Hiiltä ja timanttia

Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla Tilaa RSS-syöte

Ilmaisua, huumoria ja tajunnanvirtaa – Laululyriikka-aiheisia opinnäytetöitä Metropoliassa
18.1.2022
Jukka Väisänen

"En pidä enää musiikista", näin kuultiin panelistilta Suomen musiikintekijöiden [1] Ammattina Sanoittaja -iltaseminaarissa 23.11.2019 (kuva 1). “Kun sanoituksen yhtä virkettä höylää satoja kertoja, voi musiikki alkaa kyllästyttämään”. Toisinaan hyvä sanoitus syntyy hetkessä, mutta usein hyvä sanoitus edellyttää paljon työtä: hyvää tarinaa, sen jäsentämistä ja muokkausta ja samalla riimien ja rytmien tarkkaa sanateknistä pohdintaa. Sanoittaminen on siis jonkin sortin teknistä ja taiteellista palapeliä – miten tarina, runomuoto, riimit ja musiikki saadaan sopimaan toisiinsa? Laululyriikan haasteena on se, että runomuoto, riimit, sanarytmit ja sanojen pituudet rajoittavat sisällön ilmaisumahdollisuuksia. Hyvä sanoittaja pystyy ilmaisemaan asioita muutamilla osuvilla, tiivistetyillä fraaseilla, joka pukee jonkin tunnelman ymmärrettäväksi. Mä oon vaan Tää tunnetilojen tuuliviiri Itsetuhosesti pyörin, en saa mistään kiinni Kompastelen murusiin, pieniin ongelmiini Mitätön, mitaton, rikkinäinen riimi — Pyhimys: Jättiläinen Ammattisanoittajat tekevät sanoituksia edelleen paljon yksin, mutta yhä useammin Suomessa lyriikoita ja sävellyksiä työstetään yhteiskirjoitussessioissa. Alalla puhutaan yleisesti co-writingista [2]. Voidaan sanoa, että lyriikoiden kirjoittamisprosessi seuraa sitä samaa yhteiskirjoittamisen pedagogista trendiä, johon eri koulutusasteet rohkaisevat nykyoppijaa. Ulkomailla laulujen yhteiskirjoittamisella on jo pitkiä perinteitä, ja myös suomalainen musiikkiteollisuus on alkanut pitämään enenevässä määrin yhteissessioita biisintekemisessä [3]. Tässä blogikirjoituksessa nostan esiin neljä laulutekstien kirjoittamiseen suuntautunutta opinnäytetyötä, jotka on toteutettu viimeisen kahden vuoden aikana ohjauksessani, Metropolian musiikin tutkinnossa. Tarkoitukseni on kuvata, millaisia erityyppisiä sanoitusaiheisia opinnäytetöitä on tehty tutkinnossamme ja pohtia sanoittajaksi oppimista.  Esittelemistäni opinnäytetöistä löytyy ideoita siihen, miten ilmaisua, huumoria ja tarinallisuutta voi hyödyttää korkeakouluopetuksessa, ja miten tiettyjä tekniikoita voi huomioida kirjoittamisessa ja viestinnässä. Töihin on mahdollista tutustua tarkemmin Theseus.fi-opinnäytetyötietokannassa. Millä keinoilla selkiyttää sanoitusta – ja omaa sanallista viestintää? Opinnäytetyössään Prosodia laulunkirjoittamisen apuna Miika Varonen [4] sanoittaa kolme erilaista tekstiä yhteen sävellykseen (Theseus). Prosodia on käsitteenä melko tuntematon, vaikka käytämme puheessamme jatkuvasti erilaisia prosodisia keinoja. Puhutussa kielessä prosodia on puheen ominaisuuksien summa, johon vaikuttavat esim. sanapainot, ajoitus ja sävelkulut ja intonaatio – ymmärrämme siis kieltä paremmin, kun tehostamme kieltämme oikeilla prosodisilla vihjeillä [5]. Laululyriikan yhteydessä tekstin ymmärrettävyyttä avustavat seikat ovat osin yhteneväisiä puheen kanssa. Laulunkirjoitusasiantuntija Pat Pattison esittelee prosodia-käsitteen kirjassaan Writing Better Lyrics (kuva 2). Pattisonin mukaan tekstiä voidaan korostaa ja yhtenäistää esimerkiksi sävelkorkeutta muuntamalla, rytmikkaa nopeuttamalla tai hidastamalla [6]. Opinnäytetyön sanoitusprosessin aikana Varonen havaitsi [4], että prosodian tietoinen käyttö osana sanoittamista vaatii sanoittajalta tarkkaavaisuutta. Jos laulunkirjoitusta lähestyy vain teknisesti pelkkien riimien tai riimikaavojen kautta, saattaa sanoituksen tarinallinen sisältö jäädä ontoksi. Varosen omat kokeiluhavainnot vahvistavat monelle säveltäjälle ja sanoittajalle tutun asian: taiteen tekemisessä tarvitaan niin kirjoittamisen teknistä osaamista kuin intuitiotakin. Sanoittaja Saara Törmä toteaa, että olennaista sanoittamisessa ovat tunteet. Hyvän sanoituksen taika syntyy siitä kun sanoittaja osaa ilmaista tutun asian hieman uudella tavalla [7]. Janne Rintala puolestaan toteaa, että eri artisteille täytyy kirjoittaa hieman eri tavalla: toiselle tähtilamppua ja toiselle tonnikalaa ja arkirealismia. Prosodia-teemaa voi jokainen pohtia omassa viestinnässään – millä ilmaisukeinoilla kirkastan viestiäni? Miten nopeasti puhun? Hidastanko tärkeiden asioiden kohdalla? Painotanko keskeisiä sanoja? Tauotanko riittävästi. Tai luonko draamallista kiinnostusta aiheeseen korottamalla äänenkorkeutta oikealla hetkellä? Sanoituksen, sävellyksen ja tuotannon yhtenäisyys – word painting Jaakko Kiuru [8] tutki opinnäytetyössään, miten laululyriikkaa voi tukea sävellyksen, sovituksen ja tuotannon avulla popmusiikissa (Theseus). Työn näkökulma ja työssä esitellyt tekniikat rakentuvat pääosin word painting -ilmiölle. Word painting (sävel- ja sanamaalailu) tarkoittaa sävellystekniikkaa, jossa laululyriikassa esiintyviä sanoja korostetaan musiikillisesti erilaisilla tavoilla. Tekstin tapahtumille voidaan luoda musiikillisia vastineita, esimerkiksi musiikin liikkeellä ylös tai alas [9] tai käyttämällä rytmisiä muunnoksia. Eri instrumentteja voidaan käyttää kuvaamaan esimerkiksi raketin lentoa, linnunlaulua tai hälytysajoneuvoa. Word paintingissa on siis paljon yhtymäkohtia em. Varosen [4] työn lähtökohtana olleelle prosodia-ilmiölle. Kiuru kokoaa analyyttisessä työssään mielenkiintoisen kokoelman erilaisia esimerkkejä tutuista kappaleista, joissa rakennetaan yhteyksiä sanoituksen, sävellyksen ja tuotannon välille. Esimerkkeinä mainittakoon The Supremesin Stop! In the Name of Love, Dua Lipan Don't Start Now, Luis Fonsin ja Daddy Yankeen hitti Despacito ja David Bowien Space Oddity. Kiuru esittelee, kuinka lyriikkaa voi tukea melodioilla, harmonioilla sekä rytmeillä ja tuotannolla.   Opinnäytetyön yksi selkeimpiä esimerkkejä harmonisesta word paintingistä on Leonard Cohenin säveltämä ja sanoittama Hallelujah-kappale [10], jonka ensimmäisessä säkeistössä lauletaan ”It goes like this, the fourth, the fifth. The minor fall, the major lift.” Musiikin liikkeet noudattavat teoreettisesti täysin tekstiä (kuva 3): Harmonia kulkee neljänneltä asteelta viidennelle, sitten kuudennen asteen mollille ja takaisin neljännen asteen duurille, melodian tasaisesti kohotessa. Word paintingista on monia esimerkkejä, jossa tekstin sisältöä kuvaillaan musiikillisin keinoin. Arjen pedagogiikkaan word painting antaa samanlaista “teoreettista” käsitetaustaa kuin draaman käyttö opetuksessa. Word painting ilmiöstä voitaisiin määritellä esim. erilaisia äänen voimakkuuden (dynamiikan) tasoja, joita käytetään opetuksessa tai vaikkpa draamallisessa opetuksessa. Puheen ilmaisutapana voi olla roolista riippuen esim. kuiskaus, hiljainen ujo puhe, normaali puhe, voimakas puhe ja huuto. Olen itse käyttänyt jonkin verran draamaa esimerkiksi opinnäytetyön ryhmäopetuksessa. Pikkunäytelmä tapahtuu luokan edessä ja  opiskelija on opinnäytetyöohjaajan roolissa, ja itse näyttelen opiskelijaa. On hauskaa näytellä erilaisia oppilasrooleja, mutta eri roolit edellyttävät heittäytymistä ja erilaista ilmaisua ja äänenpainoja.  Napakka opiskelija viestii täysin toisella tavalla kuin selittelevä vitkuttelija. Usein roolinvaihtonäytelmä herättää hilpeyttä opiskelijoissa ja uskoisin, että se myös opettaa jotain. Tästä roolinvaihtoleikistä onkin hyvä hypätä seuraavaan opinnäytetyöaiheeseen, huumorimusiikkiin. Huumorimusiikki Lauluntekijä Topi Nykänen [11] paneutui keväällä 2021 toiminnallisessa opinnäytetyössään huumorimusiikkiin (Theseus). Opinnäytetyössä havainnoidaan, miten huumori ilmenee Nykäsen kirjoittamassa kolmessa kappaleessa: Keittiössä (YouTube) [12], Unta vaan (YouTube) [13], Vapaa mies kulkemaan (YouTube) [14]. Työssä pohditaan myös, millä erilaisilla tavoilla huumoria voidaan sisällyttää musiikkiin yleisesti. Työn tietoperustassa esitellään huumoria ja sen käsitteitä: ironia, sarkasmi, parodia ja satiiri, musta huumori, anarkistinen älyvapaa huumori, antihuumori sekä vitsi ja kasku. Pohdinnassaan Nykänen toteaa huumorin haastavuuden niin sanoittamisessa kuin tutkimuksessakin: huumorin ymmärtäminen ja kokeminen on varsin subjektiivinen ilmiö. Nykänen toteaa, että humoristisuudessa auttaa usein yllätyksellisyys tai epätavanomaisuus. Myös tietyt musiikilliset ilmiöt auttavat korostamaan tekstien humoristisuutta. Työssä on selkeä (emt.) prosodinen/word painting -näkökulma, kun Nykänen selvittää, miten tietyt musiikilliset ilmiöt tukevat tekstien humoristista luonnetta. Työssään Nykänen sivuaa myös kehittämäänsä huumoritermiä absurdifiltteri, jonka voisi ajatella olevan eräs sanaleikin alalaji. Yksinkertaisin absurdifiltterin muoto on yksittäisen sanan alkukirjaimeen kohdistuva muutos; sanan alkukirjaimen voi poistaa tai korvata toisella kirjaimella, tai sanan alkuun voi jopa lisätä uuden alkukirjaimen. Behavioristisen opetuksen usein esitetty hokema, ”hauki on kala” muuttuu muotoon: ”auki on kala”. Käytätkö huumoria opetuksessasi? Itse viljelen hieman huumoria opetuksessani – olenpa saanut palautteenakin “ihan ok vitsit”. Pyrin keventämään opetusta tilannekomiikalla tai savolaismurteellani tai mieleen pulpahtavilla jutuilla. Pedagogiikassa ajattelen huumorin luovan tilanteeseen rentouttavan lepohetken, jossa ajatus voi rentoutua aktiivisen keskittymisen keskellä. Huumoria on tutkittu opetuksessa, mutta sen soveltaminen pedagogiikkaan ei ole helppoa, koska ihmisillä on erilaisia käsityksiä huumorin sopivuudesta oppimistilanteisiin, ja huumorin ymmärtäminen on subjekiivista [15, 16]. Unista lauluiksi unimetodin avulla Julia Salomäen [17] opinnäytetyötyö on opetusmateriaali, mutta myös taiteellinen työ. Salomäki loi opinnäytetyössään unimetodin, jonka avulla unista tehdään laululyriikkaa. Unimetodia voi soveltaa säveltämiseen, musiikin tuottamiseen, sekä muihin luoviin taiteenaloihin kuten kirjoittamiseen tai maalaamiseen. Julia toteutti unimetodin avulla sävelteoksen nimeltä Veden hiljainen (sanoitus alla, opinnäyte Theseuksessa). Tiivistelmässään Julia toteaa: Kappale ei ole suora kuvaus unestani, vaan se pohjautuu näkemääni uneen ja siinä on mukana viittauksia unen todelliseen merkitykseen. Unimetodi auttoi tekemään kappaleesta persoonallisen, enkä olisi osannut luoda kaikkia kielikuvia ja kappaleen visuaalista ilmettä ilman uniani. [17] Metodissa on esitelty erilaisia menetelmiä tekstin työstämiseen, joista mainittakoon esimerkiksi: unien muistaminen ja unipäiväkirja unien ymmärtäminen metaforat laulujen ja unien yhteisenä kielenä kirjalliset merkit ja henkilökohtaiset unisymbolit tajunnanvirtakirjoitus assosiaatiotekniikoita unien avaamiseen etuliitteiden muodostaminen assosiaation tuloksilla tajunnanvirtaa etuliitteillä. Salomäen koostama unimetodi on eri harjoituksista yhdistelty tekniikka, jonka avulla koetut unet on mahdollista muuttaa lauluiksi. Metodi ei kuitenkaan sulje pois sen käyttämistä muihinkin luoviin prosesseihin – tai omien tunteiden tai ristiriitojen ymmärtämiseen [18]. Veden hiljainen (san. Julia Salomäki) A1 Vedenkansalainen väärä näihin vesiin Haaveeni mannuilla maan Nousen pintaan Vieraan kanootin varaan Haluan olla vedestä vapaa, tuntea kun iholle sataa A2 Airot vievät matkaan tuntemattomaan Laineilla muuttuneen veen Kuhina kasvaa Vesi laittaa vastaan Haluan olla aalloilla taivaan, astua tuulen laivaan B Olen kuunnellut aikaa Kulkenut virtaa väärään suuntaan Tajunnut sen, etten aina voi olla veden hiljainen On sanottava ääneen: ”Olen vesien kansaa, mutta hukun veteen Jos vielä olen hiljaa, unohdun pohjaan” A3 Lumpeenlehden värit valuu veteen Tumma on virtaava tie Uhkaan hahmoja Meren kansan tahtoa ”En aio kadota pohjaan”, äänetön henkeni huutaa C Löydän ääneni, kun kanootti katoaa jokiin Kun muutos on varma voin palata kotiin Mutten enää voi olla veden hiljainen Veden hiljainen Haluan olla vedestä vapaa, tuntea kun iholle sataa Ilmaisun selkeys Jos haluat kehittyä tänään laululyriikan kirjoittajana, voit saada esittelemistäni opinnäytetöistä kiinnostavia ideoita kirjoittamiseen ja laululyriikan tekemiseen. Keskeisenä teemana esittelemistäni opinnäytetöistä voi nostaa esiin ilmaisun erilaiset keinot, niin puheessa kuin lauluilmaisussa. Kirjoitetussa kielessä sananvälit, välimerkit ja kappalejako ovat kirjoituksen hahmottumiselle keskeisiä asioita. Prosodisten ilmiöiden avulla puolestaan tehostamme puheen kommunikaatiota ja viestin ymmärrettävyyttä. Näitä ilmiöitä ovat: äänen korkeus äänen voimakkuus puheen nopeus artikulaation selkeys äänen laatu [5]. Arjen ja työelämän viestinnässä on hyvä tiedostaa, miten käytämme ääntämme ja viestimmekö riittävän vaihtelevalla tavalla. Tylsä, tasainen ja robottimainen ääni ei herätä yleisössä kiinnostusta.  Äänen korkeuden vaihtelu tuo puheeseen ilmeikkyyttä. Äänen voimakkuutta on myös helppo vaihdella – kuiskaus tai pieni huudahdus voivat vaikuttaa yleisöön aktivoivalla tavalla. Puheen selkeyteen vaikuttavat puheen nopeus ja artikulaation selkeys. Jos jännitämme, puhumme helposti liian nopeasti ja selkeys voi kärsiä. Puheen nopeuden sopiva, tiedostettu vaihtelu pitää todennäköisesti kuulijat aktiivisimpana. Tunnettu ammattipuhuja Jari Sarasvuo käyttää tehokkaasti taukoja puheen vaikuttavuuden lisäämisessä. Kullakin puhujalla on oma henkilökohtainen, tunnistettava ääni, joka säilyy melko muuttumattomana koko elämän ajan [5]. Ilmaisuun kannattaa kiinnittää huomiota ja sitä voi harjoitella – vakuuttava puhetapa on osa esiintyjän karismaa. Kirjoittaja Jukka Väisänen työskentelee Metropolian musiikin tutkinnossa lehtorina tutkintovastaavana (YAMK). Päätehtävinään Jukka ohjaa opinnäytetöitä ja innovaatio-opintoja, mutta repertuaariin kuuluu myös pianonsoiton opetusta ja tutorointia. Työn lisäksi elämään sisältöä tuovat perhe, ystävät ja harrastukset – joista yksi on biisinteko. Jukka tanssii ja valmentaa tanssiurheiluseura Cavalierissä, sekä soittaa pianoa ja harmonikkaa Bilebändi Autoradiossa. Kiinnostuksen kohteita ovat myös matkailu, remontointi, lukeminen ja sijoitustoiminta. ”When duty calls, we react, when bunk calls, we relax.” – Petri Linja-Aho. Lähteet Suomen musiikin tekijät. 2019.  Ammattina Sanoittaja -iltaseminaari 25.11.2019. https://musiikintekijat.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ammattina-sanoittaja-iltaseminaari/ Salmela, Niko 2021. Ammattimainen biisinkirjoittaminen 2020-luvulla. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. Musiikin Tutkinto.  Heino, Kalle. 2018. Mitä co-writing ja muille sanoittaminen vaatii? Rytmimanuaali-verkko-opas. Varonen, Miika. 2021. Prosodia laulunkirjoittamisen apuna. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Yli-Luukko, Eeva. Prosodia. Kotimaisten kielten keskus. Pattison, Pat.  2009. Writing Better Lyrics. The Essential Guide To Powerful Songwriting. Kirja. Peguin Random House LLC. Writers Digest Books. Sillanpää, Anna.2020. Peto on irti! Tässä virkkaa Saara Törmä, jonka ajatuksia rakkaudesta sinäkin olet tietämättäsi kuullut. Kodin kuvalehti. Digilehtiartikkeli. Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 6/2020. Kiuru, Jaakko. 2021. Enemmän kuin tuhat sanaa – Sävellyksen ja tuotannon suhde lyriikkaan modernissa popmusiikissa. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. (pdf) 30 More Songs That Use Word Painting. YouTube-äänite. Cohen, Leonard. Hallelujah-teos. Albumi: Various Positions. Äänite.  1984. Spotify-äänite. Nykänen, Topi. 2021. Huumorin ilmentyminen omassa musiikissani: Huumori musiikin tehokeinona. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. (pdf) Nykänen. Topi. 2021. Keittiössä. Äänite Youtubessa. Nykänen, Topi. 2021. Unta vaan. Äänite YouTubessa. Nykänen, Topi. 2021. Vapaa mies kulkemaan. Äänite YouTubessa. Alatalo Sari, Röytiö Suvi, Poutiainen Anne. 2021. Huumorin pilkahduksia korkeakouluopetuksessa. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja Wanzerm, Melissa &  Wojtaszczyk, Ann M. 2007. Assessing Students’ Perceptions of Inappropriate and Appropriate Teacher Humor Salomäki, Julia. Unien hyödyntäminen laululyriikassa: Unista lauluiksi unimetodin avulla. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. (pdf) Lindholm-Kärki. Anne. Päiväämätön. Unet avuksi elämän ohjaamiseen. MIELI. Suomen mielenterveys ry. Alatalo Sari, Röytiö Suvi, Poutiainen Anne. 2021. Huumorin pilkahduksia korkeakouluopinnoissa. OAMK Journal. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja

Lue lisää

Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta kiittää vuodesta 2021!
23.12.2021
Riikka Wallin

Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2021! Vuoden aikana blogissa on käsitelty oppimista, opettamista ja ohjaamista monesta eri näkökulmasta. Kirjoituksissa näkökulmina on ollut esimerkiksi positiivinen pedagogiikka, tulevaisuusajattelu, kansainvälisyys osana opintoja ja ammattikorkeakoulun rooli jatkuvan oppimisen paikkana. Monet kirjoittajat ovat tarjonneet käytännön esimerkkejä ja kokemuksia opetuksen järjestämisestä suoraan ammattikorkeakoulun arjesta. Verkkopedagogiikka ja pelillisyys ovat edelleen puhututtaneet paljon tänä vuonna. Tarjolla on vinkkejä onnistuneisiin verkkototeutuksiin sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten pelillisyyttä ja pelillistä työotetta on hyödynnetty korkeakouluopetuksessa. Lisäksi aloitimme blogisarjan, joka tuo esille oppeja Metropolian HyMy-kylästä. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja kirjoittamista on käsitelty tänä vuonna. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppimista, opettamista ja ohjaamista ”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima, Sonja Holappa Tulevaisuusajattelu opettajan työvälineenä, Mari Virtanen Yhteisöllistä oppimista verkossa kansainvälisesti, Aija Ahokas & Ulla Marjosola Kansainvälinen lukukausi vahvistaa toimintaterapeutin ammatti-identiteettiä, Kaija Kekäläinen & Leila Lintula Englanniksi Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥 Sonja Holappa Englanniksi Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas, Leigh Ann Rauhala Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen, Saija Heinonen Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi, Eveliina Korpela Mistä on hyvät ohjaajat tehty? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen ja Anne Ojala-Soini Englanniksi What Are Good Instructors Made Of? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen, Anne Ojala-Soini & Anne-Mari Raivio Metropolia vaikuttaa vahvistamalla jatkuvaa oppimista, Taru Ruotsalainen & Riitta Konkola Verkkopedagogiikka ja pelillisyyttä Hyvä oppiminen verkossa tarvitsee erityistä huomiota, Mari Virtanen Kurssi verkkoon – kurkistus käytännön toteutukseen, Mari Virtanen Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa, Riitta Lumme & Hannu Puhakka Vapaus valita – verkkototeutuksella vahva vetovoima, Carita Hand & Hannele Hokkanen Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus, Mari Virtanen Verkkotapahtumassakin voi kehittää hyötypelejä ketterästi, Tiina Nevanperä Pelillisyys terveydenhoitajan työvälineeksi, Anne Nikula Englanniksi Attracting the next generation: gamification in education, Elsa Mäki-Reinikka & Leigh Anne Rauhala Oppeja HyMy-kylästä -sarja Poikkeusoloissa yhteiskehittämisen ja kohtaamisen tarve kasvaa – oppeja HyMy-kylästä, osa 1, Anita Ahlstrand & Mari Heitto Monialaisen yhteistyön mahdollisuuksia rakentamassa – oppeja HyMy-kylästä, osa 2, Saila Pakarinen, Teija Rautiola & Jaana Seitovirta Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3, Titta Komssi & Mirka Peththahandi Viestintää, vuorovaikutusta ja kirjoittamista Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Marianne Roivas 7 askelta onnistuneeseen asiantuntijablogikirjoitukseen, Riikka Wallin Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen, Eveliina Korpela & Riikka Wallin Opetusteknologian innovaatio ThingLink korkeakoulun työvälineenä, Ilse Skog Navigointia kohti avointa korkeakoulua, Elina Ala-Nikkola & Minna Kaihovirta Jotain lainattua ja jotain digistä — Vuorovaikutus digiloikan jälkeen, Minna Kaihovirta, Annu Karkama & Anne-Mari Raivio Kohtaamisen sietämätön keveys, Minna Kaihovirta Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa ja Mari Virtanen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta

Lue lisää

Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen
22.12.2021
Saija Heinonen

Oppimisen teorioita on runsaasti, ja vähintään yhtä runsaasti on viime vuosina kirjoitettu onnellisuudesta. Kansakoulun aikainen oppiminen ei ainakaan vanhempieni ikäpolven mukaan ollut erityisen onnellista; kehuja ja kiitoksia tuli harvoin ja vääristä vastauksista saattoi saada karttakepistä sormille. Onneksi jossain vaiheessa opetukseen ja oppimisen käsitteeseen tulivat mukaan lempeys ja armollisuus. Molemmat teemat kiehtovat itseäni, ja tulkitsen oppimisen hyvin laveasti – oppimista tapahtuu jatkuvasti kaikenlaisissa ympäristöissä. Siksi on kiehtovaa pohtia, miten oppiminen tekee onnelliseksi ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Riman laskeminen oikotie onneen? Blogiteksti-idea syntyi lehtiartikkelista loppuvuodesta 2020. Juttu kertoi downshiftaamisesta, otsikkona oli ”Paine menestyä aiheuttaa rimakauhua” (HS, 6.11.2020). Teksti perustui kasvatustieteilijän ja filosofin Juha T. Hakalan haastatteluun ja kirjaan ”Vähemmällä enemmän: miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta”. Hakalan väitteissä omaan korvaan särähti eniten epämukavuusalueen kritisoiminen. ”Unohda heikkoudet ja pysy poissa epämukavuusalueelta. Satsaa omiin vahvuuksiisi ja rakenna työelämäsuhteesi nimenomaan niiden varaan”, Hakala sanoo. Tämä herätti kiinnostuksen, ja osaltaan myös vastustuksen. Olen ollut innokas epämukavuusalueelle hyppijä jo nuoruusiästä lähtien. Jotkut lyhyet kokeilut ovat onnistuneet, jotkut epäonnistuneet surkeasti, ja joskus kyse on ollut vain pitkäjänteisestä puurtamisesta, jossa ei ole mitattu onnistumisprosenttia. Siksi halusin selvittää onko Hakalan ehdotus tosiaan paras mahdollinen tapa elää, opiskella ja työskennellä, vai löydänkö kuitenkin perusteita epämukavuusalueen työstämiseen. Hakala (2020) puhuu paljon kunnianhimosta ja sen kääntöpuolesta, joka voi ilmetä kaikki esteet tieltä raivaavana ahneutena tai asioiden loputtomana viilaamisena, mitkä molemmat tarkoittavat korkeaa rimaa. Tätä riman korkeutta hän nimenomaan kritisoi. Hakala päätyi selvittämään Nobel-palkinnon voittaneiden henkilöiden tieteellistä luovuutta, ja vastauksia saatuaan hän löysi tietynlaisen yhtäläisyyden heidän työskentelytavoissaan. Huipulle edenneet tutkijat saattoivat nivoa kaiken tekemisensä harrastuksia myöten samaan luovaan prosessiin, mutta niin ettei siitä tarvinnut ottaa erityistä stressiä, vaan prosessi saattoi jatkua pitkäänkin, jopa vuosia. ”Oleellista oli havaita ja myös hyväksyä se, ettei kaikkien siihen kytkeytyvien ideoiden ja langanpäiden suinkaan tarvinnut olla jatkuvan intensiivisen pöyhinnän kohteina. - - (Ajatusten ja ideoiden) on annettava marinoitua ja kypsyä hiljalleen, jotta ne voisivat myöhemmin tulla esille jalostuneempina, perustellumpina.” Ajatus Hakalan kirjan taustalla on siis leppoisamman asenteen omaksuminen ja että riman laskeminen on kaikin puolin ok. Liian korkea rima voi saada aikaan, no, rimakauhua, ja tuottaa sen, että henkilö ei saa jotain työtä valmiiksi millään, mikä voi myös johtaa asioiden marinoimiseen vuosikausia. Tässä lienee kuitenkin merkittävä ero: näillä huippututkijoilla ei oletettavasti ollut taustalla vaatimusta tai tavoitetta saada Nobel-palkinto, siinä missä opiskelijalla tai projektityöntekijällä voi olla hyödyllinenkin tavoite saada valmiiksi opinnäytetyö tai tietty työtehtävä. Tällöin riman laskeminen voi olla tärkeää, jotta saa valmiiksi edes jotakin ja tekijä itse ei pala loppuun. Flow-tila ja sopivat haasteet Mihalyi Csikszentmihalyi (2005. Alkuperäinen 1990) on luonut flow’n käsitteen, jossa taitojen ja haasteiden pitäisi kasvaa samassa suhteessa. Jos taitojen karttuessa haasteet pysyvät vähäpätöisinä, se tylsistyttää (kuvassa 1 kohta A2). Vastaavasti liian suurien haasteiden edessä ihminen ahdistuu ja stressaantuu (kuvassa 1 kohta A3). Tässä ”flow-kanavassa” kulkiessaan ihminen on onnellisimmillaan. Myös Hakala (2020) myönsi, että ”mukavat, leppoisat ja helposti saavutettavissa olevat tavoitteet eivät (nekään) ole oikotie onneen”. Csikszentmihalyi (2005) puhuu optimaalisesta kokemuksesta, joka syntyy siitä kun saamme jotakin vaikeaa ja arvokasta tapahtumaan, eli olemme aktiivisia toimijoita ja onnistumme tehtävässämme, vaikka kokemuksen hetkellä suoritus voikin olla epämiellyttävä. ”Ajan mittaan optimaaliset kokemukset kuitenkin kasvattavat hallinnan tunnetta – tai paremminkin ehkä sitä tunnetta, että olemme osallisia elämämme sisällön määräämisessä; ja se vie meitä lähemmäksi tuota onnellisuudeksi nimitettyä tilaa kuin mikään, mitä kykenemme kuvittelemaan”. Tämän moni tunnistanee omakohtaisesti: kun saa jonkin vaikean ja haastavan tehtävän suoritettua hyvin, on kokemus erittäin voimaannuttava. Tämä saattaa kuitenkin vaatia sitä epämukavuusalueelle menemistä lähtötilanteessa. Flow-kokemus on mahdollinen, jos kasvatamme joko taitojamme tai kohtaamiamme haasteita. Csikszentmihalyi (1997) on tehnyt myös toisen version kaaviosta (ks. kuva 2), jossa flow ei kuljekaan lineaarisesti alakulmasta yläkulmaan, vaan optimaalinen kokemus ilmenee vain siellä missä haasteet ja taidot ovat molemmat jo melko korkealla tasolla. Ihannetilanteessa henkilön taidot ovat täydellisesti käsillä olevan haasteen tasolla. Mielenkiintoinen on erityisesti tuo kuvassa mainittu ”arousal”, jonka voisi kääntää tässä yhteydessä vaikka herätysreaktioksi. Csikszentmihalyin mukaan tämä ei ole lainkaan huono tila: heräämisessä henkilö tuntee olonsa keskittyneeksi, aktiiviseksi ja sitoutuneeksi, mutta ei vielä kovin vahvaksi. Flow-tasolle päästäkseen pitää siis opetella uusia taitoja.   Myös tuoreemmassa Helsingin Sanomien jutussa (15.11.2021) työntekoon liittyvää merkityksellisyyttä tutkinut filosofi Frank Martela sanoo ihmisten haluavan päästä käyttämään omia kykyjään, oppimaan ja kehittymään, ja siksi etsimme uusia projekteja ja haasteita. ”Eivät lapset ole paikallaan, vaan koko ajan keksivät uusia projekteja, oli se sitten tyynyradan oikeaoppinen läpihyppely olohuoneessa tai pallonheitto pihalla”. Pikkulasten voisi todeta hakeutuvan toistuvasti tälle heräämisreaktion tasolle. Ja onneksi näin on, sillä jos ihminen jäisi pienestä pitäen köllöttelemään leppoisasti mukavuusalueelleen, niin ihmiskunta ei taitaisi edes kävellä tai puhua yhteisiä kieliä. Tästä voisi siis päätellä, että ihmisellä on ainakin jonkinlainen sisäsyntyinen tarve oppia uutta.  Kasvun asenne ratkaisee Carol Dweckin (esim. 2006) mukaan ihmisillä on kaksi tapaa asennoitua oman osaamisen kehittämiseen:  kasvun asenne (engl. growth mindset), ja  muuttumaton asenne (engl. fixed mindset).  Jos ajattelet, että oppimispotentiaalisi on teoriassa rajaton, ja harjoittelun ja uusien kokemusten myötä voit aina oppia uutta, olet omaksunut kasvun asenteen. Jos taas ajattelet, että oppimispotentiaalisi on määritelty jo syntymässä tai muissa taustatekijöissä, olet omaksunut muuttumattoman asenteen.  Vastaavanlaisesta minä-käsityksestä on kirjoittanut jo 1970-luvulla Wayne W. Dyer (1977) melko kriittiseen sävyyn: ””Minä olen aina ollut tällainen, se on kerta kaikkiaan minun luontoni.” – Tällainen asenne vahvistaa saamattomuuttanne ja ennen muuta se auttaa teitä pitämään kiinni siitä järjettömästä käsityksestä, että teidän ei kannata tehdä mitään, ellette osaa tehdä sitä todella hyvin.” Dyer lyttää intohimoisesti kymmenen eri määrittelykategoriaa, joita itselleen voi luoda. Oli kyse sitten koulun oppiaineista, kädentaidoista, luonteenpiirteistä tai motorisista taidoista, Dyerin mukaan luomme verukkeita, joiden perusteella meidän ei tulevaisuudessa tarvitse tehdä mitään näistä asioista, tai ainakin ne selittävät sen miksi suoriudumme niistä niin huonosti. Hän muistuttaa, että ”ihminen kehittyy taitavaksi siinä mitä hän harrastaa, ei siinä mitä hän kaihtaa”. Dyer esittää keinoja noidankehästä ulos pääsemiseksi, ja tulee myös maininneeksi sivulauseessa verukkeena vanhempien syyttämisen omista ominaisuuksista. Tästä on kirjoittanut myös Dweck (2016) todeten että vanhempien epäonnistumisen asenteella on vaikutusta lasten (epä)onnistumisen kokemuksiin. Luonnollisesti omien vanhempien lisäksi on muitakin tekijöitä, jotka voivat edistää tai estää miellyttäviä oppimiskokemuksia. Yksilön kannalta triggeri, niin hyvässä kuin pahassa, voi olla mikä vain yksittäinen tekijä tai tekojen sarja, esimerkiksi yksittäinen opettaja ala-asteella, joka on joskus antanut kehuja - tai moittinut väärässä paikassa. Elämässämme voi myös olla tilapäisiä häiriötekijöitä, jotka estävät uuden asian opiskelun juuri sillä hetkellä, vaikka halua olisikin. Tällaisia kielteisiä kokemuksia on varmasti kaikilla, mutta Rick Hansonin (2020) mukaan pystymme kuitenkin vaikuttamaan siihen, miten annamme kielteisen kokemuksen meihin vaikuttaa. Hanson kirjoittaa hyvän vastaanottamisesta, joka kehittää sisäisiä vahvuuksia. Hän mainitsee hyvän vastaanottamisen olevan aktiivista, ei passiivista, ja se vahvistaa huomiokykyä. Kielteisillä kokemuksilla on oma arvonsa, mutta niiden märehtiminen yli tarpeellisen ajan on kuin jäisi tuleen makaamaan. Sen lisäksi että hyviä, olemassa olevia kokemuksia opettelee vastaanottamaan, niitä on myös mahdollista kehittää itse. Kyse on omien ajatusten muuttamisesta ja uudelleen suuntaamisesta. Kirjan tuoma oivallus on se, että se vahvistuu, mihin kiinnitämme huomiomme. Hyvän vastaanottamisen harjoitukset eivät ole helppoja, mutta niillä luomme itsellemme mielenrauhaa ja tasapainoa. Ihmisellä on monesti taipumus keskittyä vain siihen, mikä on huonosti. Sama syy voi estää meitä kehittämästä itseämme, koska olemme joskus saaneet negatiivista kritiikkiä jostain suorituksestamme. Oman asenteen ja ajattelutavan muokkaaminen Loppujen lopuksi Hakalan kehotus riman laskemisesta ei välttämättä liity mukavuusalueeseen, vaan joissain tapauksissa pelkästään ylenmääräisen stressin ja kiireen välttämiseen. Riman olisikin hyvä olla kiinteän korkeuden tai jatkuvan nousun sijaan joustava. Toisin kuin korkeushypyssä, rimaa ei tarvitse joka suorituksen jälkeen nostaa vähän ylemmäs vaan korkeuden voi säätää sen hetkisten voimavarojen mukaan. Jos samanaikaisesti on viisi tärkeää projektia suoritettavana, voit valita niistä sen, joka vaatii erityishuomiota ja keskittyä suorittamaan se huolella. Muiden riman voit laskea siksi aikaa alemmas. Eli kyse voi myös olla vain priorisoinnista.  Epämukavuusalueelle meneminen sen sijaan on tavattoman laaja käsite, ja sekä Dyerin että Dweckin esimerkit liittyvät samaan asiaan. Mukavuusalueella voidaan pysyä, koska on opittu ja totuttu pysymään siellä. Dyerin (1977) sanoin “te olette tottuneet omiin määritelmiinne itsestänne”. Hänen mukaansa niin sanotut “minä olen tällainen” -nimilaput ovat saattaneet estää elämästä elämää niin täydesti kuin voisi, ja näistä nimilapuista pitäisi hankkiutua eroon. Mukavuusalueen ulkopuolinen tutkimusmatkailu ei tarkoita sitä, että kaikkea pitää kokeilla tai syöksyä suin päin mihin tahansa uuteen haasteeseen, vaan myös yhden tavallisen työuran ympäriltä voi löytyä uusia, haastavia asioita, uusien taitojen opettelua. Suosittelen suhtautumaan potentiaaliseen oppimiskokemukseen uteliaasti – epämukavuusalueella voi mennä välillä vain käymään, ja sieltä saattaa löytyä sellaisia vahvuuksia, joiden olemassaoloa ei aiemmin tiennytkään. Csikszentmihalyin (1997) teoriaa mukaillen flow-tila on mukavuusaluettamme ja arousal-tila epämukavuusaluetta. Hänen mukaansa optimaaliset kokemukset (flow) vievät meidän lähemmäksi onnellisuuden tilaa, mutta väitän, että epämukavuusalueella onnistuminen vasta voimaannuttaakin.  Viime kädessä kysymys on pitkälti asenteista, ja asenteet ovat siitä mukavia, että niitä voi muuttaa. Olen koettanut itse omaksua jo pitkään sen ajatuksen, että kun elämässä tulee vastoinkäymisiä niin opinnoissa, työelämässä kuin henkilökohtaisella saralla, pyrin löytämään niistä jotain, mitä voin oppia. Lähes kaikista vastoinkäymisistä löytyy tällainen oppimisen potentiaali. Siksi välttelen termiä “epäonnistuminen”, sillä aina voi vain onnistua tai oppia, ja molemmat ovat eteenpäin vieviä kokemuksia. Näihin vaikuttavat läheisesti myös omat motivaatiotekijät, mutta niistä enemmän ensi kerralla. Kohti epämukavuusaluetta Aseta rima joka joustaa elämäntilanteesi, muiden vaatimusten ja voimavarojesi mukaan. Hankkiudu eroon “minä olen aina ollut tällainen” -leimoista. Harjoittele hyvän vastaanottamista – se vahvistuu mihin kiinnitämme huomiomme. Opettele suhtautumaan epämukavuusalueeseen potentiaalisena oppimiskokemuksena, uteliaasti, mutta liikaa stressaamatta. Voit vain onnistua tai oppia.  Kirjoittaja Saija Heinonen on projektipäällikkö ja TKI-asiantuntija elokuva- & tv-alan töiden ja kasvatustieteen opintojen taustalla. Halu ymmärtää ihmisen käyttäytymistä ja oppimisen mekaniikkaa on herännyt idulle jo nuoruudessa, mutta vasta viime vuosina se on versonut näkyvämmin. Vapaa-aikaan kuuluu muun muassa aktiivista liikuntaa, kamppailulajeja ja puutarhanhoitoa. Lähteet Csikszentmihalyi, M. 2005. Flow – elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Rasalas Kustannus. Alkuperäisteos 1990. Flow. Csikszentmihalyi, M. 1997. Finding Flow. The psychology of Engagement with Everyday Life. Basic Books. Dweck, C.S. 2016. Mindset Menestymisen psykologia. Kuinka voimme toteuttaa piileviä kykyjämme. Viisas elämä Oy. Alkuperäisteos 2006. Mindset. The New Psychology of Success. Dyer, W.W. 1977. Hyväksy itsesi - uskalla elää! 1977. Kustannusosakeyhtiö Otava. Alkuperäisteos 1976. Your erroneous zones. Hakala, J.T. 2020. Vähemmällä enemmän - Miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta. Alma Talent Oy. Hanson, R. 2020. Onnellisuuden ohjelmointi - hyvinvointia neurotieteen avulla. Viisas elämä Oy. 2. painos. Alkuperäisteos 2013. Hardwiring Happiness: The New Brain Science of Contentment, Calm, and Confidence. (Kirja on aiemmin julkaistu suomeksi nimellä Sisäsyntyinen onnellisuus) HS (Helsingin sanomat). 6.11.2020. Paine menestyä aiheuttaa rimakauhua. Toimittaja Juha Riihimäki.  HS (Helsingin sanomat). 15.11.2021. Vapaalla parempi tehdä kuin olla. Toimittaja Lauri Seppälä. 

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset