Hiiltä ja timanttia

Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla

Avainsana: avoin julkaiseminen

Varo saalistajaa!  Tieteellisten tekstien sudenkuoppa
30.11.2023
Jani Bohm & Saara Vielma

Epärehellisyys ja vilpillisyys – sanoja, joita emme ole tottuneet liittämään tieteeseen tai tieteelliseen julkaisemiseen. Tieteellisiä tekstejään julki haluavan kirjoittajan täytyy kuitenkin olla nykyään tarkkana, ettei haksahda tiedekustannuksen maailmaan pesiytyneeseen saalistajaan. Tämän saalistajan juuret ovat avoimen tieteen tavoittelussa ja avoimessa julkaisemisessa (eng. Open Access). Tieteellisen julkaisemisen kentälle on muodostunut ikävä sivuilmiö nimeltä saalistajajulkaisut. Avoimen julkaisemisen taustalla on ajatus avoimesta tieteestä, jonka kautta ihmisillä on vapaa pääsy tutkimustuloksiin ja -materiaaleihin. Perinteisesti tieteelliset julkaisut ovat löytyneet joko painetuissa lehdissä tai netissä maksumuurin takana. Avoimen julkaisemisen ajattelun yleistyttyä lukijoiden ei usein enää tarvitse maksaa saadakseen artikkeleita käsiinsä. Julkaisemisen kustannukset eivät ole kuitenkaan kadonneet, vaan tieteellisten kustantajien kuluja on siirretty julkaisujen ostajilta artikkeleiden tekijöille. Mikäli artikkeli halutaan julkaista välittömästi avoimena, perii kustantaja usein artikkelin tekijöiltä kirjoittaja- eli APC-maksun (Article Processing Charge) (1). APC-maksujen myötä tieteellisen julkaisemisen kentälle on muodostunut ikävä sivuilmiö nimeltä saalistajajulkaisut. Mikä saalistajajulkaisu? Saalistajajulkaisu on uhkaavan kuuloinen termi, joka saattaa tuoda mieleen Harry Potteriakin melkein haukanneen Hirviökirjan Hirviöistä. Tällä kertaa vaarassa eivät kuitenkaan ole tieteentekijän sormet tai nenä, vaan lähinnä rahat ja maine. Suomessa tiedejulkaiseminen on tyypillisesti perustunut enemmän haluun levittää tieteen tuloksia kuin taloudellisen voiton tavoitteluun (2), mutta maailmalla tilanne on usein toinen. Vakavastikin otettavat, vapaasti saatavilla olevat avoimet julkaisut joutuvat rahoittamaan toimintaansa kirjoittajilta perityillä APC-maksuilla. Tähän saumaan ovat iskeneet myös enemmän tai vähemmän hämäräperäiset toimijat. Vapaasti saatavilla olevat avoimet julkaisut joutuvat rahoittamaan toimintaansa kirjoittajilta perittävillä maksuilla. Tähän saumaan ovat iskeneet myös hämäräperäiset toimijat. Saalistajajulkaisuja (eng. Predatory Open Access) on erityyppisiä. Jotkut niistä julkaisevat kaiken niille lähetetyn ja maksetun materiaalin ilman minkäänlaista vertaisarviointia. Toiset saattavat käyttää näennäistä vertaisarviointiprosessia, joka ei kuitenkaan täytä tiedemaailmassa yleisesti hyväksyttyjä kriteereitä. Kolmannet haluavat vain viedä tutkijaparan rahat tarjoamatta mitään vastineeksi. Saalistajajulkaisut ovat usein verkkolehtiä. Myös samalla kaavalla toimivia kirja- tai lehtikustantajia, konferenssijärjestäjiä sekä tutkimusmetriikkapalveluja löytyy. Kynnys huijaukseen on matala, koska valejulkaisun tai -konferenssin perustaminen ei vaadi juuri muuta kuin verkkosivun ja sähköpostiosoitteen (3). Härskeimmät hyödyntävät jopa identiteettivarkauksia ja esittävät todellisia, alallaan arvostettuja tutkijoita, lehtiä tai konferenssijärjestäjiä (4). Saalistajaan ei kannata langeta Ensivilkaisulla oman artikkelin lähettäminen saalistajajulkaisulle saattaa vaikuttaa houkuttelevalta, mikäli lehti lupaa esimerkiksi nopeita julkaisuaikoja. Tutkijoilla on painetta julkaista paljon saadakseen meriittejä ja jalansijaa tiedeyhteisössä. Dramaattinen lausahdus “julkaise tai kuole” tunnetusti tiivistää tiedeyhteisössä olevan mentaliteetin, joka ajaa monia tarjoamaan julkaisujaan epäilyttäville lehdille. Kääntöpuolena saalistajajulkaisuissa julkaisemiselle on kuitenkin useampia mahdollisia huonoja seurauksia: julkaisun häviäminen verkosta julkaisijan lopetettua toiminnan huonon maineen tarttuminen julkaisuissa ilmestyneisiin artikkeleihin artikkeleiden tekijöiden maineen kärsiminen yhteistyömahdollisuuksien vähentyminen viittausmäärien vähentyminen tieteen uskottavuuden vaarantuminen (5,7.) Valtaosa yllä listatuista riskeistä osuu yksittäisten tekijöiden harteille. Laajempi ja kenties vakavampi uhka on kuitenkin tieteen uskottavuuden vaarantuminen saalistajajulkaisujen harjoittaman heikon “vertaisarvioinnin” vuoksi. Yksi lisäsyy olla julkaisematta saalistajajulkaisussa onkin kollektiivinen vastuunkanto. Saalistajajulkaisuihin liittyvistä riskeistä huolimatta monet tutkijat julkaisevat niissä. Moni joko ei ole huomannut julkaisun todellista luontoa tai on kokonaan tietämätön saalistajajulkaisujen olemassaolosta. Jotkut tutkijat kuitenkin tarjoavat artikkeleitaan tietäen julkaisuntahon olevan saalistaja. Edellä mainitut paineet julkaista voivat ajaa tekijän tarjoamaan tekstejään myös tietoisesti saalistajille. Myös tutkimusmetodologioiden vähäinen tuntemus tai huono kielitaito voivat johtaa siihen, että saalistajajulkaisut koetaan ainoaksi vaihtoehdoksi, kun korkealaatuisempien lehtien ovet eivät avaudu. Lisäksi monilla globaalin etelän maissa olevilla tutkijoilla on epäilyksiä, että länsimaiset korkean tason kustantajat ovat puolueellisia heitä kohtaan (6,7). Toki täytyy huomioida, että saalistajajulkaisuissa julkaisevat tutkijat ympäri maailmaa, myös niin kutsutuista kehittyneistä maista. Koska monet tarjoavat tietoisesti artikkeleitaan saalistajajulkaisuille, on syntynyt keskustelua siitä, voidaanko termiä “saalistajajulkaisu” enää käyttää. Kyseessä kun ei ole aina saalistajan uhriksi joutumisesta vaan tietoisesta symbioosista, jossa julkaisija saa nopeasti rahaa ja tekijä nopeaa ja helppoa meriittiä (8). Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän? Mistä saalistajajulkaisun sitten tunnistaa, ettei ainakaan tietämättään haksahda sellaisen pauloihin? Meidät on jo melko hyvin opetettu huomaamaan monenlaisia verkkohuijausyrityksiä, mutta tiedemaailman vastaavat ilmiöt ovat vielä verraten uusia ja erilaisia. Lisäksi tutkijan itsetuntoa luonnollisesti hivelee, jos hänen työtään kohtaan ilmaistaan kiinnostusta. Ensimmäisen hälytyskellon pitäisi soida, jos tutkija kohtaa aggressiivista sähköpostimarkkinointia, jolla häntä houkutellaan julkaisuun kirjoittajaksi, toimituskunnan jäseneksi tai vertaisarvioijaksi. Vakavasti otettavien julkaisujen ei yleensä tarvitse tyrkyttää itseään, kun halukkaita kirjoittajia riittää muutenkin jonoksi asti. Saalistajajulkaisun käsittelemä aihepiiri saattaa olla poikkeuksellisen lavea tai ylimalkainen kerätäkseen mahdollisimman laajaa artikkelitarjontaa. Joku ”International Journal of Science, Technology & Education Research” -tyyppinen nimi voi äkkiseltään kalskahtaa korvaan hienolta ja vakuuttavalta, mutta on lopulta pelkkää sanahelinää (3). Saalistajajulkaisujen sekä muiden tutkijoihin kohdistuvien huijausten perimmäinen tarkoitus on kerätä helppoa rahaa, joten jos julkaisu ei peri lainkaan kirjoittajamaksuja, sillä mitä luultavimmin on puhtaat jauhot pussissaan. Ole kuitenkin asian suhteen tarkkana, sillä maksuja saatetaan pyrkiä peittelemään viimeiseen asti (9). Suomessa toimii Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) yhteydessä Julkaisufoorumi (JUFO), joka arvioi tieteellisten julkaisukanavien luotettavuutta neliportaisella asteikolla: 3 (korkein taso), 2 (johtava taso), 1 (perustaso), 0 (kanavat, jotka eivät ainakaan vielä täytä kriteereitä) (10). JUFO:n luokitusjärjestelmä ei luonnollisestikaan ole täysin aukoton, mutta vähintäänkin suuntaa antava. Jos julkaisu on täyttänyt ykkös tai sitä ylemmälle tasolle vaadittavat kriteerit, se ei todennäköisesti ole saalistajajulkaisu. Toisaalta myös nollatasolta saattaa löytyä aivan asiallisia julkaisukanavia, esimerkiksi TSV:n oma Tieteessä tapahtuu -lehti (9). Julkaisua voi etsiä myös ulkomaalaisista julkaisutietokannoista, kuten Directory of Open Access Journals (DOAJ), Scopus tai Web of Science (WoS), joita myös JUFO luokittelussaan hyödyntää (11). Näillä on tarkat vertaisarviointikriteerit, joten listoilta ei pitäisi löytyä yhtään saalistajaksi kategorisoituvaa julkaisua. Myös julkaisun itse itsestään kertomia tietoja kannattaa tarkastella kriittisellä silmällä esimerkiksi seuraavien asioiden osalta: Onko sama henkilö päätoimittajana useammassa saman kustantajan lehdessä? Onko toimituskunnan jäsenet kerrottu? Viittaako julkaisun nimi kansainvälisyyteen, mutta toimituskunta vaikuttaa paikalliselta? Kerrotaanko perittävistä kirjoittajamaksuista avoimesti? Onko julkaisun nimi harhaanjohtava esimerkiksi maantieteellisesti tai sisällöllisesti? Muistuttaako nimi läheisesti jotain toista olemassa olevaa tiedelehteä? Vaikuttaako toiminta ylipäätään uskottavalta? (3) Vanha kunnon “liian hyvää ollakseen totta” -sääntö pätee pitkälti tähänkin. Jos kirjoittajamaksu on poikkeuksellisen alhainen vastaavaan tunnettuun ja vakiintuneeseen toimijaan verrattuna tai jos vertaisarviointi- tai koko julkaisuprosessi on poikkeuksellisen nopea, sille saattaa olla syy, joka ei välttämättä kestä päivänvaloa. Kun saalistaja otti yhteyttä Tätä artikkelia työstettäessä toiselle meistä kilahti sopivasti sähköpostiin viesti eräältä lehdeltä. Se koski kirjoittajalta vastikään ilmestynyttä konferenssiabstraktia. Viestissä sanottiin lehden olevan hyvin kiinnostuneita kirjoittajan tutkimusalasta, ja että he halusivat julkaista hänen uusimman artikkelinsa. Lehden sivuilla kerrottiin siellä ilmestyvien artikkelien olevan vertaisarvioitu. Koska tätä artikkelia varten selvittämämme asiat olivat tuoreina mielessämme, herätti yhteydenotto meissä epäilyksiä. Lähdimme siis tutkimaan lehden taustoja. JUFOssa lehdellä oli luokitus 0, ja DOAJ:sta lehteä ei löytynyt lainkaan. Pikainen googletus osoitti, että lehteä pidetään ainakin jonkin verran kyseenalaisena. Toisaalta lehden toimituskunnan tiedoissa mainittiin laaja-alaisesti ihmisiä eri maista. Joukkoon mahtui yksi suomalainenkin. Nimilista itsessään ei vielä todista mitään, kuka tahansa voi hakukoneella etsiä alan ihmisiä ja laittaa heidän nimiään omille sivuilleen. Päätimme tutkia asiaa syvemmin ja laitoimme kustantajalle kysymyksen APC-maksujen suuruudesta. Vastaus oli 200 dollaria 3 000 sanaa kohden. Tyypillisesti APC-maksut ovat 2 000 euron paikkeilla artikkelia kohden, ja vaikka ne voivat vaihdella suuntaan tai toiseen, oli tämä ilmoitettu summa epäilyttävän vähäinen. Käännyimme vielä Googlen puoleen ja teimme haun lehden toimituskunnassa mainitun suomalaisen nimellä. Hän on olemassa oleva henkilö, mutta hänen julkaisuhistoriansa oli hyvin vähäinen. Julkaisulista tuskin kasvaa, sillä hän vaikuttaa eläköityneen. Lisäksi hän on epäaktiivinen esimerkiksi Research Gatessa, jonne tutkijat päivittävät tietoja omista artikkeleistaan. Hänen ajantasaisia yhteystietoja ei ollut hakukoneilla löydettävissä. Voi hyvinkin olla, ettei hän ole itse tietoinen olemassaolostaan lehden toimituskunnassa. Täysin varmasti emme pysty toteamaan meitä lähestyneen julkaisun olleen saalistaja. Vaaran merkit ovat tässä tapauksessa kuitenkin hyvin selvät: vähäiset APC-maksut, huonot luokitukset, epäilyttävä maine ja mahdollisesti tekaistu toimituskunta. Taustatyö kannattaa Lehden taustojen selvittäminen on aina kannattavaa. Taustatyöhön käytetty aika on mitätön verrattuna mahdolliseen harmitukseen, mainehaitoista ja muista ikävämmistä seurauksista puhumattakaan, mikäli päätyy uimaan saalistajan verkkoon. Lopputoteamuksena voi päätyä ilmeiseen: kun haluat julkaista artikkeleitasi, ole tarkkana siitä, minne tekstejäsi tarjoat. Kun haluat julkaista artikkeleitasi, ole tarkkana siitä, minne tekstejäsi tarjoat. Kirjoittajat Jani Bohm on aiemmalta suomentajan uraltaan lähes kokonaan kirjaston hyllyjen väliin siirtynyt tietopalveluneuvoja. Saara Vielma on yleisten kirjastojen puolelta tiedekirjastojen maailmaan siirtynyt tietoasiantuntija. Eri julkaisumuodot ja -kanavat näkyvät, ja välillä myös kuuluvat, hänen työssään niin julkaisutiedonkeruun, tiedonhaun ohjausten kuin julkaisujen avoimuuden edistämisen kautta. Lähdeviitteet Karvonen et al. 2014. Julkaise tai tuhoudu! Johdatus tieteelliseen viestintään. Vastapaino. Ollikainen, Harri (2019). Suunnistusta tiedejulkaisemisen maastossa, Informaatiotutkimus 2(38). Ruth, Anna-Sofia (2018). Kuinka välttää saalistajajulkaisuja?. Vastuullinen tiede, verkkosivusto. Paavola, Arja-Leena (2018). Saalistajajulkaisut houkuttelevat tutkijoita, Acatiimi 7/2018. Laakso & Kere (2015). Tieteellisen julkaisemisen muutokset – kasvukipuja ja avoimuuden haasteita, Tieteessä tapahtuu 3/2015. Vilén, T. & Savolainen, E. (2019). Saalistajien jäljillä, Signum 3/2019. Kurt, S. (2018): Why do authors publish in predatory journals? Learned Publishing 2/2018. Frandsen, T. F. (2019). Why do researchers decide to publish in questionable journals? A review of the literature. Learned Publishing 1/2019. Roinila, Markku (2020). Näin tunnistat saalistajajulkaisun – viisi vinkkiä tutkijalle. Think Open -blogikirjoitus. Helsingin Yliopisto. Julkaisufoorumi. Savolainen, E. & Pölönen, J. (2019). Kyseenalaisia julkaisukanavia arvioitiin uudelleen Julkaisufoorumissa, Tieteessä tapahtuu 4/2019.

Lue lisää

Korkeakouluopiskelijat julkaisemaan!
26.9.2022
Marianne Roivas

Aineksia julkaisuihin syntyy läpi opintojen. Kannattaisiko projektityön tuloksista kertoa ryhmän yhteisessä asiantuntijajulkaisussa ja opinnäytetyön kypsyysnäyte jalostaa yhteisbloggaukseksi opettajan kanssa?  Otetaan alkuun tuokiokuva 2000-luvun alusta ja huomautus, että jälkikäteen pokkaani ei voi kuin ihmetellä. Ensimmäinen opinnäytetyöni oli juuri valmistunut – ja sen tuloksena syntyi peräti kolme artikkelia: yksi tieteelliseen artikkelikokoelmaan, toinen päivälehteen, kolmas erikoislehteen. Tuolloin, parisen vuosikymmentä sitten, motivaattorina aherrukseen toimi paitsi nuoruuden into myös uhka oman työn ja siinä saadun jokusen oivalluksen katoamisesta laitoksen arkiston pölyihin. Nyt meillä on toki ARENEn Theseus-palvelu, jonne merkittävä osa korkeakoulujen opinnäytetöistä tallennetaan vapaasti luettaviksi. Opinnäytetyö on julkinen asiakirja, ja Theseus toimii osaltaan hyvin ja saa paljon latauksia. Ne, jotka syystä tai toisesta eivät löydä tietään Theseukseen, saattavat silti yhä ilahtua ja hyötyäkin artikkelista – tai esimerkiksi napakasta asiantuntijabloggauksesta. Korkeakouluopiskelijoita on syytä kannustaa monipuoliseen julkaisemiseen viimeistään opinnäytetyövaiheessa ja mahdollisesti jo ennen sitä. Käytössä on paljon mahdollisuuksia, jotka perustuvat ääneen ja liikkuvaan kuvaan. Tässä keskityn ennen kaikkea kirjoittamiseen ja ajattelen puhuttelevani ohjaajia ja opettajia. Mukana on suorina lainauksina pari ohjenuoraa, jotka ovat tarttuneet matkaan Metropolian hienoilta kollegoilta. Asiantuntijakirjoittaminen on ydintaito Ammatillinen tai yleistajuinen artikkeli, toimitetun asiantuntijablogin postaus tai vastaava ”virallinen” ja ”tunnistettu” julkaisu näyttää hyvältä CV:ssä tai portfoliossa. Tämä on klisee mutta sisältää totuuden siemenen. Kielellinen ja viestinnällinen osaaminen on ydintaito, ei pelkkä ammatillisen osaamisen lisämauste. Muistutuksena otettakoon vaikkapa Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 ja siitä pykälä neljä: (…) opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on (…) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. Korkeakouluopinnot ovat aina matka paitsi ammatilliseen tietoon ja osaamiseen myös tietyn diskurssiyhteisön jäsenyyteen. Alasta kirjoittaminen ei kuulu vain alan huipuille ja tieteellisiin journaaleihin. Vakuuttava, keskusteleva, hyvin laadittu asiantuntijateksti – tai miksei jo twiittaus tai muu somen lyhytmerkintä – on vahvaa näyttöä jäsenyydestä. Julkaiseminen tarjoaa myös mahdollisuuden omaa alaa koskevien näkökulmien laajentamiseen. Foucault’laisittain ajatellen ”kieli tuottaa ne objektit, joista se puhuu” (Tieteen termipankki). Kun kirjoittaa omassa yhteisössään, onkin aiheellista pohtia liikkumatilaansa. Opiskelijaa kannattaa rohkaista pohtimaan sitä, mitkä näkökulmat ja puheenaiheet alalla ovat hegemonisia, hallitsevia, ja mitkä taas jäävät katveeseen. Kuka ylipäätään pääsee ääneen ja kuka ei? Voisiko opiskelija tuoda keskusteluun tuoreita painotuksia, katsoa toisin tai jopa kääntää kurssia? Onko ala sellainen, että esimerkiksi asiakkaiden ääni, tarpeet ja kokemus olisi hyvä tuoda entistä vahvemmin esiin? Julkaiseminen tukee tiedon avoimuutta Korkeakouluyhteisöissä julkaisemisen arvoa ei mitata kaupallisten kustantajien logiikalla vaan olennaisinta on avoimuus. Avoin ja aktiivinen tiedon jakaminen monipuolisten julkaisujen kautta noudattaa Avoimen tieteen julistusta, jonka korkeakoulut ovat laajasti allekirjoittaneet. Erilaiset julkaisut siis valottavat yhteiskunnalle, asiakkaille ja kumppaneille, mitä oppilaitoksissa tehdään – miksi, miten ja kenen kanssa. Yksittäisen koulutusalan tai tutkinto-ohjelman näkökulmasta kyse on myös tunnettuudesta. Kissan on nostettava omaa häntäänsä. Monella alalla on myös jouduttu huomaamaan, että median mekanismit nostavat usein esiin lähinnä negatiivisia teemoja, asioita ja tapahtumia. Leimojen ja yleistysten vastapainoksi tarvitaan kuvauksia onnistumisista ja kehittämisen pienistä hyvistä askelista. Tarvitaan positiivisen viestin toistoa. Opiskelijoiden erilaiset julkaisut vahvistavat tätä moniäänisyyttä. Jokainen pienikin viestintäteko vaikuttaa alaa ja sillä toimivia koskeviin mielikuviin ja asenteisiin (ks. lisää esim. Roivas & Rousu 2021). Oleellista on, että tieto tavoittaa otolliset vastaanottajat. Tietoa on tarjolla enemmän kuin kukaan koskaan pystyy omaksumaan. Vastaanottavaistenkaan lukijoiden tavoittaminen ei välttämättä ole helppoa, joten vaaditaan suunnitelmallisuutta. Ketkä ovat kohderyhmää – asiakkaat, ammattilaiset, suuri yleisö, päättäjät vai kuka? Mitä kanavaa he seuraavat ja milloin? Millaisia konventioita kanavassa julkaisemiseen liittyy? Mikä on paras tyyli ja visuaalinen ilme? Lukijat kiinnostuvat tekstistä, kun se on kirjoitettu tavalla, joka kiinnostaa heitä ja jota he ymmärtävät. Moni tutustuu tekstiin ensin silmäillen. Jos vaikutelma on hyvä, hän voi jatkaa lukemista. (Ks. lisää esim. Herniö ym. [toim.] 2021; Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2012.) Jälkitöitä erityisesti somessa ei saa unohtaa – pitää muistaa jakaa, tykätä ja keskustella. Somekirjoituksessasi herätä huomio, herätä tunne, esitä uusi tieto ja kehota toimintaan. (Milla Åman Kyyrö) Kun ohjaa opiskelijaa asiantuntijakirjoittamisessa, ensiarvoista on mielestäni rohkaista tätä ajattelemaan lukijaksi jotakuta muuta kuin vain oppilaitoksen opettajia. Tyyliksi sopii usein ennemmin uutisointi ydinviesti kärkenä kuin tieteellinen dekkarirakenne (ks. Roivas 2021). Esimerkiksi opinnäytetyötä esittelevässä bloggauksessa ei kannata mutkien kautta päätyä kertomaan tuloksestaan vaan nostaa tulos heti otsikkoon ja kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen. Uskon, että vaikka korkeakouluopinnäytetyön tulee olla tarkasti rajattu eikä sillä tavoitella kertalaakista ratkaisua maailman kaikkiin ongelmiin, monen työn kohdalla onnistunut artikkeli tai bloggaus voi todella antaa lukijalleen uusia ideoita ja sovellettavaa omaan työhönsä. Yhteiskirjoittaminen palkitsee ja vaatii satsausta Tieto kehittyy dialogissa. AMK- ja YAMK-opintojen kypsyysnäytteiden jatkojalostaminen on esimerkiksi kohta, jossa opiskelijoilla ja opettajilla on mahdollisuus päästä dialogiin luontevasti ja antoisasti. Kypsyysnäytteiden perustalta laadittuja yhteiskirjoituksia onkin esim. Metropoliassa tehty jo paljon talon toimitettuihin blogeihin ja mielenkiinto niitä kohtaan lisääntyy. Yksi motivaattori on Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruu, jossa yhteisbloggaukset kerryttävät julkaisupisteitä julkaisutyyppien kategoriassa ”E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli”. Oleellista yhteiskirjoituksissa tästä näkökulmasta on, että molempien osapuolten panos tekstiin on yhtäläinen eli molemmilla on tekstiin aito tekijyys. OKM:n kriteerien mukaan julkaisun tulee perustua tekijän/tekijöiden tutkimus-, kehittämis- ja/tai asiantuntijatyöhön eikä sen sisältöä ole saanut aiemmin julkaista vastaavassa muodossa. Ohjausta liittyy luonnollisesti jo varsinaisen opinnäytetyön kirjoittamiseen, mutta yhteiskirjoitusta katsotaan tästä näkökulmasta kuin puhtaalta pöydältä. On palattava kysymykseen, mitä tekstillä yritetään saada aikaan. Opettaja ei saa olla mukana pelkästään nimellään. Parhaimmillaan kypsyysnäyte ei ole vain opintojen päätepiste vaan ponnahduslauta eteenpäin. Olen nähnyt toimituskunnan jäsenenä Rehablogissa ja Geroblogissa monia bloggauksia, joissa opettaja-ohjaaja on täydentänyt opiskelijan opinnäytetyön antia laajemmalla teoreettisella ja alaan liittyvällä perspektiivillä, mikä on varmasti avannut myös opiskelijalle uusia näkymiä omaan työhönsä. Väitän, että opinnäytetyön jatkojalostaminen tiiviimmäksi asiantuntijatekstiksi auttaa opiskelijaa jäsentämään aihettaan ja tuloksiaan sekä syventämään näkökulmiaan. Välillä opiskelijat ilmaisevat opintojen loppuvaiheessa suurtakin uupumusta eivätkä ole kovin halukkaita ylimääräisiin ponnisteluihin. Esim. Metropoliassa monessa tutkinto-ohjelmassa on hyvänä käytäntönä, että kypsyysnäytteen voi kirjoittaa jo lähtökohtaisesti asiantuntijabloggauksen muotoon, jolloin sen jalostaminen julkaisukelpoiseksi on helpompaa. Myös kirjoittajakumppanuus sinällään vaatii satsausta. Sen ytimessä ovat aito yhteistyö ja keskinäinen arvostus. Ohjaajana rakenna luottamusta ja luo dialogia! Yhteiskirjoittamisen joskus vaativakin prosessi (ks. lisää Korpela & Wallin 2021) muistuttaa, että ammatillinen kirjoittaminen ei ole ensi sijassa itseilmaisua vaan sen tavoitteet ovat laajemmat – esim. jakaminen, aihealueen tunnetuksi tekeminen, suhteiden luominen ja sitouttaminen tai asenteisiin, toimintakulttuureihin ja työtapoihin vaikuttaminen. Onnistunut yhteisteksti on positiivinen imagoasia sekä opettajalle pedagogina että opiskelijalle kehittyvänä asiantuntijana. Yhteiskirjoittamisen voi ajatella kehittävän myös valmiuksia moniäänisten, tasavertaisuuteen perustuvien työkulttuurien luomiseen. Kiinnostavia visioita tarjoaa opiskelijan, opettajan ja lisäksi työelämän edustajan yhteiskirjoittaminen (ks. Vanhanen-Nuutinen ym. 2007). Pedagogisissa kokeiluissa tai hankkeissa opiskelijoilla voi olla tärkeä rooli kokemusasiantuntijana. Kohti hyviä julkaisuja Ei riitä, että olet itse tyytyväinen tekstiisi, lukijankin tulee olla. (Pasi Lankinen) Onnistunut, lukijaa puhutteleva teksti harvemmin syntyy ilman vaivannäköä. Prosessimainen kirjoittaminen on avain laatuun. On osattava ajatella kohderyhmää eli aidosti lukijalähtöisesti. Vaikka kirjoittaminen on hyvin erilaista toimintaa kuin kasvokkaisviestintä, jossa merkityksiä rakennellaan välittömästi yhdessä, ammatillinen kirjoittaminenkin tähtää vuorovaikutukseen. Seuraavat kysymykset voivat auttaa opiskelijaa kohdentamaan tekstinsä onnistuneesti lukijalle: Keneen haluat tekstilläsi vaikuttaa ja miten? Haluatko jakaa tietoa, herättää keskustelua, luoda tai vahvistaa yhteyksiä tai saada lukijan toimimaan tietyllä tavalla? Ajattele jotakuta todellista ihmistä, kun suunnittelet ja laadit tekstiäsi. Miten kirjoitat hänelle? Mitä hyötyä tekstistäsi pitää olla juuri hänelle? Voi myös olla hyödyksi kuvitella, että lukijasi on hieman väsynyt tai ainakin kiireinen. Haravoi tekstiäsi tarkkaan. Mistä voit nipistää pois sanoja tai kokonaisia lauseita? Kirjoitatko oikeasti yhdestä asiasta kerrallaan? Palautetta tekstille on hyvä opetella hankkimaan jo varhaisvaiheessa. Omalle tekstille sokeutuu. Älykäs, itsereflektioon kykenevä kirjoittaja suhtautuu palautteeseen arvostavasti silloinkin, kun se kirpaisee, ja pystyy hyödyntämään sitä kiihkottomasti (ks. lisää esim. Roivas 2022). Suurimpaan tunnekuohuun auttaa hyvin nukuttu yö. Toisaalta, jos on vaikeuksia päästä alkuun, voi ajatella kirjoittavansa ensimmäisen version ihan vaan itselleen. Kun tekstiä on jo olemassa, sitä voi olla helpompi suunnata lukijalle ja viimeistellä. Tunne itsesi, haasta itsesi Kirjoittajina olemme erilaisia. Yksi kehittelee ajatuksiaan pitkälle valmiiksi ja kirjoittaa ne sitten esiin, toinen taas rajaa ja tarkentaa kohdettaan niin, että ei aloittaessaan ehkä vielä tiedä, minne on matkalla. Yksi innostuu palautteesta ja kipuaa sen myötä huimiin tuloksiin. Toinen on vähällä lannistua jo pienistäkin korjauspyynnöistä. Niin opiskelijan kuin tätä ohjaavan opettajan on tärkeä tuntea itsensä kirjoittajana – ja tehdä rohkeitakin kokeiluja. Erityisesti jos oma tekstijälki ei tyydytä, kannattaa muuttaa jotain. Jos aina tekee, kuten on aina tehnyt, saa aina sitä, mitä on ennenkin saanut. Ja loppuun vielä yksi huomio: Kun on oikeasti sanottavaa, kirjoittaminen on heti merkittävästi helpompaa. Kirjoittaja Marianne Roivas on filosofian tohtori, suomen kielen ja viestinnän lehtori, kokenut julkaisujen toimittaja ja tämän vuoden esikoiskirjailija. Lähteet Hermiö, Anna, Merimaa, Maija, Wallin, Riikka, Wegmüller, Marianne & Åman Kyyrö, Milla (toim.) 2021. Hankeviestinnän käsikirja. Metropolia AMK. Korpela, Eveliina & Wallin, Riikka 2021. Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Lohtaja-Ahonen, Sirke & Kaihovirta-Rapo, Minna 2012. Tehoa työelämän viestintään. Puhu kuulijalle, kirjoita lukijalle. Helsinki: Alma Talent. Roivas, Marianne 2021. Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Roivas, Marianne 2022. Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Roivas, Marianne & Sirkka, Rousu 2021. Viestintä tiedon ja vuorovaikutuksen solmukohtana. Teoksessa Rousu, Sirkka & Lanne-Eriksson, Minna (toim.): Lähijohtaminen sosiaalialalla. Metropolia AMK. 175–189. Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Vanhanen-Nuutinen, Liisa, Lumme, Riitta & Helenius, Jaana ym. 2007. Yhteiskirjoittamisen jännitteet ammattikorkeakoulun ja työelämän kehittämishankkeessa. Kever 3.

Lue lisää

Navigointia kohti avointa korkeakoulua
19.2.2021
Elina Ala-Nikkola & Minna Kaihovirta

Tässä blogitekstissä kutsumme sinut merimatkalle avoimuuteen korkeakouluissa. Millaisia saaria ja satamia korkeakoulujen miehistöjen on saavutettava, jotta korkeakoulu toimii avoimuuden periaattein? Millä tavoin navigoiden mahdollistamme avoimuutta ja millainen majakan valo ohjaa kulkuamme? Mitä opimme ja oivallamme matkalla päämäärään, miten opimme kulkemaan yhdessä? Avoimuuden neljä lähtökohtaa Korkeakoulujen avoimuuden merikarttana toimii valtakunnallinen avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus, jossa määriteltiin avoimuudelle neljä peruslähtökohtaa (Avoimen tieteen koordinaatio, Tieteellisten seurain valtuuskunta. 2020). Tässä tekstissä käsittelemme avoimuuden näkökulmia niiden kautta.   Olennaista ei ole vain päämäärä, vaan matka, sanotaan ikiaikaisessa viisaudessa. Veneessä kapteeni miehistöineen seilaa merellä, navigoiden alustaan kohti päämäärää, kenties pysähtyen matkalla erilaisille saarille ja satamiin. Kaikki veneessä olijat toimivat omassa roolissaan, mutta yhteistyössä.  Tuomme tässä tekstissä esiin niin yleisiä näkökulmia korkeakoulujen avoimuuteen kuin omia havaintojamme arjen työstämme Metropoliassa. Emme ole vielä perillä, mutta laivamme seilaa jo vauhdikkaasti vesillä ja suunta on selvä. Toivomme, että jakamamme oivallukset jatkavat ajatuskulkuaan myös sinun omalla matkallasi avoimuuden merellä. 1. Avoin toimintakulttuuri majakan loistona Avoin toimintakulttuuri on kuin majakasta kajastava loisto, joka näyttää suuntaa toiminnalle. Muuttunut toimintaympäristö on luonut korkeakouluille niin paineita kuin mahdollisuuksiakin lisätä avoimuutta (ks. myös Ala-Nikkola, 2020). Onnistuminen edellyttää vastuullista, avoimuutta mahdollistavaa toimintakulttuuria niin organisaation sisällä kuin organisaatiosta ulospäinkin.  Avoimuudesta pitää tulla osa arjen tekoja ja valintoja. Osin teemme avoimuuden valintoja tiedostamatta, mutta myös tietoista työtä toimintakulttuurin uudistamiseen tarvitaan.  Metropolian esimerkkejä avoimen toimintakulttuurin majakoista:  Metropoliassa on tehty pitkäjänteistä työtä toimintakulttuurin uudistamisessa. Suuren, monialaisen ja maantieteellisesti lukuisiin pienempiin yksiköihin aiemmin jakautuneen korkeakoulun toiminnot on keskitetty viime vuosina neljälle kampukselle, mikä jo itsessään mahdollistaa helpommin avoimuutta. Pelkät seinät eivät kuitenkaan avoimuutta mahdollista, vaan siihen tarvitaan myös tekoja, konkreettisia toimintatapoja. Yksi meille kirjoittajille läheinen esimerkki konkreettisesta toimintatavasta on Metropoliassa toimiva osallistavan prosessisparrauksen tiimi Parru, jossa itsekin toimimme osallisuuden sparraajina. Parru toimii palvelutiiminä, joka tuo osallistavaa työotetta Metropolian kehittämisprosesseihin. Käytännössä tämä tapahtuu esimerkiksi systemaattisesti prosessin tueksi mietittyjen osallistavien työpajojen muodossa. Parru-tiimin viimevuotisen pilottivuoden reilut sata työpajamuotoista tilaisuutta tyytyväisine osallistujineen kertovat vahvaa viestiä siitä, miten tärkeää yhteinen ajattelu on prosessien avoimuuden ja kestävän toteuttamisen tukena. 2. Kohti avoimen julkaisemisen ilmansuuntaa Systemaattisen toimintakulttuurin edistämisen tulokset Metropoliassa näkyvät esimerkiksi avoimen julkaisutoiminnan kehittymisessä. Avoin julkaiseminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista: julkaisu saatetaan vapaasti kenen tahansa käytettäväksi internetissä. Kun avoin julkaiseminen toimii hyvin, ovat hyödyt siitä moninaiset. Yhteiskunnallinen vaikutus on potentiaalisesti suurempi, kun julkaisu on helpommin niin päättäjien, päätöksiä valmistelevien kuin tavallisten kansalaistenkin saatavilla. Myös tiedon taloudellinen tasa-arvo kasvaa: avoimet julkaisut ovat esimerkiksi köyhimpien maiden yliopistojen saatavilla ja toisaalta julkaiseminen ei ole kiinni siitä, onko julkaiseva taho kykenevä maksamaan kustantajalle julkaisemisesta. (Syrjämäki 2018.) Navigointivinkkejä avoimen julkaisemisen saarelle: Mahdollista julkaiseminen tarjoamalla siihen alustoja, joihin on helppo tarttua. Esimerkiksi Metropoliassa, kuten kaikissa korkeakouluissa, perinteisen kirjakustannustoiminnan rinnalle on tullut muitakin asiantuntijajulkaisemisen muotoja, kuten verkkosivupohjaiset julkaisut, blogit ja uusimpana tulokkaana podcastit. Varmista löydettävyys levittämällä julkaisua. Kun tunnet kohderyhmän, pystyt valitsemaan kanavavirrasta heille tutuimman kanavan. Kun vielä lisensoit julkaisun tarkkaan harkitulla CC-lisenssillä, mahdollistat samalla tiedon jatkuvuutta (Ala-Nikkola 2018a). Peruspaketin cc-lisenssin äärelle löydät esimerkiksi tästä Elina Ala-Nikkolan blogista. Huolehdi saavutettavuudesta, jotta kaikilla on aidosti mahdollisuus päästä tiedon äärelle. Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (Valtiovarainministeriö, n.d.) astui voimaan 1.4.2019 ja koskee meitä kaikkia.    Muista vastuusi: korkeakoulun julkaisukanaviin luotetaan, joten pidetään luottamusta yllä. Lisää luotettavuudesta voit lukea vaikkapa tästä blogipostauksesta (Ala-Nikkola 2018b.) Tutustu syvemmin avoimeen julkaisemiseen kansallisten linjausten sekä oman korkeakoulusi ohjeiden kautta. 3. Tutkimusaineistojen avaamisen suuntia Tieteellisen tutkimuksen perustana on jatkuvasti kasvava tietomäärä, jossa kukin tutkija antaa omat aineistonsa koko tiedeyhteisön käyttöön. Tämä mahdollistaa joustavamman ja ketterämmän tutkimuksen tekemisen, mikä nopeasyklisessä maailmassa tuntuu enemmän kuin tärkeältä voimavaralta. Navigointia tutkimusaineistojen avaamiseen: Panosta aineistonhallintasuunnitelmaan. Aineistojen avaaminen starttaa hetkestä, jolloin aineistoja ei vielä ole olemassakaan: aineistonhallintasuunnitelmasta, joka on kompassina matkalla aineistojen lopulliseen avaamiseen. Matkalla on huomioitava myös laissa säädetyt vaatimukset (erityisesti eurooppalainen tietosuoja-asetus GDPR) sekä esimerkiksi rahoittajien asettamat ehdot (Avoimen tieteen kansallinen koordinaatio n.d a). Kaikki aineistot eivät voi olla avoimia. Susanna Näreaho ja Joona Koiranen antavat Tikissä-blogissa erinomaisen konkreettisen apulistan, kun pohdit kannattaako aineistosi tallentaa avoimesti uudelleenkäyttöä varten (Näreaho & Koiranen, 2020). Kiinnostavan näkökulman avoimiin aineistoihin tuo kansalaistiede, jossa tiedon keruun prosessia demokratisoidaan. Eli käytännössä: kansalaiset voivat osallistua tutkimusaineiston keräämiseen. Viime vuosina kansalaistieteen mahdollisuuksia on nähty monella tieteenalalla entistä enemmän, muun muassa digitalisaation vauhdittaessa sitä. (Siiskonen, 2017.) Aineistojen avaamisen kannalta myös tätä kehitystä on kiinnostavaa seurata. Myös pienet teot vievät eteenpäin! Esimerkiksi data-artikkelit (data in brief), joissa kuvaillaan tutkimusaineistoja, ovat yksi konkreettinen keino lisätä tietoisuutta avoimesti saatavilla olevista aineistoista. Metropoliassa olemme juuri kokeilemassa miten data-in-briefit helpottaisivat navigointia avoimuuden merellä.  4. Voiko avoimen oppimisen saarelle rantautua? Oppimisen ja oppimateriaalin avoimuus herättää korkeakouluyhteisöissä monia teknisiä, juridisia ja kulttuurisia kysymyksiä (Avoimen tieteen kansallinen koordinaatio n.d. b).  Mitä opettajalle jää, jos hän jakaa omat materiaalinsa kaikkien vapaaseen käyttöön? Kuinka voidaan myydä koulutusta, jos sen sisällöt ovat samaan aikaan avoimesti saatavilla? Keskustelussa on hyvä muistaa myös se, että avoin oppiminen on avoimia oppimateriaaleja paljon laajempi käsite. Tavoitteena on laajentaa oppimaan pääsyä ja osallistumista lisäämällä saavutettavuutta, esteettömyyttä, tarjontaa ja oppijakeskeisyyttä (Avoimen tieteen kansallinen koordinaatio n.d. b). Navigointia avoimen oppimisen ja oppimateriaalien avoimuuteen: Avoin oppiminen on oppimista, joka tapahtuu usein digitaalista teknologiaa hyödyntäen. Oppimisympäristöt ovat viimeisen vuoden aikana ottaneet jättiloikan kohti digitaalisempia oppimisympäristöjä. Hyvänä ohjenuorana digitaalisiin oppimisympäristöihin toimii esimerkiksi tämä Mari Virtasen käytännönläheinen blogi: Koronapaniikki oppilaitoksissa – miten opetuksen erityisjärjestelyistä selvitään?  Oppimateriaalien avoimuus tarjoaa hienoja mahdollisuuksia tuoda lukuisten opetustyötä tekevien asiantuntijoiden osaamista yhä laajemman joukon saataville – jatkuvan oppimisen hengessä. Mutta kuten kaikilla avoimuuden saarilla, on selvää, että kaikkea ei tokikaan ole mielekästä avata kaikille, avaaminen voidaan tehdä myös hallitusti. Oppimateriaalien avaamisen hyötyjä ja konkreettisia keinoja on pohdittu muun muassa tässä Anna Lindforsin ja Susanna Näreahon blogissa. Toimiva infrastruktuuri on kivijalka, johon on helppo rakentaa. Korkeakoulujen yhteisen Digivisio 2030 -jättihankkeen yhtenä tavoitteena on muodostaa vuoteen 2030 mennessä kansallinen digitaalinen palvelualusta, joka mahdollistaa digitaalisten palveluiden yhteensopivuuden korkeakoulujen välillä. Sitä kautta oppimisen kansalliset tietovarannot avautuvat yksilön ja yhteiskunnan käyttöön. Metropolia osallistuu kunnianhimoiseen ponnistukseen hankkeen vastuukorkeakouluna. Tutustu mahdollistaviin työkaluihin! Avoimeen oppimiseen on paljon opiskelijaa ja korkeakoulujen henkilöstöä helpottavia apukeinoja. Tutustumisen arvoinen on hiljattain avattu maksuton ja avoin kansallinen Avointen oppimateriaalien kirjasto aoe.fi. Siellä kuka tahansa voi  hakea, löytää ja tallentaa erilaisia digitaalisia oppimateriaaleja. Seilaamme kohti parempaa maailmaa – yhdessä! Yksikään hanke, tutkija, opettaja, opiskelija tai asiantuntija ei pysty yksin kehittämään malleja, jotka olisivat käyttökelpoisia vielä vuosien ja vuosien päästä – tai edes nyt. Siksi avoimuus onkin tekemisen ytimessä: se mahdollistaa navigoimisen merellä, jossa pidämme huolta maailmasta yhdessä. Kuten yhteiskunnan ilmiöt ylipäänsä, myös avoimuus on laaja asia, jota ei ratkaista yhdessä blogitekstissä. Olemmekin tuoneet tähän tekstiin joitakin omassa arjessamme avoimuuden merellä navigoidessamme syntyneitä ajatuksia ja oivalluksia. Tunnistatko tästä kirjoituksesta omaa matkaasi tai oman korkeakoulusi matkaa avoimuuden merellä? Näyttäytyvätkö lähestymisen suunnat samoin teille vai löytyykö myös muita lähestymiskulmia? Teksti on osa kolmiosaista Elina Ala-Nikkolan blogikirjoitusten sarjaa, jonka ensimmäisessä osassa kerrottiin avoimuutta lisäävän kansainvälisen cc-lisenssijärjestelmän perusteista. Toisessa osassa pohdittiin korkeakoulujen avoimen toimintatavan yhteiskunnallista merkitystä ja miten voimme sitä toteuttaa korkeakoulussa työskentelevän asiantuntijan arjessa. Tähän kolmanteen osaan Elina kutsui kirjoittajakaverikseen Minna Kaihovirran, joka toimii muun muassa Avoin Metropolia -työryhmän vetäjänä. Kirjoittajat Elina Ala-Nikkola (kulttuurituottaja YAMK) on navigoinut työtehtävissään korkeakoulussa avoimuuden merellä monesta suunnasta käsin. Tällä hetkellä hän työskentelee osallistavan työotteen asiantuntijana ja sparraajana Metropolian Parru-tiimissä. Aiemmissa työtehtävissään Elina on ollut muun muassa kehittämässä Metropolian julkaisutoimintaa ja TKI-toimintaa.  Minna Kaihovirta (FM) on keskittynyt navigoinnissa viime vuodet toimintakulttuurin uudistamiseen. Tällä hetkellä hän työskentelee tuoreessa dialogipäällikön tehtävässä Metropoliassa ja on myös mukana Parru-tiimissä. Pitkä viestintätausta tuo Minnalle näkökulmaa avoimuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin niin työelämässä kuin korkeakouluyhteisössäkin. Lähteet Ala-Nikkola, Elina 2020. Avoimuus korkeakoulun toiminnassa – trendisana vai elinehto? Blogiteksti Metropolia Ammattikorkeakoulun Hiiltä ja timanttia -blogissa. Julkaistu 8.4.2020. Ala-Nikkola, Elina 2018a. Mikä ihmeen CC-lisenssi? Osa I. Perusteet. Blogiteksti Metropolia Ammattikorkeakoulun Hiiltä ja timanttia -blogissa. Julkaistu 25.11.2019.. Ala-Nikkola, Elina 2018b. Miksi korkeakoulussa työskentelvän kannattaa blogata? Blogiteksti Metropolia Ammattikorkeakoulun Hiiltä ja Timanttia blogissa. Julkaistu 29.10.2018. Avoimen tieteen koordinaatio, Tieteellisten seurain valtuuskunta. 2020a. Avoimen tieteen verkkosivuston Tutkimusaineistojen avoimuus -osio. Avoimen tieteen koordinaatio, Tieteellisten seurain valtuuskunta. 2020b. Avoimen tieteen verkkosivuston Oppimisen avoimuus -osio. Korkeakoulutuksen digivisio 2030 – Suomesta joustavan opiskelun mallimaa verkkosivusto. n.d. Neljälle kampukselle. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogi. Näreaho, Susanna & Koiranen, Joona. 2020. Minkälainen tutkimusaineisto kannattaisi tallentaa uudelleenkäyttöä varten? Blogiteksti Metropolia Ammattikorkeakoulun Tikissa-blogissa. Julkaistu 1.10.2020. Näreaho, Susanna & Lindfors Anna. 2020. Oppimateriaalien avaamisen hyödyt opettajalle ja oppijoille. Blogiteksti Metropolia Ammattikorkeakoulun Hiiltä ja timanttia -blogissa. Julkaistu 20.11.2020. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2020. Avointen oppimateriaalien kirjasto. Verkkosivusto. Siiskonen, Harri. 2017. Kansalaistiede osa avointa tiedettä. Pääkirjoitus. UEF//SAIMA 3/2017. Itä-Suomen yliopisto. Syrjämäki, Sami 2018. Verkkoteksti Avoin tiede -sivustolla. Valtiovarainministeriö. n.d. Saavutettavuusdirektiivi verkkotekstinä. Virtanen, Mari 2020. Koronapaniikki oppilaitoksissa - miten opetuksen erityisjärjestelyistä selvitään? Blogipostaus Metropolia Ammattikorkeakoulun Hiiltä ja timanttia -blogissa. Julkaistu 16.3.2020.

Lue lisää