Avainsana: kirjoittaminen

Tekoälyavusteisen kirjoittamisen pedagogiikkaa

10.12.2024
Aino Vuorijärvi

Tekoälyn tulo avuksi opiskelijoiden arkeen muuttaa tuntuvasti kirjoittamisen oppimista ja opetusta myös ammattikorkeakoulussa. Tämä teksti tarkastelee korkeakoulukirjoittamisen pedagogiikkaa tekoälyn aikakaudella, antaa vinkkejä oppimistehtävien muotoiluun ja pohtii, miten tekoälyavusteista kirjoittamista voidaan aktiivisesti suunnata tukemaan oppimista, ei sivuuttamaan sitä. Kirjoitus on jatkoa Pia Koirikiven (2024) tässä blogissa aiemmin virittämään keskusteluun siitä, mihin tekoälyn käytön pedagoginen ydin on kadonnut (1). Miksi kirjoittaminen AMK-opinnoissa on tärkeää? Ammattikorkeakouluopinnoissa yhdistyy kaksi vahvaa oppimista edistävää periaatetta: kirjoittamaan oppiminen (engl. learning to write) ja kirjoittamalla oppiminen (engl. writing to learn) (2). Nämä kaksi perinteistä lähestymistapaa ovat korkeakouluopinnoissa edelleen keskeisiä. Opiskelun digitalisoitumisen ja etenkin generatiivisen tekoälyn provosoimassa muutoksessa niiden merkitys jopa entisestään korostuu, vaikka esimerkiksi essee nykymuodossaan on ehditty jo julistaa kuolleeksikin (1, 3, 4). Kirjoittamaan oppiminen Opiskelija oppii tutkintonsa oppimistehtäviä kirjoittaessaan oman ammattialansa tekstikäytänteitä, kuten kirjaamista, teknistä dokumentointia ja projektiraportointia tai asiakasviestintää. Hän oppii myös laatimaan laajahkon opinnäytetyön alansa parhaita tieteellisen kirjoittamisen käytäntöjä soveltaen. Näiden taitojen hallinta ei ole vain osa ammatillisen asiantuntijuuden hankkimista, vaan samalla keino integroitua ammatilliseen asiantuntijayhteisöön ja ottaa haltuun sen keskeisiä tekstilajeja eli genrejä ja omaksua alalle ominainen viestintäkulttuuri (5, 6). Kirjoittamalla oppiminen Kirjoittamisen kautta opiskelija jäsentää opittavia ammatillisia sisältöjä ja syventää omaa ammatillista ajatteluaan. Tehtävät, kuten esseet, referaatit, raportit, harjoittelupäiväkirjat ja aineistoanalyysit, aktivoivat kompleksisia ja vaativia kognitiivisia taitoja: reflektointia, analysointia, arviointia ja luomista. Ne myös kehittävät opiskelijan metakognitiivisia taitoja, kuten kykyä arvioida omaa osaamistaan ja hyödyntää tietoisesti aiemmin oppimaansa ja valita strategioita uusien tehtävien tai ongelmien ratkaisemiseksi – yhtä lailla opinnoissa, vapaa-ajalla kuin työssäkin. (7, 8, 9.) Näiden metataitojen arvioidaan olevan digiyhteiskunnassa entistä arvokkaampia (10). Tekoälyn aikakaudella ajattelua formuloivat ja vahvistavat taidot ovat jatkuvan oppimisen ydintä (11). Oppimisen varmistaminen vaatii kuitenkin pedagogisen ajattelun päivittämistä, kuten seuraava epäonnistunut mutta opettava tapausesimerkki oppimistehtävän teettämisestä osoittaa. Tekoäly haastaa perinteiset oppimistehtävät Teetin asiantuntijaviestintään liittyvän kirjoitustehtävän, jossa toista korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat analysoivat kahta erilaista verkossa julkaistua asiantuntijatekstiä ja vertasivat niiden ominaispiirteitä toisiinsa. Lisäksi analyysissä oli tarkoitus yhdistää asiantuntijateksteistä tunnistettuja tekstilaji- eli genrepiirteitä opinnäytetyöstä tuttuihin tieteellisiin tekstikäytäntöihin ja reflektoida, mitä niistä kannattaa ottaa osaksi omaa työtä. Yksi opiskelijoista kuitenkin syötti analysoitavat tekstit ja tehtävänannon tekoälylle ja teetti koko tehtävänsä sillä. Näin tekemällä hän ohitti tehtävän keskeiset oppimistavoitteet: mahdollisuuden syvälliseen kirjoittamalla oppimiseen ja tilaisuuden oppia kirjoittamaan työelämässä tarvittavia asiantuntijan verkkotekstejä genremenetelmää (12) hyödyntämällä. Opettajana sain arvioitavakseni tekstin, jonka tunnistin jo retoriikasta tekoälyn kirjoittamaksi, vaikkei siitä ollut erikseen mainintaa. Tekoäly sai moitteettomasta ja monipuolisesta analyysistä ja virheettömästi sujuvasta suomesta hyväksytyn. Tekoälyn käyttöön kaikissa oppimistehtävissä on sovittava ajantasaiset pelisäännöt. Virhe ei kuitenkaan ollut vain opiskelijan, sillä tehtävänannossa en huomioinut tekoälyn käyttöä eikä tekoälyavusteisesta kirjoittamisesta ollut ennen tehtävää lainkaan puhetta. Korkeakoululla ei myöskään ollut vielä silloin ohjeistuksia tekoälyn käyttöön. Kokemus osoitti, että tehtävä on suunniteltava ja vaiheistettava uudelleen ja generatiivisen tekoälyn käyttöön kaikissa oppimistehtävissä on sovittava ajantasaiset pelisäännöt. Miten varmistaa oppiminen kirjoitustehtävissä? Sekä kirjoittamaan oppimisen että kirjoittamalla oppimisen onnistumiseksi oppimistehtäviä täytyy tarkastella tekoälyn vuoksi perustavasti uudella tavalla. Seuraavaksi nostan esiin keinoja, joilla opettaja voi varmistaa, ettei tekoälyn käyttö tehtävässä ohita opiskelijan omaa oppimista tai estä metataitojen  kehittymistä. Käy läpi tehtävän tavoitteet ja tekoälyn käytön pelisäännöt Esittele selkeästi tehtävän tavoitteet ja sovi opiskelijoiden kanssa pelisäännöistä, jotka koskevat tekoälyn käyttöä tehtävässä. Hyödynnä Arenen (13) ja korkeakoulusi tekoälysuosituksia ja tarkenna niitä tarvittaessa tehtäväkohtaisesti. Täsmennä, missä tehtävän vaiheissa tai osissa ja millä tavoilla tekoälyä saa käyttää. Korosta vuorovaikutteista prosessia, älä pelkästään lopputulosta Arvosta ja arvioi opiskelijan työvaiheita, kuten luonnostelua, tekoälyn tekemien ehdotusten kriittistä arviointia ja valintaa sekä saadun palautteen käsittelyä. Tähdennä, että hyvä kirjoittaminen vaatii myös hyvää lukemista. Kannusta opiskelijaa pyytämään luonnoksistaan tai niiden osista palautetta prosessin eri vaiheissa. Tuo esiin, että prosessi on entistä läpinäkyvämpi osa oppimistehtävää ja sen arviointia. Varaa vaiheittaiseen prosessiin myös aikaa. Kerro, että tekoälyllä ohitetut vaiheet eivät ole oppimiselle eduksi. Ohjeista käyttämään tekoälyä oppimisen tukena Rohkaise opiskelijaa käyttämään tekoälyä esimerkiksi ideoinnissa, näkökulmien löytämisessä ja rajaamisessa, lähteiden etsimisessä ja kääntämisessä sekä tekstin rakenteen ja kieliasun muokkaamisessa. Edellytä, että opiskelija tuo esiin tekoälyn roolin tekstissä ja dokumentoi käyttämänsä kehotteet. Arvosta opiskelijan taitoa tehdä tekoälylle relevantteja kysymyksiä ja kehotteita, sillä ne osoittavat osaltaan asian hallintaa ja aineistojen tuntemusta (14). Näin painotat myös opiskelijan vastuuta tuotoksestaan. Edellytä reflektointia ja opitun soveltamista käytäntöön Pyydä opiskelijaa soveltamaan tehtävässä koottua tietoa konkreettisiin työelämän tilanteisiin, aitoihin tapausesimerkkeihin tai omiin kokemuksiin. Vaadi autenttista kirjoittamista Korosta opiskelijan oman tekstin luonnostelun välttämättömyyttä prosessin alkuvaiheessa ja oman äänen kuulumista myös valmiin tekstin pintatasolla. Pyydä huolehtimaan etenkin ammatillisen sanaston oikeellisuudesta ja tarkkuudesta. Teetä opiskelijoilla vakuuttamaan pyrkiviä tekstejä (15), sillä niitä tekoäly ei ainakaan toistaiseksi onnistu tekemään yhtä hyvin kuin ihminen. Arvioi tekstin vakuuttavuutta. Sovi lähteiden merkitsemisestä näkyviin Tee selväksi, ettei tekoäly ole lähdeteos, vaan sen takana olevat lähteet ja muut tarvittavat lisälähteet on etsittävä tiedon oikeellisuuden varmistamiseksi ja tuotava lähdemerkinnöissä esiin: teksti- tai numeroviitteinä ja lähdeluettelona. Muistuta opiskelijaa tekijänoikeuksista ja tahallisen vilpin seuraamuksista. Varmista oppimista monimuotoisilla lisätehtävillä Pyydä opiskelijaa versioimaan tehtävän keskeistä sisältöä multimodaalisesti eli eri viestintämuodoissa ja -kanavissa, kuten mielle- tai ajatuskartan, hissipuheen, reflektiotallenteen, työnkulkukaavion tai oppimispäiväkirjan avulla. Pyydä opiskelijaa opettamaan tehtävässä opittu vertaisilleen, esimerkiksi parille tai pienryhmälle. Hyödynnä esimerkiksi Zoomin jaettuja ryhmätiloja (breakout rooms). Pidä opiskelijoille tehtävän sisällöstä lyhyt tietotesti lähiopetustilanteessa tai tenttiakvaariossa ilman muita materiaaleja. Pyydä opiskelijoita antamaan toisilleen vertaispalautetta, sillä muiden tekstien arviointi syventää heidän omaa osaamistaan. Tekoälyavusteinen kirjoittaminen tukee oppimista, kun opiskelija käy aktiivista ja kriittistä dialogia tekoälyn, tekstiaineistojen ja oman ajattelunsa kanssa. Opettajan tehtävä on muotoilla tehtävät ja arviointi niin, että tekoälyn käyttö on osa oppimisprosessia eikä oppimisen este (15). Onnistunut prosessi osoittaa oppimisen Tekoäly ei murrosvaiheen takelteluistaan huolimatta ole nähdäkseni uhka korkeakoulukirjoittamiselle tai opiskelijan ajattelulle, vaan väline, joka oikein käytettynä vahvistaa opiskelijan oppimista (16). Opettajan tehtävä on luoda puitteet, joissa opiskelija oppii hyödyntämään tekoälyä vastuullisesti ja kehittyy samalla ajattelijana, kirjoittajana ja oman alansa asiantuntijana. Opettajan tehtävä on luoda puitteet, joissa opiskelija oppii hyödyntämään tekoälyä vastuullisesti ja kehittyy samalla ajattelijana, kirjoittajana ja oman alansa asiantuntijana. Tekoälyn aikakaudella opettajan pedagoginen osaaminen korostuu. Onnistunut oppimistehtävä ei perustu vain sisältöihin, vaan prosessiin, joka tekee opiskelijan omasta oppimisesta näkyvää ja merkityksellistä. Kirjoittaja Aino Vuorijärvi on suomen kielen ja viestinnän yliopettaja. Hän inspiroituu vuosikymmenestä toiseen opinnäytetyön tekstinohjauksesta. Työelämäläheisten tekstikäytäntöjen tutkiminen oli fokuksena myös hänen väitöskirjassaan. Uusien tekstimallien kokeilu ja ohjaaminen tekoälyn kanssa keskustellen on hänen uusimpia villityksiään. Tekstiensä sisällöstä hän kuitenkin vastaa edelleen itse. Lähteet Koirikivi, P. 2024. Missä on tekoälykeskustelun pedagoginen ydin? Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tynjälä, P. 1998. Writing as a tool for constructive learning: Students' learning experiences during an experiment. Higher Education 36. 209–230. Bernstein, G. 2024. The pros and cons of AI in essay writing: A complete understanding.  CloudTweaks. Eke, D. O. 2023. ChatGPT and the rise of generative AI: Threat to academic integrity? Journal of Responsible Technology 13. Schryer, C. F. 1994. The lab vs. clinic. Sites of competing genres. Teoksessa Freedman, A. & Medway, P. (toim.). Genre and the new rhetoric. 105–124. London: Taylor & Francis. Lankinen, P. & Vuorijärvi, A. 2010. Kohti ammatillisen asiantuntijayhteisön voimagenrejä. Teoksessa Lambert, P. & Vanhanen-Nuutinen, L. (toim.). Hankekirjoittaminen. Välineitä hanketoimintaan ja opinnäytetyöhön. Tutkimuksia 1/2010. 259–271. Helsinki: Haaga-Helia. ACTS. Bloomin taksonomia. Tomperi, P. 2016. SOLO-taksonomia avuksi kemian tutkimukselliseen opetukseen.  LUMAT: Luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetuksen tutkimus ja käytäntö. Vuosikerta. Osa B 1(2). Tynjälä, P. Writing as a tool for constructive learning: Students' learning experiences during an experiment. Higher Education 36. 209–230. Kruse, O. & Anson, C. M. 2013. Writing and thinking: What changes with digital technologies? Teoksessa Kruse, O., Rapp, C., Anson, C. M., Benetos, K., Cotos, E., Devitt, A. & Shibani, A. (toim.). Digital writing technologies in higher education. Theory, research, and practice. 465–484. Springer. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Jatkuva oppiminen. Juvonen, R. & Routarinne, S. 2020. Kirjoittaminen. Teoksessa Tainio, L., Ahlholm, M., Grünthal, S., Happonen, S., Juvonen, R., Karvonen, U. & Routarinne, S. (toim.). Suomen kieli ja kirjallisuus koulussa. Suomen ainedidaktisen tutkimusseuran julkaisuja. Ainedidaktisia tutkimuksia 18. 123–163. Arenen suositukset tekoälyn käytöstä ammattikorkeakouluille. 2024. Syrman, S. 2023. Kysymisen ja kyseenalaistamisen taito: kuinka parantaa tekoälytekstien laatua ja luovuutta? Kaiku-blogi. Holstein, Sam 2023. Why modern writers need to embrace AI-assisted writing. Vuorijärvi, A. 2024. Asiantuntija tanssii tekstien kanssa 1/2: Tekoälystä nostetta kirjoittamiseen. Sotemuotoilijat-blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Palaute innostaa opettajaakin!

5.2.2024

On väitetty, että suomalaiset ovat työelämässä tottumattomia antamaan ja ottamaan vastaan palautetta. Toisaalta kuulee, että moni haluaisi sitä työstään enemmän. Jos palautetta ei saa, voi tuntua kuin omalla tekemisellä ei olisi mitään merkitystä, mikä voi jopa heikentää työhyvinvointia (Sarkkinen 2017). Korkeakouluopettajina me usein suorastaan marinoimme opiskelijat vertaispalautteella ja sen merkityksen korostamisella. Mutta miten sujuu palaute opettajien kesken? Työkaverin kirjoittaman opetussuunnitelmaluonnoksen, hankesuunnitelman, bloggauksen tai muun vastaavan tekstin kommentointi on kuvaava esimerkki tilanteesta, jossa kommentoidaan toisen tekemää työtä, annetaan kollegiaalista palautetta. Minulle, kuten monelle muullekin korkeakouluopettajalle, tällainen on tuttua, jopa jokapäiväistä työtä. Otetaankin alkuun tähän liittyvä muisto yliopistovuosiltani: Artikkelikokoelman toimituspalaveri on käynnistymässä. Paikalla on kolme kollegaa: minä, kokoelman toinen toimittaja sekä yksi kirjoittajista, tutkija naapuritiedekunnasta. – Tekstissäsi on aika pitkiä virkkeitä ja kappaleita. Pystytkö käymään artikkelin siitä näkökulmasta läpi ja miettimään vielä ilmaisutapaa? me toimittajat kysymme kirjoittajalta ja näytämme pari esimerkkiä. – Vedän artikkelini pois julkaisusta! Minua ei ole ikinä loukattu tällä tavalla! kuuluu tuohtunut vastaus. Ovi paukahtaa, ja me toimittajat jäämme katsomaan toisiimme hölmistyneinä. On mahdollista, että muistikuvani ei kerro kaikkea tilanteesta ja siihen liittyvän vuorovaikutuksen sävyistä, mutta kieltämättä kohtaus piirtyi voimakkaasti mieleen. Kaikkien kuluneiden vuosienkin jälkeen se toimii yhä muistutuksena siitä, että palautteen antamisessa on satsattava paitsi sisältöön myös tapaan ja tyyliin – ja että toisaalta myös palautteen vastaanottaminen on taitolaji. Miksi palaute on tärkeää? Kuten Ahonen ja Lohtaja-Ahonen (2011) ovat summanneet, työelämän kontekstissa palautteen tarkoitus on auttaa ymmärtämään omaa toimintaa, oman työn tuloksia. Palaute kertoo, missä olemme menossa ja miten pysymme oikeassa suunnassa. Se kertoo vahvuuksista ja heikkouksista sekä valottaa oman toiminnan vaikutusta muihin ihmisiin. Palaute kertoo, missä olemme menossa ja miten pysymme oikeassa suunnassa. Palautteen vastaanottaminen vaatii ennen kaikkea psykologista turvallisuutta. Jos palaute yllättää tai ei ole linjassa omien näkemysten kanssa, puolustusreaktio voi herätä nopeammin kuin itse edes ehtii tiedostaa. Reaktio voi juontaa juurensa aiempiin kokemuksiin vaikka miten kaukaa vuosien takaa. Silloin ei välttämättä ole kaikkein oleellisinta jäljittää, mihin nimenomaiseen henkilöhistorialliseen tilanteeseen reaktio kytkeytyy. Hyödyllisintä on havaita reaktion mittakaavavirhe. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Yhteisön tasolla vaimea palautekulttuuri, heikko kyky ja halu antaa palautetta ja ottaa sitä vastaan, on tietysti samalla tavalla pysähtymisen ja miettimisen paikka. Onko jokin pielessä? Välinpitämättömyys voi kertoa esimerkiksi siitä, ettei suunta tunnu enää oikealta ja yhteiseltä. Intoa palautteiden antamiseen latistaa vahvasti myös kokemus tai oletus siitä, ettei palautetta aidosti oteta toiminnan kehittämisessä huomioon ja että sen antaminen on siis turhaa vaivannäköä. Millaista on rakentava palaute? Sinällään ”palaute” ei ole täysin kirkas termi. Onnistunutta palautetta luonnehditaan usein esimerkiksi ”rakentavaksi”, mutta ”rakentavan” määritteleminen voikin sitten olla hankalampaa. Oulamaan ja Pesosen (2022) mukaan anonyymi moite tai kehu ei ole sen enempää palaute kuin jokin satunnainen Facebook- tai Instagram-tykkäys. Se on mielipide, jopa pelkkä heitto. Palaute vaatii perusteluja. Palautteelta peräänkuulutetaan monesti konkreettisia ehdotuksia jonkin asian korjaamiseksi ”Älä esitä minulle ongelmia vaan esitä ratkaisuja” -hengessä. Aina tämä ei ole mahdollista, mutta palautteen tarkoituksena on auttaa palautteen saajaa onnistumaan (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011). Palaute vaatii perusteluja, myös kannustava palaute. Jos saa opiskelijalta kommentin, että ”se Moodle-työtila on muuten tosi huono”, kyse ei siis vielä ole varsinaisesta palautteesta. Sitä ilmauksesta tulee vasta, kun opiskelija täydentää arviotaan esimerkiksi kuvauksella työtilan sekavuudesta, materiaalien niukkuudesta tai ylenpalttisuudesta tai linkkien toimimattomuudesta. Opiskelijan näkökulmasta numero opintorekisterissä ei myöskään vielä ole palaute oppimisesta, eihän se vastaa kysymykseen: ”Miksi?” Toimivan palautteen olemusta havainnollistaa myös seuraava jaottelu, jossa esimerkkinä on jälleen palautteen antaminen tekstistä: ”Tämä asia pitäisi laittaa taulukkoon.” – Ilmaus on lähinnä johtamista. ”Koska tämä asia ei ole taulukossa, en ymmärrä sitä.” – Kyseessä on palaute, joka sisältää havainnon ja todennäköisesti vaikuttaa vastaanottajaan. (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011.) Taitavasti annettu palaute on yleensä tervetullutta, vaikka se olisi korjaavaa eli sisältäisi ajatuksen siitä, että toimintaa ja tekemistä olisi syytä muuttaa. Samaan tapaan kannustava palaute kääntyy negatiiviseksi, jos se annetaan taitamattomasti tai vääristä syistä. Ihminen on herkkä aistimaan, ovatko kiitokset vilpittömiä vai piikikkäitä, enemmän vallankäyttöä kuin mitään muuta. Esimerkiksi itsestäänselvyyksistä annettu suitsutus tulkitaan helposti vähättelyksi ja herättää vaikutelman ”ylentämällä alentamisesta”. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Palautetta joka suuntaan! Palautteen antaminen opiskelijoille kuuluu oletusasetuksena opettajan työhön. Kipukohtia voi olla molemmilla osapuolilla: opiskelija voi kokea, että yksityiskohtaista henkilökohtaista palautetta saa opinnoissa aivan liian vähän, ja opettajana tulee taas välillä miettineeksi, satsatako tuntitolkulla palautteen kirjoittamiseen, joka ei koskaan tule luetuksi tai jonka hyödyntäminen ainakin on vaatimatonta. Arvoasetelman ei pitäisi vaikuttaa palautteeseen. Kollegiaalisessa palautteessa kipukohtana voi olla arkuus, jopa pelko. Huoli palautteen saajan reaktiosta – loukkaantumisesta tai suuttumisesta ja samalla negatiivisista seurauksista itselle – ei ole ollenkaan harvinaista työyhteisöissä. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Kun palautetta haluaisi antaa hierarkiassa ylemmille portaille, astuu kuvaan vielä muita kysymyksiä. Arvoasetelman ei pitäisi vaikuttaa palautteeseen, mutta selvää on, että esihenkilön malli rakentaa organisaatiokulttuuria myös palautekulttuurissa. Viisas esihenkilö, päällikkö ja johtaja paitsi pyytää palautetta omasta toiminnastaan myös aidosti ottaa sitä vastaan. Kootut vinkit palautteen antamiseen: Anna palaute asianosaiselle. Aina kun mahdollista, sovi etukäteen palautteen antamisen tavasta. Sitoudu yhteisiin sopimuksiin. Mieti, miksi annat palautteen: ajaaksesi omia tarkoitusperiäsi vai auttaaksesi vastaanottajaa onnistumaan? Hampurilaispalaute (kiitä – esitä korjattava asia – kiitä) toimii vain pikkulapselle, jos hänellekään. Työelämän palautemenetelmänä se on epäselvä, ristiriitainen ja teennäinen. Ajattele palautetta ennemminkin keskusteluna kuin lausuntona. Ole avoin, suora, rehellinen ja selkeä. Älä liioittele tai yleistä. Satsaa keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Ole tietoinen nonverbaalista viestinnästäsi. Tarkoita hyvää. Valitse oikea aika ja paikka. Anna korjaava palaute kahden kesken, työelämä ei ole roustaussessio. Kerro havainnollisesti, mitä kannattaa muuttaa. Kannustava palaute taas sopii myös isompaan porukkaan – vaikka joskus kyllä kuulee, että kiitokset voivat herättää toisissa kateutta. Jos sinun on vaikea antaa positiivista palautetta kollegoille, mieti, onko oma ammattiylpeytesi kunnossa. Jos palautteen kohteena on teksti, pyri pintaa syvemmälle. On suhteellisen vaivatonta puuttua kirjoitusvirheisiin ja viitetekniikkaan. Paljon enemmän satsausta vaatii paneutuminen siihen, mitä teksti tavoittelee ja mitä se saa aikaan. Palautteen saaminen on harvinaista, joten arvosta saamaasi palautetta. Ole utelias. Kuuntele, vaikka olisit eri mieltä. Erota oma minäsi ja vaikkapa kirjoittamasi hankeraportti toisistaan. Vältä selittelyä ja olosuhteiden syyttelyä, kysy mieluummin tarkennuksia. Pohdi palautetta rauhassa ja hyödynnä sitä arviosi mukaan. Jos et saa palautetta, pyydä sitä. Useimmat kirjoittajat ymmärtävät ulkopuolisen silmäparin merkityksen kirjoittamiselle: omalle tekstille sokeutuu eli palautetta kannattaa pyytää. Väitän, että mitä kokeneempi ja varmempi kirjoittaja on, sitä rohkeammin hän hakee palautetta teksteilleen jo silloin, kun ne ovat vielä keskeneräisiä. Uskon, että samantapainen kehityskulku liittyy myös yleisemmin asiantuntijatyöhön ja opettajuuteenkin. Työssään varman on helpompi antaa ja ottaa vastaan palautetta ja parhaimmillaan heittäytyä kollegiaaliseen yhteiskehittämisen maailmaan. Lähteet: Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Human Interest Oy. Oulasmaa, Minna & Pesonen, Mika 2022. Suoraa palautetta. E-kirja. Helsinki: Alma Talent. Sarkkinen, Marja 2017. Etkö saa työstäsi palautetta? Näin annat sitä itsellesi. Verkkolehti Työpiste. Työterveyslaitos.  

Hyvä lause ja kielen taju – asiatekstin kirjoittaja hyötyy kaunokirjallisuudesta

16.6.2023

Tuijottaako hankeraportti tietokoneesi ruudulta pelkkinä valkoisina sivuina tai tekstipötköinä, joista et itsekään saa selvää? Tunnistatko sanavarastosi huvenneen niin, että jokaiselle opiskelijalle tulee kirjoitettua samanlainen palaute? Tuntuuko, että koko kirjoitettu kieli on alkanut pistää vastaan kuin jäykkä savi? Tartu kesälomalla romaaniin ja korjaa kurssia! Jos yhtään seuraa keskustelua kulttuurin tilasta, ei ole voinut olla huomaamatta kirja-alan ja erityisesti painetun kirjan ahdinkoa (esim. Paananen 2023). Nimikkeitä kyllä julkaistaan runsaasti (ks. Suomen Kustannusyhdistys 2023), mutta lukijakunta kapenee. Meillä Suomessa on edelleen erinomainen kirjastolaitos, kivijalkakauppoja ja verkkokirjakauppojen kautta koko maailman tarjonta ulottuvillamme. Kännykkä kädessä kasvanut nuoriso ei kuitenkaan osaa tarttua kirjaan, ja moni aiemmin innokas kirjanystäväkin on uupunut työelämän melskeissä. ”En enää millään pysty keskittymään kirjojen lukemiseen…” kertoi tuttava taannoin. ”Ennen luin paljon mutta nykyisin olen liian väsynyt…” lisäsi toinen. Kuulostaako tutulta? Monen silmissä jopa alle 300-sivuinen romaani on alkanut näyttäytyä tiiliskivenä. Tuskin on kyse siitä, etteikö ihminen yhä kaipaisi tarinoita. Työpäivän mittaisen tietokoneen ruudun tuijottelun jälkeen on vaan helpompi jatkaa netflixien ääressä kuin tarttua kirjaan, edes ääni-sellaiseen. Tässä postauksessa hahmottelen kesänkepeästi, miksi kuitenkin kannattaisi. Takaisin neoliittiseen aikaan? Pessimisti kysyy, viitoittavatko pikaviestimet ja 15 sekunnin videonpätkät ihmiskunnan tien takaisin menneille vuosisadoille, jolloin lukutaito kuului herrasväelle. Tai päädymmekö hymiöinemme vielä kauemmas historian hämäriin, raapustelemaan kallioon piirroksia? Totta puhuen oletan, että aina on ollut niitä, jotka lukevat, ja niitä, jotka eivät. Ja lukijat ovat aina etsineet ja etsivät yhä kirjallisuudesta erilaisia asioita. Yksi haluaa lukea kirjan tietystä, itselle ehkä vieraasta aiheesta, kulttuurista tai ihmissuhdeasetelmasta nähdäkseen maailman uusin silmin, jopa hieman toisin. Toinen kaipaa näkökulmia haasteeseen tai elämänkolhuun, joka on osunut kohdalle. Kolmas etsii viihdettä – tuttuuden ja kotoisuuden tunnetta tai päinvastoin ehtaa eskapismia. Työelämän kannalta oleellista on se, että kirjallisuudessa on kyse kielestä ja ilmaisusta. Kaunokirjallisuus voi siis herättää ajatuksia, lisätä ymmärrystä ja lohduttaa. Jo siinä on mielestäni tarpeeksi syitä vaalia kirjanlukutaitoaan. Työelämän kannalta oleellista on se, että kirjallisuudessa on kyse kielestä ja ilmaisusta. Korkeakouluissa kirjoitetaan, kirjoitetaan ja kirjoitetaan Korkeakouluissa opiskelijat osoittavat jatkuvasti oppimistaan kirjoittamalla ja henkilökunnalla on moninaisia kirjoitustehtäviä päivittäisviestinnästä raportointiin, lausuntoihin ja jopa laajoihin kunnianhimoisiin julkaisuihin ISBN-numeroineen kaikkineen. Opettaja lukee määrättömän määrän tekstejä opiskelijoilta ja kollegoilta – lyhyitä ja pitkiä, valmiita ja keskeneräisiä, huolellisesti toteutettuja ja rehdisti hutiloituja. Väitän, että vuosien saatossa näistä alkaa muodostua karstaa ja ruostetta: hammas, joka puree meistä jokaiseen. Tämä kehnon kirjoittamisen hammas on terävä ja sinnikäs. Se jauhaa välimerkit satunnaisiksi lipsahduksiksi ja pilkkoo yhdyssanat. Kirkkaiden ja täsmällisten ilmausten tilalle se imaisee konsulttikielestä uudissanoja – käsittämättömiä ja pahimmillaan koomisia. Se muuttaa hengittämisen ”hengittämistoiminnaksi” ja aktiivisen maailmaan vaikuttamisen ”kehittämisen suunnittelemisen edistämisen pyrkimykseksi”. Mikä pahinta, sama hammas uhkaa tehdä lauseista kehnoja. Ja kun lause on kehno, kaikkein tärkein ja innovatiivisin, rohkein ja kestävinkin ajatus ryvettyy tai hiipuu olemattomiin. Navigoi ja menesty! ”Sinulla on hyvä lause.” Tämä viattoman kuuloinen lausahdus on kirjoittajalle valtava kehu. Sinällään ”hyvä lause” pakenee määrittelyjä. Ison suomen kieliopin (2009) mukaan lause on rakenteellinen kokonaisuus, jonka ytimenä on verbi, ja virke puolestaan on ison alkukirjaimen ja pisteen, kysymys- tai huutomerkin välinen osa kirjoitetussa tekstissä. Arkisemmassa puheessa lause ja virke liudentuvat toisiinsa, ja ”hyvä lause” kattaa myös tyylin ja rytmin (ks. Kylänpää 2009). Minun korvissani ”hyvä lause” on suorastaan synonyymi ”hyvälle kirjoittamiselle”. Suuntaviivoja voi hahmotella tähän tapaan: Hyvä lause on johdonmukainen ja oikein muotoiltu, mutta paljon enemmän. Se jää mieleen ja sopii siihen, mitä sillä yritetään saada aikaan. Lyhyys ja yksinkertaisuus toimivat usein mutteivät aina. (Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2016.) Hyvä lause on konkreettinen ja aktiivinen eikä sisällä lauseenvastikkeita – tai ainakin hyvän lauseen kirjoittaja tunnistaa lauseenvastikkeet ja on niiden kanssa varovainen (Konstig 2013). Hyvä lause hahmottuu kertalukemalla (Kotimaisten kielten keskus). Hieman abstraktiksi jää, eikö totta? Hyvän lauseen salaisuutta pohtiessa tulee mieleen, miten Peter Høegin läpimurtoromaanin Lumen taju keskushenkilöllä, grönlantilaisen äidin tyttärellä Smillalla oli kirjan nimen mukaisesti kyky navigoida ja menestyä lumen ja jään keskellä. Smillan kyvyssä on jotain samanaikaisesti hyvin pragmaattista ja ripauksen yliaistillista. Samaan tapaan hyvä lause on osa laajempaa kielen tajua, jota ei voi tyhjentää kielioppisääntöihin ja joka siten jää hieman mystiseksi. Kaunokirjallisuuden lukeminen on asiantuntijakirjoittajan tärkeimmistä työkaluista huolehtimista. Väitänkin, että kaunokirjallisuuden lukeminen on kehnon lauseen tehokkain vastalääke. Hyvin kirjoitettu, hyvin kustannustoimitettu kirja – olipa valinta sitten korkeakirjallisuuden klassikko, ajanvieteromaani tai sateenkaarispefi – vaalii ja kehittää nimenomaan kielen tajua. Kirjallisuuden lukeminen on oman kielen, ajattelun ja kirjoittamisen kalibrointia, jota korkeakoulumaailman tekstitulvassa tarvitaan aina uudelleen ja uudelleen. Se on asiantuntijakirjoittajan tärkeimmistä työkaluista huolehtimista. Lähteet Høeg, Peter 1993. Lumen taju. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Helsinki: Tammi. Iso suomen kielioppi 2009. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus & Helsingin yliopisto & Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2016. Jyväskylän yliopisto. Konstig, Joonas 2013. Millainen on hyvä lause: 3 +1 sääntöä. Blogi-kirjoitus, Kirjailijablogi. Luettu 13.6.2023. Kotimaisten kielten keskus. Hyvän virkakielen ohjeita. Kylänpää, Riitta 2009. Kirjailijat pohtivat hyvää lausetta – kerro omasi. Suomen Kuvalehti 22.10.2009. Paananen, Veera 2023. Ihmiset eivät enää jaksa lukea, eikä siitä käydä yhteiskunnallista keskustelua. Helsingin Sanomat 13.4.2023. Suomen Kustannusyhdistys 2023. Vuositilasto 2022.

Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta kiittää vuodesta 2021!

23.12.2021

Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2021! Vuoden aikana blogissa on käsitelty oppimista, opettamista ja ohjaamista monesta eri näkökulmasta. Kirjoituksissa näkökulmina on ollut esimerkiksi positiivinen pedagogiikka, tulevaisuusajattelu, kansainvälisyys osana opintoja ja ammattikorkeakoulun rooli jatkuvan oppimisen paikkana. Monet kirjoittajat ovat tarjonneet käytännön esimerkkejä ja kokemuksia opetuksen järjestämisestä suoraan ammattikorkeakoulun arjesta. Verkkopedagogiikka ja pelillisyys ovat edelleen puhututtaneet paljon tänä vuonna. Tarjolla on vinkkejä onnistuneisiin verkkototeutuksiin sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten pelillisyyttä ja pelillistä työotetta on hyödynnetty korkeakouluopetuksessa. Lisäksi aloitimme blogisarjan, joka tuo esille oppeja Metropolian HyMy-kylästä. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja kirjoittamista on käsitelty tänä vuonna. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppimista, opettamista ja ohjaamista ”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima, Sonja Holappa Tulevaisuusajattelu opettajan työvälineenä, Mari Virtanen Yhteisöllistä oppimista verkossa kansainvälisesti, Aija Ahokas & Ulla Marjosola Kansainvälinen lukukausi vahvistaa toimintaterapeutin ammatti-identiteettiä, Kaija Kekäläinen & Leila Lintula Englanniksi Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥 Sonja Holappa Englanniksi Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas, Leigh Ann Rauhala Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen, Saija Heinonen Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi, Eveliina Korpela Mistä on hyvät ohjaajat tehty? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen ja Anne Ojala-Soini Englanniksi What Are Good Instructors Made Of? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen, Anne Ojala-Soini & Anne-Mari Raivio Metropolia vaikuttaa vahvistamalla jatkuvaa oppimista, Taru Ruotsalainen & Riitta Konkola Verkkopedagogiikka ja pelillisyyttä Hyvä oppiminen verkossa tarvitsee erityistä huomiota, Mari Virtanen Kurssi verkkoon – kurkistus käytännön toteutukseen, Mari Virtanen Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa, Riitta Lumme & Hannu Puhakka Vapaus valita – verkkototeutuksella vahva vetovoima, Carita Hand & Hannele Hokkanen Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus, Mari Virtanen Verkkotapahtumassakin voi kehittää hyötypelejä ketterästi, Tiina Nevanperä Pelillisyys terveydenhoitajan työvälineeksi, Anne Nikula Englanniksi Attracting the next generation: gamification in education, Elsa Mäki-Reinikka & Leigh Anne Rauhala Oppeja HyMy-kylästä -sarja Poikkeusoloissa yhteiskehittämisen ja kohtaamisen tarve kasvaa – oppeja HyMy-kylästä, osa 1, Anita Ahlstrand & Mari Heitto Monialaisen yhteistyön mahdollisuuksia rakentamassa – oppeja HyMy-kylästä, osa 2, Saila Pakarinen, Teija Rautiola & Jaana Seitovirta Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3, Titta Komssi & Mirka Peththahandi Viestintää, vuorovaikutusta ja kirjoittamista Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Marianne Roivas 7 askelta onnistuneeseen asiantuntijablogikirjoitukseen, Riikka Wallin Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen, Eveliina Korpela & Riikka Wallin Opetusteknologian innovaatio ThingLink korkeakoulun työvälineenä, Ilse Skog Navigointia kohti avointa korkeakoulua, Elina Ala-Nikkola & Minna Kaihovirta Jotain lainattua ja jotain digistä — Vuorovaikutus digiloikan jälkeen, Minna Kaihovirta, Annu Karkama & Anne-Mari Raivio Kohtaamisen sietämätön keveys, Minna Kaihovirta Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa ja Mari Virtanen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta

Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen

8.12.2021
Eveliina Korpela & Riikka Wallin

Ammattikorkeakoulussa työ- ja opiskeluarki on pitkälti yhdessä tekemistä, jolloin myös kirjoittaminen ja uuden tiedon julkaiseminen tapahtuu vahvasti yhteistyössä. Blogikirjoituksia, tieteellisiä ja ammatillisia artikkeleita, raportteja, oppikirjoja, oppimistehtäviä ja opinnäytetöitä kirjoitetaan yhdessä pareittain tai ryhmässä. Tässä blogipostauksessa nostamme esiin yhteiskirjoittamisen mahdollisia karikoita ja annamme konkreettisia vinkkejä siihen, miten yhteiskirjoittaminen onnistuu parhaiten (ks. myös Kielikuraattori 2020). Yhteistyöstä sopiminen ennen kirjoittamisen aloittamista Jotkut saattavat etukäteen jännittää yhteiskirjoittamista. Yleensä pelot liittyvät työnjaon ongelmiin, erilaisiin työskentelytapoihin ja kirjoitustyyleihin. Tämän vuoksi ennen yhteiskirjoitusprosessin alkua ryhmän tai parin olisi hyvä keskustella ainakin seuraavista asioista: Yhteiset tavoitteet Millaiseen lopputulokseen tähdätään? Mikä on tekstin tavoite? Kenelle se on suunnattu ja millaisessa foorumissa on tarkoitus julkaista? Mitä se antaa lukijalleen? Entä miten pitkää tai kunnianhimoista tekstiä halutaan tuottaa? Yhteisistä tavoitteista sopiminen lisää ryhmäläisten motivaatiota ja sitoutumista, joita ilman yhteiskirjoittaminen ei onnistu. Yhteinen ymmärrys Ovatko kaikki ymmärtäneet käsillä olevan tehtävän samoin? Tietävätkö kaikki, millaista tekstiä (esim. pituus, tyyli, sisältö, jäsentely, lähdeviitetekniikka, tavoite, kohderyhmä) ryhmä on tuottamassa? Myös yhteisistä pelisäännöistä on hyvä puhua etukäteen. Kaikkien kirjoittajien tulisi olla valmiita myös muokkaamaan tekstiään tai hyväksymään toisten tekemiä muokkauksia. Työskentelytapa ja aikataulu Millä yhteiskirjoitusalustalla tekstiä tuotetaan? Entä mikä on ryhmän työnjako ja aikataulu? Mitkä ovat sanktiot, jos joku ryhmästä lipsuu aikataulusta? Tarjoaako myöhästyjä baarireissulla kierroksen koko ryhmälle vai leipooko seuraavat kokouspullat? Entä miten ryhmä palkitsee itsensä? Lähteekö ryhmä yhteiselle illalliselle, ilmajoogaan tai seinäkiipeilemään? Mikä ryhmää innostaa? Palaute ja kompromissit Yhteiskirjoittamisessa teksti rakentuu prosessissa, joten kirjoittaminen vaatii palautteen antamista ja vastaanottamista, kompromissien tekemistä ja omista ajatuksista luopumista ryhmän yhteiseksi hyväksi. Taito antaa rakentavaa, täsmällistä ja oikea-aikaista palautetta onkin yhteiskirjoittajan tärkein ominaisuus. Yhteiskirjoittaminen vaatii siis paitsi kirjoitusviestinnän taitoja, myös erinomaisia puheviestintätaitoja (Kielijelppi), esimerkiksi taitoa kuunnella, havainnoida, perustella ja sovittaa erilaisia tavoitteita yhteen. Yhteiskirjoittamisalustan valinta Yhdessä kirjoittaminen onnistuu parhaiten yhteiskirjoittamisalustoilla. Korkeakouluissa yleisesti käytössä olevia alustoja ovat esimerkiksi Google Docs ja Microsoftin Word Online. Myös muita alustoja löytyy, kuten avoimella lähdekoodilla toimiva Etherpad (englanninkielinen sivusto). Yhteiskirjoittamisalustan hyötyjä ovat: Kaikki kirjoittajat voivat työstää tekstiä samanaikaisesti. Teksti pysyy ajan tasalla ja viimeisin versio on aina kaikkien kirjoittajien saatavilla. Teksti tallentuu automaattisesti. Alustalla olevan kommenttikentän, chatin ja erilaisten muokkaustyökalujen avulla kirjoittajat voivat kommunikoida keskenään samalla, kun työstävät tekstiä eteenpäin. Alusta tallentaa dokumentista versiohistorian, joten kirjoittaja voi palata tekstin aiempaan versioon ja katsoa, millaisia muutoksia tekstiin on tehty. Tekstiin jätettyjä kommentteja voi merkitä ratkaistuiksi ja niihin voi myöhemmin palata, jos kirjoittajat huomaavat, että kommenteissa käytyä keskustelua tarvitaan tekstin työstämiseen. Googlen ja Microsoftin alustojen välillä on pieniä eroja. Molemmilla alustoilla voi tehdä yhteistyötä ja kommentoida tekstiä reaaliaikaisesti. Google Docs koetaan usein helppokäyttöisempänä, sillä se on käyttöliittymältään intuitiivisempi, kun taas Microsoft Wordissa toiminnallisuuksia on huomattavasti enemmän. Google Docsissa Ehdota-työkalun avulla jokainen kirjoittaja voi tehdä näkyväksi millaisia lisäyksiä tai poistoja ehdottaa tekstiin. Microsoft Word Onlinen vastaava työkalu on nimeltään Tarkistaminen.     Yhteiskirjoittamisalustan valinnassa on hyvä huomioda seuraavat asiat: Mitä työvälinettä olette tottuneet käyttämään? Yhteiskirjoittaminen vaatii enemmän kommunikointia ja yhteisen ymmärryksen luomista kuin yksin kirjoittaminen. Jotta prosessista ei tule liian raskas, on hyvä valita tarkoituksenmukainen, mutta myös tekijöille tuttu työväline. Silloin kirjoittajat voivat keskittyä hyvän sisällön rakentamiseen ja tekstin muotoilemiseen eikä työvälineen toimivuutta tarvitse ihmetellä. Mikä työväline on kaikkien käytettävissä? Kirjoittajajoukossa voi olla myös oman organisaation ulkopuolella olevia kirjoittajia mukana. Mikä alusta on kaikkien käytettävissä? Jos sopivaa alustaa ei ole kaikkien käytettävissä, niin joku voi omilla tunnuksilla jakaa dokumentin, niin että tekstiä pääsee työstämään myös ilman tunnuksia. Mikä työväline tarjoaa juuri niitä ominaisuuksia, mitä tarvitsette? Jos teillä on erityisiä tarpeita – tarvitsette esimerkiksi sanelutyökalua tai mahdollisuuden saada listan muutoksista, joita asiakirjassa on tehty viimeisimmän käyntinne jälkeen – kannattaa tietenkin valita sellainen työväline, joka tarjoaa tarvittavat ominaisuudet. Yhteiskirjoittamisalustojen huono puoli on se, että niihin pääsee käsiksi vain silloin, kun kirjoittajalla on verkkoyhteys käytössään. Jos verkko tai palvelin on alhaalla, tekstiä ei pääse työstämään tai edes lukemaan. Siksi on tärkeää tehdä varmuuskopio myös pilvipalveluissa oleville tärkeille dokumenteille. Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja Kun yhteiskirjoittamisalusta on valittu, ryhmän on hyvä pohtia yhdessä sopivinta työskentelytapaa. Alla Mark Sharplesin (2003) ratkaisuvaihtoehtoja, etuineen ja haittoineen, yhteiskirjoittamisen toteuttamiseksi. Näitä työskentelytapoja voi myös sekoittaa keskenään, sillä usein tehokkainta on työskennellä eri tavoin prosessin eri vaiheissa: 1. Rinnakkaiskirjoittaminen (parallel working) Rinnakkaiskirjoittaminen on yleisin yhteiskirjoittamisen muoto. Siinä ryhmä tekee selkeän työnjaon esimerkiksi niin, että teksti jaetaan osiin, ja jokainen työstää omaa palaansa tekstistä samanaikaisesti. Sen jälkeen kokoonnutaan yhteen antamaan palautetta ja keskustelemaan, minkä jälkeen tekstiä työstetään edelleen. Rinnakkaiskirjoittamisessa ryhmäläisillä voi olla erilaisia rooleja vahvuuksiensa mukaan: tiedottaja voi huolehtia ryhmäläisten tiedotuksesta ja aikatauluista, kielenhuoltaja vastaa kielenhuollosta, taustoittaja hakee lähteitä ja koostaa alustavan tekstipohjan, tarkastaja yhdenmukaistaa viitetekniikan ja viimeistelijä varmistaa, että tekstin tyyli säilyy samana kirjoittajan vaihtuessa jne. Etuja: Tekstiä syntyy nopeasti, jokaisen vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Haittoja: Erilaisten tekstien yhteensovittaminen voi olla vaikeaa ja joskus ihmiset tekevät päällekkäistä työtä. 2. Peräkkäinen kirjoittaminen (sequential working) Peräkkäisessä kirjoittamisessa kirjoittajat sopivat kirjoitus- ja muokkausjärjestyksen etukäteen. Ensimmäinen kirjoittaja tekee luonnoksen, jota seuraava täydentää ja parantelee. Kun teksti on valmiina työstettäväksi eteenpäin, kirjoittaja tiedottaa asiasta seuraavaa kirjoittajaa jne. Peräkkäiskirjoittaminen sopii tilanteessa, jossa työnjaon ei tarvitse mennä aivan tasan tai jossa ryhmän jäsenillä on selkeästi eriytyneet roolit: ideoija ja suunnittelija, tekstin luonnostelija ja tekstin viimeistelijä. Peräkkäinen työskentely sopii myös silloin, kun tekstin aihetta on vaikea pilkkoa selvästi jaettaviin palasiin. Etuja: Kaikilla on koko ajan tekstistä oikea versio, päällekkäistä tai turhaa työtä ei tule, kun vain yksi työstää tekstiä kerrallaan. Haittoja: Prosessi voi pysähtyä yhteen henkilöön, lisäksi keskustelua ja ajatustenvaihtoa on vain vähän. Lisäksi työkuorma jakautuu helposti epätasa-arvoisesti. 3. Vastavuoroinen kirjoittaminen (reciprocal working) Vastavuoroisessa kirjoittamisessa kaikki työstävät samaa tekstiä yhtä aikaa ja reagoivat toisiinsa välittömästi. Yksi ryhmästä voi toimia kirjurina, kun muut kommentoivat vieressä, tai sitten kaikki työstävät yhtä aikaa samaa dokumenttia toistensa tekstejä kommentoiden. Etuja: Työtapa synnyttää vahvan yhteisöllisyyden kokemuksen, tekstistä tulee yhteistä. Haittoja: Työtapa on hidas ja jotkut ajatukset ja tekstikappaleet saattavat kadota innostuksen pyörteissä – tai sitten innostus katoaa kokonaan, kun oma ääni ei tulekaan kuuluviin. Usein käy niin, että etenkin prosessin alkuvaiheessa yksi ryhmästä työskentelee enemmän, vaikka koko ryhmän tukea tarvitaankin kaikissa vaiheissa. Eden ja Lunsfordin (1990, ks. myös Sharples 2003: 172) mukaan seuraava työskentelyjärjestys on yhteiskirjoittamisessa kaikkein yleisin: Yksi ryhmästä työstää suunnitelman ja hahmottelee tulevaa tekstiä. Ryhmä antaa suunnitelmasta palautetta. Suunnitelman pohjalta ryhmä tekee suunnitelman tulevasta tekstistä. Yksi ryhmästä kirjoittaa luonnoksen. Luonnoksen pohjalta ryhmä tarkentaa suunnitelmaa, jakaa tekstin paloihin niin, että jokainen ryhmästä kirjoittaa oman palasensa. Lopuksi palat kootaan yhteen ja ryhmä tarkistaa ja yhdenmukaistaa tekstin. Oulun yliopiston Kirjoittajan ABC -sivustolla on mainio lista yhteiskirjoittamisen eduista ja haitoista. Pahimmillaan yhteiskirjoittaminen on prosessi, jossa työ jakautuu epätasaisesti, kukaan ei saa näkemyksiään kuuluviin ja tekstistä tulee epäkoherentti sillisalaatti. Parhaimmillaan yhteiskirjoittaminen on hauskaa ja kehittää muun muassa ajattelua, argumentointia ja kirjoitustaitoja. Näistä taidoista on varmasti hyötyä kaikille. Teksti pohjautuu osittain Kielikuraattori-blogissa 12.6.2020 julkaistuun postaukseen Miten kirjoitetaan yhdessä. Kirjoittajat Eveliina Korpela toimii suomen kielen ja viestinnän lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmissa ja S2-asiantuntijana erilaisissa hankkeissa. Hän on kiinnostunut kielenoppimisesta, kirjoittamisen ohjauksesta, työelämän viestintätaidoista ja kielellä vaikuttamisesta. Hän haluaa tuoda kielenopetukseen enemmän toiminnallisuutta, draamaa, elämyksiä ja iloa. Lisäksi hän haluaa parantaa omaa ja opiskelijoidensa elämänlaatua tunnistamalla turhia vaatimuksia ja keskittymällä nykyhetkeen. Riikka Wallin on Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisukoordinaattori. Hän on kulttuurituottaja (YAMK), joka haluaa edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja joka innostuu saavutettavuudesta, asiakas- ja käyttäjälähtöisestä toiminnasta sekä viestinnästä. Työssään hän auttaa tuomaan esiin metropolialaista asiantuntijuutta korkeakoulun julkaisutoiminnan avulla. Tärkeintä hänelle on ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sitä hän edistää myös Nia-ohjaajana. Lähteet Ede, Lisa & Lunsford, Andrea 1990. Singular Texts/Plural Authors: Perspectives on Collaborative Writing. Illinois: Southern Illinois University Press. Kielijelppi. Puheviestintätaidot. Helsingin yliopisto. Viitattu 1.12.2021 Korpela, Eveliina 2020. Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 1: Valmistautuminen ja keskustelu on tärkeää. Kielikuraattori-blogi 12.6.2020. Korpela, Eveliina 2020. Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 2: Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja. Kielikuraattori-blogi 12.6.2020. Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2020. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 23.10.2021. Laihanen, Esa 2006. Yhdessä kirjoittaminen ja yhteiskirjoittaminen. Oulun yliopisto. Kirjoittajan ABC-sivusto. Viitattu 23.10.2021. Sharples, Mike 2003. How We Write : Writing as Creative Design. E-kirja. London: Routledge.