Vuosi: 2021
Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta kiittää vuodesta 2021!
Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2021! Vuoden aikana blogissa on käsitelty oppimista, opettamista ja ohjaamista monesta eri näkökulmasta. Kirjoituksissa näkökulmina on ollut esimerkiksi positiivinen pedagogiikka, tulevaisuusajattelu, kansainvälisyys osana opintoja ja ammattikorkeakoulun rooli jatkuvan oppimisen paikkana. Monet kirjoittajat ovat tarjonneet käytännön esimerkkejä ja kokemuksia opetuksen järjestämisestä suoraan ammattikorkeakoulun arjesta. Verkkopedagogiikka ja pelillisyys ovat edelleen puhututtaneet paljon tänä vuonna. Tarjolla on vinkkejä onnistuneisiin verkkototeutuksiin sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten pelillisyyttä ja pelillistä työotetta on hyödynnetty korkeakouluopetuksessa. Lisäksi aloitimme blogisarjan, joka tuo esille oppeja Metropolian HyMy-kylästä. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja kirjoittamista on käsitelty tänä vuonna. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppimista, opettamista ja ohjaamista ”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima, Sonja Holappa Tulevaisuusajattelu opettajan työvälineenä, Mari Virtanen Yhteisöllistä oppimista verkossa kansainvälisesti, Aija Ahokas & Ulla Marjosola Kansainvälinen lukukausi vahvistaa toimintaterapeutin ammatti-identiteettiä, Kaija Kekäläinen & Leila Lintula Englanniksi Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥 Sonja Holappa Englanniksi Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas, Leigh Ann Rauhala Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen, Saija Heinonen Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi, Eveliina Korpela Mistä on hyvät ohjaajat tehty? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen ja Anne Ojala-Soini Englanniksi What Are Good Instructors Made Of? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen, Anne Ojala-Soini & Anne-Mari Raivio Metropolia vaikuttaa vahvistamalla jatkuvaa oppimista, Taru Ruotsalainen & Riitta Konkola Verkkopedagogiikka ja pelillisyyttä Hyvä oppiminen verkossa tarvitsee erityistä huomiota, Mari Virtanen Kurssi verkkoon – kurkistus käytännön toteutukseen, Mari Virtanen Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa, Riitta Lumme & Hannu Puhakka Vapaus valita – verkkototeutuksella vahva vetovoima, Carita Hand & Hannele Hokkanen Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus, Mari Virtanen Verkkotapahtumassakin voi kehittää hyötypelejä ketterästi, Tiina Nevanperä Pelillisyys terveydenhoitajan työvälineeksi, Anne Nikula Englanniksi Attracting the next generation: gamification in education, Elsa Mäki-Reinikka & Leigh Anne Rauhala Oppeja HyMy-kylästä -sarja Poikkeusoloissa yhteiskehittämisen ja kohtaamisen tarve kasvaa – oppeja HyMy-kylästä, osa 1, Anita Ahlstrand & Mari Heitto Monialaisen yhteistyön mahdollisuuksia rakentamassa – oppeja HyMy-kylästä, osa 2, Saila Pakarinen, Teija Rautiola & Jaana Seitovirta Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3, Titta Komssi & Mirka Peththahandi Viestintää, vuorovaikutusta ja kirjoittamista Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Marianne Roivas 7 askelta onnistuneeseen asiantuntijablogikirjoitukseen, Riikka Wallin Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen, Eveliina Korpela & Riikka Wallin Opetusteknologian innovaatio ThingLink korkeakoulun työvälineenä, Ilse Skog Navigointia kohti avointa korkeakoulua, Elina Ala-Nikkola & Minna Kaihovirta Jotain lainattua ja jotain digistä — Vuorovaikutus digiloikan jälkeen, Minna Kaihovirta, Annu Karkama & Anne-Mari Raivio Kohtaamisen sietämätön keveys, Minna Kaihovirta Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa ja Mari Virtanen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta
Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen
Oppimisen teorioita on runsaasti, ja vähintään yhtä runsaasti on viime vuosina kirjoitettu onnellisuudesta. Kansakoulun aikainen oppiminen ei ainakaan vanhempieni ikäpolven mukaan ollut erityisen onnellista; kehuja ja kiitoksia tuli harvoin ja vääristä vastauksista saattoi saada karttakepistä sormille. Onneksi jossain vaiheessa opetukseen ja oppimisen käsitteeseen tulivat mukaan lempeys ja armollisuus. Molemmat teemat kiehtovat itseäni, ja tulkitsen oppimisen hyvin laveasti – oppimista tapahtuu jatkuvasti kaikenlaisissa ympäristöissä. Siksi on kiehtovaa pohtia, miten oppiminen tekee onnelliseksi ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Riman laskeminen oikotie onneen? Blogiteksti-idea syntyi lehtiartikkelista loppuvuodesta 2020. Juttu kertoi downshiftaamisesta, otsikkona oli ”Paine menestyä aiheuttaa rimakauhua” (HS, 6.11.2020). Teksti perustui kasvatustieteilijän ja filosofin Juha T. Hakalan haastatteluun ja kirjaan ”Vähemmällä enemmän: miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta”. Hakalan väitteissä omaan korvaan särähti eniten epämukavuusalueen kritisoiminen. ”Unohda heikkoudet ja pysy poissa epämukavuusalueelta. Satsaa omiin vahvuuksiisi ja rakenna työelämäsuhteesi nimenomaan niiden varaan”, Hakala sanoo. Tämä herätti kiinnostuksen, ja osaltaan myös vastustuksen. Olen ollut innokas epämukavuusalueelle hyppijä jo nuoruusiästä lähtien. Jotkut lyhyet kokeilut ovat onnistuneet, jotkut epäonnistuneet surkeasti, ja joskus kyse on ollut vain pitkäjänteisestä puurtamisesta, jossa ei ole mitattu onnistumisprosenttia. Siksi halusin selvittää onko Hakalan ehdotus tosiaan paras mahdollinen tapa elää, opiskella ja työskennellä, vai löydänkö kuitenkin perusteita epämukavuusalueen työstämiseen. Hakala (2020) puhuu paljon kunnianhimosta ja sen kääntöpuolesta, joka voi ilmetä kaikki esteet tieltä raivaavana ahneutena tai asioiden loputtomana viilaamisena, mitkä molemmat tarkoittavat korkeaa rimaa. Tätä riman korkeutta hän nimenomaan kritisoi. Hakala päätyi selvittämään Nobel-palkinnon voittaneiden henkilöiden tieteellistä luovuutta, ja vastauksia saatuaan hän löysi tietynlaisen yhtäläisyyden heidän työskentelytavoissaan. Huipulle edenneet tutkijat saattoivat nivoa kaiken tekemisensä harrastuksia myöten samaan luovaan prosessiin, mutta niin ettei siitä tarvinnut ottaa erityistä stressiä, vaan prosessi saattoi jatkua pitkäänkin, jopa vuosia. ”Oleellista oli havaita ja myös hyväksyä se, ettei kaikkien siihen kytkeytyvien ideoiden ja langanpäiden suinkaan tarvinnut olla jatkuvan intensiivisen pöyhinnän kohteina. - - (Ajatusten ja ideoiden) on annettava marinoitua ja kypsyä hiljalleen, jotta ne voisivat myöhemmin tulla esille jalostuneempina, perustellumpina.” Ajatus Hakalan kirjan taustalla on siis leppoisamman asenteen omaksuminen ja että riman laskeminen on kaikin puolin ok. Liian korkea rima voi saada aikaan, no, rimakauhua, ja tuottaa sen, että henkilö ei saa jotain työtä valmiiksi millään, mikä voi myös johtaa asioiden marinoimiseen vuosikausia. Tässä lienee kuitenkin merkittävä ero: näillä huippututkijoilla ei oletettavasti ollut taustalla vaatimusta tai tavoitetta saada Nobel-palkinto, siinä missä opiskelijalla tai projektityöntekijällä voi olla hyödyllinenkin tavoite saada valmiiksi opinnäytetyö tai tietty työtehtävä. Tällöin riman laskeminen voi olla tärkeää, jotta saa valmiiksi edes jotakin ja tekijä itse ei pala loppuun. Flow-tila ja sopivat haasteet Mihalyi Csikszentmihalyi (2005. Alkuperäinen 1990) on luonut flow’n käsitteen, jossa taitojen ja haasteiden pitäisi kasvaa samassa suhteessa. Jos taitojen karttuessa haasteet pysyvät vähäpätöisinä, se tylsistyttää (kuvassa 1 kohta A2). Vastaavasti liian suurien haasteiden edessä ihminen ahdistuu ja stressaantuu (kuvassa 1 kohta A3). Tässä ”flow-kanavassa” kulkiessaan ihminen on onnellisimmillaan. Myös Hakala (2020) myönsi, että ”mukavat, leppoisat ja helposti saavutettavissa olevat tavoitteet eivät (nekään) ole oikotie onneen”. Csikszentmihalyi (2005) puhuu optimaalisesta kokemuksesta, joka syntyy siitä kun saamme jotakin vaikeaa ja arvokasta tapahtumaan, eli olemme aktiivisia toimijoita ja onnistumme tehtävässämme, vaikka kokemuksen hetkellä suoritus voikin olla epämiellyttävä. ”Ajan mittaan optimaaliset kokemukset kuitenkin kasvattavat hallinnan tunnetta – tai paremminkin ehkä sitä tunnetta, että olemme osallisia elämämme sisällön määräämisessä; ja se vie meitä lähemmäksi tuota onnellisuudeksi nimitettyä tilaa kuin mikään, mitä kykenemme kuvittelemaan”. Tämän moni tunnistanee omakohtaisesti: kun saa jonkin vaikean ja haastavan tehtävän suoritettua hyvin, on kokemus erittäin voimaannuttava. Tämä saattaa kuitenkin vaatia sitä epämukavuusalueelle menemistä lähtötilanteessa. Flow-kokemus on mahdollinen, jos kasvatamme joko taitojamme tai kohtaamiamme haasteita. Csikszentmihalyi (1997) on tehnyt myös toisen version kaaviosta (ks. kuva 2), jossa flow ei kuljekaan lineaarisesti alakulmasta yläkulmaan, vaan optimaalinen kokemus ilmenee vain siellä missä haasteet ja taidot ovat molemmat jo melko korkealla tasolla. Ihannetilanteessa henkilön taidot ovat täydellisesti käsillä olevan haasteen tasolla. Mielenkiintoinen on erityisesti tuo kuvassa mainittu ”arousal”, jonka voisi kääntää tässä yhteydessä vaikka herätysreaktioksi. Csikszentmihalyin mukaan tämä ei ole lainkaan huono tila: heräämisessä henkilö tuntee olonsa keskittyneeksi, aktiiviseksi ja sitoutuneeksi, mutta ei vielä kovin vahvaksi. Flow-tasolle päästäkseen pitää siis opetella uusia taitoja. Myös tuoreemmassa Helsingin Sanomien jutussa (15.11.2021) työntekoon liittyvää merkityksellisyyttä tutkinut filosofi Frank Martela sanoo ihmisten haluavan päästä käyttämään omia kykyjään, oppimaan ja kehittymään, ja siksi etsimme uusia projekteja ja haasteita. ”Eivät lapset ole paikallaan, vaan koko ajan keksivät uusia projekteja, oli se sitten tyynyradan oikeaoppinen läpihyppely olohuoneessa tai pallonheitto pihalla”. Pikkulasten voisi todeta hakeutuvan toistuvasti tälle heräämisreaktion tasolle. Ja onneksi näin on, sillä jos ihminen jäisi pienestä pitäen köllöttelemään leppoisasti mukavuusalueelleen, niin ihmiskunta ei taitaisi edes kävellä tai puhua yhteisiä kieliä. Tästä voisi siis päätellä, että ihmisellä on ainakin jonkinlainen sisäsyntyinen tarve oppia uutta. Kasvun asenne ratkaisee Carol Dweckin (esim. 2006) mukaan ihmisillä on kaksi tapaa asennoitua oman osaamisen kehittämiseen: kasvun asenne (engl. growth mindset), ja muuttumaton asenne (engl. fixed mindset). Jos ajattelet, että oppimispotentiaalisi on teoriassa rajaton, ja harjoittelun ja uusien kokemusten myötä voit aina oppia uutta, olet omaksunut kasvun asenteen. Jos taas ajattelet, että oppimispotentiaalisi on määritelty jo syntymässä tai muissa taustatekijöissä, olet omaksunut muuttumattoman asenteen. Vastaavanlaisesta minä-käsityksestä on kirjoittanut jo 1970-luvulla Wayne W. Dyer (1977) melko kriittiseen sävyyn: ””Minä olen aina ollut tällainen, se on kerta kaikkiaan minun luontoni.” – Tällainen asenne vahvistaa saamattomuuttanne ja ennen muuta se auttaa teitä pitämään kiinni siitä järjettömästä käsityksestä, että teidän ei kannata tehdä mitään, ellette osaa tehdä sitä todella hyvin.” Dyer lyttää intohimoisesti kymmenen eri määrittelykategoriaa, joita itselleen voi luoda. Oli kyse sitten koulun oppiaineista, kädentaidoista, luonteenpiirteistä tai motorisista taidoista, Dyerin mukaan luomme verukkeita, joiden perusteella meidän ei tulevaisuudessa tarvitse tehdä mitään näistä asioista, tai ainakin ne selittävät sen miksi suoriudumme niistä niin huonosti. Hän muistuttaa, että ”ihminen kehittyy taitavaksi siinä mitä hän harrastaa, ei siinä mitä hän kaihtaa”. Dyer esittää keinoja noidankehästä ulos pääsemiseksi, ja tulee myös maininneeksi sivulauseessa verukkeena vanhempien syyttämisen omista ominaisuuksista. Tästä on kirjoittanut myös Dweck (2016) todeten että vanhempien epäonnistumisen asenteella on vaikutusta lasten (epä)onnistumisen kokemuksiin. Luonnollisesti omien vanhempien lisäksi on muitakin tekijöitä, jotka voivat edistää tai estää miellyttäviä oppimiskokemuksia. Yksilön kannalta triggeri, niin hyvässä kuin pahassa, voi olla mikä vain yksittäinen tekijä tai tekojen sarja, esimerkiksi yksittäinen opettaja ala-asteella, joka on joskus antanut kehuja - tai moittinut väärässä paikassa. Elämässämme voi myös olla tilapäisiä häiriötekijöitä, jotka estävät uuden asian opiskelun juuri sillä hetkellä, vaikka halua olisikin. Tällaisia kielteisiä kokemuksia on varmasti kaikilla, mutta Rick Hansonin (2020) mukaan pystymme kuitenkin vaikuttamaan siihen, miten annamme kielteisen kokemuksen meihin vaikuttaa. Hanson kirjoittaa hyvän vastaanottamisesta, joka kehittää sisäisiä vahvuuksia. Hän mainitsee hyvän vastaanottamisen olevan aktiivista, ei passiivista, ja se vahvistaa huomiokykyä. Kielteisillä kokemuksilla on oma arvonsa, mutta niiden märehtiminen yli tarpeellisen ajan on kuin jäisi tuleen makaamaan. Sen lisäksi että hyviä, olemassa olevia kokemuksia opettelee vastaanottamaan, niitä on myös mahdollista kehittää itse. Kyse on omien ajatusten muuttamisesta ja uudelleen suuntaamisesta. Kirjan tuoma oivallus on se, että se vahvistuu, mihin kiinnitämme huomiomme. Hyvän vastaanottamisen harjoitukset eivät ole helppoja, mutta niillä luomme itsellemme mielenrauhaa ja tasapainoa. Ihmisellä on monesti taipumus keskittyä vain siihen, mikä on huonosti. Sama syy voi estää meitä kehittämästä itseämme, koska olemme joskus saaneet negatiivista kritiikkiä jostain suorituksestamme. Oman asenteen ja ajattelutavan muokkaaminen Loppujen lopuksi Hakalan kehotus riman laskemisesta ei välttämättä liity mukavuusalueeseen, vaan joissain tapauksissa pelkästään ylenmääräisen stressin ja kiireen välttämiseen. Riman olisikin hyvä olla kiinteän korkeuden tai jatkuvan nousun sijaan joustava. Toisin kuin korkeushypyssä, rimaa ei tarvitse joka suorituksen jälkeen nostaa vähän ylemmäs vaan korkeuden voi säätää sen hetkisten voimavarojen mukaan. Jos samanaikaisesti on viisi tärkeää projektia suoritettavana, voit valita niistä sen, joka vaatii erityishuomiota ja keskittyä suorittamaan se huolella. Muiden riman voit laskea siksi aikaa alemmas. Eli kyse voi myös olla vain priorisoinnista. Epämukavuusalueelle meneminen sen sijaan on tavattoman laaja käsite, ja sekä Dyerin että Dweckin esimerkit liittyvät samaan asiaan. Mukavuusalueella voidaan pysyä, koska on opittu ja totuttu pysymään siellä. Dyerin (1977) sanoin “te olette tottuneet omiin määritelmiinne itsestänne”. Hänen mukaansa niin sanotut “minä olen tällainen” -nimilaput ovat saattaneet estää elämästä elämää niin täydesti kuin voisi, ja näistä nimilapuista pitäisi hankkiutua eroon. Mukavuusalueen ulkopuolinen tutkimusmatkailu ei tarkoita sitä, että kaikkea pitää kokeilla tai syöksyä suin päin mihin tahansa uuteen haasteeseen, vaan myös yhden tavallisen työuran ympäriltä voi löytyä uusia, haastavia asioita, uusien taitojen opettelua. Suosittelen suhtautumaan potentiaaliseen oppimiskokemukseen uteliaasti – epämukavuusalueella voi mennä välillä vain käymään, ja sieltä saattaa löytyä sellaisia vahvuuksia, joiden olemassaoloa ei aiemmin tiennytkään. Csikszentmihalyin (1997) teoriaa mukaillen flow-tila on mukavuusaluettamme ja arousal-tila epämukavuusaluetta. Hänen mukaansa optimaaliset kokemukset (flow) vievät meidän lähemmäksi onnellisuuden tilaa, mutta väitän, että epämukavuusalueella onnistuminen vasta voimaannuttaakin. Viime kädessä kysymys on pitkälti asenteista, ja asenteet ovat siitä mukavia, että niitä voi muuttaa. Olen koettanut itse omaksua jo pitkään sen ajatuksen, että kun elämässä tulee vastoinkäymisiä niin opinnoissa, työelämässä kuin henkilökohtaisella saralla, pyrin löytämään niistä jotain, mitä voin oppia. Lähes kaikista vastoinkäymisistä löytyy tällainen oppimisen potentiaali. Siksi välttelen termiä “epäonnistuminen”, sillä aina voi vain onnistua tai oppia, ja molemmat ovat eteenpäin vieviä kokemuksia. Näihin vaikuttavat läheisesti myös omat motivaatiotekijät, mutta niistä enemmän ensi kerralla. Kohti epämukavuusaluetta Aseta rima joka joustaa elämäntilanteesi, muiden vaatimusten ja voimavarojesi mukaan. Hankkiudu eroon “minä olen aina ollut tällainen” -leimoista. Harjoittele hyvän vastaanottamista – se vahvistuu mihin kiinnitämme huomiomme. Opettele suhtautumaan epämukavuusalueeseen potentiaalisena oppimiskokemuksena, uteliaasti, mutta liikaa stressaamatta. Voit vain onnistua tai oppia. Kirjoittaja Saija Heinonen on projektipäällikkö ja TKI-asiantuntija elokuva- & tv-alan töiden ja kasvatustieteen opintojen taustalla. Halu ymmärtää ihmisen käyttäytymistä ja oppimisen mekaniikkaa on herännyt idulle jo nuoruudessa, mutta vasta viime vuosina se on versonut näkyvämmin. Vapaa-aikaan kuuluu muun muassa aktiivista liikuntaa, kamppailulajeja ja puutarhanhoitoa. Lähteet Csikszentmihalyi, M. 2005. Flow – elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Rasalas Kustannus. Alkuperäisteos 1990. Flow. Csikszentmihalyi, M. 1997. Finding Flow. The psychology of Engagement with Everyday Life. Basic Books. Dweck, C.S. 2016. Mindset Menestymisen psykologia. Kuinka voimme toteuttaa piileviä kykyjämme. Viisas elämä Oy. Alkuperäisteos 2006. Mindset. The New Psychology of Success. Dyer, W.W. 1977. Hyväksy itsesi - uskalla elää! 1977. Kustannusosakeyhtiö Otava. Alkuperäisteos 1976. Your erroneous zones. Hakala, J.T. 2020. Vähemmällä enemmän - Miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta. Alma Talent Oy. Hanson, R. 2020. Onnellisuuden ohjelmointi - hyvinvointia neurotieteen avulla. Viisas elämä Oy. 2. painos. Alkuperäisteos 2013. Hardwiring Happiness: The New Brain Science of Contentment, Calm, and Confidence. (Kirja on aiemmin julkaistu suomeksi nimellä Sisäsyntyinen onnellisuus) HS (Helsingin sanomat). 6.11.2020. Paine menestyä aiheuttaa rimakauhua. Toimittaja Juha Riihimäki. HS (Helsingin sanomat). 15.11.2021. Vapaalla parempi tehdä kuin olla. Toimittaja Lauri Seppälä.
Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥
Close your eyes and imagine a group of people having a team meeting to kick-off a game development project. A glance at the meeting agenda reveals items such as assigning a project manager, discussing the different skills and roles needed for the project and brainstorming on an initial game idea. For the game idea, you hear someone mentioning a 2D platformer with a boss fight. Now imagine all this taking place in an English communication class full of engineering students and on an online platform. Is it working, are they learning and are they enjoying it? Yes, yes and yes. In this blog text, I’ll be discussing integrating and simulating English studies successfully into any study module in any discipline by providing an example from a game development study module at Metropolia UAS. Quest for Meaningful and Inspiring Learning Experiences Universities of Applied Sciences are by default focused on project and problem based learning, which means simulating projects and solving problems typical for worklife is at the center of most learning. This approach has a solid foundation in research, which claims that students (and teachers!) are more motivated and learn more in integrated and simulated learning contexts (see e.g. Loepp 1999; Terenzini 2020). Integrating subjects is not a new idea and several well-established models, such as the interdisciplinary model or the problem-based model, exist for different types of contexts and school levels (Loepp 1999). Well-executed integration is not something to be taken for granted despite following a model, but typically requires strong personal commitment and dedication from the individual teachers involved. In Metropolia University of Applied Sciences, game development (Metropolia, 2021) is one of the four 15cu study modules, aka themes, IT engineering students complete during their first year of studies. Game development was considered an important theme as Finnish gaming companies are attractive employers for IT students, thanks to the success of Rovio and Supercell to mention a few. The current game development theme has been designed to include the following courses/topics: C# object oriented programming Basics of relational databases Game development tools and project implementation Communication in English and development of presentation skills Concept of StartUp business model Basics of Mathematics and Physics. When the gaming theme was first created in connection with a curriculum revision 7 years ago, a great amount of work by the teachers went into integrating the different subjects into a gaming project. It wasn’t a very structured and formal process, but looking back now we managed to address many of the questions suggested by best practice to arrive at a meaningful and inspiring entity, which is work-life oriented. Key Questions to Answer As listed by Steamedu (2021), some of the key questions that merit close attention when creating a module are: Why is this module needed? What is the purpose/goals of the module? What is the content of the module? What is the expected result? What kind of module is this? (e.g. exploratory, design, expressive, project based, combination etc.) When will the activities of the module take place, what is the time frame? Where does the module take place? In which learning environments? What tools are needed to successfully complete the module? E.g. equipment, tools, materials, financial resources, technology, online tools, books, human resources, etc. How is the module evaluated for module quality and outcome, learning outcomes, effectiveness of project methods What are the risks associated with the module? Answering these questions and planning the theme further made me realize it would be possible to engage in true integration and I remember the excitement and inspiration I felt right from the very beginning. The excitement hasn’t faded either. Working together with the other teachers on this integrated module has been highly rewarding all these years. The module has also been developed further every year in the spirit of continuous development and I personally feel I’ve managed to create a course structure and content I’m truly satisfied with as the course additionally simulates work-life as closely as possible. Course Walkthrough My focus in the latter part of this text is on providing my readers a walkthrough on how English communication was integrated into the game development theme through the gaming project where students develop a game in teams in 8 weeks only, and how the English communication part has developed just recently. I will share my insights with you here for a structured approach to simulating work-life in the classroom, in my case from the communication point of view. For the English course, the early-year course contents were agreed upon with the other English communication teachers involved in the game development module. From the start, it was clear we would let the students work on their projects in class in English, with them using the skills and knowledge they had acquired in their other game development courses, for example programming, taught in Finnish. The only subjects in the gaming module, which proved to have no real common ground for integration with the English course, were math and physics. Other components of the English class included for instance project communication skills, presentation skills, reporting skills and making CV’s in English. All of these centered on teaching how to communicate about the gaming project at the final seminar organized at the end of the 8-week project. An example of animated presentation slides by one team from this fall is found here. (Blatter et al. 2021). Towards True Simulation Later, my own classes started to evolve even more towards simulating work life in game development. The four specific questions I asked myself when continuously developing the structure and content of my classes are shown below. These questions are of course applicable for any job in any field by just changing the term game developer with a different job. What is a typical work day in the life of a game developer? Which aspects of this work can be easily simulated in my class? Which aspects need modifying in order to work in my class? And most importantly, how can I make the students come to class and start working without the necessity of a lengthy teacher briefing first? I felt this was significant mainly because this is how most work takes place: people come to work and start working without anybody telling them every time what to do. To come up with answers to my questions I went looking for a precise answer to my first question by googling “What does a typical work day look like for a game developer?” Naturally, I got several hits and this is for instance what gaming industry expert Jason W. Bay (2016) has to say about it in his podcast aimed at wannabe game developers: Once everybody is in the office, it’s pretty common to have a team meeting, especially for studios that use Scrum as a development method. Teams will usually have a morning stand-up meeting to talk about what they accomplished the day before, what they’re going to accomplish today, and discuss any problems that might be blocking their progress. After that, everybody goes back to their desks to handle email, plan their day, and get to work. Most of the day is spent doing the core part of the job. Artists will spend that time planning and creating the game art. Programmers will spend the time writing and debugging source code. Designers might spend it by writing documentation or putting together game levels and so on. Current Course Core Based on this description and working out answers to my questions 2 and 3 to modify the required parts, my course (in Zoom due to the pandemic) is currently built around team meetings at the beginning of classes where the students plan what they’re going to accomplish that day and who needs to do what. They then go on to work, alone or together, on the tasks they specified and before class is over, get together with their team to discuss progress made and any problems they encountered. If a solution was found, they spend some time advising each other on how to avoid similar problems. The game-related tasks can be anything from coding and art design to building relational databases. As the very last thing in every class, students share their progress with the class, in brief, by showing their Trello or Microsoft planner which they use to manage their whole project in a visually pleasing way in one platform, available to all team members at all times. Classroom Turned into Workplace My question number 4 got solved by adopting this repetitive way of working through team meetings, as I am now able to have students come to class and know exactly what to do completely on their own. What’s more, they are using the IT and other skills they’ve learnt in courses taught by other teachers in the module, but now communicating about them in English in order to work on their projects. To me, this way of working is as close as it gets to integrating courses and simulating real life gaming workplaces. Since the course contents continue to feature presentation skills, reporting skills and such as before, I obviously spend class time on teaching these skills, but in each class actual work on the tasks, whether game related or communication skills related, starts by having a meeting and deciding on which tasks to work on that particular day. Challenges Two challenges remain for this type of integration: In the ideal situation, all students would work on all aspects of the gaming project, but in practice one student tends to work on coding, another one on game art and yet another on something else, according to their personal skills. This of course emulates work-life in gaming in a great way, but is not the best way in terms of learning purposes, which would require all students spend time working on coding, for instance. Monitoring what students are doing during class is difficult in Zoom, even though it is possible to visit the breakout rooms. This is mainly because students spend a great amount of time also watching tutorials and looking for information online. This means there might be total silence in the room when I go there. In the classroom, it is easier to see at one glance what is going on with different teams. This is why I recommend contact lessons for this type of activity. In my experience, and despite the challenges, the best way to increase the level of motivation and inspiration of teachers and students alike is by integration and simulation. It makes learning (and teaching!) fun and exciting, just like playing a game. Today, all this is easier than ever thanks to advances in digital technology. Wanna play? References Bay J. 2016. What is a typical day in the life of a video game developer? Blatter J., Oksanen S., Virtanen R. 2021. Final Presentation (Google slides) Loepp F. 1999. Models of Curriculum Integration. Metropolia. 2021. Study Guide. Information and Communication Technology. Game Development. (in Finnish) Steamedu. 2021. GUIDELINES FOR INTEGRATING DIFFERENT SUBJECTS Terenzini P. 2020. Six characteristics that promote student learning (opinion)
Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen
Ammattikorkeakoulussa työ- ja opiskeluarki on pitkälti yhdessä tekemistä, jolloin myös kirjoittaminen ja uuden tiedon julkaiseminen tapahtuu vahvasti yhteistyössä. Blogikirjoituksia, tieteellisiä ja ammatillisia artikkeleita, raportteja, oppikirjoja, oppimistehtäviä ja opinnäytetöitä kirjoitetaan yhdessä pareittain tai ryhmässä. Tässä blogipostauksessa nostamme esiin yhteiskirjoittamisen mahdollisia karikoita ja annamme konkreettisia vinkkejä siihen, miten yhteiskirjoittaminen onnistuu parhaiten (ks. myös Kielikuraattori 2020). Yhteistyöstä sopiminen ennen kirjoittamisen aloittamista Jotkut saattavat etukäteen jännittää yhteiskirjoittamista. Yleensä pelot liittyvät työnjaon ongelmiin, erilaisiin työskentelytapoihin ja kirjoitustyyleihin. Tämän vuoksi ennen yhteiskirjoitusprosessin alkua ryhmän tai parin olisi hyvä keskustella ainakin seuraavista asioista: Yhteiset tavoitteet Millaiseen lopputulokseen tähdätään? Mikä on tekstin tavoite? Kenelle se on suunnattu ja millaisessa foorumissa on tarkoitus julkaista? Mitä se antaa lukijalleen? Entä miten pitkää tai kunnianhimoista tekstiä halutaan tuottaa? Yhteisistä tavoitteista sopiminen lisää ryhmäläisten motivaatiota ja sitoutumista, joita ilman yhteiskirjoittaminen ei onnistu. Yhteinen ymmärrys Ovatko kaikki ymmärtäneet käsillä olevan tehtävän samoin? Tietävätkö kaikki, millaista tekstiä (esim. pituus, tyyli, sisältö, jäsentely, lähdeviitetekniikka, tavoite, kohderyhmä) ryhmä on tuottamassa? Myös yhteisistä pelisäännöistä on hyvä puhua etukäteen. Kaikkien kirjoittajien tulisi olla valmiita myös muokkaamaan tekstiään tai hyväksymään toisten tekemiä muokkauksia. Työskentelytapa ja aikataulu Millä yhteiskirjoitusalustalla tekstiä tuotetaan? Entä mikä on ryhmän työnjako ja aikataulu? Mitkä ovat sanktiot, jos joku ryhmästä lipsuu aikataulusta? Tarjoaako myöhästyjä baarireissulla kierroksen koko ryhmälle vai leipooko seuraavat kokouspullat? Entä miten ryhmä palkitsee itsensä? Lähteekö ryhmä yhteiselle illalliselle, ilmajoogaan tai seinäkiipeilemään? Mikä ryhmää innostaa? Palaute ja kompromissit Yhteiskirjoittamisessa teksti rakentuu prosessissa, joten kirjoittaminen vaatii palautteen antamista ja vastaanottamista, kompromissien tekemistä ja omista ajatuksista luopumista ryhmän yhteiseksi hyväksi. Taito antaa rakentavaa, täsmällistä ja oikea-aikaista palautetta onkin yhteiskirjoittajan tärkein ominaisuus. Yhteiskirjoittaminen vaatii siis paitsi kirjoitusviestinnän taitoja, myös erinomaisia puheviestintätaitoja (Kielijelppi), esimerkiksi taitoa kuunnella, havainnoida, perustella ja sovittaa erilaisia tavoitteita yhteen. Yhteiskirjoittamisalustan valinta Yhdessä kirjoittaminen onnistuu parhaiten yhteiskirjoittamisalustoilla. Korkeakouluissa yleisesti käytössä olevia alustoja ovat esimerkiksi Google Docs ja Microsoftin Word Online. Myös muita alustoja löytyy, kuten avoimella lähdekoodilla toimiva Etherpad (englanninkielinen sivusto). Yhteiskirjoittamisalustan hyötyjä ovat: Kaikki kirjoittajat voivat työstää tekstiä samanaikaisesti. Teksti pysyy ajan tasalla ja viimeisin versio on aina kaikkien kirjoittajien saatavilla. Teksti tallentuu automaattisesti. Alustalla olevan kommenttikentän, chatin ja erilaisten muokkaustyökalujen avulla kirjoittajat voivat kommunikoida keskenään samalla, kun työstävät tekstiä eteenpäin. Alusta tallentaa dokumentista versiohistorian, joten kirjoittaja voi palata tekstin aiempaan versioon ja katsoa, millaisia muutoksia tekstiin on tehty. Tekstiin jätettyjä kommentteja voi merkitä ratkaistuiksi ja niihin voi myöhemmin palata, jos kirjoittajat huomaavat, että kommenteissa käytyä keskustelua tarvitaan tekstin työstämiseen. Googlen ja Microsoftin alustojen välillä on pieniä eroja. Molemmilla alustoilla voi tehdä yhteistyötä ja kommentoida tekstiä reaaliaikaisesti. Google Docs koetaan usein helppokäyttöisempänä, sillä se on käyttöliittymältään intuitiivisempi, kun taas Microsoft Wordissa toiminnallisuuksia on huomattavasti enemmän. Google Docsissa Ehdota-työkalun avulla jokainen kirjoittaja voi tehdä näkyväksi millaisia lisäyksiä tai poistoja ehdottaa tekstiin. Microsoft Word Onlinen vastaava työkalu on nimeltään Tarkistaminen. Yhteiskirjoittamisalustan valinnassa on hyvä huomioda seuraavat asiat: Mitä työvälinettä olette tottuneet käyttämään? Yhteiskirjoittaminen vaatii enemmän kommunikointia ja yhteisen ymmärryksen luomista kuin yksin kirjoittaminen. Jotta prosessista ei tule liian raskas, on hyvä valita tarkoituksenmukainen, mutta myös tekijöille tuttu työväline. Silloin kirjoittajat voivat keskittyä hyvän sisällön rakentamiseen ja tekstin muotoilemiseen eikä työvälineen toimivuutta tarvitse ihmetellä. Mikä työväline on kaikkien käytettävissä? Kirjoittajajoukossa voi olla myös oman organisaation ulkopuolella olevia kirjoittajia mukana. Mikä alusta on kaikkien käytettävissä? Jos sopivaa alustaa ei ole kaikkien käytettävissä, niin joku voi omilla tunnuksilla jakaa dokumentin, niin että tekstiä pääsee työstämään myös ilman tunnuksia. Mikä työväline tarjoaa juuri niitä ominaisuuksia, mitä tarvitsette? Jos teillä on erityisiä tarpeita – tarvitsette esimerkiksi sanelutyökalua tai mahdollisuuden saada listan muutoksista, joita asiakirjassa on tehty viimeisimmän käyntinne jälkeen – kannattaa tietenkin valita sellainen työväline, joka tarjoaa tarvittavat ominaisuudet. Yhteiskirjoittamisalustojen huono puoli on se, että niihin pääsee käsiksi vain silloin, kun kirjoittajalla on verkkoyhteys käytössään. Jos verkko tai palvelin on alhaalla, tekstiä ei pääse työstämään tai edes lukemaan. Siksi on tärkeää tehdä varmuuskopio myös pilvipalveluissa oleville tärkeille dokumenteille. Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja Kun yhteiskirjoittamisalusta on valittu, ryhmän on hyvä pohtia yhdessä sopivinta työskentelytapaa. Alla Mark Sharplesin (2003) ratkaisuvaihtoehtoja, etuineen ja haittoineen, yhteiskirjoittamisen toteuttamiseksi. Näitä työskentelytapoja voi myös sekoittaa keskenään, sillä usein tehokkainta on työskennellä eri tavoin prosessin eri vaiheissa: 1. Rinnakkaiskirjoittaminen (parallel working) Rinnakkaiskirjoittaminen on yleisin yhteiskirjoittamisen muoto. Siinä ryhmä tekee selkeän työnjaon esimerkiksi niin, että teksti jaetaan osiin, ja jokainen työstää omaa palaansa tekstistä samanaikaisesti. Sen jälkeen kokoonnutaan yhteen antamaan palautetta ja keskustelemaan, minkä jälkeen tekstiä työstetään edelleen. Rinnakkaiskirjoittamisessa ryhmäläisillä voi olla erilaisia rooleja vahvuuksiensa mukaan: tiedottaja voi huolehtia ryhmäläisten tiedotuksesta ja aikatauluista, kielenhuoltaja vastaa kielenhuollosta, taustoittaja hakee lähteitä ja koostaa alustavan tekstipohjan, tarkastaja yhdenmukaistaa viitetekniikan ja viimeistelijä varmistaa, että tekstin tyyli säilyy samana kirjoittajan vaihtuessa jne. Etuja: Tekstiä syntyy nopeasti, jokaisen vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Haittoja: Erilaisten tekstien yhteensovittaminen voi olla vaikeaa ja joskus ihmiset tekevät päällekkäistä työtä. 2. Peräkkäinen kirjoittaminen (sequential working) Peräkkäisessä kirjoittamisessa kirjoittajat sopivat kirjoitus- ja muokkausjärjestyksen etukäteen. Ensimmäinen kirjoittaja tekee luonnoksen, jota seuraava täydentää ja parantelee. Kun teksti on valmiina työstettäväksi eteenpäin, kirjoittaja tiedottaa asiasta seuraavaa kirjoittajaa jne. Peräkkäiskirjoittaminen sopii tilanteessa, jossa työnjaon ei tarvitse mennä aivan tasan tai jossa ryhmän jäsenillä on selkeästi eriytyneet roolit: ideoija ja suunnittelija, tekstin luonnostelija ja tekstin viimeistelijä. Peräkkäinen työskentely sopii myös silloin, kun tekstin aihetta on vaikea pilkkoa selvästi jaettaviin palasiin. Etuja: Kaikilla on koko ajan tekstistä oikea versio, päällekkäistä tai turhaa työtä ei tule, kun vain yksi työstää tekstiä kerrallaan. Haittoja: Prosessi voi pysähtyä yhteen henkilöön, lisäksi keskustelua ja ajatustenvaihtoa on vain vähän. Lisäksi työkuorma jakautuu helposti epätasa-arvoisesti. 3. Vastavuoroinen kirjoittaminen (reciprocal working) Vastavuoroisessa kirjoittamisessa kaikki työstävät samaa tekstiä yhtä aikaa ja reagoivat toisiinsa välittömästi. Yksi ryhmästä voi toimia kirjurina, kun muut kommentoivat vieressä, tai sitten kaikki työstävät yhtä aikaa samaa dokumenttia toistensa tekstejä kommentoiden. Etuja: Työtapa synnyttää vahvan yhteisöllisyyden kokemuksen, tekstistä tulee yhteistä. Haittoja: Työtapa on hidas ja jotkut ajatukset ja tekstikappaleet saattavat kadota innostuksen pyörteissä – tai sitten innostus katoaa kokonaan, kun oma ääni ei tulekaan kuuluviin. Usein käy niin, että etenkin prosessin alkuvaiheessa yksi ryhmästä työskentelee enemmän, vaikka koko ryhmän tukea tarvitaankin kaikissa vaiheissa. Eden ja Lunsfordin (1990, ks. myös Sharples 2003: 172) mukaan seuraava työskentelyjärjestys on yhteiskirjoittamisessa kaikkein yleisin: Yksi ryhmästä työstää suunnitelman ja hahmottelee tulevaa tekstiä. Ryhmä antaa suunnitelmasta palautetta. Suunnitelman pohjalta ryhmä tekee suunnitelman tulevasta tekstistä. Yksi ryhmästä kirjoittaa luonnoksen. Luonnoksen pohjalta ryhmä tarkentaa suunnitelmaa, jakaa tekstin paloihin niin, että jokainen ryhmästä kirjoittaa oman palasensa. Lopuksi palat kootaan yhteen ja ryhmä tarkistaa ja yhdenmukaistaa tekstin. Oulun yliopiston Kirjoittajan ABC -sivustolla on mainio lista yhteiskirjoittamisen eduista ja haitoista. Pahimmillaan yhteiskirjoittaminen on prosessi, jossa työ jakautuu epätasaisesti, kukaan ei saa näkemyksiään kuuluviin ja tekstistä tulee epäkoherentti sillisalaatti. Parhaimmillaan yhteiskirjoittaminen on hauskaa ja kehittää muun muassa ajattelua, argumentointia ja kirjoitustaitoja. Näistä taidoista on varmasti hyötyä kaikille. Teksti pohjautuu osittain Kielikuraattori-blogissa 12.6.2020 julkaistuun postaukseen Miten kirjoitetaan yhdessä. Kirjoittajat Eveliina Korpela toimii suomen kielen ja viestinnän lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmissa ja S2-asiantuntijana erilaisissa hankkeissa. Hän on kiinnostunut kielenoppimisesta, kirjoittamisen ohjauksesta, työelämän viestintätaidoista ja kielellä vaikuttamisesta. Hän haluaa tuoda kielenopetukseen enemmän toiminnallisuutta, draamaa, elämyksiä ja iloa. Lisäksi hän haluaa parantaa omaa ja opiskelijoidensa elämänlaatua tunnistamalla turhia vaatimuksia ja keskittymällä nykyhetkeen. Riikka Wallin on Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisukoordinaattori. Hän on kulttuurituottaja (YAMK), joka haluaa edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja joka innostuu saavutettavuudesta, asiakas- ja käyttäjälähtöisestä toiminnasta sekä viestinnästä. Työssään hän auttaa tuomaan esiin metropolialaista asiantuntijuutta korkeakoulun julkaisutoiminnan avulla. Tärkeintä hänelle on ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sitä hän edistää myös Nia-ohjaajana. Lähteet Ede, Lisa & Lunsford, Andrea 1990. Singular Texts/Plural Authors: Perspectives on Collaborative Writing. Illinois: Southern Illinois University Press. Kielijelppi. Puheviestintätaidot. Helsingin yliopisto. Viitattu 1.12.2021 Korpela, Eveliina 2020. Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 1: Valmistautuminen ja keskustelu on tärkeää. Kielikuraattori-blogi 12.6.2020. Korpela, Eveliina 2020. Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 2: Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja. Kielikuraattori-blogi 12.6.2020. Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2020. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 23.10.2021. Laihanen, Esa 2006. Yhdessä kirjoittaminen ja yhteiskirjoittaminen. Oulun yliopisto. Kirjoittajan ABC-sivusto. Viitattu 23.10.2021. Sharples, Mike 2003. How We Write : Writing as Creative Design. E-kirja. London: Routledge.
Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3
Koronavirusepidemia vauhditti teknologian hyödyntämistä osana sosiaali- ja terveyspalveluita. Etäkuntoutusta ja etäohjausta pilotoitiin myös Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylässä keväällä 2021. Fysioterapian, osteopatian, sosiaalialan, terveydenhoitotyön ja toimintaterapian tutkinnon opiskelijat osallistuivat etäohjaukseen. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tämä etäohjausta käsittelevä teksti on kolmas osa HyMy-kylästä kertovan blogikirjoitusten sarjassa. Etäohjausta toteutettiin kevään ja syksyn 2021 aikana sekä yksilö- että ryhmämuotoisesti. Etäohjaukseen osallistuneista opiskelijoista osa vastasi etäohjauksen kokemuksia selvittävään verkkokyselyyn keväällä 2021 (n=25). Kyselyssä selvitettiin kuinka paljon etäohjauskertoja opintojakson aikana kertyi, saiko opiskelija tukea riittävästi etäohjaukseen ja olivatko etäohjauksen välineet toteutukseen riittäviä. Lisäksi kysyttiin kokivatko opiskelijat etäohjauksen lisänneen ammatillista osaamistaan ja heitä pyydettiin myös nimeämään tarkemmin osaamisen kehittymistään. Tarkastelun kohteena oli lisäksi asiakkaiden antama palaute sekä kokemukset kuntoutuksen tai ohjauksen onnistumisesta etäohjauksena. Harjoitus tekee mestarin etäohjauksessakin Opiskelijoiden vastaukset vaihtelivat tutkinnoittain. Etäohjauskertoja kertyi keskimäärin 1–5 kappaletta riippumatta opiskelijan tutkinnosta. Yli 10 etäohjauskertaa vaikutti selkeästi opiskelijan kokemukseen varmuuden lisääntymisestä. Yksilöasiakkaan etäohjauksessa opiskelijat kokivat pääasiassa saaneensa riittävästi tukea etäohjauksessa etäohjauksen tietoturva huomioitiin riittävällä tarkkuudella, mutta etäohjauksen haasteet koettiin olevan teknologisissa välineissä sekä opiskelijoiden että asiakkaiden osalta (esim. ulkoiset kamerat, mikrofonit, kuulokkeet) yli 50 % vastanneista opiskelijoista koki ammatillisen osaamisensa lisääntyneen (Nimettyjä osa-alueita olivat mm. itsevarmuuden kasvaminen, verbaalisen ohjaamisen kehittyminen, uusien näkökulmien oivaltaminen, etäohjauksen käyttöä edistävien menetelmien ymmärtäminen ja ajankäytön hallinnan kehittyminen.) suurimmaksi osaksi asiakkaiden antama palaute etäohjaustilanteista oli hyvää, positiivista ja opiskelijaa kannustavaa koettiin erityisesti keskustelun ja haastattelutilanteiden sujuvan hyvin videokuvan merkitys korostui osana onnistunutta vuorovaikutusta. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on erilaisia ammattialoja ja ammatillisia toimintatapoja, joista osassa korostuu selkeästi manuaalinen eli käsin tehtävä työskentely (manuaalinen tutkiminen ja hoito). Tämä näyttäytyi myös opiskelijoiden vastauksissa, jolloin toisissa tutkinnoissa etäohjauksen koettiin onnistuvan hyvin ja asiakkaan yksilöllistä tarvetta palvelevaksi, mutta varsinkin asiakkaiden tavoitteisiin pohjautuvaan manuaaliseen työskentelyyn keskittyvissä toiminnoissa koettiin, että etäohjaus ei ollut optimaalinen tai edes mahdollinen vaihtoehto. Asiakasryhmien etäohjauksessa opiskelijat kokivat ohjaukset pääosin sujuvaksi kameroiden ja videokuvan merkitys korostui pienemmissä ryhmissä, jolloin teknologia mahdollisti osallistujien näkymisen etäohjaajalle ohjaajan ei ole teknisesti mahdollista nähdä kaikkien osallistujien videokuvaa samanaikaisesti näytöllä suuremmissa ryhmissä. opiskelijat kokivat ohjauksen oudon tuntuiseksi, mikäli osallistujien kamerat olivat ohjaustilanteessa kiinni. Etäohjaus on tullut jäädäkseen Opiskelijat toivoivat etäohjauksen sisältyvän opintoihin laajemminkin, koska he näkevät sen mahdollisena tulevaisuuden toimintatapana. Etäohjaukseen tarvittavaa teknologista ja vuorovaikutuksellista osaamista toivotaan syntyvän ja vahvistuvan opintojen aikana, jotta opiskelija voi siirtyä varmempana työelämän haasteisiin. Korona-aika toi selkeästi esiin tarpeen laajemmalle etäohjauksen hyödynnettävyydelle. Tällä hetkellä jo osassa sosiaali- ja terveysalan tutkinnoissa on huomioitu etäteknologian ja etäohjauksen osaaminen ja osaamisen tarpeen kasvaminen. Tätä tulee kuitenkin vielä lisätä laajemmin. Ohjauksen järjestäminen etänä tulisi nähdä yhtenä mahdollisuutena, sillä tarvetta on edelleen myös kasvokkain tapahtuvalle ohjaukselle. Etäohjauksen soveltuvuutta tulee aina arvioida ensisijaisesti asiakkaan lähtökohdista. Myös etäohjauksessa syntyy mahdollisuus opiskelijan ja asiakkaan tai asiakasryhmän väliseen aitoon vuorovaikutukseen, onnistumisen kokemukseen ja oppimiseen. Kirjoittajat Titta Komssi on terveystieteiden maisteri (TtM) ja fysioterapeutti (AMK), toimii fysioterapian tutkinnossa lehtorina ja tutkintovastaavana. Hän innostuu monialaisen toiminnan kehittämisestä ja uudenlaisten toimintatapojen ketterästä kokeilusta. Mirka Peththahandi on osteopaatti (YAMK), toimii osteopatian tutkinnossa lehtorina. Hän motivoituu ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisestä, monialaisesta yhteistyöstä ja ennakoivista innovaatioista. Molemmat kirjoittajat ovat Metropolian lehtoreita ja työskentelevät HyMy-kylässä vastuuopettajina, harjoitteluohjaajina sekä kehittämistehtävissä.
Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus
Viime vuosien yhä kiihtyvä teknologioiden kehitys ja vallitseva pandemia-aika ovat tuoneet niin työhömme kuin arkeemmekin lisää erilaisia digitaalisia mahdollisuuksia ja uusia toimintamalleja. Monilla työpäivät ovat siirtyneet toimistoilta kotikonttoreihin ja samalla kymmeniin eri digitaalisiin järjestelmiin. Työn digitaalisen murroksen ohella kaupassakäynnit ovat vaihtuneet ruokatoimitusten noutamiseen noutopisteiltä, liikuntakeskusten käynnit kotijumppasaleiksi, harrastusten ja ystävien tapaamiset virtuaalikokoontumisiksi Teamseissa ja Zoomeissa. Digitaalisista ratkaisuista on tullut tiivis osa arkeamme, monilla sen osa-alueilla. Digitaalisissa ympäristöissä tehtävästä työstä on tullut elämään sulautunutta tekemistä, jonka rajat ovat hetkittäin hämärtyneet. Saatamme päivän aikana olla tekemisissä kymmenien tietojärjestelmien, digitaalisten kanavien, verkkokokousjärjestelmien ja alustojen kanssa. Näppäimiemme päässä oleva tieto ja sen hallinta on hajautunut useisiin järjestelmiin projekteista ja tekemisen luonteesta riippuen. Tallennamme tietoa verkkolevyille ja pilviin ja jaamme sitä sujuvasti sosiaalisen median alustoilla. Surffaamme eri ratkaisujen välillä, tarpeiden, toimijoiden ja käytössä olevien yhteyksien mukaan. Tämä digitaalisuuden vahva invaasio näkyy myös korkeakoulusektorilla toimivien opettajien, opiskelijoiden ja muun henkilöstön arjessa. Tätä ilmiötä kutsun jatkossa digitaaliseksi opiskelupäiväkokemukseksi. Digitaalinen työpäiväkokemus korkeakoulussa = digitaalinen opiskelupäiväkokemus? Etätyöskentelyn lisääntyessä olemme entistä enemmän alkaneet kiinnittää huomiota myös onnistuneeseen digitaaliseen työpäiväkokemukseen ja siitä on tullut yksi vallitsevan ajan kuumista ilmiöistä. Sen sanotaan toteutuvan onnistuneena silloin, kun jokaisella yhteisön tai yrityksen jäsenellä on mahdollisuus sekä taidot hyödyntää organisaation käytössä olevia digitaalisia ratkaisuja parhaalla mahdollisella tavalla, samalla saavuttaen paras mahdollinen tulos. (Merenranta 2021, Kopakkala 2021.) Onnistuneen työpäiväkokemuksen yhteyteen on nostettu esimerkiksi seuraavia näkökulmia (Luoma-aho 2021): Hyödynnettävien digitaalisten ratkaisujen kokonaisuuden tulee olla mielekäs ja eheä, josta joku on oikeasti vastuussa. Järjestelmien tulee olla tarvelähtöisiä ja niiden valikoimaa tulee tarkastella, karsia ja jopa luopua aika ajoin. Hyväksi havaittuja työtapoja kannattaa pitää systemaattisesti yllä ja yhteistyötä digitaalisissa kanavissa tukea. Työntekijöillä tulee olla tieto ja yhteinen ymmärrys siitä, mitkä digitaaliset kanavat vaativat välitöntä reagointia ja mitkä eivät. Työntekijöillä tulee olla mahdollisuus hallita työn kuormittavuutta itse sen sijaan, että se hallitsemattomasti valuu päälle eri järjestelmien kautta. Työnantajan tehtävänä on mahdollistaa digitaalisen työpäiväkokemuksen onnistuminen, työntekijän vastuulla on aktiivinen osaamisen päivittäminen esimerkiksi kouluttautumisen, perehtymisen ja ohjeiden lukemisen muodossa. On huomattu, että työntekijän jaksamiseen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka hyvin hän tuntee omat työkalunsa ja osaa niitä täysimääräisesti ja tarkoitukseen sopivalla tavalla käyttää. Toivottavaa onkin, ettei digitaalisten haasteiden vuoksi kukaan jää mistään paitsi. (Kopakkala 2021.) Digitaalinen opiskelupäiväkokemus opiskelijan kokemana Digitaalisen työpäiväkokemuksen voi korkeakouluopiskelijan osalta sujuvasti kääntää digitaaliseksi opiskelupäiväkokemukseksi. Vallitsevassa ajassa monet opinnot, jopa kokonaiset tutkinnot voidaan opiskella etänä niin, ettei oppilaitoksen kampukselle välttämättä ole lainkaan asiaa. Tämän tyylisessä opiskelussa digitaalisten ratkaisujen hallinta ja käyttöosaaminen korostuvat huomattavasti. Itse työskentelen ylempien ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa, pääasiassa etänä. Esitin heille, Digitalisaatio ja toiminnan ohjaus sosiaali- ja terveysalalla -opintojaksolla, kysymyksen onnistuneeseen digitaaliseen opiskelupäiväkokemukseen liittyen. He nostivat esiin tärkeitä näkökulmia, joiden perusteella voin digitaalista opiskelupäiväkokemusta edelleen kehittää. Tämän opiskelijaryhmän mukaan onnistuneeseen digitaalisen opiskelupäivään kuuluu seuraavia asioita: Opiskeltava kokonaisuus on selkeä, hyvin suunniteltu, valmisteltu ja ohjeistettu. Oppimistavoitteet ovat selkeät, sisällöt ja materiaalit päivitetty tähän päivään. Webinaarit ja liveluennot alkavat ilman teknistä säätöä, äänet kuuluvat ja kuva näkyy. Oppimisalustalta löytyy selkeä aikataulu, tehtävien ohjeistukset ja asianmukaiset palautuspaikat. Opettaja osaa hyödyntää oppimisalustan mahdollisuuksia ja tarpeen mukaan opastaa myös opiskelijaa niiden käytössä. Webinaarit ja liveluennot etenevät hyvässä tahdissa taukoja unohtamatta ja loppuvat ajallaan. Ohjelma esitetään tilaisuuden alkaessa. Opetustilanteet ovat osallistavia, keskustelevia ja interaktiivisia ja ne on suunniteltu, aikataulutettu ja jaettu sopiviin osiin. Osallistavat digitaaliset menetelmät ja tekniset vimpaimet ovat opettajalla hallussa ja aiheen pohdinta onnistuu opiskelijoiden kesken esim. pienryhmissä ja yhteisillä työskentelyalustoilla. Jatko-ohjeet ovat selkeät ja esillä. Tärkeänä pidettiin tunnetta siitä, että opiskelijaa ja hänen oppimistaan on ajateltu ja oppimistapahtuma on suunniteltu juuri häntä varten. Opettajan innostuneisuus ja kiinnostus aiheeseen koettiin merkityksellisenä, samoin monisuuntainen vuorovaikutus oppijoiden ja opettajan välillä. Nämä ovat asioita, joita ei mielestäni voi korostaa liikaa! Digitaalisesta opiskelupäivästä vastuussa olevat henkilöt ovat tehneet etukäteen kaiken sen minkä voivat niin, että kaikki sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Yllätyksiä sattuu aina. Onnistuneen kokemuksen ohelle nostettiin toki huomioita myös ei niin onnistuneista tilanteista, joista me korkeakoulujen toimijat voimme ihan varmasti ottaa opiksemme. Tähän laariin nostettiin haasteita esimerkiksi seuraaviin asioihin liittyen: erilaisten digitaalisten ratkaisujen, toiminnallisuuksien ja menetelmien suppea hyödyntäminen ja niihin liittyvät tekniset haasteet valmistelemattomat webinaarit ja livetilanteet digitaalisen osallistamisen ja interaktiivisuuden puutteet opetusmateriaalien ja ohjeistuksen ajantasaisuus opettajan tavoittaminen digitaalisissa kanavissa. Vinkkejä onnistuneiden digitaalisten päivien tukemiseen Aikaisemmissa teksteissäni olen kutsunut vallitsevaa aikaa etäkaiken ajaksi, jossa suurin osa elämästämme tapahtuu digitaalisissa ympäristöissä, fyysisiä kontakteja rajoittaen. Tähän uuteen arkeen olemme sujahtaneet hyvin ja kohtalaisen nopeasti, alun haasteiden jälkeen jopa oppineet siitä nauttimaan. Digitaalisten päivien systemaattinen kehittäminen on kuitenkin välttämätöntä. Onnistunutta opiskelupäivää voi yrittää tukea esimerkiksi seuraavien vinkkien avulla: Pyritään poistamaan tietotekniikan aiheuttamat perusongelmat kaikilta mahdollisimman hyvin. Organisoidaan erilaisia tukitapoja sekä opiskelijoille, opettajille että organisaation muille työntekijöille. Järjestetään monenlaisia tukimuotoja, useissa eri kanavissa, jotta jokainen apua etsivä sen myös löytäisi. Tärkeätä on huomioida, että etänäkään kukaan ei jää yksin. Vähennetään tietoisesti tiedon tulvimista eri kanavista ja sitoudutaan käyttämään sovittuja ja tarkoitukseen parhaiten soveltuvia ratkaisuja. Näin tekemällä vähennetään toimijoiden kokemaa kuormitusta, kun asiat tapahtuvat sovitulla tavalla ja löytyvät sovituista paikoista. Mahdollistetaan erilaisia työskentelytapoja ja vapautta valita itselleen sopivia digitaalisia ratkaisuja tai sovelluksia, kuitenkin niin, että perusvalikoima on yhteisesti sovittu. Valmistaudutaan ja valmistellaan kaikki mahdollinen etukäteen. Ei sählätä ja säntäillä, vaan sitoudutaan toimimaan suunnitelman mukaan. Mikäli muutoksia tarvitaan, sen ehtii hyvin tehdä seuraavalla lukukaudella. Viestitään avoimesti ja riittävästi ja aina tarpeen mukaan. Keskustellaan, kohdataan ja kuunnellaan. Ollaan tavattavissa ja tavoitettavissa, sovituissa digitaalisissa kanavissa. Tuetaan ja ohjataan ajankäytön suunnittelemiseen ja vastuutetaan itsenäiseen aikatauluttamiseen. Etänä tekeminen haastaa totuttuja toimintamalleja ja eroaa huomattavasti paikan päällä ohjatusta oppimistoiminnasta. Muodostetaan yhteiset säännöt ja sitoudutaan niihin. Yhteinen “koodisto” luo tekemiseen luotettavuutta ja varmuutta. Ja koska etäkaikesta näyttää yhä vahvemmin tuleva normiarkemme ja työskentelymme yksi muoto, miksi emme ottaisi sitä innolla vastaan ja kehittäisi aktiivisesti edelleen? Olkoon siis digitaalinen opiskelupäiväkokemus yksi ensi vuoden kuumista ilmiöistä, joka nähdään jatkuvana kehittämisprosessina, ei tähän aikaan liittyvänä kertaluontoisena tehtävänä. Lähteet Halonen, M. 2021. Laadukas ja tuottava työpäiväkokemus – vielä ei ole myöhäistä! (sulava.com) Kopakkala, J. 2021. Bisnespöytä 70 - Digitaalinen työpäiväkokemus tärkeä osa työssä jaksamista. Bisnespöytä -podcast. (Soundcloud) Luoma-aho, V. 2021. Digihälyn taltuttajat. HS Visio, Työelämä. Merenranta, T-J. 2021. Mikä ihmeen digitaalinen työpäiväkokemus? Valtti-tietopankki.
Kohtaamisen sietämätön keveys
Hymykuoppa kollegan poskessa, työkaverin uudet punaiset kengät ja tulijaa ovella tervehtivä kahvin tuoksu. Naurunremakka, jonka kuulet kävellessäsi opetustilan ohitse ja nouseva syke jatkaessasi juttua kollegan kanssa portaita kavutessanne. Tuttua ja silti jotenkin uutta. Asioita, joista jäimme paitsi etätyön ja virtuaalitapaamisten aikana ja joihin tutustumme nyt uudelleen. Ihminen tarvitsee kohtaamista ja kohdatuksi tulemisen kokemusta. Ryhmään kuuluminen on yksi ihmisen perustarve (Kielikompassi). Silmiin katsominen, lämmin hymy tai vaikkapa muutama lohduttava sana voivat joskus pelastaa päivän. Lyhyetkin ystävälliset kohtaamiset, tunne kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta aikaansaavat olon merkityksellisyydestä ja hyväksynnästä. Kyse on koko olemistamme kannattelevasta asiasta. ”Aidot kohtaamiset kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ovat tärkeitä voimavaroja arjessa. Kuuntelemalla toisiamme edistämme niin omaa kuin toisten hyvinvointia. Laumaan kuuluminen on mielenterveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kivijalka,” painottaa Mieli ry:n asiatuntijapsykologi Juho Mertanen YLE:n Akuutti-ohjelman verkkosivuilla. Kohtaamista poikkeusarjessa Kohdatuksi tulemisen tarve on korostunut entisestään korona-aikana, mutta etänä sen toteutuminen on usein haasteellista. Etäpalaverin pieni ruutu tai kasvokkaisten kohtaamisten maskit kaventavat kumpikin sanattoman viestinnän keinovalikoimaa. Siinä missä kasvokkain on helppo tunnistaa kevennys tai pohtiva hiljaisuus, kasvaa väärinymmärryksen riski, kun viestinnän sanattomien vihjeiden määrä on rajallinen. Yksi apukeino ja jopa peruslähtökohta on pitää tapaamisissa kamerat päällä, jolloin kuuloaistin lisäksi saamme myös näköaistin käyttöön ja siten tuplaamme informaation määrän. Toinen keino on sanoittaa muuten sanattomasti tapahtuvaa tekemistä. ”Annas kun mä mietin hetken” tai ”nyt seuraa välikevennys” tyyppiset lausahdukset helpottavat muiden osallistujien tulkintaa ja siten sujuvoittavat vuorovaikutusta. Näistä molemmista on mahdollista sopia oman tiimin tai laajemmin koko työyhteisön kesken, ja siten sujuvoittaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen haasteita etätapaamisissa pohdimme Jotain lainattua ja jotain digistä - vuorovaikutus etäajan jälkeen -blogipostauksessa. Tuossa tekstissä keskiössä olivat yksilöiden erot ja tilaisuuden vetäjän käytettävissä oleva keinovalikoima, kuten vaikkapa chatin hyödyntäminen tekstimuodossa ajatuksiaan jakaville tai hiljaisen pohdintahetken pitäminen ennen asiasta keskustelua, jotta eritahtiset osallistujat tulevat kaikki huomioiduksi. Etäajan yhteisöllisyys Etäajan yhteisöllisyys on ryhmään kuulumisen kokemus, joka syntyy ilman kasvokkaista kontaktia. Kokemus edellyttää sanallista ja sanatonta vuorovaikutusta ryhmän jäsenten välillä – tämä voi tapahtua etätapaamisissa puheen, tekstin ja kameran välittämän kuvan välityksellä. Eräs mielenkiintoinen joukko on etätyöaikana yhteisöön liittyneet uudet työntekijät ja opiskelijat. Uutena tulokkaana kaipuu joukkoon mukaan pääsemiseksi on akuutti ja jokapäiväinen. Esihenkilöiden kesken olemme pysähtyneet pohtimaan pääseekö yhteisön jäseneksi silloin, kun käytössä on ainoastaan etäyhteyden tarjoama keinovalikoima? Entä kokeeko uusi opiskelija olevansa osa korkeakouluyhteisöä, jos yhteisö on olemassa vain ruudulla? Tutkimusten mukaan tämä on mahdollista. Yhteisölliisyyden kokemus ja ryhmäjäsenyyden muodostuminen edellyttävät asiasisällön ohella myös epävirallisempaa vuorovaikutusta. Minimissään reagointia hymiöin, syvimmillään persoonaa valottavia keskusteluja, joissa jaetaan asioita myös muusta kuin työroolista käsin. Kiinnostavasti sosiaalista identitettiä ja ryhmään kuulumista verkkoympäristössä on koostanut Helsingin yliopiston dosentti Janne Matikainen. Yhteisöllisyyttä ja sen taustalla vaikuttavaa sitoutumista organisaatioon voi siis syntyä myös etätyössä. ”Etäyhteydellä yhteisöksi tuleminen on mahdollista, mutta kuormittuneessa olotilassa vaikeampaa” toteaa Prologos ry twiitissään Vuorovaikutuspäivien 2021 keskusteluista. Prologos on puheviestinnän tieteellinen yhdistys ja kokoaa yhteen erityisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen työssään perehtyviä tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Voidaan siis todeta, että yhteisöön kiinnittyminen edellyttää etäaikana erityistä ponnistelua sekä liittyjältä että myös korkeakoulu- tai työyhteisöltä. Omatkin yhteisöön kuulumisen kokemukseni liittyvät etäajassa nimenomaan tunnepitoisiin viestintätilanteisiin, vaikkapa siihen, kun joulun alla saimme kuulla koskettavan musiikkiesityksen Zoom-alustalla toteutetun tilaisuuden lopussa. Samaan aikaan koin kuuntelevani esitystä yksin, mutta jollain lailla myös yhdessä yhteisön muiden jäsenten kanssa. Chat-kenttään jaetut tunnesanoitukset ja emojit täydensivät yksityisen kokemuksen yhteiseksi. Silloin kohtaaminen tuntui lähes sietämättömän keveältä ja nostatti vedet silmiin. Kokijasta tekijäksi – poimi vinkit omaan työhösi Mitä sitten meistä jokainen voi tehdä? Pienet konkreettiset arjen teot rakentavat hyvää (työ)yhteisöä. Listan pohjana on hyödynnetty valikoiden Cantellin (2011) Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat -teosta. Voit aloittaa vaikka näistä: Vuorovaikutustaitojen kehittämisen voi aloittaa vaikka kuuntelemisesta: kuunnella rauhassa kollegan ajatus loppuun asti, vaikka sitä ei kannattaisikaan. Kysellä lisää, ei tyrmätä tai mitätöidä. Olla rakentava ja ratkaisukeskeinen. Asennepuolella auttaa ystävällisyys ja hyväntuulisuus – hymystä on helppo aloittaa. Myönteinen ajattelutapa antaa voimia ja vaikuttaa koko työyhteisöön. Ollaan muille sellaisia kuin toivotaan muiden olevan itselle. Matkaevääksi on hyvä ottaa vielä ripaus rohkeutta, uskallusta olla oma itsensä ja sanoa mitä ajattelee. Ehdottaa, tarttua epäkohtiin ja toimia hyvien asioiden puolesta. Puolustaa epäoikeudenmukaisesti kohdeltua kollegaa. Säilyttää innostus omaan työhön! Moni kasvokkain helposti tai melko helposti onnistuvan tekemisen vaikeusaste kasvaa, kun kohtaaminen tapahtuu etäyhteyden avulla. Iloitaan siis helpottuvasta ja sujuvoituvasta vuorovaikutuksesta nyt, kun hybridin kautta palataan taas kasvokkaisiin tapaamisiin. Myötätuulta arjen kohtaamisiin! Lähteet Cantell, H. 2011. Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat. Ratkaiseva vuorovaikutus aikuisten kesken. Kaihovirta, M., Karkama, A. & Raivio, A.-M. 2021. Jotain lainattua ja jotain digistä – vuorovaikutus etäajan jälkeen. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kielikompassi. Sähköinen oppimateriaali Viestintä ryhmässä. Jyväskylän yliopiston kielikeskus. Matikainen, Janne 2020. Keynote-puheenvuoro teemasta Sosiaalisen identiteetin näkökulma vuorovaikutukseen. Mertanen, J. 2020. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on mielenterveydelle supertärkeää, siksi aitoa kuuntelemista voi ja kannattaa opetella – nämä viisi vinkkiä auttavat sinut alkuun. YLE:n Akuutti-ohjelman verkkosivu. Prologos ry:n Twiitti Vuorovaikutuspäivien 2021 keskusteluista.
Vapaus valita – verkkototeutuksella vahva vetovoima
Yleisin ammattikorkeakouluopetuksen toteutussuunnittelu lähtee ryhmäkohtaisesta tavasta toteuttaa opetus. Siinä on harvoin tilaa huomioida yksilön oppimisen kannalta paras opetustapa. Gerontologisen hoitotyön opintojaksossa halusimme kokeilla uudenlaisia toteutustapoja, jotka tukisivat opiskelijoiden erilaisia oppimistyylejä. Nämä toteutukset haluttiin opiskelijaa motivoiviksi, erilaisia aikatauluja mahdollistaviksi ja opiskelijalle itselleen sopiviksi. (ks. Gaebrel ym. 2014, Peltomaa, H. ym. 2005, 132.) Näistä lähtökohdista suunnittelimme opintojaksolle kolme erilaista toteutusvaihtoehtoa, joista opiskelija sai valita itselleen parhaiten sopivan. Vaihtoehtoina opiskelijoille tarjottiin lähiopetuspainotteinen toteutus käytäntölähtöinen toteutus itsenäisesti suoritettava verkkototeutus. Itsenäisen verkkototeutuksen mahdollisuuden järjestimme opiskelijoille pilottiluonteisesti ensimmäisen kerran kevätlukukaudella 2021 ja siihen ilmoittautui heti yli kaksisataa opiskelijaa. Syyslukukaudella 2021 kaikki kolme toteutusvaihtoehtoa olivat opiskelijoiden valittavissa. Toteutuksille ilmoittautumisajan päätyttyä kaikki opiskelijat muutamaa yksittäistä opiskelijaa lukuun ottamatta olivat valinneet opintojakson suoritustavaksi itsenäisen verkkototeutuksen. Meitä jäi kiinnostamaan, mikä oli syy siihen, että opiskelijat halusivat valita verkkototeutuksen. Miksi verkkototeutus koettiin onnistuneeksi? Opintojaksolle tekemämme itsenäinen verkkototeutus toteutettiin Moodle-oppimisympäristöön. Tällaiset itsenäisesti verkossa opiskeltavat toteutukset ovat nopeasti lisääntyneet myös kansainvälisesti opetukseen liittyvän teknologian kehittyessä, ja niitä käyttävät osaamisensa kehittämisessä sekä jo ammatissa työskentelevät että opiskelijat (Bawa P. 2016). Korkeakouluopiskelijoiden on todettu arvostavan niissä erityisesti opintojen tarjoamaa joustavuutta, opintojen parempaa sujuvuutta ja valinnaisuutta sekä mahdollisuutta määritellä oppimisen tavoitteet (Marsio, T. & Lipasti, E. 2016). Verkko-opetuksessa suunnittelumme lähtökohtana oli tehdä toteutus, joka on täysin itsenäisesti suoritettava, ajasta ja paikasta riippumaton, opiskelijaa motivoiva mutta ennen kaikkea sellainen, että opinnot suoritettuaan opiskelija on päässyt oppimistavoitteisiin. (vrt. Marsio, T. & Lipasti, E. 2016.) Verkkototeutuksen edelleen kehittämiseksi keräsimme toteutuksella olleilta opiskelijoilta palautteen. Sen keräämisessä hyödynsimme valmista mittaria (Ahonen, O.M. & Pekkarinen V. 2020), johon lisäsimme muutaman avoimen palautekohdan: miten hyvin opiskelija koki oppineensa asioita tällaisella toteutuksella ja mitkä asiat erityisesti edistivät tai heikensivät hänen oppimistaan. Palaute kertoi meille, että olimme onnistuneet luomaan selkeän, monipuolisen, kattavan ja kiinnostavan verkko-opintojakson, joka ei ole opiskelijoille liian vaativa mutta ei myöskään liian helppo suorittaa. Verkko-opintojakson rakentamisessa saimme hyvää palautetta seuraavista asioista: Opetussuunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden lisäksi jokaisen opittavan teema-alueen tavoitteet oli avattu ymmärrettävään muotoon. Teema-alueeseen liittyvien tavoitteiden saavuttaminen todentui opiskelijalle kunkin osion lopussa olevalla testillä. Opittava asia kiinnittyi aina johonkin teoreettiseen viitekehykseen. Ohjeistukset ja työtilan ulkoasu olivat selkeitä. Opittavat alueet on teemoitettu ja opiskelumateriaali ja siihen liittyvät tehtävät löytyivät helposti. Ohjeet, materiaalit, tehtävät ja testit noudattivat välilehdillä aina samaa järjestystä. Toteutuksen ohjeistuksissa olimme käyttäneet kirjallisten ohjeiden lisäksi lyhyitä, itse puhumiamme, äänitiedostoja. Esitetyistä materiaaleista mukana oli vain välttämättömin, jolloin opiskelija oli heti selvillä, mistä keskeinen, tavoitteita tukeva tieto löytyi. Materiaalit olivat laadukkaita ja ajantasaisia. Materiaali oli monipuolista, joka huomioi opiskelijoiden erilaiset tavat oppia; mukana oli podcasteja, videoita, artikkeleita, linkkejä verkkosivuille, tehtäviä ja itse tehtyjä testejä ja tenttejä. Pääpaino oppimisprosessin arvioinnissa Opintojakson suoritus edellyttää tavoitteiden saavuttamiseen liittyvää arviointia. Jakson toteutuksessa olemme pyrkineet tekemään arvioinnista opiskelijalle itselleen tavan arvioida osaamistaan ja kehittymistään. Opintojen alussa käytämme diagnostista itsearviointia, jotta opiskelija ymmärtää oman lähtötason suhteessa opittavaan asiaan. Jakson lopussa samaa arviointilomaketta käytetään havainnollistamaan opiskelijalle hänen kehittymistään jakson alusta sen päättymiseen. Kaikkien opiskeltavien teemojen kohdalla hyödynnämme formatiivista arviointia, jolla on oppimista motivoiva tarkoitus, mutta myös tarkoitus kertoa opiskelijalle hän osaamisensa ilman painetta numeerisesta tuloksesta. Näitä tukevat valmiit, verkosta saatavat testit ja tehtävät. Itsearviointitesteillä ja -tehtävillä ei ole merkitystä numeeriseen arvosanaan, mutta kaikkien testien tulee kuitenkin olla tehtynä jaksosta suoriutuakseen. Määrällistä arviointia käytämme osaamisen kokoavissa tenteissä. Jaksoon liittyy kaksi numeerisesti arvioitavaa tenttiä: kirjatentti ja verkkototeutuksen aineistoon perustuva tentti. Kirjatentissä tenttien lukumäärää emme ole rajanneet, joten opiskelija voi halutessaan tehdä tentin niin monta kertaa kuin haluaa. Tentin lopullinen arvosana on kuitenkin kaikkien yritysten keskiarvo ja opiskelija näkee heti tentin tehtyään, minkä arvosanan hän on tentistä saanut. Ajatuksenamme tässä on se, että jokaista tenttikertaa varten opiskelija joutuu lukemaan lisää ja näin ollen jokainen suorituskerta lisää opiskelijan osaamista. Aineistoon perustuvaan tenttiin valmistautumisessa auttaa jakson aikana suoritetut testit. Itsenäinen verkkototeutus vähensi opintoihin liittyvää kuormitusta Ammattikorkeakoulussa opinnot jakautuvat lukuvuoden aikana viidelle periodille, joista syys- ja kevälukukausilla on kaksi periodia ja kesällä yksi. Toteutusten ajoitukset suunnitellaan pääsääntöisesti periodien mukaan. Itsenäisessä verkkototeutuksessa opiskelijoilla on opiskeluaikaa koko lukukausi. Opiskelijalla on siis suurempi mahdollisuus säädellä opintoihinsa liittyvää kuormitusta ja suunnitella verkko-opinnot ajankohtiin, jolloin on vähemmän muuta opetusta. Opintojen aloitus- ja lopetusaika on joustava, joten opiskelija voi aloittaa opintojen tekemisen oman aikataulunsa mukaan ja lopettaa ne lukukauden lopussa tai aiemmin. Siksi opiskelijat arvostavat erityisesti sitä, että koko opintojakson kaikki vaadittava materiaali ja tehtävät ovat alusta alkaen valmiina ja saatavilla. Akava Worksin selvityksen mukaan korkeakouluopiskelijat yleensäkin ovat kokeneet etäopiskeluun liittyvän joustavuuden hyvänä asiana (Akava Works 2020). Opiskelijat kokivat verkkototeutuksessa palkitsevana ja omaa oppimista edistävänä myös sen, että materiaaleihin tutustumiseen oli riittävästi aikaa ja heillä oli oman oppimisen edistymistä kuvaava seurantamahdollisuus. Jaksolla mukana olleet opiskelijat kiittivät testeistä ja pienistä tehtävistä. Ne lisäsivät heidän mukaansa kiinnostusta kaikkien osoitettujen materiaalien läpikäymiseen. Verkkototeutus – uhka vai mahdollisuus? Täysin itsenäisesti verkossa toteutettava opintojakso sai todella hyvän vastaanoton. Yllätyimme siitä, että vain hyvin pieni joukko opintojaksolle ilmoittautuneita jätti sen suorittamisen lopulta kesken. Näyttää siltä, että mahdollisuus tehdä opintoja koko lukukauden ajan vähensi opiskelijoilla opintojaksoon liittyvää kuormitusta. Osasyynä verkkototeuksen suosioon saattoi olla vallitseva koronatilanne ja se, että opiskelijat joutuivat sen vuoksi muuttamaan muita opiskelusuunnitelmiaan. Syynä on luultavasti myös se, että korkeakouluopiskelijalle verkko-opiskelu tarjoaa joustavuutta silloin kun lähiopintoihin osallistuminen on hankalaa esimerkiksi pitkien välimatkojen, työssäkäynnin, henkilökohtaisten fyysisten rajoitteiden tai perhetilanteiden takia (Gaebler ym. 2014). Jakson rakentaminen verkkoon ei vienyt meiltä opettajan pedagogista vapautta, vaan haastoi ennemminkin miettimään pedagogiikkaa vieläkin enemmän. Työtä helpotti toteutukselle tekemämme pedagoginen käsikirjoitus. Sisällöt ja suurin osa aineistoa meillä oli jo aikaisemmilta toteutuksilta käytössämme. Eniten aikaa käytimme Moodle-alustan rakenteen suunnitteluun ja sen pohtimiseen, miten Moodle-alustalla käytettävissä olevilla työkaluilla voi tehdä oppimista hyvin tukevan toteutuksen. Tämä edellytti itseltämme perehtymistä laajemmin Moodlen työkalujen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Saamamme palaute antoi viitteitä onnistumisesta: Onneksi luokkakaverini vinkkasi tästä! Olen varma, että opin tällä kurssilla paljon enemmän, kuin olisin oppinut "tavallisella" kurssilla! Hyvin rakennettu, selkeä, hyödyllinen jakso, kiva jakso, kun sai edetä omaan tahtiin. Tentit selkeästi muotoiltu, mielenkiintoinen. Mitä sitten itse opimme tämän kaltaisen verkkototeutuksen rakentamisesta? Ensinnäkin sen, että kaikki turha tulee karsia pois ja pitää keskittyä olennaiseen. Verkkototeutuksen rakentaminen vaatii loogisuutta ja äärimmäistä huolellisuutta. Korjaamme edelleen kirjoitusvirheitä tai mietimme lisää itsekorjaavan tentin oikeita vastausvaihtoehtoja. Vuorovaikutteisuus on verkossa haaste mutta tällä toteutuksella siihen ei pyritty. Toisaalta oli hämmentävää huomata, että itselle pieneltä tuntuvalla asialla voi olla opiskelijalle suuri merkitys. ...tykkäsin alun tervehdyksestä, minkä opettajat olivat äänittäneet. Varsinkin kuva opettajista oli kiva, niin tietää, mille näyttävät. Lukuun ottamatta jonkun opiskelijan toivetta opettajan antamasta jatkuvasta palautteesta kukaan ei muuten tuntunut kaipaavan opettajan läsnäoloa tällä toteutuksella. Olisi kuitenkin hyvä, että opiskelija suunnittelisi tällaisen opintojakson yhdessä uraohjaajan kanssa, sillä silloin voitaisiin paremmin tukea opiskelijaa yksilöllisten urapolkujen rakentamisessa ja hänen oppimistyylinsä tulisi paremmin huomioitua. Emme voi suositella verkkototeutusta kaikkeen teoriaopetukseen, sillä on nähtävissä, että etäopiskelu myös uuvuttaa (Salmela-Aro, K. 2020). Joissakin toteutuksissa sille on kuitenkin paikkansa, sen huomasimme näiden parin sadan opiskelijan antamista palautteista. Kirjoittajat Carita Hand työskentelee terveysalan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa vastaten gerontologisen hoitotyön opetuksesta ja sen kehittämisestä. Lisäksi hän edistää osaamisalueellaan pedagogista kehittämistä ja laatutyötä. Hannele Hokkanen työskentelee terveysalan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa osallistuen aktiivisesti gerontologisen hoitotyön ja Metropolian HyMy kylän senioripalveluiden kehittämiseen. Hän toimii myös monialaisten innovaatioprojekti opintojen koordinaattorina sosiaali- ja terveysalalla. Lähteet Ahonen, O. M., & Pekkarinen, V. (2020). MOOCs as open online learning tools for developing competences related to digital health and social care services for multidisciplinary students . Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 12(4), 290–301. Luettu 11.1.2021. Akava Works -selvitys 14.12. 2020. Korkeakouluopiskelijat haluavat etäopetusta koronan jälkeenkin. Luettu 10.9.2021. Bawa P. 2016. Retention in online courses: exploring issues and solutions - a literature review. SAGE Open. January-March 2016: 1 –11. Luettu 16.9.2021. Gaebrel, M., Kupriyanova, V., Morais, R. & Colucci, E. 2014. E-learning in European Higher Education Institutions. Results of Mapping Survey. Conducted in Oct. – Dec. 2013. EUA European University Association. Marsio, T. & Lipasti, E. 2016. Opiskelijalähtöinen verkko-opintojen suunnittelu korkeakoulussa. AMK-lehti 1 Koulutus ja oppiminen. Luettu 15.5.2021 Peltomaa, H., Ahokas, A., Apponen, O., Hedman A., Hongisto, S., Mattila, A. Rytkönen, O. & Seitola, T. 2005.Psykologian johdantokurssi: Psyykkinen toiminta, oppiminen ja vuorovaikutus. Kerava: Opintoverkko Oy. Salmela-Aro, K. 2020. Yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointi jatkaa laskua. Helsingin yliopisto. Uutiset ja tiedotteet 17.12.2020. Luettu 29.9.2021.
Opetusteknologian innovaatio ThingLink korkeakoulun työvälineenä
ThingLink on Suomesta lähtöisin oleva opetusteknologian innovaatio, jonka avulla käyttäjät voivat helposti lisätä kuviin ja videoihin lisätietoa ja linkkejä. Kuten monilla muilla korkeakouluilla, myös Metropolialla on ThingLinkin lisenssi. Sovellusta on meillä hyödynnetty mm. oppimisympäristöjen, kuten laboratorioiden ja klinikoiden esittelyssä. Ergonomia- luokan esimerkissä tila on kuvattu 360-kameralla. Kuvan ikoneja klikkaamalla saa tietoa, Ergonomia-luokan toiminnoista. Voi vaikka katsoa videon, kuinka potilas siirretään sängystä paarille. Katso alla olevasta ThingLink-kuvasta lisää. [iframe width="640" height="320" data-original-width="640" data-original-height="320" src="https://www.thinglink.com/mediacard/1380912978919948289" type="text/html" frameborder="0" webkitallowfullscreen mozallowfullscreen allowfullscreen scrolling="no"></iframe><script async src="//cdn.thinglink.me/jse/responsive.js"></script] ThingLink toimii myös kuvankäsittelyohjelma Canvan kanssa mutkattomasti. Canva tuo esityksiin visuaalisuutta ja sitä on helppo käyttää ThingLinkin kanssa yhdessä. Canvaan tehdyt muutokset, esimerkiksi kuvan, värin tai taustan muutokset välittyvät saman tien ThingLinkiin. Canvan käyttö on pääosin ilmaista, mutta jotkin toiminnallisuudet ja visuaaliset elementit ovat maksullisia. Lisäksi Unplashin kuvapankki on käytettävissä ThingLinkin kautta. Tässä blogipostauksessani kartoitan, millaisiin muihin kuin opetukseen liittyviin sisältöihin ThingLink on korkeakoulumaailmassa oiva vaihtoehto. ThingLink organisaation sisäisten ohjeiden teossa Organisaatioiden intranetin sisäiset ohjeistukset ovat yleensä tekstiä ja kuvia, eivätkä ne ole interaktiivisia. Metropolian intranetissa on esimerkiksi ohjeet, miten sosiaalisen median sisällöt toteutetaan saavutettavasti. Tiedot intranet-sivuilla ovat tekstinä ja linkkeinä sekä Powerpoint-dioina. Kesällä opettelin uudistuneen ThingLink-sovelluksen käyttöä Matleena Laakson ThingLink-ohjeilla. Totesin, että se olisi oivallinen myös yllä mainittuun Saavutettavuus somessa -ohjeeseen mm. siksi että ThingLinkin kuviin, videoihin ja virtuaalikierroksiin upotetut tekstikuvaukset aukeavat Microsoftin lukuohjelmassa. Lukuohjelman hyödyt ovat monet, sillä se lukee tekstin ääneen, tavuttaa sen ja kasvattaa kirjain- ja rivivälejä lukijan mieltymysten mukaisesti. Lukuohjelmaan kuuluu lisäksi automaattinen käännös yli 60 kielelle. ThingLink-sisältö myös mukautuu eri kokoisille näytöille, joten erilaisten välineiden käyttäjät on hyvin huomioitu. Se tukee ruudunlukijaa WCAG 2.0 -standardin mukaisesti. Vielä ThingLink ei ole ihan sataprosenttisesti saavutettava, mutta tällä hetkellä korkeakouluja velvoittavan standardin WCAG 2.1 versio on tulossa. Minusta on kiva tehdä asioita toisin kuin normaalisti ja oppia uutta. Koska ThingLink on saavutettava kanava, sen käyttö luonnistui hyvin sosiaalisen median saavutettavuusohjeisiin. ThingLinkillä ohjeesta tuli seuraavanlainen: [iframe width="640" height="320" data-original-width="640" data-original-height="320" src="https://www.thinglink.com/card/1467156787907002369" type="text/html" frameborder="0" webkitallowfullscreen mozallowfullscreen allowfullscreen scrolling="no"></iframe><script async src="//cdn.thinglink.me/jse/responsive.js"></script] Turvallisuuskävelyt ja henkilökunnan perehdyttäminen Henkilöstön perehdytykseen kuuluvat turvallisuuskävelyt, joissa näytetään esimerkiksi hätäpoistumistiet ja palosammuttimet. Hyvä esimerkki on espoolaisen koulun turvavallisuuskävely. Korkeakouluissa lukuvuoden alussa kaikki opiskelijat osallistuvat turvallisuuskävelylle. Samoin henkilöstön uudet jäsenet tutustuvat turvallisuusohjeisiin. Nämä voisi toteuttaa mainiosti virtuaalisesti. ThingLink sopii myös muuhun uusien työntekijöiden perehdyttämiseen. SOL on toteuttanut ThingLinkin avulla henkilökunnan perehdytyksen ja opastuksen toimintaympäristöön. Tutustu esittelyyn SOL:in työntekijöille. Tilojen esittelyä ThingLink sopii hyvin virtuaalikierroksiin ja virtuaaliesittelyihin. Sovelluksella korkeakoulut voivat tuoda toimintaansa näkyväksi havainnollisesti potentiaalisille opiskelijoille sekä yhteistyökumppaneille. Virtuaalikierros auttaa myös uusien työntekijöiden rekrytoinnissa, kun työpaikkahakemuksessa on työpaikan virtuaalinen esittely. Oivallinen esimerkki virtuaalikierroksesta on Rochesterin yliopiston kampuskierros. Millaista opiskelu on ammattikorkeakoulussa? Millaisia oppimisympäristöjä se tarjoaa? Tässä hyvän esimerkki Metropolian Myyrmäen kampukselta. Siinä potentiaalinen opiskelija voi konkreettisesti astua kampuksen ovesta sisään ja tutustua autolaboratorioon sekä hitsaus- ja konetekniikkan tiloihin. ThingLinkillä havainnollistetaan myös Metropolian Myllypuron kampuksen kirjaston tiloja ja toimintoja. Paljon muitakin luovia ratkaisuja Ohjeiden, virtuaalikierrosten ja perehdytysaineistojen lisäksi ThingLink taipuu tosi moneen muuhun asiaan. Tässä yhdessä kuvassa näkyy paljon erilaisia apuvälineitä, jotka helpottavat liikuntavammaisen elämää. Riikka Marttinen on tehnyt oman CV:nsä ThingLinkillä. ThingLink myös viihdyttää. Lähde viihteelle virtuaalitansseihin. Millaisia mahdollisuuksia sinä löydät? Minkä asian toteuttamista lähtisit itse kokeilemaan ThingLinkillä? Kun tiedät mitä haluat tehdä, voit saada lisäoppeja myös Thinglink Education YouTube-kanavalta tai Facebookin ThingLink -ryhmästä.
Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas
What do you get when two Social Work lecturers from different countries, involved in developing professionals’ urban social work skills, want to work more closely together, but they're locked in their respective homes? — We Zoom, of course! Virtual exchange supports intercultural competences, research and practice! As a part of a workshop series held by my colleague Dorthe Høvids, we found our first opportunity to collaborate around some of our research and teaching areas by using materials created for the Urban SOS project. Dorthe is a social anthropologist and researcher focusing on using ethnographic methods to explore muslim immigrant’s lived experiences in Europe and Denmark as well as lecturing in the social work degree programme at University College Copenhagen. Our common Erasmus project, Urban SOS, brings together educational institutions and work-place organizations—who work in the cities with social issues caused by processes of migration, urbanization and the unequal accumulation of economic growth in many urban areas. During the project collaborations, we realized that our different curriculums offered Ethnographic writing in Denmark and Qualified Empathy in Finland. Shortly, ethnographic writing uses sensory detail and storytelling techniques to describe and bring a topic closer to a reader. Qualified empathy involves the ability of a responder to engage, identify with, develop an understanding and then to distance oneself from an emotionally charged situation or experience in order to assist without secondary trauma or burnout becoming an issue. Both of these skills are core in our research project so we decided to broaden our student’s exposure through a virtual workshop. After introducing the two skills and doing an immersive listening exercise about a homeless man in Copenhagen, we had a discussion about the relevance and necessity for ethnographic writing and qualified empathy skills in their future careers in the social services sector with about 30 students from Denmark and Finland on Zoom. The conversation was lively as ethnographic writing and qualified empathy were unfamiliar to many of the students. The feedback was positive and the students shared that they were inspired and learned a lot about the topics during the discussion. Phronesis and value based analysis As stated earlier, we based our workshop on the Urban SOS project as well as our research and teaching areas. The project aims to teach educators and professionals a new way of investigating our quickly expanding urban areas. We apply a phronetic analysis model, as developed by Bent Flyvbjerg (2012). Phronetic analysis seeks to clarify values, interests, and power relations as a basis for praxis. Flybjerg (2012) argues that social science should always involve at least episteme (i.e., abstract theory and concepts) and phronesis (analysis of values and concrete practices)—the combination is what makes ‘it’ matter. Social science and it’s practitioners must produce value-based deliberations with clear and relevant references to practice. Only by doing so will we ensure that we push our societies in an ethically articulated direction when making decisions and implementing projects, methods, solutions etc. The alternative is that we blindly follow a societal development that we find unjust or even unethical. Inherent to this argument is an ethical responsibility and a political (or at least normative) motivation of supporting social change through research and education—thus, as phronetic researchers and practitioners, we willingly give up on the idea that our actions, research, and even education, is, or should be, neutral or objective. Instead, it must be transparent, responsible and developed through dialogue. (Rauhala, Høvids & Lehto-Lundén 2020) He uses four value-rational questions when investigating a specific place, system or organization: Where are we going? Who gains and who loses, and by which mechanisms of power? Is this development desirable? What, if anything, should we do about it? In the project, we map and analyse intersections between urbanisation, social issues in Europe, and the lived (human) experiences (Rauhala, Høvids & Lehto-Lundén 2020). We are developing a new transnational and interactive platform and educational materials for educators, students and practitioners. We argue that we cannot Writing reflectively to develop ‘qualified’ empathy As the project partners create, reflect and write together as part of our project work, we keep coming back to the idea that in order to be present in our encounters as professionals with people living and struggling in the urban context we need to be able to empathically understand their situation in context in order to identify ways to support them. One of the ways in which to develop this more targeted type of empathy is to write reflectively. There is no greater example of reflective writing than ethnographic writing due to its depth and detail. Ethnography is a type of writing common in the social sciences, especially anthropology. Ethnographic writing uses narrative immersion to share experiential information, alongside objective description and interview data. When we tell stories, we use our own understanding of other people’s lived experiences. This helps us to move into a more empathic and non-judgemental mind-set; the beginning of a search for meaning but not its end result. Empathy is not the same as understanding, but it is a step on the way to understanding. This brought us back to the issue of empathic understanding. ‘Qualified’ empathy for reducing burnout and stress Qualified Empathy is a concept and model created as part of a NordPlus project called ”Qualified Empathy”. The project took place at Helsinki Metropolia University of Applied Sciences, with partners in Norway and Denmark as a way to develop diverse and creative teaching and learning methods to help social work students learn and develop more professional or targeted empathy skills. Qualified Empathy is defined as the ability to reflectively and emotionally separate oneself from another and to understand the context; then in an intentional process, focus on understanding of the other person’s viewpoint both cognitively and emotionally. The three phases of this are: We feel like us, I feel like you (”as if ”) and I know better how you feel, but I am not you. In the first phase we acknowledge that we belong to certain groups, we identify with them in some way. In the second phase we try to move out of our own ‘shared group’ understanding of the world and closer to the other person’s understanding; to see the situation through their eyes. This shift helps us to develop a greater ‘felt’ understanding from their perspective. In the third phase, once we begin to feel this connection, we need to draw back and acknowledge that we are not the other person so that we do not over identify and become emotionally involved. We need to be able to access our own critical thinking skills and our knowledge of the service system and legislation in order to assist them in creating the best path forward for themselves. To these initial three phases, we added the additional dimension of action which we see as a critical part of a Qualified Empathy professional’s process. It is an admirable thing to be regarded as empathic but if it stops there, without action, the benefit may only be felt by the worker and not by the individual, group or community they are working with. For the professional, proper use of empathy has been shown to reduce burnout and protect against secondary traumatic stress, which is a common concern for students or social workers new to the field. Final take-aways The workshop with the Finnish and Danish students was fun and full of discussion. The main take-away’s from the students were: Learning new concepts and discussing with students from a different national context but similar educational path was interesting and helpful as a way to support our understanding of our profession on both a local and a global level. Interacting with other students, listening to a story of a homeless person, and discussing how the story could be viewed through the lens of ethnography and qualified empathy was valuable and instructive. This was a more comprehensive look at skills often overlooked but necessary for professionals when hearing about or encountering traumatic situations. From our perspective as teachers, we received lots of feedback that this kind of exchange between students from different national contexts was fun and helped the students to practice intercultural dialogue in a third language and put faces to others studying the same profession in another country. Based on this experience we will be developing a longer Virtual Exchange which will address the student’s desires for longer interaction time with each other. This also reinforced for us the idea that these skills may be beneficial for more than just social services students and professionals. We invite other interested parties to get acquainted with these methods and to explore how they might be adapted and beneficially applied in their fields. For us, this was an afternoon well spent for a university lecturer! Author Leigh Anne Rauhala is a Licensed Clinical Social Worker (FL-USA) turned Social Work Educator living in Finland. Her background is in the Mental Health sector working with severe and persistent mental disorders in the Community Health Care setting prior to moving to Finland. She has been teaching Bachelor of Social Services students since 2007. She serves as the Mobility Contact for Social Services students and is involved in several international teaching and research projects focusing on Social Work in Urban Contexts (Urban SOS) and Teaching Qualified Empathy. References Austring, B. D. & Sørensen, M. 2006. Æstetik og læring – en grundbog om æstetiske læreprocesser (Aesthetics and learning – a textbook on aesthetic learning processes). Copenhagen, Denmark: Hans Reitzels Forlag, 83–101 Bundgaard, H. Overgaard Mogensen, H. and Rubow, C., (2018). Antropologiske Projekter. En grundbog. Frederiksberg: Samfundslitteratur. Erasmus+ Strategic Partnership Grant, 2019. URBAN-SOS: towards a trans-disciplinary, inclusive sustainable future Project nr 2019-1-NL01-KA203-060543 Flyvbjerg, B. (2012). Making Social Science Matter: Why Social Inquiry Fails and How it Can Succeed Again. UK: Cambridge University Press Geertz, Clifford (1973). "Thick Description: Toward an Interpretative Theory of Culture." In: The Interpretation of Cultures. New York: Basic Books”Qualified Empathy” (2015–2017, NORDPLUS) Raatikainen, E., Rauhala, L., & Mäenpää, S. (2017) Qualified Empathy : A key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Rauhala, L., Høvids, D. J. & Lehto-Lundén, T. (2020). Urban-SOS: Notes on a Framework for Phronetic Analysis. Unpublished paper. Wagman, M. A., Geiger, J. M., Shockley C. & Segal, E. A. 2014. The Role of Empathy in Burnout, Compassion Satisfaction, and Secondary Traumatic Stress among Social Workers. Social Work 60 (3), 201–209. Williams, C., 2016. Social Work And The City: Urban Themes In 21St-Century Social Work. UK: Palgrave Macmillan.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
