Avainsana: digipedagogiikka
Pedagoginen suunnittelu lehtori Virtasen tapaan
Lukukauden alkaessa on hyvä palauttaa mieleen pedagogisen suunnittelun periaatteita. Miten suunnitella oppimisnäkemykseen perustuva, pedagogisesti mielekäs kokonaisuus? Miten visualisoida, aikatauluttaa, ohjeistaa? Katso Lehtori Virtasen käytännön vinkit pedagogiseen suunnitteluun yllä olevasta videosta. Halutessasi saat videoon suomenkielisen tekstityksen YouTuben CC-painikkeesta.
Pedagogiikan ja teknologian liitto vuonna 2020
Verkkopedagogiikka, digipedagogiikka, teknologiatuettu oppiminen, e-oppiminen, mobiilioppiminen, ubiikki oppiminen. Rakkaalla ilmiöllä on monta nimeä, joilla kaikilla tarkoitetaan opettamisen ja oppimisen toteuttamista digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen, samalla vahvasti painottaen opetuksen järjestämisen tapoja, näkemyksellisiä periaatteita ja oppimisen ja opettamisen ympärillä tehtäviä toimia, päämääränään ja tavoitteenaan aina vaikuttava oppiminen. Käytän sujuvasti edellä mainittuja termejä sekaisin, tarkoittaen kuitenkin pääsääntöisesti samaan ilmiöön liittyviä asioita. Tässä tekstissä avaan verkkopedagogiikkaan ja digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen liittyviä huomioitani eri näkökulmista, joita olen vuosien varrella erilaisissa opetus- ja kehittämistehtävissä havainnut. Aiheeseen liittyy lukematon määrä mahdollisuuksia, tavoitteita, intressejä, tahtotiloja ja toimijoita, joita me jokainen tarkastelemme omasta suunnastamme, eri ‘hatut päässä’. Yritän kuitenkin tuoda tähän objektiivisen koosteen eri toimijoiden näkökulmista ja niiden kytköksestä oppimiseen, teknologiaan ja digitaalisten palveluiden mahdollisuuksiin. Hallitus. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteita jatkuvan oppimisen toimintamallien kehittämiseksi ja osaamisen uudistamiseksi työuran eri vaiheissa. Koko elämänkaaren kattavat, erilaisia oppijoita ja erilaisia oppimistarpeita tukevat ratkaisut päätyvät väistämättä yhä vahvemmin verkkoon. Uudenlaisia toimintamalleja ja joustavia oppimisen ratkaisuja kehitetään ja tarjotaan jo useassa korkeakoulussa. Nämä ovat poikkeuksetta digitaalisia. Paikalliset strategiat, kaupungit ja kunnat ovat luoneet omia digistrategioitaan sekä opetuksen että muiden toimintojen kehittämiseksi. Esimerkiksi Helsingissä on tehty digistrategia ja opetuksen digitalisaatio-ohjelma toimintojen ja palveluiden kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi. Korkeakoulujen digitalisaatiostrategiat ovat olleet yleisiä jo vuosikymmenen ajan. On keskitytty sekä prosessien että toimintojen digitoimiseen ja digitalisoimiseen. Automatisoidut tiedonsiirtoprosessit esimerkiksi hakupalveluiden, opintorekisterien ja opetusmateriaalien hallinnan osalta ovat helpottaneet työtämme huomattavasti. Suurempi haaste nähdään opetuksen toimintojen digitalisoimisessa ja pedagogisen toimintakulttuurin muutoksessa. Tässä työssä keskiössä ovat opettajat ja muut korkeakoulusektorin toimijat. Yritysten ja työelämäyhteistyökumppaneiden digitalisaatiosuunnitelmat ja digistrategiat ovat nekin hyvin yleisiä. Esimerkiksi terveydenhuollon toimijoiden osalta nämä ovat tällä hetkellä erittäin keskeisiä. Terveydenhuollon digitaalisten mahdollisuuksien, tarpeiden ja haasteiden kenttä on valtava, palveluiden tarjonta ja kysyntä on tällä hetkellä muuttumassa suuntaan, jota emme osaa edes arvailla. Digitaalisen potilas- ja asiakasohjauksen muodot tulevat väistämättä muuttumaan yhä vahvemmin teknologiatuettuun suuntaan. Tässä kehittämis- ja tutkimustyössä korkeakoulun toimijat voivat vahvasti olla mukana. Opettajat ja muut korkeakoulusektorin toimijat ovat olleet digitalisaation silmässä jo vuosia. Ympäröivän maailman muuttuminen on pakottanut opetushenkilöstöä kehittämään ja uudistamaan toimintatapojaan koko ajan joustavampaan, yksilöllisempään, monipuolisempaan ja monimediaisempaan suuntaan. Opetus on jalkautunut oppilaitosten seinien ulkopuolelle pitkälti juuri teknologian tuomien mahdollisuuksien myötä. Opiskelun mahdollistaminen etäopetusjäjestelmien avulla on muuttanut kokonaisia tutkinto-ohjelmia ja uudistanut koulutuskonsepteja. Opiskelijat ovat opetuksen digitalisaation keskiössä, heidän näkökulmansa on erittäin tärkeä. Näin itsekin opettajana ajattelen heidän roolinsa olevan, palveluidemme käyttäjinä, hyvin merkityksellinen. Koko teknologiatutetun digipedagogiikan ydin on, että opetuksen kohteena oleva opiskelija oppii mahdollisimman hyvin, täyttäen sekä opetussuunnitelman mukaiset että hänen henkilökohtaiset oppimistavoitteensa. Opetusteknologiaratkaisujen tuottajat ja kehittäjät värittävät kenttää kaikilla väreillä. Maailmanlaajuiset opetusteknologiamarkkinat ovat valtavat, vuosittain rahaa niissä liikkuu kymmenien miljardien verran, johon COVID-19-pandemian arvioidaan edelleen tuovan lisävauhtia. Kaikkien koulutustasojen opetusta viedään maailmanlaajuisesti verkkoon pikakelauksella, jolloin tämän sektorin palveluita tarvitaan kiihtyvällä tahdilla, kuitenkin koko ajan mielessä pitäen pedagogiikan merkityksen vaikuttavalle oppimiselle. Opetuksen ja koulutuksen globaalit näkymät elävät juuri nyt äärimmäisen mielenkiintoista aikaa. Kukaan ei pysty sanomaan mihin olemme opetuksen ja koulutuksen saralla maailmanlaajuisesti menossa? Teknologiatuettu opetus ja verkkopedagogiikan vahva hyödyntäminen ovat varmoja arvauksia, mutta millä tyylillä ja kuinka laajasti, jäänee nähtäväksi. Monissa koulutusorganisaatioissa mietitään onko tässä edelleenkin digipedaogiikan uusi alku? Ensimmäiset merkit suurista muutoslinjauksista ovat jo nähtävissä, kun Cambridgen yliopisto ilmoitti siirtyvänsä kokonaan etäopetukseen ainakin seuraavan vuoden ajaksi. Teknologia kehityksen keskiössä Viimeisten vuosikymmenten aikana opetusteknologian osalta on tultu aikalailla nollasta sataan, liitutauluista älykkäisiin ratkaisuihin, papereista lukemattomiin eri tiedostomuotoihin, kopiokoneista sähköisiin tiedostoihin. Koulutuksen kehittämistä on ohjannut ajatus teknologiavetoisesta digiloikasta, johon koulutuksen toimijat ajan kanssa, väistämättä ajautuvat. On keskitytty hankintoihin, jokseenkin unohtaen opetus- ja oppimiskulttuurin muutokseen tarvittava tuki ja sen edelleen mukanaan tuomien uusien osaamisvajeiden aiheuttamat tarpeet. Käytännössä pelkkä teknologia ei voi koskaan toimia opetuksen kehittäjänä, ilman pedagogisesti osaavaa ja muutokseen motivoitunutta henkilökuntaa. Opetuksen kehittämisessä kyse ei missään tapauksessa ole teknologisten mahdollisuuksien puutteesta. Tänä päivänä voidaan, hyvin kevyillä resursseilla ja teknologisesti matalalla kynnyksellä, tuottaa digitaalisia oppimisympäristöjä oppimisen tueksi. Mobiilien, ubiikkien ja lisättyjen todellisuuksien mahdollisuudet ovat jo kaikkien käsillä. Opetuksen virtuaalisia maailmoja ja niissä liikkuvia avattaria on kehitetty 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Tänä aikana olemme huomanneet, että kyse ei ole pelkästään teknologian hyödyntämisestä, vaan laajemmin ihmisten huomioimisesta ja oppimisprosessien laajasta ja monipuolisesta kehittämisestä. Tekninen toteuttaminen on monesti helppoa, vaikuttava ja mielekäs soveltaminen huomattavasti haastavampaa. Käyttäjälle, meidän kontekstissamme, opiskelijalle opetuksessa hyödynnetty teknologia on usein yksinkertaista ja se koetaan helppokäyttöisenä ja mielekkäänä. Käytettävyyden kokemukset ovat usein huippuluokkaa. Oppija keskiöön Teknologiatuettua oppimista ja digitaalisia ratkaisuja käyttönotettaessa on tärkeä asettaa opiskelija kehittämisen keskiöön. Opettajan työn keskeinen tarkoitus on auttaa opiskelijaa oppimaan mahdollisimman hyvin. Tähän aktiivisesti pyrittäessä myös opettajan mahdollisuus oppia uutta, on suuri. Opetuksen digitalisaatiolla ja uudenlaisilla pedagogisilla ratkaisuilla voidaan, opiskelijan näkökulmasta, nähdä olevan ainakin seuraavia hyötyjä: opetuksen monipuolistuminen, oppimisympäristöjen rikastuminen, ilmiöiden monipuolisempi tarkastelu opetuksen personointi ja henkilökohtaisen tuen yksilöllisempi kohdistuminen opiskelun joustavuuden lisääntyminen (ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7), yksilöllisten oppimis- ja opiskelumahdollisuuksien laajeneminen (esim. satelliittikoulukset) yksilöllisen aikataulun mahdollistuminen (esim. opintojen hidastaminen ja nopeuttaminen) erilaisten oppijoiden vahvempi tukeminen monimediaisten sisältöjen avulla, jotka mahdollistavat asioiden toistamisen ja rajattoman kertaamisen opiskelijan omien tarpeiden mukaan. Näiden hyötyjen ohella nähdään opettajan roolin muuttuminen tiedon tuottajasta ja jakajasta, oppimisen ohjaajaksi, mahdollistajaksi ja fasilitoijaksi. Vastuu oppimisesta siirtyy väistämättä opettajalta opiskelijan suuntaan sitä mukaa mitä vahvemmin siirrymme teknologiatuetun opetuksen ja digitaalisten oppimisympäristöjen suuntaan. Itseohjautuvuudesta tulee, oppimisen näkökulmasta, entistä tärkeämpää. Opettaja ja pedagogiikka Voidaan ajatella, että pedagogiikka sisältää kaikki ne toimet ja ratkaisut, joilla opettaja auttaa opiskelijaa onnistumaan, innostumaan, motivoitumaan ja lopulta oppimaan. Tämän onnistumiseksi opettaja tekee aina suuren taustatyön, jotta opiskelijan polku olisi mahdollisimman helppo kulkea. Verkossa toteutettavien opintojen osalta kokonaisuus tulee miettiä ja suunnitella eri tavoin kuin perinteisessä, opettajavetoisessa, paikan päällä toteutetussa “läsnätoteutuksessa”. Teknologian soveltava yhdistäminen kokonaisuuteen edellyttää opettajalta asia- ja opetusosaamisen lisäksi myös teknologista osaamista. Parhaimmillaan opetuksen digitalisaatio, opettajan näkökulmasta, voi: auttaa selkiyttämään oppimisprosessin eri vaiheita ja niissä tarvittavaa tukea helpottaa oppimisyhteisön muodostumisessa ja mahdollistaa yhteisöllisen työskentelyn reaaliaikaisen ohjaamisen parantaa reaaliaikaisen interaktion mahdollisuuksia opettajan ja opiskelijan tai opiskelijaryhmän välillä helpottaa oikea-aikaisen palautteen antamisen oppijan sijainnista huolimatta tukea opetuksen personoinnin tavoitteita ja yksilöllisen tuen mahdollistumista joustavoittaa ja sujuvoittaa tiimien työskentelyä helpottaa kohdentamaan aikaa läsnäoloa vaativiin tilanteisiin saada aikaan työn imua, lisätä työn mielekkyyttä ja parantaa työtyytyväisyyttä tukea elinikäistä oppimista ja olla kivaa! Hyötyjen tarkastelemisen lisäksi opetuksen digitalisaation liittyy monia haasteita, joista merkittävimpänä näen opetus-, opiskelu- ja oppimiskulttuurin muutoksen. Olemme tottuneet opettamaan ja opiskelemaan tietyllä tavalla, vaikuttavan muutoksen aikaansaaminen vaatii ponnistelua ja aikaa sekä opettajilta että opiskelijoilta, joita opetuksen siirtyminen verkkoon haastaa vastuunottoon, korostaen yksilön aktiivista roolia. Itsenäinen opiskelu ja opintojen aikatauluttaminen voivat olla haastavaa, ilman opettajan konkreettista tukea. Myös opiskeluyhteisön puute tai se löyhyys voivat näyttäytyä opintoja hidastavana haasteena. Työ- ja opetuskulttuurin muutos haastaa myös opettajien käytänteitä, siirtäen painopistettä perinteisestä tiedon jakamisesta reaali- ja oikea-aikaiseen oppimisprosessin ohjaamiseen ja oppimisyhteisön luomiseen. Opiskelijan ja hänen tarpeidensa asettaminen aidosti keskiöön saa miettimään opettajan tavoitettavuutta ja hänen uutta rooliaan osana oppimisyhteisöä. Tuleeko opettaankin olla saavutettavissa 24/7, arkipäivisin (24/5) vai arkipäivien virka-aikoina eli 8/5? Opettajan työ on aina rytmittynyt tiiviisti lukuvuodelle, jättäen lepoajat kesäkuukausille. Verkkoon menemisen myötä työn tahti edelleen tiivistyy, joka asettaa opettajien jaksamisen entistä haastavampaan tilanteeseen. Myös jatkuva uuden opetteleminen ja soveltaminen käytäntöön kuormittavat opettajien jaksamista. Innostuminen onnistumisen avaimena Opetuksen vieminen verkkoon pedagogisesti mielekkäällä tavalla on kaikkien korkeakokoulujen tämänhetkinen puheenaihe. Miten toimintakulttuuria uudistetaan? Miten muutokseen kannustetaan, innostetaan ja motivoidaan? Mistä löytyy inspiraatio uuden tekemiseen? Inspiraatio löytyy tekemällä, kokeilemalla ja kokemalla. Opettajan työ on kokonaisvaltaista, josta hetkittäin on vaikea vetää rajaa työlle ja vapaa-ajalle. Uusia ideoita ja mahdollisuuksia on maailma täynnä, niitä kannattaa aktiivisesti tarkkailla. Inspiraatiota ei kannata jäädä odottamaan, vaan aloittaa kannattaa helpoista ja vaivattomista asioista, joiden eteen ei tarvitse kovasti ponnistella. Tekemisen aloittaminen auttaa yleensä kaikkeen. Hyviä vinkkejä aloittamiseen voit lukea Digital Baby Steps -blogisarjasta. Jos haluat tehdä jotain uutta, päätä ja tee. Aloita jostain ja etene systemaattisesti kohti tavoitetta. Monesti homma alkaa edetä kuin itsestään ja alkaa, osaamisen karttuessa, sujua koko ajan helpommin. Onnistumista helpottaa hyvä perehtyminen ja yksityiskohtainen suunnittelu. Aseta selkeä tavoite ja pidä se kirkkaana, samalla kuitenkin mieli avoimena. Ensimmäinen ratkaisu ei välttämättä ole paras, vaikka hyvä olisikin. Älä aloita väsyneenä tai työhön uupuneena. Lepää ensin ja aloita uusilla voimilla. Syyslukukauden alkaessakin ehtii hyvin! Opetuksen vieminen verkkoon pedagogisesti vaikuttavalla tavalla on monella tapaa haastavaa ja vaativaa, mutta varmasti meille kaikille myös antoisaa, innostavaa ja opettavaista. Inspiraatio, innostuminen, motivoituminen ja haltioituminen viihtyvät hyvin yhdessä työn imun kanssa, joka edelleen helpottaa muutokseen liittyvää kitkaa. Ja koska intohimo ja kutsumus on tuonut opettajat jo näin pitkälle, jään innolla seuraamaan kuinka pitkälle se voikaan meidät viedä? Tämä teksti syntyi SOTKA-hankkeen Etänä ja läsnä -päätösseminaarissa 18.5.2020 pitämäni inspiraatiopuheenvuoron ´Näkökulmia verkkopedagogiikkaan´ innoittamana. Lähteet BBC News. Cambridge University: All lectures to be online-only until summer of 2021 Education Technology (Ed Tech) and Smart Classrooms Market Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016–2019. Koulutuksen ja oppimisen digistrategia. Hongisto, K. 2020. Ubiikin 360° oppimisympäristön tekninen ja pedagoginen käytettävyys bioanalytiikan opinnoissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu. (Theseus) Kytölä, M. 2012. Second Life opetuksessa. Oppiminen.fi. Opetus ja kulttuuriministeriö. Jatkuva oppiminen. SOTKA Satelliittikoulutus. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Virsunen, M. 2020. Lapsen valmistaminen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen digitaalisen ohjaussovelluksen avulla. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Virtanen, M. 2016. Virtuaaliset oppimisympäristöt osana opetuksen digitalisaatiota. UAS Journal.
Digipedagogiikka – poikkeustilasta uuteen normaaliin
Digitaalisuus on levinnyt laajasti eri tahoille yhteiskunnassamme ja näin ollen se on asettunut luonnolliseksi osaksi ihmisten päivittäistä toimintaa. Samalla se on noussut yhä merkityksellisempään rooliin yksilön arkipäivästä selviytymistä arvioitaessa. Käytössä on lukematon määrä laitteita, sovelluksia ja digitaalisia toimintaympäristöjä, joiden välityksellä meille tarjotaan monipuolisesti palveluja sekä työ-, että henkilökohtaisten virallisten asioiden hoitamiseen. Ajankohtaista on se, että valtaosalle ihmisistä myös vapaa-aika kotona ja harrastustoiminta linkittyvät tiiviisti teknologian tuomiin mahdollisuuksiin. Viimeistään nyt, alkaneella 2020-luvulla, voisi odottaa verkko-opetuksen ja -opiskelun lyöneen itsensä läpi, kaikkien osapuolten hyväksymäksi, ammattikorkeakoulun ainutlaatuiseksi ja innovatiiviseksi oppimistoiminnan areenaksi. Lisäksi viime kuukausien poikkeustilanteesta johtuvat fyysisten kohtaamisten rajoitukset ovat nostaneet oppimista tukevat opettajan pedagogiset tiedot ja taidot aivan uuteen arvoon. Jo vuosia on koulutusorganisaatioissa, sen kaikilla tasoilla ja kaikissa ikäryhmissä, ollut kehittämistoiminnan keskiössä oppimistoiminnan digitalisoiminen. Teknologian soveltamisen tarkoituksena on vapauttaa perinteiset oppimisympäristöt avoimiksi ja samalla vapauttaa opettaja perinteisestä uuden tiedon lähde -roolista ohjaajaksi ja vierellä kulkijaksi. Opettajalla on edelleen sisältötiedon ja pedagogisen asiantuntijuuden hallinnan vastuu, oppimisprosessin ohjaajan ja koordinoimisen ohella, mutta päävastuu oppimisesta jää opiskelijalle itselleen. Tämän kehityskulun myötä myös meiltä, ammattikorkeakoulun opettajilta, odotetaan digitaalisten menetelmien ja ratkaisujen laaja-alaista hallintaa, tai vähintäänkin aitoa kiinnostusta oman osaamisen kehittämiseen sillä alueella. Oma kiinnostukseni digipedagogiikkaan liittyy 15 vuoden takaiseen verkko-opiskeluun. Suoritin silloin Jyväskylän yliopistossa aikuiskasvatus- ja terveystieteen aineopintoja verkko-opintoina, asuessani perheeni kanssa Pietarissa. Olen soveltanut ja hyödyntänyt pian kahdeksan vuotta, ammattikorkeakoulun opettajauran ajan, monipuolisesti digipedagogiikkaa omassa opetuksessa ja siten jatkumona ylläpitänyt sekä kiinnostusta että uuden oppimisen tarvetta. Tämän kokemuksen perusteella puolustan vahvasti digitaalista oppimista ja oman kokemukseni valossa korostan suunnittelun ja toteutuksen tiettyjä vaiheita laadukkaan oppimisen takeina. Digipedagogiikan vahva näyttö Verkko-opetus ja siinä hyödynnettävien menetelmien vaikuttavuuden arviointi ollut jo vuosikymmeniä monitieteisen kiinnostuksen kohteena, jota vahvistaa runsas kotimainen ja kansainvälinen tutkimusnäyttö. Tein pistokokeen ja sain tietoportaali haussa kymmenen vuoden rajauksella ja hakutermillä:”digital pedagogical” seuraavat osumat: 2765 vertaisarvioitua artikkelia, 3022 e-artikkelia, 257 konferenssijulkaisua, 185 sanomalehtiartikkelia ja 54 kirjaa. Verkkopedagogiikan syväluotaava kehittyminen on näiden näytön määrää osoittavien lukujen valossa todennettavissa, ja vaikuttavan oppimisen kriteerit ovat näiden pohjalta määriteltävissä. Mahdollisuus rajattomaan opiskelijalähtöisyyteen Perinteisiin menetelmiin verrattuna digipedagogiikassa hyödynnetään riippumattoman opiskelu ajan ja paikan lisäksi muita, esimerkiksi sosiaalisen median väyliä, opiskelijoiden yhteisöllistä oppimista tukevina ratkaisuina. Opiskelijalähtöisyys vahvistuu osallistamalla opiskelijat aktiiviseen rooliin tiedon rakentamisessa. Avoin vuorovaikutus, jossa opiskelija sitoutuu oman ajattelun näkyväksi tuomiseen ja, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja aiemmin opittua ja uutta tietoa hyödyntämällä, on vastavuoroista oppimista ja opettamista, joka edesauttaa yhteistä tiedon muodostamista (Korhonen 2008). Seuraavat neljä hyvin suunniteltua osa-aluetta muodostavat vaikuttavan digipedagogiikan perustan, jossa ovat opettajan rooli, virtuaalinen läsnäolo ja osallistuminen tasapainossa. Opettajan aktiivinen ryhmäkoheesion ja opiskelijoiden keskinäisen dialogin tukeminen sekä toiminnan koordinointi vahvistavat läsnäolon merkitystä. Nämä edesauttavat opiskelijan itseohjautuvaa opiskelua sekä opiskelijaryhmien yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista oppimista, jota opiskelijan motivoituminen ja mielekkään opiskelun kokemus vauhdittavat (Vuopala 2013). Pedagogisen käsikirjoituksen, skriptin merkitys opiskelijalähtöisen verkko-opiskelun näkökulmasta on se, että se määrittelee tarkasti oppimistavoitteiden mukaisen sisältö ja aikataulu vaiheistuksen oppimisprosessissa. Skriptissä metrorata-kartan omaisesti kuvatut etapit ja työskentelyvaiheet ohjaavat opiskelijaa etenemään määrätietoisesti päätepysäkille. Ongelmalähtöisessä oppimisprosessissa aktivoidaan opiskelijan aito kiinnostus ratkaistavana olevaan todellisuuspohjaiseen ongelmaan. Oppimisprosessi etenee opettajajohtoisen asiapitoisen orientaation jälkeen opiskelijan itsenäinen työskentelyn ja ohjatun yhteisen tiimityöskentelyn vuorotteluna. Tehtäväohjattu tiedon tuottaminen rakennetaan yhteisölliseksi prosessiksi opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen avulla. Tätä edeltää itsenäinen ja yhteinen tiedonhankinta, tiedon sisäistäminen ja reflektointi. Tiimikeskuseluissa opiskelijalähtöisyyttä tuetaan mahdollisuudella ryhmän kesken määrittää tärkeimmät teemat (Portimojärvi, Kärnä & Vuoskoski 2008). Tarkoitukseen soveltuvan teknologian monipuolinen hyödyntäminen sekä oppimisprosessin vaiheittainen eteneminen sekä vahva ohjaaminen ovat tae opiskelijan omaehtoiselle työskentelylle ja yhteisöllisen oppimisprosessin muodostumiselle. Digitaalisten menetelmien valinnassa, sekä ohjauksessa onnistuminen ovat paljolti opettajan omasta osaamisesta ja kiinnostuksesta riippuva tekijä. Verkko-opintojen aloitus on merkityksellinen ja se vaikuttaa opiskelijoiden motivoitumiseen, sitoutumiseen sekä vastuunottooon. Oppimisprosessin skriptin selkeä kuvaaminen on erityisen tärkeää ja siihen soveltuvat hyvin digitaaliset aloitussivut tai ilmoitustaulut (esim. Padlet). Samoin perinteisen verkko-oppimisympäristön Moodlen oikea-aikainen esittely, jonne oppimisprosessin vaiheistuksen lisäksi sijoitetaan teemakohtaiset materiaalit tehtävineen. Nämä molemmat tukevat opiskelijalähtöisyyttä. Käänteinen luokkahuone (flipped classroom) -menetelmällä opiskelijat aktivoidaan perehtymään johonkin teeman sisältöön jo ennen orientaatiota. Verkko-orientaation (Adobe Connect, Microsoft Teams, Zoom) jälkeen alkaa verkko-opettajan ohjauksen kannalta oppimisprosessin vaativin vaihe. Kiinnostusta herättävän orientaation jälkeen seuraavat laadukkaan oppimisen ratkaisevat etapit. Opiskelijan itsenäinen ja ryhmälähtöinen tiedonhaku on uuden tietoperustan luomista. Sopivan tiedon valinta ja sen yhteistoiminnallinen jakaminen sekä jokaisen oppimista syventävä reflektointi, joko keskustelualueilla tai kirjoittaen. Sellaisina toimivat erinomaisesti sosiaalisen median menetelmät, niistä yleisimpiä ovat blogit ja wikit (Portimojärvi, Kärnä & Vuoskoski 2008, Pönkä 2017). Sosiaalisen median vahva juurtuminen osaksi lähes koko elämän vaikutuspiiriä hyödyntää oppimisprosessia opiskelijoiden blogikirjoitusten muodossa. Toteutuksien blogit toimivat opiskelijan oman oppimisen ohella yhteistoiminnallisen tai yhteisöllisen oppimisen ympäristöinä. Ne sopivat erinomaisesti korvaamaan perinteisen oppimispäiväkirjan, tai joissakin tilanteissa jopa tentin. Blogien kirjoittaminen kiinnostaa opiskelijoita menetelmällisesti ylläpitämällä motivaatiota ja tukemalla mielekästä oppimista. Niiden välityksellä myös verkko-ohjaaja pystyy hyvin seuraamaan opiskelijoiden analyyttistä pohdintaa sekä tiedon rakentumista. Dialogi ohjaajan ja opiskelijan välillä voi tapahtua myös blogeihin vastaamalla. Vuorovaikutuksen ohella samalla levitetään toisille oppijoille edistyneiden opiskelijoiden perusteltuja kannanottoja ja mielenkiintoisia näkökulmia. Tämä vaihe oppimisprosessissa vauhdittaa sekä kannustaa muitakin tavoitteelliseen työskentelyyn. Blogien ja wikien lisäksi voi opetuksessa hyvin hyödyntää mm. pikaviestipalveluja, käsitekarttasovelluksia, työskentelyä aktivoivia palveluja ja kyselytyökaluja. Opetuskäyttöön soveltuvia sosiaalisen median vaihtoehtoja on paljon, mutta niiden vaiheittainen ja kriittisesti valikoitu käyttö on järkevää. Ohjaajan aktiivisella tuella ylläpidetään opiskelijoiden pitkäjänteinen motivaatio ja sitoutuminen omaehtoiseen opiskeluun. Palaute, arviointi ja kehittäminen ovat vaikuttavan oppimisen ja tulevaisuussuuntautuneen opettajan osaamisen ja asiantuntijuuden taustoittajat. Jatkuva palaute tukee yksittäistä opiskelijaa sekä pienryhmää itseohjautuvaan työskentelyyn ja edesauttaa pitkäjänteistä sitoutumista työskentelyyn. Myös toiseen suuntaan toteutuva palaute, opiskelijalta opettajalle, ja sen kriittinen arviointi, edesauttaa digitaalisen opetuksen jatkuvaa kehittämistä ja uudistamista. Edellytyksenä on se, että digitaalisen toiminnan arvioinnissa päämäärätietoisesti hyödynnetään opiskelijoiden kokemustietoa (Hakkarainen 2008). Oma kokemukseni on, että opiskelijoilta saa vaivatta palautetta siihen hyvin soveltuvilla menetelmillä. Monipuolinen ja moderni sekä yllättäen helppo menetelmä on Forms-kysely, jolla myös avoimen palautteen saanti onnistuu. Tämän vaiheen avulla opiskelijat itse harjaantuvat oppimisprosessissa palaute menetelmien hallintaan, osallistavan kehittämisen tärkeimpään osa-alueeseen. Summa summarum Jos toimintaamme ohjaa tutkittu tieto, niin voimme näyttäytyä vaikuttajakorkeakouluna — myös digitaalisessa oppimistoiminnassa, sen edelläkävijänä sekä uudistajana. Kriittinen tarkastelu on sen osalta paikallaan, miten digipedagogiikka soveltuvuu eri opintokokonaisuuksiin ja miten laaja-alaisesti sitä voidaan hyödyntää ammattikorkeakoulun tutkinto-ohjelmissa. Hallittu digipedagogiikan arviointi ja kehittäminen hyvän asiantuntevan johtamisen tuella ovat toimenpiteitä, joilla se voidaan varmistaa opetuksen laatua ja tulevaisuuden asiantuntijuutta horjuttamatta. Verkko-toteutusten suunnittelussa ja menetelmien valinnassa noudatan itse jatkuvan arvioinnin lisäksi luovaa ideointia. Opiskelijapalautteiden herkillä tuntosarvilla kehitän digipedagogiikkaa periaatteina kameleonttimainen joustavuus, tarpeiden mukaisuus ja opiskelijalähtöisyys. Toiminnan tärkeimpänä päämääränä on aktivoida opiskelijoiden omaehtoinen, itseohjautuva kiinnostus ja tiedonjano, jota ruokkivat erinomaisesti teeman mukaiset tulevaisuusorientoituneet herätteet. Nämä ovat keinoja, joilla itse pyrin varmistamaan digitaalisen oppimisen laadun, eli lopputulemana opiskelijoiden hyvän, tai mielellään kiitettävän osaamisen. Meidän kaikkien digipedagogiikan asiantuntijoiksi pyrkivien on hyväksyttävä se, että virtuaalisessa toimintaympäristössä emme voi koskaan pysähtyä, tai kokea olevamme valmiita, emmekä lakata kehittämästä osaamistamme. Yksinkertainen syy siihen on se, että digitaalinen todellisuus ja sen myötä digipedagogiikka ovat alati jatkuvan kehityksen pyörteissä. Uteliaisuus ja ihmettely ovat opettajan ominaisuuksia, joilla hyvin selviytyy alkuun digipedagogiikan äärettömässä ulottuvuudessa. Ja vähitellen oppii jopa iloitsemaan ja nauttimaan siitä sekä yllättäen kehittämään itseään paremmaksi ohjaajaksi. Kirjoittaja Teija Rautiola on kahdeksatta vuotta Metropolian lehtorina toimiva, yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista tiimityöskentelyä ja ohjaustoimintaa ylläpitävä ja mieleltään ikuinen innovaattori. Terveyden edistäminen, TKI-toiminta; monialaiset innovaatioprojektit, tuotekehittäminen sekä näiden merkeissä tapahtuvaa verkostoitumista ja niiden kytkemistä toisiinsa hän pitää työnsä helminä. Jo 10 vuotta ennen amk-opettaja-uraa verkko-oppiminen ja -opetus ovat kuuluneet hänen kiinnostuksensa kohteiksi, samoin elinikäinen oppiminen. Vapaa-aika hänellä kuluu metsissä, rämeellä ja rannoilla samoillen, luonnon ihmeitä seuraten ja valokuvaten, rakkaat lastenlapset usein seurana. Lähteet Hakkarainen P.2008. PBL informaatiolukutaidon yhteisöllisenä tukena ja näkyväksi tekijänä.Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere. Korhonen V. 2008. Kohti dialogista lukutaitoa oppimisen yhteisöllisiä tietokäytäntöjä ja suhdeverkostoja tunnistamassa. Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere. Portimojärvi T., Kärnä M. & Vuoskoski P. 2008. Kohti yhteisöllistä tiedonhankintaa —Ongelmaperustainen oppiminen tiedonhankinnan ympäristönä. Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere. Pönkä H. Open somekirja. 2017. Docendo Oy, Jyväskylä. Rautiola, T. (2014). Opettajana virtuaalisessa toimintaympäristössä. Suuhygienisti 3, 64-68. Vuopala E. Onnistuneen yhteisöllisen verkko-oppimisen edellytykset. Näkemyksinä yliopisto-opiskelijoiden kokemukset ja verkkovuorovaikutus. 2013. Väitöskirjatutkimus, Oulun yliopisto.
Koronavirus oppilaitoksissa – miten opetuksen erityisjärjestelyistä selvitään?
Korona haastaa opetuksen järjestelyjä Korona siellä, korona täällä, taitaa olla myös pulpetin päällä? En malta olla sotkeutumatta tässä hetkessä korkeakoulutusta koskettavaan erityistilanteeseen, jossa vallitseva koronaepidemia panee virkamiehet miettimään valmiuslain (2011/1552) mahdollista käyttöönottoa. Toteutuessaan tämä voisi tarkoittaa koulujen, päiväkotien ja korkeakoulujen sulkemista määräajaksi, joka edelleen haastaisi myös korkeakouluopetusta ennennäkemättömällä tavalla. Opetuksen, erityisesti korkeakouluopetuksen, digitalisaatio on ollut lempiaiheitani jo vuosia. Olen tarkastellut sitä lukemattomista näkökulmista, kehitellen, innovoiden, motivoiden. Olen kouluttanut vuosien aikana satoja opettajia ja osallistunut lukuisiin projekteihin, joissa opetuksen digitalisaatiota ja uusien teknologioiden hyödyntämistä on suunniteltu, kehitetty ja tutkittu eri yhteyksissä. Olen ollut onnekas saadessani työskennellä innostuneessa yhteisössä, jossa aiheen tärkeys on ymmärretty. Metropolian terveyden- ja hoitamisen osaamisalueiden opettajat (~100-150) ovat systemaattisesti osallistuneet korkeakoulussamme vuosina 2016-2019 järjestettyyn Digiope I-koulutukseen, jonka ytimenä on ollut opetuksen pedagoginen kehittäminen nykyteknologian mahdollisuuksia soveltaen. Koulutuksessa on suunniteltu pedagogista käsikirjoitusta ja opetuksen vaiheittaista etenemistä. Samalla mukaan on tuotu yhteisöllisiä elementtejä, kuten esimerkiksi webinaareja, videoluentoja, pilvipalveluissa tapahtuvaa yhteiskirjoittamista, sähköistä vertaisarviointia ja itsekorjautuvia tenttejä. Suunnitelman lisäksi toimia on viety käytäntöön, joka on edelleen johtanut tilanteeseen, jossa opettajista ehdoton enemmistö on tottunut tai jopa erittäin kyvykäs toteuttamaan opetustaan kokonaan verkossa, kuitenkin niin, että opettajan ja opiskelijan välisestä yhteisestä työskentelystä ei ole luovuttu. Näissä tilanteissa opiskelija tarvitsee opettajaa verkossa, jopa enemmän kuin paikan päällä. Tämän matkan aikana kertyneitä oppeja tiivistän seuraaviin kappaleisiin. Miten tästä käytännössä selviää? Opetusteknologiamarkkinat ja niihin liittyvien laitteistojen, sovellusten ja ohjelmistojen kehittäminen ovat jo pitkään käyneet ylikierroksilla. Opetuksessa on odoteltu digiaallon pyyhkäisyä ja puhuttu opetuksen tarvitsemasta digiloikasta ja sitä varten koulutetuista osaajista. Nyt aallon harjalle, ihan kulman takaa, puskee pandemiaksi yltynyt koronavirusepidemia, joka viimeistään pyyhkäisee opettajat syvään digiveteen, monissa paikoissa edelleen ilman uimaopetusta. Ennen teknologian sulauttamista osaksi opetusta, suosittelen AINA tekemään pedagogisen käsikirjoituksen ja suunnitelman opetuksen toteuttamiseksi käytännössä. Sen tekemiseen löytyy useita hyviä oppaita, kuten FITechin (2019) julkaisemaa verkko-opetuksen muotoilukirjaa ja oppimismuotoilun työkalupakkia, sekä 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen -hankkeen julkaisemaa Oppia 247 - verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa (2018). Lisäksi työskentelyn tukena kannattaa hyödyntää myös eAMK-hankkeen kehittämiä verkko-opetuksen laatukriteereitä (2017). Koko ajan kannattaa pitää mielessä, että teknologia ei itsessään tee eikä ratkaise mitään, vaan sen vaikuttavaan ja onnistuneeseen käyttöönottoon tarvitaan aina myös opiskelijoita ohjaavaa opettajaa. Käytännössä opetuksen, opiskelun ja yhteisöllisen oppimisen viemisessä verkkoon toistuvat lähes poikkeuksetta seuraavat hyväksi havaitut toiminnot ja välineet: Kontaktiopetuksen järjestäminen verkossa Lähiopetus voi toteutua nykyään kokonaan verkossa, jolloin kutsun sitä kontaktiopetukseksi. Merkityksellistä näissä tilanteissa on se, että sekä opettaja että opiskelijat ovat linjalla yhtä aikaa ja heidän välilleen muodostuu aitoa dialogia. Korkeakouluissa hyödynnetyt verkkokokousjärjestelmät, kuten Zoom ja Adobe Funet mahdollistavat yksisuuntaisen luennoimisen lisäksi myös yhteisöllisen ryhmätyöskentelyn. Osallistujat voi opetuksen aikana jakaa pienryhmiin, jolloin työskentely onnistuu lähes samaan tapaan kuin paikan päällä. Pariporinat ja pienryhmälle osoitetut tehtäväksiannot kannattaa suunnitella etukäteen, jolloin niiden toteuttaminen kontaktiopetuksen aikana onnistuu hyvin. Lisäksi voi olla hyvä etukäteen testata ohjelmaa kollegan kanssa. Yhteisöllisen työskentelyn mahdollistaminen Oppimisen yhteisöllisen näkökulman huomioon ottaen hyvä tapa sen tukemiseen on pilvipalveluiden käyttäminen, jotka mahdollistavat muun muassa yhteisten tekstien reaaliaikaisen kirjoittamisen tai yhteisten esitysdokumenttien työstämisen. Mikäli pilvipalvelun mahdollisuuksia ei ole ryhmän kanssa aiemmin hyödynnetty, helpointa on, että opettaja luo ja jakaa tyhjät dokumenttipohjat valmiiksi opiskelijoiden käyttöön. Näin opiskelija pääsee helposti kiinni yhteiseen dokumenttiin ja osaa sen kanssa työskennellä. Yksityiskohtaista ohjeistusta pilvipalveluiden ja yhteisöllisten työvälineiden käyttöön löytyy esimerkiksi Facebookin Microsoft Office365 opetuksessa ja oppimisessa- ryhmästä tai Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta. Itsenäisen opiskelun tuki Itsenäinen opiskelu, ajankäytön ja aikataulujen suunnittelu on monelle opiskelijalle haastavaa. Erityisesti verkossa opiskeltaessa on tärkeää, että opettaja ohjaa aktiivisesti työskentelyä. Itse suosin tässä viikoittaista koostetta, maanantaiviestiä, jossa kerään yhteen aina tulevan viikon tapahtumat ja opiskeluun kohdennettavat toimet, kuten webinaarit, videoluennot, luettavat dokumentit tai työstettävät tehtävät. Lisäksi olen tavattavissa verkkokokousvälineiden avulla viikoittain sovittuina aikoina. Yksilöllistä tukea tulee tarjota oppimisalustojen, sosiaalisen median kanavien tai vaikka sähköpostin välityksellä, jokaisen opettajan omien mieltymysten mukaan. Oikea-aikainen palaute Oppimiselle, myös etä- tai verkko-opiskeluolosuhteissa, merkittävää on opettajan antama oikea-aikainen ja ohjaava palaute. Koska opettaja ja opiskelija eivät ole niin tiivisti tekemisissä, kuin läsnäopetuksessa on totuttu, rakentavan palautteen rooli korostuu huomattavasti. Oikea-aikainen palaute auttaa opiskelijaa etenemään omien oppimistavoitteidensa saavuttamiseksi. Liian myöhään tai jopa kokonaan puuttuva palaute on yksi oppimista hidastavista tekijöistä. (Polvi 2015.)Palautteen antamiseen voidaan hyödyntää oikein hyvin myös vertaispalautetta, jossa opiskelijat toistensa tehtäviä arvioidessaan oppivat arvioimaan myös omaa osaamistaan ja omien tehtäviensä tasoa. Myös nämä on koettu omilla verkkopainotteisilla toteutuksillani erittäin hyviksi. Vältä ja välitä Erityistilanteessa myös opiskelijan arki muuttuu ja opiskeluun liittyvät yhteisöt ja toimintatavat voivat merkittävästikin muuttua, kun opetus yhtäkkiä järjestellään uudelleen. Tällöin on tärkeää, että opettaja luo luotettavan oppimisympäristön kaikesta huolimatta. Tämä on kokemukseni mukaan tärkeää myös korkeakouluopiskelijoille. Siksi toivonkin, että opetusta uudelleen järjestellessäsi yrität huomioida seuraavia asioita: Älä valuta koronapaniikkia opiskelijan taakaksi vähentämällä kontaktiopetuksen määrää samassa suhteessa peruttujen lähitapaamisten kanssa. Opiskelija tarvitsee sinua tässä hetkessä varmasti vielä paljon enemmän, kuin opetuksen rullatessa normaalisti. Sosiokonstruktivistisen näkemyksen mukaan oppiminen on yhteisöllinen tapahtuma, jossa uuden tiedon konstruointi tapahtuu sosiaalisissa kohtaamisissa (Tynjälä 1999). Siirrä lähiopetus kontaktiksi verkkoon ja ohjeista opiskelijaa toimimaan uudessa ympäristössä. Jos etäyhteyksillä opiskelu ei ole hänelle vielä tuttua, tässä aikataulussa siihen totuttelu voi olla haastava tehtävä, auta opiskelijaa! Älä puske opiskelijaa pelkästään itsenäiseen opiskeluun tai muuta opetusta kirjatenteiksi. Sama koskee oppimisalustojen itsenäisen opiskelun materiaaleja ja niiden hyödyntämistä oikeasti oppimisen tukena, ei pelkkänä opiskelumateriaalin arkistopankkina. Älä peru aiemmin tehtyjä pedagogisia suunnitelmia, vaan sopeuta ne vallitsevaan tilanteeseen. Pidä lähiopetuksen luennot verkossa, seminaarit digitaalisina, keskustelut chatteinä. Vaihtoehtoja ja työvälineitä on lukematon määrä ja niiden käyttöön on oppilaitosten henkilökuntaa koulutettu vuosikausia. Viimeistään nyt on aika ottaa aiemmin opittu käytäntöön ja rohkeasti kokeilla erilaisia digitaalisia ratkaisuja opetuksen tukena. Tässä hetkessä opiskelijat sietävät teknistä säätöä ja opetusjärjestelyihin liittyviä käytännön haasteita varmasti paremmin kuin yleensä. Älä sorru tekemään töitä vuorokauden ympäri, joka lienee mahdollinen toimintatapa myös opettajille haastavassa tilanteessa, kun pitäisi nopeasti ottaa haltuun digipedagogista asiaa, tekniikkaa ja menetelmiä, joiden monipuolista ja sujuvaa käyttöä voi kokenutkin opettaja opetella vuosia. Toinen mahdollinen toimintatapa on hanskojen tiskiin lyöminen, jota en myöskään voi missään tapauksessa suositella. Lisäksi viimeistään nyt kannattaa lopettaa huolestuminen siitä, että opetuksen vieminen verkkoon veisi myös opettajan työn. Tämä uskomus tuntuu edelleen elävän syvällä korkeakouluopettajien mielessä. Opettajan rooli verkko-opetuksen suunnittelijana, kehittäjänä, toteuttajana, oppimisen ohjaajana ja oppimisprosessin moderaattorina on ensiarvoisen tärkeä, jopa kriittinen. Uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen, testaamisen ja arvioinnin myötä, myös me opettajat saamme oppia uutta, ympärillä vellovasta haastavasta tilanteesta huolimatta. Oli sitten koronavirus siellä tai täällä, lähdetään viemään opetustamme hallitusti verkkoon, muistetaan pestä kädet, yskitään kainaloon ja ostetaan tarpeeksi vessapaperia. Eiköhän tämä tästä?! Verkko-opetusterveisin, Ex-digipäällikkö Mari Lisää käytännön vinkkejä Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta Pedagoginen käsikirjoitus - miten Lehtori Virtanen sen tekee? Opetuksen digivälineiden TOP5: Adobe Funet Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä - Osa I Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä - Osa II Palautteen antaminen ja siihen soveltuvia digivälineitä Oppimisen ohjaus ja siihen soveltuvia digitaalisia välineitä Lähteet eAMK. (2017.) Verkkototeutusten laatukriteerit. Finlex. (2011). Valmiuslaki. 2011/1552. FITech. (2019.) Verkko-oppimisen muotoilukirja ja oppimismuotoilun työkalupakki. Oppia 247. (2018.) 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen- hankkeen (2018) julkaisemaa verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa. Polvi, M. (2015.) Palautteen merkitys oppimisen edistäjänä yliopisto-opiskelijoiden näkemyksen valossa. Pro Gradu. Lapin yliopisto. Tynjälä, P. (1999). Oppiminen tiedon rakentamisena – konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Tampere. Tammer-Paino Oy.
Digital baby steps 2/3: PowerPoint with audio anyone?
The idea of this 3-part blog post series on Digital Baby Steps is to encourage UAS teachers, who would like to produce more online teaching material but find it hard to make time for it, to take very simple steps toward this goal. The aim is to share with you some of the insights I’ve had in my role as a communication teacher teaching Professional English to mainly ICT and Industrial Management students at Metropolia UAS, whilst advancing on my path toward blended learning. If on the other hand you, my reader, are more into taking giant leaps in the world of online learning, I warmly recommend taking a look at the work of Dr Mari Virtanen on ubiquitous learning environments (Virtanen, 2018). The first part of this series of digital baby steps (Holappa, 2018) dealt with learning to make YouTube videos together with the students in an ad hoc manner during their English lesson. Slightly modified principles of a business concept called MVP (Minimum Viable Product) were applied to carry out the task. In this case, it meant executing the task, from planning and instructing to doing and finalizing, in a very simple manner requiring “the least effort” in order to save everybody’s time and resources. This second part on digital baby steps concentrates on transforming classroom teaching material into online material suitable for self-study by the students. A simple example is given below. Identifying teaching content suitable for self-study In the spring 2019, I spent some time identifying the type of teaching contents of my current English courses that could possibly benefit both the students and me, if put online to be used as self-study material by the students. A significant part of English communication lessons at university level and particularly in universities of applied sciences tends to rely heavily on interactive group exercises performed in class. Similarly, English is often integrated with substance teaching (Kammonen, 2012) which means that English is used as working language particularly in studies carried out as projects. This kind of integration, also called Content and Language Integrated Learning (CLIL), is currently considered best practice and recommended particularly by The Finnish Network for Language Education Policies and many researchers (see for instance Toivanen & Sankila, 2019). It is of course quite clear it would make no sense to turn any of this type of interactive class activity into online self-study. However, some of the work that needs to be carried out especially in projects requires structured and concise report writing skills, for example in the form of Bachelor’s/Master’s theses and abstracts. And even though report writing skills can be taught interactively as well, it is a skill that university level students can learn through self-study quite easily. In fact, the current curriculum at Metropolia contains a prerequisite requirement of B2 for English courses on a six-level scale from A1 to A2, B1, B2, C1 and C2 based on CEFR, the Common European Framework of Reference for Languages (Council of Europe, 2019). The students’ ability to adopt and apply the type of discourse needed for academic report writing through online studies is thus mostly very good. Consequently, writing abstracts was identified as one teaching content suitable for online self-study. For the students, the benefit would be having more freedom in terms of choosing time and place of study. In addition, the teaching would be available as many times as needed. For me, and naturally for the students as well, it would mean that time earlier spent teaching and learning writing skills in the classroom could be used for interactive classwork in the future. Using PDSA cycle for a structured and time-saving approach to create the online self-study material The PDSA cycle (see for instance The W. Edwards Deming Institute, 2019), also known as the Deming cycle, is a business concept that can be well applied to pedagogical contexts. The PDSA cycle is a model used for continuous quality improvement and it contains four repetitive steps of 1. Plan, 2. Do, 3. Study and 4. Act. The PDSA cycle for creating the online self-study material for the students was the following: Step 1: Plan (plan how to do what needs to be done) To plan the online self-study material, I wrote down my requirements including the followin g five, very simple points: Keep it simple and relevant. Make use of existing material. Include audio only for simplicity, no video. Concentrate on being informative (as opposed to being inspirational and motivational). Write down a rough script and accept slight mistakes/hesitation for a natural effect. Step 2: Do (do what needs to be done) To create the material, I first looked into a few options on how to execute the task at hand and decided to go for a PowerPoint presentation with audio, which basically means making the slides plus recording the script to explain the slides. For my existing slides to work more independently, they needed some tweaking as they did not contain very much text. Therefore, I added informative text on each slide and made sure they followed a strict logic. After this, I wrote a simple script for each slide and rehearsed speaking out the slides for a few times. Following a full script would have sounded as if I’m reading from a paper and I wanted to avoid that. For recording the slides, I googled ‘how to make Powerpoint slides with audio” and found plenty of short videos that explained what I needed to do. The presentation ended up having 4 slides only and it is approximately 10 minutes long. Step 3: Study (study outcome by getting feedback) For this step, it would have been good to ask a few colleagues for feedback, but I decided to get the feedback straight from the students to save time. Consequently, I uploaded the self-study assignment to the school learning management system OMA along with very short and simple feedback questions on clarity, usefulness, user-friendliness and length of slide show. Free commenting was also possible. The feedback, which exceeded all my expectations, was excellent as seen below: Scale 1-5, with 5 being the highest Clarity 4.8 Usefulness 4.5 User-friendliness 4.5 Length of slide show 4.7 (“Just Perfect!” “In my opinion, the length was good!”) Surprisingly, the length was not criticized, probably because it was quite clear it couldn’t have been made any shorter. All content was relevant. Similarly, the slides themselves were not criticized. I was expecting the students to recommend adding a talking head, but they didn’t. Instead, this is what they wrote: “I endorse using this format more often.” “I think this method works great.” “A brief but a comprehensive package of easily digestible and very useful content.” Step 4: Act (act on results of step 3 by identifying corrective measures) Based on student feedback, it was clear that no critical corrective measures needed to be taken at this point. This is proof of the PDSA cycle working well in simple tasks like this one – thorough planning seems to yield positive results the first time around. Even though the slides didn’t receive any criticism, I am thinking of making a similar slide show on paraphrasing and making the slides more attractive by following the recommendations by Hannu Turunen in his blog post. To do that, I will go back to Step 1. Plan and then repeat the cycle upto Step 4. Act. Taking baby steps in creating online teaching material using simple methods is a good idea for anyone with limited time resources. Try it out and you will be positively surprised. So the question is… what teaching contents would you like to put online and how? Sources: Council of Europe. 2019. Common European Framework of Reference for Languages (CEFR) Available at: https://www.coe.int/en/web/common-european-framework-reference-languages/table-1-cefr-3.3-common-reference-levels-global-scale Holappa Sonja. 2018. Digital baby steps 1/3. Co-learning with students in the spirit of MVP. Blogpost. Available at: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2018/05/21/1437/ Kammonen Leena. 2012. Englannin opetuksen integrointi ammattikorkeakoulussa. Thesis. HAMK The W. Edwards Deming Institute. (2019). PDSA Cycle. Available at: https://deming.org/. Toivanen Kirsi-Marja & Sankila Kaija 2019. The Future is Now – UAS Language Education in Transition. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 10(1). Available at: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-helmikuu-2019/the-future-is-now-uas-language-education-in-transition Turunen Hannu. 2019. Näin teet hyvän PowerPoint-esityksen. Blogikirjoitus. Available at: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2019/01/27/nain-teet-hyvan-powerpoint-esityksen/ Virtanen Mari. 2018. The development of ubiquitous 360° learning environment and its effects on students’ satisfaction and histotechnological knowledge. Doctoral dissertation. Available at: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526218298.pdf
Virtuaalisimulaatiopelit hoitotyön opetuksessa
Virtuaalisimulaatioiden ja viime aikoina myös hyötypelien käyttö terveysalan koulutuksessa ammatillisen osaamisen vahvistamisessa on lisääntynyt korkeakoulutuksen digitalisaation myötä (1, 2, 3, 4, 5). Ammattikorkeakoululain (2014/932) mukaan ammattikorkeakoulujen yhtenä tehtävänä on vastata yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin, kouluttamalla työelämään asiantuntijatason osaajia. Hoitotyön näkökulmasta tämä tarkoittaa, että työn päämääränä on potilaiden hoitaminen potilasturvallisuutta noudattaen. Turvallisen ja laadukkaan hoitotyön taustalla yksi keskeinen osaaminen on kliininen päätöksenteko-osaaminen (6). Potilasturvallisuuden kannalta ammattilaisen on tärkeä tunnistaa jo aikaisessa vaiheessa potilaan kliinisen tilan huononeminen, seuraamalla potilaan vitaalielintoimintoja. Joskus potilaan tila huononee ennen kuin sairaanhoitajat tunnistavat ja reagoivat huononemisen merkkeihin ja pahimmillaan tämä johtaa potilaan kuolemaan. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää opettaa tuleville sairaanhoitajille kliinisen tilan ja vitaalielintoimintojen tarkkailun taitoja ja tukea opiskelijoita siinä, että he pystyvät hyödyntämään osaamistaan myöhemmin hoitotyöhön liittyvissä ratkaisevissa ja välttämättömissä päätöksentekotilanteissa (7). Kliinisen päätöksenteon osaamisen puutteet Tutkimukset ovat osoittaneet puutteita sairaanhoitajaopiskelijoiden kliinisen päätöksenteon osaamisessa erityisesti potilaan kliinisen tilan huononemisen havaitsemisessa ja ennaltaehkäisyssä (8, 6, 9, 10). Tämän vuoksi koulutusorganisaatioiden tulee entistä tehokkaammin edistää kliinisen päätöksenteon kehittymistä koulutuksen aikana ja käyttää menetelmiä, joissa oppiminen muuttuu opettajalähtöisestä tiedonjakamisesta opiskelijalähtöiseen aktiiviseen oppimiseen. Lisäksi koulutusorganisaatioiden tulee kehittää opiskelijoiden itsenäisiä opiskelun muotoja, jotka tukevat opiskelijoiden aktiivista oppimista. Miten simulaatiopeleillä voidaan tukea oppimista? Hoitotyön koulutuksessa simulaatio-opetuksella pyritään jäljittelemään autenttisia potilas- ja hoitotilanteita. Yhdistämällä simulaatioon pelillisiä elementtejä, oppija saadaan uppoutumaan potilaan hoitamiseen, millä voidaan tehostaa oppimistuloksia entisestään. (11) Simulaatiopeleissä oppimista tehostaa erityisesti oppijan aktiivinen rooli päätöksenteossa ja palautteen saaminen. Simulaatiopelien merkittävä hyöty hoitotyön opetuksessa on, että niiden avulla voidaan jäljitellä todellisia tilanteita potilasta vaarantamatta (12, 13, 3) Kokemuksia virtuaalisimulaatiopelin käytöstä Sairaanhoitajaopiskelijat kokevat simulaatiopelit mielekkäinä oppimismenetelminä (14, 15). Pelillisten oppimisympäristöjen luovuus (mm. 16) ja innostavuus (17) koetaan oppimista edistävinä tekijöinä. Täytyy kuitenkin huomioida, että kaikki opiskelijat eivät hyödy simulaatiopeleistä (18). Kirurgisen potilaan hoitotyön opintoihin Metopolia Ammattikorkeakoulussa on otettu opetuksen välineeksi opiskelijoiden simulaatiopeli, virtuaalipotilasta mallintava Practigame Nursing –pelisovellus. Tavoitteena on kehittää kliinisen päätöksenteon opettamista ammattikorkeakoulussa ja tuottaa tietoa sairaanhoitajaopiskelijoiden kliinisen osaamisen kehittymisestä virtuaalisimulaatiopelin avulla. Pelin hyödyntämisen lisäksi opiskelijat tekevät testin, etu- ja jälkikäteen, jotka mittaavat päätöksenteko- ja kirurgisen hoitotyön taitoja. Opettajan näkökulmasta virtuaalisimulaatiot ovat haaste, mutta myös mahdollisuus. Opettajalla on lähiopetuksessa mahdollisuus keskittyä kaikista tärkeimpiin hoitotyön osa-alueisiin. Virtuaalisimulaatiopeli antaa opiskelijoille mahdollisuuden syventää kliinisen päätöksenteon osaamistaan. Innovatiivisten opetusmenetelmien käyttöönotto on hieno ja nykyaikainen mahdollisuus. VR-teknologia (virtual reality) mahdollistaa virtuaalisimulaatioiden hydöyntämisen myös muiden sisältöjen oppimisessa. Tämä tuo uusien menetelmien käytön opiskelijoiden ja opettajien keskuuteen. Opettajan näkökulmasta haasteena on se, että hänen tulee rohkeasti käyttää erilaista opetusteknologiaa. Lisäksi opettajan tulee osata käyttää oppimisanalytiikkaa, mikä mahdollistaa opiskelijoiden oppimisen seurannan. Metropoliassa saadut kokemukset antavat suuntaa siitä, että kirurgisen hoitotyön taitoja ja päätöksenteko-osaamista voidaan harjoitella virtuaalisimulaatiopelin avulla. Eniten opiskelijat ovat harjoitelleet sen avulla potilaan postoperatiivista eli leikkauksen jälkeistä tarkkailua, jossa korostuu kliininen päätöksenteko. Practigamen tuottaman oppimisanalytiikan mukaan eniten osaamisen kehittymistä on tapahtunut verensiirron toteuttamisen osalta. Eniten virheitä tehtiin tarkkailtaessa potilaan kliinistä tilaa ja merkkejä kliinisen tilan huononemisesta. Myös vitaalielintoimintojen seuraaminen tuotti opiskelijoille haasteita. Syyslukukaudella 2018 hoitotyön opiskelijat pelasivat viittä skenaarioita eli potilastapausta noin 136 tuntia, joka on keskimäärin yksi tunti per opiskelija. Pääosin opiskelijat ovat antaneet positiivista palautetta virtuaalisimulaatiopelin käytöstä. “Onko tällainen virtuaalipeli kehitetty Suomessa?” “Uutta ja hauskaa”, “Wau - kolmiulotteinen peli.” “Erilainen kuin koskaan ennen.” Metropolia Ammattikorkeakoulussa tehty pelikokeilu on osa isompaa tutkimushanketta, virtuaalisimulaatiopelin vaikutus sairaanhoitajaopiskelijoiden kirurgisen hoitotyön päätöksenteko-osaamiseen. Tutkimushankkeessa tuotettua tietoa voidaan hyödyntää kehitettäessä kliinisen päätöksenteon opetusta sekä kehitettäessä opiskelijoille uusia itsenäisen opiskelun menetelmiä. Yteiskunnallisella tasolla tutkimustulosten hyödyntämisen merkitys liittyy potilasturvallisuuden parantamiseen hoitotyössä. Tutkimushankkeessa ovat mukana lehtori, TtM, Tuija Buure (Metropolia Ammattikorkeakoulu), lehtori, TtM, Kristiina Rosqvist (Diak) ja tutkijayliopettaja, FT, Jaana-Maija Koivisto (HAMK). Kirjoittaja Tuija Buure työskentelee hoitotyön lehtorina (TtM) Metropolia ammattikorkeakoulussa, Terveyden osaamisalueella. Hän on osaamisalueen digimentori ja kehittää innovatiivisia digipedagogisia ratkaisuja opetuksen tueksi. Lähteet Cant, R. P., & Cooper, S. J. (2014). Simulation in the internet age: The place of web-based simulation in nursing education: An integrative review. Nurse Education Today, 34, 1435–1442. Graafland, M., Schraagen, J. M., & Schijven, M. P. (2012). Systematic review of serious games for medical education and surgical skills training. British Journal of Surgery, 99, 1322–1330. Koivisto, J-M., Multisilta, J., Niemi, H., Katajisto, J., & Eriksson, E. (2016a). Learning by playing: A cross-sectional descriptive study of nursing students’ experiences of learning clinical reasoning. Nurse Education Today, 45, 22–28. doi:10.1016/j.nedt.2016.06.009. Koivisto, J-M., Haavisto, E., Niemi, H., Katajisto, J., & Multisilta, J. (2016b). Elements explaining learning clinical reasoning using simulation games. International Journal of Serious Games, 3(4), 29-43. http://dx.doi.org/10.17083/ijsg.v1i4.47 Verkuyl, M., Romaniuk, D., Atack, L., P. (2017) Virtual Gaming Simulation for Nursing Education: An Experiment. Clinical Simulation in Nursing, 13, 238-244. Kajander-Unkuri, S., Meretoja, R., Katajisto, J., Saarikoski, M., Salminen, L., Suhonen, R. & Leino-Kilpi, H. (2014b). Self-assessed level of competence of graduating nursing students and factors related to it. Nurse Education Today, 34(5), 795–801. Retrieved from http://dx.doi.org.libproxy.helsinki.fi/10.1016/j.nedt.2013.08.009 McCallum, J., Duffy, K., Hastie, E., Ness, V. & Price, L. 2013. Developing nursing students' decisionmaking skills: Are early warning scoring systems helpful? Nurse Education in Practice 13, 1 – 3. Ludikhuize, J., Smorenburg, S. M., de Rooij, S. E., & de Jonge, E. (2012). Identification of deteriorating patients on general wards: Measurement of vital parameters and potential effectiveness of the Modified Early Warning Score. Journal of Critical Care, 27(4), 424.e7–424.e13. doi.org/10.1016/j.jcrc.2012.01.003 Nolan, J.P., Soar, J., Smith, G.B., Gwinnutt, C., Parrott, F., Power, S. … National Cardiac Arrest Audit. (2014). Incidence and outcome of in-hospital cardiac arrest in the United Kingdom National Cardiac Arrest Audit. Resuscitation, 85(8), 987–92. doi:10.1016/j.resuscitation.2014.04.002. Soar, J., Nolan, J. P., Böttiger, B. W., Perkins, G. D., Lott, C., Carli, P., … Deakin, C. D. (2015). European Resuscitation Council guidelines for resuscitation 2015, section 3: Adult advanced life support. Resuscitation, 95, 100–147. doi.org/10.1016/j.resuscitation.2015.07.016 Koivisto, J-M., Haavisto, E., Niemi, H., Haho, P., Nylund, S., & Multisilta, J. (2018) Design principles for simulation games for learning clinical reasoning: A design-based research approach. Nurse Education Today 60, 114-120. Dev, P., Heinrichs, L. R., & Youngblood, P. Y. (2011). CliniSpace: A multiperson 3D online immersive training environment accessible through a browser. Stud Health Technol Inform, 163, 173–179. Foronda, C., Gattamorta, K., Snowden, K., & Bauman, E. B. (2014). Use of virtual clinical simulation to improve communication skills of baccalaureate nursing students: A pilot study. Nurse Education Today, 34(6), 53–57. Foronda, C.L., Swoboda, S.M., Hudson, K.W., Jones, E., Sullivan, N., Ockimey, J. & Jeffries, P.R. (2016). Evaluation of vSIM for Nursing™: A Trial of Innovation. Clinical Simulation in Nursing, 12(4), 128–131. doi:10.1016/j.ecns.2015.12.006 Poikela, P., Ruokamo, H., & Teräs, M. (2015). Comparison of meaningful learning characteristics in simulated nursing practice after traditional versus computer-based simulation method: A qualitative videography study. Nurse Education Today, 35(2), 373–382. http://dx.doi.org.libproxy.helsinki.fi/10.1016/j.nedt.2014.10.009 Khaddage, F., Lattemann, C. & Costa-Díaz, R. 2014. Engage, educate and entertain via gamified mobile apps. Mobile Gamification in Education 2014. Conference paper, March 2014, 1654–1660. Laru J. 2012. Scaffolding learning activities with collaborative scripts and mobile devices. Oulun yliopisto. Oulu. Väitöskirja. Pysyvä osoite: http:// urn.fi/urn:isbn:9789514299407 Oksanen, K. (2013). Subjective experience and sociability in a collaborative serious game. Simulation & Gaming, 44(6), 767–793.
Digitukea 24/5?!
“Onks sulla hetki aikaa? Miten tallennan pilveen, miten teen linkin Moodleen? Miksi Skypessä ei kuulu äänet? Webinaari alkaa juuri, mitä yhteisöllisiä välineitä voisi käyttää? Mitkä interaktiiviset viestimet, mitkä yhteiset muistikirjat? Mitkä jaetut tiedostot? Mitä, miten, millä, milloin... apua en osaa” - voitko auttaa?!” Tällaiset kysymykset ovat olleet yleisiä viimeisten vuosien aikana opettajien taukotiloissa ja oppilaitosten käytävillä. Teknologia ja digitalisaatio ovat tulleet kaikille toimialoille, myös terveydenhuoltoon ja terveydenhuollon koulutukseen. Koulutuksen tulevaisuusvisiot painottuvat vahvasti teknologiatuettuun, jatkuvaan ja joustavaan oppimiseen, jossa yksilölliset opintopolut mahdollistavat jatkuvan opiskelun elämän eri vaiheissa. (Korkeakouluvisio 2030.) Joustavien mahdollisuuksien tarjoaminen ja kehittäminen vaativat muutoksia monessa oppilaitoksessa, joissa opetus on seurannut samaa kaavaa ehkä jopa vuosikymmenten ajan. Uudenlaiset mahdollisuudet vaativat uudistumista myös niiden toteuttajilta. On tarkasteltava opettajien ja muun henkilökunnan osaamista ja tuettava sitä tarpeen mukaan. Koulutuksen on pyrittävä vastaamaan mahdollisimman hyvin myös terveydenhuollossa ja terveyspalveluissa tapahtuviin muutoksiin, joita digitalisaatio on saanut tai tulee saamaan aikaan. Siten digitalisaatio uudistaa opetusta kahdesta suunnasta - oppimisen apuna, mutta myös tulevien ammattilaisten työvälineenä. Sairaanhoitajaliitto on tehnyt sähköisten terveyspalvelujen strategian vuosille 2015-2020, jossa määritellään sairaanhoitajilta vaadittava sähköisten terveyspalvelujen osaaminen. (Ahonen ym. 2015.) Myös Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on tehnyt digitalisaatiolinjaukset terveyden- ja hyvinvoinnin tukemiseen (STM 2016). Korkeakouluvisio 2030 tukee hyvin myös näitä linjauksia ja niiden toteutumista tulevaisuudessa. Tämä teksti keskittyy opetusta uudistavaan digipedagogiikkaan ja opettajien työn kehittämiseen. Opettajien digipedagoginen osaaminen Opettajien digipedagoginen osaaminen on ollut laajasti esillä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Digipedagogiikka vaatii toimiakseen sekä pedagogista että teknistä koulutusta kuin myös toimivat ja modernit laitteet, käyttötukea unohtamatta. On tärkeää, että uuden opettelun ohella opettajan aika riittää vaikuttavaan opettamiseen ja oppilaiden kohtaamiseen. Opetusalan ammattijärjestö (OAJ) teki syksyllä 2015 laajan tutkimuksen, jossa selvitettiin digitalisaatiota kaikilla koulutuasteilla, varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Tutkimuksessa kuvattiin opettajien asenteita, osaamista ja täydennyskoulutuksen tarpeita. Niiden mukaan ammattikorkeakouluopettajat hallitsivat ainakin yhden verkko-oppimisympäristön ryhmän työskentelyn välineenä ja osasivat luoda sinne ainakin yhden oppimistehtävän. Yli puolet opettajista oli antanut etäopetusta ja suurin osa oli antanut verkko-opetusta. Tutkimuksessa ammattikorkeakouluopettajat kuvasivat tarvitsevansa koulutusta verkko-oppimisympäristöjen pedagogiseen käyttöön ja oppimiskokonaisuuksien luomiseen. (Hietikko, Ilves & Salo 2016.) Terveysalan opettajien digipedagoginen osaaminen Erityisesti terveysalan opettajien osaamisen ja opettajankoulutuksen kehittämiseksi OKM on myöntänyt kärkihankerahoituksen TerOpe- hankkeelle. Sen tarkoituksena on uudistaa opettajien koulutusta vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Hanke järjestää digiosaamisen opintokokonaisuuden opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen ja tarjoaa digitaalisen osaamisverkoston osaamisen jakamiselle, yhteistyölle ja verkostoitumiselle. Sen lisäksi se määrittää kansalliset osaamisvaatimukset terveysalan opettajien digipedagogiselle osaamiselle. Hoitotyön opettajien osaaminen Metropoliassa Metropolia Ammattikorkeakoulun hoitotyön tutkinto-ohjelman opettajat tekivät syksyllä 2017 digipedagogisen osaamisen itsearvioinnin. Kyselyssä kartoitettiin digipedagogiikan nykytilaa, välineistöä ja sen soveltamista käytännössä. Siinä selvitettiin myös henkilöstön halua ja tarvetta digipedagogiseen kehittymiseen, kouluttautumiseen sekä sopiviin arjen tukimuotoihin. Tutkimukseen vastasi 23 opettajaa. Vastausten perusteella opettajilla on halua kokeilla ja kehittää uusia digitaalisia työskentelytapoja ja digipedagogisia ratkaisuja. He kokevat digitaaliset työskentelytavat pääosin positiivisena ja haluavat olla vahvasti mukana niiden käyttöönotossa ja hyödyntämisessä. Opettajat näkevät, että digitaalisilla työvälineillä on myönteinen vaikutus oppimiseen ja että ne laajentavat ja monipuolistavat oppimisen ja opiskelun mahdollisuuksia. Opiskelijat osallistuvat aktiivisemmin teknologiatuettuun lähiopetukseen ja hiljaisetkin opiskelijat uskaltavat sovellusten kautta osallistua ja kertoa oman melipiteensä. Lisäksi digitaalisuus ja digitaaliset aineistot mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattoman opiskelun ja opiskeltavien asioiden joustavan kertaamisen. Selvityksen mukaan hoitotyön opettajat toivoivat saavansa tukea ja koulutusta: vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnallisuuden tukemiseen digitaalisissa oppimisympäristöissä, sähköisten oppimistehtävien monipuoliseen hyödyntämiseen, palautteen antamiseen digitaalisissa ympäristöissä ja digitaalisten työvälineiden tekniseen hallintaan. Selvityksen mukaan mieluisimpina koulutus- ja tukimuotoina nostettiin esiin pienryhmätyöpajat ja henkilökohtainen lähituki omassa työpisteessä. Osaamisen kehittymisen ja kehittämisen tuki Kyselyssä esiin nousseisiin tarpeisiin ja toiveisiin on vastattu. Metropolia Ammattikorkeakoulun jokaiselle osaamisalueelle nimettiin digimentori ja heistä muodostunut verkosto on järjestänyt koulutuksia ja työpajoja sekä tarjonneet henkilökohtaista lähitukea. Koulutusten ja tuen merkitys on hoitotyön opettajien keskuudessa ollut selkeä. Opettajien digipedagoginen osaaminen lisääntyi huimasti. He käyttävät sujuvasti muun muassa pilvipalveluita, verkkokokousjärjestelmiä ja erilaisia oppimisalustoja. He hyödyntävät monenlaisia digitaalisia materiaaleja, teettävät sähköisiä tehtäviä ja testejä ja hyödyntävät digitaalisia mahdollisuuksia myös lähiopetuksen tukena. On hienoa nähdä, että teknologiatuettu opettaminen on tullut pysyväksi tavaksi. Opettajat ovat uskaltautuneet “epämukavuusalueelle” ja huomanneet sen pikkuhiljaa muuttuvan mukavuusalueeksi, joka rikastaa ja monipuolistaa myös opettajan työtä. Koulutusta ja tukea suunniteltaessa ja toteutettaessa äärimmäisen tärkeää on, että tarjottu tuki on oikea-aikaista ja saatavilla nopeasti silloin, kun sitä tarvitaan soveltuu kiireisen työn oheen, huomioiden myös opettajien erilaiset tavat oppia (ajasta ja paikasta riippumattomat ratkaisut) on kaikkien saatavilla, esim. keskitetyn verkoston kautta, myös silloin kun oppilaitoksen toimipisteet sijaitsevat kaukana toisistaan on suunniteltua ja systemaattista ja tukee organisaation strategisia tavoitteita antaa positiivisia onnistumisen kokemuksia kannustaa opettajia uuden opettelemiseen ja jatkuvaan, elämän ikäiseen oppimiseen No onko mulla sitten hetki aikaa?! No onhan mulla. Aina. Myös Kullaslahden (2011) mukaan digiosaaminen vaatii opettajilta jatkuvaa soveltamista, uuden kehittämistä joko yksin tai yhdessä kollegoiden kanssa. Oppiminen kun mielellään tapahtuu yhteisöissä. Tässä me jokainen voimme olla avuksi. Auta kollegaa, vierustoveria, kahvihuoneessa kysyjää. Jaa osaamistasi ja ole läsnä. Tämä työ on meidän kaikkien yhteinen. Ja miksi 24/5? Ihan vaan siksi, että opettajakin on ihminen, joka tekee pari päivää viikossa jotain ihan muuta :). Kirjoittajat: Tuija Buure työskentelee hoitotyön lehtorina (TtM) Metropolia ammattikorkeakoulussa, Terveyden osaamisalueella. Hän on osaamisalueen digimentori ja kehittää innovatiivisia digipedagogisia ratkaisuja opetuksen tueksi. Mari Virtanen työskentelee digitaalisen pedagogiikan yliopettajana (TtT) Kuntoutus ja tutkiminen- osaamisalueen YAMK-tutkinnoissa. Hän kehittää korkeakouluopetuksen digitalisaatiota laajasti ja näkee opetusteknologian soveltamisen yhtenä osaamisen uudistamisen välineenä. Lähteet: Hietikko, P., Ilves, V. & Jaakko, S. (2016). OAJ:n julkaisusarja 3:2016. Askelmerkit digiloikkaan. (https://www.oaj.fi/ajankohtaista/julkaisut/2016/oajn-askelmerkit-digiloikkaan/) Hyppönen, H. & Ilmarinen, K. (2016.) Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio. Suomen sosiaalinen tila 2/2016. THL. Kullaslahti, J. (2011). Ammattikorkeakoulun verkko-opettajan kompetenssi ja kehittyminen. Acta Universitatis Tamperensis; 1613. University Press, Tampere STM (2016). Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:5. TerOpe 2017-19. Osaavat opettajat yhdessä! Valtakunnallinen terveystieteiden opettajankoulutuksen ja soteku-opettajien täydennyskoulutuksen uudistaminen. Hallituksen kärkihanke. https://oppiminenuudistuu.wordpress.com/2018/03/07/terope-hanke/
Mitä tapahtui kun kemian opetus vietiin verkkoon?
Samaa vanhaa verkossa vai uudistumista, valinnan mahdollisuuksia ja innostumista? Opetus ammattikorkeakouluissa perustuu usein edelleen perinteisiin opetusmenetelmiin ja lähiopetukseen paikan päällä. Opetusta “annetaan” auditorioissa, luokkahuoneissa ja laboratorioissa. Opetushenkilökunnan parissa on pidetty yllä ajatusta, että useiden alojen opetus ei merkittävästi hyödy uudesta teknologiasta, eikä opetuksen siirtäminen verkkoon ole mahdollista. Yksi näiden vahvojen perinteiden parissa painivista tieteenaloista ovat matemaattis-luonnontieteelliset (LuMa) perustieteet. Niiden opettaminen ja opiskelu ovat aina hyötyneet kaavojen piirtämisistä taululle, niiden selittämisestä ja niistä käytävistä keskusteluista. Lähiopetus paikan päällä ja siihen liittyvä konkretisoiminen on ollut opettamisen vahvaa ydintä, jonka opettajat ovat kokeneet lähes välttämättömänä. Opetustilanteiden muuttaminen vaatii sitkeää työtä ja äärettömän motivoitunutta henkilökuntaa, halua tehdä asiat uudella tavalla. Muuttuva yhteiskunnallinen tilanne edellyttää muutoksia myös korkeakoulutukselta. On uudistettava ja uudistuttava, sovellettava nykyteknologiaa joustavan oppimisen mahdollistamiseksi. Opetuksen uudenlaisten järjestelyjen tulee tukea sekä lähialueella että kauempana asuvia opiskelijoita. Enää ei ole poikkeus, että opintoja suoritetaan kokonaan toiselta paikkakunnalta esimerkiksi niin, että opettaja pitää lähiopetustunnit Helsingissä ja etäyhteydellä opetukseen osallistuu samaan aikaan opiskelijoita Kajaanissa, Kokkolassa, Rovaniemellä tai Lappeenrannassa. Tämäntyyppisen satelliittikoulutuksen järjestämisestä on Metropolia Ammattikorkeakoulussa jo vuosien kokemus mm. bioanalytiikan, radiografian ja suun terveydenhuollon opetuksessa. Näissä yhteyksissä moni opettaja on joutunut uudistamaan opetusmenetelmiään, mallejaan ja tapojaan. On joutunut opettelemaan ja oppimaan uutta. Kokemuksesta huolimatta korkeakouluilla on edelleen paljon opittavaa. Tämä seuraava käytännön esimerkki kertoo etäopettamiseen liittyvistä, huomioonotettavista asioista. Tapauksena on 53 opiskelijan kemian opetusryhmä (bioanalyytikko-opiskelijat), josta puolet ryhmästä opiskeli paikan päällä Helsingissä ja toinen puoli etänä eri puolilla Suomea. Opetuksesta vastaisi kemian yliopettaja (TkT) Kari Salmi, jolla on vuosien kokemus kemian opettamisesta ammattikorkeakoulussa. Metropolian entinen digipäällikkö, yliopettaja Mari Virtanen (TtT) toimi kokeilussa kollegiaalisena vertaistukena, digitaalisen pedagogiikan näkökulmasta. Kari otti uudenlaisen haasteen vastaan, vaikka opetuksen toteuttaminen uudella tavalla jännittikin etukäteen. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta etäopetuksen välineiden kuten verkkokokouksiin tarkoitetun Adobe Connectin tai interaktiivisen älytaulun käytöstä. Kari kehitti opetukseen soveltuvan menetelmän nopeasti ja alkoi innolla pystyttää omaa ”etäopetusimperiumiaan”. (Kuva 1.) Tarkoituksena oli saattaa etäopetus mahdollisimman lähelle perinteistä lähiopetusta ja säilyttää hyvät käytänteet vuosien varrelta. Kuva 1. Karin “etäopetusimperiumi”. Alkuvalmisteluissa riitti puuhaa Etäopetustilana käytettävään luokkahuoneeseen hankittiin tarvittavaa välineistöä. Kokonaisuuteen kuului älytaulu, luokkahuonetta kuvaava kamera, konferenssimikrofoni, kaiuttimet ja tietokone, jonka kautta etäopetusohjelmaa (Adobe Funet) hallittiin. Alkuvaiheessa eniten energiaa meni laitteiston osien testaukseen. Ja seuraavien asioiden pohtimiseen: Minkälaisia kaapeleita, liittimiä ja sovittimia tarvitaan? Montako tietokonetta tarvitaan? Miten piirtää kaavoja ja molekyylejä näppärästi? Miten interaktiivista älytaulua käytetään? Miten välittää ääntä ja kuvaa molempiin suuntiin? Miten ja minkälaista materiaalia halutaan jakaa ja miten hyödynnetään eri tietokoneiden näkymiä? Miten kamerat kuvaavat luokkatilaa ja millä alueella opettaja voi liikkua? Miten huomioida samanaikaisesti opiskelijat sekä paikan päällä että etänä? Yhdeksi pääroolin esittäjäksi tässä kokeilussa valittiin interaktiivinen älytaulu, joka mahdollisti piirtämisen vapaalla kädellä. Etäopetusjärjestelmän videokuva ja kaiutin-mikrofoniyhdistelmä mahdollistivat puolestaan opettajan vapaan liikkumisen luokkahuoneessa sekä reaaliaikaisen keskustelun välittämisen. Toteutuksen kulku käytännössä Opetuksen sisällöt ja osaamistavoitteet perustuivat bioanalytiikan tutkinnon opetussuunnitelmaan, käytännön toteutuksen suunnitteli Kari. Kontaktiopetusta kokonaisuuteen kuului 52-56 oppituntia à 45 min. ja siihen tarjottiin mahdollisuus osallistua joko paikan päällä tai etänä. Ensimmäisellä kerralla luokkahuone pullisteli väkeä (25 opiskelijaa), sen jälkeen monet, myös lähialueilla asuvista, päätyivät osallistumaan etänä (kuvio 1.). Ensimmäisen kerran jälkeen, luokkahuoneessa oli enimmillään kahdeksan oppilasta, vähimmillään luokkahuone oli tyhjä. Kontaktiopetuksen lisäksi opetussessiot nauhoitettiin ja niitä oli mahdollisuus katsoa jälkikäteen. Opintojakson loppupuolella Kari opetti luokkatilassa yksin tai melkein yksin. Lähes kaikki opiskelijat olivat valinneet etäosallistumismahdollisuuden, huolimatta siitä, että osa heistä asui lähialueella. Kuvio 1. Oppilasmäärät lähiopetuksessa. Osallistujien kokonaismäärä 53 opiskelijaa. Seuraava looginen kysymys lieneekin seuraavatko opetuksen fyysiset tilat, pedagogiset mallit ja menetelmät riittävän hyvin digitaalisen transformaation tarjoamia mahdollisuuksia? Mitä tapahtui osaamiselle? Osaamista arvioitiin kotitehtävillä ja lopuksi järjestetyllä kokeella. Kotitehtävien avulla opettaja arvioi oppimisen edistymistä. Loppukokeella varmistettiin vielä yksilöllisen osaamisen taso. Koetulosten ja lopullisten arvosanojen perusteella todettiin osaamisen olevan samalla tasolla kuin perinteisillä menetelmillä opettaen.Yksikään opetukseen ja tehtävien tekoon osallistuneista opiskelijoista ei saanut opintojaksosta hylättyä suoritusta eikä keskeyttäneitä ollut. Opiskelijoiden arvokas palaute Opetuksen loppupuolella opiskelijoille tarjottiin mahdollisuus palautteen antamiseen. Vastauksia saatiin 51, joka oli 96 % osallistujista. Vastausten perusteella opetus ja sen järjestelyt koettiin seuraavasti: 96% vastaajista oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että opintojaksolla sovellettiin tarkoituksenmukaisia pedagogisia malleja, toimintatapoja ja menetelmiä, 78 % oli täysin samaa mieltä, että opettajalla ja opiskelijoilla oli mahdollisuus keskinäiseen vuorovaikutukseen verkossa, 94% mielestä älytaulun käyttö opetuksessa selkeytti opetettavaa sisältöä paljon tai erittäin paljon, 90% koki, että älytaulun käyttö toi lisäarvoa opiskeluun, 65 % päätyisi käyttämään jatkossakin etäyhteyttä, jos voisi valita lähiopetuksen ja etäyhteyden välillä. Lisäksi todettiin, että älytaulun hyödyntäminen mahdollisti laadukkaan opetuksen välittymisen myös etänä osallistuvilla ja että, opetuksen taltiointi mahdollisti asioiden rajattoman kertaamisen. Nämä kaikki osoittavat, että opetuksen digitalisoimista ei voi nähdä pelkkänä perinteisen opetuksen siirtämisenä verkkoon, vaan se tulee nähdä oppimisen uusina mahdollisuuksina. Miten jatketaan Me, tämän postauksen kirjoittajat, arvioimme ketterän kokeilun “tulokset” ja mietimme etenemisen suuntia tulevaisuudelle. Sekä opiskelijan että opettajan näkökulmasta kokeilun hyödyt olivat kiistattomat ja kannustavat uusiin kokeiluihin, seuraavien seikkojen perusteella: Etäopetusjärjestelmä oli otettavissa käyttöön kohtuullisilla ponnisteluilla. Kuvan ja äänen laatu olivat hyvät ja välineistö mahdollisti keskustelun välittymisen molempiin suuntiin. Opetustilanteiden videotallenteista oli suuri apu sekä opiskelijalle että opettajalle. Älytaulu toimi käytössä riittävän hyvin. Kirjoitustuntuma ei ollut aivan sama kuin liitu-/tussitaululle kirjoittaessa, mutta riittävän hyvä kuitenkin. Älytaulu mahdollisti kaiken kirjoitetun tallentamisen, jakamisen ja uudelleen käyttämisen. Opiskelijat olivat kokonaisuudessaan hyvin tyytyväisiä käytettyihin menetelmiin ja ratkaisuihin. Oppimistulokset olivat vähintään yhtä hyvät kuin perinteisillä menetelmillä opetettaessa. Kokemustensa perusteella Kari ei näe mitään estettä sille, etteikö oma opetus voisi jatkossakin perustua interaktiivisen älytaulun ja etäopetusjärjestelmän käyttöön. Motivaatio, innostus ja työn imu olivat käsinkosketeltavaa, jossa uuden oppiminen toimi kantavana voimana. Karin haaveena on jatkaa tulevien ryhmien opetusta samalla tavalla. Älytaulusta tuli kertarysäyksellä kemian opettajan paras “työkaveri”. Kirjoittajat: Mari Virtanen on korkeakouluopetuksen digitalisaatiota laajasti kehittävä yliopettaja (TtT) ja Metropolian entinen digipäällikkö. Hän näkee opetusteknologian yhtenä opettajan osaamisen uudistamisen välineenä ja uusien mahdollisuuksien luojana. Hänen tavoitteenaan on monipuolistaa ja joustavoittaa opetusta, tuoden lisäarvoa niin opettajalle, opiskelijalle kuin organisaatiollekin. Hän perustaa kaiken kehittämisen ketteriin kokeiluihin ja tutkittuun tietoon. Kari Salmi (TkT) toimii yliopettajana puhtaat teknologiat -osaamisalueella, mutta opettaa säännöllisesti myös muilla osaamisalueilla. Työssään hän on päässyt näkemään eri yksiköiden erilaisia toimintatapoja sekä käytänteitä, joista hän haluaa poimia omaan opetustyyliinsä soveltuvat osat. Opetuksen kehittäminen ja oppimisen mahdollistaminen kiehtovat häntä laajasti.
Opettajasta tubettaja?!
Sosiaalinen media elää juuri nyt kulta-aikaansa. Snäppi, Insta, Whatsapp, Youtube ja Spotify ovat päivittäin nuorison käytössä. Samaan aikaan perinteisen median, sanomalehtien ja television merkitys näyttäisi olevan laskussa, sosiaalisen median käytön yleistyessä joka vuosi, samalla saavuttaen yhä laajempia ikäryhmiä. Nykynuori (13-29 v) hyödyntää sosiaalisen median palveluita ~15h/vko, Youtubea kanavana heistä käyttää 85% (SoMe ja nuoret 2016). Näiden faktojen valossa herää ajatus, voisiko tämän “ilmiön” potentiaalia hyödyntää myös opetuksen ja koulutuksen puolella. Voiko opettaja viestiä sosiaalisen median kautta, voiko tubettaa? Käytännössä tubettamista voi hyödyntää muiden viestintämuotojen ohella tai tilalla. Yleisimmin videoviestit, opettajan työssä, ovat opiskelijoille suunnattuja ohjeita, tiedotteita, muistutuksia. Arjen aikatauluhaasteissa videon tuottaminen voi viestintämuotona olla helpompaa, nopeampaa, loppukäyttäjälle helppokäyttöistä ja luontevaa. Opiskelijalle Youtube mediana on arkipäivää. Meille, nykypäivän lehtoreille, jotka ovat viettäneet nuoruuttaan viime vuosituhannen puolella, tähän junaan hyppääminen ei ole ihan helppoa. Pitää poistua mukavuusalueelta, se on ihan varmaa. Pitää opetella uutta, sietää keskinkertaisuutta ja keskeneräisyyttä ihan uudella tavalla. Pitää kuvata, editoida, lisätä ääniraitaa. Julkaista, konvertoida, postata. Esiintyä, argumentoida, viestiä. Olla vakuuttava asiantuntija. Ja samaan aikaan asettaa “lopputuote” koko kansan nähtäväksi ja arvioitavaksi, vaikka näissä asioissa ihan amatööri onkin. “Näissä töissä itsekritiikki on syytä jättää rohkeasti taustalle.” Tubettamista aloittaessa on hyvä päättää kenelle haluaa viestiä ja mitä haluaa kertoa. Saman teeman ympärille on helpompi rakentaa laajempi kokonaisuus. Asiasisältöjen ja teeman päättämisen jälkeen pitää ottaa haltuun loputon määrä teknisiä vempaimia, kameroita, mikrofoneja, valoja ja erilaisia sovelluksia kuvaamiseen, editointiin ja julkaisemiseen liittyen. Lisäksi pitää miettiä esiintymistä, viestintää, äänenkäyttöä, puheen rytmittämistä ja tekemistä käytännössä. Teoriassa aiheeseen löytyy runsaasti ohjeistusta, mutta käytännössä noin 100% näistä opitaan kokeilemalla ja monesti myös sen kuuluisan kantapään kautta. 😬 Vinkkejä aloittamiseen: Perusvälineistöllä pääsee pitkälle. Puhelin, mobiililaite ja tietokone riittävät hyvin alkuun. Välineistö väistämättä kasvaa harrastuksen edetessä. Äänen laatu on kriittinen osa videota eli hanki kunnollinen, erillinen, mikrofoni. Varaa tekemiseen aikaa + työskentelyyn rauhallinen tila. Mikään ei häiritse enempää kuin viereisessä huoneessa pelattu pöytälätkä :). Tee videolle käsikirjoitus tai ainakin selkeä suunnitelma, mitä aiot sanoa. Alussa tarvitset enemmän käsikirjoitusta, homman edetessä pärjäät fiilispohjalta. Ole kärsivällinen! On päiviä, jolloin puolen päivän tuhertamisen jälkeen olet tuottanut videon, joka pituus on 1½ min. Toiset päivät ovat parempia. Tubettamisen aloittaminen on periaatteessa ihan helppoa Et tarvitse mitään erityisosaamista, vaan vahvan tahtotilan, periksiantamattoman luonteen ja AIKAA. Sen jälkeen homma onkin paketoitu ja vie itseään, melkein itsestään, eteenpäin. Tekemisestä tulee mukavaa ja viestinnästä sujuvaa. “Opettajatubettajille” videoiden kuvaamisen suosittelen oppilaitosten tarjoamaa perusvälineistöä, puhelimen tai tabletin kameraa, tietokonetta, soveltuvia ohjelmia ja sovelluksia, pop-up videolabraa (kuvio 1.). Kuvaruutukaappausvideoiden tekemiseen hyvin soveltuvat esim.: Camtasia, Movavi, Screencast-o-matic (tietokoneella käytettäviä) ja RecodIt (mobiili) Editointiin esim. Movie Maker, Camtasia, Movavi (tietokone), iMovie, Adobe Premiere Clip ja Quik (mobiili) Useiden videoiden yhdistämiseen esim. GreenScreen do Ink, jolla voi editoida myös hienot efektit vihreää taustaa vasten kuvattaessa ja Expression Encoder 4 Pro, jolla voi videoihin tehdä hienoja outroja eli “loppusoittoja”. Pikkukuvien tuunaamiseen soveltuu hyvin esim. Monkey Pic. Joskus mukaan tarvitaan vielä konvertointiohjelmaa, jos tiedostomuodot eivät eri sovellusten välillä sujahda sujuvasti yhteen, lisäksi verkkolevyjä, muistitikkuja ja pilvipalveluita tiedostojen siirtelyyn laitteilta toisille. Kuten näette, hyvin yksinkertaista 👍 Kuvio 1. Pop-up videolabra omassa työhuoneessani Oma kanavani, Lehtori Virtanen, (kuvio 2.) on lähtenyt tosissaan liikkeelle viimeisen vuoden aikana (, olen kuitenkin aloittanut jo vuonna 2014). Minulla tarve videoviestintään syntyi ohjevideoiden tuottamisesta korkeakouluopiskelijoille. Opiskelijoille suunnatun sisällön rinnalle alkoi syntyä myös opettajille kohdennettua sisältöä, jolloin kanavani vahvasti profiloitui korkeakoulupedagogiikan kehittämiseen, teknologiaan mielekkääseen soveltamiseen käytännössä, vaikuttavan oppimisen tukemiseen ja suuntautui ammatilliseen viestintään opettajalta opettajalle. Kuvio 2. Lehtori Virtasen suosituimmat lataukset. Kanavani tilaajamäärät ovat viimeisen vuoden aikana nousseet ~2200%, videoita on katsottu ~5400 kertaa. Youtuben suorien kanavatilausten lisäksi videoiden levittämiseen olen hyödyntänyt LinkedIniä ja Facebookia, lisäksi olen esiintynyt lukuisissa tilaisuuksissa ja tehnyt työtä erilaisissa verkostoissa. Niiden kautta viestini ovat tavoittaneet satoja. Koska kanavani sisältö kohdentuu korkeakouluopetuksen parissa työskenteleville ja alalle opiskeleville, olen keskittynyt kuulemaan heidän palautteitaan. Niin pitkään kuin palaute on vahvasti positiivista, videoita katsotaan ja niiden katsomisesta koetaan olevan hyötyä, aion jatkaa. Julkaisen videon joka viikko, tiiviimpi tahti normityön ohessa kuormittaisi liikaa ja vaatisi vapaa-ajan kohtuutonta käyttöä. Ajattelen kanavaa uudenlaisena viestinnän muotona ja vertaan sitä esimerkiksi blogien kirjoittamiseen. Me olemme erilaisia. Niin sisällöntuottamisen kuin median kuluttamisen eri muodoilla on tässä maailmassa paikkansa, joten suosittelen lämpimästi tekemään ja kokeilemaan asioita “peruslaatikoiden” ulkopuolella. Uudet tavat ja toimintamallit voivat kuin vahingossa opettaa paljon, tuoda työhön uudenlaisia ulottuvuuksia ja uudenlaista mielekkyyttä. Työniloa ja uuden oppimisen intoa toivotellen!! Lähteet: SoMe ja nuoret 2016- kyselytutkimuksen tulokset http://www.ebrand.fi/somejanuoret2016/ Töttöröö Network. 2017. YouTube on nuorten aikuisten arjen tärkein media. https://troot.network/2017/09/youtube-nuorten-aikuisten-arjen-tarkein-media/ Virtanen, M. 2018. Opettajasta tubettaja?! Livetaltiointi tilaisuudesta ITK-konferenssi. 12.-13.4.2018. Hämeenlinna.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
