Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Avainsana: kuntoutus

Kotona asuminen keskiöön sairaalassakin
11.2.2019
Iiris Lehtinen

Kotiutuminen sairaalasta on paljon tutkittu aihe. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kotiutumista tukevia käytäntöjä tarkasteltiin Espoon sairaalan iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta. Mitä uutta iäkkäiden kuntoutujien osallistuminen tuotti kotiutumisen kehittämiseen? Espoon sairaalan toiminnallisessa suunnitelmassa (2017: 3) sairaalaa kuvataan kotona asumisen tukipalveluksi. Sairaalan tehtävänä ei siis ole vain kotiuttaa vaan tukea toiminnallaan iäkkäiden kotona asumista. Palveluiden tulisi tukea iäkkään toimijuutta sekä edistää yksilöllistä hyvää elämää ja toimivaa arkea omassa ympäristössä (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017: 10, 13). Sairaalasta kotiutuminen on kriittinen vaihe iäkkään kuntoutujan kotona selviytymisen kannalta. Iäkkäiden kuntoutujien ääni kuuluviin Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018: 14) mukaan tulevaisuudessa asiakaslähtöisyys tulisi nähdä sosiaali- ja terveyspalveluissa nykyistä laajemmin ja asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita, jotka osallistuvat palveluiden kehittämiseen ja arviointiin sekä vaikuttavat omiin palveluihinsa. Tällainen pyrkimys on vahvasti esillä myös Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Espoon sairaalan toiminnan kehittämisessä tavoitteena on vastata asiakkaiden tarpeisiin yhä paremmin. (Espoon sairaala – toiminnallinen suunnitelma 2017: 5.) Kehittämistyötä suunnitellessani minulle oli heti selvää, että haluan iäkkäiden kuntoutujien osallistuvan kehittämiseen. Kokemukseni mukaan iäkkäiden kuntoutujien ääni ei kuulu riittävästi edelleen hyvin hierarkkisessa sairaalamaailmassa. Lisäksi oletuksena oli, että kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmat voivat olla hyvinkin erilaisia. Mitä kotiutuminen edellyttää iäkkään kuntoutujan näkökulmasta? Tämä kysymys oli tutkimuksellisen kehittämistyöni ensimmäinen kehittämistehtävä. Ensimmäisten aineiston keruiden tulokset olivat hiukan yllättäviä. Iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta kotiutumisen edellytykset kattoivat koko arkielämän kirjon, kaikki heidän arkensa merkitykselliset asiat. Iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta kyse on pikemminkin kotona asumisen edellytyksistä kuin kotiutumisen edellytyksistä. Kuntoutujat kuvaavat omaa arkeaan ja elämäänsä kokonaisuutena, eikä tästä kokemuksellisesta näkökulmasta ole irrotettavissa vain yhden organisaation kiinnostuksen kohteena olevaa osaa. Aineistoni perusteella ammattilaiset tarkastelevat kotiutumista kapeammasta näkökulmasta kuin iäkkäät kuntoutujat. Kuntoutujien osallistumisen suurin hyöty olikin mielestäni tämän näkökulmien erilaisuuden esiin tuleminen. Tarvitaan uusia toimintatapoja iäkkäiden kuntoutujien kehittämiseen osallistumiseksi Iäkkäät kuntoutujat suhtautuivat varsin innokkaasti kutsuun osallistua kehittämiseen. Kuntoutujat kokivat heidän näkökulmansa hyödyntämisen hyvin tärkeäksi. Sairaalan arjessa toimitaan edelleen pitkälti organisaation ehdoilla. Kuntoutujat eivät kuvanneet itseään sairaalaympäristössä yhtä aktiivisina toimijoina kun kotiympäristössä toimimisesta kertoessaan. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni iäkkäiden kuntoutujien osallistuminen kuntoutujien omiin kehittämistyöryhmiin oli aktiivisempaa kuin osallistuminen ammattilaisten kanssa toteutuneeseen yhteiskehittelyyn. Yhteiskehittelyn onnistumiseen vaikuttaa kuntoutujien halun ja kyvyn osallistua lisäksi heille annettu rooli ja asema kehittämisessä. Ammattilaisten tulisi luoda otolliset olosuhteet kuntoutujien tasavertaiselle osallistumiselle kehittämiseen. (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 151−152.) Yhteiskehittelyn menetelmät tulee valita niin, että kuntoutujien osallistuminen on mahdollista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa tavoitellaan siirtymistä uudelle tasolle asiakkaiden aseman suhteen. Asiakkaan pääseminen kehittäjän ja vaikuttajan rooliin edellyttää usein juuri yhteiskehittelyä. (Niskala & Kairala & Pohjola 2017: 7−8.) Toimintakulttuuriin muuttuminen edellyttää rohkeutta lähteä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Asiakkaiden osallistuminen madaltaa kynnystä hyödyntää asiakkaiden osallistumisen mahdollistavia toimintatapoja jatkossakin. (Sihvo ym. 2018: 36, 47.) Toimintakulttuurin muuttumiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja eikä vain retoriikkaa. Kotiutumista on tarkasteltava aiempaa laajemmin Asiakkaiden palveluiden kehittämiseen, toteuttamiseen ja arviointiin osallistumisen yhtenä tavoitteena on kyetä joustavasti vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin (Saarisilta & Heikkilä 2015: 5−6). Yhdessä tekemällä iäkkäiden ääni kuuluu kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017: 13). Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi vahvisti näkemystäni iäkkäiden kuntoutujien aktiivisen toimijuuden mahdollistamisen ja kehittämiseen osallistumisen tärkeydestä. Iäkkäiden kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmissa on eroja varmasti myös monessa muussakin asiassa kuin sairaalassa kotiutumisen edellytyksissä. Kehittämistyöni tulosten perusteella iäkkäiden ihmisten mielekkään kotona asumisen tukemiseksi sairaalassakin tulee tarkastella kotona selviytymistä kotiutumisvaihetta pidemmällä aikavälillä. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni: Iäkkäiden kuntoutujien kotiutumista tukevien käytäntöjen kehittäminen Espoon sairaalassa. Kirjoittaja: Iiris Lehtinen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Espoon sairaala − toiminnallinen suunnitelma 2017. Versio 1.1. 10.2.2017. Saatavana osoitteessa: https://docplayer.fi/47217190-Espoon-sairaala-toiminnallinen-suunnitelma.html Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147−164. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y Niskala, Asta & Kairala, Maarit & Pohjola, Anneli 2017. Asiakkaan aseman ja toimijaroolin muutos. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 7−12. Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna 2015. Tiivistelmä. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan – osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Raportti 4/2015. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 4−6. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125768/URN_ISBN_978-952-302-433-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maija & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf?sequence=4&isAllowed=y Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf

Lue lisää

”Asiakas on oman elämänsä paras asiantuntija” − Uudistutaan yhdessä, kuntoutusosaaminen seuraavalle tasolle!
8.1.2019
Henna Varonen

Media on syksyllä 2018 antanut ammatilliselle koulutusreformille näkyvyyttä ja huomiota. Uhka vai mahdollisuus, tätä on pohdittu. Lähihoitajakoulutus sekä työelämä elävät murrosvaihetta. Nopeasti muuttuva maailma vaatii myös lähihoitajaa kehittämään omaa kuntoutusosaamistaan, sillä vankka kuntoutusosaaminen työssä vahvistaa asiakkaan toimintakykyä. Miten me teemme meistä yhdessä vahvempia kuntoutusosaamisen ammattilaisia? Ammatillisen koulutusreformin myötä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet uudistuivat vuonna 2018. Uudistuneissa tutkinnon perusteissa hoitoa- ja huolenpitoa sekä kuntoutumisen tukemista ei enää eritellä omiksi erillisiksi kokonaisuuksiksi. (Opetushallitus 2017: 5.) On huomion arvoista, että pakollisina tutkinnon osina olevissa kasvun ja osallisuuden edistämisen sekä hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämisen osioissa ei käytetä nykyään sanaa ”kuntoutus”. Kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon kehittämistyössäni selvitin lähihoitajan kuntoutusosaamista hyödyntäen uusia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteita sekä teoriaa tarkastellen niitä ICF.n kolmiportaisen toimintakykyluokituksen avulla. Onkin aika etsiä vastausta siihen, mitä on lähihoitajan kuntoutusosaaminen, joka vahvistaa asiakkaan toimintakykyä. Osaava lähihoitaja 2020 -kehittämisstrategiassa todetaan, että lähihoitajan kuntoutusosaamista on kuntoutusajattelun ja toimintakykyä arjessa tukevan toiminnan vieminen omaan työhön toimintaympäristöstä riippumatta. Hoidon tulisi aina olla kuntouttavaa, sillä kuntoutusta on kaikkialla. Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeissa korostuu nykyistä voimakkaammin ymmärrys asiakkaan tarpeista ja elämänkulusta. Terveyden ja hyvinvoinnin suunnitelmallinen edistäminen on aina toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää toimintaa, joka on kuntouttavaa työtä. (Hakala, Tahvanainen, Ikonen & Siro 2011: 11, 52.) Lähihoitaja on arjen asiantuntija, joka ymmärtää arjen toimintoja kuntoutujalähtöisesti. Lähihoitaja tukee kuntoutujan toimintakykyä kokonaisvaltaisesti (Kähäri-Wiik, Niemi & Rantanen 2011: 4, 19). Kuntoutusosaamista voidaan tarkastella ammattilaiseen, asiakkaaseen tai ympäristöön liittyvänä osaamisena Tutkimuksellinen kehittämistyöni toteutui yhteistyössä työelämän ja koulutuksenjärjestäjän kanssa. Oli kunnia saada mukaan työelämänedustajiksi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer sekä Kivelän monipuolinen palvelukeskus. Koulutuksenjärjestäjäkehittäjäkumppanina toimi Suomen suurin ammattioppilaitos, Stadin aikuisopisto. Yhteistoiminnallisen kehittämisen pohjalta syntyi kuvaus lähihoitajan kuntoutusosaamisesta asiakkaan toimintakyvyn vahvistamiseksi. Kuvauksessa nousi esille yhdeksän keskeisintä kuntoutusosaamisen osa-aluetta: Työssä tarvittava tietotaito-osaaminen. Työhyvinvointi- ja turvallisuusosaaminen. Lähihoitaja osaa hallita alaa koskevat säädökset, määräykset, arvot sekä ammattieettiset periaatteet. Lähihoitaja osaa hyödyntää työssään voimavara- ja asiakaslähtöisyyttä. Lähihoitaja osaa hyödyntää työssään vuorovaikutustaitoja. Lähihoitaja osaa edistää asiakkaan arkiosallisuutta. Lähihoitaja osaa määritellä kuntoutuksen kokonaisvaltaisesti. Lähihoitaja osaa hyödyntää kuntoutusteknologiaosaamista työssä. Lähihoitaja osaa huomioida kestävän kehityksen ja ekologisuuden työssä. Keskeiset osa-alueet näyttäytyvät lähihoitajan työssä osaamisena Ammattilaiseen kohdistuvaa kuntoutusosaamista voidaan tarkastella työssä tarvittavina yleisinä työelämätaitoina sekä ammatillisena subjektiosaamisena. Tietotaidon, työhyvinvointi- ja turvallisuuden sekä alaa koskevien säädösten, määräysten, arvojen sekä ammattieettisten periaatteiden näkökulmasta lähihoitaja pystyy perustelemaan toimintaansa kattavasti esimerkiksi kehon rakenteiden ja toiminnan ymmärtämisen avulla. Kuntoutusosaamisen kehittyminen vaatii jatkuvaa oppimista ja uuden tiedon etsimistä. Kuvauksessa kuntoutusosaamisen näkökulmasta asiakkaan tarpeet korostuivat voimavara- ja asiakaslähtöisenä osaamisena, jossa toiminnan tulisi olla suunniteltu asiakkaan lähtökohdista, tuntien asiakkaan elämä ja historia. Voimavara- ja asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää erilaisilla menetelmillä ja työkaluilla, kuten esimerkiksi hyödyntämällä voimavaralähtöistä työotetta, kinestetiikkaa, logoterapiaa tai kehittämällä vuorovaikutusosaamista. Kuntoutuksen tulisi olla osa asiakkaan toimintaympäristöä ja arkea, ja sen tulisi edistää asiakkaan osallisuutta. Kuntoutusta ja hoitoa ei tulisi erotella toisistaan keinotekoisesti. Tärkeää osaamista olisi löytää kuntoutukseen yhteinen kokonaisvaltainen määritelmä. Tämä vaatii yhteistyötä eri koulutusasteilla ja yhteistä kehittämistä.     Rohkeasti yhdessä kehitetään kuntoutusosaamista, joka vahvistaa asiakkaan toimintakykyä   Ympäristöön kohdistuvia kuntoutusosaamisen osa-alueita olivat kuntoutusteknologiaosaamisen sekä kestävän kehityksen ja ekologisuuden hyödyntämistä työssä. Erityisesti kuntoutusteknologiaosaaminen nähtiin tulevaisuudessa merkittäväksi osa-alueeksi, joka muuttaa lähihoitajan työtä ja toimintaympäristöä. Hyvinvointiteknologisia ratkaisuja tulisi osata käyttää ja opastaa asiakkaille, mutta myös soveltaa ja kehittää niitä yhdessä monialaisesti asiakkaiden osallistuessa kehittämiseen. Kuntoutusosaaminen kehittyy, asiakas hyötyy Työelämässä tarvitaan osaavia lähihoitajia. Lähihoitajan tulee vahvistaa jo olemassa olevaa kuntoutusosaamista, mutta myös kehittää ja uudistaa kuntoutusosaamista vastaamaan työelämän tarpeita nyt ja tulevaisuudessa. Kyseessä on jatkuva itsensä kehittäminen, oppiminen ja uudistuminen. Asiakkaan toimintakykyä voidaan vahvistaa, kun lähihoitaja kehittää kuvauksessa esiin tulleita yhdeksää kuntoutusosaamisen osa-aluetta. Toimijat erityisesti painottivat asiakkaaseen kohdistuvia osa-alueita, kuten voimavara- ja asiakaslähtöisyyden sekä vuorovaikutusosaamisen kehittämistä, jotka lähtevät aina asiakkaan tarpeista ja toiveista. Lausahdus, ”asiakas on oman elämänsä paras asiantuntija”, pitää paikkaansa. Toiminnan tavoitteena työskentelylle tulee olla asiakkaan paras ja sen tulee lähteä asiakkaan tarpeista. Tulevaisuudessa merkittävänä kuntoutusosaamisen osa-alueena pidettiin hyvinvointiteknologiaosaamisen kehittämistä ja sitä tukevaa koulutusta. Muutosta ja kehittämistä tarvitaan työelämässä sekä koulutuksen järjestämisessä Ammatillinen koulutusreformi vaikuttaa tulevaan työelämään lähihoitajaopiskelijoiden kautta. Koulutusreformi on hieno mahdollisuus vahvistaa koulutuksenjärjestäjien puolelta lähihoitajan kuntoutusosaamista, sillä vaikka sana kuntoutus poistuikin uusista tutkinnon perusteista, kuntoutusosaamisen sisällöt ovat vahvistuneet ja laajentuneet. Olen itse valmis tarttumaan toimeen ammatillisena opettajana ja kehittämään koulutusta, joka tukee kuntoutusosaamisen vahvistumista. Se onnistuu vain yhdessä tekemällä ja uudistumalla. Tärkeimmät asiakkaamme ovat ihmiset, joita hoidamme osaavasti tiedolla, taidolla ja ennen kaikkea sydämellä. Tavoitteena on kouluttaa taitavia tulevaisuuden lähihoitajia, jotka osaamisellaan pystyvät vahvistamaan asiakkaiden toimintakykyä ja arjessa pärjäämistä. Oletko sinä valmis kehittämään ja viemään omaa kuntoutusosaamistasi seuraavalle tasolle, jossa yhdessä uudistuen ja kehittäen saavutamme vankempaa osaamista? Minä olen – tehdään se yhdessä. Kirjoittaja:   Henna Varonen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Lähihoitajan kuntoutusosaaminen asiakkaan toimintakyvyn vahvistumiseksi”. Henna Varonen 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu, kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto.   Lähteet: Hakala, Raili & Tahvanainen, Sirpa & Ikonen, Tiina & Siro, Annemari 2011. Osaava lähihoitaja 2020. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutuksen kehittämisstrategia. Raportit ja selvitykset 2011/6. www.oph.fi /julkaisut. Saatavana osoitteessa: <http://www.oph.fi/download/132619_Osaava_lahihoitaja_2020.pdf>. Luettu 20.11.2017. Kähäri-Wiik, Kaija & Niemi, Arja & Rantanen, Anneli 2011. Kuntoutuksella toimintakykyä. Helsinki: SanomaPro. Opetushallitus 2017. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatillisten tutkinnon osien perusteiden luonnos: Sosiaali ja terveysalan perustutkinto 2018. Saatavana osoitteessa: <http://www.oph.fi/download/184341_Lp_OPH_1458_2017_Sosiaali_ja_terveysalan_ammatilliset_tutkinnon_osat.pdf>. Luettu 27.11.2017.    

Lue lisää

Ryhmästä on hyvä aloittaa
22.11.2018
Emmi Lönn

Sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu. Omassa kuntoutuksen YAMK -tutkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössäni vieritettiin työpaikkani aloitusryhmäkäytäntöä vastaamaan tämän päivän kuntoutuksen paradigmaa ja neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten tarpeita. Aloitusryhmäkäytäntö (haastattelu, kolme ryhmäkertaa ja palautekerta) on ollut yksikön sisäisen ohjautumisen käytäntönä lasten ja nuorten Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) nuorisopsykiatrian neuropsykiatrisella poliklinikalla. Käytäntö on kuitenkin tullut tiensä päähän. Pääpaino ryhmässä oli ollut toimintakyvyn suppeassa arvioinnissa. Tämä tuntui työntekijöistä raskaalta ja sai nuoriltakin negatiivista palautetta. Sitten kivet lähtivät pyörimään. Reinvall (2018) toteaa väitöskirjassaan, että 68 %:lla autisminkirjon lapsista ja nuorista esiintyy psykiatrisia oireita verrattuna tyypillisesti kehittyneisiin. Näyttöön perustuvia luotettavia tutkimuksia ja hoitoja neuropsykiatriassa on vähän. Niiden puuttuessa kokemuksen ja asiantuntemuksen merkitys kasvaa (Korkeila & Tani 2005). Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrisella poliklinikalla työskentelee sairaanhoitaja ja kaksi toimintaterapeuttia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä oli kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin neljää nuorta teemahaastattelun mukaisesti. Haastatteluilla hankittiin tietoa nuorten kokemuksista aloitusryhmässä sekä toiminnallisesta terveydestä. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja vietiin kehittämistyöryhmään, johon poliklinikan työntekijöiden lisäksi kuului nuorisopsykiatrian erikoislääkäri sekä sosiaalityöntekijä. Tämä työryhmä yhdisti nuorten haastatteluiden aineiston, kuntoutuksen uuden paradigman mukaisen teorian sekä oman ammatillisen kokemuksen, ja näin syntyi uudistettu aloitusryhmäkokonaisuus. Kehittämistyön tulokset osoittavat, että siirryttäessä yksiköstä toiseen on tärkeää, että nuori ja perhe pääsevät tutustumaan tiloihin ennen varsinaisen kuntoutuksen alkua. Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrisen poliklinikan tutustumiskäynnillä perhe näkee työntekijät sekä tilat, joussa toimitaan, ja saavat esitteen, jossa on yksikön tiedot puhelinnumeroineen. Aloitusryhmäkokonaisuus alkaa alkuhaastattelulla Ryhmän ohjaajat haastattelevat nuoren joko vanhemman kanssa tai erikseen. Haastattelussa nuori saa itse päättää vanhemman osallistumisesta hänen haastatteluajalleen. Ja näin auttaa ryhmän ohjaajia tutustumaan nuoreen. Näin saadaan tietoa siitä, miten nuori esimerkiksi haluaa tarvittaessa tulla autetuksi, millaisia ryhmäkokemuksia hänellä on ollut ja miksi nuori kokee tulleensa ohjatuksi ryhmään. Vanhemmat vastaavat haastattelussa samoihin kysymyksiin, jotka kysytään nuorelta. Nuorelle kerrotaan, että ryhmässä saa puhua tai olla puhumatta. Ohjaajien tehtävä on pitää keskustelua yllä, ja nuoret saavat osallistua haluamallaan tavalla ja myös jättää halutessaan vastaamatta esitettyihin kysymyksiin. Nuorille kerrotaan myös, että jokaisella on omat syynsä osallistua ryhmään, mutta niistä ei ryhmässä tarvitse puhua. Tätä painotetaan, koska monilla nuorilla on pelko, että omista asioista pitäisi puhua julkisesti. Jokaisen ryhmäkerran jälkeen nuori täyttää itsearviointilomakkeen, jossa on rasti ruutuun- ja avoimia kysymyksiä. Tällä lomakkeella halutaan tarkentaa asioista, joista ryhmässä ei kysellä, esimerkiksi sitä, jännittikö nuori, kokiko hän olonsa ryhmässä ahdistuneeksi tai iloiseksi, oliko jokin epämiellyttävää tai puhuiko nuori muille ryhmäläisille. Tämän avulla saadaan tietoa siitä, miltä nuorista tuntui ryhmässä, eikä se jää arvailuiden tai ohjaajien tulkinnan varaan. Tapaamiset jäsentyvät seuraavasti: I toiminnallinen kerta Valmistetaan avaimenperä tai maskotti. Esillä on tarvittava materiaali sekä muutamia mallikappaleita. Puhelinta saa käyttää ideointiin. Nuorelle muistutetaan, että ryhmässä saa puhua tai olla puhumatta. Pöydällä tulee olla vaihtoehtoista kommunikointia varten kyniä ja paperia. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. II toiminnallinen kerta Pelataan jokin lautapeli ja tehdään ryhmässä päätös, mitä viimeisellä ryhmäkerralla valmistetaan välipalaksi. Nykyään hyödynnetään Spiral-peliä. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. III toiminnallinen kerta Valmistetaan yhdessä ryhmänä välipala ja syödään se. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. Palautekerralla nuori, vanhemmat ja ohjaajat käyvät ryhmäkerrat ja itsearvioinnit läpi suhteessa alkuhaastatteluun sekä ohjautumisen syyhyn. Keskustellaan esiin nousseista vahvuuksista, miten nuori käyttää toimintakykyään sekä mitä taitoja hän voisi vielä harjoitella. Näin palautteessa yhdistyvät nuoren kokemus ja ammatillinen näkemys. Tämän pohjalta tehdään yhdessä lääkärin ja perheen kanssa kuntoutussuunnitelma ja sovitaan siitä, miten Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrinen poliklinikka osallistuu kuntoutukseen. Ryhmäohjaajat kirjaavat palautteen yhdessä tehdyn suunnitelman mukaan potilastietojärjestelmään. Kehitettäessä jo olemassa olevia käytäntöjä on tärkeää, että tavalla tai toisella palveluiden käyttäjät saavat osallistua. Näin vierivästä kivestä eli aloitusryhmästä ropisivat pois sammaleet, ja toiminta on jatkunut ja myös laajentunut Eksoten pohjoisiin kuntiin. Kirjoittaja: Emmi Lönn, opiskelija, Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kuva: Paula Mäkelä 2018 Lähteet: Reinvall, Outi 2018. Neurocognitive functioning and psychiatric symptoms in children and adolescents with higher functioning autism spectrum disorders. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/235218 Luettu 1.8.2018 Korkeila, Jyrki & Tani, Pekka 2005. Tarkkaavuushäiriö aikuisiässä. Duodecim 121 (2). 153–160.

Lue lisää

Aktivoitavasta oman elämän asiantuntijaksi − moniasiantuntijuus yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa
13.11.2018
Irina Wall

Mitä ajatuksia Sinulla herää kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän välisestä tasavertaisesta kumppanuudesta? Mikä on sen merkitys kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa?  Kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tutkimusten mukaan niin kuntoutujan kuin kuntoutustyöntekijän aktiivista panosta kuntoutumisprosessissa. Jotta asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, tulee kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän yhdessä päättää tavoitteista ja työskennellä yhdessä niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta kumppanuudesta asiakkaan ja ammattilaisen välillä, jonka merkitys tavoitteiden saavuttamiselle on selvästi merkityksellisempi kuin esimerkiksi käytetyt välineet ja strategiat. (Harra 2014.) Tämä kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön (Wall 2018) tuloksiin. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa toimintatapaa Invalidisäätiön kuntouttavassa työtoiminnassa, tavoitteena kuntoutujien yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen. Tulosten mukaan tasavertainen vuorovaikutus, kuntoutujan kohtaaminen ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä, kuntoutumisen henkilökohtainen muotoileminen sekä kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen asiantuntijuus nousivatkin keskeisiksi elementeiksi. Kuntoutuja kumppanina? Teoriatiedon mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa toimintatavassa jaetaan omaa osaamista, huomioidaan toisten näkökulmat ja yhdistetään osaamista - voidaan puhua yhdessä oppimisesta. Tavoitteena on rakentaa uutta tietoa ja ymmärrystä yhdessä. Vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen ovat avaintekijöitä tällaisessa yhteistyössä. (Jeglinsky & Sipari 2015.) Miltä kuulostaisi kuntoutuminen ja työskenteleminen kohti tavoitteiden saavuttamista, joka on yhdessä oppimista kuntoutujan kanssa? Uuden-Seelannin alkuperäisväestö maorit kuvaavatkin kuntoutumista ja tavoitteiden saavuttamista kiehtovasti yhteiseksi matkaksi kanootissa, yhdessä meloen. Määränpäätä ei saavuteta, elleivät kaikki melo (Elder 2015). Kuntoutujan omien näkemysten esiin saaminen vaatii dialogisten menetelmien tuntemusta ja niiden hallintaa. Dialogi on ennen kaikkea toisen kunnioitusta, ajan antamista, aitoa kohtaamista. Dialogisuus on arvostavaa vuoropuhelua keskinäisen ymmärryksen muotoilemiseksi. Kyseessä ei ole vain toiminta- vaan ajattelutapa, miten suhtaudumme kuntoutujaan ja minkälaisen aseman annamme hänelle? (Jeglinsky & Sipari 2015; Seikkula & Arnkil 2005; Veijola & Honkanen & Lappalainen 2015.) Kuntoutustyöntekijöiden ammattitaitoon kuuluu tunnistaa kuntoutujan aseman taso kuntoutumisprosessissa. Missä vaiheessa kuntoutuja pystyy tai on valmis ottamaan vastuuta omasta elämästään? Ennen tavoitteiden asettamista tulee hahmottaa kuntoutujan edellytykset aktiivisuuteen ja siihen vaikuttavat tekijät sekä ymmärtää aktiivisuuden vaihtelu kuntoutumisprosessin aikana. Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen toisin sanoen edellyttää kuntoutujan kohtaamista oman elämänsä asiantuntijana, tasavertaisessa vuorovaikutuksessa dialogisuus keskiössä. Hienoistakaan tavoitteista ei ole hyötyä, jos ne eivät ole kuntoutujalähtöisiä. Mitä tietoisempi kuntoutuja on omista tavoitteistaan, sitä suurempi on hänen sitoutumisensa työskentelyyn kohti tavoitteiden saavuttamista. Voidaan puhua myös kuntoutumisvalmiuksien tunnistamisesta ja vahvistamisesta. Tasavertaisen kumppanuuden ollessa tärkeä tekijä yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa, edellytetään myös kuntoutujalta vuorovaikutustaitoja sekä muutos- ja kuntoutusmotivaatiota − valmiuksia kuntoutumiseen. Minkälaiset ovat kuntoutujan valmiudet esimerkiksi asettaa tavoitteita kohti toivottua muutosta? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää motivaatiota ja sitoutumista, miten nämä mahdollistuvat? Yhteisen ymmärryksen rakentamisen menetelmiä tavoitteiden saavuttamisen vahvistumiseksi Kuntoutustyöntekijän vuorovaikutustaidot ja dialogiset kyvyt sekä valtaistavan paradigman mukainen asenne kuntoutujaa kohtaan ovat olennaisia tekijöitä, mutta kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kuntoutujalta vuorovaikutusosaamista, voimavaroja ottaa vastuuta ja selvää asioista sekä kykyä eri vaihtoehtojen vertailuun ja ymmärtää kuulemaansa. Voidaan puhua myös kognitiivisista taidoista, joihin kuuluvat myös uuden oppiminen ja sen soveltaminen sekä muistaminen. Kehittämistyön tuloksissa nousi tarve tuottaa kuntoutumisvalmiuksien kartoittamisen ja vahvistamisen työmenetelmät ja -välineet. Liittyvätkö kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen haasteet esimerkiksi motivoitumiseen vai kognitiivisiin erityisen tuen tarpeisiin? Autismin kirjon oireet saattavat näyttäytyä motivaation puutteena, mutta mistä todellisuudessa on kyse? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, kun kuntoutuja kohdataan ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä ja kuntoutuminen muotoillaan henkilökohtaisesti yhdessä kuntoutujan kanssa moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön mukaisesti. Kuntoutumistavoitteet ovat määritelty jo ennen kuntouttavan työtoiminnan aloitusta aktivointisuunnitelmassa, mutta toisaalta niiden asettaminen on koko kuntoutumisjakson kestävä kehämäinen prosessi. Ne vaativat jatkuvaa työstämistä, seurantaa ja arviointia sekä uudelleen määrittelyä. Voidaan puhua kuntoutumisen henkilökohtaisesta muotoilemisesta. Jotta kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, tulee kuntouttavan työtoiminnan olla tavoitteellista alusta loppuun saakka. Tärkeää on siis kehittää kuntoutumistavoitteiden asettamiseen, työstämiseen, seurantaan ja arviointiin monipuoliset työmenetelmät ja -välineet. Toiminnalliset työmenetelmät soveltuvat hyvin kuntoutumistavoitteiden määrittelemiseen ja työstämiseen, työllistymisvalmiuksien ja tuen tarpeen arviointiin ja vahvistamiseen sekä luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen luomiseen yhdessä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujan kohtaaminen yhteisen toiminnan, kuten yhdessä työskentelyn tai vaikkapa pelaamisen kautta häivyttää kuntoutustyöntekijän valta-asemaa, mahdollistaen tasavertaisen ja avoimen kohtaamisen. Toiminnallisuuden kautta saa paremmin käsitystä omista kyvyistään ja tuen tarpeista verrattuna vain pöydän ääressä keskusteluun lomaketta täyttäen. Näin myös henkilökohtaiset kuntoutumistavoitteet alkavat paremmin hahmottua ja motivaatio herätä hyvissä vuorovaikutustilanteissa ja mielekkäissä työtehtävissä. Moni kuntoutustyöntekijä varmasti tunnistaa hyödyntävänsä toiminnallisuutta yhteistyössä kuntoutujan kanssa, mutta oleellista on toiminnallisten menetelmien selkeä nimeäminen, tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen, jotta ne eivät jäisi vain mukavaksi puuhasteluksi. Kuntoutuminen on kohtaamista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksiin ja teoriatietoon peilaten voidaan todeta yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuvan moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön ja toimintatapojen kautta. Niin moniasiantuntijaista toimintatapaa kuin yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä kuvaavat usein yhtäläiset tekijät, kuten molempien kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän aktiivinen osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja kumppanuus, yksilöllinen palveluprosessi, kiireettömyys, kunnioittava ja aito kohtaaminen sekä luottamuksellisuus. Kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen vuorovaikutus, dialogi, on keskeisin lähtökohta ja työmenetelmä molempien aktiivisen osallistumisen, motivaation ja tasavertaisen vaikuttamisen mahdollistumiseksi työskentelyssä kohti tavoitteiden saavuttamista. Kuntoutuksen paradigman muutoksessa on ennen kaikkea kyse kuntoutujan roolin muutoksesta palvelusta ja toimialasta riippumatta kohti moniasiantuntijaista yhteistyötä. Tasavertainen vuorovaikutus on ikään kuin alusta erilaisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Verkostotyössä ja Sote-muutokseenkin liittyvän palveluiden tuotteistamisen ja kilpailutuksen myötä ammattilaisten tulee kuitenkin osata nimetä käyttämiään työmenetelmiä ja välineitä, mutta lopulta tullaan aina kohtaamistaitoihin.   Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen kuntouttavassa työtoiminnassa. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.     Irina Wall, kuntoutuksen, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia AMK       Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Jeglinsky, Ira & Sipari, Salla 2015. GAS – menetelmä moniammatillisesti asiakkaan arjessa. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela. Elder, Hinemoa 2015. Te Waka Oranga. Bringing Indigenous Knowledge Forward. Teoksessa McPherson, Kathryn & Gibson, Barbara E. & Leplége, Alain. Rethinking Rehabilitation. CRC Press. Taylor and Francis Group. FL, United States of America. 239−240. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Veijola, Arja & Honkanen, Hilkka & Lappalainen, Pirjo 2015. Asiakkaan osallisuuden mahdollistava ja sitä tukeva haastattelukeskustelu. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.      

Lue lisää

Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa
11.9.2018
Rehablogin bloggaajat

Johanna Holvikivi, kirjoittaja toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Ketterä osaaminen on ytimessä tulevaisuuden kuntoutuksen kentällä. Keväällä 2018 ilmestyneessä Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksessä todetaan, että sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmien osaamisen kehittäminen edellyttää aiempaa systemaattisempaa osaamisen arviointia ja näyttöön perustuvien koulutusinterventioiden käyttöä. Tämä haastaa koko koulutuskentän jatkuvaan osaamisen arviointiin yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa sekä tuottamaan koulutusta työelämätarpeiden pohjalta. Muutos ympärillämme on yhä nopeampaa, ja myös muutoksen ennakoimattomuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Työelämässä tarvitaan sosiaalista älykkyyttä ja herkkyyttä. Yksilöltä edellytetään niin muutosherkkyyttä kuin muutoskyvykkyyttä osaamisen kehittymiselle. Uudet asiat ja innovaatiot siirtyvät aloilta toisille ja mukautuvat eri aloilla uuteen käyttöön, mistä erilaiset mobiilisovellutukset ovat hyvä esimerkki. Ihmisten liikkuminen ja osaaminen eri alojen välillä lisääntyy. Uraportfoliot korvaavat aikaisemmat urapolut. Tehtävistä ja töistä vaihdetaan toisiin, keräten ja rakentaen osaamista aikaisempaa joustavammin ja laaja-alaisemmin. Ihmisten työurat saattavat olla yhä monimuotoisempia, eikä perinteinen urapolku ole enää tavoiteltu tila. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksen (2018) mukaan uudet yleiset osaamisalueiden perusteet tulee sisällyttää sosiaali- ja terveysalan tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Kuntoutuksen alueella näitä nousevia ja korostuvia osaamisia ovat esimerkiksi seuraavat: palveluohjaus ja kuntoutujan ohjaus digitalisaatio kuntoutusteknologia näyttöön perustuva toiminta liiketoimintaosaaminen innovaatiotoiminta talousosaaminen sekä moniammatillinen toiminta. Miten koulutusta sitten olisi viisasta järjestää työelämässä oleville, jotta osaamisvajeita ei pääsisi syntymään? Kuntoutuksen alueella on pyritty tätä vajetta poistamaan tuottamalla uusia erikoistumiskoulutuksia, kuten Moniammatillinen kotikuntoutus tai Etäratkaisut kuntoutumisen tukena vastaten muuttuviin tarpeisiin. Koulutusten toteuttaminen yhteistyössä eri organisaatioiden tai työyhteisöjen kanssa antaa mahdollisuuden kehittää samalla yksittäisen työntekijän kuin työyhteisön osaamista räätälöiden opiskeltavana olevan asian kyseisen työyhteisön kehittämistarpeeseen käytännön työssä. Osaamisen kehittäminen siirtyy samanaikaisesti osaksi kuntoutuspalveluita kuntoutujan arkeen. Kun koulutusta toteutetaan valtakunnallisissa verkostoissa, koulutus ja kehittäminen kohdentuvat samalla alueellisiin ja paikallisiin osaamistarpeisiin. Kuntoutuksen ylemmässä tutkinnossa on ansiokkaasti selvitetty yhdessä koulutuksen merkityksestä ja vaikutuksesta osallistujien työuraan ja sen kehittymiseen (Paalasmaa ym. 2016). Tulevaisuuden haasteena onkin, kuinka uusia toteutuksia ja niiden tuottamaa osaamista käytäntöön voitaisiin arvioida ja tuottaa kansallista tietoa. Lisäksi haasteena on, miten mahdolliset hyvät käytännöt voidaan jakaa koko laajalle verkostolle niin, ettei yhteistyö pääty yhteissuunnitteluun ja osittaiseen yhteistoteutukseen ilman raportointia ja seurantaa koulutuksen vaikutuksista. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksen (2018) mukaan ammattialakohtainen substanssiosaaminen muodostaa tulevaisuuden osaamistarpeiden ytimen. Kuntoutuksen koulutuksissa yhdistyvät oman alan vahva ydinosaaminen laajempaan viitekehykseen työskennellä kuntoutuksen alueella. Oheinen kuvio hahmottaa tätä kokonaisuutta hyvin ja kertoo myös niistä keskeisistä osaamisalueista, jotka yhdistyvät oman ammatin ydinosaamiseen (ks. Kokkoniemi ym. 2017). Nykyisessä isossa muutoksessa korostuu muutosagenttina toimiminen, joka on keskeistä uusien toimintatapojen ja palveluiden kehittämisessä. Kun keskustellaan eri ammattiryhmien laaja-alaisesta osaamisesta, joka organisaatioissa hyödynnetään strategiseen toimintaan ja kehittämiseen, mielenkiintoinen ja tärkeä näkökulma on yksilöiden ja työyhteisöjen luottamus omaan kykyynsä kehittää ja olla aktiivisesti vaikuttamassa haluttuun muutoksen suuntaan. Onkin tärkeä miettiä, miten tätä valtaistumista ja vahvaa ammatillista kehittämisosaamista voidaan tukea moniammatillisissa ja monimuotoisissa yhteisöissä niin, että myös kuntoutujien ääni on mukana kehittämisessä. Voidaanko tähän vaikuttaa jo peruskoulutuksen aikana ja vahvistaa sitä sitten työelämässä osana elinikäistä oppimista? Nämä ovat kysymyksiä, jotka kohdistuvat niin koulutusorganisaatioihin kuin koko sosiaali- ja terveydenhuollon työkenttään. Tämä vaatii tulevaisuudessa yhä tiiviimpää yhteistä vuoropuhelua ja tahtotilaa toimia yhdessä kehittäen asiakaslähtöisiä vaikuttavia kuntoutuspalveluita. Lähteet: Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa:  http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua Kokkoniemi, Liisa & Holvikivi, Johanna 2017. Opiskelijoiden ja alumnien toiveet kuntoutuksen opintojen tulevaisuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, julkaisusarja Aatos. Saatavana osoitteesta: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2018_Kokkoniemi_Holvikivi_Opiskelijoiden_ja_alumnien_toiveet_kuntoutuksen_opintojen_tulevaisuudesta_AATOS.pdf Paalasmaa, Pekka & Sallinen, Mari & Hautala, Tiina & Jeglinsky-Kankainen, Ira 2016. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuo uutta työuralle. Kuntoutus 1/2018, 71−73, Kuntoutussäätiö.

Lue lisää

Läheisen ohjaus terapiatyössä
29.5.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittajat: Salla Sipari, Metropolia amk Nea Vänskä, Metropolia amk Mira Lönnqvist, Metropolia amk Kuntoutujien läheiset ovat korvaamaton voimavara tuloksellisen ja kuntoutujan arkeen nivoutuvan kuntoutumisen rakentamisessa. Millaisia hyviä toimintatapoja läheisen ohjaukselle terapiatyössä on löydettävissä kirjallisuudesta ja mitä aiheesta kertovat kuntoutujien läheiset tai ammattilaiset? Tätä selvitimme Läheisen ohjaus terapiatyössä -projektissa, joka toteutui Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Kelan yhteistyönä keväällä 2018. Projektin tuloksena syntyi hyvä käytäntö läheisen ohjaukseen terapiatyössä (kuvio 1). Se rakentui kolmen ydintekijän kautta, jotka ovat oppiva yhteistoiminta, voimaannuttava prosessi ja toimiva arki. Hyvä käytäntö sisältää arvoja, periaatteita ja toimintatapoja, joita ammattilaiset voivat tilannekohtaisesti soveltaa omassa työssään. Hyvä käytäntö esiteltiin 14.5 webinaarissa, johon ilmoittautui 700 osallistujaa. Webinaari ja muu koulutusmateriaali on katsottavissa Kelan sivuilla (http://www.kela.fi/tilaisuudet-palveluntuottajille) 14.5.2020 asti.     Kuvio 1. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä kehitettiin mukaillen näyttöön perustuvaa käytäntöä perustuen kirjallisuushakuihin ja kuntoutuksen ammattilaisten (21 haastattelua) ja kuntoutujien läheisten (7 haastattelua) kanssa rakennettuun asiantuntijuuteen. Läheisellä ymmärretään tässä projektissa kuntoutujan arjessa merkityksellistä henkilöä kuten lapsen vanhempi, kuntoutujan puoliso, avustaja tai muu toimija. Kirjallisuushaku osoitti, ettei läheisten aktiivinen rooli kuntoutuksessa ole itsestään selvää ja lähiympäristön voimavaroja ja asiantuntemusta ei vielä aina riittävästi huomioida kuntoutumisen rakentamisessa. Läheisten merkitys kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumiselle on kuitenkin tunnistettu useissa tutkimuksissa ja enenevissä määrin kansainvälisesti kehitetään käytänteitä, joissa läheinen osallistuu aktiivisena toimijana kuntoutuksen moniasiantuntijaisen tiimiin (Foster ym. 2012). Hyviä ohjauskäytänteitä on tutkittu ja kehitetty eniten lasten kuntoutuksessa (esim. Rush ym. 2003; Baldwin ym. 2013), joka on pitkään perustunut perhelähtöisyyteen ja lapsen arjessa merkityksellisen toiminnan tukemiseen yhteistoiminnassa (Sipari ym. 2017). Yhteistoimintaprosessin rakentaminen vaatii terapeutilta osaamista rakentaa vastavuoroista suhdetta paitsi kuntoutujan niin myös läheisen kanssa. Yhteistoimintaprosessin alussa ohjaussuhteen rakentamiseen tulee varata aikaa, jotta läheisellä on aikaa ennakoida ja valmistautua ohjausprosessiin osallistumista ja sitoutumista sekä mm. hahmottaa omaa rooliaan ohjauksen kokonaisuudessa. Kumppanuuden rakentumista on mahdollista tukea jo kuntoutussuunnitelmavaiheessa ja lähettävän tahon terapeutilla / työryhmällä voikin olla tärkeä rooli vastavuoroisen suhteen rakentamisessa.  Pääsääntöisesti läheisen ohjauksessa on kyse kuntoutujan kuntoutumisesta, jossa läheinen on mukana auttamassa ja mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumista arjessa yksilöllisen tavoitteiden suunnassa. Tällöin ohjaus on usean henkilön yhteistoimintaa, jossa opitaan toinen toisiltaan ja yhdessä. Joskus voi kuitenkin ilmetä tarve läheisen ja terapeutin kahdenkeskiseen kohtaamiseen ja tälle on varattava oma aikansa terapiassa. Läheisen ohjaus ei ole erillinen oma prosessinsa kuntoutusprosessista, vaan oppiva yhteistoiminta rakentuu osana sitä (kuvio 2).     Kuvio 2. Yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia. Läheisten asiantuntijuus kuntoutujan arjesta ja kuntoutujalle merkityksellistä toimintaa arjessa rajoittavista ja mahdollistavista tekijöistä on usein korvaamatonta. Kun terapiatyössä onnistutaan valjastamaan kuntoutujan läheiset auttamaan yksilöllisten kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamisessa kuntoutujan arjessa, niin saamme valtavan potentiaalin ja lisäarvon käyttöön ja siten kuntoutuksen tuloksellisuutta lisättyä merkittävästi. Kyseessä on kumppanuuteen perustuva ”power with” eli yhteisen voimaantumisen -malli, joka perustuu yhteiseen tavoitteeseen ja siihen, että tuotetaan uusia verkostoista nousevia voimavaroja. Kuntoutumisesta yksilön ja ympäristön välisenä muutoksena muodostuu parhaimmillaan voimauttava prosessi. Läheisen näkökulmasta ohjauksen tulisi olla matalakynnyksistä, joustavaa ja jatkua koko kuntoutusprosessin ajan. Merkittävää on, että ohjaus vastaa arjessa ilmeneviin ja muuntuviin tarpeisiin. Kuntoutujien läheiset kokivat haastatteluissa tärkeäksi, että terapeutin kanssa oli mahdollista jakaa erilaisia arjen asioita, luottaa ja keskustella vaikeistakin ja tunteita herättävistä aiheista. Läheiset arvostavat mahdollisuuksia kysyä, oppia yhdessä kokeilemalla sekä ratkaisuja etsimällä. Yhteisenä päämääränä on toimiva arki.  ”Aluksi oli vaikea puhua asioista, mutta kun totuimme, opimme luottamaan, että te haluatte auttaa ja siitä oli paljon apua…  Oli hyvä, että silloin teidän terapeuttien kanssa juteltiin ensin kaikista ongelmista, te teitte kuvia ja ohjasitte, miten niitä voidaan käyttää. Jos jokin ei toiminut, te paransitte kuvia sellaisiksi, että ne sopivat paremmin meidän tilanteeseen. Opimme ymmärtämään, miksi lapsi käyttäytyi sillä lailla… Opimme, miten voimme rauhoittaa poikaa, madaltamalla ääntä tai silittämällä häntä. Lapsen käyttäytyminen muuttui paljon.”   (Erityistä tukea tarvitsevan lapsen äiti tulkin välityksellä)  ”Kun lapsen tavoitteita voidaan harjoitella kotona, terapiassa sekä koulussa, on monta eri mahdollisuutta ja tilannetta tavoitteiden harjoittelemiseksi ja niiden viemiseksi eteenpäin.” (Erityisopettaja) Hyvä ohjaus on kuuntelevaa, läheisen asiantuntijuutta arvostavaa sekä voimavaralähtöistä. Ohjaus on arvokas osa terapiatyötä ja sen kirjaaminen on tärkeää kuntoutuksen kirjallisissa selosteissa, jotta voidaan dokumentoitava oppimista ja muutosta, joka kuntoutujan lähiympäristössä toteutuu. Läheiseltä onkin hyvä kysyä kokemuksia ohjauksesta, miten yhteistoiminta on hyödyttänyt, mitä muutosta toimintatavoissa ja asioissa arjessa on yhteisen toiminnan, oivallusten ja reflektion kautta tapahtunut. Yhteistoimintaa kehitetään eteenpäin hyödyntäen kaikkien toimijoiden asiantuntijuutta. Ohjausprosessi muotoutuu osana yksilöllistä kuntoutusprosessia ja siten onkin mahdotonta asettaa yleisiä suosituksia ohjauksen sopivasta määrästä tai kerroista, tilasta tai paikasta. Läheisen ja lähiympäristön ohjaus tulee olla suhteessa läheisen tarpeisiin ja voimavaroihin sekä kuntoutujan arjen ympäristössä tunnistettuihin toimintakykyä edistäviin ja rajoittaviin tekijöihin. Tarpeen mukaan läheisen ohjaus voisi toteutua vaikka jokaisella terapiatapaamisella osan ajasta sekä mahdollisuuksien mukaan hyödyntäen digivälineitä tai etäkuntoutuksen mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa hyvä ohjaus voisikin olla sellaista, että läheinen voi mobiililaitteilla heti tarpeen tullen olla yhteydessä terapeuttiin ja päinvastoin. Dynaaminen, tarveperustainen ja nopeasti reagoiva ohjaus, minkä esimerkiksi digivälineet nykyään mahdollistavat, perustuu luottoon tilannesidonnaisesta ammatillisesta osaamisesta ja harkinnasta sekä toimijoiden väliseen keskustelevaan vuorovaikutukseen. Tällaisen toimintatavan edellytyksenä on kuntoutuksen järjestelmän ja rakenteiden muutos, mihin sote-uudistuksen kohdalla on nyt mahdollisuus. Koulutustiedustelut: salla.sipari@metropolia.fi Hyvän käytännön kehittäjäryhmä: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia AMK Nea Vänskä, TtM, fysioterapeutti, lehtori, Metropolia AMK Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori, Metropolia AMK Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Marja Liikanen, FM, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Tuula Tykkyläinen, FT, puheterapeutti, dosentti, Helsingin yliopisto Yhteistyössä Kelan kanssa: Eija Haapala, Etuus- ja lakiyksikkö, Osaamiskeskus, kuntoutusryhmä, suunnittelija Tiina Suomela-Markkanen, Vastaava asiantuntijalääkäri, Vakuutuslääketieteellinen yksikkö Lähteet: Baldwin et all. (2013) Solution-focused coaching in pediatric rehabiliation. Physical and occupational therapy in pediatrics 2013;33(4):467-483. Rush D, Shelden L. &Haft B. (2003). Coaching families and colleagues. A process for collaboration in natural settings. Infants and young children 2003;16(1):33-47. Foster ym. Encouraging family engagement in the rehabilitation process: a rehabilitation provider's development of support strategies for family members of people with traumatic brain injury. Disability & Rehabilitation; Nov2012; 34(22): 1855-1862. Harra T., 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa.Acta Universitatios Lapponiensis 288. Lapin Yliopisto, Rovaniemi. http://www.academia.edu/9179996/Terapeuttinen_yhteistoiminta._Asiakkaan_osallistumisen_mahdollistaminen_toimintaterapiassa Sipari, S., Vänskä, N & Pollari, K. 2017 Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Lapsen osallistumista ja toimijuutta tukevat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5 / 2017, Kela. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550

Lue lisää

Hyvää yötä − kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia?
17.5.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja: Jennie Nyman, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Jennie työskentelee Iällä ei ole väliä -hankkeessa, jossa hän toimii tutkijana yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston kanssa. Kun ihminen voi hyvin, hänen biologiset rytminsä ja hormonitoimintansa sekä ulkoinen valo−pimeä-rytmi tukevat hänen hyvää untaan. Aina näin ei kuitenkaan ole. Unen ja levon merkitys on viime aikoina noussut voimakkaasti esille tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutoksien myötä. Uniasiat ovat esillä mediassa melkein joka viikko, ja vuonna 2017 lääketieteen Nobelin saaneiden biologisen kellon tutkijoiden työ liittyi myös vahvasti uneen. Myös toimintaterapia-ala on hiljalleen alkanut kiinnostua unesta, vaikka alalla onkin pitkään kiinnitetty huomiota lähinnä ihmiselämän niin sanottuihin aktiivisiin osuuksiin. Itsestään selvää ei kuitenkaan ole, että toiminta- ja työkyvyn arvioinnin yhteydessä vielä kartoitettaisiin ihmisen riittävään uneen ja lepoon liittyviä asioita. Uni on yksilöllinen ja ihmiselle elintärkeä asia  Ilman unta emme selviä hengissä. Unen tarkka merkitys elimistölle on vielä mysteeri, mutta sen verran tiedetään unesta jo, että pitkäaikainen unenpuute uhkaa terveyttämme vakavasti (Partinen & Huovinen 2007). Jos emme saa tarpeeksi unta, puolustusjärjestelmämme heikkenee ja riskit sairastua myös vakavampiin sairauksiin, kuten sydän ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja aivoveritulppaan, kasvavat (Partinen ja Huovinen 2007). Unenpuute vaikuttaa myös suorituskykyymme kokonaisvaltaisesti; mieliala laskee, keskittymisvaikeudet lisääntyvät ja onnettomuusriski kasvaa (Partinen & Huovinen 2007).   Uni edistää tarkkaavaisuutta ja oppimista (Partinen & Huovinen 2007), mikä on erityisen olennaista kuntoutuksessa olevien henkilöiden kohdalla. Unta voivat Partisen ja Huovisen (2007) mukaan häiritä mm. ahdistus, stressi, huolet, masennus, ihmissuhdeongelmat, ravintotottumukset, ylipaino, työnkuvan muutokset, kiire ja epäsäännölliset nukkumaanmenoajat (Partinen & Huovinen 2007). Monet näistä tekijöistä ovat osa työ- ja toimintakyvyn arviointiin osallistuvien asiakkaiden elämää.   Unen tarve on yksilöllinen, mutta aikuiset ihmiset tarvitsevat keskimäärin 7−8 tuntia unta. On olemassa yksilöitä, jotka tarvitsevat huomattavasti vähemmän unta ja joille vain 4−5 tuntia unta saattaa riittää. Jotkut taas tarvitsevat yli 9 tuntia unta. Sanotaan myös, että unen laatu on tärkeämpi tai ainakin vähintään yhtä tärkeä asia kuin unen pituus. Huonolaatuinen uni voi olla rikkonaista ja katkeilevaa; unen laatua voivat heikentää esimerkiksi herääminen monta kertaa yön aikana ja vaikeudet nukahtaa uudestaan. Toisaalta hyvin nukkuvakin voi havahtua välillä hereille yön aikana. Tämä ei ole vaarallista, jos ihminen nukahtaa uudestaan muutaman minuutin sisällä. (Helvig ym 2016; Partinen & Huovinen 2007; Shneerson 2005.)   Uni rakentuu erilaisista vaiheista, ns. univaiheista. Nukahtamisen jälkeen vaivutaan pinnalliseen, kevyeen univaiheeseen ja pikkuhiljaa syvempiin univaiheisiin sekä REM-uneen. Jokaisella univaiheella on oma, tärkeä tehtävänsä. REM-uni on esimerkiksi aivojen kannalta hyvin vilkasta aikaa, se liitetään unien näkemiseen, mustiin, oppimiseen ja mielen toimintoihin. Syvän unen aikana taas erittyy kasvuhormonia, jota aikuisena tarvitaan mm. aineenvaihdunnassa ja lihasvoiman keräämisessä. Univaiheet toistuvat yön aikana, ja yhteensä niitä on noin viisi. Mielenkiintoista on, että unen vaiheet myös jatkuvat päivän aikana. Tämä siis tarkoittaa sitä, että meillä on noin 1,5 tuntia kestäviä unijaksoja yöllä ja että ne jatkuvat päivän aikana ns. väsymisväleinä. Mitä pidempi aika unijaksosta on, sitä väsyneemmäksi tulemme. Näistä rytmeistä huolehtivat ihmisen erilaiset sisäiset biologiset rytmit (esim. sirkaadiset rytmit, homeostaattiset rytmit ja hormonitoiminta), ja niihin vaikuttavat myös ulkoiset rytmit, esimerkiksi valo−pimeä-rytmi. Lisäksi on hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset rytminsä, jotka säätelevät unta. On olemassa aamu- ja iltavirkkuja. Ihanteellisinta on, jos ihminen saa elää oman rytmin mukaista elämää. (Partinen & Huovinen 2007; Green & Wilson 2015; Shneerson 2005.) Unianalyysiteknologian hyödyntäminen osaksi työkyvyn arviointia?  Ihmisen työ- ja toimintakykykyyn vaikuttaa siis olennaisesti hänen mahdollisuutensa nukkua ja palautua. Arviointiin osallistuva ihminen saattaa myös tarvita tukea päästäkseen kiinni mahdollisimman hyvään yöuneen. Työperäinen stressi on yksi tämän päivän suurimpia työelämän haasteita, joka haastaa myös yöunen (Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017). Unen ja stressin arvioinnissa voidaan hyödyntää valmiita kyselyjä mutta myös teknologiaa. Tutkimusten mukaan onkin suositeltavaa hyödyntää sekä subjektiivista kokemustietoa että fysiologisiin reaktioihin perustuvaa objektiivista tietoa, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva (Kompier 2005; Föhr ym. 2015).   Nykyisin on tarjolla erilaisia aktiivisuusrannekkeita ja mobiiliapplikaatioita oman unen arviointiin. Nämä ovat kuitenkin vähemmän tutkittuja, eikä niitä sen vuoksi pidetä luotettavina. Luotettavampana pidetään unipolygrafiaa, johon kuuluu muun muassa aivosähkökäyrän (EEG) rekisteröintiä sekä leuanaluslihasten toiminnan, silmien liikkeiden, sydämen toiminnan sekä hengityksen seurantaa erilaisten kehoon kiinnitettävien laitteiden avulla. Laajat koko yön kestävät unipolygrafiat antavat paljon tietoa, ja niitä tehdään nykyisin muun muassa yliopistollisissa keskussairaaloissa ja unitutkimuksiin erikoistuneissa tutkimuskeskuksissa (Partinen & Huovinen 2007). Unipolygrafia on kuitenkin sekä kallis että monimutkainen ja siksi saatavilla ainoastaan erikoistapauksissa. Lisäksi se on useimmiten käytössä vain unilaboratoriossa, joissa uni voi häiriintyä paitsi laitteista, myös vieraasta ympäristöstä. Unen arviointiin tarvittaisiinkin edullisia, testattuja ja hyviksi havaittuja menetelmiä, joita olisi mahdollista käyttää omassa kodissa (Paalasmaa 2014; Nurmi ym. 2016).   Valtakunnallisessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Iällä ei ole väliä -koulutus- ja kehittämishankkeessa tavoitteena on pidentää työuria kaikissa ikäryhmissä. Hankkeessa toimintaterapian ja terveysteknologian näkökulmat yhdistyvät, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electria ja toimintaterapian tutkinto-ohjelma tekevät yhteistyötä ja pilotoivat uutta unianalyysiteknologiaa stressin ja työterveyden tunnistamiseksi. Aiheesta tehdään tutkimusta yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa.   Toistaiseksi toimintaterapian omaa unitutkimusta on tehty vain hyvin vähän. On kuitenkin jo olemassa paljon yleistä tietoa esimerkiksi unihygieniasta, jota on mahdollista ja kannattaakin hyödyntää, kun arvioi ja edistää työ- ja toimintakykyä.     Iällä ei ole väliä -hankkeen kotisivu: http://www.tyoika.fi/     Lisätietoja Metropolian hankeosuudesta on tarjolla seuraavassa blogikirjoituksessa:  https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2018/02/20/unen-laatu-ja-tyostressi-yhteydessa/   Tutustu myös artikkeliin, josta saat lisää hyödyllisiä lähteitä ja linkkejä: Nyman J. 2018. Kiinnostu unesta! Toimintaterapeuttilehti 1/2018, 6−10. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/142338       Lähteet   Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017. Psykososiaaliset riskit ja stressi työssä. Saatavana osoitteessa: https://osha.europa.eu/fi/themes/psychosocial-risks-and-stress   Föhr, T., Tolvanen, A., Myllymäki, T., Järvelä-Reijonen, E., Rantala, S., Korpela, R., Peuhkuri, K., Kolehmainen, M., Puttonen, S., Lappalainen, R., Rusko, H. & Kujala, U. M. 2015. Subjective stress, objective heart rate variability-based stress, and recovery on workdays among overweight and psychologically distressed individuals: a cross-sectional study. Journal of Occupational Medicine and Toxiology 2015, 10, 39.   Green A & Wilson S. 2015. The reason of sleep: Sleep science. In Green, A. & Brown, C. (eds.) An occupational therapists guide to sleep and sleep problems. London and Philadelphia: Jessica Kingsley publishers.   Helvig, A., Wade, S. & Hunter-Eades, L. 2016. Rest and the associated benefits in restorative sleep: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing. January 2016, Vol. 72 (1), 62−72.   Kompier, M. 2005. Assessing the psychosocial work environment − “subjective” versus “objective” measurement. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health. 2005; 31. Suppl 6: 405−8.   Nurmi, S., Saaresranta, T., Koivisto, T., Meriheinä, U. & Palva, L. 2016. Validation of an accelerometer based BCG method for sleep analysis. Aalto University publication series Science + Technology 7/2016. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6842-8   Paalasmaa, J. 2014. Monitoring sleep with force sensor measurement. PhD dissertation, University of Helsinki, Finland.   Partinen, M. & Huovinen, M. 2007. Terve uni. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.   Shneerson J. M. 2005. Sleep Medicine. A guide to sleep and its disorders. 2nd ed. Massachusetts: Blackwell Publishing.  

Lue lisää

Kuntoutusyrittäjä tienhaarassa
16.4.2018
Rehablogin bloggaajat

Kirjoittaja Ulla Vehkaperä, lehtori, Metropolia AMK. Ulla on mukana useissa yrittäjyyteen liittyvissä projekteissa  ja opettaa toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa. Sosiaali- ja terveysalalla toimivan kuntoutusyrittäjän voi olla vaikea hahmottaa, missä hänen yrityksensä paikka on tulevaisuudessa. Monikaan ei varmasti ole ehtinyt tutustua alan tulevaisuutta koskeviin lukuisiin asiakirjoihin ja lakiluonnoksiin sekä osallistua verkostotapaamisiin. Jos yrittäjä on seurannut vain mediassa näkyviä suurimpia otsikoita, ei ihme, jos hän lopettaa yritystoiminnan ja siirtyy muihin tehtäviin. Vielä ei kuitenkaan kannatta luovuttaa. Toimintaympäristö muuttuu kaikilla Kaikki sosiaali- ja terveysalan toimijat ovat samassa tienhaarassa, eikä näkyviä liikennemerkkejä ole helppo tulkita.  Viime syksynä Sosiaali- ja terveysalan toimialabarometri -julkaisussa (2017) nousi esille, että alan kehittämisen esteeksi koetaan kilpailutilanne ja kustannustaso. Toisaalta esteeksi koettiin myös toiminnan liiallinen säätely. Uusia muutoksia odotellessa moni yrittäjä on jättänyt kehittämättä palvelujaan. Yleiset megatrendit näkyvät myös sosiaali- ja terveysalalla. Digitalisaatio ja teknologiset ratkaisujen odotetaan tuovan helpotusta moneen asiaan. Me asiakkaat edellytämme yhä enemmän digitaalisia palveluja, jotta palvelut olisivat helpommin saavutettavissa. Näistä palveluista on jo hyvää kokemusta myös kuntoutuspalveluissa; erilaiset etäterapiat, chatit ja verkkokonsultoinnit nopeuttavat ja helpottavat asioiden hoitamista. Toisaalta odotamme myös, että voimme osallistua oman tai läheisen palvelun suunnitteluun, saamme yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua sekä koemme aitoja kohtaamisia. Emme enää tyydy liukuhihnamaiseen toimintaan.  Toimialojen rajoja ylittäviä yllättäviä ratkaisuja syntyy, eikä asioita haluta tehdä niin kuin ennen. Hämmentävää on, kun posti alkaakin hoitaa kotipalvelua ja pankki tarjoaa terveyspalveluja. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristön muutoksia kuvaa erittäin hyvin Työ- ja elinkeinoministeriön tuore julkaisu ”Pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla” (2018). Tarjouskilpailut jäävät historiaan Kuntoutusyrittäjän toimintaympäristössä ei ole muutamaan vuosikymmeneen kohdistunut näin isoja muutospaineita kuin nyt. Tällä hetkellä lakisääteisiä kuntoutuspalveluja järjestetään lähettävän tahon ja kuntoutusyrittäjän hankintakilpailujen ja puitejärjestelyjen sekä palveluseteleiden kautta. Tarjouskilpailu on aina ollut stressaava ja työläs prosessi kuntoutusyrittäjälle, mutta toisaalta puitesopimus on taannut jonkinlaisen työrauhan yleensä neljäksi vuodeksi.  Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus on nyt meneillään, ja se toteutetaan näillä näkymin tällä tavoin viimeisiä kertoja. Tässäkin kilpailutuksessa on nähtävissä kovenevaa kilpailua. Tarjoukset pisteytetään tällä kertaa niin, että hinnasta tulee 80 % ja laatuasioista vain 20 %. Edellisellä kierroksella suhdeluku oli 50 % ja 50 %. Lisäksi mikroyrittäjänkin tulisi varautua kohtalaisen suuriin asiakasmääriin, mikä voi tuoda haasteita. Uuden soten myötä valinnanvapauteen liittyvien palveluiden osalta prosessi muuttuu ja näiltä osin tarjouskilpailutukset jäävät historiaan. Jatkossa listaudutaan erilaisille palveluntarjoajien listoille, jota kautta asiakkaat löytäisivät palvelut. Epäselvää on, kuka ylläpitää näitä listoja ja miten listoille pääsee. Kilpailu muuttuu, kun asiakas valitsee Jos valinnanvapauslait hyväksytään kesällä, koskisi asiakassetelikäytäntö mm. lääkinnällistä ja sosiaalista kuntoutusta, työvalmennusta, asumispalvelua, kotihoitoa ja kotipalvelua. Osassa näissä palveluissa on jo käytössä palveluseteli eikä muutos tältä osin ole niissä niin radikaali, paitsi sen osalta, että tulevan asiakassetelin hinta on maakunnan määrittelemä, palvelukohtainen ja sama kaikille yrittäjille. Yrittäjä toki voi tarjota asiakkaalle itse maksettavia lisäpalveluja. Suurimmat muutokset kohdistuvat nimenomaan julkisen sektorin maksamiin palveluihin. Toisaalta murros tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Erityisesti uusille, monialaisille ja innovatiivisille hyvinvointipalveluille tulee olemaan kysyntää. Sen osoittavat jo lisääntyvät fyysiseen ja henkiseen toimintakykyyn liittyvät valmennukset, jotka asiakkaat maksavat itse. Näille markkinoille kannattaisi kuntoutusyrittäjien tarjota asiantuntemustaan. Valmistautuminen kannattaa Kuntoutusyrittäjille on edelleen tarvetta, mutta samalla tavalla ei toimintaa pysty jatkamaan. Asia tuli selväksi huhtikuussa pidetyssä Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sote-alalla -raportin (2018) julkaisutilaisuudessa. Vaikka eduskunta ei kesällä hyväksyisikään maakuntauudistukseen, sote-uudistukeen ja valinnanvapauteen liittyviä lakiuudistuksia, joka tapauksessa kannattaa tehdä suunnitelmia seuraaviin asioihin: Digitaalisia ratkaisuja ja investointeja on tehtävä, eikä siltä mikään yritys välty. Konkreettisena haasteena on esim. sähköinen potilastiedon arkisto, Kanta. Siihen liittyminen on tulevaisuudessa edellytys toimimiselle julkisen sektorin kumppanina. Toisaalta tätä kautta voi samalla muuttaa digitaaliseksi muutkin yrityksen prosessit, esim. taloushallinnon, ajanvarausjärjestelmät ja erilaiset raportoinnit. Digitaalisuus ja teknologiset ratkaisut mahdollistavat myös uudenlaisia kuntoutuspalveluja. Liiketoimintavalmius tulisi nyt laittaa kuntoon. Konkreettisesti tämä tarkoittaa oman yrityksen palveluprosessien selkeää kuvaamista, niin että myös ei-asiantuntijat ymmärtävät, mitä palveluja yritys tarjoaa. Asiakaskokemukseen ja asioihin, joita asiakkaat arvostavat, kannattaa kiinnittää huomiota. Viestintään ja markkinointiin joutuu panostamaan aivan eri tavoin. Kuntoutusyrittäjänkin pitää miettiä, missä ja miten yritys näkyy sosiaalisessa mediassa ja miten asiakas yrityksen löytää. Toimivat ja vakuuttavat kotisivut ovat edellytys hyvälle liiketoiminnalle. Verkostoituminen on edellytys löytää oma paikkansa ja uusia yhteistyökumppaneita. Erilaisia kumppanuusmalleja on monia. Näyttäisi siltä, että isompien ja monialaisten palvelukokonaisuuksien tarjoaminen olisi järkevää ja asiakasystävällistä. Kuntoutusyrittäjien olisi mahdollista tarjota yhdessä palveluja osuuskunnan tai yhteisen brändin kautta, jolloin jokainen säilyttäisi oman yrittäjästatuksen. Nyt kannattaisi kuntoutusyrittäjän myös kääntää katse mahdollisiin sote-keskusten perustajiin. Tai miksi ei kuntoutusyrittäjä voisi olla mukana perustamassa sellaista?   Ulla Vehkaperä, projektipäällikkö, Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke   TERVETULOA VERKOSTOITUMAAN! Soteuttamo: Kuka kumppaniksi uuteen soteen?  ke 30.5.2018 klo 12−16 Vanha Viertotie. Maakunta- ja sote-uudistus aiheuttavat toteutuessaan muutoksia toimijoiden rooleihin ja tehtäviin. Kuka ostaa, maksaa ja tuottaa erilaiset terveys- ja hyvinvointipalvelut? Tilaisuudessa Uusimaa2019-muutosjohtaja Timo Aronkytö kertoo, miten sote-uudistus etenee ja miten palvelukenttä on muotoutumassa. Tutustumme mm. Kalastaman terveys- ja hyvinvointikeskuksen kehittämiseen ja kumppanuusverkostoihin. Perehdymme TEM:n tuoreeseen raporttiin pk-sektorin liiketoimintaedellytyksistä ja mietimme, miten verkostoja kannattaa rakentaa. Kuulemme myös esimerkkejä erilaisista kumppanuusmalleista. Tässä kolmannessa Metropolian ja Sitran järjestämässä Soteuttamossa käytämme totuttuun tapaan osallistujien kesken Brella-verkostotyökalua. Ohjelma ja ilmoittautumislinkki www.hyvinvointiyritys.com/tilaisuudet. Tilaisuuteen järjestetään etäyhteys, joka edellyttää myös ilmoittautumista   Lähteet: Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus Sosiaali- ja terveysalan toimialaraportti Sosiaali- ja terveysalan pk-toimialabarometri Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla Megatrendit, Sitra

Lue lisää

Uudistamassa ja uudistumassa
5.3.2018
Rehablogin bloggaajat

Sanotaan, että kevät on uudistamisen aikaa. Tänä keväänä muutosten liikkeelle laittaminen täällä Rehablogissa on hyvin konkreettista. Nyt maaliskuun alusta Rehablogissa on aloittanut toimintansa uusi toimituskunta, jonka työn tarkoituksena on vahvistaa blogia yhtenä kuntoutuksen alan mielenkiintoisten ja laadukkaiden julkaisujen foorumina. Toimituskunnan jäsenistö koostuu Metropolia AMK:n toimijoista, joilla on osaamista sekä alaan liittyvästä sisällöstä, viestinnästä että tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Toivotamme kaikki kuntoutuksen uudistujat ja uudistajat tervetulleiksi mukaan kirjoittamaan, pohtimaan ja ihmettelemään yhdessä kanssamme. Täältä voit kurkata kirjoitusohjeet. Ota yhteyttä toimituskuntaan, kun mielessäsi on aihe, josta haluaisit kirjoittaa ja herättää keskustelua. Uudistuminen ja uudistaminen ovat keskeisiä ajankohtaisia teemoja myös muuttuvalla kuntoutuksen kentällä. Työhyvinvoinnin tulevaisuus ja uudistusmistarpeet ovat aiheena tulevana torstaina 8.3.2018 seminaarissa, jossa hyvinvointia tarkastellaan tulevaisuuden työssä ja uudistuvassa sote-maailmassa. Sote-alan muutoksissa tunnistamme haasteita, mutta myös avautuvia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien jalostuminen hyviksi toimintatavoiksi vaatii  kuntoutuksen toimijoilta innostumista, rohkeutta ja päättäväisyyttä mutta myös yhteistoimintaa, jossa mukana kehittäjäkumppaneina toimivat asiantuntijoiden lisäksi myös kuntoutujat ja heidän läheisensä. Kuntoutujien mukaan ottaminen yhteiseen kehittämiseen on keskeistä, kun kehittämisen päämääränä on vahvistaa kuntoutujan työ- ja toimintakykyä arjessa, hänelle merkityksellisessä toiminnassa. Yhteinen uudistaminen on parhaimmillaan innostavaa. Se tempaa mukaansa ja tuottaa merkityksellisiä kokemuksia, hyötyä ja iloa kaikille osapuolille. Tervetuloa mukaan uudistamaan ja uudistumaan! Rehablogin toimituskunta

Lue lisää

Yhteistoiminta asenteeksi – miten sinä haluat tulla kohdatuksi?
9.2.2018
vierailija

Avoin, rehellinen ja vastavuoroinen vuorovaikutus, ammattilaisen itseluottamus sekä yhteisen ymmärryksen syventäminen verkostotyöstä ovat merkityksellisiä yhteistoimintaa rakentavia askeleita kohti asiakkaan kuntoutumisen vahvistumista arjessa. Nämä ajatukset yhteistoiminnan kannalta merkittävistä askeleista sekä tässä kirjoituksessa esitettävistä ajatuksista ovat syntyneet osana vuoden 2017 aikana tehtyä kuntoutuksen YAMK-tutkintoon liittyvää kehittämistyötä. Näiden työn tuloksiin liittyvien ajatusten takana on joukko kuntoutuksen ammattilaisia, jotka yhteiskehittelyn kautta ovat rakentaneet ymmärrystä aiheesta. Onko joku näistä tekijöistä ehkä sellainen, jonka ääreen sinusta olisi tarpeellista pysähtyä? Kaipaisiko työyhteisönne ehkä mahdollisuutta yhteiseen pohdintaan sen suhteen, miten voisitte kehittää yhteistoimintaanne asiakkaiden kuntoutumisen vahvistumiseksi arjessa?   Mitä sinä tuot mukanasi työpäivän aikaisiin kohtaamisiin? Itseensä luottava ja itsensä tunteva ammattilainen ymmärtää oman vuorovaikutuskäyttäytymisensä merkityksen luottamusta rakennettaessa. Hän mahdollistaa asiakkaan kuntoutumisen vahvistumisen sekä kohtaamistaidoillaan että ymmärryksellään toiminnan arkisidonnaisuudesta ja ympäristön merkityksestä kuntoutumisprosessin kaikissa vaiheissa. Hän ymmärtää asiakkaan osallistumisen merkityksen kuntoutumisprosessin kaikissa vaiheissa sekä tukee asiakasta asettamaan asiakkaalle tärkeät ja merkitykselliset tavoitteet, jotka löytävät paikkansa yhteisen toiminnan keskiössä. Miten sinä kohtaat asiakkaan? Entä ihmiset työyhteisössäsi tai verkostoissa? Toivottavasti ennakkoluulottomasti, avoimesti ja rehellisesti – omaat taidon ja ennen kaikkea rohkeuden käydä avointa dialogia, uskaltaudut moniin tilanteisiin ilman valmiita suunnitelmia ja näin ollen otat tärkeitä askeleita tukeaksesi asiakkaan kuntoutumisen vahvistumista arjessa.   Entä miten voimme toisemme kohdatessamme yhdistää voimamme asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseksi? Pystyäksemme vastamaan kysymykseen tarvitsee meidän ensin ymmärtää, mitä kuntoutuminen on. Lisäksi tarvitaan ymmärrys, kenestä meistä oikeastaan on kyse. Kolmanneksi meidän tulee ymmärtää se, mikä voima yhteistoiminnalla voi olla ja miten sitä rakennetaan. Ensimmäiseksi määritellään siis sana kuntoutuminen. Sillä tarkoitetaan kuntoutusselonteon (2002) mukaan ihmisen ja ympäristön välistä muutosprosessia, jonka tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen ja hyvinvoinnin sekä työmahdollisuuksien paraneminen. Keskeistä on ihmisen rooli oman elämänsä tai kuntoutumisen asiantuntijana. Vastaus toiseen kysymykseen ei ole yksiselitteinen. Sitä on tarpeen lähteä hahmottelemaan asiakkaasta käsin. Pohtia yhdessä hänen kanssaan, keitä kaikkia hän tarvitsee kuntoutumisensa tueksi. Yhteistyö asiakkaan lähiverkostojen kanssa on tärkeässä roolissa ja niitä verkostoja on syytä ulottaa vähän kauemmaksikin, rohkeasti erilaisia rajapintoja ylittäen. Voidaksemme vielä paremmin vastata kysymykseen numero kaksi, meidän pitää muodostaa yhteinen ymmärrys verkostotyöstä. Puhummeko asiakkaan lähiverkostoista, asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta rakentuvista kuntoutusverkostoista vai ammattilaisten välisestä verkostotyöstä? Yhteisen ymmärryksen kautta, yhdessä asiakkaan kanssa, voimme siis rakentaa verkostoa, johon kaikki me asiakkaalle tarpeelliset ja tärkeät ihmiset kuulumme ja jossa asiakkaalla on keskeinen rooli. Ja sitten vielä se kolmas kysymys. Yhteistoiminnassa on valtava voima, mutta se ei vielä riitä vakuuttamaan montaakaan meistä kaikista sen mahdollisuuksista. Onnistunut, luottamukseen perustuva, yhteiseen kirkkaaseen päämäärään tähtäävä yhteistoiminta mahdollistaa muun muassa yhdessä kehittämisen, osaamisen jakamisen ja sen kohdentamisen organisaatiossa. Se mahdollistaa ammattilaisten rinnakkaisen, joustavan toiminnan asiakkaan kuntoutumisprosessissa.   Entä mitä sitten tavoitella yhteistoimintaa kehittämällä? Mistä luopua ja mitä tilalle? Miltä kuulostaisi nykypäivän kuntoutusajattelun mukainen kuntoutuskumppanuus asiakkaan kanssa, ajattelu, jossa ikääntynyt asiakas nähdään aktiivisena osallistujana, tasavertaisena toimijana? Tällainen ajattelu- ja toimintamalli nimittäin vahvistaa asiakkaan kuntoutumista arjessa. Tärkeää on pohtia, voisimmeko yhdessä kehittää nykyisiä hoito- ja kuntoutuspalaverikäytäntöjämme joustavampaan ja yksilöllisempään suuntaan asiakkaan osallisuutta vahvistaen, omasta vahvasta asiantuntijaroolistamme pikkuhiljaa hellittäen. Asenteet ja toimintatavat istuvat tiukassa, mutta se ei ole syy olla uskaltamatta päästää irti vanhasta ja antaa tilaa uudelle. Kyse on rohkeudesta avoimuuteen ja rehellisyyteen, kriittiseen ajatteluun, kokeiluihin sekä epäonnistumisiin. Tarvitaan aikaa ja tilaa rakentaa luottamusta. On hyvä aloittaa itsestään, pohtia vastavuoroisen luottamukseen perustuvan suhteen rakennuspalikoita oli sitten kyse asiakkaasta, työyhteisöstä tai työntekijän ja esimiehen välisestä luottamuksesta. Jokainen aloittaa kuitenkin itsestään. Luottamuksen rakentaminen organisaation tasolla sekä laajemmin verkostojen toimijoiden kanssa vaatii kohtaamisia ja asioiden äärelle pysähtymistä. Ilman luottamusta, vuorovaikutustaitoja ja yhteistä ymmärrystä meiltä puuttuvat oleelliset elementit asiakkaan kuntoutumista vahvistavalta yhteistoiminnalta. Tarvitsemme siis enemmän kohtaamisia, tietoa toistemme osaamisesta, taitoa ja ymmärrystä kohdistaa osaamista, kuuntelemista ja ennakkoluulottomuutta. Ennen kaikkea tarvitsemme paljon enemmän yhdessä tekemistä yhteisen asiakkaamme ollessa toimintamme keskiössä. Asiakkaan osallisuuden lisääminen kuntoutumisprosessissa sekä kuntoutumisen arkisidonnaisuuden kehittäminen voisivat näin alkuun olla niitä tavoiteltavia asioita. Tuleeko sinulle mieleen jotain asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseen liittyvää, mikä jäi ehkä kokonaan mainitsematta?   Pilvi Tuomola Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yhteistoiminnan vahvistaminen asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseksi arjessa”.  

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset