Vuosi: 2021
Ikääntyneen kuntoutujan kotiutumisen edistyminen toimijuutta vahvistamalla
Kuntoutujien kotikäynteinä tehdyissä teemahaastatteluissa ja ammattilaisten yhteiskehittelyissä kuvautui tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella yhteinen näkymä siitä, että kotiutumisen edistyminen toimijuutta vahvistamalla on vuorovaikutteinen kokonaisuus. Hoitojakson aikana nähdään tarvittavan ennakointia, sekä sujuvaa tiedonkulkua kuntoutujien ja ammattilaisten välillä. Toimijuuden näkökulmasta aiempaan elämäntilanteeseen ja toimintakykyyn tulee pureutua heti hoitojakson alussa. Ikääntyneen kuntoutujan kanssa mietitään yhdessä, mitä hän pystyy tekemään, jotta toimijuus vahvistuu ja kotiutuminen edistyy hoitojakson aikana. Pystyvyyden taustalla on tärkeä ajatus siitä, että kuunnellaan avoimesti ikääntyneen toiveita ja hyödynnetään hoitojakson kulussa kyseisiä lähtökohtia arkeen ja nykyhetkeen nivoen. Ikääntyneen kuntoutujan kotiutumisen edistyminen vaatii kuntoutujan yksilöllisen tilanteen kokonaisvaltaista huomioimista ja vastuunjakoa eri toimijoiden kesken. Kuntoutujalle tulisi tarjoutua mahdollisuus osallistua oman kuntoutumisen suunnitteluun. Osallistumisen mahdollisuuden tulisi perustua kuntoutujan ja ammattilaisen vuorovaikutukselliseen, vastavuoroiseen kumppanuuteen. Kotiutumisen voidaan nähdä parhaiten edistyvän, kun siihen liittyvä toiminta on ennakoitua, tavoitteellista ja kuntoutumisprosessissa huomioidaan sen yhteys arkeen ja kotiympäristöön, koko elämänkulun huomioivan näkökulman kautta. (Reunanen 2017: 69–73.) Kirjoitus pohjautuu Kuntoutuksen yamk- tutkinto- ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa tarkoituksena oli kehittää ikääntyneiden kuntoutujien toimijuutta vahvistavia toimintatapoja terveyskeskussairaalan akuuttiosaston hoitojakson aikana. Toimintaympäristönä oli Keski- Uudenmaan sote- kuntayhtymän (Keusote) akuuttiosasto Tuusulassa. Kehittämistyössä olivat tarkastelussa sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmat ja kehitettävät toimintatavat kehittämistehtävittäin. Ikääntyneen kuntoutujan näkökulmat esiin Mulla oli sellainen tavoite. Minä mietin sitä nykytilannetta ainakin ja suunnittelin vähän tulevaakin. Niitä pitäisi yhdessä miettiä, että sillä tavallahan se menee hyvin. Siinä pitäisi keskustella asioista eikä antaa vaan ohjeita. Sain kannustusta. Koin toimivani oikein. Halusin selviytyä niistä arkipäivän asioista. Annettiin toimia oma- aloitteisesti. Ei ainakaan tyrkytetty mitään sen enempää mihin voimat riitti. Varmistus, pitää kattoo, että pystyy syömään ja sitten pystyy vessassa käymään. Pystyi keskittymään siihen harjoitteluun ja toipumiseen. Ei ollut stressiä eikä mietittävää. Mm. näin ikääntyneet kuntoutujat kuvailivat kokemuksiaan hoitojaksolta tarkastelujen teemojen ympärillä, joita olivat: kotiutumisen edistyminen, kotiutumisen suunnittelu, kuntoutumisen yhteys arkeen sekä yhteistyö ja vuorovaikutus kotiutumisen edistymiseksi. Kuvioon kaksi (ks. kuvio 2) on koottu otoksena kehittämistyön ensimmäisen kehittämistehtävän tuloksista nousseet toimintatavat, joiden nähtiin olevan toimijuutta vahvistavia ja kotiutumista edistäviä asiakokonaisuuksia kuntoutujien näkökulmista. Yhtenäinen näkymä Tutkimuksellisen kehittämistyön kolmen kehittämistehtävän tuloksista muodostui yhtenäinen näkymä (ks. kuvio 3). Kuvion 3 yhteinen näkymä mukailee jaettua toimijuutta (Härkäpää 2012; Chang & Heckhausen & Greenberger & Chen 2010), mutta toisaalta siinä on piirteitä myös yhteistoiminnasta. (Seppänen-Järvelä ym. 2015:16; Lehtonen & Vänskä & Pihlava 2018). Koettua ja elettyä toimijuutta tulisikin tarkastella yhdessä ikääntyneiden kanssa, jotta kuntoutumisen prosessissa tähdättävään yksilölliseen muutostarpeeseen pystytään vastaamaan. (Pikkarainen 2020: 92–94.) Toimijuuden käsite on hyvin laaja ja monivivahteinen, riippuen siitä missä asiayhteydessä sitä tarkastellaan. (Eteläpelto & Heiskanen & Collin 2011: 13–15). Toimijuuden mielletään kuitenkin usein olevan aktiivista ja aloitteellista, jossa on mukana osallisuus ja omakohtaiset kokemukset elämän eri tilanteista. (Vähäsantanen & Paloniemi & Hökkä & Eteläpelto 2017: 7). Toisaalta sen nähdään olevan harkittua ja tarkoituksenmukaista toimintaa, jossa kuntoutuja voi olla itse vaikuttamassa vallitsevaan tilanteeseen ja lopputulokseen. (Ruuskanen-Parrukoski 2018: 20, 29). Tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimijuuden tarkastelussa hyödynnettiin sen eri ulottuvuuksia: Kyetä, täytyä, voida, tuntea, haluta ja osata. (Jyrkämä 2013; Vanhalakka-Ruoho 2014: 197–198). Kirjoitus perustuu Anna Selkaman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Anna Selkama, vuonna 2002 Stadiasta valmistunut fysioterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta, valmistuu joulukuussa 2021. Työskentelee Keusoten Ikääntyneiden kuntoutuspalveluissa. Lähteet Chang, Esther S. & Heckhausen, Jutta & Greenberger, Ellen & Chen, Chuansheng 2010. Shared Agency with Parents for Educational Goals: Ethnic Differences and Implications for College Adjustment. Journal of Youth and Adolescence 39 (11). 1293–1304. Eteläpelto, Anneli & Heiskanen, Tuula & Collin, Kaija 2011. Vallan ja toimijuuden monisäikeisyys. Tampereen yliopisto. Härkäpää, Kristiina 2012. Jaettu toimijuus kuntoutuksessa. Lapin yliopisto. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki (toim.) & Rantanen, Taina (toim.) & Aromaa, Arto (toim.): Gerontologia. E-kirja. Helsinki: Duodecim. Lehtonen, Krista & Vänskä, Nea & Pihlava, Jari 2018. Asiakkaan toimijuutta vahvistavat työkalut. Rehablogi. Blogikirjoitus 7.3.2018. Pikkarainen, Aila 2020: Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Reunanen, Merja 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Lapin yliopisto. Ruuskanen-Parrukoski, Pirkko 2018. Palveluasuminen ikääntyneen asumisen kontekstina. Tapaustutkimus ikääntyneiden toimijuudesta sekä vallasta ja sosiaalisista suhteista. Lapin yliopisto. Seppänen-Järvelä, Riitta & Syrjä, Vesa & Juvonen-Posti, Pirjo & Pesonen, Sanna & Laaksonen, Maire & Tuusa, Matti & Savinainen, Minna & Henriksson, Mikko 2015. Yhteistoimintaa ja yksilöllisiä valintoja kuntoutumisen polulla Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen tapaustutkimus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 141. Kelan tutkimusosasto. Helsinki. Vanhalakka-Ruoho, Marjatta 2014. Toimijuus elämänkulussa- Ohjaustyön perusta? Aikuiskasvatus 34 (3). 192–201. Vähäsantanen Katja & Paloniemi, Anneli & Hökkä, Päivi & Eteläpelto, Anneli 2017. Ammatillinen toimijuus. Rakenne, mittari ja tuki. Jyväskylän yliopisto.
Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen kroonista kipua kokevien kuntoutuksessa
Kipu näyttäytyy kuntoutuksen vastaanotoilla monella eri tavalla, ja kipu liittyy useisiin eri sairauksiin ja vammoihin. Kipu ja sairastuminen aiheuttavat usein kriisireaktion, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Sairastumisen yhteydessä ihminen voi kokea erilaisia pelkoja, pettymyksiä, kysymyksiä ja odotuksia – liittyen myös ihmissuhteisiin, läheisyyteen ja seksuaalisuuteen. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kartoitin systemoidun kirjallisuuskatsauksen avulla kroonisen kivun vaikutuksia seksuaalisuuteen seksuaalisuuden puheeksi ottamisen edistämiseksi kuntoutuksessa. Seksuaalisuus ja sen teemojen haasteet Kroonisella kivulla on selkeitä vaikutuksia kauttaaltaan seksuaalisuuteen ja seksuaalitoimintoihin, ja kipu voi näyttäytyä esimerkiksi vaikeuksina seksuaalisessa halussa, kiihottumisessa, erektiossa, ejakulaatiossa, kostumisessa ja orgasmissa. Pelko lisääntyvästä kivusta seksuaalisen aktiivisuuden myötä rajoittaa myös seksuaalielämää. Täytyy kuitenkin muistaa, että seksuaalisuus ja seksuaalinen aktiivisuus ovat käsitteinä laajoja ja vaikeita määritellä. Seksuaalisuus tarkoittaa meille kaikille eri asioita ja erilaisia toimintoja. Kaikkien elämään seksuaalinen nautinto ja seksi eivät kuulu, ja tätä tulee kunnioittaa. Kehittämistyöni kirjallisuuskatsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa ei aukaista, mitä vastaajat kokivat seksuaalitoimintojen käsitteellä tai mitä sana seksi heille merkitsee. Seksin monimuotoisuuteen ei otettu kantaa ja oletettavaa on, että seksi tarkoittaa näissä tutkimuskonteksteissa emätin–penis-yhdyntää. Kivun ja siihen liittyvien toimintarajoitteiden emotionaaliset seuraukset voivat olla joskus vaikeampia käsitellä kuin itse fyysinen rajoite tai aktiin liittyvät hankaluudet. Pitkäkestoisella kivulla ja psyykkisellä oirehdinnalla on yhteyksiä, mutta vaikutusten suunnat lienevät moninaiset. Psyykkiset tekijät voivat esimerkiksi vaikuttaa haluun ja kykyyn toteuttaa seksuaalisuuttaan. Yhteys voi olla myös käänteinen: epäonnistumiset seksuaalisuutensa toteuttamisessa esimerkiksi kivun vuoksi saattavat heikentää henkistä hyvinvointia. Ihmiset voivat kuvailla, kuinka kivulias keho tuntuu oudolta ja käyttökelvottomalta, ja tarpeellisten uusien toimintatapojen löytäminen ja niiden vaatima mielen joustavuus ja avoimuus voivat olla asiakkaille hyvin haastavia (Ojala ym. 2014: 368). Kuntoutuksen ammattilaiset usein kiinnittävät huomiota apuvälineisiin, asentohoitoon ja fyysisiin harjoitteisiin, jotka parantavat nivelkestävyyttä ja voimaa, päämääränään edistää toimintakykyä ja päivittäisten toimintojen laatua (Rosenbaum 2010: 653). Saattaa olla, että näiden asioiden puheeksi ottamisen ja ohjaamisen suhteen ammattilaisten koettu kompetenssi on korkeampi kuin ”yleisen seksuaalisuuden” suhteen, ja kipu vaikuttaa myös konkreettisesti esimerkiksi seksiasentojen haasteellisuuteen. Pelko lisääntyneestä kivusta seksuaalisen aktiivisuuden takia voi johtua, ettei tiedä esimerkiksi vaihtoehtoisia asentoja tai tapoja toteuttaa seksuaalisuutta tai yhdyntää (Odole & Olugbenga-Alfred 2018: 185–194). Tässä on yksi näkökulma, johon esimerkiksi kuntoutuksella ja ergonomian ohjauksella voidaan vaikuttaa. Moninaisuus seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta on ohitettu kirjallisuuskatsauksen tutkimuksissa. Vastaajat oli jaoteltu miehiin ja naisiin, ja tuloksissa raportoitiin kahden binäärisen sukupuolen kokemuksia kivusta ja seksuaalitoiminnoista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat raportoineet ongelmia yrittäessään saada terveydenhuoltoa, joka huomioisi vähemmistön terveydellisiä piirteitä (Manzer & O´Sullivan & Doucet 2008: 157). Osa ihmisistä on jättänyt sosiaali- ja terveysalan palveluita käyttämättä syrjinnän pelon takia (Jalava 2013). On valitettavaa, että monimuotoisuus on edelleen näkymätön aihe monessa tutkimuksessa. Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen kuntoutuksessa Kaikissa tarkastelemissani tutkimuksissa todettiin, että seksuaalisuus on tärkeä aihealue sekä opiskelijoiden että ammattilaisten näkökulmasta katsottuna. Kuitenkin myös todettiin, että aiheen tärkeys ei siirtänyt asiaa käytäntöön, vaan sen todellinen puheeksi ottaminen tai huomiointi kliinisessä työssä oli vaikeaa, haasteellista tai puutteellista. Kulttuuriset normit ja yhteiskunnalliset asenteet ohjaavat meitä ajattelemaan, että seksi ja nautinto ovat tietynlaisten ja ikäisten kehojen oikeus. Oman näköinen seksuaalisuus, seksi ja nautinto kuuluvat kuitenkin jokaiselle ja yhteiskunnalliset rakenteet voivat luoda turvallista tilaa asiakkaille sen ilmentämiseen ja huomioimiseen. (Kekkonen ym. 2021: 8.) Seksuaalisuus voi ja saa olla voimavara elämässä. Sillä voi olla kipua lievittäviä ja hyvinvointia parantavia vaikutuksia. Tämän näkökulman muistaminen kuntoutustyössä voi helpottaa seksuaalisuuden puheeksi ottamista ja huomioimista kliinisessä asiakastyössä. Suurimmaksi seksuaalisuuden puheeksi ottamista edistäväksi tekijäksi nousi koulutuksen ja tiedon lisääminen. Koulutuksen tarpeeseen nousi kaksi erilaista teemaa: selkeä ja konkreettinen perustieto seksuaalisuudesta, sen teemoista ja mahdollisten sairauksien vaikutuksista seksuaalisuuteen, mutta myös koulutus vuorovaikutustaitoihin ja kommunikaatioon koettiin hyvin tärkeäksi. Kahdessa tutkimuksessa tutkittiin ammattilaisille annetun koulutuksen vaikutusta seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen ja molemmissa tutkimuksissa koulutus lisäsi selkeästi osallistujien mukavuutta ja varmuutta aihetta kohtaan. Osallistujat kokivat, etteivät enää pelänneet asiakkaan nolostuttamista aiheen nostamisella esiin ja seksuaalisuudesta keskustelu yleistyi asiakastyössä sekä moniammatillisissa tiimeissä. Koulutuksen jälkeen kuntoutustyöntekijöiden keskustelutaidot, kyvykkyys tunnistaa seksuaalisuuteen liittyviä haasteita asiakkaissa ja mukavuuden tunne keskustella kehittyivät. Jotta seksuaalisuuden puheeksi ottaminen olisi helpompaa, selkeä viesti tutkimuksista oli, että ammattilaiset kaipaavat selkeitä suuntaviivoja, ohjeita ja strukturoituja haastattelulomakkeita tai toimintamalleja organisaationallisella tasolla ohjaamaan omaa toimintaansa. Näillä malleilla ja toimintaohjeilla voidaan tehdä asiakastasolle jo selkeäksi, että aihe kuuluu ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen ja otetaan esille osana kuntoutumisen prosessia. Silloin puheeksi ottaminen ei jää vain kahdenkeskisen vuorovaikutustapahtuman varaan, vaan ammattilainen pystyy nojaamaan omassa toiminnassaan työyhteisön ja työnantajan tukeen. Luottamuksella eteenpäin kohti asiakkaan hyvinvointia Kivun hoidossa jo itsessään vuorovaikutustaidot ja asiakkaan kokemuksen kuuleminen ovat tärkeässä asemassa, mutta luottamuksella ja läsnäololla luodaan myös tilaa seksuaalisuudesta keskustelulle. Joissakin tapauksessa kuntoutuksen työntekijä voi olla ainut ihminen, jonka kanssa asiakas kokee luottamuksen tarpeeksi suureksi ottaakseen puheeksi henkilökohtaisia asioita. Asiakkaan on tärkeä saada tietää, keneltä asiantuntijalta saa mitäkin palvelua ja minkälaisessa tilanteessa. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 91) Sekä asiakas että hänen läheisensä saattavat kokea palveluverkoston hajanaiseksi, eivätkä yksinkertaisesti tiedä, mistä asioista voi puhua kenenkin palveluntuottajan tai ammattilaisen kanssa. Olisi tärkeää, että ammattilaiset katsoisivat tilannetta asiakkaan hyvinvoinnin kannalta ja ainakin tietäisivät, kenelle ohjata asiakasta eteenpäin, mikäli seksuaalisuuteen liittyvät aiheet tuntuvat liian vaikeilta keskustella. (Kekoni & Mönkkönen & Hujala & Laulainen & Hirvonen 2019: 32.) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Krooninen kipu ja seksuaalisuus – kirjallisuuskatsaus seksuaalisuuden puheeksi ottamisen edistämiseksi kuntoutuksessa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021 Kirjoittaja Henna Kekkonen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Lähteet Jalava, Jenni 2013. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen toiveet ja tarpeet yhdenvertaiseen vanhuuteen. Opinnäytetyö. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Vanhustyön koulutusohjelma. Kekkonen, Henna & Manninen, Tiina & Salminen, Kira & Ikonen, Maija & Heinonen, Päivi 2021. Pitkittynyt kipu ja seksuaalisuus – nautinto osana elämää. Terapiaperhonen Oy. Kekoni, Taru & Mönkkönen, Kaarina & Hujala, Anneli & Laulainen, Sanna & Hirvonen, Jukka. 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.): Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. 15–46. Leonard, Michelle & Cano, Annmarie & Johansen, Ayna 2006. Chronic pain in couples context: a review and integration of theoretical models and empirical evidence. J Pain 7 (6), 377–390. Manzer, Dana & O´Sullivan, Lucia & Doucet, Shelley 2008. Myths, misunderstandings, and missing information: Experiences of nurse practitioners providing primary care to lesbian, gay, bisexual, and transgender patients. The Canadian Journal of Human Sexuality 27 (2), 157–170. Odole, Adesola & Olugbenga-Alfred, Agnes 2018. Sexual Functioning and Selected Clinical and Psychosocial Factors Among Individuals with Chronic Non‑specific Low Back Pain in Ibadan, Nigeria. Sex Disabil 36, 185–194. Ojala, Tapio & Häkkinen, Arja & Karppinen, Jaro & Sipilä, Kirsi & Suutama, Timo & Piirainen, Arja 2014. Chronic pain affects the whole person - a phenomenological study. Disability and rehabilitation 37 (4), 363–371. Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.): Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. 89–111. Rosenbaum, Talli 2010. Musculoskeletal pain and sexual function in women. Journal of Sexual Medicine 7, 645–653.
Nuorilähtöinen valmennus nuoren toimijuutta ja osallisuutta vahvistamassa
Työmarkkinoiden tai koulutuksen ulkopuolelle jäämistä sekä alentunutta toimintakykyä pidetään nuorten syrjäytymisen riskitekijöinä. Nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä oikeanlaisen tuen sekä palveluiden avulla, jotka vastaavat nuorten yksilöllisiin tarpeisiin. Nuorilähtöinen valmennus rakentuu hyväksymällä nuori aktiivisena ja omaa elämäänsä ohjaavana toimijana sekä nuoren aktiivisuutta ja pystyvyyttä vahvistamalla. Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena on kuvata nuoren toimijuutta vahvistavaa toimintaa Verven NUOTTI-valmennuksessa. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanteeseen on pyritty vaikuttamaan toimenpiteillä, jotka kohdistuvat nuorten hyvinvoinnin sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksien ja -mahdollisuuksien vahvistamiseen. Näihin toimenpiteisiin lukeutuu nuorten ammatillinen kuntoutus. (Opetus- ja kulttuuriministeriö & Työ- ja elinkeinoministeriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019: 1–7.) NUOTTI-valmennus järjestetään Kelan ammatillisena kuntoutuksena. NUOTTI-valmennus on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille, joiden toimintakyky on heikentynyt, ja sillä voi olla rajoittavia vaikutuksia nuoren tulevaisuuden suunnittelua sekä opiskelu- ja työelämään siirtymistä kohtaan. (Kela 2020.) Ammatilliseen kuntoutukseen ohjataan usein toiminta- ja työkyvyltään hyvin erilaisia kuntoutujia. Palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ne vastaavat kuntoutujien moninaisiin tarpeisiin. (Haapakoski & Åkerblad & Tolvanen & Mäntysaari 2020: 136.) Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat yksilöllisesti räätälöityä tukea, jonka tulisi erityisesti vahvistaa kuntoutujien toimijuutta ja osallisuutta (Surakka & Kuvaja-Köllner & Paananen 2017: 40). Länsimaisen individualistisen käsityksen mukaan jokaisen tulisi saada itse päättää ja vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin asioihin. Itsensä toteuttaminen, oman elämän ohjaaminen sekä hallitseminen edellyttävät yksilöltä toimijuutta. Toimijuuden rajoja ja mahdollisuuksia käsitellään, kun puhutaan yksilön kuulluksi tulemisesta, subjektina olemisesta, valinnanmahdollisuudesta, oikeudesta päätöksentekoon sekä mahdollisuudesta elää ja toimia toivomallaan tavalla (Hokkanen 2013: 63–64). Osallisuudella taas pyritään vähentämään eriarvoisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä. Asiakkaan osallisuudella viitataan asiakkaan kokemukseen ja aitoon osallistumiseen. (Laitila & Pietilä 2012: 10.) Toimijuus sekä osallisuus ovat systeemisessä yhteydessä toisiinsa. Toimijuuden kautta yksilön osallistuminen muuttuu osallisuudeksi. Yksilö voi osallistua toimintaan ilman omia päätöksiä tai tekoja olematta toimija. Osallinen ihminen on kuitenkin samanaikaisesti toimija. Toimija päättää, toimii sekä tekee asioita omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan niiden onnistumiseksi. (Tukiliitto 2019.) Yksilön käsitys omasta toimijuudesta vaikuttaa osallisuuden muotoutumiseen. Toimijuuden muuttuessa aktiivisemmaksi osallisuus vahvistuu. (Virkki 2015: 136.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena on kuvata nuoren toimijuutta vahvistavaa toimintaa Verven NUOTTI-valmennuksessa nuorten osallisuuden mahdollistamiseksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tiedontuottajina toimivat Vervessä työskentelevät NUOTTI-valmentajat, sillä heillä on kokemusta ja taitoa nuorten toimijuuden ja osallisuuden toteutumisesta valmennuksessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön aineistonkeruumenetelmänä käytettiin laadullista kyselylomaketta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan nuoren toiveiden ja tarpeiden huomioiminen, nuoren kuuleminen ja kohtaaminen, nuoren voimavarojen vahvistaminen ja vastuun jakaminen nuoren ja valmentajan välillä edistävät nuoren toimijuutta valmennuksessa. Tuloksissa korostuivat toisiinsa yhteydessä olevat tekijät, joiden kautta nuoren aktiivisuus, oman elämän ohjaus, pystyvyyden tunne ja autonomia vahvistuvat. Nuoren toimijuutta rajoittaviksi tekijöiksi kiteytyivät nuoren toiveiden ja tarpeiden ohittaminen, puutteellinen tuki, ilman tarvittavaa tietoa jääminen sekä mielenterveys-ja päihdeongelmat. Toimijuutta rajoittavissa tekijöissä korostuu, ettei nuori ole aktiivinen toimija, vaan toimenpiteiden kohde. Tällöin nuori ei tule aidosti kuulluksi eikä hänen näkemyksillään ole vaikutusta valmennuksen toteutukseen. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi erityisesti nuoren motivaatiolla sekä valmennukseen ohjautumisen ajankohdalla on keskeinen vaikutus nuoren toimijuuden toteutumiseen valmennuksessa. Tulosten mukaan nuoren motivaatio valmennusta kohtaan ja valmennuksen oikea-aikainen ajoitus korostuivat merkittävinä toimijuutta mahdollistavina sekä rajoittavina tekijöinä. Toiminnalliset harjoitteet, ratkaisukeskeinen työote, ammatillinen vuorovaikutus, osallistava työote ja yksilöllistäminen korostuivat tuloksissa toimijuutta edistävinä käytäntöinä nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi. Nuorilähtöinen valmennus rakentuu arjen- ja elämänhallintaitoja harjoittelemalla, nuoren aktiivisuutta ja omatoimisuutta vahvistamalla ja tavoitteellisesti nuoren yksilöllisiin tarpeisiin vastaamalla. Nuoren toimijuus ja yksilölliset tarpeet valmennuksen lähtökohtana Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella voidaan todeta, että toimijuutta vahvistava toiminta nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi valmennuksessa edellyttää, että nuori huomioidaan aktiivisena toimijana ja asiantuntijana omassa valmennusprosessissaan. Nuorella tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin valmennuksessa, jotta nuori aktivoituisi ja saisi kokemuksen kyvyistään tehdä ja toteuttaa omaa elämää koskevia päätöksiä. Toimijuutta vahvistavan toiminnan tulisi perustua nuoren yksilöllisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Tulevaisuudessa kuntoutustoiminnan ei tulisi toteutua liiaksi kuntoutusammattilaisten ehdoilla. Kuntoutuja tulisi kohdata ja hyväksyä tasavertaisena toimijana omassa kuntoutusprosessissaan. Palveluiden toteuttaminen ja kehittäminen yhdessä nuorten kanssa mahdollistaisi sen, että palvelut vastaisivat tulevaisuudessa entistä vahvemmin nuorten tarpeisiin. Kirjoitus perustuu Anna Adamsonin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Toimijuutta vahvistava toiminta nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi Verven NUOTTI-valmennuksessa. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021). Lähteet Kela 2020. NUOTTI-valmennus. Kelan kuntoutuksen palvelukuvaus. Haapakoski, Kaisa & Åkerblad, Leena & Tolvanen, Asko & Mäntysaari, Mikko 2020. Kelan työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus. Palvelun toimivuuden edellytykset. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 22, 2020. Kela, Helsinki. Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajaon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Laitila, Minna & Pietilä, Anna-Maija 2012. Asiakkaan osallisuus mielenterveyspalveluissa. Kuulluksi tulemista ja inhimillistä kohtaamista. ePooki 9/2012. Opetus- ja kulttuuriministeriö & Työ- ja elinkeinoministeriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019. Koulutuksen ja työn ulkopuolella olevat (NEET) nuoret, katsaus tilanteeseen ja toimenpiteisiin. Surakka, Anne & Kuvaja-Köllner, Virpi & Paananen, Reija 2017. Valmennuspaja Mahiksen vaikutusten ja kustannusten tarkastelua. ”Aina saa tulla ja voi puhua mistä vaan- luottamuksella”. Diakonia Ammattikorkeakoulu 2017. Tukiliitto. Osallisuuden ja osallistumisen ero. Päivitetty 08.04.2019. Virkki, Päivi 2015. Varhaiskasvatus toimijuuden ja osallisuuden edistäjänä. Itäsuomen yliopisto. Helsinki 2015.
Näkökulmia saavutettavuuteen kuntoutuksessa
Saavutettavuudella tarkoitetaan mahdollisuutta yhdenvertaiseen osallisuuteen elämän eri tilanteissa monenlaisille ihmisille (Saavutettavuuskriteeristö 2019). Kuntoutuksen järjestäjän näkökulmasta kuntoutuksen laaja-alaisuus ja tarve ihmisen yksilöllisen ainutlaatuisuuden huomioimiseen edellyttää saavutettavia toimintatapoja ja työvälineitä. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan saavutettavaa palvelua kuten verkkoasiointia ja lopulta esteetöntä kulkua toimitiloihin, jossa itse kuntoutus tapahtuu ts. saavutettavaa kuntoutusta. Saavutettavuutta on syytä tarkastella laajemmin, jolloin hedelmällisenä lähtökohtana voi olla näkemys kuntoutujasta aktiivisena osallistujana omaan kuntoutumiseensa. Kun kuntoutuja omassa arjessa on keskiössä, se edellyttää yhteistyötä kuntoutujan, hänelle merkityksellisten ihmisten ja kuntoutuksen ammattilaisten kanssa ja sen tunnistamista, että kuntoutuminen toteutuu suurelta osin itsenäisesti tai lähiympäristön tukemana (Autti-Rämö & Salminen 2016). Tällöin näkökulma saavutettavuuteen muuttuu; kuntoutus voi parhaimmillaan olla on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa. ”Verkostoyhteistyöllä vauhtia tekoälypohjaisten virtuaaliteknologioiden saavutettavuuteen kuntoutuksessa” -hankkeessa pureudutaan teknologioita hyödyntävän kuntoutuksen saavutettavuuteen. Saavutettavuus on kaikkialla Käsitteenä saavutettavuus liitetään nykyisin usein verkkosivuihin ja verkkosisältöihin. Erityisesti näin ollut vuoden 2016 lokakuun jälkeen, jolloin Euroopan parlamentti julkaisi saavutettavuusdirektiivin (Direktiivi (EU) 2016/2102). Sen tehtävä on varmistaa, että jokainen pystyy käyttämään julkisia mobiili- ja verkkopalveluita. Direktiivin pohjana on kansainvälinen W3C:n saavutettavuusohjeistus (WAI 2021) Web Content Accessibility Guidelines (WCAG), johon kuuluvia kriteerejä saavutettavan verkkopalvelun pitää täyttää. Saavutettavuus koskeekin tässä yhteydessä erityisesti sisältöjä ja sitä, miten niihin päästään. Saavutettavuus itsessään ei ole vaikea asia, mutta välillä kuulee puhuttavan samoista asioista eri käsitteillä. On hyvä pitää mielessä, että puhekielessä termejä esteettömyys ja saavutettavuus käytetään toistensa synonyymeinä, vaikka ne tarkoittavat hieman eri asioita. Englannin kielessä käytetään molemmissa tapauksissa sanaa accessibility, mutta esteettömyydestä käytetään myös sanaa barrier free. Saavutettavuus on osa esteettömyyttä eri tilanteissa. Käsitteenä esteettömyys liitetään yleensä fyysisen esteen tai rajoitteen huomioonottamiseen, ja erityisesti rakennettuun ympäristöön liittyy esteettömyysmääräyksiä, -ohjeita ja -suosituksia. Toisaalta vuorovaikutuksessakin voidaan puhua esteettömyydestä, jolloin tarkoitetaan kommunikoinnin fyysisten, kielellisten ja asenteellisten esteiden huomioonottamista. Tässä tärkeää on se, että vastavuoroisessa kommunikoinnissa mahdollistuvat yksilölliset ilmaisutavat. (Kommunikoinnin esteettömyys, 2021.) Saavutettava sisältö on osa rakennettua ympäristöä. Esimerkiksi koulu voidaan nähdä fyysisenä oppimisympäristönä, mutta toisaalta se on myös ympäristö, jossa käytetään digitaalisia oppimisympäristöjä. Liikenneympäristöissä infonäyttöjen, mainos- tai opastaulujen sisältöjen saavutettavuus voi olla riippuvainen myös ympäristön esteettömyydestä (Avellan 2021). Saavutettavuus pitää siis liittää laajemmin digitaalisiin palveluihin ja niiden käyttöön niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla (viestintä, dokumentointi ja muut palvelut). Samoin kuntoutuksessa voidaan hyödyntää digitaalisia sisältöjä ja käyttää jopa digitaalisia kuntoutusympäristöjä. Laki, direktiivit ja erilaiset sopimukset puhuvat laajemmin yhdenvertaisuudesta ja tasavertaisuudesta. Pyrkimys yhdenvertaisuuteen on täydellinen erottelun ja syrjinnän vastakohta, jokaisen perusoikeus. Syrjintäkielto koskee myös tuotteiden ja palveluiden tarjontaa. Näin käsitteet esteettömyys ja saavutettavuus liittyvät siis näiden toteutumiseen yhteiskunnassa. Muu muassa YK:n vammaissopimuksen (2006) artikla 9 käsittelee esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Toisin sanoen voidaan sanoa, että esteettömyys ja saavutettavuus ovat yhdenvertaisuuden pohja, ja ne voidaan nähdä laajemmin yhdenvertaisuuden mahdollistajana kaikkialla yhteiskunnassa. Saavutettavuudella on siis selkeä sosiaalinen arvopohja. Saavutettavuudella tarkoitetaan kuntoutuksen yhteydessä myös asenteiden avoimuutta tai monimuotoisuuden huomiointia kuntoutustoiminnan käytänteissä. Käytännössä keskeistä on varmistaa kaikille yhdenvertainen pääsy fyysiseen ympäristöön, esteettömän liikkumisen mahdollistaminen ja saavutettava viestintä, mukaan lukien erilaisten teknologiaa hyödyntävien tuotteiden ja palveluiden saavutettavuus, sekä sosiaalinen ympäristö. (Töytäri & Kanto-Ronkanen 2016.) Näihin toimiin sisältyy erilaisten esteiden – myös ei-aineellisten – tunnistaminen ja poistaminen. Jos näitä ei huomioida, monet kuntoutujat jäävät palveluiden, ja jossain tilanteissa myös kokonaan toiminnan ulkopuolelle. Ergonomia- ja käytettävyyssuunnittelussa keskeistä on ihmisen ja toimintaympäristön vuorovaikutuksien ymmärtäminen (Väyrynen ym. 2004), johon sisältyy nykyään myös esteettömyyden ja saavutettavuuden huomioiminen. Saavutettava kuntoutus rakentaa saavutettavuutta Kun luomme kuntoutuspalveluja ja kehitämme teknologiaa kuntoutukseen, esteettömyys ja saavutettavuus nousevat tärkeäksi näkökulmaksi kuntoutuksen järjestäjän ja kuntouttajan näkökulmasta. Saavutettavuus tulee ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa, toiminnassa ja palautteenannossa sekä arvioinnissa. Saavutettavuudessa toteuttamisessa esim. kuntoutuksen palvelujen tai toiminnan osalta on huomioitava seuraavia näkökulmia: saatavuus, esteettömyys, yhdenvertaisuus, ymmärrettävyys ja helppokäyttöisyys. Saavutettavuus tulee nähdä koko toiminnan läpi kulkevana yhdenvertaisuusperiaatteena ja -tavoitteena. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta voidaan tarkastella fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn näkökulmista, mutta oleellista on myös sosioekonominen saavutettavuus. Sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, miten avustajat (läheiset, kuntoutuksen ammattilaiset), kuntoutumista tukevat palvelut (esim. tulkkipalvelut) ja toiminta ja apuvälineen käyttö on huomioitu kuntoutumisen kokonaisuudessa. Saavutettavan kuntoutuksen toteutumista voi tarkastella käytettyjen toimintatapojen ja työvälineiden kautta. Jos saavutettava kuntoutus on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa niin sitä tukevat kuntoutumisprosessissa tapahtuva vastavuoroinen oppiminen kuntoutujan, kuntoutujan toimintaympäristön ihmisten ja ammattilaisten välillä. Yhteisen oppimisen kohteena voi olla toimintaympäristön erittely, eli mitkä toimintaympäristön fyysiset, sosiaaliset ja asenteelliset tekijät edistävät tai estävät yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistumista (ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013) ja toisaalta yhteisen oppimisen kohteena voi olla myös tavoitteellisen kuntoutusprosessin tavoitteen asettaminen vuorovaikutuksessa ammattilaisten kanssa. (Lintula & Paalasmaa 2020.) Kuntoutuksen tuloksellisuus voikin näyttäytyä paitsi kuntoutujan tavoitteiden saavuttamisena, mutta myös muutoksina kuntoutujan toimintaympäristöissä – saavutettavuuden vahvistumisessa. Saavutettavuus toteutuu parhaimmillaan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen toiminta- ja työkyvystä. Tällöin kuntoutuminen on luonteeltaan saavutettavuutta rakentava, kun se mahdollistaa yhdenvertaisen osallisuuden erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen ominaisuuksista. Osallisuus konkretisoituu osallistumiseksi itselle merkitykselliseen toimintaan. Kuntoutuksessa hyödynnetään moniasiantuntijuutta, johon jokaisella kuntoutumista tarvitsevalla ihmisille on oikeus (Hietala 2016; Jeglinsky & Kukkonen 2016). Ydinkysymyksiä ovat kuntoutujan oma osallistuminen kuntoutumiseensa ja vaikuttaminen toimintaympäristöihin tekijöihin. Parhaimmillaan sosiaalisen ympäristön on omaksuttava riittävät tiedot, ymmärrys, taidot sekä asenteet ja motivaatio, jotta kuntoutuja voi osallistua yhdenvertaisena jäsenenä (Wiman 2012). Jos pohditaan esimerkiksi nuoren erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan osallisuutta ja toimijuutta erilaissa yhteisöissä ja ylipäätään yhteiskunnassa, keskeistä on tulla hyväksytyksi. Kuntoutuminen voi tapahtua vain hänen sosiaalisessa ympäristössään, mutta myös ympäristön tulee tukea saavutettavaa kuntoutusta. Ympäristön tulee mahdollistaa erilaisten ihmisten osallisuus ja toimijuus. Tämä on jatkuva ja vuorovaikutteinen prosessi, joka tapahtuu esteitä poistamalla ja tarpeellisia erityisjärjestelyitä tekemällä, tuomalla kuntoutus ihmisten luo, yksilölle merkityksellisen toiminnan ja osallistumisen äärelle. Älykkäät virtuaaliteknologiaratkaisut mahdollistavat saavutettavaa kuntoutumista, mutta oleellista myös on ymmärtää laaja-alaisemmin esteettömyys ja saavutettavuuskysymyksiä. Kokemusta oman elämän hallinnasta voidaan vahvistaa yleisesti tukemalla ihmisen valintoja ja päätöksentekoa tukien osallisuutta. Saavutettavuus on tässä yhteydessä moninaisuuden ja kykyjen arvostamista voimavarana, ja jokaisen ihmisen kuulluksi tulemista. Lopuksi Olemme halunneet tässä tuoda esille saavutettavuuden ja siihen liitettävän esteettömyyden käsitteitä, erityisesti kuntoutuksen näkökulmasta. Toisaalta on hyvä myös pohtia miten kuntoutus edistää saavutettavuutta. Jokaisen on hyvä tiedostaa, että saavutettavuudella on eri merkityksiä eri yhteyksissä. Tässä puhutaan myös yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamisesta, jota voidaan siis tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kuntoutuja tulee kyetä hyödyntämään erilaisia palveluita omassa kuntoutumisessaan ja toisaalta ensiarvoista on kuntoutujan osallistuminen oman kuntoutumisensa suunnitteluun, toteutumiseen ja arviointiin. Päämäärä on molemmissa sama, toimintakykyisuus, osallisuus ja toimijuus omassa arjessa. Kirjoittajat Tero Avellan työskentelee väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hän tutkii esteettömyyttä ja saavutettavuutta tulevaisuuden yhteiskunnassa, sekä tähän liittyvää ihmisten ja teknologian välistä vuorovaikutusta. Pekka Paalasmaa, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Autti-Rämö, I. & Salminen A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 14–15. Avellan, T. 2021. Esteettömyys ja saavutettavuus joukkoliikenteessä – erityisryhmien näkökulmia. Esitys Älypysäkki-hankkeen toisessa työpajassa 11.2.2021. Direktiivi (EU) 2016/2102 2016. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102, annettu 26 päivänä lokakuuta 2016, julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Hietala, O. 2016. Kokemusasiantuntija kuntoutumisen tukena. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 388-392. ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013.Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Jeglinsky, I. & Kukkonen, T. 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 393–401. Kommunikoinnin esteettömyys 2021. Papunet. Lintula, L. & Paalasmaa, P. 2020. Osaamista kuntoutukseen kuntoutujan parhaaksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saavutettavuuskriteeristö 2019. Saavutettavuuskriteeristö: Väline korkeakoulun saavutettavuuden arviointiin. United Nations 2006. General Assembly resolution 61/106, Convention on the Rights of Persons with Disabilities, A/RES/61/106 (13 December 2006). W3C Web Accessibility Initiative (WAI) 2021. Web Content Accessibility Guidelines (WCAG) Overview. Töytäri, O. & Kanto-Ronkanen, A. 2016. Apuvälineet ja ympäristön esteettömyys. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 347–363. Väyrynen, S., Nevala, N. & Päivinen, M. 2004. Ergonomia ja käytettävyys suunnittelussa. Helsinki: Teknologiainfo Teknova Oy. Wiman, R., 2012. Kumpaa pitää kuntouttaa – ihmistä vai yhteiskuntaa? Teoksessa V. Karjalainen, & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme: ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: STAKES, 81–92.
Digiloikan mahdollistama yhdessä kehittäminen yli rajapintojen – aiheena työhyvinvoinnin edistäminen
Etäyhteydet luovat mahdollisuuksia verkostoitumiseen sekä kuntoutuksessa keskeisten ilmiöiden ja teemojen parissa tapahtuvaan ideoiden ja ajatusten jakamiseen. Kolmen ammattikorkeakoulun – Metropolian, Savonian ja Oulun ammattikorkeakoulun – yhteisvoimin järjestetyssä webinaarissa kuntoutuksen asiantuntijat tuottivat työhyvinvointia vahvistavia tekijöitä yhdessä keskustellen ja kehitellen. Yhteiskehittelyissä pysähdyimme miettimään, mitä on työhyvinvointia edistävä johtaminen verkostoissa. Kirjoitus pohjautuu Työn imu, yhteisöllisyys ja työhyvinvointi -webinaarin antiin ja yhteiskehittelyn tuloksiin. Mitä on työn imu? Ensimmäinen webinaarin aiheista oli työn imu ja sen merkitys verkostotyöskentelyssä. Työterveyslaitos (TTL) kuvaa työn imun tarkoittavan työssä esiintyvää myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa, johon nähdään kuuluvan kokemuksina seuraavat käsitteet tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Omaa työn imua voit testata esimerkiksi TTL:n verkkosivuilta löytyvällä testillä: https://www.ttl.fi/tyon-imu-testi/. (Työterveyslaitos). Työn imu on yksilöllistä ja yhteisöllistä. Työhyvinvointia edistävässä johtamisessa yksilöllisten voimavarojen vahvistamisen lisäksi panostus yhteisöllisiin voimavaroihin kannattaa. Työyhteisössä, jossa vallitsee yhteinen käsitys tehtävästä ja sen merkityksestä ja jossa koetaan luottamusta ja pystyvyyttä, tiimin työn imu voi vahvistaa myös yksilön omakohtaista työn imua. (Hakanen 2011: 60–61; Launonen & Ruotsalainen 2017: 124–133.) Työn imu yksilön ja yhteisöllisyyden näkökulmista vahvisti webinaarin aikana jo aiempaa ajatusta siitä, että verkostotyöskentelyyn tarvitaan aikaa ja yhteistä tahtotilaa, jotka mahdollistavat tarveperustaisen yhteistoiminnan eri toimijoiden kesken. Järvikosken ja Härkäpään (2011) mukaan myös kuntoutuksessa nähdään nykyään olevan enemmän sosiaalisia ulottuvuuksia, joissa korostuu kuntoutujan toimintaympäristö ja toimintakyvyn huomioiminen kokonaisuutena kuntoutujan ja ympäristön välisessä muutosprosessissa (Järvikoski & Härkäpää 2011: 9, 11). Mikä on yhteisöllisyyden suhde hyvinvointiin? Webinaarin toisessa teemassa yhteisöllisyyden keskiöön oli nostettu luottamus ja kriittinen asenne, jota ympäröivät kolme toisiinsa nivoutuvaa tasoa: kokemuksellisuus, toiminta ja mahdollistaminen. Työhyvinvoinnin edistämisen kannalta vahva yhteistoimijuus perustuu vuorovaikutuksellisiin tilanteisiin, joissa kaikki osallistujat nähdään yhdenvertaisina toimijoina verkostoissa. (Kalliokoski 2020: 93–94, 98.) Mahdollistamisen käsite herätti tässä asiayhteydessä pohtimaan työyhteisön rakenteita sekä niiden merkityksiä yhteisöllisyyden edistämiseksi ja verkostoitumisen mahdollistamiseksi. Tärkeää on myös havaita, että kun aiheena on työhyvinvointi, yhteisöllisyys ja toiminta verkostoissa, nämä koskettavat ammattilaisten verkostojen lisäksi myös kuntoutujan verkostoja hänen toimintaympäristössään. Ratkaisevaa on mielekkäiden kokonaisuuksien rakentaminen yhdyspinnoille hyvinvoinnin ja kuntoutumisen vahvistumiseksi. Alustuksista yhteiskehittelyyn Webinaarin edetessä opiskelijat pääsivät pienryhmissä pohtimaan yhteisöllisyyden, työn imun ja kiitoksen merkitystä työhyvinvoinnin kannalta. Tukena kuntoutuksen asiantuntijoiden työskentelyssä oli Padlet-alusta, johon opiskelijat saivat ryhminä kiteyttää ajatuksiaan aiheen äärellä. Pienryhmätyöskentelyn tuotokset käytiin yhdessä läpi koko ryhmän kanssa. Jokaisella osallistujalla oli halutessaan mahdollisuus nostaa esiin ajatuksia yhteiseen keskusteluun. Kiteytyksissä esille nousi työyhteisön yhteisten tavoitteiden ja asioista sopimisen merkitys, vuorovaikutus ja yhteenkuuluvuuden tunne sekä arvostuksen kokemuksen ja palautteen saamisen merkitys henkilökohtaiselle työhyvinvoinnille (ks. kuvio 1). Pienryhmissä toteutunut yhteiskehittely toimi alkulämmittelynä ja tutustumisena kolmen eri oppilaitoksen opiskelijoille. Yhteinen keskustelu viritti ajatuksia ja innosti kuntoutuksen asiantuntijoita yhteiseen työskentelyyn webinaarin edetessä. Työhyvinvoinnin edistäminen verkostoyhteistoiminnassa Webinaari jatkui tärkeiden kysymysten äärellä: Miten verkostot voimaannuttavat ja mikä sen kaiken vaivalloisuuden merkitys onkaan? Isona päämääränä on tarjota parempia palveluratkaisuja asiakkaalle ja tietenkin lisätä työn merkityksellisyyttä. Parhaimmillaan verkostot laajentavat ymmärrystä omasta työstä ja tuovat esiin sellaisia sosiaalisia voimavaroja, joita ei ehkä muuten olisi omassa työyhteisössä tarjolla. (Seppänen 2014: 58, 60–62.) Työelämä kaikkinensa on muuttunut ja moninaistunut. Siihen viittaakin seuraavan kuvan lause, joka kuvastaa tämänhetkistä vaihetta ja toivottua tahtotilaa eri työympäristöissä. Pienin askelin kohti loppuhuipennusta Toisessa yhteiskehittelyssä opiskelijat pääsivät tuottamaan ryhmissä kuvausta siitä, mitä on työhyvinvointia edistävä toiminta verkostoissa. Ryhmätyöskentely lähti hyvin käyntiin ja tunnelma oli vapautunut alkujännityksien jälkeen. Keskustelu oli vireää ja sitä olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Keskustelun pohjalta ryhmät tuottivat mainioita visuaalisia kuvauksia monipuolisia digitaalisia välineitä hyödyntäen varsin lyhyessä ajassa. Alla olevat yhteenvedot ovat muutamia esimerkkejä yhteiskehittelyn tuotoksista, joissa opiskelijat kiteyttivät ajatuksiaan työn merkityksellisyyden, yhdessä oppimisen ja toiminnan kehittämisen näkökulmista (ks. kuvio 3). Yli 50 webinaariin osallistunutta sosiaali- ja terveysalan ammattilaista tuottivat Kuntoutuksen yamk -opiskelijoina yhteneväisiä kuvauksia aiheen tiimoilta. Iltapäivä päättyi yhteenvetoon ja ajatuksiin seuraavan kysymyksen johdattelemana. Yhdessä rakentuva ymmärrys työhyvinvoinnin edistämisestä verkostoissa? Seuraavaan kuvioon (ks. kuvio 4) tiivistyi webinaarin laaja ja monivivahteinen kokonaisuus työhyvinvoinnin edistämisestä verkostoissa kuntoutuksen asiantuntijoiden ryhmissä tuottamien tuotosten ja esittelyjen pohjalta. Kuunteleva keskustelukulttuuri kuvastaa dialogista, vuorovaikutteista prosessia työhyvinvoinnin edistämiseksi verkostossa. Yhteinen tahtotila ja päämäärä ohjaavat hyvin toimivan verkoston toimintaa. Päämäärän kirkastaminen toteutuu esimerkiksi yhteisen visioinnin ja positiivisen tulevaisuusnäkymän muodostamisen kautta. Työhyvinvoinnin edistäminen verkostoissa edellyttää toiminnan hallintaa ja koordinointia konkreettisin toimin. Työn merkityksellisyys rakentuu omakohtaisista ja yhdessä jaetuista kokemuksista. Yhteiskehittelyn tulosten perusteella keskeistä on eri toimijoiden – niin ammattilaisten kuin kuntoutujien tai asiakkaiden – osallistuminen ja jaettu asiantuntijuus. Muuttuvassa työelämässä työhyvinvoinnin edistäminen edellyttää ketterää kehittämistä. Eri toimijoita ja erilaisia asiantuntijuuksia yhdistävä yhteiskehittely voi olla keino kompleksisten haasteiden ratkaisemiseksi verkostomaisessa toiminnassa. Työhyvinvoinnin edistäminen verkostossa on prosessi, joka edellyttää jatkuvaa arviointia. Yhdessä toimiminen ja kehittäminen sekä jatkuva arviointi tarjoaa mahdollisuuden yksin ja yhdessä oppimiseen toimijuutta vahvistaen. Lopuksi Edelliseen yhteenvetoon huipentui yhteinen webinaari-iltapäivä. Toivottavasti verkostoitumiselle löytyy aikaa ja sopivaa tahtotilaa toimijoiden kesken eri ympäristöissä. Niin kuin webinaarissa todettiin, rajapintoja ylittäen mahdollisuuksia on paljon enemmän ja näkökulmat laajenevat. Verkostoituminen vaatii aktiivista otetta ja avoimuutta, vuorovaikutteisessa yhteisymmärryksessä eri toimijoiden kesken työelämän pysyvässä, välillä nopeatahtisessakin muutosarjessa niin yksilön kuin yhteisöjenkin kannalta. Webinaarissa oli koolla Kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa opiskelevia kuntoutuksen asiantuntijoita oppilaitosrajat ylittäen. Kuntoutuksen ja kuntoutumisen peruslähtökohdat ovat Kuntoutusselonteon (STM 2002: 3) mukaan samat riippumatta maakunnallisista alueista tai oppilaitosrajoista. Kehittämisen näkökulmasta rajapintojen ylittäminen mahdollistaa laajempaa oppimista ja osaamisen jakamista. Pienryhmissä yhteiskehittelyn äärellä korostui myös tärkeä vertaistuen merkitys. Kuntoutuksen asiantuntijat pääsivät jakamaan ajatuksia iltapäivän aikana rajapintoja ylittäen. Kirjoittajat Anna Selkama, vuonna 2002 Stadiasta valmistunut fysioterapeutti. Tällä hetkellä Kuntoutuksen yamk- tutkinto-opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Aloittanut opinnot syksyllä 2020. Anna työskentelee Keski- Uudenmaan Sote-kuntayhtymässä Keusotessa fysioterapeuttina Ikääntyneiden kuntoutuspalveluissa. Sari Helenius, ft YAMK, toimii lehtorina Kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelmassa sekä projektisuunnittelijana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet Hakanen, Jari 2011. Työn imu. Helsinki: Työterveyslaitos. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: Wsoy. Kalliokoski, Taina 2020. Yhteisöllisyyden rajat yhteistoiminnan ja ihmisen perushyvien näkökulmasta. Väitöstutkimus. Helsingin yliopisto. Launonen, Reima & Ruotsalainen, Maria 2017. Tehtaita ja tietotyötä – sisäisen motivaation mittaukset ja yhteiskehittelytyöpajat. Teoksessa: Kostamo, Tuukka (toim.). Ihan intoa! Miten innostusta johdetaan. Haaga-Helian julkaisut 9/2017. Seppänen, Laura ym. 2014. Palveluverkostojen muuttuvat toimintakonseptit: Asiakasymmärrys, välineet ja työhyvinvointi verkostoyhteistyössä. STM 2002. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2002:6. Kuntoutusselonteko 2002. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle. Helsinki. Työterveyslaitos. Työn imu- testi.
Työkyvyn arvioinnin uusi ulottuvuus
Työkyvyn arvioinnissa tulee ottaa huomioon yksilön kokemus työympäristöstään. Työympäristön WEIS-FI-arviointimenetelmä avaa ovet ympäristön merkityksen syvällisempään tarkasteluun. Menetelmän avulla saadaan yksilön kokemuksia fyysisen ja sosiaalisen työympäristön työkykyä tukevista ja estävistä ominaisuuksista. Miten ympäristölliset tekijät vaikuttavat henkilön työsuoritukseen, työhyvinvointiin ja tyytyväisyyteen? Arvioinnin avulla nousee myös esille mahdollisia henkilön työkykyä edistäviä työympäristöön liittyviä muutostarpeita. Osallistuminen merkitykselliseen toimintaan ja osallisuuden kokemus ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Osallistumista arvioidessa ei riitä, että havainnoidaan henkilöä toiminnassa, vaan tarvitaan tietoa siitä, minkälaisena hän kokee oman osallisuutensa (Hedman ym. 2021). Tämä näkökulma on tärkeä esimerkiksi työkykyä arvioitaessa. Työkyky koostuu ihmisen, työn ja työympäristön välisestä vuorovaikutuksesta, ja arviointiprosessissa keskeistä on yksilön oma kokemus tästä (Gould, Ilmarinen, Järvisalo & Koskinen [toim.] 2006: 19─20). WEIS-FI-menetelmän avulla on mahdollista päästä ymmärrykseen yksilön ja työympäristönsä välisestä suhteesta. Tämä toimintaterapiassa käytettyyn inhimillisen toiminnan mallin teoriaan perustuva puolistrukturoitu haastattelumenetelmä auttaa tunnistamaan yksilön omaa kokemusta osallisuudesta työympäristössään. WEIS-FI auttaa tunnistamaan työhön paluuseen liittyvää kuntoutustarvetta ja sitä, miten työympäristö vaikuttaa henkilön työkykyyn ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019: 9). ICF ja toimintaterapeuttinen näkökulma osallistumiseen Kansainvälisessä toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksessa ICF:ssä (International Classification of Functioning, Disability and Health), kuten toimintaterapiassakin, tärkeä osa-alue on osallistuminen (participation). Osallistumisesta on tullut keskeinen käsite terveydenhuollossa sekä kuntoutuksessa. ICF:ssä osallistuminen määritellään osallisuutena omaan elämäntilanteissaan. Tärkeää on paitsi tarkastella henkilön osallistumista ulkoapäin myös kiinnittää huomiota siihen, millaisena yksilö kokee oman osallisuutensa. Osallistumista ei oikein voi arvioida luotettavasti huomioimatta yksilön omaa kokemusta itsestään toimijana omassa ympäristössään (Hemmingsson & Jonsson 2005). Toimintaterapian teorioiden keskiössä on ihmisen osallistuminen merkityksellisiin toimintoihin, ja osallistumiseen vaikuttaa aina yksilön, toiminnan ja ympäristön välinen vuorovaikutus (Christiansen ym. 2015; Taylor 2017). WEIS-FI-menetelmä ja sen erityispiirteet WEIS-FI on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, jolla kerätään tietoa arvioitavan omasta käsityksestä työympäristön edistävistä ja estävistä tekijöistä ja näiden vaikutuksista henkilön työsuoritukseen, työtyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019; Moore-Corner ym. 1998; Ekbladh, Thorell & Haglund 2008: 127). Arviointimenetelmä perustuu toimintaterapiassa keskeiseen inhimillisen toiminnan malliin (Taylor 2017). Mallissa ympäristön osa-alueita ovat fyysinen, sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö. Jokainen kokee ja osallistuu ympäristöönsä yksilöllisesti omien arvojensa, ominaisuuksiensa ja rajoitteidensa vaikuttamana. Siksi onkin tärkeää, että on olemassa työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa työympäristön vaikutusta työkykyyn ja työpaikalla osallistumiseen yksilön näkökulmasta. WEIS-FI poikkeaa ”perinteisistä” työympäristön arviointimenetelmistä siten, ettei se arvioi ympäristöä ulkokohtaisesti katsottujen elementtien, kuten esimerkiksi työsuorituksen, ergonomian tai työturvallisuuden perusteella. Nämäkin ovat tärkeitä asioita ottaa huomioon työympäristössä, mutta sellaisenaan niiden avulla ei pystytä tukemaan riittävästi henkilön työhön paluuta. Kun ympäristön koetut ominaisuudet saadaan näkyviksi, on niiden avulla tai ympäristöä mukauttamalla mahdollista lähteä tukemaan yksilön osallistumista ja vahvistaa yksilön kokemusta toimijana omassa ympäristössään. Yksilön kokemusten kartoittaminen mahdollistuu Toimintaterapian AMK-opinnäytetyössään Kuusela ja Saastamoinen (2021) ovat hyödyntäneet WEIS-FI-arviointimenetelmää kartoittaessaan Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevia ominaispiirteitä yhteistyössä Puuttuva Pala -hankkeen kanssa. WEIS-FI-menetelmää onkin mahdollista hyödyntää laajemmin yhteisöjen tasolla. Arviointimenetelmän avulla on mahdollista löytää ja ymmärtää työympäristön vahvuudet ja heikkoudet sen jäsenten näkökulmasta ja päästä lähelle yksilön arvoja ja ominaisuuksia, joiden huomioiminen on tärkeää mm. mielenterveyskuntoutujien työhön paluussa (Kuusela & Saastamoinen 2021: 26). Yksilön ominaisuuksien, työn ja ympäristön välistä vuorovaikutusta arvioimalla on mahdollista edistää työntekijän osallistumista ympäristöönsä esimerkiksi toimintaterapian keinoin. WEIS-FI-haastattelu voi auttaa yksilöä tunnistamaan omia tarpeitaan, haasteita ja vahvuuksiaan työhön paluuseen liittyen. Fyysisen, sosiaalisen ja toiminnallisen ympäristön merkitys yksilön työkyvylle on tunnistettava, jotta työllistymistä ja työssäjaksamista voidaan edistää. Sosiaalisen ympäristön merkitys yksilön työkykyä tukevana osa-alueena korostui työympäristön arviointien tuloksissa (Kuusela & Saastamoinen 2021). Samaan lopputulemaan tutkimuksessaan päätyivät myös Ekbladh ym. (2010). Työsuoritusta, hyvinvointia ja tyytyväisyyteen eniten vaikuttivat vuorovaikutus toisten kanssa, työn merkityksellisyys ja työyhteisön jäsenyys (Ekbladh ym. 2010: 128). Tutkimusten tulosten perusteella voidaankin olettaa, että sosiaalisen ympäristön merkitys on suurempi kuin fyysisen ympäristön merkitys työn mielekkyyttä ja työhyvinvointia lisäävänä tai heikentävänä tekijänä asiakasryhmästä riippumatta. WEIS-FI-menetelmä avaakin uusia mahdollisuuksia syvempään ymmärrykseen työympäristön ulottuvuuksista. Käyttömahdollisuuksia monialaisessa tiimissä Millaista hyötyä WEIS-FI-menetelmästä voisi olla ihan konkreettisesti? WEIS-FI-menetelmä perustuu toimintaterapian malliin, ja tuloksien tulkinnassa on tietysti tärkeä ymmärtää mallia ja sen periaatteita. Tuloksia on kuitenkin hyvinkin hyödynnettävissä monialaisessa yhteistyössä, kuten työhön valmennuksessa, työhyvinvoinnissa ja työterveydessä. Jokainen työtilanne on ainutlaatuinen, ja tästä menetelmästä on ensisijaisesti hyötyä, kun halutaan löytää työympäristöllisiä elementtejä, jotka vaikuttavat ihmisen osallistumiseen työhön mielekkäällä tavalla (Ekbladh ym. 2010), ja myös Martimon sanoin löytää henkilön täsmätyökykyä (Martimo 2020). Työhyvinvoinnin näkökulmasta menetelmää voisi hyödyntää ennaltaehkäisevästä näkökulmasta esimerkiksi kartoittamaan työyhteisön vahvuuksia ja kehittämiskohteita ja niiden avulla luoda kehittämissuunnitelmia. Työterveydellisestä näkökulmasta menetelmän avulla voisi kartoittaa, miten vaikkapa työtapaturmaa kokeneen tai sairauslomalta palaneen henkilön työtehtäviä tai fyysistä työympäristöä voisi muokata tai millaista sosiaalisesta ympäristöltä (esimieheltä, työtovereilta) tulevaa tukea henkilö kaipaa, jotta hänen työkykynsä tulisi käyttöön mahdollisimman kattavasti. Niin sanottu täsmätyökyky voisi löytyä paremmin! Lisäksi osana Marinin hallitusohjelman Mielenterveys-strategiaa hyödynnettävässä IPS-mallissa (Raivio & Appelqvist-Schmidlechner 2020) eli Sijoita ja valmenna! -mallissa, vaikeasti työllistettäville mielenterveyskuntoutujille etsitään työpaikkoja ja sitten heitä valmennetaan suoraan niissä. Siinä yhteydessä voisi olla paikallaan hyödyntää WEIS-FI-menetelmän näkökulmia, jotta saadaan ymmärrystä siitä, miten henkilö kokee työympäristönsä ja vaikkapa erityisesti sen, miten työyhteisö on ottanut hänet vastaan. Kirjoittajat Tytti Saastamoinen on toimintaterapeutti (AMK), joka on valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulusta maaliskuussa 2021. Hän työskentelee toimintaterapeuttina Helsingin kaupungilla. Kiinnostus työkykyisyyttä kohtaan heräsi opintojen aikana opintojaksolla, jossa opiskelijat pääsivät testaamaan uutta AWC-arviointimenetelmää (Assessment of Work Characteristics) Helsingin Klubitalolla. Harjoittelu Puuttuva pala -hankkeessa sekä opinnäytetyöhön tehty tutkimustyö syvensivät kiinnostusta entisestään. Tulevaisuudessa Tytin tavoitteena on työskennellä toimintaterapeuttina työkykyisyyden moninaisessa maailmassa. Jennie Nyman on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), ja valmistui toimintaterapian maisteriksi Ruotsin Karoliinisesta Instituutista vuonna 2009. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja tiimivastaavana sekä Puuttuva Pala -hankkeessa arvioinnin asiantuntijana. Hän on ollut mukana tuomassa toimintaterapian teorioihin perustuvat työkyvyn arviointimenetelmät Suomeen ja kuuluu työryhmään, joka kehittää työkyvyn arviointia inhimillisen toiminnan mallin näkökulmasta Ruotsin Linköpingin yliopistossa. Lähteet Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. (2015). Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated. Ekbladh E, Thorell L-H & Haglund L. (2010) Perception of the work environment among people with experience of long term sick leave. Work 35 (2010).125–136. Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J & Koskinen S (toim.) (2006) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000- tutkimuksen tuloksia. Helsinki: Hakapaino Oy. 19─20. Hedman L, Ikonen J, Leemann L, Koskela T, Martelin T, Solin P, Tamminen N & Parikka S. (2021) Osallisuuden kokemus ja positiivinen mielenterveys työmarkkina-aseman ja kotitalouden rakenteen mukaan – FinSote 2019 -tutkimuksen tuloksia. THL: Tutkimuksesta tiiviisti 5/21. Hemmingsson, H., & Jonsson, H. (2005). The issue is—An occupational perspective on the concept of participation in the international classification of functioning, disability and health—Some critical remarks. American Journal of Occupational Therapy, 59, 569–576. Keponen R, Nyman J & Viljanen V (2019) Työympäristön arviointi (WEIS-FI). Suomenkielinen laitos Work Environment Impact Scale (WEIS) -menetelmästä. Alkuteos on Renee A. Moore-Corner, Gary Kielhofner, Linda Olson: Work Environment Impact Scale, WEIS, Version 2.0, 1998. MOHO Clearinghouse, University of Illinois at Chicago (UIC). Kuusela L & Saastamoinen T. (2021) Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevat ominaisuudet. Jäsenten kokemuksia. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Martimo, K-P. (2020) Osittain vai riittävän työkykyinen? https://www.ilmarinen.fi/tietoa-ilmarisesta/ajankohtaista/blogit-ja-artikkelit/blogikirjoitukset/kari-pekka-martimo/osittain-vai-riittavan-tyokykyinen/ Moore-Corner, R. & Kielhofner, G. & Olson, L. 1998. A user’s manual for Work Environment Impact Scale 2.0. UIC: The model of human occupation clearinghouse. Raivio H & Appelqvist-Schmidlechner K. (2020) IPS – Sijoita ja valmenna! -kehittämishanke. Ohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:12. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9870-4 Taylor R. (edit) (2017) Gary Kielhofner’s Model of Human Occupation. Fifth edition. Philadelphia: Wolters Kluwer.
Kuntoutujan tarpeisiin vastaava kotikuntoutus
Kotiympäristö ja arjen toimet ovat jokaisella yksilöllisiä. Kotikuntoutus toteutuu osana kuntoutujan arkea hänen omassa elinympäristössään. Kuntoutuksen tulee perustua tarpeeseen, ja tarve on jokaisella kuntoutujalla yksilöllinen. Millaista on kuntoutujien tarpeisiin vastaava kotikuntoutus? Ikääntyneiden määrän kasvaessa valtakunnallisena tavoitteena on tukea ikääntyneen väestön kotona pärjäämistä. Palvelut tuodaan lähelle asiakkaita ja kotiin vietäviä palveluita kehitetään. (Valtioneuvosto 2019.) Kuntoutuspalveluiden uudistuessa kuntoutujien toimintakykyä tuetaan heidän omassa toimintaympäristössään ja näin kotikuntoutuksen rooli kasvaa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 59–60). Kotikuntoutus tukee kuntoutujan kotiympäristössä pärjäämistä parantamalla sekä ylläpitämällä kuntoutujan toimintakykyä ja arjen toimia. Kotona kuntoutumisessa ympäristö on usein voimaannuttava tekijä, koska se on turvallinen ja luotettava. (Pikkarainen 2013: 82). Kuntoutuja on omassa toimintaympäristössään asiantuntija. Tämä asettaa ammattilaisen työssään uudenlaisen roolin eteen, kun työympäristönä ei ole ammattilaisen vastaanotto, vaan kuntoutujan oma elinympäristö. (Pikkarainen 2016: 19–20.) Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jonka tarkoituksena oli kehittää kotikuntoutusta kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Kehittämisympäristönä oli Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän, Kymsoten kotikuntoutus. Kehittämiseen osallistuivat kotikuntoutuksen kuntoutujat sekä kotikuntoutuksessa työskentelevät ammattilaiset. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen toimintatavoista. Oikea-aikaisesti tarpeisiin pohjautuvaa kotikuntoutusta Kotikuntoutus tulisi aloittaa varhaisessa vaiheessa, jotta raskaampien palvelujen tarve kuntoutujilla siirtyy. Kotikuntoutusta tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti kuntoutujan elämäntilanteen, toimintaympäristön ja arjen toimien kautta. (Pikkarainen 2016: 76–77.) Kuntoutujan tarpeita vastaava kotikuntoutus alkaa oikea-aikaisesti kuntoutujan tarpeisiin nähden. Tarpeista nousevat kuntoutujan itse asettamat tavoitteet, jolloin ne ovat hänelle merkityksellisiä. Tavoitteiden merkityksellisyys sekä usko kuntoutuksen onnistumiseen edesauttavat motivaation syntymistä. Motivaatio on perusta kuntoutuksen onnistumiselle. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen & Leino 2016: 67; Järvikoski & Härkäpää 2011: 188–190.) Avoimella vuorovaikutuksella luodaan luottamuksellinen ilmapiiri Kehittämistyön tulosten mukaan lähtökohta kuntoutujan tarpeita vastaavalle kotikuntoutukselle on avoin vuorovaikutus sekä sujuva yhteistyö kuntoutujan ja ammattilaisen välillä. Kotikuntoutuksessa ammattilaiset ovat aidosti läsnä, ja kuulevat kuntoutujan tarpeita ja toiveita. Keskustelu kuntoutujan ja ammattilaisen välillä on tasavertaista ja vastavuoroista. Hyvä vuorovaikutus luo rentoa, kiireetöntä ja luottamuksellista ilmapiiriä kotikuntoutuksessa. Luottamus edesauttaa kuntoutujan voimaantumista ja näin kuntoutuja kokee pystyvänsä vaikuttamaan asioihin sekä pärjäämään omien valintojensa kanssa. (Pikkarainen 2013: 38–39). Yksilöllinen arjen kuntoutus tutussa ympäristössä Kehittämistyön tulokset osoittivat, että kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen tulee toteutua kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden ja motivaation mukaan. Kuntoutussuunnitelma on kaiken lähtökohta ja se tulisi laatia yhdessä kuntoutujan, ammattilaisten ja kuntoutujan läheisten kesken. Kotikuntoutus toteutuu osana arjen toimintoja ja liikkumisen tukeminen kuntoutujan toimintaympäristössä on tärkeää. Kuntoutujat kokevat kotiympäristön turvallisena ja voimaannuttavana kuntoutuspaikkana. Kotona toteutetun kuntoutuksen on todettu helpottavan kuntoutujan itsenäistä osallistumista hänelle itselleen merkityksellisiin asioihin sekä sosiaalisiin tapahtumiin yhdessä läheisten kanssa. (Hjelle & Tuntland & Forland & Alvsvåg 2015). Kokonaisvaltaista ja kannustavaa ohjausta Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa tuetaan kuntoutujan kokonaisvaltaista toimintakykyä. Kuntoutujan voimavarat ja hänelle merkitykselliset asiat ohjaavat kotikuntoutuksen etenemistä. Kuntoutujan tarpeisiin vastaa ammattilaisten kannustava ja motivoiva ohjaus. Ammattilaisten kannustus tuo kuntoutujille varmuutta ottaa vastuuta omaharjoittelusta ja arjen toimista. Ammattilaisten yksilöllinen ja asiantunteva ohjaus tuo kuntoutujille luottamusta heidän kykyynsä kuntoutua. (Hjelle ym. 2015; Taule, Strand, Skouen & Råheim 2015). Kotikuntoutuksessa tärkeää on tukea ja kannustaa kuntoutujaa omatoimiseen kuntoutumiseen. Kotikuntoutus on yhteistyötä Kotikuntoutus on moniammatillista yhteistyötä, mikä parhaimmillaan lisää kuntoutuksen vaikuttavuutta (Pikkarainen 2013: 94). Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa yhteistyön merkitys korostuu ja jokaisen kuntoutujan arkeen läheisesti kuuluvan tulisi olla mukana kotikuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Erityisesti kotihoidon henkilökunnan osallistuminen kuntoutujan toimintakyvyn tukemiseen on toivottavaa. Läheiset osallistuvat kotikuntoutukseen alusta asti ja heidän tukensa on kuntoutujien näkökulmasta motivoivaa ja voimaannuttavaa. Läheisten osallistuminen kotikuntoutukseen mahdollistaa kuntoutuksen jatkuvuuden sekä parantaa kuntoutumisen onnistumista. (Juntunen 2016: 402, 404.) Kotikuntoutuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että jokainen kuntoutujan arjessa mukana oleva ymmärtää vaikutusmahdollisuutensa kuntoutujan toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä omatoimisen kuntoutumisen tukemiseen. Kuntoutujan, ammattilaisten ja läheisten kesken tarvitaan avointa vuorovaikutusta, selkeää tiedonkulkua ja sujuvaa yhteistyötä. Vastavuoroinen vuorovaikutus ja yhteistyö edesauttavat yhteisen ymmärryksen muodostumista kotikuntoutuksen toimintatavoista. Yhteisen ymmärryksen myötä jokainen osapuoli tietää miksi ja millä tavoin toimitaan kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa. Tulevaisuudessa kotikuntoutusta toteutetaan kuntoutujan näkökulmasta. Kuntoutuja osallistuu oman kuntoutuksensa suunnitteluun ja toteutukseen tasavertaisena kumppanina ja ymmärrys kuntoutujan tarpeista on kotikuntoutuksen lähtökohta. (Mäkinen 2014: 11–13). Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen kehittäminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. Kirjoittaja Anni Pentti, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina & Leino Eeva 2016. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Hjelle, Kari & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Alvsvåg, Herlis 2015. Driving forces for home-based reablement; a qualitative study of older adults’ experiences. Health and Social Care in the Community 25 (5). 1581–1589. Saatavana osoitteessa: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/hsc.12324. Juntunen, Kristiina 2016. Omaisten ja läheisten merkitys kuntoutumisessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet: Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYProOy. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13. Pikkarainen, Aila 2013. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa I. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 159. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64864/JAMKJULKAISUJA1592013_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Pikkarainen, Aila 2016. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa II. Ikääntyneiden arki-, koti – ja lähikuntoutus: varhaisvaiheesta ympärivuorokautiseen hoivaan. Jyväskylän Ammattikorkeakoulun julkaisuja-sarja. Juvenes Print. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutumisen uudistumiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Taule, Tina & Strand, Liv Inger & Skouen, Jan Sture & Råheim, Målfrid 2015. Striving for life worth living: Stroke survivors’ experiences of home rehabilitation. Artikkeli lehdessä Scandinavian Journal of Caring Sciences. Norja. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/scs.12193. Valtioneuvosto 2019. Marinin hallitus. Hallitusohjelma. Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/oikeudenmukainen-yhdenvertainen-ja-mukaan-ottava-suomi.
Nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt toteutuvat nuorten ja ammattilaisten yhteistyössä
Miten tukea työpajoilla nuoria kohti heidän omia tavoitteitaan? Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni jatkokehitettiin Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Tulevaisuudessa uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt voivat rakentua yhteistoiminnan perustalle, jossa nuoret ja ammattilaiset toimivat tasaveroisina kumppaneina. Nuorten työpajatoiminta ja sosiaalinen vahvistuminen muutoksessa Omnian nuorten työpajoilla 17–29-vuotiaat espoolaiset, kauniaislaiset ja kirkkonummelaiset nuoret voivat olla esimerkiksi työkokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa muun muassa ruokapalvelupajalla, audiovisuaalisella pajalla tai kuljetuspajalla. Nuorten työpajatoiminta on tarkoitettu nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman toisen asteen koulutusta tai ajautua työmarkkinoiden ulkopuolelle (Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020). Vuosien varrella työpajatoiminta on muuttunut monin tavoin, ja nykyisin työpajojen asiakkaina on nuoria, joiden arki ja elämä hyötyvät yhä korostuneemmin kokonaisvaltaisesta ja monialaisesta tuesta. Tämä muutos asettaa uusia vaatimuksia työpajojen valmentajien ja ohjaajien osaamiselle. (Opetusministeriö 2004.) Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on työpajatoiminnan keskeinen periaate (Tanskanen & Danielsbacka 2007). Syrjäytymisen monitulkintaista käsitettä on kuitenkin pidetty ongelmallisena, ja termiä on tullut korvaamaan sosiaalisen vahvistaminen ja vahvistumisen käsitteet (ks. Mehtonen 2011). Sosiaalisen vahvistumisen edistämisen lopputuloksena on työpajoilla nuoren sosiaalinen vahvistuminen: nuoren elämänhallinnan, sosiaalisten taitojen, opiskelu- ja työelämävalmiuksien, arjen asioiden hallinnan ja itsetuntemuksen lisääntyminen (Kinnunen 2016). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten kirjo Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli kehittää Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Aineisto kerättiin nuorten ja ammattilaisten yksilöllisillä teemahaastatteluilla sekä etäyhteiskehittelytilaisuudessa. Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin vaikuttavat tekijät nuorten ja ammattilaisten näkökulmista ovat nuoren yksilöllinen kokemus ja toiminta, ohjaajan ohjaustapa ja vuorovaikutus, ammattilaisen toimintatavat sekä toiminnan ja ympäristön rakenteet. Nämä tekijät ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa. Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin tarvittavat muutokset puolestaan kiteytyvät tavoitteellisuuden ja yksilöllisen työskentelyn vahvistamiseen, rakenteiden tarkasteluun ja yhdenmukaisen ohjauksen tukemiseen, nuorten yhdessä toimimisen tapojen lisäämiseen sekä valmennussuunnitelman kehittämiseen. Nämä kehittämistarpeet niin ikään ovat toisiinsa yhteydessä. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuotoksena syntyi kuvaus uusista nuoren sosiaalista vahvistumista edistävistä ohjauskäytännöistä työpajatoiminnassa. Uudet nuoren sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt toteutuvat työpajalla nuoren ja ammattilaisten välisessä yhteistyössä. Yhteistyössä kohti nuoren tavoitteita Työpajan ammattilaisten välinen yhteistyö nousee tuloksissa merkittävänä ja moneen eri ohjauskäytäntöön vaikuttavana tekijänä. Tulosten mukaan tuloksellinen nuorten sosiaalista vahvistumista edistävä ohjaus vaatiikin ohjaajien välistä yhteistyötä esimerkiksi viikoittaisissa tapaamisissa ja työpajan arjessa käytävissä keskusteluissa sekä sitoutumista yhteisiin toimintatapoihin. Tuloksissa nousee myös nuorten oma osuus ja merkitys ohjauskäytäntöjen toteutumisessa. Näin ollen vaikuttaakin siltä, että tuloksellinen nuoren sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen toteuttaminen ei ole vain sarja erilaisia nuoreen asiakkaaseen kohdistuvia toimenpiteitä, vaan toteutus rakentuu ammattilaisten ja nuorten asiakkaiden yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt näyttäytyvät monimuotoisena ja -vaiheisena muutos- ja oppimisprosessina nuoren ja tämän työpajaympäristön välillä (vrt. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa 2014). Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviä ohjauskäytäntöjä toteutetaan eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tulevaisuudessa työpajatoiminnan ohjaustyössä ja sosiaalisen vahvistumisen edistämisessä voi olla merkityksellistä tietoisesti rakennettu kumppanuus nuoren ja ammattilaisten välillä. Tätä kohti voi edetä työpajan arjessa luomalla kaikkien osapuolten välistä yhteistoimintaa ja tasavertaisuutta vahvistavia rakenteita. Kirjoitus perustuu Salosen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Jotta yhteinen päämäärä pysyisi kirkkaana kaikille: uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt työpajatoiminnassa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202101131237 Kirjoittaja Emma Salonen, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma. Lähteet Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. http://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf. Luettu 29.11.2019. Mehtonen Tuija 2011. Sosiaalisen vahvistamisen osaaminen. Teoksessa Piia Lundbom, Jatta Herranen (toim.) Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C, Oppimateriaaleja 26 Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. 13‒29. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-114-3. Luettu 1.10.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014. Lukijalle. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014 (toim.). Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit 13. Metropolia ammattikorkeakoulu. 5. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5797-82-4. Luettu 2.1.2021. Tanskanen, Antti & Danielsbacka, Mirkka 2007. Paja pahnan pohjimmaisille. Huono-osaisimmille suunnatusta työpajatoiminnasta. Yhteiskuntapolitiikka 72:5. Nuorisolaki 1285/2016. Annettu Helsingissä 21.12.2016. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161285. Luettu 29.9.2019. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020. Nuorten työpajatoiminnan vaikuttavuus ja etsivän nuorisotyön resurssit ja tehokkuus. Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus. https://www.vtv.fi/julkaisut/nuorten-tyopajatoiminnan-vaikuttavuus-ja-etsivan-nuorisotyon-resurssit-ja-tehokkuus/. Luettu 2.11.2020.
Sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta toimintakyvyn edistymiseksi
Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35). Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa. Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat. Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa. Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti. Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa. Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15). Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.) Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa. Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.) Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta. Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35). Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyön Ryhmäohjauksen kehittäminen sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. (Theseus) Kirjoittaja Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Liikkumisen arviointi ”goes digi” – uusi teknologia kävelyn havainnoinnin apuna
Kävelyn havainnointi on jo pitkään ollut yksi keskeinen liikkumiskyvyn arvioinnin menetelmä. Teknologian kehittymisen myötä käyttöön on lisäksi tullut erilaisia mittalaitteita, joiden avulla on mahdollista saada entistä tarkempaa ja yksikohtaisempaa tietoa kävelyn eri parametreista. Käveleminen vaatii paitsi riittävää lihasvoimaa ja hapenottokykyä, myös monenlaisia taitoja, kuten tasapainoa, koordinaatiota ja kykyä mukauttaa liikkeitä vaihtelevissa olosuhteissa. Kävelykyvyn edellytykset voivat heikentyä esimerkiksi ikääntymisen, sairauden tai vamman myötä, mikä voi vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin suoriutua itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista. Kävelyn analysointi onkin keskeinen osa fysioterapeuttista tutkimista erityisesti alaraajojen ja selän alueella esiintyvien tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien sekä erilaisten neurologisten oireiden yhteydessä. Tunnistamalla kävelyn poikkeavuuksia voidaan tehdä tärkeitä havaintoja yksilön toimintakyvystä sekä saada lisätietoa diagnoosin tekemistä ja kuntoutustarpeen arvioimista varten. (Levine, Richards & Whittle 2012: 83; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3363–3364; Paróczai, Bejek & Illyes 2005: 63.) Kävelyn arviointi on perinteisesti toteutunut visuaalisesti havainnoiden. Kävelyä havainnoitaessa on tarkasteltu muun muassa kävelyn rytmiä, symmetriaa, vartalon asentoa sekä nivelten ja lihasten toimintaa. Silmämääräisesti tehty havainnointi on edullista ja soveltuu hyvin erilaisissa ympäristöissä toteutettavaksi. Havainnoinnilla on kuitenkin heikkoutensa, sillä nopeita liikkeitä ja kävelyn aikaisia voimia ei ole mahdollista havaita silmämääräisesti. Lisäksi havainnoimalla saadut tulokset perustuvat aina havainnoijan subjektiiviseen tulkintaan ja voivat siten olla laadultaan vaihtelevia tai epätarkkoja. (Levine, Richards & Whittle 2012: 83–86.) Liikkumisen analysointiin suunniteltujen mittalaitteiden kehittymisen myötä kävelyn havainnointi on siirtynyt havainnoijan subjektiivisesta arviosta objektiiviseen tietoon. Mittalaitteiden avulla voidaan saada tarkkaa tietoa kävelyn aika-paikka-muuttujista, voimista, jotka tuottavat liikkeen sekä lihasten sähköisestä aktiivisuudesta. Näiden laitteiden avulla kerättävää kvantitatiivista tietoa voidaan käyttää täydentämään havainnoinnin kautta saatuja tuloksia. (Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3363–3368.) Tarkkaa dataa kävelyn spatiotemporaalisista muuttujista Kävelyn spatiotemporaalisia, eli paikkaan ja aikaan liittyviä muuttujia, voidaan tarkastella erilaisilla videoanalyyseillä. Näistä tämän hetken korkeinta huipputeknologiaa edustaa 3D-liikeanalyysi. Menetelmässä hyödynnetään liikeanalyysikameroita, jotka havaitsevat asiakkaan kehoon asetetut heijastavat markkerit ja välittävät tiedot markkereiden liikkeistä analysointiohjelmistolle. Markkeritietojen perusteella ohjelmisto muodostaa kävelystä kolmiulotteisen biomekaanisen mallin, jota voidaan tarkastella mistä suunnasta tahansa. Mallista voidaan määritellä kävelyn matkaan ja aikaan liittyviä muuttujia, kuten kävelynopeutta, askelpituutta, tuki- ja heilahdusvaiheen kestoa sekä askelleveyttä. Lisäksi 3D-liikeanalyysiohjelmiston avulla on mahdollista tarkastella muun muassa kävelyn aikaisia nivelkulmia, kulmanopeuksia ja niveliin kohdistuvia vääntömomentteja. 3D-liikeanalyysilaitteiston tärkeimpiä etuja ovat datan tarkkuus ja monipuolisuus, jotka ovat tehneet menetelmästä yhden biotekniikkaa tutkivan tieteenalan arvostetuimmista mittalaitteista. 3D-liikeanalyysilaitteistoa on käytetty monenlaisilla asiakasryhmillä kävelykyvyn arvioinnissa, kuntoutustarpeen suunnittelussa ja kuntoutuksen vaikuttavuuden seurannassa. Menetelmä on osoittautunut hyödylliseksi esimerkiksi tutkittaessa Parkinsonin taudin aiheuttamia liikkumiskyvyn muutoksia, kuten askelpituuden lyhenemistä, liikkeiden jäykistymistä ja askelten välistä epäsymmetriaa (Pistacchi ym. 2017). 3D liikeanalyysi soveltuu hyvin käytettäväksi myös muiden neurologisten sairauksien yhteydessä, esimerkiksi aivoverenkiertohäiriötä seuranneen toispuolihalvauksen aiheuttamia kävelyn muutoksia tutkittaessa (Titus, Hillier, Louw & Inglis-Jassiem 2018). Myös akillesjänteen leikkauksen vaikutuksia CP-vammaisten lasten kävelykykyyn on tutkittu 3D-liikeanalyysilaitteiston avulla (Pilloni ym. 2019). Toistaiseksi menetelmän käyttöä rajoittaa kuitenkin järjestelmän korkea hinta ja käytön hitaus. Spatiotemporaalisten muuttujien mittaamiseen on myös yksinkertaisempia ja edullisempia mittalaitteita, kuten infrapuna-LED-signaalin avulla tietoa keräävä askelanalyysilaitteisto (Lee ym. 2014: 81–82). Menetelmän avulla saadaan tietoa askelpituudesta, askelleveydestä, askeltiheydestä ja kävelyvauhdista, sekä kävelyn eri vaiheiden kestosta. Sen sijaan nivelkulmia ja niiden nopeuksia tai niveliin kohdistuvia vääntömomentteja ei tällä mittalaitteella saada selville. Suhteellisen edullista ja helppokäyttöistä menetelmää voidaan kuitenkin hyödyntää monenlaisista alaraajavaivoista, kuten nivelrikosta ja nivelsidevaurioista kärsivien asiakkaiden kuntoutuksessa, sekä tutkittaessa erilaisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien vaikutuksia kävelykykyyn. (Gaignon ym. 2020; Gommans ym. 2017; Jacksteit ym. 2018.) Lisätietoa voimia mittaamalla Kävelyn arviointia voidaan täydentää tarkastelemalla voimia, jotka tuottavat liikkeen. Voimien mittaus voidaan toteuttaa esimerkiksi voimalevyantureilla tai jalkineisiin sijoitettavilla painepohjallisilla. Voimalevyllä mitataan askeleen alustaan tuottamia kontaktivoimia, jotka ovat yhtä suuria, kuin alustan kehoon tuottamat voimat. Voimalevyanturin avulla saadaan tietoa tukivaiheen kestosta, kontaktivoimien suuruudesta tukivaiheen eri osien aikana sekä alaraajojen kuormittumisen symmetriasta. (Vaverka, Elfmark, Svoboda & Janura 2015: 187–189; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3371–3372.) Voimien mittauksella usein täydennetään 3D liikeanalyysilaitteiston kamerajärjestelmän tekemiä mittauksia. Voimalevyn ja kameroiden yhdistelmää voidaan käyttää myös muun muassa arvioitaessa yksilön seisomaan nousua, porraskävelyä sekä selän ja yläraajojen liikkeitä (Levine, Richards & Whittle 2012: 122.) Painepohjalliset puolestaan mittaavat niin sanottua plantaarista painetta. Niiden avulla saadaan tietoa jalkapohjaan kohdistuvan paineen tai kuormituksen jakautumisesta jalkapohjan alueelle sekä kuormituksen suuruudesta ja kuormitushuippujen kestosta kävelyn aikana. Painepohjallisten avulla voidaan havaita alaraajan rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeamia sekä ennaltaehkäistä kudosvaurioiden syntymistä esimerkiksi diabeteksen aiheuttamasta neuropatiasta kärsivillä henkilöillä. (Bus 2016: 221-223, 225; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3372–3373; Razak, Zayegh, Begg & Wahab 2012: 9885-9886.) Elektromyografia kertoo lihasten sähköisestä aktiivisuudesta Liikkeiden ja voimien lisäksi kävelyn analysoinnissa voidaan tarkastella lihasten supistumisen ja rentoutumisen oikeaa ajoitusta. Lihastoimintaa tutkitaan mittaamalla lihaksen sähköistä aktiviteettia elektromyografian avulla. Tarkastelemalla eri lihasten aktivoitumisen kestoa ja järjestystä kävelyn eri vaiheissa voidaan saada tietoa kävelyyn vaikuttavista lihasheikkouksista, lihaskoordinaation vaikeuksista sekä erilaisista neurologisista häiriöistä. Kävelyn analysoinnissa elektromyografiaa voidaan hyödyntää esimerkiksi alaraajan nivelsidevamman ja tekonivelleikkauksen jälkeisessä hoidossa, neurologisten sairauksien, kuten Parkinsonin taudin ja MS-taudin kuntoutuksessa sekä diabeteksen aiheuttamien tunto- ja verenkiertohäiriöiden tutkimisessa. (Agostini ym. 2020: 1-2; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3376.) Kävelyanalyysin tulokset kuntoutuksen suunnittelussa ja seurannassa Kävelyanalyysi on keskeinen osa liikkumiskyvyn arviointia ja muiden tutkimusten ohella toimii pohjana kuntoutustarpeen arvioinnissa ja kuntoutuksen suunnittelussa. Tulosten tulkinta kuntoutusalan ammattilaisen kanssa tarjoaa asiakkaalle tärkeää tietoa omasta liikkumisesta ja siihen mahdollisesti vaikuttavista riskitekijöistä. Tunnistamalla kävelyn poikkeavuuksia terapeutti ja asiakas voivat yhdessä laatia asiakkaan tarpeisiin sopivan yksilöllisen harjoitteluohjelman, joka voi tähdätä esimerkiksi tasapainon hallintaan, määrättyjen nivelten liikelaajuuksien kasvattamiseen tai tiettyjen lihasryhmien vahvistamiseen. Kävelyanalyysi voi lisäksi auttaa sopivien apuvälineiden, kuten erityisjalkineiden tai tukipohjallisten hankinnassa. Muutoksia kuntoutujan liikkumiskyvyssä voidaan seurata vertailemalla lähtötilanteessa toteutetun kävelyanalyysin tuloksia seurantakäynneillä tehtyihin havaintoihin ja uusintamittauksiin. Liikkeen laadusta tehdyt havainnot, mittalaitteiden tarjoama data sekä tietysti asiakkaan omat kokemukset auttavat kuntoutuksen edistymisen arvioinnissa ja viitoittavat tietä mahdollisten jatkotoimenpiteiden varalta. Lopuksi Yhteenvetona voidaan todeta, että fysioterapeutin tekemän kävelyn visuaalisen havainnoinnin tueksi on olemassa monenlaisia uuden teknologian laitteistoja. Kehitys etenee koko ajan, mikä tarkoittaa entistä tehokkaampia ja pienempiä sensoreita, nopeampia analyysejä ja edullisempia hintoja. Ei myöskään tule unohtaa huipputeknologian laitteistojen rinnalle kehiteltyjä “kevytversioita”, kuten liikkeen analysointiin suunniteltuja älypuhelinsovelluksia, jotka tuovat mittaamisen työkalut yhä useampien saataville. Tässä katsauksessa on keskitytty vain kävelyn arviointiin, mutta edellä mainittua teknologiaa voidaan hyödyntää myös muun liikkumisen, kuten juoksemisen ja hyppimisen arvioinnissa sekä monien eri urheilulajien parissa (Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014). Kävelyanalyysiin on mahdollista päästä Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMY-kylän (Hyvinvointia Myllypurosta) fysioterapia- tai jalkaterapiapalveluiden opetusasiakkaana. Analyysia voidaan toteuttaa sekä havainnoiden että Myllypuron kampuksen liikelaboratorion laitteistoja hyödyntäen. Liikelaboratorio monipuolisine mittalaitteineen palvelee myös yritysasiakkaita. Lisää tietoa saa osoitteista https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla ja https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla/liikelaboratorio. Kirjoittajat Kaisa Heinonen, fysioterapeuttiopiskelija, Metropolia AMK Mikko-Samuli Elenius, fysioterapeuttiopiskelija, Metropolia AMK Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia AMK Lähteet Agostini, Valentina, Ghishlieri, Marco, Rosati, Samanta, Balestra, Gabriella & Knaflitz, Marco 2020. Surface electromyography applied to gait analysis: How to improve its impact in clinics? Julkaisussa Frontiers in neurology 11. 1-13. Bus SA 2016. Innovations in plantar pressure and foot temperature measurements in diabetes. Julkaisussa Diabetes Metabolism Research and Reviews 32(1). 221-226. Gaignon, Marine ; Mazeas, Jean ; Traullé, Maude ; Vandebrouck, Amaury ; Duffiet, Pascal ; Ratte, Louis 2020. Determination of Risk Factors Associated with Walking Disorders After Anterior Cruciate Ligament Surgery with Hamstring Graft: A Controlled Multicenter Study. Julkaisussa Preprints. Gommans, Lindy N.M ; Smid, Annemieke T ; Scheltinga, Marc R.M ; Cancrinus, Ernst ; Brooijmans, Frans A.M ; Meijer, Kenneth ; Teijink, Joep A.W. 2017. Prolonged stance phase during walking in intermittent claudication. Julkaisussa Journal of vascular surgery 66(2). 515-522. Jacksteit, Robert ; Mau-Moeller, Anett ; Behrens, Martin ; Bader, Rainer ; Mittelmeier, Wolfram ; Skripitz, Ralf ; Stöckel, Tino. The mental representation of the human gait in patients with severe knee osteoarthrosis: a clinical study to aid understanding of impairment and disability. Julkaisussa Clinical Rehabilitation 32(1). 103-115. Lee, Myung Mo, Song, Chang Ho, Lee, Kyoung Jin, Jung, Sang Woo, Shin, Doo Chul & Shin, Seung Ho 2014. Assessment of Spatio-temporal Parameters of the Gait of Young Adults. Julkaisussa Journal of Physical Therapy Science 26(1). 81-85. Levine, David, Richards, Jim & Whittle, Michael W. 2012. Whittle’s Gait Analyisis. London: Elsevier. Muro-de-La-Herran, Alvaro, Garcia-Zapirain, Begonya & Mendez-Zorrilla, Amaia 2014. Gait Analysis Methods: An Overview of Wearable and Non-Wearable Systems, Highlighting Clinical Applications. Julkaisussa Sensors 14(2). 3362-3394. Pilloni, Giuseppina, Pau, Massilimiano, Costici, Francesco, Conduluci, Claudia & Galli, Manuela 2019. Use of 3D gait analysis as predictor of achilles tendon lengthening surgery outcomes in children with celebral palsy. Julkaisussa European Journal of Physical and Rehabilitation Medicine 55(2). 250-257. Pistachi, Michele, Gioulis, Manuela, Sanson, Flavio, DeGiovannini, Filippi, Giuseppe, Rossetto, Francesca & Marsala, Sandro Zambito 2017. Gait analysis and clinical correlations in early Parkinson’s disease. Julkaisussa Functional Neurology 32(1) 28-34. Paróczai, Robert, Bejek, Zoltán & Illyes, Árpád 2005: Kinematic and Kinetic parameters of healthy elderly people. Julkaisussa Periodica Polytechnica. Mechanical Engineering 49(1). 63-70. Razak, Abdul Hadi Abdul, Zayegh, Aladin, Begg, Rezaul K. & Wahab, Yufridin 2012. Foot Plantar Pressure Measurement System: A Review. Julkaisussa Sensors 12(7). 9884-9912. Titus, Adnil W, Hillier, Susan, Louw, Quinette A & Inglis-Jassiem Gakeemah 2018. An analysis of trunk kinematics and gait parameters in people with stroke. Julkaisussa Journal of Disability 310(7). 1-6. Vaverka, František, Elfmark, Milan, Svoboda, Zdeněk & Janura, Miroslav 2015. System of gait analysis based on ground reaction force assessment. Julkaisussa Acta Gymnica 45(4).187-193.
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö