Vuosi: 2018
Jatkuvan oppimisen ideaa etsimässä
“Uudenlaiset vaateet, jotka liittyvät työn ja osaamisen muutokseen, haastavat korkeakoulut”, todetaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (1). Yksi keskeinen muutos on, että yhteys työelämään tulee yhä oleellisemmaksi osaksi korkeakoulujen työskentelyä. Työelämän kehitys ja teknologia etenevät niin vauhdilla, että perinteinen malli tuottaa osaamista korkeakouluissa ei enää toimi, vaan tarvitaan ja edellytetään uusia muotoja toteuttaa yhteistyötä työelämän kanssa. Koulutusjärjestelmän pitää kaiken kaikkiaan muuttua paljon nykyistä joustavammaksi niin osaamisen tuottamisessa kuin opiskelijoiden oppimispolkujen rakentamisessakin. Opiskelu ei ole enää pelkästään lähtölaukaus työelämään, vaan korkeakoulu on entistä vahvemmin rinnalla koko työelämän ajan. Mitä työelämä korkeakouluilta toivoo? Metropolia Ammattikorkeakoulun työn opinnollistamisen hankkeessa Toteemissa haastateltiin lokakuussa 2018 työelämän edustajia ja kysyttiin heidän näkemyksiään yhteistyöstä korkeakoulujen kanssa. Ilahduttavaa oli, että työelämän edustajat näkivät tärkeänä hyvät yhteydet korkeakouluihin. He haluavat olla kehittämässä koulutusta sekä avaamassa uusia ideoita, jotta alat kehittyisivät. (2.) Korkeakouluilta vaaditaan vahvaa ymmärrystä siitä, millaisilla ketterän osaamisen valmiuksilla opiskelijat pärjäävät tulevaisuuden työelämässä ja miten edesauttaa näiden valmiuksien hankkimista opetuksen kautta. Työelämän haastatteluissa nousivat esille vaateina opiskelijoiden kyky oma-aloitteisuuteen, kyky liikkuvuuteen, itseohjautuvuus, nopea tietoteknisten asioiden omaksuminen ja sosiaalisen median taidot. Lisäksi edellytetään asennetta, halukkuutta, dynaamisuutta, rytmisyyttä, venymistä ja kiinnostusta. (2.) Työn tekemisen muodot ja organisoituminen muuttuvat yhä monimuotoisemmiksi. Muuttuva työ edellyttää uudenlaisia työympäristöjä ja logiikkaa tehdä työtä (3). Tekniikan kehittyminen ja robotisaatio tuottavat uutta työtä, joka perustuu ihmisen ja koneen parhaiden kykyjen yhdistämiseen (4). Ihmisen tehtäväksi jää analysoitujen tietojen merkityksen ymmärrys ja erityisesti asioihin liittyvien johtopäätösten tekeminen (5). Toisaalta esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla osaamisen sisälle rakentuu haasteet vaikuttavuudesta, taloudellisuudesta ja ympäristövastuullisuudesta (6). On muistettava, että myös opiskelijaa kuormittavat muuttuvaan maailmaan sopeutuminen ja oman paikan löytäminen. Ja miten korkeakoulu vastaa? Keskeisin väline korkeakoulujen opetusta järjestettäessä ovat opetussuunnitelmat. Niissä on viety jo useamman vuoden ajan eteenpäin osaamisperustaisuutta. Osaamisperusteisuuden ideana on varmistaa niin käytännön tietojen ja taitojen kuin teoreettisen osaamisen syntyminen opiskelijoille. Kuinka hyvin on tässä onnistuttu ja kuinka joustavasti pystytään työn murrokseen vastaamaan, ovat avainkysymyksiä, kun rakennetaan tulevaisuuden osaamista. Uuden korkeakoululain valmistelun mietinnössä todetaan myös, että osaamisen tarpeet muuttuvat koko ajan työelämän ja laajemminkin yhteiskunnan muutoksissa. Nähdään kuitenkin, että useimpien ammattien ydinosaamiset pysyvät ennallaan, mutta ammatissa toimiminen vaatii yhä enemmän uusia, erilaisia osaamisia. Muodollinen pätevyys ei tule kuitenkaan häviämään monilta ammattialoilta. Jatkuvan oppimisen ajatuksen mukaisesti tulee työikäisellä aikuisella olla mahdollisuus osaamisensa vahvistamiseen esimerkiksi tutkinnon tai sen osan suorittamalla. (7.) Näihin osaamistarpeisiin korkeakoulut ovat vastanneet nyt tarjoamalla muuntokoulutuksia ja täydennyskoulutuksia. Niiden avulla ihmiset, joilla on jo runsaasti työkokemusta ja erilaista osaamista, tulevat hankkimaan lisäosaamista aloilta, joille tarvitaan tällä hetkellä uusia osaajia tai lisäosaamista. Joustavan, työelämälähtöisen koulutuksen tuottaminen ja uusiin osaamistarpeisiin vastaaminen on haaste, johon korkeakoulut ovat aktiivisesti ryhtyneet vastaamaan. Onnistunut työ syntyy tulevaisuudessa verkostomaisessa vuorovaikutuksessa, todetaan Demoksen tuottamassa tulevaisuusskenaariossa (4). Skenaariossa ihmisten ammatti-identiteetin tilalle tulee yhä vahvemmin työpaikkaidentiteetti, joka osaltaan haastaa koulutuksen toteuttamisen. Työn murros vaatii uudenlaisia ihmissuhdetaitoja ja työ alkaa irtautua perinteisistä ammateista. Muuntokoulutuksissa, samoin kuin erilaisissa täydennyskoulutuksissa täytyy työelämä ottaa mukaan koulutuksen tuottamiseen ja opetussuunnitelmien laadintaan, niin että työtä voidaan ja halutaan opinnollistaa erilaisilla pedagogisilla tavoilla. Oppimisen rakentaminen vuorovaikutukselliseksi prosessiksi, jossa ideat ja oivallukset syntyvät ja jalostuvat, on iso haaste, niin korkeakouluille kuin yhteistyölle työelämän kanssa. Millaisia haasteita kohdataan? Kuinka jatkuva uuden oppiminen ja kouluttautuminen voidaan tehdä kannattavaksi yksilön kannalta, niin että voidaan joustavasti siirtyä uralla erilaisiin tehtäviin ja hankkia aina tarpeen vaatiessa koulutusta, on varmasti kysymys, joka tulevaisuudessa tulee kyetä ratkaisemaan. Miten rahoja ja kustannuksia voidaan jakaa niin, että kaikki eri osapuolet kokevat sen reiluksi? Pystytäänkö jatkuvan oppimisen mahdollisuus rakentamaan yhteiskunnassa kaikille, niin että se on nykyistä tasa-arvoisempaa? Lisäksi oleellinen kysymys on, kuinka muodollisen koulutusjärjestelmän ulkopuolinen oppimisen voi todentaa. (3) Näissä on haastetta, niin poliittisesti kuin kaikilla suomalaisen koulutusjärjestelmän tuottamisen tasoilla, niin varhaiskasvatuksesta peruskouluun kuin lukiosta korkeakouluun. Jatkuvan oppimisen idea edellyttää koko elinikäisen oppimisen tarkastelua vauvasta vaariin. *Toteemi - työstä oppimassa, työhön hanke toteutetaan 16 ammattikorkeakoulun ja 2 yliopiston yhteistyössä ja kaksikielisenä. Nämä osatoteuttaja-ammattikorkeakoulut ja yliopistot sitoutuvat omilla suunnitelmillaan toimimaan Toteemi-hankkeessa kehittämiskoreissa, joita ovat "Joustavasti työssä", "Osaamista työstä ja työhön", ja "Hyvinvointi työssä oppimisessa". Metropolian osahanke kuuluu kehittämiskoriin 2: Osaamista työstä – Työssä oppiminen korkeakouluopinnoissa. Tutustu tarkemmin Toteemi-hankkeeseen >> Lähteet: 1. Helsingin sanomat. 8.12.2018, pääkirjoitus; Työn murros vaatii ihmistaitoja. 2. Toteemi hankkeen työelämähaastattelut lokakuu 2018, 3AMK vertaisarviointi, Metropolia. 3. Alanko Leena, Hämäläinen Mirja, Jousilahti Julia & Smolander Rosa. 2018. Jatkuvasta oppimisesta totta - kolme ratkaistavaa haastetta. Taustaselvitys. 4. Jousilahti Julia, Koponen Johannes, Koskinen Minea, Leppänen Juha, Lätti Risto, Mokka Roope, Neuvonen Aleksi, Nuutinen Johannes & Suikkanen Henrik. Työ 2040. Skenaarioita työn tulevaisuudesta. 1/2017. Demos Helsinki & Demos Effect. 5. Otala, Leenamaija. 2018. Ketterä oppiminen. Helsingin Kauppakamari. 6. Kangasniemi Mari, Hipp Kirsi, Häggman-Laitila Arja, Kallio Hanna, Kärki Suyen, Kinnunen Pirjo, Pietilä Anna-Maija, Saarnio Reetta, Viinamäki Leena, Voutilainen Ari & Walden Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: 7. Valiokunnan mietintö SiVM12 2018 vp HE 152/2018 vp, Sivistysvaliokunta, https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/SiVM_12+2018.aspx .
Arvioinnin kesyt ja viheliäiset haasteet
Koulutusorganisaatioissa kohdataan yhä enemmän tilanteita ja ongelmia, jotka eivät alistu yksinkertaisiin järkeilyihin, joita ei voi ratkaista järjestelmällä toimintoja tai tehtäviä. Monimutkaisissa toimintaympäristössä monet ongelmat muistuttavat yhä enemmän haastavia ongelmia, joissa ongelmaa on vaikea rajata, tulkita tai ennakoida ratkaisujen vaikutuksia. Tällaisia ongelmia kutsutaan viheliäisiksi ongelmiksi. Tässä kirjoituksessa luon tutkivan silmäyksen yhteen viheliäiseen ongelmaan: geneeristen eli yleisten työelämätaitojen määrittelyn ja arvioinnin ongelmaan. Esimerkkinä käytän musiikin tutkintoa, jossa pyritään parhaillaan ratkaisemaan miten ja missä geneerisiä taitoja opetetaan ja arvioidaan. Geneeristen taitojen määritteleminen sekä niiden opettamisen ja arvioinnin kehittäminen on ollut jo vuosia musiikin tutkinnossa erilaisten työryhmien tehtävänä, ja vuosi vuoden jälkeen ratkaisu on ollut hahmottumaisillaan. Silti samat kysymykset ovat edelleenkin ratkaisematta: Mihin opintojaksoon nämä taidot voisivat kuulua niin oleellisina sisältöinä, että ne voitaisiin siinä opintojaksossa arvioida? Mitä geneeristen taitojen arvioiminen käytännössä voisi olla? Mitä ilmiöitä arvioidaan, miten osaaminen ilmenee, mitä tietoa osaamisesta pitäisi ja voisi kuvata ja miten? Näiden kysymysten ratkaiseminen ei ole aina helppoa. Tarkastelenkin tässä tekstissä ongelmien lähestymistä joko kesyinä (tamed) tai viheliäisinä (wicked) ongelmina (Vartiainen& al 2014). Se kumpana näistä ongelma mielletään, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälainen ratkaisu ongelmaan löydetään. Geneeristen taitojen arviointi kesynä ongelmana Kesyt ongelmat ovat haasteita, jotka ovat ratkaistavissa asiantuntija- ja kokemustiedon avulla: tiedonkeruulla, järkeilyllä ja järjestelyllä. Kesylle ongelmalle ovat tyypillisiä mm. seuraavat piirteet (Vartiainen & al 2014, 20–21): tehtävä on helppo rajata ongelmalle on selkeä loppu tai ratkaisu ratkaisuja on rajattu määrä, joka tosin voi olla suurikin toiminta ja ratkaisu voidaan arvioida yksiselitteisesti samat säännönmukaisuudet ratkaisemisessa toimivat yhä uudestaan ratkaisuyritys voidaan aloittaa aina alusta uudestaan. Geneeristen taitojen arviointia voidaan hyvin lähestyä kesynä ongelmana. Perinteinen suunnittelun ja ratkaisun “vesiputousmalli” (esim. Conklin 2006, 9) on hyvä väline kesyn ongelman ratkaisemiseen. Vesiputousmallissa edetään kohti ratkaisua vaihe vaiheelta. Ensin kerätään tietoa aiheesta, sitten analysoidaan kerätty tieto. Tämän pohjalta valitaan esimerkiksi asiantuntijajoukolla paras ratkaisu, joka lopulta toteutetaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin tutkinnossa tietoa geneerisistä taidoista kerättiin opiskelijoilta, opettajilta, alumneilta sekä lisäksi tutkinnon neuvottelukunnan työelämäedustajilta. Tiedonkeruun tuloksena saatiin listaus eri tahojen näkemyksistä näistä taidoista. Näin saadut osaamiskokonaisuudet mukailevat geneeristen taitojen “four C” -sisältöjä, jotka ovat critical thinking, communication, collaboration ja creativity (Lounema & Nyyssölä 2018). Yksi mahdollinen kerättyyn aineistoon ja geneeristen taitojen yleiseen tarkasteluun pohjautuva taitojen teemoittelu voisi olla seuraava: Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot Muuttuvissa ympäristöissä toimiminen Itsensä johtaminen, hyvinvointitaidot Joustava osaamisen uudistaminen Profiloitumistaidot Ammatillinen viestintä Ongelmaksi jää taitojen arviointi: geneeristen taitojen karttuminen, määriteltiinpä ne yhdellä tavalla tai toisella, on mahdollista lähes kaikissa opintoihin kuluvissa opintojaksoissa. Silti niiden arviointi ei tunnu sopivan mihinkään opintojaksoon tai tavoittavan koko osaamisen kirjoa kussakin teemassa. Geneeristen taitojen arviointi viheliäisenä ongelmana Minkälaiselta geneeristen taitojen arvioinnin ratkaisu näyttäisi, jos asiaa lähestyttäisiin viheliäisenä ongelma? Viheliäiselle ongelmalle ja sen ratkaisuille on tunnistettu luonteenomaisia piirteitä (mm. Vartiainen & al. 2014), jotka tuntuvat osuvilta myös geneeristen taitojen arvioinnin kehittämiseen: Ongelman ymmärtäminen ja hahmottaminen rakentuvat samalla kun ongelmaan etsitään ratkaisuja. Musiikin tutkinnossa olemme huomanneet, että geneeriset taidot ovat mukana lähes kaikissa opintojaksoissa. Opiskelijan taito rakentuu eri tilanteissa, monenlaisissa oppimisympäristöissä, eri aikoina. Ongelmalle ei ole ongelman pysäyttävää ratkaisua. Geneeristen taitojen arviointiin liittyy ketju, joka alkaa geneeristen taitojen tunnistamisesta, jatkuu niiden ilmenemisen tunnistamiseen, arvioinnin kohteiden valintaan, arviointitiedon keräämiseen ja päättyy opiskelijan kannalta keskeisiin tiedon jakamisen ja hyödyntämisen kysymyksiin. Systeemisesti nähtynä arvioinnissa ei ole viisasta ”lukita” ketjun osia, vaan etsiä taitojen muuntuvuutta tukeva ratkaisu. Ongelmien ratkaisut eivät ole yksiselitteisesti oikeita tai vääriä, vaan niihin on monia tulkintoja ja näkökulmia. Tästä näkökulmasta voidaan esimerkiksi kysyä, minkälainen osaamisen näyttö olisi geneeristen taitojen kuvaamiseen toimiva? Ollakseen työelämän kannalta validi arvioinnin tulisi rakentua jotenkin muuten kuin hyväksytty/hylätty -maininnalla tai numeroarvosanalla. Sen sijaan tarvitaan esimerkiksi välineitä, joilla valmistuva voi osoittaa osaamisensa ominaislaatua. Ongelmissa on aina paljon ainutkertaisia, kuhunkin tilanteeseen ja aikaan sidottuja piirteitä. Musiikin tutkinnon rakenne on erilainen moneen muuhun tutkintoon verrattuna. Meidän tarpeisiimme soveltuvat arvioinnin ratkaisut eivät ehkä ole monistettavissa muihin tutkintoihin, koska esimerkiksi oppimisympäristöt saattavat olla hyvin erilaisia. Ratkaisut, tässä yhteydessä geneeristen taitojen arviointiin liittyen, on usein tehtävä ilman mahdollisuutta koeolosuhteissa testata niiden toimivuutta. Kun arviointimalli on rakennettu se otetaan käyttöön, ja muutoksia tehdään seurannan perusteella. Ratkaisuja voidaan lähteä rakentamaan monista eri lähtökohdista käsin, jolloin ratkaisuvaihtoehtojakin on useita. Viheliäisen ongelman ratkaisuvaihtoehdoista on tyypillisesti valittava rajallisen tiedon perusteella jokin esimerkiksi ajan, resurssien tai jonkin muun seikan asettamien puitteiden takia. Geneeristen taitojen arvioinnin tarkasteleminen viheliäisenä ongelmana on systeemisen ajattelun soveltamista koulutuksen kehittämiseen. Kuten Einsteinin nimissä kulkevassa sloganissa todetaan: “Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla, kun silloin kun loimme ne” (wikiquote). Uusia tarkastelun välineitä arvioinnin kehittämiseen Uudet ratkaisut edellyttävät uutta ajattelua, uusia ajattelun välineitä. Näitä välineitä luodaan ja testataan parhaillaan Metropolian järjestämässä, Opetushallituksen rahoittamassa Johtosävelet -täydennyskoulutuksessa, joka on suunnattu erityisesti oppilaitosten rehtoreille. Koulutuksessa tarkastellaan toimintakulttuurin kehittämisen ja johtamisen välineitä ekosysteemiajattelun pohjalta, huomioiden tilanteiden ja ilmiöiden monimutkaisuus. Systeemisten, monimutkaisessa vuorovaikutussuhteessa olevien ilmiöiden tarkasteluun on kehitetty erilaisia työskentelymalleja. Johtosävelet-koulutuksessa olemme tutkimassa oppilaitosten johtamiseen ja kehittämiseen liittyvissä viheliäisissä ongelmissa välinettä (ks. kuva alla), joka on suomennettu ”palautesilmukaksi” (PBS LearningMedia). Palautesilmukka kuvaa syy-seuraussuhteita monimutkaisessa systeemissä. Tällä mallilla voidaan eritellä asiaan vaikuttavien osien suhteita ja ymmärtää paremmin systeemin käyttäytymistä. Samalla mallilla voidaan myös tarkastella ongelmaa tai haastetta tarinana (Quaden, R., Ticotsky, A. & Lyneis, D. 2008, sovellettu PBS Learning media mukaan). Seuraavassa esimerkissäni tarkastelen palautesilmukka-työvälineellä yllä esitetyn geneeristen taitojen teemoittelun ensimmäistä taitoa, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoa, ja näiden taitojen oppimiseen liittyviä oppimisympäristöjä. Hahmottelen oppimista palautesilmukka-mallilla soiton- ja laulunopettajan suuntautumisvaihtoehdon näkökulmasta. Palautesilmukan lähtökohtana on ympyrän kehä, jolla sijoitetaan ilmiöön liittyviä keskeisiä asioita. Mallin avulla tarkastelun kohteeksi otetaan kuitenkin asioiden sijaan niiden kytkökset. Seuraavaksi mietitään miten asiat ovat kytköksissä toisiinsa ja kytköksiä kuvataan yhdistämällä kehällä olevia asioita toisiinsa. Erittelemällä kytköksiä voidaan hahmottaa keskeinen silmukka, jossa näkyy tärkeimmät vaikutussuhteet. Esimerkissäni vuorovaikutus- ja yhteistyötaidon oppimiseen vaikuttaisi eniten silmukka, jossa kärkinä on aidot työelämätilanteet, opetusharjoittelu ja ryhmätehtävät. Palautesilmukka-esimerkki pedagogisten vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen oppimisesta. Vaikutuksen laatua voidaan miettiä pohtimalla, onko kytkös vaikutusta lisäävä vai sitä vähentävä. Lisäksi voidaan tutkia onko vaikutus kahdensuuntainen tai liittyykö asia kenties johonkin muuhunkin palautesilmukkaan. Samalla palautesilmukan avulla voidaan miettiä keinoja halutun vaikutuksen tehostamiseen tai vähentämiseen. Esimerkikssäni vuorovaikutustaitojen oppiminen tehostuisi sitä enemmän, mitä enemmän löydettyyn silmukkaan panostetaan. Arvioinnin tai opetuksen kehittäminen ei palautesilmukan avulla tarkasteluna olisikaan kytköksissä substanssiosaamisen tavoin opintojaksojen sisältöihin, vaan työtapoihin ja oppimisympäristöihin. Sen sijaan taitojen reflektointi ja osaamisen kuvaaminen ei välttämättä toteudu niissä oppimisympäristöissä, joissa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja opitaan. Palautesilmukan avulla voidaan avata ikkuna koko arviointiketjun tarkasteluun, kun silmukan avulla on ensin pohdittu arvioinnin kohdetta ja oppimisympäristöjä, joissa tuo kohde ilmenee. Koko arviointiketjussa tarvitaan uudenlaista ohjausta ja mahdollisesti myös uusia arvioinnin välineitä, kuten esimerkiksi portfoliotyöskentelyä, arviointiprosessissa tuotetun tiedon välittämiseen ja jakamiseen. Ajattelutavan muutos Organisaatioiden kehittämistyössä onkin huomattu, että systeemisen ajattelun soveltaminen muuttaa näkemyksiä yleisesti organisaatioiden toiminnasta ja johtamisesta (Heikkilä & Puutio 2018). Systeemisessä ajattelussa on kysymys paitsi ajattelun, myös suunnittelun tapojen muutoksesta (Puutio 2018). Koulutukseen sovellettuna systeemisen ajattelun avulla tavoitetaan arviointi prosessina, arviointiketjuna, yksittäisen arviointitapahtuman sijaan. Geneeristen taitojen tarkasteleminen viheliäisenä ongelmana palautesilmukka-työkalulla voisi tuottaa esimerkiksi sellaisen ratkaisun, jossa oppimista tehostetaan keskittyen oppimisympäristöihin, ei substanssikeskeisesti tai opettajajohtoista työskentelyä lisäämällä. Opettajan tehtävä muuttuisi oppimisen mahdollistajaksi ja oppimisympäristöjen rakentajaksi sekä opittujen vuorovaikutustaitojen todentamisen ja sanoittamisen tukijaksi. Analysoimalla koulutuksen ongelmia uusilla tavoilla voidaan lisätä ymmärrystä rajallisten resurssien tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen sinne, missä opettajan asiantuntemus ja opetuspanos on oppimisen ja kehittymisen edellytys. (ks. esim. Laasasenaho 2016). Geneeristen taitojen arvioinnin ratkaiseminen musiikin tutkinnossa on tätä kirjoittaessani vielä kesken, ja haasteen tarkasteleminen tässä artikkelissa systeemisesti, viheliäisenä ongelmana, on kirjoittajan tutkimusmatka Johtosävelet-koulutuksen tausta-ajattelun ja työkalun soveltamiseen. Uudet toimivat ratkaisut löytyvät usein yllättäviltä ajatuspoluilta, kun asiaa tarkastellaan poikkeavista näkökulmista tai odottamattomien yhteensattumusten avulla. Esimerkiksi kommentti tähän blogikirjoitukseen voisi tuoda vielä uuden näkökulman ja avauksen oppilaitosten kohtaamien viheliäisten ongelmien haasteisiin, kuten geneeristen taitojen arvioinnin - tai palautesilmukan tapaisen uuden välineen soveltuvuuden - tarkasteluun. Lähteet: Conklin, J. 2006. Dialogue Mapping: Building Shared Understanding of Wicked Problems. Chichester: Wiley & Sons. Heikkilä, J.-P. & Puutio, R. 2018. Organisaatio prosessina. Teoksessa J.-P. Heikkilä & R. Puutio (toim.) 2018. Organisaatio prosessina, muodonmuutoksen konsultointi. Jyväskylä: Metanoia Instituutti, 10–21. Lounema, K. ja Nyyssölä, K.2018. Miltä näyttää tulevaisuuden osaaminen ja opettajuus? https://www.oph.fi/ajankohtaista/blogi/101/0/milta_nayttaa_tulevaisuuden_osaaminen_ja_opettajuus Luettu 16.11.2018. Laasasenaho, K. 2016. Opettajajohtoinen opetus voi olla oppijalähtöistä tehokkaampaa. https://www.sool.fi/soolibooli/artikkelit/opettajajohtoinen-opetus-voi-olla-oppilaslahtoista-tehokkaampaa/ Luettu 15.11.2018. PBS LearningMedia 2018. Understanding Dynamic Systems. PBS & WGBH Educational Foundation. https://www.pbslearningmedia.org/resource/syslit14-sci-sys-ildynsys/understanding-dynamic-systems/ Luettu 15.11.2018. Puutio, R. 2018. Mikä meitä organisoi? Teoksessa J.-P. Heikkilä & R. Puutio (toim.) 2018. Organisaatio prosessina, muodonmuutoksen konsultointi. Jyväskylä: Metanoia Instituutti, 22–45. Vartiainen, P., Ollila, S., Raisio, H. & Lindell, J. 2013. Johtajana kaaoksen reunalla. Helsinki: Gaudeamus. Wikiquote. https://fi.wikiquote.org/wiki/Albert_Einstein#cite_note-Thinkexist.com-3 Luettu 15.11.2018. Wicked problem. https://en.wikipedia.org/wiki/Wicked_problem Luettu 15.11.2018.
Asiantuntija somessa – mistä haluaisit, että sinut tunnetaan?
Pinnallista puuhailua sosiaalisen median kanavissa, kissan hännän nostamista, itsekehua? Henkilöbrändäys nostattaa tunteita puolesta ja vastaan. Itse olen puolesta, kun kyseessä on asiantuntijabrändäys eli asiantuntijan brändäytyminen ja viestiminen sosiaalisen median kanavissa. Organisaatioiden työntekijöillä on asiantuntijuutta ja osaamista valtavasti, eikä niitä kannata kätkeä vakan alle. Katleena Kortesuon mukaan: ”Henkilöbrändäyksellä tarkoitetaan ihmisen brändäämistä. Henkilöbrändäyksellä erottaudutaan muista ihmisistä. Se on usein tietoista toimintaa, jonka ansiosta ihmiset näkevät toisen tietyllä tavalla.” Henkilöbrändi ja asiantuntijabrändi tarkoittavat samaa, mutta itse käytän mieluiten asiantuntijabrändiä, kun kyseessä on korkeakoulutettu henkilöstö. Miksi sinun kannattaa rakentaa asiantuntijabrändiäsi? “Kun olet oman alasi tunnettu tekijä, olet kuin Mersu Mossen rinnalla”, toteaa Katleena Kortesuo. Vahva asiantuntijabrändi on oman osaamisen mainoskyltti. Osaamisen näkyväksi tekeminen voi auttaa etenemiseen työuralla, ja se voi avata uusia mahdollisuuksia oman alan asiantuntijoiden verkostoissa. (Kortesuo 2011). Luotettava asiantuntijabrändi edesauttaa, kun haluat tulla paremmin kuulluksi tiimissäsi, ideoitasi arvostetaan ja pääset vaikuttamaan päätöksiin. Vahva asiantuntijabrändi voi avata uusia mahdollisuuksia, lisätä arvostusta ja halua yhteistyöhön. (Hernberg 2013). Kun media etsii asiantuntijoita, näkyvyytesi sosiaalisessa mediassa on etusi tulla löydetyksi. Omalla kohdallani olen huomannut, että kun omaa laajat verkostot ja on läsnä sosiaalisessa mediassa, saa kutsuja tulla kouluttamaan. Ilosta ja innosta puhkuen olenkin päässyt useisiin tilaisuuksiin kertomaan muille esimerkiksi sosiaalisen median ilmiöistä. Takuuvarmaa työpaikkaa ei nykyään ole enää kenelläkään. Siksi ikäviinkin asioihin on hyvä varautua. Verkostoja on myöhäistä alkaa rakentaa vasta silloin, jos irtisanominen osuu omalle kohdalle. Asiantuntijabrändi on siis myös hyvä henkivakuutus ja sosiaalinen media on hyvä rekrytointikanava. Esimerkiksi Tom Laineen LinkedIn tutkimuksen mukaan 31,4 % vastaajista on saanut työtarjouksia, vaikka ei ole itse ollut työnhaussa ja 8,7% tutkimuksen vastaajista on löytänyt LinkedinIstä työpaikan. Toisaalta työkulttuuri on muuttunut. Enää ei ehkä haetakaan koko työuran kattavia työpaikkoja. Niinpä henkilöbrändäys sopii työn murroksessa kuin nenä päähän. Myös yritys hyötyy henkilöstön asiantuntijabrändäyksestä Asiantuntijabrändi on uskottavampi kuin yrityksen oma brändi sosiaalisessa mediassa (DeMers 2016). Siksi yritykset toivovat työntekijöitään niin sanotuiksi työntekijälähettiläiksi eli tuomaan yritystä ja omaa asiantuntijuuttaan esiin sosiaalisessa mediassa. Tom Laineen mukaan työntekijälähettiläällä on runsaasti vaikuttavuutta organisaatioiden viestinnässä.· Yksittäinen työntekijä on 3 kertaa uskottavampi viestijä kuin yrityksen johtaja. Yrityksen henkilökunnalla on 10 kertaa laajemmat verkostot kuin mitä yritys pystyy saavuttamaan miltään kanavalta. Yksittäisen työntekijän jakama statuspäivitys saa 8 kertaa enemmän huomiota (näyttöjä, tykkäyksiä, kommentteja), kun postaus tulee yksittäisen työntekijän kautta vs. suoraan yrityksen tililtä. Asiantuntijabrändiä ei ole ilman verkostoa Henkilöbrändi luodaan yhdessä verkostojen kanssa. Esimerkiksi Tuija Aalto kehottaa muodostamaan yhteyksiä ja olemaan kanssaihminen sekä kaksisuuntainen. Asiantuntijabrändi rakentuu vuorovaikutuksessa. Myös Johanna Strömsholmin pro gradu tutkimus osoittaa, että henkilöbrändäyksessä ei ole kyse vain yksisuuntaisesta, itsereflektointiin ja itsensä markkinointiin perustuvasta viestinnästä, vaan se tarjoaa rakennusaineita henkilölle oman identiteetin rakentamiseen ja itsensä kehittämiseen. Sidosryhmien näkökulmasta henkilöbrändin on oltava aito, uskottava ja samaistuttava, ja näiden mielikuvien saavuttaminen vaatii aidon lisäarvon tuottamista ja viestintätaitoja. Tule löydetyksi ja uskalla loistaa Ujous pois ja rohkeasti esiin sosiaalisen median näyttämöille. Itsensä brändääminen alkaa pohdinnasta, mistä asioista haluat tulla tunnetuksi, millaisia mielikuvia haluat ihmisten muodostavan itsestäsi. Pohdi tavoitteittasi. Mitä tavoittelet sosiaalisessa mediassa? Kuka on yleisösi? Haluatko lisää tunnettuutta itsellesi asiantuntijana, median huomiota, tunnettuutta uudelle palvelulle, uusia verkostoja? Tavoitteet helpottavat viestintääsi ja sisältöjen tuottamista. Kun someviestintäsi tuottaa tulosta, esimerkiksi tykkäyksiä, jakoja, kommentteja, vaikuttavuutesi kasvaa. Jos siis haluat, että sinut muistetaan tietyistä asioista, voit aloittaa asiantuntijabrändin rakentamisen saman tien. Muista varata aikaa myös sisältöjen tuottamiselle ja keskusteluihin osallistumiselle. Verkostot eivät synny itsestään. PS. Bloggaaminen on hyvä kanava tuoda omaa asiantuntijuutta näkyviin. Lue Elina Ala-Nikkolan blogipostaus Miksi korkeakoulussa työskentelevän kannattaa blogata? Näin rakennat asiantuntijabrändiäsi Mieti, miksi olet somessa, mitkä ovat tavoitteesi, esim. ”haluan saada kutsuja asiantuntijaverkostoihin, keskustella ajankohtaisista alan kysymyksistä, saada itseni näkyväksi asiantuntijana, saada uusia kontakteja”. Mitkä kanavat tukevat parhaiten tarkoituksiasi? Esim. LinkedIn on ammatillinen verkosto-työnhaku-kanava, Facebook on henkilökohtainen omien yhteisöjen kanava, myös verkostoitumiseen. Twitter on uutiskanava. Anna asiantuntijuutesi näkyä ja kuulua. Ole aito oma itsesi, anna persoonallisuuden näkyä. Valitse oma roolisi somessa: oletko seuraaja, sisältöjen jakaja vai aktiivinen keskustelija. Kuuntele ja seuraa keskusteluja, osallistu, jaa, tykkää Etsi kiinnostavia seurattavia - kollegoita, alan keskeisiä toimijoita ja vaikuttajia. Seuraa, mitä muut keskustelevat alastasi ja organisaatiostasi. Mitkä ovat teemat? Osallistu keskusteluun ja jaa muiden tuottamia sisältöjä. Hyvä someviestintä on kaksisuuntaista. Älä postaa vain omia viestejäsi, vaan jaa myös muiden tuottamia viestejä, jotka ovat omille seuraajillesi hyödyllisiä. Tue kollegoidesi viestintää tykkäämällä, jakamalla ja kommentoimalla. Näin vahvistat sekä omaa että työkaverisi asiantuntijuutta. Lähteet: Aalto,Tuija. 2018. Verkostoissa toimiminen vaatii avoimuutta ja kykyä kuunnella https://www.linkedin.com/pulse/verkostoissa-toimiminen-vaatii-avoimuutta-ja-kyky%C3%A4-kuunnella-aalto/ DeMers, J. 10.7.2016.Why Personal Brands Are Better Than Corporate For Social Media https://www.forbes.com/sites/jaysondemers/2016/07/10/why-personal-brands-are-better-than-corporate-for-social-media/#7f58f45c7877 Hernberg, Kaisa. 2013. Asiantuntija epämukavuusalueella - Kirja sinulle, joka inhoat myymistä. Talentum. Helsinki Kortesuo Katleena. 2011. Tee itsestäsi brändi- Asiantuntijaviestintä livenä ja verkossa. Jyväskylä: WSOYpro. Laine, Tom. 2018. Onko LinkedInistä oikeasti hyötyä? Tilastot osa 2, https://www.somehow.fi/tilastot-osa-2/ Laine, Tom Henkilöbrändäys sosiaalisessa mediassa –webinaari 14.12.2017, Akavan erityisalat Lehtomaa, Kaisu, 2017. Henkilöbrändin rakentaminen sosiaalisessa mediassa : UPM:n asiantuntijat ja johto työntekijälähettilyyden alkutaipaleella http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/130482/Lopputyo_Kaisu_Lehtomaa_24.5.2017_final.pdf?sequence=1&isAllowed=y Strömsholm, Johanna. 2017 Stakeholder perspective on personal brand value in social media https://johannastromsholmcom.files.wordpress.com/2017/05/stakeholder_perspective_on_personal_brand_value_in_social_media_29-5-2017.pdf
Tietämättömyyden oppimisesta
Kokemuksia Meditaatio ja kriittinen ajattelu -opintojaksolta, osa 1/3 Tämä on ensimmäinen osa kolmen kirjoituksen sarjasta, joka esittelee yhtä Metropolia Ammattikorkeakoulussa tehtyä opetuskokeilua, joka toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä 2018. Neurotieteen tutkija ja opettaja Stuart Firestein kertoo kirjassaan Ignorance – How It Drives Science (2012), että hän tajusi jossain vaiheessa yliopistonsa opetuksen olevan puutteellista. Vallitseva käytäntö oli, että opiskelijoille pyrittiin kertomaan kaikki, mitä neurotieteestä tiedettiin. Firestein oivalsi, ettei tällainen olemassa olevan tiedon opettelu kehittänyt sellaista ajattelua, jota tieteellisen tutkimuksen tekemisessä tarvitaan. Hän käsitti, että paljon keskeisempää oli ymmärtää sitä, mitä ei tiedetä. Hän alkoi järjestää tietämättömyyden ympärillä pyörivää kurssia, josta tulikin huippusuosittu. Kurssilla muun muassa vieraili tutkijoita kertomassa siitä, mitä he eivät tiedä ja mitä siksi pitäisi seuraavaksi tutkia. Firesteinin kurssi on hyvä esimerkki siitä, miten ajattelua voi opettaa. On toki tärkeää ymmärtää oman alansa perusteet, mutta nykyisessä tietointensiivisessä työelämässä arvostetaan huomattavasti enemmän ajattelun taitoja, erityisesti luovaa ongelmanratkaisukykyä ja kriittisen ajattelun taitoa (ks. esim. Molnar 2015). Näiden opettaminen perinteisin sisältölähtöisin menetelmin on haasteellista, ehkä jopa mahdotonta. Tarvitaan erilaisia ajattelun oppimisen kokeiluja; erilaisia irtiottoja perinteisestä faktaopetuksesta. Meditaatio ja kriittinen ajattelu Yksi ratkaisuni ajattelun opettamisen haasteeseen on ollut kaikille Metropolian opiskelijoille tarjottava opintojakso nimeltä Meditaatio ja kriittinen ajattelu. Kurssi on 15 opintopisteen laajuinen ja sen lähtökohtana on meditaation ja kriittisen ajattelun limittäminen. Tietämättömyyden käsittäminen on näiden molempien ytimessä. Kriittinen ajattelu on itse asiassa hieman haasteellinen määriteltävä. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi (1) skeptistä pidättäytymistä arvostelmista, (2) harkinta- ja arvostelukykyistä ajattelun kohteiden kehittelyä, (3) fallibilistista suhtautumista tietoon, (4) hyvin argumentoitua ajattelua tai (5) itsenäistä ajattelua olemassa olevan ajattelun ja tiedon pohjalta (ks. esim. Tomperi 2017). Kriittinen ajattelu voi alkaa vasta, jos yksilö tunnistaa ajatusrakennelmissaan tai uskomuksissaan aukkoja. Ennen kaikkea kriittinen ajattelu onkin siis uutta luovaa ajattelua. Toisin sanoen kaiken omasta mielestään tietävä ei ole kykenevä kriittiseen ajatteluun: sekä omat että toisten omaksumat mallit ja ideologiat on kyettävä kyseenalaistamaan. Ihmisen täytyy avautua – olla valmis hyppäämään jonnekin pimeään ilman minkäänlaista varmuutta siitä, mitä vastaan on tulossa. (Ks. lisää esim. Kaisla 2017.) Vastaavasti meditaatio on sisäisen maailman tutkiskelun väline, jonka avulla voidaan löytää aukkoja tai ristiriitoja oman kokemuksen käsittämisessä tai arvioimisessa. Meditaatiossa pyritään näkemään subjektiivinen kokemus mahdollisimman tarkasti ja avautumaan uusille näkökulmille ja uudelle ymmärrykselle itsen ja maailman suhteesta (ks. esim. Culadasa et al. 2015). Myös meditaatio on arvaamaton hyppy pimeään: on mahdotonta sanoa, mitä tuleman pitää. Ehkä ainoa, mitä meditaatiosta voi varmasti sanoa on se, etteivät sen avulla saadut kokemukset ja oivallukset useinkaan vastaa alkuperäisiä odotuksia (ks. esim. Kornfield 2001; Lindahl et al. 2017; Siff 2010). Opintojaksolla meditaatiotutkimus ja sen kritiikki olivat keskeiset sisällöt, joiden avulla harjoiteltiin kriittistä ajattelua. Moni luulee, että meditaation ja/tai mindfulnessin hyvinvointivaikutukset ovat aukottomasti tieteellisesti todistettu, mutta todellisuudessa näin ei ole (ks. esim. Farias et al. 2016; Purser, Forbes & Burke 2017). Kurssin edetessä tarkastelimme meditaatio-tutkimuksen puutteita erityisesti kritiikin kautta ja saimme näin kattavan näkemyksen siitä, mitä ei vielä tiedetä meditaatioon liittyvistä käsitteistä, meditaatiometodeista, meditaation vaikutuksista tai meditaation hyödyistä tai haitoista. Luimme artikkeleita, keskustelimme niiden sisällöistä ja pyrimme tarkastelemaan lukemaamme kriittisesti. Opintojaksolla tehdyt omat meditaatiokokeilut aloitettiin pyrkimällä mahdollisimman vastaanottavaan kokemusmaailman tarkkailuun ilman sen suurempia päämääriä tai tavoitteita. Mieltä rentouttamalla ja tavoitteista luopumalla tarkoitus oli saada paremmin kiinni subjektiivisen kokemuksen monimuotoisuudesta ja mielen toiminnan arvaamattomuudesta. Meditaatioiden jälkeen keskustelimme kokemuksista ja näin opiskelijat saivat vielä lisäymmärrystä toisiltaan. Samalla myös monimutkaisten kokemusten sanallistaminen tuli tutummaksi. Rennon, vastaanottavan aloituksen tarkoitus oli tehdä selväksi, että oma sisäinen maailma on rehelliselle meditoijalle monin tavoin käsittämätön. Sen avulla päästiin hyvin tietämättömyyden äärelle ennen kuin siirryttiin tekemään tarkemmin määriteltyjä meditaatioharjoituksia. Kurssin edetessä tutkimus, sen kritiikki ja omat meditaatiokokemukset alkoivat nivoutua selkeämmin yhdeksi kokonaisuudeksi. Oma subjektiivinen kokemus auttoi lukemisen ymmärtämisessä ja kriittisessä arvioinnissa. Toisaalta taas luettu materiaali antoi välineitä sisäisen kokemuksen ymmärtämiseen, arviointiin ja kriittiseenkin tarkasteluun. Tietämättömyys – mahdottomuus olla varma oikeastaan mistään – oli yksi tämän kaiken läpileikkaava juonne. Yksi kurssilainen pohtikin jo alkuviikoilla kurssin omalaatuisuutta sanoen, että minä opettajana pyrin opettamaan heille ei-tietämistä. Itselleni se oli merkki onnistumisesta, kurssin yksi tavoite oli jo saavutettu. Tietämättömyys ammattikorkeakoulussa Koska ammattikorkeakoulu on lähtökohdiltaan käytännönläheinen ja tiedon soveltamista painottava, tietämättömyyden ja sitä kautta kriittisen ajattelun opettaminen ei ole ensimmäinen asia, mitä siellä oletetaan opiskeltavan. Itse olen vakuuttunut, että oman ja muiden tiedon rajojen ymmärtäminen on erittäin tärkeää lähes millä tahansa nykyalalla. Ilman tätä käsitystä ei ole mahdollista ottaa kantaa omiin tai muiden ajatuksiin ja väitteisiin. Ei ole myöskään mahdollista nähdä eri tarkastelukulmien epämääräistä päällekkäisyyttä, osittaista paikkansapitävyyttä tai sokeita pisteitä. Tietämättömyyden aiheuttama hämmennys on positiivinen kaoottinen luova voima, joka pakottaa tekemään valintoja, kokeiluja ja arviointia aivan toisella tasolla kuin mitä tapahtuu omaksutun faktatiedon hyödyntämisessä. Elämme siinä mielessä tiedon jälkeistä aikaa, että tieto on aina vain pieni näkökulma kompleksiseen todellisuuteen. Tässä todellisuudessa on parempi hyväksyä tietämättömyytensä kuin luulla tietävänsä: liialliset luulot omista tiedoista johtavat tiedon jälkeiseen aikaan sen alkuperäisessä merkityksessä. Kirjoittaja: Juhana Kokkonen on digitaalisen viestinnän lehtori Metropolian viestinnän tutkinto-ohjelmassa. Lähteet Culadasa, Immergut Matthew & Jeremy Graves (2015): The Mind Illuminated. Farias, Miguel, Wikholm, Catherine, Romara Delmonte (2016): What is mindfulness-based therapy good for? The Lancet – Psychiatry, 3. Firestein, Stuart (2012): Ignorance – How It Drives Science. Kaisla, Jukka (2017): One Page – menetelmä kriittiseen ajatteluun. http://jukkakaisla.fi/OnePage-fi.pdf Kornfiled, Jack (2001): After Ecstasy, the Laundry – How the Heart Grows Wise on the Spiritual Path. Lindahl, Jared, Fisher, Nathan, Cooper, David, Rosen, Rochelle & Willoughby Britton (2017): The varieties of contemplative experience: A mixed-methods study of meditation-related challenges in Western Buddhists. PLoS ONE 12(5). Molnar, Michele (2015). Competency-Based Education Gets Employers' Attention. Education Week. https://marketbrief.edweek.org/marketplace-k-12/competency-based_education_gets_employers_attention/ Purser, Forbes & Burke (toim.) (2017): Handbook of Mindfulness – Culture, Context, and Social Engagement. Siff, Jason (2010): Unlearning Meditation.Tomperi, Tuukka (2017): Kriittisen ajattelun opettaminen ja filosofia – Pedagogisia perusteita. Niin & Näin 4/2017. https://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn174-17.pdf
Hyötypelit opetuksen uudistajina?
Suomi - oppimisen mallimaa Suomi on maailmanlaajuisesti tunnettu opettamisen ja oppimisen mallimaana, jonka toimintatapoja ja oppeja sovelletaan laajasti ympäri maailman. Opetus on ollut korkealaatuista ja oppimisen taso vaikuttavaa. Opettajat ovat korkeasti koulutettuja kulttuurin tulkkeja, jotka ilmentävät elinympäristömme merkittäviä ilmiöitä. Ja viihdepelien tähti Maailmanlaajuisesti Suomi nähdään myös merkittävänä viihdepelien tähtenä. Vaikuttava pelikehitys mahdollistuu väestön korkean koulutustason, vahvan ammatillisen osaamisen ja teknologian innovatiivisen soveltamisen avulla. Näyttää kuitenkin siltä, että opetuksessa hyödynnettävien hyötypelien osalta olemme pahasti suvannossa. Digitalisaation sulautuessa osaksi yhteiskuntaa, sen vaikutusten tulisi väistämättä ulottua myös koulutukseen, sen kehittämiseen ja uudistamiseen. Me, kirjoittajat, työskentemme digitaalisten oppimisympäristöjen ja opetussovellusten kehittämisen parissa, minkä pohjalta näemmekin, että opetuksen digitalisaation yhteydessä tulisi yhä vahvemmin keskittyä juuri hyötypelien kehittämiseen. Tällä hetkellä Suomessa on hyötypelien kehittämiseen keskittyneitä pieniä yrityksiä on 80-100 kpl. Määrällisesti se on kohtalaisen paljon, joskin yritykset ovat pieniä, eikä niillä ole resursseja pitkäaikaiseen tuotekehitykseen. Yhteiskehittelyllä toimivia hyötypelejä Oppimisen yhteydessä puhutaan usein oppimispeleistä, joskin toimivampi kuvaus olisi digitaaliset oppimissovellukset, jotka hyödyntävät peliteknologiaa motivoivan oppimiskokemuksen aikaansaamiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu on koordinoinut EduDigi-hanketta, joka on tarjonnut oppimispeliyrityksille mahdollisuuden yhteiskehittää opiskelijoiden eli loppukäyttäjien kanssa tuotteita kohderyhmälähtöisesti. Hankkeessa on testattu kymmeniä digitaalisia oppimissovelluksia ja luotu demoversioita. Metropolian lisäksi tässä 6Aika/EAKR-rahoitteisessa hankkeessa ovat olleet mukana Helsingin yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, tiedekeskus Heureka ja Oulun tiedekeskus Tietomaa. Hyötypelien tekemisessä tarvitaan monenlaista osaamista: sisältöosaamista, peliteknologian taitoja, ääntä, kuvaa sekä kykyä rakentaa tarinaa ja kertoa siitä digitaalisesti. Siksi pelien lopputuloksen onnistumisen kannalta on havaittu että tällainen yhteiskehittäminen ammattikorkeakouluympäristössä mahdollistaa eri alojen asiantuntijoiden ja opiskelijoiden liittämisen helposti moniammatillisiin kehittäjätiimeihin, kuten esimerkiksi sairaanhoitaja-visualisti-pelikoodari. Tarpeen mukaan kokonaisuuteen voidaan vielä lisätä esimerkiksi kulttuurituottajat ja elokuva-alan osaajat. Hyötypelit korkeakouluopetuksessa Metropolian painopistealue hankkeessa on ollut ammatillisissa oppimisovelluksissa, hyötypeleissä, joita on luotu erityisesti tekniikan ja sosiaali- ja terveysalojen koulutusaloille. Hankkeen aikaiset kokemukset ovat nostaneet esiin lukemattomia kehittämis- ja sovellusmahdollisuuksia, jotka tulevaisuudessa voivat rikastaa perinteistä korkeakouluopetusta. Monesti kuulee ammattikorkeakouluopetusta kritisoitavan siitä, että koulutus ei enää opeta käytännön taitoja. Tähän haasteeseen voidaan vastata ammatillisten hyötypelien avulla, tarjoamalla uudenlaisia mahdollisuuksia opiskella, harjoitella ja oppia, virtuaalisissa ympäristöissä. Hyvä esimerkki on mm. sähkötekniikan asennustyöt, jonka harjoitteluun Metropolia on tuottanut sähkötekniikan perusteet -pelin. Sen avulla opiskelija voi harjoitella vaativiakin sähköasennuksia virtuaalisesti. Sähkötekniikan peli on tuotettu Sanoma Pro:lle ja sitä on testattu Vantaan ammattiopisto Varian ja Metropolian opiskelijoilla, joilta se on saanut erittäin hyvät arviot. Aiemmin Metropoliassa on syntynyt myös terveysalan oppimispelejä, mm. kliinisen päätöksenteon oppimiseen. Hyötypelien tulevaisuus Hyötypelien juurruttamiseksi osaksi nykyisiä toimintoja ja vallitsevia käytänteitä, sekä korkeakouluopetuksessa että muilla toimialoilla, on vielä paljon tehtävää. Oppilaitoksille suunnatut digitaaliset oppimissovellukset ovat haastavia pienille hyötypeliyrityksille, koska niiden kehittämiseen on vaikea löytää rahoittajaa ja markkinat ovat pienet. Sen sijaan esim. yksittäisten yritysten sisäiseen koulutukseen tarkoitetut pelisovellukset tuottavat paremmin. Yritykset ovatkin valmiimpia maksamaan esimerkiksi saadakseen ympäri maailmaa olevat huoltohenkilöt omaksumaan uusia asioita nopeasti ja vaivattomasti. Näitä tarpeita ja haasteita ratkaisemaan tarvittaisiinkin kansallinen osaamis- ja yrityskiihdyttämö, joka yhdistäisi alan asiantuntijat, oppilaitokset (yliopistot, ammattikorkeakoulut ja 2. asteen oppilaitokset) ja hyötypeliyritykset kehittämään uudenlaisia toimintamalleja ja ratkaisuja tulevaisuuden hyötypelien yhteiskehittämiseen. Useilla ammattikorkeakouluilla onkin tarjolla pelialan koulutusta ja siihen liittyvää vahvaa osaamista tätä samaa tarvetta ratkaisemaan. Juuri ammattikorkeakoulujen voisi nähdä olevan kriittinen toimija tiiviin hyötypelikehittäjäverkoston muodostumiselle. Hyötypeleissä voi nähdä runsaasti potentiaalia opetuksen uudistamisen työvälineenä. Opetuksen rikastaminen, monipuolistaminen ja joustavoittaminen mahdollistuisivat helposti yhdistämällä peliteknologiaa, laadukasta opetusosaamista ja eri alojen asiantuntijuutta. Hyötypelit tulisi nähdä opetuksen kentän potentiaalisina laajentajina, ei olemassa olevien toimintatapojen korvaajina. Kirjoittajat: Heikki Santti (KTM) on työskennellyt 15 vuotta Metropoliassa TKI- toiminnan kehittämisen parissa. Yhtenä keskeisenä alueena on ollut korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistäminen - miten luodaan mahdollisuuksia uusien innovaatioiden syntymiselle ja miten ideoiden kehittymistä yrityksiksi voidaan tukea. Tällä hetkellä hän työskentelee projektipäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulun EduDigi 6Aika/EAKR hankkeessa. Sitä ennen hän oli mukana perustamassa Vantaan kaupungin ja Metropolian yrityskiihdyttämö Turbiinia toimien siinä yhtenä sparrarina. Hän on kiinnostunut erityisesti innovaatiotoiminnan kehittämisestä. Harrastaa liikuntaa, golfia ja tyttären lasten hoitamista. Mari Virtanen työskentelee digitaalisen pedagogiikan yliopettajana (TtT) Metropolia ammattikorkeakoulun, Terveysalan tutkimuspalvelut ja palvelujohtaminen YAMK-tutkinnossa. Hän kehittää korkeakouluopetuksen digitalisaatiota laajasti ja näkee opetusteknologian soveltamisen yhtenä uudistamisen välineenä.
10-Week Sprint Sote Edition – uusi tapa oppia yrittäjyyttä
Sosiaali- ja terveysalalla tapahtuu nyt paljon monella tasolla. Mahdollinen maakuntauudistus ja sote-palveluja koskeva valinnanvapauslainsäädäntö muuttavat toteutuessaan palvelukenttää ja osaamistarpeita radikaalisti. Tulevaisuudessa myös yrittäjänä toimiminen on yhä useamman sote-alan opiskelijan mahdollisuus. TEM julkaisi sote-alan pk-sektoria koskevan selvityksen liiketoimintamahdollisuuksista (1) ja siitä, millaista yrittäjyyttä alalla tarvitaan täydentämään julkisia palveluja. Toimintaympäristöjen muuttuessa keskeisimpiä haasteita ovat yritysten liiketoiminta- ,markkinointi- ja viestintäosaamisen parantaminen. Yrittäjyysopintojen kehittämiseen sote-alalla tulisi panostaa Tulevaisuudessa palveluntarjoajien välinen kilpailu tulee lisääntymään ja näin ollen muun muassa asiakastyytyväisyyden merkitys kasvaa. Sote-alan organisaatioilla on mahdollisuuksia menestyä, mikäli palveluketjujen toimivuus, markkinointi, laatu ja asiakaskokemukset ovat keskiössä. Tällaiseen yrittäjyyshenkiseen osaamiseen on sote-alan ammattilaisen hyvä panostaa, on hän sitten yrittäjä tai toisen palveluksessa. Tämän vuoksi yrittäjyysopintojen kehittäminen ja monialaisen yrittäjyyden esille tuominen opinnoissa olisi tärkeää. Jos opiskelija päätyy ryhtymään yrittäjäksi, vaihtoehtoja on monia. Esimerkiksi oman yrityksen voi perustaa myös omistajanvaihdoksen kautta. Seuraavan 10 vuoden aikana Suomessa on ikääntymisen vuoksi omistajanvaihdoksen edessä yli 6000 terveys- ja sosiaalialan yritystä, joista vain 23 prosentilla on jatkaja tiedossa (2). Uusia tapoja yrittäjyysopintoihin tarvitaan Yrittäjyyden opettamisen tavat vaativat vielä kehittämistä. Tällä hetkellä esimerkiksi Metropolian sote-alan opiskelijoilla on opintojen loppuvaiheeseen sijoittuvat viiden opintopisteen laajuiset yrittäjyysopinnot, jotka sisältävät myös johtajuus-teeman ja siten yrittäjyyden sisällöissä ei päästä kovin syvälliseen käsittelyyn. Näiden opintojen lisäksi ei ole ollut tarjolla sote-alan opiskelijoille yrittäjyyttä tukevaa, syventävää opintopolkua, mikäli opiskelijassa herää aito innostus yrittäjyyttä kohtaan. Jonkin verran yrittäjyysosaamista syventäviä opintoja on tosin ollut mahdollisuus suorittaa esimerkiksi kesäopinnoissa tai Metropolian innovaatioprojektien yhteydessä. Uusia avauksia ja syventäviä mahdollisuuksia siis tarvitaan. Yrittäjyysopintojen sulautumisesta opintoihin on onnistuneita ja juurtuneita kokemuksia. Esimerkiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulu on pyörittänyt pitkään yrittäjyyden huippuyksikköä, Tiimiakatemiaa. Viime vuosina jalansijaa ovat saaneet myös erilaiset yrityshautomot ja -kiihdyttämöt, joiden joukosta löytyy myös Metropolian Turbiini. Yrittäjyyspolun yksi mahdollisuus - 10-Week Sprint Turbiini Yrityskiihdyttämö on Metropolian tutkimusyksikkö Electrian operoima toimintamalli, joka tukee aloittavia startup -yrityksiä pääkaupunkiseudulla sekä toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun sisäisenä kiihdyttämönä opiskelijavetoisille yritysideoille. Turbiini auttaa liiketoimintaideoita muuttumaan tiimeiksi, start-up -yrityksiksi ja kasvuyrityksiksi.Turbiinin yrityskiihdyttämön kehittämä yrittäjyyden opintoja syventävä 10-Week Sprint käynnistyi ensimmäistä kertaa syksyllä 2016. Syksyllä 2018 10-Week Sprint ohjelmaa sovellettiin ensimmäistä kertaa sote-aloille. Toteutettiin Sote edition sprintti, johon otettiin mukaan parikymmentä yritysidean omaavaa opiskelijaa, joiden joukossa oli myös muutama Metropolian alumni. Osallistujat olivat fysioterapian, osteopatian, sairaanhoidon, apuvälinetekniikan, toimintaterapian, vanhustyön (geronomi) ja sosiaalialan (sosionomi) opiskelijoita. Sprintin kokemuksia hyödynnettiin myös Metropoliassa samaan aikaan toteutetussa Hyvinvointiyritykset kiertoon -hankkeen kehittämistyössä ja siten toiminnalle saatiin lisää vaikuttavuutta. Sprintin yhtenä tavoitteena oli oppia liiketoimintamallin kehittämistä, asiakaskehittämistä, muotoilua ja teknisen kehittämisen menetelmiä. Näillä erilaisilla kehittämisen menetelmillä pyrittiin siihen, että jokainen oppii omalla kriittisellä ajattelulla erottamaan fiktion faktasta. Onko oma idea vain toiveunta vai ongelmia ratkova todellinen tuote tai palvelu. Näitä asioita toteutuksella vierailleet asiantuntijaluennoitsijat korostivat esityksissään. Esimerkiksi Futuricen päätuotemuotoilija Tommi Tawast fasilitoi prototypoinnin alkeiden työpajaa ja John Hills suomalaisesta kasvuyrityksestä Duuersista kertoi parhaimmat käytännöt digimarkkinoinnista ja Growth Hackingistä. Työpajavetoisissa sessioissa osallistujat pääsivät heti soveltamaan oppimaansa omaan projektiin, tuotteeseen tai palvelun kehittämiseen samalla saaden saman tien arvokasta palautetta kouluttajilta ja vertaisopiskelijoilta. Näiden kaikkien menetelmien ja aktiviteettien tarkoitus oli iskostaa osallistujille asiakkaiden, käyttäjien sekä tiiviin vuorovaikutuksen tärkeys kehitys- ja tuotantoprosessissa. Kohti yhtenäisiä ja yksilöllisiä yrittäjyysopintoja Tätä kirjoitettaessa sprintti on vielä osittain käynnissä ja osallistujat tulevat muun muassa vielä saamaan sparraajien ja ohjaavien opettajien palautteet liiketoimintasuunnitelmistaan. “Mielestäni 10-Week Sprint Sote Edition on ollut todella inspiroiva kokemus. Toisaalta oli mukavaa tavata myös muita sprintissä mukana olleita, vaikkeivat he olleetkaan sote-alalta. Oli loistavia asiantuntijoita, joiden esiintymisistä poimin itselleni ja omille suunnitelmilleni konkreettisia neuvoja ja ideoita. Sprintissä on todella joutunut haastamaan itseään ja menemään pois omalta mukavuusalueelta. Kaikki ovat heittäytyneet! Englannin kieli on ollut itselleni yksi haastavammista, mutta silti niin mieleinen. Minua todella jännitti lähteä tähän mukaan. Sparrauskeskustelut ovat myös olleet hyviä, toisaalta aika on lyhyt ja niitä tarvitsisi ehkä myöhemmin lisää? Pidin myös ”kokemusyrittäjistä”, upeita tarinoita!” Minna, geronomiopiskelija Sprintin tavoitteena oli tukea opiskelijoita heidän yritysideoissaan sekä yhdistää eri alan asiantuntijoita ja sidosryhmiä toisiinsa. Matkan varrelta saatujen kokemusten mukaan voidaan jo todeta, että sprintti on onnistunut tehtävässään. Sprintin ohjaavat opettajat, Eero Kokko ja Sirkka-Liisa Kolehmainen, ovat pitkään olleet mukana Metropolian yrittäjyysopinnoissa ja heidän kokemuksensa perusteella tämä toteutus vastaa kysyntää. Heidän mielestään tarvitaan erilaisia yrittäjyysopintomuotoja. Esimerkiksi tällainen yrityshautomotoiminta on tärkeä oppimismuoto niille, joilla on tavoitteena perustaa oma yritys tai heillä on kehitteillä hyvä yritysidea. Korkeakouluopinnoissa edetään koko ajan yksilöllisemmän polkuajattelun suuntaan, missä opiskelijat pitävät monimuotoista, omia kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia rakentavaa tutkintoa tärkeänä päämääränä. Tarjoamalla enemmän valinnanvaraa opiskelijoille toteuttaa omia ideoita konkreettisesti opintojen aikana, myös tyytyväisyys ja opiskeluun motivoituminen voivat olla korkeammalla tasolla. Tämänkaltaiset oppimisen tavat mahdollistavat hyvin yksilöllisen opintopolun rakentumisen. 10-Week Sprint päättyi marraskuun 8. päivänä järjestettyyn kaikille avoimeen Season Finale -tilaisuuteen, jossa sprintin suorittaneet tiimit jakoivat tuotoksiaan ja edistymistään. Season Finalessa tarjottiin myös vapaamuotoinen ja rento verkottumismahdollisuus Metropolian ja Turbiinin sidosryhmäläisten sekä entisten sprint osallistujien / alumnien kanssa purtavien ja juomien kera. Sprint -ohjelma jatkuu keväällä 2019, mihin haku avautuu joulukuussa 2018. Kirjoittajat: Anna Puustelli-Pitkänen, YTM, geronomi (AMK) työskentelee vanhustyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän työskentelee myös asiantuntijalehtorina Hyvinvointiyritykset kiertoon –hankkeessa. Anna pitää työelämätaitojen kehittämistä yhtenä ammattikorkeakoulun tärkeänä tehtävänä. Verkostojen vahvistaminen ja uudenlaisten projektien kokeileminen innostavat häntä. Hannes Jesar toimii neuvonantajana Turbiini yrityskiihdyttämössä, joka on Metropolia Electrian operoima toimintamalli. Turbiinissa Hannes tukee aloittavia startup -yrityksiä pääkaupunkiseudulla sekä Metropolian sisäisiä opiskelijavetoisia tiimejä ja yritysideaprojekteja. Tämän lisäksi hän on projektipäällikkönä Metropolia Electriassa julkisen- tai yksityisen sektorin rahoittamissa hankkeissa. Hannes on kv-tradenomi ja aikaisemmin toiminut perustajana ja yrittäjänä. Hän on fanaattinen HBO ja Netflix sarjojen sekä dokumenttien ystävä. Lähteet: 1.Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 8/2018. Pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaedellytykset sosiaali- ja terveysalalla. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160732/TEMrap_8_2018_verkkojulkaisu.pdf?sequence=1&isAllowed=y 2. Onnistunut omistajanvaihdos hyvinvointialalla -esite. 2016. Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke. https://hykiblog.files.wordpress.com/2016/12/hyvinvointiyritykset-kiertoon-esite.pdf Linkkejä: Hyvinvointiyritykset kiertoon -hankkeen verkkosivu: https://hyvinvointiyritys.com/ Turbiini yrityskiihdyttämö: http://turbiini.net/ 10-Week Sprint -sivusto: http://turbiini.net/10weeksprint/?lang=en Opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen yrittäjyyslinjaukset: https://minedu.fi/yrittajyyslinjaukset Yrittäjyys 3AMK -liittoumassa: https://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/haaga-helia-laurea-yhteistyo/
Mitä tapahtui kun kemian opetus vietiin verkkoon?
Samaa vanhaa verkossa vai uudistumista, valinnan mahdollisuuksia ja innostumista? Opetus ammattikorkeakouluissa perustuu usein edelleen perinteisiin opetusmenetelmiin ja lähiopetukseen paikan päällä. Opetusta “annetaan” auditorioissa, luokkahuoneissa ja laboratorioissa. Opetushenkilökunnan parissa on pidetty yllä ajatusta, että useiden alojen opetus ei merkittävästi hyödy uudesta teknologiasta, eikä opetuksen siirtäminen verkkoon ole mahdollista. Yksi näiden vahvojen perinteiden parissa painivista tieteenaloista ovat matemaattis-luonnontieteelliset (LuMa) perustieteet. Niiden opettaminen ja opiskelu ovat aina hyötyneet kaavojen piirtämisistä taululle, niiden selittämisestä ja niistä käytävistä keskusteluista. Lähiopetus paikan päällä ja siihen liittyvä konkretisoiminen on ollut opettamisen vahvaa ydintä, jonka opettajat ovat kokeneet lähes välttämättömänä. Opetustilanteiden muuttaminen vaatii sitkeää työtä ja äärettömän motivoitunutta henkilökuntaa, halua tehdä asiat uudella tavalla. Muuttuva yhteiskunnallinen tilanne edellyttää muutoksia myös korkeakoulutukselta. On uudistettava ja uudistuttava, sovellettava nykyteknologiaa joustavan oppimisen mahdollistamiseksi. Opetuksen uudenlaisten järjestelyjen tulee tukea sekä lähialueella että kauempana asuvia opiskelijoita. Enää ei ole poikkeus, että opintoja suoritetaan kokonaan toiselta paikkakunnalta esimerkiksi niin, että opettaja pitää lähiopetustunnit Helsingissä ja etäyhteydellä opetukseen osallistuu samaan aikaan opiskelijoita Kajaanissa, Kokkolassa, Rovaniemellä tai Lappeenrannassa. Tämäntyyppisen satelliittikoulutuksen järjestämisestä on Metropolia Ammattikorkeakoulussa jo vuosien kokemus mm. bioanalytiikan, radiografian ja suun terveydenhuollon opetuksessa. Näissä yhteyksissä moni opettaja on joutunut uudistamaan opetusmenetelmiään, mallejaan ja tapojaan. On joutunut opettelemaan ja oppimaan uutta. Kokemuksesta huolimatta korkeakouluilla on edelleen paljon opittavaa. Tämä seuraava käytännön esimerkki kertoo etäopettamiseen liittyvistä, huomioonotettavista asioista. Tapauksena on 53 opiskelijan kemian opetusryhmä (bioanalyytikko-opiskelijat), josta puolet ryhmästä opiskeli paikan päällä Helsingissä ja toinen puoli etänä eri puolilla Suomea. Opetuksesta vastaisi kemian yliopettaja (TkT) Kari Salmi, jolla on vuosien kokemus kemian opettamisesta ammattikorkeakoulussa. Metropolian entinen digipäällikkö, yliopettaja Mari Virtanen (TtT) toimi kokeilussa kollegiaalisena vertaistukena, digitaalisen pedagogiikan näkökulmasta. Kari otti uudenlaisen haasteen vastaan, vaikka opetuksen toteuttaminen uudella tavalla jännittikin etukäteen. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta etäopetuksen välineiden kuten verkkokokouksiin tarkoitetun Adobe Connectin tai interaktiivisen älytaulun käytöstä. Kari kehitti opetukseen soveltuvan menetelmän nopeasti ja alkoi innolla pystyttää omaa ”etäopetusimperiumiaan”. (Kuva 1.) Tarkoituksena oli saattaa etäopetus mahdollisimman lähelle perinteistä lähiopetusta ja säilyttää hyvät käytänteet vuosien varrelta. Kuva 1. Karin “etäopetusimperiumi”. Alkuvalmisteluissa riitti puuhaa Etäopetustilana käytettävään luokkahuoneeseen hankittiin tarvittavaa välineistöä. Kokonaisuuteen kuului älytaulu, luokkahuonetta kuvaava kamera, konferenssimikrofoni, kaiuttimet ja tietokone, jonka kautta etäopetusohjelmaa (Adobe Funet) hallittiin. Alkuvaiheessa eniten energiaa meni laitteiston osien testaukseen. Ja seuraavien asioiden pohtimiseen: Minkälaisia kaapeleita, liittimiä ja sovittimia tarvitaan? Montako tietokonetta tarvitaan? Miten piirtää kaavoja ja molekyylejä näppärästi? Miten interaktiivista älytaulua käytetään? Miten välittää ääntä ja kuvaa molempiin suuntiin? Miten ja minkälaista materiaalia halutaan jakaa ja miten hyödynnetään eri tietokoneiden näkymiä? Miten kamerat kuvaavat luokkatilaa ja millä alueella opettaja voi liikkua? Miten huomioida samanaikaisesti opiskelijat sekä paikan päällä että etänä? Yhdeksi pääroolin esittäjäksi tässä kokeilussa valittiin interaktiivinen älytaulu, joka mahdollisti piirtämisen vapaalla kädellä. Etäopetusjärjestelmän videokuva ja kaiutin-mikrofoniyhdistelmä mahdollistivat puolestaan opettajan vapaan liikkumisen luokkahuoneessa sekä reaaliaikaisen keskustelun välittämisen. Toteutuksen kulku käytännössä Opetuksen sisällöt ja osaamistavoitteet perustuivat bioanalytiikan tutkinnon opetussuunnitelmaan, käytännön toteutuksen suunnitteli Kari. Kontaktiopetusta kokonaisuuteen kuului 52-56 oppituntia à 45 min. ja siihen tarjottiin mahdollisuus osallistua joko paikan päällä tai etänä. Ensimmäisellä kerralla luokkahuone pullisteli väkeä (25 opiskelijaa), sen jälkeen monet, myös lähialueilla asuvista, päätyivät osallistumaan etänä (kuvio 1.). Ensimmäisen kerran jälkeen, luokkahuoneessa oli enimmillään kahdeksan oppilasta, vähimmillään luokkahuone oli tyhjä. Kontaktiopetuksen lisäksi opetussessiot nauhoitettiin ja niitä oli mahdollisuus katsoa jälkikäteen. Opintojakson loppupuolella Kari opetti luokkatilassa yksin tai melkein yksin. Lähes kaikki opiskelijat olivat valinneet etäosallistumismahdollisuuden, huolimatta siitä, että osa heistä asui lähialueella. Kuvio 1. Oppilasmäärät lähiopetuksessa. Osallistujien kokonaismäärä 53 opiskelijaa. Seuraava looginen kysymys lieneekin seuraavatko opetuksen fyysiset tilat, pedagogiset mallit ja menetelmät riittävän hyvin digitaalisen transformaation tarjoamia mahdollisuuksia? Mitä tapahtui osaamiselle? Osaamista arvioitiin kotitehtävillä ja lopuksi järjestetyllä kokeella. Kotitehtävien avulla opettaja arvioi oppimisen edistymistä. Loppukokeella varmistettiin vielä yksilöllisen osaamisen taso. Koetulosten ja lopullisten arvosanojen perusteella todettiin osaamisen olevan samalla tasolla kuin perinteisillä menetelmillä opettaen.Yksikään opetukseen ja tehtävien tekoon osallistuneista opiskelijoista ei saanut opintojaksosta hylättyä suoritusta eikä keskeyttäneitä ollut. Opiskelijoiden arvokas palaute Opetuksen loppupuolella opiskelijoille tarjottiin mahdollisuus palautteen antamiseen. Vastauksia saatiin 51, joka oli 96 % osallistujista. Vastausten perusteella opetus ja sen järjestelyt koettiin seuraavasti: 96% vastaajista oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että opintojaksolla sovellettiin tarkoituksenmukaisia pedagogisia malleja, toimintatapoja ja menetelmiä, 78 % oli täysin samaa mieltä, että opettajalla ja opiskelijoilla oli mahdollisuus keskinäiseen vuorovaikutukseen verkossa, 94% mielestä älytaulun käyttö opetuksessa selkeytti opetettavaa sisältöä paljon tai erittäin paljon, 90% koki, että älytaulun käyttö toi lisäarvoa opiskeluun, 65 % päätyisi käyttämään jatkossakin etäyhteyttä, jos voisi valita lähiopetuksen ja etäyhteyden välillä. Lisäksi todettiin, että älytaulun hyödyntäminen mahdollisti laadukkaan opetuksen välittymisen myös etänä osallistuvilla ja että, opetuksen taltiointi mahdollisti asioiden rajattoman kertaamisen. Nämä kaikki osoittavat, että opetuksen digitalisoimista ei voi nähdä pelkkänä perinteisen opetuksen siirtämisenä verkkoon, vaan se tulee nähdä oppimisen uusina mahdollisuuksina. Miten jatketaan Me, tämän postauksen kirjoittajat, arvioimme ketterän kokeilun “tulokset” ja mietimme etenemisen suuntia tulevaisuudelle. Sekä opiskelijan että opettajan näkökulmasta kokeilun hyödyt olivat kiistattomat ja kannustavat uusiin kokeiluihin, seuraavien seikkojen perusteella: Etäopetusjärjestelmä oli otettavissa käyttöön kohtuullisilla ponnisteluilla. Kuvan ja äänen laatu olivat hyvät ja välineistö mahdollisti keskustelun välittymisen molempiin suuntiin. Opetustilanteiden videotallenteista oli suuri apu sekä opiskelijalle että opettajalle. Älytaulu toimi käytössä riittävän hyvin. Kirjoitustuntuma ei ollut aivan sama kuin liitu-/tussitaululle kirjoittaessa, mutta riittävän hyvä kuitenkin. Älytaulu mahdollisti kaiken kirjoitetun tallentamisen, jakamisen ja uudelleen käyttämisen. Opiskelijat olivat kokonaisuudessaan hyvin tyytyväisiä käytettyihin menetelmiin ja ratkaisuihin. Oppimistulokset olivat vähintään yhtä hyvät kuin perinteisillä menetelmillä opetettaessa. Kokemustensa perusteella Kari ei näe mitään estettä sille, etteikö oma opetus voisi jatkossakin perustua interaktiivisen älytaulun ja etäopetusjärjestelmän käyttöön. Motivaatio, innostus ja työn imu olivat käsinkosketeltavaa, jossa uuden oppiminen toimi kantavana voimana. Karin haaveena on jatkaa tulevien ryhmien opetusta samalla tavalla. Älytaulusta tuli kertarysäyksellä kemian opettajan paras “työkaveri”. Kirjoittajat: Mari Virtanen on korkeakouluopetuksen digitalisaatiota laajasti kehittävä yliopettaja (TtT) ja Metropolian entinen digipäällikkö. Hän näkee opetusteknologian yhtenä opettajan osaamisen uudistamisen välineenä ja uusien mahdollisuuksien luojana. Hänen tavoitteenaan on monipuolistaa ja joustavoittaa opetusta, tuoden lisäarvoa niin opettajalle, opiskelijalle kuin organisaatiollekin. Hän perustaa kaiken kehittämisen ketteriin kokeiluihin ja tutkittuun tietoon. Kari Salmi (TkT) toimii yliopettajana puhtaat teknologiat -osaamisalueella, mutta opettaa säännöllisesti myös muilla osaamisalueilla. Työssään hän on päässyt näkemään eri yksiköiden erilaisia toimintatapoja sekä käytänteitä, joista hän haluaa poimia omaan opetustyyliinsä soveltuvat osat. Opetuksen kehittäminen ja oppimisen mahdollistaminen kiehtovat häntä laajasti.
Miksi korkeakoulussa työskentelevän kannattaa blogata?
Arvoisa lukija! Olen iloinen, että löysit tämän blogin äärelle. Tiesitkö, että lukiessasi tätä, kuulut enemmistöön? Suomalaisista 70 % lukee blogeja (Tilastokeskus 2017). Tästä voisi päätellä, että silloin kun haluaa viestiä jostain, on bloggaaminen varteen otettava vaihtoehto. Ja vielä kun tiedetään että blogin sisällöntuottajia eli bloggaajia on vain 2 % suomalaisista, voi bloggaaminen näyttäytyä viestinnän kultasuonena: paljon lukijoita ja vähän tekijöitä. Totuus ei kuitenkaan ole ihan näin yksioikoista. Blogien maailmaan eli blogosfääriin mahtuu paljon blogeja, joilla ei ole lukijoita ja sitten taas niitä, joiden lukijamäärät hipovat pilviä. Vaikka tekijöitä on vähän, tarjontaa on paljon. Kannattaako siis korkeakoulussa työskentelevän asiantuntijan ryhtyä bloggaamaan? Kuten muissakin asioissa, kannattaa ensin suoda ajatus, jos toinenkin sille, mitä uutta tai erilaista korkeakoulublogit tuovat muutenkin tietoähkystä ja lukemattomien verkkotekstien virrasta tursuilevaan maailmaan. Arvostettu viestintäguru Katleena Kortesuo toteaa, että organisaation kannattaa kyllä perustaa blogi, mutta vain silloin, kun tekee siitä hyvän ja blogille on tarkasti mietitty tavoite ja tarkoitus (Kortesuo 2018). Metropolia Ammattikorkeakoulussa olemme viime vuosina voimakkaasti kehittäneet asiantuntijabloggaamisen kulttuuria: panostaneet blogien laatuun, määrään ja levittämiseen. Etsineet ja löytäneet kiinnostavia aiheita ja näkökulmia. Kasvattaneet asiantuntijakirjoittajien joukkoa. Kehittäneet omaa blogialustaamme ja blogiemme tarkoitusta ja tavoitteita. Työssäni korkeakoulun julkaisukoordinaattorina kehitän korkeakoulumme julkaisutoimintaa muun muassa blogijulkaisemisen saralla. Olen hahmottanut neljä näkökulmaa, joiden vuoksi korkeakoulun henkilöstön bloggaaminen kannattaa. Ilahtuneena olen törmännyt myös muiden korkeakoulublogien kehittäjien ajattelevan aiheesta samansuuntaisesti (ks. esimerkiksi Williams 2016, Thomson 2013, Finell&Niemi 2018). Teesini siitä, miksi korkeakoulun henkilöstön kannattaa blogata: 1. Tieto avoimesti saataville Avoin julkaiseminen eli open access on jo useamman vuoden ajan ollut ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen suositus ammattikorkeakouluille. Tässä muutoksessa korkeakoulublogeilla on oma, täydellinen paikkansa. Blogi on helposti saavutettava julkaisukanava, jonka avulla korkeakoululla on entistä laajemmat mahdollisuudet avoimen tiedon levittämiseen. Julkaiseminen on teknisesti helppoa ja sosiaalinen media puolestaan tukee tehokkaasti niiden levittämistä. 2. Suora dialogi yleisön kanssa Tänä päivänä arvostetaan sitä, että korkeakoulussa syntyvää ja kehittyvää tietoa tulee viestittyä mahdollisimman laajasti erilaisille yleisöille, niin korkeakoulu- ja ammattiyhteisöille, kuin myös suurille yleisöille eli alaan vihkiytymättömille maallikoille. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa korkeakouluja monipuoliseen julkaisemiseen. Niin ikään keskeneräisestä tutkimus- ja kehittämistyöstä viestimistä arvostetaan. Blogit ovat tuoneet korkeakoulukentälle erinomaisen kanavan, jossa akateemista työtä tekevät asiantuntijat voivat jakaa asiantuntemustaan ja tutkimustietoaan jopa työn keskeneräisissä vaiheissa ja myös hieman vertaisarvioituja ja muita perinteisiä kanavia rennommalla otteella (ks. myös Thomson 2013) sekä laajempia yleisöjä tavoittaen. On myös tutkimusta siitä, että yleisö on kiinnostunut kuulemaan tiedon suoraan tiedon lähteeltä eli esimerkiksi korkeakoulun asiantuntijalta (ks. Williams 2016). Blogi mahdollistaa myös lukijan osallistumisen blogin aiheisiin liittyvään keskusteluun. 3. Luotettavaa ja vastuullista tietoa Se, että blogeilla on 70 % lukijoita ja 2 % sisällöntuottajia, on iso vastuukysymys. Menestyneellä bloggaajalla on kaikki narut käsissään ohjailla lukijaansa haluttuihin suuntiin. Kaupallisuus ja ammattimaisuus ovatkin hiipineet blogien arkeen. Tähän kuvioon korkeakoulublogit tuovat tärkeän riippumattomuuden näkökulman. Korkeakouluilla on perinteisesti saavutettu kulttuurinen asema: useimmat ihmiset luottavat niiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) syntyvään tietoon ja osaamiseen. Kun tähän toimintaan perustuva tieto kerrotaan vaikkapa korkeakoulun omassa blogissa, valtaosa lukijoista tulkinnee tiedon luotettavaksi ja esimerkiksi kaupallisista arvoista riippumattomaksi. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö korostaa sitä, että valeuutisten ja vaihtoehtoisten faktojen maailmassa asiallisesti ja vastuullisesti viestitylle oikealle tiedolle on entistä suurempi tarve. Korkeakoulun työntekijä onkin asiantuntijabloggaaja. Jotta luottamus säilyy, on korkeakoulujen asiantuntijabloggaamista kehitettävä pitkäjänteisesti ja bloggaajien tulee olla tietoisia yhteiskunnallisesta vastuustaan. On kerrottava jos kyse on keskeneräisestä kehittämistyöstä, verrattuna valmiin tutkimuksen tuloksiin. Blogeissa on tärkeä viestiä kohderyhmälähtöisesti verkkotekstin reunaehdot huomioiden: ilmaisun selkeyttä ja blogin rakennetta on pohdittava erityisen tarkasti, jos ja kun sillä halutaan levittää asiantuntijatietoa, josta myös kiireiselle ja silmäilevälle verkkolukijalle pitää jäädä käteen oikea sanoma. Samaan aikaan on tärkeää, että blogi säilyttää sille tyylilajina tyypillisen piirteen eli bloggaajasta lähtevän henkilökohtaisuuden sävelen äänessä. Tiedon juurtumisen kannalta olennaista on myös se, että blogeja levitetään, jotta käyttäjät löytävät ne. Hyvin valittu näkökulma, blogin viestinnällinen laatu, aktiivinen levittäminen sekä tutkitun tiedon ja henkilökohtaisen mielipiteen luonnollinen tasapaino ja erottuminen ovatkin hyvän korkeakoulubloggaajan tunnusmerkkejä. Esimerkiksi Metropoliassa on monissa blogeissa bloggaamisen tukena riippumattomat toimituskunnat, jotka huolehtivat bloggaajan apuna näistä asioista. 4. Blogi kehittää myös bloggaajaa Paras motivaattori bloggaajalle ei ole pelkästään tiedon leviäminen, vaan se, että bloggaamalla myös oma ajattelu ja osaaminen väistämättä kehittyvät. Blogissa asiat ajatellaan maallikon silmälasein, monimutkaisesta ammattikielestä etääntyen ja siksi se on erinomainen tapa jäsentää tehtyä. Ja lisäksi, kukapa ei tykkäisi kertoa muille asioista, joista on todella hyvin perillä ja joista janoaa saada aikaan keskustelua ja lisää tietoa? Innostu korkeakoulublogeista! Lukijana innostun joka päivä siitä, miten paljon tietoa ja ajatuksia korkeakoulublogit sisältävät. Opin joka päivä uutta ja oma ajatteluni kehittyy. Innostu sinäkin! Omasta blogosfääristämme vinkkaan sinulle muun muassa nämä helmet: Tietoa, jota syntyy TKI-hankkeissa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa Pedagogista pohdiskelua ja havaintoja sekä ilmiöitä korkeakoulun roolista: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia Ammattikorkeakoulut maisteritason kouluttajina: https://blogit.metropolia.fi/masterminds Ajatuksia kuntoutuksen kouluttamisesta: https://blogit.metropolia.fi/rehablogi Ajatuksia media-alasta: https://blogit.metropolia.fi/mediakompleksi Lähteet: Finell, Nina & Niemi Laura. 2018. Taipuuko vai vääntyykö? Uskomuksia asiantuntijabloggaamisesta. Blogiteksti (julkaistu 14.6.2018). Saatavilla: https://kirkastakiitos.com/taipuuko-vai-vaantyyko-uskomuksia-asiantuntijabloggaamisesta/ Kortesuo, Katleena. 2018. Sano se someksi (1+2=3). Sosiaalisen median laskuoppi. Helsingin seudun kauppakamari. Thomson, Pat. 2016. Why do academics blog? It´s not for public outreach, research shows. Blogiteksti (julkaistu 2.12.2013). Saatavilla: https://www.theguardian.com/higher-education-network/blog/2013/dec/02/why-do-academics-blog-research Tilastokeskus. Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2017 . 2017. Williams, Sierra. 2016. Why do university-managed blogs matter? On the importance of public, open and networked digital infrastructure. Blogiteksti (julkaistu 20.4.2016). Saatavilla: http://blogs.lse.ac.uk/impactofsocialsciences/2016/04/20/why-do-university-managed-blogs-matter/
Vallankäyttö opetuksessa ja ohjauksessa
Kun opettaa tai ohjaa, vaikuttaa toisen ihmisen ja ryhmän toimintaan. Käyttää siis valtaa. Miten vallankäyttö tukee ryhmän oppimista, rohkeutta käyttää opittua ja toimia uudessa tilanteessa? Opettaja ja ohjaaja hyvän käyttäytymisen mallina Kun opettaa tai ohjaa, toimii ryhmälle aina mallina, halusipa sitä tai ei. Ohjaajan toiminta antaa mallin hyväksyttävän käyttäytymisen rajoista. Juuri sen vuoksi se, miten ohjaa, on tärkeämpää kuin se, mitä ohjaa. Pohdittavien kysymysten lista on pitkä, tässä joitakin esimerkkejä: Miten ohjaaja suhtautuu ryhmän jäseniin? Jutteleeko ohjaaja heidän kanssaan, onko ohjaaja kiinnostunut heidän kuulumisistaan? Antaako ohjaaja heille aikaa ja tilaa keskustella asiasta ja myös asian vierestä? Kysyykö ohjaaja ryhmäläisten mielipiteitä? Ottaako ohjaaja ryhmän toiveita huomioon toiminnan suunnittelussa? Ottaako hän ryhmän mukaan toiminnan suunnitteluun? Miten ohjaaja suhtautuu arkaan tai ujoon ryhmäläiseen tai ryhmäläisten erilaisiin tapoihin reagoida? Tai ohjaajalle vieraisiin tapoihin opetella uusia asioita? Lisääkö ohjaaja huomaamattaan ryhmän epäonnistumisen pelkoa tai suorituspaineita? Erityisesti se, kuinka vaativa tai vastaanottavainen ohjaaja on, vaikuttaa vahvasti ryhmäläisen haluun olla mukana ja kykyyn oppia tai soveltaa opittua omassa arjessaan. Vaativuus voi näkyä tekemisen rajoittamisena, pakottamisena tai käyttäytymisen kontrollointina. Vastaanottavuus taas näkyy hyväksyntänä, ymmärryksenä tai toiveiden ja tarpeiden huomioimisena. Vastaanottavainen ohjaaja keskustelee, kyselee, neuvottelee, ja helpottaa tällä tavoin luottamuksen syntymistä sekä sen säilymistä. Tasapainoilua vapauden ja vaatimusten välillä Paras tapa, jolla ohjaaja varmistaa ihmisen tasapainoisen oppimisen ja kehityksen, on käyttää valtaa voimavaralähtöisesti ja vastavuoroisesti. Tällöin voidaan puhua ohjaavasta vallankäytöstä. Ohjaavassa vallankäytössä ohjaaja rohkaisee ryhmäläisiä ilmaisemaan omia mielipiteitään, kunnioittaa heidän ainutkertaisuuttaan ja uskoo heidän kykyihinsä. Ohjaava vallankäyttö yhdistää yksittäisen ryhmäläisen tarpeet muiden ryhmässä toimivien tarpeisiin. Näin ohjaajan ja ryhmän velvollisuudet ja oikeudet täydentävät toisiaan. Tällainen toiminta kehittää jokaisen oma-aloitteisuutta ja yhdessä toimimista. Lisäksi ohjaava vallankäyttö lisää koettua pätevyyttä ja arvostuksen tunnetta. Syntyy halu kuulua ryhmään ja toimia osana sitä. Ohjaava vallankäyttö on kuitenkin syytä erottaa ”kivana kaverina” toimimisesta. Liian sallivassa ilmapiirissä ohjaaja ei vaadi ryhmältä mitään, mikä lisää alkuviehätyksen jälkeen turvattomuutta ja epävarmuutta. Ryhmäläinen ei tällöin myöskään opi ymmärtämään toimintansa seurauksia itselleen tai muille. Peiliin katsomisen paikka Minulta on usein kysytty, saako ryhmäläinen kieltäytyä toiminnasta. Miten perustelen ryhmälle, jos joku ei teekään kaikkea tai seuraa välillä sivusta? Minkälainen soppa tulee, jos kaikki saavat päättää itse? Välillä kokeneellekin opettajalle ja ohjaajalle käy niin, ettei varsinaisesta tekemisestä tule ryhmän kanssa yhtään mitään, mikään ei mene suunnitelmien mukaan, ketään ei kiinnosta ja kaikki on yhtä kaaosta. Ja ennen kuin ohjaaja ehtii tarkemmin miettiä, hän on jo käyttänyt useaa negatiivista vallankäytön muotoa – huutanut, uhkaillut, kiristänyt tai pakottanut… Tai unohtanut ajatella, mitä sanaton viestintä – kehon kieli, ilmeet ja eleet – kertoo ryhmälle. Virheitä sattuu jokaiselle ja niistä myös oppii. On hyvä ottaa aikalisä ennen kuin negatiivinen vallankäyttö riistäytyy käsistä. Silloin on syytä pysäyttää tilanne ja keskustella ryhmän kanssa: Mikä mättää? Miltä tilanne näyttää tai tuntuu? Mitä me kaikki voimme tehdä toisin? Miten tästä eteenpäin? Voi vaikka laittaa tiskimikin kiertämään, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. Ohjaava vallankäyttö voi tuntua ryhmäläisistä oudolta, jos he ovat tottuneet siihen, että opettaja tai ohjaaja päättää, miten asiat tehdään. Omien onnistumisten kokemusten myötä ohjaaja oppii löytämään oman persoonallisen tavan ohjata ja käyttää valtaa niin, että se tukee ryhmän toimintaa ja oppimista. Valta on vastuuta ja tämän vuoksi kolme koota - keskustelu, kannustus ja kiitos - toimii mielestäni tässäkin! Kirjoittaja: LitM Anita Ahlstrand on erikoistunut psykomotoriikkaan, soveltavaan liikuntaan, erityispedagogiikkaan ja tuotekehittämiseen. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina Liikkuminen ja toimintakyky sekä Sosiaalinen hyvinvointi osaamisalueilla. Hänellä on pitkä kokemus eri ikäisten ja erilaisten ihmisten voimavaralähtöisestä ohjaamisesta ja työskentelystä ryhmälähtöisten ja kehollisten työtapojen äärellä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisläheisestä työstä, luovuuden ja kehollisten työtapojen monista mahdollisuuksista sekä arjen pienistä onnistumisista. Ohjaajuutta on tutkittu ja kehitetty muun muassa Metropolian Kepeli-hankkeessa, jossa Anita Ahlstrand työskentelee. Tämä blogin ensimmäinen versio on julkaistu aiemmin Kepeli-blogissa >> Lähteinä käytetty mm: Ahlstrand. 2017. Moikataan varpailla. Oivalluksia ohjauksesta, liikkumisesta ja oppimisesta. Helsinki: Oppimateriaalikeskus Opike. Dever & Karabenick. 2011. Is authoritative teaching beneficial for all students? A multi-level model of the effects of teaching style on interest and achievement. School Psychology Quarterly 26 (2), 131–144. Harjunen. 2012. Patterns of control over the teaching-studying-learning process and classrooms as complex dynamic environments: a theoretical framework. European Journal of Teacher Education 35 (2), 139–161. Marsh, Waniganayake & De Nobile. 2014. Improving learning in schools: the overarching influence of ‘presence’ on the capacity of authoritative leaders. International Journal of Leadership in Education: Theory and Practice 17 (1) 23–39. Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus. Walker. 2008. Looking at teacher practices through the lens of parenting style. The Journal of Experimental Education 76 (2), 218–240.
Toiminnallista kielenopetusta korkeakoulussa
Toiminnallisessa kielenopetuksessa kieltä opitaan toiminnan kautta ilon ja luottamuksen ilmapiirissä. Parhaat oppimistulokset syntyvät, kun kielenoppija uskaltaa kokeilla, yrittää ja erehtyä. Toiminnalliset menetelmät, pelit ja draama sopivat myös korkeakoulun kieltenopetukseen. Monilla kielenoppijoilla rima puhumiseen on korkealla - opiskelipa sitten suomea toisena kielenä tai vaikkapa englantia vieraana kielenä. Aiemmat epäonnistumisen kokemukset tai kasvojen menettämisen pelko saattavat estää toisella ja vieraalla kielellä puhumista. Tutkimusten mukaan ne oppijat, jotka eivät pelkää epäonnistumista ja uskaltavat heittäytyä vuorovaikutustilanteisiin, edistyvät kieliopinnoissaan parhaiten. Arvaaminen ja kokeilu ovat siis osoittautuneet tehokkaiksi kielenoppimisstrategioiksi (Dufva & Martin 2002; Ahlholm 2017). Tehokasta kielenoppiminen on myös silloin, kun opettaja tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia päästä käyttämään kieltä aidoissa viestintätilanteissa, ja kannustaa heitä puhumaan kaikella sillä kielitaidolla, mikä heillä jo on. Tilanteista selviytyminen lisää itsevarmuutta ja laskee puhumisen rimaa. (Virkkula & Nikula 2010.) Kielenopetus aktivoi aisteja Toiminnallisessa kielenoppimisessa ilon, luottamuksen ja onnistumisten kautta luodaan ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa yrittää ja erehtyä. Tärkeää ei ole, osaako kielenoppija kieliopin monimutkaisia periaatteita, vaan että hän saa luoda ja välittää merkityksiä ja kokea osallisuutta. Toiminnallisten harjoitteiden avulla voidaan purkaa oppimisen esteitä, herätellä oppijoiden luovuutta ja rakentaa tilaa kokonaisvaltaiselle kielenoppimiselle. Toiminnallisen kielenopetuksen vahvuus on siinä, että se aktivoi aisteja ja ottaa huomioon sen, että on monenlaisia tapoja oppia. Kaikki eivät opi parhaiten pöydän ääressä kuunnellen, lukien ja asioita muistiin kirjoittaen. On huomattu, että kieltä opitaan parhaiten käytössä: kieltä puhumalla ja kokeilemalla oppija voi havaita kielessä säännönmukaisuuksia ja malleja, joita hän vähitellen alkaa soveltaa myös omaan puheeseensa (Alisaari & Reiman n.d.). Tämän vuoksi kielenkäyttötilanteet, vuorovaikutus ja toiminta ovat oppimistilanteessa tärkeitä. Kieltä käytetään aidoissa tilanteissa Toiminnallisen kielenopetuksen rinnalla tärkeää on näkemys funktionaalisesta kielenoppimisesta eli siitä, että kielenoppimista ohjaavat oppijoiden kielenkäyttötarpeet (Aalto & Mustonen & Tukia 2009; Vaarala & Reiman & Jalkanen & Nissilä 2016; ks. myös Lauranto 1997). Oppimistilanteet tulisi siis rakentaa niin, että osallistujat ovat mukana aktiivisina toimijoina, ja pääsevät harjoittelemaan kielenkäyttöä – sanastoa, fraaseja ja rakenteita – juuri sellaisissa tilanteissa, jotka kokevat itse merkityksellisiksi ja tärkeiksi. Funktionaalisessa kielenopetuksessa kieli nähdään ensisijaisesti viestinnän välineenä. Opetuksessa korostetaan suullista kielitaitoa ja kielen käyttöä aidoissa tilanteissa, eikä opetuksessa keskitytä esimerkiksi kielioppisääntöihin tai muotojen analyysiin. Muotojen oppiminen palvelee aina merkitysten ilmaisua, eikä eri muotoja nähdä ”vaikeina” tai ”helppoina”, vaan kielenkäyttäjälle ”tarpeellisina” ja ”käyttökelpoisina” tai kielenkäyttäjälle tietyissä tilanteissa ”turhina” ja ”tarpeettomina”. Ammatillisten taitojen kehittymisen kannalta funktionaalinen kielenopetus on erittäin keskeistä: kielitaito nähdään tilannekohtaisena taitona, jolloin pyritään opettamaan ammattiin liittyviin tilanteisiin sopivaa kieltä, rakenteita, fraaseja ja sanastoa. Kielitaidon eri osa-alueet korostuvat eri ammateissa, joten eri ammatteihin valmistuvien kielitaidon opetuksenkin tulisi olla erilaista, opiskelijan tulevaan ammattiin liittyviin käyttökonteksteihin ja tilanteisiin nivottua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sosiaalialan opiskelija oppii ennen kaikkea sosiaalialan sanastoa ja harjoittelee reagoimista ja viestintää omassa ammatissaan tyypillisissä tilanteissa, kuten päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu-keskusteluissa, moniammatillisissa tiimipalavereissa, ryhmän ohjaamistilanteissa, asiakaskohtaamisissa tai kotipalvelukäynneillä. Insinööriopiskelija taas harjoittelee sitä, miten viestitään, kun annetaan ohjeita, käydään sopimusneuvotteluja, pidetään projektikokouksia jne. Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijat puolestaan harjoittelevat kieltä sairaalaympäristössä, potilaskohtaamisissa, äitiysneuvolassa tai ensiavussa. Olen itse kokenut sosiaalialan opiskelijoiden suomen kielen kurssilla erittäin toimivana draamatyöskentelyn: kielikurssin alussa opiskelijat luovat “tavallisen” perheen, jolle tapahtuu kurssin aikana monenlaisia asioita. Ohjaan tilanteita juuri sen verran, että pääsemme harjoittelemaan kieltä sosionomin ammatille tyypillisissä tilanteissa, mutta opiskelijat saavat muuten tuoda draamaan melko vapaasti omia ideoitaan. Saatan sanoa, että “perheen isällä on ongelma, johon hän tarvitsee apua”, mutta opiskelijat saavat itse keksiä, mikä tuo ongelma on. Esimerkiksi eräs ryhmä keksi, että baarimikkona työskentelevä isä kärsii yötyön mukanaan tuomasta uupumuksesta, jonka jälkeen opiskelijat saivat dramatisoida erilaisia tilanteita: yhdessä tilanteessa isä tapasi pomonsa ja kertoi tilanteestaan, toisessa hän kävi työterveyslääkärillä hakemassa sairauslomaa ja kolmannessa tilanteessa isä puhui aiheesta kotona aamupalapöydässä perheensä kanssa. Kun opiskelijat eläytyivät rooleihin, keksivät toimivia fraaseja ja keräsivät tilanteisiin liittyvää sanastoa, kieli jäi paremmin mieleen. Draamaharjoituksissa kaikki pääsivät puhumaan, eikä huomio kiinnittynyt niinkään siihen, kuinka “oikein” kukin puhui, vaan miten tilanne eteni ja mitä hahmoille tapahtui. Opiskelijat harjaantuivat myös tiedonhaussa: erään ryhmän tehtävänä oli selvittää, miten perheen tuloille käy, jos isän sairausloma jatkuu pitkään. Ryhmä kävi lukemassa Kelan sivuja, tutustui palvelujärjestelmään ja Kelan laskureihin ja innostui pohtimaan, miten perhe selviäisi ja mitä heidän kannattaisi tehdä. Ryhmän tarpeet otetaan huomioon Opetustilanteissa on tärkeää ottaa huomioon myös ryhmän omat kiinnostuksen kohteet sekä oppijoiden vahvuudet, taidot ja tarpeet. Ohjatuissa draamaharjoituksissa ryhmän kiinnostuksen kohteet tulevat hyvin esiin, ja silti opettaja voi ottaa huomioon opetukselle asetetut tavoitteet ja sisällöt. Toisaalta jokainen AMK:ssa opettava kielenopettaja tietää, että kielen opetuksen tavoitteet ja sisällöt on usein määritelty hyvin väljästi (“communication skills, reporting and writing texts related to one’s own field and working life”). Tämän vuoksi kielenopettajan tulisi löytää ryhmän kiinnostuksen ja taitojen lisäksi opiskelijoiden ammattiin liittyvä keskeinen ydinsisältö ja mukauttaa opetusmateriaaliaan sen mukaan. Mitä tärkeämpiä ja käyttökelpoisempia opitut kielelliset ilmaukset ovat osallistujien tulevassa työelämässä ja arjessa, sitä varmemmin he myös oppivat ne. Tutustu myös juuri ilmestyneeseen julkaisuun: Piekkari, Jouni: Helppoo ku heinänteko - Kepeli-konsteja kielen oppimiseen Lisää käytännöllisiä vinkkejä toiminnalliseen ja funktionaaliseen kielenoppimiseen voi hakea Kepeli-hankkeen sivuilta (kepeli.metropolia.fi). Sivuilla on paljon eri ryhmien kanssa testattuja toiminnallisia harjoituksia, jotka ohjaaja voi ottaa käyttöönsä vaikka heti. Kirjoittaja: Eveliina Korpela, Metropolia Ammattikorkeakoulun suomen kielen ja viestinnän lehtori Teksti on saanut innoituksensa blogitekstistä, joka julkaistiin Kepeli-hankkeen blogissa 3.3.2017 nimellä Funktionaalinen kielenopetus ja Kepelin harjoitteet. (linkki: http://kepeli.metropolia.fi/2017/03/03/funktionaalinen-kielenopetus-ja-kepelin-harjoitteet/) Lähteet: Aalto, Eija & Mustonen, Sanna & Tukia, Kaisa 2009. Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana. Virittäjä 3. 402–423. Ahlholm, Maria 2017. Kielenopettajan ikuiset totuudet muuttuvissa tilanteissa 2017. Julkaisematon opetusmateriaali vastaanottokeskusten opettajille. Alisaari, Jenni & Reiman, Nina n.d. Toimintaa kielenoppimiseen! Kasvatus, koulutus ja tutkinnot. Opetushallitus. <https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/suomi-koulut/prime117.aspx>. Luettu 4.9.2018. Dufva, Hannele & Martin, Maisa 2002. Hyvän kielenoppijan niksit. Teoksessa Mauranen, Anna & Tiittula, Liisa (toim.): Kieli yhteiskunnassa - yhteiskunta kielessä. AFinLAn vuosikirja 2002. Jyväskylä: Soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja. 247 - 261. Kepeli-hankkeen sivut 2018. Metropolia AMK. <kepeli.metropolia.fi>. Luettu 4.9.2018. Lauranto, Yrjö 1997: Ensi askeleita paikallissijojen käyttöön. Espanjankielisten suomenoppijoiden sisä- ja ulkopaikallissijat konseptuaalisen semantiikan näkökulmasta. Kakkoskieli 2. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. Vaarala, Heidi & Reiman, Nina & Jalkanen, Juha & Nissilä, Leena 2016. Tilanne päällä! Näkökulmia S2-opetukseen. Oppaat ja käsikirjat 1. Helsinki: Opetushallitus. Virkkula, Tiina & Tarja Nikula. 2010. Identity construction in ELF contexts: a case study of Finnish engineering students working in Germany. International Journal of Applied Linguistics 20(2). 251–273.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
