Perinteisesti terveyden edistäminen ajatellaan terveyspalveluiden kautta toteutuvaksi asiakkaiden ja potilaiden ohjaamiseksi, hoitamiseksi ja kuntouttamiseksi. Terveys- ja sosiaalipalveluilla on keskeinen tehtävä ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Nykyisin ymmärrämme kuitenkin aiempaa laajemmin terveyteen vaikuttavia taustatekijöitä, kuten elintapojen ja -olojen, ympäristöllisten ja yhteisöllisten tekijöiden vaikutuksen väestön terveyteen ja hyvinvointiin. Sosiaali- ja terveysala ei pysty yksin omilla palveluillaan vastaamaan tehokkaasti laajoihin ja kasvaviin terveyden edistämisen haasteisiin.
Tietoinen vaikuttaminen ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin edellyttää laaja-alaista, eri hallinto- ja tieteenalat sekä niiden osaamisen kokoavaa yhteistoimintaa. Lähestymistavan muutoksessa tulisi vahvistaa myös väestön omaa osallisuutta tukevan yhteistoimintakulttuurin luomista. Tässä blogissa lähestymme terveyden ja hyvinvoinnin monialaisuuden edellytyksiä parantavia ja mahdollistavia ratkaisuja niin käytäntöjen kuin kestävien toimintapoliitikoiden näkökulmasta.
Laajeneva ymmärrys terveydestä ja hyvinvoinnista – haaste käänteeseen terveyden edistämisessä
Kun 1900-luvun puolivälissä terveys määriteltiin staattisena, sairauden puuttumisena ja täydellisenä psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilana (1), on nykyinen käsitys terveydestä laajentunut. Kokonaisvaltaiseen terveyteen kuuluu fyysisen, psyykkisen ja henkisen ulottuvuuden lisäksi hyvinvoinnin ja elämänlaadun kokemukset, sosiaalinen osallistuminen, päivittäinen toimintakyky (2) ja ihmisen luontosuhde (3). Terveys on ihmisten kykyä selviytyä, kokea eheyttä, tasapainoa ja hyvinvoinnin tunnetta. Terveys on myös voimavara, jonka avulla monet muut hyvinvoinnin osatekijät ja hyvä elämä ylipäänsä voivat toteutua (5). Terveys kietoutuu koko ekosysteemiin, koska ihmisen terveyttä ei voida enää erottaa planeetan terveydestä (4, 3).
Terveyden edistämisen asiantuntijuus ja toiminta pohjaavat nykyisin kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista ja niihin vaikuttavista yksilöllisistä, yhteisöllisistä, sosiaalista ja ympäristöllisistä tekijöistä sekä ekologista ja planetaarista tekijöistä (5, 6). Kuvio 1 tuo esiin pelkistetysti terveyden edistämisen monitasoisuuden ja sen, miten väestön terveys muodostuu monimutkaisten ihmisen ja luonnon välisten vuorovaikutusprosessien kautta. Terveyttä edistävät elinympäristöt, käsittäen luonnonympäristön ohella rakennetun, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen elinympäristön, ovat olleet meillä jo pitkään kirjattuna yhtenä terveyden edistämisen toimintalinjana (7). Linjaus on kuitenkin kääntynyt varsin heikosti perinteisen terveyden edistämisen käytännöiksi.
Kuvio 1. Ekologinen malli väestön terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. (Lähde: Human ecology model of a settlement, Barton and Grant, 2006 in Blanes N, Sainz M, Milego R, Ubach R 2012. Health and Quality of life Synthesis Report (8).
Maailmalla yleistyneet ekologiset näkökulmat ovat alkaneet herättää keskustelua myös suomalaisessa terveyden edistämisessä. Ekologinen näkökulma ja ekososiaalinen terveyden edistämisen paradigma korostavat terveyttä holistisena kokonaisuutena, johon vaikuttaa ihmisten välinen sekä ihmisen ja ympäristön välinen keskinäisriippuvuus.
Monialaisuuden potentiaali käyttöön
Terveyden edistämisen toiminta on jäsentynyt 1980 -luvulta lähtien (WHO Ottawa Charter 1984) viiteen toiminta-alueeseen:
- Väestön terveysosaamisen lisääminen
- Terveyspalvelujen uudelleen suuntaaminen
- Yhteisöjen toiminnan kehittäminen
- Terveellisen ympäristön aikaansaaminen
- Terveyttä tukeva yhteiskuntapolitiikka ja päätöksenteko.
Ottawa Charteria on pidetty ja sovellettu terveyden edistämisen mallina sen alusta lähtien, ja sitä pidetään edelleen ”kultaisena standardina” terveyden parantamiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen maailmanlaajuisesti. Kuitenkin eri toiminta-alueiden mahdollisuudet terveyden parantamiseksi tarvittaviin muutoksiin ja käytännön ratkaisuihin ovat jääneet pitkälle käyttämättä. Edelleen painotus on paljolti yksilöön vaikuttamisessa yhteisöjen kehittämisen ja ympäristön huomioimisen jäädessä vähemmälle, puhumattakaan terveyden edistämisen ”ekologisesta sokeudesta” (9, 3).
Yhteistoiminnan esteitä ovat muun muassa heikko eri hallintoalojen välisen yhteistoiminnan koordinaatio, kyvyttömyys tunnistaa yhteistoiminnan tuottamia hyötyjä, sektoriperustainen mandaatti-ajattelu ja yhteisresurssien puute (10). Kestävää terveyttä ja hyvinvointia monialaisesti -blogin kirjoituksissa pyrimme nostamaan monialaisen toiminnan kiinnostuksen kohteeksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tarkastelemme evidenssin valossa sitä, miten monialaisella yhteistyössä voidaan luoda uusia ratkaisuja terveyden edistämisen toiminta-alueilla (1). Monitieteinen ja -alainen yhteistoiminta voisi muodostua käänteentekeväksi voimaksi kohti kokonaisvaltaista ja kestävää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Kestävää terveyden edistämistä avaavat näkökulmat voivat käsitellä myös terveyden edistämistä ohjaavien uusien paradigmojen tai valtavirtojen kehitystä tai kestävää terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaa kunnissa ja yhteisöissä.
Otamme mielellään myös uudet käsitteet, kuten esimerkiksi EcoHealth (EkoTerveys), Planetary health (Planetaarinen terveys), Ecological public health (Ekologinen kansanterveys) ja Ecosocial health (Ekososiaalinen terveys) tarkastelun kohteiksi etsiessämme käännettä ja isoa kuvaa, kohti kestävien arvojen mukaista monialaista terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.
Kirjoittajat:
Arja Liinamo, Th, TtT, on TKI -tehtävissä toimiva Terveyden edistämisen yliopettaja ja tutkintovastaava (Terveyden edistäminen, YAMK).
Kaija Matinheikki, PsT, yliopettaja, tehtäväalueina monialainen YAMK -opinnäytetöiden ohjaus ja hanketyö.
Lähteet:
- Constitution of The World Health Organization. Basic Documents, Forty-fifth edition, Supplement, October 2006. https://www.who.int/governance/eb/who_constitution_en.pdf
- Huber M, Vliet M, Giezenberg M, Winkens B, Heerkens Y, Dagnelie P, Knottnerus J (2016). Towards a ‘patient-centred’ operationalisation of the new dynamic concept of health: a mixed methods study. BMJ Open. 2016; 6(1): e010091. Published online 2016 Jan 12. doi: 10.1136/bmjopen-2015-010091
- Kuukka, K., Lehtonen A., Pulkki J. (2019) Kansanterveystieteen ekologinen käänne – Kohti ekososiaalista terveysparadigmaa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2019: 56: 306–317
- Shanghai Declaration on promoting health in the 2030 Agenda for Sustainable Development, 2016. Luettu 31.1.2022. https://www.who.int/publications/i/item/WHO-NMH-PND-17.5
- THL, 2021. Hyvinvointi- ja terveyserot. Keskeisiä käsitteitä. https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/keskeisia-kasitteita. 11.2021
- Health promotion. https://www.who.int/health-topics/health-promotion#tab=tab_1 17.11.2021
- Terveyden edistämisen laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:19. Helsinki 2006.
- Blanes N, Sainz M, Milego R, Ubach R (2012). Health and Quality of life Synthesis Report, October 2012, Urban Nexus project. https://www.researchgate.net/publication/234026987_Health_and_Quality_of_life_Synthesis_Report/figures
- Thompson S, Watson M, Tilford S (2018). Ottawa Charter 30 years on: still an important standard for health promotion. International Journal of Health Promotion and Education, 2018 VOL. 56, NO. 2, 73–84 https://doi.org/10.1080/14635240.2017.1415765
- Multisectoral and intersectoral action for improved health and well-being for all: mapping of the WHO European Region Governance for a sustainable future: improving health and well-being for all. World Health Organization (WHO 2018). https://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0005/371435/multisectoral-report-h1720-eng.pdf
Ei kommentteja