Vuosi: 2020
Kirjoita hyvä ohjeteksti!
Koronaepidemia on nostanut esiin ohjeiden laatimisen ja antamisen haasteita. ”Kotihoito ahdingossa: Ministeriö julkaisi ristiriitaisia ohjeita jopa saman päivän aikana”, uutisoi Yle maaliskuussa 2020. ”Kasvomaskien käyttö koronapandemian torjumisessa synnyttää osin ristiriitaisia viestejä”, kirjoitti Aleksi Ylä-Anttila heinäkuussa. Samoja äänenpainoja kuullaan yhä, ja oikeuskanslerikin on arvostellut koronaohjeistusta. Kansalaisille on ollut epäselvää erityisesti se, onko esitetty suosituksia vai velvoitteita. Hämmennystä on ollut myös kasvomaskien oikeasta käyttötavasta ja mahdollisesta uudelleenkäytöstä. Selkeän ohjeen laatiminen ei olekaan läpihuutojuttu, mutta voi hyvinkin tulla eteen sosiaali- ja terveysalan työtehtävänä. Ei toki ole yllätys, että yksi korona-epidemian haasteista on ollut juuri viestintä. Ensinnäkin viestintä on toki oleellista sinänsä, ja toiseksi se toimii usein kuin ukkosenjohdattimena: tyytymättömyys myös muihin asioihin voi tulla esille moitteina viestintää kohtaan, kuten organisaatioiden viestintäyksiköt epäilemättä varsin hyvin tietävät. Ei voi myöskään vähätellä lainsäätäjien ja viranomaisten kokemia haasteita tilanteessa, jossa tutkimustietoa COVID-19-taudista on ollut tarjolla vielä niukasti, kiire on ollut kova ja tarpeet monitahoiset. Viesti siinä sitten kirkkaasti ja johdonmukaisesti! Toinen puoli asiasta kiteytyy meistä jokaisen todennäköisesti hyvin tunnistamaan tilanteeseen, jossa ryhdymme asentamaan vaikkapa uutta kodinkonetta. Pyykkikasa vaatii jo päästyä rumpuun pyörähtelemään, lempileffa on alkamassa. Asennusohje on kuitenkin kirjoitettu muutaman hassun pisteen fonttikoolla, etenee epäloogisesti ja vilisee räikeitä käännösvirheitä. Tekee mieli nakata ohjeistus takkaan tai ainakin hallitusti paperinkeräykseen, mennä näppituntumalla ja toivoa parasta. Suunnittele ja tee tietoisia valintoja Potilastyytyväisyystutkimukset korostavat asiakkaiden halua saada tietoa, mutta asiakasviestintä ei ole ikinä mekaanista sanoman siirtoa ammattilaiselta asiakkaalle. Paraskaan kirjallinen suositus ei välttämättä riitä siihen, että asiakas todella sitoutuu esimerkiksi tiettyyn toimintaan, vaan kyse on oppimisesta, vuorovaikutuksesta ja asiakkaan sekä ammattilaisen yhteisestä toiminnasta. Millaisia tekijöitä olisi hyvä huomioida kirjallisessa ohjeistuksessa, jotta se kuitenkin osaltaan edistäisi viestin ymmärrettävyyttä, saavutettavuutta ja selkeäkielisyyttä? Hyvän ohjetekstin kulmakiviä ovat joka tapauksessa ainakin kohderyhmän tuntemus, helppolukuisuus ja havainnollisuus sekä luotettava, virheetön tieto. Kysy itseltäsi ainakin nämä: Mikä on ohjeen tarkoitus? Kenelle ohje on suunnattu? Mitä hänelle täytyy jäädä mieleen? Millaisilla sanoilla hänelle on paras viestiä? Tulostetaanko ohje vai luetaanko se ruudulta? Mitä se tarkoittaa ulkoasun kannalta? Huomioi, että tekstisivulla yläosa saa yleensä enemmän huomiota kuin alaosa. Aukeamalla taas katse käy ensin vasemmalla puolella, mutta valtaosa ajasta käytetään tyypillisesti oikean puolen tarkasteluun. Vai olisiko video, posteri tai vaikkapa PowerPoint-diasarja paras muoto ohjeellesi? (Papunetistä saat vinkkejä selkokielisen videon laatimiseen.) Kuka ohjetta jakaa ja mahdollisesti päivittää? Onko mukana valokuvia tai piirroksia – ja jos on, ovatko tekijänoikeuskysymykset kunnossa? Kun laadit ohjetta, valitse looginen esitysjärjestys. ”Tunnista ohjattavan toiminnan olennaiset tiedot ja vaiheet”, kuten Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ohjeistaa. Motivoi ja orientoi lukijaa aluksi kertomalla tiiviisti, miksi ohje on tärkeä: Miten vastaanottaja hyötyy sen noudattamisesta? Älä jaarittele omasta näkökulmastasi siitä, miten ohje on syntynyt, vaan keskity siihen, millainen on toivottu lopputulos. Varmista, että käytät käsitteitä, jotka ovat selkeitä – määrittele ne tarvittaessa lyhyesti. Kuvaa ensin mahdollinen valmistautumisvaihe. Asetu mielessäsi vastaanottajan nahkoihin ja mieti, mitä hän todella tarvitsee. Jokainen teksti on ainutlaatuinen ja kuuluu juuri tiettyyn viestintätilanteeseen. Jos käytät organisaation vanhoja tekstimalleja ja fraasipohjia, ole kriittinen. Katso, ettei oma tekstisi ole sekava kompromissi vanhojen mallien ja uuden viestintätarpeen välillä. Varmista, ettei ohjeeseen lipsahda vanhoja yhteystietoja. Käytä numerointia tai jäsennä ohje muuten yksiselitteisesti. Ole havainnollinen: kerro tarvittaessa esimerkkejä, taustatietoja ja periaatteita. Jos ohje tuo muutoksen lukijan aiemmin saaneisiin ohjeisiin, perustele uuden ohjeen tarve. Selvitä, miten työn pitäisi sujua. Kerro, mitkä asiat voivat tyypillisesti mennä pieleen ja miten ne kannattaa korjata. Muista kuvitus. Pyydä ohjeeseesi kommentteja, testaa sitä ennen varsinaista käyttöönottoa – mielellään maallikkolukijalla. Vai olisiko kohderyhmän edustajia mahdollista saada mukaan jo aikaisemmin, jo kirjoittajavaiheessa? Ota myös huomioon, mitä Riitta Hyvärinen on kirjoittanut: ”Ihmiset noudattavat neuvoja parhaiten silloin, kun niiden mukaan toimiminen ei haittaa heidän tavallista elämäänsä.” Kiinnitä huomiota ilmaisutapaan Käytä ohjeissa selkeää, yksinkertaista ilmaisua: yleiskielen sanoja ja lyhyitä virkkeitä. Korjaa kielivirheet, pyydä siihen tarpeen mukaan apua. Vältä monitulkintaisuutta. Jos esimerkiksi ohjeistat, että lukija ei saa nostaa ”liian raskaita esineitä”, tietääkö hän, mitä tarkoitat? Mikä on liian raskas? Valitse myös täsmällisiä, elämänläheisiä verbejä. Jos kerrot päivämääriä tai osoitteita, laita mukaan vuosiluvut ja paikkakunnatkin. Tekstin tapa puhutella lukijaa on osin makukysymys. Käskymuodot aktivoivat vastaanottajaa ja toimivat erityisesti silloin, kun ohjeen mukainen toiminta on selvästi lukijan edun mukaista – mutta toki joku voi kokea ne komenteleviksi. Passiivimuotokin on mahdollinen, mutta voi tuoda etäännyttävän, ”laitosmaisen” vaikutelman. Konditionaali pehmentää. Vertaa näitä: Pese kädet aina, kun tulet kotiin. Kädet pestään aina, kun tullaan kotiin. Kädet tulisi pestä aina, kun tulee kotiin. Puhuttelutavan valinta piirtää kuvan ohjeen antajasta. Haluatko siis olla lukijan näkökulmasta esimerkiksi auktoriteetti, tiedonjakaja vai ystävä? Mikä on tilanteeseen sopivin rooli? Vertaa vielä näitä: Muista käyttää kasvomaskia aina, kun et voi pitää turvavälejä. Kasvomaskeja käytetään, kun turvavälejä ei voida pitää. Kasvomaski lisää turvallisuutta silloin, kun turvavälejä on vaikea pitää. Omia kokemuksia Lopuksi pieni henkilökohtainen muistelus. Olin itse isommanpuoleisen operaation kohteena elokuussa HUSissa. Potilaan ja toipilaan näkökulmasta arvostin seuraavia asioita todella paljon: Sain ohjeet oikea-aikaisesti eli ajoissa ennen h-hetkeä. Ohjeistus oli kirjoitettu aidosti asiakkaan näkökulmasta alkaen siitä, miten minun pitää valmistautua ja minne auton saa pysäköidä. Ohjeistus oli selkeää, yksityiskohtaista ja jäsenneltyä: luettavaa oli kyllä paljon, mutta jokainen asiakohta oli omalla sivullaan ilmavasti ja helppolukuisesti. Monitulkintaisuutta ei ollut: sain esimerkiksi ohjeen, että kaupasta sai kerrallaan kantaa vain yhden päivän ruokatarpeet. Ohjeet annettiin sekä ammattilaisen kanssa suullisesti keskustellen että kirjallisesti, jotta pystyin palaamaan niihin kotona vielä monta kertaa. Kirjallisessa materiaalissa oli mukana tiedot siitä, keneltä saisin halutessani lisätietoja. Kaikki toimi kymppi plus, ja otin mielelläni vastuuta ohjeiden noudattamisesta. Kirjoittaja FT Marianne Roivas, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lue lisää: Hyvärinen, Riitta 2005. Millainen on toimiva potilasohje? Hyvä kieliasu varmistaa sanoman perillemenon. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2005; 121 (16): 1769–1773. https://www.duodecimlehti.fi/duo95167 Kotimaisten kielten tutkimuskeskus n.d. Vinkkejä ohjetekstin tekijöille. https://www.kotus.fi/ohjeet/virkakieliohjeita/ohjeita_ohjeiden_tekijoille Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita.
Nuorten turvallista urheilua edistetään verkostojen yhteistyönä
Lasten ja nuorten emotionaalinen ja fyysinen turvallisuus on keskeistä liikunta- ja urheiluharrastamisessa. Kansainvälisessä Kidmove-hankkeessa tarkastelimme, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä yhteistyötä nuoren, perheen, urheiluseuran sekä kuntoutuksen asiantuntijoiden välillä tulee kehittää. Huoli lasten ja nuorten lisääntyneistä urheiluvammoista Lasten ja nuorten urheiluvammat ovat lisääntyneet (Faude ym. 2013; Finch ym. 2014; Smith ym. 2016). Tutkimusten mukaan taustalla on mm. kova ja yksipuolinen kuormitus sekä liian varhainen erikoistuminen tiettyyn lajiin (Meyer ym. 2016). Samaan aikaan vammoille altistavana tekijänä on katsottu olevan lasten monimuotoisen liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden vähentyminen arjessa (Launay 2015). Loukkaantumisriski kasvaa harjoittelumäärien ja intensiteetin lisääntymisen myötä (Räisänen 2018). Wright:n (2017) arvion mukaan puolet urheiluvammoista ovat rasitusvammoja, joista suurin osa olisi ennaltaehkäistävissä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua vapaa-ajan toimintaan ja oikeus suojeluun kaikelta kaltoin kohtelulta (Lapsen oikeudet; Unicef 2018). Huomiota onkin kiinnitettävä sekä fyysiseen että emotionaaliseen turvallisuuteen junioriurheilussa. Mitä tulisi tehdä urheiluvammojen ehkäisemiseksi ja nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi? Kuntoutusalan asiantuntijoiden näkökulmia lasten ja nuorten turvalliseen urheilu- ja liikuntaharrastamiseen Kidmove-hankkeessa haastattelimme kolmea kuntoutuksen asiantuntijaa, kahta fysioterapeuttia ja yhtä jalkaterapeuttia, jotka työskentelevät nuorten urheilijoiden parissa ja yhteistyössä nuorten urheilijoiden seurojen kanssa. Haastattelussa selvitettiin, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä korkeakoulun ja seurojen yhteistyöverkostot voisivat mahdollistaa. Tyypilliset urheiluvammat varioivat lajin mukaan. Kovatehoisten pallopelien sekä lajivaatimuksilta ja harjoitusmääriltä vaateliaan kilpailu-urheilun lisäksi myös extreme-urheilu ja seikkailulajeissa on kasvanut loukkaantumis- tai rasitusvammariski. (Caine ja Purcell 2016.) Haastateltavat asiantuntijat kuvasivat, että tyypillisesti fysio- tai jalkaterapiaan hakeutuva nuori urheilija harrastaa ohjatusti monta kertaa viikossa. Tavallisesti yli 16-vuotiailla on valikoitunut jo yksi laji pääasialliseksi urheilumuodoksi. Nuorten urheilijoiden tyypillisiä vaivoja tai syitä hakeutua fysioterapiaan ovat erityisesti alaraajojen erilaiset kiputilat tai rasitusvammat. Näitä ovat esimerkiksi Osgood-Schlatterin tauti, kantapään kiputilat tai akillesjänteen kipu, joista tavallinen on Haglundin kyhmyn ärtyminen (ks. Saarikoski 2016). Jalkaterapiaan tai pohjallisarvioon hakeutuu hyvin tyypillisesti pallopelejä, yleisurheilua tai luistelua harrastavia nuoria, joilla kuormitus jalkaterille ja alaraajoille on lajissa korkea. Asiantuntijoiden mukaan hyvin yleistä on myös hakeutua vastaanotolle joko valmentajan, vanhemman tai nuoren epävarmuuden tai huolen takia. Nuori tai läheinen kaipaa asiantuntijan suositusta siitä, miten kivun, oireen tai muun haasteen kanssa tulisi edetä. Nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi tärkeää on nuorten urheilijoiden, vanhempien, valmentajien ja urheiluseuratoimijoiden ymmärrys urheiluvammoille altistavista tekijöistä ja niiden ehkäisystä käytännössä. Ennaltaehkäisyn merkitystä korostaa myös se, että aikaisemmat vammat lisäävät riskiä vammojen uusiutumiselle. Asiantuntijoiden mukaan nuorten kiputilojen ja oireiden taustalla ovat usein kasvuun ja kuormitukseen liittyvät asiat kuten liian yksipuolinen harjoittelu, liian nopea kuormituksen lisäys ja/tai kova kuormitus suhteessa yksilölliseen kasvun ja kehityksen vaiheeseen ja nuoren kokonaistilanteeseen sekä palautumiseen (Cayne ja Purcell 2016; Meyer ym. 2016). Kuntoutusalan asiantuntijat kiinnittävät huomiota esimerkiksi nuoren kehon ja alaraajojen linjaukseen, lihasvoimaan ja kehonhallintaan, rasitustiloihin ja mahdolliseen vammaan. Asiantuntijan mukaan esimerkiksi jalkapallojunioreiden polvivaivat, jotka eivät ole seurausta tapaturmista, juontavat juurensa usein lapsen tai nuoren kasvun, liian kovan rasituksen ja liian yksipuolisen harjoittelun yhdistelmään ja heikkoon kehon ja liikkeen hallintaan. Asiantuntija totesi haastattelussa, että jos nuorella urheilijalla on heikot reisi-, pakara- ja polvea ympäröivät lihakset eli urheilijan niin kutsuttu ”tukipaketti” ei ole kunnossa, on urheilijan keho jatkuvasti kovilla harjoitellessa. Erikoistuminen yhteen lajiin liian varhain voi myös tehdä lasten ja nuorten liikunnasta liian yksipuolista, mikäli tähän ei erityisesti kiinnitetä harjoittelussa huomiota (Meyer ym. 2016). Asiantuntijat kuvailivat kuntoutusta nuorten urheilijoiden kanssa palkitsevaksi, sillä oireet ja nuoren tilanne kohenevat usein nopeasti oikeanlaisella kuntoutuksella ja asiaan tarttumalla riittävän aikaisessa vaiheessa. Koska ongelmat yleensä huomataan melko nopeasti joko valmentajan, vanhemman tai nuoren itsensä toimesta, niin suurempaa vauriota tai ongelmaa ei tavallisesti ehdi syntyä. Haastateltavat korostivat, että nuoren ilmaisemaan kipuun on kiinnitettävä huomiota ja nuoria olisi hyvä opettaa itse arvioimaan ja seuraamaan oman kehon olotilaa ja vointia sekä kertomaan mahdollisista kivuista tai oireista ennen niiden pahenemista. Harkittua harjoittelua ja laadukasta liikettä Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan junioriurheilussa, niin kuin urheilussa yleensä, paras tapa ehkäistä vammoja ja vaurioita on tuki- ja liikuntaelimistön hyvä hallinta sekä laadukas ja monipuolinen harjoittelu. Tämä on havaittu myös tutkimuksissa. Esimerkiksi Pasanen (2009) tutki, että naissalibandyn pelaajien lihashermojärjestelmän aktivointi alkulämmittelyssä sekä liiketaitoja ja kehon hallintaa kehittävä laadukas harjoittelu ehkäisivät ilman kontaktia tapahtuneita alaraajojen urheiluvammoja. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan kehon hallintaan ja liikkeen laatuun ja tukilihasten aktivointiin tulisi keskittyä jo nuorena juniorina ennaltaehkäisevällä otteella. Esimerkiksi juoksutekniikkaan ja kehon koordinaatioon on hyvä kiinnittää huomiota. Liikkeen laadun lisäksi Meyer ym. (2016) korostavat, että ikätasoisesti sopivat ja monipuolisesti kehoa kuormittavat harjoitusmenetelmät, kuormituksen yksilöllinen harkinta ja nuoren omien kokemusten ja näkemysten huomiointi harjoittelussa ovat keskeisiä turvallisen urheilun edistämiseksi ja vammojen ehkäisemiseksi (Meyer ym. 2016). Vammojen taustalla olevat syyt voivat liittyä myös harjoitteluympäristöön ja välineisiin, kuten kenkiin, mikä tulisi huomioida myös toiminnassa (Layney 2015). Huomio lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin Haastateltavien mukaan valmentajien ja lasten vanhempien tulisi turvallisen urheilun edistämiseksi kiinnittää huomiota lapsen kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä suurempi vanhemman roolin tulisi olla. Terveellinen ravinto sekä urheilun, koulun ja levon tasapaino ovat tärkeitä. Huomiota olisi syytä kiinnittää palautumiseen harjoittelusta ja siihen, miten lapsi jaksaa arjessa. Uni on palautumisessa tärkeimpiä tekijöitä ja esimerkiksi varsinkin nopeasti kasvavilla teineillä hyvä nukkumisalusta on hyvä varmistaa lapsen ja nuoren unenlaadun turvaamiseksi. Myös säännöllinen unirytmi ovat merkittäviä palautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Jos nuori nukkuu viikonloppuisin pitkään tarkoituksenaan kuitata viikon aikana kertyneet univelat, niin voi nuoren elimistö mennä sekaisin eikä palautumista tapahdukaan. Nuorella energiaa tulisi riittää urheilun lisäksi myös kasvamiseen, koulunkäyntiin ja muuhun vapaa-aikaan. Avainasemassa on suunnitelmallisuus sekä oikeanlaiset harjoitusmäärät ja –ajat, vanhempien tuki ja nuoren oma aktiivisuus näistä asioista huolehtimisessa. Haastateltu asiantuntija korosti, että lasten ja nuorten yksilöllisen kasvun ja fyysisen sekä henkisen kehityksen vaiheen huomiointi on olennaista junioreiden harjoittelussa. Tämä vaatii valmentajilta, mutta myös vanhemmilta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen perusteiden tuntemista. Esimerkiksi kasvupyrähdyksen huippu eli PHV tarkoittaa ikää, jolloin nuoren kasvu on suurimmillaan (Lloyd ym. 2014). Nopea kasvu vaikuttaa nuoren hermolihastoimintaan, fyysiseen suoriutumiseen (Lloyd ym. 2014) sekä lisäten rasitusta kehon rakenteissa kuten ligamenteissa ja luu-jänne-liitoksissa sekä lihas-jänne-liitoksissa (Difiori 2010). Nopean kasvun vaiheessa olevilla nuorilla on todettu suurempaa vamma-alttiutta (Kujala 2016). Valmennuksessa on tärkeää tunnistaa nuorten urheilijoiden herkkyyskaudet ja ne kehitysvaiheet, jolloin rasitusta tulee keventää ja mukauttaa nuoren tarpeisiin. Nuoria voi ohjata myös itse tunnistamaan omaa kehitysvaihettaan ja mahdollisesti myös sitä, minkälainen kehitysvaihe on myöhemmin tulossa. Tällöin nuoren on helpompi kuunnella omaa kehoaan, tunnistaa omia tarpeitaan ja toteuttaa oikeanlaista tekniikka-, kehonhallinta-, koordinaatio- ja voimaharjoittelua. Fyysisen turvallisuuden lisäksi huolehdittava myös emotionaalisesta turvallisuudesta Nuorten turvallinen urheilu- ja liikuntaharrastus käsittää paitsi fyysisen turvallisuuden niin myös emotionaalisen turvallisuuden. Emotionaalinen eli henkinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että lapsi ja nuori saa kokea olevansa hyväksytty ja arvokas omana itsenään ja tuntea olonsa turvalliseksi. Tällöin ympäristö on vapaa kiusaamisesta, painostuksesta ja epäasiallisesta käytöksestä. Turvallinen valmennusympäristö, lapsen ja nuoren tarpeisiin vastaava positiivinen valmennus, vanhempien tuki ja kannustus, mahdollisuus vaikuttaa, ilo ja kokemus yhteisöön kuulumisesta, pystyvyydestä ja oppimisesta edistävät myös nuorten motivaatiota osallistua (Bailey ym. 2013; Tiirikainen ja Konu 2013). Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri harjoituksissa sekä valmentajan myönteinen vuorovaikutus nuorten kanssa ja läsnäolo turvallisena aikuisena on keskeistä (Niemelä ym. 2020). Merkityksellistä on, että aikuiset ja joukkuetoverit osoittavat arvostusta ja luottamusta myös epäonnistumisen hetkinä. Emotionaalisen turvallisuuden takaamiseksi tärkeässä osassa on lasten ja nuorten, vanhempien ja valmentajien sekä muiden seuratoimijoiden yhteistyö. Tärkeää on kehittää toimintaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän tarpeitaan vastaavaksi (Kokko ja Martin 2019). Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja ilmaista näkökulmiaan sekä kehittämisideoitaan turvallisen ja mielekkään harjoittelun edistämiseksi (Lönnqvist ym. 2020). Uusista yhteistyöverkostoista osaamista ja voimavaroja Usein vapaaehtoistyöntekijöinä toimiville seuratoimijoille ja nuorten urheilijoiden valmentajille turvallisen urheilun edistäminen ja hyvien käytänteiden selvittäminen, käyttöönotto ja mahdollisten vammoille altistavien riskitekijöiden tunnistaminen voi olla haastava kokonaisuus. Olisikin tärkeää kehittää monialaista yhteistyötä, jotta urheiluseurat ja kuntoutuksen asiantuntijat voisivat yhdessä edistää lasten ja nuorten turvallista harjoittelua. Monet kuntoutusalan ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä urheiluseurojen kanssa. Pääasiassa fysiikkavalmentajat, fysioterapeutit ja seurojen yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa on järjestetty kilpatoiminnassa ja aikuisten puolella. Kuitenkin yhteistyön mahdollistuminen laajemmin eri-ikäisten urheilijoiden parissa edistäisi osaamisen jakamista ja rikastamista urheilu- ja rasitusvammojen ennaltaehkäisemiseksi ja niistä kuntoutumiseksi. Muun muassa fysioterapeuttien osaamista voisi enemmän hyödyntää ikä- ja kehitystason huomioivan harjoittelun suunnittelussa, yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa, liikkeen hallinnan ja laadun edistämisessä sekä sopivan kuormitustason räätälöinnissä. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan tärkeää olisi saada fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten osaaminen seuroihin pidempinä toimintaa kehittävinä prosesseina eikä vain vammojen sattuessa tai yksittäisinä luentoina. Asiantuntijat näkivät yhteistyön korkeakouluopiskelijoiden ja urheiluseurojen välillä hyödyllisenä. Opiskelijat voisivat esimerkiksi osallistua harjoituksiin, kiinnittää huomiota nuorten yksilöllisiin tarpeisiin, mutta myös kehittää harjoittelua ja toimintaa laajemmin. Opiskelijoiden opintoihin kuuluvien työelämäharjoitteluiden ja joidenkin opintojaksojen valjastaminen yhteistyöhön seurojen kanssa mahdollistaisi pidempien yhteistyöprosessien rakentamisen. Myös eri lajiseurojen välinen yhteistyö mahdollistaisi lajien välisen osaamisen ja tietotaidon yhdistelyn ja uusien harjoitusideoiden luomisen monipuolisen harjoittelun edistämiseksi. Kidmove-hanketta rahoittaa vuosina 2019-2020 Euroopan Unionin Erasmus+ Sport –ohjelma. Metropolia AMK:n koordinoiman Kidmove-hankkeen kansainvälisessä kehittäjäverkostossa kehitetyt materiaalit (videot, artikkelit ja blogi-kirjoitukset) urheilijalähtöisistä valmennuskäytännöistä junioriurheilussa ovat tutustuttavissa hankkeen kotisivujen kautta ja alla olevien linkkien kautta. Nuorten turvallisen harjoittelun ja urheiluvammojen ehkäisy mahdollistuu, kun yhdistetään uudella tavalla nuorten, valmentajien, vanhempien ja kuntoutuksen asiantuntijoiden osaaminen sekä mahdollistetaan korkeakoulujen ja urheiluseurojen uudistava yhteistyö. Metropolia Ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskittymä ja HyMy-kylä toivottavat tervetulleeksi seurat, yritykset ja nuoret urheilijat yhteistyöhön. Esimerkkejä Kidmove-hankkeen materiaaleista: Ahlstrand A, Anttila P. (Toim.) 2020. KIDMOVE - Athlete Centered Coaching Practices. https://www.theseus.fi/handle/10024/345474 Videoita Kidmove-hankkeen hyvistä valmennuskäytännöistä löytyvät alla olevista linkeistä ja Kidmoven youtube-kanavalta (https://www.youtube.com/channel/UC6IokxCymGaNTOpuprIyysg): • Kidmove-hanke: https://www.youtube.com/watch?v=2CgX_7TaCJ4 • Keep your feelers up: https://www.youtube.com/watch?v=_DP9ZyMiZwE • Enabing participation in junior coaching: https://www.youtube.com/watch?v=BKsxzz-b2oM • Mentoring model to support the sports coach: https://www.youtube.com/watch?v=m-z6cgkE6zQ Kirjoittajat Maria Tuononen valmistuu pian fysioterapeutiksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja on osallistunut Kidmove-hankkeen kehittämistoimintaan. Marian sydäntä lähellä on tehdä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Nea Vänskä on fysioterapian ja kuntoutuksen lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii tutkijana Kidmove-hankkeen kehittäjätiimissä. Niklas Virtanen toimii HJK:n liigajoukkueen valmennustiimissä sekä johtaa HJK:n suorituskyky-yksikön toimintaa koko HJK:n organisaatiossa. Pohjakoulutukseltaan Niklas on fysioterapeutti, jota kuitenkin ohjaa intohimo kehittää pelaajia sekä ennaltaehkäistä vammoja ennemmin kuin kuntouttaa niitä. Lähteet Bailey R, Cope E, Pearce G. 2013. Why do children take part in, and remain involved in sport? Implications for children’s sport coaches. International Journal of Coaching Science 7(1):56-75. Caine D, Purcell L. 2016. The exceptionality of the young athlete. Teoksessa Caine D, Purcell L. (toim.) Injury in pediatric and adolescent sports. Epidemiology, treatment and prevention. Springer: 3-16. DiFiori JP. 2010. Evaluation of Overuse Injuries in Children and Adolescents. Current Sports Medicine Reports; 9(6): 372-378. doi: 10.1249/JSR.0b013e3181fdba58 Faude O, Rößler R, Junge A. 2013. Football injuries in children and adolescent players: are there clues for prevention? Sports Medicine. Sep;43(9). Finch CF, Wong Shee A, Clapperton A. 2014. Time to add a new priority target for child injury prevention? The case for an excess burden associated with sport and exercise injury: population-based study. BMJ Open 2014:4(7):e005043. Kokko S, Martin L. (toim.). 2019. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Liitu-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja: 1. Korhonen T. Urheiluvalmentajien näkemyksiä tasa-arvon ja turvallisuuden edistämisestä urheiluseuroissa. 2019. Kujala U. 2016. Rasitusvammat. Teoksessa: Vuori I, Taimela S & Kujala U. Liikuntalääketiede. Helsinki, Duodecim: 580–599. Lapsen oikeudet. Sopimus kokonaisuudessaan. Lloyd RS, Oliver JL, Faigenbaum AD, Myer GD & De Ste Croix M. 2014. Chronological age vs. biological maturation: Implications for exercise programming youth. Journal of strength and conditioning research 28(5): 1454–1464. Lönnqvist M, Vänskä N, Helander M. 2020. ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä” – miksi nuorten urheilijoiden on tärkeää osallistua ja vaikuttaa omassa harrastuksessaan. Valmentajat 2: 34-36. Meyer GD, Jyanthi N, DiFiori JP, Kiefer AW, Faigenbaum AD, Logerstedt D, Micheli LJ. 2016. Sports Specialization, Part II: Alternative Solutions to Early Sport Specialization in Youth Athletes. Sports Health Jan-Feb;8(1):65-73. Niemelä M, Kuhlefelt S, Ahlstrand A, Anttila P. 2020. Keep your feelers up! – enabling coach. Pasanen K. 2009. Floorball injuries: epidemiology and injury prevention by neuromuscular training. Tampere. University of Tampere. Räisänen A. 2018. Adolescent Sports Injuries. Frontal plane knee control as an injury risk factor and a screening tool. Tampere, University of Tampere. Saarikoski R. 2016.Lasten alaraajoissa ilmenevät rasitusvammat ja vammojen ehkäisy. Terveyskirjasto, Duodecim, Terveet jalat, 22.12.2016. Smith NA, Chounthirath T, Xiang H. 2016. Soccer-Related Injuries Treated in Emergency Departments: 1990-2014. Pediatrics. Oct;138(4). Tiirikainen M, Konu A. 2013. Miksi lapset ja nuoret katoavat liikunta- ja urheiluseuroista murrosiässä? Verkkojulkaisussa: Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3. Unicef 2018. Children’s Rights in Sport Principles Wright, Edna H. 2017. Prevention of Overuse Injuries in High School Athletes. Doctor of Nursing Practice Scholarly Projects. 28.
Nuoren työllistyminen yritykseen on tavoitteellisen yhteistyön tulos
Nuoren työllistymisen menestystekijät syntyvät nuoren työelämävalmiuksien vahvistamisella työllisyyspalveluissa ja nuoren työllistävässä yrityksessä. Valmennukselliset ja kuntoutukselliset keinot yrityksen toimintaympäristössä ja työyhteisössä edistävät nuoren sijoittumista palkkatyöhön. Nuoren kasvaminen ja kehittyminen yrityksen uudeksi osaajaksi edellyttää nuoren, yrityksen työyhteisön ja valmentajan kohtaamisia, luottamusta ja avoimuutta. Työllistymisessä ei ole kyse pelkästään työstä vaan ihmisten välisestä toiminnasta. Koulutetun nuoren työelämävalmiudet vahvistuvat työllisyyspalveluissa ja nuoria työllistävissä yrityksissä Valmistumisen jälkeen enemmistö nuorista suuntaa kohti työelämää ja itselle mielekästä työtä. Siirtymävaiheet edellyttävät nuorelta uuden oppimista ja mukautumista työnantajan toimintaympäristöihin ja -yhteisöihin. Nuoret ovat työmarkkinoilla haluttua työvoimaa. Nuoren osaaminen suhteessa vaadittuihin työtehtäviin ja nuoren työelämävalmiudet vaikuttavat yksityisen työnantajan päätökseen rekrytoida työntekijä enemmän kuin taloudelliset tuet (Tuusa ym. 2014: 46). Työttömän nuoren työllistymisen edistäminen lähtee rakentumaan nuoren osaamisen, vahvuuksien ja työelämävalmiuksien kehittymisestä työllisyyspalveluissa. Kehittyminen jatkuu nuoren työllistävässä yrityksessä, jossa nuori saa tarvitsemansa tuen ja ohjauksen edistyäkseen. Selvitystyön mukaan näyttöön perustuvaa IPS – Sijoita ja valmenna -työhönvalmennuksen käyttöönotto on mahdollista Suomen palvelurakenteissa (Raivio 2019: 3). Työnantajien toimintaympäristöissä on tarve valmennuksille ja kuntoutuksen keinoille. Yrityksen työyhteisö hyötyy nuoren ohella valmennuksesta ja uusista työkyvyn tuen keinoista 6Aika DuuniPolun Oulun osahankkeessa kehitettiin työssävalmennuksen toimintamallia vastaamaan työttömien nuorten ja työnantajan tarpeisiin (6Aika DuuniPolku n.d.). Malli nimettiin työssävalmennukseksi siksi, että se haluttiin toteuttaa juuri työllistävän työnantajan toimintaympäristössä ja yritykset haluttiin ottaa mukaan kehittämiseen. Valmennus perustuu kaikkien toimijoiden osallisuuden ja toimijuuden vahvistamiseen. Yhdessä koottu nuoren työllistymistä vahvistava tieto tukee yrityksen ja nuoren päätöksentekoa työsuhteen aloittamisessa. Nuoren ja työyhteisön merkitykselliset kohtaamiset tukevat nuoren kuulluksi tulemista ja nuoren tulemista osaksi työyhteisöä. Valmennuksen avulla työllistettiin Oulun Lasipalveluihin kaksi nuorta. ”Kaikki osapuolet otettiin valmennuksessa tasapuolisesti huomioon, myös meidän tarpeemme yrityksenä ja työyhteisö, johon uusi työntekijä tuli. Erilaisia ihmisiä sulautettiin turvallisesti yhteen”, toimitusjohtaja Niina Turkki-Juutinen kiittää. ”Valmentaja ei ole suoraan sidoksissa työhön, joten hänen tuellaan voi ottaa positiivisesti esiin vaikeitakin asioita uuden työntekijän ja työyhteisön kesken.” Turkki-Juutinen pitää työssävalmennusta selkeänä kokonaisuutena, jossa tiedetään, miten edetään ja mitä kultakin osapuolelta odotetaan. On hyvä, että myös valmennuksen kulkua seurataan yhdessä. (6Aika DuuniPolku n.d.) Valmennukselliset ja kuntoutukselliset keinot tehostavat nuorten työllistymistä yrityksiin Työhönvalmennustoiminnan kehittämiskohteiksi nousivat tutkimuksen mukaan työelämätavoitteiden selkiyttäminen, palveluntuottajien kompetensseja vahvistava yksilöllinen ohjaus, työnantajayhteistyö sekä työnetsinnän alueet. Suosituksena on esitetty, että työllistymisen, koulutuksen ja työssä selviytymisen tukeminen eriytettäisiin jatkossa selkeämmin esiammatillisesta, yleiseen elämänhallintaan liittyvästä valmennuksesta omaksi toimintalohkokseen. (Härkäpää, ym. 2013: 59–61.) Nuoren palkkatyöhön sijoittumiseen vaaditaan tuloksellista työllistymisen strategiaa, jossa tunnistetaan nykytila, tehdään suunnitelma, asetetaan tavoitteet, toteutetaan seurantaa, reagoidaan muutoksiin ja ymmärretään toimintaympäristöä. Työyhteisöjen toiminnan ymmärtäminen osana nuoren työllistymistä on yhtä tärkeää. Kuten valmennuksen ja yrityksen työyhteisön yhteistyön avulla yritykseen työllistynyt Marko toteaa: ”Omalla kohdalla valmennus onnistui, sain hyvän työn ja työkaverit”. Kirjoittaja Sanna Syrén on toimintaterapeutti ja kuntoutuksen (ylempi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu) opiskelija, joka toimii koordinaattorina BusinessOulu työllisyyspalveluissa. Kirjoitus perustuu Syrénin kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Nuorten työllistymistä yrityksiin edistävät tekijät BusinessOulu työllisyyspalveluissa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Lähteet 6Aika DuuniPolku. https://6aika.fi/tuloksia-duunipolku/ 6Aika Duunipolku. https://6aika.fi/oma-ala-loytyi-duunipolun-tyossavalmennuksesta/ Härkäpää, Kristiina & Harkko, Jaakko & Lehikoinen, Tuula 2013. Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 128, 2013 Raivio, Helka & Kaija Appelqvist-Schmidlechner 2019. IPS -Sijoita ja valmenna! -toimintamallin soveltamisen mahdollisuudet Suomessa. THL. Työpaperi 23/2019. Tuusa, Matti & Pitkänen, Sari & Shemeikka, Riikka & Korkeamäki, Johanna & Harju, Henna & Saares, Auroa & Pulliainen, Marjo & Kettunen, Aija & Piirainen, Keijo 2014. Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia. Nuorisotakuun tutkimuksellisen tuen raportti. Toimeenpanon ensimmäisen vuoden arviointi ja seurannassa sovellettavien indikaattoreiden kehittäminen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 15/ 2014.
Loikkia digisti terapiassa
Keväällä 2020 kuntoutuksen lähiterapioista siirryttiin nopealla aikataululla etäterapioiden toteutukseen koronaepidemian myötä. Tämä artikkeli on syntynyt kuntoutumisen ja kuntoutuksen asiantuntijoiden yhteisenä kirjoittamisena ja vuoropuheluna kokemuksista etäterapioihin siirtymisestä. Etäkuntoutus käsittää laajasti kaikki sellaiset toimintatavat kuntoutuksessa, jossa kuntoutuja osallistuu kuntoutukseen tieto- ja viestintätekniikan välityksellä. Etäteknologia sisältää erilaisia välineitä vaihdellen puhelimista tabletteihin, tietokoneisiin ja virtuaalisiin sovelluksiin. (Salminen ym. 2016.) Tässä artikkelissa käsitellään kuntoutujan ja ammattilaisen kokemuksia tietokoneella ja etäkokous-sovellusten kautta toteutuneesta yksilöfysioterapiasta. Mitä tarkoitti yhtäkkinen harppaus etäyhteyteen kuntoutujan näkökulmasta? Keväällä koronaviruksen leviäminen pysäytti yhteiskunnassamme useita toimintoja. Kuntoutujan näkökulmasta yhtenä haasteena oli toimintakykyä edistävien terapiakäyntien keskeytyminen tai muuntuminen äkillisesti. Kuntoutujalle tämä tarkoitti pikaista pohdintaa siitä, miten välttää toimintakyvyn heikentyminen ja millaisia mahdollisuuksia olisi jatkaa yhteistoimintaa terapeutin kanssa etäteknologiaa hyödyntäen. Ratkaisu terapian jatkamisesta etäkeinoin sysäsi ei pelkästään digiloikkaan vaan myös ”etäloikkaan” terapiassa. ”Aluksi epäröin, koska ajattelin, että etäkuntoutus sopii ensisijaisesti kuntoutujille, jotka suoriutuvat harjoitteista ilman fyysistä apua. Itse tarvitsen vaikean liikuntarajoitteeni vuoksi huomattavaa apua fysioterapeutiltani terapiakäynneillä. Onneksi kuitenkin päädyin kokeilemaan etäkuntoutusta epäröinnistäni huolimatta.” (Kuntoutujan kokemus) Myönteisiä puolia ja haasteita Kuntoutujan näkökulmasta yksi etäterapian myönteisistä puolista liittyy ajankäyttöön. Kuntoutujalle tunnin terapiakäynnistä muodostuu helposti matkojen kera useamman tunnin projekti, joka on pois muista arjen askareista kuten opiskeluun jäävästä ajasta. Käytetty aika ei kuitenkaan ole keskeisin asia, vaan terapian hyöty toimintakykyyn arjessa. Kuntoutujan näkökulmasta aktiivinen harjoittelu terapeutin ohjauksessa mahdollistaa esimerkiksi opiskelua, aktivoi kotona päivittäisiin toimintoihin ja auttaa selviämään arjessa. ”Kuntoutumiseni kannalta, harjoitteissa ei voi pitää pitkiä taukoja kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi ja nykyisen toimintakykyni ylläpitämiseksi. Itselläni tällä hetkellä tärkein tavoite on edistää toimintakykyä, joka mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun ja harrastustoiminnan.” (Kuntoutujan näkökulma) Hyvän kuntoutuskäytännön mukaisesti kuntoutujan ohjaus terapiatilanteessa riippuvat yksilön tavoitteista ja tarpeista (Paltamaa ym. 2011). Fyysistä apua tarvitsevan kuntoutujan etäterapian toteuttamista haastaa erityisesti se, miten terapia voi tuloksellisesti toteutua ilman osaavan terapeutin konkreettista läsnäoloa ja fyysistä ohjausta terapiatilanteessa. ”Omalla kohdallani osittainen neliraajahalvaus aiheuttaa merkittäviä liikuntarajoitteita, jonka vuoksi tarvitsen kuntoutusharjoitteiden tekemisessä usein apuvälineitä ja auttavia käsiä. Esimerkiksi, spastisuus ja lihaskireydet vievät toistuvasti terävimmän kärjen suorituskyvystäni. Fysioterapeuttini kokeneet silmät ja erityisosaaminen ovat avaintekijöitä lieventämään spastisuutta ja lihaskireyksiä.” (Kuntoutujan näkökulma) Etätoteutuksessa haastetta aiheutti kuntoutujan näkökulmasta myös se, miten korvata apu- ja harjoitusvälineet, jotka ovat käytettävissä fysioterapeutin vastaanotoilla toteutuvilla käynneillä. Etätoteutus ei kuntoutujan näkökulmasta korvaa läsnä toteutuvaa fysioterapiaa. ”Etäterapia ei korvaa läsnätoteutuvaa terapiaa, jossa ammattilaisen taitavia käsiä ja kokenutta ohjausta voi hyödyntää paremmin! Niitä arvostan entistäkin enemmän, kun fysioterapiat voivat toteutua jälleen käynteinä fysioterapeuttini luona.” (Kuntoutujan näkökulma) Toimiva terapiasuhde kantaa etänäkin Etäterapiaan siirtymistä kuntoutujan näkökulmasta mahdollisti se, että heillä oli terapeutin kanssa pitkä terapiasuhde takana. Kuntoutuja ja terapeutti siis tunsivat hyvin entuudestaan ja he olivat yhdessä löytäneet toimivia tapoja toimintakykyisyyden edistämiseksi - tietäen jo, mikä kuntoutujan kohdalla toimii ja mikä ei. Ilman aiempaa tiivistä yhteistyötä ja tuttuja avustajia kuntoutujan mielestä etäterapia ei olisi välttämättä onnistunut. ”Terapeutille on varmasti haasteellista neuvoa netin välityksellä avustajia ja toisaalta yrittää nähdä harjoitteiden toimivuutta. Taitava, kuntoutujan kehon tunteva fysioterapeutti on liikuntarajoitteisen henkilön arjen pelastusrengas. Tämän vuoksi katsoisin, että onnistuneen etäterapian edellytyksenä on se, että terapeutti tuntee kuntoutujansa riittävän hyvin.” (Kuntoutujan näkökulma) Uutta osaamista avustajille, läheisille ja kuntoutujalle Läheisten sitoutuminen avustamiseen ja motivoituminen osallistumaan etäterapiaan oli keskeistä. Läheisiltä ja avustajilta etäterapiaan osallistuminen avustajan roolissa vaatii ymmärrystä kuntoutuksesta, myös kehon rakenteiden (kuten luiden, lihasten ja nivelten) ja toiminnan tuntemuksesta on hyötyä. Kuntoutujan näkökulmasta avustajien ja läheisten tiiviimpi mukana olo, ja terapeutin sanalliset ohjeet siitä, miten ja miksi valittuja harjoitteita tehdään, ovat tärkeitä uusia mahdollisuuksia etäterapiassa. Varsinaisen etäterapian lisäksi läheisten ja avustajien apua on tarvittu kuntoutujan kotiin sopivien, kuntoutusta tukevien apuvälineiden hankinnassa. ”Läheiseni ovat oppineet ammattilaiselta lihasharjoitteiden ohella spastisuutta vähentäviä liikkeitä ja niskan/kaulan alueen rentoutusharjoituksia. Ihan ensiyrittämällä kaikki näistä harjoitteista eivät ole menneet nappiin, mutta kehitys on ollut nousujohteista. Keskeistä on se, että läheiseni ovat olleet sitoutuneita oppimaan ja harjoittelemaan kanssani ja yhteistyössä terapeutin kanssa. Heidän avustuksellaan ja uusilla välineillä voin harjoitella kotona monipuolisemmin kuin aikaisemmin.” (Kuntoutujan näkökulma) Kuntoutujan näkökulmasta etäterapiassa jokaisella on ollut uusia asioita opittavana. Kuntoutuja oppi miettimään vielä tarkemmin oman kehon tuntemuksia ja sitä, mikä milloinkin voisi auttaa parhaiten esimerkiksi spastisuuden ja lihaskireyksien lieventämiseen. Tämä vahvisti myös kuntoutujan ohjaavaa otetta avustajiin. Mitä etäterapiaan siirtyminen merkitsi kuntoutuksen ammattilaiselle? Korona-epidemian vaikutukset ovat olleet rajut ja moninaiset sekä kuntoutujille että ammattilaisille, yrityksille (Heiskanen ym. 31.8.2020; Heiskanen ym. 24.6.2020; Joutjärvi 2020) ja laajemmin yhteiskunnassa (Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 2020). Kuntoutustyöntekijän näkökulmasta digiloikka terapioiden toteutuksessa kevään -20 laajuudessa oli vaativa. Samalla loikka oli ammattitaitoa kehittävä. Etäterapioihin siirtymisen nopealla aikataululla mahdollisti ammattilaisten, kuntoutujien ja läheisten yhteistoiminta ja joustava sopeutuminen uuteen tilanteeseen. Etäterapia edisti uudenlaista ohjaustyöskentelyä kuntoutujien ja läheisten kanssa, mutta myös haastoi, osin estikin joidenkin kuntoutustavoitteiden suuntaista työskentelyä. Kuten kuntoutus yleensäkin, niin myös etäterapioiden tarkoituksenmukainen toteutus vaatii yksilölliset tarpeet ja tilanteen huomioivaa harkintaa (Salminen ym. 2016; Salminen ja Hiekkala 2019). Oppimista ja muotoutuvaa yhteistoimintaa Yhtenä keskeisenä asiana terapeutin näkökulmasta etäterapioiden toteuttamisessa oli läheisten ohjaus. Etäterapioiden toteuttaminen onnistuneesti vaati läheisten ja avustajien aktiivista osallistumista terapiatilanteeseen aikaisempaa enemmän. Tämän myötä etäterapia sekä haastoi että harjaannutti vuorovaikutusosaamista. ”Kun ohjaus perustuu etätilanteessa pääosin vuorovaikutukseen puhumalla yhteisen tekemisen sijasta, niin myös valittuja menetelmiä, lähestymistapoja ja ratkaisuja tuli perusteltua aikaisempaa huolellisemmin ja tietoa kuntoutuksesta jaettua enemmän.” (Terapeutin näkökulma) Terapeutin näkökulmasta etäterapian tärkeänä hyötynä on ollut kuntoutujan, läheisen ja terapeutin yhteisen ymmärryksen muotoutuminen kuntoutuksesta runsaan yhteisen keskustelun kautta. Tämä näkyi terapeutin näkökulmasta myös kuntoutujan ja lähipiirin motivaationa ja intensiivisenä otteena kuntoutumisesta. Osallistuminen mahdollisti oppimista. Parhaimmillaan etäterapia toteutui lapsen ja vanhemman tai kuntoutujan ja läheisen yhteistoiminnan ohjaamisena. Myös lasten vanhempia, jotka eivät olleet aikaisemmin syystä tai toisesta voineet osallistua lapsen terapiatilanteisiin, oli kotona toteutuvissa etäterapioissa aktiivisesti mukana. ”Kaikki ovat myös iloinneet uudesta osaamisestaan, jota on kertynyt, kun kuntoutuja ja läheiset ovat ottaneet isomman roolin kuntoutuksen toteutumisesta. Kuntoutujat ovat saaneet uskoa omaan osaamiseensa ja läheiset ovat saaneet rohkeutta lähteä kokeilemaan. Läheiset ovat kuvanneet, että on tuntunut hyvältä oppia ja olla “oikeasti” tukena ja apuna läheisensä kuntoutuksessa. Myös ammattilaisena on ollut antoisaa huomata, miten läheiset ovat uudella tavalla mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistamista - tuntuu, että tätähän sen kuntoutuksen kuuluu parhaimmillaan ollakin.” (Terapeutin näkökulma) Etäohjaus tavoitteita tukevan ja mieluisan toiminnan rakentamiseksi kuntoutujan kotiympäristössä voi toisinaan olla terapeutin näkökulmasta haastavaa ja parhaat tavat löytyivät yhdessä kokeillen ja kehitellen. Yhteistyötä lapsen päiväkotien ja koulujen henkilökunnan kanssa lapsen toimintakyvyn edistämiseksi ei aina voitu toteuttaa, mikä saattoi rajoittaa kuntoutuksen nivomista lapsen eri toimintaympäristöihin. Nopea siirtyminen etäterapioihin oli monelle ammattilaiselle haastavaa, mutta sitä se oli myös monelle vanhemmalle, läheiselle tai muulle avustajalle, jotka joutuivat yllättäen toteuttamaan kenties hyvin vaativaakin harjoittelua ja kuntoutumista mahdollistavaa toimintaa. Varsinaisen kuntoutuksen toteutuksen lisäksi etäkuntoutuksessa hyödynnettävien digitaalisten laitteiden ja tekniikan käytön opettelu oli vaativaa joillekin kuntoutujille ja heidän perheilleen. Onneksi mahdollisuutena oli myös tietoturvallisuus huomioiden hyödyntää tekniikaltaan erilaisia ratkaisuja, jotka soveltuivat perheille. Tekniikka mahdollistaa kotoa käsin osallistumisen - mutta voiko se myös rajoittaa osallistumista kotiin? Kuntoutuksen ammattilaisen mukaan nuorilla, joilla on esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, etäterapia näyttäytyi toisaalta osallistumista helpottavana toteutusmuotona, toisaalta saattoi vahvistaa ei-toivottua välttämiskäyttäytymistä. Se, ettei tarvinnut lähteä liikkeelle omasta huoneestaan mahdollisti masentuneen ja / tai ahdistuneen nuoren kohdalla kontaktin säilymistä. Terapeutin näkökulmasta on oltava tarkkana siitä, ettei kuntoutujan elämä rajoitu vain kodin sisään, jos kaikki vuorovaikutus tapahtuukin etäyhteyksin kotoa poistumatta. Etäterapian toteuttaminen vaatiikin ammattilaiselta tarkkuutta siihen, mikä on juuri kyseisen kuntoutujan kohdalla toimiva toteutusmuoto tavoitteiden saavuttamiseksi ja voimavarojen edistämiseksi. Ennakoinnista apua etäterapian toteutukseen Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisen valmistautuminen ennen etäterapian toteuttamista auttoi orientoitumaan terapiatilanteeseen. Terapeutin näkökulmasta toimiva ratkaisu oli esimeriksi sopimus siitä, että kuntoutuja ilmoittaa edellisenä päivänä mihin asiaan hän toivoo huomion seuraavalla ohjauskerralla kohdentuvan. Tämä helpotti terapiakerran suunnittelua ennakkoon niin, että terapia edistää kuntoutukselle asetettuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamista ja vastaa kuntoutujan senhetkiseen tarpeeseen. ”Kuntoutujalle ennakointi mahdollisti sitä, että hän itse oppi arvioimaan ja kuuntelemaan tarpeitaan sekä ottamaan oman kuntoutuksensa haltuun niin, että voimme aidosti puhua kuntoutuskumppanuudesta. Hän on oppinut itse pohtimaan mahdollisia sopivia lähestymistapoja ja voimme niistä keskustella yhdessä. Myös hänen lähipiirinsä on ollut aktiivinen ja saanut saman mahdollisuuden kehittyä kuntoutujan tukiverkkona.” (Terapeutin näkökulma) Ruutu välittää ja mahdollistaa - mutta ei kaikkea Terapioiden toteutus on mahdollistunut kevään jälkeen myös lähiterapioina. Lähiterapioihin palatessa on huomattu, ettei tietokoneen ruudun välityksellä ole kuitenkaan välittynyt kaikki tieto kuntoutujan tilanteesta ja tarpeista. Merkittävää onkin tunnistaa ne tilanteet, oireet ja merkit, jolloin kuntoutujan tapaaminen lähikontaktissa ja tarkempi tutkiminen ovat tarpeen (Turolla ym. 2020). ”Lähikontaktissa on huomattu tarkennettavia asioita ja herätty pohtimaan kysymyksiä, joihin huomiota ei ole kiinnitetty etäyhteydellä.” (Terapeutin näkökulma) Syvenevää ja esille nousevaa osaamista Kuntoutuksen ammattilaisen näkökulmasta etäterapian toteutuksessa yllättävää oli oman osaamisen syveneminen ja uudenlainen näkyväksi tekeminen. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen vuorovaikutuksessa ruudun kautta vaati omien ajatusten sanoittamista ja samalla avasi terapeutillekin uusia näkymiä ja syvyyksiä terapiaosaamiseen. Vastavuoroisen vuorovaikutuksen rakentaminen digitaalisesti vaati tietoisuutta omasta kehon kielestä, esimerkiksi myötäilyä omilla liikkeillä, ilmeillä ja eleillä (Turolla ym. 2020). Tällöin myös sanaton vuorovaikutus ja empatia välittyvät kuntoutujalle ja läheiselle rakentaen vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa. Tulevaisuudessa tarpeen mukaan yhdistellen ja yhdessä kehittäen Teknologia sulautuu yhä enemmän kaikkeen kanssakäymiseen ja arkiseen toimintaan, niin myös kuntoutukseen. Teknologian tietoturvallisuuden on kiinnitettävä erityistä huomiota etäkuntoutuksen käyttöönotossa (Naamanka 2016; Hirvonen ym. 2019). Etäteknologian käyttöönotto ja etäterapioiden toteutus vaativat soveltuvia, asianmukaisia välineitä ja asiakaskohtaista harkintaa (Salminen ja Hiekkala 2019; Heiskanen ym. 31.8.2020), mutta myös osaamista, joustavuutta ja rohkeutta uuden kokeilemiseen - sekä kuntoutujilta, läheisiltä että ammattilaisilta (Salminen ja Hiekkala 2019). Kuntoutujien ja ammattilaisten mukaan jatkossa lähi- ja etäterapioiden yhdistely tarpeen mukaan on mahdollista joustavammin, kun harppauksen etäyhteyteen on kerran tehnyt. Yhdessä kuntoutujien ja läheisten kanssa räätälöidyt kombinaatiot lähi- ja etäterapioista voivat mahdollistaa uudella tavalla kuntoutujan ja lähiympäristön tarpeisiin vastaamista ja tavoitteiden saavuttamista. Mahdollisuuksia on paljon ja parhaimmillaan näitä mahdollisuuksia tutkitaan ja kehitetään yhdessä. Tutkimuskumppanuudessa, jossa osallistuminen mahdollistuu kaikille asianosaisille, hyödynnetään ja yhdistellään kuntoutuksen ammattilaisten, kuntoutujien, läheisten sekä tutkijoiden ja kehittäjien kokemuksia ja osaamista (Lehtonen ym. 2020). Ties millaisia osaamisloikkia mahdollistuukaan, kun harppaus tehdään yhdessä harkiten ja kehittäen. Osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallia kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa kehitetään REcoRDI-hankkeessa Metropolia AMK:n kehittämisen kärkenä. REcoRDI (Platform ecosystem for strengthening of RDI activities in multidisciplinary rehabilitation) on Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettava hanke (2019–2022), jota rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Kirjoittajat Sara Väisänen, tradenomiopiskelija, Invalidiliiton kokemustoimija Tarja Ranta, fysioterapeutti YAMK, Terapia-Myyrä Nea Vänskä, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, REcoRDI-hankkeen tutkija Lähteet Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta. Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Helsinki, 1/2020. Heiskanen T, Salminen A-L. Koronakriisi vaikutti yksilöterapioiden toteutukseen. Kela, tutkimusblogi 24.6.2020. Heiskanen T, Rinne H, Salminen A-L. Koronakriisin aikana kuntoutus keskeytyi monesta syystä. Kela, tutkimusblogi 31.8.2020. Hirvonen M, Laanala R, Paavola R. Tietoturvallisuuteen liittyviä suosituksia. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S. (toim.) Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki, Kela 2019: 286-288. Joutjärvi M. Koronan vaikutusta: Moni kuntoutusalan ammattilainen siirrettiin eri tehtäviin tai lomautettiin. Tehy-lehti 07.05.2020. Lehtonen K, Vänskä N, Sipari S, Harra T, Helenius S. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 2020;43(3):6-19. Naamanka J. Teknologia ja turvallisuus etäkuntoutuksessa. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S, Stenberg JH. (toim). Etäkuntoutus. Helsinki, Kela 2016: 27-49. Paltamaa J, Karhula M, Suomela-Markkanen T, Autti-Rämö I (toim.) Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki, Kela 2011. Salminen A-L ym. Etäkuntoutuksen ja siihen läheisesti liittyvien termien määrittelyä. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S, Stenberg JH. (toim). Etäkuntoutus. Helsinki, Kela 2016: 11-18. Salminen A-L, Hiekkala S. Suositukset etäkuntoutukseen. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S. (toim.) Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki, Kela 2019: 289-293. Turolla A, Rossettini G, Viceconti A, Palese A, Geri T. Musculoskeletal Physical Therapy During the COVID-19 Pandemic: Is Telerehabilitation the Answer? Physical Therapy 2020;100(8):1260–1264.
Yhdenvertaisen palvelun tarjoaminen kaikille asiakkaille – erityislapsen kohtaaminen asiakaspalvelutilanteessa
Miten tehdä asiakaspalvelusta laadukkaampaa? Mitä tulee ottaa huomioon, kun asiakkaana on erityislapsi? Mitkä asiat auttavat asiakaspalvelutilanteen sujumiseen? Asiakaspalvelussa jokainen kohtaaminen on erilainen, yksilöllinen ja vahvasti riippuvainen siihen osallistuvista osapuolista. Tästä johtuen ei myöskään erityislapsen kohtaamiselle voi luoda tietynlaista toimintamallia. On kuitenkin olemassa tekijöitä, jotka asiakaspalvelija voi ottaa huomioon tehdäkseen palvelutilanteesta entistä onnistuneemman. Kirjoitus perustuu optometrian opiskelijoiden tekemään opinnäytetyöhön Erityislapsi optikkoliikkeen asiakkaana – opas erityislapsen kohtaamiseen optikkoliikkeessä. Opinnäytetyö julkaistaan marraskuussa 2020 Theseus-tietokannassa. Asiakaspalvelutyössä kohdataan päivittäin erilaisia ihmisiä, joille tulisi tarjota hyvää ja laadukasta palvelua. Tuotteen tai palvelun tarkoituksena on tuoda lisäarvoa asiakkaalle, joka arvioi samalla palvelun laatua (Pesonen 2002: 21–22; Rissanen 2006: 18–19). Asiakaspalvelua kehitetään lähtökohtaisesti aina itse asiakkaan kanssa, jonka vuoksi asiakastuntemus on hyvin tärkeää. Palvelu- ja hoitotyössä kohdataan hyvin erilaisia asiakkaita ja potilaita. Sen vuoksi asiakaspalvelijalla tulisi olla laaja-alainen tuntemus erilaisia asiakasryhmiä kohtaan. Asiakaspalvelun kehittämistyössä on tärkeää nostaa esille asiakkaita, joiden palvelusta on hyvin vähän tietoa saatavilla. Tämä viittaa siihen, että palveluyritykset eivät ole halunneet kohdistaa kehittämistyötä mahdollisesti pienempään asiakasryhmään, jonka asiakaspalvelun laadukkuus on kuitenkin erityisen tärkeää. Tällainen asiakasryhmä on erityislapset. Erityislapsi-käsitteelle ei ole tarkkaa määritelmää, mutta sillä viitataan usein lapseen, jolla on erityisen tuen tarvetta. Tuen tarve näkyy oppimisessa, kehityksessä tai arjen toiminnoissa, joissa lapsi ei selviä ikätasonsa mukaisesti. (Erityisperheet 2020; Kalliomaa-Puha & Tillman 2016: 322; Helsingin kaupunki 2020.) Suomessa joka viides peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea vuonna 2019 (Suomen virallinen tilasto 2019). Lisääntynyt tuen tarve ei suoranaisesti viittaa erityislasten määrän kasvamiseen vaan siihen, että erityistä tukea tarvitsevat lapset tunnistetaan suomalaisessa koulutusjärjestelmässä entistä paremmin. Erityislasten ja vammaisten asemaa on pyritty parantamaan myös yhteiskunnallisella tasolla. EU ja sen jäsenmaat ovat sitoutuneet päätöksissään tukemaan vammaisten ja samalla erityislasten sosiaalista ja taloudellista asemaa. Keskeisimpiä toimia ovat olleet esimerkiksi YK:n yleissopimuksessa määritetyt vammaisten oikeudet ja erilaiset säädökset liittyen esteettömyyteen. (Euroopan komissio n.d.) Päätöksenteoissa on keskitytty etenkin vahvistamaan yhdenvertaisuutta ja lisäämään tietoisuutta. Tällaiseen tulisi myös pyrkiä palvelu- ja hoitoaloilla, joissa kohdataan erilasia ihmisiä. Tarjoamalla hyvää palvelua jokaiselle potilaalle tai asiakkaalle edistetään samalla yhteiskunnallista tavoitetta yhdenvertaiseen yhteiskuntaan. Asiakaspalvelu on vuorovaikutusta Asiakaspalvelu on vuorovaikutusta asiakkaan ja asiakaspalvelijan välillä (Kannisto & Kannisto 2008: 6; Rissanen 2006: 18). Jokainen kohtaaminen on erilainen, koska se on vahvasti riippuvainen siihen osallistuvista osapuolista (Mönkkönen 2007: 17). Vuorovaikutuksessa ihmiset yrittävät vaikuttaa toisiinsa kertomalla omista tunteistaan ja tarpeistaan sekä samalla vastaanottaen vastapuolelta saatuja viestejä. Vuorovaikutustapahtuman onnistumiseen vaikuttaa siihen osallistuvien ihmisten viestintätaidot, jotka opitaan lapsuudessa lähes itsestään olemalla vuorovaikutuksessa ympäristön ja muiden ihmisten kanssa. Joskus vuorovaikutuksessa voi olla häiriöitä, jotka vaikuttavat olennaisesti kykyyn viestiä. Erityislapsilla ilmenevät haasteet voivat vaikuttaa puheen ja kielen kehitykseen, mutta osa haasteista voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. (Launonen 2007: 6–8.) Koska lapsen vuorovaikutustaidoissa voi olla puutteita, on tärkeää tunnistaa ne yksilölliset tavat, joilla vuorovaikutus onnistuu (Papunet 2019). Vuorovaikutuksessa voidaan käyttää apuna puhetta korvaavia tai tukevia keinoja sekä ei-kielellisiä viestinnän keinoja. Puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä ovat esimerkiksi tukiviittomat, blisskieli ja kuvat. Blisskielellä tarkoitetaan kommunikointitapaa, jossa käytetään erilaisia symboleja puheen sijasta. Ei- kielellisiä viestinnän keinoja ovat eleet, ilmeet ja kehonkieli. (Launonen 2007: 7; Papunet 2020.) Osaavampi vuorovaikutuskumppani voi ohjata ja tukea vuorovaikutusta omalla toiminnallaan niin, että mukauttaa omaa ilmaisuaan siten, että se vastaa vastapuolen osaamista ja tapaa viestiä (Papunet 2020). Osaavampi vuorovaikutuskumppani voi hyödyntää omassa toiminnassaan Tikoteekin (2015) tekemää LOVIT-muistisääntöä (Tikoteekki 2015). Toimiva palvelupolku kohtaamisen tukena Lapsen tulee saada tarpeisiinsa vastaavaa palvelua. Palvelun tulee olla asiantuntevaa ja luotettavaa sekä lasta tulee kunnioittaa ja kuunnella, kuten palvelun muitakin asiakkaita. Koska jokainen lapsi on erilainen, ei lapsen kohtaamiseen ole tiettyä kaavaa. (Tehyn eettinen toimikunta 2019.) On kuitenkin asioita, joita onnistuneet palvelupolun saavuttamisessa voidaan huomioida. Onnistuneen palvelupolun raamit rakentuvat kiireettömyyden, lapsen tahtiin etenemisen ja johdonmukaisuuden ympärille. Selkeä ohjeistus ja yhteisen viestintäkeinon löytäminen ovat tärkeät tekijät tilanteen sujumiseksi. Lasta tulee kohdella tasavertaisena sekä ensisijaisena asiakkaana, mutta kuitenkin myös huoltajia kuunnellen. Opinnäytetyötä varten tehtiin kysely erityislasten huoltajille. Kyselyssä selvitettiin huoltajien toiveita, kokemuksia ja ajatuksia erityislapsen asiakaspalveluun liittyen, jotta palvelupolusta saataisiin mahdollisimman kattava ja tarpeisiin vastaava. Erityislasten huoltajien mukaan vuorovaikutustilanteisiin tulisi varata riittävästi aikaa. Lapsen kohtaaminen tulisi olla kiireetöntä, mutta kuitenkin pitäen tahdin sellaisena, että lapsi jaksaa keskittyä kohtaamisen ajan. Huoltajat korostivat lisäksi lapsen sekä vanhemman yhtäläistä kunnioitusta siten, että molempia kuunnellaan. Vastauksista kävi myös ilmi, että asiakaspalvelijan kärsivällisyyttä arvostettiin asiakaspalvelutilanteissa. Huoltajat olivat tyytyväisiä siihen, että yhteisen kielenkin puuttuessa, lapsen kanssa yritettiin silti kommunikoida vaihtoehtoisten viestintäkeinojen kautta. Asiakaspalvelijalta toivottiin johdonmukaista ja selkeää ohjeistusta eri tilanteissa ja sitä, että lapsi asetetaan palvelutilanteissa ensisijaiseksi asiakkaaksi. Lopuksi Teorian sekä huoltajien haastattelujen pohjalta koottuja vinkkejä ja palvelupolkua voidaan hyödyntää erilaisissa palvelutilanteissa sekä moniammatillisesti. Erityislapset ovat asiakasryhmä, jota kohdataan useassa ammatissa. Koottujen asioiden avulla eri alojen asiakaspalvelijat voivat tarjota hyvää ja laadukkaampaa palvelua erityislapsille ja heidän huoltajilleen. Vinkkien myötä asiakaspalvelijat saavat lisää työkaluja erityislasten kohtaamiseen. Koska jokainen asiakas on erilainen, niin on myös jokainen vuorovaikutustilanne. Kuitenkin kootut asiat muistaen, voi palvelutilanteesta luoda entistä laadukkaamman. Asiakaspalvelutilanteessa ei tule keskittyä vain asiakkaan erityisvaikeuteen, mutta kuitenkin sen huomioon ottaen, esimerkiksi oman viestinnän ja toiminnan mukauttamisessa. Erityislasten kohtaamisessa tulee olla avoin ja rohkea muuttamaan omaa vuorovaikutustaan vastaamaan toisten tarpeita ja ymmärrystä. Avoimen asenteen avulla voidaan kohdata lapsi ennakkoluulottomasti ja jokaisesta tilanteesta enemmän oppien. Erityislapsiin ja heidän asiakaspalveluunsa liittyvän tiedon lisääminen parantaa heidän asemaansa asiakasryhmänä, koska heidän tarpeisiinsa voidaan vastata tulevaisuudessa paremmin. Kirjoittajat Jenny Heinonmäki, optometrian opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Iita-Liina Saksi, optometrian opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Linda Törnström, optometrian opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Erityisperheet 2020. Tietoa sivuista. <https://www.erityisperheet.fi/tietoa-sivustosta/>. Luettu 25.4.2020. Euroopan komissio n.d. Vammaiset. Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus. <https://ec.europa.eu/social/main.jsplangId=fi&catId=1137>. Luettu 12.10.2020. Helsingin kaupunki 2020. Lapset, joilla on erityistarpeita. Päivitetty 25.02.2020. <https://www.hel.fi/sote/perheentuki-fi/raskaus-ja-synnytys/huolet-ja-pulmat-raskausaikana/erityislapsi/>. Luettu 25.4.2020. Kalliomaa-Puha, Laura & Tillman, Päivi 2016. Laulu 573566 perheestä. Lapsiperheet ja perhepolitiikka 2000-luvulla. <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163822/Laulu_573566_perheesta.pdf?sequence=1>. Luettu 25.4.2020. Kannisto, Päivi & Kannisto, Santeri 2008. Asiakaspalvelu. Tiedettä, taikuutta vai talonpoikaisjärkeä? Jyväskylä: Amk-Kustannus Oy. Launonen, Kaisa 2007. Vuorovaikutus–kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus–Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Publishing Oy. Papunet 2019. Jos vuorovaikutus ei etene tavalliseen tahtiin. Kehitysvammaliitto. <https://papunet.net/tietoa/jos-vuorovaikutus-ei-etene-tavalliseen-tahtiin>. Luettu 8.4.2020. Papunet 2020. Puhetta korvaava kommunikointi AAC. Kehitysvammaliitto. <https://papunet.net/tietoa/puhetta-korvaava-kommunikointi-eli-aac>. Luettu 8.4.2020. Pesonen, Hanna-Leena 2002. Peruspaketti palveluista ja niiden markkinoinnista. Teoksessa Pesonen, Hanna-Leena & Lehtonen, Jaakko & Toskala, Antero: Asiakaspalvelu vuorovaikutuksena, Markkinointia, viestintää, psykologiaa. Jyväskylä: PS-kustannus. Rissanen, Tapio 2006. Hyvän palvelun kehittäminen. Jyväskylä: Kustannusosakeyhtiö Pohjantähti. Suomen virallinen tilasto 2019. Erityisopetus. ISSN: 1799-1595. 2019. Helsinki: Tilastokeskus. Päivitetty 5.6.2020. <https://www.stat.fi/til/erop/2019/erop_2019_2020-06-05_tie_001_fi.html>. Luettu 9.9.2020. Tehyn eettinen toimikunta, 2019. Lapsen ja perheen kohtaaminen. <https://www.tehy.fi/fi/blogi/lapsen-ja-perheen-kohtaaminen>. Luettu 22.2.2020. Tikoteekki 2015. Apuvälineenä ihminen. Kehitysvammaliitto. <https://www.kehitysvammaliitto.fi/tikoteekki/toimintamallit/apuvalineena-ihminen/>. Luettu 8.4.2020.
Hyvä apuvälinefirman johtaja vaihtaa uhkapelin strategointiin vakaalta pohjalta
Apuvälinepalveluissa kilpailutukset ja lainsäädäntö ohjaavat toimintaa, panoksena palvelun yhdenvertaisuus sekä tuloksen tekeminen. Samalla pelaajia lähtee vieden ammattitaitoa mukanaan. Miten pitää pakka kasassa arvoja uhraamatta? Apuvälinetekniikassa katteet ovat matalat ja kilpailu kovaa. Kilpailutuksessa voittaminen tarkoittaa hintojen polkemista, entistäkin pienempiä katteita ja selviämistä markkinoilla vähän pidempään. Kilpailutuksessa häviäminen aiheuttaa työntekijöiden siirtymistä voittajan palkkalistoille, sinnittelyä pienemmällä tai olemattomalla työmäärällä – tai pahimmillaan konkurssin. Apuvälinealalla on toisaalta myös paljon lähivuosina eläköityviä asiantuntijoita, joiden ammattitaitoa ja asiantuntijuutta tulisi säästää. Vaatimukset alan johtajuudelta ovat muuttuneet paljon ajoista, jolloin alalla pärjäämiseen tarvittiin lähinnä hyvää käsityötaitoa. Markkinoilla menestyjä Apuvälinealalla menestymistä varten on oltava pelisilmää. Santalainen (2014) luettelee menestyvän liikeyrityksen huippusaavutuksen ainesosiksi vahvan tahtotilan, vision, määrätietoista toimintaa sekä dynaamisen fokuksen (Santalainen 2014: 1.1). Kaikista pisimpään toimineet yritykset omaavat voiton maksimointia syvemmän mission: pohjalla vaikuttavan ideologian, joka ohjaa yrityksen pikavoittojen ohi pidemmän aikavälin päämäärää kohti. Helpon, nopean tuloksen hakeminen onkin tyypillistä lyhytikäisille firmoille. (Santalainen 2014: 1.5.) Kuten muillakin aloilla, myös apuvälinealalla on eduksi nähdä vastapelaajan siirtoja mahdollisimman pitkälle, kehitellä strategia kattamaan mahdollisimman pitkä aikaväli. Strateginen visiointi vaatii resurssien tunnistamista sekä kykyä nähdä myös taaksepäin, hahmotellakseen tulevaisuutta menneisyyden perusteella. (Santalainen 2014: 1.2.) Arvostava kiireen hillitsijä Universaalisti hyvälle johtajuudelle on havaittu monia tunnusmerkkejä. Usein hyvä johtaja kuvaillaan mm. yhteistyökykyiseksi, luotettavaksi, reiluksi, sinnikkääksi, vastuulliseksi ja päättäväiseksi. Johtajuus onkin hyvin monimuotoista: johtajuuden tapoja on yhtä monia kuin on johtajiakin. Santalaisen (2014) mukaan perinteinen johtajuus on väistymässä itsensä johtamisen ja verkostojen johtamisen tieltä (Santalainen 2014: 1.2). Henkka Hyppönen (2015) kuvailee tulevaisuuden johtajan sellaisena, joka ottaa henkilöstöä varhaisessa vaiheessa mukaan päätöksentekoon ja antaa alaiselle valtaa yksittäisten tilanteiden ratkaisemiseksi. Tulevaisuudessa johto on työntekijöiden tavoitettavissa ja toiminta on yhteisöllisempää kuin aikaisemmin. (Speakersforum 2015.) Merja Harmoisen (2014) mukaan arvostava johtaminen on suunnitelmallista, tasa-arvoista, osaamista arvostavaa ja työssä jaksamista edistävää johtamista. Niissä terveydenhuollon yksiköissä, joissa tätä johtamisen tapaa harjoitettiin, työhön sitouduttiin enemmän. (Harmoinen 2014: tiivistelmä 7, 8.) Sitoutuneisuuden puutteen voidaan katsoa olevan yksi apuvälinealan tämänhetkisistä, asiantuntijuuden katoon johtavista ongelmista. Kun työtilanne on epävarma, työntekijät vaativat työoloilta ja työnkuvaltakin enemmän (Wallenius 2020). Harmoisen (2014) mukaan yleisin syy terveydenhuollon henkilökunnan työstä lähtemiseen on työmäärä, toinen suuri syy henkilöstöresurssipula ja vasta neljänneksi yleisin syy on johtaminen (Harmoinen 2014: tiivistelmä: 15, 16). Johtamisen lisäksi siis kova työtahti voi vaikuttaa vahvasti työpaikan vaihtoon ja siten asiantuntijuuden katoon. Johdolla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa työmäärään toiminnallaan, mm. muuttamalla työaikoja joustavammiksi ja pyrkimällä tasaamaan työmäärää työntekijöiden kesken. Apuvälinefirmoissa kukin työntekijä on useimmiten erikoistunut tiettyyn apuvälinekategoriaan, joten reisiproteesiasiakkaan siirtäminen proteesimestarilta ortooseihin erikoistuneelle apuvälineteknikolle voi tuoda työhön haasteita. Tämän voi silti nähdä myös mahdollisuutena oppia uutta. Johdon tehtävänä on tunnistaa tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittää osaamisen kokonaisuutta siihen suuntaan mm. sitouttamalla ja kouluttamalla avainasemassa toimivia asiantuntijoita (Kuronen-Mattila, Mäki & Järvenpää 2012: 28). Lisäksi kaikilla terveydenhuollon ammattihenkilöillä on täydennyskoulutusvelvollisuus, johon työnantajan tulee lain mukaan luoda edellytykset (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559 § 18). Uuden edessä asiantuntijan ei siis pitäisi jäädä yksin. Eläköitymistilanteessa asiantuntijuuspääoman säilyttämiseen on monia keinoja, mutta apuvälinealalla tyypillisimpiä lienevät rinnakkain työskentely ja mentorointi. Tosiasiassa mikään toteutettavissa oleva rinnakkain työskentelyn ajanjakso ei kuitenkaan riitä kokonaisen uran tietouden siirtämiseksi eteenpäin. Walleniuksen (2020) mukaan tulevaisuudessa apuvälinealalla kilpailu osaajista tuleekin kiristymään. Osaamisen johtaja Apuvälinefirmat toimivat asiantuntijuuden pohjalta ja niiden menestyminen perustuu pitkälti tietoon ja osaamiseen. Tällaisissa asiantuntijaorganisaatioissa asiantuntijuus on tärkein voimavara ja kilpailukyvyn perusta, sillä se on usein korvaamatonta (Kuronen-Mattila, Mäki & Järvenpää 2012: 3). Asiantuntijoiden siirtyessä eläkkeelle tai kilpailijan palkkalistoille tulisi näiden jälkeensä jättämä asiantuntijuuden aukko siis jotenkin minimoida organisaation toiminta- ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Asiantuntijoiden vähenemisen tuomina keskeisimpinä uhkina ovat prosessien, tuotteiden ja palveluiden, organisaation kehitysvaiheiden ja historian tietämyksen katoaminen, yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin luotujen luottamuksellisten suhteiden kärsiminen sekä työn kannalta tärkeiden verkostojen muuttuminen tai katoaminen (Kuronen-Mattila ym. 2012: 14–15). Inhimillisyyden puolestapuhuja Alusta O&P Oy:n toimitusjohtaja Kari Walleniuksella on vuosien kokemus apuvälinealalta, ja hän on toiminut toisinaan myös johtotehtävissä. Wallenius kokee johtajuudessa ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi hyvän kommunikaation. Todella hienojakin firmoja, organisaatioita ja tekemisiä kaatuu huonoon kommunikointiin, summaa Wallenius. Walleniuksen mukaan hyvä perusta on ihmisten kunnioittaminen ja se, että ihmisiä kohdellaan yksilöinä, joiden vahvuuksia koetetaan hyödyntää ja heikkouksia kehittää inhimillisin keinoin. Apuvälinealalla itsensä johtamisen tekniikka sujuvoittaa työntekoa. Wallenius muistuttaa, että johtajuuden mahdollisuuksiin vaikuttaa myös organisaation rakenne ja määräykset korkeammalta taholta: Toisinaan saattaa olla todella hyvä ja fiksukin johtaja, jolla on kaikki johtajan ominaisuudet ja osaa ansaita alaisten kunnioituksen, mutta sitten kaikkiin pienimpiinkin asioihin tarvitaan lupa muualta. Välillä yksi pomo vastaa siitä, että kilpailutuspaperit jätetään, mutta kokonaan toinen pomo siitä, tuleeko hommat sen perusteella tehtyä. Vapauksien, vastuun ja tekojen seurauksien logiikka ei enää kulje entisen sanonnan mukaan ”mies tekee, mies vastaa.” Tänä päivänä apuvälineteknisen firman johtajillakin on tarve tehdä tulosta, sillä katteet ovat paljon pienemmät kuin ennen. Johtajien substanssiosaaminen nouseekin tässä yhä tärkeämpään rooliin: Mikäli tätä (substanssiosaamista) ei johtajalta löydy, on työntekijöiden oltava sitäkin ammattitaitoisempia, jotta voivat kertoa johdolle, miten asiat toimivat. Silloin täytyy johdolla olla alaisiinsa erityisen syvä luottamus.” Wallenius korostaa, että johdon luottamus alaisiin ja alaisten asiantuntemukseen on tärkeää etenkin näiden arkeen vahvasti vaikuttavissa päätöksissä. Hyvänä apuna toimii hajautettu päätöksenteko ja yhteiset neuvottelut. Siinä saa muiden lahjakkuutta ja älykkyyttä hyödynnettyä. Ihmiset ovat myös motivoituneempia, kun saavat itse vaikuttaa siihen, miten asiat hoidetaan, Wallenius pohtii. Kilpailutuksen suhteen tilanne on kuitenkin ongelmallinen: Toki firma on itse vastuussa hinnoistaan, eikä kukaan niitä haluaisi polkea, mutta järjestelmä on rakennettu niin, että jos hinnat ovat liian korkeat ja kilpailutus hävitään, mitään rahaa ei tule. Siinä tapauksessa täytyy irtisanoa työntekijöitä, eikä heitä ja heidän ammattitaitoaan välttämättä saa enää takaisin seuraavaan kilpailutukseen, jolloin ei sitten ole enää ketään joka voitetut työt edes tekisi. Hintoja poljetaan, jotta työt saataisiin itselle, vaikkei niistä oikein jäisi voitollekaan, sillä silloin on mahdollista pitää työntekijät. Mukaudu tai kortit kehään Apuvälinealan tulevaisuus näyttäisi tuovan paljon haasteita säädösten ja teknologian muuttuessa, työmäärän lisääntyessä, alan kansainvälistyessä ja ammattilaisten eläköityessä ja vaihdellessa työpaikkaa kilpailutuksen rytmissä. Vaihtoehtoina ovat uusiin sääntöihin mukautuminen tai pelistä poistuminen. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että mikäli pelissä haluaa pysyä pidempään, kannattaa johdon pohjata toimintansa pysyviin, perustavanlaatuisiin, varsin inhimillisiin arvoihin. Vastuullisuus, luottamus alaisiin sekä hyvä kommunikaatio voivat olla haasteellisia saavuttaa, mutta niiden vaikutukset kantavat pitkälle työelämässä. Kirjoittaja: Suvi-Anna Korhonen on apuvälinetekniikan (AMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet: Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559 . Luettu 3.6.2020. Harmoinen, Merja 2014. Arvostava johtaminen terveydenhuollossa. Akateeminen väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/96359 . Luettu 3.6.2020. Kuronen-Mattila, Tanja, Mäki, Eerikki & Järvenpää, Eila 2012. Asiantuntija jää eläkkeelle – asiantuntijuus ei! Opas tiedon ja osaamisen säilyttämiseksi. Aalto-yliopiston julkaisusarja Tiede + teknologia 5/2012. Helsinki: Aalto-yliopisto. https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/8906. Luettu 3.6.2020. Santalainen, Timo 2014. Strateginen ajattelu. Helsinki: Talentum Media Oy. Speakersforum 2015. Arkistosta: Henkka Hyppönen – Mitä on hyvä johtajuus? – Speakersforum. Espoo: Speakersforum. Videohaastattelu. https://www.youtube.com/watch?v=uB643Jk9O_g . Katsottu 3.6.2020. Wallenius, Kari 2020. Apuvälineteknikko. O&P Alusta Oy. Espoo. Puhelinhaastattelu 29.5.2020. Nauhoite tekijän hallussa.
Iäkkäiden kotona pärjäämisen tukemista päivystyksestä alkaen
Päivystys on hoidon solmukohta, jonka kautta kuntoutujat siirtyvät osastolle tai tilanteen tasaannuttua takaisin kotiinsa. Ikääntynyt kuntoutuja, jolla on kotona pärjäämisen kanssa eri asteisia haasteita, saattaa ohjautua kotiin päivystyksestä liian usein ilman hänen tarvitsemaansa kuntoutusta. Kuntoutusprosessin käynnistymisvaihe voi alkaa perinteisen lähetemallin avulla, jossa lääkäri tai muu ammattilainen ohjaa kuntoutujan esimerkiksi fysioterapiaan. Kuntoutuksesta hyötyviä voidaan seuloa kuitenkin myös seulontatesteillä (Kerminen, Jäppinen, Kiviniemi, Tikkanen, Havulinna 2019). Suuret ikäluokat vanhenevat, joten terveydenhuollon palveluiden tarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Laitosasuminen ja sairaalassa käyminen on lisäksi kallista. Terveydenhuollon onkin syytä ottaa käyttöön uusia toimintamalleja, joiden avulla varaudutaan tulevaan. Geriatriset interventiot täytyisi kohdentaa iäkkäillä varsinkin heikkous-raihnausoireyhtymää tai sen esiastetta poteville kuntoutujille (Tikkanen 2015: VII). Lääketieteen sanastolautakunta puoltaa termin gerastenia käyttämistä hauraus-raihnausoireyhtymän rinnalla. Luonnehdintaan kuuluvat muun muassa uupumus, heikkous, hitaus, tahaton painon lasku ja fyysinen inaktiivisuus. (Lääketieteen sanastolautakunta 2015.) Iäkkään kuntoutujan päivystyksen toimenpiteitä vaativa sairaus tai vamma voidaan toisinaan hoitaa niin, että hän ei joudu siirtymään osastolle akuutin hoidon jälkeen. Kotona pärjäämisessä saattaa olla kuitenkin toimintakyvyn osalta haasteita, jonka vuoksi tarvitaan esimerkiksi fysioterapeutin tai toimintaterapeutin kotikäyntiä tai avokuntoutusta. Erityisesti kotiutuminen sairaalasta on kriittinen vaihe kuntoutuksen jatkuvuuden kannalta (Pöyry & Perälä 2003: 9). Gerasteniakuntoutujien seulomista potilasvirrasta, kuntoutuksen tarjoamista sitä tarvitseville iäkkäille, akuutin hoidon aikana tarjottavaa kuntoutusta sekä tiedon kulkua kotikäyntejä tarjoaviin yksiköihin on syytä kehittää, jotta mahdollisimman moni pystyy asumaan kotonaan. Tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää kuntoutusprosessin käynnistymisvaihetta yli 65-vuotiaan päivystykseen tulevan henkilön kotona pärjäämisen tueksi Hyvinkään sairaalassa. Kehittämistyöhön osallistui yli 65-vuotiaita kuntoutujia sekä kuntoutuksen ja hoitotyön ammattilaisia erikoissairaanhoidosta sekä perusterveydenhuollosta. Iäkäs kuntoutuja päivystyksessä Tyypillinen päivystykseen tuotu gerasteniakuntoutuja on lattialta kaatuneena löydetty liikuntakyvytön vanhus (Koivukangas, Strandberg, Leskinen, Keinänen-Kiukaanniemi & Antikainen 2017). Pienikin stressitekijä voi romahduttaa resurssiensa rajoilla toimivan hauraan elimistön. Havaitsemalla gerastenia ajoissa voidaan vähentää pitkittyneitä sairaalahoitojaksoja sekä laitoshoitoon joutumista. (Clegg, Young, Ilife, Olde Rikkert & Rockwood 2013.) Päivystys on erinomainen paikka löytää toimintakyvyn vaikeuksia omaavia kuntoutujia ja kuntoutuksen täytyisikin seurata ikäihmistä tarvittaessa myös kotiin. Kuntoutuksen suunnittelu ja kotiutus Kuntoutussuunnitelma on syytä tehdä viimeistään kuntoutujan siirtyessä kotiin akuuttia hoitoa tarjoavasta yksiköstä. Kuntoutussuunnitelmaan kirjataan muun muassa kuntoutujan ja kuntoutusjärjestelmän tavoitteet sekä keinot, miten tavoitteisiin pyritään (Rissanen, Kallanranta & Suikkanen 2008: 625). Yhden yhteisen suunnitelman avulla kuntoutujan palvelukokonaisuus ja -prosessi pysyy yhtenäisenä, vaikka prosessiin osallistuisi useita organisaatioita (Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi 2017: 42). Kuntoutusprosessin lähtökohtana ovat kuntoutujan itselleen asettamat hänen omiin tarpeisiinsa kiinnittyvät tavoitteet (Karhula, Veijola & Ylisassi 2016: 225–237) ja kuntoutussuunnitelma tehdään yhdessä kuntoutujan sekä tarvittaessa myös omaisten kanssa yhdessä. Kuntoutussuunnitelman teon yhteydessä ammattilainen voi testien lisäksi havainnoida kuntoutujaa, haastatella häntä ja kysyä kuntoutujan itsearvion tilanteestaan. Onnistunut kotiutuminen päivystyksestä voi turvata iäkkään kuntoutujan kotona pärjäämistä ja vähentää hakeutumista saman ongelman vuoksi uudelleen sairaalaan. Kotiin palaaminen voi epäonnistua, jos kuntoutusta ei ole riittävästi, yhteiset tavoitteet puuttuvat ja tiedon kulku on puutteellista eri toimintayksiköiden sekä työntekijöiden välillä (Perälä & Hammar 2003: 11–12). Kotiympäristöön, kuntoutukseen ja omaisiin huomio jo päivystyksessä Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa kuvattiin yli 65-vuotiaan kuntoutujan kuntoutusprosessin käynnistymisvaihetta kotona pärjäämisen tueksi. Kuntoutus voi alkaa jo päivystyksessä ja päivystyksessä olon jälkeen voidaan tarvittaessa järjestää jatkokuntoutusta kotikäyntejä tekevässä yksikössä. Ammattilaisten välinen työnjako on selkeää ja päivystyksessä alkanut toimintatapa jatkuu rajapintojen yli. Aineisto puoltaa fyysisen aktiivisuuden ylläpitämistä akuuttivaiheen toimintatapana. Kuntoutujille ohjataan harjoitteita, heidän liikkumisen toimintakykyä arvioidaan sekä heille voidaan antaa käytännön vinkkejä kotona pärjäämisen tukemiseksi. Tehtyjen mittareiden sovittujen pisteytysten pohjalta ohjataan gerasteniakuntoutujia fysioterapeuteille, mutta tarvittaessa myös kotiutushoitaja ohjaa yli 65-vuotiaan terapeutille ennen kotiutumista. Kotiympäristö huomioidaan jo päivystyksestä lähtien. Tulosten mukaan ammattilaisen on syytä kartoittaa, millaisia kotona pärjäämistä rajoittavia tekijöitä on kuntoutujan kotona. Omaiset huomioidaan päivystyksessä erityisesti muistisairaiden kuntoutujien kohdalla, mutta tarpeen mukaan myös yksin asuvien kohdalla sekä niiden kohdalla, joilla ei ole kotihoitoa, jotka ovat omaishoitajia tai ovat itse omaishoidettavia. Kuntoutujan itsensä lisäksi hänen omaisiaan voidaan osallistaa suunnitelman teossa. Lopuksi Kerminen ym. (2019) laativat suosituksen toimintakyvyn arvioimisesta lyhytaikaisen sairaanhoidon yhteydessä. Suositukseen kuului myös liikkumisen toimintakyvyn, arkisuoriutumisen sekä kaatumisvaaran arvioinnin teko. Toisaalta esimerkiksi ravitsemukseen, kognitioon sekä mielialaan on myös syytä kiinnittää huomiota (Kerminen ym. 2019), joten toimintakyvyn arviointi onkin väistämättä moniammatillista yhteistyötä. Moniasiantuntijuuteen perustuvaan ja rajapintoja ylittävään kuntoutukseen on syytä kiinnittää huomiota. Kuntoutusten ammattilaisten välinen tiedonsiirto kuntoutujan siirtyessä päivystyksestä kotiin voi olla yksi keino välittää kuntoutujaan liittyvää tietoa rajapintojen yli. Seulontatestien teko on nopeaa ja toimintakykyä arvioidaan moniammatillisesti. Toimintakäytännöt täytyy luoda kussakin osastolla ja kussakin sairaalassa kyseisen paikan arkeen sopiviksi, eli milloin seulontatestejä on syytä tehdä ja kuka ne käytännössä tekee. Mikään malli ei sovellu sellaisenaan kaikkialle vaan implementointi on tärkeää. (Laine 2019.) Sairaalaan joutuminen akuutin sairastumisen vuoksi on itsenäinen ennustin toimintakyvyn heikentymiselle, ja vaikutukset jatkuvat ainakin kuusi kuukautta sairaalajakson jälkeen (Boyd, Xue, Guralnik & Fried 2005). Kuntoutuksen aloittaminen voidaankin ajoittaa sairaalaan tai päivystykseen saapumisen yhteyteen ja tarvittaessa kuntoutusta on syytä jatkaa kotiutumisen jälkeen. Mielestäni on selvää, että tulevaisuudessa on syytä ohjata enemmän ja varhaisemmassa vaiheessa yli 65-vuotiaita toimintakyvyn haasteita omaavia kuntoutujia kuntoutuksen piiriin kotona pärjäämisen tukemiseksi. Keinoja tähän on, mutta jatkossa täytyy tehdä valintoja mitä näistä keinosta tullaan käyttämään. Kirjoitus pohjautuu Antti Mässelin tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Iäkkäiden kuntoutusprosessin käynnistymisvaihe päivystyksessä”. Kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Kirjoittaja: Antti Mässeli, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK- tutkinto-ohjelma. Antti on työskennellyt perustyössä ja kehittämistehtävissä fysioterapeuttina perusterveydenhuollossa sekä erikoissairaanhoidossa. Hän toimii palveluvastaavana Auron Myyrmäen Kuntoasemalla sekä Auron Tikkurilan Kuntoasemalla. Lisäksi hän on Jalkaspesialisti.fi-verkkosivuston perustaja. Lähteet: Boyd, Cynthia & Xue, Quan-Li & Guralnik, Jack & Fried, Linda 2005. Hospitalization and develpoment in activities of daily living in a cohort of disabled women: The Women Health and Aging Study I. The Journal of Gerontology, Series A. Volume 60, Issue 7, July 2005. 888–893. Clegg, Andrew & Young, John & Iliffe, Steve & Olde Rikkert, Marcel & Rockwood, Kenneth. 2013. Frailty in elderly people. Lancet 2013; 381: 752–62. Karhula, Maarit & Veijola, Arja & Ylisassi, Hilkka 2016. Tavoitteiden asettamisen käytäntö. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne 2016. Kuntoutuminen. Helsinki, Kustannus Oy Duodecim. 225–237. Kerminen, Hanna & Jäppinen, Anna-Maija & Kiviniemi, Kirsi & Tikkanen, Päivi & Havulinna, Satu 2019. Iäkkäiden henkilöiden lyhytaikaiseen sairaalahoitoon liittyvä toimintakyvyn arviointi kuntoutumisen käynnistäjänä. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138652/TOIMIA_suositus_s023_iakkaiden_henkiloiden_lyhytaikaiseen_sairaalahoitoon_liittyva_toimintakyvyn_arviointi.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 14.5.2020. Koivukangas, Minna & Strandberg, Timo & Leskinen, Riitta & Keinänen-Kiukaanniemi, Satu & Antikainen, Riitta. 2017. Vanhuksen gerastenia – Tunnista riskipotilas. Suomen lääkärilehti 7/2017: 425–430. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017. Helsinki: Sosiaalija terveysministeriö, 42, 44. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 20.4.2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. 16 – 17, 35. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf>. Luettu 22.4.2020. Laine, Mari 2019. Ikääntyneiden sairaalahoito kaipaa uutta otetta. Fysioterapia- lehti. 66 (7). 38 – 42. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139081/Ikaantyneiden_sairaalahoito_kaipaa%20uutta_otetta_Fysioterapia_07_2019.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Luettu 12.6.2020. Lääketieteen sanastolautakunta 2015. Duodecim. Kirje: kommentti Timo Strandbergin et. Al. Kirjeeseen Duodecim 131: 1103–1104. Perälä, Marja-Leena & Hammar, Teija 2003. PALKOmalli − Palveluja yhteensovittava kotiutuminen ja kotihoito organisaatiorajat ylittävänä yhteistyönä. Helsinki, Stakes. Aiheita 29/2003: 11–12. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/75681/Aiheita29-2003.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 20.4.2020. Pöyry, Päivi & Perälä, Marja-Leena 2003. Tieto ja yhteistyö yli 65-vuotiaiden hoidon ja palveluiden saumakohdissa. Aiheita 18/2003. Helsinki: Stakes. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/76827/Aiheita18-2003.pdf?sequence=1>. Luettu 25.3.2018. Rissanen, Paavo & Kallanranta, Tapani & Suikkanen, Asko. 2008. Kuntoutus. 2. painos. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy. 625. Tikkanen, Päivi 2015. Physical functioning among community-dwelling older people. Itä-Suomen yliopisto, väitöskirja.<http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1733-1/urn_isbn_978-952-61-1733-1.pdf> Luettu 1.5.2018. Valtiontalouden tarkastusvirasto. Kuntoutus työurien pidentäjänä. Tarkastuskertomus 2, 2013: 13, 60. <https://www.vtv.fi/files/3447/2_2013_Kuntoutus_tyourien_pidentajana_NETTI.pdf> Luettu 20.10.2017.
Työkyvyn arviointi – työtehtäviin ja työympäristöön liittyviä näkökulmia
Oletko tullut ajatelleeksi, että yksilön työkyky on hyvinkin paljon sidottu työtehtävään ja työympäristöön? Ja että sama työtehtävä voi olla hyvinkin erilainen toisessa ympäristössä? Eli vaikka osaa ajaa bussia Suomen maaseudulla, niin tämä ei automaattisesti tarkoita, että on kykyä tehdä työtä bussikuskina vaikkapa Lontoon vilkkailla kaduilla. Työ- ja toimintakyky ei ole pelkästään henkilöön liittyvä ominaisuus vaan ympäristön ja yksilön välinen vuorovaikutteinen ja tilannesidonnainen kokonaisuus (THL 2020, 2020b). Se, miten henkilö suoriutuu jostain (työ)tilanteesta, riippuu henkilön, toiminnan (tai työtehtävän) ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta (Christiansen ym. 2015). Työtehtävän ja tekijän yhteensovittamiseksi tarvitsemme siis työntekijän arvioinnin lisäksi myös työtehtävän ja ympäristön arviointia. Puuttuva Pala -hankkeessa rakennetaan tuetun keikkatyön mallia: työmarkkinoille pääsyä edistäviä käytäntöjä nykyisten tuettujen työllistämismuotojen ja avoimien työmarkkinoiden välimaastoon. Hankkeessa olemme kartoittaneet ESKOT ry:n Klubitalojen ja (mahdollisten) keikkatyöpaikkojen työtehtäviä luodaksemme ymmärryksen siitä, millaisia taitoja voidaan harjoitella Klubitalo ympäristössä, millaisia taitoja tarvitaan (mahdollisilla) keikkatyöpaikoilla ja mikä on näiden välinen kuilu. Kyseisen kuilun ylittämiseksi on tarkoitus rakentaa keikkatyöhön valmennuksen askeleet. Noin 60 Metropolian toimintaterapeuttiopiskelijaa oli mukana arvioimassa työtehtäviä, hyödyntäen toimintaterapian inhimillisen toiminnan malliin perustuvaa AWC-FI:tä eli työtehtävän ominaispiirteiden arviointimenetelmää (ks. lisää Nyman 2019). Työtehtävien arvioinneista nousi esille näkökulmia, joista haluamme nostaa esille muutaman huomioitavaksi valmennuksessa kohti keikkatyötä. Puuttuva pala -hankkeessa tehtyjen työtehtävien arviointien yhteydessä nousi esille näkökulmia, joita on syytä huomioida keikkatyöhön valmentamisessa. Päällimmäisinä ovat tulevan keikkatyöntekijän vuorovaikutustaitojen tavoitteellinen vahvistaminen tulevaa työkeikkaa huomioiden, sillä onnistunut keikkatyö edellyttää hyvää vuorovaikutusta keikkatyöntekijän, -työtehtävän ja -työympäristön välillä. (Ks. kuva 1). Muita huomioitavia näkökulmia joita tässä blogissa nostetaan esille ovat keikkatyöntekijän fyysisen ja psyykkisen energian nostaminen sekä valmennusympäristön valinta. Vuorovaikutustaitojen tavoitteellinen vahvistaminen Työtehtävien arviointien yhteydessä ilmeni erityisesti vuorovaikutustaitojen harjoittelemisen tärkeys. Klubitaloilla arvioiduissa työtehtävissä puolestaan motoriset ja prosessuaaliset taidot korostuivat. Tehtävissä tarvittiin monenlaisia motorisia taitoja, kuten liikkuvuutta, koordinaatiota ja fyysistä energiaa. Tarvittiin myös prosessuaalisia taitoja, kuten psyykkistä energiaa, työskentelyn ajoittamista ja järjestämistä. Tehtävät itsessään harvemmin edellyttivät vuorovaikutustaitoja. Työtehtäviä tehdään kuitenkin usein parityönä, eli toisen jäsenen tai valmentajan kanssa, jolloin tarvitaan myös vuorovaikutusta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että viestintä- ja vuorovaikutustaitoja voisi olla tärkeätä vahvistaa muun työhön valmennuksen rinnalla (Lexén & Bejerholm 2016; Zhang ym 2017). Nykypäivän ja tulevaisuuden työelämässä vuorovaikutustaidot korostuvat (TEM raportit 14/2012) ja tiettyjä työtehtäviä varten voi melko täsmällisestikin harjoitella siihen tarvittavia vuorovaikutustaitoja. (Ks. kuva 2.) Haluammekin nostaa esille vuorovaikutustaitojen aktiivista ja tavoitteellista harjoittelua osaksi tuetun keikkatyön valmennuksen mallia. Fyysinen ja psyykkinen energia Jos työtehtäviä on mahdollista tehdä rauhassa, omassa tahdissa ilman aikapaineita, ovat ne AWC-FI-arviointimenetelmän mukaan vähemmän vaativia fyysisen ja psyykkisen energian suhteen (ks. taulukko 1). Fyysinen energia kuuluu motorisiin taitoihin ja tarkoittaa kykyä suorittaa ja loppuunsaattaa työ kohtuullisessa ajassa ja väsymättä, ja se koostuu jaksamisesta ja tahdin ylläpitämisestä. Mikäli työtehtävässä on mahdollista pitää tauko, istahtaa välillä, ja jos ei ole kiirettä saattaa tehtävä loppuun tietyssä tarkalleen määritellyssä ajassa, silloin tehtävä edellyttää vähemmän fyysistä energiaa. Psyykkinen energia puolestaan kuuluu prosessuaalisiin taitoihin ja tarkoittaa kykyä suorittaa ja loppuunsaattaa työ tarkkaavaisesti ja psyykkisesti uupumatta. Psyykkinen energia sisältää psyykkisen jaksamisen ja huomion ylläpitämisen psyykkisesti kuormittumatta. Samalla tavalla, jos on mahdollista pitää tauko tai suorittaa tehtävää verkkaisessa tahdissa, tämä vaatimus on pienempi. (Sandqvist 2008.) Työelämässä on yleisesti ottaen mitä todennäköisemmin enemmän aikapaineita kuin tuetussa työympäristössä. Esimerkiksi Puuttuva pala -hankkeen keikkatyöpaikalla, jossa siivotaan toimitiloja, on tietty aikaraja, minkä sisällä työ on suoritettava, ja tahdin ylläpitäminen on tärkeää, jotta ehtii tehdä kaiken vaaditun huolellisesti loppuun. Myös tavallinen kahvilatyö edellyttää tietyn tahdin ylläpitämistä ja on pitkäkestoista verrattuna esimerkiksi Klubitalossa tapahtuvan kahviotuotteiden myyntiin, joka yleensä kestää lyhyemmän ajan (esim. 20 min). Keikkatyöhön tähtäävässä valmennuksessa on tärkeä huomioida fyysisen ja psyykkisen energian vaatimuksia. Valmennuksessa voisi esimerkiksi harjoitella työtehtävien suorittamista tietyn aikarajan sisällä tai pitkäkestoisemmin, sekä pohtia näihin liittyviä tuntemuksia valmennettavan kanssa harjoituksen jälkeen. Missä valmennus toteutuu? Ympäristö vaikuttaa olennaisesti siihen, miten henkilö suoriutuu työtehtävästään. Työympäristö koostuu fyysisistä, sosiaalisista, kulttuurisista ja toiminnallisista tekijöistä jotka edistävät tai estävät henkilön työntekoa. Kulttuurinen ympäristö Jokaisella työpaikalla on omanlaisia tapoja toimia. On erilaisia normeja, uskomuksia ja päätöksentekoon liittyviä proseduureja, jotka vaikuttavat sen työpaikan kulttuuriin (Padilla 2015). Kun uusi työntekijä tulee työpaikalle, kestää jonkin aikaa ennen kuin hän omaksuu työpaikan kulttuurin. Fyysinen ympäristö Fyysinen ympäristö koostuu erilaisista tiloista ja esineistä (Fisher ym 2017) ja niiden ympäristöllisistä ominaisuuksista. Onko tila esteetön ja turvallinen? Onko tila toiminnan ja henkilön kannalta sopiva? Onko työskentelyä varten sopivia työkaluja ja välineitä olemassa ja helposti saatavilla? Sosiaalinen ympäristö Sosiaalinen ympäristö koostuu sosiaalisista suhteista ja vuorovaikutuksesta. Sosiaalisten suhteiden tai ihmisten saatavuus ja saavutettavuus, emotionaalinen tuki, voimaantumisen mahdollisuus, ongelmien ratkaisu yhdessä sekä vuorovaikutuksen laatu ovat esimerkkejä komponenteista. (Fisher ym 2017). Toiminnallinen ympäristö Toiminnallinen ympäristö yhdistää työkulttuurin sekä fyysisen ja sosiaalisen ympäristön toiminnan kanssa, huomioiden myös laajemmat yhteiskunnalliset, kulttuuriset, ekonomiset ja poliittiset näkökulmat. Voidaan pohtia, kuinka hyvin keikkatyö sopii yhteen henkilön taitojen kanssa? Kuinka kiinnostava kyseinen keikkatyö on henkilölle? Kuinka paljon hän saa tukea keikkatyön suorittamiseksi? Pääseekö osalliseksi; mukaan päätöksen tekoon, ilmaisemaan itseään, kehittymään? Toiminnalliseen ympäristöön kuuluu myös ajalliset ulottuvuudet kuten kesto, aikataulu ja tasapaino muiden velvoitteiden kanssa. (Fisher ym. 2017: 95.) Kohti keikkatyöympäristöä Tuettu työympäristö on kulttuurisesti, fyysisesti, sosiaalisesti ja toiminnallisesti omanlaisensa ja jokainen keikkatyöpaikka on vastaavanlaisesti omanlaisensa (ks. kuva 4). Työtehtäviä voi olla hyvinkin erilaista toteuttaa tuetussa työympäristössä kuin keikkatyöympäristössä. Tärkeänä kysymyksenä esiin nousee, missä valmennusta kannattaa toteuttaa? Vahvasti nousussa olevan IPS mallin eli Sijoita ja valmenna! -mallin mukaan valmennusta kannattaa tehdä siinä ympäristössä, missä valmennettava tulee työskentelemään (Raivio & Appelqvist-Schmidlechner 2019). Tätä näkökulmaa huomioiden on myös hyvä pohtia, miten valmennuksessa ohjataan keikkatyöympäristöä – työpaikkaa, työyhteisöä – ottamaan vastaan ja vahvistamaan myönteistä vuorovaikutusta ja keikkatyöläisen sopeutumista toimintaympäristöön? Tämäkin on syytä huomioida Tuetun keikkatyön työvalmennuksen askeleita rakentaessa. Seuraavaksi… AWC-FI, työtehtävän ominaispiirteiden arviointi, osoittautui toimivaksi menetelmäksi konkretisoimaan työtehtävissä tarvittavia taitoja (ks. kuva 3). Hankkeessa todettiin, että näistä taidosta olisi hyvä päästä keskustelemaan valmennettavien kanssa, ja tämän myötä syntyi idea taitoihin perustuvista kuvakorteista. Lähdimme siis työstämään kuvakortteja itsearvioinnin tueksi, osaksi Kohti keikkatyötä -valmennuksen mallia, ja niitä julkaistaan lähitulevaisuudessa. Tästä ehkä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa…? Kirjoittaja Jennie Nyman on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), ja valmistui toimintaterapian maisteriksi Ruotsin Karoliinisesta Instituutista vuonna 2009. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja Puuttuva Pala -hankkeessa arvioinnin asiantuntijana. Hän on ollut mukana tuomassa toimintaterapian teorioihin perustuvat työkyvyn arviointimenetelmät Suomeen ja kuuluu työryhmään, joka kehittää työkyvyn arviointia inhimillisen toiminnan mallin näkökulmasta Ruotsin Linköpingin yliopistossa. Lähteet Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. (2015). Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated. Fisher, G., Parkinson, S. & Haglund, L. (2017). The environment and human occupation. Teoksessa Taylor, R. (ed.). Gary Kielhofner’s Model of Human Occupation. Philadelphia: Wolters Kluwer. 91–106. Lexén, A. & Bejerholm, U. (2016). Exploring communication and interaction skills at work among participants in individual placement and support. Scandinavian Journal of Occupational Therapy, 2016, 23(4), 314–319. Nyman, J. (2019). Työtehtävien ominaispiirteiden arviointi osaksi työkyvyn arviointia ja edistämistä. Metropolia, Rehablogi. https://blogit.metropolia.fi/rehablogi/2019/10/11/tyotehtavan-ominaispiirteiden-arviointi-osaksi-tyokyvyn-arviointia-ja-edistamista/ Padilla, R. (2015). Environment factors. Culture. Teoksessa Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated. 335–358. Raivio & Appelqvist-Schmidlechner (2019). IPS – Sijoita ja valmenna! -toimintamallin soveltamisen mahdollisuudet Suomessa. THL. Työpaperi 23/2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-377-9 Sandqvist, J. 2008. Assessment of Work Characteristics (AWC). Version 1.1 TEM raportit 14/2012. Suomen työelämä vuonna 2030 Miten ja miksi se on toisennäköinen kuin tällä hetkellä Työ- ja elinkeinoministeriö, 2012 https://docplayer.fi/387787-Tem-raportteja-14-2012.html THL (2020). ICF-luokitus. https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus THL (2020b). Mitä toimintakyky on? https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/mita-toimintakyky-on Zhang, G. F., Tsui, C. M., Lu, A. J. B., Yu, L. B., Tsang, H. W. H. & Li, D. (2017). Centennial Topics—Integrated supported employment for people with schizophrenia in mainland China: A randomized controlled trial. American Journal of Occupational Therapy 71, 7106165020.
Yhdessä tehden – toimintakyvyn arviointi lapsen kuntoutumisen edistämiseksi
Lapselle kuntoutuminen on oppimisprosessi. Sitä suuntaavat lapselle tärkeät tavoitteet. Lapsen oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa lapsen eri ympäristöissä. Lapsen kuntoutumisessa oleellista on yhteistoiminta lapsen, vanhempien sekä lapsen kanssa lähipiirissä toimivien läheisten ja ammattilaisten kesken. Yhteistoiminnassa keskeisiä ovat yhteinen päämäärä, yhtenevät keinot ja toisten näkökulmien ymmärtäminen (Sipari & Vänskä & Pollari 2017). Miten nämä saavutetaan lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa perhekeskuksessa? Lapsen toimintakykyä voi olla tarpeen arvioida monesta eri syystä ja monen eri ammattilaisen näkökulmasta. Lapsen kuntoutuksen kokonaisuuden hahmottaminen vaatiikin yhteistyötä ja suunnittelua sekä verkostotoimintaa (Kauppila & Sipari & Suhonen-Polvi 2016: 110). Perhekeskukset verkostoivat lasten ja perheiden palvelut yhteen. Nämä palvelut tukevat myös kuntoutusta tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 47). Toimintakyvyn arvioinnin osana kuntoutumisen prosessia tulisi vahvistaa lapsen toimijuutta. Siinä tulisi tunnistaa myös lapsen vahvuuksia arjessa selviytymisen tueksi (Sainio & Salminen 2016: 207.) Arviossa keskeistä on kuvata kokonaisuus ja tunnistaa ne tekijät, jotka rajoittavat tai edistävät lapsen suoriutumista ja osallistumista hänelle merkitykselliseen toimintaan (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 46; Launiainen & Sipari 2011: 88). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa toimintakyvyn arvioinnilla tarkoitetaan fysioterapeutin, puheterapeutin, psykologin tai toimintaterapeutin yhteistyössä vanhemman, lähettävän tahon ja lapsen lähiympäristön kanssa tekemää arviota lapsen toimintakyvystä perhekeskusympäristössä. Kehittämistyö tehtiin yhdessä vanhempien ja lapsen kanssa perhekeskuksessa ja lapsen lähiympäristössä toimivien ammattilaisten kanssa. Yhteistoiminta rakentuu dialogissa Yhteistoiminnan ja yhteistoimijuuden rakentuminen on prosessi. Se vaatii aikaa, jatkuvuutta, jakamista ja yhteistä oppimista. (Sipari & Vänskä & Pollari 2017: 48.) Ammattilaisten ja perheen tulisikin tietoisesti panostaa vastavuoroisen suhteen rakentamiseen. Se motivoisi myös lasta osallistumaan kuntoutukseen. (Järvikoski ym. 2015: 115.) Kehittämistyön tuloksien mukaan eri näkökulmien ymmärtämiseksi lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa tarvitaan niin tiedon jakamista ja välittymistä kuin yhteisen käsityksen muodostumista dialogiseen keskusteluun pohjaten. Yhteistoiminta rakentuu dialogissa arvion tarpeen tunnistamisesta alkaen, edeten arvion sisällön rakentumiseen sekä yhteisen ymmärryksen muodostumiseen lapsen toimintakyvystä, tavoitteista ja sitä tukevista keinoista. Dialoginen keskustelu lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa tarkoittaa kohtaamisiin keskittymistä, avoimuutta, asioiden ymmärtämisen varmistamista yhteisin sanoin, erilaisin materiaalein, arkeen siltaamalla sekä tietoa ja esimerkkejä jakamalla. ”Ei tiedetä, rakennetaan yhdessä” -asenteella, toista kunnioittaen ja erilaiset näkökulmat hyväksyen, rakennetaan yhteistoimijuutta koko arviointiprosessin ajan. Moniasiantuntijaiset palaverit ovat tärkeä osa lapsen toimintakyvyn arviointiprosessia tiedon kokoamiseksi ja jakamiseksi sekä yhteistoiminnan rakentumiseksi lapsen verkostossa. Näitä palavereja ovat esimerkiksi perhekeskuksen lasten ja perheiden tiimit, varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelut sekä yksilökohtaiset oppilashuoltotyöryhmät. Lapselle tärkeät tavoitteet suuntaavat kuntoutumista Kehittämistyön tuloksien mukaan lapselle tärkeät tavoitteet muodostetaan yhdessä keskustellen. Ne ovat konkreettisia ja nousevat arjen tilanteista. Onkin todettu, että lapsen asettaessa omat tavoitteet kuntoutumiselle on sillä erityistä merkitystä lapsen motivoitumiseen ja voimaantumiseen kuntoutusprosessissa (Järvikoski ym. 2015: 114; Vroland-Norstrand ym. 2016: 595). Lapsen omat tavoitteet ohjaavat myös lapselle merkityksellisten ja motivoivien toimintojen äärelle (Vroland-Norstrand ym. 2016: 595). Vanhempien näkökulmasta yhteisen tavoitteen asettamisen on todettu vahvistavan myös vanhempien osaamista ja kumppanuuden tunnetta lapsen kuntoutumiseen liittyen (Oien 2009: 564). Lapsen tavoitteiden asettaminen yhteistyössä vanhempien ja ammattilaisten kanssa onkin vahvasti yhteydessä yhteistoiminnan rakentumiseen (An ym. 2013: 2; An 2016: 112; Sipari ym. 2017:48). Kehittämistyön tuloksien mukaan lapsen kuntoutumista edistävät ydintekijät lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa ovat: dialogisuus lapsen ja perheen voimavarojen huomioiminen sekä tukeminen lapsen näkökulman huomioiminen yhteistyö lähiympäristön kanssa arkeen nivoutuminen Muodostuneet ydintekijät ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Toimintatavat lapsen kuntoutumisen edistymiseksi suunnitellaan lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa yhdessä: dialogissa, lapsen ja perheen voimavarat ja lapsen näkökulma huomioiden sekä yhteistyössä lapsen lähiympäristön kanssa niitä arkeen nivoen. Kirjoittaja: Paula Heinonen on toimintaterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -opiskelija. Hän työskentelee Janakkalan perhekeskuksessa toimintaterapeuttina sekä palveluvastaavana. Lähteet: An, Mihee 2016. Effects of a Collaborative Intervention Process for Children with Disabilities on Parent-Therapist Interaction, Parent Empowerment, and Child Performance. Drexel University. ProQuest Dissertations Publishing. An,Mihee & Palisano, Robert 2013: Family–professional collaboration in pediatric rehabilitation: a practice model. Disability and Rehabilitation. Early online: 1–7. https://www.researchgate.net/profile/Mihee_An/publication/236956260_Family-professional_collaboration_in_pediatric_rehabilitation_A_practice_model/links/542ce2a80cf277d58e8c8957.pdf Luettu 13.3.2020. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Vasari, Pekka & Autti-Rämö, Ilona 2015. Service characteristics as predictors of parents perceptions of child rehabilitation outcomes. Journal of child helath care 2015, vol 19 (1). 106–117. Kauppila, Jorma & Sipari, Salla & Suhonen-Polvi, Hanna 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Launiainen, Helena & Sipari, Salla 2011. Lapsen hyvä kuntoutus käytännössä. Lapsen ja nuoren hyvän kuntoutuksen toteutuminen palveluverkossa -projekti 2007–2011. Vajaaliikkeisten Kunto ry. Helsinki: Erweko Oy. http://www.vlkunto.fi/julkaisut/Kuntoutus_1-190.pdf. Luettu 8.10.2018. Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Ilona Autti-Rämö 2011 (toim). Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/24581/Hyvan%20kuntoutuskaytannon%20perusta.pdf Sainio, Päivi & Salminen, Anna-Liisa 2016. Toimintakyvyn arviointi ja menetelmät. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017a. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. Kela. Helsinki. 2017. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/220550/Raportteja5.pdf?sequence=7&isAllowed=y Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali-ja terveysministeriön raportteja 2017:41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y Vroland‐Nordstrand, Kristina & Eliasson, Ann-Christien & Jacobsson, Helen & Johansson, Ulla & Krumlinde‐Sundholm, Lena 2016. Can children identify and achieve goals for intervention? A randomized trial comparing two goal‐setting approaches. Developmental Medicine & Child Neurology 2016; 58(6): 589–596. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1111/dmcn.12925 Øien, I & Fallang, B & Østensjø, S 2009: Goal-setting in paediatric rehabilitation: perceptions of parents and professional. Child: care, health and development 2009: 36, 4, 558–565. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1111/j.1365-2214.2009.01038.x?casa_token=ZLm1lr6LXmkAAAAA:nxF9RkWb1rSN1UNTkPlr-mkmYfAq4qc9sbVVmAUmesM-lMLtI8zkBvj77oQFUPO_yjQ8C3H676QNiA
Yhdessä rakennetut käytänteet ja sujuvan arjen rakentuminen
Kehitysvammaisten kuntoutussuunnitelmien laadinta on monitasoinen ja monitoimijainen prosessi. Kunta tai kuntayhtymä laatii suunnitelman Kelalle, joka toimii vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäjänä. Kaiken kuntoutuksen tavoitteena on asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä sujuva arki, joten miten kuntoutussuunnitelman laatimisen tilanne saataisiin mahdollisimman hyvin myös palvelemaan tätä tavoitetta? Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän (Keusote) on kuuden kunnan alueellinen tammikuusta 2019 alkaen käynnistynyt sotepalvelujen järjestämis- ja tuottamiskuntayhtymä. Keusoten hallituksen päätöksellä vuoden 2019 aikana kuntayhtymässä perustettiin kuntayhtymään keskitetty kehitysvammaisten poliklinikka, jossa keskitetysti laaditaan alueen kehitysvammaisten kuntoutussuunnitelmat. (Keusote 2020.) Poliklinikan käynnistämisen alkuvaiheessa toteutettiin yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa selvitettiin mitkä ovat tärkeimmät sujuvan arjen rakentumista edistävät tekijät kuntoutussuunnitelman laadinnassa. Saumatonta rajapinnoille rakentuvaa yhteistyötä Kuntoutuksen uudistamiskomitea on selvityksessään (2017) todennut moniammatillisuuden tukevan onnistuneen kuntoutussuunnitelman laatimisessa ja lapsen arjen toimijoiden roolin olevan keskiössä lapsen kuntoutumisen prosessin kaikissa vaiheissa. Kuntoutusprosessin tulee olla saumaton ja sen prosessivastuu tulee olla yhden paikan koordinoima. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 40-47) Kuntoutussuunnitelman laatimisen käytänteiden aiempi tutkimus kuvaa niillä olevan vahvaa merkitystä arkeen. Käytänteet ovat myös vahvasti paikallisia, sillä toisaalla rutiiniksi juurtunut toimintatapa voi olla toisaalla uutta ja innovatiivista. (Arnkil 2011: 55-74.) Hyvät käytännöt eivät myöskään pääosin leviä itsekseen, vaan ne täytyy aina luoda uudelleen uudessa kontekstissa. Käytänteiden luojien tulee myös saada tukea asiakkailta, johdolta ja organisaatiolta (Arnkil & Seikkula 2014:207.) Moniammatillisen verkostotyön tekemisen haasteet ovat usein tasavertaisessa asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä kohtaamisessa vastavuoroisuuteen ja dialogiseen kohtaamiseen perustuen. Hyvin toimiva moniammatillisuus voi muuttaa asiakkaat omassa elämässään aktiivisiksi toimijoiksi. Muutosvalmiuden ja kokemuksellisen oppimisen kautta asiakas on keskiössä ja työntekijä voi olla osa asiakkaan arkea eikä toisinpäin. (Arponen ym. 2004: 28.) Asiakkaiden osallisuuden lisääntyminen palveluiden suunnittelussa oli tässä kehittämistehtävässä toteutettu siten, että tiedontuottajina toimivat kehittäjäryhmän asiakkaat, ammattilaiset ja kuntayhtymän päättäjät. Ydintekijöiden kautta tulevaisuuden käytänteisiin Yhdessä kehittäen kehitysvammaisten vanhemmat, asiantuntijat ja päättäjät löysivät kaiken kohtaamisen peruskivinä olevan yksilöllisyyden hyvän tahtomisen toiselle kuuntelevan dialogin. Palveluiden tuottamisen välttämättöminä tukipilareina toimivat palveluohjaus ja yhteistyö palvelusuunnitelman kanssa muodostaen rungon vastuun jakamiselle. Kuntoutuminen ei ole mahdollista jollei arki suju jouhevasti. Tärkeimmiksi ydintekijöiksi kehittäjäryhmässä nimettiin lisäksi moniasiantuntijainen rakenteinen verkostotyö hyvinvoinnin ja toimeentulon turvaaminen elämänkaari-ajattelu kuntoutussuunnitelmissa teknologian ja etäratkaisujen hyväksikäyttö, sekä palvelun järjestämisen rakenteiden sopiminen yhdessä. Keusoten palveluiden kehittämisen apuna toimii kuntayhtymän palvelulupaus, jossa kehittämisen pohjana on käytetty asiakkaiden kuulemista erilaisissa tilaisuuksissa. Asiakasraatien ja vanhus- ja vammaisneuvostojen rakenteinen käyttö kuitenkin hakee vielä muotoaan ja kehittäjä- ja vaikuttajatoiminnan muodot vasta rakentuvat eri toimialoilla. Asiakasosallisuuden toteutuminen vaatii kuitenkin päätöksenteko-osallisuutta ja asukkaiden, jäsenkuntien ja sidosryhmien yhteistä palveluiden kehittämisen ja arvioinnin rakennetta kohti tulevaisuuden uudenlaisia päätöksenteon rakenteita. (Strandman & Palo 2017:137–140.) Kirjoittaja: Satu Kontiainen on Keusoten toimintaterapeutti (AMK) ja kuntoutuksen (YAMK) opiskelija Lähteet: Arnkil, Tom 2011. Hyvien käytäntöjen levittäminen EU:n kehittämisstrategiana. Teoksessa Seppänen-Järvelä, Riitta & Karjalainen, Vappu (toim.) Kehittämistyön risteyksiä. Vaajakoski: Gummerus Oy. Arnkil, Tom & Seikkula, Jaakko 2014: ”Nehän kuunteli meitä” Dialogeja monissa suhteissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Juvenes Print. Keusote 2020. Osoitteessa <keusote.fi> Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi 2017. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaan osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere. Vastapaino
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö