Hiiltä ja timanttia

Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla

Avainsana: etäopetus

”Kuuletko meitä, Maija?” Onnistuneen etätapaamisen askelmerkkejä
15.11.2022
Marianne Roivas

”Kuuletko meitä, Maija? Oletko siellä? Anna meille merkki itsestäsi!” Nettimeemeissä Zoom- ja Teams-palaverit on piruillen rinnastettu spiritismi-istuntoihin. Epäonniseen koreografiaan kuuluvat mustat laatikot videokuvan sijaan sekä mikrofoni, joka ei mene päälle tai on ehkä unohtunut kiinni. Opetustyön ”uuden normaalin” ei kuitenkaan tarvitse olla näin kömpelöä. Aiheesta on puhuttu paljon, ja ohjeistuksia on tarjolla siellä täällä. Kokoan tähän kirjoitukseen niistä mielestäni olennaisimmat etätapaamisia ajatellen. Yhteinen virtuaalinen tila ei automaattisesti takaa hyvän vuorovaikutuksen syntymistä. Etäopetus ja -kokoukset eivät sinällään ole uusi asia, mutta koronapandemian myötä ne tulivat vastaansanomattomasti osaksi opetusalan arkea. Vastentahtoisimpienkin oli heittäydyttävä breakout roomien ja ruudunjakojen maailmaan. Viimeistään nyt, parin vuoden intensiiviharjoittelun jälkeen, kaikille on selvää ainakin se, ettei yhteinen virtuaalinen tila automaattisesti takaa hyvän vuorovaikutuksen syntymistä. Vaikka työympäristöt ja tekniset alustat miten kehittyvät, ei ihmisten välisen vuorovaikutuksen merkitys tulevaisuudessakaan katoa. Ihmisen kyky mukautua muuttuviin viestintätilanteisiin ja omaksua erilaisia viestintärooleja peittoaa tekoälyn ja robotit. Nykyiseen maailmanmenoon kuuluvat monimutkaiset ongelmat ovat tyypillisesti niitä, jotka vaativat eniten intensiivistä viestintää juuri ihmisten ja tiimien välillä. Etätapaamiset ovat tulleet jäädäkseen. (Valo & Sivunen 2020.) ”Tekeekö zoomailu meistä yksinäisiä zombeja?” kysyi Opettaja-lehden artikkeli jo kaksi vuotta sitten ja ilmaisi huolensa työyhteisöjen hengestä ja työhön kiinnittymisestä. Nyt olemme palanneet kampuksille eikä välitöntä erakoitumisen vaaraa enää ole. Etäopetus ja etäkokoukset kollegoiden ja sidosryhmien kanssa näyttäytyvät kuitenkin osana sitä, mistä koronaepidemian alussa ryhdyttiin puhumaan ”uutena normaalina”. Etätapaamiset vapauttavat aikaa työmatkoista ja voivat tehdä työskentelystä fokusoitunutta ja tehokasta. Pienellä vaivannäöllä etätapaamisista saa viestinnällisesti onnistuneita. Tunnista tavoite ja rakenna varmuutta Etäpalavereissa ja -esiintymisissä pätevät pitkälle samat lainalaisuudet kuin muissakin puheviestintätilanteissa. On tärkeää, että tavoite on osallistujien tiedossa ja kaikilla on sama ymmärrys esimerkiksi keskeisistä käsitteistä. Hyvä esiintyjä tunnistaa viestintätarkoituksensa, orientoituu viestintätilanteeseen realistisesti, havainnollistaa ja perustelee, satsaa aloitukseen ja lopetukseen. Ennen kaikkea hyvä esiintyjä on kiinnostunut kuuntelijoiden odotuksista ja kohdentaa esityksensä sisällön tarkasti juuri heille (ks. lisää esim. Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2012). On hyödyllistä ajatella itsensä pikemminkin asiansa kuin oman itsensä esittäjäksi. Esiintymisjännitys voi nousta pintaan myös verkkoympäristössä – tai voi olla, että juuri tekniikan hallinta jännittää. Esiintymisvarmuuden rakentamisessa tärkeä askel on hyväksyä ja kohdata oma jännittäminen. Hyvä valmistautuminen kannattaa aina, ja ammatillisissa tilanteissa on hyödyllistä ajatella itsensä pikemminkin asiansa kuin oman itsensä esittäjäksi. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että vuorovaikutustilanteessa vastuu kuuluu sekä puhujalle että kuuntelijalle (Kielijelppi). Luo edellytyksiä yhteisöllisyydelle Aiemmin tänä vuonna Metropolian dialogipäällikkö Minna Kaihovirta bloggasi havainnollisesti läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukemisesta virtuaalitapaamisissa. Kaihovirta kehottaa virtuaalitapaamisen vetäjää muun muassa satsaamaan ensivaikutelmaan ja aloitukseen sekä sisällyttämään mahdollisuuden kysymyksille ja keskustelulle muuallekin kuin esityksen loppuun. Kun vedät etäsessiota, rohkaise siis osallistujia laittamaan kamera päälle, tervehdi heitä mahdollisuuksien mukaan jopa nimellä, laita chatti laulamaan ja katso kameraan eikä osallistujien kasvokuviin, vaikka vaisto sanoisi muuta. Lisävinkiksi sopisi, että esimerkiksi presentaation päätteeksi repliikki ”Onko kysyttävää?” toimii pikemminkin keskustelun torppaajana kuin rohkaisuna dialogiin. Parempi on esittää osallistujille itse kysymys tai tiedustella avoimessa muodossa osallistujien mietteitä tai jopa fiiliksiä. Etätapaamisten vetäjänä on hyvä opetella tietoisesti antamaan puhetilaa toisille. Läsnäolijat tarvitsevat aikaa ottaakseen osaa. Esiintyjästä hiljainen sekunti tuntuu aina pidemmältä kuin kuuntelijasta, ja verkossa hiljaiset sekunnit hidastuvat entisestään. Etätapaamisten vetäjänä on hyvä opetella tietoisesti antamaan puhetilaa toisille. Välillä se tarkoittaa hiljaisuuden tuoman epämukavuuden sietämistä, kun osallistujat vasta kokoavat ajatuksiaan ja miettivät puheenvuorojaan. Tunne vuorovaikutuksen ohuudesta ja tekniikan läsnäolo haittaavat toisia enemmän kuin toisia. Keskustelu- ja kommentointivastuun jakaminen järjestelmällisesti tuo tulosta, kun äänessä ei ole vain muutama rohkein. Esimerkiksi fasilitoinnin menetelmistä saa tähän tukea, vaihtoehtoja ja omaa varmuutta (ks. vinkkejä esim. Ala-Nikkola & Ylikahri 2020). Laita puitteet kuntoon Etätapaamisten onnistumisessa on osin kyse tekniikasta – ja oikeastaan varsin yksinkertaisista asioista. Ennakkovalmistelujen top viitoseen laittaisin nämä ohjeet: Hakeudu rauhalliseen tilaan, jossa on neutraali tausta. Vaihtoehtoisesti käytä taustan sumennusta tai taustakuvaa. Jos käytät sumennusta, älä liiku isosti edestakaisin, ettet välillä katoa kuvasta kokonaan. Kun valitset taustakuvaa, mieti sen luomaa vaikutelmaa ja tunnelmaa. Esimerkiksi Teamsin Tähtien sota -henkinen avaruuskuva on aivan mahtava mutta ei sovi joka tilanteeseen. Vaienna puhelin, kodinkoneet ja tietokoneen ilmoitukset. Kotioloissa varmista, että kotona olevat osaavat jättää sinut rauhaan. Tarpeen mukaan hakeudu organisaatiosi äänieristettyihin tiloihin. Vaatteiden, korujen ja jopa kosmetiikan kaltaiset artefaktit vaikuttavat ensivaikutelmiimme ja myös – usein stereotyyppisiin – tulkintoihimme, joita teemme kanssaihmisistä (Kielijelppi). Pukeudu etätapaamisissakin tilanteeseen sopivasti ja tavalla, josta pidät. Ota huomioon taustan väri, ettet sulaudu siihen kokonaan. Vältä raitaa, ruutua ja muita pieniä kuvioita, koska ne voivat alkaa elää ja vilkkua videokuvassa. Jos kamerana on kannettavan tietokoneen kamera, nosta tietokonetta kirjapinon tai vaikkapa joogapalikan avulla niin, että muut osallistujat näkevät kasvosi, eivät pelkästään otsasi tai leukasi. Laita tietokoneen yläpuolelle lappu muistuttamaan kameraan katsomisesta. Valon olisi hyvä tulla edestä. Voimakas vastavalo tekee esiintyjästä mustaa mössöä, eikä virtuaalitapaaminen ole oikea paikka piiloutua varjoihin. Luonnonvalo ikkunasta on paras, kohdevalo myös hyvä. Kaupat pullistelevat vloggaajille ja striimaajille suunniteltuja rengasvaloja, joissa voi säätää valon määrää ja laatua. Ne eivät monta kymppiä maksa. Kannattaa valita laite, joka ei kaadu hipaisusta ja johon saa tarvittaessa kiinni erillisen webbikameran. Totuttele katsomaan itseäsi videokuvassa. Tarkkaile lempeästi maneereitasi ja kitke pois asiat, jotka voivat häiritä viestisi perillemenoa. Suhteellisen hillitty kehonkieli ja rauhallinen puhetapa herättävät luottamusta asiantuntijakontekstissa. Voit mainiosti höystää puhettasi eleillä, mutta on eri asia olla positiivisen eloisa kuin uuvuttaa muut loputtomalla dramaattisella heilumisella. Satsaa arkisiinkin kohtaamisiin Korkeakouluopettajan työpäivä koostuu välillä etäpalavereista toiseen kiirehtimisestä. Käytännön etäkokousvinkeistä pidän itse hyvänä näitä: Tule virtuaalitilaan ajoissa, koska myöhästely koetaan muiden osallistujien ajan väärinkäyttönä, vaikka kukaan ei viitsisikään antaa moitteita. Varaa kirjautumisen mahdollisiin ongelmiin muutama minuutti etuaikaa. Jos et saa tekniikkaa toimimaan, poistu ja palaa. Opettele sovelluksen peruskäyttö niin, että hallitset sen vaikka unissasi. Silloin tarvitsee kysellä vähemmän, että ”Näkyykö?” ja ”Kuuluuko?” Lue organisaatiosi tarjoamat ohjeet tai seikkaile YouTubessa. Pidä laitteesi ajan tasalla. Kun liityt kokoukseen, kokeile kameraa ja ääntä heti, ei vasta oman puheenvuorosi aikaan. Yleisö antaa helpommin anteeksi huonon kuva- kuin ääniyhteyden (Future Marja). Katso, miten näyt kuvassa ja säädä tarpeen mukaan. Hyvä käytäntö on, että ainakin tapaamisen aluksi ja lopuksi kaikki pitävät kamerat päällä, vaikka laittaisivatkin ne myöhemmin pois ”säästääkseen kaistaa”. Puhu selkeästi. Käytä myös selkeitä ilmeitä, jopa liioittele hieman kameraa varten. Nyökyttele, hymyile. Tunne äänesi ja käytä sitä hyvin. Painota tärkeitä asioita rohkeasti äläkä pidä kättä suun edessä, kun puhut. Jos sinulla on sähköpöytä, työskentele seisaaltasi – saat olemukseesi ryhtiä ja äänikin kulkee paremmin. Kuuntele huolellisesti palaveria koskevat säännöt esimerkiksi puheenvuoron pyytämisestä tai osallistu sääntöjen laatimiseen aktiivisesti. Noudata sääntöjä. Huolehdi taukojen pitämisestä silloinkin, kun työn imu vie mennessään. Ole läsnä, kysy ja kuuntele. Etäpalavereista liikkuu verkossa spiritismimeemien lisäksi huomattavasti mukavampia meemejä. Yksi niistä on vertaus ihastuttavaan Muppet Show’hun. Ja todellakin – siellä me olemme omissa lokeroissamme mutta silti yhdessä, ja kaikkea moninaisuutta johtaa kunkin tilaisuuden oma “Kermit”. Toimii, eikö vain? Kirjoittaja Marianne Roivas on filosofian tohtori, suomen kielen ja viestinnän lehtori, kokenut julkaisujen toimittaja ja tämän vuoden esikoiskirjailija. Lähteet: Ala-Nikkola, Elina & Ylikahri, Kati 2020. Fasilitointi sujuu verkossakin! – 10 vinkkiä virtuaalifasilitointiin. Hiiltä ja timanttia -blogi 30.4.2020. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Future Marja. Näin esiinnyt asiantuntevasti ja luontevasti Teamsissa tai Zoomissa. Kaihovirta, Minna 2022. Kuulijasta osallistujaksi – läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukeminen virtuaalitapaamisissa. Hiiltä ja timanttia -blogi 13.6.2022. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kielijelppi. Helsingin yliopiston kielikeskus. Päivitetty 2021. Lohtaja-Ahonen, Sirke & Kaihovirta-Rapo, Minna 2012. Tehoa työelämän viestintään. Puhu kuulijalle, kirjoita lukijalle. Helsinki: Alma Talent. Tikkanen, Tiina 2020. Etäopetus korkeakouluissa jatkuu – tekeekö zoomailu meistä yksinäisiä zombeja? Opettaja 21.10.2022. Torkki, Juhana 2006. Puhevalta. Kuinka kuulijat vakuutetaan. Helsinki: Otava. ​​Valo, Maarit & Sivunen, Anu 2020. Future Directions in Workplace Communication. Teoksessa L. Mikkola, & M. Valo (toim.), Workplace Communication. Lontoo: Routledge.

Lue lisää

Kuulijasta osallistujaksi – läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukeminen virtuaalitapaamisissa
13.6.2022
Minna Kaihovirta

Onnistuminen kuulijan mielenkiinnon herättelyssä ja kiinnostuksen säilyttämisessä on kaikille puhetyöläisille tuttua. Opettaja kohtaa tämän haasteen etenkin opintojakson alussa, jossain määrin myös kunkin opetuskerran alkaessa. Laajemmille yleisölle kohdennetuissa virtuaalitapaamisissa ja etäopetustilanteissa haaste on yhtä lailla, joskus jopa voimakkaamminkin läsnä. Uudet esiintymisen tilanteet vaativat ketteryyttä. Kun yleinen työtahti on ripeä, ei perusteelliseen valmistautumiseen usein ole aikaa. Esiintyjä pikemminkin elää hetkessä, havainnoi, oppii vuorovaikutuskumppaneiltaan ja hioo suunnitelmaansa samalla kun etenee. Koko ajatus esiintymisestä ennalta lukkoon lyötynä, valmisteltuna esityksenä, toteutuu vain harvoin. Voikin sanoa, että eletään improvisaation ja tiiviin sanomisen aikaa! (Almonkari & Koponen 2019.) Tässä blogipostauksessa esittelen kourallisen hyväksi havaittuja keinoja työurani varrelta - niin pitkän opettajakokemukseni kuin viime vuosien dialogipäällikön roolissakin - mukaan poimittuna. Paneudun erityisesti virtualisen kohtaamisen aloitukseen, sisältökokemukseen, aitouteen ja palautteeseen. Alku määrittää tyylin ja sävyn Tilaisuuden alku rinnastuu ensikohtaamiseen ja sen aikana syntyvään ensivaikutelmaan. Muutamien ensimmäisten hetkien aikana teemme tyypillisesti päätelmiä puhujasta, hänen asiantuntevuudestaan ja persoonastaan. Vaikutelmien taustalla on sekä sanallisia että erityisesti sanattomia viestejä, jotka voivat liittyä ulkoiseen olemukseen, eleisiin, ilmeisiin tai vaikkapa ääneen. Tutkitusti tiedetään, että hyvä ensivaikutelma voi vaikuttaa tulevaan suhtautumiseen kantaen muutamankin kömmähdyksen yli, huono ensivaikutelma taas vaatii korjaantuakseen useamman onnistumisen kohtaamisen aikana. (Tietomajakka.) Onnistunutta alkua voi edesauttaa kiireettömyydellä ja aidolla läsnäololla. Tule tapaamiseen paikalle ajoissa ja hoida mahdolliset tekniset valmistelut kuntoon. Keskity muutamien minuuttien ajan kohtaamaan saapujia. Hymyile, tervehdi, ota katsekontaktia kameran kautta. Sillä, mitä juttelet, ei ole niinkään merkitystä, olennaista on luoda kokemus kohdatuksi tulemisesta. Läsnäolon tunteen vahvistamisessa juuri katsekontaktilla on tärkeä rooli. Tampereen yliopistossa tarkastettavan psykologian maisteri Jonne Hietasen väitöskirjan mukaan kokemus vastavuoroisesta katsekontaktista herkistää tulkitsemaan informaatiota itseen liittyväksi ja aktivoi autonomista hermostoa. Hietanen osoitti tutkimuksessaan, että katsekontakti videopuhelussa sai aikaan samanlaisia fysiologisia reaktioita kuin kasvokkaisessa tilanteessa. (Hietanen 2020.) Helposti tunne katsekontaktista ja nähdyksi tulemisesta jää puutteelliseksi, sillä luontaisesti päädymme tuijottamaan omaa näyttöämme, jossa keskustelukumppanin kuva näkyy. Vaikutelma katsekontaktista syntyy vain kohdistamalla oma katse kameraan. Lähtökohtana on aina aito ja arvostava kohtaaminen. Virtuaaliseen läsnäoloon perehtynyt Raivio toteaa osuvasti, että tämän ymmärryksen puuttuessa on ihan sama, millaisia vippaskonsteja verkossa toimiessaan käyttää - tapaaminen jää tapaamiseksi, kohtaaminen vajavaiseksi. (Raivio 2020.) Jos mahdollista, voit liittää jo aloitukseen mukaan vuorovaikutusta. Tervehtiä nimillä, esittää pyynnön laittaa kameran päälle ja vaikka heiluttaa kädellä tervehdys toisille. Jos osallistujajoukko on suuri, hyvä apukeino on chat. ”Millä mielellä saavut tänään tähän tapaamiseen - jaa tunnelmasi emojilla chatin kautta” antaa osallistujalle keinon kiinnittyä tilaisuuteen ja sinulle arvokasta taustatietoa ja mahdollisuuden kommentoida antia lyhyesti. Sisältökokemus luodaan yhdessä Virtuaalisesti esiinnyttäessä - olipa kyse sitten luennosta tai muusta valmistellusta puheenvuorosta - palaute vastaanottajilta on monesti niukempaa kuin kasvokkaisessa tapaamisessa. Onneksi moni verkkokousalusta (mm. Teams) tarjoaa jo nyt mahdollisuuden nähdä osallistujien kuvat myös omaa esitystä pitäessään. Hyödyllinen lisä ovat käden nostamisen yhteydessä olevat muut reaktiotoiminnot, joita kuulijoita voi pyytää aktiivisesti käyttämään. Suomalaiselle puhekulttuurille tyypillistä on kohteliaisuus ja asiakeskeisyys. On havaittu, että suomalaiseen kulttuuriin liittyy asiasta puhumisen vaatimus. Puhujalla oletetaan olevan asiaa, sanoille annetaan paljon painoarvoa ja esiintyjää kuunnellaan keskittyneesti (Wilkins & Isotalus 2009). Annamme puhujan ensin esittää asiansa ja säästämme kysymykset loppuun. Tapa on puhujalle helppo, mutta sisältää riskin siitä, että osa kuulijoista menetetään jo alkupuolella, vaikkapa liian haastavan sisällön takia. Siksi olisikin suositeltavaa rakentaa puheenvuoron lomaan muutama tarkistuskohta, joissa voi varmistaa kuulijoiden kiinnostuksen säilymistä. Tämä on olennaista etenkin pidempien puheenvuorojen kohdalla. Ihmisen keskittyminen pysyy yllä noin 20 minuuttia, sen jälkeen tulisi tapahtua jotain. Mikään näistä ei tapahdu itsestään. Kameroiden, chatin ja reagointinappien käyttämisestä pitää sopia osallistujien kanssa. Tsekkauskohta ei yksin auta, jos kuulija ei sen aikana aktivoidu antamaan palautetta kuulemastaan, kysymään tai ylipäätään reagoimaan. Helpointa on reagointi, hiukan enemmän aktiivisuutta edellyttää chat-viestin kirjoitus ja eniten kuulijalta vaatii kommentointi kameran kautta. Tästä kolmikosta esiintyjä voi valikoida kuhunkin hetkeen ja kuulijakuntaan parhaiten sopivan vaihtoehdon. Valikoima palvelee nimenomaan esitetyn sisällön omaksumista. Oppimista puolestaan voi edesauttaa laajentamalla keinovalikoimaa vaikkapa aktivoivaan pienryhmäkeskusteluun, joka sekin onnistuu virtuaalialustoilla varsin sujuvasti. Vuorovaikutteisuus kaipaa tuekseen kiireettömyyttä. Persoonasta riippumatta meistä jokainen voi kasvattaa omaa hiljaisuuden sietokykyään – keskustelujen luontevat hiljaisuudet tuntuvat helposti epämukavilta verkossa ja usein kiirehdimme niitä täyttämään. Asetu kuuntelemaan, anna tilaa omien ajatusten koonnille ja keskeneräisyydelle. Pysy rauhallisena ja vältä kiireen tuntua. (Ala-Nikkola & Raivio 2020.) Aitous ratkaisee Jokainen puhuu ja opettaa oman persoonansa kautta. Jollekin sopii asian höystäminen huumorilla, toinen jakaa omakohtaisia esimerkkejä, kolmas ripottelee tarttumapintaa esitysmateriaalin osaksi. Yhtä oikeaa tai taatusti toimivaa tapaa tarjota kiinnittymispintaa kuulijalle ei ole. On hyvä muistaa, että ihminen kiinnostaa, ei pelkkä asia. Puhuja, joka uskaltaa ottaa mukaan persoonaansa ja jakaa jollain tavalla omakohtaista ajatteluaan, tunnettaan tai kokemusmaailmaansa, luo samalla yhteyttä kuulijoihin. Kuulijoiden puhuttelu ja erilainen pohdiskelu tuovat puhujan parhaimmillaan mukaan jaettuun oppimiskokemukseen, ikään kuin oppijaksi muiden mukaan. ”Kun itse tutustuin ensi kertaa tähän teemaan, minua aina hämmensi…” voisi olla esimerkki oman kokemusmaailman avaamisesta muille. Kun oppimassa ollaan yhdessä, ei olekaan niin vaikeaa esittää kysymystä tai tuoda esiin sitä, ettei ymmärrä jotain asiaa. Toisena ääripäänä voisi olla ”kaikkitietävä asiantuntija”, joka esittää yksinpuheluna asiaansa tarjoamatta kuulijoille mahdollisuutta tehdä mitään muuta kuin kuulla ja vastaanottaa. Mahdollinen valinta sekin, mutta ei vuorovaikutuksen eikä oppimisen kannalta se hedelmällisin. Palautteella paremmaksi Jokainen vuorovaikutustilanne on paitsi ainutkertainen, samalla myös oppimistilanne puhujalle. Palautteen avulla puhuja saa arvokasta tietoa sekä onnistumisista että kehittymiskohteistaan. Pikapalautetta voi ja kannattaa kerätä monin keinoin. Reaktionapein, poll-toiminnolla, yhden sanan tai muutaman lauseen palauttein chatissa tai sanallisena kameroiden kanssa. Loppusuoralla ajatukset saattavat jo kääntyä tulevaan, odottavaan lounastaukoon tai seuraavaan virtuaalitapaamiseen, joten palauteosan on hyvä olla osallistujalle helppo ja sujuva. Tässäkin ennakkoon mietitty ja valmisteltu edesauttaa sujuvaa toteutusta. Osallistujien ajasta ja mielenkiinnosta on aina hyvä muistaa kiittää. Jos onnistuit aktivoimaan osallistujat, muistathan myös kiittää heitä osallistumisesta. Mahdollisesti voi lisätä sanasen siitä, miten osallistuminen vaikutti kokonaisuuteen tai auttaa tulevien tilaisuuksien valmistelussa. Vuorovaikutusta voi oppia Virtuaalitapaamiset ovat tulleet pysyvästi kasvokkaisten kohtaamisten rinnalle. Molemmissa on aina mahdollista kehittyä. Poimi omalle kokeilulistallesi yksi tai useampia näistä: alun aito kohtaaminen katsekontakti kameran kautta vuorovaikutuksen keinoista sopiminen osallistujien kanssa hiljaisuuden sietokyvyn kasvattaminen oman persoonan hyödyntäminen ja aktiivinen palautteen pyytäminen. Haastan sinut kokeilemaan jotain konkreettista keinoa lisätä vuorovaikutteisuutta. Lopputulos voi yllättää! Lähteet Ala-Nikkola, E. & Raivio, A-M. 2020. Yhteisellä asialla – hyvää vuorovaikutusta verkkotapaamisiin. Teoksessa Silmälä, P. (toim.) Digi 2020 – Verkon uusia välineitä ja menetelmiä.  Almonkari, M. & Koponen, J. 2019. Mitä on esiintyminen 2020-luvulla. Blogipostaus Progos-sivuilla.  Hietanen, J. 2020. All Eyes on Eye Contact: Studies on cognitive, affective and behavioral effects of eye contact. Tampere University Disserations 316. Raivio, A-M. 2021. Voimavaraistava kohtaaminen – myös verkossa! Teoksessa Varsta, R. & Raivio, A-M. & Ruotsalainen, T. (toim.) 2021 Kohtaatko ihmisiä uralla? Voimavaraistava ohjausote. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. Tietomajakka. Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen puheviestinnän verkko-opiskelumateriaali. Kielikompassi.jyu.fi. Wilkins, R. & Isotalus, P. 2009. Finnish speech culture. Teoksessa Wilkins R. & Isotalus P. (toim.), Speech Culture in Finland. Lanham, MD: University Press of America, 1–16.

Lue lisää

Hyvä opettaja – omien palveluidensa muotoilija?! 2/3
2.4.2020
Mari Virtanen

Tämä teksti on toinen osa kolmiosaiseen sarjaan, jossa sovellan tänä päivänä äärimmäisen kiinnostavan palvelumuotoiluilmiön periaatteita korkeakouluopetuksen kehittämiseen. Tekstisarjan ensimmäinen julkaisu keskittyi oppimisen ja opettamisen muotoiluun, tämä toinen osa jatkaa yhdistelemällä palvelumuotoilun keskeisiä käsitteitä korkeakouluopettajan työhön eli opettajien ja oppijoiden soveltavaan muotoiluun, tarvittaviin toimintatapojen ja -kulttuurin muutokseen ja sen mahdollistaviin resursseihin. Kolmas teksti tulee käsittelemään tulevaisuuden oppiainesta ja sen optimaalista muotoilua, muutokseen tarvittavia resursseja ja sen mahdollistavia toimintamalleja. Hyvä palvelumuotoilija = hyvä opettaja? Palvelumuotoilun pioneeri Juha Tuulaniemi (2016) määrittelee hyvän palvelumuotoilijan ominaisuuksia kirjassaan seuraavasti. Hänen mukaansa hyvällä palvelumuotoilijalla on laajaa kokemusta suunnittelusta, konseptoinnista ja liiketaloudesta, kyky toimia osana moniammatillista asiantuntijaryhmää ja taito kommunikoida eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ja toimia erilaisissa tiimeissä,  kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja yksinkertaistaa niitä, kiinnostusta ihmisistä, bisneksestä ja prosessien lopputuloksista, sekä    taito toimia fasilitaattorin, ohjaajan ja tekemisen mahdollistajan rooleissa. On vaikea olla ajattelematta, etteivätkö nämä samat kriteerit täsmäisi erittäin hyvin myös hyvän opettajan määritelmään, jonka ominaisuuksiksi on mainittu esimerkiksi hyvät suunnittelu-, motivointi- ja kommunikointitaidot, yksilöllisen opetuksen personointitaidot, eri kulttuurista tulevien kanssa työskentelyn taidot ja laajat arviointitaidot. Lisäksi määritelmän mukaan hyvän opettajan tulee hallita luokkahuonetilanteet, opetusteknologia, oppiaineksen asiasisällöt ja merkittävät opetusstrategiat. (Mielen Ihmeet 2018.) Eikö juuri tämän kaiken osaamisen yhdisteleminen, opiskeltavien ilmiöiden, asiasisältöjen ja kokonaisuuksien yksinkertaistaminen, selittäminen ja tiedon yhteinen konstruointi moniammatillisissa yhteisöissä ole opettajan keskeistä työtä ja työhön vaadittavaa vahvaa ydinosaamista? Eikö tämän perusteella voisi hyvinkin ajatella, että myös opettaja on omalla tavallaan palveluiden muotoilija, jossa tuotettava palvelu on laadukas oppiminen? Nykyhetki oppilaitoksissa Koululaitos ja sen eri oppilaitosasteet ovat olleet merkittävien muutospaineiden alla jo vuosia. Kehittämisen tahti on hetkittäin ollut jopa hengästyttävällä tasolla. Vuosien aikana opetussuunnitelmat ovat uudistuneet tiheään tahtiin, samoin oppimateriaalit- ja välineet ovat uudistuneet digitaalisten mahdollisuuksien myötä. On sähköistä kirjaa, mobiililaitetta, pelejä, koodeja ja antureita, jotka näkyvät konkreettisena muutoksena opettajien ja opiskelijoiden arjessa. Digitaaliset mahdollisuudet puhuttavat kaikkia, kaikkialla. Onneksi digiloikkaaminen on hiipumassa ja asiaa voidaan rauhallisemmin tarkastella digihypen jälkimainingissa (joskin viime viikot ovat kääntäneet tämänkin täysin päälaelleen). Monessa oppilaitoksessa nykypäivää alkaa olla se, että opettaa ja opiskella voi joustavasti sekä paikan päällä että virtuaalisissa ympäristöissä. Opettajan työ onkin, ainakin korkeakoulusektorilla, osittain mennyt verkkoon etäopetusjärjestelmien avulla. Monelle opiskelijalle on tärkeää, että opiskella voi etänä ja esimerkiksi luentotallenteet ja opetusvideot voi katsoa itselle sopivana aikana. Erityisesti teknologian mukanaan tuomien muutosten seurauksena on opetukseen lisätty digitaalista vuorovaikutusta ja interaktiota verkossa, opetuksen henkilökohtaistamista ja jopa opetussisältöjen personointia. Osittain opetusta räätälöidään hyvinkin yksilöllisesti, huomioiden oppijoiden yksilölliset tarpeet, toiveet ja opiskelun aikataulut. Suurista jo tapahtuneista muutoksista huolimatta ei kuitenkaan ihan selvää ole se, miten opettajien antama opetus luokkahuoneissa on muuttunut ja onko sen seurauksena oppimisen laatu parantunut tai parantumassa. Käytännön työssä näkee edelleen hyvin paljon perinteisiä opettamisen tapoja, kuten opettajalähtöistä luento-opetusta, monesti tunteja kestävien monologien muodossa. Opetuksen kehittämiseen liittyvää muutosvastarintaa on havaittavissa sekä opettajissa että opiskelijoissa. Perinteiset tavat luennoida ja passiivisesti kuunnella ovat iskostuneet syvälle suomalaisessa koulukulttuurissa. Tunnille valmistautuminen on vieras käsite, eikä aktiivinen työskentelykään aina tunnu sujuvan. Monesti uudenlaiset tavat koetaan työläiksi ja aikaa vieviksi sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta. Erittäin mielenkiintoiseksi ilmiöstä tekee se, että laajentuneista mahdollisuuksista ja rajattomasta tarjonnasta huolimatta yhteisöllistä opiskelua, läsnäoloa ja vuorovaikutusta opettajan kanssa oppilaitoksissa toivotaan edelleen paljon. Pakko muutoksen motivaattorina? Edellinen kappale on kirjoitettu ennen maailmaa mullistavan covid-19-epidemian laajenemista meitä kaikkia koskevaksi pandemiaksi, joka on johtanut ennennäkemättömin toimiin myös opetuksen saralla. Käyttöönotettu valmiuslaki on sulkenut koulut ja sysännyt opettajat uuden eteen muutamassa viikossa. Kaikilla kouluasteilla on siirrytty pikavauhtia etäopetukseen, joka näyttäytyy suomalaisten koteihin osittain hallittuna kaaoksena, jossa nähdään melko perinteiseen tapaan oppitunneittain etenevää opetusta liveyhteyksien välityksellä, ryyditettynä runsaalla määrällä itsenäistä opiskelua.  Lisäksi ensimmäisten poikkeustilaviikkojen aikana on ehditty nähdä lukematon määrä erilaisia digitaalisia sovelluksia, oppimisympäristöjä, mobiiliapplikaatioita, liveyhteyksiä, virtuaalikierroksia melkein jopa hengästymiseen saakka.   Opettajat ovat joutuneet pikakelauksella miettimään etäopetuksen pedagogisia malleja, samalla ottaen haltuun uutta teknologiaa. He ovat osoittaneet uskomatonta joustoa, innovatiivista ja sitoutunutta työskentelyä. Monet ovat työskennelleet yötä päivää varmistaakseen opetuksen keskeytymättömän jatkumisen, pyrkien samalla huolehtimaan, että kaikki opiskelijat pysyvät muutoksessa mukana.  Opettajien jouston lisäksi joustoa on tarvittu myös opiskelijoilta, perusopetuksen puolella myös vanhemmilta ja lasten läheisiltä. Opetustapojen lisäksi uudistuvat opiskelutavat, valmistautuminen opetukseen, aktiivinen osallistuminen ja työskentely sekä itsenäisesti että yhteisöllisesti verkossa ja näin ollen vastuun ottaminen omasta oppimisesta ja opintojen etenemisestä. Digitalisaatiota on verrattu tilanteeseen, jossa lentokonetta rakennettaessa sitä samanaikaisesti tulee jo lentää. Tämä sama ilmiö on havaittavissa myös tässä etäkaiken ajassa.   Palveluiden muotoilu muutoksen tukena? Palvelumuotoilulla tarkoitetaan kokonaisvaltaista suunnittelua, joka soveltuu äärimmäisen hyvin myös opetuksen kehittämiseen, jossa selkeällä etukäteissuunnittelulla vältetään pedagogista, didaktista ja teknologista sillisalaattia, joka tässä ajassa vaanii jokaista opetustyötä tekevää. Systemaattisella suunnittelulla pyritään selkeään kokonaisuuteen, joka tukee oppijan prosessia ja vaikuttavaa oppimista.  Yksi palvelumuotoilun keskeisistä ajatuksista on asiakkaan eli oppijan asettaminen aidosti keskiöön, jolloin palvelu suunnitellaan niille, jotka sitä tulevat käyttämään. Tämän huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää juuri nyt, kun kaikki opetus muutetaan pikavauhtia etäopiskeluun sopivaksi, opettajien henkilökohtaisten taitojen ja tottumusten mukaan. Opiskelijan rooli tässä työssä ei välttämättä ole kovin merkittävä, kun systemaattisen kehittämisen sijaan kyse on selviytymisestä päivä ja viikko kerrallaan. Oppijaymmärryksen muodostamiseksi tärkeää kuitenkin olisi kuulla opiskelijaa kysellen, kuunnellen ja osallistaen, varsinkin kun koko elämä on monella siirtynyt etäyhteyksien varaan. Kuulemisen ja kuuntelemisen lisäksi oikea-aikaisen palauteen antaminen ja saaminen korostuvat. Innovatiivisten, luovien ratkaisujen kehittäminen ja testaaminen ovat osa palvelumuotoilun perusideologiaa. Tähän liittyen olemme nähneet opettajilta uskomatonta muovautumista uudenlaisten ratkaisujen käyttöönotossa. Innovatiivisuutta ja uusia ideoita ei ole puuttunut. Rauhallisemman testaamisen ja arvioinnin aika toivottavasti nähdään poikkeusajan jälkeen, jolloin voidaan objektiivisesti arvioida hyödynnettyjen ratkaisujen hyötyjä ja haasteita, edelleen johtaen toimivimpien ratkaisujen juurruttamiseen osaksi opetustyötä.   Tämä viime aikoina nähty, tehty ja koettu on varmasti parasta mitä tässä vaiheessa voimme tehdä, ylittäen kaikkien kuvitelmat moninkertaisesti. Hyvät opettajat, arkemme sankarit, teette uskomattoman tärkeää työtä! Olette paljon enemmän kuin saamanne arvostuksen arvoisia!!  Pitäkää huolta toisistanne! Tasavallan presidentin, Sauli Niinistön sanoin: ”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin ottakaa samalla henkistä läheisyyttä.” Lähteet: Ahlstrand, A. 2019. Sammakoita vai suitsutuksia – palautteen merkitys oppimiselle. Kelo, M. 2018. Opettajan muuttuva työnkuva. Mielen Ihmeet. 2018. Hyvän opettajan ominaisuudet. Viihde- ja mielipideblogi psykologian tiimoilta. Tuulaniemi, J. 2016. Palvelumuotoilu. Talentum Pro. Sahlberg, P. 1996. Kuka auttaisi opettajaa? Post-moderni näkökulma opettamiseen. Jyväskylä: Kasvatustieteiden tutkimuslaitos. (PDF) Virtanen, M. 2018. 10 vinkkiä digitaalisen oppimisympäristön kehittämiseen.  Virtanen, M. 2020. Oppimista muotoilemassa ⅓.

Lue lisää

Koronavirus oppilaitoksissa – miten opetuksen erityisjärjestelyistä selvitään?
16.3.2020
Mari Virtanen

Korona haastaa opetuksen järjestelyjä Korona siellä, korona täällä, taitaa olla myös pulpetin päällä? En malta olla sotkeutumatta tässä hetkessä korkeakoulutusta koskettavaan erityistilanteeseen, jossa vallitseva koronaepidemia panee virkamiehet miettimään valmiuslain (2011/1552) mahdollista käyttöönottoa. Toteutuessaan tämä voisi tarkoittaa koulujen, päiväkotien ja korkeakoulujen sulkemista määräajaksi, joka edelleen haastaisi myös korkeakouluopetusta ennennäkemättömällä tavalla. Opetuksen, erityisesti korkeakouluopetuksen, digitalisaatio on ollut lempiaiheitani jo vuosia. Olen tarkastellut sitä lukemattomista näkökulmista, kehitellen, innovoiden, motivoiden. Olen kouluttanut vuosien aikana satoja opettajia ja osallistunut lukuisiin projekteihin, joissa opetuksen digitalisaatiota ja uusien teknologioiden hyödyntämistä on suunniteltu, kehitetty ja tutkittu eri yhteyksissä. Olen ollut onnekas saadessani työskennellä innostuneessa yhteisössä, jossa aiheen tärkeys on ymmärretty. Metropolian terveyden- ja hoitamisen osaamisalueiden opettajat (~100-150) ovat systemaattisesti osallistuneet korkeakoulussamme vuosina 2016-2019 järjestettyyn Digiope I-koulutukseen, jonka ytimenä on ollut opetuksen pedagoginen kehittäminen nykyteknologian mahdollisuuksia soveltaen. Koulutuksessa on suunniteltu pedagogista käsikirjoitusta ja opetuksen vaiheittaista etenemistä. Samalla mukaan on tuotu yhteisöllisiä elementtejä, kuten esimerkiksi webinaareja, videoluentoja, pilvipalveluissa tapahtuvaa yhteiskirjoittamista, sähköistä vertaisarviointia ja itsekorjautuvia tenttejä.  Suunnitelman lisäksi toimia on viety käytäntöön, joka on edelleen johtanut tilanteeseen, jossa opettajista ehdoton enemmistö on tottunut tai jopa erittäin kyvykäs toteuttamaan opetustaan kokonaan verkossa, kuitenkin niin, että opettajan ja opiskelijan välisestä yhteisestä työskentelystä ei ole luovuttu. Näissä tilanteissa opiskelija tarvitsee opettajaa verkossa, jopa enemmän kuin paikan päällä. Tämän matkan aikana kertyneitä oppeja tiivistän seuraaviin kappaleisiin.  Miten tästä käytännössä selviää?  Opetusteknologiamarkkinat ja niihin liittyvien laitteistojen, sovellusten ja ohjelmistojen kehittäminen ovat jo pitkään käyneet ylikierroksilla. Opetuksessa on odoteltu digiaallon pyyhkäisyä ja puhuttu opetuksen tarvitsemasta digiloikasta ja sitä varten koulutetuista osaajista. Nyt aallon harjalle, ihan kulman takaa, puskee pandemiaksi yltynyt koronavirusepidemia, joka viimeistään pyyhkäisee opettajat syvään digiveteen, monissa paikoissa edelleen ilman uimaopetusta.  Ennen teknologian sulauttamista osaksi opetusta, suosittelen AINA tekemään pedagogisen käsikirjoituksen ja suunnitelman opetuksen toteuttamiseksi käytännössä. Sen tekemiseen löytyy useita hyviä oppaita, kuten FITechin (2019) julkaisemaa verkko-opetuksen muotoilukirjaa ja oppimismuotoilun työkalupakkia, sekä 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen -hankkeen julkaisemaa Oppia 247 - verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa (2018). Lisäksi työskentelyn tukena kannattaa hyödyntää myös eAMK-hankkeen kehittämiä verkko-opetuksen laatukriteereitä (2017). Koko ajan kannattaa pitää mielessä, että teknologia ei itsessään tee eikä ratkaise mitään, vaan sen vaikuttavaan ja onnistuneeseen käyttöönottoon tarvitaan aina myös opiskelijoita ohjaavaa opettajaa.  Käytännössä opetuksen, opiskelun ja yhteisöllisen oppimisen viemisessä verkkoon toistuvat lähes poikkeuksetta seuraavat hyväksi havaitut toiminnot ja välineet:    Kontaktiopetuksen järjestäminen verkossa Lähiopetus voi toteutua nykyään kokonaan verkossa, jolloin kutsun sitä kontaktiopetukseksi. Merkityksellistä näissä tilanteissa on se, että sekä opettaja että opiskelijat ovat linjalla yhtä aikaa ja heidän välilleen muodostuu aitoa dialogia. Korkeakouluissa hyödynnetyt verkkokokousjärjestelmät, kuten Zoom ja Adobe Funet mahdollistavat yksisuuntaisen luennoimisen lisäksi myös yhteisöllisen ryhmätyöskentelyn. Osallistujat voi opetuksen aikana jakaa pienryhmiin, jolloin työskentely onnistuu lähes samaan tapaan kuin paikan päällä. Pariporinat ja pienryhmälle osoitetut tehtäväksiannot kannattaa suunnitella etukäteen, jolloin niiden toteuttaminen kontaktiopetuksen aikana onnistuu hyvin. Lisäksi voi olla hyvä etukäteen testata ohjelmaa kollegan kanssa.   Yhteisöllisen työskentelyn mahdollistaminen Oppimisen yhteisöllisen näkökulman huomioon ottaen hyvä tapa sen tukemiseen on pilvipalveluiden käyttäminen, jotka mahdollistavat muun muassa yhteisten tekstien reaaliaikaisen kirjoittamisen tai yhteisten esitysdokumenttien työstämisen. Mikäli pilvipalvelun mahdollisuuksia ei ole ryhmän kanssa aiemmin hyödynnetty, helpointa on, että opettaja luo ja jakaa tyhjät dokumenttipohjat valmiiksi opiskelijoiden käyttöön. Näin opiskelija pääsee helposti kiinni yhteiseen dokumenttiin ja osaa sen kanssa työskennellä. Yksityiskohtaista ohjeistusta pilvipalveluiden ja yhteisöllisten työvälineiden käyttöön löytyy esimerkiksi Facebookin Microsoft Office365 opetuksessa ja oppimisessa- ryhmästä  tai Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta.    Itsenäisen opiskelun tuki Itsenäinen opiskelu, ajankäytön ja aikataulujen suunnittelu on monelle opiskelijalle haastavaa. Erityisesti verkossa opiskeltaessa on tärkeää, että opettaja ohjaa aktiivisesti työskentelyä. Itse suosin tässä viikoittaista koostetta, maanantaiviestiä, jossa kerään yhteen aina tulevan viikon tapahtumat ja opiskeluun kohdennettavat toimet, kuten webinaarit, videoluennot, luettavat dokumentit tai työstettävät tehtävät. Lisäksi olen tavattavissa verkkokokousvälineiden avulla viikoittain sovittuina aikoina. Yksilöllistä tukea tulee tarjota oppimisalustojen, sosiaalisen median kanavien tai vaikka sähköpostin välityksellä, jokaisen opettajan omien mieltymysten mukaan.   Oikea-aikainen palaute Oppimiselle, myös etä- tai verkko-opiskeluolosuhteissa, merkittävää on opettajan antama oikea-aikainen ja ohjaava  palaute. Koska opettaja ja opiskelija eivät ole niin tiivisti tekemisissä, kuin läsnäopetuksessa on totuttu, rakentavan palautteen rooli korostuu huomattavasti. Oikea-aikainen palaute auttaa opiskelijaa etenemään omien oppimistavoitteidensa saavuttamiseksi. Liian myöhään tai jopa kokonaan puuttuva palaute on yksi oppimista hidastavista tekijöistä. (Polvi 2015.)Palautteen antamiseen voidaan hyödyntää oikein hyvin myös vertaispalautetta, jossa opiskelijat toistensa tehtäviä arvioidessaan oppivat arvioimaan myös omaa osaamistaan ja omien tehtäviensä tasoa. Myös nämä on koettu omilla verkkopainotteisilla toteutuksillani erittäin hyviksi. Vältä ja välitä Erityistilanteessa myös opiskelijan arki muuttuu ja opiskeluun liittyvät yhteisöt ja toimintatavat voivat merkittävästikin muuttua, kun opetus yhtäkkiä järjestellään uudelleen. Tällöin on tärkeää, että opettaja luo luotettavan oppimisympäristön kaikesta huolimatta. Tämä on kokemukseni mukaan tärkeää myös korkeakouluopiskelijoille. Siksi toivonkin, että opetusta uudelleen järjestellessäsi yrität huomioida seuraavia asioita:  Älä valuta koronapaniikkia opiskelijan taakaksi vähentämällä kontaktiopetuksen määrää samassa suhteessa peruttujen lähitapaamisten kanssa. Opiskelija tarvitsee sinua tässä hetkessä varmasti vielä paljon enemmän, kuin opetuksen rullatessa normaalisti.  Sosiokonstruktivistisen näkemyksen mukaan oppiminen on yhteisöllinen tapahtuma, jossa uuden tiedon konstruointi tapahtuu sosiaalisissa kohtaamisissa (Tynjälä 1999). Siirrä lähiopetus kontaktiksi verkkoon ja ohjeista opiskelijaa toimimaan uudessa ympäristössä. Jos etäyhteyksillä opiskelu ei ole hänelle vielä tuttua, tässä aikataulussa siihen totuttelu voi olla haastava tehtävä, auta opiskelijaa! Älä puske opiskelijaa pelkästään itsenäiseen opiskeluun tai muuta opetusta kirjatenteiksi. Sama koskee oppimisalustojen itsenäisen opiskelun materiaaleja ja niiden hyödyntämistä oikeasti oppimisen tukena, ei pelkkänä opiskelumateriaalin arkistopankkina. Älä peru aiemmin tehtyjä pedagogisia suunnitelmia, vaan sopeuta ne vallitsevaan tilanteeseen. Pidä lähiopetuksen luennot verkossa, seminaarit digitaalisina, keskustelut chatteinä. Vaihtoehtoja ja työvälineitä on lukematon määrä ja niiden käyttöön on oppilaitosten henkilökuntaa koulutettu vuosikausia. Viimeistään nyt on aika ottaa aiemmin opittu käytäntöön ja rohkeasti kokeilla erilaisia digitaalisia ratkaisuja opetuksen tukena. Tässä hetkessä opiskelijat sietävät teknistä säätöä ja opetusjärjestelyihin liittyviä käytännön haasteita varmasti paremmin kuin yleensä. Älä sorru tekemään töitä vuorokauden ympäri, joka lienee mahdollinen toimintatapa myös opettajille haastavassa tilanteessa, kun pitäisi nopeasti ottaa haltuun digipedagogista asiaa, tekniikkaa ja menetelmiä, joiden monipuolista ja sujuvaa käyttöä voi kokenutkin opettaja opetella vuosia. Toinen mahdollinen toimintatapa on hanskojen tiskiin lyöminen, jota en myöskään voi missään tapauksessa suositella. Lisäksi viimeistään nyt kannattaa lopettaa huolestuminen siitä, että opetuksen vieminen verkkoon veisi myös opettajan työn. Tämä uskomus tuntuu edelleen elävän syvällä korkeakouluopettajien mielessä. Opettajan rooli verkko-opetuksen suunnittelijana, kehittäjänä, toteuttajana, oppimisen ohjaajana ja oppimisprosessin moderaattorina on ensiarvoisen tärkeä, jopa kriittinen. Uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen, testaamisen ja arvioinnin myötä, myös me opettajat saamme oppia uutta, ympärillä vellovasta haastavasta tilanteesta huolimatta.  Oli sitten koronavirus siellä tai täällä, lähdetään viemään opetustamme hallitusti verkkoon, muistetaan pestä kädet, yskitään kainaloon ja ostetaan tarpeeksi vessapaperia. Eiköhän tämä tästä?! Verkko-opetusterveisin, Ex-digipäällikkö Mari   Lisää käytännön vinkkejä Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta Pedagoginen käsikirjoitus - miten Lehtori Virtanen sen tekee? Opetuksen digivälineiden TOP5: Adobe Funet Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä - Osa I  Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä - Osa II Palautteen antaminen ja siihen soveltuvia digivälineitä Oppimisen ohjaus ja siihen soveltuvia digitaalisia välineitä Lähteet eAMK. (2017.) Verkkototeutusten laatukriteerit. Finlex. (2011). Valmiuslaki. 2011/1552. FITech. (2019.) Verkko-oppimisen muotoilukirja ja oppimismuotoilun työkalupakki. Oppia 247. (2018.) 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen- hankkeen (2018) julkaisemaa verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa.  Polvi, M. (2015.) Palautteen merkitys oppimisen edistäjänä yliopisto-opiskelijoiden näkemyksen valossa. Pro Gradu. Lapin yliopisto. Tynjälä, P. (1999). Oppiminen tiedon rakentamisena – konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Tampere. Tammer-Paino Oy.

Lue lisää

Mitä tapahtui kun kemian opetus vietiin verkkoon?
5.11.2018
Kari Salmi ja Mari Virtanen

Samaa vanhaa verkossa vai uudistumista, valinnan mahdollisuuksia ja innostumista? Opetus ammattikorkeakouluissa perustuu usein edelleen perinteisiin opetusmenetelmiin ja lähiopetukseen paikan päällä. Opetusta “annetaan” auditorioissa, luokkahuoneissa ja laboratorioissa. Opetushenkilökunnan parissa on pidetty yllä ajatusta, että useiden alojen opetus ei merkittävästi hyödy uudesta teknologiasta, eikä opetuksen siirtäminen verkkoon ole mahdollista. Yksi näiden vahvojen perinteiden parissa painivista tieteenaloista ovat matemaattis-luonnontieteelliset (LuMa) perustieteet. Niiden opettaminen ja opiskelu ovat aina hyötyneet kaavojen piirtämisistä taululle, niiden selittämisestä ja niistä käytävistä keskusteluista. Lähiopetus paikan päällä ja siihen liittyvä konkretisoiminen on ollut opettamisen vahvaa ydintä, jonka opettajat ovat kokeneet lähes välttämättömänä. Opetustilanteiden muuttaminen vaatii sitkeää työtä ja äärettömän motivoitunutta henkilökuntaa, halua tehdä asiat uudella tavalla. Muuttuva yhteiskunnallinen tilanne edellyttää muutoksia myös korkeakoulutukselta. On uudistettava ja uudistuttava, sovellettava nykyteknologiaa joustavan oppimisen mahdollistamiseksi. Opetuksen uudenlaisten järjestelyjen tulee tukea sekä lähialueella että kauempana asuvia opiskelijoita. Enää ei ole poikkeus, että opintoja suoritetaan kokonaan toiselta paikkakunnalta esimerkiksi niin, että opettaja pitää lähiopetustunnit Helsingissä ja etäyhteydellä opetukseen osallistuu samaan aikaan opiskelijoita Kajaanissa, Kokkolassa, Rovaniemellä tai Lappeenrannassa. Tämäntyyppisen satelliittikoulutuksen järjestämisestä on Metropolia Ammattikorkeakoulussa jo vuosien kokemus mm. bioanalytiikan, radiografian ja suun terveydenhuollon opetuksessa. Näissä yhteyksissä moni opettaja on joutunut uudistamaan opetusmenetelmiään, mallejaan ja tapojaan. On joutunut opettelemaan ja oppimaan uutta. Kokemuksesta huolimatta korkeakouluilla on edelleen paljon opittavaa. Tämä seuraava käytännön esimerkki kertoo etäopettamiseen liittyvistä, huomioonotettavista asioista. Tapauksena on 53 opiskelijan kemian opetusryhmä (bioanalyytikko-opiskelijat), josta puolet ryhmästä opiskeli paikan päällä Helsingissä ja toinen puoli etänä eri puolilla Suomea. Opetuksesta vastaisi kemian yliopettaja (TkT) Kari Salmi, jolla on vuosien kokemus kemian opettamisesta ammattikorkeakoulussa. Metropolian entinen digipäällikkö, yliopettaja Mari Virtanen (TtT) toimi kokeilussa kollegiaalisena vertaistukena, digitaalisen pedagogiikan näkökulmasta. Kari otti uudenlaisen haasteen vastaan, vaikka opetuksen toteuttaminen uudella tavalla jännittikin etukäteen. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta etäopetuksen välineiden kuten verkkokokouksiin tarkoitetun Adobe Connectin tai interaktiivisen älytaulun käytöstä.  Kari kehitti opetukseen soveltuvan menetelmän nopeasti ja alkoi innolla pystyttää omaa ”etäopetusimperiumiaan”. (Kuva 1.) Tarkoituksena oli saattaa etäopetus mahdollisimman lähelle perinteistä lähiopetusta ja säilyttää hyvät käytänteet vuosien varrelta. Kuva 1. Karin “etäopetusimperiumi”.   Alkuvalmisteluissa riitti puuhaa Etäopetustilana käytettävään luokkahuoneeseen hankittiin tarvittavaa välineistöä. Kokonaisuuteen kuului älytaulu, luokkahuonetta kuvaava kamera, konferenssimikrofoni, kaiuttimet ja tietokone, jonka kautta etäopetusohjelmaa (Adobe Funet) hallittiin. Alkuvaiheessa eniten energiaa meni laitteiston osien testaukseen. Ja seuraavien asioiden pohtimiseen: Minkälaisia kaapeleita, liittimiä ja sovittimia tarvitaan? Montako tietokonetta tarvitaan? Miten piirtää kaavoja ja molekyylejä näppärästi? Miten interaktiivista älytaulua käytetään? Miten välittää ääntä ja kuvaa molempiin suuntiin? Miten ja minkälaista materiaalia halutaan jakaa ja miten hyödynnetään eri tietokoneiden näkymiä? Miten kamerat kuvaavat luokkatilaa ja millä alueella opettaja voi liikkua? Miten huomioida samanaikaisesti opiskelijat sekä paikan päällä että etänä? Yhdeksi pääroolin esittäjäksi tässä kokeilussa valittiin interaktiivinen älytaulu, joka mahdollisti piirtämisen vapaalla kädellä. Etäopetusjärjestelmän videokuva ja kaiutin-mikrofoniyhdistelmä mahdollistivat puolestaan opettajan vapaan liikkumisen luokkahuoneessa sekä reaaliaikaisen keskustelun välittämisen.   Toteutuksen kulku käytännössä Opetuksen sisällöt ja osaamistavoitteet perustuivat bioanalytiikan tutkinnon opetussuunnitelmaan, käytännön toteutuksen suunnitteli Kari. Kontaktiopetusta kokonaisuuteen kuului 52-56 oppituntia à 45 min. ja siihen tarjottiin mahdollisuus osallistua joko paikan päällä tai etänä. Ensimmäisellä kerralla luokkahuone pullisteli väkeä (25 opiskelijaa), sen jälkeen monet, myös lähialueilla asuvista, päätyivät osallistumaan etänä (kuvio 1.). Ensimmäisen kerran jälkeen, luokkahuoneessa oli enimmillään kahdeksan oppilasta, vähimmillään luokkahuone oli tyhjä. Kontaktiopetuksen lisäksi opetussessiot nauhoitettiin ja niitä oli mahdollisuus katsoa jälkikäteen. Opintojakson loppupuolella Kari opetti luokkatilassa yksin tai melkein yksin. Lähes kaikki opiskelijat olivat valinneet etäosallistumismahdollisuuden, huolimatta siitä, että osa heistä asui lähialueella. Kuvio 1. Oppilasmäärät lähiopetuksessa. Osallistujien kokonaismäärä 53 opiskelijaa. Seuraava looginen kysymys lieneekin seuraavatko opetuksen fyysiset tilat, pedagogiset mallit ja menetelmät riittävän hyvin digitaalisen transformaation tarjoamia mahdollisuuksia?   Mitä tapahtui osaamiselle? Osaamista arvioitiin kotitehtävillä ja lopuksi järjestetyllä kokeella. Kotitehtävien avulla opettaja arvioi oppimisen edistymistä. Loppukokeella varmistettiin vielä yksilöllisen osaamisen taso. Koetulosten ja lopullisten arvosanojen perusteella todettiin osaamisen olevan samalla tasolla kuin perinteisillä menetelmillä opettaen.Yksikään opetukseen ja tehtävien tekoon osallistuneista opiskelijoista ei saanut opintojaksosta hylättyä suoritusta eikä keskeyttäneitä ollut.   Opiskelijoiden arvokas palaute Opetuksen loppupuolella opiskelijoille tarjottiin mahdollisuus palautteen antamiseen. Vastauksia saatiin 51, joka oli 96 % osallistujista. Vastausten perusteella opetus ja sen järjestelyt koettiin seuraavasti: 96% vastaajista oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että opintojaksolla sovellettiin tarkoituksenmukaisia pedagogisia malleja, toimintatapoja ja menetelmiä, 78 % oli täysin samaa mieltä, että opettajalla ja opiskelijoilla oli mahdollisuus keskinäiseen vuorovaikutukseen verkossa, 94% mielestä älytaulun käyttö opetuksessa selkeytti opetettavaa sisältöä paljon tai erittäin paljon, 90% koki, että älytaulun käyttö toi lisäarvoa opiskeluun, 65 % päätyisi käyttämään jatkossakin etäyhteyttä, jos voisi valita lähiopetuksen ja etäyhteyden välillä. Lisäksi todettiin, että älytaulun hyödyntäminen mahdollisti laadukkaan opetuksen välittymisen myös etänä osallistuvilla ja että, opetuksen taltiointi mahdollisti asioiden rajattoman kertaamisen. Nämä kaikki osoittavat, että opetuksen digitalisoimista ei voi nähdä pelkkänä perinteisen opetuksen siirtämisenä verkkoon, vaan se tulee nähdä oppimisen uusina mahdollisuuksina.   Miten jatketaan Me, tämän postauksen kirjoittajat, arvioimme ketterän kokeilun “tulokset” ja mietimme etenemisen suuntia tulevaisuudelle. Sekä opiskelijan että opettajan näkökulmasta kokeilun hyödyt olivat kiistattomat ja kannustavat uusiin kokeiluihin, seuraavien seikkojen perusteella: Etäopetusjärjestelmä oli otettavissa käyttöön kohtuullisilla ponnisteluilla. Kuvan ja äänen laatu olivat hyvät ja välineistö mahdollisti keskustelun välittymisen molempiin suuntiin. Opetustilanteiden videotallenteista oli suuri apu sekä opiskelijalle että opettajalle. Älytaulu toimi käytössä riittävän hyvin. Kirjoitustuntuma ei ollut aivan sama kuin liitu-/tussitaululle kirjoittaessa, mutta riittävän hyvä kuitenkin. Älytaulu mahdollisti kaiken kirjoitetun tallentamisen, jakamisen ja uudelleen käyttämisen. Opiskelijat olivat kokonaisuudessaan hyvin tyytyväisiä käytettyihin menetelmiin ja ratkaisuihin. Oppimistulokset olivat vähintään yhtä hyvät kuin perinteisillä menetelmillä opetettaessa. Kokemustensa perusteella Kari ei näe mitään estettä sille, etteikö oma opetus voisi jatkossakin perustua interaktiivisen älytaulun ja etäopetusjärjestelmän käyttöön. Motivaatio, innostus ja työn imu olivat käsinkosketeltavaa, jossa uuden oppiminen toimi kantavana voimana. Karin haaveena on jatkaa tulevien ryhmien opetusta samalla tavalla. Älytaulusta tuli kertarysäyksellä kemian opettajan paras “työkaveri”.   Kirjoittajat: Mari Virtanen on korkeakouluopetuksen digitalisaatiota laajasti kehittävä yliopettaja (TtT) ja Metropolian entinen digipäällikkö. Hän näkee opetusteknologian yhtenä opettajan osaamisen uudistamisen välineenä ja uusien mahdollisuuksien luojana. Hänen tavoitteenaan on monipuolistaa ja joustavoittaa opetusta, tuoden lisäarvoa niin opettajalle, opiskelijalle kuin organisaatiollekin. Hän perustaa kaiken kehittämisen ketteriin kokeiluihin ja tutkittuun tietoon. Kari Salmi (TkT) toimii yliopettajana puhtaat teknologiat -osaamisalueella, mutta opettaa säännöllisesti myös muilla osaamisalueilla. Työssään hän on päässyt näkemään eri yksiköiden erilaisia toimintatapoja sekä käytänteitä, joista hän haluaa poimia omaan opetustyyliinsä soveltuvat osat. Opetuksen kehittäminen ja oppimisen mahdollistaminen kiehtovat häntä laajasti.  

Lue lisää