Tekijä: vierailija
Yhteistoiminta asenteeksi – miten sinä haluat tulla kohdatuksi?
Avoin, rehellinen ja vastavuoroinen vuorovaikutus, ammattilaisen itseluottamus sekä yhteisen ymmärryksen syventäminen verkostotyöstä ovat merkityksellisiä yhteistoimintaa rakentavia askeleita kohti asiakkaan kuntoutumisen vahvistumista arjessa. Nämä ajatukset yhteistoiminnan kannalta merkittävistä askeleista sekä tässä kirjoituksessa esitettävistä ajatuksista ovat syntyneet osana vuoden 2017 aikana tehtyä kuntoutuksen YAMK-tutkintoon liittyvää kehittämistyötä. Näiden työn tuloksiin liittyvien ajatusten takana on joukko kuntoutuksen ammattilaisia, jotka yhteiskehittelyn kautta ovat rakentaneet ymmärrystä aiheesta. Onko joku näistä tekijöistä ehkä sellainen, jonka ääreen sinusta olisi tarpeellista pysähtyä? Kaipaisiko työyhteisönne ehkä mahdollisuutta yhteiseen pohdintaan sen suhteen, miten voisitte kehittää yhteistoimintaanne asiakkaiden kuntoutumisen vahvistumiseksi arjessa? Mitä sinä tuot mukanasi työpäivän aikaisiin kohtaamisiin? Itseensä luottava ja itsensä tunteva ammattilainen ymmärtää oman vuorovaikutuskäyttäytymisensä merkityksen luottamusta rakennettaessa. Hän mahdollistaa asiakkaan kuntoutumisen vahvistumisen sekä kohtaamistaidoillaan että ymmärryksellään toiminnan arkisidonnaisuudesta ja ympäristön merkityksestä kuntoutumisprosessin kaikissa vaiheissa. Hän ymmärtää asiakkaan osallistumisen merkityksen kuntoutumisprosessin kaikissa vaiheissa sekä tukee asiakasta asettamaan asiakkaalle tärkeät ja merkitykselliset tavoitteet, jotka löytävät paikkansa yhteisen toiminnan keskiössä. Miten sinä kohtaat asiakkaan? Entä ihmiset työyhteisössäsi tai verkostoissa? Toivottavasti ennakkoluulottomasti, avoimesti ja rehellisesti – omaat taidon ja ennen kaikkea rohkeuden käydä avointa dialogia, uskaltaudut moniin tilanteisiin ilman valmiita suunnitelmia ja näin ollen otat tärkeitä askeleita tukeaksesi asiakkaan kuntoutumisen vahvistumista arjessa. Entä miten voimme toisemme kohdatessamme yhdistää voimamme asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseksi? Pystyäksemme vastamaan kysymykseen tarvitsee meidän ensin ymmärtää, mitä kuntoutuminen on. Lisäksi tarvitaan ymmärrys, kenestä meistä oikeastaan on kyse. Kolmanneksi meidän tulee ymmärtää se, mikä voima yhteistoiminnalla voi olla ja miten sitä rakennetaan. Ensimmäiseksi määritellään siis sana kuntoutuminen. Sillä tarkoitetaan kuntoutusselonteon (2002) mukaan ihmisen ja ympäristön välistä muutosprosessia, jonka tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen ja hyvinvoinnin sekä työmahdollisuuksien paraneminen. Keskeistä on ihmisen rooli oman elämänsä tai kuntoutumisen asiantuntijana. Vastaus toiseen kysymykseen ei ole yksiselitteinen. Sitä on tarpeen lähteä hahmottelemaan asiakkaasta käsin. Pohtia yhdessä hänen kanssaan, keitä kaikkia hän tarvitsee kuntoutumisensa tueksi. Yhteistyö asiakkaan lähiverkostojen kanssa on tärkeässä roolissa ja niitä verkostoja on syytä ulottaa vähän kauemmaksikin, rohkeasti erilaisia rajapintoja ylittäen. Voidaksemme vielä paremmin vastata kysymykseen numero kaksi, meidän pitää muodostaa yhteinen ymmärrys verkostotyöstä. Puhummeko asiakkaan lähiverkostoista, asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta rakentuvista kuntoutusverkostoista vai ammattilaisten välisestä verkostotyöstä? Yhteisen ymmärryksen kautta, yhdessä asiakkaan kanssa, voimme siis rakentaa verkostoa, johon kaikki me asiakkaalle tarpeelliset ja tärkeät ihmiset kuulumme ja jossa asiakkaalla on keskeinen rooli. Ja sitten vielä se kolmas kysymys. Yhteistoiminnassa on valtava voima, mutta se ei vielä riitä vakuuttamaan montaakaan meistä kaikista sen mahdollisuuksista. Onnistunut, luottamukseen perustuva, yhteiseen kirkkaaseen päämäärään tähtäävä yhteistoiminta mahdollistaa muun muassa yhdessä kehittämisen, osaamisen jakamisen ja sen kohdentamisen organisaatiossa. Se mahdollistaa ammattilaisten rinnakkaisen, joustavan toiminnan asiakkaan kuntoutumisprosessissa. Entä mitä sitten tavoitella yhteistoimintaa kehittämällä? Mistä luopua ja mitä tilalle? Miltä kuulostaisi nykypäivän kuntoutusajattelun mukainen kuntoutuskumppanuus asiakkaan kanssa, ajattelu, jossa ikääntynyt asiakas nähdään aktiivisena osallistujana, tasavertaisena toimijana? Tällainen ajattelu- ja toimintamalli nimittäin vahvistaa asiakkaan kuntoutumista arjessa. Tärkeää on pohtia, voisimmeko yhdessä kehittää nykyisiä hoito- ja kuntoutuspalaverikäytäntöjämme joustavampaan ja yksilöllisempään suuntaan asiakkaan osallisuutta vahvistaen, omasta vahvasta asiantuntijaroolistamme pikkuhiljaa hellittäen. Asenteet ja toimintatavat istuvat tiukassa, mutta se ei ole syy olla uskaltamatta päästää irti vanhasta ja antaa tilaa uudelle. Kyse on rohkeudesta avoimuuteen ja rehellisyyteen, kriittiseen ajatteluun, kokeiluihin sekä epäonnistumisiin. Tarvitaan aikaa ja tilaa rakentaa luottamusta. On hyvä aloittaa itsestään, pohtia vastavuoroisen luottamukseen perustuvan suhteen rakennuspalikoita oli sitten kyse asiakkaasta, työyhteisöstä tai työntekijän ja esimiehen välisestä luottamuksesta. Jokainen aloittaa kuitenkin itsestään. Luottamuksen rakentaminen organisaation tasolla sekä laajemmin verkostojen toimijoiden kanssa vaatii kohtaamisia ja asioiden äärelle pysähtymistä. Ilman luottamusta, vuorovaikutustaitoja ja yhteistä ymmärrystä meiltä puuttuvat oleelliset elementit asiakkaan kuntoutumista vahvistavalta yhteistoiminnalta. Tarvitsemme siis enemmän kohtaamisia, tietoa toistemme osaamisesta, taitoa ja ymmärrystä kohdistaa osaamista, kuuntelemista ja ennakkoluulottomuutta. Ennen kaikkea tarvitsemme paljon enemmän yhdessä tekemistä yhteisen asiakkaamme ollessa toimintamme keskiössä. Asiakkaan osallisuuden lisääminen kuntoutumisprosessissa sekä kuntoutumisen arkisidonnaisuuden kehittäminen voisivat näin alkuun olla niitä tavoiteltavia asioita. Tuleeko sinulle mieleen jotain asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseen liittyvää, mikä jäi ehkä kokonaan mainitsematta? Pilvi Tuomola Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yhteistoiminnan vahvistaminen asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseksi arjessa”.
Keskitetty asiakas- ja palveluohjaus sipoolaisen ikääntyneen omaishoitajan tueksi ja turvaksi
Sipoo on noin 20 000 asukkaan kunta Uudellamaalla ja lähtökohtaisesti sen halutaan olevan vetovoimainen kaksikielinen kunta, jossa elää aito yhteisöllisyys ja halu tehdä asioita yhdessä. Kunnan toimintaa ohjaavat läpileikkauksena arvot, jotka ovat palvelualttius, avoimuus ja kekseliäisyys. Erityisesti palvelutuotannossa korostetaan sitä, että asiakkaat, palveluntuottajat ja henkilöstö osallistetaan mukaan prosessiin, jossa taustalla on huomioita jokaisen oma vastuu kokonaisuuden onnistumisesta. Yhtenä tavoitteena on sosiaalisesti ja taloudellisesti vaikuttava iäkkäiden palvelujen järjestelmä. Sipoossa yli 65-vuotiaita on noin 17 prosenttia väestöstä ja ennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2025 mennessä. Edellytyksenä on ymmärtää väestön ikärakenteen muutos ja tähän on varauduttu Sipoossa laatimalla vanhuspoliittinen ohjelma, jossa korostetaan, että ”ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija” ja hänet nähdään aktiivisena osallisena häntä itseään koskevien asioiden päätöksenteossa. Yhteiskunnallisesti ikärakenteen muutokseen ja palvelutarpeiden muutoksiin on nykyhallitus varautunut käynnistämällä eri kärkihankkeita, joista ikäihmisiä koskettaa läheisesti hanke ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa”. Omaishoitaja pitää huolta läheisestään, joka tarvitsee yksilöllistä apua ja huolenpitoa jokapäiväisessä elämässään. Ikäihmisillä omaishoitajuus on tavallisesti puolisosta tai elämänkumppanista huolehtimista, usein auttaminen ja hoivan antaminen katsotaan osaksi parisuhdetta. Taustalla on sitoutuminen yhteiseen elämään, puolison sairaus hyväksytään ja toimintakyvyn heikkeneminen ja sitä seuraava hoiva kuuluu elämään. Kuitenkin arki on usein ristiriitaista, sillä omaishoitajuus muuttaa tätä tuoden mukanaan erilaisia jännitteitä ja pakottaa ottamaan haltuun muuttuneen tilanteen. Omaishoitajuus koskettaa kaikkia hoidettavan lähipiirissä olevia. Hoivan tarpeen kasvaessa, sitoo se entistä enemmän ja kaventaa omaishoitajan elinympäristöä lähinnä kotiin ja vaikuttaa hänen jaksamiseensa arjessa. Kehittämistyössäni lähdettiin hakemaan entistä paremmin omaishoitajan arjessa jaksamista tukevia palveluita pohjautuen omaishoitajien omiin kokemuksiin ja tarpeisiin, sillä omaishoitajat ovat olleen varsin vähän mukana kehittämässä heille suunnattuja palveluita. Palveluiden määrittämistä varten haastateltiin eri vaiheessa olevia omaishoitajia sekä omaishoidon koordinaattoria. Määrittäminen tehtiin työpajassa yhdessä omaishoidon koordinaattorin kanssa. Työpajaan tuotiin teemahaastattelujen pohjalta analysoidut arjen toiminnot ja ne muutettiin vastaamaan palveluita. Omaishoitajuudessa ei puheeksi nouse palvelut vaan arjen toiminta ja siinä esille nousevat haasteet. Tuloksena syntyi kuvaus omaishoitajan arjessa jaksamista tukevista palveluista. Mikä sitten olisi tärkeää? Keskiöön nousi keskitetty asiakas- ja palveluohjaus, joka ottaisi kokonaisvaltaisen vastuun omaishoitajan elämäntilanteen tunnistamisesta, kartoittamisesta ja tukemisesta, sillä nykyiset palvelut koettiin pirstaleiksi ja omaishoitajan itsensä tuli hakea aktiivisesti näistä tietoa. Tätä hän ei välttämättä jaksa tehdä tai hän ei osaa ajatella, että voisi saada tukea tai apua arkeensa. Tämän vuoksi erityisen tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan, mitä omaishoitaja kertoo arjestaan, sillä työntekijän on tunnistettava toiminnan kautta esille nousevat haasteet ja pystyttävä sen pohjalta määrittelemään tarvittavat palvelut. Omaishoitaja ei itse usein kerro palveluiden tarpeesta. Keskitetyssä asiakas- ja palveluohjausmallissa omaishoitaja nousisi keskiöön ja hänen palvelutarpeensa kartoitetaan yksilöllisesti. Arviointi olisi moniammatillisen tiimin toteuttama, missä työskentelisi niin ikääntymisen asiantuntijoita kuin kuntoutuksen ja sosiaalialan osaajia. Omaishoitajan tukena toimisi omaishoidon tukitiimi, joka pystyisi reagoimaan nopeasti ja jouhevasti muuttuneisiin tilanteisiin ja tarjoamaan myös omaishoitajan sijaistusta lyhyellä varoitusajalla. Näin omaishoitaja pystyisi pitämään entistä paremmin huolta itsestään ja omasta toimintakyvystään sekä itselleen tärkeistä asioita. Tämä tukisi arjessa jaksamista. Kotikuntoutustiimin ollessa osa tätä tiimiä pystyttäisiin niin omaishoitajan kuin hoidettavan toimintakyvystä pitämään paremmin huolta oikea-aikaisen ja riittävän intensiivisen kuntoutuksen avulla. Päivätoiminnan tarjoaminen aamu- ja iltavuorossa toisi mahdollisuuksia omaishoitajalle hoitaa omia asioitaan hoidettavan ollessa päivätoiminnassa ja omaishoitajan ei tarvitsisi olla hoidettavasta huolissaan. Tiimi pystyisi organisoimaan monipuolista vertaistukitoimintaa, joka tukisi omaishoitajan jaksamista tarjoamalla voimaannuttavaa vuorovaikutusta, joka on mahdollista sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on samankaltaisia kokemuksia ja elämäntilanteita, joihin voi samaistua. Samoin huolehdittaisiin saumattomasta ja reaaliaikaisesta tiedonkulusta eri yhteistyötahoihin, kuten vammaispalvelut, hoiva- ja asumispalvelut, kotihoito, yksityiset palveluntuottajat ja terveyden- ja sairaanhoito. Omaishoitajan tukiverkosto olisi näin ollen hänen elämäänsä sopiva ja hänen näköisensä sekä tilanteiden mukaan muuttuva huomioimalla niin kotiympäristön kuin tarvittavat tukipalvelut. Ensimmäiset askeleet tähän suuntaan on jo otettu, kun lokakuussa Treffi. eli sipoolainen ikäihmisten keskitetty asiakas- ja palveluneuvonta aloitti toimintansa. Treffi.:een toiminta tulee olemaan tärkeä osa ikäihmisten asiakas- ja palveluneuvontaa muuttuvassa yhteiskunnassa ja toimintaa tullaan kehittämään aktiivisesti asiakkaiden kanssa. Treffi. on ikäihmisten tiedon ja palveluiden tulevaisuuden kohtaamispaikka. Sari Häkkinen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (yamk) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Omaishoitajan arjessa jaksamista tukevat palvelut osana ikääntyneiden palveluita Sipoossa”
Yhteistä ymmärrystä rakentamassa
Lasten kuntoutuksen ammattilaiset ovat kokemukseni mukaan keskimääräistä aktiivisempia ja kehittämishaluisempia oman työnsä suhteen. Koska lapsen kuntoutuminen jo itsessään rakentuu oppimiskokemuksista, on lapsen kuntoutuksen ammattilaisenkin suorastaan välttämätöntä uskoa jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen – myös itsensä ja oman ammattitaitonsa kohdalla! Lapsilähtöisyydestä – kuten asiakaslähtöisyydestä koko kuntoutuksen kentällä, on puhuttu jo pitkään ja kaikkihan me teemme työtämme lapsen parhaaksi. Kuitenkin lapsen osallistuminen oman kuntoutuksensa suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin jää usein aikuisten sanoittamaksi ja varsin etäälle lapselle itselleen merkityksellisistä asioista. Lapsilähtöisyys saattaakin edelleen jäädä asiantuntijakeskeisyyden ja kiireen jalkoihin. Tietoisuuden ja ymmärryksen kasvattamista lapsilähtöisyyden ja lapsen osallistumisen mahdollisuuksista tarvitaankin sekä kuntoutuksen ammattilaisille että lapsille perheineen. Tarve erityisesti lapsen osallistumista ja toimijuutta, lapsen, perheen ja kuntoutuksen ammattilaisten yhteistoimijuutta sekä lapsen edun arviointia vahvistaville toimintatavoille ja välineille nousi esille LOOK-hankkeessa (Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa, lapsen edun arviointi) toteutetuissa kirjallisuuskatsauksessa ja haastatteluissa. Hanke toteutettiin vuosina 2014-2017 Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lastensuojelun keskusliiton yhteishankkeena, ja sen rahoittajana toimi Kela. Näiden tarpeiden pohjalta hankkeessa yhteiskehitettiin välineitä ja toimintatapoja, jotka nimettiin Lapsen Metkuiksi (merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa). Hankkeen kehittämistoimintaan osallistui yli 400 lasten kuntoutuksen ammattilaista, lasta ja lasten vanhempaa – koossa oli siis melkoinen määrä lasten kuntoutuksen asiantuntemusta! Hankkeessa tapahtuneeseen uusien toimintatapojen kehittämiseen osallistuneet lasten kuntoutuksen ammattilaiset kuvasivat omissa ajattelu- ja toimintatavoissaan tapahtuneen muutosta sekä lapsilähtöisyyden vahvistumisen että oman asiantuntijuutensa vahvistumisen suhteen. Kehittämistoimintaan osallistumisen tuomat muutokset olivat monipuolisia ja esiin tuli myös kriittisiä mielipiteitä. Erityisen mielenkiintoisena esiin nousi tarve lasten kuntoutuksen perustan; teorian ja viitekehysten, toistuvalle avaamiselle yhteisen ymmärryksen rakentamiseksi. Parhaillaan tapahtumassa olevat muutokset kuntoutuksen rakenteissa ja kehittämistoiminnassa saattoivat näyttäytyä ristiriitaisina tai jopa uhkaavina, mikäli kuntoutuksen paradigman muutos, lapsen oikeudet ja osallistumisen mahdollisuudet olivat jääneet hahmottumatta. Sama yhteisen ymmärryksen rakentamisen tarve tulee eteen jokaisessa vuorovaikutus- ja verkostoyhteistyötilanteessa. On lähdettävä liikkeelle yhteisen ymmärryksen luomisesta, oli kyseessä sitten kohtaaminen yksittäisen ammattilaisen ja lapsen, ammattilaisen ja päiväkodin, tai moniammatillisen asiantuntijatiimin välillä. Ja mikä olisikaan hedelmällisempi lähtökohta aloittaa tämä yhteisen ymmärryksen rakentaminen, kuin lapsi ja hänelle merkitykselliset asiat – hänen maailmansa. Sieltä kumpuavat merkitys, motivaatio, sitoutuminen ja kuntoutumisen mahdollisuudet. Annu Huisman, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (yamk) Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön ’Metkuissa mukana - LOOK-hankkeessa tapahtuneeseen uusien toimintatapojen kehittämiseen osallistumisen tuomat muutokset lasten kuntoutuksen ammattilaisten ajattelu- ja toimintatapoihin’ tuloksiin. Lisätietoja: Lasten Metkuista.
”Me eletään arkea yhdessä!” – yhteisöllisyyden voimaa!
Yhteisöllisyys. Arki. Yhteisöllinen arki. Palveluasumista parhaimmillaan. Kotimäen palvelukeskuksen asukkaat (ikäihmiset), heidän omaisensa sekä henkilökunta olivat yhteiskehittämässä asukkaan toimijuutta tukevaa toimintatapaa Kotimäen tuettuun ja tehostettuun palveluasumiseen. Toimijuus nähdään kirjallisuudessa ikäihmisen tilannekohtaisena toimintakyvyn käyttönä. Ikäihmisen toimintakykyä tarkastellaan hänen ominaisuuksista arjen toimintoihin, tilanteisiin ja toimintakäytäntöihin, siihen miten arki sujuu. Toimijuus ja sen eri muodot toteutuvat siis ikäihmisen elämäntilanteen ja ympäristön määrittelemänä. Iällä, elämänvaiheilla, ajankohdalla, paikalla ja tilalla on vaikutusta siihen, miten toimijuus mahdollistuu. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuotoksena kuvattiin asukkaan toimijuutta tukeva toimintapa Kotimäen tuetussa ja tehostetussa palveluasumisessa seuraavanlaisesti: 1. Sinä olet oman elämäsi asiantuntija! Asukaslähtöinen toimintatapa, jossa asukkaan yksilöllisyys, elämänhistoria ja persoonallisuus huomioidaan, asukkaan hoito- ja palvelusuunnitelma perustuu asukkaan omien tavoitteiden, toimintakyvyn voimavarojen, keinojen ja arvioinnin huomiointiin arjessa. 2. Sinä osaat, sinä pystyt, sinä kykenet, sinä voit! Toimijuutta vahvistava toimintatapa, jossa asukasta tuetaan toimijuuden ja toimintakyvyn käyttöön arjessa, omien mahdollisuuksien mukaan. Kannustavan palautteen ja osallistumista tukevan sekä välittävän ilmapiirin vaikutus ovat asukkaan toimijuutta tukevaa. 3. Yhteisöllisyys on arkeamme! Yhteisöllisyys toimijuutta tukevassa toimintatavassa näkyy samanvertaisina ryhminä, monipuolisena viriketoimintana ja asukkaiden mahdollisuutena olla mukana toiminnan järjestämisessä. Asukkaan toimijuutta tukevaa on yhdessä tekeminen, yhteinen arki ja toisten auttaminen arjessa omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan. 4. Yhteistyö on arjen hedelmä! Verkostotyö toimijuutta tukevana toimintatapana mahdollistaa verkoston yhteistyön kohti asukkaan tavoitetta, omaisten ja verkoston mukana olon arjessa sekä asukkaan ja verkoston hoitoneuvottelut. 5. Arki sujuu, kun me tiedämme! Tiedonkulun osalta asukkaan toimijuutta tukevana toimintatapana tiedonkulun sujuvuus ja saatavuus monipuolisesti ovat asukkaan toimijuuden kannalta tärkeitä asioita. 6. Turvallisuus on taattu! Turvallisuus toimijuutta tukevana toimintatapana huomioi asukkaan tukiasiat, ympäristön esteettömyyden ja turvallisuuden sekä mahdollistamisen asukkaan toimijuuteen arjessa. Yhteisöllisyyden voima ja vahvuus nousivat esille kaikissa toimijuuden tukemisen toimintatavoissa. Toimijuus on siis yhteisöllistä: Yhteisöllisyys tukee asukkaan toimijuutta ottaen huomioon asukkaan yksilöllisyyden ja persoonallisuuden. Yhteisöllisyydessä ilmapiiri kannustaa vahvasti toimijuuteen: kun toisten asukkaiden kanssa eletään samassa arjessa ja kannustetaan toinen toistaan sekä annetaan ja vastaanotetaan palautetta, harjoitellaan ja vahvistetaan samalla myös toimijuutta. Yhteisöllisyys mahdollistaa myös verkostotyön, verkoston mukana olemisen ja elämisen yhdessä arjessa. Yhteisöllisyys tukee toimijuutta tiedonsiirron näkökulmasta, jokainen omalta osaltaan yhteisön jäsenenä tukee sitä. Yhteisöllisyys tuo turvaa. Aina on joku tarvittaessa lähellä. Toimijuus voi olla yhteisöllistä myös jokaisen meidän arkielämän tilanteissa. Yhteisöllisyys perustuu jokaisen ihmisen toimijuuteen: on autonomiaan, itsemääräämisoikeuteen ja valinnanvapauteen perustuvaa. Yhteisöllisyys on siis parhaimmillaan jokaisen ihmisen toimijuutta tukeva ja valtaistava voimavara. Haaste kuuluukin meille kaikille; miten me osaamme olla osa yhteisöllisyyttä ja tukea toimijuutta omassa arjessamme. Katja Suursalmi, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön "Ikäihmisen toimijuutta tukeva toimintatapa Kotimäen tuetussa ja tehostetussa palveluasumisessa". Kehittämistyö julkaistaan Theseus- tietokannassa joulukuussa 2017.
Monipuolinen arki edistää nuoren aikuisen työelämävalmiuksia
Polku työelämään voi mutkistua monesta syystä, eikä haaveammatissa tai ylipäätään työelämässä toimiminen ole tänä päivänä itsestään selvää. Nuorten aikuisten työelämään pääsyä pyritään tukemaan monin eri keinoin myös ammatillisella kuntoutuksella. On työelämään siirtymisen, työhön kiinnittymisen ja työelämässä toimimisen edellytys, että työelämävalmiudet ovat kunnossa. Työelämästä ja opinnoista sivuun jääminen voi rapauttaa jo olemassa olevaa osaamista ja heikentää yleistä työkykyä. Työkyvyn heikentyminen on huomioitu myös nykyhallituksen kärkihankkeessa, ja osatyökykyisiä pyritään aktiivisesti eri keinoin tukemaan työssä, mutta myös pääsemään kiinni työelämään. Työelämävalmiuksilla voidaan tarkoittaa niitä tietoja, taitoja ja henkilökohtaisia valmiuksia, joita yleisesti työelämässä tarvitaan. Työelämätaidot ovat käsitteenä yleisempi ja käytössä laajasti koulutuksen kentällä. Kuntoutuksen näkökulmasta on kuitenkin oleellista huomioida työelämätaitojen lisäksi työkyky ja sen vaikutukset työhön kiinnittymiseen ja työssä selviytymiseen. Työelämän kulttuurinen muutos tässä ajassa vaatii yksilöä pitämään huolta sekä osaamisestaan, taidoistaan sekä työkyvystään. Olisikin aika tomuttaa työkyvyn käsitettä ja miettiä työkykyä suhteessa laajempaan kokonaisuuteen kuin vain yksittäisestä työtehtävästä suoriutumiseen. Haastattelin tutkimuksellista kehittämistyötäni varten nuoria aikuisia pyrkien selvittämään, mikä heidän näkökulmasta edistää työelämävalmiuksia. Haastateltavat osallistuivat Kelan ammatilliseen avomuotoiseen kuntoutukseen Kiipulassa joko kuntoutuskurssille, työkokeiluun tai työhönvalmennukseen, ja olivat näin ollen osatyökykyisinä hakeutumassa työelämään ammatillisen kuntoutuksen tuella. Haastatteluun osallistui neljä nuorta aikuista, kaksi miestä ja kaksi naista. Haastattelussa käytiin läpi työhön liittyviä kokemuksia sekä pohdittiin, mikä arjessa voisi palvella työelämässä toimimista. Teemat käsittelivät elämänhallintaa, vuorovaikutustaitoja, ihmisten ja tehtävien johtamisen taitoja, muutososaamista sekä työkykyä. Nuoret aikuiset kokivat arjessaan olevan useita työelämävalmiuksia tukevia tekijöitä. Joillakin tekijöillä tunnistettiin olevan sekä työkykyä edistäviä että rajoittavia vaikutuksia. Nuoret aikuiset myös kuvasivat joillakin arjen tekijöillä olevan vaikutus useampaan työelämävalmiuksien osa-alueeseen. Omasta työkyvystään huolehtiminen oli nuorten aikuisten mielestä tärkeää taitojen ja omien vahvuuksien ylläpitämisen lisäksi. Työtä tai opiskelupaikkaa vailla olemisella on nuoriin aikuisiin moninaisia vaikutuksia, jotka saatavat heijastua pitkälle. Monipuolisen arjen tukeminen on ehkä ensimmäinen, pieni, mutta merkityksellinen askel nuoren työelämävalmiuksien edistämiselle. Tämän päivän työelämässä korostuvat sosiaaliset taidot ja vuorovaikutustaidot, mutta myös omasta työkyvystä ja osaamisesta huolehtiminen, joten näiden vahvistaminen myös kuntoutuksessa on tärkeää. Kaisu Nurmikolu, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Nuorten aikuisten työelämävalmiuksia tukevat arjen tekijät”. Kehittämistyö julkaistaan Theseus-tietokannassa marraskuussa 2017.
Kuntoutuja keskiössä – koulutusta kehittäen
Valtakunnallinen kuntoutusalan osaamiskeskittymän käynnisti toimintansa vuoden 2017 alusta idealla kehittää kuntoutuksen osaamistarpeita yhteistyössä eri ammattikorkeakoulujen kanssa. Erityisesti on ollut ideana varmistaa yhteisiä kuntoutuksen koulutuksen laatutyön käytänteitä ja levittää verkostolle hyviä käytänteitä. Osaaminen keskiössä on varmasti teema, joka on kaikkien koulutusorganisaatioiden samoin kuin Opetusministeriön agendalla. Mitä sitten on vahva ja tulevaisuuteen suuntautunut kuntoutuksen osaaminen? Onko se monialaisuutta vai moniammatillisuutta, voi kysyä. Keskiössä on varmasti pohdinta, mitä on eri ammattien oma ja toisaalta kuntoutusalan yhteinen osaaminen. Työntekijän ja kuntoutujan suhde ja positio vaikuttavat varmasti, miten asia näyttäytyy. Yhteistä on toimintakyvyn edistäminen ja toimijuuden vahvistaminen. Tulevaisuuden kehityskohteina on tunnistettu asiakaslähtöisyys, palvelumuotoilu-, verkosto- ja yhteistyö osaaminen. Teknologia-, digi-, yrittäjyys- ja konsultaatio-osaaminen ovat alueita, joiden tarve tulee tulevaisuudessa korostumaan. Kun uudistuvaa sote työtä tehdään, niin eettisen osaamisen tarvetta ei voi unohtaa. Julkisuudessa on voimallisesti tuotu esille palveluohjausta ja siihen liittyvää osaamista, joka on varmaan kaikkien sosiaali- ja terveysalalla toimivien yhteinen haaste. Monialaisuuden lisäämisen ja tärkeyden varmasti jokainen allekirjoittaa, on vain haaste lähteä sitä aidosti ja systemaattisesti koulutuksen aikana toteuttamaan, kun opiskelijan silmissä on arvokasta oman ammattialan substanssiosaaminen, se ainoa oikea osaaminen. Varmaan voi kysyä, että pystytäänkö näillä osaamisen alueilla vastaamaan sote uudistuksen tavoitteisiin hyvinvointi ja terveyserojen kaventamisesta ja kustannusten hallinnasta, niin että kuntoutuksen palvelut olisivat osa koko palvelukokonaisuutta moninaisessa rakenteessa. Jännittyneinä odotamme Kuntoutusalan uudistamiskomitean työn tulosta, joka pitäisi näinä päivinä tulla julkiseksi. Korkeakoulujen yhteistyötä ja yhteistä työskentely haastaa Korkeakoulujen visiotyö 2030, jonka tavoitteena on osaajien tuottaminen, uudenlainen osaaminen, saavutettava koulutus ja kilpailukyvyn tuottaminen globaaliin maailmaan. Visiotyö haastaa vahvasti rakentamaan joustavaa liikkumista korkeakoulujen välillä sekä tuottamaan digitaalisin välinein osaamista yhdessä. Kuntoutuksen koulutuksen avaaminen kansainvälistymisen suuntaan on kovaa vauhtia menossa. Kuntoutusalan osaamiskeskittymällä onkin siis haasteelliset ajat monien muutosten keskellä. Yhteistyötä tulisi suunnata myös toisen asteen ja yliopiston suuntaan. Ajassa jossa toisen asteen reformi on menossa, eikä vielä tiedetä, millaista osaamista tullaan tulevaisuudessa tuottamaan. Kun tähän kaikkeen työskentelyyn lisätään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen ja volyymin kasvattaminen, ei voi kuin todeta, että vauhtia ja haasteita riittää. Johanna Holvikivi Kehityspäällikkö, Kuntoutusalan osaamiskeskittymä Metropolia Ammattikorkeakoulu OsKu osaamista kuntoutukseen
Hyvän etsiminen toisesta tekee onnelliseksi
Metropolia Master’s Alumni Event osallistui Nordic Business Forum -liveen 2.10.2017 ja saimme kuulla miljardööri Sir Richard Bransonin maanläheisen ja avaruuteen ulottuvan esityksen vastuullisuudesta, tarkoituksesta ja johtamisesta. Branson kuvasi menestyksensä moottoriksi uuden oppimisen, uudet haasteet ja uudet ihmiset. Hänelle saa pitchattua ideansa, jos osoittaa positiivisuutta ja halua nähdä hyvää – ”look best from the people”. Idea, jolla toisen ihmisen elämä tehdään paremmaksi, on bisnesidea, Branson totesi. Bransonin ajatukset sopivat erinomaisesti kuntoutumisen ytimeen, yksilön ja ympäristön väliseen muutos-, oppimisprosessiin hyvän elämän tavoittelussa. Siinä yhteistoiminnan rakentuminen perustuu hyvän tahtomiseen toiselle (ks. Harra 2014: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8). Saimme kuntoutusalalla olla ylpeitä, kun alumnitapahtumassa palkittiin parhaita Metropolia Master’s opinnäytetöitä ja yksi palkinnon saajista oli Taina Tolonen. Tainan työ ”Tsemppasi vieressä pikkuhiljaa eteenpäin”: osallisuutta mahdollistava nuorten aikuisten palvelu Nurmeksessa, löytyy verkkojulkaisuna: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016112918107. Tainan työ ja puhe ilmensi alumnitapahtuman ydinviestiä toista ihmistä arvostavasta kohtaamisesta. Tapahtuman keynote-puhuja, kestävän hyvinvoinnin asiantuntija Arto O. Salonen korosti sitä, että merkityksellisyys yksilölle syntyy aina suhteessa ympäristöön. Arto kysyikin esityksessään, onko kukoistavan yhteisön idea siinä, että paras meistä saa muut loistamaan ja yltämään omaan parhaaseensa? Toivon, että kuntoutuksen koulutuksen tulevaisuudessa innostumme uuden oppimisesta kuten Branson, ja kuntoutumisen käytännöissä toimimme yhdessä kuten Litmanen, joka Arton esityksen mukaan pelaa muiden erinomaisuudet esiin. Taitaakin olla niin, että onnen hetket kohtaa, kun huomaa auttaneensa toista ihmistä hänelle tärkeissä asioissa – kiitän Tainaa tästä. Ja kiitos innostavan tapahtuman järjestäjille – nähdään ensi vuonna uudestaan! Salla Sipari FT, yliopettaja Kuntoutus ylempi amk tutkinto-ohjelma Kuvassa: Taina Tolonen pitämässä puhetta, Metropolian tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Yrjö Blåfield ja Metropolian YAMK-tutkintojen kehityspäällikkö Marjatta Kelo kuulijoina.
Taitoryhmä käyttöön päihdekuntoutujien käyttäytymisen taitojen vahvistamiseksi
Helsingin kaupungin psykiatriassa on jo vuosia sovellettu dialektista käyttäytymisterapiaa (DKT) eri potilasryhmien hoidossa. DKT on kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuva hoito-ohjelma, jota käytetään yleisesti tunne-elämältään epävakaiden henkilöiden hoidossa. Sen soveltuvuutta myös muille potilasryhmille on tutkittu ja kehitetty hyvin tuloksin. Esimerkiksi omassa työyksikössäni Etelän psykiatria- ja päihdekeskuksen päiväsairaalassa hoito-ohjelmaan kuuluu DKT-taitojen opettelu kahdesti viikossa. Taitoryhmään osallistuvat kaikki päiväsairaalan potilaat diagnoosista riippumatta. Taitojen opettelemisen tavoitteena on pystyvyyden parantaminen ja vaikeuksia aiheuttavien ajatusten, tunteiden sekä käyttäytymisen taitojen ja vuorovaikutuksen muuttaminen. Helsingin kaupungin psykiatrian ja päihdepalveluiden integraation myötä DKT:stä sovellettu taitoryhmätoiminta haluttiin ottaa käyttöön myös Etelän päihdepoliklinikalla päihdekuntoutujien käyttäytymisen taitojen vahvistamiseksi. Toiminnan kehittäminen uusia toimintatapoja, käytäntöjä ja malleja käyttöönottamalla on tullut sosiaali- ja terveysalalla osaksi perustyötä. Käyttöönotosta on kertynyt paljon hiljaista tietoa, joka ohjaa käyttöönottoprosesseja huomaamattamme. Harvoin kuitenkaan asettaudumme pohtimaan, miten käyttöönottoa voidaan edistää, millä toimilla voitaisiin varmistaa paras mahdollinen hyöty kuntoutujille. Kuntoutuksen ylempään AMK-tutkintoon liittyvässä tutkimuksellisessa kehittämistyössäni annoin käyttöönotolle aikaa ja selvitin aktiivisten kehittäjäkumppanien kanssa DKT-taustaisen taitoryhmän käyttöönottoon liittyviä tekijöitä Etelän päihdepoliklinikalla. Kehittämistyötä varten kutsuin koolle kolmenlaisia asiantuntijoita: Etelän päiväsairaalassa aiemmin hoidossa olleita potilaita, Etelän päihdepoliklinikan työntekijöitä sekä taitoryhmäsovelluksen käyttöönottoon osallistuneita työntekijöitä muista psykiatrian yksiköistä. Yhteiskehittelystä ja antoisista keskusteluista syntyi aineisto, jonka analysoimalla tiivistin taitoryhmän käyttöönoton keskeiset tekijät kuvaukseksi. Kuvaus antaa uudenlaisen rakenteen taitoryhmän käyttöönottoon vaikuttavien tekijöiden huomioimiselle ja siltä osin helpottaa toiminnan käyttöönottoa. Mikä sitten osoittautui tärkeäksi? Tulokset koostuvat organisaatioon, työntekijöihin ja työyhteisöön, ryhmän ohjaajiin ja kuntoutujiin, sekä näiden toimintaan liittyvistä tekijöistä käyttöönoton eri vaiheissa. Ennen taitoryhmäprosessia pohditaan tavanomaisia ryhmäkäytäntöjä, kuten ryhmän rakenteita, kuntoutujan yksilöllisiä tavoitteita, osallistumisen oikea-aikaisuutta ja ohjaajan kokemusta sekä osaamista. Ryhmäprosessin aikana keskitytään erityisesti kuntoutujan toimintaan ja kokemukseen sekä taitojen opettamiseen ja oppimiseen. Ryhmäprosessin jälkeen oleellista on taitojen saaminen osaksi kuntoutujan elämää ja taitoryhmätoiminnan vakiinnuttaminen osaksi yksikön kuntoutustoimintaa. Taitoryhmän käyttöönoton keskeiset tekijät korostavat kuntoutujan osallisuutta omassa kuntoutuksessaan, ryhmänohjaajan rooliinsa asettumista ja asettumisen vaatimuksia työntekijälle, sekä työyhteisön osallistumisen ja myönteisen ilmapiirin merkitystä. Minna Savisalo, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Taitoryhmän käyttöönotto päihdepoliklinikalla”. Kehittämistyö julkaistaan Theseus-tietokannassa syyskuussa 2017. Lähteenä käytetty: What is DBT? Behavioral Tech.
Me todella tarvitsemme toisiamme – Pirstaleisuudesta kohti kokonaisnäkemystä
Satunnaisia käytäväkohtaamisia, kuntoutuksen opintoja, sote-uudistus, kotikuntoutus, yhteinen asiakas. Näistä on verkostoitumisen ensimmäiset askeleet tehty. Asiakkaiden, niiden meidän yhteisten, kokonaistilanteen hahmottamiseksi tarvitsemme rajanylityksiä. Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistyö on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Hukkaamme resursseja ja mahdollisuuksia siilomaisessa työskentelyssä. Tarvitsemme verkostoyhteistyötä, jonka avulla voimme paremmin oikea-aikaisesti vastata asiakkaan tarpeisiin. Organisaatioiden ja ammattilaisten välistä luottamusta tarvitaan uudenlaisten toimintatapojen ja kuntoutusajattelun toteutumiseksi. Tällä ajatuksella ensimmäiset askeleet kohti alueen kuntoutustyöntekijöiden verkostoitumista on tänä syksynä otettu. Ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa esittäydytään, vaihdetaan kuulumisia siitä, mitä kenenkin työyksikössä on meneillään, pyöritään meitä yhdistävän kotikuntoutus-teeman ympärillä, ideoidaan tulevaa varovaisen optimistisesti. Yhden osallistujan puheenvuorossa kaikki oleellinen kiteytyy: ”Me todella tarvitsemme toisiamme” – Ja ennen kaikkea, asiakas, ikääntyvä kotona asuva helsinkiläinen tarvitsee kaikkia meitä, meidän yhteistyötämme kuntoutuksen saralla. Miten kokonaisuutta koordinoidaan? Tulevaisuutta ajatellen on tärkeää kirkastaa yhteiset tavoitteet ja pyrkiä entistä tiukemmin kytkemään yhteen käytännön tarpeet ja kehittämistyö. Voisiko tulevaisuuden suuntanamme siis olla uudet kumppanuudet ja yhteistyörakenteet verkostomaisen rajapintoja ylittävän johtamisen avulla? Verkostojohtamisen näkökulmasta tarvitaan aktiivisuutta ja innostamista verkostoissa, hierarkkisen johtamisen sijaan verkostojen monen tasoista hallintaa, joka perustuu vuorovaikutustaitoihin, rohkeuteen, ennakkoluulottomuuteen, aktiivisuuteen ja tilannetajuun. Varovaisen optimistisesti uskallan esittää kysymyksen: ” Kehitetäänkö yhdessä, me ammattilaiset ja asiakkaat, toisiamme kunnioittaen ja arvostaen?” Jos verkostojohtaminen aiheena kiinnostaa enemmän niin käy ihmeessä lukemassa aiheesta lisää seuraavan linkin kautta: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2015111016566 Pilvi Tuomola, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)
Kongressimatka Skotlantiin
European Forum for Research in Rehabilitation (EFRR) 2017 järjestettiin Glasgow`ssa Skotlannissa 24.5.2017 – 27.5.2017 (toukokuussa 2017). Ajatus osallistumisesta syntyi kongressin teemasta, joka oli ”working in partnership across boundaries”. Teema tuntui sopivalta ajatellen omaa tutkimuksellista kehittämistyötä, joka käsitteli kuntoutujan ja ammattilaisen välille rakentuvaa kumppanuutta. Teema tuntui myös herkulliselta opinnoista (Kuntoutuksen YAMK) lähteneen kolmikon yhteistyön näkökulmasta. Monet hedelmälliset keskustelut saivat konkreettisen kohteen, johon lähdimme koostamaan näkemyksiämme kumppanuuden rakentumiseksi kehittämistöidemme näkökulmista. Esitellessäni kahta kumppanuudesta kertovaa ja kumpuavaa posteria Skotlannissa, ajattelin, kuinka työelämän kehittämiseen suunnatut opinnäytetyöt sopivat hyvin kuntoutuksen tutkimuksen kentälle yhdistäen arvokasta tietoa läheltä käytäntöjä. Helteinen Glasgow ja Glasgow Caledonian University loivat hyvät puitteet järjestyksessään 14. kongressille, johon osallistui 260 delegaattia ympäri maailman. Suomalaiset tutkimukset olivat edustettuina sekä postereina että suullisina esityksinä. Posterit vaihtuivat kongressin puolivälissä teemojen mukaan, jotka loivat mielenkiintoisen kokonaisuuden suullisten esityksen kanssa. Antoisia keskusteluja käytiin osallistujien kesken kuntoutuksen järjestäytymisestä eri maissa ja kuntoutujan roolista Suomessa. Ne antoivat myös vertailukohtaa kuntoutuksen käytäntöihin ja tutkimuksiin, joita tehdään Euroopassa ja muualla maailmassa mm. Australiassa. Posterit, ”Shared understanding about rehabilitation is built on partnership” ja ” Building partnerships between clients and professionals”, herättivät mielenkiintoa kongressin kävijöissä. Posterit tarjosivat konkreettisia esimerkkejä kumppanuuden rakentumiseksi kuntoutujan ja ammattilaisen välille. Tavoitteena postereilla oli esittää kehittämistöiden johtopäätöksiä ja käytettyjä menetelmiä käytäntöjen kehittämisen tueksi pelkän informaation tarjoamisen sijasta. Tähän ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittämistyöt antoivat hyvät valmiudet. Osallistuminen kongressiin antoi ennen kaikkea ymmärryksen siitä, että välillä täytyy lähteä kauemmaksi, jotta näkisi paremmin lähelle. Kehittämisterveisiä Kiipulasta toivottaa, Niina Henttonen, alumni Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)
Kaikki lähtee kohtaamisesta
Osallisuus ja kuulluksi tuleminen ovat itsestään selviä asioita vai ovatko sittenkään? Tätä jouduin pohtimaan kehittämistyötä kirjoittaessa. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä lähdin työtiimini rohkaisemana kehittämään Etelä-Suomen rikosseuraamusalueella Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa tehtävää siviiliarviointityötä. Siviiliarviointityö tarkoittaa siviilissä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aloittamiseen liittyvää sijoitteluprosessia. Se sisältää rangaistusajan suunnitelman laatimisen ja tähän suunnitelmaan pohjautuvan esityksen vankilaan sijoittamisesta ennen vankeusrangaistuksen alkua. Tämä koskee heitä, jotka pääsevät oikeudesta odottamaan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa vapaudessa. Kehittämistyön toteuttaminen antoi paljon rohkeutta toteuttaa jatkossa yhteiskehittelytilaisuuksia sekä toimia fasilitaattorina. Tämä kehittämistyö ja kuntoutuksen YAMK-opinnot innostivat pohtimaan niinkin itsestään selvää asiaa kuin asiakkaan äänen kuuluville saattamista. Kehittämistyössä asiakkaina olivat lyhytaikaisvangit, joiden äänen vein Rikosseuraamuslaitoksen asiantuntijoista koottuun kehittäjätyöryhmään. Kehittämistyön tuloksena syntyi kuvaus siviiliarvioinnin ydintekijöistä lyhytaikaisvangin rikoksettoman elämäntavan edistämiseksi. Kuvaus muodostui nykytilan ja tavoitetilan yhdistelmästä, jossa ydintekijät olivat keskiössä. Kehittäjätyöryhmä nosti ydintekijöiksi osallisuuden, tavoittelun ja sujuvan, joutuisan prosessin. Näistä osallisuus ja tavoittelu korostuivat sekä vankien että kehittäjätyöryhmän vastauksissa. Omassa asiassaan osallisena oleminen mahdollistuu vain, jos tulee kuulluksi ja kohdatuksi, sillä kaikki lähtee kohtaamisesta. Kehittämistyössä tämä nousi esiin sanoin ”kaikki lähtee tavoittamisesta”. Osallistuminen ja osallisuus ovat eri asioita. Vankeusrangaistusta suorittavien kohdalla tulee esiin kolmaskin osallisuutta tarkoittava asia. Nimittäin oikeustieteissä käytettävä termi osallisuus, joka yleensä tarkoittaa osallisuutta rikokseen. Joka tapauksessa myös vangeilla on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi. Lopuksi erästä vankia siteeraten: ”On merkityksellinen (siviiliarviointihaastattelu) koska kyseessä on oma elämä. On tärkeätä, että pääsee itse osallistumaan. Kyllä sinun pitää tulla kuulluksi ja nähdyksi.” Maarit Sarin, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Siviiliarvioinnin ydintekijät lyhytaikaisvangin rikoksettoman elämäntavan edistämiseksi”. Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta.
Sinä olet asiantuntija!
Uusia ajatuksia tarvitaan iäkkään toimijuuden tukemiseen kotihoidossa. Viime aikoina on käyty paljon keskustelua iäkkäiden ihmisten hoidosta kotona: siitä, miten yhteiskunta omalta osaltaan pystyy hoitamaan hoitoa tarvitsevat ikäihmiset. Tarvitaan uusia keinoja. Työyhteisössä käydyssä keskustelussa nousi esille aihe psyykkisen hyvinvoinnin tukemisesta osana arkea. Luin tutkimuksen ”Ikäihmisten psyykkinen hyvinvointi ja psykososiaalisen tuen toteutuminen kotihoidossa” (tekijöinä: Sini Eloranta, Seija Arve, Matti Viitanen, Hannu Isoaho ja Pirkko Routasalo, julkaistu vuonna 06/ 2011). Tutkimuksessa on selvitetty asiakkaiden psyykkistä hyvinvointia ja sitä, miten asiakkaiden psykososiaalinen tuki toteutuu kotihoidossa. Tutkimuksessa on selvitetty myös iäkkäiden asiakkaiden taustatekijöiden ja psyykkisten hyvinvoinnin yhteyttä toteutuneessa psykososiaalisessa tuessa. Työntekijöiden näkökulmasta on selvitetty sitä, miten psykososiaalinen tuki toteutuu ja miten työntekijöiden taustatekijät ovat yhteydessä toteutuneeseen psykososiaaliseen tukeen. Tutkimuksessa tulee esille se, että henkilökunta ja asiakas näkevät tuen annon ja tarpeen erilaisena. Asiakkaat kokivat, etteivät he saa tarpeeksi palautetta onnistuneesta päivittäisestä toiminnoista. Tutkimuksessa tulee esille myös se, että asiakkaat kokevat, ettei heitä kannusteta riittävästi tekemään itse niitä asioita, joista he itse selviytyvät. Työntekijän näkökulmasta tutkimuksessa työntekijät arvioivat onnistuneensa näissä asioissa. Uuden kuntoutuksen ajattelu- ja toimintatavan muutos tukisi mukavasti tätä tutkimustulosta; työntekijän toiminnan muutos aiemmasta roolista asiakkaan rinnalla kulkijaksi. Yhdessä työstettyjen tavoitteiden saavuttamista yhdessä, tilanteen mukaan. Asiakkaan oman elämän asiantuntijuuden esiin nostamista ja asiakkaan aktiivista osallistamista. Yhdessä tekemistä asiakasta tukien. Katja Suursalmi, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)
Tarvitaan moderni tupakkatauko! – Miten hallita työperäistä stressiä toimihenkilöiden työssä?
Uudenlaisille työstressin hallintakeinoille on tilausta jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Suomessa työelämä on muuttunut pitkällä aikavälillä. Työntekijöiden koulutustaso on noussut ja vaikutusmahdollisuudet parantuneet. Toisaalta kiire ja työuupumuksen pelko ovat lisääntyneet. Väestön työkyvyn tukeminen tuleekin korostumaan työikäisten määrän vähentyessä tulevaisuuden Suomessa. Yksittäisen työntekijän työstressin hallintakeinojen rinnalle ovat nousseet koko työyhteisön ja työn tekemiseen liittyvät työstressin hallintakeinot. Elämä nyky-yhteiskunnassa vaatii hyviä voimavaroja, jatkuvaa aktiivisuutta ja joustavuutta. Sen kääntöpuolena ovat sekä vastoinkäymisten ja jaksamisen, että tuen ja kuntoutuksen kysymykset. Kuntoutus mainitaankin yhä useammin julkisuudessa toistuvasti esiintyvissä aiheissa, kuten työssä jaksamisen, työkyvyn ja eläkkeelle siirtymisen myöhentämisen, yhteydessä. Kuntoutuksen YAMK:n tutkimuksellisessa kehittämistyössäni tarkasteltiin työstressin hallintakeinoja tulevaisuussuuntautuneesti. Tavoitteena oli Valion pääkonttorin toimihenkilöiden työkyvyn tukeminen. Kehittämistyössä selvitettiin nykyisiä toimintatapoja työstressin hallitsemiseksi ja uusia, tulevaisuudessa tarvittavia toimintatapoja työstressin hallitsemiseksi, sekä määritettiin keskeisimmät työstressin hallintakeinot tulevaisuussuuntautuneesti toimintatutkimuksellista lähestymistapaa apuna käyttäen. Kehittämistyön aineisto kerättiin 12 Valion työntekijältä yhteiskehittelyn menetelmin. Tutkimuksellisen kehittämistyön ikimuistoisin vaihe oli yhteiskehittelyyn, minun työssäni sisärinki-ulkorinki- ja learning café -menetelmiin, perustuvat työstressipajat. Näkökulmaksi valitsin Valion pääkonttorin toimihenkilöt (6 henkilöä) ja pääsääntöisesti käytännön työterveys- ja työhyvinvointityötä tekevät ammattilaiset (6 henkilöä), koska he toimivat parhaina mahdollisina tiedontuottajina kehittämistehtäviin. Päädyin käyttämään työntekijöistä ja ammattilaisista koostuvaa yhteistä ryhmää aineistonkeruussa, koska halusin synnyttää hedelmällistä keskustelua erilaisten työntekijäryhmien välille, joilla oli erilainen työkokemus- ja koulutustausta. Heterogeeninen kehittäjäryhmä oli toimiva ja kiitelty ratkaisu myös osallistujien näkökulmasta. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus keskeisimmistä työstressin hallintakeinoista tulevaisuussuuntautuneesti Valion pääkonttorin toimihenkilöiden työkyvyn tukemiseksi. Työyhteisön stressinhallintakeinojen perustana on johdon luoma luottamuksellinen ja turvallinen maaperä, jossa työstressin hallintakeinot tuodaan näkyvästi esille. Työntekijän työhön liittyviä työstressin hallintakeinoja ovat esimerkiksi yhteistyö ja vastavuoroinen auttaminen rajapintoja ylittäen. Työntekijään liittyviä työstressin hallintakeinoja ovat oman mielen ja ajattelun johtaminen, sekä selkeä ja ajantasainen tehtäväkenttä, jossa priorisoidaan käytännönläheisesti ja jatkuvasti odotuksiin peilaten. Alla (ks. kuvio 1) on kuva tuotoksesta. Työstressi oli käsitteenä tuttu työterveyshuollon ja työhyvinvoinnin ammattilaisille, mutta työntekijät toivat vahvasti esille sen, että työstressiin liittyvistä asioista ei keskustella työyhteisössä ja työn tekemisen arjessa. Työntekijöiden työstressin hallintakeinojen vahvistamiseksi tarvitaan konkreettisia toimintatapoja, joita työterveyshuolto ja työhyvinvointi voivat osaltaan olla kehittämässä yhdessä työntekijöiden kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset ja tuotos toimivat runkona toiminnan jatkokehittämiselle ja tarkastelulle. Tuloksia ja tuotosta voidaan käyttää apua arvioitaessa toimihenkilöiden työstressiä ehkäiseviä tekijöitä ja suunniteltaessa konkreettisia työstressin hallinnan toimintatapoja tulevaisuudessa. Tutkimuksellista kehittämistyötä voidaan hyödyntää toimintakulttuurin muutoksen tukena muun muassa keskustelun avaajana ja herättäjänä. Osallistujien kehittämisehdotukset loivat näkökulmia valoisaan tulevaisuuteen: Meillä on jo taukojumppa ja tiedetään sen työergonomiaan liittyvät hyödyt, niin jos olisi tällaista tauko-mindfullnessia, eikä sen tarvitsisi olla pitkä, minuutti tai muu, että hetken olisi jossain muualla Puisto tuolla ulkopuolella, missä kävisi kiertämässä viiden minuutin verran, saisi happea ja valoa ja liikkuisi vähän Ennen vanhaan oli, kun tupakalla käytiin, niin sehän oli, he vetäytyivät, niin silloin he myös ajatuksellisesti vähän ottivat väljäksi ja mikä on sitten tullut siihen tilalle, en tiedä Tarvitaan moderni tupakkatauko ilman tupakkaa! Monesti kun tällaisilla tauotuksilla saa niin paljon tehokkaammaksi sen tekemisen, sama tuotos kuitenkin päivän päätteeksi, ainakin teoriassa Valion pääkonttorin toimihenkilöiden ja ammattilaisten kehittämisehdotukset ovat siirrettävissä muihin organisaatioihin, kun kehitetään työstressin hallintakeinoja nyt ja tulevaisuudessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia ja tuotosta voidaan tarkastella siten yleisesti suunniteltaessa minkä tahansa työntekijäryhmän työstressin hallintakeinoja toimihenkilövaltaisilla työpaikoilla. Tämä rutistus, opintojen, työn ja muun elämän yhteensovittaminen, on hyvä lopettaa Maksim Gorkin sanoin: ”Kun työ on nautinto, elämä on iloa. Kun työ on pakko, elämä on orjuutta.” Inka Kokkonen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu toukokuussa 2017 julkaistuun tutkimukselliseen kehittämistyöhön Työstressin hallintakeinot toimihenkilöiden työssä Valion pääkonttorilla
Kuntoutusta koulumaailmassa
Kuntoutuksen toteutuessa koulussa, niveltyvät kasvatuksen ja kuntoutuksen – opettajien ja terapeuttien – näkemykset toisiinsa. Millä tavalla opettajan ja terapeutin yhteistyö saadaan kantamaan hedelmää, niin että lapsi hyötyy siitä? Tähän kysymykseen lähdin etsimään vastausta tieteen maailmasta. Australian Occupational Therapy Journal-lehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimus ”Investigating the experiences in a school-based occupational therapy program to inform community-based paediatric occupational therapy practice” selvittää opettajien ja toimintaterapeuttien kokemuksia koulussa toteutettavasta toimintaterapiasta sekä yhteistyöstä. Tutkimuksesta käy ilmi, että toimintaterapeuttien olisi tarpeellista viettää enemmän aikaa koulussa, jotta he ymmärtäisivät paremmin luokan rutiineja sekä opettajan roolia. Lisäksi toimintaterapeuttien pitäisi selittää omaa rooliaan enemmän. Tutkimustulosten mukaan toimintaterapeuttien olisi hyvä pyrkiä pois asiantuntijan roolista kohti tasavertaista kumppanuutta opettajan kanssa – yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Eräs tutkimukseen osallistunut toimintaterapeutti kommentoi näin: ”… ja en yritäkään mennä luokkaan ”supersankarina”, joka korjaa kaiken, sillä se ei onnistu.” Tutkimuksesta nousi esiin myös tarve sille, että toimintaterapeutit huolehtivat läpi koko toimintaterapiaprosessin siitä, että kaikki osapuolet saavat informaatiota siihen liittyen. Hyödylliseksi koettiin se että, kaikki osapuolet olivat mukana terapiaprosessissa. Tällöin ymmärryksen toisen työtä kohtaan koettiin lisääntyvän. Artikkeliin perehdyttyäni seuraava kysymys on, miten soveltaa tutkimuksesta saatua tietoa käytännön työelämässä? Tutoriksen yhteisöllisen toimintatavan kautta kuntoutuksen toteuttaminen kouluympäristössä tuntuu lähtökohtaisesti luontevalta ja opettajan ottaminen mukaan kuntoutusprosessiin jo tavoitteita asetettaessa kuuluu luonnollisena osana terapiaan. Myös supersankarin roolin voi jatkossakin unohtaa ja lähteä opettajan kanssa yhteistyössä etsimään lapsen koulunkäyntiä tukevia keinoja. Tämähän on sekä kasvatuksen että kuntoutuksen näkökulmasta yhteinen intressi, lapsen arjen, eli tässä tapauksessa koulunkäynnin tukeminen. Elina Soinio, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoittaja suorittaa kuntoutuksen tutkinto-ohjelmaa (YAMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja työskentelee toimintaterapeuttina Uudenmaan Erikoiskuntoutuksessa, joka on osa Tutoris-konsernia. Lähde: Rens Lezhan – Joosten Annette: Investigating the experiences in a school-based occupational therapy program to inform community-based paediatric occupational therapy practice. (Australian Occupational Therapy Journal. Jun2014, Vol. 61 Issue 3, p148-158. 11p.) Kuva: Papunet
Kuntoutumisen polku ja tukiseinä on rakennettu, mutta jotain on jäänyt uupumaan
Lievästä tai keskivaikeasta aivoverenkiertohäiriöstä (AVH) selvinneiden kotona tapahtuvasta kuntoutuksesta on tehty vain vähän tutkimuksia. On kuitenkin todettu, että vaikka sairastuneet ovatkin kuntoutuneet itsenäisiksi päivittäisissä toimissaan ja arjessaan, kokemus toipumisesta on jäänyt vajaaksi - jotain on jäänyt saavuttamatta kuntoutumisessa. Tähän liittyvää keskustelua olemme käyneet useammin kuin kerran fysioterapeuttikollegojeni kanssa kahvipöytäkeskusteluissa. Mitä meidän kuntoutuksen ammattilaisina tulisi ottaa huomioon tukiessamme lievää AVH -tapahtumasta selvinneen kuntoutumisen tukemisessa? Norjassa vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin lievästä tai keskivaikeasta aivoinfarktista selviytyneiden kokemuksia viiden viikon ajan kotona tapahtuvasta kuntoutuksesta varhaisen ja tuetun sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Tärkeäksi koettiin se, että ammattilaiset pystyisivät tukemaan sairastunutta niissä tunnereaktioissa, joita aivoinfarktista johtuva muuttunut keho ja sen toiminnan rajoittuminen aiheuttavat. Tutkimukseen osallistujat kaipasivat tukea siihen, miten toimia uudessa tilanteessa, jossa mieli ja keho eivät toimikaan enää yhteen. Miten saada jonkinlaista kontrollia muuttuneeseen elämään? Ammattilaisten kommunikaatiokyvyt ja kyky paneutua yksilön tarpeisiin koettiin erittäin tärkeäksi. Parantunut kehon toiminta ja yksilön tarpeiden mukaisten toiveiden toteutuminen kuntoutustoimien suhteen, esimerkiksi liittyen harrastuksiin tai muuhun tarkoituksen mukaiseen toimintaan, koettiin myös merkityksellisenä. Tarkoituksenmukaisen toiminnan mahdollistamista ja ammattilaisen kiinnostusta yksilön sosiaalisen elämän osa-alueisiin arvostettiin. Toivon ylläpysyminen koettiin myös motivoivana tekijänä kuntoutumisessa. Tämä vaatii kuitenkin ammattilaiselta kykyä tukea yksilön toivoa realistisella tavalla. Tutkimuksen tulosten mukaan kotona tapahtunut kuntoutus ei pystynyt vastaamaan riittävän hyvin esille tulleisiin tarpeisiin. Ammattilaisten toimintaan tarvitaankin joustavampaa ja yksilöllisemmin räätälöityä palvelua, joka huomioisi paremmin sairastuneen muuttuneesta tilanteesta johtuvan emotionaalisen prosessin ja yksilön sosiaaliset tarpeet. Voisiko juuri tuo muuttunut mielen ja kehon yhteistoiminta ja tarve saada tukea juuri siihen mihin yksilö kokee tarvitsevansa tukea, olla se kuntoutumisesta uupumaan jäänyt osa, johon meidän kuntoutuksen ammattilaisten tulee kiinnittää enemmän huomiota tukiessamme AVH -tapahtumasta selvinneen kuntoutumista? Jaana Lindlöf, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Lähde: Taule, T., Strand, L.V., Skouen J.S., Råheim, M. 2014: Striving for a life worth living: stroke survivors’ experiences of home rehabilitation.
Yhdessä uuden rakentaminen – kohtaamisen mahdollisuudet nuoren kuntoutuksessa
Nuoren omien toiveiden ja tavoitteiden selvittäminen nuoren kuntoutumisen edistämiseksi vaatii sellaisia vuorovaikutustaitoja, jotka mahdollistavat nuoren omaa elämän suunnittelua. Kuntoutuminen on nuoren näkökulmasta todennäköisesti jotain aivan muuta kuin mitä kuntoutuksen ammattilainen sen ajattelee olevan. Ammattilaisena joutuu pohtimaan sitä, miten voisi tukea edessään olevan nuoren kuntoutumista tai miten saisi nuoren itsensä asettamaan tavoitteita kuntoutukselleen. Entä mitä ovat ne tekijät, joilla nuoren kuntoutumista tavoitellaan. Miten ne yhdistyvät nuoren elämään niin, että kuntoutuksella voidaan rehellisesti sanoa tavoiteltavan nuoren kuntoutumista. Dialogisuus kuntoutuksen vuorovaikutustilanteessa määrittää siinä mukana olevien nuoren ja kuntoutuksen ammattilaisen keskinäisen suhteen luonnetta ja sitä mitä heidän välisensä vuorovaikutuksen aikana tapahtuu. Dialogisuus ei ole menetelmä, jonka voi ottaa esiin työpöydän laatikosta nuoren tullessa vastaanotolle. Se on syvällistä sisäistämistä vaativa ajattelutapa olla nuoren kanssa ja kohdata hänet avoimen arvostavasti ilman ennakko-olettamuksia Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitin neljän pitkäaikaisessa kuntoutuksessa olleen nuoren teemahaastatteluista saadun aineiston analyysillä, mitkä tekijät nuoren kuntoutuksessa nuoren näkökulmasta tukevat ja rajoittavat dialogisuutta sekä miten dialogisuus kuntoutuksessa vahvistaa nuoren osallisuutta nuorelle itselle tärkeissä asioissa. Tulosten pohjalta tehtiin kahden nuoren kanssa yhteiskehittelynä kuvaus dialogisuudesta nuoren kuntoutuksessa. Nuorten mielestä oleellisinta kuntoutuksen vuorovaikutuksessa ovat kuntoutuksen ammattilaisen osoittama arvostus, aitous sekä nuoren kohteleminen tasavertaisena kumppanina. Nuoret aistivat herkästi haluaako ammattilainen aidosti työskennellä heidän kanssaan ja onko tämä kiinnostunut nuoresta sekä tämän kuntoutuksen ulkopuolisesta elämästä. Nuoren kuunteleminen ja mielipiteen huomioiminen herättää nuoressa luottamusta, mikä mahdollistaa keskustelun nuorelle tärkeistä asioista. Nuorelle on tärkeää, että hänelle kerrotaan asioista ja niitä perustellaan. Nuori kokee turvallisena sen, että myös hänen verkostonsa on vuorovaikutuksessa keskenään ja ymmärtää toisiaan. Tämä mahdollistaa nuorelle yhdessä ammattilaisen kanssa uuden rakentamisen; muutoksen tai muutokseen tähtäävän kuntoutumisen rakentamisen. Nuorten mielestä oli itsestään selvää, että kuntoutuksen vuorovaikutuksen tulisi olla tällaista. Heidän mielestään kuntoutuksen vuorovaikutus on kuitenkin usein ongelma- ja asiantuntijakeskeistä ja nuoren mielipide kyllä kuullaan, mutta sillä ei ole vaikutusta nuoren asioihin. Nuoren asioiden kuunteleminen sen sijaan tekee niistä tärkeitä ja merkittäviä nuoren kuntoutuksessa. Nuoren luottamusta herättää se, jos ammattilainen myöntää olevansa tietämätön ja asioita pohditaan sekä ihmetellään yhdessä. Turhan usein nuoret joutuvat kokemaan arvostuksen puutetta tai kuntoutuksen ammattilaisella on liian vähän aikaa paneutua nuoren asioihin. Nuorten mielestä dialogisuus kuntoutuksessa mahdollistaa nuoren osallisuuden kehittymisen, kuntoutumisen, nuorelle itselle tärkeissä asioissa. Tämä ilmenee tulosten mukaan erityisesti nuoren voimavarojen lisääntymisenä ja toimijuuden vahvistumisena. Nuoren voimavarat lisääntyvät, kun dialogisuus kuntoutuksessa mahdollistaa mm. nuoren elämänhallinnan ja myönteisen itsetunnon kehittymisen. Nuoren toimijuuden vahvistuminen tapahtui tulosten mukaan erityisesti oman kyky- ja pystyvyysuskomuksen lisääntymisen myötä. Nuoren rohkeutta tehdä muutoksia, tavoitteita ja päätöksiä voidaan hyvin vahvistaa kuntoutuksen dialogisuuden avulla. Kunhan sille annetaan kuntoutuksessa aikaa. Työntekijän kiireellä voi olla kauaskantoiset vaikutukset nuoren elämässä. Tarja Ranta, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Dialogisuus kuntoutuksessa nuoren osallisuutta vahvistavana tekijänä nuorelle itselle tärkeissä asioissa
Työn muutokset haastavat työkyvynarvioinnin toteuttamisen ja toteutumisen
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, jossa työntekijöiltä vaaditaan yhä monipuolisempaa osaamista ja kykyä mukautua nopeasti kehittyviin työnkuviin. Tarjolla on valtavasti monimuotoisia ja joustavasti toteuttavia täydennys- ja lisäkoulutuksia. Työelämän kehittyminen mahdollistaa työn toteuttamisen yhä joustavammin ja monipuolisemmin. Mahdollisuuksien varjoon jää kuitenkin iso ryhmä ihmisiä, jotka haluaisivat olla mukana työelämässä, mutta eivät heikentyneen toimintakykynsä vuoksi siihen pysty. Työelämän muutoksissa mukana pysyminen vaatii joustavuutta ja kykyä vastata työpaikkojen muuttuviin tarpeisiin, mutta entä jos työntekijä ei toimintarajoitteen vuoksi pysty vastaamaan näihin olosuhteisiin? Työkyvyn arviointiosaaminen muuttuvissa työnkuvissa haastaa työkyvyn arviointia tekevät ammattilaiset. Monien arviointivälineiden joukosta tulisi osata löytää se, joka vastaa asiakkaan ja työpaikan tarpeisiin. Nykypäivänä tarvitaan moniammatillisia arviointivälineitä, jotka pystyvät tasapainottamaan henkilön psykososiaalisen työkyvyn sekä työpaikan tarpeet. Kehittämistyöni vei minut täysin mukanaan tutkimaan, kuinka 90-luvulla kehitetyn psykososiaalista työkykyä arvioivan arviointivälineen koulutusta voidaan päivittää vastaamaan nykypäivän tarpeeseen. Pystyykö 90-luvulla kehitetty Melba ja 2010-luvun vauhdilla kehittyvä työelämä kohtaamaan toisensa? Kehittämistyö toteutettiin yhteistyössä Vammaisten lasten-ja nuorten tukisäätiön (VAMLAS) kanssa, joka kouluttaa ammattilaisia Melba-välineen käyttöön. Koulutuksen siirtovaikutuksen teorian sekä kuntoutuksen koulutuksen tulevaisuuden tarpeiden kautta peilattuna, Melba- koulutuksen kehittäminen vastaa asiakkaan sekä työkyvyn arviointia toteuttavien ammattilaisten tarpeisiin. Kehittämistyön tulokset syntyivät yhteiskehittelyn periaatteita mukaillen Melba-koulutuksen käyneiden ammattilaisten, asiakkaiden sekä kehittäjätyöryhmän näkemyksistä. Keskeisiksi Melba-koulutuksen kehittämisen kohteiksi nousivat asiakaskeskeisyys, vuorovaikutus työyhteisöihin ja koulutukseen osallistuvien ammattilaisten oppimista tukevan vuorovaikutuksen tukeminen. Asiakaskeskeisyyden huomioiminen noudattaa nykypäivän- ja tulevaisuuden kuntoutuksen tarpeita, jossa asiakas tulee huomioida aktiivisena toimijana omassa kuntoutusprosessissaan. Asiakaskeskeisen arvioinnin keinoja kehittämällä, voidaan nyt – ja tulevaisuudessa vastata kuntoutuksen ajankohtaisiin tarpeisiin. Kun ammattilaisella on osaaminen hyödyntää erilaisia vuorovaikutuksen menetelmiä, mahdollistuu asiakkaan aito kohtaaminen. Asiakkaan osallistaminen mukaan omaan arviointiprosessiin voi parhaimmillaan nostaa esille täysin uusia kykyjä, joita arviointiin osallistuva asiakas ei ole osannut aiemmin huomioida. Melba-arvioinnin tuottama tieto sekä koulutuksen tarpeellisuus eivät läheskään aina välity arviointityötä tekevän ammattilaisen työpaikalle. Tämän vuoksi koulutuksen vieminen yhä tehokkaammin työpaikoille, mahdollistaa työnantajan sekä ammattilaisen yhteisen ymmärryksen syntymistä Melba-arvioinnin tärkeydestä. Yhteinen pohdinta työpaikoilla edistää ammattilaisten keskinäistä vuorovaikutusta ja mahdollistaa asiantuntijuuden kehittymistä kohti kuntoutuksen keskiössä olevan asiakkaan tarpeita. Lisäksi teknologia sekä digitalisaatio luovat uusia mahdollisuuksia ammattilaisten väliseen yhteistyöhön. Tulevaisuuden kuntoutuksen rakentuessa yhä vahvemmin verkostomaiseen työskentelyyn, Melba-koulutuksen kannalta onkin merkittävää pohtia, kuinka verkostoja hyödyntämällä voidaan tukea koulutuksen käyneiden vertaistukea. Melba-koulutuksen kehittäminen yhdistää yhteiskunnan, Vammaisten lasten-ja nuorten tukisäätiön, ammattilaisten - sekä asiakkaiden tarpeet, jossa kaiken keskiössä on työn mahdollistaminen yhä useammalle ihmiselle. Työkyvyn ja työpaikan vaativuuden onnistunut yhteensovittaminen luo parhaimmillaan puitteet, jossa työntekijöiden erilaisuus nähdään mahdollisuutena rakentaa yhä monimuotoisempaa työelämää. Tulevaisuuden kuntoutus huomioi asiakkaan oman elämänsä asiantuntijana, onko myös työelämä valmis tähän ajatteluun? Työelämä ja kuntoutus kulkevat käsikädessä, ja onnistuessaan ne luovat työelämään keinoja yhä joustavampaan, mahdollisuuksia täynnä olevaan työntekoon. Sannamari Männikkö, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyöhön Melba-koulutuksen kehittäminen - Työkyvyn arviointiosaamisen rakentuminen käyttäjälähtöisesti
Tiedon lähteillä
Kuinka monta tuntia olet käyttänyt ammattitaitosi kehittämiseen erilaisissa koulutuksissa tänä vuonna? Kuntoutuksen alalla oman ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen kouluttautumalla on tarpeellista ja useimmille meistä ihan itsestään selvää. Nykymaailmassa ei enää voi kouluttautua ammattiin ja ahertaa kerran oppimillaan tiedoilla eläkeikään asti, liekö kuntoutuksen alalla näin koskaan ajateltukaan. Itse tiedonkin käsite on muuttunut – enää ei tavoitella yhtä absoluuttisen oikeaa tietoa, vaan ymmärretään, että työssä tarvittavat tieto ja osaaminen ovat kehittyviä ja joskus tilannekohtaisiakin. Tutkimustietoa sekä näyttöön perustuvia menetelmiä ja käytäntöjä pidetään tärkeinä, mutta kiire ja ajan puute ovat yleisimpiä niiden etsimisen ja käyttöön ottamisen esteitä. Asiakaskäynnit ja kaikki niihin liittyvät järjestelyt vievät työajan, sillä niistähän meille maksetaan. Tietokantojen käyttö ja artikkeleiden kriittinen arviointi koetaan myös hankalaksi. Omien työskentelyrutiinien muuttaminen on työlästä ja vaatii päättäväisyyttä – niin kuin mikä tahansa muutos. Mitä jos ajattelisit tiedon etsimiseen käyttämääsi aikaa kouluttautumisena? Yhtä tärkeänä kuin ammatillisiin koulutuksiin osallistumisen? Vastatessasi alussa esittämääni kysymykseen, laskitko myös tiedon etsimiseen käyttämäsi ajan? Jos laskit (ja tunteja kertyi) – hyvä sinä! Jos olet samassa tilanteessa kuin tutkimusten mukaan valtaosa fysioterapeuteista, eikä tutkimustiedon etsimiseen ja lukemiseen yksinkertaisesti tunnu löytyvän aikaa, liikenisikö sinulta aikaa ammattitaitosi kehittämiseen? Tunti viikossa tehokasta ammattitaidon kehittämistä (=tiedonhakuaikaa) voisi olla hyvä alku, eikö? Keskustellessani työyhteisössäni löytämästäni tutkimuksesta ja sen sisältämistä konkreettisista ideoista näyttöön perustuvan tiedon hyödyntämiseksi käytännön työssä, sain huomata, että kaikki työyhteisön jäsenet kokivat hankaluutta tiedonhakuun liittyen. Tietokannat, hakusanat ja englannin kieli tuntuivat haastavilta osalle, osa koki tiedon arvioinnin ja ajan löytämisen haastavammaksi. Mutta käytännön ideoita ja tietoa tutkimusten hyödyntämiseksi kaipasi jokainen. Käytännönläheisiä vinkkejä tiedonhaun helpottamiseksi ja mahduttamiseksi omaan kalenteriin: työyhteisö on loistava paikka jakaa tietoa ajankohtaisista tutkimuksista ja artikkeleista. Tehkää tieto näkyväksi - jättäkää post it -lappuja vinkiksi muille tai käyttäkää osa palaveriajasta pienryhmätyöskentelyyn, jossa mietitään ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin ja etsitään tutkimustietoa. Tai jakakaa osaamisenne tietokantojen käytöstä; mitä tietokantoja ja hakusanoja käyttää, miten arvioida tiedon luotettavuutta? yhteistyö pienyritysten kesken niin, että hankitaan yhteinen käyttölisenssi tietokantaan henkilökunnan tiedon haun mahdollistamiseksi yhteistyö työpaikkojen ja oppilaitosten/opiskelijoiden välillä niin, että opiskelijat tekevät tiedonhakua osana opintojaan/työharjoitteluaan työyhteisön tarvitsemista aiheista ja esittelevät tulokset jos tiedon laadunarviointi tuntuu haastavalta, käytä tietokantaa, jonka artikkelit ovat valmiiksi arvioituja (fysioterapeuteille esim. PEDro) Älä siis jää poteroosi voivottelemaan ajan riittämättömyyttä ja tiedonhaun vaikeutta! Muut kokevat samoja hankaluuksia, joten tehkää yhteistyötä ja auttakaa toisianne. Kyllä se Lontoon kielikin alkaa palautua mieleen ja hakusanat muotoutua, kun uskaltautuu kokeilemaan ja kysymään neuvoa! Annu Huisman, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) (Tiedon) Lähteet: Fruth, S.; Van Veld, R.; Despos, C.; Martin, R.; Hecker, A.; Sincroft, E. 2010. The influence of a topic-specific, research-based presentation on physical therapists’ beliefs and practices regarding evidence-based practice. Physiotherapy Theory and Practice, 26(8):537–557, 2010 www.suomenfysioterapeutit.fi/index.php/fysioterapian-tutkimus/tietokantoja
Sinä ja minä = me yhdessä
Omaishoitajuus on ainutlaatuista ja yksilöllistä jokaisen omaishoitajaperheen kohdalla. Suomalaisten omaishoitajien keski-ikä on 58 vuotta, tosin ikäjakauma on 29-90 vuotta. Suurin osa omaishoitajista on naisia, 75 %, joista eläkkeellä on 44 %. Suurin osa omaishoitajista arvio oman terveydentilansa olevan hyvä 55 % tai keskitasolla 33 %. Kuuden kuukauden seurannassa tässä ei juuri näkynyt muutosta. Näin siis kun katsotaan lukuja tilastollisesti. Omaishoitajuus koetaan suurimmaksi osaksi kannattavaksi ja suurella osalla omaishoitajista on hyvä suhde hoidettavaan ja he kokivat pärjäävänsä hyvin omaishoitajana. Yli puolet 56 % koki, että omaishoitajuudessa ei ollut negatiivisia vaikutuksia heidän tunne-elämään ja 74 % koki, että omaishoitajuudella ei ollut negatiivisia vaikutuksia heidän psyykkiseen hyvinvointiin. Omaishoitajuudesta ei myöskään koettu olevan suurimmalle osalle taloudellisia vaikeuksia. Mutta vaakakupin toisella puolella 47 % koki, että omaishoitajuus oli usein tai melko usein liian vaativaa. Lisäksi iso osa omaishoitajista koki, että ei ole hyötynyt heille kohdennetuista palveluista. Tutkimuksen mukaan omaishoitajuuden positiiviseen kokemukseen vaikutti omaishoitajan oma arvostus tehtävää kohtaan ja heidän selviytymisensä tässä tehtävässä. Omaishoitajan oma terveys ja heidän perheensä tarjoama tuki olivat tärkeä voimavara. Mistä ottaa koppia? Koska omaishoitajuus on aina ainutlaatuinen ja yksilöllinen, on alkukartoituksessa kiinnitettävä huomiota perheen kokonaistilanteeseen ja tarjottavien palveluiden muokattavuuteen ja oikeaan ajoitukseen kunkin omaishoitoperheen kohdalla, tästä esille nousee kysymys, että onko palvelutarpeen arviointi riittävän monipuolista ja kattavaa. Omaishoitajan terveyden- ja hyvinvoinnin tukemiseen kannattaa satsata, sillä saavutetaan hyviä tuloksia jaksamisen ja kotona pärjäämisen näkökulmasta. Työntekijöiden monipuolinen osaaminen ja palveluiden monipuolisuus haastaa tulevaisuudessa. Tunnenko minä asiakkaani kunnolla? Pystytäänkö palveluita räätälöimään tarpeen mukaan? Lähtökohtana on ainutlaatuisen tilanteen tunnistaminen, monipuolinen toimintakyvyn arviointi, riittävä palveluvalikoima niin kunnan, yksityisten palveluntuottajien kuin kolmannen sektorin puolelta ja näiden palveluiden oikea aikainen kohdentaminen. Tärkeää on keskittyä tukemaan voimavaroja, sillä näin pystytään suojelemaan omaishoitajuuden negatiivisilta vaikutuksilta. Näiden valossa keskitetty palveluohjaus ja siinä riittävän monipuolinen palvelutarpeen arviointi sekä tukimuotojen yksilöllinen räätälöinti ja riittävä tilanteen seuranta ovat avain asemassa omaishoitoperheen tukemisessa. Palveluvalikoima on rakennettava niin, että siinä ovat yhteistyössä kuntasektorin eri alueet, yksityisen palveluntuottajat ja kolmas sektori. Avainasemassa ovat palvelunohjaajat, jotka useimmiten ovat omaishoitajien ensikontakti. Tietämys toimintakyvystä ja sen monipuolisesta tuntemisesta sekä palveluiden räätälöinnistä ovatkin palvelunohjauksen kulmakiviä. Sari Häkkinen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Lähde: Toljamo, Maisa – Perälä, Marja-Leena – Laukkala, Helena 2011. Impact of caregiving on Finnish family caregivers. Scandinavian Journal of Caring Sciences 26 (2). 211-218.
Työyhteisöviestintä – kuntoutuksen osaamistako?
Organisaatiomuutokset ovat tätä päivää. Muutoksen tavoitteena on työyhteisön toiminnan parantaminen, mutta usein se herättää myös huolta, kuten huolen siitä, miten jatkossa saan ajantasaisen tiedon ja joudunko kokonaan ulkopuoliseksi asioissa, joissa minulla olisi annettavaa. Mitä siis pitäisi tehdä ja kenen vastuulla asia on? Ainakaan sähköpostia kukaan ei halua yhtään enempää. Ennen kuin palaan johdannon kysymykseen, perustelen, miksi tiimien välinen viestintä on tärkeä asia myös kuntoutujan näkökulmasta, koska ilman sitä aiheen tarkastelu ei ole perusteltua tällä foorumilla. Miksi parantaa työyhteisöviestintää, jos työn tulos on kuitenkin jatkuvasti hyvä, kuntoutujat saavuttavat tavoitteensa ja enemmänkin? Pitäisikö jokaisen kuitenkin keskittyä vain omaan perustehtäväänsä ja olla tyytyväinen? Olisihan se mukavaa levätä laakereillaan, mutta. Maailma muuttuu, kuntoutujien tarpeet muuttuvat ja uusiin haasteisiin täytyy kehittää uusia ratkaisuja. Kuntoutujan näkökulmasta toimiva työyhteisöviestintä tarkoittaa ajassa pysyviä, monipuolisia ja helposti saavutettavia palveluita. Ilman toimivaa sisäistä viestintää kunkin asiantuntijan tai tiimin oppimiskokemusten, kehittämistyön ja sen tulosten hyödyntäminen jäävät irrallisiksi, eivätkä hyödytä kuntoutujia laajemmin. Nopeasti muuttuvassa maailmassa työyhteisöviestinnän tulisi tämän takia kuulua jokaisen kuntoutuksen asiantuntijan osaamiseen. Mikä sitten herättää huolen sisäisen viestinnän toimivuudesta? Elisa Juholinin tutkimusraportissa Työyhteisöviestinnän uusi agenda (2010) tarkastellaan, mitä viestintä on tietoperäisissä työyhteisöissä. Raportin mukaan viestinnän paradigma on muutoksessa, ja työyhteisöissä elää erilaisia ajattelutapoja siitä, mitä viestintä on, kenelle se kuuluu ja missä viestintä tapahtuu. Ajattelu on muuttumassa siihen suuntaan, että työyhteisöviestintä ei ole tiedottamista, joka on vain esimiehen vastuulla, vaan yhdessä oppimista ja kehittämistä, elimellinen osa toimintaa, joka on kuin organisaation verenkierto tai hengitys. Viestintävastuu kuuluu kaikille. Tutkimuksen mukaan tiimien sisäinen ja tiimien välinen viestintä koettiin parhaimmillaan jatkuvana ja avoimena virtana tietoa, ideoita, näkemyksiä, kysymyksiä ja kommentteja, kannustusta ja ”sparrausta”. Näin ymmärrettynä viestintä tapahtuu viestintäkanavien sijaan foorumeilla, joista ilmeisin on fyysinen työtila. Omassa työyhteisössäni huoli viestinnästä on sikäli aiheellinen, että työyhteisöllä ei ole yhteistä fyysistä työtilaa. Organisaatiomuutoksen myötä myös palaverit, joissa kaikki kuntoutuksen asiantuntijat ovat läsnä, vähenevät. Tähän yhteisesti jaettuun huoleen lähdin etsimään tutkittua tietoa, jonka hyödyllisyyttä arvioimme vanhan tiimin päättäjäisissä Journal club -menetelmää käyttäen. Juholinin tutkimusraportissa kuvailtiin tuttuja ilmiöitä. Päädyimme kokeilemaan sosiaalista intranettia korvaamaan palavereja, fyysistä työtilaa ja sähköpostia. Ensimmäiset kokemukset ovat lupaavia. Ajankohtaisia asioita on ollut mahdollista kommentoida oman kiinnostuksen mukaan yli tiimirajojen. Eri aiheisiin liittyvä tieto ja keskustelu on helppo koota yhteen niin että se on jokaisen saatavilla. Sosiaalisessa intranetissa on mahdollista luoda myös ryhmiä, joihin kutsutaan yhteistyökumppaneita ja kuntoutuksen kohderyhmään kuuluvia ihmisiä osallistumaan tulevan toiminnan suunnitteluun. Toimiva sähköinen viestintäfoorumi voi siis toimia yhteisenä työtilana myös organisaation rajoja ylittäen. Innostava mahdollisuus sairastuneiden osallistamiseen. Kuntoutuksen osaamistako – kyllä! Iiris Ahlgren, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)
Rohkeasti ja positiivisesti
Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni lähdettiin etsimään konkreettisia käytäntöjä siihen, miten lapsen etua tulisi perhekuntoutuksessa tehdä näkyväksi. Kehittämistyöni tuloksissa tuli esiin työntekijöiden oman asenteen vaikutus lapsen edun näkyväksi tekemiseen lastensuojelullisessa perhekuntoutuksessa. ”Mä palaan jatkuvasti tähän asennekysymykseen”, totesikin eräs työntekijä tutkimuksellisen kehittämistyön kehittäjäryhmässä. Asenteen nähtiin vaikuttavan muun muassa kiireen tuntuun, joustavaan siirtymiseen palveluiden välillä, perheen osallistamiseen kuntoutuksen kehittämiseen ja omaan kuntoutukseen sekä yhteisöllisyyteen kuntoutuksessa. Merkittävästi asenteen nähtiin vaikuttavan avoimuuteen ja kohtaamiseen sekä siihen, mikä rooli lapselle kuntoutuksessa annetaan. Keskustelua lapsen edusta ja sen arvioinnista ja määrittelystä ei voi lastensuojelussa ohittaa. Lapsen etu on kansainvälinen käsite, jolla on suuri painoarvo lasten kanssa tehtävässä työssä. Lapsen edun esiin nostaminen kunkin perheen kanssa vaatii kuitenkin rohkeutta – erityisesti, jos vanhemman näkemys lapsen edusta ei ole yhteneväinen työntekijän käsityksen kanssa tai aihe on arka. Lastensuojelullinen perhekuntoutus on intensiivinen avohuollon tukitoimenpide. Perheiden tilanteet saattavat olla kuntoutuksen alussa jo niin haastavia, että sosiaalityöntekijälle ei ole tarjota muita vaihtoehtoja kuntoutuksen rinnalle. Muutoksen saavuttaminen lapsen elämään perheessä vaatii suoraa puheeksi ottoa ja asioiden pöydälle nostamista. Työntekijän tulee yhtä aikaa tuoda rohkeasti oma näkemys ja arvio esiin ja kohdata lapsi ja vanhemmat kunnioittavasti ja arvostavasti. Tutkimuksellisen kehittämistyöni kehittäjäryhmässä nähtiin tärkeäksi positiivisen palautteen antaminen ja myös onnistumisten ja hyvien kokemusten esiin tuominen ja sanoittaminen. Positiivisen psykologian periaatteiden mukaan ihminen vahvistuu positiivisesta palautteesta ja pystyy sitä saatuaan jakamaan sitä myös eteenpäin. Positiivinen, arvostava ja kunnioittava kohtaaminen mahdollistaa luottamuksen syntymistä ja sitä kautta mahdollisuuden muutokseen. Muutos lapsen hyvinvointiin tapahtuu vanhemman toiminnan kautta varsinkin, kun kyseessä on pieni lapsi. Koska uskon vahvasti mallioppimiseen ja Pavlovin koirakokeen ilmiöön, uskon myös, että kun työntekijänä kohtaa lapsen ja hänen vanhemman kunnioittavasti, arvostavasti ja positiivisesti, siirtyy kunnioitus ja positiivisuus vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Kohtaamisen tulee olla avointa ja rehellistä suhteessa asiakkaaseen, sekä lapseen että vanhempiin. Perhekuntoutuksen nähtiin tulosten perusteella vaativan vahvaa toista kunnioittavaa työotetta, jossa paino on yhdessä ihmettelyssä ja ratkaisukeskeisessä toiminnassa. Onnistuakseen se vaatii työntekijältä niin rohkeutta kuin positiivista ja avointa asennetta. Laura Markkanen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyöhön ”Kaiken on lähdettävä lapsesta” lapsen edun näkyväksi tekemisen vahvistamisesta.
Ikkunoita näkymättömään vammaisuuteen
Harvinainen sairaus yhdessä muille ihmisille näkymättömän vammaisuuden kanssa haastaa ammattilaiset —ja ihmisen itsensä. Harvinaisuuteen kytkeytyy sairauksien ja vammojen tunnistamiseen, hoitoon, kuntoutukseen, palveluihin ja arjen sujumiseen liittyviä haasteita. Harvinaissairaiden on myös vaikeampi saada vertaistukea.1 Harvinaissairauksiin lukeutuvista lihastaudeista osa vaikuttaa merkittävästi toimintakykyyn ilman, että sairautta voi havaita ulkoisista merkeistä. Sairauden harvinaisuus ja vammaisuuden näkymättömyys voivat horjuttaa mahdollisuuksia itsenäisen elämän toteutumiseen. Koska tiedon löytäminen harvinaisista sairauksista on vaikeaa, kokemustiedon merkitys on aivan erityinen. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kartoitin itsenäistä elämää vahvistavat asiat lihastautia sairastavien näkökulmasta. Kehittämistyössä muodostettiin Uudenmaan lihastautiyhdistys ry:ssä ammattilaisten ja lihastautia sairastavien yhteiskehittelynä sisältöalueet kokemustietoon pohjautuvalle verkkomateriaalille. Yhteistyötahona toimi HUS: in Harvinaisten sairauksien yksikkö HAKE. Verkkomateriaalille muodostui kolme kohderyhmää: lihastautia sairastavat, ammattilaiset ja koko kansa. Itsenäinen, oman näköinen elämä Lihastautia sairastaville verkkomateriaalin keskeinen viesti kiteytyy toivoon ja mahdollisuuksiin. Keskiössä on elämänlaatu, oikeudet ja oman näköisen elämän toteutuminen, joka mahdollistuu palvelujen ja kuntoutuksen kautta. Itselle tärkeistä asioista ei tule luopua vammaisuuden vuoksi. Lihastautia sairastavien kokemuksissa näyttäytyy harvinaissairauksissa keskeinen diagnosoinnin haaste. Toimintarajoitteet voivat ilmentyä arjessa kauan ennen diagnoosin löytymistä. Erilaisia selviytymisstrategioita alkaa muodostua jo lapsuudessa. Aikuisiällä selviytymiseen tähtäävistä keinoista tavanomaista on pyrkimys pärjäämiseen ottamatta huomioon omia toimintarajoitteitaan. Myös asioiden tekemättä jättäminen on yleistä kohdentuen ensimmäisenä vapaa-aikaan ja vaikuttaen sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Verkkomateriaalilla halutaan lisätä tietoutta selviytymisstrategioiden purkamisen, oman tilanteen hyväksymisen sekä niihin liittyvän psyykkisen tuen merkityksestä. Ne ovat avainasemassa tarvittavien palvelujen, kuten henkilökohtaisen avun hakemisessa ja siten oman näköisen elämän toteutumisessa. Itsensä arvostaminen on itsensä näkemistä avun arvoisena, myös ilman pyörätuolia. Elämän organisointi voimavarojen mukaiseksi esimerkiksi työelämä- ja eläkeratkaisujen kautta mahdollistaa työn, vapaa-ajan ja levon tasapainon. Lisäksi apuvälineisiin, toimintatapoihin ja valintoihin liittyviä vinkkejä on tarpeen koota erilliseksi, kokemukselliseksi tietopaketiksi. Ammattilaiset reflektion mahdollistajina Myös ammattilaisten huomio halutaan suunnata verkkomateriaalin avulla mahdollisuuksiin. Kuntoutuksen ei tulisi painottua pyrkimykseen edistää fyysistä toimintakykyä vaan keinoihin kohentaa elämänlaatua. Kuntoutus on myös oman näköisen elämän mahdollistamista esimerkiksi apuvälineiden avulla. Ammattilaiskohtaamisissa vuorovaikutus nousee erityiseen asemaan lihastautien harvinaisuuden ja toimintarajoitteiden näkymättömyyden vuoksi. Lihastautia sairastavien arki voi olla muotoutunut kulkemaan toimintarajoitteiden ehdoilla ilman, että asiaan kiinnitetään erityistä huomiota. Oman tilanteen tiedostamisessa ja kuvailemisessa voi olla haasteita, jotka ammattilaisen on tärkeä tunnistaa. Kokonaiskuvan muodostaminen ihmisen tilanteesta edellyttää ymmärrystä näkymättömän vammaisuuden kietoutumisesta ihmisen koko elämänhistoriaan ja -kulkuun. Ammattilaiselta kysytään rohkeutta, aktiivisuutta, ennakkoluulottomuutta ja aloitteellisuutta, jotta lihastautia sairastavan todellinen tilanne tulee esille. Ennakoivan tuen ja varhain aloitetun kuntoutuksen merkitys on suuri. Myös kokonaisvaltainen tiedonsaanti arkea helpottavista keinoista sekä pitkäaikainen psyykkinen tuki korostuvat. Ammattilaisilta kaivattava tuki on reflektion mahdollistamista: Tukea oman tilanteen asettamiseen uudenlaiseen kehykseen sekä näkymien hahmottamista itsenäisen elämän toteutumiseen. Lisäksi verkkomateriaalilla halutaan lisätä tietoutta näkymättömästä vammaisuudesta vaikuttamalla yleisiin asenteisiin. Yhdessä eri kohderyhmille suunnatut verkkomateriaalit muodostavat lihastautia sairastavan itsenäistä elämää vahvistavan kokonaisuuden. Kokemustiedon kautta on mahdollista saada näkymätön näkyväksi. Vuokko Mäkitalo, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ’Kokemustieto lihastautia sairastavien itsenäisen elämän vahvistamisessa — Verkkomateriaalin sisältöalueiden kehittäminen Uudenmaan lihastautiyhdistys ry:ssä’. Kehittämistyö julkaistaan Theseus-tietokannassa helmikuussa 2017. 1 Harvinaisten sairauksien kansallinen ohjelma 2014-2017. Ohjausryhmän raportti. Sosiaali- ja terveysministeriö 2014. Kuva: Vuokko Mäkitalo
Asiakkuusstrategiat avuksi asiakaslähtöisten palveluiden kehittämiseen
Tutkimusten mukaan terveydenhuollossa ei tunnisteta erilaisia asiakkaita ja heidän tarpeitaan, vaan kaikkia hoidetaan saman mallin mukaan. Pahimmillaan tämä ei vastaa kenenkään yksilöllisiin tarpeisiin. Terveydenhuollon reurssit voidaan kohdentaa tarkoituksenmukaisemmin, kun tunniste-taan ne asiakkaat, jotka pärjäävät omin voimin ja keskitetään ammattihenkilöstön aikaa niihin asiakkaisiin, jotka tarvitsevat enemmän tukea, opastusta ja koordinointia. Kuntoutuksen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon liittyvässä tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kokeiltiin Suuntima-työkalua ja kehitettiin sen käytön ohjeistusta monisairailla asiakkailla Tampereen yliopistollisen sairaalan kuntoutustutkimuspoliklinikalla. Kehittämistyön tavoitteena oli asiakaslähtöisyyden vahvistuminen monisairaan potilaan hoitoketjussa. Suuntima on työväline erilaisten asiakkuuksien tunnistamiseen Suuntima on Kurkiaura-hankkeessa 2011 – 2014 kehitetty työkalu erilaisten asiakkuuksien tunnistamiseen. Suuntima on kysely, jonka asiakas ja ammattilainen tekevät yhdessä keskustellen (www.suuntima.com). Asiakas arvioi vastatessaan omia voimavarojaan ja selviytymistään arjessaan terveysongelmansa kanssa. Ammattilainen arvioi asiakkaan terveydentilaa ja hoidon vaativuutta. Suuntiman vastausten perusteella muodostuu neljä erilaista asiakkuusstrategiaa: omatoimiasiakkuus, yhteisöasiakkuus, yhteistyöasiakkuus ja verkostoasiakkuus. Asiakkuusstrategioilla ei ole vaikutusta sairauksien hoitoon, se perustuu edelleen näyttöön ja Käypä hoito –suosituksiin. Asiakkuusstrategioiden avulla asiakas ja ammattilainen voivat yhdessä suunnitella miten hoito ja palvelut järjestetään asiakkaan kannalta tarkoituksenmukaisesti: miten ajavaraus hoidetaan, kuka vastaa kokonaisuuden koordinoinnista, miten yhteyttä pidetään, millaisia vastaanottoja järjestetään, millaisia interventioita ja ohjauskeinoja tarvitaan. Kehittämistyöhön osallistuneet ammattilaiset kokivat tarvitsevansa ohjeita Suuntiman teknisestä käytöstä ja sen tekemisestä yhdessä asiakkaan kanssa molempien asiantuntemusta kunnioittaen. He tarvitsivat myös tietoa Suuntiman merkityksestä ja hyödystä monisairaan asiakkaan prosessissa. Ammattilaiset toivoivat ohjaavia apukysymyksiä, jotka helpottavat vastaamista Suuntiman kysymyksiin. Monisairailla asiakkailla Suuntimaa käytettäessä on otettava huomioon toimintakyvyn ongelmat, arjessa selviytymisen haasteet ja monet sairaudet. Ammattilaisten mielestä Suuntiman hyötyjä olivat lisätiedon saaminen asiakkaan tilanteesta ja se vahvisti ammattilaisen käsitystä asiakkaan asiakkuudesta. Aina ammattilaisen ennakkokäsitys asiakkuudesta ei pitänyt paikkaansa. Kehittämistyön tuotoksena kehittäjäryhmässä syntyi ohje Suuntimaa monisairailla asiakkailla asiakaslähtöisyyden vahvistumiseksi käyttäville ammattilaisille. Tuleva sote-uudistus tuo sekä uusia mahdollisuuksia että haasteita asiakkaille. Osa asiakkaista pystyy hyödyntämään uusia digitaalisia palveluita ja käyttämään heille tarjottua valinnanvapautta. Osa asiakkaista ei pysty itsenäisesti näitä palveluita käyttämään, joten tarve tukeen, ohjaukseen ja koordinaatioon voi kasvaa. Tulevaisuudessa tarve case manager –toimintaan ja sen kehittämiseen tulee lisääntymään. Palvelujärjestelmällä tulee olla keinoja tunnistaa erilaiset asiakkuudet, jotta aidosti asiakaslähtöinen palvelu on mahdollista. Kirsi Mattila, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Suuntima-työkalun kokeilu ja käytön ohjeet asiakaslähtöisyyden vahvistumiseksi osana monisairaan potilaan hoitoketjua”. Kehittämistyö toteutettin toimintatutkimuksena Tampereen yliopistollisen sairaalan kuntoutustutkimus-poliklinikalla. Tampereen yliopistollisen sairaalan perusterveydenhuollon yksikkö vastaa Suuntiman koordinoin-nista, koulutuksesta, pilotoinneista ja käyttöönotosta. Lisätietoja antaa koordinointipäällikkö Leena Kuusisto (leena.kuusisto@pshp.fi).
Sanojen viemänä
– sosiaalisen vahvistamisen käsite herätti uteliaisuuteni ja vei mukanaan Voin huokaista helpotuksesta, kun vuoden pituinen urakka on nyt takana. Tutkimuksellinen kehittämistyöni on valmis ja ylemmän ammattikorkeakoulun valmistujaisjuhlat tuloillaan – onnittelen itseäni! Syksyllä 2015 mietiskelin tulevan tutkimuksellisen kehittämistyön aihetta ja silmiini osuivat sanat sosiaalinen vahvistaminen. Mitä, mitä? Sosiaalinen kuntoutus oli tuttua, mutta oliko tämä jotakin uutta? Kiinnostuin, koska toimin Helsingin Diakonissalaitoksen Vamoksen nuorten palveluissa kuntouttavan työtoiminnan valmentajana. Tämän valmennuksen tavoite on koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten kokoiselämäntilanteen kartoitus sekä elämänhallinnan ja toimintakyvyn vahvistaminen. Näiden mielenkiintoisten sanojen taustojen selvittely vei minut tarkastelemaan lakitekstiä - nuorisolakia, jossa käsite mainitaan. Lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja (Nuorisolaki § 1). Hienoa oli se, että lakitekstin mukaan sosiaalisen vahvistamisen-käsite voisi korvata syrjäytymisen ehkäisy-käsitteen. Sana syrjäytynyt on mielestäni aina ollut nuoria leimaava ja marginaaliin asettava – jollakin tavalla syyttävä. Sosiaalisen vahvistamisen aiheeseen tutustuminen vakuutti minut siitä, että tässä voisi olla se viitekehys, työorientaatio, mikä nivoisi ja raamittaisi Vamos-nuorten palveluissa tehtävää työtä sosiaalisen kuntoutuksen lisäksi. Valtakunnallinen työpajayhdistys oli tutkinut sosiaalista vahvistamista käsitteenä sekä sitä toteuttavien palvelujen vaikuttavuuden arvioinnin ja palveluiden yhteistyökäytäntöjen kehittämistä vuosina 2011 – 2014. Heidän raporttinsa Sosiaalinen vahvistaminen käsitteenä ja palveluna toimi oivana oppaana aiheeseen. Vuoden alussa sain esimieheni ja työyhteisöni vakuuttuneeksi aiheen sopivuudesta tutkimukselle ja keväällä toteutin koko Vamoksen henkilökunnalle kyselytutkimuksen sosiaalisesta vahvistamisesta. Selvitin tutkimuksessani mitä sosiaalinen vahvistaminen on Vamoksessa, miten sitä toteutetaan ja miten sosiaalisen vahvistamisen osaamista voitaisiin kehittää Vamoksen ammattilaisten näkökulmasta. Tutkimuksen teko oli antoisa prosessi kaiken kaikkiaan. Analyysi ja tutkimuksen tulosten auki kirjoittaminen on tuonut näkyväksi sen kuinka nuoret, Vamoksen asiakkaat ovat aidosti työmme keskiössä ja kuinka sosiaalinen vahvistaminen toteutuu asiakaslähtöisyyden kautta. (Virtanen ym. 2011 – asiakaslähtöisyyden rakennuspuut). Helsingin Diakonissalaitoksen arvopohjainen strategia huokuu läpi työntekijöiden vastauksista – toimintamme perustuu ihmisarvon kunnioittamiseen ja kristilliseen lähimmäisenrakkauteen. Voin ylpeänä todeta, että Vamoksen sosiaalinen vahvistaminen on välittävää kohtaamista nuorilähtöisyys toiminnan arvoperustana. Seuraava lainaus on erään työntekijän vastaus tutkimuksen kysymykseen: Mitä työkaluja, toimintamalleja tai hyviä käytäntöjä käytät, että nuori sosiaalisesti vahvistuu? Tärkeimpänä kuitenkin ehkä se, että kohtaan hänet tasavertaisena tyyppinä, ikään kuin yhteistyökumppanina, jonka kanssa teemme yhteistä toimintasuunnitelmaa, nauramme maailman mielettömyydelle, iloitsemme onnistumisista ja hämmästelemme elämän monimuotoisuutta. Tutkimukseni tulokset olen kiteyttänyt kolmen kehittämiskysymyksen alle: Siisi Hirvikoksi, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Välittävää kohtaamista nuorilähtöisesti – sosiaalinen vahvistaminen Vamoksessa” tuloksiin. Virtanen, Petri – Suoheimo, Maria – Lamminmäki, Sara – Ahonen, Päivi – Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. Helsinki.
Kuntoutusmahdollisuuksia arvioidaan myös työkyvyttömyyseläkkeen hakemisen yhteydessä
Työkyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen on olennainen osa työkyvyttömyysprosessia, koska kuntoutus on aina ensisijainen vaihtoehto työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden. Laki velvoittaa Kelaa ja työeläkelaitoksia selvittämään oikeuden kuntoutukseen ennen työkyvyttömyyseläkepäätöksen antamista sekä huolehtimaan hylkäyspäätösten yhteydessä siitä, että hakijalle annetaan tietoa kuntoutusmahdollisuuksista. Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää kuntoutusasiaa selvittämättä yleensä vain silloin, kun hakijan terveydentila on niin huono, ettei kuntoutuksella saavuteta enää riittävää työkykyä työhön palaamiseksi. Kuntoutusmahdollisuuksien arviointi osana työkyvyttömyyseläkekäsittelyä vaatii yleensä monipuolista kokonaisharkintaa, johon osallistuvat asiantuntijalääkäri lääketieteellisestä näkökulmasta ja ratkaisija kokonaisharkinnan näkökulmasta. Kelassa työkyvyttömyyseläkeratkaisun yhteydessä arvioitavaksi tulevat sekä ammatillinen että lääkinnällinen kuntoutus. Jos hakijan ammatillisen kuntoutuksen järjestäminen kuuluu työeläkelaitoksen vastuulle, voi Kelalle kuitenkin tulla selvitettäväksi hakijan oikeus muuhun Kelan kuntoutuslain mukaiseen kuntoutukseen. Työkyvyttömyyden uhkaan tulee puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Usein kuntoutusmahdollisuuksia selvitetään jo sairauspäivärahakaudella ennen työkyvyttömyyseläkehakemuksen jättämistä. Lisäksi Kela on kehittänyt henkilökohtaiseen palveluun perustuvia toimintamalleja erityistä tukea tarvitseville asiakkaille. Kuntoutusnäkökulman kehittäminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä Kuntoutusnäkökulmaa Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä lähdettiin kehittämään toimintatutkimuksellisessa kehittämistyössäni. Kehittämistyössä kartoitettiin Kelan työkyvyttömyyseläkkeiden käsittelijöiden käytössä olevia ja tulevaisuudessa tarvittavia toimintatapoja asiakkaiden ohjaamiseen ammatilliseen kuntoutukseen eläköitymisen sijaan. Tulosten perusteella kuntoutustarpeen selvittäminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä painottuu tällä hetkellä vahvasti tietojärjestelmästä ja asiakirjoista saataviin tietoihin sekä asiantuntijalääkärin arvioon kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuudesta ja oikea-aikaisuudesta. Tulevaisuuden toimintatavoissa halutaan panostaa entistä enemmän asiakkaan oman aseman vahvistamiseen prosessissa, moniammatilliseen yhteistyöhön ja työntekijöiden osaamisen kehittämiseen. Ratkaisu moniammatillisesta yhteistyöstä? Moniammatillista yhteistyötä kehittämällä päästään lähemmäksi asiakaslähtöisempää toimintatapaa, jossa myös asiakas itse pääsee paremmin osalliseksi prosessiin. Tämä vahvistaa asiakkaan omaa motivaatiota ja synnyttää luottamusta järjestelmää kohtaan. Moniammatillisella yhteistyöllä voidaan saada aikaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jotka ylittävät etuuksien väleihin syntyneitä raja-aitoja. Työtapa tukee myös työntekijöiden oman osaamisen kehittymistä, koska he voivat oppia yhdessä ja toisiltaan. Entistä sujuvamman moniammatillisen yhteistyöhön kehittämiseen kannattaa siis panostaa tulevaisuudessa! Heidi Järvinen, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutusnäkökulman vahvistaminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä”, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta joulukuun alusta alkaen.
Yhdessä kehittäminen
Oman työn kehittäminen on olennainen osa mielekästä työtä. Työn kehittäminen yhdessä muiden kanssa mahdollistaa tiedon jakamisen ja yhteisen ymmärryksen luomisen työstä ja sen tavoitteista. Parhaassa tapauksessa yhteiskehittely mahdollistaa koko työyhteisön osallistamisen työn kehittämiseen ja synnyttää jotain uutta. Kuntoutujien mukaan ottaminen toiminnan kehittämiseen on vielä melko vierasta perusterveydenhuollossa. Asiakastyytyväisyyttä kyllä mitataan, mutta meillä ei ole selkeitä malleja siitä, kuinka kuntoutujien asiantuntijuutta voitaisiin hyödyntää helposti ja joustavasti toiminnan kehittämisessä. Kuntoutuksen Yamk-kehittämistyössäni tarkastelun kohteena oli kuntoutujan osallisuus ja sen vahvistuminen. Osallisuus on monimuotoinen käsite, jota käytetään laajalti monissa yhteyksissä. Kuntoutusajattelun muutos, jossa kuntoutus nähdään yksilön ja yhteisön välisenä muutosprosessina kannustaa osallisuuden vahvistamiseen. Kuntoutuksessa osallisuutta voidaan tarkastella ainakin kahdelta kannalta: osallisuutena itse palvelutapahtumaan tai osallistumisena palvelun kehittämiseen. Mutta näkyykö osallisuus arkisessa työssä? Kehittämistyöni antoisin vaihe oli yhteiskehittelyyn perustuvat työryhmätapaamiset. Kahdessa erillisessä työryhmässä toteutettuun yhteiskehittelyyn ja ryhmäkeskusteluihin osallistui viisi AVH-kuntoutujaa ja joukko ammattilaisia. Yhteiskehittely mahdollisti yhteisen ymmärryksen syntymisen osallisuuden monimuotoisesta käsitteestä ja auttoi rakentamaan kuvaa siitä, mitä osallisuutta vahvistava kuntoutus on. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuva kotiutuvan AVH-kuntoutujan osallisuutta arjen toimissa vahvistavasta kuntoutuksesta. Ammattilaisten palautteet yhteiskehittelystä olivat myönteisiä. Yhteiskehittely laajensi työryhmäläisten kuvaa kuntoutuksesta ja osallisuudesta sekä synnytti konkreettisia ideoita ja ajatuksia omaan työhön kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseksi. … enemmän harjoittelua kodin ulkopuolella, harjoitellaan osallistumista esim. pankissa, kaupassa käyntiä, bussilla liikkumista, kahvilla käyntiä… …aloin pohtimaan palvelujen kokonaisuutta, sitä ei tule yleensä mietittyä, keskittyy vaan oman työnsä tekemiseen… …työtä pitäisi tehdä kauaskatseisemmin. Heti potilaan osastolle saapuessa mieleen kotiutuminen… …laajensi omaa ajattelua osallisuudesta ja vahvisti kuntoutumisen olevan ”yhteistä” ja osallistavaa… Jos kuntoutus onkin prosessi osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi, niin myös ammattilaiset kaipaavat mahdollisuutta osallistua oman työnsä kehittämiseen. Ilman osallisuutta niin kuntoutuksesta kuin työstäkin puuttuu mielekkyys. Laura Euramo, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus perustuu joulukuussa 2016 julkaistavaan tutkimukselliseen kehittämistyöhön
Vauvaperhetyöntekijät kohtaavat työssään yhteiskunnallisesti merkittäviä ilmiöitä
Samalla kun yhteiskuntamme ylin johto tekee selvitystyötä siitä, miten perhelähtöisempiä palveluita järjestetään tulevaisuudessa lapsen etu ja vanhemmuuden tuki huomioiden sekä miten painopisteitä siirretään ennaltaehkäisevämpään ja varhaisempaan tukeen, koin olevani etuoikeutettu, kun sain kuulostella ruohonjuuritason ajatuksia ja kehittämistarpeita tämän päivän vauvaperhetyöstä. Lisäksi sain mahdollisuuden tuoda tutkimuksellisen kehittämistyöni kautta näkyväksi, kuinka arvokasta ja hyvin monenkirjavaa työtä vauvaperheitä kohtaavat työntekijät muuttuvassa yhteiskunnassamme tekevät. Yhteiskunnassamme tapahtuvat suuret muutokset heijastuvat myös vauvaperhetyöntekijöiden arjen työhön ja he kohtaavat yhä haastavampia ja ennakoimattomampia tilanteita työssään. He ovat tärkeä tiedonlähde palveluja kehiteltäessä unohtamatta perheitä, joilla on kallisarvoisia näkemyksiä omista lähtökohdistaan. Olen saanut huomioida heidän molempien ajatuksia, mutta lisäksi sain kehittämistyöhöni mukaan vauvaperhetyöntekijöitä kouluttavia opettajia. He ovat kokonaisuudessaan juuri se joukko, jotka tuntevat asian parhaiten ja ovat palveluiden kehittämisen avaintekijöitä. Kiikku-vauvaperhetyöntekijät kohtaavat perheissä hyvin monenlaisia haasteita, mutta toteuttavat työtään tämän päivän kuntoutusajattelun mukaisesti perheiden tarpeita kuunnellen, voimavaroja huomioiden, verkostomaisesti ja moniasiantuntijuutta vaativalla työskentelyotteella. Se tarkoittaa, että vaikka Kiikku-vauvaperhetyöntekijät ovat koulutuksessaan saaneet erityisen ammattitaidon kiintymyssuhteen turvallisen muodostumisen mahdollistamiseksi, he huomioivat perheiden kokonaistilanteet ja toimivat heidän tarpeidensa mukaisesti. Vauvaperhetyössä korostuu vanhemmuuden tukemisen tarve, mutta se vaatii ammattilaiselta lisäksi valtavasti muita taitoja ja valmiuksia. Yksi suuri muutos on monikulttuurisuus, joka on lisääntynyt vauvaperhetyön asiakkuuksissa. Ammattilaisten tulee osata huomioida ja tunnistaa eri kulttuureista tulevien toimintatavat ja perheenjäsenten roolit. Joissain kulttuureissa sallitaan sellaisia toimia, jotka omassa yhteiskunnassamme on lailla kiellettyjä ja taas joissain kulttuureissa esimerkiksi vammaisuus on edelleen häpeä. Hämmennystä voi aiheuttaa myös se, että vauvan lähin hoitaja onkin isoäiti. Aina ei ole samaa kieltä tai ymmärrystä toisten ajatuksista tai toiveista. Kohtaamisissa korostuvat tasavertaisuus ja kunnioittaminen. Perheissä kohdataan lisääntyvästi myös erityistarpeisen vauvan lisäksi vanhempien psyykkisiä kuormitustekijöitä ja traumoja, väkivaltaa, arjen ja parisuhteen haasteita, uupumusta, yksinhuoltajuutta, syrjäytymistä ja tukiverkoston puutetta vanhemman ja vauvan turvallista kiintymyssuhteen muodostumista rajoittavina tekijöinä. Vauvaperhetyöntekijöillä on valtava vastuu tunnistaa perheissä tarvittava tuki sekä mahdollistaa heidän arkiselviytymistään vauvan kanssa. Vauvaperhetyöntekijät pyrkivät auttamaan perheitä ottamalla puheeksi myös sellaisia arkaluontoisia asioita, joihin heillä ei ole riittävää tietotaitoa, mutta näkevät tärkeäksi huomioida, esimerkiksi päihdekäyttäytymisen. Lisäksi heidän tulee työssään hallita monia muitakin vaativia kokonaisuuksia, kuten vauvan mahdollisen erityishoidon vaatimien apuvälineiden käyttöä, imetyksessä, ruokailemisessa ja perheen univaikeuksissa ohjaamista, palveluverkoston tuntemista ja palveluihin ohjaamista, vanhempien psyykkisen toimintakyvyn arviointia, monenlaista kielitaitoa ja yhteistyötä tulkkien kanssa, traumatisoituneen vanhemman kohtaamista, Kelan asioiden tuntemista, lomakkeiden ja kaavakkeiden täyttämisessä avustamista, leikin ohjaamista, perheen monenlaista tukemista ja kannustamista, vahvuuksien ja voimavarojen tunnistamista, koordinointia eri toimijoiden välillä ja tietysti varhaisen vuorovaikutuksen vahvaa osaamista. Nämä kaikki ja moni muu ilmiö vaatii ääretöntä työlle omistautumista, keskeneräisyyden kestämistä, osaamisen ulkopuolelle astumista, yllättävien ja ennakoimattomien tilanteiden sietämistä ja jatkuvaa itsensä kehittämistä. Monenlaisista haasteista huolimatta sain ilokseni kohdata empaattisia, lämminsydämisiä ja perheitä arvostavia ammattilaisia, jotka ansaitsisivat laajempaakin huomiota ja kuulemista yhteiskunnassamme. Yksi heidän omista toiveistaan oli parityön toteuttamisen mahdollisuus vaativan työn reflektoinnin mahdollistumiseksi. Kiikku-vauvaperhetyö on hyvin tämän päivän kuntoutusajattelun mukaisesti toteutuvaa ja perheiden tarpeita vahvasti huomioivaa työtä, jota voi lämpimästi suositella kehitettävän edelleen ja Kiikku-koulutuksen jatkumista voi suositella. Kiikku-vauvaperhetyöntekijöitä tarvitaan yhteiskunnassamme jatkossakin ja se vastaa hyvin Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman tavoitteisiin. Toivottavasti voimme tutkimuksinkin vaikuttavaksi todettua laadukasta Kiikku-vauvaperhetyötä tarjota tukea tarvitseville perheille tulevaisuudessa. Se vaatii yhteiskunnan vastuunottamista Kiikku-koulutuksen jatkumisen mahdollistamiseksi. Ymmärrys tämän päivän vauvaperhetyön tarpeista ja kehittämistä ohjaavista ilmiöistä on saatu Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöprosessissa, johon osallistui yksi perhe, useita vauvaperhetyöntekijöitä ja ammattikorkeakoulun opettajia. Työelämän yhteistyökumppanina toimi Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö. Opinnäytetyöstä saatujen tulosten perusteella on tavoitteena kehittää Kiikku-vauvaperhetyömallin koulusta vastaamaan yhteiskuntamme nykytarpeita. Opinnäytetyö on luettavissa kokonaisuudessaan korkeakoulujen Theseus-tietokannasta nimellä Kiikku-vauvaperhetyömallin koulutuksen kehittämisehdotus. Katariina Wilenius, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)
Toivoa ja toimijuutta mielenterveyskuntoutujille kotikuntoutuksella
Nykyisen kuntoutusymmärryksen mukaan ajattelemme, että kuntoutuja on oman kuntoutumisprosessinsa aktiivinen toimija ja paras asiantuntija. Kuntoutuksen tulisikin siirtyä lähemmäs kuntoutujan ympäristöä ja arkea. Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden osalta sekä laki, että voimassa olevat suositukset painottavat avopalveluiden ensisijaisuutta laitoshoitoon nähden. Omaan kotiin annettavien kuntouttavien palveluiden tulisi olla etusijalla. Ympäristöministeriön (2014) tekemän selvityksen mukaan myös suurin osa mielenterveyskuntoutujista toivoo voivansa asua tavallisessa vuokra- tai omistusasunnossa riittävän tuen turvin. Kuntoutuksen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon liittyvä tutkimuksellinen kehittämistyöni käsitteli mielenterveyskuntoutujien kotikuntoutuksen kehittämistä kuntoutujan toimijuuden tukemiseksi. Kehittämistyön yhteistyökumppanina toimi Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys Kakspy ry. Mukana kehittämässä olivat sekä Kakspy ry:n työntekijät, että mielenterveyskuntoutujat. Kakspy ry:n toiminnan viitekehyksenä on toipumisorientaatio, jossa kuntoutujan toimijuus ja osallisuus ovat myös keskeisessä osassa. Kuntoutujan toimijuutta ja osallisuutta painotetaan sekä kuntoutujan omassa kuntoutusprosessissa, että laajemmin yhteiskunnassa. Työntekijän rooli toipumisorientaatioon perustuvassa toiminnassa on olla tasavertainen rinnalla kulkija ja kumppani kuntoutujan prosessissa. Kehittämistyöni tuloksissa keskeisiksi toimijuutta tukeviksi teemoiksi nousivat kuntoutujan ja työntekijän yhdessä tekeminen ja toisaalta sosiaalisten suhteiden merkitys. Kuntoutujan ja työntekijän välisessä suhteessa tärkeimmiksi asioiksi koettiin rohkaiseva ja kannustava työote, sekä konkreettinen tuki käytännön asioiden hoitamiseen ja liikkeelle lähtemiseen. Lisäksi sopivat, yhdessä asetetut tavoitteet ja vastuun jakautuminen työntekijän ja kuntoutujan kesken olivat olennaisia asioita toimijuutta tukevassa kotikuntoutuksessa. Keskeistä oli myös kotikuntoutuksen toteutuminen yksilöllisesti ja joustavasti kuntoutujan tarpeiden mukaan. Sosiaalisten suhteiden osalta lähipiirin huomioiminen ja vertaistuki koettiin erittäin tärkeinä osina kotikuntoutusta ja kuntoutumisprosessia. Olennaisena tekijänä toimijuuden tukemisessa näyttäytyikin kuntoutujan mahdollisuus jaettuun toimijuuteen ja toimijuuden tunteisiin kuntoutusprosessin aikana. Yhdistävänä tekijänä kaikissa esiin tulleissa teemoissa nousi toivon luomisen näkökulma. Toimijuutta lisäävät työskentelytavat loivat kuntoutujille toivoa ja toivon merkitys kuntoutumisprosessissa on keskeinen. Toivon nähtiin olevan olennainen osa työntekijän ja kuntoutujan välistä suhdetta. Rohkaisu, kannustus ja tuki olivat toivon luomisen lähtökohtia. Sopivat tavoitteet ja tavoitteiden saavuttaminen antoivat mahdollisuuden toivon tunteisiin. Toisaalta myös esimerkiksi vertaistuki nousi esille vahvana toivoa tuovana elementtinä, sillä muiden selviytymistarinat antavat toivoa tulevaisuuteen. Mielenterveyskuntoutujille suunnattu kotikuntoutus voi parhaimmillaan antaa kuntoutujalle mahdollisuuden asua ja kuntoutua omassa kodissaan ja omassa arjessaan. Kotikuntoutuksella voidaan antaa kuntoutujalle toimijuuden kokemuksia ja luoda toivoa tulevaisuuteen. Inhimillisten vaikutusten lisäksi panostaminen avopalveluihin on myös taloudellisesti kannattavampaa. Kotona kuntoutumisen mahdollistaa kuitenkin riittävä ja yksilöllinen tuki, jonka toteuttamiseen tulisi olla riittävästi resursseja. Tea Aho, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Lähde: Aho, Tea 2016. Toipumisorientaatioon perustuvan kotikuntoutuksen kehittäminen mielenterveyskuntoutujien toimijuuden tukemiseksi. Opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Julkaistu Theseus-tietokannassa: urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016111416122.
Perhe muutoksessa
Lastenpsykiatrinen jalkautuva työ suuntaa katseen psyykkisesti oireilevan lapsen kasvu- ja toimintaympäristöihin. Tarkoituksena on tukea kriisiytyneessä tilanteessa elävää perhettä kohti muutosprosessia, jonka tavoitteena on lapsen kasvun ja kehityksen turvaaminen. Hoitoprosessin lähtökohtana on hahmottaa, millainen on perheen ymmärrys tilanteestaan ja muutoksen tarpeestaan. On selvitettävä, onko perheellä halua ja kykyä muutokseen. Muutos perheessä ei koskaan koske vain yksittäistä perheenjäsentä. Perhe on systeemi, jossa muutos yhdessä osiossa vaatii muitakin osioita muuttumaan. Näin ollen muutosta ei nähdä vain hyvänä asiana, vaan usein se on kivuliasta luopumista sellaisesta, mihin on tottunut ja mille perustalle on elämänsä rakentanut - vaikka perusta ei olisikaan kestävä ja toisi enemmän tuskaa kuin tyydytystä. Muutoksen vaatimus voi tuntua epäreilulta, pelottavalta, mahdottomaltakin. Helpompi ratkaisu olisi kääntää selkänsä muutokselle ja jatkaa samoin kuin ennenkin. Jalkautuvan työryhmän työntekijöiden tehtävänä on ohjata perhettä tunnistamaan ne kohdat, joissa muutos on välttämätöntä. Työntekijät auttavat sanoittamaan ja tekemään näkyväksi perheen haasteita ja etenkin mahdollisuuksia – sitä, minkä varaan voidaan lähteä rakentamaan muutosta. Työssä näyttäytyy haastavana keskustelu mielensisäisistä ilmiöistä. On löydettävä oikeat käsitteet, konkreettisuutta lisäävät ilmaisut, joilla voidaan kuvailla jotain sellaista, jolla on suuri rooli vuorovaikutussuhteissa, mutta jonka läsnäoloa ihminen ei ehkä itse tiedosta. On välttämätöntä löytää yhteinen ymmärrys siitä, mistä puhutaan, minkä äärellä ollaan. Psyykkisten ilmiöiden parissa työskentely voi olla perheille vierasta. Elämässä ei ehkä ole aiemmin tullut vastaan hetkiä, joissa on pysähdyttävä vaikeiden tunteiden ja asioiden läsnäololle. Oman perheen vaikeuksien avaaminen työntekijöille vaatii luottamusta; on kyettävä asettumaan tilanteen nostattamien tunteiden keskelle. Suru, häpeä, raivo työntyvät esiin ja vievät pois toimintakykyisyyttä ja tunnetta elämänhallinnasta. Työntekijöiden on oltava valmiina auttamaan perhettä kohtaamaan nämä tunteet ja tukea heitä eteenpäin tilanteessa, jossa on vaikea nähdä toivoa. Muutos ei tapahdu nopeasti, vaan se etenee ikään kuin kaksi askelta eteen- ja yhden taaksepäin. Jotta muutosta voi tapahtua, on sen saatava aikaa ja tilaa. Sen on voitava toteutua omassa tahdissaan, sitä ei voi pakottaa. Perheessä tapahtuva muutos voi näyttäytyä pieninä häivähdyksinä kannattelevammista ihmissuhteista, toimivammasta arjesta. Suurin muutos on kuitenkin se, mikä tapahtuu ihmisten mielissä – lapsen, vanhemman, työntekijänkin. Tärkeintä on voida nähdä muutoksen mahdollisuus siellä, missä sitä ei ehkä vielä ole nähtävissä. Riika Östberg, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön ”Moniammatillinen lastenpsykiatrinen jalkautuva työ perhekeskeisen muutosprosessin tukemisessa” tuloksiin. Kehittämistyön raportissa kuvataan HUS Porvoon sairaalan lastenpsykiatrian poliklinikan jalkautuvan työryhmän hoitoprosessia.
Toimiva yksilö yhteiskunnassa
Näin summasi yksi haastateltavistani kysyessäni, mitä tarkoittaa itsensä johtaminen kuntoutuksessa. Aiheenani tutkimuksellisessa kehittämistyössä kuntoutuksen opinto-ohjelmassa oli itsensä johtamisen vahvistaminen selkäydinvaurion saaneen kohdalla. Yhdessä työni vaiheista haastattelin kuutta traumaattisen selkäydinvaurion saanutta. Itsensä johtaminen käsitteenä on tunnetumpi liikemaailmassa kuin kuntoutuksessa. Tämä siitäkin huolimatta, että asiasisällöltään näissä on yllättävän paljon yhteistä, kuten tavoitteen asettaminen, päätöksen teko, ongelmien ratkaisu ja kyky aktiivisuuteen. Asiat ovat niitä samoja, joiden ympärillä pyörimme elämämme aikana riippumatta kontekstista tai tavoiteltavan päämäärän pienuudesta tai laajuudesta. Traumaattisen selkäydinvaurion saaneen elämä muuttuu yllättäen, odottamatta. Ei pelkästään oma elämä muutu, vaan myös läheisten ja lähiverkoston. Läheisten ja lähiverkoston avulla elämä jatkuu vammautumisen jälkeenkin. Itsensä johtamisesta puhuessa selkäydinvaurion saaneella läheiset ja avustajat ovat kohtalaisen merkityksellisessä roolissa; tämän ovat huomanneet tutkijatkin1, ja se näkyi myös omissa tutkimuksellisen kehittämistyöni haastatteluissa: ”…en olisi varmaan koskaan lähtenyt kokeilemaan joitain asioita, jos fyssarini ei olisi siihen kannustanut…” ”…vaimo välillä käskyttää, kun itse ei jaksaisi, ihan hyvässä mielessä siis…” ”…hiljalleen olen ymmärtänyt antaa avustajien tehdä tietyt asiat ilman, että lähden itse uudelleen esimerkiksi viikkaamaan pyykkiä avustajan jäljiltä, kuten aluksi. Ja nyt jää aikaa itselle tärkeille asioille…” Viimeisessä sitaatissa tulee hyvin ilmi ero itsenäisen ja itsehallinnollisen toimintakyvyn välillä. Itsenäisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan niitä toimintoja, jotka pystytään itsenäisesti toteuttamaan ja joista ollaan myös itse vastuussa. Itsehallinnollisella toimintakyvyllä taas tarkoitetaan joko niitä toimintoja, jotka voi ja pystyy delegoimaan, mutta joista ei olla itse vastuussa, tai sellaisia toimintoja, jotka pystytään delegoimaan ja joista ollaan myös vastuussa. Tästä on pohjimmiltaan itsensä johtamisessa kuntoutuksessa kysymys. Kyvystä tehdä itselle merkityksellisiä asioita, joko itsenäisesti tai itsehallinnollisesti, samalla ymmärtäen, että mitään ei saavuteta tässä maailmassa yksin tekemällä. Olemmehan me ihmiset laumaeläimiä riippumatta taustastamme tai tavoitteistamme. Toimivia yksilöitä yhteiskunnassa. Katja Karejoki, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön ”Toimiva yksilö yhteiskunnassa – Itsensä johtamisen vahvistaminen Validia Kuntoutus Helsingissä” tuloksiin. 1 Munce, Sarah E P – Webster, Fiona – Fehlings, Michael G – Straus, Sharon E – Jang, Eunice – Jaglal, Susan B 2016. Meaning of self-managements from the perspective of individuals with traumatic spinal cord injury, their caregiver, and acute care and rehabilitation managers. An opportunity for improved care delivery. BMC Neurology. 16:11.
Liikunnasta boostia kohti työuraa
”No se tuottaa äärettömästi iloa”, totesi nuori haastateltavani viime keväänä, kun tutkin NYT-hankkeen liikuntaryhmien merkitystä pitkäaikaistyöttömien nuorten aikuisten toimintakykyyn. ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Virke kiteyttää todella hyvin tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksia yhdeltä osa-alueelta: liikunta on äärimmäisen hyvä keino tukea pitkäaikaistyöttömän nuoren mielenterveyttä. Nuoren aikuisen työttömyys heikentää toimentulon lisäksi elämänlaatua laajemminkin. Kun rahaa on niukasti, mielekkäät tavat viettää vapaa-aikaa kaventuvat. Tämä taas sulkee nuorelta monia mahdollisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen aiheuttaen yksinäisyyttä ja toimettomuutta sekä suurentaa riskiä mielenterveyden- sekä muiden toimintakyvyn osa-alueiden ongelmiin. NYT-liikuntahanke on tuottanut kaikille nuorille aikuisille mahdollisen ja laadukkaan tavan harrastaa liikuntaa tulotasosta riippumatta. Palvelut tuotetaan kunnallisen- yksityisen- ja kolmannen sektorin yhteistyöllä. Palvelu näyttää olevan onnistunut kokonaisuus, sillä kävijämäärät ovat kasvaneet hankkeen jokaisena vuotena. Riittävän esteetön palvelu saa nuoret liikkumaan, mutta hyödyt eivät rajoitu kuitenkaan tähän. Tutkimustyöstäni käy ilmi, että liikunnan harrastaminen NYT-hankkeen ryhmissä on tukenut pitkäaikaistyöttömien nuorten aikuisten toimintakykyä hyvin laajasti. Haastattelemani nuoret kuvasivat liikunnan parantaneen heidän kuntoaan, lievittäneen heidän tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiaan, tuoneen tavan purkaa työttömyydestä aiheutuvaa stressiä ja ahdistusta, sekä mahdollistaneen mielekkään tavan viettää vapaa-aikaa yhdessä ystävien kanssa. Nuoren aikuisen elämänlaatuun vaikuttavan toimintakyvyn lisäksi liikunnan harrastamisella näyttää olevan merkitystä erääseen päättäjiäkin kiinnostavaan asiaan. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksista käy nimittäin ilmi, että liikunnan kautta nuori aktivoituu hoitamaan käytännön asioitaan, sekä edistämään tulevaisuuden työllistymistään. Tämän kaltaisia tuloksia sain nuorten haastattelujen lisäksi haastattelemieni ammattilaisten kautta. He olivat huomanneet selkeän aktivoitumisen elämän eri osa-alueilla nuorissa, jotka olivat aloittaneet liikunnan harrastamisen NYT-hankkeen ryhmissä. Haastattelemani ammattilaiset toteavat NYT-hankkeen liikuntapalveluiden sulautuneen luonnolliseksi osaksi nuorten aikuisten syrjäytymistä ennaltaehkäiseviä palveluita. He näkivät mielekkään harrastustoiminnan sekä tukevan työllistymiseen liittyviä toimenpiteitä että luovan pohjaa nuorten työkyvylle. Äärimmäisen tärkeänä he kokivat, että NYT-hanke jakaa saman yhteisen tavoitteen - nuorten toimintakyvyn tukemisen, jotta jonakin päivänä he olisivat osallisia työ- tai opiskeluelämässä. Sekä nuoret että ammattilaiset toivovat NYT-hankkeen jatkuvan pysyvänä osana Helsingin kaupungin nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäiseviä palveluita. Hankkeen palveluiden kasvavat kävijämäärät sekä tutkimuksen tulokset puhuvat tämän kaltaisen toiminnan tarpeellisuudesta. Peruspalveluissa tuotetun ennaltaehkäisevän työn on todettu monissa lähteissä olevan yhteiskunnalle merkittävästi edullisempaa kuin se, että nuori siirtyy esimerkiksi mielenterveyden ongelmien vuoksi kalliiden erityispalveluiden piiriin. Panostamalla nuorten mielekkääseen harrastustoimintaan peruspalveluiden piirissä voidaan siis säästää rahaa tulevaisuudessa! Nähtäväksi jää, huomioidaanko tämä seikka Helsingin kaupungin päättäjien keskuudessa. Toivottavasti. Jaana Ahoranta, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö