Uutishuone ideaan tutustuin Kuntoutuksen koulutuksen päivillä 2014, jolloin yliopettajat Salla Sipari ja Elisa Mäkinen vetivät workshop työskentelyn yli sadalle kuntoutuksen opiskelijalle, opettajalle ja työelämän toimijalle. Kokemus oli niin innostava, että se jäi itselleni muhimaan tuonne takaraivoon. (http://kuntoutuskoulutuksessa.metropolia.fi)
Nyt marraskuussa, kun rakensimme vanhustyön opiskelijoiden johtamisen ja kehittämisen harjoittelun purkupäivää, ajattelin voivani testata uutishuoneen ideaa ja toimivuutta. Lähdin siis testaamaan yhteiskehittelyn menetelmän käyttöä opiskelijoiden kanssa ajatuksella tuumasta toimeen.
Kävin uutishuoneen ideaa ja toteutusta kollegani Elisa Mäkisen kanssa läpi, jolta sain hyviä neuvoja toteutuksen varmistamiseksi. Elisa piirteli keskustelumme aikana koreografiaa toteutukseen, itse tein muistiinpanoja ja aikataulusuunnitelmaa toteutukseen. Ohjeeksi sain tehdä opiskelijoille kirjallisen ohjeen päivään, niin että työskentelyyn tulee hyvä rytmi. Tämä toimikin hienosti käytännössä.
Seuraavassa vaiheessa myin ideaani opettajakollegalleni, jonka kanssa yhdessä vedimme harjoittelua. Tämä sujui helposti, kun olin tehnyt valmistelevaa työtä etukäteen ja taisin olla aika innostunut.
”Uutishuone” teemana geronomien yhteiskunnallinen vaikuttaminen toteutui yhtenä marraskuun maanantai aamupäivänä. Uutishuoneessa työskenneltiin aluksi dialogisilla kehillä, joita oli kolme. Ensimmäinen kehä keskusteli tekemistään kehittämistehtävistä harjoittelujaksolla. Seuraavassa vaiheessa kakkoskehällä olijat siirtyivät keskelle keskustelemaan ykköskehän teemoista, syventäen ja laajentaen keskustelua. Kolmoskehällä olijat antoivat palautetta työskentelystä, ja kooten keskustelua yhteen. Sen jälkeen siirryttiin vaiheeseen ”uutishuone”.
”Uutishuoneessa” ryhmät valitsivat yhden teeman käytyjen keskusteluiden pohjalta ja laativat siitä uutisen, joka kiinnostaisi suurta yleisöä tyylin Puoli 7 uutiset. Nämä uutiset esitettiin oikeina uutisina muille. Ensimmäinen uutinen käsitteli vanhuspalveluiden säästöjä kunnassa X, uutispätkässä haastateltavana oli vanhus, palveluohjaaja ja vanhuspalvelujohtaja. Toisena uutisena oli moniammatillisen työn vaikeus ja vanhustyön arvostamisen puute. Työelämässä olevia geronomeja haastateltiin Messukeskuksen hyvinvointipäivien muoviämpärijonossa.
Loppukeskustelussa tuli esille, että tällainen työskentely oli ollut opiskelijoille uutta. Oli syntynyt kokemusta, että dialogisella keskustelulla päästään syvemmälle teemaan. Myös ajatuksia viedä tällaista työskentelyä työelämään heräsi. Ajankohtainen kysymys vanhustyön arvostamista nousi vahvasti keskusteluun näin sote uudistuksen edetessä. Jäätiin myös miettimään, kuinka voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa vanhusten asemaan ja vanhustyön arvostukseen.
Itselleni jäi kiitollisuuden tunne osaavia kollegoita kohtaan, jotka ovat valmiit jakamaan osaamistaan.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350 Sonja Holappa, lehtori (kielet) Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
Marianne Roivas
on esikoiskirjailija, kirjallisuudentutkija (FT) ja Metropolian suomen kielen ja viestinnän lehtori. Hän on loputtoman kiinnostunut erilaisista teksteistä ja siitä, mitä niillä voidaan saada aikaan. Työssään sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmissa hän korostaa selkeää, tavoitteellista ja asiakasta kuulevaa viestintää. Vapaa-aikansa hän viettää pitkälti kirjojen ja hevosten parissa. Ota yhteyttä
Johanna Tirronen
on vahvalla viestintäintressillä varustettu kulttuurituotannon lehtori. Monimuotoinen ammattikorkeakoulupedagogiikka, vaikuttava viestintä sekä osallistuva työote ovat hänen kiinnostuksensa ytimessä. Hän on koulutukseltaan viestintätieteiden maisteri, ammatillinen opettaja ja valokuvaaja – ja viimeistelee parhaillaan muotoiluajattelun maisteriopintoja. Vapaa-ajalla hänet löytää usein patikoinnin, paritanssin ja basson soiton parista. Ota yhteyttä
Elina Ala-Nikkola
on osallistuvan ja luovan työotteen, ekosysteemisten työtapojen, viestinnän ja kulttuurihyvinvoinnin edistämisen kehittäjä Metropoliassa. Hän innostuu uuden äärellä olemisesta, eri alojen asiantuntijoiden kohtaamisesta ja osaamisen kehittämisestä yhdessä oppien. Hän on kulttuurituottaja (ylempi AMK), joka vapaa-ajallaan muun muassa lukee, hiihtää, kiertää museoita, kutoo islantilaisia paitoja ja nauttii musiikista. Ota yhteyttä
Sonja Holappa
is a senior lecturer at Metropolia, specializing in teaching professional English and communication skills to Bachelor's and Master's students in ICT and Industrial Management. She believes that education plays a crucial role in fostering true professionalism and, ultimately, promoting harmony and understanding among people. Sonja likes to approach both her professional and personal life with meaningfulness and purpose as a guiding light. Ota yhteyttä
Tiina Kokko
työskentelee asiantuntijana Oppimistoimintapalvelut-tiimissä hallintoa ja pedagogiikkaa yhdistävissä kehittämistehtävissä sekä opetussuunnitelmaprosessissa. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja suorittanut opettajaopinnot Haaga-Heliassa. Tiina on työskennellyt Metropoliassa, ja aiemmin Stadiassa, vuodesta 2001. Hän suhtautuu intohimoisesti oppimiseen, toiminnan kehittämiseen ja oboensoittoon. Ota yhteyttä
Riitta Konkola
toimii Metropolian rehtorina ja toimitusjohtajana. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden lisensiaatti, erikoistoimintaterapeutti ja opettaja. Hänen perheeseensä kuuluvat puoliso ja aikuiset lapset. Vapaa-aikanaan hän matkustaa, lukee dekkareita, lenkkeilee ja nauttii ruoanlaitosta. Hän uskoo isotädiltä kuulemaansa ajatukseen: ”Annahan aikaa”, asioilla on tapana järjestyä. Ota yhteyttä
Eveliina Korpela
toimii suomen kielen ja viestinnän lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmissa ja S2-asiantuntijana erilaisissa hankkeissa. Hän on kiinnostunut kielenoppimisesta, kirjoittamisen ohjauksesta, työelämän viestintätaidoista ja kielellä vaikuttamisesta. Hän haluaa tuoda kielenopetukseen enemmän toiminnallisuutta, draamaa, elämyksiä ja iloa. Lisäksi hän haluaa parantaa omaa ja opiskelijoidensa elämänlaatua tunnistamalla turhia vaatimuksia ja keskittymällä nykyhetkeen. Ota yhteyttä
Mari Virtanen
on terveystieteilijä (TtT), opettaja ja post doc-tutkija. Virtasen tutkimus- ja kehittämisintressit keskittyvät laajasti sote-alan digitaalisten palveluratkaisujen vaikuttavaan kehittämiseen. Hän toimii avoimen jakamisen ja ketterien kokeilujen periaatteella, julkaisee runsaasti sekä kansallisesti että kansainvälisesti ja toimii aktiivisesti sosiaalisen median kanavissa nimellä Mari Lehtori Virtanen. Ota yhteyttä
Minna Kaihovirta
saa energiaa ihmisten kohtaamisesta. Tällä hetkellä hän työskentelee dialogipäällikkönä Metropoliassa ja on myös mukana osallistavan prosessisparrauksen Parru-tiimissä. Puheviestintätausta ja onnistumiset tiukoissakin viestintätilanteissa tarjoavat Minnalle näkökulmaa vuorovaikutukseen ja sen mahdollistamiseen eri konteksteissa Ota yhteyttä
Päivi Ylitalo-Kallio
työskentelee Metropolian kirjastossa informaatikkona ja verkkopalvelukoordinaattorina. Koulutukseltaan hän on FM (interaktiivinen media), ammatillinen opettaja, tradenomi YAMK (käyttäjäkeskeinen suunnittelu), IT-tradenomi ja kirjastomerkonomi. Hän innostuu helposti uusista asioista, myös kaikenlaisesta digitaalisesta, kuten kunnon digimentorin pitääkin. Hän uskoo kehittämiseen pienin askelin ja rohkeasti, moka on lahja 🙂 Vapaa-ajalla Päivi kuskaa lapsia harrastuksiin, paijailee kahta koiraa, ja tanssii. Ota yhteyttä
Riikka Wallin
Riikka Wallin on Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuasiantuntija. Hän on kulttuurituottaja (YAMK), joka haluaa edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja joka innostuu saavutettavuudesta, asiakas- ja käyttäjälähtöisestä toiminnasta sekä viestinnästä. Työssään hän auttaa tuomaan esiin metropolialaista asiantuntijuutta korkeakoulun julkaisutoiminnan avulla. Tärkeintä hänelle on ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sitä hän edistää myös Nia-ohjaajana. Ota yhteyttä
Leena Unkari-Virtanen
työskentelee lehtorina Metropolian musiikin tutkinnossa ja on koulutukseltaan musiikin tohtori. Hän on mukana monissa tulevaisuuden työtä ja osaamista kartoittavissa hankkeissa ja TKI-tehtävissä. Lisäksi hän vastaa Säveltämisen pedagogiikka- ja Johtosävelet -täydennyskoulutuksista (OPH). Dialogi ja yhteiskehittely ovat hänelle tärkeitä uusien ideoiden ja oivallusten innoittajia, mutta myös työmenetelmiä musiikkipedagogin, tutkijan ja työnohjaajan tehtävissä. Ota yhteyttä
Verkko-opetus on tullut jäädäkseen, mutta miten rakentaa laadukkaita ja motivoivia opintokokonaisuuksia ilman valtavaa työmäärää? Oppimismuotoilun työkaluista voi löytyä apu.
Oppimismuotoilu tarjoaa konkreettisia työkaluja opettajille.
Opettajien työympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina, ja verkko-opetus on tullut monelle pysyväksi osaksi opetustyötä. Ensin COVID-19-pandemia pakotti siirtymään nopeasti digitaaliseen opetukseen, ja nykyään myös Opetus- ja kulttuuriministeriön uusi ohjeistus kannustaa kehittämään pienempiä, työelämän tarpeisiin kohdennettuja osaamiskokonaisuuksia, joiden tarkoitus on palvella laajempi joukko oppijoita. Muuttuvassa ja monimuotoisessa ympäristössä oppimismuotoilu tarjoaa konkreettisia työkaluja opettajille, jotka haluavat suunnitella motivoivia ja vaikuttavia verkko-opintokokonaisuuksia.
Tässä blogikirjoituksessa keskityn oppimismuotoiluun, sen hyötyihin opettajille sekä keskeisimpiin työkaluihin. Lisäksi jaan kokemuksia Metropolia Ammattikorkeakoulun Kiinteistö- ja rakennusalan osaamisalueella järjestetyistä oppimismuotoilun työpajoista, joissa toimin suunnittelijana ja fasilitaattorina. Työpajojen tavoitteena on ollut tukea opettajia kehittämään 1–3 opintopisteen laajuisia Moodle-pohjaisia opintojaksoja, jotka palvelevat yhtä lailla Metropolian opiskelijoita kuin avoimilla alustoilla oppivia.
Oppimismuotoilun keskeiset periaatteet
Ensisilmäyksellä oppimismuotoilu voi kuulostaa epämääräiseltä käsitteeltä, mutta käytännössä se sisällyttää vakiintuneita menetelmiä ja työkaluja, joiden tarkoituksena on parantaa koulutusmateriaalien oppijalähtöisyyttä. Oppimismuotoilu on siis pedagoginen lähestymistapa, joka pohjautuu muotoiluajattelun periaatteisiin ja soveltaa niitä oppimisprosessin suunnitteluun ja toteutukseen. (Laurila 2023.)
Oppimismuotoilun metodologiaa voidaan hyödyntää sekä digitaalisten oppimisympäristöjen luomisessa että esimerkiksi luokkahuoneessa tapahtuvan ryhmätyöskentelyn suunnittelussa. Kuten palvelumuotoilussa, oppimismuotoilussa keskitytään lopullisen käyttäjän eli oppijan ymmärtämiseen ja tyypillisesti pohditaan seuraavia kysymyksiä:
Mikä tuo oppijan koulutukseen? Millaisia tavoitteita hänellä on (esimerkiksi lisäpätevyys, alan vaiho, itsen kehittäminen)?
Millaiset pohjatiedot hänellä on aiheesta?
Millaiset oppimistavat hänellä on? Oppiiko hän parhaiten käytännön esimerkeistä, opetusvideoista ja tarvitseeko hän selkeämpää kieltä ja tekstityksiä?
Millaisia haasteita hänen elämäntilanteensa asettaa oppimiselle? Onko hänellä perhevelvoitteita? Haittaako kokoaikainen työ opiskeluun keskittymistä?
Oppijalähtöisen näkökulman huomioiminen heti alkuvaiheessa mahdollistaa sen, että opettaja voi vähemmällä vaivalla tuottaa koulutusta, joka on oppijalle mielekästä ja sopii hänen oppimistapoihinsa. Oppimismuotoilun tavoitteena on luoda oppimisprosesseja, jotka tukevat oppijan sisäistä motivaatiota ja ylläpitävät kiinnostusta oppimiseen.
Erityisen tärkeäksi oppijan tarpeiden tunnistaminen tulee verkko-opinnoissa, sillä suora vuorovaikutus opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa on usein vähäistä tai kokonaan poissa. Tämän vuoksi pelkkä lähiopetukseen suunnitellun materiaalin siirtäminen digialustalle ei yleensä riitä. On tärkeää asettua etäoppijan asemaan ja kuvitella kulkevansa hänen tulevaa oppimispolkuaan, miettien niitä askeleita, jotka hänen on otettava itsenäisesti. Näihin askeleisiin voi kuulua esimerkiksi oppimisympäristön navigointi ja sen ominaisuuksien haltuunotto ilman opettajan välitöntä tukea.
Verkko-opetuksessa on tärkeää panostaa oppijan yksilölliseen oppimiskokemukseen tarjoamalla monipuolisia tehtäviä, herätteitä, opetusvideoita, kuvia ja havainnollistavia esimerkkejä. Verkko-opintoja suunnitellessa kannattaa myös pohtia, miten yhteisöllisyyttä voisi vahvistaa osana koulutusta. Esimerkiksi moduulien lopuksi voisi sisällyttää ryhmäkeskustelutehtäviä tai luoda vertaistukikanava ulkoiselle alustalle, kuten Facebook, WhatsApp tai Telegram. Tällaiset elementit auttavat lisäämään läsnäolon tuntua kurssilla ja tukevat samalla etäoppijoiden opiskelumotivaation säilymistä. (Huhtanen 2019.) Lisää vinkkejä vuorovaikutuksen lisäämiseen verkko-opetuksessa löydät esimerkiksi Mari Virtasen (2022) 5 arvioitavaa asiaa verkko-opetusta toteuttaessa, osa 3/3 -blogikirjoituksesta.
Oppijalähtöisyyden ohella keskeisiä periaatteita oppimismuotoilussa ovat iteratiivisuus ja yhteistoiminnallisuus. Iteratiivisuus tarkoittaa sitä, että koulutuksen suunnittelu ei ole kertaluonteinen tehtävä, vaan jatkuva prosessi, jossa koulutusta kehitetään systemaattisesti kohderyhmältä saadun palautteen pohjalta. Esimerkiksi ensimmäisten moduulien jälkeen voidaan kerätä oppijoilta palautetta ja hyödyntää heidän kommenttejaan koulutuksen sisällön ja toiminnallisuuksien muokkaamisessa.
Yhteistoiminnallisuus puolestaan korostaa yhteistyön merkitystä oppimisprosessin kehittämisessä. Tämä yhteistyö voi tapahtua muiden opettajien, asiantuntijoiden ja opiskelijoiden kanssa, ja se voi toteutua esimerkiksi työpajoissa tai epävirallisissa kohtaamisissa. Näin eri näkökulmat ja kokemukset rikastavat suunnittelua, jolloin lopputuloksena syntyy monipuolisempi ja vaikuttavampi koulutus.
Mitä hyötyä opettajalle oppimismuotoilusta?
Koulutus, joka soveltuu eri oppijoiden tarpeisiin, kuulostaa täydelliseltä oppijan näkökulmasta. Mutta entä opettajan? Vaikka oppimismuotoilun menetelmien käyttöönotto voi alussa vaikuttaa enemmän työllistävältä kuin helpottavalta, myöhemmin se säästää aikaa ja karsii ylimääräistä työtä. Ajatuksena on, että tunnistamalla eri oppijaryhmät ja niiden tarpeet, opettaja voi keskittyä ydinkohderyhmäänsä sen sijaan, että yrittäisi palvella kaikkia oppijaryhmiä yhtä aikaa.
Koska sisällön suunnittelu on jo itsessään vaativa prosessi, työkalut toimivat ensisijaisesti oppaana tai suunnannäyttäjänä. Ne auttavat muistamaan oppijan mahdolliset haasteet kurssin suorittamisessa. Työkaluihin ei kuitenkaan tarvitse jäädä kiinni; niiden pääasiallinen tarkoitus on auttaa hahmottamaan tietyn oppijan erityispiirteet oppimisen kontekstissa sekä luomaan kokonaiskuva hänen arjestaan ja oppimisprosessistaan.
Kuinka hyödyntää oppimismuotoilua oman opetuksen suunnittelussa?
Oppimismuotoiluun liittyy monia työkaluja ja menetelmiä, joita voidaan käyttää eri suunnitteluvaiheissa. Työkalut suositellaan hyödynnettäväksi yhdessä tiimin kanssa, mutta niitä voi kokeilla myös itsenäisesti.
Oppijapersoonat esimerkiksi auttavat opettajaa suunnittelemaan sisältöjä, jotka vastaavat eri ryhmien tarpeita. Näin suunnitellessa voi keskittyä siihen, mikä on tärkeintä ja kohdistaa resursseja juuri niille opiskelijoille, jotka tarvitsevat eniten tukea. Oppijapersoonat siis auttavat hahmottamaan kohderyhmän erityispiirteitä ja tarkastelemaan omaa opintojaksototeutusta eri oppijan näkökulmasta. (Kallio ym. 2018.)
Kiinteistö- ja rakennusalan osaamisalueella yhdessä opettajien kanssa laadittiin kaikkiaan 11 oppijapersoonaa. Niitä erotti erityisesti opiskelijan lähtötaso (aloittelija, edistynyt, ekspertti) sekä asema työmarkkinoilla (työttömät, työelämässä olevat, yrittäjät, tutkinto-opiskelijat, alan vaihtajat jne.). Ensimmäisessä työpajassa tavoitteena oli kartoittaa, mille eri ryhmille opettajien kehittämät koulutukset soveltuisivat. Toisessa samanteemaisessa työpajassa tavoitteena oli validoida ja kehittää oppijaprofiileja sekä tarkastella niiden avulla koulutusten rakenteen ja sisällön sopivuutta eri kohderyhmille. Oppijapersoonien luontiin ja täydentämiseen olen työpajojen välissä ja jälkeen hyödyntänyt muun muassa Metropolian opiskelijatarinoita sekä tekoälyn apua.
Alla on kaksi esimerkkiä luoduista oppijapersoonista (kuvat 1 ja 2). Molempien persoonien kehittämisessä keskityttiin oppijoiden motivaatioihin, haasteisiin ja aikaisempaan osaamiseen aiheesta – juuri niihin osa-alueisiin onkin tullut päivityksiä työpajan aikana. Näiden oppijapersoonien avulla pyrittiin tarkastelemaan LVI-mallinnus ja simulointi -opintojakson rakennetta ja sisältöä. Oppijapersoonia kehitettäessä havaittiin, että tutkintoa suorittavalla Spesifin Tiedon Hakijalla ja Toisen Alan Ammattilaisella on hyvin erilaiset odotukset sekä eritasoinen osaaminen aiheesta. Tämän havainnon todettiin vaikuttavan suunniteltavaan sisältöön.
[caption id="attachment_6863" align="alignleft" width="1024"] Kuva 1: Esimerkki oppijapersoonasta, Spesifin tiedon hakija.[/caption]
[caption id="attachment_6862" align="aligncenter" width="1024"] Kuva 2: Esimerkki oppijapersoonasta, Toisen alan ammattilainen.[/caption]
Spesifin Tiedon Hakija on edistynyt rakennustekniikan YAMK-tutkinto-opiskelija. Hän suorittaa tutkintoa työn ohella ja kirjoittaa samalla opinnäytetyötään. Häntä motivoi erityisesti opinnäytetyön valmiiksi saaminen, pätevyyden hankkiminen sekä mahdollisuudet uralla etenemiseen ja palkankorotukseen. Hänen haasteensa liittyvät tarkan tiedon löytämiseen, ajanhallintaan sekä työn ja opiskelun yhdistämiseen. Hän saattaa myös kohdata vaikeuksia laskelmien ja raportoinnin kanssa. Opettaja-työpari, joka työsti kyseessä olevia persoonia, lisäsi kuvaukseen oppijan kokemuksia kuvaavan lainauksen: "Saan syventää tietoa, etenen uralla ja palkkakin nousee, tutkinto antaa riittävän koulutuksen poikkeuksellisen vaativien kohteiden suunnitteluun."
Toisen Alan Ammattilainen kehittyi Spesifin Tiedon Hakijasta. Toisen Alan Ammattilainen kuvattiin henkilöksi, joka työskentelee liiketoiminnan parissa ja etsii erityisesti rakennusalan lainsäädäntöön liittyvää tietoa työtehtäviensä tueksi. Hänellä on sekä AMK-tutkinto että muutaman vuoden työkokemus toiselta alalta. Häntä motivoi uuden pätevyyden hankkiminen sekä rakennusalan terminologian hallinnan parantaminen.
Samassa työpajassa opettajat tarkastelivat myös omia opintojaksojaan oppijapersoonien kautta ja alkoivat rakentaa opintojaksoille oppimispolkuja ideoiden oppimista tukevine elementteineen. Oppimispolku on käyttökelpoinen työkalu suunnitteluun, josta lisätietoa löydät erityisesti eOppivan pelikirjasta. Opettajien kehittämiä oppimispolkuja ei esitellä tässä blogikirjoituksessa, sillä ne on tarkoitettu ensisijaisesti opettajien omaan käyttöön, eikä niiden käyttämiseen muussa yhteydessä ole pyydetty lupaa.
Tässä käyttöösi muutama työpohja kurssin rakenteen suunnitteluun:
eOppivan OPPIMIS- JA OSAAMISPOLUT -työpohja
FITechin työkalupaikissa olevat Kurssirunko, Oppimiskokemus, ja Aktiviteetit & formaatit -työpohjat
MUOVAN Oppimismuotoilun menetelmäkortit -julkaisusta löytyvä Pedagoginen käsikirjoitus -työpohja
Videot ovat usein olennainen osa verkko-opintojaksoja. Kuvakäsikirjoitus -työpohja (Huhtanen 2019) auttaa suunnittelemaan opetusvideoiden sisältöä otoksittain. Työpohja auttaa säästämään aikaa niin kuvausten järjestelyissä, kuvauksissa kuin videon jälkikäsittelyssäkin.
Alla (kuva 3) on esimerkki videon kuvakäsikirjoituksesta, jonka opettaja laati Aikataulu- ja työnsuunnittelu -opintojaksoa varten. Siihen on hahmoteltu pääpiirteittäin, mitä eri otoksissa näkyy, millaista tekstiä kuvissa on ja mitä ääniraidalla kuuluu kunkin otoksen aikana. Vaikka FITechin työpohja sisältää tasan kymmenen otosta, opettaja voi itse päättää, minkä pituisen videon hän haluaa tehdä. Yleensä mitä lyhyempää videota haluaa suunnitella, sitä tarkempaa suunnittelua se edellyttää.
[caption id="attachment_6858" align="alignnone" width="1024"] Kuva 3: Esimerkki videon kuvakäsikirjoituksesta.[/caption]
Tässä lisäksi muutama työkalu, joita suosittelen hyödynnettäväksi osana oppimismuotoilua:
Kohderyhmät -työpohja auttaa määrittelemään, ketkä ovat koulutuksen keskeisimmät oppijat ja korostaa eroavaisuuksia niiden tarpeissa. (Huhtanen 2019.)
Oppijan tunnekartta -työpohja auttaa keskustelemaan oppijan kanssa hänen tarpeistaan, tunteistaan ja toiveistaan ja selvittämään, mitkä asiat innostavat häntä tai voivat estää oppimista digitaalisessa ympäristössä. (Kallio ym. 2018.)
Pedagoginen käsikirjoitus auttaa muodostamaan kokonaiskuvan koulutuksen rakenteesta, juonesta ja kulusta. Se kertoo, millaisen oppimisprosessin kautta oppija saavuttaa osaamistavoitteet. (Marstio 2020, Laurila 2023.)
Oppimislupaus auttaa kiteyttämään, miksi koulutukseen kannattaa osallistua. Se auttaa erottautumaan muista vastaavista koulutuksista ja sitouttamaan oppijoita. (Laurila 2023.)
Kokeilemalla kohti oppimismuotoilun edelläkävijyyttä
Oppimismuotoilun tavoitteena on helpottaa opetuksen suunnittelua pitkällä aikavälillä ja auttaa luomaan osallistavia koulutuskokonaisuuksia, jotka tarjoavat oppijoille aitoa arvoa ja tukevat heidän tavoitteidensa saavuttamista.
Oppimismuotoilun tavoitteena ei ole lisätä opettajien työtaakkaa, vaan tarjota työvälineitä.
Opintojaksojen kehittäminen ei kuitenkaan tapahdu kerralla. Palautteen kerääminen ja sen pohjalta tehtävät muutokset ovat prosessissa avainasemassa. Lisäksi yhteistyö kollegoiden kanssa – esimerkiksi työpajoissa – tarjoaa arvokasta tukea ja mahdollisuuden jakaa ideoita, mikä helpottaa uusien menetelmien omaksumista.
Lopuksi haluan muistuttaa, että oppimismuotoilun tavoitteena ei ole lisätä opettajien työtaakkaa vaatien heitä päättäväisesti hiomaan työpohjia täydellisiksi, vaan tarjota heille työvälineitä, jotka tukevat ja helpottavat heidän työtään. Tässä blogikirjoituksessa esittelin vain muutamia oppimismuotoilun työkaluja, mutta todellisuudessa vaihtoehtoja on lukuisia, monenlaisiin tarpeisiin. Suosittelen tutustumaan eri vaihtoehtoihin ja rohkeasti kokeilemaan niitä käytännössä niin opiskelijoiden kuin kollegoidenkin kanssa.
Kirjoittaja
Lada Stukolkina työskentelee palvelumuotoilun ja oppimismuotoilun asiantuntijana Metropolia Ammattikorkeakoulun Kiinteistö ja rakennusalan osaamisalueella sekä TKI-palveluissa.
Lähteet
Huhtanen, A. 2019. Verkko-oppimisen muotoilukirja. FITech-verkostoyliopisto.
Kallio, P., Saarinen, S., Marjanen, J., Kurkipää, T. & Siira, H. 2018. Jotta jokainen voisi oppia. HAUS kehittämiskeskus. Helsinki.
Laurila, M. 2023.Oppimisen muotoilun menetelmäkortit. Vaasan ammattikorkeakoulu.
Marstio, T. 2020. Verkko-opinnon muotoilu. Käsikirja. Laurea ammattikorkeakoulu.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2024. Pienten osaamiskokonaisuuksien kehittämisen hankehaut käynnissä. Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivut.
Virtanen, M. 2022. 5 arvioitavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 3/3. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Miten tukea oppijoita, joille kynnys perinteisiin koulutusvaihtoehtoihin on vielä liian korkea? Entä mikä merkitys paikallisyhteisöllä voisi olla osana koulutusta?
Kestävän kehityksen globaali Agenda 2030 -toimintaohjelma on asettanut maailman kaikille maille 17 kunnianhimoista tavoitetta. Niiden saavuttamisessa keskeistä on osallisuuden vahvistaminen huomioiden kestävän kehityksen taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset ulottuvuudet. Jotta jokaisella olisi mahdollisuus pysyä muutoksessa mukana, on äärimmäisen tärkeää, että myös paikallisyhteisöt osallistuvat ja osallistetaan kestävän kehityksen toimintaan. (UNESCO Institute for Lifelong Learning, 2017.) Tässä kirjoituksessa kuvattu oppimiskokeilu tarjoaa konkreettisen esimerkin, kuinka yhteisö voi olla mukana toteuttamassa oppimistoimintaa.
Metropolia Ammattikorkeakoulussa osana Olo-Tila -hanketta lähdettiin pilotoimaan matalan kynnyksen valmentavia opintoja kirjastossa. Osallisuuden yhdessä rakentaminen on yksi sen keskeinen ajatus. Ideana oli, että hankkeeseen osallistuvien, heikossa työmarkkina-asemassa olevien oppimis- ja työelämävalmiudet sekä osaaminen ja osallisuus vahvistuvat. Tarkoituksena oli myös löytää polkuja koulutukseen hankkeessa kehitettyjen opiskelu- ja toimintakykyä vahvistavien opintojen avulla. Kerromme seuraavassa keskeisistä oivalluksistamme pilotin aikana.
Yhdessä kehittäen syntyy kohdentuva koulutus
Matalan kynnyksen valmentavat opinnot ovat joustava tapa toteuttaa oppimista ja osaamisen kehittymistä. Tavoitteena on rakentaa mahdollisimman matala kynnys osallistumiselle ja huomioida yksilölliset rajoitteet. Kohderyhmän osallistaminen jo suunnitteluvaiheessa tukee onnistumista.
Yksi tärkeä lähestymistapa oppimiseen osana matalan kynnyksen opintoja on yhteisöllinen oppiminen. Toinen on tekemällä oppiminen, learning by doing. Se pohjautuu oppimiseen, joka tapahtuu omien kokemusten kautta aidoissa tilanteissa. Se on tuhansia vuosia vanha menetelmä. (Reese 2011.)
“For the things we have to learn before we can do them, we learn by doing them.” (Aristoteles)
Olo-Tila -hankkeessa toimintaa lähdettiin suunnittelemaan käyttäjälähtöisesti kick off -työpajassa, jossa osallistujilla, niin opiskelijoilla opettajilla kuin työympäristön edustajillakin, oli mahdollisuus tuoda omia ideoitaan ja ajatuksiaan valmentavien opintojen suunnitteluun. Tekemällä oppiminen sekä yhteisöllisyys oppimisessa nousivat keskusteluja kiteyttäviksi teemoiksi.
Yhteissuunnittelussa nousi esille useita erilaisia ehdotuksia muun muassa digitaalisuuteen, taloudenpitoon ja omaan hyvinvointiin liittyen. Myös kurkistamismahdollisuutta amk-opintoihin toivottiin. Keskusteluissa toistui ajatus siitä, että vuorovaikutus ja sensitiivisyys toisia kohtaan on oleellista, jotta osallistujille voi syntyä osallisuuden kokemus.
Opintojen muotoilu työelämätarpeita vastaavaksi
Kohderyhmän tarpeiden ja toiveiden tunnistaminen on muotoiluprosessin tärkeä alku. Tässä yhteydessä prosessi etenee yhdessä sovittuun tavoitteeseen istuvan työympäristön valintaan sekä siihen liittyvien työtehtävien taitovaatimusten tunnistamiseen. Tehtäväanalyyseilla voidaan tunnistaa esimerkiksi ne tekijät, jotka vaikuttavat toiminnan suorittamiseen ja niitä taitoja, joita tietty tehtävä vaatii. Tunnistettujen tietojen perusteella on mahdollista soveltaa ja vahvistaa henkilöiden osallistumista tarkoituksenmukaisella tavalla. (Boyt Schell ym. 2019, 320–330.)
Hankkeen ensimmäisessä pilotissa päädyttiin valitsemaan työympäristöksi kirjasto. Kirjasto sitoutui yhteiseen prosessiin ja oli mukana kick off -tilaisuudesta alkaen läpi kokonaisuuden. Yhteistyötä suunniteltiin yhteisessä ideointipalaverissa. Työympäristön edustajien mukanaolo vaikutti merkittävästi siihen, minkälaiseksi matalan kynnyksen valmentavat opinnot muotoutuivat.
Työtehtävien taitovaatimusten tunnistamisessa tehtiin analyysi seitsemästä työtehtävästä sekä kuvaus ja ohje työskentelyn pohjaksi. Toimintaterapian vaihto-opiskelijat vastasivat analyysistä. Analyysi perustui toimintaterapian viitekehykseen. Kuvailu mukaili Boyt Schell ym. (2019) tehtäväanalyysitaulukkoa. Tämä analyysi osoitti työtehtävien vaativuutta sekä sitä, millaista osaamista niiden kautta voi syntyä.
Opinnot muodostuivat neljästä kokonaisuudesta, joiden laajuus oli yhteensä 2 opintopistettä:
tulevaisuustyöpajat ryhmissä
työtapojen ja -muotojen tunnistaminen ryhmissä
käytännön työskentely kirjastolla
yhteenveto kokonaisuudesta yhdessä.
Prosessinomaisuus oli vahvasti läsnä läpi tämän yhteisöllisen oppimisen kokonaisuuden. Käytännössä työskentely tapahtui pienryhmissä sekä parityöskentelynä kirjastolla. Opinnoissa käytettiin suomen kielen lisäksi englantia, sillä prosessin eri vaiheisiin osallistui myös toimintaterapian vaihto-opiskelijoita. Tämä toi lisäväriä työskentelyyn ja vahvisti ajatusta yhteisöllisyydestä, tarjoten osallistujilla kokemusta monimuotoisessa työyhteisössä toimimisesta.
Digiosaamisen painottuminen
Digiosaaminen nousi esiin pilotin kohderyhmän toiveissa jo suunnitteluvaiheessa. Yhä digitalisoituneempi arki ja työelämä asettavat uudenlaisia vaateita digitaidoille, vuorovaikutukselle sekä tiedonkäsittelylle. Digitaitojen taustalla vaikuttavat muun muassa valmiudet tarttua toimeen sekä moninaiset ympäristötekijät, jotka samalla vaikuttavat myös digiosallisuuden tai -osattomuuden kokemukseen (Halonen ym. 2023). Digiosallisuus tarkoittaa vapaaehtoista osallistumista yhteiskunnan toimintaan ja osallisuuden kokemista digitaalisessa ympäristössä tai digitaalisen teknologian avulla (Kuusisto ym. 2022, 21). Aiemmissa hankkeissa tunnistettuja keinoja ja tuen muotoja digiosallisuuden vahvistamiseksi hyödynnettiin myös tässä pilotissa mm. perehdyttämällä uusiin työtapoihin, sekä ohjaamalla käytännössä työtehtävien tekoa sekä tarkistamalla yhdessä kokonaisuuksien hallinta (Halonen & Rantala-Nenonen 2023) .
Digitaitoja harjoiteltiin ja vahvistettiin pilotissa muun muassa kirjaston tietojärjestelmää hyödyntävissä tehtävissä älypuhelimen sovelluksella. Toiminnan aikana toimintaterapeuttiopiskelija havainnoi tekemistä ja hyödynsi toimintaterapeuteille ominaisia strategioita. Näitä ovat muun muassa jäsentäminen, rohkaisu ja palautteen anto positiivisen osallistumiskokemuksen varmistamiseksi (Pepin 2024, 229–230).
Työssä oppiminen toimiva osa matalan kynnyksen opintoja
Tutkimustieto osoittaa työpaikalla tapahtuvan oppimisen olevan erittäin tärkeää osaamisen kehittymisessä. Työelämätaitoja opitaan parhaiten aidoissa työelämäkonteksteissa. Esimerkiksi työssäoppimisjaksot tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia vahvistaa sosiaalisia taitoja, joiden merkitys korostuu yhdessä digitaitojen kanssa nykypäivän työelämässä. (Tynjälä & Virtanen 2017.)
Pilottiin osallistuneet harjoittelivat työelämätaitoja osana koulutusta. Esimerkiksi ajanhallinta, tiedonkäsittely ja vuorovaikutus korostuivat. Osallistujat sitoutuivat tehtäväjaksoon ja osoittivat vastuullisuutta sekä suurta kiinnostusta tehtäviä kohtaan. He jakoivat kokemuksiaan pilotin päätteeksi ja totesivat esimerkiksi näin: “Opin paljon kirjaston arkielämästä” ja “Kokemus kirjastossa oli mielenkiintoinen”. Osaamista ja osallisuuden kokemusta arvioitiin hyödyntämällä Osallisuusmittarin 24 apukysymystä (Osallisuuden osa-alueiden apukysymykset - Osallisuuden palaset 2024.) Tärkeimmiksi asioiksi osallistujien näkökulmasta nousivat seuraavat asiat:
päivittäisen tekemisen tärkeys
myönteisen palautteen saaminen tekemisestä
ryhmään tai yhteisöön kuuluminen
itselle tärkeiden asioiden tavoitteleminen.
Osallistujien mahdollisuus vahvistaa työelämässä tarvittavia taitoja konkreettisen tekemisen kautta aidossa työelämäympäristössä muodosti joustavan tavan oppia uusia, työelämässä tarvittavia asioita. Erityisesti painottuivat vuorovaikutus- ja digitaidot.
Kohti seuraavia matalan kynnyksen koulutuksia
Pilotissa etsittiin vastausta siihen, kuinka työyhteisössä oppiminen ja osallisuuden yhdessä rakentaminen voivat luonnollisella tavalla rakentua osallistujien kokemukseksi osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä aidossa työelämäkontekstissa. Innovatiivinen oppimisenkokeilu kirjastoympäristössä tarjosi matalan kynnyksen oppimisen muotoja ja vahvisti osallistujien työelämätaitoja sekä eri toimijoiden osallisuuden kokemusta. Keskeiseksi lähestymistavaksi vahvistui yhteisöllinen oppiminen, jossa vuorovaikutuksessa yhteisön jäsenten kanssa mahdollistui monipuolinen uusien taitojen oppiminen.
Tällaisten räätälöityjen, opettajien ja opiskelijoiden yhteistoiminnassa muotoiltujen, matalan kynnyksen valmentavien opintojen rakentaminen vaatii aikaa ja energiaa, sekä yhteistä tahtotilaa. Se vaatii kaikilta osapuolilta sitoutumista ja resursseja. Prosessin eri vaiheiden aikatauluttaminen, yhteisen oppimiskäsityksen käytäntöön vieminen sekä osallisuuden vahvistaminen edellyttävät yhteistä keskustelua ja sopimista, jotta jokaisen toimijan rooli on selkeä ja toisaalta myös joustava. Havaintojemme pohjalta keskeiset tekijät, jotka tukivat onnistumista ovat seuraavat:
aikataulutus ja vastuutehtävät sovittiin etukäteen
toimijoiden roolit ja tehtäväkuvaukset määriteltiin selkeästi
viestintään valittiin toiveiden mukaiset ja tutuiksi koetut kanavat
kohderyhmä rekrytoitiin hankkeen yhteistyötahojen kautta ja
osallistujien motivaatio perustui osallistujalähtöisiin lähtökohtiin.
Pilotti osoitti jälleen kerran, että on mahdollista yhdistää oppimistoiminta hanketoimintaan mielekkäällä tavalla, edellyttäen että kokeilun suunnitteluvaiheessa huomioidaan erityisesti kohderyhmän ja kumppaneiden tarpeet, hankkeen tavoitteet ja opiskelijoiden osaamistavoitteet (Halonen & Saikko 2023). Vaihto-opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen kokeilun eri vaiheisiin mahdollistui laajempana kuin alun perin suunniteltiin kohderyhmän ja kumppanin erinomaisen kielitaidon myötä. Tämä koettiin erityisen mielekkäänä opiskelijoiden näkökulmasta ja myös kohderyhmältä tuli palautetta, että oli mukava huomata osaavansa toimia vieraalla kielellä uudessa tilanteessa.
Ajatus siitä, että oppimista voi mahdollistaa ja toteuttaa aidoissa autenttisissa ympäristöissä vahvistui. Onnistumisen mahdollistaa yhteiskehittäminen ja osallistava työtapa, jolloin niin työympäristön edustajat, opettajat kuin opiskelijat saavat vaikuttaa toimintaan. Toivottavasti esimerkkimme inspiroi sinua vastaaviin toteutuksiin!
Kirjoittajat
Johanna Holvikivi toimii yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa opettaen johtamista ylemmissä amk-tutkinnoissa ja asiantuntijana Olo-Tila - osallisuutta, osaamista ja toiminnallisuutta hankkeessa. Johanna on perehtynyt erityisesti korkeakoulupedagogiikkaan, johtamiseen sekä työllisyyden ja työkyvyn edistämiseen.
Janett Halonen toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa ja asiantuntijana Olo-Tila - Osallisuutta, osaamista ja toiminnallisuutta hankkeessa. Janett on perehtynyt erityisesti työ- ja toimintakyvyn arviointiin sekä edistämiseen.
Olo-Tila -hanke on Euroopan unionin osarahoittama, ESR+.
Lähteet
Boyt Schell, B. A., Gillen, G., Blesedell Crepeau, E. & Scaffa, M. E. 2019. Analyzing Occupations and Activity. 320-331. Teoksessa Boyt Schell, B. A. & Gillen, G. 2019. Willard & Spackman´s Occupational therapy. 13. ed. Wolters Kluwer. Philadelphia.
Halonen, J. & Rantala-Nenonen, K. 2023. Avaimia digitaaliseen osallisuuteen ja työelämään. Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Helsinki.
Halonen, J. & Rantala-Nenonen, K. & Saikko, S. 2023. Digiosallisuus digitaalisessa työnhaussa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja TAITO-sarja 113. Helsinki.
Halonen, J. & Saikko, S. 2023. Oppimistoiminta yhdistyy hanketoimintaan pedagogisella ymmärryksellä. Hiiltä ja timanttia –blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Helsinki.
Kuusisto, O. & Merisalo, M. & Kääriäinen, J. & Hänninen, R., Karhinen, J., Korpela, V. & Pajula, L, Pihlajamaa, O., Taipale, S. & Wilska, T-A 2022. Digiosallisuus Suomessa: Digiosallisuus Suomessa -hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:10. Valtioneuvoston kanslia. Helsinki.
Pepin, G. 2024. Occupational Engagement: How clients can achieve change. Teoksessa Taylor, R & Bowyer, P & Fisher, G. 2024. Kielhofner´s Model of Human Occupation. Theory and Application. Wolters Kluwer.
Olo-Tila hankesivut. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Helsinki.
Osallisuuden osa-alueiden apukysymykset. Osallisuuden palaset kehittämistyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Reese, H. 2011. The learning-by-doing principle. Behavioral Development Bulletin, Volume 17 issue 1. American Psychological Association.
Tynjälä, P. & Virtanen, A. 2017. Monipuolinen pedagogiikka tukee työelämätaitojen kehittymistä. Jyväskylän yliopisto.
UNESCO Institute for Lifelong Learning. 2017.
Kuvittele hetki, että olet matkalla tapaamaan opiskelijakavereitasi yhteisen projektityön tiimoilta. Tapaamisen jälkeen riennätte vielä yhdessä opintotutorin vetämään opintopiiriin, jossa on apua tarjolla tehtävien tekemiseen. Käytävällä vastaan tulee opettaja, joka pysähtyy vaihtamaan kanssanne muutaman rohkaisevan sanan. Näissä arjen kohtaamisissa piilee opiskelijaelämän ydin: yhteenkuuluvuus ja tuki, jotka vahvistavat hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota.
Riittävä kontakti toisiin opiskelijoihin ja opettajiin on merkittävää sekä opiskelijan hyvinvoinnille että opiskelumotivaatiolle.
Viimeistään pandemian aikana tunnistettiin, miten merkittävää riittävä kontakti toisiin opiskelijoihin ja opettajiin on sekä opiskelijan hyvinvoinnille että opiskelumotivaatiolle. Opiskelijoiden välisten kohtaamisten väheneminen vaikutti esimerkiksi suoraan tiedonkulkuun ja yleiseen motivaatioon. Monelle opiskelijalle paluu kampukselle ei ollut helppoa sekään. Kuukausien yksin puurtaminen ja etäopiskelu ajoi tilanteeseen, jossa opinnot olivat jääneet roikkumaan ja koettu hyvinvointi oli siksi normaalia huonompaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö vastasi tilanteeseen myöntämällä erityisavustusta koronapandemian vuoksi tarvittaviin toimenpiteisiin (1). Sillä on edistetty korkeakouluopiskelijoiden oppimisvajeen tasoittamista ja opintojen etenemistä sekä ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin tuen vahvistamista. Yksi rahoitetuista hankkeista on MMKK-opiskeluhyvinvointihanke (2), jossa toimin projektipäällikkönä. Vinkkaan tässä kirjoituksessa hankkeen aikana hyviksi käytänteiksi tunnistetuista kehitystoimista, jotka kietoutuvat kohtaamisten lisäämiseen.
Kohtaamisten lisääminen vertaistoimintaa kehittämällä
Vertaistutorit edistämässä kohtaamisia opintojen alussa
Tyypillisessä opiskelija-tutortoiminnassa nimetyt vanhemmat opiskelijat toimivat aloittavien opiskelijoiden tukena orientaatioviikon ja sitä läheisesti ympäröivän ajan. Tämä tutor-toiminta on syystä käytänteeksi juurtunut tapa tukea opiskelijoita. Voisiko sitä laajentaa opintojen aloitusta pidemmälle?
Metropoliassa on saatu hyviä kokemuksia siitä, että vertaistutorit auttavat opiskelijoita koko ensimmäisen vuoden ajan. Heidän tehtäväänsä on laajennettu kattamaan fuksiopiskelijoiden koko opintojen alkuvaihe, aiemman orientaatiojakson perehdyttämisen ja ryhmäyttämisen lisäksi. Tutorryhmissä järjestetään esimerkiksi yhteisiä tapaamisia, joissa opiskelijat voivat jakaa kokemuksiaan opintojen haasteista ja saada tukea sekä tutoreilta että toisiltaan. Näin vahvistetaan vuosikurssin sisäistä ryhmäytymistä ja luodaan tilaisuuksia merkityksellisiin vertaiskohtaamisiin kaikille.
Vastaavaa vertaistutorointia järjestetään myös vaihto-opiskelijoille heidän opiskelijavaihtonsa ajaksi. Kansainvälisten opiskelijoiden hyvinvointi voi olla erityisen kovalla koetuksella, kun omat kotimaan läheiset ja ystäväverkostot ovat kaukana. Tämä todettiin erityisesti pandemian aikana. KV-tutoreiden toimintaa on aktivoitu muun muassa kehittämällä monenlaisia kohtaamispaikkoja, kuten kaverilounaita ja joulunodotus-tapahtumia.
Tutor-toimintaan osallistuvat opiskelijat saavat opiskelijakunta METKAlta koulutuksen tehtävään. Heidän on myös mahdollista opinnollistaa tutorina toimiminen. Tällöin vapaavalintaiset opinnot karttuvat viidellä opintopisteellä. Huomattavaa on, että monikaan tutoreista ei hakeudu mukaan opintopisteiden vuoksi, vaan halusta toimia aktiivisena osana opiskelijayhteisöä ja sen kehittämistä.
Opintotutortapaamiset tukemassa opiskelua
Opinnoissa tulee hetkiä, jolloin opinnot eivät niin sanotusti luista. Menossa oleva opintojakso voi olla itselle erityisen vaativa, elämäntilanne kuormittava, tekemättömiä tehtäviä on kertynyt yli sen kuuluisan äyrään tai johonkin tehtävään on vaan haastava tarttua. Yksin tilanteen purkaminen ei suju kaikilta. Järjestetyt tapaamiset opiskelijakavereiden sekä opintotutorin kanssa voivat auttaa kynnyksen yli ja takaisin vauhtiin.
Metropoliassa on kehitetty opintotutor-toiminta, jotta kaikilla opiskelijoilla olisi mahdollisuus opiskella yhdessä. Tämä toiminta täydentää opiskelijoiden itse järjestämää ryhmätyöskentelyä ja yhteisopiskelua. Se perustuu täysin vertaistukeen. Opintotutorit organisoivat ja vetävät yhteisiä opiskeluhetkiä omissa tutkinnoissaan. Toiminta vaihtelee fysioterapeuttiopiskelijoiden käytännön harjoittelusta vapaamuotoiseen tehtävien tekoon tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoiden kesken. Opintopiirien vetäjät voivat joko opinnollistaa työnsä tai heille on vaihtoehtoisesti tarjolla pieni rahallinen palkkio. Opintotutorit ovat Opiskelijakunta METKAn koulutuksen saaneita opiskelijoita.
Tukiopiskelijatoiminta
Kolmas tunnistettu tarve kohtaamisten lisäämiselle on opiskelijoiden keskustelutarpeeseen vastaaminen tukiopiskelijatoiminnan muodossa. Varhaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä keskustelutuen tarjoaminen tukee opiskelijahyvinvointia ja parhaimmillaan ennaltaehkäisee mielen sairastumista.
On huomattava, että tukiopiskelijalta vaaditaan erityistä osaamista. Metropoliassa he kaikki ovat sosiaalialan opiskelijoita. Tukiopiskelijat saavat myös Mieli ry:n Mielenterveyden ensiapu® 1 ja Mielenterveyden ensiapu® 2 -ohjaajakoulutukset osana opintojaan. Heitä ohjaa ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtii opintopsykologi. Tukiopiskelijatoiminta liitetään osaksi heidän opintojaan.
Kohtaamisia tukeva ympäristö
On paikkoja, joissa on kiva hengata ja toisia, joista kulkee mieluiten ohi. Tämä koskee myös oppilaitoksia. Jos oppilaitoksen fyysinen ympäristö kutsuu puoleensa jo se itsessään tukee kohtaamisia.
Metropoliassa opiskelijoiden keskinäisiä kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä on pyritty lisäämään toteuttamalla kampuksille kampuslounge-tiloja, joihin on hankittu mukavia sohvia, viherkasveja, kahvinkeittimiä ja lautapelejä. Kampuksilla on järjestetty esimerkiksi valokuvahaasteita tilojen seinien koristamiseksi. Yhteiseen tekemiseen tähtäävät myös opiskelijoiden joogatila ja kirjastoihin hankitut liikuntavälineet, joita saa vapaasti lainata sieltä.
Opiskelijan ja henkilöstön kohtaamiset kampuksen arjessa
Keskeinen osa opiskelijan kohtaamisista liittyy vuorovaikutukseen henkilöstön kanssa opiskeluarjessa liittyen opetukseen, ohjaukseen, tukitoimiin, tapahtumiin sekä spontaaneihin tilanteisiin kampuksen arjessa. Nämä kohtaamiset ja niistä opiskelijalle syntyvä kokemus ovat kaikkien korkeakoulussa työskentelevien vastuulla. Opiskelijalähtöisessä ohjauksessa jokainen henkilöstön jäsen osallistuu opiskelijan ohjaamiseen ja tukemiseen roolinsa mukaisesti. Tämä lisää ohjauksen saavutettavuutta ja madaltaa kynnystä hakea tukea.
Kohtaamiset opiskelijan kanssa ja niistä opiskelijalle syntyvä kokemus ovat kaikkien korkeakoulussa työskentelevien vastuulla.
Jokaisella opiskelijalla on oikeus saada tukea ja ohjausta läpi opintojen. Ohjauksen kehittäminen on tärkeää, jotta opiskelijat voivat saada oikeanlaista ja oikea-aikaista tukea juuri silloin, kun he sitä tarvitsevat. Ohjauksen tasapuolisuus ja tasalaatuisuus ovat tässä merkittävä asia. Hyvin organisoitu ja monitasoinen ohjausmalli tukee opiskelijoiden hyvinvointia ja opintomenestystä koko korkeakoulupolun ajan.
Metropolia Ammattikorkeakoulussa opiskelijat saavat henkilökohtaista ohjausta esimerkiksi opintojen suunnitteluun sekä työharjoitteluun ja urasuunnitelmiin liittyen. Ryhmäohjausta on tarjolla muun muassa seuraavista aiheista: opintojen rakenne ja yleinen opintosuunnittelu, kansainvälistymismahdollisuudet sekä korkeakoulun palvelut.
Lisäksi tutkinto- ja kampuskohtaisia infotilaisuuksia järjestetään säännöllisesti. Niissä käsitellään kaikkia opiskelijoita koskevia ajankohtaisia asioita. Kampuksilla järjestetään myös kouluttautumis-, työllistymis- ja verkostoitumistilaisuuksia. Näiden henkilöstön ja opiskelijoiden kohtaamiseen perustuvien käytänteiden avulla pyritään varmistamaan, että jokainen opiskelija saa tarvitsemansa tuen.
Jotta ohjaus olisi yhdenmukaista ja laadukasta, ohjaustyötä tekevää henkilöstöä tuetaan yhtenäisillä materiaaleilla sekä näihin pohjautuvilla koulutuksilla. Metropoliassa ohjaustyötä tekevälle henkilöstölle on tuotettu perehdytysaineisto, johon on koottu kokeneiden ohjaajien ohjeita, aineistoja ja työpohjia jokaisen ohjausta tekevän työn tueksi sekä varmistamaan uusien henkilöiden tasalaatuinen perehdytys. Tämä materiaali on koottu Ohjaajan Moodleksi. Se koostuu seuraavista osioista:
Oppijalähtöisen ohjauksen malli
Ohjauksen toimijat
HOPS-ohjaus
Opinnot
Uraohjaus/harjoittelu
Opiskelijahyvinvointi
Ohjauksen vuosikello
Ohjaajan hyvinvointi
Minä ohjaajana
Materiaalipankki
Ohjeet ja säännöt
Perehdytysaineistoa käytetään myös uusien ohjaajien koulutuksessa, jolloin he saavat kattavan kokonaiskuvan ohjauksen keskeisistä osa-alueista.
Selkeä viestintä tukee kohtaamisissa saatua ohjausta ja tukea
Selkeä ja saavutettava viestintä auttaa opiskelijoita löytämään tarvitsemansa tiedon ja tuen. Keskeisen tiedon löytyminen yhdestä paikasta on osa selkeää viestintää. Luonteva sijainti tietopankille on oppilaitoksen intranet, jonne on hyvä koota niin ohjaukseen kuin opiskeluhyvinvointiin liittyvät sisällöt, henkilöt ja prosessit.
Keskitetyn tietopankin lisäksi Metropoliassa on luotu digitaalinen perehdytysaineisto, Opintostartti. Sen tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn parantaminen sekä asiasta viestiminen. Opintostartti sisältää kaikille opiskelijoille yhteisen tiedon korkeakoulussa ja Metropoliassa opiskelusta, oppimisympäristöistä, käytössä olevista digitaalisista ohjelmista, opiskelutaidoista ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tähän aiheistoon jokainen aloittavan opiskelijaryhmän ohjaaja voi lisäksi liittää omalle ryhmälleen tärkeää tietoa kyseisestä opiskelualasta, tutkinnosta ja opiskelukäytänteistä. Opintostartista on tehty myös englanninkielinen versio kansainvälisille opiskelijoille.
Metropoliassa on otettu myös tekoäly opiskelijoiden ohjauksen avuksi. Annie tukibotti on tekoälyä hyödyntävä palvelu, jonka Chat-palvelusta opiskelijat voivat kysyä ohjausta koskevia kysymyksiä.
Kohti kohtaamisia kampusarjessa
Kohtaamisten rakentaminen ja tukeminen osana korkeakouluarkea on yhdenmukaista MMKK-hankkeessa kehitetyn Keltaisen liikennevalon mallin kanssa. Siinä pienemmät huolet opiskelijan hyvinvoinnissa ja opiskelukyvyssä pyritään ratkaisemaan vertaisuuteen pohjautuvilla palveluilla, viestintää tehostamalla ja ohjaushenkilöstön työtä tukemalla. Malli pohjautuu Metropolian opiskeluhyvinvointitiimin kehittämään Asiakaslähtöisen opiskeluhyvinvoinnin liikennevalopalvelumalliin. Sen keskeisinä tekijöinä ovat opiskelijan opiskelukyky ja hyvinvointi, ja niiden tueksi tarjotut vihreän, keltaisen ja punaisen valon palvelut. Ne riippuvat opiskelijan koetusta hyvinvoinnista ja opiskelukyvystä. (3.)
Kohtaamiset ovat keskeinen osa kampusarkea, ne vaikuttavat lopulta meidän kaikkien viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Pidetään yhdessä huoli riittävistä ja laadukkaista kohtaamisista niin opiskelijoiden kuin kollegojen kesken!
Kirjoittaja
Terhi Dahlman on Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon lehtori ja Metkasti Metropoliassa kohti kukoistusta -hankkeen (MMKK) projektipäällikkö.
Lähteet
Erityisavustus Koronapandemian vuoksi tarvittaviin toimenpiteisiin korkeakouluopiskelijoiden oppimisvajeen tasoittamisen ja opintojen etenemisen, ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin tuen vahvistamiseksi ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa 2021. Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivut.
MMKK-hyvinvointihanke. Hankkeen verkkosivut. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Dahlman T. 2023. Keltaisen liikennevalon opiskelukykymalli. Teoksessa Dahman T. 2023 (toim.) Aktiivinen opiskelijayhteisö vertaistoiminnan mahdollistajana. TAITO-sarja 127. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kuvittele, että voisimme parantaa muistisairaiden elämänlaatua ilman lääkkeitä. Hoito olisi lempeää, ihmistä arvostavaa ja hoitajan omaa luovuutta tukevaa. Työpaikka olisi haluttu ja sinne hakeutuisivat muistisairaiden hoidosta kiinnostuneet, parhaat hoitajat, jotka haluaisivat tehdä paikasta mahdollisimman hyvän kaikille. Voisiko tämä olla aidosti mahdollista?
Lääkkeettömät menetelmät ovat psykososiaalisia, psykofyysisiä ja muita lääkkeettömiä menetelmiä ja tukimuotoja, joita voidaan hyödyntää hoitotyössä osana muistisairaan hoitoa (Hotus-hoitosuositus 2019). Niitä käytetään monesti tilanteissa, joissa pyritään tunnistamaan käytösoireita laukaisevia tekijöitä tai halutaan muokata ympäristöä ja tukea muistisairasta niin, että hän pystyy elämään omannäköistä elämää ja toimimaan arjessa mahdollisimman pitkään itsenäisesti (Muistiliitto).
Lääkkeettömiä hoitomenetelmiä käytetään muistisairaiden ihmisten hoidossa mutta niiden arvoa ja merkitystä ei välttämättä tunnisteta. Muistisairaudet Käypä hoito -suosituksessa (Duodecim 2023) esitetään omaisten ja hoitavien henkilöiden tukemista, koulutusta ja ohjausta lääkkeettömiin menetelmiin. Myös Hotuksen hoitosuosituksessa (Hotus-hoitosuositus 2019) tuodaan esille työntekijöiden koulutuksen, osaamisen sekä osaamisen päivittämisen ja täydentämisen merkitys laadukkaan ja potilasturvallisen hoitotyön toteutumiseen. Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishankkeessa (2015–2016, rahoittaja Työsuojelurahasto) tuotettiin tietoa siitä, että lääkkeettömät menetelmät voivat parantavat muistisairaiden ja heidän läheistensä hyvinvointia ja vähentää hoitajien työn henkistä kuormittavuutta ja lisätä työtyytyväisyyttä.
Perusteet lääkkeettömien menetelmien käytölle ovat siis vahvasti olemassa. Ulkopuolisen rahoituksen turvin (AKKE) alkoi Lempeä hoiva -hanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa lääkkeettömiin menetelmiin liittyvää osaamista ja käyttöönottoa neljässä hoivakodissa Vantaan ja Keravan sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueilla ja yksityisen palveluntuottajan hoivakodissa Vantaalla.
Osallisuutta ja luovuutta tukevat aloitustilaisuudet
Toiminnan alkaessa järjestimme kaikissa hoivakodeissa yhteisen aloitustilaisuuden. Halusimme lisätä avoimella viestinnällä hankkeen läpinäkyvyyttä ja sitoutumista hankkeen tavoitteiden eteenpäin viemiseen. Samalla välitimme tietoa kaikille henkilöille, jotka jollain tavalla voivat hyötyä hankkeesta. Ennen kaikkea halusimme saattaa henkilökunnan, hoivakotien asukkaat ja heidän läheisensä yhteen yhdessä pohtimaan ja keskustelemaan lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä.
Aloitustilaisuudet suunniteltiin niin, että ne edistivät yhteisöllisyyttä, luovaa ajattelua ja lempeän hoivan ideologiaa. Ohjelma suunniteltiin lempeän vuorovaikutteiseksi niin, että kaikilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun ja tilaisuuden kulkuun omina itsenään roolistaan tai työtehtävästään riippumatta. Aloitustilaisuuksien ympäristö luotiin rauhoittavaksi epäsuoran valon ja musiikin avulla. Pienten kellojen soitto johdatti teemasta toiseen. Tilaisuudessa haluttiin rohkaista luovuuteen mikä näkyi myös fasilitoijien asuissa. Tärkeän lisän asian äärelle pysähtymiseen toivat tarjolla olevat pienet herkut.
Tilaisuuksissa oli kolme osallistavaa osuutta, joihin ideoitiin innostavia menetelmiä. Ensin osallistujat saivat pohtia, mistä tekijöistä lempeä hoiva heidän mielestään muodostuu. Nämä asiat kirjattiin pilven muotoisille lapuille, jotka kiinnitettiin oksaan ja joka jäi hoivakoteihin muistoksi. Alla olevaan kuvaan on koottu näitä esiin nostettuja lempeän hoivan tekijöitä.
Lempeän hoivan tekijöitä (Anniina Honkonen 2024).
Seuraavaksi ilmaistiin oma mielipide liittyen lempeän hoivan väittämiin äänestämällä värilapuin. Väittämissä pohdittiin seuraavia asioita:
Lempeän hoivan toteuttaminen vaatii lisää resursseja
Lempeää hoivaa on vaikea toteuttaa
Arvostava kohtaaminen on lempeän hoivan ydin
Lempeä hoiva vaatii erityisosaamista
Lempeä hoiva koskettaa myös omaisia
Luovia menetelmiä voivat hyödyntää vain luovan alan ammattilaiset.
Lopuksi tunnistettiin bingoa pelaamalla, minkälaisia lääkkeettömiä menetelmiä hoivayksiköissä on jo käytössä ja mitä seuraavaksi voisi kokeilla. Ihmiset osallistuivat innokkaasti työskentelyyn ja menetelmät virittivät hyvin aiheeseen liittyvään keskusteluun.
Lopputulemana lisää ymmärrystä ja orastavaa innostusta
Tilaisuuksien jälkeen olimme uteliaita kuulemaan osallistujien palautetta lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä mutta myös tilaisuuden ilmapiiristä, ohjelmasta ja tunnelmasta. Palaute oli kannustavaa. Omaiset antoivat kiittävää palautetta ja näkivät asian tärkeänä. He toivoivat lisää tilaisuuksia, jossa he voisivat kertoa toiveistaan, huolistaan ja tuoda esille kehittämisehdotuksia.
Muistisairaat asukkaat tuntuivat olevan myös mielellään mukana. Monelle mahdollisuus osallistua oli selvästi merkityksellistä mutta joillekin suuri ihmismäärä, ja tilanteiden nopea eteneminen aiheuttivat selvästi kuormitusta eikä kaikkien keskittymiskyky riittänyt olemana paikalla koko tilaisuuden ajan.
Yllättäen osa henkilökuntaan kuuluvista koki luovien menetelmien käytön hieman vieraana tai hämmentävänä. Ehkäpä hoivakodeissa ei ole riittävän usein mahdollista järjestää tapahtumia, joissa heittäydytään mielikuviin ja osallistutaan yhdessä tekemiseen.
Hankkeen aloitustapahtumat ovat tehneet lempeän hoivan ja lääkkeettömien menetelmien hyödyntämisen näkyvämmäksi hoivakodeissa. Tällaiset tapahtumat eivät ainoastaan lisää ymmärrystä hankkeen tavoitteista, vaan myös vahvistavat yhteisöllisyyttä ja luovaa ajattelua. Laaja tiedottaminen, osallistava ohjelma ja avoin keskusteluilmapiiri ovat luoneet vahvan perustan lempeän hoivan tavoitteiden edistämiselle.
Lempeä Hoiva ei ole vain hankkeen nimi, vaan se on asenne ja lähestymistapa, joka ohjaa jokapäiväisessä työssä. Lempeällä otteella voidaan vaikuttaa positiivisesti jokaisen asukkaan elämään ja luoda hoivakoteihin ilmapiiri, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja kuulluksi.
Kirjoittajat
Carita Hand, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Anniina Honkonen, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK.
Marja Immonen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.
Johanna Kauranen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.
Sanna Soini, hoitotyön lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK.
Piia Tiilikallio, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK .
Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet
Duodecim 2023. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Viitattu 19.4.2024. Muistisairaudet (kaypahoito.fi)
Hotus-hoitosuositus 2019. Muistisairaan henkilön päivittäistoiminnoista suoriutumisen tukeminen - Lääkkeettömät menetelmät hoitotyössä. Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä Parisod H., Haapala O., Okkonen E., Saarnio R. & Tuomikoski A. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiö. Viitattu 19.4.2024. https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/12/hoitosuositus-muistisairaat.pdf
Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishanke (2015-2016). Dementiakoti Villa Tapiola Oy. Rahoittaja Työsuojelurahasto. Viitattu 17.4.2024. https://oma.tsr.fi/api/projects/ebfe04ad-f7ad-4bf1-9732-72ade95bdb8a/attachment/9261189e-367e-47b2-871b-e7434628278e
Muistiliitto. Lääkkeetön hoito. Viitattu 14.4.2024. Lääkkeetön hoito :: Muistiliitto
Ikäihmisistä kuulee usein puhuttavan yhtenä yhtenäisenä ryhmänä, ilman ryhmän sisäistä moninaisuutta tai yksilöllisiä eroavaisuuksia. Tosiasiassa myös ikäihmisten keskuudessa on täysin samanlaista moninaisuutta kuin missä tahansa muussakin ikäryhmässä. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esiin tätä moninaisuutta ja vivahteikkuutta, joka myös muokkaa vanhenemisen prosessia. Keskityn kirjoituksessani tarkastelemaan vanhenemista erityisesti vammaisuuden näkökulmasta.
Yhteiskunnan avautumisen myötä vähemmistöistä puhuminen ja heidän oikeuksiensa nostaminen tapetille on noussut yhä suurempaan rooliin. Keskuudessamme on aina ollut kieli- ja kulttuurivähemmistöjä, eri tavalla vammautuneita ja sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia. Monet heistä, jotka ovat eläneet nuoruutensa sulkeutuneemmassa yhteiskunnassa, ovat nyt vanhuusiässä.
Tarkastellessamme tällä hetkellä ikääntyneiden kokemuksia vähemmistöihin kuulumisesta, on siis aina otettava huomioon nykykonteksti sekä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja laeissa sekä käytänteissä heidän elämänsä aikana tapahtuneet muutokset. Muutaman vuosikymmenen päästä vanhuusiässä olevien kokemukset vähemmistöihin kuulumisesta ovat siis todennäköisesti erilaiset, kuin tällä hetkellä vanhuusiässä olevien kokemukset ovat.
Vieraskielisten määrä Suomessa etenkin pääkaupunkiseudulla tulee kasvamaan tulevaisuudessa (Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035: 9-10). Vaikka suurin osa heistä olisi Suomeen tullessaan työikäisiä, hekin vanhenevat ja myös heidän kohdallaan nousee kysymykseksi tulevaisuuden hoivan ja huolenpidon järjestäminen.
On siis selvää, että tulevaisuudessa korostuu yhä enemmän oikeanlaisen tuen antaminen paitsi kieli- ja kulttuurivähemmistöille, niin kaikille muillekin vähemmistöille. Tämä vaatii vähemmistöjen erityistarpeisiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta sekä aitoa kiinnostusta heitä kohtaan. Elämänkokemus, tausta ja yksilölliset piirteet värittävät ihmisen elämää, kuuluu hän sitten mihin tahansa ryhmään tai vähemmistöön. Yksilöllisyys olisi tärkeä arvo muistaa vanhuspalveluiden kehittämistä pohdittaessa. Seuraavissa kappaleissa keskityn tarkemmin tarkastelemaan ikääntymisen ja vammaisuuden välisiä rajapintoja.
Miten ikääntyminen vaikuttaa vammaisuuteen?
Olen pitkään työskennellyt henkilökohtaisena avustajana ja päässyt lähemmäs ymmärrystä vammaisuuden moninaisuudesta. Ikääntyminen tuo tähän asetelmaan aivan uuden aspektin. Vammaisuuden määrittely ei muutenkaan ole yksinkertaista, puhumattakaan vammaisuuden kokemuksesta. Vammoja ja toimintakyvyn rajoitteita on hyvin monenlaisia, mikä myös tekee vammaisuudesta monitahoisen ilmiön. Vammaisuus voidaan kokea hyvin eri tavoin ja eri tavalla rajoittavasti, oli vamman vaikeusaste mikä hyvänsä. Olennaista on myös se, millaiseksi tällainen henkilö identifioituu ja miten hyvin hän on kyennyt hyväksymään itsensä ja oman toimintakykynsä rajoitteet.
Ikääntymisen ja vammaisuuden väliset rajanvedot voivat olla haastavia, sillä ikääntymiseen itsessään liittyy toimintakyvyn muutoksia. Eran, Tiilikaisen, Tarvaisen, Katsuin ja Pietilän (2020) mukaan ongelmallinen tilanne voi syntyä, jos ikääntynyt tarvitsisi sekä vammaisuuteen että ikääntymiseen liittyviä palveluja. Jos henkilön palveluntarve tulkitaan johtuvan yksinomaan ikääntymiseen liittyvistä toimintakyvyn rajoitteista, voi hän jäädä väliinputoajaksi, jos hän tällöin jää ilman vammaispalveluja. Osallisuuden tukemisessa vanhuspalvelut eivät aina ole riittäviä. (Era & Tiilikainen & Tarvainen & Katsui & Pietilä 2020: 438.) Tällainen tilanne voisi koskettaa varsinkin niitä, jotka ovat vasta vanhuusiässä vammautuneet.
Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ikääntynyt vammainen, oli kyseessä sitten aiemmin elämässä tai vasta vanhuudessa tapahtunut vammautuminen, saisi tarvitsemansa vammaispalvelut. Esimerkiksi henkilökohtainen apu mahdollistaa monen vammaisen kohdalla sellaisen elämän, jossa ihmisen toimijuus ja osallisuus voivat toteutua vammasta huolimatta parhaalla mahdollisella tavalla, henkilön itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Toki tarvitaan myös muita tukipalveluja sekä esimerkiksi esteettömyyden edelleen parantamista. Sen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota vammaisten kokemaan syrjintään, josta puhun enemmän seuraavassa kappaleessa.
Vammaisten kohtaama syrjintä
Kaikkien ikääntyneiden tulisi olla tasa-arvoisessa asemassa, kuuluvat he sitten valtaväestöön tai johonkin vähemmistöryhmään. On myös tärkeää, että emme määrittele näiden ihmisten identiteettiä vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai kulttuuritaustan kautta.
Sisäministeriön julkaisusta (2014) kuitenkin selviää, että ikääntyvät vähemmistöt kokevat syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vammaisten ikääntyneiden kohdalla syrjintä on sekä välillistä että välitöntä, joka liittyy usein rakenteellisiin tekijöihin. Erityisesti tällaisia rakenteellisia tekijöitä ovat esteelliset rakennukset ja palvelut sekä esteet tieto- ja viestintäteknologian käytössä. (Törmä & Huotari & Tuokkola & Pitkänen 2014: 60, 125.) Tämän kaltaisten esteiden osallisuutta rajoittava vaikutus voi ikääntyessä lisääntyä, kun henkilölle ilmaantuu uusia toimintakyvyn rajoitteita tai kun aiempi vamma tai sairaus mahdollisesti vaikeutuu.
Huolestuttavaa on, että vammaiset kokevat asenneilmapiirin vammaisuutta kohtaan Suomessa huonoksi tai erittäin huonoksi. Syrjintää on kokenut yli 60%, ja vähemmistö vastaajista tietää oikeutensa kohdatessaan syrjintää. Syrjintätapauksista myös ilmoitetaan huonosti, koska asianosaiset eivät usko, että tapauksille tehtäisiin mitään. (Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016: 45.) Vammaisena ikääntyvillä on elämän varrella kertynyttä kokemusta ja tietämystä, jolla he voivat kenties kompensoida yhteiskunnan esteellisyyttä ja suojautua syrjintäkokemuksilta. Vasta vanhuusiässä vammautuneet voivat sen sijaan olla uudenlaisten haasteiden äärellä.
Mielestäni on huolestuttavaa, kuinka paljon asenneongelmia, syrjintää ja luottamuksen puutetta vammaiset arjessaan kokevat. Vaikka yhteiskuntamme on monessa asiassa edistynyt, on vammaisten yhdenvertaisuuden toteutumisessa vielä paljon tehtävää. Uskon, että vammaisuuden tekemisellä näkyvämmäksi osaksi normaalia yhteiskuntaa, voisimme muuttaa asenneilmapiiriä positiivisemmaksi. Vaikka olen kirjoituksessani keskittynyt erityisesti vammaisuuteen vanhustyössä niin uskon, että samoja keinoja voisi soveltaa myös muiden vähemmistöryhmien kohdalla. On muistettava, että kaikista eroavaisuuksista huolimatta meissä on paljon enemmän yhteistä, kuin erottavia tekijöitä – jaettu ihmisyys.
Kirjoittaja
Miina Aalto, geronomiopiskelija (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa, filosofian maisteri, joogaopettaja ja henkilökohtainen avustaja.
Lähteet
Era, Salla & Tiilikainen, Elisa & Tarvainen, Merja & Katsui, Hisayo & Pietilä, Ilkka 2020. Vanhuuden ja vammaisuuden risteyksessä – yhteistä kieltä etsimässä. Yhteiskuntapolitiikka 85:4. Viitattu 31.1.2023.
Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035. 2019. Tilastoja 3/2019. Helsingin kaupunki: Kaupungin kanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. Viitattu 31.1.2023.
Törmä, Sinikka & Huotari, Kari & Tuokkola, Kati & Pitkänen, Sari 2014. Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi. Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisu 4/2014: Sisäministeriö. Viitattu 2.2.2023.
”Vammaisena olen toisen luokan kansalainen”. Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 2.2.2023.
Työhön muistisairaiden parissa kuuluu paljon positiivisia asioita, joita on tärkeä nostaa esille työyhteisössä, rekrytoinnissa sekä julkisessa keskustelussa. Positiivisten asioiden kertominen lisää alan kiinnostavuutta ja kohentaa julkisuuskuvaa, joka on uutisoinnin perusteella usein negatiivissävytteinen. Positiivisten kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakaminen edistää osaltaan myös muistiystävällisen yhteiskunnan rakentumista.
On tärkeää, että muistisairaiden ja ikääntyvien parissa työskentelevät kertovat työn positiivisista puolista, onnistumisista ja hyvistä käytännöistä. Kun arvostaa itse omia asiakkaitaan ja työtään ja tuo esille työn mielekkyyttä, monipuolisuutta ja vaativuuttakin, on todennäköistä, että yhteiskunnassakin muistisairaiden parissa tehtävän työn arvostus kasvaa.
Luovaa työtä omana itsenään
Kun vanhus- ja muistityön toimintaa ohjaavat aktiivisuus- ja jatkuvuusteoreettiset lähtökohdat, sekä asiakkaan arki että työntekijän työpäivät ovat mielekkäitä. Nimensä mukaisesti aktiivisuus- ja jatkuvuusteoria painottavat aktiivista toimijuutta sekä tuttujen toimintamallien jatkamista myös iäkkäänä (Jyrkämä 2008: 273; Pirhonen & Tuominen & Jolanki & Jylhä 2019: 107).
Tässä viitekehyksessä työntekijälläkin on mahdollisuus käyttää omia vahvuuksiaan ja taitojaan työssään. Esimerkiksi laulu- ja soittotaitoinen ohjaa hoivakodissa musiikkituokioita ja esiintyy, leipomista harrastava leipoo yhdessä asukkaiden kanssa ja puutarhanhoidosta pitävä työntekijä hoitaa yhdessä muistisairaan kanssa pihaa. Sisustamisesta pitävä työntekijä ottaa vastuualueekseen hoivakodin tilojen viihtyisyydestä, vuodenajanmukaisesta sisustuksesta ja asuinympäristön muistiystävällisyydestä huolehtimisen. Mikä sen mukavampaa ajankäytöllisestikin kuin yhdistää työ, vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet ja nähdä aktiivisen toiminnan lukuisat positiiviset vaikutukset muistisairaiden elämänlaatuun.
Erityistä luovaa hetkeä ei aina tarvitse järjestää. Luovuutta voi käyttää avustustilanteiden yhteydessä. Usein esimerkiksi laulaminen, musiikin kuunteleminen ja muistisairaalle mieleisistä asioista keskusteleminen edistävät avustustilanteiden sujumista. Ulkoilulla on useita positiivisia vaikutuksia muistisairautta sairastavan vointiin, ja ulkoilu työpäivän aikana virkistää myös työntekijää.
Työ ei ole vain toimenpiteiden tekemistä, vaan työntekijä myös miettii, millä keinoin kyseisen toimenpiteen teko onnistuu. Tylsän rutiininomaisen työotteen voi siis unohtaa.
Muistisairaan elämänhistorian tunteminen on yksi onnistuneen kohtaamisen ja tukemisen edellytys (Jämsä 2019a: 163). Jos muistisairas esimerkiksi kieltäytyy suihkuun menosta, voi yksi syy olla esimerkiksi se, että muisti ei enää tavoita nykyaikaista peseytymistyyliä. Jos muistisairas on tottunut peseytymään nuoruudessaan pesuvadin ja kauhan äärellä, saattaa peseytyminen onnistua niitä hyödyntäen. Taustamusiikki, yhdessä laulaminen ja mieleisistä asioista keskusteleminen voivat rentouttaa ja viedä huomion itse avustustilanteesta toisaalle. (Jämsä 2019b: 186.)
Monipuolisuus ja vastuullisuus
Muistisairaiden parissa voi työskennellä monipuolisissa työtehtävissä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. On itsenäisiä työtehtäviä (esimerkiksi muistineuvoja ja kotihoito) ja tehtäviä, joissa tiimin tuki on fyysisesti enemmän läsnä (esimerkiksi muistipoliklinikan, pitkäaikaishoidon ja päivätoiminnan henkilökunta). Järjestöpuolen toimijat keskittyvät muun muassa muistitietouden lisäämiseen ja kouluttamiseen (Suomen muistiasiantuntijat ry ja Muistiliitto), ja Muistiliiton paikallisyhdistykset järjestävät edellä mainittujen ohella myös monipuolisesti sosiaalista toimintaa muistiperheille.
Työ on vastuullista, ja esimerkiksi muistisairaan ja läheisten puolen pitäminen on vahvasti työssä läsnä. Moniammatillinen yhteistyö korostuu muistisairaan hoidossa joka toimintaympäristössä. Moniammatillisen tiimin tuki auttaa haasteelliseksi koetuissa tilanteissa ja lisää myös yksittäisen työntekijän osaamista.
Koulutuksen tärkeys
Toisinaan kuulee sanottavan, että ei kannata erikoistua muistityöhön, koska kuka vain sosiaali- ja terveysalaa opiskellut voi työskennellä muistisairaiden parissa. Asia ei ole näin. Työssä vaaditaan vankkaa muistiasiantuntijuutta, gerontologista ymmärrystä, hyviä vuorovaikutustaitoja, kekseliäisyyttä ja luovuuden käyttöä. Kun työntekijällä on nämä ominaisuudet, sekä asiakkaat että työntekijät voivat paremmin.
Tutkimukset osoittavat, että koulutus lisää merkittävästi vanhusten ja muistisairaiden parissa työskentelevien työhyvinvointia (Travers & Beattie &Martin-Khan & Fielding 2013: 5–7; Chenoweth & Merlyn & Jeon & Tait & Duffield 2013:1; Holmfriduri & Tomasson & Gudbjorg 2002: 43). Traversin ym. (2013) tutkimuksessa ilmeni myös, että muistikoulutus lisää ammattilaisten itseluottamusta ja positiivisia mielikuvia muistisairaiden parissa tehtävästä työstä (Travers ym. 2013: 5-7). Muistityön koulutuksen tulisikin sisältyä jokaiseen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmaan, koska muistisairaita asioi sosiaali- ja terveyspalveluiden eri toimintayksiköissä.
Muistisairas opettajana
Työ on jatkuvaa uuden oppimista ja itsensä kehittämistä. Muistisairausdiagnoosi ei tarkoita sitä, että kaikki asiat pyyhkiytyvät mielestä kerralla. Muistisairautta sairastavilla on elämäkokemusta, vahvuuksia ja erityisosaamisalueita, ja jos työntekijän asenne on oikea, hän oppii muistisairailta itsekin uusia asioita.
Työ muistisairautta sairastavien parissa haastaa työntekijää miettimään, miten omaa käytöstä tai työyhteisön toimintatapoja voi muuttaa niin, että jokin ongelmalliseksi koettu tilanne ratkeaa. Ratkaisukeinojen löytyminen haasteellisiksi koettuihin tilanteisiin on palkitsevaa.
Suorat sanat
Kun työntekijän asenne on muistisairasta kunnioittavaa, positiivisen palautteen ja kiitoksen saa usein niin muistisairaalta kuin hänen läheisiltään joko sanallisesti tai muistisairaan käytöstä havainnoiden. Muistisairaiden käytös on aitoa, ja palaute voi tulla hyvinkin suorin sanoin. Ei jää arvailujen varaan, onnistuiko vai epäonnistuiko jossain. Suoran palauteen ansioista toimintatapoja voi kehittää.
Myös työntekijän aitous auttaa muistisairaan kohtaamisessa. Muistisairaat aistivat herkästi tunteet ja esimerkiksi sen, jos kohtaamistilanteissa on liikaa yrittämistä. Muistisairaiden parissa voi olla ihan omana itsenään. Huumori on myös työssä vahvasti läsnä, ja asiakkaan kanssa yhdessä koettu ilo antaa voimaa työpäivään. Työ on vastuullista, mutta ei yleensä vakavaa.
Kirjoittaja
Maiju Jämsä, geronomi (AMK), muistineuvoja, vanhustyö YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Chenoweth, Lynn & Merlyn, Teri & Jeon, Yun-hee & Tait, Riona & Duffield, Christine. 2013. Attracting and retaining qualified nurses in aged and dementia care: outcomes from an Australian study. Journal of nursing management. 22(2).
Holmfridur, K. Gunnarsdottir & Tomasson, Kristinn & Gudbjorg, Linda Rafnsdottir 2002. Well-being and self-assessed health among different groups of female personnel in geriatric care. Article in Work. 22(2004). 41–47.
Jyrkämä, Jyrki 2008. Vanheneva yksilö, toimijuus ja toimintatilanteet. Teoksessa Heikkinen, Eino & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 273.
Jämsä, Maiju 2019a. Muistisairaan peseytyminen, ihon ja hampaiden hoito. Teoksessa Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaan hoito. Helsinki: Duodecim. 185–189.
Jämsä, Maiju 2019b. Toimintakyvyn muutosten huomioon ottaminen muistisairaan päivittäisissä toimissa. Teoksessa Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaan hoito. Helsinki: Duodecim. 162–165.
Pirhonen, Jari & Tuominen, Katariina & Jolanki, Outi & Jylhä, Marja 2019. Hyvinvointi vanhuudessa – valmistautumista, sopeutumista, luopumista ja hyväksymistä. Gerontologia. 33(3). 105–120. Viitattu 7.12.2022.
Travers, Catherine M. & Beattie, Elizabeth & Martin-Khan, Melinda & Fielding, Elaine 2013. A survey of the Queensland healthcare workforce: attitudes towards dementia care and training. Research article. BMC Geriatrics. 13(101). Viitattu 7.12.2022.
Kommentit
Ei kommentteja