Avainsana: palaute
Palaute innostaa opettajaakin!
On väitetty, että suomalaiset ovat työelämässä tottumattomia antamaan ja ottamaan vastaan palautetta. Toisaalta kuulee, että moni haluaisi sitä työstään enemmän. Jos palautetta ei saa, voi tuntua kuin omalla tekemisellä ei olisi mitään merkitystä, mikä voi jopa heikentää työhyvinvointia (Sarkkinen 2017). Korkeakouluopettajina me usein suorastaan marinoimme opiskelijat vertaispalautteella ja sen merkityksen korostamisella. Mutta miten sujuu palaute opettajien kesken? Työkaverin kirjoittaman opetussuunnitelmaluonnoksen, hankesuunnitelman, bloggauksen tai muun vastaavan tekstin kommentointi on kuvaava esimerkki tilanteesta, jossa kommentoidaan toisen tekemää työtä, annetaan kollegiaalista palautetta. Minulle, kuten monelle muullekin korkeakouluopettajalle, tällainen on tuttua, jopa jokapäiväistä työtä. Otetaankin alkuun tähän liittyvä muisto yliopistovuosiltani: Artikkelikokoelman toimituspalaveri on käynnistymässä. Paikalla on kolme kollegaa: minä, kokoelman toinen toimittaja sekä yksi kirjoittajista, tutkija naapuritiedekunnasta. – Tekstissäsi on aika pitkiä virkkeitä ja kappaleita. Pystytkö käymään artikkelin siitä näkökulmasta läpi ja miettimään vielä ilmaisutapaa? me toimittajat kysymme kirjoittajalta ja näytämme pari esimerkkiä. – Vedän artikkelini pois julkaisusta! Minua ei ole ikinä loukattu tällä tavalla! kuuluu tuohtunut vastaus. Ovi paukahtaa, ja me toimittajat jäämme katsomaan toisiimme hölmistyneinä. On mahdollista, että muistikuvani ei kerro kaikkea tilanteesta ja siihen liittyvän vuorovaikutuksen sävyistä, mutta kieltämättä kohtaus piirtyi voimakkaasti mieleen. Kaikkien kuluneiden vuosienkin jälkeen se toimii yhä muistutuksena siitä, että palautteen antamisessa on satsattava paitsi sisältöön myös tapaan ja tyyliin – ja että toisaalta myös palautteen vastaanottaminen on taitolaji. Miksi palaute on tärkeää? Kuten Ahonen ja Lohtaja-Ahonen (2011) ovat summanneet, työelämän kontekstissa palautteen tarkoitus on auttaa ymmärtämään omaa toimintaa, oman työn tuloksia. Palaute kertoo, missä olemme menossa ja miten pysymme oikeassa suunnassa. Se kertoo vahvuuksista ja heikkouksista sekä valottaa oman toiminnan vaikutusta muihin ihmisiin. Palaute kertoo, missä olemme menossa ja miten pysymme oikeassa suunnassa. Palautteen vastaanottaminen vaatii ennen kaikkea psykologista turvallisuutta. Jos palaute yllättää tai ei ole linjassa omien näkemysten kanssa, puolustusreaktio voi herätä nopeammin kuin itse edes ehtii tiedostaa. Reaktio voi juontaa juurensa aiempiin kokemuksiin vaikka miten kaukaa vuosien takaa. Silloin ei välttämättä ole kaikkein oleellisinta jäljittää, mihin nimenomaiseen henkilöhistorialliseen tilanteeseen reaktio kytkeytyy. Hyödyllisintä on havaita reaktion mittakaavavirhe. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Yhteisön tasolla vaimea palautekulttuuri, heikko kyky ja halu antaa palautetta ja ottaa sitä vastaan, on tietysti samalla tavalla pysähtymisen ja miettimisen paikka. Onko jokin pielessä? Välinpitämättömyys voi kertoa esimerkiksi siitä, ettei suunta tunnu enää oikealta ja yhteiseltä. Intoa palautteiden antamiseen latistaa vahvasti myös kokemus tai oletus siitä, ettei palautetta aidosti oteta toiminnan kehittämisessä huomioon ja että sen antaminen on siis turhaa vaivannäköä. Millaista on rakentava palaute? Sinällään ”palaute” ei ole täysin kirkas termi. Onnistunutta palautetta luonnehditaan usein esimerkiksi ”rakentavaksi”, mutta ”rakentavan” määritteleminen voikin sitten olla hankalampaa. Oulamaan ja Pesosen (2022) mukaan anonyymi moite tai kehu ei ole sen enempää palaute kuin jokin satunnainen Facebook- tai Instagram-tykkäys. Se on mielipide, jopa pelkkä heitto. Palaute vaatii perusteluja. Palautteelta peräänkuulutetaan monesti konkreettisia ehdotuksia jonkin asian korjaamiseksi ”Älä esitä minulle ongelmia vaan esitä ratkaisuja” -hengessä. Aina tämä ei ole mahdollista, mutta palautteen tarkoituksena on auttaa palautteen saajaa onnistumaan (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011). Palaute vaatii perusteluja, myös kannustava palaute. Jos saa opiskelijalta kommentin, että ”se Moodle-työtila on muuten tosi huono”, kyse ei siis vielä ole varsinaisesta palautteesta. Sitä ilmauksesta tulee vasta, kun opiskelija täydentää arviotaan esimerkiksi kuvauksella työtilan sekavuudesta, materiaalien niukkuudesta tai ylenpalttisuudesta tai linkkien toimimattomuudesta. Opiskelijan näkökulmasta numero opintorekisterissä ei myöskään vielä ole palaute oppimisesta, eihän se vastaa kysymykseen: ”Miksi?” Toimivan palautteen olemusta havainnollistaa myös seuraava jaottelu, jossa esimerkkinä on jälleen palautteen antaminen tekstistä: ”Tämä asia pitäisi laittaa taulukkoon.” – Ilmaus on lähinnä johtamista. ”Koska tämä asia ei ole taulukossa, en ymmärrä sitä.” – Kyseessä on palaute, joka sisältää havainnon ja todennäköisesti vaikuttaa vastaanottajaan. (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011.) Taitavasti annettu palaute on yleensä tervetullutta, vaikka se olisi korjaavaa eli sisältäisi ajatuksen siitä, että toimintaa ja tekemistä olisi syytä muuttaa. Samaan tapaan kannustava palaute kääntyy negatiiviseksi, jos se annetaan taitamattomasti tai vääristä syistä. Ihminen on herkkä aistimaan, ovatko kiitokset vilpittömiä vai piikikkäitä, enemmän vallankäyttöä kuin mitään muuta. Esimerkiksi itsestäänselvyyksistä annettu suitsutus tulkitaan helposti vähättelyksi ja herättää vaikutelman ”ylentämällä alentamisesta”. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Palautetta joka suuntaan! Palautteen antaminen opiskelijoille kuuluu oletusasetuksena opettajan työhön. Kipukohtia voi olla molemmilla osapuolilla: opiskelija voi kokea, että yksityiskohtaista henkilökohtaista palautetta saa opinnoissa aivan liian vähän, ja opettajana tulee taas välillä miettineeksi, satsatako tuntitolkulla palautteen kirjoittamiseen, joka ei koskaan tule luetuksi tai jonka hyödyntäminen ainakin on vaatimatonta. Arvoasetelman ei pitäisi vaikuttaa palautteeseen. Kollegiaalisessa palautteessa kipukohtana voi olla arkuus, jopa pelko. Huoli palautteen saajan reaktiosta – loukkaantumisesta tai suuttumisesta ja samalla negatiivisista seurauksista itselle – ei ole ollenkaan harvinaista työyhteisöissä. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Kun palautetta haluaisi antaa hierarkiassa ylemmille portaille, astuu kuvaan vielä muita kysymyksiä. Arvoasetelman ei pitäisi vaikuttaa palautteeseen, mutta selvää on, että esihenkilön malli rakentaa organisaatiokulttuuria myös palautekulttuurissa. Viisas esihenkilö, päällikkö ja johtaja paitsi pyytää palautetta omasta toiminnastaan myös aidosti ottaa sitä vastaan. Kootut vinkit palautteen antamiseen: Anna palaute asianosaiselle. Aina kun mahdollista, sovi etukäteen palautteen antamisen tavasta. Sitoudu yhteisiin sopimuksiin. Mieti, miksi annat palautteen: ajaaksesi omia tarkoitusperiäsi vai auttaaksesi vastaanottajaa onnistumaan? Hampurilaispalaute (kiitä – esitä korjattava asia – kiitä) toimii vain pikkulapselle, jos hänellekään. Työelämän palautemenetelmänä se on epäselvä, ristiriitainen ja teennäinen. Ajattele palautetta ennemminkin keskusteluna kuin lausuntona. Ole avoin, suora, rehellinen ja selkeä. Älä liioittele tai yleistä. Satsaa keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Ole tietoinen nonverbaalista viestinnästäsi. Tarkoita hyvää. Valitse oikea aika ja paikka. Anna korjaava palaute kahden kesken, työelämä ei ole roustaussessio. Kerro havainnollisesti, mitä kannattaa muuttaa. Kannustava palaute taas sopii myös isompaan porukkaan – vaikka joskus kyllä kuulee, että kiitokset voivat herättää toisissa kateutta. Jos sinun on vaikea antaa positiivista palautetta kollegoille, mieti, onko oma ammattiylpeytesi kunnossa. Jos palautteen kohteena on teksti, pyri pintaa syvemmälle. On suhteellisen vaivatonta puuttua kirjoitusvirheisiin ja viitetekniikkaan. Paljon enemmän satsausta vaatii paneutuminen siihen, mitä teksti tavoittelee ja mitä se saa aikaan. Palautteen saaminen on harvinaista, joten arvosta saamaasi palautetta. Ole utelias. Kuuntele, vaikka olisit eri mieltä. Erota oma minäsi ja vaikkapa kirjoittamasi hankeraportti toisistaan. Vältä selittelyä ja olosuhteiden syyttelyä, kysy mieluummin tarkennuksia. Pohdi palautetta rauhassa ja hyödynnä sitä arviosi mukaan. Jos et saa palautetta, pyydä sitä. Useimmat kirjoittajat ymmärtävät ulkopuolisen silmäparin merkityksen kirjoittamiselle: omalle tekstille sokeutuu eli palautetta kannattaa pyytää. Väitän, että mitä kokeneempi ja varmempi kirjoittaja on, sitä rohkeammin hän hakee palautetta teksteilleen jo silloin, kun ne ovat vielä keskeneräisiä. Uskon, että samantapainen kehityskulku liittyy myös yleisemmin asiantuntijatyöhön ja opettajuuteenkin. Työssään varman on helpompi antaa ja ottaa vastaan palautetta ja parhaimmillaan heittäytyä kollegiaaliseen yhteiskehittämisen maailmaan. Lähteet: Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Human Interest Oy. Oulasmaa, Minna & Pesonen, Mika 2022. Suoraa palautetta. E-kirja. Helsinki: Alma Talent. Sarkkinen, Marja 2017. Etkö saa työstäsi palautetta? Näin annat sitä itsellesi. Verkkolehti Työpiste. Työterveyslaitos.
”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima
Opiskelijan onnistuminen saa opettajan sydämen sykkimään! Opettajan kannalta mikään ei ole niin hienoa kuin opiskelija, joka on oppinut tunnistamaan vahvuuksiaan eikä anna heikkouksien estää yrittämistä. Mutta miten edesauttaa sitä, että jokainen saa kokea onnistumisia? Keinoja on monia, mutta tärkein niistä on asettaa niiden edesauttaminen tietoiseksi tavoitteeksi. Alla muutama sananen taustaksi. Yksi Metropolian (2021) keskeinen tavoite on laadukas opetus ja oppiminen, jonka saavuttamiseksi monen asian pitää osua kohdalleen. Puhutaan muun muassa opettajan yleisestä kyvykkyydestä, digiajan teknologioiden hallinnasta ja niiden oppimista edistävästä hyödyntämisestä, oppimista tukevan ja osallistavan vuorovaikutuksen luomisesta, oppimisen reflektoinnista kuin myös palautteen antamisesta puolin ja toisin jatkuvan kehityksen varmistamiseksi. Näistä asioista on Metropoliassa innostavasti ja kattavasti kirjoittanut Mari Virtanen ja esimerkiksi kannattelevasta ohjauksesta Eveliina Korpela (2021). Tämä teksti keskittyy laadukkaan opetuksen ja oppimisen yhteen tärkeään osa-alueeseen: onnistumisen kokemusten tuottamiseen kaikille opiskelijoille johtotähtenä positiivinen pedagogiikka. Positiivinen pedagogiikka Positiivinen pedagogiikka voidaan määritellä monin tavoin, mutta lyhyesti ilmaistuna positiivinen pedagogiikka keskittyy hyvään ja kannustavuuteen ja siksi se saa meissä olevan potentiaalin esiin. Suomessa yksi positiivisen pedagogiikan puolestapuhujia on Kaisa Vuorinen, itsekin opettaja. Kun ihmisen potentiaali realisoituu, siitä syntyy positiivisia ketjureaktioita niin yksilössä itsessään kuin ihmisten välilläkin (Kaisa Vuorinen 2021). Positiivinen pedagogiikka on sukua positiiviselle psykologialle, joka keskittyy niin yksilön kuin yhteisöjen hyvinvointiin, vahvuuksiin ja voimavaroihin ja näiden edistämiseen. Tavoitteena ei ole vain selvitä, vaan kukoistaa. Monet psykologit ja yritysvalmentajat ympäri maailman vannovat positiivisen psykologian nimeen, sillä tutkimukset osoittavat, että yksilöt ja yhteisöt kukoistavat positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä (katso Seligman 2011, Saarinen 2021, Fischer 2012, Leppänen ja Rauhala 2012, Martela 2014). Kuka opettajasi sai sinut onnistumaan? Meillä kaikilla on luultavasti – ja toivottavasti – muisto opettajasta, joka sai meistä parhaamme esiin. Joku opettajamme, oli se sitten millä kouluasteella tahansa, näki meissä jotain kehumisen arvoista, antoi kannustavaa palautetta, ohjasi oikealle polulle ja sai meidät uskomaan itseemme. Muistatko kuka hän oli? Omalla kohdallani tuo opettaja oli ehkä yllättäenkin ala-asteen voimistelumaikka, joka tunnisti liikunnallisuuteni ja sai minut innostumaan telinevoimistelusta. Onnistumiset voimistelun parissa tuottivat hyvää oloa ja saivat uskomaan itseeni myös muilla oppimisen osa-alueilla. Olin nuorena ujo, mutta voimistelun kautta sain rohkeutta esiintymiseen ja esimerkiksi kouluesitelmien pitämiseen. Tämä kasvatti luottamusta omiin taitoihin ja teki kaikesta myöhemmästä oppimisesta mielekästä ja tavoittelemisen arvoista. Tämän kaiken ymmärsin vasta paljon myöhemmin, kun vuosien päästä pohdin omaa opettajuuttani ja sen kehittämistä opiskelijoiden potentiaalin esiin saamiseksi. 12 hyväksi havaittua tapaa tuottaa onnistumisia Kulunut koronavuosi on saanut minut ja monet muut opettajat ja valmentajat miettimään, miten omia opetusmetodeja voisi entisestään parantaa laadukkaan oppimiskokemuksen takaamiseksi. Alla olevaan listaan olen kerännyt käytännössä hyväksi havaitsemiani täsmätoimia tuottaa opiskelijoille onnistumisen kokemuksia ja sitä kautta luoda edellytyksiä uusille onnistumisille ja lopulta mielekkäälle oppimiselle. Moni kohta on varmasti tuttua luettavaa, mutta joukkoon saattaa mahtua myös muutama uusi, kokeilemisen arvoinen ajatus, joita voi helposti soveltaa mihin tahansa opetusalaan. Yksityiskohtaisia esimerkkejä liittyen omaan työhöni löytyy listan alta. Asetan itselleni tietoiseksi tavoitteeksi luoda opiskelijoille onnistumisen kokemuksia. Kurssin alussa, muistan kehua edellisen kurssin opiskelijoita ja heidän saavutuksiaan ja että uskon vastaavaan myös kyseisen kurssin opiskelijoiden kohdalla. Autan opiskelijoita tunnistamaan erityisesti omia vahvuuksiaan. Etsin ja tunnistan kurssin aikana opiskelijoiden vahvuuksia ja myös heissä olevaa potentiaalia. Varmistan, että opiskelijat ymmärtävät, mitä muita taitoja kurssilla arvostetaan substanssiosaamisen lisäksi. Kiitän ja kehun yksittäistä opiskelijaa, ryhmää tai jopa koko luokkaa aina, kun siihen on tilaisuus. Tuon esiin keinoja onnistua paremmin. Kannustan kokeilemaan uusia tapoja oppia tai suorittaa oppimistehtäviä. Analysoin opiskelijoiden kanssa yhdessä optimisuorituksia. Esitän parannusehdotukset hienotunteisesti, usein kysymysmuodossa: Olisiko hyvä laittaa tähän…? Miltä kuulostaisi, jos tekisit tähän vielä…? Kannattaisiko tätä miettiä vielä? Miten saisit esitettyä tämän mahdollisimman selkeästi? Luon uskoa tulevaan ja seuraaviin mahdollisuuksiin onnistua. Kiitän opiskelijoita heidän panoksestaan tuntien lopuksi ja koko opintojakson lopuksi ja kerron, mitä itse opin heiltä. Alla muutama konkreettinen esimerkki työssäni ammatillisen englannin ja viestinnän opettajana. Autan opiskelijoita tunnistamaan erityisesti omia vahvuuksiaan Olen heti kurssin aluksi antanut itseopiskelutehtäväksi äänittää lyhyt YouTube-video, jossa pyydän opiskelijoita kertomaan itsestään vastaamalla muutamaan kysymykseen. Yksi kysymyksistä on ollut: Mitkä ovat vahvuuksiasi? Voit huoletta ja mielellään kehua itseäsi niin paljon kuin haluat. Kerro myös, missä haluaisit olla parempi kuin nyt. Näin olen saanut jokaisesta opiskelijasta hyvää perustietoa ennen kuin olen edes tavannut heitä. Jatkan myös ensimmäisellä tunnilla syvällisemmin tästä aiheesta ja kannustan jokaista huomioimaan aktiivisesti omaa osaamistaan ja sen kehittymistä opintojakson aikana ja myös sen jälkeen opintojen aikana. Varmistan, että opiskelijat ymmärtävät, mitä muita taitoja kurssilla pidetään hyvinä varsinaisen substanssin lisäksi Kielten ollessa kyseessä, opiskelijoilla on usein se väärä käsitys, että vain kieliopin täydellisesti hallitseva voi saada tehtävistä korkeita pisteitä ja kurssiarvosanaksi korkeimman arvosanan 5. Varmistan kurssin alussa, että kaikki ymmärtävät, että ammatillinen kielitaito on paljon muutakin kuin kielioppia ja sanastoa, sillä siihen liittyy paljon erilaisia viestinnällisiä elementtejä. Näitä ovat esimerkiksi hyvät vuorovaikutustaidot, toimiminen tilanteen vaatimalla muodollisuuden tasolla ja tilanteelle tyypillisellä tavalla, kohteliaisuus tai vaikkapa rohkeus ja nokkeluus tietyissä tehtävissä. Tärkeää on ymmärtää, että osoittamalla näitä muita taitoja heikommat osa-alueet jäävät helposti niiden peittoon ja näin syntyy huikeita onnistumisia. Niillä opintojaksoillani, joilla yhtenä aiheena on työpalaverit ja kokoustaminen, onnistumisia tulee kaikille opiskelijoille, vaikka niihin liittyvä arvosteltava kokoustehtävä on sellainen, jonka opiskelijat vetävät ohjeistuksen mukaan täysin itsenäisesti opettajan ainoastaan seuratessa hiljaa sivusta. Onnistuminen johtuu pitkälti siitä, että korostan ohjeissa itse tehtävään keskittymistä, ei siihen, miltä heidän englannin kieli kuulostaa. Erään tällaisen kokouksen jälkeen kehuin jälleen kerran koko ryhmää ja toin esiin kaikkia niitä taitoja, joita he olivat esittäneet. Kerroin heille, että olin todella vaikuttunut siitä, miten todelliselta kokous oli tuntunut. Kaikki iloitsivat onnistumisesta, mutta kaikkein iloisin oli varmasti se opiskelija, jolle kerroin, että kielivirheet eivät haitanneet mitenkään hänen suoriutumistaan, vaan hän toimi erittäin ammattimaisesti, otti tehtävän ja roolinsa tosissaan, haki todellisia ratkaisuja, esitti loistavia kehitysideoita, kysyi muiden mielipiteitä ja kuunteli tarkkaan. Positiivinen palaute sai opiskelijan hehkumaan. Parasta hänen kannaltaan oli varmasti se, että hän sai nähdä aivan konkreettisesti, ettei puutteellinen kielitaito häirinnyt hänen suoritustaan. Varsinkin, kun hän oli ollut vakuuttunut siitä, ettei tulisi onnistumaan tehtävässä ja siksi maanneensa ennen kokousta sohvallaan omien sanojensa mukaan täysin lamaantuneena! Kannustan kokeilemaan uusia tapoja oppia tai suorittaa kurssitehtäviä Useilla kursseillani opiskelijat pitävät valitsemastaan ammatillisesta ja tärkeäksi kokemastaan aiheesta esitelmän tai esimerkiksi jonkin projektin loppuesityksen. Esitelmän pitäminen englanniksi on suurimmalle osalle opiskelijoista todellinen koetinkivi ja siksi olemme yhdessä analysoineet tunnilla netistä löytyviä innostavia ja esitysteknisesti loistavia esitelmiä ja puheita (katso esim. Hyppönen 2011). Olen kannustanut heitä poimimaan tai soveltamaan näistä “superesityksistä” sellaisia elementtejä, jotka sopivat heidän tavalleen kommunikoida. Kaikkein parhaimmat esitelmät ovat syntyneet, kun olen pyytänyt opiskelijoita vielä sisällyttämään esitelmään jonkin nokkelan elementin ja kannustanut käyttämään aikaa ja vaivaa sen keksimiseen. Kevään 2021 Business English -opintojaksolla näimme todella hienoja liiketalouden opiskelijoiden esityksiä ja onnistumisia. Parhaimman onnistumiskokemuksen sai ehkä eräs kielitaidoltaan välttävä ensimmäisen vuoden opiskelija, joka sai lähes täydet pisteet esitelmästään Good atmosphere at work, jossa hän puhui hyvään työilmapiiriin vaikuttavista asioista. Perinteisen bullet point-esitelmän sijaan ja pelkkien faktojen luettelemisen sijaan, hän oli erittäin nokkelasti rakentanut esitysdiat niin, että niillä seikkaili hyvin yksinkertainen tikku-ukko, jonka suupielet liikkuivat diojen vaihtuessa kasvavassa määrin joko ylös tai alaspäin sen mukaan kun hän toi esiin, mitkä asiat vaikuttivat työilmapiiriin myönteisesti tai kielteisesti. Tuo kikka toimi täydellisesti, asian pointti tuli kaikille selväksi, esitys oli ammattimainen ja viihdyttävä ja sai siksi täyden huomiomme ja varauksettoman suosiomme. Olen edelleen vaikuttunut hänen esityksestään ja muistan sen varmasti lopun elämää! Parasta esityksessä oli, että opiskelija ei antanut välttävän kielitaitonsa tulla tehtävässä onnistumisen tielle, vaan lähti rohkeasti pelaamaan vahvuuksillaan ja onnistui niissä täydellisesti. Oli helppoa ja erittäin palkitsevaa itsellekin kehua opiskelijaa vuolaasti, joka sai tästä kokemuksesta palautekeskustelun perusteella aivan uutta virtaa ja uskoa itseensä. “Voit olla ylpeä panoksestasi!” Kun keskitytään hyvään, kannustetaan ja ohjataan opiskelija hänelle sopivalle polulle, tapahtuu hyviä asioita. On kuitenkin melko epärealistista ajatella, että kaikki voisivat onnistua koko ajan, mutta kaikessa ei tarvitsekaan onnistua. Riittää, kun onnistuu hyvin joissain tehtävissä, joka taas on omiaan luomaan positiivista kierrettä ja onnistumisia myöhemmin. Uskon, että kaikki opettajat kehuvat ja kannustavat opiskelijoitaan, mutta kirjoitukseni pointti on piilevän potentiaalin huomaamisessa ja sen houkuttelemisessa esiin systemaattisesti ja johdonmukaisesti. Erityisen tärkeää on suhteuttaa ennakko-odotukset lopputulokseen ja huomata pienikin edistysaskel ääneen kommentoiden. Kun teemme niin, opetusarki kirkastuu ja alkaa kukoistaa tähän tapaan: Saamme keskittyä hyvään ja nähdä sen lisääntyvän. Saamme olla todistamassa, kun opiskelijat onnistuvat ja heidän todellinen potentiaalinsa tulee esille. Saamme huomata positiivisen muutoksen opiskelijoissa. Saamme itse onnistua ja olla osana positiivisia ketjureaktioita. Ja tärkeimpänä kaikesta, saamme nähdä, miten suurta iloa tuntee opiskelija, joka näennäisistä ennakkoasetelmista huolimatta onnistuu! Lähteet Kaisavuorinen.com. 2021. Positiivinen pedagogiikka – kaisavuorinen.com. Fischer, M. 2012. Linkages between employee and customer perceptions in business-to-business services – Towards positively deviant performances. Organisaatioiden ja työpsykologian väitös Aalto-yliopistossa. Hyppönen, M 2011. Fighting viruses, defending the net. (ted.com) Korpela, E. 2021. Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi - Hiiltä ja timanttia Leppänen, M. ja Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä - Psykologiaa johtajille. Talentum Media. Liettua. Martela, F. 2014 Onnellisuuksien psykologia. Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: Ps-kustannus. Metropolia. 2021. Oppiminen. Oppiminen | Metropolia Saarinen, E. 2021. Filosofia ja systeemiajattelu 2021 luentosarja Aalto-Yliopisto. YouTube. Seligman, M. 2011. Flourish: A visionary new understanding of happiness and well-being. New York: Free press. Virtanen, M. Metropolia blogit. Hiiltä ja timanttia.
Sammakoita vai suitsutuksia – palautteen merkitys oppimiselle
Tässä tekstissä käsittelen palautteen antamisen merkitystä oppimisessa. Sen merkityksen ovat pitkän työurani aikana parhaiten minulle opettaneet vallattomat ja villit lapset ja nuoret. He ovat opettaneet minulle kantapään kautta, että se mikä näyttäytyy motivaation puutteena, onkin pelkoa epäonnistumisesta, liian suurien odotusten aiheuttamaa suorituspainetta, ohjeiden ymmärtämättömyyttä tai ahdistumista liiallisesta kontrolloinnista. Heidän kanssaan olen joutunut astumaan pois omalta mukavuusalueelta ja päässyt käytännössä testaamaan luottamusta omaan havainnointikykyyn, tapaani puhua ja ohjata, ennakoida ja reagoida. Monta kertaa on pitänyt kaivaa nöyränä peili takataskusta ja pohtia, että mitä tuli taas sanottua ja tehtyä ja miksi ja miten ihmeessä tästä päästään jälleen yhdessä eteenpäin. Palaute on merkityksellinen jokaiselle, vauvasta vaariin. Siksi tekstissä esiin tuomani ajatukset ovatkin oivallisia työvälineitä kaiken ikäisten ihmisten ja eri lähtökohdista ponnistavien ryhmien opettamiseen ja ohjaamiseen: korkeakouluihin, peruskouluihin, toiselle asteelle ja harrastusryhmiin - kuhunkin sopivalla tavalla soveltaen. Itse opetan aikuisia korkeakouluopiskelijoita, mutta myös toteutan kehittämishankkeita pienempien lasten ja nuorten parissa ja olen kokenut näistä opeista saavani kaikkiin tilanteisiin työvälineitä. Tekstin luettuasi, olisipa mielenkiintoista kuulla sinun ajatuksiasi - lisääpä vaikka blogiin kommenttisi tai laita minulle sähköpostia. Miten tullaan kohdatuksi? Jokainen kohtaaminen on ainutkertainen kokemus, kaikille osapuolille. Myönteinen minäkuva, pystyvyyden tunne sekä motivaatio uuden oppimiseen rakentuvat jo ensimmäisessä kohtaamisessa. Tunne, että minua arvostetaan, syntyy jo ensi metreillä muun muassa toisen tavasta olla läsnä, huomioida ja osoittaa kiinnostusta sekä antaa palautetta, niin sanallisesti kuin sanattomasti. Läsnäollessa ihminen keskittyy toisen ihmisen kohtaamiseen eikä pyörittele päässä muita asioita. Silmiin katsominen, hymy tai innostunut kommentti ei vie aikaa kuin pari sekuntia, mutta sillä saattaa olla ratkaiseva merkitys toiselle ihmiselle. (Mäkisalo-Ropponen 2011.) Miksi sanoilla on väliä? Ohjaajan, oli sitten kyse opettajasta tai valmentajasta, tehtävänä on mielestäni houkutella osallistuja ylipäätään kiinnostumaan asiasta/tekemisestä ja onnistua pitämään kiinnostus myös yllä. Kun osallistujalle annetaan aikaa kokeilla ja tutustua itsenäisesti uuteen asiaan, hakea omaa tapaansa ja kehittää uusia keinoja oppia sekä mahdollisuus myös saada konkreettista ja rohkaisevaa palautetta toiminnastaan, ollaan motivoivan oppimisen ytimessä. Jotta ohjaaja tukee osallistujan itsetuntoa ja pystyvyyden tunnetta, on tärkeää keskittyä siihen, miten saadaan jokaisen osallistujan vahvuudet esiin (Packalen, 2015). Mielestäni on tärkeää, että ohjaaja miettii millaisia sanoja hän käyttää, jotta osallistuja ymmärtää mitä häneltä odotetaan sekä miettii millaisia menetelmiä tai ohjaustapoja hän käyttää, jotta saadaan osallistujien vahvuudet ongittua esiin. Tavalla puhua ja antaa palautetta on iso merkitys kaikessa vuorovaikutuksessa ja ohjauksessa. Jotta osallistuja kokee ryhmän kanssa toimimisen mielekkääksi, motivoituu, saa onnistumisen kokemuksia sekä oppii uusia asioita, on sanomisilla väliä. Ryhmän toiminta ja sen onnistuminen vahvistuu, kun siitä puhutaan ääneen ja sitä ”ihmetellään”. Käytän itse sanaa ”ihmettely”, sillä se antaa mielestäni luvan kaikille osallistujille tutkia tilannetta ja esittää kysymyksiä avoimesti ja tasavertaisesti. Kyseenalaistaminen sen sijaan saa ryhmässä helposti aikaan epäilevän asetelman ja negatiivisen sävyn. Ihmettelyssä ihan ehdottomia suosikkejani ovat ohjaavat kysymykset; ne tekevät vahvuudet todellisiksi ja näkyviksi. Kerro, miten ihmeessä sä onnistuit tuossa? Huomasitko miten autoit toista äsken? Huomasitko mitä hyötyä siitä oli? Missä tilanteessa tänään onnistuit? Mitä hyötyä siitä oli? Miten sä saat pidettyä tuon noin hienosti? Huomasitteko minkä takia onnistuitte tänään? Missä olit tänään hyvä? Missä muissa tilanteissa voisi olla hyötyä siitä, mitä tänään opit? Ohjaavat kysymykset auttavat sekä ohjaajaa, osallistujaa että muita ryhmäläisiä: Ohjaaja ymmärtää paremmin osallistujaa ja hänen ajatuksiaan. Vastaamalla kysymyksiin osallistuja sanoittaa samalla omaa toimintaansa, puhuu omasta onnistumisestaan ja vahvuudestaan. Pikkuhiljaa osallistuja oppii käyttämään vahvuuksiaan myös muissa tilanteissa. Muut ryhmäläiset osoittavat kiinnostusta ja arvostusta häntä kohtaan kuunnellessaan, esittäessään kysymyksiä sekä keskustellessaan tapahtuneesta voimavaralähtöisesti. (Packalen 2015.) Vahvuuksista ja onnistumisista puhuminen esimerkiksi loppupiirissä saa ryhmän ilmapiirin muuttumaan positiivisemmaksi. (Packalen 2015.) Kukapa meistä ei haluaisi kuulla jotain hyvää toiminnastaan! Miten tukea luottamusta omiin kykyihin? Ryhmätoiminnassa sattuu ja tapahtuu ja ohjaaja joutuu puuttumaan nopeastikin yllättäviin tilanteisiin. Kaikki ei todellakaan mene aina niin kuin on etukäteen suunniteltu ja ohjaaja saattaa reagoida tilanteeseen ajattelematta, jolloin tulee päästäneeksi suusta kaikenlaisia sammakoita. ”Älä - ei tuolla tavalla, mikset sä koskaan kuuntele loppuun, ihan hyvin toimittu, mutta voisit…” Nämä kertovat osallistujalle hänen epäonnistuneen. (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen 2016.) Harva osallistuja käyttäytyy kuitenkaan tahallaan huonosti tai väärin. Virheiden ja puutteiden sijaan on parempi keskittyä siihen, miltä toivoo tilanteen näyttävän. Jos joku häiritsee toista tahallaan, voi ohjaaja miettiä millaista käyttäytymistä osallistujalta toivoo ja yksinkertaisesti pyytää sitä ääneen. Toimintaohje kertoo suoraan mitä pitää tehdä. ”Mieti vielä, voisko tämän tehdä toisin, kuuntele ensin ohje loppuun, hienosti toimittu ja seuraavaksi voit kokeilla…” kertovat suoraan miten osallistujan odotetaan toimivan. On hyvä muistaa, että miksi-sana syyllistää ja mutta-kumoaa lahjakkaasti edellisen lauseen. (Uusitalo-Malmivaara &Vuorinen 2016.) Toimintaohjeen lisäksi voimavaralähtöinen palaute auttaa osallistujaa luottamaan omaan kykyynsä ja omiin mahdollisuuksiinsa. Voimavaralähtöisessä palautteessa ohjaaja löytää jokaisen osallistujan toiminnasta aina jotain hyvää ja antaa palautetta juuri siinä ympäristössä ja juuri itse toiminnasta, jossa ne näkyvät. Aivan yhtä tärkeää on antaa konkreettista palautetta myös kehittymisen paikoista ja silloin on syytä miettiä, miten palautteen antaa. Tässä auttaa kokemuksen mukanaan tuoma taito havainnoida ohjaustilanteita ja osallistujia sekä ymmärrys voimavaralähtöisestä ohjauksesta. Voimavaralähtöistä palautteen antamisen kulttuuria on hyvä opettaa myös osana ryhmän toimintaa. Palautetta voi antaa ja saada monella tapaa eikä ohjaajan aina tarvitse olla se ainoa palautteen antaja. Kun ryhmäläiset sanoittavat ääneen toisten onnistumisia ja osaamista, yhteisiä huippuhetkiä, kuvaavat he asiaa oman kokemuksensa ja ajatustensa kautta. Samalla he saavat uuden onnistumisen kokemuksen ja rohkeutta jäsentää omia ajatuksiaan ja kertoa niistä ääneen. Palautetta voidaan antaa ja saada myös monilla toiminnallisilla ja sanattomilla menetelmillä. Tarvitseeko kaikkeen reagoida? Osallistujan käyttäytyessä häiritsevästi ja ollessa levoton, räplätessä kännykkää tai häärätessä jotain ihan muuta kuin on tarkoitus, on mielestäni maltettava olla reagoimatta heti ja katsottava hetken tämän silmiin pistävän käytöksen taakse. Takaa löytyy yleensä joku syy. Saattaa olla, että ohjetta ei ole ymmärretty, se on annettu esimerkiksi liian monimutkaisesti tai epäselvästi. Jos osallistuja ei uskalla kysyä muiden kuullen, hän hämmentyy ja saattaa mennä sen vuoksi lukkoon. Taustalla voivat olla esimerkiksi osallistujan aiemmat negatiiviset kokemukset vastaavanlaisesta tilanteesta ja pelko epäonnistumisesta tai kasvojen menettämisestä, mikä nostaa suorituspainetta ja tekee levottomaksi tai jopa uhmakkaaksi. Kun toimitaan voimavaralähtöisesti ja vahvuuksia vahvistaen, on myös uskallettava jättää sanomatta asioita. Jotta oppii tietämään mitä sanoo, miten sanoo tai mitä ei juuri nyt kannata sanoa, on havainnoitava koko ajan omaa tapaansa ohjata, muuttuvia tilanteita sekä ryhmän että yksittäisen osallistujan toimintaa, sanallisia ja sanattomia viestejä. Havainnoinnin tärkein tehtävä on tehdä jokaisesta osallistujasta näkyvä. Havainnointi mahdollistaa tilanteeseen reagoinnin, ennakoinnin, ohjauksen soveltamisen ja muokkaamisen sopivammaksi sekä konkreettisen palautteen antamisen. (Kalliala 2011.) Onnistummeko yhdessä paremmin? Voimavaralähtöinen ohjaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei epäonnistumisista voi puhua tai ongelmia on pyrittävä välttämään. Niiltä ei kenenkään ohjaajan ole tarkoitus sulkea silmiään. Virheet ja epäonnistumiset opettavat sekä ryhmälle, osallistujalle että ohjaajalle mihin on tärkeää keskittyä, jotta homma onnistuu. (Packalen 2015.) Epäonnistumisista pyritään aina oppimaan. Ja jotta opitaan, tarvitaan ääneen sanoittamista, ihmettelyä ja harkittuja sanoja. Tässä kohtaa ohjaajan on hyvä kaivaa taas peili esiin ja pysähtyä pohtimaan myös omaa käytöstään, sanomisiaan ja kehon viestejään. Mitä minä voin tehdä toisin, jotta ryhmä onnistuu! Ohjaajan suhtautuessa ryhmäänsä ja jokaiseen osallistujaan ennakkoluulottomasti ja antaessa ryhmälle riittävästi vastuuta myös toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä kannustavaa palautetta matkan varrella, saadaan jokaisen osallistujan vahvuudet ja ryhmän yhteiset voimavarat esiin. Ryhmän mukana osallistuja saa käyttöönsä myös sellaisia vahvuuksia, jotka eivät välttämättä näy hänen toimiessaan yksin. Rakennetaan siis hyvän päälle lisää hyvää! Missä onnistuit? Havaintomme lisäävät ymmärrystä osallistujan maailmasta; mikä heitä kiinnostaa ja innostaa, miten he toimivat muiden kanssa ja mihin he pyrkivät omalla tekemisellään. Vahvuuksien tunnistamisella ja niiden ääneen sanoittamisella saadaan aikaan toivottua muutosta osallistujan käyttäytymisessä. Sama koskee ohjaajan oman toiminnan havainnointia ja peilaamista. Kuinka vaikeaa aikuisten onkaan välillä löytää omasta toiminnastaan mitään hyvää ja sanoa se vielä muiden kuullen ääneen! Ja miten paljon järkevämpää oppimisen kannalta on aloittaa palautekeskustelu, reflektio voimavaralähtöisesti kysymällä esimerkiksi “missä koit onnistuneesi?”. Muuten ajetaan osallistuja kertomaan kaikista niistä yksityiskohdista, joissa epäonnistui tai jotka eivät menneet suunnitelmien mukaan. Kun keskustelemme ja puramme haastavankin tilanteen vahvuuksien tunnistamisen kautta, palkitsee havainnointi niin ohjaajan kuin osallistujankin. Lasi on lopulta aina puoliksi täynnä! Kyky ennakoida, reagoida tai tehdä nopeita päätöksiä haastavissakin ohjaustilanteissa on nimenomaan kiinni ohjaajan herkkyydestä ja halusta aistia muutoksia ilmapiirissä, osallistujien kehonkielessä ja käyttäytymisessä. Havainnointikykymme on valitettavasti rajallinen ja kiinnitämme huomiota herkemmin asioihin, joita itse ohjaajina pidämme tärkeinä. Osallistujan ja ryhmän motivaation ja sitoutumisen kannalta on ratkaisevaa kiinnitämmekö huomiomme vahvuuksiin ja onnistumisiin vai puutteisiin ja virheisiin (Zimmer 2011). Voimavarakeskeinen puhe ohjaustilanteissa, etenkin lasten ja nuorten ohjaamisessa on edelleen vähäistä. Liian monta kertaa olen joutunut todistamaan tilanteita, joissa ohjaaja menettää malttinsa ja huutaa, jopa haukkuu tai nöyryyttää osallistujaa muiden kuullen. Ohjaajan viesti ei valitettavasti saa aikaan hänen toivomaa muutosta. Jatkuva palaute huonosta käytöksestä ja puutteiden esiin nostaminen kiinnittää osallistujan ajatukset entistä tiukemmin omaan kyvyttömyyden tunteeseen. (Packalen 2015.) Virheiden ja epäonnistumisten korostaminen ja niistä rankaisu ei opeta kenellekään mallia miten virheistä päästään yli - ainoastaan keinoja selvitä nöyryyttävistä tilanteista! Osallistuja oppii tällaisten tilanteiden toistuessa olemaan ärsyttämättä ohjaajaa sekä olemaan äärimmäisen huolellinen, ettei menettäisi kasvojansa toisten edessä. Tällainen valppaana olo vie paljon energiaa ja tuhoaa motivaation, puhumattakaan yhdessä tekemisen ilosta. Epäonnistumista pelkäävä ihminen ei ole valmis ottamaan riskejä ja tekee ainoastaan asioita, joita hän varmasti osaa. (Packalen 2015.) Uskallus yrittää ja kokeilla jotain uutta häviää, samoin rohkeus itsensä ylittämiseen. Ohjaajalla on kädessään avaimet tilanteen pelastamiseen: muuttamalla omaa käytöstään voimavaralähtöisemmäksi, keskustelemalla ja kuuntelemalla osallistujaa sekä pyytämällä anteeksi käytöstään, hän voi korjata tilanteen (Gjerstad, 2015). Tyytyväisyys omaan toimintaan, motivoituminen ja tapa reagoida haastavissa tilanteissa riippuu nimenomaan omista aiemmista kokemuksista ja itsensä arvostamisesta (Zimmer 2011). Tunne omasta kykenemättömyydestä saa ihmisen luovuttamaan herkästi, pelkäämään virheitä sekä ulkopuolelta tulevaa arvostelua. Jopa rakentava palaute voidaan kokea tällöin arvosteluna ja piikittelynä. Miten ihmeessä me saisimme ohjaukseen, opetukseen, valmennukseen lisää voimavaralähtöisyyttä, positiivista palautteen antamista ja saamista ja yhdessä tekemisen iloa? Tutkimustenkin mukaan ne tukevat uskoa omiin kykyihin, lisäävät motivaatiota sekä toimintaan sitoutumista. (Packalen 2015; Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen 2016.) Sanojen valinnalla voidaan siis vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen, motivaatioon, tunnetiloihin ja sitä kautta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Vahvuuksiin keskittyvä puhetapa ja keskustelukulttuuri edistää osallistujan omien ja ryhmän vahvuuksien tiedostamista, tunnistamista ja niiden soveltamista ja käyttöä erilaisissa tilanteissa. Kirjoittaja: Anita Ahlstrand on toiminut opetustyössä yli 20 vuotta. Tällä hetkellä hän on mukana kansainvälisissä kehittämishankkeissa sekä asiantuntijana Metropolian useassa kehittämistyöryhmässä. Sekä opetustyössä että kehittämishankkeissa yksi hänen ammatillisista fokuksistaan keskittyy ryhmien ja yksilöiden ohjaamiseen liittyviin kysymyksiin. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisten kohtaamisesta, uteliaisuudesta sekä hullusta luovuudesta ja hänen asiantuntijuutensa ytimessä ovat muun muassa yhteiskehittäminen, asiakas- ja voimavaralähtöisyys sekä toiminnalliset tavat oppia. Lähteet: Gjerstad, E. 2015. Kuka on kukkulan kuningas? Lasten ja aikuisten valtasuhteet kasvun tukena. Jyväskylä: PS-kustannus. Kalliala, M. 2011, muuttumaton painos. Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? Helsinki: Gaudeamus. Mäkisalo-Ropponen, M. 2011. Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Packalen, H. 2015. Harkitut sanat, parempi valmennus - kohti voimavarakeskeistä kielellistä urheiluvalmennusta. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 172. Helsinki: Liikuntatieteellinen Seura ry. Uusitalo-Malmivaara, L. & Vuorinen, K. 2016. Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa. Jyväskylä: PS-kustannus. Zimmer, R. 2011. Psykomotoriikan käsikirja. Teoriaa ja käytäntöä lasten psykomotoriseen tukemiseen. Lahti: VK-kustannus Oy.
Jos haluaa saada on pakko antaa
"No, ei mulla tässä mitään erityistä valitettavaa Henkasta ole.." aloitti yläkoululaisen poikani luokanvalvoja vanhempainvarttikeskustelun muutama vuosi sitten. Jäin pohtimaan lähdemmekö me suomalaiset palautetta antaessamme liian helposti liikkeelle negatiivisesta ja korjattavasta myönteisen sijaan? Milloin sinä viimeksi sait myönteistä palautetta? Sana "palaute" on periaatteessa neutraali ilmaisu, vaikkakin palautteen antamiseen helposti yhdistetään negatiivinen kaiku. Oli palaute sitten positiivista, negatiivista, korjaavaa, rakentavaa tai kehittävää, sen määrä ja laatu tuntuvat aina riittämättömiltä. Kaikki tuntuvat haluavan enemmän palautetta; opiskelijat opettajilta ja päinvastoin sekä työelämässä olevat kollegoilta ja esimiehiltään. Onko palautteen puutos kansantauti? Taloudellisen tiedotustoimiston teettämän Nuoret ja johtaminen 2012 -tutkimuksen mukaan yksi tärkeimmistä esimiehen tehtävistä on luoda kannustava työilmapiiri. Avoin viestintä, palaute yhtenä osanaan, on tiukasti sidoksissa työilmapiiriin. Huolestuttavaa olikin lukea, että melkein 70 % tutkimukseen vastanneista koki, että esimies ei anna riittävästi palautetta. Palautteen tuleekin pitää sisältää myös kannustusta. Kannustaminen vahvistaa kokemusta siitä, että "minä kyllä pystyn ja osaan". Pienetkin onnistumiset vahvistavat minäpystyvyyttä. Hesarin artikkelin (HS 3.3.) mukaan lasten kasvatuksessa tulisi käyttää enemmän kannustusta ja täsmällisiä kehuja. Tässä artikkelissa oli hyviä ja konkreettisia neuvoja, joita opettaja voisi sujuvasti soveltaa opiskelijoihin. Jätetään siis pienet ”kitinät” huomioimatta ja kehutaan positiivisesta käytöksestä ja toiminnasta. Joskus palaute, kannustus tai kehut saattavat mennä hukkaan, jos kohde ei ymmärrä niitä saavansa. Jotta opiskelijat kokisivat saavansa palautetta, opettaja voisi korostaa sitä, että se, mitä hän juuri nyt sanoo, on palautetta. Vasta tämän näkyväksi tekemisen jälkeen seuraisi konkreettinen palaute siitä, kuinka opiskelijat olivat oikein aktiivisesti mukana yhteisessä työskentelyssä tai esittivät mielenkiintoisia kehittämisehdotuksia. Palautteen tarkoitus on yleensä toiminnan ohjaaminen toivottuun suuntaan. Parhaimmillaan se auttaa kehittymään ja motivoi. Palaute on välttämätöntä muutoksen aikaan saamiseksi ja oppimisen mahdollistamiseksi. Miten sitten voisimme opetella antamaan ja vastaanottamaan palautetta, kehuja ja kannustusta? Tässä kaksi tapaa: Harjoittelemalla ja toistamalla harjoitus. Kehu kollega tai opiskelija päivittäin. Heitä täsmäkehut ihan harjoituksen vuoksi omalle lapsellesi tai puolisollesi. Yllätä ystävä tai naapuri myönteisellä palautteella. Sama toimii kaupan kassallakin. Kuuntelemalla tarkalla korvalla. Onko se, mitä opiskelija, kollega tai esimies sanoo, palautetta tai kehuja. Näistä pienistä konkreettista teoista palautekulttuurin kehittyminen käynnistyy. Palataan vielä vanhempainvarttiin, jossa ei ollut erityistä valittamista. Yläkoululaisen poikani luokanvalvoja oli ihan mukava nuorehko mies, teknisen työn opettaja. Mietin, oliko hän joutunut liian usein käymään - etenkin poikien vanhempien kanssa - läpi sitä korjaavaa palautetta. Ja nyt, kun sellaiseen ei ollut tarvetta, ei myönteistä palautesisältöä helposti löytynytkään. Tämä meidän tapaus kun pärjäsi koulussa ihan hyvin ja hoiti hommansa kunnialla. Mitä nyt vähän luokkakavereiden kanssa testasi teknisen työn tunneilla, että miten alumiinifolioon pakatut eväsleivät reagoivat poraamiseen.
Opettajuuden muutos
Metropolian paradigman muutos – se, josta jokainen meistä on luonut oman tulkintansa – tarkoittaa minun tulkintanani sitä, että opettajat ja opiskelijat oppivat yhdessä. Keskiössä ovat siis oppiminen ja oppija, ei opettaminen. Käsityksemme oppimis- ja opetusmenetelmistä muuttuu. Digitalisaatio (jota muuten Educa-messuilla pari viikkoa sitten kutsuttiin ”pilipalisaatioksi”) siirtää tietojen oppimista just in case -oppimisesta just in time -oppimiseen, jota tapahtuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Geneeriset ja metataidot ovat yhä tärkeämpiä monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottamisessa ja hallinnassa. Oppimisen vuorovaikutteinen tuki – ohjaus, palaute ja arviointi – korostuu. Keskiössä on osaamisen todentaminen, ei opitun arviointi. Opettajan työ monipuolistuu. Oppimisprosessin tukemisen lisäksi TKI, liiketoiminta, julkaisut ja esiintymiset ovat opettajan työn eri ulottuvuuksia. ”Hallinnollinen työ”, suunnittelu ja suunnitelmallisuus, todentaminen ja mittaaminen, seuranta ja dokumentointi ovat nyky-yhteiskunnassa hiipineet osaksi myös meidän jokapäiväistä tehtäväkuvaamme.
“The feedback has given me new views on my capabilities and strengths as well as pushed me to work harder for the group”
Kaivoin viime viikolla pitkästä aikaa vanhoja opetusmappejani. Oppimisen palautehankkeemme on vienyt minua erilaisin suuntiin viimeisen vuoden aikana, viime viikkoina siihen on liittynyt avaruus ja ilmiöpohjainen oppiminen. En löytänyt mapeistani sitä mitä etsin, mutta löysin jotain paljon arvokkaampaa ja olin tyytyväinen siihen, että annoin vuosi sitten muuttaessani Otaniemestä Bulevardille näille vanhoille mapeille vielä mahdollisuuden. Olin kymmenisen vuotta sitten puuhaamassa kollegoitteni kanssa kokoon uutta kurssia, jonka lähestymistapa oli hyvin oppimislähtöinen ja toteutus projektimuotoinen. Olimme olleet silloin vierailulla hollantilaisissa yliopistoissa ja saaneet sieltä vettä myllyyn. Halusimme luoda projektikurssin, jonka pääpaino oli oppimisprosessissa eikä niinkään projektin lopputuotteessa. Tavoitteena oli tukea valmistumisvaiheessa olevien opiskelijoiden työelämätaitoja, kuten projektityötaitoja, reflektointitaitoja, vuorovaikutustaitoja, dialogitaitoja jne. Hollannin matkan seurauksena syntyi sitten kurssi, jonka yhdestä toteutuksesta olin koonnut nyt löytämäni mapin. Kurssilla panostimme oppimisprosessiin, sen ohjaamiseen ja vuorovaikutuksen laatuun. Oppimisprosessin etenemisen kannalta palaute oli ratkaisevassa asemassa. Kurssilla harjoittelemme palautteen antamista ja vastaanottamista, puhuimme omien vahvuuksien ja kehittymiskohteiden tunnistamisesta ja arvioimme omaa ja toisten työtä. Dialogi oli kurssin perusperiaate. Erilaisten tehtävien kautta syntyneet reflektiot, pohdinnat ja arviot sekä niistä saatu palaute auttoi opiskelijoita eteenpäin ja meitä opettajia seuraamaan oppimisprosessin etenemistä ja muokkaamaan toimintaamme sen mukaisesti viikoittain. Palautteet puhuttiin auki ja mietittiin, mihin annettu ja saatu palaute johti ja ennen kaikkea miten se vaikutti projektin seuraaviin askeliin ja seuraavan viikon työskentelyyn. Ei se helppoa ollut, mutta mielekästä se oli puolin ja toisin. Otsikkona olevan tekstin kirjoitti yksi opiskelijoistani kurssin viimeisessä palautesessiossa. Siellä jokainen pohti ensin kirjallisesti omaa suoritustaan ja kurssia, minkä jälkeen kukin kirjoitti jokaiselle ryhmän jäsenelle henkilökohtaisen vertaispalautteen. Tätä kaikkea seurasi vielä yhteinen keskustelu. Palautepäivä oli intensiivinen ja opettavainen. Kurssi oli kaikille osallistujille, opettajille ja opiskelijoille, merkityksellinen ja sen aikana syntyi osaamista kaikkien osapuolten näkökulmasta. Otsikon kirjoittanut opiskelija jatkoi: “I got more self-confidence for my skills and abilities after the first peer evaluation. I also started to see that I have some special knowledge/skills that the others in the group didn’t have.” Tämä oli minulle opettajana merkki onnistumisesta.