Avainsana: uravalmennus

Tulevaisuuden työelämä tarvitsee uravalmennusta

19.6.2024
Elvira Vainio

Harva meistä eläköityy samasta tehtävästä, johon tuli alun perin palkatuksi. Tutkimusten mukaan työuraan mahtuu tyypillisesti 5-7 uramuutosta (1, 2). Tämä voi tarkoittaa urasuunnan muutoksia, toimialan vaihtoja sekä mahdollista siirtymistä palkansaajasta yrittäjäksi tai toisin päin. Uravalmennuksen tarve lisääntyy, koska työuriin mahtuu aiempaa enemmän uramuutoksia. Uramuutoksiin vaikuttaa moni tekijä elämäntilanteen ja kiinnostuksen kohteiden muutoksista tekniikan kehittymiseen. Nuoremmat sukupolvet esimerkiksi arvostavat merkityksellisyyttä sekä parempaa tasapainoa työn ja muun elämän välillä. (1, 2.) Digitalisaatio ja tekoäly tulevat mitä todennäköisimmin vaikuttamaan työuriin. Tekoälyn ennustetaan vaikuttavan 40% työpaikoista tavalla tai toisella, joissain maissa jopa 60%. (2, 3.) Uravalmennuksen tarve lisääntyy, kun työuriin mahtuu aiempaa enemmän uramuutoksia. Sen huomioiminen niin tutkinto-opintojen aikana kuin erityisesti työllistymiseen tähtäävissä erilliskoulutuksissa ja hankkeissa on tärkeää. Käsittelen tässä kirjoituksessa uravalmennuksen hyötyjä yhtäältä yleisellä tasolla ja toisaalta PrepProg-hankkeessa saatujen kokemusten kautta. PrepProg-hankkeen valmennus oli kohdistettu Ukrainasta sotaa paenneille. Miten ja milloin hyötyy uravalmennuksesta? Uravalmennuksen suurin hyöty saadaan itsetuntemuksen lisääntymisenä ja itseluottamuksen kasvuna. Uravalmennuksen aikana keskitytään omien vahvuuksien ja ammatillisen osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen, arvojen, motivaatiotekijöiden sekä kiinnostuksen kohteiden pohdintaan. On helpompaa kehittää omaa uraa, kun tietää kuka on. Silloin tulee haettua itselleen sopivia tehtäviä, eikä töitä pelkän hakemisen takia. Uravalmennuksen suurin hyöty liittyy itsetuntemuksen lisäämiseen ja itseluottamuksen kasvuun. Toinen keskeinen uravalmennuksen hyöty liittyy uratavoitteiden asettamiseen, erilaisten uravaihtoehtojen pohdintaan ja etenemiseen niitä kohti. Uravalmennus lisää itsensä johtamisen taitoja ja toimijuutta. Uramuutos virittää useimmiten erilaisia tunteita, kuten innostusta, surua, pettymystä, epävarmuutta ja toiveikkuutta. Aina asiat eivät mene niin kuin oli suunniteltu. Joskus taas eteen avautuu mahdollisuuksia sattumalta. Uravalmennuksessa tunteita ja mahdollisia jarruttavia ajatusvinoumia käsitellään turvallisessa ympäristössä. Uravalmennus soveltuu erilaisiin tilanteisiin esimerkiksi, kun nuori pohtii omaa urasuuntaa opintojen aikana kiinnostuksen kohteet ja motivaatiotekijät muuttuvat uusi toimiala tai ura sytyttää kiinnostuksen on toive uralla etenemisestä on tarve elämän tasapainoon saamisesta työt nykyisessä työpaikassa loppuvat tekoäly vaikuttaa tapaan tehdä töitä henkilö irtisanotaan tai lomautetaan elämäntilanne muuttuu esimerkiksi vanhemmuuden tai sairauden myötä on lähdettävä pakolaiseksi toiseen maahan. Uramuutokset eivät ole aina helppoja. Pitää tuntea itsensä hyvin, nähdä uramahdollisuuksia tulevaisuudessa sekä sietää epävarmuutta ja erilaisia tunteita. Uravalmennus on tavoitteellinen prosessi, jossa valmentaja auttaa tarkastelemaan vaihtoehtoja ja haastamaan rajoittavia uskomuksia sekä asettamaan ja saavuttamaan uratavoitteita. Uravalmennus osana PrepProg -valmentavaa koulutusta PrepProg-hankkeessa (2022-2024) kehitettiin vieraskielistä korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Kohderyhmänä olivat Ukrainasta sotaa paenneet tilapäistä suojelua saaneet henkilöt. PrepProg-hankkeen valmentavasta koulutuksesta voi lukea lisää aiemmin julkaisusta postauksesta. PrepProgin opiskelijoille tarjottiin uravalmennusta sisältävä opintojakso. Siihen kuului sekä ryhmäohjausta että tunnin henkilökohtainen valmennus. Ryhmäohjauksessa käsiteltiin opiskelijoiden vahvuuksia, tutkintojen alakohtaisia erityispiirteitä sekä yhteishakua korkeakouluihin. Henkilökohtaisessa valmennuksessa keskityttiin opiskelijan koulutus- ja urapolun suunnitteluun. Myös itsetuntemuksen kehittäminen, minäpystyvyyden vahvistaminen sekä toiveikkuuden ruokkiminen olivat tärkeitä teemoja kohtaamisissa opiskelijoiden kanssa. Opintojakson laajuus oli yksi opintopiste. Opiskelijoiden tulevaisuuden suunnitelmat selkiytyivät jo lyhyen opintojakson aikana. Perinteisiin uravalmennustilanteisiin verrattuna PrepProg-hankkeen uravalmennukseen toi vaikeuskertoimen sodan tuoma epävarmuus liittyen elemäntilanteeseen, uuteen asuinympäristöön ja omaan tulevaisuuteen. Tästä syystä PrepProg-hankkeessa opiskelijoiden tarve henkilökohtaiseen uravalmennukseen oli erityisen suuri. Moni opiskelijoista olisi toivonut sitä enemmän. Palautteen mukaan opiskelijoiden tulevaisuuden suunnitelmat selkiytyvät opintojakson aikana. Suurin osa opiskelijoista kertoi tietävänsä, mitä aikoo tehdä koulutuksen jälkeen ja mikä on seuraava askel tiellä työelämään. Uravalmennus tukena muutostilanteissa Uravalmennusta kannattaa tarjota ja hyödyntää läpi työuran. Se tukee muutoksen tekemistä erilaisissa tilanteissa. Oppilaitosten kannattaisi ottaa uravalmennus myös tutkinto-opiskelijoiden tueksi. Erityisesti uravalmennuksen merkitys korostuu osana valmentavia- ja työllistymiskouluksia sekä niihin liittyviä hankkeita. Uravalmennuksesta hyötyvät kaikki. Uravalmennuksesta hyötyvät kaikki: opiskelijat, oppilaitokset ja yhteiskunta. PrepProg-hanke on hyvä esimerkki siitä. Kirjoittaja Elvira Vainio toimii uravalmentajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja PrepProg-hankkeessa. Hän työskentelee uran, työllistämisen, työllistymisen, osaamisen ja työelämätaitojen kehittämisen teemojen parissa.Hänen missiona ovat mahtavat maanantait ja kestävämpi työelämä. Lähteet Millennials job hopping generation. Gallup. 2016 Growth and Jobs at Davos 2024: What to know. World Economic Forum. How millennials want to work and live. Gallup. 2016

Taloushallinnon täydennyskoulutuksella Suomen työmarkkinoille

30.10.2023
Jaana Vaittinen

Taloushallinnon ammattilaisten työllisyysaste on tällä hetkellä erittäin korkea ja alan osaajille on työmarkkinoilla kova kysyntä. Suomessa asuu ulkomailta muuttaneita taloushallinnon asiantuntijoita. He eivät useinkaan työllisty ilman lisäkoulutusta. Suomessa edellytetään ymmärrystä taloushallinnon maakohtaisista erityisvaatimuksista sekä suomen kielen taitoa. Täydennyskoulutus on tarpeen, sillä alan asiantuntijuus Suomessa edellyttää ymmärrystä taloushallinnon maakohtaisista erityisvaatimuksista sekä suomen kielen taitoa. Työnantajat olettavat, että työnhakijalla on jo työtä hakiessaan hallussa esimerkiksi Suomen kirjanpitotapa sekä suomalaisen verotuksen ja lainsäädännön ymmärrys. Tämä on tyypillistä nimenomaan Suomessa. Vastaamaan tähän lisäkoulutustarpeeseen Metropolia Ammattikorkeakoulu järjestää Career Boost taloushallinnon täydennyskoulutusta. Sen kohderyhmänä ovat korkeasti koulutetut maahan muuttaneet talouden asiantuntijat. Koulutukseen osallistuvia opiskelijoita yhdistää ulkomailla hankitun korkeakoulututkinnon lisäksi halu kehittää omaa ammattitaitoaan ja löytää työpaikka taloushallinnon parista Suomessa. Tässä blogikirjoituksessa kerron, miten koulutukseen osallistuneet opiskelijat ovat hyötyneet siitä ja miten he ovat koulutuksen jälkeen työllistyneet. Päästän ääneen myös vuoden 2022 koulutukseen osallistuneita ja kerron heiltä saadusta palautteesta ja heidän kokemuksistaan. Ammattimaisia talouden opintoja ja suomen kielen kursseja Taloushallinnon osaajan optimaaliseen koulutukseen kuuluvat taloushallinnon ydinsisältöjen lisäksi erilaisten sähköisten alustojen käyttäminen ja kehittäminen, asiakkaan konsultoiminen ja oman osaamisen myyminen yrityksille. (1.) Asiantuntijuuden kehittymisen rinnalla on tärkeää, että opiskelijalla on myös mahdollisuus ammatillisen kielitaidon kehittämiseen. Opetettaviin aihealueisiin linkittyvä suomen kielen opetus edesauttaa sitä parhaiten. Suomen kielen opettajan ja ammatillisen opettajan yhteistyö on tässä merkittävässä roolissa. Kielitaito on avain paitsi työtehtävissä menestymiseen, myös kotoutumiseen. Lue lisää kielen oppimisesta ja sen merkityksestä osana ammatillista koulutusta Kielibuustia-kirjoitussarjasta. Career Boost -opinnoissa on mukana kaikki edellä mainitut näkökulmat. Opiskelija kehittää taloushallinnon sekä suomen kielen osaamistaan ja työelämävalmiuksiaan niin, että hän kykenee toimimaan menestyksekkäästi talouden asiantuntijatehtävissä suomalaisessa työelämäympäristössä. Taloushallinnossa yleisesti käytössä olevat ohjelmistot tulevat myös tutuksi. Opinnot ovat tällä hetkellä laajuudeltaan 40 opintopistettä. Niiden sisällöstä vastaa Metropolian liiketalouden osaamisalue. Uravalmennusta ja verkostoitumista työnantajien kanssa Kansainvälisille osaajille on olennaista tarjota tietoa Suomen työmarkkinoista ja yleisistä ammatillisista vaatimuksista. Opiskelijan kannalta on myös tärkeää oppia tunnistamaan omat vahvuudet ja mahdolliset kehittymiskohteet. Nämä ovat merkittävää osaamista työtä hakiessa alasta ja työnhakijan taustasta riippumatta. Career Boost -koulutuksessa opiskelijoille on tarjottu uravalmennusta sekä erilaisia työpajoja tukemaan työnhakutaitoja. Opiskelijoiden apuna on toiminut myös yrityskoordinaattori, jonka tehtävänä on ollut kehittää yhteistyötä eri työnantajien kanssa. Opiskelijat ovat arvostaneet sitä, että he ymmärtävät koulutuksen jälkeen suomalaisen työmarkkinan vaatimuksia paremmin. Verkostoituminen muiden ryhmän opiskelijoiden sekä työnantajien kanssa koetaan arvokkaana. Vuonna 2022 koulutukseen osallistuneiden Larisa Rissasen ja Sebastian Welschin kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Molemmat pitivät verkostoitumista muiden ryhmän opiskelijoiden sekä työnantajien kanssa arvokkaana. Sekä Sebastian että Larisa nostivat esiin vertaistuen merkityksen. Ryhmäläisten kanssa oli helppo keskustella opintoihin ja työnhakuun liittyvistä asioista. Työn löytäminen Suomesta osoittautui sekä Larisan että Sebastianin mielestä vaikeaksi, vaikka molemmat olivat kartuttaneet oman alansa työkokemusta useampia vuosia kotimaassaan taloushallinnon opintojen jälkeen. Oli haastavaa herättää työnantajien mielenkiinto ja päästä edes työhaastatteluun ilman vahvaa suomen kielen taitoa ja Suomessa kerrytettyä työkokemusta. Sebastian kuvailee tilannettaan ulkomaalaisena työnhakijana siten kuin lähtisi kilpailuun muiden työnhakijoiden kanssa takamatkalta. Vasta opiskeltuaan lisää suomen kieltä ja taloushallinnon kursseja hän kokee olevansa työnhaussa enemmän samalla viivalla. Larissa kokee erittäin hyödylliseksi taloushallinnon sisältöasioiden lisäksi ymmärryksen Suomen työmarkkinoiden erityispiirteistä. Koulutus on auttanut häntä sanoittamaan omaa osaamistaan ja niitä osa-alueita, joissa haluaa tulevaisuudessa kehittyä. Larissa kiinnostui koulutuksen aikana erityisesti taloushallinnon ohjelmistoista ja on jatkanut niiden opiskelua omatoimisesti myös koulutuksen jälkeen. Suurin osa opiskelijoista työllistyy alan työtehtäviin Työllistymisen näkökulmasta Career Boost -koulutuspolku on ollut menestys. Kahden ensimmäisen ryhmän osalta opiskelijoiden työllistymistilannetta seurattiin koulutuksen jälkeen. Kahdeksastatoista opiskelijasta viisitoista löysi oman alansa työ- tai harjoittelupaikan. He työllistyivät muun muassa erilaisiin kirjanpidon- ja laskentatoimen avustaviin työtehtäviin sekä asiantuntijatehtäviin. Työnantajat olivat useimmiten pieniä tai keskisuuria yrityksiä tai tilitoimistoja. Kun huomioidaan, että ulkomaalaisten erityisasiantuntijoiden määrä oli vuonna 2022 poikkeuksellisen korkealla tasolla (2.) ja vuoden 2023 keväällä ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli 14 % kaikista työttömistä työnhakijoista (3.), voidaan todeta, että tulos on erinomainen. Tähän on päästy, koska koulutuksessa on huomioitu muuttuvan työelämän tarpeet. Alan uudistumisen kautta työtä riittää yhä useammalle tulevaisuudessa. Uudistuminen vaatii kuitenkin muuntautumiskykyä nykyisiltä osaajilta ja entistä laajempaa osaamisskaalaa alan uusilta tekijöiltä. Täydennyskoulutuksen avulla on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan lyhyessä ajassa täsmällisiin tarpeisiin keskittyen. Sekä Sebastian että Larisa löysivät koulutuksen jälkeen töitä. Sebastian työskentelee tällä hetkellä kansainvälisessä yrityksessä liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä työtehtävissä ja Larisa pienessä tilitoimistossa. Toivottavasti menestystarina saa jatkoa. Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Taloushallinnon täydennyskoulutuksessa aloitti elokuussa 2023 ryhmä innokkaita ja osaavia ammattilaisia, ja seuraavan ryhmän aloitus on suunniteltu tammikuulle 2024. Täydennyskoulutuksen avulla on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan lyhyessä ajassa täsmällisiin tarpeisiin keskittyen. Erityisesti jo korkeakoulutetuille työikäisille tämä soveltuu tutkinto-koulutusta paremmin. Nykyisiä ja tulevia opiskelijoita yhdistää sama tavoite. He toivoisivat työllistyvänsä oman alansa työtehtäviin Suomessa. Kirjoittaja Jaana Vaittinen työskentelee uravalmentajana ja koordinaattorina Metropolian SIMHE-palveluissa, joissa edistetään korkeakoulutettujen maahanmuuttajien osaamisen tunnistamista ja helpotetaan alueellisesti ja kansallisesti heidän pääsyään soveltuville koulutus- ja urapoluille. Jaanalla on yli kahdeksan vuoden kokemus työskentelystä maahanmuuttajien ohjaukseen, valmennukseen ja koulutukseen liittyvien erityiskysymysten parissa. Career Boost taloushallinnon täydennyskoulutus on opintopolku, joka on syntynyt Oske-projektissa, jossa vuosina 2021–2023 mallinnettiin ja pilotoitiin korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamiskeskuspalveluja pääkaupunkiseudulle. Lähteet 1) Metsä-Tokila, T. (2019). Taloushallintoalan toimialaraportti 2019. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2019:50. TEM. 2) Maahanmuuttovirasto (2023). Maahanmuutto Suomeen 1/2023. 3) Työ- ja elinkeinoministeriö (2023). Ulkomaalaisten työttömyys- ja palveluihin osallistuminen. Maaliskuun 2023 luvut.