Sex positive health care – mitä se tarkoittaa ja tarvitaanko sellaista?

Sex positive health care voisi kääntyä suomeksi: seksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuva terveydenhuoltoalan henkilöstö. Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisyyttä ja se kattaa seksin, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, erotiikan, nautinnon ja lisääntymisen. Seksuaalisuutta ilmaistaan ajatuksissa, fantasioissa, halussa, asenteissa, arvoissa, käyttäytymisessä, rooleissa ja parisuhteessa. Seksuaalisuuteen vaikuttavat mm. biologiset, psykologiset, sosiaaliset, kulttuuriset, historialliset ja uskonnolliset tekijät. [1] Seksuaalisuus on siis läsnä meissä kaikissa koko elämämme ajan, ja voimme tuoda sitä esiin eri tavoilla. Seksuaalisuutemme myös muuttuu elämän eri vaiheissa. Joskus seksuaalisuutemme voi olla taka-alalla. Esimerkiksi vakavan sairastumisen yhteydessä usein keskitymme ensin käsittelemään saamaamme diagnoosia ja sen jälkeen kohdistamme voimavaramme taistelemaan taudista selviämiseen. Sairauksien yhteydessäkin seksuaalisuus on kuitenkin osa ihmistä, eivätkä terveydenhuoltoalan ammattilaiset saisi unohtaa kohdata potilaidensa seksuaalisuutta.

Mahdollisia rajoituksia seksuaalisuudessa raskausaikana

 Erityisesti kätilöille vastaan saattaa tulla tilanteita, joissa lääkäri on suositellut potilaalle yhdynnästä pidättäytymistä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi raskausaikana, jos on veristä vuotoa emättimestä tai riski ennenaikaiselle synnytykselle [2]. Kuitenkin usein näissäkin tilanteissa seksuaalista nautintoa voi toteuttaa muulla tavoin. Lähtökohtaisena ajatuksena ei tulisi olla, että ilman seksiäkin pärjää. Ohjeistetaanko potilaita näissä tilanteissa rutiinisti, miten seksuaalista nautintoa voi toteuttaa yhdyntää välttäen? Potilas ja/tai hänen kumppaninsa voivat pohtia näitä asioita, mutta he eivät ehkä kehtaa kysyä niistä suoraan. Onkin siis näissä tilanteissa tärkeä, että terveydenhuoltoalan ammattilaiset ovat aloitteellisia seksuaaliasioihin liittyvän keskustelun aloittamisessa ja kertovat potilaille mikä on kiellettyä ja mikä sen sijaan sallittua.

Seksuaalisuus pitkän sairaalajakson aikana

Entäpä sitten, jos potilaamme joutuu pitkäksi ajaksi sairaalaan? Onko hänellä tällöin mahdollisuutta toteuttaa seksuaalisuuttaan itsensä tai yhdessä kumppaninsa kanssa? Yksi esimerkki ovat psykiatriset potilaat, joilla saattaa olla pitkiäkin sairaalajaksoja. Psykiatrinen sairaus ei tarkoita sitä, ettei sairastuneella olisi seksuaalisia tarpeita. Israelilaisen haastattelututkimuksen [3] mukaan psykiatrisessa sairaalassa potilailla on seksuaalista kanssakäymistä, vaikka se olisi sairaalassa kiellettyä. Potilaat kuitenkin välttelevät seksuaaliasioista puhumista henkilökunnalle, ja puhumattomuus voi johtaa riskikäyttäytymiseen, esimerkiksi suojaamattomaan seksiin potilaiden kesken. Tutkimuksessa todettiin myös, että psykiatrisissa sairaaloissa on usein seksuaalista häirintää, jota potilaat kohdistavat toisiin potilaisiin ja/tai hoitohenkilökuntaan. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, ettei potilailla ole mahdollista luvallisesti toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Vankiloissakin on huoneita, joita vangit voivat käyttää tavatakseen läheisiään, intiimistikin, mutta sairaaloissa tällaista mahdollisuutta ei ole. Sairaalan henkilökunnan kielteinen asenne seksuaalisuutta kohtaan saa potilaat ajattelemaan sen olevan tabu. [3] Meiltä puuttuu ohjeet ja säännöt liittyen seksuaalisuuteen sairaalassa.

Seksuaalisuus ja krooniset sairaudet

On olemassa sanonta ”Ikä ei tule yksin”, missä on paljon totuutta. Ikä tuo mukanaan mm. erilaisia kroonisia sairauksia ja krooniset sairaudet sekä niihin liittyvät lääkkeet aiheuttavat usein seksuaaliongelmia. Suomessa vähintään yhtä lääkärin määräämää lääkettä käyttää säännöllisesti kolme viidestä [4]. Omassa väitöskirjatutkimuksessani kävi ilmi, että terveyskeskuslääkärit pitävät seksuaaliongelmia yleisinä lääkitysten aiheuttamina sivuvaikutuksina. Kuitenkaan he eivät rutiininomaisesti kysy potilailtaan näistä mahdollisista sivuvaikutuksista kontrollikäyntien yhteydessä. [5] Ongelmana lääkärillä voi olla se, ettei hän tiedä, mihin lähettää potilaansa, jos hänen omat taitonsa eivät riitä potilaan seksuaaliongelman ratkaisemiseen. Myöskään potilas ei välttämättä tiedä, mistä hakea apua seksuaaliongelmaansa. Olisi hienoa, jos jokaisessa terveyskeskuksessa ja myös sairaaloissa olisi seksuaalipoliklinikka, johon seksuaaliongelmia kohtaavat potilaat voisi ohjata. Tämä ei välttämättä olisi taloudellisesti edes kovin iso satsaus, sillä pääsääntöisesti seksuaalineuvonta on keskustelua potilaan kanssa, mikä ei edellytä kalliita diagnostisia tai hoidollisia laitteita.

Mikä estää seksuaalisuuden puheeksi ottamista?

Seksuaaliasiat ovat usein hyvin intiimejä asioita, ja siksi potilaiden voi olla vaikea aloittaa niistä keskustelua. Myös tutkimusten mukaan vain harva seksuaaliongelmia kokeva ottaa asian oma-aloitteisesti puheeksi terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa, vaikka haluaisikin saada apua tilanteeseensa [6,7]. Terveydenhuoltoalan ammattilaisten tulisi siten suhtautua seksuaaliasioihin myönteisesti ja olla aloitteellisia ottamaan nämä aratkin asiat potilaiden kanssa puheeksi. Voidakseen kohdata potilaansa seksuaalisuuden, olisi jokaisen terveydenhuoltoalan ammattilaisen tärkeä ensin pohtia, mitä itse ajattelee seksuaalisuudesta ja sukupuolesta. Tilanteen, jossa seksuaaliasiat otetaan puheeksi, tulisi olla kiireetön ja yksityinen. [8]

Seksuaaliasioista puhumattomuuden taustalla voi olla monia syitä, mutta usein asia koetaan arkaluontoisena ja jollain tavalla häpeällisenäkin. Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen ei ole helppoa terveydenhuoltoalan ammattilaisillekaan. Väitöskirjatutkimukseni tulosten mukaan vastaanottoajan lyhyys on terveyskeskuslääkäreiden ja viimeisen vuoden lääketieteen opiskelijoiden suurin syy olla ottamatta seksuaalisuutta potilaiden kanssa puheeksi [9,10]. Viimeisen vuoden kätilöopiskelijoiden suurin syy sen sijaan oli kokemuksen puute [10]. Muita tärkeitä syitä, niin terveyskeskuslääkäreillä kuin opiskelijoillakin, oli seksuaalilääketieteellisen tiedon puute ja pelko siitä, ettei osaa auttaa potilaita [9,10]. Seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen on olemassa useita erilaisia malleja [11], ja puheeksi ottamista tulisikin aktiivisesti harjoitella terveydenhuoltoalan peruskoulutuksissa. Monet ammattikorkeakoulut ja muut tahot tarjoavat myös erilaisia täydennyskoulutuksia aiheeseen liittyen.

Hyvänä yleisenä ohjeena kaikille terveydenhuoltoalan ammattilaisille voisi sanoa: Kysy potilaaltasi myös seksuaaliasioista. Älä hoida pelkästään potilaasi sairautta vaan huomioi myös hänen seksuaaliterveytensä. Seksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuvaa terveydenhuoltoalan henkilöstöä tarvitaan siis ehdottomasti!

Lähteet:

1. Defining sexual health: report of a technical consultation on sexual health, 28-31 January 2002, Geneva. Geneva: World Health Organization; 2006.
2. Bildjuschkin K. 2022. Raskaus ja seksi. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01015 [Luettu 26.2.2023].
3. Kaplan M, Peleg-Sagy T, Guez J, Sagy I. Isolated psychiatric ward patients in southern Israel with severe mental illnesses describe their sexual needs: A qualitative study. Sex. Disabil. 2022;40:179–194. https://doi.org/10.1007/s11195-021-09723-x
4. Suurin osa suomalaisista syö reseptilääkkeitä – tämä tärkeä lista puuttuu monelta, vaikka lääkekuorman kasvu huolettaa. Helsingin Uutiset. 16.7.2018. Saatavilla: https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1313375 [Luettu 26.2.2023].
5. Manninen SM, Polo-Kantola P, Vahlberg T, Kero K. Patients with chronic diseases: Is sexual health brought up by general practitioners during appointments? A web-based study. Maturitas. 2022;160:16–22. https://doi.org/10.1016/j.maturitas.2022.01.014
6. Laumann EO, Paik A, Rosen RC. Sexual Dysfunction in the United States: Prevalence and Predictors. JAMA. 1999;281(6):537–544. https://doi.org/10.1001/jama.281.6.537
7. Berman L, Berman J, Felder S, et al. Seeking help for sexual function complaints: what gynecologists need to know about the female patient’s experience. Fertil Steril. 2003;79(3):572–576. https://doi.org/10.1016/s0015-0282(02)04695-2
8. Seksuaalisuus puheeksi. THL. 2021. Saatavilla: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/kehittyvat-kaytannot/seksuaalisuus-puheeksi [Luettu 26.2.2023].
9. Manninen SM, Kero K, Perkonoja K, Vahlberg T, Polo-Kantola P. General practitioners’ self-reported competence in the management of sexual health issues – a web-based questionnaire study from Finland. Scand J Prim Health Care. 2021;39(3):279–287. https://doi.org/10.1080/02813432.2021.1934983
10. Manninen SM, Kero K, Riskumäki M, Vahlberg T, Polo-Kantola P. Medical and midwifery students need increased sexual medicine education to overcome barriers hindering bringing up sexual health issues – A national study of final-year medical and midwifery students in Finland. Eur J Obstet Gynecol Reprod Biol. 2022;279:112–117. https://doi.org/10.1016/j.ejogrb.2022.10.021
11. Sinisaari-Eskelinen M, Jouhki MR, Tervo P, Väisälä L. Työkaluja seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen: Plissitistä Betteriin. Sosiaalilääk Aikak. 2016;53:286–293. https://journal.fi/sla/article/view/59673

Kirjoittaja:

Sanna-Mari Manninen on auktorisoitu seksuaalineuvoja ja kätilötyön lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän tekee väitöskirjatutkimusta seksuaalilääketieteen osaamiseen liittyen Turun yliopistossa ja TYKS Naistenklinikalla. Inspiraatio blogitekstiin tuli ESSM (European Society for Sexual Medicine) -konferenssimatkalla Rotterdamissa 2/2023.