Avainsana: vuorovaikutus
Hiiltä ja timanttia -blogi kiittää vuodesta 2022!
Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2022! Hiiltä ja timanttia -blogin perusta on oppimista ja opettamista käsittelevät tekstit, joissa korkeakouluopettajat jakavat tietoa ja vinkkejä kollegoilleen. Tänä vuonna teksteissä on käsitelty erityisesti verkossa toteutettavaa oppimista, virtuaalivaihtoja ja kielten oppimista. Oppeja HyMy-kylästä -sarja, jossa käsitellään Myllypuron kampuksen monialaista oppimis- ja kehittämisympäristöä jatkui myös. Tämän vuoden kirjoituksissa tarkasteltiin myös korkeakoulun roolia yhteiskunnassa sekä korkeakoulun toiminnan kehittämistä. Näitä on pohdittu esimerkiksi strategian, hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen näkökulmista. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja julkaisemista on käsitelty. Yhteensä blogissa julkaistiin 26 kirjoitusta, jotka tehtiin 26:n kirjoittajan voimin. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppiminen ja opettaminen Yhdessä vai yksin – ajatuksia pedagogisesta kehittämisestä Pedagogiset linjaukset laadun perustana Lähteä vai jäädä? – kielen oppimisen tukeminen edistää opiskelijan kotoutumista, Kielibuustia 1/5 Suunnitelmallisuus on avain suomen kielen oppimiseen – tukena kieli-HOPS, Kielibuustia 2/5 Oppimista käänteisesti – Flippaus vai floppaus? ”Kierteetön ruuvi on naula” – Ongelmallinen toimintatutkimus Tulevaisuus on toiminnallinen – pelillisyys on osa vuoden 2035 työelämätaitoja Ilmaisua, huumoria ja tajunnanvirtaa – Laululyriikka-aiheisia opinnäytetöitä Metropoliassa Monikulttuurisesta kohtaamiskahvilasta on moneksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 4 Lapset ja perheet mukaan HyMy-kylän palveluiden kehittäjiksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 5 Verkkopedagogiikka ja digitaalisuus ”Kuuletko meitä, Maija?” Onnistuneen etätapaamisen askelmerkkejä Kuulijasta osallistujaksi – läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukeminen virtuaalitapaamisissa Pirisevä pienoiskonttori. Älypuhelin ja tablettitietokone tietotyön tiivistäjänä, osa 1. 5 kirkastettavaa näkökulmaa ennen opetuksen viemistä verkkoon, osa 1/3 5 varmistettavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 2/3 5 arvioitavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 3/3 Creating International Classrooms through Virtual Exchange Korkeakoulun yhteiskunnallinen rooli, korkeakoulun kehittäminen Mitä strategiasisällöt kertovat korkeakoulujen profiilista ja strategisista valinnoista? Kehittämässä hyvinvointia kampuksella Toimintakulttuurin uudistaminen haastaa ajatteluamme E-kirja on kevyt kantaa! – Kirjaston sähköiset aineistot, kestävää kehitystä tukeva valinta? Viestintä, vuorovaikutus, julkaiseminen Julkaiseminen on asiantuntijalle oppimismahdollisuus Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman Podcast pähkinänkuoressa – vinkkejä opettajalle Korkeakouluopiskelijat julkaisemaan! Osallistuva työote arvojen uudistuksessa – oppeja ja onnistumisia Lopuksi kiitämme myös Hiiltä ja timanttia -blogin perustajajäsentä ja pitkäaikaista toimituskuntalaista Mari Virtasta. Kiitos, että olet ollut kehittämässä blogia, sen profiilia ja sisältöjä sekä auttanut blogin kirjoittajia loistamaan! Mari jatkaa syksyllä perustetun Sotemuotoilijat-blogin päätoimittajana. Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa, Mari Virtanen ja Johanna Tirronen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskuntalaiset 2022
”Kuuletko meitä, Maija?” Onnistuneen etätapaamisen askelmerkkejä
”Kuuletko meitä, Maija? Oletko siellä? Anna meille merkki itsestäsi!” Nettimeemeissä Zoom- ja Teams-palaverit on piruillen rinnastettu spiritismi-istuntoihin. Epäonniseen koreografiaan kuuluvat mustat laatikot videokuvan sijaan sekä mikrofoni, joka ei mene päälle tai on ehkä unohtunut kiinni. Opetustyön ”uuden normaalin” ei kuitenkaan tarvitse olla näin kömpelöä. Aiheesta on puhuttu paljon, ja ohjeistuksia on tarjolla siellä täällä. Kokoan tähän kirjoitukseen niistä mielestäni olennaisimmat etätapaamisia ajatellen. Yhteinen virtuaalinen tila ei automaattisesti takaa hyvän vuorovaikutuksen syntymistä. Etäopetus ja -kokoukset eivät sinällään ole uusi asia, mutta koronapandemian myötä ne tulivat vastaansanomattomasti osaksi opetusalan arkea. Vastentahtoisimpienkin oli heittäydyttävä breakout roomien ja ruudunjakojen maailmaan. Viimeistään nyt, parin vuoden intensiiviharjoittelun jälkeen, kaikille on selvää ainakin se, ettei yhteinen virtuaalinen tila automaattisesti takaa hyvän vuorovaikutuksen syntymistä. Vaikka työympäristöt ja tekniset alustat miten kehittyvät, ei ihmisten välisen vuorovaikutuksen merkitys tulevaisuudessakaan katoa. Ihmisen kyky mukautua muuttuviin viestintätilanteisiin ja omaksua erilaisia viestintärooleja peittoaa tekoälyn ja robotit. Nykyiseen maailmanmenoon kuuluvat monimutkaiset ongelmat ovat tyypillisesti niitä, jotka vaativat eniten intensiivistä viestintää juuri ihmisten ja tiimien välillä. Etätapaamiset ovat tulleet jäädäkseen. (Valo & Sivunen 2020.) ”Tekeekö zoomailu meistä yksinäisiä zombeja?” kysyi Opettaja-lehden artikkeli jo kaksi vuotta sitten ja ilmaisi huolensa työyhteisöjen hengestä ja työhön kiinnittymisestä. Nyt olemme palanneet kampuksille eikä välitöntä erakoitumisen vaaraa enää ole. Etäopetus ja etäkokoukset kollegoiden ja sidosryhmien kanssa näyttäytyvät kuitenkin osana sitä, mistä koronaepidemian alussa ryhdyttiin puhumaan ”uutena normaalina”. Etätapaamiset vapauttavat aikaa työmatkoista ja voivat tehdä työskentelystä fokusoitunutta ja tehokasta. Pienellä vaivannäöllä etätapaamisista saa viestinnällisesti onnistuneita. Tunnista tavoite ja rakenna varmuutta Etäpalavereissa ja -esiintymisissä pätevät pitkälle samat lainalaisuudet kuin muissakin puheviestintätilanteissa. On tärkeää, että tavoite on osallistujien tiedossa ja kaikilla on sama ymmärrys esimerkiksi keskeisistä käsitteistä. Hyvä esiintyjä tunnistaa viestintätarkoituksensa, orientoituu viestintätilanteeseen realistisesti, havainnollistaa ja perustelee, satsaa aloitukseen ja lopetukseen. Ennen kaikkea hyvä esiintyjä on kiinnostunut kuuntelijoiden odotuksista ja kohdentaa esityksensä sisällön tarkasti juuri heille (ks. lisää esim. Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2012). On hyödyllistä ajatella itsensä pikemminkin asiansa kuin oman itsensä esittäjäksi. Esiintymisjännitys voi nousta pintaan myös verkkoympäristössä – tai voi olla, että juuri tekniikan hallinta jännittää. Esiintymisvarmuuden rakentamisessa tärkeä askel on hyväksyä ja kohdata oma jännittäminen. Hyvä valmistautuminen kannattaa aina, ja ammatillisissa tilanteissa on hyödyllistä ajatella itsensä pikemminkin asiansa kuin oman itsensä esittäjäksi. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että vuorovaikutustilanteessa vastuu kuuluu sekä puhujalle että kuuntelijalle (Kielijelppi). Luo edellytyksiä yhteisöllisyydelle Aiemmin tänä vuonna Metropolian dialogipäällikkö Minna Kaihovirta bloggasi havainnollisesti läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukemisesta virtuaalitapaamisissa. Kaihovirta kehottaa virtuaalitapaamisen vetäjää muun muassa satsaamaan ensivaikutelmaan ja aloitukseen sekä sisällyttämään mahdollisuuden kysymyksille ja keskustelulle muuallekin kuin esityksen loppuun. Kun vedät etäsessiota, rohkaise siis osallistujia laittamaan kamera päälle, tervehdi heitä mahdollisuuksien mukaan jopa nimellä, laita chatti laulamaan ja katso kameraan eikä osallistujien kasvokuviin, vaikka vaisto sanoisi muuta. Lisävinkiksi sopisi, että esimerkiksi presentaation päätteeksi repliikki ”Onko kysyttävää?” toimii pikemminkin keskustelun torppaajana kuin rohkaisuna dialogiin. Parempi on esittää osallistujille itse kysymys tai tiedustella avoimessa muodossa osallistujien mietteitä tai jopa fiiliksiä. Etätapaamisten vetäjänä on hyvä opetella tietoisesti antamaan puhetilaa toisille. Läsnäolijat tarvitsevat aikaa ottaakseen osaa. Esiintyjästä hiljainen sekunti tuntuu aina pidemmältä kuin kuuntelijasta, ja verkossa hiljaiset sekunnit hidastuvat entisestään. Etätapaamisten vetäjänä on hyvä opetella tietoisesti antamaan puhetilaa toisille. Välillä se tarkoittaa hiljaisuuden tuoman epämukavuuden sietämistä, kun osallistujat vasta kokoavat ajatuksiaan ja miettivät puheenvuorojaan. Tunne vuorovaikutuksen ohuudesta ja tekniikan läsnäolo haittaavat toisia enemmän kuin toisia. Keskustelu- ja kommentointivastuun jakaminen järjestelmällisesti tuo tulosta, kun äänessä ei ole vain muutama rohkein. Esimerkiksi fasilitoinnin menetelmistä saa tähän tukea, vaihtoehtoja ja omaa varmuutta (ks. vinkkejä esim. Ala-Nikkola & Ylikahri 2020). Laita puitteet kuntoon Etätapaamisten onnistumisessa on osin kyse tekniikasta – ja oikeastaan varsin yksinkertaisista asioista. Ennakkovalmistelujen top viitoseen laittaisin nämä ohjeet: Hakeudu rauhalliseen tilaan, jossa on neutraali tausta. Vaihtoehtoisesti käytä taustan sumennusta tai taustakuvaa. Jos käytät sumennusta, älä liiku isosti edestakaisin, ettet välillä katoa kuvasta kokonaan. Kun valitset taustakuvaa, mieti sen luomaa vaikutelmaa ja tunnelmaa. Esimerkiksi Teamsin Tähtien sota -henkinen avaruuskuva on aivan mahtava mutta ei sovi joka tilanteeseen. Vaienna puhelin, kodinkoneet ja tietokoneen ilmoitukset. Kotioloissa varmista, että kotona olevat osaavat jättää sinut rauhaan. Tarpeen mukaan hakeudu organisaatiosi äänieristettyihin tiloihin. Vaatteiden, korujen ja jopa kosmetiikan kaltaiset artefaktit vaikuttavat ensivaikutelmiimme ja myös – usein stereotyyppisiin – tulkintoihimme, joita teemme kanssaihmisistä (Kielijelppi). Pukeudu etätapaamisissakin tilanteeseen sopivasti ja tavalla, josta pidät. Ota huomioon taustan väri, ettet sulaudu siihen kokonaan. Vältä raitaa, ruutua ja muita pieniä kuvioita, koska ne voivat alkaa elää ja vilkkua videokuvassa. Jos kamerana on kannettavan tietokoneen kamera, nosta tietokonetta kirjapinon tai vaikkapa joogapalikan avulla niin, että muut osallistujat näkevät kasvosi, eivät pelkästään otsasi tai leukasi. Laita tietokoneen yläpuolelle lappu muistuttamaan kameraan katsomisesta. Valon olisi hyvä tulla edestä. Voimakas vastavalo tekee esiintyjästä mustaa mössöä, eikä virtuaalitapaaminen ole oikea paikka piiloutua varjoihin. Luonnonvalo ikkunasta on paras, kohdevalo myös hyvä. Kaupat pullistelevat vloggaajille ja striimaajille suunniteltuja rengasvaloja, joissa voi säätää valon määrää ja laatua. Ne eivät monta kymppiä maksa. Kannattaa valita laite, joka ei kaadu hipaisusta ja johon saa tarvittaessa kiinni erillisen webbikameran. Totuttele katsomaan itseäsi videokuvassa. Tarkkaile lempeästi maneereitasi ja kitke pois asiat, jotka voivat häiritä viestisi perillemenoa. Suhteellisen hillitty kehonkieli ja rauhallinen puhetapa herättävät luottamusta asiantuntijakontekstissa. Voit mainiosti höystää puhettasi eleillä, mutta on eri asia olla positiivisen eloisa kuin uuvuttaa muut loputtomalla dramaattisella heilumisella. Satsaa arkisiinkin kohtaamisiin Korkeakouluopettajan työpäivä koostuu välillä etäpalavereista toiseen kiirehtimisestä. Käytännön etäkokousvinkeistä pidän itse hyvänä näitä: Tule virtuaalitilaan ajoissa, koska myöhästely koetaan muiden osallistujien ajan väärinkäyttönä, vaikka kukaan ei viitsisikään antaa moitteita. Varaa kirjautumisen mahdollisiin ongelmiin muutama minuutti etuaikaa. Jos et saa tekniikkaa toimimaan, poistu ja palaa. Opettele sovelluksen peruskäyttö niin, että hallitset sen vaikka unissasi. Silloin tarvitsee kysellä vähemmän, että ”Näkyykö?” ja ”Kuuluuko?” Lue organisaatiosi tarjoamat ohjeet tai seikkaile YouTubessa. Pidä laitteesi ajan tasalla. Kun liityt kokoukseen, kokeile kameraa ja ääntä heti, ei vasta oman puheenvuorosi aikaan. Yleisö antaa helpommin anteeksi huonon kuva- kuin ääniyhteyden (Future Marja). Katso, miten näyt kuvassa ja säädä tarpeen mukaan. Hyvä käytäntö on, että ainakin tapaamisen aluksi ja lopuksi kaikki pitävät kamerat päällä, vaikka laittaisivatkin ne myöhemmin pois ”säästääkseen kaistaa”. Puhu selkeästi. Käytä myös selkeitä ilmeitä, jopa liioittele hieman kameraa varten. Nyökyttele, hymyile. Tunne äänesi ja käytä sitä hyvin. Painota tärkeitä asioita rohkeasti äläkä pidä kättä suun edessä, kun puhut. Jos sinulla on sähköpöytä, työskentele seisaaltasi – saat olemukseesi ryhtiä ja äänikin kulkee paremmin. Kuuntele huolellisesti palaveria koskevat säännöt esimerkiksi puheenvuoron pyytämisestä tai osallistu sääntöjen laatimiseen aktiivisesti. Noudata sääntöjä. Huolehdi taukojen pitämisestä silloinkin, kun työn imu vie mennessään. Ole läsnä, kysy ja kuuntele. Etäpalavereista liikkuu verkossa spiritismimeemien lisäksi huomattavasti mukavampia meemejä. Yksi niistä on vertaus ihastuttavaan Muppet Show’hun. Ja todellakin – siellä me olemme omissa lokeroissamme mutta silti yhdessä, ja kaikkea moninaisuutta johtaa kunkin tilaisuuden oma “Kermit”. Toimii, eikö vain? Kirjoittaja Marianne Roivas on filosofian tohtori, suomen kielen ja viestinnän lehtori, kokenut julkaisujen toimittaja ja tämän vuoden esikoiskirjailija. Lähteet: Ala-Nikkola, Elina & Ylikahri, Kati 2020. Fasilitointi sujuu verkossakin! – 10 vinkkiä virtuaalifasilitointiin. Hiiltä ja timanttia -blogi 30.4.2020. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Future Marja. Näin esiinnyt asiantuntevasti ja luontevasti Teamsissa tai Zoomissa. Kaihovirta, Minna 2022. Kuulijasta osallistujaksi – läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukeminen virtuaalitapaamisissa. Hiiltä ja timanttia -blogi 13.6.2022. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kielijelppi. Helsingin yliopiston kielikeskus. Päivitetty 2021. Lohtaja-Ahonen, Sirke & Kaihovirta-Rapo, Minna 2012. Tehoa työelämän viestintään. Puhu kuulijalle, kirjoita lukijalle. Helsinki: Alma Talent. Tikkanen, Tiina 2020. Etäopetus korkeakouluissa jatkuu – tekeekö zoomailu meistä yksinäisiä zombeja? Opettaja 21.10.2022. Torkki, Juhana 2006. Puhevalta. Kuinka kuulijat vakuutetaan. Helsinki: Otava. Valo, Maarit & Sivunen, Anu 2020. Future Directions in Workplace Communication. Teoksessa L. Mikkola, & M. Valo (toim.), Workplace Communication. Lontoo: Routledge.
Kuulijasta osallistujaksi – läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukeminen virtuaalitapaamisissa
Onnistuminen kuulijan mielenkiinnon herättelyssä ja kiinnostuksen säilyttämisessä on kaikille puhetyöläisille tuttua. Opettaja kohtaa tämän haasteen etenkin opintojakson alussa, jossain määrin myös kunkin opetuskerran alkaessa. Laajemmille yleisölle kohdennetuissa virtuaalitapaamisissa ja etäopetustilanteissa haaste on yhtä lailla, joskus jopa voimakkaamminkin läsnä. Uudet esiintymisen tilanteet vaativat ketteryyttä. Kun yleinen työtahti on ripeä, ei perusteelliseen valmistautumiseen usein ole aikaa. Esiintyjä pikemminkin elää hetkessä, havainnoi, oppii vuorovaikutuskumppaneiltaan ja hioo suunnitelmaansa samalla kun etenee. Koko ajatus esiintymisestä ennalta lukkoon lyötynä, valmisteltuna esityksenä, toteutuu vain harvoin. Voikin sanoa, että eletään improvisaation ja tiiviin sanomisen aikaa! (Almonkari & Koponen 2019.) Tässä blogipostauksessa esittelen kourallisen hyväksi havaittuja keinoja työurani varrelta - niin pitkän opettajakokemukseni kuin viime vuosien dialogipäällikön roolissakin - mukaan poimittuna. Paneudun erityisesti virtualisen kohtaamisen aloitukseen, sisältökokemukseen, aitouteen ja palautteeseen. Alku määrittää tyylin ja sävyn Tilaisuuden alku rinnastuu ensikohtaamiseen ja sen aikana syntyvään ensivaikutelmaan. Muutamien ensimmäisten hetkien aikana teemme tyypillisesti päätelmiä puhujasta, hänen asiantuntevuudestaan ja persoonastaan. Vaikutelmien taustalla on sekä sanallisia että erityisesti sanattomia viestejä, jotka voivat liittyä ulkoiseen olemukseen, eleisiin, ilmeisiin tai vaikkapa ääneen. Tutkitusti tiedetään, että hyvä ensivaikutelma voi vaikuttaa tulevaan suhtautumiseen kantaen muutamankin kömmähdyksen yli, huono ensivaikutelma taas vaatii korjaantuakseen useamman onnistumisen kohtaamisen aikana. (Tietomajakka.) Onnistunutta alkua voi edesauttaa kiireettömyydellä ja aidolla läsnäololla. Tule tapaamiseen paikalle ajoissa ja hoida mahdolliset tekniset valmistelut kuntoon. Keskity muutamien minuuttien ajan kohtaamaan saapujia. Hymyile, tervehdi, ota katsekontaktia kameran kautta. Sillä, mitä juttelet, ei ole niinkään merkitystä, olennaista on luoda kokemus kohdatuksi tulemisesta. Läsnäolon tunteen vahvistamisessa juuri katsekontaktilla on tärkeä rooli. Tampereen yliopistossa tarkastettavan psykologian maisteri Jonne Hietasen väitöskirjan mukaan kokemus vastavuoroisesta katsekontaktista herkistää tulkitsemaan informaatiota itseen liittyväksi ja aktivoi autonomista hermostoa. Hietanen osoitti tutkimuksessaan, että katsekontakti videopuhelussa sai aikaan samanlaisia fysiologisia reaktioita kuin kasvokkaisessa tilanteessa. (Hietanen 2020.) Helposti tunne katsekontaktista ja nähdyksi tulemisesta jää puutteelliseksi, sillä luontaisesti päädymme tuijottamaan omaa näyttöämme, jossa keskustelukumppanin kuva näkyy. Vaikutelma katsekontaktista syntyy vain kohdistamalla oma katse kameraan. Lähtökohtana on aina aito ja arvostava kohtaaminen. Virtuaaliseen läsnäoloon perehtynyt Raivio toteaa osuvasti, että tämän ymmärryksen puuttuessa on ihan sama, millaisia vippaskonsteja verkossa toimiessaan käyttää - tapaaminen jää tapaamiseksi, kohtaaminen vajavaiseksi. (Raivio 2020.) Jos mahdollista, voit liittää jo aloitukseen mukaan vuorovaikutusta. Tervehtiä nimillä, esittää pyynnön laittaa kameran päälle ja vaikka heiluttaa kädellä tervehdys toisille. Jos osallistujajoukko on suuri, hyvä apukeino on chat. ”Millä mielellä saavut tänään tähän tapaamiseen - jaa tunnelmasi emojilla chatin kautta” antaa osallistujalle keinon kiinnittyä tilaisuuteen ja sinulle arvokasta taustatietoa ja mahdollisuuden kommentoida antia lyhyesti. Sisältökokemus luodaan yhdessä Virtuaalisesti esiinnyttäessä - olipa kyse sitten luennosta tai muusta valmistellusta puheenvuorosta - palaute vastaanottajilta on monesti niukempaa kuin kasvokkaisessa tapaamisessa. Onneksi moni verkkokousalusta (mm. Teams) tarjoaa jo nyt mahdollisuuden nähdä osallistujien kuvat myös omaa esitystä pitäessään. Hyödyllinen lisä ovat käden nostamisen yhteydessä olevat muut reaktiotoiminnot, joita kuulijoita voi pyytää aktiivisesti käyttämään. Suomalaiselle puhekulttuurille tyypillistä on kohteliaisuus ja asiakeskeisyys. On havaittu, että suomalaiseen kulttuuriin liittyy asiasta puhumisen vaatimus. Puhujalla oletetaan olevan asiaa, sanoille annetaan paljon painoarvoa ja esiintyjää kuunnellaan keskittyneesti (Wilkins & Isotalus 2009). Annamme puhujan ensin esittää asiansa ja säästämme kysymykset loppuun. Tapa on puhujalle helppo, mutta sisältää riskin siitä, että osa kuulijoista menetetään jo alkupuolella, vaikkapa liian haastavan sisällön takia. Siksi olisikin suositeltavaa rakentaa puheenvuoron lomaan muutama tarkistuskohta, joissa voi varmistaa kuulijoiden kiinnostuksen säilymistä. Tämä on olennaista etenkin pidempien puheenvuorojen kohdalla. Ihmisen keskittyminen pysyy yllä noin 20 minuuttia, sen jälkeen tulisi tapahtua jotain. Mikään näistä ei tapahdu itsestään. Kameroiden, chatin ja reagointinappien käyttämisestä pitää sopia osallistujien kanssa. Tsekkauskohta ei yksin auta, jos kuulija ei sen aikana aktivoidu antamaan palautetta kuulemastaan, kysymään tai ylipäätään reagoimaan. Helpointa on reagointi, hiukan enemmän aktiivisuutta edellyttää chat-viestin kirjoitus ja eniten kuulijalta vaatii kommentointi kameran kautta. Tästä kolmikosta esiintyjä voi valikoida kuhunkin hetkeen ja kuulijakuntaan parhaiten sopivan vaihtoehdon. Valikoima palvelee nimenomaan esitetyn sisällön omaksumista. Oppimista puolestaan voi edesauttaa laajentamalla keinovalikoimaa vaikkapa aktivoivaan pienryhmäkeskusteluun, joka sekin onnistuu virtuaalialustoilla varsin sujuvasti. Vuorovaikutteisuus kaipaa tuekseen kiireettömyyttä. Persoonasta riippumatta meistä jokainen voi kasvattaa omaa hiljaisuuden sietokykyään – keskustelujen luontevat hiljaisuudet tuntuvat helposti epämukavilta verkossa ja usein kiirehdimme niitä täyttämään. Asetu kuuntelemaan, anna tilaa omien ajatusten koonnille ja keskeneräisyydelle. Pysy rauhallisena ja vältä kiireen tuntua. (Ala-Nikkola & Raivio 2020.) Aitous ratkaisee Jokainen puhuu ja opettaa oman persoonansa kautta. Jollekin sopii asian höystäminen huumorilla, toinen jakaa omakohtaisia esimerkkejä, kolmas ripottelee tarttumapintaa esitysmateriaalin osaksi. Yhtä oikeaa tai taatusti toimivaa tapaa tarjota kiinnittymispintaa kuulijalle ei ole. On hyvä muistaa, että ihminen kiinnostaa, ei pelkkä asia. Puhuja, joka uskaltaa ottaa mukaan persoonaansa ja jakaa jollain tavalla omakohtaista ajatteluaan, tunnettaan tai kokemusmaailmaansa, luo samalla yhteyttä kuulijoihin. Kuulijoiden puhuttelu ja erilainen pohdiskelu tuovat puhujan parhaimmillaan mukaan jaettuun oppimiskokemukseen, ikään kuin oppijaksi muiden mukaan. ”Kun itse tutustuin ensi kertaa tähän teemaan, minua aina hämmensi…” voisi olla esimerkki oman kokemusmaailman avaamisesta muille. Kun oppimassa ollaan yhdessä, ei olekaan niin vaikeaa esittää kysymystä tai tuoda esiin sitä, ettei ymmärrä jotain asiaa. Toisena ääripäänä voisi olla ”kaikkitietävä asiantuntija”, joka esittää yksinpuheluna asiaansa tarjoamatta kuulijoille mahdollisuutta tehdä mitään muuta kuin kuulla ja vastaanottaa. Mahdollinen valinta sekin, mutta ei vuorovaikutuksen eikä oppimisen kannalta se hedelmällisin. Palautteella paremmaksi Jokainen vuorovaikutustilanne on paitsi ainutkertainen, samalla myös oppimistilanne puhujalle. Palautteen avulla puhuja saa arvokasta tietoa sekä onnistumisista että kehittymiskohteistaan. Pikapalautetta voi ja kannattaa kerätä monin keinoin. Reaktionapein, poll-toiminnolla, yhden sanan tai muutaman lauseen palauttein chatissa tai sanallisena kameroiden kanssa. Loppusuoralla ajatukset saattavat jo kääntyä tulevaan, odottavaan lounastaukoon tai seuraavaan virtuaalitapaamiseen, joten palauteosan on hyvä olla osallistujalle helppo ja sujuva. Tässäkin ennakkoon mietitty ja valmisteltu edesauttaa sujuvaa toteutusta. Osallistujien ajasta ja mielenkiinnosta on aina hyvä muistaa kiittää. Jos onnistuit aktivoimaan osallistujat, muistathan myös kiittää heitä osallistumisesta. Mahdollisesti voi lisätä sanasen siitä, miten osallistuminen vaikutti kokonaisuuteen tai auttaa tulevien tilaisuuksien valmistelussa. Vuorovaikutusta voi oppia Virtuaalitapaamiset ovat tulleet pysyvästi kasvokkaisten kohtaamisten rinnalle. Molemmissa on aina mahdollista kehittyä. Poimi omalle kokeilulistallesi yksi tai useampia näistä: alun aito kohtaaminen katsekontakti kameran kautta vuorovaikutuksen keinoista sopiminen osallistujien kanssa hiljaisuuden sietokyvyn kasvattaminen oman persoonan hyödyntäminen ja aktiivinen palautteen pyytäminen. Haastan sinut kokeilemaan jotain konkreettista keinoa lisätä vuorovaikutteisuutta. Lopputulos voi yllättää! Lähteet Ala-Nikkola, E. & Raivio, A-M. 2020. Yhteisellä asialla – hyvää vuorovaikutusta verkkotapaamisiin. Teoksessa Silmälä, P. (toim.) Digi 2020 – Verkon uusia välineitä ja menetelmiä. Almonkari, M. & Koponen, J. 2019. Mitä on esiintyminen 2020-luvulla. Blogipostaus Progos-sivuilla. Hietanen, J. 2020. All Eyes on Eye Contact: Studies on cognitive, affective and behavioral effects of eye contact. Tampere University Disserations 316. Raivio, A-M. 2021. Voimavaraistava kohtaaminen – myös verkossa! Teoksessa Varsta, R. & Raivio, A-M. & Ruotsalainen, T. (toim.) 2021 Kohtaatko ihmisiä uralla? Voimavaraistava ohjausote. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. Tietomajakka. Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen puheviestinnän verkko-opiskelumateriaali. Kielikompassi.jyu.fi. Wilkins, R. & Isotalus, P. 2009. Finnish speech culture. Teoksessa Wilkins R. & Isotalus P. (toim.), Speech Culture in Finland. Lanham, MD: University Press of America, 1–16.
Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta kiittää vuodesta 2021!
Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2021! Vuoden aikana blogissa on käsitelty oppimista, opettamista ja ohjaamista monesta eri näkökulmasta. Kirjoituksissa näkökulmina on ollut esimerkiksi positiivinen pedagogiikka, tulevaisuusajattelu, kansainvälisyys osana opintoja ja ammattikorkeakoulun rooli jatkuvan oppimisen paikkana. Monet kirjoittajat ovat tarjonneet käytännön esimerkkejä ja kokemuksia opetuksen järjestämisestä suoraan ammattikorkeakoulun arjesta. Verkkopedagogiikka ja pelillisyys ovat edelleen puhututtaneet paljon tänä vuonna. Tarjolla on vinkkejä onnistuneisiin verkkototeutuksiin sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten pelillisyyttä ja pelillistä työotetta on hyödynnetty korkeakouluopetuksessa. Lisäksi aloitimme blogisarjan, joka tuo esille oppeja Metropolian HyMy-kylästä. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja kirjoittamista on käsitelty tänä vuonna. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppimista, opettamista ja ohjaamista ”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima, Sonja Holappa Tulevaisuusajattelu opettajan työvälineenä, Mari Virtanen Yhteisöllistä oppimista verkossa kansainvälisesti, Aija Ahokas & Ulla Marjosola Kansainvälinen lukukausi vahvistaa toimintaterapeutin ammatti-identiteettiä, Kaija Kekäläinen & Leila Lintula Englanniksi Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥 Sonja Holappa Englanniksi Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas, Leigh Ann Rauhala Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen, Saija Heinonen Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi, Eveliina Korpela Mistä on hyvät ohjaajat tehty? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen ja Anne Ojala-Soini Englanniksi What Are Good Instructors Made Of? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen, Anne Ojala-Soini & Anne-Mari Raivio Metropolia vaikuttaa vahvistamalla jatkuvaa oppimista, Taru Ruotsalainen & Riitta Konkola Verkkopedagogiikka ja pelillisyyttä Hyvä oppiminen verkossa tarvitsee erityistä huomiota, Mari Virtanen Kurssi verkkoon – kurkistus käytännön toteutukseen, Mari Virtanen Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa, Riitta Lumme & Hannu Puhakka Vapaus valita – verkkototeutuksella vahva vetovoima, Carita Hand & Hannele Hokkanen Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus, Mari Virtanen Verkkotapahtumassakin voi kehittää hyötypelejä ketterästi, Tiina Nevanperä Pelillisyys terveydenhoitajan työvälineeksi, Anne Nikula Englanniksi Attracting the next generation: gamification in education, Elsa Mäki-Reinikka & Leigh Anne Rauhala Oppeja HyMy-kylästä -sarja Poikkeusoloissa yhteiskehittämisen ja kohtaamisen tarve kasvaa – oppeja HyMy-kylästä, osa 1, Anita Ahlstrand & Mari Heitto Monialaisen yhteistyön mahdollisuuksia rakentamassa – oppeja HyMy-kylästä, osa 2, Saila Pakarinen, Teija Rautiola & Jaana Seitovirta Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3, Titta Komssi & Mirka Peththahandi Viestintää, vuorovaikutusta ja kirjoittamista Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Marianne Roivas 7 askelta onnistuneeseen asiantuntijablogikirjoitukseen, Riikka Wallin Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen, Eveliina Korpela & Riikka Wallin Opetusteknologian innovaatio ThingLink korkeakoulun työvälineenä, Ilse Skog Navigointia kohti avointa korkeakoulua, Elina Ala-Nikkola & Minna Kaihovirta Jotain lainattua ja jotain digistä — Vuorovaikutus digiloikan jälkeen, Minna Kaihovirta, Annu Karkama & Anne-Mari Raivio Kohtaamisen sietämätön keveys, Minna Kaihovirta Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa ja Mari Virtanen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta
Jotain lainattua ja jotain digistä — Vuorovaikutus digiloikan jälkeen
Nyt, kun palaamme kohtaamaan toisiamme kasvokkain koronavuoden jälkeen, moni ilahtuu nähdessään keskustelukumppanin kolmiulotteisena kokonaisena ihmisenä jalkoineen ja lapaluineen. Ei enää tekniikan tökkimistä, vanhoja käsiä tai jumittavia naamoja tietokoneen ruudulla. Koronavuosi teki selväksi sen, että jatkuva kokousten virta kuluttaa, väsyttää ja lopulta uuvuttaa (Valkama 2021). Digityöskentely on röntgensäteen tavoin paljastanut niitä hauraita kohtia, joita tapaamisten vuorovaikutuksessa on ollut. Olemme oppineet valtavasti kuluneen vuoden aikana, ja nyt on välitilinteon paikka. Mitä sellaista olemme oppineet vuorovaikutuksesta, joka kannattaa ottaa mukaan nyt, kun palaamme kohtaamaan toisiamme kasvokkain? Mikä hyvä uhkaa jäädä pois, kun emme enää olekaan diginä? Tässä blogissa fasilitoinnin ammattilaiset pohtivat, mitä digiajan vuorovaikutuksesta haluamme säilyttää. Monenlaiset opit ja oivallukset Olemme viime vuoden aikana käyttäneet aikaa ja nähneet vaivaa saadaksemme etätapaamiset ja verkkokohtaamiset toimimaan tekniikan lisäksi myös vuorovaikutuksen tasolla. Jokainen on harjaantunut aistimaan ja tulkitsemaan tilannetta vähemmällä informaatiolla kuin mihin oli aiemmin tottunut. Tutuksi on tullut myös tasapainoilu äänen ja kuvan käytön suhteen. Samalla olemme oivaltaneet tarvitsevamme työkaluja ja keinoja turvallisen ja innostavan ilmapiirin muotoiluun. Olemme ottaneet haltuun erilaisia digitaalisia työkaluja, joiden avulla voimme sujuvasti luotsata ryhmäprosessia kohti tapaamisen tavoitteita. Olemme miettineet keinoja, joilla varmistaa kaikkien mahdollisuus osallistua ja hyödyntää vaikkapa ryhmämuistia työskentelyn ja päätöksenteon tukena. (Ala-Nikkola & Raivio 2020; Malinen & Äijälä 2020.) Tilaa erilaisuudelle ja eritahtisuudelle Digityöskentelyssä olemme voineet hallita omaa tilaamme paremmin pitämällä kameroita ja mikkejä halutessamme pois päältä. Olemme voineet toimia ehkä hieman passiivisemmin, mutta lähitapaamisissa olemme kaikki taas samassa tilassa. Vaikka olemme tasavertaisesti kaikki paikalla, ei silti ole tasavertaisuutta vaatia kaikilta samaa panosta ajatteluun samantien. Digityöskentelyssä on hyödynnetty erilaisia sovelluksia ajattelun jäsentelyyn — tämä antaa aikaa ajatuksille ja on tapa tuoda ajatuksiaan esiin myös heille, jotka eivät keskustelun virtaan ehdi tai halua ehtiä juuri sillä hetkellä. Meistä jokainen yksilönä kaipaa itselleen sopivaa ajattelun tilaa. On yhteinen etu mahdollistaa useampia ajatteluväyliä myös lähitapaamisissa. Yksin ajattelulle voi luoda tilan vaikkapa tarralappujen avulla tai pohjustamalla asiaa ensin parikeskusteluin tai pienryhmissä. Vuorovaikutushetkissä on hyvä tiedostaa, että tasavertaisuus ei ole tasapäistämistä. Usein ajattelemme että kohtaamisissa on jokaisen ääni saatava kuuluville, mutta on hyvä huomioida, että myös hiljaisuus on ok. Parhaimmillaan digitaaliset työvälineet ovat antaneet lisää mahdollisuuksia erityyppisille viestijöille: yhden ajatellessa ääneen toinen voi jäsentää asiaa kirjoittamalla chattiin ja kolmas visualisoimalla kokonaisuutta vaikkapa etäkokousvälineen valkotaululle kaikkien nähtäville. Joku on voinut palata asian ääreen kokouksen chatin kautta vasta myöhemmin, itselle sopivana aikana. Ehkäpä jatkossa keskustelun rinnalle voisi tuoda käyttöön myös toisen tyyppisen viestintäkanavan, vaikkapa työtilan chatin tapaamistilaan heijastettuna. Nämä yksilölliset erot ajattelun, tilan ja ajan käytössä ovat tulleet digiajassa esiin aiempaa selvemmin. Koronavuoden kokemukset haastavat meitä miettimään, miten niitä voisi huomioida myös lähitapaamisissa entistä paremmin. On tärkeää pitää huoli siitä, että varmistamme tätä ajattelun tilaa kaikille tuomalla esiin erilaisia keskusteluun osallistumisen muotoja. Lisää malttia ja demokraattisuutta Monen malttamattoman viestijän helmasynti on toisen päälle puhuminen. Se ei kertakaikkiaan toimi digitaalisissa ympäristöissä. Äänimaailma täyttyy, puhe puuroutuu eikä kummankaan puhujan asia välity. Digiaika on opettanut malttia ja pakottanut opettelemaan oman vuoron odottamista. Tämä maltti on hyvä ottaa mukaan kasvokkaisiin kohtaamisiin — yhtälailla päällepuhuminen kuormittaa kasvokkain tapahtuvissa kohtaamisissa. Kasvokkain kohdatessa meillä ei ole käytössämme mute- tai peukkunappeja. Käden nostaminen virtuaalimaailmassa on demokraattista. Jokaisen käsi on samanarvoinen ja näkyy kaikille yhtä aikaa. Asemaltaan korkeamman käsi ei erotu muiden käsien joukosta ja taitava keskustelun johdattelija huomioi puheenvuoropyynnöt pyytämisjärjestyksessä. Asenne ratkaisee tässäkin. Meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, että kaikkien osallistujien puheenvuoropyynnöt tulevat huomioiduksi ja jokaisen panosta arvostetaan, kasvokkainkin. Myös keskeneräisyydelle on ajoittain tarpeen antaa lupa. Kun keskustelun vetäjä sanoo ääneen, ettei ajatuksen tarvitse heti olla kirkas tai valmis, madaltuu kynnys tuoda oma ajatus yhteiseen keskusteluun. Tämä toimii samalla tavalla ympäristöstä riippumatta. Vuorovaikutus ei synny sattumalta Vuorovaikutus vaatii aina läsnäoloa ja kunnioitusta käynnissä olevaa keskustelua kohtaan. Johdamme omaa läsnäolon energiaamme helposti eri tavoin jos olemme diginä tai kasvokkain. Se näkyy siinä, miten keskitymme, millä tavoin teemme näkyväksi sen, että olemme kuulleet toisen puheenvuoron, miten omalta osaltamme autamme turvallista tilaa ja sen syntymistä. Hyvä uutinen on, että onnistunut vuorovaikutus on mahdollista sekä diginä että kasvokkain. Onnistumiset eivät työyhteisössä tapahdu kuitenkaan itsestään (Kaihovirta & Raivio 2019.) Jokainen vuorovaikutuskulttuuri on aina työyhteisönsä näköinen. Vuorovaikutuksen periaatteet on hyvä sanoittaa työyhteisössä uuden normaalin alkaessa. Muuten digiajan opit jäävät helposti vain yksilön oivalluksiksi. Kirjoittajat Minna Kaihovirta (FM) saa energiaa ihmisten kohtaamisesta. Tällä hetkellä hän työskentelee dialogipäällikkönä Metropoliassa ja on myös mukana osallistavan prosessisparrauksen Parru-tiimissä. Puheviestintätausta ja onnistumiset tiukoissakin viestintätilanteissa tarjoavat Minnalle näkökulmaa vuorovaikutukseen ja sen mahdollistamiseen eri konteksteissa. Annu Karkama (BBA) toimii oppimismuotoilun ja fasilitoinnin valmentajana Mukamas Learning Designissa, tukien organisaatioiden oppivan ja dialogisen kulttuurin rakentamista. Useiden osallistavista valmennusprosesseista tehtyjen havaintojen kautta Annulle on kirkastunut entisestään organisaatioiden oppimisen ja vuorovaikutuksen välttämättömyys yhteisen menestymisen sekä hyvinvoinnin kannalta. Anne-Mari Raivio (FM) innostuu merkityksellisistä kohtaamisista yhteisen ajattelun äärellä niin kasvokkain kuin verkon välitykselläkin. Hän on opettaja, sparraaja, fasilitoija ja ukulelen harjoittelija. Hän työskentelee Metropolian osallistavan prosessisparrauksen Parru-tiimissä. Lähteet Ala-Nikkola, E. & Raivio, A-M. 2020. Yhteisellä asialla - hyvää vuorovaikutusta verkkotapaamisiin. Silmälä, P. (toim.) Digi 2020: Verkon uusia välineitä ja menetelmiä. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisu. (Theseus) Kaihovirta-Rapo, M & Raivio, A-M. 2019. Vuorovaikutus ei synny sattumalta. Podcast Metropolia Ammattikorkeakoulun Hiiltä ja timanttia -blogissa 27.2.2019. Malinen, L-M. & Äijänen, P. 2020. Merkityksellisyyttä verkkokohtaamisiin. Blogipostaus Mukamas Learning Designin blogissa. Valkama, H. 2021. Aikaa kuluu tarpeettomiin etäpalavereihin, chat-keskusteluihin ja sähköposteihin – työntekijät valittavat väsymystä, etenkin nuoret kovilla. Uutinen YLEn verkkosivuilla.
Podcast: Vuorovaikutus verkossa ei ole sattumaa
Monologista moniäänisyyteen - millä keinoilla luodaan vuorovaikutusta verkkoympäristöön? Kasvokkain vuorovaikutus syntyy kuin itsestään, mutta verkossa se ei synny sattumalta. Poimi Minna Kaihovirta-Rapon ja Anne-Mari Raivion podcastista vinkit suunnitteluun ja siihen, miten luoda osallistavaa vuorovaikutusta verkkoon. Podcastin tekijät: Anne-Mari Raivio työskentelee Metropoliassa liiketalouden alalla englannin kielen ja viestinnän lehtorina, seikkailee välillä TKI-maailmassa sekä digipedagogiikan parissa digimentorina ja kouluttajana. Uskoo kohtaamisten, aitouden ja läsnäolon merkitykseen niin kasvokkaisessa kuin digitaalisessa opetuksessa ja toimivassa työyhteisössä. Haluaa innostua ja oppia, kehittää ja soveltaa. Vapaa-ajalla lataa akkuja joogamatolla tai sohvalla. Minna Kaihovirta-Rapo on Metropolian toimintakulttuurin uudistumista edistävä kehityspäällikkö, joka näkee asioissa mahdollisuuksia ja keskittyy ratkaisujen löytämiseen. Ihmisten välinen vuorovaikutus ja viestinnän erilaiset ilmiöt kiehtovat häntä. Oivalluksista on syntynyt myös kirja, Tehoa työelämän viestintään. Musiikin hän nauttii mieluiten livenä ja kirjat paperiversioina.
Opettajuuden muutos
Metropolian paradigman muutos – se, josta jokainen meistä on luonut oman tulkintansa – tarkoittaa minun tulkintanani sitä, että opettajat ja opiskelijat oppivat yhdessä. Keskiössä ovat siis oppiminen ja oppija, ei opettaminen. Käsityksemme oppimis- ja opetusmenetelmistä muuttuu. Digitalisaatio (jota muuten Educa-messuilla pari viikkoa sitten kutsuttiin ”pilipalisaatioksi”) siirtää tietojen oppimista just in case -oppimisesta just in time -oppimiseen, jota tapahtuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Geneeriset ja metataidot ovat yhä tärkeämpiä monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottamisessa ja hallinnassa. Oppimisen vuorovaikutteinen tuki – ohjaus, palaute ja arviointi – korostuu. Keskiössä on osaamisen todentaminen, ei opitun arviointi. Opettajan työ monipuolistuu. Oppimisprosessin tukemisen lisäksi TKI, liiketoiminta, julkaisut ja esiintymiset ovat opettajan työn eri ulottuvuuksia. ”Hallinnollinen työ”, suunnittelu ja suunnitelmallisuus, todentaminen ja mittaaminen, seuranta ja dokumentointi ovat nyky-yhteiskunnassa hiipineet osaksi myös meidän jokapäiväistä tehtäväkuvaamme.
“The feedback has given me new views on my capabilities and strengths as well as pushed me to work harder for the group”
Kaivoin viime viikolla pitkästä aikaa vanhoja opetusmappejani. Oppimisen palautehankkeemme on vienyt minua erilaisin suuntiin viimeisen vuoden aikana, viime viikkoina siihen on liittynyt avaruus ja ilmiöpohjainen oppiminen. En löytänyt mapeistani sitä mitä etsin, mutta löysin jotain paljon arvokkaampaa ja olin tyytyväinen siihen, että annoin vuosi sitten muuttaessani Otaniemestä Bulevardille näille vanhoille mapeille vielä mahdollisuuden. Olin kymmenisen vuotta sitten puuhaamassa kollegoitteni kanssa kokoon uutta kurssia, jonka lähestymistapa oli hyvin oppimislähtöinen ja toteutus projektimuotoinen. Olimme olleet silloin vierailulla hollantilaisissa yliopistoissa ja saaneet sieltä vettä myllyyn. Halusimme luoda projektikurssin, jonka pääpaino oli oppimisprosessissa eikä niinkään projektin lopputuotteessa. Tavoitteena oli tukea valmistumisvaiheessa olevien opiskelijoiden työelämätaitoja, kuten projektityötaitoja, reflektointitaitoja, vuorovaikutustaitoja, dialogitaitoja jne. Hollannin matkan seurauksena syntyi sitten kurssi, jonka yhdestä toteutuksesta olin koonnut nyt löytämäni mapin. Kurssilla panostimme oppimisprosessiin, sen ohjaamiseen ja vuorovaikutuksen laatuun. Oppimisprosessin etenemisen kannalta palaute oli ratkaisevassa asemassa. Kurssilla harjoittelemme palautteen antamista ja vastaanottamista, puhuimme omien vahvuuksien ja kehittymiskohteiden tunnistamisesta ja arvioimme omaa ja toisten työtä. Dialogi oli kurssin perusperiaate. Erilaisten tehtävien kautta syntyneet reflektiot, pohdinnat ja arviot sekä niistä saatu palaute auttoi opiskelijoita eteenpäin ja meitä opettajia seuraamaan oppimisprosessin etenemistä ja muokkaamaan toimintaamme sen mukaisesti viikoittain. Palautteet puhuttiin auki ja mietittiin, mihin annettu ja saatu palaute johti ja ennen kaikkea miten se vaikutti projektin seuraaviin askeliin ja seuraavan viikon työskentelyyn. Ei se helppoa ollut, mutta mielekästä se oli puolin ja toisin. Otsikkona olevan tekstin kirjoitti yksi opiskelijoistani kurssin viimeisessä palautesessiossa. Siellä jokainen pohti ensin kirjallisesti omaa suoritustaan ja kurssia, minkä jälkeen kukin kirjoitti jokaiselle ryhmän jäsenelle henkilökohtaisen vertaispalautteen. Tätä kaikkea seurasi vielä yhteinen keskustelu. Palautepäivä oli intensiivinen ja opettavainen. Kurssi oli kaikille osallistujille, opettajille ja opiskelijoille, merkityksellinen ja sen aikana syntyi osaamista kaikkien osapuolten näkökulmasta. Otsikon kirjoittanut opiskelija jatkoi: “I got more self-confidence for my skills and abilities after the first peer evaluation. I also started to see that I have some special knowledge/skills that the others in the group didn’t have.” Tämä oli minulle opettajana merkki onnistumisesta.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
