Avainsana: ammattikorkeakouluopetus
Missä on tekoälykeskustelun pedagoginen ydin?
Tekoälysovellusten kehittymisen ja yleistymisen on nähty tuovan huimia mahdollisuuksia esimerkiksi yksilöllisen opetuksen ja oppimisen tukemiseen. Samaan aikaan niiden käyttöön liittyy suuria eettisiä huolenaiheita. (Esim. Dempere ym. 2023, Euroopan komissio 2022.) Tähän keskusteluun otti kantaa myös Petri Silmälä (2024) blogitekstissään Tekoälyn sietämätön keveys, jossa hän pohti ansiokkaasti tekoälyyn liittyviä riskejä ja esitti, että tekoäly soveltuisi parhaiten oppimisen tukipalveluihin, kuten automatisoitujen prosessien hoitamiseen. Tekoälyyn liittyvät huolet johtavat helposti sivuraiteille siitä, mikä on oppimisen tavoite ja millaiset keinot sitä edistävät. Tässä kirjoituksessa pohdin tekoälyn käyttämistä pedagogisen ajattelu- ja suunnittelutyön apuvälineenä. Esitän, että tekoälysovellukset tuottavat opetukseen ja oppimiseen huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin toistaiseksi hyödynnämme tai osaamme vielä edes kuvitella. Näiden mahdollisuuksien hyödyntämisen suurin anti ei kuitenkaan ole itse teknologiassa vaan siinä, että se antaa kimmokkeen pohtia ja ravistella vallitsevia pedagogisia tavoitteita ja toimintatapoja. Tekoälysovelluksista oppimisen ytimeen Pedagogisesta näkökulmasta katsoen tekoälykeskustelu on suorastaan kummallisessa asetelmassa, jossa sovelluksista itsestään on tullut keskipiste, jonka ympärille opetus- ja oppimistoimintaa asetellaan. Lähtökohtana on joko se, että uudenlaisia opetusvinkkejä kehitellään työkalujen ympärille tai sitten uusia työkaluja yritetään sovittaa olemassaoleviin asetelmiin. Kärjistetysti ilmaisten pedagogisia ratkaisuja kehitellään sovellukset edellä tai etsitään kontrollointikeinoja, joilla tekoälyn käyttö voitaisiin estää. Kummassakin tapauksessa lähtökohdat ovat vinksahtaneet, koska keskustelua käydään ilman periaatteellista pohdintaa siitä, mitkä ovat opetukselle ja oppimiselle asetetut tavoitteet. Tekoälykeskustelun suurin anti on vallitsevien pedagogisten tavoitteiden ja toimintatapojen ravistelussa. Tekoälyn yksi suurimmista hyödyistä on sen kyky tehostaa toimintoja. Opetus ja oppiminen ovat kuitenkin moniulotteisia, monivaiheisia ja monitasoisia prosesseja, joiden automatisointi tai maksimaalinen tehostaminen ei pääsääntöisesti tuota laadukasta lopputulosta. Esimerkiksi esseen kirjoituttaminen tekoälyllä voi olla ajankäytöllisesti tehokasta, mutta ei edistä oppijan omaa ajattelua ja oppimista. Tällaiset tekoälyn käyttötavat luovat paljon puhutun eettisen ongelman sekä opettajalle, jonka tulisi arvioida opiskelijan osaamista, että opiskelijalle itselleen, jolle kuuluu vastuu omasta oppimisestaan. Vaikka eettiset ongelmat ovat todellisia, huomion kiinnittäminen edellisen kaltaisiin esimerkkeihin ei ole pedagogisen kehittämisen kannalta kovinkaan hedelmällistä. Keskustelun jumiutuessa tekoälyn käyton kontrolloimiseen, sivuutetaan ydinkysymys siitä, mikä on oppimisen tavoite ja millaiset keinot sitä edistävät. Vaikka nykyiset tekoälysovellukset eivät ole sen koommin keinotekoisia kuin puhtaasti älykkäitäkään, termeistä kiistelyllä ei voida sivuuttaa sitä tosiasiaa, että tekoälyperustaisten sovellusten (esim. ChatGPT) käytön nopea lisääntyminen on tuonut mukanaan todellisia muutoksia. Nyt olisikin se kuuluisa tuhannen taalan paikka arvioida kriittisesti käytössä olevia opetuksen ja oppimisen toimintatapoja uudesta näkökulmasta. Mihin opetus- ja oppimistoiminnassa on tärkeää kiinnittää huomiota ja miten sitä kannattaa uusilla työkaluilla toteuttaa? Mitä tulisi muuttaa? Tekoälyn käyttämisen kontrolloinnista kriittiseen (itse)arviointiin Kiistaton muutos on se, että tekoälyä käytettäessä opettajien on aiempaa vaikeampaa todentaa, kuka minkäkin tuotoksen tai tuotoksen osan on tehnyt. Siksi tarvitaan rohkeutta pohtia vallitsevia toimintatapoja kriittisesti. Tällä hetkellä ei ole olemassa toimivia eikä varsinkaan mielekkäitä valvontakeinoja. Näin ollen hyväksyttävä tosiasia on se, että vastuu oppimisprosessista siirtyy entistä enemmän opiskelijalle itselleen. Onkin jatkuvasti tärkeämpää, että opiskelijoita ohjataan kehittämään oppimiseen liittyviä taitoja, kuten itseohjautuvuutta, kriittistä ajattelu- ja lukutaitoa sekä keskittymistä. Oppiminen muuttuu - vai muuttuuko kuitenkaan? Huolipuheen vastapainoksi voidaan todeta, että lopulta kaikessa oppimisessa työn on aina voinut tehdä tai olla tekemättä vain oppija itse. Oppiminen joko tapahtuu tai on tapahtumatta oppijan päässä, eikä sinne asti nykyteknologioilla vielä kovinkaan helposti päästä, vaikka erilaisin ratkaisuin sitäkin yritetään (mm. Dempere ym. 2023). Onko tekoälytyökalujen korostama asetelma lopulta niinkään uusi vai tuoko se vain aiempaa selkeämmin esille tilanteen, joka on ollut läsnä aina ennenkin? Jos esseellä ei enää voida aukottomasti todistaa opiskelijan omaa ajattelua, onko ratkaisuna tekoälyn käytön kieltäminen vai tehtävän uudistaminen? Mitä jos tehtävien taustalla olisikin pohdinta siitä, millaista osaamista opiskelija tarvitsee tekoälytyökalujen maailmassa ja millainen paikka esseillä voi olla tällaisen osaamisen osoittamisessa? Mitä ideoita tekoälyltä voisi kenties saada tällaisten tehtävien luomiseen? Kannattaa kokeilla! Mihin tekoälystä on apua? Tekoälytyökalut tulisi jalostaa pedagogisiksi apuvälineiksi, jotka mahdollistavat oppimisen tuen tarjoamisen kaikenlaisille oppijoille uudella tavalla sen sijaan, että niitä yritetään sellaisenaan soveltaa nykyisiin opetustapoihin ja tehtävätyyppeihin. Mielekkäitä tapoja ovat esimerkiksi tekoälyn valjastaminen oman oppimisen tutoriksi tai sparrauskaveriksi kielenhuoltaminen opetuksen monipuolistaminen oppimateriaalin eriyttäminen ja monipuolistaminen saavutettavuuden parantaminen. Tällaisia toimia voi tehdä helposti jo nyt tekoälysovellusten ilmaisversioilla. Ne eivät ole järin monimutkaisia, eivätkä ne myöskään tuo järisyttäviä muutoksia perinteisiin opettajan tai opiskelijan rooleihin. Oppilaitoksissa laaditaan ja päivitetään ohjeistuksia tekoälyn hyödyntämiseen. Tässä muutamia vinkkejä käyttötavoista, joilla tekoälyä voi hyödyntää pedagogista ajattelua ja laatua vahvistavalla tavalla. Vinkit pohjautuvat Metropolia Ammattikorkeakoulun opettajille, ohjaajille ja opettajille laadittuun ohjeistukseen (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). Ohjelmien kanssa voi käydä keskusteluja, jotka kehittävät ihmiskäyttäjän omaa reflektiota siitä, mitä jo osaa ja missä asioissa tarvitse tukea. Ohjelmien maksullisilla versioilla käyttäjät voivat myös luoda helposti omia chatbottejaan esimerkiksi ohjauskeskustelun tueksi. Sekä opiskelijoilla että opetushenkilöstöllä on ennennäkemätön mahdollisuus kehittää osaamistaan itsenäisesti saaden siihen samalla reaaliaikaista tukea melkeinpä aiheesta riippumatta. Oppimateriaalin tuottaminen käy nopeammin, kun erilaisia materiaaleja voi kääntää eri muotoihin ja eri kielille muutamissa minuuteissa. Tällaisten tehtävien nopeutuminen vapauttaa opettajien aikaa esimerkiksi opiskelijoiden henkilökohtaiseen kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Opettajat pystyvät saamaan lukuisia mallivaihtoehtoja opintojakson sisällön jäsentämiseksi yhdellä napsautuksella. He pystyvät pyytämään ja ideoimaan erilaisia tehtävämuotoja, jotka puolestaan tukevat erilaisia oppijoita ja mahdollistavat oppiaineksen eriyttämisen. Tekoälyltä voi saada helposti ideoita opetuksen arviointitapojen monipuolistamiseen automatisoitujen arviointien lisäksi. Opiskelijat voivat kehittää omia tekstejään ja saada palautetta nopeammin ja tarkemmin kuin aiemmin. Opettajat ja opiskelijat yhdessä voivat syventää kriittisen lukutaidon merkitystä ja harjaannuttaa tähän liittyviä taitoja esimerkiksi vertaamalla itse tuotettuja tekstejä tekoälyn tuotoksiin. Samoin olennaista on harjoitella tunnistamaan tekoälyn hallusinointeja, vinoumia ja virheitä. Kehitys vaatii kokeiluja Tekoälysovellusten pinnallisesta ja näennäisen tehokkaasta pikakäytöstä oppimistoiminnassa olisi tärkeää päästä pian tasolle, jossa opitaan tunnistamaan tekoälyn tuotoksiin liittyviä vinoumia ja vääriä asiasisältöjä. Tämä vaatii sitä, että työkalut otetaan käyttöön avoimesti ja niihin liittyviä toimintatapoja kokeillaan ja kehitetään aktiivisesti. Tässä yhteydessä on oiva paikka uudistaa myös pedagogisia ajattelu- ja toimintatapoja. On aika pohtia sitä, millaista oppimista ja osaamista tarvitaan tekoälytyökalujen aikakaudella. Opetuksen muodot ovat kautta aikojen sopeutuneet eri ympäristöihin ja niin tulee käymään nytkin. Ihmiskunnan historiassa opetuksen muodot ovat kautta aikojen sopeutuneet eri ympäristöihin ja eittämättä niin tulee käymään nytkin. Kieltojen, sanktioiden ja kontrollien sijaan muutoksen junaan kannattaa hypätä rohkeasti mukaan, koska vauhti tuskin on hiljenemässä tai pysähtymässä lähiaikoina. Kirjoittaja Pia Koirikivi (FT, kasvatustieteiden dosentti) työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa oppimistoiminnan asiantuntijana. Hän on erityisen kiinnostunut korkeakoulupedagogiikan kehittämisestä. Aiemmalta taustaltaan hän on kasvatustieteiden tutkija, opettajankouluttaja ja yliopistonlehtori. Lähteet Dempere J., Modugu K., Hesham A. & Ramasamy L.K. (2023). The impact of ChatGPT on higher education. Frontiers in Education, 8:1206936. Metropolia Ammattikorkeakoulu (2024). Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille. Metropolian jatkuvan oppimisen johtajan hyväksymät ohjeet ovat laatineet Pia Koirikivi, Kirsi Kuosa, Mika Hämäläinen ja Kimmo Leiviskä. Saatavilla pyynnöstä. Euroopan komissio (2022). Tekoälyn ja datan käyttö opetuksessa ja oppimisessa – eettiset ohjeet opettajille. Koulutuksen, nuorisoasioiden, urheilun ja kulttuurin pääosasto. Euroopan unionin julkaisutoimisto. Silmälä, P. (2024). Tekoälyn sietämätön keveys. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Tulevaisuuden työelämä tarvitsee uravalmennusta
Harva meistä eläköityy samasta tehtävästä, johon tuli alun perin palkatuksi. Tutkimusten mukaan työuraan mahtuu tyypillisesti 5-7 uramuutosta (1, 2). Tämä voi tarkoittaa urasuunnan muutoksia, toimialan vaihtoja sekä mahdollista siirtymistä palkansaajasta yrittäjäksi tai toisin päin. Uravalmennuksen tarve lisääntyy, koska työuriin mahtuu aiempaa enemmän uramuutoksia. Uramuutoksiin vaikuttaa moni tekijä elämäntilanteen ja kiinnostuksen kohteiden muutoksista tekniikan kehittymiseen. Nuoremmat sukupolvet esimerkiksi arvostavat merkityksellisyyttä sekä parempaa tasapainoa työn ja muun elämän välillä. (1, 2.) Digitalisaatio ja tekoäly tulevat mitä todennäköisimmin vaikuttamaan työuriin. Tekoälyn ennustetaan vaikuttavan 40% työpaikoista tavalla tai toisella, joissain maissa jopa 60%. (2, 3.) Uravalmennuksen tarve lisääntyy, kun työuriin mahtuu aiempaa enemmän uramuutoksia. Sen huomioiminen niin tutkinto-opintojen aikana kuin erityisesti työllistymiseen tähtäävissä erilliskoulutuksissa ja hankkeissa on tärkeää. Käsittelen tässä kirjoituksessa uravalmennuksen hyötyjä yhtäältä yleisellä tasolla ja toisaalta PrepProg-hankkeessa saatujen kokemusten kautta. PrepProg-hankkeen valmennus oli kohdistettu Ukrainasta sotaa paenneille. Miten ja milloin hyötyy uravalmennuksesta? Uravalmennuksen suurin hyöty saadaan itsetuntemuksen lisääntymisenä ja itseluottamuksen kasvuna. Uravalmennuksen aikana keskitytään omien vahvuuksien ja ammatillisen osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen, arvojen, motivaatiotekijöiden sekä kiinnostuksen kohteiden pohdintaan. On helpompaa kehittää omaa uraa, kun tietää kuka on. Silloin tulee haettua itselleen sopivia tehtäviä, eikä töitä pelkän hakemisen takia. Uravalmennuksen suurin hyöty liittyy itsetuntemuksen lisäämiseen ja itseluottamuksen kasvuun. Toinen keskeinen uravalmennuksen hyöty liittyy uratavoitteiden asettamiseen, erilaisten uravaihtoehtojen pohdintaan ja etenemiseen niitä kohti. Uravalmennus lisää itsensä johtamisen taitoja ja toimijuutta. Uramuutos virittää useimmiten erilaisia tunteita, kuten innostusta, surua, pettymystä, epävarmuutta ja toiveikkuutta. Aina asiat eivät mene niin kuin oli suunniteltu. Joskus taas eteen avautuu mahdollisuuksia sattumalta. Uravalmennuksessa tunteita ja mahdollisia jarruttavia ajatusvinoumia käsitellään turvallisessa ympäristössä. Uravalmennus soveltuu erilaisiin tilanteisiin esimerkiksi, kun nuori pohtii omaa urasuuntaa opintojen aikana kiinnostuksen kohteet ja motivaatiotekijät muuttuvat uusi toimiala tai ura sytyttää kiinnostuksen on toive uralla etenemisestä on tarve elämän tasapainoon saamisesta työt nykyisessä työpaikassa loppuvat tekoäly vaikuttaa tapaan tehdä töitä henkilö irtisanotaan tai lomautetaan elämäntilanne muuttuu esimerkiksi vanhemmuuden tai sairauden myötä on lähdettävä pakolaiseksi toiseen maahan. Uramuutokset eivät ole aina helppoja. Pitää tuntea itsensä hyvin, nähdä uramahdollisuuksia tulevaisuudessa sekä sietää epävarmuutta ja erilaisia tunteita. Uravalmennus on tavoitteellinen prosessi, jossa valmentaja auttaa tarkastelemaan vaihtoehtoja ja haastamaan rajoittavia uskomuksia sekä asettamaan ja saavuttamaan uratavoitteita. Uravalmennus osana PrepProg -valmentavaa koulutusta PrepProg-hankkeessa (2022-2024) kehitettiin vieraskielistä korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Kohderyhmänä olivat Ukrainasta sotaa paenneet tilapäistä suojelua saaneet henkilöt. PrepProg-hankkeen valmentavasta koulutuksesta voi lukea lisää aiemmin julkaisusta postauksesta. PrepProgin opiskelijoille tarjottiin uravalmennusta sisältävä opintojakso. Siihen kuului sekä ryhmäohjausta että tunnin henkilökohtainen valmennus. Ryhmäohjauksessa käsiteltiin opiskelijoiden vahvuuksia, tutkintojen alakohtaisia erityispiirteitä sekä yhteishakua korkeakouluihin. Henkilökohtaisessa valmennuksessa keskityttiin opiskelijan koulutus- ja urapolun suunnitteluun. Myös itsetuntemuksen kehittäminen, minäpystyvyyden vahvistaminen sekä toiveikkuuden ruokkiminen olivat tärkeitä teemoja kohtaamisissa opiskelijoiden kanssa. Opintojakson laajuus oli yksi opintopiste. Opiskelijoiden tulevaisuuden suunnitelmat selkiytyivät jo lyhyen opintojakson aikana. Perinteisiin uravalmennustilanteisiin verrattuna PrepProg-hankkeen uravalmennukseen toi vaikeuskertoimen sodan tuoma epävarmuus liittyen elemäntilanteeseen, uuteen asuinympäristöön ja omaan tulevaisuuteen. Tästä syystä PrepProg-hankkeessa opiskelijoiden tarve henkilökohtaiseen uravalmennukseen oli erityisen suuri. Moni opiskelijoista olisi toivonut sitä enemmän. Palautteen mukaan opiskelijoiden tulevaisuuden suunnitelmat selkiytyvät opintojakson aikana. Suurin osa opiskelijoista kertoi tietävänsä, mitä aikoo tehdä koulutuksen jälkeen ja mikä on seuraava askel tiellä työelämään. Uravalmennus tukena muutostilanteissa Uravalmennusta kannattaa tarjota ja hyödyntää läpi työuran. Se tukee muutoksen tekemistä erilaisissa tilanteissa. Oppilaitosten kannattaisi ottaa uravalmennus myös tutkinto-opiskelijoiden tueksi. Erityisesti uravalmennuksen merkitys korostuu osana valmentavia- ja työllistymiskouluksia sekä niihin liittyviä hankkeita. Uravalmennuksesta hyötyvät kaikki. Uravalmennuksesta hyötyvät kaikki: opiskelijat, oppilaitokset ja yhteiskunta. PrepProg-hanke on hyvä esimerkki siitä. Kirjoittaja Elvira Vainio toimii uravalmentajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja PrepProg-hankkeessa. Hän työskentelee uran, työllistämisen, työllistymisen, osaamisen ja työelämätaitojen kehittämisen teemojen parissa.Hänen missiona ovat mahtavat maanantait ja kestävämpi työelämä. Lähteet Millennials job hopping generation. Gallup. 2016 Growth and Jobs at Davos 2024: What to know. World Economic Forum. How millennials want to work and live. Gallup. 2016
Sustainability in Education
In recent years, sustainability has gained significant attention in education. Universities of Applied Sciences have taken sustainability in education seriously. Why this shift? It comes down to various factors, including government reforms recognizing global challenges and educational institutions collaborating to find innovative solutions. In Finland, a commitment to sustainability in teaching aligns with the need to balance economic growth with finite environmental resources and address challenges like climate change and equality. Universities of Applied Sciences educate future professionals that can be in the forefront of solving sustainability challenges in the society. Universities of Applied Sciences educate future professionals that can be in the forefront of solving sustainability challenges in the society. In December 2021, The Rectors’ Conference of Finnish Universities of Applied Sciences Arene published, that highlight sustainable development as one of the competencies for both bachelor’s and master's degrees. Metropolia officially introduced Arene’s shared competencies into all of its degree programmes in the autumn 2022. In this text, we explore the importance of sustainability in education and introduce the steps taken at Metropolia to support its teaching staff in integrating sustainability into curricula. Sustainability in education must involve both staff and students People tend to have various views on what sustainability is. Building a common understanding on what sustainability actually means and its systemic nature was identified as the starting point for Metropolia. The goal was set, that every Metropolian, whether a member of staff or a graduating student, will receive sustainability know-how that can be implemented in working life and society. The goal is that everyone will receive sustainability know-how that can be implemented in working life and society. To achieve this goal, sustainability is being integrated into all degree programmes. The vision is clear: every graduate should possess relevant sustainability expertise tailored to their specific field and profession. A current state analysis was conducted in all degree programmes in 2022. The aim was to identify how sustainable development is part of the teaching by analyzing the 17 UN Sustainable Development Goals (SDGs) and how the themes of the goals are part of courses. Based on the analysis the degree programmes have conducted plans for continuing the integration of sustainability into the curricula and everyday teaching in the years to come. Sector-specific specialists from Metropolia's Sustainability in Education team have offered sparring, when conducting these analyses and working on integration. Sustainability know-how of the teaching staff is key to be able to integrate sustainability aspects into teaching. Parallel to the current state analysis, a basic course on sustainable development for the entire staff was launceh. The online course presented the basic concepts and systemic nature of sustainable development, its three pillars and how sustainability is managed at Metropolia. By the end of September 2023, 726 staff members had completed the course, which is around 70 % of Metropolia’s full-time staff. The course has helped in shaping shared understanding on what sustainability in higher education context means. Clean and sustainable solutions Innovation Hub offered to all students of Metropolia and other universities of applied sciences 30 ECTS credits of free electives from the training package of clean and sustainable solutions. The package consists of five courses, of which one can complete one or more according to their own interest and schedule. The contents are designed to be suitable for students of all fields, and the implementation is such that it enables experts from different fields to work together and learn from others in multidisciplinary environments. Promoting collaboration between teachers is vital for sustainability in education Collaboration between teachers is key to success in integrating sustainability into the everyday life of teaching. Teachers have limited resources which is why peer-to-peer sparring, sharing best practices and truly focusing on the practical level of teaching is important in sustainability work. Sharing best practices and truly focusing on the practical level of teaching is important in sustainability work. Metropolia’s Sustainability in Education Team organized an event for teaching staff in September 2023. The aim was to share new practical knowledge and expertise on how to integrate sustainability in education, to provide time for discussion and collaboration in education development. It was aimed at Metropolia's Heads of Degree, teaching staff, study coordinators, guidance counselors and others working with educational development. There were somewhat 80 people enrolled for the event. In the joint session Metropolia’s work towards sustainability in education, Arene’s work for sustainability competencies and the EU's Green Comp Framework were presented. Event continued in four field-specific sessions, where lecturers from each field shared their best practices on integrating sustainability into teaching. Feedback of the event was positive, and participants wished for similar opportunities for discussion also in the future, but with a multidisciplinary approach so that participants can learn from different fields. Key take-aways from field-specific sessions: Culture Various courses were presented: the innovation course in design, the sustainable design course, the circular economy and design course, the courses and course plans related to fashion and clothing. Discussion was held on the contents and the possibilities for cooperation between different degrees and majors as well as future plans. Several points of convergence were identified. Technology Development of a sustainable development module as part of all students' orientation was discussed. The idea is to progress after this to the knowledge of sustainable development of the different training programs in the field with different courses. In this way, it is possible to acquire sustainability competence at three different levels: the basics of sustainable development at a general level, sustainable development in one's own field and sustainable development as part of one's own professional competence. Innovation projects were identified as a good way to integrate sustainability thinking into the studies of degree programmes. Project- and learning environments like Carbon garage, IoT garage, Urban Farm Lab, Hymy village provide more opportunities. Social and Health Services Social and Health Services campus actively integrates sustainable wellbeing into operations and teaching methods, aligning with a broader commitment to holistic sustainability in education. Emphasizing self-awareness and responsibility, Collaborative Storytelling is key to teaching sustainability as theory and practice. In September’s joint session, diverse topics were discussed, from student innovations reducing hospital carbon emissions to participation in the EU project SDG4BiZ and efforts to infuse sustainability into osteopath practices. The sustainability in education team has orchestrated impactful events, fostering a meaningful exchange of stories among teachers, students, and practitioners. These discussions inspire collaborative efforts towards Metropolia's strategic goals for 2025, showcasing the community's dedication to sustainability in social and health services education. Business Presentations from different topics in the field of business were held: responsible business, economy, marketing and finance. Each gave listeners new perspectives and ideas for integrating sustainability into their own courses. Responsible Business is a comprehensive overview of the theme of sustainable development and responsibility. The course includes a wide range of expert lectures and small group discussions. This type of implementation has received really good feedback from students. The ideas of sustainable economy and climate change were discussed with concrete examples. In marketing courses sustainability is embedded into the business cases that the students solve. A new course Responsible Finance and the background to its development. The course is very up-to-date and responds well to the changing needs of the financial sector. The journey towards sustainable education continues Collaboration and time for discussion and reflection among peers is vital, if we want to succeed in sustainable education. To respond to this need, Metropolia will set up a network of teachers invested in sustainability in their own teaching. The network will operate in 2024 with an idea of changing ideas with peers as well as sparring and helping colleagues in their own fields to integrate sustainability into curricula and courses. Collaboration and time for discussion and reflection among peers is vital, if we want to succeed in sustainable education. In light of the gigantic megatrends and societal challenges ahead such as climate crisis, biodiversity loss as well as threats to democracy and wellbeing it is clear that there is still much work ahead of us. As Helen Keller once wisely noted, "Alone, we can do so little; together, we can do so much." These challenges require collective effort and an unwavering commitment to change. Rebecca Solnit, in her work "When the hero is the problem," reminds us that it is often not heroes but ordinary individuals working collaboratively who bring about transformative change. The road ahead may be long and arduous, but with unity, determination, and a shared vision, we can remain hopeful and continue to aspire towards a sustainable future for all of us. Universities of Applied Sciences have a responsibility in educating future professionals that can solve these challenges. Writers Elli Ojala (MBA) works as Metropolia’s Sustainability Manager. Elli is in charge of integrating environmental, social and economic sustainability into Metropolia’s everyday operations. Tricia Cleland Silva serves as a senior lecturer and holds a PhD in Management and Organization. Her co-created method of Collaborative Story Craft and Story Mediation inspires her roles in sustainable development and inclusion within higher education and community of practice. Riitta Lehtinen, Licentiate in Technology (Chemical Engineering) works as a principal lecturer in the Department of Clean Technologies in Metropolia. Her favorite aphorisms are: Look at systems - think globally, act locally! Waste is a choice, the choice is (y)ours! and Less is more! Juha Ainoa, MA (Design), is a senior lecturer and head of major in the design degree in Arabia Campus. Anne Perkiö, M.Sc. (Econ.) and Licentiate in Education, works as a Principal Lecturer and Head of Business Administration Programme in Metropolia Business School. Her motto is: Always learning! Additional information Metropolia’s sustainability website Shared competencies for universities of applied sciences. Arene.
Tutkinto matkalla verkkoon
Etäopetus tuli oppilaitoksissa tutuksi koronapandemian aikana. Silloin kuitenkin jouduttiin keskittymään pedagogisiin pikaratkaisuihin ja pakotettuun verkkopainotteisuuteen. Verkossa toteutettavaan opetukseen on haluttu keskittyä uudella innolla nyt pandemian jälkeen. Mutta miten toimia, kun tavoitteena on koko tutkinnon vieminen verkkoon? Miten toimia, kun tavoitteena on koko tutkinnon vieminen verkkoon? Metropolia Ammattikorkeakoulussa tehtiin keväällä 2023 rohkea päätös kahden tutkinnon verkkototeutuksesta. Sosionomi- ja liiketalouden tutkinto aloittavat verkossa syksyllä 2024. Tässä kirjoituksessa jaamme kokemuksiamme sosionomitutkinnon verkkototeutuksen suunnittelun alkuvaiheista. Kun suunnittelet kokonaisen tutkinnon viemistä verkkoon, kannattaa oppimamme perusteella huomioida ainakin seuraavat asiat: Mahdollista tilaa ja aikaa yhteiselle keskustelulle. Selvitä tutkinnossa työskentelevien ajatukset. Tutustu muiden korkeakoulujen tutkintoihin ja toteutuksiin. Verkostoidu ja aloita avoin vuoropuhelu. Määrittele, mitä ”verkko” tarkoittaa juuri sinun tutkinnossa. Mahdollista tilaa ja aikaa yhteiselle keskustelulle ja selvitä tutkinnossa työskentelevien ajatukset Päätös sosionomitutkinnon verkkototeutuksesta herätti opetushenkilöstön keskuudessa lukuisia kysymyksiä, sillä sosionomin työssä osaamisen ammatillisena perustana ovat vuorovaikutus ja osallisuutta edistävä asiakastyö (Sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen kompetenssit, 2023). Tuoreet verkko-opetukseen keskittyvät tutkimukset kuitenkin vahvistavat sen, että oikein suunniteltuna ja toteutettuna etäopetus voi olla opiskelijoiden oppimista tukevaa. Se vaatii opettajalta monipuolisia ja uudenlaisia keinoja keskustella, opettaa ja ohjata. (Sointu ym. 2022a; Sointu ym. 2022b.) Yhteisen ymmärryksen ja käsitteistön luominen on kaiken perusta. Verkkototeutuksen ollessa sosiaalialalla uusi asia koko henkilöstölle, on ollut tärkeää auttaa henkilöstöä ymmärtämään tehtyjä päätöksiä ja muutoksen merkitystä sekä yksilötasolla että koko työyhteisön kannalta. Yhteisen ymmärryksen ja käsitteistön luominen on kaiken perusta. Tälle muutostyölle on tärkeää löytää riittävästi aikaa, muuten pedagogiseen muutokseen sitoutuminen voi jäädä vajaaksi. Tutkintoja ohjaavan tiukan hallinnollisen aikataulun vuoksi on avoimen ja tutkinnon sisäisen keskustelun paikkoja ollut myös meillä valitettavan vähän. Teimme projektiryhmässä suunnitelman siitä, miten parhaiten pystyisimme tiedottamaan ja kuulemaan mielipiteitä tutkinnon ja henkilöstön näkökulmasta. Verkkototeutus on säännöllisesti ollut esillä teemana opettajakokouksissa ja opettajille on tarjottu prosessin edetessä mahdollisuuksia osallistua ja kertoa mielipiteensä sekä vaikuttaa projektitiimissä tehtyihin ehdotuksiin. Lisäksi yhteisen keskustelun paikkoja on järjestetty säännöllisesti projektiryhmän ja esihenkilöstön keskinäisten sparraustapaamisten sekä itse projektiryhmän tapaamisten ympärille. Yhteistyötä ovat lisäksi tehneet kahden verkkotutkinnon suunnittelun projektipäälliköt. Tapaamisissa on jaettu tietoa ja hyviä käytänteitä. Lähdimme liikkeelle tutkinnon henkilöstölle suunnatulla kyselyllä. Halusimme kuulla heidän ajatuksiaan, asenteitaan ja mielipiteitään liittyen verkossa toteutettavaan sosiaalialan tutkintoon. Kysyimme lisäksi tarpeista verkkopedagogiikkaan liittyvään koulutukseen. Kysely lähetettiin 32 henkilölle, joista 23 vastasi siihen. Ilahduimme siitä, että suhtautuminen verkkopohjaiseen opetukseen oli pääosin myönteistä tai neutraalia (82%). Muita tärkeitä esille nousevia asioita olivat: Vahvimman tuen henkilöstö antoi toteutustavalle, jossa opetusta on sekä aikaan ja paikkaan sitomatta että myös lukujärjestyksen mukaisina ajankohtina verkkovälitteisesti. Vastauksissa painotettiin nykykäytänteiden mukaisten harjoitteluiden säilyttämistä niin, että ne toteutetaan työelämässä myös verkkotutkinnossa. Osaamisen kerryttämisen ja tuen tarpeista eniten koettiin tarvittavan tukea videoiden tekemiseen. Verkkopedagogiikkaan liittyvien materiaalien löytyminen yhdestä paikasta ja erilaisten lisenssien tarpeellisuus näkyivät vastauksissa. Muita pohdituttavia asioita olivat muun muassa resurssointi ja työelämäyhteistyö. Kysely antoi arvokasta tietoa projektiryhmän työlle. Sen pohjalta verkkototeutuksen rakennetta on lähdetty työstämään ja opettajien tiedollisiin tarpeisiin vastaamaan. Tutustu muiden korkeakoulujen tutkintoihin, verkostoidu ja aloita vuoropuhelu Lähes yhtä tärkeää kuin oman tutkinnon sisäisen keskustelun mahdollistaminen, on näkemyksemme mukaan myös katsoa ja kuulla, mitä tapahtuu muissa ammattikorkeakouluissa. Tulemme sosiaalialan verkko-opetuksen kentälle takamatkalta ja olemme olleet aidosti halukkaita oppimaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö kannustaa ammattikorkeakouluja yhteistyöhön ja nyt voimme myöntää sitä aidosti myös tapahtuvan. Olemme käyneet keskusteluja neljän eri ammattikorkeakoulun kanssa: Turku AMK, Lapin AMK, LAB-ammattikorkeakoulu ja Laurea. Yhteistyö kollegaorganisaatioiden kanssa, joissa sosionomitutkinto on jo verkossa, on osoittautunut antoisaksi. Keskustelu oppilaitosten toimijoiden kanssa on ollut vapaamuotoista benchmarkkausta, lisäksi Laurea ammattikorkeakoulun kanssa järjestimme yhteisen työpajan. Toisen oppilaitoksen tekemiä valintoja ei voi suoraan viedä omaan toimintaan. Kutsuimme Laurea ammattikorkeakoulun sosiaalialan verkkotutkinnosta vastaavat henkilöt yhteiseen työpajaan opetushenkilöstömme kanssa. Työpajan tarkoituksena oli kuulla laurealaisten kokemuksia verkko-opintojen toteuttamisesta ja saada tietoa, jolla me voisimme välttää pahimmat sudenkuopat. Vaikka toisen oppilaitoksen tekemiä valintoja ei voi suoraan viedä omaan toimintaan, saimme ajattelemisen aihetta ja arvokasta sparrausapua valintojen tekemiseen. Typöpajan keskusteluiden pohjalta tärkeiksi muistisäännöiksi jäivät erityisesti seuraavat näkökulmat: Verkko-opinnoissa opiskelevien kriittiset vaiheet painottuvat opintoihin hakeutumiseen ja opintojen markkinointiin sekä esimerkiksi opintojen verkkosivuihin sekä opintojen aloitukseen (orientaatiopäivät) Ohjauksen ja vuorovaikutuksellisuuden suuri merkitys Opettajan rooli muuttuu, opiskelijan rooli vahvistuu Opiskelijoiden ryhmäytymiseen panostaminen on tärkeää Opintojen etukäteissuunnittelun ja opintojen käsikirjoituksen merkitys Jokaisen opintojakson vuorovaikutuksellisuuden funktion määrittely. Näitä tärkeitä huomiota tukee myös Kati Mäenpään (2021) väitöskirja. Sen tulokset osoittavat, että verkossa opiskelevat opiskelijat ovat osoittaneet motivaation ja opiskeluhyvinvoinnin vahvistuneen erityisesti vertaisryhmissä koetun kannustuksen, yhteisen opiskelutavoitteisiin pyrkimisen, opintoihin sitoutumisen vahvistumisen ja jaetun emotionaalisen tuen kautta. Sosionomitutkinnon verkkototeutus otti jatkotyöstettäväkseen yhteisen työpajan antia, panostaen erityisesti tulevien opettajien yhteiseen tekemiseen ja yhteisten pelisääntöjen kirjaamiseen sekä opiskelijoille että opettajille. Jokainen ammattikorkeakoulu on muokannut oman verkkotutkintonsa ainutlaatuiseksi. Muilta saatu tieto ja opit ovat olleet arvokasta pääomaa kehitettäessä sosionomin verkkototeutusta Metropolian toimintaympäristössä. Määrittele, mitä ”verkko” tarkoittaa juuri sinun tutkinnossasi Verkkotutkinto, verkkototeutus, verkkopainotteisuus, verkko-opiskelu… rakkaalla lapsella saa olla monta nimeä, mutta käsitteiden kirjavuus luo epäselvyyttä. Myös organisaatiotasolla on tärkeää käydä yhtenäisempää keskustelua valituista käsitteistä, jotta erityisesti tutkintoon hakeutuvat ovat selvillä siitä, miten opetus tapahtuu tutkinnossa ja mitä se edellyttää opiskelijalta. Tutkinnon kuvaustekstin työstäminen on tärkeä vaihe verkkototeutuksen eteenpäin viemistä. Tutkinnon kuvaustekstin työstäminen on tärkeä vaihe verkkototeutuksen eteenpäin viemistä. Kuvaus toimii työvälineenä ja asettaa raamit tutkinnolle, siellä opettaville opettajille ja tutkintoon hakeville sekä tutkinnossa opiskeleville. Metropoliassa olemme valinneet puhua verkkototeutuksesta, kun tarkoitamme koko tutkinnon toteutusmuotoa. Tutustuimme myös muiden korkeakoulujen toteutuskuvauksiin. Halusimme saada aikaan mahdollisimman konkreettisen ja hakijoiden näkökulmasta selkeän tekstin. Oman tutkintomme opettajien ja esimerkiksi opon kommentit kuvausta työstettäessä olivat tärkeässä roolissa kuvauksen loppuun saattamisessa. Koska kuvaus on yhteistyössä koottu, voimme siihen yhdessä myös sitoutua. Tältä tutkintokuvauksemme näyttää: Verkko-opinnoissa opiskelet koko sosionomitutkinnon pääasiassa verkossa. Sosionomikoulutus antaa sinulle laaja-alaiset valmiudet toimia sosiaalialalla erilaisissa työtehtävissä, sektoreilla ja asiakasryhmien parissa. Opinnot sisältävät viikoittaista lukujärjestyksen mukaista opiskelua verkossa, jolloin osallistut opetukseen etäyhteyksiä hyödyntäen. Lisäksi opintoihin kuuluu sekä itsenäistä että tiimityöskentelyä verkko-oppimisympäristössä. Sosionomi-verkkototeutus avaa sinulle mahdollisuuden suorittaa opintoja myös aidoissa työympäristöissä sekä erilaisissa työelämän kanssa yhteistyössä tehtävissä kehittämishankkeissa. Verkko-opintojen lisäksi opetussuunnitelmaan sisältyy neljä harjoittelujaksoa käytännön työssä. Harjoittelut suoritetaan kokopäiväisenä työskentelynä yksilöllisten osaamistavoitteiden ohjaamana. Keskustelu jatkuu tekemisen kautta Rehellisesti sanottuna valmista ei taida tulla koskaan. Tuotamme seuraavaksi sisällöt ja päätämme lopulliset pedagogiset ratkaisut ja tavoitteet kullekin toteutukselle sekä yleisemmin koko verkkototeutuksen oppijakokemukselle. Benchmarkkauksen ja opettajavuoropuhelun kautta saavutettu ymmärrys parhaasta pedagogisesta ratkaisusta asetetaan vuoropuheluun oppijan näkökulman kanssa. Siirrymme yleiseltä tasolta yksityiskohtaiseen. Olemme erityisen kiinnostuneita ratkomaan käytännössä, miten opiskelijat saadaan mukaan yhteiskehittämään verkkototeutusta. Olemme erityisen kiinnostuneita ratkomaan käytännössä, miten opiskelijat voitaisiin saada mukaan yhteiskehittämään verkkototeutustamme. Tähän tulemme tarvitsemaan koko korkeakouluyhteisön tukea ja odotamme näitä keskusteluja luottavaisin ja odottavin mielin. Kirjoittajat Tiina Lehto-Lundén (VTT) työskentelee Metropoliassa lehtorina sosiaalialan tutkinnossa. Hän toimii sosiaalialan verkkototeutuksen pilotissa projektipäällikkönä ja opiskelee Itä-Suomen yliopiston Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä (DigiErko) erikoistumiskoulutuksessa. Kimmo Leiviskä (KM) työskentelee Metropoliassa digipäällikkönä strategia- ja kehityspalveluissa. Hän toimii sosiaalialan verkkototeutuksen pilotissa projektipäällikön tukena sekä Digivisio 2030 -hankkeen muutoskoordinaattorina. Lähteet Mäenpää, Kati 2021. Motivation regulation and study well-being during nurse education studies. Väitöskirja. Oulun yliopisto. Sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen kompetenssit 2023. Sosiaalialan ammattikorkeakoulujen verkosto. Luettu 11.12.2023. Sointu, Erkko, Valtonen, Teemu, Hallberg, Susanne, Kankaanpää, Jenni, Väisänen, Sanna, Heikkinen, Lasse, Saqr, Mohammed, Tuominen Ville, & Hirsto, Laura 2022. Learning analytics and Flipped Learning in online teaching for supporting preservice teachers’ learning of quantitative research methods. Seminar.net, 18(1). Sointu, Erkko, Saqr, Mohammed, Valtonen, Teemu, Hallberg, Susanne, Väisänen, Sanna, Kankaanpää, Jenni, Tuominen, Ville & Hirsto, Laura 2022. Emotional behavior in quantitative research methods course for preservice teachers. Learning analytics approach. Teoksessa E. Langran (toim.) Proceedings of Society for Information Technology & Teacher Education International Conference. San Diego, CA, United States: Association for the Advancement of Computing in Education (AACE), 1880-1889.
Kenen sanoja käytät?
Kärry, vankkuri vai vaunu? Hermeettinen vai hermeneuttinen? Katetri vai kanyyli? Ammatilliseen kasvuun kuuluu tiedollisen ja taidollisen kehittymisen ohella aina astuminen tiettyyn diskurssiyhteisöön. Ammattikieltä voi lähestyä laajemmin rakenteiden tai vuorovaikutuksen näkökulmasta, mutta sanat ovat ajattelun ja viestinnän askelkiviä, joita ilman emme tule toimeen. Syksyllä, 50 vuotta hallittuaan, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa pääsi kuningattarensa kanssa hevosajelulle ympäri Tukholmaa. Aurinko paistoi ja vapaat kansalaiset huiskuttivat. Suomen TV:ssä yksi toimittaja kutsui kuuden komean ruunan vetämää menopeliä ”kärryksi” ja toinen taas ”vankkuriksi”. – Se on vaunu, minä jupisin omalla puolellani ruutua. Jokaisella meistä on oma yksilöllinen sanavarastomme: sanat, joiden merkityksen ymmärrämme ja joita käytämme – tai voisimme käyttää. Koska olen hevosharrastaja, toimittajien terminologinen horjahtelu kirpaisi korvaani. Minulle kärryllä, vankkurilla ja vaunulla on vissi merkitysero. Jokaisella meistä on oma yksilöllinen sanavarastomme. Toimittajien sanavalintoihin liittynee myös kielen muutos. Perinteisiin elämäntapoihin, luontoyhteyteen ja esimerkiksi juuri hevosajoneuvoihin liittyvän sanaston hallinta kapenee ja uusia sanoja muodostetaan ja napsitaan toisista kielistä, kuten Itä-Suomen yliopiston Kielen ja lukemiskulttuurin muutos digiajassa -seminaarissa 18.9.2023 huomautettiin. Hanna Lappalaisen ja Helka Riionheimon seminaarissa esittämä havainto siitä, että nuoriso kompastuu ”ahoon” tai ”pettuun”, käykin järkeen. Tällaiset sanat eivät yksinkertaisesti sano nuorelle polvelle mitään, koska elämänpiiri on toinen. Yhtä lailla varttuneemmalle voivat tuottaa vaikeuksia nykymuodin mukaiset slangi-ilmaukset, ”legitit” ja muut. Erityisesti englanti elää nuorten käytössä vahvasti suomen kielen rinnalla, kuten toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen (2023) summaa Helsingin Sanomien artikkelissaan marraskuun lopussa. Tulee mieleen, että ehkä tämäntyyppinen kielenkäyttö on syntynyt osin tekemään eroa ”vanhaan” kieleen. Valistuneesti myös arvaan, että tässä muutoksen dynamiikassa on paljon pysyvää. Jokainen sukupolvi muokkaa kieltään, tekee sitä mieleisekseen – ja nauttii herättämästään hämmennyksestä, jopa pahennuksesta, kun vanhukset ei tajuu. Sanoilla on valtaa Sanavarastolla on tapana karttua iän myötä, kun konkretiasta kurotetaan kohti abstraktia. Varannon kartuttamista tukee erityisesti kirjallisuuden lukeminen, varhaislapsuudessa mielellään vanhemman kanssa (Yhdessä lukeminen ennustaa lapsen lukutaitoa 2022). Julkisuudessa on esitetty voimakas huoli siitä, että kirjoja lukevan ja kirjallisuudesta kiinnostumattoman nuoren sanavarastossa olisi jopa kymmenien tuhansien sanayksiköiden ero (ks. esim. Vilkman 2016; Hiltunen 2017; Riiali 2022). Vierasperäisten ilmausten hallinta voi olla hyvinkin merkityksellistä tieteellisen viestinnän piirissä sekä viranomaisten kanssa viestittäessä. On sanoja ja sanoja. Lappalaisen ja Riionheimon (2023) havaintojen mukaan nuoriso voi vierastaa vanhojen agraaristen sanojen ohella myös esimerkiksi ”objektiivista”, ”implisiittistä”, ”absurdia” ja jopa ”inhimillistä” sekä ”empaattista”. Tämäntyyppisten vierasperäisten ilmausten, niin sanottujen sivistyssanojen (ks. Kielitoimiston ohjepankki 2015), hallinta voi olla hyvinkin merkityksellistä tieteellisen viestinnän piirissä ja siten korkeakouluissa. Väitän, ettei siitä ole haittaa myöskään viranomaisten tai vaikkapa vakuutusyhtiöiden kanssa viestittäessä. Hallintolain 6.6.2003/434 mukaan viranomaisen on toki käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Selkeää virkakieltä on pidetty demokratian kulmakivenä. Kotimaisten kielten keskus ja muut toimijat ovat tehneet pitkäjänteistä työtä viranomaisten kielenkäytön kehittämiseksi koulutuksin ja suosituksin (ks. esim. Suositus virastojen johdolle. Tekstit tukemaan tavoitteitanne 2021). Silti väitän, että ei ole mitenkään poikkeuksellista törmätä viralliseen tekstiin, joka vaatii avautuakseen ponnistelua: sitä, ettei kavahda sanoja ja rakenteita, jotka viihtyvät abstraktiotikkaiden ylemmillä portailla tai edustavat ehtaa kapulakieltä. Ettei säikähdä, torju ja ehkä jopa luovuta subjektiasemaansa pois. Toisentyyppisiä huolia kielen sävykkyyden ja ilmaisuvoiman puolesta taas herättää se Lappalaisen ja Riionheimon (2023) huomio, että nuoriso voi vierastaa myös esimerkiksi ”messiasta”, ”nuorukaista”, ”häveliästä”, ”raamikasta”, ”maireaa”, ”tyrskyä” ja ”holhoavaa”. Joka härjillä ajaa, se häristä puhuu Korkeakoulussa opiskelija kohtaa uuden haasteen, ammattikielen, samaan ammattikuntaan kuuluvien tavan käyttää kieltä ammattiympäristössään. Työyhteisöt rakentuvat vahvasti kielen avulla, ja monilla aloilla työ muodostuu erilaisista kielellisistä kohtaamisista ja teksteistä. (Lehtinen 2008.) Ammattialueen kielimallit omaksutaan usein jo opintojen alussa, ja niillä on osansa ammatti-identiteetin rakentumisessa (Kuuliala-Mögenburg 2021). Ammatti-identiteetin omaksuminen on aina myös astumista tiettyyn diskurssiyhteisöön, ja diskurssihan tunnetusti määrittelee paitsi sen, mistä puhutaan, myös sen, mistä ei puhuta. Minulla on jäänyt elävästi mieleen pienryhmätilanne, jossa sosiaali- ja terveysalan AMK-opiskelijat pohdiskelivat ammattikielen hyviä ja huonoja puolia. Tarjosin heille opetusmateriaalia, jonka tarkoitus oli nimenomaan auttaa ottamaan etäisyyttä kaikkein sakeimpaan ammattislangiin: jargoniin. Esimerkiksi Lääketieteen sanaston (2021) mukaan jargon kantaa kahtalaista merkitystä: työhön tai harrastukseen liittyvä erikoiskieli tai sanasto käsittämätön puhe, ”sanasalaatti”. "Tämä oli hei tosi mielenkiintoista! Nyt ymmärrän, että juuri tällaista ammattislangia meidän pitää ammattilaisina koko ajan käyttää", yksi opiskelijoista oivalsi. Meni tovi purkaa tätä väärinkäsitystä. Opettele ja ota riittävä etäisyys Ammattikielen kiistaton etu on, että oman kielijärjestelmän avulla ammattilaisten välinen kommunikointi helpottuu, kun asioille on yhdessä jaettu täsmällinen ilmaus. Toisaalta ammattikielen luonteeseen kuuluu, että se ei noin vain avaudu ulkopuolisille. (Kuuliala-Mögenburg 2021.) Ilmeinen esimerkki tästä on latinan sävyttämä lääkärikieli. Asiakkaan kannalta on toki hyvä asia, mikäli potilaskirjausten informaatio siirtyy muuttumattomana vaikkapa työterveyslääkärin näppäimistöltä erikoislääkärille. Ongelmia kuitenkin syntyy, jos asiakas itse ei ymmärrä, mistä on kysymys. Väitän, että tällainen kokemus voi olla musertava. Jokainen opettaja on takuulla kuullut opiskelijan kysyvän varoen, saisiko esittää tyhmän kysymyksen. Ja moni on varmasti vastannut, että anna tulla vaan, tyhmiä kysymyksiä ei ole. Jos keskustelussa ammattilaisen kanssa kokemus omasta asemasta on syystä tai toisesta kovin heikko, voi olla, että kysymykset jäävät esittämättä. On opittava kommunikoimaan alan sisällä täsmällisesti ja vakuuttavasti, mutta myös yleistajuistamaan ammattikieltä viestintäkumppanin tietotaso huomioiden. Uskaltaisin siis sanoa, että ammattikieli on ensin opittava niin, ettei sotke vaikkapa hermeettistä ja hermeneuttista tai kanyylia ja katetria keskenään. Sitten siihen on osattava ottaa etäisyyttä. On opittava kommunikoimaan alan sisällä täsmällisesti ja vakuuttavasti, mutta myös yleistajuistamaan ammattikieltä tilannekohtaisesti ja viestintäkumppanin tietotaso huomioiden. Kaiketi tilannetta voi verrata identiteetin kehittymiseen. On ensin tiedettävä, kuka olen ”minä” ja keitä olemme ”me”, jotta pystyy todella avautumaan kohti ulkomaailmaa. Onnistuneessa asiakkaan ja ammattilaisen vuorovaikutuksessa voi toki olla myös tarpeen varmistaa yhteinen ymmärrys erilaisin johdonmukaisin tekniikoin. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on sote-alojen teach-back-metodi, jossa asiakkaita pyydetään selittämään terveyttään koskeva, asiantuntijalta saamansa tieto ”takaisin” asiantuntijalle (ks. esim. Yen & Leasure 2019). Kuuntele ja kunnioita Ammattikielen rajoituksia on mietittävä paitsi suhteessa asiakkaisiin myös muihin ammattilaisiin. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa opiskelijat työskentelevät jo innovaatio-opintojensa aikana moniammatillisissa tiimeissä. Miten vaikkapa toimintaterapeuttiopiskelija ja rakennustekniikan opiskelija löytävät yhteisen kielen, kun tavoitteena ovat asunnon muutostyöt asiakkaan toimintakyvyn tukemiseksi? Maltetaanko aluksi pysähtyä varmistamaan yhteinen ymmärrys? Uskalletaanko kysyä kesken matkan? Moniammatillisessa viestinnässä voi kehittyä sellainenkin havainto, ettei ammattikieli ole edes lähialoilla aivan yksi yhteen. Myös AMK-yhteisön jäseninä meillä on yhteistä sanastoa, joka ei välttämättä avaudu ulkopuolisille. Minulta esimerkiksi meni opetusvuosieni alussa tovi, että opin nimittämään kursseja ”opintojaksoiksi” ja ”toteutuksiksi” ja työaikaa ”resurssiksi”. Totta puhuen osa AMK-slangista vaikutti suoranaiselta kikkailulta. Mutta nyt kieleeni ovat jo ehtineet tarttua niin oppimisalustat, osaamisalueet kuin innovaatiokeskittymät. Saatan hyvinkin lausua ”geneerinen”, vaikka voisin valita ”yleisen”, ja aivan erityisesti taidan rakastaa ”systemaattista” ja ”eksplisiittistä”. Kieli on yhteydessä ammatti-identiteettiin: kertomukseen ja kokemukseen siitä, mitä ammattilainen ymmärtää olevansa ja mitä hän haluaa olla. Nykyisin myös huomaan reagoivani, jos joku kyseenalaistaa voimakkaasti työyhteisössäni vallalla olevan puhetavan. Vaikka kriitikon tarkoitus olisi hyvä – esimerkiksi työyhteisön viestinnän käsitteellinen kirkkaus – epädiplomaattisuus voi tuntua hyökkäykseltä. Kieli totta tosiaan on yhteydessä ammatti-identiteettiin: kertomukseen ja kokemukseen siitä, mitä ammattilainen ymmärtää olevansa ja mitä hän haluaa olla. Kieli menee tunteisiin asti. Lähteet: Hallintolaki 6.6.2003/434. Heikkinen, Mikko-Pekka 2023. Suomi–english–fingliska. Helsingin Sanomat 25.11.2023. Hiltunen, Jari 2017. Sanavarasto on nuoren työkalupakki elämää varten. Kotuksen blogi 16.5.2017. Lääketieteen sanasto 2021. Jargon. Duodecim Terveyskirjasto. Kuuliala-Mögenburg, Aino 2021. Maallikko lääkärijargonin maassa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 137 (4), 432–433. Lappalainen, Hanna & Riionheimo, Helka 2023. Nuorten kieli muutoksessa. Kielen ja lukemiskulttuurin muutos digiajassa – koulutus kaikille äidinkieltä opettaville. AVI kouluttaa. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Opetus- ja kulttuuritoimi 18.9.2023. Lehtinen, Esa 2008. Toiminta, vuorovaikutus ja ammattikielet. Lektio. Virittäjä (1). Riiali, Marianne 2022. Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo koulujen arjessa: ”Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä”. Helsingin Sanomat 12.1.2022. Kielitoimiston ohjepankki 2015. Vierassanat: vierassana, erikoislaina, sitaattilaina, sivistyssana (lainasanojen nimityksiä). Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Suositus virastojen johdolle. Tekstit tukemaan tavoitteitanne 2021. Kotimaisten kielten keskus. Vilkman, Sanna 2016. Kirjoja lukenut teini osaa jopa 70 000 sanaa – Nuori, joka ei lue, 15 000 sanaa. YLE Uutiset 3.3.2016. Yen, Peggy H. & Leasure, A. Renee 2019. Use and Effectiveness of the Teach-Back Method in Patient Education and Health Outcomes. Federal Practitioner 36 (6), 284–289. Yhdessä lukeminen ennustaa lapsen lukutaitoa. Tutkimusuutiset 4.4.2022. Jyväskylän yliopisto.
Taloushallinnon täydennyskoulutuksella Suomen työmarkkinoille
Taloushallinnon ammattilaisten työllisyysaste on tällä hetkellä erittäin korkea ja alan osaajille on työmarkkinoilla kova kysyntä. Suomessa asuu ulkomailta muuttaneita taloushallinnon asiantuntijoita. He eivät useinkaan työllisty ilman lisäkoulutusta. Suomessa edellytetään ymmärrystä taloushallinnon maakohtaisista erityisvaatimuksista sekä suomen kielen taitoa. Täydennyskoulutus on tarpeen, sillä alan asiantuntijuus Suomessa edellyttää ymmärrystä taloushallinnon maakohtaisista erityisvaatimuksista sekä suomen kielen taitoa. Työnantajat olettavat, että työnhakijalla on jo työtä hakiessaan hallussa esimerkiksi Suomen kirjanpitotapa sekä suomalaisen verotuksen ja lainsäädännön ymmärrys. Tämä on tyypillistä nimenomaan Suomessa. Vastaamaan tähän lisäkoulutustarpeeseen Metropolia Ammattikorkeakoulu järjestää Career Boost taloushallinnon täydennyskoulutusta. Sen kohderyhmänä ovat korkeasti koulutetut maahan muuttaneet talouden asiantuntijat. Koulutukseen osallistuvia opiskelijoita yhdistää ulkomailla hankitun korkeakoulututkinnon lisäksi halu kehittää omaa ammattitaitoaan ja löytää työpaikka taloushallinnon parista Suomessa. Tässä blogikirjoituksessa kerron, miten koulutukseen osallistuneet opiskelijat ovat hyötyneet siitä ja miten he ovat koulutuksen jälkeen työllistyneet. Päästän ääneen myös vuoden 2022 koulutukseen osallistuneita ja kerron heiltä saadusta palautteesta ja heidän kokemuksistaan. Ammattimaisia talouden opintoja ja suomen kielen kursseja Taloushallinnon osaajan optimaaliseen koulutukseen kuuluvat taloushallinnon ydinsisältöjen lisäksi erilaisten sähköisten alustojen käyttäminen ja kehittäminen, asiakkaan konsultoiminen ja oman osaamisen myyminen yrityksille. (1.) Asiantuntijuuden kehittymisen rinnalla on tärkeää, että opiskelijalla on myös mahdollisuus ammatillisen kielitaidon kehittämiseen. Opetettaviin aihealueisiin linkittyvä suomen kielen opetus edesauttaa sitä parhaiten. Suomen kielen opettajan ja ammatillisen opettajan yhteistyö on tässä merkittävässä roolissa. Kielitaito on avain paitsi työtehtävissä menestymiseen, myös kotoutumiseen. Lue lisää kielen oppimisesta ja sen merkityksestä osana ammatillista koulutusta Kielibuustia-kirjoitussarjasta. Career Boost -opinnoissa on mukana kaikki edellä mainitut näkökulmat. Opiskelija kehittää taloushallinnon sekä suomen kielen osaamistaan ja työelämävalmiuksiaan niin, että hän kykenee toimimaan menestyksekkäästi talouden asiantuntijatehtävissä suomalaisessa työelämäympäristössä. Taloushallinnossa yleisesti käytössä olevat ohjelmistot tulevat myös tutuksi. Opinnot ovat tällä hetkellä laajuudeltaan 40 opintopistettä. Niiden sisällöstä vastaa Metropolian liiketalouden osaamisalue. Uravalmennusta ja verkostoitumista työnantajien kanssa Kansainvälisille osaajille on olennaista tarjota tietoa Suomen työmarkkinoista ja yleisistä ammatillisista vaatimuksista. Opiskelijan kannalta on myös tärkeää oppia tunnistamaan omat vahvuudet ja mahdolliset kehittymiskohteet. Nämä ovat merkittävää osaamista työtä hakiessa alasta ja työnhakijan taustasta riippumatta. Career Boost -koulutuksessa opiskelijoille on tarjottu uravalmennusta sekä erilaisia työpajoja tukemaan työnhakutaitoja. Opiskelijoiden apuna on toiminut myös yrityskoordinaattori, jonka tehtävänä on ollut kehittää yhteistyötä eri työnantajien kanssa. Opiskelijat ovat arvostaneet sitä, että he ymmärtävät koulutuksen jälkeen suomalaisen työmarkkinan vaatimuksia paremmin. Verkostoituminen muiden ryhmän opiskelijoiden sekä työnantajien kanssa koetaan arvokkaana. Vuonna 2022 koulutukseen osallistuneiden Larisa Rissasen ja Sebastian Welschin kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Molemmat pitivät verkostoitumista muiden ryhmän opiskelijoiden sekä työnantajien kanssa arvokkaana. Sekä Sebastian että Larisa nostivat esiin vertaistuen merkityksen. Ryhmäläisten kanssa oli helppo keskustella opintoihin ja työnhakuun liittyvistä asioista. Työn löytäminen Suomesta osoittautui sekä Larisan että Sebastianin mielestä vaikeaksi, vaikka molemmat olivat kartuttaneet oman alansa työkokemusta useampia vuosia kotimaassaan taloushallinnon opintojen jälkeen. Oli haastavaa herättää työnantajien mielenkiinto ja päästä edes työhaastatteluun ilman vahvaa suomen kielen taitoa ja Suomessa kerrytettyä työkokemusta. Sebastian kuvailee tilannettaan ulkomaalaisena työnhakijana siten kuin lähtisi kilpailuun muiden työnhakijoiden kanssa takamatkalta. Vasta opiskeltuaan lisää suomen kieltä ja taloushallinnon kursseja hän kokee olevansa työnhaussa enemmän samalla viivalla. Larissa kokee erittäin hyödylliseksi taloushallinnon sisältöasioiden lisäksi ymmärryksen Suomen työmarkkinoiden erityispiirteistä. Koulutus on auttanut häntä sanoittamaan omaa osaamistaan ja niitä osa-alueita, joissa haluaa tulevaisuudessa kehittyä. Larissa kiinnostui koulutuksen aikana erityisesti taloushallinnon ohjelmistoista ja on jatkanut niiden opiskelua omatoimisesti myös koulutuksen jälkeen. Suurin osa opiskelijoista työllistyy alan työtehtäviin Työllistymisen näkökulmasta Career Boost -koulutuspolku on ollut menestys. Kahden ensimmäisen ryhmän osalta opiskelijoiden työllistymistilannetta seurattiin koulutuksen jälkeen. Kahdeksastatoista opiskelijasta viisitoista löysi oman alansa työ- tai harjoittelupaikan. He työllistyivät muun muassa erilaisiin kirjanpidon- ja laskentatoimen avustaviin työtehtäviin sekä asiantuntijatehtäviin. Työnantajat olivat useimmiten pieniä tai keskisuuria yrityksiä tai tilitoimistoja. Kun huomioidaan, että ulkomaalaisten erityisasiantuntijoiden määrä oli vuonna 2022 poikkeuksellisen korkealla tasolla (2.) ja vuoden 2023 keväällä ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli 14 % kaikista työttömistä työnhakijoista (3.), voidaan todeta, että tulos on erinomainen. Tähän on päästy, koska koulutuksessa on huomioitu muuttuvan työelämän tarpeet. Alan uudistumisen kautta työtä riittää yhä useammalle tulevaisuudessa. Uudistuminen vaatii kuitenkin muuntautumiskykyä nykyisiltä osaajilta ja entistä laajempaa osaamisskaalaa alan uusilta tekijöiltä. Täydennyskoulutuksen avulla on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan lyhyessä ajassa täsmällisiin tarpeisiin keskittyen. Sekä Sebastian että Larisa löysivät koulutuksen jälkeen töitä. Sebastian työskentelee tällä hetkellä kansainvälisessä yrityksessä liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä työtehtävissä ja Larisa pienessä tilitoimistossa. Toivottavasti menestystarina saa jatkoa. Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Taloushallinnon täydennyskoulutuksessa aloitti elokuussa 2023 ryhmä innokkaita ja osaavia ammattilaisia, ja seuraavan ryhmän aloitus on suunniteltu tammikuulle 2024. Täydennyskoulutuksen avulla on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan lyhyessä ajassa täsmällisiin tarpeisiin keskittyen. Erityisesti jo korkeakoulutetuille työikäisille tämä soveltuu tutkinto-koulutusta paremmin. Nykyisiä ja tulevia opiskelijoita yhdistää sama tavoite. He toivoisivat työllistyvänsä oman alansa työtehtäviin Suomessa. Kirjoittaja Jaana Vaittinen työskentelee uravalmentajana ja koordinaattorina Metropolian SIMHE-palveluissa, joissa edistetään korkeakoulutettujen maahanmuuttajien osaamisen tunnistamista ja helpotetaan alueellisesti ja kansallisesti heidän pääsyään soveltuville koulutus- ja urapoluille. Jaanalla on yli kahdeksan vuoden kokemus työskentelystä maahanmuuttajien ohjaukseen, valmennukseen ja koulutukseen liittyvien erityiskysymysten parissa. Career Boost taloushallinnon täydennyskoulutus on opintopolku, joka on syntynyt Oske-projektissa, jossa vuosina 2021–2023 mallinnettiin ja pilotoitiin korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamiskeskuspalveluja pääkaupunkiseudulle. Lähteet 1) Metsä-Tokila, T. (2019). Taloushallintoalan toimialaraportti 2019. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2019:50. TEM. 2) Maahanmuuttovirasto (2023). Maahanmuutto Suomeen 1/2023. 3) Työ- ja elinkeinoministeriö (2023). Ulkomaalaisten työttömyys- ja palveluihin osallistuminen. Maaliskuun 2023 luvut.
Vastuullista tekoälyä hyödyntävää opetusta tutkimuksen avulla
Tekoälyn kehitys mullistaa maailmaa. Sen yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat nyt ja tulevaisuudessa valtavat. Suomessa sijoitumme kansainvälisten vertailujen kärkisijoille kun arvioidaan ihmisten valmiuksia hyödyntää ja kehittää tekoälyä (Koskimies & al 2021). Ammattikorkeakouluissa se tarkoittaa sitä, että opettajien tulee hyödyntää opetuksessa tekoälyä ja varmistaa tekoälyn tarkoituksenmukainen ja eettinen käyttö, kuten Ammattikorkeakoulun rehtorineuvoston Arenekin (2023) on todennut. Mitä tekoälyn hyödyntäminen tarkoittaa opettajien käytännön työssä? Onko kaikilla opettajilla riittävästi tietoa, taitoa, osaamista tai innostusta hyödyntää tekoälyn tuomia mahdollisuuksia ja onko meillä riittävästi tutkittua tietoa tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa? Näihin kysymyksiin lähdimme kolmen ammattikorkeakoulun – Metropolian, Haaga-Helian ja Laurean – yhteisvoimin etsimään vastauksia. Tekoälyn moninainen hyödyntäminen edellyttää tutkimusta Ammattikorkeakoulut järjestivät toukokuussa yhteisen ChatGPT rikkoo rajoja ja rooleja -tapahtuman. Tilaisuutta olivat toteuttamassa sekä 3AMK Ammattipedagoginen tutkimus- ja kehittämiskampus että 3AMK oppimistoiminta ja digipedagogiikan asiantuntijat. Tutkimus- ja kehittämiskampuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on tukea opetushenkilöstön pedagogista osaamista ja varmistaa, että opiskelijat saavat parhaan mahdollisen koulutuksen, joka ennakoi myös tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Korkeakoulupedagogiikassamme keskeistä on opiskelijalähtöisyys, digitalisaatio ja monipuoliset opetusmenetelmät. Korkeakouluopetuksen sekä tutkimuksen välinen yhteys toteutuu hyvin. Nämä ovat koulutuksemme selkeitä vahvuuksia. Kuitenkin korkeakoulujen tulee entisestään vahvistaa digitalisaation näkökulmia sekä linjata tekoälyn hyödyntämistä opetuksessa ja oppimisessa. (Toom & al 2023.) Ouyang ja Jiao (2021) mukaan tekoäly voi ohjata, tukea ja mahdollistaa oppimista. Näkemyksemme mukaan tekoälyn hyödyntämisen moninaiset tavat edellyttävät myös monipuolista tutkimusta. Tapahtumassa kuultiin tekoälytutkija Ilkka Tuomen asiantuntijapuheenvuorossa uusinta tietoa tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa. Se toimi hyvänä lähtökohtana yhteiselle keskustelulle, jonka osana koottiin tietoa siitä mistä henkilöstön mielestä tulisi saada tutkittua tietoa. Henkilöstö nimesi tekoälyyn liittyviä tutkimuskysymyksiä Tilaisuudessa kysyttiin Learning Café -menetelmällä: mitä pitää tutkia liittyen tekoälyn hyödyntämiseen oppimisessa ja opetuksessa? Suurin osa vastaajista (n=412) oli opettajia. Aineiston analyysissä hyödynnettiin tekoälyä, ChatGPT 3.5 -versiota. Keskeisiksi tulevaisuuden tutkimuskysymyksiksi henkilöstö nimesi: Oppimisen tehostaminen ja tulokset Kuinka tekoäly vaikuttaa opiskelijoiden oppimistuloksiin? Miten tekoäly voi parantaa opiskelijoiden osaamista? Opiskelijoiden monipuolinen huomioiminen Miten tekoäly voi ottaa paremmin huomioon erilaiset oppijat? Miten tekoäly voi tukea opiskelijoiden hyvinvointia? Tekoälyn käyttöön ohjaaminen Miten ohjata opiskelijoita tekoälyn käytössä? Minkälaista koulutusta tarvitaan tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa? Eettiset näkökulmat Miten varmistaa eettinen ja vastuullinen tekoälyn käyttö opetuksessa? Kenen etuja tekoäly palvelee, ja miten tasapuolisuus varmistetaan? Kriittinen ajattelu ja luovuus Kuinka tekoäly voi edistää kriittisten ajattelutaitojen kehittymistä? Miten tekoäly voi mahdollistaa luovuuden informaatiokeskeisessä yhteiskunnassa? Kohdennettu oppiminen ja erilaiset opiskelijaryhmät Miten tekoäly voi kohdentaa opetuksen erilaisille opiskelijaryhmille? Kuinka tekoäly voi tukea eriarvoisuuden vähentämistä? Yhteisöllisyys ja sosiaaliset taidot Miten tekoäly voi edistää yhteisöllisyyttä ja empatian kehittymistä? Miten tekoäly voi tukea sosiaalisten taitojen oppimista? Osaamisen ja ymmärryksen arviointi Miten mitataan osaamisen kehittymistä, ymmärrystä ja luovuutta tekoälyä käytettäessä? Mitä jo tiedetään tekoälyn vaikutuksista ja käytöstä käytännössä? Tekoälyn rajat ja tulevaisuus Missä asioissa ei pitäisi hyödyntää tekoälyä oppimisessa? Miten tekoälyn soveltaminen kehittyy työelämässä ja miten se luo uusia työmahdollisuuksia? Arene julkaisi suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluissa pian järjestämämme tilaisuuden jälkeen. Ne liittyvät niin organisaatiotason toimenpiteisiin, kuin opetukseen ja opiskelijoihinkin. Tilaisuuden aikaan suosituksia ei vielä ollut julkaistu, vaikka monet henkilöstön nimeämät tutkimusaiheet olivat hyvin samankaltaisia kuin Arenen (2023) suosituksissa. Yhteenvetona voidaan todeta, että molemmat korostuvat eettiset periaatteet, vastuullisuus ja tasa-arvo tekoälyn käytössä opetuksessa ja oppimisessa. Arenen suositukset tarjoavat käytännön suosituksia ja ohjeita, kun taas henkilöstön nimeämät kysymykset ovat laajempia ja suuntaavat tutkimusta ja keskustelua tekoälyn roolista oppimisessa. Yhteinen ymmärrys luo pohjaa tutkimukselle Arenen (2023) mukaan tekoälyn käyttö on tulevaisuuden työelämätaito, ja se pitää mahdollistaa kaikille opiskelijoille. Sen käyttöä pitää opettaa ja sen eettisyydestä on käytävä keskusteluja. ChatGPT rikkoo rajoja ja rooleja -tapahtumatarjosi Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian henkilöstölle ensisijaisesti foorumin keskustella kollegoiden kanssa siitä, mitä uusi teknologia tuo tullessaan niin omaan työhön kuin laajemmin oppimiseen ja korkeakoulusektorille. Miten uuteen teknologiaan tulisi suhtautua? Kun tapahtuma järjestettiin, vain harvassa korkeakoulussa oli lanseerattu omat tekoälyn käyttöön liittyvät käyttösäännöt tai -suositukset. Toivomme, että henkilöstön nimeämät teemat herättävät keskustelua kun korkeakoulut laativat omia käyttösääntöjä ja suosituksia.Tärkeintä on kuitenkin, että tämän aineiston avulla voimme 3AMK Ammattipedagogisessa tutkimus- ja kehittämiskampuksessa ohjata tutkimusta tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa ja oppimisessa oikein. Uskomme, että tilaisuuden anti tulee jatkossa rikastuttamaan tekoälyyn liittyvää pedagogista tutkimustoimintaa. Haluamme herättää kiinnostusta ja luoda pohjaa tutkimukselle koko ammattikorkeakoulukentällä. Työ tämän aiheen äärellä on vasta aluillaan. Siksi jatkammekin keskustelua tekoälyn merkityksestä opetuksessa tapahtumassa Tukiälyn rooli oppimisprosessissa ja osaamisen arvioinnissa 21.11.2023. Tässä blogikirjoituksessa kirjoittajat eivät ota kantaa haasteelliseen tekoälykäsitteeseen vaan käyttävät tekoälytermiä yleisluonteisesti. Kirjoittajat Päivi Laine (TtT) toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun 3AMK ammattipedagogisen tutkimus- ja kehittämiskampuksen sekä oppimistoiminnan kehityspäällikkönä ja on koko työuran ajan ollut kiinnostunut korkeakoulupedagogiikan kehittämisestä. Virpi Lund (KM) toimii sosiaalialan lehtorina ja TKI teemakoordinaattorina pedagogiikan ja yhteiskehittämisen alueella Laurea-ammattikorkeakoulussa ja tukee pedagogiikan ja oppimisen aiheiden 3AMK ammattipedagogista tutkimista ja kehittämistä. Irma Kunnari (KT) toimii tutkimusaluejohtajana Haaga-Helian Ammatillisella opettajakorkeakoululla rakentaen ammattipedagogista TKI-toimintaa erilaisissa yhteistyöverkostoissa ml. 3AMKin ammattipedagoginen tutkimus- ja kehittämiskampus. 3AMK on Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteistyössä syntynyt liittouma, jonka tarkoituksena on tarjota uudenlaista osaamista muuttuvaan työelämään. Yhteistyötä tehdään laajasti eri toimintojen parissa sekä 3AMK-korkeakoulujen opiskelijoita että henkilöstöä ajatellen. ChatGPT rikkoo rajoja ja rooleja -tapahtuman herättämistä ajatuksista on julkaistu myös seuraavat kaksi tekstiä: Tulevaisuuden tekoälytaidot – Mitä tulee tietää ja osata tekoälystä? (Laurea Journal) Tekoäly asettaa uusia vaatimuksia opettajan osaamiselle (Haaga Helia eSignals) Lähteet Arene 2023. Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille (pdf). Viitattu 18.8.2023 Koskimies, E. & Nieminen, M. & Stenvall, J. & Hallamaa, J. & Leikas, J. & Salo-Pöntinen, H. 2021. Suomeen tarvitaan koordinoitu, vastuullisuutta korostava tekoälypolitiikka (pdf). ETAIROS (Ethical AI for the Governance of the Society) -hanke. Viitattu 18.8.2023 Toom, A. & Heide, T. & Jäppinen, V. & Karjalainen, A. & Mäki, K. & Tynjälä, P. & Huusko, M. & Nurkka, N. & Vahtivuori-Hänninen, S. & Karvonen, A. 2023. Korkeakoulupedagogiikan tila ja uudistaminen -arviointi (pdf). Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi. Julkaisut 22:2023. Viitattu 18.8.2023 Ouyang, F. & Jiao, P. 2021. Artificial intelligence in education: The three paradigms. Elsevier, Computers and Education: Artificial Intelligence Volume 2, 2021, 100020.
Oppimistoiminta yhdistyy hanketoimintaan pedagogisella ymmärryksellä
Ammattikorkeakouluissa kasvaa tulevaisuuden ongelmien ratkaisijoita. Tämän vuoksi oppimistoimintaa on tärkeä liittää todellisiin työelämän ja yhteiskunnan ilmiöihin opiskelijoiden ammatillisen työskentelyn vahvistamiseksi. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ja oppimistoiminnan yhdistäminen, eli TKIO antaa tähän mahdollisuuksia luontevalla ja kaikkia osapuolia innostavalla tavalla. Mielekäs TKIO-toiminta voi toteutua myös opetuksen ja hanketyön kevyempänä integrointina. TKIO-toiminnan ei tarvitse olla aina suuria projekteja ja kokonaisuuksia. Se voi toteutua myös opetuksen kevyempänä integrointina hankkeen toimenpiteisiin, esimerkiksi jonkin opintojakson osan toteutuksena hankkeessa. Oma onnistunut kokemuksemme tällaisesta pienimuotoisemmasta TKIO-toteutuksesta liittyy Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaterapiatutkinnon opintojakson oppimistehtävänä toteutuneeseen tiedonkeruuseen Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeelle. Lehtorin pedagoginen osaaminen on avainasemassa onnistuneessa TKIO-toiminnassa Pedagogista ymmärrystä tarvitaan TKIO-toiminnan suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi sujuvasti ja tarkoituksenmukaisin keinoin. Lehtoreilla on tietoa ja ymmärrystä omien tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmista ja opintojaksojen sisällöistä, sekä opiskelijoiden ammattialakohtaisista oppimistarpeista. Omassa tutkinto-ohjelmassamme toimintaterapeuttiopiskelijoiden tulee opintojensa aikana oppia käyttämään erilaisia menetelmiä toimintakyvyn arvioinnissa ja toimintaympäristön muokkaamisessa. Toiminnan analysointi on yksi toimintaterapeuttien työtä ohjaava ydinprosessi, jota opiskelijoiden on tärkeä harjoitella. Analysoinnin avulla voidaan selvittää ja tuoda näkyväksi arjen merkityksellisissä tehtävissä suoriutumiseen vaikuttavia tekijöitä tehtävän vaatimusten sekä ympäristötekijöiden näkökulmasta (Schell & Gillen & Crepeau & Scaffa 2019; OPM 2006.) Tehtäväanalyysin avulla voidaan tunnistaa tehtävän edellyttämiä valmiuksia ja taitoja sekä tekijöitä, jotka vaikuttavat toiminnan suorittamiseen. Tarkastelun perusteella on mahdollista vahvistaa osallisuutta tarkoituksenmukaisella tavalla. (Schell & Gillen & Crepeau & Scaffa 2019.) Lehtoreina pyrimme tarjoamaan opiskelijoille mahdollisimman aitoja oppimistilanteita oppimistavoitteiden toteutumiseksi. Hankkeemme selvityksissä loppuvuodesta 2021 ja alkuvuodesta 2022 oli tunnistettu tarve perehtyä digitaalisen työnhaun vaatimuksiin. Hanke tarjosikin hyvän mahdollisuuden oppimistehtävän yhdistämiselle hankkeen tiedonkeruuseen. Käytännössä opiskelijoiden oppimistehtävänä oli toteuttaa tehtäväanalyysejä digitaalisen työnhaun muodoista. Yhdistäessämme opintojakson osaamistavoitteiden mukaisen oppimistehtävän hankkeen toimenpiteisiin, mahdollistimme toimintaterapeuttiopiskelijoille tehtäväanalyysien harjoittelun toteuttamisen niin, että niille oli aito tarve. Samalla saimme kerättyä hankkeessa tarvitsemaamme aineistoa tarkoituksenmukaisella tavalla asiantuntijoiden jatkojalostettavaksi. Vinkkejä onnistuneen TKIO-toiminnan toteuttamiseen 1. Ota lähtökohdaksi aito tarve Idea oppimistehtävän integroimisesta hankkeen toimenpiteisiin syntyi tunnistettuamme tarpeen tarkastella digitaalista työnhakua tarkemmin. Digiosallisuudesta ja digipalveluista keskusteltaessa tulee usein esille digitaitojen ja digiosaamisen tarpeellisuus. Koimme tärkeäksi kartoittaa digitaalisen työnhaun tehtävien vaatimuksia syvällisemmin ja laajemmin, pystyäksemme huomioimaan tuen tarpeita hankkeen kehittämistyössä. Konkreettiset ratkaisut oppimistehtävän toteuttamisesta hankkeelle syntyivät kevätlukukaudella 2022, jolloin suunnittelimme yhdessä opintojakson toteutusta syksyn lukujärjestyssuunnittelun yhteydessä. 2. Varmistu oppimistehtävän ja hankkeen tavoitteiden kohtaamisesta Huolellisella suunnittelulla oli merkittävä rooli onnistuneessa prosessissa. Aluksi oli tärkeä varmistaa, että oppimistehtävän rakentaminen hankkeen tarpeita vastaavaksi oli luontevaa ja tarkoituksenmukaista. Suunnittelun aikana nimesimme tiedonkeruun kohteeksi ne digitaalisen työnhaun muodot, joista opiskelijat tekivät oppimistehtävän. Koostimme tehtävät opiskelijoille jaettavaan tehtävänantotaulukkoon, josta he valitsivat analysoitavat tehtävät. Lisäksi opiskelijat ohjeistettiin käyttämään tehtäväpohjana yhdenmukaista strukturoitua analyysipohjaa (Shell ym. 2019: 327–329), jonka muotoilimme oppimistehtävän ja hankkeen tiedonkeruun kannalta tarkoituksenmukaiseksi. Oppimistehtävän ohjeistaminen toteutui opintojakson opetuksen yhteydessä. 3. Toteuta hyvää tieteellistä käytäntöä Hyvä tieteellinen käytäntö on tärkeä osa TKIO-toimintaa ja sen mukaisesti aineiston tuottaminen hankkeelle oli vapaaehtoista. Opiskelijoilla oli mahdollisuus palauttaa tehtävä hankkeelle erillisen tehtäväpalautuksen kautta. Näin varmistettiin palautuksen vapaaehtoisuus. Opiskelijoiden informointi toteutui tehtäväpalautuksen yhteydessä. Heitä informoitiin siitä, että hanke saa luvan käyttää palautettujen tehtävien tietoja ja kertyvää aineistoa kehittämistyössä, julkaisuissa, sekä muissa toimenpiteissä. Opiskelijoita pyydettiin poistamaan hankkeelle palautuvista analyyseistä tunnistetietonsa (nimi ja opiskelijanumero) ennen tehtävän palautusta. Opintojakson opettaja siirsi hankkeen käyttöön anonyymin aineiston ja se tallennettiin Metropolian suojatulle palvelimelle, johon oli pääsy vain aineistoa käsittelevillä hanketyöntekijöillä. Vaikka aineisto ei sisältänyt sensitiivistä tutkimusaineistoa, rajasimme sen käytön vain henkilöille, jotka sitä käsittelivät. 4. Sovi oppimistehtävän arvioinnista Tässä toteutuksessa hankkeen ei ollut tarkoituksenmukaista osallistua oppimistehtävien arviointiin opintojakson suorituksen näkökulmasta. Opiskelijat ohjeistettiin palauttamaan oppimistehtävät perinteisesti opintojakson arviointia varten siihen liittyvän tehtäväpalautuksen kautta. Koska hanke ainoastaan otti vastaan tehtäväanalyyseistä saatua raakadataa, oli luontevaa, että opintojakson opettaja suoritti arvioinnin tehtäväanalyysin toteuttamisen näkökulmasta. 5. Huolehdi itsen johtamisesta Toisen lehtorin työskennellessä sekä hankkeessa asiantuntijana, että opintojakson opettajana, korostuivat erityisesti ajanhallinta ja itsensä johtamisen taidot. Lehtorin täytyi huomioida ja raportoida erikseen opetustyöhön ja hanketyöhön käytetyt resurssit. Tämä erottelu oli kuitenkin varsin helppoa, kun TKIO-suunnitelma oli selkeä. Opiskelijoiden rooli Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeen kehittämistyössä Valtaosa opintojakson opiskelijoista halusi osallistua tiedon tuottamiseen yhteiskunnallisesti tärkeiden työllistymistä vahvistavien hanketoimenpiteiden muodossa. 13/14 opiskelijatyöparia tarttui tilaisuuteen ja palautti tehtävänsä hankkeen käyttöön. Hankkeen aineistoksi muodostui 13 tehtäväanalyysia seuraavista digitaalisen työnhaun muodoista: työpaikan etsintä Työmarkkinatori -palvelusta (2 analyysia) CV:n tekeminen mobiilisovelluksella (1 analyysi) LinkedIn profiilin luominen (2 analyysia) LinkedIn profiilin hyödyntäminen työnhaussa (1 analyysi) työnhakulomakkeen täyttäminen ja lähettäminen internetissä (1 analyysi) avoimen työpaikkahakemuksen tekeminen sähköpostilla (2 analyysia) videohakemuksen tekeminen (2 analyysaä) keikkatyön etsiminen/hakeminen Workpilots -sovelluksella (1 analyysi) keikkatyön etsiminen/hakeminen Treamer -sovelluksella (1 analyysi) Opiskelijoiden tehtävänä oli syventyä heille ohjeistettuun tehtäväanalyysi -lähteeseen (Schell ym.), valita työpareina analysoitava tehtävä tehtävänantotaulukosta, sekä toteuttaa tehtäväanalyysi ja täyttää analyysipohja. Analyysin tekemiseksi tuli joko havainnoida reaaliaikaisesti henkilöä tekemässä valittua tehtävää, tai analysoida tehtävän tekemistä työparina toistensa tekemänä. Opiskelijoiden osuus kehittämistyössä rajoittui tehtäväanalyysiaineistojen toimittamiseen opintojaksototeutuksen ajallisissa raameissa. Aineiston analysointi ja tarkoituksenmukainen hyödyntäminen toteutuivat hankkeessa. Digitaalisen työnhaun vaatimuksia tarkasteltaessa hankkeen asiantuntijoiden toimesta alkoi muodostua kokonaiskuva digiosallisuuden monimuotoisuudesta digitaalisessa työnhaussa. Tiedonkeruuseen pohjautuvan raportin tuloksia (Halonen, Rantala-Nenonen & Saikko, 2023) digiosallisuuden toteutumisesta digitaalisessa työnhaussa ei ollut mahdollista jakaa opiskelijoille opintojakson puitteissa. Julkaisu jaettiin heille jälkikäteen opintojakson verkkoympäristön kautta luettavaksi. Pienet teot voivat johtaa merkittäviin tuloksiin TKIO-toimenpiteiden ei aina tarvitse olla laajoja kokonaisuuksia, vaan pienimuotoisellakin toteutuksella voidaan saavuttaa merkityksellisiä ja tärkeitä tuloksia. Esittelemämme TKIO-toiminta on hyvä esimerkki ammattikorkeakoulun tehtävien mukaisesta opiskelijoiden ammatillisen kasvun tukemisesta, soveltavasta tutkimustoiminnasta, kehittämistoiminnasta ja elinikäisen oppimisen edistämisestä työllisyyskontekstissa. Oman pedagogisen ymmärryksen hyödyntäminen integroimalla opetusta TKIO-toimintaan oli arvokasta. Opiskelijoiden osallistaminen edesauttoi kyseessä olevan ilmiön kompleksisuuden hahmottamisessa ja ratkaisujen tunnistamisessa. Opiskelijoiden näkökulmasta oppimistehtävä sai syvällisemmän merkityksen ja tarkoituksen, kun heillä oli mahdollisuus luovuttaa oppimistehtävä myös hankkeen käyttöön kehittämistyön tueksi. Lisäksi opiskelijoiden oppimiskokemusta vahvistavat selvitystyön tuloksena syntyneet julkaisut Digiosallisuus digitaalisessa työnhaussa sekä tuloksia kuvaava infograafi, jotka ovat vapaasti sote-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden hyödynnettävissä sekä käytettävissä esimerkiksi työllistymistä tukevissa toimenpiteissä. Lehtorin kannattaa rohkeasti yhdistää omaa pedagogista osaamista hanketoimintaan: se voi johtaa merkittäviin lopputuloksiin! Kirjoittajat Sanna Saikko toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa ja asiantuntijana Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa. Sanna on Toimintaterapeutti YAMK ja erityisen kiinnostunut työkykyisyydestä ja työhyvinvoinnista. Janett Halonen toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa ja projektipäällikkönä Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa. Janett on Toimintaterapeutti YAMK ja perehtynyt erityisesti työ- ja toimintakyvyn arviointiin sekä edistämiseen. Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa (2021–2023), jota Metropolia Ammattikorkeakoulu koordinoi, on haettu ratkaisuja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden digisyrjäytymiseen ja sen uhkaan. Hankkeessa on tarkasteltu monipuolisesti digiosallisuuden kokemuksia ja työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä hankkeen kohderyhmien kanssa sekä kehitetty digiosallisuutta tukevaa toimintamallia. Lähteet Halonen, Janett & Rantala-Nenonen, Katriina & Saikko, Sanna. 2023. Digiosallisuus digitaalisessa työnhaussa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja TAITO-sarja 113 Helsinki 2023 Opetusministeriö (OPM) 2006. Ammattikorkeakoulusta terveydenhuoltoon. Koulutuksesta valmistuvien ammatillinen osaaminen, keskeiset opinnot ja vähimmäisopintopisteet. Helsinki: Opetusministeriö. Schell, Barbara A. Boyt & Gillen, Glen & Crepeau, Elizabeth Blesedell & Scaffa, Marjorie E. 2019. Analyzing Occupations and Activity. 320-331. Teoksessa Schell, Barbara A. Boyt. & Gillen, Glen. 2019. Willard & Spackman´s Occupational therapy. 13.ed. Philadelphia. Wolters Kluwer.
Monikielisyys ammatillisissa opinnoissa ja työelämässä – Kielibuustia 4/5
“Puhukaa suomea!”, vaadittiin vielä kymmenen vuotta sitten suomenoppijoilta, jotka puhuivat työpaikalla tai oppilaitoksen käytävillä omaa kieltään. Tiukasta yksikielisyyden vaatimuksesta on onneksi päästy jo eteenpäin ja kansainvälistyvässä Suomessa on alettu ymmärtää monikielisyyden rikkaus ja hyöty. Även om du behöver kunna finska på jobbet är det inte nödvändigt att tala enbart finska hela tiden. Flerspråkighet, dvs. att använda flera språk parallellt, kan också hjälpa dig att lära dig finska. Although you need to know Finnish at work, it is not necessary to speak only Finnish all the time. Multilingualism, i.e. using several languages in parallel, can also help you improve your Finnish language skills. Kansainvälistyminen ei tarkoita sitä, että korvataan suomen kieli englannilla. Englannin kielen taito toki helpottaa Suomeen kotoutumista varsinkin alkuvaiheessa, mutta se ei riitä onnistuneeseen kotoutumiseen (Iikkanen 2020). Mitä paremmin kansainvälinen osaaja osaa suomea, sitä paremmin hän kotoutuu ja sitoutuu myös jäämään Suomeen pidemmäksi aikaa. Kielimuuri onkin yksi suurimmista esteistä kotoutumisen ja työllistymisen tiellä. (Välimäki et al. 2023.) “Kansainväliset osaajat pitävät tärkeänä paikallisen kielen oppimista, mutta oppimista ei ole tehty helpoksi. Ulkomaalaisten opiskelijoiden mielestä suomen kielen opintoja pitäisi integroida paremmin osaksi opintoja. Työssä käyvät toivovat enemmän mahdollisuuksia opetella kieltä työajalla.” (Välimäki et al 2023.) Monikieliset opinnot valmistavat työelämään Ammattikorkeakoulussa on englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia, joissa käytetään lähes pelkästään englantia niin opiskeluun kuin muuhunkin viestintään. Kun opinnot tehdään englanniksi, on suomen kielen taidon kehittämiseen korkeakouluopintojen aikana panostettava erityisen paljon. (Ks. Virtanen 2017, Välimäki et al. 2023.) Toisaalta suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa kaikesta pitää selviytyä suomeksi. Yksikieliset tutkinto-ohjelmat eivät vastaa nykyisen työelämän tarpeisiin. Suomen kielen oppimista on vaikea tukea lähes täysin englanninkielisessä opiskeluympäristössä. Opiskelijan voi myös olla vaikea ymmärtää, että työllistyäkseen hänen tulee osata sujuvaa suomea, jos suomen kielen taitoa ei vaadita opinnoissa eikä kielen opiskelua tueta. Yksikieliset tutkinto-ohjelmat eivät myöskään hyödynnä opiskelijoiden usein laajaa kielitaitoa. Monikieliset (tai vähintäänkin kaksikieliset) käytänteet opinnoissa olisivat yksi ratkaisu kielenoppimispulmiin. Monikieliset käytänteet ammatillisen kielitaidon kehittymisen tukena Perinteisesti on ajateltu, että ammatillista kielitaitoa opiskellaan vasta siinä vaiheessa, kun kielen perusteet ovat hallussa. Kielitaidon alkeis- ja peruskurssit ovat olleet kaikkien alojen edustajille yhteisiä, eikä niillä ole vielä keskitytty minkään tietyn alan sanastoon. Tätä ajatusta on haastettu mm. Virtasen (2017) väitöskirjassa, jonka mukaan työnantajat kuitenkin odottavat opiskelijan osaavan ammattikieltä jo työharjoitteluun tullessaan. Koska kansainväliset opiskelijat jäävät kotoutumiskoulutuksen ulkopuolelle, he joutuvat kustantamaan kielikurssinsa itse, ellei korkeakoulu tarjoa niitä heille. Jos he opiskelevat täysin englanninkielisessä tutkinnossa, heidän suomen kielen taitonsa voi jopa taantua opiskeluaikana. Siksi on tärkeää saada suomen kieli alusta asti osaksi tutkinto-opintoja. Jokainen ammatillinen opettaja on substanssin hallinnan lisäksi oman alansa kielen asiantuntija. Ammatilliseen osaamiseen kytkeytyy olennaisella tavalla alan viestintätilanteiden ja terminologian hallinta. Myös äidinkielellään opiskelevat oppivat alan sanastoa ja vuorovaikutustilanteita ammatillisissa opinnoissaan. Jokainen ammatillinen opettaja on siis substanssin hallinnan lisäksi oman alansa kielen asiantuntija. Olisiko mahdollista, että englanninkieliseen opetukseen otettaisiin mukaan ydinsisällön termejä myös suomeksi? Ammatillinen opettaja voisi tuoda suomen kieltä näkyviin opetuksessa erilaisten pedagogisten ratkaisujen avulla. Jotta englanniksi opiskelevilla olisi mahdollisuus oppia riittävästi suomea opintojensa aikana ja työllistyä Suomeen valmistumisensa jälkeen, on Metropoliassakin alettu kehittää monikielisiä käytänteitä opinnoissa. Tällaiset keinot hyödyttäisivät kaikkia uuteen ammattiin opiskelevia. Keinoja monikielisen opetuksen toteuttamiseen: sanalistoja ammatillisten sisältöjen ydinkäsitteistä kuvallista materiaalia, jossa sanat molemmilla kielillä kaksikieliset opetusvideot (esimerkiksi tekstitys kahdella kielellä) sanastopelejä (Alias, Quizlet, Wordwall, jne.) monikielisiä keskusteluja ja ryhmätöitä monikieliset monialaiset innovaatio-opinnot Monikielistä pedagogiikkaa yhteisopetuksessa Ammatillisen opettajan ei tarvitse jäädä yksin miettiessään opintojen monikielistämistä. Hän voi saada siihen tukea suomen kielen opettajilta. Ammatillisella toisella asteella on jo vuosia saatu hyviä kokemuksia yhteisopetuksesta, jossa suomen kielen opettaja on mukana ammattiopetuksessa ja tukee kielen oppimista ammattiopintojen ohessa. Nyt myös ammattikorkeakouluissa on Tokasa-hankkeen myötä saatu hyviä kokemuksia kielen ja sisällön opetuksen integroinnista ja yhteisopetuksesta. Yhteisopetuksessa ammattiopettaja oppii käsittelemään aiheita kielitietoisesti ja suomenopettaja oppii ymmärtämään ammatillisia sisältöjä ja saa paremman kuvan siitä, millaisissa viestintätilanteissa kieltä kussakin ammatissa tarvitaan. Suomenopettaja tuo opetukseen uuden näkökulman ja saattaa esittää kysymyksiä, jotka auttavat myös opiskelijaa ymmärtämään opetettavan sisällön paremmin. Oppija hyötyy molempien opettajien kasvavasta osaamisesta. Näin ollen yhteistyö hyödyttää kaikkia osapuolia. Monikielinen opetus, joka tukee sekä kielen että ammattitaidon kehittymistä, edellyttää opettajien hyvää yhteistyötä ja resursointia. Monikielisyys on yhteisön voimavara On tärkeää oivaltaa, että monikielisyys on korkeakoulu- tai työyhteisölle hyödyllinen voimavara. Kun ilmapiiri ja käytänteet tukevat monikielisyyttä, opiskelija pystyy hyödyntämään taitojaan tehokkaammin. Vaikka yksikielisyyden vaatimus kohdistuisi omaan äidinkieleen, se voi rajoittaa oppijan ajattelua. Kun tietylle käsitteelle löytyy aivoista vastine nopeammin jollakin toisella kielellä, aivoille on taloudellisinta käyttää sitä sanaa, joka tulee ensimmäisenä mieleen. (Duñabeitia 2022.) Siksi opetukseen tulisi luoda ilmapiiri, jossa kielten väliset raja-aidat madaltuvat. Kukin voi ilmaista itseään sillä yhteisellä kielellä, joka helpoimmin luonnistuu. Jos esimerkiksi opiskelu tapahtuu englanniksi, mutta kaikki opetukseen osallistuvat hallitsevat sekä suomen että englannin kielen, molempia kieliä voidaan käyttää luovasti, riippumatta opintojakson virallisesta kielestä. Tarvitseeko opettajan kontrolloida kaikkea ryhmässä puhuttua? Myös opiskelijan oman äidinkielen käyttö oppimisprosessissa voi olla hyödyllistä, vaikka opettaja ei ymmärtäisikään opiskelijan kieltä. Opiskelijaa ei siis tule estää käyttämästä omaa kieltään, vaan kannustaa ja tukea kaiken kielitaidon käyttöön. Oppimisprosessin keskiössä on oppija. Tarvitseeko opettajan kontrolloida kaikkea ryhmässä puhuttua? Samaa kieltä puhuvat oppijat voivat auttaa ja tukea toisiaan paitsi kääntämällä tarpeellisia ilmauksia myös selittämällä asioita laajemminkin omalla kielellään. Kun he oivaltavat asian omalla kielellään, he ymmärtävät sen paremmin myös toisella kielellä. (Ks. myös Kyppö & Pietarinen & Saaristo 2015.) Mahdollisuus käyttää vuorovaikutuksessa eri kieliä eri tavoin lisää tasavertaisen osallistumisen mahdollisuutta. Kaikkia kieliä ei tarvitse osata yhtä hyvin, jotta niitä voi käyttää. Me suomalaiset emme ole vieläkään kovin tottuneita kuulemaan ja kuuntelemaan eri tavoin vieraalla korostuksella puhuttua suomea. Vähäinenkin suomen kielen taito kannattaa ottaa käyttöön kaikissa mahdollisissa tilanteissa, vaikka joutuisikin vaihtamaan kieltä seuraavassa lauseessa. Opinnoissa ja työyhteisöissä voitaisiin lisätä dynaamista monikielisyyttä eli kykyä reagoida nopeasti ja joustavasti erilaisissa viestintätilanteissa, valmiutta käyttää kehittyvääkin kielitaitoa, sekä positiivista suhtautumista eri kieliä ja erilaista kielenkäyttöä kohtaan. (Ks. esim. Jyväskylän yliopiston kielipolitiikka 2015.) Innovaatio-opintoja kahdella kielellä Opintoihin voidaan lisätä monikielisyyttä muun muassa mahdollistamalla innovaatio-opintojen suorittaminen monikielisessä projektiryhmässä. Projektiryhmässä opiskelijoiden monikielinen tausta otetaan huomioon, monikielisyyttä arvostetaan ja opiskelijat voivat palauttaa raporttinsa monikielisesti (suomi, ruotsi ja englanti). Opiskelijoita myös ohjataan havaitsemaan, valikoimaan ja ottamaan toimintaympäristöjen ja -yhteisöjen tarjoamista kieliresursseista aineksia ryhmän käyttöön. Monikielisessä projektiryhmässä englanninkielisten tutkinto-ohjelmien opiskelijat voisivat oppia ammatillista suomen kieltä osana monialaisia innovaatio-opintojaan. Samalla suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa opiskeleville tarjoutuisi mahdollisuus kehittää ruotsin tai englannin kielen taitojaan. Monikielisen projektityöskentelyn kautta opiskelijat voisivat luoda keskenään myös sosiaalisia suhteita, millä olisi suuri merkitys myös kansainvälisten osaajien kotoutumisen kannalta (ks. Välimäki et al 2023). Tällaista mahdollisuutta on kehitetty Kielibuusti-hankkeessa osana Metropolian kielipolkumallia. Monikielinen monialainen innovaatioprojektiopinto on saanut inspiraatiota Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksesta ja siitä ajatuksesta, että moderniin monikielisyyteen kuuluu "kielten luonteva ja joustava rinnakkaiskäyttö erilaisissa viestinnällisissä tilanteissa" (Movi). Kielitaito on osa ammattitaitoa Joustavat ja monikieliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osa ammattikorkeakoulusta valmistuneiden asiantuntijoiden työssä vaadittavaa osaamista. Ammattilaisen täytyy osata työskennellä monikielisissä ja -kulttuurisissa ympäristöissä toisia arvostavasti ja yhteistä ymmärrystä rakentaen. När Finland blir mer internationellt måste yrkesverksamma kunna arbeta i en flerspråkig och mångkulturell miljö, respektera olika språk och kulturer och skapa förståelse mellan människor. In the future, Finland will be increasingly multilingual. It is therefore important to make multilingualism a natural part of studies, preparing students to work as professionals in a wide range of multilingual working environments. Kirjoittajat Eveliina Korpela, Eevamaija Iso-Heiniemi ja Hanna Aho työskentelevät Metropolia Ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan tutkinnoissa suomen kielen opettajina ja Kielibuusti-hankkeen S2-asiantuntijoina. Kielibuustia on viiden kirjoituksen sarja. Se tarjoaa käytännön vinkkejä ja tietoa kielenoppimisen tukemiseen korkeakoulussa. Sarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin kielitaidon merkitystä korkeakouluopiskelijalle, toisessa esiteltiin kieli-HOPSia (henkilökohtaista kielenoppimissuunnitelmaa) opiskelijan kielenoppimisen tukena ja kolmannessa kerrottiin Kielituetusta työharjoittelusta. Lähteet Duñabeitia, J. A., 2022. Language mixing as a tool for language learning. Luento S2-opetuksen kehittämispäivillä Helsingissä 11.10.2022. Iikkanen, Päivi 2020. The role of language in integration: a longitudinal study of migrant parents’ trajectories. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylän yliopiston kielipolitiikka 2015 (pdf). Luettu 1.6.2023. Kyppö, A., Natri, T., Pietarinen, M., & Saaristo, P. 2015. Use your languages! From monolingual to multilingual interaction in a language class. Teoksessa J. Jalkanen, E. Jokinen, & P. Taalas (toim.), Voices of pedagogical development – Expanding, enhancing and exploring higher education language learning. Dublin: Research-publishing.net. Movi. Monikielisen akateemisen viestinnän keskus. Jyväskylän yliopisto. Luettu 1.6.2023. Saarinen, T., Vaarala, H, Haapakangas, E.-L. & Kyckling, E. 2016. Kotimaisten kielten koulutustarjonta kansainvälisille korkeakouluopiskelijoille. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Soveltavan kielentutkimuksen keskus. Virtanen, A. 2017. JYX - Toimijuutta toisella kielellä : kansainvälisten sairaanhoitajaopiskelijoiden ammatillinen suomen kielen taito ja sen kehittyminen työharjoitteluissa Jyväskylä Studies in Humanities 311. Jyväskylän yliopisto. Välimäki, Matti, Pitkänen, Ville, Niemi, Mari. K. & Veijola, Roosa 2023. Kansainväliset osaajat ja Suomi: Mielikuvat, kotiutuminen, työelämä ja tuen tarpeet (pdf). E2 Tutkimus ja Kansainvälisten osaajien Suomi -hanke. Kansainvälisten osaajien Suomi -hankkeen loppuraportti. Luettu 1.6.2023. Välimäki, Matti, Pitkänen, Ville, Niemi, Mari. K. & Veijola, Roosa 2023. Toimenpidesuositukset. Kansainvälisten osaajien Suomi -tutkimushanke (pdf). Luettu 1.6.2023.
Yhteisopettajuus yhteisöllisyyden rakentajana
Opettajan työ on yksinäistä. Tämä on fakta, joka nousee usein esille opettajakollegoiden välisissä keskusteluissa. Voisiko yhteisopettajuuden lisääminen olla yksi mahdollisuus yhteisöllisyyden kehittymiselle korkeakoulukontekstissa? Sosiaalisesti sitoutunut työyhteisö ja yhteisöllisyyden tunne ruokkivat innostusta ja työn imua, ne toimivat eteenpäin vievänä voimavarana ja tarvittaessa turvaverkkona – muutama tavoittelemisen arvoinen asia mainiten. Saman tutkinto-ohjelman lehtorit identifioituvat ryhmäksi lähinnä tietyn alan asiantuntijuuden pohjalta. Työssä ollaan vuorovaikutuksessa moneen suuntaan, mutta yhteisöllistä dialogista toimintaa siihen ei itsestäänselvyytenä kuulu. Työyksinäisyys on edelleen kasvanut etätyön yleistyttyä ja työhuoneyhteisöjen poistuttua. Ilman yhteistä aikaa ja yhdessä tekemistä työtiimi edustaa lähinnä symbolista yhteisyyttä (Aro, 2011). Tätä eivät kuukausikokoukset ja vuotuinen virkistyspäivä riitä paikkaamaan, vaikka ne tärkeitä ovatkin. Sivuan kirjoituksessani mielestäni olennaisia näkökulmia yhteisopettajuuden mahdollisuuksiin yhteisön rakentajana. Sitaatit ovat kollegani Tytti Huhtaniskan kommentteja, nostoja aiheen tiimoilta käymästämme keskustelusta. Yhteisöllisyys rakentuu toiminnan kautta Yhteisö ja yhteisöllisyys rakentuvat ennen kaikkea yhteisen tasa-arvoisen toiminnan kautta (Aro, 2011). Tästä saa helposti kiinni vaikkapa omia vapaa-ajan yhteisöjä ajattelemalla. Yhteinen aika ja tavoitteet, yhdessä toteutettu prosessi haasteineen ja onnistumisineen liimaavat tekijät yhteen – treenasipa bändin kanssa keikkaa varten tai suunnittelisi ystäväporukan kesätapaamista. Toimitaan porukassa, jossa voi oppia ja erehtyä, itkeä ja nauraa, johon voi luottaa mitä moninaisimmissa tilanteissa ja jonka yhteisen tavoitteen eteen kukin on valmis satsaamaan. Miten saada palanen tätä osaksi työkontekstia? Työyhteisössä työroolissa pysyminen on sallittua ja yhteisö rakentuu sikäli helpoiten työn yhteisiin tavoitteisiin liittyen. Voisiko yhdessä tekemisen ja yhteisöllisyyden rakentamisen korkeakoulussa nivoa keskeisimpään ja luontevimpaan osaan opettajan työnkuvasta? Yhdessä suunniteltu, vedetty ja arvioitu opintojakso toteuttaa sitä ydintä, mitä varten opettajina olemme työyhteisössä olemassa. Yhteisö kehittyy ja sisäinen motivaatio vahvistuu dialogissa Innostus omasta alasta toimii lehtoreilla lähes poikkeuksetta sisäisen motivaation lähteenä. Ala ja asia koetaan merkityksellisenä ja se kantaa työssä pitkälle. Toinen olennainen edellytys sisäiselle motivaatiolle on dialogisuus ja vuorovaikutus. Sisäinen motivaatio pitää yllä ja saa aikaan innostusta, joka edelleen on yhteisön kehittymisen ja työhyvinvoinnin edellytys (Korkeamäki, 2020). Yhteisopettajuus, yhteisvastuu opintojaksosta ja sen yhteiskehittäminen, toimii luontevana kontekstina dialogiselle työlle. Suunnittelutyötä on pakko tehdä yhdessä, että kokonaisuus näyttäytyy opiskelijoille johdonmukaisena ja punainen lanka säilyy. (--) Yhtä toteutusta tein kollegan kanssa, jonka kanssa jaoimme työhuoneen. Oli päivittäin mahdollisuus puhua opintojaksosta sellaisella “kahvikoneen ääressä juttelua” -meinigillä. Se oli todella hyvä. Dialogisuudella tarkoitetaan aitoa kohtaamista, vuorovaikutusta, jossa pyritään ymmärtämään toisen näkökulmia ja jossa erilaiset näkemykset ovat sallittuja. Se tarkoittaa yhteistä aikaa ja prosessia, jossa halutaan löytää yhdessä vaihtoehtoja luovastikin asioita yhdistellen ja uusiin ratkaisuihin päätyen. (Esim. Heinonen, 2011.) Jo kiireetön keskustelu kollegan kanssa auttaa kirkastamaan omia ajatuksia. Parhaimmillaan se avaa väylän ennakkoluulottomalle ja hulluttelevallekin ideoinnille. Pidempi yhteinen prosessi mitä todennäköisimmin vie luovan yhteiskehittämisen äärelle. Yhdessä aikaansaadut ratkaisut, kehittäminen ja kehittyminen kasvattavat innostusta suhteessa työhön ja työyhteisöön. Samalla eri tulokulmien syvemmän ymmärtämisen sivutuotteena tutustutaan työkaveriin paremmin. Ainakin omalla kohdallani työssä syntyneet ystävyyssuhteet ovat poikkeuksetta saaneet alkunsa yhteisen tekemisen ja sen aikana käytyjen merkityksellisten keskustelujen myötä. Yhteisopettajuus mahdollistaa työn tuunaamisen Työn tuunaamista tapahtuisi todennäköisesti yhteisopettajuuden myötä luonnostaan. Työn tuunaamisella tarkoitetaan työntekijälähtöistä työn sisällön ja työtapojen kehittämistä itselle mielekkäämpään suuntaan. Sen tavoitteena on työn voimavarojen ja myönteisten haasteiden lisääminen. Ne mahdollisuudet, joilla työn imua saadaan lisättyä – ja leipiintymistä ehkäistyä – otetaan käyttöön. (Seppälä ym. 2021.) Yhteisopettajuus mahdollistaa tuunaamisen monipuolisemmin kuin yksin tehdyt toteutukset. Työn tuunaamista ajatellaan tapahtuvan neljällä eri tavoin: lisäämällä työn rakenteellisia ja sosiaalisia voimavaroja, lisäämällä työn positiivisia haasteita sekä vähentämällä työn esteitä. Näistä erityisesti sosiaalisten voimavarojen ja työn haastevaatimusten lisääntymisen on todettu lisäävän työn imua. Työn imulla puolestaan on positiivinen yhteys työhyvinvointiin ja työyhteisöön sitoutumiseen. (Seppälä ym. 2021.) Yhteisopettajuuden myötä erilaisten roolien ja painotusten valinnat ovat mahdollisia. Erilaiset osaajat täydentävät toisiaan. Dialoginen työskentely opintototeutusta suunnitellessa suuntaa tekemistä kohti positiivisia haasteita ja uusia ratkaisumalleja. Yhdessä tekeminen lisää sosiaalisia voimavaroja. Työparin vaihtuessa positiivisia siirtovaikutuksia todennäköisesti olisi seuraavaan yhteistoteutukseen ja ennen pitkää laajemmin työyhteisöön. Opiskelijat hyötyvät yhteisopettajuudesta Useamman asiantuntijan osaamisella, näkökulmilla ja kokemuksella muotoiltu kokonaisuus kehittää sekä opintojakson sisältöä että pedagogisia menetelmiä. Opiskelijat hyötyvät yhteisopettajuudesta. Opettajien välinen dialogi ja erilaisten näkökulmien esittäminen opiskeltavasta aiheesta syventävät opiskelijan ymmärrystä. Parhaimmillaan se rohkaisee opiskelijaa luomaan oman näkökulmansa annetun näkökulman omaksumisen sijaan. Samoin toimii palaute useammalta asiantuntijalta esimerkiksi opintojakson itsenäisistä tehtävistä. Kommentoimme molemmat opintojakson isomman analyysitehtävän. Välillä meidän palautteet saattoivat olla ristiriitaisiakin. Siinä tuli hienosti esiin se, että kysymys ei ole absoluuttisesta totuudesta, vaan erilaiset näkökulmat ovat mahdollisia. Se oli hyvä opiskelijan kannalta. On myös merkityksellistä millaisena yhteisönä opiskelijat näkevät opiskeluyhteisön kokonaisuudessaan. Opettajien edustaessa toiminnallaan yhteisöllisyyttä ja jaettua toimintakulttuuria, lujittaa se opiskelijoiden käsitystä oman tutkinto-ohjelman yhteenkuuluvuudesta ja imagosta. Työhön perehtyminen saa tukea yhteisopettajuudesta Yhteisopettajuus tukee työhön perehtymistä. Kattavaan ja pidempikestoiseen perehdyttämiseen ei usein ole riittävästi aikaa tai sen saattaa tehdä henkilö, jolla ei ole omakohtaista kokemusta uuden opettajan vastuuopintojaksosta. Osin opetustyöhön korkeakoulussa rekrytoidaan asiantuntijoita, joilla ei ole aiempaa opetuskokemusta, mutta sitäkin enemmän sisältöosaamista. Kun mä aloitin oli resursseja niin, että sain seurata kaikki toisen opettajan tunnit. Se oli ihan mieletöntä, koska pystyin katsomaan, miten hän hoitaa opetustyötä, millaisia pedagogisia ratkaisuja hän tekee ja miten hän puhuu asioista. Tiesin myös tasan tarkkaan, mistä on puhuttu ja mitä tehty. Meidän osuuksissa ei tullut sellaista päällekkäisyyttä, mikä usein on haaste, kun on jaettu opintojakso kahden opettajan palasiksi, mutta ei varsinaisesti toimita yhdessä. Yhdessä kokeneen opettajan kanssa opintototeutuksen läpi vieminen tukee uutta kollegaa opetustyöstä sekä työpaikan käytänteistä oppimisessa – ja yhteisön jäseneksi tulemisessa. Vastavuoroisesti se tuo ajankohtaisia näkökulmia työparille. Yhteisopettajuus, uhka vai mahdollisuus Yhteisopettajuuden konseptiin liittyy tietenkin kosolti haasteita. Ensimmäisenä nousevat esiin rakenteet ja resurssit. Onko mahdollista organisoida työtä ja resurssoida opettajien työaikaa niin, että todellinen yhdessä tekeminen mahdollistuu – ei pelkkä työn jakaminen ja oman osuuden itsenäinen suorittaminen? Organisaation ja johtamisen tuki on välttämätöntä. Haaste on se, että ei ole tarpeeksi aikaa yhteiseen suunnitteluun ja yhteiseen olemiseen. Opintojaksollakin pitäisi olla semmoisia pisteitä, että molemmat ovat samaan aikaan paikalla. Yksin työskentelyyn tottuneet lehtorit eivät välttämättä ole valmiita erilaiseen työprosessiin tai olemassa olevien suunnitelmiensa muuttamiseen. Yhteistyö voi nostaa esiin myös epäilyksiä työn tasapuolisesta jakautumisesta ja sitoutumisesta. Yhtälailla vastaan voi tulla henkilökemiakysymyksiä. Katri Aaltonen (2021a) esittää opettajatiimin toimintasopimuksen tekemistä yhteisopettajuuden tueksi. Käytännön asioiden lisäksi, siinä tunnistetaan asenteita, uskomuksia ja odotuksia yhteisopettajuuteen liittyen. Yhteisen työtavan rakentuminen ottaa aikansa. Voi helposti tulla tunne, että yksin saisi hommat tehtyä nopeammin. Näin onkin, mutta yhdessä tehty vie pidemmälle, kuten hyvän tiimityön perusteista tiedämme. Yhdessä työskentely vaatii aina työn ja tapaamisten organisoimista, ettei siitä kehkeydy aikasyöppöä. Yhteisopettajuutta voidaan pitää niin pedagogisten uudistusten edellytyksenä kuin ammatillista osaamista kehittävänä piristysruiskeena. Ajatusta tukevat myös ymmärrys yhteiskehittämisen ja oppivan työyhteisön merkityksestä. Dialogisesti yhdessä tehden kehitetään yhteisön jäsenten osaamista vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin sekä työhyvinvointia ja -yhteisöä. (Salonen ym. 2017, Aaltonen 2021b.) Uskon, että innostavat esimerkit hyvin toimineista kokemuksista vetävät muitakin mukaan. Aloittaa kannattaa sieltä, missä halua on. Yhteisopettajuuden mahdollisuudet ovat kokeilemisen arvoisia, eikö? Lähteet Aaltonen Katri (2021a). Yhteisopettajuus – tunteiden värittämällä yhteistyöllä laadukkaita koulutuksia. ESignals. Luettu 27.3.2023. Aaltonen Katri (2021b). Opettajatiimit kehittymisen ja kehittämisen tiloina ja paikkoina. ESignals. Luettu 27.3.2023. Aro Jari (2011). Yhteisöllisyys ja sosiaalinen side. Teoksessa Kangaspunta Seppo (toim.) Yksilöllinen yhteisöllisyys. Tampere University Press. Heinonen Sirkku (2011). Kaikkien aivot käyttöön. WSOY. Korkeamäki Satu (2020). Innostunut työyhteisö onnistuu muuttuvassa työelämässä (pdf). Opinnäytetyö (YAMK). Humak. Salonen, Eloranta, Hautala & Kinos (2017). Kehittämistoiminta ja kehittämisen menetelmiä ammatillisessa korkeakoulutuksessa (pdf). Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 108. Seppälä Pia ym. (2021). Työn imua työtä tuunaamalla (pdf). Työterveyslaitos.