Asiantuntija somessa – mistä haluaisit, että sinut tunnetaan?

3.12.2018

Pinnallista puuhailua sosiaalisen median kanavissa, kissan hännän nostamista, itsekehua?

Henkilöbrändäys nostattaa tunteita puolesta ja vastaan. Itse olen puolesta, kun kyseessä on asiantuntijabrändäys eli asiantuntijan brändäytyminen ja viestiminen sosiaalisen median kanavissa. Organisaatioiden työntekijöillä on asiantuntijuutta ja osaamista valtavasti, eikä niitä kannata kätkeä vakan alle.

Katleena Kortesuon mukaan: ”Henkilöbrändäyksellä tarkoitetaan ihmisen brändäämistä. Henkilöbrändäyksellä erottaudutaan muista ihmisistä. Se on usein tietoista toimintaa, jonka ansiosta ihmiset näkevät toisen tietyllä tavalla.”

Henkilöbrändi ja asiantuntijabrändi tarkoittavat samaa, mutta itse käytän mieluiten asiantuntijabrändiä, kun kyseessä on korkeakoulutettu henkilöstö.

Miksi sinun kannattaa rakentaa asiantuntijabrändiäsi?

“Kun olet oman alasi tunnettu tekijä, olet kuin Mersu Mossen rinnalla”, toteaa Katleena Kortesuo.

Vahva asiantuntijabrändi on oman osaamisen mainoskyltti. Osaamisen näkyväksi tekeminen voi auttaa etenemiseen työuralla, ja se voi avata uusia mahdollisuuksia oman alan asiantuntijoiden verkostoissa. (Kortesuo 2011).

Luotettava asiantuntijabrändi edesauttaa, kun haluat tulla paremmin kuulluksi tiimissäsi, ideoitasi arvostetaan ja pääset vaikuttamaan päätöksiin. Vahva asiantuntijabrändi voi avata uusia mahdollisuuksia, lisätä arvostusta ja halua yhteistyöhön. (Hernberg 2013).

Kun media etsii asiantuntijoita, näkyvyytesi sosiaalisessa mediassa on etusi tulla löydetyksi.

Omalla kohdallani olen huomannut, että kun omaa laajat verkostot ja on läsnä sosiaalisessa mediassa, saa kutsuja tulla kouluttamaan. Ilosta ja innosta puhkuen olenkin päässyt useisiin tilaisuuksiin kertomaan muille esimerkiksi sosiaalisen median ilmiöistä.

Takuuvarmaa työpaikkaa ei nykyään ole enää kenelläkään. Siksi ikäviinkin asioihin on hyvä varautua. Verkostoja on myöhäistä alkaa rakentaa vasta silloin, jos irtisanominen osuu omalle kohdalle.

Asiantuntijabrändi on siis myös hyvä henkivakuutus ja sosiaalinen media on hyvä rekrytointikanava.

Esimerkiksi Tom Laineen LinkedIn tutkimuksen mukaan 31,4 % vastaajista on saanut työtarjouksia, vaikka ei ole itse ollut työnhaussa ja 8,7% tutkimuksen vastaajista on löytänyt LinkedinIstä työpaikan.

Toisaalta työkulttuuri on muuttunut. Enää ei ehkä haetakaan koko työuran kattavia työpaikkoja. Niinpä henkilöbrändäys sopii työn murroksessa kuin nenä päähän.

 

Myös yritys hyötyy henkilöstön asiantuntijabrändäyksestä

 

Asiantuntijabrändi on uskottavampi kuin yrityksen oma brändi sosiaalisessa mediassa (DeMers 2016). Siksi yritykset toivovat työntekijöitään niin sanotuiksi työntekijälähettiläiksi eli tuomaan yritystä ja omaa asiantuntijuuttaan esiin sosiaalisessa mediassa.

Tom Laineen mukaan työntekijälähettiläällä on runsaasti vaikuttavuutta organisaatioiden viestinnässä.·

  • Yksittäinen työntekijä on 3 kertaa uskottavampi viestijä kuin yrityksen johtaja.
  • Yrityksen henkilökunnalla on 10 kertaa laajemmat verkostot kuin mitä yritys pystyy saavuttamaan miltään kanavalta.
  • Yksittäisen työntekijän jakama statuspäivitys saa 8 kertaa enemmän huomiota (näyttöjä, tykkäyksiä, kommentteja), kun postaus tulee yksittäisen työntekijän kautta vs. suoraan yrityksen tililtä.

 

Asiantuntijabrändiä ei ole ilman verkostoa

 

Henkilöbrändi luodaan yhdessä verkostojen kanssa. Esimerkiksi Tuija Aalto kehottaa muodostamaan yhteyksiä ja olemaan kanssaihminen sekä kaksisuuntainen. Asiantuntijabrändi rakentuu vuorovaikutuksessa.

Myös Johanna Strömsholmin pro gradu tutkimus osoittaa, että henkilöbrändäyksessä ei ole kyse vain yksisuuntaisesta, itsereflektointiin ja itsensä markkinointiin perustuvasta viestinnästä, vaan se tarjoaa rakennusaineita henkilölle oman identiteetin rakentamiseen ja itsensä kehittämiseen. Sidosryhmien näkökulmasta henkilöbrändin on oltava aito, uskottava ja samaistuttava, ja näiden mielikuvien saavuttaminen vaatii aidon lisäarvon tuottamista ja viestintätaitoja.

Tule löydetyksi ja uskalla loistaa

Ujous pois ja rohkeasti esiin sosiaalisen median näyttämöille.

Itsensä brändääminen alkaa pohdinnasta, mistä asioista haluat tulla tunnetuksi, millaisia mielikuvia haluat ihmisten muodostavan itsestäsi.

Pohdi tavoitteittasi. Mitä tavoittelet sosiaalisessa mediassa? Kuka on yleisösi? Haluatko lisää tunnettuutta itsellesi asiantuntijana, median huomiota, tunnettuutta uudelle palvelulle, uusia verkostoja? Tavoitteet helpottavat viestintääsi ja sisältöjen tuottamista. Kun someviestintäsi tuottaa tulosta, esimerkiksi tykkäyksiä, jakoja, kommentteja, vaikuttavuutesi kasvaa.

Jos siis haluat, että sinut muistetaan tietyistä asioista, voit aloittaa asiantuntijabrändin rakentamisen saman tien.

Muista varata aikaa myös sisältöjen tuottamiselle ja keskusteluihin osallistumiselle. Verkostot eivät synny itsestään.

PS. Bloggaaminen on hyvä kanava tuoda omaa asiantuntijuutta näkyviin. Lue Elina Ala-Nikkolan blogipostaus Miksi korkeakoulussa työskentelevän kannattaa blogata?


Näin rakennat asiantuntijabrändiäsi

  • Mieti, miksi olet somessa, mitkä ovat tavoitteesi, esim. ”haluan saada kutsuja asiantuntijaverkostoihin, keskustella ajankohtaisista alan kysymyksistä, saada itseni näkyväksi asiantuntijana, saada uusia kontakteja”.
  • Mitkä kanavat tukevat parhaiten tarkoituksiasi? Esim. LinkedIn on ammatillinen verkosto-työnhaku-kanava, Facebook on henkilökohtainen omien yhteisöjen kanava, myös verkostoitumiseen. Twitter on uutiskanava.
  • Anna asiantuntijuutesi näkyä ja kuulua.
  • Ole aito oma itsesi, anna persoonallisuuden näkyä.
  • Valitse oma roolisi somessa: oletko seuraaja, sisältöjen jakaja vai aktiivinen keskustelija.

 

Kuuntele ja seuraa keskusteluja, osallistu, jaa, tykkää

  • Etsi kiinnostavia seurattavia – kollegoita, alan keskeisiä toimijoita ja vaikuttajia.
  • Seuraa, mitä muut keskustelevat alastasi ja organisaatiostasi. Mitkä ovat teemat?
  • Osallistu keskusteluun ja jaa muiden tuottamia sisältöjä. Hyvä someviestintä on kaksisuuntaista. Älä postaa vain omia viestejäsi, vaan jaa myös muiden tuottamia viestejä, jotka ovat omille seuraajillesi hyödyllisiä.
  • Tue kollegoidesi viestintää tykkäämällä, jakamalla ja kommentoimalla. Näin vahvistat sekä omaa että työkaverisi asiantuntijuutta.

Lähteet:

Aalto,Tuija. 2018. Verkostoissa toimiminen vaatii avoimuutta ja kykyä kuunnella
https://www.linkedin.com/pulse/verkostoissa-toimiminen-vaatii-avoimuutta-ja-kyky%C3%A4-kuunnella-aalto/

DeMers, J. 10.7.2016.Why Personal Brands Are Better Than Corporate For Social Media
https://www.forbes.com/sites/jaysondemers/2016/07/10/why-personal-brands-are-better-than-corporate-for-social-media/#7f58f45c7877

Hernberg, Kaisa. 2013. Asiantuntija epämukavuusalueella – Kirja sinulle, joka inhoat myymistä. Talentum. Helsinki

Kortesuo Katleena. 2011. Tee itsestäsi brändi- Asiantuntijaviestintä livenä ja verkossa. Jyväskylä: WSOYpro.

Laine, Tom. 2018. Onko LinkedInistä oikeasti hyötyä? Tilastot osa 2,
https://www.somehow.fi/tilastot-osa-2/

Laine, Tom Henkilöbrändäys sosiaalisessa mediassa –webinaari 14.12.2017, Akavan erityisalat

Lehtomaa, Kaisu, 2017. Henkilöbrändin rakentaminen sosiaalisessa mediassa : UPM:n asiantuntijat ja johto työntekijälähettilyyden alkutaipaleella

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/130482/Lopputyo_Kaisu_Lehtomaa_24.5.2017_final.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Strömsholm, Johanna. 2017 Stakeholder perspective on personal brand value in social media
https://johannastromsholmcom.files.wordpress.com/2017/05/stakeholder_perspective_on_personal_brand_value_in_social_media_29-5-2017.pdf

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi