Hiiltä ja timanttia

Opettajan työ on yksinäistä. Tämä on fakta, joka nousee usein esille opettajakollegoiden välisissä keskusteluissa. Voisiko yhteisopettajuuden lisääminen olla yksi mahdollisuus yhteisöllisyyden kehittymiselle korkeakoulukontekstissa? Sosiaalisesti sitoutunut työyhteisö ja yhteisöllisyyden tunne ruokkivat innostusta ja työn imua, ne toimivat eteenpäin vievänä voimavarana ja tarvittaessa turvaverkkona – muutama tavoittelemisen arvoinen asia mainiten. Saman tutkinto-ohjelman lehtorit identifioituvat ryhmäksi lähinnä tietyn alan asiantuntijuuden pohjalta. Työssä ollaan vuorovaikutuksessa moneen suuntaan, mutta yhteisöllistä dialogista toimintaa siihen ei itsestäänselvyytenä kuulu. Työyksinäisyys on edelleen kasvanut etätyön yleistyttyä ja työhuoneyhteisöjen poistuttua. Ilman yhteistä aikaa ja yhdessä tekemistä työtiimi edustaa lähinnä symbolista yhteisyyttä (Aro, 2011). Tätä eivät kuukausikokoukset ja vuotuinen virkistyspäivä riitä paikkaamaan, vaikka ne tärkeitä ovatkin. Sivuan kirjoituksessani mielestäni olennaisia näkökulmia yhteisopettajuuden mahdollisuuksiin yhteisön rakentajana. Sitaatit ovat kollegani Tytti Huhtaniskan kommentteja, nostoja aiheen tiimoilta käymästämme keskustelusta. Yhteisöllisyys rakentuu toiminnan kautta Yhteisö ja yhteisöllisyys rakentuvat ennen kaikkea yhteisen tasa-arvoisen toiminnan kautta (Aro, 2011). Tästä saa helposti kiinni vaikkapa omia vapaa-ajan yhteisöjä ajattelemalla. Yhteinen aika ja tavoitteet, yhdessä toteutettu prosessi haasteineen ja onnistumisineen liimaavat tekijät yhteen – treenasipa bändin kanssa keikkaa varten tai suunnittelisi ystäväporukan kesätapaamista. Toimitaan porukassa, jossa voi oppia ja erehtyä, itkeä ja nauraa, johon voi luottaa mitä moninaisimmissa tilanteissa ja jonka yhteisen tavoitteen eteen kukin on valmis satsaamaan. Miten saada palanen tätä osaksi työkontekstia? Työyhteisössä työroolissa pysyminen on sallittua ja yhteisö rakentuu sikäli helpoiten työn yhteisiin tavoitteisiin liittyen. Voisiko yhdessä tekemisen ja yhteisöllisyyden rakentamisen korkeakoulussa nivoa keskeisimpään ja luontevimpaan osaan opettajan työnkuvasta? Yhdessä suunniteltu, vedetty ja arvioitu opintojakso toteuttaa sitä ydintä, mitä varten opettajina olemme työyhteisössä olemassa. Yhteisö kehittyy ja sisäinen motivaatio vahvistuu dialogissa Innostus omasta alasta toimii lehtoreilla lähes poikkeuksetta sisäisen motivaation lähteenä. Ala ja asia koetaan merkityksellisenä ja se kantaa työssä pitkälle. Toinen olennainen edellytys sisäiselle motivaatiolle on dialogisuus ja vuorovaikutus. Sisäinen motivaatio pitää yllä ja saa aikaan innostusta, joka edelleen on yhteisön kehittymisen ja työhyvinvoinnin edellytys (Korkeamäki, 2020). Yhteisopettajuus, yhteisvastuu opintojaksosta ja sen yhteiskehittäminen, toimii luontevana kontekstina dialogiselle työlle. Suunnittelutyötä on pakko tehdä yhdessä, että kokonaisuus näyttäytyy opiskelijoille johdonmukaisena ja punainen lanka säilyy. (--) Yhtä toteutusta tein kollegan kanssa, jonka kanssa jaoimme työhuoneen. Oli päivittäin mahdollisuus puhua opintojaksosta sellaisella “kahvikoneen ääressä juttelua” -meinigillä. Se oli todella hyvä. Dialogisuudella tarkoitetaan aitoa kohtaamista, vuorovaikutusta, jossa pyritään  ymmärtämään toisen näkökulmia ja jossa erilaiset näkemykset ovat sallittuja. Se tarkoittaa yhteistä aikaa ja prosessia, jossa halutaan löytää yhdessä vaihtoehtoja luovastikin asioita yhdistellen ja uusiin ratkaisuihin päätyen. (Esim. Heinonen, 2011.) Jo kiireetön keskustelu kollegan kanssa auttaa kirkastamaan omia ajatuksia. Parhaimmillaan se avaa väylän ennakkoluulottomalle ja hulluttelevallekin ideoinnille. Pidempi yhteinen prosessi mitä todennäköisimmin vie luovan yhteiskehittämisen äärelle. Yhdessä aikaansaadut ratkaisut, kehittäminen ja kehittyminen kasvattavat innostusta suhteessa työhön ja työyhteisöön. Samalla eri tulokulmien syvemmän ymmärtämisen sivutuotteena tutustutaan työkaveriin paremmin. Ainakin omalla kohdallani työssä syntyneet ystävyyssuhteet ovat poikkeuksetta saaneet alkunsa yhteisen tekemisen ja sen aikana käytyjen merkityksellisten keskustelujen myötä. Yhteisopettajuus mahdollistaa työn tuunaamisen Työn tuunaamista tapahtuisi todennäköisesti yhteisopettajuuden myötä luonnostaan. Työn tuunaamisella tarkoitetaan työntekijälähtöistä työn sisällön ja työtapojen kehittämistä itselle mielekkäämpään suuntaan. Sen tavoitteena on työn voimavarojen ja myönteisten haasteiden lisääminen. Ne mahdollisuudet, joilla työn imua saadaan lisättyä – ja leipiintymistä ehkäistyä – otetaan käyttöön. (Seppälä ym. 2021.) Yhteisopettajuus mahdollistaa tuunaamisen monipuolisemmin kuin yksin tehdyt toteutukset. Työn tuunaamista ajatellaan tapahtuvan neljällä eri tavoin: lisäämällä työn rakenteellisia ja sosiaalisia voimavaroja, lisäämällä työn positiivisia haasteita sekä vähentämällä työn esteitä. Näistä erityisesti sosiaalisten voimavarojen ja työn haastevaatimusten lisääntymisen on todettu lisäävän työn imua. Työn imulla puolestaan on positiivinen yhteys työhyvinvointiin ja työyhteisöön sitoutumiseen. (Seppälä ym. 2021.) Yhteisopettajuuden myötä erilaisten roolien ja painotusten valinnat ovat mahdollisia. Erilaiset osaajat täydentävät toisiaan. Dialoginen työskentely opintototeutusta suunnitellessa suuntaa tekemistä kohti positiivisia haasteita ja uusia ratkaisumalleja. Yhdessä tekeminen lisää sosiaalisia voimavaroja. Työparin vaihtuessa positiivisia siirtovaikutuksia todennäköisesti olisi seuraavaan yhteistoteutukseen ja ennen pitkää laajemmin työyhteisöön. Opiskelijat hyötyvät yhteisopettajuudesta Useamman asiantuntijan osaamisella, näkökulmilla ja kokemuksella muotoiltu kokonaisuus kehittää sekä opintojakson sisältöä että pedagogisia menetelmiä. Opiskelijat hyötyvät yhteisopettajuudesta. Opettajien välinen dialogi ja erilaisten näkökulmien esittäminen opiskeltavasta aiheesta syventävät opiskelijan ymmärrystä. Parhaimmillaan se rohkaisee opiskelijaa luomaan oman näkökulmansa annetun näkökulman omaksumisen sijaan. Samoin toimii palaute useammalta asiantuntijalta esimerkiksi opintojakson itsenäisistä tehtävistä. Kommentoimme molemmat opintojakson isomman analyysitehtävän. Välillä meidän palautteet saattoivat olla ristiriitaisiakin. Siinä tuli hienosti esiin se, että kysymys ei ole absoluuttisesta totuudesta, vaan erilaiset näkökulmat ovat mahdollisia. Se oli hyvä opiskelijan kannalta. On myös merkityksellistä millaisena yhteisönä opiskelijat näkevät opiskeluyhteisön kokonaisuudessaan. Opettajien edustaessa toiminnallaan yhteisöllisyyttä ja jaettua toimintakulttuuria, lujittaa se opiskelijoiden käsitystä oman tutkinto-ohjelman yhteenkuuluvuudesta ja imagosta. Työhön perehtyminen saa tukea yhteisopettajuudesta Yhteisopettajuus tukee työhön perehtymistä. Kattavaan ja pidempikestoiseen perehdyttämiseen ei usein ole riittävästi aikaa tai sen saattaa tehdä henkilö, jolla ei ole omakohtaista kokemusta uuden opettajan vastuuopintojaksosta. Osin opetustyöhön korkeakoulussa rekrytoidaan asiantuntijoita, joilla ei ole aiempaa opetuskokemusta, mutta sitäkin enemmän sisältöosaamista. Kun mä aloitin oli resursseja niin, että sain seurata kaikki toisen opettajan tunnit. Se oli ihan mieletöntä, koska pystyin katsomaan, miten hän hoitaa opetustyötä, millaisia pedagogisia ratkaisuja hän tekee ja miten hän puhuu asioista. Tiesin myös tasan tarkkaan, mistä on puhuttu ja mitä tehty. Meidän osuuksissa ei tullut sellaista päällekkäisyyttä, mikä usein on haaste, kun on jaettu opintojakso kahden opettajan palasiksi, mutta ei varsinaisesti toimita yhdessä. Yhdessä kokeneen opettajan kanssa opintototeutuksen läpi vieminen tukee uutta kollegaa opetustyöstä sekä työpaikan käytänteistä oppimisessa – ja yhteisön jäseneksi tulemisessa. Vastavuoroisesti se tuo ajankohtaisia näkökulmia työparille. Yhteisopettajuus, uhka vai mahdollisuus Yhteisopettajuuden konseptiin liittyy tietenkin kosolti haasteita. Ensimmäisenä nousevat esiin rakenteet ja resurssit. Onko mahdollista organisoida työtä ja resurssoida opettajien työaikaa niin, että todellinen yhdessä tekeminen mahdollistuu – ei pelkkä työn jakaminen ja oman osuuden itsenäinen suorittaminen? Organisaation ja johtamisen tuki on välttämätöntä. Haaste on se, että ei ole tarpeeksi aikaa yhteiseen suunnitteluun ja yhteiseen olemiseen. Opintojaksollakin pitäisi olla semmoisia pisteitä, että molemmat ovat samaan aikaan paikalla. Yksin työskentelyyn tottuneet lehtorit eivät välttämättä ole valmiita erilaiseen työprosessiin tai olemassa olevien suunnitelmiensa muuttamiseen. Yhteistyö voi nostaa esiin myös epäilyksiä työn tasapuolisesta jakautumisesta ja sitoutumisesta. Yhtälailla vastaan voi tulla henkilökemiakysymyksiä. Katri Aaltonen (2021a) esittää opettajatiimin toimintasopimuksen tekemistä yhteisopettajuuden tueksi. Käytännön asioiden lisäksi, siinä tunnistetaan asenteita, uskomuksia ja odotuksia yhteisopettajuuteen liittyen. Yhteisen työtavan rakentuminen ottaa aikansa. Voi helposti tulla tunne, että yksin saisi hommat tehtyä nopeammin. Näin onkin, mutta yhdessä tehty vie pidemmälle, kuten hyvän tiimityön perusteista tiedämme. Yhdessä työskentely vaatii aina työn ja tapaamisten organisoimista, ettei siitä kehkeydy aikasyöppöä. Yhteisopettajuutta voidaan pitää niin pedagogisten uudistusten edellytyksenä kuin ammatillista osaamista kehittävänä piristysruiskeena. Ajatusta tukevat myös ymmärrys yhteiskehittämisen ja oppivan työyhteisön merkityksestä. Dialogisesti yhdessä tehden kehitetään yhteisön jäsenten osaamista vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin sekä työhyvinvointia ja -yhteisöä. (Salonen ym. 2017, Aaltonen 2021b.) Uskon, että innostavat esimerkit hyvin toimineista kokemuksista vetävät muitakin mukaan. Aloittaa kannattaa sieltä, missä halua on. Yhteisopettajuuden mahdollisuudet ovat kokeilemisen arvoisia, eikö? Lähteet Aaltonen Katri (2021a). Yhteisopettajuus – tunteiden värittämällä yhteistyöllä laadukkaita koulutuksia. ESignals. Luettu 27.3.2023. Aaltonen Katri (2021b). Opettajatiimit kehittymisen ja kehittämisen tiloina ja paikkoina. ESignals. Luettu 27.3.2023. Aro Jari (2011). Yhteisöllisyys ja sosiaalinen side. Teoksessa Kangaspunta Seppo (toim.) Yksilöllinen yhteisöllisyys. Tampere University Press. Heinonen Sirkku (2011). Kaikkien aivot käyttöön. WSOY. Korkeamäki Satu (2020). Innostunut työyhteisö onnistuu muuttuvassa työelämässä (pdf). Opinnäytetyö (YAMK). Humak. Salonen, Eloranta, Hautala & Kinos (2017). Kehittämistoiminta ja kehittämisen menetelmiä ammatillisessa korkeakoulutuksessa (pdf). Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 108. Seppälä Pia ym. (2021). Työn imua työtä tuunaamalla (pdf). Työterveyslaitos.