Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Avainsana: vuorovaikutus

Uudelle vuosikymmenelle – kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin
16.1.2020
Nea Vänskä, Jaana Paltamaa

Juuri julkaistut Megatrendit 2020 luovat kokonaiskuvan Suomen kannalta merkittävistä yhteiskunnallisista muutoksista ja antavat osviittaa siitä, millaisia muutoksia tulee myös kuntoutustoiminnan kehittämisessä ennakoida. Tulevaisuudessa verkostoituminen ja yhdessä kehittämisen merkitys korostuvat edelleen, mikä haastaa myös kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa uudistamaan ja uudistumaan. REcoRDI-kehittämishankkeessa edistetään verkostoitumista ja kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen osaamista. REcoRDIssa rakentuvat uudenlainen ekosysteemi ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan tiekartta. Metropolian kärkenä kehittämishankkeessa on osallistuva tutkimuskumppanuus, joka vahvistaa kuntoutujien, läheisten ja kliinisen työntekijöiden asemaa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa muiden toimijoiden rinnalla. Kuntoutuksen ja kuntoutumisen monimuotoiset ja vyyhteytyvät tutkimus- ja kehittämisilmiöt Kuntoutus ymmärretään moninaiseksi ja monialaiseksi toiminnaksi, jonka tavoitteena on henkilön toimintakyvyn edistyminen yksilöllisten ja merkityksellisten tavoitteiden mukaisesti. Kuntoutuminen on yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jota kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten yhteistoiminta mahdollistaa. (Autti-Rämö ym. 2016.)  Kuntoutuksen ilmiöt vyyhteytyvät monimuotoisiksi kokonaisuuksiksi. Tällaisten kompleksisten ilmiöiden tutkimiseen ja kehittämiseen tarvitaan monialaista ja moninaista soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä tutkimusta, jossa hyödynnetään olemassa olevaa tietoa käytännön ongelmien ratkomiseen sekä kehitetään uusia tuotteita ja toimintaa. Kuntoutuksen uudistamiskomitean raportissa (2017) painotetaan asiakaslähtöisyyttä, kuntoutujan toimintaympäristön ja arjen huomioimista sekä saumattomien prosessien edistämistä kuntoutuksen kehittämisen suuntalinjoina. Tämän suuntaisesti kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen keskeisenä tarpeena on edistää sellaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa, joka on hyödynnettävissä käytännössä kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi arjessa. Tarpeena kokonaiskuvan hahmottaminen ja tietoaukkojen tunnistaminen Kuntoutuksen haasteena on järjestelmien pirstaloituminen ja siiloutuminen, jolloin kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen on vaikeaa. Tämä sama haaste koskee myös tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kokonaiskuvaa ei ole esimerkiksi siitä, millaista on Suomessa tehtävä kuntoutuksen soveltava tutkimus ja millaisia tietoaukkoja, haasteita ja tulevaisuuden mahdollisuuksia on tunnistettavissa. Siiloutuneen ja pirstaloituneen kuntoutustutkimuksen sijaan tarvitaankin keskitettyä tutkimus- ja osaamisverkostoa – ekosysteemiä, joka rakentuu jaetun mielenkiinnon ja haasteen ratkaisemisen ympärille (Sipari ym. 2019). Tällaisen verkostomaisen ja vuorovaikutukseen perustuvan toiminnan merkitystä korostavat myös tammikuussa 2020 julkaistut Sitran megatrendit. Vastakkainasettelun sijaan verkostoissa mahdollistuvat yhdessä ratkaisujen etsiminen ja päättäminen toiminnan uudistamiseksi. (Dufva 2020.) Jyväskylän ja Metropolian ammattikorkeakoulujen REcoRDI-kehittämishankkeessa on tartuttu kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan uudistamishaasteeseen vahvistamalla kuntoutuksen soveltavaa tutkimustoimintaa ja osaamista. REcoRDI-hankkeessa kehitetään alustaekosysteemi sekä laaditaan monialaisen kuntoutuksen tutkimustoiminnan tiekartta. Yhdessä luodun tiekartan avulla voidaan kuvata sitä, miten ja mihin kuntoutuksen soveltavaa tutkimusta sekä kehittämis- ja innovaatiotoimintaa tulee ohjata tulevaisuudessa. Tiekartan ja alustaekosysteemin avulla on mahdollista edistää laadukasta ja systemaattista soveltavaa tutkimustoimintaa ja sen tulosten hyödyntämistä asiakaslähtöisen kuntoutuksen käytännöissä sekä uusien innovaatioiden, palveluiden ja liiketoiminnan kehittämisessä. (Rantakokko ym. 2019.) Kärkenä osallistuva tutkimuskumppanuus JAMKilla ja Metropolialla on hankkeessa omat kärkiteemansa. Metropoliassa kärkiteemana on osallistuva tutkimuskumppanuus, jonka kulmakiviä ovat asiakaslähtöinen kuntoutus, osallistumista mahdollistava kuntoutuminen arjessa sekä yhteiskehittely älykkäissä kuntoutuskäytännöissä. Tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistoiminta ja osaaminen rakentuvat moninäkökulmaisesti verkostoissa, joissa mahdollistuu kuntoutujien, läheisten, ammattilaisten, tutkijoiden ja kehittäjien yhteistoiminta. Tämä uudenlainen tutkimusasetelmakulttuuri vastaa kuntoutus- ja kuntoutustoiminnan luonteeseen, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiivisena ja tasavertaisena toimijana ja osallistujana yhteistoiminnassa. (Sipari ym. 2019.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden kautta mahdollistuu kuntoutumisen kehittäminen niin, että se vastaa paremmin kuntoutujien tarpeisiin arjessa (Camden ym. 2015). Osallistuvan tutkimuskumppanuuden prosessia ja käytänteitä on luotu kansainvälisesti painottuen lasten kuntoutukseen (esim. INVOLVE). Camdenin ym. (2015) kirjallisuuskatsauksessa todettiin, että vuorovaikutus, vallan jakaminen ja resurssit vaikuttivat kuntoutujien ja läheisten osallistumisen mahdollisuuksiin tutkimuksissa. He painottavat myös, että tutkimuskumppanuuden rakentumiseksi mielekkäästi tarvitaan lisää ymmärrystä tutkimuskäytännöistä, jotka mahdollistavat kuntoutujien ja ammattilaisten osallistumista prosessin kaikissa vaiheissa tutkimusaiheen valinnasta lähtien. Tutkijoille ja kehittäjille kysely kuntoutuksen soveltavasta tutkimuksesta REcoRDI-hankkeessa on toteutettu kysely, jonka tarkoituksena on kerätä tietoa Suomessa tehtävästä kuntoutuksen soveltavasta tutkimuksesta, tutkimusaiheista, tutkimusmenetelmistä, yhteistyöstä, rahoituksesta, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä tietoaukkojen tunnistamiseksi. Kyselyn kohdejoukkona ovat kuntoutukseen liittyvää soveltavaa tutkimusta tekevät henkilöt. Kyselyyn vastataan nimettömänä ja kysely on auki vielä alkuvuoden 2020 ajan. Vastaa REcoRDI-hankkeen kyselyyn. Toimintaa ja osaamista rikastetaan yhdessä Parhaimmillaan tulevaisuuden kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan hyvää käytäntöä kehitetään yhdessä hyödyntäen eri osaajien, kuntoutuksen palveluntarjoajien ja -käyttäjien sekä kehittäjien kokemusta ja osaamista. Tällöin on mahdollista kehittää käytännössä aidosti hyödyttäviä ratkaisuja tarttuen niihin tutkimuskohteisiin, jotka ovat merkityksellisiä kuntoutuksen ja kuntoutumisen arjessa. Kevään 2020 aikana REcoRDI-kehittämishankkeessa järjestetään kuntoutuksen asiantuntijoille – tutkijoille, kehittäjille, ammattilaisille ja kuntoutuspalveluiden käyttäjille – työpajoja, joissa yhdessä keskustellaan ja yhteiskehitetään sitä, mitä on kuntoutuksen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta tulevaisuudessa. REcoRDI-kehittämishankkeessa luodaan tulevaisuudenkuntoutus.fi-sivusto, joka toimii vuorovaikutteisena digitaalisena alustana hankkeessa rakentuvalle kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen ekosysteemille alueellisesti ja korkeakoulujen kärkien mukaan. Alustalla mahdollistuvat verkostoituminen, keskustelu ja tiedon rakentuminen, osaamisen kehittäminen ja ideointi. Alusta toimii kuntoutusalan ammattilaisten, opettajien, tutkijoiden, kehittäjien, kuntoutujien ja yritystoimijoiden yhteisenä kohtaamispaikkana. Kokoamalla yhteen eri toimijoita monialaisesti kuntoutuksen alustaekosysteemi mahdollistaa synergiaetujen hyödyntämisen sekä toiminnan kehittämisen ja osaamisen rikastamisen yhdessä. Ekosysteemi edistää kuntoutusalan eri toimijoiden ja tahojen kyvykkyyttä hyödyntää jatkuvasti kasvavaa tutkimustietomäärää. Aktiivinen alustaekosysteemi, joka mahdollistaa vuorovaikutteisen osaamisen ja toiminnan kehittämisen ja osallistuvan tutkimuskumppanuuden, luo uudenlaista ja uudistavaa kulttuuria kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoimintaan tulevaisuudessa. REcoRDI:n työryhmään kuuluu kuntoutuksen tutkimuksen asiantuntijoita Metropoliasta ja JAMK:sta. Kolmivuotista REcoRDI (Platform ecosystem for strengthening of RDI activities in multidisciplinary rehabilitation) -hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen edistymistä voit seurata REcoRDI-hanke, Metropolia AMK  ja REcoRDI-hanke, JAMK sivuilta ja Twitterissä tunnuksella @REcoRDIhanke. Kirjoittajat Nea Vänskä toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on mukana monialaisessa kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Jaana Paltamaa on JAMK:n Hyvinvointiyksikön vanhempi tutkija, jonka tutkimuksen painopisteet ovat olleet toimintakyvyssä ja kuntoutuksen asiakaslähtöisyydessä. Lähteet Ilona Autti-Rämö & Anna-Liisa Salminen 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara & Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Duodecim. Chantal Camden, Keiko Shikako-Thomas, Tram Nguyen, Emma Graham, Aliki Thomas, Jennifer Sprung, Christopher Morris & Dianne J. Russell 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts, Disability and Rehabilitation 37 (15): 1390–1400. Mikko Dufva 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Saatavana osoitteessa: https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2020/ Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273 Merja Rantakokko, Salla Sipari, Jaana Paltamaa, Kaisa Malinen, Katariina Korniloff, Toini Harra, Nea Vänskä & Krista Lehtonen 2019. REcoRDI, Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3). Salla Sipari, Toini Harra, Nea Vänskä & Krista Lehtonen 2019. REcoRDI-kehittämishanke – osaamista ja verkostoitumista kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/recordi/

Lue lisää

Moniammatillinen yhteistyö, moniammatillinen yhteistoiminta, moniammatilliset tiimit, moniammatillinen työtapa… Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa ja miten se toteutuu Vankisairaalassa?
3.12.2019
Katja Levander

Kuntoutuksessa sekä sairaanhoidossa käytetään usein termejä moniammatillinen työryhmä, moniammatillinen työtapa, ”kuntoutuksesta/hoidosta vastaa moniammatillinen työryhmä” jne. Moniammatillinen yhteistoiminta nähdään potilaalle lisäarvoa tuottavana toimintana, ja asiantuntijoina puhumme sujuvasti käyttävämme moniammatillisesta toimintatapaa. Moniammatillinen työtapa tulisi olla määritelty ja prosessi kuvattu. Avoimelle vuorovaikutukselle tulisi olla tilaa, jotta se tuottaisi lisäarvoa potilaalle/kuntoutujalle sekä mahdollistaisi asiantuntijoiden oppimisen ja uuden tiedon luomisen. Moniammatillinen yhteistoiminta on työtapana haastava, mutta sitäkin antoisampi. Moniammatillinen yhteistoiminta on sosiaali- ja terveysalalla sateenvarjokäsite, joka voi pitää sisällään monia eri määritelmiä ja viitekehyksiä riippuen määrittelijän kontekstista (Isoherranen 2012: 19). Käsitteenä moniammatillisuus on dynaaminen ja jatkuvasti määrittyvä käsite, jonka sisältöä sekä merkitystä luodaan yhteiskunnallisten, moniammatillistendiskurssien sekä yksittäisten työryhmien vuorovaikutustilanteissa. (Pärnä 2012: 46, 48.) Mitä moniammatillinen yhteistoiminta on? Moniammatillinen yhteistoiminta on yksinkertaisimmillaan asiantuntijoiden työskentelyä saman asian äärellä. Työntekijöiden ja työryhmien moniammatilliselle yhteistoiminnalle antamista merkityksistä syntyy yhteistyökulttuuri, joka voi edistää tai rajoittaa käytäntöjä yhteistoiminnan kehittymisessä. Yhteistoiminnan edellytyksenä ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Yhteistyön sujuvuus edellyttää toimijoiden yhteistä kieltä, tavoitteiden sekä käsitteiden yhteistä määrittelyä tehtävän suorittamiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Moniammatillinen yhteistoiminnan keskiössä on ajatus potilaslähtöisestä toimintatavasta, jossa pyritään potilaan kokonaisvaltaiseen huomioimiseen sekä yhteisen ymmärrykseen toimijoiden kesken. Potilaslähtöisyys on toimintatavan pohja, jossa kootaan yhteen eri toimijoiden osaaminen sekä tieto ja muodostetaan yhteinen tavoite. (Isoherranen 2012:11, 20; Thomas – Pollard – Sellman 2014: 19.) Moniammatillisen yhteistoiminnan perusta on vuorovaikutus, jossa eri tieto ja näkökulmat saatetaan yhteen. Vuorovaikutustietoisella yhteistyöllä tarkoitetaan siis moniammatillisen työyhteisön tietoista oivaltamista yhteistoiminnan merkityksestä tiedon kokoamiseksi ja prosessoimiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Bronstein 2003: 300; Petri 2010: 77; Pärnä 2012: 65.) Edellytyksenä moniammatilliselle yhteistoiminnalle ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Moniammatillisen yhteistoiminnan kehittyminen tarvitsee roolien määrittelyn, joka lisää työskentelyn tehokkuutta ja poistaa mahdollisia päällekkäisyyksiä sekä ristiriitaisia tavoitteita. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Tiedätkö oman roolisi moniammatillisessa yhteistoiminnassa? Mitkä ovat sovitut käytännöt yhteisen tiedon tuottamiseksi? Moniammatillisen yhteistoiminnan tavoitteena on siis neuvotella yhteinen kokonaisnäkemys tavoitteineen erilaisista näkökulmista kootulla tiedolla. Tällöin voidaan puhua sosiaalisesti jaetusta kognitiosta, jota pidetään yhtenä moniammatillisen yhteistoiminnan ydinkäsitteenä. Moniammatillisen yhteistoiminnan tuloksena syntyvän ratkaisun tulisi olla sellainen, jonka kaikki ymmärtävät ja joka on tilanteeseen paras mahdollinen, jotta kaikki osapuolet, myös potilas/kuntoutuja, voivat siihen sitoutua ja kokevat yhteisvastuuta tavoitteen saavuttamisesta. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 44; Mönkkönen – Kekoni – Pehkonen 2019: 34.) Vankisairaala ja vankiterveydenhuolto Vankisairaala on valtakunnallinen vankeja hoitava yleislääkärijohtoinen somaattinen sairaala. Vankisairaala on ainutlaatuinen ympäristö, joka muodostaa aivan omanlaisensa maailman. Sairaalapalveluiden toteuttamisessa vankilaympäristössä on omat haasteensa, miten hoito ja turvallisuus yhdistetään (WHO 2014: 21). Vankiterveydenhuolto (VTH) järjestää terveyspalvelut kaikille Suomen vangeille. Vankiterveydenhuollon toiminta perustuu lakiin Vankiterveydenhuollon yksiköstä (1635/2015). Vankien terveydenhuollon tavoitteena on edistää vankien terveydentilaa, ehkäistä omalta osaltaan uusintarikollisuutta ja syrjäytymistä sekä edistää sijoittumista yhteiskuntaan. (VTH toimintasuunnitelma 2019.) Sote-muutokset ja sen mahdollinen toimeenpano vaikuttavat myös vankiterveydenhuollon hoitojatkumoihin. Vankiterveydenhuollon keskeinen yhteistyökumppani on Rikosseuraamuslaitos. Rikosseuraamuslaitos on sitoutunut suomalaisen yhteiskunnan tärkeinä pidettyihin arvoihin: ihmisarvon kunnioittamiseen ja oikeudenmukaisuuteen. Yksilön mahdollisuudesta muuttua ja kasvaa on työtä ohjaava käsitys. (RISE 2017.) Normaalisuusperiaatteen mukaisesti vankien elinolojen tulisi vastata mahdollisimman paljon yhteiskunnan vallitsevia olosuhteita ja rangaistusten tulisi myös ehkäistä vankeuden aikaansaamia haittoja. Normaalisuusperiaate on keskeinen elementti käsiteltäessä rikosseuraamusalan asiakkaiden asemaa. Tällöin myös laitosolot tulisi järjestää siten, että ne vastaavat yleisesti yhteiskunnassa noudatettavia periaatteita ja käytäntöjä. (Kaurala – Kylämarttila 2010: 1.) Normaaliusperiaate ohjaa myös vankiterveydenhuollon toimintaa (VTH 2019). Normaaliusperiaate pohjautuu Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissääntöihin, jotka tunnetaan Nelson Mandelan sääntöinä (RISE 2017: 5-6). Moniammatillinen yhteistoiminta Vankisairaalassa Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoitus kehittää Vankisairaalan miesten osaston moniammatillista yhteistoimintaa potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi. Ensin Vankisairaalan miesten osaston moniammatillinen työryhmä määritteli, mitä on hyvä moniammatillinen yhteistoiminta tällä hetkellä, ja toiseksi, mitä mahdollisuuksia ja/tai uhkia on potilaslähtöisessä tavoitteen asettamisessa. Kolmanneksi selvittiin, mitä uusia moniammatillisia yhteistoimintaan perustuvia toimintatapoja tarvitaan potilaslähtöisten tavoitteiden asettamisessa Vankisairaalassa. Kehittämistyön tuloksista korostui, että moniammatillinen yhteistoiminta nähdään keskeiseksi keinoksi potilaslähtöisten tavoitteiden asettamissa. Potilaslähtöisyys korostui perustana moniammatilliselle yhteistoiminnalle sekä toiminta perustuu ajatukselle, että jokainen potilas kohdataan yksilönä ja hoito/kuntoutus järjestetään potilaan tarpeista lähtien. Yhteistoiminta tarvitsee onnistuakseen vuorovaikutusosaamista, keskinäisen riippuvuuden oivaltamista, jolla tarkoitetaan jokaisen ammattilaisen kykyä ymmärtää oma rooli yhteistoiminnassa, sekä vaatimusta luottaa moniammatillisen kokoonpanon toisiin jäseniin sekä asiantuntijuuteen. Potilaan saaman hyödyn kannalta olisi tärkeää, että moniammatillinen yhteistoiminta on sujuvaa. Yhteistoiminnan tulisi olla dynaamista, aktiivisesti muuntuvaa sekä muuntavaa, konkreettisista asioista koostuva prosessi (ks. Brostein 2003: 300–301). Lopuksi Yksinään ei yksikään ammattiryhmä tai tieteen ala pysty määrittelemään kaikkia holistisen elämän monimutkaisia ilmiöitä. Kokonaisuus on moniulotteinen, ja sitä tulee tarkastella monista suunnista. Yksittäisten eri osien tutkiminen voi irrottaa ne kokonaisuudesta, jolloin kokonaiskuvasta tulee pirstaleinen. (Koskela 2013: 26; Isoherranen 2004: 30.) Ehjän kokonaiskuvan saamiseksi tarvitaan asiantuntijuuden yhdistävää ja ammattirajoja ylittävää vuorovaikutusta, toiminnan ja ajattelun yhdistämistä kokonaisuuden hahmottamiseksi (Isoherranen 2004: 30–31; Katisko – Kolkka – Vuokila-Oikkonen 2014: 10–11). Vankisairaalalla ja vankiterveydenhuollolla on ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa potilaat, jotka saattavat olla vailla perusterveydenhuollon kontaktia ja jotka ovat keskeinen osa muita huonommin voivaa väestöä (WHO 2007: 8,22; WHO 2014: 2; STM 24/2018). Huomioon tulee ottaa, että n. 90 % vangeista on päihde- ja 70 % mielenterveysongelmia. Lisäksi muu sairastaminen on moninkertaista verrattuna muuhun väestöön. (STM tiedote 103:2018.) Kirjoittaja: Katja Levander, fysioterapeutti (Vankisairaala), kuntoutus (ylempi AMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Levanderin kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Moniammatillisen yhteistoiminnan ydintekijät potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Lähteet: Bronstein, R. Laura 2003. A Model for Interdisciplinary Collaboration. Social Work, Volume 48, Issue 3, July 2003. Isoherranen, Kaarina – Rekola, Leena – Nurminen, Raija 2008. Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammattilista yhteistyötä kehittämässä. Helsinki: Helsingin yliopisto. Kaurala, Marjatta – Kylämarttila, Veikko 2010. Rangaistuksesta vapautuvan kuntoutujan asema. Kriminaalihuollon tukisäätiö. Raportteja 2/2010. Helsinki: Kopio Niini Oy. Katisko, Marja – Kolkka, Marjo – Vuokila-Oikkonen, Päivi 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alojen koulutuksessa. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2014:2. Mönkkönen, Katariina – Kekoni, Taru – Pehkonen, Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Petri, Laura 2010. Concept Analysis of Interdisciplinary Collaboration. Nursing Forum; Volume 45, No. 2, April-June 2010. Wiley Periodicals, Inc. Pärnä, Katariina 2012. Kehitettävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Akateeminen väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Rikosseuraamuslaitos 2017. Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissäännöt. Nelson Mandela-säännöt. STM, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 24/2018. Vankiterveyden-huollon toiminnan ja organisoinnin arviointi. STM, Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 103/2018. Vangit arvioivat saamansa hoidon hyväksi, vankiterveydenhuollon järjestämisessä kuitenkin paljon parannettavaa. Thomas, Judith – Pollard, Katherine – Sellman, Derek 2014. Interprofessional Working in Health and Social Care: Professional Perspectives. London: Red Glope Press. Vankiterveydenhuolto. Verkkosivusto: <https://www.vth.fi/>. Word Health Organisation 2007. Health in prisons. A WHO quide to the essentialts in prison health. Word Health Organisation 2014. Prisons and Health. A WHO quide to the essentialts in prison health.

Lue lisää

Emotionaalinen tuki kuntoutuksessa
23.8.2019
Noora Kaila, Taru Louhelainen, Pihla Nikkarinen, Ulla Härkönen, Leena Piironen

Asiakas saapuu fysioterapeutin vastaanotolle. Vastaanotolla häntä tervehditään ja hänet ohjataan oikean huoneen ovelle. Fysioterapeutti tervehtii asiakasta nimeltä, kättelee ja katsoo silmiin. Yhdessä he menevät huoneeseen, istuvat vierekkäisille tuoleille pöydän ääreen ja aloittavat keskustelun asiakkaan kuulumisista. Keskustelussa pääpaino on asiakkaalle merkittävissä asioissa, jotka huomioiden luodaan tavoitteita fysioterapialle. Apunaan he käyttävät mindmapia. Pohja toimivalle terapiasuhteelle on luotu. Olitpa minkä tahansa terveydenhuoltoalan ammattilainen tahansa, muistuttavatko sinun vastaanottotilanteesi tätä?   Fysioterapian (AMK) opinnäytetyössämme perehdyimme emotionaalisen tuen piirteisiin fysioterapiassa, ja terapiasuhteen rakentumiseen. Avoin ja luottamuksellinen terapiasuhde luo pohjan asiakkaan kuntoutumiselle ja fysioterapeutin työskentelylle (Holopainen & Piirainen & Heinonen & Karppinen & O’Sullivan 2018: 3–6; O’Keeffe ym. 2016: 611–617; Pinto ym. 2012: 79–81; Miciak & Mayan & Brown & Joyce & Gross 2018: 5–8).   Emotionaalista tukea ei ole määritelty fysioterapian kontekstissa tarkasti. Käsitteenä emotionaalinen tuki pitää sisällään tunneperäisyyttä, ja tutumpia lähelle tulevia käsitteitä ovat empatia ja myös sympatian käsitteet. Tuki-käsite puolestaan liittyy vierellä olemiseen ja pysymiseen sekä kannustamiseen.   Terapeuttisen suhteen rakentumisen edellytykset   Terapeuttinen suhde ei “vain tapahdu”. Fysioterapeutilta edellytetään kykyä olla läsnä tilanteessa ja luoda luottamuksellinen ilmapiiri. Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen on fysioterapeutin keskeinen tehtävä ja aina ensisijaisesti hänen vastuullaan. Terapeutin on hyvä osata selvittää asiakkaan odotukset terapian suhteen ja auttaa asiakasta tarvittaessa sanoittamaan omat tavoitteensa ja toiveensa.   Terapeutilla on hyvä olla myös uskallusta tarkastella ja arvioida omaa toimintaansa terapiatilanteessa eri tavoin. Osaanko luopua liiallisesta auktoriteettiasemastani ja ennakkokäsityksistäni? Teenkö liian nopeita johtopäätöksiä? Annanko riittävästi tilaa?   Tämän lisäksi suuri merkitys on terapeutin vuorovaikutustaidoilla, joita tutkimusten mukaan asiakkaatkin pitävät erityisen merkityksellisinä (Miciak ym. 2018: 10; Potter & Gordon & Hamer 2003: 197). Tämä tarkoittaa asiakkaalle hänen koko tarinansa kuuntelemista sekä ennen kaikkea kuulluksi tulemisen tunnetta (O’Keeffe ym. 2017: 611; Holopainen ym. 2018: 4–5). Kuultua tarinaa terapeutti voi peilata takaisin asiakkaalle sekä kirjata siitä yhdessä asiakkaan kanssa keskeisiä asioita, joihin on mahdollista palata tarvittaessa.   Fysioterapeutin moninainen rooli   Opinnäytetyötä tehdessä nousi vahvasti esille se, miten fysioterapia ei ole yksittäinen tieteenala tai hoitomuoto, vaan asiat, joiden kanssa fysioterapeutit työskentelevät, vaikuttavat ihmisen koko olemiseen, olemukseen ja elämän kaikille osa-alueille. Krooninen kipu tai pitkittynyt sairaus saattavat heijastua niin työhön, ihmissuhteisiin kuin siihen, miten ihminen kokee itsensä ja mitä hän ajattelee itsestään. Fysioterapeutin yksittäinen kommentti, kuten ”vino lantio”, ”puoliero” tai ”yliojentunut”, saattavat luoda tai vahvistaa asiakkaalle negatiivista kehon kuvaa ja jäädä asiakkaan mieleen pitkäksi aikaa.   Emotionaalinen tuki tiivistyy lähteidemme perusteella kommunikaatiotaitoihin, etenkin kuuntelemiseen ja sanoittamiseen.   Terapiatilanteessa on aina paikalla kaksi ihmistä, ja mitä paremmin ihmiset kommunikoivat keskenään ja mitä turvallisemmaksi asiakas olonsa tuntee, sitä paremmin hän saa ilmaistua itseään ja näin fysioterapeutti saa enemmän työkaluja asiakkaan auttamiseen.   Vaikka fysioterapiassa kuuluu huomioida asiakas kokonaisuutena biopsykososiaalisesta näkökulmasta, on myös hyvää ammattitaitoa huomata, missä vaiheessa asiakas tarvitsee fysioterapian lisäksi muita terveysalan ammattilaisia tuekseen. Emotionaalista tukea on tunnistaa asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne, ja auttaa häntä löytämään paras mahdollinen ratkaisu ja apu hänen tilanteeseensa. Fysioterapeutti on liikkeen ja toimintakyvyn ammattilainen, jonka ei tarvitsekaan osata auttaa asiakasta kaikessa.   Emotionaalisen tuen merkitystä kuntoutuksessa on tutkittu kaikkiaan vähän. Emotionaalinen tuki kuitenkin oli opinnäytetyömme perusteella keskeisenä tekijänä asiakkaan ja asiantuntijan terapeuttisen suhteen rakentumisessa. Mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe olisikin, miten emotionaalinen tuki rakentuu moniammatillisessa kuntoutuksessa asiakkaan ja asiantuntijoiden välille kuntoutuksen aikana.   Kirjoitus perustuu fysioterapeutti AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Emotionaalisen tuen piirteitä fysioterapiassa, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/166390     Kirjoittajat: Noora Kaila, fysioterapeutti Taru Louhelainen, fysioterapeutti Pihla Nikkarinen, fysioterapeutti Ulla Härkönen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Piironen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu       Lähteet:   Holopainen, Riikka & Piirainen, Arja & Heinonen, Ari & Karppinen, Jaro & O’Sullivan, Peter 2018. From “Non-encounters” to autonomic agency. Conceptions of patients with low back pain about their encounters in the health care system. Musculoskeletal Care 2018. 1–9.   Miciak, Maxi & Mayan, Maria & Brown, Cary & Joyce, Anthony S. & Gross, Douglas P. 2018. The necessary conditions of engagement for the therapeutic relationship in physiotherapy: an interpretive description study. Archives of Physiotherapy 8 (3). 1–12.   O´Keeffe, Mary & Cullinane, Paul & Hurley, John & Leahy, Irene & Bunzzli, Samantha & O´Sullivan, Peter B. & O´Sullivan, Kieran 2016. What Influences Patient-Therapist Interactions in Musculoskeletal Physical Therapy? Qualitative Systematic Review an Meta-Synthesis. Physical Therapy 96 (5). 609–622.   Pinto, Rafael Zambelli & Ferreira, Manuela L. & Oliveira, Vinicius C. & Franco, Marcia R. & Adams, Roger & Maher, Christopher G. & Ferreira, Paolo H. 2012. Patient-centred communication is associated with positive therapeutic alliance: a systematic review. Journal of Physiotherapy 58: 77–87.   Potter, Margaret & Gordon, Sandy & Hamer, Peter 2003. The physiotherapy experience in private practice: The patients’ perspective. Australian Journal of Physiotherapy 49. 195–202.

Lue lisää

Kenen kielellä kirjoitat?
19.6.2019
Marianne Roivas

Sote-alan ammattilaisten, erityisesti lääkärien, sanelu- ja kirjaamiskömmähdykset ovat huumorin ehtymätön lähde. Klassikkojen klassikko lienee: ”Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.” Asiakkaiden hoitoon ja kuntoutukseen liittyvät asiakirjat muodostavat mielenkiintoisen tekstuaalisen maailman, jossa kohtaavat paitsi eri alojen ammattilaiset keskenään, myös ammattilaiset ja asiakkaat. Vaikka sosiaalisessa mediassa on kuultu puheenvuoroja ”tekstin kuolemasta” ja kuvaviestinnän nousevasta ylivoimasta, työelämässä erityyppisten kirjoitustöiden merkitys on tosiasiallisesti suuri. Näin on yhä enemmän myös hyvinvointialoilla (Tiililä 2017: 8). Asiakirjojen kirjoittamista ohjaa laaja lainsäädäntö, esimerkiksi hallintolaki (434/2003), laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992/785) sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetukset. Uudistunut tietosuojalakikin (2018/1050) asettaa entistä enemmän vaatimuksia kirjoittamiselle. Hyvinvointialojen asiakirjojen tulee olla ennen kaikkea olla sellaisia, että ne turvaavat asiakkaan hyvän hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteutuksen ja seurannan. Kirjoittamisen ydintavoitteita ovat luonnollisestikin virheettömyys, selkeys ja ymmärrettävyys. Kaksi jälkimmäistä eivät ole synonyymeja, kuten Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililä (2018) on huomauttanut. Tiililän mukaan selkeys on ennen kaikkea kirjoitetun kielen hahmotettavuutta ja visuaalisuutta: loogista jäsentelyä, osuvaa otsikointia ja oikeinkirjoitusta. Ymmärrettävyys puolestaan liittyy mielen toimintaan: Ymmärrettävä kieli johdattaa lukijan kirjoittajan maailmaan. Se on havainnollista, ja siinä avataan tekstin juonta, syysuhteita ja päättelyketjuja esimerkiksi pienillä selventävillä sanoilla, kuten siksi, jotta, vaikka ja koska. (Tiililä 2018: 34.) Chatit ja muut kirjoitetut verkkokeskustelut ammattilaisten ja asiakkaiden välillä tekevät nopeasti tuloaan myös sote-aloille, mutta asiakastekstejä tuotetaan ja tulkitaan paljolti asynkronisesti eli eriaikaisesti, joten todellinen, lihaa ja verta oleva kirjoittaja ja lukija eivät niissä kohtaa. Tästä syystä asiakastekstien kirjoittamisen tavoitteena ovatkin tiedon jatkuvuus, eheys ja käytettävyys, kun tietoa siirretään esimerkiksi organisaation sisällä tai organisaatiosta toiseen, ajallisesti ja maantieteellisesti. Asiakasteksteillä on monenlaisia lukijoita Omia haasteitaan asiakirjojen kirjoittamiselle asettaa se, että asiakirjat siirtävät tietoa paitsi tietyn alan ammattilaiselta toiselle, myös moniammatillisesti eri ammattikunnan edustajien välillä. Ei ole itsestäänselvyys, että lähialojenkaan ammattilaiset jakavat saman kielen. Anekdoottina muistuu tässä yhteydessä mieleen kommentti, jonka tuttu kirurgi paukautti ilmoille, kun kerroin fysioterapeutin löytäneen selästäni fasettilukon. ”Jos sinulla olisi fasettilukko rangassa, olisit kuollut”, kommentti kuului. Ammattilaiset eivät tietenkään pääse asiakasteksteihin, miten sattuu, vaan asiakkaan tietojen katselun tulee liittyä hoitosuhteeseen. Asiakkaalla itsellään taas on oikeus aina tarkastaa, mitä tietoja hänestä on viety asiakirjoihin. Valvira kiteyttää nämä tiedonkulkuun ja viestintään liittyvät oikeudet seuraavasti: Potilaalla on oikeus saada itseään koskevia tietoja. (…) Tiedot on annettava niin, että potilas ymmärtää riittävän hyvin niiden sisällön. (…) Potilaalla on oikeus tarkistaa tiedot, jotka hänestä on kirjattu potilasasiakirjoihin. Jos tiedot ovat potilaan mielestä virheellisiä, hän voi pyytää niiden korjaamista. (…) Valtakunnallisen Omakanta-verkkopalvelun myötä kaikilla meillä täysi-ikäisillä asiakkailla on pääsy omiin terveystietoihimme vaikkapa suoraan kotikoneelta. Omakanta tuntuu nyt jo liki itsestäänselvyydeltä, vaikka tilanne on melko tuore. Esimerkiksi HUS on tallentanut potilastiedot valtakunnalliseen arkistointipalveluun syksystä 2014 lähtien. Hakukone on lähellä ”Tiina, 54, katsoi verikoetuloksensa netistä ja järkyttyi”, uutisoi Ilta-Sanomat 5.6.2019. Raflaavaan tyyliin kirjoitettu juttu kuvasi, miten ”Tiina” tutustui verkkopalvelussa itsenäisesti laboratoriotuloksiinsa. Koska hän ei saanut tulosten tulkinnassa apua ammattihenkilöltä, hän ryhtyi googlettelemaan tuloksiinsa liittyvää taustatietoa. Hakukoneen osumat säikäyttivät Tiinan niin, että mielikuvissa uhkasivat jo dialyysi sekä saattohoito. Vasta myöhemmin lääkärin kanssa viestiessä selvisi, etteivät laboratorioarvot oikeasti olleet erityisen huolestuttavia. Luulen, että moni ainakin meistä maallikkoasiakkaista voi samastua jutun Tiinaan. Kyse voi olla laboratoriotuloksista tai latinankielisestä, vieraalta kolkolta kalskahtavasta ilmauksesta, johon törmäämme terveystiedoissamme. Netin hakukone on silloin parin sormennäpäyksen päässä, ja ”asiakas ajattelee aina pahinta”, kuten eräs sote-alan ammattilainen kuulteni totesi. Vaikka meillä maallikkoasiakkailla ehkä olisi valveutuneisuutta, terveystietoa ja näppärät sormet, suhteellisuudentajua ja ymmärrystä kokonaisuuksista meillä ei välttämättä ole. Tiinan tarinassa ammattijärjestön edustaja kommentoikin, että esimerkiksi Omakannassa terveydenhuollon ammattilaisten on mahdollista tuoda tiedot asiakkaan näkyville sellaisessa aikataulussa, että he voivat ensin tulkita vastaukset asiakkaille eivätkä nämä jää niiden kanssa yksin. Tulkinta-apu voi olla tarpeen Vaikka vuorovaikutukseksi mielletään helposti lähinnä kasvokkaiset kohtaamiset, kirjoitettu tekstikin on vuorovaikutusta. Tekstin kielelliset ja muut valinnat konstruoivat tekstiin eräänlaisen kirjoittajan ja lukijan läsnäolon sekä kirjoittajan ja lukijan välisen vuorovaikutusalueen, joka on joko laaja tai suppeampi. (Ks. Virtanen ym. 2019.) Voi ajatella, että jokaisessa tekstissä tuo alue on täynnä odotuksia siitä, millaisia osapuolet ovat ja mitä he tekstiltä odottavat saavansa. Jos odotukset ovat kovin erilaiset, eihän siitä mitään tule. On aivan varmasti iso haaste laatia asiakastekstejä, jotka yksiselitteisesti, vaivattomasti ja samalla kertaa täyttäisivät viestintätarkoituksensa sekä erilaisten ammattilaisten välillä, että ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Jos totta puhutaan, tekee mieli suorastaan kysyä, onko se edes mahdollista. Voiko sama teksti todella olisi ammatillisen täsmällinen ja informatiivinen ja toisaalta kristallinkirkas asiakkaalle, joka ei tunne esimerkiksi ammattiterminologiaa tai organisaatioon tiedostetusti ja tiedostamatta vakiintuneita kirjaamisen tapoja? Minulla ei ole tähän vastausta, mutta tätä jokaisen asiakastekstejä kirjoittavan ammattilaisen on varmastikin pohdittava omassa työssään. Kirjoittaja: Marianne Roivas, FT, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Tiililä, Ulla 2018. Sosiaali- ja hoitotyössä kieli on ylhäältä annettua. Pirta 57 (3). 34–35. Saatavana osoitteessa: http://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/wpcontent/uploads/2018/11/Pirta_3_2018_LowRes.pdf. Luettu 11.6.2019. Tiililä, Ulla 2017. Johdatus sosiaali- ja hoitoalojen tekstimaailmaan ja niiden tutkimukseen. Teoksessa Tiililä, Ulla & Karvinen, Kati (toim.): Elämän ja kuoleman tekstit. Kirjoittaminen sosiaali- ja hoitotyössä. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. 6–18. Saatavana osoitteessa: http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk50/Elaman_ja_kuoleman_tekstit.pdf. Luettu 3.6.2019. Virtanen, Mikko T. & Rahtu, Toini & Shore, Susanna 2019. Kirjoitetun vuorovaikutuksen moninaisuus ja erityisyys. Teoksessa Rahtu, Toini & Shore, Susanna & Virtanen, Mikko T. (toim.): Kirjoitettu vuorovaikutus. Tietolipas 260. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 9–38.

Lue lisää

Mahdollisuus osallistua − pieniä tekoja, joilla voi olla suuri vaikutus
9.4.2019
Petra Vuorinen

Kuntoutuksen tavoitteena on saada asiakkaan elämään jotain sellaista hyvää, jota asiakas itse toivoo, ja saattaa ihminen mahdollisimman toimintakykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Nähdäänkö asiakas kuntoutuksen kohteena vai toimijana prosessissa? Olen kehitysvamma-alalla työskentelevä sairaanhoitaja, joka on kiinnostunut tarkastelemaan hoitoalalla esiintyviä ilmiöitä. Työ haastavien asiakkaiden parissa on aina kiinnostanut, ja olen työskennellyt erilaisissa työtehtävissä kehitysvammapsykiatristen asiakkaiden kuntoutuksen parissa. Osallistuminen on kokemus, joka on meille jokaiselle yksilöllinen. Kokemus syntyy useista ärsykkeistä, joita ihminen tulkitsee. Vuorovaikutusta ympäristöön tarvitaan, jotta syntyy kokemuksia. Vuorovaikutus vaatii vastapuolet, jotta voidaan puhua vuorovaikutussuhteesta. Vuorovaikutustilanteissa törmätään usein haasteisiin kehitysvammaisten parissa, sillä heillä esiintyy vaikeuksia vuorovaikutustaitojen puutteiden vuoksi. Vastavuoroista viestintää voidaan kutsua myös dialogiksi Vuorovaikutuksellaan ihminen tuo esille mielipiteitään tai esimerkiksi tunteitaan. Sen onnistumiseksi on löydettävä keinot, jotta meistä jokainen saa mahdollisuuden ilmaista itseään. Kehitysvammaisilla käytetään kommunikoinnin tukemiseksi esimerkiksi kuvia, piirtämistä tai tukiviittomia. Niiden käyttämiseen kuitenkin tarvitaan osaamista. Kehitysvammapsykiatrisessa kuntoutuksessa yhtenä merkittävimmistä tavoitteista on löytää toimivat kommunikoinnin keinot asiakkaalle. Kehitysvammapsykiatriassa yhtenä haastavan käyttäytymisen syynä on nähty ympäristöön liittyvät tekijät. Kehitysvammaisen asiakkaan kuntoutusprosessi on moniulotteinen. Käytäntöjä tarkastellessa kehitysvammapsykiatrian yksikössä todettiin, että asiakkaan osallistumisen vahvistamiseen liittyvät käytännöt kohdentuvat asiakkaan ympärillä olevien ihmisten toimintaan. Ihmisen elämäntilanne muuttuu ja tarpeet vaihtelevat. Riittävä säännönmukainen arviointi tarvittavista kuntoutustoimenpiteistä on tärkeää, jotta ympärillä toimivat ihmiset kohdentavat toimintansa oikeisiin asioihin. Kehitysvammaisen kuntoutus vaatii useimmiten moniammatillista työryhmää arvioimaan asiakkaan tilannetta rakentaaksemme tarvittava tuki asiakkaalle. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoituksena kehittää kehitysvammapsykiatrian kuntoutusprosessin käytäntöjä asiakkaan osallistumisen vahvistamiseksi. Haastateltavina oli neljän asiakkaan ryhmä sekä työntekijäryhmä, johon osallistui vaihdellen neljästä kuuteen työntekijää. Asiakkaan osallistamista vahvistavia käytäntöjä tarkasteltiin ryhmissä keskustellen. Asiakkaat ja työntekijät toivat esille näkemyksiään, miten asiakkaan osallistumista vahvistetaan tällä hetkellä. Työntekijät pohtivat, mitä asiakkaan osallistumista vahvistavia käytäntöjä tarvitaan ja miten ne otettaisiin käyttöön.   Työntekijöiden keskustelusta nousevat käytännöt sisälsivät erilaisia työntekijöiden ominaisuuksiin liittyviä asioita, kuten asenne, koulutus ja kokemus. Toimivia käytäntöjä nähtiin jo olevan, mutta niiden käyttö ei ollut säännöllistä. Kuntoutusprosessin eteneminen suunnitelmallisesti edellyttää käytännöistä sopimisen lisäksi myös sitoutumista. Käytäntöjen tulee olla asiakaslähtöiset ja mahdollistaa asiakkaan osallistumisen omien kykyjensä mukaisesti. Asiakkaat kokivat hoitajan kanssa keskustelut tärkeiksi Keskusteluiden sisältönä asiakkaat nostivat esimerkkinä oman voinnin arvioinnin ja vaikuttamisen mahdollisuuden viikko-ohjelman rakentamiseen. Asiakas kertoi: "Niin silloin kun mä oon ollut huonos kunnossa niin mä oon miettiny, et ei kannata enää tehä semmosii, sit mä oon päässy aina ylöspäin siitä." Asiakkaat toivat esille, etteivät he saa omin avuin mielipidettään aina kuuluviin. Asiakkaat kokivat erilaisten kommunikointimenetelmien käytön tukevan mielipiteen ilmaisussa, joiden käytössä hoitajalla on merkittävä rooli. Omien viikkorahojen käyttö oli tuttua, mutta asuinpaikasta päätettäessä nousi esille, että kunta toimii päätöksentekijänä. Osalla oli kokemusta, että mielipiteitä oli kuitenkin kuultu myös asuinpaikkaa valitessa. Asiakkaiden mielestä heidän toiveitaan kuultiin, ja pyrittiin mahdollistamaan arkeen mielekästä tekemistä. Ovatko ne pienet asiat kuitenkin niitä suurta hyvää oloa tuottavia asioita, eivätkä niinkään esimerkiksi ne seinät, jotka ympäröivät? Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Osallistumista vahvistavat käytännöt kehitysvammapsykiatrisen asiakkaan kuntoutuksessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Petra Vuorinen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Kuvat: Petra Vuorinen

Lue lisää

Espoon ulkomaalaistaustaisten vanhempien kumppanina neuvolan MONIKU-palvelu
14.3.2019
Laura Hansén

Monikielisyys ja -kulttuurisuus on rikkaus nyky-yhteiskunnassa, mutta varhaista tukea tarvitaan lasten syrjäytymisen riskien ehkäisyyn ja lieventämiseen. Kuntoutuksen YAMK -tutkinnon opinnäytetyössäni lähdin selvittämään Espoon perusterveydenhuollon uuden MONIKU-palvelun hyötyjä vauvan kielenkehityksen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi. MONIKU-palvelu on oikea-aikaista tukea monikielisille ja -kulttuurisille vauvaperheille, jotta painopiste siirtyisi korjaavasta työstä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Kuntoutuksen paradigman muutos vaatii kuntoutuksen ammattilaisilta työroolin, mutta myös työn sisällön muutosta, jotta asiakkaiden – MONIKU-palvelussa vauvojen äitien ja isien – aktiivista toimijuutta ja vaikutusmahdollisuuksia tuetaan tarkoituksenmukaisesti (ks. Järvikoski 2014). Palvelutarve tuottaa uusia innovaatioita MONIKU-palvelu on kehitetty Espoon lasten kuntoutuspalveluissa kerätyn seurantatiedon ja työn kehittämisen innoittamana. Huomattiin, että korjaaviin palveluihin ohjautui monikielisiä ja -kulttuurisia lapsia yli kaksi kertaa enemmän kuin kantaväestöstä. Lisäksi lasten oireilu oli vanhempien ja työntekijöiden arvioimana kantaväestöä vaikeampaa. Palvelutarve oli huomattavasti suurempi kuin kehityshäiriöiden esiintyvyys väestössä yleensä antaa olettaa. Ulkomaalaistaustaisten yliedustus korjaavissa tai raskaissa palveluissa ei ole ainoastaan sosiaalipalveluiden ja perusterveydenhuollon asia, vaan kytkeytyy myös erikoissairaanhoitoon. Aihe on noussut myös julkiseen keskusteluun. Työntekijät oivalsivat, että asiakkaissa oli paljon lapsia, joille vanhemmat eivät olleet puhuneet omaa äidinkieltään. Vanhempia haastattelemalla saatiin tietoa lasten liiallisesta älylaitteiden tai ruudun ääressä olemisesta. Joukossa oli jopa muuta kieltä kuin englantia äidinkielenään puhuvien perheiden lapsia, jotka oppivat älylaitteista tai ruudusta ensisanansa englanniksi. Kielenkehitys ja vuorovaikutustaidot olivat selkeästi viivästyneet. Toisaalta seurantatieto osoitti, että juuri tämä asiakasryhmä hyötyisi eniten varhain aloitetusta palvelusta, mutta usein lasten kuntoutuspalveluihin ohjauduttiin kantaväestöä myöhemmin. Seuranta- ja kokemustiedon perusteella oivallettiin vieraan kieli- ja kulttuuriympäristön tuomia haasteita, joihin vanhemmat eivät olleet aikaisemmin saaneet oikea-aikaista ja riittävää tukea. Ulkomaalaistaustaisten lasten myöhemmistä oppimisen haasteista kertoo PISA-tutkimus, jossa osaaminen koulussa on lähes kaksi vuotta jäljessä verrattuna kantaväestöön, vaikka suurin osa Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista lapsista on osallistunut varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen (PISA-tutkimus 2015: 55–57). Oikea-aikaisesti kohdennettua tukea Varhaisen tuen MONIKU-palvelun tarkoituksena on vähentää monikielisten ja -kulttuuristen perheiden ja lasten palvelutarvetta erityispalveluissa tai ainakin lieventää heidän haasteitaan yhteiskunnassa tulevaisuudessa. Palvelun kehittäminen lähti liikkeelle organisaation tarpeesta. Opinnäytetyössäni tarkastelen palvelun hyötyjä palvelua saaneiden äitien näkökulmasta. MONIKU-palvelu on oikea-aikaisesti kohdennettua tukea monikielisille ja -kulttuurisille vauvaperheille lapsen kielen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi sekä perheen saattamiseksi tarjolla olevien verkostojen ja palvelujen äärelle. Palvelun tapaamisten sisällöt suunniteltiin moniammatillisesti, ja osaaminen koordinoitiin MONIKU-palvelun sosiaaliohjaajan työkalupakiksi. MONIKU-palvelua tarjotaan vauvan vanhemmille 2 kk:n, 6 kk:n ja 10 kk:n lastenneuvolan määräaikaistarkastusten yhteydessä sosiaaliohjaajan toimesta, osin yhteistyössä terveydenhoitajan kanssa. MONIKU-palvelussa tiedolla ohjaamisella on suuri merkitys, jonka avulla tietotaito tuodaan vanhemmille yhdessä sosiaaliohjaajan kanssa keskustellen (ks. esim. Koivikko & Sipari 2006). Vaikka palvelu on varhaista tukea ja oletettavasti ennaltaehkäisevää, on se myös lapsen näkökulmasta kuntoutuksellista. Palvelun hyödyt äitien näkökulmasta MONIKU-palvelun hyödyt ulkomaalaistaustaisten äitien näkökulmasta kiteytyivät opinnäytetyössäni kolmeen ydintekijään, jotka olivat viestinnän ja puheen laadun rikastaminen vauvalle vanhemman aktiivisuuden vahvistaminen ja äidin kokemus tasa-arvoisesta kohtaamisesta yhteistä ymmärrystä kehittäen. Opinnäytetyöni tulosten perusteella voidaankin todeta, että MONIKU-palvelun hyödyt vastaavat moniin vanhemmuuden ja varhaisen tuen taustalla oleviin tavoitteisiin, kuten osallistumisen ja sitoutumisen toimintoihin, jotka lisäävät vanhempien tietämystä, asiantuntijuutta ja kompetenssia vauvansa kielenkehityksen ja vuorovaikutustaitojen edistämisen suhteen (ks. esim. Rautio 2016). Opinnäytetyöni antaa MONIKU-palvelun hyödyistä asiakasnäkemyksen organisaation tavoitteiden rinnalle. Tutkimuksessa hyödyt tukevat erinomaisesti palvelulle asetettuja tavoitteita, mutta vain aika näyttää väheneekö monikielisten ja -kulttuuristen lasten erityispalveluiden tarve, edistyykö lasten kehitys, onko palveluiden tarve kevyempää ja ehkäiseekö palvelu syrjäytymisen riskejä. Näitä asioita päästäänkin tarkastelemaan vasta myöhemmin. Tällä hetkellä työni hyödynnettävyys onkin palvelun vakiinnuttamisen ja laajentamisen perusteluissa sekä palvelun vaikutusten arvioinnissa. Mikäli MONIKU-palvelua saadaan laajennettua, tuloksia voidaan hyödyntää myös palvelun osaamisen kehittämisessä. Nobelisti Heckmanin (2008) laskelmien mukaan ”varhaislapsuudessa inhimilliseen pääomaan satsatut eurot tuottavat tuplasti enemmän vaikuttavuutta kuin nuoruudessa sijoitetut varat”. MONIKU-palvelu on hyödyllistä ja ennaltaehkäisee pitkien ja raskaiden palvelujen tarvetta. Kirjoitus perustuu kuntoutuksen ylemmän AMK -tutkinto-ohjelman opinnäytetyöhöni ”Espoon MONIKU -palvelun hyödyt ulkomaalaistaustaisten vanhempien näkökulmasta vauvan kehityksen vahvistamiseksi”. Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/155777 Kirjoittaja: Laura Hansén, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kuva: Espoon kaupunki, MONIKU-palvelu   Lähteet: Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70263/URN_ISBN_978-952-00-3457-3.pdf> Luettu 14.3.2018. Koivikko, Matti & Sipari, Salla 2006. Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus. Vajaaliikkeisten Kunto ry. Valkeakoski. PISA -tutkimus 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:41. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79052/okm41.pdf?sequence=1&isAllowed=y  Luettu 15.11.2018. Rautio, Susanna 2016. Neuvolan perhetyö vanhemmuuden varhaisena tukena ja yh-teistyönä. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/49289/978-951-39-6578-5_vaitos23042016.pdf?sequence=1  > Luettu 10.1.2018. Varmavuori, Marjaana 2018. Espoon lastensuojelu havahtui ongelmaan: Vieraskieliset perheet ovat yliedustettuina etenkin kriisitilanteissa. Helsingin Sanomat. Saatavana osoitteessa: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005852593.html  Luettu 9.10.2018.

Lue lisää

Olenko motivoiva ammattilainen?
27.11.2018
Tiina Karihtala

Jokainen ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin saralla toimiva on varmasti joskus pohtinut motivoinnin haastavaa tehtävää omassa työssään. Miten saisin asiakkaan tai potilaan innostumaan ja motivoitumaan pitämään itse huolta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan? Olenko epäonnistunut omassa työssäni, kun asiakas ei motivoidu terapiaan, liikunnallisempaan elämäntapaan tai terveellisempään ruokavalioon? Miten voisin oppia paremmaksi motivoijaksi? Motivaatiolla tarkoitetaan tahtotilaa, joka ohjaa ihmisen käyttäytymistä. Ajatellaan, että mitä vahvempi motivaatio on, sitä varmemmin saavutetaan halutut tulokset. Motivaation määrän lisäksi tärkeää on kuitenkin myös motivaation laatu (Haukkanen ym. 2012). Kun toiminta koetaan merkitykselliseksi omassa arjessa ja se tuottaa iloa (sisäinen motivaatio), tuottaa toiminta enemmän tuloksia ja yleensä pysyvämpää ja pitkäkestoisempaa toimintaa/elämäntapaa kuin esimerkiksi sosiaalisen paineen vuoksi tai rangaistuksen pelossa toteutunut toiminta (ulkoinen motivaatio). Vuorovaikutuksen tapa asiakassuhteessa on keskeinen tekijä sisäisen motivaation rakentumisessa. Ammattilaisen kannattaa pohtia omaa vuorovaikutustyyliään ja omaa positiotaan asiakkaaseen nähden (Runsio 2018). Toiset asiakkaat tulevat vastaanotolle tasavertaisella neuvottelevalla asenteella, toiset kaipaavat hoitoa ja hoivaa, ja joku haluaa ehkä suoria ohjeita ja neuvoja siitä, miten pitäisi toimia. Jos pystyy tunnistamaan asiakkaan lähtökohdat ja position, on helpompaa auttaa häntä motivaation rakentamisessa. Pystyvyyden tunne motivaation syntymisen pohjalla Erilaisiin teorioihin pohjautuvia motivointimenetelmiä on paljon. Chasandra (2018) tutkimusryhmineen totesi meta-analyysissaan, että fyysisen aktiivisuuden edistämisessä mikään menetelmä ei ollut toista vaikuttavampi. Tulokset olivat kuitenkin parempia, jos jokin menetelmä oli käytössä. Esimerkiksi työyhteisössä voisi siis olla hyödyllistä valita yhdessä jokin menetelmä, jonka käyttöön kaikki sitoutuvat. Yhteinen viitekehys tuo ryhtiä ja rakennetta asiakastyöhön, ja sen kautta työ- ja toimintatapojen kehittäminen on jäsentynyttä ja tehokasta. Useimpien motivointimenetelmien kulmakivenä toistuu kuitenkin yksi yhteinen teema: pystyvyyskäsitysten vahvistaminen. Pystyvyydellä tarkoitetaan sitä, että asiakkaalla on luottamusta omiin kykyihinsä (Bandura 1986). Kun pystyvyyden tunne on vahva, ihminen pystyy esimerkiksi tekemään terveellisiä valintoja kaupassa tai toteuttamaan hänelle suunniteltua liikuntaohjelmaa. Muun muassa selkäkipuisilla tämä voi tarkoittaa sitä, että hänelle herätetään luottamus ja tunne siitä, että hänen selkänsä kestää liikkumista. Asiakkaan pystyvyyskäsitystä kannattaa arvioida esimerkiksi strukturoidun lomakkeen avulla. (Koho 2018.) On tärkeää kuunnella asiakkaan omaa kokemusta. Useilla ihmisillä saattaa olla jo paljon epäonnistuneita kokemuksia terveydenhuollosta. Ammattilaisen pitää tunnistaa nämä asiakkaan tarinasta ja tehdä näkyväksi, että hän ymmärtää ja tunnustaa asiakkaan kokemuksen. Arvioimatta muiden ammattilaisten työtä voi esimerkiksi sanoittaa seuraavasti: ”Onpa sinulla ollut aiemmin raskaita ja kurjia kokemuksia.” Tällaisella vuorovaikutuksella ja asiakkaan kokemuksen validoinnilla osoitetaan asiakkaan arvo ja merkitys, joka edistää motivaation syntymistä.                         Miten opin paremmaksi motivoijaksi? Jokainen meistä voi oppia paremmaksi motivoijaksi. Oppiminen edellyttää vain halua ja rohkeutta reflektoida omaa toimintaa. Jokaisen ammattilaisen on hyvä aika ajoin arvioida omia työtapojaan ja tottumuksiaan ja antautua kuulemaan palautetta esimerkiksi kollegalta ja asiakkailta. Voit oppia toimimaan paremmin vain, jos osaat tunnistaa oman, tämänhetkisen tapasi toimia. Meillä jokaisella on taskussa hyvä apuväline oman toiminnan arviointiin − puhelin. Kuvaa omaa toimintaasi ja opi! Kipupsykologi Terhi Runsio (2018) antaa konkreettisia ohjeita oman asiakastyön arviointiin. Voit tutkia omaa työtäsi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Osaanko löytää pienetkin edistyksen askeleet asiakkaan toiminnasta? Osaanko sanoittaa huomaamani asiat asiakkaalle? Osaanko ammattilaisena pysäyttää kiireen tunnun ja rauhoittaa asiakasta? Jaksanko olla aidosti kiinnostunut juuri tästä asiakkaasta juuri tässä ja nyt? Osaanko luoda asiakkaalle turvallisuutta ja antaa toivon tunnetta? Osaanko maltillistaa asiakkaan tavoitteita? Millä tavalla olen asiakkaan lähellä / tulen asiakkaan lähelle? Miten katson ja kosketan asiakasta? Ehkä meidän ei ammattilaisina kannatakaan pyrkiä asiakkaan motivoimiseen? Sen sijaan Absezt ja Hankonen (2017) kehottavat ammattilaisia keskittymään auttamaan asiakasta selvittämään, mitä asiakas itse haluaa muuttaa (jos yleensä haluaa muuttaa mitään), mitä askelia hän haluaa ottaa muutoksen tekemiseksi ja mitkä asiat hänen omassa arjessaan voivat auttaa muutoksen tekemisessä. Ainahan asiakaskaan ei ole vielä valmis tekoihin tai muutokseen. Vaikka olisit kuinka hyvä ammattilainen, ei ehkä ole vielä asiakkaan sisäisen motivaation syntymisen aika. Ja voihan olla, että sinun hyvän työsi hedelmät saakin kerätä asiakkaan seuraavaksi kohtaama ammattilainen. Näin ollen omaa työtä arvioivien tekijöiden listaan voisikin lisätä: Osaanko herätellä asiakasta itseään tunnistamaan ja pohtimaan itselleen tärkeitä asioita arjessa ja sitä, mitä konkreettista muutosta hän toivoo saavuttavansa?         Tiina Karihtala, lehtori, fysioterapian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu           Lähteet Absetz, P. & Hankonen, N. 2017. Miten auttaa potilaita omaksumaan ja ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja? Duodecim 133: 1015–21. Chasandra, M. & Novoradovskaya, E. & Sjögren, T. & Lintunen, T. & Karvanen, J. & Immonen, J. & Ruiz, M. 2018. A scoping review on interventions to promote physical activity among adults with disabilities. Disability and Health Journal 11 (2): 174–183. Haukkala, A. & Hankonen, N. & Konttinen, H. 2012. Sosiaalipsykologia terveyskäyttäytymisen tutkimuksessa. Psykologia 47 (05−06). Koho P. 2018. Pelko, asenteet ja uskomukset kuntoutumisen esteenä. Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät, 3.−4.10.2018, Helsinki. Runsio T. 2018. Olen motivoiva terapeutti – vai olenko? Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät, 3.−4.10.2018, Helsinki.      

Lue lisää

Käyttäjälähtöisyyttä tarvitaan etäkuntoutuksen kehittämisessä
6.11.2018
Toini Harra ja Leila Lintula

Metropolia Ammattikorkeakoulussa rakennetaan ympäristöministeriön tuella älykkään palveluasumisen digitaalista pilotointiympäristöä Myllypuroon valmistuvalle kampukselle. Kehittämistyötä varten kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista. Selvityksen tulokset ovat hyödynnettävissä myös etäkuntoutuksen kehittämisessä. Ensin on ymmärrettävä käyttäjiä Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-Digi) on selvitetty palveluasumisympäristön älykkääseen teknologiaan liittyviä käyttäjälähtöisiä tekijöitä. Kiinnostuksen keskiössä ovat olleet hyvinvointi, toimintakykyisyys ja mielekäs kotona asuminen. Käyttäjälähtöisiä tekijöitä on mahdollista hyödyntää etäkuntoutuksen kehittämisessä. Keväällä 2017 kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa ryhmäkeskustelujen avulla. Pienryhmäkeskusteluihin osallistui palvelukeskuksen asukkaita, heidän läheisiään sekä henkilökuntaa ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikissa keskusteluissa oli samat viisi teemaa. Keskustelut auttoivat ymmärtämään, millainen merkitys fyysisillä ympäristötekijöillä, teknologialla ja tekniikalla, palveluilla, toimintakulttuurilla sekä tilojen hallinnalla ja omistajuudella koettiin olevan käyttäjille. (Harra & Lintula 2018.) Etäkuntoutukseen ja älykkääseen teknologiaan kohdistuu samoja vaateita Etäkuntoutuksen suosituksista (vrt. Salminen ym. 2016) on tunnistettavissa samoja ympäristöön, teknologiaan ja palvelujen käyttäjään liittyviä vaatimuksia kuin PA-Digin selvityksen tuloksissa (Harra & Lintula 2018). Samat vaatimukset kohdistuivat muun muassa fyysiseen ympäristön turvallisuuteen ja rauhallisuuteen sekä laitteiden helppokäyttöisyyteen ja hallittavuuteen. Yksityisyyden suojaan liittyvien tekijöiden huomioon ottaminen korostuu, mikäli etäkuntoutuksen osana tarvitaan esimerkiksi turvallisuuden seurantaa. Etäkuntoutuksessa ja älykkään teknologian hyödyntämisessä on huomioitava myös käyttäjien toimintakyvyn ongelmista johtuvat erityistarpeet esimerkiksi näkemisen ja kuulon suhteen. Toisaalta juuri digitaalisen teknologian avulla voidaan mahdollistaa monikanavainen yhteydenpito omaisiin, lähiympäristön ja yhteiskunnan tapahtumien seuraaminen sekä saavuttaa kokemus osallisuudesta ja yhteydestä maailmaan. Käyttäjälähtöisessä toimintakulttuurissa käyttäjien tarpeita ja toiveita kuunnellaan Asiakaslähtöinen kohtelu on ihmisarvoista ja toista ihmistä arvostavaa. Digitaalisten palveluiden yksilöllisyydellä ja ihmisläheisyydellä pystytään tukemaan jokapäiväisen elämän merkityksellisyyttä sekä oman identiteetin säilymistä. Digitaalisesti toteutetussa ohjauksessa ja vuorovaikutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota kuntoutujan yksilöllisyyteen, sillä tekniikan käyttöönoton tulee perustua käyttäjän omaan kokemukseen ja kiinnostukseen. Yhdessä vietetyt etäkuntoutushetket rakentavat yhteistä kuntoutuksen toimintakulttuuria, jossa kuntoutujalla on vapaus tehdä omia valintoja sekä kuntoutumistaan koskevia päätöksiä. Monipuoliset ja avoimesti tarjolla olevat vaihtoehdot helpottavat käyttäjälle sopivan digitaalisen palvelun ja oikeanlaisen etäkuntoutusmuodon löytämistä. Käyttäjien toiveiden huomioon ottamisella on yksilöllistä hyvinvointia ja kuntoutumista edistävä vaikutus. Etäkuntoutuksessa toistettavuus ja vuorovaikutteisuus on toiminnan perusta, jolla vältetään väärinymmärrystä ja vähennetään virheitä, sillä ohjaus on katsottavissa samanlaisena useita kertoja sijainnista riippumatta. Se on suuri etu silloin, kun kuntoutujan ja kuntouttajan välimatkat ovat suuria. Välimatkoista huolimatta digitaalisuus lisää turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa oman harjoittelun toteuttamista. Älykäs teknologia voi tarjota hallinnan ja omistajuuden kokemuksen Etäkuntoutuksessa hyödynnetään tavoitteellisesti monenlaista etäteknologiaa, kuten puhelinta, matkapuhelinta ja tietokoneita mukaan lukien tablettitietokoneet (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Mielenkiintoinen kysymys onkin, miten palveluasumisen älykkään teknologian merkitys resonoi etäkuntoutuksen kehittäjien ja yrittäjien tarpeisiin. Hallinnan ja omistajuuden mahdollistamiseksi digitaalisten välineiden pitäisi olla yksilöllisesti muunneltavissa ja käyttäjien tarpeisiin pitäisi olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa, että kuntoutuja saa toimia omassa kodissaan omilla ehdoillaan ja hänellä on mahdollisuus kokeilla erilaisia ratkaisuja. Jatkossa fyysisten ympäristötekijöiden, teknologian ja tekniikan, palvelujen, toimintakulttuurin sekä oman tilan hallinnan ja omistajuuden merkitys ovat tekijöitä, jotka auttavat kehittämään kuntoutujalähtöisiä etäkuntoutuksen tuotteita ja palveluita. Käyttäjälähtöisyyden kehittäminen yhteiskehittelyn avulla Käyttäjälähtöisen etäkuntoutuksen kehittämiseksi tarvitaan fasilitoitua yhteiskehittelyä erilaisten sidosryhmien kanssa. Sidosryhmiä ovat esimerkiksi palveluasumisyksiköiden toimijat, älykkäitä palveluja ja tuotteita tarjoavat yritykset sekä korkeakoulujen asiantuntijat ja opiskelijat (mm. sosiaali- ja terveysala, kiinteistö- ja talorakennus, tietoverkko ja hyvinvointiteknologian sekä liiketalous). Sidosryhmien yhteiskehittelyn tarve on tunnistettu käyttäjälähtöisen älykkään teknologian kehittämisessä, mutta haasteena on ollut toimijoiden kokoaminen yhteen. 6Aika-hankkeessa Hippa − Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla (https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/) kootaan yhteen ja kehitetään käytäntöjä, jotka edistävät myös etäkuntoutusta. Etäkuntoutus palveluasumisen tuotteena tai palveluna Etäkuntoutus on tulevaisuudessa yleistyvä ja kehittyvä kuntoutusmuoto, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia toimintakykyisyyden ylläpitämiseen ja mielekkääseen elämään myös palveluasumisessa. Etäkuntoutuksen digitaalisten laitteiden ja ohjelmien kehittäjille sekä palvelujen tuottajille Hippa-hanke tarjoaa monia etuja. Hippa tarjoaa pk-yrityksille ja start upeille esimerkiksi mahdollisuuksia käyttäjälähtöiseen yhteiskehittelyyn, tuotteiden ja palvelujen testaukseen digitaalisissa, vakioiduissa sekä autenttisissa ympäristöissä sekä tukea kaupallistamiseen ja markkinointiin Helsingissä, Oulussa ja Tampereella.   Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leila Lintula, TTM, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet Harra, Toini & Lintula, Leila 2018. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1 Hippa − Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/ PA-Digi.2017. Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentaminen. Saatavana osoitteessa: http://www.kiradigi.fi/kokeiluhankkeet/kokeiluhankkeet/palveluasumisen-uusien-teknologioiden-kokeiluymparisto.html Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jasn-Henry 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Heiskanen, Tuija & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta, Tiina 2016. Suositukset etäkuntoutukseen. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.): Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df

Lue lisää

Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen − satsaa viestintään!
19.6.2018
Rehablogin bloggaajat

Marianne Roivas, FT, työskentelee suomen kielen ja viestinnän lehtorina Metropolia AMK:n hyvinvointialojen tutkinto-ohjelmissa. Millainen on työympäristösi viestintämaisema? Onko se positiivinen ja keskusteleva vai jotain muuta? Kohdataanko kollegat ja asiakkaat avoimessa, kannustavassa ja arvostavassa vuorovaikutuksessa? Liikkuuko tieto tarkoituksenmukaisesti? Onko palautteen antaminen ja vastaanottaminen helppoa?   Viestintä on nivoutunut työelämässä kaikkeen toimintaan niin tiukasti, että välillä on vaikea rajata, mistä oikein puhutaan, kun puhutaan viestinnästä. Viestintä on yleiskäsite, joka kattaa monen sorttista toimintaa arkisista huomenen toivotuksista aina organisaation korkealentoisiin strategioihin. Viestintä voi olla yhteyden luomista, tiedonhankintaa ja tiedonvälitystä, opastamista ja ohjaamista, itsensä ilmaisemista, asenteisiin vaikuttamista, joskus vain yhteyden pitämistä auki.   Mikä on viestintää?   Ihmisolentoina me viestimme koko ajan, niin suunnitellusti kuin spontaanisti, sanallisesti kuin sanattomasti. Mikään läpihuutojuttu onnistunut viestintä ei kuitenkaan ole. Juuri viestinnän käsitteen kaiken kattavuus hämärtää usein tilannetta. Jos työpaikalla esimerkiksi on pulmia, tyytymättömyys niiden vuoksi purkautuu usein tyytymättömyytenä viestintään, vaikka kipukohtia olisi muuallakin. Oman lisänsä keitokseen tuo, että erityisesti termejä ”viestintä” ja ”vuorovaikutus” käytetään välillä synonyymisesti, välillä taas erillään. Mikä on viestintää, mikä vuorovaikutusta, mikä kumpaakin?   Kaiken kukkuraksi viestinnän professori Osmo A. Wiion (1928−2013) klassisen hokeman mukaan viestintä ”epäonnistuu yleensä, paitsi sattumalta”.   Tosiasia tietysti on, että emme voi elää ja tehdä työtämme Wiion prinsiipin mukaisesti. Meidän on luotettava siihen, että pystymme toimimaan työelämässä ja sen viestinnässä kuin järjelliset olennot: asettamaan tavoitteita, sopimaan asioista ja merkityksistä, valitsemaan viesteillemme sopivia tyylejä, tapoja ja kanavia.   Subjektiivinen ja objektiivinen näkökulma   Duodecim-aikakauskirjassa oli äskettäin mielenkiintoista keskustelua viestinnästä potilas−lääkäri-kohtaamisissa. Harry Köhler, Päivi Rautava ja Ville Vuorinen (2017) käsittelivät artikkelissaan sosiaali- ja terveysalan viestintää vaikuttavuuden näkökulmasta. Heidän mukaansa lääkärien ja potilaiden kohtaamisissa viestinnän tavoitteena on luoda osapuolten välille hyvä yhteys ja edellytykset molemminpuoliselle tietojen vaihdolle. Lisäksi tavoitteena on osallistaa asiakas hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Tapa, jolla sosiaali- ja terveysalan ammattilainen kommunikoi, vaikuttaa asiakkaiden kokemaan luottamuksen ja hallinnan tunteeseen.   Ammattilaisen ja asiakkaan välistä keskinäisviestintää voidaan arvioida subjektiivisesta ja objektiivisesta näkökulmasta. Viestinnän subjektiivinen laatu tarkoittaa asiakkaan kokemusta hoidosta ja palvelusta. Objektiivinen laatu puolestaan tarkoittaa viestinnän vaikutusta hoitoon ja kuntoutumiseen. Nämä tasot voivat limittyä keskenään, mutta ne on hyödyllistä tunnistaa erillään, jotta niihin voi kiinnittää huomiota. Onnistunut viestintä tarkoittaa yhdelle eri asioita kuin toiselle. Tyytyväisyys viestintään ei välttämättä suoraan kerro hoidon tuloksekkuudesta tai turvallisuudesta, Köhler, Rautava ja Vuorinen (2017) muistuttivat.   Jos viestintää halutaan arvioida objektiivisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden laatutekijänä, tulisikin tarkkaan määritellä hyvällä viestinnällä tavoiteltava hyöty sekä arvioinnin kriteerit ja keinot. Köhlerin ym. (2017) artikkeliin liittyvässä kommenttipuheenvuorossa Maria Hagnäs, Markku Timonen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi ja Ritva Vatjus (2017) korostivat erityisesti ammattilaisen ja asiakkaan suhteen yhteistoiminnallisuutta. Ammattilaisen on autettava asiakasta ilmaisemaan itseään tavalla, joka parantaa tämän itsehavainnointia ja toimijuuden edellytyksiä. Aika ja resurssit ovat tunnetusti usein kovin rajallisia, mutta onnistunut viestintä on yhteistoiminnan työväline. Arvioi omaa viestintääsi, asetu asiakkaan rooliin   Sosiaali- ja terveysalan työtä tehdään viestinnän avulla. Viestintätaidot eivät ole valinnainen tai vapaaehtoinen osuus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen osaamisessa, vaan ne ovat ammatillista ydinosaamista. Kuntoutusalojen viestinnässä ihanteita ovat oman ymmärrykseni mukaan ainakin seuraavat: selkeys tavoitteellisuus vastuullisuus ja kaksisuuntaisuus (ks. lisää Roivas & Karjalainen 2013) ja vastavuoroisuus (ks. lisää Harra 2014).   Tällainen laatusanojen luetteleminen on suhteellisen vaivatonta. Mutta miten hyvin osaamme arvioida sitä, onko oma tai työtoverimme viestintä onnistunut laatusanojen mukaisesti?   Useimmilla meistä on vankka usko omaan tulkintataitoomme, kun esimerkiksi pyrimme ymmärtämään kanssaihmistemme sanatonta viestintää. Monesti tulkintamme osuvat kyllä kohdalleen, mutta ajoittain Wiion laki pitää kutinsa ja joudumme puolin ja toisin korjailemaan väärinkäsitysten jättämiä jälkiä. Kuten tunnettua, väärinkäsityksiä tapahtuu jo lähisuhteissa − vaikka niissä jos missä voisi kuvitella, että viestinnän osapuolet suunnistavat samojen merkkijärjestelmien ja tulkintakehysten mukaan.   Omien ammatillisten viestintätaitojensa tarkkailemiseksi voikin olla sangen hyödyllistä muistella omia kokemuksia sote-palveluista niiden kuluttajana. Millaisia viestintätilanteita olet itse kohdannut sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana?   Sote-alan viestintätilanteissa on usein epäsymmetriaa ammattilaisen ja asiakkaan välillä: osapuolten tiedolliset ja usein kielellisetkin taidot ja lähtökohdat poikkeavat toisistaan (ks. tästä Leskelä & Lindholm 2012). Tekee hyvää miettiä, millaisia onnistuneita ja vähemmän onnistuneita tilanteita on osunut omalle kohdalle. Millaisista tekijöistä onnistunut ammatillinen viestintä todella koostuu?   Moniammatillisia onnistumisia   Ammattilaisen ja asiakkaan kohtaaminen on yksi osa sosiaali- ja terveysalojen viestintää. Viestintää on jatkuvasti myös työyhteisön sisällä ja erilaisissa verkostoissa. Minulle on jäänyt mieleen erään Metropolia Ammattikorkeakoulun kollegani lausahdus, jonka mukaan ”toimintaterapeutin tärkein viestintätaito on moniammatillinen argumentointi”. Hän puhui yhden kuntoutusalan ammattikunnan näkökulmasta, mutta uskoisin, että muidenkin alojen edustajat voivat pitkälti allekirjoittaa tämän.   Moniammatillisuus voi toteutua organisaation sisällä tai sen ulkopuolella niin, että mitä erilaisemmat ammattiryhmät työskentelevät yhteisen kohteen parissa. Näissä tilanteissa mukana on paitsi erilaisia persoonallisuuksia ja viestintätyylejä, myös erilaisia ammatti-identiteettejä, tavoitteita, arvoja ja asenteita. On myös hierarkioita, joskus ennakkoluulojakin. Moniammatillisen viestinnän onnistumisen ytimessä ovat ratkaisuhalukkuus ja riittävälle tasolle rakennettu yhteinen ymmärrys keskeisistä asioista ja terminologiasta.   On huolellisesti käytävä läpi olennaiset kysymykset: Mikä on viestintätilanteen tarkoitus ja tavoite? Miten saan oman viestini tarkoituksenmukaisesti esille? Haluanko todella kuulla ja aidosti ymmärtää, mitä sanottavaa toisella on?   Myös jatkuvan rakentavan palautteen kulttuuri tekisi terää suomalaisessa työelämässä, kuten Ahonen ja Lohtaja-Ahonen (2011) ovat visioineet. Perinteisesti palautteesta on jopa ajateltu, että ”kaikki on hyvin, kun ei kuulu mitään”. On korkea aika siirtyä tästä ajattelusta eteenpäin. Tuloksekas palautekulttuuri perustuu selkeisiin pelisääntöihin, keskinäiseen kunnioitukseen, aitoon kehittymisenhaluun ja tahtoon saada kaikki työyhteisön jäsenet onnistumaan. Palautekulttuurin kehittämisestä voidaan edetä yhteiskehittelyyn, jossa asiakkaat ja ammattilaiset rakentavat asiakkaiden tarpeen mukaisia palveluita yhdessä kehittäjäkumppanuudessa (ks. lisää esim. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa [toim.] 2014).     Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Infor. Hagnäs, Maria & Timonen, Markku & Keinänen-Kiukaanniemi, Sirkka & Vatjus, Ritva 2017. Viestintää vai vuorovaikutusta? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (15), 1424. Saatavana osoitteessa: https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/15/duo13821. Luettu 5.6.208. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta: asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta electronica Universitatis Lapponiensis. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 13.6.2018. Köhler, Harry & Rautava, Päivi & Vuorinen, Ville 2017. Hoitava viestintä − lääkärin ja potilaan keskinäisviestinnän vaikuttavuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (8), 735−741. Saatavana osoitteessa: http://www.duodecimlehti.fi/duo13677. Luettu 5.6.2018. Leskelä, Leealaura & Lindholm, Camilla 2012. Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014. Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf. Luettu 13.6.2018.  

Lue lisää

Yhdessä uuden rakentaminen – kohtaamisen mahdollisuudet nuoren kuntoutuksessa
3.5.2017
vierailija

Nuoren omien toiveiden ja tavoitteiden selvittäminen nuoren kuntoutumisen edistämiseksi vaatii sellaisia vuorovaikutustaitoja, jotka mahdollistavat nuoren omaa elämän suunnittelua. Kuntoutuminen on nuoren näkökulmasta todennäköisesti jotain aivan muuta kuin mitä kuntoutuksen ammattilainen sen ajattelee olevan. Ammattilaisena joutuu pohtimaan sitä, miten voisi tukea edessään olevan nuoren kuntoutumista tai miten saisi nuoren itsensä asettamaan tavoitteita kuntoutukselleen.  Entä mitä ovat ne tekijät, joilla nuoren kuntoutumista tavoitellaan. Miten ne yhdistyvät nuoren elämään niin, että kuntoutuksella voidaan rehellisesti sanoa tavoiteltavan nuoren kuntoutumista. Dialogisuus kuntoutuksen vuorovaikutustilanteessa määrittää siinä mukana olevien nuoren ja kuntoutuksen ammattilaisen keskinäisen suhteen luonnetta ja sitä mitä heidän välisensä vuorovaikutuksen aikana tapahtuu. Dialogisuus ei ole menetelmä, jonka voi ottaa esiin työpöydän laatikosta nuoren tullessa vastaanotolle. Se on syvällistä sisäistämistä vaativa ajattelutapa olla nuoren kanssa ja kohdata hänet avoimen arvostavasti ilman ennakko-olettamuksia Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitin neljän pitkäaikaisessa kuntoutuksessa olleen nuoren teemahaastatteluista saadun aineiston analyysillä, mitkä tekijät nuoren kuntoutuksessa nuoren näkökulmasta tukevat ja rajoittavat dialogisuutta sekä miten dialogisuus kuntoutuksessa vahvistaa nuoren osallisuutta nuorelle itselle tärkeissä asioissa. Tulosten pohjalta tehtiin kahden nuoren kanssa yhteiskehittelynä kuvaus dialogisuudesta nuoren kuntoutuksessa. Nuorten mielestä oleellisinta kuntoutuksen vuorovaikutuksessa ovat kuntoutuksen ammattilaisen osoittama arvostus, aitous sekä nuoren kohteleminen tasavertaisena kumppanina. Nuoret aistivat herkästi haluaako ammattilainen aidosti työskennellä heidän kanssaan ja onko tämä kiinnostunut nuoresta sekä tämän kuntoutuksen ulkopuolisesta elämästä. Nuoren kuunteleminen ja mielipiteen huomioiminen herättää nuoressa luottamusta, mikä mahdollistaa keskustelun nuorelle tärkeistä asioista. Nuorelle on tärkeää, että hänelle kerrotaan asioista ja niitä perustellaan. Nuori kokee turvallisena sen, että myös hänen verkostonsa on vuorovaikutuksessa keskenään ja ymmärtää toisiaan. Tämä mahdollistaa nuorelle yhdessä ammattilaisen kanssa uuden rakentamisen; muutoksen tai muutokseen tähtäävän kuntoutumisen rakentamisen. Nuorten mielestä oli itsestään selvää, että kuntoutuksen vuorovaikutuksen tulisi olla tällaista. Heidän mielestään kuntoutuksen vuorovaikutus on kuitenkin usein ongelma- ja asiantuntijakeskeistä ja nuoren mielipide kyllä kuullaan, mutta sillä ei ole vaikutusta nuoren asioihin. Nuoren asioiden kuunteleminen sen sijaan tekee niistä tärkeitä ja merkittäviä nuoren kuntoutuksessa. Nuoren luottamusta herättää se, jos ammattilainen myöntää olevansa tietämätön ja asioita pohditaan sekä ihmetellään yhdessä. Turhan usein nuoret joutuvat kokemaan arvostuksen puutetta tai kuntoutuksen ammattilaisella on liian vähän aikaa paneutua nuoren asioihin. Nuorten mielestä dialogisuus kuntoutuksessa mahdollistaa nuoren osallisuuden kehittymisen, kuntoutumisen, nuorelle itselle tärkeissä asioissa. Tämä ilmenee tulosten mukaan erityisesti nuoren voimavarojen lisääntymisenä ja toimijuuden vahvistumisena. Nuoren voimavarat lisääntyvät, kun dialogisuus kuntoutuksessa mahdollistaa mm. nuoren elämänhallinnan ja myönteisen itsetunnon kehittymisen. Nuoren toimijuuden vahvistuminen tapahtui tulosten mukaan erityisesti oman kyky- ja pystyvyysuskomuksen lisääntymisen myötä. Nuoren rohkeutta tehdä muutoksia, tavoitteita ja päätöksiä voidaan hyvin vahvistaa kuntoutuksen dialogisuuden avulla. Kunhan sille annetaan kuntoutuksessa aikaa. Työntekijän kiireellä voi olla kauaskantoiset vaikutukset nuoren elämässä. Tarja Ranta, opiskelija Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Dialogisuus kuntoutuksessa nuoren osallisuutta vahvistavana tekijänä nuorelle itselle tärkeissä asioissa

Lue lisää
Uudemmat postaukset