Avainsana: kirjallinen viestintä

Hyvä lause ja kielen taju – asiatekstin kirjoittaja hyötyy kaunokirjallisuudesta

16.6.2023

Tuijottaako hankeraportti tietokoneesi ruudulta pelkkinä valkoisina sivuina tai tekstipötköinä, joista et itsekään saa selvää? Tunnistatko sanavarastosi huvenneen niin, että jokaiselle opiskelijalle tulee kirjoitettua samanlainen palaute? Tuntuuko, että koko kirjoitettu kieli on alkanut pistää vastaan kuin jäykkä savi? Tartu kesälomalla romaaniin ja korjaa kurssia! Jos yhtään seuraa keskustelua kulttuurin tilasta, ei ole voinut olla huomaamatta kirja-alan ja erityisesti painetun kirjan ahdinkoa (esim. Paananen 2023). Nimikkeitä kyllä julkaistaan runsaasti (ks. Suomen Kustannusyhdistys 2023), mutta lukijakunta kapenee. Meillä Suomessa on edelleen erinomainen kirjastolaitos, kivijalkakauppoja ja verkkokirjakauppojen kautta koko maailman tarjonta ulottuvillamme. Kännykkä kädessä kasvanut nuoriso ei kuitenkaan osaa tarttua kirjaan, ja moni aiemmin innokas kirjanystäväkin on uupunut työelämän melskeissä. ”En enää millään pysty keskittymään kirjojen lukemiseen…” kertoi tuttava taannoin. ”Ennen luin paljon mutta nykyisin olen liian väsynyt…” lisäsi toinen. Kuulostaako tutulta? Monen silmissä jopa alle 300-sivuinen romaani on alkanut näyttäytyä tiiliskivenä. Tuskin on kyse siitä, etteikö ihminen yhä kaipaisi tarinoita. Työpäivän mittaisen tietokoneen ruudun tuijottelun jälkeen on vaan helpompi jatkaa netflixien ääressä kuin tarttua kirjaan, edes ääni-sellaiseen. Tässä postauksessa hahmottelen kesänkepeästi, miksi kuitenkin kannattaisi. Takaisin neoliittiseen aikaan? Pessimisti kysyy, viitoittavatko pikaviestimet ja 15 sekunnin videonpätkät ihmiskunnan tien takaisin menneille vuosisadoille, jolloin lukutaito kuului herrasväelle. Tai päädymmekö hymiöinemme vielä kauemmas historian hämäriin, raapustelemaan kallioon piirroksia? Totta puhuen oletan, että aina on ollut niitä, jotka lukevat, ja niitä, jotka eivät. Ja lukijat ovat aina etsineet ja etsivät yhä kirjallisuudesta erilaisia asioita. Yksi haluaa lukea kirjan tietystä, itselle ehkä vieraasta aiheesta, kulttuurista tai ihmissuhdeasetelmasta nähdäkseen maailman uusin silmin, jopa hieman toisin. Toinen kaipaa näkökulmia haasteeseen tai elämänkolhuun, joka on osunut kohdalle. Kolmas etsii viihdettä – tuttuuden ja kotoisuuden tunnetta tai päinvastoin ehtaa eskapismia. Työelämän kannalta oleellista on se, että kirjallisuudessa on kyse kielestä ja ilmaisusta. Kaunokirjallisuus voi siis herättää ajatuksia, lisätä ymmärrystä ja lohduttaa. Jo siinä on mielestäni tarpeeksi syitä vaalia kirjanlukutaitoaan. Työelämän kannalta oleellista on se, että kirjallisuudessa on kyse kielestä ja ilmaisusta. Korkeakouluissa kirjoitetaan, kirjoitetaan ja kirjoitetaan Korkeakouluissa opiskelijat osoittavat jatkuvasti oppimistaan kirjoittamalla ja henkilökunnalla on moninaisia kirjoitustehtäviä päivittäisviestinnästä raportointiin, lausuntoihin ja jopa laajoihin kunnianhimoisiin julkaisuihin ISBN-numeroineen kaikkineen. Opettaja lukee määrättömän määrän tekstejä opiskelijoilta ja kollegoilta – lyhyitä ja pitkiä, valmiita ja keskeneräisiä, huolellisesti toteutettuja ja rehdisti hutiloituja. Väitän, että vuosien saatossa näistä alkaa muodostua karstaa ja ruostetta: hammas, joka puree meistä jokaiseen. Tämä kehnon kirjoittamisen hammas on terävä ja sinnikäs. Se jauhaa välimerkit satunnaisiksi lipsahduksiksi ja pilkkoo yhdyssanat. Kirkkaiden ja täsmällisten ilmausten tilalle se imaisee konsulttikielestä uudissanoja – käsittämättömiä ja pahimmillaan koomisia. Se muuttaa hengittämisen ”hengittämistoiminnaksi” ja aktiivisen maailmaan vaikuttamisen ”kehittämisen suunnittelemisen edistämisen pyrkimykseksi”. Mikä pahinta, sama hammas uhkaa tehdä lauseista kehnoja. Ja kun lause on kehno, kaikkein tärkein ja innovatiivisin, rohkein ja kestävinkin ajatus ryvettyy tai hiipuu olemattomiin. Navigoi ja menesty! ”Sinulla on hyvä lause.” Tämä viattoman kuuloinen lausahdus on kirjoittajalle valtava kehu. Sinällään ”hyvä lause” pakenee määrittelyjä. Ison suomen kieliopin (2009) mukaan lause on rakenteellinen kokonaisuus, jonka ytimenä on verbi, ja virke puolestaan on ison alkukirjaimen ja pisteen, kysymys- tai huutomerkin välinen osa kirjoitetussa tekstissä. Arkisemmassa puheessa lause ja virke liudentuvat toisiinsa, ja ”hyvä lause” kattaa myös tyylin ja rytmin (ks. Kylänpää 2009). Minun korvissani ”hyvä lause” on suorastaan synonyymi ”hyvälle kirjoittamiselle”. Suuntaviivoja voi hahmotella tähän tapaan: Hyvä lause on johdonmukainen ja oikein muotoiltu, mutta paljon enemmän. Se jää mieleen ja sopii siihen, mitä sillä yritetään saada aikaan. Lyhyys ja yksinkertaisuus toimivat usein mutteivät aina. (Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2016.) Hyvä lause on konkreettinen ja aktiivinen eikä sisällä lauseenvastikkeita – tai ainakin hyvän lauseen kirjoittaja tunnistaa lauseenvastikkeet ja on niiden kanssa varovainen (Konstig 2013). Hyvä lause hahmottuu kertalukemalla (Kotimaisten kielten keskus). Hieman abstraktiksi jää, eikö totta? Hyvän lauseen salaisuutta pohtiessa tulee mieleen, miten Peter Høegin läpimurtoromaanin Lumen taju keskushenkilöllä, grönlantilaisen äidin tyttärellä Smillalla oli kirjan nimen mukaisesti kyky navigoida ja menestyä lumen ja jään keskellä. Smillan kyvyssä on jotain samanaikaisesti hyvin pragmaattista ja ripauksen yliaistillista. Samaan tapaan hyvä lause on osa laajempaa kielen tajua, jota ei voi tyhjentää kielioppisääntöihin ja joka siten jää hieman mystiseksi. Kaunokirjallisuuden lukeminen on asiantuntijakirjoittajan tärkeimmistä työkaluista huolehtimista. Väitänkin, että kaunokirjallisuuden lukeminen on kehnon lauseen tehokkain vastalääke. Hyvin kirjoitettu, hyvin kustannustoimitettu kirja – olipa valinta sitten korkeakirjallisuuden klassikko, ajanvieteromaani tai sateenkaarispefi – vaalii ja kehittää nimenomaan kielen tajua. Kirjallisuuden lukeminen on oman kielen, ajattelun ja kirjoittamisen kalibrointia, jota korkeakoulumaailman tekstitulvassa tarvitaan aina uudelleen ja uudelleen. Se on asiantuntijakirjoittajan tärkeimmistä työkaluista huolehtimista. Lähteet Høeg, Peter 1993. Lumen taju. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Helsinki: Tammi. Iso suomen kielioppi 2009. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus & Helsingin yliopisto & Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2016. Jyväskylän yliopisto. Konstig, Joonas 2013. Millainen on hyvä lause: 3 +1 sääntöä. Blogi-kirjoitus, Kirjailijablogi. Luettu 13.6.2023. Kotimaisten kielten keskus. Hyvän virkakielen ohjeita. Kylänpää, Riitta 2009. Kirjailijat pohtivat hyvää lausetta – kerro omasi. Suomen Kuvalehti 22.10.2009. Paananen, Veera 2023. Ihmiset eivät enää jaksa lukea, eikä siitä käydä yhteiskunnallista keskustelua. Helsingin Sanomat 13.4.2023. Suomen Kustannusyhdistys 2023. Vuositilasto 2022.

Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman

31.1.2022
Marianne Roivas

Matti Pulkkisen paljon siteeratun määritelmän mukaan romaani on kaikkiruokainen sika, joka sulattaa kaiken, minkä siihen laittaa. Korkeakoulukentällä suosittu artikkelikokoelma on julkaisutyyppi, jonka ruoansulatus on huomattavasti herkempi ja valikoivampi. Julkaisutoiminta korkeakoulukentällä on viime vuosina monipuolistunut tekstijulkaisuista vauhdilla kuvan ja äänen suuntaan, mutta perinteinen artikkelikokoelman lajityyppi pitää yhä pintansa. Laadukkaasti toteutettu tieteellinen tai ammatillinen artikkelikokoelma on edelleen erinomainen keino kertoa esimerkiksi hankkeen tuloksista tai kerätä yhteen muita samaan tematiikkaan liittyviä kirjoituksia. Artikkelikokoelman luonne on kaksinainen: toisaalta sen tulee olla eheä kokonaisuus – entiteetti, jonka lukija sellaisenaan poimii kirjaston hyllystä tai hakee tietokannasta – ja toisaalta jokaisen artikkelin on toimittava omillaan niin, että jos lukija päättää kaiken ahmimisen sijasta poimia luettavakseen vain osan, vaikutelma on järjellinen. Onnistuessaan artikkelikokoelma on monipuolinen, moniääninen ja ajan hermolla oleva julkaisu. Etuna esimerkiksi laajaan tutkimus- tai muuhun raporttiin verrattuna on nopeus: 5–15 sivun artikkelin kirjoittaa – ja lukee – nopeammin kuin satojen sivujen monografian. Toisaalta kirjoittamisen lainalaisuuksiin ja paradokseihin kuuluu, että lyhyt teksti voi olla pitkää vaativampi ja haasteellisempi kirjoittaa, kuten Oscar Wilde (tai ehkä Mark Twain…) hahmotteli kuuluisassa lausahduksessaan: ”Minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä kirjettä, joten kirjoitin pitkän.” Mikäli artikkelikokoelma on kehnosti toteutettu, se on sekava kooste tekstejä, jotka tavoitteiltaan ja tyyleiltään tempoilevat eri suuntiin ja sotivat kokonaisuuden sisäistä logiikkaa vastaan. Toimittajat ovat avainasemassa siinä, kumpaan suuntaan tilanne kallistuu. Tekemisen ja sanomisen palo lähtökohdaksi Periaatteessa artikkelikokoelman artikkeli on itsenäinen ”teos”; kirjoittaja omistaa oman tekstinsä ehdoitta ja olisi voinut tarjota sitä julkaistavaksi jonnekin muualle, toiseen kokoelmaan tai esim. lehteen. Käytännössä monet tieteelliset ja asiantuntija-artikkelit toki syntyvät usein nimenomaan jotakin tiettyä artikkelikokoelmaa varten. Tyypillisesti kaikki lähtee liikkeelle ideasta – aiheesta, teemasta, ongelmasta tai ehkä pelkästä sanasta – sekä henkilöstä tai henkilöistä, jotka kokevat paloa ja joista muodostuu artikkelikokoelman toimitus. Jos tällaista paloa ei ole, on todennäköisesti paras istua alas ja miettiä toisenlaista asetelmaa: kirjallisessa työskentelyssä on eniten mieltä silloin, kun on jotakin sanottavaa. Artikkelikokoelman toimittamisen kannalta tämä on jo se alkuhetki, jossa on tärkeää olla tiiviissä yhteydessä mahdollisen tai toivotun kustantajan tai julkaisijan edustajaan. Ovatpa kustantajan julkaisuilleen antamat raamit tiukat tai väljät, on hedelmällistä alusta asti peilata ajatuksia esim. sisällöstä, tyylistä, kohderyhmästä ja julkaisumuodosta. Toimittajat ovat koko prosessin ajan lenkki julkaisijan ja kirjoittajien välillä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019). Laajuudeltaan artikkelikokoelma voi olla melkein mitä tahansa. Maltillinen määrä artikkeleita voi kuitenkin olla sekä toimittajien työn että lukijan kannalta hyvä ratkaisu. Toisaalta kannattaa huomioida, että joku mukaan lupautuneista kirjoittajista saattaa hyytyä matkan varrelle – on helppo innostua hyvästä ideasta mutta välillä vuorokaudesta vain loppuvat tunnit. Jos artikkelien määrä on mittava, toimittajien on hyvä ainakin ensimmäisten versioiden kohdalla harkita kommentointivastuun jakamista. Kuitenkin kaikkien toimittajien tulee olla hyvin sisällä jokaisessa lopullisessa artikkelissa. Tyypillistä on, että toimittajatkin kirjoittavat artikkelikokoelmaansa artikkeleita, mutta se ei ole välttämätöntä. Käytännössä artikkelit saadaan kokoon esim. täsmäpyyntöinä suoraan kirjoittajille, teemojen ja jopa otsikoiden yhteiskehittelynä tai avoimena kirjoittajakutsuna. Elintärkeää on, että kirjoittajat tietävät lupautuessaan mukaan, mitä heiltä odotetaan – joko niin, että heiltä ”tilataan” tietty aihe ja käsittelytapa tai sitten niin, että he saavat tietyn teeman puitteissa valita fokuksensa omista lähtökohdistaan käsin. ”Kokoomateokseksi” nimitetään julkaisua, jossa artikkelikokoelman tapaan on useita kirjoittajia, mutta jossa näiden tekstit muodostavat pikemminkin saman kirjan lukuja kuin erillisiä artikkeleita (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021). Joskus ero voi olla veteen piirretty. Toimittajan monet roolit Vaikka kokoelmaa valmisteltaisiin yhteiskehittelyn menetelmin laajassa hankeryhmässä, toimittajan tai toimittajien on hyvä ottaa alusta asti rohkea ote kokoelman tuotannosta. Se tarkoittaa erityisesti budjetointia ja aikatauluttamista, julkaisusopimuksista ja -luvista huolehtimista, mahdollisen Creative Commons -lisenssin käytöstä sopimista sekä aikataulun viitoittamista ja pitämistä hyppysissä. Kapellimestarin roolista on hyvä aloittaa, mutta tarvittaessa on syytä pystyä kaivamaan myös ylivääpeli itsestään. Toimittajat myös rakentavat kokoelman juonen ja jännevälin eli käytännössä päättävät artikkelien järjestyksestä. Siinä auttavat esim. seuraavat kysymykset: Mistä artikkelikokoelma lähtee liikkeelle, ja miten se tähtää? Tähän voi ammentaa aristoteelisesta poetiikasta (Aristoteles 1994): hyvässä teoksessa on alku, keskikohta ja loppu. Odotuksenmukaisia sisällöllisiä jäsennyksiä ovat myös esim. ”teoriasta käytäntöön”, ”historiasta nykypäivään” tai ”yleisestä erityiseen” – mutta välillä on hyvä myös yllättää. Tarvitaanko klassiset toimittajien kirjoittamat aloitus- ja lopetusartikkelit, joista ensin mainittu taustoittaa ja toinen summaa? Varoittaa voi liian monesta johdantomaisesta osiosta kokoelman alussa: lukijalle herää helposti vaikutelma käynnistysvaikeuksista ja jankutuksesta. Toisaalta kokoelma ei saa päättyä kesken tai töksähtäen; viimeisellä artikkelilla on suuri lukuarvo, joten sinne ei kannata sijoittaa sitä, jota kirjoittaessa oli kaikkein kamalin kiire. Onko kokoelma syytä jakaa osioihin, ja tarvitaanko osioille nimet tai ainakin numerot? Graafisessa ilmeessä on mahdollista leikitellä väreillä ja välilehdillä, vaikka kyseessä olisi hyvinkin perinteinen tieteellis-ammatillinen kokonaisuus. Mikä on julkaisun nimi? Onko siinä metaforisuutta, jota voi hyödyntää myös mahdollisten osioiden nimissä niin, että tätäkin kautta rakentuu kuva ehjästä kokonaisuudesta? Jos metaforisuutta on, onko kyseessä jotakin oikeasti lisäarvoista vaiko latteista lattein klisee? Jos mahdollista, älä yritä keksiä julkaisun nimeä, kun olet rättiväsynyt. Onko artikkelien ohella tulossa mukaan muitakin elementtejä, esimerkiksi tietolaatikoita, kuvioita, taulukoita tai kertomuksia elävän elämän kokemuksista? Kokonaisuuden harmoniaa hajottaa, jos vain yhdessä artikkelissa on valokuvia tai valtaisa määrä taulukoita. Erityisvaroituksen voi liittää hankevetoisiin julkaisuihin: vaikka hankemapit ja yhteiskehittelyn fläppitaulut olisivat tulleet itselle matkan varrella kovin rakkaiksi, niiden kuvat harvemmin toimivat julkaisuissa, jotka on tarkoitettu omaa ryhmää laajemmalle yleisölle. Millainen ulkoasu julkaisulle halutaan? Tarvitaan kansikuva, yleensä myös takakansiteksti. Käytännössä artikkelien järjestys usein elää aivan käsikirjoituksen työstämisen loppumetreille asti. On myös mahdollista, että kattausta on tarpeen täydentää matkan varrella, jos esim. huomataan jonkin uuden näkökulman vaativan tarttumista tai jokin suunniteltu osuus jää pois. Toimittajien alueeseen kuuluvat myös julkaisun taiton ja mahdollisen painon koordinointi tai esim. verkkosivuisen julkaisun visuaalisen ja teknisen toteutuksen linjaaminen sekä taittovedosten tarkistaminen, mikä voi tarkoittaa useampaa yksityiskohtaista kierrosta. Kehyksen näille antavat luonnollisestikin julkaisija sekä käytössä olevat raha- ja aikavarat. Tiivis yhteydenpito julkaisijaan kannattaa läpi prosessin. Jos jokin julkaisemisprosessiin liittyvä asia tuntuu vieraalta, sitä kannattaa kysyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin: tyhmiä kysymyksiä ei ole. Myös artikkelikokoelman levityksestä ja sen ilmestymisestä viestimisestä on hyvä sopia julkaisijan kanssa ajoissa. Laatua tekemässä Toimittajien työ on pitkälti sisäistä viestintää kirjoittajajoukon kanssa. Viestinnän on syytä olla selkeää, tarkoituksenmukaista ja täsmällistä. Riittävän tiivis yhteydenpito kannattaa, koska toimittajan viesti kirjoittajan kammioon voi olla kuin valopilkku: vakuutus siitä, että maailma on yhä olemassa ja kiinnostunut kirjoittajan tekemisistä. Aikataulusta on elintärkeä sopia prosessin aluksi. On hyvä varata julkaisuun kaikkiaan ainakin 6–9 kuukautta tai enemmänkin, koska aikaa menee aina hieman enemmän kuin luulisi. Samoin tulee sopia työskentelytavasta. Kirjoittajien kannalta oleellinen on kuvaus siitä, millä tavoin tekstejä kommentoidaan ja työstetään. Harvemmin yksikään artikkeli valmistuu kerralla. Keneltä kirjoittajat siis saavat kommentteja, miten ja milloin? Kommentoivatko kirjoittajat toistensa tekstejä? Miten monta kierrosta kirjoittajien on ylipäätään syytä varautua viipymään tekstiensä parissa? On myös hyvä informoida kirjoittajia mahdollisesta erillisestä kielenhuollosta. Miten se on huomioitava aikataulussa? Missä vaiheessa kirjoittaja näkee artikkelinsa viimeisen kerran ennen julkaisua – hyväksyykö hän esimerkiksi kielenhuolletun version vai pääseekö vielä näkemään artikkelinsa taitettuna? Jos taittovedoksen toimittaa kirjoittajille katsottavaksi, kannattaa myös viestiä selkeästi, että suuria muutoksia ei voi enää tehdä ja vain ilmeiset virheet korjataan. Graafikon työn kustannukset kasvavat, jos kirjoittajat ryhtyvät siinä vaiheessa kirjoittamaan tekstejään osin uudelleen. Toimittajat ovat kirjoittajien kumppaneita mutta parhaimmillaan myös valmentajia, jotka auttavat kirjoittajia tuottamaan paitsi julkaisuun sopivan palasen myös itsessään laadukkaan tekstin. Toimittajat tarvitsevat aikaa työlleen eli artikkelin kirjoittajan kirittämiseen tekstin sisällön, rakenteen ja oletetulle lukijajoukolle sopivan ilmaisutavan näkökulmasta: jos aikaa ei ole, palautetta tulee helposti antaneeksi pelkästä tekstin pintatasosta. On tietysti tärkeää, että pilkut ovat kohdillaan ja sanajärjestykset soljuvat, mutta kaiken kaikkiaan paneutuva lukeminen ja konkreettisten parannusehdotusten antaminen on kovaa työtä, johon ei tule ryhtyä siinä sivussa ja löysin rantein. Ryhtiä työskentelyyn antavat selkeät deadlinet eri versioille ja niistä annettaville kommenteille niin, että myös toimittajat itse pysyvät aikatauluissa. Vaikka prosessiin ei kuuluisi varsinainen kirjoittajakutsu, kirjoittajille on hyvä lähettää ohjeet kirjallisina. Oleellisia asioita ovat erityisesti: Tulevan julkaisun kuvaus – tämä kannattaa muotoilla kirjallisesti, vaikka takana olisi yhteisiä palavereja aiheesta, koska omatkin ajatukset jäsentyvät samalla. Julkaisun oletettu lukijakunta ja tyyli – keitä pidetään julkaisun potentiaalisina lukijoina, ja onko tyyli siten tieteellinen, vapaampi, vahvan kokemuksellinen vai mitä...? Kirjoittamisen alustat – missä tekstejä konkreettisesti tehdään ja miten niitä kommentoidaan? Artikkelin merkkimäärä – yhdelle sivulle sopii yleensä noin 1500–2500 merkkiä sisältäen välilyönnit. Viittaustekniikka – kirjalliset ohjeet esimerkkeineen auttavat kaikkia osapuolia. Muut artikkelin rakenteeseen liittyvät ohjeet – otsikoiden määrä ja hierarkia sekä ja esim. mahdollinen ingressimäinen aloitus eli muutaman virkkeen johdattava osio, joka kertoo jo lyhyesti ydinviestin Kuvien ja taulukoiden käyttö – miten tekijänoikeudet tulee huomioida? Toimittajien on tärkeä vastuuttaa kirjoittajat työstämään itse viitteensä ja lähdeluettelonsa oikeaan muotoon. Toimittajille ja mahdolliselle kielenhuoltajalle voi jäädä pientä hiomista, mutta koko savottaa ei kannata ottaa itselleen, jotta on paremmin aikaa antaa palautetta itse tekstistä. Toimittajat harvemmin pystyvät vetämään varsinaista kirjoittajakoulutusta, mutta jos mukana on kokemattomia kirjoittajia, heitä kannattaa varautua tukemaan sekä isoissa linjoissa että yksityiskohdissa. Kirjoittavatko he esimerkiksi yhteisartikkeleita ja kaipaavat yhteiskirjoittamiseen suuntaviivoja? Tarvitsevatko he ylipäätään vinkkejä asiantuntija-artikkelin kirjoittamiseen? Vältä kompastuskivet Korkeakoulukentällä julkaisutoiminnasta vastaavat usein esim. TKI-palvelut, kirjasto tai viestintäyksikkö, ja julkaisuprotokollaan kuuluu kaikkialla omia kiemuroitaan. Kirjoittajat oman talon ulkopuolelta ovat usein arvokas lisä artikkelikokoelmaan. Heidän kanssaan työskenneltäessä on hyvä pyrkiä herkästi havaitsemaan se, mikä heille näyttäytyy julkaisuprosessissa mahdollisesti uutena ja erilaisena. Myös sopimuskysymykset on syytä käydä ulkopuolisten kirjoittajien kanssa läpi jo varhaisvaiheessa, koska eri organisaatioilla on esim. vastuukysymyksissä omia, tiukkojakin linjanvetojaan. Vahvasti tieteelliseen tai hankeraportointiin tottuneille kirjoittajille voi olla myös tarpeen korostaa myös sitä, että usein ammattikorkeakoulujen julkaisujen lukijat hakevat julkaisuista asiantuntijatietoa, uusia näkökulmia, tuloksia ja toimintatapoja oman työnsä kehittämiseen. Erityisen tarkkana toimittajien tulisi olla ”hankepuheen” kanssa, koska runsas määrä hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kuvausta voi jättää alleen varsinaiset ydinviestit, artikkelin varsinaisen annin. Lisäksi se lisää riskiä, että artikkelikokoelma vanhenee nopeasti – hankkeethan tulevat ja usein myös menevät. Jos kokonaisuus on tehty osana hanketta, se on hyvä kertoa toimittajien laatimassa esipuheessa tai johdantoartikkelissa, mutta muuten karsia vahvalla kädellä toisto pois. Jos toimittajat eivät ole tässä tilanteen tasalla, voi käydä niin, että jokainen artikkeli toistaa hankkeen tavoitteen, ajoituksen, toteuttajat, rahoittajat jne. käyttäen jopa samoja hankesuunnitelmasta poimittuja virkkeitä. Tämä on asia, josta kannattaa viestiä kirjoittajille etukäteen mutta varautua myös toimittamaan artikkeleita kokonaisuuden näkökulmasta rohkeasti. Sama asetelma koskee avaintermejä: on hyvä sopia kirjoittajajoukon kanssa etukäteen, että kaikki käyttävät esim. johonkin kehittämisen ulottuvuuteen liittyvästä asiasta samaa terminologiaa, mutta toimittajien tehtävänä on lopulta varmistaa, että kirjoittajat todella ovat tehneet niin. Tekstit ovat prosesseja Lähteminen mukaan artikkelikokoelmaan ja julkaisuprosesseihin tarkoittaa yleensä kirjoittajille oman työnsä asettamista alttiiksi toimittajien kommenteille ja toimittajille taas vastuun ottamista rakentavan palautteen antamisesta. On hyvä pitää mielessä, että taitamattomasti annettu kehuvakin palaute kuullaan helposti negatiivisena, kun taas taitavasti annettu korjaava palaute jää vastaanottajan mieleen plusmerkkisenä (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2014). Tekee mieli väittää, että usein kokeneet kirjoittajat ovat tottuneet tekstien prosessimaiseen kirjoittamiseen ja lukijoiden kommentteihin, jotka ohjaavat heitä tekemään artikkeleihinsa joskus isompiakin muutoksia. He pystyvät erottamaan tekstin ja oman persoonansa ja hahmottavat palautteen oman työn kehittämisen näkökulmasta. He perehtyvät ohjeistukseen ja ymmärtävät, että jokainen teksti kirjoitetaan tietyssä kontekstissa ja systeemissä, tiettyjen pelisääntöjen mukaan. He arvostavat konkreettisia muutosehdotuksia tekstiinsä. Aloittelevat kirjoittajat taas ovat joskus herkempiä ottamaan palautteen kielteisesti vastaan, joskus jopa loukkaantumaan. Jos kirjoittajajoukko on kokematon, asetelmasta on hyvä keskustella etukäteen niin, että kirjoittamiseen liittyvät tunteet tuodaan näkyviksi eikä niitä tarvitse pelätä ja peitellä. Luottamus on tärkeää puolin ja toisin, ja sitä kannattaa vaalia ja vahvistaa koko prosessin ajan. Myös mahdollisissa ristiriitatilanteissa – mikäli toimittajien näkemykset artikkelien työstämisestä eroavat voimakkaasti kirjoittajien näkemyksistä – keskustelu lienee ainoa toimiva keino. Artikkelikokoelma ei ole sooloesitys: ronskisti ilmaistuna artikkelien kohdalla lukevat kirjoittajien nimet, kannessa toimittajien nimet, joten kaikkien on pystyttävä seisomaan oman työnsä takana. Tekstin työstämisen tekniikasta on tärkeä sopia selvästi. Missä tekstejä siis työstetään ja mikä on palautteen tapa – sähköpostiliitetiedostot, pilvipalvelut vai jokin muu? Jos tekstiä liikutellaan ihmisten välillä sähköpostitse, on sovittava tarkkaan, kuka tekee mitä milloinkin – ja muiden on silloin maltettava mielensä. On katastrofi tehokkaan työnteon kannalta, jos kaksi ihmistä työstää koneillaan saman tekstin eri versioita toisistaan tietämättä. Word-ohjelmassa on mahdollista toki vertailla eri tiedostoja ja päästä eteenpäin kohtuullisella vaivalla, mutta helpommalla pääsee, kun ei ajaudu sellaiseen tilanteeseen. Pilvipalveluissa kirjoittamisessa on etunsa mutta myös riskinsä, jos esim. kirjoittaja tai toimittajista joku ryhtyy työstämään omatoimisesti tekstiä vielä sen jälkeen, kun se on periaatteessa lyöty lukkoon ja jopa kielentarkastettu. Kiireisinä päivinä ennen käsikirjoituksen lähettämistä taittoon tällainen on omiaan tuomaan prosessiin kitkaa ja jopa kiristämään hermoja. Hyvä toimittaja on luova ja kykenee kirjoittajien aitoon tukemiseen ja kannustamiseen mutta rohkenee myös linjata. Selkeä marssijärjestys säästää kaikkien työtä ja tukee hyvää lopputulosta. Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2014. Palaute kuuluu kaikille. Human Interest. Aristoteles 1994. Runousoppi. Helsinki: Otava. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021. Tiedekirjan kirjoittajan ohjeet. (pdf) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. Tieteellisen käsikirjoituksen toimittaminen. (pdf)  Kirjoittaja FT Marianne Roivas, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori Mariannen ensimmäinen oma toimitustyö oli Mikä ero. Kaksikymmentä kirjoitusta yhteiskunnasta, kulttuurista ja sukupuolesta yhdessä Risto Turusen kanssa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003) ja viimeisin Tuettu keikkatyö yhdessä Ulla Vehkaperän ja Riikka Wallinin kanssa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021).

Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta kiittää vuodesta 2021!

23.12.2021

Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2021! Vuoden aikana blogissa on käsitelty oppimista, opettamista ja ohjaamista monesta eri näkökulmasta. Kirjoituksissa näkökulmina on ollut esimerkiksi positiivinen pedagogiikka, tulevaisuusajattelu, kansainvälisyys osana opintoja ja ammattikorkeakoulun rooli jatkuvan oppimisen paikkana. Monet kirjoittajat ovat tarjonneet käytännön esimerkkejä ja kokemuksia opetuksen järjestämisestä suoraan ammattikorkeakoulun arjesta. Verkkopedagogiikka ja pelillisyys ovat edelleen puhututtaneet paljon tänä vuonna. Tarjolla on vinkkejä onnistuneisiin verkkototeutuksiin sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten pelillisyyttä ja pelillistä työotetta on hyödynnetty korkeakouluopetuksessa. Lisäksi aloitimme blogisarjan, joka tuo esille oppeja Metropolian HyMy-kylästä. HyMy-kylä on Myllypuron kampuksen monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat keskeisten omaan tutkintoon liittyvien ammattikäytäntöjen ohella muun muassa uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja kirjoittamista on käsitelty tänä vuonna. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta. Oppimista, opettamista ja ohjaamista ”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima, Sonja Holappa Tulevaisuusajattelu opettajan työvälineenä, Mari Virtanen Yhteisöllistä oppimista verkossa kansainvälisesti, Aija Ahokas & Ulla Marjosola Kansainvälinen lukukausi vahvistaa toimintaterapeutin ammatti-identiteettiä, Kaija Kekäläinen & Leila Lintula Englanniksi Integrating through Simulation – Boss Fight in English Communication Class 💥 Sonja Holappa Englanniksi Ethnographic writing and Qualified Empathy: skills for social service professionals, working in urban areas, Leigh Ann Rauhala Onnellisuus ja (jatkuva) oppiminen, Saija Heinonen Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi, Eveliina Korpela Mistä on hyvät ohjaajat tehty? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen ja Anne Ojala-Soini Englanniksi What Are Good Instructors Made Of? Raisa Varsta, Ulla Forsström, Paula Lindqvist, Mari Rupponen, Anne Ojala-Soini & Anne-Mari Raivio Metropolia vaikuttaa vahvistamalla jatkuvaa oppimista, Taru Ruotsalainen & Riitta Konkola Verkkopedagogiikka ja pelillisyyttä Hyvä oppiminen verkossa tarvitsee erityistä huomiota, Mari Virtanen Kurssi verkkoon – kurkistus käytännön toteutukseen, Mari Virtanen Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa, Riitta Lumme & Hannu Puhakka Vapaus valita – verkkototeutuksella vahva vetovoima, Carita Hand & Hannele Hokkanen Onnistunut digitaalinen opiskelupäiväkokemus, Mari Virtanen Verkkotapahtumassakin voi kehittää hyötypelejä ketterästi, Tiina Nevanperä Pelillisyys terveydenhoitajan työvälineeksi, Anne Nikula Englanniksi Attracting the next generation: gamification in education, Elsa Mäki-Reinikka & Leigh Anne Rauhala Oppeja HyMy-kylästä -sarja Poikkeusoloissa yhteiskehittämisen ja kohtaamisen tarve kasvaa – oppeja HyMy-kylästä, osa 1, Anita Ahlstrand & Mari Heitto Monialaisen yhteistyön mahdollisuuksia rakentamassa – oppeja HyMy-kylästä, osa 2, Saila Pakarinen, Teija Rautiola & Jaana Seitovirta Etäohjauksessa syntyy onnistumista ja oppimista – Oppeja HyMy-kylästä, osa 3, Titta Komssi & Mirka Peththahandi Viestintää, vuorovaikutusta ja kirjoittamista Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Marianne Roivas 7 askelta onnistuneeseen asiantuntijablogikirjoitukseen, Riikka Wallin Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen, Eveliina Korpela & Riikka Wallin Opetusteknologian innovaatio ThingLink korkeakoulun työvälineenä, Ilse Skog Navigointia kohti avointa korkeakoulua, Elina Ala-Nikkola & Minna Kaihovirta Jotain lainattua ja jotain digistä — Vuorovaikutus digiloikan jälkeen, Minna Kaihovirta, Annu Karkama & Anne-Mari Raivio Kohtaamisen sietämätön keveys, Minna Kaihovirta Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa ja Mari Virtanen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskunta

Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen

8.12.2021
Eveliina Korpela & Riikka Wallin

Ammattikorkeakoulussa työ- ja opiskeluarki on pitkälti yhdessä tekemistä, jolloin myös kirjoittaminen ja uuden tiedon julkaiseminen tapahtuu vahvasti yhteistyössä. Blogikirjoituksia, tieteellisiä ja ammatillisia artikkeleita, raportteja, oppikirjoja, oppimistehtäviä ja opinnäytetöitä kirjoitetaan yhdessä pareittain tai ryhmässä. Tässä blogipostauksessa nostamme esiin yhteiskirjoittamisen mahdollisia karikoita ja annamme konkreettisia vinkkejä siihen, miten yhteiskirjoittaminen onnistuu parhaiten (ks. myös Kielikuraattori 2020). Yhteistyöstä sopiminen ennen kirjoittamisen aloittamista Jotkut saattavat etukäteen jännittää yhteiskirjoittamista. Yleensä pelot liittyvät työnjaon ongelmiin, erilaisiin työskentelytapoihin ja kirjoitustyyleihin. Tämän vuoksi ennen yhteiskirjoitusprosessin alkua ryhmän tai parin olisi hyvä keskustella ainakin seuraavista asioista: Yhteiset tavoitteet Millaiseen lopputulokseen tähdätään? Mikä on tekstin tavoite? Kenelle se on suunnattu ja millaisessa foorumissa on tarkoitus julkaista? Mitä se antaa lukijalleen? Entä miten pitkää tai kunnianhimoista tekstiä halutaan tuottaa? Yhteisistä tavoitteista sopiminen lisää ryhmäläisten motivaatiota ja sitoutumista, joita ilman yhteiskirjoittaminen ei onnistu. Yhteinen ymmärrys Ovatko kaikki ymmärtäneet käsillä olevan tehtävän samoin? Tietävätkö kaikki, millaista tekstiä (esim. pituus, tyyli, sisältö, jäsentely, lähdeviitetekniikka, tavoite, kohderyhmä) ryhmä on tuottamassa? Myös yhteisistä pelisäännöistä on hyvä puhua etukäteen. Kaikkien kirjoittajien tulisi olla valmiita myös muokkaamaan tekstiään tai hyväksymään toisten tekemiä muokkauksia. Työskentelytapa ja aikataulu Millä yhteiskirjoitusalustalla tekstiä tuotetaan? Entä mikä on ryhmän työnjako ja aikataulu? Mitkä ovat sanktiot, jos joku ryhmästä lipsuu aikataulusta? Tarjoaako myöhästyjä baarireissulla kierroksen koko ryhmälle vai leipooko seuraavat kokouspullat? Entä miten ryhmä palkitsee itsensä? Lähteekö ryhmä yhteiselle illalliselle, ilmajoogaan tai seinäkiipeilemään? Mikä ryhmää innostaa? Palaute ja kompromissit Yhteiskirjoittamisessa teksti rakentuu prosessissa, joten kirjoittaminen vaatii palautteen antamista ja vastaanottamista, kompromissien tekemistä ja omista ajatuksista luopumista ryhmän yhteiseksi hyväksi. Taito antaa rakentavaa, täsmällistä ja oikea-aikaista palautetta onkin yhteiskirjoittajan tärkein ominaisuus. Yhteiskirjoittaminen vaatii siis paitsi kirjoitusviestinnän taitoja, myös erinomaisia puheviestintätaitoja (Kielijelppi), esimerkiksi taitoa kuunnella, havainnoida, perustella ja sovittaa erilaisia tavoitteita yhteen. Yhteiskirjoittamisalustan valinta Yhdessä kirjoittaminen onnistuu parhaiten yhteiskirjoittamisalustoilla. Korkeakouluissa yleisesti käytössä olevia alustoja ovat esimerkiksi Google Docs ja Microsoftin Word Online. Myös muita alustoja löytyy, kuten avoimella lähdekoodilla toimiva Etherpad (englanninkielinen sivusto). Yhteiskirjoittamisalustan hyötyjä ovat: Kaikki kirjoittajat voivat työstää tekstiä samanaikaisesti. Teksti pysyy ajan tasalla ja viimeisin versio on aina kaikkien kirjoittajien saatavilla. Teksti tallentuu automaattisesti. Alustalla olevan kommenttikentän, chatin ja erilaisten muokkaustyökalujen avulla kirjoittajat voivat kommunikoida keskenään samalla, kun työstävät tekstiä eteenpäin. Alusta tallentaa dokumentista versiohistorian, joten kirjoittaja voi palata tekstin aiempaan versioon ja katsoa, millaisia muutoksia tekstiin on tehty. Tekstiin jätettyjä kommentteja voi merkitä ratkaistuiksi ja niihin voi myöhemmin palata, jos kirjoittajat huomaavat, että kommenteissa käytyä keskustelua tarvitaan tekstin työstämiseen. Googlen ja Microsoftin alustojen välillä on pieniä eroja. Molemmilla alustoilla voi tehdä yhteistyötä ja kommentoida tekstiä reaaliaikaisesti. Google Docs koetaan usein helppokäyttöisempänä, sillä se on käyttöliittymältään intuitiivisempi, kun taas Microsoft Wordissa toiminnallisuuksia on huomattavasti enemmän. Google Docsissa Ehdota-työkalun avulla jokainen kirjoittaja voi tehdä näkyväksi millaisia lisäyksiä tai poistoja ehdottaa tekstiin. Microsoft Word Onlinen vastaava työkalu on nimeltään Tarkistaminen.     Yhteiskirjoittamisalustan valinnassa on hyvä huomioda seuraavat asiat: Mitä työvälinettä olette tottuneet käyttämään? Yhteiskirjoittaminen vaatii enemmän kommunikointia ja yhteisen ymmärryksen luomista kuin yksin kirjoittaminen. Jotta prosessista ei tule liian raskas, on hyvä valita tarkoituksenmukainen, mutta myös tekijöille tuttu työväline. Silloin kirjoittajat voivat keskittyä hyvän sisällön rakentamiseen ja tekstin muotoilemiseen eikä työvälineen toimivuutta tarvitse ihmetellä. Mikä työväline on kaikkien käytettävissä? Kirjoittajajoukossa voi olla myös oman organisaation ulkopuolella olevia kirjoittajia mukana. Mikä alusta on kaikkien käytettävissä? Jos sopivaa alustaa ei ole kaikkien käytettävissä, niin joku voi omilla tunnuksilla jakaa dokumentin, niin että tekstiä pääsee työstämään myös ilman tunnuksia. Mikä työväline tarjoaa juuri niitä ominaisuuksia, mitä tarvitsette? Jos teillä on erityisiä tarpeita – tarvitsette esimerkiksi sanelutyökalua tai mahdollisuuden saada listan muutoksista, joita asiakirjassa on tehty viimeisimmän käyntinne jälkeen – kannattaa tietenkin valita sellainen työväline, joka tarjoaa tarvittavat ominaisuudet. Yhteiskirjoittamisalustojen huono puoli on se, että niihin pääsee käsiksi vain silloin, kun kirjoittajalla on verkkoyhteys käytössään. Jos verkko tai palvelin on alhaalla, tekstiä ei pääse työstämään tai edes lukemaan. Siksi on tärkeää tehdä varmuuskopio myös pilvipalveluissa oleville tärkeille dokumenteille. Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja Kun yhteiskirjoittamisalusta on valittu, ryhmän on hyvä pohtia yhdessä sopivinta työskentelytapaa. Alla Mark Sharplesin (2003) ratkaisuvaihtoehtoja, etuineen ja haittoineen, yhteiskirjoittamisen toteuttamiseksi. Näitä työskentelytapoja voi myös sekoittaa keskenään, sillä usein tehokkainta on työskennellä eri tavoin prosessin eri vaiheissa: 1. Rinnakkaiskirjoittaminen (parallel working) Rinnakkaiskirjoittaminen on yleisin yhteiskirjoittamisen muoto. Siinä ryhmä tekee selkeän työnjaon esimerkiksi niin, että teksti jaetaan osiin, ja jokainen työstää omaa palaansa tekstistä samanaikaisesti. Sen jälkeen kokoonnutaan yhteen antamaan palautetta ja keskustelemaan, minkä jälkeen tekstiä työstetään edelleen. Rinnakkaiskirjoittamisessa ryhmäläisillä voi olla erilaisia rooleja vahvuuksiensa mukaan: tiedottaja voi huolehtia ryhmäläisten tiedotuksesta ja aikatauluista, kielenhuoltaja vastaa kielenhuollosta, taustoittaja hakee lähteitä ja koostaa alustavan tekstipohjan, tarkastaja yhdenmukaistaa viitetekniikan ja viimeistelijä varmistaa, että tekstin tyyli säilyy samana kirjoittajan vaihtuessa jne. Etuja: Tekstiä syntyy nopeasti, jokaisen vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Haittoja: Erilaisten tekstien yhteensovittaminen voi olla vaikeaa ja joskus ihmiset tekevät päällekkäistä työtä. 2. Peräkkäinen kirjoittaminen (sequential working) Peräkkäisessä kirjoittamisessa kirjoittajat sopivat kirjoitus- ja muokkausjärjestyksen etukäteen. Ensimmäinen kirjoittaja tekee luonnoksen, jota seuraava täydentää ja parantelee. Kun teksti on valmiina työstettäväksi eteenpäin, kirjoittaja tiedottaa asiasta seuraavaa kirjoittajaa jne. Peräkkäiskirjoittaminen sopii tilanteessa, jossa työnjaon ei tarvitse mennä aivan tasan tai jossa ryhmän jäsenillä on selkeästi eriytyneet roolit: ideoija ja suunnittelija, tekstin luonnostelija ja tekstin viimeistelijä. Peräkkäinen työskentely sopii myös silloin, kun tekstin aihetta on vaikea pilkkoa selvästi jaettaviin palasiin. Etuja: Kaikilla on koko ajan tekstistä oikea versio, päällekkäistä tai turhaa työtä ei tule, kun vain yksi työstää tekstiä kerrallaan. Haittoja: Prosessi voi pysähtyä yhteen henkilöön, lisäksi keskustelua ja ajatustenvaihtoa on vain vähän. Lisäksi työkuorma jakautuu helposti epätasa-arvoisesti. 3. Vastavuoroinen kirjoittaminen (reciprocal working) Vastavuoroisessa kirjoittamisessa kaikki työstävät samaa tekstiä yhtä aikaa ja reagoivat toisiinsa välittömästi. Yksi ryhmästä voi toimia kirjurina, kun muut kommentoivat vieressä, tai sitten kaikki työstävät yhtä aikaa samaa dokumenttia toistensa tekstejä kommentoiden. Etuja: Työtapa synnyttää vahvan yhteisöllisyyden kokemuksen, tekstistä tulee yhteistä. Haittoja: Työtapa on hidas ja jotkut ajatukset ja tekstikappaleet saattavat kadota innostuksen pyörteissä – tai sitten innostus katoaa kokonaan, kun oma ääni ei tulekaan kuuluviin. Usein käy niin, että etenkin prosessin alkuvaiheessa yksi ryhmästä työskentelee enemmän, vaikka koko ryhmän tukea tarvitaankin kaikissa vaiheissa. Eden ja Lunsfordin (1990, ks. myös Sharples 2003: 172) mukaan seuraava työskentelyjärjestys on yhteiskirjoittamisessa kaikkein yleisin: Yksi ryhmästä työstää suunnitelman ja hahmottelee tulevaa tekstiä. Ryhmä antaa suunnitelmasta palautetta. Suunnitelman pohjalta ryhmä tekee suunnitelman tulevasta tekstistä. Yksi ryhmästä kirjoittaa luonnoksen. Luonnoksen pohjalta ryhmä tarkentaa suunnitelmaa, jakaa tekstin paloihin niin, että jokainen ryhmästä kirjoittaa oman palasensa. Lopuksi palat kootaan yhteen ja ryhmä tarkistaa ja yhdenmukaistaa tekstin. Oulun yliopiston Kirjoittajan ABC -sivustolla on mainio lista yhteiskirjoittamisen eduista ja haitoista. Pahimmillaan yhteiskirjoittaminen on prosessi, jossa työ jakautuu epätasaisesti, kukaan ei saa näkemyksiään kuuluviin ja tekstistä tulee epäkoherentti sillisalaatti. Parhaimmillaan yhteiskirjoittaminen on hauskaa ja kehittää muun muassa ajattelua, argumentointia ja kirjoitustaitoja. Näistä taidoista on varmasti hyötyä kaikille. Teksti pohjautuu osittain Kielikuraattori-blogissa 12.6.2020 julkaistuun postaukseen Miten kirjoitetaan yhdessä. Kirjoittajat Eveliina Korpela toimii suomen kielen ja viestinnän lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmissa ja S2-asiantuntijana erilaisissa hankkeissa. Hän on kiinnostunut kielenoppimisesta, kirjoittamisen ohjauksesta, työelämän viestintätaidoista ja kielellä vaikuttamisesta. Hän haluaa tuoda kielenopetukseen enemmän toiminnallisuutta, draamaa, elämyksiä ja iloa. Lisäksi hän haluaa parantaa omaa ja opiskelijoidensa elämänlaatua tunnistamalla turhia vaatimuksia ja keskittymällä nykyhetkeen. Riikka Wallin on Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisukoordinaattori. Hän on kulttuurituottaja (YAMK), joka haluaa edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja joka innostuu saavutettavuudesta, asiakas- ja käyttäjälähtöisestä toiminnasta sekä viestinnästä. Työssään hän auttaa tuomaan esiin metropolialaista asiantuntijuutta korkeakoulun julkaisutoiminnan avulla. Tärkeintä hänelle on ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sitä hän edistää myös Nia-ohjaajana. Lähteet Ede, Lisa & Lunsford, Andrea 1990. Singular Texts/Plural Authors: Perspectives on Collaborative Writing. Illinois: Southern Illinois University Press. Kielijelppi. Puheviestintätaidot. Helsingin yliopisto. Viitattu 1.12.2021 Korpela, Eveliina 2020. Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 1: Valmistautuminen ja keskustelu on tärkeää. Kielikuraattori-blogi 12.6.2020. Korpela, Eveliina 2020. Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 2: Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja. Kielikuraattori-blogi 12.6.2020. Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2020. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 23.10.2021. Laihanen, Esa 2006. Yhdessä kirjoittaminen ja yhteiskirjoittaminen. Oulun yliopisto. Kirjoittajan ABC-sivusto. Viitattu 23.10.2021. Sharples, Mike 2003. How We Write : Writing as Creative Design. E-kirja. London: Routledge.

Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli!

1.3.2021
Marianne Roivas

Ammattikorkeakouluyhteisönä olemme sitoutuneet avoimen tieteen julistukseen. Pyrimme osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti ja haluamme vahvistaa tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen tulosten sujuvaa liikkuvuutta ja vaikuttavuutta monella tasolla, paitsi tutkimusraportteina myös esimerkiksi mielipidekirjoituksina, bloggauksina ja erilaisina asiantuntijapuheenvuoroina. Napakka asiantuntija-artikkeli on erinomainen keino saada oma ääni kuuluviin ja viestiä esimerkiksi hankkeen tai muun kehittämistoiminnan oivalluksista ja tuloksista. Tähän kirjoitukseen olen koonnut vinkkejä hyvän artikkelin laatimiseen. Tieteellinen raportointi on useimmille korkeakoulukentällä hyvinkin tuttua. Tieteellisen tekstin perusrakenne on, jos ei kiveen hakattu, niin ainakin vakiintunut (Kniivilä ym. 2017): Ensin nostetaan esiin ilmiömaailma, esitetään kysymys, taustoitetaan ja perustellaan se. Sitten kuvataan tietoperusta sekä tavat, joilla kysymykseen halutaan vastaus. Tulosluvussa kerrotaan vastaukset ja lopuksi niitä tarkastellaan sekä arvioidaan. ”IMRAD”, kuten valtakielellä sanotaan: Introduction, Methods, Results, and Discussion. Kuten Heli Lohi (2016) Lapin ammattikorkeakoulusta on kirjoittanut, tieteellisen tekstin laatimista pidetään vaikeana, mutta asiantuntijalle se on usein helpoin tekstilaji. Haasteita voi nousta, kun oma viesti pitäisikin esittää toisin eli säätää tekstilaji esimerkiksi yleistajuisemmaksi. Tunne laji ja kanava Tekstilaji on sanaton sopimus lukijan, kirjoittajan ja kanavan välillä. Se avaa ainakin väljän odotushorisontin siihen, mitä kirjoitetaan ja miten kirjoitetaan. Asiantuntija-artikkeli voi tarkoittaa eri yhteyksissä hieman erilaisia asioita, joten ensimmäinen askel on tutustua siihen nimenomaiseen julkaisuun, johon oma teksti on menossa. Kannattaa selvittää ainakin nämä: Kenelle julkaisu (lehti, artikkelikokoelma ym.) on suunnattu? Millaista rakennetta toivotaan? Miten laaja tietoperusta halutaan? Millaista tyyliä ja terminologiaa suositaan? Mitä viittaustekniikkaa käytetään? Mikä on tekstin pituusvaatimus? Miten teksti tulee asetella, ja missä muodossa se tulee tallentaa? Tarvitaanko kirjoittajaesittely ja asiasanat? Tuleeko artikkelin oheen kuvioita tai taulukoita, ja jos tulee, miten?  Silläkin uhalla, että kuulostan toivottoman opettajamaiselta, sanon: Älä suhtaudu tähän vaiheeseen välinpitämättömästi. Jos julkaisulla tai julkaisusarjalla on omat kirjoittajan ohjeet, lue ne huolellisesti. Oikeasti. Lue myös kanavassa mahdollisesti jo julkaistuja tekstejä – joskin tee se kriittisesti, koska joukossa voi olla helmiä ja sitten myös vähemmän onnistuneita tapauksia. Esimerkiksi AMK-lehti / UAS Journal ohjeistaa kirjoittajiaan näin: Asiantuntija-artikkeleissa toivotaan, että tekstin rakenne on tieteellistä artikkelia vapaampi. Tekstissä kannattaa käyttää konkreettisia tapausesimerkkejä ja käytännön kuvauksia lukijaa kiinnostavalla tavalla. Asiantuntija-artikkelien teksti (…) menee suoraan asiaan. Tekstiä ei taustoiteta liiaksi jo tutuilla asioilla, esim. mikä ammattikorkeakoulu on, mikä sen tehtävä on tai mitä TKI on. (Lihavointi MR) Erityisesti viimeinen virke kannattaa tallentaa korvan taakse. Varo jankuttamasta itsestäänselvyyksiä. Hankkeissa tehtävien artikkelikokoelmien helmasynti on, että jokainen artikkeli alkaa hankkeen tavoitteen, toiminnan ja vielä hallinnoijan ja rahoittajankin esittelyllä. Artikkelikokoelmissa jokaisen artikkelin toki tulee olla ymmärrettävissä itsenäisesti, mutta liika on liikaa. Kiteytä pääviesti Asiantuntija-artikkelin ei tulisi olla tutkimus- tai hankeraportti pienoiskoossa vaan se kohdentuu selkeään tavoitteeseen. Tätä tavoitetta voi tarkentaa miettimällä seuraavia näkökulma: Mitä haluat saada aikaan tekstilläsi? Mitä lukijassa pitäisi tapahtua, mitä hänen pitäisi ajatella tai jopa tehdä? Mikä on tekstin tuottama lisäarvo lukijalle? Tämä tavoite on tärkeä tehdä itselleen selväksi kirjoitusprosessin alussa. Yleensä kirjoittaminen muuttuu helpommaksi, kun tietää, mitä haluaa sanoa. Ydinviesti kannattaa kiteyttää 1–3 virkkeeseen. Hahmota ensin aiheesi, juo kuppi kahvia ja piirtele vaikkapa yksinkertainen miellekartta; käytä aikaa tavoitteen miettimiseen. Varo eksyttämästä lukijaa – ja myös itseäsi – liian monilla pyrkimyksillä (Lankinen & Roivas n.d.). Ydinviestin kiteyttäminen on kuin kahden kauppa. Oma sanomisen halu on ehdottoman tärkeä lähtökohta, mutta lisäksi oleellinen on lukijan näkökulma. Mieti, mitä ammatillisia työkaluja, tietoja, kokemuksia tai muuta tärkeää voit antaa lukijallesi. Miten voit auttaa häntä ymmärtämään toimintaympäristöään ja sen muutoksia? Mitä käytännöllistä hyötyä lukijalle voi olla tekstistäsi? Joskus auttaa, että ajattelee tekstinsä lukijaksi jonkun todellisen henkilön tai ainakin selkeän kohderyhmän. Pohdi näitä kysymyksiä: Mitä esimerkiksi muut oman alasi ammattilaiset voivat saada tekstistäsi? Vai kirjoitatko toisen alan edustajille, jolloin joudut olemaan erityisen tarkkana termivalintojen kanssa?  Mikä aiheessasi kiinnostaa lukijoita ja auttaa heitä kehittämään omaa työskentelyään?  Mikä tekstissäsi on uutta?  Mihin ajankohtaiseen asiaan se liittyy?  Mitä haluat saavuttaa keskustelunavauksellasi? Miten voit soveltaa ja hyödyntää sitä omassa työssäsi? (Ks. Roivas & Karjalainen 2013: 183.) Valitse rakenne ja hio otsikoita Tieteelliset raportit kirjoitetaan yleensä dekkarijuonen tyyliin niin, että vasta tekstin loppupuolella selviää, ”kuka murhasi hovimestarin”. Asiantuntija-artikkelissasi sen sijaan kannattaa mennä suoraan oivallukseen ja sen merkitykseen – tarinallisuudessa on toki puolensa, mutta pitkä kronologinen kertomus siitä, miten oivallus syntyi, ei houkuttele kiireistä lukijaa (Lankinen & Roivas n.d.). Voit ajatella suorastaan uutisoivaa otetta. Mikäli hovimestarin verta on löytynyt kartanonherran käsistä, sen toteaminen kuuluu jo otsikkoon ja mahdolliseen ingressiin. Lopuksi taas on usein hyvä palata siihen, mistä lähdettiin liikkeelle. Onnistunut lopetus kiteyttää tekstin sanoman, mutta ei suoranaisesti enää selittele, ratkaise tai opeta (Lankinen & Roivas n.d.). Kirjoititpa melkein mitä tahansa, varmista aina, että tekstilläsi on klassiseen tapaan alku, käsittelyosa ja lopetus. Luo jännitettä tuomalla esille käsittelemäsi asian ajankohtaisuutta, uutuutta ja yllätyksellisyyttä – ja erityisesti uudenlaisia näkökulmia ja tuoreita tekemisen tapoja. Älä säästele väliotsikoita. Ne luovat jäsennyksen, näyttävät juonenkuljetuksen ja siirtävät lukijaa tekstissä hallitusti eteenpäin. Tarkkaile kieliasua Periaatteessa on mahdollista ajatella, että tekstillä on erikseen muoto ja sisältö. Mutta jos lukija kompastuu toistuvasti kieliteknisiin virheisiin, yhdyssanaongelmiin ja välimerkkipuutteisiin, myös tekstin asiantuntija-arvo väistämättä laskee. Tarkista siis huolellisesti tekstisi kieliasua ja hae siihen tarvittaessa apua lähipiiristä tai esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankista. Kannattaa muutenkin opetella pyytämään tekstiinsä palautetta – jo työstövaiheessa. Tyypillinen kömmähdys kokeneidenkin kirjoittajien teksteissä liittyy epäjohdonmukaisesti kirjoitettuihin nimiin tai vaihtelevaan terminologiaan. Jos kirjoitat artikkelissasi esimerkiksi hankkeesi nimen kolmella eri tavalla, horjutat jalansijaa, jonka lukija yrittää saada tekstissäsi. Valitse tyyli tietoisesti Asiantuntija tietää usein ”liikaa”. Tekstilajina asiantuntija-artikkeli asettaa monelle kirjoittajalle kiperän haasteen, kun sanottavaa olisi rutkasti enemmän kuin merkkimäärä sallii. Saatat joutua tekemään tekstissäsi yleistyksiä, mutta tee ne tietoisesti. Vältä lukijan aliarvioimista – oleta lukija mieluummin hieman tietäväisemmäksi kuin kovin tietämättömäksi. (Roivas & Karjalainen 2013: 184.) Kun AMK-opiskelijat tutustuvat tieteelliseen kirjoittamiseen opintojensa alussa, moni pohtii, miten luovaa ja omaperäistä kirjoittaminen saa opinnoissa olla. Saako ylipäätään olla omia ajatuksia? Saa ja pitää olla. Asiantuntija-artikkelissakaan tarkoitus ei ole vain referoida lähteitä nöyrästi. Toinen puoli asiasta on kuitenkin se, että jos teksti lipsahtaa pelkkään pidäkkeettömään itseilmaisuun ja satunnaisten mielipiteiden esittämiseen, vaarana ovat ammatillisuuden hukkaaminen ja kolaus uskottavuudelle. Hyvä asiantuntijateksti on vakuuttavaa ja luotettavaa ja silti rohkeaa, mielellään jopa iloista. Aiemman tieteellisen ja ammatillisen tiedon kanssa tulee olla hyvä keskusteluyhteys, ja viittaustekniikan on toimittava. Samalla kirjoittajan kiinnostus ja jopa intohimo aihettaan kohtaan saavat näkyä rohkeana sanomisen haluna ja eloisana kielenä. Oman alan perinteet ja arvostukset on toki hyvä huomioida ilmaisutavassa. On kuitenkin sangen vaikea uskoa, että millään alalla oikeasti arvostettaisiin vaikkapa asiantuntijakielen tyypillisiä oireita, kuten kapulakieltä, ylipitkiä virkkeitä ja ylipäätään hämärää ja kankeaa ilmaisutapaa.  Lue lopuksi seuraava kankeahko lause: Aiheen tiimoilta on suunniteltu ja toteutettu kehittämistä Metropolia Ammattikorkeakoulun toimesta asiakkaiden saaman hyödyn varmistamiseksi. Miten sinä kirjoittaisit lauseen sujuvammin? Kirjoittaja FT Marianne Roivas on suomen kielen ja viestinnän lehtori, joka on työskennellyt pitkään Metropolian julkaisutoiminnan parissa erilaisissa rooleissa. Marianne on toimittanut, kustannustoimittanut ja kielenhuoltanut julkaisuja monialaisesti ja toimii kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvän Rehablogin päätoimittajana sekä vanhustyön Geroblogin toimituskunnassa. Mariannen oma tutkimustyö on kirjallisuustieteen alalta, ja vapaan toimittajan ja valokuvaajan työkokemusta hänellä on yli pari vuosikymmentä. Mariannen motto on: “Tekstit tekevät meistä osaltaan sellaisia kuin olemme.” Lähteet Kniivilä, Sonja, Lindblom-Ylänne, Sari & Mäntynen, Anne 2017. Tiede ja teksti. Helsinki: Gaudeamus. Lankinen, Pasi & Roivas, Marianne n.d. Kohti Aatosta. Ideoita inspiroivaan kirjoittamiseen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisutoimikunnan materiaalia. Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita.