Vuonna 1994 Kairon kokouksessa päätettiin, että kaikki maailman ihmisten on saatava lisääntymis- ja seksuaaliterveyden palveluiden piiriin kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Nyt on vuosi 2019, eikä tavoitteeseen ole päästy.
Kestävän kehityksen tavoitteet eli SDG:t (Sustanble Development Goals) korostavat myös ilmaisten tai kohtuuhintaisten terveyspalveluiden saamista kaikille – eli UHC Universal Health Coverage YK-slangilla. WHO on esittänyt tavoitteekseen saada miljardi ihmistä terveyspalveluiden pariin. Seksuaali- ja lisääntymisterveys on nostettu tähän mukaan kattaen erityisesti raskauden ja synnytyksen aikaisen hoidon, vastasyntyneen terveyden, perhesuunnittelun ja terveyden edistämisen.
Yhteensä 58 YK:n jäsenmaata on sitoutunut parantamaan seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluita niin, että ne tukevat kaikkien seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja oikeuksia. Niinpä UHC – SRHR (Sexual and Reproductive Health and Rights) on noussut korkealle poliittisella asialistalla. Vaikka edistystä onkin tapahtunut, on edelleen vastassa konservatiiviset ja uskonnolliset vastustajat. He eivät kaikkien ihmisoikeuksia kannata eivätkä edistä. Välillä eteneminen onkin kuin tanssia – kaksi askelta eteen ja yksi taakse.
Lokakuun lopussa kokoontui Berliiniin satakunta asiantuntijaa keskustelemaan seksuaali- ja lisääntymispalveluista ja -oikeuksista. Kokouksessa esiteltiin yhdeksän maan kokemuksia. Euroopasta mukaan oli kutsuttu Saksa ja Suomi. Maamme oli nostettu seksuaali- ja lisääntymisterveyden mallimaaksi.
Monille oli tuttua äitiyspakkaus ja pitkä kokemus äitiyshuollon palveluista jo 1930-luvulta alkaen. Osallistujat esittivät monia tiukkoja kysymyksiä. Kun Suomessa on alhaiset aborttiluvut, niin johtuuko se laittomista keskeytyksistä? Saavatko maahanmuuttajat samat palvelut kuin suomalaistaustaiset? Miksi terveydenhuolto ei kustanna ehkäisyä kuin poikkeustapauksissa? Miksi kätilöt eivät tee enemmän kätilötöitä esimerkiksi lääkärien sijaan – hehän ovat seksuaali- ja lisääntymisterveyden huippuosaajia? Mutta Suomen tilannetta kyllä ihailtiin, erityisesti asiantunteva ja aikaisin alkava seksuaalikasvatus sekä hyvä seksuaali- ja lisääntymisterveyden koulutus sai kiitosta.
Kokouksen aikana kysyttiin, kuinka moni lähes kahdestasadasta YK:n jäsenmaista tarjoaa terveydenhuoltoa kaikille? Tyly vastaus on, ettei yhdessäkään maassa terveydenhuollon palvelut ole kaikkien saatavilla. Näin on myös Suomessa.
- Raskaudenkeskeytyksiä koskeva lainsäädäntömme on kohta 50 vuotta vanha. Suomi on yksi harvoista Euroopan maista, joissa aborttia ei saa myöntää naisten toivomuksesta. Jopa Irlannilla on vapaamielisempi lainsäädäntö kuin Suomessa.
- Steriloimisen saaminen alle 30-vuotiaana on vaikeaa ja erityisesti vapaaehtoisesti lapsettomien on hankala saada steriloimista. Lisäksi transsukupuolisia vaaditaan steriloitavaksi – vuonna 2002 säädetty laki on julma eikä kunnioita ihmisten itsemääräämisoikeutta.
- Hedelmöityshoitojen määrä ei ole kasvanut viime vuosina, vaikka lapsenhankintaa lykätään edelleen. Suomessa on nykyisin väestöön suhteutettuna vähiten aloitettuja hedelmöityshoitoja Pohjoismaissa. Tarvetta hoitoihin olisi enemmän kuin nykyisin on tarjolla.
- Esimerkiksi gynekologien ja terapeuttien palvelut on monesti hankittava yksityiseltä sektorilta, eikä pieni Kela-korvaus kata läheskään kaikkia kuluja.
- HPV-rokotusta ei tarjota pojille.
- Pari- tai lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden palveluita on liian vähän ja seksuaalista väkivaltaa kokeneiden palveluverkostoa vasta rakennetaan.
Missään maassa terveydenhuoltojärjestelmä ei ole valmis. Monet osallistujat toivoivat mahdollisuutta tulla Suomeen tutustumaan seksuaali- ja lisääntymisterveyden koulutukseen ja palveluihin. Ehkä tästä tulee PISA-turismin rinnalle uusi aluevaltaus
Mika Gissler
Kirjoittaja on THL:n tutkimusprofessori ja työskennellyt seksuaali- ja lisääntymisterveyden kysymysten parissa vuodesta 1991.
