Hiiltä ja timanttia

Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla Tilaa RSS-syöte

Miksi korkeakoulussa työskentelevän kannattaa blogata?
29.10.2018
Elina Ala-Nikkola

Arvoisa lukija! Olen iloinen, että löysit tämän blogin äärelle. Tiesitkö, että lukiessasi tätä, kuulut enemmistöön? Suomalaisista 70 % lukee blogeja (Tilastokeskus 2017). Tästä voisi päätellä, että silloin kun haluaa viestiä jostain, on bloggaaminen varteen otettava vaihtoehto. Ja vielä kun tiedetään että blogin sisällöntuottajia eli bloggaajia on vain 2 % suomalaisista, voi bloggaaminen näyttäytyä viestinnän kultasuonena: paljon lukijoita ja vähän tekijöitä.  Totuus ei kuitenkaan ole ihan näin yksioikoista. Blogien maailmaan eli blogosfääriin mahtuu paljon blogeja, joilla ei ole lukijoita ja sitten taas niitä, joiden lukijamäärät hipovat pilviä. Vaikka tekijöitä on vähän, tarjontaa on paljon. Kannattaako siis korkeakoulussa työskentelevän asiantuntijan ryhtyä bloggaamaan? Kuten muissakin asioissa, kannattaa ensin suoda ajatus, jos toinenkin sille, mitä uutta tai erilaista korkeakoulublogit tuovat muutenkin tietoähkystä ja lukemattomien verkkotekstien virrasta tursuilevaan maailmaan. Arvostettu viestintäguru Katleena Kortesuo toteaa, että organisaation kannattaa kyllä perustaa blogi, mutta vain silloin, kun tekee siitä hyvän ja blogille on tarkasti mietitty tavoite ja tarkoitus (Kortesuo 2018). Metropolia Ammattikorkeakoulussa olemme viime vuosina voimakkaasti kehittäneet asiantuntijabloggaamisen kulttuuria: panostaneet blogien laatuun, määrään ja levittämiseen. Etsineet ja löytäneet kiinnostavia aiheita ja näkökulmia. Kasvattaneet asiantuntijakirjoittajien joukkoa. Kehittäneet omaa blogialustaamme ja blogiemme tarkoitusta ja tavoitteita. Työssäni korkeakoulun julkaisukoordinaattorina kehitän korkeakoulumme julkaisutoimintaa muun muassa blogijulkaisemisen saralla. Olen hahmottanut neljä näkökulmaa, joiden vuoksi korkeakoulun henkilöstön bloggaaminen kannattaa. Ilahtuneena olen törmännyt myös muiden korkeakoulublogien kehittäjien ajattelevan aiheesta samansuuntaisesti (ks. esimerkiksi Williams 2016, Thomson 2013, Finell&Niemi 2018). Teesini siitä, miksi korkeakoulun henkilöstön kannattaa blogata: 1. Tieto avoimesti saataville Avoin julkaiseminen eli open access on jo useamman vuoden ajan ollut ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen suositus ammattikorkeakouluille. Tässä muutoksessa korkeakoulublogeilla on oma, täydellinen paikkansa. Blogi on helposti saavutettava julkaisukanava, jonka avulla korkeakoululla on entistä laajemmat mahdollisuudet avoimen tiedon levittämiseen. Julkaiseminen on teknisesti helppoa ja sosiaalinen media puolestaan tukee tehokkaasti niiden levittämistä. 2. Suora dialogi yleisön kanssa Tänä päivänä arvostetaan sitä, että korkeakoulussa syntyvää ja kehittyvää tietoa tulee viestittyä mahdollisimman laajasti erilaisille yleisöille, niin korkeakoulu- ja ammattiyhteisöille, kuin myös suurille yleisöille eli alaan vihkiytymättömille maallikoille. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa korkeakouluja monipuoliseen julkaisemiseen. Niin ikään keskeneräisestä tutkimus- ja kehittämistyöstä viestimistä arvostetaan. Blogit ovat tuoneet korkeakoulukentälle erinomaisen kanavan, jossa akateemista työtä tekevät asiantuntijat voivat jakaa asiantuntemustaan ja tutkimustietoaan jopa työn keskeneräisissä vaiheissa ja myös hieman vertaisarvioituja ja muita perinteisiä kanavia rennommalla otteella (ks. myös Thomson 2013) sekä laajempia yleisöjä tavoittaen. On myös tutkimusta siitä, että yleisö on kiinnostunut kuulemaan tiedon suoraan tiedon lähteeltä eli esimerkiksi korkeakoulun asiantuntijalta (ks. Williams 2016). Blogi mahdollistaa myös lukijan osallistumisen blogin aiheisiin liittyvään keskusteluun. 3. Luotettavaa ja vastuullista tietoa Se, että blogeilla on 70 % lukijoita ja 2 % sisällöntuottajia, on iso vastuukysymys. Menestyneellä bloggaajalla on kaikki narut käsissään ohjailla lukijaansa haluttuihin suuntiin. Kaupallisuus ja ammattimaisuus ovatkin hiipineet blogien arkeen. Tähän kuvioon korkeakoulublogit tuovat tärkeän riippumattomuuden näkökulman. Korkeakouluilla on perinteisesti saavutettu kulttuurinen asema: useimmat ihmiset luottavat niiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) syntyvään tietoon ja osaamiseen. Kun tähän toimintaan perustuva tieto kerrotaan vaikkapa korkeakoulun omassa blogissa, valtaosa lukijoista tulkinnee tiedon luotettavaksi ja esimerkiksi kaupallisista arvoista riippumattomaksi. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö korostaa sitä, että valeuutisten ja vaihtoehtoisten faktojen maailmassa asiallisesti ja vastuullisesti viestitylle oikealle tiedolle on entistä suurempi tarve. Korkeakoulun työntekijä onkin asiantuntijabloggaaja. Jotta luottamus säilyy, on korkeakoulujen asiantuntijabloggaamista kehitettävä pitkäjänteisesti ja bloggaajien tulee olla tietoisia yhteiskunnallisesta vastuustaan. On kerrottava jos kyse on keskeneräisestä kehittämistyöstä, verrattuna valmiin tutkimuksen tuloksiin. Blogeissa on tärkeä viestiä kohderyhmälähtöisesti verkkotekstin reunaehdot huomioiden: ilmaisun selkeyttä ja blogin rakennetta on pohdittava erityisen tarkasti, jos ja kun sillä halutaan levittää asiantuntijatietoa, josta myös kiireiselle ja silmäilevälle verkkolukijalle pitää jäädä käteen oikea sanoma. Samaan aikaan on tärkeää, että blogi säilyttää sille tyylilajina tyypillisen piirteen eli bloggaajasta lähtevän henkilökohtaisuuden sävelen äänessä. Tiedon juurtumisen kannalta olennaista on myös se, että blogeja levitetään, jotta käyttäjät löytävät ne. Hyvin valittu näkökulma, blogin viestinnällinen laatu, aktiivinen levittäminen sekä tutkitun tiedon ja henkilökohtaisen mielipiteen luonnollinen tasapaino ja erottuminen ovatkin hyvän korkeakoulubloggaajan tunnusmerkkejä. Esimerkiksi Metropoliassa on monissa blogeissa bloggaamisen tukena riippumattomat toimituskunnat, jotka huolehtivat bloggaajan apuna näistä asioista. 4. Blogi kehittää myös bloggaajaa Paras motivaattori bloggaajalle ei ole pelkästään tiedon leviäminen, vaan se, että bloggaamalla myös oma ajattelu ja osaaminen väistämättä kehittyvät. Blogissa asiat ajatellaan maallikon silmälasein, monimutkaisesta ammattikielestä etääntyen ja siksi se on erinomainen tapa jäsentää tehtyä. Ja lisäksi, kukapa ei tykkäisi kertoa muille asioista, joista on todella hyvin perillä ja joista janoaa saada aikaan keskustelua ja lisää tietoa?   Innostu korkeakoulublogeista! Lukijana innostun joka päivä siitä, miten paljon tietoa ja ajatuksia korkeakoulublogit sisältävät. Opin joka päivä uutta ja oma ajatteluni kehittyy. Innostu sinäkin! Omasta blogosfääristämme vinkkaan sinulle muun muassa nämä helmet: Tietoa, jota syntyy TKI-hankkeissa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa Pedagogista pohdiskelua ja havaintoja sekä ilmiöitä korkeakoulun roolista:  https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia Ammattikorkeakoulut maisteritason kouluttajina: https://blogit.metropolia.fi/masterminds  Ajatuksia kuntoutuksen kouluttamisesta: https://blogit.metropolia.fi/rehablogi Ajatuksia media-alasta: https://blogit.metropolia.fi/mediakompleksi Lähteet: Finell, Nina & Niemi Laura. 2018. Taipuuko vai vääntyykö? Uskomuksia asiantuntijabloggaamisesta. Blogiteksti (julkaistu 14.6.2018). Saatavilla: https://kirkastakiitos.com/taipuuko-vai-vaantyyko-uskomuksia-asiantuntijabloggaamisesta/ Kortesuo, Katleena. 2018. Sano se someksi (1+2=3). Sosiaalisen median laskuoppi. Helsingin seudun kauppakamari. Thomson, Pat. 2016. Why do academics blog? It´s not for public outreach, research shows. Blogiteksti (julkaistu 2.12.2013). Saatavilla: https://www.theguardian.com/higher-education-network/blog/2013/dec/02/why-do-academics-blog-research Tilastokeskus. Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2017 .  2017. Williams, Sierra. 2016. Why do university-managed blogs matter? On the importance of public, open and networked digital infrastructure. Blogiteksti (julkaistu 20.4.2016). Saatavilla: http://blogs.lse.ac.uk/impactofsocialsciences/2016/04/20/why-do-university-managed-blogs-matter/

Lue lisää

Vallankäyttö opetuksessa ja ohjauksessa
22.10.2018
Anita Ahlstrand

Kun opettaa tai ohjaa, vaikuttaa toisen ihmisen ja ryhmän toimintaan. Käyttää siis valtaa. Miten vallankäyttö tukee ryhmän oppimista, rohkeutta käyttää opittua ja toimia uudessa tilanteessa? Opettaja ja ohjaaja hyvän käyttäytymisen mallina Kun opettaa tai ohjaa, toimii ryhmälle aina mallina, halusipa sitä tai ei. Ohjaajan toiminta antaa mallin hyväksyttävän käyttäytymisen rajoista. Juuri sen vuoksi se, miten ohjaa, on tärkeämpää kuin se, mitä ohjaa.  Pohdittavien kysymysten lista on pitkä, tässä joitakin esimerkkejä:   Miten ohjaaja suhtautuu ryhmän jäseniin? Jutteleeko ohjaaja heidän kanssaan, onko ohjaaja kiinnostunut heidän kuulumisistaan? Antaako ohjaaja heille aikaa ja tilaa keskustella asiasta ja myös asian vierestä? Kysyykö ohjaaja ryhmäläisten mielipiteitä? Ottaako ohjaaja ryhmän toiveita huomioon toiminnan suunnittelussa? Ottaako hän ryhmän mukaan toiminnan suunnitteluun? Miten ohjaaja suhtautuu arkaan tai ujoon ryhmäläiseen tai ryhmäläisten erilaisiin tapoihin reagoida? Tai ohjaajalle vieraisiin tapoihin opetella uusia asioita? Lisääkö ohjaaja huomaamattaan ryhmän epäonnistumisen pelkoa tai suorituspaineita?   Erityisesti se, kuinka vaativa tai vastaanottavainen ohjaaja on, vaikuttaa vahvasti ryhmäläisen haluun olla mukana ja kykyyn oppia tai soveltaa opittua omassa arjessaan. Vaativuus voi näkyä tekemisen rajoittamisena, pakottamisena tai käyttäytymisen kontrollointina. Vastaanottavuus taas näkyy hyväksyntänä, ymmärryksenä tai toiveiden ja tarpeiden huomioimisena. Vastaanottavainen ohjaaja keskustelee, kyselee, neuvottelee, ja helpottaa tällä tavoin luottamuksen syntymistä sekä sen säilymistä. Tasapainoilua vapauden ja vaatimusten välillä Paras tapa, jolla ohjaaja varmistaa ihmisen tasapainoisen oppimisen ja kehityksen, on käyttää valtaa voimavaralähtöisesti ja vastavuoroisesti. Tällöin voidaan puhua ohjaavasta vallankäytöstä. Ohjaavassa vallankäytössä ohjaaja rohkaisee ryhmäläisiä ilmaisemaan omia mielipiteitään, kunnioittaa heidän ainutkertaisuuttaan ja uskoo heidän kykyihinsä. Ohjaava vallankäyttö yhdistää yksittäisen ryhmäläisen tarpeet muiden ryhmässä toimivien tarpeisiin. Näin ohjaajan ja ryhmän velvollisuudet ja oikeudet täydentävät toisiaan. Tällainen toiminta kehittää jokaisen oma-aloitteisuutta ja yhdessä toimimista. Lisäksi ohjaava vallankäyttö lisää koettua pätevyyttä ja arvostuksen tunnetta. Syntyy halu kuulua ryhmään ja toimia osana sitä. Ohjaava vallankäyttö on kuitenkin syytä erottaa ”kivana kaverina” toimimisesta. Liian sallivassa ilmapiirissä ohjaaja ei vaadi ryhmältä mitään, mikä lisää alkuviehätyksen jälkeen turvattomuutta ja epävarmuutta.  Ryhmäläinen ei tällöin myöskään opi ymmärtämään toimintansa seurauksia itselleen tai muille. Peiliin katsomisen paikka Minulta on usein kysytty, saako ryhmäläinen kieltäytyä toiminnasta. Miten perustelen ryhmälle, jos joku ei teekään kaikkea tai seuraa välillä sivusta? Minkälainen soppa tulee, jos kaikki saavat päättää itse? Välillä kokeneellekin opettajalle ja ohjaajalle käy niin, ettei varsinaisesta tekemisestä tule ryhmän kanssa yhtään mitään, mikään ei mene suunnitelmien mukaan, ketään ei kiinnosta ja kaikki on yhtä kaaosta. Ja ennen kuin ohjaaja ehtii tarkemmin miettiä, hän on jo käyttänyt useaa negatiivista vallankäytön muotoa – huutanut, uhkaillut, kiristänyt tai pakottanut… Tai unohtanut ajatella, mitä sanaton viestintä – kehon kieli, ilmeet ja eleet – kertoo ryhmälle. Virheitä sattuu jokaiselle ja niistä myös oppii. On hyvä ottaa aikalisä ennen kuin negatiivinen vallankäyttö riistäytyy käsistä. Silloin on syytä pysäyttää tilanne ja keskustella ryhmän kanssa: Mikä mättää? Miltä tilanne näyttää tai tuntuu? Mitä me kaikki voimme tehdä toisin? Miten tästä eteenpäin? Voi vaikka laittaa tiskimikin kiertämään, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. Ohjaava vallankäyttö voi tuntua ryhmäläisistä oudolta, jos he ovat tottuneet siihen, että opettaja tai ohjaaja päättää, miten asiat tehdään. Omien onnistumisten kokemusten myötä ohjaaja oppii löytämään oman persoonallisen tavan ohjata ja käyttää valtaa niin, että se tukee ryhmän toimintaa ja oppimista. Valta on vastuuta ja tämän vuoksi kolme koota - keskustelu, kannustus ja kiitos - toimii mielestäni tässäkin!   Kirjoittaja: LitM Anita Ahlstrand on erikoistunut psykomotoriikkaan, soveltavaan liikuntaan, erityispedagogiikkaan ja tuotekehittämiseen. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina Liikkuminen ja toimintakyky sekä Sosiaalinen hyvinvointi osaamisalueilla. Hänellä on pitkä kokemus eri ikäisten ja erilaisten ihmisten voimavaralähtöisestä ohjaamisesta ja työskentelystä ryhmälähtöisten ja kehollisten työtapojen äärellä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisläheisestä työstä, luovuuden ja kehollisten työtapojen monista mahdollisuuksista sekä arjen pienistä onnistumisista.   Ohjaajuutta on tutkittu ja kehitetty muun muassa Metropolian Kepeli-hankkeessa, jossa Anita Ahlstrand työskentelee. Tämä blogin ensimmäinen versio on julkaistu aiemmin Kepeli-blogissa >>   Lähteinä käytetty mm: Ahlstrand. 2017. Moikataan varpailla. Oivalluksia ohjauksesta, liikkumisesta ja oppimisesta. Helsinki: Oppimateriaalikeskus Opike. Dever & Karabenick. 2011. Is authoritative teaching beneficial for all students? A multi-level model of the effects of teaching style on interest and achievement. School Psychology Quarterly 26 (2), 131–144. Harjunen. 2012. Patterns of control over the teaching-studying-learning process and classrooms as complex dynamic environments: a theoretical framework. European Journal of Teacher Education 35 (2), 139–161. Marsh, Waniganayake & De Nobile. 2014. Improving learning in schools: the overarching influence of ‘presence’ on the capacity of authoritative leaders. International Journal of Leadership in Education: Theory and Practice 17 (1) 23–39. Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus. Walker. 2008. Looking at teacher practices through the lens of parenting style. The Journal of Experimental Education 76 (2), 218–240.

Lue lisää

Toiminnallista kielenopetusta korkeakoulussa
15.10.2018
Eveliina Korpela

Toiminnallisessa kielenopetuksessa kieltä opitaan toiminnan kautta ilon ja luottamuksen ilmapiirissä. Parhaat oppimistulokset syntyvät, kun kielenoppija uskaltaa kokeilla, yrittää ja erehtyä. Toiminnalliset menetelmät, pelit ja draama sopivat myös korkeakoulun kieltenopetukseen. Monilla kielenoppijoilla rima puhumiseen on korkealla - opiskelipa sitten suomea toisena kielenä tai vaikkapa englantia vieraana kielenä. Aiemmat epäonnistumisen kokemukset tai kasvojen menettämisen pelko saattavat estää toisella ja vieraalla kielellä puhumista. Tutkimusten mukaan ne oppijat, jotka eivät pelkää epäonnistumista ja uskaltavat heittäytyä vuorovaikutustilanteisiin, edistyvät kieliopinnoissaan parhaiten. Arvaaminen ja kokeilu ovat siis osoittautuneet tehokkaiksi kielenoppimisstrategioiksi (Dufva & Martin 2002; Ahlholm 2017). Tehokasta kielenoppiminen on myös silloin, kun opettaja tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia päästä käyttämään kieltä aidoissa viestintätilanteissa, ja kannustaa heitä puhumaan kaikella sillä kielitaidolla, mikä heillä jo on. Tilanteista selviytyminen lisää itsevarmuutta ja laskee puhumisen rimaa. (Virkkula & Nikula 2010.) Kielenopetus aktivoi aisteja Toiminnallisessa kielenoppimisessa ilon, luottamuksen ja onnistumisten kautta luodaan ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa yrittää ja erehtyä. Tärkeää ei ole, osaako kielenoppija kieliopin monimutkaisia periaatteita, vaan että hän saa luoda ja välittää merkityksiä ja kokea osallisuutta. Toiminnallisten harjoitteiden avulla voidaan purkaa oppimisen esteitä, herätellä oppijoiden luovuutta ja rakentaa tilaa kokonaisvaltaiselle kielenoppimiselle. Toiminnallisen kielenopetuksen vahvuus on siinä, että se aktivoi aisteja ja ottaa huomioon sen, että on monenlaisia tapoja oppia. Kaikki eivät opi parhaiten pöydän ääressä kuunnellen, lukien ja asioita muistiin kirjoittaen. On huomattu, että kieltä opitaan parhaiten käytössä: kieltä puhumalla ja kokeilemalla oppija voi havaita kielessä säännönmukaisuuksia ja malleja, joita hän vähitellen alkaa soveltaa myös omaan puheeseensa (Alisaari & Reiman n.d.). Tämän vuoksi kielenkäyttötilanteet, vuorovaikutus ja toiminta ovat oppimistilanteessa tärkeitä. Kieltä käytetään aidoissa tilanteissa Toiminnallisen kielenopetuksen rinnalla tärkeää on näkemys funktionaalisesta kielenoppimisesta eli siitä, että kielenoppimista ohjaavat oppijoiden kielenkäyttötarpeet (Aalto & Mustonen & Tukia 2009; Vaarala & Reiman & Jalkanen & Nissilä 2016; ks. myös Lauranto 1997). Oppimistilanteet tulisi siis rakentaa niin, että osallistujat ovat mukana aktiivisina toimijoina, ja pääsevät harjoittelemaan kielenkäyttöä – sanastoa, fraaseja ja rakenteita – juuri sellaisissa tilanteissa, jotka kokevat itse merkityksellisiksi ja tärkeiksi. Funktionaalisessa kielenopetuksessa kieli nähdään ensisijaisesti viestinnän välineenä. Opetuksessa korostetaan suullista kielitaitoa ja kielen käyttöä aidoissa tilanteissa, eikä opetuksessa keskitytä esimerkiksi kielioppisääntöihin tai muotojen analyysiin. Muotojen oppiminen palvelee aina merkitysten ilmaisua, eikä eri muotoja nähdä ”vaikeina” tai ”helppoina”, vaan kielenkäyttäjälle ”tarpeellisina” ja ”käyttökelpoisina” tai kielenkäyttäjälle tietyissä tilanteissa ”turhina” ja ”tarpeettomina”. Ammatillisten taitojen kehittymisen kannalta funktionaalinen kielenopetus on erittäin keskeistä: kielitaito nähdään tilannekohtaisena taitona, jolloin pyritään opettamaan ammattiin liittyviin tilanteisiin sopivaa kieltä, rakenteita, fraaseja ja sanastoa. Kielitaidon eri osa-alueet korostuvat eri ammateissa, joten eri ammatteihin valmistuvien kielitaidon opetuksenkin tulisi olla erilaista, opiskelijan tulevaan ammattiin liittyviin käyttökonteksteihin ja tilanteisiin nivottua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sosiaalialan opiskelija oppii ennen kaikkea sosiaalialan sanastoa ja harjoittelee reagoimista ja viestintää omassa ammatissaan tyypillisissä tilanteissa, kuten päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu-keskusteluissa, moniammatillisissa tiimipalavereissa, ryhmän ohjaamistilanteissa, asiakaskohtaamisissa tai kotipalvelukäynneillä. Insinööriopiskelija taas harjoittelee sitä, miten viestitään, kun annetaan ohjeita, käydään sopimusneuvotteluja, pidetään projektikokouksia jne. Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijat puolestaan harjoittelevat kieltä sairaalaympäristössä, potilaskohtaamisissa, äitiysneuvolassa tai ensiavussa. Olen itse kokenut sosiaalialan opiskelijoiden suomen kielen kurssilla erittäin toimivana draamatyöskentelyn: kielikurssin alussa opiskelijat luovat “tavallisen” perheen, jolle tapahtuu kurssin aikana monenlaisia asioita. Ohjaan tilanteita juuri sen verran, että pääsemme harjoittelemaan kieltä sosionomin ammatille tyypillisissä tilanteissa, mutta opiskelijat saavat muuten tuoda draamaan melko vapaasti omia ideoitaan. Saatan sanoa, että “perheen isällä on ongelma, johon hän tarvitsee apua”, mutta opiskelijat saavat itse keksiä, mikä tuo ongelma on. Esimerkiksi eräs ryhmä keksi, että baarimikkona työskentelevä isä kärsii yötyön mukanaan tuomasta  uupumuksesta, jonka jälkeen opiskelijat saivat dramatisoida erilaisia tilanteita: yhdessä tilanteessa isä tapasi pomonsa ja kertoi tilanteestaan, toisessa hän kävi työterveyslääkärillä hakemassa sairauslomaa ja kolmannessa tilanteessa isä puhui aiheesta kotona aamupalapöydässä perheensä kanssa. Kun opiskelijat eläytyivät rooleihin, keksivät toimivia fraaseja ja keräsivät tilanteisiin liittyvää sanastoa, kieli jäi paremmin mieleen. Draamaharjoituksissa kaikki pääsivät puhumaan, eikä huomio kiinnittynyt niinkään siihen, kuinka “oikein” kukin puhui, vaan miten tilanne eteni ja mitä hahmoille tapahtui. Opiskelijat harjaantuivat myös tiedonhaussa: erään ryhmän tehtävänä oli selvittää, miten perheen tuloille käy, jos isän sairausloma jatkuu pitkään. Ryhmä kävi lukemassa Kelan sivuja, tutustui palvelujärjestelmään ja Kelan laskureihin ja innostui pohtimaan, miten perhe selviäisi ja mitä heidän kannattaisi tehdä. Ryhmän tarpeet otetaan huomioon Opetustilanteissa on tärkeää ottaa huomioon myös ryhmän omat kiinnostuksen kohteet sekä oppijoiden vahvuudet, taidot ja tarpeet. Ohjatuissa draamaharjoituksissa ryhmän kiinnostuksen kohteet tulevat hyvin esiin, ja silti opettaja voi ottaa huomioon opetukselle asetetut tavoitteet ja sisällöt. Toisaalta jokainen AMK:ssa opettava kielenopettaja tietää, että kielen opetuksen tavoitteet ja sisällöt on usein määritelty hyvin väljästi (“communication skills, reporting and writing texts related to one’s own field and working life”). Tämän vuoksi kielenopettajan tulisi löytää ryhmän kiinnostuksen ja taitojen lisäksi opiskelijoiden ammattiin liittyvä keskeinen ydinsisältö ja mukauttaa opetusmateriaaliaan sen mukaan. Mitä tärkeämpiä ja käyttökelpoisempia opitut kielelliset ilmaukset ovat osallistujien tulevassa työelämässä ja arjessa, sitä varmemmin he myös oppivat ne. Tutustu myös juuri ilmestyneeseen julkaisuun: Piekkari, Jouni: Helppoo ku heinänteko - Kepeli-konsteja kielen oppimiseen Lisää käytännöllisiä vinkkejä toiminnalliseen ja funktionaaliseen kielenoppimiseen voi hakea Kepeli-hankkeen sivuilta (kepeli.metropolia.fi). Sivuilla on paljon eri ryhmien kanssa testattuja toiminnallisia harjoituksia, jotka ohjaaja voi ottaa käyttöönsä vaikka heti.   Kirjoittaja: Eveliina Korpela, Metropolia Ammattikorkeakoulun suomen kielen ja viestinnän lehtori   Teksti on saanut innoituksensa blogitekstistä, joka julkaistiin Kepeli-hankkeen blogissa 3.3.2017 nimellä Funktionaalinen kielenopetus ja Kepelin harjoitteet. (linkki: http://kepeli.metropolia.fi/2017/03/03/funktionaalinen-kielenopetus-ja-kepelin-harjoitteet/)   Lähteet: Aalto, Eija & Mustonen, Sanna & Tukia, Kaisa 2009. Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana. Virittäjä 3. 402–423. Ahlholm, Maria 2017. Kielenopettajan ikuiset totuudet muuttuvissa tilanteissa 2017. Julkaisematon opetusmateriaali vastaanottokeskusten opettajille. Alisaari, Jenni & Reiman, Nina n.d. Toimintaa kielenoppimiseen! Kasvatus, koulutus ja tutkinnot. Opetushallitus. <https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/suomi-koulut/prime117.aspx>. Luettu 4.9.2018. Dufva, Hannele & Martin, Maisa 2002. Hyvän kielenoppijan niksit. Teoksessa Mauranen, Anna & Tiittula, Liisa (toim.): Kieli yhteiskunnassa - yhteiskunta kielessä. AFinLAn vuosikirja 2002. Jyväskylä: Soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja. 247 - 261. Kepeli-hankkeen sivut 2018. Metropolia AMK. <kepeli.metropolia.fi>. Luettu 4.9.2018. Lauranto, Yrjö 1997: Ensi askeleita paikallissijojen käyttöön. Espanjankielisten suomenoppijoiden sisä- ja ulkopaikallissijat konseptuaalisen semantiikan näkökulmasta. Kakkoskieli 2. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. Vaarala, Heidi &  Reiman, Nina & Jalkanen, Juha & Nissilä, Leena 2016. Tilanne päällä! Näkökulmia S2-opetukseen. Oppaat ja käsikirjat 1. Helsinki: Opetushallitus. Virkkula, Tiina & Tarja Nikula. 2010. Identity construction in ELF contexts: a case study of Finnish engineering students working in Germany. International Journal of Applied Linguistics 20(2). 251–273.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset