Toimintakulttuurin uudistaminen haastaa ajatteluamme

10.2.2022
Helena Kuusisto-Ek

Mistä tunnistaa organisaation toimintakulttuurin? Miten uudistaa vakiintuneita käytäntöjä? Nämä kysymykset nousivat esiin Systeeminen johtajuus toimintakulttuurin uudistamisessa -rehtorivalmennuksessa vuonna 2021. Koulutus oli Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdessä järjestämää täydennyskoulutusta toisen ja perusasteen rehtoreille. Toimintakulttuuri on strategian ohella ylimmän johdon agendalla päivittäin. Organisaation tuloksellisuuden ja uudistamisen näkökulmasta ne ovat asioita, joita ei voi ohittaa. Toimintakulttuurin ohjausvaikutus voi olla suurempi kuin strategian ja tähän liittyy sanonta culture eats strategy for breakfast, eli kulttuuri syö strategian aamupalaksi. Sen vuoksi toimintakulttuurin ymmärtäminen johtamistyössä on noussut yhä tärkeämmäksi. (Groysberg et al. 2018). Toimintakulttuuri rakentuu monella eri tasolla. Scheinin (1987) mukaan se rakentuu seuraavista osa-alueista: Artefaktit ovat kulttuurin näkyviä osia, joihin kuuluvat mm. organisaatiorakenne, strategia, tapa toimia, rakennukset ja logot. Arvot ovat asioita, joita organisaatiossa tavoitellaan ja jotka ohjaavat toimintaa. Perusoletukset ovat syvätason uskomuksia, ajattelutapoja ja toimintamalleja, joista on tullut organisaation arkipäivää. Nämä ovat myös usein tiedostamattomia organisaation toimintaa ohjaavia tekijöitä, joita on välillä vaikea tunnistaa. Organisaatiokulttuureita voidaan myös jäsentää eri ryhmiin. Quinn & McGrath (1985) mukaan konsensuskulttuurissa on keskeistä demokraattinen päätöksenteko ja keskustelu, hierarkkisessa kulttuurissa selkeät rakenteet, koordinointi ja valvonta, rationaalisessa kulttuurissa tehokkuuden ja suoritusten maksimointi ja kehittämiskulttuurissa oppiminen ja jatkuva kehittyminen. Jatkuvasti uudistuvassa organisaatiossa painottuu oppivan organisaation toimintamalli. Sengen (1990) mukaan siihen liittyy viisi keskeistä teemaa. Henkilökohtainen mestaruus liittyy yksilöiden oppimiseen ja yhteiset ajattelumallit ovat jaettuja käsityksiä organisaation toiminnasta. Jaettu visio on jatkuva prosessi, jossa keskustellaan organisaation tulevaisuudesta ja tiimioppiminen rakentaa toimintaa, jossa tiimin jäsenet täydentävät toistensa osaamista. Viides asia on kyky systeemiajatteluun, jossa syy-seuraussuhteiden lisäksi kyetään tarkastelemaan asioiden keskinäisiä vaikutussuhteita. Oppilaitoskulttuurin jännitteet Toimintakulttuurin ymmärtäminen edellyttää pysähtymistä sen äärelle, miten tunnistaa omalle organisaatiolle tyypilliset toiminta- ja ajattelutavat. Kouluissa ja oppilaitoksissa keskustellaan mm. siitä miten autonominen tai yhteisöllinen kulttuurin pitäisi olla. Usein painotetaan voimakkaasti jompaa kumpaa vaihtoehtoa sen mukaan mitä johto pitää tärkeänä. Keskeinen kysymys voisi kuitenkin olla se, minkälainen kulttuuri tukee parhaiten työyhteisön jäsenten tuloksellista työtä. Tähän voi löytää lisää ajattelun aineksia esimerkiksi Kimmo Mäen (2012) väitöskirjasta Opetustyön ammattilaiset ja mosaiikin mestarit – Työkulttuurit ammattikorkeakouluopettajan toiminnan kontekstina. Hänen mukaansa opettajan työorientaatio selittää sitä, minkälaisessa toimintakulttuurissa kukin kykenee hyödyntämään omaa potentiaaliaan parhaiten. Joitakin opettajia innostaa yhteisöllinen, jokapäiväinen kohtaaminen kollegoiden kanssa. Opetusta suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä ja keskeisessä roolissa on yhdessä tekeminen. Toisille opettajille puolestaan riittävä autonomia, keskittyminen opiskelijoihin ja oman substanssin kehittämiseen on edellytys huipputulosten tekemiselle. Yhteistyö kollegoiden kanssa on sekundääristä, mutta sitä tehdään, kun siihen on tarve priorisoiden olennaisiin asioihin. Pyrkimys yhdenmukaistaa oppimisyhteisön toimintakulttuuria vain yhteen muottiin voi johtaa henkilöstön potentiaalin hyödyntämättä jättämiseen ja turhautumiseenkin. Mielestäni korona-ajan pohdinta siitä, miksi toisille etätyö ja verkkoyhteisöllisyys on parasta koko työuralla ja toisille kaipuu työyhteisön fyysiseen arkeen ainoa mahdollisuus kertoo enemmän erilaisista työorientaatioista kuin korona-ajasta sinänsä. Toimintakulttuurin syvällisellä ymmärtämisellä voidaan työtapoja kehittää huomioimalla työyhteisön moninaisuus ja henkilöstön erilaiset tarpeet. Vuorovaikutus muokkaa toimintakulttuuria Työyhteisön vuorovaikutus rakentuu puhumisesta ja kuuntelusta, kuullun reflektoinnista ja oman ajattelun avartamisesta. Usein yhtä tärkeää on se, mitä ei sanota kuin se mitä sanotaan. Tämä edellyttää herkkyyttä kuulla niitäkin näkökulmia, jotka ovat itselle vieraita. Erityisesti johtamistyössä kannattaa pohtia sitä, miten saada työyhteisössä esiin kaikkien näkemykset. Ryhmäpaineen vuoksi haluamme usein myötäillä niitä näkemyksiä, joita työyhteisössä pidetään hyväksyttävinä. Erilaisten mielipiteiden esittäminen voidaan kokea uhkana, kun parhaimmillaan juuri niissä voi piillä suurta viisautta. Kate Murphy (2020) puhuu kirjassaan Et taida kuunnella kognitiivisesta kompleksisuudesta, joka korreloi positiivisesti itsemyötätunnon ja negatiivisesti ehdottomien mielipiteiden kanssa. Silloin henkilö kuuntelee avoimesti erilaisia näkemyksiä ahdistumatta ja täten pystyy parempaan päätöksentekoon pitkällä aikajänteellä. Hänen mukaansa kuuntelutaitojen kehittäminen on työelämän supertaito, jota kannattaa kehittää. Työyhteisön vuorovaikutuksessa kannattaa tunnistaa myös Daniel Kahnemanin (2011) esiin nostamat ajatusvääristymät. Näistä vahvistusvinouma johtaa etsimään tietoa, joka vahvistaa omia näkemyksiämme ja jättää ulkopuolelle siihen soveltumattomat näkemykset. Oppimisen paikka itse kullekin on tunnistaa oma kuplansa ja pyrkiä laajentamaan ajatteluaan systemaattisesti sen ulkopuolelle. Hyvä ajatusmalli tähän on Adam Grantin (2021) kirjassa Think again. Hänen mukaansa keskustelumoodimme voi olla pappi (saarnaaja-asenne), syyttäjä (muiden ajatusten vääräksi osoittaminen), poliitikko (muiden suosion tavoittelu) tutkija (reflektoiva asenne siitä, miksi voisin olla väärässä). Viimeksi mainittu avaa ajatteluamme niin, että pyrimme aidosti ymmärtämään muiden näkemyksiä ja oppimaan niistä. Vuorovaikutuksen avulla voidaan vaikuttaa toimintakulttuuriin, mutta vain jos tunnistetaan oman organisaation vuorovaikutuksen laatu. Toimintakulttuurin uudistaminen edellyttää paneutumista organisaation syvärakenteisiin Toimintakulttuurin kehittämiseen on toistaiseksi suhteellisen vähän työkaluja. Systeeminen organisaatiokonstellaatio on yksi niistä menetelmistä, joiden avulla työyhteisöä voidaan tarkastella kokonaisuutena ja eri asioiden ja toimintojen suhteina. Menetelmä tekee näkyväksi työyhteisön dynamiikan tavalla, jota normaalisti on vaikea sanoittaa ja joka liittyy organisaation syviin perusolettamuksiin (Horn & Brick, 2005). Vuoden kestäneessä ja kokonaan verkossa toteutetussa rehtorivalmennuksessa hyödynsimme tätä menetelmää. Sen lisäksi koulutuksessa vuorottelivat asiantuntija-alustukset, ryhmäkeskustelut, vertaisoppimisryhmät ja kirjallisuuspiirit. Koulujen toimintakulttuurin uudistamiseen liittyviä, systeemisesti tarkasteltuja teemoja olivat esimerkiksi kysymykset Mitkä asiat edistävät ja estävät koulun uudistumista? Mitkä tekijät vaikuttavat hyvän työyhteisön rakentamiseen oppilaitoksessa? Mikä merkitys yhteisöllisyydellä on eri opettajaheimoille? Mitkä asiat ohjaavat opettajien työtä? Mitkä asiat ohjaavat rehtorien työtä? Systeeminen tarkastelu auttaa ymmärtämään niitä asioita, joita on vaikea muuten sanoittaa työyhteisössä ja joiden väliset suhteet tekevät asioista kompleksisia eli toisiinsa kytkeytyviä. Systeeminen organisaatiokonstellaatio toteutetaan neljän eri vaiheen avulla: Määritellään tarkasteltava kysymys, johon haetaan uusia näkökulmia (esim. mikä ohjaa opettajien työtä?) Valitaan 4–6 asiaa, jotka vaikuttavat valittuun teemaan (esim. yhteisöllisyys, autonomia, arvot, strategia, opiskelijoiden oppiminen, oman asiantuntijuuden kehittäminen). Tehdään noin 1–2 tuntia kestävä konstellaatio koulutetun systeemiasiantuntijan kanssa. Pyritään havainnoimaan ja ymmärtämään eri asioiden vaikutusta toisiinsa hyödyntäen rationaalista ja intuitiivista ajattelua. Pidetään yhteinen reflektio siitä, mitä on havaittu, mikä on uutta ja yllättävää, mikä ärsyttää, mikä jää pohdituttamaan. Ryhmälle syntyy yhteinen ymmärrys valitusta teemasta. Organisaatiokonstellaation avulla voidaan päästä käsiksi sellaisiin toimintakulttuurin teemoihin, joita muuten on vaikea sanoittaa. Scholtens et al. (2021) mukaan siihen osallistuvat henkilöt alkavat uudella tavalla ymmärtää tarkasteltua teemaa ja vaikutus omaan ajatteluun on usein pitkävaikutteinen. Menetelmä soveltuu erityisen hyvin toimintakulttuurin uudistamiseen, muutosjohtamiseen ja haasteellisten työyhteisötilanteiden käsittelyyn. Pitkäkestoinen valmennuksemme antoi mahdollisuuden pohtia syvällisesti koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuuria ja sen kehittämistä. Kirjoittaja Helena Kuusisto-Ek työskentelee Metropoliassa liiketalouden alalla opetus- ja kehittämistehtävissä ja tekee parhaillaan väitöskirjaa korkeakoulujen strategisesta johtamisesta. Hän on toiminut pitkään sekä johtamistyössä että työyhteisöjen ja johtamisen kehittäjänä. Hänen osaamisalueitaan ovat erityisesti strateginen johtaminen, muutosjohtaminen ja työyhteisödynamiikka. Viime vuosina hän on kouluttautunut  organisaation systeemiseen työskentelyyn ja hyödyntää sitä johtamisvalmennuksissaan. Systeeminen johtaminen toimintakulttuurin uudistamisessa oli Opetushallituksen rahoittama hanke, joka toteutettiin yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Systeemisen työskentelyn asiantuntijoina toimivat lisäksi Barbara Malmström NovaSpectra Ab:sta ja professori Georg Muller-Christ Bremenin yliopistosta. Uusia näkemyksiä ja työkaluja koulujen johtamiseen -valmennuksesta Tampereen yliopiston verkkosivuilla. Lähteet Horn, K. P. & Brick, R.  (2005) Invisible Dynamics: System Constellations in Organisations and Business, Phoenix, AZ: Zeig, Tucker & Theisen. Grant, A. (2021) Think again. The Power of Knowing What You Don’t Know. Penguin Random House.UK. Groysberg ,B. Lee,J., Price, J.,Cheng, J.Y. ( 2018). The Leader’s Guide to Corporate Culture How to manage the eight critical elements of organizational life. Harvard Business Review. Kahneman, D. (2011). Thinking, fast and slow. London: Penguin Books. Mäki, K. (2012). Opetustyön ammattilaiset ja mosaiikin mestarit. Työkulttuurit ammattikorkeakouluopettajan toiminnan kontekstina.(JYX-julkaisuarkisto) Quinn, R. E. & McGrath, M.R. (1985). The transformation of organizational cultures: A competing values perspective. Teoksessa Frost et al., Organizational Culture, 315-334. Sage Publications, Thousands Oaks. Schein, E. H. (1987). Organizational Culture and Leadership. Jossey- Bass, San Francisco. Scholtens, S. Petroll, C., Carlos Rivas, C., Joke Fleer, J., Thege, B.K. (2021) Systemic constellations applied in organisations: a systematic review, Gruppe-Interaktion-Organization, Springer. Senge, P.M. (1990). The Fifth Discipline. The Art and Practise of the Learning Organisation. Doubleday/Currency. New York.

Monikulttuurisesta kohtaamiskahvilasta on moneksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 4

8.2.2022
Anna Sievers & Jenna Kukkonen

Tässä blogikirjoituksessa kuvataan monikulttuurisen kohtaamiskahvilan pilotointia, joka toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylässä syksyllä 2021. Pilotointiin osallistuivat englanninkieliset sairaanhoitajaopiskelijat gerontologisen hoitotyön opintojaksolla yhteistyössä Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n ja Jade-toimintakeskuksen kanssa. Sairaanhoitajaopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kolme kohtaamiskahvila-tapahtumaa maahanmuuttajataustaisille ikäihmisille ja omaishoitajille. Kohtaamiskahviloiden tarkoituksena oli luoda maahanmuuttajataustaisille ikäihmisille ja omaishoitajille matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonka tavoitteena oli osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen ja vahvistaminen. Lisäksi haluttiin mahdollistaa sairaanhoitajaopiskelijoiden ja monikulttuuristen ikäihmisten ja palveluiden käyttäjien kohtaaminen. Tämän tavoitteena oli opiskelijoiden monikulttuurisen ja gerontologisen ohjausosaamisen, sekä toisaalta opiskelijoiden työelämätaitojen kehittäminen uudenlaista oppimisympäristöä ja työelämäyhteistyötä hyödyntäen. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tämä kirjoitus on neljäs osa HyMy-kylästä kertovassa blogisarjassa. Työelämäprojektin tavoitteena monipuolinen osaamisen kehittäminen Nykypäivän työnantajat edellyttävät valmistuvilta opiskelijoilta ammattispesifin osaamisen ohella monia geneerisiä työelämätaitoja, kuten yhteistyö- ja organisointitaitoja, aloitteellisuutta ja epävarmuuden tai keskeneräisyyden sietoa (Sievers ym. 2017). Tällä toteutuksella teoriaopinnot haluttiin viedä perinteisestä luokkaympäristöstä aitoon työelämä- ja asiakaskontaktiin. Hoitotyön opinnoissa tämän tyyppinen oppiminen tapahtuu useimmiten osana harjoittelua. Projektioppiminen työelämän ja asiakkaiden kanssa tehtävässä yhteistyössä  mahdollistaa opiskelijoille tärkeiden työelämätaitojen kehittämisen ammattispesifien hoitotyön taitojen oppimisen rinnalla. Ikäihmisten palvelut eivät ole yhdenvertaisia Suomessa asuu noin 400 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista noin puolet asuu pääkaupunkiseudulla (SVT 2021). Maahanmuuton lisääntyessä maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten määrä palvelujärjestelmän käyttäjinä lisääntyy (Rönkkö 2019). Iäkkäät maahanmuuttajat kohtaavat monia haasteita palvelujärjestelmän käytössä (Rönkkö 2019) ja terveydenhuollossa (Gove ym. 2021). Helsingissä tarjottaviin vieraskielisten ikäihmisten palveluihin liittyy kuiluja ja yhdenvertaisuuden vajetta (Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021). Maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten haasteita palvelujärjestelmän käyttäjinä on esimerkiksi (Rönkkö 2019): kielitaidon puute sosiaalisten verkostojen puute heikot taidot toimia tietämättömyys palveluista palvelujärjestelmän joustamattomuus palvelujärjestelmän kulttuurisensitiivisyyden puute ja valtavirralle suuntautuneisuus. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan monikulttuurista ja gerontologista osaamista Yhteiskunnan monikulttuuristuessa ja väestön ikääntyessä terveysalan ammattilaisilta vaaditaan vahvempaa kulttuurista ja ikääntyneiden tarpeisiin liittyvää osaamista. Vieraskieliset ikäihmiset tarvitsevat eritasoista tukea yhdenvertaisuuden toteutumiseksi (Rönkkö 2019). Yhdenvertaisuuden toteutumiseksi vanhuspalveluiden ja terveydenhuollon ammattilaisten monikulttuurista osaamista tulee kehittää (Gove ym. 2021, Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021, Rönkkö 2019). Suomalaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden kulttuurisen kompetenssin on arvioitu olevan matalahko (Repo 2017). Sairaanhoitajaopiskelijoiden gerontologisen eli ikääntyneiden hoitotyön osaaminen on niin ikään keskitasoa tai matalahkoa (Tohmola 2021), ja kiinnostus työskennellä ikääntyneiden parissa on vaihtelevaa (Tohmola 2021, Koskinen 2016).  Opiskelijoiden kulttuurista osaamista voidaan parantaa lisäämällä monikulttuurisia kohtaamisia ja kehittämällä kielitaitoa (Repo 2017). Myönteisiä asenteita ja kiinnostuneisuutta iäkkäiden kanssa työskentelyyn voidaan lisätä mahdollistamalla kohtaamisia iäkkäiden kanssa osana opintoja (Koskinen 2016). Järjestöyhteistyötä ja kehittämismenetelmiä Monikulttuuriset kohtaamiskahvilat suunniteltiin osaksi Metropolian HyMy-kylän senioripalveluja. Maahanmuuttajataustaiset ikäihmiset ja omaishoitoperheet tavoitettiin pääyhteistyökumppanien eli Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n ja Jade-toimintakeskuksen kautta. Yhteistyössä oli mukana asiantuntijaroolissa myös kulttuurisensitiivistä muistityötä edistävä Suomen monikulttuurinen muistikeskus. Toteutus eteni projektityön mukaisesti ideoinnista suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja päättämiseen (Kymäläinen ym. 2016) ja projekti toteutui palvelumuotoilun periaatteita ja prosessia mukaillen (Innanen 2018). Tarve toiminnalle lähti yhteistyökumppaneilta ja toiminta suunniteltiin yhteistyössä, jotta saatiin ymmärrys kohderyhmän erityispiirteistä, nykytilanteesta ja tarpeista sekä toimintaa koskevista toiveista. Toteutuksen edetessä saatuja kokemuksia hyödynnettiin ja toteutusta muokattiin. Lopussa kerätyn palautteen perusteella tehtiin jatkokehitysehdotukset ja suunniteltiin toiminnan vakiinnuttamista. Aivoterveyden edistämistä kohderyhmän tarpeista lähtien Kohtaamiskahviloiden teemana oli elämäntapojen merkitys aivoterveyden edistämiseen ja muistisairauksien ennaltaehkäisyyn. Jokaisella kerralla aihetta tarkasteltiin eri näkökulmasta, liittyen ravitsemukseen, fyysiseen aktiivisuuteen ja sosiaaliseen aktiivisuuteen. Aiheet koettiin tarpeellisiksi, sillä useilla maahanmuuttajataustaisilla ikäihmisillä ei ole riittävästi tietoa esimerkiksi terveellisestä ravitsemuksesta tai elintapojen merkityksestä hyvinvointiin (Castaneda ym. 2012). Aihe on myös ajankohtainen, meneillään olevassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Finger-hankkeessa on todettu, että monipuolisella elintapaohjelmalla voidaan ennaltaehkäistä muistiongelmia (Kivipelto ym. 2018). Ryhmänohjausta osallistavilla ja aktivoivilla menetelmillä Maahanmuuttajaryhmien ohjaamisessa on oleellista menetelmien toiminnallisuus. Kohtaamiskahviloissa pyrittiinkin käyttämään monipuolisia ja aktivoivia menetelmiä, esimerkiksi erilaisia toiminnallisia harjoitteita, pelejä ja leikkejä (Korpela & Salmenkangas 2018). Yhteistyökumppanit toivoivat myös kuvien, videoiden ja musiikin käyttöä. Yhteistyökumppaneilta saadun tiedon perusteella osattiin odottaa, että kohtaamiskahviloihin osallistuneet tulevat eri kieli- ja kulttuuritaustoista, eivätkä välttämättä osaa suomea tai englantia. Kohderyhmän kanssa suunniteltiin puhuttavan selkosuomea ja mahdollisuuksien mukaan heidän omia kieliään, mikäli samaa kieltä puhuvia opiskelijoita sattuisi olemaan ryhmässä mukana. Osallistavien menetelmien avulla haluttiin mahdollistaa positiivinen huomioiduksi tulemisen ja osallisuuden kokemus yhteisen kielen puutteesta huolimatta tai siitä riippumatta. Kohtaamiskahvilat järjestettiin kolmena eri kertana. Osallistujille oli järjestetty pientä tarjoilua, mikä toimi kynnyksen madaltajana ja jäänmurtajana kokoontumisten alussa. Opiskelijat olivat suunnitelleet joka kerralle erilaista toiminnallista sisältöä ja aktiviteetteja, joiden tarkoitus oli yhdistää tieto ja toiminta kohderyhmälle soveltuvaan muotoon. Esimerkkejä toteutetuista aktiviteeteista: ravintopyramidin kokoaminen palapelin muotoon lautasmallin harjoittelua erilaisten ruoka-aineiden avulla aiheeseen liittyvät muistipelit aiheeseen liittyviä sanaristikoita musiikin tahtiin tehty taukojumppa venyttelyä musiikin tahtiin ohjattu keskustelurinki vapaata kahvipöytäkeskustelua. Matalan kynnyksen keskustelun aloitteena toimi valkotaulu, johon opiskelijat olivat kirjoittaneet kukin omalla kielellään tervetulotervehdyksen, ja johon kahvilan vieraat saivat käydä lisäämässä tervehdyksiä omalla kielellään. Lopuksi laskettiin, kuinka montaa eri kielitaustaa kahvilassa edustettiin. Parhaimmillaan yhdessä kahvilassa oli edustettuna 11 eri kieltä. Arvokasta palautetta jatkokehityksen tueksi Kohtaamiskahviloiden yhteydessä kerättiin palautetta osallistujilta, yhteistyökumppaneilta ja projektissa mukana olleilta opiskelijoilta. Palautteesta saatiin hyviä ideoita ja toiveita kohtaamiskahviloiden jatkokehitystä ja toiminnan vakiinnuttamista varten. Osallistujat olivat tyytyväisiä heille järjestettyyn toimintaan. Kohtaamiskahviloiden asiasisällöt koettiin kiinnostaviksi ja omassa elämässä hyödynnettäviksi. Osallistujat pitivät tärkeänä, että menetelmät ovat monipuolisia ja osallistujia aktivoivia. Erilaiset ihmiset pitävät eri asioista eivätkä kaikki menetelmät toimi kaikkien kanssa. Mahdollisuus osallistua omalla tavallaan ja taitotasollaan on tärkeää. Toiset ihmiset ovat luonnostaan myös aktiivisempia ja toiset haluavat seurailla mieluummin taustalla. Osallistujien kielitaito voi olla vaihtelevalla tasolla, ja ohjauksen osalta toivottiin selkokielen käyttöä. Osallistumista edistää myös oman ryhmänohjaajan tai tulkin mukana olo. On tärkeä muistaa, että sopivalla kielellisellä tasolla toteutettuna erilaiset ohjatut aktiviteetit mahdollistavat maahanmuuttajataustaiselle henkilölle myös kielellistä oppimista ja positiivisia haasteita. Korkeakoululla järjestetty toiminta alueen ihmisille, ja avoin vuorovaikutus ympäröivän yhteisön kanssa koettiin positiivisena ja yhteisöllisyyttä lisäävänä. Kävijät olivat tyytyväisiä ja moni olisi halunnut tulla uudelleen taas seuraavalla viikolla. Toiminta koettiin tarpeelliseksi ja tervetulleeksi, ja jatkoa toivottiin toteutettavan mahdollisimman pian. Yhteistyökumppanit toivoivat yhteissuunnittelua ja kohderyhmän tarpeiden huomioimista. Yhteistyökumppanit ja heidän verkostonsa ovat tärkeä voimavara maahanmuuttajataustaisten ihmisten tavoittamisessa ja tarpeiden selvittämisessä. Hyvällä yhteissuunnittelulla voidaan mahdollistaa riittävä osallistujamäärä ja räätälöidä tapahtumat kohderyhmän tarpeisiin. Suunnittelussa on tärkeää myös joustavuus ja mukautumiskyky. Avoimissa matalan kynnyksen tapahtumissa ei voida varmuudella tietää kuinka paljon ihmisiä saapuu paikalle, ja suunnitelmia tulee osata tarvittaessa muuttaa. Opiskelijat saivat monipuolisia oppimiskokemuksia. Kuten projektityöskentelyssä on tyypillistä, myös tämän projektin alussa opiskelijat kokivat aikapaineita, epävarmuuden ja hämmennyksen tunteita, ja tehtävää pidettiin haasteellisena. Projektin edetessä tekijöiden osaaminen kasvoi, itsevarmuus lisääntyi ja lopputulos oli onnistunut. Projektin lopussa yleinen tunnetila oli myönteinen ja kokemukset positiivisia. Opiskelijat kokivat oppineensa monia tulevaisuuden ammatissaan tarvittavia taitoja: ryhmänohjausta aktivoivien menetelmien käyttöä maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten kohtaamista ja selkokielen käyttöä ikääntyneiden terveyden edistämistä projektityöskentelyn taitoja tapahtuman järjestämisen taitoja. Projekti tuotti opiskelijoille monipuolista osaamista niin opintojakson sisällön kuin keskeisten työelämätaitojen osalta. Lisäksi projekti toimi opiskelijoille yhtenä kotikansainvälistymisen muotona, koska opiskelijoiden joukossa oli vaihto-opiskelijoita ja projektin asiakasryhmä oli monikulttuurinen. Kohtaamiskahvilat ovat merkityksellisiä ja voimaannuttavia kokemuksia kaikille osapuolille Toteutuksella mukana olleet opiskelijat saivat kokemuksen yhteisöllisen ja osallisuutta vahvistavan toiminnan järjestämisestä erityiselle kohderyhmälle, samalla oppien sairaanhoitajan työssä tarvittavia tärkeitä monikulttuurisuus-, kohtaamis- ja ohjaamistaitoja sekä terveyden edistämistä. Kahviloiden osallistujat saivat osallisuuden ja yhdessä tekemisen kokemuksia ja vahvistusta oman hyvinvointinsa lisäämiseen. Kohtaamiset maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten ja opiskelijoiden välillä ilman yhteistä kieltä opettivat kaikille mukana olleille, että pienilläkin eleillä ja oikeilla menetelmillä voi saada viestin välitettyä ja kokea tulleensa kohdatuksi. Kohtaamiskahvilat ovat linkki yhteiskunnan, työelämän ja korkeakoulun välillä. Projektia ohjaavat opettajat oivalsivat yhteistyöprojektien merkityksen opiskelijan oppimisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Asiakaskontaktissa tapahtuvat projektit haastavat opiskelijaa soveltamaan teoreettista tietoa ja osaamista käytäntöön eri tavalla kuin perinteisessä luokkaopetuksessa. Opiskelijat saavat lisää valmiuksia myös käytännön harjoitteluun ja oppivat työelämässä ja asiakaskontakteissa tarvittavia taitoja. Korkeakouluilla on avoimen ja matalan kynnyksen toiminnan kautta mahdollisuus palvella alueensa väestön tarpeita ja samalla mahdollistaa opiskelijoille autenttisia ja ainutlaatuisia oppimiskokemuksia. Toiminnan jatkuvuudelle ja kehittämiselle on kysyntää. Kaikki tässä projektissa mukana olleet osapuolet toivat esille, että toiminnalle on kysyntää ja sen toivottiin olevan jatkuvaa. Toimintaa voisi jatkossa suunnitella myös muille maahanmuuttajataustaisille ihmisille kuin ikäihmisille. Toiveissa tuli esille myös mahdollisuus moniammatilliseen yhteistyöhön. Tulevaisuudessa voitaisiin toteuttaa monialaista ja -muotoista toimintaa erilaisille kohderyhmille, mikä mahdollistaisi monipuolisia ja moniammatillisia oppimiskokemuksia useille opiskelijoille. Hoitotyön opinnoista suuri osa tapahtuu käytännön harjoitteluympäristöissä, ja korkeakouluilla on jatkuva haaste löytää riittävästi harjoittelupaikkoja opiskelijoille. On tärkeää tarkastella avoimesti erilaisia harjoittelumahdollisuuksia ja toimintaympäristöjä perinteisten harjoitteluympäristöjen rinnalla. Jatkossa kannattaa pohtia tämän tyyppisten projektien toteuttamista myös osana opiskelijan opintoihin kuuluvaa harjoittelua, millä voidaan mahdollistaa monipuolisempia vaihtoehtoja ja joustavuutta opiskelijan harjoittelupolulle. Kirjoittajat Anna Sievers työskentelee hoitotyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden maisteri (TtM), sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK). Hän opettaa ja ohjaa englanninkielisessä sairaanhoitajatutkinnossa, ja hänellä on pitkä kokemus gerontologisesta hoitotyöstä ja sen opetuksesta. Lähellä sydäntä ovat gerontologisen hoitotyön lisäksi monikulttuurisuuteen liittyvät teemat, ja opettajana hän innostuu erityisesti opiskelijoiden, työelämän ja palveluiden käyttäjien kanssa yhteistyössä toteutettavista kehittämisprojekteista. Jenna Kukkonen työskentelee hoitotyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden maisteri (TtM), sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK). Hän opettaa ja ohjaa englanninkielisessä sairaanhoitajatutkinnossa muun muassa monialaisissa innovaatioprojekteissa. Hän on kiinnostunut laaja-alaisesti hoitotyöstä ja sen kehittämisestä sekä monikulttuurisuuteen ja ohjaukseen liittyvistä teemoista. Lähteet Castaneda, A.E., Rask, S., Koponen, P., Mölsä, M., Koskinen S. (toim.) 2012. Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Tutkimus venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisista Suomessa. (Julkari) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 61/2012. Viitattu 8.12.2021. Gove, D., Nielsen, T.R., Smits, C., Plejert, C., Rauf, M.A., Parveen, S., Jaakson, S., Golan-Shemesh, D., Lahav, D., Kaur, R., Herz, M.K., Monsees, J., Thyrian, J.R., Georges, J. 2021. The challenges of achieving timely diagnosis and culturally appropriate care of people with dementia from minority ethnic groups in Europe. (pdf) International Journal of Geriatric Psychiatry, 1-6. Innanen, P. (2018). Palvelumuotoilun prosessin vaiheet. (palvelumuotoilupalo.fi) Viitattu 1.2.2022. Kivipelto, M., Ngandu, T., Kulmala, J. 2018. FINGER-toimintamalli ikääntyvien muisti- ja ajattelutoimintojen tukemiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (Julkari) Viitattu 8.12.2021. Korpela, E. & Salmenkangas M. 2018. Innostavaa oppimista maahanmuuttajaryhmiin - Onnistu ohjaajana! : Ilo, toiminta, ryhmä, kieli, kehollisuus. (Theseus) Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 8.12.2021. Koskinen, S. 2016. Nursing students and older people nursing - Towards a future career. (pdf) Väitöskirja. Turun yliopisto. Viitattu 1.12.2021. Kymäläinen H-R., Lakkala M., Carver E. & Kamppari K. 2016. Opas projektityöskentelyyn. Tieteestä toimintaa -verkosto, Helsingin yliopisto (Helda).  Viitattu 1.2.2022. Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021. Lausunto Helsingin kaupungin palvelujen yhdenvertaisuussuunnitelmaan. (mukes.fi) Viitattu 8.12.2021. Repo, H., Vahlberg, T., Salminen, L., Papadopoulos, I., Leino-Kilpi, H. 2017. The Cultural Competence of Graduating Nursing Students. Journal of Transcultural Nursing 28(1), 98-107. Rönkkö, E. 2019. Moninaisuus ja yhdenvertaisuus. Opas vanhusneuvostoille. (pdf) Eläkeläiset ry:n monikulttuurinen toiminta. Viitattu 8.12.2021. Sievers, A., Ranta, L. & Guilland A. 2017. Creating insight among students on working life competences through problem based learning. ICERI2017 Proceedings, pp. 713‐721. (iated library) Viitattu 1.2.2022. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. Vuosikatsaus 2019. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 8.12.2021. Tohmola, A. 2021. Gerontologisen hoitotyön osaamisalueet ja valmistumisvaiheessa olevien sairaanhoitajaopiskelijoiden itsearvioitu gerontologisen hoitotyön osaaminen. (pdf) Väitöskirja. Oulun yliopisto. Viitattu 3.1.2022.

Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman

31.1.2022
Marianne Roivas

Matti Pulkkisen paljon siteeratun määritelmän mukaan romaani on kaikkiruokainen sika, joka sulattaa kaiken, minkä siihen laittaa. Korkeakoulukentällä suosittu artikkelikokoelma on julkaisutyyppi, jonka ruoansulatus on huomattavasti herkempi ja valikoivampi. Julkaisutoiminta korkeakoulukentällä on viime vuosina monipuolistunut tekstijulkaisuista vauhdilla kuvan ja äänen suuntaan, mutta perinteinen artikkelikokoelman lajityyppi pitää yhä pintansa. Laadukkaasti toteutettu tieteellinen tai ammatillinen artikkelikokoelma on edelleen erinomainen keino kertoa esimerkiksi hankkeen tuloksista tai kerätä yhteen muita samaan tematiikkaan liittyviä kirjoituksia. Artikkelikokoelman luonne on kaksinainen: toisaalta sen tulee olla eheä kokonaisuus – entiteetti, jonka lukija sellaisenaan poimii kirjaston hyllystä tai hakee tietokannasta – ja toisaalta jokaisen artikkelin on toimittava omillaan niin, että jos lukija päättää kaiken ahmimisen sijasta poimia luettavakseen vain osan, vaikutelma on järjellinen. Onnistuessaan artikkelikokoelma on monipuolinen, moniääninen ja ajan hermolla oleva julkaisu. Etuna esimerkiksi laajaan tutkimus- tai muuhun raporttiin verrattuna on nopeus: 5–15 sivun artikkelin kirjoittaa – ja lukee – nopeammin kuin satojen sivujen monografian. Toisaalta kirjoittamisen lainalaisuuksiin ja paradokseihin kuuluu, että lyhyt teksti voi olla pitkää vaativampi ja haasteellisempi kirjoittaa, kuten Oscar Wilde (tai ehkä Mark Twain…) hahmotteli kuuluisassa lausahduksessaan: ”Minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä kirjettä, joten kirjoitin pitkän.” Mikäli artikkelikokoelma on kehnosti toteutettu, se on sekava kooste tekstejä, jotka tavoitteiltaan ja tyyleiltään tempoilevat eri suuntiin ja sotivat kokonaisuuden sisäistä logiikkaa vastaan. Toimittajat ovat avainasemassa siinä, kumpaan suuntaan tilanne kallistuu. Tekemisen ja sanomisen palo lähtökohdaksi Periaatteessa artikkelikokoelman artikkeli on itsenäinen ”teos”; kirjoittaja omistaa oman tekstinsä ehdoitta ja olisi voinut tarjota sitä julkaistavaksi jonnekin muualle, toiseen kokoelmaan tai esim. lehteen. Käytännössä monet tieteelliset ja asiantuntija-artikkelit toki syntyvät usein nimenomaan jotakin tiettyä artikkelikokoelmaa varten. Tyypillisesti kaikki lähtee liikkeelle ideasta – aiheesta, teemasta, ongelmasta tai ehkä pelkästä sanasta – sekä henkilöstä tai henkilöistä, jotka kokevat paloa ja joista muodostuu artikkelikokoelman toimitus. Jos tällaista paloa ei ole, on todennäköisesti paras istua alas ja miettiä toisenlaista asetelmaa: kirjallisessa työskentelyssä on eniten mieltä silloin, kun on jotakin sanottavaa. Artikkelikokoelman toimittamisen kannalta tämä on jo se alkuhetki, jossa on tärkeää olla tiiviissä yhteydessä mahdollisen tai toivotun kustantajan tai julkaisijan edustajaan. Ovatpa kustantajan julkaisuilleen antamat raamit tiukat tai väljät, on hedelmällistä alusta asti peilata ajatuksia esim. sisällöstä, tyylistä, kohderyhmästä ja julkaisumuodosta. Toimittajat ovat koko prosessin ajan lenkki julkaisijan ja kirjoittajien välillä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019). Laajuudeltaan artikkelikokoelma voi olla melkein mitä tahansa. Maltillinen määrä artikkeleita voi kuitenkin olla sekä toimittajien työn että lukijan kannalta hyvä ratkaisu. Toisaalta kannattaa huomioida, että joku mukaan lupautuneista kirjoittajista saattaa hyytyä matkan varrelle – on helppo innostua hyvästä ideasta mutta välillä vuorokaudesta vain loppuvat tunnit. Jos artikkelien määrä on mittava, toimittajien on hyvä ainakin ensimmäisten versioiden kohdalla harkita kommentointivastuun jakamista. Kuitenkin kaikkien toimittajien tulee olla hyvin sisällä jokaisessa lopullisessa artikkelissa. Tyypillistä on, että toimittajatkin kirjoittavat artikkelikokoelmaansa artikkeleita, mutta se ei ole välttämätöntä. Käytännössä artikkelit saadaan kokoon esim. täsmäpyyntöinä suoraan kirjoittajille, teemojen ja jopa otsikoiden yhteiskehittelynä tai avoimena kirjoittajakutsuna. Elintärkeää on, että kirjoittajat tietävät lupautuessaan mukaan, mitä heiltä odotetaan – joko niin, että heiltä ”tilataan” tietty aihe ja käsittelytapa tai sitten niin, että he saavat tietyn teeman puitteissa valita fokuksensa omista lähtökohdistaan käsin. ”Kokoomateokseksi” nimitetään julkaisua, jossa artikkelikokoelman tapaan on useita kirjoittajia, mutta jossa näiden tekstit muodostavat pikemminkin saman kirjan lukuja kuin erillisiä artikkeleita (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021). Joskus ero voi olla veteen piirretty. Toimittajan monet roolit Vaikka kokoelmaa valmisteltaisiin yhteiskehittelyn menetelmin laajassa hankeryhmässä, toimittajan tai toimittajien on hyvä ottaa alusta asti rohkea ote kokoelman tuotannosta. Se tarkoittaa erityisesti budjetointia ja aikatauluttamista, julkaisusopimuksista ja -luvista huolehtimista, mahdollisen Creative Commons -lisenssin käytöstä sopimista sekä aikataulun viitoittamista ja pitämistä hyppysissä. Kapellimestarin roolista on hyvä aloittaa, mutta tarvittaessa on syytä pystyä kaivamaan myös ylivääpeli itsestään. Toimittajat myös rakentavat kokoelman juonen ja jännevälin eli käytännössä päättävät artikkelien järjestyksestä. Siinä auttavat esim. seuraavat kysymykset: Mistä artikkelikokoelma lähtee liikkeelle, ja miten se tähtää? Tähän voi ammentaa aristoteelisesta poetiikasta (Aristoteles 1994): hyvässä teoksessa on alku, keskikohta ja loppu. Odotuksenmukaisia sisällöllisiä jäsennyksiä ovat myös esim. ”teoriasta käytäntöön”, ”historiasta nykypäivään” tai ”yleisestä erityiseen” – mutta välillä on hyvä myös yllättää. Tarvitaanko klassiset toimittajien kirjoittamat aloitus- ja lopetusartikkelit, joista ensin mainittu taustoittaa ja toinen summaa? Varoittaa voi liian monesta johdantomaisesta osiosta kokoelman alussa: lukijalle herää helposti vaikutelma käynnistysvaikeuksista ja jankutuksesta. Toisaalta kokoelma ei saa päättyä kesken tai töksähtäen; viimeisellä artikkelilla on suuri lukuarvo, joten sinne ei kannata sijoittaa sitä, jota kirjoittaessa oli kaikkein kamalin kiire. Onko kokoelma syytä jakaa osioihin, ja tarvitaanko osioille nimet tai ainakin numerot? Graafisessa ilmeessä on mahdollista leikitellä väreillä ja välilehdillä, vaikka kyseessä olisi hyvinkin perinteinen tieteellis-ammatillinen kokonaisuus. Mikä on julkaisun nimi? Onko siinä metaforisuutta, jota voi hyödyntää myös mahdollisten osioiden nimissä niin, että tätäkin kautta rakentuu kuva ehjästä kokonaisuudesta? Jos metaforisuutta on, onko kyseessä jotakin oikeasti lisäarvoista vaiko latteista lattein klisee? Jos mahdollista, älä yritä keksiä julkaisun nimeä, kun olet rättiväsynyt. Onko artikkelien ohella tulossa mukaan muitakin elementtejä, esimerkiksi tietolaatikoita, kuvioita, taulukoita tai kertomuksia elävän elämän kokemuksista? Kokonaisuuden harmoniaa hajottaa, jos vain yhdessä artikkelissa on valokuvia tai valtaisa määrä taulukoita. Erityisvaroituksen voi liittää hankevetoisiin julkaisuihin: vaikka hankemapit ja yhteiskehittelyn fläppitaulut olisivat tulleet itselle matkan varrella kovin rakkaiksi, niiden kuvat harvemmin toimivat julkaisuissa, jotka on tarkoitettu omaa ryhmää laajemmalle yleisölle. Millainen ulkoasu julkaisulle halutaan? Tarvitaan kansikuva, yleensä myös takakansiteksti. Käytännössä artikkelien järjestys usein elää aivan käsikirjoituksen työstämisen loppumetreille asti. On myös mahdollista, että kattausta on tarpeen täydentää matkan varrella, jos esim. huomataan jonkin uuden näkökulman vaativan tarttumista tai jokin suunniteltu osuus jää pois. Toimittajien alueeseen kuuluvat myös julkaisun taiton ja mahdollisen painon koordinointi tai esim. verkkosivuisen julkaisun visuaalisen ja teknisen toteutuksen linjaaminen sekä taittovedosten tarkistaminen, mikä voi tarkoittaa useampaa yksityiskohtaista kierrosta. Kehyksen näille antavat luonnollisestikin julkaisija sekä käytössä olevat raha- ja aikavarat. Tiivis yhteydenpito julkaisijaan kannattaa läpi prosessin. Jos jokin julkaisemisprosessiin liittyvä asia tuntuu vieraalta, sitä kannattaa kysyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin: tyhmiä kysymyksiä ei ole. Myös artikkelikokoelman levityksestä ja sen ilmestymisestä viestimisestä on hyvä sopia julkaisijan kanssa ajoissa. Laatua tekemässä Toimittajien työ on pitkälti sisäistä viestintää kirjoittajajoukon kanssa. Viestinnän on syytä olla selkeää, tarkoituksenmukaista ja täsmällistä. Riittävän tiivis yhteydenpito kannattaa, koska toimittajan viesti kirjoittajan kammioon voi olla kuin valopilkku: vakuutus siitä, että maailma on yhä olemassa ja kiinnostunut kirjoittajan tekemisistä. Aikataulusta on elintärkeä sopia prosessin aluksi. On hyvä varata julkaisuun kaikkiaan ainakin 6–9 kuukautta tai enemmänkin, koska aikaa menee aina hieman enemmän kuin luulisi. Samoin tulee sopia työskentelytavasta. Kirjoittajien kannalta oleellinen on kuvaus siitä, millä tavoin tekstejä kommentoidaan ja työstetään. Harvemmin yksikään artikkeli valmistuu kerralla. Keneltä kirjoittajat siis saavat kommentteja, miten ja milloin? Kommentoivatko kirjoittajat toistensa tekstejä? Miten monta kierrosta kirjoittajien on ylipäätään syytä varautua viipymään tekstiensä parissa? On myös hyvä informoida kirjoittajia mahdollisesta erillisestä kielenhuollosta. Miten se on huomioitava aikataulussa? Missä vaiheessa kirjoittaja näkee artikkelinsa viimeisen kerran ennen julkaisua – hyväksyykö hän esimerkiksi kielenhuolletun version vai pääseekö vielä näkemään artikkelinsa taitettuna? Jos taittovedoksen toimittaa kirjoittajille katsottavaksi, kannattaa myös viestiä selkeästi, että suuria muutoksia ei voi enää tehdä ja vain ilmeiset virheet korjataan. Graafikon työn kustannukset kasvavat, jos kirjoittajat ryhtyvät siinä vaiheessa kirjoittamaan tekstejään osin uudelleen. Toimittajat ovat kirjoittajien kumppaneita mutta parhaimmillaan myös valmentajia, jotka auttavat kirjoittajia tuottamaan paitsi julkaisuun sopivan palasen myös itsessään laadukkaan tekstin. Toimittajat tarvitsevat aikaa työlleen eli artikkelin kirjoittajan kirittämiseen tekstin sisällön, rakenteen ja oletetulle lukijajoukolle sopivan ilmaisutavan näkökulmasta: jos aikaa ei ole, palautetta tulee helposti antaneeksi pelkästä tekstin pintatasosta. On tietysti tärkeää, että pilkut ovat kohdillaan ja sanajärjestykset soljuvat, mutta kaiken kaikkiaan paneutuva lukeminen ja konkreettisten parannusehdotusten antaminen on kovaa työtä, johon ei tule ryhtyä siinä sivussa ja löysin rantein. Ryhtiä työskentelyyn antavat selkeät deadlinet eri versioille ja niistä annettaville kommenteille niin, että myös toimittajat itse pysyvät aikatauluissa. Vaikka prosessiin ei kuuluisi varsinainen kirjoittajakutsu, kirjoittajille on hyvä lähettää ohjeet kirjallisina. Oleellisia asioita ovat erityisesti: Tulevan julkaisun kuvaus – tämä kannattaa muotoilla kirjallisesti, vaikka takana olisi yhteisiä palavereja aiheesta, koska omatkin ajatukset jäsentyvät samalla. Julkaisun oletettu lukijakunta ja tyyli – keitä pidetään julkaisun potentiaalisina lukijoina, ja onko tyyli siten tieteellinen, vapaampi, vahvan kokemuksellinen vai mitä...? Kirjoittamisen alustat – missä tekstejä konkreettisesti tehdään ja miten niitä kommentoidaan? Artikkelin merkkimäärä – yhdelle sivulle sopii yleensä noin 1500–2500 merkkiä sisältäen välilyönnit. Viittaustekniikka – kirjalliset ohjeet esimerkkeineen auttavat kaikkia osapuolia. Muut artikkelin rakenteeseen liittyvät ohjeet – otsikoiden määrä ja hierarkia sekä ja esim. mahdollinen ingressimäinen aloitus eli muutaman virkkeen johdattava osio, joka kertoo jo lyhyesti ydinviestin Kuvien ja taulukoiden käyttö – miten tekijänoikeudet tulee huomioida? Toimittajien on tärkeä vastuuttaa kirjoittajat työstämään itse viitteensä ja lähdeluettelonsa oikeaan muotoon. Toimittajille ja mahdolliselle kielenhuoltajalle voi jäädä pientä hiomista, mutta koko savottaa ei kannata ottaa itselleen, jotta on paremmin aikaa antaa palautetta itse tekstistä. Toimittajat harvemmin pystyvät vetämään varsinaista kirjoittajakoulutusta, mutta jos mukana on kokemattomia kirjoittajia, heitä kannattaa varautua tukemaan sekä isoissa linjoissa että yksityiskohdissa. Kirjoittavatko he esimerkiksi yhteisartikkeleita ja kaipaavat yhteiskirjoittamiseen suuntaviivoja? Tarvitsevatko he ylipäätään vinkkejä asiantuntija-artikkelin kirjoittamiseen? Vältä kompastuskivet Korkeakoulukentällä julkaisutoiminnasta vastaavat usein esim. TKI-palvelut, kirjasto tai viestintäyksikkö, ja julkaisuprotokollaan kuuluu kaikkialla omia kiemuroitaan. Kirjoittajat oman talon ulkopuolelta ovat usein arvokas lisä artikkelikokoelmaan. Heidän kanssaan työskenneltäessä on hyvä pyrkiä herkästi havaitsemaan se, mikä heille näyttäytyy julkaisuprosessissa mahdollisesti uutena ja erilaisena. Myös sopimuskysymykset on syytä käydä ulkopuolisten kirjoittajien kanssa läpi jo varhaisvaiheessa, koska eri organisaatioilla on esim. vastuukysymyksissä omia, tiukkojakin linjanvetojaan. Vahvasti tieteelliseen tai hankeraportointiin tottuneille kirjoittajille voi olla myös tarpeen korostaa myös sitä, että usein ammattikorkeakoulujen julkaisujen lukijat hakevat julkaisuista asiantuntijatietoa, uusia näkökulmia, tuloksia ja toimintatapoja oman työnsä kehittämiseen. Erityisen tarkkana toimittajien tulisi olla ”hankepuheen” kanssa, koska runsas määrä hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kuvausta voi jättää alleen varsinaiset ydinviestit, artikkelin varsinaisen annin. Lisäksi se lisää riskiä, että artikkelikokoelma vanhenee nopeasti – hankkeethan tulevat ja usein myös menevät. Jos kokonaisuus on tehty osana hanketta, se on hyvä kertoa toimittajien laatimassa esipuheessa tai johdantoartikkelissa, mutta muuten karsia vahvalla kädellä toisto pois. Jos toimittajat eivät ole tässä tilanteen tasalla, voi käydä niin, että jokainen artikkeli toistaa hankkeen tavoitteen, ajoituksen, toteuttajat, rahoittajat jne. käyttäen jopa samoja hankesuunnitelmasta poimittuja virkkeitä. Tämä on asia, josta kannattaa viestiä kirjoittajille etukäteen mutta varautua myös toimittamaan artikkeleita kokonaisuuden näkökulmasta rohkeasti. Sama asetelma koskee avaintermejä: on hyvä sopia kirjoittajajoukon kanssa etukäteen, että kaikki käyttävät esim. johonkin kehittämisen ulottuvuuteen liittyvästä asiasta samaa terminologiaa, mutta toimittajien tehtävänä on lopulta varmistaa, että kirjoittajat todella ovat tehneet niin. Tekstit ovat prosesseja Lähteminen mukaan artikkelikokoelmaan ja julkaisuprosesseihin tarkoittaa yleensä kirjoittajille oman työnsä asettamista alttiiksi toimittajien kommenteille ja toimittajille taas vastuun ottamista rakentavan palautteen antamisesta. On hyvä pitää mielessä, että taitamattomasti annettu kehuvakin palaute kuullaan helposti negatiivisena, kun taas taitavasti annettu korjaava palaute jää vastaanottajan mieleen plusmerkkisenä (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2014). Tekee mieli väittää, että usein kokeneet kirjoittajat ovat tottuneet tekstien prosessimaiseen kirjoittamiseen ja lukijoiden kommentteihin, jotka ohjaavat heitä tekemään artikkeleihinsa joskus isompiakin muutoksia. He pystyvät erottamaan tekstin ja oman persoonansa ja hahmottavat palautteen oman työn kehittämisen näkökulmasta. He perehtyvät ohjeistukseen ja ymmärtävät, että jokainen teksti kirjoitetaan tietyssä kontekstissa ja systeemissä, tiettyjen pelisääntöjen mukaan. He arvostavat konkreettisia muutosehdotuksia tekstiinsä. Aloittelevat kirjoittajat taas ovat joskus herkempiä ottamaan palautteen kielteisesti vastaan, joskus jopa loukkaantumaan. Jos kirjoittajajoukko on kokematon, asetelmasta on hyvä keskustella etukäteen niin, että kirjoittamiseen liittyvät tunteet tuodaan näkyviksi eikä niitä tarvitse pelätä ja peitellä. Luottamus on tärkeää puolin ja toisin, ja sitä kannattaa vaalia ja vahvistaa koko prosessin ajan. Myös mahdollisissa ristiriitatilanteissa – mikäli toimittajien näkemykset artikkelien työstämisestä eroavat voimakkaasti kirjoittajien näkemyksistä – keskustelu lienee ainoa toimiva keino. Artikkelikokoelma ei ole sooloesitys: ronskisti ilmaistuna artikkelien kohdalla lukevat kirjoittajien nimet, kannessa toimittajien nimet, joten kaikkien on pystyttävä seisomaan oman työnsä takana. Tekstin työstämisen tekniikasta on tärkeä sopia selvästi. Missä tekstejä siis työstetään ja mikä on palautteen tapa – sähköpostiliitetiedostot, pilvipalvelut vai jokin muu? Jos tekstiä liikutellaan ihmisten välillä sähköpostitse, on sovittava tarkkaan, kuka tekee mitä milloinkin – ja muiden on silloin maltettava mielensä. On katastrofi tehokkaan työnteon kannalta, jos kaksi ihmistä työstää koneillaan saman tekstin eri versioita toisistaan tietämättä. Word-ohjelmassa on mahdollista toki vertailla eri tiedostoja ja päästä eteenpäin kohtuullisella vaivalla, mutta helpommalla pääsee, kun ei ajaudu sellaiseen tilanteeseen. Pilvipalveluissa kirjoittamisessa on etunsa mutta myös riskinsä, jos esim. kirjoittaja tai toimittajista joku ryhtyy työstämään omatoimisesti tekstiä vielä sen jälkeen, kun se on periaatteessa lyöty lukkoon ja jopa kielentarkastettu. Kiireisinä päivinä ennen käsikirjoituksen lähettämistä taittoon tällainen on omiaan tuomaan prosessiin kitkaa ja jopa kiristämään hermoja. Hyvä toimittaja on luova ja kykenee kirjoittajien aitoon tukemiseen ja kannustamiseen mutta rohkenee myös linjata. Selkeä marssijärjestys säästää kaikkien työtä ja tukee hyvää lopputulosta. Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2014. Palaute kuuluu kaikille. Human Interest. Aristoteles 1994. Runousoppi. Helsinki: Otava. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021. Tiedekirjan kirjoittajan ohjeet. (pdf) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. Tieteellisen käsikirjoituksen toimittaminen. (pdf)  Kirjoittaja FT Marianne Roivas, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori Mariannen ensimmäinen oma toimitustyö oli Mikä ero. Kaksikymmentä kirjoitusta yhteiskunnasta, kulttuurista ja sukupuolesta yhdessä Risto Turusen kanssa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003) ja viimeisin Tuettu keikkatyö yhdessä Ulla Vehkaperän ja Riikka Wallinin kanssa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021).