Tekijä: Mari Virtanen
Podcast pähkinänkuoressa – vinkkejä opettajalle
Podcastit ja äänikirjat ovat yhä suositumpia ja löytäneet myös korkeakoulutoimijoiden korviin. Yhä useammassa korkeakoulussa tehdään ja kannustetaan tekemään kuunneltavia lopputuotteita sekä avoimen tiedon tuottamisen että opetuksen kehittämisen näkökulmista. Näin myös meillä Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Monissa median tuottamisen muodoissa (tekstit, videot, audiot) asiantuntijat saavat homman näyttämään ja kuulostamaan helpolta. Sama tapahtuu myös podcastien parissa. Sulavasti etenevää keskustelua kuunnellessa ei välttämättä tule ajatelleeksi kuinka paljon työtä podcastien taakse piiloutuu. Tämä on hyvä ottaa huomioon omaa jaksoa tai sarjaa suunnitellessa. Tyypillisesti podcastit ovat viihdyttäviä, asiantuntevia ja opettavaisia, joskus jopa jännittäviä. Tyylilaji ja näkökulma riippuvat taustalla olevista tavoitteista ja käsikirjoittajan tarkoituksista. Korkeakouluopettajan näkökulmasta podcast taipuu erittäin hyvin myös opetuksen työvälineeksi. Se laajentaa tarjottavien medioiden valikoimaa ja helpottaen erilaisten oppijoiden oppimista. Itse pidän tärkeänä, että samaa ilmiötä tarjoillaan oppijalle itselleen mieluisassa muodossa. Podcast värittää opetuksen kokonaisuutta muiden multimediasisältöjen rinnalla. Juuri siksi olen innostunut podcasteistä korkeakouluopettajan työvälineenä. Alkuun pääsemiseksi olen koonnut tuotantoprosessin eri vaiheista lyhyen ohjeistuksen, jota voit hyödyntää omaa podcastia tuottaessasi. Sopivan julkaisukanavan valinta Kehotan aina aloittamaan kaiken julkaisemiseen liittyvän työn selvittämällä julkaisukanavan taustoja, olipa sitten kyseessä podcast, teksti tai video. Podcastien maailmassa tämä käytännössä tarkoittaa podien kuuntelua, tekstivastineiden lukemista, ingressien silmäilyä ja otsikkokuvien tutkailua. Tämän taustatyön perusteella muodostuu mielikuva julkaisukanavan vaatimuksista ja tavoitteista julkaistavan lopputuotteen suhteen. Samalla voi varmistua siitä, että oma ajatuksesi osuu yhteen julkaisukanavan vaatimusten kanssa. Meillä Metropoliassa podcastit on luokiteltu kolmeen teemaan: kestotilaus oppimiseen tulevaisuutta luotaamassa ja ammattikorkeakoulun arjessa. Näihin teemoihin uppoutuu aiheita ihan laidasta laitaan, esimerkiksi tutkimus- ja kehittämisosaamisesta rokottamisosaamiseen ja häiriöttömästä oppimisesta korkeakoulujen auditointiprosesseihin. Tuotantoprosessiin valmistautuminen Julkaisukanavan valinnan jälkeen on hyvä hahmotella julkaisun ydinteema ja alustava työnimi. Näiden avulla voi tehdä aiheeseen liittyvää tiedonhakua, jonka avulla voi samalla valmistautua sisällön käsikirjoittamiseen. Tämä vaihe liittyy vahvasti ammattikorkeakoulujen rooliin uuden tiedon tuottajina ja soveltavan tutkimuksen tekijänä. Taustatietoihin ja lähdemateriaaliin perehtyminen tukee myös podcastin äänitysvaihetta, jolloin sekä keskustelun hostit että paikalle kutsuttavat vieraat voivat tutustua ja valmistautua aiheeseen etukäteen. Tämä on todettu hyväksi käytännöksi joskus jännittävissäkin äänitystilanteissa. Lähdemateriaaliin perehtymällä usein varmistutaan myös siitä, että tuotetut podcastit tuottavat uutta tietoa ja täyttävät Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamat julkaisukriteerit. Myös tämä on korkeakoulumaailmassa tärkeää. Podcastin ydinviestin kirkastaminen Ydinviestin kirkastaminen on tärkeä vaihe podcasteja suunniteltaessa. Hyvä tapa on sisällyttää yhteen podcastiin yksi pääviesti, samoin kuin videoissa tai blogiteksteissä. Pääviestin rinnalle kannattaa määritellä ajateltua kohderyhmää kiinnostavia asiasanoja. Onko tavoitteena viihtyä, oppia vai saada aikaan esimerkiksi toimintojen tai käyttäytymisen muutoksia? Ydinviestin kirkastaminen napakoittaa myös jakson käsikirjoitusvaihetta ja tekee sen helpommaksi. Mitä haluatkaan kuulijalle kertoa ja miksi? Mikä on sanomasi ydin ja kenelle se on kohdennettu? Käsikirjoittaminen eri näkökulmista Podastin käsikirjoittamisen vaiheeseen on löydettävissä paljon yksityiskohtaista ohjeistusta. Käyttökelpoiseksi havaittu tapa on lähestyä aiemmin kirkastamaasi ydinviestiä kolmesta eri näkökulmasta. Kolmen näkökulman ympärille podcastista rakentuu napakka, uutta tietoa tuottava kokonaisuus, joka on helposti äänitettävissä mukaansa tempaavaksi kuunnelmaksi. Ihmisen keskittymiskyvyn on sanottu olevan noin 20 minuuttia pitkä. Pyrin itse pitämään podit alle puolen tunnin mittaisina. Toki viihdyttävien asiantuntijapodien seurassa vierähtää helposti myös pidempi aika. Kolmen näkökulman kokonaisuus pitää yllä kuulijan mielenkiinnon ja keskittymisen etenevään aiheeseen. Nykyään itse podeja kuunnellessani yritän aina poimia erityisesti ydinviestin ja nuo kolme klassista näkökulmaa. Äänittäminen puheviestintätilanteena Kokemusteni mukaan äänitystilanteisiin liittyy eriasteista jännitystä. Monet ovat podcastien äärellä ensimmäistä kertaa, tilanne on tuntematon, eikä ole varmuutta siitä mitä studiossa käytännössä tapahtuu. Itse yritän pehmentää tilannetta toimittamalla käsikirjoituksen osallistujille hyvissä ajoin varaamalla riittävästi aikaa valmistautumiseen, äänitystilanteen pääpiirteiseen läpikäyntiin ja varsinaiseen keskusteluun käynnistämällä tallennuksen jo valmistautumisen aikana, jolloin tallennuksen aloittamiseen liittyvä jännitys häviää. Lisäksi ohjeistan tauottamaan puhetta tarpeen mukaan. Valmiiksi editoidun podcastin kuulija ei tiedä kuinka pitkiä taukoja olemme ajatustemme kokoamista varten oikeasti pitäneet. Näppärä editoija napsii pois jopa pohtivaa henkäystä pidemmät sanavälit, jolloin puhe soljuu nätisti, vaikka äänitystilanteessa ei olisi siltä tuntunutkaan. Lähes poikkeuksetta, valmista podia kuunnellessa, podcastiin osallistujat ovat olleet omista suorituksistaan positiivisesti yllättyneitä, jännitys ei kuulukaan puheessa. Lisäksi käsikirjoittaminen ja etukäteisvalmistautuminen varmistavat sen, että jännässäkin tilanteessa kaikki haluttu on tullut sanotuksi. Äärimmäisen harvoin podcast äänitetään uudelleen, silloinkin lähes poikkeuksetta teknisistä haasteista johtuen. Äänittäminen, editointi ja muu tekninen kikkailu Podcastin äänittämiseen liittyy paljon teknisiä yksityiskohtia, joihin löytyy runsaasti ohjeistusta blogiteksteinä ja video-ohjeistuksena (Skog 2018; Wallin 2022) . Äänittämisen onnistumisen kannalta kriittisin tekijä lienee rauhallinen tila. Äänen laatua ei voi liikaa korostaa, se on hyvä huomioida jo ennen ensimmäistä tallennusta. Varmaa on, että huonolaatuista raakanauhaa ei voi pelastaa teknisellä kikkailulla myöhemmin. Monissa korkeakouluissa editointi ja kaikki siihen liittyvä tekninen kikkailu liittyvät myös sisällöntuottajan tehtäviin. Me metropolialaiset olemme onnekkaassa asemassa siinä, että meillä apua teknisiin asioihin saa viestintäyksikön asiantuntijalta. Osa sisällöntuottajista tuottaa kaiken itse, mutta eivät kaikki. Tottuneena opetusvideotuottajana tuotan podini itse. Tallennan ja editoin video- ja äänitiedostot samalla ohjelmalla (Camtasia/ Premiere). Se on helppoa. Yhden ohjelman opettelemalla, voi hoitaa monenlaista mediatuotantoa, joka selkeästi nopeuttaa tuotantoprosessia. Raakatallenteen editoinnin lisäksi tähän tekniseen osioon kuuluvat mm. podin alkuun, loppuun ja keskelle lisättävät jinglet eli tunnusmusiikit tekstivastineet eli litteraatit, waveform-videot ja tekninen julkaiseminen (mm. SoundCloud/ Spotify). Teknisen kikkailun jättäisin ensivaiheessa sitä osaavalle henkilöstölle ja keskittyisin aluksi kaikkeen muuhun. Kokemuksen ja taitojen lisääntyessä opettelisin tätäkin itse. Podcastin julkaiseminen sosiaalisessa mediassa Teknisen paketin tullessa valmiiksi siirrytään prosessin viimeiseen vaiheeseen, joka minulle on tavoitteellinen julkaiseminen. Tätä vaihetta pidän erityisen tärkeänä, sillä se viimeistelee koko tuotantoprosessin ja antaa tehdylle työlle näkyvän arvon. Valmiin podcastin julkaisu on sisällöntuottajalle aina juhlallinen tapahtuma. Tunnen samaa ylpeyttä jokaisen valmiin podin kohdalla, kuin asiantuntijatekstin tai blogipostauksenkin. Helpolta kuulostava lopputuote pitää sisällään paljon työtä ja on tekijälleen arvokas. Julkaisemisen vaiheessa palaan vielä ajatukseen, miten uunituore podcast saavuttaa tavoitellun kuulijakunnan? Missä sosiaalisen median kanavissa oletetut kuulijat liikkuvat ja mitä medioita he ovat tottuneet seuraamaan? Lisäksi mietin, miten yhdistää uudenlaisia mediamuotoja perinteisempiin julkaisumuotoihin, kuten esimerkiksi podcast osaksi blogipostausta. Tällä tavalla olisi mahdollista tavoittaa jo olemassa olevaa lukijakuntaa ja kannustaa heitä myös osaksi podcastien kuulijakuntaa. Ennen sosiaalisen median kanavissa julkaisua on hyvä kirjoittaa kiinnostava, informatiivinen ja napakka postausteksti, joka sujautetaan lopullisen julkaisun yhteyteen. Sen avulla herätellään lukijan kiinnostusta poimia juuri tämä podcast omalle kuuntelulistalle. Nykypäivän valtavassa informaatiovirrassa myös tämä on hyvä miettiä huolella. Näiden näkökulmien lisäksi podcasteihin liittyy paljon muuta. Siitä tuotimme Ilse Skogin kanssa podcasteja käsittelevän sarjan, MetroPodia uudenlainen tapa julkaista, jonka jaksot voi kuunnella tästä 👍. Käsis purkkiin - vinkkejä käsikirjoittamiseen Podcast eetteriin - käsis kuunneltavaksi lopputuotteeksi Podcastien tavoitteellinen julkaiseminen Tervetuloa podcastien mahtavaan maailmaan. Se on iso. Lisämateriaalia innokkaille Skog, I. 2018. Näin teet oman podcastin. Hiiltä ja timanttia- blogi. Skog, I. 2018. Podcast opettaa, viihdyttää ja on läsnä siellä, missä sinäkin. Hiiltä ja timanttia- blogi. Wallin, R. 2022. Korkeakoulut tekevät podcasteja – miten lähteä liikkeelle? Youtube-soittolista. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
5 arvioitavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 3/3
Verkko-opetusta kehitettäessä on tarpeen ottaa huomioon monenlaisia asioita. On hyvä miettiä, mitä tuleekaan kirkastaa ennen opintojakson siirtämistä verkkoon. Mitä tulee tietää ja muistaa toteutuksen aikana, mitä on hyvä ottaa huomioon toteutuksen loppuvaiheilla ja sen päättyessä? Tämä teksti on viimeinen osa kokonaisuudesta, jossa konkreettisten esimerkkien avulla kirkastetaan, varmistetaan ja arvioidaan monimuotoisten verkkototeutusten kokonaisuutta. Tekstisarjan aiemmat osat ja laajan valikoiman muitakin pedagogisia tekstejä voit lukea Hiiltä ja timanttia- blogin kirjoittajaprofiilistani. 1. Vuorovaikutus kaiken tekemisen keskiössä Vuorovaikutuksen merkitys on aina suuri opettamisen ja oppimisen yhteydessä. Erityisesti etä- ja verkko-opetuksen kulta-aikana siihen keskittyminen on entistä tärkeämpää. Vuorovaikutuksen luominen, ylläpitäminen ja arvostaminen kannattaa pitää keskiössä läpi kaiken tekemisen. Opetustilanteissa vuorovaikutuksen suunnat ja tavat ovat monet. Kirsti Lonka (2020) onkin todennut hienosti, että “Vuorovaikutus ei ole vähentynyt, vaan saanut uusia muotoja. Nuorille verkossa tapahtuva vuorovaikutus on ihan yhtä todellista kuin muutkin vuorovaikutuksen muodot.” Vuorovaikutus voi syntyä opettajan ja opiskelijan välille, opiskelijoiden toistensa ja opiskelijaryhmien välille, kuin myös opiskelijoiden ja interaktiivisten sisältöjen välille. Käytännössä vuorovaikutteisen oppimisen perusajatuksia voi tukea erilaisilla digitaalisilla ratkaisuilla ja vaihtelevilla menetelmillä, ja niitä voi sujauttaa helposti oppimisprosessin eri vaiheisiin. Vuorovaikutteisia aktiviteetteja opiskelijan ja opettajan välillä Lähtötason kartoitus, esim. kysely tai essee Ydinasioiden yhteenveto, esim. 5 asiaa, jotka tiedät jo aiheesta Aiheeseen orientoivat kysymykset, etukäteen toimitettuna Väitelauseet tai väittämät webinaarin aiheesta, ennen ja/ tai jälkeen Lähdemateriaali ja tarkkailukysymykset webinaarin ajaksi, etukäteen toimitettuna Aktivoivat kirjoitushetket/ jatkokirjoitukset Oppimispäiväkirjat Käsitekartat Loppukyselyt webinaarien jälkeen, ajatuksella mitä opit tänään? Vuorovaikutuksellisten menetelmien teknisestä valikoimasta ja toteuttamista käytännössä voit lukea lisää esimerkiksi Matleena Laakson (2022), Oppijoiden aktivointi opetuksessa, esityksestä (slideshare.net). 2. Kontaktiaktiviteettien arvo Korkeakouluopetuksen digitalisaatiota koskeva tutkimus keskittyy vahvasti digitaalisten oppimisympäristöjen teknisiin mahdollisuuksiin. Verkko-opetuksen keskiössä ovat joustavasti, itsenäisesti, ajasta, paikasta ja opiskelutahdista riippumattomasti suoritettavat opinnot. Teknisten yksityiskohtien lisäksi on raportoitu runsaasti viitteitä myös muista asioista, kuten mm. opiskelijoiden uupumuksen lisääntymisestä pandemian aikaisen etäopetuksen aikana (HS 2022). Näissä huomio on keskittynyt erityisesti vuorovaikutuksen ja positiivisen tunneilmapiirin puutteeseen. Tähän liittyen haluankin kaikissa opettamiseen liittyvissä yhteyksissä puhua kontaktiaktiviteeteista ja niiden merkityksestä oppijalle ja oppimiselle. Minulle kontakti opiskelijaan on opetukseen saumattomasti liittyvä tapahtuma, jonka välineenä voi tilanteesta riippuen toimia joko verkkokokousjärjestelmä tai luokkahuone. Arvokasta kontaktia opettajan ja opiskelijan välille voi muodostaa monilla eri tavoilla ja menetelmillä. Pois kannattaa kuitenkin sulkea ajatus siitä, että oppiminen verkkoympäristöissä voisi tapahtua pelkkien materiaalien avulla, ilman inhimillistä kontaktia. Mielestäni kontakti vaatii aina yhteisen foorumin, ajan ja paikan, vaikka verkossa toimittaisiinkin. Kontaktiaktiviteetteja opiskelijaryhmän ja opettajan välillä Median tarkkailu ja yhteinen käsittely Kysymys/ vastaus-sessiot, yhteinen käsittely Think, pair and share: mieti yksin, pohdi parin kanssa, jaa kaikille, yhteinen käsittely Tietopohjan kerääminen yksilötyönä, yhteinen käsittely 3. Osaamisen osoittamisen monet tavat Kokemukseni mukaan osaamisen osoittaminen korkeakouluopinnoissa noudattelee edelleen melko perinteistä kaavaa. Jo vuosikymmenten ajan se on vahvasti perustunut kirjallisiin raportteihin, summatiivisiin kokeisiin ja tentteihin. Lähes poikkeuksetta osaaminen arvioidaan numeraalisella asteikolla. Nämä kaikki tavat muistan kirkkaasti myös omien opintojeni ajalta. Väitän, että osaamisen osoittamisen tavat voisivat olla moninaisempia, samalla tuoden opiskelijoiden osaamisen hyvin näkyviin. Moninaisia tapoja toki hyödynnetään runsaasti aiemman osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa, johon tämä teksti ei ota kantaa. Olen vuosien varrella teettänyt erinäisiä bioanalytiikan (AMK) ja terveysalan (YAMK) projektitöitä monenlaisissa asetelmissa, antaen opiskelijoille täydet vapaudet päättää lopputuotoksen muodon ja nähnyt samalla huikean hienoja suorituksia, kuten esimerkiksi opetusvideo histoteknologian opetukseen, omalla musiikilla höystettynä potilaan hoitopolun vaiheittainen kuvaaminen runon muodossa potilaan kudosnäytteen laboratorioprosessi sarjakuvana etätyön ergonomiaopas interaktiivisena tuotoksena (ThingLink) (Alanko ym. 2022) Osaamisen osoittamisen valikoimaa laajentamalla opiskelusta ja oppimisesta tulee samalla hauskaa ja yhteiset produktiot painuvat mieliin loppuelämän ajaksi. Videot, audiot ja erilaiset visuaaliset presentaatiot toimivat todella hyvin. 4. Oppimisanalytiikan mahdollisuudet Oppimisen tilat ovat yhä vahvemmin laajentuneet digitaalisiin ympäristöihin ja oppiminen on monipaikkaistunut, Tänä päivänä opettaja ei välttämättä koskaan tapaa opiskelijoita paikan päällä, jolloin äärimmäisen tärkeätä on, että yhteys opiskelijaan säilyy myös etäopiskelun aikana. Opettajana haluan olla tilanteen tasalla oppimisprosessin kaikissa vaiheissa. Ilman sopivaa ja tarkoitukseen soveltuvaa teknologiaa, olisin ihan pulassa. Vaikka liitän kaikkiin toteutuksiini kontaktiktiviteetteja, en voi mitenkään olla varma, että kaikki pysyvät mukana haluamallani tavalla. Tämän työn tukena hyödynnän erilaisia edistymisen seurannan menetelmiä ja teknisiä ratkaisuja, kuten esimerkiksi tietyissä aikapisteissä täytettävät etenemisen seurannan lomakkeet oman osaamisen väliarvioinnit tehtävien palasteleminen vaiheittain kuitattaviin osatehtäviin edistymisen seurannan painikkeet vaiheittain etenevät oppimistehtävät ja projekti, joissa sama teema voi kulkea läpi koko opintojakson. Näiden menetelmien avulla tarkistelen viikoittain, että kaikki toteutuksilla olevat ovat mukana ja hommat etenevät opetussuunnitelman mukaiseen suuntaan. Olen jo aiemmin (2019) kirjoittanut Hiileen ja timanttiin oppimisanalytiikan mahdollisuuksista osaamisen ohjaamisen työvälineenä. Se sisältää edelleen painavaa asiaa. 5. Jatkuvan oppimisen ideologia osaksi opettajan työtä Opetusalan ammattilaisina tiedämme, että elämä on oppimista varten ja sitä tapahtuu vauvasta vaariin. Ajattelemme, että yksilö ei ole koskaan valmis, vaan hän voi aina omaksua ja oppia uutta. Joskus tuntuu, että omalta osaltamme tämä hukkuu työn kuormittavuuden alle. On tärkeää muistaa, että myös opettajan osaaminen ja työ ovat murroksessa. Opettajien rooli on muuttunut reilusti viimeisten vuosien aikana, asettaen monenlaisia osaamisen uudistamistarpeita myös opettajille. Oman asiantuntijuuden kehittämisen lisäksi tulee ottaa haltuun uudenlaista pedagogiikkaa ja soveltavaa teknologiaa. Ajattelen, että jatkuvan oppimisen ja kehittymisen yhtenä perustana on opiskelijoilta saatu palaute, joka itselläni toimii kaiken kehittämisen moottorina. Pyydän aina palautetta ja suhtaudun siihen rakentavasti. Ihan varmasti kaiken voi tehdä selkeämmin, loogisemmin, laajemmin, monipuolisemmin, kuin siinä hetkessä on ajatellut. Opiskelijapalautteen lisäksi voit kehittämisen tukena hyödyntää esimerkiksi FITechin (2020) tai eAMK-hankkeen (2020) laadukkaan verkko-opetuksen tarkistuslistoja ja laatukriteereitä. Verkko-opetuksen kokonaisuuden arvioimiseksi varmista hyödynnätkö opiskelijoiden aktivoimiseen monipuolisia menetelmiä ja vaihtelevatko ne eri toteutuksilla? voisitko vahvistaa kontaktiaktiviteettien arvoa myös verkossa toteutettavilla opintojaksoilla? hyödynnätkö osaamisen osoittamisen tapoja monipuolisesti ja voisiko valikoimaa edelleen laajentaa? hyödynnätkö oppimisanalytiikan työvälineitä oppimisen ohjaamisen ja oman työsi tukena ja miten sitä voisi entisestään lisätä? olethan yhdistänyt jatkuvan oppimisen ideologian osaksi myös omaa työtäsi? Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että keskity tekemään asioita, jotka hyödyttävät monia, mutta eivät kohtuuttomasti kuormita. Päätä, mitä haluat tehdä ja tee se 😊 Lähteet Alanko, K., Frankenhaeuser, K., Lönnqvist, M., Nummelin, E., Puranen, J. & Uusitalo, S. 2022. Etätyön ergonomiaopas (ThingLink.com). Oppimistehtävä YAMK opintototeutukselle Digipedagogiikka asiantuntijatyössä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. eAMK. 2020. Varonen, M. & Hohenthal, T. Verkkototeutuksen laatukriteerit (Finna.fi). FITech. 2020. Huhtanen, A., Aalto-yliopisto & FITech. Verkko-oppimisen muotoilukirja & oppimismuotoilun työkalupakki (Finna.fi). Laakso, M. 2022. Oppijoiden aktivointi opetuksessa. Slideshare-eristys 20.4.22 (pdf) Lonka, K. 2020. Selvitys koronapandemian lyhyen ja pitkän aikavälin hyvistä ja huonoista seurauksista koskien koulutusta, nuoria ja hyvinvointia. Teoksessa koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2020. Virtanen, M. 2019. Oppimisanalytiikka oppimisen ohjaamisen työvälineenä. Hiiltä ja timanttia- blogi.
5 varmistettavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 2/3
Suunniteltaessa, kehitettäessä ja toteutettaessa opintokokonaisuuksia verkkoon, on hyvä varmistaa erilaisia asioita prosessin eri vaiheissa. Tärkeää on miettiä, mitä kaikkea tuleekaan kirkastaa ennen opintojakson siirtämistä verkkoon. Mitä tulee tietää, muistaa ja varmistaa toteutuksen aikana ja mitä on hyvä ottaa huomioon toteutuksen loppuvaiheessa ja sen päättyessä? Tämän arviointityön tueksi olen kehittänyt 5+5+5-mallin, jonka avulla voi optimoida ja tarpeen mukaan kehittää ja viimeistellä toteutuksia, erityisesti vietäessä niitä verkkoon. Tämä teksti on toinen osa kolmen tekstin kokonaisuudesta, jossa konkreettisten esimerkkien avulla kirkastetaan, varmistetaan ja arvioidaan monimuotoisten verkkototeutusten suunnittelua ja toteuttamista. Ensimmäisessä tekstissä kirkastettiin ajatuksia ennen toteutuksen siirtämistä verkkoon, tässä tekstissä keskitytään toteutuksen aikaisiin asioihin (2/3) ja viimeisessä tekstissä toteutuksen loppuvaiheisiin ja sen jälkeiseen aikaan (3/3). 1. Suurikin kokonaisuus voi olla selkeä ja looginen Kokemusteni mukaan yksi verkossa toteutettavan opetuksen haasteista on selkeys. Haaste sen vuoksi, että kokemus selkeydestä on subjektiivinen ja siihen vaikuttavat monet eri asiat. Tiedetään, että loogisesti etenevä, häiriötön ja eheä kokonaisuus vähentää käyttäjän kognitiivista kuormaa ja auttaa suuntaamaan keskittymisen teknisten ratkaisujen sijasta niihin asioihin, joita ollaan oikeasti oppimassa. Selkeyteen keskittyminen ja sen maksimaalinen huomioiminen on minulle tärkeää, enkä näe eroja siinäkään, onko kyseessä pienryhmä vai satojen osallistujien massakurssiksi luokiteltu kokonaisuus. Myös suuri kokonaisuus voi olla selkeä ja looginen, kunhan sen miettii huolella. Oppimiskokemuksen näkökulmasta asettaisin selkeyden teknisten asioiden laariin, eli niihin käytännön ratkaisuihin, jotka ovat systemaattisella suunnittelulla hyvinkin hallittavissa. Itse pyrin selkeyttämään toteutuksiani kuvittelemalla oppijan polun mahdollisimman yksityiskohtaisesti esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Mitä oppija missäkin vaiheessa tekee ja mitä tekemisen tueksi tarvitsee? Missä ovat mahdolliset etenemisen haasteet ja miten niitä voisi madaltaa? Vaikka selkeys voi tuntua asiana pieneltä ja helpolta, se ei oikeasti ole kumpaakaan. Minusta paras keino selkeyden saavuttamiseen on oikeasti asettua oppijan saappaisiin ja miettiä koko kokonaisuus sen perusteella. Lisäksi suosin samanlaista rakennetta ja logiikkaa aina kun se on mahdollista. Myös se vähentää kognitiivista kuormaa, epäselvyyttä ja siten myös yhteydenottoja opettajaan. Kokonaisuuksien selkeyttäminen liittyy tiiviisti myös palautekulttuuriin, palautteiden arvoon ja niiden hyödyntämiseen kaiken kehittämisen perustana. Eli pyydän aina opiskelijapalautetta, kuulen, kuuntelen ja yritän ymmärtää. Ajattelen, että näin toimimalla voin oikeasti kehittyä ja kehittää. 2. Jokaisella monimediaisella, nykyoppijalle soveltuvalla sisällöllä on arvo Viime vuosien aikana olen hetkittäin miettinyt, onko monimediainen sisältö ja sen tuottaminen sittenkin vain viihdeteollisuuteen liittyvä ja sinne sopiva ilmiö. Olen vuosien varrella tuottanut satoja erilaisia sisältöjä, erilaisilla tekniikoilla, erilaisille alustoille. Lähes poikkeuksetta ne ovat toimineet hyvin ja tuoneet lisää mahdollisuuksia myös korkeakouluopetuksen kentälle. Monimediaisten sisältöjen lisäksi korkeakouluopetuksessa hyödynnetään edelleen paljon perinteisiä tehtäviä, raportteja ja sähköisiä materiaalipankkeja, jotka toimivat hyvin itsenäisen opiskeluun tukena, mutta eivät niinkään tue yhteisöllistä oppimista verkossa, kuten minä sosiokonstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaisesti ajattelen (Virtanen 2022). Monimediaisen sisällön kokonaisuudessakin kaikki liittyy oppijan tapaan ja mahdollisuuksiin opiskella ja oppia, hänen tavoitteisiinsa ja valintoihinsa. Tämän ajatuksen rinnalla yhä edelleen hyödynnetään perinteistä ja jopa osittain karkeaa jaottelua visuaalisiin, auditiivisiin ja kinesteettisiin oppijoihin (Linja-Aho 2018), laajemmin huomioimatta sitä, että me kaikki opimme useilla eri tavoilla ja erilaisilla menetelmillä. Oppimispyramidin (kuva 1.) perusteella voi päätellä, että suuri osa nykypäivän oppijoista hyötyy monimediaisesta ja interaktiivisesta, pedagogisesti mielekkäästä sisällöstä, videoista, audiotiedostoista, virtuaalisista ympäristöistä. Kuva 1. Oppimispyramidi (mukaillen Learning Pyramid, National Training Laboratories. Bethel, Maine). Koska monimediainen sisällöntuotanto on aikaa vievää puuhaa, ajattelen, että jokaisella oppimisprosessiin liitetyllä sisällöllä on täytyy oikeasti olla arvo. Tällä tarkoitan sitä, että jokainen sisältö kuuluu joko opiskeltavan asian ydinainekseen, täydentävään tietämykseen tai erityistietämykseen. Kaiken muun, joka ei sovi mihinkään näistä, jätän suosiolla pois. Vuosien varrella kumulatiivisesti kehitettyjä kokonaisuuksia kannattaakin tarkastella kriittisesti ja samalla antaa oikea arvo jokaiselle tuotetulle tai käsin mukaanpoimitulle sisällölle. Sisältöjen systemaattinen läpikäynti ja arvottaminen liittyvät tiiviisti myös pedagogiseen käsikirjoittamiseen ja kokonaisuuteen, jota suunnittelemme opiskelijamme oppivan. Tämän päivän monimediainen sisältö voi olla monen näköistä ja muotoista ja pitää sisällään esimerkiksi opetusvideoita interaktiivisia infograafeja ja kuvia virtuaalisia kierroksia ja 360AR/VR-sisältöjä audiotiedostoja ja podcasteja. 3. Saavutettavuus on monimediaisen sisällön paras kaveri Omaa haastettaan opetussisällöntuottajaopettajille tuovat digipalvelulain velvoittamat saavutettavuusasiat, jotka velvoittavat myös korkeakouluja. Käytännössä tämä tarkoittaa saavutettavuuden huomioimista, arviointia, toteuttamista, selkeää merkitsemistä kaikkien sisältöjen osalta. Ja opiskelijalle mahdollisuutta käyttää sisältöjä erilaisilla avustavilla teknologioilla, kuten ruudunlukijoilla, päästä käsiksi erilaisiin sisältöihin huolimatta mahdollisista rajoitteista, kuten esimerkiksi näkö, kuulo ja ymmärtäminen, toistaa sisältöjä erilaisilla päätelaitteilla. (Laak, 2005.) Opetuskäytössä helposti saavutettavia ovat esimerkiksi pdf-muotoiset tekstidokumentit, joissa muotoilu on yleensä pysyvää, myös eri lukuohjelmilla luettaessa. Teknisen saavutettavuuden lisäksi tulee ottaa huomioon myös kohderyhmälle soveltuva kielen, lauserakenteiden ja kappalejakojen käyttö, jotka myös vaikuttavat saavutettavuuteen. Lisää saavutettavien pdf-tiedostojen tekemisestä voi lukea Riikka Wallinin aiemmasta blogikirjoituksesta. Opetuskäytön näkökulmasta astetta haastavampia ovat verkkokeskustelut, videot ja podcastit. Oppimisalustalla käydyt verkkokeskustelut voivat nopeasti muodostua pitkiksi ja monipolvisiksi. Käytännössä keskustelun moderaattorin tulisi huolehtia tekstien jaottelusta ja niiden selkeästä muodosta. Tämä on kuitenkin haastavaa, koska keskustelut voivat muodostua useiden sivujen pituisiksi ja niiden muokkaaminen jälkikäteen on lähestulkoon mahdotonta. Videoiden käyttö opetuksessa on lisääntynyt räjähdysmäisesti viimeisten vuosien aikana, kiihtyen edelleen pandemian aikaisen etäkaiken aikana. Suuri osa opiskelijoistamme ovat tottuneita median viihdekuluttajia, jonka myötä videoiden rooli ja kysyntä on myös opetuksessa kasvanut. On selvää, että useasti katsottavissa oleva, tiivistetty ja ytimekäs videosisältö auttaa monenlaisia oppijoita ja on hyödyksi monenlaisissa oppimistilanteissa. Sisällöntuottajalle tämä kuitenkin avaa uudenlaisen maailman. Sisällöntuottajien tulee opetella videoiden käsikirjoittamista, videointia, editointia ja kameralle esiintymistä. Unohtamatta kuitenkaan sitä tosiasiaa, että suurella osalla opettajista ydinosaaminen on jossain ihan muualla, kuin videotuotannossa. Valmiin videon jakeluvaiheessa tulee saavutettavuuden osalta varmistaa, että videon tekstitys tai tekstivastine on saatavilla. Videosisältöjen lisäksi tekstivastineasia koskee myös audiotiedostoja ja podcastejä. Videoiden tekstittäminen, suomeksi, on aikaavievää, joskin se onnistuu hyvin monilla eri tavoilla, kuten esimerkiksi videoeditointiohjelmilla ja YouTuben tekstitystyökalulla. Toki tekstityksiä voi ostaa myös palveluna, mutta siihen harvemmin on oppilaitoksissa varattu rahaa. Erityisryhmien lisäksi tekstitettyjä videoita arvostavat kaikenlaiset opiskelijat. Lisäapua tekstittämiseen (kesto 7:05) voi katsoa Lehtori Virtasen opetukseen ja korkeakoulupedagogiikkaan liittyvältä YouTube-tililtä. Saavutettavuuden näkökulmasta haastaviksi ovat osoittautuneet pelit, joita opetuksessa hyödynnettäisiin myös yhä enenevissä määrin. Yhä edelleen haastavaa on sellaisten pelien löytäminen, jotka olisivat samaan aikaan pedagogisesti mielekkäitä, oppimisprosessille merkittäviä, soveltuvia ja saavutettavia sekä erityisryhmiin kuuluville että kuulumattomille. 4. Vuorovaikutuksellinen oppimisyhteisö toimii vaikuttavan oppimisen edellytyksenä Vuorovaikutuksellisen oppimisyhteisön merkitys on yksi kestosuosikkini kautta aikojen. Siihen liittyvät haasteet ovat tuntuneet entisestään lisääntyneen verkko- ja etäopetuksen aikana. Oppimisyhteisöön liittyy niin opiskelun sosiaalinen ulottuvuus kuin oppimista edistävä monisuuntainen vuorovaikutus, useiden eri toimijoiden välillä. Koska oppiminen harvoin on yksittäisen henkilön mielensisäistä toimintaa, sen tueksi tarvitaan vuorovaikutusta, jossa oppija voi omine ajatuksineen jakaa yhteistä todellisuutta muiden kanssa. Vuorovaikutuksen ilmenemiseen ja vuorovaikutusilmapiirin muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten oppimistilanteiden ilmapiiri, oppimisympäristöt ja osallistujien aikaisemmat kokemukset (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2009). Vuorovaikutusosaaminen muodostaakin suuren osan nykypäivän opettajan työstä ja sen huomioiminen on noussut entistä tärkeämmäksi erilaisissa oppimisympäristöissä toimittaessa. Merkityksellisen vuorovaikutuksen luomiseen löytyy erilaisia keinoja ja menetelmällisiä ratkaisua, kuten mm. aktivoivat luennot keskusteluineen ohjattu pienryhmätyöskentely roolitetut projektityöt, joissa projektiryhmän jäsenillä selkeästi sovitut tehtävät yksilö-, pari- ja ryhmäohjaus. Itse hyödynnän vuorovaikutuksellisia menetelmiä niin, että olen aina osa oppimisyhteisöä ja teen siinä omaan rooliini liittyvät, sovitut tehtävät. Liitän kaikkiin toteutuksiini sekä tiedollisia asiantuntija-alustuksia, interaktiivisia ja monimediaisia sisältöjä että vuorovaikutteisia toiminnallisuuksia. Kaikki toteutukseni sisältävät kontaktia, joko paikan päällä tai etänä. Suurimpia haasteita optimaalisen vuorovaikutuksen mahdollistumiselle mielestäni luovat suuret ryhmäkoot (yli 150 opiskelijaa) sekä työhön kohdennettujen resurssien riittämättömyys. Väistämätön tosiasia on se, että mitä enemmän vuorovaikuttaa, sitä enemmän kuluu aikaa. Vaikuttavien oppimistulosten ja oppimisen sosiokonstruktivististen perusnäkemysten mukaisesti se on minulle kuitenkin yksi tämän työn välttämättömyyksistä. 5. Oikea-aikainen tuki ja reaaliaikainen palaute ovat oppimisen peruspalikoita, joita tarvitaan aina Oppimisprosessiin liittyvä oikea-aikainen tuki ja reaaliaikaisen palautteen antaminen ovat oppimisen peruspalikoita ja näin ollen muodostavat osan opettajan päivittäisestä työnkuvasta. Verkkoympäristöissä on kriittisen tärkeää, että opiskelija tavoittaa opettajan sovitussa kanavassa, sovitussa aikataulussa. Tämä on huomioimisen arvoista myös ohjauksen näkökulmasta ja erityisesti silloin, kun opiskelijan oppimisprosessi jää jumiin tai uhkaa syystä tai toisesta hidastua. Opettajan oikea-aikaisella tuella voi olla suuri merkitys opintojen etenemiselle, erityisesti motivoitumisen ja sitoutumisen näkökulmista. Oppimisen kannalta annetun ja saadun palautteen merkitys on kiistaton (Räihä, Mankki & Samppala 2019). Vuorovaikutuksellinen ja mutkaton suhde opettajan ja opiskelijan välillä mahdollistaa vaikuttavan palautteen antamisen. Mikäli dialogia ei ole, palautekaan ei välttämättä kohdennu oikein. Hyvä tapa paremmalle kohdentumiselle on kuulla opiskelijan tavoitteita ja tarpeita etukäteen. Näin voi saada opiskelijan muuttamaan ymmärrystään ja ajattelemaan asiaa uudella tavalla. Oikea-aikainen palaute on koettu äärimmäisen tärkeäksi, jolloin oman osaamisen tasoa voi suhteuttaa sekä muiden opiskelijoiden tasoon että opetussuunnitelmissa asetettuihin vaatimuksiin. Palautteen antamisessa, oikean ajoituksen lisäksi, keskiössä ovat tavat joilla palautetta annetaan. Rakentavaa ja kehittävää palautetta antaessaan voi miettiä myös seuraavien asioiden merkitystä (Numminen & Talvio 2009): luottamuksellinen ja kannustava ilmapiiri opiskelijoiden omien ajatusten kuuleminen palautteen järjestys, positiiviset asiat ensin, kriittiset asiat perään palautteen kohdentaminen tuotokseen, ei henkilön persoonaan tai muihin ominaisuuksiin kannustaminen rakentavaan kehittymiseen, ei koskaan valtataistelu oikea-aikaisuus, jolloin mahdollisuus korjausliikkeisiin on olemassa. Nykyään opetan ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa opiskelijoita, joita en välttämättä koskaan fyysisesti tapaa. Heidän kanssaan, sekä toimivat että sopimusten mukaan aukiolevat, vuorovaikutuksen kanavat luovat pohjaa monenlaiselle yhteiselle tekemiselle. Kun toteutat opetustasi verkossa, niin mieti ja varmista ainakin edellä mainitut viisi kohtaa. Niiden lisäksi voit kirkastaa vielä edellisen tekstin viisi kohtaa. Seuraavat viisi huomionarvoista pointtia julkaistaan vielä kevään 2022 aikana, ne koskevat verkkototeutuksen loppuvaihetta. Tämän jälkeen onkin koossa 15 vaiheinen tarkistuslista, jonka avulla viet opetuksesi ihan varmasti onnistuneesti verkkoon 👍😊. Lähteet Aluehallintovirasto. Digipalvelulain vaatimukset. Laak, T. 2005. Saavutettavuus & verkko-opetus. Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. (toim.) 2009. Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOYpro Oy. Helsinki. Linja-Aho, V. 2018. Oletko ’auditiivinen’, ’kinesteettinen’ tai ’visuaalinen’ oppija – sitkeä myytti on suosittu, koska testaaminen ja lokerointi viehättää. Hiiltä ja timanttia-blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Numminen, A. & Talvio, M. 2009. Hyvä oppimisilmapiiri ja opiskelijan kohtaaminen. Teoksessa Lindblom-Ylänne, S & Nevgi, A. (toim.) 2009. Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOYpro Oy. Helsinki. Räihä, P., Mankki, V. & Samppala, K. 2019. Kirjallisen palautteen merkitys yliopisto-opiskelijalle. Yliopistopedagogiikka-lehti. Virtanen, M. 2022. Perusasiaa oppimisnäkemyksistä (kesto 10:34), YouTube.
5 kirkastettavaa näkökulmaa ennen opetuksen viemistä verkkoon, osa 1/3
Yksi viime vuosien suurimmista ilmiöistä korkeakoulumaailmassa on ollut opetuksen siirtäminen verkkoon, joko kokonaan tai osittain. Maailmanlaajuisen pandemiatilanteenkin painostamana on taivuttu pikavauhtia etä-, hybridi- ja monimuotoratkaisuihin, osittain vaihtelevalla menestyksellä. Opetusta on digitoitu ja digitalisoitu, toteutettu useissa eri kanavissa, useilla eri tavoilla. Opetuksen siirtäminen, tai jo lähtökohtaisesti sen kehittäminen, verkkoon soveltuvaksi vaatii monenlaisten asioiden huomioimista. On suunniteltava, kirjoitettava auki ja kirkastettava moni asia paljon tarkemmin, kuin paikan päällä opetusta järjestettäessä, jolloin soveltamiselle ja selittämiselle on yleensä paremmat mahdollisuudet. Vaikka samat oppimisen lainalaisuudet toimivat sekä paikan päällä että etänä, laadukkaan oppimisen varmistamiseksi on verkkoon tarkoitetut kokonaisuudet hyvä purkaa osiin ja kasata uudelleen uutta tilannetta ja tarvetta vastaavaksi mielekkääksi kokonaisuudeksi. Ei siis missään tapauksessa ole suositeltavaa siirtää olemassa olevia materiaaleja suoraan sähköiseen muotoon ja olettaa sen automaattisesti tukevan opiskelijan oppimista verkossa. Tämä opetuksen kokonaisuutta kirkastava ja uudelleen organisoiva järjestelytyö on aktiivinen prosessi, johon myös pitkään opettajina toimineet kollegat voivat tarvita apua. Tämä teksti on ensimmäinen osa kolmen tekstin kokonaisuudesta, jossa konkreettisten esimerkkien avulla kirkastetaan eri näkökulmia ennen opetuksen viemistä verkkoon (teksti 1), varmistetaan niiden toteutuminen verkossa toteuttamisen aikana (teksti 2), arvioidaan laadukkaan opetuksen toteutumista ja nostetaan esiin jatkokehitysaiheita opintojaksojen parantamiseksi edelleen (teksti 3). Näissä kussakin kolmessa tekstissä esitän viisi erilaista asiaa, jotka perustuvat 13-vuotiseen opettajauraani ammattikorkeakoulussa ja näiden vuosien aikana tekemääni sekä alueelliseen että kansalliseen pedagogiseen kehittämistyöhön. Kaikki näkemykselliset sovellukset ja tulkinnat ovat omiani. Tekstisarja sisältää kirjoitusten lisäksi videomateriaalia innokkaille, käytännön toteuttamista selkiyttämään. 1. Oppimisnäkemys, oppimiskokemus ja oppimisen psykologiset perusteet Aika ajoin on hyvä palata opettamisen perusasioiden pariin, oppimisnäkemyksiin, oppimiskokemukseen ja oppimisen psykologisiin perusteisiin. Nämä ovat opettajille tuttuja opettajankoulutuksen ajoilta, eivätkä sinänsä ole muuttuneet aikojen saatossa. Opetusta verkkoon siirtäessä on kuitenkin hyvä uudelleen pysähtyä aiheen äärelle. Mikä oppimisnäkemys vaikuttaa sinun työsi taustalla ja miten sitä voisi huomioida mahdollisimman vaikuttavalla tavalla? Behavioristinen, kognitiivinen, konstruktivistinen, sosiokonstruktivistinen vai kollektivistinen oppimisnäkemys? Nämä ovat tuttuja käsitteitä, jotka ohjaavat opettajien toimia oppimisprosessin eri vaiheissa. Oppimisnäkemyksesi on tärkeä asia sen pohjaksi, miten opetustasi ja laadukkaita opetustekojasi käytännössä toteutat. Jos esimerkiksi pohjaat työtäsi ajatukseen aktiivisesta ja itseohjautuvasta oppijasta, oppijalähtöisestä tiedon prosessoinnista ja oppimisyhteisöjen, verkostojen ja vuorovaikutuksen merkityksestä, varmistatko sen toteutumisen myös käytännössä? Jos esimerkiksi pohjaat työtäsi sosiokonstruktivistiseen oppimisnäkemykseen, jossa oppimisyhteisöillä on suuri rooli, toteutuksesi ei voi pohjautua itsenäiseen opiskeluun verkko-oppimisympäristöissä. Oppimisnäkemyksen kirkastaminen edustaa minulle yhtä opettajan ydintehtävistä. Mitä selkeämpi taustalla oleva näkemys on, sitä helpompaa on sen tukeminen käytännössä, oppimisen ympäristöistä huolimatta. Oman työni ytimiksi olen vuosien varrella tunnistanut seuraavia asioita, jotka ovat myös sosiokonstruktivistisen näkemyksen (Säljö 2004) mukaisesti merkityksellisiä: oppijan aktiivisen roolin tunnistaminen, tunnustaminen ja tukeminen yhteisöllisen tiedonrakentamisen, konstruoinnin ja jakamisen mahdollistaminen sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollistaminen ja jatkuva tukeminen oppimisyhteisöjen muodostaminen ja niiden toiminnan systemaattinen tukeminen oikea- ja reaaliaikaisen palautteen merkityksen tunnistaminen ja palautteen aktiivinen antaminen oppimisprosessin aikana erilaisten oppijoiden, monimediaisten mahdollisuuksien ja monipuolisten opetusmenetelmien perusteltu hyödyntäminen. Apua oppimisnäkemyksen kirkastamiseen, perusasiaa oppimispsykologiaan ja oppimiskokemukseen liittyen (kesto 10:34) voit halutessasi katsoa Lehtori Virtasen opettamiseen ja oppimiseen liittyvältä YouTube-kanavalta. 2. Ydinainesanalyysi Oppimisen perusteiden kirkastamisen lisäksi verkkoon siirtämisen hetkellä on hyvä tarkastella opintojaksojen sisältöjä. Tarkoituksenmukaista ei ole, että jo olemassa olevat materiaalit digitoidaan verkkoon sellaisenaan, vaan ne on hyvä käydä systemaattisesti läpi tiheällä seulalla. Voi olla, että vuosien varrella matkaan on kertynyt monenlaista mielenkiintoista, joka voi näyttäytyä opiskelijalle sekavana ja muodostaa tarpeettoman raskaan ja epämääräisen kokonaisuuden. Ydinainesanalyysin periaatteisiin kuuluu sisältöjen luokittelu kolmelle tasolle sen mukaan, kuinka tärkeitä ne osaamistavoitteiden valossa ovat. Ydinainekseen sisältyvät tiedot ja taidot, jotka ovat välttämättömiä uuden tiedon omaksumiselle. Tämä osio muodostaa ~80% sisällöistä, loput ~20% koostuvat täydentävästä ja erityisestä tietämyksestä, joiden avulla kokonaistietämys edelleen laajenee ja täydentyy. Erityis- ja täydentävän tason tietämyksen ei kuitenkaan tule viedä merkittäviä resursseja ydinaineksen oppimiselta. Mikä muodostaa opintojakson ydinaineksen ja mistä täydentävä ja erityinen tietämys muodostuvat? Viimeaikaisen aivotutkimuksen perusteella yksilöiden kohtaaman informaation määrä on valtava ja jatkuvasti lisääntymään päin. Siksi on erityisen tärkeää, että myös opintojaksot käydään läpi turhan informaatiotulvan pienentämiseksi ja merkitykselliset sisällöt määritellään osaamistavoitteiden mukaisesti. Ydinainesanalyysin tueksi löytyy hyviä työpohjia esimerkiksi FITechin (2019) oppimismuotoilun työkalupakista (pdf). 3. Pedagoginen malli Yksi opettamisen peruspalikoista lienee toimivan pedagogisen mallin valinta, joita löytyy onneksi yhtä monia kuin tarkoituksiakin. Yleisesti ammattikorkeakoulusektorilla hyödynnettyjä malleja ovat esimerkiksi ongelmaperustainen oppiminen (Poikela & Poikela 2010), tekemällä oppiminen (Dewey 1938), tutkiva oppiminen (Hakkarainen, Lonka & Lipponen 1999), yhteisöllinen oppiminen (Dillenbourg, 1999) ja käännetty opetus eli flipped learning (Hessler 2016). Itse hyödynnän useita eri malleja tarkoituksiini sopivilla tavoilla, opintojaksojen sisällöistä, opiskelijamääristä ja opintojaksojen toteutustavoista riippuen. Usein ne ovat käännetyn opetuksen, yhteisöllisen oppimisen ja ongelmaperustaisen oppimisen yhdistelmiä. Uran alkuaikoina oli helpompi tukeutua yhteen malliin kerrallaan, kokemuksen lisääntyessä myös soveltava käyttö on lisääntynyt. Pidän selkeää pedagogista mallia yhtä tärkeänä kuin kirkastettua oppimisnäkemystä. Ne yhdessä muodostavat tavan kuljettaa opetusta ja tukea oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Miten opetus ja oppimisprosessi käytännössä etenevät jäsennellysti ja selkeästi, valitsemasi pedagogisen mallin mukaan? 4. Pedagoginen käsikirjoitus Pedagoginen käsikirjoitus on yksi suosikkiaiheistani kautta aikojen ja olen kirjoittanut useita tekstejä ja julkaissut useita YouTube-videoita siihen liittyen. En voi kuitenkaan olla nostamatta sitä osaksi myös tätä tekstiä. Minulle pedagoginen käsikirjoitus kertoo vaihe vaiheelta kokonaisuuden, jonka mukaisesti opetukseni tulee kulkemaan. Pedagoginen käsikirjoitus on kokonaissuunnitelma, joka visualisoi valitsemani pedagogisen mallin sekä itselleni, että opiskelijoilleni mahdollisimman selkeästi tekee näkyväksi opintojakson kokonaisrakenteen ja auttaa hahmottamaan asioiden väliset yhteydet helpommin tukee opintojen modulointia, teemoittelua ja visualisointia ja kuvaa kaiken tekemisen yksittäisen opetustilanteen tasolle saakka nostaa esiin toimijoiden (opiskelija, opettaja, oppimisyhteisö) roolit ja osallisuuden oppimisprosessin eri vaiheissa toimii käytännön ohjeistuksena opintojaksoa toteuttaville henkilöille. Koen pedagogisesta käsikirjoittamisesta olleen suurta hyötyä erityisesti verkkototeutusten kehittämisessä, jolloin opetustilannekohtaiset skriptit on pitänyt miettiä läsnätapaamisiakin tarkemmin. Miten opetustilanteet käytännössä kulkevat, milloin on tilaa vuorovaikutukselle, milloin yhteiselle työskentelylle, kyselyille, keskusteluille? Sisällöllisesti opettamani aiheet ovat minulle tuttuja, joten ne sujahtavat luontevasti näiden yksityiskohtaisten skriptien sisään. Lisää skripteistä voi lukea esimerkiksi Harto Pönkän Open somekirjasta (pdf) (2017). 5. Laadukkaan kehittämisen kriteeristö Verkossa opettaminen ja oppiminen on koettu jollain tavalla haastavaksi, niin pitkään kun sitä on tehty. Samaan aikaan kun se haastaa opettajia kehittämiseen, se haastaa myös oppijoita uudenlaiseen opiskeluun ja oppimiseen. Näiden haasteiden tasapainottamiseksi ja laadukkaan verkko-opetuksen varmistamiseksi on kehitetty erilaisia tarkistuslistoja. Laajimmin Suomessa käytössä olevat ovat eAMK hankkeen tuottamat kriteerit (aoe.fi), sekä niistä johdetut FITechin tarkistuslistat (pdf) (2019), jotka molemmat pohjaavat eurooppalaiseen DigComEdu-viitekehykseen (JRC Publications Repository) (Punie 2017). Nämä kriteeristöt keskittyvät seuraaviin näkökulmiin: oppimispsykologiset kriteerit, sisältäen motivaatioon, muistiin, tarkkaavaisuuteen ja emootioihin liittyviä asioita käytettävyyden kriteerit, joihin liittyy monia teemoja, mm. kohderyhmä, saavutettavuus, sitouttaminen, monimuotoisuus. teknisen toteuttamisen kriteerit, jotka koskevat oppimisalustaa, digitaalisia työvälineitä, sisällön organisointia, käytettävyyttä ja ulkoasuun liittyviä asioita. Yksityiskohtaisemman eAMK-hankkeen kriteerien toteutumisesta käytännössä (kesto 13:09) voit katsoa Lehtori Virtasen kanavalta. Erinomainen kohta hyödyntää näitä kriteeristöjä on kehittämisen alku- ja loppuvaiheessa. Työtä aloitettaessa kriteerien avulla voi asettaa itselleen kehittämisen konkreettisia tavoitteita. Lopuksi voi varmistua siitä, että ne on saavutettu. Nämä tarkistuslistat toimivat omalla tavallaan opettajan tekemän työn arviointikriteereinä tai ainakin niin toivoisin niitä laajasti hyödynnettävän. Näiden viiden näkökulman avulla pääset alkuun kirkastustyössäsi ja kohti opintojakson konkreettista toteuttamista. Varaa aikaa ajatustyölle, joka johtaa käytännössä aina selkeämpään lopputulemaan. Kuten vanha kansakin on jo pitkään tiennyt, hyvin suunniteltu on aina enemmän kuin puoliksi tehty. Samalla kun kirkastat omia näkemyksiäsi, voit jäädä odottelemaan sarjan seuraavaa osaa, joka käsittelee verkko-opetuksen toteuttamisen aikana huomioonotettavia ja varmistettavia asioita. 👍 Lähteet FITech. 2019. Huhtanen, A. & Aalto yliopisto. Oppimismuotoilun työkalupakki. Dewey, J. 1938. Experience and Education. New York: MacMillan. Dillenbourg P. 1999. What do you mean by collaborative learning?. Teoksessa Dillenbourg (toim.) Collaborative-learning: Cognitive and Computational Approaches.Oxford: Elsevier Hakkarainen, K., Lonka, K., & Lipponen, L. 1999. Tutkiva oppiminen: Älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Porvoo: WSOY. Hessler, K. 2016. Flipping The Nursing Classroom: Where Active Learning Meets Technology. Jones & Bartlett Publishers, Inc. Poikela, E. & Poikela, S. 2010. Ongelmaperustainen pedagogiikka eilen, tänään ja huomenna. Kasvatus & Aika 4 (4) 2010, 91-120. Punie, Y., editor(s), Redecker, C. 2017. European Framework for the Digital Competence of Educators: DigCompEdu , EUR 28775 EN, Publications Office of the European Union, Luxembourg, 2017, ISBN 978-92-79-73718-3 (print),978-92-79-73494-6 (pdf), JRC107466. Säljö, R. 2004. Oppimiskäytännöt. Sosiokulttuurinen näkökulma. Juva: WSOY.
Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus
Viime vuosien yhä kiihtyvä teknologioiden kehitys ja vallitseva pandemia-aika ovat tuoneet niin työhömme kuin arkeemmekin lisää erilaisia digitaalisia mahdollisuuksia ja uusia toimintamalleja. Monilla työpäivät ovat siirtyneet toimistoilta kotikonttoreihin ja samalla kymmeniin eri digitaalisiin järjestelmiin. Työn digitaalisen murroksen ohella kaupassakäynnit ovat vaihtuneet ruokatoimitusten noutamiseen noutopisteiltä, liikuntakeskusten käynnit kotijumppasaleiksi, harrastusten ja ystävien tapaamiset virtuaalikokoontumisiksi Teamseissa ja Zoomeissa. Digitaalisista ratkaisuista on tullut tiivis osa arkeamme, monilla sen osa-alueilla. Digitaalisissa ympäristöissä tehtävästä työstä on tullut elämään sulautunutta tekemistä, jonka rajat ovat hetkittäin hämärtyneet. Saatamme päivän aikana olla tekemisissä kymmenien tietojärjestelmien, digitaalisten kanavien, verkkokokousjärjestelmien ja alustojen kanssa. Näppäimiemme päässä oleva tieto ja sen hallinta on hajautunut useisiin järjestelmiin projekteista ja tekemisen luonteesta riippuen. Tallennamme tietoa verkkolevyille ja pilviin ja jaamme sitä sujuvasti sosiaalisen median alustoilla. Surffaamme eri ratkaisujen välillä, tarpeiden, toimijoiden ja käytössä olevien yhteyksien mukaan. Tämä digitaalisuuden vahva invaasio näkyy myös korkeakoulusektorilla toimivien opettajien, opiskelijoiden ja muun henkilöstön arjessa. Tätä ilmiötä kutsun jatkossa digitaaliseksi opiskelupäiväkokemukseksi. Digitaalinen työpäiväkokemus korkeakoulussa = digitaalinen opiskelupäiväkokemus? Etätyöskentelyn lisääntyessä olemme entistä enemmän alkaneet kiinnittää huomiota myös onnistuneeseen digitaaliseen työpäiväkokemukseen ja siitä on tullut yksi vallitsevan ajan kuumista ilmiöistä. Sen sanotaan toteutuvan onnistuneena silloin, kun jokaisella yhteisön tai yrityksen jäsenellä on mahdollisuus sekä taidot hyödyntää organisaation käytössä olevia digitaalisia ratkaisuja parhaalla mahdollisella tavalla, samalla saavuttaen paras mahdollinen tulos. (Merenranta 2021, Kopakkala 2021.) Onnistuneen työpäiväkokemuksen yhteyteen on nostettu esimerkiksi seuraavia näkökulmia (Luoma-aho 2021): Hyödynnettävien digitaalisten ratkaisujen kokonaisuuden tulee olla mielekäs ja eheä, josta joku on oikeasti vastuussa. Järjestelmien tulee olla tarvelähtöisiä ja niiden valikoimaa tulee tarkastella, karsia ja jopa luopua aika ajoin. Hyväksi havaittuja työtapoja kannattaa pitää systemaattisesti yllä ja yhteistyötä digitaalisissa kanavissa tukea. Työntekijöillä tulee olla tieto ja yhteinen ymmärrys siitä, mitkä digitaaliset kanavat vaativat välitöntä reagointia ja mitkä eivät. Työntekijöillä tulee olla mahdollisuus hallita työn kuormittavuutta itse sen sijaan, että se hallitsemattomasti valuu päälle eri järjestelmien kautta. Työnantajan tehtävänä on mahdollistaa digitaalisen työpäiväkokemuksen onnistuminen, työntekijän vastuulla on aktiivinen osaamisen päivittäminen esimerkiksi kouluttautumisen, perehtymisen ja ohjeiden lukemisen muodossa. On huomattu, että työntekijän jaksamiseen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka hyvin hän tuntee omat työkalunsa ja osaa niitä täysimääräisesti ja tarkoitukseen sopivalla tavalla käyttää. Toivottavaa onkin, ettei digitaalisten haasteiden vuoksi kukaan jää mistään paitsi. (Kopakkala 2021.) Digitaalinen opiskelupäiväkokemus opiskelijan kokemana Digitaalisen työpäiväkokemuksen voi korkeakouluopiskelijan osalta sujuvasti kääntää digitaaliseksi opiskelupäiväkokemukseksi. Vallitsevassa ajassa monet opinnot, jopa kokonaiset tutkinnot voidaan opiskella etänä niin, ettei oppilaitoksen kampukselle välttämättä ole lainkaan asiaa. Tämän tyylisessä opiskelussa digitaalisten ratkaisujen hallinta ja käyttöosaaminen korostuvat huomattavasti. Itse työskentelen ylempien ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa, pääasiassa etänä. Esitin heille, Digitalisaatio ja toiminnan ohjaus sosiaali- ja terveysalalla -opintojaksolla, kysymyksen onnistuneeseen digitaaliseen opiskelupäiväkokemukseen liittyen. He nostivat esiin tärkeitä näkökulmia, joiden perusteella voin digitaalista opiskelupäiväkokemusta edelleen kehittää. Tämän opiskelijaryhmän mukaan onnistuneeseen digitaalisen opiskelupäivään kuuluu seuraavia asioita: Opiskeltava kokonaisuus on selkeä, hyvin suunniteltu, valmisteltu ja ohjeistettu. Oppimistavoitteet ovat selkeät, sisällöt ja materiaalit päivitetty tähän päivään. Webinaarit ja liveluennot alkavat ilman teknistä säätöä, äänet kuuluvat ja kuva näkyy. Oppimisalustalta löytyy selkeä aikataulu, tehtävien ohjeistukset ja asianmukaiset palautuspaikat. Opettaja osaa hyödyntää oppimisalustan mahdollisuuksia ja tarpeen mukaan opastaa myös opiskelijaa niiden käytössä. Webinaarit ja liveluennot etenevät hyvässä tahdissa taukoja unohtamatta ja loppuvat ajallaan. Ohjelma esitetään tilaisuuden alkaessa. Opetustilanteet ovat osallistavia, keskustelevia ja interaktiivisia ja ne on suunniteltu, aikataulutettu ja jaettu sopiviin osiin. Osallistavat digitaaliset menetelmät ja tekniset vimpaimet ovat opettajalla hallussa ja aiheen pohdinta onnistuu opiskelijoiden kesken esim. pienryhmissä ja yhteisillä työskentelyalustoilla. Jatko-ohjeet ovat selkeät ja esillä. Tärkeänä pidettiin tunnetta siitä, että opiskelijaa ja hänen oppimistaan on ajateltu ja oppimistapahtuma on suunniteltu juuri häntä varten. Opettajan innostuneisuus ja kiinnostus aiheeseen koettiin merkityksellisenä, samoin monisuuntainen vuorovaikutus oppijoiden ja opettajan välillä. Nämä ovat asioita, joita ei mielestäni voi korostaa liikaa! Digitaalisesta opiskelupäivästä vastuussa olevat henkilöt ovat tehneet etukäteen kaiken sen minkä voivat niin, että kaikki sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Yllätyksiä sattuu aina. Onnistuneen kokemuksen ohelle nostettiin toki huomioita myös ei niin onnistuneista tilanteista, joista me korkeakoulujen toimijat voimme ihan varmasti ottaa opiksemme. Tähän laariin nostettiin haasteita esimerkiksi seuraaviin asioihin liittyen: erilaisten digitaalisten ratkaisujen, toiminnallisuuksien ja menetelmien suppea hyödyntäminen ja niihin liittyvät tekniset haasteet valmistelemattomat webinaarit ja livetilanteet digitaalisen osallistamisen ja interaktiivisuuden puutteet opetusmateriaalien ja ohjeistuksen ajantasaisuus opettajan tavoittaminen digitaalisissa kanavissa. Vinkkejä onnistuneiden digitaalisten päivien tukemiseen Aikaisemmissa teksteissäni olen kutsunut vallitsevaa aikaa etäkaiken ajaksi, jossa suurin osa elämästämme tapahtuu digitaalisissa ympäristöissä, fyysisiä kontakteja rajoittaen. Tähän uuteen arkeen olemme sujahtaneet hyvin ja kohtalaisen nopeasti, alun haasteiden jälkeen jopa oppineet siitä nauttimaan. Digitaalisten päivien systemaattinen kehittäminen on kuitenkin välttämätöntä. Onnistunutta opiskelupäivää voi yrittää tukea esimerkiksi seuraavien vinkkien avulla: Pyritään poistamaan tietotekniikan aiheuttamat perusongelmat kaikilta mahdollisimman hyvin. Organisoidaan erilaisia tukitapoja sekä opiskelijoille, opettajille että organisaation muille työntekijöille. Järjestetään monenlaisia tukimuotoja, useissa eri kanavissa, jotta jokainen apua etsivä sen myös löytäisi. Tärkeätä on huomioida, että etänäkään kukaan ei jää yksin. Vähennetään tietoisesti tiedon tulvimista eri kanavista ja sitoudutaan käyttämään sovittuja ja tarkoitukseen parhaiten soveltuvia ratkaisuja. Näin tekemällä vähennetään toimijoiden kokemaa kuormitusta, kun asiat tapahtuvat sovitulla tavalla ja löytyvät sovituista paikoista. Mahdollistetaan erilaisia työskentelytapoja ja vapautta valita itselleen sopivia digitaalisia ratkaisuja tai sovelluksia, kuitenkin niin, että perusvalikoima on yhteisesti sovittu. Valmistaudutaan ja valmistellaan kaikki mahdollinen etukäteen. Ei sählätä ja säntäillä, vaan sitoudutaan toimimaan suunnitelman mukaan. Mikäli muutoksia tarvitaan, sen ehtii hyvin tehdä seuraavalla lukukaudella. Viestitään avoimesti ja riittävästi ja aina tarpeen mukaan. Keskustellaan, kohdataan ja kuunnellaan. Ollaan tavattavissa ja tavoitettavissa, sovituissa digitaalisissa kanavissa. Tuetaan ja ohjataan ajankäytön suunnittelemiseen ja vastuutetaan itsenäiseen aikatauluttamiseen. Etänä tekeminen haastaa totuttuja toimintamalleja ja eroaa huomattavasti paikan päällä ohjatusta oppimistoiminnasta. Muodostetaan yhteiset säännöt ja sitoudutaan niihin. Yhteinen “koodisto” luo tekemiseen luotettavuutta ja varmuutta. Ja koska etäkaikesta näyttää yhä vahvemmin tuleva normiarkemme ja työskentelymme yksi muoto, miksi emme ottaisi sitä innolla vastaan ja kehittäisi aktiivisesti edelleen? Olkoon siis digitaalinen opiskelupäiväkokemus yksi ensi vuoden kuumista ilmiöistä, joka nähdään jatkuvana kehittämisprosessina, ei tähän aikaan liittyvänä kertaluontoisena tehtävänä. Lähteet Halonen, M. 2021. Laadukas ja tuottava työpäiväkokemus – vielä ei ole myöhäistä! (sulava.com) Kopakkala, J. 2021. Bisnespöytä 70 - Digitaalinen työpäiväkokemus tärkeä osa työssä jaksamista. Bisnespöytä -podcast. (Soundcloud) Luoma-aho, V. 2021. Digihälyn taltuttajat. HS Visio, Työelämä. Merenranta, T-J. 2021. Mikä ihmeen digitaalinen työpäiväkokemus? Valtti-tietopankki.
Kurssi verkkoon – kurkistus käytännön toteutukseen
Olen aiemmin kirjoittanut tekstejä ja julkaissut videoita, jotka koskevat korkeakouluopetuksen pedagogisesti vaikuttavaa toteuttamista digitaalisissa ympäristöissä. Nyt kun suunnitelmat on tehty ja käsikirjoitus valmiina, on hyvä siirtyä katsomaan hommaa käytännössä. Oheisessa videossa näytän, miltä aiemmin esitettyjen periaatteideni mukaisesti toteutettu kurssi näyttää käytännössä. Siitä voit saada konkreettisia ideoita oman opetuksesi kokonaisuuteen. Koska olen edelleenkin sosiokonstruktivistisen oppimisnäkemyksen kannattaja, ajattelen oppimisen tapahtuvan sosiaalisissa, vuorovaikutuksellisissa ja yhteistoiminnallisissa prosesseissa. Näiden mukaisesti suunnittelen ja toteutan opetustani, niin paikan päällä kuin verkossa, joiden välillä en käytännössä näe kovinkaan suurta eroa. Ainoastaan toteuttamisen kanava ja tekniset välineet eroavat toisistaan, jolloin verkon osalta voidaan puhua sosiokonstruktivistisen oppimisnäkemyksen tukemisesta digitaalisissa ympäristöissä. Samalla tavalla kuin paikan päällä, oppiminen on yhteisöllinen prosessi, jonka toteutuspaikkana toimii digitaalinen ympäristö. Huomionarvoista lienee se, ettei oppiminen kummassakaan ympäristössä voi tapahtua ilman: asianmukaista oppimisyhteisöä, jonka osa myös opettaja on aktiivista moderointia ja oppimisprosessin ohjaamista, jonka ohjaimissa opettajan tulee tiiviisti olla aitoa, oikea-aikaista dialogia eri toimijoiden välillä reaaliaikaista ohjausta ja jatkuvaa oikea-aikaista palautetta, joissa opettajan rooli on keskeinen. Oppiminen itsessään tapahtuu ryhmässä ja sen yksilöissä, aktiivisen prosessin päätteeksi. Opettajan rooli on toimia tämän tapahtuman mahdollistajana. Oppimisprosessin kannalta tärkeitä ja toteutuksessa huomioitavia seikkoja ovat: etukäteissuunnittelu ja pedagogisen käsikirjoituksen laatiminen oppimisprosessin vaiheistaminen mielekkään kokoisiksi kokonaisuuksiksi esimerkiksi teemoittain, aihealueittain tai viikoittain eri vaiheiden aikatauluttaminen ja visualisointi selkeästi eteneväksi kokonaisuudeksi monimediainen kokonaisuus, joka tukee erilaisia oppijoita ja mahdollistaa erilaisia toteuttamisen tapoja yhteisöllisyyden tukeminen ja aito läsnäolo koko kurssin ajan systemaattinen etenemisen ohjaaminen ja oppimisen reaaliaikainen tuki oikea-aikainen palaute ja oppimisen vertaistuki. Näistä kaikista voit katsoa käytännön esimerkin oheisesta videosta.
Hyvä oppiminen verkossa tarvitsee erityistä huomiota
Hyvä oppiminen on käsite, joka elää tällä hetkellä kaikkien korkeakoulutoimijoiden huulilla. Asia on ollut tärkeä aina, mutta viimeisen vuoden katkeamaton etäopetusjakso on herättänyt pohtimaan asiaa erityisen kiivaasti. Mitä on hyvä oppiminen ja miten me alan asiantuntijat voisimme sitä yhä vahvemmin edistää? Hyvän oppimisen käsitettä ja ylipäänsä opetuksen toimintoja tarkastellessa on hyvä erottaa oppimisen ja opettamisen käsitteet. Hyvässä oppimisessa oppija on oman oppimisprosessinsa tutkija, joka etsii yleispätevää ja toimivaa selitysmallia jollekin ilmiökokonaisuudelle. Hyvä opetus pyrkii ohjaamaan oppijaa hyvän oppimisen suuntaan. Kasvatustieteen uranuurtaja Yrjö Engeströmin (1982) mukaan hyvälle oppimiselle ominaista on herättää oppijassa sisäinen mielenkiinto ja motivaatio opittavaa asiaa kohtaan muodostaa orientaatioperusta ja orientoida oppija lähtökohtamallin tai ennakkokuvan perusteella aiheeseen tukea opittavan asian sisäistämistä, aikaisempien toimintamallien muokkaamista ja muuttamista aikaansaada opittavan asian ulkoistaminen, jolla tarkoitetaan uuden tiedon soveltavaa käyttöä ja muokkaamista edelleen eri yhteyksiin sopivaksi arvioida kriittisesti opitun pätevyyttä ja todenmukaisuutta tarkastella omaa oppimista etäältä, itsereflektoiden. Hyvä oppiminen voidaan nähdä oppijan aktiivisena toimintana, jonka apuna opettaja eri yhteyksissä toimii. Hyvä oppiminen liikauttaa oppijassa aina jotain, saaden aikaan oivalluksia ja rakentaen uutta osaamista ja uudenlaisia toimintamalleja. Hyvän oppimisen mahdollistamiseksi perusedellytysten, kuten ravinto, lepo, liikunta, ihmissuhteet on oltava kunnossa, jolloin syntyy mahdollisuus keskittyä ja rauhoittua turvallisesti oman oppimisen äärelle. Opettajan tehtävänä on tuottaa hyvää opetusta ja tukea oppimisprosessin optimaalista toteutumista erilaisissa oppimisympäristöissä. Opintojen aikainen hyvä oppiminen konkretisoituu työelämässä tarvittavaksi osaamiseksi, joka muodostuu opettajan, oppijan ja opiskelijayhteisön yhteistyönä. Oppimisen varsinainen tulos syntyy aina oppijassa, opettajan tehtäväksi jää oppimista tukevat teot. Hyvä opetus hyvän oppimisen aisaparina Myös hyvä opetus on moniulotteinen ilmiö, johon liittyy lukemattomia pedagogisia ja didaktisia näkökulmia. Pedagogiset kulmat sisältävät opetuksen näkemyksellisiä ja kasvatuksellisia periaatteita ja niihin perustuvia opetuksen järjestämisen tapoja, didaktiikan keskittyessä erityisesti hyvän opetuksen elementteihin. Näiden molempien mahdollisuuksista ja kehittämisen tavoista olen kirjoittanut useita tekstejä Hiiltä ja timanttia -blogiin jo aiemmin. Näihin näkemyksiin ja omiin kokemuksiini pohjautuen hyvän opetuksen peruspilareina voidaan nähdä muun muassa: viihtyisät, monipuoliset ja tarkoitukseen sopivat oppimisympäristöt opintojaksojen perustiedot selkeässä ja helposti löydettävässä muodossa monipuoliset ja vaihtelevat työskentelymenetelmät opittavan sisällön liittäminen oppijan elämään, aikaisempaan tietoon ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin vuorovaikutus sekä opiskelutovereiden että opettajien kesken oikea-aikainen palaute ja mahdollisuus kehittyä sen perusteella monipuolinen ja läpinäkyvä arviointi mahdollisuus osaamisen näyttöön itselle sopivalla tavalla erilaisten oppijoiden tukeminen tarkoitukseen sopivilla menetelmillä kiireettömyys ja rauha opiskella ja oppia. Verkko oppimisympäristönä Vaikka verkko oppimisympäristönä on mahdollistanut viime vuoden aikana todella paljon, se on uudella tavalla haastanut meidät miettimään käyttämiemme työskentelytapoja. (Lumme & Puhakka 2021.) Se miten on tottunut opetusta toteuttamaan paikan päällä, ei välttämättä pädekään suoraan verkkoympäristöissä, joissa opiskelu ja oppiminen ovat monesti eriaikaista, useissa kanavissa yhtäaikaisesti tapahtuvaa ja vahvasti itsenäiseen opiskeluun pohjautuvaa. Jo aiemmilta vuosilta tiedämme, että verkko-opiskelun yksi merkittävimmistä ja haastavimmista asioista on vaikuttavan vuorovaikutuksen aikaansaaminen ja sen ylläpitäminen etäopiskelun aikana. Miten luoda ja ylläpitää merkityksellistä yhteisöllisyyttä oppimisprosessiin osallistuvien toimijoiden välille? Korkeakouluopettajat ovat jo ennen koronavuotta opettaneet ansiokkaasti verkossa, jota tiivis etäjakso on entisestään vahvistanut. Tämä vuosi on puristanut meistä irti paljon sellaista, jota emme tienneet olevan olemassakaan. Olemme oppineet teknisesti hurjan paljon lisää, samoin esiintymiseen verkossa että akuuttiin ongelmanratkaisuun liittyen. Olemme entistä paremmin oppineet pitämään yllä sekä yksipuolisia monologeja että eri kanavissa yhtäaikaisesti käytäviä ryhmäkeskusteluja. Olemme väsymättä ja välillä itsekin väsyen vetäneet opetustamme luontevasti omista olohuoneistamme. Kuitenkin koko ajan on ollut selvää, että työskentely verkossa on erilaista kuin kohtaamisissa paikan päällä. Verkko oppimisympäristönä toimii hyvin monenlaisten ilmiöiden läpikäymiseen ja opettamiseen, välillä toimien hyvänä korvikkeena paikan päällä tapahtuville toiminnoille. Verkossa opetettaessa selväksi on tullut, että oppimisen tueksi tarvitaan loputon määrä keskustelua, kuuntelua ja vuorovaikutusta sekä oppijoiden että opettajan välille. Tämän aikaansaamisessa opettajan rooli on osoittautunut vieläkin merkityksellisemmäksi kuin paikan päällä kohdattaessa. Lisäksi verkko-opiskelun tueksi tarvitaan jatkuvaa sitouttamista, kannustamista, motivointia ja oikea-aikaista palautetta. Myös tätä tarvitaan verkossa enemmän. Vaikka oppijan itsenäinen ja aktiivinen rooli monesti verkko-opiskelussa korostuu, myös opettajan rooli muuttuu. (Virtanen 2020.) Se ei missään tapauksessa poistu. Laadukkaat opetusteot oppimisen tukena Kuten aiemmissa kappaleissa on todettu, laadukas oppiminen vaatii laadukasta opetusta ja opetushenkilöstöltä laadukkaita ja konkreettisia opetustekoja, jotka tukevat oppijan osaamisen kehittymistä. Seuraavat erityisesti verkko-oppimisen lainalaisuudet huomioivat teot ovat omista arkistoistani ja perustuvat pitkään kokemukseeni opetustyössä ja sen kehittämisessä. Suunnittele. Pyri miettimään kaikki mahdollinen etukäteen. Tee jokaiselle verkkotapaamiselle käsikirjoitus etukäteen. Mieti, miten opetustilanne kulkee, ketkä missäkin vaiheessa ovat aktiivisia. Mikä on opettajan rooli tilanteessa, mikä oppijoiden? Näin saat opetuksesi taustalla vallitsevat oppimiskäsityksesi ja pedagogiset mallisi laadukkaasti toteutettua. Tee asiat mahdollisimman helpoksi. Verkkototeutuksilla teknologia auttaa ja monipuolistaa kokonaisuutta, kunhan testaat sen toimivuuden etukäteen. Loogisesti järjestellyt työskentelypohjat, etukäteen muodostetut pienryhmätehtävät, kyselyt, pikapalautteet ja äänestykset aktivoivat opiskelijaa opetuksen edetessä. Tekniikan testaaminen säästää ylimääräiseltä säädöltä, mutta ei aina poista sitä kokonaan. Kokemuksesta tiedän, että myös varasuunnitelmien miettiminen on järkevää. Tue yhteisöllisyyttä ja ryhmäytymistä jokaisessa verkkotapaamisessa. Tämä on erittäin tärkeä asia, jonka tekniseen toteuttamiseen löytyy useita sovelluksia ja ratkaisuja. Teknisten valintojen lisäksi opettajan kannustus ja ohjaus yhteisölliseen työskentelyyn on äärettömän tärkeätä. Mikäli selkeä ohjaus puuttuu, aito yhteisöllisyyden kokemus jää toteutumatta ja tehtävien anti jää löyhäksi. Mieti tämänkin toteuttaminen etukäteen, jotta hieno ajatus ei vahingossa jää monituntisen monologin alle. Lisäksi on hyvä mahdollistaa yhteisöllinen työskentely myös verkkotapaamisten välillä, luomalla kohtaamisen kanavat tarvittaessa etukäteen. Pitkään jatkuneen etäopiskelujakson vuoksi opiskelijoiden keskinäiset kontaktit voivat olla vähäiset tai jopa olemattomat, joten ryhmäytyminen voi verkossa olla vaikeampaa kuin paikan päällä. Myös tämän mahdollistamisessa opettajalla on suuri rooli. Pidä yllä kontaktia keskustelemalla, kysymällä ja huomioimalla opiskelijat jokaisessa tapaamisessa. Pidä kamera auki ja toivo sitä myös osallistujilta. Kirjaa etäosallistumismahdollisuus tarvittaessa opintojakson esitietoihin. Näin kameran ja mikrofonin käyttö ei tule opiskelijalle yllätyksenä. Kokemuksesta väitän, että kameran sulkeutuessa monen ruudun äärellä sorrutaan tekemään muita töitä. Kontaktin säilyminen opiskelijaan on monella tavalla tärkeää. Sen myötä voidaan tunnistaa myös erilaisten oppijoiden opintojen ohjauksen tarpeita tai huomata ajoissa mahdollisia etenemistä häiritseviä esteitä. Kannusta avoimeen dialogiin ja rohkaise opiskelijat puhumaan ja jakamaan ajatuksiaan. Avoimen dialogin merkitys on selkeästi korostunut etäopiskelun jatkuessa pitkään. Oppimista tukeva keskustelu, ajatusten vaihtaminen ja yhteinen tiedonrakentaminen on ollut aina tärkeää, mutta sen arvo on viimeisen vuoden aikana edelleen lisääntynyt. Hyödynnä monipuolisia arviointimenetelmiä ja anna yksilöllistä palautetta oikea-aikaisesti. Opettajan antaman palautteen rooli oppimiselle on kiistatta tärkeä. Oikea-aikaisesti annettuna se voi edistää oppijan osaamisen kehittymistä ja lisätä ymmärrystä omasta oppimisesta. Opettajan antaman kirjallisen palautteen on nähty olevan merkityksellinen erityisesti suoriutumisinformaation välittäjänä, voimauttajana ja välittämisen osoituksena opiskelijaa kohtaan. (Räihä, Mankki & Samppaala 2019.) Opiskelijoiden toisilleen antama vertaispalaute toimii myös hyvin osaamisen kehittymisen tukena ja on koettu erityisen hyväksi kun omaa osaamista on suhteutettu muiden osaamiseen. Vertaispalaute ei kuitenkaan voi kokonaan toimia opettajan antaman palautteen korvikkeena. Älä siirrä opetusta kokonaan verkkoon itsenäisesti opiskeltavaksi ja oleta, että opiskelijat oppivat näin. Useimpien oppimiskäsitysten, kuten esim. konstruktivismi ja sosiokonstruktivismi, mukaan oppiminen tapahtuu yksilön osallistuessa yhteisön tai sosiaalisten verkostojen toimintaan. Mikäli ajattelet oppimisen tapahtuvan näin, tue ajatusta aktiivisesti koko opintojakson ajan. Itsenäinen materiaalien läpikäyminen ei tue sosiokonstruktivismin periaatteita missään muodossa. Opettajan rooli on tässäkin onnistumisen kannalta kriittinen. Ole osa oppimisyhteisöä ja tavattavissa jonkun kanavan kautta koko opintojakson ajan. Älä jätä opiskelijaa yksin, älä unohda. Anna hänelle aikaasi, ohjeista riittävän usein ja aina tarpeen mukaan. Hyväksi havaittu tapa on koostaa viikon aikana tehtävät toimet yhteen viestiin. Näin kaikki pysyvät tilanteen tasalla ja kurssipudokkaiden määrä vähenee huomattavasti. Muista, että itseohjautuvuus ei välttämättä ole kaikkien opiskelijoiden vahvin puoli, joten pidä langat käsissä myös etäopetusjaksojen aikana. Kerää rohkeasti palautetta ja kehitä opetustasi edelleen. Teknisiä välineitä löytyy tähänkin tarpeeseen lukematon määrä. Se ei kuitenkaan liene tämän asian suurin haaste. Kokemukseni perusteella suurin haaste on palautteen rohkea pyytäminen, vastaanottaminen ja käsittely. Ei ole helppoa asettaa itseään arvioinnin kohteeksi, varsinkin jos kokee olevansa vähän hataralla maaperällä. Kannustan kuitenkin ajattelemaan, että myös opettaja on elinikäinen oppija, joka on oman oppimisprosessinsa tietyssä vaiheessa. Oikea-aikainen palaute auttaa myös opettajaa kehittymään. Opi kaikesta tekemästäsi ja yritä uudelleen. Tässäkin “lajissa” voi tulla tosi hyväksi, kunhan sitoutuu, motivoituu ja soveltaa uutta oppimaansa tietoa eri yhteyksiin sopivaksi. Itsereflektio on myös opettajalle hyvin sopiva työväline. Missä onnistuin? Missä voin kehittyä? Missä olen hyvä? Itselleen voi esittää samat kysymykset, joita opiskelijamme miettivät useasti opintojensa aikana. Näitä asioita ensimmäinen koronavuosi on saanut minut ajattelemaan etätyöpisteelläni, jossa olen nyt työskennellyt tauotta 14 kuukautta. Tänä aikana olen tavannut satoja opiskelijoita ja kollegoita verkon välityksellä. Sosiokonstruktivistisen oppimisnäkemyksen vahvana kannattajana janoan kuitenkin ihmiskontakteja, keskusteluja ja kohtaamisia kasvokkain. Siihen saakka kunnes vahvat etätyösuositukset ja voimassa olevat kokoontumisrajoitukset poistuvat, toimin ylläolevien ajatusteni mukaan ja pyrin mahdollisimman laadukkaisiin oppimistekoihin ajasta ja paikasta riippumatta. Olisiko näistä apua myös sinun työssäsi? Lähteet Engeström, Y. (1982). Perustietoa opetuksesta. Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu 2007 (pdf). Lumme, R. & Puhakka, H. (2021). Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Räihä, P., Mankki, V. & Samppaala, K. (2019). Kirjallisen palautteen merkitys yliopisto-opiskelijalle. Yliopistopedagogiikka-lehti. Virtanen, M. (2020). Hyvä opettaja – omien palveluidensa muotoilija?! ⅔ Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Tulevaisuusajattelu opettajan työvälineenä
Yksi opettajan tärkeimmistä tehtävistä on tuottaa merkittäviä oppimiskokemuksia ja vaikuttavaa oppimista. Vaikuttavan oppimisen mahdollistaminen perustuu vahvasti opettajan näkemyksiin oppimisen perusluonteesta ja käytännön mieltymyksistä sitä toteuttaa. Opettajan tekemien ratkaisujen taustalla vaikuttavat oppimisnäkemykset, pedagogiset mallit ja niihin perustuvat menetelmälliset keinot. Oppimisnäkemykset ja pedagogiset mallit Oppimisnäkemys kuvaa oppimisen perusluonnetta, miten me ajattelemme yksilön optimaalisesti oppivan. Itse olen vankkumaton sosiokonstruktivismin (Tieteentermipankki) kannattaja, lisäksi ajatukseni on saanut viitteitä myös konnektivismista (Wikipedia). Sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys korostaa oppimisen yhteisöllistä luonnetta. Oppiminen tapahtuu yhteisöissä, joissa uutta tietoa konstruoidaan jo olemassa olevan tiedon päälle, jolloin muodostuu yhteinen ymmärrys opittavasta ilmiöstä. Koska olen jo vuosia työskennellyt digitaalisissa ympäristöissä, myös konnektivismin opit tuntuvat minulle luontevilta, jossa erillisen merkityksen saavat myös digitaaliset ympäristöt ja sosiaaliset verkostot, joissa oppiminen edelleen laajenee ja jalostuu. Tämä sosiokonstruktivismin ja konnektivismin yhdistämä näkemykseni on edelleen vahvistunut työssäni näin korona-aikana. Pedagoginen malli kuvaa oppimisprosessin vaiheittaisen etenemisen teoriassa. Se kuvaa opetuksen järjestämisen kehyksen keskittyen siihen, mitä missäkin prosessin vaiheessa tapahtuu. Selkeän pedagogisen mallin mukaan opetus on helppo toteuttaa käytännössä ja valita tarkoitukseen parhaiten sopivat didaktiset eli opetuksen järjestämiseen liittyvät käytännön ratkaisut. Didaktisilla ratkaisuilla tarkoitetaan ratkaisuja, jotka tuottavat mahdollisimman hyvää opetusta. Sekä pedagogisten mallien hyödyntäminen, että didaktisten ratkaisujen tekeminen perustuvat useimmin opettajan omiin mieltymyksiin ja näkemyksiin. Yleisesti hyödynnettyjä pedagogisia malleja (pdf) (Alaniska, H. ym. 2019) ovat esimerkiksi käännetty opetus eli flipped learning ongelmalähtöinen oppiminen eli problem based learning kokemuksellinen oppiminen projektioppiminen yhteisöllinen oppiminen. Jokaisella mallilla on omat ominaispiirteensä ja niitä voi hyödyntää orjallisesti tai soveltaa erilaisina yhdistelminä omien ja opiskelijaryhmän tarpeiden mukaan. Itse olen vuosien varrella testannut erilaisia malleja ja muodostanut niistä omia sovelluksiani yhdistellen ongelmalähtöisen, yhteisöllisen ja käännetyn oppimisen tapoja, pitäen aina mielessä perusajatukseni oppimisen luonteesta, joka käytännössä tarkoittaa opetuksen järjestämistä niin, että oppiminen voi onnistua digitaalisissa yhteisöissä ja sosiaalisissa verkostoissa. Tulevaisuusajattelu pedagogisena mallina Aikaisemmissa teksteissäni olen kevyesti visioinut tulevaisuuden opettajan roolia ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Niiden jatkumoksi tämä teksti soveltuu mielestäni hienosti. Miksi tarvitsemme tulevaisuusajattelua? Ja miten opettaja voi sitä käytännössä hyödyntää ja mitä siitä hyötyä? Tulevaisuusajattelun tarkoituksena on opettaa keinoja ja tapoja kuvitella ja määrittää tulevaisuuksia ja edelleen käsitellä ja jopa muokata niitä. Perusideana on ymmärtää tulevaisuutta paremmin ja määrittää ja ymmärtää keinoja, joilla voimme siihen itse vaikuttaa. Tulevaisuusajattelu auttaa meitä ymmärtämään ja ohjaa meitä saavuttamaan halutun tulevaisuuden. Työpajan kulku käytännössä Hyödynsin opiskelijoiden kanssa tulevaisuusajattelua ja Sitran julkaisemaa (2021) tulevaisuustaajuutta ja siihen liitettyä työpajamenetelmän toisenlaisten tulevaisuuksien rakentamiseen. Opiskelijat olivat ylemmän ammattikorkeakoulun opintojaksolta digipedagogiikka asiantuntijatyössä, jossa tarkoituksena on oppia soveltamaan digipedagogisia taitoja työelämän tarpeisiin, kuten perehdyttämiseen, opettamiseen ja ohjaamiseen. Hyödynsin tulevaisuustaajuuden työpajamenetelmää sovellettuna tähän tarkoitukseen, johon se tuntui erityisen hyvin sopivan. Tarkoituksenamme oli määrittää opetuksen ja oppimisen toisenlainen tulevaisuus, jota kohti voisimme asiantuntijoina kulkea. Tarkastellessamme myös opetuksen menneisyyttä totesimme tälle olevan tarvetta. Ohjasin verkossa toteutettua työpajaa seuraavien vaiheiden kautta. Apuna hyödynsin ja sovelsin Sitran työpajamallia, joka on avoimesti saatavissa ja hyödynnettävissä. Työpajan vetäjän käsikirjassa työpajan kulku on esitetty hyvin yksityiskohtaisesti, sisältäen vetäjän repliikit ja esitysdiat, joita myös sovelsin laveasti. Vaihe 1. Ensimmäiseksi virittäydyimme tulevaisuustaajuudelle ajattelemalla ja tiivistämällä yhteen sanaan, mitä tulee mieleen sanasta tulevaisuus. Vahvimmin esille nousivat muutos, mahdollisuus, kehitys, helppous, epävarmuus, teknologia ja koti. Vaihe 2. Seuraavassa vaiheessa haastoimme ajatuksiamme mitä jos- lauseiden avulla. Koska teemamme liittyi opetuksen ja koulutuksen kehittämiseen, kohdensimme ajatuksemme erityisesti tähän. Seuraavista mitä jos-kysymyksistä virisi vilkas keskustelu. Mitä jos kaikki maailman lapset ja nuoret pääsisivät tasavertaisesti kouluun? teknologia mahdollistaisi reaaliaikaisen tulkkauksen ja opetuksesta ja oppimisesta tulisi oikeasti globaalia? tänään opetettavat asiat ovat vanhentuneita jo huomenna, eivätkä tue tulevaisuuden osaamistarpeita? oppiminen tapahtuukin tulevaisuudessa pääasiassa kotona? sähköä ei riitäkään kaikille? netti kaatuu? ei ole valmiuksia, laitteita tai omaksumiskykyä pysyä mukana? etäopetuksesta tulee uusi normaali ja lähiopetus on jotain spesiaalia, mitä tapahtuu vain harvoin? etäopetus luo uusia oppimisen ja opettamisen malleja? digitalisaatio veisi opettajien työpaikkoja? Vaihe 3. Kolmannessa vaiheessa haastoimme olemassa olevia tulevaisuuksia tulevaisuustaajuuden sivuilla julkaistujen tulevaisuuskuunnelmien avulla (Sitra). Näiden perusteella edelleen pohdimme, mikä tulevaisuuden oppimisessa, opettamisessa ja kouluttamisessa voi muuttua. Kuunnelmien tieteiselokuvatyyppinen lähestyminen lähinnä huvitti, vaikka tunnistimmekin samanlaisten, vuosikymmeniä sitten tehtyjen, tulevaisuusvisioiden toteutumisen omassa ajassamme. Vaihe 4. Viimeisessä vaiheessa työskentelimme sekä yksilöinä että ryhmissä, kuvitellen tulevaisuuden opetusta, jota kohti me haluaisimme mennä. Tiivistimme yhteisen visiomme, tahtotilamme, viiteen teesiin, jonka perusteella jatkamme koulutussuunnitelmien kehittämistä. Tulevaisuusajattelun mukaisesti toisenlaiseen tulevaisuuteen on helpompi päätyä, jos tietää mitä kohti on menossa. Jokainen meistä voi omilla toimillaan vaikuttaa vaihtoehtoisten tulevaisuuksien syntymiseen. Ryhmän työskentelyn perusteella tulevaisuuden ”täydellinen opetus”: tarjotaan räätälöidysti ja eri oppimistyyleille sopivasti huomioi erilaiset oppijat oikealla tasolla, opettaja on saavutettavissa ja aktiivinen sekä tekee teoriasta käytännönläheistä on erilaisille ja eri elämäntilanteissa oleville oppijoille tarjottua yhteisöllistä ja eri oppimistyylit mahdollistavaa opetusta, jossa tapahtuu todennettavissa olevaa oppimista ottaa huomioon opiskelijan oppimistavat ja elämäntilanteen, on ajatuksia herättävää ja osallistavaa mahdollistaa yksilöllisen oppimisen, monipuolisten opetusmetodien avulla. Kokemukset ja soveltamisen mahdollisuudet Opettajan näkökulmasta tulevaisuusajattelu ja sitä tukeva Sitran työpajaohjeistus toimi todella hienosti. Työpajan vaiheita soveltavasti noudattaen, ryhmä muodosti yhteisen vision opetuksen ja koulutuksen tulevaisuudesta. Tulevaisuustaajuuden tehtävät herättivät ajatuksia monipuolisesti ja synnyttivät vilkasta keskustelua. Työpaja toteutettiin verkossa, 3 tunnin aikana, ryhmäkoon ollessa noin 20 henkilöä. Opettajan tehtävänä oli fasilitoida työpajaa ja tarjota työskentelyyn tarvittavat tekniset mahdollisuudet. Verkkotyöskentelyyn hyödynnettiin Zoomia ja sen pienryhmätoimintoja, ajatusten yhteenvetoon Google Jamboardin interaktiivista taulua. Opettajan tukena olivat Sitran materiaalit ja niistä soveltaen muokatut PowerPoint-diat. Työpajatyöskentelystä tein seuraavia huomioita: opiskelijat osoittivat selkeää innostuneisuutta työskentely verkossa oli interaktiivista ja se koettiin erittäin positiivisena keskusteleva työpaja toimi oppimisen virittäjänä ja lähtölaukauksena koko kurssille uudenlainen pedagoginen lähestymistapa avarsi ajatuksia opetusmenetelmien mahdollisuuksista. Mielestäni tulevaisuusajattelu soveltuu laajasti opettamisen pedagogiseksi työvälineeksi, toimialasta riippumatta. Sitran tulevaisuustaajuusmateriaalin avulla voi kuvitella minkä tahansa toimialan muutosta ja sen vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Nyt kun malli on testattu tulevaisuuden opetuksen visiointiin, mikäpä estäisi testaamasta sitä esimerkiksi terveysalan tai kaupan alan toimintoihin. Olen ihan varma, että juuri nyt on hyvä hetki ajatella toisenlaisiakin tulevaisuuksia, vaikka sitten tämän pedagogisen työvälineen avulla 👍 Näetkö sinä tässä soveltamisen mahdollisuuksia? Testaisitko sinä tulevaisuusajattelua omassa työssäsi? Lähteet Sitra Tulevaisuustaajuus (2021). Sitra Tulevaisuustaajuus, käsikirja työpajan vetäjälle (2021). Alaniska, H., Hurskainen, J., Kähkönen, T., Maikkola, M., Pihlaja, J. & Tauriainen, T-M. (2019). Pedagogisia malleja. OAMK.
Mitä pedagogisen käsikirjoituksen jälkeen?
Olen viimeisten vuosien aikana julkaissut lukemattoman määrän tekstejä ja videoita korkeakoulutuksen pedagogiseen kehittämiseen liittyen. Olen pitänyt äärimmäisen tärkeänä sitä, että erityisesti opetuksen siirtyessä verkkoon tai hybridimalleihin, pedagogista suunnittelua pidetään kehittämisen ytimessä. Samalla muistaen että digipedagogiikka ei tarkoita pelkkää opetusmateriaalien digitoimista, vaan käsittää laajasti oppimisprosessiin liittyvien toimintojen ja sisältöjen systemaattisen kehittämisen, jonka osana uudenlaista teknologiaa voidaan tarvelähtöisesti hyödyntää. Tämän laajan kokonaiskehittämisen apuna voi hyödyntää esimerkiksi eAMK-hankkeen tuottamia laadukkaan verkko-oppimisen kriteereitä (2019) tai Fitechin verkko-oppimisen muotoilukirjaa (pdf) (2019). Laadukkaan opetuksen tuottaminen verkkoon Kun on laadittu kattava pedagoginen suunnitelma, on aika tuottaa se oppimisalustalle (esim. Moodle, Optima, edX, Classroom...) seuraavien vaiheiden kautta. Vaiheita voi toki olla enemmänkin, mutta kokemukseni ja eAMK-hankkeen laatukriteerien mukaan ne kulkevat suunnilleen näin. Huomioi kohderyhmä sekä suunnittelun että toteutuksen aikana. Aseta oppija keskiöön ja mieti koko ajan hänen parastaan. Määritä osaamistavoitteet, kuvaa ja kirjaa oppimisprosessi auki yksityiskohtaisesti ja päätä pedagogiset ratkaisut, joita aiot hyödyntää. Työstä oppimistehtävät mahdollisimman hyvin tukemaan oppimisprosessia ja sen eri vaiheita. Valitse sopivat työtavat ja tekniset välineet. Ohjeista opiskelijat mahdollisimman hyvin. Infoa on harvoin liikaa. Valitse tarkoitukseen sopivat aineistot ja tuota tarvittavat sisällöt, jotka mahdollisimman hyvin tukevat oppimistavoitteiden saavuttamista. Suunnittele vuorovaikutuksen tavat, paikat ja ajat. Valitse tarvittaessa teknologiset välineet, joita aiot hyödyntää vuorovaikutuksen mahdollistamiseksi. Valitse hyödynnettävät työvälineet, esimerkiksi verkkotyöskentelyn tueksi. Hyödynnä vaatimusmäärittelyajatusta, punniten jokaisen käyttöönotettavan työvälineen tai härpäkkeen todellista lisäarvoa. Muista, että teknologialla ei ole itseisarvoa, vaan se voi pahimmillaan toimia sekoittavana tekijänä. Huolehdi, että arviointi on läpinäkyvää myös oppijalle. Kuvaa arvioinnin perusteet selkeästi ennen opintojakson alkua. Hyödynnä arviointimenetelmiä monipuolisesti, huomioiden myös erilaiset oppijat. Kehitä ja päivitä opintojaksoasi jatkuvasti opiskelijalähtöisesti. Ole herkkä palautteelle. Kuule, kuuntele ja pyydä palautetta. Toimi ja korjaa sen mukaan. Ensimmäinen toteutus on harvoin paras. Pyri korkeaan käytettävyyteen ja selkeään ulkoasuun, pyydä vertaisapua kollegalta. Moni asia menee paremmin paikoilleen kaksilla silmillä. Sekava ulkoasu voi turhaan kuormittaa ja stressata opiskelijaa, joka myös monesti on hyvä käytettävyyden parantamisen asiantuntija. Lisäksi pidä huolta saavutettavuudesta ja esteettömyydestä ja siitä, että käyttö onnistuu päätelaitteesta tai yhteyden nopeudesta huolimatta. Pidä huolta, että olet opiskelijan tavoitettavissa toteutuksen aikana ja että hän tuntee yhteydenottokanavat. Pyydä myös itse apua esim. kollegoiltasi, organisaatiosi digimentoreilta tai it-tuelta. Vinkkejä käytäntöön 1. Äärimmäisen tärkeää on, että opetus vaiheistetaan, aikataulutetaan ja visualisoidaan niin, että jokainen toteutukselle osallistuja tietää mitä missäkin vaiheessa ollaan tekemässä. Eli lisää oppimisalustalle visuaalinen aikataulu, jonka piirtämiseen voit hyödyntää esimerkiksi Wordiä, Exceliä tai Microsoftin Visiota. Kuvankäsittelyohjelmat, kuten Picmonkey (Kuvio 1) ja Canva, soveltuvat tarkoitukseen myös todella hyvin (sekä ilmais- että maksulliset versiot). Kuvaa oppimisalustalla myös osaamistavoitteet ja opintojakson sisältö, jota opetuksesi käsittelee. Kuvio 1. Visuaalinen esimerkki ongelmaperustaisen opetuksen vaiheittaisesta etenemisestä Picmonkey-kuvankäsittelyohjelmalla toteutettuna. 2. Määritä aikapisteet, joissa eri toimijat ovat aktiivisia ja tapa, jolla interaktio toteutetaan. Itse käytän tähän oppimisalustan keskustelualuetta tai chattiä. Myös livetapaamiset verkkokokousjärjestelmissä onnistuvat hyvin. Viesti tilaisuudesta tarpeen mukaan, jotta kaikki löytävät ajoissa paikalle tai saavat tarvittavan tiedon tallenteina jälkikäteen. 3. Hyödynnä monimediaista sisältöä eli tekstiä, kuvaa, videota ja ääntä, jolloin samalla huomioit erilaisten oppijoiden yksilöllisiä tarpeita ja tapoja oppia. Sisältöjen konkreettiseen tuottamiseen, kuten videointiin, podcastien tekoon ja kuvien muokkaamiseen löydät runsaasti ohjeistusta esim. Lehtori Virtasen YouTube-kanavalta tai internetistä ylipäänsä. Huomioi sisältöjä tuottaessasi myös tekstitiedostojen ja videoiden saavutettavuus. 4. Rytmitä ja reititä työskentely ja ohjaa opiskelijaa aktiivisesti. Tee tarvittaessa kalenterimerkintöjä myös itsenäiselle työskentelylle ja viesti se opiskelijalle näkyvästi (kuvio 2). Harvoin haittaa, että asioista muistutetaan useasti. Seuraamalla opiskelijan edistymistä, voit samalla myös tukea häntä henkilökohtaisesti. Muista kuitenkin liittää oppimisalustalle tieto oppimisalustan keräämän datan hyödyntämisestä tähän tarkoitukseen. Kuvio 2. Oppimisalustan kalenteri, jossa opiskelijan aktiivisuutta osoittavat päivät merkittyinä. 5. Valitse interaktiivisia työskentelytapoja ja tue niiden toteutumista. Jos olet valinnut tehtäväksi yhteisöllisen kirjoittamisen, luo tarvittaessa sen mahdollistavat työskentelypohjat valmiiksi pilvipalveluihin (Google Docs tai O365 Word), samalla systemaattisesti ohjaten opiskelijoita teknisten työskentelymahdollisuuksien pariin. Valmis dokumentti linkitettynä oppimisalustalle mahdollistaa työskentelyn välittömän käynnistymisen, ilman teknistä säätöä. Tai jos olet päättänyt hyödyntää vertaisarviointia osana oppimista, mahdollista se teknisesti. Tämän toteuttamiseen löytyy hyviä, paljon parempia kuin Excel, työkaluja eri oppimisalustoilta. Vertaisarviointityökalu jakaa arvioitavat työt opiskelijoille automaattisesti, kunhan tehtävänannot ja palautukseen liittyvät arvot on määritelty yksityiskohtaisesti. Kyseinen työväline toimii erittäin hyvin myös suurilla (yli 100 opiskelijaa) ryhmillä ja palaute näiden käytöstä on poikkeuksetta ollut positiivista. Toimijoiden välistä interaktiota voi näppärästi tukea myös vaihtoehtoisia palautustapoja lisäämällä. Perinteisesti korkeakouluopiskelu sisältää runsaasti tekstimuodossa palautettuja tehtäviä, johon monesti opiskelijat toivovat vaihtelua. Äänitiedostojen lisääminen ja tehtävien palauttaminen äänitiedostoina onnistuu oppimisalustoilla vaivatta (Moodle/PoodLL), kunhan palautuskohdan laittaa opiskelijalle valmiiksi ja hänet ohjaa sitä käyttämään. 6. Palautteen antaminen reaaliajassa on oppimisen kannalta todella tärkeää, joka korostuu erityisesti hybridiympäristöissä. Vertaispalautteen lisäksi on merkityksellistä, että opettaja antaa asiantuntevaa palautetta myös toteutuksen aikana, jotta oppimistavoitteet voidaan varmuudella saavuttaa. Voit antaa palautteen vaihteeksi tekstin sijaan videona tai äänitiedostona. Kuvaruutukaappaamiseen näppärin väline lienee, tällä hetkellä, Screencast-o-matic. Toki palautteen videoiminen onnistuu millä tahansa verkkokokousvälineellä (mm. Teams, Zoom) onnistuu myös hyvin. Mikäli videotiedosto tulee edelleen katsottavaksi jaetulla linkillä, toimivin kanava lienee YouTube, jonne ammattiprofiilin ja kanavan voi perustaa usein myös korkeakoulujen pilvipalvelutunnuksilla.Tässä kanavassa onnistuu hyvin myös videoiden saattaminen saavutettavaan muotoon (YouTube). Soveltava digipedagogiikka opettajan silmin Olen pohtinut viimeisten vuosien aikana runsaasti koulutuksen muutosta ja tulevaisuuden osaamistarpeita ja niihin liittyvää digipedagogiikan soveltavaa hyödyntämistä, joissa kaikissa yhdistäväksi tekijäksi nousee opettajan rooli ja sen laajeneminen viimeisten vuosien aikana. Digipedagogiikan määritelmän mukaan opettajan työssä yhdistyvät pedagoginen opetusosaaminen, teknologinen osaaminen ja substanssiosaaminen. Näistä muodostuu digipedagogisen osaaminen, laaja ja eri aihealueita yhdistelevä osaamisen kokonaisuus, jossa opettaja hallitsee suunnittelun, aikatauluttamisen visualisoimisen. Hän pyrkii olemaan teknisten ja interaktiivisten työvälineiden superkäyttäjä, joka luo niin sähköiset työpohjat kuin verkkoseminaaritkin, puhumattakaan ohjaamisesta niiden käyttöön. opettaja pyrkii olemaan median tuottamisen moniottelija, joka tuottaa puheet, tekstit, videot, kuvat ja podcastit ja saattaa ne saavutettavaan muotoon. Teknisten ohjelmistojen ja eri tiedostomuotojen lisäksi hän on saavutettavuuden ja esteettömyyden taitaja. hän ajattelee kaikkien parasta ja tuottaa sisältöjä yksilöllisesti jokaiselle sitä tarvitsevalle. Hän ohjaa opiskelijaa saavuttamaan osaamistavoitteensa. Hän on opetuksen personoija ja on sisäistänyt sen merkityksen erilaisten oppijoiden tukemisessa. väistämättä hän on jatkuvan oppimisen malliesimerkki, joka ei hetkeksikään jää paikoilleen, vaan kehittää itseään väsymättömästi. Tyypillisesti hän viihtyy hyvin työssään ja tuntee sitä kohtaan vahvaa kutsumusta. Tässä opettajan alati laajenevassa osaamisprofiilissa huomionarvoista on se, että opettajan työ ei enää perustu pelkkään substanssiasiantuntijuuteen, vaan monipuolisesti opettamisen ja oppimisen ilmiöihin ja niiden hallintaan. Myös opetusosaaminen ja teknologinen osaaminen korostuvat koko ajan enemmän. Viimeaikaiset käänteet huomioon ottaen koen, että opettajan työnkuva on yksi nopeimmin muuttuvista työnkuvista, jossa erityisen tärkeässä roolissa ja sen muutoksen tukemisessa ovat oppivat organisaatiot, työyhteisöt ja opettajakollegiot, joissa opettajan uudistuvaa työkenttää voidaan yhdessä kehittää. Yksin tekeminen on raskasta ja monin osin mahdotonta. Eli tukeudu ystävään, kollegaan, opiskelijaan, digimentoriin... keneen tahansa, joka tässä työssä voi sinua auttaa! Lisää aiheesta voit lukea näistä Hiiltä ja timanttia-blogin kirjoituksistani Miten korkeakoulu vastaa opetuksen murrokseen? 10 vinkkiä digitaalisen oppimisympäristön kehittämiseen Mitä tapahtui kun kemian opetus vietiin verkkoon? Oppimisanalytiikka oppimisen ohjaamisen työvälineenä YouTube – viihdekäytöstä korkeakoulun työvälineeksi, osa ½ Oppimista muotoilemassa 1/3 Koronavirus oppilaitoksissa – miten opetuksen erityisjärjestelyistä selvitään? Hyvä opettaja – omien palveluidensa muotoilija?! 2/3 Pedagogiikan ja teknologian liitto vuonna 2020 Pedagoginen suunnittelu lehtori Virtasen tapaan Tulevaisuuden osaamistarpeita muotoilemassa 3/3 Tai katsoa Lehtori Virtasen YouTube-kanavalta Pedagoginen suunnittelu Lehtori Virtasen tapaan (YouTube) Pedagoginen käsikirjoitus - miten Lehtori Virtanen sen tekee? (YouTube) Pedagoginen käsikirjoitus vs. oppimisalusta (YouTube) Asiaa videoiden tekstittämisestä (YouTube) Lähteet eAMK verkkototeutusten laatukriteerit (2019) FiTech verkko-oppimisen muotoilukirja (2019) Käytännön työkaluja laadukkan verkko-oppimisen muotoiluun. Näin teet saavutettavan PDF-tiedoston helposti Wordilla Saavutettavasti.fi. Videot ja äänitteet
Tulevaisuuden osaamistarpeita muotoilemassa 3/3
Käsilläsi oleva teksti on kolmiosaisen sarjan viimeinen kirjoitus, jossa olen soveltanut innovatiivisen kehittämisen ja palvelumuotoilun periaatteita opetuksen ja koulutuksen kenttään. Koska palvelumuotoilulla, erittäin runsaasti tiivistettynä, tarkoitetaan minkä tahansa tuotteen, toiminnon tai prosessin käyttäjälähtöistä kehittämistä ja innovatiivista suunnittelua, koulutussektorin näkökulmasta sen voi ymmärtää laajasti kaikkien opetuksen, oppimisen ja niihin liittyvien prosessien oppijalähtöisenä kehittämisenä. Tästä samasta näkökulmasta olen, tekstisarjan aiemmissa osissa, keskittynyt korkeakouluopetuksen pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen kehittämiseen ja siinä esiintyvien haasteiden tunnistamiseen sekä opettajien, oppijoiden ja toimintakulttuurin soveltavaan muotoiluun. Tämä teksti kuvaa tulevaisuuden muuttuvaa toimintaympäristöä ja siihen liittyvää osaamista, visioiden tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista, joka pitäisi ottaa huomioon jo tämän päivän opetuksessa. Mitä tulisi opettaa tänään niin, että osaisimme tulevaisuudessa tarvittavan? Erityisesti koronakevään etätyön, etäkoulun ja etäkaiken aikana olen tehnyt monenlaisia huomiota tulevaisuuden osaamistarpeista, joita nostan tässä tekstissä esiin. Vaikka kevään aikana tekemäni huomiot samoin kuin innovatiiviset käytännön sovellukset ovat omiani, olen saanut innoitusta tämän tekstin kirjoittamiseen tulevaisuusvisiönääri Perttu Pölösen kirjasta Tulevaisuuden lukujärjestys (2019), Koiviston, Säynäjäkankaan ja Forsbergin Palvelumuotoilun bisneskirjasta (2019) ja monista artikkeleista, jotka käsittelevät tulevaisuuden visioituja uusia ammatteja, kuten esimerkiksi etiikan asiantuntijaa, pilvenvartijaa tai robotin persoonallisuuskehittäjää (Wallenius 2019). On ihan varma, että tulevaisuuden virtuaaliravintoloitsija, robottipoliisi tai onnellisuusoperaattori tarvitsevat uudenlaista ja erilaista osaamista, joita nyt kouluissa opetetaan (Frilander 2018). Tiivistäisin havaintoni tulevaisuuden “yleisosaamisesta” seuraavin ytimiin, joiden lisäksi tarvitaan tietysti aihealueittain vielä aimo annos asiaosaamista, teknologia- ja viestintäosaamista, sosiaalisesta osaamisesta puhumattakaan. Lisäksi korkeakoulutuksen näkökulmasta katsoen, opettajille ja muille kasvattajille ja kouluttajille, vahvaa pedagogista ja didaktista osaamista. 1. Itseohjautuvuus ja itsensä johtamisen taito Ihan ensimmäiseksi nostaisin itseohjautuvuuden ja itsensä johtamisen taidon tässä etäkaiken ajassa, jossa sekä työ, koulu, harrastukset että lähes kaikki muut vapaa-ajan toiminnot ovat siirtyneet verkkoon. On osoittautunut äärimmäisen tärkeäksi aikatauluttaa oma tekeminen niin, että aiemmin totutut päivärutiinit edes jotenkin säilyvät ja eri toimintojen välille tehdään selkeä siirtymä. Käytännössä kiteyttäisin tämän niin, että on tarpeellista säilyttää lounas- ja kahvitauot ja välitunnit ja että työskentelyaikana opiskellaan tai tehdään työtä, vapaa-ajalla selkeästi jotain muuta. Kun tehtävää on paljon, on äärimmäisen helppoa sujahtaa ympäripyöreään arkeen, jossa kaikki sekoittuvat tasaiseksi putkeksi. Vinkkejä etätyön johtamiseen voi etsiä esimerkiksi Kauppalehden blogista (Harju 2020). 2. Kärsivällisyys, sitkeys, periksiantamattomuus ja ongelmanratkaisukyky Jo tämän päivän työelämässä tarkasteltavat ilmiöt ja ratkaistavat kehityshaasteet ovat monimuotoisia ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan monenlaisia resursseja: aikaa, rahaa ja osaamista. Niiden lisäksi moniulotteisten ja haastavien tehtävien onnistunut ratkaiseminen vaatiivat sitkeyttä, periksiantamattomuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Uudenlaisessa etätyöskentelyarjessa, jossa sosiaalinen kanssakäyminen on rajoittunut lähinnä virtuaalisiin tapaamisiin, on yksilön ratkaistava useammin ongelmia yksin kuin aiemmin. Tämä taito on osoittautunut, ainakin meidän perheemme etätyöskentelyajan, yhdeksi keskeiseksi ytimeksi. Sitkeyden ja periksiantamattomuuden harjoituksia on tehty enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi on ratkottu lukematon määrä erilaisiin ilmiöihin liittyviä ongelmia, kuten esimerkiksi miten onnistuneesti laukaista mahdollisimman pitkän lentoradan omaava raketti tai miten rakentaa asunnon läpi kulkeva ketjureaktio. On pikkuhiljaa opittu selviytymään ilman asiantuntijan välitöntä apua. 3. Epävarmuuden sietäminen Epävarmuuden sietäminen ja oman vuoron odottaminen ovat tuttuja teemoja varmasti monen kasvattajan ja opettajan arjesta. Mieluusti liittäisin tämän teeman taitojen opettelun alakouluikään, joskin olen korkeakouluopettajana huomannut ilmiön vahvistumisen myös omalla sektorillani. Liekö internet kulttuurin nopea ja välitön palautejärjestelmä, joka pitää yllä ajatusta, että kaikki tarvitaan yksilöllisesti minulle ja mielellään heti. Pidän tätä teemaa tärkeänä erityisesti asiantuntijoiden kuormituksen kannalta ja kytkisin sen mieluusti edelliseen teemaan. Pitäisikö opetella ja oppia selviytymään ilman asiantuntijan välitöntä apua? Mitäpä jos malttaisi hetken ja yrittäisi itse keksiä tai löytää ratkaisun? Mitäpä jos pysähtyisi ja miettisi rauhassa yön yli? Opettelisi ja oppisi sietämään epävarmuutta ja odottamaan omaa vuoroa. Myös tämä lienee yksi tulevaisuuden työn kannalta merkittävä taito, joka tässä tehokkuuden ja digitalisaation ylivallan ajassamme meinaa hetkittäin unohtua. 4. Merkityksellisen tiedon etsiminen ja louhiminen Merkityksellisen tiedon etsiminen, löytäminen ja louhiminen tulevat olemaan tulevaisuuden keskeisiä taitoja. Runsaasti tiedonlouhinnasta puhutaan jo nyt tiedonkäsittelyn ja tekoälyn yhteydessä. Yksilöön liitettävänä taitona sitä voisi ajatella tiedonhaku- ja medialukutaitoina, merkittävän tiedon etsimisenä ja kuratointina eli suodattamisena ja harkittuna keräilynä soveltuvaa tarkoitusta varten. Tätä taitoa pidän yhtenä merkittävimmistä ajassamme, jossa jo nyt internetin tietovaranto moninkertaistuu eksponentiaalista vauhtia. Miten löytää merkittävä, asiallinen ja oikea tieto kaiken jo olemassa olevan joukosta? Tämä on taito, jota kannattaa ehdottomasti harjoitella ja harjaannuttaa. 5. Avoin jakaminen Avoimen jakamisen teema on yksi lempiteemoistani, joka tiiviisti liittyy myös edelliseen merkityksellisen tiedon etsimisen ja hyödyntämisen taitoon. Yhteisöjen ja organisaatioiden, miksei myös yksilönkin, kehittymisen näkökulmasta pidän avointa jakamista ja toimintakulttuuria yhtenä onnistumisen edellytyksenä. Me kaikki tiedämme, että pyörä on keksitty jo aikaa sitten, eikä sitä enää yritä kukaan uudelleen keksiä. Miksi emme ajattelisi samoin muidenkin asioiden kohdalla? Miksi emme avoimesti jakaisi sitä tietoa, joka meillä on ja ajattelisi laajemmin oppivan yhteisön näkökulmasta? Tämä ajatelmani koskee enemmän varttuneemman väen ehkä jopa vähän perinteisiä toimintamalleja, kuin nuoremman sukupolven, jonka mukana internetin avoin jakamiskulttuuri on tuonut tähän valtavan muutoksen. Ajattelen tätä avoimen jakamisen kulttuuria niin, että tieto muuttuu koko ajan yhä enemmän universaaliksi, eikä enää niinkään kohdennu yksittäisiin asiantuntijoihin, jossa yhä vahvemmin keskiöön nousee juuri merkityksellisen tiedon etsiminen ja jakaminen koko yhteisön hyväksi. 6. Luovuus Luovuus, innostuminen, inspiroituminen, kokeilut, innovaatiot. Listaisin nämä kaikki peräkkäin, toisiaan seuraavina. Ketterät kokeilut, muotoiluajattelu, käyttäjälähtöinen kehittäminen perustuvat kaikki jollain lailla yksilöiden luovuuteen ja sen ilmentämiseen. Luovuus voi toki ilmentyä muullakin kuin tässä ajatellulla, kehittämiseen liittyvällä, tavalla kuten esitysalaan, improvisointiin, ongelmanratkaisuun tai teorianmuodostukseen liittyvänä. (Gardner) Väistämätöntä on, että uudenlaisten ratkaisujen ja toimintamallien kehittäminen vaatii luovuutta, uteliaisuutta ja inspirointia vaikuttavien toimintatapojen löytämiseksi. Tulemme ihan varmasti tulevaisuudessakin tarvitsemaan visiönäärejä, foliohattu- ja propellipäitä, jotka katsovat avoimina tulevaisuuteen ja visiovat sen tulevia kulkuja. Luovuuden positiivista merkitystä koettuun työn imuun ja vähäisempään kuormittavuuteen on myös tutkittu (Riikola 2017, PDF). 7. Luottamus, arvostus ja ihmistaidot Luottamus itseen ja toiseen, arvostus itseä ja toista kohtaan, arvostus omaa ja toisen osaamista kohtaan, osoittautuvat varmasti tärkeiksi tulevaisuuden taidoiksi. Oppiminen, sosiokonstruktivistisen näkemyksen mukaan, tapahtuu yhteisöissä, johon avoimen jakamisen taidot luontevasti sulautuvat, johon myös kuunteleminen ja kuuleminen liittyvät tiiviisti. Tämänkaltaista ajattelua ja asennetta kaipaisin laajasti tämän päivän työelämään, jossa luottamus ja arvostus korostuvat erityisesti. On voitava luottaa ja olla luottamuksen arvoinen, uskottava omaan ja toisen osaamiseen, silloinkin kuin ei paikan päällä fyysisesti ollakaan. On hallittava ihmistaidot, joihin luetaan esimerkiksi neuvottelutaidot, tunneäly, yhteistyökyky ja empatia (Vainio 2018). Näistä taidoista puhutaan koko ajan yhä enemmän, esimerkiksi empatia nousee esiin lähes poikkeuksetta tulevaisuuden työelämää koskevissa julkaisuissa (Mäkelä 2020). 8. Kommunikaatio ja vuorovaikutus Yksi etäkaiken haastavista teemoista on kommunikaatio ja vuorovaikutus. Työskentely digitaalisissa ympäristöissä ei voi olla vaikuttamatta osallistujien väliseen kommunikaatioon ja vuorovaikutuksen luonteeseen. Monet tilanteet ovat verkossa väistämättä erilaisia kuin paikan päällä. Helposti etäyhteydellä jää huomaamatta kehonkieleen liittyvät pienet nyanssit, äänenpainot, tuhahdukset, turhautumiset tai väärinymmärrykset. Välttämättä ei aina päädytä tasa-arvoiseen vuorovaikutustilanteeseen, kun välissä ovat verkkokokousvälineet ja webbikamerat. Yksi opetuspuolen suurista digipedagogisista haasteista liittyykin juuri aidon vuorovaikutuksen aikaansaamiseen ja ylläpitämiseen digitaalisissa ympäristöissä. Miten olla aidosti läsnä? Miten tavoittaa kaikki osallistujat? Miten luoda tilanteesta tasa-arvoinen ja kaikkia osallistujia innostava? Miten pitää yllä osallistujien keskittymistä ja miten saada aikaan aitoa interaktiivisuutta? Väitän, että näiden kysymysten ratkaisija on tulevaisuuden työelämätaitojen ytimessä. 9. Esiintymistaito Yhdeksi tulevaisuuden taidoista haluan nostaa esiintymistaidon, joka on parhaimmillaan vahva erottautumiskeino. Digitaalisissa maailmassa tarvitaan edelleen puhujia, vaikuttajia, esiintyjiä, jotka fasilitoivat, innostavat ja motivoivat osallistujia omilla kertomuksillaan ja kokemuksillaan. Selkeän, vakuuttavan ja vaikuttavan puhumisen lisäksi on tärkeää osata rakentaa ja perustella sisällöllisesti mielekäs kokonaisuus. Taitona esiintyminen vaatii harjoittelua ja toistoa, kuten minkä tahansa muun taidon harjaannuttaminen. 10. Teknologiaosaaminen Vaikka halusin tässä tekstissä pitkälti keskittyä tulevaisuuden työn metataitoihin, en voi olla nostamatta esiin tulevaisuudessa yhä enenevissä määrin tarvittavaa teknologiaosaamista. On väistämättä selvää ja välttämätöntä, että teknologiaosaamiseen keskitytään tämän päivän kouluissa ja oppilaitoksissa ja sitä opettelevat kaikki vauvasta vaariin. Tähän tulevaisuuden osaamista kuvaavan 10-kohdan koosteeseen olisi varmasti voinut liittää lukemattoman määrän muitakin taitoja ja osaamista. Tässä hetkessä kuitenkin päädyin näihin kymmeneen, jonka yhtenä yhteenvetävänä teemana voi edelleen nähdä sopeutumiskyvyn ja kyvyn elinikäiseen oppimiseen, joka toimii hyvänä alustana kaikelle tulevaisuuden osaamiselle. Haluankin ajatella, että maailma ei koskaan ole valmis ja osaamisen tarpeet voivat elää ja vaihdella niin nyt kuin tulevaisuudessakin (Finanssialalle). Mitä sinä olisit nostanut tälle listalle? Mitä tulevaisuuden osaamistarpeita on sinun työssäsi ja arjessasi viime aikoina noussut esiin? Lähteet Finanssialalle. Tulevaisuuden osaamistarpeet. Frilander, J. 2018. Raportti: 20 suurta muutosta ja yli 200 tulevaisuuden työtä – Mikä on sinun uusi ammattisi? YLE uutiset Gardner, H. https://howardgardner.com/ Harju, J. 2020. Kahdeksan oppia korona-ajan työstä ja johtamisesta. Kauppalehti. Koivisto, M., Säynäjäkangas, J. & Forsberg, S. (2019). Palvelumuotoilun bisneskirja. Alma Talent. Mäkelä, A. 2020. Voiko empatiaa mitata? Työpsykologi kehottaa kysymään yhden kysymyksen. Duunitori. Pölönen, P. 2019. Tulevaisuuden lukujärjestys. Otava. Riikola, A. 2017. Työn epävarmuuden yhteys uupumusasteiseen väsymykseen ja työn imuun: toimiiko luovuus suojaavana voimavarana? Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. (PDF) Vainio, L. 2018. Mitä ovat tulevaisuuden työelämätaidot? Wallenius, S. 2019. Tulevaisuuden kuumimmat ammatit – kulttuuriletittäjä, pystyviljelijä ja ikävaikuttaja. MTV Uutiset.
Pedagoginen suunnittelu lehtori Virtasen tapaan
Lukukauden alkaessa on hyvä palauttaa mieleen pedagogisen suunnittelun periaatteita. Miten suunnitella oppimisnäkemykseen perustuva, pedagogisesti mielekäs kokonaisuus? Miten visualisoida, aikatauluttaa, ohjeistaa? Katso Lehtori Virtasen käytännön vinkit pedagogiseen suunnitteluun yllä olevasta videosta. Halutessasi saat videoon suomenkielisen tekstityksen YouTuben CC-painikkeesta.
Pedagogiikan ja teknologian liitto vuonna 2020
Verkkopedagogiikka, digipedagogiikka, teknologiatuettu oppiminen, e-oppiminen, mobiilioppiminen, ubiikki oppiminen. Rakkaalla ilmiöllä on monta nimeä, joilla kaikilla tarkoitetaan opettamisen ja oppimisen toteuttamista digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen, samalla vahvasti painottaen opetuksen järjestämisen tapoja, näkemyksellisiä periaatteita ja oppimisen ja opettamisen ympärillä tehtäviä toimia, päämääränään ja tavoitteenaan aina vaikuttava oppiminen. Käytän sujuvasti edellä mainittuja termejä sekaisin, tarkoittaen kuitenkin pääsääntöisesti samaan ilmiöön liittyviä asioita. Tässä tekstissä avaan verkkopedagogiikkaan ja digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen liittyviä huomioitani eri näkökulmista, joita olen vuosien varrella erilaisissa opetus- ja kehittämistehtävissä havainnut. Aiheeseen liittyy lukematon määrä mahdollisuuksia, tavoitteita, intressejä, tahtotiloja ja toimijoita, joita me jokainen tarkastelemme omasta suunnastamme, eri ‘hatut päässä’. Yritän kuitenkin tuoda tähän objektiivisen koosteen eri toimijoiden näkökulmista ja niiden kytköksestä oppimiseen, teknologiaan ja digitaalisten palveluiden mahdollisuuksiin. Hallitus. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteita jatkuvan oppimisen toimintamallien kehittämiseksi ja osaamisen uudistamiseksi työuran eri vaiheissa. Koko elämänkaaren kattavat, erilaisia oppijoita ja erilaisia oppimistarpeita tukevat ratkaisut päätyvät väistämättä yhä vahvemmin verkkoon. Uudenlaisia toimintamalleja ja joustavia oppimisen ratkaisuja kehitetään ja tarjotaan jo useassa korkeakoulussa. Nämä ovat poikkeuksetta digitaalisia. Paikalliset strategiat, kaupungit ja kunnat ovat luoneet omia digistrategioitaan sekä opetuksen että muiden toimintojen kehittämiseksi. Esimerkiksi Helsingissä on tehty digistrategia ja opetuksen digitalisaatio-ohjelma toimintojen ja palveluiden kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi. Korkeakoulujen digitalisaatiostrategiat ovat olleet yleisiä jo vuosikymmenen ajan. On keskitytty sekä prosessien että toimintojen digitoimiseen ja digitalisoimiseen. Automatisoidut tiedonsiirtoprosessit esimerkiksi hakupalveluiden, opintorekisterien ja opetusmateriaalien hallinnan osalta ovat helpottaneet työtämme huomattavasti. Suurempi haaste nähdään opetuksen toimintojen digitalisoimisessa ja pedagogisen toimintakulttuurin muutoksessa. Tässä työssä keskiössä ovat opettajat ja muut korkeakoulusektorin toimijat. Yritysten ja työelämäyhteistyökumppaneiden digitalisaatiosuunnitelmat ja digistrategiat ovat nekin hyvin yleisiä. Esimerkiksi terveydenhuollon toimijoiden osalta nämä ovat tällä hetkellä erittäin keskeisiä. Terveydenhuollon digitaalisten mahdollisuuksien, tarpeiden ja haasteiden kenttä on valtava, palveluiden tarjonta ja kysyntä on tällä hetkellä muuttumassa suuntaan, jota emme osaa edes arvailla. Digitaalisen potilas- ja asiakasohjauksen muodot tulevat väistämättä muuttumaan yhä vahvemmin teknologiatuettuun suuntaan. Tässä kehittämis- ja tutkimustyössä korkeakoulun toimijat voivat vahvasti olla mukana. Opettajat ja muut korkeakoulusektorin toimijat ovat olleet digitalisaation silmässä jo vuosia. Ympäröivän maailman muuttuminen on pakottanut opetushenkilöstöä kehittämään ja uudistamaan toimintatapojaan koko ajan joustavampaan, yksilöllisempään, monipuolisempaan ja monimediaisempaan suuntaan. Opetus on jalkautunut oppilaitosten seinien ulkopuolelle pitkälti juuri teknologian tuomien mahdollisuuksien myötä. Opiskelun mahdollistaminen etäopetusjäjestelmien avulla on muuttanut kokonaisia tutkinto-ohjelmia ja uudistanut koulutuskonsepteja. Opiskelijat ovat opetuksen digitalisaation keskiössä, heidän näkökulmansa on erittäin tärkeä. Näin itsekin opettajana ajattelen heidän roolinsa olevan, palveluidemme käyttäjinä, hyvin merkityksellinen. Koko teknologiatutetun digipedagogiikan ydin on, että opetuksen kohteena oleva opiskelija oppii mahdollisimman hyvin, täyttäen sekä opetussuunnitelman mukaiset että hänen henkilökohtaiset oppimistavoitteensa. Opetusteknologiaratkaisujen tuottajat ja kehittäjät värittävät kenttää kaikilla väreillä. Maailmanlaajuiset opetusteknologiamarkkinat ovat valtavat, vuosittain rahaa niissä liikkuu kymmenien miljardien verran, johon COVID-19-pandemian arvioidaan edelleen tuovan lisävauhtia. Kaikkien koulutustasojen opetusta viedään maailmanlaajuisesti verkkoon pikakelauksella, jolloin tämän sektorin palveluita tarvitaan kiihtyvällä tahdilla, kuitenkin koko ajan mielessä pitäen pedagogiikan merkityksen vaikuttavalle oppimiselle. Opetuksen ja koulutuksen globaalit näkymät elävät juuri nyt äärimmäisen mielenkiintoista aikaa. Kukaan ei pysty sanomaan mihin olemme opetuksen ja koulutuksen saralla maailmanlaajuisesti menossa? Teknologiatuettu opetus ja verkkopedagogiikan vahva hyödyntäminen ovat varmoja arvauksia, mutta millä tyylillä ja kuinka laajasti, jäänee nähtäväksi. Monissa koulutusorganisaatioissa mietitään onko tässä edelleenkin digipedaogiikan uusi alku? Ensimmäiset merkit suurista muutoslinjauksista ovat jo nähtävissä, kun Cambridgen yliopisto ilmoitti siirtyvänsä kokonaan etäopetukseen ainakin seuraavan vuoden ajaksi. Teknologia kehityksen keskiössä Viimeisten vuosikymmenten aikana opetusteknologian osalta on tultu aikalailla nollasta sataan, liitutauluista älykkäisiin ratkaisuihin, papereista lukemattomiin eri tiedostomuotoihin, kopiokoneista sähköisiin tiedostoihin. Koulutuksen kehittämistä on ohjannut ajatus teknologiavetoisesta digiloikasta, johon koulutuksen toimijat ajan kanssa, väistämättä ajautuvat. On keskitytty hankintoihin, jokseenkin unohtaen opetus- ja oppimiskulttuurin muutokseen tarvittava tuki ja sen edelleen mukanaan tuomien uusien osaamisvajeiden aiheuttamat tarpeet. Käytännössä pelkkä teknologia ei voi koskaan toimia opetuksen kehittäjänä, ilman pedagogisesti osaavaa ja muutokseen motivoitunutta henkilökuntaa. Opetuksen kehittämisessä kyse ei missään tapauksessa ole teknologisten mahdollisuuksien puutteesta. Tänä päivänä voidaan, hyvin kevyillä resursseilla ja teknologisesti matalalla kynnyksellä, tuottaa digitaalisia oppimisympäristöjä oppimisen tueksi. Mobiilien, ubiikkien ja lisättyjen todellisuuksien mahdollisuudet ovat jo kaikkien käsillä. Opetuksen virtuaalisia maailmoja ja niissä liikkuvia avattaria on kehitetty 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Tänä aikana olemme huomanneet, että kyse ei ole pelkästään teknologian hyödyntämisestä, vaan laajemmin ihmisten huomioimisesta ja oppimisprosessien laajasta ja monipuolisesta kehittämisestä. Tekninen toteuttaminen on monesti helppoa, vaikuttava ja mielekäs soveltaminen huomattavasti haastavampaa. Käyttäjälle, meidän kontekstissamme, opiskelijalle opetuksessa hyödynnetty teknologia on usein yksinkertaista ja se koetaan helppokäyttöisenä ja mielekkäänä. Käytettävyyden kokemukset ovat usein huippuluokkaa. Oppija keskiöön Teknologiatuettua oppimista ja digitaalisia ratkaisuja käyttönotettaessa on tärkeä asettaa opiskelija kehittämisen keskiöön. Opettajan työn keskeinen tarkoitus on auttaa opiskelijaa oppimaan mahdollisimman hyvin. Tähän aktiivisesti pyrittäessä myös opettajan mahdollisuus oppia uutta, on suuri. Opetuksen digitalisaatiolla ja uudenlaisilla pedagogisilla ratkaisuilla voidaan, opiskelijan näkökulmasta, nähdä olevan ainakin seuraavia hyötyjä: opetuksen monipuolistuminen, oppimisympäristöjen rikastuminen, ilmiöiden monipuolisempi tarkastelu opetuksen personointi ja henkilökohtaisen tuen yksilöllisempi kohdistuminen opiskelun joustavuuden lisääntyminen (ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7), yksilöllisten oppimis- ja opiskelumahdollisuuksien laajeneminen (esim. satelliittikoulukset) yksilöllisen aikataulun mahdollistuminen (esim. opintojen hidastaminen ja nopeuttaminen) erilaisten oppijoiden vahvempi tukeminen monimediaisten sisältöjen avulla, jotka mahdollistavat asioiden toistamisen ja rajattoman kertaamisen opiskelijan omien tarpeiden mukaan. Näiden hyötyjen ohella nähdään opettajan roolin muuttuminen tiedon tuottajasta ja jakajasta, oppimisen ohjaajaksi, mahdollistajaksi ja fasilitoijaksi. Vastuu oppimisesta siirtyy väistämättä opettajalta opiskelijan suuntaan sitä mukaa mitä vahvemmin siirrymme teknologiatuetun opetuksen ja digitaalisten oppimisympäristöjen suuntaan. Itseohjautuvuudesta tulee, oppimisen näkökulmasta, entistä tärkeämpää. Opettaja ja pedagogiikka Voidaan ajatella, että pedagogiikka sisältää kaikki ne toimet ja ratkaisut, joilla opettaja auttaa opiskelijaa onnistumaan, innostumaan, motivoitumaan ja lopulta oppimaan. Tämän onnistumiseksi opettaja tekee aina suuren taustatyön, jotta opiskelijan polku olisi mahdollisimman helppo kulkea. Verkossa toteutettavien opintojen osalta kokonaisuus tulee miettiä ja suunnitella eri tavoin kuin perinteisessä, opettajavetoisessa, paikan päällä toteutetussa “läsnätoteutuksessa”. Teknologian soveltava yhdistäminen kokonaisuuteen edellyttää opettajalta asia- ja opetusosaamisen lisäksi myös teknologista osaamista. Parhaimmillaan opetuksen digitalisaatio, opettajan näkökulmasta, voi: auttaa selkiyttämään oppimisprosessin eri vaiheita ja niissä tarvittavaa tukea helpottaa oppimisyhteisön muodostumisessa ja mahdollistaa yhteisöllisen työskentelyn reaaliaikaisen ohjaamisen parantaa reaaliaikaisen interaktion mahdollisuuksia opettajan ja opiskelijan tai opiskelijaryhmän välillä helpottaa oikea-aikaisen palautteen antamisen oppijan sijainnista huolimatta tukea opetuksen personoinnin tavoitteita ja yksilöllisen tuen mahdollistumista joustavoittaa ja sujuvoittaa tiimien työskentelyä helpottaa kohdentamaan aikaa läsnäoloa vaativiin tilanteisiin saada aikaan työn imua, lisätä työn mielekkyyttä ja parantaa työtyytyväisyyttä tukea elinikäistä oppimista ja olla kivaa! Hyötyjen tarkastelemisen lisäksi opetuksen digitalisaation liittyy monia haasteita, joista merkittävimpänä näen opetus-, opiskelu- ja oppimiskulttuurin muutoksen. Olemme tottuneet opettamaan ja opiskelemaan tietyllä tavalla, vaikuttavan muutoksen aikaansaaminen vaatii ponnistelua ja aikaa sekä opettajilta että opiskelijoilta, joita opetuksen siirtyminen verkkoon haastaa vastuunottoon, korostaen yksilön aktiivista roolia. Itsenäinen opiskelu ja opintojen aikatauluttaminen voivat olla haastavaa, ilman opettajan konkreettista tukea. Myös opiskeluyhteisön puute tai se löyhyys voivat näyttäytyä opintoja hidastavana haasteena. Työ- ja opetuskulttuurin muutos haastaa myös opettajien käytänteitä, siirtäen painopistettä perinteisestä tiedon jakamisesta reaali- ja oikea-aikaiseen oppimisprosessin ohjaamiseen ja oppimisyhteisön luomiseen. Opiskelijan ja hänen tarpeidensa asettaminen aidosti keskiöön saa miettimään opettajan tavoitettavuutta ja hänen uutta rooliaan osana oppimisyhteisöä. Tuleeko opettaankin olla saavutettavissa 24/7, arkipäivisin (24/5) vai arkipäivien virka-aikoina eli 8/5? Opettajan työ on aina rytmittynyt tiiviisti lukuvuodelle, jättäen lepoajat kesäkuukausille. Verkkoon menemisen myötä työn tahti edelleen tiivistyy, joka asettaa opettajien jaksamisen entistä haastavampaan tilanteeseen. Myös jatkuva uuden opetteleminen ja soveltaminen käytäntöön kuormittavat opettajien jaksamista. Innostuminen onnistumisen avaimena Opetuksen vieminen verkkoon pedagogisesti mielekkäällä tavalla on kaikkien korkeakokoulujen tämänhetkinen puheenaihe. Miten toimintakulttuuria uudistetaan? Miten muutokseen kannustetaan, innostetaan ja motivoidaan? Mistä löytyy inspiraatio uuden tekemiseen? Inspiraatio löytyy tekemällä, kokeilemalla ja kokemalla. Opettajan työ on kokonaisvaltaista, josta hetkittäin on vaikea vetää rajaa työlle ja vapaa-ajalle. Uusia ideoita ja mahdollisuuksia on maailma täynnä, niitä kannattaa aktiivisesti tarkkailla. Inspiraatiota ei kannata jäädä odottamaan, vaan aloittaa kannattaa helpoista ja vaivattomista asioista, joiden eteen ei tarvitse kovasti ponnistella. Tekemisen aloittaminen auttaa yleensä kaikkeen. Hyviä vinkkejä aloittamiseen voit lukea Digital Baby Steps -blogisarjasta. Jos haluat tehdä jotain uutta, päätä ja tee. Aloita jostain ja etene systemaattisesti kohti tavoitetta. Monesti homma alkaa edetä kuin itsestään ja alkaa, osaamisen karttuessa, sujua koko ajan helpommin. Onnistumista helpottaa hyvä perehtyminen ja yksityiskohtainen suunnittelu. Aseta selkeä tavoite ja pidä se kirkkaana, samalla kuitenkin mieli avoimena. Ensimmäinen ratkaisu ei välttämättä ole paras, vaikka hyvä olisikin. Älä aloita väsyneenä tai työhön uupuneena. Lepää ensin ja aloita uusilla voimilla. Syyslukukauden alkaessakin ehtii hyvin! Opetuksen vieminen verkkoon pedagogisesti vaikuttavalla tavalla on monella tapaa haastavaa ja vaativaa, mutta varmasti meille kaikille myös antoisaa, innostavaa ja opettavaista. Inspiraatio, innostuminen, motivoituminen ja haltioituminen viihtyvät hyvin yhdessä työn imun kanssa, joka edelleen helpottaa muutokseen liittyvää kitkaa. Ja koska intohimo ja kutsumus on tuonut opettajat jo näin pitkälle, jään innolla seuraamaan kuinka pitkälle se voikaan meidät viedä? Tämä teksti syntyi SOTKA-hankkeen Etänä ja läsnä -päätösseminaarissa 18.5.2020 pitämäni inspiraatiopuheenvuoron ´Näkökulmia verkkopedagogiikkaan´ innoittamana. Lähteet BBC News. Cambridge University: All lectures to be online-only until summer of 2021 Education Technology (Ed Tech) and Smart Classrooms Market Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016–2019. Koulutuksen ja oppimisen digistrategia. Hongisto, K. 2020. Ubiikin 360° oppimisympäristön tekninen ja pedagoginen käytettävyys bioanalytiikan opinnoissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu. (Theseus) Kytölä, M. 2012. Second Life opetuksessa. Oppiminen.fi. Opetus ja kulttuuriministeriö. Jatkuva oppiminen. SOTKA Satelliittikoulutus. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Virsunen, M. 2020. Lapsen valmistaminen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen digitaalisen ohjaussovelluksen avulla. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Virtanen, M. 2016. Virtuaaliset oppimisympäristöt osana opetuksen digitalisaatiota. UAS Journal.
Hyvä opettaja – omien palveluidensa muotoilija?! 2/3
Tämä teksti on toinen osa kolmiosaiseen sarjaan, jossa sovellan tänä päivänä äärimmäisen kiinnostavan palvelumuotoiluilmiön periaatteita korkeakouluopetuksen kehittämiseen. Tekstisarjan ensimmäinen julkaisu keskittyi oppimisen ja opettamisen muotoiluun, tämä toinen osa jatkaa yhdistelemällä palvelumuotoilun keskeisiä käsitteitä korkeakouluopettajan työhön eli opettajien ja oppijoiden soveltavaan muotoiluun, tarvittaviin toimintatapojen ja -kulttuurin muutokseen ja sen mahdollistaviin resursseihin. Kolmas teksti tulee käsittelemään tulevaisuuden oppiainesta ja sen optimaalista muotoilua, muutokseen tarvittavia resursseja ja sen mahdollistavia toimintamalleja. Hyvä palvelumuotoilija = hyvä opettaja? Palvelumuotoilun pioneeri Juha Tuulaniemi (2016) määrittelee hyvän palvelumuotoilijan ominaisuuksia kirjassaan seuraavasti. Hänen mukaansa hyvällä palvelumuotoilijalla on laajaa kokemusta suunnittelusta, konseptoinnista ja liiketaloudesta, kyky toimia osana moniammatillista asiantuntijaryhmää ja taito kommunikoida eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ja toimia erilaisissa tiimeissä, kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja yksinkertaistaa niitä, kiinnostusta ihmisistä, bisneksestä ja prosessien lopputuloksista, sekä taito toimia fasilitaattorin, ohjaajan ja tekemisen mahdollistajan rooleissa. On vaikea olla ajattelematta, etteivätkö nämä samat kriteerit täsmäisi erittäin hyvin myös hyvän opettajan määritelmään, jonka ominaisuuksiksi on mainittu esimerkiksi hyvät suunnittelu-, motivointi- ja kommunikointitaidot, yksilöllisen opetuksen personointitaidot, eri kulttuurista tulevien kanssa työskentelyn taidot ja laajat arviointitaidot. Lisäksi määritelmän mukaan hyvän opettajan tulee hallita luokkahuonetilanteet, opetusteknologia, oppiaineksen asiasisällöt ja merkittävät opetusstrategiat. (Mielen Ihmeet 2018.) Eikö juuri tämän kaiken osaamisen yhdisteleminen, opiskeltavien ilmiöiden, asiasisältöjen ja kokonaisuuksien yksinkertaistaminen, selittäminen ja tiedon yhteinen konstruointi moniammatillisissa yhteisöissä ole opettajan keskeistä työtä ja työhön vaadittavaa vahvaa ydinosaamista? Eikö tämän perusteella voisi hyvinkin ajatella, että myös opettaja on omalla tavallaan palveluiden muotoilija, jossa tuotettava palvelu on laadukas oppiminen? Nykyhetki oppilaitoksissa Koululaitos ja sen eri oppilaitosasteet ovat olleet merkittävien muutospaineiden alla jo vuosia. Kehittämisen tahti on hetkittäin ollut jopa hengästyttävällä tasolla. Vuosien aikana opetussuunnitelmat ovat uudistuneet tiheään tahtiin, samoin oppimateriaalit- ja välineet ovat uudistuneet digitaalisten mahdollisuuksien myötä. On sähköistä kirjaa, mobiililaitetta, pelejä, koodeja ja antureita, jotka näkyvät konkreettisena muutoksena opettajien ja opiskelijoiden arjessa. Digitaaliset mahdollisuudet puhuttavat kaikkia, kaikkialla. Onneksi digiloikkaaminen on hiipumassa ja asiaa voidaan rauhallisemmin tarkastella digihypen jälkimainingissa (joskin viime viikot ovat kääntäneet tämänkin täysin päälaelleen). Monessa oppilaitoksessa nykypäivää alkaa olla se, että opettaa ja opiskella voi joustavasti sekä paikan päällä että virtuaalisissa ympäristöissä. Opettajan työ onkin, ainakin korkeakoulusektorilla, osittain mennyt verkkoon etäopetusjärjestelmien avulla. Monelle opiskelijalle on tärkeää, että opiskella voi etänä ja esimerkiksi luentotallenteet ja opetusvideot voi katsoa itselle sopivana aikana. Erityisesti teknologian mukanaan tuomien muutosten seurauksena on opetukseen lisätty digitaalista vuorovaikutusta ja interaktiota verkossa, opetuksen henkilökohtaistamista ja jopa opetussisältöjen personointia. Osittain opetusta räätälöidään hyvinkin yksilöllisesti, huomioiden oppijoiden yksilölliset tarpeet, toiveet ja opiskelun aikataulut. Suurista jo tapahtuneista muutoksista huolimatta ei kuitenkaan ihan selvää ole se, miten opettajien antama opetus luokkahuoneissa on muuttunut ja onko sen seurauksena oppimisen laatu parantunut tai parantumassa. Käytännön työssä näkee edelleen hyvin paljon perinteisiä opettamisen tapoja, kuten opettajalähtöistä luento-opetusta, monesti tunteja kestävien monologien muodossa. Opetuksen kehittämiseen liittyvää muutosvastarintaa on havaittavissa sekä opettajissa että opiskelijoissa. Perinteiset tavat luennoida ja passiivisesti kuunnella ovat iskostuneet syvälle suomalaisessa koulukulttuurissa. Tunnille valmistautuminen on vieras käsite, eikä aktiivinen työskentelykään aina tunnu sujuvan. Monesti uudenlaiset tavat koetaan työläiksi ja aikaa vieviksi sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta. Erittäin mielenkiintoiseksi ilmiöstä tekee se, että laajentuneista mahdollisuuksista ja rajattomasta tarjonnasta huolimatta yhteisöllistä opiskelua, läsnäoloa ja vuorovaikutusta opettajan kanssa oppilaitoksissa toivotaan edelleen paljon. Pakko muutoksen motivaattorina? Edellinen kappale on kirjoitettu ennen maailmaa mullistavan covid-19-epidemian laajenemista meitä kaikkia koskevaksi pandemiaksi, joka on johtanut ennennäkemättömin toimiin myös opetuksen saralla. Käyttöönotettu valmiuslaki on sulkenut koulut ja sysännyt opettajat uuden eteen muutamassa viikossa. Kaikilla kouluasteilla on siirrytty pikavauhtia etäopetukseen, joka näyttäytyy suomalaisten koteihin osittain hallittuna kaaoksena, jossa nähdään melko perinteiseen tapaan oppitunneittain etenevää opetusta liveyhteyksien välityksellä, ryyditettynä runsaalla määrällä itsenäistä opiskelua. Lisäksi ensimmäisten poikkeustilaviikkojen aikana on ehditty nähdä lukematon määrä erilaisia digitaalisia sovelluksia, oppimisympäristöjä, mobiiliapplikaatioita, liveyhteyksiä, virtuaalikierroksia melkein jopa hengästymiseen saakka. Opettajat ovat joutuneet pikakelauksella miettimään etäopetuksen pedagogisia malleja, samalla ottaen haltuun uutta teknologiaa. He ovat osoittaneet uskomatonta joustoa, innovatiivista ja sitoutunutta työskentelyä. Monet ovat työskennelleet yötä päivää varmistaakseen opetuksen keskeytymättömän jatkumisen, pyrkien samalla huolehtimaan, että kaikki opiskelijat pysyvät muutoksessa mukana. Opettajien jouston lisäksi joustoa on tarvittu myös opiskelijoilta, perusopetuksen puolella myös vanhemmilta ja lasten läheisiltä. Opetustapojen lisäksi uudistuvat opiskelutavat, valmistautuminen opetukseen, aktiivinen osallistuminen ja työskentely sekä itsenäisesti että yhteisöllisesti verkossa ja näin ollen vastuun ottaminen omasta oppimisesta ja opintojen etenemisestä. Digitalisaatiota on verrattu tilanteeseen, jossa lentokonetta rakennettaessa sitä samanaikaisesti tulee jo lentää. Tämä sama ilmiö on havaittavissa myös tässä etäkaiken ajassa. Palveluiden muotoilu muutoksen tukena? Palvelumuotoilulla tarkoitetaan kokonaisvaltaista suunnittelua, joka soveltuu äärimmäisen hyvin myös opetuksen kehittämiseen, jossa selkeällä etukäteissuunnittelulla vältetään pedagogista, didaktista ja teknologista sillisalaattia, joka tässä ajassa vaanii jokaista opetustyötä tekevää. Systemaattisella suunnittelulla pyritään selkeään kokonaisuuteen, joka tukee oppijan prosessia ja vaikuttavaa oppimista. Yksi palvelumuotoilun keskeisistä ajatuksista on asiakkaan eli oppijan asettaminen aidosti keskiöön, jolloin palvelu suunnitellaan niille, jotka sitä tulevat käyttämään. Tämän huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää juuri nyt, kun kaikki opetus muutetaan pikavauhtia etäopiskeluun sopivaksi, opettajien henkilökohtaisten taitojen ja tottumusten mukaan. Opiskelijan rooli tässä työssä ei välttämättä ole kovin merkittävä, kun systemaattisen kehittämisen sijaan kyse on selviytymisestä päivä ja viikko kerrallaan. Oppijaymmärryksen muodostamiseksi tärkeää kuitenkin olisi kuulla opiskelijaa kysellen, kuunnellen ja osallistaen, varsinkin kun koko elämä on monella siirtynyt etäyhteyksien varaan. Kuulemisen ja kuuntelemisen lisäksi oikea-aikaisen palauteen antaminen ja saaminen korostuvat. Innovatiivisten, luovien ratkaisujen kehittäminen ja testaaminen ovat osa palvelumuotoilun perusideologiaa. Tähän liittyen olemme nähneet opettajilta uskomatonta muovautumista uudenlaisten ratkaisujen käyttöönotossa. Innovatiivisuutta ja uusia ideoita ei ole puuttunut. Rauhallisemman testaamisen ja arvioinnin aika toivottavasti nähdään poikkeusajan jälkeen, jolloin voidaan objektiivisesti arvioida hyödynnettyjen ratkaisujen hyötyjä ja haasteita, edelleen johtaen toimivimpien ratkaisujen juurruttamiseen osaksi opetustyötä. Tämä viime aikoina nähty, tehty ja koettu on varmasti parasta mitä tässä vaiheessa voimme tehdä, ylittäen kaikkien kuvitelmat moninkertaisesti. Hyvät opettajat, arkemme sankarit, teette uskomattoman tärkeää työtä! Olette paljon enemmän kuin saamanne arvostuksen arvoisia!! Pitäkää huolta toisistanne! Tasavallan presidentin, Sauli Niinistön sanoin: ”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin ottakaa samalla henkistä läheisyyttä.” Lähteet: Ahlstrand, A. 2019. Sammakoita vai suitsutuksia – palautteen merkitys oppimiselle. Kelo, M. 2018. Opettajan muuttuva työnkuva. Mielen Ihmeet. 2018. Hyvän opettajan ominaisuudet. Viihde- ja mielipideblogi psykologian tiimoilta. Tuulaniemi, J. 2016. Palvelumuotoilu. Talentum Pro. Sahlberg, P. 1996. Kuka auttaisi opettajaa? Post-moderni näkökulma opettamiseen. Jyväskylä: Kasvatustieteiden tutkimuslaitos. (PDF) Virtanen, M. 2018. 10 vinkkiä digitaalisen oppimisympäristön kehittämiseen. Virtanen, M. 2020. Oppimista muotoilemassa ⅓.
Koronavirus oppilaitoksissa – miten opetuksen erityisjärjestelyistä selvitään?
Korona haastaa opetuksen järjestelyjä Korona siellä, korona täällä, taitaa olla myös pulpetin päällä? En malta olla sotkeutumatta tässä hetkessä korkeakoulutusta koskettavaan erityistilanteeseen, jossa vallitseva koronaepidemia panee virkamiehet miettimään valmiuslain (2011/1552) mahdollista käyttöönottoa. Toteutuessaan tämä voisi tarkoittaa koulujen, päiväkotien ja korkeakoulujen sulkemista määräajaksi, joka edelleen haastaisi myös korkeakouluopetusta ennennäkemättömällä tavalla. Opetuksen, erityisesti korkeakouluopetuksen, digitalisaatio on ollut lempiaiheitani jo vuosia. Olen tarkastellut sitä lukemattomista näkökulmista, kehitellen, innovoiden, motivoiden. Olen kouluttanut vuosien aikana satoja opettajia ja osallistunut lukuisiin projekteihin, joissa opetuksen digitalisaatiota ja uusien teknologioiden hyödyntämistä on suunniteltu, kehitetty ja tutkittu eri yhteyksissä. Olen ollut onnekas saadessani työskennellä innostuneessa yhteisössä, jossa aiheen tärkeys on ymmärretty. Metropolian terveyden- ja hoitamisen osaamisalueiden opettajat (~100-150) ovat systemaattisesti osallistuneet korkeakoulussamme vuosina 2016-2019 järjestettyyn Digiope I-koulutukseen, jonka ytimenä on ollut opetuksen pedagoginen kehittäminen nykyteknologian mahdollisuuksia soveltaen. Koulutuksessa on suunniteltu pedagogista käsikirjoitusta ja opetuksen vaiheittaista etenemistä. Samalla mukaan on tuotu yhteisöllisiä elementtejä, kuten esimerkiksi webinaareja, videoluentoja, pilvipalveluissa tapahtuvaa yhteiskirjoittamista, sähköistä vertaisarviointia ja itsekorjautuvia tenttejä. Suunnitelman lisäksi toimia on viety käytäntöön, joka on edelleen johtanut tilanteeseen, jossa opettajista ehdoton enemmistö on tottunut tai jopa erittäin kyvykäs toteuttamaan opetustaan kokonaan verkossa, kuitenkin niin, että opettajan ja opiskelijan välisestä yhteisestä työskentelystä ei ole luovuttu. Näissä tilanteissa opiskelija tarvitsee opettajaa verkossa, jopa enemmän kuin paikan päällä. Tämän matkan aikana kertyneitä oppeja tiivistän seuraaviin kappaleisiin. Miten tästä käytännössä selviää? Opetusteknologiamarkkinat ja niihin liittyvien laitteistojen, sovellusten ja ohjelmistojen kehittäminen ovat jo pitkään käyneet ylikierroksilla. Opetuksessa on odoteltu digiaallon pyyhkäisyä ja puhuttu opetuksen tarvitsemasta digiloikasta ja sitä varten koulutetuista osaajista. Nyt aallon harjalle, ihan kulman takaa, puskee pandemiaksi yltynyt koronavirusepidemia, joka viimeistään pyyhkäisee opettajat syvään digiveteen, monissa paikoissa edelleen ilman uimaopetusta. Ennen teknologian sulauttamista osaksi opetusta, suosittelen AINA tekemään pedagogisen käsikirjoituksen ja suunnitelman opetuksen toteuttamiseksi käytännössä. Sen tekemiseen löytyy useita hyviä oppaita, kuten FITechin (2019) julkaisemaa verkko-opetuksen muotoilukirjaa ja oppimismuotoilun työkalupakkia, sekä 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen -hankkeen julkaisemaa Oppia 247 - verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa (2018). Lisäksi työskentelyn tukena kannattaa hyödyntää myös eAMK-hankkeen kehittämiä verkko-opetuksen laatukriteereitä (2017). Koko ajan kannattaa pitää mielessä, että teknologia ei itsessään tee eikä ratkaise mitään, vaan sen vaikuttavaan ja onnistuneeseen käyttöönottoon tarvitaan aina myös opiskelijoita ohjaavaa opettajaa. Käytännössä opetuksen, opiskelun ja yhteisöllisen oppimisen viemisessä verkkoon toistuvat lähes poikkeuksetta seuraavat hyväksi havaitut toiminnot ja välineet: Kontaktiopetuksen järjestäminen verkossa Lähiopetus voi toteutua nykyään kokonaan verkossa, jolloin kutsun sitä kontaktiopetukseksi. Merkityksellistä näissä tilanteissa on se, että sekä opettaja että opiskelijat ovat linjalla yhtä aikaa ja heidän välilleen muodostuu aitoa dialogia. Korkeakouluissa hyödynnetyt verkkokokousjärjestelmät, kuten Zoom ja Adobe Funet mahdollistavat yksisuuntaisen luennoimisen lisäksi myös yhteisöllisen ryhmätyöskentelyn. Osallistujat voi opetuksen aikana jakaa pienryhmiin, jolloin työskentely onnistuu lähes samaan tapaan kuin paikan päällä. Pariporinat ja pienryhmälle osoitetut tehtäväksiannot kannattaa suunnitella etukäteen, jolloin niiden toteuttaminen kontaktiopetuksen aikana onnistuu hyvin. Lisäksi voi olla hyvä etukäteen testata ohjelmaa kollegan kanssa. Yhteisöllisen työskentelyn mahdollistaminen Oppimisen yhteisöllisen näkökulman huomioon ottaen hyvä tapa sen tukemiseen on pilvipalveluiden käyttäminen, jotka mahdollistavat muun muassa yhteisten tekstien reaaliaikaisen kirjoittamisen tai yhteisten esitysdokumenttien työstämisen. Mikäli pilvipalvelun mahdollisuuksia ei ole ryhmän kanssa aiemmin hyödynnetty, helpointa on, että opettaja luo ja jakaa tyhjät dokumenttipohjat valmiiksi opiskelijoiden käyttöön. Näin opiskelija pääsee helposti kiinni yhteiseen dokumenttiin ja osaa sen kanssa työskennellä. Yksityiskohtaista ohjeistusta pilvipalveluiden ja yhteisöllisten työvälineiden käyttöön löytyy esimerkiksi Facebookin Microsoft Office365 opetuksessa ja oppimisessa- ryhmästä tai Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta. Itsenäisen opiskelun tuki Itsenäinen opiskelu, ajankäytön ja aikataulujen suunnittelu on monelle opiskelijalle haastavaa. Erityisesti verkossa opiskeltaessa on tärkeää, että opettaja ohjaa aktiivisesti työskentelyä. Itse suosin tässä viikoittaista koostetta, maanantaiviestiä, jossa kerään yhteen aina tulevan viikon tapahtumat ja opiskeluun kohdennettavat toimet, kuten webinaarit, videoluennot, luettavat dokumentit tai työstettävät tehtävät. Lisäksi olen tavattavissa verkkokokousvälineiden avulla viikoittain sovittuina aikoina. Yksilöllistä tukea tulee tarjota oppimisalustojen, sosiaalisen median kanavien tai vaikka sähköpostin välityksellä, jokaisen opettajan omien mieltymysten mukaan. Oikea-aikainen palaute Oppimiselle, myös etä- tai verkko-opiskeluolosuhteissa, merkittävää on opettajan antama oikea-aikainen ja ohjaava palaute. Koska opettaja ja opiskelija eivät ole niin tiivisti tekemisissä, kuin läsnäopetuksessa on totuttu, rakentavan palautteen rooli korostuu huomattavasti. Oikea-aikainen palaute auttaa opiskelijaa etenemään omien oppimistavoitteidensa saavuttamiseksi. Liian myöhään tai jopa kokonaan puuttuva palaute on yksi oppimista hidastavista tekijöistä. (Polvi 2015.)Palautteen antamiseen voidaan hyödyntää oikein hyvin myös vertaispalautetta, jossa opiskelijat toistensa tehtäviä arvioidessaan oppivat arvioimaan myös omaa osaamistaan ja omien tehtäviensä tasoa. Myös nämä on koettu omilla verkkopainotteisilla toteutuksillani erittäin hyviksi. Vältä ja välitä Erityistilanteessa myös opiskelijan arki muuttuu ja opiskeluun liittyvät yhteisöt ja toimintatavat voivat merkittävästikin muuttua, kun opetus yhtäkkiä järjestellään uudelleen. Tällöin on tärkeää, että opettaja luo luotettavan oppimisympäristön kaikesta huolimatta. Tämä on kokemukseni mukaan tärkeää myös korkeakouluopiskelijoille. Siksi toivonkin, että opetusta uudelleen järjestellessäsi yrität huomioida seuraavia asioita: Älä valuta koronapaniikkia opiskelijan taakaksi vähentämällä kontaktiopetuksen määrää samassa suhteessa peruttujen lähitapaamisten kanssa. Opiskelija tarvitsee sinua tässä hetkessä varmasti vielä paljon enemmän, kuin opetuksen rullatessa normaalisti. Sosiokonstruktivistisen näkemyksen mukaan oppiminen on yhteisöllinen tapahtuma, jossa uuden tiedon konstruointi tapahtuu sosiaalisissa kohtaamisissa (Tynjälä 1999). Siirrä lähiopetus kontaktiksi verkkoon ja ohjeista opiskelijaa toimimaan uudessa ympäristössä. Jos etäyhteyksillä opiskelu ei ole hänelle vielä tuttua, tässä aikataulussa siihen totuttelu voi olla haastava tehtävä, auta opiskelijaa! Älä puske opiskelijaa pelkästään itsenäiseen opiskeluun tai muuta opetusta kirjatenteiksi. Sama koskee oppimisalustojen itsenäisen opiskelun materiaaleja ja niiden hyödyntämistä oikeasti oppimisen tukena, ei pelkkänä opiskelumateriaalin arkistopankkina. Älä peru aiemmin tehtyjä pedagogisia suunnitelmia, vaan sopeuta ne vallitsevaan tilanteeseen. Pidä lähiopetuksen luennot verkossa, seminaarit digitaalisina, keskustelut chatteinä. Vaihtoehtoja ja työvälineitä on lukematon määrä ja niiden käyttöön on oppilaitosten henkilökuntaa koulutettu vuosikausia. Viimeistään nyt on aika ottaa aiemmin opittu käytäntöön ja rohkeasti kokeilla erilaisia digitaalisia ratkaisuja opetuksen tukena. Tässä hetkessä opiskelijat sietävät teknistä säätöä ja opetusjärjestelyihin liittyviä käytännön haasteita varmasti paremmin kuin yleensä. Älä sorru tekemään töitä vuorokauden ympäri, joka lienee mahdollinen toimintatapa myös opettajille haastavassa tilanteessa, kun pitäisi nopeasti ottaa haltuun digipedagogista asiaa, tekniikkaa ja menetelmiä, joiden monipuolista ja sujuvaa käyttöä voi kokenutkin opettaja opetella vuosia. Toinen mahdollinen toimintatapa on hanskojen tiskiin lyöminen, jota en myöskään voi missään tapauksessa suositella. Lisäksi viimeistään nyt kannattaa lopettaa huolestuminen siitä, että opetuksen vieminen verkkoon veisi myös opettajan työn. Tämä uskomus tuntuu edelleen elävän syvällä korkeakouluopettajien mielessä. Opettajan rooli verkko-opetuksen suunnittelijana, kehittäjänä, toteuttajana, oppimisen ohjaajana ja oppimisprosessin moderaattorina on ensiarvoisen tärkeä, jopa kriittinen. Uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen, testaamisen ja arvioinnin myötä, myös me opettajat saamme oppia uutta, ympärillä vellovasta haastavasta tilanteesta huolimatta. Oli sitten koronavirus siellä tai täällä, lähdetään viemään opetustamme hallitusti verkkoon, muistetaan pestä kädet, yskitään kainaloon ja ostetaan tarpeeksi vessapaperia. Eiköhän tämä tästä?! Verkko-opetusterveisin, Ex-digipäällikkö Mari Lisää käytännön vinkkejä Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta Pedagoginen käsikirjoitus - miten Lehtori Virtanen sen tekee? Opetuksen digivälineiden TOP5: Adobe Funet Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä - Osa I Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä - Osa II Palautteen antaminen ja siihen soveltuvia digivälineitä Oppimisen ohjaus ja siihen soveltuvia digitaalisia välineitä Lähteet eAMK. (2017.) Verkkototeutusten laatukriteerit. Finlex. (2011). Valmiuslaki. 2011/1552. FITech. (2019.) Verkko-oppimisen muotoilukirja ja oppimismuotoilun työkalupakki. Oppia 247. (2018.) 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen- hankkeen (2018) julkaisemaa verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa. Polvi, M. (2015.) Palautteen merkitys oppimisen edistäjänä yliopisto-opiskelijoiden näkemyksen valossa. Pro Gradu. Lapin yliopisto. Tynjälä, P. (1999). Oppiminen tiedon rakentamisena – konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Tampere. Tammer-Paino Oy.
Oppimista muotoilemassa 1/3
Yksi tämän päivän kuumista trendeistä on palveluiden muotoilu, joka tähtää palveluiden kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja tavoitteelliseen kehittämiseen. Palvelumuotoilun innovatiivisia menetelmiä voidaan laajasti soveltaa eri toimialoilla. Oppilaitosmaailmassa toimintoja ja palveluita voi muotoilla monista eri näkökulmista, kuten opetuksen, oppimisen, opettajien, oppijoiden ja oppisisältöjen. Oppimisen muotoilu ja erityisesti tulevaisuuden oppimisen muotoilu on moniulotteinen käsite, johon pureudun kolmiosaisessa tekstisarjassa seuraavasti: Tämä teksti on kolmiosaisen sarjan ensimmäinen osa, jossa sovellan palvelumuotoilun periaatteita korkeakouluopetuksen pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen kehittämiseen ja siinä esiintyvien haasteiden tunnistamiseen. Toinen osa käsittelee opettajien ja oppijoiden soveltavaa muotoilua, roolien, toimintatapojen ja -kulttuurin muutosta ja sen mahdollistumiseksi tarvittavia resursseja. Kolmas teksti käsittelee tulevaisuuden oppiainesta, tulevaisuuden lukujärjestystä ja merkityksellisiä asiasisältöjä. Opetuksen ja oppimisen muotoilu Lähdetään liikkeelle palvelumuotoilusta, jolla tarkoitetaan kehittämistä, suunnittelua ja innovointia muotoilun menetelmiä hyödyntäen. Palvelumuotoilulle ominaista on käyttäjälähtöinen kehittäminen, jonka tavoitteena on vastata palveluntarjoajan liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. (Miettinen 2011.) Opetuksen kontekstiin sovellettuna voi muotoilua ajatella oppijalähtöisenä oppimisprosessin kehittämisenä, joka vastaa oppimiselle asetettuihin tavoitteisiin, saavutettuun osaamisen tasoon ja vaikuttaviin oppimistuloksiin, samalla vastaten oppilaitoksen liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. Oppimisprosessilla tarkoitetaan oppijan yksilöllistä oppimisen polkua, joka etenee tiettyjen vaiheiden mukaisesti (Engeström 1992; Uusikylä ja Atjonen 2005). Muuttuvien mahdollisuuksien ja odotusten hektisessä maailmassa ketterä reagointi muutokseen on menestymisen avain. Paikalleen jääminen ei tue tämän päivän maailmaa, jossa sekä opettaja-, opiskelija- että oppiaines muuttuvat yhä kiihtyvässä tahdissa. Tulevaisuuden työn, osaamisen ja osaamistarpeiden ennustaminen on haastavaa, kuin myös niiden saavuttamiseen liittyvät haasteet. On vaikea vastata seuraaviin kysymyksiin: mitä ja minkälaista on tulevaisuuden työ, mitä osaamista tulevaisuudessa työssä tarvitaan, mihin korkeakoulutuksen pitäisi valmentaa mitä asioita tulisi opettaa tänään ja miten, jotta ne parhaiten kohtaisivat tulevaisuuden tarpeet? Näihin kysymyksiin me opettajat ja alan asiantuntijat annamme joka päivä parhaan arvauksemme, korkeakoulutuksen visioiden, selontekojen ja toimenpideohjelmien avustuksella (Arene ja Unifi 2019). Helpommin hallittavia asioita opettajan työssä ovat vaikuttavien oppimistulosten, korkean tyytyväisyyden ja laadun saavuttaminen. Opettajakunnan ja korkeakoulun muun henkilöstön vahvan osaamisen avulla oppimisen monipuolinen tukeminen, oppijan motivoiminen ja kannustaminen kyllä sujuvat. Sen sijaan, havaintojeni mukaan, systemaattista muotoilua ja kehittämistä vaativat: yhteisöllisen oppimisen mahdollistavat, joustavat ja personoidut oppimisratkaisut, ajasta ja paikasta riippumattomien digitaalisten mahdollisuuksien kattava hyödyntäminen oppimisprosessin kaikissa vaiheissa ja kokonaisvaltainen, innovatiivinen, avoin, aidosti oppijalähtöinen kehittäminen. Organisaatiotasolla muotoilun onnistumisen edellytyksinä voidaan nähdä yhteinen käsitys ja visio tulevaisuuden oppimisesta, avointa kehittämistä arvostava kulttuuri ja näitä tukevat rakenteet, käytänteet ja toimintamallit, jossa avoin oppimista arvostava kulttuuri tukee yksilöiden onnistumista. Organisaatio koostuu aina oppivista yksilöistä, jotka saavat aikaan yhteisen tavoitteen mukaisen muutoksen. Oppijalähtöisen kehittämisen ydin Oppilaitosmaailmassa kaiken kehittämisen perimmäisenä lähtökohtana tulee aina olla oppija, oppijan tarpeet, toiveet ja ne asiat, joita hän palveluidemme käyttäjänä pitää merkityksellisenä. Näiden lisäksi oppijalähtöisen kehittämisen ydin tulee olla niissä tavoissa, sisällöissä ja menetelmissä, jotka käyttäjämme kokevat tehokkaimmiksi ja merkityksellisimmiksi oman oppimisensa näkökulmasta. Suomalainen koulutusjärjestelmä on perinteisesti hyvin opettajalähtöinen, osittain jopa autoritäärinen, perustuen kansankynttilöidemme vahvaan näkemykseen oppimisen perusluonteesta. Joskin yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten mukana, myös opetuksen näkökulmissa on tapahtunut muutoksia. Opettajalähtöinen tapa alkaa pikkuhiljaa kääntyä oppijalähtöiseksi, tuoden vahvemmin keskiöön oppijan oman aktiivisuuden, yksilölliset oppimisen tavat ja oppijan vastuun omasta oppimisestaan. Oppijalähtöistä kehittämistä voi tehdä osana opettajan jokapäiväistä työtä. Oppimisen muotoilu perustuu dialogiin, toimijoiden väliseen vuoropuheluun, jossa opettaja ja oppija muovaavat oppimisen optimaalista prosessia yhdessä. Muotoilua voi toteuttaa monilla menetelmillä, joista nostan esiin muutamia hyväksi havaitsemiani käytänteitä. Välineitä oppimisprosessin muotoiluun Sykleittäin etenevän kehittämisen tukena voi käyttää esim. PDCA-mallia (plan-do-check- act). Jokaisen kierroksen perusteella tuotteesta, esim. opintojaksototeutuksesta, tulee aiempaa parempi. Oppijan mukaan ottaminen, syklin kaikissa vaiheissa, on ehdoton avain onnistumiseen. Rohkea ja aktiivinen palautteen kerääminen ja hyödyntäminen edistää toimintojen kehittämistä. Työskententelyn tukena, sekä paikan päällä että verkossa, kannattaa hyödyntää yhteiskehittelyn mentelmiä. Dialogiin ja aitoon interaktioon kannattaa panostaa. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on pieni, jos kehittäminen suunnitellaan ja toteutetaan osaksi opetusta. Viihteellisten elementtien hyödyntäminen osana opetusta. Viimeaikaisten tilastojulkistusten mukaan suomalaiset käyttävät internetin palveluita hyvin ahkerasti. 16-24 vuotiaista nuorista 100% käyttää internetiä, heistä 97% useita kertoja päivässä. (Tilastokeskus 2019.) Nuoret kuluttavat mielellään ja yhä enenevissä määrin myös videomuotoista mediaa (eBrand 2019). He hyödyntävät internetin videokirjastoja hakukoneina ja relevantteina tietolähteinä. Videovälitteinen oppiminen voi olla hauskaa, viihdyttävää ja haastavaa, erityisesti silloin kun opiskeluun liitetään sisältöjen itsenäinen tai yhteisöllinen tuottaminen. Opiskeltavien sisältöjen viihdyttävyydellä ja koetulla mielekkyydellä on havaittu olevan selkeä yhteys syväoppimiseen. Viihteellisten elementtien avulla opettaja voi monipuolistaa ja rikastaa oppimista ja tukea erilaisia oppijoita. Oppijan tuottaessa sisältöjä voidaan aikaansaada sekä tiedollista että taidollista, laaja-alaista oppimista, joka edelleen tukee opiskeluun syventymistä. Viihteellisten sisältöjen tuottaminen mahdollistaa myös opettajalle itsensä ylittämisen kokemukset. Ylimääräisten aikaresurssien tarve vaihtelee pienestä valtavaan, riippuen opettajan osaamisesta. Pienistä teoista liikkeelle lähteminen vahvistaa osaamista pikkuhiljaa. Yhteisöllinen oppiminen ja merkityksellinen yhteistyöskentely, kannattaa ymmärtää nykypäivän opettajan perusmenetelmänä. On suositeltavaa päästää irti ajatuksesta, että opettaja voisi olla kaiken relevantin tiedon haltija. Maailman muuttuessa opettaja muuttuu tiedon omistajasta tiedon avoimeksi jakajaksi. Opettajan työtehtävä ei poistu, rooli vain muuttuu. Oppimisen tukemisen näkökulmasta hyvin vaikuttavia tuloksia saadaan sillä, että opettaja liittyy osaksi oppimisyhteisöä ja toimii tiedon aktiivisena konstruoijana eli rakentajana yhdessä opiskelijaryhmän kanssa. Myös tässä onnistuneella dialogilla on suuri merkitys. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on pieni, jos tekemisen tapa muutetaan yhteisölliseksi ja päästetään irti opettajalähtöisestä tavasta opettaa. Oppimisen fasilitointi tarkoittaa minulle käytännössä pedagogista käsikirjoitusta, joka sisältää pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen kuvaamista, oppimisprosessin vaiheistamista, opiskelijan ja opettajan toimien suunnittelua, vuorovaikutuksen suunnittelua, oppimisen merkityksellistä ja vaikuttavaa tukemista ja asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Organisaatioissa fasilitoinnilla tarkoitetaan yhteistoiminnan ja ryhmäprosessien suunnittelua ja hallittua toteutusta, joka opetuksen kontekstiin käännettynä on opettajien jokapäiväistä työtä. Menetelmällisesti tämän toteuttaminen on yhtä kirjavaa, kuin opettajien joukkokin. Valitsetpa työkalupakkiisi lähi- tai etäopetusta, kirjaa, videoita, äänitiedostoja, paperia, kynää, muistilappuja tai digitaalisia ratkaisuja, hyödyt oppimisen systemaattisesta suunnittelusta. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on kohtalainen, mikäli kokonaissuunnitelma aloitetaan tyhjästä. Sykleissä etenevä kehittäminen soveltuu hyvin myös tähän. Käytännössä mikään ei ole helppoa Opetuksen, oppimisen ja prosessien uudelleenmuotoilu eivät kuitenkaan suju itsekseen, ilman aktiivisia toimia. Vaikka näen prosessien muotoilussa paljon positiivista, en voi olla nostamatta esiin tähän työhön vahvasti liittyviä haasteita. Haaste nro 1: innovatiivinen kehittäminen, vaikuttavat oppimistulokset, liiketoiminnan tavoitteet sopivat harvoin sujuvasti samaan lauseeseen, muualla kuin juhlapuheissa. Kehittäminen vaatii ajattelua, kokeiluja, yritystä, erehdystä ja aikaa. Innovaatioiden kehittäminen moninkertaisen määrän. Haaste nro 2: opettajalähtöinen opetuksen järjestämisen tapa ei muutu oppijalähtöiseksi hetkessä. Tarvitaan organisaatiotason tukea ja linjauksia, jotta tämä voidaan oikeasti muuttaa. Yksilöjen vuosia kehittyneet toimintamallit vaativat vuosien systemaattista kehittämistyötä sekä opetus- että oppimiskulttuurien muuttumiseksi. Myös opiskelija tarvitsee tukea uudenlaisten opiskelumuotojen optimaaliseksi hyödyntämiseksi. Haaste nro 3: jatkuvan oppimisen tuottaman kilpailuedun aito ymmärtäminen vie aikaa. Yhteisölliset työskentelytavat, yhteinen tiedon rakentaminen ja käsittely opettavat merkittävästi myös opettajaa. Optimaalisesti hyödynnettynä oppimisen muotoilulla voidaan tukea myös opettajien osaamisen kehittymistä. Haaste nro 4: tänään ei varmasti tiedetä, mitä huomenna tulee osata. Muuttuvassa yhteiskunnassa tulevaisuuden ennustaminen on haastavaa. Samaan sarjaan liittyvät tulevaisuuden osaamisen tarpeet, niiden ennakoiminen ja niihin valmistautuminen. Lisäksi haastavia ovat tulevaisuusskenaarioihin perustuvien rohkeiden ratkaisujen tekeminen. Näiden ratkaisemiseksi tarvitaan organisaatioiden johdon selkeitä linjauksia, yhteisiä päätöksiä, tavoitteita, visioita ja käytännön resursseja (aika, raha, osaaminen) sekä hyvästä johtamisesta kumpuavaa henkilöstön ja opiskelijoiden omaehtoista innostumista ja motivoitumista yhdessä tekemiseen, niiden toteuttamiseksi käytännössä. Lopuksi haluan todeta, että oppimismuotoilussa ei ole kyse uudesta ilmiöstä, vaan jo olemassa olevien asioiden uudenlaisesta paketoimisesta ja esittämisestä innostavalla tavalla. Oppimismuotoilu ei ole yksi ratkaisu, vaan yksilöiden, yhteisöjen ja organisaatioiden tiedoista, järjestelmistä ja ratkaisuista ja niiden yhteyksistä koostuva kokonaisuus, jolle ominaista on yhteisöllisyys, dialogisuus, monialaisuus, ketterä kokeileminen ja jatkuva oppiminen. Sen tarkoituksena on uudistaa korkeakoulutusta, samalla tuottaen maailman parasta oppimista ja maailman osaavimpaa työvoimaa tulevaisuuden työmarkkinoille. Lähteet Arene ja Unifi. 2019. Digivisio - Oppimisen digitaaliset ympäristöt 2030 - Korkeakoulujen yhteinen digivisio 2030, https://wiki.eduuni.fi/display/CSCTICTOR/Korkeakoulujen+yhteinen+digivisio+2030 Engeström, Y. 1992. Perustietoa opetuksesta. Helsinki: Valtion painatuskeskus. PDCA. 2020. Learn about quality. What is the Plan-Do-Check-Act (PDCA) Cycle?, https://asq.org/quality-resources/pdca-cycle Miettinen, S. 2011. (toim.) Palvelumuotoilu - uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Teknologiateollisuus ry ja Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion muotoiluakatemia. eBrand. 2019. SoMe ja nuoret. Suosituimmat sosiaalisen median palvelut. https://wordpress.ebrand.fi/somejanuoret2019/2-suosituimmat-sosiaalisen-median-palvelut/ Tilastokeskus. 2019. Suomalaisten internetin käyttö 2019. Helsinki: Tilastokeskus, http://www.stat.fi/til/sutivi/2019/sutivi_2019_2019-11-07_kat_001_fi.html Uusikylä, K. ja Atjonen, P. 2005. Didaktiikan perusteet. WSOY.
Narratiivinen ammatti-identiteetti
Tärkeitä kysymyksiä Työ on suuri osa elämäämme. Asiantuntijuus alalla kuin alalla on jatkuvan uuden oppimista. Jossakin työelämämme vaiheessa moni meistä kysyy: Olenko varmasti työssä, jota haluan tehdä? Minkä ammatin edustaja loppujen lopuksi olen? Mitä minä osaan? Mitkä ovat vahvuuksiani? Millaisten asioiden ja arvojen puolesta haluan työskennellä? Minkä tekeminen tuottaa minulle iloa ja saa parhaat puoleni käyttöön? Minkälaisessa yhteisössä voin hyvin? Missä olosuhteissa koen voivani kehittyä ja olla osa elinikäisen oppimisen kulttuuria? Ammattikorkeakoulussa työtään tekevä on etsimässä vastauksia näihin kysymyksiin monialaisessa, muuntuvassa ja mahdollisuuksien täyttämässä ympäristössä, jossa vain taivas on rajana. Ympäristö tarjoaa valtavia mahdollisuuksia jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Identiteetin rakentuminen Asiantuntijuutemme kasvaa koko työelämämme ajan ja vähitellen kykenemme rakentamaan henkilökohtaisen ammatti-identiteetin, joka tuo persoonallisen otteen työhömme ja vahvistaa toimijuuttamme ammattimme edustajana. Identiteettiä lähestytään tässä kirjoituksessa yksilön prosessissa olevana käsityksenä itsestään ja ominaisuuksistaan. Identiteetti ei ole valmiiksi annettu tai pysyvä olotila. Me olemme koko ajan tulossa joksikin. Parhaassa tapauksessa tulemme yhä enemmän itseksemme ja tunnistamme ominaislaatuamme. Kokemuksemme siitä, että jokin meissä kehittyy ja muotoutuu eteenpäin, on usein innostavaa. Ammatillinen elämämme on liikkeessä ja synnyttää meissä koko ajan jotain uutta. (Ropo,2014, Saarinen, 2017) Identiteetin rakentuminen edellyttää itsetuntemusta. Jos tunnemme itseämme ja tiedostamme identiteettiämme, olemme turvassa itsessämme muutosten ja monien työelämän synnyttämien ristiriitojen paineissa. Itsetuntemus lisää itsensä hyväksymistä. Se tekee meistä joustavampia suhteessa muutoksiin ja toisten ihmisten toimintaan. Siten myös muutoksien uhkaavuus lientyy ja kykenemme usein suhtautumaan uusiin asioihin avoimemmin. Ammatillinen itsetuntemus kumpuaa mm. historiamme tiedostamisesta ja meille tärkeiden asioiden tunnistamisesta. Tällainen tieto auttaa meitä tietoisesti rakentamaan identiteettiämme toivomaamme suuntaan. (Drake 2018) Olennaista on myös löytää kysymyksiä, jotka vievät meitä eteenpäin. Etsivä mieli löytää vastauksia eikä vierivä kivi sammaloidu. Vastauksia etsiessämme tarvitsemme rohkaisevaa vuorovaikutusta ja niin hyväksyvää kuin haastavaakin dialogia kollegoidemme kanssa. Täysi potentiaali ja ammatillinen kypsyys kasvaa työn tekemisen, uuden kohtaamisen ja rohkean itsereflektion kautta. Nykyiseen työelämään liittyvät jatkuvat muutokset asettavat identiteetille erityisen haasteen. Meidän tulee kyetä ennen näkemättömään resilienssiin eli henkiseen joustavuuteen ja muutosvalmiuteen. (Heikkilä, Puutio, 2018). Vahva kontakti itseen ja omaan identiteettiin luo turvallisuutta jatkuvissa muutoksissa. Olen vahvempi, kun olen yhteydessä johonkin omaani prosesseissa, joihin en usein voi merkittävästi vaikuttaa. Jos olen tietoinen itsestäni ja tavoitteistani pystyn vaikuttamaan yhteisössä luovemmin ja vastuullisemmin, kun saan mahdollisuuden. Parhaassa tapauksessa ymmärrän myös oman toimintani vaikutuksia yhteisön kannalta ja osaan suunnata toimintaani yhteisen hyvän rakentamiseksi ja yhteisen tarinan vahvistamiseksi. Ammattimme kertomuksena Identiteettiä voi lähestyä myös kertomuksena (narratiivina), jonka päähenkilönä ja käsikirjoittajana ihminen omassa elämässään ja työssään vaikuttaa. Narratiivisen ajattelun perusajatuksiin kuuluu elämän kertomuksellisuus, erilaisten, irrallisten tapahtumien ketjuuntuminen narratiiviksi, tarinalliseksi kokonaisuudeksi. (Bruner,1986, 1996, 2006, Morgan, 2002, Vezina, 2009). Tässä prosessissa on merkittävää tulkintojen ja merkitysten tiedostaminen ja valitseminen. Hyvien, kiinnostavien tarinoiden luominen itsestä ja työstämme on ammatillisestikin merkittävää. Tarinalla on valtaa ja aikamme työelämä etsii persoonia. Torkki väittää, että paras tarina voittaa aina, se on voimakas ihmisten mukaankutsuja ja kokemusten luoja. Työelämässä näkyminen on myös tätä päivää ja siellä näkymiseen ja siellä vaikuttamiseen, vaikuttaa myös kiinnostava tarina asiantuntijuudestamme. (Torkki, 2014) Tarinamme välittyy vuorovaikutuksessa työmme jälkien, somepostausten ja erilaisten asiantunijasivustojen kautta. Verkostoissamme meidät tunnetaan tavalla tai toisella. Ihmiset tulkitsevat omista lähtökohdistaan löytämäänsä informaatiota. MItä selkeämmän tarinan välitän itsestäni, sitä enemmän ulkopuolisten tulkinta vastaa omaa käsitystäni itsestäni. Mitä kiinnostavamman ja vuorovaikutukseen kutsuvamman tarinan osaan itsestäni kertoa, sitä useammat haluavat kuulla siitä. Ihmistä ohjaa usein automaattisesti ns. dominoivat tarinat, jotka ovat monesti häntä rajaavia ja sisällöltään negatiivisia. Niiden kyseenalaistaminen ja vaihtoehtoisten tarinoiden ja määrittelyjen löytäminen on narratiivisesta ajattelusta ja narratiivisesta terapiasta nouseva mahdollisuus elämäämme. (Morgan, 2002, White, 2008). Ihminen voi paremmin ja saa voimavaransa laajemmin käyttöön myönteisen tarinan päähenkilönä kuin negatiivisten tulkintojen keräilijänä. Tämä tulkitsemisen ja merkitysten annon mahdollisuus on hyvä muistaa työstäessämme ammatillista identiteettiämme. Jokainen kohtaa työurallaan myös vaikeita hetkiä, jotka voivat tuottaa epävarmuutta osaamisestamme. Tällaisissa hetkissä saattaa syntyä edellä mainittuja negatiivisia tulkintoja siitä, keitä me ammatillisesti olemme. Näissä haastavissa tilanteissa on erityisen tärkeää muistaa mahdollisuutemme etsiä positiivisia merkityksiä kokemuksillemme ja valita rakentavia näkökulmia ammatilliseen kertomukseen itsestämme. Alku, keskikohta ja loppu Klassisen, Aristoteelisen mallin mukaan tarinat rakentuvat alusta keskikohdasta ja lopusta. Ammatillisen identiteetin voi niin ikään nähdä rakentuvan työelämän eri vaiheissa pala kerrallaan, vaihe vaiheelta, kohtaus kohtaukselta. Epävarmoista hetkistä ja epäonnistumisen kokemuksistakin voi rakentua ehjäksi koettu identiteetti, joka elää ja muotoutuu ammatilliseksi elämäntarinaksi. Narratiivinen näkökulma antaa vapauden rakentaa tarinaa, johon voi vaikuttaa koko elämänsä ajan. Merkitysten antaminen ja kyky nähdä erilaisia näkökulmia ovat ammattitaitoa, joka tekee meistä luovia ja haasteissa kestäviä oman ammatti-identiteettimme käsikirjoittajia. Miten tarina päättyy? Narratiiviseen ajatteluun kuuluva merkitysten antamisen mahdollisuus antaa työkaluja hankalistakin työelämän vaiheista selviytymiseen. Meillä on valta määritellä kokemuksiamme itsellemme rakentavalla tavalla ja oppia luottamaan siihen, että vahva ammatillisuus ja hyvä tarina rakentuu myös haasteiden ja epäonnistumisten kautta. Onnistumiset ovat tietenkin vähintään yhtä tärkeitä. Toivoa sopiikin, että jokainen meistä osaa rakentaa onnellisen lopun ammatillisen kertomuksensa viimeiseen lukuun. Onnekkaimmat kykenevät siinä vaiheessa hahmottamaan elämäänsä kokonaisuutena, jossa epäonnistumiseksi koetuilla asioilla ja omien ideaalien pirstaleiksi menemisellä on ollut myös oma tärkeä merkityksensä. Työelämän päättyminen on suuri muutos yksilön elämässä. Jollekulle päätös saapuu hiljalleen, jollekin äkkirysäyksenä, joku voi kokea uransa ja ammatillisen tarinansa kehittyvän joskus jopa osaamisensa huipentumiseen. Huipentuminen voi tarkoittaa näkyvien tunnustusten saamista. Mutta se voi tarkoittaa myös esimerkiksi sitä, että yksilö kokee tehneensä sen, mitä aikanaan tavoitteekseen asetti. Tai ainakin jotakin sellaista, jolla oli tai on merkitystä itseä suuremmassa mittakaavassa. Eläkkeelle siirtyminen on taitolaji. Ammatillisen tarinan päättäminen on iso henkinen työ. Miten sen osaisikaan luoda loppuelämää vahvistaen ja koko elämäntarinaan ehyeksi osaksi liittyen. Mitä sinä odotat saavuttavasi työelämässäsi ja minkälaisen kertomuksen haluat itsestäsi syntyvän? Sinä sen kirjoitat ja sinä sen elät. Älä ohita identiteettiisi vaikuttamisen mahdollisuutta! Kirjoittaja Päivi Rahmel, KM, TO (STO ry), psykodraama- ja tarinateatterikouluttaja TEP (trainer, educator and practitioner in psychodrama) on Metropolian musiikin ja kulttuuripalveluiden lehtori. Hän toimi pitkäaikaisesti Esittävän taiteen koulutusohjelman vetäjänä. Hän on kokenut draamallisten työtapojen soveltaja, psykodraamaohjaajien kouluttaja ja suomalaisen tarinateatterin pioneeri. Tällä hetkellä hän kätilöi useita opettajien ja rehtoreiden täydennyskoulutus hankkeita. Narratiivinen ajattelu ja draamalliset työtavat lävistävät hänen ammatillisen identiteettinsä ytimen. Lähteet https://fi.wikipedia.org/wiki/Runousoppi Bruner,J., (1986), Actual minds, Possible words. London: Harward University. Bruner, J., (1996) Culture of education. London: Harward University. Kuudes painos 2001. Bruner, J., (2006) In search of Pedagogy. Volume 1. The selected Works of Jerome S.Bruner.London: Routledge Drake.D.,(2018) Narrative coaching course. https://www.wbecs.com/nc/ Puutio.R., Heikkilä J-P. toim. (2018). Organisaatio prosessina-muodonmuutoksen konsultointi. Metanoia. Morgan. A (2002) Suom. Malinen. t., Johdatus narratiiviseen terapiaan. Porvoo:Oy Formato Ab. (What is narrative therapy) Ropo.E., Oppiminen narratiivisena prosessina.(2014) Tampereen yliopisto. https://www.avi.fi/documents/10191/988183/Liite+10/77f82b6f-bd77-49c5-a458-062aabb07a37 Saarinen.M.,(2017). Narratiivisen identiteetin rakentuminen työn muutoksissa. Pro Gradu. Tampereen Yliopisto. Johtamiskorkeakoulu. Vezina,J.,(2009).Necessary changes.Synchronicity in the encounters that transforms us.Italy: Pari Publishing. White. M., Mähönen., K (kääntäjä) (2008) Karttoja narratiiviseen työskentelyyn. Kuva ja mieli Oy. Torkki, J., (2014) Tarinan valta. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy. Lue lisää Rautio.M., Saastamoinen.P., toim. (2006) Minuus ja identiteetti. Sosiaalipsykologinen ja sosiaalinen identiteetti. Tampereen Yliopistopaino Oy-Juvenes Print. https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2019/06/03/narratiivisuutta-pedagogiikkaan/ http://oppimateriaali.wikidot.com/aristoteelinen-dramaturgia http://taru-oppimateriaalipankki.metropolia.fi https://fi.wikipedia.org/wiki/Identiteetti (psykologia)
Sähköistä välineistöä projektinhallintaan, osa 2/2
Hyviä käytänteitä projektiviestintään ja tiedonhallintaan Projektinhallintaan sopivia sähköisiä sovelluksia käsittelevän kirjoitussarjan toisessa osassa selvitetään, millaista välineistöä on tarjolla esimerkiksi ajasta riippumattomaan yhteisölliseen työskentelyyn, paikasta riippumattomaan kokousten pitoon ja sähköiseen hankeviestintään. Samoin käsitellään joitakin projektinhallinnan hyviä käytänteitä ja pohditaan ratkaisuja muutamiin yleisiin pulmiin, joihin kuuluvat esimerkiksi käytettävien sovellusten määrä ja laatu sekä tietosuojakysymykset. Blogiartikkelin ensimmäisen osan voit lukea tästä. Pääosa artikkelin sisällöstä perustuu Suomen korkeakoulujen ristiinopiskelujärjestelmän kehittämishankkeen tiedotuksesta kerättyihin kokemuksiin, vuosien 2017 ja 2019 välillä. Sovelluksia paikasta riippumattomien projektikokousten pitoon Projekti kokoontuu säännöllisesti pohtimaan vastauksia hankkeessa esiin nouseviin kysymyksiin, arvioimaan väliaikatuloksia ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Hajautetussa ja organisaatiorajoja murtavassa työkulttuurissa tarvitaan etäyhteyksiä kokousten pitoon. Kokoontuminen samaan aikaan samaan fyysiseen tilaan alkaa nykyisin olla aikataulullisesti hankalaa myös organisaation sisäisissä neuvonpidoissa. Videokonferenssivälineitä on nykyisin tarjolla runsaasti. Microsoftin Skype for Business ja sen työtä jatkava saman yhtiön Teams ovat vakiinnuttaneet asemansa monissa korkeakouluissa, kuten Metropoliassa. Myös Googlen Meetiä pystyvät käyttämään oppilaitoksen omilla tunnuksilla ne, jotka ovat yhtiön oppilaitoksille suunnatun sovelluspaketin tilanneet. Teknisesti hieman vaativampia sähköisiä suurkäräjiä varten on tarjolla Adoben Connect. Se tosin joutuu antamaan äänenlaatunsa ja mobiilisovelluksensa toimivuuden puolesta hieman tasoitusta uudelle tulokkaalle Zoomille[1], joka on viime aikoina hienoisista tietoturvaongelmistaan huolimatta niittänyt mainetta niin oppilaitoksissa kuin liikeyrityksissä.[2] Sen ilmaisversiolla pystyy korkeintaan 40 minuutin ajaksi kokoontumaan virtuaalisen pyöreän pöydän ääreen. Välineistöä ja hyviä käytänteitä projektiviestintään Monissa hankkeissa käytetään projektin sisäistä tiedotusta varten Confluencen wikijärjestelmää, joka on nopea joskin askeettinen julkaisualusta. Yleensä projektin tuloksista on tarve tiedottaa myös julkisesti. Laajalle yleisölle suunnattu viestintämateriaali kannattaa sijoittaa työajan säästämiseksi samalle wikialustalle, mikäli sivujen ulkoasua ei pidetä erityisen kriittisenä menestystekijänä. Confluence-wikissä kun pystyy määrittämään eri julkisuusasetuksia hakemistorakenteen eri tasoille, jolloin alustalle pystyy sijoittamaan samaan aikaan sekä projektin sisäistä että julkista aineistoa. Sama wikisivusto on valjastettu tehokkaasti sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään useissa oppilaitosten välisissä yhteisissä projekteissa, kuten Teiniminnotalkoot. Useissa tapauksissa on tarpeellista avata projektille varsinaisesta toiminta-alustasta erillinen tiedotussivusto. Jos hanke on kiinteä osa jonkin isomman organisaation toimintaa, pystytään tiedotussivusto rakentamaan organisaation sivuston yhteyteen. Silloin voidaan käyttää samaa julkaisujärjestelmää, jolla emosivusto on koottu. Projektille voi rakentaa myös oman sivuston. Alustaksi sopii silloin esimerkiksi Wordpress.org, joka on muun muassa maailmanlaajuisen maineensa, maksuttomuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta jo parin vuosikymmenen ajan kuulunut suosituimpiin julkaisujärjestelmiin.[3] Laajaa ja teknisiltä ominaisuuksiltaan runsasta Wordpress-sivustoa avattaessa on projektissa hyvä varata resurssi sivuston tekniseen perustamiseen ja mahdollisesti myös konsultointiin hankkeen koko elinkaaren ajan. Hieman suoraviivaisemmin saa oman sivuston julkaistua verkossa käyttämällä Googlen vuonna 2016 perusteellisesti uudistamaa Sites-ohjelmaa, jossa tosin toiminnallisuuksia ja ilmaisumahdollisuuksia on Wordpressiin verrattuna oleellisesti niukemmin. Puutteet kompensoituvat sillä, että Sites-sivuston pystyttämisessä ei yleensä tarvita aivan yhtä pitkälle jalostunutta tietoteknistä kädentaitoa kuin Wordpressin puolella. (Sitesin ja Wordpressin käyttöoppaita on infosivuilla: Sites ja Wordpress.) Ajallisesti selkeiden väliaikapisteiden kautta etenevässä projektissa voidaan ulkoinen tiedotus hoitaa myös bloggaamalla, jolloin alustana pystytään käyttämään organisaation omaa blogiohjelmaa tai Googlen pilvessä toimivaa Bloggeria. Wordpress.com voi myös tulla harkintaan, mikäli organisaation pilvisovellusohjeet sen sallivat. Bloggerista mahdollisesti luovuttaessa on hyväksyttävä se, että Googlen hakukone saattaa painaa kilpailijoiden alustoilla julkaistuja sisältöjä hakutuloksissa jonkin verran alaspäin. Videokonferenssivälineitä pystyy hyödyntämään myös ulkoisessa projektiviestinnässä. Esimerkiksi hankkeen aihepiiriin liittyvä yleinen webinaari on hyvä keino kerätä yleisöä. Projektin tavoitteita palvelevat myös esimerkiksi kerran kuukaudessa verkon yli pidettävät kyselytunnit, joiden aikana hankkeen edustajat vastaavat suorassa lähetyksessä yleisön uteluihin. Osallistujien luvalla sessio tallennetaan myöhempää käyttöä varten, ja sen keskeisestä annista kirjoitetaan ytimekäs muistio hankkeen sivulle.[4] Sosiaalinen media sopii ylimääräiseksi tiedotuskanavaksi useissa hankkeessa. Sitä käytetään eritoten silloin, kun projekti on suhteellisen pitkä ja siinä on päätetty tiedottaa julkisuuteen myös väliaikatuloksia. Yhteisösivu yli kahden miljardin käyttäjän Facebookissa, ammatillisen verkostoitumisen välineessä Linkedinissä tai tutkimusten mukaan runsaasti liikennettä varsinaiselle verkkosivulle syöttävässä Pinterestissä voi täydentää projektin omaa WWW-sivustoa tai joissakin tapauksissa korvata sen. Mikrobloggauspalvelu Twitter tulee harkintaan, jos projekti tuottaa tasaisella syötöllä lyhyitä tiedotteita. Etenkin pitkään kestävissä projekteissa kannattaa avata myös sähköpostilista, jonka hankkeesta kiinnostuneet tilaavat halutessaan. Listalle lähetetään samat tai lähes samat viestit kuin sosiaaliseen mediaan. Tällä kahden kärjen taktiikalla saadaan tieto kulkemaan nopeasti myös niille, jotka eivät sinänsä pätevien syiden vuoksi ole sosiaalisen median palveluihin kirjautuneet tai jotka ovat niistä itsensä vieroittaneet. Sopiviin jakelulistaohjelmiin kuuluu muun muassa avoimella lähdekoodilla toimiva Sympa. Itse tiedote sijoitetaan varsinaisen projektialustan julkisille sivuille, jolloin sosiaaliseen mediaan ja sähköpostilistalle riittää lyhyt johdanto ja tiedotteeseen vievä linkki. Yleisöä ja taustavoimia palvelee myös tiedotearkisto, joka istutetaan hankkeen julkisille sivuille ja johon projektin aikana julkaistut uutiset linkitetään esimerkiksi aikajärjestykseen.[5] Projekteissa kuvatut videot sijoitetaan yleensä omalle verkkosivulle, Vimeoon tai Googlen Youtubeen. Valinta Vimeon ja Youtuben välillä menee tasapainotteluksi: Vimeo tarjoaa ehkä jonkin verran Youtubea monipuolisempia toiminnallisuuksia, kun taas Youtube on näkyvyydeltään ylivoimainen.[6] Pulmia ratkaistavaksi Yksi, kaksi vai kymmenen sovellusta? Pitäisikö projektinhallinnassa käyttää yhtä vai useaa ohjelmaa? Kaikki tarvittavat toiminnot sisältävä monoliitti odottaa vielä keksijäänsä, joten vähänkin laajemmissa hankkeissa käytetään rinnan useita eri sovelluksia. Esimerkiksi blogiartikkelin ykkösosassa käsiteltyä wiki–Jira-tutkaparia tukemaan voidaan avata keskustelualusta, kuten Microsoftin Teams. Se dokumentoi projektikokousta kevyemmän sisäisen ajatustenvaihdon. Projektinhallinnan välineistö koostuu usein eri yhtiöiden sovelluksista, jolloin tiettyä osatehtävää hoitaa paras mahdollinen ohjelma. Projektipäälliköt tosin joutuvat joissakin tapauksissa laskemaan, tuoko risteily eri yhtiöiden tuotteiden välillä lisäarvoa siihen verrattuna, että pysytään koko ajan yhden, esimerkiksi Microsoftin tuoteperheen huomassa. Ostosten keskittämisestä koituvat edut kuten nopeat siirtymiset sovelluksesta toiseen voivat joissakin tapauksissa nollata eri yhtiöiden parhaista ohjelmista kootun Dream Teamin edut. Sovellusten käyttötaidot saattavat vaihdella hanketoimijoiden kesken. Silloin projektipäällikön on punnittava, kuinka paljon aikaa voidaan allokoida jonkin eksoottisemman ohjelman käytön opetteluun. Joskus voi olla järkevää valita hieman primitiivisempikin välineistö, jota kuitenkin kaikki hankkeessa mukana olevat käyttävät tehokkaalla rutiinilla. Silloin työssä pystytään rientämään suoraan itse substanssin pariin. Tietosuoja - kriittinen välineistön valintakriteeri Joskus projektitoiminnassa joudutaan tasapainottelemaan omalle palvelimelle tallentamisen ja pilven välillä. Sellaisia tapauksia ovat esimerkiksi ne kansainväliset projektit, joissa pilven avulla kykenisi ylittämään joustavasti organisaatiorajat, mutta joissa kuitenkin käsitellään pilveen sopimatonta tietoa. Silloin on harkittava datan hajauttamista: tietosuojamielessä vähemmän kriittinen tieto pilveen ja sensitiivinen aineisto omalle palvelimelle, johon tiedosta kiinnostuneiden kutsumattomien vieraiden tiirikka puree huonommin. Eri sovellusten välillä liikkuminen tosin alentaa kokonaisuuden käytettävyyttä. Erityinen ongelma on edessä silloin, kun niin sanotut järkisyyt puoltavat pilven käyttöä, mutta kaikki projektiryhmän jäsenet eivät sinänsä legitiimein perustein pidä mielekkäänä turvautua ulkopuolisiin palveluntarjoajiin kuten Google tai Microsoft. Projektitoimijoita ei voi lähtökohtaisesti painostaa kirjautumaan pilvipalveluun. Tosin eri organisaatioilla voi olla asiasta erilaisia linjauksia. Jos kaikkia tyydyttävää ratkaisua ei saada aikaan, on käytettävä sovelluksia, jotka tallentavat tiedot organisaation omaan datakeskukseen. Ongelma saattaa ainakin osittain ratketa lähiaikoina, sillä sekä Google että Microsoft ovat vuoden 2018 aikana kokeilleet uusia menetelmiä, joilla yhtiöiden sovelluksiin pystyy liittymään ilman että niiltä hankkii tunnuksen. Hankkeissa käytettävien sovellusten valikoimaa ohentaa toukokuussa 2018 voimaan astunut Euroopan Unionin tietosuojadirektiivi, joka määrää organisaatioiden yleisen tietosuojakäytännön. Asetuksen nojalla on projektipäälliköiden tyhjättävä työkalusalkkunsa tietosuojavaatimuksia täyttämättömistä sovelluksista. Tietosuojadirektiivi vaikuttaa kaksiteräisen miekan tavoin: se kaventaa jonkin verran hanketoimijoiden vapautta valita käyttöönsä tietojärjestelmiä mutta toisaalta tehostaa organisaation Helpdeskin työtä, koska käyttäjätuki pystytään keskittämään aikaisempaa pienemmälle määrälle projektinhallintasovelluksia. Ennen kaikkea asetus pyrkii lisäämään yksilönsuojaa digitalisoituvassa maailmassa, jossa teknologia kulkee lainsäädännön edellä. Lähteet [1] Perera, Jasmin & Lähteenmäki, Salla. Verkkokokousjärjestelmien, Adobe Connect ja Zoom vertailu — Case Laurea-ammattikorkeakoulun DigiTeam. Opinnäytetyö Laurea-ammattikorkeakoulussa, 2018. [2] Zoomilla on neljä neljä miljoonaa käyttäjää 750 000 organisaatiossa (tilanne kesällä 2019). Lehtiniitty, Markus. Apple julkaisi taustalla tapahtuvan Mac-päivityksen – poistaa yritysvideopuhelusovellus Zoomin luoman haavoittuvuuden. Mobiili.fi, 11.7.2019. [3] Thomas, Machielle. 8 Benefits of Using Worpress. Bluehost, 27.6.2018. [4] Ks. esim. Ristiinopiskelun kehittämishankkeen kyselytunnin raportti, 1.4.2019. [5] Esim. Ristiinopiskelun kehittämishankkeen tapahtumakalenteri ja viestintärkisto. [6] Youtubessa avataan katsottavaksi miljoona videota 22 sekunnissa. Every Second. Kirjallisuutta Hero, Laura-Maija. Kollektiivinen kulttuuri: wiki avoimen projektihallinnon välineenä. Tuottaja 2020 -projekti. Metropolia, 2012. Keränen, Päivi & Laasonen, Milla. Wikistä voimaa projektinhallintaan. Metropolia, 11.2.2009. Laasonen, Milla. Ahdistaako avoimuus? : wikin käyttö tutkimus- ja kehittämishankkeen viestinnässä. Opinnäytetyö. Metropolia, 2010. Lähteenmäki, Lea. Projektinhallinta. Sininen Meteoriitti. Projektinhallinta. Verkon uusi toimintaympäristö, 19.10.2018. Simsiö, Mira. Hankkeen sisäisen viestinnän onnistumisen salaisuus voi piileskellä asenteessa – palvelualttius on valttia. Blogikirjoitus, 12.9.2018. Wordpress.org vs. Google Sites. Verkon uusi toimintaympäristö, 14.8.2019. Lisää aihepiiristä Digiuutiset – Digi News Faceblog Digi 2018 Kirjoittaja Petri Silmälä työskentelee Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluu verkon uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia pilvipalveluja, mobiilipalveluja ja sosiaalista mediaa. Hän on kiinnostunut muun muassa digitaalisista tiedonhallintasovelluksista, oppimisteknologian uusista suuntauksista, tekoälyn etiikasta ja median toiminnasta sähköisessä ympäristössä. Hän on myös toiminut Suomen korkeakoulujen välisen Ristiinopiskelun kehittämishankkeen tiedottajana vuodesta 2017.
Uusia ideoita opinnäytetyön ohjaamiseen
Tänä päivänä opettajan rooli ja tehtävät ammattikorkeakoulussa ovat erittäin monipuoliset ja laajat. Laki edellyttää ammattikorkeakouluilta opiskelijoiden kouluttamista asiantuntijatehtäviin, mutta myös aluekehitystä ja työelämää edistävää soveltavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI). Tähän tavoitteeseen opiskelijaa ohjataan erilaisten projekti-, hanke- ja opinnäytetöiden avulla. Opettajan tärkeimmät roolit opinnäytetyöprosessissa on toimia ohjaajana, valmentajana, mentorina, innostajana ja mahdollistajana. Usein opinnäytetyö toteutetaan osana laajempaa kehittämis- tai tutkimushanketta, joka asettaa tiettyjä ehtoja työn etenemiselle ja ohjaamiselle, kuten esimerkiksi työn aikatauluttamisen, raportoinnin tai työskentelytapojen osalta. Opinnäytetyö osana kehittämishanketta Kehittämishankkeisiin liittyvissä opinnäytetöissä pitää opiskelijan ja opettajan välisen vuorovaikutuksen lisäksi huomioida myös hankkeeseen ja siten opinnäytetyöhön liittyvät muut toimijat ja heidän odotuksensa ja ehtonsa. Kokemukseni mukaan kehittämishankkeissa toteutettavien opinnäytetöiden osalta on hyvä ottaa huomioon seuraavia asioita: Edistymisen raportoinnin tulee olla avointa, systemaattista, jatkuvaa ja tiiviisti suhteessa hankkeen aikatauluihin. Pelkästään opiskelijan ja ohjaavan opettajan välillä tapahtuva viestintä ei ole riittävää. Hankkeen rajallisen toteutusajan vuoksi etenemiseen ja raportointiin liittyvät aikataulut ovat monesti tiukemmat. Hankkeen aikataulussa pysyminen edellyttää myös opinnäytteen pysymistä aikataulussa. Julkisesti rahoitetun kehittämishankkeen tulosten tulee olla avoimesti saatavilla ja pyrkiä tuottamaan laajasti sovellettavaa tietoa sekä kansallisesti että kansainvälisesti sovellettavaksi. Lisää aiheesta löytyy esim. Metropolia Master´s-julkaisusta (Kelo & Ala-Nikkola 2018). Kehittämishankkeissa toteutetut opinnäytteet mahdollistavat myös opettajuudessa ja ohjaamisessa kehittymisen, sillä hankkeiden syvempänä tarkoituksena on aina luoda jotain uutta ja merkityksellistä. Ohjaaminen ja yhteisöllinen työskentely Miten toimia ohjaajana käytännössä? Olen itse päätynyt terveysalan YAMK-opiskelijoiden opinnäytteiden ohjaamisessa soveltamaan yhteisöllisen työelämäorientoituneen projektioppimisen mallia (Upola 2019). Malli pohjautuu yhteisöllisen ja yhteistoiminnallisen, ongelmalähtöisen ja tutkivan oppimisen pedagogiikkaan. Siinä korostuvat vahva sosiokonstruktivistinen näkemys tiedon sosiaalisesta konstruoinnista ja oppimisen yhteisöllisestä, vuorovaikutuksellisesta ja sosiaalisesta ulottuvuudesta. Työelämäorientoituneen projektioppimisen malli perustuu tietoiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn, jossa erityisesti yhteisöllinen työskentely ja yhteisössä tapahtuva oppiminen korostuvat. Työskentely tapahtuu ryhmätilanteissa, joissa samaan tavoitteeseen sitoutuneet opiskelijat pyrkivät ratkaisemaan ongelmia yhdessä ja jonka lopputuotteena syntyy konkreettinen tuote tai palvelu työelämän tarpeisiin. Ryhmän työskentelyyn liittyy tiiviisti myös kokemuksellisen oppimisen malli (Kolb 1984), jossa konkreettinen tekeminen, yritys ja erehdys, jatkuva kehittäminen ja oppimisen reflektointi vuorottelevat. Ohjaajan rooliksi jää opiskeluprosessin suunnitteleminen ja työskentelyn ohjaaminen tukemaan aktiivista osallistumista, luovaa ongelmanratkaisua, tutkimista ja yhteistä tiedon rakentamista. Monesti yksilötyönä toteutetut opinnäytteet eivät ole tätä mallia seuranneet. Miten tukea yhteisöllistä projektioppimista? Aiempien kokemusteni perusteella tutkimussuunnitelma* muodostaa vahvan perustan koko opinnäyteprosessille ja suunnitelman työn konkreettiselle toteuttamiselle, joten sen tekemiseen kannattaa erityisesti keskittyä. Yhteisöllisen työelämäorientoituneen projektioppimisen mallia (Upola 2019) soveltaen, opiskelijoideni opinnäytetyöprosessi etenee seuraavasti: Yhteiset ryhmätyöskentelypäivät (8 x 8 h), joissa mukana sekä opettaja että opiskelijat. Opettajan roolina erityisesti yhteiseen ja avoimeen työskentelyyn rohkaiseminen, tukeminen ja oppimisprosessin ohjaaminen. Näissä tilanteissa myös opettaja voi olla oppija (Krokfors ym. 2015). Jokaisen opiskelijan oman työvaiheen raportointiin perustuvia ryhmätyöseminaareja (8 x 4 h), jossa keskiössä konkreettinen kehittäminen, tiedon yhteinen konstruointi ja oppimisen yhteisöllinen reflektointi. Kirjallista vertaisarviointia ja yksilö- ja ryhmäohjausta yksilöllisen tarpeiden mukaan. Tämän aktiivisen työskentelyvaiheen jälkeen lähes kaikilla opiskelijoilla tutkimussuunnitelma on valmiina tutkimusluvan hakemista varten. Kokemusteni mukaan töiden valmistuminen tutkimuslupavaiheeseen tapahtuu näin nopeammin kuin ennen. Terveyden ja hoitamisen toimintakentällä käytännössä vasta tutkimusluvan saamisen jälkeen opinnäytetyö voi edetä varsinaiseen toteuttamisvaiheeseen. Koska hyvin tehty tutkimussuunnitelma muodostaa vakaan pohjan työn toteuttamiselle käytännössä, en kuvaa tässä tekstissä työn varsinaisen toteuttamisen vaihetta tarkemmin. Miten onnistua? Yllä kuvattu yhteisöllinen työskentely poikkeaa perinteisestä mallista, jota aiemmin olen hyödyntänyt, sekä menetelmällisesti, että määrällisesti. Yhteistä työskentelyä on enemmän ja sen muodot ovat monipuolisempia. Yhteisöllinen työskentely, tiedon konstruointi ja opitun reflektio on aiempaa vahvemmin keskiössä. Onnistuneen ohjaamisen ja yhteisöllisen työskentelyn mahdollistamiseksi erityisen tärkeää on, että: Opettajalla on riittävästi aikaresurssia, erityisesti työn alkuvaiheen ohjaamiseen. Opettaja motivoi, kannustaa ja on riittävästi läsnä, mikä edelleen sitouttaa opiskelijan pitkäjänteiseen, aktiiviseen ja vuorovaikutukselliseen työskentelyyn. Opettajan ja opiskelijan välille muodostuu luottamuksellinen suhde, joka vastuuttaa opiskelijan aktiiviseen toimintaan ja oman opinnäytteen systemaattiseen edistämiseen. Työn etenemisen vaiheita seurataan aktiivisesti ja tuloksia julkaistaan, jolloin työskentelyn julkisuus luo tekemiselle näkyvää ja merkityksellistä arvoa. Soveltava tutkimus osana ammattikorkeakouluopettajan työtä Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) osana korkeakouluopettajan työnkuvaa voi toteuttaa juuri niin monella tavalla, kuin yksittäisiä toimijoita on. Työnkuva, toimintamallit ja -menetelmät muovautuvat monesti tekijänsä mukaan, antaen monipuolisen mahdollisuuden tutkia, kehittää ja innovoida yhdessä eri asiantuntija- ja opiskelijaryhmien kanssa. TKI-toimintaa toteutettaessa on hyvä ottaa huomioon ammattikorkeakoulun erityisrooli nimenomaisesti soveltavan tutkimuksen tekemisessä. Tiedekorkeakouluissa tehtävä tutkimus on profiloitunut systemaattiseen tutkimustiedon tuottamiseen ja kansainväliseen julkaisutoimintaan. Sekä tiedekorkeakoulujen että ammattikorkeakoulujen tekemällä tutkimuksella on korkeakoulusektorilla omat paikkansa ja molemmat aihealueet ovat useille ammattikorkeakoulun opettajille tuttuja, omien työkokemusten ja tiedekorkeakoulussa suoritettujen opintojen vuoksi. Monipuolisten opetusmenetelmien ja erilaisten tapojen hyödyntäminen on erityisen antoisaa myös opettajalle, joka myös oppii sosiaalisissa ja yhteisöllisissä tilanteissa. Kannustankin kokeilemaan uudenlaisia työskentelytapoja, vaikka tämän tekstin innoittamana. *Metropolia Ammattikorkeakoulun YAMK-opiskelijoiden opinnäytetyöprosessi Terveyden- ja hoitamisen tutkinnoissa alkaa aina ideaseminaarilla ja tutkimussuunnitelman hahmottelulla, jatkuen jäsentyneeseen tutkimussuunnitelmaan ja tarvittaessa tutkimusluvan hakemiseen. Luvan varmistumisen jälkeen jatketaan työn toteuttamisen vaiheeseen, aineiston keruuseen, tulosten analysointiin, raportointiin ja pohdintaan. Lopuksi voidaan esittää johtopäätöksiä, suosituksia ja jatkotutkimusaiheita. Terveyden- ja hoitamisen YAMK-tutkinnoissa opinnäytetyön suorittamiseen on varattu aikaa 1,5- 2 vuotta ja sen laajuus on 30 opintopistettä, joka on 810 tuntia opiskelijan työtä. (Metropolia AMK 2019.) Lähteet: Kelo, M. & Ala-Nikkola, E. (toim.) (2018). Metropolia Master´s - Keskusteluja työelämän kehittämisestä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Helsinki. Kolb, D. (1984). Experiential Learning: Experience as the Source of Learning and Development. Prentice-Hall, Inc. Englewood Cliffs, N.J. Krokfors, L., Kangas, M., Kopisto, K., Rikabi-Sukkari, L., Salo, L. & Vesterinen, O. (2015). Yhdessä. Luovasti. Oppien. Opetuksen ja oppimisen muutos 2016. Opettajankoulutuslaitos. Helsingin yliopisto. Metropolia AMK (2019). Opetussuunnitelma. Kliinisen asiantuntijuuden tutkinto-ohjelma sosiaali- ja terveysalalla (ylempi AMK), Digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiantuntija Upola, S. (2019). Työelämäorientoitunut projektioppiminen ammatillisen koulutuksen kontekstissa. Lapin yliopistopaino. Rovaniemi. Acta Universitatis Lapponiensis 385.
Kuusi tiedonhallinnan menetelmää tietointensiivisen työn tekijöille
Internetin runsaudensarvesta riittää lähes loputtomasti ammennettavaa tietotyön tekijöille. Monesti tieto on kuitenkin hajallaan vailla loogista tai muuten hahmoteltavissa olevaa järjestystä. Uusien tai päivitettyjen sisältöjen tehokas jäljittäminen vaatii myös omat menetelmänsä. Samoin tiedon laadun ja oikeellisuuden varmistamiseen tarvitaan keinoja. Käyn seuraavassa läpi kuusi opettajille, tutkijoille, opiskelijoille ja muille tietointensiivisen työn tekijöille sopivaa tiedonhallinnan menetelmää, joilla verkon tietomassaa pystytään seuraamaan, seulomaan, tallentamaan, arvioimaan ja ohjaamaan entistä menestyksellisemmin. 1. Kirjanmerkkien tallennus selaimeen—helppo, perinteinen menetelmä Verkkoselaimen kirjanmerkkitoiminto kuuluu vanhimpiin ja yksinkertaisimpiin Internetin tiedonhallinnan apuvälineisiin. Se on kuulunut selainten vakiovarusteisiin jo siitä lähtien, kun ensimmäinen nykymuotoinen WWW-sivujen katseluohjelma Mosaic julkaistiin loppuvuodesta 1993. Kirjanmerkillä tallennetaan itselle merkityksellisen verkkosivun linkki selaimeen (Kuva 1.). Kuva 1. Microsoftin Edgessä sivun linkki tallennetaan selaimeen osoiterivin loppuun sijoitetun tähden kautta. Selaimeen säilöttyjen kirjanmerkkien idea on periytynyt myös sosiaalisen median palveluihin. Esimerkiksi Facebookissa pystyy tallentamaan omasta uutisvirrastaan ne linkit, joita käyttäjä arvioi tarvitsevansa myöhemmin (video). Tosin säilöttyjä viestejä ei voi johtavassa yhteisöpalvelussa järjestellä aivan yhtä helposti kuin verkkoselaimessa. Twitterissä taas lyödään Like-leima niihin viserryksiin, joihin halutaan palata myöhemmin (video). Kirjanmerkki on suoraviivainen tapa tallentaa sivut, jotka vaikuttavat kiinnostavilta mutta joihin ehtii syvällisemmin perehtyä vasta myöhemmin. Merkittyihin sivuihin pystyy myös palaamaan nopeasti myöhemmin. 2. Sosiaaliset kirjanmerkit—aineistonjakoa pilvessä 1990-luvun puolivälin jälkeen alkoi ilmestyä palveluja, joissa kirjanmerkkejä varastoidaan oman tietokoneen asemesta ulkoisille palvelimille eli niin sanottuun pilveen. Näitä niin kutsuttuja sosiaalisia kirjanmerkkejä pystyy jakamaan ja julkaisemaan hieman suoraviivaisemmin kuin omalle laitteelle loppusijoitettuja, koska muut käyttäjät pääsevät niihin pilvessä helposti käsiksi (mikäli linkkien lataaja on määrittänyt ne julkisiksi). Kirjanmerkkipalvelujen kultakausi ajoittui vuosituhannen vaihteen jälkeisiin vuosiin. 2010-luvulla tultaessa yhteisölliset linkkivinkit ovat entistä enemmän alkaneet vuotaa Facebookiin ja muihin sosiaalisen median välineisiin, jotka on perustettu vuosia alkuperäisten kirjanmerkkipalveluiden jälkeen. Useat alan perinteisistä sovelluksista kuten Delicious ovat lopettaneet toimintansa joskin Diigo sinnittelee edelleen. Sosiaalisten kirjanmerkkien palvelut tarjoavat joitakin hyödyllisiä lisäominaisuuksia. Pilveen säilöttyjen linkkien laatua pystytään mittaamaan vertaisarvioinnilla. Tulokset voivat auttaa valitsemaan ehkä sadoistakin samaa aihetta käsittelevistä sivuista sen, jota useat käyttäjät pitävät onnistuneimpana (Nations 2018). Pilvessä jaettu kirjanmerkkikokoelma sopii esimerkiksi yhteisopettajuutta harjoittavalle tiimille. Yhteisöllisesti kertyvästä linkkikokoelmasta tulee todennäköisesti monipuolinen, koska asioita eri kulmista lähestyvät valitsevat erilaista aineistoa. Etukäteen mietityllä tehokkaalla työnjaolla säästyy myös työaikaa. 3. Kuratointi—harkitut sisällöt jakoon Kuratointi viittaa alun perin taidenäyttelyiden aineiston järjestelyyn. Verkkokontekstissa se tarkoittaa harkittujen sisältöjen julkaisemista. Se siis poikkeaa vivahteiltaan sosiaalisten kirjanmerkkien käytöstä, jossa aineistoa ei välttämättä siivilöidä erityisen tarkasti. Kuratoinnin motiivit ovat yleensä filantrooppisia: halutaan jakaa hyviä sisältöjä muiden iloksi. Tietokirjailija Rohit Bhargava arvioi kuratoinnin näkymiä optimistisesti vuonna 2009. Hänen mukaansa siinä olisi jopa ansaintapotentiaalia (Bhargava 2009). Ennuste ei ole kuitenkaan toteutunut. Professori Tim Cigelsken mukaan aineistojen valinta ihmisvoimin ei koskaan ottanut tulta ansaintamielessä ja on tiedonhallinnan menetelmänä hävinnyt Googlen hakualgoritmeille (Cigelske 2017). Cigelske ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että algoritmit kohtelevat kaikkea verkkosisältöä samanarvoisesti ja että tekaistujen ja oikeiden tietojen erottamiseen tarvitaan vielä ihmisen ja koneen välistä yhteistyötä. Perinteisistä kuratointialustoista jatkaa edelleen Scoop.it, jossa on omat palstat muun muassa eri oppiaineiden aineistoille kuten vaikka luonnontieteille. Oppimistoiminnassa kuratointi tarkoittaa oppiaineeseen liittyvän aineiston valintaa ja jakamista opiskelijoiden kera. Esimerkkejä kuratoiduista linkkikokoelmista: Antti Pönni: valittuja linkkejä ja kirjallisuusluetteloita opinnäytetyön tekemistä varten Michael D. Mitzenbacher: suositettavia linkkejä algoritmiikan opiskelijoille Kuratoinnista on selkeää hyötyä opetusalalla. Opettajat pystyvät valitsemallaan aineistolla ohjaamaan opiskelijoiden toimintaa oppimisen kannalta suotuisaan suuntaan. Opiskelijat taas voivat luottaa siihen, että kuratoidulla aineistolla on vahvahko laatusertifikaatti. 4. RSS-syöte—virtuaalinen verkkovahti Syöte kuuluu verkon kehittyneimpiin tiedonhallintamenetelmiin. Sen lajeista tunnetuin on RSS (Really Simple Syndication). Syöte toimii verkkovahdin tavoin: käyttäjä tilaa aggregaattorilla eli syötteenlukijaohjelmalla itseään kiinnostavien verkkopalvelujen syötteitä, jolloin lukijaan tulee välittömästi tieto sivuille tehdyistä päivityksistä (video). Syötteet ilahduttavat eritoten niitä, jotka seuraavat säännöllisesti jotakin tietolähdettä. RSS:n pystyy tilaamaan esimerkiksi Kansalliskirjaston kokoelmista tai New York Timesin kulttuurisivun artikkeleista. Syöte on pitänyt 2010-luvulla pintansa sosiaalisen median puristuksessa, sillä se on luotettavampi kuin esimerkiksi Facebook, joka säännöstelee aineistoa omavaltaisesti käyttäjiensä uutisvirtaan (Nield 2017). Alla esimerkki, jossa RSS-syötettä hyödynnetään digitaalisessa oppimisympäristössä (Kuva 2.): Kuva 2. RSS-syötteellä tilatut sisällöt päivittyvät automaattisesti ja reaaliaikaisesti digitaalisen oppimisympäristön “Game development articles” ja “Game development projects” -osioissa. Syötteenlukuohjelmia on eri tarpeisiin. Helppokäyttöinen ja “ilmainen” Feedly täyttää useimpien vaatimukset. Raskaampaan kalustoon mieltyneet käyttävät kanadalaista Hootsuitea, jolla ei vain pysty monitoroimaan samaan aikaan useaa eri verkkopalvelua vaan myös lähettämään viestejä yhdellä kerralla moneen eri sosiaalisen median välineeseen. Hootsuiten kaltaisista sovelluksista voi olla hyötyä esimerkiksi oppilaitoksen ulkopuolelle suunnattujen avointen opintojen tai TKI-palvelujen markkinoinnissa, joka vaatii työskentelyä useassa sosiaalisen median sovelluksessa. Hootsuite perii Professional-versiosta kuukausimaksua 25 euron verran. 5. Digitaalinen muistikirja—konttori käsilaukussa Digitaalinen muistikirja on kirjanmerkkipalvelu, jota on terästetty tarpeellisilla lisäominaisuuksilla. Yksi niistä kohentaa tiedon säilyvyyttä: muistikirja ottaa sivusta tai sen osasta kuvan, jolloin sitä kykenee tutkimaan myös sen jälkeen, kun alkuperäisversio on hävitetty palvelimelta. Kirjanmerkeistä verkkosivut taas katoavat sillä hetkellä, kun tiedosto poistetaan tietoavaruudesta. Digitaaliseen muistivihkoon pystyy tallentamaan myös omia merkintöjä. Siten esimerkiksi seuraavan päivän luennon rungon kykenee sanelemaan kännykkään ja välivarastoimaan digitaalisen muistikirjan mobiilisovellukseen. Muistikirjaohjelmista Microsoftin Onenote ja Googlen Keep (Kuva 3.) nauttivat vakaata suosiota oppilaitosmaailmassa. Kuva 3. Google Keepissä pystyy järjestelemään muistilappuja ja ryhmittelemään niitä eri väreillä. Muistilappuun merkityn tehtävän kykenee myös ajastamaan, jolloin ohjelma hälyttää ennen toimeen tarttumista. Digitaalinen muistikirja tarjoaa varteenotettavia etuja tietointensiivisen työn tekijöille: Riippuvuus kiinteistä työpisteistä vähenee, koska työssä tarvittavat tiedot keskitetään yhteen paikkaan, joka kulkee mobiililaitteiden ansiosta yleensä mukana. Tiedot synkronoituvat automaattisesti eri päätelaitteiden kesken. Aineistoa pystyy jakamaan vaivattomasti esimerkiksi kollegojen ja yhteistyökumppaneiden kera, jolloin vertaisarvioinnin keinoin saa nopeat kehitysehdotukset tai muut kommentit esimerkiksi artikkelin aihiosta. Muistikirjaan ladatut to-do-luettelot ja niiden hälytystoiminnallisuudet auttavat tehtävienhallinnassa. Evernote-muistikirjan dokumenttikameralla pystyy kuvaamaan paperimuotoisia sisältöjä, jolloin muistikirja muuttaa kuvaan vangitut merkkijonot tietokoneella muokattavaksi tekstiksi. 6. Workflow—automatisoitua tiedonsiirtoa Verkon tietovirtojen automatisointi workflow-ohjelmilla edustaa 2010-luvulla yleistyneitä uusia tiedonhallintamenetelmiä. Workflow-ohjelma käsittelee tietoa automaattisesti sen jälkeen, kun käyttäjä on asettanut sovellukseen säännön, joka määrää, mitä tiedolla tehdään. Sääntöjä kutsutaan eri workflow-ohjelmissa muun muassa sovelmiksi (applet) ja virroiksi (flow). Sovelma voi olla esimerkiksi “siirrä Twitterissä Like-leimalla merkitsemäni viestit automaattisesti Onenote-tililleni - send Twitter likes to Onenote”. Workflow on jossakin määrin vaativa menetelmä: automatisoidut tietovirrat pitää suunnitella etukäteen. Tosin alan johtavat sovellukset kuten Microsoftin Flow ja itsenäinen IFTTT tarjoavat käyttäjilleen eri tarkoituksia varten muutamia tuhansia valmiita reseptejä suoraan apteekin hyllyltä. Oikein valittu sovelma voi säästää rutiininomaista verkkotyötä jonkin verran ja vapauttaa opettajan työaikaa enemmän esimerkiksi henkilökohtaiseen ohjaukseen ja muihin toimiin, joihin verkon virtuaaliset pikkuapulaiset eivät vielä kykene. Koneet valmistautuvat ottamaan rutiinit hoitaakseen Nykyiset tiedonhallintamenetelmät palvelevat opetusalaa tyydyttävästi. Ensi vuosikymmenellä yleistyvät kaiken todennäköisyyden mukaan uudet menetelmät, jotka siirtävät tietotyön rutiineja entistä enemmän koneiden hoidettavaksi. Eri toimintoja automaattisesti suorittavat botit ja luonnollisella kielellä esitettyihin kysymyksiin vastaavat virtuaaliassistentit tullevat kampuksilla yleiseen käyttöön jo uuden vuosikymmen alussa (Ellis 2018). Lisäksi oppimistoiminnan rutiineja pystytään todennäköisesti ulkoistamaan entistä enemmän tekoälylle (Barriere 2018). Myös oppimisanalytiikka hypännee menetelmänä valtavirtaan, kunhan siihen liittyvät eettiset ja oikeudelliset sekä yksityisyyteen kietoutuvat ongelmat saadaan ratkaistua (Virtanen 2019). Kirjoittaja Petri Silmälä työskentelee Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluu verkon uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia pilvipalveluja, mobiilipalveluja ja sosiaalista mediaa. Hän on kiinnostunut muun muassa digitaalisista tiedonhallintasovelluksista, oppimisteknologian uusista suuntauksista, tekoälyn etiikasta ja median toiminnasta sähköisessä ympäristössä. Lähteet Barriere, Timothee (2018). Using AI to educate is no longer science fiction. Makerstories, 2.10.2018. Bhargava, Rohit (2009). Manifesto for Content Curator: The Next Big Social Media Job Of The Future? Rohit Bhargava Blog, 30.9.2009. Cigelske, Tim (2017). RIP Content Curation. The Startup, 16.12.2017. Ellis, Lindsay (2018). Hey, Alexa, Should We Bring Virtual Assistants to Campus? These Colleges Gave Them a Shot. The Chronicle of Higher Education, 2.8.2018. Nations, Daniel (2018). What Is Social Bookmarking And Why Do It? Lifewire, 3.11.2018. Nield, David (2017). Why RSS Still Beats Facebook and Twitter for Tracking News. Gizmodo, 8.9.2017. Virtanen, Mari (2019). Oppimisanalytiikka oppimisen ohjaamisen työvälineenä. Hiiltä ja timanttia, 14.1.2019. Lisäluettavaa Clark, Todd (2018). The Complete Guide to Content Curation: Tools, Tips, Ideas. Hootsuite, 24.10.2018. Huffman, Chris (2019). How to Declutter Your Browser Bookmarks. How-to Geek, 31.1.2019. Larsen, Senja (2015). Näin selätät infoähkyn. Kauppalehti, 3.5.2019. Spilker, Josh (2019), The 10 Best Note Taking Apps to Use in 2019 (Free and Simple!). Clickup, 9.1.2019. Lisää aihepiiristä Digiuutiset – Digi News Faceblog Digi 2018
Youtube – viihdekäytöstä korkeakoulun työvälineeksi, osa 1/2
Elinikäinen, joustava, ajasta ja paikasta riippumaton oppiminen ja opettaminen ovat tulleet korkeakouluihin jäädäkseen. Sen lisäksi uudenlainen mediakäyttäytyminen ja älylaitteiden runsas käyttö on johtanut korkeakoulut kehittämään uudenlaisia menetelmiä oppisisältöjen tuottamiseen ja jakamiseen. Videosisältöjen merkitys osana opiskelua on ollut jatkuvassa kasvussa ja niiden tuottaminen myös Metropolia Ammattikorkeakoulussa on vuosien varrella merkittävästi lisääntynyt. Mitä hyötyä YouTuben käytöstä on korkeakoulussa Maailmanlaajuisesti Youtubea käyttää 1,3 miljardia ihmistä, päivittäin käyttäjiä on yli 30 miljoonaa. Joka päivä katsotaan noin 5 miljardia videota ja joka minuutti videoita ladataan palveluun noin 300 tunnin verran. Youtuben rooli sisällön jakamisen kanavana on kiistaton. Sitä voi käyttää median jakelukanavana myös korkeakoulussa moniin tarkoituksiin, monilla eri tavoilla. Kanavia voi olla käytössä erilaisilla ryhmillä kuten viestinnän asiantuntijat, tutkintojen tiimit ja yksittäiset opettajat, asiantuntijatyöryhmät ja opiskelijaryhmät. Yleisimmin Youtubea hyödynnetään ohjeiden, how to-videoiden ja opetusvideoiden jakamiseen, ajankohtaisten asioiden tiedottamiseen ja viestinnän tarkoituksiin.Videot voidaan jakaa julkisesti kaikille Youtuben käyttäjille tai piilotettuina esimerkiksi valitulle opiskelijaryhmälle. Käytännössä Youtube-kanavien käytöstä on havaittavissa seuraavia asioita organisaation, opettajan ja opiskelijan näkökulmista: ORGANISAATIO Youtube-kanavien käyttö lisää opetuksen, palveluiden ja tuotteiden näkyvyyttä, videoiden avoin jakaminen lisää organisaation tunnettavuutta ja vaikuttavuutta, esimerkiksi opiskelijarekrytoinnin näkökulmasta. videotuotanto ja videoiden jakaminen lisäävät ja vahvistavat opettajien ja muun henkilökunnan digitaalista osaamista. Youtube toimii jakelukanavana, jossa on rajattomasti tallennustilaa ja joka on yhteensopiva kaikkien päätelaitteiden kanssa. OPETTAJAT JA MUUT ASIANTUNTIJAT videoiden hyödyntäminen osana opetusta tukee opettajalähtöisen pedagogiikan muuttamista opiskelijalähtöisempään suuntaan Youtubeen ladatut videot mahdollistavat soittolistojen luomisen eri aiheisiin liittyen, jolloin opiskelijan/ katsojan mielenkiintoa voidaan kohdentaa laajemmin käsiteltävään ilmiöön Videoiden hyödyntäminen esimerkiksi ohjeistuksessa säästää opettajan aikaa, kun useita henkilöitä koskeva ohjeistus voidaan jakaa videona OPISKELIJA videokanavat ovat monelle opiskelijalle ominainen tapa kuluttaa mediaa ja käyttöönotto on helppoa ja opiskelijalle mieluisaa videot mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun, esimerkiksi koulumatkojen aikana ja antavat opiskelijan päättää itselleen sopivan ajan opiskella mahdollistaa opintojen jatkumisen myös sairastumisen ja poissaolojen aikana mahdollistaa rajattoman mahdollisuuden kerrata ja toistaa asioita oman tarpeen ja oppimistyylin mukaan Miten oman kanavan saa alkuun Youtuben käyttöönotto on teknisesti “perushelppoa”, jos tietotekniset taidot ovat kohtalaisella tasolla. Kanavan saa liitettyä Googlen tiliin ja sen voi ottaa käyttöön myös useimpien organisaatioiden pilvipalvelutunnuksilla. Videon tuottamiseen, editoimiseen ja jakamiseen liittyvät omat perusteensa, josta on aiemmin julkaistu Mari Virtasen blogiteksti “Opettasta tubettaja?!” Videotuotannossa kannattaa panostaa katselukertojen sijasta katseluaikaan ja yleisön pysyvyyteen, jota voi seurata Youtuben tuottamien raporttien avulla. Top 10 Youtube-vinkit 1. Mieti jokaiselle videollesi tavoite ja selkeä pääviesti. Miksi julkaiset ja kenelle? 2. Käsikirjoita videon tiivistelmä ja opettele sanomasi. 3. Testaa rohkeasti erilaisten videoiden ja mediaelementtien yhdistelemistä, esimerkiksi ääni, teksti, kuva, liikkuva kuva, green screen-videot, animaatiot. Yhdistele valitsemasi elementit mielekkääksi kokonaisuudeksi. 4. Huomio erityisesti videon kesto! Lehtori Virtasen tilastojen mukaan näyttökertojen keskimääräinen kesto eli katseluaika on 3.34 min ja yleisön pysyvyys eli keskimääräinen katseltu osuus on 47%. Em. Tilasto perustuu tilanteeseen, jossa kanavalla on yhteensä 234 videota, joita on katsottu yhteensä 953 tuntia ja joiden kesto vaihtelee 30 s ja 60 min välillä. (Kuva 1.) Kuva 1.Katseluaika ja yleisön pysyvyys. 5. Videon katseluajan ja pysyvyyden perusteella sijoita tärkein sanomasi videon alkuun ja editoi kaikki turha pois. Pelkästään pitkien taukojen poisleikkaamisella voit säästää kymmeniä sekunteja. :). 6. Lisää musiikkia tarpeen mukaan. Ole kuitenkin erityisen tietoinen tekijänoikeuksiin liittyvistä asioista (Teosto 2018.) ja käytä vain vapaasti käytettävissä olevia sisältöjä (esim. Youtuben oma musiikkikirjasto). 7. Tekstitä videosi ja noudata verkkopalvelujen saavutettavuusohjeita videotuotantoon soveltuvin osin. (Celia 2019.) Liikkuvan kuvan ohella tekstityksen merkitys on monelle katsojalle huomattavan suuri. 8. Viimeistele video huolella, varsinkin jos tavoittelet kanavallesi katselijoita laajemmin. Huomioi erityisesti - otsikko - kuvaukset ja asiasanat - videon yksilöity pikkukuva, jossa suosittelen aina käyttämään omaa kuvaa! - aktivoivat päätösruudut ja - kortit, joilla voit lisätä videoihisi vuorovaikutteisia viestejä 9. Jaa videosi oppimisalustalle, pikaviestimeen tai someen, tarkoituksesi mukaan, kuitenkin niin, että se on mahdollisimman helposti saatavilla! 10. Mene rohkeasti epämukavuusaluelle ja opettele uutta. Onnistu ja epäonnistu - älä pelkää meemiä! ;-) Lopuksi Opettajan ja korkeakoulun toimijoiden näkökulmasta Youtube on sekä houkutteleva, että haastava. Se on yksi nuorten aikuisten eniten käyttämistä mediakanavista, jolloin sen käyttö myös opetuksen työvälineenä on hyvinkin perusteltua. Käyttö on helppoa ja luontevaa, eikä yleensä vaadi minkäänlaista käyttöopastusta. Opettajakäyttäjän näkökulmasta videoiden lataaminen palveluun on yksinkertaista ja nopeaa. Kuitenkin palveluun omaa tuotostaan lataavaa opettajaa saattaa mietityttää esimerkiksi tekijänoikeuksien säilyminen. Mitä jos julkaistu sisältö päätyy laajaan levitykseen ja asiasisältöjä irroitellaan kokonaisuudesta epäsuotuisalla tavalla. Mitä jos videolla sattuu sanomaan jotain hassua tai jopa väärää ja päätyy sen vuoksi hassuksi meemiksi, laajaan levitykseen? Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joita kannattaa miettiä jo ennen videoiden julkaisua. Mitkä ovat todelliset riskit ja kuinka suuria ne ovat? Mitä pahimmillaan voisi tapahtua ja kenelle? Lisäksi jo kanavaa luodessa on hyvä miettiä julkaisustrategiaa ja sitä mitä kanavan kautta aikoo jakaa ja miksi? Mitä lisäarvoa korkeakouluopetukseen videosisältö tuo ja miksi ja miten sinä haluaisit tätä työtä tehdä? Miten sinä voisit hyödyntää videoita omassa työssäsi ja edesauttaa asiasisällön sulautumista viihdekäytön lomaan, osaksi korkeakoulujen arkea? Lähteet: Celia. 2019. Verkkopalvelujen saavutettavuusohjeita https://www.celia.fi/saavutettavuus/verkkopalvelujen-saavutettavuus/ Kay, RH. 2012. Exploring the use of video podcast in education: A comprehensive review of the literature. Computers in Human Behavior 28:280-831. MerchDope. 2019. 37 Mind Blowing YouTube Facts, Figures and Statistic. https://merchdope.com/youtube-stats/ Teosto. 2018. Musiikin käyttö videoilla YouTubessa – tarvitsenko luvan? https://www.teosto.fi/teosto/artikkelit/musiikin-kaytto-youtubessa
Virtuaalisimulaatiopelit hoitotyön opetuksessa
Virtuaalisimulaatioiden ja viime aikoina myös hyötypelien käyttö terveysalan koulutuksessa ammatillisen osaamisen vahvistamisessa on lisääntynyt korkeakoulutuksen digitalisaation myötä (1, 2, 3, 4, 5). Ammattikorkeakoululain (2014/932) mukaan ammattikorkeakoulujen yhtenä tehtävänä on vastata yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin, kouluttamalla työelämään asiantuntijatason osaajia. Hoitotyön näkökulmasta tämä tarkoittaa, että työn päämääränä on potilaiden hoitaminen potilasturvallisuutta noudattaen. Turvallisen ja laadukkaan hoitotyön taustalla yksi keskeinen osaaminen on kliininen päätöksenteko-osaaminen (6). Potilasturvallisuuden kannalta ammattilaisen on tärkeä tunnistaa jo aikaisessa vaiheessa potilaan kliinisen tilan huononeminen, seuraamalla potilaan vitaalielintoimintoja. Joskus potilaan tila huononee ennen kuin sairaanhoitajat tunnistavat ja reagoivat huononemisen merkkeihin ja pahimmillaan tämä johtaa potilaan kuolemaan. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää opettaa tuleville sairaanhoitajille kliinisen tilan ja vitaalielintoimintojen tarkkailun taitoja ja tukea opiskelijoita siinä, että he pystyvät hyödyntämään osaamistaan myöhemmin hoitotyöhön liittyvissä ratkaisevissa ja välttämättömissä päätöksentekotilanteissa (7). Kliinisen päätöksenteon osaamisen puutteet Tutkimukset ovat osoittaneet puutteita sairaanhoitajaopiskelijoiden kliinisen päätöksenteon osaamisessa erityisesti potilaan kliinisen tilan huononemisen havaitsemisessa ja ennaltaehkäisyssä (8, 6, 9, 10). Tämän vuoksi koulutusorganisaatioiden tulee entistä tehokkaammin edistää kliinisen päätöksenteon kehittymistä koulutuksen aikana ja käyttää menetelmiä, joissa oppiminen muuttuu opettajalähtöisestä tiedonjakamisesta opiskelijalähtöiseen aktiiviseen oppimiseen. Lisäksi koulutusorganisaatioiden tulee kehittää opiskelijoiden itsenäisiä opiskelun muotoja, jotka tukevat opiskelijoiden aktiivista oppimista. Miten simulaatiopeleillä voidaan tukea oppimista? Hoitotyön koulutuksessa simulaatio-opetuksella pyritään jäljittelemään autenttisia potilas- ja hoitotilanteita. Yhdistämällä simulaatioon pelillisiä elementtejä, oppija saadaan uppoutumaan potilaan hoitamiseen, millä voidaan tehostaa oppimistuloksia entisestään. (11) Simulaatiopeleissä oppimista tehostaa erityisesti oppijan aktiivinen rooli päätöksenteossa ja palautteen saaminen. Simulaatiopelien merkittävä hyöty hoitotyön opetuksessa on, että niiden avulla voidaan jäljitellä todellisia tilanteita potilasta vaarantamatta (12, 13, 3) Kokemuksia virtuaalisimulaatiopelin käytöstä Sairaanhoitajaopiskelijat kokevat simulaatiopelit mielekkäinä oppimismenetelminä (14, 15). Pelillisten oppimisympäristöjen luovuus (mm. 16) ja innostavuus (17) koetaan oppimista edistävinä tekijöinä. Täytyy kuitenkin huomioida, että kaikki opiskelijat eivät hyödy simulaatiopeleistä (18). Kirurgisen potilaan hoitotyön opintoihin Metopolia Ammattikorkeakoulussa on otettu opetuksen välineeksi opiskelijoiden simulaatiopeli, virtuaalipotilasta mallintava Practigame Nursing –pelisovellus. Tavoitteena on kehittää kliinisen päätöksenteon opettamista ammattikorkeakoulussa ja tuottaa tietoa sairaanhoitajaopiskelijoiden kliinisen osaamisen kehittymisestä virtuaalisimulaatiopelin avulla. Pelin hyödyntämisen lisäksi opiskelijat tekevät testin, etu- ja jälkikäteen, jotka mittaavat päätöksenteko- ja kirurgisen hoitotyön taitoja. Opettajan näkökulmasta virtuaalisimulaatiot ovat haaste, mutta myös mahdollisuus. Opettajalla on lähiopetuksessa mahdollisuus keskittyä kaikista tärkeimpiin hoitotyön osa-alueisiin. Virtuaalisimulaatiopeli antaa opiskelijoille mahdollisuuden syventää kliinisen päätöksenteon osaamistaan. Innovatiivisten opetusmenetelmien käyttöönotto on hieno ja nykyaikainen mahdollisuus. VR-teknologia (virtual reality) mahdollistaa virtuaalisimulaatioiden hydöyntämisen myös muiden sisältöjen oppimisessa. Tämä tuo uusien menetelmien käytön opiskelijoiden ja opettajien keskuuteen. Opettajan näkökulmasta haasteena on se, että hänen tulee rohkeasti käyttää erilaista opetusteknologiaa. Lisäksi opettajan tulee osata käyttää oppimisanalytiikkaa, mikä mahdollistaa opiskelijoiden oppimisen seurannan. Metropoliassa saadut kokemukset antavat suuntaa siitä, että kirurgisen hoitotyön taitoja ja päätöksenteko-osaamista voidaan harjoitella virtuaalisimulaatiopelin avulla. Eniten opiskelijat ovat harjoitelleet sen avulla potilaan postoperatiivista eli leikkauksen jälkeistä tarkkailua, jossa korostuu kliininen päätöksenteko. Practigamen tuottaman oppimisanalytiikan mukaan eniten osaamisen kehittymistä on tapahtunut verensiirron toteuttamisen osalta. Eniten virheitä tehtiin tarkkailtaessa potilaan kliinistä tilaa ja merkkejä kliinisen tilan huononemisesta. Myös vitaalielintoimintojen seuraaminen tuotti opiskelijoille haasteita. Syyslukukaudella 2018 hoitotyön opiskelijat pelasivat viittä skenaarioita eli potilastapausta noin 136 tuntia, joka on keskimäärin yksi tunti per opiskelija. Pääosin opiskelijat ovat antaneet positiivista palautetta virtuaalisimulaatiopelin käytöstä. “Onko tällainen virtuaalipeli kehitetty Suomessa?” “Uutta ja hauskaa”, “Wau - kolmiulotteinen peli.” “Erilainen kuin koskaan ennen.” Metropolia Ammattikorkeakoulussa tehty pelikokeilu on osa isompaa tutkimushanketta, virtuaalisimulaatiopelin vaikutus sairaanhoitajaopiskelijoiden kirurgisen hoitotyön päätöksenteko-osaamiseen. Tutkimushankkeessa tuotettua tietoa voidaan hyödyntää kehitettäessä kliinisen päätöksenteon opetusta sekä kehitettäessä opiskelijoille uusia itsenäisen opiskelun menetelmiä. Yteiskunnallisella tasolla tutkimustulosten hyödyntämisen merkitys liittyy potilasturvallisuuden parantamiseen hoitotyössä. Tutkimushankkeessa ovat mukana lehtori, TtM, Tuija Buure (Metropolia Ammattikorkeakoulu), lehtori, TtM, Kristiina Rosqvist (Diak) ja tutkijayliopettaja, FT, Jaana-Maija Koivisto (HAMK). Kirjoittaja Tuija Buure työskentelee hoitotyön lehtorina (TtM) Metropolia ammattikorkeakoulussa, Terveyden osaamisalueella. Hän on osaamisalueen digimentori ja kehittää innovatiivisia digipedagogisia ratkaisuja opetuksen tueksi. Lähteet Cant, R. P., & Cooper, S. J. (2014). Simulation in the internet age: The place of web-based simulation in nursing education: An integrative review. Nurse Education Today, 34, 1435–1442. Graafland, M., Schraagen, J. M., & Schijven, M. P. (2012). Systematic review of serious games for medical education and surgical skills training. British Journal of Surgery, 99, 1322–1330. Koivisto, J-M., Multisilta, J., Niemi, H., Katajisto, J., & Eriksson, E. (2016a). Learning by playing: A cross-sectional descriptive study of nursing students’ experiences of learning clinical reasoning. Nurse Education Today, 45, 22–28. doi:10.1016/j.nedt.2016.06.009. Koivisto, J-M., Haavisto, E., Niemi, H., Katajisto, J., & Multisilta, J. (2016b). Elements explaining learning clinical reasoning using simulation games. International Journal of Serious Games, 3(4), 29-43. http://dx.doi.org/10.17083/ijsg.v1i4.47 Verkuyl, M., Romaniuk, D., Atack, L., P. (2017) Virtual Gaming Simulation for Nursing Education: An Experiment. Clinical Simulation in Nursing, 13, 238-244. Kajander-Unkuri, S., Meretoja, R., Katajisto, J., Saarikoski, M., Salminen, L., Suhonen, R. & Leino-Kilpi, H. (2014b). Self-assessed level of competence of graduating nursing students and factors related to it. Nurse Education Today, 34(5), 795–801. Retrieved from http://dx.doi.org.libproxy.helsinki.fi/10.1016/j.nedt.2013.08.009 McCallum, J., Duffy, K., Hastie, E., Ness, V. & Price, L. 2013. Developing nursing students' decisionmaking skills: Are early warning scoring systems helpful? Nurse Education in Practice 13, 1 – 3. Ludikhuize, J., Smorenburg, S. M., de Rooij, S. E., & de Jonge, E. (2012). Identification of deteriorating patients on general wards: Measurement of vital parameters and potential effectiveness of the Modified Early Warning Score. Journal of Critical Care, 27(4), 424.e7–424.e13. doi.org/10.1016/j.jcrc.2012.01.003 Nolan, J.P., Soar, J., Smith, G.B., Gwinnutt, C., Parrott, F., Power, S. … National Cardiac Arrest Audit. (2014). Incidence and outcome of in-hospital cardiac arrest in the United Kingdom National Cardiac Arrest Audit. Resuscitation, 85(8), 987–92. doi:10.1016/j.resuscitation.2014.04.002. Soar, J., Nolan, J. P., Böttiger, B. W., Perkins, G. D., Lott, C., Carli, P., … Deakin, C. D. (2015). European Resuscitation Council guidelines for resuscitation 2015, section 3: Adult advanced life support. Resuscitation, 95, 100–147. doi.org/10.1016/j.resuscitation.2015.07.016 Koivisto, J-M., Haavisto, E., Niemi, H., Haho, P., Nylund, S., & Multisilta, J. (2018) Design principles for simulation games for learning clinical reasoning: A design-based research approach. Nurse Education Today 60, 114-120. Dev, P., Heinrichs, L. R., & Youngblood, P. Y. (2011). CliniSpace: A multiperson 3D online immersive training environment accessible through a browser. Stud Health Technol Inform, 163, 173–179. Foronda, C., Gattamorta, K., Snowden, K., & Bauman, E. B. (2014). Use of virtual clinical simulation to improve communication skills of baccalaureate nursing students: A pilot study. Nurse Education Today, 34(6), 53–57. Foronda, C.L., Swoboda, S.M., Hudson, K.W., Jones, E., Sullivan, N., Ockimey, J. & Jeffries, P.R. (2016). Evaluation of vSIM for Nursing™: A Trial of Innovation. Clinical Simulation in Nursing, 12(4), 128–131. doi:10.1016/j.ecns.2015.12.006 Poikela, P., Ruokamo, H., & Teräs, M. (2015). Comparison of meaningful learning characteristics in simulated nursing practice after traditional versus computer-based simulation method: A qualitative videography study. Nurse Education Today, 35(2), 373–382. http://dx.doi.org.libproxy.helsinki.fi/10.1016/j.nedt.2014.10.009 Khaddage, F., Lattemann, C. & Costa-Díaz, R. 2014. Engage, educate and entertain via gamified mobile apps. Mobile Gamification in Education 2014. Conference paper, March 2014, 1654–1660. Laru J. 2012. Scaffolding learning activities with collaborative scripts and mobile devices. Oulun yliopisto. Oulu. Väitöskirja. Pysyvä osoite: http:// urn.fi/urn:isbn:9789514299407 Oksanen, K. (2013). Subjective experience and sociability in a collaborative serious game. Simulation & Gaming, 44(6), 767–793.
Digitukea 24/5?!
“Onks sulla hetki aikaa? Miten tallennan pilveen, miten teen linkin Moodleen? Miksi Skypessä ei kuulu äänet? Webinaari alkaa juuri, mitä yhteisöllisiä välineitä voisi käyttää? Mitkä interaktiiviset viestimet, mitkä yhteiset muistikirjat? Mitkä jaetut tiedostot? Mitä, miten, millä, milloin... apua en osaa” - voitko auttaa?!” Tällaiset kysymykset ovat olleet yleisiä viimeisten vuosien aikana opettajien taukotiloissa ja oppilaitosten käytävillä. Teknologia ja digitalisaatio ovat tulleet kaikille toimialoille, myös terveydenhuoltoon ja terveydenhuollon koulutukseen. Koulutuksen tulevaisuusvisiot painottuvat vahvasti teknologiatuettuun, jatkuvaan ja joustavaan oppimiseen, jossa yksilölliset opintopolut mahdollistavat jatkuvan opiskelun elämän eri vaiheissa. (Korkeakouluvisio 2030.) Joustavien mahdollisuuksien tarjoaminen ja kehittäminen vaativat muutoksia monessa oppilaitoksessa, joissa opetus on seurannut samaa kaavaa ehkä jopa vuosikymmenten ajan. Uudenlaiset mahdollisuudet vaativat uudistumista myös niiden toteuttajilta. On tarkasteltava opettajien ja muun henkilökunnan osaamista ja tuettava sitä tarpeen mukaan. Koulutuksen on pyrittävä vastaamaan mahdollisimman hyvin myös terveydenhuollossa ja terveyspalveluissa tapahtuviin muutoksiin, joita digitalisaatio on saanut tai tulee saamaan aikaan. Siten digitalisaatio uudistaa opetusta kahdesta suunnasta - oppimisen apuna, mutta myös tulevien ammattilaisten työvälineenä. Sairaanhoitajaliitto on tehnyt sähköisten terveyspalvelujen strategian vuosille 2015-2020, jossa määritellään sairaanhoitajilta vaadittava sähköisten terveyspalvelujen osaaminen. (Ahonen ym. 2015.) Myös Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on tehnyt digitalisaatiolinjaukset terveyden- ja hyvinvoinnin tukemiseen (STM 2016). Korkeakouluvisio 2030 tukee hyvin myös näitä linjauksia ja niiden toteutumista tulevaisuudessa. Tämä teksti keskittyy opetusta uudistavaan digipedagogiikkaan ja opettajien työn kehittämiseen. Opettajien digipedagoginen osaaminen Opettajien digipedagoginen osaaminen on ollut laajasti esillä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Digipedagogiikka vaatii toimiakseen sekä pedagogista että teknistä koulutusta kuin myös toimivat ja modernit laitteet, käyttötukea unohtamatta. On tärkeää, että uuden opettelun ohella opettajan aika riittää vaikuttavaan opettamiseen ja oppilaiden kohtaamiseen. Opetusalan ammattijärjestö (OAJ) teki syksyllä 2015 laajan tutkimuksen, jossa selvitettiin digitalisaatiota kaikilla koulutuasteilla, varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Tutkimuksessa kuvattiin opettajien asenteita, osaamista ja täydennyskoulutuksen tarpeita. Niiden mukaan ammattikorkeakouluopettajat hallitsivat ainakin yhden verkko-oppimisympäristön ryhmän työskentelyn välineenä ja osasivat luoda sinne ainakin yhden oppimistehtävän. Yli puolet opettajista oli antanut etäopetusta ja suurin osa oli antanut verkko-opetusta. Tutkimuksessa ammattikorkeakouluopettajat kuvasivat tarvitsevansa koulutusta verkko-oppimisympäristöjen pedagogiseen käyttöön ja oppimiskokonaisuuksien luomiseen. (Hietikko, Ilves & Salo 2016.) Terveysalan opettajien digipedagoginen osaaminen Erityisesti terveysalan opettajien osaamisen ja opettajankoulutuksen kehittämiseksi OKM on myöntänyt kärkihankerahoituksen TerOpe- hankkeelle. Sen tarkoituksena on uudistaa opettajien koulutusta vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Hanke järjestää digiosaamisen opintokokonaisuuden opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen ja tarjoaa digitaalisen osaamisverkoston osaamisen jakamiselle, yhteistyölle ja verkostoitumiselle. Sen lisäksi se määrittää kansalliset osaamisvaatimukset terveysalan opettajien digipedagogiselle osaamiselle. Hoitotyön opettajien osaaminen Metropoliassa Metropolia Ammattikorkeakoulun hoitotyön tutkinto-ohjelman opettajat tekivät syksyllä 2017 digipedagogisen osaamisen itsearvioinnin. Kyselyssä kartoitettiin digipedagogiikan nykytilaa, välineistöä ja sen soveltamista käytännössä. Siinä selvitettiin myös henkilöstön halua ja tarvetta digipedagogiseen kehittymiseen, kouluttautumiseen sekä sopiviin arjen tukimuotoihin. Tutkimukseen vastasi 23 opettajaa. Vastausten perusteella opettajilla on halua kokeilla ja kehittää uusia digitaalisia työskentelytapoja ja digipedagogisia ratkaisuja. He kokevat digitaaliset työskentelytavat pääosin positiivisena ja haluavat olla vahvasti mukana niiden käyttöönotossa ja hyödyntämisessä. Opettajat näkevät, että digitaalisilla työvälineillä on myönteinen vaikutus oppimiseen ja että ne laajentavat ja monipuolistavat oppimisen ja opiskelun mahdollisuuksia. Opiskelijat osallistuvat aktiivisemmin teknologiatuettuun lähiopetukseen ja hiljaisetkin opiskelijat uskaltavat sovellusten kautta osallistua ja kertoa oman melipiteensä. Lisäksi digitaalisuus ja digitaaliset aineistot mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattoman opiskelun ja opiskeltavien asioiden joustavan kertaamisen. Selvityksen mukaan hoitotyön opettajat toivoivat saavansa tukea ja koulutusta: vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnallisuuden tukemiseen digitaalisissa oppimisympäristöissä, sähköisten oppimistehtävien monipuoliseen hyödyntämiseen, palautteen antamiseen digitaalisissa ympäristöissä ja digitaalisten työvälineiden tekniseen hallintaan. Selvityksen mukaan mieluisimpina koulutus- ja tukimuotoina nostettiin esiin pienryhmätyöpajat ja henkilökohtainen lähituki omassa työpisteessä. Osaamisen kehittymisen ja kehittämisen tuki Kyselyssä esiin nousseisiin tarpeisiin ja toiveisiin on vastattu. Metropolia Ammattikorkeakoulun jokaiselle osaamisalueelle nimettiin digimentori ja heistä muodostunut verkosto on järjestänyt koulutuksia ja työpajoja sekä tarjonneet henkilökohtaista lähitukea. Koulutusten ja tuen merkitys on hoitotyön opettajien keskuudessa ollut selkeä. Opettajien digipedagoginen osaaminen lisääntyi huimasti. He käyttävät sujuvasti muun muassa pilvipalveluita, verkkokokousjärjestelmiä ja erilaisia oppimisalustoja. He hyödyntävät monenlaisia digitaalisia materiaaleja, teettävät sähköisiä tehtäviä ja testejä ja hyödyntävät digitaalisia mahdollisuuksia myös lähiopetuksen tukena. On hienoa nähdä, että teknologiatuettu opettaminen on tullut pysyväksi tavaksi. Opettajat ovat uskaltautuneet “epämukavuusalueelle” ja huomanneet sen pikkuhiljaa muuttuvan mukavuusalueeksi, joka rikastaa ja monipuolistaa myös opettajan työtä. Koulutusta ja tukea suunniteltaessa ja toteutettaessa äärimmäisen tärkeää on, että tarjottu tuki on oikea-aikaista ja saatavilla nopeasti silloin, kun sitä tarvitaan soveltuu kiireisen työn oheen, huomioiden myös opettajien erilaiset tavat oppia (ajasta ja paikasta riippumattomat ratkaisut) on kaikkien saatavilla, esim. keskitetyn verkoston kautta, myös silloin kun oppilaitoksen toimipisteet sijaitsevat kaukana toisistaan on suunniteltua ja systemaattista ja tukee organisaation strategisia tavoitteita antaa positiivisia onnistumisen kokemuksia kannustaa opettajia uuden opettelemiseen ja jatkuvaan, elämän ikäiseen oppimiseen No onko mulla sitten hetki aikaa?! No onhan mulla. Aina. Myös Kullaslahden (2011) mukaan digiosaaminen vaatii opettajilta jatkuvaa soveltamista, uuden kehittämistä joko yksin tai yhdessä kollegoiden kanssa. Oppiminen kun mielellään tapahtuu yhteisöissä. Tässä me jokainen voimme olla avuksi. Auta kollegaa, vierustoveria, kahvihuoneessa kysyjää. Jaa osaamistasi ja ole läsnä. Tämä työ on meidän kaikkien yhteinen. Ja miksi 24/5? Ihan vaan siksi, että opettajakin on ihminen, joka tekee pari päivää viikossa jotain ihan muuta :). Kirjoittajat: Tuija Buure työskentelee hoitotyön lehtorina (TtM) Metropolia ammattikorkeakoulussa, Terveyden osaamisalueella. Hän on osaamisalueen digimentori ja kehittää innovatiivisia digipedagogisia ratkaisuja opetuksen tueksi. Mari Virtanen työskentelee digitaalisen pedagogiikan yliopettajana (TtT) Kuntoutus ja tutkiminen- osaamisalueen YAMK-tutkinnoissa. Hän kehittää korkeakouluopetuksen digitalisaatiota laajasti ja näkee opetusteknologian soveltamisen yhtenä osaamisen uudistamisen välineenä. Lähteet: Hietikko, P., Ilves, V. & Jaakko, S. (2016). OAJ:n julkaisusarja 3:2016. Askelmerkit digiloikkaan. (https://www.oaj.fi/ajankohtaista/julkaisut/2016/oajn-askelmerkit-digiloikkaan/) Hyppönen, H. & Ilmarinen, K. (2016.) Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio. Suomen sosiaalinen tila 2/2016. THL. Kullaslahti, J. (2011). Ammattikorkeakoulun verkko-opettajan kompetenssi ja kehittyminen. Acta Universitatis Tamperensis; 1613. University Press, Tampere STM (2016). Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:5. TerOpe 2017-19. Osaavat opettajat yhdessä! Valtakunnallinen terveystieteiden opettajankoulutuksen ja soteku-opettajien täydennyskoulutuksen uudistaminen. Hallituksen kärkihanke. https://oppiminenuudistuu.wordpress.com/2018/03/07/terope-hanke/
Oppimisanalytiikka oppimisen ohjaamisen työvälineenä
Mikä oppimisanalytiikka? Oppimisanalytiikka, tuo yksi opetuksen saralla useasti esiin nousevista ”hitti-ilmiöistä”, herättää juuri nyt opetuksen parissa laajasti kiinnostusta ja toiveita, joskin samaan aikaan myös huolta. Oppimisanalytiikasta, sen tuottamasta datasta ja sen analysoinnista haetaan ratkaisua oppimisen ymmärtämiseen, oppimisprosessin optimoimiseen, oppimisympäristöjen kehittämiseen ja tukea jopa opetuksen kehittämistä ohjaaviin strategisiin päätöksiin. Oppimisanalytiikalla tarkoitetaan oppijasta ja oppimisprosessista kertyvää henkilökohtaista tietoa, jota voidaan käyttää oppijan hyväksi mittaamalla ja analysoimalla sitä. Monissa julkaisuissa on perusteltu oppimisanalytiikan hyödyntämistä oppimisprosessin eri vaiheissa, kuten opetuksen henkilökohtaistamisessa ja ajasta ja paikasta riippumattomien opintojen etenemisen ohjauksessa. Sen on kuvattu helpottavan opintojen etenemisen seurantaa, personoitujen opetussisältöjen tarjoamista, kohdentamista ja joustavaa opiskelua. Sen avulla voi yksilö- ja ryhmätasolla seurata opiskeltavien sisältöjen etenemistä esimerkiksi oppimiseen käytetyn ajan, opiskeluajankohtien, frekvenssien ja aihepiirien osalta (Kuva 1.). Miten toteuttaa käytännössä? Käytännön opetustyön kannalta yksi keskeisistä kysymyksistä lienee se, miten oppimisanalytiikkaa voi hyödyntää? Omien havaintojeni mukaan ainakin väistämätöntä on se, että oppimisanalytiikan hyödyntäminen, sen kerääminen, analysointi ja raportointi vaativat kaverikseen uudenlaista pedagogiikkaa ja uudenlaisia toimintatapoja. Perinteisen luokkahuoneopetuksen muuttaminen analytiikkaa tuottavaksi sisällöksi vaatii runsaasti ajattelua, aikaa ja loppuviimeksi myös raakaa työtä. Pedagoginen käsikirjoitus tulee alusta asti rakentaa analytiikka-ajatusta tukien. Mitä seurataan? Mitä tietoa kerätään? Mitä elementtejä opintojen kohdentamiseen tai edistämiseen tarvitaan? Mitä halutaan analysoida? Mitä raportoida? Miten kokonaisuus on informatiivinen sekä opiskelijalle että opettajalle? Metropolia Ammattikorkeakoulun bioanalytiikan tutkinnossa pilotoitiin joitakin oppimisanalytiikan keräämisen mahdollistavia digitaalisia alustoja (Claned, EdX, Moodle) vuosien 2017-2018 aikana. Näillä toteutuksilla, joilla oppisanalytiikan käyttöä testattiin, oppimisprosessi ja sitä seuraavat sisällöt rakennettiin niin, että opiskelu oli ajasta ja paikasta riippumatonta, personoitua ja toteutettavissa oman aikataulun mukaan. Kuitenkin samalla niin, että yhteisöllinen oppiminen ja työskentely oli mahdollista. Näiden kokeilujen tarkoituksena oli selvittää oppimisanalytiikkaa keräävien alustojen käytettävyyttä ja niiden vaikutuksia opiskelijoiden tyytyväisyyteen. Käytössä olleiden alustojen avulla sekä opettaja että opiskelija itse saattoivat seurata opintojen etenemistä ja verrata sitä muihin samalla toteutuksella olevien opiskelijoiden etenemisnopeuteen. Toteutuksella seurattiin: opiskeluun hyödynnettyä kokonaisaikaa, opiskelun frekvenssiä eli säännöllisyyttä, opiskeltujen sisältöjen valikoimaa ja aihepiirejä ja yksittäisiin sisältöihin käytettyä aikaa. Kuvat 1 ja 2 esittävät opettajan analytiikkanäkymän esimerkkejä, Clanedin oppimisalustalta. Yleiskuvaa analytiikan mahdollisuuksista ja yksittäisen henkilön opiskelusta kertynyttä yksilöllistä tietoa. Lisäksi kokeiluissa arvioitiin sisältöjen vaikeusastetta, kiinnostavuutta ja sisältöön liittyvän osaamisen kehittymistä. Alustan tarjoaman analytiikan avulla tarkasteltiin myös sisältöjen haastavuutta, opiskelijoiden kokemana. Clanedin oppimisalustan tekoäly ryhmitteli opiskelijat haastavuusryhmiin, heidän arvioidensa mukaan ja yhteenveti heitä yhdistäviä tekijöitä. Analytiikan perusteella opettaja näki suurimman osan opiskelijoista sijoittuvan haastavuustasojen keskivaiheille (asteikko 1-5). He eivät kokeneet sisältöjä liian helpoksi, mutta eivät myöskään liian vaikeiksi. (Kuva 3.) Mitä havaittiin? Oppimisanalytiikkaa hyödyntämällä opiskelijoiden oma aktiivisuus lisääntyi. Vastuu opintojen etenemisestä siirtyi vahvasti opiskelijalle ja hänen omaan hallintaansa. Ajasta ja paikasta riippumattomat mahdollisuudet lisäsivät opintojen joustavuutta ja vahvistivat yhteisöllisen oppimisen mahdollisuuksia. Alustojen keskustelu- ja pikaviestitoiminnallisuudet olivat runsaasti käytössä. Opiskeluun käytetty aika oli helposti verrattavissa toteutuksen laskennalliseen kokonaistuntimäärään, joka esimerkiksi 5 opintopisteen kurssilla on 135 tuntia opiskelijan työtä. Oppimisanalytiikan perusteella, keskimääräisesti opiskeluun käytetty aika osoittautui alhaisemmaksi. Tämän tiedon avulla opettaja voi helpommin suhteuttaa toteutuksen työmäärää opiskelijan todellisuudessa hyödyntämään aikaan. Opiskeltujen sisältöjen valikoima antoi välittömän palautteen opettajalle tärkeiksi koetuista asioista, samoin sisältöjen haastavuuden arviointi. Analytiikan perusteella vaikeaksi ja vähemmän tärkeäksi havaitut sisällöt on helppo tarkentaa tai vaihtaa seuraavaa toteutusta suunniteltaessa. Tekoälyyn ja algoritmeihin perustuva, oppimisanalytiikkaa keräävä alusta mahdollisti yhä paremman sisältöjen yksilöllisen kohdentamisen esimerkiksi osaamistason mukaan. Oppimisanalytiikka toimi opintojen edistymisen seuraamisen työvälineenä sekä opettajan, että opiskelijan näkökulmasta. Opiskelijoiden kokema tyytyväisyys oli korkealla tasolla ja kaikki antoivat omat tietonsa kerättäväksi, analysoitavaksi ja raportoitavaksi. Oppimisanalytiikan hyödyntäminen koettiin positiivisena asiana. Ja vielä ne huolet Ensimmäinen huoli liittyy yksilön oikeuteen omistaa oma tietonsa. Periaatteessa tämä on hallittava asia, mutta voi osoittautua yllättäväksi haasteeksi analytiikan keräämisen alkutaipaleella. Tällä hetkellä parhaaksi lähestymistavaksi olen itse havainnut kirjallisen suostumuksen pyytämisen, jossa yksityiskohtaisesti olen kuvannut mitä tietoa kerätään, mihin tarkoitukseen käytetään ja miten tullaan raportoimaan. Näin pysytään eettisesti vahvalla pohjalla. Toinen huoli liittyy opettajan työn muutokseen ja erityisesti mahdolliseen työmäärän muutokseen. Tähän huoleen tiiviisti liittyy muutos opetuksen pedagogisessa suunnittelussa, joka tulee toteuttaa uudella tavalla niin, että analytiikkatyökalut voivat optimaalisesti toimia. Oppimisanalytiikan onnistunut kerääminen vaatii oppimistapahtumien purkamisen riittävän pieniin yksiköihin, jotta se voi etenemistä realistisesti kuvata tai opiskelijan edistymistä millään lailla ennustaa. Tämä tarkoittaa kehittämisvaiheessa lisää työtä ja edellyttää väistämättä uuden opettelua. Kolmas huoli liittyy oppimisanalytiikkatyökalujen jalkauttamiseen osaksi korkeakouluopetusta niin, että siitä saadaan konkreettista lisäarvoa sekä opiskelijalle, että opettajalle. Osoittautuuko oppimisanalytiikka ja sen hyödyntäminen samanlaiseksi haasteeksi, kuin opetuksen digiloikka ylipäänsä on osoittautunut? Jäävätkö oppimisanalytiikan mahdollisuudet etäiseksi sekä opettajalle että opiskelijalle, kunnes mahdollinen lisäarvo aidosti tunnistetaan? Vai löytyykö vastaus jostain ihan muualta? Kuten esimerkiksi pedagogiikkaa tukevien oppimisteknologiaratkaisujen kehittäjien kanssa yhteistyössä opettajille räätälöidyistä one-stop työkalupaketeista, joista jokainen voisi koota omaan opetukseensa toimivan yhdistelmän? Mielenkiinnolla jään seuraamaan tilanteen kehittymistä ja otan lisäarvoa tuottavat sovellukset ja työvälineet innolla käyttöön. Lähteet: Huhtala, S. & Ihantola, P. (2017). Oppimisanalytiikka digitaalisessa ympäristössä. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 19 (3), 4-6. Liiten, M. (2018).”Yritetty on, onnistuttu ei” - Tutkijat selvittivät, miksi koulujen digiloikka on jäänyt pitkälti puheeksi. Helsingin Sanomat 10.12.2018. Lytras, MD., Aljohani, N., Visvizi, A., Ordonez De Pablos, P. & Gasevic, D. (2018). Advanced decision-making in higher education: learning analytics research and key performance indicators, Behaviour & Information Technology, 37, 10-11, Virtanen, M. & Haavisto, E. (2017). Oppimisanalytiikka ubiikin oppimisen tukena. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 19(3), 58–66.
10 vinkkiä digitaalisen oppimisympäristön kehittämiseen
Uusien oppimisympäristöjen kehittäminen on viime vuosina ollut kiivasta; virtuaalisia - ja digitaalisia kampuksia, 360-oppimisympäristöjä ja virtuaalitodellisuutta. Toimintaympäristön digitalisoituminen on tuonut esiin tarpeen myös korkeakoulutuksen ketterälle kehittämiselle. Vaikuttavien oppimistulosten aikaansaaminen, korkea opiskelutyytyväisyys, nopea läpäisy, alhainen keskeyttäminen, samaan aikaan vähenevien resurssien kanssa on kannustanut kehittämiseen. Digitaalisten ympäristöjen ja menetelmien avulla voidaan tarjota joustavia, ajasta ja paikasta riippumattomia mahdollisuuksia ja sisältöjä, opiskelijoiden omien henkilökohtaisten tarpeiden ja etenemissuunnitelmien mukaan. Niiden avulla voidaan mielekkäällä ja monipuolisella tavalla tukea oppimista, opettamista ja opetuksessa hyödynnettyjä pedagogisia ratkaisuja. Digitaaliset oppimisympäristöt voivat tuoda paljon hyvää korkeakoulutuksen arkeen, kunhan niiden kehittämisessä otetaan huomioon seuraavat asiat. Vinkki 1. Tutki, älä hutki. Kun keksit loistavan, uniikin, idean, tutki sen taustat systemaattisesti. Todennäköisyys sille, että joku muu miettii samaa ilmiötä samaan aikaan, on kohtalaisen suuri. Ehdotankin, että perustat kaiken kehittämisen tutkittuun tietoon, ennen kuin kaahaat digihilujen sokaisemana eteenpäin. Itse päädyin käyttämään kartoittavaa kirjallisuuskatsausta selvittäessäni ubiikkien oppimisympäristöjen taustoja. Kartoittava katsaus on rakenteeltaan vähän kevyempi kuin systemaattinen ja se sallii myös harmaan kirjallisuuden mukaan ottamisen, ”puhtaasti” tieteellisten julkaisujen lisäksi. Näin saadaan tekemiselle vankka perusta, joka on myös perusteltavissa esimerkiksi työn tai hankkeen mahdollisille rahoittajille. Vinkki 2. Suunnittele huolella, toteuta vasta sen jälkeen. Jos olet kehittämässä jotain täysin uutta, suosittelen suunnittelemaan huolella. Ja vaikka olisit ”vain” tuunaamassa jo olemassa olevaa, suosittelen sitä silti. Täysijärkisen suunnitelman kanssa eteneminen, joskin tarpeen mukaan myös pakittaminen, on huomattavasti helpompaa. Vaikka kannatan vahvasti käyttäjälähtöistä suunnittelua ja käyttäjien osallistamista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kannustan kuitenkin ensin selkeyttämään omat kuviosi. Näin vältyt kuuluisalta sillisalaattiefektiltä. Suunnitelman tekoon voi käyttää esimerkiksi useiden yliopistojen tarjoamia suunnitelmapohjia- ja malleja. Vinkki 3. Osallista käyttäjä kehittämiseen heti, kun mahdollista. Muista, että asiakas on aina paras palautteenantaja! Tämän vuoksi suosittelen altistamaan ja alistamaan kaikki ketterät ja vähän vähemmänkin ketterät kokeilut opiskelijan käytölle ja palautteelle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Digitaalisten oppimisratkaisujen osalta opiskelijoiden kiinnostus on korkealla tasolla ja he mielellään osallistuvat tämän tyyppisiin tapahtumiin. He ilahtuvat kovasti, että tehdään jotain uutta, monimediaisesti ja uudella tavalla. Tärkeää tekemiseen motivoitumiselle ja opiskelijoiden kokemalle tyytyväisyydelle on se, että heitä kuunnellaan, palautetta arvostetaan ja sitä oikeasti hyödynnetään kehittämistyön perustana. Vinkki 4. Haali ympärille ihmisiä, jotka osaavat. Tee itse sitä, mitä sinä oikeasti osaat. Opeta. Ohjaa. Tutki. Kehitä. Kirjoita. Julkaise. Oikeasti kehittämisen perustaksi tarvitset vain kantavan idean, sen jälkeen tekemisen tahtotila ja tarvittavan osaamisen löytäminen ratkaisevat loput. Lisäksi voit oppia loputtoman paljon uutta, kuitenkin niin, että koodaustyön, käyttöliittymäsuunnittelun ja editoinnin voit halutessasi jättää muiden harteille. Sinun vastuullasi, oppimisympäristön kehittäjänä, on pitää visio kirkkaana ja mennä systemaattisesti siihen suuntaan. Vinkki 5. Testaa rohkeasti, monet ovat jääneet henkiin. Ketterien kokeilujen testaamiseen soveltuvat hyvin esimerkiksi interventiotutkimus tai tutkimuslähtöinen design. Koe- ja vertailuryhmäasetelmien avulla pääsee halutessaan testaamisen lisäksi myös´tutkimaan ilmiötä. Itse olen kehittänyt oppimisympäristöä juuri kvasikokeellisen intervention avulla, jolloin olen voinut vertailla perinteisiä jo käytössä olevia ympäristöjä suhteessa kehitteillä oleviin ja saanut konkreettisia tuloksia etenemisen tueksi. Interventiotutkimuksen protokollan lisäksi PDCA-malli toimii kehittämistyön tukena myös tosi hyvin. Vinkki 6. Kuuntele, kuuntele ja kuuntele. Luota käyttäjän palautteeseen. Mikään ei ole sen turhauttavampaa kuin palautekysely, joka ei vaikuta mihinkään. Toimintamalli on kuitenkin tuttu meille kaikille. Palautetta kyllä kerätään, mutta hyödyntämisen suunnitelmaa ei välttämättä ole tehty lainkaan. Siksi myös tämä on hyvä kirjata alkuperäiseen suunnitelmaan. Mikäli käyttää interventiota tai tutkimukseen perustuvaa lähestymistapaa, tämä on helppo ottaa huomioon, ajattelemalla niin, että tutkimus voi edetä vain tulostensa kautta. Suosittelisin käyttämään tätä kaiken kehittämistyön perustana, vaikka et tutkija olisikaan. Vinkki 7. Tee muutokset heti, ei vasta 15. päivä. Perustuu vinkkiin numero 6. Käyttäjä arvostaa sitä, että palaute myös näkyy ja tuntuu. Ketterän kehittämisen hengessä pyri tekemään muutokset mahdollisimman pian. Mikäli niiden tekeminen ei ole mahdollista välittömästi, palaa tehtyihin muutoksiin käyttäjien kanssa, vaikka toteutus olisikin jo päättynyt. Tai vie jollain muulla tavalla viesti kehittämiseen osallistuneille siitä, miten tämän kanssa nyt edettiin. Näin luot positiivista pohjaa yhteiskehittämiselle ja tulevaisuuden kehittämishankkeisiin osallistumiselle. Vinkki 8. Tutki ja varmistu tuloksista. Tsekkaa aika ajoin, että olet edelleen menossa oikeaan suuntaan. Oppimisympäristöjen kehittämisen näkökulmasta on tietysti ensiarvoisen tärkeää, että kehitettävissä ympäristöissä edelleen opitaan tavalla, joka on opetus- ja toteutussuunnitelmissa suunniteltu. Pedagogina olet asettanut tavoitteeksi, että uusilla menetelmillä opitaan aina paremmin kuin vanhoilla tai ainakin yhtä hyvin. Muuten kannattaa pitäytyä vanhassa ja kohdentaa resurssit johonkin muuhun ajankohtaiseen tekemiseen. Ilman tunnistettua lisäarvoa, esimerkiksi parempi oppimistulos, tyytyväisyys tai motivaatio, kehittäminen ja varsinkin käyttöönotto jäävät helposti pelkäksi puuhasteluksi. Vinkki 9. Anna työ imeä. Parhaimmillaan työntekijä on silloin, kun saa kokea työn tekemisen aikaansaamaa mielekkyyttä, jota voidaan kutsua myös työn imuksi. Innostuminen ei ole vaarallista, eikä sitä kannata vältellä. Työn imun ja fanaattisen tekemisen välillä ero kannattaa tosin huomioida, ettei luiskahda imusta suoraan uupumukseen. Niinkin voi kuulemma käydä, että työtä tekee innostuessaan ihan liikaa :). Vinkki 10. Älä koskaan luule olevasi valmis. Ei niinkään tieteelliseen taustaan perustuva vinkki, vaan pikemminkin elinikäiseen oppimiseen perustuva viisaus. Nöyrä asenne, avoin mieli ja sitkeä luonne auttavat tämän toteuttamisessa. Jokainen päivä voi olla kehittämisen, kehittymisen ja uuden oppimisen päivä! Millaisia oppimisympäristöjä sinä olet käyttänyt ja kehittänyt? Jaa kokemuksesi ja ketterät kokeilusi kommenttikenttään. Luemme niitä tosi mieluusti! Lähteet: Artikkelikuva: https://pixabay.com/en/wood-aerial-background-beverage-3157395/ Collins, A., Joseph, D., Bielaczyc, K. (2004). Design research: Theoretical and methodological issues. Journal of the Learning Sciences, 13(1), 15-42. Creswell, JC., Klassen, AC., Clark, VLP., Smith, KC. Best Practices for Mixed Methods Research in the Health Sciences Commissioned by the Office of Behavioral and Social Sciences Research (OBSSR) https://obssr.od.nih.gov/wp-content/uploads/2016/02/Best_Practices_for_Mixed_Methods_Research.pdf Virtanen M, Haavisto E, Liikanen E & Kääriäinen M (2017) Ubiquitous learning environments in higher education: A scoping literature review. Education and Information Technology. DOI: 10.1007/s10639-017-9646-6 Virtanen M, Haavisto E, Liikanen E & Kääriäinen M (2018) Students’ perceptions on the use of ubiquitous 360° learning environment in histotechnology: A pilot study. Journal of Histotechnology. DOI10.1080/01478885.2018.1439680 Virtanen M, Kääriäinen M, Liikanen E & Haavisto E (2017) The comparison of students’ satisfaction between ubiquitous and web-based learning environments in clinical histotechnology. Education and Information Technologies. DOI:10.1007/s10639-016-9561-2 Virtanen M, Kääriäinen M, Liikanen E& Haavisto E (2017) Use of ubiquitous 360° learning environment enhances students’ knowledge in clinical histotechnology: a quasi-experimental study. Medical Science Educator. DOI: 10.1007/s40670-017-0429-x
Opettajasta tubettaja?!
Sosiaalinen media elää juuri nyt kulta-aikaansa. Snäppi, Insta, Whatsapp, Youtube ja Spotify ovat päivittäin nuorison käytössä. Samaan aikaan perinteisen median, sanomalehtien ja television merkitys näyttäisi olevan laskussa, sosiaalisen median käytön yleistyessä joka vuosi, samalla saavuttaen yhä laajempia ikäryhmiä. Nykynuori (13-29 v) hyödyntää sosiaalisen median palveluita ~15h/vko, Youtubea kanavana heistä käyttää 85% (SoMe ja nuoret 2016). Näiden faktojen valossa herää ajatus, voisiko tämän “ilmiön” potentiaalia hyödyntää myös opetuksen ja koulutuksen puolella. Voiko opettaja viestiä sosiaalisen median kautta, voiko tubettaa? Käytännössä tubettamista voi hyödyntää muiden viestintämuotojen ohella tai tilalla. Yleisimmin videoviestit, opettajan työssä, ovat opiskelijoille suunnattuja ohjeita, tiedotteita, muistutuksia. Arjen aikatauluhaasteissa videon tuottaminen voi viestintämuotona olla helpompaa, nopeampaa, loppukäyttäjälle helppokäyttöistä ja luontevaa. Opiskelijalle Youtube mediana on arkipäivää. Meille, nykypäivän lehtoreille, jotka ovat viettäneet nuoruuttaan viime vuosituhannen puolella, tähän junaan hyppääminen ei ole ihan helppoa. Pitää poistua mukavuusalueelta, se on ihan varmaa. Pitää opetella uutta, sietää keskinkertaisuutta ja keskeneräisyyttä ihan uudella tavalla. Pitää kuvata, editoida, lisätä ääniraitaa. Julkaista, konvertoida, postata. Esiintyä, argumentoida, viestiä. Olla vakuuttava asiantuntija. Ja samaan aikaan asettaa “lopputuote” koko kansan nähtäväksi ja arvioitavaksi, vaikka näissä asioissa ihan amatööri onkin. “Näissä töissä itsekritiikki on syytä jättää rohkeasti taustalle.” Tubettamista aloittaessa on hyvä päättää kenelle haluaa viestiä ja mitä haluaa kertoa. Saman teeman ympärille on helpompi rakentaa laajempi kokonaisuus. Asiasisältöjen ja teeman päättämisen jälkeen pitää ottaa haltuun loputon määrä teknisiä vempaimia, kameroita, mikrofoneja, valoja ja erilaisia sovelluksia kuvaamiseen, editointiin ja julkaisemiseen liittyen. Lisäksi pitää miettiä esiintymistä, viestintää, äänenkäyttöä, puheen rytmittämistä ja tekemistä käytännössä. Teoriassa aiheeseen löytyy runsaasti ohjeistusta, mutta käytännössä noin 100% näistä opitaan kokeilemalla ja monesti myös sen kuuluisan kantapään kautta. 😬 Vinkkejä aloittamiseen: Perusvälineistöllä pääsee pitkälle. Puhelin, mobiililaite ja tietokone riittävät hyvin alkuun. Välineistö väistämättä kasvaa harrastuksen edetessä. Äänen laatu on kriittinen osa videota eli hanki kunnollinen, erillinen, mikrofoni. Varaa tekemiseen aikaa + työskentelyyn rauhallinen tila. Mikään ei häiritse enempää kuin viereisessä huoneessa pelattu pöytälätkä :). Tee videolle käsikirjoitus tai ainakin selkeä suunnitelma, mitä aiot sanoa. Alussa tarvitset enemmän käsikirjoitusta, homman edetessä pärjäät fiilispohjalta. Ole kärsivällinen! On päiviä, jolloin puolen päivän tuhertamisen jälkeen olet tuottanut videon, joka pituus on 1½ min. Toiset päivät ovat parempia. Tubettamisen aloittaminen on periaatteessa ihan helppoa Et tarvitse mitään erityisosaamista, vaan vahvan tahtotilan, periksiantamattoman luonteen ja AIKAA. Sen jälkeen homma onkin paketoitu ja vie itseään, melkein itsestään, eteenpäin. Tekemisestä tulee mukavaa ja viestinnästä sujuvaa. “Opettajatubettajille” videoiden kuvaamisen suosittelen oppilaitosten tarjoamaa perusvälineistöä, puhelimen tai tabletin kameraa, tietokonetta, soveltuvia ohjelmia ja sovelluksia, pop-up videolabraa (kuvio 1.). Kuvaruutukaappausvideoiden tekemiseen hyvin soveltuvat esim.: Camtasia, Movavi, Screencast-o-matic (tietokoneella käytettäviä) ja RecodIt (mobiili) Editointiin esim. Movie Maker, Camtasia, Movavi (tietokone), iMovie, Adobe Premiere Clip ja Quik (mobiili) Useiden videoiden yhdistämiseen esim. GreenScreen do Ink, jolla voi editoida myös hienot efektit vihreää taustaa vasten kuvattaessa ja Expression Encoder 4 Pro, jolla voi videoihin tehdä hienoja outroja eli “loppusoittoja”. Pikkukuvien tuunaamiseen soveltuu hyvin esim. Monkey Pic. Joskus mukaan tarvitaan vielä konvertointiohjelmaa, jos tiedostomuodot eivät eri sovellusten välillä sujahda sujuvasti yhteen, lisäksi verkkolevyjä, muistitikkuja ja pilvipalveluita tiedostojen siirtelyyn laitteilta toisille. Kuten näette, hyvin yksinkertaista 👍 Kuvio 1. Pop-up videolabra omassa työhuoneessani Oma kanavani, Lehtori Virtanen, (kuvio 2.) on lähtenyt tosissaan liikkeelle viimeisen vuoden aikana (, olen kuitenkin aloittanut jo vuonna 2014). Minulla tarve videoviestintään syntyi ohjevideoiden tuottamisesta korkeakouluopiskelijoille. Opiskelijoille suunnatun sisällön rinnalle alkoi syntyä myös opettajille kohdennettua sisältöä, jolloin kanavani vahvasti profiloitui korkeakoulupedagogiikan kehittämiseen, teknologiaan mielekkääseen soveltamiseen käytännössä, vaikuttavan oppimisen tukemiseen ja suuntautui ammatilliseen viestintään opettajalta opettajalle. Kuvio 2. Lehtori Virtasen suosituimmat lataukset. Kanavani tilaajamäärät ovat viimeisen vuoden aikana nousseet ~2200%, videoita on katsottu ~5400 kertaa. Youtuben suorien kanavatilausten lisäksi videoiden levittämiseen olen hyödyntänyt LinkedIniä ja Facebookia, lisäksi olen esiintynyt lukuisissa tilaisuuksissa ja tehnyt työtä erilaisissa verkostoissa. Niiden kautta viestini ovat tavoittaneet satoja. Koska kanavani sisältö kohdentuu korkeakouluopetuksen parissa työskenteleville ja alalle opiskeleville, olen keskittynyt kuulemaan heidän palautteitaan. Niin pitkään kuin palaute on vahvasti positiivista, videoita katsotaan ja niiden katsomisesta koetaan olevan hyötyä, aion jatkaa. Julkaisen videon joka viikko, tiiviimpi tahti normityön ohessa kuormittaisi liikaa ja vaatisi vapaa-ajan kohtuutonta käyttöä. Ajattelen kanavaa uudenlaisena viestinnän muotona ja vertaan sitä esimerkiksi blogien kirjoittamiseen. Me olemme erilaisia. Niin sisällöntuottamisen kuin median kuluttamisen eri muodoilla on tässä maailmassa paikkansa, joten suosittelen lämpimästi tekemään ja kokeilemaan asioita “peruslaatikoiden” ulkopuolella. Uudet tavat ja toimintamallit voivat kuin vahingossa opettaa paljon, tuoda työhön uudenlaisia ulottuvuuksia ja uudenlaista mielekkyyttä. Työniloa ja uuden oppimisen intoa toivotellen!! Lähteet: SoMe ja nuoret 2016- kyselytutkimuksen tulokset http://www.ebrand.fi/somejanuoret2016/ Töttöröö Network. 2017. YouTube on nuorten aikuisten arjen tärkein media. https://troot.network/2017/09/youtube-nuorten-aikuisten-arjen-tarkein-media/ Virtanen, M. 2018. Opettajasta tubettaja?! Livetaltiointi tilaisuudesta ITK-konferenssi. 12.-13.4.2018. Hämeenlinna.
Miten korkeakoulu vastaa opetuksen murrokseen?
Lähtökohtana digipedagogisen osaamisen itsearviointi Digipedagogiikka on teknologian soveltamista pedagogisesti mielekkäällä tavalla, samalla mahdollistaen laadukkaan oppimisen. Digipedagoginen osaaminen muodostuu opetus-, asia- ja teknisestä osaamisesta ja niiden sujuvasta yhdistämisestä. (Koeher & Mishra 2008.) Syksyllä 2017 Metropolia Ammattikorkeakoulussa kartoitettiin digipedagogiikan nykytilaa, välineistöä, soveltamista käytännössä. Lisäksi selvitettiin henkilöstön halua ja tarvetta digipedagogiseen kehittymiseen, kouluttautumiseen sekä sopiviin arjen tukimuotoihin. Kartoitus tehtiin kyselytutkimuksena marras-joulukuussa 2017 ja siihen vastasi sekä opettajia (n=250) että muuta henkilöstöä (n=34). Vastausten perusteella työhön tarvittava laadukas ja monipuolinen perusvälineistö on hyvin tarjolla. Myös asenteet digipedagogiikan soveltavaa käyttöä kohtaan olivat hyvin positiivisia: 65% vastaajista toimii sujuvasti digitaalisissa ympäristöissä ja yhteisöissä 83% kokeilee ja kehittää mielellään uusia digitaalisia työskentelytapoja 74% kokee, että digitaalisilla työvälineillä on positiivisia vaikutuksia oppimiseen “Uudenlainen opettaminen” ja sen mahdollistaminen ovat vahvasti kytköksissä osaamiseen, tietoihin, taitoihin ja asenteeseen, joita olen aiemmin käsitellyt tekstissäni Korkeakouluopettajan ammatillisuuden kehittyminen. Halu kehittymiseen Itsearvioinnin tulosten perusteella metropolialaisten halu digipedagogiseen kehittämiseen on korkealla ja koulutuksen ja tuen tarpeita tuotiin runsaasti esiin. Vastaajien tarpeet keskittyivät digipedagogisten kokonaisuuksien suunnitteluun, opetusmateriaalien tuottamiseen uudenlaisilla tavoilla, digityövälineiden tekniseen hallintaan, oppimistehtävien sähköistämiseen ja vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden tukemiseen verkossa. Vastausten perusteella voidaankin todeta, että digipedagoginen kehittyminen edellyttää korkeakouluilta panostuksia sisäiseen tukeen ja kouluttamiseen. Sopivimpina tukimuotoina koettiin koulutukset, työpajat ja lähituki omilla kampuksilla, mutta myös webinaarein ja video-ohjein tuotettu tuki. Esimerkiksi Metropoliassa henkilöstön digipedagogisen osaamisen vahvistamisen tukemiseksi on organisoitu digimentoreiden verkosto. He ovat monimuotoisesti erilaisissa työtehtävissä työskenteleviä metropolialaisia, jotka yhtenä osana työtään, konkreettisesti tukevat henkilöstöä ja mahdollistavat korkeakouluopetuksen digitalisoitumista. Millaisia digivälineitä opetuksessa käytetään? Digitalisaatio ei ole vieras, tulevaisuudessa häämöttävä asia, vaan sitä tehdään vahvasti jo nyt. Näin ainakin Metropoliassa tehdyn kyselyn perusteella voi yhteenvetää. Digitaalisista toiminnoista tutuimpia olivat Metropolian sisäinen ympäristö OMA (81% vastaajista tunsi hyvin tai erittäin hyvin), oppimisalusta Moodle (45%) ja kirjaston tarjoamat e-aineistot (50%). Huonoiten tunnettiin videoiden tuottamiseen liittyviä sovelluksia (esim. Screencast-o-matic, iMovie) (19% tunsi hyvin tai erittäin hyvin), interaktiivisia viestiseiniä (esim. Flinga, Padlet, AnswerGarden) (20%), julkaisualustoja (esim. blogit, wikit) (20%) ja kyselytyökaluja (esim. Kahoot, Socrative, Google Forms) (17%). (Kuvio 1.) Kuvio 1. Digivälineiden hallinta Metropoliassa. Vastausten mukaan opetusta tukevia sovelluksia/ toimintoja hyödynnetään edelleen hyvin perinteisellä tavalla: tiedottamiseen ja tiedon jakamiseen opetusmateriaalien jakamiseen oppimistehtävien sähköiseen palauttamiseen ja arviointiin. Vähiten niitä hyödynnettiin yhteiseen materiaalin tuottamiseen, opettamiseen on-line, sähköisiin tentteihin, oppimisen yksilöllistämiseen, itsearviointiin ja reflektointiin. Nämä vähiten käytetyt toiminnallisuudet ovat kuitenkin vahvasti juuri niitä, joita voitaisiin hyödyntää yhteisöllisen pedagogiikan tukena, joustavoittamaan, yksilöllistämään ja mahdollistamaan opiskelun ja oppimisen erilaisia malleja. Erityisesti käännetty opetus, jossa hyödynnetään esimerkiksi videoita etukäteismateriaalina, ja opiskelu ajasta ja paikasta riippumatta, oppijan oman aikataulun mukaan, hyötyisivät näiden toimintojen vahvemmasta hyödyntämisestä. Näin opettajan ja opiskelijan vuorovaikutukselle ja “laadukkaalle kontaktiopetukselle” jäisi tapaamisten aikana enemmän aikaa. Yhteenvedon tuloksista lisää voit katsoa TÄSTÄ!! Digipedagogisen itsearvioinnin tulosten perusteella henkilöstön perusvalmiudet, käyttöön tarjottu välineistö ja halu kehittämiseen ovat hyvin korkealla tasolla. Koulutustarpeisiin on pyritty vastaamaan ottamalla käyttöön erilaisia toimintoja ja toimintamalleja. Tulevaisuuden kehitystoimet tullaan kohdentamaan teknologian soveltamiseen, pedagogisten menetelmien tukena ja niiden systemaattiseen käyttöönottoon, osana tämän päivän joustavaa ja monipuolista opetusta, myös ajasta ja paikasta riippumatta, opiskelijan oman aikataulun mukaan. Lähteet: Koehler, M.J., & Mishra, P. (2008). Introducing TPCK. AACTE Committee on Innovation and Technology (Ed.), The handbook of technological pedagogical content knowledge (TPCK) for educators (pp. 3-29). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates. Artikkelikuva: http://pxhere.com/en/photo/714525
Korkeakouluopettajan ammatillisuuden kehittyminen
Mitä korkeakouluopettajan pitää osata, mitä pitää taitaa? Minkälaisia valmiuksia muuttuvassa yhteiskunnassa opettaja tarvitsee luotsatakseen opiskelijaa oikeaan suuntaan? Ovatko ne muuttuneet tai muuttumassa ja mihin suuntaan korkeakouluopettajan ammatti on kehittymässä? Opettajuutta ja opettajan ammatillista professiota voidaan tarkastella useista näkökulmista, joilla tarkoitetaan työn eri osa-alueita, ammatillista sisältö- ja pedagogista opetusosaamista. Opettajuuteen liitetyt hyveet ovat kautta aikojen liittyneet henkilön sivistykseen ja viisauteen toimia tehtävässä. Opettaja on nähty itsenäisenä, autonomisena ”kulttuurin tulkkina”, jonka työssä tulevaisuuden rakentaminen on vahvasti läsnä. Teknologian kiivas kehitys, toimintojen sähköistyminen, mobiilien laitteiden, verkkojen, ajasta ja paikasta riippumattomien ympäristöjen mahdollisuudet muuttavat opettajuutta kaikilla kouluasteilla, nyt ja tulevaisuudessa. Siksi onkin tarpeen tarkastella minkälaisia valmiuksin tämän päivän ja tulevaisuuden opettajan tulee omata. Tulevaisuuden osaamista kartoittamassa Osaamisen määrittämiseen ja pätevyyksien kartoittamiseen on olemassa erilaisia menetelmiä ja työkaluja. Metropolia ammattikorkeakoulussa korkeakouluopettajan valmiuksien kartoittamiseen käytettiin Innoduelin digitaalisen joukkoistamisen työkalua, joka mahdollistaa ketterän, ajasta ja paikasta riippumattoman, ideoinnin ja kirjattujen ideoiden arvottamisen suosituimmuusjärjestykseen. Innoduelin avulla osallistettiin korkeakoulun toimijoita (opettajat, muu henkilökunta) yhteisölliseen ideointiin, joka käynnistettiin Metropolian Uudistuva opettajuus-työryhmän ideoilla. Työryhmän* toimesta työkaluun kirjattiin 20 siemenideaa, joita digitaalisen parivertailun avulla arvotettiin järjestykseen (kuvio 1). Parivertailun aikana osallistujilla oli mahdollisuus lisätä omia ehdotuksia opettajan tarvitsemista kompetensseista. ** Kuvio 1.Esimerkki vastausvaihtoehtojen arvottamisesta. Kartoituksen mukaan nykypäivän ja tulevaisuuden korkeakouluopettaja on: osaamisensa ennakkoluuloton kehittäjä, vahva asiaosaaja = tietoa, taitoa ja osaamista & valmius toimia erilaisissa verkostoissa, pedagoginen taitaja, innostava, oppimisen mahdollistaja, ohjaaja ja valmentaja. Yhteenvedettynä korkeakouluopettaja on pedagoginen moniottelija, joka ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kehittää oman alan asiantuntijuuttaan, opettamisosaamistaan, samalla soveltaen ja hyödyntäen teknologiaa mielekkäällä tavalla. Hän on moniosaaja, joka auttaa oppijaa oppimaan valmentavalla ja motivoivalla otteella, rohkeasti uusia menetelmiä soveltaen. Osaamisen määrittäminen ja pätevyyksien kartoittaminen on ajassa elävä, jatkuva prosessi. Mitä osaamista Sinun mielestäsi korkeakouluopettajalla on? Minkälaisia tietoja, taitoja, asennetta? (kuvio 2) Osallistu osaamisen määrittämiseen digitaaliseen joukkoistamisen avulla ja jätä mukaan oma ehdotuksesi. Tehdään yhdessä tulevaisuuden opettaja!! 👍 Kuvio 2. Innoduel digtaalisen joukkoistamisen välineenä. *Uudistuva opettajuus- työryhmän jäsenet: Marjatta Kelo, Marita Huhtaniemi, Minna Kaihovirta-Rapo, Jenni Koponen ja Mari Virtanen **Parivertailu oli avoinna viikkoja ja sitä työstettiin useissa ryhmissä eri henkilöstöryhmien edustajien kanssa. Yhteensä prosessiin osallistui 126 henkilöä. Tänä aikana vertailuun lisättiin 66 uutta ideaa (kaikkiaan vertailtavia ideoita oli 86) ja eri vaihtoehdoille annettiin yhteensä 1659 ääntä. Työskentelyn tuloksia hyödynnettiin korkeakouluopettajan työnkuvan muodostamisessa.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
