Kategoria: Henkilöstö
Monikulttuurisesta kohtaamiskahvilasta on moneksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 4
Tässä blogikirjoituksessa kuvataan monikulttuurisen kohtaamiskahvilan pilotointia, joka toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylässä syksyllä 2021. Pilotointiin osallistuivat englanninkieliset sairaanhoitajaopiskelijat gerontologisen hoitotyön opintojaksolla yhteistyössä Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n ja Jade-toimintakeskuksen kanssa. Sairaanhoitajaopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kolme kohtaamiskahvila-tapahtumaa maahanmuuttajataustaisille ikäihmisille ja omaishoitajille. Kohtaamiskahviloiden tarkoituksena oli luoda maahanmuuttajataustaisille ikäihmisille ja omaishoitajille matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonka tavoitteena oli osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen ja vahvistaminen. Lisäksi haluttiin mahdollistaa sairaanhoitajaopiskelijoiden ja monikulttuuristen ikäihmisten ja palveluiden käyttäjien kohtaaminen. Tämän tavoitteena oli opiskelijoiden monikulttuurisen ja gerontologisen ohjausosaamisen, sekä toisaalta opiskelijoiden työelämätaitojen kehittäminen uudenlaista oppimisympäristöä ja työelämäyhteistyötä hyödyntäen. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tämä kirjoitus on neljäs osa HyMy-kylästä kertovassa blogisarjassa. Työelämäprojektin tavoitteena monipuolinen osaamisen kehittäminen Nykypäivän työnantajat edellyttävät valmistuvilta opiskelijoilta ammattispesifin osaamisen ohella monia geneerisiä työelämätaitoja, kuten yhteistyö- ja organisointitaitoja, aloitteellisuutta ja epävarmuuden tai keskeneräisyyden sietoa (Sievers ym. 2017). Tällä toteutuksella teoriaopinnot haluttiin viedä perinteisestä luokkaympäristöstä aitoon työelämä- ja asiakaskontaktiin. Hoitotyön opinnoissa tämän tyyppinen oppiminen tapahtuu useimmiten osana harjoittelua. Projektioppiminen työelämän ja asiakkaiden kanssa tehtävässä yhteistyössä mahdollistaa opiskelijoille tärkeiden työelämätaitojen kehittämisen ammattispesifien hoitotyön taitojen oppimisen rinnalla. Ikäihmisten palvelut eivät ole yhdenvertaisia Suomessa asuu noin 400 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista noin puolet asuu pääkaupunkiseudulla (SVT 2021). Maahanmuuton lisääntyessä maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten määrä palvelujärjestelmän käyttäjinä lisääntyy (Rönkkö 2019). Iäkkäät maahanmuuttajat kohtaavat monia haasteita palvelujärjestelmän käytössä (Rönkkö 2019) ja terveydenhuollossa (Gove ym. 2021). Helsingissä tarjottaviin vieraskielisten ikäihmisten palveluihin liittyy kuiluja ja yhdenvertaisuuden vajetta (Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021). Maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten haasteita palvelujärjestelmän käyttäjinä on esimerkiksi (Rönkkö 2019): kielitaidon puute sosiaalisten verkostojen puute heikot taidot toimia tietämättömyys palveluista palvelujärjestelmän joustamattomuus palvelujärjestelmän kulttuurisensitiivisyyden puute ja valtavirralle suuntautuneisuus. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan monikulttuurista ja gerontologista osaamista Yhteiskunnan monikulttuuristuessa ja väestön ikääntyessä terveysalan ammattilaisilta vaaditaan vahvempaa kulttuurista ja ikääntyneiden tarpeisiin liittyvää osaamista. Vieraskieliset ikäihmiset tarvitsevat eritasoista tukea yhdenvertaisuuden toteutumiseksi (Rönkkö 2019). Yhdenvertaisuuden toteutumiseksi vanhuspalveluiden ja terveydenhuollon ammattilaisten monikulttuurista osaamista tulee kehittää (Gove ym. 2021, Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021, Rönkkö 2019). Suomalaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden kulttuurisen kompetenssin on arvioitu olevan matalahko (Repo 2017). Sairaanhoitajaopiskelijoiden gerontologisen eli ikääntyneiden hoitotyön osaaminen on niin ikään keskitasoa tai matalahkoa (Tohmola 2021), ja kiinnostus työskennellä ikääntyneiden parissa on vaihtelevaa (Tohmola 2021, Koskinen 2016). Opiskelijoiden kulttuurista osaamista voidaan parantaa lisäämällä monikulttuurisia kohtaamisia ja kehittämällä kielitaitoa (Repo 2017). Myönteisiä asenteita ja kiinnostuneisuutta iäkkäiden kanssa työskentelyyn voidaan lisätä mahdollistamalla kohtaamisia iäkkäiden kanssa osana opintoja (Koskinen 2016). Järjestöyhteistyötä ja kehittämismenetelmiä Monikulttuuriset kohtaamiskahvilat suunniteltiin osaksi Metropolian HyMy-kylän senioripalveluja. Maahanmuuttajataustaiset ikäihmiset ja omaishoitoperheet tavoitettiin pääyhteistyökumppanien eli Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n ja Jade-toimintakeskuksen kautta. Yhteistyössä oli mukana asiantuntijaroolissa myös kulttuurisensitiivistä muistityötä edistävä Suomen monikulttuurinen muistikeskus. Toteutus eteni projektityön mukaisesti ideoinnista suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja päättämiseen (Kymäläinen ym. 2016) ja projekti toteutui palvelumuotoilun periaatteita ja prosessia mukaillen (Innanen 2018). Tarve toiminnalle lähti yhteistyökumppaneilta ja toiminta suunniteltiin yhteistyössä, jotta saatiin ymmärrys kohderyhmän erityispiirteistä, nykytilanteesta ja tarpeista sekä toimintaa koskevista toiveista. Toteutuksen edetessä saatuja kokemuksia hyödynnettiin ja toteutusta muokattiin. Lopussa kerätyn palautteen perusteella tehtiin jatkokehitysehdotukset ja suunniteltiin toiminnan vakiinnuttamista. Aivoterveyden edistämistä kohderyhmän tarpeista lähtien Kohtaamiskahviloiden teemana oli elämäntapojen merkitys aivoterveyden edistämiseen ja muistisairauksien ennaltaehkäisyyn. Jokaisella kerralla aihetta tarkasteltiin eri näkökulmasta, liittyen ravitsemukseen, fyysiseen aktiivisuuteen ja sosiaaliseen aktiivisuuteen. Aiheet koettiin tarpeellisiksi, sillä useilla maahanmuuttajataustaisilla ikäihmisillä ei ole riittävästi tietoa esimerkiksi terveellisestä ravitsemuksesta tai elintapojen merkityksestä hyvinvointiin (Castaneda ym. 2012). Aihe on myös ajankohtainen, meneillään olevassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Finger-hankkeessa on todettu, että monipuolisella elintapaohjelmalla voidaan ennaltaehkäistä muistiongelmia (Kivipelto ym. 2018). Ryhmänohjausta osallistavilla ja aktivoivilla menetelmillä Maahanmuuttajaryhmien ohjaamisessa on oleellista menetelmien toiminnallisuus. Kohtaamiskahviloissa pyrittiinkin käyttämään monipuolisia ja aktivoivia menetelmiä, esimerkiksi erilaisia toiminnallisia harjoitteita, pelejä ja leikkejä (Korpela & Salmenkangas 2018). Yhteistyökumppanit toivoivat myös kuvien, videoiden ja musiikin käyttöä. Yhteistyökumppaneilta saadun tiedon perusteella osattiin odottaa, että kohtaamiskahviloihin osallistuneet tulevat eri kieli- ja kulttuuritaustoista, eivätkä välttämättä osaa suomea tai englantia. Kohderyhmän kanssa suunniteltiin puhuttavan selkosuomea ja mahdollisuuksien mukaan heidän omia kieliään, mikäli samaa kieltä puhuvia opiskelijoita sattuisi olemaan ryhmässä mukana. Osallistavien menetelmien avulla haluttiin mahdollistaa positiivinen huomioiduksi tulemisen ja osallisuuden kokemus yhteisen kielen puutteesta huolimatta tai siitä riippumatta. Kohtaamiskahvilat järjestettiin kolmena eri kertana. Osallistujille oli järjestetty pientä tarjoilua, mikä toimi kynnyksen madaltajana ja jäänmurtajana kokoontumisten alussa. Opiskelijat olivat suunnitelleet joka kerralle erilaista toiminnallista sisältöä ja aktiviteetteja, joiden tarkoitus oli yhdistää tieto ja toiminta kohderyhmälle soveltuvaan muotoon. Esimerkkejä toteutetuista aktiviteeteista: ravintopyramidin kokoaminen palapelin muotoon lautasmallin harjoittelua erilaisten ruoka-aineiden avulla aiheeseen liittyvät muistipelit aiheeseen liittyviä sanaristikoita musiikin tahtiin tehty taukojumppa venyttelyä musiikin tahtiin ohjattu keskustelurinki vapaata kahvipöytäkeskustelua. Matalan kynnyksen keskustelun aloitteena toimi valkotaulu, johon opiskelijat olivat kirjoittaneet kukin omalla kielellään tervetulotervehdyksen, ja johon kahvilan vieraat saivat käydä lisäämässä tervehdyksiä omalla kielellään. Lopuksi laskettiin, kuinka montaa eri kielitaustaa kahvilassa edustettiin. Parhaimmillaan yhdessä kahvilassa oli edustettuna 11 eri kieltä. Arvokasta palautetta jatkokehityksen tueksi Kohtaamiskahviloiden yhteydessä kerättiin palautetta osallistujilta, yhteistyökumppaneilta ja projektissa mukana olleilta opiskelijoilta. Palautteesta saatiin hyviä ideoita ja toiveita kohtaamiskahviloiden jatkokehitystä ja toiminnan vakiinnuttamista varten. Osallistujat olivat tyytyväisiä heille järjestettyyn toimintaan. Kohtaamiskahviloiden asiasisällöt koettiin kiinnostaviksi ja omassa elämässä hyödynnettäviksi. Osallistujat pitivät tärkeänä, että menetelmät ovat monipuolisia ja osallistujia aktivoivia. Erilaiset ihmiset pitävät eri asioista eivätkä kaikki menetelmät toimi kaikkien kanssa. Mahdollisuus osallistua omalla tavallaan ja taitotasollaan on tärkeää. Toiset ihmiset ovat luonnostaan myös aktiivisempia ja toiset haluavat seurailla mieluummin taustalla. Osallistujien kielitaito voi olla vaihtelevalla tasolla, ja ohjauksen osalta toivottiin selkokielen käyttöä. Osallistumista edistää myös oman ryhmänohjaajan tai tulkin mukana olo. On tärkeä muistaa, että sopivalla kielellisellä tasolla toteutettuna erilaiset ohjatut aktiviteetit mahdollistavat maahanmuuttajataustaiselle henkilölle myös kielellistä oppimista ja positiivisia haasteita. Korkeakoululla järjestetty toiminta alueen ihmisille, ja avoin vuorovaikutus ympäröivän yhteisön kanssa koettiin positiivisena ja yhteisöllisyyttä lisäävänä. Kävijät olivat tyytyväisiä ja moni olisi halunnut tulla uudelleen taas seuraavalla viikolla. Toiminta koettiin tarpeelliseksi ja tervetulleeksi, ja jatkoa toivottiin toteutettavan mahdollisimman pian. Yhteistyökumppanit toivoivat yhteissuunnittelua ja kohderyhmän tarpeiden huomioimista. Yhteistyökumppanit ja heidän verkostonsa ovat tärkeä voimavara maahanmuuttajataustaisten ihmisten tavoittamisessa ja tarpeiden selvittämisessä. Hyvällä yhteissuunnittelulla voidaan mahdollistaa riittävä osallistujamäärä ja räätälöidä tapahtumat kohderyhmän tarpeisiin. Suunnittelussa on tärkeää myös joustavuus ja mukautumiskyky. Avoimissa matalan kynnyksen tapahtumissa ei voida varmuudella tietää kuinka paljon ihmisiä saapuu paikalle, ja suunnitelmia tulee osata tarvittaessa muuttaa. Opiskelijat saivat monipuolisia oppimiskokemuksia. Kuten projektityöskentelyssä on tyypillistä, myös tämän projektin alussa opiskelijat kokivat aikapaineita, epävarmuuden ja hämmennyksen tunteita, ja tehtävää pidettiin haasteellisena. Projektin edetessä tekijöiden osaaminen kasvoi, itsevarmuus lisääntyi ja lopputulos oli onnistunut. Projektin lopussa yleinen tunnetila oli myönteinen ja kokemukset positiivisia. Opiskelijat kokivat oppineensa monia tulevaisuuden ammatissaan tarvittavia taitoja: ryhmänohjausta aktivoivien menetelmien käyttöä maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten kohtaamista ja selkokielen käyttöä ikääntyneiden terveyden edistämistä projektityöskentelyn taitoja tapahtuman järjestämisen taitoja. Projekti tuotti opiskelijoille monipuolista osaamista niin opintojakson sisällön kuin keskeisten työelämätaitojen osalta. Lisäksi projekti toimi opiskelijoille yhtenä kotikansainvälistymisen muotona, koska opiskelijoiden joukossa oli vaihto-opiskelijoita ja projektin asiakasryhmä oli monikulttuurinen. Kohtaamiskahvilat ovat merkityksellisiä ja voimaannuttavia kokemuksia kaikille osapuolille Toteutuksella mukana olleet opiskelijat saivat kokemuksen yhteisöllisen ja osallisuutta vahvistavan toiminnan järjestämisestä erityiselle kohderyhmälle, samalla oppien sairaanhoitajan työssä tarvittavia tärkeitä monikulttuurisuus-, kohtaamis- ja ohjaamistaitoja sekä terveyden edistämistä. Kahviloiden osallistujat saivat osallisuuden ja yhdessä tekemisen kokemuksia ja vahvistusta oman hyvinvointinsa lisäämiseen. Kohtaamiset maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten ja opiskelijoiden välillä ilman yhteistä kieltä opettivat kaikille mukana olleille, että pienilläkin eleillä ja oikeilla menetelmillä voi saada viestin välitettyä ja kokea tulleensa kohdatuksi. Kohtaamiskahvilat ovat linkki yhteiskunnan, työelämän ja korkeakoulun välillä. Projektia ohjaavat opettajat oivalsivat yhteistyöprojektien merkityksen opiskelijan oppimisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Asiakaskontaktissa tapahtuvat projektit haastavat opiskelijaa soveltamaan teoreettista tietoa ja osaamista käytäntöön eri tavalla kuin perinteisessä luokkaopetuksessa. Opiskelijat saavat lisää valmiuksia myös käytännön harjoitteluun ja oppivat työelämässä ja asiakaskontakteissa tarvittavia taitoja. Korkeakouluilla on avoimen ja matalan kynnyksen toiminnan kautta mahdollisuus palvella alueensa väestön tarpeita ja samalla mahdollistaa opiskelijoille autenttisia ja ainutlaatuisia oppimiskokemuksia. Toiminnan jatkuvuudelle ja kehittämiselle on kysyntää. Kaikki tässä projektissa mukana olleet osapuolet toivat esille, että toiminnalle on kysyntää ja sen toivottiin olevan jatkuvaa. Toimintaa voisi jatkossa suunnitella myös muille maahanmuuttajataustaisille ihmisille kuin ikäihmisille. Toiveissa tuli esille myös mahdollisuus moniammatilliseen yhteistyöhön. Tulevaisuudessa voitaisiin toteuttaa monialaista ja -muotoista toimintaa erilaisille kohderyhmille, mikä mahdollistaisi monipuolisia ja moniammatillisia oppimiskokemuksia useille opiskelijoille. Hoitotyön opinnoista suuri osa tapahtuu käytännön harjoitteluympäristöissä, ja korkeakouluilla on jatkuva haaste löytää riittävästi harjoittelupaikkoja opiskelijoille. On tärkeää tarkastella avoimesti erilaisia harjoittelumahdollisuuksia ja toimintaympäristöjä perinteisten harjoitteluympäristöjen rinnalla. Jatkossa kannattaa pohtia tämän tyyppisten projektien toteuttamista myös osana opiskelijan opintoihin kuuluvaa harjoittelua, millä voidaan mahdollistaa monipuolisempia vaihtoehtoja ja joustavuutta opiskelijan harjoittelupolulle. Kirjoittajat Anna Sievers työskentelee hoitotyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden maisteri (TtM), sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK). Hän opettaa ja ohjaa englanninkielisessä sairaanhoitajatutkinnossa, ja hänellä on pitkä kokemus gerontologisesta hoitotyöstä ja sen opetuksesta. Lähellä sydäntä ovat gerontologisen hoitotyön lisäksi monikulttuurisuuteen liittyvät teemat, ja opettajana hän innostuu erityisesti opiskelijoiden, työelämän ja palveluiden käyttäjien kanssa yhteistyössä toteutettavista kehittämisprojekteista. Jenna Kukkonen työskentelee hoitotyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden maisteri (TtM), sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK). Hän opettaa ja ohjaa englanninkielisessä sairaanhoitajatutkinnossa muun muassa monialaisissa innovaatioprojekteissa. Hän on kiinnostunut laaja-alaisesti hoitotyöstä ja sen kehittämisestä sekä monikulttuurisuuteen ja ohjaukseen liittyvistä teemoista. Lähteet Castaneda, A.E., Rask, S., Koponen, P., Mölsä, M., Koskinen S. (toim.) 2012. Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Tutkimus venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisista Suomessa. (Julkari) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 61/2012. Viitattu 8.12.2021. Gove, D., Nielsen, T.R., Smits, C., Plejert, C., Rauf, M.A., Parveen, S., Jaakson, S., Golan-Shemesh, D., Lahav, D., Kaur, R., Herz, M.K., Monsees, J., Thyrian, J.R., Georges, J. 2021. The challenges of achieving timely diagnosis and culturally appropriate care of people with dementia from minority ethnic groups in Europe. (pdf) International Journal of Geriatric Psychiatry, 1-6. Innanen, P. (2018). Palvelumuotoilun prosessin vaiheet. (palvelumuotoilupalo.fi) Viitattu 1.2.2022. Kivipelto, M., Ngandu, T., Kulmala, J. 2018. FINGER-toimintamalli ikääntyvien muisti- ja ajattelutoimintojen tukemiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (Julkari) Viitattu 8.12.2021. Korpela, E. & Salmenkangas M. 2018. Innostavaa oppimista maahanmuuttajaryhmiin - Onnistu ohjaajana! : Ilo, toiminta, ryhmä, kieli, kehollisuus. (Theseus) Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 8.12.2021. Koskinen, S. 2016. Nursing students and older people nursing - Towards a future career. (pdf) Väitöskirja. Turun yliopisto. Viitattu 1.12.2021. Kymäläinen H-R., Lakkala M., Carver E. & Kamppari K. 2016. Opas projektityöskentelyyn. Tieteestä toimintaa -verkosto, Helsingin yliopisto (Helda). Viitattu 1.2.2022. Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021. Lausunto Helsingin kaupungin palvelujen yhdenvertaisuussuunnitelmaan. (mukes.fi) Viitattu 8.12.2021. Repo, H., Vahlberg, T., Salminen, L., Papadopoulos, I., Leino-Kilpi, H. 2017. The Cultural Competence of Graduating Nursing Students. Journal of Transcultural Nursing 28(1), 98-107. Rönkkö, E. 2019. Moninaisuus ja yhdenvertaisuus. Opas vanhusneuvostoille. (pdf) Eläkeläiset ry:n monikulttuurinen toiminta. Viitattu 8.12.2021. Sievers, A., Ranta, L. & Guilland A. 2017. Creating insight among students on working life competences through problem based learning. ICERI2017 Proceedings, pp. 713‐721. (iated library) Viitattu 1.2.2022. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. Vuosikatsaus 2019. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 8.12.2021. Tohmola, A. 2021. Gerontologisen hoitotyön osaamisalueet ja valmistumisvaiheessa olevien sairaanhoitajaopiskelijoiden itsearvioitu gerontologisen hoitotyön osaaminen. (pdf) Väitöskirja. Oulun yliopisto. Viitattu 3.1.2022.
Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman
Matti Pulkkisen paljon siteeratun määritelmän mukaan romaani on kaikkiruokainen sika, joka sulattaa kaiken, minkä siihen laittaa. Korkeakoulukentällä suosittu artikkelikokoelma on julkaisutyyppi, jonka ruoansulatus on huomattavasti herkempi ja valikoivampi. Julkaisutoiminta korkeakoulukentällä on viime vuosina monipuolistunut tekstijulkaisuista vauhdilla kuvan ja äänen suuntaan, mutta perinteinen artikkelikokoelman lajityyppi pitää yhä pintansa. Laadukkaasti toteutettu tieteellinen tai ammatillinen artikkelikokoelma on edelleen erinomainen keino kertoa esimerkiksi hankkeen tuloksista tai kerätä yhteen muita samaan tematiikkaan liittyviä kirjoituksia. Artikkelikokoelman luonne on kaksinainen: toisaalta sen tulee olla eheä kokonaisuus – entiteetti, jonka lukija sellaisenaan poimii kirjaston hyllystä tai hakee tietokannasta – ja toisaalta jokaisen artikkelin on toimittava omillaan niin, että jos lukija päättää kaiken ahmimisen sijasta poimia luettavakseen vain osan, vaikutelma on järjellinen. Onnistuessaan artikkelikokoelma on monipuolinen, moniääninen ja ajan hermolla oleva julkaisu. Etuna esimerkiksi laajaan tutkimus- tai muuhun raporttiin verrattuna on nopeus: 5–15 sivun artikkelin kirjoittaa – ja lukee – nopeammin kuin satojen sivujen monografian. Toisaalta kirjoittamisen lainalaisuuksiin ja paradokseihin kuuluu, että lyhyt teksti voi olla pitkää vaativampi ja haasteellisempi kirjoittaa, kuten Oscar Wilde (tai ehkä Mark Twain…) hahmotteli kuuluisassa lausahduksessaan: ”Minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä kirjettä, joten kirjoitin pitkän.” Mikäli artikkelikokoelma on kehnosti toteutettu, se on sekava kooste tekstejä, jotka tavoitteiltaan ja tyyleiltään tempoilevat eri suuntiin ja sotivat kokonaisuuden sisäistä logiikkaa vastaan. Toimittajat ovat avainasemassa siinä, kumpaan suuntaan tilanne kallistuu. Tekemisen ja sanomisen palo lähtökohdaksi Periaatteessa artikkelikokoelman artikkeli on itsenäinen ”teos”; kirjoittaja omistaa oman tekstinsä ehdoitta ja olisi voinut tarjota sitä julkaistavaksi jonnekin muualle, toiseen kokoelmaan tai esim. lehteen. Käytännössä monet tieteelliset ja asiantuntija-artikkelit toki syntyvät usein nimenomaan jotakin tiettyä artikkelikokoelmaa varten. Tyypillisesti kaikki lähtee liikkeelle ideasta – aiheesta, teemasta, ongelmasta tai ehkä pelkästä sanasta – sekä henkilöstä tai henkilöistä, jotka kokevat paloa ja joista muodostuu artikkelikokoelman toimitus. Jos tällaista paloa ei ole, on todennäköisesti paras istua alas ja miettiä toisenlaista asetelmaa: kirjallisessa työskentelyssä on eniten mieltä silloin, kun on jotakin sanottavaa. Artikkelikokoelman toimittamisen kannalta tämä on jo se alkuhetki, jossa on tärkeää olla tiiviissä yhteydessä mahdollisen tai toivotun kustantajan tai julkaisijan edustajaan. Ovatpa kustantajan julkaisuilleen antamat raamit tiukat tai väljät, on hedelmällistä alusta asti peilata ajatuksia esim. sisällöstä, tyylistä, kohderyhmästä ja julkaisumuodosta. Toimittajat ovat koko prosessin ajan lenkki julkaisijan ja kirjoittajien välillä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019). Laajuudeltaan artikkelikokoelma voi olla melkein mitä tahansa. Maltillinen määrä artikkeleita voi kuitenkin olla sekä toimittajien työn että lukijan kannalta hyvä ratkaisu. Toisaalta kannattaa huomioida, että joku mukaan lupautuneista kirjoittajista saattaa hyytyä matkan varrelle – on helppo innostua hyvästä ideasta mutta välillä vuorokaudesta vain loppuvat tunnit. Jos artikkelien määrä on mittava, toimittajien on hyvä ainakin ensimmäisten versioiden kohdalla harkita kommentointivastuun jakamista. Kuitenkin kaikkien toimittajien tulee olla hyvin sisällä jokaisessa lopullisessa artikkelissa. Tyypillistä on, että toimittajatkin kirjoittavat artikkelikokoelmaansa artikkeleita, mutta se ei ole välttämätöntä. Käytännössä artikkelit saadaan kokoon esim. täsmäpyyntöinä suoraan kirjoittajille, teemojen ja jopa otsikoiden yhteiskehittelynä tai avoimena kirjoittajakutsuna. Elintärkeää on, että kirjoittajat tietävät lupautuessaan mukaan, mitä heiltä odotetaan – joko niin, että heiltä ”tilataan” tietty aihe ja käsittelytapa tai sitten niin, että he saavat tietyn teeman puitteissa valita fokuksensa omista lähtökohdistaan käsin. ”Kokoomateokseksi” nimitetään julkaisua, jossa artikkelikokoelman tapaan on useita kirjoittajia, mutta jossa näiden tekstit muodostavat pikemminkin saman kirjan lukuja kuin erillisiä artikkeleita (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021). Joskus ero voi olla veteen piirretty. Toimittajan monet roolit Vaikka kokoelmaa valmisteltaisiin yhteiskehittelyn menetelmin laajassa hankeryhmässä, toimittajan tai toimittajien on hyvä ottaa alusta asti rohkea ote kokoelman tuotannosta. Se tarkoittaa erityisesti budjetointia ja aikatauluttamista, julkaisusopimuksista ja -luvista huolehtimista, mahdollisen Creative Commons -lisenssin käytöstä sopimista sekä aikataulun viitoittamista ja pitämistä hyppysissä. Kapellimestarin roolista on hyvä aloittaa, mutta tarvittaessa on syytä pystyä kaivamaan myös ylivääpeli itsestään. Toimittajat myös rakentavat kokoelman juonen ja jännevälin eli käytännössä päättävät artikkelien järjestyksestä. Siinä auttavat esim. seuraavat kysymykset: Mistä artikkelikokoelma lähtee liikkeelle, ja miten se tähtää? Tähän voi ammentaa aristoteelisesta poetiikasta (Aristoteles 1994): hyvässä teoksessa on alku, keskikohta ja loppu. Odotuksenmukaisia sisällöllisiä jäsennyksiä ovat myös esim. ”teoriasta käytäntöön”, ”historiasta nykypäivään” tai ”yleisestä erityiseen” – mutta välillä on hyvä myös yllättää. Tarvitaanko klassiset toimittajien kirjoittamat aloitus- ja lopetusartikkelit, joista ensin mainittu taustoittaa ja toinen summaa? Varoittaa voi liian monesta johdantomaisesta osiosta kokoelman alussa: lukijalle herää helposti vaikutelma käynnistysvaikeuksista ja jankutuksesta. Toisaalta kokoelma ei saa päättyä kesken tai töksähtäen; viimeisellä artikkelilla on suuri lukuarvo, joten sinne ei kannata sijoittaa sitä, jota kirjoittaessa oli kaikkein kamalin kiire. Onko kokoelma syytä jakaa osioihin, ja tarvitaanko osioille nimet tai ainakin numerot? Graafisessa ilmeessä on mahdollista leikitellä väreillä ja välilehdillä, vaikka kyseessä olisi hyvinkin perinteinen tieteellis-ammatillinen kokonaisuus. Mikä on julkaisun nimi? Onko siinä metaforisuutta, jota voi hyödyntää myös mahdollisten osioiden nimissä niin, että tätäkin kautta rakentuu kuva ehjästä kokonaisuudesta? Jos metaforisuutta on, onko kyseessä jotakin oikeasti lisäarvoista vaiko latteista lattein klisee? Jos mahdollista, älä yritä keksiä julkaisun nimeä, kun olet rättiväsynyt. Onko artikkelien ohella tulossa mukaan muitakin elementtejä, esimerkiksi tietolaatikoita, kuvioita, taulukoita tai kertomuksia elävän elämän kokemuksista? Kokonaisuuden harmoniaa hajottaa, jos vain yhdessä artikkelissa on valokuvia tai valtaisa määrä taulukoita. Erityisvaroituksen voi liittää hankevetoisiin julkaisuihin: vaikka hankemapit ja yhteiskehittelyn fläppitaulut olisivat tulleet itselle matkan varrella kovin rakkaiksi, niiden kuvat harvemmin toimivat julkaisuissa, jotka on tarkoitettu omaa ryhmää laajemmalle yleisölle. Millainen ulkoasu julkaisulle halutaan? Tarvitaan kansikuva, yleensä myös takakansiteksti. Käytännössä artikkelien järjestys usein elää aivan käsikirjoituksen työstämisen loppumetreille asti. On myös mahdollista, että kattausta on tarpeen täydentää matkan varrella, jos esim. huomataan jonkin uuden näkökulman vaativan tarttumista tai jokin suunniteltu osuus jää pois. Toimittajien alueeseen kuuluvat myös julkaisun taiton ja mahdollisen painon koordinointi tai esim. verkkosivuisen julkaisun visuaalisen ja teknisen toteutuksen linjaaminen sekä taittovedosten tarkistaminen, mikä voi tarkoittaa useampaa yksityiskohtaista kierrosta. Kehyksen näille antavat luonnollisestikin julkaisija sekä käytössä olevat raha- ja aikavarat. Tiivis yhteydenpito julkaisijaan kannattaa läpi prosessin. Jos jokin julkaisemisprosessiin liittyvä asia tuntuu vieraalta, sitä kannattaa kysyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin: tyhmiä kysymyksiä ei ole. Myös artikkelikokoelman levityksestä ja sen ilmestymisestä viestimisestä on hyvä sopia julkaisijan kanssa ajoissa. Laatua tekemässä Toimittajien työ on pitkälti sisäistä viestintää kirjoittajajoukon kanssa. Viestinnän on syytä olla selkeää, tarkoituksenmukaista ja täsmällistä. Riittävän tiivis yhteydenpito kannattaa, koska toimittajan viesti kirjoittajan kammioon voi olla kuin valopilkku: vakuutus siitä, että maailma on yhä olemassa ja kiinnostunut kirjoittajan tekemisistä. Aikataulusta on elintärkeä sopia prosessin aluksi. On hyvä varata julkaisuun kaikkiaan ainakin 6–9 kuukautta tai enemmänkin, koska aikaa menee aina hieman enemmän kuin luulisi. Samoin tulee sopia työskentelytavasta. Kirjoittajien kannalta oleellinen on kuvaus siitä, millä tavoin tekstejä kommentoidaan ja työstetään. Harvemmin yksikään artikkeli valmistuu kerralla. Keneltä kirjoittajat siis saavat kommentteja, miten ja milloin? Kommentoivatko kirjoittajat toistensa tekstejä? Miten monta kierrosta kirjoittajien on ylipäätään syytä varautua viipymään tekstiensä parissa? On myös hyvä informoida kirjoittajia mahdollisesta erillisestä kielenhuollosta. Miten se on huomioitava aikataulussa? Missä vaiheessa kirjoittaja näkee artikkelinsa viimeisen kerran ennen julkaisua – hyväksyykö hän esimerkiksi kielenhuolletun version vai pääseekö vielä näkemään artikkelinsa taitettuna? Jos taittovedoksen toimittaa kirjoittajille katsottavaksi, kannattaa myös viestiä selkeästi, että suuria muutoksia ei voi enää tehdä ja vain ilmeiset virheet korjataan. Graafikon työn kustannukset kasvavat, jos kirjoittajat ryhtyvät siinä vaiheessa kirjoittamaan tekstejään osin uudelleen. Toimittajat ovat kirjoittajien kumppaneita mutta parhaimmillaan myös valmentajia, jotka auttavat kirjoittajia tuottamaan paitsi julkaisuun sopivan palasen myös itsessään laadukkaan tekstin. Toimittajat tarvitsevat aikaa työlleen eli artikkelin kirjoittajan kirittämiseen tekstin sisällön, rakenteen ja oletetulle lukijajoukolle sopivan ilmaisutavan näkökulmasta: jos aikaa ei ole, palautetta tulee helposti antaneeksi pelkästä tekstin pintatasosta. On tietysti tärkeää, että pilkut ovat kohdillaan ja sanajärjestykset soljuvat, mutta kaiken kaikkiaan paneutuva lukeminen ja konkreettisten parannusehdotusten antaminen on kovaa työtä, johon ei tule ryhtyä siinä sivussa ja löysin rantein. Ryhtiä työskentelyyn antavat selkeät deadlinet eri versioille ja niistä annettaville kommenteille niin, että myös toimittajat itse pysyvät aikatauluissa. Vaikka prosessiin ei kuuluisi varsinainen kirjoittajakutsu, kirjoittajille on hyvä lähettää ohjeet kirjallisina. Oleellisia asioita ovat erityisesti: Tulevan julkaisun kuvaus – tämä kannattaa muotoilla kirjallisesti, vaikka takana olisi yhteisiä palavereja aiheesta, koska omatkin ajatukset jäsentyvät samalla. Julkaisun oletettu lukijakunta ja tyyli – keitä pidetään julkaisun potentiaalisina lukijoina, ja onko tyyli siten tieteellinen, vapaampi, vahvan kokemuksellinen vai mitä...? Kirjoittamisen alustat – missä tekstejä konkreettisesti tehdään ja miten niitä kommentoidaan? Artikkelin merkkimäärä – yhdelle sivulle sopii yleensä noin 1500–2500 merkkiä sisältäen välilyönnit. Viittaustekniikka – kirjalliset ohjeet esimerkkeineen auttavat kaikkia osapuolia. Muut artikkelin rakenteeseen liittyvät ohjeet – otsikoiden määrä ja hierarkia sekä ja esim. mahdollinen ingressimäinen aloitus eli muutaman virkkeen johdattava osio, joka kertoo jo lyhyesti ydinviestin Kuvien ja taulukoiden käyttö – miten tekijänoikeudet tulee huomioida? Toimittajien on tärkeä vastuuttaa kirjoittajat työstämään itse viitteensä ja lähdeluettelonsa oikeaan muotoon. Toimittajille ja mahdolliselle kielenhuoltajalle voi jäädä pientä hiomista, mutta koko savottaa ei kannata ottaa itselleen, jotta on paremmin aikaa antaa palautetta itse tekstistä. Toimittajat harvemmin pystyvät vetämään varsinaista kirjoittajakoulutusta, mutta jos mukana on kokemattomia kirjoittajia, heitä kannattaa varautua tukemaan sekä isoissa linjoissa että yksityiskohdissa. Kirjoittavatko he esimerkiksi yhteisartikkeleita ja kaipaavat yhteiskirjoittamiseen suuntaviivoja? Tarvitsevatko he ylipäätään vinkkejä asiantuntija-artikkelin kirjoittamiseen? Vältä kompastuskivet Korkeakoulukentällä julkaisutoiminnasta vastaavat usein esim. TKI-palvelut, kirjasto tai viestintäyksikkö, ja julkaisuprotokollaan kuuluu kaikkialla omia kiemuroitaan. Kirjoittajat oman talon ulkopuolelta ovat usein arvokas lisä artikkelikokoelmaan. Heidän kanssaan työskenneltäessä on hyvä pyrkiä herkästi havaitsemaan se, mikä heille näyttäytyy julkaisuprosessissa mahdollisesti uutena ja erilaisena. Myös sopimuskysymykset on syytä käydä ulkopuolisten kirjoittajien kanssa läpi jo varhaisvaiheessa, koska eri organisaatioilla on esim. vastuukysymyksissä omia, tiukkojakin linjanvetojaan. Vahvasti tieteelliseen tai hankeraportointiin tottuneille kirjoittajille voi olla myös tarpeen korostaa myös sitä, että usein ammattikorkeakoulujen julkaisujen lukijat hakevat julkaisuista asiantuntijatietoa, uusia näkökulmia, tuloksia ja toimintatapoja oman työnsä kehittämiseen. Erityisen tarkkana toimittajien tulisi olla ”hankepuheen” kanssa, koska runsas määrä hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kuvausta voi jättää alleen varsinaiset ydinviestit, artikkelin varsinaisen annin. Lisäksi se lisää riskiä, että artikkelikokoelma vanhenee nopeasti – hankkeethan tulevat ja usein myös menevät. Jos kokonaisuus on tehty osana hanketta, se on hyvä kertoa toimittajien laatimassa esipuheessa tai johdantoartikkelissa, mutta muuten karsia vahvalla kädellä toisto pois. Jos toimittajat eivät ole tässä tilanteen tasalla, voi käydä niin, että jokainen artikkeli toistaa hankkeen tavoitteen, ajoituksen, toteuttajat, rahoittajat jne. käyttäen jopa samoja hankesuunnitelmasta poimittuja virkkeitä. Tämä on asia, josta kannattaa viestiä kirjoittajille etukäteen mutta varautua myös toimittamaan artikkeleita kokonaisuuden näkökulmasta rohkeasti. Sama asetelma koskee avaintermejä: on hyvä sopia kirjoittajajoukon kanssa etukäteen, että kaikki käyttävät esim. johonkin kehittämisen ulottuvuuteen liittyvästä asiasta samaa terminologiaa, mutta toimittajien tehtävänä on lopulta varmistaa, että kirjoittajat todella ovat tehneet niin. Tekstit ovat prosesseja Lähteminen mukaan artikkelikokoelmaan ja julkaisuprosesseihin tarkoittaa yleensä kirjoittajille oman työnsä asettamista alttiiksi toimittajien kommenteille ja toimittajille taas vastuun ottamista rakentavan palautteen antamisesta. On hyvä pitää mielessä, että taitamattomasti annettu kehuvakin palaute kuullaan helposti negatiivisena, kun taas taitavasti annettu korjaava palaute jää vastaanottajan mieleen plusmerkkisenä (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2014). Tekee mieli väittää, että usein kokeneet kirjoittajat ovat tottuneet tekstien prosessimaiseen kirjoittamiseen ja lukijoiden kommentteihin, jotka ohjaavat heitä tekemään artikkeleihinsa joskus isompiakin muutoksia. He pystyvät erottamaan tekstin ja oman persoonansa ja hahmottavat palautteen oman työn kehittämisen näkökulmasta. He perehtyvät ohjeistukseen ja ymmärtävät, että jokainen teksti kirjoitetaan tietyssä kontekstissa ja systeemissä, tiettyjen pelisääntöjen mukaan. He arvostavat konkreettisia muutosehdotuksia tekstiinsä. Aloittelevat kirjoittajat taas ovat joskus herkempiä ottamaan palautteen kielteisesti vastaan, joskus jopa loukkaantumaan. Jos kirjoittajajoukko on kokematon, asetelmasta on hyvä keskustella etukäteen niin, että kirjoittamiseen liittyvät tunteet tuodaan näkyviksi eikä niitä tarvitse pelätä ja peitellä. Luottamus on tärkeää puolin ja toisin, ja sitä kannattaa vaalia ja vahvistaa koko prosessin ajan. Myös mahdollisissa ristiriitatilanteissa – mikäli toimittajien näkemykset artikkelien työstämisestä eroavat voimakkaasti kirjoittajien näkemyksistä – keskustelu lienee ainoa toimiva keino. Artikkelikokoelma ei ole sooloesitys: ronskisti ilmaistuna artikkelien kohdalla lukevat kirjoittajien nimet, kannessa toimittajien nimet, joten kaikkien on pystyttävä seisomaan oman työnsä takana. Tekstin työstämisen tekniikasta on tärkeä sopia selvästi. Missä tekstejä siis työstetään ja mikä on palautteen tapa – sähköpostiliitetiedostot, pilvipalvelut vai jokin muu? Jos tekstiä liikutellaan ihmisten välillä sähköpostitse, on sovittava tarkkaan, kuka tekee mitä milloinkin – ja muiden on silloin maltettava mielensä. On katastrofi tehokkaan työnteon kannalta, jos kaksi ihmistä työstää koneillaan saman tekstin eri versioita toisistaan tietämättä. Word-ohjelmassa on mahdollista toki vertailla eri tiedostoja ja päästä eteenpäin kohtuullisella vaivalla, mutta helpommalla pääsee, kun ei ajaudu sellaiseen tilanteeseen. Pilvipalveluissa kirjoittamisessa on etunsa mutta myös riskinsä, jos esim. kirjoittaja tai toimittajista joku ryhtyy työstämään omatoimisesti tekstiä vielä sen jälkeen, kun se on periaatteessa lyöty lukkoon ja jopa kielentarkastettu. Kiireisinä päivinä ennen käsikirjoituksen lähettämistä taittoon tällainen on omiaan tuomaan prosessiin kitkaa ja jopa kiristämään hermoja. Hyvä toimittaja on luova ja kykenee kirjoittajien aitoon tukemiseen ja kannustamiseen mutta rohkenee myös linjata. Selkeä marssijärjestys säästää kaikkien työtä ja tukee hyvää lopputulosta. Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2014. Palaute kuuluu kaikille. Human Interest. Aristoteles 1994. Runousoppi. Helsinki: Otava. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021. Tiedekirjan kirjoittajan ohjeet. (pdf) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. Tieteellisen käsikirjoituksen toimittaminen. (pdf) Kirjoittaja FT Marianne Roivas, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori Mariannen ensimmäinen oma toimitustyö oli Mikä ero. Kaksikymmentä kirjoitusta yhteiskunnasta, kulttuurista ja sukupuolesta yhdessä Risto Turusen kanssa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003) ja viimeisin Tuettu keikkatyö yhdessä Ulla Vehkaperän ja Riikka Wallinin kanssa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021).
Ilmaisua, huumoria ja tajunnanvirtaa – Laululyriikka-aiheisia opinnäytetöitä Metropoliassa
"En pidä enää musiikista", näin kuultiin panelistilta Suomen musiikintekijöiden [1] Ammattina Sanoittaja -iltaseminaarissa 23.11.2019 (kuva 1). “Kun sanoituksen yhtä virkettä höylää satoja kertoja, voi musiikki alkaa kyllästyttämään”. Toisinaan hyvä sanoitus syntyy hetkessä, mutta usein hyvä sanoitus edellyttää paljon työtä: hyvää tarinaa, sen jäsentämistä ja muokkausta ja samalla riimien ja rytmien tarkkaa sanateknistä pohdintaa. Sanoittaminen on siis jonkin sortin teknistä ja taiteellista palapeliä – miten tarina, runomuoto, riimit ja musiikki saadaan sopimaan toisiinsa? Laululyriikan haasteena on se, että runomuoto, riimit, sanarytmit ja sanojen pituudet rajoittavat sisällön ilmaisumahdollisuuksia. Hyvä sanoittaja pystyy ilmaisemaan asioita muutamilla osuvilla, tiivistetyillä fraaseilla, joka pukee jonkin tunnelman ymmärrettäväksi. Mä oon vaan Tää tunnetilojen tuuliviiri Itsetuhosesti pyörin, en saa mistään kiinni Kompastelen murusiin, pieniin ongelmiini Mitätön, mitaton, rikkinäinen riimi — Pyhimys: Jättiläinen Ammattisanoittajat tekevät sanoituksia edelleen paljon yksin, mutta yhä useammin Suomessa lyriikoita ja sävellyksiä työstetään yhteiskirjoitussessioissa. Alalla puhutaan yleisesti co-writingista [2]. Voidaan sanoa, että lyriikoiden kirjoittamisprosessi seuraa sitä samaa yhteiskirjoittamisen pedagogista trendiä, johon eri koulutusasteet rohkaisevat nykyoppijaa. Ulkomailla laulujen yhteiskirjoittamisella on jo pitkiä perinteitä, ja myös suomalainen musiikkiteollisuus on alkanut pitämään enenevässä määrin yhteissessioita biisintekemisessä [3]. Tässä blogikirjoituksessa nostan esiin neljä laulutekstien kirjoittamiseen suuntautunutta opinnäytetyötä, jotka on toteutettu viimeisen kahden vuoden aikana ohjauksessani, Metropolian musiikin tutkinnossa. Tarkoitukseni on kuvata, millaisia erityyppisiä sanoitusaiheisia opinnäytetöitä on tehty tutkinnossamme ja pohtia sanoittajaksi oppimista. Esittelemistäni opinnäytetöistä löytyy ideoita siihen, miten ilmaisua, huumoria ja tarinallisuutta voi hyödyttää korkeakouluopetuksessa, ja miten tiettyjä tekniikoita voi huomioida kirjoittamisessa ja viestinnässä. Töihin on mahdollista tutustua tarkemmin Theseus.fi-opinnäytetyötietokannassa. Millä keinoilla selkiyttää sanoitusta – ja omaa sanallista viestintää? Opinnäytetyössään Prosodia laulunkirjoittamisen apuna Miika Varonen [4] sanoittaa kolme erilaista tekstiä yhteen sävellykseen (Theseus). Prosodia on käsitteenä melko tuntematon, vaikka käytämme puheessamme jatkuvasti erilaisia prosodisia keinoja. Puhutussa kielessä prosodia on puheen ominaisuuksien summa, johon vaikuttavat esim. sanapainot, ajoitus ja sävelkulut ja intonaatio – ymmärrämme siis kieltä paremmin, kun tehostamme kieltämme oikeilla prosodisilla vihjeillä [5]. Laululyriikan yhteydessä tekstin ymmärrettävyyttä avustavat seikat ovat osin yhteneväisiä puheen kanssa. Laulunkirjoitusasiantuntija Pat Pattison esittelee prosodia-käsitteen kirjassaan Writing Better Lyrics (kuva 2). Pattisonin mukaan tekstiä voidaan korostaa ja yhtenäistää esimerkiksi sävelkorkeutta muuntamalla, rytmikkaa nopeuttamalla tai hidastamalla [6]. Opinnäytetyön sanoitusprosessin aikana Varonen havaitsi [4], että prosodian tietoinen käyttö osana sanoittamista vaatii sanoittajalta tarkkaavaisuutta. Jos laulunkirjoitusta lähestyy vain teknisesti pelkkien riimien tai riimikaavojen kautta, saattaa sanoituksen tarinallinen sisältö jäädä ontoksi. Varosen omat kokeiluhavainnot vahvistavat monelle säveltäjälle ja sanoittajalle tutun asian: taiteen tekemisessä tarvitaan niin kirjoittamisen teknistä osaamista kuin intuitiotakin. Sanoittaja Saara Törmä toteaa, että olennaista sanoittamisessa ovat tunteet. Hyvän sanoituksen taika syntyy siitä kun sanoittaja osaa ilmaista tutun asian hieman uudella tavalla [7]. Janne Rintala puolestaan toteaa, että eri artisteille täytyy kirjoittaa hieman eri tavalla: toiselle tähtilamppua ja toiselle tonnikalaa ja arkirealismia. Prosodia-teemaa voi jokainen pohtia omassa viestinnässään – millä ilmaisukeinoilla kirkastan viestiäni? Miten nopeasti puhun? Hidastanko tärkeiden asioiden kohdalla? Painotanko keskeisiä sanoja? Tauotanko riittävästi. Tai luonko draamallista kiinnostusta aiheeseen korottamalla äänenkorkeutta oikealla hetkellä? Sanoituksen, sävellyksen ja tuotannon yhtenäisyys – word painting Jaakko Kiuru [8] tutki opinnäytetyössään, miten laululyriikkaa voi tukea sävellyksen, sovituksen ja tuotannon avulla popmusiikissa (Theseus). Työn näkökulma ja työssä esitellyt tekniikat rakentuvat pääosin word painting -ilmiölle. Word painting (sävel- ja sanamaalailu) tarkoittaa sävellystekniikkaa, jossa laululyriikassa esiintyviä sanoja korostetaan musiikillisesti erilaisilla tavoilla. Tekstin tapahtumille voidaan luoda musiikillisia vastineita, esimerkiksi musiikin liikkeellä ylös tai alas [9] tai käyttämällä rytmisiä muunnoksia. Eri instrumentteja voidaan käyttää kuvaamaan esimerkiksi raketin lentoa, linnunlaulua tai hälytysajoneuvoa. Word paintingissa on siis paljon yhtymäkohtia em. Varosen [4] työn lähtökohtana olleelle prosodia-ilmiölle. Kiuru kokoaa analyyttisessä työssään mielenkiintoisen kokoelman erilaisia esimerkkejä tutuista kappaleista, joissa rakennetaan yhteyksiä sanoituksen, sävellyksen ja tuotannon välille. Esimerkkeinä mainittakoon The Supremesin Stop! In the Name of Love, Dua Lipan Don't Start Now, Luis Fonsin ja Daddy Yankeen hitti Despacito ja David Bowien Space Oddity. Kiuru esittelee, kuinka lyriikkaa voi tukea melodioilla, harmonioilla sekä rytmeillä ja tuotannolla. Opinnäytetyön yksi selkeimpiä esimerkkejä harmonisesta word paintingistä on Leonard Cohenin säveltämä ja sanoittama Hallelujah-kappale [10], jonka ensimmäisessä säkeistössä lauletaan ”It goes like this, the fourth, the fifth. The minor fall, the major lift.” Musiikin liikkeet noudattavat teoreettisesti täysin tekstiä (kuva 3): Harmonia kulkee neljänneltä asteelta viidennelle, sitten kuudennen asteen mollille ja takaisin neljännen asteen duurille, melodian tasaisesti kohotessa. Word paintingista on monia esimerkkejä, jossa tekstin sisältöä kuvaillaan musiikillisin keinoin. Arjen pedagogiikkaan word painting antaa samanlaista “teoreettista” käsitetaustaa kuin draaman käyttö opetuksessa. Word painting ilmiöstä voitaisiin määritellä esim. erilaisia äänen voimakkuuden (dynamiikan) tasoja, joita käytetään opetuksessa tai vaikkpa draamallisessa opetuksessa. Puheen ilmaisutapana voi olla roolista riippuen esim. kuiskaus, hiljainen ujo puhe, normaali puhe, voimakas puhe ja huuto. Olen itse käyttänyt jonkin verran draamaa esimerkiksi opinnäytetyön ryhmäopetuksessa. Pikkunäytelmä tapahtuu luokan edessä ja opiskelija on opinnäytetyöohjaajan roolissa, ja itse näyttelen opiskelijaa. On hauskaa näytellä erilaisia oppilasrooleja, mutta eri roolit edellyttävät heittäytymistä ja erilaista ilmaisua ja äänenpainoja. Napakka opiskelija viestii täysin toisella tavalla kuin selittelevä vitkuttelija. Usein roolinvaihtonäytelmä herättää hilpeyttä opiskelijoissa ja uskoisin, että se myös opettaa jotain. Tästä roolinvaihtoleikistä onkin hyvä hypätä seuraavaan opinnäytetyöaiheeseen, huumorimusiikkiin. Huumorimusiikki Lauluntekijä Topi Nykänen [11] paneutui keväällä 2021 toiminnallisessa opinnäytetyössään huumorimusiikkiin (Theseus). Opinnäytetyössä havainnoidaan, miten huumori ilmenee Nykäsen kirjoittamassa kolmessa kappaleessa: Keittiössä (YouTube) [12], Unta vaan (YouTube) [13], Vapaa mies kulkemaan (YouTube) [14]. Työssä pohditaan myös, millä erilaisilla tavoilla huumoria voidaan sisällyttää musiikkiin yleisesti. Työn tietoperustassa esitellään huumoria ja sen käsitteitä: ironia, sarkasmi, parodia ja satiiri, musta huumori, anarkistinen älyvapaa huumori, antihuumori sekä vitsi ja kasku. Pohdinnassaan Nykänen toteaa huumorin haastavuuden niin sanoittamisessa kuin tutkimuksessakin: huumorin ymmärtäminen ja kokeminen on varsin subjektiivinen ilmiö. Nykänen toteaa, että humoristisuudessa auttaa usein yllätyksellisyys tai epätavanomaisuus. Myös tietyt musiikilliset ilmiöt auttavat korostamaan tekstien humoristisuutta. Työssä on selkeä (emt.) prosodinen/word painting -näkökulma, kun Nykänen selvittää, miten tietyt musiikilliset ilmiöt tukevat tekstien humoristista luonnetta. Työssään Nykänen sivuaa myös kehittämäänsä huumoritermiä absurdifiltteri, jonka voisi ajatella olevan eräs sanaleikin alalaji. Yksinkertaisin absurdifiltterin muoto on yksittäisen sanan alkukirjaimeen kohdistuva muutos; sanan alkukirjaimen voi poistaa tai korvata toisella kirjaimella, tai sanan alkuun voi jopa lisätä uuden alkukirjaimen. Behavioristisen opetuksen usein esitetty hokema, ”hauki on kala” muuttuu muotoon: ”auki on kala”. Käytätkö huumoria opetuksessasi? Itse viljelen hieman huumoria opetuksessani – olenpa saanut palautteenakin “ihan ok vitsit”. Pyrin keventämään opetusta tilannekomiikalla tai savolaismurteellani tai mieleen pulpahtavilla jutuilla. Pedagogiikassa ajattelen huumorin luovan tilanteeseen rentouttavan lepohetken, jossa ajatus voi rentoutua aktiivisen keskittymisen keskellä. Huumoria on tutkittu opetuksessa, mutta sen soveltaminen pedagogiikkaan ei ole helppoa, koska ihmisillä on erilaisia käsityksiä huumorin sopivuudesta oppimistilanteisiin, ja huumorin ymmärtäminen on subjekiivista [15, 16]. Unista lauluiksi unimetodin avulla Julia Salomäen [17] opinnäytetyötyö on opetusmateriaali, mutta myös taiteellinen työ. Salomäki loi opinnäytetyössään unimetodin, jonka avulla unista tehdään laululyriikkaa. Unimetodia voi soveltaa säveltämiseen, musiikin tuottamiseen, sekä muihin luoviin taiteenaloihin kuten kirjoittamiseen tai maalaamiseen. Julia toteutti unimetodin avulla sävelteoksen nimeltä Veden hiljainen (sanoitus alla, opinnäyte Theseuksessa). Tiivistelmässään Julia toteaa: Kappale ei ole suora kuvaus unestani, vaan se pohjautuu näkemääni uneen ja siinä on mukana viittauksia unen todelliseen merkitykseen. Unimetodi auttoi tekemään kappaleesta persoonallisen, enkä olisi osannut luoda kaikkia kielikuvia ja kappaleen visuaalista ilmettä ilman uniani. [17] Metodissa on esitelty erilaisia menetelmiä tekstin työstämiseen, joista mainittakoon esimerkiksi: unien muistaminen ja unipäiväkirja unien ymmärtäminen metaforat laulujen ja unien yhteisenä kielenä kirjalliset merkit ja henkilökohtaiset unisymbolit tajunnanvirtakirjoitus assosiaatiotekniikoita unien avaamiseen etuliitteiden muodostaminen assosiaation tuloksilla tajunnanvirtaa etuliitteillä. Salomäen koostama unimetodi on eri harjoituksista yhdistelty tekniikka, jonka avulla koetut unet on mahdollista muuttaa lauluiksi. Metodi ei kuitenkaan sulje pois sen käyttämistä muihinkin luoviin prosesseihin – tai omien tunteiden tai ristiriitojen ymmärtämiseen [18]. Veden hiljainen (san. Julia Salomäki) A1 Vedenkansalainen väärä näihin vesiin Haaveeni mannuilla maan Nousen pintaan Vieraan kanootin varaan Haluan olla vedestä vapaa, tuntea kun iholle sataa A2 Airot vievät matkaan tuntemattomaan Laineilla muuttuneen veen Kuhina kasvaa Vesi laittaa vastaan Haluan olla aalloilla taivaan, astua tuulen laivaan B Olen kuunnellut aikaa Kulkenut virtaa väärään suuntaan Tajunnut sen, etten aina voi olla veden hiljainen On sanottava ääneen: ”Olen vesien kansaa, mutta hukun veteen Jos vielä olen hiljaa, unohdun pohjaan” A3 Lumpeenlehden värit valuu veteen Tumma on virtaava tie Uhkaan hahmoja Meren kansan tahtoa ”En aio kadota pohjaan”, äänetön henkeni huutaa C Löydän ääneni, kun kanootti katoaa jokiin Kun muutos on varma voin palata kotiin Mutten enää voi olla veden hiljainen Veden hiljainen Haluan olla vedestä vapaa, tuntea kun iholle sataa Ilmaisun selkeys Jos haluat kehittyä tänään laululyriikan kirjoittajana, voit saada esittelemistäni opinnäytetöistä kiinnostavia ideoita kirjoittamiseen ja laululyriikan tekemiseen. Keskeisenä teemana esittelemistäni opinnäytetöistä voi nostaa esiin ilmaisun erilaiset keinot, niin puheessa kuin lauluilmaisussa. Kirjoitetussa kielessä sananvälit, välimerkit ja kappalejako ovat kirjoituksen hahmottumiselle keskeisiä asioita. Prosodisten ilmiöiden avulla puolestaan tehostamme puheen kommunikaatiota ja viestin ymmärrettävyyttä. Näitä ilmiöitä ovat: äänen korkeus äänen voimakkuus puheen nopeus artikulaation selkeys äänen laatu [5]. Arjen ja työelämän viestinnässä on hyvä tiedostaa, miten käytämme ääntämme ja viestimmekö riittävän vaihtelevalla tavalla. Tylsä, tasainen ja robottimainen ääni ei herätä yleisössä kiinnostusta. Äänen korkeuden vaihtelu tuo puheeseen ilmeikkyyttä. Äänen voimakkuutta on myös helppo vaihdella – kuiskaus tai pieni huudahdus voivat vaikuttaa yleisöön aktivoivalla tavalla. Puheen selkeyteen vaikuttavat puheen nopeus ja artikulaation selkeys. Jos jännitämme, puhumme helposti liian nopeasti ja selkeys voi kärsiä. Puheen nopeuden sopiva, tiedostettu vaihtelu pitää todennäköisesti kuulijat aktiivisimpana. Tunnettu ammattipuhuja Jari Sarasvuo käyttää tehokkaasti taukoja puheen vaikuttavuuden lisäämisessä. Kullakin puhujalla on oma henkilökohtainen, tunnistettava ääni, joka säilyy melko muuttumattomana koko elämän ajan [5]. Ilmaisuun kannattaa kiinnittää huomiota ja sitä voi harjoitella – vakuuttava puhetapa on osa esiintyjän karismaa. Kirjoittaja Jukka Väisänen työskentelee Metropolian musiikin tutkinnossa lehtorina tutkintovastaavana (YAMK). Päätehtävinään Jukka ohjaa opinnäytetöitä ja innovaatio-opintoja, mutta repertuaariin kuuluu myös pianonsoiton opetusta ja tutorointia. Työn lisäksi elämään sisältöä tuovat perhe, ystävät ja harrastukset – joista yksi on biisinteko. Jukka tanssii ja valmentaa tanssiurheiluseura Cavalierissä, sekä soittaa pianoa ja harmonikkaa Bilebändi Autoradiossa. Kiinnostuksen kohteita ovat myös matkailu, remontointi, lukeminen ja sijoitustoiminta. ”When duty calls, we react, when bunk calls, we relax.” – Petri Linja-Aho. Lähteet Suomen musiikin tekijät. 2019. Ammattina Sanoittaja -iltaseminaari 25.11.2019. https://musiikintekijat.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ammattina-sanoittaja-iltaseminaari/ Salmela, Niko 2021. Ammattimainen biisinkirjoittaminen 2020-luvulla. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. Musiikin Tutkinto. Heino, Kalle. 2018. Mitä co-writing ja muille sanoittaminen vaatii? Rytmimanuaali-verkko-opas. Varonen, Miika. 2021. Prosodia laulunkirjoittamisen apuna. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Yli-Luukko, Eeva. Prosodia. Kotimaisten kielten keskus. Pattison, Pat. 2009. Writing Better Lyrics. The Essential Guide To Powerful Songwriting. Kirja. Peguin Random House LLC. Writers Digest Books. Sillanpää, Anna.2020. Peto on irti! Tässä virkkaa Saara Törmä, jonka ajatuksia rakkaudesta sinäkin olet tietämättäsi kuullut. Kodin kuvalehti. Digilehtiartikkeli. Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 6/2020. Kiuru, Jaakko. 2021. Enemmän kuin tuhat sanaa – Sävellyksen ja tuotannon suhde lyriikkaan modernissa popmusiikissa. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. (pdf) 30 More Songs That Use Word Painting. YouTube-äänite. Cohen, Leonard. Hallelujah-teos. Albumi: Various Positions. Äänite. 1984. Spotify-äänite. Nykänen, Topi. 2021. Huumorin ilmentyminen omassa musiikissani: Huumori musiikin tehokeinona. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. (pdf) Nykänen. Topi. 2021. Keittiössä. Äänite Youtubessa. Nykänen, Topi. 2021. Unta vaan. Äänite YouTubessa. Nykänen, Topi. 2021. Vapaa mies kulkemaan. Äänite YouTubessa. Alatalo Sari, Röytiö Suvi, Poutiainen Anne. 2021. Huumorin pilkahduksia korkeakouluopetuksessa. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja Wanzerm, Melissa & Wojtaszczyk, Ann M. 2007. Assessing Students’ Perceptions of Inappropriate and Appropriate Teacher Humor Salomäki, Julia. Unien hyödyntäminen laululyriikassa: Unista lauluiksi unimetodin avulla. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. (pdf) Lindholm-Kärki. Anne. Päiväämätön. Unet avuksi elämän ohjaamiseen. MIELI. Suomen mielenterveys ry. Alatalo Sari, Röytiö Suvi, Poutiainen Anne. 2021. Huumorin pilkahduksia korkeakouluopinnoissa. OAMK Journal. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja
Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta kiittää vuodesta 2021!
Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2021! Vuoden aikana blogissa on käsitelty oppimista, opettamista ja ohjaamista monesta eri näkökulmasta. Kirjoituksissa näkökulmina on ollut esimerkiksi positiivinen pedagogiikka, tulevaisuusajattelu, kansainvälisyys osana opintoja ja ammattikorkeakoulun rooli jatkuvan oppimisen paikkana. Monet kirjoittajat ovat tarjonneet käytännön esimerkkejä ja kokemuksia opetuksen järjestämisestä suoraan ammattikorkeakoulun arjesta. Verkkopedagogiikka ja pelillisyys ovat edelleen puhututtaneet paljon tänä vuonna. Tarjolla on vinkkejä onnistuneisiin verkkototeutuksiin sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten pelillisyyttä ja pelillistä työotetta on hyödynnetty korkeakouluopetuksessa. Lisäksi aloitimme blogisarjan, joka tuo esille oppeja Metropolian HyMy-kylästä. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja kirjoittamista on käsitelty tänä vuonna. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppimista, opettamista ja ohjaamista ”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima, Sonja Holappa Tulevaisuusajattelu opettajan työvälineenä, Mari Virtanen Yhteisöllistä oppimista verkossa kansainvälisesti, Aija Ahokas & Ulla Marjosola Kansainvälinen lukukausi vahvistaa toimintaterapeutin ammatti-identiteettiä, Kaija Kekäläinen & Leila Lintula Englanniksi Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥 Sonja Holappa Englanniksi Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas, Leigh Ann Rauhala Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen, Saija Heinonen Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi, Eveliina Korpela Mistä on hyvät ohjaajat tehty? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen ja Anne Ojala-Soini Englanniksi What Are Good Instructors Made Of? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen, Anne Ojala-Soini & Anne-Mari Raivio Metropolia vaikuttaa vahvistamalla jatkuvaa oppimista, Taru Ruotsalainen & Riitta Konkola Verkkopedagogiikka ja pelillisyyttä Hyvä oppiminen verkossa tarvitsee erityistä huomiota, Mari Virtanen Kurssi verkkoon – kurkistus käytännön toteutukseen, Mari Virtanen Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa, Riitta Lumme & Hannu Puhakka Vapaus valita – verkkototeutuksella vahva vetovoima, Carita Hand & Hannele Hokkanen Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus, Mari Virtanen Verkkotapahtumassakin voi kehittää hyötypelejä ketterästi, Tiina Nevanperä Pelillisyys terveydenhoitajan työvälineeksi, Anne Nikula Englanniksi Attracting the next generation: gamification in education, Elsa Mäki-Reinikka & Leigh Anne Rauhala Oppeja HyMy-kylästä -sarja Poikkeusoloissa yhteiskehittämisen ja kohtaamisen tarve kasvaa – oppeja HyMy-kylästä, osa 1, Anita Ahlstrand & Mari Heitto Monialaisen yhteistyön mahdollisuuksia rakentamassa – oppeja HyMy-kylästä, osa 2, Saila Pakarinen, Teija Rautiola & Jaana Seitovirta Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3, Titta Komssi & Mirka Peththahandi Viestintää, vuorovaikutusta ja kirjoittamista Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Marianne Roivas 7 askelta onnistuneeseen asiantuntijablogikirjoitukseen, Riikka Wallin Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen, Eveliina Korpela & Riikka Wallin Opetusteknologian innovaatio ThingLink korkeakoulun työvälineenä, Ilse Skog Navigointia kohti avointa korkeakoulua, Elina Ala-Nikkola & Minna Kaihovirta Jotain lainattua ja jotain digistä — Vuorovaikutus digiloikan jälkeen, Minna Kaihovirta, Annu Karkama & Anne-Mari Raivio Kohtaamisen sietämätön keveys, Minna Kaihovirta Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa ja Mari Virtanen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta
Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen
Oppimisen teorioita on runsaasti, ja vähintään yhtä runsaasti on viime vuosina kirjoitettu onnellisuudesta. Kansakoulun aikainen oppiminen ei ainakaan vanhempieni ikäpolven mukaan ollut erityisen onnellista; kehuja ja kiitoksia tuli harvoin ja vääristä vastauksista saattoi saada karttakepistä sormille. Onneksi jossain vaiheessa opetukseen ja oppimisen käsitteeseen tulivat mukaan lempeys ja armollisuus. Molemmat teemat kiehtovat itseäni, ja tulkitsen oppimisen hyvin laveasti – oppimista tapahtuu jatkuvasti kaikenlaisissa ympäristöissä. Siksi on kiehtovaa pohtia, miten oppiminen tekee onnelliseksi ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Riman laskeminen oikotie onneen? Blogiteksti-idea syntyi lehtiartikkelista loppuvuodesta 2020. Juttu kertoi downshiftaamisesta, otsikkona oli ”Paine menestyä aiheuttaa rimakauhua” (HS, 6.11.2020). Teksti perustui kasvatustieteilijän ja filosofin Juha T. Hakalan haastatteluun ja kirjaan ”Vähemmällä enemmän: miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta”. Hakalan väitteissä omaan korvaan särähti eniten epämukavuusalueen kritisoiminen. ”Unohda heikkoudet ja pysy poissa epämukavuusalueelta. Satsaa omiin vahvuuksiisi ja rakenna työelämäsuhteesi nimenomaan niiden varaan”, Hakala sanoo. Tämä herätti kiinnostuksen, ja osaltaan myös vastustuksen. Olen ollut innokas epämukavuusalueelle hyppijä jo nuoruusiästä lähtien. Jotkut lyhyet kokeilut ovat onnistuneet, jotkut epäonnistuneet surkeasti, ja joskus kyse on ollut vain pitkäjänteisestä puurtamisesta, jossa ei ole mitattu onnistumisprosenttia. Siksi halusin selvittää onko Hakalan ehdotus tosiaan paras mahdollinen tapa elää, opiskella ja työskennellä, vai löydänkö kuitenkin perusteita epämukavuusalueen työstämiseen. Hakala (2020) puhuu paljon kunnianhimosta ja sen kääntöpuolesta, joka voi ilmetä kaikki esteet tieltä raivaavana ahneutena tai asioiden loputtomana viilaamisena, mitkä molemmat tarkoittavat korkeaa rimaa. Tätä riman korkeutta hän nimenomaan kritisoi. Hakala päätyi selvittämään Nobel-palkinnon voittaneiden henkilöiden tieteellistä luovuutta, ja vastauksia saatuaan hän löysi tietynlaisen yhtäläisyyden heidän työskentelytavoissaan. Huipulle edenneet tutkijat saattoivat nivoa kaiken tekemisensä harrastuksia myöten samaan luovaan prosessiin, mutta niin ettei siitä tarvinnut ottaa erityistä stressiä, vaan prosessi saattoi jatkua pitkäänkin, jopa vuosia. ”Oleellista oli havaita ja myös hyväksyä se, ettei kaikkien siihen kytkeytyvien ideoiden ja langanpäiden suinkaan tarvinnut olla jatkuvan intensiivisen pöyhinnän kohteina. - - (Ajatusten ja ideoiden) on annettava marinoitua ja kypsyä hiljalleen, jotta ne voisivat myöhemmin tulla esille jalostuneempina, perustellumpina.” Ajatus Hakalan kirjan taustalla on siis leppoisamman asenteen omaksuminen ja että riman laskeminen on kaikin puolin ok. Liian korkea rima voi saada aikaan, no, rimakauhua, ja tuottaa sen, että henkilö ei saa jotain työtä valmiiksi millään, mikä voi myös johtaa asioiden marinoimiseen vuosikausia. Tässä lienee kuitenkin merkittävä ero: näillä huippututkijoilla ei oletettavasti ollut taustalla vaatimusta tai tavoitetta saada Nobel-palkinto, siinä missä opiskelijalla tai projektityöntekijällä voi olla hyödyllinenkin tavoite saada valmiiksi opinnäytetyö tai tietty työtehtävä. Tällöin riman laskeminen voi olla tärkeää, jotta saa valmiiksi edes jotakin ja tekijä itse ei pala loppuun. Flow-tila ja sopivat haasteet Mihalyi Csikszentmihalyi (2005. Alkuperäinen 1990) on luonut flow’n käsitteen, jossa taitojen ja haasteiden pitäisi kasvaa samassa suhteessa. Jos taitojen karttuessa haasteet pysyvät vähäpätöisinä, se tylsistyttää (kuvassa 1 kohta A2). Vastaavasti liian suurien haasteiden edessä ihminen ahdistuu ja stressaantuu (kuvassa 1 kohta A3). Tässä ”flow-kanavassa” kulkiessaan ihminen on onnellisimmillaan. Myös Hakala (2020) myönsi, että ”mukavat, leppoisat ja helposti saavutettavissa olevat tavoitteet eivät (nekään) ole oikotie onneen”. Csikszentmihalyi (2005) puhuu optimaalisesta kokemuksesta, joka syntyy siitä kun saamme jotakin vaikeaa ja arvokasta tapahtumaan, eli olemme aktiivisia toimijoita ja onnistumme tehtävässämme, vaikka kokemuksen hetkellä suoritus voikin olla epämiellyttävä. ”Ajan mittaan optimaaliset kokemukset kuitenkin kasvattavat hallinnan tunnetta – tai paremminkin ehkä sitä tunnetta, että olemme osallisia elämämme sisällön määräämisessä; ja se vie meitä lähemmäksi tuota onnellisuudeksi nimitettyä tilaa kuin mikään, mitä kykenemme kuvittelemaan”. Tämän moni tunnistanee omakohtaisesti: kun saa jonkin vaikean ja haastavan tehtävän suoritettua hyvin, on kokemus erittäin voimaannuttava. Tämä saattaa kuitenkin vaatia sitä epämukavuusalueelle menemistä lähtötilanteessa. Flow-kokemus on mahdollinen, jos kasvatamme joko taitojamme tai kohtaamiamme haasteita. Csikszentmihalyi (1997) on tehnyt myös toisen version kaaviosta (ks. kuva 2), jossa flow ei kuljekaan lineaarisesti alakulmasta yläkulmaan, vaan optimaalinen kokemus ilmenee vain siellä missä haasteet ja taidot ovat molemmat jo melko korkealla tasolla. Ihannetilanteessa henkilön taidot ovat täydellisesti käsillä olevan haasteen tasolla. Mielenkiintoinen on erityisesti tuo kuvassa mainittu ”arousal”, jonka voisi kääntää tässä yhteydessä vaikka herätysreaktioksi. Csikszentmihalyin mukaan tämä ei ole lainkaan huono tila: heräämisessä henkilö tuntee olonsa keskittyneeksi, aktiiviseksi ja sitoutuneeksi, mutta ei vielä kovin vahvaksi. Flow-tasolle päästäkseen pitää siis opetella uusia taitoja. Myös tuoreemmassa Helsingin Sanomien jutussa (15.11.2021) työntekoon liittyvää merkityksellisyyttä tutkinut filosofi Frank Martela sanoo ihmisten haluavan päästä käyttämään omia kykyjään, oppimaan ja kehittymään, ja siksi etsimme uusia projekteja ja haasteita. ”Eivät lapset ole paikallaan, vaan koko ajan keksivät uusia projekteja, oli se sitten tyynyradan oikeaoppinen läpihyppely olohuoneessa tai pallonheitto pihalla”. Pikkulasten voisi todeta hakeutuvan toistuvasti tälle heräämisreaktion tasolle. Ja onneksi näin on, sillä jos ihminen jäisi pienestä pitäen köllöttelemään leppoisasti mukavuusalueelleen, niin ihmiskunta ei taitaisi edes kävellä tai puhua yhteisiä kieliä. Tästä voisi siis päätellä, että ihmisellä on ainakin jonkinlainen sisäsyntyinen tarve oppia uutta. Kasvun asenne ratkaisee Carol Dweckin (esim. 2006) mukaan ihmisillä on kaksi tapaa asennoitua oman osaamisen kehittämiseen: kasvun asenne (engl. growth mindset), ja muuttumaton asenne (engl. fixed mindset). Jos ajattelet, että oppimispotentiaalisi on teoriassa rajaton, ja harjoittelun ja uusien kokemusten myötä voit aina oppia uutta, olet omaksunut kasvun asenteen. Jos taas ajattelet, että oppimispotentiaalisi on määritelty jo syntymässä tai muissa taustatekijöissä, olet omaksunut muuttumattoman asenteen. Vastaavanlaisesta minä-käsityksestä on kirjoittanut jo 1970-luvulla Wayne W. Dyer (1977) melko kriittiseen sävyyn: ””Minä olen aina ollut tällainen, se on kerta kaikkiaan minun luontoni.” – Tällainen asenne vahvistaa saamattomuuttanne ja ennen muuta se auttaa teitä pitämään kiinni siitä järjettömästä käsityksestä, että teidän ei kannata tehdä mitään, ellette osaa tehdä sitä todella hyvin.” Dyer lyttää intohimoisesti kymmenen eri määrittelykategoriaa, joita itselleen voi luoda. Oli kyse sitten koulun oppiaineista, kädentaidoista, luonteenpiirteistä tai motorisista taidoista, Dyerin mukaan luomme verukkeita, joiden perusteella meidän ei tulevaisuudessa tarvitse tehdä mitään näistä asioista, tai ainakin ne selittävät sen miksi suoriudumme niistä niin huonosti. Hän muistuttaa, että ”ihminen kehittyy taitavaksi siinä mitä hän harrastaa, ei siinä mitä hän kaihtaa”. Dyer esittää keinoja noidankehästä ulos pääsemiseksi, ja tulee myös maininneeksi sivulauseessa verukkeena vanhempien syyttämisen omista ominaisuuksista. Tästä on kirjoittanut myös Dweck (2016) todeten että vanhempien epäonnistumisen asenteella on vaikutusta lasten (epä)onnistumisen kokemuksiin. Luonnollisesti omien vanhempien lisäksi on muitakin tekijöitä, jotka voivat edistää tai estää miellyttäviä oppimiskokemuksia. Yksilön kannalta triggeri, niin hyvässä kuin pahassa, voi olla mikä vain yksittäinen tekijä tai tekojen sarja, esimerkiksi yksittäinen opettaja ala-asteella, joka on joskus antanut kehuja - tai moittinut väärässä paikassa. Elämässämme voi myös olla tilapäisiä häiriötekijöitä, jotka estävät uuden asian opiskelun juuri sillä hetkellä, vaikka halua olisikin. Tällaisia kielteisiä kokemuksia on varmasti kaikilla, mutta Rick Hansonin (2020) mukaan pystymme kuitenkin vaikuttamaan siihen, miten annamme kielteisen kokemuksen meihin vaikuttaa. Hanson kirjoittaa hyvän vastaanottamisesta, joka kehittää sisäisiä vahvuuksia. Hän mainitsee hyvän vastaanottamisen olevan aktiivista, ei passiivista, ja se vahvistaa huomiokykyä. Kielteisillä kokemuksilla on oma arvonsa, mutta niiden märehtiminen yli tarpeellisen ajan on kuin jäisi tuleen makaamaan. Sen lisäksi että hyviä, olemassa olevia kokemuksia opettelee vastaanottamaan, niitä on myös mahdollista kehittää itse. Kyse on omien ajatusten muuttamisesta ja uudelleen suuntaamisesta. Kirjan tuoma oivallus on se, että se vahvistuu, mihin kiinnitämme huomiomme. Hyvän vastaanottamisen harjoitukset eivät ole helppoja, mutta niillä luomme itsellemme mielenrauhaa ja tasapainoa. Ihmisellä on monesti taipumus keskittyä vain siihen, mikä on huonosti. Sama syy voi estää meitä kehittämästä itseämme, koska olemme joskus saaneet negatiivista kritiikkiä jostain suorituksestamme. Oman asenteen ja ajattelutavan muokkaaminen Loppujen lopuksi Hakalan kehotus riman laskemisesta ei välttämättä liity mukavuusalueeseen, vaan joissain tapauksissa pelkästään ylenmääräisen stressin ja kiireen välttämiseen. Riman olisikin hyvä olla kiinteän korkeuden tai jatkuvan nousun sijaan joustava. Toisin kuin korkeushypyssä, rimaa ei tarvitse joka suorituksen jälkeen nostaa vähän ylemmäs vaan korkeuden voi säätää sen hetkisten voimavarojen mukaan. Jos samanaikaisesti on viisi tärkeää projektia suoritettavana, voit valita niistä sen, joka vaatii erityishuomiota ja keskittyä suorittamaan se huolella. Muiden riman voit laskea siksi aikaa alemmas. Eli kyse voi myös olla vain priorisoinnista. Epämukavuusalueelle meneminen sen sijaan on tavattoman laaja käsite, ja sekä Dyerin että Dweckin esimerkit liittyvät samaan asiaan. Mukavuusalueella voidaan pysyä, koska on opittu ja totuttu pysymään siellä. Dyerin (1977) sanoin “te olette tottuneet omiin määritelmiinne itsestänne”. Hänen mukaansa niin sanotut “minä olen tällainen” -nimilaput ovat saattaneet estää elämästä elämää niin täydesti kuin voisi, ja näistä nimilapuista pitäisi hankkiutua eroon. Mukavuusalueen ulkopuolinen tutkimusmatkailu ei tarkoita sitä, että kaikkea pitää kokeilla tai syöksyä suin päin mihin tahansa uuteen haasteeseen, vaan myös yhden tavallisen työuran ympäriltä voi löytyä uusia, haastavia asioita, uusien taitojen opettelua. Suosittelen suhtautumaan potentiaaliseen oppimiskokemukseen uteliaasti – epämukavuusalueella voi mennä välillä vain käymään, ja sieltä saattaa löytyä sellaisia vahvuuksia, joiden olemassaoloa ei aiemmin tiennytkään. Csikszentmihalyin (1997) teoriaa mukaillen flow-tila on mukavuusaluettamme ja arousal-tila epämukavuusaluetta. Hänen mukaansa optimaaliset kokemukset (flow) vievät meidän lähemmäksi onnellisuuden tilaa, mutta väitän, että epämukavuusalueella onnistuminen vasta voimaannuttaakin. Viime kädessä kysymys on pitkälti asenteista, ja asenteet ovat siitä mukavia, että niitä voi muuttaa. Olen koettanut itse omaksua jo pitkään sen ajatuksen, että kun elämässä tulee vastoinkäymisiä niin opinnoissa, työelämässä kuin henkilökohtaisella saralla, pyrin löytämään niistä jotain, mitä voin oppia. Lähes kaikista vastoinkäymisistä löytyy tällainen oppimisen potentiaali. Siksi välttelen termiä “epäonnistuminen”, sillä aina voi vain onnistua tai oppia, ja molemmat ovat eteenpäin vieviä kokemuksia. Näihin vaikuttavat läheisesti myös omat motivaatiotekijät, mutta niistä enemmän ensi kerralla. Kohti epämukavuusaluetta Aseta rima joka joustaa elämäntilanteesi, muiden vaatimusten ja voimavarojesi mukaan. Hankkiudu eroon “minä olen aina ollut tällainen” -leimoista. Harjoittele hyvän vastaanottamista – se vahvistuu mihin kiinnitämme huomiomme. Opettele suhtautumaan epämukavuusalueeseen potentiaalisena oppimiskokemuksena, uteliaasti, mutta liikaa stressaamatta. Voit vain onnistua tai oppia. Kirjoittaja Saija Heinonen on projektipäällikkö ja TKI-asiantuntija elokuva- & tv-alan töiden ja kasvatustieteen opintojen taustalla. Halu ymmärtää ihmisen käyttäytymistä ja oppimisen mekaniikkaa on herännyt idulle jo nuoruudessa, mutta vasta viime vuosina se on versonut näkyvämmin. Vapaa-aikaan kuuluu muun muassa aktiivista liikuntaa, kamppailulajeja ja puutarhanhoitoa. Lähteet Csikszentmihalyi, M. 2005. Flow – elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Rasalas Kustannus. Alkuperäisteos 1990. Flow. Csikszentmihalyi, M. 1997. Finding Flow. The psychology of Engagement with Everyday Life. Basic Books. Dweck, C.S. 2016. Mindset Menestymisen psykologia. Kuinka voimme toteuttaa piileviä kykyjämme. Viisas elämä Oy. Alkuperäisteos 2006. Mindset. The New Psychology of Success. Dyer, W.W. 1977. Hyväksy itsesi - uskalla elää! 1977. Kustannusosakeyhtiö Otava. Alkuperäisteos 1976. Your erroneous zones. Hakala, J.T. 2020. Vähemmällä enemmän - Miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta. Alma Talent Oy. Hanson, R. 2020. Onnellisuuden ohjelmointi - hyvinvointia neurotieteen avulla. Viisas elämä Oy. 2. painos. Alkuperäisteos 2013. Hardwiring Happiness: The New Brain Science of Contentment, Calm, and Confidence. (Kirja on aiemmin julkaistu suomeksi nimellä Sisäsyntyinen onnellisuus) HS (Helsingin sanomat). 6.11.2020. Paine menestyä aiheuttaa rimakauhua. Toimittaja Juha Riihimäki. HS (Helsingin sanomat). 15.11.2021. Vapaalla parempi tehdä kuin olla. Toimittaja Lauri Seppälä.
Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥
Close your eyes and imagine a group of people having a team meeting to kick-off a game development project. A glance at the meeting agenda reveals items such as assigning a project manager, discussing the different skills and roles needed for the project and brainstorming on an initial game idea. For the game idea, you hear someone mentioning a 2D platformer with a boss fight. Now imagine all this taking place in an English communication class full of engineering students and on an online platform. Is it working, are they learning and are they enjoying it? Yes, yes and yes. In this blog text, I’ll be discussing integrating and simulating English studies successfully into any study module in any discipline by providing an example from a game development study module at Metropolia UAS. Quest for Meaningful and Inspiring Learning Experiences Universities of Applied Sciences are by default focused on project and problem based learning, which means simulating projects and solving problems typical for worklife is at the center of most learning. This approach has a solid foundation in research, which claims that students (and teachers!) are more motivated and learn more in integrated and simulated learning contexts (see e.g. Loepp 1999; Terenzini 2020). Integrating subjects is not a new idea and several well-established models, such as the interdisciplinary model or the problem-based model, exist for different types of contexts and school levels (Loepp 1999). Well-executed integration is not something to be taken for granted despite following a model, but typically requires strong personal commitment and dedication from the individual teachers involved. In Metropolia University of Applied Sciences, game development (Metropolia, 2021) is one of the four 15cu study modules, aka themes, IT engineering students complete during their first year of studies. Game development was considered an important theme as Finnish gaming companies are attractive employers for IT students, thanks to the success of Rovio and Supercell to mention a few. The current game development theme has been designed to include the following courses/topics: C# object oriented programming Basics of relational databases Game development tools and project implementation Communication in English and development of presentation skills Concept of StartUp business model Basics of Mathematics and Physics. When the gaming theme was first created in connection with a curriculum revision 7 years ago, a great amount of work by the teachers went into integrating the different subjects into a gaming project. It wasn’t a very structured and formal process, but looking back now we managed to address many of the questions suggested by best practice to arrive at a meaningful and inspiring entity, which is work-life oriented. Key Questions to Answer As listed by Steamedu (2021), some of the key questions that merit close attention when creating a module are: Why is this module needed? What is the purpose/goals of the module? What is the content of the module? What is the expected result? What kind of module is this? (e.g. exploratory, design, expressive, project based, combination etc.) When will the activities of the module take place, what is the time frame? Where does the module take place? In which learning environments? What tools are needed to successfully complete the module? E.g. equipment, tools, materials, financial resources, technology, online tools, books, human resources, etc. How is the module evaluated for module quality and outcome, learning outcomes, effectiveness of project methods What are the risks associated with the module? Answering these questions and planning the theme further made me realize it would be possible to engage in true integration and I remember the excitement and inspiration I felt right from the very beginning. The excitement hasn’t faded either. Working together with the other teachers on this integrated module has been highly rewarding all these years. The module has also been developed further every year in the spirit of continuous development and I personally feel I’ve managed to create a course structure and content I’m truly satisfied with as the course additionally simulates work-life as closely as possible. Course Walkthrough My focus in the latter part of this text is on providing my readers a walkthrough on how English communication was integrated into the game development theme through the gaming project where students develop a game in teams in 8 weeks only, and how the English communication part has developed just recently. I will share my insights with you here for a structured approach to simulating work-life in the classroom, in my case from the communication point of view. For the English course, the early-year course contents were agreed upon with the other English communication teachers involved in the game development module. From the start, it was clear we would let the students work on their projects in class in English, with them using the skills and knowledge they had acquired in their other game development courses, for example programming, taught in Finnish. The only subjects in the gaming module, which proved to have no real common ground for integration with the English course, were math and physics. Other components of the English class included for instance project communication skills, presentation skills, reporting skills and making CV’s in English. All of these centered on teaching how to communicate about the gaming project at the final seminar organized at the end of the 8-week project. An example of animated presentation slides by one team from this fall is found here. (Blatter et al. 2021). Towards True Simulation Later, my own classes started to evolve even more towards simulating work life in game development. The four specific questions I asked myself when continuously developing the structure and content of my classes are shown below. These questions are of course applicable for any job in any field by just changing the term game developer with a different job. What is a typical work day in the life of a game developer? Which aspects of this work can be easily simulated in my class? Which aspects need modifying in order to work in my class? And most importantly, how can I make the students come to class and start working without the necessity of a lengthy teacher briefing first? I felt this was significant mainly because this is how most work takes place: people come to work and start working without anybody telling them every time what to do. To come up with answers to my questions I went looking for a precise answer to my first question by googling “What does a typical work day look like for a game developer?” Naturally, I got several hits and this is for instance what gaming industry expert Jason W. Bay (2016) has to say about it in his podcast aimed at wannabe game developers: Once everybody is in the office, it’s pretty common to have a team meeting, especially for studios that use Scrum as a development method. Teams will usually have a morning stand-up meeting to talk about what they accomplished the day before, what they’re going to accomplish today, and discuss any problems that might be blocking their progress. After that, everybody goes back to their desks to handle email, plan their day, and get to work. Most of the day is spent doing the core part of the job. Artists will spend that time planning and creating the game art. Programmers will spend the time writing and debugging source code. Designers might spend it by writing documentation or putting together game levels and so on. Current Course Core Based on this description and working out answers to my questions 2 and 3 to modify the required parts, my course (in Zoom due to the pandemic) is currently built around team meetings at the beginning of classes where the students plan what they’re going to accomplish that day and who needs to do what. They then go on to work, alone or together, on the tasks they specified and before class is over, get together with their team to discuss progress made and any problems they encountered. If a solution was found, they spend some time advising each other on how to avoid similar problems. The game-related tasks can be anything from coding and art design to building relational databases. As the very last thing in every class, students share their progress with the class, in brief, by showing their Trello or Microsoft planner which they use to manage their whole project in a visually pleasing way in one platform, available to all team members at all times. Classroom Turned into Workplace My question number 4 got solved by adopting this repetitive way of working through team meetings, as I am now able to have students come to class and know exactly what to do completely on their own. What’s more, they are using the IT and other skills they’ve learnt in courses taught by other teachers in the module, but now communicating about them in English in order to work on their projects. To me, this way of working is as close as it gets to integrating courses and simulating real life gaming workplaces. Since the course contents continue to feature presentation skills, reporting skills and such as before, I obviously spend class time on teaching these skills, but in each class actual work on the tasks, whether game related or communication skills related, starts by having a meeting and deciding on which tasks to work on that particular day. Challenges Two challenges remain for this type of integration: In the ideal situation, all students would work on all aspects of the gaming project, but in practice one student tends to work on coding, another one on game art and yet another on something else, according to their personal skills. This of course emulates work-life in gaming in a great way, but is not the best way in terms of learning purposes, which would require all students spend time working on coding, for instance. Monitoring what students are doing during class is difficult in Zoom, even though it is possible to visit the breakout rooms. This is mainly because students spend a great amount of time also watching tutorials and looking for information online. This means there might be total silence in the room when I go there. In the classroom, it is easier to see at one glance what is going on with different teams. This is why I recommend contact lessons for this type of activity. In my experience, and despite the challenges, the best way to increase the level of motivation and inspiration of teachers and students alike is by integration and simulation. It makes learning (and teaching!) fun and exciting, just like playing a game. Today, all this is easier than ever thanks to advances in digital technology. Wanna play? References Bay J. 2016. What is a typical day in the life of a video game developer? Blatter J., Oksanen S., Virtanen R. 2021. Final Presentation (Google slides) Loepp F. 1999. Models of Curriculum Integration. Metropolia. 2021. Study Guide. Information and Communication Technology. Game Development. (in Finnish) Steamedu. 2021. GUIDELINES FOR INTEGRATING DIFFERENT SUBJECTS Terenzini P. 2020. Six characteristics that promote student learning (opinion)
Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen
Ammattikorkeakoulussa työ- ja opiskeluarki on pitkälti yhdessä tekemistä, jolloin myös kirjoittaminen ja uuden tiedon julkaiseminen tapahtuu vahvasti yhteistyössä. Blogikirjoituksia, tieteellisiä ja ammatillisia artikkeleita, raportteja, oppikirjoja, oppimistehtäviä ja opinnäytetöitä kirjoitetaan yhdessä pareittain tai ryhmässä. Tässä blogipostauksessa nostamme esiin yhteiskirjoittamisen mahdollisia karikoita ja annamme konkreettisia vinkkejä siihen, miten yhteiskirjoittaminen onnistuu parhaiten (ks. myös Kielikuraattori 2020). Yhteistyöstä sopiminen ennen kirjoittamisen aloittamista Jotkut saattavat etukäteen jännittää yhteiskirjoittamista. Yleensä pelot liittyvät työnjaon ongelmiin, erilaisiin työskentelytapoihin ja kirjoitustyyleihin. Tämän vuoksi ennen yhteiskirjoitusprosessin alkua ryhmän tai parin olisi hyvä keskustella ainakin seuraavista asioista: Yhteiset tavoitteet Millaiseen lopputulokseen tähdätään? Mikä on tekstin tavoite? Kenelle se on suunnattu ja millaisessa foorumissa on tarkoitus julkaista? Mitä se antaa lukijalleen? Entä miten pitkää tai kunnianhimoista tekstiä halutaan tuottaa? Yhteisistä tavoitteista sopiminen lisää ryhmäläisten motivaatiota ja sitoutumista, joita ilman yhteiskirjoittaminen ei onnistu. Yhteinen ymmärrys Ovatko kaikki ymmärtäneet käsillä olevan tehtävän samoin? Tietävätkö kaikki, millaista tekstiä (esim. pituus, tyyli, sisältö, jäsentely, lähdeviitetekniikka, tavoite, kohderyhmä) ryhmä on tuottamassa? Myös yhteisistä pelisäännöistä on hyvä puhua etukäteen. Kaikkien kirjoittajien tulisi olla valmiita myös muokkaamaan tekstiään tai hyväksymään toisten tekemiä muokkauksia. Työskentelytapa ja aikataulu Millä yhteiskirjoitusalustalla tekstiä tuotetaan? Entä mikä on ryhmän työnjako ja aikataulu? Mitkä ovat sanktiot, jos joku ryhmästä lipsuu aikataulusta? Tarjoaako myöhästyjä baarireissulla kierroksen koko ryhmälle vai leipooko seuraavat kokouspullat? Entä miten ryhmä palkitsee itsensä? Lähteekö ryhmä yhteiselle illalliselle, ilmajoogaan tai seinäkiipeilemään? Mikä ryhmää innostaa? Palaute ja kompromissit Yhteiskirjoittamisessa teksti rakentuu prosessissa, joten kirjoittaminen vaatii palautteen antamista ja vastaanottamista, kompromissien tekemistä ja omista ajatuksista luopumista ryhmän yhteiseksi hyväksi. Taito antaa rakentavaa, täsmällistä ja oikea-aikaista palautetta onkin yhteiskirjoittajan tärkein ominaisuus. Yhteiskirjoittaminen vaatii siis paitsi kirjoitusviestinnän taitoja, myös erinomaisia puheviestintätaitoja (Kielijelppi), esimerkiksi taitoa kuunnella, havainnoida, perustella ja sovittaa erilaisia tavoitteita yhteen. Yhteiskirjoittamisalustan valinta Yhdessä kirjoittaminen onnistuu parhaiten yhteiskirjoittamisalustoilla. Korkeakouluissa yleisesti käytössä olevia alustoja ovat esimerkiksi Google Docs ja Microsoftin Word Online. Myös muita alustoja löytyy, kuten avoimella lähdekoodilla toimiva Etherpad (englanninkielinen sivusto). Yhteiskirjoittamisalustan hyötyjä ovat: Kaikki kirjoittajat voivat työstää tekstiä samanaikaisesti. Teksti pysyy ajan tasalla ja viimeisin versio on aina kaikkien kirjoittajien saatavilla. Teksti tallentuu automaattisesti. Alustalla olevan kommenttikentän, chatin ja erilaisten muokkaustyökalujen avulla kirjoittajat voivat kommunikoida keskenään samalla, kun työstävät tekstiä eteenpäin. Alusta tallentaa dokumentista versiohistorian, joten kirjoittaja voi palata tekstin aiempaan versioon ja katsoa, millaisia muutoksia tekstiin on tehty. Tekstiin jätettyjä kommentteja voi merkitä ratkaistuiksi ja niihin voi myöhemmin palata, jos kirjoittajat huomaavat, että kommenteissa käytyä keskustelua tarvitaan tekstin työstämiseen. Googlen ja Microsoftin alustojen välillä on pieniä eroja. Molemmilla alustoilla voi tehdä yhteistyötä ja kommentoida tekstiä reaaliaikaisesti. Google Docs koetaan usein helppokäyttöisempänä, sillä se on käyttöliittymältään intuitiivisempi, kun taas Microsoft Wordissa toiminnallisuuksia on huomattavasti enemmän. Google Docsissa Ehdota-työkalun avulla jokainen kirjoittaja voi tehdä näkyväksi millaisia lisäyksiä tai poistoja ehdottaa tekstiin. Microsoft Word Onlinen vastaava työkalu on nimeltään Tarkistaminen. Yhteiskirjoittamisalustan valinnassa on hyvä huomioda seuraavat asiat: Mitä työvälinettä olette tottuneet käyttämään? Yhteiskirjoittaminen vaatii enemmän kommunikointia ja yhteisen ymmärryksen luomista kuin yksin kirjoittaminen. Jotta prosessista ei tule liian raskas, on hyvä valita tarkoituksenmukainen, mutta myös tekijöille tuttu työväline. Silloin kirjoittajat voivat keskittyä hyvän sisällön rakentamiseen ja tekstin muotoilemiseen eikä työvälineen toimivuutta tarvitse ihmetellä. Mikä työväline on kaikkien käytettävissä? Kirjoittajajoukossa voi olla myös oman organisaation ulkopuolella olevia kirjoittajia mukana. Mikä alusta on kaikkien käytettävissä? Jos sopivaa alustaa ei ole kaikkien käytettävissä, niin joku voi omilla tunnuksilla jakaa dokumentin, niin että tekstiä pääsee työstämään myös ilman tunnuksia. Mikä työväline tarjoaa juuri niitä ominaisuuksia, mitä tarvitsette? Jos teillä on erityisiä tarpeita – tarvitsette esimerkiksi sanelutyökalua tai mahdollisuuden saada listan muutoksista, joita asiakirjassa on tehty viimeisimmän käyntinne jälkeen – kannattaa tietenkin valita sellainen työväline, joka tarjoaa tarvittavat ominaisuudet. Yhteiskirjoittamisalustojen huono puoli on se, että niihin pääsee käsiksi vain silloin, kun kirjoittajalla on verkkoyhteys käytössään. Jos verkko tai palvelin on alhaalla, tekstiä ei pääse työstämään tai edes lukemaan. Siksi on tärkeää tehdä varmuuskopio myös pilvipalveluissa oleville tärkeille dokumenteille. Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja Kun yhteiskirjoittamisalusta on valittu, ryhmän on hyvä pohtia yhdessä sopivinta työskentelytapaa. Alla Mark Sharplesin (2003) ratkaisuvaihtoehtoja, etuineen ja haittoineen, yhteiskirjoittamisen toteuttamiseksi. Näitä työskentelytapoja voi myös sekoittaa keskenään, sillä usein tehokkainta on työskennellä eri tavoin prosessin eri vaiheissa: 1. Rinnakkaiskirjoittaminen (parallel working) Rinnakkaiskirjoittaminen on yleisin yhteiskirjoittamisen muoto. Siinä ryhmä tekee selkeän työnjaon esimerkiksi niin, että teksti jaetaan osiin, ja jokainen työstää omaa palaansa tekstistä samanaikaisesti. Sen jälkeen kokoonnutaan yhteen antamaan palautetta ja keskustelemaan, minkä jälkeen tekstiä työstetään edelleen. Rinnakkaiskirjoittamisessa ryhmäläisillä voi olla erilaisia rooleja vahvuuksiensa mukaan: tiedottaja voi huolehtia ryhmäläisten tiedotuksesta ja aikatauluista, kielenhuoltaja vastaa kielenhuollosta, taustoittaja hakee lähteitä ja koostaa alustavan tekstipohjan, tarkastaja yhdenmukaistaa viitetekniikan ja viimeistelijä varmistaa, että tekstin tyyli säilyy samana kirjoittajan vaihtuessa jne. Etuja: Tekstiä syntyy nopeasti, jokaisen vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Haittoja: Erilaisten tekstien yhteensovittaminen voi olla vaikeaa ja joskus ihmiset tekevät päällekkäistä työtä. 2. Peräkkäinen kirjoittaminen (sequential working) Peräkkäisessä kirjoittamisessa kirjoittajat sopivat kirjoitus- ja muokkausjärjestyksen etukäteen. Ensimmäinen kirjoittaja tekee luonnoksen, jota seuraava täydentää ja parantelee. Kun teksti on valmiina työstettäväksi eteenpäin, kirjoittaja tiedottaa asiasta seuraavaa kirjoittajaa jne. Peräkkäiskirjoittaminen sopii tilanteessa, jossa työnjaon ei tarvitse mennä aivan tasan tai jossa ryhmän jäsenillä on selkeästi eriytyneet roolit: ideoija ja suunnittelija, tekstin luonnostelija ja tekstin viimeistelijä. Peräkkäinen työskentely sopii myös silloin, kun tekstin aihetta on vaikea pilkkoa selvästi jaettaviin palasiin. Etuja: Kaikilla on koko ajan tekstistä oikea versio, päällekkäistä tai turhaa työtä ei tule, kun vain yksi työstää tekstiä kerrallaan. Haittoja: Prosessi voi pysähtyä yhteen henkilöön, lisäksi keskustelua ja ajatustenvaihtoa on vain vähän. Lisäksi työkuorma jakautuu helposti epätasa-arvoisesti. 3. Vastavuoroinen kirjoittaminen (reciprocal working) Vastavuoroisessa kirjoittamisessa kaikki työstävät samaa tekstiä yhtä aikaa ja reagoivat toisiinsa välittömästi. Yksi ryhmästä voi toimia kirjurina, kun muut kommentoivat vieressä, tai sitten kaikki työstävät yhtä aikaa samaa dokumenttia toistensa tekstejä kommentoiden. Etuja: Työtapa synnyttää vahvan yhteisöllisyyden kokemuksen, tekstistä tulee yhteistä. Haittoja: Työtapa on hidas ja jotkut ajatukset ja tekstikappaleet saattavat kadota innostuksen pyörteissä – tai sitten innostus katoaa kokonaan, kun oma ääni ei tulekaan kuuluviin. Usein käy niin, että etenkin prosessin alkuvaiheessa yksi ryhmästä työskentelee enemmän, vaikka koko ryhmän tukea tarvitaankin kaikissa vaiheissa. Eden ja Lunsfordin (1990, ks. myös Sharples 2003: 172) mukaan seuraava työskentelyjärjestys on yhteiskirjoittamisessa kaikkein yleisin: Yksi ryhmästä työstää suunnitelman ja hahmottelee tulevaa tekstiä. Ryhmä antaa suunnitelmasta palautetta. Suunnitelman pohjalta ryhmä tekee suunnitelman tulevasta tekstistä. Yksi ryhmästä kirjoittaa luonnoksen. Luonnoksen pohjalta ryhmä tarkentaa suunnitelmaa, jakaa tekstin paloihin niin, että jokainen ryhmästä kirjoittaa oman palasensa. Lopuksi palat kootaan yhteen ja ryhmä tarkistaa ja yhdenmukaistaa tekstin. Oulun yliopiston Kirjoittajan ABC -sivustolla on mainio lista yhteiskirjoittamisen eduista ja haitoista. Pahimmillaan yhteiskirjoittaminen on prosessi, jossa työ jakautuu epätasaisesti, kukaan ei saa näkemyksiään kuuluviin ja tekstistä tulee epäkoherentti sillisalaatti. Parhaimmillaan yhteiskirjoittaminen on hauskaa ja kehittää muun muassa ajattelua, argumentointia ja kirjoitustaitoja. Näistä taidoista on varmasti hyötyä kaikille. Teksti pohjautuu osittain Kielikuraattori-blogissa 12.6.2020 julkaistuun postaukseen Miten kirjoitetaan yhdessä. Kirjoittajat Eveliina Korpela toimii suomen kielen ja viestinnän lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmissa ja S2-asiantuntijana erilaisissa hankkeissa. Hän on kiinnostunut kielenoppimisesta, kirjoittamisen ohjauksesta, työelämän viestintätaidoista ja kielellä vaikuttamisesta. Hän haluaa tuoda kielenopetukseen enemmän toiminnallisuutta, draamaa, elämyksiä ja iloa. Lisäksi hän haluaa parantaa omaa ja opiskelijoidensa elämänlaatua tunnistamalla turhia vaatimuksia ja keskittymällä nykyhetkeen. Riikka Wallin on Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisukoordinaattori. Hän on kulttuurituottaja (YAMK), joka haluaa edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja joka innostuu saavutettavuudesta, asiakas- ja käyttäjälähtöisestä toiminnasta sekä viestinnästä. Työssään hän auttaa tuomaan esiin metropolialaista asiantuntijuutta korkeakoulun julkaisutoiminnan avulla. Tärkeintä hänelle on ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sitä hän edistää myös Nia-ohjaajana. Lähteet Ede, Lisa & Lunsford, Andrea 1990. Singular Texts/Plural Authors: Perspectives on Collaborative Writing. Illinois: Southern Illinois University Press. Kielijelppi. Puheviestintätaidot. Helsingin yliopisto. Viitattu 1.12.2021 Korpela, Eveliina 2020. Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 1: Valmistautuminen ja keskustelu on tärkeää. Kielikuraattori-blogi 12.6.2020. Korpela, Eveliina 2020. Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 2: Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja. Kielikuraattori-blogi 12.6.2020. Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2020. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 23.10.2021. Laihanen, Esa 2006. Yhdessä kirjoittaminen ja yhteiskirjoittaminen. Oulun yliopisto. Kirjoittajan ABC-sivusto. Viitattu 23.10.2021. Sharples, Mike 2003. How We Write : Writing as Creative Design. E-kirja. London: Routledge.
Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3
Koronavirusepidemia vauhditti teknologian hyödyntämistä osana sosiaali- ja terveyspalveluita. Etäkuntoutusta ja etäohjausta pilotoitiin myös Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylässä keväällä 2021. Fysioterapian, osteopatian, sosiaalialan, terveydenhoitotyön ja toimintaterapian tutkinnon opiskelijat osallistuivat etäohjaukseen. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tämä etäohjausta käsittelevä teksti on kolmas osa HyMy-kylästä kertovan blogikirjoitusten sarjassa. Etäohjausta toteutettiin kevään ja syksyn 2021 aikana sekä yksilö- että ryhmämuotoisesti. Etäohjaukseen osallistuneista opiskelijoista osa vastasi etäohjauksen kokemuksia selvittävään verkkokyselyyn keväällä 2021 (n=25). Kyselyssä selvitettiin kuinka paljon etäohjauskertoja opintojakson aikana kertyi, saiko opiskelija tukea riittävästi etäohjaukseen ja olivatko etäohjauksen välineet toteutukseen riittäviä. Lisäksi kysyttiin kokivatko opiskelijat etäohjauksen lisänneen ammatillista osaamistaan ja heitä pyydettiin myös nimeämään tarkemmin osaamisen kehittymistään. Tarkastelun kohteena oli lisäksi asiakkaiden antama palaute sekä kokemukset kuntoutuksen tai ohjauksen onnistumisesta etäohjauksena. Harjoitus tekee mestarin etäohjauksessakin Opiskelijoiden vastaukset vaihtelivat tutkinnoittain. Etäohjauskertoja kertyi keskimäärin 1–5 kappaletta riippumatta opiskelijan tutkinnosta. Yli 10 etäohjauskertaa vaikutti selkeästi opiskelijan kokemukseen varmuuden lisääntymisestä. Yksilöasiakkaan etäohjauksessa opiskelijat kokivat pääasiassa saaneensa riittävästi tukea etäohjauksessa etäohjauksen tietoturva huomioitiin riittävällä tarkkuudella, mutta etäohjauksen haasteet koettiin olevan teknologisissa välineissä sekä opiskelijoiden että asiakkaiden osalta (esim. ulkoiset kamerat, mikrofonit, kuulokkeet) yli 50 % vastanneista opiskelijoista koki ammatillisen osaamisensa lisääntyneen (Nimettyjä osa-alueita olivat mm. itsevarmuuden kasvaminen, verbaalisen ohjaamisen kehittyminen, uusien näkökulmien oivaltaminen, etäohjauksen käyttöä edistävien menetelmien ymmärtäminen ja ajankäytön hallinnan kehittyminen.) suurimmaksi osaksi asiakkaiden antama palaute etäohjaustilanteista oli hyvää, positiivista ja opiskelijaa kannustavaa koettiin erityisesti keskustelun ja haastattelutilanteiden sujuvan hyvin videokuvan merkitys korostui osana onnistunutta vuorovaikutusta. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on erilaisia ammattialoja ja ammatillisia toimintatapoja, joista osassa korostuu selkeästi manuaalinen eli käsin tehtävä työskentely (manuaalinen tutkiminen ja hoito). Tämä näyttäytyi myös opiskelijoiden vastauksissa, jolloin toisissa tutkinnoissa etäohjauksen koettiin onnistuvan hyvin ja asiakkaan yksilöllistä tarvetta palvelevaksi, mutta varsinkin asiakkaiden tavoitteisiin pohjautuvaan manuaaliseen työskentelyyn keskittyvissä toiminnoissa koettiin, että etäohjaus ei ollut optimaalinen tai edes mahdollinen vaihtoehto. Asiakasryhmien etäohjauksessa opiskelijat kokivat ohjaukset pääosin sujuvaksi kameroiden ja videokuvan merkitys korostui pienemmissä ryhmissä, jolloin teknologia mahdollisti osallistujien näkymisen etäohjaajalle ohjaajan ei ole teknisesti mahdollista nähdä kaikkien osallistujien videokuvaa samanaikaisesti näytöllä suuremmissa ryhmissä. opiskelijat kokivat ohjauksen oudon tuntuiseksi, mikäli osallistujien kamerat olivat ohjaustilanteessa kiinni. Etäohjaus on tullut jäädäkseen Opiskelijat toivoivat etäohjauksen sisältyvän opintoihin laajemminkin, koska he näkevät sen mahdollisena tulevaisuuden toimintatapana. Etäohjaukseen tarvittavaa teknologista ja vuorovaikutuksellista osaamista toivotaan syntyvän ja vahvistuvan opintojen aikana, jotta opiskelija voi siirtyä varmempana työelämän haasteisiin. Korona-aika toi selkeästi esiin tarpeen laajemmalle etäohjauksen hyödynnettävyydelle. Tällä hetkellä jo osassa sosiaali- ja terveysalan tutkinnoissa on huomioitu etäteknologian ja etäohjauksen osaaminen ja osaamisen tarpeen kasvaminen. Tätä tulee kuitenkin vielä lisätä laajemmin. Ohjauksen järjestäminen etänä tulisi nähdä yhtenä mahdollisuutena, sillä tarvetta on edelleen myös kasvokkain tapahtuvalle ohjaukselle. Etäohjauksen soveltuvuutta tulee aina arvioida ensisijaisesti asiakkaan lähtökohdista. Myös etäohjauksessa syntyy mahdollisuus opiskelijan ja asiakkaan tai asiakasryhmän väliseen aitoon vuorovaikutukseen, onnistumisen kokemukseen ja oppimiseen. Kirjoittajat Titta Komssi on terveystieteiden maisteri (TtM) ja fysioterapeutti (AMK), toimii fysioterapian tutkinnossa lehtorina ja tutkintovastaavana. Hän innostuu monialaisen toiminnan kehittämisestä ja uudenlaisten toimintatapojen ketterästä kokeilusta. Mirka Peththahandi on osteopaatti (YAMK), toimii osteopatian tutkinnossa lehtorina. Hän motivoituu ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisestä, monialaisesta yhteistyöstä ja ennakoivista innovaatioista. Molemmat kirjoittajat ovat Metropolian lehtoreita ja työskentelevät HyMy-kylässä vastuuopettajina, harjoitteluohjaajina sekä kehittämistehtävissä.
Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus
Viime vuosien yhä kiihtyvä teknologioiden kehitys ja vallitseva pandemia-aika ovat tuoneet niin työhömme kuin arkeemmekin lisää erilaisia digitaalisia mahdollisuuksia ja uusia toimintamalleja. Monilla työpäivät ovat siirtyneet toimistoilta kotikonttoreihin ja samalla kymmeniin eri digitaalisiin järjestelmiin. Työn digitaalisen murroksen ohella kaupassakäynnit ovat vaihtuneet ruokatoimitusten noutamiseen noutopisteiltä, liikuntakeskusten käynnit kotijumppasaleiksi, harrastusten ja ystävien tapaamiset virtuaalikokoontumisiksi Teamseissa ja Zoomeissa. Digitaalisista ratkaisuista on tullut tiivis osa arkeamme, monilla sen osa-alueilla. Digitaalisissa ympäristöissä tehtävästä työstä on tullut elämään sulautunutta tekemistä, jonka rajat ovat hetkittäin hämärtyneet. Saatamme päivän aikana olla tekemisissä kymmenien tietojärjestelmien, digitaalisten kanavien, verkkokokousjärjestelmien ja alustojen kanssa. Näppäimiemme päässä oleva tieto ja sen hallinta on hajautunut useisiin järjestelmiin projekteista ja tekemisen luonteesta riippuen. Tallennamme tietoa verkkolevyille ja pilviin ja jaamme sitä sujuvasti sosiaalisen median alustoilla. Surffaamme eri ratkaisujen välillä, tarpeiden, toimijoiden ja käytössä olevien yhteyksien mukaan. Tämä digitaalisuuden vahva invaasio näkyy myös korkeakoulusektorilla toimivien opettajien, opiskelijoiden ja muun henkilöstön arjessa. Tätä ilmiötä kutsun jatkossa digitaaliseksi opiskelupäiväkokemukseksi. Digitaalinen työpäiväkokemus korkeakoulussa = digitaalinen opiskelupäiväkokemus? Etätyöskentelyn lisääntyessä olemme entistä enemmän alkaneet kiinnittää huomiota myös onnistuneeseen digitaaliseen työpäiväkokemukseen ja siitä on tullut yksi vallitsevan ajan kuumista ilmiöistä. Sen sanotaan toteutuvan onnistuneena silloin, kun jokaisella yhteisön tai yrityksen jäsenellä on mahdollisuus sekä taidot hyödyntää organisaation käytössä olevia digitaalisia ratkaisuja parhaalla mahdollisella tavalla, samalla saavuttaen paras mahdollinen tulos. (Merenranta 2021, Kopakkala 2021.) Onnistuneen työpäiväkokemuksen yhteyteen on nostettu esimerkiksi seuraavia näkökulmia (Luoma-aho 2021): Hyödynnettävien digitaalisten ratkaisujen kokonaisuuden tulee olla mielekäs ja eheä, josta joku on oikeasti vastuussa. Järjestelmien tulee olla tarvelähtöisiä ja niiden valikoimaa tulee tarkastella, karsia ja jopa luopua aika ajoin. Hyväksi havaittuja työtapoja kannattaa pitää systemaattisesti yllä ja yhteistyötä digitaalisissa kanavissa tukea. Työntekijöillä tulee olla tieto ja yhteinen ymmärrys siitä, mitkä digitaaliset kanavat vaativat välitöntä reagointia ja mitkä eivät. Työntekijöillä tulee olla mahdollisuus hallita työn kuormittavuutta itse sen sijaan, että se hallitsemattomasti valuu päälle eri järjestelmien kautta. Työnantajan tehtävänä on mahdollistaa digitaalisen työpäiväkokemuksen onnistuminen, työntekijän vastuulla on aktiivinen osaamisen päivittäminen esimerkiksi kouluttautumisen, perehtymisen ja ohjeiden lukemisen muodossa. On huomattu, että työntekijän jaksamiseen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka hyvin hän tuntee omat työkalunsa ja osaa niitä täysimääräisesti ja tarkoitukseen sopivalla tavalla käyttää. Toivottavaa onkin, ettei digitaalisten haasteiden vuoksi kukaan jää mistään paitsi. (Kopakkala 2021.) Digitaalinen opiskelupäiväkokemus opiskelijan kokemana Digitaalisen työpäiväkokemuksen voi korkeakouluopiskelijan osalta sujuvasti kääntää digitaaliseksi opiskelupäiväkokemukseksi. Vallitsevassa ajassa monet opinnot, jopa kokonaiset tutkinnot voidaan opiskella etänä niin, ettei oppilaitoksen kampukselle välttämättä ole lainkaan asiaa. Tämän tyylisessä opiskelussa digitaalisten ratkaisujen hallinta ja käyttöosaaminen korostuvat huomattavasti. Itse työskentelen ylempien ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa, pääasiassa etänä. Esitin heille, Digitalisaatio ja toiminnan ohjaus sosiaali- ja terveysalalla -opintojaksolla, kysymyksen onnistuneeseen digitaaliseen opiskelupäiväkokemukseen liittyen. He nostivat esiin tärkeitä näkökulmia, joiden perusteella voin digitaalista opiskelupäiväkokemusta edelleen kehittää. Tämän opiskelijaryhmän mukaan onnistuneeseen digitaalisen opiskelupäivään kuuluu seuraavia asioita: Opiskeltava kokonaisuus on selkeä, hyvin suunniteltu, valmisteltu ja ohjeistettu. Oppimistavoitteet ovat selkeät, sisällöt ja materiaalit päivitetty tähän päivään. Webinaarit ja liveluennot alkavat ilman teknistä säätöä, äänet kuuluvat ja kuva näkyy. Oppimisalustalta löytyy selkeä aikataulu, tehtävien ohjeistukset ja asianmukaiset palautuspaikat. Opettaja osaa hyödyntää oppimisalustan mahdollisuuksia ja tarpeen mukaan opastaa myös opiskelijaa niiden käytössä. Webinaarit ja liveluennot etenevät hyvässä tahdissa taukoja unohtamatta ja loppuvat ajallaan. Ohjelma esitetään tilaisuuden alkaessa. Opetustilanteet ovat osallistavia, keskustelevia ja interaktiivisia ja ne on suunniteltu, aikataulutettu ja jaettu sopiviin osiin. Osallistavat digitaaliset menetelmät ja tekniset vimpaimet ovat opettajalla hallussa ja aiheen pohdinta onnistuu opiskelijoiden kesken esim. pienryhmissä ja yhteisillä työskentelyalustoilla. Jatko-ohjeet ovat selkeät ja esillä. Tärkeänä pidettiin tunnetta siitä, että opiskelijaa ja hänen oppimistaan on ajateltu ja oppimistapahtuma on suunniteltu juuri häntä varten. Opettajan innostuneisuus ja kiinnostus aiheeseen koettiin merkityksellisenä, samoin monisuuntainen vuorovaikutus oppijoiden ja opettajan välillä. Nämä ovat asioita, joita ei mielestäni voi korostaa liikaa! Digitaalisesta opiskelupäivästä vastuussa olevat henkilöt ovat tehneet etukäteen kaiken sen minkä voivat niin, että kaikki sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Yllätyksiä sattuu aina. Onnistuneen kokemuksen ohelle nostettiin toki huomioita myös ei niin onnistuneista tilanteista, joista me korkeakoulujen toimijat voimme ihan varmasti ottaa opiksemme. Tähän laariin nostettiin haasteita esimerkiksi seuraaviin asioihin liittyen: erilaisten digitaalisten ratkaisujen, toiminnallisuuksien ja menetelmien suppea hyödyntäminen ja niihin liittyvät tekniset haasteet valmistelemattomat webinaarit ja livetilanteet digitaalisen osallistamisen ja interaktiivisuuden puutteet opetusmateriaalien ja ohjeistuksen ajantasaisuus opettajan tavoittaminen digitaalisissa kanavissa. Vinkkejä onnistuneiden digitaalisten päivien tukemiseen Aikaisemmissa teksteissäni olen kutsunut vallitsevaa aikaa etäkaiken ajaksi, jossa suurin osa elämästämme tapahtuu digitaalisissa ympäristöissä, fyysisiä kontakteja rajoittaen. Tähän uuteen arkeen olemme sujahtaneet hyvin ja kohtalaisen nopeasti, alun haasteiden jälkeen jopa oppineet siitä nauttimaan. Digitaalisten päivien systemaattinen kehittäminen on kuitenkin välttämätöntä. Onnistunutta opiskelupäivää voi yrittää tukea esimerkiksi seuraavien vinkkien avulla: Pyritään poistamaan tietotekniikan aiheuttamat perusongelmat kaikilta mahdollisimman hyvin. Organisoidaan erilaisia tukitapoja sekä opiskelijoille, opettajille että organisaation muille työntekijöille. Järjestetään monenlaisia tukimuotoja, useissa eri kanavissa, jotta jokainen apua etsivä sen myös löytäisi. Tärkeätä on huomioida, että etänäkään kukaan ei jää yksin. Vähennetään tietoisesti tiedon tulvimista eri kanavista ja sitoudutaan käyttämään sovittuja ja tarkoitukseen parhaiten soveltuvia ratkaisuja. Näin tekemällä vähennetään toimijoiden kokemaa kuormitusta, kun asiat tapahtuvat sovitulla tavalla ja löytyvät sovituista paikoista. Mahdollistetaan erilaisia työskentelytapoja ja vapautta valita itselleen sopivia digitaalisia ratkaisuja tai sovelluksia, kuitenkin niin, että perusvalikoima on yhteisesti sovittu. Valmistaudutaan ja valmistellaan kaikki mahdollinen etukäteen. Ei sählätä ja säntäillä, vaan sitoudutaan toimimaan suunnitelman mukaan. Mikäli muutoksia tarvitaan, sen ehtii hyvin tehdä seuraavalla lukukaudella. Viestitään avoimesti ja riittävästi ja aina tarpeen mukaan. Keskustellaan, kohdataan ja kuunnellaan. Ollaan tavattavissa ja tavoitettavissa, sovituissa digitaalisissa kanavissa. Tuetaan ja ohjataan ajankäytön suunnittelemiseen ja vastuutetaan itsenäiseen aikatauluttamiseen. Etänä tekeminen haastaa totuttuja toimintamalleja ja eroaa huomattavasti paikan päällä ohjatusta oppimistoiminnasta. Muodostetaan yhteiset säännöt ja sitoudutaan niihin. Yhteinen “koodisto” luo tekemiseen luotettavuutta ja varmuutta. Ja koska etäkaikesta näyttää yhä vahvemmin tuleva normiarkemme ja työskentelymme yksi muoto, miksi emme ottaisi sitä innolla vastaan ja kehittäisi aktiivisesti edelleen? Olkoon siis digitaalinen opiskelupäiväkokemus yksi ensi vuoden kuumista ilmiöistä, joka nähdään jatkuvana kehittämisprosessina, ei tähän aikaan liittyvänä kertaluontoisena tehtävänä. Lähteet Halonen, M. 2021. Laadukas ja tuottava työpäiväkokemus – vielä ei ole myöhäistä! (sulava.com) Kopakkala, J. 2021. Bisnespöytä 70 - Digitaalinen työpäiväkokemus tärkeä osa työssä jaksamista. Bisnespöytä -podcast. (Soundcloud) Luoma-aho, V. 2021. Digihälyn taltuttajat. HS Visio, Työelämä. Merenranta, T-J. 2021. Mikä ihmeen digitaalinen työpäiväkokemus? Valtti-tietopankki.
Kohtaamisen sietämätön keveys
Hymykuoppa kollegan poskessa, työkaverin uudet punaiset kengät ja tulijaa ovella tervehtivä kahvin tuoksu. Naurunremakka, jonka kuulet kävellessäsi opetustilan ohitse ja nouseva syke jatkaessasi juttua kollegan kanssa portaita kavutessanne. Tuttua ja silti jotenkin uutta. Asioita, joista jäimme paitsi etätyön ja virtuaalitapaamisten aikana ja joihin tutustumme nyt uudelleen. Ihminen tarvitsee kohtaamista ja kohdatuksi tulemisen kokemusta. Ryhmään kuuluminen on yksi ihmisen perustarve (Kielikompassi). Silmiin katsominen, lämmin hymy tai vaikkapa muutama lohduttava sana voivat joskus pelastaa päivän. Lyhyetkin ystävälliset kohtaamiset, tunne kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta aikaansaavat olon merkityksellisyydestä ja hyväksynnästä. Kyse on koko olemistamme kannattelevasta asiasta. ”Aidot kohtaamiset kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ovat tärkeitä voimavaroja arjessa. Kuuntelemalla toisiamme edistämme niin omaa kuin toisten hyvinvointia. Laumaan kuuluminen on mielenterveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kivijalka,” painottaa Mieli ry:n asiatuntijapsykologi Juho Mertanen YLE:n Akuutti-ohjelman verkkosivuilla. Kohtaamista poikkeusarjessa Kohdatuksi tulemisen tarve on korostunut entisestään korona-aikana, mutta etänä sen toteutuminen on usein haasteellista. Etäpalaverin pieni ruutu tai kasvokkaisten kohtaamisten maskit kaventavat kumpikin sanattoman viestinnän keinovalikoimaa. Siinä missä kasvokkain on helppo tunnistaa kevennys tai pohtiva hiljaisuus, kasvaa väärinymmärryksen riski, kun viestinnän sanattomien vihjeiden määrä on rajallinen. Yksi apukeino ja jopa peruslähtökohta on pitää tapaamisissa kamerat päällä, jolloin kuuloaistin lisäksi saamme myös näköaistin käyttöön ja siten tuplaamme informaation määrän. Toinen keino on sanoittaa muuten sanattomasti tapahtuvaa tekemistä. ”Annas kun mä mietin hetken” tai ”nyt seuraa välikevennys” tyyppiset lausahdukset helpottavat muiden osallistujien tulkintaa ja siten sujuvoittavat vuorovaikutusta. Näistä molemmista on mahdollista sopia oman tiimin tai laajemmin koko työyhteisön kesken, ja siten sujuvoittaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen haasteita etätapaamisissa pohdimme Jotain lainattua ja jotain digistä - vuorovaikutus etäajan jälkeen -blogipostauksessa. Tuossa tekstissä keskiössä olivat yksilöiden erot ja tilaisuuden vetäjän käytettävissä oleva keinovalikoima, kuten vaikkapa chatin hyödyntäminen tekstimuodossa ajatuksiaan jakaville tai hiljaisen pohdintahetken pitäminen ennen asiasta keskustelua, jotta eritahtiset osallistujat tulevat kaikki huomioiduksi. Etäajan yhteisöllisyys Etäajan yhteisöllisyys on ryhmään kuulumisen kokemus, joka syntyy ilman kasvokkaista kontaktia. Kokemus edellyttää sanallista ja sanatonta vuorovaikutusta ryhmän jäsenten välillä – tämä voi tapahtua etätapaamisissa puheen, tekstin ja kameran välittämän kuvan välityksellä. Eräs mielenkiintoinen joukko on etätyöaikana yhteisöön liittyneet uudet työntekijät ja opiskelijat. Uutena tulokkaana kaipuu joukkoon mukaan pääsemiseksi on akuutti ja jokapäiväinen. Esihenkilöiden kesken olemme pysähtyneet pohtimaan pääseekö yhteisön jäseneksi silloin, kun käytössä on ainoastaan etäyhteyden tarjoama keinovalikoima? Entä kokeeko uusi opiskelija olevansa osa korkeakouluyhteisöä, jos yhteisö on olemassa vain ruudulla? Tutkimusten mukaan tämä on mahdollista. Yhteisölliisyyden kokemus ja ryhmäjäsenyyden muodostuminen edellyttävät asiasisällön ohella myös epävirallisempaa vuorovaikutusta. Minimissään reagointia hymiöin, syvimmillään persoonaa valottavia keskusteluja, joissa jaetaan asioita myös muusta kuin työroolista käsin. Kiinnostavasti sosiaalista identitettiä ja ryhmään kuulumista verkkoympäristössä on koostanut Helsingin yliopiston dosentti Janne Matikainen. Yhteisöllisyyttä ja sen taustalla vaikuttavaa sitoutumista organisaatioon voi siis syntyä myös etätyössä. ”Etäyhteydellä yhteisöksi tuleminen on mahdollista, mutta kuormittuneessa olotilassa vaikeampaa” toteaa Prologos ry twiitissään Vuorovaikutuspäivien 2021 keskusteluista. Prologos on puheviestinnän tieteellinen yhdistys ja kokoaa yhteen erityisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen työssään perehtyviä tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Voidaan siis todeta, että yhteisöön kiinnittyminen edellyttää etäaikana erityistä ponnistelua sekä liittyjältä että myös korkeakoulu- tai työyhteisöltä. Omatkin yhteisöön kuulumisen kokemukseni liittyvät etäajassa nimenomaan tunnepitoisiin viestintätilanteisiin, vaikkapa siihen, kun joulun alla saimme kuulla koskettavan musiikkiesityksen Zoom-alustalla toteutetun tilaisuuden lopussa. Samaan aikaan koin kuuntelevani esitystä yksin, mutta jollain lailla myös yhdessä yhteisön muiden jäsenten kanssa. Chat-kenttään jaetut tunnesanoitukset ja emojit täydensivät yksityisen kokemuksen yhteiseksi. Silloin kohtaaminen tuntui lähes sietämättömän keveältä ja nostatti vedet silmiin. Kokijasta tekijäksi – poimi vinkit omaan työhösi Mitä sitten meistä jokainen voi tehdä? Pienet konkreettiset arjen teot rakentavat hyvää (työ)yhteisöä. Listan pohjana on hyödynnetty valikoiden Cantellin (2011) Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat -teosta. Voit aloittaa vaikka näistä: Vuorovaikutustaitojen kehittämisen voi aloittaa vaikka kuuntelemisesta: kuunnella rauhassa kollegan ajatus loppuun asti, vaikka sitä ei kannattaisikaan. Kysellä lisää, ei tyrmätä tai mitätöidä. Olla rakentava ja ratkaisukeskeinen. Asennepuolella auttaa ystävällisyys ja hyväntuulisuus – hymystä on helppo aloittaa. Myönteinen ajattelutapa antaa voimia ja vaikuttaa koko työyhteisöön. Ollaan muille sellaisia kuin toivotaan muiden olevan itselle. Matkaevääksi on hyvä ottaa vielä ripaus rohkeutta, uskallusta olla oma itsensä ja sanoa mitä ajattelee. Ehdottaa, tarttua epäkohtiin ja toimia hyvien asioiden puolesta. Puolustaa epäoikeudenmukaisesti kohdeltua kollegaa. Säilyttää innostus omaan työhön! Moni kasvokkain helposti tai melko helposti onnistuvan tekemisen vaikeusaste kasvaa, kun kohtaaminen tapahtuu etäyhteyden avulla. Iloitaan siis helpottuvasta ja sujuvoituvasta vuorovaikutuksesta nyt, kun hybridin kautta palataan taas kasvokkaisiin tapaamisiin. Myötätuulta arjen kohtaamisiin! Lähteet Cantell, H. 2011. Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat. Ratkaiseva vuorovaikutus aikuisten kesken. Kaihovirta, M., Karkama, A. & Raivio, A.-M. 2021. Jotain lainattua ja jotain digistä – vuorovaikutus etäajan jälkeen. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kielikompassi. Sähköinen oppimateriaali Viestintä ryhmässä. Jyväskylän yliopiston kielikeskus. Matikainen, Janne 2020. Keynote-puheenvuoro teemasta Sosiaalisen identiteetin näkökulma vuorovaikutukseen. Mertanen, J. 2020. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on mielenterveydelle supertärkeää, siksi aitoa kuuntelemista voi ja kannattaa opetella – nämä viisi vinkkiä auttavat sinut alkuun. YLE:n Akuutti-ohjelman verkkosivu. Prologos ry:n Twiitti Vuorovaikutuspäivien 2021 keskusteluista.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
