Avainsana: kuntoutus
Yhteistoimintaa ja yhdessä oppimista kuntoutuksen tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudessa
Kuntoutumisen asiantuntijoiden osallistuminen tutkimus- ja kehittämistoimintaan rikastuttaa ja uudistaa hyvien käytänteiden tutkimista ja kehittämistä. Mitä ovat sellaiset tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt, jotka vahvistavat kuntoutujien osallistumista kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa? Kuntoutuksessa tarvitaan moninaista yhteistyötä ja kumppanuuksia verkostoissa, jotta voidaan taata kuntoutujille mahdollisimman tehokkaat ja sujuvat kuntoutuspalvelut (Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003: 16). Kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K-toiminnan) uudistamiseksi, tulevaisuuteen katsoen, tarvitaan rohkeutta miettiä kokonaisuutta uudella tavalla niin järjestelmän ja verkostojen kuin uudenlaisten toimintatapojen näkökulmasta (ks. Rantakokko ym. 2019). Verkostojen yhteistoiminnassa sekä kuntoutujien, ammattilaisten sekä tutkijoiden kumppanuudessa voidaan kehittää kuntoutuksen hyviä nykykäytäntöjä sekä tuottaa uusia kuntoutuskäytäntöjä (Sipari & Mäkinen 2012: 11). Soveltavan tutkimustoiminnan tarkoituksena on käytäntöjen kehittäminen hyödyntämällä tutkimustietoa (Anttila 1996). Usein kuntoutujien osallistuminen kuntoutuksen soveltavaan T&K-toimintaan on toteutunut kyselyihin vastaamalla tai erilaisten haastatteluiden keinoin. Osallistuminen on tällöin rajautunut tutkimuksen informanttina toimimiseen. Millaista voisikaan olla tutkimus- ja kehittämistoiminta, jossa mahdollistuu kuntoutujan aktiivinen osallistuminen ja toimijuus? Juuri siis ne samat asiat, joita kuntoutuksen valtaistava paradigma korostaa (Järvikoski ym. 2017: 78). Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudessa kuntoutujat eivät ole tutkimuksen kohteita vaan aktiivisesti osallistuvia yhdenvertaisia kumppaneita ammattilaisten ja tutkijoiden kanssa (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 145; Lehtonen ym. 2020). Kumppanuudessa kokemusperäinen asiantuntijuus yhdistyy ammattilaisten ja tutkijoiden osaamiseen. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus voi toimia tehokkaana tulosten jakamisen sekä jalkauttamisen keinona ja linkkinä organisaatioiden, ammattilaisten, kuntoutujien sekä niitä ympäröivien sidosryhmien välillä (Hoekstra ym. 2020). Tutkimus- ja kehittämiskumppanuus edistää näin potentiaalisesti tutkitun tiedon ja käytännön välisen kuilun umpeen kuromista (Greenhalg ym. 2016). Kuntoutujien mahdollisuus osallistua asiantuntijoita T&K-toimintaan mahdollistaa merkityksellisten tutkimusaiheiden tunnistamisen kuntoutujien näkökulmasta sekä relevantin tutkimustiedon tuottamisen (Sipari & Mäkinen 2012: 11; Lehtonen ym. 2020). Hoekstran ym. mukaan kuntoutujien osallistumisen mahdollistaminen kumppaneina T&K-toiminnassa edistää tuloksellisempaa kuntoutustoimintaa tulevaisuudessa. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt Anna Kaipaisen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä tartuttiin tutkimus- ja kehittäjäkumppanuusilmiöön. Työn tarkoituksena oli kehittää tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävää käytäntöä kuntoutuksen soveltavassa T&K-toiminnassa kuntoutujan osallistumisen vahvistamiseksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli JAMK:n ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kolmivuotinen kehittämishanke REcoRDI. Hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntoutuksen soveltavaa TKI-toimintaa sekä vahvistaa osaamista ja verkostoitumista T&K-toiminnassa ihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi. (Rantakokko ym. 2019.) Metropoliassa kehittämisen painopisteitä hankkeessa ovat asiakaslähtöinen kuntoutus, osallistumista mahdollistava kuntoutuminen arjessa ja yhteiskehittely älykkäissä kuntoutuskäytännöissä. Nämä kehittämisen painopisteet on yhdistetty osallistuvan tutkimuskumppanuuden teemaksi. (Sipari 2020.) Kaipaisen (2020) tutkimuksellinen kehittämistyö toteutui toimintatutkimuksellisella otteella ja aineisto kerättiin laadullisin menetelmin teemahaastatteluiden ja yhteiskehittelyn keinoin. Tiedontuottajina oli viisi kuntoutujaa, jotka olivat osallistuneet aiemmin tutkimus- ja kehittäjäkumppaneina kuntoutuksen soveltavaan T&K-toimintaan. Lisäksi osallistujia olivat kolme kuntoutuksen ammattilaista, joilla oli kokemusta tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudesta sekä kaksitoista Metropolian innovaatiokeskittymän kehittäjäverkoston jäsentä. Pirun hauskaa yhdessä oppimista ja yhteistoimintaa Kuviossa 1 on tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista yhteenvetona tuotettu kuvaus tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävistä käytännöistä. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuuden sillalle kuntoutujat ja ammattilaiset astelivat yhdessä. Tutkimus- ja kehittämiskumppanuudessa yhteistoiminta ja yhdessä oppiminen oli keskeistä. Parhaimmillaan yhdessä tekeminen on ”pirun kivaa ja hauskaa”, kuten eräs osallistuja asian muotoili. Tuloksissa painottuivat kumppanuutta edistävät arvot ja asenteet, jotka olivat yhdenvertaisuus, avoimuus, positiivisuus, rehellisyys sekä psykologinen turvallisuus. Tällöin oli mahdollista lähteä ”rohkeesti kokeilemaan” ja samalla ”opitaan toinen toisiltamme.” Tärkeää oli vastavuoroinen dialogi vuorovaikutuksessa. Kumppanuutta edistävät arvot, asenteet ja diaglogi toimivat kuin sillankaiteina, jotka tukivat osallistujia koko prosessin ajan (kuvio 1). Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävissä käytännöissä korostuivat kumppaneiden välinen luottamus sekä yhteistöllisyys. Vapaamuotoinen tutustuminen oli tärkeää: ”Käytiin Rossossa syömässä aina koko porukalla kesken päivän. Siinä tutustuttiin parhaiten ja sai niin ku semmosen tunteen, että kuului porukkaan.” Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus perustui yhteisille tavoitteille ja tahtoon tehdä yhteistyötä. Tutkimus- ja kehittämiskumppanuutta edistävissä käytännöissä ratkaisuja kysymyksiin etsitään yhdessä. Kuntoutuksen ammattilainen kuvasi asiaa näin: ”Antoisimmat hetket oli keskustelutilaisuudet, kun haettiin yhdessä sitä yhteistä näkemystä siinä.” Ideoita visioitiin yhteistoiminnassa osallistavien, luovien ja monipuolisten työskentelytapojen avulla. Teknologia ja digitaaliset ratkaisut mahdollistivat etäyhteyksin osallistumisen ja pelilliset menetelmät. Kuntoutujien osallistumisen mahdollistumiseksi tuli kuntoutujien yksilölliset toiveet ja tarpeet huomioida. Oli hyödyllistä myös kartoittaa, mitä erilaista osaamista ja taitoja kuntoutujilla on – ei vain kuntoutumisen asiantuntijoina, vaan laajemminkin. Roolit ja vastuut määriteltiin yhdessä. Kuntoutujien mielekäs osallistuminen tuli huomioida prosessin kaikissa vaiheissa, jotta tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus pääsee aidosti toteutumaan. Kumppanuussuhteen rakentamiseen, toimintatapoihin sekä toteutukseen liittyvät erityspiirteet tuli ottaa huomioon toiminnassa. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuuden vahvistaminen tulevaisuudessa Tulevaisuudessa tulisi pohtia sitä, kuinka varmistetaan kuntoutujien yhtäläinen pääsy mukaan T&K-toimintaan. Tärkeää olisi myös hyödyntää tutkimus- ja kehittämistoimintaan jo kumppaneina osallistuneita kuntoutujia. Nämä muutosagentit olisivat oiva voimavara tiedottamaan tutkimus- ja kehittäjäkumppanuustoiminnasta sekä juurruttamaan uutta käytäntöä tulevaisuudessa. Kaipaisen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia hyödynnetään REcoRDI-hankkeessa kehitettävässä osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallissa. Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallia rakennetaan hankkeessa moninäkökulmaisesti ja perustuen kansainväliseen kirjallisuutteen (Lehtonen ym. 2020) sekä hankkeessa toteutettuihin lukuisten työpajojen tuloksiin. Kevään 2021 aikana REcoRDI-hankkeessa toteutuu osallistuvan tutkimuskumppanuuden kehittävä koulutusprosessi, jossa kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijat sekä tutkijat ja kehittäjät yhdessä kouluttautuvat, arvioivat ja kehittävät mallia edelleen. Osallistuvan tutkimuskumppanuuden malli kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan julkaistaan tulevaisuudessa saavutettavana elektronisena julkaisuna. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: Kaipainen, Anna 2020. ”Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittajat Anna Kaipainen, fysioterapeutti (YAMK), projektisuunnittelija, Metropolia AMK Nea Vänskä, lehtori ja REcoRDI-hankkeen tutkija, Metropolia AMK Lähteet Anttila, P. 1996. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta: taito-, taide- ja muotoilualojen tutkimuksen työvälineet. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta. Helsinki: Artefakta 2. Akatiimi. Greenhalgh T, Jackson C, Shaw S, Janamian T. 2016. Achieving Research Impact Through Co-creation in Community-Based Health Services: Literature Review and Case Study. The Milbank Quarterly 94, 2, 392–429. Harra, T, Sipari S, Mäkinen, E. 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 145-164. Hoekstra F, Mrklas KJ, Khan M, ym. 2020. A review of reviews on principles, strategies, outcomes and impacts of research partnerships approaches: a first step in synthesising the research partnership literature. Canada: Health Research Policy and Systems 18:51 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7249434/pdf/12961_2020_Article_544.pdf Järvikoski A, Martin M, Kippola-Pääkkönen A, Härkäpää K. 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola A, Kairala M, Lyly H, Niskala A. (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 58–81. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003. Kuntoutusasiain neuvottelukunta Julkaisuja 2003:19. Sosiaali- ja terveysministeriö. Lehtonen K, Vänskä N, Sipari S, Harra T, Helenius S. 2020. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa - kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 43(3):6-19. Rantakokko, Sipari, Paltamaa, Korniloff, Vänskä, Lehtonen. 2019. Recordi. Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42(3):44-48. Sipari S. 2020. Ratkaistavana kuntoutumisen hyvä tulevaisuus. REcoRDI-kehittämishanke – osaamista ja verkostoitumista kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen. https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminenja-innovaatiot/hankkeet/recordi/ Sipari S, Mäkinen E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6/2012. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/122860/AATOS_6.pdf?sequence=1
Ikääntyneen toimijuutta arjessa vahvistava ryhmäkuntoutus
Elinikä pitenee, eläkeläisten määrä ja palveluiden tarve kasvaa (Marinin hallitusohjelma 2019:146). Väestön ikääntyminen haastaa kehittämään palveluita, jotka pienentävät sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja tehostavat työtä (Härkäpää & Järvikoski & Salminen 2016: 31). Ryhmä soveltuu lähes aina kaikkiin kuntoutuksiin ja tarjoaa toimintaympäristön, jossa kuntoutuja voi tähdätä kohti omia sekä ryhmän tavoitteita (Salminen 2016: 301). Ryhmäkuntoutus on pyörinyt työpaikallani jo vuosia samalla kaavalla, mutta voisiko siihen saada uudistusta näkökulmaa muuttamalla? Toimijuus käsitteenä perustuu uudenlaiseen ja aiempaa toiminnallisempaan käsitykseen myös vanhoista ihmisistä. Se korostaa ihmisen toiminnan tavoitteellista ja merkityksellistä luonnetta. Perusajatuksena on, että toimijuus on jotain, mikä rakentuu ja muotoutuu modaalisten ulottuvuuksien haluamisen, täytymisen, voimisen, osaamisen, tuntemisen ja kykenemisen yhteisenä vuorovaikutuksena. (Jyrkämä 2012: 243–148.) Pikkaraisen (2020) tutkimuksen mukaan ikääntyneiden kuntoutuksessa tulisi hyödyntää toimijuuteen perustuvaa lähestymistapaa. Onnistunut, arkeen voimavaroja antava kuntoutus syntyy ikääntyneen toimijan ja kuntoutukseen vaikuttavien tekijöiden välisenä vastavuoroisena oppimis- ja muutosprosessina. Toimijuuteen perustuva kuntoutus täydentää perinteistä toimintakykylähtöistä kuntoutusta. (Pikkarainen 2020: 6.) Toimijuus kuntoutustavoitteena ohjaa tarkastelemaan kuntoutumista osana kuntoutujan yksilöllistä elämää ja sosiaalista pärjäämistään eikä vain fyysisenä toimintakykynä (Reunanen 2017: 88–91). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöni, jonka tarkoituksena oli kehittää ryhmäkuntoutusta ikääntyneen toimijuuden vahvistumiseksi arjessa. Tutkimuksellinen kehittämistyö toteutettiin toimintatutkimuksena, ja aineisto kerättiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen aineistokeruu toteutettiin ryhmäkeskusteluna ammattilaisten kanssa, toinen vaihe ryhmäkeskusteluna kuntoutujien kanssa. Kolmas aineistokeruuvaihe järjestettiin yhteiskehittelynä kehittäjäryhmälle, joka muodostui Pysy kotikuntoisena -ryhmän kuntoutujista, kuntohoitajasta sekä fysio- että toimintaterapeuteista. Kuntoutujalähtöisyys ja arkiaskareiden harjoittelu Kuntoutujalähtöinen ryhmäkuntoutuksen suunnittelu ja ohjaus sekä arjen toimintoja tukevat harjoitteet ryhmäkuntoutuksen toteutuksessa edistävät ikääntyneen toimijuutta arjessa. Kuntoutujalähtöiseen toiminnan suunnitteluun ja ohjaukseen kuuluvat: ammattilaisten valmistautuminen ryhmäkuntoutukseen (ryhmäkokojen ja ohjaajien määrän suunnittelu, kriteerit ryhmiin pääsylle, ryhmät toimintakyvyn perustella valinnanvapaus säilyttäen) perehtyminen kuntoutujien arkiympäristöön ja taustatietoihin keskustellen yhdessä kuntoutujan kanssa tavoitteen asettaminen, päivittäminen ja seuranta ammattilaisen tuella. Kokonaistavoitteen lisäksi tulee nimetä pienempi, käytännönläheinen osatavoite, jonka saavuttamista ja päivittämistä seurataan yksilöllisen aikataulun mukaan avoin vuorovaikutus, jonka avulla mahdollistetaan yksilöllinen ohjaus, suunnittelu ja seuranta, sekä vertaistuki ja neuvot kaikkien saataville sopivien kotiharjoitteiden ohjaus. Ryhmäkuntoutuksessa tulee harjoitella arjen toimintoja, ihan käytännön tasolla. Harjoitteissa tulisi olla: toiminnallisuutta, liikkeiden yhdistelemistä, kuten pölynimurin perässä vetämistä ja lattialta ylösnousemista, jossa yhdistyvät lihasvoimien ja tasapainon vahvistaminen hienomotoriikan harjoitteita, kuten kutomista ristisanojen tekemistä aivojumppaa, kuten pelejä, leikkejä ja ongelmanratkaisutehtäviä. Toimintakyvyn merkitys toimijuuden mahdollistajana on suuri, ja toimintakyky nivoutuukin toimijuuden ympärille tiukasti niin, että ne täydentävät toinen toistaan. Kirjoittaja Kirsi Hautaviita, fysioterapeutti Peruskuntaturvayhtymä Karviaisessa ja kuntoutuksen (ylempi AMK) - opiskelija Lähteet Härkäpää, Kristiina & Järvikoski, Aila & Salminen, Anna-Liisa 2016. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Jyrkämä, Jyrki 2012. Toimijuus ja terveyden edistäminen. Teoksessa Näslindh-Ylispangar, Anita: Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen. Helsinki: Edita Publishing. Marinin hallitusohjelma 2019. Osallistava ja osaava Suomi. 3.6 Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161931/VN_2019_31.pdf?sequence=1&isAllowed=y Pikkarainen, Aila 2020. Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/71384/978-951-39-8250-8_vaitos18092020.pdf?sequence=1&isAllowed=y Reunanen, Merja A.T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62863/Reunanen_Merja_ActaE_216_pdfA.pdf?sequence=1&isAllowed=y Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Nuorten turvallista urheilua edistetään verkostojen yhteistyönä
Lasten ja nuorten emotionaalinen ja fyysinen turvallisuus on keskeistä liikunta- ja urheiluharrastamisessa. Kansainvälisessä Kidmove-hankkeessa tarkastelimme, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä yhteistyötä nuoren, perheen, urheiluseuran sekä kuntoutuksen asiantuntijoiden välillä tulee kehittää. Huoli lasten ja nuorten lisääntyneistä urheiluvammoista Lasten ja nuorten urheiluvammat ovat lisääntyneet (Faude ym. 2013; Finch ym. 2014; Smith ym. 2016). Tutkimusten mukaan taustalla on mm. kova ja yksipuolinen kuormitus sekä liian varhainen erikoistuminen tiettyyn lajiin (Meyer ym. 2016). Samaan aikaan vammoille altistavana tekijänä on katsottu olevan lasten monimuotoisen liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden vähentyminen arjessa (Launay 2015). Loukkaantumisriski kasvaa harjoittelumäärien ja intensiteetin lisääntymisen myötä (Räisänen 2018). Wright:n (2017) arvion mukaan puolet urheiluvammoista ovat rasitusvammoja, joista suurin osa olisi ennaltaehkäistävissä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua vapaa-ajan toimintaan ja oikeus suojeluun kaikelta kaltoin kohtelulta (Lapsen oikeudet; Unicef 2018). Huomiota onkin kiinnitettävä sekä fyysiseen että emotionaaliseen turvallisuuteen junioriurheilussa. Mitä tulisi tehdä urheiluvammojen ehkäisemiseksi ja nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi? Kuntoutusalan asiantuntijoiden näkökulmia lasten ja nuorten turvalliseen urheilu- ja liikuntaharrastamiseen Kidmove-hankkeessa haastattelimme kolmea kuntoutuksen asiantuntijaa, kahta fysioterapeuttia ja yhtä jalkaterapeuttia, jotka työskentelevät nuorten urheilijoiden parissa ja yhteistyössä nuorten urheilijoiden seurojen kanssa. Haastattelussa selvitettiin, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä korkeakoulun ja seurojen yhteistyöverkostot voisivat mahdollistaa. Tyypilliset urheiluvammat varioivat lajin mukaan. Kovatehoisten pallopelien sekä lajivaatimuksilta ja harjoitusmääriltä vaateliaan kilpailu-urheilun lisäksi myös extreme-urheilu ja seikkailulajeissa on kasvanut loukkaantumis- tai rasitusvammariski. (Caine ja Purcell 2016.) Haastateltavat asiantuntijat kuvasivat, että tyypillisesti fysio- tai jalkaterapiaan hakeutuva nuori urheilija harrastaa ohjatusti monta kertaa viikossa. Tavallisesti yli 16-vuotiailla on valikoitunut jo yksi laji pääasialliseksi urheilumuodoksi. Nuorten urheilijoiden tyypillisiä vaivoja tai syitä hakeutua fysioterapiaan ovat erityisesti alaraajojen erilaiset kiputilat tai rasitusvammat. Näitä ovat esimerkiksi Osgood-Schlatterin tauti, kantapään kiputilat tai akillesjänteen kipu, joista tavallinen on Haglundin kyhmyn ärtyminen (ks. Saarikoski 2016). Jalkaterapiaan tai pohjallisarvioon hakeutuu hyvin tyypillisesti pallopelejä, yleisurheilua tai luistelua harrastavia nuoria, joilla kuormitus jalkaterille ja alaraajoille on lajissa korkea. Asiantuntijoiden mukaan hyvin yleistä on myös hakeutua vastaanotolle joko valmentajan, vanhemman tai nuoren epävarmuuden tai huolen takia. Nuori tai läheinen kaipaa asiantuntijan suositusta siitä, miten kivun, oireen tai muun haasteen kanssa tulisi edetä. Nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi tärkeää on nuorten urheilijoiden, vanhempien, valmentajien ja urheiluseuratoimijoiden ymmärrys urheiluvammoille altistavista tekijöistä ja niiden ehkäisystä käytännössä. Ennaltaehkäisyn merkitystä korostaa myös se, että aikaisemmat vammat lisäävät riskiä vammojen uusiutumiselle. Asiantuntijoiden mukaan nuorten kiputilojen ja oireiden taustalla ovat usein kasvuun ja kuormitukseen liittyvät asiat kuten liian yksipuolinen harjoittelu, liian nopea kuormituksen lisäys ja/tai kova kuormitus suhteessa yksilölliseen kasvun ja kehityksen vaiheeseen ja nuoren kokonaistilanteeseen sekä palautumiseen (Cayne ja Purcell 2016; Meyer ym. 2016). Kuntoutusalan asiantuntijat kiinnittävät huomiota esimerkiksi nuoren kehon ja alaraajojen linjaukseen, lihasvoimaan ja kehonhallintaan, rasitustiloihin ja mahdolliseen vammaan. Asiantuntijan mukaan esimerkiksi jalkapallojunioreiden polvivaivat, jotka eivät ole seurausta tapaturmista, juontavat juurensa usein lapsen tai nuoren kasvun, liian kovan rasituksen ja liian yksipuolisen harjoittelun yhdistelmään ja heikkoon kehon ja liikkeen hallintaan. Asiantuntija totesi haastattelussa, että jos nuorella urheilijalla on heikot reisi-, pakara- ja polvea ympäröivät lihakset eli urheilijan niin kutsuttu ”tukipaketti” ei ole kunnossa, on urheilijan keho jatkuvasti kovilla harjoitellessa. Erikoistuminen yhteen lajiin liian varhain voi myös tehdä lasten ja nuorten liikunnasta liian yksipuolista, mikäli tähän ei erityisesti kiinnitetä harjoittelussa huomiota (Meyer ym. 2016). Asiantuntijat kuvailivat kuntoutusta nuorten urheilijoiden kanssa palkitsevaksi, sillä oireet ja nuoren tilanne kohenevat usein nopeasti oikeanlaisella kuntoutuksella ja asiaan tarttumalla riittävän aikaisessa vaiheessa. Koska ongelmat yleensä huomataan melko nopeasti joko valmentajan, vanhemman tai nuoren itsensä toimesta, niin suurempaa vauriota tai ongelmaa ei tavallisesti ehdi syntyä. Haastateltavat korostivat, että nuoren ilmaisemaan kipuun on kiinnitettävä huomiota ja nuoria olisi hyvä opettaa itse arvioimaan ja seuraamaan oman kehon olotilaa ja vointia sekä kertomaan mahdollisista kivuista tai oireista ennen niiden pahenemista. Harkittua harjoittelua ja laadukasta liikettä Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan junioriurheilussa, niin kuin urheilussa yleensä, paras tapa ehkäistä vammoja ja vaurioita on tuki- ja liikuntaelimistön hyvä hallinta sekä laadukas ja monipuolinen harjoittelu. Tämä on havaittu myös tutkimuksissa. Esimerkiksi Pasanen (2009) tutki, että naissalibandyn pelaajien lihashermojärjestelmän aktivointi alkulämmittelyssä sekä liiketaitoja ja kehon hallintaa kehittävä laadukas harjoittelu ehkäisivät ilman kontaktia tapahtuneita alaraajojen urheiluvammoja. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan kehon hallintaan ja liikkeen laatuun ja tukilihasten aktivointiin tulisi keskittyä jo nuorena juniorina ennaltaehkäisevällä otteella. Esimerkiksi juoksutekniikkaan ja kehon koordinaatioon on hyvä kiinnittää huomiota. Liikkeen laadun lisäksi Meyer ym. (2016) korostavat, että ikätasoisesti sopivat ja monipuolisesti kehoa kuormittavat harjoitusmenetelmät, kuormituksen yksilöllinen harkinta ja nuoren omien kokemusten ja näkemysten huomiointi harjoittelussa ovat keskeisiä turvallisen urheilun edistämiseksi ja vammojen ehkäisemiseksi (Meyer ym. 2016). Vammojen taustalla olevat syyt voivat liittyä myös harjoitteluympäristöön ja välineisiin, kuten kenkiin, mikä tulisi huomioida myös toiminnassa (Layney 2015). Huomio lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin Haastateltavien mukaan valmentajien ja lasten vanhempien tulisi turvallisen urheilun edistämiseksi kiinnittää huomiota lapsen kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä suurempi vanhemman roolin tulisi olla. Terveellinen ravinto sekä urheilun, koulun ja levon tasapaino ovat tärkeitä. Huomiota olisi syytä kiinnittää palautumiseen harjoittelusta ja siihen, miten lapsi jaksaa arjessa. Uni on palautumisessa tärkeimpiä tekijöitä ja esimerkiksi varsinkin nopeasti kasvavilla teineillä hyvä nukkumisalusta on hyvä varmistaa lapsen ja nuoren unenlaadun turvaamiseksi. Myös säännöllinen unirytmi ovat merkittäviä palautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Jos nuori nukkuu viikonloppuisin pitkään tarkoituksenaan kuitata viikon aikana kertyneet univelat, niin voi nuoren elimistö mennä sekaisin eikä palautumista tapahdukaan. Nuorella energiaa tulisi riittää urheilun lisäksi myös kasvamiseen, koulunkäyntiin ja muuhun vapaa-aikaan. Avainasemassa on suunnitelmallisuus sekä oikeanlaiset harjoitusmäärät ja –ajat, vanhempien tuki ja nuoren oma aktiivisuus näistä asioista huolehtimisessa. Haastateltu asiantuntija korosti, että lasten ja nuorten yksilöllisen kasvun ja fyysisen sekä henkisen kehityksen vaiheen huomiointi on olennaista junioreiden harjoittelussa. Tämä vaatii valmentajilta, mutta myös vanhemmilta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen perusteiden tuntemista. Esimerkiksi kasvupyrähdyksen huippu eli PHV tarkoittaa ikää, jolloin nuoren kasvu on suurimmillaan (Lloyd ym. 2014). Nopea kasvu vaikuttaa nuoren hermolihastoimintaan, fyysiseen suoriutumiseen (Lloyd ym. 2014) sekä lisäten rasitusta kehon rakenteissa kuten ligamenteissa ja luu-jänne-liitoksissa sekä lihas-jänne-liitoksissa (Difiori 2010). Nopean kasvun vaiheessa olevilla nuorilla on todettu suurempaa vamma-alttiutta (Kujala 2016). Valmennuksessa on tärkeää tunnistaa nuorten urheilijoiden herkkyyskaudet ja ne kehitysvaiheet, jolloin rasitusta tulee keventää ja mukauttaa nuoren tarpeisiin. Nuoria voi ohjata myös itse tunnistamaan omaa kehitysvaihettaan ja mahdollisesti myös sitä, minkälainen kehitysvaihe on myöhemmin tulossa. Tällöin nuoren on helpompi kuunnella omaa kehoaan, tunnistaa omia tarpeitaan ja toteuttaa oikeanlaista tekniikka-, kehonhallinta-, koordinaatio- ja voimaharjoittelua. Fyysisen turvallisuuden lisäksi huolehdittava myös emotionaalisesta turvallisuudesta Nuorten turvallinen urheilu- ja liikuntaharrastus käsittää paitsi fyysisen turvallisuuden niin myös emotionaalisen turvallisuuden. Emotionaalinen eli henkinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että lapsi ja nuori saa kokea olevansa hyväksytty ja arvokas omana itsenään ja tuntea olonsa turvalliseksi. Tällöin ympäristö on vapaa kiusaamisesta, painostuksesta ja epäasiallisesta käytöksestä. Turvallinen valmennusympäristö, lapsen ja nuoren tarpeisiin vastaava positiivinen valmennus, vanhempien tuki ja kannustus, mahdollisuus vaikuttaa, ilo ja kokemus yhteisöön kuulumisesta, pystyvyydestä ja oppimisesta edistävät myös nuorten motivaatiota osallistua (Bailey ym. 2013; Tiirikainen ja Konu 2013). Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri harjoituksissa sekä valmentajan myönteinen vuorovaikutus nuorten kanssa ja läsnäolo turvallisena aikuisena on keskeistä (Niemelä ym. 2020). Merkityksellistä on, että aikuiset ja joukkuetoverit osoittavat arvostusta ja luottamusta myös epäonnistumisen hetkinä. Emotionaalisen turvallisuuden takaamiseksi tärkeässä osassa on lasten ja nuorten, vanhempien ja valmentajien sekä muiden seuratoimijoiden yhteistyö. Tärkeää on kehittää toimintaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän tarpeitaan vastaavaksi (Kokko ja Martin 2019). Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja ilmaista näkökulmiaan sekä kehittämisideoitaan turvallisen ja mielekkään harjoittelun edistämiseksi (Lönnqvist ym. 2020). Uusista yhteistyöverkostoista osaamista ja voimavaroja Usein vapaaehtoistyöntekijöinä toimiville seuratoimijoille ja nuorten urheilijoiden valmentajille turvallisen urheilun edistäminen ja hyvien käytänteiden selvittäminen, käyttöönotto ja mahdollisten vammoille altistavien riskitekijöiden tunnistaminen voi olla haastava kokonaisuus. Olisikin tärkeää kehittää monialaista yhteistyötä, jotta urheiluseurat ja kuntoutuksen asiantuntijat voisivat yhdessä edistää lasten ja nuorten turvallista harjoittelua. Monet kuntoutusalan ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä urheiluseurojen kanssa. Pääasiassa fysiikkavalmentajat, fysioterapeutit ja seurojen yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa on järjestetty kilpatoiminnassa ja aikuisten puolella. Kuitenkin yhteistyön mahdollistuminen laajemmin eri-ikäisten urheilijoiden parissa edistäisi osaamisen jakamista ja rikastamista urheilu- ja rasitusvammojen ennaltaehkäisemiseksi ja niistä kuntoutumiseksi. Muun muassa fysioterapeuttien osaamista voisi enemmän hyödyntää ikä- ja kehitystason huomioivan harjoittelun suunnittelussa, yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa, liikkeen hallinnan ja laadun edistämisessä sekä sopivan kuormitustason räätälöinnissä. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan tärkeää olisi saada fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten osaaminen seuroihin pidempinä toimintaa kehittävinä prosesseina eikä vain vammojen sattuessa tai yksittäisinä luentoina. Asiantuntijat näkivät yhteistyön korkeakouluopiskelijoiden ja urheiluseurojen välillä hyödyllisenä. Opiskelijat voisivat esimerkiksi osallistua harjoituksiin, kiinnittää huomiota nuorten yksilöllisiin tarpeisiin, mutta myös kehittää harjoittelua ja toimintaa laajemmin. Opiskelijoiden opintoihin kuuluvien työelämäharjoitteluiden ja joidenkin opintojaksojen valjastaminen yhteistyöhön seurojen kanssa mahdollistaisi pidempien yhteistyöprosessien rakentamisen. Myös eri lajiseurojen välinen yhteistyö mahdollistaisi lajien välisen osaamisen ja tietotaidon yhdistelyn ja uusien harjoitusideoiden luomisen monipuolisen harjoittelun edistämiseksi. Kidmove-hanketta rahoittaa vuosina 2019-2020 Euroopan Unionin Erasmus+ Sport –ohjelma. Metropolia AMK:n koordinoiman Kidmove-hankkeen kansainvälisessä kehittäjäverkostossa kehitetyt materiaalit (videot, artikkelit ja blogi-kirjoitukset) urheilijalähtöisistä valmennuskäytännöistä junioriurheilussa ovat tutustuttavissa hankkeen kotisivujen kautta ja alla olevien linkkien kautta. Nuorten turvallisen harjoittelun ja urheiluvammojen ehkäisy mahdollistuu, kun yhdistetään uudella tavalla nuorten, valmentajien, vanhempien ja kuntoutuksen asiantuntijoiden osaaminen sekä mahdollistetaan korkeakoulujen ja urheiluseurojen uudistava yhteistyö. Metropolia Ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskittymä ja HyMy-kylä toivottavat tervetulleeksi seurat, yritykset ja nuoret urheilijat yhteistyöhön. Esimerkkejä Kidmove-hankkeen materiaaleista: Ahlstrand A, Anttila P. (Toim.) 2020. KIDMOVE - Athlete Centered Coaching Practices. https://www.theseus.fi/handle/10024/345474 Videoita Kidmove-hankkeen hyvistä valmennuskäytännöistä löytyvät alla olevista linkeistä ja Kidmoven youtube-kanavalta (https://www.youtube.com/channel/UC6IokxCymGaNTOpuprIyysg): • Kidmove-hanke: https://www.youtube.com/watch?v=2CgX_7TaCJ4 • Keep your feelers up: https://www.youtube.com/watch?v=_DP9ZyMiZwE • Enabing participation in junior coaching: https://www.youtube.com/watch?v=BKsxzz-b2oM • Mentoring model to support the sports coach: https://www.youtube.com/watch?v=m-z6cgkE6zQ Kirjoittajat Maria Tuononen valmistuu pian fysioterapeutiksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja on osallistunut Kidmove-hankkeen kehittämistoimintaan. Marian sydäntä lähellä on tehdä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Nea Vänskä on fysioterapian ja kuntoutuksen lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii tutkijana Kidmove-hankkeen kehittäjätiimissä. Niklas Virtanen toimii HJK:n liigajoukkueen valmennustiimissä sekä johtaa HJK:n suorituskyky-yksikön toimintaa koko HJK:n organisaatiossa. Pohjakoulutukseltaan Niklas on fysioterapeutti, jota kuitenkin ohjaa intohimo kehittää pelaajia sekä ennaltaehkäistä vammoja ennemmin kuin kuntouttaa niitä. Lähteet Bailey R, Cope E, Pearce G. 2013. Why do children take part in, and remain involved in sport? Implications for children’s sport coaches. International Journal of Coaching Science 7(1):56-75. Caine D, Purcell L. 2016. The exceptionality of the young athlete. Teoksessa Caine D, Purcell L. (toim.) Injury in pediatric and adolescent sports. Epidemiology, treatment and prevention. Springer: 3-16. DiFiori JP. 2010. Evaluation of Overuse Injuries in Children and Adolescents. Current Sports Medicine Reports; 9(6): 372-378. doi: 10.1249/JSR.0b013e3181fdba58 Faude O, Rößler R, Junge A. 2013. Football injuries in children and adolescent players: are there clues for prevention? Sports Medicine. Sep;43(9). Finch CF, Wong Shee A, Clapperton A. 2014. Time to add a new priority target for child injury prevention? The case for an excess burden associated with sport and exercise injury: population-based study. BMJ Open 2014:4(7):e005043. Kokko S, Martin L. (toim.). 2019. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Liitu-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja: 1. Korhonen T. Urheiluvalmentajien näkemyksiä tasa-arvon ja turvallisuuden edistämisestä urheiluseuroissa. 2019. Kujala U. 2016. Rasitusvammat. Teoksessa: Vuori I, Taimela S & Kujala U. Liikuntalääketiede. Helsinki, Duodecim: 580–599. Lapsen oikeudet. Sopimus kokonaisuudessaan. Lloyd RS, Oliver JL, Faigenbaum AD, Myer GD & De Ste Croix M. 2014. Chronological age vs. biological maturation: Implications for exercise programming youth. Journal of strength and conditioning research 28(5): 1454–1464. Lönnqvist M, Vänskä N, Helander M. 2020. ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä” – miksi nuorten urheilijoiden on tärkeää osallistua ja vaikuttaa omassa harrastuksessaan. Valmentajat 2: 34-36. Meyer GD, Jyanthi N, DiFiori JP, Kiefer AW, Faigenbaum AD, Logerstedt D, Micheli LJ. 2016. Sports Specialization, Part II: Alternative Solutions to Early Sport Specialization in Youth Athletes. Sports Health Jan-Feb;8(1):65-73. Niemelä M, Kuhlefelt S, Ahlstrand A, Anttila P. 2020. Keep your feelers up! – enabling coach. Pasanen K. 2009. Floorball injuries: epidemiology and injury prevention by neuromuscular training. Tampere. University of Tampere. Räisänen A. 2018. Adolescent Sports Injuries. Frontal plane knee control as an injury risk factor and a screening tool. Tampere, University of Tampere. Saarikoski R. 2016.Lasten alaraajoissa ilmenevät rasitusvammat ja vammojen ehkäisy. Terveyskirjasto, Duodecim, Terveet jalat, 22.12.2016. Smith NA, Chounthirath T, Xiang H. 2016. Soccer-Related Injuries Treated in Emergency Departments: 1990-2014. Pediatrics. Oct;138(4). Tiirikainen M, Konu A. 2013. Miksi lapset ja nuoret katoavat liikunta- ja urheiluseuroista murrosiässä? Verkkojulkaisussa: Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3. Unicef 2018. Children’s Rights in Sport Principles Wright, Edna H. 2017. Prevention of Overuse Injuries in High School Athletes. Doctor of Nursing Practice Scholarly Projects. 28.
Kuntoutuksen ammattilaiset haluavat kehittää etävastaanottotoimintaa yhdessä
Etäpalveluiden käyttö on arkipäivää jo monissa palveluissa. Myös kuntoutuksessa etävastaanottotoiminta on löytänyt tiensä osaksi palveluita. Etävastaanottoina toteutuva kuntoutus on kuitenkin vielä hakemassa paikkaansa ja vaatii kehittämistyötä, jotta etävastaanottojen potentiaali löydetään ja se osataan hyödyntää kuntoutuspalveluissa parhaalla mahdollisella tavalla. Etävastanotoilla tapahtuvan kuntoutuksen toteuttaminen tuo sekä ammattilaisen että asiakkaan uuden äärelle. Etävastaanottojen käyttöönottamisessa voi olla omat haasteensa, mutta ne voivat tuoda myös paljon uusia mahdollisuuksia kuntoutuspalveluihin. Etäteknologian käyttäminen vaatii aluksi harjoittelua ja onkin erittäin tärkeää, että käytössä oleva teknologia on helppokäyttöistä ja tarpeenmukaista, jolloin etävastaanottojen käyttöönottamisen kynnys pienenee (Vuonovirta 2011). Ammattilainen pääsee myös soveltamaan osaamistaan, kun vuorovaikutus tapahtuu teknologian välityksellä eikä fyysinen kontakti asiakkaan kanssa ole mahdollista (Turner 2018). Etävastaanottoihin liittyy useita kehittämisen kohteita HUSin kuntoutuspalveluiden toiminnankehittämisprojektissa todettiin vuonna 2019, että etävastaanottotoiminta vaatii vielä käyttöönottamisen jälkeen kehittämistä, jotta etävastaanottoja osataan hyödyntää laadukkaasti kuntoutuksen palvelukanavana (Malmberg & Knutti 2019). Lähdinkin selvittämään HUSin kuntoutuksen ammattilaisten näkemyksiä etävastaanottotoimintana toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämiseen liittyvistä tarpeista ylemmän AMK:n tutkimuksellisessa kehittämistyössäni. Sen tulosten mukaan etävastaanottona toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämisen kohteet liittyivät teknologiaan, kuntoutusmenetelmiin, palveluprosessiin ja käytön tukemiseen. Etävastaanottoteknologian tärkein tehtävä on mahdollistaa sujuva ja tarkoituksenmukainen etävastaanoton toteutuminen. Teknologian helppokäyttöisyyttä ja toimivuutta onkin kehitettävä jatkuvasti. Lisäksi etävastaanottojen käytön lisääntymisen myötä tarvitaan uusia toiminnallisuuksia tukemaan kuntoutuksen toteuttamista etäyhteydellä. Teknologian kehittäminen on myös vuorovaikutuksessa etävastaanotolle soveltuvien kuntoutusmenetelmien kehittämisen kanssa. Teknologian kehittyminen mahdollistaa uusien kuntoutusmenetelmien kehittämisen etävastaanotoille ja etävastaanotoille soveltuvien kuntoutusmenetelmien kehittäminen puolestaan ohjaa kehittämään uusia teknisiä ratkaisuja. Kuntoutuksen toteutuminen etävastaanottoina ei toimivasta tekniikasta huolimatta ole itsestään selvää, vaan se vaati myös koko palveluprosessin kehittämistä. Etävastaanotto tulee saada osaksi kokonaisuutta organisaation toimintaprosesseihin ja järjestelmiin, ettei se jää irralliseksi toiminnaksi. Etävastaanottojen käytön tueksi on tarpeellista kehittää riittävä ohjeistus, joka on helposti saatavissa silloin kun sitä tarvitsee. Myös etävastaanottotoiminnan tukihenkilötoimintaa palvelua tuottavissa yksiköissä kannattaa kehittää, ainakin etävastaanottotoiminnan aloitusvaiheessa. Etävastaanottojen kehittäminen tuo uusia kehittämisen tapoja Asiakaslähtöisten ja asiakaslähtöinen palveluiden kehittäminen korostuvat terveydenhuollon sähköisten palveluiden kehittämisessä (Jauhiainen & Sihvo 2015). Kuntoutuksen ammattilaiset korostivatkin tarvetta kehittää etävastaanottotoimintaa yhdessä. Mukaan kehittämiseen tarvitaan asiakkaat, moniammatillinen ja –alainen verkosto sekä lähiesimiehet ja ylempi johto. Kehittämisessä tulisi pyrkiä eroon terveydenhuollon perinteisestä organisaatiolähtöisestä kehittämisen tavasta ja johtamaan verkostokehittämistä yli yksikkö- ja organisaatiorajojen suunnitellusti ja avoimesti. Koko kehittämisen lähtökohtana tulisi olla aito, mielellään asiakkailta noussut tarve etävastaanottotoiminnan kehittämiseen. Terveydenhuollon sähköisten palveluiden kehittämiseen luoduissa malleissa asiakkaiden osallistamiseen löytyy erilasia tapoja, kuten kansalaisille avoimet kanavat osallistua palveluiden ideointiin tai tavoitteellinen asiakasraatitoiminta palveluiden kehittämisessä ja arvioinnissa (Arvonen & Lehto-Trapnowski 2019). Asiakkaiden lisäksi mukana etävastaanottotoiminnan kehittämisessä tulisi olla kuntoutuspalveluita tuottavan yksikön koko moniammatillinen tiimi ja heidän esimiehensä. Ammattilaisten mukaan etävastaanottotoiminnan kehittäminen ja käytännön kokeileminen tulisi kulkea rinnatusten, jolloin käytännöstä saadut kokemukset auttavat kehittämään etävastaanottotoimintaa ja kehittäminen puolestaan muokkaa käytäntöjä. Kokemuksia olisi myös hyvä päästä jakamaan eri yksiköiden välillä, oppien toinen toisiltaan ja kannustaen kehittämiseen. Ammattilaisten mielestä säännölliset tapaamiset sekä kasvotusten, että etäyhteydellä ovat tärkeä osa etävastaanottotoiminnan kehittämistä. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen tarpeet suuntaavat kehittämistä Etävastaanottotoiminnan kehittämisen jatkaminen on varmasti muuallakin kuin HUSissa vielä tarpeellista. Kehittämistä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan se kannattaa rakentaa jatkumoksi aiemmalle kehittämistoiminnalle hyödyntäen myös muista vastaavista kehittämishankkeista ja projekteista saatuja kokemuksia. Näin ei hukata kehittämiseen jo käytettyjä resursseja ja saavutettuja tuloksia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni nousseet etävastaanottotoimintana toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämisen tarpeet mukailevatkin muissa hankkeissa ja tutkimuksissa esille tulleita terveydenhuollon sähköisten ja etäpalveluiden kehittämisen tarpeita. Niitä yhdessä ratkaisten saamme tuotettua laadukkaita nykyaikaisia kuntoutuspalveluita monikanavaisesti. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen voikin nähdä yhtenä keinona vaikuttaa kuntoutuksen koko palvelujärjestelmään. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Etävastaanottojen kehittäminen kuntoutuspalveluissa – Ammattilaisten näkemyksiä kehittämistarpeista HUSissa”, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020. Kirjoittaja: Miia Malmberg, fysioterapeutti, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma. Hän työskentelee HUSissa digitaalisten kuntoutuspalveluiden kehittäjänä. Lähteet: Arvonen, Sirpa & Lehto-Trapnowski, Päivi 2019. Tekemisen meininki – Virtuaalisairaala 2.0 -hankkeen yhteenveto. http://publish.psshp.fi/kokous/2020369340-11-1.PDF Jauhiainen, Annikki & Sihvo, Päivi 2015. Asiakaslähtöisten sähköisten terveyspalvelujen käyttöönotto – malli käyttöönotolle ja vaikuttavuuden arvioinnille. FinJeHeW 2015;7(4). https://journal.fi/finjehew/article/view/53520/16677 Malmberg, Miia & Knutti, Katri 2019. Etävastaanottotoiminnan kehittäminen HUSin kuntoutuspalveluissa. HUSin sisäinen toiminnankehittämisprojektin loppuraportti. HUS 30.9.2019. Turner, Aideen 2018. Case Studies in Physical Therapy: Transitioning a "hands-on" Approach into a Virtual Platform. International Journal of Telerehabilitation 10 (1). 37–50. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6095681/pdf/ijt-10-37.pdf Vuonovirta, Tiina 2011. Etäterveydenhuollon käyttöönotto terveydenhuollon verkostoissa. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514297175.pdf
Asiakaslähtöisyys kuntoutuspalveluissa rakentuu vuorovaikutuksessa
Asiakaslähtöisyys käsitteenä on laaja, ja sitä voidaan tarkastella monella tasolla lähtien organisaation toiminnan arvoista päätyen yksittäisen työntekijän tapaan tehdä työtä. Asiakaslähtöisyys on nimetty kuntoutuspalveluiden järjestämisen arvoperustaksi jo pitkään, mutta käytännön asiakastyössä asiakaslähtöisyys rakentuu aina uudelleen, tilannesidonnaisesti. Käytännössä asiakaslähtöisyys on asiakkaan kokemus kohtaamisestaan ammattilaisen kanssa ja saamastaan palvelusta. Mistä tekijöistä syntyy lääkinnällisen kuntoutuksen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kokemus asiakaslähtöisestä kuntoutuspalvelusta? Tampereen kaupungin lääkinnällisen kuntoutuksen toimiston sosiaalityöntekijöiden kokemus sekä asiakkailtaan saama palaute toimivat sytykkeenä tutkimukselliselle kehittämistyölle, jossa lähdettiin tavoittelemaan asiakaslähtöisyyden vahvistumista lääkinnällisen kuntoutuksen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kuntoutuspalveluprosessissa. Asiakkaiden ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuus palveluiden rakentamisessa Lääkinnällisessä kuntoutuksessa asiakkaan kuntoutumista tukevien kuntoutuspalveluiden käynnistyminen on seurausta lääketieteellisestä diagnoosista, ja perinteisesti kuntoutuspalveluiden tavoitteena on vahvasti ollut muutos asiakkaassa itsessään. Kuntoutuksen paradigman muutoksen myötä asiakkaan tilannetta tulee kuitenkin tarkastella aiempaa laajemmin ja nähdä toimintakyky vahvemmin tuloksena yksilön sekä hänen fyysisen toimintaympäristönsä ja sosiaalisten verkostojensa välisestä vuorovaikutuksesta. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 21.) Tämä haastaa lääkinnällisen kuntoutuksen palveluiden järjestäjän vahvempaan yhteistyöhön asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisen ja yksilöllisen kuntoutustarpeen selvittämiseksi sekä oikeanlaisten kuntoutuspalveluiden järjestämiseksi. Diagnoosi ei yksin määritä, millaisia kuntoutuspalveluita kuntoutuja tarvitsee, vaan huomioon on otettava kuntoutujan elämän kokonaistilanne. (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016.) Organisaation toimintamalleja kehitettäessä ydinongelmien löytämisen ja ratkaisumallien kehittämisen oletetaan onnistuvan parhaiten, kun kootaan yhteen työntekijöiden ja asiakkaiden käsitykset nykyisestä toiminnasta ja pyritään löytämään muutostarpeet ja -ratkaisut yhteistyössä (Järvikoski & Martin & Kippola-Pääkkönen & Härkäpää 2017: 80). Kuntoutuspalveluiden käyttäjien osallistuessa aktiivisesti palveluiden kehittämiseen, palveluiden nähdään rakentuvan asiakkaan kokonaistilanteen paremmin huomioiviksi ja palveluista voi tulla asiakkaalle ikään kuin työvälineitä avuksi kuntoutumiseensa (Mäkinen 2014: 63). Kehittämistyön perustaksi kerättiin aineistoa asiakaslähtöisyyttä tällä hetkellä edistävistä ja heikentävistä tekijöistä sekä tulevaisuudessa tarvittavissa uusista toimintatavoista teemahaastatteluin sekä lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkailta että sosiaalityöntekijöiltä. Tämän jälkeen haastatteluiden tuloksia käsiteltiin yhteiskehittelytilaisuudessa, johon haastatellut asiakkaat ja sosiaalityöntekijät osallistuivat. Kehittämistyö tuotti rikkaan ja monipuolisen aineiston, jonka pohjalta syntyi kuvaus tekijöistä, joilla asiakaslähtöisyyttä voidaan vahvistaa paljon palveluita käyttävän asiakkaan lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutuspalveluprosessista. Tulosten perusteella asiakaslähtöinen toiminta perustuu tasavertaisuuteen niin ammattilaisten ja asiakkaiden välillä kuin kuntoutuspalveluiden myöntämisessä, toiminnan avoimuuteen sekä palveluiden tuottamisen taloudellisuuteen ja tehokkuuteen. Lisäksi asiakaslähtöisyyden toteutuminen edellyttää: Asiakkaan omaa motivaatiota ja aktiivisuutta Asiakkaan osallistumismahdollisuutta oman asiansa käsittelyyn prosessin kaikissa vaiheissa Asiakkaan saaman kuntoutuksen perustumista kuntoutussuunnitelmaan Asiakkaan kuntoutustoimenpiteiden linkittymistä asiakkaan toimintakyvyn ylläpysymiseen tai edistymiseen hänen omissa toimintaympäristöissään Sujuvaa verkostoyhteistyötä Palveluiden palautejärjestelmää sekä kehittämissuunnitelmaa Riittäviä työntekijäresursseja. Rajapinnoille rakentuvan kuntoutustoiminnan asiakaslähtöisyys Asiakaslähtöisessä työskentelyssä tavoitteena on palveluiden järjestäminen vuorovaikutuksessa ja yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa niin, että asiakkaan tarpeet saadaan tyydytettyä käytettävissä olevien resurssien puitteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakas nähdään paitsi palveluiden käyttäjänä myös arvokkaana resurssina palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä oman elämänsä ja asiakaskokemuksensa tuoman kokemusasiantuntijuuden kautta. (Virtanen & Suoheimo & Lamminmäki & Ahonen & Suokas 2011: 18–19.) Lääkinnällisessä kuntoutuksessa kuntoutuksen tarve on usein laaja-alainen ja pitkäaikainen. Keskeistä kuntoutumisessa on kuntoutujan oma aktiivisuus ja sitoutuminen sekä se, että kuntoutumista tukemaan suunnitellut keinot eivät toteudu erillisinä, perättäisinä kuntoutustoimenpiteinä vaan ne muodostavat hallitun kokonaisuuden (Autti-Rämö & Salminen 2016). Aidosti asiakaslähtöinen kuntoutuspalveluiden tuottaminen edellyttää kokonaisuuden katsomista asiakkaan kuntoutumisen prosessista käsin. Organisaation oman toiminnan asiakaslähtöisyyden kehittämisen lisäksi on ymmärrettävä oma osuus asiakkaan tarvitsemien palveluiden kokonaisuudessa ja huomioitava oman toiminnan linkittyminen asiakkaan kuntoutumista tukevien tekijöiden kokonaisuuteen. Jatkossa merkityksellistä on tunnistaa nykyistä vahvemmin myös asiakkaan läheisverkostojen merkitys kuntoutumisen tukemisessa. (Mönkkönen 2018: 144.) Asiakaslähtöisyyttä voidaan lähteä kuntoutuspalveluissa vahvistamaan tunnistamalla organisaation toiminnassa tekijät, jotka vaikuttavat asiakaslähtöisyyden kokemuksen syntymiseen. Käytännössä asiakaslähtöisyys rakentuu kuitenkin jokaisessa kohtaamisessa asiakkaan kanssa aina uudelleen, joten asiakaslähtöisyys toiminnassa on jatkuvasti rakentuva, asiakkaan yksilöllisen tilanteen huomioiva prosessi, jota ei voi tehdä etukäteen valmiiksi. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Asiakaslähtöisyyden vahvistuminen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kuntoutuspalveluprosessissa – Tampereen kaupungin lääkinnällinen kuntoutus. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Kirjoittaja: Sari Haronoja, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Autti-Rämö Ilona & Salminen Anna-Liisa 2016. Kuntoutuksesta kuntoutumisen käsitteeseen. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Oppiportti. https://www.oppiportti.fi/op/opk04612 Järvikoski Aila & Härkäpää Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOYpro Oy. Järvikoski Aila & Martin Marjatta & Kippola-Pääkkönen Anu & Härkäpää Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Anneli Pohjola &Maarit Kairala & Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Tampere: Vastapaino. Mäkinen Elisa 2014. Kokonaiskuva kuntoutujasta vahvistuu. Julkaisussa Salla Sipari & Elisa Mäkinen & Pekka Paalasmaa (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. AATOS -ARTIKKELIT 13/2014. https://www.metropolia.fi/sites/default/files/publication/2019-11/AATOS_13_2014_Sipari_Makinen_Paalasmaa.pdf Suomela-Markkanen Tiina ja Peltonen Riikka 2016. Lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Verkkojulkaisu. https://www.oppiportti.fi/op/opk04612 Virtanen Petri & Suoheimo Maria & Lamminmäki Sara & Ahonen Päivi & Suokas Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf
Oivalluksia ja oppimista yhdessä – yhteiskehittelyn mahdollisuudet lapsen kuntoutumisessa
Lapsen kuntoutus ja kuntoutuminen ovat yhteistoimintaa, jossa jokaisella – niin lapsella kuin aikuisella – on mahdollisuus osallistua, oivaltaa ja oppia. Asiantuntijuuden yhdistäminen luo parhaimmillaan uutta tietoa, ymmärrystä ja innovaatioita. Kirjoituksessa kuvataan yhteiskehittelyn ja kehittäjäkumppanuuden mahdollisuuksia lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeeseen vastaavan kuntoutumisprosessin rakentamisessa. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan (Valtioneuvosto 2019: 37). Kuntoutuksessa osallistuminen on yhtäältä lapsen ja perheen osallistumista kuntoutuksen palvelujärjestelmän ja ammattilaisen määrittämään toimintaan (Järvikoski ym. 2009: 22). Toisaalta osallistuminen ymmärretään lapsen osallistumisena hänen arjessaan ja hänelle itselleen merkityksellisessä toiminnassa (Palisano ym. 2011: 1–2, 10). Kolmanneksi jäsennykseksi voisi ajatella laajempaa kehittämisosallisuutta ilmentävän kehittäjäkumppanuuden, sillä olisi luonnollista, että lasten ja perheiden osallistuminen vahvistuisi myös kuntoutuksen kehittämisessä palvelujen uudistamisen vanavedessä (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 150; Järvikoski ym. 2017: 79–81) (ks. kuvio 1). Kun kyse on lasten kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta, on aiheellista miettiä, miten lapsen ja perheen osallistuminen aidosti mahdollistuu. Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössä (Helenius 2020) tartuttiin lapsen osallistumisen vahvistamiseen niin teoriassa kuin käytännössä, kun tavoitteena oli osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Kuntoutuksen ammattilaisten lisäksi tutkimuksellisen kehittämisen prosessissa oli mukana lapsia ja vanhempia, jotka oman elämänsä asiantuntijoina jakoivat heille itselleen tärkeitä asioita ja näkökulmia. Työväline lapsen osallistumisen edistämiseksi ja lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamiseksi Tutkimuksellisen kehittämisen prosessin ja työn tulosten mukaan erityisen tärkeäksi osoittautui lapsen osallistumista ja omien näkemysten ilmaisua vahvistavien keinojen hyödyntäminen. Lapsen osallistumista vahvistavia, lapselle merkityksellisestä toiminnasta liikkeelle lähteviä työvälineitä on kehitetty Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeessa . LOOK-hankkeessa kehitetystä Metku-kirjasta sovellettua Metku-tehtävää (ks. kuvio 2) käytettiin Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä orientoivana tehtävänä lapsen ja vanhemman toiminnalliselle haastattelulle. Metku-tehtävässä lapsi ja hänen vanhempansa tunnistivat ja kuvasivat lapselle tärkeää toimintaa lapsen osallistumiseen ja motoriseen oppimiseen liittyen. Kokemuksen perusteella Metku-tehtävä osoittautui oivalliseksi keinoksi käydä lapsen taitoihin ja osallistumiseen liittyvää keskustelua leikki-ikäisen kanssa. Vanhemmat kertoivat Metku-tehtävien tehneen näkyväksi lapsen taitojen oppimisen kehittymistä sekä motoriseen oppimiseen liittyvää toimintaa perheen arjessa. (Helenius 2020: 58–59, 65–66.) Yhdessä kehkeytyvä oppimisprosessi Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä kehittäjäkumppaneina olleet ammattilaiset, lapset ja vanhemmat kehittivät osallistumista vahvistavaa toimintatapaa motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Prosessi oli monivaiheinen, ja sillä tähdättiin ymmärryksen syventymiseen. (Helenius 2020: 14–15, 20.) Tutkimuksellisen kehittämistyön (Helenius 2020) tulokset ja kokemus yhteiskehittelystä herätti pohtimaan yhteiskehittelyä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tätä ovat aiemmin pohtineet muun muassa Sipari ja Mäkinen (2012) , Paalasmaa (2014) sekä Hietala ja Rissanen (2017). Rantala ja Sipari (2018) kirjoittivat Rehablogissa perheen ja ammattilaisen yhdessä kehkeytyvästä oppimisprosessista, jossa rakennetaan uutta tietoa sekä kehitetään tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Siparin ym. (2017: 83) kuvaus yhteistoiminta- ja kuntoutusprosessista yhdessä auttaa hahmottamaan sitä, miten yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia (ks. myös Siparin ym. Rehablogi). Verkostojen potentiaali valjastetaan yhteiskehitellen Lapsen kuntoutumista edistävässä yhteiskehittelyssä on kyse lapsen, perheen, muun lapsen lähiyhteisön ja ammattilaisten yhteistoiminnan mahdollistamasta oivaltamisesta ja oppimisesta. Tällöin lapsen kuntoutumisen kannalta tärkeät arjessa mukana olevat toimijat kehittävät yhdessä ratkaisuja lapsen osallistumisen vahvistumiseksi lapselle merkityksellisessä toiminnassa. Lapsen kuntoutumisen hahmottaminen lapsen ja perheen arjesta käsin tarjoaa oivallisen paikan syventää ymmärrystä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista, jossa muun muassa kuntoutus ja kasvatus ovat parhaimmillaan yhtä kokonaisuutta (ks. Sipari 2008: 69). Lasten motoristen taitojen ja osallistumisen edistäminen ovat yhteisiä teemoja, joiden parissa kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät arjessa. Parhaassa tapauksessa työskentely näiden yhteisten teemojen äärellä ohjaa toimijoita lähemmäs toisiaan ja rakentaa heidän välilleen oppimisen ja oivaltamisen mahdollistavaa vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta (ks. Mönkkönen ym. 2019: 47–65). Yhteiset vuorovaikutus- ja oppimistilanteet puolestaan toimivat hedelmällisenä kasvualustana uusille yhteiskehittämisen toimintatavoille ja pyrkivät yhtäältä herättämään lapsen ympäristöissä olevaa käyttämätöntä potentiaalia. Verkostomaisessa yhteiskehittämisessä yhdistyy moninkertainen määrä tietoa ja syntyy uutta ymmärrystä. Verkostoissa tieto myös muotoutuu, juurtuu ja leviää. (Mönkkönen ym. 2019: 138–141.) Uudenlaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen kokeileminen ja askeleet kohti kehittäjäkumppanuutta vaativat rohkeutta, tietoisuutta ja tahtotilaa niin ammattilaisilta kuin kuntoutujiltakin mutta myös mahdollistavia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja. Tällä aikakaudella, kun kuntoutuksen paradigmaa luonnehditaan ekologiseksi ja valtaistavaksi ja kun osallistuminen ja osallisuus ovat vahvoja teemoja sosiaali- ja terveyspalvelujen muutoksessa, olosuhteet yhteiskehittämisen kulttuurin vahvistumiselle voisivat olla otolliset. Kirjoittajat Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektipäällikkö, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, REcoRDI-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pilvi Tuomola, fysioterapeutti YAMK, asiantuntija, Motorisen oppimisen vaikeus -yksikkö, Suomen CP-liitto ry Nea Vänskä, TtM, lehtori, REcoRDI-hankkeen projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Helenius, Sari 2020. Osallistun, oivallan, opin – Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Hietala, Outi & Rissanen, Päivi 2017. Yhteiskehittäminen uudenlaisen vastavuoroisuuden virittäjänä. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa: Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina (toim.). Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 80/2009. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Jaakola, Anne-Mari & Profiam Sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen, Aini 2019. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Palisano, Robert J. & Chiarello, Lisa A. & King, Gillian A. & Novak, Iona & Stoner, Tracy & Fiss, Alyssa 2011. Participation-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilitation. 34(12). 1–12. Sipari, Salla 2008. Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 342. Jyväskylän yliopisto. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Helsinki: Kela. Valtioneuvosto 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö.
Tulevaisuudenkuntoutus.fi – yhdessä rakentuvasta TKI-yhteisöstä inspiraatiota ja parviälyä
Kuntoutuksen soveltavan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tehtävänä on vastata monialaisen kuntoutuksen kehittämistarpeisiin ja edistää kuntoutustoimintaa, joka vahvistaa ihmisten toiminta- ja työkykyä ja hyvinvointia arjessa. REcoRDI-hankkeessa tulevaisuuden kuntoutuksen TKI-toimintaa kehitetään yhdessä kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijoiden kanssa. Kuntoutuksen hyvässä käytännössä on keskeistä luotettavan tiedon sekä ammattilaisten, kuntoutujien ja läheisten asiantuntijuuden hyödyntäminen, jotta voidaan luoda kuntoutujan yksilölliseen tilanteeseen, tarpeeseen ja toimintaympäristöön sopivia ratkaisuja (Paltamaa ym. 2011). Tavoitteena kuntoutuksen yhteistoiminnassa on kuntoutujalle merkityksellisen tavoitteen saavuttaminen (Autti-Rämö ym. 2016). Kyse on tällöin tutkitun tiedon hyödyntämisestä ja soveltamisesta yksilöllisesti ja yhdessä kuntoutujan ja/tai läheisten kanssa. Tutkitun tiedon määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla ja joidenkin arvioiden mukaan vuosittain julkaistaan jopa 2,5 miljoonaa tieteellistä artikkelia (Ware & Mabe 2015). Tutkimusten kautta syntyvä uusi ymmärrys sekä yhteiskunnan jatkuva muutos haastavat kuntoutuksen ammattilaisia käytäntöjen alituiseen uudistamiseen. Keskeistä on tutkitun tiedon saavutettavuus, hyödynnettävyys ja merkityksellisyys, jotta kuntoutuksen käytänteiden uudistaminen voi nopeissakin muutoksissa pohjautua luotettavaan ja kuntoutujien tarpeita palvelevaan tietoon. Kevään 2020 korona-viruksen aiheuttama epidemia ja sen myötä otettu harppaus digiratkaisujen ja etäkuntoutuksen toteuttamiseen osoitti, kuinka valtavan nopealla vauhdilla käytäntöjen uudistamisen tarpeeseen voidaankaan joutua. TKI-toiminta kehittyy kuntoutusymmärryksen mukana Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tehtävänä on käytäntöjen kehittäminen tutkimustietoa hyödyntämällä ihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistymiseksi (Stucki ym. 2007). Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa samoin kuin kuntoutusjärjestelmää on kuvattu Suomessa pirstaleiseksi ja hajanaiseksi (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017). Tämä on haastanut yhdenvertaisen ja laadukkaan kuntoutuksen toteutumista sekä kuntoutuksen tutkimustiedon hyödynnettävyyttä ja sovellettavuutta arkisessa kuntoutustoiminnassa. Toisena haasteena kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, kuten muussakin kuntoutuksessa, on taipuminen ketterästi yhteiskunnan nopeisiin muutoksiin ja toimijoiden mahdollisuudet kokeilevaan, innovatiiviseen ja ratkaisusuuntautuneeseen monialaiseen kehittämistoimintaan verkostoissa. Tulevaisuudessa pirstaleisesta ja hajanaisesta kuntoutuksen tutkimustoiminnasta edetään kohti verkostomaista TKI-toimintaa (Stucki ym. 2007; Rantakokko ym. 2019). Kuntoutusymmärrys on kehittynyt tunnistamaan kuntoutujat ja heidän läheisensä asiantuntijoina ja aktiivisina toimijoita kuntoutumisessa (Järvikoski 2011; Reunanen 2017). Saman suuntaisesti sekä kuntoutuksen että kuntoutumisen asiantuntijoiden toimijuuden mahdollistaminen on keskeistä tulevaisuuden kuntoutuksen TKI-toiminnassa. Mahdollistamalla kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten osallistumista kuntoutuksen TKI-toimintaan, voidaan varmistua tutkimustiedon merkityksellisyydestä ja sovellettavuudesta työelämän toimijoiden ja kuntoutujien tarpeisiin arjessa (Domeq ym. 2014; Camden ym. 2015). Tutkimustiedon soveltamista ja hyödyntämistä kuntoutuksen käytännöissä auttaisi esimerkiksi ymmärrys siitä, mitkä tutkimusaiheet ovat merkityksellisiä kuntoutujien toimintakyvyn edistymiseksi arjessa, sekä yhteinen näkymä mm. siitä, mitä edellytyksiä kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan toteuttaminen laadukkaasti ja osallistumista mahdollistaen vaatii. Yhteinen verkkoalusta kuntoutuksen soveltavaan TKI-toimintaan Metropolian ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteisen REcoRDI-hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntoutuksen monialaista soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kolmivuotinen hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja toteutuu vuosina 2019–2022. (Rantakokko ym. 2019.) Yhtenä REcoRDI-hankkeen kehittämistehtävänä on rakentaa Tulevaisuudenkuntoutus.fi – digitaalinen alusta, jossa mahdollistuu kuntoutuksen TKI-toimijoiden verkostoituminen. Siten alusta toimii kuntoutusalan ammattilaisten, opettajien, opiskelijoiden, tutkijoiden, kehittäjien ja kuntoutujien yhteisenä vuorovaikutteisena kohtaamispaikkana, jossa kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen ideoita, toimintaa ja osaamista voi jakaa, rikastuttaa ja yhdessä kehitellä. Alustan tarkoituksena on myös edistää kuntoutuksen soveltavan TKI-toiminnan laadukasta toteuttamista sekä tutkimustiedon hyödyntämistä ja hyödynnettävyyttä kuntoutuksen käytännöissä. Alustan käyttäjälähtöinen kehittäminen Tulevaisuudenkuntoutus.fi-alusta kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa. REcoRDI-hankkeessa toteutuu tilaisuuksia ja työpajoja, joissa alustan sisältöä ja toiminnallisuuksia rakennetaan erilaisia tarpeita huomioiden. Lähemmäs 150 kuntoutuksen asiantuntijaa osallistui maaliskuussa Valtakunnallinen lasten ja nuorten kuntoutus ry (VLK) ja REcoRDI-hankkeen yhteistyössä järjestämään ”Lasten ja nuorten kuntoutuksen järjestäminen”- seminaariin. Seminaarissa osallistujat kirjasivat ajatuksia ja näkemyksiä siitä, mikä innostaisi käyttäjäksi tulevaisuudenkuntoutus.fi- alustalle ja mitä he toivoivat alustan sisältävän. Ajatuksien keräämisessä hyödynnettiin Flinga-sovellusta, johon osallistujat pystyivät kirjaamaan nimettömästi omia ajatuksiaan ja näkemään myös muiden kirjauksia. Kuviossa 1 on yhteenveto osallistujien ajatuksista tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustalle innostavista toiminnoista ja sisällöistä. Tuloksia hyödynnetään REcoRDI-hankkeessa alustan kehittelyssä. Tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustalta toivottiin helppokäyttöisyyttä, visuaalisuutta, esteettömyyttä ja selkeyttä. Keskeinen ja toistuva toive oli mahdollisuus löytää uusinta, helposti saavutettavaa ja ymmärrettävää tutkimustietoa kuntoutuksesta suomen kielellä. Alustalle olisi hyvä koota kuntoutuksen eri hankkeet Suomessa, kansalliset ja kansainväliset kuntoutustapahtumat sekä väitöstilaisuudet mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin ja verkkoon striimattuna. Seminaariin osallistujat toivoivat alustalta mahdollisuutta vahvistaa yhteisöllisyyttä kuntoutuksen verkostoissa. Kuntoutuksen rajapintojen ja asiantuntijoiden kohtaaminen ja verkostoituminen monialaisesti katsottiin synnyttävän uudenlaista parviälyä, joka edistää tulevaisuuden hyvää kuntoutusta ja yhteistä ymmärrystä. Toiveissa oli alusta, jolla jakaa hyviä käytänteitä, luotettavaa tietoa sekä kokemuksia ja näkemyksiä monialaisella kuntoutuksen kentällä. Alustalla tulisi olla mahdollisuus opiskella ja keskustella tutkitun tiedon soveltamisesta käytännön tilanteissa ja kuntoutujien erilaisiin tarpeisiin. Lähialueiden toimijoita haluttiin koota yhteen ja tulevaisuuden kuntoutusta sekä kuntoutuspalveluita haluttiin kehittää vuorovaikutuksessa. Ammattilaiset halusivat myös tulevaisuudessa lisää mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. VLK:n verkostoseminaarin osallistujien ajatuksista voidaan huomata, että kuntoutusosaamista halutaan vahvistaa yhä enemmän verkostoissa ja mahdollistaen eri toimijoiden moninäkökulmaista kehittämistä yhdessä. Tulevaisuudessa onnistuneen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä kuntoutuksen uudistamisen menestyksen avain onkin juuri siinä, miten onnistumme valjastamaan eri osaamisen, voimavarat ja asiantuntijuuden alueellisissa ja valtakunnallisissa verkostoissa yhteisten asioiden kehittämisen äärelle. Tutkitulla tiedolla kuntoutuksen tulevaisuuteen REcoRDI-hankkeessa jatketaan tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustan kehittämistä seminaareissa ja työpajoissa kuluvan vuoden aikana. Kesäkuussa 2020 toteutuu Tutkitulla tiedolla kuntoutuksen tulevaisuuteen -webinaari, jossa käsitellään tuloksia kuntoutuksen tutkijoille suunnatusta kyselystä ja tarkastellaan yhdessä kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tulevaisuutta. Lämpimästi tervetuloa webinaariin 4.6 klo 14–16. Webinaarin ohjelma on kuvassa 2, ilmoittautuminen ja lisätietoja täältä. Kirjoittajat: Anna Kaipainen on fysioterapeutti, lymfaterapeutti ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelman opiskelija Nea Vänskä toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa kuntoutuksen YAMK-tutkinnossa ja fysioterapian AMK-tutkinnossa sekä tutkijana REcoRDI-hankkeessa. Lähteet: Autti-Rämö, I., Salminen, A.-L., Rajavaara, M., Ylinen, A. (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Duodecim. Camden, C., Shikako-Thomas, K., Nguyen, T., Graham, E., Thomas, A., Sprung, J., Morris, C., Russell, D.J. 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts, Disability and Rehabilitation 37 (15): 1390–1400. Domecq, J.P. et al. 2014. Patient engagement in research: a systematic review. BMC Health Services Research 14: 89. Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 43. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Paltamaa, J., Karhula, M., Suomela-Markkanen, T., Autti-Rämö, I. (toim.) 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Kelan tutkimusosasto, Helsinki. Rantakokko, M., Sipari, S., Paltamaa, J., Malinen, K., Korniloff, K., Harra, T., Vänskä, N., Lehtonen, K. 2019. REcoRDI. Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3): 44–48. Reunanen, M. A. T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis 349. Sipari, S., Mäkinen, E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6/2012. Stucki, G., Reinherdt, J.D., Grimby, G., Melvin, J. 2007. Developing “human functioning and rehabilitation research” from the comprehensive perspective. J Rehabil Med 39: 665–671. Ware, M., Mabe, M. 2015. The STM Report An overview of scientific and scholarly journal publishing. STM, Hague.
Hoitajien kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä
Palvelutalossa asuvalla vanhuksella on tarve nousta sängystä pyörätuoliin, jonka avulla hän siirtyy kylpyhuoneeseen aamupesulle. Vanhus pystyy varaamaan painoa jaloilleen mutta ei ottamaan askelia, tasapaino on heikko ja muutenkin on väsynyt olo. Hän tarvitsee hoitajan apua siirtymiseen. Hoitaja ei tietenkään pysty nostamaan vanhusta yksin pyörätuoliin, vaan he käyttävät apuna siirtymisen apuvälinettä esimerkiksi liukulautaa, siirtymistasoa tai kääntölevyä. Mitä jos tätä siirtymisen apuvälinettä ei olisikaan saatavilla? Mitä jos sen käytölle ei ole aikaa, sillä hoitajalla on kiire toisen asukkaan luo? Jäävätkö siirtymisen apuvälineet käyttämättä ja jos jäävät, niin miksi? Apuvälinetekniikan (AMK) opinnäytetyöhömme liittyen teimme verkkokyselyn siirtymisen apuvälineiden käytöstä asumispalveluissa työskenteleville hoitajille. Kyselyyn vastasi anonyymisti 154 henkilöä. Siirtymisen avustaminen Hoitajan työ on usein psyykkisesti ja fyysisesti raskasta. Työtehtävinä on tukea asukasta päivittäisissä toiminnoissa, joita ovat muun muassa peseytyminen, pukeutuminen ja syöminen. Hoitaja on asukkaan tukena siirtymistilanteissa ja hoitajan tukena ovat siirtymisen apuvälineet. Jokaisen asiakkaan kohdalla tulisi miettiä, kuinka siirtymisen voi toteuttaa ergonomisesti ja turvallisesti. Turvallinen siirtyminen on myös asukkaan oikeus. Asukkaan liikkumisen avustaminen ja käsin tehtävät nostot ja siirrot ovat hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä. Perusperiaatteena on välttää pitkäaikaista työskentelyä huonossa asennossa ja asukkaan nostamista käsivoimin. (Potilassiirrot n.d.) Siirtymistilanteita helpottamaan on kehitetty apuvälineitä, jotka takaavat toimivampaa ja turvallisempaa siirtämistä. Niiden käyttö parantaa hoitajien työasentoja ja vähentää fyysistä kuormitusta. (Takala & Kukkonen 1987.) Teimme kyselyn, jossa selvitettiin kuuden yleisimmän lääkinnällisen kuntoutuksen siirtymisen apuvälineen tai apuvälineryhmän käyttöä työpaikoilla. Näitä apuvälineitä ovat liukulauta, kohottautumistelineet, henkilönostin, siirtymistaso, nostovyöt ja -valjaat sekä kääntölevy. (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018.) Hoitajien omat kokemukset siirtymisen apuvälineiden käytöstä Kyselyyn vastasi 154 henkilöä, joista noin kolmannes on ammatiltaan lähihoitajia ja jotka työskentelevät ikäihmisten palveluasumisessa. Muut vastaajat ovat ammatiltaan sairaanhoitajia, hoitoapulaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Jokainen kyselyssä esitetty apuväline löytyi vähintään puolelta vastaajien työpaikoilta. Näistä yleisimmät olivat liukulauta, henkilönostin sekä nostovyöt ja -valjaat. Pääosin siirtymisen apuvälineitä käytetään aktiivisesti, niille on tarvetta ja niiden käytölle on sekä aikaa että tilaa. Siirtymisen apuvälineestä riippuen vastaajista noin puolet kertoivat saaneensa tarpeeksi koulutusta ja perehdytystä sen käyttöön, kun taas noin puolet eivät. Ainoastaan henkilönostimen käytöstä koettiin saaneen koulutusta opiskeluaikoina ja perehdytystä työpaikoilla enimmäkseen hyvin. Apuvälineitä käytettiin vastaajien mukaan välillä myös niiden asukkaiden siirtämiseen, joille se ei ollut sopiva, vain koska sopivampaa siirtymisen apuvälinettä ei ollut saatavilla. Tarpeesta huolimatta kaikki siirtymisen apuvälineet jäivät ajoittain käyttämättä. Kyselyssä oli jokaisen siirtymisen apuvälineen kohdalla avoin kysymys, joissa kysyttiin miksi apuväline jää mahdollisesti käyttämättä. Vastauksista syiksi apuvälineen käyttämättä jättämiselle nousivat esiin ajanpuute, osaamattomuus, huono saatavuus, sopimattomuus sekä haluttomuus käyttää niitä. Välillä myös joko asukas tai työkaveri oli esteenä siirtymisen apuvälineen käytölle: ” Työtovereiden suhtautuminen apuvälineisiin nuivaa. Toisin sanoen eivät koe niitä tarpeellisiksi ja kokevat siirrot esim. kopilla nopeammaksi ja helpommaksi” ” Kyllä jää (käyttämättä), koska on kiire ja jos liukulauta ei sillä hetkellä ole käden ulottuvilla niin siirretään ilman” ” Nopeampi antaa vaan käsi, josta asukas pitää kiinni ja nykii itsensä ylös... Näin myöskin työtovereiden toimesta.” ”Nostovyön käyttö siirtotilanteessa on monelle vieras, pitäisi määrätietoisemmin käyttää ja harjoitella käyttöä.” ”Huonokuntoinen apuväline” “Jää käyttämättä, koska meillä on kolme henkilönostinta, joita jaetaan usean osaston kesken.” Tarkoituksena oli selvittää, ovatko asumispalveluissa käytettävät siirtymisen apuvälineet aktiivisessa ja tarkoituksenmukaisessa käytössä sekä kiinnittää huomiota niiden käyttöön. Tavoitteena oli myös tuoda esille hoitajien omia kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä. Vastaukset olivat johdonmukaisia aikaisempien tutkimusten kanssa aiheesta, joka voi kertoa siitä, että siirtymisen apuvälineet jäävät säännöllisesti käyttämättä siirtotilanteissa syistä, joita tulisi pyrkiä eliminoimaan jo työn järjestelyn tahoilla. Ongelman laajuuden ja yleisyyden selvittämiseksi tarvittaisiin laajempaa selvitystä aiheesta. Kirjoitus perustuu apuvälinetekniikan AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Siirtymisen apuvälineiden käyttö asumispalveluissa – kysely hoitajille 2019. Kirjoittajat: Katariina Piippanen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Maija Vehviläinen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Potilassiirrot n.d. Työterveyslaitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyoymparisto/ergonomian-tietopankki/potilaan-hoitaminen/potilassiirrot/> Luettu 20.11.2019. Takala, E.-P.; Kukkonen, R. 1987. The handling of patients on geriatric wards. A challenge for on-the-job training. Applied Ergonomics 1987, 18.1, 17–22. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161068/rap%2035_2018.pdf> Luettu 16.3.2019.
Uudelle vuosikymmenelle – kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin
Juuri julkaistut Megatrendit 2020 luovat kokonaiskuvan Suomen kannalta merkittävistä yhteiskunnallisista muutoksista ja antavat osviittaa siitä, millaisia muutoksia tulee myös kuntoutustoiminnan kehittämisessä ennakoida. Tulevaisuudessa verkostoituminen ja yhdessä kehittämisen merkitys korostuvat edelleen, mikä haastaa myös kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa uudistamaan ja uudistumaan. REcoRDI-kehittämishankkeessa edistetään verkostoitumista ja kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen osaamista. REcoRDIssa rakentuvat uudenlainen ekosysteemi ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan tiekartta. Metropolian kärkenä kehittämishankkeessa on osallistuva tutkimuskumppanuus, joka vahvistaa kuntoutujien, läheisten ja kliinisen työntekijöiden asemaa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa muiden toimijoiden rinnalla. Kuntoutuksen ja kuntoutumisen monimuotoiset ja vyyhteytyvät tutkimus- ja kehittämisilmiöt Kuntoutus ymmärretään moninaiseksi ja monialaiseksi toiminnaksi, jonka tavoitteena on henkilön toimintakyvyn edistyminen yksilöllisten ja merkityksellisten tavoitteiden mukaisesti. Kuntoutuminen on yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jota kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten yhteistoiminta mahdollistaa. (Autti-Rämö ym. 2016.) Kuntoutuksen ilmiöt vyyhteytyvät monimuotoisiksi kokonaisuuksiksi. Tällaisten kompleksisten ilmiöiden tutkimiseen ja kehittämiseen tarvitaan monialaista ja moninaista soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä tutkimusta, jossa hyödynnetään olemassa olevaa tietoa käytännön ongelmien ratkomiseen sekä kehitetään uusia tuotteita ja toimintaa. Kuntoutuksen uudistamiskomitean raportissa (2017) painotetaan asiakaslähtöisyyttä, kuntoutujan toimintaympäristön ja arjen huomioimista sekä saumattomien prosessien edistämistä kuntoutuksen kehittämisen suuntalinjoina. Tämän suuntaisesti kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen keskeisenä tarpeena on edistää sellaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa, joka on hyödynnettävissä käytännössä kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi arjessa. Tarpeena kokonaiskuvan hahmottaminen ja tietoaukkojen tunnistaminen Kuntoutuksen haasteena on järjestelmien pirstaloituminen ja siiloutuminen, jolloin kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen on vaikeaa. Tämä sama haaste koskee myös tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kokonaiskuvaa ei ole esimerkiksi siitä, millaista on Suomessa tehtävä kuntoutuksen soveltava tutkimus ja millaisia tietoaukkoja, haasteita ja tulevaisuuden mahdollisuuksia on tunnistettavissa. Siiloutuneen ja pirstaloituneen kuntoutustutkimuksen sijaan tarvitaankin keskitettyä tutkimus- ja osaamisverkostoa – ekosysteemiä, joka rakentuu jaetun mielenkiinnon ja haasteen ratkaisemisen ympärille (Sipari ym. 2019). Tällaisen verkostomaisen ja vuorovaikutukseen perustuvan toiminnan merkitystä korostavat myös tammikuussa 2020 julkaistut Sitran megatrendit. Vastakkainasettelun sijaan verkostoissa mahdollistuvat yhdessä ratkaisujen etsiminen ja päättäminen toiminnan uudistamiseksi. (Dufva 2020.) Jyväskylän ja Metropolian ammattikorkeakoulujen REcoRDI-kehittämishankkeessa on tartuttu kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan uudistamishaasteeseen vahvistamalla kuntoutuksen soveltavaa tutkimustoimintaa ja osaamista. REcoRDI-hankkeessa kehitetään alustaekosysteemi sekä laaditaan monialaisen kuntoutuksen tutkimustoiminnan tiekartta. Yhdessä luodun tiekartan avulla voidaan kuvata sitä, miten ja mihin kuntoutuksen soveltavaa tutkimusta sekä kehittämis- ja innovaatiotoimintaa tulee ohjata tulevaisuudessa. Tiekartan ja alustaekosysteemin avulla on mahdollista edistää laadukasta ja systemaattista soveltavaa tutkimustoimintaa ja sen tulosten hyödyntämistä asiakaslähtöisen kuntoutuksen käytännöissä sekä uusien innovaatioiden, palveluiden ja liiketoiminnan kehittämisessä. (Rantakokko ym. 2019.) Kärkenä osallistuva tutkimuskumppanuus JAMKilla ja Metropolialla on hankkeessa omat kärkiteemansa. Metropoliassa kärkiteemana on osallistuva tutkimuskumppanuus, jonka kulmakiviä ovat asiakaslähtöinen kuntoutus, osallistumista mahdollistava kuntoutuminen arjessa sekä yhteiskehittely älykkäissä kuntoutuskäytännöissä. Tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistoiminta ja osaaminen rakentuvat moninäkökulmaisesti verkostoissa, joissa mahdollistuu kuntoutujien, läheisten, ammattilaisten, tutkijoiden ja kehittäjien yhteistoiminta. Tämä uudenlainen tutkimusasetelmakulttuuri vastaa kuntoutus- ja kuntoutustoiminnan luonteeseen, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiivisena ja tasavertaisena toimijana ja osallistujana yhteistoiminnassa. (Sipari ym. 2019.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden kautta mahdollistuu kuntoutumisen kehittäminen niin, että se vastaa paremmin kuntoutujien tarpeisiin arjessa (Camden ym. 2015). Osallistuvan tutkimuskumppanuuden prosessia ja käytänteitä on luotu kansainvälisesti painottuen lasten kuntoutukseen (esim. INVOLVE). Camdenin ym. (2015) kirjallisuuskatsauksessa todettiin, että vuorovaikutus, vallan jakaminen ja resurssit vaikuttivat kuntoutujien ja läheisten osallistumisen mahdollisuuksiin tutkimuksissa. He painottavat myös, että tutkimuskumppanuuden rakentumiseksi mielekkäästi tarvitaan lisää ymmärrystä tutkimuskäytännöistä, jotka mahdollistavat kuntoutujien ja ammattilaisten osallistumista prosessin kaikissa vaiheissa tutkimusaiheen valinnasta lähtien. Tutkijoille ja kehittäjille kysely kuntoutuksen soveltavasta tutkimuksesta REcoRDI-hankkeessa on toteutettu kysely, jonka tarkoituksena on kerätä tietoa Suomessa tehtävästä kuntoutuksen soveltavasta tutkimuksesta, tutkimusaiheista, tutkimusmenetelmistä, yhteistyöstä, rahoituksesta, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä tietoaukkojen tunnistamiseksi. Kyselyn kohdejoukkona ovat kuntoutukseen liittyvää soveltavaa tutkimusta tekevät henkilöt. Kyselyyn vastataan nimettömänä ja kysely on auki vielä alkuvuoden 2020 ajan. Vastaa REcoRDI-hankkeen kyselyyn. Toimintaa ja osaamista rikastetaan yhdessä Parhaimmillaan tulevaisuuden kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan hyvää käytäntöä kehitetään yhdessä hyödyntäen eri osaajien, kuntoutuksen palveluntarjoajien ja -käyttäjien sekä kehittäjien kokemusta ja osaamista. Tällöin on mahdollista kehittää käytännössä aidosti hyödyttäviä ratkaisuja tarttuen niihin tutkimuskohteisiin, jotka ovat merkityksellisiä kuntoutuksen ja kuntoutumisen arjessa. Kevään 2020 aikana REcoRDI-kehittämishankkeessa järjestetään kuntoutuksen asiantuntijoille – tutkijoille, kehittäjille, ammattilaisille ja kuntoutuspalveluiden käyttäjille – työpajoja, joissa yhdessä keskustellaan ja yhteiskehitetään sitä, mitä on kuntoutuksen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta tulevaisuudessa. REcoRDI-kehittämishankkeessa luodaan tulevaisuudenkuntoutus.fi-sivusto, joka toimii vuorovaikutteisena digitaalisena alustana hankkeessa rakentuvalle kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen ekosysteemille alueellisesti ja korkeakoulujen kärkien mukaan. Alustalla mahdollistuvat verkostoituminen, keskustelu ja tiedon rakentuminen, osaamisen kehittäminen ja ideointi. Alusta toimii kuntoutusalan ammattilaisten, opettajien, tutkijoiden, kehittäjien, kuntoutujien ja yritystoimijoiden yhteisenä kohtaamispaikkana. Kokoamalla yhteen eri toimijoita monialaisesti kuntoutuksen alustaekosysteemi mahdollistaa synergiaetujen hyödyntämisen sekä toiminnan kehittämisen ja osaamisen rikastamisen yhdessä. Ekosysteemi edistää kuntoutusalan eri toimijoiden ja tahojen kyvykkyyttä hyödyntää jatkuvasti kasvavaa tutkimustietomäärää. Aktiivinen alustaekosysteemi, joka mahdollistaa vuorovaikutteisen osaamisen ja toiminnan kehittämisen ja osallistuvan tutkimuskumppanuuden, luo uudenlaista ja uudistavaa kulttuuria kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoimintaan tulevaisuudessa. REcoRDI:n työryhmään kuuluu kuntoutuksen tutkimuksen asiantuntijoita Metropoliasta ja JAMK:sta. Kolmivuotista REcoRDI (Platform ecosystem for strengthening of RDI activities in multidisciplinary rehabilitation) -hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen edistymistä voit seurata REcoRDI-hanke, Metropolia AMK ja REcoRDI-hanke, JAMK sivuilta ja Twitterissä tunnuksella @REcoRDIhanke. Kirjoittajat Nea Vänskä toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on mukana monialaisessa kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Jaana Paltamaa on JAMK:n Hyvinvointiyksikön vanhempi tutkija, jonka tutkimuksen painopisteet ovat olleet toimintakyvyssä ja kuntoutuksen asiakaslähtöisyydessä. Lähteet Ilona Autti-Rämö & Anna-Liisa Salminen 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara & Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Duodecim. Chantal Camden, Keiko Shikako-Thomas, Tram Nguyen, Emma Graham, Aliki Thomas, Jennifer Sprung, Christopher Morris & Dianne J. Russell 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts, Disability and Rehabilitation 37 (15): 1390–1400. Mikko Dufva 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Saatavana osoitteessa: https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2020/ Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273 Merja Rantakokko, Salla Sipari, Jaana Paltamaa, Kaisa Malinen, Katariina Korniloff, Toini Harra, Nea Vänskä & Krista Lehtonen 2019. REcoRDI, Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3). Salla Sipari, Toini Harra, Nea Vänskä & Krista Lehtonen 2019. REcoRDI-kehittämishanke – osaamista ja verkostoitumista kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/recordi/
Ikäihmiset kehittäjinä – kohti vahvempaa osallistumista kuntoutuksessa
Kun on kyse ikääntyneiden kuntoutuksesta, ajaa ammattilaisten asiantuntijuus usein ikäihmisen oman asiantuntijuuden ohi ja ikäihminen jää ulkopuoliseksi omasta kuntoutuksestaan. Ihanteellisessa tilanteessa ikäihminen olisi tasavertainen asiantuntija, kanssatoimija ja aktiivinen osallistuja. (Järnström 2011: 254–255.) Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni kehitettiin aitoon moniasiantuntijuuteen perustuvaa, ikäihmisten osallistumista vahvistavaa kotona toteutuvan kuntoutuksen toimintatapaa. Kun ikäihminen kokee tulleensa kuulluksi ja hänen mielipiteitään arvostetaan, hänen halunsa osallistua kasvaa ja kehittyy. Ikäihmisen osallistuessa oman kuntoutuksensa suunnitteluun, se tukee hänen uskoa omiin voimavaroihinsa ja niiden käyttöön. Ikäihmisten valtaistumisen kautta saadaan parhaiten hyödynnettyä kaikki heidän omat voimavaransa. (Julkunen 2008: 21; Eloranta 2009: 48.) Ikäihmisten osallistumisen vahvistuminen voidaan nähdä yhteiskunnallisestikin tärkeänä, sillä ikääntyneiden määrän kasvaessa on entistä tärkeämpää tuottaa kustannustehokkaita ja vaikuttavia palveluita ikäihmisille, lisäämään elämänlaatua ja toimintakykyisiä vuosia. Omassa toimintaympäristössä toteutettu laadukas ja vaikuttava kuntoutus voi mahdollistaa ikäihmisten asumisen omassa kodissa pidempään, mikä on paitsi yhteiskunnallinen tavoite, usein myös ikääntyneen oma toive. Yhdessä kehittäen eteenpäin Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä toimi oma työpaikkani, Oulunkylän kuntoutuskeskus. Kuntoutuskeskuksessa on jo vuosien ajan panostettu ikäihmisten kuntoutuksen palveluiden kehittämiseen. Ilmapiiri kehittämiselle on myönteinen, ja organisaation johto tukee henkilökuntaa itsensä ja kuntoutuskeskuksen toiminnan kehittämisessä. Aihe kehittämistyölleni rakentuikin työpaikalla yhteisesti käytyjen keskustelujen ja tarveanalyysien kautta. Tutkimuksellinen kehittämistyöni tehtiin yhdessä ikääntyneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa. Aineisto kerättiin laadullisilla menetelmillä käyttäen yksilöllisiä teemahaastatteluja kuntoutujille ja yhteiskehittelymenetelmiä kahdessa kehittäjäryhmässä, joissa oli mukana kuntoutujia sekä ammattilaisia. Kehittämistyön tulosten perusteella muodostui kuvaus moniasiantuntijuuteen perustuvan, ikäihmisten osallistumista vahvistavan kotona toteutuvan kuntoutuksen ydintekijöistä. Moniasiantuntijuus on asennetta Tulosten mukaan moniasiantuntijaiseen työskentelyyn tarvitaan ammattilaisilta asennemuutosta. Merkityksellistä on se, että ikäihmisten oma asiantuntijuus tunnistetaan ja sitä tuodaan esille myös kuntoutujalle itselle. Avoimen ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen kautta rakennetaan yhteistyötä, jossa kuntoutuja, hänen lähipiirinsä ja kaikki ammattilaiset toimivat tasavertaisina kumppaneina. Ikäihmisten osallistuminen vahvistuu heidän päästessä suunnittelemaan ja toteuttamaan kuntoutusta omassa toimintaympäristössään ja osana omia arjessa merkityksellisiä asioita. Myös Jutilan (2013) tutkimuksessa ikäihmisten osallisuuden kokemukset muodostuivat päivittäisiin asioihin liittyvien päätösten tekemisen kautta sekä kuulluksi tulemisesta (Jutila 2013: 54). Osallistumisen vahvistumisen kautta voidaan parhaimmillaan lisätä ikäihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Kehittämistyöni tuloksia voidaan hyödyntää suoraan kuntoutuskeskuksen toiminnassa, jos palveluja laajennetaan kotona toteutuvaan kuntoutukseen. Tuloksia voidaan hyödyntää myös olemassa olevien palvelujen kehittämisessä. Muodostamalla yhteistä ymmärrystä moniasiantuntijuudesta ja sopimalla käytettävistä toimintatavoista, voidaan kehittää osastojen moniammatillisten tiimien toimintaa moniasiantuntijuuteen perustuvaksi. Tällä voidaan vahvistaa ikäihmisten osallistumista omaan kuntoutukseensa, mikä oletettavasti lisää siitä saatavaa hyötyä kuntoutujien näkökulmasta. Oivaltaaksemme moniasiantuntijuuden ytimen eli kuntoutujan oman asiantuntijuuden tunnistamisen ja sen hyväksymisen yhtä tärkeäksi tulee meidän ammattilaisten olla kyllin rohkeita luopumaan omasta asiantuntijavallastamme. Yhdessä toimien, kuntoutuskumppaneina, saavutamme paremmat ja kestävämmät tulokset. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Ikäihmisten osallistumista vahvistava moniasiantuntijuuteen perustuva kotona toteutuva kuntoutus: Toimintatavan kehittäminen Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Sanna Paavola, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Lähteet: Eloranta, Sini 2009. Supporting older people’s independent living at home through social and health care collaboration. Turun Yliopiston julkaisuja Sarja D osa 869. Saatavana osoitteessa: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/47133/AnnalesD869Eloranta.pdf?sequence=1&isAllowed=y Julkunen, R. 2008. Ikä ideana ja tutkimuskohteena. Teoksessa Suomi, A. & Hakonen, S. (toim.): Kuluerästä voimavaraksi. Sosiokulttuurinen puheenvuoro ikääntymiskäsityksiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Jutila, Tuula 2013. Vanhuslähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/84894/gradu06963.pdf?sequence=1&isAllowed=y Järnström, Sanna 2011. ”En tiedä mitä ne ajattelee mun kohtaloksi.” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö