Hiiltä ja timanttia

Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla Tilaa RSS-syöte

Tutkinto matkalla verkkoon 
18.12.2023
Tiina Lehto-Lundén & Kimmo Leiviskä

Etäopetus tuli oppilaitoksissa tutuksi koronapandemian aikana. Silloin kuitenkin jouduttiin keskittymään pedagogisiin pikaratkaisuihin ja pakotettuun verkkopainotteisuuteen. Verkossa toteutettavaan opetukseen on haluttu keskittyä uudella innolla nyt pandemian jälkeen. Mutta miten toimia, kun tavoitteena on koko tutkinnon vieminen verkkoon? Miten toimia, kun tavoitteena on koko tutkinnon vieminen verkkoon? Metropolia Ammattikorkeakoulussa tehtiin keväällä 2023 rohkea päätös kahden tutkinnon verkkototeutuksesta. Sosionomi- ja liiketalouden tutkinto aloittavat verkossa syksyllä 2024. Tässä kirjoituksessa jaamme kokemuksiamme sosionomitutkinnon verkkototeutuksen suunnittelun alkuvaiheista. Kun suunnittelet kokonaisen tutkinnon viemistä verkkoon, kannattaa oppimamme perusteella huomioida ainakin seuraavat asiat: Mahdollista tilaa ja aikaa yhteiselle keskustelulle. Selvitä tutkinnossa työskentelevien ajatukset. Tutustu muiden korkeakoulujen tutkintoihin ja toteutuksiin. Verkostoidu ja aloita avoin vuoropuhelu. Määrittele, mitä ”verkko” tarkoittaa juuri sinun tutkinnossa. Mahdollista tilaa ja aikaa yhteiselle keskustelulle ja selvitä tutkinnossa työskentelevien ajatukset Päätös sosionomitutkinnon verkkototeutuksesta herätti opetushenkilöstön keskuudessa lukuisia kysymyksiä, sillä sosionomin työssä osaamisen ammatillisena perustana ovat vuorovaikutus ja osallisuutta edistävä asiakastyö (Sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen kompetenssit, 2023). Tuoreet verkko-opetukseen keskittyvät tutkimukset kuitenkin vahvistavat sen, että oikein suunniteltuna ja toteutettuna etäopetus voi olla opiskelijoiden oppimista tukevaa. Se vaatii opettajalta monipuolisia ja uudenlaisia keinoja keskustella, opettaa ja ohjata. (Sointu ym. 2022a; Sointu ym. 2022b.) Yhteisen ymmärryksen ja käsitteistön luominen on kaiken perusta. Verkkototeutuksen ollessa sosiaalialalla uusi asia koko henkilöstölle, on ollut tärkeää auttaa henkilöstöä ymmärtämään tehtyjä päätöksiä ja muutoksen merkitystä sekä yksilötasolla että koko työyhteisön kannalta. Yhteisen ymmärryksen ja käsitteistön luominen on kaiken perusta. Tälle muutostyölle on tärkeää löytää riittävästi aikaa, muuten pedagogiseen muutokseen sitoutuminen voi jäädä vajaaksi. Tutkintoja ohjaavan tiukan hallinnollisen aikataulun vuoksi on avoimen ja tutkinnon sisäisen keskustelun paikkoja ollut myös meillä valitettavan vähän. Teimme projektiryhmässä suunnitelman siitä, miten parhaiten pystyisimme tiedottamaan ja kuulemaan mielipiteitä tutkinnon ja henkilöstön näkökulmasta. Verkkototeutus on säännöllisesti ollut esillä teemana opettajakokouksissa ja opettajille on tarjottu prosessin edetessä mahdollisuuksia osallistua ja kertoa mielipiteensä sekä vaikuttaa projektitiimissä tehtyihin ehdotuksiin. Lisäksi yhteisen keskustelun paikkoja on järjestetty säännöllisesti projektiryhmän ja esihenkilöstön keskinäisten sparraustapaamisten sekä itse projektiryhmän tapaamisten ympärille. Yhteistyötä ovat lisäksi tehneet kahden verkkotutkinnon suunnittelun projektipäälliköt. Tapaamisissa on jaettu tietoa ja hyviä käytänteitä. Lähdimme liikkeelle tutkinnon henkilöstölle suunnatulla kyselyllä. Halusimme kuulla heidän ajatuksiaan, asenteitaan ja mielipiteitään liittyen verkossa toteutettavaan sosiaalialan tutkintoon. Kysyimme lisäksi tarpeista verkkopedagogiikkaan liittyvään koulutukseen. Kysely lähetettiin 32 henkilölle, joista 23 vastasi siihen. Ilahduimme siitä, että suhtautuminen verkkopohjaiseen opetukseen oli pääosin myönteistä tai neutraalia (82%). Muita tärkeitä esille nousevia asioita olivat: Vahvimman tuen henkilöstö antoi toteutustavalle, jossa opetusta on sekä aikaan ja paikkaan sitomatta että myös lukujärjestyksen mukaisina ajankohtina verkkovälitteisesti. Vastauksissa painotettiin nykykäytänteiden mukaisten harjoitteluiden säilyttämistä niin, että ne toteutetaan työelämässä myös verkkotutkinnossa. Osaamisen kerryttämisen ja tuen tarpeista eniten koettiin tarvittavan tukea videoiden tekemiseen. Verkkopedagogiikkaan liittyvien materiaalien löytyminen yhdestä paikasta ja erilaisten lisenssien tarpeellisuus näkyivät vastauksissa. Muita pohdituttavia asioita olivat muun muassa resurssointi ja työelämäyhteistyö. Kysely antoi arvokasta tietoa projektiryhmän työlle. Sen pohjalta verkkototeutuksen rakennetta on lähdetty työstämään ja opettajien tiedollisiin tarpeisiin vastaamaan. Tutustu muiden korkeakoulujen tutkintoihin, verkostoidu ja aloita vuoropuhelu  Lähes yhtä tärkeää kuin oman tutkinnon sisäisen keskustelun mahdollistaminen, on näkemyksemme mukaan myös katsoa ja kuulla, mitä tapahtuu muissa ammattikorkeakouluissa. Tulemme sosiaalialan verkko-opetuksen kentälle takamatkalta ja olemme olleet aidosti halukkaita oppimaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö kannustaa ammattikorkeakouluja yhteistyöhön ja nyt voimme myöntää sitä aidosti myös tapahtuvan. Olemme käyneet keskusteluja neljän eri ammattikorkeakoulun kanssa: Turku AMK, Lapin AMK, LAB-ammattikorkeakoulu ja Laurea. Yhteistyö kollegaorganisaatioiden kanssa, joissa sosionomitutkinto on jo verkossa, on osoittautunut antoisaksi. Keskustelu oppilaitosten toimijoiden kanssa on ollut vapaamuotoista benchmarkkausta, lisäksi Laurea ammattikorkeakoulun kanssa järjestimme yhteisen työpajan. Toisen oppilaitoksen tekemiä valintoja ei voi suoraan viedä omaan toimintaan. Kutsuimme Laurea ammattikorkeakoulun sosiaalialan verkkotutkinnosta vastaavat henkilöt yhteiseen työpajaan opetushenkilöstömme kanssa. Työpajan tarkoituksena oli kuulla laurealaisten kokemuksia verkko-opintojen toteuttamisesta ja saada tietoa, jolla me voisimme välttää pahimmat sudenkuopat. Vaikka toisen oppilaitoksen tekemiä valintoja ei voi suoraan viedä omaan toimintaan, saimme ajattelemisen aihetta ja arvokasta sparrausapua valintojen tekemiseen. Typöpajan keskusteluiden pohjalta tärkeiksi muistisäännöiksi jäivät erityisesti seuraavat näkökulmat: Verkko-opinnoissa opiskelevien kriittiset vaiheet painottuvat opintoihin hakeutumiseen ja opintojen markkinointiin sekä esimerkiksi opintojen verkkosivuihin sekä opintojen aloitukseen (orientaatiopäivät) Ohjauksen ja vuorovaikutuksellisuuden suuri merkitys Opettajan rooli muuttuu, opiskelijan rooli vahvistuu Opiskelijoiden ryhmäytymiseen panostaminen on tärkeää Opintojen etukäteissuunnittelun ja opintojen käsikirjoituksen merkitys Jokaisen opintojakson vuorovaikutuksellisuuden funktion määrittely. Näitä tärkeitä huomiota tukee myös Kati Mäenpään (2021) väitöskirja. Sen tulokset osoittavat, että verkossa opiskelevat opiskelijat ovat osoittaneet motivaation ja opiskeluhyvinvoinnin vahvistuneen erityisesti vertaisryhmissä koetun kannustuksen, yhteisen opiskelutavoitteisiin pyrkimisen, opintoihin sitoutumisen vahvistumisen ja jaetun emotionaalisen tuen kautta. Sosionomitutkinnon verkkototeutus otti jatkotyöstettäväkseen yhteisen työpajan antia, panostaen erityisesti tulevien opettajien yhteiseen tekemiseen ja yhteisten pelisääntöjen kirjaamiseen sekä opiskelijoille että opettajille. Jokainen ammattikorkeakoulu on muokannut oman verkkotutkintonsa ainutlaatuiseksi. Muilta saatu tieto ja opit ovat olleet arvokasta pääomaa kehitettäessä sosionomin verkkototeutusta Metropolian toimintaympäristössä. Määrittele, mitä ”verkko” tarkoittaa juuri sinun tutkinnossasi Verkkotutkinto, verkkototeutus, verkkopainotteisuus, verkko-opiskelu… rakkaalla lapsella saa olla monta nimeä, mutta käsitteiden kirjavuus luo epäselvyyttä. Myös organisaatiotasolla on tärkeää käydä yhtenäisempää keskustelua valituista käsitteistä, jotta erityisesti tutkintoon hakeutuvat ovat selvillä siitä, miten opetus tapahtuu tutkinnossa ja mitä se edellyttää opiskelijalta. Tutkinnon kuvaustekstin työstäminen on tärkeä vaihe verkkototeutuksen eteenpäin viemistä. Tutkinnon kuvaustekstin työstäminen on tärkeä vaihe verkkototeutuksen eteenpäin viemistä. Kuvaus toimii työvälineenä ja asettaa raamit tutkinnolle, siellä opettaville opettajille ja tutkintoon hakeville sekä tutkinnossa opiskeleville. Metropoliassa olemme valinneet puhua verkkototeutuksesta, kun tarkoitamme koko tutkinnon toteutusmuotoa. Tutustuimme myös muiden korkeakoulujen toteutuskuvauksiin. Halusimme saada aikaan mahdollisimman konkreettisen ja hakijoiden näkökulmasta selkeän tekstin. Oman tutkintomme opettajien ja esimerkiksi opon kommentit kuvausta työstettäessä olivat tärkeässä roolissa kuvauksen loppuun saattamisessa. Koska kuvaus on yhteistyössä koottu, voimme siihen yhdessä myös sitoutua. Tältä tutkintokuvauksemme näyttää: Verkko-opinnoissa opiskelet koko sosionomitutkinnon pääasiassa verkossa. Sosionomikoulutus antaa sinulle laaja-alaiset valmiudet toimia sosiaalialalla erilaisissa työtehtävissä, sektoreilla ja asiakasryhmien parissa. Opinnot sisältävät viikoittaista lukujärjestyksen mukaista opiskelua verkossa, jolloin osallistut opetukseen etäyhteyksiä hyödyntäen. Lisäksi opintoihin kuuluu sekä itsenäistä että tiimityöskentelyä verkko-oppimisympäristössä. Sosionomi-verkkototeutus avaa sinulle mahdollisuuden suorittaa opintoja myös aidoissa työympäristöissä sekä erilaisissa työelämän kanssa yhteistyössä tehtävissä kehittämishankkeissa. Verkko-opintojen lisäksi opetussuunnitelmaan sisältyy neljä harjoittelujaksoa käytännön työssä. Harjoittelut suoritetaan kokopäiväisenä työskentelynä yksilöllisten osaamistavoitteiden ohjaamana.      Keskustelu jatkuu tekemisen kautta Rehellisesti sanottuna valmista ei taida tulla koskaan. Tuotamme seuraavaksi sisällöt ja päätämme lopulliset pedagogiset ratkaisut ja tavoitteet kullekin toteutukselle sekä yleisemmin koko verkkototeutuksen oppijakokemukselle. Benchmarkkauksen ja opettajavuoropuhelun kautta saavutettu ymmärrys parhaasta pedagogisesta ratkaisusta asetetaan vuoropuheluun oppijan näkökulman kanssa. Siirrymme yleiseltä tasolta yksityiskohtaiseen. Olemme erityisen kiinnostuneita ratkomaan käytännössä, miten opiskelijat saadaan mukaan yhteiskehittämään verkkototeutusta. Olemme erityisen kiinnostuneita ratkomaan käytännössä, miten opiskelijat voitaisiin saada mukaan yhteiskehittämään verkkototeutustamme. Tähän tulemme tarvitsemaan koko korkeakouluyhteisön tukea ja odotamme näitä keskusteluja luottavaisin ja odottavin mielin. Kirjoittajat Tiina Lehto-Lundén (VTT) työskentelee Metropoliassa lehtorina sosiaalialan tutkinnossa. Hän toimii sosiaalialan verkkototeutuksen pilotissa projektipäällikkönä ja opiskelee Itä-Suomen yliopiston Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä (DigiErko) erikoistumiskoulutuksessa. Kimmo Leiviskä (KM) työskentelee Metropoliassa digipäällikkönä strategia- ja kehityspalveluissa. Hän toimii sosiaalialan verkkototeutuksen pilotissa projektipäällikön tukena sekä Digivisio 2030 -hankkeen muutoskoordinaattorina. Lähteet   Mäenpää, Kati 2021. Motivation regulation and study well-being during nurse education studies. Väitöskirja. Oulun yliopisto. Sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen kompetenssit 2023. Sosiaalialan ammattikorkeakoulujen verkosto. Luettu 11.12.2023. Sointu, Erkko, Valtonen, Teemu, Hallberg, Susanne, Kankaanpää, Jenni, Väisänen, Sanna, Heikkinen, Lasse, Saqr, Mohammed, Tuominen Ville, & Hirsto, Laura 2022. Learning analytics and Flipped Learning in online teaching for supporting preservice teachers’ learning of quantitative research methods. Seminar.net, 18(1). Sointu, Erkko, Saqr, Mohammed, Valtonen, Teemu, Hallberg, Susanne, Väisänen, Sanna, Kankaanpää, Jenni, Tuominen, Ville & Hirsto, Laura 2022. Emotional behavior in quantitative research methods course for preservice teachers. Learning analytics approach. Teoksessa E. Langran (toim.) Proceedings of Society for Information Technology & Teacher Education International Conference. San Diego, CA, United States: Association for the Advancement of Computing in Education (AACE), 1880-1889.

Lue lisää

Kenen sanoja käytät?
5.12.2023
Marianne Roivas

Kärry, vankkuri vai vaunu? Hermeettinen vai hermeneuttinen? Katetri vai kanyyli? Ammatilliseen kasvuun kuuluu tiedollisen ja taidollisen kehittymisen ohella aina astuminen tiettyyn diskurssiyhteisöön. Ammattikieltä voi lähestyä laajemmin rakenteiden tai vuorovaikutuksen näkökulmasta, mutta sanat ovat ajattelun ja viestinnän askelkiviä, joita ilman emme tule toimeen. Syksyllä, 50 vuotta hallittuaan, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa pääsi kuningattarensa kanssa hevosajelulle ympäri Tukholmaa. Aurinko paistoi ja vapaat kansalaiset huiskuttivat. Suomen TV:ssä yksi toimittaja kutsui kuuden komean ruunan vetämää menopeliä ”kärryksi” ja toinen taas ”vankkuriksi”. – Se on vaunu, minä jupisin omalla puolellani ruutua. Jokaisella meistä on oma yksilöllinen sanavarastomme: sanat, joiden merkityksen ymmärrämme ja joita käytämme – tai voisimme käyttää. Koska olen hevosharrastaja, toimittajien terminologinen horjahtelu kirpaisi korvaani. Minulle kärryllä, vankkurilla ja vaunulla on vissi merkitysero. Jokaisella meistä on oma yksilöllinen sanavarastomme. Toimittajien sanavalintoihin liittynee myös kielen muutos. Perinteisiin elämäntapoihin, luontoyhteyteen ja esimerkiksi juuri hevosajoneuvoihin liittyvän sanaston hallinta kapenee ja uusia sanoja muodostetaan ja napsitaan toisista kielistä, kuten Itä-Suomen yliopiston Kielen ja lukemiskulttuurin muutos digiajassa -seminaarissa 18.9.2023 huomautettiin. Hanna Lappalaisen ja Helka Riionheimon seminaarissa esittämä havainto siitä, että nuoriso kompastuu ”ahoon” tai ”pettuun”, käykin järkeen. Tällaiset sanat eivät yksinkertaisesti sano nuorelle polvelle mitään, koska elämänpiiri on toinen. Yhtä lailla varttuneemmalle voivat tuottaa vaikeuksia nykymuodin mukaiset slangi-ilmaukset, ”legitit” ja muut. Erityisesti englanti elää nuorten käytössä vahvasti suomen kielen rinnalla, kuten toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen (2023) summaa Helsingin Sanomien artikkelissaan marraskuun lopussa. Tulee mieleen, että ehkä tämäntyyppinen kielenkäyttö on syntynyt osin tekemään eroa ”vanhaan” kieleen. Valistuneesti myös arvaan, että tässä muutoksen dynamiikassa on paljon pysyvää. Jokainen sukupolvi muokkaa kieltään, tekee sitä mieleisekseen – ja nauttii herättämästään hämmennyksestä, jopa pahennuksesta, kun vanhukset ei tajuu. Sanoilla on valtaa Sanavarastolla on tapana karttua iän myötä, kun konkretiasta kurotetaan kohti abstraktia. Varannon kartuttamista tukee erityisesti kirjallisuuden lukeminen, varhaislapsuudessa mielellään vanhemman kanssa (Yhdessä lukeminen ennustaa lapsen lukutaitoa 2022). Julkisuudessa on esitetty voimakas huoli siitä, että kirjoja lukevan ja kirjallisuudesta kiinnostumattoman nuoren sanavarastossa olisi jopa kymmenien tuhansien sanayksiköiden ero (ks. esim. Vilkman 2016; Hiltunen 2017; Riiali 2022). Vierasperäisten ilmausten hallinta voi olla hyvinkin merkityksellistä tieteellisen viestinnän piirissä sekä viranomaisten kanssa viestittäessä. On sanoja ja sanoja. Lappalaisen ja Riionheimon (2023) havaintojen mukaan nuoriso voi vierastaa vanhojen agraaristen sanojen ohella myös esimerkiksi ”objektiivista”, ”implisiittistä”, ”absurdia” ja jopa ”inhimillistä” sekä ”empaattista”. Tämäntyyppisten vierasperäisten ilmausten, niin sanottujen sivistyssanojen (ks. Kielitoimiston ohjepankki 2015), hallinta voi olla hyvinkin merkityksellistä tieteellisen viestinnän piirissä ja siten korkeakouluissa. Väitän, ettei siitä ole haittaa myöskään viranomaisten tai vaikkapa vakuutusyhtiöiden kanssa viestittäessä. Hallintolain 6.6.2003/434 mukaan viranomaisen on toki käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Selkeää virkakieltä on pidetty demokratian kulmakivenä. Kotimaisten kielten keskus ja muut toimijat ovat tehneet pitkäjänteistä työtä viranomaisten kielenkäytön kehittämiseksi koulutuksin ja suosituksin (ks. esim. Suositus virastojen johdolle. Tekstit tukemaan tavoitteitanne 2021). Silti väitän, että ei ole mitenkään poikkeuksellista törmätä viralliseen tekstiin, joka vaatii avautuakseen ponnistelua: sitä, ettei kavahda sanoja ja rakenteita, jotka viihtyvät abstraktiotikkaiden ylemmillä portailla tai edustavat ehtaa kapulakieltä. Ettei säikähdä, torju ja ehkä jopa luovuta subjektiasemaansa pois. Toisentyyppisiä huolia kielen sävykkyyden ja ilmaisuvoiman puolesta taas herättää se Lappalaisen ja Riionheimon (2023) huomio, että nuoriso voi vierastaa myös esimerkiksi ”messiasta”, ”nuorukaista”, ”häveliästä”, ”raamikasta”, ”maireaa”, ”tyrskyä” ja ”holhoavaa”. Joka härjillä ajaa, se häristä puhuu Korkeakoulussa opiskelija kohtaa uuden haasteen, ammattikielen, samaan ammattikuntaan kuuluvien tavan käyttää kieltä ammattiympäristössään. Työyhteisöt rakentuvat vahvasti kielen avulla, ja monilla aloilla työ muodostuu erilaisista kielellisistä kohtaamisista ja teksteistä. (Lehtinen 2008.) Ammattialueen kielimallit omaksutaan usein jo opintojen alussa, ja niillä on osansa ammatti-identiteetin rakentumisessa (Kuuliala-Mögenburg 2021). Ammatti-identiteetin omaksuminen on aina myös astumista tiettyyn diskurssiyhteisöön, ja diskurssihan tunnetusti määrittelee paitsi sen, mistä puhutaan, myös sen, mistä ei puhuta. Minulla on jäänyt elävästi mieleen pienryhmätilanne, jossa sosiaali- ja terveysalan AMK-opiskelijat pohdiskelivat ammattikielen hyviä ja huonoja puolia. Tarjosin heille opetusmateriaalia, jonka tarkoitus oli nimenomaan auttaa ottamaan etäisyyttä kaikkein sakeimpaan ammattislangiin: jargoniin. Esimerkiksi Lääketieteen sanaston (2021) mukaan jargon kantaa kahtalaista merkitystä: työhön tai harrastukseen liittyvä erikoiskieli tai sanasto käsittämätön puhe, ”sanasalaatti”. "Tämä oli hei tosi mielenkiintoista! Nyt ymmärrän, että juuri tällaista ammattislangia meidän pitää ammattilaisina koko ajan käyttää", yksi opiskelijoista oivalsi. Meni tovi purkaa tätä väärinkäsitystä. Opettele ja ota riittävä etäisyys Ammattikielen kiistaton etu on, että oman kielijärjestelmän avulla ammattilaisten välinen kommunikointi helpottuu, kun asioille on yhdessä jaettu täsmällinen ilmaus. Toisaalta ammattikielen luonteeseen kuuluu, että se ei noin vain avaudu ulkopuolisille. (Kuuliala-Mögenburg 2021.) Ilmeinen esimerkki tästä on latinan sävyttämä lääkärikieli. Asiakkaan kannalta on toki hyvä asia, mikäli potilaskirjausten informaatio siirtyy muuttumattomana vaikkapa työterveyslääkärin näppäimistöltä erikoislääkärille. Ongelmia kuitenkin syntyy, jos asiakas itse ei ymmärrä, mistä on kysymys. Väitän, että tällainen kokemus voi olla musertava. Jokainen opettaja on takuulla kuullut opiskelijan kysyvän varoen, saisiko esittää tyhmän kysymyksen. Ja moni on varmasti vastannut, että anna tulla vaan, tyhmiä kysymyksiä ei ole. Jos keskustelussa ammattilaisen kanssa kokemus omasta asemasta on syystä tai toisesta kovin heikko, voi olla, että kysymykset jäävät esittämättä. On opittava kommunikoimaan alan sisällä täsmällisesti ja vakuuttavasti, mutta myös yleistajuistamaan ammattikieltä viestintäkumppanin tietotaso huomioiden. Uskaltaisin siis sanoa, että ammattikieli on ensin opittava niin, ettei sotke vaikkapa hermeettistä ja hermeneuttista tai kanyylia ja katetria keskenään. Sitten siihen on osattava ottaa etäisyyttä. On opittava kommunikoimaan alan sisällä täsmällisesti ja vakuuttavasti, mutta myös yleistajuistamaan ammattikieltä tilannekohtaisesti ja viestintäkumppanin tietotaso huomioiden. Kaiketi tilannetta voi verrata identiteetin kehittymiseen. On ensin tiedettävä, kuka olen ”minä” ja keitä olemme ”me”, jotta pystyy todella avautumaan kohti ulkomaailmaa. Onnistuneessa asiakkaan ja ammattilaisen vuorovaikutuksessa voi toki olla myös tarpeen varmistaa yhteinen ymmärrys erilaisin johdonmukaisin tekniikoin. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on sote-alojen teach-back-metodi, jossa asiakkaita pyydetään selittämään terveyttään koskeva, asiantuntijalta saamansa tieto ”takaisin” asiantuntijalle (ks. esim. Yen & Leasure 2019). Kuuntele ja kunnioita  Ammattikielen rajoituksia on mietittävä paitsi suhteessa asiakkaisiin myös muihin ammattilaisiin. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa opiskelijat työskentelevät jo innovaatio-opintojensa aikana moniammatillisissa tiimeissä. Miten vaikkapa toimintaterapeuttiopiskelija ja rakennustekniikan opiskelija löytävät yhteisen kielen, kun tavoitteena ovat asunnon muutostyöt asiakkaan toimintakyvyn tukemiseksi? Maltetaanko aluksi pysähtyä varmistamaan yhteinen ymmärrys? Uskalletaanko kysyä kesken matkan? Moniammatillisessa viestinnässä voi kehittyä sellainenkin havainto, ettei ammattikieli ole edes lähialoilla aivan yksi yhteen. Myös AMK-yhteisön jäseninä meillä on yhteistä sanastoa, joka ei välttämättä avaudu ulkopuolisille. Minulta esimerkiksi meni opetusvuosieni alussa tovi, että opin nimittämään kursseja ”opintojaksoiksi” ja ”toteutuksiksi” ja työaikaa ”resurssiksi”. Totta puhuen osa AMK-slangista vaikutti suoranaiselta kikkailulta. Mutta nyt kieleeni ovat jo ehtineet tarttua niin oppimisalustat, osaamisalueet kuin innovaatiokeskittymät. Saatan hyvinkin lausua ”geneerinen”, vaikka voisin valita ”yleisen”, ja aivan erityisesti taidan rakastaa ”systemaattista” ja ”eksplisiittistä”. Kieli on yhteydessä ammatti-identiteettiin: kertomukseen ja kokemukseen siitä, mitä ammattilainen ymmärtää olevansa ja mitä hän haluaa olla. Nykyisin myös huomaan reagoivani, jos joku kyseenalaistaa voimakkaasti työyhteisössäni vallalla olevan puhetavan. Vaikka kriitikon tarkoitus olisi hyvä – esimerkiksi työyhteisön viestinnän käsitteellinen kirkkaus – epädiplomaattisuus voi tuntua hyökkäykseltä. Kieli totta tosiaan on yhteydessä ammatti-identiteettiin: kertomukseen ja kokemukseen siitä, mitä ammattilainen ymmärtää olevansa ja mitä hän haluaa olla. Kieli menee tunteisiin asti. Lähteet: Hallintolaki 6.6.2003/434. Heikkinen, Mikko-Pekka 2023. Suomi–english–fingliska. Helsingin Sanomat 25.11.2023. Hiltunen, Jari 2017. Sanavarasto on nuoren työkalupakki elämää varten. Kotuksen blogi 16.5.2017. Lääketieteen sanasto 2021. Jargon. Duodecim Terveyskirjasto. Kuuliala-Mögenburg, Aino 2021. Maallikko lääkärijargonin maassa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 137 (4), 432–433. Lappalainen, Hanna & Riionheimo, Helka 2023. Nuorten kieli muutoksessa. Kielen ja lukemiskulttuurin muutos digiajassa – koulutus kaikille äidinkieltä opettaville. AVI kouluttaa. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Opetus- ja kulttuuritoimi 18.9.2023. Lehtinen, Esa 2008. Toiminta, vuorovaikutus ja ammattikielet. Lektio. Virittäjä (1). Riiali, Marianne 2022. Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo koulujen arjessa: ”Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä”. Helsingin Sanomat 12.1.2022. Kielitoimiston ohjepankki 2015. Vierassanat: vierassana, erikoislaina, sitaattilaina, sivistyssana (lainasanojen nimityksiä). Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Suositus virastojen johdolle. Tekstit tukemaan tavoitteitanne 2021. Kotimaisten kielten keskus. Vilkman, Sanna 2016. Kirjoja lukenut teini osaa jopa 70 000 sanaa – Nuori, joka ei lue, 15 000 sanaa. YLE Uutiset 3.3.2016. Yen, Peggy H. & Leasure, A. Renee 2019. Use and Effectiveness of the Teach-Back Method in Patient Education and Health Outcomes. Federal Practitioner 36 (6), 284–289. Yhdessä lukeminen ennustaa lapsen lukutaitoa. Tutkimusuutiset 4.4.2022. Jyväskylän yliopisto.

Lue lisää

Varo saalistajaa!  Tieteellisten tekstien sudenkuoppa
30.11.2023
Jani Bohm & Saara Vielma

Epärehellisyys ja vilpillisyys – sanoja, joita emme ole tottuneet liittämään tieteeseen tai tieteelliseen julkaisemiseen. Tieteellisiä tekstejään julki haluavan kirjoittajan täytyy kuitenkin olla nykyään tarkkana, ettei haksahda tiedekustannuksen maailmaan pesiytyneeseen saalistajaan. Tämän saalistajan juuret ovat avoimen tieteen tavoittelussa ja avoimessa julkaisemisessa (eng. Open Access). Tieteellisen julkaisemisen kentälle on muodostunut ikävä sivuilmiö nimeltä saalistajajulkaisut. Avoimen julkaisemisen taustalla on ajatus avoimesta tieteestä, jonka kautta ihmisillä on vapaa pääsy tutkimustuloksiin ja -materiaaleihin. Perinteisesti tieteelliset julkaisut ovat löytyneet joko painetuissa lehdissä tai netissä maksumuurin takana. Avoimen julkaisemisen ajattelun yleistyttyä lukijoiden ei usein enää tarvitse maksaa saadakseen artikkeleita käsiinsä. Julkaisemisen kustannukset eivät ole kuitenkaan kadonneet, vaan tieteellisten kustantajien kuluja on siirretty julkaisujen ostajilta artikkeleiden tekijöille. Mikäli artikkeli halutaan julkaista välittömästi avoimena, perii kustantaja usein artikkelin tekijöiltä kirjoittaja- eli APC-maksun (Article Processing Charge) (1). APC-maksujen myötä tieteellisen julkaisemisen kentälle on muodostunut ikävä sivuilmiö nimeltä saalistajajulkaisut. Mikä saalistajajulkaisu? Saalistajajulkaisu on uhkaavan kuuloinen termi, joka saattaa tuoda mieleen Harry Potteriakin melkein haukanneen Hirviökirjan Hirviöistä. Tällä kertaa vaarassa eivät kuitenkaan ole tieteentekijän sormet tai nenä, vaan lähinnä rahat ja maine. Suomessa tiedejulkaiseminen on tyypillisesti perustunut enemmän haluun levittää tieteen tuloksia kuin taloudellisen voiton tavoitteluun (2), mutta maailmalla tilanne on usein toinen. Vakavastikin otettavat, vapaasti saatavilla olevat avoimet julkaisut joutuvat rahoittamaan toimintaansa kirjoittajilta perityillä APC-maksuilla. Tähän saumaan ovat iskeneet myös enemmän tai vähemmän hämäräperäiset toimijat. Vapaasti saatavilla olevat avoimet julkaisut joutuvat rahoittamaan toimintaansa kirjoittajilta perittävillä maksuilla. Tähän saumaan ovat iskeneet myös hämäräperäiset toimijat. Saalistajajulkaisuja (eng. Predatory Open Access) on erityyppisiä. Jotkut niistä julkaisevat kaiken niille lähetetyn ja maksetun materiaalin ilman minkäänlaista vertaisarviointia. Toiset saattavat käyttää näennäistä vertaisarviointiprosessia, joka ei kuitenkaan täytä tiedemaailmassa yleisesti hyväksyttyjä kriteereitä. Kolmannet haluavat vain viedä tutkijaparan rahat tarjoamatta mitään vastineeksi. Saalistajajulkaisut ovat usein verkkolehtiä. Myös samalla kaavalla toimivia kirja- tai lehtikustantajia, konferenssijärjestäjiä sekä tutkimusmetriikkapalveluja löytyy. Kynnys huijaukseen on matala, koska valejulkaisun tai -konferenssin perustaminen ei vaadi juuri muuta kuin verkkosivun ja sähköpostiosoitteen (3). Härskeimmät hyödyntävät jopa identiteettivarkauksia ja esittävät todellisia, alallaan arvostettuja tutkijoita, lehtiä tai konferenssijärjestäjiä (4). Saalistajaan ei kannata langeta Ensivilkaisulla oman artikkelin lähettäminen saalistajajulkaisulle saattaa vaikuttaa houkuttelevalta, mikäli lehti lupaa esimerkiksi nopeita julkaisuaikoja. Tutkijoilla on painetta julkaista paljon saadakseen meriittejä ja jalansijaa tiedeyhteisössä. Dramaattinen lausahdus “julkaise tai kuole” tunnetusti tiivistää tiedeyhteisössä olevan mentaliteetin, joka ajaa monia tarjoamaan julkaisujaan epäilyttäville lehdille. Kääntöpuolena saalistajajulkaisuissa julkaisemiselle on kuitenkin useampia mahdollisia huonoja seurauksia: julkaisun häviäminen verkosta julkaisijan lopetettua toiminnan huonon maineen tarttuminen julkaisuissa ilmestyneisiin artikkeleihin artikkeleiden tekijöiden maineen kärsiminen yhteistyömahdollisuuksien vähentyminen viittausmäärien vähentyminen tieteen uskottavuuden vaarantuminen (5,7.) Valtaosa yllä listatuista riskeistä osuu yksittäisten tekijöiden harteille. Laajempi ja kenties vakavampi uhka on kuitenkin tieteen uskottavuuden vaarantuminen saalistajajulkaisujen harjoittaman heikon “vertaisarvioinnin” vuoksi. Yksi lisäsyy olla julkaisematta saalistajajulkaisussa onkin kollektiivinen vastuunkanto. Saalistajajulkaisuihin liittyvistä riskeistä huolimatta monet tutkijat julkaisevat niissä. Moni joko ei ole huomannut julkaisun todellista luontoa tai on kokonaan tietämätön saalistajajulkaisujen olemassaolosta. Jotkut tutkijat kuitenkin tarjoavat artikkeleitaan tietäen julkaisuntahon olevan saalistaja. Edellä mainitut paineet julkaista voivat ajaa tekijän tarjoamaan tekstejään myös tietoisesti saalistajille. Myös tutkimusmetodologioiden vähäinen tuntemus tai huono kielitaito voivat johtaa siihen, että saalistajajulkaisut koetaan ainoaksi vaihtoehdoksi, kun korkealaatuisempien lehtien ovet eivät avaudu. Lisäksi monilla globaalin etelän maissa olevilla tutkijoilla on epäilyksiä, että länsimaiset korkean tason kustantajat ovat puolueellisia heitä kohtaan (6,7). Toki täytyy huomioida, että saalistajajulkaisuissa julkaisevat tutkijat ympäri maailmaa, myös niin kutsutuista kehittyneistä maista. Koska monet tarjoavat tietoisesti artikkeleitaan saalistajajulkaisuille, on syntynyt keskustelua siitä, voidaanko termiä “saalistajajulkaisu” enää käyttää. Kyseessä kun ei ole aina saalistajan uhriksi joutumisesta vaan tietoisesta symbioosista, jossa julkaisija saa nopeasti rahaa ja tekijä nopeaa ja helppoa meriittiä (8). Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän? Mistä saalistajajulkaisun sitten tunnistaa, ettei ainakaan tietämättään haksahda sellaisen pauloihin? Meidät on jo melko hyvin opetettu huomaamaan monenlaisia verkkohuijausyrityksiä, mutta tiedemaailman vastaavat ilmiöt ovat vielä verraten uusia ja erilaisia. Lisäksi tutkijan itsetuntoa luonnollisesti hivelee, jos hänen työtään kohtaan ilmaistaan kiinnostusta. Ensimmäisen hälytyskellon pitäisi soida, jos tutkija kohtaa aggressiivista sähköpostimarkkinointia, jolla häntä houkutellaan julkaisuun kirjoittajaksi, toimituskunnan jäseneksi tai vertaisarvioijaksi. Vakavasti otettavien julkaisujen ei yleensä tarvitse tyrkyttää itseään, kun halukkaita kirjoittajia riittää muutenkin jonoksi asti. Saalistajajulkaisun käsittelemä aihepiiri saattaa olla poikkeuksellisen lavea tai ylimalkainen kerätäkseen mahdollisimman laajaa artikkelitarjontaa. Joku ”International Journal of Science, Technology & Education Research” -tyyppinen nimi voi äkkiseltään kalskahtaa korvaan hienolta ja vakuuttavalta, mutta on lopulta pelkkää sanahelinää (3). Saalistajajulkaisujen sekä muiden tutkijoihin kohdistuvien huijausten perimmäinen tarkoitus on kerätä helppoa rahaa, joten jos julkaisu ei peri lainkaan kirjoittajamaksuja, sillä mitä luultavimmin on puhtaat jauhot pussissaan. Ole kuitenkin asian suhteen tarkkana, sillä maksuja saatetaan pyrkiä peittelemään viimeiseen asti (9). Suomessa toimii Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) yhteydessä Julkaisufoorumi (JUFO), joka arvioi tieteellisten julkaisukanavien luotettavuutta neliportaisella asteikolla: 3 (korkein taso), 2 (johtava taso), 1 (perustaso), 0 (kanavat, jotka eivät ainakaan vielä täytä kriteereitä) (10). JUFO:n luokitusjärjestelmä ei luonnollisestikaan ole täysin aukoton, mutta vähintäänkin suuntaa antava. Jos julkaisu on täyttänyt ykkös tai sitä ylemmälle tasolle vaadittavat kriteerit, se ei todennäköisesti ole saalistajajulkaisu. Toisaalta myös nollatasolta saattaa löytyä aivan asiallisia julkaisukanavia, esimerkiksi TSV:n oma Tieteessä tapahtuu -lehti (9). Julkaisua voi etsiä myös ulkomaalaisista julkaisutietokannoista, kuten Directory of Open Access Journals (DOAJ), Scopus tai Web of Science (WoS), joita myös JUFO luokittelussaan hyödyntää (11). Näillä on tarkat vertaisarviointikriteerit, joten listoilta ei pitäisi löytyä yhtään saalistajaksi kategorisoituvaa julkaisua. Myös julkaisun itse itsestään kertomia tietoja kannattaa tarkastella kriittisellä silmällä esimerkiksi seuraavien asioiden osalta: Onko sama henkilö päätoimittajana useammassa saman kustantajan lehdessä? Onko toimituskunnan jäsenet kerrottu? Viittaako julkaisun nimi kansainvälisyyteen, mutta toimituskunta vaikuttaa paikalliselta? Kerrotaanko perittävistä kirjoittajamaksuista avoimesti? Onko julkaisun nimi harhaanjohtava esimerkiksi maantieteellisesti tai sisällöllisesti? Muistuttaako nimi läheisesti jotain toista olemassa olevaa tiedelehteä? Vaikuttaako toiminta ylipäätään uskottavalta? (3) Vanha kunnon “liian hyvää ollakseen totta” -sääntö pätee pitkälti tähänkin. Jos kirjoittajamaksu on poikkeuksellisen alhainen vastaavaan tunnettuun ja vakiintuneeseen toimijaan verrattuna tai jos vertaisarviointi- tai koko julkaisuprosessi on poikkeuksellisen nopea, sille saattaa olla syy, joka ei välttämättä kestä päivänvaloa. Kun saalistaja otti yhteyttä Tätä artikkelia työstettäessä toiselle meistä kilahti sopivasti sähköpostiin viesti eräältä lehdeltä. Se koski kirjoittajalta vastikään ilmestynyttä konferenssiabstraktia. Viestissä sanottiin lehden olevan hyvin kiinnostuneita kirjoittajan tutkimusalasta, ja että he halusivat julkaista hänen uusimman artikkelinsa. Lehden sivuilla kerrottiin siellä ilmestyvien artikkelien olevan vertaisarvioitu. Koska tätä artikkelia varten selvittämämme asiat olivat tuoreina mielessämme, herätti yhteydenotto meissä epäilyksiä. Lähdimme siis tutkimaan lehden taustoja. JUFOssa lehdellä oli luokitus 0, ja DOAJ:sta lehteä ei löytynyt lainkaan. Pikainen googletus osoitti, että lehteä pidetään ainakin jonkin verran kyseenalaisena. Toisaalta lehden toimituskunnan tiedoissa mainittiin laaja-alaisesti ihmisiä eri maista. Joukkoon mahtui yksi suomalainenkin. Nimilista itsessään ei vielä todista mitään, kuka tahansa voi hakukoneella etsiä alan ihmisiä ja laittaa heidän nimiään omille sivuilleen. Päätimme tutkia asiaa syvemmin ja laitoimme kustantajalle kysymyksen APC-maksujen suuruudesta. Vastaus oli 200 dollaria 3 000 sanaa kohden. Tyypillisesti APC-maksut ovat 2 000 euron paikkeilla artikkelia kohden, ja vaikka ne voivat vaihdella suuntaan tai toiseen, oli tämä ilmoitettu summa epäilyttävän vähäinen. Käännyimme vielä Googlen puoleen ja teimme haun lehden toimituskunnassa mainitun suomalaisen nimellä. Hän on olemassa oleva henkilö, mutta hänen julkaisuhistoriansa oli hyvin vähäinen. Julkaisulista tuskin kasvaa, sillä hän vaikuttaa eläköityneen. Lisäksi hän on epäaktiivinen esimerkiksi Research Gatessa, jonne tutkijat päivittävät tietoja omista artikkeleistaan. Hänen ajantasaisia yhteystietoja ei ollut hakukoneilla löydettävissä. Voi hyvinkin olla, ettei hän ole itse tietoinen olemassaolostaan lehden toimituskunnassa. Täysin varmasti emme pysty toteamaan meitä lähestyneen julkaisun olleen saalistaja. Vaaran merkit ovat tässä tapauksessa kuitenkin hyvin selvät: vähäiset APC-maksut, huonot luokitukset, epäilyttävä maine ja mahdollisesti tekaistu toimituskunta. Taustatyö kannattaa Lehden taustojen selvittäminen on aina kannattavaa. Taustatyöhön käytetty aika on mitätön verrattuna mahdolliseen harmitukseen, mainehaitoista ja muista ikävämmistä seurauksista puhumattakaan, mikäli päätyy uimaan saalistajan verkkoon. Lopputoteamuksena voi päätyä ilmeiseen: kun haluat julkaista artikkeleitasi, ole tarkkana siitä, minne tekstejäsi tarjoat. Kun haluat julkaista artikkeleitasi, ole tarkkana siitä, minne tekstejäsi tarjoat. Kirjoittajat Jani Bohm on aiemmalta suomentajan uraltaan lähes kokonaan kirjaston hyllyjen väliin siirtynyt tietopalveluneuvoja. Saara Vielma on yleisten kirjastojen puolelta tiedekirjastojen maailmaan siirtynyt tietoasiantuntija. Eri julkaisumuodot ja -kanavat näkyvät, ja välillä myös kuuluvat, hänen työssään niin julkaisutiedonkeruun, tiedonhaun ohjausten kuin julkaisujen avoimuuden edistämisen kautta. Lähdeviitteet Karvonen et al. 2014. Julkaise tai tuhoudu! Johdatus tieteelliseen viestintään. Vastapaino. Ollikainen, Harri (2019). Suunnistusta tiedejulkaisemisen maastossa, Informaatiotutkimus 2(38). Ruth, Anna-Sofia (2018). Kuinka välttää saalistajajulkaisuja?. Vastuullinen tiede, verkkosivusto. Paavola, Arja-Leena (2018). Saalistajajulkaisut houkuttelevat tutkijoita, Acatiimi 7/2018. Laakso & Kere (2015). Tieteellisen julkaisemisen muutokset – kasvukipuja ja avoimuuden haasteita, Tieteessä tapahtuu 3/2015. Vilén, T. & Savolainen, E. (2019). Saalistajien jäljillä, Signum 3/2019. Kurt, S. (2018): Why do authors publish in predatory journals? Learned Publishing 2/2018. Frandsen, T. F. (2019). Why do researchers decide to publish in questionable journals? A review of the literature. Learned Publishing 1/2019. Roinila, Markku (2020). Näin tunnistat saalistajajulkaisun – viisi vinkkiä tutkijalle. Think Open -blogikirjoitus. Helsingin Yliopisto. Julkaisufoorumi. Savolainen, E. & Pölönen, J. (2019). Kyseenalaisia julkaisukanavia arvioitiin uudelleen Julkaisufoorumissa, Tieteessä tapahtuu 4/2019.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset