Avainsana: asiantuntijaviestintä

Osallisuudella on väliä viestinnässä

28.3.2023

Hallitsetko sekä osallistuvan, osallistavan että kertovan työotteen viestinnässä? Kaikki kolme ovat tarpeen onnistuneessa työyhteisöviestinnässä. Olen aiemmassa Huomioi osallisuus viestinnän suunnittelussa -kirjoituksessani kertonut näistä kolmesta lähestymistavasta ja siitä, miten viestintää kannattaa suunnitella käsi kädessä sen kanssa, millaista osallisuutta työntekijöiltä, sidosryhmiltä tai asiakkailta toivotaan. Tässä kirjoituksessa pureudun eri työotteisiin tarkemmin ja pohdin niiden onnistumisen edellytyksiä. Lukiessa on tärkeä muistaa, että yksikään näistä työotteista toimii harvoin yksinään, vaan hyvät työyhteisöt ja projektit hyödyntävät sopivassa suhteessa kaikkia. Kertova työote toteaa mitä muualla on tehty Kun vuorovaikutuksen ytimessä on yksisuuntainen kertominen, jopa sanelu, on työotteena kertova työote. Viestinnän päämääränä on tiedon välittäminen ja usein voimakas tiedon kontrollointi, johon voi liittyä myös kysymyksiä valta-asetelmasta (ks. myös Alasoini 2021). Viestinnän näkökulmasta kertovan työotteen toteuttamista on esimerkiksi tiedote uutinen perinteinen luento kokouksessa pidetty esitys. Tällaisessa viestinnän tavassa vastaanottajan omistajuus ja sitoutuminen asiaan ei välttämättä synny tai syvenny yhtä tehokkaasti kuin osallistavassa ja osallistuvassa työotteessa. Tällöin myös viestin perille meno voi olla heikompaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että perinteiset yksisuuntaisen viestinnän muodot tulisi kokonaan hylätä, sillä myös liiallisesta osallisuudesta saattaa tulla ähky ja kertovilla viesteillä on tärkeä merkitys asian kokonaisymmärryksen kannalta. On esimerkiksi helpompi ottaa kantaa asioihin osallistavassa työpajassa, jos on saanut ensin taustatietoa vaikkapa tekstimuodossa tai asiantuntijan kertomana. Osallistava työote kysyy ihmisiltä Osallistavassa työotteessa asiaan liittyvien ihmisten ajatuksia pidetään tärkeänä. He voivat olla asiakkaita, työntekijöitä, esihenkilöitä, kaupungin tai kunnan asukkaita, yrityksen sidosryhmiä ja niin edelleen. Heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan halutaan kuulla ja ne vaikuttavat tekemiseen, mutta he eivät ole esimerkiksi projektissa varsinaisina ratkaisijoina tai päätöksentekijöinä. Asian omistaja tuottaa ratkaisut heidän kuulemisestaan kertyneen aineiston pohjalta. Osallistavassa työotteessa ihmisten toimijuus kanssaviestijöinä on kuitenkin prosessissa suurempi kuin kertovassa työotteessa. Käytännössä osallistavasta työotteesta esimerkkejä ovat henkilöstökyselyt asiakaskyselyt fasilitoidut kehittämistyöpajat työpaikan käytävällä käyty kasvokkainen kohtaaminen. Osallistava työote edistää tehokkaasti projektin viestinnän onnistumista, sillä osallistavissa hetkissä osallistujien tieto käsiteltävästä asiasta lisääntyy, heillä on mahdollisuus kysyä ja keskustella itseään koskevista asioista. Ihminen voi kokea tulleensa kuulluksi ja voineensa vaikuttaa. On kuitenkin tärkeää huomioida, että osallistavalla tavalla tehty viestintä ei välttämättä tavoita kaikkia. Tieto osallistavista työpajoista ei välttämättä saavuta kaikkia tai kaikki eivät pääse paikalle. Vastaavasti intraan tai sähköpostiin tullut osallistava kysely saattaa mennä ohi. Ja samaan aikaan: niille, jotka tieto saavuttaa, on olennaista viestiä mihin he voivat vaikuttaa ja mihin eivät. Tämä on tärkeää, sillä osallistavassa työotteessa piilee myös suuri vaara siihen, että osallistujille jää tyhjä tunne omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Miksi he ovat esimerkiksi osallistavassa työpajassa paikalla? Jos ihmiset osallistuvat kehittämiseen innolla, mutta eivät esimerkiksi kehittämistyöpajan jälkeen koskaan kuule mitä asialle kuuluu, saattaa motivaatio vaikuttamiseen laskea. Kelkkaa voi olla myöhemmin vaikea kääntää, jos näin käy. Siksi onkin olennaista miettiä, miten viestitään osallistavien hetkien välissä siitä, mitä asioille on tapahtunut ja miten ihmisten kuuleminen on päätöksiin vaikuttanut. Osallistuva työote perustuu dialogille Osallistuvassa työyhteisössä tai projektissa tietoa ja ajatuksia jaetaan avoimesti ja tasavertaisesti. Yhteiseen ajatteluun käytetään aikaa ja sen vaaliminen koetaan työn laadun kannalta merkittäväksi. Ratkaisuja tehdään yhdessä pohtien. Viestinnän näkökulmasta osallistuvassa työotteessa keskiössä on dialogi ja kohtaaminen. Dialogi on yhteiskehittelyä, jossa katoaa ”minun ja sinun ajatukset” ja alkaa muodostua yhteistä ajattelua. Siinä alkuperäistä idean esittäjää tai alkuperäistä ajatusta on yrityksestä huolimatta jopa mahdotonta enää tunnistaa. (Kupias & Peltola 2019.) Osallistuva työote toimii hyvin esimerkiksi kehittämistiimin sisällä, jossa varataan tietoisesti aikaa vapaan ajattelun hetkille ja yhteiselle oppimiselle. Esimerkiksi viikottaiselle aamupäivälle, jota ei ole ohjelmoitu täyteen esityksiä tai pakollista päätöksentekoa. Dialogi voi olla työote myös esimerkiksi toimittaessa pitkäaikaisten yrityksen sidosryhmien kanssa, sillä se on tehokas tapaa rakentaa luottamusta ja mahdollistaa luovaa ajattelua. Ja siten tuottaa myös parempia ratkaisuja. Dialogi ei synny itsestään, vaan sen onnistumiseksi pitää tehdä tietoisesti töitä. Muun muassa näihin seikkoihin huomiota kiinnittämällä voit rakentaa parempaa dialogista työympäristöä: Edistä ja vaali psykologista turvallisuutta eli ilmapiiriä, jossa uskaltaa osallistua dialogiin täysin siemauksin omana itsenään omine ajatuksineen. Keskeistä on, että ihminen kokee tulleensa kuulluksi ja hänen ajatukset ovat arvokkaita. Anna aikaa sekä yhteiselle että yksin ajattelulle. Kiireessä tehdyt päätökset eivät kuulu dialogiin. Dialogi ei synny muutamalla lyhyellä keskustelunavauksella kokouksessa tai parilla yhteiskehittämispajalla, vaan on jatkuva systemaattinen työtapa. Kiireisessä työelämässä ajan antaminen vapaalle ajattelulle voi tuntua tuhlaukselta, mutta pidemmässä kaaressa se kannattaa. Aivomme tarvitsevat tilaa ajatella. Ole muutoskyvykäs ja kehitä keskeneräisyyden sietoa. Dialogi ei onnistu, jos organisaatiossa on päätetty valmiiksi mistä viestitään, miten viestitään tai millaisia päätöksiä tehdään. Joskus näkee edelleen kehittämistyöpajoja, joita pidetään vain siksi, että ryhmä lausuisi siellä yhteen ääneen asian valmistelijan jo ennalta tekemän päätöksen ja siten antaisi hyväksynnän päätökselle. Dialogissa pitää jättää tilaa sille, että ajatus syntyy yhdessä ja asioista voidaan olla eri mieltä. Dialogi ei koskaan pyri samanmielisyyteen, vaan asioiden ja ihmisten ajatusten ymmärtämiseen. Näin jää tilaa dialogissa syntyneille uusille ajatuksille ja oivalluksille, mikä on koko osallistuvan työotteen voima. Edistä avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja helppotajuisuutta. Mukaan dialogiin on voitava liittyä erilaisista taustoista ja osaamisista käsin. Näin dialogi rikastuu. Dialogi vahvistaa tehokkaasti onnistunutta viestintää, sillä onnistuessaan siinä väistämättä kaikki viestinnän kannalta keskeiset henkilöt ovat tiedon äärellä ja dialogin peruspyrkimys yhteiseen ymmärtämiseen tekee viestinnästä onnistunutta. Osallistuvan työotteen vaaliminen vaatii myös paljon aikaa ja osaamista rakentaa dialogista työympäristöä. Mitä laajempaa joukkoa se koskee, sitä enemmän aikaa sille on varattava. Kiireisessä työelämässä tämä aika jää usein varaamatta. Pitkässä kaaressa ajan varaaminen ja dialogin tietoinen vaaliminen kuitenkin kannattaa, koska sillä on vaikutusta muun muassa työn laatuun, tehokkuuteen ja ihmisten hyvinvointiin. Hyödynnä kaikkia kolmea työotetta Inspiraationa tälle esittämälleni kolmijaolle ovat olleet Piritta van der Beekin (2021) ajatukset erilaisista osallisuuden tavoista projektissa sekä Tuomo Alasoinin (2021) esittämä kolmijako organisaatioiden vuorovaikutusjärjestelmistä. Olen soveltanut näitä ajatuksia työyhteisön viestinnän kehittämisen kontekstiin. Monet tässä blogissa esitetyt oivallukset ovat syntyneet Parru-tiimin keskenään käymässä dialogissa, jossa olen saanut olla mukana osana tiimiä. Parru-tiimi on Metropolia Ammattikorkeakoulun sisäinen tiimi, joka sparraa metropolialaisia hyödyntämään osallisuuden tulokulmia omassa työssään. Kuten jo blogin alussakin totesin, yksikään esittämistäni työotteista toimii harvoin yksinään. Hyvät työyhteisöt ja projektit hyödyntävät sopivassa suhteessa kaikkia. Suunnittele oman projektisi viestintää esimerkiksi Huomioi osallisuus viestinnän suunnittelussa -kirjoituksessani vinkkaamieni askelmerkkien kautta. Lähteet Alasoini, Tuomo 2021. Työntekijöiden muuttuva rooli työelämän kehittämispuheessa. Artikkeli teoksessa Kettunen, Pauli. 2021. Työntekijän osallisuus. Mitä se on ja mitä sillä tavoitellaan. Gaudeamus. Kupias, Päivi & Peltola Raija 2019. Oppiminen työssä. Gaudeamus. Van der Beek, Piritta 2021. Osallistaa pitäisi, mutta kaikilla on liian kiire. (LinkedIn) Blogikirjoitus.

Huomioi osallisuus viestinnän suunnittelussa

23.3.2023

Viestinnässä on aina kaksi osallistujaa: lähettäjä ja vastaanottaja. Tehostat ja parannat projektisi tai työpaikkasi viestintää huomioimalla viestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa tietoisesti sen, miten viestin lähettäjien ja vastaanottajien osallisuus näyttäytyy viestintätekojen osana. Mitä osallisuus viestinnässä tarkoittaa? Pysähdy ensin hetkeksi miettimään mitä on osallisuus viestinnässä. Millaisissa rooleissa olet itse arjessasi viestien vastaanottajana eli miten osallistut jonkun muun tahon toteuttamaan viestintään? Viestin lähettäjä on aina tietoisesti tai tiedostamattaan lähestynyt sinua joko kertovalla, osallistavalla tai osallistuvalla työotteella: Kun luet lehteä, kuuntelet luentoa tai podcastia tai perehdyt työpaikkasi intratiedotteisiin, joku kertoo sinulle jotain. Sinun roolisi on passiivisempi. Jos taas kommentoit digilehden juttua, intratiedotetta, somepäivityksiä tai vastaat työpaikan hyvinvointikyselyyn, olet aktiivisempi. Viestin lähettäjä haluaa osallistaa sinua keskusteluun. Käydessäsi kollegan kanssa keskustelua, kumpikaan ei osallista toista, vaan osallistutte molemmat tasa-arvoisina vuorovaikuttajina tilanteeseen. Osallisuus edistää viestintää ja viestintä osallisuutta Viestintäsuunnitelmaa ja viestintää tehdessä kannattaa huomioida näitä osallisuuden erilaisia ulottuvuuksia, sillä onnistuessaan viestintä edistää osallisuutta ja osallisuus edistää viestintää jatkuvassa toisiaan tukevassa kehässä (ks. kuvio 1): Viestinnässä on aina vähintään kaksi osallistujaa ja siksi onnistunut viestintätilanne voi parhaimmillaan lisätä osallisuuden kokemuksia. Tiedetään, että hyvät kokemukset osallisuudesta voivat välillisesti edistää monia asioita työpaikoilla: ihmisten motivaatiota, sitoutumista, hyvinvointia, kyvykkyyttä, tuottavuutta ja organisaation kilpailukykyä (Lindström & Taipale 2021). Mitä syvempää ihmisten osallistuminen ja keskinäinen vuorovaikutus on, sitä enemmän heille syntyy omistajuutta lopputuloksesta ja sitoutumista siihen (van der Beek 2021). Tämän myötä taas viestintä helpottuu: jos ihminen kokee osallisuutta johonkin yhteisöön tai kokee osallisuutta ja sitoutumista johonkin asiaan, hän kiinnostuu poimimaan tietotulvasta tähän liittyviä viestejä. Mikä voi mennä pieleen? Kolikon kääntöpuolena on, että epäonnistuessaan osallisuuden lisäämiseen pyrkivät käytännöt voivat johtaa myös pinnalliseen tai manipuloivaan osallisuuteen ja jopa lisääntyneeseen työkuormitukseen ja uupumukseen (Lindström & Taipale 2021). Tällöin tietysti myös viestintä vaikeutuu (ks. kuvio 2). Osallisuutta huomioivaa viestintää suunnitellessaan täytyykin olla hyvin sensitiivinen, jotta osallisuutta edistämään aiotut teot eivät ala kääntyä itseään vastaan. Haasteita syntyy jos esimerkiksi: Osallistaminen on näennäistä: työntekijöitä osallistetaan työpajoihin ja keskusteluihin, mutta asiat on jo päätetty toisaalla valmiiksi. Viestit ovat ristiriitaisia: asioista viestitään eri tavoin eri tilanteissa keskusteltaessa. Viesti katkeaa: Osallistujat eivät koskaan kuule, mitä heidän osallistavissa hetkissä antamilleen syötteille on tapahtunut. Tai vielä pahemmin, niille ei oikeasti tapahdu mitään eli kukaan ei ota omistajuutta asioiden eteenpäin viemisestä. Yritetään viestiä vain valmiista asioista: Osallisuutta huomioivassa viestinnässä on erityisen tärkeää keskeneräisyyden sietäminen ja siitä viestiminen. Johanna Parikka-Altensedt (2021) toteaa, että viestinnän paradigman on muututtava, sillä nykyisin on paljon viestittäviä asioita, jotka eivät koskaan tule täysin valmiiksi. Osallistetaan liikaa: ihmisille tulee “osallisuusähky” ja viestit alkavat kääntyä itseään vastaan. Osallisuutta huomioivassa viestinnässä onkin oltava avoin, viestiä myös prosessista ja olla sopivasti, muttei liikaa läsnä. Sekä ennen kaikkea muistaa kantaa vastuu siitä, että ihmisten äänellä on todella vaikutusta tekoihin ja päätöksiin. Ihmisillä on toimijuutta ja asioiden äärellä ollaan ihmisten kanssa yhdessä, keskeneräisinä. Viisi askelta viestinnän suunnitteluun Näin pääset alkuun osallisuuden ulottuvuuksia huomioivassa viestinnässä: Kirjoita projektisi tai työyhteisösi tärkeimmät tehtävät ja tavoitteet aikajanalle. Esimerkiksi ihmisten innostaminen mukaan toimintamallin kehittely konseptin testaaminen protoista viestiminen tuotteista kertominen. Tutustu tarkemmin osallisuuden ulottuvuuksiin eli kertovaan, osallistavaan ja osallistuvaan työotteeseen blogisarjani toisessa osassa Osallisuudella on väliä viestinnässä. Palaa piirtämällesi aikajanalle ja mieti, mikä eri kohdissa aikajanaa on viestinnällisesti tavoitteena. Valitse sen perusteella missä kohdin käytät kertovaa, missä osallistavaa ja missä osallistuvaa työotetta. Kirjaa myös konkreettisesti mitä teet. Paras lopputulos syntyy hyödyntämällä kaikkia sopivassa suhteessa, esimerkiksi: Jos viestinnän tavoitteena on saada ihmiset kiinnostumaan asiasta ja sitoutumaan siihen, on osallistuva työote nappivalinta. Kirjoita mitä tekoja teette tämän edistämiseksi, esimerkiksi miten tiimipalavereissa viestittäessä toimitaan. Jos viestinnällä tavoitellaan ihmisten ajatusten, mielipiteiden ja ideoiden keräämistä esimerkiksi kehitystyötä varten, kannattaa valita osallistava työote. Kirjoita mitä tekoja teette tämän edistämiseksi: esimerkiksi osallistavat työpajat, sähköiset kyselyt, sosiaalisen median keskustelu jne. Jos taas halutaan viestiä asiasta, josta ihmiset ovat jo lähtökohtaisesti kiinnostuneita tai asia liittyy jo valmiiksi esimerkiksi heidän työnsä sisältöihin, kertova työote on oiva valinta. Avaa suunnitelmassa mitä käytännössä teette: esimerkiksi lehdistötiedotteet, intratiedotteet, lehtijutut jne. Laita päähäsi vastaanottajan hattu eli kuvittele henkilö, joka on viestintäsi vastaanottajana. Katso suunnitelmaasi. Mieti miltä projektin viestintä hänen näkökulmastaan sisältää, näyttää ja tuntuu. Tavoittaako hän avainviestisi? Millainen tunne osallisuudesta hänelle syntyy? Täyttyvätkö tavoitteesi? Liitä suunnitelmasi osaksi viestintäsuunnitelmaasi ja arvioi sitä säännöllisesti myös osallisuuden näkökulmasta.  Tarpeen vaatiessa on tärkeää myös pystyä muuttamaan suuntaa. Esimerkiksi turhaksi koettuja osallistavia työpajoja ei kannata jatkaa, vaikka suunnitelmassa niin lukisi. Samoin tiimipalaverien keskustelukulttuuria voi aina muuttaa, jos homma ei toimi. Osallisuuden lisääntyessä myös ihmisten ääni kuuluu paremmin. Siksi arvioinnissa on tärkeää tarkastella erityisesti sitä, miten ihmisten tuomien ajatusten on muutettava sekä tekemistä, mutta myös siitä viestimistä. Osallisuutta huomioiva viestintä on mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä. Tämänkin asian voi aloittaa pienistä askelista! Lähteet Lindström S. & Taipale T. Koneiston osa, prosessin noudattaja ja tunteella mukana. Johtamistutkimuksen ja johtamisoppaiden osallisuus 1980-luvulta 2010-luvulle. Teoksessa Kettunen P. (toim.) 2021. Työntekijän osallisuus. Mitä se on ja mitä sillä tavoitellaan. Gaudeamus. Parikka-Altenstedt, Johanna. Kompetenssia ja kommunikaatiota. Viestintä elinkaarianalyysin osaamisalueena. Webinaaripuheenvuoro osana webinaaria Kestävän kehityksen yhteiset osaamiset ja niiden arviointi (YouTube). Arenen webinaari. Puheenvuoro on kohdassa 38:15-53:45. Van der Beek, Piritta. 2021. Osallistaa pitäisi, mutta kaikilla on liian kiire (LinkedIn). Blogikirjoitus.

Jaa tietoa avokätisesti: 4 vinkkiä julkaisun levittämiseen

http://Henkilö%20istuu%20läppärin%20ääressä.%20Hänellä%20on%20luurit%20korvaillaan%20ja%20hän%20hymyilee.
28.2.2023

Pohditko joskus onko tekemilläsi julkaisuilla oikeasti merkitystä – tavoittaako uusi tieto oikeat henkilöt? Tässä kirjoituksessa tarjoan neljä vinkkiä siihen, miten sinä julkaisun tekijänä voit jakaa tuotoksiasi sekä miten tehty työ tukee oman asiantuntijuutesi esille tuomista.  Korkeakoulun perustehtäviin kuuluu uuden tiedon tuottaminen ja sen jakaminen. Usein tätä työtä tehdään nimenomaan julkaisujen avulla. Ammattikorkeakouluissa sekä lehtorit että muut asiantuntijat julkaisevat ja uutta tietoa voi jakaa esim. tieteellisissä artikkeleissa, ammattiyleisölle suunnatussa kirjassa, oppikirjassa, blogikirjoituksessa tai vaikkapa podcast-sarjassa.  Tuotettu uusi tieto on vaikuttavaa vasta kun sitä hyödynnetään. Julkaisun osalta se tarkoittaa, että oikea lukija, kuulija tai käyttäjä löytää sen äärelle oli hän sitten päätöksentekijä, alan asiantuntija, opettaja, opiskelija tai aiheesta kiinnostunut kansalainen. Nämä vinkit tukevat sinua toivottavasti, jotta oikeat ja yhä useampi lukija, kuuntelija tai käyttäjä hyödyntäisi julkaisujasi. 1. Kutsu mukaan tekemään Julkaisun levittämistyö voi alkaa jo kun sisältöä muotoillaan. Kutsu mukaan kollegat, yhteistyökumppanit tai julkaisun kohderyhmien edustajia jo tekovaiheessa. Osallistumisen tapoja ja tasoja on monia, ja voit valita niistä itsellesi ja mukaan kutsumillesi henkilöille sopivimmat. Esimerkkejä osallistumisen tavoista: keskeneräisen tekstin, käsikirjoituksen, sisällysluettelon kommentointi sopivien tapausesimerkkien esille tuominen, jotta ne voidaan sisällyttää julkaisuun julkaisussa esitetyn toimintatavan soveltaminen toiseen toimintaympäristöön sisällön yhteiskehittäminen, esim. sisällysluettelo, julkaisutyyppi, tarvittavat sisällölliset näkökulmat yhteiskirjoittaminen. Kerro selkeästi, millaista osallistumista toivot. Tällöin toinen osapuoli osaa käyttää aikaansa tarkoituksenmukaisesti esimerkiksi olennaisten näkökulmien pohtimiseen kielenhuollon sijaan.  Mukaan kutsuminen vaatii sinulta rohkeutta, koska jaat muille keskeneräisiä ajatuksiasi. Tieto kehittyy kuitenkin keskustelun kautta ja mukaan kutsumisen tavoitteena on aina auttaa sinua tekemään laadukkaampia ja tarkoituksenmukaisempia julkaisuja. 2. Jaa tietoa omalle ammatilliselle verkostollesi Muista jakaa julkaisusi lähiverkostollesi sosiaalisen median kanavissasi ja kertoa julkaisussa esitetyistä uusista oivalluksista kollegoillesi, esimerkiksi kun keskustelet heidän kanssaan kahvitauolla. Voit rohkeasti myös lähettää julkaisun suoraan avainhenkilöille omassa tai kumppaniorganisaatioissa. Nosta saatesanoihin julkaisun pääviesti tai mihin ongelmaan tarjoat siinä ratkaisua. Se kiinnostaa monia enemmän kuin, että julkaisu on ylipäätään tehty. Ammatilliseen verkostoosi kuuluvat tuntevat sinua jo asiantuntijana, joten he suhtautuvat esittämääsi uuteen tietoon todennäköisesti myönteisemmin kuin täysin tuntemattomat vastaanottajat.  Jos olet urapolkusi alussa tai tehnyt alanvaihdon verkostosi ovat luultavasti pienemmät kuin pitkään alalla vaikuttaneiden asiantuntijoiden. Silloin on entistä tärkeämpää jakaa tietoa julkaisusta myös olemassa olevan verkostosi ulkopuolelle.  3. Etsi oikeat sosiaalisen median ryhmät Sosiaalisen median kanavat ovat pullollaan eri teemoihin liittyviä keskusteluryhmiä. Olet todennäköisesti jo mukana omaan alaasi liittyvissä ryhmissä – joko aktiivisena keskustelijana tai keskusteluja vierestä seuraavana. Voit löytää myös sinulle uusia, mutta julkaisun näkökulmasta olennaisia ryhmiä, kun lähdet tutkimaan niitä tarkemmin. Jaa tietoa julkaisusi aiheen ja näkökulman kannalta sopivissa ryhmissä. Jotkut ryhmät sallivat erilaisten tapahtumien ja materiaalien mainostamisen. Silloin tietoa julkaisusta voi jakaa suoraviivaisestikin. Parhaiten sosiaalisessa mediassa toimivat kuitenkin erilaiset keskustelunavaukset, joihin linkität julkaisusi. Silloin keskustelijat pääsevät syventymään sinun ajatuksiin julkaisun kautta. Osallistu ja linkitä julkaisusi myös muiden tekemiin keskustelunavauksiin. Voi olla, että sinulla on suora vastaus toisen esittämään pulmaan tai tarjoat julkaisulla ihan uudenlaisen tai syventävän näkökulman puhututtavaan aiheeseen.  Oikeanlaiset keskustelunavaukset voivat tulla eteen myös paljon sen jälkeen, kun julkaisusi on ilmestynyt. Jos julkaisun sisältö on ikivihreää, voit jakaa sitä sopivissa sosiaalisen median keskusteluissa pitkään, ja siten pidentää julkaisun käyttöikää. 4. Hyödynnä ammattilaistapahtumia Yksinomaan kirjan tai verkkojulkaisun julkistamistilaisuus ei ole enää oikein tätä päivää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tapahtumat eivät olisi toimiva tapa jakaa tietoa julkaisusta.  Helpointa on hyödyntää muiden järjestämiä tapahtumia. Tapahtumissa voit harjoittaa sissimarkkinointia, eli tavoitella julkaisun tarkkaa kohderyhmää pienellä budjetilla (Meltwater 2021). Se tapahtuu esimerkiksi jakamalla tietoa omasta työstäsi ja julkaisuistasi osana epämuodollisia kahvikeskusteluja tai työapajatyöskentelyn lomassa. Sissimarkkinointiin kuuluvat myös erilaiset hauskat tempaukset. Uskallatko hullutella ja pukea yllesi paidan, jossa kehotat muita osallistujia tulla juttelemaan kanssasi asiantuntujuusalueestasi?  Osallistua voit toki perinteisemminkin, jolloin kerrot julkaisuistasi omalla ständillä tai posterilla. Yksi kätevä tapa jakaa verkkojulkaisun osoitetta fyysisissä tapahtumissa on painattaa sille oma käyntikorttinsa. Se on helppo ojentaa kiinnostuneelle keskustelukumppanille. Jos julkaisusi on alalla merkittävä, sen ympärille voi myös järjestää oman tapahtumansa. Esimerkiksi kun Metropolia Ammattikorkeakoulussa julkaistiin oppikirja Lähijohtaminen sosiaalialalla tekijät järjestivät alan ammattilaisille, opettajille ja opiskelijoille suunnatun verkkotapahtuman, jossa käsiteltiin johtamiskysymyksiä. Myös Metropolian kustantaman Lasten rokotuskirjan ympärille on rakennettu erilaisia tapahtumia. Helmikuussa järjestettiin Nallen rokotuspäivä -lastenkonsertteja. Niissä esitettiin kirjan innoittamia Metropolian musiikkikasvatuksen opiskelijoiden säveltämiä lastenlauluja. Kirjan kuvitusmaailma pöpöineen ja Nallen rokotuspäivä -konserttikertomus ovat myös osa Lasten lääketieteen päivää, jota vietetään Heurekassa 25.3.2023. Osallistuminen tekee sinut näkyväksi asiantuntijana Kuten todettu, osallistuminen ajankohtaiseen keskusteluun ja julkaisujen jakamiseen panostaminen lisää niiden merkittävyyttä. Sen myötä niissä julkaistua tietoa todennäköisesti hyödynnetään laajemmin tai monipuolisemmin.  Lisäksi satsaus tekee sinut näkyväksi alasi asiantuntijana. Julkaiseminen tieteellisissä lehdissä on luonnollisesti tutkijan ansioitumista. Se tekee tutkijan ja tutkimuksen näkyväksi tiedeyhteisön sisällä. Muunlainen julkaiseminen nostaa tekijän asiantuntijaprofiilia vastaavanlaisesti, kunhan julkaisutoiminta tehdään näkyväksi niille, joihin tekijä haluaa julkaisemisella vaikuttaa.  Myös muiden asiantuntijoiden tekemien laadukkaiden ja kiinnostavien julkaisujen jakaminen verkostoillesi omilla oivalluksillasi höystettynä tuo sinua esille asiantuntijana. Kuten Kaisa Hernberg (2013) on todennut, vakuuttava alansa asiantuntija jakaa muille hyödyllistä tietoa ja soveltaa omaa asiantuntijatietoaan erilaisiin tilanteisiin. Hyödynnä myös Hernbergin muita oppeja: Ole rohkeasti esillä, osallistu ja keskustele aktiivisesti. Uskalla olla näkemyksellinen. Muista myös olla johdonmukainen, selkeä ja ymmärrettävä. Uskottavuuteesi vaikuttaa toki myös kokemus, substanssiosaaminen ja ansioituminen, mutta tapasi viestiä on ainakin yhtä tärkeä. Minkä pienen panostuksen viimeisimmän tai pian ilmestyvän julkaisusi näkyväksi tekemiseen haluaisit tämän kirjoituksen siivittämänä tehdä? Lähteet Hernberg, K. 2013. Asiantuntija epämukavuusalueella. Kirja sinulle, joka inhoat myymistä. Talentum. Meltwater 2021. Sissimarkkinointi eli guerilla markkinointi – mitä se on ja miksi se on tehokasta? Blogikirjoitus 14.9.2021. Kirjoituksessa on sovellettu Osuma – osallistuamalla osaamista -koordinaatiohankkeessa (ESR 2018–2021) hanketulosten juurruttamiseen liittyvää ajattelua julkaisujen jakamiseen. Kirjoittaja työskenteli hankkeen viestinnästä vastaavana tuottajana vuosina 2018–2020.

Julkaiseminen on asiantuntijalle oppimismahdollisuus

15.12.2022

Jokaisen korkeakoulun tehtäviin kuuluu julkaiseminen. Julkaisu voi olla kokonainen kirja, yksittäinen artikkeli, blogikirjoitus, podcast tai video. Niillä edistään tiedettä, tuotetaan uutta tutkimustietoa sekä levitetään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan perustuvaa tietoa ammattiyhteisöjen käyttöön tai tieteellistä ja ammatillista tietoa ympäröivään yhteiskuntaan. (Julkaisutiedonkeruun käsikirja 2021.) Uuden tiedon tuottaminen ja julkaiseminen kuuluu siis korkeakoulun ja sen toimijoiden perustehtävään. Tekijöille – korkeakoulun tutkijoille, opettajille ja muille asiantuntjoille – julkaiseminen tarjoaa oppimista ainakin kahdesta eri näkökulmasta: julkaisemiseen ja julkaisuprosessiin liittyvä oppiminen uudet oivallukset julkaisun aiheeseen tai tematiikkaan liittyen. Oppiminen on muutosta tiedoissa, taidoissa ja asenteessa. Onkin luonnollista, että monelle julkaisujen tekijöille uusi oppi liittyy nimenomaan itse julkaisemiseen: mitä kaikkea vaikkapa kirjan julkaisuprosessiin liittyy, millaisia ovat erilaiset tekstityypit, millaista on toimittaa muiden tekstejä tai mitä tarkoittaa uuden tiedon julkaiseminen videon tai podcastin muodossa. Oman näkemykseni mukaan se oppi mikä syntyy omaan substanssiin liittyen jää usein hiukan näiden asioiden varjoon. Siksi haluankin tässä kirjoituksessa erityisesti keskittyä siihen, miten julkaiseminen tukee oman substanssiosaamisen syventämistä ja miten me Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuasiantuntijat tuemme henkilökunnan työssä oppimista. Julkaiseminen on työssä oppimista ja substanssiosaamisen syventämistä Korkeakouluissa sekä opiskelijat että henkilökunta oppivat kirjoittamalla, tekemällä podcasteja tai videoita. Opiskelijoiden kohdalla tekemistä ajatellaan luonnollisesti oppimisen näkökulmasta ja erilaisille tehtäville asetetaan oppimistavoitteet, jotka usein liittyvät sekä käsiteltävään aiheeseen että tehtävässä määriteltyyn muotoon. Työntekijän oppimista sen sijaan sanoitetaan usein kehittämisen ja kehittymisen termein (Kupias & Peltola 2019) ja julkaisemista katsotaan usein toisenlaisesta näkökulmasta: mitä uutta ja hyödyllistä tietoa tässä julkaisussa tuotetaan muiden asiantuntijoiden tai laajan yleisön hyödynnettäväksi? Itse näen, että julkaiseminen on osa meillä työskentelevien asiantuntijoiden työssä oppimista. Usein työssä oppimista tarkastellaan niin sanotun 70–20–10-mallin kautta. Siinä ajatellaan, että 70 % oppimisesta tapahtuu työtä tekemällä, 20 % vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa ja 10 % järjestetyssä koulutuksessa. Malli ei pohjaa tutkittuun tietoon ja se on saanut myös paljon kritiikkiä. (Kupias & Peltola 2019). Malli on kuitenkin laajasti käytössä, myös meillä Metropoliassa. Sen sijaan, että jäisimme pohtimaan sitä ovatko nämä prosenttiluvut oikeita, on mielenkiintoista tarkastella miten monipuolisesti oppimista tuetaan ja mahdollistetaan organisaatiossa tai jossain yksittäisessä toiminnassa mallia hyödyntäen. Haluankin tarjota kolme eri näkökulmaa siihen miten julkaiseminen tukee asiantuntijan substanssiosaamisen kehittymistä. Julkaiseminen on nimittäin tilaisuus syventää osaamista, tapa soveltaa osaamista uuteen yhteyteen ja syy omien asiantuntijanäkemysten selkeyttämiseen. Havainnollistan näitä näkökulmia alla myös omien esimerkkien avulla. 1. Tilaisuus syventää osaamista Riippumatta siitä, miten julkaisemiseen liittyvää oppimista sanoitetaan, kirjan tai artikkelin kirjoittaminen, podcast-keskusteluun osallistuminen jne. vaatii perehtymistä itse aiheeseen ja siitä jo aiemmin julkaistuun tietoon. Tämä voi olla syventymistä tietyn aiheen äärelle, jota ei ehkä ehdi muuten työarjessa tehdä, mutta joka olisi hyödyllistä myös muun työn tekemisen kannalta. Kun asiantuntija sitoutuu julkaisun tekemiseen, perehtyminen asiaan tulee välttämättömäksi eikä asiantuntija voi jatkossa toimia työarjessa pelkän oman fiiliksen pohjalta. Perehtymisen jälkeen voidaan omia kokemuksia, tehtyä tai tekeillä olevaa kehitystyötä suhteuttaa jo tutkittuun ja julkaistuun tietoon. Artikkelissani Podcasteista pontta uuden tiedon välittämiseen, joka julkaistiin kokoelmassa DIGI 2021: Verkon uusia välineitä ja menetelmiä (Theseus), perehdyin ammattikorkeakoulujen podcastien maailmaan. Otin aikaa sille, että tutkin millaisia podcasteja muut ammattikorkeakoulut tarjoavat ja perehdyin muiden tuottamiin sisältöihin. Lisäksi tutustuin podcastien maailmaan laajemmin ja sovelsin oppimaani korkeakoulukontekstiin. Mitä podcastit voivat tarjota korkeakouluille uuden tiedon julkaisemisen näkökulmasta? Entä miten voimme rakentaa kuulijoille mielekkäitä kokonaisuuksia, jotka samalla tukevat korkeakoulun yhteiskunnallista tehtävää? Tämän työn pohjalta julkaisin artikkelin sekä rakensimme viestinnän kollegan kanssa ohjeita ja materiaaleja tukemaan podcastien tuottamista. 2. Tapa soveltaa osaamista uuteen yhteyteen Julkaisemisen kautta oppiminen voi olla myös sitä, että sovelletaan jo sisäistettyä tietoa uuteen asiayhteyteen tai julkaisussa voi yhdistää kahden tyyppistä osaamista. Kun kirjoitimme kollegani Mai Salmenkankaan kanssa Sukupuolisensitiivinen hanketyö -opasta (Theseus) pääsin yhdistämään kahden eri aihealueen osaamistani mielekkäällä tavalla. Oppaassa pääsin soveltamaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusosaamistani, jota olin kartuttanut vuosien varrella omasta mielenkiinnostani sekä työssäni kulttuurituottajana soveltavan taiteen parissa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamiin hankkeisiin, joiden parissa olin myös työskennellyt useita vuosia. Oppaan kirjoittamisessa keskityimme erityisesti asian kiteyttämiseen sekä käytännön esimerkkien ja työvälineiden tarjoamiseen. Mikä on olennaisin tieto lukijalle? Mikä on uutta? Entä mikä on nice-to-know-osastoa? Tätä reflektoimme paljon. Tällaiseen työskentelyyn voi soveltaa oppimispäiväkirjamaista työskentelyä. Oppimispäiväkirjan tavoitteena on siten syventää näkemystä opiskeltavasta – ja tässä tapauksessa julkaistavasta – asiasta ja jäsentää uutta tietoa suhteessa omiin kokemuksiin sekä aiemmin opittuun (Kielijelppi). 3. Syy omien asiantuntijanäkemysten selkeyttämiseen Kirjoittaminen – oli kyseessä sitten tekstimuotoinen lopputuotos tai audiovisuaalisen julkaisun käsikirjoitus – on prosessi ja sitä matkaa voi myös verrata oppimispäiväkirjan tekemiseen. Ensin työtä tehdään vain itselle tai kirjoittajaporukan kesken jos on kyseessä yhteiskirjoitus. Kun perusjutut on jäsennelty, tekstiä työstetään myös muille jaettavaan muotoon. Tässä kohtaa oppimispäiväkirjan konsepti laajenee. Sitä ei tehdä enää vain itselle tai itselle ja opettajalle vaan lukijoita mietitään laajemminkin. Sitä työtä tukevat julkaisukanavan toimituskunta tai teoksen toimittaja ja kustannustoimittaja. Tässä vaiheessa korostuu kiteyttämisen sekä selkeän viestinnän taidot. Asian selkeä viestintä tuleville lukijoille, kuulijoille, katsojille tai käyttäjille edellyttää, että asia on myös itselle selkeä. Viimeistään tässä vaiheessa pitää siis omat ajatukset kirkastaa ja miettiä, mikä on se kaikkein oleellisin pääviesti kuhunkin julkaisuun liittyen ja millaiset pohdinnat tukevat sitä, että viesti ymmärretään. Tällainen työstäminen selkeyttää omia ajatuksia käsiteltävästä aiheesta ja tukee aiheeseen liittyvää ajattelua ja oppimista. Tähän vaiheeseen kuuluu myös se, että karsitaan viestin ymmärtämisen näkökulmasta turhat pois. Hankeviestinnän käsikirjan (metropolia.fi) toimitustyössä suurimmaksi asiaksi itselleni nousi yhteisen ymmärryksen luominen, keskustelu ja reflektointi hankeviestinnän haasteista, tarpeista ja ratkaisuista ammattikorkeakoulukentällä. Kirja toimitettiin yhdessä Laurea-ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun julkaisemisen ja TKI-viestinnän asiantuntijoiden kanssa. Yhteinen ymmärrys tuotti kattavan viestintäoppaan, jota on tähän päivään mennessä luettu verkossa yli 2000 kertaa, ja teki se ammattikorkeakoulujen julkaisemiseen liittyvästä yhteistyöstä  syvempää, tarkoituksenmukaisempaa ja mielekkäämpää. Ilman tätä yhteistä julkaisuprojektia yhteistyön syventymisessä olisi varmaankin kestänyt kauemmin. Kannustamme ja tuemme uuden äärellä Sen lisäksi, että olen valinnut itselleni yhdeksi luonnolliseksi oppimisen muodoksi  julkaisemisen, pääsen omassa työssäni tukemaan myös Metropolian muun henkilökunnan eli kollegoideni oppimista eri tavoin. Kun tarkastelen Metropolian julkaisutoimintaa 70–20–10-mallin kautta, näen, että meillä on huomioitu kaikki kolme mallin näkökulmaa: järjestetty koulutus, työtä tekemällä oppiminen sekä vuorovaikutuksessa oppiminen. Järjestettyä koulutusta ovat olleet esimerkiksi yleistajuiseen kirjoittamiseen sekä artikkelikokoelman toimittamiseen liittyvät koulutukset, joissa ulkopuoliset asiantuntijat ovat kouluttaneet henkilökuntaa. Omin voimin olemme pitäneet myös suosittuja podcastin tekemisen ja asiantuntijabloggaamisen koulutuksia. Lisäksi olemme julkaisseet paljon hyviä koulutusmateriaaleja, jotka ovat aina henkilökunnan saatavilla. Julkaisemiseen liittyvä työssä oppiminen tapahtuu Metropoliassa aina vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa. Meillä julkaisemisen ja viestinnän asiantuntijat tukevat tekemistä, sillä käytössä on kannustava ja sparraava työote, joissa mietitään julkaisun sisältöjä, viestivyyttä ja muotoa sekä huomioidaan kenelle julkaisua tehdään. Työtä tekevät Metropolian 13 toimitetun blogin ja podcast-kanavan MetroPodian toimituskunnat sekä kustannustoiminnan parissa työskentelevät asiantuntijat. Lisäksi meillä on tarjolla julkaisusuunnitelman työstämiseksi työpajoja, joissa työskennellään julkaisemisen asiantuntijan johdolla. Työpaja tarjotaan yksikölle, tiimille tai hankeporukalle. Siinä he pääsevät miettimään mistä aiheista heidän olisi hyvä julkaista, kenelle ja missä muodossa. Pajoissa lähtökohtana on tietenkin se, mitä kehittämistyötä tehdään ja mitä siitä olisi hyvä kertoa muillekin. Painotamme työskentelyssä myös sitä, miten julkaiseminen antaa tilaa uuden oppimiselle ja lisää motivaatiota omaa työtä kohtaan. Tärkeää on, että julkaisemiselle – ja siten myös työssä oppimiselle – on varattu työaikaa. Se liittyy toki jokaisen tekijän, eli asiantuntijan, itsensä johtamiseen, mutta vahvasti myös organisaation käytäntöihin. Tarjoaako työnantaja aidosti mahdollisuuden tällaiselle tekemiselle vai ajavatko kiireelliset ad hoc -tehtävät usein pysähtymistä, pohtimista ja perehtymistä vaativien tehtävien edelle? Se mitä organisaation asiantuntijat julkaisevat muokkaa myös mielikuvaa itse organisaatiosta. Siksi haluankin kannustaa sekä korkeakouluja että sinua – yksittäistä asiantuntijaa – ottamaan aikaa uuden oppimiselle ja uusien oppien muille jakamiselle. Voisiko sinun ensimmäinen askel esimerkiksi olla blogikirjoituksen ehdottaminen johonkin sopivaan Metropolian blogiin? Lähteet Julkaisutiedonkeruun käsikirja 2021. Julkaisutiedonkeruu: Käsitteet ja määrittelyt 2021.  Kupias, P. & Peltola, R. 2019. Oppiminen työssä. Gaudeamus Kielijelppi. Oppimispäiväkirja. TEPA-termipankki. Oppimispäiväkirja.

Korkeakouluopiskelijat julkaisemaan!

26.9.2022
Marianne Roivas

Aineksia julkaisuihin syntyy läpi opintojen. Kannattaisiko projektityön tuloksista kertoa ryhmän yhteisessä asiantuntijajulkaisussa ja opinnäytetyön kypsyysnäyte jalostaa yhteisbloggaukseksi opettajan kanssa?  Otetaan alkuun tuokiokuva 2000-luvun alusta ja huomautus, että jälkikäteen pokkaani ei voi kuin ihmetellä. Ensimmäinen opinnäytetyöni oli juuri valmistunut – ja sen tuloksena syntyi peräti kolme artikkelia: yksi tieteelliseen artikkelikokoelmaan, toinen päivälehteen, kolmas erikoislehteen. Tuolloin, parisen vuosikymmentä sitten, motivaattorina aherrukseen toimi paitsi nuoruuden into myös uhka oman työn ja siinä saadun jokusen oivalluksen katoamisesta laitoksen arkiston pölyihin. Nyt meillä on toki ARENEn Theseus-palvelu, jonne merkittävä osa korkeakoulujen opinnäytetöistä tallennetaan vapaasti luettaviksi. Opinnäytetyö on julkinen asiakirja, ja Theseus toimii osaltaan hyvin ja saa paljon latauksia. Ne, jotka syystä tai toisesta eivät löydä tietään Theseukseen, saattavat silti yhä ilahtua ja hyötyäkin artikkelista – tai esimerkiksi napakasta asiantuntijabloggauksesta. Korkeakouluopiskelijoita on syytä kannustaa monipuoliseen julkaisemiseen viimeistään opinnäytetyövaiheessa ja mahdollisesti jo ennen sitä. Käytössä on paljon mahdollisuuksia, jotka perustuvat ääneen ja liikkuvaan kuvaan. Tässä keskityn ennen kaikkea kirjoittamiseen ja ajattelen puhuttelevani ohjaajia ja opettajia. Mukana on suorina lainauksina pari ohjenuoraa, jotka ovat tarttuneet matkaan Metropolian hienoilta kollegoilta. Asiantuntijakirjoittaminen on ydintaito Ammatillinen tai yleistajuinen artikkeli, toimitetun asiantuntijablogin postaus tai vastaava ”virallinen” ja ”tunnistettu” julkaisu näyttää hyvältä CV:ssä tai portfoliossa. Tämä on klisee mutta sisältää totuuden siemenen. Kielellinen ja viestinnällinen osaaminen on ydintaito, ei pelkkä ammatillisen osaamisen lisämauste. Muistutuksena otettakoon vaikkapa Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 ja siitä pykälä neljä: (…) opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on (…) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. Korkeakouluopinnot ovat aina matka paitsi ammatilliseen tietoon ja osaamiseen myös tietyn diskurssiyhteisön jäsenyyteen. Alasta kirjoittaminen ei kuulu vain alan huipuille ja tieteellisiin journaaleihin. Vakuuttava, keskusteleva, hyvin laadittu asiantuntijateksti – tai miksei jo twiittaus tai muu somen lyhytmerkintä – on vahvaa näyttöä jäsenyydestä. Julkaiseminen tarjoaa myös mahdollisuuden omaa alaa koskevien näkökulmien laajentamiseen. Foucault’laisittain ajatellen ”kieli tuottaa ne objektit, joista se puhuu” (Tieteen termipankki). Kun kirjoittaa omassa yhteisössään, onkin aiheellista pohtia liikkumatilaansa. Opiskelijaa kannattaa rohkaista pohtimaan sitä, mitkä näkökulmat ja puheenaiheet alalla ovat hegemonisia, hallitsevia, ja mitkä taas jäävät katveeseen. Kuka ylipäätään pääsee ääneen ja kuka ei? Voisiko opiskelija tuoda keskusteluun tuoreita painotuksia, katsoa toisin tai jopa kääntää kurssia? Onko ala sellainen, että esimerkiksi asiakkaiden ääni, tarpeet ja kokemus olisi hyvä tuoda entistä vahvemmin esiin? Julkaiseminen tukee tiedon avoimuutta Korkeakouluyhteisöissä julkaisemisen arvoa ei mitata kaupallisten kustantajien logiikalla vaan olennaisinta on avoimuus. Avoin ja aktiivinen tiedon jakaminen monipuolisten julkaisujen kautta noudattaa Avoimen tieteen julistusta, jonka korkeakoulut ovat laajasti allekirjoittaneet. Erilaiset julkaisut siis valottavat yhteiskunnalle, asiakkaille ja kumppaneille, mitä oppilaitoksissa tehdään – miksi, miten ja kenen kanssa. Yksittäisen koulutusalan tai tutkinto-ohjelman näkökulmasta kyse on myös tunnettuudesta. Kissan on nostettava omaa häntäänsä. Monella alalla on myös jouduttu huomaamaan, että median mekanismit nostavat usein esiin lähinnä negatiivisia teemoja, asioita ja tapahtumia. Leimojen ja yleistysten vastapainoksi tarvitaan kuvauksia onnistumisista ja kehittämisen pienistä hyvistä askelista. Tarvitaan positiivisen viestin toistoa. Opiskelijoiden erilaiset julkaisut vahvistavat tätä moniäänisyyttä. Jokainen pienikin viestintäteko vaikuttaa alaa ja sillä toimivia koskeviin mielikuviin ja asenteisiin (ks. lisää esim. Roivas & Rousu 2021). Oleellista on, että tieto tavoittaa otolliset vastaanottajat. Tietoa on tarjolla enemmän kuin kukaan koskaan pystyy omaksumaan. Vastaanottavaistenkaan lukijoiden tavoittaminen ei välttämättä ole helppoa, joten vaaditaan suunnitelmallisuutta. Ketkä ovat kohderyhmää – asiakkaat, ammattilaiset, suuri yleisö, päättäjät vai kuka? Mitä kanavaa he seuraavat ja milloin? Millaisia konventioita kanavassa julkaisemiseen liittyy? Mikä on paras tyyli ja visuaalinen ilme? Lukijat kiinnostuvat tekstistä, kun se on kirjoitettu tavalla, joka kiinnostaa heitä ja jota he ymmärtävät. Moni tutustuu tekstiin ensin silmäillen. Jos vaikutelma on hyvä, hän voi jatkaa lukemista. (Ks. lisää esim. Herniö ym. [toim.] 2021; Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2012.) Jälkitöitä erityisesti somessa ei saa unohtaa – pitää muistaa jakaa, tykätä ja keskustella. Somekirjoituksessasi herätä huomio, herätä tunne, esitä uusi tieto ja kehota toimintaan. (Milla Åman Kyyrö) Kun ohjaa opiskelijaa asiantuntijakirjoittamisessa, ensiarvoista on mielestäni rohkaista tätä ajattelemaan lukijaksi jotakuta muuta kuin vain oppilaitoksen opettajia. Tyyliksi sopii usein ennemmin uutisointi ydinviesti kärkenä kuin tieteellinen dekkarirakenne (ks. Roivas 2021). Esimerkiksi opinnäytetyötä esittelevässä bloggauksessa ei kannata mutkien kautta päätyä kertomaan tuloksestaan vaan nostaa tulos heti otsikkoon ja kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen. Uskon, että vaikka korkeakouluopinnäytetyön tulee olla tarkasti rajattu eikä sillä tavoitella kertalaakista ratkaisua maailman kaikkiin ongelmiin, monen työn kohdalla onnistunut artikkeli tai bloggaus voi todella antaa lukijalleen uusia ideoita ja sovellettavaa omaan työhönsä. Yhteiskirjoittaminen palkitsee ja vaatii satsausta Tieto kehittyy dialogissa. AMK- ja YAMK-opintojen kypsyysnäytteiden jatkojalostaminen on esimerkiksi kohta, jossa opiskelijoilla ja opettajilla on mahdollisuus päästä dialogiin luontevasti ja antoisasti. Kypsyysnäytteiden perustalta laadittuja yhteiskirjoituksia onkin esim. Metropoliassa tehty jo paljon talon toimitettuihin blogeihin ja mielenkiinto niitä kohtaan lisääntyy. Yksi motivaattori on Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruu, jossa yhteisbloggaukset kerryttävät julkaisupisteitä julkaisutyyppien kategoriassa ”E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli”. Oleellista yhteiskirjoituksissa tästä näkökulmasta on, että molempien osapuolten panos tekstiin on yhtäläinen eli molemmilla on tekstiin aito tekijyys. OKM:n kriteerien mukaan julkaisun tulee perustua tekijän/tekijöiden tutkimus-, kehittämis- ja/tai asiantuntijatyöhön eikä sen sisältöä ole saanut aiemmin julkaista vastaavassa muodossa. Ohjausta liittyy luonnollisesti jo varsinaisen opinnäytetyön kirjoittamiseen, mutta yhteiskirjoitusta katsotaan tästä näkökulmasta kuin puhtaalta pöydältä. On palattava kysymykseen, mitä tekstillä yritetään saada aikaan. Opettaja ei saa olla mukana pelkästään nimellään. Parhaimmillaan kypsyysnäyte ei ole vain opintojen päätepiste vaan ponnahduslauta eteenpäin. Olen nähnyt toimituskunnan jäsenenä Rehablogissa ja Geroblogissa monia bloggauksia, joissa opettaja-ohjaaja on täydentänyt opiskelijan opinnäytetyön antia laajemmalla teoreettisella ja alaan liittyvällä perspektiivillä, mikä on varmasti avannut myös opiskelijalle uusia näkymiä omaan työhönsä. Väitän, että opinnäytetyön jatkojalostaminen tiiviimmäksi asiantuntijatekstiksi auttaa opiskelijaa jäsentämään aihettaan ja tuloksiaan sekä syventämään näkökulmiaan. Välillä opiskelijat ilmaisevat opintojen loppuvaiheessa suurtakin uupumusta eivätkä ole kovin halukkaita ylimääräisiin ponnisteluihin. Esim. Metropoliassa monessa tutkinto-ohjelmassa on hyvänä käytäntönä, että kypsyysnäytteen voi kirjoittaa jo lähtökohtaisesti asiantuntijabloggauksen muotoon, jolloin sen jalostaminen julkaisukelpoiseksi on helpompaa. Myös kirjoittajakumppanuus sinällään vaatii satsausta. Sen ytimessä ovat aito yhteistyö ja keskinäinen arvostus. Ohjaajana rakenna luottamusta ja luo dialogia! Yhteiskirjoittamisen joskus vaativakin prosessi (ks. lisää Korpela & Wallin 2021) muistuttaa, että ammatillinen kirjoittaminen ei ole ensi sijassa itseilmaisua vaan sen tavoitteet ovat laajemmat – esim. jakaminen, aihealueen tunnetuksi tekeminen, suhteiden luominen ja sitouttaminen tai asenteisiin, toimintakulttuureihin ja työtapoihin vaikuttaminen. Onnistunut yhteisteksti on positiivinen imagoasia sekä opettajalle pedagogina että opiskelijalle kehittyvänä asiantuntijana. Yhteiskirjoittamisen voi ajatella kehittävän myös valmiuksia moniäänisten, tasavertaisuuteen perustuvien työkulttuurien luomiseen. Kiinnostavia visioita tarjoaa opiskelijan, opettajan ja lisäksi työelämän edustajan yhteiskirjoittaminen (ks. Vanhanen-Nuutinen ym. 2007). Pedagogisissa kokeiluissa tai hankkeissa opiskelijoilla voi olla tärkeä rooli kokemusasiantuntijana. Kohti hyviä julkaisuja Ei riitä, että olet itse tyytyväinen tekstiisi, lukijankin tulee olla. (Pasi Lankinen) Onnistunut, lukijaa puhutteleva teksti harvemmin syntyy ilman vaivannäköä. Prosessimainen kirjoittaminen on avain laatuun. On osattava ajatella kohderyhmää eli aidosti lukijalähtöisesti. Vaikka kirjoittaminen on hyvin erilaista toimintaa kuin kasvokkaisviestintä, jossa merkityksiä rakennellaan välittömästi yhdessä, ammatillinen kirjoittaminenkin tähtää vuorovaikutukseen. Seuraavat kysymykset voivat auttaa opiskelijaa kohdentamaan tekstinsä onnistuneesti lukijalle: Keneen haluat tekstilläsi vaikuttaa ja miten? Haluatko jakaa tietoa, herättää keskustelua, luoda tai vahvistaa yhteyksiä tai saada lukijan toimimaan tietyllä tavalla? Ajattele jotakuta todellista ihmistä, kun suunnittelet ja laadit tekstiäsi. Miten kirjoitat hänelle? Mitä hyötyä tekstistäsi pitää olla juuri hänelle? Voi myös olla hyödyksi kuvitella, että lukijasi on hieman väsynyt tai ainakin kiireinen. Haravoi tekstiäsi tarkkaan. Mistä voit nipistää pois sanoja tai kokonaisia lauseita? Kirjoitatko oikeasti yhdestä asiasta kerrallaan? Palautetta tekstille on hyvä opetella hankkimaan jo varhaisvaiheessa. Omalle tekstille sokeutuu. Älykäs, itsereflektioon kykenevä kirjoittaja suhtautuu palautteeseen arvostavasti silloinkin, kun se kirpaisee, ja pystyy hyödyntämään sitä kiihkottomasti (ks. lisää esim. Roivas 2022). Suurimpaan tunnekuohuun auttaa hyvin nukuttu yö. Toisaalta, jos on vaikeuksia päästä alkuun, voi ajatella kirjoittavansa ensimmäisen version ihan vaan itselleen. Kun tekstiä on jo olemassa, sitä voi olla helpompi suunnata lukijalle ja viimeistellä. Tunne itsesi, haasta itsesi Kirjoittajina olemme erilaisia. Yksi kehittelee ajatuksiaan pitkälle valmiiksi ja kirjoittaa ne sitten esiin, toinen taas rajaa ja tarkentaa kohdettaan niin, että ei aloittaessaan ehkä vielä tiedä, minne on matkalla. Yksi innostuu palautteesta ja kipuaa sen myötä huimiin tuloksiin. Toinen on vähällä lannistua jo pienistäkin korjauspyynnöistä. Niin opiskelijan kuin tätä ohjaavan opettajan on tärkeä tuntea itsensä kirjoittajana – ja tehdä rohkeitakin kokeiluja. Erityisesti jos oma tekstijälki ei tyydytä, kannattaa muuttaa jotain. Jos aina tekee, kuten on aina tehnyt, saa aina sitä, mitä on ennenkin saanut. Ja loppuun vielä yksi huomio: Kun on oikeasti sanottavaa, kirjoittaminen on heti merkittävästi helpompaa. Kirjoittaja Marianne Roivas on filosofian tohtori, suomen kielen ja viestinnän lehtori, kokenut julkaisujen toimittaja ja tämän vuoden esikoiskirjailija. Lähteet Hermiö, Anna, Merimaa, Maija, Wallin, Riikka, Wegmüller, Marianne & Åman Kyyrö, Milla (toim.) 2021. Hankeviestinnän käsikirja. Metropolia AMK. Korpela, Eveliina & Wallin, Riikka 2021. Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Lohtaja-Ahonen, Sirke & Kaihovirta-Rapo, Minna 2012. Tehoa työelämän viestintään. Puhu kuulijalle, kirjoita lukijalle. Helsinki: Alma Talent. Roivas, Marianne 2021. Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Roivas, Marianne 2022. Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Roivas, Marianne & Sirkka, Rousu 2021. Viestintä tiedon ja vuorovaikutuksen solmukohtana. Teoksessa Rousu, Sirkka & Lanne-Eriksson, Minna (toim.): Lähijohtaminen sosiaalialalla. Metropolia AMK. 175–189. Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Vanhanen-Nuutinen, Liisa, Lumme, Riitta & Helenius, Jaana ym. 2007. Yhteiskirjoittamisen jännitteet ammattikorkeakoulun ja työelämän kehittämishankkeessa. Kever 3.

Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman

31.1.2022
Marianne Roivas

Matti Pulkkisen paljon siteeratun määritelmän mukaan romaani on kaikkiruokainen sika, joka sulattaa kaiken, minkä siihen laittaa. Korkeakoulukentällä suosittu artikkelikokoelma on julkaisutyyppi, jonka ruoansulatus on huomattavasti herkempi ja valikoivampi. Julkaisutoiminta korkeakoulukentällä on viime vuosina monipuolistunut tekstijulkaisuista vauhdilla kuvan ja äänen suuntaan, mutta perinteinen artikkelikokoelman lajityyppi pitää yhä pintansa. Laadukkaasti toteutettu tieteellinen tai ammatillinen artikkelikokoelma on edelleen erinomainen keino kertoa esimerkiksi hankkeen tuloksista tai kerätä yhteen muita samaan tematiikkaan liittyviä kirjoituksia. Artikkelikokoelman luonne on kaksinainen: toisaalta sen tulee olla eheä kokonaisuus – entiteetti, jonka lukija sellaisenaan poimii kirjaston hyllystä tai hakee tietokannasta – ja toisaalta jokaisen artikkelin on toimittava omillaan niin, että jos lukija päättää kaiken ahmimisen sijasta poimia luettavakseen vain osan, vaikutelma on järjellinen. Onnistuessaan artikkelikokoelma on monipuolinen, moniääninen ja ajan hermolla oleva julkaisu. Etuna esimerkiksi laajaan tutkimus- tai muuhun raporttiin verrattuna on nopeus: 5–15 sivun artikkelin kirjoittaa – ja lukee – nopeammin kuin satojen sivujen monografian. Toisaalta kirjoittamisen lainalaisuuksiin ja paradokseihin kuuluu, että lyhyt teksti voi olla pitkää vaativampi ja haasteellisempi kirjoittaa, kuten Oscar Wilde (tai ehkä Mark Twain…) hahmotteli kuuluisassa lausahduksessaan: ”Minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä kirjettä, joten kirjoitin pitkän.” Mikäli artikkelikokoelma on kehnosti toteutettu, se on sekava kooste tekstejä, jotka tavoitteiltaan ja tyyleiltään tempoilevat eri suuntiin ja sotivat kokonaisuuden sisäistä logiikkaa vastaan. Toimittajat ovat avainasemassa siinä, kumpaan suuntaan tilanne kallistuu. Tekemisen ja sanomisen palo lähtökohdaksi Periaatteessa artikkelikokoelman artikkeli on itsenäinen ”teos”; kirjoittaja omistaa oman tekstinsä ehdoitta ja olisi voinut tarjota sitä julkaistavaksi jonnekin muualle, toiseen kokoelmaan tai esim. lehteen. Käytännössä monet tieteelliset ja asiantuntija-artikkelit toki syntyvät usein nimenomaan jotakin tiettyä artikkelikokoelmaa varten. Tyypillisesti kaikki lähtee liikkeelle ideasta – aiheesta, teemasta, ongelmasta tai ehkä pelkästä sanasta – sekä henkilöstä tai henkilöistä, jotka kokevat paloa ja joista muodostuu artikkelikokoelman toimitus. Jos tällaista paloa ei ole, on todennäköisesti paras istua alas ja miettiä toisenlaista asetelmaa: kirjallisessa työskentelyssä on eniten mieltä silloin, kun on jotakin sanottavaa. Artikkelikokoelman toimittamisen kannalta tämä on jo se alkuhetki, jossa on tärkeää olla tiiviissä yhteydessä mahdollisen tai toivotun kustantajan tai julkaisijan edustajaan. Ovatpa kustantajan julkaisuilleen antamat raamit tiukat tai väljät, on hedelmällistä alusta asti peilata ajatuksia esim. sisällöstä, tyylistä, kohderyhmästä ja julkaisumuodosta. Toimittajat ovat koko prosessin ajan lenkki julkaisijan ja kirjoittajien välillä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019). Laajuudeltaan artikkelikokoelma voi olla melkein mitä tahansa. Maltillinen määrä artikkeleita voi kuitenkin olla sekä toimittajien työn että lukijan kannalta hyvä ratkaisu. Toisaalta kannattaa huomioida, että joku mukaan lupautuneista kirjoittajista saattaa hyytyä matkan varrelle – on helppo innostua hyvästä ideasta mutta välillä vuorokaudesta vain loppuvat tunnit. Jos artikkelien määrä on mittava, toimittajien on hyvä ainakin ensimmäisten versioiden kohdalla harkita kommentointivastuun jakamista. Kuitenkin kaikkien toimittajien tulee olla hyvin sisällä jokaisessa lopullisessa artikkelissa. Tyypillistä on, että toimittajatkin kirjoittavat artikkelikokoelmaansa artikkeleita, mutta se ei ole välttämätöntä. Käytännössä artikkelit saadaan kokoon esim. täsmäpyyntöinä suoraan kirjoittajille, teemojen ja jopa otsikoiden yhteiskehittelynä tai avoimena kirjoittajakutsuna. Elintärkeää on, että kirjoittajat tietävät lupautuessaan mukaan, mitä heiltä odotetaan – joko niin, että heiltä ”tilataan” tietty aihe ja käsittelytapa tai sitten niin, että he saavat tietyn teeman puitteissa valita fokuksensa omista lähtökohdistaan käsin. ”Kokoomateokseksi” nimitetään julkaisua, jossa artikkelikokoelman tapaan on useita kirjoittajia, mutta jossa näiden tekstit muodostavat pikemminkin saman kirjan lukuja kuin erillisiä artikkeleita (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021). Joskus ero voi olla veteen piirretty. Toimittajan monet roolit Vaikka kokoelmaa valmisteltaisiin yhteiskehittelyn menetelmin laajassa hankeryhmässä, toimittajan tai toimittajien on hyvä ottaa alusta asti rohkea ote kokoelman tuotannosta. Se tarkoittaa erityisesti budjetointia ja aikatauluttamista, julkaisusopimuksista ja -luvista huolehtimista, mahdollisen Creative Commons -lisenssin käytöstä sopimista sekä aikataulun viitoittamista ja pitämistä hyppysissä. Kapellimestarin roolista on hyvä aloittaa, mutta tarvittaessa on syytä pystyä kaivamaan myös ylivääpeli itsestään. Toimittajat myös rakentavat kokoelman juonen ja jännevälin eli käytännössä päättävät artikkelien järjestyksestä. Siinä auttavat esim. seuraavat kysymykset: Mistä artikkelikokoelma lähtee liikkeelle, ja miten se tähtää? Tähän voi ammentaa aristoteelisesta poetiikasta (Aristoteles 1994): hyvässä teoksessa on alku, keskikohta ja loppu. Odotuksenmukaisia sisällöllisiä jäsennyksiä ovat myös esim. ”teoriasta käytäntöön”, ”historiasta nykypäivään” tai ”yleisestä erityiseen” – mutta välillä on hyvä myös yllättää. Tarvitaanko klassiset toimittajien kirjoittamat aloitus- ja lopetusartikkelit, joista ensin mainittu taustoittaa ja toinen summaa? Varoittaa voi liian monesta johdantomaisesta osiosta kokoelman alussa: lukijalle herää helposti vaikutelma käynnistysvaikeuksista ja jankutuksesta. Toisaalta kokoelma ei saa päättyä kesken tai töksähtäen; viimeisellä artikkelilla on suuri lukuarvo, joten sinne ei kannata sijoittaa sitä, jota kirjoittaessa oli kaikkein kamalin kiire. Onko kokoelma syytä jakaa osioihin, ja tarvitaanko osioille nimet tai ainakin numerot? Graafisessa ilmeessä on mahdollista leikitellä väreillä ja välilehdillä, vaikka kyseessä olisi hyvinkin perinteinen tieteellis-ammatillinen kokonaisuus. Mikä on julkaisun nimi? Onko siinä metaforisuutta, jota voi hyödyntää myös mahdollisten osioiden nimissä niin, että tätäkin kautta rakentuu kuva ehjästä kokonaisuudesta? Jos metaforisuutta on, onko kyseessä jotakin oikeasti lisäarvoista vaiko latteista lattein klisee? Jos mahdollista, älä yritä keksiä julkaisun nimeä, kun olet rättiväsynyt. Onko artikkelien ohella tulossa mukaan muitakin elementtejä, esimerkiksi tietolaatikoita, kuvioita, taulukoita tai kertomuksia elävän elämän kokemuksista? Kokonaisuuden harmoniaa hajottaa, jos vain yhdessä artikkelissa on valokuvia tai valtaisa määrä taulukoita. Erityisvaroituksen voi liittää hankevetoisiin julkaisuihin: vaikka hankemapit ja yhteiskehittelyn fläppitaulut olisivat tulleet itselle matkan varrella kovin rakkaiksi, niiden kuvat harvemmin toimivat julkaisuissa, jotka on tarkoitettu omaa ryhmää laajemmalle yleisölle. Millainen ulkoasu julkaisulle halutaan? Tarvitaan kansikuva, yleensä myös takakansiteksti. Käytännössä artikkelien järjestys usein elää aivan käsikirjoituksen työstämisen loppumetreille asti. On myös mahdollista, että kattausta on tarpeen täydentää matkan varrella, jos esim. huomataan jonkin uuden näkökulman vaativan tarttumista tai jokin suunniteltu osuus jää pois. Toimittajien alueeseen kuuluvat myös julkaisun taiton ja mahdollisen painon koordinointi tai esim. verkkosivuisen julkaisun visuaalisen ja teknisen toteutuksen linjaaminen sekä taittovedosten tarkistaminen, mikä voi tarkoittaa useampaa yksityiskohtaista kierrosta. Kehyksen näille antavat luonnollisestikin julkaisija sekä käytössä olevat raha- ja aikavarat. Tiivis yhteydenpito julkaisijaan kannattaa läpi prosessin. Jos jokin julkaisemisprosessiin liittyvä asia tuntuu vieraalta, sitä kannattaa kysyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin: tyhmiä kysymyksiä ei ole. Myös artikkelikokoelman levityksestä ja sen ilmestymisestä viestimisestä on hyvä sopia julkaisijan kanssa ajoissa. Laatua tekemässä Toimittajien työ on pitkälti sisäistä viestintää kirjoittajajoukon kanssa. Viestinnän on syytä olla selkeää, tarkoituksenmukaista ja täsmällistä. Riittävän tiivis yhteydenpito kannattaa, koska toimittajan viesti kirjoittajan kammioon voi olla kuin valopilkku: vakuutus siitä, että maailma on yhä olemassa ja kiinnostunut kirjoittajan tekemisistä. Aikataulusta on elintärkeä sopia prosessin aluksi. On hyvä varata julkaisuun kaikkiaan ainakin 6–9 kuukautta tai enemmänkin, koska aikaa menee aina hieman enemmän kuin luulisi. Samoin tulee sopia työskentelytavasta. Kirjoittajien kannalta oleellinen on kuvaus siitä, millä tavoin tekstejä kommentoidaan ja työstetään. Harvemmin yksikään artikkeli valmistuu kerralla. Keneltä kirjoittajat siis saavat kommentteja, miten ja milloin? Kommentoivatko kirjoittajat toistensa tekstejä? Miten monta kierrosta kirjoittajien on ylipäätään syytä varautua viipymään tekstiensä parissa? On myös hyvä informoida kirjoittajia mahdollisesta erillisestä kielenhuollosta. Miten se on huomioitava aikataulussa? Missä vaiheessa kirjoittaja näkee artikkelinsa viimeisen kerran ennen julkaisua – hyväksyykö hän esimerkiksi kielenhuolletun version vai pääseekö vielä näkemään artikkelinsa taitettuna? Jos taittovedoksen toimittaa kirjoittajille katsottavaksi, kannattaa myös viestiä selkeästi, että suuria muutoksia ei voi enää tehdä ja vain ilmeiset virheet korjataan. Graafikon työn kustannukset kasvavat, jos kirjoittajat ryhtyvät siinä vaiheessa kirjoittamaan tekstejään osin uudelleen. Toimittajat ovat kirjoittajien kumppaneita mutta parhaimmillaan myös valmentajia, jotka auttavat kirjoittajia tuottamaan paitsi julkaisuun sopivan palasen myös itsessään laadukkaan tekstin. Toimittajat tarvitsevat aikaa työlleen eli artikkelin kirjoittajan kirittämiseen tekstin sisällön, rakenteen ja oletetulle lukijajoukolle sopivan ilmaisutavan näkökulmasta: jos aikaa ei ole, palautetta tulee helposti antaneeksi pelkästä tekstin pintatasosta. On tietysti tärkeää, että pilkut ovat kohdillaan ja sanajärjestykset soljuvat, mutta kaiken kaikkiaan paneutuva lukeminen ja konkreettisten parannusehdotusten antaminen on kovaa työtä, johon ei tule ryhtyä siinä sivussa ja löysin rantein. Ryhtiä työskentelyyn antavat selkeät deadlinet eri versioille ja niistä annettaville kommenteille niin, että myös toimittajat itse pysyvät aikatauluissa. Vaikka prosessiin ei kuuluisi varsinainen kirjoittajakutsu, kirjoittajille on hyvä lähettää ohjeet kirjallisina. Oleellisia asioita ovat erityisesti: Tulevan julkaisun kuvaus – tämä kannattaa muotoilla kirjallisesti, vaikka takana olisi yhteisiä palavereja aiheesta, koska omatkin ajatukset jäsentyvät samalla. Julkaisun oletettu lukijakunta ja tyyli – keitä pidetään julkaisun potentiaalisina lukijoina, ja onko tyyli siten tieteellinen, vapaampi, vahvan kokemuksellinen vai mitä...? Kirjoittamisen alustat – missä tekstejä konkreettisesti tehdään ja miten niitä kommentoidaan? Artikkelin merkkimäärä – yhdelle sivulle sopii yleensä noin 1500–2500 merkkiä sisältäen välilyönnit. Viittaustekniikka – kirjalliset ohjeet esimerkkeineen auttavat kaikkia osapuolia. Muut artikkelin rakenteeseen liittyvät ohjeet – otsikoiden määrä ja hierarkia sekä ja esim. mahdollinen ingressimäinen aloitus eli muutaman virkkeen johdattava osio, joka kertoo jo lyhyesti ydinviestin Kuvien ja taulukoiden käyttö – miten tekijänoikeudet tulee huomioida? Toimittajien on tärkeä vastuuttaa kirjoittajat työstämään itse viitteensä ja lähdeluettelonsa oikeaan muotoon. Toimittajille ja mahdolliselle kielenhuoltajalle voi jäädä pientä hiomista, mutta koko savottaa ei kannata ottaa itselleen, jotta on paremmin aikaa antaa palautetta itse tekstistä. Toimittajat harvemmin pystyvät vetämään varsinaista kirjoittajakoulutusta, mutta jos mukana on kokemattomia kirjoittajia, heitä kannattaa varautua tukemaan sekä isoissa linjoissa että yksityiskohdissa. Kirjoittavatko he esimerkiksi yhteisartikkeleita ja kaipaavat yhteiskirjoittamiseen suuntaviivoja? Tarvitsevatko he ylipäätään vinkkejä asiantuntija-artikkelin kirjoittamiseen? Vältä kompastuskivet Korkeakoulukentällä julkaisutoiminnasta vastaavat usein esim. TKI-palvelut, kirjasto tai viestintäyksikkö, ja julkaisuprotokollaan kuuluu kaikkialla omia kiemuroitaan. Kirjoittajat oman talon ulkopuolelta ovat usein arvokas lisä artikkelikokoelmaan. Heidän kanssaan työskenneltäessä on hyvä pyrkiä herkästi havaitsemaan se, mikä heille näyttäytyy julkaisuprosessissa mahdollisesti uutena ja erilaisena. Myös sopimuskysymykset on syytä käydä ulkopuolisten kirjoittajien kanssa läpi jo varhaisvaiheessa, koska eri organisaatioilla on esim. vastuukysymyksissä omia, tiukkojakin linjanvetojaan. Vahvasti tieteelliseen tai hankeraportointiin tottuneille kirjoittajille voi olla myös tarpeen korostaa myös sitä, että usein ammattikorkeakoulujen julkaisujen lukijat hakevat julkaisuista asiantuntijatietoa, uusia näkökulmia, tuloksia ja toimintatapoja oman työnsä kehittämiseen. Erityisen tarkkana toimittajien tulisi olla ”hankepuheen” kanssa, koska runsas määrä hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kuvausta voi jättää alleen varsinaiset ydinviestit, artikkelin varsinaisen annin. Lisäksi se lisää riskiä, että artikkelikokoelma vanhenee nopeasti – hankkeethan tulevat ja usein myös menevät. Jos kokonaisuus on tehty osana hanketta, se on hyvä kertoa toimittajien laatimassa esipuheessa tai johdantoartikkelissa, mutta muuten karsia vahvalla kädellä toisto pois. Jos toimittajat eivät ole tässä tilanteen tasalla, voi käydä niin, että jokainen artikkeli toistaa hankkeen tavoitteen, ajoituksen, toteuttajat, rahoittajat jne. käyttäen jopa samoja hankesuunnitelmasta poimittuja virkkeitä. Tämä on asia, josta kannattaa viestiä kirjoittajille etukäteen mutta varautua myös toimittamaan artikkeleita kokonaisuuden näkökulmasta rohkeasti. Sama asetelma koskee avaintermejä: on hyvä sopia kirjoittajajoukon kanssa etukäteen, että kaikki käyttävät esim. johonkin kehittämisen ulottuvuuteen liittyvästä asiasta samaa terminologiaa, mutta toimittajien tehtävänä on lopulta varmistaa, että kirjoittajat todella ovat tehneet niin. Tekstit ovat prosesseja Lähteminen mukaan artikkelikokoelmaan ja julkaisuprosesseihin tarkoittaa yleensä kirjoittajille oman työnsä asettamista alttiiksi toimittajien kommenteille ja toimittajille taas vastuun ottamista rakentavan palautteen antamisesta. On hyvä pitää mielessä, että taitamattomasti annettu kehuvakin palaute kuullaan helposti negatiivisena, kun taas taitavasti annettu korjaava palaute jää vastaanottajan mieleen plusmerkkisenä (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2014). Tekee mieli väittää, että usein kokeneet kirjoittajat ovat tottuneet tekstien prosessimaiseen kirjoittamiseen ja lukijoiden kommentteihin, jotka ohjaavat heitä tekemään artikkeleihinsa joskus isompiakin muutoksia. He pystyvät erottamaan tekstin ja oman persoonansa ja hahmottavat palautteen oman työn kehittämisen näkökulmasta. He perehtyvät ohjeistukseen ja ymmärtävät, että jokainen teksti kirjoitetaan tietyssä kontekstissa ja systeemissä, tiettyjen pelisääntöjen mukaan. He arvostavat konkreettisia muutosehdotuksia tekstiinsä. Aloittelevat kirjoittajat taas ovat joskus herkempiä ottamaan palautteen kielteisesti vastaan, joskus jopa loukkaantumaan. Jos kirjoittajajoukko on kokematon, asetelmasta on hyvä keskustella etukäteen niin, että kirjoittamiseen liittyvät tunteet tuodaan näkyviksi eikä niitä tarvitse pelätä ja peitellä. Luottamus on tärkeää puolin ja toisin, ja sitä kannattaa vaalia ja vahvistaa koko prosessin ajan. Myös mahdollisissa ristiriitatilanteissa – mikäli toimittajien näkemykset artikkelien työstämisestä eroavat voimakkaasti kirjoittajien näkemyksistä – keskustelu lienee ainoa toimiva keino. Artikkelikokoelma ei ole sooloesitys: ronskisti ilmaistuna artikkelien kohdalla lukevat kirjoittajien nimet, kannessa toimittajien nimet, joten kaikkien on pystyttävä seisomaan oman työnsä takana. Tekstin työstämisen tekniikasta on tärkeä sopia selvästi. Missä tekstejä siis työstetään ja mikä on palautteen tapa – sähköpostiliitetiedostot, pilvipalvelut vai jokin muu? Jos tekstiä liikutellaan ihmisten välillä sähköpostitse, on sovittava tarkkaan, kuka tekee mitä milloinkin – ja muiden on silloin maltettava mielensä. On katastrofi tehokkaan työnteon kannalta, jos kaksi ihmistä työstää koneillaan saman tekstin eri versioita toisistaan tietämättä. Word-ohjelmassa on mahdollista toki vertailla eri tiedostoja ja päästä eteenpäin kohtuullisella vaivalla, mutta helpommalla pääsee, kun ei ajaudu sellaiseen tilanteeseen. Pilvipalveluissa kirjoittamisessa on etunsa mutta myös riskinsä, jos esim. kirjoittaja tai toimittajista joku ryhtyy työstämään omatoimisesti tekstiä vielä sen jälkeen, kun se on periaatteessa lyöty lukkoon ja jopa kielentarkastettu. Kiireisinä päivinä ennen käsikirjoituksen lähettämistä taittoon tällainen on omiaan tuomaan prosessiin kitkaa ja jopa kiristämään hermoja. Hyvä toimittaja on luova ja kykenee kirjoittajien aitoon tukemiseen ja kannustamiseen mutta rohkenee myös linjata. Selkeä marssijärjestys säästää kaikkien työtä ja tukee hyvää lopputulosta. Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2014. Palaute kuuluu kaikille. Human Interest. Aristoteles 1994. Runousoppi. Helsinki: Otava. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021. Tiedekirjan kirjoittajan ohjeet. (pdf) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. Tieteellisen käsikirjoituksen toimittaminen. (pdf)  Kirjoittaja FT Marianne Roivas, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori Mariannen ensimmäinen oma toimitustyö oli Mikä ero. Kaksikymmentä kirjoitusta yhteiskunnasta, kulttuurista ja sukupuolesta yhdessä Risto Turusen kanssa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003) ja viimeisin Tuettu keikkatyö yhdessä Ulla Vehkaperän ja Riikka Wallinin kanssa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021).