Hiiltä ja timanttia

Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla

Avainsana: opettajuus

Palaute innostaa opettajaakin!
5.2.2024
Marianne Roivas

On väitetty, että suomalaiset ovat työelämässä tottumattomia antamaan ja ottamaan vastaan palautetta. Toisaalta kuulee, että moni haluaisi sitä työstään enemmän. Jos palautetta ei saa, voi tuntua kuin omalla tekemisellä ei olisi mitään merkitystä, mikä voi jopa heikentää työhyvinvointia (Sarkkinen 2017). Korkeakouluopettajina me usein suorastaan marinoimme opiskelijat vertaispalautteella ja sen merkityksen korostamisella. Mutta miten sujuu palaute opettajien kesken? Työkaverin kirjoittaman opetussuunnitelmaluonnoksen, hankesuunnitelman, bloggauksen tai muun vastaavan tekstin kommentointi on kuvaava esimerkki tilanteesta, jossa kommentoidaan toisen tekemää työtä, annetaan kollegiaalista palautetta. Minulle, kuten monelle muullekin korkeakouluopettajalle, tällainen on tuttua, jopa jokapäiväistä työtä. Otetaankin alkuun tähän liittyvä muisto yliopistovuosiltani: Artikkelikokoelman toimituspalaveri on käynnistymässä. Paikalla on kolme kollegaa: minä, kokoelman toinen toimittaja sekä yksi kirjoittajista, tutkija naapuritiedekunnasta. – Tekstissäsi on aika pitkiä virkkeitä ja kappaleita. Pystytkö käymään artikkelin siitä näkökulmasta läpi ja miettimään vielä ilmaisutapaa? me toimittajat kysymme kirjoittajalta ja näytämme pari esimerkkiä. – Vedän artikkelini pois julkaisusta! Minua ei ole ikinä loukattu tällä tavalla! kuuluu tuohtunut vastaus. Ovi paukahtaa, ja me toimittajat jäämme katsomaan toisiimme hölmistyneinä. On mahdollista, että muistikuvani ei kerro kaikkea tilanteesta ja siihen liittyvän vuorovaikutuksen sävyistä, mutta kieltämättä kohtaus piirtyi voimakkaasti mieleen. Kaikkien kuluneiden vuosienkin jälkeen se toimii yhä muistutuksena siitä, että palautteen antamisessa on satsattava paitsi sisältöön myös tapaan ja tyyliin – ja että toisaalta myös palautteen vastaanottaminen on taitolaji. Miksi palaute on tärkeää? Kuten Ahonen ja Lohtaja-Ahonen (2011) ovat summanneet, työelämän kontekstissa palautteen tarkoitus on auttaa ymmärtämään omaa toimintaa, oman työn tuloksia. Palaute kertoo, missä olemme menossa ja miten pysymme oikeassa suunnassa. Se kertoo vahvuuksista ja heikkouksista sekä valottaa oman toiminnan vaikutusta muihin ihmisiin. Palaute kertoo, missä olemme menossa ja miten pysymme oikeassa suunnassa. Palautteen vastaanottaminen vaatii ennen kaikkea psykologista turvallisuutta. Jos palaute yllättää tai ei ole linjassa omien näkemysten kanssa, puolustusreaktio voi herätä nopeammin kuin itse edes ehtii tiedostaa. Reaktio voi juontaa juurensa aiempiin kokemuksiin vaikka miten kaukaa vuosien takaa. Silloin ei välttämättä ole kaikkein oleellisinta jäljittää, mihin nimenomaiseen henkilöhistorialliseen tilanteeseen reaktio kytkeytyy. Hyödyllisintä on havaita reaktion mittakaavavirhe. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Yhteisön tasolla vaimea palautekulttuuri, heikko kyky ja halu antaa palautetta ja ottaa sitä vastaan, on tietysti samalla tavalla pysähtymisen ja miettimisen paikka. Onko jokin pielessä? Välinpitämättömyys voi kertoa esimerkiksi siitä, ettei suunta tunnu enää oikealta ja yhteiseltä. Intoa palautteiden antamiseen latistaa vahvasti myös kokemus tai oletus siitä, ettei palautetta aidosti oteta toiminnan kehittämisessä huomioon ja että sen antaminen on siis turhaa vaivannäköä. Millaista on rakentava palaute? Sinällään ”palaute” ei ole täysin kirkas termi. Onnistunutta palautetta luonnehditaan usein esimerkiksi ”rakentavaksi”, mutta ”rakentavan” määritteleminen voikin sitten olla hankalampaa. Oulamaan ja Pesosen (2022) mukaan anonyymi moite tai kehu ei ole sen enempää palaute kuin jokin satunnainen Facebook- tai Instagram-tykkäys. Se on mielipide, jopa pelkkä heitto. Palaute vaatii perusteluja. Palautteelta peräänkuulutetaan monesti konkreettisia ehdotuksia jonkin asian korjaamiseksi ”Älä esitä minulle ongelmia vaan esitä ratkaisuja” -hengessä. Aina tämä ei ole mahdollista, mutta palautteen tarkoituksena on auttaa palautteen saajaa onnistumaan (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011). Palaute vaatii perusteluja, myös kannustava palaute. Jos saa opiskelijalta kommentin, että ”se Moodle-työtila on muuten tosi huono”, kyse ei siis vielä ole varsinaisesta palautteesta. Sitä ilmauksesta tulee vasta, kun opiskelija täydentää arviotaan esimerkiksi kuvauksella työtilan sekavuudesta, materiaalien niukkuudesta tai ylenpalttisuudesta tai linkkien toimimattomuudesta. Opiskelijan näkökulmasta numero opintorekisterissä ei myöskään vielä ole palaute oppimisesta, eihän se vastaa kysymykseen: ”Miksi?” Toimivan palautteen olemusta havainnollistaa myös seuraava jaottelu, jossa esimerkkinä on jälleen palautteen antaminen tekstistä: ”Tämä asia pitäisi laittaa taulukkoon.” – Ilmaus on lähinnä johtamista. ”Koska tämä asia ei ole taulukossa, en ymmärrä sitä.” – Kyseessä on palaute, joka sisältää havainnon ja todennäköisesti vaikuttaa vastaanottajaan. (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011.) Taitavasti annettu palaute on yleensä tervetullutta, vaikka se olisi korjaavaa eli sisältäisi ajatuksen siitä, että toimintaa ja tekemistä olisi syytä muuttaa. Samaan tapaan kannustava palaute kääntyy negatiiviseksi, jos se annetaan taitamattomasti tai vääristä syistä. Ihminen on herkkä aistimaan, ovatko kiitokset vilpittömiä vai piikikkäitä, enemmän vallankäyttöä kuin mitään muuta. Esimerkiksi itsestäänselvyyksistä annettu suitsutus tulkitaan helposti vähättelyksi ja herättää vaikutelman ”ylentämällä alentamisesta”. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Palautetta joka suuntaan! Palautteen antaminen opiskelijoille kuuluu oletusasetuksena opettajan työhön. Kipukohtia voi olla molemmilla osapuolilla: opiskelija voi kokea, että yksityiskohtaista henkilökohtaista palautetta saa opinnoissa aivan liian vähän, ja opettajana tulee taas välillä miettineeksi, satsatako tuntitolkulla palautteen kirjoittamiseen, joka ei koskaan tule luetuksi tai jonka hyödyntäminen ainakin on vaatimatonta. Arvoasetelman ei pitäisi vaikuttaa palautteeseen. Kollegiaalisessa palautteessa kipukohtana voi olla arkuus, jopa pelko. Huoli palautteen saajan reaktiosta – loukkaantumisesta tai suuttumisesta ja samalla negatiivisista seurauksista itselle – ei ole ollenkaan harvinaista työyhteisöissä. (Oulasmaa & Pesonen 2022.) Kun palautetta haluaisi antaa hierarkiassa ylemmille portaille, astuu kuvaan vielä muita kysymyksiä. Arvoasetelman ei pitäisi vaikuttaa palautteeseen, mutta selvää on, että esihenkilön malli rakentaa organisaatiokulttuuria myös palautekulttuurissa. Viisas esihenkilö, päällikkö ja johtaja paitsi pyytää palautetta omasta toiminnastaan myös aidosti ottaa sitä vastaan. Kootut vinkit palautteen antamiseen: Anna palaute asianosaiselle. Aina kun mahdollista, sovi etukäteen palautteen antamisen tavasta. Sitoudu yhteisiin sopimuksiin. Mieti, miksi annat palautteen: ajaaksesi omia tarkoitusperiäsi vai auttaaksesi vastaanottajaa onnistumaan? Hampurilaispalaute (kiitä – esitä korjattava asia – kiitä) toimii vain pikkulapselle, jos hänellekään. Työelämän palautemenetelmänä se on epäselvä, ristiriitainen ja teennäinen. Ajattele palautetta ennemminkin keskusteluna kuin lausuntona. Ole avoin, suora, rehellinen ja selkeä. Älä liioittele tai yleistä. Satsaa keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Ole tietoinen nonverbaalista viestinnästäsi. Tarkoita hyvää. Valitse oikea aika ja paikka. Anna korjaava palaute kahden kesken, työelämä ei ole roustaussessio. Kerro havainnollisesti, mitä kannattaa muuttaa. Kannustava palaute taas sopii myös isompaan porukkaan – vaikka joskus kyllä kuulee, että kiitokset voivat herättää toisissa kateutta. Jos sinun on vaikea antaa positiivista palautetta kollegoille, mieti, onko oma ammattiylpeytesi kunnossa. Jos palautteen kohteena on teksti, pyri pintaa syvemmälle. On suhteellisen vaivatonta puuttua kirjoitusvirheisiin ja viitetekniikkaan. Paljon enemmän satsausta vaatii paneutuminen siihen, mitä teksti tavoittelee ja mitä se saa aikaan. Palautteen saaminen on harvinaista, joten arvosta saamaasi palautetta. Ole utelias. Kuuntele, vaikka olisit eri mieltä. Erota oma minäsi ja vaikkapa kirjoittamasi hankeraportti toisistaan. Vältä selittelyä ja olosuhteiden syyttelyä, kysy mieluummin tarkennuksia. Pohdi palautetta rauhassa ja hyödynnä sitä arviosi mukaan. Jos et saa palautetta, pyydä sitä. Useimmat kirjoittajat ymmärtävät ulkopuolisen silmäparin merkityksen kirjoittamiselle: omalle tekstille sokeutuu eli palautetta kannattaa pyytää. Väitän, että mitä kokeneempi ja varmempi kirjoittaja on, sitä rohkeammin hän hakee palautetta teksteilleen jo silloin, kun ne ovat vielä keskeneräisiä. Uskon, että samantapainen kehityskulku liittyy myös yleisemmin asiantuntijatyöhön ja opettajuuteenkin. Työssään varman on helpompi antaa ja ottaa vastaan palautetta ja parhaimmillaan heittäytyä kollegiaaliseen yhteiskehittämisen maailmaan. Lähteet: Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Human Interest Oy. Oulasmaa, Minna & Pesonen, Mika 2022. Suoraa palautetta. E-kirja. Helsinki: Alma Talent. Sarkkinen, Marja 2017. Etkö saa työstäsi palautetta? Näin annat sitä itsellesi. Verkkolehti Työpiste. Työterveyslaitos.  

Lue lisää

”Ammattimaista ja nokkelaa, olen todella vaikuttunut!” – Positiivisen pedagogiikan voima
11.6.2021
Sonja Holappa

Opiskelijan onnistuminen saa opettajan sydämen sykkimään! Opettajan kannalta mikään ei ole niin hienoa kuin opiskelija, joka on oppinut tunnistamaan vahvuuksiaan eikä anna heikkouksien estää yrittämistä. Mutta miten edesauttaa sitä, että jokainen saa kokea onnistumisia? Keinoja on monia, mutta tärkein niistä on asettaa niiden edesauttaminen tietoiseksi tavoitteeksi. Alla muutama sananen taustaksi. Yksi Metropolian (2021) keskeinen tavoite on laadukas opetus ja oppiminen, jonka saavuttamiseksi monen asian pitää osua kohdalleen. Puhutaan muun muassa opettajan yleisestä kyvykkyydestä, digiajan teknologioiden hallinnasta ja niiden oppimista edistävästä hyödyntämisestä, oppimista tukevan ja osallistavan vuorovaikutuksen luomisesta, oppimisen reflektoinnista kuin myös palautteen antamisesta puolin ja toisin jatkuvan kehityksen varmistamiseksi. Näistä asioista on Metropoliassa innostavasti ja kattavasti kirjoittanut Mari Virtanen ja esimerkiksi kannattelevasta ohjauksesta Eveliina Korpela (2021). Tämä teksti keskittyy laadukkaan opetuksen ja oppimisen yhteen tärkeään osa-alueeseen: onnistumisen kokemusten tuottamiseen kaikille opiskelijoille johtotähtenä positiivinen pedagogiikka. Positiivinen pedagogiikka Positiivinen pedagogiikka voidaan määritellä monin tavoin, mutta lyhyesti ilmaistuna positiivinen pedagogiikka keskittyy hyvään ja kannustavuuteen ja siksi se saa meissä olevan potentiaalin esiin. Suomessa yksi positiivisen pedagogiikan puolestapuhujia on Kaisa Vuorinen, itsekin opettaja. Kun ihmisen potentiaali realisoituu, siitä syntyy positiivisia ketjureaktioita niin yksilössä itsessään kuin ihmisten välilläkin (Kaisa Vuorinen 2021). Positiivinen pedagogiikka on sukua positiiviselle psykologialle, joka keskittyy niin yksilön kuin yhteisöjen hyvinvointiin, vahvuuksiin ja voimavaroihin ja näiden edistämiseen. Tavoitteena ei ole vain selvitä, vaan kukoistaa. Monet psykologit ja yritysvalmentajat ympäri maailman vannovat positiivisen psykologian nimeen, sillä tutkimukset osoittavat, että yksilöt ja yhteisöt kukoistavat positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä (katso  Seligman 2011, Saarinen 2021, Fischer 2012, Leppänen ja Rauhala 2012, Martela 2014). Kuka opettajasi sai sinut onnistumaan? Meillä kaikilla on luultavasti – ja toivottavasti – muisto opettajasta, joka sai meistä parhaamme esiin. Joku opettajamme, oli se sitten millä kouluasteella tahansa, näki meissä jotain kehumisen arvoista, antoi kannustavaa palautetta, ohjasi oikealle polulle ja sai meidät uskomaan itseemme. Muistatko kuka hän oli? Omalla kohdallani tuo opettaja oli ehkä yllättäenkin ala-asteen voimistelumaikka, joka tunnisti liikunnallisuuteni ja sai minut innostumaan telinevoimistelusta. Onnistumiset voimistelun parissa tuottivat hyvää oloa ja saivat uskomaan itseeni myös muilla oppimisen osa-alueilla. Olin nuorena ujo, mutta voimistelun kautta sain rohkeutta esiintymiseen ja esimerkiksi kouluesitelmien pitämiseen. Tämä kasvatti luottamusta omiin taitoihin ja teki kaikesta myöhemmästä oppimisesta mielekästä ja tavoittelemisen arvoista. Tämän kaiken ymmärsin vasta paljon myöhemmin, kun vuosien päästä pohdin omaa opettajuuttani ja sen kehittämistä opiskelijoiden potentiaalin esiin saamiseksi. 12 hyväksi havaittua tapaa tuottaa onnistumisia Kulunut koronavuosi on saanut minut ja monet muut opettajat ja valmentajat miettimään, miten omia opetusmetodeja voisi entisestään parantaa laadukkaan oppimiskokemuksen takaamiseksi. Alla olevaan listaan olen kerännyt käytännössä hyväksi havaitsemiani täsmätoimia tuottaa opiskelijoille onnistumisen kokemuksia ja sitä kautta luoda edellytyksiä uusille onnistumisille ja lopulta mielekkäälle oppimiselle. Moni kohta on varmasti tuttua luettavaa, mutta joukkoon saattaa mahtua myös muutama uusi, kokeilemisen arvoinen ajatus, joita voi helposti soveltaa mihin tahansa opetusalaan. Yksityiskohtaisia esimerkkejä liittyen omaan työhöni löytyy listan alta. Asetan itselleni tietoiseksi tavoitteeksi luoda opiskelijoille onnistumisen kokemuksia. Kurssin alussa, muistan kehua edellisen kurssin opiskelijoita ja heidän saavutuksiaan ja että uskon vastaavaan myös kyseisen kurssin opiskelijoiden kohdalla. Autan opiskelijoita tunnistamaan erityisesti omia vahvuuksiaan. Etsin ja tunnistan kurssin aikana opiskelijoiden vahvuuksia ja myös heissä olevaa potentiaalia. Varmistan, että opiskelijat ymmärtävät, mitä muita taitoja kurssilla arvostetaan substanssiosaamisen lisäksi. Kiitän ja kehun yksittäistä opiskelijaa, ryhmää tai jopa koko luokkaa aina, kun siihen on tilaisuus. Tuon esiin keinoja onnistua paremmin. Kannustan kokeilemaan uusia tapoja oppia tai suorittaa oppimistehtäviä. Analysoin opiskelijoiden kanssa yhdessä optimisuorituksia. Esitän parannusehdotukset hienotunteisesti, usein kysymysmuodossa: Olisiko hyvä laittaa tähän…? Miltä kuulostaisi, jos tekisit tähän vielä…? Kannattaisiko tätä miettiä vielä? Miten saisit esitettyä tämän mahdollisimman selkeästi? Luon uskoa tulevaan ja seuraaviin mahdollisuuksiin onnistua. Kiitän opiskelijoita heidän panoksestaan tuntien lopuksi ja koko opintojakson lopuksi ja kerron, mitä itse opin heiltä. Alla muutama konkreettinen esimerkki työssäni ammatillisen englannin ja viestinnän opettajana. Autan opiskelijoita tunnistamaan erityisesti omia vahvuuksiaan Olen heti kurssin aluksi antanut itseopiskelutehtäväksi äänittää lyhyt YouTube-video, jossa pyydän opiskelijoita kertomaan itsestään vastaamalla muutamaan kysymykseen. Yksi kysymyksistä on ollut: Mitkä ovat vahvuuksiasi? Voit huoletta ja mielellään kehua itseäsi niin paljon kuin haluat. Kerro myös, missä haluaisit olla parempi kuin nyt. Näin olen saanut jokaisesta opiskelijasta hyvää perustietoa ennen kuin olen edes tavannut heitä. Jatkan myös ensimmäisellä tunnilla syvällisemmin tästä aiheesta ja kannustan jokaista huomioimaan aktiivisesti omaa osaamistaan ja sen kehittymistä opintojakson aikana ja myös sen jälkeen opintojen aikana. Varmistan, että opiskelijat ymmärtävät, mitä muita taitoja kurssilla pidetään hyvinä varsinaisen substanssin lisäksi Kielten ollessa kyseessä, opiskelijoilla on usein se väärä käsitys, että vain kieliopin täydellisesti hallitseva voi saada tehtävistä korkeita pisteitä ja kurssiarvosanaksi korkeimman arvosanan 5. Varmistan kurssin alussa, että kaikki ymmärtävät, että ammatillinen kielitaito on paljon muutakin kuin kielioppia ja sanastoa, sillä siihen liittyy paljon erilaisia viestinnällisiä elementtejä. Näitä ovat esimerkiksi hyvät vuorovaikutustaidot, toimiminen tilanteen vaatimalla muodollisuuden tasolla ja tilanteelle tyypillisellä tavalla, kohteliaisuus tai vaikkapa rohkeus ja nokkeluus tietyissä tehtävissä. Tärkeää on ymmärtää, että osoittamalla näitä muita taitoja heikommat osa-alueet jäävät helposti niiden peittoon ja näin syntyy huikeita onnistumisia. Niillä opintojaksoillani, joilla yhtenä aiheena on työpalaverit ja kokoustaminen, onnistumisia tulee kaikille opiskelijoille, vaikka niihin liittyvä arvosteltava kokoustehtävä on sellainen, jonka opiskelijat vetävät ohjeistuksen mukaan täysin itsenäisesti opettajan ainoastaan seuratessa hiljaa sivusta. Onnistuminen johtuu pitkälti siitä, että korostan ohjeissa itse tehtävään keskittymistä, ei siihen, miltä heidän englannin kieli kuulostaa. Erään tällaisen kokouksen jälkeen kehuin jälleen kerran koko ryhmää ja toin esiin kaikkia niitä taitoja, joita he olivat esittäneet. Kerroin heille, että olin todella vaikuttunut siitä, miten todelliselta kokous oli tuntunut. Kaikki iloitsivat onnistumisesta, mutta kaikkein iloisin oli varmasti se opiskelija, jolle kerroin, että kielivirheet eivät haitanneet mitenkään hänen suoriutumistaan, vaan hän toimi erittäin ammattimaisesti, otti tehtävän ja roolinsa tosissaan, haki todellisia ratkaisuja, esitti loistavia kehitysideoita, kysyi muiden mielipiteitä ja kuunteli tarkkaan. Positiivinen palaute sai opiskelijan hehkumaan. Parasta hänen kannaltaan oli varmasti se, että hän sai nähdä aivan konkreettisesti, ettei puutteellinen kielitaito häirinnyt hänen suoritustaan. Varsinkin, kun hän oli ollut vakuuttunut siitä, ettei tulisi onnistumaan tehtävässä ja siksi maanneensa ennen kokousta sohvallaan omien sanojensa mukaan täysin lamaantuneena! Kannustan kokeilemaan uusia tapoja oppia tai suorittaa kurssitehtäviä Useilla kursseillani opiskelijat pitävät valitsemastaan ammatillisesta ja tärkeäksi kokemastaan aiheesta esitelmän tai esimerkiksi jonkin projektin loppuesityksen. Esitelmän pitäminen englanniksi on suurimmalle osalle opiskelijoista todellinen koetinkivi ja siksi olemme yhdessä analysoineet tunnilla netistä löytyviä innostavia ja esitysteknisesti loistavia esitelmiä ja puheita (katso esim. Hyppönen 2011). Olen kannustanut heitä poimimaan tai soveltamaan näistä “superesityksistä” sellaisia elementtejä, jotka sopivat heidän tavalleen kommunikoida. Kaikkein parhaimmat esitelmät ovat syntyneet, kun olen pyytänyt opiskelijoita vielä sisällyttämään esitelmään jonkin nokkelan elementin ja kannustanut käyttämään aikaa ja vaivaa sen keksimiseen. Kevään 2021 Business English -opintojaksolla näimme todella hienoja liiketalouden opiskelijoiden esityksiä ja onnistumisia. Parhaimman onnistumiskokemuksen sai ehkä eräs kielitaidoltaan välttävä ensimmäisen vuoden opiskelija, joka sai lähes täydet pisteet esitelmästään Good atmosphere at work, jossa hän puhui hyvään työilmapiiriin vaikuttavista asioista. Perinteisen bullet point-esitelmän sijaan ja pelkkien faktojen luettelemisen sijaan, hän oli erittäin nokkelasti rakentanut esitysdiat niin, että niillä seikkaili hyvin yksinkertainen tikku-ukko, jonka suupielet liikkuivat diojen vaihtuessa kasvavassa määrin joko ylös tai alaspäin sen mukaan kun hän toi esiin, mitkä asiat vaikuttivat työilmapiiriin myönteisesti tai kielteisesti. Tuo kikka toimi täydellisesti, asian pointti tuli kaikille selväksi, esitys oli ammattimainen ja viihdyttävä ja sai siksi täyden huomiomme ja varauksettoman suosiomme. Olen edelleen vaikuttunut hänen esityksestään ja muistan sen varmasti lopun elämää! Parasta esityksessä oli, että opiskelija ei antanut välttävän kielitaitonsa tulla tehtävässä onnistumisen tielle, vaan lähti rohkeasti pelaamaan vahvuuksillaan ja onnistui niissä täydellisesti. Oli helppoa ja erittäin palkitsevaa itsellekin kehua opiskelijaa vuolaasti, joka sai tästä kokemuksesta palautekeskustelun perusteella aivan uutta virtaa ja uskoa itseensä. “Voit olla ylpeä panoksestasi!” Kun keskitytään hyvään, kannustetaan ja ohjataan opiskelija hänelle sopivalle polulle, tapahtuu hyviä asioita. On kuitenkin melko epärealistista ajatella, että kaikki voisivat onnistua koko ajan, mutta kaikessa ei tarvitsekaan onnistua. Riittää, kun onnistuu hyvin joissain tehtävissä, joka taas on omiaan luomaan positiivista kierrettä ja onnistumisia myöhemmin. Uskon, että kaikki opettajat kehuvat ja kannustavat opiskelijoitaan, mutta kirjoitukseni pointti on piilevän potentiaalin huomaamisessa ja sen houkuttelemisessa esiin systemaattisesti ja johdonmukaisesti. Erityisen tärkeää on suhteuttaa ennakko-odotukset lopputulokseen ja huomata pienikin edistysaskel ääneen kommentoiden. Kun teemme niin, opetusarki kirkastuu ja alkaa kukoistaa tähän tapaan: Saamme keskittyä hyvään ja nähdä sen lisääntyvän. Saamme olla todistamassa, kun opiskelijat onnistuvat ja heidän todellinen potentiaalinsa tulee esille. Saamme huomata positiivisen muutoksen opiskelijoissa. Saamme itse onnistua ja olla osana positiivisia ketjureaktioita. Ja tärkeimpänä kaikesta, saamme nähdä, miten suurta iloa tuntee opiskelija, joka näennäisistä ennakkoasetelmista huolimatta onnistuu! Lähteet Kaisavuorinen.com. 2021. Positiivinen pedagogiikka – kaisavuorinen.com. Fischer, M. 2012. Linkages between employee and customer perceptions in business-to-business services – Towards positively deviant performances. Organisaatioiden ja työpsykologian väitös Aalto-yliopistossa. Hyppönen, M 2011. Fighting viruses, defending the net. (ted.com) Korpela, E. 2021. Kun on tunteet – Kannattelevassa ohjauksessa opiskelijan tunteet tehdään näkyväksi - Hiiltä ja timanttia Leppänen, M. ja Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä - Psykologiaa johtajille. Talentum Media. Liettua. Martela, F. 2014 Onnellisuuksien psykologia. Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: Ps-kustannus. Metropolia. 2021. Oppiminen. Oppiminen | Metropolia Saarinen, E. 2021. Filosofia ja systeemiajattelu 2021 luentosarja Aalto-Yliopisto. YouTube. Seligman, M. 2011. Flourish: A visionary new understanding of happiness and well-being. New York: Free press. Virtanen, M. Metropolia blogit. Hiiltä ja timanttia.

Lue lisää

Vallankäyttö opetuksessa ja ohjauksessa
22.10.2018
Anita Ahlstrand

Kun opettaa tai ohjaa, vaikuttaa toisen ihmisen ja ryhmän toimintaan. Käyttää siis valtaa. Miten vallankäyttö tukee ryhmän oppimista, rohkeutta käyttää opittua ja toimia uudessa tilanteessa? Opettaja ja ohjaaja hyvän käyttäytymisen mallina Kun opettaa tai ohjaa, toimii ryhmälle aina mallina, halusipa sitä tai ei. Ohjaajan toiminta antaa mallin hyväksyttävän käyttäytymisen rajoista. Juuri sen vuoksi se, miten ohjaa, on tärkeämpää kuin se, mitä ohjaa.  Pohdittavien kysymysten lista on pitkä, tässä joitakin esimerkkejä:   Miten ohjaaja suhtautuu ryhmän jäseniin? Jutteleeko ohjaaja heidän kanssaan, onko ohjaaja kiinnostunut heidän kuulumisistaan? Antaako ohjaaja heille aikaa ja tilaa keskustella asiasta ja myös asian vierestä? Kysyykö ohjaaja ryhmäläisten mielipiteitä? Ottaako ohjaaja ryhmän toiveita huomioon toiminnan suunnittelussa? Ottaako hän ryhmän mukaan toiminnan suunnitteluun? Miten ohjaaja suhtautuu arkaan tai ujoon ryhmäläiseen tai ryhmäläisten erilaisiin tapoihin reagoida? Tai ohjaajalle vieraisiin tapoihin opetella uusia asioita? Lisääkö ohjaaja huomaamattaan ryhmän epäonnistumisen pelkoa tai suorituspaineita?   Erityisesti se, kuinka vaativa tai vastaanottavainen ohjaaja on, vaikuttaa vahvasti ryhmäläisen haluun olla mukana ja kykyyn oppia tai soveltaa opittua omassa arjessaan. Vaativuus voi näkyä tekemisen rajoittamisena, pakottamisena tai käyttäytymisen kontrollointina. Vastaanottavuus taas näkyy hyväksyntänä, ymmärryksenä tai toiveiden ja tarpeiden huomioimisena. Vastaanottavainen ohjaaja keskustelee, kyselee, neuvottelee, ja helpottaa tällä tavoin luottamuksen syntymistä sekä sen säilymistä. Tasapainoilua vapauden ja vaatimusten välillä Paras tapa, jolla ohjaaja varmistaa ihmisen tasapainoisen oppimisen ja kehityksen, on käyttää valtaa voimavaralähtöisesti ja vastavuoroisesti. Tällöin voidaan puhua ohjaavasta vallankäytöstä. Ohjaavassa vallankäytössä ohjaaja rohkaisee ryhmäläisiä ilmaisemaan omia mielipiteitään, kunnioittaa heidän ainutkertaisuuttaan ja uskoo heidän kykyihinsä. Ohjaava vallankäyttö yhdistää yksittäisen ryhmäläisen tarpeet muiden ryhmässä toimivien tarpeisiin. Näin ohjaajan ja ryhmän velvollisuudet ja oikeudet täydentävät toisiaan. Tällainen toiminta kehittää jokaisen oma-aloitteisuutta ja yhdessä toimimista. Lisäksi ohjaava vallankäyttö lisää koettua pätevyyttä ja arvostuksen tunnetta. Syntyy halu kuulua ryhmään ja toimia osana sitä. Ohjaava vallankäyttö on kuitenkin syytä erottaa ”kivana kaverina” toimimisesta. Liian sallivassa ilmapiirissä ohjaaja ei vaadi ryhmältä mitään, mikä lisää alkuviehätyksen jälkeen turvattomuutta ja epävarmuutta.  Ryhmäläinen ei tällöin myöskään opi ymmärtämään toimintansa seurauksia itselleen tai muille. Peiliin katsomisen paikka Minulta on usein kysytty, saako ryhmäläinen kieltäytyä toiminnasta. Miten perustelen ryhmälle, jos joku ei teekään kaikkea tai seuraa välillä sivusta? Minkälainen soppa tulee, jos kaikki saavat päättää itse? Välillä kokeneellekin opettajalle ja ohjaajalle käy niin, ettei varsinaisesta tekemisestä tule ryhmän kanssa yhtään mitään, mikään ei mene suunnitelmien mukaan, ketään ei kiinnosta ja kaikki on yhtä kaaosta. Ja ennen kuin ohjaaja ehtii tarkemmin miettiä, hän on jo käyttänyt useaa negatiivista vallankäytön muotoa – huutanut, uhkaillut, kiristänyt tai pakottanut… Tai unohtanut ajatella, mitä sanaton viestintä – kehon kieli, ilmeet ja eleet – kertoo ryhmälle. Virheitä sattuu jokaiselle ja niistä myös oppii. On hyvä ottaa aikalisä ennen kuin negatiivinen vallankäyttö riistäytyy käsistä. Silloin on syytä pysäyttää tilanne ja keskustella ryhmän kanssa: Mikä mättää? Miltä tilanne näyttää tai tuntuu? Mitä me kaikki voimme tehdä toisin? Miten tästä eteenpäin? Voi vaikka laittaa tiskimikin kiertämään, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. Ohjaava vallankäyttö voi tuntua ryhmäläisistä oudolta, jos he ovat tottuneet siihen, että opettaja tai ohjaaja päättää, miten asiat tehdään. Omien onnistumisten kokemusten myötä ohjaaja oppii löytämään oman persoonallisen tavan ohjata ja käyttää valtaa niin, että se tukee ryhmän toimintaa ja oppimista. Valta on vastuuta ja tämän vuoksi kolme koota - keskustelu, kannustus ja kiitos - toimii mielestäni tässäkin!   Kirjoittaja: LitM Anita Ahlstrand on erikoistunut psykomotoriikkaan, soveltavaan liikuntaan, erityispedagogiikkaan ja tuotekehittämiseen. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina Liikkuminen ja toimintakyky sekä Sosiaalinen hyvinvointi osaamisalueilla. Hänellä on pitkä kokemus eri ikäisten ja erilaisten ihmisten voimavaralähtöisestä ohjaamisesta ja työskentelystä ryhmälähtöisten ja kehollisten työtapojen äärellä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisläheisestä työstä, luovuuden ja kehollisten työtapojen monista mahdollisuuksista sekä arjen pienistä onnistumisista.   Ohjaajuutta on tutkittu ja kehitetty muun muassa Metropolian Kepeli-hankkeessa, jossa Anita Ahlstrand työskentelee. Tämä blogin ensimmäinen versio on julkaistu aiemmin Kepeli-blogissa >>   Lähteinä käytetty mm: Ahlstrand. 2017. Moikataan varpailla. Oivalluksia ohjauksesta, liikkumisesta ja oppimisesta. Helsinki: Oppimateriaalikeskus Opike. Dever & Karabenick. 2011. Is authoritative teaching beneficial for all students? A multi-level model of the effects of teaching style on interest and achievement. School Psychology Quarterly 26 (2), 131–144. Harjunen. 2012. Patterns of control over the teaching-studying-learning process and classrooms as complex dynamic environments: a theoretical framework. European Journal of Teacher Education 35 (2), 139–161. Marsh, Waniganayake & De Nobile. 2014. Improving learning in schools: the overarching influence of ‘presence’ on the capacity of authoritative leaders. International Journal of Leadership in Education: Theory and Practice 17 (1) 23–39. Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus. Walker. 2008. Looking at teacher practices through the lens of parenting style. The Journal of Experimental Education 76 (2), 218–240.

Lue lisää

Opettajan muuttuva työnkuva
16.4.2018
vierailija

Kun maailma muuttuu, muutokset heijastuvat opettajan työhön. Metropolia Ammattikorkeakoulu kehitti vuoden 2017 aikana muuttuviin vaatimuksiin vastaavan lehtorin työnkuvan (Kuvio 1). Se sisältää seuraavat osa-alueet: ennakointi ja uudistuminen, aluevaikuttaminen, oppijalähtöinen arki, lehtorina Metropoliassa sekä tutkiva ja innovoiva työote. Kuvio 1. Korkeakouluopettajan työn osa-alueet Opettaja ennakoi ja uudistaa Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan uudenlaista osaamista, sillä muun muassa kokonaan uusia ammatteja syntyy. Maailman muuttuminen haastaa opettajaa, joka työssään ennakoi erilaisia kehitystrendejä opetuksen sisällöissä, pedagogiikassa ja digitaalisuuden käytössä. Opettaja uudistaa opetussuunnitelmaa vastaamaan uusia tulevaisuuden tarpeita, kuten teknologian kehitystä. Yksilöllinen oppiminen ja ohjaus korostuu, minkä vuoksi opettajan tulee kehittää oppimisprosessia oppijalähtöisesti. Opettaja aluevaikuttajana Opettajalta edellytetään lisääntyvää yhteistyötä sekä koulun sisällä, että yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. Ammattikorkeakoulussa opettaja rakentaa ja ylläpitää aktiivisia yhteyksiä työelämään. Hän toimii monialaisissa verkostoissa kansallisesti ja kansainvälisesti myös muiden koulutusorganisaatioiden kanssa. Lain mukaan ammattikorkeakoulun tehtäviä ovat opetus, soveltava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI-toiminta) sekä yhteistyö elinkeino- ja muun työelämän kanssa. Opettaja edesauttaa tiedon vapaata liikkumista ja saatavuutta tuottamalla erilaisia julkaisuja. Opettaja voi myös muotoilla oman osaamisensa kiinnostaviksi koulutuskokonaisuuksiksi, esim. työelämän täydennyskoulutuksiksi. Oppijalähtöinen arki opettajan työnä Opiskelijakeskeinen oppiminen ja opettaminen ovat keskeisessä roolissa oppimisprosessissa. Opettaja toimii yksilöllisen oppimisen mahdollistajana. Hän auttaa ja innostaa opiskelijoita oppimaan käytännön työelämässä tarvittavia ajantasaisia tietoja, taitoja sekä asennetta. Opettaja stimuloi opiskelijan motivaatiota ja toteuttaa oppijan polkua, muun muassa tutkivaa, yhteisöllistä ja iImiölähtöistä oppimista erilaisissa oppimisympäristöissä. Opettaja edistää opiskelijan sitoutumista oppimisprosessiin ja soveltaa nykyteknologian mahdollisuuksia osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Oppiminen voi toteutua tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) hankkeissa tai erilaisissa innovaatiokeskittymissä, joiden tuloksia hyödynnetään myös opetuksessa. Tämä edellyttää, että opettaja seuraa pedagogista ja oman alansa tutkimusta. Näin opettaja voi tehdä omia ketteriä pedagogisia kokeiluja. Tulosten dokumentointi helpottaa jatkuvaa kehittämistä. Lehtorina Metropoliassa Yritys toteuttaa strategiaansa kaikessa toiminnassaan. Tämä edellyttää, että opettaja tuntee organisaation strategian ja hahmottaa oman roolinsa sen toteuttamisessa. Opettajan arjessa tämä näkyy niin, että hän toimii tarvittaessa joustavasti ja ketterästi ottaen huomioon oppijan ja organisaation edun. Yhteisöllisyys on organisaation tärkeä voimavara.  Opettaja voi edistää yhteisöllisyyttä jakamalla avoimesti osaamistaan yhteisössään ja osallistumalla oman työyhteisönsä kehittämiseen. Työskentely yhteisten päämäärien edistämiseksi luo edellytyksiä työhyvinvoinnille. Hyvinvoinnin kasvaessa työn tuottavuus ja työhön sitoutuminen kasvaa. Onkin tärkeää, että opettaja huolehtii omasta jaksamisestaan muuttuvien vaatimusten keskellä. Opettajan tutkiva ja innovoiva työote Opettaja kehittää itseään, jotta hänen ammattitaitonsa pysyy yllä muuttuvassa maailmassa. Hän reflektoi säännöllisesti substanssi-, pedagogista ja digitaalista osaamistaan. Opettaja tarkastelee kriittisesti toimintaansa opettajana ja etsii uusia ideoita toimintansa kehittämiseksi. Opettaja on oma-aloitteinen ja toimii yrittäjämäisellä otteella. Löytääkseen uusia ratkaisuja opetustilanteisiin, TKI-toimintaan ja täydennyskoulutukseen opettaja toimii proaktiivisesti, innovatiivisesti ja ottaen harkittuja riskejä. Kun opettaja toimii rakentavasti työyhteisössä, hän luo työympäristön, joka rohkaisee luovaan ajatteluun ja innovatiiviseen työskentelyyn. Elinikäinen oppiminen on totta opettajalle, joka kehittää moninaisuusosaamistaan sekä kieli- ja kulttuuriosaamistaan. Tällöin hän työskentelee ammatillisen etiikan mukaisesti ja edistää työyhteisössä moninaisuuden ja erilaisuuden arvostamista sekä niistä oppimista. Työnkuva osaksi opettajan arkea Nyt kun Metropolian lehtorin työnkuva on valmis, työskentely jatkuu työnkuvan käyttöön ottamisella ja opettajuuden kehittymisen seuraamisella. Lehtorin työnkuvassa on määritelty kaikilta opettajilta edellytettävä perustaso. Eri aikoina opettajan työ voi painottua eri tavoin. Ollakseen hyvä opettaja ei kaikkea tarvitse hallita huipputasolla, vaan joillakin alueilla perusvalmiuksien osaaminen on riittävää. Ajattelen itse niin, että tarvitaan laajaa ja moninaista keskustelua siitä, mitä kukin osa-alue konkreettisesti sisältää ja mitä se tarkoittaa juuri minulle. Vain tällä tavalla opettajan työnkuvasta voi syntyä yhteinen näkemys. Oivallinen tilaisuus käydä keskustelua uudesta opettajan työnkuvasta ovat kehityskeskustelut, joissa esimies ja opettaja tarkastelevat opettajan omaa toimintaa ja työkenttää sekä muutokseen tarvittavaa tukea ja koulutusta. Opettajuus eri vuosikymmenillä Opettajan työnkuva on muuttunut vuosikymmenten saatossa: 1990-luvun alussa ammatillinen opettaja oli oman opetusaineensa itsenäinen asiantuntija, joka luennoi aiheesta, toteutti harjoituksia, varmisti tiedon perillemenon ja taitojen hallinnan (Tiilikkala, 2004). Ammattikorkeakoulun myötä opettajan työnkuva on 2000-luvun alussa monipuolistunut ja laajentunut.  Opettajista on tullut monipuolisia asiantuntijoita, joiden työ koostuu opettamisen lisäksi lukuisista muista tehtävistä. (Auvinen, 2004) Opettajakeskeisyys on joutunut väistymään ja opetus on muuttunut opiskelijakeskeisemmäksi. Oppimista tukevat menetelmät ovat muuttuneet ja yksilöopetuksen rinnalle on noussut pari- ja tiimiopettajuus. Kansainvälisyys ja yrittäjämäinen työskentely sekä erilaiset oppimisympäristöt tuovat muutoksia opettajuuteen. (Kakkonen, 2016). Miten opettajan työn muutos näkyy omassa organisaatiossasi? Miten korkeakouluopettajan työnkuva rakennettiin? Tässä tekstissä esitellyn korkeakoululehtorin työnkuvan työsti työryhmä, jonka tavoitteena oli kuvata, mitä uudistuva opettajuus tarkoittaa. Aluksi työryhmä perehtyi kansalliseen ja kansainväliseen tutkimustietoon korkeakoulun opettajuudesta ottaen huomioon ammatillisen osaamisen ja tulevaisuuden visiot opetuksesta ja oppimisesta sekä työelämästä. Tältä pohjalta työryhmä rakensi alustavan hahmotelman opettajuuden osa-alueista. Sen jälkeen Metropolian opettajat määrittelivät opettajalta tulevaisuudessa vaadittavaa osaamista. Näkemyksiä tulevaisuuden opettajuudesta työryhmä testasi myös luottamusmiehillä, Metropolian osaamisaluepäälliköillä, johdolla ja Opetusalan Ammattijärjestöllä. Lopuksi työryhmä tuotti kuvauksen tulevaisuuden opettajan työnkuvasta. Työnkuvan toteuttaneeseen työryhmään kuuluivat Marjatta Kelo, Marita Huhtaniemi, Minna Kaihovirta-Rapo, Jenni Koponen, Mari Virtanen Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Kirjoittaja: Marjatta Kelo, FT, toimii Metropoliassa kehityspäällikkönä ja hänen vastuualueenaan on ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittäminen. Lähteet: Auvinen, P. 2004. Ammatillisen käytännön toistajista monipuolisiksi aluekehittäjiksi? Ammattikorkeakouluuudistus ja opettajan työn muutos vuosina 1992-2010. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteellisiä julkaisuja n:o 100. http://joypub.joensuu.fi/publications/dissertations/auvinen_aluekehittajaksi/auvinen.pdf Kakkonen M. (Toim.) 2016. Ammattikorkeakoulun opettajuus muutoksessa., In: D Vapaamuotoisia julkaisuja – Free-From Publications 77, Mikkelin ammattikorkeakoulu. URN:ISBN:978-951-588-563-0 Tiilikkala, L. 2004. Mestarista tuutoriksi. Suomalaisen ammatillisen opettajuuden muutos ja jatkuvuus. Jyväskylä studies in education psychology and social research 236. http://selene.lib.jyu.fi:8080/vaitos/studies/studeduc/9513917215.pdf  

Lue lisää

Korkeakouluopettajan ammatillisuuden kehittyminen
13.3.2018
Mari Virtanen

Mitä korkeakouluopettajan pitää osata, mitä pitää taitaa? Minkälaisia valmiuksia muuttuvassa yhteiskunnassa opettaja tarvitsee luotsatakseen opiskelijaa oikeaan suuntaan? Ovatko ne muuttuneet tai muuttumassa ja mihin suuntaan korkeakouluopettajan ammatti on kehittymässä? Opettajuutta ja opettajan ammatillista professiota voidaan tarkastella useista näkökulmista, joilla tarkoitetaan työn eri osa-alueita, ammatillista sisältö- ja pedagogista opetusosaamista. Opettajuuteen liitetyt hyveet ovat kautta aikojen liittyneet henkilön sivistykseen ja viisauteen toimia tehtävässä.  Opettaja on nähty itsenäisenä, autonomisena ”kulttuurin tulkkina”, jonka työssä tulevaisuuden rakentaminen on vahvasti läsnä. Teknologian kiivas kehitys, toimintojen sähköistyminen, mobiilien laitteiden, verkkojen, ajasta ja paikasta riippumattomien ympäristöjen mahdollisuudet muuttavat opettajuutta kaikilla kouluasteilla, nyt ja tulevaisuudessa. Siksi onkin tarpeen tarkastella minkälaisia valmiuksin tämän päivän ja tulevaisuuden opettajan tulee omata.   Tulevaisuuden osaamista kartoittamassa Osaamisen määrittämiseen ja pätevyyksien kartoittamiseen on olemassa erilaisia menetelmiä ja työkaluja. Metropolia ammattikorkeakoulussa korkeakouluopettajan valmiuksien kartoittamiseen käytettiin Innoduelin digitaalisen joukkoistamisen työkalua, joka mahdollistaa ketterän, ajasta ja paikasta riippumattoman, ideoinnin ja kirjattujen ideoiden arvottamisen suosituimmuusjärjestykseen. Innoduelin avulla osallistettiin korkeakoulun toimijoita (opettajat, muu henkilökunta) yhteisölliseen ideointiin, joka käynnistettiin Metropolian Uudistuva opettajuus-työryhmän ideoilla. Työryhmän* toimesta työkaluun kirjattiin 20 siemenideaa, joita digitaalisen parivertailun avulla arvotettiin järjestykseen (kuvio 1). Parivertailun aikana osallistujilla oli mahdollisuus lisätä omia ehdotuksia opettajan tarvitsemista kompetensseista. **   Kuvio 1.Esimerkki vastausvaihtoehtojen arvottamisesta.   Kartoituksen mukaan nykypäivän ja tulevaisuuden korkeakouluopettaja on: osaamisensa ennakkoluuloton kehittäjä, vahva asiaosaaja = tietoa, taitoa ja osaamista & valmius toimia erilaisissa verkostoissa, pedagoginen taitaja, innostava, oppimisen mahdollistaja, ohjaaja ja valmentaja. Yhteenvedettynä korkeakouluopettaja on pedagoginen moniottelija, joka ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kehittää oman alan asiantuntijuuttaan, opettamisosaamistaan, samalla soveltaen ja hyödyntäen teknologiaa mielekkäällä tavalla.  Hän on moniosaaja, joka auttaa oppijaa oppimaan valmentavalla ja motivoivalla otteella, rohkeasti uusia menetelmiä soveltaen. Osaamisen määrittäminen ja pätevyyksien kartoittaminen on ajassa elävä, jatkuva prosessi. Mitä osaamista Sinun mielestäsi korkeakouluopettajalla on? Minkälaisia tietoja, taitoja, asennetta? (kuvio 2) Osallistu osaamisen määrittämiseen digitaaliseen joukkoistamisen avulla ja jätä mukaan oma ehdotuksesi. Tehdään yhdessä tulevaisuuden opettaja!! 👍 Kuvio 2. Innoduel digtaalisen joukkoistamisen välineenä.   *Uudistuva opettajuus- työryhmän jäsenet: Marjatta Kelo, Marita Huhtaniemi, Minna Kaihovirta-Rapo, Jenni Koponen ja Mari Virtanen **Parivertailu oli avoinna viikkoja ja sitä työstettiin useissa ryhmissä eri henkilöstöryhmien edustajien kanssa. Yhteensä prosessiin osallistui 126 henkilöä. Tänä aikana vertailuun lisättiin 66 uutta ideaa (kaikkiaan vertailtavia ideoita oli 86) ja eri vaihtoehdoille annettiin yhteensä 1659 ääntä. Työskentelyn tuloksia hyödynnettiin korkeakouluopettajan työnkuvan muodostamisessa.      

Lue lisää

Hiiltä ja timanttia – opittajat pedagogiikan rajapinnoilla
9.3.2018
Elina Ala-Nikkola

Mitä on tämän päivän korkeakouluoppiminen ja -opettajuus? Mikä on korkeakoulujen merkitys yhteiskunnassa ja alueellisesti? Mitä tapahtuu ammattikorkeakoulujen arjessa? Muun muassa näihin kysymyksiin etsii vastauksia Metropolia Ammattikorkeakoulun Hiiltä ja timanttia - Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla -blogi. Se tuo esiin ammattikorkeakoulupedagogiikkaa, konkreettisten esimerkkien ja ketterien kokeilujen kautta. Blogi pureutuu myös yleisesti korkeakoulun merkitykseen yhteiskunnassa: kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina. Asiaa korkeakoulutuksesta monialaisesti Blogiin sisältöä tuottavat pedagogiikan ja kouluttamisen asiantuntijat, jotka tuovat kuuluviin oman kokemuksensa ja asiantuntemukseen sekä tutkimukseen perustuvan tietonsa. Aiheita käsitellään monipuolisesti myös eri alojen näkökulmista Metropolia Ammattikorkeakoulun monialaisuutta  hyödyntäen (sosiaali- ja terveys, liiketalous, tekniikka, kulttuuri). Hiiltä ja timanttia uudistui ja sai toimituskunnan Hiiltä ja  timanttia -blogin  moottorina on aloittanut tuore toimituskunta. Se tukee ja auttaa bloggaavia asiantuntijoita kertomaan osaamisestaan laajemmille yleisöille ymmärrettävästi ja laadukkaasti sekä jakamaan blogitekstejä yleisölle. “Yhtenä kärkenä tänä vuonna blogissa tulevat näkymään muun muassa digipedagogiikan isot muutosaskeleet. Mutta kaiken kaikkiaan blogi tuo esiin laajasti korkeakouluoppimisen ja korkeakoulujen merkityksen näkökulmia”, kertoo blogissa tänä vuonna päätoimittajana toimiva, Metropolian digipäällikkö Mari Virtanen. Metropolian seinien sisään kätkeytyy valtava määrä osaamista,  johon tämä ja muut Metropolian blogit avaavat kiinnostavan ikkunan. “Blogipostausten avulla voimme tuoda esiin joskus liiankin  hiljaiseksi tiedoksi jäävää osaamista, jota korkeakouluissa  on valtavasti ja jota muutkin voisivat hyödyntää. Blogi rakentaa eräänlaista kuvaa korkeakoulukentästä osana yhteiskuntaa ja  mahdollistaa dialogin ja kehittymisen”, lisää Metropolian julkaisusuunnittelijana työskentelevä Elina Ala-Nikkola. Toimituskunta esittäytyy Blogin tämän vuoden päätoimittaja, Mari Virtanen, työskentelee digipäällikkönä vahvistaakseen opettajien digipedagogista ja muun henkilöstön digitaalista osaamista. Hän toimii avoimen jakamisen ja ketterien kokeilujen periaatteella sekä opetuksessa, hanketyöryhmissä että useissa opetuksen digitalisaatiota käsittelevissä verkostoissa. Hän julkaisee kansallisesti ja kansainvälisesti ja toimii aktiivisesti sosiaalisen median kanavissa. Hän uskoo opettajan roolin vahvaan muutokseen korkeakoulukentällä ja haluaa aktiivisesti olla tämän työn tukena. ”Pedagogisen kehittämisen tulee seurata aikaansa ja elää sen mukana. Tämän päivän pedagoginen kehittäminen on vahvaa digipedagogista kehittämistä, jossa ammattiosaamiseen yhdistyvät opetus- ja teknologinen osaaminen ja kyky niiden yhdistelemiseen ja soveltamiseen. Ketterät kokeilut ovat osa nykypäivän opettajan työtä. Me kaikki muutumme.”   Sonja Holappa toimii englannin kielen lehtorina ja digimentorina tieto- ja viestintätekniikan osaamisalueella. Työssään Sonja keskittyy auttamaan ihmisiä kommunikoimaan selkeästi eri tilanteisiin sopivalla tavalla, enenevästi digipedagogiikka hyödyntäen. ”Selkeästi kommunikoiminen eri tilanteissa on äärimmäisen tärkeää kaikille Metropolian opiskelijoille ja myös koko henkilökunnalle, sillä hyvänkin asian saa kuulostamaan surkealta, jos kommunikaatio ontuu. Kun panostamme viestintään, erityisesti ammatillisten viestiemme viimeistelyyn, syntyy ihmeitä.” Elina Ala-Nikkola työskentelee Metropoliassa julkaisusuunnittelijana. Hän kehittää korkeakoulun  julkaisutoimintaa, minkä kautta osaaminen ja tieto leviävät sekä tiedeyhteisöjen, eri alojen ammattilaisten että myös laajemman yleisön tiedoksi. “Ammattikorkeakoulut ovat aitiopaikalla yhteiskunnan kehittämiseen: tieto, asiantuntijuus ja kehittäminen ja opiskelijoidemme ja henkilöstömme oivallukset ovat arjessamme läsnä joka päivä. Julkaisemalla näitä myös  ulos  talomme seinien ulkopuolelle osallistumme ja osallistamme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siksi julkaisusuunnittelijana innostan metropolialaisia julkaisemaan tietoaan ja autan julkaisemisen arjen kiemuroissa. Odotan innostavia hetkiä tämän blogin parissa!” Kuvalähde: Pixabay,  Tero Vesalainen (CC0)

Lue lisää