Kategoria: Henkilöstö
Virtuaalisimulaatiopeleillä uusia ulottuvuuksia korkeakouluopetukseen
Tämä blogikirjoitus esittelee Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyöprojektissa kehitetyn uuden virtuaalilaseilla pelattavan virtuaalisimulaatiopelin. Tässä pelissä hoitotyön opiskelijat voivat harjoitella sekä potilaan hoitoon liittyvää päätöksentekoa että potilaan elintoimintojen tarkkailua käyttäen NEWS (National Early Warning Score) -työkalua turvallisessa ympäristössä uuden opetusmenetelmän avulla. Tässä esiteltävä projekti toteutettiin yhdessä Metropolian, Practigame Oy:n ja Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen kanssa. Lisäksi blogissa annetaan konkreettisia vinkkejä opettajalle opetuksen pelillistämisen toteutuksesta. Hoitotyön koulutus – oppiminen virtuaalisimulaatiopelien avulla Virtuaalisimulaatiopelejä käytetään osana hoitotyön koulutusta yhä enenevissä määrin (Koivisto ym., 2018; Johnsen ym., 2018). Ne jäljittelevät todenmukaista ympäristöä, jossa yhdistyvät oppimisen tavoitteet ja pelimekaniikka (Koivisto, 2017). Virtuaalisimulaatiopelit tuovat oppimiseen uuden ulottuvuuden (Pons Lelardeaux ym., 2017), joka mahdollistaa päätöksenteon harjoittelemisen todellisuutta simuloivassa turvallisessa ympäristössä. Kokemukset virtuaalitodellisuuspelien käytöstä oppimisessa ovat olleet pääosin positiivisia (Salovaara-Hiltunen ym., 2019). Virtuaalisimulaatiopelien avulla hoitotyön opiskelijat voivat harjoitella hoitotyöhön liittyviä taitoja kuten esimerkiksi päätöksentekoa, kommunikaatio, tiimityöskentelyä ja jopa kädentaitoja erilaisten potilasskenaarioiden kautta (Peddle ym., 2019; Kardong-Edgren ym., 2019). Teknologian ja laitteiston nopea kehittyminen tulee mahdollistamaan virtuaalisimulaatiopelien entistä monipuolisemman ja tehokkaamman hyödyntämisen koulutuksessa. Opetuksen uudistamisen tukena hyödynnettäviä pelejä on tarkasteltu myös Hiilen ja timantin aikaisemmassa tekstissä. Opettaja avainasemassa opetuksen pelillistämisessä Opettajan rooli on tärkeä, kun pelillisyys yhdistetään osaksi opetusta. Opettajan pedagogisella osaamisella on tärkeä merkitys niin opetuksen suunnittelussa, toteutuksessa kuin arvioinnissa. Opettajan pedagogiseen osaamiseen sisältyvät kasvatukselliset ja ohjaukselliset taidot sekä ammattiin liittyvien tietojen ja taitojen hallinta (Salminen & Koivula, 2018, 310). Opettajan tulee huomioida opetuksen pelillistämisen suunnitteluvaiheessa seuraavat asiat (Koskinen ym., 2014, 28, 33; Verkuyl ym., 2020): Pelissä opittavan sisällön ja tavoitteiden määrittely sekä arviointisuunnitelma Pelin integroiminen osaksi opetussuunnitelmaa Pelitilanteiden organisointi ja käytettävään teknologiaan tutustuminen Pelin sisältöön tutustuminen pelaamisen avulla Pelin toimintojen esittely opiskelijoille ennen pelaamista Opetuksen tavoitteiden esille tuominen opiskelijoille Opetettavaa kokonaisuutta on tarkoituksenmukaista käsitellä koulutuksessa myös muilla opetusmenetelmillä eikä ainoastaan virtuaalisimulaatiopelin avulla. Tällöin erilaiset oppijat ja heidän tarpeensa tulevat huomioiduksi eikä oppiminen ole vain yhden opetusmenetelmän varassa. Opettajan on tärkeää myös huomioida pelaamisessa mahdollisesti ilmenneet tekniset tai pelin sisällölliset haasteet ja käydä ne läpi yhdessä opiskelijoiden kanssa pelaamisen jälkeen. (Koskinen ym., 2014, 28, 33.) Virtuaalisimulaatiopelien kehittäminen on vaativa ja monivaiheinen prosessi (Koivisto ym., 2018). Opettajan olisikin ensin hyvä ottaa selvää, millaisia virtuaalisimulaatiopelejä on kehitetty ja minkälaista osaamista niillä voi harjoitella. Virtuaalilaseilla pelattavia virtuaalisimulaatiopelejä on kehitetty vasta vähän hoitotyön koulutukseen (Weiss ym., 2018) ja niiden saatavuus voi olla haastavaa. Tämän takia opettaja voi olla tilanteessa, jossa opintoihin sopivaa virtuaalisimulaatiopeliä ei ole käytettävissä ja uusi peli olisi hyödyllistä kehittää. On kuitenkin huomioitava, että virtuaalisimulaatiopelien kehittäminen vaatii aikaa, rahoitusta ja tiivistä monialaista yhteistyötä niin hoitoalan, kuin pelialan ammattilaisten kanssa. Virtuaalisimulaatiopelin monialainen kehittäminen Virtuaalisimulaatiopelin kehitysprosessin alussa heräsi idea pelin sisällöstä, joka vastaisi hoitotyön koulutuksen tarpeisiin ja jollaista ei ollut aiemmin kehitetty. Oman kokemuksemme mukaan pelin monialaisessa kehittämisessä korostuivat seuraavat asiat: Sisältö Päätöksenteon harjoitteleminen Potilaan elintoimintojen tarkkailuun liittyvän osaamisen vahvistaminen Virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen opetuksessa Tarvittava osaaminen Hoitotyön, lääketieteen ja hoitotyön koulutuksen asiantuntijat Ohjelmistokehittäjät ja 3D-suunnittelija Toteutus Tiivis ja säännöllinen yhteistyö koko kehitysprosessin ajan Systemaattinen dokumentointi ja raportointi Pelin testaaminen eri kehitysvaiheissa Projektissa kehitettiin realistinen ja näyttöön perustuva peliskenaarion käsikirjoitus yhdessä hoitotyön ja hoitotyön koulutuksen asiantuntijoiden kanssa. Pelissä hyödynnetään potilaan elintoimintojen systemaattiseen tarkkailuun käytettävää NEWS-työkalua. Sairaanhoitajaliitto julkaisi 2018 suomenkielisen esitteen ja muistikortin NEWS-työkalusta tavoitteena, että se vakioituisi käyttöön myös Suomessa, jolloin potilaan peruselintoimintojen seuraamiseen olisi valtakunnallisesti yhtenäinen menetelmä. (Sairaanhoitajat, 2019.) Virtuaalisimulaatiopelin kehittäminen toteutui tiiviissä yhteistyössä Metropolian XR Centerin pelinkehittäjien kanssa. Opettaja – ennakkoluulottomasti kohti opetuksen pelillistämistä Virtuaalitodellisuuden käyttö opetuksessa lisääntyy tulevaisuudessa entisestään, minkä vuoksi myös opettajien kannattaa ottaa rohkeasti uusia opetusmenetelmiä käyttöön. Omalla innostuksellaan ja perehtyneisyydellään opettaja voi innostaa myös opiskelijoita. Opetuksen pelillistäminen tuo opettamiselle ja oppimiselle monenlaisia hyötyjä: Monipuolistaa opetusta Tekee opetustilanteesta hauskan ja tavanomaisesta poikkeavan Kehittää opettajan osaamista tuoden sisältöä ja mielekkyyttä opetukseen Tukee opiskelijoiden itseohjautuvaa oppimista Alussa opettajan läsnäolo on kuitenkin tärkeää uuden opetusmenetelmän käyttöönoton harjoittelussa (Krokfors ym., 2014, 215). Opettajat voivat tuntea myös epävarmuutta pelillistämistä kohtaan, sillä pedagogisten mallien ja pelillisyyden yhdistäminen osaksi opetuksen kokonaisuutta koetaan vaikeaksi (Krokfors ym., 2014, 208). Jotta voidaan minimoida opettajien mahdollinen stressi ja epävarmuus sekä lisätä heidän itseluottamusta opetuskokemuksesta, tulee virtuaalisimulaatiopelin käyttöön tutustua ennakkoon mahdollisimman hyvin suunnitella opetuskokonaisuus huolellisesti. Virtuaalisimulaatiopeli otetaan hoitotyön koulutuksen käyttöön Metropoliassa syyslukukaudella 2020. Jos haluat ottaa virtuaalisimulaatiopelin osaksi omaa opetustasi tai olet kiinnostunut sellaisen kehittämisestä, Metropolian hoitotyön lehtori Tuija Buure voi tukea sinua siinä. Siinä tapauksessa olethan ennakkoluulottomasti yhteydessä Metropolian hoitotyön lehtori Tuija Buureen. Projektin osapuolet Projekti toteutettiin yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun (TKI-yksikkö, XR Center, Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut) ja Practigame Oy:n kanssa. Lisäksi Turun yliopiston hoitotieteen maisteriopiskelijat olivat mukana projektissa kirjoittamassa pelin käsikirjoitusta osana pedagogisiin opintoihin kuuluvaa projektiharjoittelua. Kirjoittajat Sara Havola opiskelee terveystieteen maisteriopintoja Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella, terveystieteiden suuntautumisvaihtoehtona hoitotieteen pedagoginen asiantuntijuus. Tämä blogikirjoitus on osa Metropolia Ammattikorkeakoulussa toteutettua projektiharjoittelua. Henna Mäkinen opiskelee terveystieteen maisteriopintoja Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella, terveystieteiden suuntautumisvaihtoehtona hoitotieteen pedagoginen asiantuntijuus. Tämä blogikirjoitus on osa Metropolia Ammattikorkeakoulussa toteutettua projektiharjoittelua. Tuija Buure työskentelee hoitotyön lehtorina (TtM) Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Terveyden osaamisalueella. Hän on osaamisalueen digimentori ja kehittää innovatiivisia digipedagogisia ratkaisuja opetuksen tueksi. Linda Hublin (TtM), työskentelee terveysalan lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Erityisesti kiinnostunut kliinisten taitojen oppimisesta, monipuolisista opetusmenetelmistä sekä ammattietiikan kehittymisestä ja ihmisoikeuskysymyksistä terveydenhuollossa. Heli Virtanen työskentelee Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella yliopisto-opettajana (TtT). Hänen osaamisalueenaan on terveysalan opettajakoulutuksen suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen. Lähteet Johnsen, H-M., Fossum, M., Vivekananda-Schmidt, P., Fruhling, A. & Slettebø, Å. (2018). Nursing students’ perceptions of a video-based serious game’s educational value: A pilot study. Nurse Education Today, 62, 62–68. Kardong-Edgren, S., Breitkreuz, K., Werb, M., Foreman, S., & Ellertson, A. (2019). Evaluating the usability of a second generation virtual reality game for refreshing sterile urinary catheterization skills. Nurse Educator, 44(3), 137–141. Koivisto, J-M. (2017). Learning clinical reasoning through game-based simulation. Design principles for simulation games. Academic dissertation. University of Helsinki, Faculty of Educational Sciences. Koivisto, J-M., Haavisto, E., Niemi, H., Haho, P., Nylund, S. & Multisilta, J. (2018). Design principles for simulation games for learning clinical reasoning: a design-based research approach. Nurse Education Today, 60, 114-120. Koskinen, A., Kangas, M. & Krokfors, L. Oppimispelien tutkimus pedagogisesta näkökulmasta, 23-37. Teoksessa Krokfors, L., Kangas, M. & Kopisto, K. (toim.) (2014). Oppiminen pelissä. Pelit, pelillisyys ja leikillisyys opetuksessa. Tampere: Vastapaino. Krokfors, L., Kangas, M. & Kopisto, K. Pedagogiset mallit ja osallistava pelipedagogiikka, 208-219. Teoksessa Krokfors, L., Kangas, M. & Kopisto, K. (toim.) (2014). Oppiminen pelissä. Pelit, pelillisyys ja leikillisyys opetuksessa. Tampere: Vastapaino. Peddle, M., Mckenna, L., Bearman, N., & Nestel, D. (2019). Development of non-technical skills through virtual patients for undergraduate nursing students: An exploratory study. Nurse Education Today, 73, 94-101. Pons Lelardeux, C., Panzoli, D., Lubrano, V., Minville, V., Lagarrigue, P., Jessel, J-P. (2017). Communication system and team situation awareness in a multiplayer real-time learning environment: application to a virtual operating room. The Visual Computer, 33(4), 489–515. Salminen, L., & Koivula, M. (2018). Opettajien osaaminen ja sen kehittäminen, 309–320. Teoksessa Saaranen T, Koivula M, Ruotsalainen H, Wärnå-Furu C & Salminen L. Terveysalan opettajan käsikirja. Tietosanoma. Salovaara-Hiltunen, M., Heikkinen, K. & Koivisto, JM. (2019). User experience and learning in a 4D virtual reality simulation game. International Journal of Serious Games, 6(4), 49–66. Sairaanhoitajat. (2019). NEWS – Aikaisen varoituksen pisteytysjärjestelmä. Viitattu 13.1.2020. Verkuyl, M., Atack, L., Kamstra-Cooper, K., & Mastrilli, P. (2020). Virtual Gaming Simulation: An Interview Study of Nurse Educators. Simulation & Gaming, 1–13. Weiss, S., Bongartz, H., Boll, S., & Heuten, W. (2018). Applications of Immersive Virtual Reality in Nursing Education – A Review. Zukunft der Pflege - Innovative Technologien für die Pflege. Tagungsband der 1. Clusterkonferenz 2018, (pp.174–179).
Pedagogiikan ja teknologian liitto vuonna 2020
Verkkopedagogiikka, digipedagogiikka, teknologiatuettu oppiminen, e-oppiminen, mobiilioppiminen, ubiikki oppiminen. Rakkaalla ilmiöllä on monta nimeä, joilla kaikilla tarkoitetaan opettamisen ja oppimisen toteuttamista digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen, samalla vahvasti painottaen opetuksen järjestämisen tapoja, näkemyksellisiä periaatteita ja oppimisen ja opettamisen ympärillä tehtäviä toimia, päämääränään ja tavoitteenaan aina vaikuttava oppiminen. Käytän sujuvasti edellä mainittuja termejä sekaisin, tarkoittaen kuitenkin pääsääntöisesti samaan ilmiöön liittyviä asioita. Tässä tekstissä avaan verkkopedagogiikkaan ja digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen liittyviä huomioitani eri näkökulmista, joita olen vuosien varrella erilaisissa opetus- ja kehittämistehtävissä havainnut. Aiheeseen liittyy lukematon määrä mahdollisuuksia, tavoitteita, intressejä, tahtotiloja ja toimijoita, joita me jokainen tarkastelemme omasta suunnastamme, eri ‘hatut päässä’. Yritän kuitenkin tuoda tähän objektiivisen koosteen eri toimijoiden näkökulmista ja niiden kytköksestä oppimiseen, teknologiaan ja digitaalisten palveluiden mahdollisuuksiin. Hallitus. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteita jatkuvan oppimisen toimintamallien kehittämiseksi ja osaamisen uudistamiseksi työuran eri vaiheissa. Koko elämänkaaren kattavat, erilaisia oppijoita ja erilaisia oppimistarpeita tukevat ratkaisut päätyvät väistämättä yhä vahvemmin verkkoon. Uudenlaisia toimintamalleja ja joustavia oppimisen ratkaisuja kehitetään ja tarjotaan jo useassa korkeakoulussa. Nämä ovat poikkeuksetta digitaalisia. Paikalliset strategiat, kaupungit ja kunnat ovat luoneet omia digistrategioitaan sekä opetuksen että muiden toimintojen kehittämiseksi. Esimerkiksi Helsingissä on tehty digistrategia ja opetuksen digitalisaatio-ohjelma toimintojen ja palveluiden kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi. Korkeakoulujen digitalisaatiostrategiat ovat olleet yleisiä jo vuosikymmenen ajan. On keskitytty sekä prosessien että toimintojen digitoimiseen ja digitalisoimiseen. Automatisoidut tiedonsiirtoprosessit esimerkiksi hakupalveluiden, opintorekisterien ja opetusmateriaalien hallinnan osalta ovat helpottaneet työtämme huomattavasti. Suurempi haaste nähdään opetuksen toimintojen digitalisoimisessa ja pedagogisen toimintakulttuurin muutoksessa. Tässä työssä keskiössä ovat opettajat ja muut korkeakoulusektorin toimijat. Yritysten ja työelämäyhteistyökumppaneiden digitalisaatiosuunnitelmat ja digistrategiat ovat nekin hyvin yleisiä. Esimerkiksi terveydenhuollon toimijoiden osalta nämä ovat tällä hetkellä erittäin keskeisiä. Terveydenhuollon digitaalisten mahdollisuuksien, tarpeiden ja haasteiden kenttä on valtava, palveluiden tarjonta ja kysyntä on tällä hetkellä muuttumassa suuntaan, jota emme osaa edes arvailla. Digitaalisen potilas- ja asiakasohjauksen muodot tulevat väistämättä muuttumaan yhä vahvemmin teknologiatuettuun suuntaan. Tässä kehittämis- ja tutkimustyössä korkeakoulun toimijat voivat vahvasti olla mukana. Opettajat ja muut korkeakoulusektorin toimijat ovat olleet digitalisaation silmässä jo vuosia. Ympäröivän maailman muuttuminen on pakottanut opetushenkilöstöä kehittämään ja uudistamaan toimintatapojaan koko ajan joustavampaan, yksilöllisempään, monipuolisempaan ja monimediaisempaan suuntaan. Opetus on jalkautunut oppilaitosten seinien ulkopuolelle pitkälti juuri teknologian tuomien mahdollisuuksien myötä. Opiskelun mahdollistaminen etäopetusjäjestelmien avulla on muuttanut kokonaisia tutkinto-ohjelmia ja uudistanut koulutuskonsepteja. Opiskelijat ovat opetuksen digitalisaation keskiössä, heidän näkökulmansa on erittäin tärkeä. Näin itsekin opettajana ajattelen heidän roolinsa olevan, palveluidemme käyttäjinä, hyvin merkityksellinen. Koko teknologiatutetun digipedagogiikan ydin on, että opetuksen kohteena oleva opiskelija oppii mahdollisimman hyvin, täyttäen sekä opetussuunnitelman mukaiset että hänen henkilökohtaiset oppimistavoitteensa. Opetusteknologiaratkaisujen tuottajat ja kehittäjät värittävät kenttää kaikilla väreillä. Maailmanlaajuiset opetusteknologiamarkkinat ovat valtavat, vuosittain rahaa niissä liikkuu kymmenien miljardien verran, johon COVID-19-pandemian arvioidaan edelleen tuovan lisävauhtia. Kaikkien koulutustasojen opetusta viedään maailmanlaajuisesti verkkoon pikakelauksella, jolloin tämän sektorin palveluita tarvitaan kiihtyvällä tahdilla, kuitenkin koko ajan mielessä pitäen pedagogiikan merkityksen vaikuttavalle oppimiselle. Opetuksen ja koulutuksen globaalit näkymät elävät juuri nyt äärimmäisen mielenkiintoista aikaa. Kukaan ei pysty sanomaan mihin olemme opetuksen ja koulutuksen saralla maailmanlaajuisesti menossa? Teknologiatuettu opetus ja verkkopedagogiikan vahva hyödyntäminen ovat varmoja arvauksia, mutta millä tyylillä ja kuinka laajasti, jäänee nähtäväksi. Monissa koulutusorganisaatioissa mietitään onko tässä edelleenkin digipedaogiikan uusi alku? Ensimmäiset merkit suurista muutoslinjauksista ovat jo nähtävissä, kun Cambridgen yliopisto ilmoitti siirtyvänsä kokonaan etäopetukseen ainakin seuraavan vuoden ajaksi. Teknologia kehityksen keskiössä Viimeisten vuosikymmenten aikana opetusteknologian osalta on tultu aikalailla nollasta sataan, liitutauluista älykkäisiin ratkaisuihin, papereista lukemattomiin eri tiedostomuotoihin, kopiokoneista sähköisiin tiedostoihin. Koulutuksen kehittämistä on ohjannut ajatus teknologiavetoisesta digiloikasta, johon koulutuksen toimijat ajan kanssa, väistämättä ajautuvat. On keskitytty hankintoihin, jokseenkin unohtaen opetus- ja oppimiskulttuurin muutokseen tarvittava tuki ja sen edelleen mukanaan tuomien uusien osaamisvajeiden aiheuttamat tarpeet. Käytännössä pelkkä teknologia ei voi koskaan toimia opetuksen kehittäjänä, ilman pedagogisesti osaavaa ja muutokseen motivoitunutta henkilökuntaa. Opetuksen kehittämisessä kyse ei missään tapauksessa ole teknologisten mahdollisuuksien puutteesta. Tänä päivänä voidaan, hyvin kevyillä resursseilla ja teknologisesti matalalla kynnyksellä, tuottaa digitaalisia oppimisympäristöjä oppimisen tueksi. Mobiilien, ubiikkien ja lisättyjen todellisuuksien mahdollisuudet ovat jo kaikkien käsillä. Opetuksen virtuaalisia maailmoja ja niissä liikkuvia avattaria on kehitetty 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Tänä aikana olemme huomanneet, että kyse ei ole pelkästään teknologian hyödyntämisestä, vaan laajemmin ihmisten huomioimisesta ja oppimisprosessien laajasta ja monipuolisesta kehittämisestä. Tekninen toteuttaminen on monesti helppoa, vaikuttava ja mielekäs soveltaminen huomattavasti haastavampaa. Käyttäjälle, meidän kontekstissamme, opiskelijalle opetuksessa hyödynnetty teknologia on usein yksinkertaista ja se koetaan helppokäyttöisenä ja mielekkäänä. Käytettävyyden kokemukset ovat usein huippuluokkaa. Oppija keskiöön Teknologiatuettua oppimista ja digitaalisia ratkaisuja käyttönotettaessa on tärkeä asettaa opiskelija kehittämisen keskiöön. Opettajan työn keskeinen tarkoitus on auttaa opiskelijaa oppimaan mahdollisimman hyvin. Tähän aktiivisesti pyrittäessä myös opettajan mahdollisuus oppia uutta, on suuri. Opetuksen digitalisaatiolla ja uudenlaisilla pedagogisilla ratkaisuilla voidaan, opiskelijan näkökulmasta, nähdä olevan ainakin seuraavia hyötyjä: opetuksen monipuolistuminen, oppimisympäristöjen rikastuminen, ilmiöiden monipuolisempi tarkastelu opetuksen personointi ja henkilökohtaisen tuen yksilöllisempi kohdistuminen opiskelun joustavuuden lisääntyminen (ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7), yksilöllisten oppimis- ja opiskelumahdollisuuksien laajeneminen (esim. satelliittikoulukset) yksilöllisen aikataulun mahdollistuminen (esim. opintojen hidastaminen ja nopeuttaminen) erilaisten oppijoiden vahvempi tukeminen monimediaisten sisältöjen avulla, jotka mahdollistavat asioiden toistamisen ja rajattoman kertaamisen opiskelijan omien tarpeiden mukaan. Näiden hyötyjen ohella nähdään opettajan roolin muuttuminen tiedon tuottajasta ja jakajasta, oppimisen ohjaajaksi, mahdollistajaksi ja fasilitoijaksi. Vastuu oppimisesta siirtyy väistämättä opettajalta opiskelijan suuntaan sitä mukaa mitä vahvemmin siirrymme teknologiatuetun opetuksen ja digitaalisten oppimisympäristöjen suuntaan. Itseohjautuvuudesta tulee, oppimisen näkökulmasta, entistä tärkeämpää. Opettaja ja pedagogiikka Voidaan ajatella, että pedagogiikka sisältää kaikki ne toimet ja ratkaisut, joilla opettaja auttaa opiskelijaa onnistumaan, innostumaan, motivoitumaan ja lopulta oppimaan. Tämän onnistumiseksi opettaja tekee aina suuren taustatyön, jotta opiskelijan polku olisi mahdollisimman helppo kulkea. Verkossa toteutettavien opintojen osalta kokonaisuus tulee miettiä ja suunnitella eri tavoin kuin perinteisessä, opettajavetoisessa, paikan päällä toteutetussa “läsnätoteutuksessa”. Teknologian soveltava yhdistäminen kokonaisuuteen edellyttää opettajalta asia- ja opetusosaamisen lisäksi myös teknologista osaamista. Parhaimmillaan opetuksen digitalisaatio, opettajan näkökulmasta, voi: auttaa selkiyttämään oppimisprosessin eri vaiheita ja niissä tarvittavaa tukea helpottaa oppimisyhteisön muodostumisessa ja mahdollistaa yhteisöllisen työskentelyn reaaliaikaisen ohjaamisen parantaa reaaliaikaisen interaktion mahdollisuuksia opettajan ja opiskelijan tai opiskelijaryhmän välillä helpottaa oikea-aikaisen palautteen antamisen oppijan sijainnista huolimatta tukea opetuksen personoinnin tavoitteita ja yksilöllisen tuen mahdollistumista joustavoittaa ja sujuvoittaa tiimien työskentelyä helpottaa kohdentamaan aikaa läsnäoloa vaativiin tilanteisiin saada aikaan työn imua, lisätä työn mielekkyyttä ja parantaa työtyytyväisyyttä tukea elinikäistä oppimista ja olla kivaa! Hyötyjen tarkastelemisen lisäksi opetuksen digitalisaation liittyy monia haasteita, joista merkittävimpänä näen opetus-, opiskelu- ja oppimiskulttuurin muutoksen. Olemme tottuneet opettamaan ja opiskelemaan tietyllä tavalla, vaikuttavan muutoksen aikaansaaminen vaatii ponnistelua ja aikaa sekä opettajilta että opiskelijoilta, joita opetuksen siirtyminen verkkoon haastaa vastuunottoon, korostaen yksilön aktiivista roolia. Itsenäinen opiskelu ja opintojen aikatauluttaminen voivat olla haastavaa, ilman opettajan konkreettista tukea. Myös opiskeluyhteisön puute tai se löyhyys voivat näyttäytyä opintoja hidastavana haasteena. Työ- ja opetuskulttuurin muutos haastaa myös opettajien käytänteitä, siirtäen painopistettä perinteisestä tiedon jakamisesta reaali- ja oikea-aikaiseen oppimisprosessin ohjaamiseen ja oppimisyhteisön luomiseen. Opiskelijan ja hänen tarpeidensa asettaminen aidosti keskiöön saa miettimään opettajan tavoitettavuutta ja hänen uutta rooliaan osana oppimisyhteisöä. Tuleeko opettaankin olla saavutettavissa 24/7, arkipäivisin (24/5) vai arkipäivien virka-aikoina eli 8/5? Opettajan työ on aina rytmittynyt tiiviisti lukuvuodelle, jättäen lepoajat kesäkuukausille. Verkkoon menemisen myötä työn tahti edelleen tiivistyy, joka asettaa opettajien jaksamisen entistä haastavampaan tilanteeseen. Myös jatkuva uuden opetteleminen ja soveltaminen käytäntöön kuormittavat opettajien jaksamista. Innostuminen onnistumisen avaimena Opetuksen vieminen verkkoon pedagogisesti mielekkäällä tavalla on kaikkien korkeakokoulujen tämänhetkinen puheenaihe. Miten toimintakulttuuria uudistetaan? Miten muutokseen kannustetaan, innostetaan ja motivoidaan? Mistä löytyy inspiraatio uuden tekemiseen? Inspiraatio löytyy tekemällä, kokeilemalla ja kokemalla. Opettajan työ on kokonaisvaltaista, josta hetkittäin on vaikea vetää rajaa työlle ja vapaa-ajalle. Uusia ideoita ja mahdollisuuksia on maailma täynnä, niitä kannattaa aktiivisesti tarkkailla. Inspiraatiota ei kannata jäädä odottamaan, vaan aloittaa kannattaa helpoista ja vaivattomista asioista, joiden eteen ei tarvitse kovasti ponnistella. Tekemisen aloittaminen auttaa yleensä kaikkeen. Hyviä vinkkejä aloittamiseen voit lukea Digital Baby Steps -blogisarjasta. Jos haluat tehdä jotain uutta, päätä ja tee. Aloita jostain ja etene systemaattisesti kohti tavoitetta. Monesti homma alkaa edetä kuin itsestään ja alkaa, osaamisen karttuessa, sujua koko ajan helpommin. Onnistumista helpottaa hyvä perehtyminen ja yksityiskohtainen suunnittelu. Aseta selkeä tavoite ja pidä se kirkkaana, samalla kuitenkin mieli avoimena. Ensimmäinen ratkaisu ei välttämättä ole paras, vaikka hyvä olisikin. Älä aloita väsyneenä tai työhön uupuneena. Lepää ensin ja aloita uusilla voimilla. Syyslukukauden alkaessakin ehtii hyvin! Opetuksen vieminen verkkoon pedagogisesti vaikuttavalla tavalla on monella tapaa haastavaa ja vaativaa, mutta varmasti meille kaikille myös antoisaa, innostavaa ja opettavaista. Inspiraatio, innostuminen, motivoituminen ja haltioituminen viihtyvät hyvin yhdessä työn imun kanssa, joka edelleen helpottaa muutokseen liittyvää kitkaa. Ja koska intohimo ja kutsumus on tuonut opettajat jo näin pitkälle, jään innolla seuraamaan kuinka pitkälle se voikaan meidät viedä? Tämä teksti syntyi SOTKA-hankkeen Etänä ja läsnä -päätösseminaarissa 18.5.2020 pitämäni inspiraatiopuheenvuoron ´Näkökulmia verkkopedagogiikkaan´ innoittamana. Lähteet BBC News. Cambridge University: All lectures to be online-only until summer of 2021 Education Technology (Ed Tech) and Smart Classrooms Market Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016–2019. Koulutuksen ja oppimisen digistrategia. Hongisto, K. 2020. Ubiikin 360° oppimisympäristön tekninen ja pedagoginen käytettävyys bioanalytiikan opinnoissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu. (Theseus) Kytölä, M. 2012. Second Life opetuksessa. Oppiminen.fi. Opetus ja kulttuuriministeriö. Jatkuva oppiminen. SOTKA Satelliittikoulutus. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Virsunen, M. 2020. Lapsen valmistaminen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen digitaalisen ohjaussovelluksen avulla. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Virtanen, M. 2016. Virtuaaliset oppimisympäristöt osana opetuksen digitalisaatiota. UAS Journal.
Rikasta työtäsi yrityksen ja ammattikorkeakoulun välisellä yhteistyöllä
Arvostus, luottamus ja psykologinen turvallisuus ovat yhteistyön edellytys, totesi Ville Ojanen puhuessaan Metropolian henkilöstölle muutoksessa elämisestä (Ojanen 2018, 2020). Tähän on helppo yhtyä. Molemminpuolinen luottamus ja sitoutuminen, yhteiset tavoitteet ja hyödyt helpottavat yhteistyötä kaikkien sidosryhmien kanssa todetaan myös EU:n 2018 teettämässä korkeakoulujen ja yritysten välistä yhteistyötä kartoittaneessa tutkimuksessa (Davey & al 2018). Molemmissa mainitaan luottamus, joka on mm. sitä, että sovitaan mitä tehdään ja tehdään se, mitä on sovittu. Periaatteessa tosi helppoa, mutta ammattikorkeakoulukontekstissa ei aina kuitenkaan ihan yksinkertaista. Metropoliassa olemme panostaneet parin viime vuoden aikana asiaan ja jaan mielelläni oivalluksiamme. Miksi yhteistyötä tehdään? Korkeakoulujen ja yritysten välistä yhteistyötä on tutkittu sekä Euroopassa että Suomessa. Niiden perustella yksi merkittävimmistä yritysten motiiveista tehdä yhteistyötä korkeakoulun kanssa, on löytää sieltä tulevaisuuden parhaat osaajat. (Davey & al 2018; Jääskö & el 2018; Kutilahti & Mäkeläinen 2018) Oman kokemukseni perusteella monien yritysten tavoitteena on tehdä myös oma brändi tutuksi, jotta ”oikea nimi” olisi mielessä työnhaussa ja myöhemmin alan ammattilaisena. Ammattikorkeakoulun näkökulmasta yritysyhteistyön tavoitteet ovat sidoksissa paljolti siihen keneltä asiaa kysytään: opettajat toivovat substanssiin liittyvää asiantuntijayhteistyötä ja hanketoimijat ovat kiinnostuneita kehittämiseen ja innovointiin liittyvästä yhteistyöstä sekä oppimisen ekosysteemien rakentamisesta. harjoitteluohjaajat tavoittelevat pitkäaikaisia harjoittelukumppanuuksia sekä aktiivisia työllistäjiä. Onkin ymmärrettävää, että yritysyhteistyö keskittyy usein kapea-alaisesti yrityksen ydinsubstanssin ympärille. Lisäksi siiloutuneen organisoitumisen myötä on yllättävän tavallista, että ammattikorkeakoulussa kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa siitä, mitä kaikkea yksittäisen yrityksen kanssa tehdään. Miten toimiva yhteistyösuhde rakennetaan? Yritysyhteistyön eri rooleissa hankkimani kokemuksen perusteella tiedän, että yrityksen ja ammattikorkeakoulun suhteesta voi kasvaa todella merkityksellinen, kunhan yhteistyötä tehdään tavoitteellisesti, systemaattisesti ja pitkäjänteisesti. Kun yhteistyötä tehdään tavoitteellisesti, keskustellaan yrityksen tarpeista ja halusta tulla mukaan korkeakouluyhteisöön. Mietitään, miten yhteistyöllä voitaisiin tukea yrityksen strategisia tavoitteita. Tavoitteita määriteltäessä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että yhteistyöstä saatava hyöty on ymmärrettävää ja todellista sekä sitä tekeville työntekijöille että koko organisaatioille. Systemaattisuus on esimerkiksi sitä, että yhteistyölle tehdään vuosikello. Tekeminen suunnitellaan ja aikataulutetaan kokonaisuutena. Yhdessä mietitään mm. miten yritys haluaa näkyä ensimmäisen vuoden opiskelijoille, mitä he voisivat tehdä toisen vuoden opiskelijoiden kanssa, miten yritystä autetaan löytämään juuri heille sopivat harjoittelijat ja opinnäytetyöntekijät. Näissä keskusteluissa Metropolian vahvuutena on monialaisuus. Yrityksen tarpeiden mukaan törmäytämme yhdessä eri alojen osaajia ja luomme jotain aivan uutta. Esimerkiksi tekniikan, liiketalouden ja sote-alan opiskelijoiden monialainen tiimi työstää Minno-konseptilla terveysteknologiayrityksen todellista haastetta (Järvinen & al 2019). Vuosikelloon kirjataan opiskelijoiden kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi myös yhteiset hankkeet sekä tavat, joilla yhteistyö tehdään näkyväksi. Ammattikorkeakoulun toimiessa yrityksen henkilöstön osaamisen kehittämisen kumppanina, on myös nämä asiat syytä kirjata samaan suunnitelmaan. Huomioi nämä, kun haluat rikastuttaa työtäsi ammattikorkeakoulun ja yrityksen välisellä yhteistyöllä: Ota yhteistyön hyödyt puheeksi yhteistyökumppanisi kanssa. Kirjatkaa tavoitteet molempien näkökulmista. Aikatauluttakaa ja vastuuttakaa tekemiset: tehkää yhteistyön vuosikello. Tehkää yhteistyö näkyväksi: kannustakaa opiskelijoita somettamaan kokemuksistaan ja julkaiskaa juttu molempien kanavissa. Se on helppoa ja ilmaista! Kun homma toimii, katsokaa ”siilojenne” ulkopuolelle: ketkä muut voisivat organisaatioissanne innostua ja hyötyä yhteistyöstä? Helppous on avainasemassa, jotta yhteistyöstä tulee pitkäjänteistä. Yhdessä tekemisestä tulee merkityksellistä, kun sille saadaan molempien organisaatioiden ylimmän johdon tuki ja kummallekin osapuolelle nimetään vastuulliset koordinaattorit. Jatkuvalla yhteydenpidolla rakennetaan ajan myötä suhde, jossa keskinäinen arvostus, luottamus ja psykologinen turvallisuus ovat läsnä. Yritysyhteistyö on ammattikorkeakoulussa kaikkien asia ja se on palkitseva tapa rikastaa omaa työtä. Kannattaa kokeilla! Kirjoittaja Katariina Rönnqvist toimii Metropolian asiakkuuspäällikkönä ja vastaa yritysyhteistyön kehittämisestä. Hän on toiminut Metropolian työelämäyhteistyömallin innovoijana, kannustaen ja innostaen kollegoja mukaan yhteistyöhön. Yritysyhteistyön ja liiketoiminnan kehittämisestä hänellä on käytännön kokemusta useasta oppilaitoksesta sekä eri alojen yrityksistä asiakkuuskonsulttina, opettajana, valmentajana ja fasilitaattorina. Lähteet Davey, Meerman, Muros, Orazbayeva & Baaken 2018. The State of University-Business Cooperation in Europe. Luxembourg. Tutkimusraportti. (PDF) Järvinen, Juha & Rantavuori, Hanna. 9.12.2019. Työelämä, opiskelijat ja opettajat kohtaavat: MINNO on kaikkien projekti. Jääskö, Korpela, Laaksonen, Pienonen, Davey & Meerman 2018. Korkeakoulujen työelämäyhteistyön tilannekuva. (PDF) Kutinlahti, Pirjo & Mäkeläinen, Ulla. 2018. Katsaus korkeakoulujen ja yritysten yhteistyöhön Suomessa tiivistelmä. (PDF) Ojanen, Ville 2020. Metropolia-akatemia. Helsinki 2020. Ojanen, Ville 8.6.2018. Mentalisaatio - Pidä mieli mielessä! LinkedInissä. Haluatko kuulla lisää? Tutustu Metropolian työelämäyhteistyökumppaneihin.
Digital Baby Steps 3/3: The Corona Leap!
The original idea of this 3-part series on digital baby steps was to encourage UAS teachers, who would like to produce more online teaching material but find it hard to make time for it, to take very simple steps toward this goal. With the COVID-19 pandemic here, it is quite safe to say that we can forget all about baby steps. It might still be worth mentioning that the first part of this series on digital baby steps dealt with learning to make YouTube videos together with the students in an ad hoc manner during their English lesson. The first text introduced a very practical tool called MVP (Minimum Viable Product, see Ries 2011), which was applied to produce the videos, only slightly modified. It meant executing the task, from planning and instructing to doing and finalizing, in a very simple manner requiring “the least effort” in order to save everybody’s time and resources. This tool is more valid than ever in the changed world. The second part on digital baby steps concentrated on transforming classroom teaching material into online material suitable for self-study by the students. The tool used for producing this material was the PDSA cycle (The W. Edwards Deming Institute 2019) often used in cyclical development projects for Planning, Doing, Studying and Acting. Also valid, even today. Now, with the Covid-19 pandemic dictating the terms in universities, the third part of this series focuses on discussing the “lucky” break regarding urgent digitalization of higher education brought about by the nasty Corona virus. Digitalisation vision 2030 The digitalization of education has been a key item in education strategies for many years. In February this year just before the pandemic, all Finnish universities and Universities of Applied Sciences signed a letter of intent whereby they commit to promoting the digitalisation vision 2030 which aims at granting access to all national data pools for both individuals and the society in general thus enabling the development of pedagogy and the revolution of higher education (Arene, 2020 b). According to Arene, The Rectors’ Conference of Finnish Universities of Applied Sciences, persistent development work through the DigiVisio 2030 project is more important than ever in these challenging times. Change Management by Corona A few lines up, I called the current situation a lucky break. The reason for that is that normally the intent to bring about a major change is strong due to expected change resistance. Accordingly, change management theories underline the importance of establishing a sense of urgency to bring about the desired change. In fact, establishing a sense of urgency is the first step in John Kotter’s (1996) famous Eight-Stage Process of Creating a Major Change, shown in the Image below. In Kotter’s book, organizations are even encouraged to take quite radical measures to establish an urgency, even something like creating a crisis by allowing a financial loss or allowing a similar unwanted event to take place within the organization. Image 1 shows the other necessary steps in the 8-stage process including for instance formulating a guiding coalition with decision making power as well as communicating the change vision and finally anchoring the new approaches to the work culture. In a normal situation, implementing all the steps would take a great amount of time and effort. In schools and universities, the Corona virus did, in just a matter of days, what no change management team and supportive action from the University Boards and Department Heads could have achieved in months or even years. Common change resistance factors such as “belief that change is unnecessary” or “fear of personal failure” (see e.g. Yukl 2006) seemingly did not play a role here. The Corona restrictions provided the urgency needed and overrode other obstacles. The Corona Leap At Metropolia UAS, the doors closed on March 18 due to the pandemic and all teaching was moved online in a matter of weeks, if not days. All of a sudden, everyone was using Zoom or Teams for teaching and for meetings with colleagues, individual students or groups. A great amount of studies were completed in Moodle independently and as collaboration projects in the cloud. Students were given tasks to do presentations on Teams or making YouTube videos to present their end of school year projects. Exams went online – even entrance exams (Arene, 2020 a). And, what’s more, everything seems to be working well, at least according to the report published on 27 May 2020 by the Student Union of Metropolia UAS. The report found that the students feel that the transition to distance learning has been successful despite the fast schedule whilst acknowledging that the students’ endurance and study motivation have been put to a tough test. In addition, other studies have been initiated, but we will have to wait until next autumn to obtain some realistic data on the results in the form of credits completed and also in the form of feedback from both students as well as teachers. Action Plan Proposal for Autumn 2020 For many teachers including me, autumn 2020 is going to look very different from the past. We are already preparing for moving all our teaching online so that we will not be caught unprepared should a second wave of Covid-19 take place at some point. Luckily, autumn 2020 will be that much easier to take on, thanks to the Corona leap we had to take this spring. To ensure a smooth and dynamic continuation to the leap we have made, I recommend embracing the following 3-step action plan already now: Take advantage of project tools such as PDSA or similar to systematically create new online material and courses based on experiences and feedback from this spring. Use the concept of MVP in case lack of time is a decisive factor. It’s better to have a pilot version ready, than nothing at all. We need to remember that all work carries hidden rewards, sometimes in very surprising ways. Getting started is key. Make a separate plan for managing your time in the autumn in order to allow for one-on-one online meetings with individual students. This is extremely important if social distancing is reintroduced. Moreover, allowing time for students meeting each other online, in addition to working online together, is extremely important. As change is the only constant in life, let us continue to embrace the digitalization opportunities brought about by the pandemic in the spirit of DigiVisio 2030. It will all be for the good – step by step. This completes the 3-part series on digital baby steps, not one minute too soon :-) References Arene. 2020 a. Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena. Arene. 2020 b. Digivisio 2030 -hankesuunnittelu etenee – digitalisaation hyödyntäminen korkeakoulutuksessa nyt entistäkin tärkeämpää Kotter, J. P. 1996. Leading Change. Harvard Business School Press. Metka. 2020. Koronan vaikutukset opiskelijoiden kokemana. (PDF) Ries, E. (2011). The Lean Startup. New York: Random House US. The W. Edwards Deming Institute. (2019). PDSA Cycle. Yukl, G. (2006). Leadership in Organizations. 6th ed. Pearson Prentice Hall.
Digipedagogiikka – poikkeustilasta uuteen normaaliin
Digitaalisuus on levinnyt laajasti eri tahoille yhteiskunnassamme ja näin ollen se on asettunut luonnolliseksi osaksi ihmisten päivittäistä toimintaa. Samalla se on noussut yhä merkityksellisempään rooliin yksilön arkipäivästä selviytymistä arvioitaessa. Käytössä on lukematon määrä laitteita, sovelluksia ja digitaalisia toimintaympäristöjä, joiden välityksellä meille tarjotaan monipuolisesti palveluja sekä työ-, että henkilökohtaisten virallisten asioiden hoitamiseen. Ajankohtaista on se, että valtaosalle ihmisistä myös vapaa-aika kotona ja harrastustoiminta linkittyvät tiiviisti teknologian tuomiin mahdollisuuksiin. Viimeistään nyt, alkaneella 2020-luvulla, voisi odottaa verkko-opetuksen ja -opiskelun lyöneen itsensä läpi, kaikkien osapuolten hyväksymäksi, ammattikorkeakoulun ainutlaatuiseksi ja innovatiiviseksi oppimistoiminnan areenaksi. Lisäksi viime kuukausien poikkeustilanteesta johtuvat fyysisten kohtaamisten rajoitukset ovat nostaneet oppimista tukevat opettajan pedagogiset tiedot ja taidot aivan uuteen arvoon. Jo vuosia on koulutusorganisaatioissa, sen kaikilla tasoilla ja kaikissa ikäryhmissä, ollut kehittämistoiminnan keskiössä oppimistoiminnan digitalisoiminen. Teknologian soveltamisen tarkoituksena on vapauttaa perinteiset oppimisympäristöt avoimiksi ja samalla vapauttaa opettaja perinteisestä uuden tiedon lähde -roolista ohjaajaksi ja vierellä kulkijaksi. Opettajalla on edelleen sisältötiedon ja pedagogisen asiantuntijuuden hallinnan vastuu, oppimisprosessin ohjaajan ja koordinoimisen ohella, mutta päävastuu oppimisesta jää opiskelijalle itselleen. Tämän kehityskulun myötä myös meiltä, ammattikorkeakoulun opettajilta, odotetaan digitaalisten menetelmien ja ratkaisujen laaja-alaista hallintaa, tai vähintäänkin aitoa kiinnostusta oman osaamisen kehittämiseen sillä alueella. Oma kiinnostukseni digipedagogiikkaan liittyy 15 vuoden takaiseen verkko-opiskeluun. Suoritin silloin Jyväskylän yliopistossa aikuiskasvatus- ja terveystieteen aineopintoja verkko-opintoina, asuessani perheeni kanssa Pietarissa. Olen soveltanut ja hyödyntänyt pian kahdeksan vuotta, ammattikorkeakoulun opettajauran ajan, monipuolisesti digipedagogiikkaa omassa opetuksessa ja siten jatkumona ylläpitänyt sekä kiinnostusta että uuden oppimisen tarvetta. Tämän kokemuksen perusteella puolustan vahvasti digitaalista oppimista ja oman kokemukseni valossa korostan suunnittelun ja toteutuksen tiettyjä vaiheita laadukkaan oppimisen takeina. Digipedagogiikan vahva näyttö Verkko-opetus ja siinä hyödynnettävien menetelmien vaikuttavuuden arviointi ollut jo vuosikymmeniä monitieteisen kiinnostuksen kohteena, jota vahvistaa runsas kotimainen ja kansainvälinen tutkimusnäyttö. Tein pistokokeen ja sain tietoportaali haussa kymmenen vuoden rajauksella ja hakutermillä:”digital pedagogical” seuraavat osumat: 2765 vertaisarvioitua artikkelia, 3022 e-artikkelia, 257 konferenssijulkaisua, 185 sanomalehtiartikkelia ja 54 kirjaa. Verkkopedagogiikan syväluotaava kehittyminen on näiden näytön määrää osoittavien lukujen valossa todennettavissa, ja vaikuttavan oppimisen kriteerit ovat näiden pohjalta määriteltävissä. Mahdollisuus rajattomaan opiskelijalähtöisyyteen Perinteisiin menetelmiin verrattuna digipedagogiikassa hyödynnetään riippumattoman opiskelu ajan ja paikan lisäksi muita, esimerkiksi sosiaalisen median väyliä, opiskelijoiden yhteisöllistä oppimista tukevina ratkaisuina. Opiskelijalähtöisyys vahvistuu osallistamalla opiskelijat aktiiviseen rooliin tiedon rakentamisessa. Avoin vuorovaikutus, jossa opiskelija sitoutuu oman ajattelun näkyväksi tuomiseen ja, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja aiemmin opittua ja uutta tietoa hyödyntämällä, on vastavuoroista oppimista ja opettamista, joka edesauttaa yhteistä tiedon muodostamista (Korhonen 2008). Seuraavat neljä hyvin suunniteltua osa-aluetta muodostavat vaikuttavan digipedagogiikan perustan, jossa ovat opettajan rooli, virtuaalinen läsnäolo ja osallistuminen tasapainossa. Opettajan aktiivinen ryhmäkoheesion ja opiskelijoiden keskinäisen dialogin tukeminen sekä toiminnan koordinointi vahvistavat läsnäolon merkitystä. Nämä edesauttavat opiskelijan itseohjautuvaa opiskelua sekä opiskelijaryhmien yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista oppimista, jota opiskelijan motivoituminen ja mielekkään opiskelun kokemus vauhdittavat (Vuopala 2013). Pedagogisen käsikirjoituksen, skriptin merkitys opiskelijalähtöisen verkko-opiskelun näkökulmasta on se, että se määrittelee tarkasti oppimistavoitteiden mukaisen sisältö ja aikataulu vaiheistuksen oppimisprosessissa. Skriptissä metrorata-kartan omaisesti kuvatut etapit ja työskentelyvaiheet ohjaavat opiskelijaa etenemään määrätietoisesti päätepysäkille. Ongelmalähtöisessä oppimisprosessissa aktivoidaan opiskelijan aito kiinnostus ratkaistavana olevaan todellisuuspohjaiseen ongelmaan. Oppimisprosessi etenee opettajajohtoisen asiapitoisen orientaation jälkeen opiskelijan itsenäinen työskentelyn ja ohjatun yhteisen tiimityöskentelyn vuorotteluna. Tehtäväohjattu tiedon tuottaminen rakennetaan yhteisölliseksi prosessiksi opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen avulla. Tätä edeltää itsenäinen ja yhteinen tiedonhankinta, tiedon sisäistäminen ja reflektointi. Tiimikeskuseluissa opiskelijalähtöisyyttä tuetaan mahdollisuudella ryhmän kesken määrittää tärkeimmät teemat (Portimojärvi, Kärnä & Vuoskoski 2008). Tarkoitukseen soveltuvan teknologian monipuolinen hyödyntäminen sekä oppimisprosessin vaiheittainen eteneminen sekä vahva ohjaaminen ovat tae opiskelijan omaehtoiselle työskentelylle ja yhteisöllisen oppimisprosessin muodostumiselle. Digitaalisten menetelmien valinnassa, sekä ohjauksessa onnistuminen ovat paljolti opettajan omasta osaamisesta ja kiinnostuksesta riippuva tekijä. Verkko-opintojen aloitus on merkityksellinen ja se vaikuttaa opiskelijoiden motivoitumiseen, sitoutumiseen sekä vastuunottooon. Oppimisprosessin skriptin selkeä kuvaaminen on erityisen tärkeää ja siihen soveltuvat hyvin digitaaliset aloitussivut tai ilmoitustaulut (esim. Padlet). Samoin perinteisen verkko-oppimisympäristön Moodlen oikea-aikainen esittely, jonne oppimisprosessin vaiheistuksen lisäksi sijoitetaan teemakohtaiset materiaalit tehtävineen. Nämä molemmat tukevat opiskelijalähtöisyyttä. Käänteinen luokkahuone (flipped classroom) -menetelmällä opiskelijat aktivoidaan perehtymään johonkin teeman sisältöön jo ennen orientaatiota. Verkko-orientaation (Adobe Connect, Microsoft Teams, Zoom) jälkeen alkaa verkko-opettajan ohjauksen kannalta oppimisprosessin vaativin vaihe. Kiinnostusta herättävän orientaation jälkeen seuraavat laadukkaan oppimisen ratkaisevat etapit. Opiskelijan itsenäinen ja ryhmälähtöinen tiedonhaku on uuden tietoperustan luomista. Sopivan tiedon valinta ja sen yhteistoiminnallinen jakaminen sekä jokaisen oppimista syventävä reflektointi, joko keskustelualueilla tai kirjoittaen. Sellaisina toimivat erinomaisesti sosiaalisen median menetelmät, niistä yleisimpiä ovat blogit ja wikit (Portimojärvi, Kärnä & Vuoskoski 2008, Pönkä 2017). Sosiaalisen median vahva juurtuminen osaksi lähes koko elämän vaikutuspiiriä hyödyntää oppimisprosessia opiskelijoiden blogikirjoitusten muodossa. Toteutuksien blogit toimivat opiskelijan oman oppimisen ohella yhteistoiminnallisen tai yhteisöllisen oppimisen ympäristöinä. Ne sopivat erinomaisesti korvaamaan perinteisen oppimispäiväkirjan, tai joissakin tilanteissa jopa tentin. Blogien kirjoittaminen kiinnostaa opiskelijoita menetelmällisesti ylläpitämällä motivaatiota ja tukemalla mielekästä oppimista. Niiden välityksellä myös verkko-ohjaaja pystyy hyvin seuraamaan opiskelijoiden analyyttistä pohdintaa sekä tiedon rakentumista. Dialogi ohjaajan ja opiskelijan välillä voi tapahtua myös blogeihin vastaamalla. Vuorovaikutuksen ohella samalla levitetään toisille oppijoille edistyneiden opiskelijoiden perusteltuja kannanottoja ja mielenkiintoisia näkökulmia. Tämä vaihe oppimisprosessissa vauhdittaa sekä kannustaa muitakin tavoitteelliseen työskentelyyn. Blogien ja wikien lisäksi voi opetuksessa hyvin hyödyntää mm. pikaviestipalveluja, käsitekarttasovelluksia, työskentelyä aktivoivia palveluja ja kyselytyökaluja. Opetuskäyttöön soveltuvia sosiaalisen median vaihtoehtoja on paljon, mutta niiden vaiheittainen ja kriittisesti valikoitu käyttö on järkevää. Ohjaajan aktiivisella tuella ylläpidetään opiskelijoiden pitkäjänteinen motivaatio ja sitoutuminen omaehtoiseen opiskeluun. Palaute, arviointi ja kehittäminen ovat vaikuttavan oppimisen ja tulevaisuussuuntautuneen opettajan osaamisen ja asiantuntijuuden taustoittajat. Jatkuva palaute tukee yksittäistä opiskelijaa sekä pienryhmää itseohjautuvaan työskentelyyn ja edesauttaa pitkäjänteistä sitoutumista työskentelyyn. Myös toiseen suuntaan toteutuva palaute, opiskelijalta opettajalle, ja sen kriittinen arviointi, edesauttaa digitaalisen opetuksen jatkuvaa kehittämistä ja uudistamista. Edellytyksenä on se, että digitaalisen toiminnan arvioinnissa päämäärätietoisesti hyödynnetään opiskelijoiden kokemustietoa (Hakkarainen 2008). Oma kokemukseni on, että opiskelijoilta saa vaivatta palautetta siihen hyvin soveltuvilla menetelmillä. Monipuolinen ja moderni sekä yllättäen helppo menetelmä on Forms-kysely, jolla myös avoimen palautteen saanti onnistuu. Tämän vaiheen avulla opiskelijat itse harjaantuvat oppimisprosessissa palaute menetelmien hallintaan, osallistavan kehittämisen tärkeimpään osa-alueeseen. Summa summarum Jos toimintaamme ohjaa tutkittu tieto, niin voimme näyttäytyä vaikuttajakorkeakouluna — myös digitaalisessa oppimistoiminnassa, sen edelläkävijänä sekä uudistajana. Kriittinen tarkastelu on sen osalta paikallaan, miten digipedagogiikka soveltuvuu eri opintokokonaisuuksiin ja miten laaja-alaisesti sitä voidaan hyödyntää ammattikorkeakoulun tutkinto-ohjelmissa. Hallittu digipedagogiikan arviointi ja kehittäminen hyvän asiantuntevan johtamisen tuella ovat toimenpiteitä, joilla se voidaan varmistaa opetuksen laatua ja tulevaisuuden asiantuntijuutta horjuttamatta. Verkko-toteutusten suunnittelussa ja menetelmien valinnassa noudatan itse jatkuvan arvioinnin lisäksi luovaa ideointia. Opiskelijapalautteiden herkillä tuntosarvilla kehitän digipedagogiikkaa periaatteina kameleonttimainen joustavuus, tarpeiden mukaisuus ja opiskelijalähtöisyys. Toiminnan tärkeimpänä päämääränä on aktivoida opiskelijoiden omaehtoinen, itseohjautuva kiinnostus ja tiedonjano, jota ruokkivat erinomaisesti teeman mukaiset tulevaisuusorientoituneet herätteet. Nämä ovat keinoja, joilla itse pyrin varmistamaan digitaalisen oppimisen laadun, eli lopputulemana opiskelijoiden hyvän, tai mielellään kiitettävän osaamisen. Meidän kaikkien digipedagogiikan asiantuntijoiksi pyrkivien on hyväksyttävä se, että virtuaalisessa toimintaympäristössä emme voi koskaan pysähtyä, tai kokea olevamme valmiita, emmekä lakata kehittämästä osaamistamme. Yksinkertainen syy siihen on se, että digitaalinen todellisuus ja sen myötä digipedagogiikka ovat alati jatkuvan kehityksen pyörteissä. Uteliaisuus ja ihmettely ovat opettajan ominaisuuksia, joilla hyvin selviytyy alkuun digipedagogiikan äärettömässä ulottuvuudessa. Ja vähitellen oppii jopa iloitsemaan ja nauttimaan siitä sekä yllättäen kehittämään itseään paremmaksi ohjaajaksi. Kirjoittaja Teija Rautiola on kahdeksatta vuotta Metropolian lehtorina toimiva, yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista tiimityöskentelyä ja ohjaustoimintaa ylläpitävä ja mieleltään ikuinen innovaattori. Terveyden edistäminen, TKI-toiminta; monialaiset innovaatioprojektit, tuotekehittäminen sekä näiden merkeissä tapahtuvaa verkostoitumista ja niiden kytkemistä toisiinsa hän pitää työnsä helminä. Jo 10 vuotta ennen amk-opettaja-uraa verkko-oppiminen ja -opetus ovat kuuluneet hänen kiinnostuksensa kohteiksi, samoin elinikäinen oppiminen. Vapaa-aika hänellä kuluu metsissä, rämeellä ja rannoilla samoillen, luonnon ihmeitä seuraten ja valokuvaten, rakkaat lastenlapset usein seurana. Lähteet Hakkarainen P.2008. PBL informaatiolukutaidon yhteisöllisenä tukena ja näkyväksi tekijänä.Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere. Korhonen V. 2008. Kohti dialogista lukutaitoa oppimisen yhteisöllisiä tietokäytäntöjä ja suhdeverkostoja tunnistamassa. Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere. Portimojärvi T., Kärnä M. & Vuoskoski P. 2008. Kohti yhteisöllistä tiedonhankintaa —Ongelmaperustainen oppiminen tiedonhankinnan ympäristönä. Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere. Pönkä H. Open somekirja. 2017. Docendo Oy, Jyväskylä. Rautiola, T. (2014). Opettajana virtuaalisessa toimintaympäristössä. Suuhygienisti 3, 64-68. Vuopala E. Onnistuneen yhteisöllisen verkko-oppimisen edellytykset. Näkemyksinä yliopisto-opiskelijoiden kokemukset ja verkkovuorovaikutus. 2013. Väitöskirjatutkimus, Oulun yliopisto.
Kompleksisuus haastaa johtamisajatteluamme
Johtamisen paradigmat muuttuvat hitaasti. Viime vuosina on kuitenkin yhä enemmän ryhdytty puhumaan johtamisen kompleksisuudesta, kaaoksesta ja ongelmien pirullisuudesta. Taustalla on ajattelutavan muutos, jossa asioiden päätöksentekoon ei enää yksin riitä lineaarinen, suora syy-seuraussuhde ajattelu. Tällä hetkellä ajankohtainen koronakriisi on esimerkki tilanteesta, jossa ratkaistaviin asioihin vaikuttaa moni asia samaan aikaan ja tavalla, joiden yhteisvaikutusta on vaikea arvioida. Toimintaympäristön muutos pakottaa löytämään uusia johtamisen ajattelutapoja ja työkaluja, joilla voidaan ratkaista moniulotteisia haasteita entistä paremmin. Johtamiskäsityksistä kirjoittaneiden Pauli Juutin ja Mikko Luoman (2009) sekä Ralph D. Staceyn (2003) mukaan johtamisessa hyviä, mutta harvoin kyseenalaistettuja käsityksiä tällä hetkellä ovat: Kokonaisuus voidaan jakaa osiin ja toimintaa optimoida osakokonaisuuksien avulla Johtaminen on syy-seuraussuhteiden avulla johtamista Johtaminen pyrkii kontrolliin ja järjestyksen aikaansaamiseen ja säilyttämiseen Organisaatio ja sen ympäristö ovat kaksi eri maailmaa Kompleksinen johtamisajattelu haastaa edellä mainittuja teesejä. Sana kompleksinen tulee latinankielisestä termistä plexus, mikä tarkoittaa yhteen kietoutunutta. Ajattelun tausta tulee luonnontieteestä, jossa erilaisten systeemien kehittyminen on luonnollista. Samaa ajattelua sovelletaan nyt organisaatiokontekstiin, joissa systeemit kytkeytyvät yhteen erityisesti vuorovaikutuksen kautta. Kompleksisen johtajuusajattelun lähtökohtia ovat mm. emergenssi, joka tarkoittaa asioiden toteutumista ilman selkeää syytä epälineaarisuus, jossa asioiden kehityssuuntaa on vaikea arvioida etukäteen keskinäisriippuvuus, jossa asiat ja ilmiöt ovat systeemisesti riippuvaisia keskenään itseohjautuvuus, jossa organisaatiot systeemeinä korjaavat itse itseään monimuotoisuuden hyödyntäminen sopeutumisessa uuteen Kompleksisuudessa on tärkeää erottaa toisistaan erilaiset ongelmat. Kesyt ongelmat voidaan ratkaista selkeillä ohjeilla. Monimutkaiset ongelmat vaativat ongelmien mallintamista, joiden avulla ne voidaan ratkaista vaihe vaiheelta. Pirulliset ongelmat ovat vaihtoehtoisia ratkaisuja sisältäviä ongelmia, joihin tarvitaan uusia työkaluja ja ratkaisumalleja. Jälkimmäiset ovat usein asioita, joissa keskeistä on yksityiskohtien sijasta pyrkiä katsomaan kokonaisuuksia, asioiden kytkentöjä toisiinsa ja niiden kautta systeemiä johon halutaan vaikuttaa (Raisio & Vartiainen toim. 2020) Oman kokemukseni mukaan johtamisen arjessa nousee esiin paljon kysymyksiä, joihin on vaikeaa löytää yksiselitteisiä ratkaisuja. Mitkä tulevaisuuden ratkaisut omassa organisaatiossamme olisivat parhaita strategisia valintoja? Mitkä asiat vaikuttavat yrityksemme tuloksellisuuteen eniten? Mistä johtuu henkilöstön uupumus ja kyynisyys? Miksi muutokset tuntuvat aina pysähtyvän samaan kohtaan? Tämän tyyppisiin päätöstilanteisiin tarvitaan uusia ajattelun viitekehyksiä ja johtamisen työkaluja. Kompleksisuusajattelu ja siihen liittyvä systeemiajattelu voivat olla avaimia tähän. Johtamisen uudet työkalut Useimmat johtamiskoulutuksissa käytettävät ajatusmallit ja teoriat pohjautuvat rationaaliseen ajatteluun ja niille on oma sijansa edelleenkin. SWOT-analyysi, PESTEC-kuvaus ja strategiakartta ovat useimmille tuttuja työkaluja. Jatkuvasti ja yllätyksellisesti muuttuva toimintaympäristö haastaa kuitenkin kehittämään uusia johtamisen työkaluja, joissa pystytään hahmottamaan asioita ja ilmiöitä uudella tavalla. Kompleksisuuskartta, jonka avulla kuvataan organisaation toiminnan tilaa, voi auttaa vahvistamaan menestystä aikaansaavia kehityskulkuja ja eliminoimaan kielteisiä kehityskulkuja. Tärkeintä on visuaalisesti kuvata organisaation todellista toimintaa ja pyrkiä ymmärtämään eri kehityskulkuja. Open innovation on osallistava kehittämismenetelmä, jonka avulla voidaan hyödyntää monimuotoisuutta ja parviälyn voimaa. Systeeminen coaching ja systeeminen organisaatiokonstellaatio avaavat systeeminen dynamiikkaa tavalla, jossa pyritään hahmottamaan sekä toiminnan dynamiikkaa että ongelmien juurisyitä (root causes). Menetelmät auttavat ratkaisemaan johtamisen haasteita kestävällä tavalla, kun päästään käsiksi asioiden taustoihin ja toistuviin toimintamalleihin (repeating patterns). Complexity Reduction auttaa organisaatioita hahmottamaan sitä, miten asioita voidaan tehdä yksinkertaisemmin ja samalla kustannustehokkaammin. Kompleksiseen johtamiseen liittyviä työkaluja on vielä toistaiseksi vähän, mutta uusia toivottavasti syntyy lisää (Wade 2004, Raisio & Vartiainen toim. 2020) Uutta osaamista systeemiseen ja kompleksiseen johtamiseen Tulevaisuuden johtamisosaaminen edellyttää kompleksisuuden ja systeemisyyden periaatteiden tuntemista. Se edellyttää myös asioiden moninäkökulmaisuuden hyväksymistä: aina ei ole mahdollista löytää yhtä ja selkeää vastausta päätöksentekotilanteisiin. Viimeksi mainittu haastaa myös itse johtamistyön. Kuuntelukyky, rakentava dialogi ja halu etsiä uusia näkökulmia ovat osa hyvää johtajuutta. Metropoliassa toteutettu rehtoreille suunnattu, Opetushallituksen rahoittama Uudistuva johtajuus - systeeminen ymmärrys ja ratkaisukeskeinen työskentelyote on ollut yksi esimerkki koulutuksesta, jossa on pyritty avaamaan kompleksisuuden ja systeemisen ajattelun hyötyä oppilaitoskontekstissa. Erilaisia johtamisen haasteita on tarkasteltu uusilla ajattelun malleilla ja usein lopputuloksena on ollut paitsi kiinnostus myös hämmennys. Voiko asioita tarkastella myös tällä tavalla? Koulutuksen vaikuttavuusnäkökulmasta lopputulos on hyödyllinen – onhan hämmennys useimmiten edellytys uusien ajatusten syntymiselle. Mikko Luoma, Heidi Ahokallio-Leppälä ja Pirkko Vartiainen (2020) ovat tutkineet, miten suomalaisissa korkeakouluissa opetetaan kompleksisuusajattelua. Tutkimuksen kohteena oli hallintotieteen neljä yliopiston maisteriohjelmaa, kauppatieteen kymmenen yliopiston maisteriohjelmaa ja 16 ammattikorkeakoulun tekniikan ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot. Tuloksenaan he totesivat, että kompleksisuusteema on esillä vain muutamassa maisteriohjelmassa ja opetusta kannattaisi lisätä tutkinto-ohjelmiin laajemminkin. Tulevaisuuden esimiehet voisivat jo opintojensa aikana oppia ajattelemaan uusien viitekehysten pohjalta, jolloin kompleksinen ajattelu ei tarkoittaisi pääasiassa vanhasta poisoppimista. Pedagogisesti tämä tarkoittaa myös tarvetta erilaisille oppimismetodeille. Teeman mukaisesti kompleksisuutta ei voi opettaa suoraviivaisesti ja yksi teema kerrallaan. Metropolian Liiketalouden osaamisalueella maisteritason opetussuunnitelmiin on otettu mukaan systeemisen johtamisen ja transformaation teemoja. Tällä halutaan varmistaa tulevaisuuden johtamiskompetensseja, joita opiskelijat voivat hyödyntää omassa työssään. Opintojaksoihin pyritään kytkemään työskentelytapoja, jotka tukevat kompleksisten näkökulmien oppimista. Myös täydennyskoulutuksiin tätä ajattelua otetaan mukaan lisänä perinteiseen johtamisajatteluun. Mielestäni tässä on erinomainen mahdollisuus uudistaa johtamisajattelua suuntaan, jolle on selvästi kysyntää tulevaisuudessa. Ensimmäisten toteutusten palautteet ovat olleet rohkaisevia: osallistujat tunnistavat helposti organisaation kompleksisuuden ja systeemisyyden ja myös tarpeen ajatella asioita uusin tavoin. Kirjoittaja Helena Kuusisto-Ek toimii johtamisen yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulun Liiketalouden osaamisalueella. Hänen erityisosaamisensa liittyy systeemiseen johtamiseen ja systeemidynamiikan ymmärtämiseen organisaatioissa. Lähteet Juuti P.& Luoma M., Strateginen johtaminen. Miten vastata kompleksisen ja postmodernin ajan haasteisiin? Otava 2009 Kenttä P., Kompleksista organisaatiomuutosta on johdettava yhdessä. Blogikirjoitus 2019. Filosofian Akatemia. Stacey R.D., Strategic Management and Organizational Dynamics. The Challenge of Complexity. Harlow. Prentice Hall 2003 Vartiainen P. et al., Johtajana kaaoksen reunalla. Kuinka selvitä pirullisista ongelmista. Gaudeamus 2013 Vartiainen, P.& Raisio, H. (toim.), Johtaminen kompleksisessa maailmassa. Viisautta pirullisten ongelmien kohtaamiseen. Gaudeamus 2020 Wade, H. Systemic working: the constellations approach. Industrial and Commercial Training 2004
Työharjoittelu maahanmuuttajaopiskelijan kielenoppimisen tukena
Korkeakouluista valmistuneet maahanmuuttajat työllistyvät suomalaisille työmarkkinoille selvästi heikommin kuin suomalaiset kollegansa. Taustalla näyttää olevan maahanmuuttajaopiskelijoiden heikompi suomen kielen taito. SIMHE-jatkokehitys-hankkeessa onkin nyt pohdittu sitä, miten englanninkielisissä tutkinto-ohjelmissa voitaisiin tukea opiskelijoiden itsenäistä suomen kielen opiskelua ja omaehtoista kielenoppimista. Tässä blogitekstissä esitellään Degree Programme in Social Services -tutkinto-ohjelmaan kehitettyä käytännöllistä ratkaisua kielitaitopulmaan. Ammattikorkeakouluissa opiskelee yhä enemmän opiskelijoita, joiden äidinkieli ei ole suomi. Tämä aiheuttaa tutkinnoissa monenlaisia haasteita, mm. miten tarjota ulkomaalaistaustaisille opiskelijoille tarvittavaa ja oikea-aikaista tukea, miten integroida opiskelijat osaksi korkeakouluyhteisöä, miten parantaa heidän työllistymistään Suomessa (Airas ym. 2019: 4) sekä miten sitouttaa heidät osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tutkimusten mukaan noin viidennes ulkomaalaistaustaisista ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista on muuttanut pois Suomesta viisi vuotta valmistumisensa jälkeen ja vain noin puolet heistä työskentelee Suomessa, kun taas korkeakoulusta valmistuneista suomalaisista vain 2–4 % on muuttanut pois Suomesta ja selvästi yli 80 % on työelämässä (Airas ym. 2019: 60). Eroa voidaan pitää todella suurena, minkä vuoksi asialle on aiheellista tehdä jotakin. Tässä blogitekstissä tarkastellaan yhtä ratkaisua pulmaan: kielenoppimisen tukemista työharjoittelun aikana sosiaalialan englanninkielisessä tutkinnossa (eli DPSS-tutkinnossa). Kielenoppiminen luokan ulkopuolella Kurhila ym. (2019: 8) esittävät, että yksi ratkaisu kielenopetuksen haasteisiin on kontekstien uudelleenarviointi. Se tarkoittaa sitä, että ns. perinteisen opettajavetoisen pedagogiikan rinnalle nostetaan erilaisia oppimisympäristöjä ja oppimistilanteita niin, ettei ajatellakaan kielenoppimisen tapahtuvan vain luokkahuoneessa tai opettajan ohjauksessa. Uudenlainen lähestymistapa korostaa oppijan toimijuutta, oppijan aktiivisuutta ja oppijan omaa motivaatiota omaksua kieli. Metropolia Ammattikorkeakoulussa kielenopetuksen haasteeseen on tartuttu Metropolian SIMHE-palvelukeskuksessa (Supporting Immigrants in Higher Education) monin eri tavoin, mm. kehittämällä uraohjauksen ja suomen kielen oppimisen mallia kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille (SIMHE-jatkokehitys 2019–2021) ja pohtimalla työharjoittelun ja kielenoppimisen yhdistämistä (ks. myös Stenberg ym. 2019). Työharjoittelu suomenkielisessä ympäristössä on DPSS-opiskelijalle ainutlaatuinen mahdollisuus oppia kommunikoimaan erilaisissa suomenkielisissä työelämän tilanteissa. Näissä aidoissa työelämän vuorovaikutustilanteissa korostuu se, miten kielitaito ei ole vain kielen rakenteiden ja sanaston syvällistä hallintaa, vaan taitoa toimia tarkoituksenmukaisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa kulloinkin käytössä olevien merkityksellisten resurssien avulla. (Lehtimaja 2019: 194–195; Lilja & Piirainen-Marsh 2019: 255–256.) Esimerkiksi päiväkodin siirtymätilanteissa – pukemisessa, riisumisessa, päiväunille menemisessä – kielitaidosta on paljon hyötyä, mutta niin on myös tehokkaasta tilankäytöstä, visuaalisten viestien hyödyntämisestä, tilanteen tarkoituksenmukaisesta organisoinnista sekä lasten yksilöllisestä huomioimisesta monilla eri tasoilla. Aikuinen kielenoppija ei kuitenkaan opi kieltä kovin tehokkaasti vain menemällä suomenkieliseen työympäristöön. Mitä sitten tarvitaan hyvään kielenoppimiseen tilanteessa, jossa kielenopettaja ei olekaan paikalla? Opiskelijan valmistautuminen työharjoitteluun Jotta kielenoppiminen työharjoittelussa olisi tehokasta, opiskelija tarvitsee ennen työharjoittelua opetusta kielenoppimisstrategioista. Strategiat lisäävät opiskelijan kykyä hyödyntää systemaattisesti harjoittelupaikassa saamaansa kielisyötettä (eli kuultua, nähtyä ja luettua kieltä). Lisäksi opiskelija tarvitsee kielitietoista ohjausta. Kielitietoisuudella tarkoitetaan sitä, että niin opiskelija kuin harjoittelun ohjaajakin tulevat tietoisiksi siitä, miten keskeinen merkitys kielellä on oppimisessa, vuorovaikutuksessa, yhteistyössä sekä (ammatti)identiteetin rakentumisessa. Kielenkäyttö eri tilanteissa, kieleen liittyvät haasteet ja asenteet sekä kielen pohdinta eri tasoilla tehdään siis harjoittelun aikana näkyväksi monin eri tavoin. (Vrt. POPS 2014; Andersen & Ruohotie-Lyhty 2019.) Metropoliassa suomenkieliseen työharjoittelupaikkaan meneville DPSS-opiskelijoille tarjotaan kielenohjausta. Ensin he saavat kielenopettajalta vinkkejä hyvistä kielenopiskelustrategioista. Sen jälkeen opiskelijoiden kanssa pohditaan yhdessä heidän omia henkilökohtaisia kielenoppimistavoitteitaan, heidän vahvuuksiaan sekä heikkouksiaan. Opiskelijat saavat myös työkirjan, johon he täyttävät havaintojaan ja huomioitaan erilaisista vuorovaikutustilanteista työharjoittelussa. Yksi keskeinen työskentelymetodi työkirjassa on critical incident -tekniikka (kriittisten tapahtumien -tekniikka), jossa opiskelijat kirjaavat muistiin työharjoittelussa tapahtuneita tärkeitä tilanteita, joko positiivisia tai negatiivisia. Tilanteista kirjataan ylös lyhyesti: Keitä oli paikalla? Missä ja milloin tilanne tapahtui? Mitä tapahtui? Miltä opiskelijasta tuntui? Miten hän selvisi? Miksi hän selvisi (tai miksi ei selvinnyt) tilanteesta? Tavoitteena on kirjata ylös yksi tunteita herättänyt tai jollakin tavoin mieleen jäänyt merkityksellinen vuorovaikutustilanne joka päivä. Harjoittelun päätteeksi opiskelija valitsee muutaman itselleen merkityksellisen tilanteen, jotka käsitellään yhdessä kielenopettajan kanssa. Tärkeitä kysymyksiä yhteisessä keskustelussa ovat: Kuinka toimit tilanteessa? Miltä sinusta tuntui? Olisitko voinut toimia toisin? Vaikuttiko jokin taustalla oleva asia tilanteen kehittymiseen? Mitä olet oppinut tilanteesta? Ennakoi tulevaa: miten toimisit vastaavassa tilanteessa seuraavan kerran? Metodin taustalla on reflektion syklinen malli (Gibbs 1988), jossa ammatillista osaamista lisätään reflektoiden ja erilaisia vaihtoehtoja pohtien niin, että opiskelija itse työskentelee omien havaintojensa ja kokemustensa parissa. Opettaja toimii tilanteissa pikemminkin fasilitaattorina ja tarkempien kysymysten esittäjänä kuin vastausten antajana. Ensimmäiset kokemukset reflektion syklisen mallin käytöstä paljastivat opiskelijoiden kokemuksista jo erään merkityksellisen seikan: ongelmallisten vuorovaikutustilanteiden taustalla ei aina olekaan puutteellinen kielitaito, vaan tilanteen haasteellisuuteen on vaikuttanut jokin kielen ulkoinen seikka; tilanteessa on ollut kiire tai muuten liian vähän aikaa, tilanteeseen osallistuvilla on ollut erilaiset odotukset tilanteen kulusta tai osallistujilla ei ole ollut tarpeeksi tietoa, niin että tilanteessa olisi voitu tehdä tarvittavia päätöksiä. Työyhteisö opiskelijan kielitukena Tehokas kielenoppiminen työharjoittelussa vaatii myös, että työyhteisö antaa suomen kielen oppijalle mahdollisimman paljon mahdollisuuksia käyttää suomen kieltä. Työkaveri ei siis vaihda kieltä heti englantiin, ei ala puhua opiskelijan puolesta eikä luovuta, vaikka sama asia täytyisikin sanoa uudelleen eri sanoilla. Sekin on hyvä tiedostaa, että epäonnistuneet sananvalinnat, epäröinti ja ajatuksen keskeytyminen kuuluvat luonnolliseen puheeseen – myös syntyperäisellä puhujalla. Opiskelijan kasvoja ja itsetuntoa on hyvä suojella; kaikkia virheitä ei tarvitse korjata, jos puhujan viesti kuitenkin välittyy. Toistuvia kielioppivirheitä kannattaa korjata epäsuorasti, esimerkiksi niin, että toistaa opiskelijan puheenvuoron tai osan siitä, mutta samalla muokkaa siinä olleen virheellisen ilmauksen oikeaan muotoon. (Ks. myös Opas maahanmuuttajalääkäreille ja työyhteisöille 2020.) Suomenkielisen on hyvä tietää, että B1-kielitaitotason saavuttaminen kestää keskimäärin 1–3 vuotta. Tämän jälkeen kielitaidon edistyminen on usein hidasta. Osin oppimisen hidastumiseen vaikuttaa se, ettei edistyneille kielenoppijoille ole juurikaan tarjolla kielikursseja. Sekin on tärkeä muistaa, ettei kielenoppiminen ole aina tasaista. Joskus oppiminen edistyy harppauksin, joskus taas se voi pysähtyä tai jopa taantua hetkeksi. Seuraavien askeleiden avulla työharjoittelu saadaan tukemaan kielenoppimista Ennen harjoittelua Kielenoppimistrategioiden laatiminen kielenopettajan tuella: henkilökohtaiset tavoitteet, ideat siitä, miten opiskelija voi hyödyntää harjoittelussa kuultua, nähtyä ja koettua kieltä monipuolisesti. Harjoittelun aikana Kielitietoinen ohjaus ja työyhteisön systemaattinen kielituki. Työkirjan täyttäminen ja kriittisten tapahtumien kirjaaminen. Harjoittelun jälkeen Reflektio kielenopettajan kanssa. Oppimisen yhteenveto. Parhaimmillaan opiskelija voi saada työharjoittelusta uutta puhtia kielenopiskeluun ja edistyä harppauksin etenkin suullisessa kielitaidossa. Uuden kielen oppiminen ja uuteen yhteiskuntaan kotoutuminen on kuitenkin elinikäinen prosessi. SIMHEn tavoitteena on tarjota opiskelijalle monipuolista tukea tähän prosessiin, opiskelijan tarpeen ja elämäntilanteen mukaan (ks. myös Stenberg ym. 2018; Monta muuttujaa -blogisarja). Miksi opiskelijoiden suomen kielen taito ei riitä? Korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymisen yhtenä esteenä pidetään suomen kielen taidon riittämättömyyttä (Eronen ym. 2014: 68). Tässä syitä kielitaidon puutteeseen: Kielikoulutusta ei tarjota opintojen yhteydessä riittävästi. Moniin englanninkielisiin tutkintoihin sisältyy paljon oman alan opintoja, jo valmiiksi laajaan 210 opintopisteen tutkintoon ei mahdu ylimääräisiä suomen kielen kursseja. Valinnaiset kieliopinnot vaativat opiskelijalta vahvaa motivaatiota ja sitoutumista. Yleensä opiskelija valitsee mieluummin oman alansa englanninkielisiä kursseja kuin ylimääräisiä kieliopintoja. Vaikka esim. Degree Programme in Social Services (DPSS) -tutkintoon hakevilta vaaditaan B1-tason suomen kielen taitoa, ei B1-kielitaito riitä tilanteessa, jossa opiskelija toimii sosiaalialan ammattilaisena vaativissa asiantuntijatehtävissä esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, lastensuojelussa, päihdehuollossa tai aikuissosiaalityössä (ks. lisää taitotasoista EVK 2003; Komppa ym. 2014: 30–33). Kirjoittaja Eveliina Korpela toimii suomen kielen ja viestinnän lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmissa ja S2-asiantuntijana SIMHE-jatkokehitys-hankkeessa. Hän on kiinnostunut kielenoppimisesta, työelämän viestintätaidoista ja kielellä vaikuttamisesta. Hän haluaa tuoda kielenopetukseen enemmän toiminnallisuutta, draamaa, elämyksiä ja iloa. Lisäksi hän haluaa parantaa omaa ja opiskelijoidensa elämänlaatua tunnistamalla turhia vaatimuksia ja keskittymällä nykyhetkeen. Lähteet Airas, Maija & Delahunty, David & Laitinen, Markus & Shemsedini, Getuar & Stenberg, Heidi & Saarilammi, Mafi & Sarparanta, Tuomas & Vuori, Hilla & Väätäinen, Hanna 2019. Taustalla on väliä. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen julkaisuja 22:2019. Helsinki: KARVI. Andersen, Line Krogager & Ruohotie-Lyhty, Maria 2019. Mitä on kielitietoisuus ja miten se näkyy koulussa? Kieli, koulutus ja yhteiskunta. 10 (2). Eronen, Antti & Härmälä, Valtteri & Jauhiainen, Signe & Karikallio, Hanna & Karinen, Risto & Kosunen, Antti & Laamanen, Jani-Petri & Lahtinen, Markus 2014. Maahanmuuttajien työllistyminen. Taustatekijät, työnhaku ja työvoimapalvelu. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 6. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. EVK 2003. Eurooppalainen viitekehys. Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys. 2003. Helsinki: WSOY. Gibbs, Graham 1988. Learning by Doing: A Guide to Teaching and Learning Methods. Further Education Unit. Oxford Polytechnic, Oxford. Komppa, Johanna & Jäppinen, Tuula & Herva, Marja & Hämäläinen, Taija 2014. Korkeakoulutuksen ammatilliset suomi toisena kielenä -viitekehykset. Aatos-artikkelit 16. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kurhila, Salla & Kotilainen, Lari & Kalliokoski, Jyrki 2019. Johdatus luokkahuoneen ulkopuoliseen kielenoppimiseen. Teoksessa Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Kalliokoski, Jyrki (toim.): Kielenoppiminen luokan ulkopuolella. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 7–30. Lehtimaja, Inkeri 2019. Ammatillisen kielitaidon oppiminen vuorovaikutuksessa. Kakkoskieliset sairaanhoitajaharjoittelijat ohjaustilanteissa. Teoksessa Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Kalliokoski, Jyrki (toim.): Kielenoppiminen luokan ulkopuolella. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 172–199. Lilja, Niina & Piirainen-Marsh, Arja 2019. Luokan ulkopuolisiin vuorovaikutustilanteisiin valmistautuminen prosessina. Teoksessa Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Kalliokoski, Jyrki (toim.): Kielenoppiminen luokan ulkopuolella. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 255–282. Monta muuttujaa -blogisarja. Metropolia-blogit. Opas maahanmuuttajalääkäreille ja työyhteisöille 2020. Euroopan sosiaalirahasto. Vipuvoimaa EU:lta 2014–2020. Tampere: Tampereen yliopisto. Luettu 7.4.2020. POPS 2014. Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. SIMHE-jatkokehitys 2019–2021. Uraohjauksen ja suomen kielen oppimisen mallin kehittämiseen keskittyvä hanke. OKM, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 7.4.2020. Stenberg, Heidi & Hirard, Tiina & Autero, Marianne & Korpela Eveliina (toim.) 2019. Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille – hyvät käytänteet ja suositukset valmentavaan koulutukseen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 8.5.2020. Stenberg Heidi & Autero, Marianne & Ala-Nikkola Elina (toim.) 2018. Osaamisella ei ole rajoja. Vastuukorkeakoulutoiminta maahanmuuttajien integraation tukena Suomessa. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 8.5.2020.
Fasilitointi sujuu verkossakin! — 10 vinkkiä virtuaalifasilitointiin
Miten fasilitoida osallistavaa työpajaa virtuaalisesti? Tässä blogissa jaamme keskeisimmät oppimme. Vinkkimme ovat hyvä ohjenuora lähinnä sellaiselle fasilitoijalle, jolla on kokemusta osallistavien työpajojen vetämisestä livetilanteissa, mutta verkossa fasilitoiminen on vieraampaa. Jos fasilitointi kaiken kaikkiaan on sinulle uusi juttu, suosittelemme ensin suuntaamaan Osallistaen-kirjan tai vaikkapa tämän Kati Ylikahrin blogin äärelle, joissa avataan fasilitoinnin perusteita. 1. Hyödynnä PDSA-mallia Virtuaalifasilitoinnissakin kehittyminen alkaa suunnittelusta (plan) ja etenee toteutuksen (do) kautta kokemusten analysointiin (study) ja johtopäätösten sekä jatkotoimien tekoon (act). Jos jokin ei toimi, tehdään seuraavalla kerralla toisin. Jatkuvan parantamisen periaate sopii kaikkeen, niin myös fasilitointiin. 2. Kirkasta tavoitteet Kirkasta tavoitteet ja valitse menetelmät sen mukaan. Tavoitteet on aina tasapainotettava suhteessa käytettävään aikaan. Kun tilaisuuden tavoite, aikataulu ja resurssit ovat tasapainossa, ovat mahdollisuudet onnistumiselle jo olemassa. Varmista, että sekä sinulla fasilitoijana kuin myös kaikilla osallistujilla on yhteinen ymmärrys tavoitteista. 3. Valmistaudu hyvin Verkossa toimittaessa ennakkovalmistautumisen merkitys korostuu. Ohjeista osallistujat hyvin ennen palaveria, lähetä tarvittavat ennakkomateriaalit ja anna tarvittaessa ennakkotehtäviä. Yhteinen aika kannattaa hyödyntää yhteiskehittelyyn, eikä asioihin perehtymiseen. Virtuaalifasilitoinnissa ennakkovalmisteluihin saattaa kulua livetilannetta enemmän aikaa, sillä esimerkiksi virtuaaliset seinät eivät ole oikean fläppitaulun tavoin suoraan käyttöön otettavissa, vaan ne täytyy ennakkoon luoda valmiiksi. Pajan aikana et pysty tekemään muuta kuin viemään pajaa eteenpäin sekä katsomaan että tekniikka toimii, joten älä jätä esim. seinien luomista enää pajassa tehtäväksi. Tulet todennäköisesti käyttämään varsinaisen tapaamispaikan eli virtuaalisen huoneen lisäksi myös monia muita työvälineitä ja alustoja. Homman sujumiseksi tee kaikista pajan aikana tarvittavista linkeistä itsellesi lista, joka on helposti saatavilla fasilitoinnin aikana. Jaa osallistujille linkkejä aina tehtävä kerrallaan. Ota itsellesi viereen paperille kirjoitettu työpajan käsikirjoitus, johon voit tehdä omia muistiinpanojasi. Paperilla olevaa aikataulua on helpompi seurata kuin koneelta, jossa työstät koko ajan monia muita asioita samaan aikaan ja usein myös jaat osallistujille näyttöäsi. Jos sinulla on työpari, kannattaa tehdä työnjako etukäteen valmiiksi. Yksi hyvä ratkaisu on esimerkiksi niin, että toinen hoitaa tekniikkaa ja toinen kuljettaa työpajan käsikirjoitusta eteenpäin. Tai voitte myös jakaa vetovastuuta osioittain. Jos ette ole fasilitointiparisi kanssa samassa fyysisessä tilassa, pidä koko ajan auki esimerkiksi tekstiviestiyhteys, jossa voitte sopia pajan muutoksista ym., koska ette voi ”supattaa” verkossa keskenänne. 4. Varaa työpajaan sopivasti aikaa Verkossa työskentely on intensiivistä, joten harkitse työpajan kesto ja tauotus tarkkaan. Pajan tavoitteiden ja keston tulee kohdata: liian suuret tavoitteet suhteessa lyhyeen työskentelyaikaan ovat epärealistisia. Varaudu siihen, että verkko voi kaatua, mikit eivät toimi tai käytetyt työskentelyalustat ovat osallistujille uusia. Niihin tutustumisessa menee aikaa. Muista kuitenkin, että jos jonkun osallistujan tekniikka pettää, älä jumitu ratkomaan yhden ihmisen ongelmaa, jolloin muut odottavat. Mene eteenpäin ja pyri esimerkiksi ryhmätöiden aikana ratkomaan ongelma. Suhtaudu aikaan joustavasti. Erityisesti verkossa saattaa tapahtua yllättäviä asioita, joihin et ole osannut varautua. Hyvän fasilitoijan osaamista on joustaminen tilanteen mukaan. Osallistujille ei tarvitse kertoa, jos teet aikatauluun muutoksia, sillä hehän eivät tiedä suunnitelmiasi. Osallistujille on kuitenkin tärkeää kertoa kunkin työvaiheen alussa, kuinka paljon heillä on työskentelyyn aikaa. 5. Säädä olosuhteet otollisiksi onnistumiselle Huomioi valaistus. Jos mahdollista, hyödynnä luonnonvaloa. Ihannetilanteessa se tulee tietokoneen kameran suunnasta. Keinovalo on hyvä suunnata kameran puolelta ja yläviistosta. Valkoinen tai harmaa tausta on paras. Taustalla näkyvät tavarat tuovat tilanteeseen inhimillisyyttä, mutta tarvittaessa raivaa ne pois näkyvistä tai sumenna tausta, jos alusta sen sallii. Kamera on hyvä sijoittaa silmien korkeudelle, jos mahdollista. Lue lisää HS artikkelista “Näin näytät hyvältä videopuhelussa.” 6. Kiinnitä huomiota ergonomiaan Aseta erillinen näyttö silmien korkeudelle ja kohota kannettavaa esimerkiksi kirjoilla. Näin vältät pään painumisen eteen ja selän pyöristymisen, mikä kuormittaa selän lisäksi kaularankaa ja niskan tukirakenteita. Palauttavat liikkeet ja selän kevyt venyttely taaksepäin korjaavat kuormitusta. Istu tasaisesti, jalat tukevasti lattiassa. Seisoessasi varmista, että näyttö on riittävän korkealla, aktivoi keskivartalo, pidä hartiat takana ja rintakehä auki. Pyri vaihtelemaan asentoa, jos olet pitkään koneen äärellä. Lue lisää tietokonetyön ergonomiasta Työterveyslaitoksen ja Työturvallisuuskeskuksen verkkosivuilta. Työterveyslaitoksen verkkosivuilta löydät myös vinkkejä taukojumppaan. 7. Etene asia kerrallaan Yksinkertaistamisen ja asia kerrallaan etenemisen tarve korostuu verkkoympäristössä entisestään. Alussa on hyvä kertoa koko työskentelyn kulku pääpiirteissään, mutta sen jälkeen pysyttele ohjeistuksissa vain käsillä olevassa asiassa. 8. Opasta työkalujen käytössä Post-it-lappuja, tussia ja fläppiä osaa käyttää jokainen, mutta vastaavat virtuaaliset työkalut voivat olla monelle osallistujalle vieraita. Varaa aikaa siihen, että opastat työkalujen käyttöä. Helpoiten se tapahtuu näin: 1. Anna ensin tehtävänanto, 2. Sen jälkeen näytä vielä konkreettisesti omaa näyttöäsi jakamalla, miten tehtävässä käytettävä väline toimii, 3. Jaa vasta sitten osallistujille linkki, jota kautta he pääsevät itse välineen äärelle. Rohkaise osallistujia kysymään matalalla kynnyksellä missä tahansa ongelmatilanteessa. 9. Älä unohda yhteisöllisyyttä verkossakaan Yhteisöllisyys onnistuu verkossakin muutamin yksinkertaisin vinkein: Varaa aikaa lämmittelyyn/työskentelyyn virittäytymiseen. Yksi hyvä keino on esimerkiksi virtuaalinen seinä, jossa osallistujat kirjoittavat kukin itsestään jonkin positiivisen asian, jonka hän on saanut palautteena työssään. Yhteisöllisyyttä ja tutustumista toisiin rakentavat ryhmä- ja parityöt sekä yhteiset ”piirit” eli että jokainen saa sanoa esim. yhden lauseen jostain yhdessä sovitusta aiheesta (vaikkapa työpajan alussa kertoa odotuksiaan) Pyydä, että kamerat pidetään päällä ja jos käytät esimerkiksi Zoomia alustana, opasta käyttäjille ”Gallery View -näkymä, joka mahdollistaa kaikkien osallistujien näkemisen yhtä aikaa. Pelkät kuvatkin toimivat nimikirjaimia paremmin. Fasilitoijan rauhallinen, mutta samalla innostunut ote luo hyvää ilmapiiriä. Muista, että yhteisöllisyys rakentuu pienistä puroista. Positiiviset palautteet ja vaikkapa virtuaalinen loppuvilkutus luovat hyvää mieltä kaikille osallistujille. 10. Tuo mukaan asioita myös livemaailmasta Tietokoneen äärellä oleminen (varsinkin poikkeustilassa aivan kaiken tapahtuessa verkossa) on joskus kuormittavaa. Siksi myös virtuaalisiin tilanteisiin on hyvä tuoda mukaan live-maailman asioita. Tässä siihen pari hyvää vinkkiä: “Jumppauta” osallistujia eli tee pieni yhteinen hetki, jossa kaikki nousette ylös yhtä aikaa, pyöritätte hartioita tai vaikka sovitte että kaikki tekee tämän työvaiheen seisten, jos se omissa olosuhteissa on mahdollista. Yhdistele työpajaan maanläheisiä elementtejä eli tuo vaikkapa kotikutoisia piirroskuvia esitysdioihisi (ks. esim oheinen kuva). Fasilitoijanakin saat innostua! Fasilitoijan aito innostus ja kiinnostus aiheeseen näkyy osallistujille. Fasilitoija ei ole sisällön asiantuntija, eikä hän saa myöskään ottaa kantaa sisältöihin. Hänen tärkein tehtävänsä on ohjata työskentelyä. Mutta aiheesta hän saa olla aidosti kiinnostunut ja innoissaan. Jos näin on, innostus näkyy ja tarttuu useimmiten myös osallistujiin. Myös verkossa innostus tarttuu! Millaisia kokemuksia sinulla on verkossa fasilitoimisesta? Nyt jos koskaan vinkkien jakaminen on ajankohtaista. Jaa omat oppisi vaikkapa jakamalla blogiamme somessa tai kommentoimalla alapuolelle kommenttikenttään. Tai ota meihin suoraan yhteyttä! Lisälukemista Lue myös alkuviikosta ilmestynyt blogimme “Viisi askelta virtuaaliseen arviointipajaan”, jossa kerromme miten toteuttaa kehittämishankkeen arviointipaja verkossa. Vinkkejä työkaluihin ★ Virtuaalifasilitoinnissa työskentely tapahtuu virtuaalisessa huoneessa, joista osallistavaan fasilitointiin soveltuvat muun muassa Zoom, Microsoft Teams ja Adobe Connect Virtual Classroom. Kussakin välineessä on sitä puoltavia ominaisuuksia, joten valitse työskentelyalusta sen perusteella, millaista työskentelyä haluat toteuttaa. Joissakin välineissä on esimerkiksi mahdollisuus muodostaa pienryhmille omia keskustelualustoja, mikä on useimmiten osallistavassa työskentelyssä olennaista. ★ Livenä fasilitoidessasi sinulle ovat ehkä tuttuja post-it-laput, fläppitaulut, kuvakortit, tussit ja muut “käsin kosketeltavat” välineet. Verkkofasilitointiin löytyvät nämä samat välineet. Post-it-lapputyöskentelyyn ja/tai ainakin auttavaan piirtämiseen soveltuu esimerkiksi Googlen perheestä Jamboard, Microsoft Whiteboard, Padlet ja Miro. Näistä useimpiin voi myös tuoda valokuvia, jolloin voit toteuttaa myös kuvien avulla tapahtuvaa työskentelyä. Fläppitaulujen sijasta toimivia ratkaisuja ovat esimerkiksi Padlet tai Googlen perheestä Forms, Docs ja Sheets, joista sopivin väline kannattaa valita tilanteen mukaan. Myös virtuaalihuoneissa on käytössä omia välineitä (kyselyvälineitä, virtuaalisia seiniä ym.), joita kannattaa hyödyntää.Tarkista omasta organisaatiostasi mitkä ovat käytössä olevia välineitä ja esimerkiksi valokuvia käyttäessäsi huolehdi tekijänoikeuksien kunnioittamisesta. Esimerkkejä eri välineistä löydät esimerkiksi tästä Salla Kuuluvaisen erinomaisesta blogista. Kirjoittajat: Elina Ala-Nikkola on yhteisöjen ja prosessien fasilitoija, jonka osaaminen sijoittuu erityisesti osallistavan työskentelyn, viestinnän, kehittämisen, projektinhallinnan sekä luovan työotteen kentille. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulun osallistavan prosessisparrauksen Parru-tiimissä ja on työskennellyt niin hanketyössä kuin opetuksessakin. Koulutukseltaan hän on kulttuurituottaja (ylempi AMK). Kati Ylikahri toimii Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja Kestävä keikkatyö -hankkeen projektipäällikkönä. Hän on hyödyntänyt fasilitointia niin liiketoiminnassa, hanketyössä kuin opetuksessakin erityisesti työhyvinvoinnin ja työn tuottavuuden kehittämisessä. Koulutukseltaan hän on terveydenhuollon maisteri.
Avoimuus korkeakoulun toiminnassa – trendisana vai elinehto?
Miksi avoimuudesta on tullut yksi aikamme ilmiöistä? Onko se vain trendisana, vai aidosti merkityksellinen asia? Pohdin tässä tekstissä avoimuutta erityisesti korkeakoulun silmälasien lävitse: mitä korkeakoulun avoin toimintakulttuuri merkitsee yhteiskunnalle, onko siitä tullut meille korkeakouluille jopa elinehto ja mitä jokaisen korkeakoulussa työskentelevän tulisi avoimuuden arjessa muistaa? Avoimuus hiipi hiljaa historiasta itsestäänselvyydeksi Peruutetaanpa ensin ajassa hieman taaksepäin ja kurkistetaan miten avoimuus on vuosien saatossa nostanut päätään. Ensin oli kaksi televisiokanavaa. Television yleistyessä puoli vuosisataa sitten kanavia oli kaksi, eikä radiokanavista ja sanomalehdistäkään ollut runsauden pulaa. Kaikki ihmiset kuluttivat pääosin samaa, rajattuihin medioihin valikoitua tietoa. Sitten tuli monet kanavat, some ja kuplat. Tänä päivänä tieto on mukanamme aina, mikäli älypuhelimessa riittää virtaa. Tietolähteiden ja medioiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, josta viimeisimpänä sosiaalisen median voittokulku. Tieto on avoimemmin ja runsaammin saatavilla. Tarjontaa on niin paljon, että yleisöt ovat jopa ”kuplautuneet” eli monet ihmiset seuraavat entistä rajatummin omiin intresseihinsä ja maailmankuviinsa sopivia kanavia. Pikkuhiljaa myös tiedon kuluttaja on alkanut osallistua vilkkaammin. Vielä muutama vuosikymmen sitten yleisön rooli oli pikemminkin vastaanottaja kuin osallistuva. Keskustelut tiedosta syntyneistä ajatuksista käytiin kahvipöydissä, perhepiirissä ja työpaikoilla. Uudet mediat mahdollistavat sen, että tietoa kuluttava yleisö osallistuu keskusteluun suoraan tiedon tuottajan kanssa, tässä ja nyt — avoimesti. On kommentointimahdollisuus, on mahdollisuus tuottaa itse sisältöjä. Näin avoimuus, osallistuminen ja tiedon eläminen hetkessä ovat hiipineet itsestään selväksi osaksi arkeamme. Vaikuttaa myös siltä, että mitä avoimemmin toimitaan, sitä enemmän avoimuutta tarvitaan. Halutaan vaikuttaa, kommentoida ja olla dialogissa — ei vain saapua valmiin tiedon äärelle. Avoimuus on korkeakoulujen velvollisuus ja elinehto Korkeakoulujen tehtävä yhteiskunnassa on olla tiedon tuottajia, toimintamallien, -ympäristöjen, innovaatioiden ja tuotteiden kehittäjiä ja luotettavan asiantuntijatiedon lähteitä. Paikkoja, joissa tieto kehittyy ja lisääntyy ja joista se leviää ympäröivään yhteiskuntaan. Tiedon lähteiden ja yleisöjen osallistumisen lisääntyminen on haastanut korkeakoulut avoimuuden äärelle. Se on tasa-arvoistanut korkeakouluissa syntyvän uuden tiedon julkistamista ja saatavuutta. Tiedon on oltava kaikkien saatavilla. Se haastaa ja jopa velvoittaa meitä korkeakouluja viestimään monissa kanavissa yhtä aikaa, sillä yksi kaikille yhteinen tiedonlevityskanava ei riitä viemään tiedeyhteisössä syntynyttä tietoa riittävän vaikuttavasti eteenpäin. (TJNK 2018). Se haastaa meidät viestimään myös kanavissa, joissa tiedon dialogiin osallistuminen on mahdollisempaa. Siksi korkeakoulujen asiantuntijoiden on oltava aktiivisia muiden viestintävälineiden ohella myös sosiaalisessa mediassa. Asiantuntija Anu Valkeajärven tutkimuksen mukaan jopa 88% tutkijoista koki sosiaalisen median hyödylliseksi työssään (Valkeajärvi 2018). Korkeakoulujen on mahdotonta hoitaa tehtäväänsä luotettavan tiedon levittäjänä ja kehittäjänä ilman avoimuuden toimintakulttuuria. Siksi siitä on muodostunut velvollisuutemme — ja jopa elinehtomme. Avoimuudella viheliäisten ongelmien kimppuun Median muutos ei kuitenkaan ole ainoa syy avoimuuden tarpeeseen. Avointa toimintakulttuuria ei tule noudattaa vain siksi, että se on “ajan viestinnällinen henki”. Sitä tulee noudattaa myös siksi, että avoimuuden toimintakulttuuri mahdollistaa paremmin ratkaisuja yhteiskuntamme haasteisiin. Otetaanpa ajankohtainen esimerkki: koronavirus. Suomeen ja isolle osalle maapalloa on julistettu poikkeustila. Juuri nyt, jos koskaan, viheliäiset ongelmat (eng. wicked problems) ovat tulleet osaksi jokapäiväistä arkeamme. Ongelmien, joiden tunnuspiirteenä pidetään vaikeutta hahmottaa itse ongelmaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, suoria lineaarisia johtopäätöksiä ei voida tehdä, vaan on monia ratkaisuvaihtoehtoja, joista mitkään eivät ole oikeita tai vääriä (ks. esim. Kuusisto-Ek, 2015). Viheliäiset ongelmat liittyvät erityisesti suuriin systeemeihin, jotka liittyvät esimerkiksi ruoan tuotantoon, energian tuotantoon, talouteen, terveydenhuoltoon tai vaikkapa poliittisiin systeemeihin. Taklataksemme ne, meidän pitäisi pystyä vaikuttamaan juuri näihin systeemeihin. (Colchester 2019) Koronavirus on yhtäkkiä aktivoinut viheliäisiä ongelmia samanaikaisesti useissa systeemeissä. Moni systeemi läikkyy ja silti ongelmat pitäisi pystyä ratkaisemaan. Näitä ongelmia ei ratkaise kukaan yksin. Niitä ei ratkaista yhden korkeakoulun, yhden työpaikan tai vaikkapa eduskuntatalon seinien sisällä yksin. Sitran selvityksessä (Raisio, Jalonen, Uusikylä 2018) todettiin, että viheliäisistä ongelmista selviytymisen todennäköisyyttä voidaan parantaa esimerkiksi varmistamalla, että päätöksenteko perustuu moniulotteiseen tietokäsitykseen. On varmistettava tiedollinen monimuotoisuus muun muassa lisäämällä tiedon käyttäjien ja tuottajien vuoropuhelua (emt. 2018). Eli toisin sanoen: mukaan ratkomaan ja tietoa tuottamaan tulee liittyä eri toimijoita, kuten työelämä, päättäjät, kolmas sektori, eri alojen asiantuntijat — ja korkeakoulut. Me korkeakoulut liitymme tähän laajaan ja monimutkaiseen verkostoon mukaan oman roolimme kautta tiedon ja osaamisen tuottajina, kehittäjinä ja levittäjinä. Tämä yhteistyö tulee tehdä avoimuuden periaattein. Avoimissa ja monipuolisissa viestintäkanavissa viestien ja keskustellen, mutta myös yhteiskehitellen. Jos avoimuuden toimintatapaa ei noudateta, olemme umpikujassa. Tietoa ehkä on eri tahoilla, mutta se jää jumiin, eikä pääse kehittymään yhteisessä dialogissa — eikä parhaita mahdollisia ratkaisuja viheliäisiin tai pienempiinkään ongelmiin synny. Korkeakoulujen strategioita ja arvoja tarkasteltaessa näyttää siltä, että korkeakoulut ovat ottaneet avoimuuden velvollisuuden vastaan tosissaan. ”Vahvistamme avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintakulttuuria. (XAMK)” ”Avoimuus on toimintatapamme. (Metropolia Ammattikorkeakoulu)” ”Avoimuus haastaa meitä jakamaan osaamistamme ja tietoamme. (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu)” Vastaavanlaisia ilmauksia löytyi maaliskuussa 2020 tekemäni kartoituksen perusteella useiden suomalaisten korkeakoulujen strategioista. Useimmissa avoimuus liitetään kiinteästi toimintakulttuuriin: siihen tapaan, miten korkeakouluissa toimitaan. Huoneentaulu avoimen toimintakulttuurin ylläpitämiseen Arvon kollegani, sinä korkeakoulun asiantuntija: kokosin alle oman huoneentauluni avoimen toimintakulttuurin ylläpitämiseen. Avoimuuden hengessä tahtoisin kuulla, mitä sinä siihen lisäisit, poistaisit tai kommentoisit? Avoimuus ei ole mahdollisuus, vaan velvollisuus. Meillä korkeakouluissa on tietoa ja osaamista, jolla voidaan viedä yhteiskuntaa eteenpäin. Korkeakouluihin instituutioina ja meillä syntyvään tietoon ja osaamiseen luotetaan. Annetaan sen tulla esiin! Tuo esille myös keskeneräistä tietoa. Avoimuuden on oltava läsnä koko ajan, ei vain silloin tällöin. Tieto lisääntyy joka sekunti. Ja kuten todettu, kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkea tietoa ja ratkaisemaan ongelmia yksin. Siksi on merkittävää, että myös keskeneräistä tietoa tuodaan esiin ja asetetaan se alttiiksi dialogille — annetaan tiedolle mahdollisuus kehittyä! Hyödynnä korkeakoulun sisäistä verkostoa. Korkeakoulun sisällä on toimittava yhdessä ja avoimesti, entistä tiiviimmin moniammatillisessa yhteistyössä. Toimi ekosysteemeissä avoimesti. Moniammatilliset sisäiset yhteytemme korkeakoulussa ovat hyvä alku, mutta avoimet verkostot ulkopuoliseen maailmaan ovat välttämättömiä. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa tämä on ratkaistu perustamalla viisi innovaatiokeskittymää. Niissä yhteen ekosysteemiin ongelmia ratkomaan liittyvät korkeakoulu, työelämä sekä kansalaiset ja päättäjät — tuoden kaikki oman ydinosaamisensa yhteiseen vakkaan. Lisensoi aineistoja — edistä siten avoimuutta! Ongelmien ratkaisemisessa olemme pitkälti eri toimijoiden tuottaman tiedon ja materiaalin varassa, on tässä kohtaa on hyödyllistä, että tieto on avoimesti saatavilla, esimerkiksi CC-lisensoitujen aineistojen avulla. Työskentele eettisesti hyvän tavan mukaan! Myönnä, ettet tiedä kaikkea, mutta älä jätä siksi sanomatta! Ole aidon avoin ja rohkene sanoa myös keskeneräinen ajatus ääneen. Se voi olla uuden ymmärryksen alku. Tässä blogissani ajattelin ääneen avoimuuden merkitystä korkeakoululle. Tämän blogin tieto on kuitenkin vain minun ajatukseni ja huomioni aiheesta — tästä dialogi vasta alkaa! Mitä sinä lisäisit huoneentauluuni? Teksti on osa kolmiosaista blogikirjoitusten sarjaa, jonka ensimmäisessä osassa kerroin avoimuutta lisäävän kansainvälisen cc-lisenssijärjestelmän perusteista. Tässä nyt käsilläsi olevassa toisessa osassa pohdin korkeakoulujen avoimen toimintatavan yhteiskunnallista merkitystä ja miten voimme sitä toteuttaa korkeakoulussa työskentelevän asiantuntijan arjessa. Myöhemmin keväällä julkaistavassa kolmannessa osassa pureudun korkeakoulujen avoimuutta mahdollistavien avoimen tieteen periaatteisiin sekä siihen, miten CC-lisenssijärjestelmällä voidaan tukea niiden toteutumista. Lähteet Colchester, Joss. 2019. Viheliäisten ongelmien ratkaiseminen kompleksisuusteorian avulla. Kuusisto-Ek Helena. 2015. Pirulliset ongelmat. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogi. Raisio Harri, Jalonen Harri & Uusikylä Petri. 2018. Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma? Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sitran selvityksiä 139. (PDF) Tjnk. (2018) Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Tiedeviestinnän suositukset. (PDF) Valkeajärvi, Anu. 2018. Tulevaisuudessa tutkija on somesta tuttu. Blogikirjoitus. Masterminds-blogi.
Hyvä opettaja – omien palveluidensa muotoilija?! 2/3
Tämä teksti on toinen osa kolmiosaiseen sarjaan, jossa sovellan tänä päivänä äärimmäisen kiinnostavan palvelumuotoiluilmiön periaatteita korkeakouluopetuksen kehittämiseen. Tekstisarjan ensimmäinen julkaisu keskittyi oppimisen ja opettamisen muotoiluun, tämä toinen osa jatkaa yhdistelemällä palvelumuotoilun keskeisiä käsitteitä korkeakouluopettajan työhön eli opettajien ja oppijoiden soveltavaan muotoiluun, tarvittaviin toimintatapojen ja -kulttuurin muutokseen ja sen mahdollistaviin resursseihin. Kolmas teksti tulee käsittelemään tulevaisuuden oppiainesta ja sen optimaalista muotoilua, muutokseen tarvittavia resursseja ja sen mahdollistavia toimintamalleja. Hyvä palvelumuotoilija = hyvä opettaja? Palvelumuotoilun pioneeri Juha Tuulaniemi (2016) määrittelee hyvän palvelumuotoilijan ominaisuuksia kirjassaan seuraavasti. Hänen mukaansa hyvällä palvelumuotoilijalla on laajaa kokemusta suunnittelusta, konseptoinnista ja liiketaloudesta, kyky toimia osana moniammatillista asiantuntijaryhmää ja taito kommunikoida eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ja toimia erilaisissa tiimeissä, kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja yksinkertaistaa niitä, kiinnostusta ihmisistä, bisneksestä ja prosessien lopputuloksista, sekä taito toimia fasilitaattorin, ohjaajan ja tekemisen mahdollistajan rooleissa. On vaikea olla ajattelematta, etteivätkö nämä samat kriteerit täsmäisi erittäin hyvin myös hyvän opettajan määritelmään, jonka ominaisuuksiksi on mainittu esimerkiksi hyvät suunnittelu-, motivointi- ja kommunikointitaidot, yksilöllisen opetuksen personointitaidot, eri kulttuurista tulevien kanssa työskentelyn taidot ja laajat arviointitaidot. Lisäksi määritelmän mukaan hyvän opettajan tulee hallita luokkahuonetilanteet, opetusteknologia, oppiaineksen asiasisällöt ja merkittävät opetusstrategiat. (Mielen Ihmeet 2018.) Eikö juuri tämän kaiken osaamisen yhdisteleminen, opiskeltavien ilmiöiden, asiasisältöjen ja kokonaisuuksien yksinkertaistaminen, selittäminen ja tiedon yhteinen konstruointi moniammatillisissa yhteisöissä ole opettajan keskeistä työtä ja työhön vaadittavaa vahvaa ydinosaamista? Eikö tämän perusteella voisi hyvinkin ajatella, että myös opettaja on omalla tavallaan palveluiden muotoilija, jossa tuotettava palvelu on laadukas oppiminen? Nykyhetki oppilaitoksissa Koululaitos ja sen eri oppilaitosasteet ovat olleet merkittävien muutospaineiden alla jo vuosia. Kehittämisen tahti on hetkittäin ollut jopa hengästyttävällä tasolla. Vuosien aikana opetussuunnitelmat ovat uudistuneet tiheään tahtiin, samoin oppimateriaalit- ja välineet ovat uudistuneet digitaalisten mahdollisuuksien myötä. On sähköistä kirjaa, mobiililaitetta, pelejä, koodeja ja antureita, jotka näkyvät konkreettisena muutoksena opettajien ja opiskelijoiden arjessa. Digitaaliset mahdollisuudet puhuttavat kaikkia, kaikkialla. Onneksi digiloikkaaminen on hiipumassa ja asiaa voidaan rauhallisemmin tarkastella digihypen jälkimainingissa (joskin viime viikot ovat kääntäneet tämänkin täysin päälaelleen). Monessa oppilaitoksessa nykypäivää alkaa olla se, että opettaa ja opiskella voi joustavasti sekä paikan päällä että virtuaalisissa ympäristöissä. Opettajan työ onkin, ainakin korkeakoulusektorilla, osittain mennyt verkkoon etäopetusjärjestelmien avulla. Monelle opiskelijalle on tärkeää, että opiskella voi etänä ja esimerkiksi luentotallenteet ja opetusvideot voi katsoa itselle sopivana aikana. Erityisesti teknologian mukanaan tuomien muutosten seurauksena on opetukseen lisätty digitaalista vuorovaikutusta ja interaktiota verkossa, opetuksen henkilökohtaistamista ja jopa opetussisältöjen personointia. Osittain opetusta räätälöidään hyvinkin yksilöllisesti, huomioiden oppijoiden yksilölliset tarpeet, toiveet ja opiskelun aikataulut. Suurista jo tapahtuneista muutoksista huolimatta ei kuitenkaan ihan selvää ole se, miten opettajien antama opetus luokkahuoneissa on muuttunut ja onko sen seurauksena oppimisen laatu parantunut tai parantumassa. Käytännön työssä näkee edelleen hyvin paljon perinteisiä opettamisen tapoja, kuten opettajalähtöistä luento-opetusta, monesti tunteja kestävien monologien muodossa. Opetuksen kehittämiseen liittyvää muutosvastarintaa on havaittavissa sekä opettajissa että opiskelijoissa. Perinteiset tavat luennoida ja passiivisesti kuunnella ovat iskostuneet syvälle suomalaisessa koulukulttuurissa. Tunnille valmistautuminen on vieras käsite, eikä aktiivinen työskentelykään aina tunnu sujuvan. Monesti uudenlaiset tavat koetaan työläiksi ja aikaa vieviksi sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta. Erittäin mielenkiintoiseksi ilmiöstä tekee se, että laajentuneista mahdollisuuksista ja rajattomasta tarjonnasta huolimatta yhteisöllistä opiskelua, läsnäoloa ja vuorovaikutusta opettajan kanssa oppilaitoksissa toivotaan edelleen paljon. Pakko muutoksen motivaattorina? Edellinen kappale on kirjoitettu ennen maailmaa mullistavan covid-19-epidemian laajenemista meitä kaikkia koskevaksi pandemiaksi, joka on johtanut ennennäkemättömin toimiin myös opetuksen saralla. Käyttöönotettu valmiuslaki on sulkenut koulut ja sysännyt opettajat uuden eteen muutamassa viikossa. Kaikilla kouluasteilla on siirrytty pikavauhtia etäopetukseen, joka näyttäytyy suomalaisten koteihin osittain hallittuna kaaoksena, jossa nähdään melko perinteiseen tapaan oppitunneittain etenevää opetusta liveyhteyksien välityksellä, ryyditettynä runsaalla määrällä itsenäistä opiskelua. Lisäksi ensimmäisten poikkeustilaviikkojen aikana on ehditty nähdä lukematon määrä erilaisia digitaalisia sovelluksia, oppimisympäristöjä, mobiiliapplikaatioita, liveyhteyksiä, virtuaalikierroksia melkein jopa hengästymiseen saakka. Opettajat ovat joutuneet pikakelauksella miettimään etäopetuksen pedagogisia malleja, samalla ottaen haltuun uutta teknologiaa. He ovat osoittaneet uskomatonta joustoa, innovatiivista ja sitoutunutta työskentelyä. Monet ovat työskennelleet yötä päivää varmistaakseen opetuksen keskeytymättömän jatkumisen, pyrkien samalla huolehtimaan, että kaikki opiskelijat pysyvät muutoksessa mukana. Opettajien jouston lisäksi joustoa on tarvittu myös opiskelijoilta, perusopetuksen puolella myös vanhemmilta ja lasten läheisiltä. Opetustapojen lisäksi uudistuvat opiskelutavat, valmistautuminen opetukseen, aktiivinen osallistuminen ja työskentely sekä itsenäisesti että yhteisöllisesti verkossa ja näin ollen vastuun ottaminen omasta oppimisesta ja opintojen etenemisestä. Digitalisaatiota on verrattu tilanteeseen, jossa lentokonetta rakennettaessa sitä samanaikaisesti tulee jo lentää. Tämä sama ilmiö on havaittavissa myös tässä etäkaiken ajassa. Palveluiden muotoilu muutoksen tukena? Palvelumuotoilulla tarkoitetaan kokonaisvaltaista suunnittelua, joka soveltuu äärimmäisen hyvin myös opetuksen kehittämiseen, jossa selkeällä etukäteissuunnittelulla vältetään pedagogista, didaktista ja teknologista sillisalaattia, joka tässä ajassa vaanii jokaista opetustyötä tekevää. Systemaattisella suunnittelulla pyritään selkeään kokonaisuuteen, joka tukee oppijan prosessia ja vaikuttavaa oppimista. Yksi palvelumuotoilun keskeisistä ajatuksista on asiakkaan eli oppijan asettaminen aidosti keskiöön, jolloin palvelu suunnitellaan niille, jotka sitä tulevat käyttämään. Tämän huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää juuri nyt, kun kaikki opetus muutetaan pikavauhtia etäopiskeluun sopivaksi, opettajien henkilökohtaisten taitojen ja tottumusten mukaan. Opiskelijan rooli tässä työssä ei välttämättä ole kovin merkittävä, kun systemaattisen kehittämisen sijaan kyse on selviytymisestä päivä ja viikko kerrallaan. Oppijaymmärryksen muodostamiseksi tärkeää kuitenkin olisi kuulla opiskelijaa kysellen, kuunnellen ja osallistaen, varsinkin kun koko elämä on monella siirtynyt etäyhteyksien varaan. Kuulemisen ja kuuntelemisen lisäksi oikea-aikaisen palauteen antaminen ja saaminen korostuvat. Innovatiivisten, luovien ratkaisujen kehittäminen ja testaaminen ovat osa palvelumuotoilun perusideologiaa. Tähän liittyen olemme nähneet opettajilta uskomatonta muovautumista uudenlaisten ratkaisujen käyttöönotossa. Innovatiivisuutta ja uusia ideoita ei ole puuttunut. Rauhallisemman testaamisen ja arvioinnin aika toivottavasti nähdään poikkeusajan jälkeen, jolloin voidaan objektiivisesti arvioida hyödynnettyjen ratkaisujen hyötyjä ja haasteita, edelleen johtaen toimivimpien ratkaisujen juurruttamiseen osaksi opetustyötä. Tämä viime aikoina nähty, tehty ja koettu on varmasti parasta mitä tässä vaiheessa voimme tehdä, ylittäen kaikkien kuvitelmat moninkertaisesti. Hyvät opettajat, arkemme sankarit, teette uskomattoman tärkeää työtä! Olette paljon enemmän kuin saamanne arvostuksen arvoisia!! Pitäkää huolta toisistanne! Tasavallan presidentin, Sauli Niinistön sanoin: ”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin ottakaa samalla henkistä läheisyyttä.” Lähteet: Ahlstrand, A. 2019. Sammakoita vai suitsutuksia – palautteen merkitys oppimiselle. Kelo, M. 2018. Opettajan muuttuva työnkuva. Mielen Ihmeet. 2018. Hyvän opettajan ominaisuudet. Viihde- ja mielipideblogi psykologian tiimoilta. Tuulaniemi, J. 2016. Palvelumuotoilu. Talentum Pro. Sahlberg, P. 1996. Kuka auttaisi opettajaa? Post-moderni näkökulma opettamiseen. Jyväskylä: Kasvatustieteiden tutkimuslaitos. (PDF) Virtanen, M. 2018. 10 vinkkiä digitaalisen oppimisympäristön kehittämiseen. Virtanen, M. 2020. Oppimista muotoilemassa ⅓.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
