Avainsana: soveltava tutkimus
Uusia ideoita opinnäytetyön ohjaamiseen
Tänä päivänä opettajan rooli ja tehtävät ammattikorkeakoulussa ovat erittäin monipuoliset ja laajat. Laki edellyttää ammattikorkeakouluilta opiskelijoiden kouluttamista asiantuntijatehtäviin, mutta myös aluekehitystä ja työelämää edistävää soveltavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI). Tähän tavoitteeseen opiskelijaa ohjataan erilaisten projekti-, hanke- ja opinnäytetöiden avulla. Opettajan tärkeimmät roolit opinnäytetyöprosessissa on toimia ohjaajana, valmentajana, mentorina, innostajana ja mahdollistajana. Usein opinnäytetyö toteutetaan osana laajempaa kehittämis- tai tutkimushanketta, joka asettaa tiettyjä ehtoja työn etenemiselle ja ohjaamiselle, kuten esimerkiksi työn aikatauluttamisen, raportoinnin tai työskentelytapojen osalta. Opinnäytetyö osana kehittämishanketta Kehittämishankkeisiin liittyvissä opinnäytetöissä pitää opiskelijan ja opettajan välisen vuorovaikutuksen lisäksi huomioida myös hankkeeseen ja siten opinnäytetyöhön liittyvät muut toimijat ja heidän odotuksensa ja ehtonsa. Kokemukseni mukaan kehittämishankkeissa toteutettavien opinnäytetöiden osalta on hyvä ottaa huomioon seuraavia asioita: Edistymisen raportoinnin tulee olla avointa, systemaattista, jatkuvaa ja tiiviisti suhteessa hankkeen aikatauluihin. Pelkästään opiskelijan ja ohjaavan opettajan välillä tapahtuva viestintä ei ole riittävää. Hankkeen rajallisen toteutusajan vuoksi etenemiseen ja raportointiin liittyvät aikataulut ovat monesti tiukemmat. Hankkeen aikataulussa pysyminen edellyttää myös opinnäytteen pysymistä aikataulussa. Julkisesti rahoitetun kehittämishankkeen tulosten tulee olla avoimesti saatavilla ja pyrkiä tuottamaan laajasti sovellettavaa tietoa sekä kansallisesti että kansainvälisesti sovellettavaksi. Lisää aiheesta löytyy esim. Metropolia Master´s-julkaisusta (Kelo & Ala-Nikkola 2018). Kehittämishankkeissa toteutetut opinnäytteet mahdollistavat myös opettajuudessa ja ohjaamisessa kehittymisen, sillä hankkeiden syvempänä tarkoituksena on aina luoda jotain uutta ja merkityksellistä. Ohjaaminen ja yhteisöllinen työskentely Miten toimia ohjaajana käytännössä? Olen itse päätynyt terveysalan YAMK-opiskelijoiden opinnäytteiden ohjaamisessa soveltamaan yhteisöllisen työelämäorientoituneen projektioppimisen mallia (Upola 2019). Malli pohjautuu yhteisöllisen ja yhteistoiminnallisen, ongelmalähtöisen ja tutkivan oppimisen pedagogiikkaan. Siinä korostuvat vahva sosiokonstruktivistinen näkemys tiedon sosiaalisesta konstruoinnista ja oppimisen yhteisöllisestä, vuorovaikutuksellisesta ja sosiaalisesta ulottuvuudesta. Työelämäorientoituneen projektioppimisen malli perustuu tietoiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn, jossa erityisesti yhteisöllinen työskentely ja yhteisössä tapahtuva oppiminen korostuvat. Työskentely tapahtuu ryhmätilanteissa, joissa samaan tavoitteeseen sitoutuneet opiskelijat pyrkivät ratkaisemaan ongelmia yhdessä ja jonka lopputuotteena syntyy konkreettinen tuote tai palvelu työelämän tarpeisiin. Ryhmän työskentelyyn liittyy tiiviisti myös kokemuksellisen oppimisen malli (Kolb 1984), jossa konkreettinen tekeminen, yritys ja erehdys, jatkuva kehittäminen ja oppimisen reflektointi vuorottelevat. Ohjaajan rooliksi jää opiskeluprosessin suunnitteleminen ja työskentelyn ohjaaminen tukemaan aktiivista osallistumista, luovaa ongelmanratkaisua, tutkimista ja yhteistä tiedon rakentamista. Monesti yksilötyönä toteutetut opinnäytteet eivät ole tätä mallia seuranneet. Miten tukea yhteisöllistä projektioppimista? Aiempien kokemusteni perusteella tutkimussuunnitelma* muodostaa vahvan perustan koko opinnäyteprosessille ja suunnitelman työn konkreettiselle toteuttamiselle, joten sen tekemiseen kannattaa erityisesti keskittyä. Yhteisöllisen työelämäorientoituneen projektioppimisen mallia (Upola 2019) soveltaen, opiskelijoideni opinnäytetyöprosessi etenee seuraavasti: Yhteiset ryhmätyöskentelypäivät (8 x 8 h), joissa mukana sekä opettaja että opiskelijat. Opettajan roolina erityisesti yhteiseen ja avoimeen työskentelyyn rohkaiseminen, tukeminen ja oppimisprosessin ohjaaminen. Näissä tilanteissa myös opettaja voi olla oppija (Krokfors ym. 2015). Jokaisen opiskelijan oman työvaiheen raportointiin perustuvia ryhmätyöseminaareja (8 x 4 h), jossa keskiössä konkreettinen kehittäminen, tiedon yhteinen konstruointi ja oppimisen yhteisöllinen reflektointi. Kirjallista vertaisarviointia ja yksilö- ja ryhmäohjausta yksilöllisen tarpeiden mukaan. Tämän aktiivisen työskentelyvaiheen jälkeen lähes kaikilla opiskelijoilla tutkimussuunnitelma on valmiina tutkimusluvan hakemista varten. Kokemusteni mukaan töiden valmistuminen tutkimuslupavaiheeseen tapahtuu näin nopeammin kuin ennen. Terveyden ja hoitamisen toimintakentällä käytännössä vasta tutkimusluvan saamisen jälkeen opinnäytetyö voi edetä varsinaiseen toteuttamisvaiheeseen. Koska hyvin tehty tutkimussuunnitelma muodostaa vakaan pohjan työn toteuttamiselle käytännössä, en kuvaa tässä tekstissä työn varsinaisen toteuttamisen vaihetta tarkemmin. Miten onnistua? Yllä kuvattu yhteisöllinen työskentely poikkeaa perinteisestä mallista, jota aiemmin olen hyödyntänyt, sekä menetelmällisesti, että määrällisesti. Yhteistä työskentelyä on enemmän ja sen muodot ovat monipuolisempia. Yhteisöllinen työskentely, tiedon konstruointi ja opitun reflektio on aiempaa vahvemmin keskiössä. Onnistuneen ohjaamisen ja yhteisöllisen työskentelyn mahdollistamiseksi erityisen tärkeää on, että: Opettajalla on riittävästi aikaresurssia, erityisesti työn alkuvaiheen ohjaamiseen. Opettaja motivoi, kannustaa ja on riittävästi läsnä, mikä edelleen sitouttaa opiskelijan pitkäjänteiseen, aktiiviseen ja vuorovaikutukselliseen työskentelyyn. Opettajan ja opiskelijan välille muodostuu luottamuksellinen suhde, joka vastuuttaa opiskelijan aktiiviseen toimintaan ja oman opinnäytteen systemaattiseen edistämiseen. Työn etenemisen vaiheita seurataan aktiivisesti ja tuloksia julkaistaan, jolloin työskentelyn julkisuus luo tekemiselle näkyvää ja merkityksellistä arvoa. Soveltava tutkimus osana ammattikorkeakouluopettajan työtä Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) osana korkeakouluopettajan työnkuvaa voi toteuttaa juuri niin monella tavalla, kuin yksittäisiä toimijoita on. Työnkuva, toimintamallit ja -menetelmät muovautuvat monesti tekijänsä mukaan, antaen monipuolisen mahdollisuuden tutkia, kehittää ja innovoida yhdessä eri asiantuntija- ja opiskelijaryhmien kanssa. TKI-toimintaa toteutettaessa on hyvä ottaa huomioon ammattikorkeakoulun erityisrooli nimenomaisesti soveltavan tutkimuksen tekemisessä. Tiedekorkeakouluissa tehtävä tutkimus on profiloitunut systemaattiseen tutkimustiedon tuottamiseen ja kansainväliseen julkaisutoimintaan. Sekä tiedekorkeakoulujen että ammattikorkeakoulujen tekemällä tutkimuksella on korkeakoulusektorilla omat paikkansa ja molemmat aihealueet ovat useille ammattikorkeakoulun opettajille tuttuja, omien työkokemusten ja tiedekorkeakoulussa suoritettujen opintojen vuoksi. Monipuolisten opetusmenetelmien ja erilaisten tapojen hyödyntäminen on erityisen antoisaa myös opettajalle, joka myös oppii sosiaalisissa ja yhteisöllisissä tilanteissa. Kannustankin kokeilemaan uudenlaisia työskentelytapoja, vaikka tämän tekstin innoittamana. *Metropolia Ammattikorkeakoulun YAMK-opiskelijoiden opinnäytetyöprosessi Terveyden- ja hoitamisen tutkinnoissa alkaa aina ideaseminaarilla ja tutkimussuunnitelman hahmottelulla, jatkuen jäsentyneeseen tutkimussuunnitelmaan ja tarvittaessa tutkimusluvan hakemiseen. Luvan varmistumisen jälkeen jatketaan työn toteuttamisen vaiheeseen, aineiston keruuseen, tulosten analysointiin, raportointiin ja pohdintaan. Lopuksi voidaan esittää johtopäätöksiä, suosituksia ja jatkotutkimusaiheita. Terveyden- ja hoitamisen YAMK-tutkinnoissa opinnäytetyön suorittamiseen on varattu aikaa 1,5- 2 vuotta ja sen laajuus on 30 opintopistettä, joka on 810 tuntia opiskelijan työtä. (Metropolia AMK 2019.) Lähteet: Kelo, M. & Ala-Nikkola, E. (toim.) (2018). Metropolia Master´s - Keskusteluja työelämän kehittämisestä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Helsinki. Kolb, D. (1984). Experiential Learning: Experience as the Source of Learning and Development. Prentice-Hall, Inc. Englewood Cliffs, N.J. Krokfors, L., Kangas, M., Kopisto, K., Rikabi-Sukkari, L., Salo, L. & Vesterinen, O. (2015). Yhdessä. Luovasti. Oppien. Opetuksen ja oppimisen muutos 2016. Opettajankoulutuslaitos. Helsingin yliopisto. Metropolia AMK (2019). Opetussuunnitelma. Kliinisen asiantuntijuuden tutkinto-ohjelma sosiaali- ja terveysalalla (ylempi AMK), Digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiantuntija Upola, S. (2019). Työelämäorientoitunut projektioppiminen ammatillisen koulutuksen kontekstissa. Lapin yliopistopaino. Rovaniemi. Acta Universitatis Lapponiensis 385.
Teorian ja käytännön yhdistyminen – aloittelijasta kohti asiantuntijuutta
Ammattikorkeakouluopetuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on yhdistää teoriaa ja käytäntöä. Lisäksi ammattikorkeakoulun on tarkoitus osallistua soveltavan tutkimuksen tekemiseen ja sen käytäntöön viemiseen. Tässä blogikirjoituksessa esittelemme sairaanhoitajan työhön liittyvän käytännön esimerkin kautta, miten tämä käytännön ja teorian yhdistyminen voi tukea työntekijän osaamista ja työskentelyä ammatissaan. Sairaanhoitajan osaaminen kasvaa vaiheittain Hoitotyön ammattilaisten osaaminen perustuu osaamisen arviointiin, jossa lähtökohtana voidaan vahvasti pitää Patricia Bennerin 1980-luvulla kehittämää Aloittelijasta asiantuntijaksi -teoriaa. Teoria juontaa juurensa Dreyfussin vuonna 1980 kehittämään malliin, jossa osaamisen tasoja tutkittiin lentäjillä ja shakinpelaajilla. Neljänkymmenen vuoden ajan Bennerin kehittämää hoitotyön teoriaa on käytetty useissa terveysalan tutkimuksissa kuvaamaan ammatillisen osaamisen tasoja ja kullakin tasolla eteen tulevia oppimistarpeita. Bennerin mukaan sairaanhoitajan osaaminen etenee vaiheittain: aloittelijataso edistynyt aloittelijataso pätevä taso taitava taso asiantuntijataso. Teorioiden merkitys käytännön hoitotyölle Bennerin teorian pohjalta on muodostettu esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin käyttämä ammatillista urakehitystä kuvaava AURA-malli. Huolimatta laajasta teorioiden hyödyntämisestä, Bennerin kaltaiset hoitotyön teoriat (kuten mm. Watson, Leininger, Eriksson) saatetaan silti kokea irrallisiksi asioiksi käytännön hoitotyöstä. Niillä on kuitenkin paljonkin annettavaa käytännön hoitotyöhön ja opiskeluun. Hoitotyön opiskelijoiden onkin tärkeää ymmärtää jo opiskeluvaiheessa, kuinka hoitotiede ja hoitotyön teoriat ohjaavat käytännön hoitotyön toimintaa ja tiedon kehittymistä. Teorioiden avulla voi ymmärtää asioiden merkityksiä ja toimintatapoja suunnitella ja ohjata omaa oppimistaan tai ammatillista kasvua tutkia ja tukea paitsi opintojen edistymistä, myös ammatillista kasvua ja kehitystä valmistumisen jälkeen rakentaa itselleen oman urasuunnitelman, jota lähteä toteuttamaan. Opiskelijoiden näkemykset Bennerin teoriasta Turun yliopiston Hoitotieteen laitoksen terveystieteiden maisteriopiskelijat Meeri Mustonen ja Tiina Putkuri selvittivät keväällä Metropoliasta valmistuvilta sairaanhoitajaopiskelijoilta, onko Bennerin teoria heille opintojen myötä tuttu ja mitä ajatuksia teoria heissä herätti. Meeri ja Tiina osallistuivat lehtori Tiia Saastamoisen pitämälle oppitunnille, jossa akuuttihoitotyöhön syventyvät sairaanhoitajaopiskelijat pohtivat oman asiantuntijuuden tasoja ja omia vahvuuksiaan sekä heikkouksiaan toimia akuuttihoitotyössä. Tunti aloitettiin kertomalla opiskelijoille Bennerin teorian historiaa ja esittelemällä osaamisen tasot (aloittelija, edistynyt aloittelija, pätevä, taitava, asiantuntija) käyttäen käytännön työelämästä poimittuja esimerkkejä. Opiskelijat kiittelivät esimerkkien tuoneen teoriaan elävyyttä ja käytännönläheisyyttä. Monet kertoivat esittelyn jälkeen teorian ja sen tasojen vaikuttavan selkeiltä. Bennerin teoriassa hoitajan katsotaan olevan pätevällä tasolla hänen työskenneltyään noin 2-3 vuotta saman tapaisissa tehtävissä. Monet opiskelijoista kokivat helpottavana ja armollisena tiedon siitä, että opiskelijana tai vastavalmistuneena ei vielä tarvitse olla kaiken osaava. Toisaalta tieto siitä, että asiantuntijaksi kehittyminen vie vuosikausia, sai osassa opiskelijoista aikaan epätoivon tunteita. Opiskelijoiden kommenteista välittyi kuva korkeasta vaatimustasosta oman osaamisen suhteen. Ryhmän opiskelijoilta välittyi vahva toive ja motivaatio työn erittäin hyvälle osaamiselle. Käsittelimme opiskelijoiden kanssa oppitunnilla myös Bennerin teorian heikkouksia ja vahvuuksia sekä mahdollisuuksia. Heikkoudet, joita opiskelijat mainitsivat: Riski siihen, että sairaanhoitajana kuvittelee itse olevansa asiantuntijavaiheessa ennen kuin oikeasti taitojensa ja osaamisensa puolesta vielä kyseiselle tasolle yltää. Hoitaja saattaa virheellisesti kuvitella niin sanottua “mututietoa" intuitiiviseksi tiedoksi. Asiantuntijavaiheen sairaanhoitajalle on tyypillistä intuitiivinen osaaminen ja niin sanottu sanaton, hiljainen tieto. Mahdollisuus käyttää teoriaa hierarkkisuuden lisäämiseen työpaikoilla, työntekijöiden lokerointi eri arvoasteikoille ja jääminen mukavuustasolle. Mahdollisuudet ja vahvuudet, joita opiskelijat mainitsivat: Bennerin teorian tarjoama selkeä malli osaamisen ja oman ammattitaidon kehittymiselle. Teorian antama tuki ajatukselle, että ammatillisesti on mahdollista edetä muillakin tavoilla kuin siirtymällä kliinistä hoitotyötä tekevästä hoitajasta esimiestehtäviin. Teorian hyödyntäminen käytännössä Kevään aikana valmistuvat sairaanhoitajaopiskelijat hyödyntävät Bennerin teoriaa viimeisissä opinnoissaan. Opiskelijat tunnistavat lähiopetuksen ja käytännön harjoittelun aikana omat ammatilliset vahvuus- ja kehittämisalueensa, voidakseen kehittyä ja täydentää osaamistaan viimeisen opintojakson ja käytännön harjoittelun aikana. Bennerin mallia voi käyttää hyvin osaamisen kehittymisen suunnitelmana asetettaessa tavoitteita käytännön harjoittelulle. Opiskelijat totesivatkin, että oli mukava huomata omille käytännön tilanteiden pohjalta syntyneille havainnoille ja kokemuksille löytyvän Bennerin teorian kautta tutkittuun tietoon perustuvaa todistusaineistoa. Hoitotyössä juuri käytännön ja teoriatiedon yhdistyminen mahdollistavat laadukkaan toiminnan. Hoitotiedettä ja hoitotyön teorioita voi hyödyntää sopivien ja toimivien toimintatapojen etsimisessä, esimerkiksi tarkistamalla säännöllisesti löytyykö käytännön työssä eteen tulevaan ongelmaan ratkaisua tutkimustiedosta tai onko aiheeseen liittyen kehitetty teoriaa. Lopuksi voidaan todeta, että usealle valmistuneelle hoitotyön opiskelijalle, hoitotiede ja hoitotyön teoriat jäävät usein epäselviksi abstrakteiksi kokonaisuuksiksi, joiden yhteyttä käytäntöön ei nähdä. Monet teoriat saattavatkin olla abstrakteja ja vaikeasti konkretisoitavissa käytäntöön. Sen sijaan Bennerin teoria on helposti konkretisoitavissa ja sillä voidaan osoittaa yhteys käytäntöön niin oman ammatillisen kasvun välineenä kuin urapolun suunnittelussa. Kohti elinikäistä oppimista, kaikilla aloilla Nykyisin suositaan elämänkaaren pituista oppimista. Ehkä Bennerin teoriaa voitaisiin käyttää enemmän opintojen ja uran suunnitteluun ammattikorkeakoulun aikana ja sen jälkeen työuralle siirryttäessä. Bennerin teoria on hyödynnettävissä ja sovellettavissa myös muiden tieteenalojen urapolun suunnitteluun. Vastavalmistunut opiskelija saattaa olla aloittelija, mutta sijoittua hyvin myös pätevälle tai taitavalle tasolle (esimerkiksi ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijat). Myös osaamisen tason vaihtuminen työuran aikana on hyvä huomioida. Uuden työpaikan tai tehtäväkuvan myötä, henkilö saattaa palata asiantuntijatasolta aloittelevalle tasolle. Tämä on tärkeää hyväksyä ja lähteä jälleen sen myötä rakentamaan uutta urapolkua aloittelijasta kohti asiantuntijuutta. Kirjoittajat: Tiia Saastamoinen, TtM, TtT-opiskelija (UEF), sh (AMK), lehtori: tiia.saastamoinen@metropolia.fi Meeri Mustonen, TtK, TtM-opiskelija (UTU), sh (AMK), vs. kliininen opettaja (HUS): meeri.h.mustonen@utu.fi Tiina Putkuri, TtK, TtM-opiskelija (UTU), sh, th (AMK), verkkokoulutusasiantuntija (Kustannus Oy Duodecim): tiina.a.putkuri@utu.fi