Kategoria: Henkilöstö
Läheisen ohjaus terapiatyössä
Kirjoittajat: Salla Sipari, Metropolia amk Nea Vänskä, Metropolia amk Mira Lönnqvist, Metropolia amk Kuntoutujien läheiset ovat korvaamaton voimavara tuloksellisen ja kuntoutujan arkeen nivoutuvan kuntoutumisen rakentamisessa. Millaisia hyviä toimintatapoja läheisen ohjaukselle terapiatyössä on löydettävissä kirjallisuudesta ja mitä aiheesta kertovat kuntoutujien läheiset tai ammattilaiset? Tätä selvitimme Läheisen ohjaus terapiatyössä -projektissa, joka toteutui Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Kelan yhteistyönä keväällä 2018. Projektin tuloksena syntyi hyvä käytäntö läheisen ohjaukseen terapiatyössä (kuvio 1). Se rakentui kolmen ydintekijän kautta, jotka ovat oppiva yhteistoiminta, voimaannuttava prosessi ja toimiva arki. Hyvä käytäntö sisältää arvoja, periaatteita ja toimintatapoja, joita ammattilaiset voivat tilannekohtaisesti soveltaa omassa työssään. Hyvä käytäntö esiteltiin 14.5 webinaarissa, johon ilmoittautui 700 osallistujaa. Webinaari ja muu koulutusmateriaali on katsottavissa Kelan sivuilla (http://www.kela.fi/tilaisuudet-palveluntuottajille) 14.5.2020 asti. Kuvio 1. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä kehitettiin mukaillen näyttöön perustuvaa käytäntöä perustuen kirjallisuushakuihin ja kuntoutuksen ammattilaisten (21 haastattelua) ja kuntoutujien läheisten (7 haastattelua) kanssa rakennettuun asiantuntijuuteen. Läheisellä ymmärretään tässä projektissa kuntoutujan arjessa merkityksellistä henkilöä kuten lapsen vanhempi, kuntoutujan puoliso, avustaja tai muu toimija. Kirjallisuushaku osoitti, ettei läheisten aktiivinen rooli kuntoutuksessa ole itsestään selvää ja lähiympäristön voimavaroja ja asiantuntemusta ei vielä aina riittävästi huomioida kuntoutumisen rakentamisessa. Läheisten merkitys kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumiselle on kuitenkin tunnistettu useissa tutkimuksissa ja enenevissä määrin kansainvälisesti kehitetään käytänteitä, joissa läheinen osallistuu aktiivisena toimijana kuntoutuksen moniasiantuntijaisen tiimiin (Foster ym. 2012). Hyviä ohjauskäytänteitä on tutkittu ja kehitetty eniten lasten kuntoutuksessa (esim. Rush ym. 2003; Baldwin ym. 2013), joka on pitkään perustunut perhelähtöisyyteen ja lapsen arjessa merkityksellisen toiminnan tukemiseen yhteistoiminnassa (Sipari ym. 2017). Yhteistoimintaprosessin rakentaminen vaatii terapeutilta osaamista rakentaa vastavuoroista suhdetta paitsi kuntoutujan niin myös läheisen kanssa. Yhteistoimintaprosessin alussa ohjaussuhteen rakentamiseen tulee varata aikaa, jotta läheisellä on aikaa ennakoida ja valmistautua ohjausprosessiin osallistumista ja sitoutumista sekä mm. hahmottaa omaa rooliaan ohjauksen kokonaisuudessa. Kumppanuuden rakentumista on mahdollista tukea jo kuntoutussuunnitelmavaiheessa ja lähettävän tahon terapeutilla / työryhmällä voikin olla tärkeä rooli vastavuoroisen suhteen rakentamisessa. Pääsääntöisesti läheisen ohjauksessa on kyse kuntoutujan kuntoutumisesta, jossa läheinen on mukana auttamassa ja mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumista arjessa yksilöllisen tavoitteiden suunnassa. Tällöin ohjaus on usean henkilön yhteistoimintaa, jossa opitaan toinen toisiltaan ja yhdessä. Joskus voi kuitenkin ilmetä tarve läheisen ja terapeutin kahdenkeskiseen kohtaamiseen ja tälle on varattava oma aikansa terapiassa. Läheisen ohjaus ei ole erillinen oma prosessinsa kuntoutusprosessista, vaan oppiva yhteistoiminta rakentuu osana sitä (kuvio 2). Kuvio 2. Yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia. Läheisten asiantuntijuus kuntoutujan arjesta ja kuntoutujalle merkityksellistä toimintaa arjessa rajoittavista ja mahdollistavista tekijöistä on usein korvaamatonta. Kun terapiatyössä onnistutaan valjastamaan kuntoutujan läheiset auttamaan yksilöllisten kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamisessa kuntoutujan arjessa, niin saamme valtavan potentiaalin ja lisäarvon käyttöön ja siten kuntoutuksen tuloksellisuutta lisättyä merkittävästi. Kyseessä on kumppanuuteen perustuva ”power with” eli yhteisen voimaantumisen -malli, joka perustuu yhteiseen tavoitteeseen ja siihen, että tuotetaan uusia verkostoista nousevia voimavaroja. Kuntoutumisesta yksilön ja ympäristön välisenä muutoksena muodostuu parhaimmillaan voimauttava prosessi. Läheisen näkökulmasta ohjauksen tulisi olla matalakynnyksistä, joustavaa ja jatkua koko kuntoutusprosessin ajan. Merkittävää on, että ohjaus vastaa arjessa ilmeneviin ja muuntuviin tarpeisiin. Kuntoutujien läheiset kokivat haastatteluissa tärkeäksi, että terapeutin kanssa oli mahdollista jakaa erilaisia arjen asioita, luottaa ja keskustella vaikeistakin ja tunteita herättävistä aiheista. Läheiset arvostavat mahdollisuuksia kysyä, oppia yhdessä kokeilemalla sekä ratkaisuja etsimällä. Yhteisenä päämääränä on toimiva arki. ”Aluksi oli vaikea puhua asioista, mutta kun totuimme, opimme luottamaan, että te haluatte auttaa ja siitä oli paljon apua… Oli hyvä, että silloin teidän terapeuttien kanssa juteltiin ensin kaikista ongelmista, te teitte kuvia ja ohjasitte, miten niitä voidaan käyttää. Jos jokin ei toiminut, te paransitte kuvia sellaisiksi, että ne sopivat paremmin meidän tilanteeseen. Opimme ymmärtämään, miksi lapsi käyttäytyi sillä lailla… Opimme, miten voimme rauhoittaa poikaa, madaltamalla ääntä tai silittämällä häntä. Lapsen käyttäytyminen muuttui paljon.” (Erityistä tukea tarvitsevan lapsen äiti tulkin välityksellä) ”Kun lapsen tavoitteita voidaan harjoitella kotona, terapiassa sekä koulussa, on monta eri mahdollisuutta ja tilannetta tavoitteiden harjoittelemiseksi ja niiden viemiseksi eteenpäin.” (Erityisopettaja) Hyvä ohjaus on kuuntelevaa, läheisen asiantuntijuutta arvostavaa sekä voimavaralähtöistä. Ohjaus on arvokas osa terapiatyötä ja sen kirjaaminen on tärkeää kuntoutuksen kirjallisissa selosteissa, jotta voidaan dokumentoitava oppimista ja muutosta, joka kuntoutujan lähiympäristössä toteutuu. Läheiseltä onkin hyvä kysyä kokemuksia ohjauksesta, miten yhteistoiminta on hyödyttänyt, mitä muutosta toimintatavoissa ja asioissa arjessa on yhteisen toiminnan, oivallusten ja reflektion kautta tapahtunut. Yhteistoimintaa kehitetään eteenpäin hyödyntäen kaikkien toimijoiden asiantuntijuutta. Ohjausprosessi muotoutuu osana yksilöllistä kuntoutusprosessia ja siten onkin mahdotonta asettaa yleisiä suosituksia ohjauksen sopivasta määrästä tai kerroista, tilasta tai paikasta. Läheisen ja lähiympäristön ohjaus tulee olla suhteessa läheisen tarpeisiin ja voimavaroihin sekä kuntoutujan arjen ympäristössä tunnistettuihin toimintakykyä edistäviin ja rajoittaviin tekijöihin. Tarpeen mukaan läheisen ohjaus voisi toteutua vaikka jokaisella terapiatapaamisella osan ajasta sekä mahdollisuuksien mukaan hyödyntäen digivälineitä tai etäkuntoutuksen mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa hyvä ohjaus voisikin olla sellaista, että läheinen voi mobiililaitteilla heti tarpeen tullen olla yhteydessä terapeuttiin ja päinvastoin. Dynaaminen, tarveperustainen ja nopeasti reagoiva ohjaus, minkä esimerkiksi digivälineet nykyään mahdollistavat, perustuu luottoon tilannesidonnaisesta ammatillisesta osaamisesta ja harkinnasta sekä toimijoiden väliseen keskustelevaan vuorovaikutukseen. Tällaisen toimintatavan edellytyksenä on kuntoutuksen järjestelmän ja rakenteiden muutos, mihin sote-uudistuksen kohdalla on nyt mahdollisuus. Koulutustiedustelut: salla.sipari@metropolia.fi Hyvän käytännön kehittäjäryhmä: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia AMK Nea Vänskä, TtM, fysioterapeutti, lehtori, Metropolia AMK Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori, Metropolia AMK Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Marja Liikanen, FM, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Tuula Tykkyläinen, FT, puheterapeutti, dosentti, Helsingin yliopisto Yhteistyössä Kelan kanssa: Eija Haapala, Etuus- ja lakiyksikkö, Osaamiskeskus, kuntoutusryhmä, suunnittelija Tiina Suomela-Markkanen, Vastaava asiantuntijalääkäri, Vakuutuslääketieteellinen yksikkö Lähteet: Baldwin et all. (2013) Solution-focused coaching in pediatric rehabiliation. Physical and occupational therapy in pediatrics 2013;33(4):467-483. Rush D, Shelden L. &Haft B. (2003). Coaching families and colleagues. A process for collaboration in natural settings. Infants and young children 2003;16(1):33-47. Foster ym. Encouraging family engagement in the rehabilitation process: a rehabilitation provider's development of support strategies for family members of people with traumatic brain injury. Disability & Rehabilitation; Nov2012; 34(22): 1855-1862. Harra T., 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa.Acta Universitatios Lapponiensis 288. Lapin Yliopisto, Rovaniemi. http://www.academia.edu/9179996/Terapeuttinen_yhteistoiminta._Asiakkaan_osallistumisen_mahdollistaminen_toimintaterapiassa Sipari, S., Vänskä, N & Pollari, K. 2017 Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Lapsen osallistumista ja toimijuutta tukevat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5 / 2017, Kela. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550
Hyvää yötä − kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia?
Kirjoittaja: Jennie Nyman, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Jennie työskentelee Iällä ei ole väliä -hankkeessa, jossa hän toimii tutkijana yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston kanssa. Kun ihminen voi hyvin, hänen biologiset rytminsä ja hormonitoimintansa sekä ulkoinen valo−pimeä-rytmi tukevat hänen hyvää untaan. Aina näin ei kuitenkaan ole. Unen ja levon merkitys on viime aikoina noussut voimakkaasti esille tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutoksien myötä. Uniasiat ovat esillä mediassa melkein joka viikko, ja vuonna 2017 lääketieteen Nobelin saaneiden biologisen kellon tutkijoiden työ liittyi myös vahvasti uneen. Myös toimintaterapia-ala on hiljalleen alkanut kiinnostua unesta, vaikka alalla onkin pitkään kiinnitetty huomiota lähinnä ihmiselämän niin sanottuihin aktiivisiin osuuksiin. Itsestään selvää ei kuitenkaan ole, että toiminta- ja työkyvyn arvioinnin yhteydessä vielä kartoitettaisiin ihmisen riittävään uneen ja lepoon liittyviä asioita. Uni on yksilöllinen ja ihmiselle elintärkeä asia Ilman unta emme selviä hengissä. Unen tarkka merkitys elimistölle on vielä mysteeri, mutta sen verran tiedetään unesta jo, että pitkäaikainen unenpuute uhkaa terveyttämme vakavasti (Partinen & Huovinen 2007). Jos emme saa tarpeeksi unta, puolustusjärjestelmämme heikkenee ja riskit sairastua myös vakavampiin sairauksiin, kuten sydän ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja aivoveritulppaan, kasvavat (Partinen ja Huovinen 2007). Unenpuute vaikuttaa myös suorituskykyymme kokonaisvaltaisesti; mieliala laskee, keskittymisvaikeudet lisääntyvät ja onnettomuusriski kasvaa (Partinen & Huovinen 2007). Uni edistää tarkkaavaisuutta ja oppimista (Partinen & Huovinen 2007), mikä on erityisen olennaista kuntoutuksessa olevien henkilöiden kohdalla. Unta voivat Partisen ja Huovisen (2007) mukaan häiritä mm. ahdistus, stressi, huolet, masennus, ihmissuhdeongelmat, ravintotottumukset, ylipaino, työnkuvan muutokset, kiire ja epäsäännölliset nukkumaanmenoajat (Partinen & Huovinen 2007). Monet näistä tekijöistä ovat osa työ- ja toimintakyvyn arviointiin osallistuvien asiakkaiden elämää. Unen tarve on yksilöllinen, mutta aikuiset ihmiset tarvitsevat keskimäärin 7−8 tuntia unta. On olemassa yksilöitä, jotka tarvitsevat huomattavasti vähemmän unta ja joille vain 4−5 tuntia unta saattaa riittää. Jotkut taas tarvitsevat yli 9 tuntia unta. Sanotaan myös, että unen laatu on tärkeämpi tai ainakin vähintään yhtä tärkeä asia kuin unen pituus. Huonolaatuinen uni voi olla rikkonaista ja katkeilevaa; unen laatua voivat heikentää esimerkiksi herääminen monta kertaa yön aikana ja vaikeudet nukahtaa uudestaan. Toisaalta hyvin nukkuvakin voi havahtua välillä hereille yön aikana. Tämä ei ole vaarallista, jos ihminen nukahtaa uudestaan muutaman minuutin sisällä. (Helvig ym 2016; Partinen & Huovinen 2007; Shneerson 2005.) Uni rakentuu erilaisista vaiheista, ns. univaiheista. Nukahtamisen jälkeen vaivutaan pinnalliseen, kevyeen univaiheeseen ja pikkuhiljaa syvempiin univaiheisiin sekä REM-uneen. Jokaisella univaiheella on oma, tärkeä tehtävänsä. REM-uni on esimerkiksi aivojen kannalta hyvin vilkasta aikaa, se liitetään unien näkemiseen, mustiin, oppimiseen ja mielen toimintoihin. Syvän unen aikana taas erittyy kasvuhormonia, jota aikuisena tarvitaan mm. aineenvaihdunnassa ja lihasvoiman keräämisessä. Univaiheet toistuvat yön aikana, ja yhteensä niitä on noin viisi. Mielenkiintoista on, että unen vaiheet myös jatkuvat päivän aikana. Tämä siis tarkoittaa sitä, että meillä on noin 1,5 tuntia kestäviä unijaksoja yöllä ja että ne jatkuvat päivän aikana ns. väsymisväleinä. Mitä pidempi aika unijaksosta on, sitä väsyneemmäksi tulemme. Näistä rytmeistä huolehtivat ihmisen erilaiset sisäiset biologiset rytmit (esim. sirkaadiset rytmit, homeostaattiset rytmit ja hormonitoiminta), ja niihin vaikuttavat myös ulkoiset rytmit, esimerkiksi valo−pimeä-rytmi. Lisäksi on hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset rytminsä, jotka säätelevät unta. On olemassa aamu- ja iltavirkkuja. Ihanteellisinta on, jos ihminen saa elää oman rytmin mukaista elämää. (Partinen & Huovinen 2007; Green & Wilson 2015; Shneerson 2005.) Unianalyysiteknologian hyödyntäminen osaksi työkyvyn arviointia? Ihmisen työ- ja toimintakykykyyn vaikuttaa siis olennaisesti hänen mahdollisuutensa nukkua ja palautua. Arviointiin osallistuva ihminen saattaa myös tarvita tukea päästäkseen kiinni mahdollisimman hyvään yöuneen. Työperäinen stressi on yksi tämän päivän suurimpia työelämän haasteita, joka haastaa myös yöunen (Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017). Unen ja stressin arvioinnissa voidaan hyödyntää valmiita kyselyjä mutta myös teknologiaa. Tutkimusten mukaan onkin suositeltavaa hyödyntää sekä subjektiivista kokemustietoa että fysiologisiin reaktioihin perustuvaa objektiivista tietoa, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva (Kompier 2005; Föhr ym. 2015). Nykyisin on tarjolla erilaisia aktiivisuusrannekkeita ja mobiiliapplikaatioita oman unen arviointiin. Nämä ovat kuitenkin vähemmän tutkittuja, eikä niitä sen vuoksi pidetä luotettavina. Luotettavampana pidetään unipolygrafiaa, johon kuuluu muun muassa aivosähkökäyrän (EEG) rekisteröintiä sekä leuanaluslihasten toiminnan, silmien liikkeiden, sydämen toiminnan sekä hengityksen seurantaa erilaisten kehoon kiinnitettävien laitteiden avulla. Laajat koko yön kestävät unipolygrafiat antavat paljon tietoa, ja niitä tehdään nykyisin muun muassa yliopistollisissa keskussairaaloissa ja unitutkimuksiin erikoistuneissa tutkimuskeskuksissa (Partinen & Huovinen 2007). Unipolygrafia on kuitenkin sekä kallis että monimutkainen ja siksi saatavilla ainoastaan erikoistapauksissa. Lisäksi se on useimmiten käytössä vain unilaboratoriossa, joissa uni voi häiriintyä paitsi laitteista, myös vieraasta ympäristöstä. Unen arviointiin tarvittaisiinkin edullisia, testattuja ja hyviksi havaittuja menetelmiä, joita olisi mahdollista käyttää omassa kodissa (Paalasmaa 2014; Nurmi ym. 2016). Valtakunnallisessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Iällä ei ole väliä -koulutus- ja kehittämishankkeessa tavoitteena on pidentää työuria kaikissa ikäryhmissä. Hankkeessa toimintaterapian ja terveysteknologian näkökulmat yhdistyvät, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electria ja toimintaterapian tutkinto-ohjelma tekevät yhteistyötä ja pilotoivat uutta unianalyysiteknologiaa stressin ja työterveyden tunnistamiseksi. Aiheesta tehdään tutkimusta yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Toistaiseksi toimintaterapian omaa unitutkimusta on tehty vain hyvin vähän. On kuitenkin jo olemassa paljon yleistä tietoa esimerkiksi unihygieniasta, jota on mahdollista ja kannattaakin hyödyntää, kun arvioi ja edistää työ- ja toimintakykyä. Iällä ei ole väliä -hankkeen kotisivu: http://www.tyoika.fi/ Lisätietoja Metropolian hankeosuudesta on tarjolla seuraavassa blogikirjoituksessa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2018/02/20/unen-laatu-ja-tyostressi-yhteydessa/ Tutustu myös artikkeliin, josta saat lisää hyödyllisiä lähteitä ja linkkejä: Nyman J. 2018. Kiinnostu unesta! Toimintaterapeuttilehti 1/2018, 6−10. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/142338 Lähteet Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017. Psykososiaaliset riskit ja stressi työssä. Saatavana osoitteessa: https://osha.europa.eu/fi/themes/psychosocial-risks-and-stress Föhr, T., Tolvanen, A., Myllymäki, T., Järvelä-Reijonen, E., Rantala, S., Korpela, R., Peuhkuri, K., Kolehmainen, M., Puttonen, S., Lappalainen, R., Rusko, H. & Kujala, U. M. 2015. Subjective stress, objective heart rate variability-based stress, and recovery on workdays among overweight and psychologically distressed individuals: a cross-sectional study. Journal of Occupational Medicine and Toxiology 2015, 10, 39. Green A & Wilson S. 2015. The reason of sleep: Sleep science. In Green, A. & Brown, C. (eds.) An occupational therapists guide to sleep and sleep problems. London and Philadelphia: Jessica Kingsley publishers. Helvig, A., Wade, S. & Hunter-Eades, L. 2016. Rest and the associated benefits in restorative sleep: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing. January 2016, Vol. 72 (1), 62−72. Kompier, M. 2005. Assessing the psychosocial work environment − “subjective” versus “objective” measurement. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health. 2005; 31. Suppl 6: 405−8. Nurmi, S., Saaresranta, T., Koivisto, T., Meriheinä, U. & Palva, L. 2016. Validation of an accelerometer based BCG method for sleep analysis. Aalto University publication series Science + Technology 7/2016. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6842-8 Paalasmaa, J. 2014. Monitoring sleep with force sensor measurement. PhD dissertation, University of Helsinki, Finland. Partinen, M. & Huovinen, M. 2007. Terve uni. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. Shneerson J. M. 2005. Sleep Medicine. A guide to sleep and its disorders. 2nd ed. Massachusetts: Blackwell Publishing.
Intohimoa kuntoutumiseen
Kirjoittaja Salla Sipari, yliopettaja, Metropolia AMK Ihmisen aivot tarvitsevat oppimisessa tunteita. Voimakkaat tunteet vahvistavat oppimiskokemusta. Kuntoutumisessa on usein kyse yksilön ja ympäristön muutosprosessista, jolloin opitaan uutta sekä omaksutaan uudelleen jo osattua asiaa. Meillä on paljon kuntoutuksessa tarvittavaa tietoa, mutta miten tähän osataan yhdistää ilo ja into kuntoutumisessa? Sote-uudistuksessa asiakkaan valinnanvapaus korostuu. Tällöin alalla menestymisessä ratkaisevan tärkeää voi olla kuntoutujan tunteiden tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Yhtäältä kuntoutuja aistii ammattilaisen tunteita ja sitä, tekeekö ammattilainen aidosti innostuneesti työtään. Ammattilaisen työn merkityksellisyyden kokemus rakentuu hänen auttaessaan kuntoutujia hyvään elämään. Tällöin hyvän tahtominen toiselle välittyy vastavuoroisessa yhteistoiminnassa (ks. Harra 2014). Inklusiivisesta koulutuksesta väitellyt toimintaterapeutti, MBA, Salvador Simó on jalostanut ongelmaperustaista oppimista (PBL) kohti haasteisiin perustuvaa oppimista (kuva). Tällöin tiedon lisäksi ratkaisujen lähtökohtana ovat eettinen tietoisuus ja intohimo. Edelleen näyttöön perustuvasta (EBP) toiminnasta Simó on päätynyt korostamaan ihmisyyteen perustuvaa toimintaa. Käytännössä nämä teoreettiset viitekehykset toteutuvat tekemällä oppimisena ihmisen toimintaympäristöissä, yhteisöissä ja arjessa. Oleellista on ympäristön hyödyntäminen oppimisessa monipuolisesti ja luovasti. Tällaisia toimintaympäristöjä voivat olla vaikkapa museot ja leikkikentät. Loistava esimerkki ammattilaisten intohimosta kuntoutustoimintaan sekä luonnon ja merkityksellisen toiminnan hyödyntämisestä on Terafish-yritys. Kalastuksen tutkittujen terveysvaikutusten lisäksi yrityksessä korostetaan kokemuksia ja havaintoja, elämyksellisyyttä – voimaa kalastuksesta. Terafish toteuttaa kuntoutumista tukevaa terapeuttista kalastusta, jossa on huomioitu esteetön ympäristö kuntoutujille. Ihmisten kokema työn liiallinen taakka ja kiire on tunnistettu ainakin jo 1400-luvulla, ja tähän perustuen etiikan ja lääketieteellisen filosofian professori Ignaas Devisch toteaa: ”We work less, but we have more to do.” Tällä hän tarkoittaa sitä, että samalla kun valitamme stressiä, täytämme kalenterimme useilla päivittäisten tehtävien hoidoilla, jotka koemme velvollisuudeksemme. Näiden tehtävien hoitamatta jättäminen tuottaisi huonon omantunnon. Devish kuitenkin kehottaa seuraamaan omia intohimojaan, vaikka tämä tarkoittaisi kontrollin menettämistä ajankäytöstä ja kysyy: ”Since when does a good life have to be balanced?” Menneinä aikoina elämä on ajoittain keskittynyt hengissä pysymiseen, ruoan hankkimisen ja tuvan lämmittämiseen. Tänä päivänä kysytään, miksi pysyä hengissä, mikä on merkityksellistä elämässä? Kyllästyneisyyden on epäilty olevan 2010-luvun suurin ongelma, kun talouden hoito on automatisoitu ja lomatkin jo valmiiksi ohjelmoitu. Ihmisten olisi löydettävä oma intohimonsa ja oltava ylpeitä toiminnastaan. Heidän olisi arvostettava itseään ja yhteisöään. Intohimon tietoinen käyttö kuntoutumisessa vahvistaa motivaatiota ja sitoutumista ja tätä kautta edistää tuloksellista kuntoutusta sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmasta. Tämä haastaa meidät uudenlaisen kuntoutumisosaamisen äärelle − mahdollistamaan merkityksellisyyden kokemuksia, iloa ja elämyksiä. Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lastensuojelun Keskusliiton toteuttamassa, Kelan rahoittamassa LOOK-hankkeessa (Lasten oikeus osallistua kuntoutukseen – lapsen edun arviointi) kehitettiin vuosina 2015−2017 uusia työvälineitä lasten kuntoutukseen. Näissä välineissä keskiössä on lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen kehitysympäristössä hyödynnetään kuntoutumisen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Tällöin oppimisen perustana on lapsen maailma, hänelle tärkeät asiat. Nämä uudet Lapsen metkut -välineet löytyvät e-julkaisuna. Yksilölle tärkeiden asioiden luovaa käyttöä hänen tavoitteidensa saavuttamisessa voisi tulevaisuudessa edistää enemmänkin innovatiivisessa oppimisessa kuntoutusalalla ja kuntoutusalan koulutuksessa. Kirjoitus perustuu terveysalan koulutusverkoston Cohehre-kongressin 18.−20. 2018 avainpuhujien esityksiin Gentissä. Kongressin pääteemana olivat yrittäjyys ja yhteiskehittäminen.
Kuntoutusyrittäjä tienhaarassa
Kirjoittaja Ulla Vehkaperä, lehtori, Metropolia AMK. Ulla on mukana useissa yrittäjyyteen liittyvissä projekteissa ja opettaa toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa. Sosiaali- ja terveysalalla toimivan kuntoutusyrittäjän voi olla vaikea hahmottaa, missä hänen yrityksensä paikka on tulevaisuudessa. Monikaan ei varmasti ole ehtinyt tutustua alan tulevaisuutta koskeviin lukuisiin asiakirjoihin ja lakiluonnoksiin sekä osallistua verkostotapaamisiin. Jos yrittäjä on seurannut vain mediassa näkyviä suurimpia otsikoita, ei ihme, jos hän lopettaa yritystoiminnan ja siirtyy muihin tehtäviin. Vielä ei kuitenkaan kannatta luovuttaa. Toimintaympäristö muuttuu kaikilla Kaikki sosiaali- ja terveysalan toimijat ovat samassa tienhaarassa, eikä näkyviä liikennemerkkejä ole helppo tulkita. Viime syksynä Sosiaali- ja terveysalan toimialabarometri -julkaisussa (2017) nousi esille, että alan kehittämisen esteeksi koetaan kilpailutilanne ja kustannustaso. Toisaalta esteeksi koettiin myös toiminnan liiallinen säätely. Uusia muutoksia odotellessa moni yrittäjä on jättänyt kehittämättä palvelujaan. Yleiset megatrendit näkyvät myös sosiaali- ja terveysalalla. Digitalisaatio ja teknologiset ratkaisujen odotetaan tuovan helpotusta moneen asiaan. Me asiakkaat edellytämme yhä enemmän digitaalisia palveluja, jotta palvelut olisivat helpommin saavutettavissa. Näistä palveluista on jo hyvää kokemusta myös kuntoutuspalveluissa; erilaiset etäterapiat, chatit ja verkkokonsultoinnit nopeuttavat ja helpottavat asioiden hoitamista. Toisaalta odotamme myös, että voimme osallistua oman tai läheisen palvelun suunnitteluun, saamme yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua sekä koemme aitoja kohtaamisia. Emme enää tyydy liukuhihnamaiseen toimintaan. Toimialojen rajoja ylittäviä yllättäviä ratkaisuja syntyy, eikä asioita haluta tehdä niin kuin ennen. Hämmentävää on, kun posti alkaakin hoitaa kotipalvelua ja pankki tarjoaa terveyspalveluja. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristön muutoksia kuvaa erittäin hyvin Työ- ja elinkeinoministeriön tuore julkaisu ”Pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla” (2018). Tarjouskilpailut jäävät historiaan Kuntoutusyrittäjän toimintaympäristössä ei ole muutamaan vuosikymmeneen kohdistunut näin isoja muutospaineita kuin nyt. Tällä hetkellä lakisääteisiä kuntoutuspalveluja järjestetään lähettävän tahon ja kuntoutusyrittäjän hankintakilpailujen ja puitejärjestelyjen sekä palveluseteleiden kautta. Tarjouskilpailu on aina ollut stressaava ja työläs prosessi kuntoutusyrittäjälle, mutta toisaalta puitesopimus on taannut jonkinlaisen työrauhan yleensä neljäksi vuodeksi. Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus on nyt meneillään, ja se toteutetaan näillä näkymin tällä tavoin viimeisiä kertoja. Tässäkin kilpailutuksessa on nähtävissä kovenevaa kilpailua. Tarjoukset pisteytetään tällä kertaa niin, että hinnasta tulee 80 % ja laatuasioista vain 20 %. Edellisellä kierroksella suhdeluku oli 50 % ja 50 %. Lisäksi mikroyrittäjänkin tulisi varautua kohtalaisen suuriin asiakasmääriin, mikä voi tuoda haasteita. Uuden soten myötä valinnanvapauteen liittyvien palveluiden osalta prosessi muuttuu ja näiltä osin tarjouskilpailutukset jäävät historiaan. Jatkossa listaudutaan erilaisille palveluntarjoajien listoille, jota kautta asiakkaat löytäisivät palvelut. Epäselvää on, kuka ylläpitää näitä listoja ja miten listoille pääsee. Kilpailu muuttuu, kun asiakas valitsee Jos valinnanvapauslait hyväksytään kesällä, koskisi asiakassetelikäytäntö mm. lääkinnällistä ja sosiaalista kuntoutusta, työvalmennusta, asumispalvelua, kotihoitoa ja kotipalvelua. Osassa näissä palveluissa on jo käytössä palveluseteli eikä muutos tältä osin ole niissä niin radikaali, paitsi sen osalta, että tulevan asiakassetelin hinta on maakunnan määrittelemä, palvelukohtainen ja sama kaikille yrittäjille. Yrittäjä toki voi tarjota asiakkaalle itse maksettavia lisäpalveluja. Suurimmat muutokset kohdistuvat nimenomaan julkisen sektorin maksamiin palveluihin. Toisaalta murros tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Erityisesti uusille, monialaisille ja innovatiivisille hyvinvointipalveluille tulee olemaan kysyntää. Sen osoittavat jo lisääntyvät fyysiseen ja henkiseen toimintakykyyn liittyvät valmennukset, jotka asiakkaat maksavat itse. Näille markkinoille kannattaisi kuntoutusyrittäjien tarjota asiantuntemustaan. Valmistautuminen kannattaa Kuntoutusyrittäjille on edelleen tarvetta, mutta samalla tavalla ei toimintaa pysty jatkamaan. Asia tuli selväksi huhtikuussa pidetyssä Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sote-alalla -raportin (2018) julkaisutilaisuudessa. Vaikka eduskunta ei kesällä hyväksyisikään maakuntauudistukseen, sote-uudistukeen ja valinnanvapauteen liittyviä lakiuudistuksia, joka tapauksessa kannattaa tehdä suunnitelmia seuraaviin asioihin: Digitaalisia ratkaisuja ja investointeja on tehtävä, eikä siltä mikään yritys välty. Konkreettisena haasteena on esim. sähköinen potilastiedon arkisto, Kanta. Siihen liittyminen on tulevaisuudessa edellytys toimimiselle julkisen sektorin kumppanina. Toisaalta tätä kautta voi samalla muuttaa digitaaliseksi muutkin yrityksen prosessit, esim. taloushallinnon, ajanvarausjärjestelmät ja erilaiset raportoinnit. Digitaalisuus ja teknologiset ratkaisut mahdollistavat myös uudenlaisia kuntoutuspalveluja. Liiketoimintavalmius tulisi nyt laittaa kuntoon. Konkreettisesti tämä tarkoittaa oman yrityksen palveluprosessien selkeää kuvaamista, niin että myös ei-asiantuntijat ymmärtävät, mitä palveluja yritys tarjoaa. Asiakaskokemukseen ja asioihin, joita asiakkaat arvostavat, kannattaa kiinnittää huomiota. Viestintään ja markkinointiin joutuu panostamaan aivan eri tavoin. Kuntoutusyrittäjänkin pitää miettiä, missä ja miten yritys näkyy sosiaalisessa mediassa ja miten asiakas yrityksen löytää. Toimivat ja vakuuttavat kotisivut ovat edellytys hyvälle liiketoiminnalle. Verkostoituminen on edellytys löytää oma paikkansa ja uusia yhteistyökumppaneita. Erilaisia kumppanuusmalleja on monia. Näyttäisi siltä, että isompien ja monialaisten palvelukokonaisuuksien tarjoaminen olisi järkevää ja asiakasystävällistä. Kuntoutusyrittäjien olisi mahdollista tarjota yhdessä palveluja osuuskunnan tai yhteisen brändin kautta, jolloin jokainen säilyttäisi oman yrittäjästatuksen. Nyt kannattaisi kuntoutusyrittäjän myös kääntää katse mahdollisiin sote-keskusten perustajiin. Tai miksi ei kuntoutusyrittäjä voisi olla mukana perustamassa sellaista? Ulla Vehkaperä, projektipäällikkö, Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke TERVETULOA VERKOSTOITUMAAN! Soteuttamo: Kuka kumppaniksi uuteen soteen? ke 30.5.2018 klo 12−16 Vanha Viertotie. Maakunta- ja sote-uudistus aiheuttavat toteutuessaan muutoksia toimijoiden rooleihin ja tehtäviin. Kuka ostaa, maksaa ja tuottaa erilaiset terveys- ja hyvinvointipalvelut? Tilaisuudessa Uusimaa2019-muutosjohtaja Timo Aronkytö kertoo, miten sote-uudistus etenee ja miten palvelukenttä on muotoutumassa. Tutustumme mm. Kalastaman terveys- ja hyvinvointikeskuksen kehittämiseen ja kumppanuusverkostoihin. Perehdymme TEM:n tuoreeseen raporttiin pk-sektorin liiketoimintaedellytyksistä ja mietimme, miten verkostoja kannattaa rakentaa. Kuulemme myös esimerkkejä erilaisista kumppanuusmalleista. Tässä kolmannessa Metropolian ja Sitran järjestämässä Soteuttamossa käytämme totuttuun tapaan osallistujien kesken Brella-verkostotyökalua. Ohjelma ja ilmoittautumislinkki www.hyvinvointiyritys.com/tilaisuudet. Tilaisuuteen järjestetään etäyhteys, joka edellyttää myös ilmoittautumista Lähteet: Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus Sosiaali- ja terveysalan toimialaraportti Sosiaali- ja terveysalan pk-toimialabarometri Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla Megatrendit, Sitra
Myötäeläminen menestystekijänä tulevaisuuden kuntoutusosaamisessa
Kirjoittajat: Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK Salla Sipari, yliopettaja Metropolia AMK Mitä on hyvinvointi tulevaisuuden työssä? Miten uudistuvaan osaamistarpeeseen vastataan kuntoutuksessa? Metropoliassa kokoontui 8.3.2018 Hyvinvointi tulevaisuuden työssä - Kuntoutumisosaamisen seminaarissa auditorion täydeltä kuntoutuksen alan asiantuntijoita, tutkijoita ja kehittäjiä pohtimaan ja kehittämään näitä teemoja. Erinomaiset esitykset avasivat näkymiä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön moninaisiin muutoksiin, toimintatapojen uudistamisen mahdollisuuksiin ja haasteisiin (ohjelma linkkinä: ). Miina Sillapää säätiön toimitusjohtaja Eija Sorvari avasi kuntoutuksen uudistamiskomitean keskeisimpiä asioita. Hän totesi, että asiakkaiden monista erillisistä suunnitelmista tulisi edetä yhteen kattavaan asiakassuunnitelmaan. Tässä kuntoutus nivoutuu osaksi kokonaisuutta asiakkaan työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseksi arjessa. "Suomi on yksi maailman nopeimmin vanhenevista väestöistä" totesi terveydenhuollon erikoislääkäri Teppo Heikkilä. Heikkilä painotti, että työn ja osaamisen muutostarpeissa korostuu työ- ja toimintakyvyn kuntoutusosaaminen yhtenä keskeisenä alueena. Hän haastoi toimintatapojen kehittämiseen esimerkiksi jakamalla tehtäviä joustavammin eri ammattihenkilöille. Tällaisia joustavia ja innovatiivisia ratkaisuja esitteli toimitusjohtaja Timo Lappi Heltti oy:sta. Näitä olivat muun muassa etäohjauksella tapahtuva terveyden edistäminen ja/tai sairauden hoito, pallomeriorganisaatio ja neuvonpito. Lappi kehotti konkretisoimaan organisaation arvot ja hyödyntämään niitä peilinä toiminnan suuntaamiseksi arjessa. Hän kuvasi, että "hyvä toimitusjohtaja on kuin komposti". Kompostin tavoin toimitusjohtajan tehtävänä on ravita organisaation oppivaa ja reflektoivaa toimintaa. Espoon sairaalan kuntoutuspäällikkö Anna Troberg konkretisoi muutoksessa kehittämistä Espoon uuden sairaalan kehittämisprojektien kautta. Kyky katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen ja laatikon ulkopuolelta, keskeneräisyyden sietäminen, rohkeus kokeiluihin, ymmärrys muutosvastarinnan myönteisistä puolista ja muutokseen motivoinnista sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä mielekkääksi ovat keskeisiä hyvinvointia tuovia tekijöitä, sanoitti Troberg. Hän ohjeisti myös, että muutosähkykin on tunnistettava. Tällöin on keskityttävä mielekkäiden toimintatapojen vahvistamiseen perustoiminnassa, painotti Troberg. Heli Ahonen Toimiva Oy:stä totesi, että yhä useammin olemme hyvin kompleksisessa tilanteessa arkityössä. Sen sijaan, että työn analyysi olisi valmiiksi pureskeltu, joudumme itse esittämään kysymyksen "mistä työssä on kyse". Oppiminen työtä tekemällä ja työn tekeminen oppimalla nousevat työntekemisen keskiöön, kun työn selkeys ja ennakoitavuus vähenee. Työntekemisen tapojen tulisikin mahdollistaa oppimishyppyjä, jolloin voitaisiin vastata yllättäviinkin tilanteisiin, kertoi Ahonen. Jatkuvan oppimisen rinnalla työidentiteettiä uudistetaan ja rakennetaan jatkuvasti. Luomalla työyhteisössä tilaisuuksia rakentaa työidentiteettiä tarpeita ennakoiden ja oman mielenkiinnon suuntaisesti on tärkeää työhyvinvoinnin kannalta, sen sijaan, että kyseessä olisi välttämätön muutos vasta" pakkoraossa". Työhyvinvoinnin vahvistamiseksi myös kuntoutuksessa tarvitaan työtapoja, jotka vastaavat työelämän kompleksisuuteen, pohti Ahonen. Elisa Mäkinen (yliopettaja Kuntoutuksen YAMK- tutkinnossa) toi esille, että työhyvinvointi realisoituu aina suhteessa työhön ja tällöin mukana on paitsi työntekemisen tavat, mutta myös kokemukset ja tunteet. Kokemus työn merkityksellisyydestä on työhyvinvoinnin näkökulmasta keskeinen tekijä. Yksilöityminen työn rakentumisessa ja kehittämisessä organisaation toimintana on tärkeää, totesi Mäkinen. Työssä vaaditaan yhä enemmän ominaisuuksia, jotka luovat turvallista, luottamuksellista ja empaattista työn tekemisen maailmaa: myötätuntoa, tunneälyä, kiitoksen antamista. Kyky myötäelämiseen ja myötätuntoon, tunne- vuorovaikutus- ja motivointitaidot ovat tulevaisuuden huippuosaamisen ydintä, kuvasi Mäkinen oivaltavasti. Päivän liikuttavin hetki todistettiin, kun yleisö taputti Elisa Mäkisen esityksen jälkeen seisaallaan 40-vuotisen uransa päättävän huippuosaajan kunniaksi. Monissa päivien esityksissä nousi esille uusien digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen välineinä mahdollistamaan työntekemistä paremmin ja vahvistamaan työhyvinvointia. Uuden teknologien käyttöönotto kuten muutkin muutokset työssä haastaa aina ensin pois rutiineista. Digiratkaisujen haltuun ottamisen ohella tulevaisuudessa vahvistuvia ammattihenkilöiden osaamisen tarpeina kuntoutuksessa nähtiin ammattilaisen osaaminen toimia rinnalla kulkijana ja rakentaa kuntoutujan toimintakykyä arjessa vahvistavia kumppanuuksia verkostomaisessa toimintaympäristössä. Seminaarin puheenvuorojen kautta jäsentyi ajatus, että kompleksisten tilanteiden ratkaiseminen vaatii oppimishyppyjä ja moninaisen osaamisen yhdistelyä ja integrointia yhä laajemmassa verkostossa. Seminaarin asiantuntijoiden puheenvuoroissa korostui muutoksen pysyvyys ja sen kerroksisuus. Arkeen kuuluu monessa vaiheessa olevia erilaisia ja yhtäaikaisia muutosprosesseja. Muutosprosesseja kuvastaakin enemmän verkkomaisuus kuin lineaarisuus, Ahonen totesi. Jatkuva ammatillisen osaamisen kehittymisen tarve vastuuttaa organisaatioita henkilöstön oppimista mahdollistavan kulttuurin ja työntekemistä jatkuvasti reflektoivia ja uudistavia toimintatapoja. Seminaari juhlisti myös Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun 10-vuotista taivalta kuntoutuksen asiantuntijoiden kouluttajana ja kuntoutuksen kehittäjänä. Kuntoutuksen ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat olivatkin osana päivän ohjelmaa kiteyttäen työidentiteetin rakentumista ja oppimista tulevaisuuden työssä yhdessä yliopettaja Salla Siparin ja Toini Harran kanssa. Seminaaripäivä huipentui kuohuvien maljojen nostoon eläkkeelle siirtyvän Kuntoutuksen yliopettajan Elisa Mäkisen kunniaksi.
Asiakkaan toimijuutta vahvistavat työkalut
Kirjoittajat: Krista Lehtonen, lehtori, Metropolia AMK. Krista toimii fysioterapian tutkinto-ohjelman tutkintovastaavana ja työstää väitöskirjaa liittyen lasten kuntoutukseen. Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK. Nea on mukana erilaisissa kuntoutuksen alaan liittyvissä projekteissa ja opettaa fysioterapian ja kuntoutuksen YAMK:n tutkinto-ohjelmissa. Jari Pihlava, lehtori, Metropolia AMK. Jari on opettajana toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa ja toimii psykoterapeuttina ja psykoterapiakouluttajana. Kuntoutumisen tavoitteena on mahdollisimman hyvä toimintakyky, joka mahdollistaa henkilön osallistumisen hänelle merkitykselliseen toimintaan arjessa. Merkityksellisen toiminnan määrittelee asiakas itse ja ammattilainen tukee asiakkaan aktiivista toimijuutta merkityksellisen toiminnan tunnistamisessa. Kuntoutuminen ei ole sarja kuntoutustoimenpiteitä, vaan kuntoutujan ja ympäristön välinen oppimis- ja muutosprosessi yksilöllisen tavoitteen suunnassa. Kuntoutus perustuu asiakaslähtöiseen monialaiseen yhteistoimintaan. Yhteistoimijuus on kumppanuutta, jossa kuntoutuja mielletään aktiiviseksi toimijaksi. Yhteistoimijuus perustuu luottamukselliseen vuorovaikutukseen ja sitä suuntaa kuntoutujalle merkitykselliset ja yhdessä sovitut tavoitteet. Erillisistä ammattikohtaisista suunnitelmista edetään yhteiseen toimintaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteistoimijuuden rakentaminen haastaa meitä muuttamaan toimintatapojamme ja ottamaan käyttöön uusia yhteisiä työtapoja ja välineitä kuntoutumisen suunnitteluun ja arviointiin. Ennen kaikkea yhteistoimijuus ohjaa meitä kehittämään toimintatapoja yhdessä kuntoutujien kanssa. Toimintakyvyn kansainväliseen luokitukseen ICF:ään pohjaavat työkalut ja tavoitteen asettamisen GAS-menetelmä ovat lähtökohdiltaan asiakkaan aktiiviseen toimijuuteen perustuvia välineitä. GAS-menetelmässä ytimenä on asiakkaan omien, hänelle merkityksellisten, konkreettisten tavoitteiden syntyminen (Sukula, Vainiemi & Laukkala 2015). ICF-luokitus puolestaan kattaa kaikki toiminnot ja elämänalueet ja suuntaa meitä tarkastelemaan toimintakykyä moniasiantuntijaisesti ja kokonaisvaltaisesti (THL 2016). Toimintakyvyn vuorovaikutteisen luonteen kautta ymmärretään, että yhden toimintakyvyn osatekijän, esimerkiksi kehon toiminnan korjaaminen yksittäisenä toimenpiteenä, ei välttämättä edistä asiakkaan toimintakykyä arjessa. Arjessa merkityksellisen toiminnan mahdollistamiseksi, tulee tuntea myös asiakkaan ympäristössä toimintakykyä edistävät ja rajoittavat tekijät. ICF-pohjaisten työkalujen joukossa on kuntoutujan aktiivista toimijuutta vahvistavia, itsearviointiin perustuvia työkaluja, joiden avulla asiakas tuottaa tietoa omasta toimintakyvystään. Yhteistoimijuudessa kuntoutujan ja asiantuntijojen tuottamat näkökulmat yhdistyvät vastavuoroisessa dialogissa yhteiseksi uudeksi ymmärrykseksi, tavoitteiksi ja toiminnaksi. Metropolia AMK:ssa tarjoamme vuosittain ICF- ja GAS-täydennyskoulutuksia sekä yksittäisille kuntoutuksen ammattilaisille että työyhteisöille räätälöityinä koulutuksina. Koulutuksiimme osallistuneet asiantuntijat ovat tuoneet esille tarpeen muutokselle kuntoutuksen toimintakulttuurissa, jossa kuntoutus saattaa näyttäytyä erillisinä asiantuntijoiden tapaamisina ja suosituksina asiakkaalle, ei asiakkaan arkeen konkretisoituvana kuntoutumisena. Asiantuntijat ovat esittäneet huolen kulttuurista, jossa asiakasta kuullaan, mutta hän ei aktiivisesti osallistu oman elämänsä suunnitteluun. Muutosprosessi asiantuntijakeskeisestä kuntoutuksen toiminnasta kuntoutumista rakentavaan yhteistoimijuuteen on kesken. Koulutuskokemuksemme ja osallistujien kertoman mukaan uusien ajattelumallien, työtapojen ja uusien työvälineiden käyttöönotto vaati käytännön harjoittelua ja koko työyhteisön sitoutumista muutokseen. Pitkäjänteinen sitoutuminen muutos- ja kehittämistyöhön läpi organisaation on tarpeen asiakkaan toimijuutta vahvistavien työkalujen käyttöönottamiseksi. ”Olen tehnyt tätä työtä 30-vuotta. GAS-koulutus avasi silmiäni asiakkaan aktiivisemmasta roolista terapian prosessiin ja lopputulokseen, vaikka väline kohdistuu tavoitteen asettamiseen. Mm. asiakkaan vaihe määrittää tavoitteiden ajankohtaa. Myös havainto, että yhteistoimintaa voidaan jäsentää, oli hedelmällinen”, kuvaa GAS-koulutukseen osallistunut terapeutti. Kuten kaikissa työvälineissä, käyttötapa määrittää sen, kenen tarpeisiin työvälineet vastaavat, ovatko ne asiakaslähtöisiä vai asiantuntija- vai organisaatiolähtöisiä. Lopulta merkittävintä on ammattilaisten sisäistämä kuntoutuksen paradigman muutos, joka realisoituu toimintatavaksi. Siksi ICF- ja GAS-koulutusten tärkeintä antia ovat ajatustavan muutos, innostuminen sekä vahva tahto ja kyky toteuttaa muutosta omassa työyhteisössä. Lähteet: Sukula, Seija, Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.) 2015. GAS -menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela, tutkimusosasto. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/158520/GAS.pdf?sequence=5 THL 2016. ICF-luokitus. Helsinki: Kela. Saatavana osoitteessa: https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus
Uudistamassa ja uudistumassa
Sanotaan, että kevät on uudistamisen aikaa. Tänä keväänä muutosten liikkeelle laittaminen täällä Rehablogissa on hyvin konkreettista. Nyt maaliskuun alusta Rehablogissa on aloittanut toimintansa uusi toimituskunta, jonka työn tarkoituksena on vahvistaa blogia yhtenä kuntoutuksen alan mielenkiintoisten ja laadukkaiden julkaisujen foorumina. Toimituskunnan jäsenistö koostuu Metropolia AMK:n toimijoista, joilla on osaamista sekä alaan liittyvästä sisällöstä, viestinnästä että tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Toivotamme kaikki kuntoutuksen uudistujat ja uudistajat tervetulleiksi mukaan kirjoittamaan, pohtimaan ja ihmettelemään yhdessä kanssamme. Täältä voit kurkata kirjoitusohjeet. Ota yhteyttä toimituskuntaan, kun mielessäsi on aihe, josta haluaisit kirjoittaa ja herättää keskustelua. Uudistuminen ja uudistaminen ovat keskeisiä ajankohtaisia teemoja myös muuttuvalla kuntoutuksen kentällä. Työhyvinvoinnin tulevaisuus ja uudistusmistarpeet ovat aiheena tulevana torstaina 8.3.2018 seminaarissa, jossa hyvinvointia tarkastellaan tulevaisuuden työssä ja uudistuvassa sote-maailmassa. Sote-alan muutoksissa tunnistamme haasteita, mutta myös avautuvia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien jalostuminen hyviksi toimintatavoiksi vaatii kuntoutuksen toimijoilta innostumista, rohkeutta ja päättäväisyyttä mutta myös yhteistoimintaa, jossa mukana kehittäjäkumppaneina toimivat asiantuntijoiden lisäksi myös kuntoutujat ja heidän läheisensä. Kuntoutujien mukaan ottaminen yhteiseen kehittämiseen on keskeistä, kun kehittämisen päämääränä on vahvistaa kuntoutujan työ- ja toimintakykyä arjessa, hänelle merkityksellisessä toiminnassa. Yhteinen uudistaminen on parhaimmillaan innostavaa. Se tempaa mukaansa ja tuottaa merkityksellisiä kokemuksia, hyötyä ja iloa kaikille osapuolille. Tervetuloa mukaan uudistamaan ja uudistumaan! Rehablogin toimituskunta
Kuntoutuja keskiössä – koulutusta kehittäen
Valtakunnallinen kuntoutusalan osaamiskeskittymän käynnisti toimintansa vuoden 2017 alusta idealla kehittää kuntoutuksen osaamistarpeita yhteistyössä eri ammattikorkeakoulujen kanssa. Erityisesti on ollut ideana varmistaa yhteisiä kuntoutuksen koulutuksen laatutyön käytänteitä ja levittää verkostolle hyviä käytänteitä. Osaaminen keskiössä on varmasti teema, joka on kaikkien koulutusorganisaatioiden samoin kuin Opetusministeriön agendalla. Mitä sitten on vahva ja tulevaisuuteen suuntautunut kuntoutuksen osaaminen? Onko se monialaisuutta vai moniammatillisuutta, voi kysyä. Keskiössä on varmasti pohdinta, mitä on eri ammattien oma ja toisaalta kuntoutusalan yhteinen osaaminen. Työntekijän ja kuntoutujan suhde ja positio vaikuttavat varmasti, miten asia näyttäytyy. Yhteistä on toimintakyvyn edistäminen ja toimijuuden vahvistaminen. Tulevaisuuden kehityskohteina on tunnistettu asiakaslähtöisyys, palvelumuotoilu-, verkosto- ja yhteistyö osaaminen. Teknologia-, digi-, yrittäjyys- ja konsultaatio-osaaminen ovat alueita, joiden tarve tulee tulevaisuudessa korostumaan. Kun uudistuvaa sote työtä tehdään, niin eettisen osaamisen tarvetta ei voi unohtaa. Julkisuudessa on voimallisesti tuotu esille palveluohjausta ja siihen liittyvää osaamista, joka on varmaan kaikkien sosiaali- ja terveysalalla toimivien yhteinen haaste. Monialaisuuden lisäämisen ja tärkeyden varmasti jokainen allekirjoittaa, on vain haaste lähteä sitä aidosti ja systemaattisesti koulutuksen aikana toteuttamaan, kun opiskelijan silmissä on arvokasta oman ammattialan substanssiosaaminen, se ainoa oikea osaaminen. Varmaan voi kysyä, että pystytäänkö näillä osaamisen alueilla vastaamaan sote uudistuksen tavoitteisiin hyvinvointi ja terveyserojen kaventamisesta ja kustannusten hallinnasta, niin että kuntoutuksen palvelut olisivat osa koko palvelukokonaisuutta moninaisessa rakenteessa. Jännittyneinä odotamme Kuntoutusalan uudistamiskomitean työn tulosta, joka pitäisi näinä päivinä tulla julkiseksi. Korkeakoulujen yhteistyötä ja yhteistä työskentely haastaa Korkeakoulujen visiotyö 2030, jonka tavoitteena on osaajien tuottaminen, uudenlainen osaaminen, saavutettava koulutus ja kilpailukyvyn tuottaminen globaaliin maailmaan. Visiotyö haastaa vahvasti rakentamaan joustavaa liikkumista korkeakoulujen välillä sekä tuottamaan digitaalisin välinein osaamista yhdessä. Kuntoutuksen koulutuksen avaaminen kansainvälistymisen suuntaan on kovaa vauhtia menossa. Kuntoutusalan osaamiskeskittymällä onkin siis haasteelliset ajat monien muutosten keskellä. Yhteistyötä tulisi suunnata myös toisen asteen ja yliopiston suuntaan. Ajassa jossa toisen asteen reformi on menossa, eikä vielä tiedetä, millaista osaamista tullaan tulevaisuudessa tuottamaan. Kun tähän kaikkeen työskentelyyn lisätään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen ja volyymin kasvattaminen, ei voi kuin todeta, että vauhtia ja haasteita riittää. Johanna Holvikivi Kehityspäällikkö, Kuntoutusalan osaamiskeskittymä Metropolia Ammattikorkeakoulu OsKu osaamista kuntoutukseen
Hyvän etsiminen toisesta tekee onnelliseksi
Metropolia Master’s Alumni Event osallistui Nordic Business Forum -liveen 2.10.2017 ja saimme kuulla miljardööri Sir Richard Bransonin maanläheisen ja avaruuteen ulottuvan esityksen vastuullisuudesta, tarkoituksesta ja johtamisesta. Branson kuvasi menestyksensä moottoriksi uuden oppimisen, uudet haasteet ja uudet ihmiset. Hänelle saa pitchattua ideansa, jos osoittaa positiivisuutta ja halua nähdä hyvää – ”look best from the people”. Idea, jolla toisen ihmisen elämä tehdään paremmaksi, on bisnesidea, Branson totesi. Bransonin ajatukset sopivat erinomaisesti kuntoutumisen ytimeen, yksilön ja ympäristön väliseen muutos-, oppimisprosessiin hyvän elämän tavoittelussa. Siinä yhteistoiminnan rakentuminen perustuu hyvän tahtomiseen toiselle (ks. Harra 2014: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8). Saimme kuntoutusalalla olla ylpeitä, kun alumnitapahtumassa palkittiin parhaita Metropolia Master’s opinnäytetöitä ja yksi palkinnon saajista oli Taina Tolonen. Tainan työ ”Tsemppasi vieressä pikkuhiljaa eteenpäin”: osallisuutta mahdollistava nuorten aikuisten palvelu Nurmeksessa, löytyy verkkojulkaisuna: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016112918107. Tainan työ ja puhe ilmensi alumnitapahtuman ydinviestiä toista ihmistä arvostavasta kohtaamisesta. Tapahtuman keynote-puhuja, kestävän hyvinvoinnin asiantuntija Arto O. Salonen korosti sitä, että merkityksellisyys yksilölle syntyy aina suhteessa ympäristöön. Arto kysyikin esityksessään, onko kukoistavan yhteisön idea siinä, että paras meistä saa muut loistamaan ja yltämään omaan parhaaseensa? Toivon, että kuntoutuksen koulutuksen tulevaisuudessa innostumme uuden oppimisesta kuten Branson, ja kuntoutumisen käytännöissä toimimme yhdessä kuten Litmanen, joka Arton esityksen mukaan pelaa muiden erinomaisuudet esiin. Taitaakin olla niin, että onnen hetket kohtaa, kun huomaa auttaneensa toista ihmistä hänelle tärkeissä asioissa – kiitän Tainaa tästä. Ja kiitos innostavan tapahtuman järjestäjille – nähdään ensi vuonna uudestaan! Salla Sipari FT, yliopettaja Kuntoutus ylempi amk tutkinto-ohjelma Kuvassa: Taina Tolonen pitämässä puhetta, Metropolian tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Yrjö Blåfield ja Metropolian YAMK-tutkintojen kehityspäällikkö Marjatta Kelo kuulijoina.
Elämänlaatua Englannissa
Blogitekstin kirjoittaja on Minna Roine, fysioterapian maisteri (MSC Physiotherapy) ja fysioterapeutti (AMK) Helsingistä. Minna esitti MSC-tutkintonsa lopputyön keskeisiä tuloksia Vaikuttavat tavat -hankkeen loppuseminaarissa marraskuussa 2015. Fysioterapiatutkintoni jälkeen halusin jatko-opiskella. Olin innokas oppimaan lisää, tiedonjanoinen ja kaipasin suomalaisen amk-tutkinnon suorittamisen jälkeen vielä käytännön osaamistani vahvistavaa koulutusta. Koin, että vaikka amk-tutkinnon kautta esimerkiksi anatomian, moniammattillisen yhteistyön ja asiakaslähtöisen kuntoutuksen kiemurat tulivat tutuiksi, niin oli kädentaitoja ja käytännön osaamista opittava vielä lisää työelämässä. Tämä on totta varmasti muillakin aloilla, mutta erityisesti fysioterapiassa, koska hyvät kädentaidot ovat äärimmäisen iso osa onnistunutta kuntoutusta. Tämän havaittuani halusin oppia lisää. Selvittelin ajatuksiani pari vuotta ja harjoittelin samalla työelämässä käytännön taitoja erikoissairaanhoidon, yksityisen sektorin sekä perusterveydenhuollon yksiköissä. Lopulta päätin, että haluan lisää ammattitaitoani vahvistavaa osaamista. Ennen kaikkea halusin saada työkaluja sekä tutkimustyötä tulevaisuudessa mahdollistamaan että käytännön fysioterapian osaamista syventämään. Niinpä lähdin Englantiin. Päädyin Lontoon lähelle Cambridgen ihanaan yliopistokaupunkiin Anglia Ruskin University:yn, jossa pääsin suorittamaan puhtaasti ammattiani vastaavan fysioterapian maisterin tutkinnon. Tutkintoni on Suomessa rinnastettu Opetusministeriön kautta ylempään amk-tutkintoon. Tutkintoni oli sisällöltään monipuolinen ja kurssit olivat mielenkiintoisia ja kattavia. Opetuksen taso oli erinomaista ja opettajat olivat mahtavia käytännön fysioterapian taitajia. Reilun vuoden kestänyt maisterin tutkintoni sisälsi kursseja sekä syventävästä diagnostiikasta, terapeuttisesta harjoittelusta ja testauksesta että johtamisesta ja tutkimustyöstä. Suurin kokonaisuus opinnoissani oli lopputyöni, ensimmäinen suuritöinen tutkimukseni. Lopputyökseni tein systemaattisen katsauksen olemassa olevasta tutkimustiedosta alaraaja-amputaatiopotilaiden elämänlaadusta pitkällä aikavälillä amputaation jälkeen. Päädyin systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen, koska en ollut vielä hakenut rekisteröintiä ammatinharjoittajaksi, enkä näin ollen voinut vielä tehdä potilastyötä Englannissa. Alaraaja-amputaatiopotilaiden tarkempaan tutkailuun päädyin, koska käytännön työn kautta minulle oli selvinnyt potilasryhmän kohdalla korostuneet haasteet, kuten hoitopolun sekä vallitsevien kuntoutus- ja protetisointikäytäntöjen epäselkeys ja vaihtelevat käytänteet. Tätä kautta minuun iski palava kehittämishalu. Lopputyötäni varten tekemäni raskas tutkimustyö ja tuloksien yhteenvetäminen auttoivat minua jäsentelemään potilasryhmän kohtaamia haasteita teoriatasolla. Olen päässyt kertomaan lopputyöstäni monien eri alojen edustajille, kuten proteesimestareille ja fysioterapeuteille, jotka tekevät töitä amputaatiopotilaiden kanssa. Toivon, että olen voinut tuoda tuloksieni kautta hyötyä ammattilaisille tukemaan heidän tekemää työtään käytännön tasolla. Tuloksieni jakaminen on tuntunut äärimmäisen mielekkäältä ja saamani positiivinen palaute on innostanut minua entisestään kehittämis- ja tutkimistyöhön. Tällä hetkellä olen töissä fysioterapeuttina Katriinan sairaalan ortopedisellä osastolla. Tutkintoni erityisesti käytäntöön liittyviltä osioiltaan ja tutkimustiedon hyödyntämisen fysioterapian menetelmien valinnan kannalta hyödyttää minua päivittäin työssäni. Niin tärkeää kuin työni onkin, toivoisin kuitenkin voivani tehdä suurempaa asiakas- tai ammattilaisryhmää hyödyttävää työtä. Erityisesti minua kiinnostaa kehittämis- ja tutkimistyö, minkä takia alun perin lähdinkin jatko-opintoihin. Siksipä pidän silmäni ja korvani auki, ja innolla odotan uusia alkavia hankkeita ja projekteja, joissa pääsisin hyödyntämään laajaa ja kansainvälistä osaamistani monipuolisemmin. Väitöskirjankaan teko tulevaisuudessa ei ole poissuljettu vaihtoehto. En kadu tippakaan päätöstäni lähteä ulkomaille jatko-opiskelemaan. Vietin elämäni haastavimman, opettavaisimman ja samalla parhaimman vuoden Cambridgessa. Opin vuoden aikana paljon sekä itsestäni että fysioterapiasta. Haluaisin nähdä Suomessa fysioterapeuteilla samaa taitoa, osaamista ja varmuutta, mitä Englannissa opetetaan. Toivon, että jatkossa näyttöön perustuvaa tietoa alettaisiin hyödyntää enemmän, kansainvälisiä verkostoja osattaisiin käyttää hyväksi entistä paremmin ja suomalaisen fysioterapian profiilia saataisiin näin nostettua. Suuri haaveeni ja tavoitteeni onkin päästä mukaan suomalaisen fysioterapian ja kuntoutuksen kehittämiseen, ja uskon, että tutkintoni auttaa minua pääsemään tuohon tavoitteeseen.
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö