Avainsana: kuntoutuminen
Luontoympäristössä liikkumisen myönteiset vaikutukset kuntoutujalle
Luontolähtöisiin interventioihin osallistuneet kuntoutujat kokivat useita myönteisiä vaikutuksia liikkuessaan luontoympäristössä. Luontoympäristössä liikkumisen myönteisiä vaikutuksia kuntoutujille olivat uuden elämänhalun löytyminen, elämänhallinnan vahvistuminen, elämänlaadun paraneminen, arjesta irtautuminen, sosiaalisten suhteiden vahvistuminen, luontoon uppoutumisen kokeminen, luonnon rauhallisuuden tunteminen, luonnossa olemisen lisääntyminen ja itsehoidon mahdollistuminen luonnossa. Kirjoitus pohjautuu kirjallisuuskatsaukseen (Karanoja 2025), tarkoituksena oli kuvata luontoympäristössä liikkumisen myönteisiä vaikutuksia kuntoutujalle. Tavoitteena oli tuottaa tietoa luontoympäristössä liikkumisen myönteisistä vaikutuksista kuntoutujalle. Kirjallisuuskatsaukseen valittiin (eng. literature review) alkuperäistutkimuksia, joissa toteutettiin erilaisia luontolähtöisiä interventioita. Etelä-Walesin rannikolla toteutettiin surffausinterventioita, Tanskan yliopiston 1,4 hehtaarin puolivillissä metsäisessä puutarhassa sekä kuntoutujien lähiluontoympäristön interventioissa tutkittiin näkökulmia toipumiseen luontokokemusten kautta. Tanskassa osana Healthy in Nature -hanketta toteutettiin luontolähtöisiä interventioita ulkokuntoutusohjelmien, luonnossa olemisen ja ulkoilun (friluftsliv) avulla. Interventioihin osallistuivat kuntoutujia, jotka toipuivat aivovammasta (ABI=Acquired Brain Injury), aivotärähdyksen jälkeisistä oireista (PCS=Post-Concussion Syndrome), syömishäiriöistä (EDs=Eating Disorders) sekä mielenterveysongelmista (Mental Health Problems) ja kroonisista fyysisistä terveysongelmista (Chronic Physical Health Problems). Myönteiset vaikutukset kuntoutujalle Uuden elämänhalun löytyminen kuvattiin merkityksellisyyden ja tulevaisuuden toiveikkuuden tuntemisena. Luontoympäristössä liikkumisen myötä kuntoutujat kokivat uuden merkityksen ja uuden elämän tarkoituksen tuntemista sekä uuden elämänhalun löytymisen tuntemista. (Wilkie ym. 2022; Gibbs ym. 2022.) Tulevaisuuden toiveikkuus kuvattiin toivon ja optimismin tuntemisena sekä saavuttamisen mahdollistumisena tulevaisuudessa (Wilkie ym. 2022). Elämänhallinnan vahvistuminen kuvattiin itseluottamuksen vahvistumisena, itsenäisyyden lisääntymisenä, toimintakyvyn lisääntymisenä, tietoisuuden lisääntymisenä ja vaikeiden asioiden ymmärtämisen lisääntymisenä. Itseluottamuksen vahvistuessa kuntoutujat kokivat olevansa valtuutettuja oman elämänsä suhteen ja tunsivat itsensä jälleen ”normaaleiksi” aivovammaan sairastumisen jälkeen (Wilkie ym. 2022). Itsenäisyyden lisääntyessä kuntoutujat pystyivät olemaan itsenäisempiä kuin he itse luulivat. Kuntoutujat saivat toteuttaa kykyään ”itsenäisyyteen” ja he kertoivat kokevansa tunnetta oman elämän hallitsemisesta. Surffaus lisäsi kuntoutujien toimintakykyä parantamalla liikkuvuutta, vähentämällä väsymystä ja lisäämällä itsesäätelyä. (Wilkie ym. 2022.) Kognitiivisuuden paranemiseen liittyi tietoisuuden paranemista ja lisääntymistä. He kokivat meren vuoroveden, tuulen, meren juoksevien ja dynaamisten liikkeiden jatkuvan muuttumisen saavan heidän tietoisuutensa ja tarkkaavaisuuden lisääntymään ympäristöstään. Näiden tietoisten käsitysten helpottuminen lisäsi kuntoutujien syvempää tietoisuutta itsestään ja yleistyivät jokapäiväiseen elämään ja helpottivat arkisia toimia. (Gibbs ym. 2022.) Vaikeiden asioiden ymmärtämisen lisääntymisessä, vesi opetti kuntoutujille veden arvaamattoman ja hallitsemattoman luonteen. He oppivat, etteivät he aina pystyneet hallitsemaan elämässä esiintyviä vaikeita tai epämiellyttäviä tapahtumia ja tunteita. Näiden oivallusten syntymisen kautta kuntoutujat pystyivät yleistämään oivalluksiaan myös muihin elämän osa-alueisiin intervention jälkeen, tuloksena vaikeiden tunteiden ja kokemusten parempi hallitseminen. (Wilkie ym. 2022.) Elämänlaadun paraneminen kuvattiin oireiden vähenemisenä, henkisen hyvinvoinnin lisääntymisenä, onnellisuuden lisääntymisenä ja pitkän aikavälin hyötymisenä. Oireet vähenivät sekä luontoympäristössä liikkumisen aikana että sen jälkeen mm. aivotärähdyksen jälkeisistä oireista kuntoutuvilla. Oireiden väheneminen jatkuvana kesti luontoympäristössä liikkumisen jälkeen 10 viikkoa (Corazon ym. 2024). Henkisen hyvinvoinnin lisääntymisessä havaittiin muutos mielenterveyden paranemisessa Warwick—Edinburghin mielenterveysasteikolla verrattuna tulosta intervention alku- ja päätösvaiheissa, myös kuntoutujien itsearvioitu henkinen hyvinvointi lisääntyi (Gorazon ym. 2024). Onnellisuuden lisääntymisen tuloksessa VAS-onnellisuuspisteet nousivat surffausintervention jälkeen ja myös kuntoutujien itseraportoitu onnellisuus lisääntyi (Wilkie ym. 2022). Elämänlaadun mittaaminen QOLIBRI-OS asteikolla osoitti pisteytyksen nousevan luontoympäristössä liikkumisen jälkeen (Gorazon ym. 2024). Pitkän aikavälin hyötymisen tuloksissa kuntoutujat raportoivat käyttäytymisen positiivisesta muutoksesta. He kertoivat positiivisen terveyskäyttäytymisen harjoittamisesta mm. miellyttävämmällä liikunnalla kuin esimerkiksi kuntosaliharjoittelu. (Gibbs ym. 2022.) Luontoympäristössä osallistujatoverin onnistuneen surffauksen seuraaminen vaikutti kuntoutujien ajattelutapaan herättäen toiveikkuutta tulevaisuutta kohtaan. Surffausinterventio johti pitkäaikaisiin hyötyihin kuten positiiviseen käyttäytymisen muutokseen, joka kesti 6—10 kuukautta toimenpiteen jälkeen. (Wilkie ym. 2022.) Arjesta irtautumisen mahdollistuminen kuvattiin läsnäolon mahdollistumisena, tauon saamisena sairaudesta ja uusien työkalujen oppimisena arjen haasteisiin. Luonnon ajan ja tilan joustavuus mahdollisti kuntoutujien läsnäoloa luonnossa ja irtautumisen arjen ajatuksista (Søren ym. 2021). Läsnäoloa mahdollistivat myös uppoutuminen luonnolliseen ja sosiaaliseen ekologiaan sekä pois pääseminen jokapäiväistä stressitekijöistä (Gibbs ym. 2022). Luontoympäristössä oleminen auttoi tauon saamisessa sairaudestaan syömishäiriöistä toipuvilla kuntoutujilla. Luontoympäristössä oleminen oli tapa ”ilmentää” itseään kehollisesti saamalla taukoa omista ajatuksista ja itsearvioinnista. (Trangsrud ym. 2022.) Uusien työkalujen oppiminen arjen haasteisiin kuvattiin uusien työkalujen käytön oppimisena, kuten meditointina. Ulkona koettu rauha esimerkiksi meditaation avulla saavutettuna, pyrittiin integroimaan arkeen ja osaksi kuntoutujien elämää. Arjen haasteiden ja ongelmien selviytymisen oppiminen auttoivat kuntoutujia selviytymään paremmin omassa arkielämässään. (Søren ym. 2021.) Sosiaalisten suhteiden vahvistuminen tarkoitti kuntoutujien ja heidän läheisten suhteiden vahvistumista sekä sosiaalisten suhteiden edistymistä luonnossa. Luontolähtöisestä interventiosta saadut kokemukset saivat kuntoutujat hyväksymään paremmin perheensä heille osoittamansa tuen. Suhteiden edistyminen luonnossa sisälsi uusien yhteyksien solmimisen luontolähtöisen intervention aikana ja yhteisiä tapaamisia myöhemmin intervention jälkeen. (Wilkie ym. 2022.) Luontoon uppoutumisen kokeminen kuvattiin aivovammasta kuntoutuvien surffausinterventioissa ilmenneinä luontoon ja surffaukseen liittyvinä kokemuksina. Osallistujat kertoivat tunteneensa flown kaltaisen tilan keskittyessään surffaukseen todella paljon. Meressä oleminen tarjosi kuntoutujille nautintoa kuten veden rakastamista ja rentoutumista, meren aaltojen ja elementtien tuntemisen vuoksi. (Gibbs ym. 2022.) Wilkien ym. tutkimuksessa eräs kuntoutuja kertoi meressä olemisen olevan ”euforista” (Wilkie ym. 2022). Luonnon rauhallisuuden tunteminen kuvattiin luonnon rauhan aistimisena, luonnon rauhallisuuden kokemisena ja fyysisenä rauhoittumisena. Luontoympäristön koskettaminen, kuunteleminen ja haistaminen olivat kuntoutujille välttämättömiä keinoja aistia luontoa. (Trangsrud ym. 2020.) Luonnon rauhallisuuden kokemisessa osallistujat kertoivat luonnon rauhan ja rauhallisuuden kokemisen sekä luonnon hiljaisuuden ja vakauden kokemisen tunteista. Luonnon hiljaisuuden merkityksellisyys korostui ja hiljaisuus tarkoitti kaupungin äänien puuttumista. (Trangsrud ym. 2020.) Fyysistä rauhoittumista todennettiin primaaristen mittausten leposykkeen vaihteluvälin ja toissijaisten mittausten leposykkeen vaihteluvälin eroilla (Wilkie ym. 2022). Luonnon avoimet tilat koettiin hengitystä helpottavina elementteinä (Trangsrud ym. 2020). Luonnossa olemisen lisääntyminen myönteisenä vaikutuksena kuntoutujalle kuvattiin yhteyden lisääntymisenä luontoon, luonnon arvostuksen lisääntymisenä sekä luonnosta kiinnostumisena. Yhteyden lisääntyminen luontoon ilmeni tietoisempana osallistumisena luontoon ja osallistumisena useammin kuin ennen luontolähtöistä interventiota (Wilkie ym. 2022). Gibbsn ym. tutkimuksessa tuotiin esiin halusta ulkona olemisen lisäämiseen ja uusien luonnon paikkojen tutkimiseen sekä paluuta uudelleen olemassa oleviin luontoyhteyksiin (Gibbs ym. 2022). Kuntoutujat kertoivat luonnon kauneuden, laajuuden ja voiman arvostuksen lisääntymisestä. (Wilkie ym. 2022). He arvostivat luonnossa tekemistä, ulkoilma-aktiviteettien muodossa (Søren ym. 2021). Luonnosta kiinnostuminen ilmeni, kun kuntoutujat tunnistivat ja huomasivat pieniä asioita luonnossa. He löysivät luonnosta esimerkiksi syötäviä kasveja. (Søren ym. 2021.) Itsehoidon mahdollistuminen kuvattiin siten, että luonto tarjosi tilaa kaikelle vaikealle, luonto tarjosi tilaa yksilöllisyydelle, vaatimusten puuttumisena luonnosta, keskittymisen muuttumisena, oivalluksena kehon tarpeiden huomioimisesta sekä itsensä kokemisena osana luontoa. Syömishäiriöstä toipuvat kuntoutujat tunsivat luontoympäristön tarjoavan tilaa kaikelle, mitä he toivat mukanaan kuten huolestuttaville ajatuksille ja tunteille. Kuntoutujat ilmaisivat tuntevansa luontoympäristön tarjoavan tilaa itsehoidolle (Trangsrud ym. 2020). Tilan tarjoaminen yksilöllisyydelle perustui mielenterveysongelmista ja/tai kroonisista fyysistä terveysongelmista toipuvien kuntoutujien luonnon ja ulkotilojen kokemiselle avoimina tiloina, jotka antoivat kuntoutujille joustavuutta, tilaa yksilöllisille tarpeille ja valinnoille. Luontoympäristössä ja ulkotiloissa he kokivat olevan tilaa moninaisuudelle ja toisaalta taustalla pysyminen tarvittaessa mahdollistui. (Søren ym. 2021.) Vaatimusten puuttuminen luontoympäristössä tarkoitti yhteiskunnan piirteiden puuttumista, yhteiskunnan piirteiden kokemista eri tavalla ja vähemmän vaativiksi luonnossa. Kuntoutujat tunsivat itsensä tervetulleeksi luontoympäristöön ja kokivat tulevansa hyväksytyiksi sellaisenaan kuin ovat. (Trangsrud ym. 2020.) Luontoympäristössä läsnä oleminen oli tärkeää sekä keskittymisen muutoksen että itsehoidon kannalta. Oivallus kehon tarpeiden huomioimisesta liittyi syömishäiriöistä kärsivien kuntoutujien luontolähtöiseen interventioon. He huomasivat, että heidän oli oltava luontoympäristössä läsnä ja tarkkaavaisia, mihin he asettivat jalkansa. Jaloilla luonnon havaitseminen korostui ja herätti pohtimista, kun he puhuivat sairaudestaan, joka tapahtui päässä ja kehon yläosassa. Huomion kiinnittäminen kehoon auttoi oman kehon tulkitsemaan oppimista. Kehon tuntemuksiin pääseminen antoi tauon heidän ajatuksistaan. Esimerkkejä oivalluksista kehon tarpeiden huomioimisessa olivat pukeutuminen, kun on kylmä, tauon pitäminen väsyneenä sekä oman kehon kuunteleminen vaelluksella, jolla tunnistettiin olevan vaikutusta vaelluksen onnistumiseen. (Trangsrud ym. 2020.) Itsensä kokeminen osana luontoa mahdollisti itsehoitoa kuntoutujien nähdessä itsensä osana suurempaa yhteyttä. Tämä merkitsi huomion kiinnittämistä vähemmän heidän omiin ongelmiinsa. (Trangsrud ym. 2020.) Ulkokuntoutusohjelmiin osallistuneet kuntoutujat kokivat puiden juurien symboloivan elämän hyvää perustaa ja kykyä pysyä vahvana (Søren ym. 2021). Kuntoutuksen kehittäminen Katsauksen tulosten mukaan luontoympäristössä liikkumisen myönteiset vaikutukset osoittivat osallistujien kuntoutumisen edistymistä kuntoutuksen keskeisten tavoitteiden mukaan. Myönteisissä vaikutuksissa oli nähtävissä Järvikosken ja Härkäpään (2011) mukaisesti kuntoutuksen tavoitteen suuntaisia vaikutuksia kuten voimavarojen vahvistumista, uusien mahdollisuuksien syntymistä, parempaa selviytymistä ja sosiaalista osallisuutta sekä kuntoutumisen viemistä kuntoutujan arkeen ja elämänhallintaa (Järvikoski 2013; 63, 75). Katsauksen tulokset puoltavat kuntoutuksen kehittämistä luontoympäristössä liikkumisen osalta. Luontoympäristöjen tarjonta ja ylläpito voisivat olla investointeja kuntoutumisen ja terveyden edistämiseen. Luontoympäristössä liikkumista kuten luontoreseptin ja terveysmetsän vaikutuksia tulisi kokeilla ja tutkia osana kuntoutusta (Tyrväinen ym. 2024: 12, 54.) Luontoympäristössä liikkumisen ajankohtaisuus Tutkimusnäyttö luontoympäristössä liikkumisen myönteisistä vaikutuksista terveyteen on vahvistunut (Tyrväinen ym. 2024: 54). Myönteisillä vaikutuksilla on merkitystä mm. kuntoutumisen kontekstissa (Tyrväinen 2016; Tyrväinen 2014: 18). Tyrväinen ym. esittävät perustellen kansallisen luontoterveysohjelman perustamista Suomeen (Tyrväinen ym. 2024: 59). Eduskunnan astma- ja allergiatyöryhmä on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen luontoterveysohjelman valmistelusta alkuvuonna 2025 (Eduskunnan astma- ja allergiaverkosto 2025). Kansainvälisesti Saksassa metsän terveysvaikutusten tutkimus ja ohjeistusten kehitys etenee metsäterapian sisällyttämiseksi osaksi terveydenhuoltojärjestelmää. Japanissa ”Shinrin-yoku” (Metsäuiminen) on jo integroitu valtakunnalliseen terveydenhuolto-ohjelmaan. (Zhang & Ye 2022.) Kirjoittaja Susanna Karanoja-Holmqvist on sairaanhoitaja ja valmistunut 2025 Metropolian Ammattikorkeakoulun Kuntoutuksen tutkinto-ohjelmasta YAMK. Hän työskentelee yksityisen sektorin moniammatillisissa tule- ja reumasairauksien, liikehäiriöiden sekä omaishoitajien kuntoutuspalveluissa. Teksti perustuu Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman opinnäytetyöhön ja on luettavissa tietokanta Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025111828374 Lähteet: Corazon, Sus Sola & Olsen, Lisbeth Jul & Kæreby, Natasha & Poulsen, Dorthe Varning & Sidenius, Ulrik & Bekke-Hansen, Stine & Marschner, Linda 2024. Nature-Based Ther-apeutic Intervention for Individuals with Post-Concussion Symptoms. Behavioral Scienc-es 14 (7): 594. Eduskunnan allergia- ja astmaverkosto: Luonnon avulla vähennettäisiin sote-kuluja 13.3.2025. Viitattu 28.11.2025 Gibbs Katie & Wilkie Lowri & Jarman Jack & Barker-Smith Abigail & Kemp Andrew H & et al 2022. Riding the wave into wellbeing: A qualitative evaluation of surf therapy for individuals living with acquired brain injury. PLoS One 17 (4): e0266388. JärvikoskiAila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Søren Andkjær & Klein-Wengel Trine Top & Ishøi Astrid & Petersen Christina Bjørk 2021. Being and doing in the outdoors brings something extra! Evaluating the Danish Healthy in Nature Project. International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-Being; Abingdon 16 (1): 1983947. Trangsrud Jepsen Lise Katrine & Borg Marit & Bratland-Sanda Solfrid & Klevan Trude 2020. Embodying Experiences with Nature in Everyday Life Recovery for Persons with Eating Disorders. International Journal of Environmental Research and Public Health 17 (8): 2784. Tyrväinen L & Halonen J.I & Pasanen T & Ojala A & Täubel M & Kivelä S & Leskelä A-R & Pennanen P & Manninen J & Sinkkonen A & Haahtela T & Haveri H & Grotenfelt-Enegren M & Lankia T & Neuvonen M. 2024. Luontoympäristön terveysvaikutukset ja niiden taloudellinen merkitys. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 76/2024. Luonnon-varakeskus. Helsinki. Tyrväinen Liisa 2016. Luonnon hyödyntäminen terveys- ja hyvinvointipalveluissa. Tyrväinen Liisa 2014. Luontoalueilta terveyttä: onko ympäristön laadulla väliä? Teoksessa Jukka-Pekka Jäppinen, Liisa Tyrväinen, Martina Reinikainen ja Ann Ojala (toim.). Luonto lähelle ja terveydeksi. Ekosysteemipalvelut ja ihmisen terveys. Argumenta-hankkeen (2013–2014) tulokset ja toimenpidesuositukset. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2014: 18–19. Wilkie Lowri & Fisher Zoe & Kemp Andrew H 2022. The ‘Rippling’ Waves of Wellbeing: A Mixed Methods Evaluation of a Surf-Therapy Intervention on Patients with Acquired Brain Injury. Sustainability 14 (15): 9605. Zhang Z & Ye B 2022. Forest Therapy in Germany, Japan, and China: Proposal, Current Development, and Future Prospects. Forests 13 (8): 1289.
Toimintaverkoston yhteistoimintaa kuntoutumisprosessin edistämiseksi
Kuntoutustoiminta voi usein olla irrallista toimintaa monen eri palvelutuottajan kesken. Kuntoutujan monimutkaiset haasteet vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa vaatisivat usein saumatonta kuntoutusverkoston yhteistoimintaa kuntoutujan tavoitteen saavuttamiseksi. Toimintaverkoston yhteistoiminnan tarkastelun pohjalta voidaan kehittää toimintatapoja, jotka edesauttavat toimintaverkoston yhteistoimintaa. Sen myötä voidaan edesauttaa kuntoutujan kuntoutumisprosessia. Toimintaverkoston toimiva kommunikointi, sitoutuminen, yhteinen ymmärrys tavoitteista ja toimintatavoista sekä toimijoiden aktiivisuus ovat tärkeitä tekijöitä yhteistoiminnan onnistumisen kannalta. Siiloutuneet ja irralliset terveyspalvelut haastavat moniammatillisen yhteistyön toteutumista (Handelberg & Werlauff 2022). Kun yhteys muihin kuntoutusjärjestelmän toimijoihin puuttuu, yhteisiä toimintatapoja ei muodostu (Jämsä & Laru 2019). Toimintaverkostoajattelun kautta voidaan huomioida kuntoutustoiminnassa tarvittavat kytkökset ja vaikutussuhteet siilojen välillä (Lindh 2013a). Kuntoutumisverkostojen toimintatapoja halutaan kehittää laajasti eri toimijoiden välillä asiantuntijuuden yhdistämiseksi. Toimintaverkosto pohjautuu toimintatilannekohtaisen vuorovaikutuksellisen verkoston rakentamiseen. Verkostoyhteistyö voi parantaa kuntoutuksen laatua ja tehokkuutta. (Lindh 2013b.) Tämä blogikirjoitus pohjautuu Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman (YAMK) tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää kuntoutujan toimintaverkoston yhteistoiminnan toimintatapoja vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa. Huomioitavaa on, että tulokset peilaavat vain kuntoutusalan ammattilaisten näkemystä. Kommunikoinnin sujuvuuden painoarvo yhteistoiminnassa Vastavuoroista yhteydenpitoa eri tavoilla edistävät tekijät nousivat selvästi esille tuloksissa. Etäpalaverit, digitaalisten laitteiden hyödyntäminen verkoston sisäisessä kommunikoinnissa ja toimintaverkoston toimiminen saman yrityksen sisällä tai fyysisesti samassa talossa edesauttavat vastavuoroisen yhteydenpidon toteutumista. Nämä tekijät voivat edistää toimintaverkoston yhteistoiminnan toteutumista. Yhteydenpidon helpottuminen ja työajan tehokas käyttö voi motivoida toimijoita yhteistoimintaan. Tämän lisäksi yhteisten verkostopalavereiden ennakointi ajoissa lähetetyillä palaverikutsuilla edesauttaa toimijoiden osallistumismahdollisuuksia. Tulosten mukaan toimintaverkoston yhteistoiminnan haasteetkin liittyvät osin yhteydenpitoon. Jotta yhteistoiminta sujuisi paremmin olisi parannettava tiedonkulkua. Yhteystiedot tulisi olla helposti saatavilla ja etäpalavereiden järjestäminen tulisi olla mahdollisimman helppo järjestää esimerkiksi tiloja ja tietotekniikkaa ajatellen. Sitoutumisen ja luottamuksen kautta kohti kuntoutumisen edistämistä Verkostotoimijoiden väliset suhteet vaikuttavat yhteistoimintaan. Pitkäaikaiset suhteet, sitoutuminen sekä luottamus ja kunnioitus toimijoiden välillä nähtiin ammattilaisten näkökulmasta keskeisiksi edistäviksi tekijöiksi. Sitoutumattomuus verkoston yhteistoimintaan nähtiin tulosten mukaan vaikeuttavan yhteistoimintaa. Sitoutumishaasteita oli todettu niin kuntoutujilla kuin kuntoutusalan ammattilaisilla eri organisaatioissa. Osa sitoutumishaasteisiin liittyvistä syistä olivat tiedossa, kuten luottamuksen puuttuminen esimerkiksi kuntoutujan ja lääkärin tai terapeutin välillä. Syynä saattoi myös olla kuntoutusalan ammattilaisten pelko työn kuormittavuuden lisääntymisestä yhteistoiminnan lisääntyessä. Toimijoiden välinen yhteinen ymmärrys tavoitteista ja toimintatavoista edistää ammattilaisten näkemysten mukaan yhteistoimintaa. Näin pystytään varmistumaan siitä, että kaikki tahot ovat sitoutuneet samaan tavoitteeseen. Yhteisen ymmärryksen kautta oli myös mahdollista tukea omalla toiminnallaan kuntoutujan muita tavoitteita, jotka on luotu toisen toimijan kanssa. Kuntoutujan aktiivisuuden tukeminen yksilöllisistä lähtökohdista Kaikkien toimijoiden aktiivisuus omassa roolissaan koettiin tulosten mukaan tärkeäksi edistäväksi tekijäksi. Etenkin kuntoutujan aktiivisuuden tukeminen yksilöllisin keinoin nousi fokukseen. Tulosten mukaan kuntoutujan aktiivisuutta voi haastaa kommunikaatiovaikeudet, kognitiivisten toimintojen muutokset, eri syistä johtuva passiivisuus sekä voimavarojen vähyys. Olisi siis tärkeä huomioida yksilölliset ominaisuudet ja haasteet rakentaessa yksilöllistä tavoitteellista kuntoutumisprosessia toimintaverkoston muodossa. Verkostoyhteistyön ja kustannusten tasapaino Yhteistoiminnan tulisi olla mahdollisimman helppoa ja kustannustehokasta. Edistävien tekijöiden suhteen mainittiinkin jo muutamia vaihtoehtoja, kuten digitaalisuuden hyödyntäminen työajan käytön tehostamiseksi sekä ns. ”oman talon väen” hyödyntäminen mahdollisuuksien mukaan toimintaverkoston rakentamisessa, jolloin yhteistoiminta on lähtökohtaisesti helpompaa mm. tiedon jakamisen suhteen ja yhteisten toimintatapojen ja palavereiden suunnittelemisessa. Työajan käytön raameista verkostoyhteistyön koordinoimisen suhteen tulisi keskustella avoimesti johdon ja työntekijöiden kesken tasapainon löytämiseksi. On toisaalta huomioitava verkostoyhteistyön koordinoimiseen tarvittavan ajan välttämättömyys ja toisaalta pystyttävä toimimaan kustannustehokkaasti. Toimintatavat tarkasteluun Osana kehittämistyötä kuntoutusalan ammattilaiset kehittivät toimintatapoja, jotka edistäisivät toimintaverkoston yhteistoimintaa edistävien ja haastavien tekijöiden pohjalta. Fokukseen nousivat etenkin toimintatavat, joiden avulla voitaisiin edistää verkostotapaamisten toteutumista kuten esimerkiksi yhteydenpidon edellytysten parantamista monin eri keinoin, verkostotapaamisten ennakoiva suunnittelu, verkostoyhteistyön esteiden selvittäminen ja ratkominen kuntoutujan kanssa sekä verkostopohjaisen toimintakulttuurin luominen yritykseen. Tämän lisäksi ymmärryksen lisääminen kuntoutujan kokonaistilanteesta toimintaverkoston toimijoiden kesken nähtiin tärkeäksi. Ymmärrystä voidaan lisätä pyrkimällä keskustelujen kautta syvempään ymmärrykseen ja käyttämällä aktiivisemmin tulkkauspalveluita. Haasteiden ratkomiseksi voitaisiin myös käyttää enemmän hyödyksi toimipisteen sisäistä monipuolista osaamista. Eri toimijoiden (esimerkiksi puolison tai avustajan) osallistuminen tarpeen mukaan yhdessä kuntoutujan terapiakäynnille voisi myös edesauttaa yhteisten toimintatapojen löytymistä kuntoutujan tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös roolien sanoittaminen toimijoiden kesken ja aktiivisesti omassa roolissaan toimiminen ja etenkin kuntoutujan aktiivisuuden tukeminen nähtiin tärkeäksi. Tällöin yhteistoimintaa voidaan parhaimmillaan toteuttaa yhdessä kuntoutujalähtöisesti kohti tavoitteita. Yrityksessä vallitseva toimintakulttuuri voi tulosten mukaan myös edesauttaa toimintaverkoston yhteistoimintaa. Toimintakulttuuria tulisi kehittää kohti verkostopohjaista kuntoutustoimintaa, jotta siitä tulisi vallitseva normi kuntoutusalan ammattilaisten keskuudessa. Kirjoittaja: Mikaela Schultz, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolian Ammattikorkeakoulu. Mikaela on valmistunut fysioterapeutiksi 2010 Arcadasta ja työskentelee tällä hetkellä fysioterapeuttina Fysios Mehiläisessä vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen parissa. Lähteet: Handelberg, Charlotte & Werlauff, Ulla 2022. Cross-sectorial collaboration on policy- driven and rehabilitation care models for persons with neuromuscular diseases: reflections and behavior of community-based health professionals. BMC health services research 22 (1). Jämsä, Ulla & Laru, Eeva-Leena 2019. Verkostoyhteistyö ja asiakkaan osallisuus edistävät monitahoista tukea tarvitsevan nuoren kuntoutumista. Kuntoutus 42 (4). Lindh, Jari 2013a. Kuntoutus tuotetaan toimintaverkostoissa. Aikakausilehti Kuntoutus 3. Lindh, Jari 2013b. Kuntoutus työn muutoksessa. Väitöskirja. Lapin yliopisto.
Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyö edistää erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakykyä
TELMA-koulutuksessa tuetaan erityistä tukea tarvitsevaa opiskelijaa neljällä toimintakyvyn osa-alueella: fyysisellä, psyykkisellä, kognitiivisella ja sosiaalisella. Koska kaikki osa-alueet liittyvät toisiinsa, tuen on oltava kokonaisvaltaista erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan toimintakyvyn edistämiseksi eri alojen ammattilaisten ja opiskelijan yhteistyössä. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa (TELMA) koulutuksessa on toimintakykyä edistävien tavoitteiden sisällössä otettava huomioon opiskelijan mielipide ja ympäristötekijät, kuten hänen tarpeensa, oikeutensa ja taustalla olevat kokemustensa (Opetushallitus). Ammattilaisten tulee tehdä yhteistyötä opiskelijan kanssa ja antaa hänelle mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja päättää omaan kuntoutusprosessiinsa (Järvikoski 2013: 21–22, 63). Tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttaa kuntoutujan motivaatio ja vuorovaikutus lähiverkoston kanssa arjessa (Sipari 2021: 7; Autti-Rämö & Salminen & Rajavaara & Melkas 2022: 13). Jotta opiskelija motivoituu ja sitoutuu kuntoutusprosessiin, tavoitteiden täytyy olla hänelle mielekkäitä, merkityksellisiä ja realistisia (Järvikoski 2013: 22; Auti-Rämö ym. 2022: 13). Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyötä tulee kehittää, jotta voidaan tukea opiskelijan toimintakyvyn edistämistä ja sen integroitumista hänen arkeensa (Gimeno & Lin 2017: 162–163). Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyötä erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakyvyn edistämiseksi. Toimintaympäristönä oli Ammattiopisto Live, konkreettisesti TELMA-koulutus. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat sekä opiskelijoiden että ammattilaisten näkökulmiin. Mistä eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyö koostuu? Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijan yhteistyö edellyttää kaikilta osallistujilta yhteistä ymmärrystä, vuorovaikutustaitoja ja hyviä asenteita. Lisäksi samat arvot, selkeät vastuut toisten asiantuntijoiden huomioon ottaminen ja sitoutuminen työskentelyyn mahdollistavat toimivaa yhteistyötä. Kaikilla ammattilaisilla on oltava oma ammatillinen roolinsa ja heidän on sitouduttava itsensä kehittämiseen (Mönkkönen 2019: 20-24.) Tässä suhteessa ICF-luokitus tarjoaa yhteisen kielen kaikkien osallistujien kesken ja opiskelijan toimintakyvyn seurannan, jossa huomioidaan opiskelijan toimintakyky kokonaisvaltaisesti (Paltamaa & Kaakkuriniemi 2022: 38). Kaikki nämä tekijät yhdessä mahdollistavat ammattirajojen ylittämisen yhteistyössä, jolloin opiskelijan tavoitteet integroidaan hänen eri ympäristöihinsä (Rämä & Teinilä & Airaksinen & Tiainen 2013: 36). Lisäksi moniammatillinen yhteistyö voi luoda uutta tietoa ja toimintaa sekä edistää käytäntöyhteisön (community of practice) kasvua (Dean & Siegert & Taylor 2012: 168). Näin ollen ammattilaiset jakavat yhteisen huolenaiheen ja innostuksen kehittääkseen tietämystään ja kokemustaan kyseisillä aloilla (Wenger & McDermott & Snyder 2002: 4). Analysoimalla moniammatillisen yhteistyön tekijöitä ja toimimalla niiden kehittämiseksi, voidaan luoda yhteistyöhön perustuvaa työkulttuuria (Isoherranen 2012: 19). Kuviossa 1 esitettävät tekijät mahdollistavat ammattirajojen ylittämisen yhteistyössä, jolloin opiskelijan tavoitteet voidaan integroida hänen eri ympäristöihinsä. Ydintekijöitä matkalla kohti opiskelijan toimintakyvyn edistämistä Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan opiskelijan kunnioittaminen, kuunteleminen, auttaminen ja ymmärtäminen toimivat perustana opiskelijan kanssa työskentelylle. Yhteisen ymmärryksen, kielen ja vastuullisuuden luominen on olennaista eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyössä. Vuorovaikutuksessa ja viestinnässä opiskelijan kanssa hänen kiinnostuksen kohteiden, mieltymysten ja toiveiden tulee huomioida hänen tavoitteidensa saavuttamisessa. Järjestetty ja konkreettinen toiminta, jossa tavoitteena on opiskelijan toimintakyvyn edistäminen, on liikkeellepaneva voima opiskelijan tavoitteiden saavuttamisessa. Opiskelijan päivittäisiin rutiineihin tulee kuulua motivoivia pelejä, terapeuttien ohjeiden noudattamista sekä sopivan ajan, tilan ja ympäristön tarjoamista. Huumori, kannustaminen ja ammattilaisten osallistuminen opiskelijan kuntoutukseen ja opiskeluun lisäävät opiskelijan osallistumista. Yhteinen viestintäkanava, säännölliset tapaamiset, yhteisen työvälineen käyttö ja ammattirajojen ylittäminen ovat muun muassa erityistä tukea tarvitsevien toimintakykyä edistäviä tekijöitä eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyössä (Ks. kuvio 2). Kirjoitus perustuu Laura Giménez Sabaterin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyön kehittäminen erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakyvyn edistämiseksi TELMA-koulutuksessa (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). Kirjoittaja Laura Giménez Sabater, fysioterapeutti kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Laura on valmistunut fysioterapeutiksi 2006 kotimaassaan Espanjassa. Laura työskentelee tällä hetkellä erityistä tukea tarvitsevien nuorten kanssa, Ammattiopisto Livessä. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Dean, Sarah G & Siegert, Richard J & Taylor, William J. Interprofessional rehabilitation: a person-centred approach. Blackwell julkaisuja. E book central. Oxford. Viitattu 11.10.2022. Gimeno, Hortensia & Lin, Jean-Pierre 2017. The International Classification of Functioning (ICF) to evaluate deep brain stimulation neuromodulation in childhood dystonia-hyperkinesia informs future clinical & research priorities in a multidisciplinary model of care. Complex Motor Disorders Service, Evelina London Children's Hospital, Guy's & St Thomas' NHS Foundation Trust, London, UK Institute of Psychiatry, Psychology and Neurosciences, King's College London, London, UK. Viitattu 26.1.2024. Isoherranen, Kaarina. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto sosiaalitieteiden laitos 2012. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18 Sosiaalipsykologia, 21–24. Viitattu 7.12.2022. Järvikoski, Aila. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2013. Viitattu 20.1.2023- Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. Opetushallitus. Viitattu 23.1.2024. Paalasmaa, Pekka & Sipari, Salla & Lönnqvist, Mira & Roivas, Marjanne (toim.) 2021. Kuntoutuminen yhteiskehittelyä arjessa. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisuja. Taito-sarja 67. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 22.10.2022. Paltamaa, Jaana & Kaakkuriniemi, Erja 2022. ICF toimintakyvyn mallina ja luokituksena. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Rämä, Irene & Teinilä, Saila & Airaksinen, Leena & Tiainen, Riitta 2013. Ruskeasuon koulun kehittämishanke: HOJKS-tavoitteet ICF-viitekehyksessä. Vol. 23. No.3. Niilo Mäki -säätiö Viitattu 4.2.2024. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Aatos-artikkelit. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Viitattu 7.10.2022. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003: 19. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma. Helsinki 2004. Viitattu 7.10.2022. Wenger, Etienne & Mc Dermott, Richard & Snyder, Willian, M. 2002. A guide to managing knowledge. Cultivating communities of practice. Harvard Business School Press. Viitattu 10.5.2024.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista voidaan edistää monin eri toimin asunnottomien asumisen polulla
Asunnottomat ovat erityisen haavoittuva ryhmä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Asunnottomien joukossa on lukematon määrä ihmisiä, joiden itsenäinen asuminen ei mahdollistu ilman erityistukea, toimenpiteitä ja resursseja. (Lehtonen & Salonen 2008, 3; Stenius-Ayoade 2009, 84–109.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumisella turvataan asunnottomien hyvinvoinnin ja sosiaalisten oikeuksien toteutuminen. Niiden turvaaminen takaa marginaalissa eläville ihmisarvoisen huolenpidon ja turvan sekä yhdenvertaisen osallistumisen yhteiskunnan eri toimintoihin. (Savolainen 2011, 159.) Asunnottomien asumisen polun sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista voidaan edistää monin eri toimin. Näitä toimia ovat palvelutarjonnan ja toimintatapojen yhtenäistäminen, pitkäkestoinen ja pysyvä asiakas–työntekijäsuhde sekä työntekijöiden ymmärryksen ja osaamisen kasvattaminen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sujuvan järjestämisen edellytyksenä nähdään olevan moniasiantuntijuus, jossa näkemykset yhdistyvät kokonaisuuksiksi, jotta saadaan riittävä määrä asiantuntemusta. Myös kuntoutumista edistävissä sosiaali- ja terveyspalveluissa on korostettu moniammatillista asiantuntijuutta, kumppanuutta ja asiakkaiden yksilöllisyyttä. (Sipari & Mäkinen 2012, 14.) Kuntoutuksen lähtökohdan muodostavat asiakkaan omat tavoitteet, motivoituminen sekä halu saada muutosta omaan tilanteeseen. Elämänhallinnan perusedellytysten tulee kuitenkin olla turvattuna ennen, kuin asiakkaan itse asettamat tavoitteet, motivaatio tai edes halu voisivat edes aktivoitua (Puromäki ym. 2017, 25). Asunnottomille tulisi turvata ensisijaisesti välttämättömät resurssit ja toimintaedellytykset, kuten asunto ensin -ajattelumallin mukaisesti asunto, mutta myös terveys ja riittävä toimeentulo. Asunto ensin -periaatetta soveltamalla sekä moninaisilla tukitoimilla on nähty voitavan edistää asunnottomuuden vähentämistä ja poistamista sekä ehkäisemään asunnottomuuden syntymistä (Ympäristöministeriö 2021, 4). Asunnon lisäksi, erilaisten tukipalvelujen avulla tuetaan asunnottoman kuntoutumista, takaisin yhteiskuntaan integroitumista sekä toisesta näkökulmasta kalliista laitospalveluista ulkoistumista (Vvary). Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalvelut näyttäytyvät eri toimintakokonaisuuksiin pirstoutuneina sen sijaan, että ne muodostaisivat saumattomaan yhteistyöhön perustuvan yhtenäisen toimintakokonaisuuden. Palvelujen rikkonaisuus näyttäytyy selkeän vastuujaon ja yhteistyön puuttumisena eri sektoreiden toimijoiden välillä sekä toisaalta jakaantumisena perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja sosiaalihuoltoon. Asunnottomien kuntoutumista tukeva palvelujärjestelmä koetaan monimutkaisena ja kuntoutumisprosesseja porrastavina eri instansseihin, eikä verkostomainen toiminta toteudu. Asunnottomuuden erityispiirteiden huomioiminen Heikoimmassa asemassa ovat kaikista vaikeimmin asutettavien ryhmään kuuluvat asunnottomat, ketkä tarvitsevat asunnon lisäksi muita tukipalveluita asumisensa ja itsenäisen elämän onnistumiseksi. (Alppivuori 2018; Beijer 2007, 367; Erkkilä & Stenius-Ayoade 2019, 84–109; Pitkänen & Kaakinen 2004, 3.) Asunnottomille kohdentuvien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä haastaa asiakkaiden monimuotoistunut palvelujen tarve. Asunnottomilla on usein useampia hoitoa vaativia diagnooseja ja samanaikaisesti useampia hoitosuhteita sekä muita kontakteja eri palveluihin (Stenius-Ayoade 2019, 84–109). Asunnottomat tarvitsevat erityisryhmille suunnattuja terveyspalveluita. Terveysasemilla tulisi olla ymmärrystä marginaalissa elämisestä sekä kyky huomioida asunnottomien erityistarpeet. Asiakkaiden asioiden hoitamisen ja tilanteen edistämisen nähtiin usein alkavan terveydenhoitoprosesseista. Matalan kynnyksen terveyspalvelut vastaavat asunnottomien erityistarpeisiin asumisen polun aikana, sillä terveyspalvelut ovat helposti saatavilla. Asunnottomat tarvitsevat sosiaalityön kontaktin, joka toimii asiakkaan asioissa case-managerin roolissa. Asunnottomat asioivat useilla eri palveluntarjoajilla. Case-manager voisi toimia ikään kuin vastuutyöntekijänä, kuka koordinoisi asiakkaan tuentarvetta vastaavat palvelut. Asiakkaan tilanteen edistymisen seurannan tulisi myös olla suunnitelmallista ja pitkäjänteistä sen sijaan, että toimenpiteet näyttäytyisivät hetkittäisinä ja ”pistemäisinä.” Asunnottomat tarvitsevat tukea sähköiseen asiointiin. Sähköiseen asiointiin vaadittavien digitaitojen uupuminen haastaa asiakkaan omien raha-asioiden hoitamista. Sähköinen asiointi edellyttää myös erilaisia tietoteknisiävälineitä, joiden hankintaan asunnottomat tarvitsevat tukea. Virallisten asioiden hoitamisessa ja sähköisessä asioinnissa vaiheita on paljon, minkä myötä ”porras” voi usein olla liian suuri, kun asiakas käyttää päihteitä ja on asunnoton. Asunnottomat tarvitsevat viivytyksetöntä tukea sähköiseen asiointiin silloin, kun asiakas itse on siihen motivoitunut. Asunnottomat tarvitsevat moniammatillista tukea. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa asiakkaan kokonaisvaltaisen tuentarpeen, erityisesti psykiatristen ja somaattisten tuentarpeiden kartoittamisen. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa myös palvelujen koordinoinnin asunnottomuuden alussa ja asumisen polun aikana. Asunnottomilla on myös tarve erilaisille ja eritasoisille asumisen ratkaisuille ilman vaatimusta kuntoutumistavoitteista. Valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia omaan asumisasiaansa liittyen tulisi kasvattaa. On keskeistä, että asiakkaan koko elämäntilanne otetaan huomioon asumisvaihtoehtoja pohdittaessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumisen edistäminen Palvelujen kohdentumista voidaan edistää työntekijöiden osaamisen ja ymmärryksen kasvattamisella. Työntekijöiden tasalaatuisen osaamistason ja työstä suoriutumisen nähtiin edistävän sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista. Työntekijät tarvitsevat lisäkoulutusta osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiseksi. Tarve työntekijöiden osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiselle on erityisesti kaksoisdiagnoosiasiakkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Työntekijöiden työstä suoriutumista ja riittävää osaamistasoa voidaan tukea myös organisaatioiden asettamilla standardeilla tehtävälle työlle. Asunnottomat tarvitsevat pitkäkestoisen ja pysyvän asiakas–työntekijäsuhteen. Työntekijöiden pysyvyys, rinnalla kulkeminen ja pysyvä asiakas-työntekijäsuhde ovat edellytyksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumiselle. Asunnottomalla tulisi olla työntekijä tai taho, joka ohjaa palveluihin sekä ottaa koppia hänestä ja hänen asioistaan. Voidaan puhua ”omistajuuden” ottamisesta asiakkaan kokonaistilanteesta, kun asiakas haarukoi palvelujärjestelmässä eri tahojen välillä. Asumisen polun palvelutarjontaa sekä toimintatapoja tulisi selkeyttää ja yhtenäistää, jotta palvelutarjonta näyttäytyisi asiakkaille eheämpänä, ne kohdentuisivat yhdenmukaisemmin ja olisivat helpommin saatavilla. Palvelutarjontaa tulisi keskittää sekä vastuujakoa selkeyttää asiakkaan asioissa. Asunnottomat hyötyvät kolmannen sektorin tuesta esimerkiksi palveluohjauksen ja jalkautuvan työn muodossa. Nykytilanteessa asunnottomat tarvitsevat palveluohjausta päästäkseen julkisten palvelujen piiriin. Kolmannen sektorin matalakynnyksinen tuki on merkityksellisessä roolissa, kun ihmiseltä edellytetään toistuvien omaa elämäntilannetta edistävien päätösten tekemistä myönteisten siirtymien saavuttamiseksi (Saari 2020). Kirjoitus perustuu Rosita Thilin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Asunnottomien asumisen polun sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen palvelujen kohdentumisen edistämiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2024) Tutkimuksellisen kehittämistyön työelämän yhteistyökumppanina toimi Vailla vakinaista asuntoa ry. Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403124242 Kirjoittaja Rosita Thil, sosionomi (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Rosita on valmistunut rikosseuraamusalan sosionomiksi vuonna 2018 ja työskentelee tällä hetkellä erityistason lastensuojeluyksikön johtajana yksityisellä palveluntuottajalla. Lähteet Alppivuori, K. 2018. Koontia asunnottomuutta käsittelevistä tutkimuksista, artikkeleista ja toimenpideohjelmista – julkaisujen sisältöjä ja tuloksia. Beijer, U. 2007. Mortality, mental disorders and addiction: A 5-year follow-up of 82 home-less men in Stockholm. Nord J Psychiatry 61 (5). Lehtonen, L & Salonen, J. 2008. Asunnottomuuden monet kasvot. Ympäristöministeriö. Helsinki. Pitkänen, S & Kaakinen, J. 2004. Rajattomat mahdollisuudet. Esiselvitys pääkaupunkiseudun asunnottomien tuki- ja palveluasumisen kehittämissuunnitelmaa (2005-–2007) varten. Ympäristöministeriön moniste 141. Helsinki: Ympäristöministeriö. Puromäki, H., Kuusio, H., Tuusa, M. & Karjalainen, J. 2017. Sosiaalihuoltolaki ja sosiaalinen kuntoutus: kuntakyselyn tulokset. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saari, J. 2020. Samassa veneessä – Hyvinvointivaltio eriarvoistuneessa yhteiskunnassa. Docendo. Savolainen, K. Sosiaalityö toivon luojana. 2011. Yhteisösuuntautunut toimintakulttuuri mielenterveyden edistämisessä. Teoksessa Ruuskanen, P.& Savolainen, K. & Suonio, M. (toim.) Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. UNIpress. Sipari, S & Mäkinen, E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia am-mattikorkeakoulun julkaisusarja. https://docplayer.fi/6845362-Salla-sipari-elisa-makinen-yhdessa-rakentuva-kuntoutus- osaaminen-metropolia-ammattikorkeakoulun-julkaisusarja.html Stenius-Ayodae, A. 2019. Housing, Health and service use of the homeless in Helsinki, Finland. University of Helsinki. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/301731/HOUSINGH.pdf?se- quence=1&isAllowed=y Stenius-Ayoade, A, Haaramo, P, Eriksson, J. 2018. Asunnottomuuteen liittyy suuria terveysriskejä. Aikakausikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti osoitteessa https://www.duodecimlehti.fi/duo14252 Vvary. Vailla vakinaista asuntoa ry – Vvary.
Etäkuntoutus – kuntoutumisen tukemista etänä vastaanotoilta
Kuntoutuksen tulisi näkyä yksilön kuntoutumisena hänen omassa arjessaan. Ammattilaisilla on mahdollisuus ja vastuu kehittää etäkuntoutuskäytäntöjä asiakkaiden ja heidän toimintaympäristönsä näkökulmasta käsin, etänä vastaanotoilta ja digitaalista teknologiaa hyödyntäen. Etäkuntoutus on myös keino lisätä asiakkaiden osallisuutta kuntoutukseen ja parantaa siten kuntoutumisen edellytyksiä. Etäkuntoutuksen on yleisesti todettu lisäävän asiakkaiden vastuuta ja kontrollia omasta kuntoutuksestaan (Njem Catalyst 2018), ja etäkuntoutuksessa asiakkaiden itseohjautuvuus ja aktiivisuus lisääntyvät, mikä edistää osallisuutta (Matamala-Gomez ym. 2020). Osallisuudella omaan terveydenhoitoon tai kuntoutukseen on merkitystä erityisesti asiakkaiden omien tavoitteiden saavuttamisen, sairauksien ennaltaehkäisyn ja terveyskäyttäytymisen kannalta (Karhula ym. 2022: 281; Graffigna ym. 2013: 13). Etäpalveluiden ja vaihtoehtojen lisääntyminen kuntoutuksen toteutuksessa tuo siis lisää valtaa ja vastuuta asiakkaille omasta kuntoutuksestaan, mikä itsessään voi olla osallisuutta edistävää (ks. esim. Karhula ym. 2022: 281). Etäkuntoutus lisää osallisuuden mahdollisuuksia, mutta se vaatii samalla asiakkaalta aktiivisempaa otetta omasta kuntoutumisestaan. Aktiivisuus tulisi ymmärtää käyttäytymisen ja tiedollisten ominaisuuksien lisäksi myös tunnetasoisena tilanteen ymmärtämisenä ja hyväksymisenä (Graffigna ym. 2015: 19–20). Osallisuus ei siis rakennu pelkästään tai automaattisesti siitä, että asiakas vastaa ammattilaisen kysymykseen, kertoo oman mielipiteensä tai avaa kameran etäkuntoutustilanteessa, vaan asiakkaan tulee myös ymmärtää ja hyväksyä oma tilanteensa ja siten myös haluta olla aktiivinen etäkuntoutustilanteessa tai kuntoutumisen prosessissa, joka toteutuu etänä vastaanotoilta. Osallisuuden rakentumisessa on tärkeää, että asiakkailla on mahdollisuuksia ilmaista itseään, saada äänensä kuuluviin ja saada tarvittaessa tukea vuorovaikutukseen (Thomas 2002: 174–175). Kuntoutumisen prosessissa ammattilaisen tulee osata tunnistaa ja tarvittaessa tukea asiakkaan voimavaroja (Autti-Rämö ym. 2022: 13). Siten etäkuntoutustilanteessa hiljaisten asiakkaiden tukeminen aktiivisuuteen ja heidän kannustamisensa esimerkiksi sanomaan oma mielipiteensä tai osallistumaan kodin ulkopuolisiin toimintoihin, on väylä osallisuuden kokemukseen ja kuntoutumiseen omassa ympäristössä. Asiakkaan osallisuuden ja aktiivisuuden tukeminen digitaalisen teknologian avulla Osallisuuden edistäminen etäkuntoutuksessa vaatii ammattilaiselta vuorovaikutustaitoja ja kykyä mahdollistaa jaettua päätöksentekoa (Charles ym. 1999; Karhula ym. 2022: 280). Ammattilaisen tulee etänä huomioida asiakkaan vuorovaikutusta entistä tarkemmin sekä tunnistaa ja sanoittaa tarvittaessa asiakkaan tunteita (Lehtonen & Kuosmanen 2023: 37). Etätilanteissa katsekontaktin saavuttaminen on yksi tärkeimmistä vuorovaikutukseen liittyvistä tekijöistä ja se mahdollistaa luottamuksen ja nonverbaalisen vuorovaikutuksen syntymisen (Shem ym. 2022: 13–14; Davies ym. 2021). Läsnäolo ja tunteet välittyvät katsekontaktin, kasvojen ilmeiden ja puheen kautta (Lehtonen & Kuosmanen 2023: 36–37). Katsekontakti on tärkeää asiakkaan ja ammattilaisen välillä myös siksi, että etävastaanotolla asiakas ei tiedä, mihin ammattilainen keskittyy silloin, kun hän ei katso asiakasta (Gordon ym. 2020). Osallisuus on vuorovaikutuksessa rakentuva ja tilannesidonnainen kokemus (Thomas 2002; Thompson 2007; Entwistle & Watt 2006), jossa oleellista on asiakkaan merkityksellisyyden kokemukset, vapaus valita ja mahdollisuus vaikuttaa (Isola & Kaartinen & Leerman ym. 2017: 19). Osallisuuta edistävän etäkuntoutuksen keskiössä on se, miten asiakas ja ammattilainen ovat etävuorovaikutuksessa ja kuinka ammattilainen saa asiakkaassa aikaan osallisuuden kokemukseen tähtääviä positiivisia tunteita sekä luottamuksen, läsnäolon ja merkityksellisyyden kokemuksia (Graffigna ym. 2015; 15-18; Graffigna ym. 2013; Matamala-Gomez ym. 2020; Groom ym. 2021). Ammattilaisten tuleekin olla tietoisia myös omasta vuorovaikutuksestaan ja viihtymisestään, jotta asiakkaille välittyy hyvä ja positiivinen tunnelma. Kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmassa toteutetun tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa etäkuntoutus tukee asiakkaan osallisuutta, kun hänellä on mahdollisuus osallistua etäkuntoutustilanteeseen aktiivisesti. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden aktiivista osallistumista etäkuntoutuksessa edistävät esimerkiksi: asiakkaan selkeä ja motivoiva tavoite etäkuntoutuksessa ammattilaisen ja mahdollisten muiden osallistujien tuttuus ammattilaisen vuorovaikutusosaaminen riittävä asiakkaan teknologiaosaaminen ja tietoturvallisuuden varmistaminen rauhallinen tila osallistua etäkuntoutustilanteeseen riittävä aika tottua etäkuntoutustoteutukseen positiivinen ilmapiiri sisällön riittävä monipuolisuus ja helppous. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden aktiivinen osallistuminen etäkuntoutustilanteeseen näyttäytyy yhteiseen tekemiseen osallistumisena, kameran ja mikrofonin auki pitämisenä sekä asiakkaan itseohjautuvuutena ja vastuun ottamisena. Etäpalveluiden avulla voidaan tukea kuntoutumista yksilön omassa toimintaympäristössä Etäkuntoutus-termi on vakiintuneesti käytössä suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa (ks. esimerkiksi Salminen & Partanen 2022; Stenberg & Parkkila 2023). Etäkuntoutus ei suoraan taivu etäkuntoutumiseksi, mutta etäkuntoutuksen voi asiakkaan näkökulmasta nähdä olevan kuntoutumisen tukemista asiakkaan omassa ympäristössä, eli etänä perinteisistä kuntoutusinterventioiden toteuttamisen paikoista, kuten vastaanotoilta. Ammattilaisen kohdentaman toiminnan ja kuntoutus-termin sijaan kuntoutumisen käsite viittaa kuntoutujan näkökulmaan ja hänen ympäristönsä huomioivaan vuorovaikutteiseen muutosprosessiin, jota kuntoutuksessa pyritään edistämään (ks. esimerkiksi Autti-Rämö ym. 2022: 13; Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 35). Kuntoutus toteutuu usein vastaanotoilla ja kuntoutuminen tarkoittaa kuntoutuksessa opitun viemistä päivittäisiin toimintoihin ja arjen ympäristöihin (Autti-Rämö ym. 2022: 65; Autti-Rämö & Komulainen 2013). Etäkuntoutustoteutuksessa asiakkaiden selkeiden ja motivoivien tavoitteiden nivominen asiakkaan toimintaympäristöön on luontevaa ja tavoitteiden saavuttamista voidaan edistää samassa hetkessä kuntoutuksen kanssa. Merkityksellisyyden kokemukset ja motivaatio ovat etäkuntoutukseen osallistuvien asiakkaiden osallisuuden edistämisessä tärkeitä, ja niitä voi edistää sopivien haasteiden ja selkeiden tavoitteiden avulla (Triberti & Riva 2015). Onnistuneen kuntoutusprosessin lähtökohtana on huomioida asiakkaan toimintaympäristö sekä tavoitteena asiakkaan valtaistuminen ja osallisuus (Salminen ym. 2022: 24). Alla olevassa kuviossa on havainnollistettu selkeän ja motivoivan, asiakkaan arkeen nivottavissa olevan tavoitteen yhteyttä etäkuntoutukseen, osallisuuteen ja asiakkaan kuntoutumiseen hänen omassa arjessaan. Lopuksi Etäkuntoutuksen kehittäminen vaatii sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilta kykyä tarjota asiakkailleen hallintataitoja ja siirtää palveluita pois vastaanotoilta ja sairaaloista asiakkaiden omiin ympäristöihin (Graffigna ym. 2015: 18–20). Erityisesti heikoimmassa asemassa olevat asiakasryhmät tarvitsevat huomiota etäpalveluiden kehittämisessä ja digitaalisen tasa-arvon edistämisessä (Pennanen ym. 2023: 36). Digipalveluiden käyttämiseen liittyviä esteitä ja mahdollisuuksia tulisikin osata tunnistaa paremmin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kehitettäessä (Härkönen ym. 2024). Tarve ottaa loppukäyttäjät mukaan palveluiden kehittämiseen on tunnistettu myös muun muassa Harran & Kaipaisen ja Lintulan toimittamassa (2023) teoksessa Käyttäjäystävällisen ikäteknologian aallonharjalle (Harra ym. 2023). Jatkossa tulisi selvittää, miten ammattilaiset voisivat etälaitteiden avulla parhaiten tukea asiakasta saavuttamaan tavoitteitaan hänen omassa toimintaympäristössään. Lisäksi ammattilaisten vuorovaikutusosaamisen mahdollinen merkitys asiakkaiden aktiivisuuteen ja positiiviseen ilmapiiriin sekä osallisuuteen tulisi osata tunnistaa etäkuntoutuskäytäntöjen kehittämisessä. Kirjoitus perustuu Heidi Haimin kuntoutuksen (YAMK) -opinnäytetyöhön Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen asiakkaiden osallisuuden edistämiseksi – Tutkimuksellinen kehittämistyö sosiaalisessa kuntoutuksessa (https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202402022439) Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina 2022. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 57–75. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna 2022. Kuntoutumisen edellytykset. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 13–16. Autti-Rämö, Ilona & Komulainen, Jorma 2013. Kuntoutus perustuu tietoon – kuntoutumisen mahdollistavat asenteet, prosessit, osaaminen ja yksilöllisyys. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 129 (5). 452–453. Autti-Rämö, Ilona 2021. Kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointi. Vertaisarvioitu katsaus. Duodecim 137: 1369–1374. Charles, Cathy & Gafni, Amiram & Whelan, Tim 1999. Decision-making in the physician-patient encounter: revisiting the shared treatment decision-making model. Social science & medicine 49 (5). https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0277953699001458#TBL1 Viitattu 30.1.2023. 651–661. Davies, Luke & Hinman, Rana & Russell, Trevor & Lawford, Belinda & Bennell, Kim 2021. An international core capability framework for physiothreapists to deliver quality care via videoconferencing: a Delphi study. Journal of Physiotherapy 67 (4). 291–297. Entwistle, Vikki & Watt, Ian 2006. Patient involvement in treatment decision-making: The case for a broader conceptual framework. Patient Education and Counceling 63 (3). 268-278. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S073839910600156X?via%3Dihub. Viitattu 30.1.2023. Gordon, Howard & Solanki, Pooja & Bokhour, Barbara & Gopal, Ravi 2020. “I’m not feeling like I’m part of the conversation” – Patients’ perspectives on communicating in clinical video telehealth visits. Journal of General Internal Medicine 35 (6). 1751–1758. Graffigna, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano 2015. Giving (back) a role to patients in the delivery of healthcare services: theoretical roots of patient engagement. Teoksessa Graffina, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano (toim.) Patient engagement – A Consumer-centered model to innovate healthcare. E-kirja. https://books.google.fi/books?hl=fi&lr=&id=Msb_CgAAQBAJ&oi=fnd&pg=PP10&ots=J3z5pzIhiE&sig=ezb4s-XLBMQTigp7LGW_TxoBFR0&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false Viitattu 30.1.2023. Graffigna, Guendalina & Barello, Serena & Riva, Guiseppe 2013. Technologies for patient engagement. Health Affairs 32 (6). 1172. https://www.proquest.com/docview/1372932213/fulltextPDF/64E8F1C95B8E444EPQ/25?accountid=11363 Viitattu 2.2.2023. Groom, Lisa & Brody, Abraham & Squires, Allison 2021. Defining telepresence as experienced in telehealth encounters: A dimensional analysis. Journal of Nursing Scholarship, Indianapolis 53 (6). Harra, Toini & Kaipainen, Anne & Lintula, Leila (toim.) 2023. Käyttäjäystävällisen ikäteknologian aallonharjalle. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja TAITO-sarja 123. Helsinki 2023. https://www.theseus.fi/bistream/handle/10024/814720/2023%20TAITO%20123%20Käyttäjäystävällisen%20ikäteknologian%20aallonharjalle.pdf?sequence=2&isAllowed=y Viitattu 14.1.2024. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social wefare – an umbrella review. International Journal of Nursing Studies 152: 104692. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X Viitattu 13.1.2024. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leerman, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 33/2017. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. E-kirja. Tampere: Vastapaino. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla & Ylisassi, Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 276–295. Lehtonen, Krista & Kuosmanen, Lotta 2023. Enemmän empatiaa etänä. Teoksessa Leisti, Tuomas & Mattila, Satu (toim.) Empatialla osallisuutta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja, mikrokirjat 49. Helsinki. 34–41. Matamala-Gomez, Marta & Maisto, Marta & Montana, Jessica &Mavrodiev, Petar & Baglio, Francesca & Rossetto, Federica & Mantovani, Fabrizia & Riva, Guiseppe & Realdon, Olivia 2020. The role of engagement in teleneurorehabilitation: A systematic review. Frontiers in Neurology 11: 354. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7218051/ Viitattu 30.1.2023. NJEM Catalyst 2018. What is telehealth? https://catalyst.nejm.org/doi/full/10.1056/CAT.18.0268 Viitattu 26.1.2023. Pennanen, Paula & Jansson, Miia & Torkki, Paulus & Harjumaa, Marja & Pajari, Iida & Laukka, Elina & Lakoma, Elina & Härkönen, Henna & Verho, Anastasiya & Martikainen, Susanna & Kouvonen, Anne & Leskelä, Riikka-Leena 2023. Digitaalisten palvelujen vaikutukset sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 52. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165147/VNTEAS_2023_52.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 29.1.2024. Salminen, Anna-Liisa & Partanen, Tuija 2022. Etäkuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Salminen, Anna-Liisa & Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2022. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 19–31. Shem, Kazuko & Irgens, Ingeborg & Alexander, Marcalee 2022. Getting started: Mechanisms of telerehabilitation. Teoksessa Alexander, Marcalee (toim.) Telerehabilitation. Principles and practice. Elsevier. 5–20. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y Viitattu 9.1.2024. Stenberg, Johanna & Parikka, Minna 2023. Opas etäkuntoutuksen käytännön toteutukseen. Kuntoutus nyt 1/2023. Helsinki: Kela. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/509cca70-4bf6-413b-8ab4-86eae52a85e6/content Viitattu 26.12.2023. Thomas, Nigel 2002. Children, family and the state. Decision-making and child participation. Policy Press. Thompson, Andrew 2007. The meaning of patient involvement and participation in health care consultations: A taxonomy. Social Science Medicine 64 (6). 1297–130. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/17174016/ Viitattu 29.1.2024. Triberti, Stefano & Riva, Guiseppe 2015. Engaging users to desing positive technologies for patient engagement: the perfect interaction model. Teoksessa Graffina, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano (toim.) Patient engagement – A Consumer-centered model to innovate healthcare. E-kirja.
Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen lasten motorisen oppimisen edistymiseksi
Lasten kuntoutuksen toteuttaminen muuttui kevättalvella 2020 radikaalisti koronapandemian alettua. Kuntoutuksen siirryttyä hetkeksi täysin etätoteutukseen oli moni terapeutti ja perhe uuden edessä ja nousi tarve lähteä kehittämään etäkuntoutuksen käytäntöjä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi. Toukokuussa 2020 toteutetusta Kelan palveluntuottajille suunnatusta avoimesta kyselystä paljastui Heiskasen ja Salmisen (2020) mukaan, että pandemian myötä iso osa (58 %) vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta tekevistä terapeuteista otti etäkuntoutuksen käyttöönsä. Suurimmalle osalle terapeuteista tämä oli täysin uusi tapa toteuttaa kuntoutusta. Pandemian tuoman pakon edessä moni kyselyyn vastannut kertoi kuitenkin olleensa iloinen löytäessään etäkuntoutuksesta myös hyviä puolia ja oppineensa siitä lisää. Kelan asiantuntijat jatkavat, että etäkuntoutus tulee tulevaisuudessakin olemaan pysyvä osa kuntoutuksen kokonaisuutta. (Heiskanen & Salminen 2020.) Kuntoutuskentän muuttuneen tilanteen myötä nousi tarve lähteä kehittämään etäkuntoutuksen käytäntöjä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi. Tutkimuksellinen kehittäminen tapahtui yhteistyössä Fysios Oy:n (sittemmin Fysios Mehiläinen), itsenäisten etäkuntoutusta toteuttaneiden fysio- ja toimintaterapeuttien sekä etäkuntoutusta saaneiden lasten vanhempien kanssa. Kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus hyvistä etäkuntoutuksen käytännöistä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi (kuvio 1). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset vahvistavat aiempien kyselyiden sekä tutkimusten tuloksia siitä, että etäkuntoutuksen hyödyntäminen kuntoutusmuotona vaatii tarkkaa yksilöllistä suunnittelua siitä, kenelle kuntoutusmuoto soveltuu ja missä kehityskaaren ajankohdassa se olisi hedelmällisintä. Tulokset viittaavat myös siihen, että paras hyöty motorisen oppimisen edistymisen kannalta etäkuntoutuksesta saadaan, jos sitä käytetään rinnan lähikuntoutuksen kanssa. Tällöin lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan hänelle pystytään antamaan myös manuaalista ohjausta. (Vrt. Rauhansalo 2022: 36–37; Heiskanen & Salminen 2020; Salminen & Partanen 2022b; Vuononvirta 2016: 86–87, 107.) Lapsen kannalta parhaaseen lopputulokseen voidaankin päästä silloin, kun kuntoutussuunnitelmassa on määritelty lähi- ja etäkuntoutuksen kombinaatio lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että etäkuntoutus otetaan osaksi kuntoutuksen kokonaisuutta mutta määrä suhteessa lähiterapiaan ja toteutusajankohdat kummallekin on hyvä jättää lapsen tilanne parhaiten tuntevan perheen ja terapeutin päätettäväksi. (Rauhansalo 2022: 36–37.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan onnistuakseen etäkuntoutuksen toteutus edellyttää lisäksi: lähiterapian kautta muodostettua vahvaa terapiasuhdetta sekä vuorovaikutusta, jotta kommunikointi videoyhteyden kautta onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla toimivia etäteknologian välineitä ja sovelluksia ruudun molemmin puolin terapeutilta ammattitaitoa ja osaamisen kartuttamista etäteknologian hyödyntämiseen riittävän ajan varaamista terapiakertojen suunnitteluun ja vanhempien ohjaamiseen sekä selkeää sanallista ja mallinnettua ohjausta etäterapian aikana. Terapiakertojen suunnitteluun kuuluu kertakohtaisten tavoitteiden sekä välineiden mietintä ja varaaminen ruudun molemmille puolille. Tavoitteiden mietintä lähtee lapsen sillä hetkellä harjoittelun alla olevista taidoista ja vanhemman ohjaamiseen on hyvä käyttää paljon aikaa, jotta hän pystyy edelleen ohjaamaan lasta motorisen oppimisen tavoitteiden mukaan. Jotta lapsen ohjaaminen on mahdollista vanhemman käsien kautta, on terapeutin hyvä käyttää selkeitä sanallisia sekä mallinnettuja ohjeita liikkeiden ja tehtävien suorittamiseen. Lisäksi etäterapian aikana kannattaa suosia: leikinomaista työskentelyä ja runsasta kannustamista tuttujen harjoitteiden käyttämistä tuttua terapeuttia lähiterapiasta harjoittelu tulisi toteuttaa rauhallisessa arkiympäristössä ja vanhemman läsnäolo on ehdottoman tärkeää koko etäkuntoutuksen ajan. (Rauhansalo 2022: 37–38.) Etäkuntoutuksen hyödyt lapsen kuntoutumiseen Kun etäkuntoutus toteutuu lapsen arkiympäristössä ja vanhempi on jokaisella terapiakerralla mukana lisää se vanhemman tietoa lapsen ohjaamisesta sekä kuntoutuksen sisällöstä. Tämä voi mahdollisesti lisätä vanhemman motivaatiota osallistua lapsen ohjaamiseen sekä kuntoutumisen prosessiin. Näin vanhemman osallistuminen etäkuntoutukseen sekä harjoittelun toteutus arkiympäristössä voi edesauttaa harjoittelun siirtymistä arkeen ja edistää motorista oppimista sekä kuntoutumista. (Vrt. Rauhansalo 2022: 38; Autti-Rämö 2014: 2011; Cristinziano & Assenza & Antenore & Pellicciari & Foti & Morelli 2021; Järvikoski 2013: 22–23.) Nykyajan kuntoutuksen ekologinen ja valtaistava paradigma sekä toimintatapojen muuttuminen digitalisaation myötä luovat nyt hyvän hetken laajentaa työvälineitä myös lasten kuntoutuksessa. Tulevaisuudessa etäkuntoutusta voitaisiin hyödyntää enemmän ja paremmin lähikuntoutuksen rinnalla, suunniteltuna osana kuntoutuksen kokonaisuutta, jolloin se olisi tärkeässä roolissa tukemassa lapsen kuntoutumista. Erityisen tärkeää olisi tietoisuuden lisääntyminen etäkuntoutuksen mahdollisuuksista olla aktivoimassa lapsen vanhempia osallistumaan lapsen kuntoutumisen prosessiin sekä toimia siltana kuntoutuksessa harjoittelun alla olevien motoriikan taitojen viennissä kotiympäristöön sekä arkeen. Kirjoitus perustuu kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen lasten motorisen oppimisen edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2022. Kirjoittaja: Silja Rauhansalo, fysioterapeutti (YAMK). Lähteet: Autti-Rämö, Ilona 2014. Kuntoutus. Teoksessa Pihko, Helena; Haataja, Leena & Rantala, Heikki (toim.): Lastenneurologia. Helsinki: Duodecim. 210–216. Cristinziano, Martina & Assenza, Carla & Antenore, Clementina & Pellicciari, Leonardo & Foti, Calogero & Morelli, Daniela 2021. Telerehabilitation during COVID-19 lockdown and gross motor function in celebral palsy: an observational study. Heiskanen, Tuija & Salminen, Anna-Liisa 2020. Koronakriisi vaikutti yksilöterapioiden toteutukseen. Tutkimusblogi 24.6.2020. Kela. Järvikoski Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43 Helsinki. Rauhansalo, Silja 2022. Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen lasten motorisen oppimisen edistymiseksi.
Virtuaaliympäristöt kuntoutumisen tueksi
Kuntoutujan aseman ja hänelle kuntoutumisestaan koituvan hyödyn kannalta on tärkeää, että palvelut suunnitellaan ja toteutetaan yksilöllisesti kuntoutujan arkeen sopivaksi. Kun kuntoutuja nähdään aktiivisena, oman kuntoutumisensa tavoitteiden ja sisällön suunnitteluun osallistuvana, se edellyttää kuntoutumista tukevan virtuaaliteknologian ja virtuaaliympäristöjen käytön räätälöintiä. Kuntoutuminen on kuntoutujan arjen ympäristöissä tapahtuvaa kuntoutujan ja hänen läheistensä sekä asiantuntijoiden yhteistyötä. He yhdessä rakentavat kuntoutumista mahdollistavaa tavoitteellista yhteistoimintaa kuntoutujan arkeen. Virtuaaliteknologiaa hyödyntävä kuntoutumisen tukeminen mahdollistaa parhaimmillaan kuntoutumisen toteutumisen itsenäisesti lähiympäristön tukemana. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan Virtuaalikuntoutusverkostot-hankkeessa saatua ymmärrystä ja kokemuksia virtuaaliteknologian ja virtuaaliympäristöjen hyödyntämisestä kuntoutumisen tukena. Virtuaaliteknologia ja kuntoutuminen Virtuaaliteknologian hyödyntäminen kuntoutumisen tukena voi mahdollistaa kuntoutumisprosessin samojen sisältöjen toteuttamisen kasvokkain tai virtuaalisesti kuntoutujan yksilölliset tarpeet huomioiden. Virtuaaliteknologian käyttö kuntoutuksessa lisää myös kuntoutuspalvelujen saatavuutta, kun kuntoutuminen ei ole sidottu tiettyyn kuntoutuspalvelun tarjoajan määrittämään paikkaan ja aikaan. Tällöin myös kuntoutumisen omaehtoisuus vahvistuu. Kuntoutuminen perustuu vuorovaikutukseen. Ihannetilanteessa virtuaaliteknologian avulla voidaan luoda uusia tapoja olla vuorovaikutuksessa, parhaimmillaan niin, että se yhdistää samanaikaisesti kuntoutujan, hänen läheisensä ja ammattilaiset samaan todelliseen tai virtuaaliseen ympäristöön. Virtuaaliympäristöissä on mahdollista luoda uusia tapoja myös ryhmässä tapahtuvaan kuntoutumiseen. Kuntoutuminen arjen ympäristössä on vuorovaikutusta ihmisten kesken, mutta myös oppimisprosessi itsen ja ympäristön välisessä suhteessa. Virtuaaliteknologian keinoin voidaan luoda mm. mahdollisuuksia fasilitoida kodin toimintojen oppimistilanteita laaja-alaisesti esim. ruokailuun liittyen aterian valmistuksesta astioiden tiskaamiseen asti. Ruokailun toimintojen vaiheistaminen oppimisprosessiksi onnistuu virtuaaliteknologin avulla hyvin, samoin oppimista tukevan palautejärjestelmän rakentaminen erilaisiksi tavoitteellista kuntoutumista tukeviksi toiminnallisuuksiksi. Kuntoutujan arjessa voivat tulla tarpeelliseksi myös kodin muutostyöprosessit. Virtuaaliteknologia voi olla apuna kuntoutujalle kodin turvallisuuden ja muutosten mahdollisuuksien tiedostamisessa sekä kuntoutujan ja ammattilaisen yhteisessä päätöksentekoprosessissa (Hwang & Shim, 2021). Glegg ja Levac (2018) käsittelevät scoping-katsauksessaan edistäviä tekijöitä, rajoitteita ja toteutusta liittyen virtuaalitodellisuuden sekä aktiivisten videopelien käyttämiseen kuntoutuksessa. He esittävät suosituksia myös ammattilaisten kompetenssin sekä kliinisen toteutuksen kehittämiseksi, esimerkiksi teknologian käyttämiseen vaikuttavien rajoitusten ja edistävien tekijöiden selvittäminen. Yleisesti virtuaaliteknologiainterventioiden kehittymiseksi tarvitaan yhteistyötä loppukäyttäjien, terveydenhuollon ammattilaisten ja teknologian kehittäjien kesken koko teknologioiden kehittämisprosessissa (Glegg & Levac 2018, Van der Linde-van den Bor ym. 2021). Näin on myös kuntoutumista tukevien virtuaaliympäristöjen osalta. Kokemuksia virtuaalikuntoutuksesta, kurkistus tulevaisuuteen Virtuaaliteknologian käyttö kuntoutuksessa on Suomessa vielä laajamittaisesti varsin uutta niin käytännön kuin tutkimuksen tasolla. Ilves ja kumppanit (2022) ovat tuottaneet tuoreen, mittavan kansainvälisen ja järjestelmällisen raportin kirjallisuuskatsauksista robottien, virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden vaikuttavuudesta ja merkityksellisyydestä lääkinnällisessä kuntoutuksessa. Virtuaalikuntoutusverkostot-hankkeessa saamamme kokemukset ovat hyvin samansuuntaisia tästä katsauksesta nousevien havaintojen kanssa. Kuntoutujan näkökulmasta virtuaaliteknologia tuo kuntoutukseen ja kuntoutumiseen hallittavuutta sekä harjoitteiden toistettavuutta. Teknologia itsessään mahdollistaa harjoitteiden toistettavuuden ja sovelluskohtaisen palautteen antamisen. Tämän lisäksi virtuaaliympäristön mukaansatempaavuus eli immersiivisyys tuo toistoihin uudenlaista motivaatiota ja heittäytymistä, jota voi olla haastavaa tavoittaa perinteisen kuntoutuksen keinoin. Yhtenä virtuaaliteknologian mahdollisuutena pidetäänkin kuntouksen pelillisyyttä, joka yhdessä kuntouttavan sisällön ja ympäristön kanssa tarjoaa haasteita yksilöllisellä otteella. Pelillisyys asettaa tiettyjä vaatimuksia kuntoutujalla, eikä pelillisyys saisi olla motivaatiota laskeva tai jopa kuntoutusta estävä asia. Virtuaalikuntoutusverkosto -hankkeen aikana koottujen kokemusten pohjalta pelillisyyden ajatellaan toimivan erityisesti lasten ja nuorten kuntoutuksessa, mutta erityistä innostusta virtuaalimaailmassa toimimiseen on havaittu myös ikäihmisillä. Virtuaaliteknologian etuna on kuntoutujan vieminen ympäristöihin, joihin pääsy olisi muutoin haastavaa tai jopa mahdotonta – kävelylle kansallispuistoon tai soutelemaan järvimaisemaan. Turvallisuus on kuntoutuksessa ensiarvoisen tärkeää, näin myös hyödynnettäessä virtuaaliteknologiaa. Turvallisuus liittyy niin kuntoutujan fyysiseen, sosiaaliseen että psyykkiseen ympäristöön. Fyysisen ympäristön turvallisuudesta on huolehdittava huolellisesti, jolloin VR-lasit päässä ei törmätä esimerkiksi huonekaluihin. Kuntouttavien harjoitteiden kannalta fyysinen turvallisuus on niin ikään tärkeää ja kuntoutujalle kohdennetun palautteen avulla tulee varmistua, että liikkeet tai muut harjoitteet tehdään oikein ja kuntoutusta tai kuntoutumista edistävästi. Fyysisen turvallisuuden lisäksi on huomioitava, että kuntoutuja kokee olonsa turvalliseksi toimiessaan virtuaaliympäristössä – kuntoutus tapahtuu vuorovaikutuksessa ja siten on tärkeää huomioida myös sosiaalinen ja psyykkinen ulottuvuus. Kuntoutuja voi esimerkiksi uppoutua helposti virtuaaliympäristöön ja ulkopuolinen maailma ikään kuin unohtuu. Tällöin esimerkiksi avun pyytäminen tai jopa liian haastavasta tilanteesta poispääseminen voi olla vaikeaa. Virtuaalikuntoutus innostaa ja haastaa Virtuaaliteknologian hyödyntämiseen kuntoutuksessa liittyy yhä useita epäselviä asioita ja haasteita. Eettisyys on kiistatta yksi tärkeimmistä, mikä näkyy erityisesti niiden erityisryhmien osalta, joiden on haastavaa ilmaista itseään. Tätä pohdittiin Virtuaalikuntoutusverkostot -hankkeessa mm. kehitysvammaisten kuntoutujien osalta, joilla voi olla haastavaa tuoda tuntemuksensa esille – näin kuntouttavasta kokemuksesta voi tulla jopa ahdistavaa ja siten kuntoutumista estävää. Kuntoutujan yksilöllinen tilanne ja toimintakyky tuleekin huomioida tarkoin suunniteltaessa virtuaaliteknologian hyödyntämistä kuntoutuksessa. Esimerkiksi lapsikuntoutujilla virtuaalilasien käytölle on perustellut käyttöaikarajoitukset ikään ja näköjärjestelmän kehitykseen liittyen. VR-lasien käyttöä suositellaankin tavallisesti yli 12-vuotiaille lapsille. Virtuaaliympäristöissä toimimisessa on paljon potentiaalia, ja käyttö on kuntoutuksen osalta tällä hetkellä vasta alussa. Koetut hyödyt liittyvät uudenlaiseen tapaan toimia, joka voi lisätä motivaatiota sekä tuoda iloa ja virkistystä kuntoutukseen. Virtuaaliteknologiaa voidaan myös hyödyntää kuntoutuksen vaikuttavuuden ja tehokkuuden arvioinnissa. Virtuaalikuntoutusverkostot-hankkeen aikana koettiin useita ahaa-elämyksiä ja virtuaaliteknologioiden nähdään jatkossa täydentävän perinteistä kuntoutusta. Ilves ja kumppanit (2022) toteavat kirjallisuuskatsauksessaan, että virtuaalitodellisuutta hyödyntävä kuntoutus on todettu joko vaikuttavammaksi tai yhtä vaikuttavaksi kuin tavanomainen kuntoutus (Ilves ym. 2022). Tutkimustietoa ja kokemuksia virtuaaliteknologian ja virtuaaliympäristöjen hyödyntämisestä kuntoutuksessa tarvitaan kuitenkin lisää. Erityisesti kuntouttavat ja yksilöllisesti sopeutettavat virtuaalisisällöt ovat tarpeen niin kuntoutujille ja kuin kuntouttajille. Verkostoyhteistyöllä vauhtia tekoälypohjaisten virtuaaliteknologioiden saavutettavuuteen kuntoutuksessa -hanke on OKM-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on koota yhteen tekoälyn, virtuaaliteknologian, saavutettavuuden, kuntoutuksen ja hyvinvoinnin asiantuntijaryhmiä tuottamaan tekoälypohjaisen virtuaaliteknologian osaamista kuntoutuksen ammattilaisille ja kuntoutujille opiskelu-, työ- ja toimintakyvyn edistämiseen. Hankepartnerit ovat Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) ja Tampereen yliopisto. Kirjoittajat: Sanna Garam on fysioterapian lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii mm. hankkeissa, työterveyshuollon koulutuksessa sekä ohjaa opinnäytetöitä. Häntä kiinnostaa teknologian käyttäminen kuntoutumisen tukena. Tuija Laakso, sosionomikoulutuksen lehtori, YTM sosiaalityöntekijä, Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Sosiaalinen kuntoutuminen ja sosiaalisen toimintakyvyn tukeminen on ollut läsnä kaikessa kentällä tekemässäni ikäihmisten palveluissa, aikuissosiaalityössä ja työllisyyspalveluissa sekä lastensuojelussa. Sari Lintukorpi on fysioterapian lehtori SAMKissa. Kiinnostuksen kohteena on uusi teknologia ja sen hyödyntäminen kuntoutuksessa. Pekka Paalasmaa on yliopettaja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Häntä kiinnostaa kuntoutujan aseman vahvistuminen myös teknologiaa hyödyntävässä kuntoutumisessa. Hanna Samposalo työskentelee projektipäällikkönä Tampereen yliopistossa. Hän toimii useissa vuorovaikutteisen teknologin hankkeissa. Lähteet Ilves O, Korpi H, Honkanen S. Aartolahti, E. Robottien, virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden vaikuttavuus ja merkityksellisyys lääkinnällisessä kuntoutuksessa. Järjestelmälliset kirjallisuuskatsaukset. Kela Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia, 2022. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/344398 Glegg S, Levac D. Barriers, Facilitators and Interventions to Support Virtual Reality Implementation in Rehabilitation: A Scoping Review. PM&R. 2018; 10 (11): 1237-1251.e1. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30503231/ Hwang N-K, Shim S-H. Use of Virtual Reality Technology to Support the Home Modification Process: A Scoping Review. Int. J. Environ. Res. Public Health. 2021; 18: 11096. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8583645/ van der Linde-van den Bora M, Slondb F, Liesdeka O, Suykera W, Weldama S. The use of virtual reality in patient education related to medical somatic treatment: A scoping review. Patient Education and Counseling. 2022; 105: 1828–1841. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S073839912100793X?via%3Dihub
Kehitetään digitaalisen toimintaympäristön sisältö uusix!
Digiympäristöjen käyttäjien osallistuminen sisältöjen luomiseen on nykypäivänä jo yleistä, mikä näkyy esimerkiksi erilaisten verkkomateriaalien keräämisenä, yhdistelynä, editoimisena ja tallentamisena omalle kotikoneelle. Materiaalin luominen mahdollistaa digitaalisen toimintaympäristön käyttäjille osallistumisen sisältöjentuottamisprosessiin luovina taiteilijoina. (Oesch 2003.) Nopean teknologisen kehityksen vuoksi digitalisoituvassa yhteiskunnassamme on siirrytty toimimaan yhä vuorovaikutteisemmin eri verkostoissa, tuottaen ja muuntaen digitaalisten toimintaympäristöjen sisältöjä vuorovaikutteisesti sen sijaan, että tietoa ainoastaan kerättäisiin, tallennettaisiin ja jaettaisiin (Kivistö & Päykkönen 2017: 12). Verkostomaisen vallan vahvistuessa verkostoitumisen, vuorovaikutuksen ja yhteisen kehittämisen merkitys nähdään korostuvan myös tulevaisuudessa (Dufva 2020; Vänskä & Paltamaa 2020), mikä edellyttää meiltä myös uudenlaista verkosto-osaamista (Sipari 2021). Kehittämisessä digitaalisen toimintaympäristön sisältöjen sopivuutta ja siellä tarjottujen palvelujen toteutustapoja tulisi huomioida suhteessa käyttäjien ja tuottajien omaan elinympäristöönsä. Näin mahdollistuvat parhaassa tapauksessa myös digitoimintaympäristön käytön hyödyt, kuten ajalliset, rahalliset ja ympäristölliset säästöt sekä osallistumisen kynnyksen madaltuminen siellä tapahtuvaan toimintaan. (Kilpeläinen & Sälevä 2017: 149.) Yleistynyt asiointi näissä toimintaympäristöissä korostaa teknologian ymmärrettävyyden, helppokäyttöisyyden ja valinnanmahdollisuuksien merkitystä. (Dufva 2020: 38–39.) Digitaalisten toimintaympäristöjen sisällön voi ymmärtää ja määrittää monella tavalla. Oeschin (2003; 2007) mukaan teknisten ratkaisujen sisällön tulisi perustua sellaiseen digitaaliseen sisältöön, mikä mukautuu päätelaitteen mukaan. Sisällön tulee olla myös yhteisöllistä, usean eri käyttäjän käyttöön soveltuvaa sekä siinä tulee olla interaktiivisia ominaisuuksia, joita voi myös editoida. Sisällön tulisi mukautua käyttäjäkohtaiseksi sisältäen tarvittaessa myös erilaisia koodattavia työvälineitä sekä mahdollisuuksia linkittyä myös toisiin teknisiin kokonaisuuksiin ja sisältöihin. (Oesch 2003; Oesch 2007: 108.) Digitaalista sisältöä kuntoutujien voimaantumiseen Työtoiminnan kuntoutuja tulisi kohdata ennen kaikkea ihmisenä, joka tekee omassa elämässään omia valintojaan (Viitanen & Piirainen 2013: 113). Kuntoutujan vaikuttamisen ympäristönsä olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin nähdään olevan aina osana kuntoutusta. (Järvikoski 2013: 2.) Näin mahdollistuu myös ihmisen kuntoutuminen, sillä kuntoutus on yksilön ja hänen ympäristönsä välinen tavoitteellinen muutosprosessi (Tulevaisuuden kuntoutus 2021; Valtioneuvoston selonteko kuntoutuksesta 2002: 3). Kuntoutuksen vaikutuksia tulisikin tämän vuoksi tarkastella ihmisen kuntoutumisen näkökulmasta sellaisten tekijöiden kautta, jotka koskettavat arkea, elämänhallintaa sekä kuntoutujan ja hänen toimintaympäristönsä välistä vuorovaikutusta (Suikkanen 2008: 104). Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni perehdyin tarkastelemaan työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymistä suhteessa digitaalisen toimintaympäristön sisältöön. Työn tarkoituksena oli kehittää Stadin soten työtoimintayksiköiden digitaalisen toimintaympäristön sisältöä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Siitonen (1999) kuvaa voimaantumista prosessina, joka lähtee ihmisestä itsestään (Siitonen 1999: 158). Tarkemmin voimaantuminen nähdään ydinkäsitteenä ihmisen sisältä lähtevänä voiman tunteena, joka perustuu turvallisuuden, hyväksynnän ja tasa-arvon kokemukseen ja on suhteessa ympäristöön (Siitonen 1999: 59–62; Tuorila 2013). Voimaantuminen on tullut terminä myös yhdeksi kuntoutumista kuvaavaksi käsitteeksi (Järvikoski 2013: 9). Ihmisen voimaantumisprosessia jäsentävät tekijät liittyvät päämääriin, kyky- ja kontekstiuskomuksiin, emootioihin sekä niiden keskinäisiin suhteisiin (Siitonen 1999: 158.) Kehittämistyön toimintaympäristönä oli Stadin soten työtoimintayksiköt, Uusix-verstaat, Pakilan työkeskus ja Avotyötoiminta. Organisaatioissa nousi esille tarve kehittää digitaalinen toimintaympäristö, jonka tarkoituksena on taata etätyötoiminnan saavutettavuutta ja joustavuutta sekä vastata kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin. Tarve digitaalisen toimintaympäristön sisällön kehittämiselle nousi Stadin soten etätyötoiminnan kehittämisryhmässä, johon osallistuu työtoimintayksiköiden kuntoutujia ja ammattilaisia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä käytettiin toimintatutkimuksellista lähestymistapaa. Kehittämistyöhön kerättiin aineistoa laadullisin menetelmin, kahdessa yhteiskehittelytilaisuudessa, kuntoutujien ja ammattilaisten muodostamassa kehittäjäryhmässä työpajamenetelmää soveltaen. Kehittäjäryhmään kuului yhteensä 19 henkilöä Uusix-vertailta, Pakilan työkeskuksesta ja Avotyötoiminnasta. Millaista digitaalista sisältöä tarvitaan? Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista tuotettiin yhteenvetona kuvaus digitaalisen toimintaympäristön sisällöstä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Kuvaus syntyi tulkiten työn kehittämistehtävien tuloksia tarkastellen niiden välisiä suhteita (Kuvio 1). Työtoiminnan kuntoutujien voimaantumista edistävä digitaalinen toimintaympäristö sisältää saavutettavaa ja selkeästi jäsenneltyä auditiivista ja visuaalista sisältöä. Turvallisuuden kokemusten lisäämiseksi kuvion alaosa sisältää tietosuojaselosteen ja teknistä tukea tarjoavaa vuorovaikutteista sisältöä muun muassa teknisen tuen digikioskin, joka tarjoaa nopeasti digitukea ja neuvonta chatin ja soittomahdollisuuden kautta. Täältä löytyvät myös arvopohjaisia sääntöjä koskevat sisällöt, kuten nettietiketti ja turvallisen tilan periaatteet, jotka on tarkoitettu luomaan digitaalisessa toimintaympäristössä toimimiseen rakennetta, edistämään paikalla oloa ja muistuttamaan asiallisesta käytöksestä koskien myös muiden kohtaamista toimintaympäristössä. Digitaalisen toimintaympäristön voimaantumisen edistymistä tukevaan sisältöön kuuluu kirjautumisjärjestelmä, jolla kuntoutuja kirjautuu omaan profiiliinsa. Toimintaympäristö sisältää myös virtuaalisen kellokortin, joka rekisteröi kuntoutujan sisään- ja uloskirjautumisajan automaattisesti. Kellokortti edistää kuntoutujien vastuunottoa omasta arjenhallinnasta. Kirjautumisjärjestelmä tarjoaa puolestaan mahdollisuuden luoda sisältöjä, kuten avatar-hahmon monimuotoisemman ja/ tai muilta kuntoutujilta anonyymin tunnistautumisen mahdollistumiseksi. Kirjautumisen yhteydessä avautuu kenttä, johon kuntoutuja voi kirjoittaa ylös omaa kuntoutumistaan koskevia tavoitteita sekä erilaisia mittareita ja välineitä, kuten oppimispäiväkirjan itsereflektoinnin ja oman kuntoutumisprosessin seurannan mahdollistumiseksi. Toimintaympäristön yhtenä kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevana sisältönä toimii palautteenantokanava, joka tarjoaa mahdollisuuksia antaa palautetta esimerkiksi vastaten kanavalle upotettuun palautekyselyyn. Tämän kanavan kautta kuntoutuja saa yhteyden myös ammattilaisiin ja heidän välistänsä yhteydenpitoa edistävinä vuorovaikutteisina sisältöinä kanava tarjoaa chat-, puhelu- sekä videopuheluominaisuuden. Avun pyytämismahdollisuuden ja avun vastaanottamisen avulla kanava voi edistää myös kuntoutujien vastuun ottamista omasta itsestä, kuten arjenhallinnasta ja hyvinvoinnista. Digitaalisen toimintaympäristön sisältöihin kuuluu myös muita vuorovaikutteisia sisältöjä, kuten vaikuttamisverkostokanava, mikä sisältää yhteiskehittämiseen ja tiedottamiseen tarkoitettuja sisältöjä. Tämän kanavan kautta kuntoutujat voivat osallistua kehittämiseen ja lukea sekä laatia ammattilaisten kanssa sisältöjä, kuten esimerkiksi tiedotteita tulevista tapahtumista. Kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevaa sisältöä digitaalisessa toimintaympäristössä on myös vertaisforum, mikä sisältää luovia tiloja, kuten esimerkiksi tsemppihuoneen, jossa kuntoutujat voivat antaa ja saada vertaistukea ja luoda toivomiaan hyvinvointia edistäviä sisältöjä. Tässä huoneessa kuntoutujilla on myös mahdollisuus avata keskusteluja ja antaa toisilleen vertaispalautetta kommenttien ja hymiöpalautteiden muodossa. Tämä huone toimii samalla myös tunnetaitokanavana, jossa kuntoutujilla on mahdollisuus kehittää omia vuorovaikutus- kommunikointi ja reflektointitaitojaan. Yhtenä keskeisenä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevana sisältönä näkymällä ovat etätehtäviin liittyvät sisällöt. Kuntoutujien on mahdollisuus valita heille annetuista eri tasoisista, porrastetuista tehtävävaihtoehdoista itselleen mielekkäimmät ja toteuttaa niitä omien voimavarojen mukaan. Tehtäväsisällöt voi palauttaa joko pelkästään ammattilaiselle tai samasta tilasta löytyvään ideapankkiin, jossa ne toimivat informatiivisina sisältöinä myös muille. Tehtävienteon tukena toimii näytölle ilmestyvä, myös vuorovaikutteiseen sisältöluokkaan kuuluva virtuaalinen hahmo, joka muistuttaa suorituksen aikana tauotuksesta ja onnittelee kuntoutujaa tehtävän palautuksesta. Etätehtävientekoon sisältyy myös ajastustoiminto. Tehtäviä voi suorittaa yhdessä muiden kuntoutujien kanssa, jolloin vastuu rajautuu, jakaantuu ja kevenee muuttuen eteenpäin vieväksi voimavaraksi. Kuntoutujien digiosaamisen edistämiseksi toimintaympäristö puolestaan sisältää tallennettuja koulutusmateriaaleja, työkaluja oman osaamisen tunnistamiseksi sekä ohjeita digitaalisessa toimintaympäristössä toimimiseen. Digitaalisessa toimintaympäristössä kuntoutujien voimaantumisen edistymistä vahvistavat auditiiviset sekä visuaaliset, informatiiviset sisällöt, jotka ovat keskitetty kuvion näkymällä yhteen tilaan. Tämä tila sisältää tarkemmin ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden tuottamia tallenteita kuten podcasteja, webinaareja ja blogitekstejä ajankohtaisista aiheista, onnistumisista ja kokemuksista sekä Uusix-verstaiden viestintäosaston tuottaman Skribo-lehden. Toimintaympäristö sisältää myös viihteellisen oppimisen, fun & games -tilan, joka sisältää yksilöllisiä ja yhteisöllisiä pelillisiä sisältöjä, kuten Seppo-alustalla luotuja peliympäristöjä kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Digisisällöt kollektiivisen hyvinvoinnin edistäjinä Teknologiaa hyödyntämällä voidaan luoda uusia kuntoutuksen väyliä. Kuntoutumisen näkökulmasta teknologisilla ratkaisuilla voidaan edistää esimerkiksi yksilön oppimista ja hänen pärjäämistään työssä ja arjessa. (Järvikoski 2013: 51.) Kuntoutustoiminnassa toimintaympäristön muotoutuminen vastaamaan palveluiden käyttäjien tarpeita ja heidän arkeaan on varsin tärkeää. Oleellista on myös se, että kuntoutus toteutuu kaiketi mielekkäästi, kuntoutujien omissa toimintaympäristöissä. (Sipari & Mäkinen 2012: 4, 7.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tekijänä toivon lukijan pysähtyvän pohtimaan voimaantumisen edistymistä edellyttäviä kehittämistoimenpiteitä digitaalisissa toimintaympäristöissä kuntoutumisen, sen tuloksellisuuden sekä hyvinvoinnin edistymisen näkökulmasta. Voidaanko voimaantumista edistävillä digitaalisten toimintaympäristöjen sisällöllisillä ominaisuuksilla ja siellä toteutuvilla toiminnoilla edistää myös kollektiivista hyvinvointia niin yhteisöissä kuin yhteiskunnassammekin? On selvää, että tästä kontekstista tarvitaan enemmän tietoa, sillä tutkimusta kuntoutujien voimaantumista edistävien digitaalisten toimintaympäristöjen ja niiden sisältöjen hyödyistä on vielä niukalti. Kirjoitus pohjautuu Evelin Vlahopouloun tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Digitaalisen toimintaympäristön sisällön kehittäminen työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022. Kirjoittaja Evelin Vlahopoulou valmistui kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelmasta Metropolia Ammattikorkeakoulusta huhtikuussa 2022. Eve on töissä Stadin soten työtoimintayksiköissä, joissa hän toimii lähiesihenkilönä vastaten virtuaalisesti toteutettavan etätyötoiminnan ja digitaalisten palveluiden kehittämisestä ja toteuttamisesta. Lähteet Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Sitra. 9, 38–39. Järvikoski, Aila 2013. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2, 9, 51. Kilpeläinen, Arja & Sälevä, Tanja 2017. Etäältä lähelle – Lähipalveluja lappilaisille teknologiavälitteisesti. Teoksessa Kivistö, Maarit & Päykkönen, Kirsi (toim.). Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 149. Kivistö, Mari & Päykkönen, Kirsi 2017. Johdatus Sosiaalityö digitalisaatiossa -teokseen. Teoksessa Kivistö, Maarit & Päykkönen, Kirsi (toim.). Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 12. Oesch, Klaus 2003. Onko Suomella lisäarvoa kansainväliseen sisältöbusinekseen? Teoksessa: Kirja tietoverkkojen maailmassa. Helsingin yliopiston kirjasto. Oesch, Klaus 2007. Virtuaalinen voimaantuminen. Tapaustutkimus ammattikasvatuksen oppimisympäristön toimintaedellytysten ja tietokäytäntöjen kehitysmahdollisuuksista vuorovaikutteisen tieto- ja viestintäteknologian näkökulmasta. Tampere: Tampereen yliopisto. Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun opettajankoulutuslaitos. Oulun yliopisto. Oulu. 59–62, 158. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6. Helsinki. 4, 7. Sipari, Salla 2021. Oletko kohde vai kumppani tieteellisessä tutkimuksessa? Salla Sipari – TEDxMetropoliaUniversity. TEDx Talks. Suikkanen, Asko 2008. Arvioinnin avaimia kuntoutuksen lukkoihin. Teoksesta: Mäkitalo, Jorma & Turunen, Jari & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) Vaikuttavuus muutoksessa. Oulu: Verve. 104. Tulevaisuuden kuntoutus 2021. Tutkimuksen käsiteviidakossa. Käsitepankki. Tulevaisuuden kuntoutus. Tuorila, Helena 2013. Potilaan voimaantuminen ei horjuta vaan tukee asiantuntijuutta. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 2013; 129(6): 666-71. Duodecim-lehti. Valtioneuvoston selonteko kuntoutuksesta 2002. Kuntoutusselonteko 2002. 3. Viitanen, Elina & Piirainen, Arja 2013. Kuntoutuksen palvelujärjestelmä kuntoutujan näkökulmasta. Teoksessa Ashorn, Ulla & Autti-Rämö, Ilona & Lehto, Juhani & Rajavaara, Marketta. Kuntoutus muuttuu -entä kuntoutusjärjestelmä? Kelan tutkimusosasto. Helsinki. 113. Vänskä, Nea & Paltamaa, Jaana 2020. Uudelle vuosikymmenelle – kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin. Rehablogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Yhdessä tehden – toimintakyvyn arviointi lapsen kuntoutumisen edistämiseksi
Lapselle kuntoutuminen on oppimisprosessi. Sitä suuntaavat lapselle tärkeät tavoitteet. Lapsen oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa lapsen eri ympäristöissä. Lapsen kuntoutumisessa oleellista on yhteistoiminta lapsen, vanhempien sekä lapsen kanssa lähipiirissä toimivien läheisten ja ammattilaisten kesken. Yhteistoiminnassa keskeisiä ovat yhteinen päämäärä, yhtenevät keinot ja toisten näkökulmien ymmärtäminen (Sipari & Vänskä & Pollari 2017). Miten nämä saavutetaan lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa perhekeskuksessa? Lapsen toimintakykyä voi olla tarpeen arvioida monesta eri syystä ja monen eri ammattilaisen näkökulmasta. Lapsen kuntoutuksen kokonaisuuden hahmottaminen vaatiikin yhteistyötä ja suunnittelua sekä verkostotoimintaa (Kauppila & Sipari & Suhonen-Polvi 2016: 110). Perhekeskukset verkostoivat lasten ja perheiden palvelut yhteen. Nämä palvelut tukevat myös kuntoutusta tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 47). Toimintakyvyn arvioinnin osana kuntoutumisen prosessia tulisi vahvistaa lapsen toimijuutta. Siinä tulisi tunnistaa myös lapsen vahvuuksia arjessa selviytymisen tueksi (Sainio & Salminen 2016: 207.) Arviossa keskeistä on kuvata kokonaisuus ja tunnistaa ne tekijät, jotka rajoittavat tai edistävät lapsen suoriutumista ja osallistumista hänelle merkitykselliseen toimintaan (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 46; Launiainen & Sipari 2011: 88). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa toimintakyvyn arvioinnilla tarkoitetaan fysioterapeutin, puheterapeutin, psykologin tai toimintaterapeutin yhteistyössä vanhemman, lähettävän tahon ja lapsen lähiympäristön kanssa tekemää arviota lapsen toimintakyvystä perhekeskusympäristössä. Kehittämistyö tehtiin yhdessä vanhempien ja lapsen kanssa perhekeskuksessa ja lapsen lähiympäristössä toimivien ammattilaisten kanssa. Yhteistoiminta rakentuu dialogissa Yhteistoiminnan ja yhteistoimijuuden rakentuminen on prosessi. Se vaatii aikaa, jatkuvuutta, jakamista ja yhteistä oppimista. (Sipari & Vänskä & Pollari 2017: 48.) Ammattilaisten ja perheen tulisikin tietoisesti panostaa vastavuoroisen suhteen rakentamiseen. Se motivoisi myös lasta osallistumaan kuntoutukseen. (Järvikoski ym. 2015: 115.) Kehittämistyön tuloksien mukaan eri näkökulmien ymmärtämiseksi lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa tarvitaan niin tiedon jakamista ja välittymistä kuin yhteisen käsityksen muodostumista dialogiseen keskusteluun pohjaten. Yhteistoiminta rakentuu dialogissa arvion tarpeen tunnistamisesta alkaen, edeten arvion sisällön rakentumiseen sekä yhteisen ymmärryksen muodostumiseen lapsen toimintakyvystä, tavoitteista ja sitä tukevista keinoista. Dialoginen keskustelu lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa tarkoittaa kohtaamisiin keskittymistä, avoimuutta, asioiden ymmärtämisen varmistamista yhteisin sanoin, erilaisin materiaalein, arkeen siltaamalla sekä tietoa ja esimerkkejä jakamalla. ”Ei tiedetä, rakennetaan yhdessä” -asenteella, toista kunnioittaen ja erilaiset näkökulmat hyväksyen, rakennetaan yhteistoimijuutta koko arviointiprosessin ajan. Moniasiantuntijaiset palaverit ovat tärkeä osa lapsen toimintakyvyn arviointiprosessia tiedon kokoamiseksi ja jakamiseksi sekä yhteistoiminnan rakentumiseksi lapsen verkostossa. Näitä palavereja ovat esimerkiksi perhekeskuksen lasten ja perheiden tiimit, varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelut sekä yksilökohtaiset oppilashuoltotyöryhmät. Lapselle tärkeät tavoitteet suuntaavat kuntoutumista Kehittämistyön tuloksien mukaan lapselle tärkeät tavoitteet muodostetaan yhdessä keskustellen. Ne ovat konkreettisia ja nousevat arjen tilanteista. Onkin todettu, että lapsen asettaessa omat tavoitteet kuntoutumiselle on sillä erityistä merkitystä lapsen motivoitumiseen ja voimaantumiseen kuntoutusprosessissa (Järvikoski ym. 2015: 114; Vroland-Norstrand ym. 2016: 595). Lapsen omat tavoitteet ohjaavat myös lapselle merkityksellisten ja motivoivien toimintojen äärelle (Vroland-Norstrand ym. 2016: 595). Vanhempien näkökulmasta yhteisen tavoitteen asettamisen on todettu vahvistavan myös vanhempien osaamista ja kumppanuuden tunnetta lapsen kuntoutumiseen liittyen (Oien 2009: 564). Lapsen tavoitteiden asettaminen yhteistyössä vanhempien ja ammattilaisten kanssa onkin vahvasti yhteydessä yhteistoiminnan rakentumiseen (An ym. 2013: 2; An 2016: 112; Sipari ym. 2017:48). Kehittämistyön tuloksien mukaan lapsen kuntoutumista edistävät ydintekijät lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa ovat: dialogisuus lapsen ja perheen voimavarojen huomioiminen sekä tukeminen lapsen näkökulman huomioiminen yhteistyö lähiympäristön kanssa arkeen nivoutuminen Muodostuneet ydintekijät ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Toimintatavat lapsen kuntoutumisen edistymiseksi suunnitellaan lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa yhdessä: dialogissa, lapsen ja perheen voimavarat ja lapsen näkökulma huomioiden sekä yhteistyössä lapsen lähiympäristön kanssa niitä arkeen nivoen. Kirjoittaja: Paula Heinonen on toimintaterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -opiskelija. Hän työskentelee Janakkalan perhekeskuksessa toimintaterapeuttina sekä palveluvastaavana. Lähteet: An, Mihee 2016. Effects of a Collaborative Intervention Process for Children with Disabilities on Parent-Therapist Interaction, Parent Empowerment, and Child Performance. Drexel University. ProQuest Dissertations Publishing. An,Mihee & Palisano, Robert 2013: Family–professional collaboration in pediatric rehabilitation: a practice model. Disability and Rehabilitation. Early online: 1–7. https://www.researchgate.net/profile/Mihee_An/publication/236956260_Family-professional_collaboration_in_pediatric_rehabilitation_A_practice_model/links/542ce2a80cf277d58e8c8957.pdf Luettu 13.3.2020. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Vasari, Pekka & Autti-Rämö, Ilona 2015. Service characteristics as predictors of parents perceptions of child rehabilitation outcomes. Journal of child helath care 2015, vol 19 (1). 106–117. Kauppila, Jorma & Sipari, Salla & Suhonen-Polvi, Hanna 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Launiainen, Helena & Sipari, Salla 2011. Lapsen hyvä kuntoutus käytännössä. Lapsen ja nuoren hyvän kuntoutuksen toteutuminen palveluverkossa -projekti 2007–2011. Vajaaliikkeisten Kunto ry. Helsinki: Erweko Oy. http://www.vlkunto.fi/julkaisut/Kuntoutus_1-190.pdf. Luettu 8.10.2018. Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Ilona Autti-Rämö 2011 (toim). Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/24581/Hyvan%20kuntoutuskaytannon%20perusta.pdf Sainio, Päivi & Salminen, Anna-Liisa 2016. Toimintakyvyn arviointi ja menetelmät. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017a. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. Kela. Helsinki. 2017. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/220550/Raportteja5.pdf?sequence=7&isAllowed=y Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali-ja terveysministeriön raportteja 2017:41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y Vroland‐Nordstrand, Kristina & Eliasson, Ann-Christien & Jacobsson, Helen & Johansson, Ulla & Krumlinde‐Sundholm, Lena 2016. Can children identify and achieve goals for intervention? A randomized trial comparing two goal‐setting approaches. Developmental Medicine & Child Neurology 2016; 58(6): 589–596. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1111/dmcn.12925 Øien, I & Fallang, B & Østensjø, S 2009: Goal-setting in paediatric rehabilitation: perceptions of parents and professional. Child: care, health and development 2009: 36, 4, 558–565. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1111/j.1365-2214.2009.01038.x?casa_token=ZLm1lr6LXmkAAAAA:nxF9RkWb1rSN1UNTkPlr-mkmYfAq4qc9sbVVmAUmesM-lMLtI8zkBvj77oQFUPO_yjQ8C3H676QNiA
Yhdessä rakennetut käytänteet ja sujuvan arjen rakentuminen
Kehitysvammaisten kuntoutussuunnitelmien laadinta on monitasoinen ja monitoimijainen prosessi. Kunta tai kuntayhtymä laatii suunnitelman Kelalle, joka toimii vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäjänä. Kaiken kuntoutuksen tavoitteena on asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä sujuva arki, joten miten kuntoutussuunnitelman laatimisen tilanne saataisiin mahdollisimman hyvin myös palvelemaan tätä tavoitetta? Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän (Keusote) on kuuden kunnan alueellinen tammikuusta 2019 alkaen käynnistynyt sotepalvelujen järjestämis- ja tuottamiskuntayhtymä. Keusoten hallituksen päätöksellä vuoden 2019 aikana kuntayhtymässä perustettiin kuntayhtymään keskitetty kehitysvammaisten poliklinikka, jossa keskitetysti laaditaan alueen kehitysvammaisten kuntoutussuunnitelmat. (Keusote 2020.) Poliklinikan käynnistämisen alkuvaiheessa toteutettiin yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa selvitettiin mitkä ovat tärkeimmät sujuvan arjen rakentumista edistävät tekijät kuntoutussuunnitelman laadinnassa. Saumatonta rajapinnoille rakentuvaa yhteistyötä Kuntoutuksen uudistamiskomitea on selvityksessään (2017) todennut moniammatillisuuden tukevan onnistuneen kuntoutussuunnitelman laatimisessa ja lapsen arjen toimijoiden roolin olevan keskiössä lapsen kuntoutumisen prosessin kaikissa vaiheissa. Kuntoutusprosessin tulee olla saumaton ja sen prosessivastuu tulee olla yhden paikan koordinoima. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 40-47) Kuntoutussuunnitelman laatimisen käytänteiden aiempi tutkimus kuvaa niillä olevan vahvaa merkitystä arkeen. Käytänteet ovat myös vahvasti paikallisia, sillä toisaalla rutiiniksi juurtunut toimintatapa voi olla toisaalla uutta ja innovatiivista. (Arnkil 2011: 55-74.) Hyvät käytännöt eivät myöskään pääosin leviä itsekseen, vaan ne täytyy aina luoda uudelleen uudessa kontekstissa. Käytänteiden luojien tulee myös saada tukea asiakkailta, johdolta ja organisaatiolta (Arnkil & Seikkula 2014:207.) Moniammatillisen verkostotyön tekemisen haasteet ovat usein tasavertaisessa asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä kohtaamisessa vastavuoroisuuteen ja dialogiseen kohtaamiseen perustuen. Hyvin toimiva moniammatillisuus voi muuttaa asiakkaat omassa elämässään aktiivisiksi toimijoiksi. Muutosvalmiuden ja kokemuksellisen oppimisen kautta asiakas on keskiössä ja työntekijä voi olla osa asiakkaan arkea eikä toisinpäin. (Arponen ym. 2004: 28.) Asiakkaiden osallisuuden lisääntyminen palveluiden suunnittelussa oli tässä kehittämistehtävässä toteutettu siten, että tiedontuottajina toimivat kehittäjäryhmän asiakkaat, ammattilaiset ja kuntayhtymän päättäjät. Ydintekijöiden kautta tulevaisuuden käytänteisiin Yhdessä kehittäen kehitysvammaisten vanhemmat, asiantuntijat ja päättäjät löysivät kaiken kohtaamisen peruskivinä olevan yksilöllisyyden hyvän tahtomisen toiselle kuuntelevan dialogin. Palveluiden tuottamisen välttämättöminä tukipilareina toimivat palveluohjaus ja yhteistyö palvelusuunnitelman kanssa muodostaen rungon vastuun jakamiselle. Kuntoutuminen ei ole mahdollista jollei arki suju jouhevasti. Tärkeimmiksi ydintekijöiksi kehittäjäryhmässä nimettiin lisäksi moniasiantuntijainen rakenteinen verkostotyö hyvinvoinnin ja toimeentulon turvaaminen elämänkaari-ajattelu kuntoutussuunnitelmissa teknologian ja etäratkaisujen hyväksikäyttö, sekä palvelun järjestämisen rakenteiden sopiminen yhdessä. Keusoten palveluiden kehittämisen apuna toimii kuntayhtymän palvelulupaus, jossa kehittämisen pohjana on käytetty asiakkaiden kuulemista erilaisissa tilaisuuksissa. Asiakasraatien ja vanhus- ja vammaisneuvostojen rakenteinen käyttö kuitenkin hakee vielä muotoaan ja kehittäjä- ja vaikuttajatoiminnan muodot vasta rakentuvat eri toimialoilla. Asiakasosallisuuden toteutuminen vaatii kuitenkin päätöksenteko-osallisuutta ja asukkaiden, jäsenkuntien ja sidosryhmien yhteistä palveluiden kehittämisen ja arvioinnin rakennetta kohti tulevaisuuden uudenlaisia päätöksenteon rakenteita. (Strandman & Palo 2017:137–140.) Kirjoittaja: Satu Kontiainen on Keusoten toimintaterapeutti (AMK) ja kuntoutuksen (YAMK) opiskelija Lähteet: Arnkil, Tom 2011. Hyvien käytäntöjen levittäminen EU:n kehittämisstrategiana. Teoksessa Seppänen-Järvelä, Riitta & Karjalainen, Vappu (toim.) Kehittämistyön risteyksiä. Vaajakoski: Gummerus Oy. Arnkil, Tom & Seikkula, Jaakko 2014: ”Nehän kuunteli meitä” Dialogeja monissa suhteissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Juvenes Print. Keusote 2020. Osoitteessa <keusote.fi> Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi 2017. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaan osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere. Vastapaino
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö