Avainsana: hankkeet

Osallistamisesta osallisuuteen – hyviä käytäntöjä yhdessä kehittäen

4.10.2019
Anita Ahlstrand

Yhteiskehittäminen on hedelmällinen tapa työskennellä. Ammattikorkeakoulussa meillä on kokemusta useista kehittämishankkeista, joissa yhteiskehittely on mahdollistanut yltämisen huikeisiin tuloksiin.   Mutta mitkä asiat ovat yhteiskehittelyn ytimessä? Mitä meidän siitä tulisi ymmärtää? Ja mitä lisäarvoa hanketyössä jo melko tutuiksikin tulleet opit yhteiskehittämisestä voisivat antaa pedagogin arjen työhön - miten oppeja voisi tuoda osaksi ammattikorkeakoulun päivittäistä opetusta? Pönötyksestä yhteiseen tekemiseen Yhteiskehittäminen (engl. co-creation) on prosessi, jossa esimerkiksi jatkojalostetaan jo olemassa olevia toimintamalleja sekä luodaan uusia käytäntöjä ja kokemuksia yhdessä loppukäyttäjien kanssa. Käyttäjästä tulee passiivisen kuluttajan sijaan itse käytännön rakentaja. Siten ei puhuta enää osallistamisesta, vaan konkreettisesta yhdessä tekemisestä ja aktiivisesta osallisuudesta. Yhteiskehittämisen prosessi kuljetaan yhdessä alusta alkaen: suunnitteluvaiheesta lopputulokseen. Yhteiskehittämisen taika on mielestäni siinä, että se murentaa asiantuntijuuden korkean korokkeen ja pakottaa alas ruohonjuurelle. Työn touhussa unohtuvat tittelit, pönötys ja pokkurointi. Yhteisen pöydän äärelle kokoontuu joukko erilaisia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tuovat pöytään tasa-arvoisina oman osaamisensa, kokemuksensa, kysymyksensä, halunsa olla mukana jossain, muuttaa jotain ja luoda jotain uutta. Sillä, perustuuko osallistujien ajatukset käytännön kokemukseen tai tutkittuun tietoon, ei ole merkitystä. Yhteiskehittämisellä vahvistetaan yhteistä ymmärrystä. Siinä tutkitaan kokemuksia, ideoidaan ja kokeillaan. Haetaan yhdessä vastauksia kysymyksiin Mitä? Miten? Missä? Miksi? Parhaimmillaan se vahvistaa toimijuutta, vähentää suoriutumispaineita sekä herättää uteliaisuuden ja halun oppia muilta ja muiden kanssa. Miten syntyy dream team, unelmien tiimi? Yhteiskehittäminen on hedelmällisimmillään, kun se tapahtuu unelmien tiimissä. Tällainen dream team syntyy, jos jokainen tiimin jäsen pyrkii saamaan toiset loistamaan. Kaikkien kukkien pitää saada kukkia. Tiimin jäsenten vahvuuksien ja potentiaalin esiin tuominen (ja joskus kaivaminen) sekä hyödyntäminen yhteiskehittelyprojektin eri vaiheissa, on joskus aikamoista salapoliisityötä ja ovelaakin menetelmien soveltamista. Se vaatii aikaa, positiivisia ja sensitiivisiä silmälaseja, huumoria ja heittäytymistä sekä aktiivista tiimin jäsenten välisen luottamuksen rakentamista. Pelkästään pöydän ympärillä istuen ja yksittäisen asiantuntijan puheenvuoroa (=tiedon siirtoa) kuunnellen ei synny riittävää yhteistä ymmärrystä, jäsenten välistä luottamusta eivätkä tiimiläisten erilaiset vahvuudet pääse esille. Tarvitaan toiminnallisia menetelmiä, erilaisia ympäristöjä, mahdollisuuksia tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi sekä arvostetuksi. joskus jousiammuntaa pää alaspäin sekä yhdessä kokkaamista. Yhteiskehittäminen vaatii jokaiselta epävarmuuden, ei-tietämisen ja keskeneräisyyden sietämistä, halua nähdä ja kuulla toisia sekä tilanteiden ainutkertaisuuden tiedostamista ja niistä nauttimista. Unelmien tiimi ratkaisee rohkeasti ristiriitoja on toiminnassaan avoin rakastaa prosessia ei etene tulokset edellä ihmettelee - ei kyseenalaista luottaa, että jokainen voi kokeilla hyppyä pois omasta ”turvalaatikosta”. Tiimistä tulee unelmien tiimi, kun sen työskentelyä ja prosessin etenemistä tuetaan ja fasilitoidaan suunnitelmallisesti. Olo on ajoittain kuin flipperissä poukkoilevilla palloilla: “kovaa mennään, suunta ehkä jollain hallussa - ei mulla, mitä tästä pitikään syntyä - ei mitään tietoa, kato ohjeista, mihin työpakettiin tää kuuluu, maltetaan vielä hetki, hei odottakaa, pikkusen ärsyttävää, ihan just lyön hanskat tiskiin, nuo ei ymmärrä mitään mitä yritän sanoa… jihuu, jipii, hei kattokaa, ei vitsi - vähäkö siistii, tällainenkin saatiin aikaan, paljon enemmän kuin ajattelin, onnistuttiin, hei nuo taputtaa meille…”  Ja kaikkea tätä pallottelua ja palloilua viitoittaa turvallinen vierellä kulkeva fasilitoija, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että prosessi etenee ja osallistujilla on turvallinen ja luottavainen olo. Tarpeen mukaan hän tökkii oikeaan suuntaan, mutta ärsyttävää kyllä, ei kerro valmiita vastauksia. Se on osallistujien tehtävä. Yhdessä samaan suuntaan etäisyydestä huolimatta Yhteiskehittäminen tuo saman pöydän äärelle suuren määrän erilaista osaamista, jota hyödyntämällä syntyy jotain, jota kukaan ei voisi yksin saada aikaan. Avatakseni yhteiskehittämistä konkreettisella tasolla, esittelen Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoiman kansainvälisen  KidMove-hankkeeseen  valitun tavan yhteiskehittää. Hanke on kansainvälinen, mikä sekä haastaa, mutta myös luo uusia käytäntöjä osallisuuden, tasavertaisuuden ja yhteisen ymmärryksen vahvistamiseen eri toimijoiden välillä. Miten yhteiskehittäminen onnistuu silloin, kun eri maiden kulttuurit ja eri organisaatioiden toimintakulttuurit kohtaavat yhteiskehittämisen merkeissä? Ja miten toimitaan, kun maantieteellistä etäisyyttä on niin paljon, että kasvokkain kohdataan vain harvoin? KidMove-hankkeessa käydään tiivistä vuoropuhelua nuorten urheilijoiden, ruohonjuuritason valmentajien, järjestötoimijoiden, pedagogien ja tutkijoiden välillä. Koko projektiryhmän tapaamisia kasvokkain on ainoastaan 2 kertaa vuodessa. Lisäksi kokoonnumme keskustelemaan koko porukka yhdessä etäyhteyden välityksellä kerran kuussa. Niiden välissä toimitaan aktiivisesti omissa kansallisissa pienryhmissä, kansainvälisissä teemaryhmissä sekä verkossa, hyödyntäen etäkirjoittamista ja -kokoustamista. KidMove-hankkeessa pyörii parhaimmillaan 12 eri pienryhmää, joilla jokaisella on oma tavoitteensa ja tehtävänsä. Niissä syntyneet tuotokset ovat koko projektiryhmän nähtävillä heti ja niitä jatkojalostetaan eteenpäin yhdessä ja erikseen viidessä Euroopan maassa. Koko palettia fasilitoi kaksi tiimin jäsentä. Yhteiskehittäminen etenee nk. tuplatimantti-mallilla (engl. double diamond, ks. kuva 1 & myös Design Council 2007). Kuva 1. Tuplatimantti (Ahlstrand 2019, mukaillen Design Council 2007) Nämä kaksi timanttia hioutuvat yhteiskehittämisen aikana. Ensimmäinen vaihe sisältää tiedonkeruun ja asiakasymmärryksen kartuttamisen sekä kiteyttämisen. Samalla karttuva yhteinen ymmärrys myös sitouttaa osapuolet kehittämiseen. Toinen vaihe sisältää ratkaisujen kehittämisen. Kokeilut helpottavat valittujen ratkaisujen viimeistelyä, toteuttamista, levittämistä ja juurruttamista. Projektityöskentelyn säännöllinen arviointi selkeyttää yhteiskehittämisen suuntaa ja antaa eväät jatkojalostamiselle. KidMove-projektissa sovellamme Metropolia Ammattikorkeakoulussa Toini Harran, Elisa Mäkisen ja Salla Siparin kehittämää yhteiskehittelyn konseptia ja yhteiskehittelyn onnistumisen arviointia sekä Leena Björkqvistin kehittämää projektiarvioinnin 3x3-mallia. Koska kasvokkain tapaamisia on niin harvoin, etenee KidMove-hankkeen arviointi henkilökohtaisesta laadunarvioinnin kyselystä kansallisiin pienryhmäkeskusteluihin ja siitä edelleen ohjattuun kansainväliseen laadunarvioinnin online-työpajaan. Yhteiskehittäminen opettajan työhön! Työskentelen Metropolia Ammattikorkeakoulussa sekä projektityössä kehittämishankkeissa että myös perusopetuksen parissa lehtorin tehtävissä. Mielenkiinnolla peilaankin projekteista oppimaani myös siihen, mitä oppeja hyödyntää opetuksessa. Miten yhteiskehittämistä voi hyödyntää opetuksessa? Yhteiskehittäminen on tuonut mukanaan opettajan arkeeni uudenlaisen tekemisen mallin, jonka seurauksena perinteinen osallistujien edessä luennointi tuntuu “kuivalta” ja vanhanaikaiselta. Missä on osallisuuden mahdollistava vuorovaikutus ja vastavuoroisuus? Ne toiminnalliset elementit, jotka sitouttavat ja motivoivat osallistujia. Jo pelkkä pienryhmissä tehtävä porina herättää porukan jakamaan kokemuksiaan. Ja mitä tapahtuukaan, kun vie osallistujat luokkahuoneen tai koulurakennuksen ulkopuolelle? Pedagogina en myöskään tarvitse valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja ongelmiin, vaan pyrimme löytämään opiskelijoiden ja opetusasiakkaiden kanssa parhaimmat ratkaisut yhdessä. Suunnittelemme, kokeilemme ja sovellamme. Yhteiskehittäminen eri projekteissa on opettanut sietämään epävarmuutta ja erilaisia näkemyksiä, jakamaan vastuuta, havainnoimaan ja ennakoimaan sekä myös rohkaisemaan muita luottamaan omaan osaamiseensa. Nykyisin sekä kehittämishankkeet, mutta myös opetus tapahtuu entistä enemmän myös monimuotoisissa ympäristöissä ja opiskelijat saattavat olla maantieteellisesti kaukana toisistaan. Kuten KidMove-hankkeen esimerkki osoittaa, tämäkään ei ole este yhteiskehittämiselle - siihen vain tarvitaan hyvä suunnitelma ja halu toteuttaa. 7 vinkkiä, jos haluat ottaa yhteiskehittämisen osaksi opetustasi: Murra perinteinen “valta-asetelma” opettaja-opiskelija, yhdenvertaisuus on avain onnistumiseen! Tutustu erilaisiin toiminnallisiin yhteiskehittämisen menetelmiin ja kokeile rohkeasti. Hyväksy erilaiset näkemykset ja toimintatavat; ole avoin itsellesi vieraille tavoille löytää ratkaisuja. Ole osa tiimiä; rakenna luottamusta, avointa ilmapiiriä ja keskustelukulttuuria yhdenvertaisena ryhmän jäsenenä. Anna osallistujien loistaa; varmista, että kaikki tulevat kuulluksi ja nähdyksi. Ole armollinen ja luota; anna prosessille sekä osallistujille aikaa ja hyväksy myös oma keskeneräisyytesi. Arvioi ja jatkojalosta; kerää palautetta ja hyödynnä sitä yhdessä tiimin kanssa. “Kerro minulle ja unohdan, näytä minulle ja muistan, tee kanssani ja ymmärrän” (kiinalainen sananlasku) Kirjoittaja: Anita Ahlstrand on toiminut opetustyössä yli 20 vuotta. Tällä hetkellä hän on mukana kansainvälisissä kehittämishankkeissa sekä asiantuntijana Metropolian useassa kehittämistyöryhmässä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisten kohtaamisesta, uteliaisuudesta sekä hullusta luovuudesta ja hänen asiantuntijuutensa ytimessä ovat muun muassa yhteiskehittäminen, asiakas- ja voimavaralähtöisyys sekä  toiminnalliset tavat oppia. Toimituskunnan huomioita tekstistä: Tarkka lukija huomaa ehkä, että tämän blogin nimi on Hiiltä ja timanttia - OPITTAJAT pedagogiikan rajapinnoilla. Kyseessä ei ole kirjoitusvirhe, vaan uudissanalla “opittajat” blogialustalla on haluttu viestiä opettajuuden murroksesta kohti fasilitoivampaa, yhteiskehittävää otetta, jossa keskiössä ei ole luennointi, vaan opiskelijoiden auttaminen oikeaan suuntaan. Tämä teksti kuvastaa juuri sitä, mistä opittajissa on kyse. Lähteet: Teksti perustuu kirjoittajan monivuotiseen työhön yhteiskehittämisen parissa muun muassa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lisäksi tekstin innoittajana ovat toimineet myös seuraavat lähteet: Harra, T., Mäkinen, E. & Sipari, S. 2012. Yhteiskehittelyllä hyvinvointia. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/pdf/yhteiskehittely_esite-digipaper2.pdf (pysyvä linkki: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019101119876) Björkqvist, L. (toim.) 2015. Kartta, kompassi ja kalenteri. Projektiarvioinnin opas. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Payne, A.F., Storbacka, K., & Frow, P. (2008). Managing the Co-creation of Value. Journal of the Academy of Marketing Science, 36(1), 83–96. Polaine, A., Løvlie, L., & Reason, B. (2013). Service design: from insight to implementation. Brooklyn, NY: Rosenfeld Media. Raij, K. (2007) Learning by Developing. Laurea Julkaisut A58. Vantaa: Laurea-ammattikorkeakoulu.  Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016070113480    

Sähköistä välineistöä projektinhallintaan, osa 2/2

26.8.2019
Petri Silmälä

Hyviä käytänteitä projektiviestintään ja tiedonhallintaan Projektinhallintaan sopivia sähköisiä sovelluksia käsittelevän kirjoitussarjan toisessa osassa selvitetään, millaista välineistöä on tarjolla esimerkiksi ajasta riippumattomaan yhteisölliseen työskentelyyn, paikasta riippumattomaan kokousten pitoon ja sähköiseen hankeviestintään. Samoin käsitellään joitakin projektinhallinnan hyviä käytänteitä ja pohditaan ratkaisuja muutamiin yleisiin pulmiin, joihin kuuluvat esimerkiksi käytettävien sovellusten määrä ja laatu sekä tietosuojakysymykset. Blogiartikkelin ensimmäisen osan voit lukea tästä. Pääosa artikkelin sisällöstä perustuu Suomen korkeakoulujen ristiinopiskelujärjestelmän kehittämishankkeen tiedotuksesta kerättyihin kokemuksiin, vuosien 2017 ja 2019 välillä. Sovelluksia paikasta riippumattomien projektikokousten pitoon Projekti kokoontuu säännöllisesti pohtimaan vastauksia hankkeessa esiin nouseviin kysymyksiin, arvioimaan väliaikatuloksia ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Hajautetussa ja organisaatiorajoja murtavassa työkulttuurissa tarvitaan etäyhteyksiä kokousten pitoon. Kokoontuminen samaan aikaan samaan fyysiseen tilaan alkaa nykyisin olla aikataulullisesti hankalaa myös organisaation sisäisissä neuvonpidoissa. Videokonferenssivälineitä on nykyisin tarjolla runsaasti. Microsoftin Skype for Business ja sen työtä jatkava saman yhtiön Teams ovat vakiinnuttaneet asemansa monissa korkeakouluissa, kuten Metropoliassa. Myös Googlen Meetiä pystyvät käyttämään oppilaitoksen omilla tunnuksilla ne, jotka ovat yhtiön oppilaitoksille suunnatun sovelluspaketin tilanneet. Teknisesti hieman vaativampia sähköisiä suurkäräjiä varten on tarjolla Adoben Connect. Se tosin joutuu antamaan äänenlaatunsa ja mobiilisovelluksensa toimivuuden puolesta hieman tasoitusta uudelle tulokkaalle Zoomille[1], joka on viime aikoina hienoisista tietoturvaongelmistaan huolimatta niittänyt mainetta niin oppilaitoksissa kuin liikeyrityksissä.[2] Sen ilmaisversiolla pystyy korkeintaan 40 minuutin ajaksi kokoontumaan virtuaalisen pyöreän pöydän ääreen. Välineistöä ja hyviä käytänteitä projektiviestintään Monissa hankkeissa käytetään projektin sisäistä tiedotusta varten Confluencen wikijärjestelmää, joka on nopea joskin askeettinen julkaisualusta. Yleensä projektin tuloksista on tarve tiedottaa myös julkisesti. Laajalle yleisölle suunnattu viestintämateriaali kannattaa sijoittaa työajan säästämiseksi samalle wikialustalle, mikäli sivujen ulkoasua ei pidetä erityisen kriittisenä menestystekijänä. Confluence-wikissä kun pystyy määrittämään eri julkisuusasetuksia hakemistorakenteen eri tasoille, jolloin alustalle pystyy sijoittamaan samaan aikaan sekä projektin sisäistä että julkista aineistoa. Sama wikisivusto on valjastettu tehokkaasti sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään useissa oppilaitosten välisissä yhteisissä projekteissa, kuten Teiniminnotalkoot. Useissa tapauksissa on tarpeellista avata projektille varsinaisesta toiminta-alustasta erillinen tiedotussivusto. Jos hanke on kiinteä osa jonkin isomman organisaation toimintaa, pystytään tiedotussivusto rakentamaan organisaation sivuston yhteyteen. Silloin voidaan käyttää samaa julkaisujärjestelmää, jolla emosivusto on koottu. Projektille voi rakentaa myös oman sivuston. Alustaksi sopii silloin esimerkiksi Wordpress.org, joka on muun muassa maailmanlaajuisen maineensa, maksuttomuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta jo parin vuosikymmenen ajan kuulunut suosituimpiin julkaisujärjestelmiin.[3]  Laajaa ja teknisiltä ominaisuuksiltaan runsasta Wordpress-sivustoa avattaessa on projektissa hyvä varata resurssi sivuston tekniseen perustamiseen ja mahdollisesti myös konsultointiin hankkeen koko elinkaaren ajan. Hieman suoraviivaisemmin saa oman sivuston julkaistua verkossa käyttämällä Googlen vuonna 2016 perusteellisesti uudistamaa Sites-ohjelmaa, jossa tosin toiminnallisuuksia ja ilmaisumahdollisuuksia on Wordpressiin verrattuna oleellisesti niukemmin.  Puutteet kompensoituvat sillä, että Sites-sivuston pystyttämisessä ei yleensä tarvita aivan yhtä pitkälle jalostunutta tietoteknistä kädentaitoa kuin Wordpressin puolella. (Sitesin ja Wordpressin käyttöoppaita on infosivuilla: Sites ja Wordpress.) Ajallisesti selkeiden väliaikapisteiden kautta etenevässä projektissa voidaan ulkoinen tiedotus hoitaa myös bloggaamalla, jolloin alustana pystytään käyttämään organisaation omaa blogiohjelmaa tai Googlen pilvessä toimivaa Bloggeria. Wordpress.com voi myös tulla harkintaan, mikäli organisaation pilvisovellusohjeet sen sallivat. Bloggerista mahdollisesti luovuttaessa on hyväksyttävä se, että Googlen hakukone saattaa painaa kilpailijoiden alustoilla julkaistuja sisältöjä hakutuloksissa jonkin verran alaspäin. Videokonferenssivälineitä pystyy hyödyntämään myös ulkoisessa projektiviestinnässä. Esimerkiksi hankkeen aihepiiriin liittyvä yleinen webinaari on hyvä keino kerätä yleisöä. Projektin tavoitteita palvelevat myös esimerkiksi kerran kuukaudessa verkon yli pidettävät kyselytunnit, joiden aikana hankkeen edustajat vastaavat suorassa lähetyksessä yleisön uteluihin. Osallistujien luvalla sessio tallennetaan myöhempää käyttöä varten, ja sen keskeisestä annista kirjoitetaan ytimekäs muistio hankkeen sivulle.[4] Sosiaalinen media sopii ylimääräiseksi tiedotuskanavaksi useissa hankkeessa. Sitä käytetään eritoten silloin, kun projekti on suhteellisen pitkä ja siinä on päätetty tiedottaa julkisuuteen myös väliaikatuloksia. Yhteisösivu yli kahden miljardin käyttäjän Facebookissa, ammatillisen verkostoitumisen välineessä Linkedinissä tai tutkimusten mukaan runsaasti liikennettä varsinaiselle verkkosivulle syöttävässä Pinterestissä voi täydentää projektin omaa WWW-sivustoa tai joissakin tapauksissa korvata sen. Mikrobloggauspalvelu Twitter tulee harkintaan, jos projekti tuottaa tasaisella syötöllä lyhyitä tiedotteita. Etenkin pitkään kestävissä projekteissa kannattaa avata myös sähköpostilista, jonka hankkeesta kiinnostuneet tilaavat halutessaan. Listalle lähetetään samat tai lähes samat viestit kuin sosiaaliseen mediaan. Tällä kahden kärjen taktiikalla saadaan tieto kulkemaan nopeasti myös niille, jotka eivät sinänsä pätevien syiden vuoksi ole sosiaalisen median palveluihin kirjautuneet tai jotka ovat niistä itsensä vieroittaneet. Sopiviin jakelulistaohjelmiin kuuluu muun muassa avoimella lähdekoodilla toimiva Sympa. Itse tiedote sijoitetaan varsinaisen projektialustan julkisille sivuille, jolloin sosiaaliseen mediaan ja sähköpostilistalle riittää lyhyt johdanto ja tiedotteeseen vievä linkki. Yleisöä ja taustavoimia palvelee myös tiedotearkisto, joka istutetaan hankkeen julkisille sivuille ja johon projektin aikana julkaistut uutiset linkitetään esimerkiksi aikajärjestykseen.[5] Projekteissa kuvatut videot sijoitetaan yleensä omalle verkkosivulle, Vimeoon tai Googlen Youtubeen. Valinta Vimeon ja Youtuben välillä menee tasapainotteluksi: Vimeo tarjoaa ehkä jonkin verran Youtubea monipuolisempia toiminnallisuuksia, kun taas Youtube on näkyvyydeltään ylivoimainen.[6] Pulmia ratkaistavaksi Yksi, kaksi vai kymmenen sovellusta? Pitäisikö projektinhallinnassa käyttää yhtä vai useaa ohjelmaa? Kaikki tarvittavat toiminnot sisältävä monoliitti odottaa vielä keksijäänsä, joten vähänkin laajemmissa hankkeissa käytetään rinnan useita eri sovelluksia. Esimerkiksi blogiartikkelin ykkösosassa käsiteltyä wiki–Jira-tutkaparia tukemaan voidaan avata keskustelualusta, kuten Microsoftin Teams. Se dokumentoi projektikokousta kevyemmän sisäisen ajatustenvaihdon. Projektinhallinnan välineistö koostuu usein eri yhtiöiden sovelluksista, jolloin tiettyä osatehtävää hoitaa paras mahdollinen ohjelma. Projektipäälliköt tosin joutuvat joissakin tapauksissa laskemaan, tuoko risteily eri yhtiöiden tuotteiden välillä lisäarvoa siihen verrattuna, että pysytään koko ajan yhden, esimerkiksi Microsoftin tuoteperheen huomassa. Ostosten keskittämisestä koituvat edut kuten nopeat siirtymiset sovelluksesta toiseen voivat joissakin tapauksissa nollata eri yhtiöiden parhaista ohjelmista kootun Dream Teamin edut. Sovellusten käyttötaidot saattavat vaihdella hanketoimijoiden kesken. Silloin projektipäällikön on punnittava, kuinka paljon aikaa voidaan allokoida jonkin eksoottisemman ohjelman käytön opetteluun. Joskus voi olla järkevää valita hieman primitiivisempikin välineistö, jota kuitenkin kaikki hankkeessa mukana olevat käyttävät tehokkaalla rutiinilla. Silloin työssä pystytään rientämään suoraan itse substanssin pariin. Tietosuoja - kriittinen välineistön valintakriteeri Joskus projektitoiminnassa joudutaan tasapainottelemaan omalle palvelimelle tallentamisen ja pilven välillä. Sellaisia tapauksia ovat esimerkiksi ne kansainväliset projektit, joissa pilven avulla kykenisi ylittämään joustavasti organisaatiorajat, mutta joissa kuitenkin käsitellään pilveen sopimatonta tietoa.  Silloin on harkittava datan hajauttamista: tietosuojamielessä vähemmän kriittinen tieto pilveen ja sensitiivinen aineisto omalle palvelimelle, johon tiedosta kiinnostuneiden kutsumattomien vieraiden tiirikka puree huonommin.  Eri sovellusten välillä liikkuminen tosin alentaa kokonaisuuden käytettävyyttä. Erityinen ongelma on edessä silloin, kun niin sanotut järkisyyt puoltavat pilven käyttöä, mutta kaikki projektiryhmän jäsenet eivät sinänsä legitiimein perustein pidä mielekkäänä turvautua ulkopuolisiin palveluntarjoajiin kuten Google tai Microsoft. Projektitoimijoita ei voi lähtökohtaisesti painostaa kirjautumaan pilvipalveluun. Tosin eri organisaatioilla voi olla asiasta erilaisia linjauksia. Jos kaikkia tyydyttävää ratkaisua ei saada aikaan, on käytettävä sovelluksia, jotka tallentavat tiedot organisaation omaan datakeskukseen. Ongelma saattaa ainakin osittain ratketa lähiaikoina, sillä sekä Google että Microsoft ovat vuoden 2018 aikana kokeilleet uusia menetelmiä, joilla yhtiöiden sovelluksiin pystyy liittymään ilman että niiltä hankkii tunnuksen. Hankkeissa käytettävien sovellusten valikoimaa ohentaa toukokuussa 2018 voimaan astunut Euroopan Unionin tietosuojadirektiivi, joka määrää organisaatioiden yleisen tietosuojakäytännön. Asetuksen nojalla on projektipäälliköiden tyhjättävä työkalusalkkunsa tietosuojavaatimuksia täyttämättömistä sovelluksista. Tietosuojadirektiivi vaikuttaa kaksiteräisen miekan tavoin: se kaventaa jonkin verran hanketoimijoiden vapautta valita käyttöönsä tietojärjestelmiä mutta toisaalta tehostaa organisaation Helpdeskin työtä, koska käyttäjätuki pystytään keskittämään aikaisempaa pienemmälle määrälle projektinhallintasovelluksia. Ennen kaikkea asetus pyrkii lisäämään yksilönsuojaa digitalisoituvassa maailmassa, jossa teknologia kulkee lainsäädännön edellä. Lähteet [1] Perera, Jasmin & Lähteenmäki, Salla. Verkkokokousjärjestelmien, Adobe Connect ja Zoom vertailu — Case Laurea-ammattikorkeakoulun DigiTeam. Opinnäytetyö Laurea-ammattikorkeakoulussa, 2018. [2] Zoomilla on neljä neljä miljoonaa käyttäjää 750 000 organisaatiossa (tilanne kesällä 2019). Lehtiniitty, Markus. Apple julkaisi taustalla tapahtuvan Mac-päivityksen – poistaa yritysvideopuhelusovellus Zoomin luoman haavoittuvuuden. Mobiili.fi, 11.7.2019. [3] Thomas, Machielle. 8 Benefits of Using Worpress. Bluehost, 27.6.2018. [4] Ks. esim. Ristiinopiskelun kehittämishankkeen kyselytunnin raportti, 1.4.2019. [5] Esim. Ristiinopiskelun kehittämishankkeen tapahtumakalenteri ja viestintärkisto. [6] Youtubessa avataan katsottavaksi miljoona videota 22 sekunnissa. Every Second. Kirjallisuutta Hero, Laura-Maija. Kollektiivinen kulttuuri: wiki avoimen projektihallinnon välineenä. Tuottaja 2020 -projekti. Metropolia, 2012. Keränen, Päivi & Laasonen, Milla. Wikistä voimaa projektinhallintaan. Metropolia, 11.2.2009. Laasonen, Milla. Ahdistaako avoimuus? : wikin käyttö tutkimus- ja kehittämishankkeen viestinnässä. Opinnäytetyö. Metropolia, 2010. Lähteenmäki, Lea. Projektinhallinta. Sininen Meteoriitti. Projektinhallinta. Verkon uusi toimintaympäristö, 19.10.2018. Simsiö, Mira. Hankkeen sisäisen viestinnän onnistumisen salaisuus voi piileskellä asenteessa – palvelualttius on valttia. Blogikirjoitus, 12.9.2018. Wordpress.org vs. Google Sites. Verkon uusi toimintaympäristö, 14.8.2019. Lisää aihepiiristä Digiuutiset – Digi News Faceblog Digi 2018 Kirjoittaja Petri Silmälä työskentelee Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluu verkon uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia pilvipalveluja, mobiilipalveluja ja sosiaalista mediaa. Hän on kiinnostunut muun muassa digitaalisista tiedonhallintasovelluksista, oppimisteknologian uusista suuntauksista, tekoälyn etiikasta ja median toiminnasta sähköisessä ympäristössä. Hän on myös toiminut Suomen korkeakoulujen välisen Ristiinopiskelun kehittämishankkeen tiedottajana vuodesta 2017.

Terveyden ja hyvinvoinnin haasteet ratkaistaan rohkeudella ja yhteistyöllä

7.6.2019
Minna Elomaa-Krapu

Media tuo päivittäin esille maailmassa tapahtuvia ilmiöitä, jotka aiheuttavat ihmisissä sekä huolta että ahdistusta. Poliittisessa ilmapiirissä on näkyvissä vastakkainasettelua työläisten ja porvarien kesken ja jopa ihmisarvoa kyseenalaistavaa keskustelua. Sota, nälänhätä ja koulutuksen puute köyhissä maissa ovat edelleen koko maailmaa koskettavia ilmiötä. Ilmastonmuutos pakottaa meitä katsomaan menneisyyden valintoihimme ja arvoihimme sekä suuntaamaan katseemme tulevaisuuteen. Mitä meille tapahtuu, jollemme reagoi edellä mainittuihin signaaleihin? Nämä ilmiöt vaikuttavat myös ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Huolta terveyden ja hyvinvoinnin heikentymisestä ja  eriarvoistumisesta ei tule väheksyä. Pitkäaikaissairaudet vähentävät sekä työkykyä että sosiaalisia suhteita ja altistavat lisäsairauksille. Myös oman terveystiedon lukutaito ja kyky ratkaista ongelmia tai hakea niihin apua eriarvoistavat tällä hetkellä kansalaisia. Näiden ilmiöiden ratkaisuissa suuri merkitys on ihmisten osallisuudella, resilienssillä sekä luottamuksella ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Tässä tekstissä tuon esiin erilaisia näkökulmia, joita terveyteen ja hyvinvointiin tänä päivänä liittyy ja miten korkeakoulut voivat olla ratkomassa niihin liittyviä haasteita. Terveys ja toimintakyky kuuluvat kaikille Saamme terveyteen liittyvää tietoa mediasta, asiantuntijoilta ja voimme jopa itse mitata päivittäistä kalorien kulutustamme, fyysistä aktiivisuuttamme, unen laatua  ja merkitä ravintopitoisuudet päiväkirjaan, saadaksemme palautetta oikein syömisestä. Lääketieteen, hoitamisen sekä kuntoutuksen terveysteknologiset välineet, laitteet ja menetelmät kehittyvät huimaa vauhtia. Tekoäly voi tehdä jo kauaskantoisia ennusteita sairauksien diagnostiikassa. Kiivaasta teknologisesta kehityksestä ja tiedon lisääntymisestä huolimatta kansansairauksien määrä on nousussa. Maailmanlaajuisesti 30–69 -vuotiaiden sairastuminen mm. diabetekseen, sydänsairauksiin ja syöpään on kasvanut hurjasti aiheuttaen ennenaikaista kuolemaa jopa 70 prosentille maailman väestöstä. Riskiä näille sairauksille lisäävät päihteiden käyttö, vähäinen liikkuminen, ruokavalio ja ilmansaasteet.[1] Terveellistä ruokaa on saatavilla Suomessa joka kaupasta, mutta taloudellisen eriarvoisuuden johdosta kaloriköyhät “herkkuruuat” saattavat maksaa puolet vähemmän kuin esimerkiksi kurkku, tomaatti ja kala. Ylipainoisten lasten määrä on kaksinkertaistunut viidenkymmenen vuoden aikana.[2] Samanaikaisesti kun digitalisaatio mahdollistaa terveystiedon nopean saamisen, se ja robotiikka saattavat pidemmällä aikavälillä vähentää ihmisten liikkumista sekä ihmisten kanssakäymistä. Entä mitä teemme, kun yksi yleisimmistä kuolinsyistä Suomessa on muistisairaudet? Onko meillä tarpeeksi jalkautettua tietoa kansalaisille muistisairauksista ja niiden ennaltaehkäisystä? Onneksi kuitenkin  on nähtävissä painopisteen siirtämistä korjaavista toimista yhä enemmän ennaltaehkäisevään toimintaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisessä. [3] Osallisuuden ja toimijuuden vahvistamisella luottamusta yhteiskuntaan Samalla tavoin kuin terveyden osalta näkyy eriarvoistumista, myös osallisuus yhteiskuntaan on eriarvoistunutta ja ihmisten luottamus ympäröivään yhteisöön ja yhteiskuntaan on heikentynyt. Tämä on näkynyt viime aikoina ihmisten ja yhteisöjen radikalisoitumisena maailmanlaajuisesti sekä vastakkainasetteluna. Poliittista keskustelua leimaa heikko luottamus yhteiskuntaan ja kykyyn olla tai saada olla aktiivinen toimija yhteiskunnassa. Osallisuuden kokemus on yhteydessä ihmisten kokemaan resilienssiin. Resilienssi on ihmisten sisäistä kykyä sopeutua ennakoimattomiin tilanteisiin sekä kykyä selviytyä vastoinkäymisistä. Resilienssi muotoutuu ja kehittyy läpi elämän heijastaen samalla myös ympäröivän yhteisön tai yhteiskunnan resilienssiä. Lapselle ja nuorelle on tärkeää, että sekä perhe että koulu voimistavat heidän osallisuuttaan ja kykyään ratkaista haastaviakin tilanteita.[4] Suomalaisessa yhteiskunnassa tulee kyetä tarjoamaan kansalaisille tunne siitä, että he voivat olla sekä osallisia että kyvykkäitä aktiiviseen toimijuuteen. Meidän on puututtava eriarvoistumisen ja osallisuuden eri muotoihin, sillä eriarvoistumista ja sen kasvua tapahtuu sekä sosioekonomisten ryhmien, sukupuolen, valtaväestön että vähemmistöjen välillä. Myös maantieteellisten alueiden väleillä on eroja eriarvoistumisessa. Tämä tarkoittaa, että palvelut, riittävä toimeentulo ja työllisyys sekä koulutusmahdollisuudet tulisi olla tasa-arvoisia riippumatta asuinkunnasta. [5] Esimerkiksi Uudenmaan maakunnan alueella vallitseva työttömyys, asunnottomuus, huostaan otettujen lasten kasvava määrä sekä koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäävien nuorten lisääntyminen vaikuttavat osallisuuden ja toiminnallisuuden heikkenemiseen.[6] WHO:n mukaan juuri ihmisten osallisuus sekä osallistuminen kulkevat käsi kädessä väestön hyvinvoinnin ja terveyden kanssa, sillä esimerkiksi työttömyys korreloi terveyden, terveyskäyttäytymisen ja itsemurhien lisääntymisen kanssa.[7] Yrittäjyydellä ja johtamisosaamisella puretaan lasiseiniä Yrittäjyyden vauhdittamiseksi sekä sosiaali- ja terveysalan johtamisen uudistamiseksi tarvitaan tehokkuutta ja ketteryyttä. Turbulenssissa olevat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kevään aikana nousseet ilmiöt muun muassa ikäihmisten ja lastensuojelun hoidon laadusta haastavat sosiaali- ja terveysalan toimijoita kriittiseen tarkasteluun sekä organisaation johtamiskulttuurista että hoitamisen kulttuurista. Sote-uudistuksella oli pyrkimys myös rikkoa terveyden ja sosiaalipalveluiden välissä olevia lasiseiniä yhteisen asiakkaan, sujuvien palvelupolkujen sekä yhteisen osaamisen rakentamiseksi.[8] Sosiaali- ja terveysalan johtajilla ja alalla toimivilla muilla ammattilaisilla tulisi olla yhteinen päämäärä palvelujärjestelmän kehittämiseksi. Tämä onnistuu rikkomalla rohkeasti perinteisiä toimintatapoja, jotka pitävät siiloutunutta järjestelmää yllä. Päämääränä tulee olla tasa-arvoinen ja ihmisen elämää kunnioittava hyvinvointi koko ihmisen elinkaaren aikana. Tämä tarkoittaa sellaisia palveluita ja hoitolaitoksia, joissa toivo, terveyden edistäminen, toimintakyky, osallisuus ja resilienssi ovat itseisarvoja. Tähän voidaan vastata vain moniammatillisella ja yhtenäisellä sotella. Yrittäjyyden tukeminen on merkityksellistä, jotta voimme kehittää rohkeita, jopa innovatiivisiakin sosiaali- ja terveyspalveluita. Yrittäjyydellä voidaan rakentaa sellaisia palveluita, jotka täydentävät julkisen sektorin tuottamia palveluita. Ihmiset odottavat yksilöityjä palvelupolkuja ja tähän tarpeeseen yrittäjät voivat todennäköisesti vastata ketterämmin kuin julkiset laitokset.  Keskiössä on nyt ja tulevaisuudessa asiakasymmärrys, joka tapahtuu vain yhteiskehittelyllä asiakkaan kanssa.[9] Älykkäät, käyttäjälähtöiset ratkaisut ja palvelut Sosiaali- ja terveysala on yhä enemmän kiinteässä vuoropuhelussa myös digitalisaation ja teknologian kanssa. Robotiikka, virtuaalimaailma, big data sekä tekoäly haastavat sosiaali- ja terveysalalla toimivien osaamista ja ymmärrystä.[10] Tulevaisuuden työntekijöiltä tarvitaan taitoja ja tietoja digitalisaatiosta ja teknologiasta.[11] Myös asiakkaat kaipaavat yhä enemmän etäpalveluiden kautta tarjottavaa hoitoa tai kuntoutusta. Teknologian kehittäminen ja hyödyntäminen sosiaali- ja terveyspalveluissa on järkevää, kunhan sen ytimessä on ihminen. Sovellusten ja teknologioiden tulee tuottaa arvoa loppukäyttäjälle, teknologia tai robotiikka ei itsessään saa olla itseisarvo. Älykkäitä ratkaisuja kehitettäessä on ensiarvoisen tärkeää, että suunnitteluun, kehittämiseen ja testaamiseen rakennetaan monialainen tiimi, jotta ratkaisut ovat eettisesti kestäviä ja asiakaslähtöisiä. Kaiken teknologian keskellä suurimmat vaikutukset saattavat edelleenkin olla sosiaaliset innovaatiot. Nämä sosiaaliset innovaatiot eli toimintamallit, palveluiden parannusehdotukset ja uudet strategiat  ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi jäävät turhan pienelle huomiolle ja keskustelulle tämän päivän nopean digitalisoitumisen, robotiikan ja tekoälyn kehittymisen myötä. On muistettava, että ihminen on edelleen riippuvainen ihmiskontakteista ja ympäröivästä yhteisöstä voidakseen hyvin. Innovaatiokeskittymä ratkoo sote-alan ilmiöitä Tässä tekstissä avaamani ilmiöt osoittavat, olemme hyvin monimutkaisten ja toisiinsa verkottuvien ilmiöiden äärellä. Niitä ei ratkaista yksin. Korkeakoulut ovat yksi tärkeä lenkki haasteiden ratkomisessa sekä käytännön että tutkimuksen tasoilla. Metropolia Ammattikorkeakoulun Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut -innovaatiokeskittymä onkin nostanut edellä mainitut yhteiskunnalliset ilmiöt neljäksi toimintansa teemakärjeksi: Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen Yrittäjyys- ja johtajuusosaamisen edistäminen ja kehittäminen Älykkäät, käyttäjälähtöiset ratkaisut ja palvelut. Metropolia Ammattikorkeakoulu pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan teemakärkien avulla maakunnallisiin, yhteiskunnallisiin ja kansainvälisiin sosiaali- ja terveysalan haasteisiin sekä kansallisilla että kansainvälisillä hankkeilla. Monialaiset hankkeet ja hankkeiden tulosten implementointi entistäkin systemaattisemmin osaksi sosiaali- ja terveysalan toimintoja mahdollistaa palvelujen ketterämmän kehittämisen. Hankeideointia  tulee tehdä yhdessä asiakkaiden, organisaatioiden ja korkeakoulun kesken järjestämällä keskustelutilaisuuksia ja kohtauttamalla kansalaisia sekä poliittisia päättäjiä. Terveyden- ja hyvinvoinnin haasteet ratkaistaan monialaisesti rohkeasti ja ketterästi kokeillen, yhtenäisenä sote-rintamana. Ei yksittäisin hankkein ja yksittäisin toimijoin, vaan hankkeet ja toimijat yhteistoiminnassa! Innovaatiokeskittymän toiminnan keskiössä ovat ihmisten kokonaisvaltainen, yksilöllinen ja eettinen kohtaaminen, tasa-arvoisen osallisuuden edistäminen sekä syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäiseminen. Sitä kohti kuljemme yhdessä! Kirjoittaja: Minna Elomaa-Krapu on TtT ja asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut -innovaatiokeskittymän johtaja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Innovaatiokeskittymä keskittyy monialaisiin hankkeisiin, innovaatioihin sekä rakentaa yhdessä asiantuntijoiden, yritysten ja asiakkaiden kanssa monialaista hyvinvoinnin ekosysteemiä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseksi. Ota rohkeasti yhteyttä ja lähde ratkomaan meidän kanssa sosiaali- ja terveysalan haasteita. minna.elomaa-krapu@metropolia.fi +358 40 6374399. Lähteet: [1] Ten threats to global health in 2019. World Health Organization. https://www.who.int/emergencies/ten-threats-to-global-health-in-2019. (luettu 19.5.2019) [2] Painopiste preventioon. 2017. Konsensuslauselma tarttumattomien sairauksien ehkäisystä. Suomen lääkäriseura Duodecim. Suomen Akatemia. https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2017/04/Konsensuslausuma-2017.pdf. (luettu 2.6.2019) [3] Painopiste preventioon. 2017. Konsensuslauselma tarttumattomien sairauksien ehkäisystä. Suomen lääkäriseura Duodecim. Suomen Akatemia. https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2017/04/Konsensuslausuma-2017.pdf. (luettu 2.6.2019); Uudenmaan maakunnan TKI. Tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaa linjaava politiikka. 2019. Versio 1.0.; Sosiaali- ja terveysministeriö. 2019 Terveyden edistäminen. https://stm.fi/terveyden-edistaminen. (luettu 2.6.2019) [4] Kts. esim. Pearce, C. 2011. A short introduction to promoting resilience in children. London: Jessica Kingsley Publishers; Fletcher, D., & Sarkar, M. 2013. Psychological resilience: A review and critique of definitions, concepts, and theory. European Psychologist, 18(1), 12–23; Sitra 2014. Visio Suomelle.Työpaperi 31.10.2014. https://media.sitra.fi/2017/02/23213056/Visio_Suomelle.pdf. (Luettu 2.6.2019) [5] Mahdollisuudet Suomelle. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:1. [6] Uudenmaan maakunnan TKI. Tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaa linjaava politiikka. 2019. Versio 1.0. [7] Jakab Z. 2012. Facing future challenges for global health. World Health Organization. http://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0003/178419/RD-Pres-Facing-future-challenges-for-global-health-30-November-2012,-London,-UK-v2.pdf?ua=1. (luettu 19.5.2019) [8] Tutkintoon johtavan koulutuksen kehittäminen tukemaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista. Osaamisella soteen hankkeen väliraportti 2019. [9] Uudenmaan maakunnan TKI. Tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaa linjaava politiikka. 2019. Versio 1.0. [10] Uudenmaan maakunnan TKI. Tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaa linjaava politiikka. 2019. Versio 1.0. [11] Tutkintoon johtavan koulutuksen kehittäminen tukemaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista. Osaamisella soteen hankkeen väliraportti 2019.