Vuosi: 2022
Kehittyvä teknologia valjastettuna kuntoutuksen tarpeisiin
Kuntoutuksen paradigman muutoksen myötä yksilökeskeisyys ja kuntoutujan huomioiminen oman elämänsä asiantuntijana on kuntoutuksen keskiössä. Kuntoutujan aktiivinen toimijuus, vaikuttaminen ja valintojen tekeminen kuntoutusprosessissaan edistää kuntoutujan toimijuutta omassa arjessa ja toimintaympäristössä. Kuntoutusprosessin ja kuntoutumisen prosessin sulautuminen saumattomaksi yhteistoiminnaksi kuntoutujan, kuntoutustyöntekijöiden, läheisten ja tarpeellisten toimijoiden kesken luo edellytykset vaikuttavalle kuntoutukselle. Kuntoutusprosessi voidaan nähdä tavoitteellisena muutos- ja oppimisprosessina. Kuntoutujalle merkitykselliset tavoitteet pyrkivät aikaansaamaan muutosta kuntoutujan arjessa. Muutokseen motivoitumiseen liittyy kuntoutujan halukkuus ja valmius oman tilanteen muuttamiseksi. (Karhula & Veijola & Ylisassi 2016.) Toimijuus on ymmärrettävissä viitekehyksenä, jonka avulla on mahdollista ymmärtää ja analysoida ihmisten arkea ja elämäntilanteita sekä asemaa ja vuorovaikutusta suhteessa palvelujärjestelmiin. Toimijuus toteutuu suhteessa toisiin ihmisiin. Vuorovaikutuksellisuus toimijuutta tarkastellessa on nähtävä yhtenä tarkastelun kohteena. Toimijuuden kautta voidaan ymmärtää ja tulkita palvelujärjestelmää, sen toimintakäytäntöjä, menetelmiä tai vaikka siinä käytettäviä digitaalisia tai teknologisia ratkaisuja. (Jyrkämä 2008: 196–197.) Teknologiaa hyödynnetään kuntoutuksessa laaja-alaisesti. Informaatio- ja kommunikaatioteknologia (puhelimet, tietokoneet, tabletit) sekä kuntoutuksessa käytettävä teknologia, robotiikka, virtuaalitodellisuuden ratkaisut sekä hyvinvointi- ja terveysteknologia ovat yleisesti kuntoutuksessa käytössä. (Brouns ym. 2019: 666.) Neurologiseen kuntoutukseen ohjautuu yhä enemmän kognitiivisista oireista kärsiviä potilaita, ja nuorten aivoverenkiertohäiriöpotilaiden määrä on lisääntynyt. (Laaksonen & Tikkanen & Lindholm & Müller 2022: 795.) Etenkin nuoremmat kuntoutujat ja kuntoutujat tulevaisuudessa odottavat kuntoutuspalveluiden olevan joustavia ja digitalisoituja (Gustavsson ym. 2020:228). Kuntoutustarpeen kasvuun vastaamiseksi tulevaisuudessa teknologian käytön lisääminen voi olla potentiaalinen ratkaisu (Brouns 2018:2). Teknologia toimijuutta edistämässä Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutusprosessissa hyödynnetään laaja-alaisesti informaatio-, kuntoutus-, hyvinvointi- ja terveysteknologiaa kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi kuntoutusprosessissa. Kuntoutusprosessissa hyödynnetään tulosten mukaan informaatioteknologiaa (puhelimet, tietokoneet, tabletit) tiedon välittymiseksi, kuntoutumiseen motivoitumiseksi ja taitojen edistymiseksi. Potilastietojärjestelmän viestintäsovellukset mahdollistavat tulosten mukaan informaation jakamista ja vuorovaikutusta ammattilaisten ja kuntoutujien välillä. Sairastumisen myötä teknologian hyödyntämisessä voi olla rajoitteita. Haasteista huolimatta teknologia mahdollistaa tiedon saamista, yhteydenpitoa ja ajan seuraamista ja kehityksen mukana pysymistä. Digitaaliset hoitopolut ja etäyhteydet mahdollistavat tulosten mukaan kuntoutuksen ja vertaistuen parempaa saavutettavuutta, yhteydenpitoa kuntoutujan ja läheisten kanssa sekä yhteistyötä ammattilaisten välillä. Toimintakyvyn arvioinnissa, kuntoutuksen suunnittelussa ja kuntoutumisen edistymisen seurannassa käytettävä teknologia edistää tulosten mukaan kuntoutukseen motivoitumista. Kuntoutusteknologiaa ja robotiikkaa hyödynnetään tulosten mukaan fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn edistymiseksi ja motivaation lisääntymiseksi. Tulosten mukaan kuntoutujien itsenäistä työskentelyä tuetaan digitaalisilla hoitopoluilla, videoinnilla, valokuvauksella sekä puhelinsovellusten ja hyvinvointiteknologian tuottamalla informaatiolla. Teknologian hyödyntämistä edistäviä tekijöitä Tulosten mukaan kuntoutujien toimijuutta edistäviä tekijöitä kuntoutujien näkemysten mukaan ovat tarkoituksen mukaisuus, vaikuttamisen mahdollisuus teknologian käyttöön ja mahdollisuus tehdä valintoja. Kuntoutusprosessissa päätöksen teko voidaan ajatella liittyvän valintatilanteisiin omaa kuntoutumista koskevissa toimintakokonaisuuksissa (ks. Eteläpelto & Heiskanen & Collin 2011: 14–15). Tiedon ja tarpeellisen tuen saaminen kuntoutusprosessin aikana edesauttaa valintojen ja päätöksentekoon liittyvän kyvykkyyden lisääntymistä (Härkäpää & Järvikoski & Gould 2011: 73). Digitaalisten työkalujen hyödyntämistä kuntoutuksessa edistää se, että käyttö vastaa kuntoutujan tarpeisiin sekä kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten halukkuus käyttää teknologiaa on optimoitua (Brouns 2019: 671). Kehittämistyön tuloksissa digitaalisten laitteiden käyttöä edistää hyvä fyysinen toimintakyky, teknologian käytön oikea-aikaisuus toipumisen edetessä, myönteiset tunteet teknologian suhteen sekä motivoituminen laitteiden käyttöön. Teknologian käytön yhteys kuntoutujan omaan arkeen, laitteiden käyttöön liittyvä tarvittava tuki ja ohjaus sekä omaisten mahdollisuus osallistua kuntoutukseen etäyhteyksin osoitettiin tuloksissa laitteiden hyödyntämistä edistäviksi tekijöiksi. Aivovaurion saaneiden kuntoutujien kyky käyttää informaatioteknologiaa on usein enemmän tai vähemmän heikentynyt, kun taas yleisesti yhteiskunnassa informaatioteknologian käyttö päivittäisessä käytössä on jatkuvasti lisääntynyt (Gustavsson ym. 2020:228). Nopea kehitys edellyttää tietojen ja taitojen jatkuvaa päivittämistä. Digitaalisten työkalujen hyödyntäminen kuntoutusprosessissa edistää tulosten mukaan kuntoutujan digitalisaation kehityksessä mukana pysymistä. Ammattilaisten näkökulmasta tuloksista nousi kuntoutujan toimijuuteen liittyvinä tekijöinä edistyneen teknologian käytön mielekkyys, kuntoutujan hyvät valmiudet laitteiden käytössä, kuntoutujan motivoituminen, kuntoutujan kyvykkyyksien vahvistuminen, keino hallita sairastumisenpelkoa ja kuntoutujan valintojen mahdollisuus teknologian käytön valinnoissa kuntoutusprosessissa. Kuntoutusprosessissa päätöksentekoon osallistuminen edellyttää, että saa omaan kuntoutumiseensa liittyvää tietoa ja on kykeneväisyyttä oman toiminnan arviointiin ja säätelyyn sekä tarvittaessa ammattilaisten kanssa yhteistyötä löytää itselle sopivat työskentelytavat (Reunanen 2018:54). Kuntoutusprosessiin liittyviksi edistäviksi tekijöiksi osoitettiin tuloksissa ammattilaisten osaamisen vahvistaminen, työn kuorman keventäminen, riittävän ajan antaminen teknologiaan perehtymiseksi, keskitetty vastuu digitaalisissa palveluissa sekä suunnitelmallisuus teknologiaan käyttöön ottamisessa. Lainattavat helppokäyttöiset laitteet mahdollistavat tulosten mukaan tasavertaista laitteiden hyödyntämistä. Digitaaliset työkalut kuntoutusprosessissa helpottavat viestintää ja tiedon jakamista ja lisäävät kuntoutujien osallistumista, motivoitumista ja sitoutumista kuntoutukseen ja sitä kautta edesauttaa parempiin kuntoutustuloksiin (Brouns ym. 2018:2). Vuorovaikutuksessa digitaaliset työkalut osoitettiin tuloksissa toimiviksi viestintäkanaviksi kuntoutujien, omaisten ja ammattilaisten välisessä viestinnässä. Digitaalisten laitteiden hyödyntämistä edistävänä tekijänä tuloksissa osoitettiin etäyhteyksien mahdollistama kuntoutujan arjen yhdistäminen kuntoutusprosessiin. Tulevaisuuden mahdollisuudet digitaalisten työkalujen hyödyntämisessä Kehittämistyön tulosten mukaan nopea digitaalinen kehitys edellyttää kuntoutujilta ja ammattilaisilta osaamista, halukkuutta ja motivoitumista digitaalisten työkalujen hyödyntämiseen. Tulevaisuudessa digitaalisilla työkaluilla on tulosten mukaan mahdollista vahvistaa kuntoutujan aktiivista roolia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia kuntoutusprosessissa. Informaation saavutettavuutta kuntoutusprosessissa tehtävien valintojen perustaksi voidaan parantaa tulosten mukaan digitaalisin ratkaisuin. Tiedon ja tarpeellisen tuen saaminen kuntoutusprosessissa edesauttaa valintojen ja päätöksentekoon liittyvän kyvykkyyden lisääntymistä (Härkäpää & Järvikoski & Gould 2011: 73). Erilaiset verkkoalustat mahdollistavat tulevaisuudessa tulosten mukaan toimivampaa vuorovaikutusta kuntoutujan ja ammattilaisten välillä sekä ammattilaisten välisessä verkostoyhteistyössä. Kehittämistyön tulokset osoittivat digitaaliset työkalut kuntoutujia motivoiviksi kuntoutusprosessin eri vaiheissa. Tavoitteiden asettamisessa, kuntoutuksen suunnittelussa, toimintakyvyn arvioinnissa, harjoittelun ohjauksessa ja seurannassa sekä kuntoutumisen edistymisen seurannassa tulevaisuudessa digitaalisten laitteiden hyödyntäminen vahvistaa kuntoutujan osallisuutta päätöksentekoon ja motivoitumista kuntoutumiseen. Brounsin ym. (2019) tutkimuksen mukaan suurin digitaalisten laitteiden käytön halukkuutta lisäävä tekijä on usko siihen, että teknologian käytöstä on hyötyä kuntoutumiseen (Brouns ym. 2019: 666). Kuntoutuspalvelujen pirstaleisuuteen kehittämistyön tuloksissa osoitettiin digitaalisten työkalujen mahdollisuudet parantaa verkostoyhteistyötä eri toimijoiden välillä. Tiedon kulku ja yhteiset verkkoalustat, joilla pystytään toimimaan tietoturvallisesti yli organisaatiorajojen parantaa tiedonkulkua ja yhdistää toimijoita kuntoutumista palveleviksi kokonaisuuksiksi. Tulevaisuudessa digitaalisen kehityksen mukana pysyminen edellyttää tulosten mukaan osaamisen ja osaamisen tukemisen sekä kehittämisen kulttuurin vahvistumista. Tuloksiin perustuen kehittämistä tulisi suunnata toimintatapoihin, joissa kuntoutusprosessia kehitettäisiin kohti yksilökeskeisempiä ratkaisuja. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten yhteenvedosta syntyi kuvaus (kuvio 1) digitaalisten työkalujen hyödyntämisestä kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmista. Kirjoitus perustuu kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää digitaalisten työkalujen hyödyntämistä kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi kuntoutusprosessissa. Toimintaympäristönä oli HUS Neurokeskuksen neurologian kuntoutuspoliklinikka, jossa tiedontuottajina toimivat moniammatillisessa aivovauriokuntoutuksessa käyvät kuntoutujat ja kuntoutustyötä tekevät ammattilaiset moniammatillisesti. Kehittämisessä kehittämistehtävät ohjasivat aiheen tarkastelua kuntoutuja- ja ammattilaisnäkökulmista. Työ on luettavissa Theseus-tietokannassa. Kirjoittaja Marika Hillo on valmistunut fysioterapeutiksi Stadiasta 1999. Marika valmistuu kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelmasta Metropolian Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2022. Marika työskentelee HUS Neurologian kuntoutuspoliklinikalla moniammatillisen neurologisen kuntoutuksen parissa. Lähteet Brouns, Berber & Meesters, Jorit J. L. & Wentink, Manon M. & De Kloet, Arend J. & Arwert, Henk J. & Boyce, Liesbeth W. & Vliet Vliedland, Thea P. M. & Van Bodegom-vos, Leti. 2019. Factors associated with willingness to use eRehabilitation after stroke: a cross-sectional study among patients, informal caregivers, and healthcare professionals. Journal of Rehabilitation Medicine 51. 665–674. Gustavsson, Martha & Ytterberg, Charlotte & Guidetti, Susanne 2020. Exploring future possibilities of using information and communication technology in multidisciplinary rehabilitation after stroke – a grounded theory study. Scandinavian Journal of Occupational therapy 27 (3) 223–230. Härkäpää, Kristiina & Järvikoski, Aila & Gould, Raija 2011. Asiakaslähtöisyys, tiedonsaanti ja tuki kuntoutusprosessissa. Esimerkkinä työeläkekuntoutus. Teoksessa Järvikoski, Aila & Lindh, Jari & Suikkanen, Asko 2011. Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi. Lapin yliopisto. 73–88. Karhula, Maarit & Veijola, Arja & Ylisassi, Hilkka 2016. Tavoitteen asettaminen kuntoutumisen lähtökohtana. E-kirja. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Jyrkämä, Jyrki 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä. Hahmottelua teoreettismetodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4. 190–203. Laaksonen, Kristina & Tikkanen, Heikki & Lindholm, Harri & Müller, Kiti 2022. Neurologisen kuntoutuksen mahdollisuudet- kohti laaja-alaista koko kehon kuntoutusta. Aikakauskirja Duodecim. Suomalainen lääkäriseura Duodecim 138 (9). 795–803. Reunanen, Merja 2018. Toimijuus kuntoutumisen tavoitteena. Kuntoutus 41 (1). 53–56.
Lapsille mielekäs kuntoutuspalvelukokonaisuus hyvinvointialueella
Tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä palveluiden järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille vuodenvaihteessa 1.1.2023. Hyvinvointialueet koostuvat monesta eri kunnasta, joiden palvelut toteutetaan tällä hetkellä eri tavalla. Näin on myös lasten kuntoutuspalveluiden osalta. Lasten kuntoutuspalvelut ovat laaja kokonaisuus, joka tulisi nähdä ja kehittää kokonaisuutena. Tällöin on tärkeä ottaa huomioon, mitä on lapselle mielekäs kuntoutuspalvelukokonaisuus. Sote-uudistuksen myötä tulevien hyvinvointialueiden palveluiden kartoittaminen ja uudelleen organisointi on välttämätöntä. Hyvinvointialueella turvataan ja tarjotaan mahdollisimman yhdenvertaisia palveluita asukkaille (Valtioneuvosto 2021). Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa (2021) korostetaan palveluiden yhteen toimivuutta. Palvelu- ja hoitoketjujen tulisi olla sujuvia, yhteen toimivia ja sovittuja kuntoutusverkostossa. Tavoitteena on saumaton yhteistyö terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden välillä, jolla pyritään varmistamaan, että yhteistyö eri ammattiryhmien välillä sujuu perus- ja erityistason palveluiden piirissä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2021: 19.) Siparin, Kauppilan ja Suhonen-Polven (2022) mukaan kuntoutuspalveluiden vastuu on pääsääntöisesti jaettu kasvatukselliseen ja lääkinnälliseen kuntoutukseen. Kuntoutuksen tulisi kuitenkin muodostua lapselle ja hänen perheellensä mielekkääksi kokonaisuudeksi sekä ehjäksi, toimivaksi prosessiksi. Tästä syystä lasten kuntoutuspalvelut tulisi yhdistää ja toteuttaa niin monialaisesti ja monimuotoisesti kuin on lapselle tarkoituksenmukaista. (Sipari & Kauppila & Suhonen-Polvi 2022: 111.) Launiaisen ja Siparin (2011) mukaan lasten kuntoutuksen palvelukokonaisuutta voisi alueellisesti kehittää, kun alueellisesti toimijat toimivat yhdessä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Kuntoutustoiminnan luomisessa tulisi ottaa huomioon oikea-aikaisuusuus, joustavuus ja saumattomuus. Tämä ei aina tarkoita lisäresursseja, vaan voidaan miettiä olemassa olevien voimavarojen tehostamista. Kuntoutuspalveluiden järjestämisen lähtökohtana tulisi olla jo olemassa olevien palveluiden kehittäminen ja vahvistaminen. Lisäksi erityispalvelut, yksityiset palvelut sekä kolmannessa sektorissa toimivat liittojen ja järjestöjen tarjoamat palvelut ovat mukana lasten kuntoutuspalvelukokonaisuudessa. On tärkeää selvittää, mitä palveluja ja olemassa olevia resursseja on alueella. (Launiainen & Sipari 2011: 115–118.) Lapsen mielekkäät kuntoutuspalvelut Lapsen kuntoutuksessa lähtökohtana ovat Siparin ym. (2022) mukaan lapsen ja perheen voimavarat. Kuntoutuksen tulisi järjestää perhekeskeisesti, jossa ammattilaisten tarjoamat palvelut ovat suunnattuja joko perheelle. (Sipari & Kauppila & Suhonen-Polvi 2022: 117–118.) Wiartin (2014) mukaan perhekeskeisessä tavoitteiden asettelussa asetetaan tavoitteet yhdessä lapsen ja perheen kanssa ja tavoitteet sijoittuvat heidän arkeensa. Tutkimuksen mukaan perhe on motivoituneempi ja sitoutuu paremmin tavoitteen saavuttamiseen, kun sen jäsenet ovat olleet osallisena tavoitteiden asettelussa (Wiart 2014: 293, 295). Melkkaan, Peltosen ja Suomela-Markkasen (2022) mukaan voi olla lasten puolesta tarkoituksenmukaisinta järjestää kuntoutus tämän omassa ympäristössä. Läheisten ja lähityöntekijöiden tulisi saada osallistua kuntouttavien periaatteiden mukaiseen toimintaan. Hyvässä yhteistyössä kuntoutus sujahtaa arkeen ja terapiamäärät voi olla pienempiä. Harrastus- ja liikuntamuotoja olisi hyvä integroida lapsen tai nuoren kuntoutukseen, jolloin kuntoutuja voi osallistua ystävien ja läheisten kanssa vastaavanlaisiin toimintoihin. (Melkas & Peltonen & Suomela-Markkanen 2022: 297–298.) Kuntoutuksen ammattilaisten näkemyksiä Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitin kuntien tämänhetkistä palvelukokonaisuutta lasten palveluvastaavilta tai esihenkilöiltä, joilla oli lasten palveluiden kokonaisuus tiedossa. Lasten kuntoutuksen asiantuntijoilta – eli läheisiltä ja ammattilaisilta – kerättiin tietoa siitä, mitä on lapsen mielekäs kuntoutuspalvelukokonaisuus. Tulos on esitetty kuviossa 1. Haastattelemieni kuntoutuksen asiantuntijoiden mukaan palvelut tulisi saada matalalla kynnyksellä. Palveluiden piiriin tulisi päästä ilman diagnoosia tai lähetettä. Neuvolasta ohjattaisiin matalalla kynnyksellä tarvittaviin palveluihin. Kouluissa tuli olla tarjolla matalan kynnyksen palveluita osana lapsen arkea, kuten kouluvalmentaja, psykiatrinen sairaanhoitaja ja koulutoimintaterapeutti. Keskeistä asiantuntijoiden mukaan olisivat myös selkeät palveluketjut ja hyvä palvelunohjaus oikein, sujuvasti ja ajankohtaisesti. Moniammatillinen yhteistyö ja yhteiskäynnit mahdollistaisivat nopean palveluun pääsyn ja kuntoutuksen suunnittelu kokonaisuutena. Organisaatioiden välillä tulisi olla selkeä työ- ja roolienjako. Kuntoutusvastuu tulisi olla selvä päällekkäisyyksien välttämiseksi. Palveluita tulisi olla riittävästi tarjolla ja olla yhdenvertaisia. Palveluita tulisi myöntää sen verran, minkä vanhemmat jaksoivat vaatia. Kuntoutuksen asiantuntijoiden haastatteluissa nousi myös esiin tarve palveluista tiedottamiseen. Kaivattiin yhteistä alustaa, mistä löytyisivät kaikki hyvinvointialueen palvelut. Ammattilaisilla tulisi olla selkeä ohjemanuaali käytössä siitä, mitä palveluita oli tarjolla. Ammattilaisilla tulisi olla yhteneviä suosituksia sekä tarjota parempaa ohjausta palveluihin. Palveluihin pääsy ei saisi olla työntekijästä riippuvaista. Ammattilaisen tulisi olla tietoinen perheen käyttämästä ja tarvitsemasta palvelukokonaisuudesta. Läheiset toivoivat tasavertaista ohjausta palveluiden piiriin. Moniammatillista yhteistyötä, jatkuvuutta ja parempaa tiedonkulkua Lasten kuntoutuksen asiantuntijoiden mukaan moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa jatkuvuuden, joustavuuden ja perhelähtöiset palvelut. Se mahdollistaa selkeän vastuunjaon ammattilaisten kesken ja päällekkäisyyksien välttämisen. Lasten kuntoutusasioiden edunvalvonta pitäisi hoitaa moniammatillisessa työryhmässä. Palveluiden tulisi olla samassa paikassa, jotta ohjaus ja tiedottaminen keskenään olisivat parempia. Moniammatillista yhteistyötä tulisi lisätä yli organisaatiorajojen. Jatkuvuutta tulisi olla eri toimijoiden välillä. Seurannan tulisi olla selkeästi ohjeistettu, jotta tiedettäisiin, kenellä on vastuu jatkosta. Kuntoutustarve tulisi nähdä pidemmällä aikavälillä. Toivottiin varmuutta kuntoutuksen myöntämisessä. Palveluiden toivottiin toteutuvan omalla paikkakunnalla. Tiedonkulun tulisi olla sujuvaa ammattilaisten kesken. Ammattilaisella pitäisi olla pääsy potilaskertomuksiin yli organisaatiorajojen. Lapsille tulisi olla oma yhtenäinen lääkinnällinen kuntoutustyöryhmä. Perheelle on kuormittavaa, jos jokaiselle ammattilaiselle pitää olla selittämässä samat asiat uudelleen. Laatu, asiakas- ja perhelähtöisuus ja verkostotyö Haastattelemieni kuntoutuksen asiantuntijoiden mukaan palveluiden tuli olla laadukkaita ja tarkoituksenmukaisia. Kuntoutusintervention hyöty oli nidottu lapsen arkeen. Tutkimusnäytöllä tulisi osoittaa kuntoutuksen hyöty, ja kuntoutusarvioiden tulokset tulisi liittää käytäntöön. Ammattilaiset olivat vetäneet johtopäätöksiä, joita ei perhe tukenut. Käyntimäärät olivat olleet liian vähäisiä eikä apu ollut aina vastannut tarvetta. Kuntoutuksen tavoitteet tulisi olla asiakas- ja perhelähtöisiä ja tukea kokonaisvaltaista kuntoutusta. Lapsen tavoitteiden piti kulkea kaikkien verkostojen läpi ja kuntoutusinterventiot tuli suunnitella niiden kautta. Lapsen tavoitteiden tuli olla selvästi näkyvillä, ja oli tärkeää, että tiedettiin muiden palvelutahojen lapseen liittyvät tavoitteet. Tavoitteiden tuli korreloida lapsen ja perheen motivaation kanssa. Hyvä verkostotyö yhteistyössä perheen kanssa, jossa otettiin perheen tilanne ja kokemukset huomioon, vähensi perheen kuormitusta. Kasvatuskumppanuus syntyi verkostossa tapahtuvan yhteistyön myötä, kun perheen ja ammattilaisten kesken mietittiin lapsen kuntoutuksen tavoitteita ja jatkosuunnitelmia. Moniammatillinen laajempi ryhmä tuli olla mukana palvelutarpeen kartoittamisessa. Ensitapaaminen toteutettaisiin verkostotapaamisena ammattilaisten ja vanhempien kesken. Verkostotyön myötä tiedonkulku on sujuvaa, eikä vanhemmat kuormitu, kun ei tarvitse kerrata asioita jokaiselle ammattilaiselle erikseen. Perhelähtöisyys ja oikea-aikaisuus Perhekumppanuus syntyy, kun ammattilaisten ja perheen välillä on vahva yhteys ja lapsen arjen haasteita kohdataan yhdessä. Perhekohtaista ja perhelähtöiseen kuntoutukseen kuuluu, että perheen kokemus otetaan totuutena ja kuullaan perheen huoli. Perheen tilanteen sekä kokonaisuuden huomioiminen lasten kuntoutuksessa on tärkeää. Kuntoutuksen ajankohtaa tulee miettiä perheen voimavarojen ja aikataulun mukaan. Perhe sanoittaa kuntoutustarpeen ja ammattilainen toimii rinnalla kulkijana. Tuloksista nousi lisäksi esiin tarve kuntoutuksen oikea-aikaisuuteen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten vanhempien tiedottamiseen. Palveluihin tulisi ohjata mieluummin varmuuden vuoksi. Lasten kuntoutuspalveluiden tarjonta tulisi olla riittävä ja tilanteeseen olisi hyvä puuttua heti, kun tarve huomataan. Nuorille suunnattuja ennalta-ehkäiseviä tietoiskuja voisi järjestää. Neuvolasta olisi hyvä ohjata kuntoutuspalveluihin varhaisessa vaiheessa. Kuntoutuksen asiantuntijoiden mukaan keskeistä on tarjota tukipalvelua oikea-aikaisesti, laadukkaasti ja oikea määrä, kun on tiedossa suurempia muutoksia lapsen arjessa, kuten päiväkodin tai koulun aloitus. Arviointikäyntien prosessin tulisi olla tiivis, jotta kuntoutuksen päästään aloittamaan oikea-aikaisesti. Hoidon arvioinnit tulee toteuttaa asiakaslähtöisesti, jotta apuvälineet ja muut tukipalvelut saadaan oikea-aikaisesti. Toiveet kuntoutuspalveluita kohtaan voidaan tiivistää seuraavasti: tilannekohtaisesti ja yksilöllisesti mietittävä kuntoutus oikea-aikaisesti ja perhelähtöisesti. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuntoutuspalvelujen kokonaisuus lapselle Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022. Kirjoittaja Jenna Kortelainen, fysioterapeutti (AMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK). Olen töissä nykyisen Porvoon terveyskeskuksen (tulevan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen) palveluksessa avopuolen fysioterapeuttina. Lähteet Launiainen, Helena & Sipari, Salla 2011. Lapsen hyvä kuntoutus käytännössä. Vajaaliikkeisten Kunto 2011, Helsinki. 115–118. Melkas, Susanna & Peltonen, Riikka &Suomela-Markkanen, Tiina 2022. Kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 69 & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.). Kuntoutuminen. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 297–298. Sipari, Salla & Kauppila, Jorma & Suhonen-Polvi, Susanna 2022. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössä. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna. Kuntoutuminen. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 111–116. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2023: Ohjelma ja hankeopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:27. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Valtioneuvosto 2021. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistus. Helsinki. Wiart, Lesley 2014. Goal settings in paediatric rehabilitation. Teoksessa Siegert, Richard J. & Levack, William M. M. 2014. Rehabilitation goal setting: theory, practice, and evidence. E-kirja. Taylor & Francis Group. Luku 15.
Teknologisten ratkaisujen käyttöönotto vaatii toimintatapojen muutosta
Iäkäs ihminen tarvitsee tuekseen verkoston, joka koostuu ammattilaisista, läheisistä ja vapaaehtoisista. Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista asennetta ja innovatiivisuutta, tiedolla johtamista sekä yhteistyötä yli sektori- ja ammattirajojen, mutta myös monipuolisia palveluja ja teknologisia ratkaisuja toisiaan tukemaan ja täydentämään. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) Kotihoito on ensisijainen palvelumuoto iäkkäiden kasvavaan palveluntarpeeseen. Pitkäaikainen ympärivuorokautinen asumispalvelupaikka myönnetään vasta, kun intensiivinenkään kotihoito ei enää riitä. Yli 75-vuotiaista 0–1 % täyttää tämän kriteerin. Kotihoitoon on kehitettävä etäpalveluja, kotikuntoutusta ja kotisairaalapalveluita vastaamaan iäkkäiden kasvavaan palvelutarpeeseen. Tärkeää on lääkäreiden osallistuminen ja sitoutuminen avohoitoon. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) THL:n tekemän tilastoraportin mukaan Suomessa säännöllisen kotihoidon asiakkaita on tilastoitu vuonna 2020 hieman yli 115 000 asiakasta. Heistä noin 45 000 asiakasta kuului ikäryhmään 85–94-vuotiaat, joista 62 % oli naisia. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiden osuus kaikista kotihoidon 208 180 asiakkaasta oli 55 %. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiksi on tilastoitu ne asiakkaat, joilla tilastovuonna on ollut kahden kuukauden ajanjaksolla kotihoidon tekemä kotikäynti vähintään kuutena päivänä. Heistä 59 % oli vähintään yksi kotikäynti päivässä. Kolme tai enemmän kotikäyntiä päivässä tarvitsevien osuus oli 18 %. Vuonna 2020 kotihoidossa toteutui 39,7 miljoonaa kotikäyntiä, joka on miljoona kotikäyntiä enemmän kuin vuonna 2019. (Saukkonen. ym. 2021: 1–3.) Kotihoidon muuttuva maailma Laitoshoidon paikkoja vähennetään suunnitelmallisesti edelleen. Iäkkäällä ihmisellä omassa kodissa asumisen aika on pidentynyt. Samaan aikaan odotettu elinikä pitenee. Nämä seikat johtavat siihen, että omissa kodeissa asuvien toimintakyky on alempi kuin aiemmin. Avohoidon puolella ennaltaehkäisevän työn merkitys on kasvanut. Väestön ikääntymisen ja toimintakyvyn heikkenemisen myötä toimintakykyä tukevien palveluiden tarve on lisääntynyt. Kaiken tavoitteena on, että ikäihmiset selviytyisivät mahdollisimman omatoimisina ja itsenäisinä omassa elinympäristössään. (Kettunen & Kähäri-Wiik & Vuori-Kemilä & Ihalainen 2009: 6.) Marinin hallitusohjelmassa peräänkuulutetaan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä ja perus- ja erityistason palveluiden yhteensovittamista sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon osalta. Alueellisella tasolla kannustetaan palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen kokonaisuuksina, jotta ne eivät pirstoutuisi yksittäisiksi palasiksi. Tavoitteena näillä toimilla on yhtenäiset palveluketjut sekä paljon palveluja tarvitsevien ihmisten hoidon että hoivan kehittäminen. Hallitusohjelmassa palveluiden saavutettavuutta parannetaan lisäämällä kotiin vietäviä palveluita kehittämällä digitaalisia- ja etäpalveluita. Palveluiden laatua ja kehittämistä tavoitellaan yhtenäistämällä sosiaali- ja terveydenhuollon tietopohjaa. (Valtioneuvosto 2019: 153–155.) Tulevaisuuden näkymiä toiminnan kehittämisessä Kansallinen ikäohjelma 2030 -julkaisussa on viitattu valtiovarainministeriön tulevaisuuskatsaukseen, jossa arvioidaan digitalisaation tulevan parantamaan julkisten palveluiden saatavuutta niille ihmisille, jotka kykenevät ja haluavat käyttää internetiä. Etuna digitaalisissa palveluissa on niiden aika- ja paikkariippumattomuus, jonka vuoksi ne pienentävät esimerkiksi maantieteellisestä syystä tai elämäntilanteesta johtuvaa eriarvoisuutta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 22.) Toisaalta eriarvoistumisen riski teknologian mukaan tulon myötä on otettava huomioon (Dufva 2020: 39). Kotihoito on keskeinen kehittämiskohde iäkkäiden palveluissa. Kansallinen linjaus kotihoidolle on, että iäkkäällä on oikeus asua omassa kodissaan sairaana ja toimintakykyrajoitteisena niin kauan kuin se vastaa hänen tarpeitaan ja on turvallista. Kotona asumisen tukea saa viikon jokaisen päivänä ympäri vuorokauden toimintamallien avulla, jotka ylläpitävät toimintakykyä ja ovat kuntouttavia sekä turvaavat akuuttitilanteet. Enenevissä määrin teknologiset ratkaisut tukevat kotona asumista, kuten älykkäät palovaroittimet ja liesivahdit, sekä turvapalvelut ja sensoriteknologia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 42–43; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021.) Palveluiden korvaaminen osittain tai täydentäen teknologisin ratkaisuin mahdollistaa peruspalveluiden turvaamisen kaikille niitä tarvitseville, mutta se vaatii sekä sote-henkilöstön että asiakkaan ja omaisen kouluttamista teknologian käyttöön. Digitaalisen syrjäytymisen riski on kuitenkin olemassa, ja se on otettava huomioon. Heikommassa asemassa olevan henkilön palveluntarve on tunnistettava ja huolehdittava hyvinvointipalveluiden saatavuudesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 42–43; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021.) Kotihoidon palveluiden kehittämisen kannalta on tärkeää, että tieto erilaisin tavoin toteutettavista palveluista on kaikilla organisaatiossa toimivilla ja yhteistyötahoilla. Kotihoidon asiakkaaksi ohjaudutaan monella eri tavalla. Tieto ja ymmärrys eri palveluista ja niiden toteuttamisesta auttaa seulomaan sopivat asiakkaat, joille tarjota palvelua. Tällöin palvelu on oikein kohdennettua, oikea-aikaista ja toimintakykyä tukevaa. Nämä elementit toteutuessaan tuovat palvelulle näkyvyyttä ja positiivisen latauksen. Palvelu nähdään toimivana ja haluttuna sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta. Palvelu on saanut merkityksen. Toimintatapoja muuttamalla saamme laadukasta ja tehokasta palvelua Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille (KATI) -ohjelman tavoitteena on edistää uusien teknologioiden hyödyntämistä kotona asumisen, kotihoidon ja kotiin tuotavien palveluiden parissa. Tavoitteena on uudistaa toimintamalleja kotona asuvien iäkkäiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi, sekä itsenäisen ja turvallisen asumisen tukemiseksi että kotiin tuotavien palveluiden edistämiseksi. Osana tavoitteita on myös kotihoidon henkilöstön työhyvinvoinnin parantaminen ja kuormituksen vähentäminen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022b.) KATI-mallia edelleen yhteiskehitetään sote-toimijoiden, käyttäjien ja muiden sidosryhmien kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 35.) Ikääntyneiden osallisuuden lisääminen nähdään yhtenä tärkeimmistä edistettävistä asioista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Ikääntyneen rooli kasvaa toimijana oman hyvinvointinsa ja terveytensä ylläpitämisen sekä palveluidensa kehittämisen suhteen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 23.) Ikääntyneen ajatuksia ja toiveita tulee kuunnella ja kunnioittaa, jotta voi muodostaa kokonaiskuvan hänen elämäntilanteestaan, tavoitteistaan, voimavaroistaan ja haasteistaan. Ikääntyneen osallisuuden ja sitoutuneisuuden kannalta on merkityksellistä, että palvelutarpeet arvioidaan yhdessä ikääntyneen kanssa häntä arvostavin vuorovaikutuksellisin keinoin. Ikääntyneen palvelukokonaisuudet räätälöityvät hänen tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Räätälöimällä palvelukokonaisuuksia tällä tavoin ne ovat asiakkaalle sopivia ja mieluisia, mutta myös laadukkaita ja kustannustehokkaita. Ohjaus ja neuvonta on suuressa roolissa, jotta ikääntynyt voi osallistua parhaiten oman elämänsä suunnitteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) Asiakkaan osallistaminen kuntouttavan työotteen menetelmällä arjen toiminnoissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Kuntouttavan työotteen merkitystä on tutkittu, ja käsitteenä se on tunnettu. Silti sen toteutuminen arjen hoitotyössä on hyvin vaihtelevaa ja monesti yksittäisestä työntekijästä kiinni. Sen toteuttamisen esteenä koetaan vanhat tavat, kiire, resurssipula ja suuri työmäärä. Tarvitaan kaukonäköisyyttä ja ymmärrystä siitä, miten tänä päivänä toteutettu työ näkyy meille huomenna. Teemmekö vain työtä, vai teemmekö itsellemme aina vain lisää työtä? Etähoito edistää ikäihmisen osallisuutta ja tuo turvaa arkeen Etähoiva mahdollistaa iäkkään ihmisen kotiin tuotavien palveluiden tuottamisen helposti ja asumisen omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Etähoivan etuja ovat kotihoidon työkuorman vähentyminen asiakaskohtaamisten määrän lisääntyessä vuorokaudessa, koska siirtymiin asiakkaiden välillä ei tarvitse kuluttaa aikaa. Asiakaskohtaamisten muuttuessa virtuaalisiksi erilaisten tartuntojen leviämisen ja sairastumisen riski vähenee. Etäkäynnin aikana kohtaaminen on laadukkaampaa, koska hoitajan huomio on täysin asiakkaassa. Organisaation hiilijalanjälki pienenee, kun siirtymien päästöt vähenevät. (Etähoiva.) Viime vuosina ikäteknologian käyttö on lisääntynyt, mutta silti se on verrattain vähäistä. Tulevaisuudessa ikääntynyt väestö on tottuneempaa teknologisiin ratkaisuihin ja niiden käytölle on pienempi kynnys. Teknologisten ratkaisujen tulee olla helppokäyttöisiä ja saavutettavia, jolloin ne mahdollistavat palveluiden skaalautuvuuden ja toimivat osana ratkaisua ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Teknologiset ratkaisut ovat osa iäkkäiden palveluita ja hyödynnettävissä ennaltaehkäisevässä toiminnassa monin eri tavoin. Etäteknologian avulla on onnistuttu edistämään liikunta-aktiivisuutta. Etäkuntoutuksen vaikuttavuutta tutkittaessa on todettu, että tuloksiltaan etäkuntoutus on samaa luokkaa verrattuna kasvokkain toteutetun kuntoutuksen kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 34.) Erilaisia teknologisia ratkaisuja tarvitaan, jotta voimme turvata kaikille kotiin tuotavat palvelut. Muutoksen toteuttamiseksi tarvitsemme uusia toimintatapoja työn tekemiseen. Uudet toimintatavat tuovat nopeutta ja tehokkuutta palvelun tuottamiseen, heikentämättä kuitenkaan sen laatua tai asiakkaan toimintakykyistä ja merkityksellistä arkea. Tarvitsemme avointa mieltä muutokselle, työyhteisön sitoutumista muutokseen toteuttamiseen ja motivaatiota sen ylläpitämiseen. Kirjoittaja Laura Frosterus, sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK). Laura on valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 2018 ja työskentelee tällä hetkellä vastaavana hoitajana kotihoidossa. Lähteet Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Sitra. Etähoiva. VideoVisit Oy. Kettunen, Reetta. Kähäri-Wiik, Kaija. Vuori-Kemilä, Anne. Ihalainen, Jarmo 2009. Kuntoutumisen mahdollisuudet. WSOY. Saukkonen, Sanna-Mari. Mölläri, Kaisa. Puroharju, Tuuli 2021. Kotihoito 2020: Yli puolella säännöllisen kotihoidon asiakkaista palvelujen käyttö on päivittäistä. THL. Tilastoraportti: 27/2021. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Hallitus esittää muutoksia iäkkäiden ihmisten kotihoitoon ja asumispalveluihin. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 391/2021. Päivätty 9.12.2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a. Muuttuvat vanhuspalvelut. Päivitetty 18.3.2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022b. Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille- ohjelma (KATI). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Valtioneuvosto 2019. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019 Osallistava ja osaava Suomi. Sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:13. Helsinki.
Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa
Kaikkien asianosaisten osallistuminen asiantuntijoina kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehitystoimintaan mahdollistaa kuntoutuksen tutkimisen ja kehittämisen kuntoutujien ja käytännön tarpeet edellä. Millä edellytyksillä osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönottoa voidaan edistää? Jotta kuntoutujille voidaan taata mahdollisimman vaikuttavat, tehokkaat ja sujuvat sekä laadukkaat kuntoutuspalvelut, tarvitaan kuntoutuksessa moninaista yhteistyötä ja kumppanuuksia verkostoissa (Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003: 16; Rantakokko & Sipari 2022). Kuntoutujat, läheiset ja muut sidosryhmät tulisi tunnustaa kuntoutumisen asiantuntijoina ja mahdollistaa heidän osallistumisensa kehittäjäkumppaneina kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan (Järvikoski & Martin & Kippola-Pääkkönen & Härkäpää 2017: 59, 63–64; Poutiainen 2019: 3–4). Kuntoutuksen ja kuntoutumisen hyvän tulevaisuuden kehittämisessä verkostomaisen työskentelyn vahvuus korostuu etenkin silloin, kun kaikki asianosaiset ovat osallisina tutkimus- ja kehittämisprosessissa. Kuntoutuksen tutkimus on kiinteästi yhteydessä kuntoutuksen sisältöihin, muotoihin ja niiden muuttumiseen. Uusia kuntoutuksen tutkimuskohteita tunnistetaan jatkuvasti. Tutkimustuloksilla voidaan parhaimmillaan uudistaa kuntoutuksen toteutusta ja tutkimus- ja kehittämistoimintaa voidaan hyödyntää kuntoutuksen kentän muutoksen jäsentämisessä. (Poutiainen 2019: 3–4.) Lisäarvoa tutkimus- ja kehittämistoiminnalle saadaan, kun kuntoutusta ja kuntoutumista voidaan kehittää kuntoutujien tarpeet edellä (Camden ym. 2015: 1397; INVOLVE 2012: 9). Tulevaisuudessa yhteiskunta tarvitsee monialaista, poikkitieteellistä kuntoutuksen osaamista (Järvikoski & Lindh & Suikkanen 2011: 8). Samoin tarve moniääniselle kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnalle vahvistuu (Sipari & Tammelin & Helenius & Janhunen & Rantakokko & Vänskä & Harra 2022). Tulevaisuuden kuntoutuksen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta edistää kuntoutujan ja hänen läheistensä aktiivista osallistumista ja yhteistoimijuutta, jotta yhdessä tuotettu uusi tieto on osallistujille merkityksellistä ja hyödynnettävissä heidän arjessaan (Harra & Helenius & Janhunen & Korniloff & Lehtonen & Malinen & Paltamaa & Rantakokko & Sipari & Tammelin & Vänskä 2022: 19–35). Usein kuntoutujien ja läheisten osallistuminen kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehitystoimintaan on toteutunut rajatusti informanttina toimimiseen mm. kyselyiden ja haastatteluiden keinoin. Osallistuminen tulisi kuitenkin mahdollistaa tutkimus- ja kehittämisprosessin kaikissa vaiheissa siten, että osallistujille tarjotaan aktiivisen toimijan rooli kohteena olon sijaan. Osallistuva tutkimuskumppanuus korostaa kuntoutujien, läheisten, muiden sidosryhmäläisten ja ammattilaisten yhdenvertaisuutta tiedon tuottamisessa ja hyödyntämisessä. Kyseessä on tällöin kumppanuusperustainen yhteistoiminta ja sen toteuttamiseksi kehitettiin Osallistuva tutkimuskumppanuus -malli. (Sipari & Vänskä & Lehtonen & Helenius &Väisänen & Harra 2022: 8–14.) Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä tuotettiin tutkimuksellisessa kehittämistyössä laadullisin menetelmin yhteiskehittelyn ja fokusryhmähaastattelun keinoin. Tiedontuottajina oli 12 Metropolian Kuntoutuksen YAMK -tutkinnon opiskelijaa, joiden koulutukseen oli sisältynyt osaamista kuntoutujan asemasta ja aktiivisesta osallistumisesta, kaksi kuntoutuksen ammattilaista sekä kaksi kuntoutujaa. Kuntoutuksen ammattilaisilla tai kuntoutujilla ei tarvinnut olla aiempaa kokemusta tai tietämystä tutkimuskumppanuudesta tai osallistuva tutkimuskumppanuus -mallista. (Savolainen 2022.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset jäsentyivät kolmeen toisiinsa liittyvään osa-alueeseen, jotka sisälsivät Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönottoa edistäviä ydintekijöitä (Kuvio 1). Mallin käyttöönoton perustana tulee olla riittävät resurssit ja mahdollisuudet mallin käyttöönottajilla. Lisäksi onnistunut käyttöönotto vaatii aikaa onnistuakseen sekä toimijoiden henkilökohtaista motivaatiota eli ymmärrystä siitä, mitä osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönotto heille konkreettisesti ja henkilökohtaisesti tuo. Näiden taustalla vaikuttavat arvot ja asenteet sekä yksilön kokemus voimaantumisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa. (Savolainen 2022.) Kun perusedellytykset käyttöönotolle ovat olemassa, vaikuttavat käyttöönottoon myös merkittävästi toimijoiden väliset suhteet. Onnistunut käyttöönotto vaatii Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin mukaisesti vastavuoroista ja tasa-arvoista kumppanuussuhdetta parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Lisäksi ympäristöllä sekä olemassa olevien roolien ja valta-asetelmien tunnistamisella ja muutoksella voidaan tukea ja mahdollistaa käyttöönottoa. Ympäristöön liittyvät niin sosiaalisen-, asenne- kuin toimintaympäristönkin näkökulmat. Ympäristön tulee huomioida yksilölliset tarpeet sekä mahdollistaa erilaista osallistumista. Tiedonkulku on sujuvaa ja se mahdollistaa yhdessä rakennetun laajan tietopohjan käsiteltävästä ilmiöstä. Menetelmän onnistunut käyttöönotto vaatii myös olemassa olevien toimintakulttuurien ja rakenteiden tarkastelua sekä valmiutta uudistaa näitä. (Savolainen 2022.) Kolmantena ja käyttöönottoa kehystävänä osa-alueena on toimijoiden rohkeus uuden äärellä. Tämä tarkoittaa sitä, että hyväksytään uusia tapoja ja menetelmiä tehdä tutkimusta yhdessä ja tuodaan näkyväksi osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin hyödyt konkreettisesti eri toimijoille ja päättäjille. Lisäksi huolehditaan yhdessä toimintaa ohjaavasta ja tukevasta viestinnästä ja tiedottamisesta sekä verkostoidutaan kaikkien asianosaisten kesken. Kumppanuudessa vahvistetaan luottamusta tieteeseen ja tutkimukseen ja edelleen sen tärkeyteen ja merkitsevyyteen. (Savolainen 2022.) Valtasuhteiden purkaminen edistää osallistumista tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistoimintaan Tutkimuksellisen kehittämistyön (Savolainen 2022) tulosten mukaan tärkeää on valtasuhteiden ja -rakenteiden tunnistaminen ja rikkominen yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistumiseksi. Yhdenvertaisuusajattelun kautta voidaan tunnistaa ja nähdä yksilön etuoikeuksia, joilla yksilöt eroavat toisistaan (esimerkiksi sukupuoli, koulutus, varallisuus, ruumiillinen kyvykkyys). Erilaiset etuoikeudet luovat erilaisia mahdollisuuksia ja pohjautuvat lopulta valtaan ja vallan käyttöön. (Saresma 2018: 26–27, 31 kts. myös Sylvia Duckworth: Wheel of privilege.) Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttäjien väliset valta-asetelmat ja etuoikeudet sekä niiden vaikutukset tulisikin tunnistaa jo mallin käyttöönoton prosessissa. Monesti kuntoutuksen tutkimuksessa kohteina ovat kuntoutujat, joilla ei välttämättä itsellä ole pääsyä tutkitun tiedon äärelle. Mahdollistamalla kuntoutujien ja läheisten osallistuminen tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin aktiivisina toimijoina tutkimustieto on heidän saatavillaan, ja he yhdessä tuottavat uutta tutkittua tietoa. Tätä kautta vahvistuu myös ymmärrys siitä, mitä ovat hyvät tutkimuskäytännöt, luotettava tutkimustieto ja sen monikanavainen levittäminen ja hyödynnettävyys arjessa. Tarve tutkimukselle ja kehittämiselle sekä uusille menetelmille syntyy eri tasoilla. Yhteiskunnallisella tasolla täytyy olla tahtotila muuttaa asioita, minkä lisäksi tarvitaan ymmärrystä laadukkaasta ja vaikuttavasta tieteellisestä tutkimuksesta sekä kuntoutuksen tutkimuksen kokonaiskuvasta (ks. Sipari & Paltamaa 2022: 39). Yhteisöllisellä tasolla tulee huomioida yhteisön toimijoiden yksilölliset tarpeet, jotta voidaan mahdollistaa kaikkien yhteisön jäsenten vaikuttaminen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa ja tätä kautta myös päätöksenteossa. Yksilön tasolla on löydettävä se motivaattori, jolla yksilö kokee tutkimuksen ja kehittämisen omia tarpeitaan palvelevaksi, oman arkensa kannalta merkitykselliseksi, jotta saadaan herätettyä ja luotua sisäistä motivaatiota osallistua muutoksen mahdollistamiseen tutkimuksen ja kehittämisen kautta. Yhteiskunnassa kansalaisten on tärkeää ymmärtää tiedettä ja sen tuloksia mm. käytännöllisten, demokraattisten, kulttuuristen ja taloudellisten seikkojen takia. Tutkimustiedolla luodaan pohjaa yhteiskunnallisille, poliittisille ja eettisille valinnoille. (kts. Väliverronen 2016: 162–163.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden käyttöönoton edellytykset ilmentävät tieteellisen tutkimuksen eettisen kestävyysosaamisen rakentumista kumppanuusperustaisessa yhteistoiminnassa, yhdenveroisessa ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. Mikä olisi parempi tapa oppia tutkimuksen ja kehittämisen uudistuvaa ja uudistavaa toimintakulttuuria, kuin osallistumalla itse siihen? Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja sen verkostoissa kumppanuuteen perustuvan yhteistoiminnan vahvistaminen jatkuu osallistuvan TKI-kumppanuuden ja arvioinnin viitekehyksen kehittämisenä kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi (hytke.metropolia.fi). Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: Mia Savolainen: Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä kuntoutuksen soveltavassa tutkimustoiminnassa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022090920031 Kirjoittajat: Mia Savolainen, fysioterapeutti (ylempi AMK, Kuntoutuksen kehittämisen ja johtamisen asiantuntija) Salla Sipari, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Camden, Chantall & Shikako-Thomas, Keiko & Nguyen, Tram & Graham, Emma & Thomas, Aliki & Sprung, Jennifer & Morris, Christopher & Russel, Dianne J. 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts. DisabilRehabil. 37 (15), 1390–1400. Harra, Toini & Helenius, Sari & Janhunen, Eija & Korniloff, Katariina& Lehtone, Krista & Malinen, Mia & Paltamaa, Jaana & Rantakokko, Merja & Sipari, Salla & Tammelin, Mia & Vänskä, Nea 2022. Näkymä kuntoutuksen tutkimuksen tulevaisuuteen. Kirjassa: Rantakokko, Merja & Sipari, Salla. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja, 19–35. INVOLVE 2012. Briefing notes for researchers: involving the public in NHS, public health and social care research. INVOLVE, Eastleigh. Järvikoski, Aila & Lindh, Jari & Suikkanen, Asko (toim.) 2011. Kuntoutus muutoksessa. Lapin yliopistokustannus. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vastapaino. Kuntoutusasiain neuvottelukunta 2004. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003:19. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Poutiainen, Erja 2019. Kuntoutus ja kuntoutuksen tutkimus muuttuvat ja kehittyvät. Kuntoutus 1/2019. 3–4. Rantakokko, Merja & Sipari, Salla 2022. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja. Saresma, Tuija 2018. Intersektionaalisuus – erot ja hierarkiat opettamisessa. Teoksessa Laukkanen, Anu & Miettinen, Sari & Elonheimo, Aino-Maija & Ojala, Hanna & Saresma, Tuija (toim.): Feministisen pedagogiikan ABC – opas ohjaajille ja opettajille. Vastapaino Oy. Sipari, Salla & Tammelin, Mia & Helenius, Sari & Janhunen, Eija & Rantakokko, Merja & Vänskä, Nea & Harra, Toini. Knowledge Needs in Rehabilitation Perspectives of Service Users and Professionals. Frontiers in Rehabilitation Sciences 3: 1–10. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Lehtonen, Krista & Helenius, Sari & Väisänen, Sara & Harra, Toini 2022. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksessa. Yhdessä muotoutuva toimintakulttuuri, Osallistuva tutkimuskumppanuus -malli. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja OIVA-sarja 50. Sipari, Salla & Paltamaa, Jaana 2022. Näkymä kuntoutuksen tutkimuksen tulevaisuuteen. Kirjassa: Rantakokko, Merja & Sipari, Salla. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja: 36–41. Väliverronen, Esa 2016. Julkinen tiede. Vastapaino.
Panostamalla omaishoitajan mielen hyvinvointiin saadaan tuplahyöty
Mielen hyvinvointi on oleellinen osa terveyttä ja auttaa selviytymään arjen perushaasteista. Sitä tarvitaan varsinkin jaksamista koettelevissa elämäntilanteissa. Mielen hyvinvointia ovat laajemmilla väestöryhmillä koetelleet globaalisti pandemia, sodat sekä ilmastokriisi (WHO 2022). Omaishoitajat ovat psyykkisesti erityisen haavoittuva ihmisryhmä. Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa (2021–2023) kokeillaan ja tutkitaan kehittäjäkumppaneiden kanssa tapoja edistää sekä kuntouttaa omaishoitajien psyykkistä toimintakykyä. Helsinkiin ja Vantaalle muodostettuihin musiikkitoimintaan painottuviin omaishoitoperheryhmiin (Tawast 2022) omaishoitajat pääsevät helpommin kuin vain itselleen suunnattuun toimintaan. Omaishoitajiin panostamisesta tuplahyöty Psyykkisesti erityisen haavoittuvien elämänlaatu kärsi ja yksinäisyyden kokemus lisääntyi eniten pandemian aikana (Siltanen 2021). Moni omaishoitaja sinnittelee arjessaan muutenkin jaksamisensa rajoilla ja pandemiarajoitusten vuoksi omaishoitajien lomapäiviä ja vertaisryhmätoimintoja peruuntui. Omaishoitajan hyvinvoinnin vahvistaminen heijastuu myös omaishoidettavan hyvinvointiin – panostuksella saadaan tuplahyöty. Tämä on sekä inhimillisistä että taloudellisista näkökulmista yhä merkityksellisempää, kun omaishoidettavien määrä on kasvanut yli 10 000:lla eli jopa 20 % kymmenessä vuodessa (Omaishoitajaliitto 2022) ja tavoitellaan sitä, että edelleen yhä harvempi päätyisi laitoshoitoon. Näistä lähtökohdista on oltu yhtä mieltä omaishoitoperheille suunnatun toiminnan kehittämisessä mukana olevien omaishoitojärjestöjen ja kaupunkien kanssa. Omaishoitajat osaavat arvostaa mielen hyvinvointia. He ymmärtävät kokemuksen kautta, kuinka sitä tarvitaan elämänkriiseissä ja päivittäin haastavassa arjessa. Esimerkiksi autististen henkilöiden omaiset pitävät mielenterveyden häiriöiden hoitoa ja ongelmien ennaltaehkäisyä tärkeimpänä tutkimuksen rahoituskohteena (Cusack 2018). Mielen hyvinvointia arvostaa enemmän, kun on kokenut omaa tai läheisen sairastamista sekä omaishoidettavan etenevää pitkäaikaista toimintakyvyn heikkenemistä ja siihen usein kytkeytyvää psyykkistä pahoinvointia. Omaishoitajan mielen hyvinvointi Mielen hyvinvointia kuvaillaan yleisesti (WHO 2022) sanoilla ”onnellisuus”, ”tasapainoinen elämä”, ”elämänhallinta” ja ”psyykkinen hyvinvointi”. Omaishoitoperheiden toiminnan kehittämisessä on noussut esiin myös omaishoitajan arjesta kieliviä oivalluksia mielen hyvinvoinnista. Kun omaishoitaja kuvaa mielen hyvinvointiaan sanoilla ”paremmat kaudet”, ”oma aika” sekä ”lepo ja palautuminen”, välittyy syvällisempi ymmärrys siitä, kuinka psyykkinen hyvinvointi voi kulua ja toisaalta elpyessä uusiutua suojatekijöiden ja voimavarojen avulla. Omaishoitajan hahmottaessa mielen hyvinvoinnin ”henkisenä kasvuna”, kuuluu ilmauksesta omakohtainen kokemus haasteista selviytymisestä sekä sen myötä vahvistuvasta resilienssistä eli selviytymiskyvystä ja ongelmat selättävästä sinnikkyydestä. Uusiutuvan resurssin, suojatekijöiden, voimavarojen ja resilienssin näkökulmat vastaavat modernia ja positiivista mielenterveyskäsitystä (Mieli ry 2022a): mielen hyvinvointi on paljon enemmän kuin psyykkisen häiriön puuttuminen. Omaishoitajille suunnatut julkaisut, kuten Oma ja Lähellä, ovat täynnä henkisen kasvun tarinoita sopeutumisesta erityislapsen, muistisairaan, vakavasti vammautuneen tai pitkäaikaissairaan omaishoitajuuteen. Mieli ry:n (2022b) selvityksessä joka toinen suomalainen raportoi omassa elämässään tai lähipiirissään psyykkistä kuormitusta ja oireilua viimeisimmän vuoden aikana. Omaishoitajilla on keskimääräistä enemmän psyykkisten häiriöiden riskitekijöitä, kuten stressiä, univajetta ja eristyneisyyden kokemusta. Mielenterveyden edistämisen sekä varhaisen häiriöihin puuttumisen tulisi olla kansanterveystyön keskiössä. Sillä voitaisiin vähentää mielenterveystyön kustannuksia viisinkertaisesti nykyiseen nähden. (Wahlbeck 2017.) Tutkitusti tehokkaita käytäntöjä mielen hyvinvoinnin edistämiseen tunnetaan paljon (Laajasalo & Pirkola 2012). Arjen stressiä lievittävät oivallukset, kuten liikunnan lisääminen, voivat vahvistaa mielen hyvinvointia riskitekijöistä huolimatta (Leppämäki 2017). Mielen hyvinvointi vahvistuu vertaistuella ja ammattiavulla Omaishoitoperheiden ryhmäkeskusteluissa on huomattu, että omaishoitajan mielen hyvinvointiin voi vaikuttaa monilla omaishoitajan jaksamista tukevilla ja psyykkistä kuormaa lievittävillä tavoilla. Omaishoitaja ottaa matalammalla kynnyksellä käyttöön idean vaikkapa musiikin hyödyntämisestä aamu- tai liikuntatoimien tahdittamiseen toiselta samassa tilanteessa olevalta kuin asiantuntijalta. On innostavaa kuulla vertaiselta, kuinka hän voi itse paremmin omaishoitoarjen sujuvoituessa. Ryhmätoiminta on vaikuttavaa tarjotessaan paitsi vertaistukea, myös mieltä virkistäviä kokemuksia: kun muistisairas omaishoitajineen kokeilee ”ullakkojumppaa” Rautavaaran Isoisän olkihatun tahtiin tai kun vammainen lapsi omaishoitajineen aktivoituu ottamaan kontaktia toisiin ryhmäläisiin ja syntyy yhteinen kikatushetki. Monialaista asiantuntijatiimiä kuitenkin tarvitaan kuntouttavan omaishoitoperheiden toiminnan suunnitteluun, ohjaamiseen ja toiminnan vaikuttavuuden arviointiin. Tarpeen mukaan ammattilaiset myös tunnistavat yksilöllisen lisätuen tarpeen ja ottavat sen huomioon: aistierityispiirteiselle lapselle tarjotaan asentotuntoaistia stimuloiva, keskittymistä tukeva istuintyyny, alakuloinen omaishoitaja saa tietoa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluista (Mieppi 2022) ja rytmeillä motivoituvan osallistujan omaiselle vinkataan rytmipelillisestä etämusiikkitoiminnasta. Mielen hyvinvointia positiivisen kautta Omaishoitoperheiden toiminnassa lähestytään mielenterveyden teemoja salutogeenisesti eli mielen hyvinvoinnin tekijöitä tarkastellen (Billins & Hashem 2010), ei ongelmiin keskittyen. Aikaa käytetään esimerkiksi sen jakamiseen, mikä omaishoitajan arjessa toimii ja mistä myös omaishoidettava saa voimavaroja sekä mielen hyvinvointia. Kun muistellaan viikon parhaita hetkiä kertoen tai piirtäen, irrottaudutaan murehtimisesta. Parhaimmillaan saadaan muilta vertaistukea ja vinkkejä siihen, kuinka yksinkertaisin keinoin hyviä hetkiä voikaan luoda. Tasapainon saavuttaminen vaikeassa tilanteessa vaatii mielen hyvinvoinnin taitoja. Näitä on vahvistettu pohtimalla omaishoitoperheiden kanssa, mikä musiikki palauttaa parhaiten stressistä, miten voi motivoida itseään uuden oppimiseen, miten omaishoitajat ovat kääntäneet mokiaan huumoriksi ja miten he rauhoittuvat ollessaan ylikierroksilla. Omaishoitajat – ja usein myös omaishoidettavat – ovat tehneet omaishoitoperheiden toiminnassa mielen hyvinvointia aktivoivia kotitehtäviä ryhmäkertojen väleillä, mikä on omiaan vahvistamaan toiminnan kuntoutuksellista vaikuttavuutta. Vaikuttavuuteen liittyvässä tutkimuksessa yhtenä menetelmänä hyödynnetään positiivisen mielenterveyden SWEMWBS-mittaria (Pasanen ym. 2021), jonka suomalainen normiaineisto on vastikään julkaistu. Kirjoittaja Eeva Tawast on psykologi ja psykologian lehtori. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen (2021–2023) asiantuntijana hän keskittyy omaishoitajien mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja omaishoitoperheiden voimavarojen vahvistamiseen. Lähteet Billings, Jenny & Hashem, Ferhana 2010. Salutogenesis and the promotion of positive mental health in older people. Kirjallisuuskatsaus EU:n teemakongressiin Mental Health and Well-being in Older People – Making it Happen. Cusack, James 2018. Your Questions: shaping future autism research. Esitys AutVave -tapahtumassa 5.10.2018. (Lue lisää tutkimuksesta: https://www.autistica.org.uk) Laajasalo, Taina & Pirkola, Sami 2012. Ennen kuin on liian myöhäistä. Ehkäisevän mielenterveystyön toimivia käytäntöjä palvelujärjestelmän kehittäjille. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Leppämäki, Sami 2017. Liikunta ja masennus. Teoksessa Kampman, Olli ym. (toim.) 2017. Masennus. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Mieli ry 2022a. Mitä mielenterveys on? Mieli ry 2022b. Suomalaisten hyvinvointia uhkaava kuormitus kasvoi. Uutinen 1.4.2022. Mieppi 2022. Omaishoitajaliitto 2022. Pasanen, Tytti, Tamminen, Nina, Martelin, Tuija & Solin, Pia 2021. Positive mental health of Finnish people living alone: The Role of circumstantial factors and leisure-time activities. International Journal of Environmental Research and Public Health 2021; 18. Siltanen, Sini 2021. Korona ja elämänlaatu. Esitys alustavista tutkimustuloksista Terveyspsykologien päivillä 5.11.2021. Tawast, Eeva 2022. Musiikki hoitaa omaishoitajan mieltä ja aivoja. Artikkeli Oma-lehdessä 1/2022. Wahlbeck, Kristian, Hannukkala, Marjo, Parkkonen, Johannes, Valkonen, Jukka & Solantaus, Tytti 2017. Mielenterveyden edistäminen kansanterveystyön ytimessä. Duodecim 2017;133: 985–92. WHO 2022. Mental health.
Kuntoutujan osallistumisen vahvistuminen kuntoutuksen suunnittelussa
Kuntoutujan asema tasa-arvoisena osallistujana toimenpiteen kohteena olemisen sijaan on ollut viime vuosina kuntoutuksen paradigman muutoksen keskiössä. Kuntoutustoimenpiteet ovat monialaisia ja -ammatillisia toimintaverkostoja, missä ammattilaiset tukevat ja ohjaavat kuntoutujia päätöksen teossa, sitoutumisessa sekä tavoitteiden saavuttamisessa. Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa kuntoutuksen suunnittelua kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi. Kuntoutuksen suunnittelua ohjaavat kuntoutujan tarpeet sekä voimavarat. Moniasiantuntijuuteen perustuvasta kuntoutuksen suunnittelusta puhuttaessa kuntoutuja tulisikin nähdä oman elämänsä asiantuntijana ja yhteisen ymmärryksen rakentamisella pyritään kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseen. (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15; Karhula & Sellman & Sipari 2016: 239–240.) Moniammatillisuuden katsotaan olevan hyvän kuntoutuskäytännön mukaista ja mahdollistavan kuntoutujille monipuolista sekä asiakaslähtöistä kuntoutusta (Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393–394). Moniasiantuntijuudella pyritään syvempään yhteistyöhön sekä tiedon jakamiseen. Moniasiantuntijuuteen perustuvassa työssä myös kuntoutujat sekä heidän omaisensa tai läheisensä ovat asiantuntijoiden roolissa ja näin ollen mahdollistetaan myös aktiivisempi osallistuminen kuntoutuksen suunnitteluun. (Kuorilehto 2014: 23–29.) Kuntoutusta suunnitellessa kuntoutuja tulisi kohdata yksilönä ja ottaa huomioon hänelle tärkeät asiat sekä mitä muuta hänen elämäänsä kuuluu kuntoutuksen lisäksi. Kuntoutujan arvot, ajatukset sekä näkemykset korostuvat kuntoutumisprosessissa. Kuntoutuksen ammattilaiset tukevat kuntoutujan matkaa kuntoutumisprosessissa ja auttavat kuntoutujaa päätöksien teossa sekä ongelmien ratkaisuissa. Itsemääräämisoikeus on kuntoutujan perusoikeus ja se vaatii kuntoutujalta harkintakykyä sekä valmiutta toimintaan. Kuntoutuksen ammattilaiset voivat antaa kuntoutujille tietoa, jonka avulla itsenäisen harkinnan käyttäminen helpottuu. Joskus kuntoutuja saattaa käyttää harkintavaltansa niin, että antaa ammattilaisten tehdä päätökset puolestaan. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen & Leino 2016: 65; Järvikoski 2013: 39.) Kuntoutujan osallistuminen on vahvimmillaan, kun hän pääsee osallistumaan tasavertaisena kumppanina prosessin eri vaiheisiin. Omien vaikutusten näkeminen konkreettisina muutoksina vahvistaa kuntoutujan osallistumisen tunnetta. Osallistumisen toimintamalleja on useita ja niitä voidaan muokata erilaisiin ympäristöihin ja tarkoituksiin sopiviksi. (Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 22.) Kuntoutuksen suunnittelun lähtökohtia Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen suunnittelun lähtökohtana kuntoutustyöntekijöiden näkökulmasta oli kuntoutujan esitietoihin perehtyminen. Tärkeimpänä pidettiin tietoa siitä, mikä on kuntoutujan toimintaympäristö, ja mitä asioita toimintakyvyn kannalta tulisi ottaa huomioon kotiutumisen saavuttamiseksi. Kuntoutujien tuloksissa korostui luottamus kuntoutustyöntekijöiden tekemiä päätöksiä kohtaan, eikä kuntoutujat nähneet tarpeelliseksi osallistua kuntoutuksen suunnitteluun tai sen sisältöön. Tulosten mukaan kuntoutusta suunniteltiin moniammatillisessa työryhmässä. Toimintaympäristössä moniammatilliseen työryhmään kuuluu lääkäri, sairaanhoitaja/lähihoitaja, fysioterapeutti/kuntohoitaja sekä tarvittaessa toimintaterapeutti ja/tai sosionomi. Kuntoutujan osallistumiselle haasteita loi tulosten mukaan kuntoutujan sairaudentunnottomuus sekä kognition heikentyminen. Tuloksissa ilmeni, että kuntoutuksen suunnittelu oli pääasiassa ammattilaisjohteista, kuntoutujien näkökulmasta tämä ei ollut ongelmallista tai heikentänyt luottamussuhdetta. Palomäen (2012) tutkimuksessa mainitaan, että kuntoutujan sitoutuminen kuntoutussuunnitelmaan riippuu pitkälti siitä, onko kuntoutujaa ymmärretty ja kuunneltu tarpeeksi suunnitelmaa tehdessä. Jos ammattilainen tekee kaikki päätökset kuntoutujan puolesta niin kuntoutuja jää herkästi passiiviseksi osallistujaksi. (Palomäki 2012: 116–117.) Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi olisikin hyvä käydä kuntoutujan kanssa läpi asioita mihin hän voi vaikuttaa kuntoutuksen suunnittelua laatiessa. Kuntoutujan sairaudesta tai diagnoosista riippumatta kuntoutujan kanssa tulisi etsiä sekä toteuttaa kuntoutujalle sopivia osallistumisen muotoja. Toimintatapoja kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi Tulosten mukaan kuntoutujan osallistumista vahvistavia toimintatapoja kuntoutuksen suunnittelussa olivat kuunteleminen ja vuorovaikutus, kannustaminen, tavoitteen asettaminen, liikkumis- ja toimintakyvyn arviointi, yksilöllinen ohjaus sekä moniammatilliset kiertopalaverit ja hoitoneuvottelut. Kuntoutujat arvostivat avointa sekä rehellistä kommunikointia ja korostivat, että heidät otetaan yksilöllisesti sekä kokonaisvaltaisesti huomioon. Kuunteleminen, kannustaminen sekä rohkaiseminen nousivat kuntoutujien tuloksissa usein esille. Myös kuntoutustyöntekijöiden tuloksissa korostettiin kuntoutujan äänen kuulemista sekä itsemääräämisoikeutta. Yksilöllinen ohjaus oli tulosten mukaan tärkeää luottamussuhteen rakentamiselle ja tämä loi mahdollisuuden kokonaisvaltaiselle arvioinnille. Lisäksi yhteinen ymmärrys sekä jaettu päätöksenteko kehittyivät yhtenäisen kommunikoinnin kautta. Tavoitteen asettaminen kuntoutusjaksolle on kuntoutuksen suunnittelun perusta. Tuloksissa käy ilmi, että tavoitteen asettaminen on tärkeä osa moniammatillista kuntoutusta, mutta se on pääosin ammattilaisjohteista ja osittain rikkonaista myös eri ammattilaisten välillä. Kuntoutujat ajattelivat tavoitteen asettamisen olevan fysioterapeuttien vastuulla. Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi tavoitteen tulee olla kuntoutujalle kiinnostava ja liittyä jollakin tavalla hänen omaan ympäristöönsä (Härkäpää & Valkonen & Järvikoski 2016: 74–75). Isoherrasen (2008) mukaan tavoitteen asettamisen moniammatillisessa työryhmässä ei tulisi olla toiminnan koordinointia ja ideoiden vaihtoa vaan keskustellen yhteisen ymmärryksen löytämistä (Isoherranen 2008: 72–73). Liikkumis- ja toimintakyvyn arviointi osana kuntoutuksen suunnittelua johtaa aina kuntoutujan kotiutumiseen asti. Kuntoutujan kotiutumisen kannalta on merkityksellistä saavuttaa tietynlainen liikkumis- ja toimintakyky, jotta kuntoutuja voi turvallisesti kotiutua. Tulosten mukaan toimintaympäristössä ei ole käytössä tiettyjä toimintakyvyn mittareita tai testejä, vaan arviointi perustuu kuntoutustyöntekijöiden havainnointiin. Kuntoutujat luottivat siihen, että kuntoutustyöntekijät kertovat koska saa tehdä mitäkin ja kuntoutujille sanoitettiin toimintakyvyn edistymistä. Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi olisikin mielenkiintoista pohtia lisäisikö esimerkiksi konkreettinen toimintakykymittarin tulos kuntoutujan omatoimista harjoittelua. Moniammatilliset kiertopalaverit sekä hoitoneuvottelut olivat tulosten mukaan sekä kuntoutustyöntekijöille että kuntoutujille merkityksellisiä toimintatapoja. Moniammatillisella kierrolla pysähdytään nimenomaan kuntoutujan asioiden äärelle ja tarkoituksena on kuunnella kuntoutujan ajatuksia kuntoutumisprosessin etenemisestä. Hoitoneuvotteluihin kutsutaan toimintaympäristön moniammatillisen työryhmän lisäksi myös omaisia/läheisiä sekä tarvittaessa kaupungin palveluohjaaja. Kuntoutujan vastuuta sekä omatoimisuutta pyritään lisäämään valtuuttamalla erilaisiin tehtäviin (harjoitukset, asian hoitaminen) ja kiertopalavereissa seurataan näiden toteutumista. Kirjoitus perustuu Veera Pellikan tutkimukselliseen kehittämistyöhön Moniasiantuntijuuteen perustuvan kuntoutuksen suunnittelun kehittäminen kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2022). Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Veera Pellikka, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Veera on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2010 ja työskentelee tällä hetkellä vastaavana fysioterapeuttina Kanta-Hämeen sairaskotisäätiöllä. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 14–17. Härkäpää, Kristiina & Valkonen, Jukka & Järvikoski, Aila 2016. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 74–82. Isoherranen, Kaarina 2008. Vuorovaikutuskulttuuri muutoksessa. Teoksessa Isoherranen, Kaarina & Rekola, Leena & Nurminen, Raija: Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. 49–83. Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja 2013:43. Helsinki. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla 2016. Kuntoutumisen sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 239–246. Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Työpaperi 9/2018. Helsinki. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä. Oulun yliopisto. Palomäki, Susanna 2012. Asiakkaiden osallisuus kuntoutustutkimusprosessissa. Sosiaalityön ammatillinen lisensiaatintutkimus. Tampereen yliopisto.
Kehitetään digitaalisen toimintaympäristön sisältö uusix!
Digiympäristöjen käyttäjien osallistuminen sisältöjen luomiseen on nykypäivänä jo yleistä, mikä näkyy esimerkiksi erilaisten verkkomateriaalien keräämisenä, yhdistelynä, editoimisena ja tallentamisena omalle kotikoneelle. Materiaalin luominen mahdollistaa digitaalisen toimintaympäristön käyttäjille osallistumisen sisältöjentuottamisprosessiin luovina taiteilijoina. (Oesch 2003.) Nopean teknologisen kehityksen vuoksi digitalisoituvassa yhteiskunnassamme on siirrytty toimimaan yhä vuorovaikutteisemmin eri verkostoissa, tuottaen ja muuntaen digitaalisten toimintaympäristöjen sisältöjä vuorovaikutteisesti sen sijaan, että tietoa ainoastaan kerättäisiin, tallennettaisiin ja jaettaisiin (Kivistö & Päykkönen 2017: 12). Verkostomaisen vallan vahvistuessa verkostoitumisen, vuorovaikutuksen ja yhteisen kehittämisen merkitys nähdään korostuvan myös tulevaisuudessa (Dufva 2020; Vänskä & Paltamaa 2020), mikä edellyttää meiltä myös uudenlaista verkosto-osaamista (Sipari 2021). Kehittämisessä digitaalisen toimintaympäristön sisältöjen sopivuutta ja siellä tarjottujen palvelujen toteutustapoja tulisi huomioida suhteessa käyttäjien ja tuottajien omaan elinympäristöönsä. Näin mahdollistuvat parhaassa tapauksessa myös digitoimintaympäristön käytön hyödyt, kuten ajalliset, rahalliset ja ympäristölliset säästöt sekä osallistumisen kynnyksen madaltuminen siellä tapahtuvaan toimintaan. (Kilpeläinen & Sälevä 2017: 149.) Yleistynyt asiointi näissä toimintaympäristöissä korostaa teknologian ymmärrettävyyden, helppokäyttöisyyden ja valinnanmahdollisuuksien merkitystä. (Dufva 2020: 38–39.) Digitaalisten toimintaympäristöjen sisällön voi ymmärtää ja määrittää monella tavalla. Oeschin (2003; 2007) mukaan teknisten ratkaisujen sisällön tulisi perustua sellaiseen digitaaliseen sisältöön, mikä mukautuu päätelaitteen mukaan. Sisällön tulee olla myös yhteisöllistä, usean eri käyttäjän käyttöön soveltuvaa sekä siinä tulee olla interaktiivisia ominaisuuksia, joita voi myös editoida. Sisällön tulisi mukautua käyttäjäkohtaiseksi sisältäen tarvittaessa myös erilaisia koodattavia työvälineitä sekä mahdollisuuksia linkittyä myös toisiin teknisiin kokonaisuuksiin ja sisältöihin. (Oesch 2003; Oesch 2007: 108.) Digitaalista sisältöä kuntoutujien voimaantumiseen Työtoiminnan kuntoutuja tulisi kohdata ennen kaikkea ihmisenä, joka tekee omassa elämässään omia valintojaan (Viitanen & Piirainen 2013: 113). Kuntoutujan vaikuttamisen ympäristönsä olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin nähdään olevan aina osana kuntoutusta. (Järvikoski 2013: 2.) Näin mahdollistuu myös ihmisen kuntoutuminen, sillä kuntoutus on yksilön ja hänen ympäristönsä välinen tavoitteellinen muutosprosessi (Tulevaisuuden kuntoutus 2021; Valtioneuvoston selonteko kuntoutuksesta 2002: 3). Kuntoutuksen vaikutuksia tulisikin tämän vuoksi tarkastella ihmisen kuntoutumisen näkökulmasta sellaisten tekijöiden kautta, jotka koskettavat arkea, elämänhallintaa sekä kuntoutujan ja hänen toimintaympäristönsä välistä vuorovaikutusta (Suikkanen 2008: 104). Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni perehdyin tarkastelemaan työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymistä suhteessa digitaalisen toimintaympäristön sisältöön. Työn tarkoituksena oli kehittää Stadin soten työtoimintayksiköiden digitaalisen toimintaympäristön sisältöä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Siitonen (1999) kuvaa voimaantumista prosessina, joka lähtee ihmisestä itsestään (Siitonen 1999: 158). Tarkemmin voimaantuminen nähdään ydinkäsitteenä ihmisen sisältä lähtevänä voiman tunteena, joka perustuu turvallisuuden, hyväksynnän ja tasa-arvon kokemukseen ja on suhteessa ympäristöön (Siitonen 1999: 59–62; Tuorila 2013). Voimaantuminen on tullut terminä myös yhdeksi kuntoutumista kuvaavaksi käsitteeksi (Järvikoski 2013: 9). Ihmisen voimaantumisprosessia jäsentävät tekijät liittyvät päämääriin, kyky- ja kontekstiuskomuksiin, emootioihin sekä niiden keskinäisiin suhteisiin (Siitonen 1999: 158.) Kehittämistyön toimintaympäristönä oli Stadin soten työtoimintayksiköt, Uusix-verstaat, Pakilan työkeskus ja Avotyötoiminta. Organisaatioissa nousi esille tarve kehittää digitaalinen toimintaympäristö, jonka tarkoituksena on taata etätyötoiminnan saavutettavuutta ja joustavuutta sekä vastata kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin. Tarve digitaalisen toimintaympäristön sisällön kehittämiselle nousi Stadin soten etätyötoiminnan kehittämisryhmässä, johon osallistuu työtoimintayksiköiden kuntoutujia ja ammattilaisia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä käytettiin toimintatutkimuksellista lähestymistapaa. Kehittämistyöhön kerättiin aineistoa laadullisin menetelmin, kahdessa yhteiskehittelytilaisuudessa, kuntoutujien ja ammattilaisten muodostamassa kehittäjäryhmässä työpajamenetelmää soveltaen. Kehittäjäryhmään kuului yhteensä 19 henkilöä Uusix-vertailta, Pakilan työkeskuksesta ja Avotyötoiminnasta. Millaista digitaalista sisältöä tarvitaan? Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista tuotettiin yhteenvetona kuvaus digitaalisen toimintaympäristön sisällöstä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Kuvaus syntyi tulkiten työn kehittämistehtävien tuloksia tarkastellen niiden välisiä suhteita (Kuvio 1). Työtoiminnan kuntoutujien voimaantumista edistävä digitaalinen toimintaympäristö sisältää saavutettavaa ja selkeästi jäsenneltyä auditiivista ja visuaalista sisältöä. Turvallisuuden kokemusten lisäämiseksi kuvion alaosa sisältää tietosuojaselosteen ja teknistä tukea tarjoavaa vuorovaikutteista sisältöä muun muassa teknisen tuen digikioskin, joka tarjoaa nopeasti digitukea ja neuvonta chatin ja soittomahdollisuuden kautta. Täältä löytyvät myös arvopohjaisia sääntöjä koskevat sisällöt, kuten nettietiketti ja turvallisen tilan periaatteet, jotka on tarkoitettu luomaan digitaalisessa toimintaympäristössä toimimiseen rakennetta, edistämään paikalla oloa ja muistuttamaan asiallisesta käytöksestä koskien myös muiden kohtaamista toimintaympäristössä. Digitaalisen toimintaympäristön voimaantumisen edistymistä tukevaan sisältöön kuuluu kirjautumisjärjestelmä, jolla kuntoutuja kirjautuu omaan profiiliinsa. Toimintaympäristö sisältää myös virtuaalisen kellokortin, joka rekisteröi kuntoutujan sisään- ja uloskirjautumisajan automaattisesti. Kellokortti edistää kuntoutujien vastuunottoa omasta arjenhallinnasta. Kirjautumisjärjestelmä tarjoaa puolestaan mahdollisuuden luoda sisältöjä, kuten avatar-hahmon monimuotoisemman ja/ tai muilta kuntoutujilta anonyymin tunnistautumisen mahdollistumiseksi. Kirjautumisen yhteydessä avautuu kenttä, johon kuntoutuja voi kirjoittaa ylös omaa kuntoutumistaan koskevia tavoitteita sekä erilaisia mittareita ja välineitä, kuten oppimispäiväkirjan itsereflektoinnin ja oman kuntoutumisprosessin seurannan mahdollistumiseksi. Toimintaympäristön yhtenä kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevana sisältönä toimii palautteenantokanava, joka tarjoaa mahdollisuuksia antaa palautetta esimerkiksi vastaten kanavalle upotettuun palautekyselyyn. Tämän kanavan kautta kuntoutuja saa yhteyden myös ammattilaisiin ja heidän välistänsä yhteydenpitoa edistävinä vuorovaikutteisina sisältöinä kanava tarjoaa chat-, puhelu- sekä videopuheluominaisuuden. Avun pyytämismahdollisuuden ja avun vastaanottamisen avulla kanava voi edistää myös kuntoutujien vastuun ottamista omasta itsestä, kuten arjenhallinnasta ja hyvinvoinnista. Digitaalisen toimintaympäristön sisältöihin kuuluu myös muita vuorovaikutteisia sisältöjä, kuten vaikuttamisverkostokanava, mikä sisältää yhteiskehittämiseen ja tiedottamiseen tarkoitettuja sisältöjä. Tämän kanavan kautta kuntoutujat voivat osallistua kehittämiseen ja lukea sekä laatia ammattilaisten kanssa sisältöjä, kuten esimerkiksi tiedotteita tulevista tapahtumista. Kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevaa sisältöä digitaalisessa toimintaympäristössä on myös vertaisforum, mikä sisältää luovia tiloja, kuten esimerkiksi tsemppihuoneen, jossa kuntoutujat voivat antaa ja saada vertaistukea ja luoda toivomiaan hyvinvointia edistäviä sisältöjä. Tässä huoneessa kuntoutujilla on myös mahdollisuus avata keskusteluja ja antaa toisilleen vertaispalautetta kommenttien ja hymiöpalautteiden muodossa. Tämä huone toimii samalla myös tunnetaitokanavana, jossa kuntoutujilla on mahdollisuus kehittää omia vuorovaikutus- kommunikointi ja reflektointitaitojaan. Yhtenä keskeisenä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevana sisältönä näkymällä ovat etätehtäviin liittyvät sisällöt. Kuntoutujien on mahdollisuus valita heille annetuista eri tasoisista, porrastetuista tehtävävaihtoehdoista itselleen mielekkäimmät ja toteuttaa niitä omien voimavarojen mukaan. Tehtäväsisällöt voi palauttaa joko pelkästään ammattilaiselle tai samasta tilasta löytyvään ideapankkiin, jossa ne toimivat informatiivisina sisältöinä myös muille. Tehtävienteon tukena toimii näytölle ilmestyvä, myös vuorovaikutteiseen sisältöluokkaan kuuluva virtuaalinen hahmo, joka muistuttaa suorituksen aikana tauotuksesta ja onnittelee kuntoutujaa tehtävän palautuksesta. Etätehtävientekoon sisältyy myös ajastustoiminto. Tehtäviä voi suorittaa yhdessä muiden kuntoutujien kanssa, jolloin vastuu rajautuu, jakaantuu ja kevenee muuttuen eteenpäin vieväksi voimavaraksi. Kuntoutujien digiosaamisen edistämiseksi toimintaympäristö puolestaan sisältää tallennettuja koulutusmateriaaleja, työkaluja oman osaamisen tunnistamiseksi sekä ohjeita digitaalisessa toimintaympäristössä toimimiseen. Digitaalisessa toimintaympäristössä kuntoutujien voimaantumisen edistymistä vahvistavat auditiiviset sekä visuaaliset, informatiiviset sisällöt, jotka ovat keskitetty kuvion näkymällä yhteen tilaan. Tämä tila sisältää tarkemmin ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden tuottamia tallenteita kuten podcasteja, webinaareja ja blogitekstejä ajankohtaisista aiheista, onnistumisista ja kokemuksista sekä Uusix-verstaiden viestintäosaston tuottaman Skribo-lehden. Toimintaympäristö sisältää myös viihteellisen oppimisen, fun & games -tilan, joka sisältää yksilöllisiä ja yhteisöllisiä pelillisiä sisältöjä, kuten Seppo-alustalla luotuja peliympäristöjä kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Digisisällöt kollektiivisen hyvinvoinnin edistäjinä Teknologiaa hyödyntämällä voidaan luoda uusia kuntoutuksen väyliä. Kuntoutumisen näkökulmasta teknologisilla ratkaisuilla voidaan edistää esimerkiksi yksilön oppimista ja hänen pärjäämistään työssä ja arjessa. (Järvikoski 2013: 51.) Kuntoutustoiminnassa toimintaympäristön muotoutuminen vastaamaan palveluiden käyttäjien tarpeita ja heidän arkeaan on varsin tärkeää. Oleellista on myös se, että kuntoutus toteutuu kaiketi mielekkäästi, kuntoutujien omissa toimintaympäristöissä. (Sipari & Mäkinen 2012: 4, 7.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tekijänä toivon lukijan pysähtyvän pohtimaan voimaantumisen edistymistä edellyttäviä kehittämistoimenpiteitä digitaalisissa toimintaympäristöissä kuntoutumisen, sen tuloksellisuuden sekä hyvinvoinnin edistymisen näkökulmasta. Voidaanko voimaantumista edistävillä digitaalisten toimintaympäristöjen sisällöllisillä ominaisuuksilla ja siellä toteutuvilla toiminnoilla edistää myös kollektiivista hyvinvointia niin yhteisöissä kuin yhteiskunnassammekin? On selvää, että tästä kontekstista tarvitaan enemmän tietoa, sillä tutkimusta kuntoutujien voimaantumista edistävien digitaalisten toimintaympäristöjen ja niiden sisältöjen hyödyistä on vielä niukalti. Kirjoitus pohjautuu Evelin Vlahopouloun tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Digitaalisen toimintaympäristön sisällön kehittäminen työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022. Kirjoittaja Evelin Vlahopoulou valmistui kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelmasta Metropolia Ammattikorkeakoulusta huhtikuussa 2022. Eve on töissä Stadin soten työtoimintayksiköissä, joissa hän toimii lähiesihenkilönä vastaten virtuaalisesti toteutettavan etätyötoiminnan ja digitaalisten palveluiden kehittämisestä ja toteuttamisesta. Lähteet Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Sitra. 9, 38–39. Järvikoski, Aila 2013. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2, 9, 51. Kilpeläinen, Arja & Sälevä, Tanja 2017. Etäältä lähelle – Lähipalveluja lappilaisille teknologiavälitteisesti. Teoksessa Kivistö, Maarit & Päykkönen, Kirsi (toim.). Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 149. Kivistö, Mari & Päykkönen, Kirsi 2017. Johdatus Sosiaalityö digitalisaatiossa -teokseen. Teoksessa Kivistö, Maarit & Päykkönen, Kirsi (toim.). Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 12. Oesch, Klaus 2003. Onko Suomella lisäarvoa kansainväliseen sisältöbusinekseen? Teoksessa: Kirja tietoverkkojen maailmassa. Helsingin yliopiston kirjasto. Oesch, Klaus 2007. Virtuaalinen voimaantuminen. Tapaustutkimus ammattikasvatuksen oppimisympäristön toimintaedellytysten ja tietokäytäntöjen kehitysmahdollisuuksista vuorovaikutteisen tieto- ja viestintäteknologian näkökulmasta. Tampere: Tampereen yliopisto. Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun opettajankoulutuslaitos. Oulun yliopisto. Oulu. 59–62, 158. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6. Helsinki. 4, 7. Sipari, Salla 2021. Oletko kohde vai kumppani tieteellisessä tutkimuksessa? Salla Sipari – TEDxMetropoliaUniversity. TEDx Talks. Suikkanen, Asko 2008. Arvioinnin avaimia kuntoutuksen lukkoihin. Teoksesta: Mäkitalo, Jorma & Turunen, Jari & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) Vaikuttavuus muutoksessa. Oulu: Verve. 104. Tulevaisuuden kuntoutus 2021. Tutkimuksen käsiteviidakossa. Käsitepankki. Tulevaisuuden kuntoutus. Tuorila, Helena 2013. Potilaan voimaantuminen ei horjuta vaan tukee asiantuntijuutta. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 2013; 129(6): 666-71. Duodecim-lehti. Valtioneuvoston selonteko kuntoutuksesta 2002. Kuntoutusselonteko 2002. 3. Viitanen, Elina & Piirainen, Arja 2013. Kuntoutuksen palvelujärjestelmä kuntoutujan näkökulmasta. Teoksessa Ashorn, Ulla & Autti-Rämö, Ilona & Lehto, Juhani & Rajavaara, Marketta. Kuntoutus muuttuu -entä kuntoutusjärjestelmä? Kelan tutkimusosasto. Helsinki. 113. Vänskä, Nea & Paltamaa, Jaana 2020. Uudelle vuosikymmenelle – kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin. Rehablogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Moniammatillista yhteistyötä hyödyntäen kohti asiakaslähtöisempiä toimintatapoja
Kuntoutuksessa on puhuttu pitkään paradigman muutoksesta, jossa asiakas on keskiössä oman kuntoutumisensa asiantuntijana. Jatkossa myös moniammatillisia toimintatapoja tulisi hyödyntää enemmän asiakaslähtöisyyden edistämisessä niin, että asiakas on aktiivisena toimijana mukana prosesseissa. Jaettu asiantuntijuus eri toimijoiden välillä kuntoutuksessa takaa parhaat vaikuttavuustulokset. Moniammatillisia toimintatapoja tulisi hyödyntää asiakaslähtöisyyden edistämiseksi kuntoutusprosessissa. Moniammatillinen yhteistyö on keskeinen tekijä ja edellytys tehokkaalle kuntoutustoiminnalle (Paxino ym. 2020.) Moniammatillisen yhteistyön tavoitteena ja edellytyksenä on, että eri ammattiryhmät jakavat osaamista, vastuuta ja osallisuutta päätöksentekoon liittyvissä asioissa. Moniammatillisen yhteistyön avulla voidaan ratkaista asiakkaan haasteita ja ongelmia, jotka saattavat olla vaikeita yksittäisen ammattiryhmän näkökulmasta tarkastellen. (Sandström ym. 2018.) Kuntoutuksessa tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan kuntoutujan ja useiden toimijoiden välistä yhteistyötä. Onnistuneen yhteistyön kannalta osaamisen jakaminen on tärkeää. Osaamisen jakaminen edellyttää jo olemassa olevan osaamisen tiedostamisen ja verkoston kehittämistarpeiden määrittämisen. (Vainoniemi 2015: 5.) Asiakaslähtöisyys kuntoutuspalveluissa Asiakaslähtöisyys voidaan mieltää toiminnan arvoperustana sosiaali- ja terveyssektorilla. Jokainen asiakas kohdataan tasavertaisena yksilönä hyvinvointivajeesta riippumatta. Palvelut järjestetään asiakkaan tarpeista lähtien mahdollisimman toimiviksi. Asiakaslähtöisen palvelutoiminnan tulisi olla vastavuoroista sekä alkaa asiakkaan esittämistä asioista ja kysymyksistä. (Virtanen ym. 2011: 19.) Kaikissa kohtaamisissa tulisi huomioida asiakkaan näkökulma ja palvelut suunnitella asiakkaan tarpeen mukaan (Juujärvi ym. 2019: 3; Paxino ym. 2020). Asiakaslähtöisen kuntoutuksen lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, ja asiakkaan aktiivista roolia ja voimavaralähtöisyyttä painotetaan. Asiakkaalla pitää olla mahdollisuus olla osallisena oman kuntoutuksensa suunnittelussa ja päätöksenteossa. (Autti-Rämö ym. 2016: 31.) Asiakaslähtöisyydellä korostetaan asiakkaan yksilöllisyyttä, kunnioittamista ja tarvetta tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa, ja nämä arvot ovat asiakastyön perusta. Vuorovaikutus rakentuu vastavuoroisesti asiantuntijoiden ja asiakkaiden kesken. (Mönkkönen ym. 2019.) Toiminnassa pyritään ymmärtämään ja löytämään ratkaisut asiakkaan itsensä määrittelemiin ongelmiin ja muutostarpeisiin asiakkaan voimavaroja tukien, ja perustana on tasa-arvoinen yhteistoiminta asiakkaan ja asiantuntijoiden välillä (Sipari & Mäkinen 2012:14). Asiakaslähtöisyyden edistäminen moniammatillisen yhteistyön keinoin Asiakkaan arki- ja toimintaympäristön huomioiminen yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa on keskeisessä osassa koko kuntoutusprosessin aikana sekä kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Tavoitteet tulee suunnitella yhdessä asiakkaan kanssa, ja niissä on huomioitava asiakkaan arki- ja toimintaympäristön tekijät. Kuntoutuksen tulee olla asiakkaan arkeen sopiva kokonaisuus. Tällöin se on myös helpommin toteutettavissa, ja tavoitteet ovat saavutettavampia. Asiakkaan omat ajatukset, toiveet ja tavoitteet ohjaavat kuntoutuksen suunnittelua, ja sitä täydennetään ammattilaisten osaamisella. Myös asiakkaan elämänhistoria ja mahdolliset tulevaisuuden muutokset tulee huomioida kuntoutuksen suunnittelussa yhdessä asiakkaan kanssa. Tasavertainen keskustelu ja yhteistyö ammattilaisten ja asiakkaan välillä on yksi kuntoutuksen edellytys ja keskeinen huomioitava seikka koko kuntoutusprosessin ajan. Tasavertaisella vuorovaikutuksella pyritään huomioimaan asiakkaan tarpeet ja toiveet, sekä varmistamaan, että asiakas on aktiivinen toimija koko kuntoutusprosessin ajan. Tasavertainen ensikohtaaminen ja kunnioitus asiakasta kohtaan nähtiin perustana tasavertaisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön käynnistämiselle, ja asiakkaan kuuntelulla oli tulosten mukaan suuri merkitys. Pidettiin tärkeänä myös, että ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tiivis yhteydenpito koko kuntoutusjakson ajan. Tulosten mukaan tasavertainen keskustelu ammattilaisten ja asiakkaan välillä edellyttää hyvää luottamusta koko kuntoutusprosessin ajan. Yhteisymmärrys ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tärkeää koko kuntoutusprosessin ajan. Tulee olla selvää, että ammattilaiset ja asiakas varmasti ymmärtävät toisiaan, ja tapaamiset ammattilaisten ja asiakkaiden välillä päätetään niin, että ollaan varmasti yhteisymmärryksessä keskenään. Ammattilaisten tulee puhua asiakkaalle ymmärrettävää kieltä, olla läsnä ja kuunnella sekä luoda kiireetön tilanne, ja kunnioittaa asiakasta ja tämän mielipiteitä. Kuntoutusprosessissa mukana olevien toimijoiden tulee myös luottaa prosessiin tavoitteen asettelusta toimivuuden arviointiin, ja vastuunjaon tulee olla selvä kuntoutusprosessissa olevien osapuolten välillä. Myös ammattilaisten tulee olla yhteisymmärryksessä keskenään, jotta kuntoutustoiminta ja yhteistyö on asiakaslähtöistä ja toimivaa. Palveluiden ja yrityksessä olevan erikoisosaamisen hyödyntäminen asiakaslähtöisesti on keskeinen teema asiakaslähtöisyyden edistämiseksi. Asiakas saa yleensä parhaan mahdollisen hoidon, jos ammattilaisella on asiakkaan tarpeita vastaavaa erikoisosaamista. Asiakas voi myös hyötyä samanaikaisesti eri palveluista ja erikoisosaamisista. Kaikkien ei odoteta osaavan kaikkea, vaan on tavoiteltavaa, että yksilöiden osaamisen välillä on suuria variaatioita, ja yksilöt näin ollen muodostavat kokonaisuuden. Tällaisessa toimintakulttuurissa jokaisen oma erityisosaaminen voidaan tuoda esille ja sitä voidaan hyödyntää. (Kangasniemi ym. 2018: 80.) Tiedon ja osaamisen jakaminen ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tärkeää kuntoutuksen toimivuuden ja sujuvuuden kannalta. Kuntoutusprosessissa olevien toimijoiden tulee olla tietoisia siitä, missä kuntoutuksessa mennään. Lisäksi tietoa tulisi jakaa ammattilaisten ja asiakkaan välillä niin, että asiakas ymmärtäisi tilanteensa ja siihen liittyvät tekijät kokonaisvaltaisemmin. Tuloksista nousi esiin kirjaamisen merkitys yhteistyön keinona ammattilaisten ja asiakkaan välillä. Selkeä ja asiakkaan tarpeet ja näkökulmat huomioon ottava raportointi oli tulosten mukaan yhteistyön ja yhteisen toiminnan edellytys kuntoutusprosessissa. Koulutukset ja koulutusmyönteinen ilmapiiri vahvistaa yhteistyötä ammattilaisten välillä sekä ylläpitää ja kehittää yksilöllistä ammattitaitoa. Yhteiset koulutukset ovat myös keinoja yhteisen ymmärryksen lisäämiselle ja tiedon jakamiselle ammattilaisten kesken. Koulutusten ja kouluttautumisen nähdään lisäävän asiakaslähtöisyyttä yksilöllisen sekä yhteisen osaamisen kasvaessa ja sitä kautta palvelun laadun kehittyessä. Asiakaspalautteen hyödyntäminen on toiminnan kehittymisen ja asiakaslähtöisyyden edistämisen kannalta tärkeä keino. Asiakaspalautteen hyödyntäminen on tärkeää kuntoutuksen toimivuuden arvioinnissa. Se on myös keino yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi ammattilaisten ja asiakkaan välille. Asiakaspalautetta tulisi hyödyntää koko kuntoutusprosessin aikana. Kirjoitus perustuu Samu Välimäen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuvaus moniammatillisesta yhteistyöstä asiakaslähtöisyyden edistämiseksi (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022), joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Samu Välimäki, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Samu on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2014 ja työskentelee Suomen Urheiluhierontakeskus (SUHK) Oy:ssa fysioterapeuttina. Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina & Leino, Eeva 2016. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 56–73. Juujärvi, S. & Sinervo, T. & Laulainen, S. & Niiranen, V. & Kujala, S. & Heponiemi, T. & Keskimäki, I. (2019) Sote-ammattilaisten yhteinen osaaminen sosiaali- ja terveydenhuol-lon muutoksessa. Päätösten tueksi 3. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 28.3.2022. Kangasniemi, Mari. ym. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisen koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Helsinki. Viitattu 28.3.2022. Mönkkönen, Kaarina, Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.) 2019. Moniammatillinen yhteistyö – Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus. 176 sivua. E-kirja Viitattu 28.3.2022. Paxino, J & Denniston, C & Woodward-Kron, R & Molloy, E. 2020. Communication in interprofessional rehabilitation teams: a scoping review. Viitattu 28.3.2022 . Sandström, Sanna ym. 2018. Moniammatillinen yhteistyö sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kuvaamana. ePooki, Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut ISSN 1798-2022. Viitattu 28.3.2022. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Aatosar-tikkelit 6. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Helsinki: Metropolia Ammatti-korkeakoulu. Viitattu 28.3.2022. Vainoniemi, V. 2015. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa yksilöllisten kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi. Viitattu 28.3.2022. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Viitattu 28.3.2022.
Uni arkipäivän perustoimintona – pelillisyys unikokemusten käsittelyssä
Unitottumusten havainnointi, nukkumaanmenon tai nukahtamisen vaikeudet sekä unihäiriöt ovat arkea monelle eri elämänvaiheissa. Yksilön uni- ja elämäntarinan avaamiseen voidaan hyödyntää pelillisiä menetelmiä. Tämä kirjoitus perustuu Metropolian CONNEXT-hankkeeseen, jossa kehitetiin pelillisiä työmenetelmiä, yhtenä aiheena uneen liittyvät näkökulmat. Pelillisissä tehtävissä unikokemuksia lähestyttiin voimavaralähtöisin menetelmin painottaen yksilön voimavaroja ja tavoitteiden asettamista. Tulevaisuudessa sosiaali‐ ja terveysalalla asiantuntijuus vaatii uusia ja erilaisia tapoja työskennellä. Digitaalisaation jalkauttamisen muotoihin kuuluu muun muassa pelillisyys, joka haastaa niin koulutuksen, työelämän kuin jokaisen arkipäivän. Silloin kun puhutaan pelillisyydestä, niin pelkkä tekninen osaaminen ei riitä vaan kaikilta vaaditaan uteliasta ja avoimesti suhtautuvaa asennetta erilaisia työmenetelmiä kohtaan. (Punna & Raitio 2016.) Tänään voimme jo todeta, että pelillisyys on tullut jäädäkseen. Pelillisyyden kautta voidaan vaikuttaa yleisiin asenteisiin eri elämän haasteita tai jopa sairauksia kohtaan. Sairauksiin kuuluvat usein häpeä ja syyllisyys. Joillekin pelkkä avun tarvitseminen saa aikaan samoja tunnereaktioita. Pelit ja pelilliset tehtävät mahdollistaisivat esimerkiksi omien unitapojen ymmärtämisen tai päiväkirjan pitämisen omista oireista, esimerkiksi unihäiriöistä. Tehtävien kautta voi saada lisää tietoa sekä oppia hallitsemaan omaa unitilannettaan paremmin. Pelillisiin tehtäviin voi sisältyä henkilökohtaisia kehotuksia (esim. kokeile näin, muista tehdä, lähde ulos…). Hyvinvoinnin tukemisessa tehtävät voivat auttaa rentoutumaan, ja niiden kautta voi opetella tunteiden hallintaa sekä stressin purkutapoja. Peleillä ja pelillisillä tehtävillä on paljon mahdollisuuksia itseohjautuvuuden tukemisessa. Ne mahdollistavat virheistä oppimisen osoittaen, ettei virheitä tarvitse pelätä, koska kyseessä on vain peli tai pelillinen tehtävä. Niiden kautta voi kokeilla erilaisia ratkaisuja sekä muodostaa tilanteita eri näkökulmista tai rooleista käsin. Pelit ja pelilliset tehtävät voivat palkita, haastaa, motivoida ja jopa koukuttaa. Niiden avulla voi toistaa samoja harjoituksia tai tilanteita sekä saada välitöntä palautetta suorituksesta. (Ks. esim. Ängeslevä 2013.) Pelien kautta ihminen voi oppia tuntemaan itseänsä paremmin. Pelit voivat olla arjessa omahoidon ja motivoinnin välineenä. Joskus pelillisyys voi helpottaa vaikeidenkin asioiden käsittelyä, toimia tapana rentoutua, olla osana onnistumisen kokemuksien saavuttamisessa tai toisten kokemuksiin eläytymisessä. Pelien kautta voi myös luoda uusia ihmissuhteita sekä oppia uusia taitoja. (THL 2021.) Uni elämäntavan osana Uni on yksi ihmisen tärkeimmistä perustarpeista ja vaikuttaa jokaiseen arkipäivään. Riittämätön uni voi johtaa merkittäviin terveysvaivoihin. Uni on yhdistetty esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin, mielenterveyshäiriöihin ja työkyvyttömyyseläkkeeseen. (Haaramo 2014.) Uni onkin työkyvyn kannalta suuressa roolissa, ja uniongelmilla on merkittävä negatiivinen vaikutus suorituskykyyn. Nukahtamiseen ja unessa pysymiseen vaikuttavat monet tekijät, ja unen säätelyn moninaisuudesta johtuen uni on herkkä häiriintymään. Riittävän pitkä ja hyvä uni on ihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Ihminen nukkuu keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa, mutta unentarve on kuitenkin yksilöllistä. Yksilöllisten tekijöiden vuoksi normaalia unta ei voida määritellä määrällisillä mittareilla. Normaalina pidetään heräämisen jälkeen koettua virkeyttä ja sitä, ettei väsymys rajoita toimintakykyä päivällä. Normaalisti nukkuvat ihmiset eivät koe tarvetta kiinnittää huomiota uneensa. He nukahtavat melko nopeasti, noin 15 minuutissa (Järnefelt & Hublin 2012) tai viimeistään 30 minuutissa (Partonen 2021), ja heillä on säännöllinen unirytmi. Unen tarkoitukset voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: energiansäästö ja aivojen energiavarastojen täydentäminen soluvaurioiden korjaus tiedonkäsittelyn ja muistitoimintojen vahvistaminen (Järnefelt & Hublin 2012). Uni on merkittävä tekijä elimistön toiminnan kannalta. Unen aikana elimistö säästää energiaa; energia-aineenvaihdunta hidastuu merkittävästi, sillä elimistön lämpötila on alhainen ja kulutus vähäisempää kuin hereillä ollessa. (Haaramo 2014.) Terve ihminen heräilee unestaan lyhyesti hereille useita kertoja yön aikana muutamien minuuttien ajaksi. Jotta ihmisen aivot saisivat riittävästi lepoa ja elimistö palautuisi päivän ja työn rasituksista, ihmisen täytyy nukkua syvää unta. Uni antaa elimistölle mahdollisuuden palautua ja korjaantua päivän rasituksesta. Syvä uni on tärkeää aivojen otsalohkon toiminnalle, jonka tehtäviä ovat muun muassa toimintojen ohjaus, ennakointi ja motivointi. Syvän uni vaikuttaa opitun tiedon käsittelyyn ja muistin tallentamiseen. (Härmä ym. 2011; Partonen 2021.) Monet elimistön palautumiskeinot, kuten kudosten korjaantuminen, lihasten kasvaminen ja kasvuhormonin vapautuminen, joko voimistuvat tai tapahtuvat pelkästään ihmisen nukkuessa. Useissa tutkimuksissa on todettu yhteys unettomuuden ja puolustuskyvyn alenemisen välillä, jolloin elimistö on haavoittuvampi ja herkempi sairauksille (Haaramo 2014). Unettomuus ja sen hoito Virkistämätön uni, vaikeudet nukahtamisessa, heräily öisin sekä liian aikainen herääminen aamuisin ovat unettomuusoireita (Hublin & Lagerstedt 2012; Partonen 2021). Tilapäinen unettomuus kuuluu tavanomaiseen elämään. Unettomuus voi kehittyä sisäsyntyisten ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksena. Elämäntilanteen muutokseen on luonnollista reagoida unettomuudella. Liiallinen psyykkinen tai fyysinen aktiivisuus erityisesti myöhään illalla, ongelmien mietiskely yöllä, ahdistuneisuus, huoli unesta ja uni-valverytmin rikkoutuminen lisäävät vireyttä. Liiallinen vireys taas estää unta. Kun uni jää jatkuvasti vähäisemmäksi kuin luonnollinen unentarve edellyttäisi, syntyy univajetta. Univajetta voi ehkäistä unen arvostuksen lisäämisellä, ajankäytön- ja stressinhallinnalla sekä edistämällä oikeita nukkumistapoja. (Härmä ym. 2011.) Unettomuuden hoidossa keskeistä on omasta terveydestä huolehtiminen. Terveellisiin elämäntapoihin on hyvä kiinnittää huomiota huomioiden ajanhallinnan, ravitsemuksen sekä liikunnan. Lääkäriin hakeudutaan, kun unettomuus vie äkillisesti yöunet kokonaan sekä silloin, kun unettomuus alkaa vähitellen ja huonosti nukutuista öistä johtuva väsymys haittaa arkiaskareita tai työtehtäviä. (Partonen 2021.) Univajetta voi ehkäistä unen arvostuksen lisäämisellä. Olennaista unen korjauksessa ovat omahoito ja unenhuolto. Tällöin kiinnitetään huomiota nukkumisympäristöön, nukkumistottumuksiin ja niiden säännöllisyyteen. Lääkkeettömissä hoidoissa on erilaisia menetelmiä, kuten elintapojen tarkistus, liikunta, rentoutus, uniärsykkeiden hallinta ja vuoteessa olon rajoittaminen. Hyvän unen saavuttamiseen suositellaan niin sanottuja unihygieniasuosituksia: säännöllinen ja järkevä uni-valverytmi nouse sängystä joka aamu samaan aikaan liiku säännöllisesti, mutta vältä rasittavaa liikuntaa 3 tuntia ennen nukkumaanmenoa huomioi nukkumista edistäviä ulkoisia tekijöitä (sopiva lämpötila, pimennys, meluttomuus, mukava vuode) pura mieltä painavat asiat hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa pyri rentoutumaan. Jos unenhuolto ei riitä, lyhytaikaisesta lääkityksestä voi olla hyötyä. (Härmä ym. 2011; Partonen 2021.) Unikäyttäytymiseen liittyvät hyötypelit työvälineenä Nykypäivänä työpaikat eivät ole enää paikkaan sidottuja vaan tilat ovat muuttuvia. Myös työvälineet muuttuvat digitalisaation sekä mobiilisuuden kautta, ja samanaikaisesti sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakkaan/potilaan itse‐ ja omahoitoa tukevat ratkaisut ovat korostuneet. Asiakas/potilas ei ole enää passiivinen palveluiden vastaanottaja vaan aktiivinen toimija. Asiakkaan/potilaan ottaessa omaa vastuuta hyvinvoinnistaan korostuu myös ammattilaisen itseohjautuvuuden tukeminen erilaisin menetelmin. Siinä yhtenä työvälineenä toimivat erilaiset pelilliset tehtävät. Metropoliassa Euroopan sosiaalirahasto ESR:n rahoittamassa CONNEXT for Inclusion -hankkeessa kehitettiin pelillinen tehtäväkokonaisuus Unikaveri – tehtäviä unen seurantaan. Tehtäväkokonaisuutta voi käyttää apuna omien unitottumusten havainnointiin, nukkumaanmenon tai nukahtamisen vaikeuksiin ja unihäiriöihin. Pelillisissä tehtävissä käytetään voimavaralähtöisiä menetelmiä uni- ja elämäntarinan avaamiseen, jossa omia unikokemuksia käsitellään pelillisten tehtävien kautta. Pelillisiä tehtäviä lähestytään positiivisesta tulokulmasta painottaen voimavaroja ja tavoitteiden asettamista. Samalla voi löytää uusia puolia itsestään. Unikaveri-tehtäväkokonaisuus on tarkoitettu käynnistämään omaa pohdintaa ja mahdollisesti keskustelua tarvittaessa auttavan tahon tai vaikkapa ystävien kanssa. Tarkoituksena on päästä käsiksi elämässä oleviin voimavaroihin, taitoihin, tarpeisiin, huoliin ja tilanteisiin. Tehtävien etenevät vaiheittain unihaasteen tunnistamisesta parempaan uneen ja unitaitoihin. Tehtävissä tekstin lisäksi käytetään ääntä, kuvaa tai videota. Pelilliset tehtävät ovat selkeitä, hyödyllisiä ja mielenkiintoa herättäviä. Helppokäyttöisyys auttaa sujuvaan etenemiseen, joka tuottaa parhaimmillaan mielihyvää pelaajalle. Samalla hyvinvointia tulee tuettua sivutuotteena. Pelilliset tehtävät voivat auttaa ja tarjota selviytymiskeinoja arkeen tai vahvistaa minäpystyvyyttä. Samalla ne toimivat terveellisemmän käyttäytymisen motivaattoreina ja vahvistavat omahoitoon sitoutumista. Sosiaali- ja terveysalan työntekijät voivat peluuttaa Unikaveri-tehtäväkokonaisuutta ns. hyötypelinä yksilölle, pelata joko yhdessä asiakkaan/potilaan kanssa tai antaa vaikka kotitehtäväksi tapaamisten välillä. Pelit ovat sopineet myös koulutuksessa opiskelijoiden työvälineeksi. Suosittelu ja kannustus peilien ja pelillisten tehtävien käyttöönottoon on nykypäivän työskentelyä. Asiakas/potilas pelaa pelejä tai käyttää sovelluksia, joista hän itse pitää ja joiden parissa hän viihtyy, niin kauan, kun viihtyy (Lee 2016). Siksi työntekijöiden tuleekin kiinnittää huomiota omiin työmenetelmiin ollen valmiita muuttamaan niitä sekä ottamaan käyttöön uusia tapoja toimia. Unta käsitellään kahdessa CONNEXT for Inclusion -hankkeen tehtäväkokonaisuudessa, jotka löytyvät Lehto-Lunden T. ja Salmenkangas M. (toim.) 2021 Ideoita pelillisyyteen hurahtaneille -julkaisusta: Seikkailu unitutkijan matkassa Unikaveri — tehtäviä unen seurantaan Tutustu myös Rehablogin Nyman J. 2018 Hyvää yötä – kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia? bloggaukseen. Muihin pelillisiin menetelmiin pääset tutustumaan CONNEXT for Inclusion hankkeen Nieminen J. ja Salmenkangas M. (toim.) 2021 Hurahda pelilliseen työotteeseen! Ideoita toiminnallisiin tehtäviin oppaasta. Kirjoittaja Marianne Sipilä, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Haaramo, P. 2014. Insomnia, ill health and work disability. A Longitudinal study among employees. Academic dissertation. Faculty of Medicine, University of Helsinki. Hublin, C. & Lagerstedt, R. 2012. Unettomuuden arviointi ja diagnostiikka. Teoksessa Työikäisten unettomuuden hoito, 20–34. Toim. Järnefelt, H. & Hublin, C. Helsinki: Työterveyslaitos. Härmä, M. Hublin, C. & Sallinen, M. 2011. Työperäiset unihäiriöt. Teoksessa Työperäiset sairaudet, 520-536. Uitti, J & Taskinen, H. Helsinki: Työterveyslaitos. Järnefelt, H. & Hublin, C. 2012. Unen ABC. Teoksessa Työikäisten unettomuuden hoito, 8-18. Toim. Järnefelt, H. & Hublin, C. Helsinki: Työterveyslaitos. Lee DL. 2016. Gamification and the psychology of game design in transforming mental health care. Journal of the American Psychiatric Nurses Association 22 (2), 134–136. Michie S., Richardson M., Johnston M., Abraham C., Francis J., Hardeman W., Eccles M., Cane J., Wood C. 2013.The behavior change technique taxonomy (v1) of 93 hierarchically clustered techniques: building an international consensus for the reporting of behavior change interventions. Ann Behav Med. 46 (1), 81–95. Partonen T. 2021. Unettomuus. Terveyskirjasto Duodecim. Punna, M. & Raitio, K. 2016. Mobiilimenetelmät ja pelillisyys työmenetelminä sosiaali- ja terveysalan asiakastyössä. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 8 (4), 224–230. THL 2021. Pelillisyyden hyödyntäminen sosiaalityössä. Ängeslevä S. 2013. Oppimispelit, pelimäiset rakenteet ja kaupalliset pelit opetuksessa. Suomen eOppimiskeskus.
Psykoosipotilaan yksilölliset kuntoutustarpeet tunnistetaan yhteistyöllä
Psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen edellyttää sujuvaa moniammatillista ja moniasiantuntijaista yhteistyötä potilaan, läheisten, verkostojen ja eri asiantuntijoiden kanssa sekä työn organisoimista eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohteet mahdollistavat toimintakykyä laaja-alaisesti huomioivan rakenteen sekä tarjoavat konkreettisen ja hyvää kuntoutuskäytäntöä tukevan viitekehyksen. Suomen hallitus on asettanut uudistuvan kuntoutusjärjestelmän tavoitteeksi saumattomat hoitojärjestelmät ja ihmisten toimintakyvyn parantamisen ja tukemisen. Erityisen huomion kohteeksi on nostettu heikossa työmarkkina asemassa olevien ihmisten yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen. Kuntoutuksen uudistamisohjelman mukaan kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla tulee olla kyky havaita työ- ja toimintakyvyn heikentyminen, osata ohjata ihminen oikeanlaisten palvelujen piiriin sekä tuntea WHO:n kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus ICF. (Kuntoutuksen uudistaminen 2020: 11, 88.) Skitsofrenia ja pitkäkestoiset psykoosisairaudet ovat vakavia mielenterveyden häiriöitä, jotka alkavat tyypillisesti nuoruusiällä ja vaikeuttavat pärjäämistä arjessa, opiskelu- ja työelämässä. Sairauden vakavuuden takia vain pieni osa paranee täysin tai saavuttaa saman toimintakyvyntason kuin ennen sairautta. (Isohanni & Honkonen & Vartiainen & Lönnqvist 2007: 74–78.) Kuntoutustarpeiden tunnistamisessa keskeistä on yksilön omakohtainen näkemys tilanteestaan ja ongelmistaan sekä asiantuntijoiden tekemä yksilöllinen arvio tilanteesta (Järvikoski & Härkäpää 2011: 159). Yksilöllisten kuntoutustarpeiden ja toimintakyvyn arvioiminen muodostavat lähtökohdan kuntoutuksen suunnittelulle (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016: 248). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamista toimintakyvyn edistämiseksi. Kehittämisympäristönä toimi HUS Peijaksen alueen psykoosipoliklinikat ja kehittäjinä toimi HUS psykiatrian kokemusasiantuntijoita sekä ammattilaisia eri ammattiryhmistä. Kuntoutuksessa tehtävä yhteistyö Kuntoutuksessa tarvitaan usein ammattilaisten välistä moniammatillista yhteistyötä, kun halutaan saada kokonaisvaltainen käsitys potilaan ongelmista, haasteista ja vahvuuksista (Mönkkönen ym. 2019: 82). Moniammatillisen yhteistyön sujumisen kannalta keskeistä on ammattilaisten välinen vuorovaikutus, jaettu suunnittelu ja päätöksenteko sekä työn organisoiminen (Birkeland ym. 2017.) Moniasiantuntijaisella yhteistyöllä puolestaan tarkoitetaan tasavertaista asiantuntijuutta ja yhteistyökumppanuutta asiakkaan, läheisten ja ammattilaisten välillä. Moniasiantuntijuudessa keskeistä on kaikkien toimintaan osallistuvien asiantuntemus ja tasavertainen yhteistyö, jossa työskentelyn tuloksena syntyy yhteinen käsitys asiakkaan tilanteesta ja tarpeista. (Kuorilehto 2014: 29.) ICF-luokitus toimintakyvyn arvioinnissa Toimintakyky kuvaa ihmisen kykyä selviytyä jokapäiväisen elämän tehtävistä kotona, työssä ja vapaa-ajalla. International Classification of Fuctioning, disability and Health eli ICF on viitekehys, joka auttaa varmistamaan riittävän monipuolisen ja kattavan arvioinnin potilaan tilanteesta huomioiden yksilöllisen elämäntilanteen ja ympäristöön liittyvät tekijät (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 46). ICF-luokituksen käyttöönoton mahdollistamiseksi on kehitetty ICF-ydinlistoja, joiden avulla toimintakyvyn kuvaaminen helpottuu (THL 2021). ICF-luokitus toimii yhteisenä viitekehyksenä eri ammattiryhmien välillä, ohjeistaa moniammatillista työnjakoa toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden arvioinnissa sekä luo yhtenäisen perustan kokonaisvaltaiseen arviointiin, suunnitteluun ja kuntoutukseen (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 44–45). Tuloksena hyviä käytäntöjä yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa toimintakyvyn edistämiseksi Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan asiakaskeskeisyys on hyvä toimintatapa, joka näkyy kunnioittavana suhtautumisena potilaaseen, että suhtaudutaan vakavasti potilaan ongelmiin ja mietitään niihin yhdessä ratkaisua. Hyviä käytäntöjä tulosten mukaan ovat myös potilaalle nimetty vastuuhoitaja, joka koordinoi kuntoutusta ja moniammatillista yhteistyötä, digitalisaation hyödyntäminen ja arviointi- ja oirekartoituslomakkeiden käyttäminen. Keskeistä on myös moniammatillinen ja moniasiantuntijainen sujuva vuorovaikutus, konsultointi ja tiedonkulku sekä työn organisoiminen tehokkaasti eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. Heti hoidon ja kuntoutuksen alkuvaiheessa ja sen aikana tulisi olla useampi työntekijä tai työpari mukana potilaan hoidossa ja kuntoutuksessa ja niiden suunnittelussa. Tärkeää on myös ottaa läheisiä ja omaisia paremmin mukaan hoitoon ja kuntoutukseen. Tärkeää on tunnistaa potilaiden yksilölliset voimavarat, haasteet ja tavoitteet. Myös potilaiden somaattisen terveyden ja kognitiivisten haasteiden sekä taloudellisen tilanteen huomioiminen ja turvaaminen on olennaista. Toimintakyvyn tutkimuksessa tulee kiinnittää huomio ajankohtaisiin haasteisiin ja niihin asioihin mitkä ovat potilaalle itselleen tärkeitä. Tulosten perusteella psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa tarvitaan kaikkiaan 99 ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohdetta, joiden avulla muodostuu laaja-alainen näkemys potilaan arjesta ja toimintakyvystä. Kuntoutussuunnitelma tulee laatia moniasiantuntijaisesti ja siihen osallistua mukaan potilas, läheiset sekä hoidon ja kuntoutuksen kannalta oleelliset työntekijät ja verkostoon kuuluvat toimijat. Kuntoutuksen suunnitteluun tulee varata riittävästi aikaa ja kuntoutussuunnitelmapalaverista sopia hyvissä ajoin. Kuntoutussuunnitelma tulee laatia yksilöllisesti ja huomioiden potilaan ajankohtaiset haasteet ja tavoitteet. Moniasiantuntijainen ja moniammatillinen yhteistyö varmistaa asiantuntevan ja laaja-alaisen kuntoutussuunnitelman ja tavoitteiden laatimisen, soveltuvien ja oikea-aikaisten kuntoutusmuotojen valitsemisen sekä niiden yhteensovittamisen potilaan yksilöllisiin tarpeisiin niin, että ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, jonka seurauksena potilaan toimintakyky edistyy. Kirjoitus perustuu toimintaterapeutti Sari Stenroosin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen toimintakyvyn edistämiseksi, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Sari Stenroos toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma Lähteet Birkeland, Arvid & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Jakobsen, Frode Fadnes & Langeland, Eva 2017. “Interdisciplinary collaboration in reablement - a qualitative study”. Journal of multidisciplinary healthcare vol. 10 195–203. 5. Isohanni, Matti & Honkonen, Teija & Vartiainen, Heikki & Lönnqvist, Jouko 2007. Skitsofrenia. Teoksessa Lönnqvist, Jouko, Heikkinen, Martti, Henriksson, Markus, Marttunen, Mauri, Partonen, Timo (toim.) Psykiatria. Helsinki: Duodecim. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutustarve ja motivaatio. Teoksessa kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY Pro. Kuntoutuksen uudistaminen 2020. Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelma vuosille 2020–2022. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:39. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä monitahoarviointi Q-metodologialla. Oulun Yliopisto. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019.Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina - Kekoni Taru ja Pehkonen Aini (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna. Gaudeamus. 47–88. Paltamaa, Jaana & Musikka-Siirtola Marjatta 2016. ICF-luokitus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim). Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 37–55. Suomela-Markkanen, Tiina & Peltonen, Riikka 2016. Kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 247–262. THL 2021. Toimintakyky. ICF ydinlistat ja tarkistuslista.
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö