Avainsana: kuntoutus
Moniammatillinen yhteistyö, moniammatillinen yhteistoiminta, moniammatilliset tiimit, moniammatillinen työtapa… Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa ja miten se toteutuu Vankisairaalassa?
Kuntoutuksessa sekä sairaanhoidossa käytetään usein termejä moniammatillinen työryhmä, moniammatillinen työtapa, ”kuntoutuksesta/hoidosta vastaa moniammatillinen työryhmä” jne. Moniammatillinen yhteistoiminta nähdään potilaalle lisäarvoa tuottavana toimintana, ja asiantuntijoina puhumme sujuvasti käyttävämme moniammatillisesta toimintatapaa. Moniammatillinen työtapa tulisi olla määritelty ja prosessi kuvattu. Avoimelle vuorovaikutukselle tulisi olla tilaa, jotta se tuottaisi lisäarvoa potilaalle/kuntoutujalle sekä mahdollistaisi asiantuntijoiden oppimisen ja uuden tiedon luomisen. Moniammatillinen yhteistoiminta on työtapana haastava, mutta sitäkin antoisampi. Moniammatillinen yhteistoiminta on sosiaali- ja terveysalalla sateenvarjokäsite, joka voi pitää sisällään monia eri määritelmiä ja viitekehyksiä riippuen määrittelijän kontekstista (Isoherranen 2012: 19). Käsitteenä moniammatillisuus on dynaaminen ja jatkuvasti määrittyvä käsite, jonka sisältöä sekä merkitystä luodaan yhteiskunnallisten, moniammatillistendiskurssien sekä yksittäisten työryhmien vuorovaikutustilanteissa. (Pärnä 2012: 46, 48.) Mitä moniammatillinen yhteistoiminta on? Moniammatillinen yhteistoiminta on yksinkertaisimmillaan asiantuntijoiden työskentelyä saman asian äärellä. Työntekijöiden ja työryhmien moniammatilliselle yhteistoiminnalle antamista merkityksistä syntyy yhteistyökulttuuri, joka voi edistää tai rajoittaa käytäntöjä yhteistoiminnan kehittymisessä. Yhteistoiminnan edellytyksenä ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Yhteistyön sujuvuus edellyttää toimijoiden yhteistä kieltä, tavoitteiden sekä käsitteiden yhteistä määrittelyä tehtävän suorittamiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Moniammatillinen yhteistoiminnan keskiössä on ajatus potilaslähtöisestä toimintatavasta, jossa pyritään potilaan kokonaisvaltaiseen huomioimiseen sekä yhteisen ymmärrykseen toimijoiden kesken. Potilaslähtöisyys on toimintatavan pohja, jossa kootaan yhteen eri toimijoiden osaaminen sekä tieto ja muodostetaan yhteinen tavoite. (Isoherranen 2012:11, 20; Thomas – Pollard – Sellman 2014: 19.) Moniammatillisen yhteistoiminnan perusta on vuorovaikutus, jossa eri tieto ja näkökulmat saatetaan yhteen. Vuorovaikutustietoisella yhteistyöllä tarkoitetaan siis moniammatillisen työyhteisön tietoista oivaltamista yhteistoiminnan merkityksestä tiedon kokoamiseksi ja prosessoimiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Bronstein 2003: 300; Petri 2010: 77; Pärnä 2012: 65.) Edellytyksenä moniammatilliselle yhteistoiminnalle ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Moniammatillisen yhteistoiminnan kehittyminen tarvitsee roolien määrittelyn, joka lisää työskentelyn tehokkuutta ja poistaa mahdollisia päällekkäisyyksiä sekä ristiriitaisia tavoitteita. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Tiedätkö oman roolisi moniammatillisessa yhteistoiminnassa? Mitkä ovat sovitut käytännöt yhteisen tiedon tuottamiseksi? Moniammatillisen yhteistoiminnan tavoitteena on siis neuvotella yhteinen kokonaisnäkemys tavoitteineen erilaisista näkökulmista kootulla tiedolla. Tällöin voidaan puhua sosiaalisesti jaetusta kognitiosta, jota pidetään yhtenä moniammatillisen yhteistoiminnan ydinkäsitteenä. Moniammatillisen yhteistoiminnan tuloksena syntyvän ratkaisun tulisi olla sellainen, jonka kaikki ymmärtävät ja joka on tilanteeseen paras mahdollinen, jotta kaikki osapuolet, myös potilas/kuntoutuja, voivat siihen sitoutua ja kokevat yhteisvastuuta tavoitteen saavuttamisesta. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 44; Mönkkönen – Kekoni – Pehkonen 2019: 34.) Vankisairaala ja vankiterveydenhuolto Vankisairaala on valtakunnallinen vankeja hoitava yleislääkärijohtoinen somaattinen sairaala. Vankisairaala on ainutlaatuinen ympäristö, joka muodostaa aivan omanlaisensa maailman. Sairaalapalveluiden toteuttamisessa vankilaympäristössä on omat haasteensa, miten hoito ja turvallisuus yhdistetään (WHO 2014: 21). Vankiterveydenhuolto (VTH) järjestää terveyspalvelut kaikille Suomen vangeille. Vankiterveydenhuollon toiminta perustuu lakiin Vankiterveydenhuollon yksiköstä (1635/2015). Vankien terveydenhuollon tavoitteena on edistää vankien terveydentilaa, ehkäistä omalta osaltaan uusintarikollisuutta ja syrjäytymistä sekä edistää sijoittumista yhteiskuntaan. (VTH toimintasuunnitelma 2019.) Sote-muutokset ja sen mahdollinen toimeenpano vaikuttavat myös vankiterveydenhuollon hoitojatkumoihin. Vankiterveydenhuollon keskeinen yhteistyökumppani on Rikosseuraamuslaitos. Rikosseuraamuslaitos on sitoutunut suomalaisen yhteiskunnan tärkeinä pidettyihin arvoihin: ihmisarvon kunnioittamiseen ja oikeudenmukaisuuteen. Yksilön mahdollisuudesta muuttua ja kasvaa on työtä ohjaava käsitys. (RISE 2017.) Normaalisuusperiaatteen mukaisesti vankien elinolojen tulisi vastata mahdollisimman paljon yhteiskunnan vallitsevia olosuhteita ja rangaistusten tulisi myös ehkäistä vankeuden aikaansaamia haittoja. Normaalisuusperiaate on keskeinen elementti käsiteltäessä rikosseuraamusalan asiakkaiden asemaa. Tällöin myös laitosolot tulisi järjestää siten, että ne vastaavat yleisesti yhteiskunnassa noudatettavia periaatteita ja käytäntöjä. (Kaurala – Kylämarttila 2010: 1.) Normaaliusperiaate ohjaa myös vankiterveydenhuollon toimintaa (VTH 2019). Normaaliusperiaate pohjautuu Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissääntöihin, jotka tunnetaan Nelson Mandelan sääntöinä (RISE 2017: 5-6). Moniammatillinen yhteistoiminta Vankisairaalassa Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoitus kehittää Vankisairaalan miesten osaston moniammatillista yhteistoimintaa potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi. Ensin Vankisairaalan miesten osaston moniammatillinen työryhmä määritteli, mitä on hyvä moniammatillinen yhteistoiminta tällä hetkellä, ja toiseksi, mitä mahdollisuuksia ja/tai uhkia on potilaslähtöisessä tavoitteen asettamisessa. Kolmanneksi selvittiin, mitä uusia moniammatillisia yhteistoimintaan perustuvia toimintatapoja tarvitaan potilaslähtöisten tavoitteiden asettamisessa Vankisairaalassa. Kehittämistyön tuloksista korostui, että moniammatillinen yhteistoiminta nähdään keskeiseksi keinoksi potilaslähtöisten tavoitteiden asettamissa. Potilaslähtöisyys korostui perustana moniammatilliselle yhteistoiminnalle sekä toiminta perustuu ajatukselle, että jokainen potilas kohdataan yksilönä ja hoito/kuntoutus järjestetään potilaan tarpeista lähtien. Yhteistoiminta tarvitsee onnistuakseen vuorovaikutusosaamista, keskinäisen riippuvuuden oivaltamista, jolla tarkoitetaan jokaisen ammattilaisen kykyä ymmärtää oma rooli yhteistoiminnassa, sekä vaatimusta luottaa moniammatillisen kokoonpanon toisiin jäseniin sekä asiantuntijuuteen. Potilaan saaman hyödyn kannalta olisi tärkeää, että moniammatillinen yhteistoiminta on sujuvaa. Yhteistoiminnan tulisi olla dynaamista, aktiivisesti muuntuvaa sekä muuntavaa, konkreettisista asioista koostuva prosessi (ks. Brostein 2003: 300–301). Lopuksi Yksinään ei yksikään ammattiryhmä tai tieteen ala pysty määrittelemään kaikkia holistisen elämän monimutkaisia ilmiöitä. Kokonaisuus on moniulotteinen, ja sitä tulee tarkastella monista suunnista. Yksittäisten eri osien tutkiminen voi irrottaa ne kokonaisuudesta, jolloin kokonaiskuvasta tulee pirstaleinen. (Koskela 2013: 26; Isoherranen 2004: 30.) Ehjän kokonaiskuvan saamiseksi tarvitaan asiantuntijuuden yhdistävää ja ammattirajoja ylittävää vuorovaikutusta, toiminnan ja ajattelun yhdistämistä kokonaisuuden hahmottamiseksi (Isoherranen 2004: 30–31; Katisko – Kolkka – Vuokila-Oikkonen 2014: 10–11). Vankisairaalalla ja vankiterveydenhuollolla on ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa potilaat, jotka saattavat olla vailla perusterveydenhuollon kontaktia ja jotka ovat keskeinen osa muita huonommin voivaa väestöä (WHO 2007: 8,22; WHO 2014: 2; STM 24/2018). Huomioon tulee ottaa, että n. 90 % vangeista on päihde- ja 70 % mielenterveysongelmia. Lisäksi muu sairastaminen on moninkertaista verrattuna muuhun väestöön. (STM tiedote 103:2018.) Kirjoittaja: Katja Levander, fysioterapeutti (Vankisairaala), kuntoutus (ylempi AMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Levanderin kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Moniammatillisen yhteistoiminnan ydintekijät potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Lähteet: Bronstein, R. Laura 2003. A Model for Interdisciplinary Collaboration. Social Work, Volume 48, Issue 3, July 2003. Isoherranen, Kaarina – Rekola, Leena – Nurminen, Raija 2008. Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammattilista yhteistyötä kehittämässä. Helsinki: Helsingin yliopisto. Kaurala, Marjatta – Kylämarttila, Veikko 2010. Rangaistuksesta vapautuvan kuntoutujan asema. Kriminaalihuollon tukisäätiö. Raportteja 2/2010. Helsinki: Kopio Niini Oy. Katisko, Marja – Kolkka, Marjo – Vuokila-Oikkonen, Päivi 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alojen koulutuksessa. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2014:2. Mönkkönen, Katariina – Kekoni, Taru – Pehkonen, Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Petri, Laura 2010. Concept Analysis of Interdisciplinary Collaboration. Nursing Forum; Volume 45, No. 2, April-June 2010. Wiley Periodicals, Inc. Pärnä, Katariina 2012. Kehitettävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Akateeminen väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Rikosseuraamuslaitos 2017. Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissäännöt. Nelson Mandela-säännöt. STM, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 24/2018. Vankiterveyden-huollon toiminnan ja organisoinnin arviointi. STM, Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 103/2018. Vangit arvioivat saamansa hoidon hyväksi, vankiterveydenhuollon järjestämisessä kuitenkin paljon parannettavaa. Thomas, Judith – Pollard, Katherine – Sellman, Derek 2014. Interprofessional Working in Health and Social Care: Professional Perspectives. London: Red Glope Press. Vankiterveydenhuolto. Verkkosivusto: <https://www.vth.fi/>. Word Health Organisation 2007. Health in prisons. A WHO quide to the essentialts in prison health. Word Health Organisation 2014. Prisons and Health. A WHO quide to the essentialts in prison health.
Mitä hyötyä on terminologisista sanastoista kuntoutuksessa?
Eri ammattialoilla käytetään niiden omia erikoiskieliä asiantuntijatiedon välittämiseen. Tieteen termipankin (2016) mukaan erikoiskieli tarkoittaa jonkin tieteen-, ammatti- tai harrastealan kielimuotoa. Erikoiskielten ensisijainen tunnuspiirre on niiden käsittelemää alaa kuvaavat erikoistuneet termit. (Tieteen termipankki 2016.) Yhtenäisellä termien käytöllä voidaan pyrkiä yksinkertaistamaan ja helpottamaan erikoisalan viestintää (Sanastokeskus TSK n.d.-a). Metropolian apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa valmistuneessa opinnäytetyössä selvitettiin protetiikan ja ortotiikan suomenkielistä termistöä ja koottiin löytöjen perusteella protetiikan ja ortotiikan suomenkielinen sanasto. Yksiselitteinen ja selkeä kommunikaatio on yhteisymmärryksen edellytys millä tahansa alalla. Kun kuntoutusalan työtä tehdään monialaisesti ja suorassa kontaktissa asiakkaiden kanssa, yhdenmukaisesti käytettyjen ilmausten merkitys korostuu, sillä väärinymmärrykset voivat aiheuttaa vakaviakin seurauksia asiakkaiden hyvinvoinnille. Siksi on tärkeää, että kaikki asiakkaan kanssa työskentelevät eri alojen ammattilaiset käyttävät samoista ilmiöistä samoja nimityksiä, eli puhuvat niin sanotusti samaa kieltä. Pienillä aloilla, kuten apuvälinetekniikan osa-alueilla protetiikassa ja ortotiikassa, alan tieteellisiä tekstejä ei juurikaan tuoteta suomeksi. Käytössä olevia proteeseja, ortooseja ja niiden komponentteja sekä erilaisia työskentelymenetelmiä kuitenkin kehitetään jatkuvasti, ja niistä on pystyttävä keskustelemaan. Käytetyt termit ja ilmaukset perustuvat usein englanninkielisiin termeihin. Ilmausten käytössä on vaihtelua: jostakin käsitteestä saatetaan käyttää hyvin vaihtelevasti erilaisia suomenkielisiä ilmauksia, toisista puhutaan useimmiten vain englanninkielisillä termeillä. Myöskään apuvälinetekniikan alan koulutuksessa ei ole saatavilla laajaa alakohtaista suomenkielistä kirjallisuutta. Tämä ohjaa etsimään ja käyttämään pääosin englanninkielistä oppimateriaalia. Jo koulutuksen alkuvaiheessa on tärkeää, että opiskelija oppii tunnistamaan alan englanninkielistä termistöä ja ymmärtämään, mihin käytetyillä termeillä viitataan. Kansainväliset koulutusstandardit Protetiikan ja ortotiikan suurin kansainvälinen järjestö ISPO (International Society of Prosthetics and Orthotics) laatii muun muassa koulutusstandardeja alan tutkinto-ohjelmien akkreditoinnin perustaksi. ISPO:n akkreditoinnin tarkoituksena on varmistaa tutkinto-ohjelmien asianmukainen rakenne ja resurssit opiskelijoiden osaamisen edistämiseksi, aloittelijasta apuvälinealan ammattilaiseksi. (International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.) ISPO:n asettamat uudet koulutusstandardit vastaavat toimintarajoitteisten ihmisten ja ikääntyvän väestön muuttuviin tarpeisiin maailmanlaajuisesti (International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.). Koska koulutusstandardit ovat kansainvälisiä, niiden täyttäminen edellyttää, että standardien sisältö ymmärretään kaikkialla yhdenmukaisella tavalla. Tämän vuoksi alan yhtenäisen termistön laatimisen, kokoamisen ja käytön merkitys on suuri. Mitä terminologiset sanastot ovat ja mihin niiden avulla pyritään? Terminologiset sanastot sisältävät erikoisalojen käsitteiden määritelmiä ja niistä käytettäviä ilmauksia. Terminologisia sanastoja laadittaessa tarkastellaan alan käsitteiden sisältöä ja keskinäisiä suhteita, joiden perusteella myös määritelmät kirjoitetaan. (Sanastokeskus TSK n.d.-b.) Alla oleva kaavio on ote opinnäytetyönä laaditusta protetiikan ja ortotiikan suomenkielisestä sanastosta. Käsitekaaviossa hahmotellaan apuvälinetekniikan osa-alueiden sisältöjä ja keskinäisiä suhteita sekä alan ammattilaisista käytettäviä nimityksiä. Kuviossa on esimerkki terminologisen sanaston käsitekaaviosta. Terminologisilla sanastoilla voi olla monenlaisia sanaston kohderyhmän tarpeisiin perustuvia tavoitteita (Sanastokeskus TSK n.d.-b). Käytössä olevien ilmausten kuvailemisen (deskriptiivinen sanasto) lisäksi tyypillisiä tavoitteita ovat tiedonhallinnan kehittäminen tai termien vakiintumisen ja yhtenäisen käytön edistäminen ja siten viestinnän selkiyttäminen (normatiivinen eli ohjeellinen sanasto) (Sanastokeskus TSK n.d.-a). Onko sanastoista hyötyä käytännön työssä? Vaikka erikoisalojen sanastot voivat tuntua käytännön työssä irrallisilta, niiden laatimisen lähtökohtana on kuitenkin juuri kyseisen alan tarpeet. Siksi sanastot edistävät myös käytännön työtä monella tavalla. Sanastojen avulla on mahdollista selkeyttää alan viestintää. Monialaisessa toimintaympäristössä sanaston kaltainen selkeästi määritelty lähde voi edistää termien yhtenäistä käyttöä. Kun käsitteet on määritelty yhteisesti hyväksytyllä tavalla ja niistä käytetään yksiselitteisiä suomenkielisiä termejä, käsitteitä ei tarvitse erikseen selittää keskustelukumppanille. Myös asiakkaiden kannalta on yksinkertaisempaa, kun esimerkiksi hänen asiaansa hoitavat fysioterapeutti ja apuvälineteknikko käyttävät samasta käsitteestä samaa termiä. Suomenkieliset termit tekevät asiakasviestinnästä helpompaa. Ammattilaisten kesken kommunikaatio sujuu usein myös englanninkielisiä ilmauksia käyttäen. Asiakkaille kuitenkin selkeät suomenkieliset termit ovat helpompia hahmottaa ja muistaa. Esimerkiksi AFO tai sleeve voivat jäädä etenkin uudelta apuvälineen käyttäjältä ymmärtämättä mutta nilkka-jalkateräortoosi ja mansetti antavat jo termeinä vihjeitä apuvälineen käyttötarkoituksesta ja olomuodosta. Käsitesuhteiden perusteella loogisesti järjestetty tieto on helppo löytää. Erilaiset apuvälineluokitukset perustuvat apuvälineiden välisille hierarkkisille käsitesuhteille. Esimerkiksi Valtakunnallisten lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteiden luokitusosassa käytetyt termit määritelmineen ovat SFS/THL –Apuvälineluokituksesta (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018: 24). Luovutusperusteet on tarkoitettu nimenomaan oppaaksi apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ne tukevat apuvälinealan tiedonhallintaa. Terminologisten sanastojen käsitejärjestelmäkaaviot auttavat ymmärtämään alan käsitteiden keskinäisiä suhteita. Ilman kontekstia entuudestaan vieraiden käsitteiden ymmärtäminen on vaikeaa. Terminologisissa sanastoissa erikoisalan käsitteet hahmotellaan osana käsitejärjestelmiä (Sanastokeskus TSK n.d.-b). Sen ansiosta sanastoilla voidaan helpottaa alalla käytettävien käsitteiden välisten suhteiden ymmärtämistä esimerkiksi ja etenkin jo opintojen aikana. Monikielisillä sanastoilla pyritään lisäksi helpottamaan kansainvälistä viestintää. Nykyaikaisessa toimintaympäristössä edellytetään myös, että sama yhteisymmärrys saavutetaan myös kansainvälisesti. Monikielisissä terminologisissa sanastoissa termien erikieliset vastineet on valittu niiden kuvaamien käsitteiden perusteella, eikä ainoastaan sanakirjoista löytyvien käännösten mukaan (Sanastokeskus TSK n.d.-c). Kansainväliset standardit ja monikieliset sanastot edistävät siten kansainvälistä yhteistyötä. Terminologiset sanastot eivät voi olla vain arkistojen perukoilla pölyttyviä teoksia. Niiden käytännön arvo perustuu siihen, että niitä käytetään ja kehitetään edelleen. Alan kehityksen myötä uusia käsitteitä ja niitä kuvaavia ilmauksia syntyy jatkuvasti. Siksi myös sanastoja on laadittava ja päivitettävä, jotta ne säilyvät ajantasaisina ja uusimmistakin käsitteistä voidaan keskustella sujuvasti. Kirjoitus perustuu Pauliina Liuskan apuvälineteknikko (AMK) -tutkinnon opinnäytetyöhön ”Protetiikan ja ortotiikan suomenkielinen sanasto”, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittajat: Pauliina Liuska, apuvälineteknikko (AMK) Tomi Nurminen, apuvälinetekniikan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.b. Education Standards. Saatavana osoitteessa: https://www.ispoint.org/page/EducationStandards2 Luettu 10.10.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-a. Mitä terminologinen sanastotyö on ja mihin sitä tarvitaan? Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoty%C3%B6_-_mit%C3%A4%2C_miksi_ja_kenelle%3F-8.html Luettu 30.9.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-b. Sanastotyön tai ontologiatyön suunnittelu. Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoty%C3%B6n_tai_ontologiaty%C3%B6n_suunnittelu-13.html Luettu 30.9.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-c. Sanastoprojektin vaiheet. Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoprojektin_vaiheet-17.html Luettu 30.9.2019. Tieteen termipankki 2016. Terminologiaoppi:erikoiskieli. Saatavana osoitteessa: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Terminologiaoppi:erikoiskieli Luettu 18.11.2019. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet: Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3989-9 Luettu 30.9.2019.
Digitalisoituva kuluttaminen mahdollistaa tehokkaan terveysvaikuttamisen
Kuntoutuksessa digitaalisuus muuttaa paitsi asiakkaiden myös palveluntuottajien toimintatapoja. Digi ja niin kutsuttu ”ilmaistalous” ovat jakaneet pelimerkkejä uusiksi pitkään myös esimerkiksi yritystoiminnassa. Puhutaan freemium-taloudesta. Sanonta ”your business got Netflixed” kiteyttää ilmiön täydellisesti. Sinä ja minä olemme tottuneet a.) löytämään b.) saamaan c.) jakamaan palveluita netistä ilmaiseksi. Kun sitten aikamme kulutamme ja opimme palvelusta, jäämme koukkuun. Tätä on saatava lisää. Tällöin maksunappi pienellä kuukausimaksulla on juuri siinä ulottuvillasi. Klik ja olet maksava asiakas. Kaikki sisältö on rakennettu niin, että se petaa aina seuraavaa pian julkaistavaa kokonaisuutta eli: seuraavaa jaksoa seuraavaa tuotantokautta tai ainakin genreen sopivaa toisen sarjan ensimmäistä tuotantokautta. Kyse on kuluttamisen murroksesta, joka määrittää myös avun hakemisen logiikkaa Olennaista on ymmärtää isompi suuntaus freemium-ilmiön takana. Sinä ja minä opimme jatkuvasti etsimään ja vaatimaan entistä haastavampia palvelukokonaisuuksia verkon kautta. Käytämme googlatessamme kokemuksia tai suosittele-loppuisia termejä ja altistumme erityyppisten keskustelupalstojen annille. Vaihdamme tai annamme vaatekauppojen kiusaksi omia tai lastemme vaatteita someryhmissä. Näin tekevät muutkin. He tekevät sitä myös terveyttä koskevan tiedonhaun näkökulmasta ikäluokasta riippumatta. Alla olevassa Tilastokeskuksen tutkimuksen tiivistelmässä (2018) näkyy vastaukset muutaman aihepiirin osalta. Siinä kysyttiin, ”oletko käyttänyt nettiä edellisen kolmen kuukauden aikana”: Tulokset ovat paljonpuhuvia. Digitalisoituminen näkyy niin ostamisessa kuin myös kuntoutuksen ammattilaisten vastaanotolla usein esiin tulevana ”Google-diagnoosina”. Asiakas kokee tietävänsä googlailun ja keskustelupalstojen perusteella, mikä häntä vaivaa jo ennen vastaanottoa. Ongelma muodostuu siitä, että emme tiedä, kuinka iso osa porukasta diagnosoi itsensä terveeksi tai huuhaa-palveluiden kuluttajiksi eikä koskaan saavu koulutettujen ammattilaisten pakeille. Sote-ammattilaisen etiikka ja varhainen puuttuminen edellyttävät digivaikuttamista Sote-ammattilaisille digitalisoituvassa tiedonhaussa ja ostamisessa kyse on eettisestä vallinnasta. Jos haluat auttaa, niin sinun pitää näkyä silloin, kun apuasi kaivataan. Se paikka on some-kuohunta tai Google kännykän näytöllä illalla, kun kipu valvottaa. Voit vaikuttaa somekanavien kautta tai työpaikkasi blogissa. Sinua tarvitaan, sillä mediatoimistojen kyky tuottaa Käypä hoito -yhteensopivaa sisältöä on olematon. Siihen tarvitaan rohkea sote-ammattilainen. Sellainen, jolla on sanottavaa, ja sellainen, joka kohtaa kuntoutusasiakkaita vastaanotolla ja ymmärtää asiakkaan arjen realismin. Meidän sote-ammattilaisten velvollisuus on näkyä ja tuoda länsimaisen tieteen näkemystä esiin niin kivun hoidosta, järkevästä treenistä kuin myös kivun psyykkisestä puolesta. Median polarisaatiota koskevassa J. Ruottisen blogikirjoituksessa on paljon painavia näkökulmia pirstaloituvaan ja polarisoituvaan nettikuohuntaan. Varhainen puuttuminen on mitä enenevissä määrin ennen lähetettä tapahtuvaa vaikuttamista verkossa. Kuntoutuksen ammattilainen: Usko tai älä, siellä kuohunnassa on sinulle kuuluvia asiakkaita. Voit vaikuttaa heihin niin, että sitä lääkärin lähetettä ei välttämättä edes tarvita. Huuhaan pahin vastustaja on koulutus. Tee omasi näkyväksi. Tee oikein ja vaikuta. Kirjoittaja: Johannes Hesso on koulutukseltaan fysioterapeutti sekä metsäekonomiaa- ja kansantaloustiedettä opiskellut maisteri. Johannes toimii Helsingissä fysioterapia- ja personal trainer -yrittäjänä kymmenettä vuotta. Toisen puolikkaan ajasta vie konsulttina toimiminen digitalisoituvan ostamisen ja liiketoiminnan konsultoinnin parissa sote-sektorilla. Aihepiiristä Johannes on kirjoittanut myös kolme Kauppakamarin kustantamaa kirjaa. Lue lisää: www.innostapersonaltrainer.fi www.tilastokeskus.fi http://www.stat.fi/til/sutivi/2018/index.html https://hbr.org/2019/03/how-companies-can-get-the-most-out-of-a-freemium-business-model https://blogit.metropolia.fi/mediakompleksi/2019/08/12/median-polarisaatiosta/
Emotionaalinen tuki kuntoutuksessa
Asiakas saapuu fysioterapeutin vastaanotolle. Vastaanotolla häntä tervehditään ja hänet ohjataan oikean huoneen ovelle. Fysioterapeutti tervehtii asiakasta nimeltä, kättelee ja katsoo silmiin. Yhdessä he menevät huoneeseen, istuvat vierekkäisille tuoleille pöydän ääreen ja aloittavat keskustelun asiakkaan kuulumisista. Keskustelussa pääpaino on asiakkaalle merkittävissä asioissa, jotka huomioiden luodaan tavoitteita fysioterapialle. Apunaan he käyttävät mindmapia. Pohja toimivalle terapiasuhteelle on luotu. Olitpa minkä tahansa terveydenhuoltoalan ammattilainen tahansa, muistuttavatko sinun vastaanottotilanteesi tätä? Fysioterapian (AMK) opinnäytetyössämme perehdyimme emotionaalisen tuen piirteisiin fysioterapiassa, ja terapiasuhteen rakentumiseen. Avoin ja luottamuksellinen terapiasuhde luo pohjan asiakkaan kuntoutumiselle ja fysioterapeutin työskentelylle (Holopainen & Piirainen & Heinonen & Karppinen & O’Sullivan 2018: 3–6; O’Keeffe ym. 2016: 611–617; Pinto ym. 2012: 79–81; Miciak & Mayan & Brown & Joyce & Gross 2018: 5–8). Emotionaalista tukea ei ole määritelty fysioterapian kontekstissa tarkasti. Käsitteenä emotionaalinen tuki pitää sisällään tunneperäisyyttä, ja tutumpia lähelle tulevia käsitteitä ovat empatia ja myös sympatian käsitteet. Tuki-käsite puolestaan liittyy vierellä olemiseen ja pysymiseen sekä kannustamiseen. Terapeuttisen suhteen rakentumisen edellytykset Terapeuttinen suhde ei “vain tapahdu”. Fysioterapeutilta edellytetään kykyä olla läsnä tilanteessa ja luoda luottamuksellinen ilmapiiri. Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen on fysioterapeutin keskeinen tehtävä ja aina ensisijaisesti hänen vastuullaan. Terapeutin on hyvä osata selvittää asiakkaan odotukset terapian suhteen ja auttaa asiakasta tarvittaessa sanoittamaan omat tavoitteensa ja toiveensa. Terapeutilla on hyvä olla myös uskallusta tarkastella ja arvioida omaa toimintaansa terapiatilanteessa eri tavoin. Osaanko luopua liiallisesta auktoriteettiasemastani ja ennakkokäsityksistäni? Teenkö liian nopeita johtopäätöksiä? Annanko riittävästi tilaa? Tämän lisäksi suuri merkitys on terapeutin vuorovaikutustaidoilla, joita tutkimusten mukaan asiakkaatkin pitävät erityisen merkityksellisinä (Miciak ym. 2018: 10; Potter & Gordon & Hamer 2003: 197). Tämä tarkoittaa asiakkaalle hänen koko tarinansa kuuntelemista sekä ennen kaikkea kuulluksi tulemisen tunnetta (O’Keeffe ym. 2017: 611; Holopainen ym. 2018: 4–5). Kuultua tarinaa terapeutti voi peilata takaisin asiakkaalle sekä kirjata siitä yhdessä asiakkaan kanssa keskeisiä asioita, joihin on mahdollista palata tarvittaessa. Fysioterapeutin moninainen rooli Opinnäytetyötä tehdessä nousi vahvasti esille se, miten fysioterapia ei ole yksittäinen tieteenala tai hoitomuoto, vaan asiat, joiden kanssa fysioterapeutit työskentelevät, vaikuttavat ihmisen koko olemiseen, olemukseen ja elämän kaikille osa-alueille. Krooninen kipu tai pitkittynyt sairaus saattavat heijastua niin työhön, ihmissuhteisiin kuin siihen, miten ihminen kokee itsensä ja mitä hän ajattelee itsestään. Fysioterapeutin yksittäinen kommentti, kuten ”vino lantio”, ”puoliero” tai ”yliojentunut”, saattavat luoda tai vahvistaa asiakkaalle negatiivista kehon kuvaa ja jäädä asiakkaan mieleen pitkäksi aikaa. Emotionaalinen tuki tiivistyy lähteidemme perusteella kommunikaatiotaitoihin, etenkin kuuntelemiseen ja sanoittamiseen. Terapiatilanteessa on aina paikalla kaksi ihmistä, ja mitä paremmin ihmiset kommunikoivat keskenään ja mitä turvallisemmaksi asiakas olonsa tuntee, sitä paremmin hän saa ilmaistua itseään ja näin fysioterapeutti saa enemmän työkaluja asiakkaan auttamiseen. Vaikka fysioterapiassa kuuluu huomioida asiakas kokonaisuutena biopsykososiaalisesta näkökulmasta, on myös hyvää ammattitaitoa huomata, missä vaiheessa asiakas tarvitsee fysioterapian lisäksi muita terveysalan ammattilaisia tuekseen. Emotionaalista tukea on tunnistaa asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne, ja auttaa häntä löytämään paras mahdollinen ratkaisu ja apu hänen tilanteeseensa. Fysioterapeutti on liikkeen ja toimintakyvyn ammattilainen, jonka ei tarvitsekaan osata auttaa asiakasta kaikessa. Emotionaalisen tuen merkitystä kuntoutuksessa on tutkittu kaikkiaan vähän. Emotionaalinen tuki kuitenkin oli opinnäytetyömme perusteella keskeisenä tekijänä asiakkaan ja asiantuntijan terapeuttisen suhteen rakentumisessa. Mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe olisikin, miten emotionaalinen tuki rakentuu moniammatillisessa kuntoutuksessa asiakkaan ja asiantuntijoiden välille kuntoutuksen aikana. Kirjoitus perustuu fysioterapeutti AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Emotionaalisen tuen piirteitä fysioterapiassa, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/166390 Kirjoittajat: Noora Kaila, fysioterapeutti Taru Louhelainen, fysioterapeutti Pihla Nikkarinen, fysioterapeutti Ulla Härkönen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Piironen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Holopainen, Riikka & Piirainen, Arja & Heinonen, Ari & Karppinen, Jaro & O’Sullivan, Peter 2018. From “Non-encounters” to autonomic agency. Conceptions of patients with low back pain about their encounters in the health care system. Musculoskeletal Care 2018. 1–9. Miciak, Maxi & Mayan, Maria & Brown, Cary & Joyce, Anthony S. & Gross, Douglas P. 2018. The necessary conditions of engagement for the therapeutic relationship in physiotherapy: an interpretive description study. Archives of Physiotherapy 8 (3). 1–12. O´Keeffe, Mary & Cullinane, Paul & Hurley, John & Leahy, Irene & Bunzzli, Samantha & O´Sullivan, Peter B. & O´Sullivan, Kieran 2016. What Influences Patient-Therapist Interactions in Musculoskeletal Physical Therapy? Qualitative Systematic Review an Meta-Synthesis. Physical Therapy 96 (5). 609–622. Pinto, Rafael Zambelli & Ferreira, Manuela L. & Oliveira, Vinicius C. & Franco, Marcia R. & Adams, Roger & Maher, Christopher G. & Ferreira, Paolo H. 2012. Patient-centred communication is associated with positive therapeutic alliance: a systematic review. Journal of Physiotherapy 58: 77–87. Potter, Margaret & Gordon, Sandy & Hamer, Peter 2003. The physiotherapy experience in private practice: The patients’ perspective. Australian Journal of Physiotherapy 49. 195–202.
Verkostomainen kehittäjäkumppanuus kuntoutuksen uudistajana
Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminta vaatii monitahoista ja -tasoista verkostomaista toimintaa, joka rakentuu paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Verkostomainen kehittäjäkumppanuus perustuu kuntoutujien, ammattilaisten ja tutkijoiden yhteistoimintaan. Millaisissa kuntoutusta uudistavissa verkostoissa sinä olet mukana? Avaimena kehittäjäkumppanuus Moniasiantuntijainen kehittäjäkumppanuus verkostoissa mahdollistaa uuden tiedon ja ymmärryksen luomista ja uusien innovaatioiden syntyä. Kuntoutujien, omaisten, tutkijoiden, kliinikoiden ja muiden toimijoiden kehittäjäkumppanuus on avain kuntoutujien tarpeisiin vastaavien käytänteiden luomiseen kuntoutuksessa (Sipari & Mäkinen 2014; Harra, Sipari & Mäkinen 2017). Kehittäjäkumppanuus haastaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan perinteisiä tutkimusasetelmia mahdollistamaan kehittäjäkumppanien aktiivista osallistumista prosessien kaikissa vaiheissa. Samalla se haastaa tutkimusintressien priorisoinnista analyysiin ja johtopäätösten laadintaan. Lähtökohtana on, että tutkimus- ja kehittämistoiminta tarttuu aiheisiin, jotka kuntoutujat kokevat hyödyllisiksi, ja tutkimus- ja kehittämistoiminta vastaa heille merkitykselliseen tarpeeseen (esim. http://www.pencru.org/projectsmeetings/researchprojects/jlaprioritysetting/) Verkostomainen kehittäjäkumppanuus on myös lapsen tarpeisiin vastaavan kuntoutumisen kehittämisen ytimessä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan ymmärtäminen kehittäjäkumppanuutena konkretisoitui kansainvälisessä European Academy of Childhood Disability (EACD) -kongressissa, johon osallistui kliinisen kuntoutustyön tekijöiden, tutkijoiden ja opettajien lisäksi kokemusasiantuntijoita, lasten vanhempia ja nuoria – kaikkiaan yli 1300 osallistujaa 67 eri maasta. Kongressin useissa esityksissä ja työpajoissa lasten vanhemmat ja nuoret esiintyivät kuntoutuksen asiantuntijoina, kehittäjinä ja tutkijoina akateemisten tutkijoiden ja kliinikoiden rinnalla. Mahdollisuus ylittää rajapintoja ja etäisyyksiä Digitaaliset ratkaisut, kuten etäyhteydet, mahdollistavat entistä ketterämpää verkostotoimintaa ja yhteistä kehittämistä etäisyyksiä ja perinteisiä rajapintoja ylittäen. LOOK-hankkeessa (look.metropolia.fi) kehitetyt Lapsen kuntoutumisen Metkut -välineet ovat tästä yksi esimerkki. Metku-kirjaa on kokeiltu ja kehitelty eteenpäin Hollannissa ja yhteistä kehittämistä edistettiin Skype-yhteyden kautta. Lapsen osallistumista arjessa vahvistavia välineitä ja toimintatapoja tutkitaan ja kehitetään maailmalla erityisesti kansainvälisessä CanChild -verkostossa, johon kuuluu tutkijoita ja kehittäjiä eri puolilta maailmaa. Verkostossa toimii aktiivisesti myös lasten vanhempia kehittäjäkumppaneina. Verkostomaisessa kehittäjäkumppanuudessa perinteiset rajapinnat rakentuvat yhdyspinnoiksi. Lukuisat kansainväliset verkostot ja koulutukset ovat saavutettavissa vaikka kotisohvalta. Esimerkiksi lasten kuntoutuksen kansainvälisen huippututkijan ja Cerebral Palsy alliance research -säätiön puheenjohtajan Iona Novakin luentoa näyttöön perustuvista käytännöistä CP-vammaisten lasten ja nuorten kuntoutuksesta pystyi seuraamaan etäyhteydellä Brunelin yliopistolta Lontoosta. Luento on jälkikäteenkin vapaasti katsottavissa videotaltiointina. Lisäksi uusimman tutkimustiedon levittämiseen hyödynnetään yhä enemmän saavutettavia ja mielenkiintoa herättäviä keinoja, kuten lyhyitä videoita, joissa todennetaan tutkimuksen keskeiset tulokset. Uusien kuntoutujien tarpeisiin vastaavien ja näyttöön perustuvien toimintatapojen käyttöön ottamiseksi tarvitaan verkostomaista kumppanuutta myös kuntoutuksen rahoittajien kanssa. Esimerkiksi uusissa lasten osallistumista arjessa vahvistavia toimintatavoissa, kuten Pathways and resources for engagement and participation (Prep; Anaby ym. 2018 ) ja Partnering for change (Missiuna ym. 2016), painotetaan ympäristössä tehtäviä muutoksia ensisijaisina suhteessa lapsen toiminnassa tavoiteltaviin muutoksiin. Kuitenkin useassa maassa korvattavaksi terapiaksi katsotaan vain työ, jonka terapeutti tekee lapsen ja vanhempien läsnä ollessa, pois lukien muulloin tehtävän ympäristön ohjauksen ja verkostoyhteistyön lapsen kuntoutumisen tavoitteen saavuttamiseksi. PREP-toimintatavan kehittäjät ja tutkijat nostivat EACD-kongressissa esille, etteivät kuntoutuksen rahoitusjärjestelmät vielä riittävästi tunnista ympäristön ohjauksen ja yhteistoiminnan luomiseksi tarvittavaa verkostotyöskentelyä osana korvattavaa ja lapsen toimintakykyä ja osallistumista edistävää terapiatyötä. Tarpeista käsin rakentuvat verkostot Kuntoutus uudistuu kytkeytymään yhä voimakkaammin arkeen, rakentuen niihin ympäristöihin ja rutiineihin, joissa ihmiset luontaisesti toimivat. Toimintakykyä edistävien verkostojen rakentaminen ihmisen tarpeista käsin sekä arjen toimintaympäristön resursseja ja voimavaroja hyödyntäen mahdollistaa myös ennakoivaa otetta. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa on kehitteillä fysioterapeuttien toimenkuvan kuvaaminen koulun toimintaympäristössä. Partnering for change -toimintatavan kaltainen malli, joka perustuu yhteistoimintaan ja verkostomaiseen kumppanuuteen arjen kontekstissa (Missiuna ym. 2016), on potentiaalinen, kun kehitetään kuntoutuksen asiantuntijoiden osaamisen hyödyntämistä kouluissa lasten toimintakyvyn edistymiseksi. Kansainvälisten kongressien anti on parhaimmillaan uuden tutkimustiedon äärellä yhteistä ja kriittistä keskustelua sekä uusien kuntoutusta uudistavien verkostojen rakentamista sekä olemassa olevien vahvistamista. Ensi vuonna EACD-kongressi toteutuu Puolan Poznanissa (17.–20. kesäkuuta 2020). Lukuisia videotallenteita luennoista ja muuta materiaalia on saatavilla EACD:n nettisivuilta. Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK EACD-kongressin ohjelma 2019. Lähteet Anaby, Dana ym. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Developmental medicine and child neurology 60 (5): 513–519. Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalveluiden kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Kairala & Niskala, Lyly (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi – Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Missiuna, Cheryl ym. 2016. Partnering for change. Saatavana osoitteessa: https://canchild.ca/en/research-in-practice/current-studies/partnering-for-change Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2014. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Teoksessa Sipari, Salla, Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf
Mihin teorioihin perustat terapiasi?
Kansainvälisessä EACD-kongressissa Pariisissa toukokuussa 2019 pyydettiin applikaation kautta yli 1300 osallistujaa valitsemaan päivittäisessä kliinisessä työssään lähinnä oleva terapiansa lähestymistapa: goal directed functional approach, participation focused therapy, motor learning approach, neurodevelopmental therapy (Bobath), biomechanical approach, sensory integration…? Mitä sinä vastaisit? Kuntoutuksessa on kehitetty erilaisia lähestymistapoja, jotka perustuvat useisiin teorioihin mm. ihmisen fysiologiasta, kehityksestä ja vuorovaikutuksesta. Eri lähestymistavat painottavat osittain samoja asioita, kuten ihmislähtöisyyttä. Toisaalta niissä on erilaisia painotuksia teoreettisissa perusteissa, kuten esimerkiksi ihmisen psykofyysisyys tai neurofysiologinen kehitys. Lähestymistavat sisältävät moninaisia menetelmiä ja keinoja kuntoutumisen edistämiseksi. Usein on kuvattu myös toimintaa ohjaavaa arvoperustaa ja periaatteita, mm. yhdenvertaisuutta ja yhteistoimintaa. Viitekehyksenä niissä on erilaisia käsitteellisiä malleja ihmisen toiminnasta, toimintakyvystä ja hyvinvoinnista. Vaikuttavuuteen perustaminen Kuntoutuksen tutkimuksessa pyritään usein osoittamaan jonkin tietyn menetelmän ja yksittäisen intervention vaikuttavuutta. Tutkimukset eivät siis yleensä kohdistu menetelmien taustalla oleviin arvioihin, periaatteisiin tai teorioihin. Menetelmiin kohdistuvien vaikuttavuustutkimusten keskeisenä hankaluutena on se, että tällöin ei huomioida menetelmään liittyvää lähestymistapaa ja sen kokonaisuutta (ks. kuvio 1), joka edellyttää taitavaa yhdistelyosaamista ja syvää ymmärrystä siitä, miten menetelmää käytetään käytännössä. Esimerkiksi samaa menetelmää voi käyttää voimavaralähtöisesti keskittyen kuntoutujan vahvuuksiin tai ongelmalähtöisesti keskittyen kuntoutujan ongelmiin. Pääsääntöisesti interventioita on kuvattu vaikuttavuustutkimuksissa liian niukasti. Tutkimusasetelmallisesti on haastavaa suunnitella interventioiden vaikutusten selvittämistä, kun kuntoutus perustuu yksilöllisiin tarpeisiin ja kuntoutujan arjessa vuorovaikutteiseen ja monitahoiseen yhteistoimintaan. Vaikuttavuusnäyttöä löytyy niukasti, koska kuntoutus kompleksisena ja sosiaalisena ilmiönä ei taivu satunnaistettuun ja kontrolloituun tutkimusasetelmaan. Vaikuttavuusnäyttöön ei siis pelkästään voi perustaa omaa työtään kuntoutuksessa. Kuntoutuksessa on painottunut viime vuosina ekologinen teoria, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiiviseksi toimijaksi ja kuntoutuminen yksilön ja ympäristön vuorovaikutteisiksi prosessiksi (Järvikoski 2013). Tyypillisesti menetelmien ja interventioiden tutkimusasetelmissa kuntoutujan rooli mielletään usein intervention kohteena, ei niinkään aktiivisena toimijana omassa toimintaympäristössään. Kuntoutuksen ajattelumallien muutoksen myötä kuntoutujan osallistuminen on ratkaisevan tärkeää. Tämä tulisi näkyä myös tutkimusten suunnittelussa ja tutkimusasetelmissa. Osallistumiseen perustaminen Lasten kuntoutuksessa on kehitetty useita erilaisia lapsen osallistumiseen kohdistuvia lähestymistapoja, kuten Physical Activity on Prescription (Lauruschkus ym. 2017), Pathways and Resources for Engagment and Participation (Anaby ym. 2018), Participation Focused Therapy (Reedman ym. 2019), Participation Based Therapy (Palisano ym. 2012). Lisäksi on olemassa erilaisia kuntoutuskonsepteja ja interventio-ohjelmia, kuten ABR-terapia, joissa lapsen perheen osallistuminen huomioidaan. Näyttäisi siltä, että tuloksellinen kuntoutus rakentuu kuntoutujan osallistumisen mahdollistamisen ja sen tuottaman osallisuuden kokemuksen kautta. Tietoisuus ja sitoutuminen kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamiseen vahvistuu yhteistoiminnassa kehkeytyvässä oppimisprosessissa. (Vänskä ym. 2018.) Osallistumiseen perustuvilla kuntoutuksen lähestymistavoilla on paljon yhteisiä avaintekijöitä, jotka painottavat tavoitteellisen toiminnan lisäksi aktiivisen toimijuuden, kontekstin ja ympäristön vuorovaikutusta. Uusia suuntia kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen Näyttöön perustuvassa käytännössä tieteellisten tutkimusten tulisi yhdistyä ammattilaisten sekä kuntoutujien asiantuntijatietoon ja näiden on katsottu olevan tärkeä kliinisen päättelyn perusta. Kliinisen päättelyn lisäksi kuntoutuksen yhteistoiminnassa tarvitaan keskustelevaa harkintaa, jossa tiedon soveltamista ja rakentamista tehdään kuntoutujan kontekstin mukaan (Järvikoski ym. 2013; Harra 2014). Käytäntöjen moninaisuus haastaa kuntoutuksen tutkimusta suuntaan, jossa tuloksellisuuden osoittamisen kannalta on ratkaisevan tärkeää tavoittaa se, miten lähestymistapoja sovelletaan kuntoutujalähtöisesti eri tavalla erilaisissa tilanteissa. Kuntoutuksen tutkimuksessa tarvitaan monimenetelmällisyyttä. (Ks. Seppänen-Järvelä 2018.) Asiantuntijatiedon hyödyntäminen, erityisesti kuntoutujien ja heidän läheisten näkökulma, tulisi huomioida myös kuntoutuksen tutkimuksissa. Kansainvälisen EACD-kongressin esityksissä jaettiin jo onnistumisia ”participatory research” -toteutuksissa ja ”participation-based research designissa”, joissa kuntoutujat ovat osallistuneet tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin, myös tutkimuskysymysten priorisointiin, suunnitelman laatimiseen sekä tulosten analyysin ja päätelmien tekoon. Tällöin kuntoutujan osallistuminen kuntoutustutkimuksissa laajenee informantin roolista kehittäjäkumppaniksi. Yhteiskehittely tutkimus- ja kehittämistyön menetelmänä voisi olla ratkaisu siihen, miten erilaisia kuntoutuksen lähestymistapoja otetaan haltuun, jäsennetään ja edelleen muokataan ja miksataan kuntoutujan tarpeen ja tilanteen mukaan. Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Anaby, D.R., Law, M., Feldman, D., Majnemer, A. & Avery L. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Dev Med Child Neurol. May; 60 (5): 513-519. Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2013: 43. Järvikoski, A., Martin, M., Autti-Rämö, I. & Härkäpää, K. 2013. Shared agency and collaboration between the family and professionals in medical rehabilitation of children with severe disabilities. International Journal of Rehabilitation Research 2013; 36 (1): 30-37. Harra T. 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Lauruschkus, K., Hallström, I., Westbom, L., Tornberg, Å. & Nordmark, E. 2017. Participation in physical activities for children with cerebral palsy: feasibility and effectiveness of physical activity on prescription. Arch Physiother. Nov 28; 7: 13. Palisano, R., Chiarello, L., King, G., Novak, I., Stoner, T. & Fiss, A. 2012. Partcipatoin-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilition 34 (12): 1041-1052. Reedman, S.E., Boyd, R.N., Trost, S.G., Elliott, C. 6 Sakzewski, L. 2019. Efficacy of Participation-Focused Therapy on Performance of Physical Activity Participation Goals and Habitual Physical Activity in Children With Cerebral Palsy: A Randomized Controlled Trial. Arch Phys Med Rehabil. Apr; 100 (4): 676-686. Seppänen-Järvelä, R. 2018. Monimenetelmällisyydestä on moneksi. Teoksessa Seppänen-Järvelä, R. (toim.): Monimenetelmällisyys kuntoutuksen tutkimuksessa. Havaintoja ja kokemuksia Muutos-hankkeen tutkimuksista. Helsinki: Kelan tutkimus, Työpapereita 144. Vänskä, N., Sipari, S., Pollari, K. & Huisman, A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kela Kuntoutusta kehittämässä -raportteja 2.
Potilasvahingot ja potilasturvallisuus kuntoutuksessa
Potilasturvallisuus ja potilasvahingot ovat asioita, joista tulisi puhua enemmän ja avoimemmin. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Haluan nostaa ilmiön esiin, jotta voisimme oppia ja keskustella potilasturvallisuudesta avoimemmin. Potilasvahinkotapahtuma on aina vaikea paikka myös ammattilaiselle. Tiesitkö, että Suomessa on ainutlaatuinen potilasta ja hoitohenkilöstöä turvaava potilasvakuutusjärjestelmä? Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii terveydenhuollon yhteydessä aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaamista potilasvahinkolain mukaisesti. Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa osana potilasturvallisuustyötä. (Palonen, Nio & Mustajoki 2005; Mikkola, Mikkonen, Suhonen & Kallio 2004; PVK n.d.) Potilasvakuutuskeskukseen on palkattu vuonna 2017 potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling, jonka työn avulla pyritään vähentämään potilasvahinkoja ja olemaan mukana Suomen potilasturvallisuutta vahvistavassa työssä. Esimerkkinä potilasturvallisuusviestinnästä Maijun kirjoittamat artikkelit alan julkaisuissa, joilla potilasturvallisuuden ja potilasvahinkojen teemoja nostetaan esiin. (Potilasvahingot 2018.) Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategiassa potilasturvallisuudella tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien henkilöiden ja organisaatioiden periaatteita ja toimintoja, joiden tarkoituksena on varmistaa hoidon, hoivan ja palveluiden turvallisuus sekä suojata asiakkaita vahingoittumasta. Pohjimmiltaan kyse on toiminta- ja turvallisuuskulttuurista. (Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017.) Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta ja tarjoaa potilasvahinkoaineistoa tutkimukseen Potilasvakuutuskeskukselle on kertynyt kolmenkymmenen vuoden aikana kattava määrä aineistoa potilasvahingoista ja terveydenhuollon toiminnasta. Aineiston avulla on mahdollisuus tutkia ja kehittää terveydenhuollon käytänteitä ja parantaa potilasturvallisuutta. Tutkimuslupa haetaan potilasvakuutuskeskukselta. Sattuneista virheistä, vahingoista ja läheltä piti -tilanteista voidaan oppia, jos niistä keskustellaan ja asioita otetaan esille. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Selvitys perustuu tutkimussuunnitelmaan ja Potilasvakuutuskeskuksen myöntämään tutkimuslupaan. Potilasvakuutuskeskuksen aineistosta tutkin vuosina 2013, 2014 ja 2015 kuntoutuksessa tapahtuneita korvattavia potilasvahinkoja, jotka ovat tapahtuneet fysio-, toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian tai laitoskuntoutuksen yhteydessä. Potilas voi tehdä vahinkoilmoituksen hoidostaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahinko tapahtui tai hän sai tietää siitä. Tämän vuoksi aineisto haettiin takautuen, saaden kokonaisten vuosien otannat. Potilasvakuutuskeskuksen ratkaisemia myönteisiä korvauspäätöksiä eli tapauksia, joissa katsottiin tapahtuneen potilasvahinko, tehtiin vuosina 2013–2015 yhteensä 7234 kappaletta. Tähän sisältyvät potilasvahingot yleislääketieteestä erikoissairaanhoitoon ja kuntoutukseen koko terveydenhuollon toimintakentältä Suomessa. (Potilasvahinkotilastot 2019.) Kaikkien sattuneiden potilasvahinkojen kokonaismäärässä kuntoutuksen vahingot ovat pieni ryhmä. Vuosina 2013–2015 sattui yhteensä 62 korvattavaa potilasvahinkoa kuntoutuksessa. Vahingot olivat hoitovahinkoja (27), tapaturmavahinkoja (34) sekä yksi laitevahinko (1). Fysioterapiassa vahinkoja tapahtui vuosittain eniten (ka. 17 kpl/vuosi). Vahinkoja tapahtui myös toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian ja laitoskuntoutuksen yhteydessä. Vuosina 2013–2015 korvattavia tapaturmavahinkoja ratkaistiin kaikkiaan 65 kappaletta ja hoitovahinkoja yhteensä 6689 kappaletta. Kuntoutuksessa tapahtuneiden hoitovahinkojen määrä on suhteessa kaikkiin hoitovahinkoihin pieni, alle puolen prosentin luokkaa. Sen sijaan puolet korvattavista tapaturmavahingoista on sattunut kuntoutuksen yhteydessä. Potilasvahinkona korvattava tapaturmavahinko on usein putoaminen hoitopöydältä Kuntoutuksessa tapahtuneena tapaturmavahinkona korvattavan vahinkotapahtuman tulee täyttää tapaturmakäsitteen edellytykset, jolloin vamman aiheuttaa äkillinen, odottamaton ulkoinen tapahtuma. Lisäksi tapaturman tulee olla syy-yhteydessä kuntoutuksen tutkimukseen, hoitoon tai kuntoutusohjelman mukaiseen toimintaan. Kuntoutuksen yhteydessä ilmenevät lihasten kipeytymät tai hoitolaitoksessa oleskelun aikana tapahtuneet tapaturmat eivät tule korvattavaksi. Sen sijaan kuntoutukseen liittyvät riskit ja niiden seurauksesta aiheutuneet tapaturmat korvataan, koska potilas ei olisi ollut riskin piirissä ilman kuntoutuksen toimia. Tällaisia ovat esimerkiksi putoamiset hoitopöydältä. Puutteellisen valvonnan tai varmistamisen seurauksesta aiheutunut tapaturma ja vamma voi sen sijaan tulla korvattavaksi hoitovahinkona. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.) Kuntoutuksessa sattuneet tapaturmavahingot liittyivät usein tilanteeseen hoitopöydän tai terapiavälineen yhteydessä. Kuntoutujat putosivat hoitopöydältä usein asennon vaihtamisen yhteydessä. Tapaturmia sattui, kun kuntoutuja poistui hoitopöydältä hoidon päätyttyä tai kun hän siirtyi pois harjoitusvälineeltä kuten polkulaitteelta, juoksumatolta tai tasapainolaudalta. Tapaturman syynä saattoi olla vaatteen takertuminen hoitopöytään tai terapiavälineeseen sekä hoitopöydän käsinojan tai säätöjalan asennon pettäminen tai liukastuminen. Myös kuntoutujan kehon asennon äkillinen pettäminen harjoitusterapiavälineellä aiheutti horjahduksia tai putoamisia. Terapeuttisen harjoittelun, kuten kävelyharjoituksen, tasapainoharjoituksen, lihastestauksen ja muun yksilöllisen toiminnan, yhteydessä aiheutui horjahtamisia ja kaatumisia. Ratsastusterapiassa tapaturman aiheutti useimmiten hevosen säikähtäessä äkillinen liike, jonka seurauksesta kuntoutuja putosi. Tapaturmavahinkona korvattiin myös äkillisen huimauksen yhteydessä aiheutuneita putoamisia hoitopöydältä. Tapaturmien seurauksesta potilaille aiheutui eri vaikeusasteisia murtumia, päänvammoja, jännevammoja, sekä lievempiä ohimeneviä kipuja ja mustelmia. Myös hammasvahinkoja aiheutui muutamia. Tapaturmien ehkäisyyn on mahdollista kiinnittää huomiota kuntoutustoiminnan järjestämisessä, tarkastelemalla olosuhteita ja toimintatapoja jo ennen kuin tapaturmia ehtii tapahtua. Kuntoutuksessa tapahtuneet hoitovahingot olisivat olleet toisin toimien vältettävissä Hoitovahinkona voidaan korvata tutkimuksen- ja hoidon yhteydessä aiheutunut henkilövahinko, joka olisi ollut toisin toimien vältettävissä. Aiheutuneen vahingon tulee olla syy-yhteydessä annettuun hoitoon, käsittelyyn tai näiden laiminlyöntiin. Vältettävyydessä arvioidaan kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön esimerkiksi fysioterapeutin ammatillisen osaamisen tasoa. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.) Kuntoutuksen yhteydessä ja hoitovahinkojen seurauksesta aiheutuneet vammat olivat aineistossa pääasiassa liiallisesta voiman käytöstä aiheutuneita kipeytymisiä, nivelvaurioita ja murtumia. Epäasiallisen hoitomuodon, esimerkiksi kaularangan alueen manipulaation, seurauksesta aiheutui kaulavaltimon dissekaatioita ja aivoinfarkteja, jotka olisivat olleet vältettävissä pidättäytymällä hoitomuodosta. Mikäli terapiavälineiden, apuvälineiden ja vastaanoton tilojen asianmukaisuus olisi varmistettu, olisi vältytty lämpöpakkausten aiheuttamilta palovammoilta ja apuvälineen tai kalusteen aiheuttamilta kaatumisilta. Hoitovahingoiksi katsottiin myös puutteellinen hoidon ohjaus, jolloin liiallisen venyttelyn seurauksesta aiheutui jännevamma. Myös puutteellisen tutkimuksen seurauksesta, potilaan olkapään sijoiltaanmeno jäi toteamatta ja tarvittavan hoidon aloitus viivästyi. Puutteellisen varmistamisen, tuennan ja siirtymisen avustamisen yhteydessä aiheutui nilkan vääntövamma, kipuja ja mustelmia, jotka olisivat olleet vältettävissä riittävällä tuella ja varmistamisella. Valtaosa tapahtuneista hoitovahingoista oli lieviä ja keskivaikeita, mutta vakavalta kuolemaan johtaneelta vahingoltakaan ei ole vältytty. Vahingon sattuminen on vaikea paikka ammattilaiselle, tämän vuoksi puhuminen on tärkeää Kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy erehtymisen mahdollisuus. Vahingon sattuminen, virhe tai lipsahdus on inhimillistä ja niitä sattuu myös kuntoutuksessa. Potilasvahinko on myös vaikea paikka ammattilaiselle, aiheuttaen syyllisyyttä, häpeää ja stressiä, jopa työkyvyttömyyttä. Tämän vuoksi on tärkeää, että potilasvahingon sattuessa myös ammattilainen saa apua ja tukea. Potilasturvallisuus paranee turvallisuuskulttuuria vahvistamalla, avoimella keskustelulla ja syyllistämättä. (Helovuo, Kinnunen, Peltomaa & Pennanen 2012.) Sairaaloissa vahinkojen ja läheltä piti -tilanteiden käsittelyyn on jo kehitetty toimintamalleja, esimerkkinä Taysin Second victim -malli ja lääkäripäivillä esillä ollut mokameeting-käsite. Edellä todetut liittyvät pääosin sairaalaympäristöön ja lääkäreiden toimintaan. Kuntoutuksen kentällä toimitaan kuitenkin paljon yksinyrittäjinä, yksityisellä sektorilla sekä järjestöissä, toki myös paljon julkisessa sairaanhoidossakin. Pienemmissä toimintayksiköissä ja osastoilla kuntoutusalan asiantuntija ja terapeutti voi olla erikoisalansa ainoa työntekijä. Työtä tehdään usein myös yksin sekä kuntoutujan omassa ympäristössä kotikäynteinä. Kirjoittaessani huomasin pohtivani kuntoutuksen ammattilaista. Jääkö kuntoutuksessa toimiva terapeutti vahingon sattuessa yksin? Mistä löytyy apua ja tukea sekä tilaisuus jakaa asioita ja oppia vahingoista? Kysynkin nyt kuntoutusalan ammattilaisilta, millainen potilasturvallisuuskulttuuri sinun työssäsi on. Puhutaanko läheltä piti -tilanteista ja sattuneista vahingoista avoimesti? Kirjoittaja: Kirsti Kostamo-Kleemola, toimintaterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), asiantuntija (Potilasvakuutuskeskus, korvausryhmä) Lähteet: Ei mennyt niin kuin Strömsössä 26.2.2016. Saatavana osoitteessa: < https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/ei-mennyt-niin-kuin-stromsossa/ > Luettu 20.4.2019. Helovuo, Arto, Kinnunen, Marina, Peltomaa, Karoliina & Pennanen, Pirjo 2012. Potilasturvallisuus: potilasturvallisuuden keskeisiä kysymyksiä havainnollisesti ja käytännönläheisesti. Fioca Oy. Mikkola, Juha, Mikkonen, Martti, Suhonen, Iisa & Kallio, Pentti 2004. Potilasvahinko, Lain sisältö ja soveltamiskäytäntö. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy. Mäkinen, Terhi 2019. Taysissa on huomattu: Virheen tehnyt kaipaa työyhteisön tukea – ei syyllistämistä tai kyttäämistä. Tehy lehti 17.4.2019 saatavana osoitteesta: <https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/taysissa-huomattu-virheen-tehnyt-kaipaa-tyoyhteison-tukea-ei-syyllistamista-tai-kyttaamista > Luettu 20.4.2019. Palonen, Reima, Nio, Asko & Mustajoki, Pertti 2005. Potilas- ja lääkevahingot, Korvaaminen ja ennaltaehkäisy. Talentum. Potilas ja asiakasturvallisuusstrategia 2017. Saatavana osoitteest: <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80352/09_2017_Potilas-%20ja%20asiakasturvallisuusstrategia%202017-2021_suomi.pdf?sequence=1> Luettu 20.4.2019. Potilasvahinkotilastot 29.3.2019. Saatavana osoitteesta: < https://www.pvk.fi/fi/tilastot-ja-tutkimukset/vahinkotilastot/ > Luettu 20.4.2019. Potilasvakuutuskeskus (PVK) n.d. Saatavana osoitteessa: <www.pvk.fi> Vahinkotyypit 23.2.2016. Saatavana osoitteessa: <https://www.pvk.fi/fi/vahinkoa-epailevalle/vahinkotyypit/ > Luettu 20.4.2019. Welling, Maiju 2018, Potilasvahingot. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim 134 (21). 2111-9. Saatavana osoitteesta < https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589 > Luettu 20.4.2019 Potilasvahingot, 2018, Maiju Welling Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim Saatavana osoitteesta < https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589 >
Kuntoutuksen oikea-aikaisuus tehostuu kuntoutusprosessien kehittämisellä
Mitä ovat kuntoutuksen ja kuntoutumisen edellytykset? Kuntoutusta kuvataan yksilön ja ympäristön muutosprosessina yhdistettynä kuntoutusprosessiin. Millä keinoin voimme edistää kuntoutuksen oikea-aikaisuutta ja kuntoutujan tehokasta ja sujuvaa kuntoutuprosessia? Toimintakykymme voi heikentyä monesta eri syystä. Jalkaterävaivoja toimintakyvyn rajoittajana yleensä vähätellään, sillä jalkaterät ovat usein kengissä ja poissa näkyvistä. Jalkavaivat ovat kuitenkin erittäin yleisiä, jopa 90 %:lla väestöstä on jokin jalkavaiva elämänsä aikana. Se, että et saa esimerkiksi kivuliaan vaivaisenluun vuoksi kenkää jalkaasi, rajoittaa se toimintakykyäsi ja voi estää sinua pääsemästä töihin. (Sprink ym. 2011; Stolt 2013: 41.) Mitä teet? Soitat ehkä lääkärille? Entä jos voisitkin varata ajan jalkaterapeutin suoravastaanotolle? Soittamalla jalkaterapian ajanvaraukseen, selvitetään puhelimessa hoidon tarpeen arviossa tilanteesi, ja pääset jo mahdollisesti saman tai seuraavan päivän aikana jalkaterapeutin suoravastaanotolle. Vastaanotolla toteutetut tutkimukset ja toimenpiteet edesauttavat kuntoutumistasi ja lisäävät toimintakykysi edistämisen kautta hyvää arkeasi. Samalla ennaltaehkäistään vaivojen pahenemista. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten jalkaterapeutin ammattitaitoa hyödyntäen edistetään kuntoutusprosessia ja edistetään kustannustehokasta kuntoutusta. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli suoravastaanottotoiminnan kehittäminen nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin edistämiseksi. Tutkimuksellinen kehittämistyö tehtiin toimintatutkimuksen logiikalla. Aineiston keruutapoina hyödynnettiin teemahaastattelua ja yhteiskehittelyä, johon osallistui Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan henkilökuntaa. Suoravastaanoton toimintatapa kuntoutusprosessin edistäjänä Tutkimuksellisessa kehittämistyössä haluttiin selvittää tekijöitä, joilla voidaan edistää kuntoutusprosessia henkilöillä, joilla on nilkka- ja jalkaterävaivoja sekä saada kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavasta. Kuntoutusprosessia edistäviksi tekijöiksi nousivat nopea hoitoon pääsy, välitön avun saaminen, erilaisten kuntoutuspalveluiden saaminen saman ammattilaisen vastaanotolta, saumaton toiminta kuntoutusammattilaisten välillä, sekä muiden ammattilaisten konsultaation mahdollisuus. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavassa korostuivat lisäkoulutus suoravastaanoton tekemiseen, hoidon tarpeen arviossa huomioitavat asiat, kuten nilkka- ja jalkaterävaivat, joilla asiakas ohjautuu jalkaterapeutin suoravastaanotolle, sekä itse suoravastaanottokäyntiin liittyvät toimenpiteet (Anttila 2018). Jalkaterapeutin suoravastaanoton ydintekijät Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena laadittu kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan ydintekijöistä on esitelty kuviossa 1. Kuvaus sisältää kolme pääteemaa. Suoravastaanottotoiminnan käynnistämiseen liittyvät ydintekijät Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaan liittyvät ydintekijät, joissa korostuu hoidon tarpeen arvio sekä suoravastaanottokäyntiin liittyvät tekijät. Ydintekijät suoravastaanoton hyödyistä Ydintekijöiden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan Helsingin kaupungille jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaa, jo olemassa olevan fysioterapeuttien suoravastaanoton toimintatavan rinnalle. Suoravastaanotto tehostaa kuntoutumista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa jalkaterapeutin suoravastaanoton koettiin tehostavan kuntoutuprosessia, sillä jalkaterapeutin vastaanotolle pääsee nopeammalla aikataululla kuin vastaavasti lääkäriin (Anttila 2018.) Useissa tutkimuksissa on saatu vastaavia tuloksia suoravastaanoton hyödyistä. Suoravastaanoton koettiin muun muassa nopeuttavan hoitoon pääsyä ja kuntoutuksen alkamista, ehkäisevän vaivojen kroonistumista sekä olevan kustannustehokasta. (Belthur ym. 2003; Lakka 2008; Lautamäki ym. 2016.) Palveluiden saatavuuden parantuminen vähentää sairauden kroonistumisen riskiä, ja tuo sitä kautta säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollolle (Suomen fysioterapeutit 2017.) Ulkomailla on tehty tutkimuksia fysioterapian suoravastaanoton lisäksi myös jalkaterapeuttien suoravastaanotosta, samoin tuloksin (Walsh 2017). Lopuksi Saumaton, prosessinomaisesti etenevä palvelukokonaisuus yksilöllisesti toteutettuna edistää asiakkaan kuntoutumista (Jeglinsky, Karhula & Autti-Rämö 2013: 37–38). Palveluprosessien sujuvoittamiseksi tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten välisiä tehtävänsiirtoja ja tehtävien uusjakoja. (Töytäri 2018: 4.) Jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan kehittämisellä vastataan kuntoutuksen paradigman muutoksiin, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteisiin sekä Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten tavoitteisiin. Kuntoutusprosessia kehittämällä, jalkaterapeutin suoravastaanottotoimintaan kohdentuen, saadaan ylläpidettyä toimintakykyä sekä toteutettua kustannustehokasta toimintaa. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla”. Anni Anttila 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto. Kirjoittaja: Anni Anttila, jalkaterapeutti (YAMK) Kuva: Hannu Mattila Lähteet: Anttila, Anni 2018. Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutuprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla. Tutkimuksellinen kehittämistyö. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Helsinki. Metropolia ammattikorkeakoulu. Belthur M & Clegg J & Strange M 2013. A Physiotherapy specialist clinic in paediatric orthopaedics: is it effective? Postgradute medical journal. 79 (938). 699 – 702. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1742895/ Luettu 11.3.2018. Jeglinsky, Ira & Karhula, Maarit & Autti-Rämö, Ilona 2013. Kuntoutusprosessi kuntoutujan arvioimana. Tieteellinen artikkeli. Kuntoutus (4). 37–52. Lakka, M. 2008. Selkäkipupotilas akuuttivastaanotolla. Vaikuttavuuden, käyntikohtaisten kustannusten, kustannusvaikuttavuuden ja asiakastyytyväisyyden vertailu lääkärivas-taanoton ja fysioterapeutin vastaanoton välillä. Kuopion yliopisto. Terveydenhallinnon ja -talouden pro gradu tutkielma. Lautamäki, L. & Salo, P. & Mustalampi, S. & Häkkinen, A. & Ylinen, J. 2016. Fysioterapeutin suoravastaanotto -keino alentaa terveydenhuollon kustannuksia? Fysioterapia. 5, 4-9. Sprink, M. J. & Menz, H. B. & Fotoohabadi, M. R. & Wee, E. & Landorf, K. B. & Hill, K. D. & Lord, S. R. 2011. Effectiviness of a multiaffected podiatry intervention to prevent falls in community dwelling older people with disabling foot pain: randomised controlled trial. British Medical Journal. Jun. 16. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3116775/ Stolt Minna 2013. Foot Health In Older People – Development of a preventive, evaluative instrument for nurses. Väitöstyö. Turun yliopisto. Saatavana osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5376-9 Suomen fysioterapeutit 2017. Suoravastaanottotoiminta: Fysioterapeutin ensikäynnille lääkärin vastaanoton sijaan. Päivitetty 12.9.2017. Saatavana osoitteessa https://www.suomenfysioterapeutit.fi/?s=Fysioterapeutin+ensik%C3%A4ynnille+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rin+vastaanoton+sijaan Töytäri Outi 2018. Fysioterapeuttien suoravastaanotot sosiaali- ja terveydenhuollon julkisissa organisaatioissa. Tehy ry. Tehyn julkaisusarja B, Selvityksiä 1/18. Walsh, Tom P. & Ferris, Linda R. & Cullen, Nancy C. &, Brown, Christopher H, Lounghry, Cathy J. & McCaffrey Nikki M. 2017. The integration of Podiatrist into a orthopaedic department: a cost-consequences analysis. Journal of Foot and Ankle Research. 10 (44).
Moniammatillinen osaaminen koulutuksessa − sanahelinää vai todellisuutta?
Moniammatillinen toiminta on ollut pitkään puheenaiheena ja kehittämisen kohteena sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teemaan palataan säännöllisin väliajoin. Nyt sote-uudistuksen myötä on se taas noussut esille. Lähdimme kehittämään opiskelijoiden harjoittelun osaksi moniammatillista toimintaa, niin että oman toiminnan yhteydessä opiskelijat kävivät moniammatillista keskustelua asiakkaan tilanteesta. Harjoittelu toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluissa, Positiassa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo parin viime vuosikymmenen ajan tuotu esille moniammatillisen työn tärkeyttä ja merkitystä, niin työn tekemisen kuin asiakkaiden sujuvan palveluprosessin näkökulmasta. Entinen kollegamme, VTT Kaarina Isoherranen teki aiheeseen liittyen väitöskirjan otsikolla Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä (2012). Saman kysymyksen voi varmasti esittää tänäkin päivänä, kun aihe ja sen vaikeus nousevat jatkuvasti esille. Moniammatillisessa yhteistyössä jokainen työntekijä tuo oman asiantuntijuutensa ja ammatillisen asemansa moniammatilliseen yhteistyöhön (Isoherranen ym. 2008). Keskeistä onkin, miten oma asiantuntijuus ja osaaminen tulevat yhteiseen käyttöön ja kaikkien hyväksi työskentelyssä, niin että asiakasymmärrystä syntyy kuntoutujan arkeen. Asiakasymmärryksessä on erityisen tärkeää se, että ymmärrämme asiakkaan omat tavoitteet sekä hänen elämäntilanteensa ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat asiakkaan elämässä. Osaamisella Soteen -hankkeen väliraportissa (2018) nostetaan myös esille, että uudet toiminta- ja palvelumuodot edellyttävät ammattilaisilta valmiuksia toimia monialaisissa tiimeissä. Tarvitaan osaamista, joka tuottaa uudenlaisia palvelukokonaisuuksia ja on vahvasti asiakaslähtöistä toimintaa. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -raportissa (2018) puolestaan sanoitetaan sekä monialaista yhteistoimintaa geneerisenä osaamistarpeena että vielä ehkä vaativampaa yhteistoiminnallista muutososaamista. Oppimisen muutoksesta Oppiminen on nykyisin osa niin työntekoa kuin koulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että tarvitaan työskentely- ja toimintatapoja, jotka edistävät oppimista (Otala 2018). Tällaisen toimintamallin on hyvä syntyä jo osana koulutusta. Moniammatillisen osaamisen rakentuminen onkin yksi koulutuksen keskeisiä haasteita vahvan substanssiosaamisen rinnalle. Oppimisen muuttuessa ketteräksi tarvitaan sellaisia toimintaympäristöjä, jotka tukevat yksilöllistä ja yhdessä oppimista. Sosiaali- ja terveysalan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän asiakkaiden terveysongelmien ja kuntoutustarpeiden monimutkaistuessa. Ammattilaiselta vaaditaan oman alansa asiantuntijuuden lisäksi kykyä ja osaamista toimia osana asiantuntijaverkostoa. Tällaista tiimipohjaista ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan terveydenhuollossa moniammatilliseksi yhteistyöksi. Tiimityötaitojen kehittyminen edellyttää niiden harjoittelemista siinä, missä muukin kliininen osaaminen. Moniammatillinen harjoittelu osana korkeakouluopintoja voi olla yksi tällainen ympäristö osana ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Moniammatillisen harjoittelun on todettu olevan tehokas tapa edistää ja motivoida tulevien terveydenhuollon ammattilaisten moniammatillista yhteistyötä (Isoherranen 2012; Salminen & Saaranen 2018). Opiskelijat harjoittelemassa moniammatillista toimintaa Metropolian hyvinvointipalvelupiste Positiassa toteutettiin syksyn 2018 aikana moniammatillisen harjoittelun pilotti, jonka tavoitteena oli kehittää Positian moniammatillista toimintamallia sekä asiakkaan kokonaisvaltaista toimintakyvyn edistämisen osaamista. Pilottiin osallistui 15 opiskelijaa fysioterapian, jalkaterapian ja osteopatian tutkinto-ohjelmista. Opiskelijat toimivat moniammatillisissa pienryhmissä, joista jokaiselle oli vastuullaan yksi Positian asiakas. Yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa pienryhmät kartoittivat asiakkaan kokemia toimintakyvyn haasteita sekä tavoitteita toimintakyvyn suhteen. Tämän pohjalta opiskelijat loivat yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelman siitä, millaisia Positian tarjoamia moniammatillisia palveluita voitaisiin hyödyntää asiakkaan toimintakyvyn tukemisessa. Pilotissa asiakkaan saama palvelu monipuolistui ja rikastui yhteisen työskentelyn seurauksena, kun työskentelyyn tuli mukaan laajempaa osaamista toimintakyvystä. Opiskelijat osallistuivat yhdessä asiakkaan kanssa kliinisen päättelyn prosessiin, niin että kokonaiskuvaa asiakkaan tilanteesta rakannettiin moniammatillisesti ja yhdessä. Samalla opiskelijat testasivat myös omaa ajatteluaan suhteessa ryhmän muihin jäseniin. Kokemukset pilotista olivat pääosin positiivisia niin opiskelijoiden kuin harjoittelun ohjaajienkin mielestä. Opiskelijat nostivat esiin positiivisena oppimiskokemuksena sen, että moniammatillisen harjoittelun pilotti ohjasi tekemään yhteistä pohdintaa eri ammattiryhmien välillä, jonka myötä jokaisen ammattiryhmän arvo kuntoutusprosessissa tuli esiin. Myös eri ammattiryhmien toimintatapojen seuraaminen koettiin myönteiseksi ja keskustelua herättäväksi asiaksi. Opiskelijat kokivat saaneensa uudenlaista osaamista, kun näkivät toistensa työtä esimerkiksi asiakkaan liikkumisen arviointiin liittyen. Pilotista saatu palaute kiteytyi hienosti seuraavissa opiskelijakommenteissa: Mitä paremmin osteopaatit, fysioterapeutit ja jalkaterapeutit tietävät ja tuntevat toistensa osaamisalueet ja vahvuudet, sitä paremmin osataan käyttää jokaisen koulutuslinjan vahvuudet asiakkaan hyödyksi. Kaikilla pilotointiin osallistuvilla opiskelijaryhmillä on paljon sellaista tietoa ja annettavaa osaamista, joka voi helposti jäädä toisilta ryhmiltä pimentoon, jos yhteistä harjoitteluaikaa tai yhteisiä asiakkaita ei ole. Kaiken kaikkiaan jaetun asiantuntijuuden hyödyntäminen ja toisilta ammateilta oppiminen koettiin hyödyllisiksi ja osaamista edistäväksi tekijöiksi. Aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että opiskelijoiden ryhmätyötaidot paranevat ja he oppivat paremmin ymmärtämään asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä moniammatillisen opetusyhteistyön kautta (Salminen & Saaranen 2018). Haastetta tulevaan Toki kehitettävääkin löytyy. Keskeisimmäksi haasteeksi pilotissa nousivat aikataululliset seikat. Moniammatillisen toiminnan laadukas toteutuminen vaatii, että kaikilla toimijoilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua toimintaan. Tutkintojen eri mittaiset ja eri aikoina toteutuvat harjoittelujaksot asettavat tälle potentiaalisen esteen. Opetussuunnitelmien rakenteen, sisältöjen ja ajoitusten kautta on mahdollista kehittää sekä moniammatillisen toimintaan liittyvää osaamista että taata edellytykset moniammatillisen toiminnan toteutumiselle. Asiaa onkin tärkeää ja hyödyllistä tarkastella osana opetussuunnitelmien kehitystyötä. OSKU - osaamista kuntoutukseen -hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Kirjoittajat: Johanna Holvikivi toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Pekka Anttila toimii jalkaterapian tutkintovastaavana ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Lähteet: Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta. Isoherranen, Kaarina & Leena Rekola & Raija Nurminen 2008. Enemmän yhdessä − moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua. Osaamisella Soteen -hanke. OKM 28.3.2018. Väliraportti. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Helsingin Kauppakamari. Saaranen, Terhi & Koivula, Meeri & Heidi Ruotsalainen & Carola Wärnå-Furu & Salminen, Leena (toim.) 2018: Terveysalan opettajan käsikirja. Helsinki: Tietosanoma.
Marginaaliset kuntoutujaryhmät hyötyvät keskitetyistä palveluista ja vertaistuesta
Nykyään kuntoutuspalveluja pyritään enenevässä määrin siirtämään osaksi kuntoutujien arkea. Käytännössä tämä näkyy kotiin vietävien kuntoutuspalvelujen lisääntymisenä. Marginaalisessa kuntoutujaryhmässä palvelujen keskittäminen voidaan silti kokea toimintakykyä vahvistavana käytäntönä. Erityisen suuri merkitys on vertaistuella. Alaraaja-amputaatio on ihmisen elämän mullistava asia, joka vaikuttaa henkilön toimintakykyyn hänen koko loppuelämänsä. Tämä tulisi huomioida suunniteltaessa ja kehitettäessä alaraaja-amputaation jälkeisiä kuntoutusprosesseja. Ammattilaisten osaamisen ja vertaistuen merkitys alaraaja-amputaation jälkeisessä kuntoutumisessa on suuri Ammattilaisten erikoisosaaminen sekä palvelujen keskittäminen ja profilointi nousivat isoiksi teemoiksi tutkimuksellisessa kehittämistyössäni, jossa kehitettiin alaraaja-amputaation jälkeistä kuntoutuskäytäntöä moniasiantuntijuuteen perustuen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa. Moniasiantuntijuudella tarkoitettiin kehittämistyössä sitä, että kuntoutujat osallistuivat kehittämiseen tasavertaisina kumppaneina ammattilaisen kanssa (Mäkinen 2014: 13). Kehittämistyön tavoitteena oli kuntoutujan toimintakyvyn vahvistuminen. Kehittämistyöhön osallistui julkisen terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi sekä kuntoutujia että kolmannen ja yksityisen sektorin työntekijöitä. Vertaistuen merkitys korostui tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa kautta linjan. Saman kokeneen henkilön kohtaamisella voi olla suuri vaikutus kuntoutujan voimaantumisen kokemukseen alaraaja-amputaation jälkeen. Voimaantumisen kokeminen perustuu yksilön kasvuun tiedon, itsearvostuksen ja asenteiden muutoksen myötä (Järvikoski & Härkäpää 2011: 142−143). Vertainen voi myös auttaa kuntoutujaa käytännön asioissa, ja hänellä voi kokemuksensa kautta olla sellaista tietotaitoa, jota kaikilla ammattilaisillakaan ei ole. Kehittäjäryhmissä koettiin, että ammattilaisilla on edelleen alaraaja-amputaatioihin liittyvän osaamisen puutetta. Kuntoutujat kokivat, että he joutuivat neuvomaan ja ohjeistamaan ammattilaisia paljon hoitoonsa ja kuntoutukseensa liittyvissä asioissa, vaikka olivat itse ensimmäisen kerran uuden asian edessä. Ammattilaisilla tulisi olla yhtenäiset toimintatavat, ammattitaitoa hoitaa amputaatiotynkää ja haavaa ja osaamista ottaa voimakkaampi asiantuntijarooli kuntoutumisen alussa. Ymmärrys siitä, että asiantuntijuuden painopisteet vaihtelevat henkilön kuntoutumisen aikana oli keskeistä. Myöhemmin kuntoutujasta kehittyy oman tilanteensa asiantuntija, ja hän voi olla suuremmassa ja aktiivisessa roolissa hoitonsa ja kuntoutuksensa suunnittelussa, mutta heti vammautumisen jälkeen se on vaikeaa. Palveluja keskittämällä ja profiloimalla voidaan edesauttaa ammattilaisten osaamisen kasvua. Lisäksi keskitetyt palvelut näyttäytyvät kuntoutujalle helpommin saavutettavina, kun hänellä on selkeä käsitys siitä, minne olla tarvittaessa yhteydessä. Ammattilaisten tuttuus on myös tärkeää. Palveluja keskittämällä kuntoutuja voi lisäksi tavata vertaisia jo heti kuntoutumisprosessinsa alussa. Kuntoutuminen elämänkaarella On esitetty, että kuntoutuksen tulisi olla elämänkaarimallin mukaista (STM 2015: 16−18) ja ”siilomaisista”, yksittäisistä interventioista, olisi päästävä horisontaalisen tason kuntoutumisen tukemiseen. Ryhmähaastatteluissa kuntoutujat puhuivat huolesta, joka liittyy ikääntymiseen ja siihen liittyvään palvelutarpeen muutokseen. Amputoitu jalka ei kasva takaisin, ja ikä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita. Tulisi ymmärtää, että alaraaja-amputaatiosta kuntoutuminen ei ole pelkästään sairaalavaiheessa ja sen lähihistoriassa tapahtuvaa kuntoutumista, vaan kuntoutuksen tarve jatkuu koko elämän. Kuntoutuspolku olisikin kirjattava auki, eri vaiheiden toimijat ja vastuutahot nimettävä ja viestintää kehitettävä yli ammatti- ja organisaatiorajojen, jotta eri toimijoiden välinen viestintä on sujuvaa ja yhteisistä käytänteistä voidaan sopia paremmin (Vänskä ym. 2016: 79, 83). Alaraaja-amputaation jälkeen kuntoutuksen tarve vaihtelee sekä ikääntymisen mutta myös mahdollisen proteesin muutosten ja uusimisen myötä. Kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus harrastaa ja tehdä itselleen merkityksellisiä asioita koko elämänsä. Kuntoutuksen tulisi siis olla tarveperustaista koko elämänkaarella. Kuntoutus lähtee kuntoutujan tavoitteesta Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten keskeinen teema oli kuntoutujan tavoitteiden ympärille rakentuva kuntoutus. Hyvän kuntoutustuloksen saavuttamisessa keskeinen rooli onkin kuntoutujan motivaatiolla (Järvikoski 2013: 23−24). Kuntoutujan henkilökohtainen kokemus erilaisten tavoitteiden tärkeydestä, saavuttamisesta tai saavuttamattomuudesta, ohjaa motivaation viriämistä ja säilymistä. Henkilökohtaiset elämäntavoitteet tai elämänprojektit ohjaavat tavoittelemisen ja ylläpitämisen arvoisia asioita. Mikäli kuntoutuksen tavoitteet ovat ristiriidassa kuntoutujan elämäntavoitteiden kanssa, motivoituminen on vaikeaa ja tavoitteisiin tähtäävää toimintaa on vaikea ylläpitää eikä kuntoutumista tapahdu. (Härkäpää & Valkonen & Järvikoski 2017: 75−76; Järvikoski & Härkäpää 2011: 166−167.) Ammattilaisen tehtävä on auttaa kuntoutujaa löytämään itselleen merkitykselliset konkreettiset, realistiset tavoitteet ja mahdollistaa niiden saavuttaminen. Tulevaisuudessa palveluja keskittämällä ja profiloimalla sekä panostamalla ammattilaisten osaamiseen, verkostomaiseen toimintaan ja yhteistyöhön vertaistukihenkilöiden ja kuntoutujien kanssa voidaan vaikuttaa alaraaja-amputaation kokeneiden henkilöiden toimintakykyyn vahvistavasti. Kuntoutuksen tulisi perustua kuntoutujan omaan tavoitteeseen, ja sen toteutuksen tulisi olla tarveperustaista koko kuntoutujan elämänkaarella. Teksti perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Alaraaja-amputaation jälkeisen kuntoutuskäytännön kehittäminen moniasiantuntijuteen perustuen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Elina Borchers, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Härkäpää, Kristiina & Valkonen, Jukka & Järvikoski, Aila 2017. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) 2017: Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 74−82. Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013: 43. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70263/URN_ISBN_978-952-00-3457-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. 5. painos. Helsinki: WSOYpro Oy. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014: Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja, Aatos-artikkelit 13/2014. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf STM 2015. Monialainen kuntoutus, tilannekatsaus. Sosiaali-ja teveysministeriön raportteja ja muistioita 2015. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70343/URN_ISBN_978-952-00-3509-9.pdf> Vänskä, Nea & Sipari, Salla & Valtonen, Anu & Yli-Kankahila Pia & Leminen, Teija-Marita & Keponen Riitta & Nurminen, Tomi & Anttila, Pekka 2016. Koulutuksen ja työelämän verkostoa kehittämässä toimintakyvyn edistämiseksi – näkökulmana alaraaja-amputaatioproteesien luovutusperusteet sekä paikalliset apuväline- ja kuntoutuspalvelut. Teoksessa Kettunen, Jyrki & Wikström-Grotell, Camilla 2016: Vaikuttavat tavat (VATA), näyttöön perustuva toiminta sosiaali- ja terveysalalla. Arcada Working Papers. 1/2016: 69−106. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5260-68-7>
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö