Kategoria: Henkilöstö
Emotionaalinen tuki kuntoutuksessa
Asiakas saapuu fysioterapeutin vastaanotolle. Vastaanotolla häntä tervehditään ja hänet ohjataan oikean huoneen ovelle. Fysioterapeutti tervehtii asiakasta nimeltä, kättelee ja katsoo silmiin. Yhdessä he menevät huoneeseen, istuvat vierekkäisille tuoleille pöydän ääreen ja aloittavat keskustelun asiakkaan kuulumisista. Keskustelussa pääpaino on asiakkaalle merkittävissä asioissa, jotka huomioiden luodaan tavoitteita fysioterapialle. Apunaan he käyttävät mindmapia. Pohja toimivalle terapiasuhteelle on luotu. Olitpa minkä tahansa terveydenhuoltoalan ammattilainen tahansa, muistuttavatko sinun vastaanottotilanteesi tätä? Fysioterapian (AMK) opinnäytetyössämme perehdyimme emotionaalisen tuen piirteisiin fysioterapiassa, ja terapiasuhteen rakentumiseen. Avoin ja luottamuksellinen terapiasuhde luo pohjan asiakkaan kuntoutumiselle ja fysioterapeutin työskentelylle (Holopainen & Piirainen & Heinonen & Karppinen & O’Sullivan 2018: 3–6; O’Keeffe ym. 2016: 611–617; Pinto ym. 2012: 79–81; Miciak & Mayan & Brown & Joyce & Gross 2018: 5–8). Emotionaalista tukea ei ole määritelty fysioterapian kontekstissa tarkasti. Käsitteenä emotionaalinen tuki pitää sisällään tunneperäisyyttä, ja tutumpia lähelle tulevia käsitteitä ovat empatia ja myös sympatian käsitteet. Tuki-käsite puolestaan liittyy vierellä olemiseen ja pysymiseen sekä kannustamiseen. Terapeuttisen suhteen rakentumisen edellytykset Terapeuttinen suhde ei “vain tapahdu”. Fysioterapeutilta edellytetään kykyä olla läsnä tilanteessa ja luoda luottamuksellinen ilmapiiri. Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen on fysioterapeutin keskeinen tehtävä ja aina ensisijaisesti hänen vastuullaan. Terapeutin on hyvä osata selvittää asiakkaan odotukset terapian suhteen ja auttaa asiakasta tarvittaessa sanoittamaan omat tavoitteensa ja toiveensa. Terapeutilla on hyvä olla myös uskallusta tarkastella ja arvioida omaa toimintaansa terapiatilanteessa eri tavoin. Osaanko luopua liiallisesta auktoriteettiasemastani ja ennakkokäsityksistäni? Teenkö liian nopeita johtopäätöksiä? Annanko riittävästi tilaa? Tämän lisäksi suuri merkitys on terapeutin vuorovaikutustaidoilla, joita tutkimusten mukaan asiakkaatkin pitävät erityisen merkityksellisinä (Miciak ym. 2018: 10; Potter & Gordon & Hamer 2003: 197). Tämä tarkoittaa asiakkaalle hänen koko tarinansa kuuntelemista sekä ennen kaikkea kuulluksi tulemisen tunnetta (O’Keeffe ym. 2017: 611; Holopainen ym. 2018: 4–5). Kuultua tarinaa terapeutti voi peilata takaisin asiakkaalle sekä kirjata siitä yhdessä asiakkaan kanssa keskeisiä asioita, joihin on mahdollista palata tarvittaessa. Fysioterapeutin moninainen rooli Opinnäytetyötä tehdessä nousi vahvasti esille se, miten fysioterapia ei ole yksittäinen tieteenala tai hoitomuoto, vaan asiat, joiden kanssa fysioterapeutit työskentelevät, vaikuttavat ihmisen koko olemiseen, olemukseen ja elämän kaikille osa-alueille. Krooninen kipu tai pitkittynyt sairaus saattavat heijastua niin työhön, ihmissuhteisiin kuin siihen, miten ihminen kokee itsensä ja mitä hän ajattelee itsestään. Fysioterapeutin yksittäinen kommentti, kuten ”vino lantio”, ”puoliero” tai ”yliojentunut”, saattavat luoda tai vahvistaa asiakkaalle negatiivista kehon kuvaa ja jäädä asiakkaan mieleen pitkäksi aikaa. Emotionaalinen tuki tiivistyy lähteidemme perusteella kommunikaatiotaitoihin, etenkin kuuntelemiseen ja sanoittamiseen. Terapiatilanteessa on aina paikalla kaksi ihmistä, ja mitä paremmin ihmiset kommunikoivat keskenään ja mitä turvallisemmaksi asiakas olonsa tuntee, sitä paremmin hän saa ilmaistua itseään ja näin fysioterapeutti saa enemmän työkaluja asiakkaan auttamiseen. Vaikka fysioterapiassa kuuluu huomioida asiakas kokonaisuutena biopsykososiaalisesta näkökulmasta, on myös hyvää ammattitaitoa huomata, missä vaiheessa asiakas tarvitsee fysioterapian lisäksi muita terveysalan ammattilaisia tuekseen. Emotionaalista tukea on tunnistaa asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne, ja auttaa häntä löytämään paras mahdollinen ratkaisu ja apu hänen tilanteeseensa. Fysioterapeutti on liikkeen ja toimintakyvyn ammattilainen, jonka ei tarvitsekaan osata auttaa asiakasta kaikessa. Emotionaalisen tuen merkitystä kuntoutuksessa on tutkittu kaikkiaan vähän. Emotionaalinen tuki kuitenkin oli opinnäytetyömme perusteella keskeisenä tekijänä asiakkaan ja asiantuntijan terapeuttisen suhteen rakentumisessa. Mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe olisikin, miten emotionaalinen tuki rakentuu moniammatillisessa kuntoutuksessa asiakkaan ja asiantuntijoiden välille kuntoutuksen aikana. Kirjoitus perustuu fysioterapeutti AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Emotionaalisen tuen piirteitä fysioterapiassa, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/166390 Kirjoittajat: Noora Kaila, fysioterapeutti Taru Louhelainen, fysioterapeutti Pihla Nikkarinen, fysioterapeutti Ulla Härkönen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Piironen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Holopainen, Riikka & Piirainen, Arja & Heinonen, Ari & Karppinen, Jaro & O’Sullivan, Peter 2018. From “Non-encounters” to autonomic agency. Conceptions of patients with low back pain about their encounters in the health care system. Musculoskeletal Care 2018. 1–9. Miciak, Maxi & Mayan, Maria & Brown, Cary & Joyce, Anthony S. & Gross, Douglas P. 2018. The necessary conditions of engagement for the therapeutic relationship in physiotherapy: an interpretive description study. Archives of Physiotherapy 8 (3). 1–12. O´Keeffe, Mary & Cullinane, Paul & Hurley, John & Leahy, Irene & Bunzzli, Samantha & O´Sullivan, Peter B. & O´Sullivan, Kieran 2016. What Influences Patient-Therapist Interactions in Musculoskeletal Physical Therapy? Qualitative Systematic Review an Meta-Synthesis. Physical Therapy 96 (5). 609–622. Pinto, Rafael Zambelli & Ferreira, Manuela L. & Oliveira, Vinicius C. & Franco, Marcia R. & Adams, Roger & Maher, Christopher G. & Ferreira, Paolo H. 2012. Patient-centred communication is associated with positive therapeutic alliance: a systematic review. Journal of Physiotherapy 58: 77–87. Potter, Margaret & Gordon, Sandy & Hamer, Peter 2003. The physiotherapy experience in private practice: The patients’ perspective. Australian Journal of Physiotherapy 49. 195–202.
”Projektit voi olla vaiheessa, mut muuten on kaikki hallinnassa ” – Kuntoutuja kuntoutumisverkostonsa kuvaajana
Kuntoutuksen uudistuvissa verkostoissa tarvitaan ammattilaisten pitkälle erikoistuneita taitoja. Rajapinnoille rakentuvien asioiden kriittinen tarkastelu ja monimutkaisten asioiden yhdistelyosaaminen tuottavat käytäntöön uusia strategisia lähestymistapoja. Niissä kuntoutujan asema ymmärretään kuntoutettavan sijaan kehittäjäkumppaniksi, verkostotoiminta keskeiseksi kuntoutumisen keinoksi ja yhteiskehittely kuntoutumisen tuloksellisuutta edistäväksi menetelmäksi. Kuntoutuksen huippulaatu syntyy kuntoutujan dynaamisissa verkostoissa – ei ammattilaisten stabiileissa standardeissa. Miten kuntoutustoimintaan ja kuntoutumiseen liittyvät verkostot hahmottuvat kuntoutujan näkökulmasta? Voisiko kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa saada aikaan jotain kuntoutumisen kannalta arvokasta? Verkostojen merkitys painottuu uudistuvassa kuntoutuksessa Kuntoutuminen on kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista lähtevä yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jonka vaikutukset ilmenevät hyvinvointina, toiminta- ja työkykyisyytenä sekä osallisuutena arjessa. Kuntoutuminen koskettaa kuntoutujaa ja hänen lähipiiriään, ja useimmiten kuntoutumiseen liittyy yhden tai useamman ammattilaisen tuki, jonka määrä ja laatu määräytyvät kuntoutujan tarpeen mukaan. Kuntoutujan omassa arjessa tapahtuva kuntoutuminen on kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeinen tavoite. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35.) Edellä kuvattu Kuntoutuksen uudistamiskomitean kuntoutuksen määritelmä nostaa esiin kuntoutustoiminnan verkostot: kuntoutujan ja hänen lähipiirinsä sekä kuntoutuksen palvelujärjestelmän. Määritelmä ottaa kantaa myös siihen, että kuntoutumiseen tähtäävä toiminta edellyttää mukana olevien toimijoiden oikea-aikaisia ja yhteensovitettuja toimenpiteitä eli verkostotyön toimivuutta ja johtamisen onnistumista (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35). Kuntoutuksen verkostotyöstä ja kuntoutumisen verkostoista puhuttaessa törmää usein kahtiajakoon. Verkostot ovat hahmottuneet pitkälti palvelujärjestelmän näkökulmasta siten, että ammattilaisten ja organisaatioiden muodostaman verkoston kohteena on kuntoutuja. Tällöin omien asioidensa paras asiantuntija, kuntoutuja itse, jää ulkopuolelle ikään kuin toiminnan passiiviseksi kohteeksi. (Seikkula & Arnkil 2009: 6.) Muutos kuntoutumisen ekologiseen paradigmaan korostaa kuntoutujaa aktiivisena toimijana tavoitteineen, jolloin verkosto on toiminnallinen, kuntoutujan tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävä verkosto (Sipari 2014). Tähän kehityssuuntaan liittyen tarvitaan uudenlaista ymmärrystä kuntoutumisen verkostoista sekä verkostotyöhön liittyvää käytännön osaamista (Lindh 2013: 93, 96; Järvensivu & Nykänen & Rajala 2010: 17–20, Seikkula & Arnkil 2009: 10). Verkostotyö nähdään yhdeksi ratkaisuksi monimutkaistuvien ongelmien ja niukkenevien resurssien haasteeseen, sillä yhteistyötä joudutaan vääjäämättä järjestämään uudella tavalla joustavasti ja innovatiivisten ratkaisujen toiveessa (Järvensivu ym. 2010: 6–10). Kuntoutujan aktiivinen, tasa-arvoinen ja osallistuva rooli omissa verkostoissaan takaa sen, että hänellä on mahdollisuus ilmaista näkökulmansa ja että tilanteeseen haetut ratkaisut sopivat kyseiseen elämäntilanteen sekä kuntoutujan sen hetkisiin tarpeisiin (Seikkula & Arnkil 2009: 10). Kuntoutujan oma verkosto Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakso sisältyy Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelmaan. Siinä tehdään kehittämistehtävä, jossa jäsennetään omassa työympäristössä kuntoutusverkostoja kuntoutustoiminnan muutoksen mukaan. Kaksi perusterveydenhuollon fysioterapeuttia, Sari Helenius ja Aino Kinnunen, tekivät kuntoutusverkostoja uudistavan kehittämistehtävän siten, että he perehtyivät yhden kuntoutujan kanssa tämän kuntoutumisen verkostoon. He jäsensivät kuntoutumisverkostoja yhdessä kuntoutujan kanssa, jolla on MS-tauti ja jonka kuntoutukseen liittyvät vuosittaiset kuntoutusarviokäynnit sekä ryhmäkäynnit terveysaseman fysioterapiassa. Kuntoutujalle ehdotettiin kuntoutumisen verkostojen pohtimista yhdessä, ja kuntoutuja kutsui fysioterapeutit kotiinsa omaan arjen ympäristöönsä ja hänelle itselleen tärkeiden asioiden äärelle (ks. kuvio 1). Kyseessä oli keskustelunomainen tilanne, jossa ennalta hahmoteltujen aiheiden ja kysymysten avulla pyrittiin selvittämään, miten kuntoutumisen verkostot hahmottuvat ja minkälainen on toimiva kuntoutumisen verkosto juuri tämän kuntoutujan näkökulmasta ja hänen kokemuksiinsa perustuen. Yhteisen keskustelun perusteella fysioterapeutit hahmottelivat teoriatietoa ja kuntoutujan omia ajatuksia yhdistellen visuaalisen posterin (kuvio 1) sekä videon (https://www.youtube.com/watch?v=hvLlJWHU9wI) kyseisen kuntoutujan omasta kuntoutumisen verkostosta. Posterin ja videon kuvamateriaali on pääosin peräisin kuntoutujalta itseltään. Häneltä on saatu lupa työn julkaisuun. Palveluista kuntoutumiseen arjessa Yhteinen keskustelu kuntoutujan kanssa avasi moninäkökulmaisen näkymän kuntoutumisen verkostoihin. Kuntoutujan kohdalla kuntoutumisen verkoston muodostivat yhtäältä palvelujärjestelmä ammattilaisineen ja toisaalta kuntoutujan arkeen liittyvät ihmiset, asiat ja toiminnot videossa esitetyllä tavalla. Ammattilaisten merkitys kuntoutujan omien voimavarojen tukemisessa korostui. Toimiva verkosto hahmottui palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Kuntoutuja kuvasi esimerkillään tilannetta, jolloin olisi ollut toivottavaa, että ammattilainen olisi tullut kotiin arvioimaan ja ohjaamaan. Tällöin kuntoutuja olisi voinut toteuttaa arkeaan vähemmin keskeytyksin, ja toisaalta ammattilaisella olisi ollut mahdollisuus päästä lähelle arjen todellisia tilanteita jopa auttaakseen tai edes arvioidakseen asioita niiden oikeassa kontekstissa. Kuntoutujan kanssa käydyssä keskustelussa nousi esille kysymys siitä, mikä saa hänet jakamaan huolenpitoa ja välittämistä huomattavan laajalle läheisten piirille omien voimavarojen rajallisuudesta huolimatta. Kuntoutujan mukaan tällainen jakaminen antaa hänelle itselleen paljon. Yhteinen dialogi, esimerkiksi verkostokuvausta tehdessä, voikin olla voimaannuttava kokemus kuntoutumisen kokonaiskuvan hahmottumisen myötä. Yhteiseen keskusteluun kuntoutujaa motivoi lisäksi ajatus siitä, että juuri hänen ajatuksensa ovat arvokkaita kuntoutuksen kehittämisen näkökulmasta. (Vrt. Järvensivu ym. 2010: 8–9, 60–61; Harra ym. 2017: 152–153; Harra 2014: 210; Sihvo ym. 2018: 14–15.) Kuntoutumisen verkoston konkretisoiminen videon muotoon oli luova ja tuossa hetkessä luonnolliselta tuntunut ratkaisu. Kokemuksena se oli kuntoutujaa ja ammattilaisia yhdistävä sekä voimaannuttava. Video yllätti voimavarasuuntautuneisuudellaan ja yhteisöllisyydellään sekä sillä, miten se herätti tunteita. Voimavara kuntoutumiselle Verkostotoiminta palvelee kuntoutumista, kun työskentely saa aikaan voimaantumista tavoitteita, toimintatapoja ja yhteistyön tarvetta koskevan ymmärryksen lisääntyessä. Tämä ruokkii yhteistä ongelmanratkaisukykyä ja innovatiivisia ratkaisuja sekä sitoutumista ja motivoitumista yhteiseen prosessiin. (Järvensivu ym. 2010: 60–61.) Voisiko kuntoutumisen kumppanuus rakentaa Järvensivun ja kumppaneiden (2010: 8–9) kuvaamaa verkostoituneen kehittämisen prosessia? Kun kuntoutumisen haasteita ja mahdollisuuksia työstetään verkostossa, jossa toimijat luottavat ja sitoutuvat toisiinsa, yhteistoiminnallinen prosessi luo jaettua ymmärrystä, oppimista ja tilannekohtaisia ratkaisuja, jotka ovat kuntoutumisen kannalta merkityksellisiä. Tällöin verkostotyöskentelynä toteutuva yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja suunnittelu ovat osa kuntoutumisen prosessia, joka voi itsessään tuottaa kuntoutumista kuntoutujan arjen hallinnan edistymisen ja kokonaiskuvan hahmottumisen kautta. (vrt. myös Harra 2014: 244–245; Seikkula & Arnkil 2009: 25–26.) Verkostoituneen kehittämisen prosessissa keskinäinen luottamus verkostossa tehostaa toimintaa ja tukee toinen toistaan seuraavien innovaatioiden syntymistä (Järvensivu ym. 2010: 8–9). Sekä kehittämistehtävään osallistunut kuntoutuja että lähdekirjallisuus nostavat esiin verkostojen ajallisen kontekstin. Verkostojen tulee muuttua ja mukautua kuntoutujan tarpeiden ja elämäntilanteen mukana. Ammattilaisilta tämä vaatii hyviä, rajapintoja ylittäviä yhteistyötaitoja sekä oman, perinteisen osaamiskentän rajat ylittävää ammatillista kompetenssia. (Seikkula & Arnkil 2009: 10.) Kuntoutumisen verkostot ovat selvästi läsnä kuntoutusalan ammattilaisten työssä, mutta niitä ei välttämättä – tai ainakaan riittävästi – hahmoteta voimavarana kuntoutumiselle. Kehittäjäkumppanuus verkostoissa Asiakaslähtöisyys ja moniammatillisuus ovat tuttuja käsitteitä kuntoutuksen kentällä (esim. Järvikoski ym. 2009: 16; Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393, 397). Asiakasosallisuus painottuu ajankohtaisessa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa (esim. Sihvo ym. 2018). Kehittäjäkumppanuus ja yhteistoiminta ovat hyvinvointipalvelujen kehittämisen keskiössä (Harra ym. 2017: 147–148, 162–164). On aiheellista pohtia, miten edellä listatut asiat toteutuvat kuntoutustoiminnassa käytännön tasolla, kun toisessa vaakakupissa painavat lyhytnäköiset ajankäytön ja kustannustehokkuuden vaateet. Verkostotyöhön, terapeuttiseen yhteistoimintaan ja yhteiskehittelyyn perehtymisen myötä tuntuu selvältä, että juuri tällaista ajattelutapaa ja käytännön toimia tarvitaan uudistuvassa ja kehittyvässä kuntoutustoiminnassa kuntoutujien kuntoutumisen edistymiseksi. Kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa vaati avoimuutta ja luottamusta puolin ja toisin. Toimintaa luonnehti hyvää tahtovan yhteistoiminnan periaatteet (Harra 2014: 192, 197–199). Luottamusta, sitoutumista ja hyvän tahtomista toiselle edellytetään verkostossa toimijoilta, oli kyseessä sitten moniammatillinen työskentely tai ammattilaisen ja kuntoutujan välinen suhde (Järvensivu ym. 2010: 17–20; Seikkula & Arnkil 2009: 34; Harra 2014: 194–197). Kehittämällä toimintatapoja kehittäjäkumppanuuden suuntaan edistetään yhteisen ymmärryksen rakentumista verkostotoiminnasta. Verkostotoiminnan näkyväksi tekeminen lisää myös ymmärrystä sen hyödyistä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tulokselliset verkostot tuotetaan yhteiskehitellen Edellä kuvattu Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakson kehittämistehtävä toimi lähtökohtana työpaikoilla järjestetyille yhteiskehittelytilaisuuksille osana Uudistuva kuntoutusverkosto -opintojaksoa. Yhteiskehittelytilaisuuksissa kuntoutuksen YAMK-opiskelijat esittelivät kuntoutustoiminnan muutoksen mukaisia verkostoja opiskelijoiden ohjaamalle, kuntoutusosaamista uudistavalle yhteiskehittelylle työyhteisöissä. Esitykset toteutettiin posterien muodossa alustuksena. Opiskelijoille yhteiskehittelytilaisuuksien järjestäminen työpaikoikoilla on osa kehittämis- ja johtamisosaamista vahvistavaa yhteisöllistä oppimista käytännössä ( Uudistuva kuntoutusosaaminen). Yhteiskehittelytilaisuuksien tavoitteena oli vahvistaa verkostoissa toimivia yhteisen päämäärän määrittämisessä sekä uudistuvien verkostojen sekä niiden edellyttämien uusien toimintatapojen rakentamisessa. Yhteiskehittelyn keskeisimmät oivallukset kiteytyivät tavoiteperustaisten kuntoutumisverkostojen rakentamiseen. Lähtökohta näissä verkostoissa oli hyvin erilainen verrattuna kuntoutuksen tyypillisiin verkostokuvauksiin, jotka määrittyvät tietyn diagnoosin tai ongelman perusteella ja joissa kuvataan apua antavia ammattilaisia sekä organisaatioita. Kuntoutuksen verkostojen sijaan tulokulmana olivat kuntoutumisen verkostot kuntoutujan näkökulmasta. Hyvän kuntoutumisen tulevaisuudennäkymiä Kuntoutujan näkökulmasta kuvattujen verkostojen tehtävänä oli mahdollistaa kuntoutujalle mielekkäiden omien tavoitteiden saavuttaminen arjessa. Tähän tehtävään ammattilaisten lisäksi ohjattiin kuntoutujien läheisiä, jolloin nk. ”luomuverkoston” ymmärrettiin edistävän kuntoutuksen tuloksellisuutta moninkertaisesti. Verkostot lisäsivät kaikkien osapuolten sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen. Kuntoutuja oli aktiivinen toimija oman verkostonsa rakentamisessa ammattilaisten luodessa mahdollisuuksia tähän. Yhteiskehittelyssä tuotetiin kuntoutumisen verkostoja, joka liittyivät kuntoutujan omaan tilanteeseen ja ympäristöön. Kuntoutujan kehittäjäkumppanuus lisäsi tietoisuutta tavoitteista, sitoutti ja motivoi kaikkia verkoston toimijoita tuloksellisuuteen. Kuntoutujille verkostot merkitsivät voimaannuttavia vuorovaikutussuhteita kuntoutumisensa edistämiseksi. Tulevaisuudennäkymä hyvästä kuntoutumisesta avautui tavoitteellisena yhteiskehittelynä verkostoissa. Kuntoutujan kuntoutumisen verkostoissa ammattilaiset, kuntoutuja ja hänen läheisensä kehittävät yhdessä mahdollisuuksia ja ratkaisuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseessä on verkostoituneen yhteiskehittelyn prosessi yhdistettynä kuntoutumisprosessiin ja siinä kehkeytyvä kehittäjäkumppanuus. Katso bloggauksessa mainittu video täältä: (https://youtu.be/amcgUQ1gEnw) Kirjoittajat: Sari Helenius, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö Aino Kinnunen, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 288. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tarja 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Versio 1.0 (30.12.2010). Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu. Saatavana osoitteessa: www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf. Luettu 23.3.2019. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273. Luettu 23.3.2019. Lindh, Jari 2013. Kuntoutus työn muutoksessa. Yksilön vajavuuden arvioinnista toimintaverkostojen rakenteistumiseen. Akateeminen väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 126. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Saatavana osoitteessa: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61780. Luettu 31.3.2019.
Verkostomainen kehittäjäkumppanuus kuntoutuksen uudistajana
Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminta vaatii monitahoista ja -tasoista verkostomaista toimintaa, joka rakentuu paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Verkostomainen kehittäjäkumppanuus perustuu kuntoutujien, ammattilaisten ja tutkijoiden yhteistoimintaan. Millaisissa kuntoutusta uudistavissa verkostoissa sinä olet mukana? Avaimena kehittäjäkumppanuus Moniasiantuntijainen kehittäjäkumppanuus verkostoissa mahdollistaa uuden tiedon ja ymmärryksen luomista ja uusien innovaatioiden syntyä. Kuntoutujien, omaisten, tutkijoiden, kliinikoiden ja muiden toimijoiden kehittäjäkumppanuus on avain kuntoutujien tarpeisiin vastaavien käytänteiden luomiseen kuntoutuksessa (Sipari & Mäkinen 2014; Harra, Sipari & Mäkinen 2017). Kehittäjäkumppanuus haastaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan perinteisiä tutkimusasetelmia mahdollistamaan kehittäjäkumppanien aktiivista osallistumista prosessien kaikissa vaiheissa. Samalla se haastaa tutkimusintressien priorisoinnista analyysiin ja johtopäätösten laadintaan. Lähtökohtana on, että tutkimus- ja kehittämistoiminta tarttuu aiheisiin, jotka kuntoutujat kokevat hyödyllisiksi, ja tutkimus- ja kehittämistoiminta vastaa heille merkitykselliseen tarpeeseen (esim. http://www.pencru.org/projectsmeetings/researchprojects/jlaprioritysetting/) Verkostomainen kehittäjäkumppanuus on myös lapsen tarpeisiin vastaavan kuntoutumisen kehittämisen ytimessä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan ymmärtäminen kehittäjäkumppanuutena konkretisoitui kansainvälisessä European Academy of Childhood Disability (EACD) -kongressissa, johon osallistui kliinisen kuntoutustyön tekijöiden, tutkijoiden ja opettajien lisäksi kokemusasiantuntijoita, lasten vanhempia ja nuoria – kaikkiaan yli 1300 osallistujaa 67 eri maasta. Kongressin useissa esityksissä ja työpajoissa lasten vanhemmat ja nuoret esiintyivät kuntoutuksen asiantuntijoina, kehittäjinä ja tutkijoina akateemisten tutkijoiden ja kliinikoiden rinnalla. Mahdollisuus ylittää rajapintoja ja etäisyyksiä Digitaaliset ratkaisut, kuten etäyhteydet, mahdollistavat entistä ketterämpää verkostotoimintaa ja yhteistä kehittämistä etäisyyksiä ja perinteisiä rajapintoja ylittäen. LOOK-hankkeessa (look.metropolia.fi) kehitetyt Lapsen kuntoutumisen Metkut -välineet ovat tästä yksi esimerkki. Metku-kirjaa on kokeiltu ja kehitelty eteenpäin Hollannissa ja yhteistä kehittämistä edistettiin Skype-yhteyden kautta. Lapsen osallistumista arjessa vahvistavia välineitä ja toimintatapoja tutkitaan ja kehitetään maailmalla erityisesti kansainvälisessä CanChild -verkostossa, johon kuuluu tutkijoita ja kehittäjiä eri puolilta maailmaa. Verkostossa toimii aktiivisesti myös lasten vanhempia kehittäjäkumppaneina. Verkostomaisessa kehittäjäkumppanuudessa perinteiset rajapinnat rakentuvat yhdyspinnoiksi. Lukuisat kansainväliset verkostot ja koulutukset ovat saavutettavissa vaikka kotisohvalta. Esimerkiksi lasten kuntoutuksen kansainvälisen huippututkijan ja Cerebral Palsy alliance research -säätiön puheenjohtajan Iona Novakin luentoa näyttöön perustuvista käytännöistä CP-vammaisten lasten ja nuorten kuntoutuksesta pystyi seuraamaan etäyhteydellä Brunelin yliopistolta Lontoosta. Luento on jälkikäteenkin vapaasti katsottavissa videotaltiointina. Lisäksi uusimman tutkimustiedon levittämiseen hyödynnetään yhä enemmän saavutettavia ja mielenkiintoa herättäviä keinoja, kuten lyhyitä videoita, joissa todennetaan tutkimuksen keskeiset tulokset. Uusien kuntoutujien tarpeisiin vastaavien ja näyttöön perustuvien toimintatapojen käyttöön ottamiseksi tarvitaan verkostomaista kumppanuutta myös kuntoutuksen rahoittajien kanssa. Esimerkiksi uusissa lasten osallistumista arjessa vahvistavia toimintatavoissa, kuten Pathways and resources for engagement and participation (Prep; Anaby ym. 2018 ) ja Partnering for change (Missiuna ym. 2016), painotetaan ympäristössä tehtäviä muutoksia ensisijaisina suhteessa lapsen toiminnassa tavoiteltaviin muutoksiin. Kuitenkin useassa maassa korvattavaksi terapiaksi katsotaan vain työ, jonka terapeutti tekee lapsen ja vanhempien läsnä ollessa, pois lukien muulloin tehtävän ympäristön ohjauksen ja verkostoyhteistyön lapsen kuntoutumisen tavoitteen saavuttamiseksi. PREP-toimintatavan kehittäjät ja tutkijat nostivat EACD-kongressissa esille, etteivät kuntoutuksen rahoitusjärjestelmät vielä riittävästi tunnista ympäristön ohjauksen ja yhteistoiminnan luomiseksi tarvittavaa verkostotyöskentelyä osana korvattavaa ja lapsen toimintakykyä ja osallistumista edistävää terapiatyötä. Tarpeista käsin rakentuvat verkostot Kuntoutus uudistuu kytkeytymään yhä voimakkaammin arkeen, rakentuen niihin ympäristöihin ja rutiineihin, joissa ihmiset luontaisesti toimivat. Toimintakykyä edistävien verkostojen rakentaminen ihmisen tarpeista käsin sekä arjen toimintaympäristön resursseja ja voimavaroja hyödyntäen mahdollistaa myös ennakoivaa otetta. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa on kehitteillä fysioterapeuttien toimenkuvan kuvaaminen koulun toimintaympäristössä. Partnering for change -toimintatavan kaltainen malli, joka perustuu yhteistoimintaan ja verkostomaiseen kumppanuuteen arjen kontekstissa (Missiuna ym. 2016), on potentiaalinen, kun kehitetään kuntoutuksen asiantuntijoiden osaamisen hyödyntämistä kouluissa lasten toimintakyvyn edistymiseksi. Kansainvälisten kongressien anti on parhaimmillaan uuden tutkimustiedon äärellä yhteistä ja kriittistä keskustelua sekä uusien kuntoutusta uudistavien verkostojen rakentamista sekä olemassa olevien vahvistamista. Ensi vuonna EACD-kongressi toteutuu Puolan Poznanissa (17.–20. kesäkuuta 2020). Lukuisia videotallenteita luennoista ja muuta materiaalia on saatavilla EACD:n nettisivuilta. Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK EACD-kongressin ohjelma 2019. Lähteet Anaby, Dana ym. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Developmental medicine and child neurology 60 (5): 513–519. Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalveluiden kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Kairala & Niskala, Lyly (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi – Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Missiuna, Cheryl ym. 2016. Partnering for change. Saatavana osoitteessa: https://canchild.ca/en/research-in-practice/current-studies/partnering-for-change Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2014. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Teoksessa Sipari, Salla, Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf
Kenen kielellä kirjoitat?
Sote-alan ammattilaisten, erityisesti lääkärien, sanelu- ja kirjaamiskömmähdykset ovat huumorin ehtymätön lähde. Klassikkojen klassikko lienee: ”Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.” Asiakkaiden hoitoon ja kuntoutukseen liittyvät asiakirjat muodostavat mielenkiintoisen tekstuaalisen maailman, jossa kohtaavat paitsi eri alojen ammattilaiset keskenään, myös ammattilaiset ja asiakkaat. Vaikka sosiaalisessa mediassa on kuultu puheenvuoroja ”tekstin kuolemasta” ja kuvaviestinnän nousevasta ylivoimasta, työelämässä erityyppisten kirjoitustöiden merkitys on tosiasiallisesti suuri. Näin on yhä enemmän myös hyvinvointialoilla (Tiililä 2017: 8). Asiakirjojen kirjoittamista ohjaa laaja lainsäädäntö, esimerkiksi hallintolaki (434/2003), laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992/785) sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetukset. Uudistunut tietosuojalakikin (2018/1050) asettaa entistä enemmän vaatimuksia kirjoittamiselle. Hyvinvointialojen asiakirjojen tulee olla ennen kaikkea olla sellaisia, että ne turvaavat asiakkaan hyvän hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteutuksen ja seurannan. Kirjoittamisen ydintavoitteita ovat luonnollisestikin virheettömyys, selkeys ja ymmärrettävyys. Kaksi jälkimmäistä eivät ole synonyymeja, kuten Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililä (2018) on huomauttanut. Tiililän mukaan selkeys on ennen kaikkea kirjoitetun kielen hahmotettavuutta ja visuaalisuutta: loogista jäsentelyä, osuvaa otsikointia ja oikeinkirjoitusta. Ymmärrettävyys puolestaan liittyy mielen toimintaan: Ymmärrettävä kieli johdattaa lukijan kirjoittajan maailmaan. Se on havainnollista, ja siinä avataan tekstin juonta, syysuhteita ja päättelyketjuja esimerkiksi pienillä selventävillä sanoilla, kuten siksi, jotta, vaikka ja koska. (Tiililä 2018: 34.) Chatit ja muut kirjoitetut verkkokeskustelut ammattilaisten ja asiakkaiden välillä tekevät nopeasti tuloaan myös sote-aloille, mutta asiakastekstejä tuotetaan ja tulkitaan paljolti asynkronisesti eli eriaikaisesti, joten todellinen, lihaa ja verta oleva kirjoittaja ja lukija eivät niissä kohtaa. Tästä syystä asiakastekstien kirjoittamisen tavoitteena ovatkin tiedon jatkuvuus, eheys ja käytettävyys, kun tietoa siirretään esimerkiksi organisaation sisällä tai organisaatiosta toiseen, ajallisesti ja maantieteellisesti. Asiakasteksteillä on monenlaisia lukijoita Omia haasteitaan asiakirjojen kirjoittamiselle asettaa se, että asiakirjat siirtävät tietoa paitsi tietyn alan ammattilaiselta toiselle, myös moniammatillisesti eri ammattikunnan edustajien välillä. Ei ole itsestäänselvyys, että lähialojenkaan ammattilaiset jakavat saman kielen. Anekdoottina muistuu tässä yhteydessä mieleen kommentti, jonka tuttu kirurgi paukautti ilmoille, kun kerroin fysioterapeutin löytäneen selästäni fasettilukon. ”Jos sinulla olisi fasettilukko rangassa, olisit kuollut”, kommentti kuului. Ammattilaiset eivät tietenkään pääse asiakasteksteihin, miten sattuu, vaan asiakkaan tietojen katselun tulee liittyä hoitosuhteeseen. Asiakkaalla itsellään taas on oikeus aina tarkastaa, mitä tietoja hänestä on viety asiakirjoihin. Valvira kiteyttää nämä tiedonkulkuun ja viestintään liittyvät oikeudet seuraavasti: Potilaalla on oikeus saada itseään koskevia tietoja. (…) Tiedot on annettava niin, että potilas ymmärtää riittävän hyvin niiden sisällön. (…) Potilaalla on oikeus tarkistaa tiedot, jotka hänestä on kirjattu potilasasiakirjoihin. Jos tiedot ovat potilaan mielestä virheellisiä, hän voi pyytää niiden korjaamista. (…) Valtakunnallisen Omakanta-verkkopalvelun myötä kaikilla meillä täysi-ikäisillä asiakkailla on pääsy omiin terveystietoihimme vaikkapa suoraan kotikoneelta. Omakanta tuntuu nyt jo liki itsestäänselvyydeltä, vaikka tilanne on melko tuore. Esimerkiksi HUS on tallentanut potilastiedot valtakunnalliseen arkistointipalveluun syksystä 2014 lähtien. Hakukone on lähellä ”Tiina, 54, katsoi verikoetuloksensa netistä ja järkyttyi”, uutisoi Ilta-Sanomat 5.6.2019. Raflaavaan tyyliin kirjoitettu juttu kuvasi, miten ”Tiina” tutustui verkkopalvelussa itsenäisesti laboratoriotuloksiinsa. Koska hän ei saanut tulosten tulkinnassa apua ammattihenkilöltä, hän ryhtyi googlettelemaan tuloksiinsa liittyvää taustatietoa. Hakukoneen osumat säikäyttivät Tiinan niin, että mielikuvissa uhkasivat jo dialyysi sekä saattohoito. Vasta myöhemmin lääkärin kanssa viestiessä selvisi, etteivät laboratorioarvot oikeasti olleet erityisen huolestuttavia. Luulen, että moni ainakin meistä maallikkoasiakkaista voi samastua jutun Tiinaan. Kyse voi olla laboratoriotuloksista tai latinankielisestä, vieraalta kolkolta kalskahtavasta ilmauksesta, johon törmäämme terveystiedoissamme. Netin hakukone on silloin parin sormennäpäyksen päässä, ja ”asiakas ajattelee aina pahinta”, kuten eräs sote-alan ammattilainen kuulteni totesi. Vaikka meillä maallikkoasiakkailla ehkä olisi valveutuneisuutta, terveystietoa ja näppärät sormet, suhteellisuudentajua ja ymmärrystä kokonaisuuksista meillä ei välttämättä ole. Tiinan tarinassa ammattijärjestön edustaja kommentoikin, että esimerkiksi Omakannassa terveydenhuollon ammattilaisten on mahdollista tuoda tiedot asiakkaan näkyville sellaisessa aikataulussa, että he voivat ensin tulkita vastaukset asiakkaille eivätkä nämä jää niiden kanssa yksin. Tulkinta-apu voi olla tarpeen Vaikka vuorovaikutukseksi mielletään helposti lähinnä kasvokkaiset kohtaamiset, kirjoitettu tekstikin on vuorovaikutusta. Tekstin kielelliset ja muut valinnat konstruoivat tekstiin eräänlaisen kirjoittajan ja lukijan läsnäolon sekä kirjoittajan ja lukijan välisen vuorovaikutusalueen, joka on joko laaja tai suppeampi. (Ks. Virtanen ym. 2019.) Voi ajatella, että jokaisessa tekstissä tuo alue on täynnä odotuksia siitä, millaisia osapuolet ovat ja mitä he tekstiltä odottavat saavansa. Jos odotukset ovat kovin erilaiset, eihän siitä mitään tule. On aivan varmasti iso haaste laatia asiakastekstejä, jotka yksiselitteisesti, vaivattomasti ja samalla kertaa täyttäisivät viestintätarkoituksensa sekä erilaisten ammattilaisten välillä, että ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Jos totta puhutaan, tekee mieli suorastaan kysyä, onko se edes mahdollista. Voiko sama teksti todella olisi ammatillisen täsmällinen ja informatiivinen ja toisaalta kristallinkirkas asiakkaalle, joka ei tunne esimerkiksi ammattiterminologiaa tai organisaatioon tiedostetusti ja tiedostamatta vakiintuneita kirjaamisen tapoja? Minulla ei ole tähän vastausta, mutta tätä jokaisen asiakastekstejä kirjoittavan ammattilaisen on varmastikin pohdittava omassa työssään. Kirjoittaja: Marianne Roivas, FT, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Tiililä, Ulla 2018. Sosiaali- ja hoitotyössä kieli on ylhäältä annettua. Pirta 57 (3). 34–35. Saatavana osoitteessa: http://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/wpcontent/uploads/2018/11/Pirta_3_2018_LowRes.pdf. Luettu 11.6.2019. Tiililä, Ulla 2017. Johdatus sosiaali- ja hoitoalojen tekstimaailmaan ja niiden tutkimukseen. Teoksessa Tiililä, Ulla & Karvinen, Kati (toim.): Elämän ja kuoleman tekstit. Kirjoittaminen sosiaali- ja hoitotyössä. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. 6–18. Saatavana osoitteessa: http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk50/Elaman_ja_kuoleman_tekstit.pdf. Luettu 3.6.2019. Virtanen, Mikko T. & Rahtu, Toini & Shore, Susanna 2019. Kirjoitetun vuorovaikutuksen moninaisuus ja erityisyys. Teoksessa Rahtu, Toini & Shore, Susanna & Virtanen, Mikko T. (toim.): Kirjoitettu vuorovaikutus. Tietolipas 260. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 9–38.
Mihin teorioihin perustat terapiasi?
Kansainvälisessä EACD-kongressissa Pariisissa toukokuussa 2019 pyydettiin applikaation kautta yli 1300 osallistujaa valitsemaan päivittäisessä kliinisessä työssään lähinnä oleva terapiansa lähestymistapa: goal directed functional approach, participation focused therapy, motor learning approach, neurodevelopmental therapy (Bobath), biomechanical approach, sensory integration…? Mitä sinä vastaisit? Kuntoutuksessa on kehitetty erilaisia lähestymistapoja, jotka perustuvat useisiin teorioihin mm. ihmisen fysiologiasta, kehityksestä ja vuorovaikutuksesta. Eri lähestymistavat painottavat osittain samoja asioita, kuten ihmislähtöisyyttä. Toisaalta niissä on erilaisia painotuksia teoreettisissa perusteissa, kuten esimerkiksi ihmisen psykofyysisyys tai neurofysiologinen kehitys. Lähestymistavat sisältävät moninaisia menetelmiä ja keinoja kuntoutumisen edistämiseksi. Usein on kuvattu myös toimintaa ohjaavaa arvoperustaa ja periaatteita, mm. yhdenvertaisuutta ja yhteistoimintaa. Viitekehyksenä niissä on erilaisia käsitteellisiä malleja ihmisen toiminnasta, toimintakyvystä ja hyvinvoinnista. Vaikuttavuuteen perustaminen Kuntoutuksen tutkimuksessa pyritään usein osoittamaan jonkin tietyn menetelmän ja yksittäisen intervention vaikuttavuutta. Tutkimukset eivät siis yleensä kohdistu menetelmien taustalla oleviin arvioihin, periaatteisiin tai teorioihin. Menetelmiin kohdistuvien vaikuttavuustutkimusten keskeisenä hankaluutena on se, että tällöin ei huomioida menetelmään liittyvää lähestymistapaa ja sen kokonaisuutta (ks. kuvio 1), joka edellyttää taitavaa yhdistelyosaamista ja syvää ymmärrystä siitä, miten menetelmää käytetään käytännössä. Esimerkiksi samaa menetelmää voi käyttää voimavaralähtöisesti keskittyen kuntoutujan vahvuuksiin tai ongelmalähtöisesti keskittyen kuntoutujan ongelmiin. Pääsääntöisesti interventioita on kuvattu vaikuttavuustutkimuksissa liian niukasti. Tutkimusasetelmallisesti on haastavaa suunnitella interventioiden vaikutusten selvittämistä, kun kuntoutus perustuu yksilöllisiin tarpeisiin ja kuntoutujan arjessa vuorovaikutteiseen ja monitahoiseen yhteistoimintaan. Vaikuttavuusnäyttöä löytyy niukasti, koska kuntoutus kompleksisena ja sosiaalisena ilmiönä ei taivu satunnaistettuun ja kontrolloituun tutkimusasetelmaan. Vaikuttavuusnäyttöön ei siis pelkästään voi perustaa omaa työtään kuntoutuksessa. Kuntoutuksessa on painottunut viime vuosina ekologinen teoria, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiiviseksi toimijaksi ja kuntoutuminen yksilön ja ympäristön vuorovaikutteisiksi prosessiksi (Järvikoski 2013). Tyypillisesti menetelmien ja interventioiden tutkimusasetelmissa kuntoutujan rooli mielletään usein intervention kohteena, ei niinkään aktiivisena toimijana omassa toimintaympäristössään. Kuntoutuksen ajattelumallien muutoksen myötä kuntoutujan osallistuminen on ratkaisevan tärkeää. Tämä tulisi näkyä myös tutkimusten suunnittelussa ja tutkimusasetelmissa. Osallistumiseen perustaminen Lasten kuntoutuksessa on kehitetty useita erilaisia lapsen osallistumiseen kohdistuvia lähestymistapoja, kuten Physical Activity on Prescription (Lauruschkus ym. 2017), Pathways and Resources for Engagment and Participation (Anaby ym. 2018), Participation Focused Therapy (Reedman ym. 2019), Participation Based Therapy (Palisano ym. 2012). Lisäksi on olemassa erilaisia kuntoutuskonsepteja ja interventio-ohjelmia, kuten ABR-terapia, joissa lapsen perheen osallistuminen huomioidaan. Näyttäisi siltä, että tuloksellinen kuntoutus rakentuu kuntoutujan osallistumisen mahdollistamisen ja sen tuottaman osallisuuden kokemuksen kautta. Tietoisuus ja sitoutuminen kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamiseen vahvistuu yhteistoiminnassa kehkeytyvässä oppimisprosessissa. (Vänskä ym. 2018.) Osallistumiseen perustuvilla kuntoutuksen lähestymistavoilla on paljon yhteisiä avaintekijöitä, jotka painottavat tavoitteellisen toiminnan lisäksi aktiivisen toimijuuden, kontekstin ja ympäristön vuorovaikutusta. Uusia suuntia kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen Näyttöön perustuvassa käytännössä tieteellisten tutkimusten tulisi yhdistyä ammattilaisten sekä kuntoutujien asiantuntijatietoon ja näiden on katsottu olevan tärkeä kliinisen päättelyn perusta. Kliinisen päättelyn lisäksi kuntoutuksen yhteistoiminnassa tarvitaan keskustelevaa harkintaa, jossa tiedon soveltamista ja rakentamista tehdään kuntoutujan kontekstin mukaan (Järvikoski ym. 2013; Harra 2014). Käytäntöjen moninaisuus haastaa kuntoutuksen tutkimusta suuntaan, jossa tuloksellisuuden osoittamisen kannalta on ratkaisevan tärkeää tavoittaa se, miten lähestymistapoja sovelletaan kuntoutujalähtöisesti eri tavalla erilaisissa tilanteissa. Kuntoutuksen tutkimuksessa tarvitaan monimenetelmällisyyttä. (Ks. Seppänen-Järvelä 2018.) Asiantuntijatiedon hyödyntäminen, erityisesti kuntoutujien ja heidän läheisten näkökulma, tulisi huomioida myös kuntoutuksen tutkimuksissa. Kansainvälisen EACD-kongressin esityksissä jaettiin jo onnistumisia ”participatory research” -toteutuksissa ja ”participation-based research designissa”, joissa kuntoutujat ovat osallistuneet tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin, myös tutkimuskysymysten priorisointiin, suunnitelman laatimiseen sekä tulosten analyysin ja päätelmien tekoon. Tällöin kuntoutujan osallistuminen kuntoutustutkimuksissa laajenee informantin roolista kehittäjäkumppaniksi. Yhteiskehittely tutkimus- ja kehittämistyön menetelmänä voisi olla ratkaisu siihen, miten erilaisia kuntoutuksen lähestymistapoja otetaan haltuun, jäsennetään ja edelleen muokataan ja miksataan kuntoutujan tarpeen ja tilanteen mukaan. Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Anaby, D.R., Law, M., Feldman, D., Majnemer, A. & Avery L. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Dev Med Child Neurol. May; 60 (5): 513-519. Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2013: 43. Järvikoski, A., Martin, M., Autti-Rämö, I. & Härkäpää, K. 2013. Shared agency and collaboration between the family and professionals in medical rehabilitation of children with severe disabilities. International Journal of Rehabilitation Research 2013; 36 (1): 30-37. Harra T. 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Lauruschkus, K., Hallström, I., Westbom, L., Tornberg, Å. & Nordmark, E. 2017. Participation in physical activities for children with cerebral palsy: feasibility and effectiveness of physical activity on prescription. Arch Physiother. Nov 28; 7: 13. Palisano, R., Chiarello, L., King, G., Novak, I., Stoner, T. & Fiss, A. 2012. Partcipatoin-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilition 34 (12): 1041-1052. Reedman, S.E., Boyd, R.N., Trost, S.G., Elliott, C. 6 Sakzewski, L. 2019. Efficacy of Participation-Focused Therapy on Performance of Physical Activity Participation Goals and Habitual Physical Activity in Children With Cerebral Palsy: A Randomized Controlled Trial. Arch Phys Med Rehabil. Apr; 100 (4): 676-686. Seppänen-Järvelä, R. 2018. Monimenetelmällisyydestä on moneksi. Teoksessa Seppänen-Järvelä, R. (toim.): Monimenetelmällisyys kuntoutuksen tutkimuksessa. Havaintoja ja kokemuksia Muutos-hankkeen tutkimuksista. Helsinki: Kelan tutkimus, Työpapereita 144. Vänskä, N., Sipari, S., Pollari, K. & Huisman, A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kela Kuntoutusta kehittämässä -raportteja 2.
Potilasvahingot ja potilasturvallisuus kuntoutuksessa
Potilasturvallisuus ja potilasvahingot ovat asioita, joista tulisi puhua enemmän ja avoimemmin. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Haluan nostaa ilmiön esiin, jotta voisimme oppia ja keskustella potilasturvallisuudesta avoimemmin. Potilasvahinkotapahtuma on aina vaikea paikka myös ammattilaiselle. Tiesitkö, että Suomessa on ainutlaatuinen potilasta ja hoitohenkilöstöä turvaava potilasvakuutusjärjestelmä? Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii terveydenhuollon yhteydessä aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaamista potilasvahinkolain mukaisesti. Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa osana potilasturvallisuustyötä. (Palonen, Nio & Mustajoki 2005; Mikkola, Mikkonen, Suhonen & Kallio 2004; PVK n.d.) Potilasvakuutuskeskukseen on palkattu vuonna 2017 potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling, jonka työn avulla pyritään vähentämään potilasvahinkoja ja olemaan mukana Suomen potilasturvallisuutta vahvistavassa työssä. Esimerkkinä potilasturvallisuusviestinnästä Maijun kirjoittamat artikkelit alan julkaisuissa, joilla potilasturvallisuuden ja potilasvahinkojen teemoja nostetaan esiin. (Potilasvahingot 2018.) Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategiassa potilasturvallisuudella tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien henkilöiden ja organisaatioiden periaatteita ja toimintoja, joiden tarkoituksena on varmistaa hoidon, hoivan ja palveluiden turvallisuus sekä suojata asiakkaita vahingoittumasta. Pohjimmiltaan kyse on toiminta- ja turvallisuuskulttuurista. (Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017.) Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta ja tarjoaa potilasvahinkoaineistoa tutkimukseen Potilasvakuutuskeskukselle on kertynyt kolmenkymmenen vuoden aikana kattava määrä aineistoa potilasvahingoista ja terveydenhuollon toiminnasta. Aineiston avulla on mahdollisuus tutkia ja kehittää terveydenhuollon käytänteitä ja parantaa potilasturvallisuutta. Tutkimuslupa haetaan potilasvakuutuskeskukselta. Sattuneista virheistä, vahingoista ja läheltä piti -tilanteista voidaan oppia, jos niistä keskustellaan ja asioita otetaan esille. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Selvitys perustuu tutkimussuunnitelmaan ja Potilasvakuutuskeskuksen myöntämään tutkimuslupaan. Potilasvakuutuskeskuksen aineistosta tutkin vuosina 2013, 2014 ja 2015 kuntoutuksessa tapahtuneita korvattavia potilasvahinkoja, jotka ovat tapahtuneet fysio-, toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian tai laitoskuntoutuksen yhteydessä. Potilas voi tehdä vahinkoilmoituksen hoidostaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahinko tapahtui tai hän sai tietää siitä. Tämän vuoksi aineisto haettiin takautuen, saaden kokonaisten vuosien otannat. Potilasvakuutuskeskuksen ratkaisemia myönteisiä korvauspäätöksiä eli tapauksia, joissa katsottiin tapahtuneen potilasvahinko, tehtiin vuosina 2013–2015 yhteensä 7234 kappaletta. Tähän sisältyvät potilasvahingot yleislääketieteestä erikoissairaanhoitoon ja kuntoutukseen koko terveydenhuollon toimintakentältä Suomessa. (Potilasvahinkotilastot 2019.) Kaikkien sattuneiden potilasvahinkojen kokonaismäärässä kuntoutuksen vahingot ovat pieni ryhmä. Vuosina 2013–2015 sattui yhteensä 62 korvattavaa potilasvahinkoa kuntoutuksessa. Vahingot olivat hoitovahinkoja (27), tapaturmavahinkoja (34) sekä yksi laitevahinko (1). Fysioterapiassa vahinkoja tapahtui vuosittain eniten (ka. 17 kpl/vuosi). Vahinkoja tapahtui myös toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian ja laitoskuntoutuksen yhteydessä. Vuosina 2013–2015 korvattavia tapaturmavahinkoja ratkaistiin kaikkiaan 65 kappaletta ja hoitovahinkoja yhteensä 6689 kappaletta. Kuntoutuksessa tapahtuneiden hoitovahinkojen määrä on suhteessa kaikkiin hoitovahinkoihin pieni, alle puolen prosentin luokkaa. Sen sijaan puolet korvattavista tapaturmavahingoista on sattunut kuntoutuksen yhteydessä. Potilasvahinkona korvattava tapaturmavahinko on usein putoaminen hoitopöydältä Kuntoutuksessa tapahtuneena tapaturmavahinkona korvattavan vahinkotapahtuman tulee täyttää tapaturmakäsitteen edellytykset, jolloin vamman aiheuttaa äkillinen, odottamaton ulkoinen tapahtuma. Lisäksi tapaturman tulee olla syy-yhteydessä kuntoutuksen tutkimukseen, hoitoon tai kuntoutusohjelman mukaiseen toimintaan. Kuntoutuksen yhteydessä ilmenevät lihasten kipeytymät tai hoitolaitoksessa oleskelun aikana tapahtuneet tapaturmat eivät tule korvattavaksi. Sen sijaan kuntoutukseen liittyvät riskit ja niiden seurauksesta aiheutuneet tapaturmat korvataan, koska potilas ei olisi ollut riskin piirissä ilman kuntoutuksen toimia. Tällaisia ovat esimerkiksi putoamiset hoitopöydältä. Puutteellisen valvonnan tai varmistamisen seurauksesta aiheutunut tapaturma ja vamma voi sen sijaan tulla korvattavaksi hoitovahinkona. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.) Kuntoutuksessa sattuneet tapaturmavahingot liittyivät usein tilanteeseen hoitopöydän tai terapiavälineen yhteydessä. Kuntoutujat putosivat hoitopöydältä usein asennon vaihtamisen yhteydessä. Tapaturmia sattui, kun kuntoutuja poistui hoitopöydältä hoidon päätyttyä tai kun hän siirtyi pois harjoitusvälineeltä kuten polkulaitteelta, juoksumatolta tai tasapainolaudalta. Tapaturman syynä saattoi olla vaatteen takertuminen hoitopöytään tai terapiavälineeseen sekä hoitopöydän käsinojan tai säätöjalan asennon pettäminen tai liukastuminen. Myös kuntoutujan kehon asennon äkillinen pettäminen harjoitusterapiavälineellä aiheutti horjahduksia tai putoamisia. Terapeuttisen harjoittelun, kuten kävelyharjoituksen, tasapainoharjoituksen, lihastestauksen ja muun yksilöllisen toiminnan, yhteydessä aiheutui horjahtamisia ja kaatumisia. Ratsastusterapiassa tapaturman aiheutti useimmiten hevosen säikähtäessä äkillinen liike, jonka seurauksesta kuntoutuja putosi. Tapaturmavahinkona korvattiin myös äkillisen huimauksen yhteydessä aiheutuneita putoamisia hoitopöydältä. Tapaturmien seurauksesta potilaille aiheutui eri vaikeusasteisia murtumia, päänvammoja, jännevammoja, sekä lievempiä ohimeneviä kipuja ja mustelmia. Myös hammasvahinkoja aiheutui muutamia. Tapaturmien ehkäisyyn on mahdollista kiinnittää huomiota kuntoutustoiminnan järjestämisessä, tarkastelemalla olosuhteita ja toimintatapoja jo ennen kuin tapaturmia ehtii tapahtua. Kuntoutuksessa tapahtuneet hoitovahingot olisivat olleet toisin toimien vältettävissä Hoitovahinkona voidaan korvata tutkimuksen- ja hoidon yhteydessä aiheutunut henkilövahinko, joka olisi ollut toisin toimien vältettävissä. Aiheutuneen vahingon tulee olla syy-yhteydessä annettuun hoitoon, käsittelyyn tai näiden laiminlyöntiin. Vältettävyydessä arvioidaan kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön esimerkiksi fysioterapeutin ammatillisen osaamisen tasoa. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.) Kuntoutuksen yhteydessä ja hoitovahinkojen seurauksesta aiheutuneet vammat olivat aineistossa pääasiassa liiallisesta voiman käytöstä aiheutuneita kipeytymisiä, nivelvaurioita ja murtumia. Epäasiallisen hoitomuodon, esimerkiksi kaularangan alueen manipulaation, seurauksesta aiheutui kaulavaltimon dissekaatioita ja aivoinfarkteja, jotka olisivat olleet vältettävissä pidättäytymällä hoitomuodosta. Mikäli terapiavälineiden, apuvälineiden ja vastaanoton tilojen asianmukaisuus olisi varmistettu, olisi vältytty lämpöpakkausten aiheuttamilta palovammoilta ja apuvälineen tai kalusteen aiheuttamilta kaatumisilta. Hoitovahingoiksi katsottiin myös puutteellinen hoidon ohjaus, jolloin liiallisen venyttelyn seurauksesta aiheutui jännevamma. Myös puutteellisen tutkimuksen seurauksesta, potilaan olkapään sijoiltaanmeno jäi toteamatta ja tarvittavan hoidon aloitus viivästyi. Puutteellisen varmistamisen, tuennan ja siirtymisen avustamisen yhteydessä aiheutui nilkan vääntövamma, kipuja ja mustelmia, jotka olisivat olleet vältettävissä riittävällä tuella ja varmistamisella. Valtaosa tapahtuneista hoitovahingoista oli lieviä ja keskivaikeita, mutta vakavalta kuolemaan johtaneelta vahingoltakaan ei ole vältytty. Vahingon sattuminen on vaikea paikka ammattilaiselle, tämän vuoksi puhuminen on tärkeää Kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy erehtymisen mahdollisuus. Vahingon sattuminen, virhe tai lipsahdus on inhimillistä ja niitä sattuu myös kuntoutuksessa. Potilasvahinko on myös vaikea paikka ammattilaiselle, aiheuttaen syyllisyyttä, häpeää ja stressiä, jopa työkyvyttömyyttä. Tämän vuoksi on tärkeää, että potilasvahingon sattuessa myös ammattilainen saa apua ja tukea. Potilasturvallisuus paranee turvallisuuskulttuuria vahvistamalla, avoimella keskustelulla ja syyllistämättä. (Helovuo, Kinnunen, Peltomaa & Pennanen 2012.) Sairaaloissa vahinkojen ja läheltä piti -tilanteiden käsittelyyn on jo kehitetty toimintamalleja, esimerkkinä Taysin Second victim -malli ja lääkäripäivillä esillä ollut mokameeting-käsite. Edellä todetut liittyvät pääosin sairaalaympäristöön ja lääkäreiden toimintaan. Kuntoutuksen kentällä toimitaan kuitenkin paljon yksinyrittäjinä, yksityisellä sektorilla sekä järjestöissä, toki myös paljon julkisessa sairaanhoidossakin. Pienemmissä toimintayksiköissä ja osastoilla kuntoutusalan asiantuntija ja terapeutti voi olla erikoisalansa ainoa työntekijä. Työtä tehdään usein myös yksin sekä kuntoutujan omassa ympäristössä kotikäynteinä. Kirjoittaessani huomasin pohtivani kuntoutuksen ammattilaista. Jääkö kuntoutuksessa toimiva terapeutti vahingon sattuessa yksin? Mistä löytyy apua ja tukea sekä tilaisuus jakaa asioita ja oppia vahingoista? Kysynkin nyt kuntoutusalan ammattilaisilta, millainen potilasturvallisuuskulttuuri sinun työssäsi on. Puhutaanko läheltä piti -tilanteista ja sattuneista vahingoista avoimesti? Kirjoittaja: Kirsti Kostamo-Kleemola, toimintaterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), asiantuntija (Potilasvakuutuskeskus, korvausryhmä) Lähteet: Ei mennyt niin kuin Strömsössä 26.2.2016. Saatavana osoitteessa: < https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/ei-mennyt-niin-kuin-stromsossa/ > Luettu 20.4.2019. Helovuo, Arto, Kinnunen, Marina, Peltomaa, Karoliina & Pennanen, Pirjo 2012. Potilasturvallisuus: potilasturvallisuuden keskeisiä kysymyksiä havainnollisesti ja käytännönläheisesti. Fioca Oy. Mikkola, Juha, Mikkonen, Martti, Suhonen, Iisa & Kallio, Pentti 2004. Potilasvahinko, Lain sisältö ja soveltamiskäytäntö. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy. Mäkinen, Terhi 2019. Taysissa on huomattu: Virheen tehnyt kaipaa työyhteisön tukea – ei syyllistämistä tai kyttäämistä. Tehy lehti 17.4.2019 saatavana osoitteesta: <https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/taysissa-huomattu-virheen-tehnyt-kaipaa-tyoyhteison-tukea-ei-syyllistamista-tai-kyttaamista > Luettu 20.4.2019. Palonen, Reima, Nio, Asko & Mustajoki, Pertti 2005. Potilas- ja lääkevahingot, Korvaaminen ja ennaltaehkäisy. Talentum. Potilas ja asiakasturvallisuusstrategia 2017. Saatavana osoitteest: <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80352/09_2017_Potilas-%20ja%20asiakasturvallisuusstrategia%202017-2021_suomi.pdf?sequence=1> Luettu 20.4.2019. Potilasvahinkotilastot 29.3.2019. Saatavana osoitteesta: < https://www.pvk.fi/fi/tilastot-ja-tutkimukset/vahinkotilastot/ > Luettu 20.4.2019. Potilasvakuutuskeskus (PVK) n.d. Saatavana osoitteessa: <www.pvk.fi> Vahinkotyypit 23.2.2016. Saatavana osoitteessa: <https://www.pvk.fi/fi/vahinkoa-epailevalle/vahinkotyypit/ > Luettu 20.4.2019. Welling, Maiju 2018, Potilasvahingot. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim 134 (21). 2111-9. Saatavana osoitteesta < https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589 > Luettu 20.4.2019 Potilasvahingot, 2018, Maiju Welling Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim Saatavana osoitteesta < https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589 >
Kultainen keskitie kuljetaan yhteiskehitellen
Kuntoutuksessa korostetaan tällä hetkellä asiakkaan valinnanvapautta vastapainona ammattilaisjohtoiselle hierarkkiselle päätöksenteolle. Ääripäiden korostamisen sijaan kuntoutuksessa olisi mahdollistettava kultaisen keskitien löytyminen. Kuntoutuksen koulutuksessa saatujen kokemusten mukaan ratkaisu näyttäisi olevan kumppanuuteen perustuva yhteiskehittely. Yhteiskehittely antaa osaamisvalmiuksia kuntoutukseen Yhteiskehittelyä on käytetty Metropolian kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelman opetuksessa yli kymmenen vuoden ajan hyvin tuloksin. Tutkinnosta valmistuneet opiskelijat ovat kuvanneet hyödyntävänsä koulutuksessa käytettyjä yhteiskehittelyn menetelmiä työssään. (Sipari 2009; Henttonen ym. 2015; Sipari ym. 2014; Pirie 2017.) Valmistuneet opiskelijat käyttävät yhteiskehittelyn menetelmiä kehittämis- ja johtamistehtävissä ja soveltavat niitä myös kuntoutuksen asiakastyössä. Kuntoutuksen YAMK-tutkinnon on kuvattu antavan loistavia valmiuksia yhteiskehittelyosaamiseen, katso tästä aiheesta video. Yhteiskehittely opiskelijoiden työyhteisöissä, verkostoissaan ja kuntoutujien arjessa tuottaa hyvää ja tuloksellista kuntoutuskäytäntöä edistäen kuntoutujien työ- ja toimintakykyä. Tämä edellyttää laaja-alaista ja yhdessä rakentuvaa kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamista. Uudistuvassa osaamisessa painotetaan ymmärrystä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kokonaisuudesta. Kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tavoitteena on eettisesti ja taloudellisesti kestävän kehittämisprosessin ja sen hyötyjen arvioinnin aikaansaaminen. Ihmislähtöinen kehittäjäkumppanuus Yhteiskehittely perustuu kuntoutujien, hänen läheisten ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuuteen (Harra ym. 2017). Kuntoutuja tarvitsee yhdessä tehtävien valintojen perustaksi riittävästi tietoa, mutta ei järjestelmän holhoamista tai ammattilaisten tekemiä päätöksiä kuntoutujan puolesta. Ammattilaisten tehtävä on ohjata yhteistä keskustelua ja ratkaisujen tekoa tarjoamalla osaamistaan ja kannustamalla ihmistä itselle merkitykselliseen toimintaan, hyvään elämään. (Sipari ym. 2014.) Yhteiskehittelyssä ammattilaisten ja kuntoutujien vuorovaikutus perustuu yhdenvertaisuuteen ja kaikkien osapuolten kunnioitukseen, vaikka suhde on lähtökohdiltaan epäsymmetrinen (Harra 2014). Ammattilaisten osaamista on sovittaa toimijuutensa kuntoutujalle ja kehittäjäryhmälle sopivaksi, koska yksilöllinen toimintakyky ja tilanteet ovat moninaisia. Yhdessä kehkeytyvä prosessi Kuntoutuminen määritellään nykyään yksilön- ja ympäristön välisenä muutosprosessina, jonka päämääränä on yksilöllisen toimintakyvyn edistyminen (Autti-Rämö ym. 2016). Tämän muutosprosessin toteutukseen yhteiskehittely menetelmät sopivat oivallisesti. Yhteiskehittely käynnistyy kuntoutujien kuvaaman tarpeen ja toiveen, heille arjessa merkityksellisen toiminnan perusteella. Ammattilaisten ohjauksessa laaditaan yksilöllinen tavoite, ja kuntoutumisprosessin aikana voidaan soveltaa tilanteen edellyttämällä tavalla erilaisia yhteiskehittelyn menetelmiä ja arvioida etenemistä, tavoitteen saavuttamista ja hyötyjä. (Ks. Sipari ym. 2014.) Lasten kuntoutuksessa Kingin ym. (2018) tuore tutkimus osoittaa lupaavia tuloksia yhteiskehitellen tehdyistä kuntoutumisen tavoitteista ja suunnitelmista. Lasten kuntoutuksessa on myös yhteiskehitelty uusia välineitä (Sipari ym. 2017), joissa on ideana mahdollistaa systemaattisesti perheiden ja ammattilaisten yhteiskehittelyä lapsen kuntoutumisprosessissa. Nämä uudet välineet, Lapsen Metkut ja Osallistumisen ekologinen arviointi vahvistavat lapsen aktiivista toimijuutta kuntoutumisen suunnittelussa yhteistoiminnassa vanhempien ja ammattilaisten kanssa ja mahdollistavat lapsen osallistumista arjessa merkitykselliseen toimintaan. Ammattilaisilla on yhteiskehittelyssä voimavaralähtöinen ja ratkaisukeskeinen valmentava ja ohjaava tehtävä kuntoutumisprosessissa (ks. King ym. 2018; Sipari ym. 2017). Tulevaisuudessa yhteiskehitellään kansainvälisesti Yhteiskehittelystä on kokemusta myös kansainvälisesti hankekumppanuudessa, ja tulokset ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Esimerkiksi edellä mainituista välineistä Metku-kirja on käännetty englanniksi nimellä ”Children’s Meaningful Activities and Participation” - The CMAP Book. Sitä on esitelty useissa kansainvälissä tieteellisissä kongresseissa ja verkostoissa. Hollannissa Zuydin korkeakoulun yliopettaja Barbara Piskur ja toimintaterapian opiskelijat voittivat Metku-kirjan käännös- ja kehittämistyöstä BijZonder -palkinnon houkuttelevimpana kehittämisprojektina. Opiskelijoiden voittamasta palkinnosta kilpailivat lukuisat kokeneet tutkijat ja kehittäjät. Uudet välineet ovat herättäneet on kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Ruotsissa. Yhteiskehittely on kehittäjäkumppanuudessa rakentuva ja hyvään tulevaisuuteen suuntaava kollektiivinen oppimisprosessi. Mielenkiintoinen ajatus on se, miten tulevaisuudessa kuntoutumis- ja oppimisprosessit voisivat käytännössä sulautua toisiinsa yhteiskehittelyssä. Katso esimerkkejä yhteiskehittelystä: Yhteiskehittelyllä hyvinvointia: http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/ Uudistuva kuntoutusosaaminen: https://wiki.metropolia.fi/download/attachments/19507750/MET_uudistuva_kuntoutusosaaminen_e-taitto.pdf?version=1&modificationDate=1478074473000&api=v2 Kuntoutus koulutuksessa: http://kuntoutuskoulutuksessa.metropolia.fi/ Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. King, Gillian & Schwellnus, Heidi & Servais, Michelle & Baldwin, Patricia 2018. Solution-Focused Coaching in Pediatric Rehabilitation: Investigating Transformative Experiences and Outcomes for Families. Physical & Occupational Therapy in Pediatrics 39 (1), 16–32. Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Anneli Pohjola, Maarit Kairala, Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali-ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156, 2014. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 15.3.2019. Henttonen, Nina & Vainonimi, Vuokko & Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2015. Yhteistä kuntoutusosaamista rakentamassa. Kuntoutus (4). Pirie, Ian & Abebe, Rediet & Jucik, Maja & Nurkka, Annikka & Ristimäki, Kari & Kolhinen, Johanna & Aurén, Hilla 2017. Audit of Metropolia University of Applied Sciences 2017. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/publication/audit-of-metropolia-university-of-applied-sciences-2017/. Luettu 20.3.2019. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550. Luettu 14.3.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa Pekka 2014. Kuntoutujasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit, Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/palvelut/julkaisutoiminta/julkaisusarjat/aatos-artikkelit/kuntoutettavasta-kehittajakumppaniksi/. Luettu 15.3.2019. Sipari, Salla 2009. Yhteiskehittelyllä yhteisöllisyyttä. Teoksessa Aija Töytäri-Nyrhinen (toim.): Suunnannäyttäjä – Uusia avauksia ammattikorkeakouluopettajien työhön. Haaga-Helia tutkimusraportteja 4/2009. Helsinki: Edita.
Yhdessä kehittäen hyvää elämää ikäihmiselle
Ikäihmisen hyvän elämän pohtiminen innostaa ikäihmisiä ja kuntoutuksen ammattilaisia yhdessä arvioimaan, mitä hyvä elämä edellyttää. Mahdollistavatko kuntoutuksen nykyiset käytännöt sitä vai tarvitaanko uusia? Kuntoutuksen YAMK-opintojen tutkimuksellisessa kehittämistyössä korostuvat ikäihmisten itsemääräämisoikeus ja merkityksellisen toiminnan tärkeys. Ikäihmisten palveluissa tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja edistämään ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen. Ikäihmisten ja työntekijöiden yhteinen toimintatapojen kehittäminen mahdollistaa kuntoutuksen toteutumista kuntoutujan omassa toimintaympäristössä. Edellytyksenä ikäihmisen osallistumiselle on itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Merkittävin tekijä on, että toiminta on kaikilta osin mielekästä. (Järvikoski 2013.) Ikäihmisen osallistuminen tavoitteellisen miellekään arjen rakentamiseen parhaimmillaan haastaa kuntoutuksen ammattilaisia pohtimaan ikäihmisen asemaa kuntoutujana. Lisäksi se haastaa ammattilaisia arvioimaan työyhteisön toimintatapoja ja toimintaprosessien johtamista (Pikkarinen 2013). Miellekään arjen pohtiminen voi parhaimmillaan auttaa työntekijöitä arvioimaan myös oman työyhteisönsä mielekästä työtä. Osallistuminen: hyvän elämän ilmentäjä Anna Myllymaan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä yhteiskehiteltiin toimintatapaa, joka vahvistaisi ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen. Ikäihmiset ja työntekijät toimivat tasavertaisina kehittäjäkumppaneina työryhmässä, joka etsi tapaamisissa vastauksia siihen, mitä ovat nykyiset ja tulevaisuuden toimintatavat, jotka vahvistavat ikäihmisen kuntoutukseen osallistumista lyhytaikaishoidossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli siis kehittää lyhytaikaishoidon toimintatapaa. Yhteiskehittelyn menetelmät valittiin niin, että ikäihmisten osallistuminen tuli mahdolliseksi. Kehitetyssä toimintatavassa keskeistä oli, että ikäihminen on aktiivinen osallistuja ja työntekijä puolestaan on ikäihmisen osallistumisen mahdollistaja. Ikäihmisen ja omahoitajan yhdessä laatima kuntoutussuunnitelma oli olennainen osa toimintatapaa, joka vahvisti osallistumista kuntoutukseen. Yksilöllisten tavoitteiden asettaminen ja tarpeista lähtevä, mielekäs toiminta korostuivat. Sosiaalisesta näkökulmasta kannustava ilmapiiri, tasavertainen vuorovaikutus, vertaistukiryhmät sekä verkostoyhteistyön yhtenäistäminen koettiin tärkeinä. Osallistumisen vahvistamiseksi tarvitaankin uudenlaisia toimintatapoja. Yhteiskehittelyn avulla varmistutaan, että kehitetään oleellisia asioita. (Ks. Sihvo ym. 2018: 49.) Yhteiskehittelyssä syntynyt toimintatapa heijastaa rohkeasti merkityksellisen hyvän elämän näkökulmia − olisivatko työntekijät tai ikäihmiset yksin päätyneet samaan? Ikäihmisen merkityksellisen elämä Lyhytaikaishoidossa ikäihmisellä on oikeus hyvään elämään ja arkeen. Hyvä elämä toteutuu silloin, kun ikäihmisellä on mahdollisuus osallistua merkitykselliseen toimintaan vertaisten kanssa. Ikäihmisen osallistuminen kuntoutukseen mahdollistuu silloin, kun ikäihminen on aktiivisesti suunnittelemassa, toteuttamassa ja kehittämässä kuntoutusta. Hyvä elämä perustuu myös itsemääräämisoikeuteen. Ikäihmisten hoivapalvelut ovat viime aikoina herättäneet runsaasti keskustelua. Ikäihmisen merkityksellinen, hyvä elämä tulee nähdä kokonaisuutena; lyhytaikaishoidossa hoito ja kuntoutus tulee siis nähdä yhtenä kokonaisuutena. Ikäihmisellä on oikeus elää hyvää elämää, olipa hän sitten missä yhteisössä tahansa (Laatusuositus 2017). Ikäihmisen osallistuminen kuntoutukseen lyhytaikaishoidossa vaatii tekoja minulta ja meiltä. Miten sinä voit omalla toiminnallasi mahdollistaa ikäihmisen merkityksellisen elämän toteutumista? Merkityksellisyyden rakentaminen kuntoutuksessa Elämän merkitys on sitä, että teet itsellesi merkityksellisiä asioita ja olet merkityksellinen toisille ihmisille. Edelleen arvokas elämä kytkeytyy toisiin ihmisiin eli siihen, miten meitä kohdellaan ja miten voimme tehdä hyviä asioita toisille ihmisille. (Ks. Martela 2015; 2017.) Merkityksellisyyttä voi tarkastella myös työntekijän näkökulmasta. Työn merkityksellisyyden kokeminen on hyvinvoinnin keskeisiä lähteitä. Johdon ja henkilöstön osalta tämä vaatii sen pohtimista, mikä yhteisöissä ja toimintatavoissa vahvistaa ja mikä heikentää merkityksellisyyttä. Yhteiset merkityksellisyyden synnyn arvioinnit ovat näin ollen tärkeitä (Juntunen ym. 2017). Työyhteisöjen osalta on kuvattu, että sellaiset yhteisöt, jotka luovat merkityksellisyyden kulttuureja työntekijöidensä, asiakkaidensa ja yhteiskunnan keskuudessa, menestyvät paremmin kuin kilpailijansa (Smith 2018). Kuntoutujien ja kuntoutuksen ammattilaisten osalta tämä tarkoittaa sitä, että heidän on yhdessä pohdittava kuntoutuksen tavoitteiden merkitystä oman merkityksellisen elämän ulottuvuuksina ja mahdollisuuksina. Lapsille on kehitetty merkityksellisen arjen toiminnan tunnistamisen väline, Metku-kirja (Sipari ym. 2017). Metkun ajattelu- ja työtavan soveltaminen voisi auttaa myös ikäihmisiä tunnistamaan, miten he voivat tehdä elämästään merkityksellistä myös kuntoutuksen ammattilaisten kanssa. Kirjoitus perustuu Anna Myllymaan kuntoutuksen YAMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen vahvistavien toimintatapojen kehittäminen lyhytaikaishoitoon”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu 2018. Kirjoittajat: Anna Myllymaa, fysioterapeutti, kuntoutus (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Pekka Paalasmaa, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Juntunen, Elina & Pessi, Anne & Aaltonen, Tapio & Martela, Frank & Syrjänen, Tii 2017. Myötätunto ja merkityksellisyys työssä. Teoksessa Pessi, Anne & Martela, Frank & Paakkanen Miia (toim.): Myötätunnon mullistava voima. Jyväskylä: PS-kustannus Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Helsinki. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3960-8 Martela, Frank 2015. Onnellisuuksien psykologia. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, Lotta (toim.): Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-kustannus Martela, Frank 2017. Elämän tarkoitus − Haluatko luennon vai kelpaisiko yhden lauseen vastaus? Päivitetty 1.10.201. Saatavana osoitteessa: https://frankmartela.fi/tag/elaman-merkitys/ Myllymaa, Anna 2018. Ikäihmisen kuntoutukseen osallistumista vahvistavien toimintatapojen kehittäminen lyhytaikaishoitoon. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018112818819 Pikkarinen, Aila 2013. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja, osa 1. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja -sarja. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa - Laposen Metkut. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa − Lapsen edun arviointi (LOOK) -hanke. Helsinki. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteesta http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/ Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maija & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018. Helsinki: Sosiaali-ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf Smith, Emily Esfahani 2018. Merkityksellisyyden voima. Jyväskylä: Tuuma.
Moniammatillinen osaaminen koulutuksessa − sanahelinää vai todellisuutta?
Moniammatillinen toiminta on ollut pitkään puheenaiheena ja kehittämisen kohteena sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teemaan palataan säännöllisin väliajoin. Nyt sote-uudistuksen myötä on se taas noussut esille. Lähdimme kehittämään opiskelijoiden harjoittelun osaksi moniammatillista toimintaa, niin että oman toiminnan yhteydessä opiskelijat kävivät moniammatillista keskustelua asiakkaan tilanteesta. Harjoittelu toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluissa, Positiassa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo parin viime vuosikymmenen ajan tuotu esille moniammatillisen työn tärkeyttä ja merkitystä, niin työn tekemisen kuin asiakkaiden sujuvan palveluprosessin näkökulmasta. Entinen kollegamme, VTT Kaarina Isoherranen teki aiheeseen liittyen väitöskirjan otsikolla Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä (2012). Saman kysymyksen voi varmasti esittää tänäkin päivänä, kun aihe ja sen vaikeus nousevat jatkuvasti esille. Moniammatillisessa yhteistyössä jokainen työntekijä tuo oman asiantuntijuutensa ja ammatillisen asemansa moniammatilliseen yhteistyöhön (Isoherranen ym. 2008). Keskeistä onkin, miten oma asiantuntijuus ja osaaminen tulevat yhteiseen käyttöön ja kaikkien hyväksi työskentelyssä, niin että asiakasymmärrystä syntyy kuntoutujan arkeen. Asiakasymmärryksessä on erityisen tärkeää se, että ymmärrämme asiakkaan omat tavoitteet sekä hänen elämäntilanteensa ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat asiakkaan elämässä. Osaamisella Soteen -hankkeen väliraportissa (2018) nostetaan myös esille, että uudet toiminta- ja palvelumuodot edellyttävät ammattilaisilta valmiuksia toimia monialaisissa tiimeissä. Tarvitaan osaamista, joka tuottaa uudenlaisia palvelukokonaisuuksia ja on vahvasti asiakaslähtöistä toimintaa. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -raportissa (2018) puolestaan sanoitetaan sekä monialaista yhteistoimintaa geneerisenä osaamistarpeena että vielä ehkä vaativampaa yhteistoiminnallista muutososaamista. Oppimisen muutoksesta Oppiminen on nykyisin osa niin työntekoa kuin koulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että tarvitaan työskentely- ja toimintatapoja, jotka edistävät oppimista (Otala 2018). Tällaisen toimintamallin on hyvä syntyä jo osana koulutusta. Moniammatillisen osaamisen rakentuminen onkin yksi koulutuksen keskeisiä haasteita vahvan substanssiosaamisen rinnalle. Oppimisen muuttuessa ketteräksi tarvitaan sellaisia toimintaympäristöjä, jotka tukevat yksilöllistä ja yhdessä oppimista. Sosiaali- ja terveysalan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän asiakkaiden terveysongelmien ja kuntoutustarpeiden monimutkaistuessa. Ammattilaiselta vaaditaan oman alansa asiantuntijuuden lisäksi kykyä ja osaamista toimia osana asiantuntijaverkostoa. Tällaista tiimipohjaista ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan terveydenhuollossa moniammatilliseksi yhteistyöksi. Tiimityötaitojen kehittyminen edellyttää niiden harjoittelemista siinä, missä muukin kliininen osaaminen. Moniammatillinen harjoittelu osana korkeakouluopintoja voi olla yksi tällainen ympäristö osana ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Moniammatillisen harjoittelun on todettu olevan tehokas tapa edistää ja motivoida tulevien terveydenhuollon ammattilaisten moniammatillista yhteistyötä (Isoherranen 2012; Salminen & Saaranen 2018). Opiskelijat harjoittelemassa moniammatillista toimintaa Metropolian hyvinvointipalvelupiste Positiassa toteutettiin syksyn 2018 aikana moniammatillisen harjoittelun pilotti, jonka tavoitteena oli kehittää Positian moniammatillista toimintamallia sekä asiakkaan kokonaisvaltaista toimintakyvyn edistämisen osaamista. Pilottiin osallistui 15 opiskelijaa fysioterapian, jalkaterapian ja osteopatian tutkinto-ohjelmista. Opiskelijat toimivat moniammatillisissa pienryhmissä, joista jokaiselle oli vastuullaan yksi Positian asiakas. Yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa pienryhmät kartoittivat asiakkaan kokemia toimintakyvyn haasteita sekä tavoitteita toimintakyvyn suhteen. Tämän pohjalta opiskelijat loivat yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelman siitä, millaisia Positian tarjoamia moniammatillisia palveluita voitaisiin hyödyntää asiakkaan toimintakyvyn tukemisessa. Pilotissa asiakkaan saama palvelu monipuolistui ja rikastui yhteisen työskentelyn seurauksena, kun työskentelyyn tuli mukaan laajempaa osaamista toimintakyvystä. Opiskelijat osallistuivat yhdessä asiakkaan kanssa kliinisen päättelyn prosessiin, niin että kokonaiskuvaa asiakkaan tilanteesta rakannettiin moniammatillisesti ja yhdessä. Samalla opiskelijat testasivat myös omaa ajatteluaan suhteessa ryhmän muihin jäseniin. Kokemukset pilotista olivat pääosin positiivisia niin opiskelijoiden kuin harjoittelun ohjaajienkin mielestä. Opiskelijat nostivat esiin positiivisena oppimiskokemuksena sen, että moniammatillisen harjoittelun pilotti ohjasi tekemään yhteistä pohdintaa eri ammattiryhmien välillä, jonka myötä jokaisen ammattiryhmän arvo kuntoutusprosessissa tuli esiin. Myös eri ammattiryhmien toimintatapojen seuraaminen koettiin myönteiseksi ja keskustelua herättäväksi asiaksi. Opiskelijat kokivat saaneensa uudenlaista osaamista, kun näkivät toistensa työtä esimerkiksi asiakkaan liikkumisen arviointiin liittyen. Pilotista saatu palaute kiteytyi hienosti seuraavissa opiskelijakommenteissa: Mitä paremmin osteopaatit, fysioterapeutit ja jalkaterapeutit tietävät ja tuntevat toistensa osaamisalueet ja vahvuudet, sitä paremmin osataan käyttää jokaisen koulutuslinjan vahvuudet asiakkaan hyödyksi. Kaikilla pilotointiin osallistuvilla opiskelijaryhmillä on paljon sellaista tietoa ja annettavaa osaamista, joka voi helposti jäädä toisilta ryhmiltä pimentoon, jos yhteistä harjoitteluaikaa tai yhteisiä asiakkaita ei ole. Kaiken kaikkiaan jaetun asiantuntijuuden hyödyntäminen ja toisilta ammateilta oppiminen koettiin hyödyllisiksi ja osaamista edistäväksi tekijöiksi. Aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että opiskelijoiden ryhmätyötaidot paranevat ja he oppivat paremmin ymmärtämään asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä moniammatillisen opetusyhteistyön kautta (Salminen & Saaranen 2018). Haastetta tulevaan Toki kehitettävääkin löytyy. Keskeisimmäksi haasteeksi pilotissa nousivat aikataululliset seikat. Moniammatillisen toiminnan laadukas toteutuminen vaatii, että kaikilla toimijoilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua toimintaan. Tutkintojen eri mittaiset ja eri aikoina toteutuvat harjoittelujaksot asettavat tälle potentiaalisen esteen. Opetussuunnitelmien rakenteen, sisältöjen ja ajoitusten kautta on mahdollista kehittää sekä moniammatillisen toimintaan liittyvää osaamista että taata edellytykset moniammatillisen toiminnan toteutumiselle. Asiaa onkin tärkeää ja hyödyllistä tarkastella osana opetussuunnitelmien kehitystyötä. OSKU - osaamista kuntoutukseen -hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Kirjoittajat: Johanna Holvikivi toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Pekka Anttila toimii jalkaterapian tutkintovastaavana ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Lähteet: Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta. Isoherranen, Kaarina & Leena Rekola & Raija Nurminen 2008. Enemmän yhdessä − moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua. Osaamisella Soteen -hanke. OKM 28.3.2018. Väliraportti. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Helsingin Kauppakamari. Saaranen, Terhi & Koivula, Meeri & Heidi Ruotsalainen & Carola Wärnå-Furu & Salminen, Leena (toim.) 2018: Terveysalan opettajan käsikirja. Helsinki: Tietosanoma.
Psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautuminen yhdessä asiakasta tukien
ICF-toimintakykyluokitukseen nojaavan nykykäsityksen mukaan ei ole tarkoituksenmukaista enää määrittää, mihin hoito loppuu ja mistä kuntoutus alkaa, sillä prosessit nähdään yhtenevinä. Mutta miten kuntoutus käynnistyy ja miten kuntoutukseen ohjaudutaan? Miksi asiakkaan aktiivista toimijuutta olisi tärkeää tukea kuntoutukseen ohjautuessa? Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin asiakkaan ohjautumista psykososiaaliseen kuntoutukseen mielenterveys- ja päihdevastaanotoilta Toimintakeskus Veturiin. Tarkoituksena oli vahvistaa asiakkaan toimintakykyä. Tulokset osoittavat, asiakkaan aktiivisen toimijuuden tukeminen on tärkeää psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautumisessa. Asiakkaat mukana kehittämässä Kehittämistoimintaa toteutettiin toimintatutkimuksen periaatteella. Aineistot kerättiin kolmessa vaiheessa kesän ja syksyn 2018 aikana. Asiakkailta kysyttiin ryhmähaastattelussa, mikä edistää ja rajoittaa psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautumista. Ensimmäisessä kehittäjäryhmässä, johon osallistui hoito- ja kuntoutushenkilökuntaa sekä kokemusasiantuntijoita, määritettiin, kuinka mielenterveys- ja päihdeasiakkaan kuntoutustarve tunnistetaan. Toisessa kehittäjäryhmässä määritettiin työpajatyöskentelyn avulla psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautumisen ydintekijät. Yhteiskehittelyssä oli mukana ryhmähaastatteluun osallistuneita asiakkaita, hoito- ja kuntoutushenkilökuntaa sekä kokemusasiantuntijoita. Tuloksista syntyi kuvaus asiakkaan aktiivista toimijuutta tukevasta ohjautumisesta psykososiaaliseen kuntoutukseen. Asiakkaan ohjautuminen psykososiaaliseen kuntoutukseen vahvistaa toimintakykyä Psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautumisessa on tärkeää, että asiakas on keskiössä ja että hänen tukenaan ovat tukiverkosto ja työntekijä, jotka mahdollistavat ja takaavat turvallisen ympäristön. Ohjautuminen käynnistyy aktiivisen toimijuuden tukemisesta, jota seuraavat kuntoutustarpeen tunnistaminen, kuntoutussuunnitelman laatiminen sekä kuntoutuspalveluiden valinta yhdessä asiakkaan ja tämän tukiverkoston sekä työntekijän kanssa. Asiakkaan kuntoutuksen tarvetta, tavoitteita ja suunnitelmaa laadittaessa arvioidaan myös kuntoutuksen oikea-aikaisuutta. Kuntoutuspalveluiden osalta on merkittävää, että tarjolla on matalan kynnyksen palveluita, sijainti on keskeinen ja yhteyttä on helppo ottaa. Kuntoutukseen tutustuminen etukäteen ja tieto tarjolla olevista palveluista helpottavat kuntoutukseen ohjautumista. Psykososiaaliseen kuntoutukseen liittyvää leimautumisen pelkoa on mahdollista vähentää ottamalla läheisiä mukaan kuntoutustoimintaan. Aktiivista toimijuutta tukevassa ohjautumisessa tärkeää on yksilön, ympäristön ja kuntoutuksen välinen vuorovaikutus. Aktiivista toimijuutta tukemalla asiakkaat pääsevät palveluiden piiriin sujuvammin ja oikea-aikaisemmin, minkä voidaan katsoa myös edistävän kuntoutumista. Yhteiskunnallisesti ajatellen tulokset ovat merkittäviä, sillä Wahlbeck ym. (2018) toteavat mielenterveys- ja päihdepalveluista laaditussa kirjallisuuskatsauksessa, että oikea-aikainen ja vaikuttava kuntoutus vahvistaa toimintakykyä, mikä puolestaan ehkäisee työkyvyttömyyden syntymistä ja vähentää siihen liittyviä kustannuksia (Wahlbeck & Hietala & Kuosmanen & McDaid & Salovuori &Tourunen 2018: 95, 123). Yhteistyö takaa asiakaslähtöisyyden Kehittämistoiminta toteutettiin yhteistyössä Eksoten kahden yksikön, mielenterveys- ja päihdevastaanottojen ja Toimintakeskus Veturin välillä. Tulokset osoittavat, että yhteistyö yksiköiden ja työntekijöiden välillä on tärkeää. Lisäksi tuloksissa korostuu, että toisen ammattilaisen työn tunteminen ja osaamisen hyödyntäminen sekä selkeä vastuun ja työn jakaminen hoito- ja kuntoutustyöntekijöiden välillä on ohjautumisessa merkityksellistä. Jatkossa rajapinnoilla tehtävää yhteistyötä tulisi merkittävästi lisätä, sillä se tuottaa hyötyä asiakkaille sekä työntekijöille. Mutta miksi? Sipari ja Mäkinen (2012) kiteyttävät Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen -julkaisussa, että rajapinnoilla tehtävän työn avulla voidaan tuloksellisemmin tarjota kuntoutujien tarpeita ja tavoitteita vastaavia palveluja (Sipari & Mäkinen 2012: 17). Asiakas valtaistuu Kehittämistoiminta osoitti ajattelun muuttuneen kohti kuntoutuksen uutta paradigmaa, jossa ihminen nähdään aktiivisena toimijana, jonka valtaistuminen osana kuntoutumista on tärkeää. Mutta mitä valtaistuminen tarkoittaa? Salminen ym. (2016) kuvaavat kuntoutuksen teorioita Kuntoutuminen-teoksessa ja tiivistävät, että valtaistuminen ja aktiivinen toimijuus tarkoittavat hyvän elämän ja tavoitteiden etsimistä sekä omien voimavarojen kanssa työskentelyä. Lisäksi ne tarkoittavat osallistumista oman elämän sekä kuntoutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Aktiivisen toimijuuden tukeminen on asiakaslähtöistä toimintaa. (Salminen & Järvikoski & Härkäpää 2016: 31.) Kehittämistyön tuloksissa korostuu myös voimavarojen merkitys aktiivisessa toimijuudessa. Kiteytetysti kuitenkin nähdään, että aktiivisen toimijuuden tukeminen ja siten toimintakyvyn vahvistaminen on asiakkaan subjektiuden ja hänen omaan elämäänsä liittyvien päätöksien tukemista tukiverkoston ja työntekijöiden avulla. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Asiakkaan ohjautuminen psykososiaaliseen kuntoutukseen toimintakyvyn vahvistamiseksi Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Maiju Taskula, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on toimintaterapeutti, joka työskentelee Eksoten psykososiaalisessa kuntoutuksessa Toimintakeskus Veturissa. Lähteet: Salminen, Anna-Liisa & Järvikoski, Aila & Härkäpää Kristiina 2016. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 20−36. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6: 2012. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Wahlbeck, Kristian & Hietala, Outi & Kuosmanen, Lauri & McDaid, David & Salovuori, Samuel & Tourunen, Jouni 2018. Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 89/2017. Saatavana osoitteessa: <https://tietokayttoon.fi/documents/10616/3866814/89-2017-YhdessaMielin_valmis.pdf/e60e6d56-43cb-40e8-8f49-54e6dfdac5bb?version=1.0> Luettu 25.11.2018.
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö