Hiiltä ja timanttia

Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla

Avainsana: viheliäinen ongelma

Avoimuus korkeakoulun toiminnassa – trendisana vai elinehto?
8.4.2020
Elina Ala-Nikkola

Miksi avoimuudesta on tullut yksi aikamme ilmiöistä? Onko se vain trendisana, vai aidosti merkityksellinen asia?  Pohdin tässä tekstissä avoimuutta erityisesti korkeakoulun silmälasien lävitse: mitä korkeakoulun avoin toimintakulttuuri merkitsee yhteiskunnalle, onko siitä tullut meille korkeakouluille jopa elinehto ja mitä jokaisen korkeakoulussa työskentelevän tulisi avoimuuden arjessa muistaa? Avoimuus hiipi hiljaa historiasta itsestäänselvyydeksi Peruutetaanpa ensin ajassa hieman taaksepäin ja kurkistetaan miten avoimuus on vuosien saatossa nostanut päätään. Ensin oli kaksi televisiokanavaa. Television yleistyessä puoli vuosisataa sitten kanavia oli kaksi, eikä radiokanavista ja sanomalehdistäkään ollut runsauden pulaa. Kaikki ihmiset kuluttivat pääosin samaa, rajattuihin medioihin valikoitua tietoa.  Sitten tuli monet kanavat, some ja kuplat. Tänä päivänä tieto on mukanamme aina, mikäli älypuhelimessa riittää virtaa. Tietolähteiden ja medioiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, josta viimeisimpänä sosiaalisen median voittokulku. Tieto on avoimemmin ja runsaammin saatavilla. Tarjontaa on niin paljon, että yleisöt ovat jopa ”kuplautuneet” eli monet ihmiset seuraavat entistä rajatummin omiin intresseihinsä ja maailmankuviinsa sopivia kanavia.  Pikkuhiljaa myös tiedon kuluttaja on alkanut osallistua vilkkaammin. Vielä muutama vuosikymmen sitten yleisön rooli oli pikemminkin vastaanottaja kuin osallistuva. Keskustelut tiedosta syntyneistä ajatuksista käytiin kahvipöydissä, perhepiirissä ja työpaikoilla. Uudet mediat mahdollistavat sen, että tietoa kuluttava yleisö osallistuu keskusteluun suoraan tiedon tuottajan kanssa, tässä ja nyt  — avoimesti. On kommentointimahdollisuus, on mahdollisuus tuottaa itse sisältöjä.  Näin avoimuus, osallistuminen ja tiedon eläminen hetkessä ovat hiipineet itsestään selväksi osaksi arkeamme. Vaikuttaa myös siltä, että mitä avoimemmin toimitaan, sitä enemmän avoimuutta tarvitaan. Halutaan vaikuttaa, kommentoida ja olla dialogissa — ei vain saapua valmiin tiedon äärelle.  Avoimuus on korkeakoulujen velvollisuus ja elinehto Korkeakoulujen tehtävä yhteiskunnassa on olla tiedon tuottajia, toimintamallien, -ympäristöjen, innovaatioiden ja tuotteiden kehittäjiä ja luotettavan asiantuntijatiedon lähteitä. Paikkoja, joissa tieto kehittyy ja lisääntyy ja joista se leviää ympäröivään yhteiskuntaan.  Tiedon lähteiden ja yleisöjen osallistumisen lisääntyminen on haastanut korkeakoulut avoimuuden äärelle. Se on tasa-arvoistanut korkeakouluissa syntyvän uuden tiedon julkistamista ja saatavuutta. Tiedon on oltava kaikkien saatavilla. Se haastaa ja jopa velvoittaa meitä korkeakouluja viestimään monissa kanavissa yhtä aikaa, sillä yksi kaikille yhteinen tiedonlevityskanava ei riitä viemään tiedeyhteisössä syntynyttä tietoa riittävän vaikuttavasti eteenpäin. (TJNK 2018).  Se haastaa meidät viestimään myös kanavissa, joissa tiedon dialogiin osallistuminen on mahdollisempaa. Siksi korkeakoulujen asiantuntijoiden on oltava aktiivisia muiden viestintävälineiden ohella myös sosiaalisessa mediassa. Asiantuntija Anu Valkeajärven tutkimuksen mukaan jopa 88% tutkijoista koki sosiaalisen median hyödylliseksi työssään (Valkeajärvi 2018).  Korkeakoulujen on mahdotonta hoitaa tehtäväänsä luotettavan tiedon levittäjänä ja kehittäjänä ilman avoimuuden toimintakulttuuria. Siksi siitä on muodostunut velvollisuutemme — ja jopa elinehtomme.  Avoimuudella viheliäisten ongelmien kimppuun Median muutos ei kuitenkaan ole ainoa syy avoimuuden tarpeeseen. Avointa toimintakulttuuria ei tule noudattaa vain siksi, että se on “ajan viestinnällinen henki”. Sitä tulee noudattaa myös siksi, että avoimuuden toimintakulttuuri mahdollistaa paremmin ratkaisuja yhteiskuntamme haasteisiin. Otetaanpa ajankohtainen esimerkki: koronavirus. Suomeen ja isolle osalle maapalloa on julistettu poikkeustila. Juuri nyt, jos koskaan, viheliäiset ongelmat (eng. wicked problems) ovat tulleet osaksi jokapäiväistä arkeamme. Ongelmien, joiden tunnuspiirteenä pidetään vaikeutta hahmottaa itse ongelmaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, suoria lineaarisia johtopäätöksiä ei voida tehdä, vaan on monia ratkaisuvaihtoehtoja, joista mitkään eivät ole oikeita tai vääriä (ks. esim. Kuusisto-Ek, 2015).  Viheliäiset ongelmat liittyvät erityisesti suuriin systeemeihin, jotka liittyvät esimerkiksi ruoan tuotantoon, energian tuotantoon, talouteen, terveydenhuoltoon tai vaikkapa poliittisiin systeemeihin. Taklataksemme ne, meidän pitäisi pystyä vaikuttamaan juuri näihin systeemeihin. (Colchester 2019) Koronavirus on yhtäkkiä aktivoinut viheliäisiä ongelmia samanaikaisesti useissa systeemeissä. Moni systeemi läikkyy ja silti ongelmat pitäisi pystyä ratkaisemaan. Näitä ongelmia ei ratkaise kukaan yksin. Niitä ei ratkaista yhden korkeakoulun, yhden työpaikan tai vaikkapa eduskuntatalon seinien sisällä yksin. Sitran selvityksessä (Raisio, Jalonen, Uusikylä 2018) todettiin, että viheliäisistä ongelmista selviytymisen todennäköisyyttä voidaan parantaa esimerkiksi varmistamalla, että päätöksenteko perustuu moniulotteiseen tietokäsitykseen. On varmistettava tiedollinen monimuotoisuus muun muassa lisäämällä tiedon käyttäjien ja tuottajien vuoropuhelua (emt. 2018).  Eli toisin sanoen: mukaan ratkomaan ja tietoa tuottamaan tulee liittyä eri toimijoita, kuten työelämä, päättäjät, kolmas sektori, eri alojen asiantuntijat — ja korkeakoulut. Me korkeakoulut liitymme tähän laajaan ja monimutkaiseen verkostoon mukaan oman roolimme kautta tiedon ja osaamisen tuottajina, kehittäjinä ja levittäjinä. Tämä yhteistyö tulee tehdä avoimuuden periaattein. Avoimissa ja monipuolisissa viestintäkanavissa viestien ja keskustellen, mutta myös yhteiskehitellen. Jos avoimuuden toimintatapaa ei noudateta, olemme umpikujassa. Tietoa ehkä on eri tahoilla, mutta se jää jumiin, eikä pääse kehittymään yhteisessä dialogissa — eikä parhaita mahdollisia ratkaisuja viheliäisiin tai pienempiinkään ongelmiin synny. Korkeakoulujen strategioita ja arvoja tarkasteltaessa näyttää siltä, että korkeakoulut ovat ottaneet avoimuuden velvollisuuden vastaan tosissaan. ”Vahvistamme avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintakulttuuria. (XAMK)” ”Avoimuus on toimintatapamme. (Metropolia Ammattikorkeakoulu)” ”Avoimuus haastaa meitä jakamaan osaamistamme ja tietoamme. (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu)” Vastaavanlaisia ilmauksia löytyi maaliskuussa 2020 tekemäni kartoituksen perusteella useiden suomalaisten korkeakoulujen strategioista. Useimmissa avoimuus liitetään kiinteästi toimintakulttuuriin: siihen tapaan, miten korkeakouluissa toimitaan.  Huoneentaulu avoimen toimintakulttuurin ylläpitämiseen Arvon kollegani, sinä korkeakoulun asiantuntija: kokosin alle oman huoneentauluni avoimen toimintakulttuurin ylläpitämiseen. Avoimuuden hengessä tahtoisin kuulla, mitä sinä siihen lisäisit, poistaisit tai kommentoisit? Avoimuus ei ole mahdollisuus, vaan velvollisuus. Meillä korkeakouluissa on tietoa ja osaamista, jolla voidaan viedä yhteiskuntaa eteenpäin. Korkeakouluihin instituutioina ja meillä syntyvään tietoon ja osaamiseen luotetaan. Annetaan sen tulla esiin! Tuo esille myös keskeneräistä tietoa. Avoimuuden on oltava läsnä koko ajan, ei vain silloin tällöin. Tieto lisääntyy joka sekunti. Ja kuten todettu, kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkea tietoa ja ratkaisemaan ongelmia yksin. Siksi on merkittävää, että myös keskeneräistä tietoa tuodaan esiin ja asetetaan se alttiiksi dialogille — annetaan tiedolle mahdollisuus kehittyä! Hyödynnä korkeakoulun sisäistä verkostoa. Korkeakoulun sisällä on toimittava yhdessä ja avoimesti, entistä tiiviimmin moniammatillisessa yhteistyössä. Toimi ekosysteemeissä avoimesti. Moniammatilliset sisäiset yhteytemme korkeakoulussa ovat hyvä alku, mutta avoimet verkostot ulkopuoliseen maailmaan ovat välttämättömiä. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa tämä on ratkaistu perustamalla viisi innovaatiokeskittymää. Niissä yhteen ekosysteemiin ongelmia ratkomaan liittyvät korkeakoulu, työelämä sekä kansalaiset ja päättäjät — tuoden kaikki oman ydinosaamisensa yhteiseen vakkaan. Lisensoi aineistoja — edistä siten avoimuutta! Ongelmien ratkaisemisessa olemme pitkälti eri toimijoiden tuottaman tiedon ja materiaalin varassa, on tässä kohtaa on hyödyllistä, että tieto on avoimesti saatavilla, esimerkiksi CC-lisensoitujen aineistojen avulla. Työskentele eettisesti hyvän tavan mukaan! Myönnä, ettet tiedä kaikkea, mutta älä jätä siksi sanomatta! Ole aidon avoin ja rohkene sanoa myös keskeneräinen ajatus ääneen. Se voi olla uuden ymmärryksen alku. Tässä blogissani ajattelin ääneen avoimuuden merkitystä korkeakoululle. Tämän blogin tieto on kuitenkin vain minun ajatukseni ja huomioni aiheesta — tästä dialogi vasta alkaa!  Mitä sinä lisäisit huoneentauluuni?   Teksti on osa kolmiosaista blogikirjoitusten sarjaa, jonka ensimmäisessä osassa kerroin avoimuutta lisäävän kansainvälisen cc-lisenssijärjestelmän perusteista. Tässä nyt käsilläsi olevassa toisessa osassa pohdin korkeakoulujen avoimen toimintatavan yhteiskunnallista merkitystä ja miten voimme sitä toteuttaa korkeakoulussa työskentelevän asiantuntijan arjessa. Myöhemmin keväällä julkaistavassa kolmannessa osassa pureudun korkeakoulujen avoimuutta mahdollistavien avoimen tieteen periaatteisiin sekä siihen, miten CC-lisenssijärjestelmällä voidaan tukea niiden toteutumista.   Lähteet Colchester, Joss. 2019. Viheliäisten ongelmien ratkaiseminen kompleksisuusteorian avulla.  Kuusisto-Ek Helena. 2015. Pirulliset ongelmat. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogi. Raisio Harri, Jalonen Harri & Uusikylä Petri. 2018. Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma? Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sitran selvityksiä 139. (PDF)  Tjnk. (2018) Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Tiedeviestinnän suositukset. (PDF)  Valkeajärvi, Anu. 2018. Tulevaisuudessa tutkija on somesta tuttu. Blogikirjoitus. Masterminds-blogi.

Lue lisää

Arvioinnin kesyt ja viheliäiset haasteet
10.12.2018
Leena Unkari-Virtanen

Koulutusorganisaatioissa kohdataan yhä enemmän tilanteita ja ongelmia, jotka eivät alistu yksinkertaisiin järkeilyihin, joita ei voi ratkaista järjestelmällä toimintoja tai tehtäviä. Monimutkaisissa toimintaympäristössä monet ongelmat muistuttavat yhä enemmän haastavia ongelmia, joissa ongelmaa on vaikea rajata, tulkita tai ennakoida ratkaisujen vaikutuksia. Tällaisia ongelmia kutsutaan viheliäisiksi ongelmiksi. Tässä kirjoituksessa luon tutkivan silmäyksen yhteen viheliäiseen ongelmaan: geneeristen eli yleisten työelämätaitojen määrittelyn ja arvioinnin ongelmaan. Esimerkkinä käytän musiikin tutkintoa, jossa pyritään parhaillaan ratkaisemaan miten ja missä geneerisiä taitoja opetetaan ja arvioidaan. Geneeristen taitojen määritteleminen sekä niiden opettamisen ja arvioinnin kehittäminen on ollut jo vuosia musiikin tutkinnossa erilaisten työryhmien tehtävänä, ja vuosi vuoden jälkeen ratkaisu on ollut hahmottumaisillaan. Silti samat kysymykset ovat edelleenkin ratkaisematta:       Mihin opintojaksoon nämä taidot voisivat kuulua niin oleellisina sisältöinä, että ne voitaisiin siinä opintojaksossa arvioida?       Mitä geneeristen taitojen arvioiminen käytännössä voisi olla? Mitä ilmiöitä arvioidaan, miten osaaminen ilmenee, mitä tietoa osaamisesta pitäisi ja voisi kuvata ja miten? Näiden kysymysten ratkaiseminen ei ole aina helppoa. Tarkastelenkin tässä tekstissä ongelmien lähestymistä joko kesyinä (tamed) tai viheliäisinä (wicked) ongelmina (Vartiainen& al 2014). Se kumpana näistä ongelma mielletään, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälainen ratkaisu ongelmaan löydetään. Geneeristen taitojen arviointi kesynä ongelmana Kesyt ongelmat ovat haasteita, jotka ovat ratkaistavissa asiantuntija- ja kokemustiedon avulla: tiedonkeruulla, järkeilyllä ja järjestelyllä.  Kesylle ongelmalle ovat tyypillisiä mm. seuraavat piirteet (Vartiainen & al 2014, 20–21): tehtävä on helppo rajata ongelmalle on selkeä loppu tai ratkaisu ratkaisuja on rajattu määrä, joka tosin voi olla suurikin toiminta ja ratkaisu voidaan arvioida yksiselitteisesti samat säännönmukaisuudet ratkaisemisessa toimivat yhä uudestaan ratkaisuyritys voidaan aloittaa aina alusta uudestaan. Geneeristen taitojen arviointia voidaan hyvin lähestyä kesynä ongelmana. Perinteinen suunnittelun ja ratkaisun “vesiputousmalli” (esim. Conklin 2006, 9) on hyvä väline kesyn ongelman ratkaisemiseen. Vesiputousmallissa edetään kohti ratkaisua vaihe vaiheelta. Ensin kerätään tietoa aiheesta, sitten analysoidaan kerätty tieto. Tämän pohjalta valitaan esimerkiksi asiantuntijajoukolla paras ratkaisu, joka lopulta toteutetaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin tutkinnossa tietoa geneerisistä taidoista kerättiin opiskelijoilta, opettajilta, alumneilta sekä lisäksi tutkinnon neuvottelukunnan työelämäedustajilta. Tiedonkeruun tuloksena saatiin listaus eri tahojen näkemyksistä näistä taidoista. Näin saadut osaamiskokonaisuudet mukailevat geneeristen taitojen “four C” -sisältöjä, jotka ovat critical thinking, communication, collaboration ja creativity (Lounema & Nyyssölä 2018). Yksi mahdollinen kerättyyn aineistoon ja geneeristen taitojen yleiseen tarkasteluun pohjautuva taitojen teemoittelu voisi olla seuraava: Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot Muuttuvissa ympäristöissä toimiminen Itsensä johtaminen, hyvinvointitaidot Joustava osaamisen uudistaminen Profiloitumistaidot Ammatillinen viestintä Ongelmaksi jää taitojen arviointi: geneeristen taitojen karttuminen, määriteltiinpä ne yhdellä tavalla tai toisella, on mahdollista lähes kaikissa opintoihin kuluvissa opintojaksoissa. Silti niiden arviointi ei tunnu sopivan mihinkään opintojaksoon tai tavoittavan koko osaamisen kirjoa kussakin teemassa. Geneeristen taitojen arviointi viheliäisenä ongelmana Minkälaiselta geneeristen taitojen arvioinnin ratkaisu näyttäisi, jos asiaa lähestyttäisiin viheliäisenä ongelma? Viheliäiselle ongelmalle ja sen ratkaisuille on tunnistettu luonteenomaisia piirteitä (mm. Vartiainen & al. 2014), jotka tuntuvat osuvilta myös geneeristen taitojen arvioinnin kehittämiseen: Ongelman ymmärtäminen ja hahmottaminen rakentuvat samalla kun ongelmaan etsitään ratkaisuja. Musiikin tutkinnossa olemme huomanneet, että geneeriset taidot ovat mukana lähes kaikissa opintojaksoissa. Opiskelijan taito rakentuu eri tilanteissa, monenlaisissa oppimisympäristöissä, eri aikoina. Ongelmalle ei ole ongelman pysäyttävää ratkaisua. Geneeristen taitojen arviointiin liittyy ketju, joka alkaa geneeristen taitojen tunnistamisesta, jatkuu niiden ilmenemisen tunnistamiseen, arvioinnin kohteiden valintaan, arviointitiedon keräämiseen ja päättyy opiskelijan kannalta keskeisiin tiedon jakamisen ja hyödyntämisen kysymyksiin. Systeemisesti nähtynä arvioinnissa ei ole viisasta ”lukita” ketjun osia, vaan etsiä taitojen muuntuvuutta tukeva ratkaisu. Ongelmien ratkaisut eivät ole yksiselitteisesti oikeita tai vääriä, vaan niihin on monia tulkintoja ja näkökulmia. Tästä näkökulmasta voidaan esimerkiksi kysyä, minkälainen osaamisen näyttö olisi geneeristen taitojen kuvaamiseen toimiva? Ollakseen työelämän kannalta validi arvioinnin tulisi rakentua jotenkin muuten kuin hyväksytty/hylätty -maininnalla tai numeroarvosanalla. Sen sijaan tarvitaan esimerkiksi välineitä, joilla valmistuva voi osoittaa osaamisensa ominaislaatua. Ongelmissa on aina paljon ainutkertaisia, kuhunkin tilanteeseen ja aikaan sidottuja piirteitä. Musiikin tutkinnon rakenne on erilainen moneen muuhun tutkintoon verrattuna. Meidän tarpeisiimme soveltuvat arvioinnin ratkaisut eivät ehkä ole monistettavissa muihin tutkintoihin, koska esimerkiksi oppimisympäristöt saattavat olla hyvin erilaisia. Ratkaisut, tässä yhteydessä geneeristen taitojen arviointiin liittyen, on usein tehtävä ilman mahdollisuutta koeolosuhteissa testata niiden toimivuutta. Kun arviointimalli on rakennettu se otetaan käyttöön, ja muutoksia tehdään seurannan perusteella. Ratkaisuja voidaan lähteä rakentamaan monista eri lähtökohdista käsin, jolloin ratkaisuvaihtoehtojakin on useita. Viheliäisen ongelman ratkaisuvaihtoehdoista on tyypillisesti valittava rajallisen tiedon perusteella jokin esimerkiksi ajan, resurssien tai jonkin muun seikan asettamien puitteiden takia. Geneeristen taitojen arvioinnin tarkasteleminen viheliäisenä ongelmana on systeemisen ajattelun soveltamista koulutuksen kehittämiseen. Kuten Einsteinin nimissä kulkevassa sloganissa todetaan: “Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla, kun silloin kun loimme ne” (wikiquote). Uusia tarkastelun välineitä arvioinnin kehittämiseen Uudet ratkaisut edellyttävät uutta ajattelua, uusia ajattelun välineitä. Näitä välineitä luodaan ja testataan parhaillaan Metropolian järjestämässä, Opetushallituksen rahoittamassa Johtosävelet -täydennyskoulutuksessa, joka on suunnattu erityisesti oppilaitosten rehtoreille. Koulutuksessa tarkastellaan toimintakulttuurin kehittämisen ja johtamisen välineitä ekosysteemiajattelun pohjalta, huomioiden tilanteiden ja ilmiöiden monimutkaisuus. Systeemisten, monimutkaisessa vuorovaikutussuhteessa olevien ilmiöiden tarkasteluun on kehitetty erilaisia työskentelymalleja. Johtosävelet-koulutuksessa olemme tutkimassa oppilaitosten johtamiseen ja kehittämiseen liittyvissä viheliäisissä ongelmissa välinettä (ks. kuva alla), joka on suomennettu ”palautesilmukaksi” (PBS LearningMedia). Palautesilmukka kuvaa syy-seuraussuhteita monimutkaisessa systeemissä. Tällä mallilla voidaan eritellä asiaan vaikuttavien osien suhteita ja ymmärtää paremmin systeemin käyttäytymistä. Samalla mallilla voidaan myös tarkastella ongelmaa tai haastetta tarinana (Quaden, R., Ticotsky, A. & Lyneis, D. 2008, sovellettu PBS Learning media mukaan). Seuraavassa esimerkissäni tarkastelen palautesilmukka-työvälineellä yllä esitetyn geneeristen taitojen teemoittelun ensimmäistä taitoa, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoa, ja näiden taitojen oppimiseen liittyviä oppimisympäristöjä.  Hahmottelen oppimista palautesilmukka-mallilla soiton- ja laulunopettajan suuntautumisvaihtoehdon näkökulmasta. Palautesilmukan lähtökohtana on ympyrän kehä, jolla sijoitetaan ilmiöön liittyviä keskeisiä asioita. Mallin avulla tarkastelun kohteeksi otetaan kuitenkin asioiden sijaan niiden kytkökset. Seuraavaksi mietitään miten asiat ovat kytköksissä toisiinsa ja kytköksiä kuvataan yhdistämällä kehällä olevia asioita toisiinsa. Erittelemällä kytköksiä voidaan hahmottaa keskeinen silmukka, jossa näkyy tärkeimmät vaikutussuhteet. Esimerkissäni vuorovaikutus- ja yhteistyötaidon oppimiseen vaikuttaisi eniten silmukka, jossa kärkinä on aidot työelämätilanteet, opetusharjoittelu ja ryhmätehtävät. Palautesilmukka-esimerkki pedagogisten vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen oppimisesta. Vaikutuksen laatua voidaan miettiä pohtimalla, onko kytkös vaikutusta lisäävä vai sitä vähentävä. Lisäksi voidaan tutkia onko vaikutus kahdensuuntainen tai liittyykö asia kenties johonkin muuhunkin palautesilmukkaan. Samalla palautesilmukan avulla voidaan miettiä keinoja halutun vaikutuksen tehostamiseen tai vähentämiseen. Esimerkikssäni vuorovaikutustaitojen oppiminen tehostuisi sitä enemmän, mitä enemmän löydettyyn silmukkaan panostetaan. Arvioinnin tai opetuksen kehittäminen ei palautesilmukan avulla tarkasteluna olisikaan kytköksissä substanssiosaamisen tavoin opintojaksojen sisältöihin, vaan työtapoihin ja oppimisympäristöihin. Sen sijaan taitojen reflektointi ja osaamisen kuvaaminen ei välttämättä toteudu niissä oppimisympäristöissä, joissa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja opitaan. Palautesilmukan avulla voidaan avata ikkuna koko arviointiketjun tarkasteluun, kun silmukan avulla on ensin pohdittu arvioinnin kohdetta ja oppimisympäristöjä, joissa tuo kohde ilmenee. Koko arviointiketjussa tarvitaan uudenlaista ohjausta ja mahdollisesti myös uusia arvioinnin välineitä, kuten esimerkiksi portfoliotyöskentelyä, arviointiprosessissa tuotetun tiedon välittämiseen ja jakamiseen. Ajattelutavan muutos Organisaatioiden kehittämistyössä onkin huomattu, että systeemisen ajattelun soveltaminen muuttaa näkemyksiä yleisesti organisaatioiden toiminnasta ja johtamisesta (Heikkilä & Puutio 2018).  Systeemisessä ajattelussa on kysymys paitsi ajattelun, myös suunnittelun tapojen muutoksesta (Puutio 2018). Koulutukseen sovellettuna systeemisen ajattelun avulla tavoitetaan arviointi prosessina, arviointiketjuna, yksittäisen arviointitapahtuman sijaan. Geneeristen taitojen tarkasteleminen viheliäisenä ongelmana palautesilmukka-työkalulla voisi tuottaa esimerkiksi sellaisen ratkaisun, jossa oppimista tehostetaan keskittyen oppimisympäristöihin, ei substanssikeskeisesti tai opettajajohtoista työskentelyä lisäämällä. Opettajan tehtävä muuttuisi oppimisen mahdollistajaksi ja oppimisympäristöjen rakentajaksi sekä opittujen vuorovaikutustaitojen todentamisen ja sanoittamisen tukijaksi. Analysoimalla koulutuksen ongelmia uusilla tavoilla voidaan lisätä ymmärrystä rajallisten resurssien tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen sinne, missä opettajan asiantuntemus ja opetuspanos on oppimisen ja kehittymisen edellytys. (ks. esim. Laasasenaho 2016). Geneeristen taitojen arvioinnin ratkaiseminen musiikin tutkinnossa on tätä kirjoittaessani vielä kesken, ja haasteen tarkasteleminen tässä artikkelissa systeemisesti, viheliäisenä ongelmana, on kirjoittajan tutkimusmatka Johtosävelet-koulutuksen tausta-ajattelun ja työkalun soveltamiseen. Uudet toimivat ratkaisut löytyvät usein yllättäviltä ajatuspoluilta, kun asiaa tarkastellaan poikkeavista näkökulmista tai odottamattomien yhteensattumusten avulla. Esimerkiksi kommentti tähän blogikirjoitukseen voisi tuoda vielä uuden näkökulman ja avauksen oppilaitosten kohtaamien viheliäisten ongelmien haasteisiin, kuten geneeristen taitojen arvioinnin - tai palautesilmukan tapaisen uuden välineen soveltuvuuden - tarkasteluun. Lähteet: Conklin, J. 2006. Dialogue Mapping: Building Shared Understanding of Wicked Problems. Chichester: Wiley & Sons. Heikkilä, J.-P. & Puutio, R. 2018. Organisaatio prosessina. Teoksessa J.-P. Heikkilä & R. Puutio (toim.) 2018. Organisaatio prosessina, muodonmuutoksen konsultointi. Jyväskylä: Metanoia Instituutti, 10–21. Lounema, K. ja Nyyssölä, K.2018. Miltä näyttää tulevaisuuden osaaminen ja opettajuus? https://www.oph.fi/ajankohtaista/blogi/101/0/milta_nayttaa_tulevaisuuden_osaaminen_ja_opettajuus Luettu 16.11.2018. Laasasenaho, K. 2016. Opettajajohtoinen opetus voi olla oppijalähtöistä tehokkaampaa. https://www.sool.fi/soolibooli/artikkelit/opettajajohtoinen-opetus-voi-olla-oppilaslahtoista-tehokkaampaa/ Luettu 15.11.2018. PBS LearningMedia 2018. Understanding Dynamic Systems. PBS & WGBH Educational Foundation. https://www.pbslearningmedia.org/resource/syslit14-sci-sys-ildynsys/understanding-dynamic-systems/ Luettu 15.11.2018. Puutio, R. 2018. Mikä meitä organisoi?  Teoksessa J.-P. Heikkilä & R. Puutio (toim.) 2018. Organisaatio prosessina, muodonmuutoksen konsultointi. Jyväskylä: Metanoia Instituutti, 22–45. Vartiainen, P., Ollila, S., Raisio, H. & Lindell, J. 2013. Johtajana kaaoksen reunalla. Helsinki: Gaudeamus. Wikiquote. https://fi.wikiquote.org/wiki/Albert_Einstein#cite_note-Thinkexist.com-3 Luettu 15.11.2018. Wicked problem. https://en.wikipedia.org/wiki/Wicked_problem Luettu 15.11.2018.

Lue lisää