Oletko koskaan miettinyt miksi käyttäydymme siten kuin käyttäydymme? Tai miksi tykästymme toisiin ihmisiin heti ja toisiin taas emme? Opettajana tulee joskus kiinnitettyä huomiota opiskelijoiden tapaan saapua luokkaan. Tällöin voi huomata, miten monta tapaa saman asian suorittamiseen onkaan olemassa.

Jos esimerkiksi ajatellaan opiskelijoiden saapumista luokkaan tai vaikkapa työntekijöiden istumista kokouspöydän ääreen, jokainen tekee sen vähän omalla tavallaan. Yksi kääntyy pian juttelemaan vierustoverin kanssa kokouksen asialistasta tai kysyen, mikä tunnin aiheena tänään onkaan. Toinen ilmaisee heti saapuessaan isoon ääneen kaikille olevansa paikalla ja keskustelee samaan aikaan kaikkien kanssa lähestyvästä tyhy-päivästä tai opiskelijabileistä. Kolmas tervehtii hyvin vähäeleisesti ja keskittyy sen jälkeen katselemaan tietokoneensa ruutua. Neljäs vain nyökkää ja alkaa sen jälkeen katsella ulos ikkunasta pohtien kenties päivän kauppalistaa tai sitä, mitenhän isoäiti on sopeutunut palvelutaloon, jonne siirtyi viime viikolla. Myös meteli, jonka saapujat saavat aikaan, on erilainen. Yhdellä tuoli kolisee, toisella rämisee ja kolmannen tuoli liukuu äänettömästi. Kyseessä ovat kuitenkin kaikilla samanlaiset tuolit samalla lattiapinnalla.

Synnynnäinen temperamenttimme ohjaa meitä

Temperamenttimme ohjaa meitä monessa asiassa. Jos ihminen kokouksen alussa kääntyy juttelemaan vierustoverille, hän luultavasti tekee niin aina. Toisenlainen kokouksen aloitus on häneltä poikkeus. Hiljaa omalle paikalle hiipivä toimii myös niin aina. Ei ole odotettavissa, että hän joku aamu kajauttaisi jo ovelta reippaan tervehdyksen kaikille. Ainakin tämä saisi kaikki ihmettelemään, mitä nyt on tapahtunut.

Työpaikalla osaamme usein tunnistaa kollegamme jo askelten kopinasta. Myös kahvihuoneen siisteydestä, joka monella työpaikalla on ainainen kränää aiheuttava asia, voidaan kenties päätellä, kuka siellä on käynyt viimeksi. Puhuttaessa työntekijästä, joka tulee aina viimeisenä kokoukseen, tai opiskelijasta, joka saapuu lähes aina tunnille myöhässä, ja jonka tavarat ovat usein unohtuneet kotiin, tietävät kaikki kenestä puhutaan. Nämä asiat ovat synnynnäisen temperamentin osoituksia. Ne kertovat siitä tyylistä, jolla henkilö toimii, eivät hänen ammattitaidostaan tai osaamisestaan. Parhaat ideat saattavat löytyä siltä ikuiselta myöhästelijältä, ja vaikka paperit eivät kulje mukana, muistaa hän kuitenkin lähes ulkoa sen, mitä ne sisälsivät. Töihin reippain askelin tuleva ei aina ole se ahkerin ja aikaansaavin eikä kahvihuoneen epäjärjestykseen jättävä ole välttämättä kaikissa tilanteissa sotkuinen ihminen. Järjestyksen pito ei vain käy häneltä yhtä näppärästi kuin työkavereilta, ja kiireessä se saattaa unohtua.

Mitä temperamentti tarkoittaa?

Temperamentilla tarkoitetaan yksilöllisiä, biologiaan pohjaavia taipumuksia tai valmiuksia reagoida tietyllä tavalla sekä ympäristöön että sisäisiin tiloihin kuten nälkään ja väsymykseen. Nämä taipumukset ovat synnynnäisiä, ainakin osittain perinnöllisiä, seurausta biologisista eroista keskushermoston aktiivisuudessa ja aivojen neuraalisissa säätelyjärjestelmissä. Nämä taipumukset ilmaantuvat varhain, useimmat jo vauvaiässä, ja ovat suhteellisen pysyviä läpi koko elämämme. Ihminen päättää itse lopullisen käytöksensä, mutta tietoisten ratkaisujen ja päätöksenteon taustalla on synnynnäisiä taipumuksia, jotka selittävät, miksi jotkut asiat sujuvat toisilta helpommin. Temperamentti on toimintatyyli tai tapa reagoida, se ei kerro mitä tai miksi ihminen tekee, vaan miten ihminen tekee. Miten nopeasti henkilö tarttuu tuumasta toimeen ja saa palautettua opiskelutehtävän kenties jo viikkoa ennen deadlinea, kun taas kurssikaveri palauttaa tehtävän deadlinen viimeisillä minuuteilla, jolloin opettajalla jo valuu hikikarpalot otsalta. Se kertoo, miten äänekkäästi tai hiljaisesti ihminen työskentelee, miten nopeasti hän hermostuu odottamiseen, miten helposti hän ärtyy tai miten malttamattomasti tai rauhallisesti hän suhtautuu asioiden viipymiseen. Temperamentti vaikuttaa ainoastaan tyyliin, jolla ihminen toimii, se ei siis kerro mitään ihmisen suorituksen tasosta, tavoitteista tai kyvykkyydestä.

Introvertti opiskelijana

On tärkeää, että opettaja osaa huomioida opiskelijoiden erilaiset temperamentit opettaessaan. Tuoreessa amerikkalaisessa artikkelissa oli haastateltu hoitoalan opiskelijoita, jotka kokivat olevansa introvertteja. Artikkelin mukaan hoitoalan opettajien tulisi käyttää opetusmuotoja, jotka eivät aiheuta introverteille opiskelijoille hermostuneisuutta, ahdistusta ja epämiellyttävää oloa kuten esimerkiksi yksin luokan edessä esiintyminen. Introvertille opiskelijalle tulisi myös antaa aikaa vastata rauhassa, jolloin hän ehtii pohtia, miten sanoittaa vastauksensa. Heille tulisi antaa positiivista palautetta ja heidän vahvuutensa tulisi tunnistaa. Introverttiopiskelija voi tuoda vahvuutensa esiin esimerkiksi kirjallisissa tehtävissä. Introvertit opiskelijat voivat oppia paremmin, jos opiskeluympäristöstä tehdään heille suotuisa. Esimerkiksi ryhmätöissä olisi hyvä suosia mahdollisimman pieniä ryhmiä, jolloin hiljaisempikin opiskelija saa mielipiteensä paremmin kuuluviin.

Onko se, että olemme erilaisia ja reagoimme asioihin eri tavoin, hyvä vai huono asia? Melko nopeasti työ- tai opiskeluporukan muodostuessa huomaamme, millaisia itse kukin olemme, ja opimme myös ymmärtämään toisiamme. Hankauksia ei erilaisuudestamme huolimatta tarvitse syntyä, sillä työ tai opinnot vievät mennessään ja ongelmat, joihin yhdessä ehkä törmäämme, selvitetään usein enemmän tilanne- ja tapauskohtaisina. Yleensä me jopa nautimme siitä, että meidän tiimissä on värikästä joukkoa.

Koronapandemian keväällä aiheuttama poikkeustila toi välttämättömiä muutoksia opetukseen ja opiskeluun. Digiloikka oli suuri ja osa muutoksista koettiin varmasti hyvänä, osa sen sijaan huonona. Aika näyttää millaisia muutoksia opetukseen ja opiskeluun koronapandemia tuo vielä mahdollisesti jatkossa.

Lähteet:

1. Colley, SL. Voices of Quiet Students: Introverted Nursing Students’ Perceptions of Educational Experiences and Leadership Preparation. Int J Nurs Educ Scholarsh. 2019;15(1).
2. Dunderfelt, T. 1999. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Juva: WSOY – Kirjapainoyksikkö.
3. Keltikangas-Järvinen, L. 2008. Temperamentti, stressi ja elämänhallinta. Juva: WS Bookwell, Oy.

Kirjoittaja Sanna-Mari Manninen on kätilötyön lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Vyöhyketerapia on manipulatiivinen hoitomuoto, joka luokitellaan täydentäväksi hoidoksi. Sitä käytetään monenlaisten vaivojen ja oireiden hoitoon lääketieteellisten hoitojen ohella. Vyöhyketerapeutti käsittelee kehossa olevia heijastepisteitä, jotka ovat osittain samoja kuin akupunktiossa. Hoidossa pyritään aktivoimaan elimistön omat parannusvoimat ja saavuttamaan kehon tasapainotila. Hoidon keskeisenä periaatteena on pyrkiä vaikuttamaan sisäelinten ja muun elimistön toimintaan ihonalaista sidekudosta hieromalla ja painelemalla. Vyöhyketerapian toteutustavat vaihtelevat pelkästään jalkapohjien heijastepisteiden käsittelystä koko kehon käsittelyyn. ¹

Vastasyntyneistä jopa 20 % kärsii koliikista. Wessel ym. ². määrittelevät koliikin seuraavasti: Vauva iältään 3 viikkoa – 4 kuukautta, itkee lohduttamattomasti vähintään 3 tuntia päivässä vähintään 3 päivänä viikossa, vähintään 3 viikon ajan.

Vanhemmille vauvan lohduton itku aiheuttaa suurta huolta ja stressiä. Koliikkiin ei ole lääketieteellistä hoitoa. Puskaradiossa kerrotaan, että vyöhyketerapiasta ovat jotkut vauvat saaneet apua, ja koliikista kärsivien vauvojen vanhempia ohjataan vyöhyketerapiaan jopa neuvolasta. Suomessa vyöhyketerapia luokitellaan kuitenkin joissakin kirjoituksissa ”uskomushoidoksi”, joka pitäisi kieltää, koska sen vaikuttavuudesta ei ole vankkaa tutkimustietoa. Koska vyöhyketerapiaa kuitenkin käytetään Suomessa, oli tärkeää ryhtyä selvittämään asiaa. Myös WHO ³ suosittaa, että perinteisistä ja täydentävistä hoidoista tulisi tehdä lisää tutkimusta, jossa kuvataan niiden vaikuttavuutta, turvallisuutta ja käyttäjien kokemuksia.

Näin asiaa tutkittiin

Yhteistyössä HUS:n, Metropolia AMK:n, Lohjan sairaalan ja Lohjan kaupungin neuvoloiden sekä Suomen Luonnonlääketieteen Keskusliiton kanssa toteutimme pilottitutkimuksen⁴ Lapsi ja Luonto Säätiön rahoituksella vuosina 2017-2019. Tarkoituksena oli kartoittaa vanhempien kokemuksia vyöhyketerapiasta vauvan koliikin aikana sekä vyöhyketerapian vaikutuksia vauvan koliikkioireisiin ja vanhempien kokemaan stressiin. Tutkimukselle haettiin HUS tutkimuseettisen toimikunnan puoltava lausunto. Aineisto kerättiin Lohjalla vuonna 2018. Terveydenhoitajat Lohjan neuvoloissa tunnistivat vauvojen koliikin käyttämällä Wesselin koliikkikriteereitä. Vanhemmat sopivat hoidoista vyöhyketerapeutin kanssa. Vauvoille, joita tutkimuksessa oli 35, annettiin vyöhyketerapiahoitoa kolmesta neljään kertaa 8-12 päivän aikana. Yksi hoitokerta kesti noin puoli tuntia, mutta perheille varattiin tunti hoitoon, oirepäiväkirjan täyttämiseen, kokemusten jakamiseen ja tarvittaessa vauvan imetykseen.

Kuva: Pixabay.

Vauvojen jalkapohjat, jalat, kädet, pää, kasvot, korvat, kaula ja koko vatsan alue käsiteltiin modernin vyöhyketerapian menetelmällä. Tässä tutkimuksessa kaikilla vyöhyketerapeuteilla oli myös terveysalan pohjakoulutus. Pidimme tärkeänä, että jos vauvalle ilmenee joku muu terveysongelma, se huomataan ja vauva vanhempineen ohjataan eteenpäin saamaan asianmukaista hoitoa.

Millaisia tuloksia saatiin?

Vauvat olivat keskimäärin 2.8 viikkoa vanhoja, kun koliikkioireet alkoivat. Vauvat itkivät päivittäin keskimäärin 3.8 tuntia, maksimi-itkuaika oli jopa 8 tuntia, minimin ollessa yhdestä kolmeen tuntia päivässä. Vanhemmat kertoivat, että noin puolella (43 %) lapsista koliikkioirehdinta loppui kokonaan vyöhyketerapiahoitojen aikana. Lopuilla 57 %:lla vauvoista koliikkioireet jatkuivat, joskin yleensä lievempinä.

Kaikki vanhemmat olivat sitä mieltä, että hoidolla oli vaikutusta vauvan koliikkioireisiin. Vanhempien mukaan vyöhyketerapia rentoutti ja rauhoitti vauvaa, vähensi kehon jännitystiloja, koliikki-itkua, levotonta liikehdintää, paransi unen laatua ja helpotti vatsan toimintaa. Hoitoa ei myöskään pidetty kivuliaana tai pelottavana. Vanhempien mielestä vauva oli turvallisissa käsissä terapeuttien hoidossa.

Moni vanhemmista kertoi muutoksen tapahtuneen jo ensimmäisen hoidon jälkeen. Vauva saattoi nukkua ensimmäistä kertaa viikkoihin pitemmät yöunet. Vauvoilla, joiden koliikkioireet jatkuivat, päivittäinen itkuaika väheni keskimäärin 4.25 tunnista 2.8 tuntiin ja myös uniaika lisääntyi. Vanhempien kokema stressi oli selkeästi voimakkaampaa ennen vyöhyketerapiahoitoja kuin niiden jälkeen, huolimatta siitä, loppuiko vai jatkuiko vauvan koliikki.

Hoitojen jälkeen vähemmän stressaavaksi koettiin vauvan terveys ja hyvinvointi, sairastelu, itkevän vauvan rauhoittelu, vauvan nukkuminen tai valvominen sekä oman ja puolison unen puute. Kuitenkin äitien kokema kokonaisstressi ja monet yksittäiset stressin aiheuttajat vähenivät enemmän niillä äideillä, joiden vauvojen koliikkioireet loppuivat kokonaan. Toisaalta äidit, joiden vauvalla koliikkioireet jatkuivat, kokivat itsensä vähemmän yksinäisiksi hoitojen jälkeen.

Äidit kuvasivat vyöhyketerapian vaikutusta stressiin seuraavasti:

• ”On vähentänyt omaa stressiä, kun tietää että saa apua” (Äiti A)
• Äiti B ”Olo on itselläkin paljon helpompi ja rennompi. Yhteys omaan vauvaan on vahvistunut”
• Äiti C ” Stressitaso on vähentynyt kun saan nukuttua enemmän… helpompi nauttia pienistä arkipäivän asioista kun saa tarpeeksi levättyä”

Tutkimuksen tulokset olivat positiivisia. Valtaosalla vauvoista oireet joko loppuivat tai lievittyivät. Vastaajien määrä oli kuitenkin pieni, 35 äitiä, eikä pilottitutkimuksessa ollut kontrolliryhmää. Lisää tietoa on kuitenkin tulossa. Tutkimusta on tarkoitus tulevaisuudessa jatkaa isommalla otoksella.

Lähteet

1. Aarva P. 2019. Täydentävät hoidot. Viisas elämä Oy. Helsinki
2. Wessel MA, Cobb JC, Jackson EB, Harris GS, Detwiler AC. 1954. Paroxysmal fussing in infancy, sometimes called colic. Pediatrics 14, 421-435.
3. WHO. 2013. WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023. World Health Organization.http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090
4. Hannula L, Puukka P, Asunmaa M, Mäkijärvi M. 2019. A pilot study of parents’ experiences of reflexology treatment for infants with colic in Finland. Scandinavian Journal of Caring Sciences. Early View. doi: 10.1111/scs.12790. https://rdcu.be/bXh4S

Leena Hannula on kätilö, terveystieteiden tohtori ja Metropolia AMK:n lehtori,
joka tekee imetykseen ja vauvaperheiden hyvinvointiin liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä.