Avainsana: oppiminen
Raju on digiajan riento: oppimisteknologiaan liittyviä uutuuksia ja muutoksia
Verkkopalvelut ovat kehittyneet vuosina 2022–2023 tavanomaiseen ripeään tahtiinsa. Uusia sovelluksia on julkaistu ja vanhojakin ehostettu monin eri tavoin. Mitkä uutuudet ja uudistukset ovat erityisesti edistäneet opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden sähköistä hyvinvointia? Entä mitkä muutokset uhkaavat kaventaa tietotyön tekijöiden toimintamahdollisuuksia? Ruudullasi avautuvaan blogikirjoitukseen on koottu viimeisten kuukausien ajalta kolme esimerkkiä, jotka edustavat erilaisia teknologisia kehityslinjoja. Myllääkö tekoäly oppimistoiminnan? Vakava keskustelu tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksista alkoi Suomen korkeakouluissa heti sen jälkeen, kun sanfranciscolainen Open AI -tutkimuslaboratorio julkaisi tekoälysovelluksen Chat GPT marraskuussa 2022. Kyseessä on chatbotteja huomattavasti kehittyneempi sovellus, joka pystyy antamaan vastauksia entistä monimutkaisempiin ongelmiin. Chat GPT:tä pystytään käyttämään tietotyössä moniin eri tarkoituksiin, kuten keskustelujen simulointiin kirjoitettujen tekstien luomiseen tiedonhakuun ja tiedon jäsentämiseen kielenkäsittelyyn tekoälyn avulla toteutettavien sovellusten kehittämiseen. Chat GPT pohjautuu GPT3-kielimalliin. Se sisältää syväoppimisen algoritmeja, joiden pohjalta se "ymmärtää" sen mitä siltä kysytään – ja osaa siten muodostaa vastauksensa selkeänä kielenä. Teknologia kehittyy tälläkin alalla nopeasti: alkuvuodesta 2023 GPT3:n rinnalle ilmestyi kielimallin seuraava painos GPT4, joka saattaa käyttää myös ääntä ja kuvaa lähteenään. Heti Chat GPT:n julkaisun jälkeen virisi kiivas keskustelu tekoälyvetoisesta oppimistoiminnasta. Osa maailman yliopistoista ja muista oppilaitoksista riensi kieltämään tekoälyn käytön. (Pyyny 2023.) Suomessa taas Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu linjasi ensimmäisenä suomalaisena oppilaitoksena, että tekoälyn käyttö on sallittua. Liberaalia linjaa perusteltiin muun muassa sillä, että Chat GPT:n kaltaisia sovelluksia joutuvat valmistuneet opiskelijat joka tapauksessa käyttämään työelämässä. (Loula 2023.) Ailion ja Joshin (2023) mukaan pedagogiikka kehittyy tekoälyaikana oppimisen tajuamiseksi ja sen reflektoinniksi. Tekoälyvetoisessa oppimistoiminnassa opiskelija kysyy, mitä hän tietää ja mistä hän tietää tietävänsä. Pedagogiikka on muokattava sellaiseksi, että oppija joutuu keskittymään konkreettiseen tekemiseen. Hän pohtii, reflektoi ja soveltaa tietoa samalla, kun etsii konkreettisesta aineistosta siihen liittyviä esimerkkejä. Kielimalleihin perustuvat tekoälysovellukset taluttavat oppilaitokset oleellisten kysymysten äärelle: olemmeko riittävän notkeita muokkaamaan pedagogiikkaa sellaiseksi, että tekoäly toimii luontevana oppijan pikkuapulaisena? Koko yhteiskunnan kattavassa tekoälykeskustelussa kannetaan puolestaan huolta erilaisista tekoälyyn liittyvistä dystopioista, joihin kuuluu muun muassa vaikutus työllisyyteen. Savustaako Twitter tietotyön tekijät pikaviestipalvelusta? Pikaviestipalvelu Twitteriä käyttävät ne, jotka haluavat saada nopeasti tietoa esimerkiksi omaan alaansa liittyvien kirjastojen, verkkosivustojen ja arkistojen uutuuksista. Nykyisin myös monet viranomaiset visertävät puolivirallisia tiedotteitaan Twitterissä. Pikaviestipalvelun ylle leijailivat tummat pilvet loppuvuodesta 2022, jolloin eksentrinen miljardööri Elon Musk osti palvelun. Alkajaisiksi Musk erotti yhtiön vanhan johtokunnan, irtisanoi henkilökuntaa ja ryhtyi kehittelemään uudistuksia Twitterin taloudellisen tilan parantamiseksi. Muskin toimien on pelätty johtavan siihen, että myrkyllinen aineisto lisääntyy palvelussa entisestään, jolloin tietotyön kannalta hyödyllisen aineiston tuottajat kenties poistuvat pikaviestipalvelusta. (Murphy, Barker & Alim 2022.) Muskin ryhdyttyä järjestelemään Twitteriä alettiin julkisuudessa keskustella Twitterin vaihtoehdoista. Yksi niistä on sinilintua tiukemmin moderoitu Mastodon, jossa on huomattavasti vähemmän käyttäjiä kuin Twitterissä. Mastodon tosin keräsi uusia jäseniä 70 000 kappaletta heti sen jälkeen, kun Musk oli ottanut Twitterin haltuunsa. (Perez 2022.) Teknologia ei toimi omassa tyhjiössään vaan tuotteiden menestys vaatii apuvoimikseen valistunutta johtamista ja hyvää viestintää. Twitterin viimeaikainen epätahtinen kehitys uhkaa vähentää sen käyttökelpoisuutta opetuksen, oppimisen ja tutkimuksen pienenä apuvälineenä. Google ja Microsoft kohensivat saavutettavuutta, yhteensopivuutta ja videonjakoa Googlen ja Microsoftin sovelluskokoelmia käyttää yli miljardi ihmistä ympäri maapallon. Ohjelmistotalojen tiivis keskinäinen kilpailu takaa jatkuvan tuotekehityksen ja varmistaa sen, että myös opettajien ja opiskelijoiden käytössä on entistä monipuolisempia sähköisiä työ- ja opiskeluvälineitä. Google kohensi omien verkkosovellustensa saavutettavuutta ja omien tuotteidensa yhteensopivuutta muiden ohjelmistovalmistajien sovellusten kanssa. Saavutettavuutta lisäävät ominaisuudet on kyennyt kesästä 2022 lähtien laittamaan päälle tekstinkäsittelyohjelma Docsissa, taulukkolaskentasovellus Sheetsissä, presentaatioväline Slidesissa ja piirto-ohjelma Drawingissa ohjelmakohtaisesti. Esimerkiksi tekstin suurennos on mahdollista kytkeä päälle vaikka niin, että se toteutuu vain Docsissa. (Google 2022a.) Sovellusten parempi saavutettavuus palvelee erityisesti eurooppalaisia käyttäjiä, koska aiheesta on viime vuosina julkaistu EU:n kattavaa lainsäädäntöä. Googlen yhteistyö kilpailija Microsoftin tuotteiden kanssa tiivistyi: Microsoft Office -tiedostoja on pystynyt kesästä 2022 lähtien muokkaamaan Googlen välineillä offlinessa eli ilman verkkoyhteyttä. Ominaisuus koskee tiedostoja, jotka on avattu Officen muokkaustilassa. (Google 2022b.) Docs, Sheets ja Slides hälyttävät myös mahdollisista yhteensopivusongelmista, jos ohjelmilla muokataan Microsoftin Office-tuotteista peräisin olevia tiedostoja. (Google 2022c.) Uusi ominaisuus on tervetullut, koska tietotyössä käytetään yleensä Googlen ja Microsoftin ohjelmia rinnakkain, usein jopa samassa istunnossa. Microsoftin tuotteisiin lisättiin vuonna 2022 uusia ominaisuuksia Googlea enemmän. Ehkä merkittävimmät uudistukset liittyvät monitoimialusta Teamsiin ja etenkin yhtiön videonjakosovellus Streamiin. Stream uudistui perusteellisesti, sillä ohjelma integroitiin entistä kiinteämmin Teamsiin. Varsinkin opetusalalla työskenteleviä ilahdutti myös uutuus, joka mahdollisti videoiden kaappamisen ruudulta Streamiin. Streamin kilpailuasemia kohensi myös se, että sovelluksessa julkaistuja videoita on vuodesta 2022 lähtien pystynyt näyttämään kilpailija Youtuben tavoin myös organisaation ulkopuolelle. (Tholfsen 2022). Googlen ja Microsoftin sovelluskokoelmat kehittyvät ripeää vauhtia. Jossakin vaiheessa on kuitenkin pysähdyttävä miettimään keinoja, joilla varmistetaan sovellusten helppokäyttöisyys. Kaksi askelta eteen, yksi taakse Tietotyön tekijällä on käytössään yhä runsastuva ja monipuolistuva valikoima digiteknologisia sovelluksia ja välineitä. Vuosien 2022–2023 kehitys todistaa kuitenkin sen, että teknologiaan liittyviä askelia voidaan ottaa eteen- ja taaksepäin. Esimerkiksi tietotyössä tarpeellinen tietojen päivitys on vaarassa hankaloitua Twitter-pikaviestipalvelun radikaalien uudistusten ja uuden omistajan eksentristen mielenliikkeiden vuoksi. Toisaalta taas tekoäly on rientänyt vuonna 2023 eteenpäin pitkin askelin. Sen vaikutukset lainehtivat oppilaitoksissa myös itse prosessin puolelle eli pedagogiikkaan, jolloin käyttäjien reaktiot polarisoituvat: äärisuunnat eli varaukseton kannatus ja ehdoton vastustus vahvistuvat. Opettajien, opiskelijoiden ja muiden tietotyöläisten tarvitsemissa pilvipohjaisissa sovelluskokoelmissa teknologinen kehitys aiheuttaa seesteisimpiä reaktiota. Yleensä ohjelmien monipuolistumista tervehditään rauhallisen tyytyväisenä, joskin osa käyttäjistä voi paheksua työvälineiden muuttumista hieman vaikeakäyttöisemmiksi. Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön ja muun hyödyntämisen uusista virtauksista voi lukea lisää esimerkiksi Metropolian Digiuutisista, jotka ilmestyvät neljä kertaa vuodessa. Kirjoittaja Petri Silmälä työskentelee asiantuntijana Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluvat verkon julkaisu- ja yhteistoiminta-alustat sekä uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia sovelluksia ja mobiilipalveluja. Lähteet Ailio, J. & Joshi, M. 2023. Tukiäly ChatGPT on työkalu työelämään ja opintoihin. Talk. Turun ammattikorkeakoulu. 2.2.2023. Google 2022a. More control over accessibility preferences in Docs, Sheets, Slides, and Drawings. Google Workspace Updates Blog. 15.8.2022. Google 2022b. Offline syncing available for opened Microsoft Office documents. Google Workspace Updates Blog. 22.6.2022. Google 2022c. Improved notifications when editing Microsoft Office files in Docs, Sheets, and Slides. Google Workspace Updates Blog. 10.8.2022. Loula, P. 2023. Opiskelija saa nyt käyttää tekoälyä apunaan jopa gradussa – Jyväskylän yliopistossa tehtiin historiallinen linjaus. Helsingin Sanomat. 27.1.2023. Murphy, H, Barker, A. & Alim A.N. 2022. Twitter’s $5bn-a-year business hit as Elon Musk clashes with advertisers. Financial Times. 26.11.2022. Perez, S. 2022. Mastodon’s microblogging app saw a record number of downloads after Musk’s Twitter takeover. Techcrunch. 31.10.2022. Pyyny, P. 2023. Yliopistot kielsivät tietokoneet, käyttöön kynä ja paperi - syynä ChatGPT-tekoäly. Afterdawn. 16.1.2023. Tholfsen, M. 2022. The NEW Microsoft Stream | Tips and Tricks for the 2.0 release. Youtube. 6.12.2022 (video). Oheisvideo Seise, M. Opetusmateriaalin teko Chat GPT:llä (Youtube) (FI, 2023)
Hiiltä ja timanttia -blogi kiittää vuodesta 2022!
Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2022! Hiiltä ja timanttia -blogin perusta on oppimista ja opettamista käsittelevät tekstit, joissa korkeakouluopettajat jakavat tietoa ja vinkkejä kollegoilleen. Tänä vuonna teksteissä on käsitelty erityisesti verkossa toteutettavaa oppimista, virtuaalivaihtoja ja kielten oppimista. Oppeja HyMy-kylästä -sarja, jossa käsitellään Myllypuron kampuksen monialaista oppimis- ja kehittämisympäristöä jatkui myös. Tämän vuoden kirjoituksissa tarkasteltiin myös korkeakoulun roolia yhteiskunnassa sekä korkeakoulun toiminnan kehittämistä. Näitä on pohdittu esimerkiksi strategian, hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen näkökulmista. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja julkaisemista on käsitelty. Yhteensä blogissa julkaistiin 26 kirjoitusta, jotka tehtiin 26:n kirjoittajan voimin. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppiminen ja opettaminen Yhdessä vai yksin – ajatuksia pedagogisesta kehittämisestä Pedagogiset linjaukset laadun perustana Lähteä vai jäädä? – kielen oppimisen tukeminen edistää opiskelijan kotoutumista, Kielibuustia 1/5 Suunnitelmallisuus on avain suomen kielen oppimiseen – tukena kieli-HOPS, Kielibuustia 2/5 Oppimista käänteisesti – Flippaus vai floppaus? ”Kierteetön ruuvi on naula” – Ongelmallinen toimintatutkimus Tulevaisuus on toiminnallinen – pelillisyys on osa vuoden 2035 työelämätaitoja Ilmaisua, huumoria ja tajunnanvirtaa – Laululyriikka-aiheisia opinnäytetöitä Metropoliassa Monikulttuurisesta kohtaamiskahvilasta on moneksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 4 Lapset ja perheet mukaan HyMy-kylän palveluiden kehittäjiksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 5 Verkkopedagogiikka ja digitaalisuus ”Kuuletko meitä, Maija?” Onnistuneen etätapaamisen askelmerkkejä Kuulijasta osallistujaksi – läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukeminen virtuaalitapaamisissa Pirisevä pienoiskonttori. Älypuhelin ja tablettitietokone tietotyön tiivistäjänä, osa 1. 5 kirkastettavaa näkökulmaa ennen opetuksen viemistä verkkoon, osa 1/3 5 varmistettavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 2/3 5 arvioitavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 3/3 Creating International Classrooms through Virtual Exchange Korkeakoulun yhteiskunnallinen rooli, korkeakoulun kehittäminen Mitä strategiasisällöt kertovat korkeakoulujen profiilista ja strategisista valinnoista? Kehittämässä hyvinvointia kampuksella Toimintakulttuurin uudistaminen haastaa ajatteluamme E-kirja on kevyt kantaa! – Kirjaston sähköiset aineistot, kestävää kehitystä tukeva valinta? Viestintä, vuorovaikutus, julkaiseminen Julkaiseminen on asiantuntijalle oppimismahdollisuus Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman Podcast pähkinänkuoressa – vinkkejä opettajalle Korkeakouluopiskelijat julkaisemaan! Osallistuva työote arvojen uudistuksessa – oppeja ja onnistumisia Lopuksi kiitämme myös Hiiltä ja timanttia -blogin perustajajäsentä ja pitkäaikaista toimituskuntalaista Mari Virtasta. Kiitos, että olet ollut kehittämässä blogia, sen profiilia ja sisältöjä sekä auttanut blogin kirjoittajia loistamaan! Mari jatkaa syksyllä perustetun Sotemuotoilijat-blogin päätoimittajana. Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa, Mari Virtanen ja Johanna Tirronen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskuntalaiset 2022
Julkaiseminen on asiantuntijalle oppimismahdollisuus
Jokaisen korkeakoulun tehtäviin kuuluu julkaiseminen. Julkaisu voi olla kokonainen kirja, yksittäinen artikkeli, blogikirjoitus, podcast tai video. Niillä edistään tiedettä, tuotetaan uutta tutkimustietoa sekä levitetään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan perustuvaa tietoa ammattiyhteisöjen käyttöön tai tieteellistä ja ammatillista tietoa ympäröivään yhteiskuntaan. (Julkaisutiedonkeruun käsikirja 2021.) Uuden tiedon tuottaminen ja julkaiseminen kuuluu siis korkeakoulun ja sen toimijoiden perustehtävään. Tekijöille – korkeakoulun tutkijoille, opettajille ja muille asiantuntjoille – julkaiseminen tarjoaa oppimista ainakin kahdesta eri näkökulmasta: julkaisemiseen ja julkaisuprosessiin liittyvä oppiminen uudet oivallukset julkaisun aiheeseen tai tematiikkaan liittyen. Oppiminen on muutosta tiedoissa, taidoissa ja asenteessa. Onkin luonnollista, että monelle julkaisujen tekijöille uusi oppi liittyy nimenomaan itse julkaisemiseen: mitä kaikkea vaikkapa kirjan julkaisuprosessiin liittyy, millaisia ovat erilaiset tekstityypit, millaista on toimittaa muiden tekstejä tai mitä tarkoittaa uuden tiedon julkaiseminen videon tai podcastin muodossa. Oman näkemykseni mukaan se oppi mikä syntyy omaan substanssiin liittyen jää usein hiukan näiden asioiden varjoon. Siksi haluankin tässä kirjoituksessa erityisesti keskittyä siihen, miten julkaiseminen tukee oman substanssiosaamisen syventämistä ja miten me Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuasiantuntijat tuemme henkilökunnan työssä oppimista. Julkaiseminen on työssä oppimista ja substanssiosaamisen syventämistä Korkeakouluissa sekä opiskelijat että henkilökunta oppivat kirjoittamalla, tekemällä podcasteja tai videoita. Opiskelijoiden kohdalla tekemistä ajatellaan luonnollisesti oppimisen näkökulmasta ja erilaisille tehtäville asetetaan oppimistavoitteet, jotka usein liittyvät sekä käsiteltävään aiheeseen että tehtävässä määriteltyyn muotoon. Työntekijän oppimista sen sijaan sanoitetaan usein kehittämisen ja kehittymisen termein (Kupias & Peltola 2019) ja julkaisemista katsotaan usein toisenlaisesta näkökulmasta: mitä uutta ja hyödyllistä tietoa tässä julkaisussa tuotetaan muiden asiantuntijoiden tai laajan yleisön hyödynnettäväksi? Itse näen, että julkaiseminen on osa meillä työskentelevien asiantuntijoiden työssä oppimista. Usein työssä oppimista tarkastellaan niin sanotun 70–20–10-mallin kautta. Siinä ajatellaan, että 70 % oppimisesta tapahtuu työtä tekemällä, 20 % vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa ja 10 % järjestetyssä koulutuksessa. Malli ei pohjaa tutkittuun tietoon ja se on saanut myös paljon kritiikkiä. (Kupias & Peltola 2019). Malli on kuitenkin laajasti käytössä, myös meillä Metropoliassa. Sen sijaan, että jäisimme pohtimaan sitä ovatko nämä prosenttiluvut oikeita, on mielenkiintoista tarkastella miten monipuolisesti oppimista tuetaan ja mahdollistetaan organisaatiossa tai jossain yksittäisessä toiminnassa mallia hyödyntäen. Haluankin tarjota kolme eri näkökulmaa siihen miten julkaiseminen tukee asiantuntijan substanssiosaamisen kehittymistä. Julkaiseminen on nimittäin tilaisuus syventää osaamista, tapa soveltaa osaamista uuteen yhteyteen ja syy omien asiantuntijanäkemysten selkeyttämiseen. Havainnollistan näitä näkökulmia alla myös omien esimerkkien avulla. 1. Tilaisuus syventää osaamista Riippumatta siitä, miten julkaisemiseen liittyvää oppimista sanoitetaan, kirjan tai artikkelin kirjoittaminen, podcast-keskusteluun osallistuminen jne. vaatii perehtymistä itse aiheeseen ja siitä jo aiemmin julkaistuun tietoon. Tämä voi olla syventymistä tietyn aiheen äärelle, jota ei ehkä ehdi muuten työarjessa tehdä, mutta joka olisi hyödyllistä myös muun työn tekemisen kannalta. Kun asiantuntija sitoutuu julkaisun tekemiseen, perehtyminen asiaan tulee välttämättömäksi eikä asiantuntija voi jatkossa toimia työarjessa pelkän oman fiiliksen pohjalta. Perehtymisen jälkeen voidaan omia kokemuksia, tehtyä tai tekeillä olevaa kehitystyötä suhteuttaa jo tutkittuun ja julkaistuun tietoon. Artikkelissani Podcasteista pontta uuden tiedon välittämiseen, joka julkaistiin kokoelmassa DIGI 2021: Verkon uusia välineitä ja menetelmiä (Theseus), perehdyin ammattikorkeakoulujen podcastien maailmaan. Otin aikaa sille, että tutkin millaisia podcasteja muut ammattikorkeakoulut tarjoavat ja perehdyin muiden tuottamiin sisältöihin. Lisäksi tutustuin podcastien maailmaan laajemmin ja sovelsin oppimaani korkeakoulukontekstiin. Mitä podcastit voivat tarjota korkeakouluille uuden tiedon julkaisemisen näkökulmasta? Entä miten voimme rakentaa kuulijoille mielekkäitä kokonaisuuksia, jotka samalla tukevat korkeakoulun yhteiskunnallista tehtävää? Tämän työn pohjalta julkaisin artikkelin sekä rakensimme viestinnän kollegan kanssa ohjeita ja materiaaleja tukemaan podcastien tuottamista. 2. Tapa soveltaa osaamista uuteen yhteyteen Julkaisemisen kautta oppiminen voi olla myös sitä, että sovelletaan jo sisäistettyä tietoa uuteen asiayhteyteen tai julkaisussa voi yhdistää kahden tyyppistä osaamista. Kun kirjoitimme kollegani Mai Salmenkankaan kanssa Sukupuolisensitiivinen hanketyö -opasta (Theseus) pääsin yhdistämään kahden eri aihealueen osaamistani mielekkäällä tavalla. Oppaassa pääsin soveltamaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusosaamistani, jota olin kartuttanut vuosien varrella omasta mielenkiinnostani sekä työssäni kulttuurituottajana soveltavan taiteen parissa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamiin hankkeisiin, joiden parissa olin myös työskennellyt useita vuosia. Oppaan kirjoittamisessa keskityimme erityisesti asian kiteyttämiseen sekä käytännön esimerkkien ja työvälineiden tarjoamiseen. Mikä on olennaisin tieto lukijalle? Mikä on uutta? Entä mikä on nice-to-know-osastoa? Tätä reflektoimme paljon. Tällaiseen työskentelyyn voi soveltaa oppimispäiväkirjamaista työskentelyä. Oppimispäiväkirjan tavoitteena on siten syventää näkemystä opiskeltavasta – ja tässä tapauksessa julkaistavasta – asiasta ja jäsentää uutta tietoa suhteessa omiin kokemuksiin sekä aiemmin opittuun (Kielijelppi). 3. Syy omien asiantuntijanäkemysten selkeyttämiseen Kirjoittaminen – oli kyseessä sitten tekstimuotoinen lopputuotos tai audiovisuaalisen julkaisun käsikirjoitus – on prosessi ja sitä matkaa voi myös verrata oppimispäiväkirjan tekemiseen. Ensin työtä tehdään vain itselle tai kirjoittajaporukan kesken jos on kyseessä yhteiskirjoitus. Kun perusjutut on jäsennelty, tekstiä työstetään myös muille jaettavaan muotoon. Tässä kohtaa oppimispäiväkirjan konsepti laajenee. Sitä ei tehdä enää vain itselle tai itselle ja opettajalle vaan lukijoita mietitään laajemminkin. Sitä työtä tukevat julkaisukanavan toimituskunta tai teoksen toimittaja ja kustannustoimittaja. Tässä vaiheessa korostuu kiteyttämisen sekä selkeän viestinnän taidot. Asian selkeä viestintä tuleville lukijoille, kuulijoille, katsojille tai käyttäjille edellyttää, että asia on myös itselle selkeä. Viimeistään tässä vaiheessa pitää siis omat ajatukset kirkastaa ja miettiä, mikä on se kaikkein oleellisin pääviesti kuhunkin julkaisuun liittyen ja millaiset pohdinnat tukevat sitä, että viesti ymmärretään. Tällainen työstäminen selkeyttää omia ajatuksia käsiteltävästä aiheesta ja tukee aiheeseen liittyvää ajattelua ja oppimista. Tähän vaiheeseen kuuluu myös se, että karsitaan viestin ymmärtämisen näkökulmasta turhat pois. Hankeviestinnän käsikirjan (metropolia.fi) toimitustyössä suurimmaksi asiaksi itselleni nousi yhteisen ymmärryksen luominen, keskustelu ja reflektointi hankeviestinnän haasteista, tarpeista ja ratkaisuista ammattikorkeakoulukentällä. Kirja toimitettiin yhdessä Laurea-ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun julkaisemisen ja TKI-viestinnän asiantuntijoiden kanssa. Yhteinen ymmärrys tuotti kattavan viestintäoppaan, jota on tähän päivään mennessä luettu verkossa yli 2000 kertaa, ja teki se ammattikorkeakoulujen julkaisemiseen liittyvästä yhteistyöstä syvempää, tarkoituksenmukaisempaa ja mielekkäämpää. Ilman tätä yhteistä julkaisuprojektia yhteistyön syventymisessä olisi varmaankin kestänyt kauemmin. Kannustamme ja tuemme uuden äärellä Sen lisäksi, että olen valinnut itselleni yhdeksi luonnolliseksi oppimisen muodoksi julkaisemisen, pääsen omassa työssäni tukemaan myös Metropolian muun henkilökunnan eli kollegoideni oppimista eri tavoin. Kun tarkastelen Metropolian julkaisutoimintaa 70–20–10-mallin kautta, näen, että meillä on huomioitu kaikki kolme mallin näkökulmaa: järjestetty koulutus, työtä tekemällä oppiminen sekä vuorovaikutuksessa oppiminen. Järjestettyä koulutusta ovat olleet esimerkiksi yleistajuiseen kirjoittamiseen sekä artikkelikokoelman toimittamiseen liittyvät koulutukset, joissa ulkopuoliset asiantuntijat ovat kouluttaneet henkilökuntaa. Omin voimin olemme pitäneet myös suosittuja podcastin tekemisen ja asiantuntijabloggaamisen koulutuksia. Lisäksi olemme julkaisseet paljon hyviä koulutusmateriaaleja, jotka ovat aina henkilökunnan saatavilla. Julkaisemiseen liittyvä työssä oppiminen tapahtuu Metropoliassa aina vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa. Meillä julkaisemisen ja viestinnän asiantuntijat tukevat tekemistä, sillä käytössä on kannustava ja sparraava työote, joissa mietitään julkaisun sisältöjä, viestivyyttä ja muotoa sekä huomioidaan kenelle julkaisua tehdään. Työtä tekevät Metropolian 13 toimitetun blogin ja podcast-kanavan MetroPodian toimituskunnat sekä kustannustoiminnan parissa työskentelevät asiantuntijat. Lisäksi meillä on tarjolla julkaisusuunnitelman työstämiseksi työpajoja, joissa työskennellään julkaisemisen asiantuntijan johdolla. Työpaja tarjotaan yksikölle, tiimille tai hankeporukalle. Siinä he pääsevät miettimään mistä aiheista heidän olisi hyvä julkaista, kenelle ja missä muodossa. Pajoissa lähtökohtana on tietenkin se, mitä kehittämistyötä tehdään ja mitä siitä olisi hyvä kertoa muillekin. Painotamme työskentelyssä myös sitä, miten julkaiseminen antaa tilaa uuden oppimiselle ja lisää motivaatiota omaa työtä kohtaan. Tärkeää on, että julkaisemiselle – ja siten myös työssä oppimiselle – on varattu työaikaa. Se liittyy toki jokaisen tekijän, eli asiantuntijan, itsensä johtamiseen, mutta vahvasti myös organisaation käytäntöihin. Tarjoaako työnantaja aidosti mahdollisuuden tällaiselle tekemiselle vai ajavatko kiireelliset ad hoc -tehtävät usein pysähtymistä, pohtimista ja perehtymistä vaativien tehtävien edelle? Se mitä organisaation asiantuntijat julkaisevat muokkaa myös mielikuvaa itse organisaatiosta. Siksi haluankin kannustaa sekä korkeakouluja että sinua – yksittäistä asiantuntijaa – ottamaan aikaa uuden oppimiselle ja uusien oppien muille jakamiselle. Voisiko sinun ensimmäinen askel esimerkiksi olla blogikirjoituksen ehdottaminen johonkin sopivaan Metropolian blogiin? Lähteet Julkaisutiedonkeruun käsikirja 2021. Julkaisutiedonkeruu: Käsitteet ja määrittelyt 2021. Kupias, P. & Peltola, R. 2019. Oppiminen työssä. Gaudeamus Kielijelppi. Oppimispäiväkirja. TEPA-termipankki. Oppimispäiväkirja.
5 varmistettavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 2/3
Suunniteltaessa, kehitettäessä ja toteutettaessa opintokokonaisuuksia verkkoon, on hyvä varmistaa erilaisia asioita prosessin eri vaiheissa. Tärkeää on miettiä, mitä kaikkea tuleekaan kirkastaa ennen opintojakson siirtämistä verkkoon. Mitä tulee tietää, muistaa ja varmistaa toteutuksen aikana ja mitä on hyvä ottaa huomioon toteutuksen loppuvaiheessa ja sen päättyessä? Tämän arviointityön tueksi olen kehittänyt 5+5+5-mallin, jonka avulla voi optimoida ja tarpeen mukaan kehittää ja viimeistellä toteutuksia, erityisesti vietäessä niitä verkkoon. Tämä teksti on toinen osa kolmen tekstin kokonaisuudesta, jossa konkreettisten esimerkkien avulla kirkastetaan, varmistetaan ja arvioidaan monimuotoisten verkkototeutusten suunnittelua ja toteuttamista. Ensimmäisessä tekstissä kirkastettiin ajatuksia ennen toteutuksen siirtämistä verkkoon, tässä tekstissä keskitytään toteutuksen aikaisiin asioihin (2/3) ja viimeisessä tekstissä toteutuksen loppuvaiheisiin ja sen jälkeiseen aikaan (3/3). 1. Suurikin kokonaisuus voi olla selkeä ja looginen Kokemusteni mukaan yksi verkossa toteutettavan opetuksen haasteista on selkeys. Haaste sen vuoksi, että kokemus selkeydestä on subjektiivinen ja siihen vaikuttavat monet eri asiat. Tiedetään, että loogisesti etenevä, häiriötön ja eheä kokonaisuus vähentää käyttäjän kognitiivista kuormaa ja auttaa suuntaamaan keskittymisen teknisten ratkaisujen sijasta niihin asioihin, joita ollaan oikeasti oppimassa. Selkeyteen keskittyminen ja sen maksimaalinen huomioiminen on minulle tärkeää, enkä näe eroja siinäkään, onko kyseessä pienryhmä vai satojen osallistujien massakurssiksi luokiteltu kokonaisuus. Myös suuri kokonaisuus voi olla selkeä ja looginen, kunhan sen miettii huolella. Oppimiskokemuksen näkökulmasta asettaisin selkeyden teknisten asioiden laariin, eli niihin käytännön ratkaisuihin, jotka ovat systemaattisella suunnittelulla hyvinkin hallittavissa. Itse pyrin selkeyttämään toteutuksiani kuvittelemalla oppijan polun mahdollisimman yksityiskohtaisesti esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Mitä oppija missäkin vaiheessa tekee ja mitä tekemisen tueksi tarvitsee? Missä ovat mahdolliset etenemisen haasteet ja miten niitä voisi madaltaa? Vaikka selkeys voi tuntua asiana pieneltä ja helpolta, se ei oikeasti ole kumpaakaan. Minusta paras keino selkeyden saavuttamiseen on oikeasti asettua oppijan saappaisiin ja miettiä koko kokonaisuus sen perusteella. Lisäksi suosin samanlaista rakennetta ja logiikkaa aina kun se on mahdollista. Myös se vähentää kognitiivista kuormaa, epäselvyyttä ja siten myös yhteydenottoja opettajaan. Kokonaisuuksien selkeyttäminen liittyy tiiviisti myös palautekulttuuriin, palautteiden arvoon ja niiden hyödyntämiseen kaiken kehittämisen perustana. Eli pyydän aina opiskelijapalautetta, kuulen, kuuntelen ja yritän ymmärtää. Ajattelen, että näin toimimalla voin oikeasti kehittyä ja kehittää. 2. Jokaisella monimediaisella, nykyoppijalle soveltuvalla sisällöllä on arvo Viime vuosien aikana olen hetkittäin miettinyt, onko monimediainen sisältö ja sen tuottaminen sittenkin vain viihdeteollisuuteen liittyvä ja sinne sopiva ilmiö. Olen vuosien varrella tuottanut satoja erilaisia sisältöjä, erilaisilla tekniikoilla, erilaisille alustoille. Lähes poikkeuksetta ne ovat toimineet hyvin ja tuoneet lisää mahdollisuuksia myös korkeakouluopetuksen kentälle. Monimediaisten sisältöjen lisäksi korkeakouluopetuksessa hyödynnetään edelleen paljon perinteisiä tehtäviä, raportteja ja sähköisiä materiaalipankkeja, jotka toimivat hyvin itsenäisen opiskeluun tukena, mutta eivät niinkään tue yhteisöllistä oppimista verkossa, kuten minä sosiokonstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaisesti ajattelen (Virtanen 2022). Monimediaisen sisällön kokonaisuudessakin kaikki liittyy oppijan tapaan ja mahdollisuuksiin opiskella ja oppia, hänen tavoitteisiinsa ja valintoihinsa. Tämän ajatuksen rinnalla yhä edelleen hyödynnetään perinteistä ja jopa osittain karkeaa jaottelua visuaalisiin, auditiivisiin ja kinesteettisiin oppijoihin (Linja-Aho 2018), laajemmin huomioimatta sitä, että me kaikki opimme useilla eri tavoilla ja erilaisilla menetelmillä. Oppimispyramidin (kuva 1.) perusteella voi päätellä, että suuri osa nykypäivän oppijoista hyötyy monimediaisesta ja interaktiivisesta, pedagogisesti mielekkäästä sisällöstä, videoista, audiotiedostoista, virtuaalisista ympäristöistä. Kuva 1. Oppimispyramidi (mukaillen Learning Pyramid, National Training Laboratories. Bethel, Maine). Koska monimediainen sisällöntuotanto on aikaa vievää puuhaa, ajattelen, että jokaisella oppimisprosessiin liitetyllä sisällöllä on täytyy oikeasti olla arvo. Tällä tarkoitan sitä, että jokainen sisältö kuuluu joko opiskeltavan asian ydinainekseen, täydentävään tietämykseen tai erityistietämykseen. Kaiken muun, joka ei sovi mihinkään näistä, jätän suosiolla pois. Vuosien varrella kumulatiivisesti kehitettyjä kokonaisuuksia kannattaakin tarkastella kriittisesti ja samalla antaa oikea arvo jokaiselle tuotetulle tai käsin mukaanpoimitulle sisällölle. Sisältöjen systemaattinen läpikäynti ja arvottaminen liittyvät tiiviisti myös pedagogiseen käsikirjoittamiseen ja kokonaisuuteen, jota suunnittelemme opiskelijamme oppivan. Tämän päivän monimediainen sisältö voi olla monen näköistä ja muotoista ja pitää sisällään esimerkiksi opetusvideoita interaktiivisia infograafeja ja kuvia virtuaalisia kierroksia ja 360AR/VR-sisältöjä audiotiedostoja ja podcasteja. 3. Saavutettavuus on monimediaisen sisällön paras kaveri Omaa haastettaan opetussisällöntuottajaopettajille tuovat digipalvelulain velvoittamat saavutettavuusasiat, jotka velvoittavat myös korkeakouluja. Käytännössä tämä tarkoittaa saavutettavuuden huomioimista, arviointia, toteuttamista, selkeää merkitsemistä kaikkien sisältöjen osalta. Ja opiskelijalle mahdollisuutta käyttää sisältöjä erilaisilla avustavilla teknologioilla, kuten ruudunlukijoilla, päästä käsiksi erilaisiin sisältöihin huolimatta mahdollisista rajoitteista, kuten esimerkiksi näkö, kuulo ja ymmärtäminen, toistaa sisältöjä erilaisilla päätelaitteilla. (Laak, 2005.) Opetuskäytössä helposti saavutettavia ovat esimerkiksi pdf-muotoiset tekstidokumentit, joissa muotoilu on yleensä pysyvää, myös eri lukuohjelmilla luettaessa. Teknisen saavutettavuuden lisäksi tulee ottaa huomioon myös kohderyhmälle soveltuva kielen, lauserakenteiden ja kappalejakojen käyttö, jotka myös vaikuttavat saavutettavuuteen. Lisää saavutettavien pdf-tiedostojen tekemisestä voi lukea Riikka Wallinin aiemmasta blogikirjoituksesta. Opetuskäytön näkökulmasta astetta haastavampia ovat verkkokeskustelut, videot ja podcastit. Oppimisalustalla käydyt verkkokeskustelut voivat nopeasti muodostua pitkiksi ja monipolvisiksi. Käytännössä keskustelun moderaattorin tulisi huolehtia tekstien jaottelusta ja niiden selkeästä muodosta. Tämä on kuitenkin haastavaa, koska keskustelut voivat muodostua useiden sivujen pituisiksi ja niiden muokkaaminen jälkikäteen on lähestulkoon mahdotonta. Videoiden käyttö opetuksessa on lisääntynyt räjähdysmäisesti viimeisten vuosien aikana, kiihtyen edelleen pandemian aikaisen etäkaiken aikana. Suuri osa opiskelijoistamme ovat tottuneita median viihdekuluttajia, jonka myötä videoiden rooli ja kysyntä on myös opetuksessa kasvanut. On selvää, että useasti katsottavissa oleva, tiivistetty ja ytimekäs videosisältö auttaa monenlaisia oppijoita ja on hyödyksi monenlaisissa oppimistilanteissa. Sisällöntuottajalle tämä kuitenkin avaa uudenlaisen maailman. Sisällöntuottajien tulee opetella videoiden käsikirjoittamista, videointia, editointia ja kameralle esiintymistä. Unohtamatta kuitenkaan sitä tosiasiaa, että suurella osalla opettajista ydinosaaminen on jossain ihan muualla, kuin videotuotannossa. Valmiin videon jakeluvaiheessa tulee saavutettavuuden osalta varmistaa, että videon tekstitys tai tekstivastine on saatavilla. Videosisältöjen lisäksi tekstivastineasia koskee myös audiotiedostoja ja podcastejä. Videoiden tekstittäminen, suomeksi, on aikaavievää, joskin se onnistuu hyvin monilla eri tavoilla, kuten esimerkiksi videoeditointiohjelmilla ja YouTuben tekstitystyökalulla. Toki tekstityksiä voi ostaa myös palveluna, mutta siihen harvemmin on oppilaitoksissa varattu rahaa. Erityisryhmien lisäksi tekstitettyjä videoita arvostavat kaikenlaiset opiskelijat. Lisäapua tekstittämiseen (kesto 7:05) voi katsoa Lehtori Virtasen opetukseen ja korkeakoulupedagogiikkaan liittyvältä YouTube-tililtä. Saavutettavuuden näkökulmasta haastaviksi ovat osoittautuneet pelit, joita opetuksessa hyödynnettäisiin myös yhä enenevissä määrin. Yhä edelleen haastavaa on sellaisten pelien löytäminen, jotka olisivat samaan aikaan pedagogisesti mielekkäitä, oppimisprosessille merkittäviä, soveltuvia ja saavutettavia sekä erityisryhmiin kuuluville että kuulumattomille. 4. Vuorovaikutuksellinen oppimisyhteisö toimii vaikuttavan oppimisen edellytyksenä Vuorovaikutuksellisen oppimisyhteisön merkitys on yksi kestosuosikkini kautta aikojen. Siihen liittyvät haasteet ovat tuntuneet entisestään lisääntyneen verkko- ja etäopetuksen aikana. Oppimisyhteisöön liittyy niin opiskelun sosiaalinen ulottuvuus kuin oppimista edistävä monisuuntainen vuorovaikutus, useiden eri toimijoiden välillä. Koska oppiminen harvoin on yksittäisen henkilön mielensisäistä toimintaa, sen tueksi tarvitaan vuorovaikutusta, jossa oppija voi omine ajatuksineen jakaa yhteistä todellisuutta muiden kanssa. Vuorovaikutuksen ilmenemiseen ja vuorovaikutusilmapiirin muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten oppimistilanteiden ilmapiiri, oppimisympäristöt ja osallistujien aikaisemmat kokemukset (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2009). Vuorovaikutusosaaminen muodostaakin suuren osan nykypäivän opettajan työstä ja sen huomioiminen on noussut entistä tärkeämmäksi erilaisissa oppimisympäristöissä toimittaessa. Merkityksellisen vuorovaikutuksen luomiseen löytyy erilaisia keinoja ja menetelmällisiä ratkaisua, kuten mm. aktivoivat luennot keskusteluineen ohjattu pienryhmätyöskentely roolitetut projektityöt, joissa projektiryhmän jäsenillä selkeästi sovitut tehtävät yksilö-, pari- ja ryhmäohjaus. Itse hyödynnän vuorovaikutuksellisia menetelmiä niin, että olen aina osa oppimisyhteisöä ja teen siinä omaan rooliini liittyvät, sovitut tehtävät. Liitän kaikkiin toteutuksiini sekä tiedollisia asiantuntija-alustuksia, interaktiivisia ja monimediaisia sisältöjä että vuorovaikutteisia toiminnallisuuksia. Kaikki toteutukseni sisältävät kontaktia, joko paikan päällä tai etänä. Suurimpia haasteita optimaalisen vuorovaikutuksen mahdollistumiselle mielestäni luovat suuret ryhmäkoot (yli 150 opiskelijaa) sekä työhön kohdennettujen resurssien riittämättömyys. Väistämätön tosiasia on se, että mitä enemmän vuorovaikuttaa, sitä enemmän kuluu aikaa. Vaikuttavien oppimistulosten ja oppimisen sosiokonstruktivististen perusnäkemysten mukaisesti se on minulle kuitenkin yksi tämän työn välttämättömyyksistä. 5. Oikea-aikainen tuki ja reaaliaikainen palaute ovat oppimisen peruspalikoita, joita tarvitaan aina Oppimisprosessiin liittyvä oikea-aikainen tuki ja reaaliaikaisen palautteen antaminen ovat oppimisen peruspalikoita ja näin ollen muodostavat osan opettajan päivittäisestä työnkuvasta. Verkkoympäristöissä on kriittisen tärkeää, että opiskelija tavoittaa opettajan sovitussa kanavassa, sovitussa aikataulussa. Tämä on huomioimisen arvoista myös ohjauksen näkökulmasta ja erityisesti silloin, kun opiskelijan oppimisprosessi jää jumiin tai uhkaa syystä tai toisesta hidastua. Opettajan oikea-aikaisella tuella voi olla suuri merkitys opintojen etenemiselle, erityisesti motivoitumisen ja sitoutumisen näkökulmista. Oppimisen kannalta annetun ja saadun palautteen merkitys on kiistaton (Räihä, Mankki & Samppala 2019). Vuorovaikutuksellinen ja mutkaton suhde opettajan ja opiskelijan välillä mahdollistaa vaikuttavan palautteen antamisen. Mikäli dialogia ei ole, palautekaan ei välttämättä kohdennu oikein. Hyvä tapa paremmalle kohdentumiselle on kuulla opiskelijan tavoitteita ja tarpeita etukäteen. Näin voi saada opiskelijan muuttamaan ymmärrystään ja ajattelemaan asiaa uudella tavalla. Oikea-aikainen palaute on koettu äärimmäisen tärkeäksi, jolloin oman osaamisen tasoa voi suhteuttaa sekä muiden opiskelijoiden tasoon että opetussuunnitelmissa asetettuihin vaatimuksiin. Palautteen antamisessa, oikean ajoituksen lisäksi, keskiössä ovat tavat joilla palautetta annetaan. Rakentavaa ja kehittävää palautetta antaessaan voi miettiä myös seuraavien asioiden merkitystä (Numminen & Talvio 2009): luottamuksellinen ja kannustava ilmapiiri opiskelijoiden omien ajatusten kuuleminen palautteen järjestys, positiiviset asiat ensin, kriittiset asiat perään palautteen kohdentaminen tuotokseen, ei henkilön persoonaan tai muihin ominaisuuksiin kannustaminen rakentavaan kehittymiseen, ei koskaan valtataistelu oikea-aikaisuus, jolloin mahdollisuus korjausliikkeisiin on olemassa. Nykyään opetan ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa opiskelijoita, joita en välttämättä koskaan fyysisesti tapaa. Heidän kanssaan, sekä toimivat että sopimusten mukaan aukiolevat, vuorovaikutuksen kanavat luovat pohjaa monenlaiselle yhteiselle tekemiselle. Kun toteutat opetustasi verkossa, niin mieti ja varmista ainakin edellä mainitut viisi kohtaa. Niiden lisäksi voit kirkastaa vielä edellisen tekstin viisi kohtaa. Seuraavat viisi huomionarvoista pointtia julkaistaan vielä kevään 2022 aikana, ne koskevat verkkototeutuksen loppuvaihetta. Tämän jälkeen onkin koossa 15 vaiheinen tarkistuslista, jonka avulla viet opetuksesi ihan varmasti onnistuneesti verkkoon 👍😊. Lähteet Aluehallintovirasto. Digipalvelulain vaatimukset. Laak, T. 2005. Saavutettavuus & verkko-opetus. Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. (toim.) 2009. Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOYpro Oy. Helsinki. Linja-Aho, V. 2018. Oletko ’auditiivinen’, ’kinesteettinen’ tai ’visuaalinen’ oppija – sitkeä myytti on suosittu, koska testaaminen ja lokerointi viehättää. Hiiltä ja timanttia-blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Numminen, A. & Talvio, M. 2009. Hyvä oppimisilmapiiri ja opiskelijan kohtaaminen. Teoksessa Lindblom-Ylänne, S & Nevgi, A. (toim.) 2009. Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOYpro Oy. Helsinki. Räihä, P., Mankki, V. & Samppala, K. 2019. Kirjallisen palautteen merkitys yliopisto-opiskelijalle. Yliopistopedagogiikka-lehti. Virtanen, M. 2022. Perusasiaa oppimisnäkemyksistä (kesto 10:34), YouTube.
Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta kiittää vuodesta 2021!
Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2021! Vuoden aikana blogissa on käsitelty oppimista, opettamista ja ohjaamista monesta eri näkökulmasta. Kirjoituksissa näkökulmina on ollut esimerkiksi positiivinen pedagogiikka, tulevaisuusajattelu, kansainvälisyys osana opintoja ja ammattikorkeakoulun rooli jatkuvan oppimisen paikkana. Monet kirjoittajat ovat tarjonneet käytännön esimerkkejä ja kokemuksia opetuksen järjestämisestä suoraan ammattikorkeakoulun arjesta. Verkkopedagogiikka ja pelillisyys ovat edelleen puhututtaneet paljon tänä vuonna. Tarjolla on vinkkejä onnistuneisiin verkkototeutuksiin sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten pelillisyyttä ja pelillistä työotetta on hyödynnetty korkeakouluopetuksessa. Lisäksi aloitimme blogisarjan, joka tuo esille oppeja Metropolian HyMy-kylästä. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja kirjoittamista on käsitelty tänä vuonna. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppimista, opettamista ja ohjaamista ”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima, Sonja Holappa Tulevaisuusajattelu opettajan työvälineenä, Mari Virtanen Yhteisöllistä oppimista verkossa kansainvälisesti, Aija Ahokas & Ulla Marjosola Kansainvälinen lukukausi vahvistaa toimintaterapeutin ammatti-identiteettiä, Kaija Kekäläinen & Leila Lintula Englanniksi Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥 Sonja Holappa Englanniksi Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas, Leigh Ann Rauhala Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen, Saija Heinonen Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi, Eveliina Korpela Mistä on hyvät ohjaajat tehty? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen ja Anne Ojala-Soini Englanniksi What Are Good Instructors Made Of? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen, Anne Ojala-Soini & Anne-Mari Raivio Metropolia vaikuttaa vahvistamalla jatkuvaa oppimista, Taru Ruotsalainen & Riitta Konkola Verkkopedagogiikka ja pelillisyyttä Hyvä oppiminen verkossa tarvitsee erityistä huomiota, Mari Virtanen Kurssi verkkoon – kurkistus käytännön toteutukseen, Mari Virtanen Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa, Riitta Lumme & Hannu Puhakka Vapaus valita – verkkototeutuksella vahva vetovoima, Carita Hand & Hannele Hokkanen Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus, Mari Virtanen Verkkotapahtumassakin voi kehittää hyötypelejä ketterästi, Tiina Nevanperä Pelillisyys terveydenhoitajan työvälineeksi, Anne Nikula Englanniksi Attracting the next generation: gamification in education, Elsa Mäki-Reinikka & Leigh Anne Rauhala Oppeja HyMy-kylästä -sarja Poikkeusoloissa yhteiskehittämisen ja kohtaamisen tarve kasvaa – oppeja HyMy-kylästä, osa 1, Anita Ahlstrand & Mari Heitto Monialaisen yhteistyön mahdollisuuksia rakentamassa – oppeja HyMy-kylästä, osa 2, Saila Pakarinen, Teija Rautiola & Jaana Seitovirta Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3, Titta Komssi & Mirka Peththahandi Viestintää, vuorovaikutusta ja kirjoittamista Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Marianne Roivas 7 askelta onnistuneeseen asiantuntijablogikirjoitukseen, Riikka Wallin Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen, Eveliina Korpela & Riikka Wallin Opetusteknologian innovaatio ThingLink korkeakoulun työvälineenä, Ilse Skog Navigointia kohti avointa korkeakoulua, Elina Ala-Nikkola & Minna Kaihovirta Jotain lainattua ja jotain digistä — Vuorovaikutus digiloikan jälkeen, Minna Kaihovirta, Annu Karkama & Anne-Mari Raivio Kohtaamisen sietämätön keveys, Minna Kaihovirta Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa ja Mari Virtanen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta
Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen
Oppimisen teorioita on runsaasti, ja vähintään yhtä runsaasti on viime vuosina kirjoitettu onnellisuudesta. Kansakoulun aikainen oppiminen ei ainakaan vanhempieni ikäpolven mukaan ollut erityisen onnellista; kehuja ja kiitoksia tuli harvoin ja vääristä vastauksista saattoi saada karttakepistä sormille. Onneksi jossain vaiheessa opetukseen ja oppimisen käsitteeseen tulivat mukaan lempeys ja armollisuus. Molemmat teemat kiehtovat itseäni, ja tulkitsen oppimisen hyvin laveasti – oppimista tapahtuu jatkuvasti kaikenlaisissa ympäristöissä. Siksi on kiehtovaa pohtia, miten oppiminen tekee onnelliseksi ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Riman laskeminen oikotie onneen? Blogiteksti-idea syntyi lehtiartikkelista loppuvuodesta 2020. Juttu kertoi downshiftaamisesta, otsikkona oli ”Paine menestyä aiheuttaa rimakauhua” (HS, 6.11.2020). Teksti perustui kasvatustieteilijän ja filosofin Juha T. Hakalan haastatteluun ja kirjaan ”Vähemmällä enemmän: miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta”. Hakalan väitteissä omaan korvaan särähti eniten epämukavuusalueen kritisoiminen. ”Unohda heikkoudet ja pysy poissa epämukavuusalueelta. Satsaa omiin vahvuuksiisi ja rakenna työelämäsuhteesi nimenomaan niiden varaan”, Hakala sanoo. Tämä herätti kiinnostuksen, ja osaltaan myös vastustuksen. Olen ollut innokas epämukavuusalueelle hyppijä jo nuoruusiästä lähtien. Jotkut lyhyet kokeilut ovat onnistuneet, jotkut epäonnistuneet surkeasti, ja joskus kyse on ollut vain pitkäjänteisestä puurtamisesta, jossa ei ole mitattu onnistumisprosenttia. Siksi halusin selvittää onko Hakalan ehdotus tosiaan paras mahdollinen tapa elää, opiskella ja työskennellä, vai löydänkö kuitenkin perusteita epämukavuusalueen työstämiseen. Hakala (2020) puhuu paljon kunnianhimosta ja sen kääntöpuolesta, joka voi ilmetä kaikki esteet tieltä raivaavana ahneutena tai asioiden loputtomana viilaamisena, mitkä molemmat tarkoittavat korkeaa rimaa. Tätä riman korkeutta hän nimenomaan kritisoi. Hakala päätyi selvittämään Nobel-palkinnon voittaneiden henkilöiden tieteellistä luovuutta, ja vastauksia saatuaan hän löysi tietynlaisen yhtäläisyyden heidän työskentelytavoissaan. Huipulle edenneet tutkijat saattoivat nivoa kaiken tekemisensä harrastuksia myöten samaan luovaan prosessiin, mutta niin ettei siitä tarvinnut ottaa erityistä stressiä, vaan prosessi saattoi jatkua pitkäänkin, jopa vuosia. ”Oleellista oli havaita ja myös hyväksyä se, ettei kaikkien siihen kytkeytyvien ideoiden ja langanpäiden suinkaan tarvinnut olla jatkuvan intensiivisen pöyhinnän kohteina. - - (Ajatusten ja ideoiden) on annettava marinoitua ja kypsyä hiljalleen, jotta ne voisivat myöhemmin tulla esille jalostuneempina, perustellumpina.” Ajatus Hakalan kirjan taustalla on siis leppoisamman asenteen omaksuminen ja että riman laskeminen on kaikin puolin ok. Liian korkea rima voi saada aikaan, no, rimakauhua, ja tuottaa sen, että henkilö ei saa jotain työtä valmiiksi millään, mikä voi myös johtaa asioiden marinoimiseen vuosikausia. Tässä lienee kuitenkin merkittävä ero: näillä huippututkijoilla ei oletettavasti ollut taustalla vaatimusta tai tavoitetta saada Nobel-palkinto, siinä missä opiskelijalla tai projektityöntekijällä voi olla hyödyllinenkin tavoite saada valmiiksi opinnäytetyö tai tietty työtehtävä. Tällöin riman laskeminen voi olla tärkeää, jotta saa valmiiksi edes jotakin ja tekijä itse ei pala loppuun. Flow-tila ja sopivat haasteet Mihalyi Csikszentmihalyi (2005. Alkuperäinen 1990) on luonut flow’n käsitteen, jossa taitojen ja haasteiden pitäisi kasvaa samassa suhteessa. Jos taitojen karttuessa haasteet pysyvät vähäpätöisinä, se tylsistyttää (kuvassa 1 kohta A2). Vastaavasti liian suurien haasteiden edessä ihminen ahdistuu ja stressaantuu (kuvassa 1 kohta A3). Tässä ”flow-kanavassa” kulkiessaan ihminen on onnellisimmillaan. Myös Hakala (2020) myönsi, että ”mukavat, leppoisat ja helposti saavutettavissa olevat tavoitteet eivät (nekään) ole oikotie onneen”. Csikszentmihalyi (2005) puhuu optimaalisesta kokemuksesta, joka syntyy siitä kun saamme jotakin vaikeaa ja arvokasta tapahtumaan, eli olemme aktiivisia toimijoita ja onnistumme tehtävässämme, vaikka kokemuksen hetkellä suoritus voikin olla epämiellyttävä. ”Ajan mittaan optimaaliset kokemukset kuitenkin kasvattavat hallinnan tunnetta – tai paremminkin ehkä sitä tunnetta, että olemme osallisia elämämme sisällön määräämisessä; ja se vie meitä lähemmäksi tuota onnellisuudeksi nimitettyä tilaa kuin mikään, mitä kykenemme kuvittelemaan”. Tämän moni tunnistanee omakohtaisesti: kun saa jonkin vaikean ja haastavan tehtävän suoritettua hyvin, on kokemus erittäin voimaannuttava. Tämä saattaa kuitenkin vaatia sitä epämukavuusalueelle menemistä lähtötilanteessa. Flow-kokemus on mahdollinen, jos kasvatamme joko taitojamme tai kohtaamiamme haasteita. Csikszentmihalyi (1997) on tehnyt myös toisen version kaaviosta (ks. kuva 2), jossa flow ei kuljekaan lineaarisesti alakulmasta yläkulmaan, vaan optimaalinen kokemus ilmenee vain siellä missä haasteet ja taidot ovat molemmat jo melko korkealla tasolla. Ihannetilanteessa henkilön taidot ovat täydellisesti käsillä olevan haasteen tasolla. Mielenkiintoinen on erityisesti tuo kuvassa mainittu ”arousal”, jonka voisi kääntää tässä yhteydessä vaikka herätysreaktioksi. Csikszentmihalyin mukaan tämä ei ole lainkaan huono tila: heräämisessä henkilö tuntee olonsa keskittyneeksi, aktiiviseksi ja sitoutuneeksi, mutta ei vielä kovin vahvaksi. Flow-tasolle päästäkseen pitää siis opetella uusia taitoja. Myös tuoreemmassa Helsingin Sanomien jutussa (15.11.2021) työntekoon liittyvää merkityksellisyyttä tutkinut filosofi Frank Martela sanoo ihmisten haluavan päästä käyttämään omia kykyjään, oppimaan ja kehittymään, ja siksi etsimme uusia projekteja ja haasteita. ”Eivät lapset ole paikallaan, vaan koko ajan keksivät uusia projekteja, oli se sitten tyynyradan oikeaoppinen läpihyppely olohuoneessa tai pallonheitto pihalla”. Pikkulasten voisi todeta hakeutuvan toistuvasti tälle heräämisreaktion tasolle. Ja onneksi näin on, sillä jos ihminen jäisi pienestä pitäen köllöttelemään leppoisasti mukavuusalueelleen, niin ihmiskunta ei taitaisi edes kävellä tai puhua yhteisiä kieliä. Tästä voisi siis päätellä, että ihmisellä on ainakin jonkinlainen sisäsyntyinen tarve oppia uutta. Kasvun asenne ratkaisee Carol Dweckin (esim. 2006) mukaan ihmisillä on kaksi tapaa asennoitua oman osaamisen kehittämiseen: kasvun asenne (engl. growth mindset), ja muuttumaton asenne (engl. fixed mindset). Jos ajattelet, että oppimispotentiaalisi on teoriassa rajaton, ja harjoittelun ja uusien kokemusten myötä voit aina oppia uutta, olet omaksunut kasvun asenteen. Jos taas ajattelet, että oppimispotentiaalisi on määritelty jo syntymässä tai muissa taustatekijöissä, olet omaksunut muuttumattoman asenteen. Vastaavanlaisesta minä-käsityksestä on kirjoittanut jo 1970-luvulla Wayne W. Dyer (1977) melko kriittiseen sävyyn: ””Minä olen aina ollut tällainen, se on kerta kaikkiaan minun luontoni.” – Tällainen asenne vahvistaa saamattomuuttanne ja ennen muuta se auttaa teitä pitämään kiinni siitä järjettömästä käsityksestä, että teidän ei kannata tehdä mitään, ellette osaa tehdä sitä todella hyvin.” Dyer lyttää intohimoisesti kymmenen eri määrittelykategoriaa, joita itselleen voi luoda. Oli kyse sitten koulun oppiaineista, kädentaidoista, luonteenpiirteistä tai motorisista taidoista, Dyerin mukaan luomme verukkeita, joiden perusteella meidän ei tulevaisuudessa tarvitse tehdä mitään näistä asioista, tai ainakin ne selittävät sen miksi suoriudumme niistä niin huonosti. Hän muistuttaa, että ”ihminen kehittyy taitavaksi siinä mitä hän harrastaa, ei siinä mitä hän kaihtaa”. Dyer esittää keinoja noidankehästä ulos pääsemiseksi, ja tulee myös maininneeksi sivulauseessa verukkeena vanhempien syyttämisen omista ominaisuuksista. Tästä on kirjoittanut myös Dweck (2016) todeten että vanhempien epäonnistumisen asenteella on vaikutusta lasten (epä)onnistumisen kokemuksiin. Luonnollisesti omien vanhempien lisäksi on muitakin tekijöitä, jotka voivat edistää tai estää miellyttäviä oppimiskokemuksia. Yksilön kannalta triggeri, niin hyvässä kuin pahassa, voi olla mikä vain yksittäinen tekijä tai tekojen sarja, esimerkiksi yksittäinen opettaja ala-asteella, joka on joskus antanut kehuja - tai moittinut väärässä paikassa. Elämässämme voi myös olla tilapäisiä häiriötekijöitä, jotka estävät uuden asian opiskelun juuri sillä hetkellä, vaikka halua olisikin. Tällaisia kielteisiä kokemuksia on varmasti kaikilla, mutta Rick Hansonin (2020) mukaan pystymme kuitenkin vaikuttamaan siihen, miten annamme kielteisen kokemuksen meihin vaikuttaa. Hanson kirjoittaa hyvän vastaanottamisesta, joka kehittää sisäisiä vahvuuksia. Hän mainitsee hyvän vastaanottamisen olevan aktiivista, ei passiivista, ja se vahvistaa huomiokykyä. Kielteisillä kokemuksilla on oma arvonsa, mutta niiden märehtiminen yli tarpeellisen ajan on kuin jäisi tuleen makaamaan. Sen lisäksi että hyviä, olemassa olevia kokemuksia opettelee vastaanottamaan, niitä on myös mahdollista kehittää itse. Kyse on omien ajatusten muuttamisesta ja uudelleen suuntaamisesta. Kirjan tuoma oivallus on se, että se vahvistuu, mihin kiinnitämme huomiomme. Hyvän vastaanottamisen harjoitukset eivät ole helppoja, mutta niillä luomme itsellemme mielenrauhaa ja tasapainoa. Ihmisellä on monesti taipumus keskittyä vain siihen, mikä on huonosti. Sama syy voi estää meitä kehittämästä itseämme, koska olemme joskus saaneet negatiivista kritiikkiä jostain suorituksestamme. Oman asenteen ja ajattelutavan muokkaaminen Loppujen lopuksi Hakalan kehotus riman laskemisesta ei välttämättä liity mukavuusalueeseen, vaan joissain tapauksissa pelkästään ylenmääräisen stressin ja kiireen välttämiseen. Riman olisikin hyvä olla kiinteän korkeuden tai jatkuvan nousun sijaan joustava. Toisin kuin korkeushypyssä, rimaa ei tarvitse joka suorituksen jälkeen nostaa vähän ylemmäs vaan korkeuden voi säätää sen hetkisten voimavarojen mukaan. Jos samanaikaisesti on viisi tärkeää projektia suoritettavana, voit valita niistä sen, joka vaatii erityishuomiota ja keskittyä suorittamaan se huolella. Muiden riman voit laskea siksi aikaa alemmas. Eli kyse voi myös olla vain priorisoinnista. Epämukavuusalueelle meneminen sen sijaan on tavattoman laaja käsite, ja sekä Dyerin että Dweckin esimerkit liittyvät samaan asiaan. Mukavuusalueella voidaan pysyä, koska on opittu ja totuttu pysymään siellä. Dyerin (1977) sanoin “te olette tottuneet omiin määritelmiinne itsestänne”. Hänen mukaansa niin sanotut “minä olen tällainen” -nimilaput ovat saattaneet estää elämästä elämää niin täydesti kuin voisi, ja näistä nimilapuista pitäisi hankkiutua eroon. Mukavuusalueen ulkopuolinen tutkimusmatkailu ei tarkoita sitä, että kaikkea pitää kokeilla tai syöksyä suin päin mihin tahansa uuteen haasteeseen, vaan myös yhden tavallisen työuran ympäriltä voi löytyä uusia, haastavia asioita, uusien taitojen opettelua. Suosittelen suhtautumaan potentiaaliseen oppimiskokemukseen uteliaasti – epämukavuusalueella voi mennä välillä vain käymään, ja sieltä saattaa löytyä sellaisia vahvuuksia, joiden olemassaoloa ei aiemmin tiennytkään. Csikszentmihalyin (1997) teoriaa mukaillen flow-tila on mukavuusaluettamme ja arousal-tila epämukavuusaluetta. Hänen mukaansa optimaaliset kokemukset (flow) vievät meidän lähemmäksi onnellisuuden tilaa, mutta väitän, että epämukavuusalueella onnistuminen vasta voimaannuttaakin. Viime kädessä kysymys on pitkälti asenteista, ja asenteet ovat siitä mukavia, että niitä voi muuttaa. Olen koettanut itse omaksua jo pitkään sen ajatuksen, että kun elämässä tulee vastoinkäymisiä niin opinnoissa, työelämässä kuin henkilökohtaisella saralla, pyrin löytämään niistä jotain, mitä voin oppia. Lähes kaikista vastoinkäymisistä löytyy tällainen oppimisen potentiaali. Siksi välttelen termiä “epäonnistuminen”, sillä aina voi vain onnistua tai oppia, ja molemmat ovat eteenpäin vieviä kokemuksia. Näihin vaikuttavat läheisesti myös omat motivaatiotekijät, mutta niistä enemmän ensi kerralla. Kohti epämukavuusaluetta Aseta rima joka joustaa elämäntilanteesi, muiden vaatimusten ja voimavarojesi mukaan. Hankkiudu eroon “minä olen aina ollut tällainen” -leimoista. Harjoittele hyvän vastaanottamista – se vahvistuu mihin kiinnitämme huomiomme. Opettele suhtautumaan epämukavuusalueeseen potentiaalisena oppimiskokemuksena, uteliaasti, mutta liikaa stressaamatta. Voit vain onnistua tai oppia. Kirjoittaja Saija Heinonen on projektipäällikkö ja TKI-asiantuntija elokuva- & tv-alan töiden ja kasvatustieteen opintojen taustalla. Halu ymmärtää ihmisen käyttäytymistä ja oppimisen mekaniikkaa on herännyt idulle jo nuoruudessa, mutta vasta viime vuosina se on versonut näkyvämmin. Vapaa-aikaan kuuluu muun muassa aktiivista liikuntaa, kamppailulajeja ja puutarhanhoitoa. Lähteet Csikszentmihalyi, M. 2005. Flow – elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Rasalas Kustannus. Alkuperäisteos 1990. Flow. Csikszentmihalyi, M. 1997. Finding Flow. The psychology of Engagement with Everyday Life. Basic Books. Dweck, C.S. 2016. Mindset Menestymisen psykologia. Kuinka voimme toteuttaa piileviä kykyjämme. Viisas elämä Oy. Alkuperäisteos 2006. Mindset. The New Psychology of Success. Dyer, W.W. 1977. Hyväksy itsesi - uskalla elää! 1977. Kustannusosakeyhtiö Otava. Alkuperäisteos 1976. Your erroneous zones. Hakala, J.T. 2020. Vähemmällä enemmän - Miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta. Alma Talent Oy. Hanson, R. 2020. Onnellisuuden ohjelmointi - hyvinvointia neurotieteen avulla. Viisas elämä Oy. 2. painos. Alkuperäisteos 2013. Hardwiring Happiness: The New Brain Science of Contentment, Calm, and Confidence. (Kirja on aiemmin julkaistu suomeksi nimellä Sisäsyntyinen onnellisuus) HS (Helsingin sanomat). 6.11.2020. Paine menestyä aiheuttaa rimakauhua. Toimittaja Juha Riihimäki. HS (Helsingin sanomat). 15.11.2021. Vapaalla parempi tehdä kuin olla. Toimittaja Lauri Seppälä.
”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima
Opiskelijan onnistuminen saa opettajan sydämen sykkimään! Opettajan kannalta mikään ei ole niin hienoa kuin opiskelija, joka on oppinut tunnistamaan vahvuuksiaan eikä anna heikkouksien estää yrittämistä. Mutta miten edesauttaa sitä, että jokainen saa kokea onnistumisia? Keinoja on monia, mutta tärkein niistä on asettaa niiden edesauttaminen tietoiseksi tavoitteeksi. Alla muutama sananen taustaksi. Yksi Metropolian (2021) keskeinen tavoite on laadukas opetus ja oppiminen, jonka saavuttamiseksi monen asian pitää osua kohdalleen. Puhutaan muun muassa opettajan yleisestä kyvykkyydestä, digiajan teknologioiden hallinnasta ja niiden oppimista edistävästä hyödyntämisestä, oppimista tukevan ja osallistavan vuorovaikutuksen luomisesta, oppimisen reflektoinnista kuin myös palautteen antamisesta puolin ja toisin jatkuvan kehityksen varmistamiseksi. Näistä asioista on Metropoliassa innostavasti ja kattavasti kirjoittanut Mari Virtanen ja esimerkiksi kannattelevasta ohjauksesta Eveliina Korpela (2021). Tämä teksti keskittyy laadukkaan opetuksen ja oppimisen yhteen tärkeään osa-alueeseen: onnistumisen kokemusten tuottamiseen kaikille opiskelijoille johtotähtenä positiivinen pedagogiikka. Positiivinen pedagogiikka Positiivinen pedagogiikka voidaan määritellä monin tavoin, mutta lyhyesti ilmaistuna positiivinen pedagogiikka keskittyy hyvään ja kannustavuuteen ja siksi se saa meissä olevan potentiaalin esiin. Suomessa yksi positiivisen pedagogiikan puolestapuhujia on Kaisa Vuorinen, itsekin opettaja. Kun ihmisen potentiaali realisoituu, siitä syntyy positiivisia ketjureaktioita niin yksilössä itsessään kuin ihmisten välilläkin (Kaisa Vuorinen 2021). Positiivinen pedagogiikka on sukua positiiviselle psykologialle, joka keskittyy niin yksilön kuin yhteisöjen hyvinvointiin, vahvuuksiin ja voimavaroihin ja näiden edistämiseen. Tavoitteena ei ole vain selvitä, vaan kukoistaa. Monet psykologit ja yritysvalmentajat ympäri maailman vannovat positiivisen psykologian nimeen, sillä tutkimukset osoittavat, että yksilöt ja yhteisöt kukoistavat positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä (katso Seligman 2011, Saarinen 2021, Fischer 2012, Leppänen ja Rauhala 2012, Martela 2014). Kuka opettajasi sai sinut onnistumaan? Meillä kaikilla on luultavasti – ja toivottavasti – muisto opettajasta, joka sai meistä parhaamme esiin. Joku opettajamme, oli se sitten millä kouluasteella tahansa, näki meissä jotain kehumisen arvoista, antoi kannustavaa palautetta, ohjasi oikealle polulle ja sai meidät uskomaan itseemme. Muistatko kuka hän oli? Omalla kohdallani tuo opettaja oli ehkä yllättäenkin ala-asteen voimistelumaikka, joka tunnisti liikunnallisuuteni ja sai minut innostumaan telinevoimistelusta. Onnistumiset voimistelun parissa tuottivat hyvää oloa ja saivat uskomaan itseeni myös muilla oppimisen osa-alueilla. Olin nuorena ujo, mutta voimistelun kautta sain rohkeutta esiintymiseen ja esimerkiksi kouluesitelmien pitämiseen. Tämä kasvatti luottamusta omiin taitoihin ja teki kaikesta myöhemmästä oppimisesta mielekästä ja tavoittelemisen arvoista. Tämän kaiken ymmärsin vasta paljon myöhemmin, kun vuosien päästä pohdin omaa opettajuuttani ja sen kehittämistä opiskelijoiden potentiaalin esiin saamiseksi. 12 hyväksi havaittua tapaa tuottaa onnistumisia Kulunut koronavuosi on saanut minut ja monet muut opettajat ja valmentajat miettimään, miten omia opetusmetodeja voisi entisestään parantaa laadukkaan oppimiskokemuksen takaamiseksi. Alla olevaan listaan olen kerännyt käytännössä hyväksi havaitsemiani täsmätoimia tuottaa opiskelijoille onnistumisen kokemuksia ja sitä kautta luoda edellytyksiä uusille onnistumisille ja lopulta mielekkäälle oppimiselle. Moni kohta on varmasti tuttua luettavaa, mutta joukkoon saattaa mahtua myös muutama uusi, kokeilemisen arvoinen ajatus, joita voi helposti soveltaa mihin tahansa opetusalaan. Yksityiskohtaisia esimerkkejä liittyen omaan työhöni löytyy listan alta. Asetan itselleni tietoiseksi tavoitteeksi luoda opiskelijoille onnistumisen kokemuksia. Kurssin alussa, muistan kehua edellisen kurssin opiskelijoita ja heidän saavutuksiaan ja että uskon vastaavaan myös kyseisen kurssin opiskelijoiden kohdalla. Autan opiskelijoita tunnistamaan erityisesti omia vahvuuksiaan. Etsin ja tunnistan kurssin aikana opiskelijoiden vahvuuksia ja myös heissä olevaa potentiaalia. Varmistan, että opiskelijat ymmärtävät, mitä muita taitoja kurssilla arvostetaan substanssiosaamisen lisäksi. Kiitän ja kehun yksittäistä opiskelijaa, ryhmää tai jopa koko luokkaa aina, kun siihen on tilaisuus. Tuon esiin keinoja onnistua paremmin. Kannustan kokeilemaan uusia tapoja oppia tai suorittaa oppimistehtäviä. Analysoin opiskelijoiden kanssa yhdessä optimisuorituksia. Esitän parannusehdotukset hienotunteisesti, usein kysymysmuodossa: Olisiko hyvä laittaa tähän…? Miltä kuulostaisi, jos tekisit tähän vielä…? Kannattaisiko tätä miettiä vielä? Miten saisit esitettyä tämän mahdollisimman selkeästi? Luon uskoa tulevaan ja seuraaviin mahdollisuuksiin onnistua. Kiitän opiskelijoita heidän panoksestaan tuntien lopuksi ja koko opintojakson lopuksi ja kerron, mitä itse opin heiltä. Alla muutama konkreettinen esimerkki työssäni ammatillisen englannin ja viestinnän opettajana. Autan opiskelijoita tunnistamaan erityisesti omia vahvuuksiaan Olen heti kurssin aluksi antanut itseopiskelutehtäväksi äänittää lyhyt YouTube-video, jossa pyydän opiskelijoita kertomaan itsestään vastaamalla muutamaan kysymykseen. Yksi kysymyksistä on ollut: Mitkä ovat vahvuuksiasi? Voit huoletta ja mielellään kehua itseäsi niin paljon kuin haluat. Kerro myös, missä haluaisit olla parempi kuin nyt. Näin olen saanut jokaisesta opiskelijasta hyvää perustietoa ennen kuin olen edes tavannut heitä. Jatkan myös ensimmäisellä tunnilla syvällisemmin tästä aiheesta ja kannustan jokaista huomioimaan aktiivisesti omaa osaamistaan ja sen kehittymistä opintojakson aikana ja myös sen jälkeen opintojen aikana. Varmistan, että opiskelijat ymmärtävät, mitä muita taitoja kurssilla pidetään hyvinä varsinaisen substanssin lisäksi Kielten ollessa kyseessä, opiskelijoilla on usein se väärä käsitys, että vain kieliopin täydellisesti hallitseva voi saada tehtävistä korkeita pisteitä ja kurssiarvosanaksi korkeimman arvosanan 5. Varmistan kurssin alussa, että kaikki ymmärtävät, että ammatillinen kielitaito on paljon muutakin kuin kielioppia ja sanastoa, sillä siihen liittyy paljon erilaisia viestinnällisiä elementtejä. Näitä ovat esimerkiksi hyvät vuorovaikutustaidot, toimiminen tilanteen vaatimalla muodollisuuden tasolla ja tilanteelle tyypillisellä tavalla, kohteliaisuus tai vaikkapa rohkeus ja nokkeluus tietyissä tehtävissä. Tärkeää on ymmärtää, että osoittamalla näitä muita taitoja heikommat osa-alueet jäävät helposti niiden peittoon ja näin syntyy huikeita onnistumisia. Niillä opintojaksoillani, joilla yhtenä aiheena on työpalaverit ja kokoustaminen, onnistumisia tulee kaikille opiskelijoille, vaikka niihin liittyvä arvosteltava kokoustehtävä on sellainen, jonka opiskelijat vetävät ohjeistuksen mukaan täysin itsenäisesti opettajan ainoastaan seuratessa hiljaa sivusta. Onnistuminen johtuu pitkälti siitä, että korostan ohjeissa itse tehtävään keskittymistä, ei siihen, miltä heidän englannin kieli kuulostaa. Erään tällaisen kokouksen jälkeen kehuin jälleen kerran koko ryhmää ja toin esiin kaikkia niitä taitoja, joita he olivat esittäneet. Kerroin heille, että olin todella vaikuttunut siitä, miten todelliselta kokous oli tuntunut. Kaikki iloitsivat onnistumisesta, mutta kaikkein iloisin oli varmasti se opiskelija, jolle kerroin, että kielivirheet eivät haitanneet mitenkään hänen suoriutumistaan, vaan hän toimi erittäin ammattimaisesti, otti tehtävän ja roolinsa tosissaan, haki todellisia ratkaisuja, esitti loistavia kehitysideoita, kysyi muiden mielipiteitä ja kuunteli tarkkaan. Positiivinen palaute sai opiskelijan hehkumaan. Parasta hänen kannaltaan oli varmasti se, että hän sai nähdä aivan konkreettisesti, ettei puutteellinen kielitaito häirinnyt hänen suoritustaan. Varsinkin, kun hän oli ollut vakuuttunut siitä, ettei tulisi onnistumaan tehtävässä ja siksi maanneensa ennen kokousta sohvallaan omien sanojensa mukaan täysin lamaantuneena! Kannustan kokeilemaan uusia tapoja oppia tai suorittaa kurssitehtäviä Useilla kursseillani opiskelijat pitävät valitsemastaan ammatillisesta ja tärkeäksi kokemastaan aiheesta esitelmän tai esimerkiksi jonkin projektin loppuesityksen. Esitelmän pitäminen englanniksi on suurimmalle osalle opiskelijoista todellinen koetinkivi ja siksi olemme yhdessä analysoineet tunnilla netistä löytyviä innostavia ja esitysteknisesti loistavia esitelmiä ja puheita (katso esim. Hyppönen 2011). Olen kannustanut heitä poimimaan tai soveltamaan näistä “superesityksistä” sellaisia elementtejä, jotka sopivat heidän tavalleen kommunikoida. Kaikkein parhaimmat esitelmät ovat syntyneet, kun olen pyytänyt opiskelijoita vielä sisällyttämään esitelmään jonkin nokkelan elementin ja kannustanut käyttämään aikaa ja vaivaa sen keksimiseen. Kevään 2021 Business English -opintojaksolla näimme todella hienoja liiketalouden opiskelijoiden esityksiä ja onnistumisia. Parhaimman onnistumiskokemuksen sai ehkä eräs kielitaidoltaan välttävä ensimmäisen vuoden opiskelija, joka sai lähes täydet pisteet esitelmästään Good atmosphere at work, jossa hän puhui hyvään työilmapiiriin vaikuttavista asioista. Perinteisen bullet point-esitelmän sijaan ja pelkkien faktojen luettelemisen sijaan, hän oli erittäin nokkelasti rakentanut esitysdiat niin, että niillä seikkaili hyvin yksinkertainen tikku-ukko, jonka suupielet liikkuivat diojen vaihtuessa kasvavassa määrin joko ylös tai alaspäin sen mukaan kun hän toi esiin, mitkä asiat vaikuttivat työilmapiiriin myönteisesti tai kielteisesti. Tuo kikka toimi täydellisesti, asian pointti tuli kaikille selväksi, esitys oli ammattimainen ja viihdyttävä ja sai siksi täyden huomiomme ja varauksettoman suosiomme. Olen edelleen vaikuttunut hänen esityksestään ja muistan sen varmasti lopun elämää! Parasta esityksessä oli, että opiskelija ei antanut välttävän kielitaitonsa tulla tehtävässä onnistumisen tielle, vaan lähti rohkeasti pelaamaan vahvuuksillaan ja onnistui niissä täydellisesti. Oli helppoa ja erittäin palkitsevaa itsellekin kehua opiskelijaa vuolaasti, joka sai tästä kokemuksesta palautekeskustelun perusteella aivan uutta virtaa ja uskoa itseensä. “Voit olla ylpeä panoksestasi!” Kun keskitytään hyvään, kannustetaan ja ohjataan opiskelija hänelle sopivalle polulle, tapahtuu hyviä asioita. On kuitenkin melko epärealistista ajatella, että kaikki voisivat onnistua koko ajan, mutta kaikessa ei tarvitsekaan onnistua. Riittää, kun onnistuu hyvin joissain tehtävissä, joka taas on omiaan luomaan positiivista kierrettä ja onnistumisia myöhemmin. Uskon, että kaikki opettajat kehuvat ja kannustavat opiskelijoitaan, mutta kirjoitukseni pointti on piilevän potentiaalin huomaamisessa ja sen houkuttelemisessa esiin systemaattisesti ja johdonmukaisesti. Erityisen tärkeää on suhteuttaa ennakko-odotukset lopputulokseen ja huomata pienikin edistysaskel ääneen kommentoiden. Kun teemme niin, opetusarki kirkastuu ja alkaa kukoistaa tähän tapaan: Saamme keskittyä hyvään ja nähdä sen lisääntyvän. Saamme olla todistamassa, kun opiskelijat onnistuvat ja heidän todellinen potentiaalinsa tulee esille. Saamme huomata positiivisen muutoksen opiskelijoissa. Saamme itse onnistua ja olla osana positiivisia ketjureaktioita. Ja tärkeimpänä kaikesta, saamme nähdä, miten suurta iloa tuntee opiskelija, joka näennäisistä ennakkoasetelmista huolimatta onnistuu! Lähteet Kaisavuorinen.com. 2021. Positiivinen pedagogiikka – kaisavuorinen.com. Fischer, M. 2012. Linkages between employee and customer perceptions in business-to-business services – Towards positively deviant performances. Organisaatioiden ja työpsykologian väitös Aalto-yliopistossa. Hyppönen, M 2011. Fighting viruses, defending the net. (ted.com) Korpela, E. 2021. Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi - Hiiltä ja timanttia Leppänen, M. ja Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä - Psykologiaa johtajille. Talentum Media. Liettua. Martela, F. 2014 Onnellisuuksien psykologia. Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: Ps-kustannus. Metropolia. 2021. Oppiminen. Oppiminen | Metropolia Saarinen, E. 2021. Filosofia ja systeemiajattelu 2021 luentosarja Aalto-Yliopisto. YouTube. Seligman, M. 2011. Flourish: A visionary new understanding of happiness and well-being. New York: Free press. Virtanen, M. Metropolia blogit. Hiiltä ja timanttia.
Tulevaisuuden osaamistarpeita muotoilemassa 3/3
Käsilläsi oleva teksti on kolmiosaisen sarjan viimeinen kirjoitus, jossa olen soveltanut innovatiivisen kehittämisen ja palvelumuotoilun periaatteita opetuksen ja koulutuksen kenttään. Koska palvelumuotoilulla, erittäin runsaasti tiivistettynä, tarkoitetaan minkä tahansa tuotteen, toiminnon tai prosessin käyttäjälähtöistä kehittämistä ja innovatiivista suunnittelua, koulutussektorin näkökulmasta sen voi ymmärtää laajasti kaikkien opetuksen, oppimisen ja niihin liittyvien prosessien oppijalähtöisenä kehittämisenä. Tästä samasta näkökulmasta olen, tekstisarjan aiemmissa osissa, keskittynyt korkeakouluopetuksen pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen kehittämiseen ja siinä esiintyvien haasteiden tunnistamiseen sekä opettajien, oppijoiden ja toimintakulttuurin soveltavaan muotoiluun. Tämä teksti kuvaa tulevaisuuden muuttuvaa toimintaympäristöä ja siihen liittyvää osaamista, visioiden tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista, joka pitäisi ottaa huomioon jo tämän päivän opetuksessa. Mitä tulisi opettaa tänään niin, että osaisimme tulevaisuudessa tarvittavan? Erityisesti koronakevään etätyön, etäkoulun ja etäkaiken aikana olen tehnyt monenlaisia huomiota tulevaisuuden osaamistarpeista, joita nostan tässä tekstissä esiin. Vaikka kevään aikana tekemäni huomiot samoin kuin innovatiiviset käytännön sovellukset ovat omiani, olen saanut innoitusta tämän tekstin kirjoittamiseen tulevaisuusvisiönääri Perttu Pölösen kirjasta Tulevaisuuden lukujärjestys (2019), Koiviston, Säynäjäkankaan ja Forsbergin Palvelumuotoilun bisneskirjasta (2019) ja monista artikkeleista, jotka käsittelevät tulevaisuuden visioituja uusia ammatteja, kuten esimerkiksi etiikan asiantuntijaa, pilvenvartijaa tai robotin persoonallisuuskehittäjää (Wallenius 2019). On ihan varma, että tulevaisuuden virtuaaliravintoloitsija, robottipoliisi tai onnellisuusoperaattori tarvitsevat uudenlaista ja erilaista osaamista, joita nyt kouluissa opetetaan (Frilander 2018). Tiivistäisin havaintoni tulevaisuuden “yleisosaamisesta” seuraavin ytimiin, joiden lisäksi tarvitaan tietysti aihealueittain vielä aimo annos asiaosaamista, teknologia- ja viestintäosaamista, sosiaalisesta osaamisesta puhumattakaan. Lisäksi korkeakoulutuksen näkökulmasta katsoen, opettajille ja muille kasvattajille ja kouluttajille, vahvaa pedagogista ja didaktista osaamista. 1. Itseohjautuvuus ja itsensä johtamisen taito Ihan ensimmäiseksi nostaisin itseohjautuvuuden ja itsensä johtamisen taidon tässä etäkaiken ajassa, jossa sekä työ, koulu, harrastukset että lähes kaikki muut vapaa-ajan toiminnot ovat siirtyneet verkkoon. On osoittautunut äärimmäisen tärkeäksi aikatauluttaa oma tekeminen niin, että aiemmin totutut päivärutiinit edes jotenkin säilyvät ja eri toimintojen välille tehdään selkeä siirtymä. Käytännössä kiteyttäisin tämän niin, että on tarpeellista säilyttää lounas- ja kahvitauot ja välitunnit ja että työskentelyaikana opiskellaan tai tehdään työtä, vapaa-ajalla selkeästi jotain muuta. Kun tehtävää on paljon, on äärimmäisen helppoa sujahtaa ympäripyöreään arkeen, jossa kaikki sekoittuvat tasaiseksi putkeksi. Vinkkejä etätyön johtamiseen voi etsiä esimerkiksi Kauppalehden blogista (Harju 2020). 2. Kärsivällisyys, sitkeys, periksiantamattomuus ja ongelmanratkaisukyky Jo tämän päivän työelämässä tarkasteltavat ilmiöt ja ratkaistavat kehityshaasteet ovat monimuotoisia ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan monenlaisia resursseja: aikaa, rahaa ja osaamista. Niiden lisäksi moniulotteisten ja haastavien tehtävien onnistunut ratkaiseminen vaatiivat sitkeyttä, periksiantamattomuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Uudenlaisessa etätyöskentelyarjessa, jossa sosiaalinen kanssakäyminen on rajoittunut lähinnä virtuaalisiin tapaamisiin, on yksilön ratkaistava useammin ongelmia yksin kuin aiemmin. Tämä taito on osoittautunut, ainakin meidän perheemme etätyöskentelyajan, yhdeksi keskeiseksi ytimeksi. Sitkeyden ja periksiantamattomuuden harjoituksia on tehty enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi on ratkottu lukematon määrä erilaisiin ilmiöihin liittyviä ongelmia, kuten esimerkiksi miten onnistuneesti laukaista mahdollisimman pitkän lentoradan omaava raketti tai miten rakentaa asunnon läpi kulkeva ketjureaktio. On pikkuhiljaa opittu selviytymään ilman asiantuntijan välitöntä apua. 3. Epävarmuuden sietäminen Epävarmuuden sietäminen ja oman vuoron odottaminen ovat tuttuja teemoja varmasti monen kasvattajan ja opettajan arjesta. Mieluusti liittäisin tämän teeman taitojen opettelun alakouluikään, joskin olen korkeakouluopettajana huomannut ilmiön vahvistumisen myös omalla sektorillani. Liekö internet kulttuurin nopea ja välitön palautejärjestelmä, joka pitää yllä ajatusta, että kaikki tarvitaan yksilöllisesti minulle ja mielellään heti. Pidän tätä teemaa tärkeänä erityisesti asiantuntijoiden kuormituksen kannalta ja kytkisin sen mieluusti edelliseen teemaan. Pitäisikö opetella ja oppia selviytymään ilman asiantuntijan välitöntä apua? Mitäpä jos malttaisi hetken ja yrittäisi itse keksiä tai löytää ratkaisun? Mitäpä jos pysähtyisi ja miettisi rauhassa yön yli? Opettelisi ja oppisi sietämään epävarmuutta ja odottamaan omaa vuoroa. Myös tämä lienee yksi tulevaisuuden työn kannalta merkittävä taito, joka tässä tehokkuuden ja digitalisaation ylivallan ajassamme meinaa hetkittäin unohtua. 4. Merkityksellisen tiedon etsiminen ja louhiminen Merkityksellisen tiedon etsiminen, löytäminen ja louhiminen tulevat olemaan tulevaisuuden keskeisiä taitoja. Runsaasti tiedonlouhinnasta puhutaan jo nyt tiedonkäsittelyn ja tekoälyn yhteydessä. Yksilöön liitettävänä taitona sitä voisi ajatella tiedonhaku- ja medialukutaitoina, merkittävän tiedon etsimisenä ja kuratointina eli suodattamisena ja harkittuna keräilynä soveltuvaa tarkoitusta varten. Tätä taitoa pidän yhtenä merkittävimmistä ajassamme, jossa jo nyt internetin tietovaranto moninkertaistuu eksponentiaalista vauhtia. Miten löytää merkittävä, asiallinen ja oikea tieto kaiken jo olemassa olevan joukosta? Tämä on taito, jota kannattaa ehdottomasti harjoitella ja harjaannuttaa. 5. Avoin jakaminen Avoimen jakamisen teema on yksi lempiteemoistani, joka tiiviisti liittyy myös edelliseen merkityksellisen tiedon etsimisen ja hyödyntämisen taitoon. Yhteisöjen ja organisaatioiden, miksei myös yksilönkin, kehittymisen näkökulmasta pidän avointa jakamista ja toimintakulttuuria yhtenä onnistumisen edellytyksenä. Me kaikki tiedämme, että pyörä on keksitty jo aikaa sitten, eikä sitä enää yritä kukaan uudelleen keksiä. Miksi emme ajattelisi samoin muidenkin asioiden kohdalla? Miksi emme avoimesti jakaisi sitä tietoa, joka meillä on ja ajattelisi laajemmin oppivan yhteisön näkökulmasta? Tämä ajatelmani koskee enemmän varttuneemman väen ehkä jopa vähän perinteisiä toimintamalleja, kuin nuoremman sukupolven, jonka mukana internetin avoin jakamiskulttuuri on tuonut tähän valtavan muutoksen. Ajattelen tätä avoimen jakamisen kulttuuria niin, että tieto muuttuu koko ajan yhä enemmän universaaliksi, eikä enää niinkään kohdennu yksittäisiin asiantuntijoihin, jossa yhä vahvemmin keskiöön nousee juuri merkityksellisen tiedon etsiminen ja jakaminen koko yhteisön hyväksi. 6. Luovuus Luovuus, innostuminen, inspiroituminen, kokeilut, innovaatiot. Listaisin nämä kaikki peräkkäin, toisiaan seuraavina. Ketterät kokeilut, muotoiluajattelu, käyttäjälähtöinen kehittäminen perustuvat kaikki jollain lailla yksilöiden luovuuteen ja sen ilmentämiseen. Luovuus voi toki ilmentyä muullakin kuin tässä ajatellulla, kehittämiseen liittyvällä, tavalla kuten esitysalaan, improvisointiin, ongelmanratkaisuun tai teorianmuodostukseen liittyvänä. (Gardner) Väistämätöntä on, että uudenlaisten ratkaisujen ja toimintamallien kehittäminen vaatii luovuutta, uteliaisuutta ja inspirointia vaikuttavien toimintatapojen löytämiseksi. Tulemme ihan varmasti tulevaisuudessakin tarvitsemaan visiönäärejä, foliohattu- ja propellipäitä, jotka katsovat avoimina tulevaisuuteen ja visiovat sen tulevia kulkuja. Luovuuden positiivista merkitystä koettuun työn imuun ja vähäisempään kuormittavuuteen on myös tutkittu (Riikola 2017, PDF). 7. Luottamus, arvostus ja ihmistaidot Luottamus itseen ja toiseen, arvostus itseä ja toista kohtaan, arvostus omaa ja toisen osaamista kohtaan, osoittautuvat varmasti tärkeiksi tulevaisuuden taidoiksi. Oppiminen, sosiokonstruktivistisen näkemyksen mukaan, tapahtuu yhteisöissä, johon avoimen jakamisen taidot luontevasti sulautuvat, johon myös kuunteleminen ja kuuleminen liittyvät tiiviisti. Tämänkaltaista ajattelua ja asennetta kaipaisin laajasti tämän päivän työelämään, jossa luottamus ja arvostus korostuvat erityisesti. On voitava luottaa ja olla luottamuksen arvoinen, uskottava omaan ja toisen osaamiseen, silloinkin kuin ei paikan päällä fyysisesti ollakaan. On hallittava ihmistaidot, joihin luetaan esimerkiksi neuvottelutaidot, tunneäly, yhteistyökyky ja empatia (Vainio 2018). Näistä taidoista puhutaan koko ajan yhä enemmän, esimerkiksi empatia nousee esiin lähes poikkeuksetta tulevaisuuden työelämää koskevissa julkaisuissa (Mäkelä 2020). 8. Kommunikaatio ja vuorovaikutus Yksi etäkaiken haastavista teemoista on kommunikaatio ja vuorovaikutus. Työskentely digitaalisissa ympäristöissä ei voi olla vaikuttamatta osallistujien väliseen kommunikaatioon ja vuorovaikutuksen luonteeseen. Monet tilanteet ovat verkossa väistämättä erilaisia kuin paikan päällä. Helposti etäyhteydellä jää huomaamatta kehonkieleen liittyvät pienet nyanssit, äänenpainot, tuhahdukset, turhautumiset tai väärinymmärrykset. Välttämättä ei aina päädytä tasa-arvoiseen vuorovaikutustilanteeseen, kun välissä ovat verkkokokousvälineet ja webbikamerat. Yksi opetuspuolen suurista digipedagogisista haasteista liittyykin juuri aidon vuorovaikutuksen aikaansaamiseen ja ylläpitämiseen digitaalisissa ympäristöissä. Miten olla aidosti läsnä? Miten tavoittaa kaikki osallistujat? Miten luoda tilanteesta tasa-arvoinen ja kaikkia osallistujia innostava? Miten pitää yllä osallistujien keskittymistä ja miten saada aikaan aitoa interaktiivisuutta? Väitän, että näiden kysymysten ratkaisija on tulevaisuuden työelämätaitojen ytimessä. 9. Esiintymistaito Yhdeksi tulevaisuuden taidoista haluan nostaa esiintymistaidon, joka on parhaimmillaan vahva erottautumiskeino. Digitaalisissa maailmassa tarvitaan edelleen puhujia, vaikuttajia, esiintyjiä, jotka fasilitoivat, innostavat ja motivoivat osallistujia omilla kertomuksillaan ja kokemuksillaan. Selkeän, vakuuttavan ja vaikuttavan puhumisen lisäksi on tärkeää osata rakentaa ja perustella sisällöllisesti mielekäs kokonaisuus. Taitona esiintyminen vaatii harjoittelua ja toistoa, kuten minkä tahansa muun taidon harjaannuttaminen. 10. Teknologiaosaaminen Vaikka halusin tässä tekstissä pitkälti keskittyä tulevaisuuden työn metataitoihin, en voi olla nostamatta esiin tulevaisuudessa yhä enenevissä määrin tarvittavaa teknologiaosaamista. On väistämättä selvää ja välttämätöntä, että teknologiaosaamiseen keskitytään tämän päivän kouluissa ja oppilaitoksissa ja sitä opettelevat kaikki vauvasta vaariin. Tähän tulevaisuuden osaamista kuvaavan 10-kohdan koosteeseen olisi varmasti voinut liittää lukemattoman määrän muitakin taitoja ja osaamista. Tässä hetkessä kuitenkin päädyin näihin kymmeneen, jonka yhtenä yhteenvetävänä teemana voi edelleen nähdä sopeutumiskyvyn ja kyvyn elinikäiseen oppimiseen, joka toimii hyvänä alustana kaikelle tulevaisuuden osaamiselle. Haluankin ajatella, että maailma ei koskaan ole valmis ja osaamisen tarpeet voivat elää ja vaihdella niin nyt kuin tulevaisuudessakin (Finanssialalle). Mitä sinä olisit nostanut tälle listalle? Mitä tulevaisuuden osaamistarpeita on sinun työssäsi ja arjessasi viime aikoina noussut esiin? Lähteet Finanssialalle. Tulevaisuuden osaamistarpeet. Frilander, J. 2018. Raportti: 20 suurta muutosta ja yli 200 tulevaisuuden työtä – Mikä on sinun uusi ammattisi? YLE uutiset Gardner, H. https://howardgardner.com/ Harju, J. 2020. Kahdeksan oppia korona-ajan työstä ja johtamisesta. Kauppalehti. Koivisto, M., Säynäjäkangas, J. & Forsberg, S. (2019). Palvelumuotoilun bisneskirja. Alma Talent. Mäkelä, A. 2020. Voiko empatiaa mitata? Työpsykologi kehottaa kysymään yhden kysymyksen. Duunitori. Pölönen, P. 2019. Tulevaisuuden lukujärjestys. Otava. Riikola, A. 2017. Työn epävarmuuden yhteys uupumusasteiseen väsymykseen ja työn imuun: toimiiko luovuus suojaavana voimavarana? Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. (PDF) Vainio, L. 2018. Mitä ovat tulevaisuuden työelämätaidot? Wallenius, S. 2019. Tulevaisuuden kuumimmat ammatit – kulttuuriletittäjä, pystyviljelijä ja ikävaikuttaja. MTV Uutiset.
Johtamisessa tarvitaan pedagogista asennetta
Työntekijöiden kouluttaminen ja ajantasaisesta osaamisesta huolehtiminen kuuluvat yhä enenevässä määrin työpaikoille ja työnteon yhteyteen. Osa yrityksistä on tunnistanut, että toimialan muutokset tapahtuvat niin nopeasti, että osaamisen päivittämisestä on otettava suurempaa vastuuta. Tästä syystä yritykset ovat kehittäneet ja organisoineet osaamisen kehittämiseen liittyviä toimintatapoja mahdollisimman pitkälle oman organisaation ja liiketoiminnan näkökulmasta. Samalla he varmistavat, että heillä on ammattitaitoista työvoimaa ja sitä on saatavilla myös jatkossa. Edellä mainittuja havaintojamme osaamisen kehittämisen muutoksista tukee muun muassa inhimillisen pääoman kehittämisen trendeistä kertova Deloitte Insights -raportti (2020). Saman tuloksen projektiryhmämme on saanut Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa tekemissämme pk-yritysten yrityskartoituksissa ja valmennuspiloteissa (Urban Growth Vantaa 2020). Voimme siis todeta, että pedagogiikka ei kuulu enää pelkästään oppilaitosympäristöihin, opetukseen ja sen ratkaisuihin, kuten se saatetaan perinteisesti ymmärtää. Sitä tarvitaan yhä enemmän menestyvien yrityskulttuurien rakennusaineena erityisesti esihenkilötyössä ja johtamisessa. Pedagogisesta ymmärryksestä ja pedagogisesta johtamisesta on tullut merkittävä liiketoiminnan johtamisen väline. Pedagogisella asenteella tarkoitamme suhtautumista osallistavien menetelmien hyödyntämiseen ja ajattelun työkalujen kehittämiseen, joiden avulla uuden oppimista edistetään tavoitteellisesti tietyssä toimintaympäristössä. Esihenkilöiden kannattaa kehittää pedagogista asennettaan siksi, että muutoskyky ja oppiminen ovat nykyään osa jokaisen työpaikan arkea. Työpaikka on oppimisympäristö, jossa tavoitellaan ja tuetaan kunkin päivän parasta mahdollista tulosta. Jos esihenkilöllä ei ole pedagogista asennetta, hän ei tunnista muutostilannetta, eikä siten kykene johtamaan oppimista. Pedagoginen asenne auttaa sitouttamaan työntekijöitä muutokseen, edistää tiimin tuottavuutta ja rakentaa entistä vahvempaa yrityskulttuuria. Esihenkilö kannustaa vahvuuksien kautta Esihenkilön vastuulle kuuluu osaamisen kehittämisen mahdollistaminen. Hän voi luoda myönteisen ilmapiirin jatkuvaan kehittymiseen ja kehittämiseen: Missä tahansa tehtävässä on mahdollisuus kehittää työtä, mikä taas kehittää edelleen työntekijää saadun palautteen kautta. Kaikissa tehtävissä on mahdollista oppia ja kasvattaa osaamispääomaa. Oppimispolut ovat yksilöllisiä, joten on hyvä selvittää, millä nykytasolla jokaisen osaaminen on tällä hetkellä ja asettaa sen pohjalta osaamistavoitteet. Osalla henkilöstöstä on myös pelkoja, esteitä ja rajoituksia – jopa välinpitämättömyyttä työtapojen ja osaamisen kehittämisen suhteen. Tällöin esihenkilöltä vaaditaan rohkeutta ja näkemyksellisyyttä selvittää, mikä juuri kyseistä tiimiläistä motivoi, kertoa miksi uudistuminen on tärkeää ja näyttää suuntaa, miten tavoitteeseen päästään pienin askelin (Sinek 2011, Huhtala 2015). Esihenkilön kannattaa toimia kuten hyvä valmentaja toimii. Valmentaja saa aikaan positiivisen vaikutuksen nostaen ihmisten ammatillisen kehittymisen ja hyvinvoinnin keskiöön (Starr 2016). Pedagoginen asenne on johtamisen väline Osa esihenkilöistä tulkitsee ja ennakoi muiden oppimiskykyä oman omaksumiskapasiteettinsa kautta. Jos opittavasta asiasta keskustellaan yksinomaan nopeimpien oppijoiden ehdoilla, ei voi olettaa, että kaikki ovat sisäistäneet asian. Muutosjohtamisen näkökulmasta työssä oppiminen ja kehittyminen vaativat aikaa ja altistumista, johon työntekijä tarvitsee esihenkilön ja johdon tuen. Esihenkilö, toimi näin: Linkitä muutos isompaan kokonaisuuteen ja muista kertoa miksi tehdään, kuten tehdään. Huolehdi työpaikalla siitä, että tiimilläsi on ymmärrys siitä, mikä on muutoksen tavoite. Helpota hahmottamista visuaalisilla keinoilla: numeroin, sanoin, kuvin, tarinoin, kuunnellen, keskustellen tai harjoitellen; yhdessä tehden. Varaa riittävästi aikaa asioiden käsittelemiseen, omaksumiseen ja sisäistämiseen. Varaudu ohjaamaan, antamaan palautetta ja tarvittaessa kertaamaan alusta asti. Muista kärsivällisyys uusien toimintatapojen haltuun ottamisessa. Edistä osaamisen jakamista työyhteisössä sallimalla työajan käyttämistä vertaisoppimiseen ja kannustamalla ketteriin kokeiluihin. Esihenkilön pedagogiseen asenteeseen kuuluu varmistaa, että työssä oppiminen liittyy kiinteänä osana nykyisiin työtehtäviin tai uusiin haasteisiin, joihin ollaan seuraavaksi kasvamassa. Kun oppiminen kytketään suoraan työntekijän omaan työympäristöön ja tehtäviin, on hänen helpompi ymmärtää, miten opittua voi käytännössä hyödyntää. Kannattaa varmistaa helppo pääsy osaamisen kehittämisen kanaviin ja asioiden vapaaehtoiseen kertaamiseen työajalla. Liiketoiminnan näkökulmasta osaamisen kehittämiseen ja pedagogisen asenteen vahvistamiseen kannattaa investoida. Siten entistä taitavampi henkilökunta ymmärtää päivittäisten toimintatapojensa vaikutuksen tuottavuuteen, kustannussäästöihin, katerakenteeseen ja kassavirtaan. Jokainen haluaa tehdä työnsä hyvin. Mitä enemmän omaan työhön ja sen tuloksiin on mahdollista vaikuttaa, sitä motivoituneempi työntekijä on. Tieteestä ja liiketoiminnasta kirjoittavan journalisti Shane Snown (2020) mukaan tulevaisuuden johtajilta tämä edellyttää ymmärrystä siitä, miten kaikki on toisiinsa linkittynyttä: asiakkaat, teknologiat ja tiimityö. Kukaan ei ole yksin niin vahva kuin erilaiset systeemit yhdessä ovat. Keskeistä on älyllinen rehellisyys, jota lähellä on ajatuksemme siitä, että esihenkilöllä tulee olla pedagogista asennetta johtaakseen tiimiään tuloksellisesti. Opi lisää pedagogisen asenteen voimasta ja ole meihin yhteydessä! Kirjoittajat Yritysvalmentaja, kirjailija ja muutosjohtamisen ammattilainen Marjo Huhtala. Marjo on kirjoittanut kolme kirjaa asenteesta ja sen johtamisesta, työskennellyt mm. henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä sekä toiminut valmennusalalla viisitoista vuotta. Projektipäällikkö Elina Taponen. Elina on jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen asiantuntija, jota kiinnostaa yritysten tarpeisiin kehitettävät työssä oppimisen ratkaisut. Hän on työskennellyt Metropoliassa eri tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan. Marjo ja Elina työskentelevät Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa, joka pyrkii löytämään ratkaisuja vantaalaisen työvoiman, sekä työssäkäyvien että työttömien, osaamisen kehittämiseen sekä tukemaan vantaalaisten yritysten kasvua ja kehitystä digitalisaation ja automatisaation aikakaudella. Lähteet Deloitte insights 2020. Human Capital Trends 2020: The social enterprise at work: Paradox as a path forward. Huhtala, Marjo. 2015. Asennejohtaja – Arjen työkalut esimiehille. Helsingin Kauppakamari. Snow, Shane. 2020. Our Leaders of Tomorrow Are Going To Need These 4 Rare Skills. Forbes. Sinek, Simon. 2011 reprinted. Start with Why: How Great Leaders Inspire Everyone to Take Action. Portfolio. Starr, Julie. 2016. The Coaching Manual – The definitive guide to the process, principles and skills of personal coaching. 4th edition. Pearson. Urban Growth Vantaa 2020. A Tale of Growth. Development project for knowhow. (PDF)
Työharjoittelu maahanmuuttajaopiskelijan kielenoppimisen tukena
Korkeakouluista valmistuneet maahanmuuttajat työllistyvät suomalaisille työmarkkinoille selvästi heikommin kuin suomalaiset kollegansa. Taustalla näyttää olevan maahanmuuttajaopiskelijoiden heikompi suomen kielen taito. SIMHE-jatkokehitys-hankkeessa onkin nyt pohdittu sitä, miten englanninkielisissä tutkinto-ohjelmissa voitaisiin tukea opiskelijoiden itsenäistä suomen kielen opiskelua ja omaehtoista kielenoppimista. Tässä blogitekstissä esitellään Degree Programme in Social Services -tutkinto-ohjelmaan kehitettyä käytännöllistä ratkaisua kielitaitopulmaan. Ammattikorkeakouluissa opiskelee yhä enemmän opiskelijoita, joiden äidinkieli ei ole suomi. Tämä aiheuttaa tutkinnoissa monenlaisia haasteita, mm. miten tarjota ulkomaalaistaustaisille opiskelijoille tarvittavaa ja oikea-aikaista tukea, miten integroida opiskelijat osaksi korkeakouluyhteisöä, miten parantaa heidän työllistymistään Suomessa (Airas ym. 2019: 4) sekä miten sitouttaa heidät osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tutkimusten mukaan noin viidennes ulkomaalaistaustaisista ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista on muuttanut pois Suomesta viisi vuotta valmistumisensa jälkeen ja vain noin puolet heistä työskentelee Suomessa, kun taas korkeakoulusta valmistuneista suomalaisista vain 2–4 % on muuttanut pois Suomesta ja selvästi yli 80 % on työelämässä (Airas ym. 2019: 60). Eroa voidaan pitää todella suurena, minkä vuoksi asialle on aiheellista tehdä jotakin. Tässä blogitekstissä tarkastellaan yhtä ratkaisua pulmaan: kielenoppimisen tukemista työharjoittelun aikana sosiaalialan englanninkielisessä tutkinnossa (eli DPSS-tutkinnossa). Kielenoppiminen luokan ulkopuolella Kurhila ym. (2019: 8) esittävät, että yksi ratkaisu kielenopetuksen haasteisiin on kontekstien uudelleenarviointi. Se tarkoittaa sitä, että ns. perinteisen opettajavetoisen pedagogiikan rinnalle nostetaan erilaisia oppimisympäristöjä ja oppimistilanteita niin, ettei ajatellakaan kielenoppimisen tapahtuvan vain luokkahuoneessa tai opettajan ohjauksessa. Uudenlainen lähestymistapa korostaa oppijan toimijuutta, oppijan aktiivisuutta ja oppijan omaa motivaatiota omaksua kieli. Metropolia Ammattikorkeakoulussa kielenopetuksen haasteeseen on tartuttu Metropolian SIMHE-palvelukeskuksessa (Supporting Immigrants in Higher Education) monin eri tavoin, mm. kehittämällä uraohjauksen ja suomen kielen oppimisen mallia kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille (SIMHE-jatkokehitys 2019–2021) ja pohtimalla työharjoittelun ja kielenoppimisen yhdistämistä (ks. myös Stenberg ym. 2019). Työharjoittelu suomenkielisessä ympäristössä on DPSS-opiskelijalle ainutlaatuinen mahdollisuus oppia kommunikoimaan erilaisissa suomenkielisissä työelämän tilanteissa. Näissä aidoissa työelämän vuorovaikutustilanteissa korostuu se, miten kielitaito ei ole vain kielen rakenteiden ja sanaston syvällistä hallintaa, vaan taitoa toimia tarkoituksenmukaisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa kulloinkin käytössä olevien merkityksellisten resurssien avulla. (Lehtimaja 2019: 194–195; Lilja & Piirainen-Marsh 2019: 255–256.) Esimerkiksi päiväkodin siirtymätilanteissa – pukemisessa, riisumisessa, päiväunille menemisessä – kielitaidosta on paljon hyötyä, mutta niin on myös tehokkaasta tilankäytöstä, visuaalisten viestien hyödyntämisestä, tilanteen tarkoituksenmukaisesta organisoinnista sekä lasten yksilöllisestä huomioimisesta monilla eri tasoilla. Aikuinen kielenoppija ei kuitenkaan opi kieltä kovin tehokkaasti vain menemällä suomenkieliseen työympäristöön. Mitä sitten tarvitaan hyvään kielenoppimiseen tilanteessa, jossa kielenopettaja ei olekaan paikalla? Opiskelijan valmistautuminen työharjoitteluun Jotta kielenoppiminen työharjoittelussa olisi tehokasta, opiskelija tarvitsee ennen työharjoittelua opetusta kielenoppimisstrategioista. Strategiat lisäävät opiskelijan kykyä hyödyntää systemaattisesti harjoittelupaikassa saamaansa kielisyötettä (eli kuultua, nähtyä ja luettua kieltä). Lisäksi opiskelija tarvitsee kielitietoista ohjausta. Kielitietoisuudella tarkoitetaan sitä, että niin opiskelija kuin harjoittelun ohjaajakin tulevat tietoisiksi siitä, miten keskeinen merkitys kielellä on oppimisessa, vuorovaikutuksessa, yhteistyössä sekä (ammatti)identiteetin rakentumisessa. Kielenkäyttö eri tilanteissa, kieleen liittyvät haasteet ja asenteet sekä kielen pohdinta eri tasoilla tehdään siis harjoittelun aikana näkyväksi monin eri tavoin. (Vrt. POPS 2014; Andersen & Ruohotie-Lyhty 2019.) Metropoliassa suomenkieliseen työharjoittelupaikkaan meneville DPSS-opiskelijoille tarjotaan kielenohjausta. Ensin he saavat kielenopettajalta vinkkejä hyvistä kielenopiskelustrategioista. Sen jälkeen opiskelijoiden kanssa pohditaan yhdessä heidän omia henkilökohtaisia kielenoppimistavoitteitaan, heidän vahvuuksiaan sekä heikkouksiaan. Opiskelijat saavat myös työkirjan, johon he täyttävät havaintojaan ja huomioitaan erilaisista vuorovaikutustilanteista työharjoittelussa. Yksi keskeinen työskentelymetodi työkirjassa on critical incident -tekniikka (kriittisten tapahtumien -tekniikka), jossa opiskelijat kirjaavat muistiin työharjoittelussa tapahtuneita tärkeitä tilanteita, joko positiivisia tai negatiivisia. Tilanteista kirjataan ylös lyhyesti: Keitä oli paikalla? Missä ja milloin tilanne tapahtui? Mitä tapahtui? Miltä opiskelijasta tuntui? Miten hän selvisi? Miksi hän selvisi (tai miksi ei selvinnyt) tilanteesta? Tavoitteena on kirjata ylös yksi tunteita herättänyt tai jollakin tavoin mieleen jäänyt merkityksellinen vuorovaikutustilanne joka päivä. Harjoittelun päätteeksi opiskelija valitsee muutaman itselleen merkityksellisen tilanteen, jotka käsitellään yhdessä kielenopettajan kanssa. Tärkeitä kysymyksiä yhteisessä keskustelussa ovat: Kuinka toimit tilanteessa? Miltä sinusta tuntui? Olisitko voinut toimia toisin? Vaikuttiko jokin taustalla oleva asia tilanteen kehittymiseen? Mitä olet oppinut tilanteesta? Ennakoi tulevaa: miten toimisit vastaavassa tilanteessa seuraavan kerran? Metodin taustalla on reflektion syklinen malli (Gibbs 1988), jossa ammatillista osaamista lisätään reflektoiden ja erilaisia vaihtoehtoja pohtien niin, että opiskelija itse työskentelee omien havaintojensa ja kokemustensa parissa. Opettaja toimii tilanteissa pikemminkin fasilitaattorina ja tarkempien kysymysten esittäjänä kuin vastausten antajana. Ensimmäiset kokemukset reflektion syklisen mallin käytöstä paljastivat opiskelijoiden kokemuksista jo erään merkityksellisen seikan: ongelmallisten vuorovaikutustilanteiden taustalla ei aina olekaan puutteellinen kielitaito, vaan tilanteen haasteellisuuteen on vaikuttanut jokin kielen ulkoinen seikka; tilanteessa on ollut kiire tai muuten liian vähän aikaa, tilanteeseen osallistuvilla on ollut erilaiset odotukset tilanteen kulusta tai osallistujilla ei ole ollut tarpeeksi tietoa, niin että tilanteessa olisi voitu tehdä tarvittavia päätöksiä. Työyhteisö opiskelijan kielitukena Tehokas kielenoppiminen työharjoittelussa vaatii myös, että työyhteisö antaa suomen kielen oppijalle mahdollisimman paljon mahdollisuuksia käyttää suomen kieltä. Työkaveri ei siis vaihda kieltä heti englantiin, ei ala puhua opiskelijan puolesta eikä luovuta, vaikka sama asia täytyisikin sanoa uudelleen eri sanoilla. Sekin on hyvä tiedostaa, että epäonnistuneet sananvalinnat, epäröinti ja ajatuksen keskeytyminen kuuluvat luonnolliseen puheeseen – myös syntyperäisellä puhujalla. Opiskelijan kasvoja ja itsetuntoa on hyvä suojella; kaikkia virheitä ei tarvitse korjata, jos puhujan viesti kuitenkin välittyy. Toistuvia kielioppivirheitä kannattaa korjata epäsuorasti, esimerkiksi niin, että toistaa opiskelijan puheenvuoron tai osan siitä, mutta samalla muokkaa siinä olleen virheellisen ilmauksen oikeaan muotoon. (Ks. myös Opas maahanmuuttajalääkäreille ja työyhteisöille 2020.) Suomenkielisen on hyvä tietää, että B1-kielitaitotason saavuttaminen kestää keskimäärin 1–3 vuotta. Tämän jälkeen kielitaidon edistyminen on usein hidasta. Osin oppimisen hidastumiseen vaikuttaa se, ettei edistyneille kielenoppijoille ole juurikaan tarjolla kielikursseja. Sekin on tärkeä muistaa, ettei kielenoppiminen ole aina tasaista. Joskus oppiminen edistyy harppauksin, joskus taas se voi pysähtyä tai jopa taantua hetkeksi. Seuraavien askeleiden avulla työharjoittelu saadaan tukemaan kielenoppimista Ennen harjoittelua Kielenoppimistrategioiden laatiminen kielenopettajan tuella: henkilökohtaiset tavoitteet, ideat siitä, miten opiskelija voi hyödyntää harjoittelussa kuultua, nähtyä ja koettua kieltä monipuolisesti. Harjoittelun aikana Kielitietoinen ohjaus ja työyhteisön systemaattinen kielituki. Työkirjan täyttäminen ja kriittisten tapahtumien kirjaaminen. Harjoittelun jälkeen Reflektio kielenopettajan kanssa. Oppimisen yhteenveto. Parhaimmillaan opiskelija voi saada työharjoittelusta uutta puhtia kielenopiskeluun ja edistyä harppauksin etenkin suullisessa kielitaidossa. Uuden kielen oppiminen ja uuteen yhteiskuntaan kotoutuminen on kuitenkin elinikäinen prosessi. SIMHEn tavoitteena on tarjota opiskelijalle monipuolista tukea tähän prosessiin, opiskelijan tarpeen ja elämäntilanteen mukaan (ks. myös Stenberg ym. 2018; Monta muuttujaa -blogisarja). Miksi opiskelijoiden suomen kielen taito ei riitä? Korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymisen yhtenä esteenä pidetään suomen kielen taidon riittämättömyyttä (Eronen ym. 2014: 68). Tässä syitä kielitaidon puutteeseen: Kielikoulutusta ei tarjota opintojen yhteydessä riittävästi. Moniin englanninkielisiin tutkintoihin sisältyy paljon oman alan opintoja, jo valmiiksi laajaan 210 opintopisteen tutkintoon ei mahdu ylimääräisiä suomen kielen kursseja. Valinnaiset kieliopinnot vaativat opiskelijalta vahvaa motivaatiota ja sitoutumista. Yleensä opiskelija valitsee mieluummin oman alansa englanninkielisiä kursseja kuin ylimääräisiä kieliopintoja. Vaikka esim. Degree Programme in Social Services (DPSS) -tutkintoon hakevilta vaaditaan B1-tason suomen kielen taitoa, ei B1-kielitaito riitä tilanteessa, jossa opiskelija toimii sosiaalialan ammattilaisena vaativissa asiantuntijatehtävissä esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, lastensuojelussa, päihdehuollossa tai aikuissosiaalityössä (ks. lisää taitotasoista EVK 2003; Komppa ym. 2014: 30–33). Kirjoittaja Eveliina Korpela toimii suomen kielen ja viestinnän lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmissa ja S2-asiantuntijana SIMHE-jatkokehitys-hankkeessa. Hän on kiinnostunut kielenoppimisesta, työelämän viestintätaidoista ja kielellä vaikuttamisesta. Hän haluaa tuoda kielenopetukseen enemmän toiminnallisuutta, draamaa, elämyksiä ja iloa. Lisäksi hän haluaa parantaa omaa ja opiskelijoidensa elämänlaatua tunnistamalla turhia vaatimuksia ja keskittymällä nykyhetkeen. Lähteet Airas, Maija & Delahunty, David & Laitinen, Markus & Shemsedini, Getuar & Stenberg, Heidi & Saarilammi, Mafi & Sarparanta, Tuomas & Vuori, Hilla & Väätäinen, Hanna 2019. Taustalla on väliä. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen julkaisuja 22:2019. Helsinki: KARVI. Andersen, Line Krogager & Ruohotie-Lyhty, Maria 2019. Mitä on kielitietoisuus ja miten se näkyy koulussa? Kieli, koulutus ja yhteiskunta. 10 (2). Eronen, Antti & Härmälä, Valtteri & Jauhiainen, Signe & Karikallio, Hanna & Karinen, Risto & Kosunen, Antti & Laamanen, Jani-Petri & Lahtinen, Markus 2014. Maahanmuuttajien työllistyminen. Taustatekijät, työnhaku ja työvoimapalvelu. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 6. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. EVK 2003. Eurooppalainen viitekehys. Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys. 2003. Helsinki: WSOY. Gibbs, Graham 1988. Learning by Doing: A Guide to Teaching and Learning Methods. Further Education Unit. Oxford Polytechnic, Oxford. Komppa, Johanna & Jäppinen, Tuula & Herva, Marja & Hämäläinen, Taija 2014. Korkeakoulutuksen ammatilliset suomi toisena kielenä -viitekehykset. Aatos-artikkelit 16. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kurhila, Salla & Kotilainen, Lari & Kalliokoski, Jyrki 2019. Johdatus luokkahuoneen ulkopuoliseen kielenoppimiseen. Teoksessa Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Kalliokoski, Jyrki (toim.): Kielenoppiminen luokan ulkopuolella. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 7–30. Lehtimaja, Inkeri 2019. Ammatillisen kielitaidon oppiminen vuorovaikutuksessa. Kakkoskieliset sairaanhoitajaharjoittelijat ohjaustilanteissa. Teoksessa Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Kalliokoski, Jyrki (toim.): Kielenoppiminen luokan ulkopuolella. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 172–199. Lilja, Niina & Piirainen-Marsh, Arja 2019. Luokan ulkopuolisiin vuorovaikutustilanteisiin valmistautuminen prosessina. Teoksessa Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Kalliokoski, Jyrki (toim.): Kielenoppiminen luokan ulkopuolella. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 255–282. Monta muuttujaa -blogisarja. Metropolia-blogit. Opas maahanmuuttajalääkäreille ja työyhteisöille 2020. Euroopan sosiaalirahasto. Vipuvoimaa EU:lta 2014–2020. Tampere: Tampereen yliopisto. Luettu 7.4.2020. POPS 2014. Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. SIMHE-jatkokehitys 2019–2021. Uraohjauksen ja suomen kielen oppimisen mallin kehittämiseen keskittyvä hanke. OKM, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 7.4.2020. Stenberg, Heidi & Hirard, Tiina & Autero, Marianne & Korpela Eveliina (toim.) 2019. Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille – hyvät käytänteet ja suositukset valmentavaan koulutukseen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 8.5.2020. Stenberg Heidi & Autero, Marianne & Ala-Nikkola Elina (toim.) 2018. Osaamisella ei ole rajoja. Vastuukorkeakoulutoiminta maahanmuuttajien integraation tukena Suomessa. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 8.5.2020.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
