Avainsana: tekoäly
Tekoälyavusteisen kirjoittamisen pedagogiikkaa
Tekoälyn tulo avuksi opiskelijoiden arkeen muuttaa tuntuvasti kirjoittamisen oppimista ja opetusta myös ammattikorkeakoulussa. Tämä teksti tarkastelee korkeakoulukirjoittamisen pedagogiikkaa tekoälyn aikakaudella, antaa vinkkejä oppimistehtävien muotoiluun ja pohtii, miten tekoälyavusteista kirjoittamista voidaan aktiivisesti suunnata tukemaan oppimista, ei sivuuttamaan sitä. Kirjoitus on jatkoa Pia Koirikiven (2024) tässä blogissa aiemmin virittämään keskusteluun siitä, mihin tekoälyn käytön pedagoginen ydin on kadonnut (1). Miksi kirjoittaminen AMK-opinnoissa on tärkeää? Ammattikorkeakouluopinnoissa yhdistyy kaksi vahvaa oppimista edistävää periaatetta: kirjoittamaan oppiminen (engl. learning to write) ja kirjoittamalla oppiminen (engl. writing to learn) (2). Nämä kaksi perinteistä lähestymistapaa ovat korkeakouluopinnoissa edelleen keskeisiä. Opiskelun digitalisoitumisen ja etenkin generatiivisen tekoälyn provosoimassa muutoksessa niiden merkitys jopa entisestään korostuu, vaikka esimerkiksi essee nykymuodossaan on ehditty jo julistaa kuolleeksikin (1, 3, 4). Kirjoittamaan oppiminen Opiskelija oppii tutkintonsa oppimistehtäviä kirjoittaessaan oman ammattialansa tekstikäytänteitä, kuten kirjaamista, teknistä dokumentointia ja projektiraportointia tai asiakasviestintää. Hän oppii myös laatimaan laajahkon opinnäytetyön alansa parhaita tieteellisen kirjoittamisen käytäntöjä soveltaen. Näiden taitojen hallinta ei ole vain osa ammatillisen asiantuntijuuden hankkimista, vaan samalla keino integroitua ammatilliseen asiantuntijayhteisöön ja ottaa haltuun sen keskeisiä tekstilajeja eli genrejä ja omaksua alalle ominainen viestintäkulttuuri (5, 6). Kirjoittamalla oppiminen Kirjoittamisen kautta opiskelija jäsentää opittavia ammatillisia sisältöjä ja syventää omaa ammatillista ajatteluaan. Tehtävät, kuten esseet, referaatit, raportit, harjoittelupäiväkirjat ja aineistoanalyysit, aktivoivat kompleksisia ja vaativia kognitiivisia taitoja: reflektointia, analysointia, arviointia ja luomista. Ne myös kehittävät opiskelijan metakognitiivisia taitoja, kuten kykyä arvioida omaa osaamistaan ja hyödyntää tietoisesti aiemmin oppimaansa ja valita strategioita uusien tehtävien tai ongelmien ratkaisemiseksi – yhtä lailla opinnoissa, vapaa-ajalla kuin työssäkin. (7, 8, 9.) Näiden metataitojen arvioidaan olevan digiyhteiskunnassa entistä arvokkaampia (10). Tekoälyn aikakaudella ajattelua formuloivat ja vahvistavat taidot ovat jatkuvan oppimisen ydintä (11). Oppimisen varmistaminen vaatii kuitenkin pedagogisen ajattelun päivittämistä, kuten seuraava epäonnistunut mutta opettava tapausesimerkki oppimistehtävän teettämisestä osoittaa. Tekoäly haastaa perinteiset oppimistehtävät Teetin asiantuntijaviestintään liittyvän kirjoitustehtävän, jossa toista korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat analysoivat kahta erilaista verkossa julkaistua asiantuntijatekstiä ja vertasivat niiden ominaispiirteitä toisiinsa. Lisäksi analyysissä oli tarkoitus yhdistää asiantuntijateksteistä tunnistettuja tekstilaji- eli genrepiirteitä opinnäytetyöstä tuttuihin tieteellisiin tekstikäytäntöihin ja reflektoida, mitä niistä kannattaa ottaa osaksi omaa työtä. Yksi opiskelijoista kuitenkin syötti analysoitavat tekstit ja tehtävänannon tekoälylle ja teetti koko tehtävänsä sillä. Näin tekemällä hän ohitti tehtävän keskeiset oppimistavoitteet: mahdollisuuden syvälliseen kirjoittamalla oppimiseen ja tilaisuuden oppia kirjoittamaan työelämässä tarvittavia asiantuntijan verkkotekstejä genremenetelmää (12) hyödyntämällä. Opettajana sain arvioitavakseni tekstin, jonka tunnistin jo retoriikasta tekoälyn kirjoittamaksi, vaikkei siitä ollut erikseen mainintaa. Tekoäly sai moitteettomasta ja monipuolisesta analyysistä ja virheettömästi sujuvasta suomesta hyväksytyn. Tekoälyn käyttöön kaikissa oppimistehtävissä on sovittava ajantasaiset pelisäännöt. Virhe ei kuitenkaan ollut vain opiskelijan, sillä tehtävänannossa en huomioinut tekoälyn käyttöä eikä tekoälyavusteisesta kirjoittamisesta ollut ennen tehtävää lainkaan puhetta. Korkeakoululla ei myöskään ollut vielä silloin ohjeistuksia tekoälyn käyttöön. Kokemus osoitti, että tehtävä on suunniteltava ja vaiheistettava uudelleen ja generatiivisen tekoälyn käyttöön kaikissa oppimistehtävissä on sovittava ajantasaiset pelisäännöt. Miten varmistaa oppiminen kirjoitustehtävissä? Sekä kirjoittamaan oppimisen että kirjoittamalla oppimisen onnistumiseksi oppimistehtäviä täytyy tarkastella tekoälyn vuoksi perustavasti uudella tavalla. Seuraavaksi nostan esiin keinoja, joilla opettaja voi varmistaa, ettei tekoälyn käyttö tehtävässä ohita opiskelijan omaa oppimista tai estä metataitojen kehittymistä. Käy läpi tehtävän tavoitteet ja tekoälyn käytön pelisäännöt Esittele selkeästi tehtävän tavoitteet ja sovi opiskelijoiden kanssa pelisäännöistä, jotka koskevat tekoälyn käyttöä tehtävässä. Hyödynnä Arenen (13) ja korkeakoulusi tekoälysuosituksia ja tarkenna niitä tarvittaessa tehtäväkohtaisesti. Täsmennä, missä tehtävän vaiheissa tai osissa ja millä tavoilla tekoälyä saa käyttää. Korosta vuorovaikutteista prosessia, älä pelkästään lopputulosta Arvosta ja arvioi opiskelijan työvaiheita, kuten luonnostelua, tekoälyn tekemien ehdotusten kriittistä arviointia ja valintaa sekä saadun palautteen käsittelyä. Tähdennä, että hyvä kirjoittaminen vaatii myös hyvää lukemista. Kannusta opiskelijaa pyytämään luonnoksistaan tai niiden osista palautetta prosessin eri vaiheissa. Tuo esiin, että prosessi on entistä läpinäkyvämpi osa oppimistehtävää ja sen arviointia. Varaa vaiheittaiseen prosessiin myös aikaa. Kerro, että tekoälyllä ohitetut vaiheet eivät ole oppimiselle eduksi. Ohjeista käyttämään tekoälyä oppimisen tukena Rohkaise opiskelijaa käyttämään tekoälyä esimerkiksi ideoinnissa, näkökulmien löytämisessä ja rajaamisessa, lähteiden etsimisessä ja kääntämisessä sekä tekstin rakenteen ja kieliasun muokkaamisessa. Edellytä, että opiskelija tuo esiin tekoälyn roolin tekstissä ja dokumentoi käyttämänsä kehotteet. Arvosta opiskelijan taitoa tehdä tekoälylle relevantteja kysymyksiä ja kehotteita, sillä ne osoittavat osaltaan asian hallintaa ja aineistojen tuntemusta (14). Näin painotat myös opiskelijan vastuuta tuotoksestaan. Edellytä reflektointia ja opitun soveltamista käytäntöön Pyydä opiskelijaa soveltamaan tehtävässä koottua tietoa konkreettisiin työelämän tilanteisiin, aitoihin tapausesimerkkeihin tai omiin kokemuksiin. Vaadi autenttista kirjoittamista Korosta opiskelijan oman tekstin luonnostelun välttämättömyyttä prosessin alkuvaiheessa ja oman äänen kuulumista myös valmiin tekstin pintatasolla. Pyydä huolehtimaan etenkin ammatillisen sanaston oikeellisuudesta ja tarkkuudesta. Teetä opiskelijoilla vakuuttamaan pyrkiviä tekstejä (15), sillä niitä tekoäly ei ainakaan toistaiseksi onnistu tekemään yhtä hyvin kuin ihminen. Arvioi tekstin vakuuttavuutta. Sovi lähteiden merkitsemisestä näkyviin Tee selväksi, ettei tekoäly ole lähdeteos, vaan sen takana olevat lähteet ja muut tarvittavat lisälähteet on etsittävä tiedon oikeellisuuden varmistamiseksi ja tuotava lähdemerkinnöissä esiin: teksti- tai numeroviitteinä ja lähdeluettelona. Muistuta opiskelijaa tekijänoikeuksista ja tahallisen vilpin seuraamuksista. Varmista oppimista monimuotoisilla lisätehtävillä Pyydä opiskelijaa versioimaan tehtävän keskeistä sisältöä multimodaalisesti eli eri viestintämuodoissa ja -kanavissa, kuten mielle- tai ajatuskartan, hissipuheen, reflektiotallenteen, työnkulkukaavion tai oppimispäiväkirjan avulla. Pyydä opiskelijaa opettamaan tehtävässä opittu vertaisilleen, esimerkiksi parille tai pienryhmälle. Hyödynnä esimerkiksi Zoomin jaettuja ryhmätiloja (breakout rooms). Pidä opiskelijoille tehtävän sisällöstä lyhyt tietotesti lähiopetustilanteessa tai tenttiakvaariossa ilman muita materiaaleja. Pyydä opiskelijoita antamaan toisilleen vertaispalautetta, sillä muiden tekstien arviointi syventää heidän omaa osaamistaan. Tekoälyavusteinen kirjoittaminen tukee oppimista, kun opiskelija käy aktiivista ja kriittistä dialogia tekoälyn, tekstiaineistojen ja oman ajattelunsa kanssa. Opettajan tehtävä on muotoilla tehtävät ja arviointi niin, että tekoälyn käyttö on osa oppimisprosessia eikä oppimisen este (15). Onnistunut prosessi osoittaa oppimisen Tekoäly ei murrosvaiheen takelteluistaan huolimatta ole nähdäkseni uhka korkeakoulukirjoittamiselle tai opiskelijan ajattelulle, vaan väline, joka oikein käytettynä vahvistaa opiskelijan oppimista (16). Opettajan tehtävä on luoda puitteet, joissa opiskelija oppii hyödyntämään tekoälyä vastuullisesti ja kehittyy samalla ajattelijana, kirjoittajana ja oman alansa asiantuntijana. Opettajan tehtävä on luoda puitteet, joissa opiskelija oppii hyödyntämään tekoälyä vastuullisesti ja kehittyy samalla ajattelijana, kirjoittajana ja oman alansa asiantuntijana. Tekoälyn aikakaudella opettajan pedagoginen osaaminen korostuu. Onnistunut oppimistehtävä ei perustu vain sisältöihin, vaan prosessiin, joka tekee opiskelijan omasta oppimisesta näkyvää ja merkityksellistä. Kirjoittaja Aino Vuorijärvi on suomen kielen ja viestinnän yliopettaja. Hän inspiroituu vuosikymmenestä toiseen opinnäytetyön tekstinohjauksesta. Työelämäläheisten tekstikäytäntöjen tutkiminen oli fokuksena myös hänen väitöskirjassaan. Uusien tekstimallien kokeilu ja ohjaaminen tekoälyn kanssa keskustellen on hänen uusimpia villityksiään. Tekstiensä sisällöstä hän kuitenkin vastaa edelleen itse. Lähteet Koirikivi, P. 2024. Missä on tekoälykeskustelun pedagoginen ydin? Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tynjälä, P. 1998. Writing as a tool for constructive learning: Students' learning experiences during an experiment. Higher Education 36. 209–230. Bernstein, G. 2024. The pros and cons of AI in essay writing: A complete understanding. CloudTweaks. Eke, D. O. 2023. ChatGPT and the rise of generative AI: Threat to academic integrity? Journal of Responsible Technology 13. Schryer, C. F. 1994. The lab vs. clinic. Sites of competing genres. Teoksessa Freedman, A. & Medway, P. (toim.). Genre and the new rhetoric. 105–124. London: Taylor & Francis. Lankinen, P. & Vuorijärvi, A. 2010. Kohti ammatillisen asiantuntijayhteisön voimagenrejä. Teoksessa Lambert, P. & Vanhanen-Nuutinen, L. (toim.). Hankekirjoittaminen. Välineitä hanketoimintaan ja opinnäytetyöhön. Tutkimuksia 1/2010. 259–271. Helsinki: Haaga-Helia. ACTS. Bloomin taksonomia. Tomperi, P. 2016. SOLO-taksonomia avuksi kemian tutkimukselliseen opetukseen. LUMAT: Luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetuksen tutkimus ja käytäntö. Vuosikerta. Osa B 1(2). Tynjälä, P. Writing as a tool for constructive learning: Students' learning experiences during an experiment. Higher Education 36. 209–230. Kruse, O. & Anson, C. M. 2013. Writing and thinking: What changes with digital technologies? Teoksessa Kruse, O., Rapp, C., Anson, C. M., Benetos, K., Cotos, E., Devitt, A. & Shibani, A. (toim.). Digital writing technologies in higher education. Theory, research, and practice. 465–484. Springer. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Jatkuva oppiminen. Juvonen, R. & Routarinne, S. 2020. Kirjoittaminen. Teoksessa Tainio, L., Ahlholm, M., Grünthal, S., Happonen, S., Juvonen, R., Karvonen, U. & Routarinne, S. (toim.). Suomen kieli ja kirjallisuus koulussa. Suomen ainedidaktisen tutkimusseuran julkaisuja. Ainedidaktisia tutkimuksia 18. 123–163. Arenen suositukset tekoälyn käytöstä ammattikorkeakouluille. 2024. Syrman, S. 2023. Kysymisen ja kyseenalaistamisen taito: kuinka parantaa tekoälytekstien laatua ja luovuutta? Kaiku-blogi. Holstein, Sam 2023. Why modern writers need to embrace AI-assisted writing. Vuorijärvi, A. 2024. Asiantuntija tanssii tekstien kanssa 1/2: Tekoälystä nostetta kirjoittamiseen. Sotemuotoilijat-blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Tekoäly menee tunteisiin – mutta kuuluuko kakka-emoji työpaikalle?
Johdon tiedotustilaisuus Zoomissa etenee tuttuja raiteitaan. Joku esiteltävä asia kirvoittaa muutaman peukutus-reaktion, kysymyksiä esitetään tasaisen maltilliseen tahtiin. Yhtäkkiä ruutu täyttyy sinkoilevista reaktioista: on hämmennystä, surua ja ensimmäistä kertaa tässä kontekstissa uusi tulokas – kakka-emoji. Poikkeuksellisen tunnereaktion taustalta löytyy tilaisuudessa käsiteltävä aihe, tekoäly. Tunteet ovat olennainen osa vuorovaikutusta. Kokeneena viestintäosaajana en vuorovaikutustilanteiden tunnereaktioista helposti hätkähdä. Kakka-emoji kuitenkin kiinnittää minunkin huomioni ja päädyn kommentoimaan osana tilaisuuden juontoa, miten tämänkertainen aihe selkeästi nostaa esiin monenlaisia tunteita. Muutama kollega ilmaisee jälkikäteen huolensa siitä, onko vuosien ajan turvalliseen ja avoimempaan suuntaan kehittynyt viestintäkulttuurimme nyt murroksessa ja syytä huoleen. Itse ajattelen, että tunteet ovat olennainen osa vuorovaikutusta. Tunteet kuuluvat työhön(kin) Suomalaisessa asiakeskeisessä organisaatiossa tunteita toki näytetään ja ilmaistaan maltillisesti. Myönteisiä tunteita toivotaan näkyviin enemmänkin, mutta negatiiviset tunteet koetaan usein vaikeiksi käsitellä eikä niiden esiintuomiseen kannusteta. Ryhmien päätöksenteon tutkimuksesta tiedetään, että laadukasta päätöksentekoa ryhmissä edesauttavat muun muassa avoimuus, eri näkökantojen esiin tuominen, eriävien mielipiteiden hyväksyminen ja kriittisten jäsenten mukanaolo. (Kielikompassi). On siis toivottavaa, että vuorovaikutustilanne tarjoaa aidon mahdollisuuden erilaisten näkökulmien ja tunteiden esiin tuomiseen. Aito tunne näkyy – tahtomattakin Olemme varsin taitavia erottamaan aidot ja teennäiset sanattoman viestinnän signaalit toisistaan, siksi vaikkapa peitellyillä halveksunnan tunteilla on taipumus näkyä - halusimmepa tai emme. Kasvojen kautta nonverbaalinen eli sanaton viestintä tapahtuu niin tahallisesti kuin tahattomasti. Kasvot kertovat ja paljastavat paljon ihmisen tunteista - etenkin äkillisissä tilanteissa. Ihmiset tiedostavat yleensä hyvin, kuinka kasvojen eleitä käytetään vuorovaikutustilanteissa. Yllättävissä ja äkkinäisissä tilanteissa ei kuitenkaan välttämättä tiedosteta sitä, kuinka paljon tietoa kasvot paljastavat. (Matsumoto ym. 2013, 15–16.) Kasvojen merkitys sanattoman viestinnän lähteenä korostuu etätyössä, jolloin kamera välittää verkkotapaamisissa ruutuun tyypillisesti juuri osallistujan kasvot ilmeineen. Monet muut sanattoman viestinnän osa-alueet kuten vaikkapa asennot, eleet tai tilan käyttö rajautuvat näkymän ulkopuolelle. Samaan aikaan päätelmien tekeminen katseenkin perusteella vaikeutuu, kun katsetta ei aina puhuttaessa huomata kohdistaa kameran kautta vastaanottajaan, vaan puhuja saattaa katsoa jotain muuta kohtaa omalla näytöllään. Tunteita ei siis voi lakaista täysin piiloon, parempi vaihtoehto on pysähtyä kiinnostuneena huomaamaan ne. Tällä en tarkoita tunteissa vellomista. Havainnoksi riittää: kylläpä tämä uutinen saikin minut surulliseksi ja ehkä päätelmä siitä, miksi näin tapahtui, ennen eteenpäin siirtymistä Tekoäly vuorovaikutuskumppanina Toinen kiinnostava näkökulma on tunnereaktio asiaa, tässä tekoälyä, kohtaan. Keskustelimme vastikään kollegoiden kesken kokemuksistamme tekoälyn hyödyntämisestä. Kollega kommentoi ”en oo just nyt väleissä Chat GPT:n kanssa” - samaan tapaan kuin kommentoisi suhdettaan toiseen henkilöön. Keskustelussa paljastui, ettei hän ollut saanut toivomaansa apua pyyntöönsä ja saatuaan toisen kerran toimimattomaksi osoittautuneen neuvon tekoälyltä, hän oli tehnyt johtopäätöksen siitä, miten tekoäly ei halunnut auttaa häntä. Rationaalisesti hän toki varmaan ymmärsi, että kyse oli pikemminkin huonosti muotoillusta kehotteesta, mutta arkikokemus oli tunnetasoinen. Tekoälyä käytetään yhä moninaisimpiin viestinnällisiin tehtäviin, jopa terapeuttisena keskustelukumppanina. Mitä taitavammin teköäly onnistuu inhimillisen vuorovaikutuksen imitoinnissa, sitä vaikeampaa on säilyttää ammattimainen ja objektiivinen suhtautuminen. Vuorovaikutuksessahan tyypillisesti on läsnä asiasisällön ohella myös monia muita elementtejä - juuri niitä, jotka tekevät vuorovaikutuksesta kiehtovaa ja kiinnostavaa. Samaan tapaan kuin saatamme tuskastua omasta näkökulmastaan kiinni pitävään keskustelukumppaniin tai vaikka yltiökriittiseen ryhmän jäseneen, voi tekoälyn vuorovaikutussisältö synnyttää meissä tunnereaktioita. Älä heittäydy täysin tunteen vietäväksi Tunteet ovat tärkeä ja tervetullut osa vuorovaikutusta. Niihin, kuten moneen muuhunkin asiaan elämässä pätee suositus kohtuudesta. Etenkin organisaatiokontekstissa on tärkeä muistaa myös yleinen sopivuus ja kohteliaisuus. Kenties ne merkitykseltään voimakkaimmat, kuten vaikkapa alussa mainittu kakka-emoji, kannattaa säästää vapaa-ajan tilanteisiin. Organisaatiokontekstissa on tärkeä muistaa myös yleinen sopivuus ja kohteliaisuus. Entäpä sitten tekoälyn synnyttämät tunnereaktiot? Meille ihmisille tyypillistä on suhtautua uuteen ja tuntemattomaan tietyllä varauksella. Ennakkoluulotonta suhtautumista usein haittaa myös tunne pakosta ja kiireestä. Nämä muuttujat selittävät ainakin osaltaan tekoälykeskustelun laajaa tunneskalaa. Tekoälykeskustelussa hyvä lähestymistapa voisi olla siirtää suurin tunnelataus hetkeksi sivuun, ottaa selvää perusasioista ja kokeilla myös itse. Usein käy niin, että kun asiasta alkaa ymmärtää enemmän, on jatkopäätelmiä helpompi tehdä myös järjen ei pelkän tunteen varassa. Lähteet Kielikompassi. Jyväskylän yliopisto. Matsumoto, D. & Frank, M. & Hwang, H. 2013. Nonverbal Communication. Science and Applications. Sage publications Inc.
Missä on tekoälykeskustelun pedagoginen ydin?
Tekoälysovellusten kehittymisen ja yleistymisen on nähty tuovan huimia mahdollisuuksia esimerkiksi yksilöllisen opetuksen ja oppimisen tukemiseen. Samaan aikaan niiden käyttöön liittyy suuria eettisiä huolenaiheita. (Esim. Dempere ym. 2023, Euroopan komissio 2022.) Tähän keskusteluun otti kantaa myös Petri Silmälä (2024) blogitekstissään Tekoälyn sietämätön keveys, jossa hän pohti ansiokkaasti tekoälyyn liittyviä riskejä ja esitti, että tekoäly soveltuisi parhaiten oppimisen tukipalveluihin, kuten automatisoitujen prosessien hoitamiseen. Tekoälyyn liittyvät huolet johtavat helposti sivuraiteille siitä, mikä on oppimisen tavoite ja millaiset keinot sitä edistävät. Tässä kirjoituksessa pohdin tekoälyn käyttämistä pedagogisen ajattelu- ja suunnittelutyön apuvälineenä. Esitän, että tekoälysovellukset tuottavat opetukseen ja oppimiseen huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin toistaiseksi hyödynnämme tai osaamme vielä edes kuvitella. Näiden mahdollisuuksien hyödyntämisen suurin anti ei kuitenkaan ole itse teknologiassa vaan siinä, että se antaa kimmokkeen pohtia ja ravistella vallitsevia pedagogisia tavoitteita ja toimintatapoja. Tekoälysovelluksista oppimisen ytimeen Pedagogisesta näkökulmasta katsoen tekoälykeskustelu on suorastaan kummallisessa asetelmassa, jossa sovelluksista itsestään on tullut keskipiste, jonka ympärille opetus- ja oppimistoimintaa asetellaan. Lähtökohtana on joko se, että uudenlaisia opetusvinkkejä kehitellään työkalujen ympärille tai sitten uusia työkaluja yritetään sovittaa olemassaoleviin asetelmiin. Kärjistetysti ilmaisten pedagogisia ratkaisuja kehitellään sovellukset edellä tai etsitään kontrollointikeinoja, joilla tekoälyn käyttö voitaisiin estää. Kummassakin tapauksessa lähtökohdat ovat vinksahtaneet, koska keskustelua käydään ilman periaatteellista pohdintaa siitä, mitkä ovat opetukselle ja oppimiselle asetetut tavoitteet. Tekoälykeskustelun suurin anti on vallitsevien pedagogisten tavoitteiden ja toimintatapojen ravistelussa. Tekoälyn yksi suurimmista hyödyistä on sen kyky tehostaa toimintoja. Opetus ja oppiminen ovat kuitenkin moniulotteisia, monivaiheisia ja monitasoisia prosesseja, joiden automatisointi tai maksimaalinen tehostaminen ei pääsääntöisesti tuota laadukasta lopputulosta. Esimerkiksi esseen kirjoituttaminen tekoälyllä voi olla ajankäytöllisesti tehokasta, mutta ei edistä oppijan omaa ajattelua ja oppimista. Tällaiset tekoälyn käyttötavat luovat paljon puhutun eettisen ongelman sekä opettajalle, jonka tulisi arvioida opiskelijan osaamista, että opiskelijalle itselleen, jolle kuuluu vastuu omasta oppimisestaan. Vaikka eettiset ongelmat ovat todellisia, huomion kiinnittäminen edellisen kaltaisiin esimerkkeihin ei ole pedagogisen kehittämisen kannalta kovinkaan hedelmällistä. Keskustelun jumiutuessa tekoälyn käyton kontrolloimiseen, sivuutetaan ydinkysymys siitä, mikä on oppimisen tavoite ja millaiset keinot sitä edistävät. Vaikka nykyiset tekoälysovellukset eivät ole sen koommin keinotekoisia kuin puhtaasti älykkäitäkään, termeistä kiistelyllä ei voida sivuuttaa sitä tosiasiaa, että tekoälyperustaisten sovellusten (esim. ChatGPT) käytön nopea lisääntyminen on tuonut mukanaan todellisia muutoksia. Nyt olisikin se kuuluisa tuhannen taalan paikka arvioida kriittisesti käytössä olevia opetuksen ja oppimisen toimintatapoja uudesta näkökulmasta. Mihin opetus- ja oppimistoiminnassa on tärkeää kiinnittää huomiota ja miten sitä kannattaa uusilla työkaluilla toteuttaa? Mitä tulisi muuttaa? Tekoälyn käyttämisen kontrolloinnista kriittiseen (itse)arviointiin Kiistaton muutos on se, että tekoälyä käytettäessä opettajien on aiempaa vaikeampaa todentaa, kuka minkäkin tuotoksen tai tuotoksen osan on tehnyt. Siksi tarvitaan rohkeutta pohtia vallitsevia toimintatapoja kriittisesti. Tällä hetkellä ei ole olemassa toimivia eikä varsinkaan mielekkäitä valvontakeinoja. Näin ollen hyväksyttävä tosiasia on se, että vastuu oppimisprosessista siirtyy entistä enemmän opiskelijalle itselleen. Onkin jatkuvasti tärkeämpää, että opiskelijoita ohjataan kehittämään oppimiseen liittyviä taitoja, kuten itseohjautuvuutta, kriittistä ajattelu- ja lukutaitoa sekä keskittymistä. Oppiminen muuttuu - vai muuttuuko kuitenkaan? Huolipuheen vastapainoksi voidaan todeta, että lopulta kaikessa oppimisessa työn on aina voinut tehdä tai olla tekemättä vain oppija itse. Oppiminen joko tapahtuu tai on tapahtumatta oppijan päässä, eikä sinne asti nykyteknologioilla vielä kovinkaan helposti päästä, vaikka erilaisin ratkaisuin sitäkin yritetään (mm. Dempere ym. 2023). Onko tekoälytyökalujen korostama asetelma lopulta niinkään uusi vai tuoko se vain aiempaa selkeämmin esille tilanteen, joka on ollut läsnä aina ennenkin? Jos esseellä ei enää voida aukottomasti todistaa opiskelijan omaa ajattelua, onko ratkaisuna tekoälyn käytön kieltäminen vai tehtävän uudistaminen? Mitä jos tehtävien taustalla olisikin pohdinta siitä, millaista osaamista opiskelija tarvitsee tekoälytyökalujen maailmassa ja millainen paikka esseillä voi olla tällaisen osaamisen osoittamisessa? Mitä ideoita tekoälyltä voisi kenties saada tällaisten tehtävien luomiseen? Kannattaa kokeilla! Mihin tekoälystä on apua? Tekoälytyökalut tulisi jalostaa pedagogisiksi apuvälineiksi, jotka mahdollistavat oppimisen tuen tarjoamisen kaikenlaisille oppijoille uudella tavalla sen sijaan, että niitä yritetään sellaisenaan soveltaa nykyisiin opetustapoihin ja tehtävätyyppeihin. Mielekkäitä tapoja ovat esimerkiksi tekoälyn valjastaminen oman oppimisen tutoriksi tai sparrauskaveriksi kielenhuoltaminen opetuksen monipuolistaminen oppimateriaalin eriyttäminen ja monipuolistaminen saavutettavuuden parantaminen. Tällaisia toimia voi tehdä helposti jo nyt tekoälysovellusten ilmaisversioilla. Ne eivät ole järin monimutkaisia, eivätkä ne myöskään tuo järisyttäviä muutoksia perinteisiin opettajan tai opiskelijan rooleihin. Oppilaitoksissa laaditaan ja päivitetään ohjeistuksia tekoälyn hyödyntämiseen. Tässä muutamia vinkkejä käyttötavoista, joilla tekoälyä voi hyödyntää pedagogista ajattelua ja laatua vahvistavalla tavalla. Vinkit pohjautuvat Metropolia Ammattikorkeakoulun opettajille, ohjaajille ja opettajille laadittuun ohjeistukseen (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). Ohjelmien kanssa voi käydä keskusteluja, jotka kehittävät ihmiskäyttäjän omaa reflektiota siitä, mitä jo osaa ja missä asioissa tarvitse tukea. Ohjelmien maksullisilla versioilla käyttäjät voivat myös luoda helposti omia chatbottejaan esimerkiksi ohjauskeskustelun tueksi. Sekä opiskelijoilla että opetushenkilöstöllä on ennennäkemätön mahdollisuus kehittää osaamistaan itsenäisesti saaden siihen samalla reaaliaikaista tukea melkeinpä aiheesta riippumatta. Oppimateriaalin tuottaminen käy nopeammin, kun erilaisia materiaaleja voi kääntää eri muotoihin ja eri kielille muutamissa minuuteissa. Tällaisten tehtävien nopeutuminen vapauttaa opettajien aikaa esimerkiksi opiskelijoiden henkilökohtaiseen kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Opettajat pystyvät saamaan lukuisia mallivaihtoehtoja opintojakson sisällön jäsentämiseksi yhdellä napsautuksella. He pystyvät pyytämään ja ideoimaan erilaisia tehtävämuotoja, jotka puolestaan tukevat erilaisia oppijoita ja mahdollistavat oppiaineksen eriyttämisen. Tekoälyltä voi saada helposti ideoita opetuksen arviointitapojen monipuolistamiseen automatisoitujen arviointien lisäksi. Opiskelijat voivat kehittää omia tekstejään ja saada palautetta nopeammin ja tarkemmin kuin aiemmin. Opettajat ja opiskelijat yhdessä voivat syventää kriittisen lukutaidon merkitystä ja harjaannuttaa tähän liittyviä taitoja esimerkiksi vertaamalla itse tuotettuja tekstejä tekoälyn tuotoksiin. Samoin olennaista on harjoitella tunnistamaan tekoälyn hallusinointeja, vinoumia ja virheitä. Kehitys vaatii kokeiluja Tekoälysovellusten pinnallisesta ja näennäisen tehokkaasta pikakäytöstä oppimistoiminnassa olisi tärkeää päästä pian tasolle, jossa opitaan tunnistamaan tekoälyn tuotoksiin liittyviä vinoumia ja vääriä asiasisältöjä. Tämä vaatii sitä, että työkalut otetaan käyttöön avoimesti ja niihin liittyviä toimintatapoja kokeillaan ja kehitetään aktiivisesti. Tässä yhteydessä on oiva paikka uudistaa myös pedagogisia ajattelu- ja toimintatapoja. On aika pohtia sitä, millaista oppimista ja osaamista tarvitaan tekoälytyökalujen aikakaudella. Opetuksen muodot ovat kautta aikojen sopeutuneet eri ympäristöihin ja niin tulee käymään nytkin. Ihmiskunnan historiassa opetuksen muodot ovat kautta aikojen sopeutuneet eri ympäristöihin ja eittämättä niin tulee käymään nytkin. Kieltojen, sanktioiden ja kontrollien sijaan muutoksen junaan kannattaa hypätä rohkeasti mukaan, koska vauhti tuskin on hiljenemässä tai pysähtymässä lähiaikoina. Kirjoittaja Pia Koirikivi (FT, kasvatustieteiden dosentti) työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa oppimistoiminnan asiantuntijana. Hän on erityisen kiinnostunut korkeakoulupedagogiikan kehittämisestä. Aiemmalta taustaltaan hän on kasvatustieteiden tutkija, opettajankouluttaja ja yliopistonlehtori. Lähteet Dempere J., Modugu K., Hesham A. & Ramasamy L.K. (2023). The impact of ChatGPT on higher education. Frontiers in Education, 8:1206936. Metropolia Ammattikorkeakoulu (2024). Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille. Metropolian jatkuvan oppimisen johtajan hyväksymät ohjeet ovat laatineet Pia Koirikivi, Kirsi Kuosa, Mika Hämäläinen ja Kimmo Leiviskä. Saatavilla pyynnöstä. Euroopan komissio (2022). Tekoälyn ja datan käyttö opetuksessa ja oppimisessa – eettiset ohjeet opettajille. Koulutuksen, nuorisoasioiden, urheilun ja kulttuurin pääosasto. Euroopan unionin julkaisutoimisto. Silmälä, P. (2024). Tekoälyn sietämätön keveys. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Tekoälyn sietämätön keveys
Tekoäly (artificial intelligence, AI) kuuluu pandemian jälkeisen maailman iskusanoihin myös oppimistoiminnan alalla. Varsinainen keskustelu alkoi vuodenvaihteessa 2022–2023, jolloin kuluttajamarkkinoille suunnatut generatiiviset tekoälypalvelut Chat GPT ja Bard (myöhemmin Gemini) lanseerattiin. Samalla ryöpsähti esiin joukko vaativia kysymyksiä. Mitä käyttöä uusilla palveluilla on oppilaitosmaailmassa? Mitä riskejä tekoälyyn sisältyy? Pitäisikö alalla kiihdyttää vauhtia vai painaa jarrua? Hapuileva lähdekritiikki Yksi merkittävimmistä oppilaitoksen menestystekijöistä liittyy käsiteltävän tiedon luotettavuuteen. Onko opetettava, opiskeltava tai tutkimuksen kautta selvitettävä tieto totta? Tekoälyn yleistyminen ei helpota pakollista tiedon luotettavuuden arviointia vaan tekee siitä entistä vaikeampaa. Tekoälysovellukset eivät kykene lähdekritiikkiin. Tekoälysovellukset eivät kykene lähdekritiikkiin. Vielä yli vuosi generatiivisen tekoälyn läpilyönninkin jälkeen sellaiset palvelut kuten Chat GPT ja Gemini hallusinoivat eli keksivät faktoja omasta päästään. Tekoälyn antamat tulokset pitää aina tarkistaa, ja onkin kyseenalaista säästävätkö ne lopulta työtä esimerkiksi tietointensiivisillä aloilla. Hallusinoivat AI-palvelut voivat aiheuttaa myös kustannuksia niiden ylläpitäjille. Vuonna 2022 kanadalaisen lentoyhtiön tekoälypohjainen chatbotti antoi väärää tietoja matkustajalle. Seuranneessa oikeudenkäynnissä Air Canada määrättiin suorittamaan asiakkaalle yli 800 dollarin suuruiset korvaukset. Siviilioikeuden ratkaisun mukaan yhtiö oli vastuussa verkkosivunsa tarjoamista tiedoista. (Yagoda 2024.) Korvaussummat voivat nousta huomattavasti, jos tekoälysovelluksen kautta välittyy väärää tietoa, josta koituvien seurausten arvo ylittää lentolipun hinnan. Tekoälyohjelma voi syrjiä Opetuksessa ja opiskelussa käsiteltävän tiedon pitää olla eettisesti kestävällä pohjalla. Oikeudenmukainen, tasapuolinen ja moraalinen opetussisältö kaihtaa stereotypioiden ja ennakkoluulojen levittämistä ja edistää sen sijaan ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Tekoälysovellus heijastelee arvoja ja asenteita, joilla sitä on ruokittu. Tekoälysovellus perustuu usein koneoppimiseen, jossa ohjelmaa valmennetaan tietyllä, ihmisten tekemällä aineistolla. AI-sovellus heijastelee siten arvoja ja asenteita, joilla sitä on ruokittu. On paljon esimerkkejä, joissa keinoälyohjelma on toiminut syrjivästi. Sellainen oli esimerkiksi Amazonin käyttämä tekoälyohjelma, jota hyödynnettiin rekrytoinnin apuvälineenä. Sen todettiin asettaneen eri sukupuolta edustaneet hakijat eriarvoiseen asemaan. (Dastin 2018.) Tekoälyn käyttökelpoisuutta ei vähennä ainoastaan sen harjoittama hallusinointi. Keinoälyn tarjoamat syrjivät ja puolueelliset käsitykset tahtovat myös levitä ihmisten keskuuteen eri ammateissa. Esimerkiksi Vicente ja Matute ovat osoittaneet tutkimuksessaan, että terveydenhoitoalan toimijat toistavat samoja tekoälyn esittämiä harhoja jopa sen jälkeen, kun heidän yhteistyönsä puolueellisen AI-järjestelmän kanssa on päättynyt (Vicente & Matute 2023). Harhaisten käsitysten minimoimiseksi tekoälyohjelmat on testattava huolellisesti. Se on pitkä prosessi ja nielee varoja. Menestyksellisessä harhojen torjunnassa huolehditaan muun muassa, että tarkasteltava tietojoukko on riittävän monipuolinen testejä tehdään erilaisilla menetelmillä, kuten simulaatioilla, analyyseillä ja vertailuilla tekoälyohjelmien suorituskykyä seurataan säännöllisesti keinoälyohjelmien käyttö ohjeistetaan tarkasti. Tiedonhallinnassa kehittymisen varaa Lontoolaisen yliopiston professori Rose Luckin huomauttaa, että tekoäly vie opiskelua väärään suuntaan. Hänen mukaansa kone vain kokoaa tiedon yhteen. Se ei kykene toimintoihin, joihin ihmisaivot pystyvät, kuten kriittinen ajattelu, faktojen tulkinta, luovuus ja tiedonahallinta. (Luckin 2023.) Kone ei kykene toimintoihin, joihin ihmisaivot pystyvät. Luckinin käsitys tulee ymmärrettäväksi, kun tarkastellaan, miten keinoälysovellus toimii ja ei toimi. Vakiintuneen käsityksen mukaan tekoälyllä tarkoitetaan koneen kykyä käyttää perinteisesti ihmisen älyyn liitettyjä taitoja, kuten päättelyä, oppimista, suunnittelemista tai luomista. Tietojenkäsittelyn professori Hannu Toivonen Helsingin yliopistosta pitää määritelmää kuitenkin vanhentuneena. Hänen mukaansa kieltä käyttävä kone perustuu tilastollisiin kielimalleihin, jotka eivät ymmärrä sanojen merkitystä. Tekoäly ei myöskään käsitä, mitä esimerkiksi kuva esittää. (Ihalainen 2023.) Tekoäly hämärtää tekijänoikeudet Yleensä teknologia laukkaa vauhdikkaasti eteenpäin samalla, kun tarvittava lainsäädäntö matelee kaukana perässä. Tekoälyn tuottamaan oppimateriaaliin, kuten mihin tahansa muuhunkin ajatustyöhön, liittyy merkittäviä tekijänoikeusongelmia. Kuka omistaa aineiston tekijänoikeudet? Onko se tekoälyn kehittäjä vai lähde, joka antaa tekoälylle tietoa, vai molemmat? Opettajat pystyvät vielä käyttämään tekoälysovellusten tuottamia tekstejä ja kuvia oppimateriaaleissaan vapaasti, mutta tilanne voi muuttua seuraavalla vuosikymmenellä. Kuka omistaa tekijänoikeudet? Oleellinen kysymys on kuitenkin se, onko tekoälyä mahdollisesti koulutettu aineistolla, joka on tekijänoikeuksilla suojattu. Keväällä 2024 kahdeksan yhdysvaltalaista sanomalehteä haastoi Chat GPT:n takana olevan Open AI -laboratorion oikeuteen, koska se oli käyttänyt lehtien aineistoa oikeudettomasti tekoälysovelluksensa kouluttamiseen. (Robertson 2024.) Käräjäsali todennäköisesti kutsuu AI:n parissa toimivia entistä useammin seuraavien vuosien aikana – etenkin, jos kansainvälinen yhteisö viivyttelee yhteisten pelisääntöjen säätämisessä. Tekoäly sopii oppimistoiminnan tukitoimintoihin Tekoälyn oppilaitoskäyttöön on ladattu toiveita, jotka kuitenkin tarkemmin tarkasteltaessa ovat vielä suurelta osin optimismilla kyllästettyjä. Tekoälyn opetuskäyttöön liittyy edelleen ongelmia, kuten koneen kyvyttömyys faktojen tulkintaan, luovuuteen ja muuhun tiedonhallintaan. Tekoäly voi kuitenkin auttaa opetussisältöjen tekemisessä, kunhan edellä esitetyt esteet on otettu huomioon ja parhaassa tapauksessa onnistuttu poistamaan. Esimerkiksi Silva ym. (2024) esittelevät kehittämänsä tekoälypohjaisen työkalun, joka tukee opettajaa kestävän kehityksen sisältöjen integroimisessa osaksi ammattikorkeakouluopetusta (Silva ym. 2024). Ehkä parhaiten tekoälysovellukset sopivat oppimistoiminnan tukipalveluihin, kuten esimerkiksi automaattiseen opintosuoritusten kirjaamiseen ja datan siirtämiseen eri tietojärjestelmien välillä. Tekoäly voi myös vähentää erilaisia opettajien rutiinitehtäviä, jotka liittyvät esimerkiksi opintojaksojen hallinnoimiseen tai oppimisympäristöjen alustamiseen ennen opintojakson alkamista. Kirjoittaja Petri Silmälä työskentelee asiantuntijana Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluvat erityisesti verkon julkaisu- ja yhteistoiminta-alustat sekä uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia sovelluksia ja mobiilipalveluja. Lähteet Dastin, J. 2018. Insight - Amazon scraps secret AI recruiting tool that showed bias against women. Reuters. Ihalainen, P. 2023. Hannu Toivonen julkaisi yleistajuisen ja helppolukuisen tekoälykirjan. Helsingin yliopisto. Luckin, R. 2023. Yes, AI could profoundly disrupt education. But maybe that’s not a bad thing. The Guardian. Robertson, K. 2024. 8 Daily Newspapers Sue Open AI and Microsoft Over A.I. The New York Times. Silva T. C., Hämäläinen M., Kharlashkin L. & Macias M. 2024. Exploring the Intersection: AI and Sustainability in Higher Education. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Vicente, L. & Matute, H. 2023. Humans inherit artificial intelligence biases. Sci Rep 13, 15737 (2023). Yagoda, M. 2024. Airline held liable for its chatbot giving passenger bad advice - what this means for travellers. BBC. Oheisluettavaa Faktabaari. Tekoälyopas. Tekoälyn pikaopas. Tekoälyn vastuullinen hyödyntäminen. Turun yliopisto. Tekoäly tutkimuksessa ja aineistonhallinnassa.
Älypuhelin ja tablettitietokone tietotyön tiivistäjänä, osa 2
Viime vuosina on älypuhelimiin ja tablettitietokoneisiin integroitu useita uusia ominaisuuksia, jotka kiinnostavat entistä enemmän opettajia, tutkijoita, opiskelijoita ja muita tietotyön tekijöitä. Niistä ehkä merkittävin on tukiäly (tekoäly, AI), jonka erityinen, mobiililaitteille kehitetty sovellus muutti asumaan älypuhelimiin ja tablettitietokoneisiin vuodenvaihtessa 2023–2024. Tutkikaamme hieman kolmea eri tietotyön sovellusaluetta, joissa mobiililaitteiden uutta, tukiälyyn pohjautuvaa teknologiaa voidaan hyödyntää: lähes reaaliaikainen puheen kääntäminen automaattiset keskustelutiivistelmät päiväkirja, joka osaa ehdottaa uusia pohdiskelun aiheita Vilkaistaan hieman tarkemmin, miten moderni teknologia palvelee tietotyön tekijöitä näissä arkisissa askareissa. Luomupuhelut pitänevät pintansa, mutta luomutiivistelmien aika voi olla ohi Opettajat, tutkijat, opiskelijat ja muut tietotyön tekijät elävät modernissa maailmassa, jossa tieto kulkee sujuvasti maiden ja kulttuuripiirien rajojen yli. Monimuotoisessa ja globaalissa ympäristössä älylaitteilta vaaditaan kykyä käsitellä tietoa monipuolisella tavalla. Esimerkiksi kansainvälisissä opinnoissa voidaan joutua simultaanitulkkaamaan koneellisesti mutkikkaita puhesisältöjä englannista niille kielille, joita Suomessa hieman harvemmin opiskellaan, kuten kiina, japani ja portugali. Uuden ajan älylaitteet toimivat tälläkin alueella tarpeellisina pikkuapulaisina ja tietotyön tiivistäjinä. Uuden ajan älylaitteet toimivat muun muassa tulkkaamisessa ja tiivistelmien tekemisessä tietotyön tekijöiden apulaisina. Opetusalan lisäksi käännöspalvelusta voi olla hyötyä myös ulkomaankaupassa, joskin humanistinen luomuviestintä säilynee tällä alueella kilpailukykyisenä vielä pitkään. Vaikka konekääntäjä tarjoaa tiettyjä etuja, voi pöytäkirjapalvelusta tulla kaupan alalla tulkkausapua käyttökelpoisempi toiminto. Tammikuun 17. päivänä 2024 julkaisi Samsung-yhtiö varta vasten mobiililaitteelle suunnitellun tukiälyn, Galaxy AI:n. Se asuu Galaxy S24 Ultra -luksusluurissa. On todennäköistä, että Samsungin sovellus on vasta esimakua ja muut puhelinvalmistajat rientävät tuotekehittelyyn mukaan ja ryhtyvät kehittämään omia tukiälypalvelujaan. Korealaisyhtiö luottaa uutuuteensa, sillä keväällä 2024 sitä alettiin istuttaa myös Samsungin vanhoihin, vuonna 2023 julkaistuihin malleihin. Samsungin tukiäly tarjoaa ennen muuta käännösapua. Se osaa tulkata puheluja lähes reaaliaikaisesti vieraille kielille ja kykenee tekemään suusanallisesta keskustelusta kirjallisen pöytäkirjan ja tiivistelmän. Sovellus tukee toistaiseksi 13 eri kieltä. Pienempiä kieliä kuten suomea liitetään valikoimaan myöhemmin. Käännös saadaan puheena ja laitteen ruudulle ilmestyvänä tekstinä. Kriitikot ovat suitsuttaneet Galaxy-puhelimen kykyä kääntää ja referoida. Esimerkiksi John Velasco on yllättynyt siitä, miten jäntevästi puhelin osaa tiivistää keskustelun verrattuna Velascon tekemiin omiin, luomupohjaisiin merkintöihin. Käännöspalvelukin selviää puhtain paperein; ainoastaan nopeasti ja vahvalla murteella ulos annetusta puheenparresta ei Galaxy suoriudu. (Velasco 2024.) Päiväkirja virvoittaa nuukahtaneen inspiraation Tietotyön tekijälle sattuu ajoittain tilanteita, jolloin projekti jarruttaa neljällä raajalla, ajatus harhailee jossakin muualla kuin tutkimustyössä ja uusi teksti tai luentoaihio jähmettyy paikalleen jo ennen kuin ehtii sormenpäiden kautta tietokoneen näppäimistölle ja näyttöruudulle. Teknologiasta ja etenkin uudesta, tukiälyvetoisesta päiväkirjasovelluksesta voi olla apua näiden vastusten selättämisessä. Päiväkirjasovellus auttaa peittoamaan tyhjän sivun syndrooman. Tukiäly tarjoaa lääkettä niin sanottuun tyhjän sivun syndroomaan. iOS-mobiilikäyttöjärjestelmästä äskettäin julkaistussa 17. versiossa on tekoälypohjainen päiväkirja-avustaja (engl. Journal), johon esimerkiksi tutkijat voivat dokumentoida toimintansa etenemistä. Mikä hyödyllisintä, iOS 17 pystyy myös erilaisilla koneoppimisen tekniikoilla ehdottamaan käyttäjälleen uusia pohdiskelun aiheita, uusia tapaamisia tai mahdollisesti uusia kirjallisuuslähteitä tutkittavaksi. Tuore päiväkirjasovellus on saanut kohtalaisen suopean joskaan ei ylitsevuotavan innostuneen vastaanoton tarkkailijoilta. Esimerkiksi kriitikko Zachary McAuliffe ei aio luopua perinteisestä muistikirjastaan, mutta pitää päiväkirjasovelluksen antamia tekoälyvetoisia ehdotuksia hyödyllisinä silloin, kun oma kirjoitusinspiraatio on karkuteillä. (McAuliffe 2023.) Bridget Carey taas pitää päiväkirjaa hienokseltaan pettymyksenä. Hän tosin tunnustaa, että sovellus sopii hyvin omien ajatusten kirkastamiseen, mistä etenkin luovassa työssä voi olla hyötyä. (Carey 2023.) Tiedonhallinnan pikkuapulaiset pysyvät ja paranevat Mobiililaitteisiin majoittunut tukiäly on vielä alkuvaiheessa, mutta sillä on potentiaalia. Tukiälysovellukset kehittyvät yhä monipuolisemmiksi tulevina vuosina. Ne joustavoittavat tietotyötä ja mahdollistavat toiminnan myös tilanteissa, joissa perinteistä pöytätietokonetta tai sen vaatimaa työskentelytilaa ei ole käytettävissä. Samalla on kuitenkin hyödyllistä tarkata tukiälyvetoisen teknologian mahdollisia haittoja ja pohdittava keinoja niiden eliminoimiseksi. Tukiälyn kehityksen seuraamisesta on hyötyä. Yhdestä asiasta voidaan olla kuitenkin kohtalaisen varmoja: teknolgia on modernissa tietotyössä aina seuranamme. Tukiälyn ja muiden digipohjaisten suuntausten seuraaminen on hyödyllistä jo pelkästään sen vuoksi, että kokeilemalla ja tutkimalla jokainen pystyy muodostamaan oman käsityksensä uuden teknologian hyödyistä ja haitoista, ja sen kautta osallistumaan aiheesta käytävään keskusteluun. Kirjoittaja Petri Silmälä työskentelee asiantuntijana Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluvat verkon julkaisu- ja yhteistoiminta-alustat sekä uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia sovelluksia ja mobiilipalveluja. Lähteet Carey, B. 2023. iOS 17.2 Brings Apple's Journal App to the iPhone. It's Not What I Expected. C-Net, 11.12.2023. McAuliffe, Z. 2023. iOS 17: Exciting New Features iPhone Users Should Prepare For. C-Net, 13.9.203. Velasco, J. 2024. Samsung Galaxy S24 Ultra review: The AI phone that saves you time. Tom’s Guide, 13.2.2024. Digimaailman uutuuksia voi seurata muun muassa Digiuutisissa, joita tuottaa Metropolian tietohallintopalveluiden yksikkö.
Vastuullista tekoälyä hyödyntävää opetusta tutkimuksen avulla
Tekoälyn kehitys mullistaa maailmaa. Sen yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat nyt ja tulevaisuudessa valtavat. Suomessa sijoitumme kansainvälisten vertailujen kärkisijoille kun arvioidaan ihmisten valmiuksia hyödyntää ja kehittää tekoälyä (Koskimies & al 2021). Ammattikorkeakouluissa se tarkoittaa sitä, että opettajien tulee hyödyntää opetuksessa tekoälyä ja varmistaa tekoälyn tarkoituksenmukainen ja eettinen käyttö, kuten Ammattikorkeakoulun rehtorineuvoston Arenekin (2023) on todennut. Mitä tekoälyn hyödyntäminen tarkoittaa opettajien käytännön työssä? Onko kaikilla opettajilla riittävästi tietoa, taitoa, osaamista tai innostusta hyödyntää tekoälyn tuomia mahdollisuuksia ja onko meillä riittävästi tutkittua tietoa tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa? Näihin kysymyksiin lähdimme kolmen ammattikorkeakoulun – Metropolian, Haaga-Helian ja Laurean – yhteisvoimin etsimään vastauksia. Tekoälyn moninainen hyödyntäminen edellyttää tutkimusta Ammattikorkeakoulut järjestivät toukokuussa yhteisen ChatGPT rikkoo rajoja ja rooleja -tapahtuman. Tilaisuutta olivat toteuttamassa sekä 3AMK Ammattipedagoginen tutkimus- ja kehittämiskampus että 3AMK oppimistoiminta ja digipedagogiikan asiantuntijat. Tutkimus- ja kehittämiskampuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on tukea opetushenkilöstön pedagogista osaamista ja varmistaa, että opiskelijat saavat parhaan mahdollisen koulutuksen, joka ennakoi myös tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Korkeakoulupedagogiikassamme keskeistä on opiskelijalähtöisyys, digitalisaatio ja monipuoliset opetusmenetelmät. Korkeakouluopetuksen sekä tutkimuksen välinen yhteys toteutuu hyvin. Nämä ovat koulutuksemme selkeitä vahvuuksia. Kuitenkin korkeakoulujen tulee entisestään vahvistaa digitalisaation näkökulmia sekä linjata tekoälyn hyödyntämistä opetuksessa ja oppimisessa. (Toom & al 2023.) Ouyang ja Jiao (2021) mukaan tekoäly voi ohjata, tukea ja mahdollistaa oppimista. Näkemyksemme mukaan tekoälyn hyödyntämisen moninaiset tavat edellyttävät myös monipuolista tutkimusta. Tapahtumassa kuultiin tekoälytutkija Ilkka Tuomen asiantuntijapuheenvuorossa uusinta tietoa tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa. Se toimi hyvänä lähtökohtana yhteiselle keskustelulle, jonka osana koottiin tietoa siitä mistä henkilöstön mielestä tulisi saada tutkittua tietoa. Henkilöstö nimesi tekoälyyn liittyviä tutkimuskysymyksiä Tilaisuudessa kysyttiin Learning Café -menetelmällä: mitä pitää tutkia liittyen tekoälyn hyödyntämiseen oppimisessa ja opetuksessa? Suurin osa vastaajista (n=412) oli opettajia. Aineiston analyysissä hyödynnettiin tekoälyä, ChatGPT 3.5 -versiota. Keskeisiksi tulevaisuuden tutkimuskysymyksiksi henkilöstö nimesi: Oppimisen tehostaminen ja tulokset Kuinka tekoäly vaikuttaa opiskelijoiden oppimistuloksiin? Miten tekoäly voi parantaa opiskelijoiden osaamista? Opiskelijoiden monipuolinen huomioiminen Miten tekoäly voi ottaa paremmin huomioon erilaiset oppijat? Miten tekoäly voi tukea opiskelijoiden hyvinvointia? Tekoälyn käyttöön ohjaaminen Miten ohjata opiskelijoita tekoälyn käytössä? Minkälaista koulutusta tarvitaan tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa? Eettiset näkökulmat Miten varmistaa eettinen ja vastuullinen tekoälyn käyttö opetuksessa? Kenen etuja tekoäly palvelee, ja miten tasapuolisuus varmistetaan? Kriittinen ajattelu ja luovuus Kuinka tekoäly voi edistää kriittisten ajattelutaitojen kehittymistä? Miten tekoäly voi mahdollistaa luovuuden informaatiokeskeisessä yhteiskunnassa? Kohdennettu oppiminen ja erilaiset opiskelijaryhmät Miten tekoäly voi kohdentaa opetuksen erilaisille opiskelijaryhmille? Kuinka tekoäly voi tukea eriarvoisuuden vähentämistä? Yhteisöllisyys ja sosiaaliset taidot Miten tekoäly voi edistää yhteisöllisyyttä ja empatian kehittymistä? Miten tekoäly voi tukea sosiaalisten taitojen oppimista? Osaamisen ja ymmärryksen arviointi Miten mitataan osaamisen kehittymistä, ymmärrystä ja luovuutta tekoälyä käytettäessä? Mitä jo tiedetään tekoälyn vaikutuksista ja käytöstä käytännössä? Tekoälyn rajat ja tulevaisuus Missä asioissa ei pitäisi hyödyntää tekoälyä oppimisessa? Miten tekoälyn soveltaminen kehittyy työelämässä ja miten se luo uusia työmahdollisuuksia? Arene julkaisi suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluissa pian järjestämämme tilaisuuden jälkeen. Ne liittyvät niin organisaatiotason toimenpiteisiin, kuin opetukseen ja opiskelijoihinkin. Tilaisuuden aikaan suosituksia ei vielä ollut julkaistu, vaikka monet henkilöstön nimeämät tutkimusaiheet olivat hyvin samankaltaisia kuin Arenen (2023) suosituksissa. Yhteenvetona voidaan todeta, että molemmat korostuvat eettiset periaatteet, vastuullisuus ja tasa-arvo tekoälyn käytössä opetuksessa ja oppimisessa. Arenen suositukset tarjoavat käytännön suosituksia ja ohjeita, kun taas henkilöstön nimeämät kysymykset ovat laajempia ja suuntaavat tutkimusta ja keskustelua tekoälyn roolista oppimisessa. Yhteinen ymmärrys luo pohjaa tutkimukselle Arenen (2023) mukaan tekoälyn käyttö on tulevaisuuden työelämätaito, ja se pitää mahdollistaa kaikille opiskelijoille. Sen käyttöä pitää opettaa ja sen eettisyydestä on käytävä keskusteluja. ChatGPT rikkoo rajoja ja rooleja -tapahtumatarjosi Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian henkilöstölle ensisijaisesti foorumin keskustella kollegoiden kanssa siitä, mitä uusi teknologia tuo tullessaan niin omaan työhön kuin laajemmin oppimiseen ja korkeakoulusektorille. Miten uuteen teknologiaan tulisi suhtautua? Kun tapahtuma järjestettiin, vain harvassa korkeakoulussa oli lanseerattu omat tekoälyn käyttöön liittyvät käyttösäännöt tai -suositukset. Toivomme, että henkilöstön nimeämät teemat herättävät keskustelua kun korkeakoulut laativat omia käyttösääntöjä ja suosituksia.Tärkeintä on kuitenkin, että tämän aineiston avulla voimme 3AMK Ammattipedagogisessa tutkimus- ja kehittämiskampuksessa ohjata tutkimusta tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa ja oppimisessa oikein. Uskomme, että tilaisuuden anti tulee jatkossa rikastuttamaan tekoälyyn liittyvää pedagogista tutkimustoimintaa. Haluamme herättää kiinnostusta ja luoda pohjaa tutkimukselle koko ammattikorkeakoulukentällä. Työ tämän aiheen äärellä on vasta aluillaan. Siksi jatkammekin keskustelua tekoälyn merkityksestä opetuksessa tapahtumassa Tukiälyn rooli oppimisprosessissa ja osaamisen arvioinnissa 21.11.2023. Tässä blogikirjoituksessa kirjoittajat eivät ota kantaa haasteelliseen tekoälykäsitteeseen vaan käyttävät tekoälytermiä yleisluonteisesti. Kirjoittajat Päivi Laine (TtT) toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun 3AMK ammattipedagogisen tutkimus- ja kehittämiskampuksen sekä oppimistoiminnan kehityspäällikkönä ja on koko työuran ajan ollut kiinnostunut korkeakoulupedagogiikan kehittämisestä. Virpi Lund (KM) toimii sosiaalialan lehtorina ja TKI teemakoordinaattorina pedagogiikan ja yhteiskehittämisen alueella Laurea-ammattikorkeakoulussa ja tukee pedagogiikan ja oppimisen aiheiden 3AMK ammattipedagogista tutkimista ja kehittämistä. Irma Kunnari (KT) toimii tutkimusaluejohtajana Haaga-Helian Ammatillisella opettajakorkeakoululla rakentaen ammattipedagogista TKI-toimintaa erilaisissa yhteistyöverkostoissa ml. 3AMKin ammattipedagoginen tutkimus- ja kehittämiskampus. 3AMK on Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteistyössä syntynyt liittouma, jonka tarkoituksena on tarjota uudenlaista osaamista muuttuvaan työelämään. Yhteistyötä tehdään laajasti eri toimintojen parissa sekä 3AMK-korkeakoulujen opiskelijoita että henkilöstöä ajatellen. ChatGPT rikkoo rajoja ja rooleja -tapahtuman herättämistä ajatuksista on julkaistu myös seuraavat kaksi tekstiä: Tulevaisuuden tekoälytaidot – Mitä tulee tietää ja osata tekoälystä? (Laurea Journal) Tekoäly asettaa uusia vaatimuksia opettajan osaamiselle (Haaga Helia eSignals) Lähteet Arene 2023. Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille (pdf). Viitattu 18.8.2023 Koskimies, E. & Nieminen, M. & Stenvall, J. & Hallamaa, J. & Leikas, J. & Salo-Pöntinen, H. 2021. Suomeen tarvitaan koordinoitu, vastuullisuutta korostava tekoälypolitiikka (pdf). ETAIROS (Ethical AI for the Governance of the Society) -hanke. Viitattu 18.8.2023 Toom, A. & Heide, T. & Jäppinen, V. & Karjalainen, A. & Mäki, K. & Tynjälä, P. & Huusko, M. & Nurkka, N. & Vahtivuori-Hänninen, S. & Karvonen, A. 2023. Korkeakoulupedagogiikan tila ja uudistaminen -arviointi (pdf). Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi. Julkaisut 22:2023. Viitattu 18.8.2023 Ouyang, F. & Jiao, P. 2021. Artificial intelligence in education: The three paradigms. Elsevier, Computers and Education: Artificial Intelligence Volume 2, 2021, 100020.
Raju on digiajan riento: oppimisteknologiaan liittyviä uutuuksia ja muutoksia
Verkkopalvelut ovat kehittyneet vuosina 2022–2023 tavanomaiseen ripeään tahtiinsa. Uusia sovelluksia on julkaistu ja vanhojakin ehostettu monin eri tavoin. Mitkä uutuudet ja uudistukset ovat erityisesti edistäneet opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden sähköistä hyvinvointia? Entä mitkä muutokset uhkaavat kaventaa tietotyön tekijöiden toimintamahdollisuuksia? Ruudullasi avautuvaan blogikirjoitukseen on koottu viimeisten kuukausien ajalta kolme esimerkkiä, jotka edustavat erilaisia teknologisia kehityslinjoja. Myllääkö tekoäly oppimistoiminnan? Vakava keskustelu tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksista alkoi Suomen korkeakouluissa heti sen jälkeen, kun sanfranciscolainen Open AI -tutkimuslaboratorio julkaisi tekoälysovelluksen Chat GPT marraskuussa 2022. Kyseessä on chatbotteja huomattavasti kehittyneempi sovellus, joka pystyy antamaan vastauksia entistä monimutkaisempiin ongelmiin. Chat GPT:tä pystytään käyttämään tietotyössä moniin eri tarkoituksiin, kuten keskustelujen simulointiin kirjoitettujen tekstien luomiseen tiedonhakuun ja tiedon jäsentämiseen kielenkäsittelyyn tekoälyn avulla toteutettavien sovellusten kehittämiseen. Chat GPT pohjautuu GPT3-kielimalliin. Se sisältää syväoppimisen algoritmeja, joiden pohjalta se "ymmärtää" sen mitä siltä kysytään – ja osaa siten muodostaa vastauksensa selkeänä kielenä. Teknologia kehittyy tälläkin alalla nopeasti: alkuvuodesta 2023 GPT3:n rinnalle ilmestyi kielimallin seuraava painos GPT4, joka saattaa käyttää myös ääntä ja kuvaa lähteenään. Heti Chat GPT:n julkaisun jälkeen virisi kiivas keskustelu tekoälyvetoisesta oppimistoiminnasta. Osa maailman yliopistoista ja muista oppilaitoksista riensi kieltämään tekoälyn käytön. (Pyyny 2023.) Suomessa taas Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu linjasi ensimmäisenä suomalaisena oppilaitoksena, että tekoälyn käyttö on sallittua. Liberaalia linjaa perusteltiin muun muassa sillä, että Chat GPT:n kaltaisia sovelluksia joutuvat valmistuneet opiskelijat joka tapauksessa käyttämään työelämässä. (Loula 2023.) Ailion ja Joshin (2023) mukaan pedagogiikka kehittyy tekoälyaikana oppimisen tajuamiseksi ja sen reflektoinniksi. Tekoälyvetoisessa oppimistoiminnassa opiskelija kysyy, mitä hän tietää ja mistä hän tietää tietävänsä. Pedagogiikka on muokattava sellaiseksi, että oppija joutuu keskittymään konkreettiseen tekemiseen. Hän pohtii, reflektoi ja soveltaa tietoa samalla, kun etsii konkreettisesta aineistosta siihen liittyviä esimerkkejä. Kielimalleihin perustuvat tekoälysovellukset taluttavat oppilaitokset oleellisten kysymysten äärelle: olemmeko riittävän notkeita muokkaamaan pedagogiikkaa sellaiseksi, että tekoäly toimii luontevana oppijan pikkuapulaisena? Koko yhteiskunnan kattavassa tekoälykeskustelussa kannetaan puolestaan huolta erilaisista tekoälyyn liittyvistä dystopioista, joihin kuuluu muun muassa vaikutus työllisyyteen. Savustaako Twitter tietotyön tekijät pikaviestipalvelusta? Pikaviestipalvelu Twitteriä käyttävät ne, jotka haluavat saada nopeasti tietoa esimerkiksi omaan alaansa liittyvien kirjastojen, verkkosivustojen ja arkistojen uutuuksista. Nykyisin myös monet viranomaiset visertävät puolivirallisia tiedotteitaan Twitterissä. Pikaviestipalvelun ylle leijailivat tummat pilvet loppuvuodesta 2022, jolloin eksentrinen miljardööri Elon Musk osti palvelun. Alkajaisiksi Musk erotti yhtiön vanhan johtokunnan, irtisanoi henkilökuntaa ja ryhtyi kehittelemään uudistuksia Twitterin taloudellisen tilan parantamiseksi. Muskin toimien on pelätty johtavan siihen, että myrkyllinen aineisto lisääntyy palvelussa entisestään, jolloin tietotyön kannalta hyödyllisen aineiston tuottajat kenties poistuvat pikaviestipalvelusta. (Murphy, Barker & Alim 2022.) Muskin ryhdyttyä järjestelemään Twitteriä alettiin julkisuudessa keskustella Twitterin vaihtoehdoista. Yksi niistä on sinilintua tiukemmin moderoitu Mastodon, jossa on huomattavasti vähemmän käyttäjiä kuin Twitterissä. Mastodon tosin keräsi uusia jäseniä 70 000 kappaletta heti sen jälkeen, kun Musk oli ottanut Twitterin haltuunsa. (Perez 2022.) Teknologia ei toimi omassa tyhjiössään vaan tuotteiden menestys vaatii apuvoimikseen valistunutta johtamista ja hyvää viestintää. Twitterin viimeaikainen epätahtinen kehitys uhkaa vähentää sen käyttökelpoisuutta opetuksen, oppimisen ja tutkimuksen pienenä apuvälineenä. Google ja Microsoft kohensivat saavutettavuutta, yhteensopivuutta ja videonjakoa Googlen ja Microsoftin sovelluskokoelmia käyttää yli miljardi ihmistä ympäri maapallon. Ohjelmistotalojen tiivis keskinäinen kilpailu takaa jatkuvan tuotekehityksen ja varmistaa sen, että myös opettajien ja opiskelijoiden käytössä on entistä monipuolisempia sähköisiä työ- ja opiskeluvälineitä. Google kohensi omien verkkosovellustensa saavutettavuutta ja omien tuotteidensa yhteensopivuutta muiden ohjelmistovalmistajien sovellusten kanssa. Saavutettavuutta lisäävät ominaisuudet on kyennyt kesästä 2022 lähtien laittamaan päälle tekstinkäsittelyohjelma Docsissa, taulukkolaskentasovellus Sheetsissä, presentaatioväline Slidesissa ja piirto-ohjelma Drawingissa ohjelmakohtaisesti. Esimerkiksi tekstin suurennos on mahdollista kytkeä päälle vaikka niin, että se toteutuu vain Docsissa. (Google 2022a.) Sovellusten parempi saavutettavuus palvelee erityisesti eurooppalaisia käyttäjiä, koska aiheesta on viime vuosina julkaistu EU:n kattavaa lainsäädäntöä. Googlen yhteistyö kilpailija Microsoftin tuotteiden kanssa tiivistyi: Microsoft Office -tiedostoja on pystynyt kesästä 2022 lähtien muokkaamaan Googlen välineillä offlinessa eli ilman verkkoyhteyttä. Ominaisuus koskee tiedostoja, jotka on avattu Officen muokkaustilassa. (Google 2022b.) Docs, Sheets ja Slides hälyttävät myös mahdollisista yhteensopivusongelmista, jos ohjelmilla muokataan Microsoftin Office-tuotteista peräisin olevia tiedostoja. (Google 2022c.) Uusi ominaisuus on tervetullut, koska tietotyössä käytetään yleensä Googlen ja Microsoftin ohjelmia rinnakkain, usein jopa samassa istunnossa. Microsoftin tuotteisiin lisättiin vuonna 2022 uusia ominaisuuksia Googlea enemmän. Ehkä merkittävimmät uudistukset liittyvät monitoimialusta Teamsiin ja etenkin yhtiön videonjakosovellus Streamiin. Stream uudistui perusteellisesti, sillä ohjelma integroitiin entistä kiinteämmin Teamsiin. Varsinkin opetusalalla työskenteleviä ilahdutti myös uutuus, joka mahdollisti videoiden kaappamisen ruudulta Streamiin. Streamin kilpailuasemia kohensi myös se, että sovelluksessa julkaistuja videoita on vuodesta 2022 lähtien pystynyt näyttämään kilpailija Youtuben tavoin myös organisaation ulkopuolelle. (Tholfsen 2022). Googlen ja Microsoftin sovelluskokoelmat kehittyvät ripeää vauhtia. Jossakin vaiheessa on kuitenkin pysähdyttävä miettimään keinoja, joilla varmistetaan sovellusten helppokäyttöisyys. Kaksi askelta eteen, yksi taakse Tietotyön tekijällä on käytössään yhä runsastuva ja monipuolistuva valikoima digiteknologisia sovelluksia ja välineitä. Vuosien 2022–2023 kehitys todistaa kuitenkin sen, että teknologiaan liittyviä askelia voidaan ottaa eteen- ja taaksepäin. Esimerkiksi tietotyössä tarpeellinen tietojen päivitys on vaarassa hankaloitua Twitter-pikaviestipalvelun radikaalien uudistusten ja uuden omistajan eksentristen mielenliikkeiden vuoksi. Toisaalta taas tekoäly on rientänyt vuonna 2023 eteenpäin pitkin askelin. Sen vaikutukset lainehtivat oppilaitoksissa myös itse prosessin puolelle eli pedagogiikkaan, jolloin käyttäjien reaktiot polarisoituvat: äärisuunnat eli varaukseton kannatus ja ehdoton vastustus vahvistuvat. Opettajien, opiskelijoiden ja muiden tietotyöläisten tarvitsemissa pilvipohjaisissa sovelluskokoelmissa teknologinen kehitys aiheuttaa seesteisimpiä reaktiota. Yleensä ohjelmien monipuolistumista tervehditään rauhallisen tyytyväisenä, joskin osa käyttäjistä voi paheksua työvälineiden muuttumista hieman vaikeakäyttöisemmiksi. Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön ja muun hyödyntämisen uusista virtauksista voi lukea lisää esimerkiksi Metropolian Digiuutisista, jotka ilmestyvät neljä kertaa vuodessa. Kirjoittaja Petri Silmälä työskentelee asiantuntijana Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluvat verkon julkaisu- ja yhteistoiminta-alustat sekä uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia sovelluksia ja mobiilipalveluja. Lähteet Ailio, J. & Joshi, M. 2023. Tukiäly ChatGPT on työkalu työelämään ja opintoihin. Talk. Turun ammattikorkeakoulu. 2.2.2023. Google 2022a. More control over accessibility preferences in Docs, Sheets, Slides, and Drawings. Google Workspace Updates Blog. 15.8.2022. Google 2022b. Offline syncing available for opened Microsoft Office documents. Google Workspace Updates Blog. 22.6.2022. Google 2022c. Improved notifications when editing Microsoft Office files in Docs, Sheets, and Slides. Google Workspace Updates Blog. 10.8.2022. Loula, P. 2023. Opiskelija saa nyt käyttää tekoälyä apunaan jopa gradussa – Jyväskylän yliopistossa tehtiin historiallinen linjaus. Helsingin Sanomat. 27.1.2023. Murphy, H, Barker, A. & Alim A.N. 2022. Twitter’s $5bn-a-year business hit as Elon Musk clashes with advertisers. Financial Times. 26.11.2022. Perez, S. 2022. Mastodon’s microblogging app saw a record number of downloads after Musk’s Twitter takeover. Techcrunch. 31.10.2022. Pyyny, P. 2023. Yliopistot kielsivät tietokoneet, käyttöön kynä ja paperi - syynä ChatGPT-tekoäly. Afterdawn. 16.1.2023. Tholfsen, M. 2022. The NEW Microsoft Stream | Tips and Tricks for the 2.0 release. Youtube. 6.12.2022 (video). Oheisvideo Seise, M. Opetusmateriaalin teko Chat GPT:llä (Youtube) (FI, 2023)