Kategoria: Henkilöstö
Miksi korkeakoulussa työskentelevän kannattaa blogata?
Arvoisa lukija! Olen iloinen, että löysit tämän blogin äärelle. Tiesitkö, että lukiessasi tätä, kuulut enemmistöön? Suomalaisista 70 % lukee blogeja (Tilastokeskus 2017). Tästä voisi päätellä, että silloin kun haluaa viestiä jostain, on bloggaaminen varteen otettava vaihtoehto. Ja vielä kun tiedetään että blogin sisällöntuottajia eli bloggaajia on vain 2 % suomalaisista, voi bloggaaminen näyttäytyä viestinnän kultasuonena: paljon lukijoita ja vähän tekijöitä. Totuus ei kuitenkaan ole ihan näin yksioikoista. Blogien maailmaan eli blogosfääriin mahtuu paljon blogeja, joilla ei ole lukijoita ja sitten taas niitä, joiden lukijamäärät hipovat pilviä. Vaikka tekijöitä on vähän, tarjontaa on paljon. Kannattaako siis korkeakoulussa työskentelevän asiantuntijan ryhtyä bloggaamaan? Kuten muissakin asioissa, kannattaa ensin suoda ajatus, jos toinenkin sille, mitä uutta tai erilaista korkeakoulublogit tuovat muutenkin tietoähkystä ja lukemattomien verkkotekstien virrasta tursuilevaan maailmaan. Arvostettu viestintäguru Katleena Kortesuo toteaa, että organisaation kannattaa kyllä perustaa blogi, mutta vain silloin, kun tekee siitä hyvän ja blogille on tarkasti mietitty tavoite ja tarkoitus (Kortesuo 2018). Metropolia Ammattikorkeakoulussa olemme viime vuosina voimakkaasti kehittäneet asiantuntijabloggaamisen kulttuuria: panostaneet blogien laatuun, määrään ja levittämiseen. Etsineet ja löytäneet kiinnostavia aiheita ja näkökulmia. Kasvattaneet asiantuntijakirjoittajien joukkoa. Kehittäneet omaa blogialustaamme ja blogiemme tarkoitusta ja tavoitteita. Työssäni korkeakoulun julkaisukoordinaattorina kehitän korkeakoulumme julkaisutoimintaa muun muassa blogijulkaisemisen saralla. Olen hahmottanut neljä näkökulmaa, joiden vuoksi korkeakoulun henkilöstön bloggaaminen kannattaa. Ilahtuneena olen törmännyt myös muiden korkeakoulublogien kehittäjien ajattelevan aiheesta samansuuntaisesti (ks. esimerkiksi Williams 2016, Thomson 2013, Finell&Niemi 2018). Teesini siitä, miksi korkeakoulun henkilöstön kannattaa blogata: 1. Tieto avoimesti saataville Avoin julkaiseminen eli open access on jo useamman vuoden ajan ollut ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen suositus ammattikorkeakouluille. Tässä muutoksessa korkeakoulublogeilla on oma, täydellinen paikkansa. Blogi on helposti saavutettava julkaisukanava, jonka avulla korkeakoululla on entistä laajemmat mahdollisuudet avoimen tiedon levittämiseen. Julkaiseminen on teknisesti helppoa ja sosiaalinen media puolestaan tukee tehokkaasti niiden levittämistä. 2. Suora dialogi yleisön kanssa Tänä päivänä arvostetaan sitä, että korkeakoulussa syntyvää ja kehittyvää tietoa tulee viestittyä mahdollisimman laajasti erilaisille yleisöille, niin korkeakoulu- ja ammattiyhteisöille, kuin myös suurille yleisöille eli alaan vihkiytymättömille maallikoille. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa korkeakouluja monipuoliseen julkaisemiseen. Niin ikään keskeneräisestä tutkimus- ja kehittämistyöstä viestimistä arvostetaan. Blogit ovat tuoneet korkeakoulukentälle erinomaisen kanavan, jossa akateemista työtä tekevät asiantuntijat voivat jakaa asiantuntemustaan ja tutkimustietoaan jopa työn keskeneräisissä vaiheissa ja myös hieman vertaisarvioituja ja muita perinteisiä kanavia rennommalla otteella (ks. myös Thomson 2013) sekä laajempia yleisöjä tavoittaen. On myös tutkimusta siitä, että yleisö on kiinnostunut kuulemaan tiedon suoraan tiedon lähteeltä eli esimerkiksi korkeakoulun asiantuntijalta (ks. Williams 2016). Blogi mahdollistaa myös lukijan osallistumisen blogin aiheisiin liittyvään keskusteluun. 3. Luotettavaa ja vastuullista tietoa Se, että blogeilla on 70 % lukijoita ja 2 % sisällöntuottajia, on iso vastuukysymys. Menestyneellä bloggaajalla on kaikki narut käsissään ohjailla lukijaansa haluttuihin suuntiin. Kaupallisuus ja ammattimaisuus ovatkin hiipineet blogien arkeen. Tähän kuvioon korkeakoulublogit tuovat tärkeän riippumattomuuden näkökulman. Korkeakouluilla on perinteisesti saavutettu kulttuurinen asema: useimmat ihmiset luottavat niiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) syntyvään tietoon ja osaamiseen. Kun tähän toimintaan perustuva tieto kerrotaan vaikkapa korkeakoulun omassa blogissa, valtaosa lukijoista tulkinnee tiedon luotettavaksi ja esimerkiksi kaupallisista arvoista riippumattomaksi. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö korostaa sitä, että valeuutisten ja vaihtoehtoisten faktojen maailmassa asiallisesti ja vastuullisesti viestitylle oikealle tiedolle on entistä suurempi tarve. Korkeakoulun työntekijä onkin asiantuntijabloggaaja. Jotta luottamus säilyy, on korkeakoulujen asiantuntijabloggaamista kehitettävä pitkäjänteisesti ja bloggaajien tulee olla tietoisia yhteiskunnallisesta vastuustaan. On kerrottava jos kyse on keskeneräisestä kehittämistyöstä, verrattuna valmiin tutkimuksen tuloksiin. Blogeissa on tärkeä viestiä kohderyhmälähtöisesti verkkotekstin reunaehdot huomioiden: ilmaisun selkeyttä ja blogin rakennetta on pohdittava erityisen tarkasti, jos ja kun sillä halutaan levittää asiantuntijatietoa, josta myös kiireiselle ja silmäilevälle verkkolukijalle pitää jäädä käteen oikea sanoma. Samaan aikaan on tärkeää, että blogi säilyttää sille tyylilajina tyypillisen piirteen eli bloggaajasta lähtevän henkilökohtaisuuden sävelen äänessä. Tiedon juurtumisen kannalta olennaista on myös se, että blogeja levitetään, jotta käyttäjät löytävät ne. Hyvin valittu näkökulma, blogin viestinnällinen laatu, aktiivinen levittäminen sekä tutkitun tiedon ja henkilökohtaisen mielipiteen luonnollinen tasapaino ja erottuminen ovatkin hyvän korkeakoulubloggaajan tunnusmerkkejä. Esimerkiksi Metropoliassa on monissa blogeissa bloggaamisen tukena riippumattomat toimituskunnat, jotka huolehtivat bloggaajan apuna näistä asioista. 4. Blogi kehittää myös bloggaajaa Paras motivaattori bloggaajalle ei ole pelkästään tiedon leviäminen, vaan se, että bloggaamalla myös oma ajattelu ja osaaminen väistämättä kehittyvät. Blogissa asiat ajatellaan maallikon silmälasein, monimutkaisesta ammattikielestä etääntyen ja siksi se on erinomainen tapa jäsentää tehtyä. Ja lisäksi, kukapa ei tykkäisi kertoa muille asioista, joista on todella hyvin perillä ja joista janoaa saada aikaan keskustelua ja lisää tietoa? Innostu korkeakoulublogeista! Lukijana innostun joka päivä siitä, miten paljon tietoa ja ajatuksia korkeakoulublogit sisältävät. Opin joka päivä uutta ja oma ajatteluni kehittyy. Innostu sinäkin! Omasta blogosfääristämme vinkkaan sinulle muun muassa nämä helmet: Tietoa, jota syntyy TKI-hankkeissa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa Pedagogista pohdiskelua ja havaintoja sekä ilmiöitä korkeakoulun roolista: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia Ammattikorkeakoulut maisteritason kouluttajina: https://blogit.metropolia.fi/masterminds Ajatuksia kuntoutuksen kouluttamisesta: https://blogit.metropolia.fi/rehablogi Ajatuksia media-alasta: https://blogit.metropolia.fi/mediakompleksi Lähteet: Finell, Nina & Niemi Laura. 2018. Taipuuko vai vääntyykö? Uskomuksia asiantuntijabloggaamisesta. Blogiteksti (julkaistu 14.6.2018). Saatavilla: https://kirkastakiitos.com/taipuuko-vai-vaantyyko-uskomuksia-asiantuntijabloggaamisesta/ Kortesuo, Katleena. 2018. Sano se someksi (1+2=3). Sosiaalisen median laskuoppi. Helsingin seudun kauppakamari. Thomson, Pat. 2016. Why do academics blog? It´s not for public outreach, research shows. Blogiteksti (julkaistu 2.12.2013). Saatavilla: https://www.theguardian.com/higher-education-network/blog/2013/dec/02/why-do-academics-blog-research Tilastokeskus. Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2017 . 2017. Williams, Sierra. 2016. Why do university-managed blogs matter? On the importance of public, open and networked digital infrastructure. Blogiteksti (julkaistu 20.4.2016). Saatavilla: http://blogs.lse.ac.uk/impactofsocialsciences/2016/04/20/why-do-university-managed-blogs-matter/
Vallankäyttö opetuksessa ja ohjauksessa
Kun opettaa tai ohjaa, vaikuttaa toisen ihmisen ja ryhmän toimintaan. Käyttää siis valtaa. Miten vallankäyttö tukee ryhmän oppimista, rohkeutta käyttää opittua ja toimia uudessa tilanteessa? Opettaja ja ohjaaja hyvän käyttäytymisen mallina Kun opettaa tai ohjaa, toimii ryhmälle aina mallina, halusipa sitä tai ei. Ohjaajan toiminta antaa mallin hyväksyttävän käyttäytymisen rajoista. Juuri sen vuoksi se, miten ohjaa, on tärkeämpää kuin se, mitä ohjaa. Pohdittavien kysymysten lista on pitkä, tässä joitakin esimerkkejä: Miten ohjaaja suhtautuu ryhmän jäseniin? Jutteleeko ohjaaja heidän kanssaan, onko ohjaaja kiinnostunut heidän kuulumisistaan? Antaako ohjaaja heille aikaa ja tilaa keskustella asiasta ja myös asian vierestä? Kysyykö ohjaaja ryhmäläisten mielipiteitä? Ottaako ohjaaja ryhmän toiveita huomioon toiminnan suunnittelussa? Ottaako hän ryhmän mukaan toiminnan suunnitteluun? Miten ohjaaja suhtautuu arkaan tai ujoon ryhmäläiseen tai ryhmäläisten erilaisiin tapoihin reagoida? Tai ohjaajalle vieraisiin tapoihin opetella uusia asioita? Lisääkö ohjaaja huomaamattaan ryhmän epäonnistumisen pelkoa tai suorituspaineita? Erityisesti se, kuinka vaativa tai vastaanottavainen ohjaaja on, vaikuttaa vahvasti ryhmäläisen haluun olla mukana ja kykyyn oppia tai soveltaa opittua omassa arjessaan. Vaativuus voi näkyä tekemisen rajoittamisena, pakottamisena tai käyttäytymisen kontrollointina. Vastaanottavuus taas näkyy hyväksyntänä, ymmärryksenä tai toiveiden ja tarpeiden huomioimisena. Vastaanottavainen ohjaaja keskustelee, kyselee, neuvottelee, ja helpottaa tällä tavoin luottamuksen syntymistä sekä sen säilymistä. Tasapainoilua vapauden ja vaatimusten välillä Paras tapa, jolla ohjaaja varmistaa ihmisen tasapainoisen oppimisen ja kehityksen, on käyttää valtaa voimavaralähtöisesti ja vastavuoroisesti. Tällöin voidaan puhua ohjaavasta vallankäytöstä. Ohjaavassa vallankäytössä ohjaaja rohkaisee ryhmäläisiä ilmaisemaan omia mielipiteitään, kunnioittaa heidän ainutkertaisuuttaan ja uskoo heidän kykyihinsä. Ohjaava vallankäyttö yhdistää yksittäisen ryhmäläisen tarpeet muiden ryhmässä toimivien tarpeisiin. Näin ohjaajan ja ryhmän velvollisuudet ja oikeudet täydentävät toisiaan. Tällainen toiminta kehittää jokaisen oma-aloitteisuutta ja yhdessä toimimista. Lisäksi ohjaava vallankäyttö lisää koettua pätevyyttä ja arvostuksen tunnetta. Syntyy halu kuulua ryhmään ja toimia osana sitä. Ohjaava vallankäyttö on kuitenkin syytä erottaa ”kivana kaverina” toimimisesta. Liian sallivassa ilmapiirissä ohjaaja ei vaadi ryhmältä mitään, mikä lisää alkuviehätyksen jälkeen turvattomuutta ja epävarmuutta. Ryhmäläinen ei tällöin myöskään opi ymmärtämään toimintansa seurauksia itselleen tai muille. Peiliin katsomisen paikka Minulta on usein kysytty, saako ryhmäläinen kieltäytyä toiminnasta. Miten perustelen ryhmälle, jos joku ei teekään kaikkea tai seuraa välillä sivusta? Minkälainen soppa tulee, jos kaikki saavat päättää itse? Välillä kokeneellekin opettajalle ja ohjaajalle käy niin, ettei varsinaisesta tekemisestä tule ryhmän kanssa yhtään mitään, mikään ei mene suunnitelmien mukaan, ketään ei kiinnosta ja kaikki on yhtä kaaosta. Ja ennen kuin ohjaaja ehtii tarkemmin miettiä, hän on jo käyttänyt useaa negatiivista vallankäytön muotoa – huutanut, uhkaillut, kiristänyt tai pakottanut… Tai unohtanut ajatella, mitä sanaton viestintä – kehon kieli, ilmeet ja eleet – kertoo ryhmälle. Virheitä sattuu jokaiselle ja niistä myös oppii. On hyvä ottaa aikalisä ennen kuin negatiivinen vallankäyttö riistäytyy käsistä. Silloin on syytä pysäyttää tilanne ja keskustella ryhmän kanssa: Mikä mättää? Miltä tilanne näyttää tai tuntuu? Mitä me kaikki voimme tehdä toisin? Miten tästä eteenpäin? Voi vaikka laittaa tiskimikin kiertämään, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. Ohjaava vallankäyttö voi tuntua ryhmäläisistä oudolta, jos he ovat tottuneet siihen, että opettaja tai ohjaaja päättää, miten asiat tehdään. Omien onnistumisten kokemusten myötä ohjaaja oppii löytämään oman persoonallisen tavan ohjata ja käyttää valtaa niin, että se tukee ryhmän toimintaa ja oppimista. Valta on vastuuta ja tämän vuoksi kolme koota - keskustelu, kannustus ja kiitos - toimii mielestäni tässäkin! Kirjoittaja: LitM Anita Ahlstrand on erikoistunut psykomotoriikkaan, soveltavaan liikuntaan, erityispedagogiikkaan ja tuotekehittämiseen. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina Liikkuminen ja toimintakyky sekä Sosiaalinen hyvinvointi osaamisalueilla. Hänellä on pitkä kokemus eri ikäisten ja erilaisten ihmisten voimavaralähtöisestä ohjaamisesta ja työskentelystä ryhmälähtöisten ja kehollisten työtapojen äärellä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisläheisestä työstä, luovuuden ja kehollisten työtapojen monista mahdollisuuksista sekä arjen pienistä onnistumisista. Ohjaajuutta on tutkittu ja kehitetty muun muassa Metropolian Kepeli-hankkeessa, jossa Anita Ahlstrand työskentelee. Tämä blogin ensimmäinen versio on julkaistu aiemmin Kepeli-blogissa >> Lähteinä käytetty mm: Ahlstrand. 2017. Moikataan varpailla. Oivalluksia ohjauksesta, liikkumisesta ja oppimisesta. Helsinki: Oppimateriaalikeskus Opike. Dever & Karabenick. 2011. Is authoritative teaching beneficial for all students? A multi-level model of the effects of teaching style on interest and achievement. School Psychology Quarterly 26 (2), 131–144. Harjunen. 2012. Patterns of control over the teaching-studying-learning process and classrooms as complex dynamic environments: a theoretical framework. European Journal of Teacher Education 35 (2), 139–161. Marsh, Waniganayake & De Nobile. 2014. Improving learning in schools: the overarching influence of ‘presence’ on the capacity of authoritative leaders. International Journal of Leadership in Education: Theory and Practice 17 (1) 23–39. Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus. Walker. 2008. Looking at teacher practices through the lens of parenting style. The Journal of Experimental Education 76 (2), 218–240.
Toiminnallista kielenopetusta korkeakoulussa
Toiminnallisessa kielenopetuksessa kieltä opitaan toiminnan kautta ilon ja luottamuksen ilmapiirissä. Parhaat oppimistulokset syntyvät, kun kielenoppija uskaltaa kokeilla, yrittää ja erehtyä. Toiminnalliset menetelmät, pelit ja draama sopivat myös korkeakoulun kieltenopetukseen. Monilla kielenoppijoilla rima puhumiseen on korkealla - opiskelipa sitten suomea toisena kielenä tai vaikkapa englantia vieraana kielenä. Aiemmat epäonnistumisen kokemukset tai kasvojen menettämisen pelko saattavat estää toisella ja vieraalla kielellä puhumista. Tutkimusten mukaan ne oppijat, jotka eivät pelkää epäonnistumista ja uskaltavat heittäytyä vuorovaikutustilanteisiin, edistyvät kieliopinnoissaan parhaiten. Arvaaminen ja kokeilu ovat siis osoittautuneet tehokkaiksi kielenoppimisstrategioiksi (Dufva & Martin 2002; Ahlholm 2017). Tehokasta kielenoppiminen on myös silloin, kun opettaja tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia päästä käyttämään kieltä aidoissa viestintätilanteissa, ja kannustaa heitä puhumaan kaikella sillä kielitaidolla, mikä heillä jo on. Tilanteista selviytyminen lisää itsevarmuutta ja laskee puhumisen rimaa. (Virkkula & Nikula 2010.) Kielenopetus aktivoi aisteja Toiminnallisessa kielenoppimisessa ilon, luottamuksen ja onnistumisten kautta luodaan ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa yrittää ja erehtyä. Tärkeää ei ole, osaako kielenoppija kieliopin monimutkaisia periaatteita, vaan että hän saa luoda ja välittää merkityksiä ja kokea osallisuutta. Toiminnallisten harjoitteiden avulla voidaan purkaa oppimisen esteitä, herätellä oppijoiden luovuutta ja rakentaa tilaa kokonaisvaltaiselle kielenoppimiselle. Toiminnallisen kielenopetuksen vahvuus on siinä, että se aktivoi aisteja ja ottaa huomioon sen, että on monenlaisia tapoja oppia. Kaikki eivät opi parhaiten pöydän ääressä kuunnellen, lukien ja asioita muistiin kirjoittaen. On huomattu, että kieltä opitaan parhaiten käytössä: kieltä puhumalla ja kokeilemalla oppija voi havaita kielessä säännönmukaisuuksia ja malleja, joita hän vähitellen alkaa soveltaa myös omaan puheeseensa (Alisaari & Reiman n.d.). Tämän vuoksi kielenkäyttötilanteet, vuorovaikutus ja toiminta ovat oppimistilanteessa tärkeitä. Kieltä käytetään aidoissa tilanteissa Toiminnallisen kielenopetuksen rinnalla tärkeää on näkemys funktionaalisesta kielenoppimisesta eli siitä, että kielenoppimista ohjaavat oppijoiden kielenkäyttötarpeet (Aalto & Mustonen & Tukia 2009; Vaarala & Reiman & Jalkanen & Nissilä 2016; ks. myös Lauranto 1997). Oppimistilanteet tulisi siis rakentaa niin, että osallistujat ovat mukana aktiivisina toimijoina, ja pääsevät harjoittelemaan kielenkäyttöä – sanastoa, fraaseja ja rakenteita – juuri sellaisissa tilanteissa, jotka kokevat itse merkityksellisiksi ja tärkeiksi. Funktionaalisessa kielenopetuksessa kieli nähdään ensisijaisesti viestinnän välineenä. Opetuksessa korostetaan suullista kielitaitoa ja kielen käyttöä aidoissa tilanteissa, eikä opetuksessa keskitytä esimerkiksi kielioppisääntöihin tai muotojen analyysiin. Muotojen oppiminen palvelee aina merkitysten ilmaisua, eikä eri muotoja nähdä ”vaikeina” tai ”helppoina”, vaan kielenkäyttäjälle ”tarpeellisina” ja ”käyttökelpoisina” tai kielenkäyttäjälle tietyissä tilanteissa ”turhina” ja ”tarpeettomina”. Ammatillisten taitojen kehittymisen kannalta funktionaalinen kielenopetus on erittäin keskeistä: kielitaito nähdään tilannekohtaisena taitona, jolloin pyritään opettamaan ammattiin liittyviin tilanteisiin sopivaa kieltä, rakenteita, fraaseja ja sanastoa. Kielitaidon eri osa-alueet korostuvat eri ammateissa, joten eri ammatteihin valmistuvien kielitaidon opetuksenkin tulisi olla erilaista, opiskelijan tulevaan ammattiin liittyviin käyttökonteksteihin ja tilanteisiin nivottua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sosiaalialan opiskelija oppii ennen kaikkea sosiaalialan sanastoa ja harjoittelee reagoimista ja viestintää omassa ammatissaan tyypillisissä tilanteissa, kuten päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu-keskusteluissa, moniammatillisissa tiimipalavereissa, ryhmän ohjaamistilanteissa, asiakaskohtaamisissa tai kotipalvelukäynneillä. Insinööriopiskelija taas harjoittelee sitä, miten viestitään, kun annetaan ohjeita, käydään sopimusneuvotteluja, pidetään projektikokouksia jne. Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijat puolestaan harjoittelevat kieltä sairaalaympäristössä, potilaskohtaamisissa, äitiysneuvolassa tai ensiavussa. Olen itse kokenut sosiaalialan opiskelijoiden suomen kielen kurssilla erittäin toimivana draamatyöskentelyn: kielikurssin alussa opiskelijat luovat “tavallisen” perheen, jolle tapahtuu kurssin aikana monenlaisia asioita. Ohjaan tilanteita juuri sen verran, että pääsemme harjoittelemaan kieltä sosionomin ammatille tyypillisissä tilanteissa, mutta opiskelijat saavat muuten tuoda draamaan melko vapaasti omia ideoitaan. Saatan sanoa, että “perheen isällä on ongelma, johon hän tarvitsee apua”, mutta opiskelijat saavat itse keksiä, mikä tuo ongelma on. Esimerkiksi eräs ryhmä keksi, että baarimikkona työskentelevä isä kärsii yötyön mukanaan tuomasta uupumuksesta, jonka jälkeen opiskelijat saivat dramatisoida erilaisia tilanteita: yhdessä tilanteessa isä tapasi pomonsa ja kertoi tilanteestaan, toisessa hän kävi työterveyslääkärillä hakemassa sairauslomaa ja kolmannessa tilanteessa isä puhui aiheesta kotona aamupalapöydässä perheensä kanssa. Kun opiskelijat eläytyivät rooleihin, keksivät toimivia fraaseja ja keräsivät tilanteisiin liittyvää sanastoa, kieli jäi paremmin mieleen. Draamaharjoituksissa kaikki pääsivät puhumaan, eikä huomio kiinnittynyt niinkään siihen, kuinka “oikein” kukin puhui, vaan miten tilanne eteni ja mitä hahmoille tapahtui. Opiskelijat harjaantuivat myös tiedonhaussa: erään ryhmän tehtävänä oli selvittää, miten perheen tuloille käy, jos isän sairausloma jatkuu pitkään. Ryhmä kävi lukemassa Kelan sivuja, tutustui palvelujärjestelmään ja Kelan laskureihin ja innostui pohtimaan, miten perhe selviäisi ja mitä heidän kannattaisi tehdä. Ryhmän tarpeet otetaan huomioon Opetustilanteissa on tärkeää ottaa huomioon myös ryhmän omat kiinnostuksen kohteet sekä oppijoiden vahvuudet, taidot ja tarpeet. Ohjatuissa draamaharjoituksissa ryhmän kiinnostuksen kohteet tulevat hyvin esiin, ja silti opettaja voi ottaa huomioon opetukselle asetetut tavoitteet ja sisällöt. Toisaalta jokainen AMK:ssa opettava kielenopettaja tietää, että kielen opetuksen tavoitteet ja sisällöt on usein määritelty hyvin väljästi (“communication skills, reporting and writing texts related to one’s own field and working life”). Tämän vuoksi kielenopettajan tulisi löytää ryhmän kiinnostuksen ja taitojen lisäksi opiskelijoiden ammattiin liittyvä keskeinen ydinsisältö ja mukauttaa opetusmateriaaliaan sen mukaan. Mitä tärkeämpiä ja käyttökelpoisempia opitut kielelliset ilmaukset ovat osallistujien tulevassa työelämässä ja arjessa, sitä varmemmin he myös oppivat ne. Tutustu myös juuri ilmestyneeseen julkaisuun: Piekkari, Jouni: Helppoo ku heinänteko - Kepeli-konsteja kielen oppimiseen Lisää käytännöllisiä vinkkejä toiminnalliseen ja funktionaaliseen kielenoppimiseen voi hakea Kepeli-hankkeen sivuilta (kepeli.metropolia.fi). Sivuilla on paljon eri ryhmien kanssa testattuja toiminnallisia harjoituksia, jotka ohjaaja voi ottaa käyttöönsä vaikka heti. Kirjoittaja: Eveliina Korpela, Metropolia Ammattikorkeakoulun suomen kielen ja viestinnän lehtori Teksti on saanut innoituksensa blogitekstistä, joka julkaistiin Kepeli-hankkeen blogissa 3.3.2017 nimellä Funktionaalinen kielenopetus ja Kepelin harjoitteet. (linkki: http://kepeli.metropolia.fi/2017/03/03/funktionaalinen-kielenopetus-ja-kepelin-harjoitteet/) Lähteet: Aalto, Eija & Mustonen, Sanna & Tukia, Kaisa 2009. Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana. Virittäjä 3. 402–423. Ahlholm, Maria 2017. Kielenopettajan ikuiset totuudet muuttuvissa tilanteissa 2017. Julkaisematon opetusmateriaali vastaanottokeskusten opettajille. Alisaari, Jenni & Reiman, Nina n.d. Toimintaa kielenoppimiseen! Kasvatus, koulutus ja tutkinnot. Opetushallitus. <https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/suomi-koulut/prime117.aspx>. Luettu 4.9.2018. Dufva, Hannele & Martin, Maisa 2002. Hyvän kielenoppijan niksit. Teoksessa Mauranen, Anna & Tiittula, Liisa (toim.): Kieli yhteiskunnassa - yhteiskunta kielessä. AFinLAn vuosikirja 2002. Jyväskylä: Soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja. 247 - 261. Kepeli-hankkeen sivut 2018. Metropolia AMK. <kepeli.metropolia.fi>. Luettu 4.9.2018. Lauranto, Yrjö 1997: Ensi askeleita paikallissijojen käyttöön. Espanjankielisten suomenoppijoiden sisä- ja ulkopaikallissijat konseptuaalisen semantiikan näkökulmasta. Kakkoskieli 2. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. Vaarala, Heidi & Reiman, Nina & Jalkanen, Juha & Nissilä, Leena 2016. Tilanne päällä! Näkökulmia S2-opetukseen. Oppaat ja käsikirjat 1. Helsinki: Opetushallitus. Virkkula, Tiina & Tarja Nikula. 2010. Identity construction in ELF contexts: a case study of Finnish engineering students working in Germany. International Journal of Applied Linguistics 20(2). 251–273.
Siivet kantavat – korkeakoulusta työelämään
Mikä on korkeakouluopettajan hartain toive? Itse koen onnistumista ja onnellisuutta huomatessani, että työelämään siirtyvät opiskelijat löytävät oman ainutlaatuisuutensa ja ammatillisen polkunsa. Tämä ei kuitenkaan synny itsestään ja tie ammattilaiseksi on täynnä haasteita. Ensimmäinen haaste meille opettajille on se, kuinka luoda oppimiselle sellaisia ympäristöjä, joissa voi turvallisesti haastaa itseään löytämään omat ulottuvuudet ja mahdollisuudet tulevaisuuden työntekijänä ja uudistajana. Monipuoliset oppimisympäristöt kasvualustana Tarjoamme opiskelijoillemme monipuolisia projekteja ja kehittymisen areenoita esimerkiksi työelämäyhteistyön ja hanketoiminnan kautta. Erilaisten kokeilujen, kokemusten ja kehitystyön myötä voi saada kurkistaa sellaisiin ammatillisiin maailmoihin, joita vasta luodaan. Viime keväänä musiikkipedagogiksi Metropoliasta valmistunut Venla Katila kuvasi Metropolian opintojaan 25.5.2018 musiikin tutkinnon valmistujaisjuhlassa näin: Sen lisäksi, että koulussa on ollut hyvä olla ja on päässyt tekemään tosi monipuolisesti hienoja juttuja, yksi merkittävistä asioista koulussa on ollut seurata oman ajattelun muutosta opintojen aikana. Venla osallistui opinnoissaan muun muassa Metropolian Elämäni sävelet- toimintatutkimukseen, jossa kehitettiin luovaa ryhmätoimintaa sosiaalisessa kuntoutuksessa osana valtakunnallista SOSKU-hanketta. Luova ryhmätoiminta sosiaalityön ympäristössä on musiikkipedagogille uusi ammatillinen näkökulma: miten tuoda yhteisöllinen luovuus elämää tukevaksi ja kannattelevaksi osaksi silloin, kun ihminen on keskellä vaikeuksia ja haasteita. Lisäksi Venla oli myös mukana ulkoministeriön kehitysmaaosaston rahoittamassa FINPAL- projektissa kehittämässä keinoja lisätä hyvinvointia taidetoiminnan avulla. Musiikkipedagogisen ammattitaidon soveltaminen perinteistä opetuskenttää laajemmin avaa uusia mahdollisuuksia musiikkitoiminnan hyödyntämiseen. Musiikillisen luovan toiminnan tuominen eri tavoin osaksi ihmisten arkea onkin musiikkipedagogin ammatillista ydintä ja valmistumisensa jälkeen Venla on ehtinyt jo hyödyntää kokemuksiaan ja esimerkiksi kutsunut Raumalla Kaikkia soittamaan! Opintojen aikana tarjottu mahdollisuus osallistua uuden synnyttämiseen tutkimus- ja kehittämishankkeessa antaa mahdollisuuden kurkistaa vasta kehitteillä oleviin maailmoihin ja kehittää samalla ammatillista ajatteluaan. Tätä sovelletaan ammattikorkeakouluissa monilla aloilla (ks. esim. Kelo ym.) ja opiskelijat ovat kokeneet tällaisissa oppimisympäristöissä oppimisen antoisana (ks. Uutinen 2011). Yhteyden rakentaminen omaan ajatteluun Taitojen ja tietojen karttumisen rinnalla on tärkeää saada yhteys omaan ammatilliseen ajatteluun: kuka olen tulevaisuuden työntekijänä ja miten haluan omaa alaani kehittää? Mielestäni oman toimijuuden vahvistuminen onkin keskeinen korkeakouluopintojen tavoite. Opiskelijan suurin haaste tänä päivänä on rakentaa reflektoiva suhde tietoon, informaatioon ja kokemuksiin. Ärsyketulva on valtava, tahti elämässä nopea ja kuitenkin kypsyminen ja ajattelun kehittyminen vaativat aikaa ja tilaa. Koulutuksessa onkin saatava sellaisia kannattelevia kokemuksia, joita pohtimalla teoreettinen tieto voi liittyä käytännöllisen ja kokemuksellisen tiedon yhteyteen (Huhtinen-Hildén 2012, 134-135). Tämä vaatii oppimisympäristöltä kokonaisvaltaisuutta, jossa oppija voi olla läsnä kaikkine tunteineen ja oppiminen asettuu osaksi elämää: -- on aina voinut tulla sellaisena kuin on ja sellaisella fiiliksellä kun sillä hetkellä sattuu olemaan. Tarpeen tullen on opiskelukavereilta ja opettajilta saanut niin kannustusta, innostusta, tukea kuin lohdutustakin -aina kulloisenkin tarpeen mukaan. (Venla Katilan puheenvuoro 25.5.2018). Yhteisöllinen ja dialoginen oppiminen vahvistavat opiskelijan toimijuutta. Myös Venla kuvasi tätä puheessaan: “Oivalluksen kautta syntyvää oppimista on mahdollistanut mielestäni ehdottomasti keskusteleva opetustapa. Muistan jo ensimmäisenä opiskeluvuonna olleeni vaikuttunut siitä vertaisoppimisesta, mitä sai kokea rennoilla luentotunneilla, joissa yhdessä pohdittiin asioita keskustelemalla.”(Venla Katilan puheenvuoro 25.5.2018). Lentoon lähtö Turvallisen ja merkityksellisen oppimisen lisäksi korkeakouluopetuksen haasteena on myös se, miten tukea sellaisten valmiuksien rakentumista, joilla ihminen selviää epävarmuuden, muutoksen ja itsensä kanssa elämän tuulissa ja kokee, että kaikesta huolimatta siivet kantavat. Venla pohti puheenvuorossaan sitä, miltä tuntuu epävarmuus uuden edessä. Työelämään siirtyminen tutusta opiskelijayhteisöstä vaatii rohkeutta ja kykyä neuvotella epävarmuuden tunteen kanssa. Venlan sanoin ”Turvallisesta rutiinista luopumisen lisäksi tuntuu haikealta hyvästellä yhteisö, johon on opintojen aikana kuulunut.” Miten voimme valmistaa opiskelijoita tähän? Itse toivon voivani kehittää edelleen alumnitoimintaa: onnistunut takaisinkytkentä rikastaisi varmasti koko ammatillisen yhteisön oppimista ja vuorovaikutusta. Toimin lehtorina ja pääainevastaavana varhaisiän musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön koulutuksessa, jossa teemme tänä syksynä tilaa kohtaamiselle: järjestämme alumneille ja opiskelijoille yhteisen seminaaripäivän. Odotan innolla myös tätä vuoropuhelua ja ammatillista jakamista eri kohdissa ammatillista polkuaan olevien musiikkipedagogien kesken. Kun poikaset lähtevät pesästä, emojen ei auta kuin luottaa siihen, että kyllä ne siivet kantavat ja istua pesän reunalla ihailemassa tuoreiden siipien kantokykyä. Onneksi Venlan puhe juuri valmistumisen kynnyksellä lohduttaa emon huolta: “Vuorossa on iso elämänmuutos, mutta uskon että olemme saaneet koulusta hyviä eväitä sen vastaanottamiseen. Nyt meillä on ammatti. Olemme jonkun alan asiantuntijoita, ja meillä on valmiuksia mennä elämässä eteenpäin. Toki uskon, että koulu on antanut vain pintaraapaisun siitä, mitä kaikkea esimerkiksi työelämä voi olla, mutta koenkin saaneeni koulusta sen tärkeimmän: mielenkiinnon kehittää omaa ammatillisuuttani ja innon asettua uuden äärelle oivallusten kautta.” Koulutus ei tee valmiiksi, mutta jos se pystyy ruokkimaan alan kehittämiseen liittyvää uteliaisuutta ja tukemaan jatkuvaa, oivaltavaa ammatillista oppimista, on koulutus hyvällä tiellä. Saamme opettajina ja kouluttajina jatkuvasti todistaa Metropoliasta eri aloilta valmistuneiden upeita kaaria ammatillisella taivaalla, satunnaisia uskaliaitakin syöksyjä ja ihailla ainutlaatuisten ja erilaisten siipiparien kantokykyä. Millaisia kuvioita Sinä ihailet taivaalla omasta ammatillisesta ikkunastasi? Kirjoittaja: Laura Huhtinen-Hildén (FT, MuM, musiikkiterapeutti, työnohjaaja) toimii pääainevastaavana, tutkijana, musiikkikasvatuksen lehtorina ja yhteisömuusikkokoulutuksen vastuulehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lainaukset ja lähteet: Lainaukset Venla Katilan puheenvuorosta ’ Valmistuvan opiskelijan puhe’ 25.5.2018 Musiikin tutkinnon valmistujaisjuhlassa julkaistu hänen luvallaan Huhtinen-Hildén, L. (2012) Kohti sensitiivistä musiikin opettamista. Ammattitaidon ja opettajuuden rakentumisen polkuja. Jyväskylä studies in humanities 180. Jyväskylän yliopisto. Kelo, M., Haapasalmi, P., Luukkanen, M. & Saloheimo, T. (2012). Kohti työelämäläheistä oppimista. Työelämäyhteistyön kehittämishaasteet terveys - ja hoitoalalla. AATOS-artikkelit 2012 (4) Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana muodossa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_4-12_Kohti_tyoelamalah_.pdf Haettu 20.11.2018 Uutinen, L. (2011). TKI-toiminnan palveltava oppimista. UAS Journal 2011 (1). Saatavana muodossa: https://uasjournal.fi/puheenvuoro/tki-toiminnan-palveltava-oppimista/ . Haettu 20.11.2018
Metropolian uudistuvat kampukset luovat yhdessä tekemisen kulttuuria
“Suomi tarvitsee enemmän korkeakoulutettuja osaajia ja uudenlaista osaamista. Tarvitsemme yhdessä tekemisen kulttuuria ja siitä kumpuavaa osaamisen edelläkävijyyttä.” Näin maalaillaan Korkeakoulutus ja tutkimus 2030 visiossa Suomen menestymisen strategiaa. Lokakuussa 2017 julkistettua visiota jatkotyöstetään vuoden 2018 ajan teemaryhmissä, joista yksi keskittyy pohtimaan hyvinvoivia korkeakouluyhteisöjä. Visio 2030 ohjaa myös Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaa ja sen suunnittelua. Tässä blogissa pureudutaan siihen, mitä vision taakse piiloutuva aito toiminta eli kehittämistyö konkreettisesti korkeakoulussa tarkoittaa. Metropolia on ollut oivallinen paikka kehittämiselle, sillä koulun toiminta on aiemmin sijoittunut liki 20:lle kampukselle ympäri pääkaupunkiseutua. Lähivuosina toiminta keskittyy neljälle monialaiselle kampukselle. Muutos on tarjonnut ainutkertaisen mahdollisuuden luoda ja vahvistaa yhdessä tekemisen kulttuuria ja hyvinvoivaa korkeakouluyhteisöä. Kampuskahvit kohtauttavat Kun fyysinen etäisyys kutistuu, mahdollistuu moni asia. Uusilla kampuksilla sovittiin ajankohta yhteisille kampuskahveille. Kampuskupposet nautitaan kerran kuussa ja mukaan kutsutaan koko kampuksen väki - mitään kuppikuntia ei siis ole luvassa. Kahvihetkeen kutsuvat kampuksen toimijat vuorotellen. Kutsuvuoro kiertää, jolloin jokainen saa jättää oman jälkensä hetken sisältöön. Pääpaino on kohtaamisissa, odotetuissa ja odottamattomissa. Aktiivisuustunti avuksi jaksamiseen Toinen neljän kampuksen mahdollistama uudenlainen yhteisöllisyyden muoto on aktiivisuustunti. Jokaisella kampuksella on kerran viikossa tarjolla tunti ohjattua liikuntaa. Tunnille voivat osallistua kaikki korkeakouluyhteisön jäsenet - henkilöstö ja opiskelijat. Sisältö ottaa huomioon erilaiset liikkujat, puoli tuntia on vauhdikkaampaa, hien pintaan nostavaa, toinen puolikas puolestaan rauhallisempaa. Innokas liikkuja yhdistää näistä tehokkaan tunnin, kiireisempi voi valita vain itselleen paremmin sopivan puolikkaan. Toive nousi henkilöstöltä ja opiskelijoilta, käytännön toteutuksesta vastaa Zone liikuntapalvelut. Aktiivisuustuntia pilotoidaan syksyn 2018 ajan ja konseptia kehitetään edelleen kokemusten perusteella. Monien mahdollisuuksien tilat Arjen työssä yhteisöllisyyttä tukevat ja edesauttavat uudet tilaratkaisut. Monipaikkaisessa työympäristössä jokainen saa olla juuri niin sosiaalinen kuin sen hetkinen työtilanne ja mieliala sallivat. Yhdessä tekemiseen, kehittämiseen ja työskentelyyn löytyy kaikilta kampuksilta monenlaisia tiloja. Osan voi varata etukäteen, osassa voi yhteistyötä tehdä työskentelyn lomassa. Monimuotoiset aulojen ja käytävien istuinryhmät tarjoavat uudentyyppistä avointa tilaa oppimiseen ja kohtaamiseen. Niihin voi sopia vaikkapa opinnäytetyön ohjaustapaamisen. Taukotilojakin löytyy - niihin mahtuu ääntä, tarinoita ja naurua työnteon vastapainoksi. Me kaikki tarvitsemme välillä omaa aikaa ja rauhaa keskittyä. On hyvä antaa itselleen lupa olla yksin, omien ajatusten kanssa. Myös tähän uudistuvien kampusten tilat tarjoavat mahdollisuuden. Eri vyöhykkeille sijoitetut visuaaliset julisteet auttavat hahmottamaan, minkä tyyppisessä tilassa kulloinkin ollaan. Yhteisöosaamista on myös se, että huomaa vinkata keskittymisen tilassa juttelevalle kollegalle keskusteluun paremmin sopivan paikan. Yhteistyö on avain muutokseen Muutos ei tapahdu itsestään. Uudistuminen on nostettu Metropolian strategian yhdeksi painopistealueeksi. Kehityspäällikkönä pääsen keskittymään toimintakulttuurin uudistamiseen ja edistämiseen lukuisilla foorumeilla. Aitoa yhdessä tekemistä haetaan jokaiselle kampukselle perustetuista kampusryhmistä, joissa kampuksen ajankohtaisia ja tulevia asioita pohditaan monialaisella joukolla, henkilöstö ja opiskelijat yhdessä. Laajemmalti henkilöstöä on muutoksessa tuettu ja osallistettu verkkokyselyin, työpajoin ja pop-up tapahtumin. Kahvihetket, aktiivisuustunnit ja jopa vyöhykkeiden toimintaa ohjaavat julisteet on kaikki ideoitu henkilöstön toiveiden ja ehdotusten pohjalta. Muutosta voit seurata Uudistumassa videoblogista ja Neljälle Kampukselle blogista. Eteenpäin kampus kerrallaan Pitkäjänteisen valmistelutyön jälkeen on ollut ilo huomata, miten uusien tilojen konkreettinen näkeminen ja kokeminen innostavat metropolialaisia. Ensimmäisenä valmistunut Arabian kampus kertoo jo monenlaisia tarinoita kohtaamisista. Myyrmäen kampuksella uudet tilat avautuvat olemassa olevien viereen vaiheittain ja hiljalleen toiminta leviää myös uuteen c-siipeen. Työpisteiden hakeminen haastaa oppimaan uusia työnteon tapoja, mutta tutustuttaa samalla uusiin ihmisiin. Leppävaaran kampuksella muutosta pohjustetaan jo suunnittelemalla askelia perinteisistä ”koppitoimistoista” luopumiseen - toivon mukaan uutta on koettavissa heti vuoden 2019 alkaessa. Vuodenvaihteeseen ajoittuu myös odotettu Myllypuron kampuksen ensimmäisen vaiheen valmistuminen. Vaikka kampus muodostuu neljästä tornista, on yhteisöllisyys Myllypurossakin kantava teema. Tornit yhdistyvät toisiinsa eri kerroksissa lasisin silloin, joilta on suora näköyhteys sekä oman yhteisön jäseniin että Metropoliaa ympäröivään yhteisöön. Hiljalleen ovet avautuvat kampuksilla lähistön asukkaille ja yrityksille laajemminkin. Sitä kautta Metropolian oma yhteisö toivottavasti nivoutuu aiempaa tiiviimmin ympäristön yhteisöiden mosaiikkiin ja pääsemme kokemaan, miten yhdessä olemme enemmän. Kirjoittaja: Minna Kaihovirta-Rapo on Metropolian toimintakulttuurin uudistumista edistävä kehityspäällikkö, joka näkee asioissa mahdollisuuksia ja keskittyy ratkaisujen löytämiseen. Ihmisten välinen vuorovaikutus ja viestinnän erilaiset ilmiöt kiehtovat häntä. Oivalluksista on syntynyt myös kirja, Tehoa työelämän viestintään. Musiikin hän nauttii mieluiten livenä ja kirjat paperiversioina. Lähteet: Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030. https://minedu.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030
Digitaalinen muistikirja – konttori taskussa
Kynän ja post-it-lapun voimakaksikko alkaa vähitellen siirtyä tietotyöläisen työpöydältä historian lehdille. Säihkyvät ideat ja muut aivomyrskyjen hedelmät tallennetaan nykyisin digitaalisiin muistikirjoihin. Niihin kykenee varastoimaan myös työssä tarvittavia WWW-sivuja tai niiden osia. Palvelut sopivat myös erilaisten to-do-luetteloiden tekoon ja järjestämiseen. Arkistotutkijat puolestaan tallentavat muistikirjoihin tekstimuotoisia dokumentteja, jotka on kuvattu dokumenttikameralla. Mobiilisovellusten ansiosta konttori liikkuu kätevästi taskussa tai käsilaukussa, ja esimerkiksi seuraavan päivän luentorungon voi sanella muistikirjaan vaikkapa bussimatkalla kotiin. Digitaalisia muistikirjoja on saatavana eri alustoille kuten Windows, macOS, Android, iOS, Windows Phone ja web. Välineistä kukin tarjoaa hieman toisistaan poikkeavia palveluja, vaikka teknisesti ne toimivat lähes yhdenmukaisesti: käyttäjä siirtää omalta koneeltaan tekstiä, kuvia, videoita tai ääntä muistivihkosovelluksen omistavan yhtiön palvelimelle, joka sijaitsee lähes aina ulkomailla. Rahanarvoista tai arkaluonteista aineistoa ei näihin pilvipalveluihin kannata tallentaa, koska vieraiden valtioiden tiedustelupalvelut pystyvät tiirikoimaan niistä ukset levälleen. Microsoft Onenote - tehokäyttäjän työkalu Digitaalisten muistivihkojen pioneerina pidetään Onenotea, jonka Microsoft avasi jo vuonna 2002. Se on lisätty opetusalalla käytettävään Office 365 Education -sovelluskokoelmaan, joten sitä pystyvät käyttämään omilla oppilaitostunnuksillaan henkilökunnan jäsenet, opiskelijat tai kummatkin käyttäjäryhmät niissä organisaatioissa, jotka ovat Education-paketin tilanneet. Onenote keskustelee hyvin Microsoftin laajaan tuoteperheeseen kuuluvien muiden sovellusten kera. Väline istuu mainiosti myös ideoiden järjestelemiseen ja projektinhallintaan. Tehokäyttäjän arvostamista ominaisuuksistaan huolimatta Onenote ei ole ehkä täysin pystynyt realisoimaan alun perin hankkimaansa johtoasemaa. Useat käyttäjät kun pitävät Microsoftin muistikirjaa jossakin määrin mutkikkaana ja käyttöliittymää hienokseltaan jäykkäniskaisena. Ketterä ja minimalistinen Google Keep Kilpailija Google uudisti Keep-nimistä virtuaalisten post-it-lappujen välivarastoaan vuoden 2017 alussa. Muistikirjan seurustelua Googlen Docs-tekstinkäsitelyohjelman kanssa parannettiin oleellisesti. Jos Keepiin sijoittaa esimerkiksi julkaisun aihioita junamatkalla työstä kotiin, pystyy ne matkan jälkeen valuttamaan vaivattomasti Docsiin. Virkistynyt Keep liitettiin viimein myös oppilaitosten käyttämään G Suite for Education -sovelluskokoelmaan. Niinpä sitä pystyy käyttämään omilla oppilaitostunnuksillaan samoin ehdoin kuin Microsoftin Onenotea. Keep nauttii pedagogien suosiota keveytensä, ketteryytensä ja helppokäyttöisyytensä ansiosta. Muistilappujen säilömisessä, järjestämisessä ja jakamisessa välinettä pidetään suvereenina. Erityistä suitsutusta on saanut toiminnallisuus, joka poimii kuvasta tekstin ja tallentaa sanat Googlen Docsiin. Evernoten erityiset edut Itsenäisten muistikirjasovellusten uranuurtajiin kuuluu Evernote, joka avattiin Kalifornian Redwood Cityssä jo vuonna 2008. Sovellukselle kertyi uskollinen kannattajakunta pian perustamisen jälkeen, vaikka yleisesti sen lumo on jossakin määrin haalistunut 2010-luvun jälkipuoliskolla Microsoftin ja Googlen riennettyä paaluttamaan markkinoita. Evernoten erityisiin ominaisuuksiin kuuluu dokumenttikamera, jolla pystyy kuvaamaan paperimuotoisia sisältöjä. Selaimeen liitettävällä kätevällä Clipper-lisäosalla tallennetaan verkkosivuja muistikirjaan. Evernoten asemat kilpakentällä kohenivat kesäkuussa 2018, jolloin yhtiö aloitti yhteistyön Microsoftin kanssa. Niinpä Evernoteen tallennettuja aineistoja pystyy jakamaan, merkitsemään, muokkaamaan ja etsimään uudessa Teams-ohjelmassa. Evernoten perusversio on ilmainen, joten se sopii satunnaiselle tallentajalle, kun taas tehokäyttäjä joutuu varsin pian harkitsemaan yhtiön kassakonetta kilauttavan täysversion hankkimista. Tulokkaat valmiina mylläämään pelikenttää Digitaalisten muistikirjojen pelikentälle ilmestyy säännöllisin väliajoin uusia ottelijoita. Bostonilaisella bussipysäkillä alkunsa saanut pilvitallennuspalvelu Dropbox avasi Paper-sovelluksensa vuonna 2017. Vaikka se on nopea ja Googlen välineiden tapaan keskittyy oleelliseen, etsii se vielä itseään ja käyttäjiään. Useat tarkkailijat ovat huomauttaneet, että Paper ei tarjoa juuri lisäarvoa ilmeiseen esikuvaansa Google Docsiin nähden. Alan tulokkaisiin kuuluu myös vuonna 2016 Irlannin tasavallassa perustettu Bear, joka on kerännyt minimalistisuutensa ansiosta myötäsukaisia arvioita kriitikoilta. Apple-yhtiön käyttöjärjestelmillä (iOS, macOS) toimivan muistikirjaohjelman perusversio on perinteiseen tapaan ilmainen. Pro-painoksesta yhtiö karhuaa kuukausimaksun, joka vaihtelee tilattujen palvelujen laajuudesta riippuen puolentoista ja kolmentoista euron välillä. Oman kiinnostavan lisänsä muistikirjojen valikoimaan tuo vuoden 2016 lopulla Australian Melbournessa julkaistu Milenote, jonka toimintaperiaate poikkeaa ratkaisevasti muista: se nimittäin järjestää muistilaput visuaalisesti, kun taas muut luottavat perinteisestä tietotekniikasta tuttuun abstraktiin hakemistorakenteeseen. Digitaalisten muistikirjojen käyttökohteita WWW-sivujen tallennus omien muistilappujen sekä kuva- ja äänitiedostojen säilöminen ja järjestäminen idea-aihioiden tallennus ja järjesteleminen dokumenttikamera luentorungon tallennus to-do-listat ostoslistan teko Valitse oikea sovellus Jos käytät Microsoftin muita sovelluksia kuten Teams -> Microsoft Onenote Jos haluat saada lukuisat pienet muistilaput järjestykseen -> Google Keep Jos tutkit paperimuotoisia dokumentteja -> Evernote Jos hahmotat maailmaa visuaalisesti -> Milenote Jos käytät Applen tuotteita -> Bear Kirjallisuutta The 10 Best Note-Taking Apps for Your Personal and Professional Life (EN, 2018) Evernote, OneNote, and Beyond: The 14 Best Note-Taking Apps (EN, 2017) Videoita Onenote 2016 vs. Evernote - What’s the Difference (webinar, EN, 2018) Microsoft Onenote - 2018 Detailed Tutorial (EN, 2018) Google Keep vs. Evernote (EN, 2017) Lisää aihepiiristä – More about the subject Googlen ja Microsoftin pilvipalvelut Metropoliassa (FI) Cloud applications of Google and Microsoft used in Metropolia (EN) Verkon uusi toimintaympäristö – New Online Tools (FI & EN) Digiuutiset – Digi News (FI & EN), Faceblog (FI), Digi 2017 (FI) Kirjoittaja: Petri Silmälä työskentelee Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluu verkon uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia pilvipalveluja, mobiilipalveluja ja sosiaalista mediaa. Hän on kiinnostunut muun muassa digitaalisista tiedonhallintasovelluksista, oppimisteknologian uusista suuntauksista, tekoälyn etiikasta ja median toiminnasta sähköisessä ympäristössä. Artikkelikuva: TeroVesalainen, www.pixabay.com, CC0, linkki >>
Oletko ’auditiivinen’, ’kinesteettinen’ tai ’visuaalinen’ oppija – sitkeä myytti on suosittu, koska testaaminen ja lokerointi viehättää
Opetusalalla elää sitkeä myytti auditiivisesta, kinesteettisistä ja visuaalisista oppijoista. Jos jostain asiasta on liikkeellä väärä käsitys, tieteen voi olla vaikea kumota uskomusta, vaikka se ei perustuisi mihinkään. Lähdinkin selvittämään, onko myytillä erilaisista oppijoista todella tieteellistä pohjaa, vai onko se vain myytti? Ja elääkö myytti yhä? Skeptikko-lehti kirjoitti aiheesta jo vuonna 2006: “Kun aikoinaan USA:n koululaitoksen havaittiin jättävän joitain oppilaita lukutaidottomiksi, vanhemmat alkoivat nostaa oikeusjuttuja kouluja vastaan. Tämä loi hedelmällisen pohjan yksilöllisiä oppimistyylejä korostavalle kaupalliselle pedagogiikalle. Vuonna 1976 Rita Dunn julkaisi oman oppimistyyli-inventaarinsa lisättyään aiemmin kokeilemaansa malliin uusien aivoteorioiden olettamuksia sekä NLP:n visuaalisen, auditiivisen ja kinesteettisen (VAK) oppimistyylin. Nykyisin Dunnilla on oma tutkimuskeskuksensa St. Johnin yliopistossa New Yorkin osavaltiossa, ja hänen Learning Styles Network -yrityksensä toimii pitkälti samalta pohjalta kuin Society of NLP järjestäen kalliita koulutuksia opettajille ja pyrkien suuntaamaan oppimistyyleistä saatavan rahavirran itselleen.” Suosituimmat artikkelit kritiikittömiä Aloitin aiheen kartoituksen siitä, miltä verkossa tilanne näyttää kesällä 2018. Tehdäänpä pieni katsaus. Yksinkertainen Google-haku sanalla ”oppimistyylit” tuo seuraavat kymmenen osumaa (tässä on huomattava, että Google hieman personoi hakutuloksia, joten jonkun toisen Google-haun tulokset voivat olla hieman erilaisia varsinkin jälkipään hakutulosten osalta): Ensimmäisenä on luonnollisesti Wikipedia-artikkeli aiheesta (artikkeli, ikilinkki lukemaani versioon). Artikkelissa kyllä mainitaan, että oppimistyyliajattelu on myös joissakin lähteissä kyseenalaistettu tieteelliseen tutkimukseen perustumattomana populaaripsykologiana ja että lukuisiin oppimistyylimalleihin liittyvästä laajasta ja pitkäaikaisesta tutkimuksesta huolimatta oppimistyylien olemassaoloa ja diagnosoitavuutta ei ole osoitettu eikä niiden mukaisen opetuksen tehosta ole saatu luotettavaa näyttöä ja artikkeli on myös luokassa näennäistiede, mutta tämä pitäisi vääntää ehkä vielä paremmin rautalangasta ja viitata aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja asiantuntijoiden lausuntoihin. Tässä voi tietenkin katsoa peiliin: Wikipedian sisältö syntyy meidän vapaaehtoisten tekemistä muokkauksista, joten artikkelia voisi koska tahansa parantaa. Kakkososumana on linkki Peda.netiin, joka tarjoilee oppimistyyliajattelua ilman kritiikkiä. Peda.net on kouluverkon ylläpitämä sivu, johon verkoston jäsenet voivat tuottaa omia materiaalejaan. Kolmososuma on sekin peda.netissä, ja artikkelissa on useampi linkki oppimistyylitesteihin. Ei kritiikkiä siinäkään. Nelososuma on Erilaisten oppijoiden liiton sivuille, jossa sentään mainitaan, että Oman vahvimman oppimisen tavan (oppimistyyli) löytyminen ei tarkoita sitä, että henkilö ei omaksuisi tietoa myös muilla tavoilla. Vitososuma vie konsulttifirman sivuilla olevaan vanhaan oppimistyylitestiin (johon linkitetään mm. kolmososumasta). Vasta kuudentena on linkki Ylen kriittiseen artikkeliin, jossa Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen professori Markku Niemivirta kertoo että oppimistyylejä ei ole olemassa – vaikka erään tutkimuksen mukaan jopa 90 % opettajista uskoo tähän myyttiin. Yksilöllisiä eroja oppijoissa on, mutta ne ovat ihan muissa asioissa kuin oppimistyyleissä – kuten esimerkiksi motivaatiossa. Niemivirta kertoo kahden minuutin pituisella videolla myös, että oppimistyyliajattelusta on haittaa sekä oppijalle, opettajalle että opetukselle. ”Jos esimerkiksi kohtaat tilanteen jossa ei opetetakaan ’sun tyylillä’ niin saatat kokea että et opi, vaikka se ei pitäisi ollenkaan paikkaansa.”, Niemivirta kertoo. Professori Niemivirran mukaan oppijoiden erojen sijaan on tärkeämpää ajatella, mikä oppijoita yhdistää: kannustava, turvallinen ja tukea antava oppimisympäristö on varmasti hyödyllinen ja oppimisen kannalta tärkeä. Seitsemäs linkki vie Ylen luetteloon oppimistyylit-tägillä varustettuihin artikkeleihin. Kahdeksas vie Jyväskylän yliopiston sivuille, jossa on litteroitu luentotallenne otsikosta aikuiset ja oppimistyylit. Tulkitsen niin, että luennon otsikko on lyöty lukkoon jossain vanhassa opinto-oppaassa, mutta luennoijat ovat jo kartalla siitä että oppimistyylit ovat vanhentunutta ajattelua: he kertovat heti aluksi että eivät aio puhua oppimistyyleistä ja että Oikeastaan jatkaisin tähän samaan, että kun itse olen kokemuksellisen oppimisen tutkijana ollut kymmenkunta vuotta, niin ja David A. Kolbiin sitä kautta tutustunut hyvinkin tarkkaan, niin hänellähän on myös oppimistyyliajattelua ollut 70-luvulla ja vielä 80-luvun alussa, mutta hänkin on tavallaan mennyt siitä jo eteenpäin. Eikä mitään mainintaa auditiivisistä, kinesteettisistä ja visuaalisista oppijoista. Yhdeksäs osuma vie Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän sivuille oppimistyylitesteineen. Kymmenes osuma vie musiikkipedagogin opinnäytetyöhön, jossa kritiikki oppimistyylejä kohtaan kuitataan lyhyesti mainitsemalla että Tyypittäminen, erityisesti peruskoulussa, on herättänyt myös kritiikkiä ja jopa ajatuksia siitä, että oppimistyylien ymmärtämisellä ei ole merkitystä oppilaan kehityksen kannalta. Laulunopetuksen yhteydessä oppimistyylien käytöstä on kuitenkin olemassa erittäin vähän tietoa, vaikka perinteinen laulunopetus painottaa opettajan audiokinesteettistä kykyä kuulla sekä tuntea oppilaan toiminta. Tällaisia hakuosumia löytää, kun lähtee hakemaan tietoa oppimistyyleistä yhdellä hakusanalla. Ainoastaan yksi tutkimustietoon perustuva osuma, ja sekin vasta kuudentena. Googlen hakusuositus sentään vilauttaa hakua ”oppimistyylit kritiikki”. Mitä kerrotaan oppilaitosten sivuilla? Seuraavaksi kiinnostuin siitä, mitä korkeakoulut verkkosivuillaan kertovat? Katsastin pienellä verkkohaulla näyttääkö käsitys VAK-mallista eli visuaalisista, auditiivisista ja kinesteettisistä oppijoista olevan yhä korkeakouluissa. Valitsin tarkemman katsaukseni kohteeksi oppilaitoksien joukosta vanhempaa koulutuksen kenttää edustavat yliopistot. Tietenkään verkkohaku ei ole koko totuus siitä, miten korkeakoulussa toimitaan ja ajatellaan, mutta se piirtää kuitenkin jonkinlaista kuvaa oppimistyyliajattelun suunnista. Katsaukseni perusteella näyttää, että kun vielä viime vuosikymmenellä yliopistojen sivuilla markkinoitiin oppimistyyliajattelua, voidaan sanoa, että on menty parempaan suuntaan: Helsingin yliopiston sivuilla oppimistyyliaiheiset linkit johtavat käytännössä ainoastaan vanhoihin opinnäytetöihin (mm. Tertsunen 1999), joten vanhentuneet oppimistyylikäsitykset eivät ainakaan tämän perusteella ole enää valloillaan. Aalto-yliopiston domainin alta ei oppimistyylihuuhaata löydy – tähän voi vaikuttaa myös se, että kun tkk.fi -domainista siirryttiin aalto.fi -domainiin, niin verkossa ei roiku enää viime vuosikymmeneltä kotoisin olevia sivuja silloisine käsityksineen. Vuodelta 2016 löytyy kurssitehtävä, jossa pitää tehdä muutama oppimistyylitesti ja kirjoittaa essee niiden tuloksista. Sivulta ei käy ilmi, kuinka kriittisesti tuloksiin suhtaudutaan. Turun yliopiston domainin alla oppimistyylit vilahtavat vain Normaalikoulun oppaassa Ota opetusta suunnitellessasi huomioon myös erilaiset oppimistyylit (auditiivinen, visuaalinen ja kinesteettinen). Jyväskylän yliopiston sivuilta tulee sentään osuma, joskin sivulla kerrotaan (ei tosin näillä sanoilla) että oppimistyylit eivät ole mikään patenttiratkaisu ja moni muukin asia vaikuttaa. Ja sivun lopussa mainitaan että lähde on vuodelta 1999… Kaikista kolmesta VAK-mallin ”oppimistyylistä” on myös oma lyhyt artikkelinsa, joita on päivitetty viimeksi vuonna 2011. Artikkelista on linkki Oulun yliopiston Oppimisklinikan sivulle, jossa on ollut (linkki on kuollut mutta löytyy arkistosta) samaa vanhaa ja väärää tietoa visuaalisesta oppijasta. Tampereen yliopiston sivuillakin on tekstiä VAK-mallista, vuodelta 2011. Näissäkin viitataan vuonna 1999 julkaistuun kirjaan. Oulun yliopistolla on sama juttu kuin Helsingissäkin, eli lähinnä vanhoja opinnäytetöitä. Ja tilanne on sama Lapin yliopiston kanssa. Itä-Suomen yliopiston opiskelijan oppassa sen sijaan löytyy aiheesta enemmän, testeineen kaikkineen. Tosin testilinkki ei toimi. Entä se tutkittu tieto? Oppimistyyliluokitteluja on useita, mutta juuri VAK-malli eli käsitys visuaalisista, auditiivisista ja kinesteettisistä oppijoista näyttää sekä yleisen kokemukseni että myös verkkokartoitukseni perusteella olevan niistä suosituin ainakin Suomessa - niin nyt kuin aikaisemminkin. Mikä oppimistyylipuheessa sitten on ongelmana? Kuten Niemivirta yllä haastattelussaan totesi, sillä ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa eikä siitä ole hyötyä vaan jopa haittaa. Aihetta on käsitelty Skeptikon lisäksi käsitelty kansantajuisesti myös Psykologia-lehdessä (Jussi Valtonen, Oppimisen psykologian villi länsi) jo vuonna 2010: “Uskomuksesta on monenlaisia variaatioita, mutta keskeistä on ajatus useammasta, toisistaan poikkeavasta oppimistyylistä, joiden mukaan ihmiset luontaisesti ryhmittyvät.” Artikkeli on kolmesivuinen ja perusteellinen, ja suosittelen jokaista lukemaan sen ennen kuin puolustaa oppimistyyliajattelua. Kirjoitus vahvistaa muistikuvaani - ja verkkokatsaukseni tulosta - siitä, että oppimistyyleistä on viime vuosikymmenellä kerrottu useamman yliopiston verkkosivuilla täytenä totena. Valtonen kysyy myös aiheellisesti, onko sillä mitään merkitystä, että esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsiville tarjotaan menetelmiä, jotka eivät perustu mihinkään? Vaikka yliopiston sivuilta – ja toivottavasti myös opetuksesta – oppimistyylipuhe pikku hiljaa häviää, se nostaa päätään aina säännöllisesti. Esimerkiksi juuri toukokuussa 2018 Aamulehdeltä lipsahti verkkoon kritiikitöntä oppimistyylipuhetta – onneksi jo mainittu professori Niemivirta ja Aamulehden päätoimittaja tarttuivat mokaan nopeasti ja seuraavan päivän lehdessä oli kunnollinen oikaisujuttu. Niemivirran ja Valtosen lisäksi myös aivotutkija Riitta Hari vahvisti suoraan kysyttäessä VAK-mallin humpuukiksi, kun tiedustelin aiheesta. Asiantuntijakommenttien lisäksi aiheesta on saatavilla julkista ja tuoretta tieteellistä tietoa. Tutkimustieto tukee johdonmukaisesti sitä, että oppimistyylit ovat – jos rumasti sanotaan – humpuukia ja niiden viljelystä on korkeintaan haittaa. Tuorein tutkimusartikkeli aiheesta julkaistiin muutamia kuukausia sitten sitten Anatomical Sciences Education -lehdessä (artikkeli, siitä tehty populaarijuttu): “Thus, this research provides further evidence that the conventional wisdom about learning styles should be rejected by educators and students alike.” Tässä tutkimuksessa käsiteltiin VARK-mallia, joka on kuten Suomessa suosittu VAK-malli, mutta R tarkoittaa lukemista (engl. reading). Toinen, vuonna 2017 Computers & Education -tiedelehdessä julkaistu artikkeli valottaa käytännönläheisesti, miksi oppimistyylikäsityksen viljelystä on haittaa. Artikkelissa luodaan myös katsaus oppimistyylien olemassaoloa tukeviin tutkimuksiin: lähes kaikissa on puutteita validiteettiin liittyvissä peruskriteereissä. Myös toukokuussa 2018 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että oppimateriaalin valinta mitatun ‘oppimistyylin’ perusteella ei johtanut koehenkilöillä parempiin oppimistuloksiin eikä matalampaan kognitiiviseen kuormitukseen. Tieteellisten artikkelien läpikahlaaminen on raskasta. Onneksi arvostetun Yalen yliopiston sivuilla on hyvä tiivistelmä aiheesta. Tiedeyhteisön ylivoimainen konsensus on, että opetuksen eriyttämiselle oppimistyylien perusteella ei ole tieteellistä perustetta. Vaikka opiskelijalla voi olla tietynlainen subjektiivinen mieltymys johonkin tiettyyn opiskelutapaan, tutkimusnäyttö ei tue sitä, että tämä olisi paras tapa oppia. Yalen artikkelissa muistutetaan myös siitä, että VAK-malli ei ole ainoa oppimistyylijako, vaan näitä on kehitelty ainakin 71 erilaista, joista 30 ovat jossain määrin suosittuja. Lopuksi Kunnes joku esittää oppimistyylien puolesta kunnollista tutkimusnäyttöä – jonka muut tutkijat saavat toistettua – oppimistyylit lokeroivine testeineen joutavat romukoppaan, niin viihdyttävää kuin ihmisten lokeroiminen ja erilaisten testien teettäminen onkin. Olisi myös mielenkiintoista tutkia, kuinka ja miksi malli on saanut jalansijaa, vaikka näyttö oli alun perinkin hataraa? Tutkimusta tästä ei ole tehty ja aiheen - miksi joku myytti levisi - tutkiminen on haastavaa, mutta professori Daniel T. Willingham esittää valistuneen arvauksen: Myytti on ensinnäkin niin levinnyt että se on saavuttanut totuuden aseman. Miksi kyseenalaistaa jotain joka on opittu koulussa ja jota toistellaan joka puolella? Myytti on tunteisiin vetoava ja olisihan se kiva jos se olisi totta: esimerkiksi ‘auditiivisen oppijan’ oppimisvaikeudet ratkeaisivat kuin taikaiskuista kun hän vain rupeaa kuuntelemaan oppikirjaa äänikirjana. Myytti on erittäin lähellä asiaa joka on totta ja ilmiselvää: toisilla on etevät tekstitaidot, toisilla on parempi avaruudellinen hahmottamiskyky, toiset ovat ketteriä liikkumaan ja niin edespäin. Näitäkin taitoja voi tietenkin myös harjoitella. Käsitys oppimistyyleistä muistuttaa takavuosina suosittuja pikalukutekniikoita: ajatus siitä, että erilaisia kikkoja opettelemalla voit lukea nopeammin, on kieltämättä kutkuttava. Valitettavasti aivojen tietojenprosessointinopeuteen ei voi poppakonsteilla vaikuttaa. Artikkelikuva: Aalto-yliopiston kuvatietokanta Raami, Aalto-yliopiston arkisto, CC - BY 4.0, saatavilla verkossa >> Kirjoittaja: Kirjoittaja Vesa Linja-aho toimii Metropolia Ammattikorkeakoulussa autoelektroniikan lehtorina. Lisälukemista Prof. Daniel Willingham: How many people believe learning styles theories are right? And why? Prof. Daniel Willingham: Usein kysyttyjä kysymyksiä oppimistyyleistä Oppimistyylit – pelkkää urbaanilegendaa? Tuore keskustelu aiheesta opettajien ja kasvattajien ryhmässä, joka inspiroi minua jälleen kirjoittamaan aiheesta parin vuoden tauon jälkeen.
Metropoliassa ratkotaan yhteiskunnallisia muutoksia yhdessä
Yhteiskunnalliset muutokset, kuten digitalisaatio, ilmastonmuutos ja sote-uudistus, haastavat ammattikorkeakouluja monin tavoin. Tarvitaan uutta osaamista tuottavia joustavia oppimismahdollisuuksia ja kehittämistoimia, joiden avulla voidaan ratkaista erilaisia ihmisen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta oleellisia ongelmia. Muutoksissa on useimmiten kyse useiden, laajempaan muutosilmiöön liittyvien tekijöiden ja näkökulmien yhteisvaikutuksesta. Näiden huomiointi vaatii systeemistä ajattelua ja kehittämisotetta, sillä harvoin enää kukaan yksin tai mikään erillinen osaratkaisu tuottaa pysyviä ja vaikuttavia tuloksia. Sote-uudistus haastaa muutokseen Esimerkkinä muutoksesta voimme tarkastella sote-uudistusta. Sen tavoitteeksi on asetettu nykyistä asiakaslähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut (luettu 5.9.2018). Tarvitaan monen eri tieteen- ja ammattialan osaamista, yhteistyökykyä ja ymmärrystä ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn vaikuttavista tekijöistä, jotta voidaan ymmärtää sote-uudistusta ilmiönä ja tuottaa sopivia ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Lähtökohtana voidaan pitää kehittämismallia, jossa asiakaslähtöiset palvelut ovat kaikkien osapuolten yhteisenä kehittämisen kohteena. Asiakkaan lähtökohdat ja tarpeet tuottavat tietoa ratkaisujen hakemiseksi ja ne tuotetaan asiakasta kuunnellen ja hänen kanssaan yhteistyössä. Valitettavan usein asiakas kuitenkin jää sivuun, hänen tarpeensa ositetaan eri asiantuntijoille ja kenelläkään ei ole kokonaisvaltaista otetta palvelujen integroimiseksi. Korkeakoulun innovaatiokeskittymä vastaa muutoksiin Metropoliassa haluamme olla mukana ratkomassa näitä muutosilmiöihin liittyviä haasteita. Vastaamme haasteeseen koulutuksen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan keinoin. Toimintamalliksi olemme valinneet ilmiö- ja ihmislähtöiset innovaatiokeskittymät. Viiden eri ilmiön ympärille muodostuvissa keskittymissä tavoitteenamme on kohtauttaa aktiivisesti yhteiskunnan eri osaajia ja osaamisia sekä luoda yhdessä uutta: uutta osaamista yritysten ja yhteiskunnan tulevaisuuden tarpeisiin, parempia palveluja, hyvinvointia ja elinvoimaa sekä moninaisia mahdollisuuksia uudelle tutkimukselle, kasvulle ja liiketoiminnalle. Esimerkiksi sote-uudistus -ilmiöön vastaamme Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut -innovaatiokeskittymällä. Sen ohjaavina periaatteina ovat moniammatillisuus, sektori-, toimiala- ja organisaatiorajat ylittävä toiminta, digitaalisuus, palvelumuotoilu, yhteinen arvonluonti sekä ketterät kokeilut. Innovaatiokeskittymä on osa laajempaa ekosysteemiä, johon kuuluu muun muassa muita korkeakouluja, sote-palvelujen tuottajia, asukkaita ja kolmannen sektorin toimijoita. Lisäarvoa tuotamme uudistukseen tarjoamalla mahdollisuuden yhdessä Metropolian opiskelijoiden ja opettajien kanssa tunnistaa sote-palvelujen kehittämistarpeita, saattaa eri toimijoita yhteen ja kokeilla ratkaisuja ennen kuin ne otetaan laajamittaisemmin käyttöön. Uusi Myllypuron kampuksemme tarjoaa tällaiselle toiminnalle innostavat ja modernit puitteet.
Näin teet oman podcastin
Kesän alussa kirjoitin Hiiltä ja timanttia -blogiin postauksen ”Podcast opettaa, viihdyttää ja on läsnä siellä, missä sinäkin”. Nyt jatkan podcast-teemalla ja kerron, miten opettaja tai kuka tahansa voi tehdä oman podcastin. Podcast on digitaalisesti jaettava sarja, jonka kuuntelija voi tilata ja ladata esimerkiksi puhelimeen tai tietokoneelle. Podcast voi myös olla yksittäinen ohjelma tai kuunnelma. Radio-ohjelmaan verrattuna podcastia ei lähetetä tiettyyn aikaan, vaan kuuntelija voi kuunnella sen, silloin kun se hänelle parhaiten sopii. Tosin monet radio-ohjelmat julkaisevat lähetyksensä myös podcastina, esimerkiksi Yle Areena. Kaikki lähtee ideoinnista ja konseptin suunnittelusta. Mieti alkuun, mikä aihe on niin kiinnostava, että jaksat tehdä sitä jaksosta toiseen. Riittääkö asiaa valitsemastasi aihealueesta? Pohdi myös podcastillesi eri näkökulmia. Rajaa aihealuettasi, jos siitä meinaa tulla liian lavea. Podcastit eivät yleensä ole laajojen kohderyhmien yleisohjelmia. Huomioi kuulijasi. Voitko vastata podcastillasi heidän ongelmiinsa ja tarpeisiinsa? Mitä uutta voisit tarjota kuulijoille? Viihtymistä, oppimista, havaintoja ympäröivästä maailmasta? Kohderyhmä pohdintaan Pohdi kohderyhmääsi. Kenet haluat tavoittaa podcastillasi? Kuka sitä kuuntelee ja miksi? Näistä voi olla apua, kun mietit kohderyhmääsi: Millainen on stereotyyppinen kuuntelijasi? Mistä hän voisi olla kiinnostunut? Millaisia ongelmia tai tarpeita hänellä on? Mistä tavoitat hänet? Oma persoona kannattaa laittaa peliin. Ole aito. Kuuntelutilanne on intiimi. Vaikka kyseessä olisi yksinpuhelu, puhu niin kuin puhuisit toiselle ihmiselle. Ja muista kenelle puhut, keitä ovat kuulijasi. Tuota sisältöä - tee jaksoja Sisältöjen ideointiin käytä verkostojasi. Kysy heiltä, mistä he haluaisivat kuulla. Esimerkkejä podcastien sisällöistä ovat esimerkiksi asiantuntijahaastattelut, asiantuntijan kertomukset tutkimustyön tai asiantuntijatyön tuloksista sekä ilmiöistä, tuotetestaukset, ongelman ratkaisu, vinkit ja niksit, omakohtaiset kokemukset. Ohjelman alussa on yleensä tunnusmusiikki ja lyhyt tekijän esittely. Esimerkiksi Jamendo tarjoaa CC-lisensoitua musiikkia. Podcastit koostuvat yleensä jaksoista. Anna kullekin jaksolle kiinnostava otsikko, joka saa klikkaamaan. Laita jakson otsikkoon juokseva numerointi, kuten Kertojan ääni tekee tai Kuulun podcast. Lisää vielä napakka kuvaus, jossa kerrot oleelliset tiedot jaksosta, kuten ketä on paikalla ja mistä puhutaan. Välineitä podcastiin Podcastin tekoon tarvitset mikrofonin, tietokoneen, editointiohjelman ja alustan, johon jaksot laitetaan ja josta podcasteja kuunnellaan. Äänenlaatuun kannattaa panostaa. Podcasteja kuunnellaan usein mobiililaitteella kuulokkeilla, jolloin hyvä äänenlaatu korostuu. Blue Yeti -mikki on hyvä, mutta vastaavia löytyy edullisempana. Maksuton Audacity on hyvä ja helppo editointiohjelma. Adobe Audition -editointiohjelma on useissa yrityksissä käytössä, myös Metropoliassa. Podcast-alustoja, joiden kautta kuunnelmat jaetaan, ovat esim. SoundCloud, iTunes ja suomalainen Kieku. Valitse rauhallinen tila, jossa äänität podcastin. Verhot ja matot poistavat hyvin kaikua. Markkinoi podcastiasi Kun olet julkaissut podcastin, jaa sitä sosiaalisen median kanavissa, kerro siitä verkostoillesi. Ilmoita podcastisi Jakso.fi -sivulle, jossa julkaistaan kaikki suomalaiset podcastit. Julkaise podcastisi myös iTunesiin - lähetä sinne podcastisi RSS-syöte. Podcastit korkeakouluissa Podcastit ovat tainneet tulla jäädäkseen. Pitäisikö siis korkeakoulujenkin perustaa omia podcast-sarjoja? Korkeakoulupodcast on asiantuntijan ääni. Podcastit ovat erinomainen tapa jakaa korkeakoulussa syntyvää tietoa toisaalta asiantuntijayhteisön ja toisaalta suuren yleisön tietoon. Podcast kulkee mukana vaikkapa juoksulenkillä, ja saattaa siten olla esimerkiksi perinteistä lehtiartikkelia jopa todennäköisempi kanava levittää tietoa ja osaamista. Olipa kohderyhmänä sitten tietystä ilmiöstä kiinnostunut kansalainen, korkeakoulun opiskelija tai vaikkapa päättäjä. Korkeakouluilla on merkittävä rooli tutkimuksen, kehittämisen ja osaamisen parissa ja vastuu myös tuoda tehty työ oppilaitoksen seinien ulkopuolelle - vaikuttaa yhteiskunnassa. Podcast on siihen nykyaikainen mahdollisuus. Se kertoo korkeakoulun nykyaikaisuudesta ja kyvystä uudistua ja reagoida yhteiskunnan tarpeisiin. Ja sellaisessa korkeakoulussahan on ilo työskennellä! Edellisessä Hiiltä ja timanttia -blogipostauksessani kerroin esimerkkejä podcasteista korkeakouluissa. Lähteet 10 ohjetta onnistuneen podcastin tekemiseen Näin aloitan oman ”radioshown” eli podcastin tekemisen Kertojan ääni -blogi Kuulu, Podcastit webinaari 13.6.2018 Viesti ry:n podcast-koulutus, 13.6.2017, Olli Sulopuisto
Ryhmänohjaus ja pedagoginen ammattitaito – yhteisiä löytöretkiä
Astun ryhmän eteen tarkkaavaisena, mutta tietoisen rentona ja vastaanottavaisena. Aistin ryhmästä huokuvaa tunnelmaa. Näen ilmeitä, eleitä, liikehdintää ja kehon asentoja. Kuulen äänenpainoja ja voimakkuuksia. En halua aikaansaada suurta kuilua välillemme, vaan pyrin hymyillen ja ystävällisin katsein vastaanottamaan kaikki osallistujat sellaisina kuin he ovat. Mielessäni risteilee tälle ryhmälle suunnittelemani prosessin asiat. Olen valmistautunut hyvin. Uuden äärellä Ryhmän ohjaajan ammattitaito on laaja ja moniulotteinen kokonaisuus oli kyse sitten mistä ikäryhmästä tai koulutusasteesta tahansa. Se on kuin palapeli, jossa jokainen pala on olennainen osa kokonaisuutta. Ryhmän ohjaamista ammatillisesti ajatellessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä 1. kohtaamiseen, 2. pedagogiseen sensitiivisyyteen sekä 3. osallisuuden kokemisen mahdollistamiseen. Aidon kohtaamisen aineksia ovat kiinnostus toisesta ihmisestä ja halu hyödyntää omia taitoja toisen hyväksi. Kuuntelevasti kohtaamiseen asennoitumalla antaa toiselle tilaa ja mahdollisuuden tulla kohdatuksi omanlaisenaan juuri siinä hetkessä. Pedagogisessa vuorovaikutuksessa sensitiivisyyden käsitteen keskeisintä ydintä ovat opettamisen näkeminen kohtaamisena ja molemminpuolisena oppimisprosessina elementteinään sensitiivinen suhtautuminen ja osallisuuden tärkeys (Huhtinen-Hildén 2012). Näin ollen voidaan avata tärkeitä yhteisen löytämisen ovia ja saada mahdollisuus toisenlaisen, odottamattoman lopputuloksen syntymiseen. Pedagogin sensitiivisyys mahdollistaa sallivan ja vapautuneen ilmapiirin, jonka turvassa ryhmäprosessia on hyvä käydä ilman suorittamisen painetta. Pedagoginen sensitiivisyys on tärkeää kaikissa ryhmäprosesseissa kaiken ikäisten kanssa ja eri kouluasteilla toimittaessa. Sensitiivistä otetta on määritelty hyvin kuvaavasti varhaiskasvatuksessa, jossa sillä tarkoitetaan taitoa havaita lapsen sisäinen tila ja tukea tämän kykyä olla yhteydessä toisiin sekä toimia ryhmän jäsenenä. Sensitiivinen aikuinen tukee lasta, jos hän putoaa yhteyden tilasta. Tämä mahdollistaa oppimisen ja luovuuden toteutumisen. (Mäkelä 2008; 2011.) Osallisuus ajatellaan ehkä yleisimmin johonkin kuulumisen tunteena. Kuulumme perheeseen, sukuun, työyhteisöön ja harrastuspiiriin, olemme niiden jäseniä. Olemassaolollamme ja mielipiteillämme on väliä ja voimme vaikuttaa yhteisöömme. Osallisuuden kokemus on subjektiivinen ja se rakentuu tunteelle siitä, että ihminen on osa kokonaisuutta, yhteisöä. Sitä voisi määritellä liittymiseksi, kuulumiseksi tai yhteisyydeksi sekä myös osallistumiseksi ja siihen liittyen vaikuttamiseksi (ks. Isola, ym. 2017). Osallisuus on voima ryhmien, yhteisöjen ja yhteiskuntien rakentamiseksi. Pedagogin reppu Ryhmän ohjaajalla on tärkeä tehtävä kanssakulkijan, kannattelijan ja houkuttelijan roolissa. Ohjaaja navigoi ryhmätilanteessa tarttuen vuorovaikutuksellisiin impulsseihin ja mahdollistaa osallistujan kuulluksi tulemisen. Sitä kautta hän saattaa osallistujat vaikuttamaan itse toiminnan sisältöön toimijoina, suunnittelijoina sekä kehittäjinä. Näin toiminnasta tulee osallistujista käsin lähtevä yhteinen oppimisprosessi. Ohjaajan dialogisen otteen myötä suorittamista edellyttäviä tehtäviä ei synny, vaan toiminnan suunnittelu toimii pedagogisen improvisoinnin mahdollistavana väljänä rakenteena (ks. esim. Jordan-Kilkki & Pruuki 2012, 18-26; Huhtinen-Hildén 2017). Kannan mukanani paljon: kuka ja millainen olen, millainen tieto minussa vaikuttaa, mitkä asiat koen tärkeiksi, mikä on motiivini sekä jälkiä historiastani, siitä millaisissa yhteisöissä olen opiskellut ja työskennellyt, ketä kuunnellut, mitä lukenut ja mitkä työskentelytavat hyväksi kokenut. Toivon, että meillä olisi mukavaa yhdessä. Haluaisin kaikkien tuntevan olevansa osa yhteistä kokonaisuuttamme. Meidän ryhmä, me. Kumisaappaat, lämmin juoma ja kompassi. Jokaisen ryhmäprosessin löytöretkelle lähdettäessä ohjaajan repusta löytyy pedagogisen ammattitaidon eväät. Millaiselle retkelle sinä lähdet? Kirjoittaja: Minna Lamppu (musiikkipedagogi YAMK) työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa varhaisiän musiikkikasvatuksen ja soveltavan taiteen käytön opettajana sekä erilaisissa alan kehittämishankkeissa. Hän toimii myös kuoronjohtajana (Lahden Laulajat) sekä erilaisten lauluryhmien vetäjänä, suuntautuen erityisesti musiikkiryhmiin taiteen soveltavan käytön konteksteista (esimerkiksi muistisairaat, arat laulajat, alkeismusiikkiryhmät). Hän on kehittänyt mm. Päijät-Hämeen muistiyhdistyksessä toimivan muistisairaista sekä heidän läheisistään koostuvan Muistilangat-lauluryhmän toimintakonseptin sekä työskennellyt laulunopettajana musiikki- ja kansanopistoissa. Lamppu on työskennellyt myös muun muassa tv-toimittajana ja esiintyjänä. Artikkelikuva: © Sini Pennanen Lähteet: Huhtinen-Hildén, L. (2012) Kohti sensitiivistä musiikin opettamista. Ammattitaidon ja opettajuuden rakentumisen polkuja. Jyväskylä studies in humanities 180. Jyväskylän yliopisto. Huhtinen-Hildén, L. (2017) Elävänä hetkessä. Suunnitelmallisuus ja pedagoginen improvisointi. Teoksessa A. Lindeberg-Piiroinen & I. Ruokonen (toim.). Musiikki varhaiskasvatuksessa - käsikirja. Helsinki: Classicus, 389–411. Isola, A-M., Kaartinen, H., Leeman, L., Lääperi, Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. (2017) Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Jordan-Kilkki, P. & Pruuki, L. (2013) Miten tehdä tilaa kohtaamiselle? Dialoginen työskentelyote opettajan työssä. Teoksessa P. Jordan-Kilkki, E. Kauppinen & E. Viitasalo-Korolainen (toim.). Musiikkipedagogin käsikirja. Vuorovaikutus ja kohtaaminen opetuksessa. Oppaat ja käsikirjat 2012:2. Helsinki: Opetushallitus, 18–27. Mäkelä, J. (2011) Lapsinäkökulmasta lapsen näkökulmaan – Kuulemaan asettuminen on taitolaji. Luentoesitys lääkäripäivillä. Osoitteessa: http://docplayer.fi/4340191-Lapsinakokulmasta-lapsen-nakokulmaan-kuulemaan-asettuminen-on-taitolaji.html. Haettu: 3.4.2018. Mäkelä, J. (2008) Mikä vuorovaikutuksessa kuntouttaa. STAKES Mielenterveysryhmä. Osoitteessa: http://docplayer.fi/5380202-Jukka-makela-21-8-2008-miten-vuorovaikutus-kuntouttaa-1.html Haettu 3.4.2018.