Vuosi: 2022
Yhdessä vai yksin – ajatuksia pedagogisesta kehittämisestä
Kansainvälistyminen, osaavan työvoiman tarve, globaali vastuu ja monimuotoisessa yhteiskunnassa toimiminen viitoittavat korkeakouluopetusta yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarvitsemaan suuntaan. Haasteisiin vastataan toimimalla proaktiivisena kouluttajana ja kehittäjänä (Dufva 2020). Tämä edellyttää hyvää pedagogista johtamista ja pedagogista osaamista. Lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että opetustyötä tekevät ja sitä kehittävät haluavat, että ammattikorkeakoulusta valmistuva osaa elämässään ja ammatissaan nyt ja tulevaisuudessa tarvittavat keskeiset asiat. Oppijalle pyritään antamaan koulutuksen aikana kehittämis- ja analysointityökaluja asiantuntijuuden kasvun välineiksi ja koulutuksen aikana luodaan yhteys työelämän ja opiskelun välille (Laukia & Mäki 2020). Pedagogiseen johtamiseen liittyy opetussuunnitelmatyön lisäksi henkilöstön opetus- ja ohjausvalmiuksien kehittäminen sekä pedagoginen tuki toimia moderneissa verkko-, kampus- ja työelämän oppimisympäristöissä. Keskeisiksi korkeakoulutuksen pedagogisen kehittämisen kohteiksi (Toom & Pyhältö 2020) tunnistetaan: oppimis- ja opetusosaaminen hyvinvointiosaaminen kehittämisosaaminen johtamisosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulussa perustettiin pedagogisen kehittämisen ja sen johtamisen tueksi pedagogisen kehittämisen verkosto, PedaParvi, vuonna 2020. PedaParven tehtävänä on jakaa hyviä oppimis- ja opetusosaamiseen liittyviä käytänteitä ja kehittämisideoita ja vahvistaa laadukkaan oppimisen toteutumista kaikilla osaamisalueilla. Siihen on nimetty henkilöt jokaiselta osaamisalueelta ja sen toimintaa koordinoi Metropolian tasolta Uudistuvan oppimisen -tiimi (ks. Oppiminen | Metropolia). PedaParvessa käytiin syksyllä 2021 Erätaukokeskustelu (ks. Osaaminen näkyviin / Sitra – Erätauko) osana Sitran Osaaminen näkyväksi -viikkoja. Keskustelua käytiin siitä pedagogisesta osaamisesta, jota PedaParvi-verkostolla jo on, mutta myös niistä pedagogisen osaamisen kehittämistarpeista, joita matkan varrella on ilmennyt. Yhtenä tärkeänä keskustelun kohteena oli kehittämisvastuiden kirkastaminen. Koska pedagogista kehittämistä tapahtuu korkeakoulussa monella eri tasolla, sitä tulisi tehdä yhä enemmän yhdessä. Pedagoginen kehittäminen vaatii laajaa, monipuolista osaamista, johon ammattikorkeakoulussa toimivilla on hyvät edellytykset. Pedagogista kehittämistä tulee tapahtua monella eri tasolla Yhteinen pedagoginen kehittäminen kulkee sekä organisaatio- että yksikkötasolla. Ammattikorkeakoulussa pedagogiikka näyttäytyy strategiassa ja sen johtamisessa, tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, oppimistoiminnassa sekä työelämäyhteistyössä. Sen tulisi näkyä oppijalähtöisenä otteena korkeakoulun toiminnassa, sen suunnittelussa ja toimijoiden asenteissa. Ammattikorkeakoulun strategisia linjauksia todennetaan osaamisalueilla, joissa niitä tarkastellaan tutkinnossa vaadittavan osaamisen ja sen kautta oppijan laadukkaan oppimispolun näkökulmasta. Yksikkötasolla niihin liittyvät toimintatavat ja prosessit kuitenkin eroavat toisistaan, mikä on monesti hyvin perusteltua. Opintojen sujuva eteneminen, tutkintoon valmistuminen ja työllistyminen ovat oppijan kannalta keskeisiä asioita mutta ne ovat korkeakoululle myös laatumittareita. Laadukas opetus sekä oppijalähtöinen ohjaus motivoivat ja innostavat opiskelijoita oppimaan lisää. (Laukia & Mäki 2020.) Opintojaksokohtaisesti opetuksen sisällöllistä ja menetelmällistä kehittämistyötä tekevät opettajat, joilla on yksilöinä vapaus toteuttaa opetustaan haluamallaan tavalla. Jokaisella opetushenkilöstöön kuuluvalla on pedagoginen asiantuntijuus, taito kehittää opetusta ja siihen liittyviä hyviä menetelmiä. Opettajat haluavat jakaa oman alansa arvomaailmaa ja osaamistaan muille ja olla mukana miettimässä opetussuunnitelmien sisältöjä. Opetussuunnitelman sisällöt vaikuttavat siihen, millaisia tulevaisuuden osaajia työelämään valmistuu. Pedagogiikan kehittäminen vaatii osaamista Jatkuvasti muuttuva maailma haastaa myös pedagogin, jonka tulee kehityksen suunnasta tietoisena olla kehittämässä pedagogiikka oikeaan suuntaan. Pedagoginen kehittäminen vahvistaa sekä yksittäistä opettajaa että osaamisyhteisöä. Koulutuksen yhteiskunnallisessa keskustelussa on viime vuosina nostettu esiin osaamiseen ja kehittämiseen liittyviä kysymyksiä, jotka vaikuttavat yhä enemmän opettajan työhön. Näitä ovat muun muassa (Toom & Pyhältö 2020): korkeakouluopiskelijoiden määrän lisääntyminen kansainvälisyyden lisääntyminen tutkintojen modulaarisuuden lisääntyminen digitalisaation ja tekoälyn uudet välineet ohjauksessa ja opetuksessa yksilölliset ja joustavammat opintopolut jatkuva oppiminen mahdollistaminen läpi työurien. Pedagogisessa kehittämisessä tarvitaankin siksi kykyä (West Burns & Badiali 2017): suunnitella kehittämistoimintaa aloittaa kehittäminen johtaa kehittämistä: mihin suuntaan (tavoite, arvot), kenen toimesta ja millä resursseilla kehittää koulutusta ja opetusta sekä yleisesti että organisaation strategian ja opiskelijoiden opintojen tavoitteiden mukaisesti. Meidän tulisi tunnistaa kehittämistyössä myös kulttuuriset tekijät kuten normit, arvot ja jaetut käsitykset, jotka yhdessä vaikuttavat siihen millaisena opetus yhteisössä nähdään (Bebow & Lee 2019). Monitieteisessä korkeakoulussa kaivataan usein yhteisiä käsitteitä ja teoriapohjaa. Pedagogisen kehittämisen hedelmällisenä lähtökohtana pidetäänkin yhteistä ymmärrystä siitä, mistä puhutaan, mitä ollaan kehittämässä ja miksi yhteistä kehittämistä tarvitaan. Aina ei tulla ajatelleeksi, että kaikki se, mitä opettajana tehdään opiskelijoiden kanssa tai opiskelijoihin liittyen, on pedagogiikkaa. Käytännössä on huomattu, että pedagogiikan kehittämisestä puhuttaessa aletaan helposti puhua kasvatustieteen termein sen sijaan, että puhuttaisiin yhdessä konkreettisesti siitä, miten saada opiskelijat oppimaan ja ymmärtämään opetettavia ilmiöitä paremmin. Pystyäksemme kehittymään pedagogiikassa, se vaatii meiltä (Jääskelä ym. 2017) opetustaitojen ja pedagogisen ajattelun kehittämistä muutoksia koulutuksellisissa käytännöissä opetuskulttuurin kehittämistä. Pedagoginen kehittäminen on joukkuelaji Metropoliassa työskentelee lähes 600 päätoimista ja 750 sivutoimista opetushenkilöstöön kuuluvaa. Se on valtavan iso pedagoginen osaamispääoma, joka pitäisi saada entistä paremmin yhteiseen käyttöön. Kehittämistyössä yhteisön tuki on keskeistä. Se, kuinka paljon kollegiaalisesti pohdimme kehittämistoimia ja pedagogisia periaatteita tasavertaisesti ja toistemme mielipiteitä kunnioittaen ja vastuuta kantaen, osoittaa sen kuinka paljon arvostamme laadukkaasta oppimistoimintaa ja sen kehittämistä. (Cipriano & Buller 2012.) Opetustyötä tekevät painottavat opetuksessaan yhteistoiminnallisuutta ja oppijalähtöisyyttä, toimintaa ja tietoperustaa yhdistäviä ratkaisuja ja kehittävä työotetta (Mäki ym. 2019). Näitä samoja taitoja tarvitaan myös silloin, kun pedagogiikkaa kehitetään yhdessä. Lähtökohta kehittää ja uudistaa osaamista ja kehittää pedagogiikka ovat opettajilla erinomaiset, mutta kuten erätaukokeskustelussa kävi ilmi, joskus oman osaamisen sanoittaminen pedagogisen kehittämisen suhteen on vaikeaa. Opettajan roolissa ei aina tule ajatelleeksi, miten tärkeää on jakaa yhteisesti ymmärrystä pedagogisesta suunnasta ja organisaatiotason linjauksista. Usein on helpompaa jakaa mielipiteitään oman alansa opettajien ja kehittäjien kanssa kuin laajemmalla osallistujajoukolla. Yhteisen kehittämisajan löytäminen kollegojen kanssa on joskus todella hankalaa. Erätaukokeskustelussa todettiin, että tiimeille tulisi antaa aikaa ja mahdollisuus hyvässä hengessä kehittää opetusta ja huomata onnistumisia matkan varrella. Se, mitä tehdään ja kehitetään, pitäisi tehdä näkyväksi ja dokumentoida. Joskus on jälkeenpäin vaikea huomata tai muistaa niitä asioita, jotka on saatu toteutumaan ja joita on kehitetty. Pedagogiikan kehittäjänä joutuu risteilemään monessa asiassa. Osa niistä on tuttuja ja osa asioita, joihin täytyy perehtyä. Tämä kompleksinen ja monitasoinen toimintakenttä hidastaa kehittämistä. Joskus on vaikea erottaa pedagogista kehittämistä muusta kehittämistoiminnasta. Pedagogista kehittämistyötä tekevän pitäisikin itse sisäistää, mitä sillä tarkoitetaan ja mitkä ovat yksilö- ja yksikkötason kytkökset organisaatiotason kehittämistoimiin. Pedagogisen kehittäjän etuna on ominaisuus kestää keskeneräisyyttä – se vähentää stressiä. Toisaalta myös sinnikkyys, halu saattaa asia loppuun, vaikka ne eivät etenisi ripeästi tai halutussa aikataulussa, on ominaisuus, joka kuvastaa hyvää kehittäjää. Metropoliassa ollaan parhaillaan uudistamassa yhteisiä pedagogisia linjauksia. Niihin liittyvien prosessien tunnistamiseen ja tunnustamiseen on osallistettu koko henkilöstö. Tämä on yksi tärkeä vaihe, jotta saadaan luotua yhteinen suunta koko pedagogiselle kehittämiselle. Kehittämistyö jatkuu tämänkin jälkeen osaamisalueilla – jos työskentelet Metropoliassa kannattaa siis seurata tiedotteita ja olla mukana siinä. Kirjoittajat Kirsi Kuosa (KM) työskentelee Metropolian oppimistoiminnassa Uudistuvan oppimisen asiantuntijana. Hän koordinoi mm. pedagogisen kehittämisen verkostoa (PedaParvi), osallistuu Metropolian laatutyöhön ja edistää muutoinkin pedagogista kehittämistä. Carita Hand (TtM) työskentelee terveysalan lehtorina Metropoliassa. Hän on kiinnostunut asiakaslähtöisten toimintatapojen kehittämisestä sekä oppimisesta ja sen mahdollistamisesta eri keinoin. Opetus- ja hanketyön lisäksi hän edistää osaamisalueellaan pedagogista kehittämistä ja laatutyötä olemalla mukana PedaParvessa. Lähteet Bebow, R.J. & Lee, C. 2019. Teaching-focused social networks among college faculty: exploring conditions for the development of social capital. Higher Education 78(5). (Researchgate) Cipriano, R.E. & Buller, J.L. 2012. Rating Faculty Collegiality. Cipriano.The Magazine of Higher Learning 44(2) 45-48. Dufva, M. 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. (pdf) Erätaukokeskustelu. Osaaminen näkyviin / Sitra - Erätauko. Jääskelä, P., Häkkinen, P., & Rasku-Puttonen, H. 2017. Supporting and constraining factors in the development of university teaching experienced by teachers. Teaching in Higher Education, 22(6), 655-671. (Tandfonline) Laukia, J. & Mäki, K. 2020. Tutkimus- ja kehittämisperustainen korkeakoulupedagogiikka. eSignals. Metropolian Uudistuvan oppimisen -tiimi. Oppiminen | Metropolia. Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen L., Mielityinen S. & Hakamäki S.-P. 2019. Kiviä ja keitaita II. Ammattikorkeakoulutyö muutoksessa. Haaga-Helian julkaisut 3/2019. (pdf) Helsinki. Toom, A. & Pyhältö, K. 2020. Kestävää korkeakoulutusta ja opiskelijoiden oppimista rakentamassa.Tutkimukseen perustuva selvitys ajankohtaisesta korkeakoulupedagogiikan ja ohjauksen osaamisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2020:1. (pdf) West Burns, R. & Badiali, B. 2017. Clinical Pedagogy and Pathways of Clinical Pedagogical Practice: A Conceptual Framework for Teaching About Teaching in Clinical Experiences. Action in Teacher Education 40(4), 428-446.
Creating International Classrooms through Virtual Exchange
Metropolia’s International Relations organised a project in 2021 to support teachers in setting up virtual exchanges as part of their teaching. The project resulted in ten virtual exchange implementations that benefitted hundreds of students at Metropolia University of Applied Sciences. What is virtual exchange? Virtual exchange is a form of internationalisation at home. It’s a way to internationalise the curriculum and offer students an opportunity to interact and collaborate online with peers from partner institutions abroad. During virtual exchanges students gain different perspectives on issues related to their field of study and at the same time develop their transversal skills, such as cross-cultural communication. In addition to students, virtual exchanges provide international experiences for teachers as well. Virtual exchange collaboration can help teachers develop and expand their networks globally. Virtual exchanges help make internationalisation more inclusive. Despite the multitude of opportunities and travel grants that are available for students to enable them to travel abroad for student exchanges during their studies, not every student feels that a mobility period abroad is a viable option for them, for a variety of reasons. Virtual exchanges that are part of Metropolia degree programs provide a very accessible way to internationalise the curriculum, making internationalisation more equal and inclusive for all students. The COVID-19 pandemic has understandably resulted in significantly decreased student mobility numbers and numerous cancelled travel plans during the last couple of years. On the other hand, the pandemic has also resulted in increased distance teaching and learning; higher education institutions all over the world have been on a forced learning curve in their use of online teaching tools and development of online pedagogy (1). Although virtual exchanges have existed long before the COVID-19 pandemic, the pandemic created a situation where many higher education institutions for the first time started to truly look for ways to bring global engagement into their teaching and learning online and found the solution in virtual exchanges. What support did teachers receive? To encourage and enable the planning and organisation of virtual exchanges at Metropolia, the International Relations channelled working hour resources to teachers who had a plan for developing a virtual exchange with a partner institution abroad. The virtual exchanges were required to have the characteristics of COIL, short for Collaborative Online International Learning, which is an established and widely used model for virtual exchange and emphasises collaborative teaching and learning and intercultural interaction between the students (2). During 2021, Metropolia teachers also had the opportunity to participate in a COIL training that was organised by the European U!REKA network of universities of applied sciences. In addition to COIL skills, the training provided teachers an opportunity to find partners for setting up virtual exchanges. Apart from the U!REKA COIL training, the International Relations organised meetings where each teacher reported on their progress, successes and possible challenges. The meetings were also a means for sharing best practices and peer support. In addition, we set up a Microsoft Teams channel where the teachers were able to access support material, share advice and peer support and get tips of useful resources and trainings. What was the achievement in numbers? Ten virtual exchanges took place during the spring and autumn semesters of 2021 through the project. One to three Metropolia teachers were generally involved in implementing one virtual exchange. In most cases, the virtual exchange formed an independent implementation in itself, but there were also some smaller virtual exchange components, such as international workshops, that were integrated into existing Metropolia implementations. Most of the virtual exchanges were completely new collaborations, with the exception of a couple of implementations that had previously been organised onsite, involving physical mobility of students and teachers, and were now organised online for the first time. Altogether 30 Metropolia partner institutions collaborated in the virtual exchanges. Usually one or two international partners were involved in setting up one virtual exchange, but there was also a bigger virtual exchange that involved more than ten partner institutions. The majority of the partner institutions were European. However, also institutions from South Africa, Singapore, Canada and Mexico, for example, participated in the collaborations. Several of the Metropolia teachers reported that they intend to continue virtual exchange collaboration with these institutions also in the future. More than 400 Metropolia students from 13 different degree programmes benefitted from virtual exchanges organized in this project. Combining the number of Metropolia and partner institution students, the number is close to an impressive 700. What to consider when implementing a virtual exchange? Teachers reported their most significant successes and challenges in interim and final reports. The most common challenges were related to time differences and scheduling issues collaborative use of online learning platforms, such as Moodle, and differences in the level of language skills between the participants from different institutions. Many teachers noted that when implementing virtual exchanges, extra attention must be paid to various ice-breaking activities in the beginning of the virtual exchange to facilitate the interaction between the students. The ice breakers used ranged from virtual picnics to virtual tours of each other’s homes. Student feedback was mostly very positive. Students reported that they were inspired by the approaches, experiences and ideas of the teachers and students of the partner institution and that it had built their confidence when they had been challenged to present and answer questions in English in front of a large audience online. Some teachers also noted that the students’ learning from the virtual exchange had been evident in other courses afterwards. One of the virtual exchanges that was part of a larger project even resulted in several peer reviewed articles written by the students, which students found extremely motivating. Leigh Ann Rauhala was one of the Metropolia teachers who participated in the project. She implemented a virtual exchange for social services students and has described it in a Hiiltä ja timanttia blog article Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas. Katja Ahopelto, second year student of Business and Logistics, participated in the Metropolia Business School’s International Project Week which was organised virtually for the first time, and writes of her experience in the School’s Blog: Virtual International Project Week 2021 through the eyes of a student. Will virtual exchanges still be needed after the pandemic? I don’t believe virtual experiences can ever replace the immersive, transformative learning experience of moving abroad for a period of time to study and live inside another culture, nor do they need to replace it. I believe that traditional student exchanges abroad will continue and start to increase in number again when the pandemic subsides. Instead of alternatives to mobilities, virtual exchanges should be seen as another important tool for internationalising the learning experiences of students also after the pandemic. This was evident also in the feedback from the teachers in our project; most of them reported that they plan to continue to organize virtual exchanges also in the future. The inclusive nature of virtual exchange makes it a very important tool for internationalisation at home. Mobility periods abroad and virtual exchanges at home are very different experiences and tools that do not cancel each other out, but rather complement each other, as vital components in an ecosystem for internationalisation in higher education institutions. They help make internationalisation of the curriculum stronger and more versatile than before. Metropolia and other Finnish universities of applied sciences have outlined that the ability to work in multicultural and international environments and networks should be a shared competence of all our graduates (3) and it is imperative that we strive to ensure this, making use of all the new and older tools at hand. Therefore, Metropolia’s International Relations is organising another project in 2022 to support more teachers in setting up virtual exchanges. Author Niina Huovinen is Head of International Relations at Metropolia University of Applied Sciences and leads Metropolia’s team of passionate internationalization professionals. Enabling international experiences for students and facilitating connections between experts in Metropolia and abroad brings her great joy. References OECD 2021. The State of Higher Education - One year into the COVID-19 pandemic. OECD Publishing. (pdf) Rubin, Jon 2017. Embedding Collaborative Online International Learning (COIL) at Higher Education Institutions, An Evolutionary Overview with Exemplars. Internationalisation of Higher Education, Volume No. 2. DUZ Acadmic Publishing Arene 2022. Recommendation on the shared competencies of universities of applied sciences and their application. Arene. (pdf)
Lapset ja perheet mukaan HyMy-kylän palveluiden kehittäjiksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 5
Meillä on ollut ilo tavata Metropolia Ammattikorkeakoulussa myös lapsia. Lapset pitävät itse rakennusta, Myllypuron kampusta, upeana. Arkiset asiat, mitä me, henkilökunta ja opiskelijat, käytämme päivittäin, ovat lapsille ihmeellisiä. Sisäänkäyntien pyöröovet olivat erään päiväkotiryhmän mielestä huippujuttu, terveysalan hoitonukeista puhumattakaan. Nää nojatuolit on niin upeet, että täällä voisi vaikka presidentti pitää juhlat! Lapsilla on ajatuksia, joita aikuiset eivät voi tietää kysymättä ja kuulematta. Lapsen edun mukaista toimintaa edellyttää YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, jonka mukaan lapsille tulisi taata osallistuminen heitä koskevaan päätöksentekoon ja lasten näkemyksiä tulisi kuulla ja ottaa huomioon kaikissa lasta koskevissa asioissa (1). Tämä kirjoitus on osa Oppeja HyMy-kylästä blogisarjaa ja tarkastelemme, miten Metropolian HyMy-kylässä lapset voisivat osallistua vahvemmin heille kohdennettujen palveluiden kehittämiseen. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Perhetiimi HyMy-kylän palveluita kehittämässä Holvikivi ja Rantala-Nenonen kuvasivat Tikissä-blogissa julkaistussa tekstissään Toimintaympäristön kehittämistä yhdessä, asiakkaiden parhaaksi ammattikorkeakoulun tehtävää erilaisten palveluiden kehittäjänä (2). He toivat esille, miten HyMy-kylässä, on moniammatillisesti ja -alaisesti yhdessä opiskelijoiden, opettajien, hanketoimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa kehitetty palveluita eri asiakasryhmien tarpeisiin. Yksi HyMy-kylässä toimivista kehittäjätyöryhmistä on Perhetiimi. Sen tarkoituksena oli kokeilla, tutkia ja kehittää uusia perhepalveluita moniammatillisesti ja osallistavasti perheiden ja sen jäsenten sekä muiden sidosryhmien kanssa vuoden 2021 aikana. Kehitettävien palveluiden tavoitteena oli edistää perheen ja sen jäsenten terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä perhe-elämän eri vaiheissa sekä luoda opiskelijoille motivoivia ja merkityksellisiä oppimistilanteita työelämässä tarvittavan osaamisen saavuttamiseksi. Perhetiimiin kuului opettajia niin sosiaalialan, sosiaalialan varhaiskasvatuksen, toiminta- ja fysioterapian, kätilötyön, sairaan- ja terveydenhoitotyön sekä osteopatian tutkinnoista. Perhetiimi toteutti vuonna 2021 yhteistyössä eri tutkintojen opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa mm. seuraavia palveluja ja tapahtumia: perhevalmennukset, joihin sisältyy esim. imetysvastaanotto ja synnytysvalmennus keskustelevat aamukahvitilaisuudet lähialueen eri sosiaali- ja terveysalan, kasvatuksen toimijoiden sekä opiskelijoiden kanssa. perhekahvilatoiminta yhteistyössä MLL Myllypuron paikallisyhdistyksen kanssa Lapsen oikeuksien viikolla Lapsen päivä -tapahtumassa eri tutkintojen opiskelijat toteuttivat lapsille ja perheille erilaisia toiminnallisia tuokioita ja Pelastakaa Lapset ryn Janica Laimio perehdytti kuulijoita Lapsikeskeiseen palvelumuotoiluun. Perheille suunnattuihin palveluihin voi tutustua Metropolian verkkosivuilla. Lisäksi perhetiimin opettajia on mukana kehittämässä yhdessä opiskelijoiden ja eri sidosryhmien kanssa esimerkiksi toiminnallisen oppimisen tuokiot laajennettuun esiopetukseen liittyen matalan kynnyksen lasten toimintaterapiapalvelut lasten ja nuorten hyvinvointia edistävät ja tukevat palvelut hyvinvointi- ja harrastuspalvelut erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen. Lapset ja perheet tulevaisuudessa vahvemmin mukaan kehittämiseen Palveluiden kehittäminen aloitettiin vuoden 2021 alussa perhepalveluiden mission, toiminta-ajatuksen sekä palvelukuvausten työstämisellä. Opiskelijat olivat kartoittaneet palvelutarpeita edeltävästi jo syksyllä 2020 esimerkiksi Metropolian Innovaatio (MINNO) -opintoihin tai opinnäytetöihinsä liittyen. Palveluiden kehittäminen eteni perhetiimin toimesta yhteydenotoilla mahdollisiin yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin, minkä jälkeen palveluiden sisältöjä kuvattiin ja muita käytännön asioita selvitettiin. Kehittämisprosessin aikana keskustelimme useaan otteeseen palveluiden asiakaslähtöisestä kehittämisestä ja tunnistimme, että lasten ja perheiden mahdollisia tarpeita palveluille oli kuultu ja näkemyksiä oli otettu huomioon, mutta palveluiden varsinaisessa kehittämisessä oli ollut mukana vain osittain eri sidosryhmiä. Lapset ja perheet eivät varsinaisesti juuri lainkaan. Palveluiden kehittämisprosessin aikana ymmärsimme, että meillä on usein hyviä asiakaslähtöisiä aikomuksia, mutta käytännössä tapamme toimia ei ole välttämättä lapsen näkemystä kuuleva, huomioon ottava tai varsinkaan lapsen kanssa yhdessä suunnitteleva ja asioista päättävä. Lasten ja perheiden osallistumista palveluiden kehittämiseen on yleisesti hyödynnetty sen olemassa olevaan potentiaalin nähden verrattain vähän (3), mihin ovat vaikuttamassa erilaiset asenteisiin, tietoon ja osaamiseen sekä yhteiskunnan rakenteisiin liittyvät rajoittavat tekijät, esteet. Oikeusministeriön 2020 julkaiseman arviointiraportin (4) mukaan lasten osallistumisoikeuksiin liittyvä opetus on Suomessa hyvin vaihtelevaa. Keskeisenä kehittämiskohteena esitetäänkin, että teemaan liittyvä osaamispohjainen koulutus olisi jatkossa mahdollisimman laaja-alaista ja yhdenmukaista sekä tietoa lapsen oikeuksista tulisi vahvistaa sekä perus- että täydennyskoulutuksessa (4). Opetussuunnitelmien perusteita tulisi tarkastella sen varmistamiseksi, että kaikkien lasten parissa työskentelevien ammattilaisten peruskoulutuksissa annetaan riittävät tiedot ja taidot lasten osallistumisoikeuksien toteutumiseksi (4). Myös Kansallisen lapsistrategian (5) linjauksissa korostetaan lasten näkemysten huomioon ottamisen tärkeyttä siten, että kaikilla lasten kanssa toimivilla aikuisilla olisi riittävä tiedollinen ja taidollinen osaamisen lasten osallistumisoikeuksien mukaisen toiminnan toteutumiseksi. Lapsen oikeudet sillaksi eri alojen väliseen yhteistyöhön lasten parhaaksi Metropoliassa on monia tutkintoja, joista valmistuu lasten sekä perheiden kanssa toimivia ammattilaisia. Palveluiden kehittämisprosessissa huomasimme, että eri tutkinnoissa erilaisista tieteistä ja teorioista huolimatta alojen yhdistävä tekijä on pyrkimys toimia lapsen edun mukaisesti, lapsen ja perheen parhaaksi. Tunnistimme myös, että alojen toimintakulttuurit ovat erilaisia, vaikka toimimme lasten ja perheiden kanssa. On selvää, että työntekijän tulee toimia työssään sitä koskevan lain määräämänä esimerkiksi asiakasta koskevan tiedon turvaamiseksi. Laki ei kuitenkaan pelkästään rajaa aloja, vaan nimenomaan kehottaa yhteistyöhön. Lapsia koskevat lait – esimerkiksi Suomen perustuslaki, varhaiskasvatuslaki, lastensuojelulaki, perusopetuslaki, nuorisolaki sekä terveydenhuollon lainsäädäntö – velvoittavat edistämään sitä, että lapset pääsevät osalliseksi omaan elämään liittyvissä päätöksissä ja palveluissa (6). Kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman (7) toimenpide 26 mukaisesti lasten kanssa toimiville ammattilaisille toteutetaan lasten osallistumisoikeuksiin liittyvä koulutus, jonka valmistelu on jo alkanut (8). Metropolialla on mahdollista hyödyntää tätä koulutuskokonaisuutta eri tutkintojen opetuksessa, joten mietimme, voisiko lasten oikeuksiin liittyvä opetus toimia siltana eri alojen välisessä yhteistyössä lasten parhaaksi? Saisimmeko eri alat keskustelemaan lapsen edusta, jos opiskelijoilla olisi mahdollisuus toimia yhdessä lapsikeskeisissä palveluissa? HyMy-kylä oppimisympäristönä tarjoaisi tähän mahdollisuuden. Lapsikeskeinen palvelumuotoilu toimintamalliksi kehittämiseen Lapsikeskeinen palvelumuotoilu (9) rakentuu lapsen oikeuksista ja palvelumuotoilusta muodostaen lapsikeskeisen prosessin kokonaisuuden, jonka taustalla on vaikuttamassa myönteisen tunnistamisen näkökulma. Myönteisellä tunnistamisella (10) tarkoitetaan lapsen yksilöllistä kohtaamista tukemalla hänen toimijuuttaan ja tuomalla esiin vahvuuksia ja lapsen näkemyksen tärkeyttä yhteisen toiminnan jokaisessa vaiheessa, lapsikeskeisesti. Lapsikeskeisen palvelumuotoilun prosessi koostuu tiivistäen seuraavista vaiheista (11): Kehittämishaaste: tunnistetaan, mihin asiaan toivotaan muutosta tai mihin asiaan halutaan vaikuttaa. Keskeisenä kysymyksenä tässä vaiheessa prosessia on se, miksi haluamme kehittää? Kysymykseen on mahdollista löytää vastauksia tuomalla palvelua järjestävän, toteuttavan sekä käyttävän tahon eli lasten näkemyksiä yhteen tutustumalla ja luomalla ymmärrystä eri näkökulmista. Tämän jälkeen tuotettu tieto kootaan yhteen ja sitä tarkastellaan sekä analysoidaan lasten näkökulma huolellisesti mielessä pitäen. Oivallukset: kenen tarpeisiin palvelun kehittämisellä pyritään vaikuttamaan, syntyvät aiemmassa vaiheessa yhteisesti opitusta. Tässä vaiheessa keksitään ja luodaan erilaisia ideoita palveluille yhdessä lasten kanssa. Ideoita myös kokeillaan ja testataan lasten kanssa ja niitä kehitetään edelleen. Toteutussuunnitelma: toteutetaan suunnitelma sekä arvioidaan, miten yhteisessä kehittämisprosessissa onnistuttiin! Lapsikeskeisen palvelumuotoiluprosessin aikana on erityisen tärkeää, että lasten näkökulma säilyy kehittämisen edetessä ja palvelua toteutettaessa. Aikuisen onkin hyvä valmistautua yhteiseen kehittämiseen kaikissa sen vaiheissa ja huolehtia muun muassa siitä, että lapsilla on erilaisia mahdollisuuksia osallistua kehittämisprosessin eri vaiheissa. (11) Yksilölliseen ja lapselle turvalliseen kohtaamiseen liittyen Hipp & Palsanen (3) ovat koonneet Lasten osallistumisen etiikka – Lapset ja nuoret palveluiden kehittäjinä -oppaaseen kymmenen lapsen osallistumiseen liittyvää eettistä periaatetta, jotka on tärkeää ottaa huomioon lasten kanssa toimiessa: Lapsen kunnioittaminen on osallistumisen lähtökohta. Osallistuminen on vapaaehtoista. Osallistuminen on lapselle hyödyllistä. Osallistuminen on tarkoituksenmukaista. Osallistuessaan lapsella on oikeus suojeluun. Osallistuminen on näkyvää ja avointa. Osallistumiseen liittyvä valta ja vastuu pitää olla tiedostettua. Osallistumiseen on tärkeää sisällyttää arviointia. Osallistumiselle tarvitaan toimintaa tukevat rakenteet. Osallistuminen vaatii yhteiskunnan varoja. Lasten näköinen Metropolia – miten tästä eteenpäin? Nyt kun olemme perehtyneet lapsikeskeiseen palvelumuotoiluun teoriassa, on aika pohtia, miten aiomme sitä tai ylipäänsä vahvempaa lapsikeskeistä näkökulmaa hyödyntää HyMy-kylän perhepalveluissa. Ennen yhteistä kehittämistä emme malttaneet jo olla kysymättä lapsilta ideoita ja päätimmekin jutella muutaman tutun lapsen kanssa Metropolian HyMy-kylästä ja siellä opiskeltavista eri aloista. Nämä pienimuotoiset keskustelut nostivat esiin erilaisia lasten ajatuksia. Voisinko päästä sinne? Metropolian opiskelijat voisivat järjestää kerhon, jossa käveltäisiin ympäri Metropoliaa ja siellä saisi leikkiä ja jutella. Moni lapsi ehdotti myös muita kerhoja, joita opiskelijat voisivat pitää kuten ensiapukerho, kuvataidekurssi sekä pienten lasten matikkakerho, joka auttaisi pärjäämään koulussa. Lasten mielestä opiskelijat voisivat opettaa lapsille lisäksi eri liikuntalajeja sisällä ja ulkona sekä askartelua. HyMy-kylässä lapset voisivat yhden vastauksen mukaan harjoitella työntekoa. Vois harjoitella asiakkaiden vastaanottamista ja palvelemista. Jo tämä “katu-gallupmainen” pieni otos lasten ajatuksista ja ideoista vahvisti sitä, että tulevaisuudessa on tärkeää kuulla lasten näkemyksiä perusteellisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin palvelujen kaikissa vaiheissa, ideoinnista arviointiin. Kun kuka tahansa meistä jatkossa suunnittelee tai toteuttaa opintojaksoa tai palvelua, joka liittyy lasten ja perheiden arkeen ja elämään, muistetaan seuraavat asiat: Lapsen oikeudet – Tunne lapsen oikeudet! Asenne – Avoimella asenteella yhteistyö lapsen kanssa onnistuu parhaiten! Palvelumuotoilu – Hyödynnä palveluiden kehittämisessä lapsikeskeistä palvelumuotoilua! Suhteet muihin ammattilaisiin – Toimi yhdessä lapsen parhaaksi! Eettiset periaatteet – Toimi lasten kanssa hyvien eettisten periaatteiden mukaisesti! Tarkastele opiskelemaasi tai opettamaasi alaa lapsen osallistumisoikeuksien näkökulmasta! Mitä sisältöä syntyykään, kun otamme jatkossa lapset ja perheet mukaan perhepalveluiden kehittämiseen ideointi- ja suunnitteluvaiheesta alkaen! Kirjoittajat Satu Hakanen (KM, musiikkiterapeutti AMK) toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. Hänellä on laaja kokemus varhaiskasvatuksesta sekä erilaisista lasten ja perheiden musiikki- ja liikuntaryhmistä. Satu pitää tärkeänä lasten ja perheiden hyvinvointia ja haluaa edistää sitä työssään. Mira Lönnqvist on lasten toimintaterapeutti, joka työskentelee lehtorina Metropolia ammattikorkeakoulussa Toimintaterapian AMK- ja Kuntoutuksen YAMK-tutkinnoissa. Hän pyrkii omassa työssään sekä vapaaehtoisena edistämään lasten hyvinvointia sekä lapsen edun mukaisen toiminnan toteutumista arjen eri tilanteissa siten, että lapsilla olisi mahdollisuus osallistua heille merkitykselliseen toimintaan. Lähteet Finlex 60/1991. Yleissopimus Lapsen oikeuksista. Verkkojulkaisu. Holvikivi, Johanna & Rantala-Nenonen, Katriina 2021. Toimintaympäristön kehittämistä yhdessä, asiakkaiden parhaaksi. Metropolian Tikissä-blogi. Verkkojulkaisu. Hipp, Tiia & Palsanen, Kati 2014. Lasten osallistumisen etiikka – Lapset ja nuoret palveluiden kehittäjinä. Lastensuojelun keskusliitto (pdf). Oikeusministeriö 2020. ”Kuullaan, mutta ei kuunnella”: Lasten osallistumisoikeuden Suomessa. Arviointiraportti. (pdf) Suomen kansallinen Lapsistrategia. (pdf) Verkkojulkaisu Pulkkinen, Lea (toim.) 2018. Kohti yhteistä lapsikäsitystä (Julkari). THL-julkaisuja. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy Helsinki, 2018 Työpaperi : 12/2018. Valtioneuvosto 2021. Kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelma : Valtioneuvoston periaatepäätös. (Julkaisuarkisto Valto) Valtioneuvoston julkaisusarja. Verkkojulkaisu Lapsistrategian toimeenpanossa suunnitelman toimenpiteet etenevät 2022. Lapsen oikeudet.fi. Verkkojulkaisu Lapsistrategian toimeenpanossa suunnitelman toimenpiteet etenevät – Lapsenoikeudet.fi Pelastakaa Lapset ry. Lapsikeskeinen palvelumuotoilu. Verkkojulkaisu. Pelastakaa Lapset ry. Myönteinen tunnistaminen. Verkkojulkaisu. Kalliomeri, Reetta & Mettinen, Katja & Ohlsson, Anna-Maija & Soini, Sonja & Tulensalo, Hanna 2021. Lapsikeskeinen palvelumuotoilu. Pelastakaa Lapset ry.
Toimintakulttuurin uudistaminen haastaa ajatteluamme
Mistä tunnistaa organisaation toimintakulttuurin? Miten uudistaa vakiintuneita käytäntöjä? Nämä kysymykset nousivat esiin Systeeminen johtajuus toimintakulttuurin uudistamisessa -rehtorivalmennuksessa vuonna 2021. Koulutus oli Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdessä järjestämää täydennyskoulutusta toisen ja perusasteen rehtoreille. Toimintakulttuuri on strategian ohella ylimmän johdon agendalla päivittäin. Organisaation tuloksellisuuden ja uudistamisen näkökulmasta ne ovat asioita, joita ei voi ohittaa. Toimintakulttuurin ohjausvaikutus voi olla suurempi kuin strategian ja tähän liittyy sanonta culture eats strategy for breakfast, eli kulttuuri syö strategian aamupalaksi. Sen vuoksi toimintakulttuurin ymmärtäminen johtamistyössä on noussut yhä tärkeämmäksi. (Groysberg et al. 2018). Toimintakulttuuri rakentuu monella eri tasolla. Scheinin (1987) mukaan se rakentuu seuraavista osa-alueista: Artefaktit ovat kulttuurin näkyviä osia, joihin kuuluvat mm. organisaatiorakenne, strategia, tapa toimia, rakennukset ja logot. Arvot ovat asioita, joita organisaatiossa tavoitellaan ja jotka ohjaavat toimintaa. Perusoletukset ovat syvätason uskomuksia, ajattelutapoja ja toimintamalleja, joista on tullut organisaation arkipäivää. Nämä ovat myös usein tiedostamattomia organisaation toimintaa ohjaavia tekijöitä, joita on välillä vaikea tunnistaa. Organisaatiokulttuureita voidaan myös jäsentää eri ryhmiin. Quinn & McGrath (1985) mukaan konsensuskulttuurissa on keskeistä demokraattinen päätöksenteko ja keskustelu, hierarkkisessa kulttuurissa selkeät rakenteet, koordinointi ja valvonta, rationaalisessa kulttuurissa tehokkuuden ja suoritusten maksimointi ja kehittämiskulttuurissa oppiminen ja jatkuva kehittyminen. Jatkuvasti uudistuvassa organisaatiossa painottuu oppivan organisaation toimintamalli. Sengen (1990) mukaan siihen liittyy viisi keskeistä teemaa. Henkilökohtainen mestaruus liittyy yksilöiden oppimiseen ja yhteiset ajattelumallit ovat jaettuja käsityksiä organisaation toiminnasta. Jaettu visio on jatkuva prosessi, jossa keskustellaan organisaation tulevaisuudesta ja tiimioppiminen rakentaa toimintaa, jossa tiimin jäsenet täydentävät toistensa osaamista. Viides asia on kyky systeemiajatteluun, jossa syy-seuraussuhteiden lisäksi kyetään tarkastelemaan asioiden keskinäisiä vaikutussuhteita. Oppilaitoskulttuurin jännitteet Toimintakulttuurin ymmärtäminen edellyttää pysähtymistä sen äärelle, miten tunnistaa omalle organisaatiolle tyypilliset toiminta- ja ajattelutavat. Kouluissa ja oppilaitoksissa keskustellaan mm. siitä miten autonominen tai yhteisöllinen kulttuurin pitäisi olla. Usein painotetaan voimakkaasti jompaa kumpaa vaihtoehtoa sen mukaan mitä johto pitää tärkeänä. Keskeinen kysymys voisi kuitenkin olla se, minkälainen kulttuuri tukee parhaiten työyhteisön jäsenten tuloksellista työtä. Tähän voi löytää lisää ajattelun aineksia esimerkiksi Kimmo Mäen (2012) väitöskirjasta Opetustyön ammattilaiset ja mosaiikin mestarit – Työkulttuurit ammattikorkeakouluopettajan toiminnan kontekstina. Hänen mukaansa opettajan työorientaatio selittää sitä, minkälaisessa toimintakulttuurissa kukin kykenee hyödyntämään omaa potentiaaliaan parhaiten. Joitakin opettajia innostaa yhteisöllinen, jokapäiväinen kohtaaminen kollegoiden kanssa. Opetusta suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä ja keskeisessä roolissa on yhdessä tekeminen. Toisille opettajille puolestaan riittävä autonomia, keskittyminen opiskelijoihin ja oman substanssin kehittämiseen on edellytys huipputulosten tekemiselle. Yhteistyö kollegoiden kanssa on sekundääristä, mutta sitä tehdään, kun siihen on tarve priorisoiden olennaisiin asioihin. Pyrkimys yhdenmukaistaa oppimisyhteisön toimintakulttuuria vain yhteen muottiin voi johtaa henkilöstön potentiaalin hyödyntämättä jättämiseen ja turhautumiseenkin. Mielestäni korona-ajan pohdinta siitä, miksi toisille etätyö ja verkkoyhteisöllisyys on parasta koko työuralla ja toisille kaipuu työyhteisön fyysiseen arkeen ainoa mahdollisuus kertoo enemmän erilaisista työorientaatioista kuin korona-ajasta sinänsä. Toimintakulttuurin syvällisellä ymmärtämisellä voidaan työtapoja kehittää huomioimalla työyhteisön moninaisuus ja henkilöstön erilaiset tarpeet. Vuorovaikutus muokkaa toimintakulttuuria Työyhteisön vuorovaikutus rakentuu puhumisesta ja kuuntelusta, kuullun reflektoinnista ja oman ajattelun avartamisesta. Usein yhtä tärkeää on se, mitä ei sanota kuin se mitä sanotaan. Tämä edellyttää herkkyyttä kuulla niitäkin näkökulmia, jotka ovat itselle vieraita. Erityisesti johtamistyössä kannattaa pohtia sitä, miten saada työyhteisössä esiin kaikkien näkemykset. Ryhmäpaineen vuoksi haluamme usein myötäillä niitä näkemyksiä, joita työyhteisössä pidetään hyväksyttävinä. Erilaisten mielipiteiden esittäminen voidaan kokea uhkana, kun parhaimmillaan juuri niissä voi piillä suurta viisautta. Kate Murphy (2020) puhuu kirjassaan Et taida kuunnella kognitiivisesta kompleksisuudesta, joka korreloi positiivisesti itsemyötätunnon ja negatiivisesti ehdottomien mielipiteiden kanssa. Silloin henkilö kuuntelee avoimesti erilaisia näkemyksiä ahdistumatta ja täten pystyy parempaan päätöksentekoon pitkällä aikajänteellä. Hänen mukaansa kuuntelutaitojen kehittäminen on työelämän supertaito, jota kannattaa kehittää. Työyhteisön vuorovaikutuksessa kannattaa tunnistaa myös Daniel Kahnemanin (2011) esiin nostamat ajatusvääristymät. Näistä vahvistusvinouma johtaa etsimään tietoa, joka vahvistaa omia näkemyksiämme ja jättää ulkopuolelle siihen soveltumattomat näkemykset. Oppimisen paikka itse kullekin on tunnistaa oma kuplansa ja pyrkiä laajentamaan ajatteluaan systemaattisesti sen ulkopuolelle. Hyvä ajatusmalli tähän on Adam Grantin (2021) kirjassa Think again. Hänen mukaansa keskustelumoodimme voi olla pappi (saarnaaja-asenne), syyttäjä (muiden ajatusten vääräksi osoittaminen), poliitikko (muiden suosion tavoittelu) tutkija (reflektoiva asenne siitä, miksi voisin olla väärässä). Viimeksi mainittu avaa ajatteluamme niin, että pyrimme aidosti ymmärtämään muiden näkemyksiä ja oppimaan niistä. Vuorovaikutuksen avulla voidaan vaikuttaa toimintakulttuuriin, mutta vain jos tunnistetaan oman organisaation vuorovaikutuksen laatu. Toimintakulttuurin uudistaminen edellyttää paneutumista organisaation syvärakenteisiin Toimintakulttuurin kehittämiseen on toistaiseksi suhteellisen vähän työkaluja. Systeeminen organisaatiokonstellaatio on yksi niistä menetelmistä, joiden avulla työyhteisöä voidaan tarkastella kokonaisuutena ja eri asioiden ja toimintojen suhteina. Menetelmä tekee näkyväksi työyhteisön dynamiikan tavalla, jota normaalisti on vaikea sanoittaa ja joka liittyy organisaation syviin perusolettamuksiin (Horn & Brick, 2005). Vuoden kestäneessä ja kokonaan verkossa toteutetussa rehtorivalmennuksessa hyödynsimme tätä menetelmää. Sen lisäksi koulutuksessa vuorottelivat asiantuntija-alustukset, ryhmäkeskustelut, vertaisoppimisryhmät ja kirjallisuuspiirit. Koulujen toimintakulttuurin uudistamiseen liittyviä, systeemisesti tarkasteltuja teemoja olivat esimerkiksi kysymykset Mitkä asiat edistävät ja estävät koulun uudistumista? Mitkä tekijät vaikuttavat hyvän työyhteisön rakentamiseen oppilaitoksessa? Mikä merkitys yhteisöllisyydellä on eri opettajaheimoille? Mitkä asiat ohjaavat opettajien työtä? Mitkä asiat ohjaavat rehtorien työtä? Systeeminen tarkastelu auttaa ymmärtämään niitä asioita, joita on vaikea muuten sanoittaa työyhteisössä ja joiden väliset suhteet tekevät asioista kompleksisia eli toisiinsa kytkeytyviä. Systeeminen organisaatiokonstellaatio toteutetaan neljän eri vaiheen avulla: Määritellään tarkasteltava kysymys, johon haetaan uusia näkökulmia (esim. mikä ohjaa opettajien työtä?) Valitaan 4–6 asiaa, jotka vaikuttavat valittuun teemaan (esim. yhteisöllisyys, autonomia, arvot, strategia, opiskelijoiden oppiminen, oman asiantuntijuuden kehittäminen). Tehdään noin 1–2 tuntia kestävä konstellaatio koulutetun systeemiasiantuntijan kanssa. Pyritään havainnoimaan ja ymmärtämään eri asioiden vaikutusta toisiinsa hyödyntäen rationaalista ja intuitiivista ajattelua. Pidetään yhteinen reflektio siitä, mitä on havaittu, mikä on uutta ja yllättävää, mikä ärsyttää, mikä jää pohdituttamaan. Ryhmälle syntyy yhteinen ymmärrys valitusta teemasta. Organisaatiokonstellaation avulla voidaan päästä käsiksi sellaisiin toimintakulttuurin teemoihin, joita muuten on vaikea sanoittaa. Scholtens et al. (2021) mukaan siihen osallistuvat henkilöt alkavat uudella tavalla ymmärtää tarkasteltua teemaa ja vaikutus omaan ajatteluun on usein pitkävaikutteinen. Menetelmä soveltuu erityisen hyvin toimintakulttuurin uudistamiseen, muutosjohtamiseen ja haasteellisten työyhteisötilanteiden käsittelyyn. Pitkäkestoinen valmennuksemme antoi mahdollisuuden pohtia syvällisesti koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuuria ja sen kehittämistä. Kirjoittaja Helena Kuusisto-Ek työskentelee Metropoliassa liiketalouden alalla opetus- ja kehittämistehtävissä ja tekee parhaillaan väitöskirjaa korkeakoulujen strategisesta johtamisesta. Hän on toiminut pitkään sekä johtamistyössä että työyhteisöjen ja johtamisen kehittäjänä. Hänen osaamisalueitaan ovat erityisesti strateginen johtaminen, muutosjohtaminen ja työyhteisödynamiikka. Viime vuosina hän on kouluttautunut organisaation systeemiseen työskentelyyn ja hyödyntää sitä johtamisvalmennuksissaan. Systeeminen johtaminen toimintakulttuurin uudistamisessa oli Opetushallituksen rahoittama hanke, joka toteutettiin yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Systeemisen työskentelyn asiantuntijoina toimivat lisäksi Barbara Malmström NovaSpectra Ab:sta ja professori Georg Muller-Christ Bremenin yliopistosta. Uusia näkemyksiä ja työkaluja koulujen johtamiseen -valmennuksesta Tampereen yliopiston verkkosivuilla. Lähteet Horn, K. P. & Brick, R. (2005) Invisible Dynamics: System Constellations in Organisations and Business, Phoenix, AZ: Zeig, Tucker & Theisen. Grant, A. (2021) Think again. The Power of Knowing What You Don’t Know. Penguin Random House.UK. Groysberg ,B. Lee,J., Price, J.,Cheng, J.Y. ( 2018). The Leader’s Guide to Corporate Culture How to manage the eight critical elements of organizational life. Harvard Business Review. Kahneman, D. (2011). Thinking, fast and slow. London: Penguin Books. Mäki, K. (2012). Opetustyön ammattilaiset ja mosaiikin mestarit. Työkulttuurit ammattikorkeakouluopettajan toiminnan kontekstina.(JYX-julkaisuarkisto) Quinn, R. E. & McGrath, M.R. (1985). The transformation of organizational cultures: A competing values perspective. Teoksessa Frost et al., Organizational Culture, 315-334. Sage Publications, Thousands Oaks. Schein, E. H. (1987). Organizational Culture and Leadership. Jossey- Bass, San Francisco. Scholtens, S. Petroll, C., Carlos Rivas, C., Joke Fleer, J., Thege, B.K. (2021) Systemic constellations applied in organisations: a systematic review, Gruppe-Interaktion-Organization, Springer. Senge, P.M. (1990). The Fifth Discipline. The Art and Practise of the Learning Organisation. Doubleday/Currency. New York.
Monikulttuurisesta kohtaamiskahvilasta on moneksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 4
Tässä blogikirjoituksessa kuvataan monikulttuurisen kohtaamiskahvilan pilotointia, joka toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylässä syksyllä 2021. Pilotointiin osallistuivat englanninkieliset sairaanhoitajaopiskelijat gerontologisen hoitotyön opintojaksolla yhteistyössä Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n ja Jade-toimintakeskuksen kanssa. Sairaanhoitajaopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kolme kohtaamiskahvila-tapahtumaa maahanmuuttajataustaisille ikäihmisille ja omaishoitajille. Kohtaamiskahviloiden tarkoituksena oli luoda maahanmuuttajataustaisille ikäihmisille ja omaishoitajille matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonka tavoitteena oli osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen ja vahvistaminen. Lisäksi haluttiin mahdollistaa sairaanhoitajaopiskelijoiden ja monikulttuuristen ikäihmisten ja palveluiden käyttäjien kohtaaminen. Tämän tavoitteena oli opiskelijoiden monikulttuurisen ja gerontologisen ohjausosaamisen, sekä toisaalta opiskelijoiden työelämätaitojen kehittäminen uudenlaista oppimisympäristöä ja työelämäyhteistyötä hyödyntäen. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tämä kirjoitus on neljäs osa HyMy-kylästä kertovassa blogisarjassa. Työelämäprojektin tavoitteena monipuolinen osaamisen kehittäminen Nykypäivän työnantajat edellyttävät valmistuvilta opiskelijoilta ammattispesifin osaamisen ohella monia geneerisiä työelämätaitoja, kuten yhteistyö- ja organisointitaitoja, aloitteellisuutta ja epävarmuuden tai keskeneräisyyden sietoa (Sievers ym. 2017). Tällä toteutuksella teoriaopinnot haluttiin viedä perinteisestä luokkaympäristöstä aitoon työelämä- ja asiakaskontaktiin. Hoitotyön opinnoissa tämän tyyppinen oppiminen tapahtuu useimmiten osana harjoittelua. Projektioppiminen työelämän ja asiakkaiden kanssa tehtävässä yhteistyössä mahdollistaa opiskelijoille tärkeiden työelämätaitojen kehittämisen ammattispesifien hoitotyön taitojen oppimisen rinnalla. Ikäihmisten palvelut eivät ole yhdenvertaisia Suomessa asuu noin 400 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista noin puolet asuu pääkaupunkiseudulla (SVT 2021). Maahanmuuton lisääntyessä maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten määrä palvelujärjestelmän käyttäjinä lisääntyy (Rönkkö 2019). Iäkkäät maahanmuuttajat kohtaavat monia haasteita palvelujärjestelmän käytössä (Rönkkö 2019) ja terveydenhuollossa (Gove ym. 2021). Helsingissä tarjottaviin vieraskielisten ikäihmisten palveluihin liittyy kuiluja ja yhdenvertaisuuden vajetta (Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021). Maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten haasteita palvelujärjestelmän käyttäjinä on esimerkiksi (Rönkkö 2019): kielitaidon puute sosiaalisten verkostojen puute heikot taidot toimia tietämättömyys palveluista palvelujärjestelmän joustamattomuus palvelujärjestelmän kulttuurisensitiivisyyden puute ja valtavirralle suuntautuneisuus. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan monikulttuurista ja gerontologista osaamista Yhteiskunnan monikulttuuristuessa ja väestön ikääntyessä terveysalan ammattilaisilta vaaditaan vahvempaa kulttuurista ja ikääntyneiden tarpeisiin liittyvää osaamista. Vieraskieliset ikäihmiset tarvitsevat eritasoista tukea yhdenvertaisuuden toteutumiseksi (Rönkkö 2019). Yhdenvertaisuuden toteutumiseksi vanhuspalveluiden ja terveydenhuollon ammattilaisten monikulttuurista osaamista tulee kehittää (Gove ym. 2021, Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021, Rönkkö 2019). Suomalaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden kulttuurisen kompetenssin on arvioitu olevan matalahko (Repo 2017). Sairaanhoitajaopiskelijoiden gerontologisen eli ikääntyneiden hoitotyön osaaminen on niin ikään keskitasoa tai matalahkoa (Tohmola 2021), ja kiinnostus työskennellä ikääntyneiden parissa on vaihtelevaa (Tohmola 2021, Koskinen 2016). Opiskelijoiden kulttuurista osaamista voidaan parantaa lisäämällä monikulttuurisia kohtaamisia ja kehittämällä kielitaitoa (Repo 2017). Myönteisiä asenteita ja kiinnostuneisuutta iäkkäiden kanssa työskentelyyn voidaan lisätä mahdollistamalla kohtaamisia iäkkäiden kanssa osana opintoja (Koskinen 2016). Järjestöyhteistyötä ja kehittämismenetelmiä Monikulttuuriset kohtaamiskahvilat suunniteltiin osaksi Metropolian HyMy-kylän senioripalveluja. Maahanmuuttajataustaiset ikäihmiset ja omaishoitoperheet tavoitettiin pääyhteistyökumppanien eli Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n ja Jade-toimintakeskuksen kautta. Yhteistyössä oli mukana asiantuntijaroolissa myös kulttuurisensitiivistä muistityötä edistävä Suomen monikulttuurinen muistikeskus. Toteutus eteni projektityön mukaisesti ideoinnista suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja päättämiseen (Kymäläinen ym. 2016) ja projekti toteutui palvelumuotoilun periaatteita ja prosessia mukaillen (Innanen 2018). Tarve toiminnalle lähti yhteistyökumppaneilta ja toiminta suunniteltiin yhteistyössä, jotta saatiin ymmärrys kohderyhmän erityispiirteistä, nykytilanteesta ja tarpeista sekä toimintaa koskevista toiveista. Toteutuksen edetessä saatuja kokemuksia hyödynnettiin ja toteutusta muokattiin. Lopussa kerätyn palautteen perusteella tehtiin jatkokehitysehdotukset ja suunniteltiin toiminnan vakiinnuttamista. Aivoterveyden edistämistä kohderyhmän tarpeista lähtien Kohtaamiskahviloiden teemana oli elämäntapojen merkitys aivoterveyden edistämiseen ja muistisairauksien ennaltaehkäisyyn. Jokaisella kerralla aihetta tarkasteltiin eri näkökulmasta, liittyen ravitsemukseen, fyysiseen aktiivisuuteen ja sosiaaliseen aktiivisuuteen. Aiheet koettiin tarpeellisiksi, sillä useilla maahanmuuttajataustaisilla ikäihmisillä ei ole riittävästi tietoa esimerkiksi terveellisestä ravitsemuksesta tai elintapojen merkityksestä hyvinvointiin (Castaneda ym. 2012). Aihe on myös ajankohtainen, meneillään olevassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Finger-hankkeessa on todettu, että monipuolisella elintapaohjelmalla voidaan ennaltaehkäistä muistiongelmia (Kivipelto ym. 2018). Ryhmänohjausta osallistavilla ja aktivoivilla menetelmillä Maahanmuuttajaryhmien ohjaamisessa on oleellista menetelmien toiminnallisuus. Kohtaamiskahviloissa pyrittiinkin käyttämään monipuolisia ja aktivoivia menetelmiä, esimerkiksi erilaisia toiminnallisia harjoitteita, pelejä ja leikkejä (Korpela & Salmenkangas 2018). Yhteistyökumppanit toivoivat myös kuvien, videoiden ja musiikin käyttöä. Yhteistyökumppaneilta saadun tiedon perusteella osattiin odottaa, että kohtaamiskahviloihin osallistuneet tulevat eri kieli- ja kulttuuritaustoista, eivätkä välttämättä osaa suomea tai englantia. Kohderyhmän kanssa suunniteltiin puhuttavan selkosuomea ja mahdollisuuksien mukaan heidän omia kieliään, mikäli samaa kieltä puhuvia opiskelijoita sattuisi olemaan ryhmässä mukana. Osallistavien menetelmien avulla haluttiin mahdollistaa positiivinen huomioiduksi tulemisen ja osallisuuden kokemus yhteisen kielen puutteesta huolimatta tai siitä riippumatta. Kohtaamiskahvilat järjestettiin kolmena eri kertana. Osallistujille oli järjestetty pientä tarjoilua, mikä toimi kynnyksen madaltajana ja jäänmurtajana kokoontumisten alussa. Opiskelijat olivat suunnitelleet joka kerralle erilaista toiminnallista sisältöä ja aktiviteetteja, joiden tarkoitus oli yhdistää tieto ja toiminta kohderyhmälle soveltuvaan muotoon. Esimerkkejä toteutetuista aktiviteeteista: ravintopyramidin kokoaminen palapelin muotoon lautasmallin harjoittelua erilaisten ruoka-aineiden avulla aiheeseen liittyvät muistipelit aiheeseen liittyviä sanaristikoita musiikin tahtiin tehty taukojumppa venyttelyä musiikin tahtiin ohjattu keskustelurinki vapaata kahvipöytäkeskustelua. Matalan kynnyksen keskustelun aloitteena toimi valkotaulu, johon opiskelijat olivat kirjoittaneet kukin omalla kielellään tervetulotervehdyksen, ja johon kahvilan vieraat saivat käydä lisäämässä tervehdyksiä omalla kielellään. Lopuksi laskettiin, kuinka montaa eri kielitaustaa kahvilassa edustettiin. Parhaimmillaan yhdessä kahvilassa oli edustettuna 11 eri kieltä. Arvokasta palautetta jatkokehityksen tueksi Kohtaamiskahviloiden yhteydessä kerättiin palautetta osallistujilta, yhteistyökumppaneilta ja projektissa mukana olleilta opiskelijoilta. Palautteesta saatiin hyviä ideoita ja toiveita kohtaamiskahviloiden jatkokehitystä ja toiminnan vakiinnuttamista varten. Osallistujat olivat tyytyväisiä heille järjestettyyn toimintaan. Kohtaamiskahviloiden asiasisällöt koettiin kiinnostaviksi ja omassa elämässä hyödynnettäviksi. Osallistujat pitivät tärkeänä, että menetelmät ovat monipuolisia ja osallistujia aktivoivia. Erilaiset ihmiset pitävät eri asioista eivätkä kaikki menetelmät toimi kaikkien kanssa. Mahdollisuus osallistua omalla tavallaan ja taitotasollaan on tärkeää. Toiset ihmiset ovat luonnostaan myös aktiivisempia ja toiset haluavat seurailla mieluummin taustalla. Osallistujien kielitaito voi olla vaihtelevalla tasolla, ja ohjauksen osalta toivottiin selkokielen käyttöä. Osallistumista edistää myös oman ryhmänohjaajan tai tulkin mukana olo. On tärkeä muistaa, että sopivalla kielellisellä tasolla toteutettuna erilaiset ohjatut aktiviteetit mahdollistavat maahanmuuttajataustaiselle henkilölle myös kielellistä oppimista ja positiivisia haasteita. Korkeakoululla järjestetty toiminta alueen ihmisille, ja avoin vuorovaikutus ympäröivän yhteisön kanssa koettiin positiivisena ja yhteisöllisyyttä lisäävänä. Kävijät olivat tyytyväisiä ja moni olisi halunnut tulla uudelleen taas seuraavalla viikolla. Toiminta koettiin tarpeelliseksi ja tervetulleeksi, ja jatkoa toivottiin toteutettavan mahdollisimman pian. Yhteistyökumppanit toivoivat yhteissuunnittelua ja kohderyhmän tarpeiden huomioimista. Yhteistyökumppanit ja heidän verkostonsa ovat tärkeä voimavara maahanmuuttajataustaisten ihmisten tavoittamisessa ja tarpeiden selvittämisessä. Hyvällä yhteissuunnittelulla voidaan mahdollistaa riittävä osallistujamäärä ja räätälöidä tapahtumat kohderyhmän tarpeisiin. Suunnittelussa on tärkeää myös joustavuus ja mukautumiskyky. Avoimissa matalan kynnyksen tapahtumissa ei voida varmuudella tietää kuinka paljon ihmisiä saapuu paikalle, ja suunnitelmia tulee osata tarvittaessa muuttaa. Opiskelijat saivat monipuolisia oppimiskokemuksia. Kuten projektityöskentelyssä on tyypillistä, myös tämän projektin alussa opiskelijat kokivat aikapaineita, epävarmuuden ja hämmennyksen tunteita, ja tehtävää pidettiin haasteellisena. Projektin edetessä tekijöiden osaaminen kasvoi, itsevarmuus lisääntyi ja lopputulos oli onnistunut. Projektin lopussa yleinen tunnetila oli myönteinen ja kokemukset positiivisia. Opiskelijat kokivat oppineensa monia tulevaisuuden ammatissaan tarvittavia taitoja: ryhmänohjausta aktivoivien menetelmien käyttöä maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten kohtaamista ja selkokielen käyttöä ikääntyneiden terveyden edistämistä projektityöskentelyn taitoja tapahtuman järjestämisen taitoja. Projekti tuotti opiskelijoille monipuolista osaamista niin opintojakson sisällön kuin keskeisten työelämätaitojen osalta. Lisäksi projekti toimi opiskelijoille yhtenä kotikansainvälistymisen muotona, koska opiskelijoiden joukossa oli vaihto-opiskelijoita ja projektin asiakasryhmä oli monikulttuurinen. Kohtaamiskahvilat ovat merkityksellisiä ja voimaannuttavia kokemuksia kaikille osapuolille Toteutuksella mukana olleet opiskelijat saivat kokemuksen yhteisöllisen ja osallisuutta vahvistavan toiminnan järjestämisestä erityiselle kohderyhmälle, samalla oppien sairaanhoitajan työssä tarvittavia tärkeitä monikulttuurisuus-, kohtaamis- ja ohjaamistaitoja sekä terveyden edistämistä. Kahviloiden osallistujat saivat osallisuuden ja yhdessä tekemisen kokemuksia ja vahvistusta oman hyvinvointinsa lisäämiseen. Kohtaamiset maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten ja opiskelijoiden välillä ilman yhteistä kieltä opettivat kaikille mukana olleille, että pienilläkin eleillä ja oikeilla menetelmillä voi saada viestin välitettyä ja kokea tulleensa kohdatuksi. Kohtaamiskahvilat ovat linkki yhteiskunnan, työelämän ja korkeakoulun välillä. Projektia ohjaavat opettajat oivalsivat yhteistyöprojektien merkityksen opiskelijan oppimisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Asiakaskontaktissa tapahtuvat projektit haastavat opiskelijaa soveltamaan teoreettista tietoa ja osaamista käytäntöön eri tavalla kuin perinteisessä luokkaopetuksessa. Opiskelijat saavat lisää valmiuksia myös käytännön harjoitteluun ja oppivat työelämässä ja asiakaskontakteissa tarvittavia taitoja. Korkeakouluilla on avoimen ja matalan kynnyksen toiminnan kautta mahdollisuus palvella alueensa väestön tarpeita ja samalla mahdollistaa opiskelijoille autenttisia ja ainutlaatuisia oppimiskokemuksia. Toiminnan jatkuvuudelle ja kehittämiselle on kysyntää. Kaikki tässä projektissa mukana olleet osapuolet toivat esille, että toiminnalle on kysyntää ja sen toivottiin olevan jatkuvaa. Toimintaa voisi jatkossa suunnitella myös muille maahanmuuttajataustaisille ihmisille kuin ikäihmisille. Toiveissa tuli esille myös mahdollisuus moniammatilliseen yhteistyöhön. Tulevaisuudessa voitaisiin toteuttaa monialaista ja -muotoista toimintaa erilaisille kohderyhmille, mikä mahdollistaisi monipuolisia ja moniammatillisia oppimiskokemuksia useille opiskelijoille. Hoitotyön opinnoista suuri osa tapahtuu käytännön harjoitteluympäristöissä, ja korkeakouluilla on jatkuva haaste löytää riittävästi harjoittelupaikkoja opiskelijoille. On tärkeää tarkastella avoimesti erilaisia harjoittelumahdollisuuksia ja toimintaympäristöjä perinteisten harjoitteluympäristöjen rinnalla. Jatkossa kannattaa pohtia tämän tyyppisten projektien toteuttamista myös osana opiskelijan opintoihin kuuluvaa harjoittelua, millä voidaan mahdollistaa monipuolisempia vaihtoehtoja ja joustavuutta opiskelijan harjoittelupolulle. Kirjoittajat Anna Sievers työskentelee hoitotyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden maisteri (TtM), sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK). Hän opettaa ja ohjaa englanninkielisessä sairaanhoitajatutkinnossa, ja hänellä on pitkä kokemus gerontologisesta hoitotyöstä ja sen opetuksesta. Lähellä sydäntä ovat gerontologisen hoitotyön lisäksi monikulttuurisuuteen liittyvät teemat, ja opettajana hän innostuu erityisesti opiskelijoiden, työelämän ja palveluiden käyttäjien kanssa yhteistyössä toteutettavista kehittämisprojekteista. Jenna Kukkonen työskentelee hoitotyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden maisteri (TtM), sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK). Hän opettaa ja ohjaa englanninkielisessä sairaanhoitajatutkinnossa muun muassa monialaisissa innovaatioprojekteissa. Hän on kiinnostunut laaja-alaisesti hoitotyöstä ja sen kehittämisestä sekä monikulttuurisuuteen ja ohjaukseen liittyvistä teemoista. Lähteet Castaneda, A.E., Rask, S., Koponen, P., Mölsä, M., Koskinen S. (toim.) 2012. Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Tutkimus venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisista Suomessa. (Julkari) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 61/2012. Viitattu 8.12.2021. Gove, D., Nielsen, T.R., Smits, C., Plejert, C., Rauf, M.A., Parveen, S., Jaakson, S., Golan-Shemesh, D., Lahav, D., Kaur, R., Herz, M.K., Monsees, J., Thyrian, J.R., Georges, J. 2021. The challenges of achieving timely diagnosis and culturally appropriate care of people with dementia from minority ethnic groups in Europe. (pdf) International Journal of Geriatric Psychiatry, 1-6. Innanen, P. (2018). Palvelumuotoilun prosessin vaiheet. (palvelumuotoilupalo.fi) Viitattu 1.2.2022. Kivipelto, M., Ngandu, T., Kulmala, J. 2018. FINGER-toimintamalli ikääntyvien muisti- ja ajattelutoimintojen tukemiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (Julkari) Viitattu 8.12.2021. Korpela, E. & Salmenkangas M. 2018. Innostavaa oppimista maahanmuuttajaryhmiin - Onnistu ohjaajana! : Ilo, toiminta, ryhmä, kieli, kehollisuus. (Theseus) Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 8.12.2021. Koskinen, S. 2016. Nursing students and older people nursing - Towards a future career. (pdf) Väitöskirja. Turun yliopisto. Viitattu 1.12.2021. Kymäläinen H-R., Lakkala M., Carver E. & Kamppari K. 2016. Opas projektityöskentelyyn. Tieteestä toimintaa -verkosto, Helsingin yliopisto (Helda). Viitattu 1.2.2022. Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymä 2021. Lausunto Helsingin kaupungin palvelujen yhdenvertaisuussuunnitelmaan. (mukes.fi) Viitattu 8.12.2021. Repo, H., Vahlberg, T., Salminen, L., Papadopoulos, I., Leino-Kilpi, H. 2017. The Cultural Competence of Graduating Nursing Students. Journal of Transcultural Nursing 28(1), 98-107. Rönkkö, E. 2019. Moninaisuus ja yhdenvertaisuus. Opas vanhusneuvostoille. (pdf) Eläkeläiset ry:n monikulttuurinen toiminta. Viitattu 8.12.2021. Sievers, A., Ranta, L. & Guilland A. 2017. Creating insight among students on working life competences through problem based learning. ICERI2017 Proceedings, pp. 713‐721. (iated library) Viitattu 1.2.2022. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. Vuosikatsaus 2019. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 8.12.2021. Tohmola, A. 2021. Gerontologisen hoitotyön osaamisalueet ja valmistumisvaiheessa olevien sairaanhoitajaopiskelijoiden itsearvioitu gerontologisen hoitotyön osaaminen. (pdf) Väitöskirja. Oulun yliopisto. Viitattu 3.1.2022.
Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman
Matti Pulkkisen paljon siteeratun määritelmän mukaan romaani on kaikkiruokainen sika, joka sulattaa kaiken, minkä siihen laittaa. Korkeakoulukentällä suosittu artikkelikokoelma on julkaisutyyppi, jonka ruoansulatus on huomattavasti herkempi ja valikoivampi. Julkaisutoiminta korkeakoulukentällä on viime vuosina monipuolistunut tekstijulkaisuista vauhdilla kuvan ja äänen suuntaan, mutta perinteinen artikkelikokoelman lajityyppi pitää yhä pintansa. Laadukkaasti toteutettu tieteellinen tai ammatillinen artikkelikokoelma on edelleen erinomainen keino kertoa esimerkiksi hankkeen tuloksista tai kerätä yhteen muita samaan tematiikkaan liittyviä kirjoituksia. Artikkelikokoelman luonne on kaksinainen: toisaalta sen tulee olla eheä kokonaisuus – entiteetti, jonka lukija sellaisenaan poimii kirjaston hyllystä tai hakee tietokannasta – ja toisaalta jokaisen artikkelin on toimittava omillaan niin, että jos lukija päättää kaiken ahmimisen sijasta poimia luettavakseen vain osan, vaikutelma on järjellinen. Onnistuessaan artikkelikokoelma on monipuolinen, moniääninen ja ajan hermolla oleva julkaisu. Etuna esimerkiksi laajaan tutkimus- tai muuhun raporttiin verrattuna on nopeus: 5–15 sivun artikkelin kirjoittaa – ja lukee – nopeammin kuin satojen sivujen monografian. Toisaalta kirjoittamisen lainalaisuuksiin ja paradokseihin kuuluu, että lyhyt teksti voi olla pitkää vaativampi ja haasteellisempi kirjoittaa, kuten Oscar Wilde (tai ehkä Mark Twain…) hahmotteli kuuluisassa lausahduksessaan: ”Minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä kirjettä, joten kirjoitin pitkän.” Mikäli artikkelikokoelma on kehnosti toteutettu, se on sekava kooste tekstejä, jotka tavoitteiltaan ja tyyleiltään tempoilevat eri suuntiin ja sotivat kokonaisuuden sisäistä logiikkaa vastaan. Toimittajat ovat avainasemassa siinä, kumpaan suuntaan tilanne kallistuu. Tekemisen ja sanomisen palo lähtökohdaksi Periaatteessa artikkelikokoelman artikkeli on itsenäinen ”teos”; kirjoittaja omistaa oman tekstinsä ehdoitta ja olisi voinut tarjota sitä julkaistavaksi jonnekin muualle, toiseen kokoelmaan tai esim. lehteen. Käytännössä monet tieteelliset ja asiantuntija-artikkelit toki syntyvät usein nimenomaan jotakin tiettyä artikkelikokoelmaa varten. Tyypillisesti kaikki lähtee liikkeelle ideasta – aiheesta, teemasta, ongelmasta tai ehkä pelkästä sanasta – sekä henkilöstä tai henkilöistä, jotka kokevat paloa ja joista muodostuu artikkelikokoelman toimitus. Jos tällaista paloa ei ole, on todennäköisesti paras istua alas ja miettiä toisenlaista asetelmaa: kirjallisessa työskentelyssä on eniten mieltä silloin, kun on jotakin sanottavaa. Artikkelikokoelman toimittamisen kannalta tämä on jo se alkuhetki, jossa on tärkeää olla tiiviissä yhteydessä mahdollisen tai toivotun kustantajan tai julkaisijan edustajaan. Ovatpa kustantajan julkaisuilleen antamat raamit tiukat tai väljät, on hedelmällistä alusta asti peilata ajatuksia esim. sisällöstä, tyylistä, kohderyhmästä ja julkaisumuodosta. Toimittajat ovat koko prosessin ajan lenkki julkaisijan ja kirjoittajien välillä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019). Laajuudeltaan artikkelikokoelma voi olla melkein mitä tahansa. Maltillinen määrä artikkeleita voi kuitenkin olla sekä toimittajien työn että lukijan kannalta hyvä ratkaisu. Toisaalta kannattaa huomioida, että joku mukaan lupautuneista kirjoittajista saattaa hyytyä matkan varrelle – on helppo innostua hyvästä ideasta mutta välillä vuorokaudesta vain loppuvat tunnit. Jos artikkelien määrä on mittava, toimittajien on hyvä ainakin ensimmäisten versioiden kohdalla harkita kommentointivastuun jakamista. Kuitenkin kaikkien toimittajien tulee olla hyvin sisällä jokaisessa lopullisessa artikkelissa. Tyypillistä on, että toimittajatkin kirjoittavat artikkelikokoelmaansa artikkeleita, mutta se ei ole välttämätöntä. Käytännössä artikkelit saadaan kokoon esim. täsmäpyyntöinä suoraan kirjoittajille, teemojen ja jopa otsikoiden yhteiskehittelynä tai avoimena kirjoittajakutsuna. Elintärkeää on, että kirjoittajat tietävät lupautuessaan mukaan, mitä heiltä odotetaan – joko niin, että heiltä ”tilataan” tietty aihe ja käsittelytapa tai sitten niin, että he saavat tietyn teeman puitteissa valita fokuksensa omista lähtökohdistaan käsin. ”Kokoomateokseksi” nimitetään julkaisua, jossa artikkelikokoelman tapaan on useita kirjoittajia, mutta jossa näiden tekstit muodostavat pikemminkin saman kirjan lukuja kuin erillisiä artikkeleita (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021). Joskus ero voi olla veteen piirretty. Toimittajan monet roolit Vaikka kokoelmaa valmisteltaisiin yhteiskehittelyn menetelmin laajassa hankeryhmässä, toimittajan tai toimittajien on hyvä ottaa alusta asti rohkea ote kokoelman tuotannosta. Se tarkoittaa erityisesti budjetointia ja aikatauluttamista, julkaisusopimuksista ja -luvista huolehtimista, mahdollisen Creative Commons -lisenssin käytöstä sopimista sekä aikataulun viitoittamista ja pitämistä hyppysissä. Kapellimestarin roolista on hyvä aloittaa, mutta tarvittaessa on syytä pystyä kaivamaan myös ylivääpeli itsestään. Toimittajat myös rakentavat kokoelman juonen ja jännevälin eli käytännössä päättävät artikkelien järjestyksestä. Siinä auttavat esim. seuraavat kysymykset: Mistä artikkelikokoelma lähtee liikkeelle, ja miten se tähtää? Tähän voi ammentaa aristoteelisesta poetiikasta (Aristoteles 1994): hyvässä teoksessa on alku, keskikohta ja loppu. Odotuksenmukaisia sisällöllisiä jäsennyksiä ovat myös esim. ”teoriasta käytäntöön”, ”historiasta nykypäivään” tai ”yleisestä erityiseen” – mutta välillä on hyvä myös yllättää. Tarvitaanko klassiset toimittajien kirjoittamat aloitus- ja lopetusartikkelit, joista ensin mainittu taustoittaa ja toinen summaa? Varoittaa voi liian monesta johdantomaisesta osiosta kokoelman alussa: lukijalle herää helposti vaikutelma käynnistysvaikeuksista ja jankutuksesta. Toisaalta kokoelma ei saa päättyä kesken tai töksähtäen; viimeisellä artikkelilla on suuri lukuarvo, joten sinne ei kannata sijoittaa sitä, jota kirjoittaessa oli kaikkein kamalin kiire. Onko kokoelma syytä jakaa osioihin, ja tarvitaanko osioille nimet tai ainakin numerot? Graafisessa ilmeessä on mahdollista leikitellä väreillä ja välilehdillä, vaikka kyseessä olisi hyvinkin perinteinen tieteellis-ammatillinen kokonaisuus. Mikä on julkaisun nimi? Onko siinä metaforisuutta, jota voi hyödyntää myös mahdollisten osioiden nimissä niin, että tätäkin kautta rakentuu kuva ehjästä kokonaisuudesta? Jos metaforisuutta on, onko kyseessä jotakin oikeasti lisäarvoista vaiko latteista lattein klisee? Jos mahdollista, älä yritä keksiä julkaisun nimeä, kun olet rättiväsynyt. Onko artikkelien ohella tulossa mukaan muitakin elementtejä, esimerkiksi tietolaatikoita, kuvioita, taulukoita tai kertomuksia elävän elämän kokemuksista? Kokonaisuuden harmoniaa hajottaa, jos vain yhdessä artikkelissa on valokuvia tai valtaisa määrä taulukoita. Erityisvaroituksen voi liittää hankevetoisiin julkaisuihin: vaikka hankemapit ja yhteiskehittelyn fläppitaulut olisivat tulleet itselle matkan varrella kovin rakkaiksi, niiden kuvat harvemmin toimivat julkaisuissa, jotka on tarkoitettu omaa ryhmää laajemmalle yleisölle. Millainen ulkoasu julkaisulle halutaan? Tarvitaan kansikuva, yleensä myös takakansiteksti. Käytännössä artikkelien järjestys usein elää aivan käsikirjoituksen työstämisen loppumetreille asti. On myös mahdollista, että kattausta on tarpeen täydentää matkan varrella, jos esim. huomataan jonkin uuden näkökulman vaativan tarttumista tai jokin suunniteltu osuus jää pois. Toimittajien alueeseen kuuluvat myös julkaisun taiton ja mahdollisen painon koordinointi tai esim. verkkosivuisen julkaisun visuaalisen ja teknisen toteutuksen linjaaminen sekä taittovedosten tarkistaminen, mikä voi tarkoittaa useampaa yksityiskohtaista kierrosta. Kehyksen näille antavat luonnollisestikin julkaisija sekä käytössä olevat raha- ja aikavarat. Tiivis yhteydenpito julkaisijaan kannattaa läpi prosessin. Jos jokin julkaisemisprosessiin liittyvä asia tuntuu vieraalta, sitä kannattaa kysyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin: tyhmiä kysymyksiä ei ole. Myös artikkelikokoelman levityksestä ja sen ilmestymisestä viestimisestä on hyvä sopia julkaisijan kanssa ajoissa. Laatua tekemässä Toimittajien työ on pitkälti sisäistä viestintää kirjoittajajoukon kanssa. Viestinnän on syytä olla selkeää, tarkoituksenmukaista ja täsmällistä. Riittävän tiivis yhteydenpito kannattaa, koska toimittajan viesti kirjoittajan kammioon voi olla kuin valopilkku: vakuutus siitä, että maailma on yhä olemassa ja kiinnostunut kirjoittajan tekemisistä. Aikataulusta on elintärkeä sopia prosessin aluksi. On hyvä varata julkaisuun kaikkiaan ainakin 6–9 kuukautta tai enemmänkin, koska aikaa menee aina hieman enemmän kuin luulisi. Samoin tulee sopia työskentelytavasta. Kirjoittajien kannalta oleellinen on kuvaus siitä, millä tavoin tekstejä kommentoidaan ja työstetään. Harvemmin yksikään artikkeli valmistuu kerralla. Keneltä kirjoittajat siis saavat kommentteja, miten ja milloin? Kommentoivatko kirjoittajat toistensa tekstejä? Miten monta kierrosta kirjoittajien on ylipäätään syytä varautua viipymään tekstiensä parissa? On myös hyvä informoida kirjoittajia mahdollisesta erillisestä kielenhuollosta. Miten se on huomioitava aikataulussa? Missä vaiheessa kirjoittaja näkee artikkelinsa viimeisen kerran ennen julkaisua – hyväksyykö hän esimerkiksi kielenhuolletun version vai pääseekö vielä näkemään artikkelinsa taitettuna? Jos taittovedoksen toimittaa kirjoittajille katsottavaksi, kannattaa myös viestiä selkeästi, että suuria muutoksia ei voi enää tehdä ja vain ilmeiset virheet korjataan. Graafikon työn kustannukset kasvavat, jos kirjoittajat ryhtyvät siinä vaiheessa kirjoittamaan tekstejään osin uudelleen. Toimittajat ovat kirjoittajien kumppaneita mutta parhaimmillaan myös valmentajia, jotka auttavat kirjoittajia tuottamaan paitsi julkaisuun sopivan palasen myös itsessään laadukkaan tekstin. Toimittajat tarvitsevat aikaa työlleen eli artikkelin kirjoittajan kirittämiseen tekstin sisällön, rakenteen ja oletetulle lukijajoukolle sopivan ilmaisutavan näkökulmasta: jos aikaa ei ole, palautetta tulee helposti antaneeksi pelkästä tekstin pintatasosta. On tietysti tärkeää, että pilkut ovat kohdillaan ja sanajärjestykset soljuvat, mutta kaiken kaikkiaan paneutuva lukeminen ja konkreettisten parannusehdotusten antaminen on kovaa työtä, johon ei tule ryhtyä siinä sivussa ja löysin rantein. Ryhtiä työskentelyyn antavat selkeät deadlinet eri versioille ja niistä annettaville kommenteille niin, että myös toimittajat itse pysyvät aikatauluissa. Vaikka prosessiin ei kuuluisi varsinainen kirjoittajakutsu, kirjoittajille on hyvä lähettää ohjeet kirjallisina. Oleellisia asioita ovat erityisesti: Tulevan julkaisun kuvaus – tämä kannattaa muotoilla kirjallisesti, vaikka takana olisi yhteisiä palavereja aiheesta, koska omatkin ajatukset jäsentyvät samalla. Julkaisun oletettu lukijakunta ja tyyli – keitä pidetään julkaisun potentiaalisina lukijoina, ja onko tyyli siten tieteellinen, vapaampi, vahvan kokemuksellinen vai mitä...? Kirjoittamisen alustat – missä tekstejä konkreettisesti tehdään ja miten niitä kommentoidaan? Artikkelin merkkimäärä – yhdelle sivulle sopii yleensä noin 1500–2500 merkkiä sisältäen välilyönnit. Viittaustekniikka – kirjalliset ohjeet esimerkkeineen auttavat kaikkia osapuolia. Muut artikkelin rakenteeseen liittyvät ohjeet – otsikoiden määrä ja hierarkia sekä ja esim. mahdollinen ingressimäinen aloitus eli muutaman virkkeen johdattava osio, joka kertoo jo lyhyesti ydinviestin Kuvien ja taulukoiden käyttö – miten tekijänoikeudet tulee huomioida? Toimittajien on tärkeä vastuuttaa kirjoittajat työstämään itse viitteensä ja lähdeluettelonsa oikeaan muotoon. Toimittajille ja mahdolliselle kielenhuoltajalle voi jäädä pientä hiomista, mutta koko savottaa ei kannata ottaa itselleen, jotta on paremmin aikaa antaa palautetta itse tekstistä. Toimittajat harvemmin pystyvät vetämään varsinaista kirjoittajakoulutusta, mutta jos mukana on kokemattomia kirjoittajia, heitä kannattaa varautua tukemaan sekä isoissa linjoissa että yksityiskohdissa. Kirjoittavatko he esimerkiksi yhteisartikkeleita ja kaipaavat yhteiskirjoittamiseen suuntaviivoja? Tarvitsevatko he ylipäätään vinkkejä asiantuntija-artikkelin kirjoittamiseen? Vältä kompastuskivet Korkeakoulukentällä julkaisutoiminnasta vastaavat usein esim. TKI-palvelut, kirjasto tai viestintäyksikkö, ja julkaisuprotokollaan kuuluu kaikkialla omia kiemuroitaan. Kirjoittajat oman talon ulkopuolelta ovat usein arvokas lisä artikkelikokoelmaan. Heidän kanssaan työskenneltäessä on hyvä pyrkiä herkästi havaitsemaan se, mikä heille näyttäytyy julkaisuprosessissa mahdollisesti uutena ja erilaisena. Myös sopimuskysymykset on syytä käydä ulkopuolisten kirjoittajien kanssa läpi jo varhaisvaiheessa, koska eri organisaatioilla on esim. vastuukysymyksissä omia, tiukkojakin linjanvetojaan. Vahvasti tieteelliseen tai hankeraportointiin tottuneille kirjoittajille voi olla myös tarpeen korostaa myös sitä, että usein ammattikorkeakoulujen julkaisujen lukijat hakevat julkaisuista asiantuntijatietoa, uusia näkökulmia, tuloksia ja toimintatapoja oman työnsä kehittämiseen. Erityisen tarkkana toimittajien tulisi olla ”hankepuheen” kanssa, koska runsas määrä hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kuvausta voi jättää alleen varsinaiset ydinviestit, artikkelin varsinaisen annin. Lisäksi se lisää riskiä, että artikkelikokoelma vanhenee nopeasti – hankkeethan tulevat ja usein myös menevät. Jos kokonaisuus on tehty osana hanketta, se on hyvä kertoa toimittajien laatimassa esipuheessa tai johdantoartikkelissa, mutta muuten karsia vahvalla kädellä toisto pois. Jos toimittajat eivät ole tässä tilanteen tasalla, voi käydä niin, että jokainen artikkeli toistaa hankkeen tavoitteen, ajoituksen, toteuttajat, rahoittajat jne. käyttäen jopa samoja hankesuunnitelmasta poimittuja virkkeitä. Tämä on asia, josta kannattaa viestiä kirjoittajille etukäteen mutta varautua myös toimittamaan artikkeleita kokonaisuuden näkökulmasta rohkeasti. Sama asetelma koskee avaintermejä: on hyvä sopia kirjoittajajoukon kanssa etukäteen, että kaikki käyttävät esim. johonkin kehittämisen ulottuvuuteen liittyvästä asiasta samaa terminologiaa, mutta toimittajien tehtävänä on lopulta varmistaa, että kirjoittajat todella ovat tehneet niin. Tekstit ovat prosesseja Lähteminen mukaan artikkelikokoelmaan ja julkaisuprosesseihin tarkoittaa yleensä kirjoittajille oman työnsä asettamista alttiiksi toimittajien kommenteille ja toimittajille taas vastuun ottamista rakentavan palautteen antamisesta. On hyvä pitää mielessä, että taitamattomasti annettu kehuvakin palaute kuullaan helposti negatiivisena, kun taas taitavasti annettu korjaava palaute jää vastaanottajan mieleen plusmerkkisenä (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2014). Tekee mieli väittää, että usein kokeneet kirjoittajat ovat tottuneet tekstien prosessimaiseen kirjoittamiseen ja lukijoiden kommentteihin, jotka ohjaavat heitä tekemään artikkeleihinsa joskus isompiakin muutoksia. He pystyvät erottamaan tekstin ja oman persoonansa ja hahmottavat palautteen oman työn kehittämisen näkökulmasta. He perehtyvät ohjeistukseen ja ymmärtävät, että jokainen teksti kirjoitetaan tietyssä kontekstissa ja systeemissä, tiettyjen pelisääntöjen mukaan. He arvostavat konkreettisia muutosehdotuksia tekstiinsä. Aloittelevat kirjoittajat taas ovat joskus herkempiä ottamaan palautteen kielteisesti vastaan, joskus jopa loukkaantumaan. Jos kirjoittajajoukko on kokematon, asetelmasta on hyvä keskustella etukäteen niin, että kirjoittamiseen liittyvät tunteet tuodaan näkyviksi eikä niitä tarvitse pelätä ja peitellä. Luottamus on tärkeää puolin ja toisin, ja sitä kannattaa vaalia ja vahvistaa koko prosessin ajan. Myös mahdollisissa ristiriitatilanteissa – mikäli toimittajien näkemykset artikkelien työstämisestä eroavat voimakkaasti kirjoittajien näkemyksistä – keskustelu lienee ainoa toimiva keino. Artikkelikokoelma ei ole sooloesitys: ronskisti ilmaistuna artikkelien kohdalla lukevat kirjoittajien nimet, kannessa toimittajien nimet, joten kaikkien on pystyttävä seisomaan oman työnsä takana. Tekstin työstämisen tekniikasta on tärkeä sopia selvästi. Missä tekstejä siis työstetään ja mikä on palautteen tapa – sähköpostiliitetiedostot, pilvipalvelut vai jokin muu? Jos tekstiä liikutellaan ihmisten välillä sähköpostitse, on sovittava tarkkaan, kuka tekee mitä milloinkin – ja muiden on silloin maltettava mielensä. On katastrofi tehokkaan työnteon kannalta, jos kaksi ihmistä työstää koneillaan saman tekstin eri versioita toisistaan tietämättä. Word-ohjelmassa on mahdollista toki vertailla eri tiedostoja ja päästä eteenpäin kohtuullisella vaivalla, mutta helpommalla pääsee, kun ei ajaudu sellaiseen tilanteeseen. Pilvipalveluissa kirjoittamisessa on etunsa mutta myös riskinsä, jos esim. kirjoittaja tai toimittajista joku ryhtyy työstämään omatoimisesti tekstiä vielä sen jälkeen, kun se on periaatteessa lyöty lukkoon ja jopa kielentarkastettu. Kiireisinä päivinä ennen käsikirjoituksen lähettämistä taittoon tällainen on omiaan tuomaan prosessiin kitkaa ja jopa kiristämään hermoja. Hyvä toimittaja on luova ja kykenee kirjoittajien aitoon tukemiseen ja kannustamiseen mutta rohkenee myös linjata. Selkeä marssijärjestys säästää kaikkien työtä ja tukee hyvää lopputulosta. Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2014. Palaute kuuluu kaikille. Human Interest. Aristoteles 1994. Runousoppi. Helsinki: Otava. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021. Tiedekirjan kirjoittajan ohjeet. (pdf) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. Tieteellisen käsikirjoituksen toimittaminen. (pdf) Kirjoittaja FT Marianne Roivas, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori Mariannen ensimmäinen oma toimitustyö oli Mikä ero. Kaksikymmentä kirjoitusta yhteiskunnasta, kulttuurista ja sukupuolesta yhdessä Risto Turusen kanssa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003) ja viimeisin Tuettu keikkatyö yhdessä Ulla Vehkaperän ja Riikka Wallinin kanssa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021).
Ilmaisua, huumoria ja tajunnanvirtaa – Laululyriikka-aiheisia opinnäytetöitä Metropoliassa
"En pidä enää musiikista", näin kuultiin panelistilta Suomen musiikintekijöiden [1] Ammattina Sanoittaja -iltaseminaarissa 23.11.2019 (kuva 1). “Kun sanoituksen yhtä virkettä höylää satoja kertoja, voi musiikki alkaa kyllästyttämään”. Toisinaan hyvä sanoitus syntyy hetkessä, mutta usein hyvä sanoitus edellyttää paljon työtä: hyvää tarinaa, sen jäsentämistä ja muokkausta ja samalla riimien ja rytmien tarkkaa sanateknistä pohdintaa. Sanoittaminen on siis jonkin sortin teknistä ja taiteellista palapeliä – miten tarina, runomuoto, riimit ja musiikki saadaan sopimaan toisiinsa? Laululyriikan haasteena on se, että runomuoto, riimit, sanarytmit ja sanojen pituudet rajoittavat sisällön ilmaisumahdollisuuksia. Hyvä sanoittaja pystyy ilmaisemaan asioita muutamilla osuvilla, tiivistetyillä fraaseilla, joka pukee jonkin tunnelman ymmärrettäväksi. Mä oon vaan Tää tunnetilojen tuuliviiri Itsetuhosesti pyörin, en saa mistään kiinni Kompastelen murusiin, pieniin ongelmiini Mitätön, mitaton, rikkinäinen riimi — Pyhimys: Jättiläinen Ammattisanoittajat tekevät sanoituksia edelleen paljon yksin, mutta yhä useammin Suomessa lyriikoita ja sävellyksiä työstetään yhteiskirjoitussessioissa. Alalla puhutaan yleisesti co-writingista [2]. Voidaan sanoa, että lyriikoiden kirjoittamisprosessi seuraa sitä samaa yhteiskirjoittamisen pedagogista trendiä, johon eri koulutusasteet rohkaisevat nykyoppijaa. Ulkomailla laulujen yhteiskirjoittamisella on jo pitkiä perinteitä, ja myös suomalainen musiikkiteollisuus on alkanut pitämään enenevässä määrin yhteissessioita biisintekemisessä [3]. Tässä blogikirjoituksessa nostan esiin neljä laulutekstien kirjoittamiseen suuntautunutta opinnäytetyötä, jotka on toteutettu viimeisen kahden vuoden aikana ohjauksessani, Metropolian musiikin tutkinnossa. Tarkoitukseni on kuvata, millaisia erityyppisiä sanoitusaiheisia opinnäytetöitä on tehty tutkinnossamme ja pohtia sanoittajaksi oppimista. Esittelemistäni opinnäytetöistä löytyy ideoita siihen, miten ilmaisua, huumoria ja tarinallisuutta voi hyödyttää korkeakouluopetuksessa, ja miten tiettyjä tekniikoita voi huomioida kirjoittamisessa ja viestinnässä. Töihin on mahdollista tutustua tarkemmin Theseus.fi-opinnäytetyötietokannassa. Millä keinoilla selkiyttää sanoitusta – ja omaa sanallista viestintää? Opinnäytetyössään Prosodia laulunkirjoittamisen apuna Miika Varonen [4] sanoittaa kolme erilaista tekstiä yhteen sävellykseen (Theseus). Prosodia on käsitteenä melko tuntematon, vaikka käytämme puheessamme jatkuvasti erilaisia prosodisia keinoja. Puhutussa kielessä prosodia on puheen ominaisuuksien summa, johon vaikuttavat esim. sanapainot, ajoitus ja sävelkulut ja intonaatio – ymmärrämme siis kieltä paremmin, kun tehostamme kieltämme oikeilla prosodisilla vihjeillä [5]. Laululyriikan yhteydessä tekstin ymmärrettävyyttä avustavat seikat ovat osin yhteneväisiä puheen kanssa. Laulunkirjoitusasiantuntija Pat Pattison esittelee prosodia-käsitteen kirjassaan Writing Better Lyrics (kuva 2). Pattisonin mukaan tekstiä voidaan korostaa ja yhtenäistää esimerkiksi sävelkorkeutta muuntamalla, rytmikkaa nopeuttamalla tai hidastamalla [6]. Opinnäytetyön sanoitusprosessin aikana Varonen havaitsi [4], että prosodian tietoinen käyttö osana sanoittamista vaatii sanoittajalta tarkkaavaisuutta. Jos laulunkirjoitusta lähestyy vain teknisesti pelkkien riimien tai riimikaavojen kautta, saattaa sanoituksen tarinallinen sisältö jäädä ontoksi. Varosen omat kokeiluhavainnot vahvistavat monelle säveltäjälle ja sanoittajalle tutun asian: taiteen tekemisessä tarvitaan niin kirjoittamisen teknistä osaamista kuin intuitiotakin. Sanoittaja Saara Törmä toteaa, että olennaista sanoittamisessa ovat tunteet. Hyvän sanoituksen taika syntyy siitä kun sanoittaja osaa ilmaista tutun asian hieman uudella tavalla [7]. Janne Rintala puolestaan toteaa, että eri artisteille täytyy kirjoittaa hieman eri tavalla: toiselle tähtilamppua ja toiselle tonnikalaa ja arkirealismia. Prosodia-teemaa voi jokainen pohtia omassa viestinnässään – millä ilmaisukeinoilla kirkastan viestiäni? Miten nopeasti puhun? Hidastanko tärkeiden asioiden kohdalla? Painotanko keskeisiä sanoja? Tauotanko riittävästi. Tai luonko draamallista kiinnostusta aiheeseen korottamalla äänenkorkeutta oikealla hetkellä? Sanoituksen, sävellyksen ja tuotannon yhtenäisyys – word painting Jaakko Kiuru [8] tutki opinnäytetyössään, miten laululyriikkaa voi tukea sävellyksen, sovituksen ja tuotannon avulla popmusiikissa (Theseus). Työn näkökulma ja työssä esitellyt tekniikat rakentuvat pääosin word painting -ilmiölle. Word painting (sävel- ja sanamaalailu) tarkoittaa sävellystekniikkaa, jossa laululyriikassa esiintyviä sanoja korostetaan musiikillisesti erilaisilla tavoilla. Tekstin tapahtumille voidaan luoda musiikillisia vastineita, esimerkiksi musiikin liikkeellä ylös tai alas [9] tai käyttämällä rytmisiä muunnoksia. Eri instrumentteja voidaan käyttää kuvaamaan esimerkiksi raketin lentoa, linnunlaulua tai hälytysajoneuvoa. Word paintingissa on siis paljon yhtymäkohtia em. Varosen [4] työn lähtökohtana olleelle prosodia-ilmiölle. Kiuru kokoaa analyyttisessä työssään mielenkiintoisen kokoelman erilaisia esimerkkejä tutuista kappaleista, joissa rakennetaan yhteyksiä sanoituksen, sävellyksen ja tuotannon välille. Esimerkkeinä mainittakoon The Supremesin Stop! In the Name of Love, Dua Lipan Don't Start Now, Luis Fonsin ja Daddy Yankeen hitti Despacito ja David Bowien Space Oddity. Kiuru esittelee, kuinka lyriikkaa voi tukea melodioilla, harmonioilla sekä rytmeillä ja tuotannolla. Opinnäytetyön yksi selkeimpiä esimerkkejä harmonisesta word paintingistä on Leonard Cohenin säveltämä ja sanoittama Hallelujah-kappale [10], jonka ensimmäisessä säkeistössä lauletaan ”It goes like this, the fourth, the fifth. The minor fall, the major lift.” Musiikin liikkeet noudattavat teoreettisesti täysin tekstiä (kuva 3): Harmonia kulkee neljänneltä asteelta viidennelle, sitten kuudennen asteen mollille ja takaisin neljännen asteen duurille, melodian tasaisesti kohotessa. Word paintingista on monia esimerkkejä, jossa tekstin sisältöä kuvaillaan musiikillisin keinoin. Arjen pedagogiikkaan word painting antaa samanlaista “teoreettista” käsitetaustaa kuin draaman käyttö opetuksessa. Word painting ilmiöstä voitaisiin määritellä esim. erilaisia äänen voimakkuuden (dynamiikan) tasoja, joita käytetään opetuksessa tai vaikkpa draamallisessa opetuksessa. Puheen ilmaisutapana voi olla roolista riippuen esim. kuiskaus, hiljainen ujo puhe, normaali puhe, voimakas puhe ja huuto. Olen itse käyttänyt jonkin verran draamaa esimerkiksi opinnäytetyön ryhmäopetuksessa. Pikkunäytelmä tapahtuu luokan edessä ja opiskelija on opinnäytetyöohjaajan roolissa, ja itse näyttelen opiskelijaa. On hauskaa näytellä erilaisia oppilasrooleja, mutta eri roolit edellyttävät heittäytymistä ja erilaista ilmaisua ja äänenpainoja. Napakka opiskelija viestii täysin toisella tavalla kuin selittelevä vitkuttelija. Usein roolinvaihtonäytelmä herättää hilpeyttä opiskelijoissa ja uskoisin, että se myös opettaa jotain. Tästä roolinvaihtoleikistä onkin hyvä hypätä seuraavaan opinnäytetyöaiheeseen, huumorimusiikkiin. Huumorimusiikki Lauluntekijä Topi Nykänen [11] paneutui keväällä 2021 toiminnallisessa opinnäytetyössään huumorimusiikkiin (Theseus). Opinnäytetyössä havainnoidaan, miten huumori ilmenee Nykäsen kirjoittamassa kolmessa kappaleessa: Keittiössä (YouTube) [12], Unta vaan (YouTube) [13], Vapaa mies kulkemaan (YouTube) [14]. Työssä pohditaan myös, millä erilaisilla tavoilla huumoria voidaan sisällyttää musiikkiin yleisesti. Työn tietoperustassa esitellään huumoria ja sen käsitteitä: ironia, sarkasmi, parodia ja satiiri, musta huumori, anarkistinen älyvapaa huumori, antihuumori sekä vitsi ja kasku. Pohdinnassaan Nykänen toteaa huumorin haastavuuden niin sanoittamisessa kuin tutkimuksessakin: huumorin ymmärtäminen ja kokeminen on varsin subjektiivinen ilmiö. Nykänen toteaa, että humoristisuudessa auttaa usein yllätyksellisyys tai epätavanomaisuus. Myös tietyt musiikilliset ilmiöt auttavat korostamaan tekstien humoristisuutta. Työssä on selkeä (emt.) prosodinen/word painting -näkökulma, kun Nykänen selvittää, miten tietyt musiikilliset ilmiöt tukevat tekstien humoristista luonnetta. Työssään Nykänen sivuaa myös kehittämäänsä huumoritermiä absurdifiltteri, jonka voisi ajatella olevan eräs sanaleikin alalaji. Yksinkertaisin absurdifiltterin muoto on yksittäisen sanan alkukirjaimeen kohdistuva muutos; sanan alkukirjaimen voi poistaa tai korvata toisella kirjaimella, tai sanan alkuun voi jopa lisätä uuden alkukirjaimen. Behavioristisen opetuksen usein esitetty hokema, ”hauki on kala” muuttuu muotoon: ”auki on kala”. Käytätkö huumoria opetuksessasi? Itse viljelen hieman huumoria opetuksessani – olenpa saanut palautteenakin “ihan ok vitsit”. Pyrin keventämään opetusta tilannekomiikalla tai savolaismurteellani tai mieleen pulpahtavilla jutuilla. Pedagogiikassa ajattelen huumorin luovan tilanteeseen rentouttavan lepohetken, jossa ajatus voi rentoutua aktiivisen keskittymisen keskellä. Huumoria on tutkittu opetuksessa, mutta sen soveltaminen pedagogiikkaan ei ole helppoa, koska ihmisillä on erilaisia käsityksiä huumorin sopivuudesta oppimistilanteisiin, ja huumorin ymmärtäminen on subjekiivista [15, 16]. Unista lauluiksi unimetodin avulla Julia Salomäen [17] opinnäytetyötyö on opetusmateriaali, mutta myös taiteellinen työ. Salomäki loi opinnäytetyössään unimetodin, jonka avulla unista tehdään laululyriikkaa. Unimetodia voi soveltaa säveltämiseen, musiikin tuottamiseen, sekä muihin luoviin taiteenaloihin kuten kirjoittamiseen tai maalaamiseen. Julia toteutti unimetodin avulla sävelteoksen nimeltä Veden hiljainen (sanoitus alla, opinnäyte Theseuksessa). Tiivistelmässään Julia toteaa: Kappale ei ole suora kuvaus unestani, vaan se pohjautuu näkemääni uneen ja siinä on mukana viittauksia unen todelliseen merkitykseen. Unimetodi auttoi tekemään kappaleesta persoonallisen, enkä olisi osannut luoda kaikkia kielikuvia ja kappaleen visuaalista ilmettä ilman uniani. [17] Metodissa on esitelty erilaisia menetelmiä tekstin työstämiseen, joista mainittakoon esimerkiksi: unien muistaminen ja unipäiväkirja unien ymmärtäminen metaforat laulujen ja unien yhteisenä kielenä kirjalliset merkit ja henkilökohtaiset unisymbolit tajunnanvirtakirjoitus assosiaatiotekniikoita unien avaamiseen etuliitteiden muodostaminen assosiaation tuloksilla tajunnanvirtaa etuliitteillä. Salomäen koostama unimetodi on eri harjoituksista yhdistelty tekniikka, jonka avulla koetut unet on mahdollista muuttaa lauluiksi. Metodi ei kuitenkaan sulje pois sen käyttämistä muihinkin luoviin prosesseihin – tai omien tunteiden tai ristiriitojen ymmärtämiseen [18]. Veden hiljainen (san. Julia Salomäki) A1 Vedenkansalainen väärä näihin vesiin Haaveeni mannuilla maan Nousen pintaan Vieraan kanootin varaan Haluan olla vedestä vapaa, tuntea kun iholle sataa A2 Airot vievät matkaan tuntemattomaan Laineilla muuttuneen veen Kuhina kasvaa Vesi laittaa vastaan Haluan olla aalloilla taivaan, astua tuulen laivaan B Olen kuunnellut aikaa Kulkenut virtaa väärään suuntaan Tajunnut sen, etten aina voi olla veden hiljainen On sanottava ääneen: ”Olen vesien kansaa, mutta hukun veteen Jos vielä olen hiljaa, unohdun pohjaan” A3 Lumpeenlehden värit valuu veteen Tumma on virtaava tie Uhkaan hahmoja Meren kansan tahtoa ”En aio kadota pohjaan”, äänetön henkeni huutaa C Löydän ääneni, kun kanootti katoaa jokiin Kun muutos on varma voin palata kotiin Mutten enää voi olla veden hiljainen Veden hiljainen Haluan olla vedestä vapaa, tuntea kun iholle sataa Ilmaisun selkeys Jos haluat kehittyä tänään laululyriikan kirjoittajana, voit saada esittelemistäni opinnäytetöistä kiinnostavia ideoita kirjoittamiseen ja laululyriikan tekemiseen. Keskeisenä teemana esittelemistäni opinnäytetöistä voi nostaa esiin ilmaisun erilaiset keinot, niin puheessa kuin lauluilmaisussa. Kirjoitetussa kielessä sananvälit, välimerkit ja kappalejako ovat kirjoituksen hahmottumiselle keskeisiä asioita. Prosodisten ilmiöiden avulla puolestaan tehostamme puheen kommunikaatiota ja viestin ymmärrettävyyttä. Näitä ilmiöitä ovat: äänen korkeus äänen voimakkuus puheen nopeus artikulaation selkeys äänen laatu [5]. Arjen ja työelämän viestinnässä on hyvä tiedostaa, miten käytämme ääntämme ja viestimmekö riittävän vaihtelevalla tavalla. Tylsä, tasainen ja robottimainen ääni ei herätä yleisössä kiinnostusta. Äänen korkeuden vaihtelu tuo puheeseen ilmeikkyyttä. Äänen voimakkuutta on myös helppo vaihdella – kuiskaus tai pieni huudahdus voivat vaikuttaa yleisöön aktivoivalla tavalla. Puheen selkeyteen vaikuttavat puheen nopeus ja artikulaation selkeys. Jos jännitämme, puhumme helposti liian nopeasti ja selkeys voi kärsiä. Puheen nopeuden sopiva, tiedostettu vaihtelu pitää todennäköisesti kuulijat aktiivisimpana. Tunnettu ammattipuhuja Jari Sarasvuo käyttää tehokkaasti taukoja puheen vaikuttavuuden lisäämisessä. Kullakin puhujalla on oma henkilökohtainen, tunnistettava ääni, joka säilyy melko muuttumattomana koko elämän ajan [5]. Ilmaisuun kannattaa kiinnittää huomiota ja sitä voi harjoitella – vakuuttava puhetapa on osa esiintyjän karismaa. Kirjoittaja Jukka Väisänen työskentelee Metropolian musiikin tutkinnossa lehtorina tutkintovastaavana (YAMK). Päätehtävinään Jukka ohjaa opinnäytetöitä ja innovaatio-opintoja, mutta repertuaariin kuuluu myös pianonsoiton opetusta ja tutorointia. Työn lisäksi elämään sisältöä tuovat perhe, ystävät ja harrastukset – joista yksi on biisinteko. Jukka tanssii ja valmentaa tanssiurheiluseura Cavalierissä, sekä soittaa pianoa ja harmonikkaa Bilebändi Autoradiossa. Kiinnostuksen kohteita ovat myös matkailu, remontointi, lukeminen ja sijoitustoiminta. ”When duty calls, we react, when bunk calls, we relax.” – Petri Linja-Aho. Lähteet Suomen musiikin tekijät. 2019. Ammattina Sanoittaja -iltaseminaari 25.11.2019. https://musiikintekijat.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ammattina-sanoittaja-iltaseminaari/ Salmela, Niko 2021. Ammattimainen biisinkirjoittaminen 2020-luvulla. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. Musiikin Tutkinto. Heino, Kalle. 2018. Mitä co-writing ja muille sanoittaminen vaatii? Rytmimanuaali-verkko-opas. Varonen, Miika. 2021. Prosodia laulunkirjoittamisen apuna. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Yli-Luukko, Eeva. Prosodia. Kotimaisten kielten keskus. Pattison, Pat. 2009. Writing Better Lyrics. The Essential Guide To Powerful Songwriting. Kirja. Peguin Random House LLC. Writers Digest Books. Sillanpää, Anna.2020. Peto on irti! Tässä virkkaa Saara Törmä, jonka ajatuksia rakkaudesta sinäkin olet tietämättäsi kuullut. Kodin kuvalehti. Digilehtiartikkeli. Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 6/2020. Kiuru, Jaakko. 2021. Enemmän kuin tuhat sanaa – Sävellyksen ja tuotannon suhde lyriikkaan modernissa popmusiikissa. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. (pdf) 30 More Songs That Use Word Painting. YouTube-äänite. Cohen, Leonard. Hallelujah-teos. Albumi: Various Positions. Äänite. 1984. Spotify-äänite. Nykänen, Topi. 2021. Huumorin ilmentyminen omassa musiikissani: Huumori musiikin tehokeinona. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. (pdf) Nykänen. Topi. 2021. Keittiössä. Äänite Youtubessa. Nykänen, Topi. 2021. Unta vaan. Äänite YouTubessa. Nykänen, Topi. 2021. Vapaa mies kulkemaan. Äänite YouTubessa. Alatalo Sari, Röytiö Suvi, Poutiainen Anne. 2021. Huumorin pilkahduksia korkeakouluopetuksessa. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja Wanzerm, Melissa & Wojtaszczyk, Ann M. 2007. Assessing Students’ Perceptions of Inappropriate and Appropriate Teacher Humor Salomäki, Julia. Unien hyödyntäminen laululyriikassa: Unista lauluiksi unimetodin avulla. Opinnäytetyö: Metropolia Ammattikorkeakoulu. (pdf) Lindholm-Kärki. Anne. Päiväämätön. Unet avuksi elämän ohjaamiseen. MIELI. Suomen mielenterveys ry. Alatalo Sari, Röytiö Suvi, Poutiainen Anne. 2021. Huumorin pilkahduksia korkeakouluopinnoissa. OAMK Journal. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
