Hiiltä ja timanttia

Opittajat pedagogiikan rajapinnoilla

Avainsana: oppijakeskeinen pedagogiikka

Koronavirus oppilaitoksissa – miten opetuksen erityisjärjestelyistä selvitään?
16.3.2020
Mari Virtanen

Korona haastaa opetuksen järjestelyjä Korona siellä, korona täällä, taitaa olla myös pulpetin päällä? En malta olla sotkeutumatta tässä hetkessä korkeakoulutusta koskettavaan erityistilanteeseen, jossa vallitseva koronaepidemia panee virkamiehet miettimään valmiuslain (2011/1552) mahdollista käyttöönottoa. Toteutuessaan tämä voisi tarkoittaa koulujen, päiväkotien ja korkeakoulujen sulkemista määräajaksi, joka edelleen haastaisi myös korkeakouluopetusta ennennäkemättömällä tavalla. Opetuksen, erityisesti korkeakouluopetuksen, digitalisaatio on ollut lempiaiheitani jo vuosia. Olen tarkastellut sitä lukemattomista näkökulmista, kehitellen, innovoiden, motivoiden. Olen kouluttanut vuosien aikana satoja opettajia ja osallistunut lukuisiin projekteihin, joissa opetuksen digitalisaatiota ja uusien teknologioiden hyödyntämistä on suunniteltu, kehitetty ja tutkittu eri yhteyksissä. Olen ollut onnekas saadessani työskennellä innostuneessa yhteisössä, jossa aiheen tärkeys on ymmärretty. Metropolian terveyden- ja hoitamisen osaamisalueiden opettajat (~100-150) ovat systemaattisesti osallistuneet korkeakoulussamme vuosina 2016-2019 järjestettyyn Digiope I-koulutukseen, jonka ytimenä on ollut opetuksen pedagoginen kehittäminen nykyteknologian mahdollisuuksia soveltaen. Koulutuksessa on suunniteltu pedagogista käsikirjoitusta ja opetuksen vaiheittaista etenemistä. Samalla mukaan on tuotu yhteisöllisiä elementtejä, kuten esimerkiksi webinaareja, videoluentoja, pilvipalveluissa tapahtuvaa yhteiskirjoittamista, sähköistä vertaisarviointia ja itsekorjautuvia tenttejä.  Suunnitelman lisäksi toimia on viety käytäntöön, joka on edelleen johtanut tilanteeseen, jossa opettajista ehdoton enemmistö on tottunut tai jopa erittäin kyvykäs toteuttamaan opetustaan kokonaan verkossa, kuitenkin niin, että opettajan ja opiskelijan välisestä yhteisestä työskentelystä ei ole luovuttu. Näissä tilanteissa opiskelija tarvitsee opettajaa verkossa, jopa enemmän kuin paikan päällä. Tämän matkan aikana kertyneitä oppeja tiivistän seuraaviin kappaleisiin.  Miten tästä käytännössä selviää?  Opetusteknologiamarkkinat ja niihin liittyvien laitteistojen, sovellusten ja ohjelmistojen kehittäminen ovat jo pitkään käyneet ylikierroksilla. Opetuksessa on odoteltu digiaallon pyyhkäisyä ja puhuttu opetuksen tarvitsemasta digiloikasta ja sitä varten koulutetuista osaajista. Nyt aallon harjalle, ihan kulman takaa, puskee pandemiaksi yltynyt koronavirusepidemia, joka viimeistään pyyhkäisee opettajat syvään digiveteen, monissa paikoissa edelleen ilman uimaopetusta.  Ennen teknologian sulauttamista osaksi opetusta, suosittelen AINA tekemään pedagogisen käsikirjoituksen ja suunnitelman opetuksen toteuttamiseksi käytännössä. Sen tekemiseen löytyy useita hyviä oppaita, kuten FITechin (2019) julkaisemaa verkko-opetuksen muotoilukirjaa ja oppimismuotoilun työkalupakkia, sekä 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen -hankkeen julkaisemaa Oppia 247 - verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa (2018). Lisäksi työskentelyn tukena kannattaa hyödyntää myös eAMK-hankkeen kehittämiä verkko-opetuksen laatukriteereitä (2017). Koko ajan kannattaa pitää mielessä, että teknologia ei itsessään tee eikä ratkaise mitään, vaan sen vaikuttavaan ja onnistuneeseen käyttöönottoon tarvitaan aina myös opiskelijoita ohjaavaa opettajaa.  Käytännössä opetuksen, opiskelun ja yhteisöllisen oppimisen viemisessä verkkoon toistuvat lähes poikkeuksetta seuraavat hyväksi havaitut toiminnot ja välineet:    Kontaktiopetuksen järjestäminen verkossa Lähiopetus voi toteutua nykyään kokonaan verkossa, jolloin kutsun sitä kontaktiopetukseksi. Merkityksellistä näissä tilanteissa on se, että sekä opettaja että opiskelijat ovat linjalla yhtä aikaa ja heidän välilleen muodostuu aitoa dialogia. Korkeakouluissa hyödynnetyt verkkokokousjärjestelmät, kuten Zoom ja Adobe Funet mahdollistavat yksisuuntaisen luennoimisen lisäksi myös yhteisöllisen ryhmätyöskentelyn. Osallistujat voi opetuksen aikana jakaa pienryhmiin, jolloin työskentely onnistuu lähes samaan tapaan kuin paikan päällä. Pariporinat ja pienryhmälle osoitetut tehtäväksiannot kannattaa suunnitella etukäteen, jolloin niiden toteuttaminen kontaktiopetuksen aikana onnistuu hyvin. Lisäksi voi olla hyvä etukäteen testata ohjelmaa kollegan kanssa.   Yhteisöllisen työskentelyn mahdollistaminen Oppimisen yhteisöllisen näkökulman huomioon ottaen hyvä tapa sen tukemiseen on pilvipalveluiden käyttäminen, jotka mahdollistavat muun muassa yhteisten tekstien reaaliaikaisen kirjoittamisen tai yhteisten esitysdokumenttien työstämisen. Mikäli pilvipalvelun mahdollisuuksia ei ole ryhmän kanssa aiemmin hyödynnetty, helpointa on, että opettaja luo ja jakaa tyhjät dokumenttipohjat valmiiksi opiskelijoiden käyttöön. Näin opiskelija pääsee helposti kiinni yhteiseen dokumenttiin ja osaa sen kanssa työskennellä. Yksityiskohtaista ohjeistusta pilvipalveluiden ja yhteisöllisten työvälineiden käyttöön löytyy esimerkiksi Facebookin Microsoft Office365 opetuksessa ja oppimisessa- ryhmästä  tai Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta.    Itsenäisen opiskelun tuki Itsenäinen opiskelu, ajankäytön ja aikataulujen suunnittelu on monelle opiskelijalle haastavaa. Erityisesti verkossa opiskeltaessa on tärkeää, että opettaja ohjaa aktiivisesti työskentelyä. Itse suosin tässä viikoittaista koostetta, maanantaiviestiä, jossa kerään yhteen aina tulevan viikon tapahtumat ja opiskeluun kohdennettavat toimet, kuten webinaarit, videoluennot, luettavat dokumentit tai työstettävät tehtävät. Lisäksi olen tavattavissa verkkokokousvälineiden avulla viikoittain sovittuina aikoina. Yksilöllistä tukea tulee tarjota oppimisalustojen, sosiaalisen median kanavien tai vaikka sähköpostin välityksellä, jokaisen opettajan omien mieltymysten mukaan.   Oikea-aikainen palaute Oppimiselle, myös etä- tai verkko-opiskeluolosuhteissa, merkittävää on opettajan antama oikea-aikainen ja ohjaava  palaute. Koska opettaja ja opiskelija eivät ole niin tiivisti tekemisissä, kuin läsnäopetuksessa on totuttu, rakentavan palautteen rooli korostuu huomattavasti. Oikea-aikainen palaute auttaa opiskelijaa etenemään omien oppimistavoitteidensa saavuttamiseksi. Liian myöhään tai jopa kokonaan puuttuva palaute on yksi oppimista hidastavista tekijöistä. (Polvi 2015.)Palautteen antamiseen voidaan hyödyntää oikein hyvin myös vertaispalautetta, jossa opiskelijat toistensa tehtäviä arvioidessaan oppivat arvioimaan myös omaa osaamistaan ja omien tehtäviensä tasoa. Myös nämä on koettu omilla verkkopainotteisilla toteutuksillani erittäin hyviksi. Vältä ja välitä Erityistilanteessa myös opiskelijan arki muuttuu ja opiskeluun liittyvät yhteisöt ja toimintatavat voivat merkittävästikin muuttua, kun opetus yhtäkkiä järjestellään uudelleen. Tällöin on tärkeää, että opettaja luo luotettavan oppimisympäristön kaikesta huolimatta. Tämä on kokemukseni mukaan tärkeää myös korkeakouluopiskelijoille. Siksi toivonkin, että opetusta uudelleen järjestellessäsi yrität huomioida seuraavia asioita:  Älä valuta koronapaniikkia opiskelijan taakaksi vähentämällä kontaktiopetuksen määrää samassa suhteessa peruttujen lähitapaamisten kanssa. Opiskelija tarvitsee sinua tässä hetkessä varmasti vielä paljon enemmän, kuin opetuksen rullatessa normaalisti.  Sosiokonstruktivistisen näkemyksen mukaan oppiminen on yhteisöllinen tapahtuma, jossa uuden tiedon konstruointi tapahtuu sosiaalisissa kohtaamisissa (Tynjälä 1999). Siirrä lähiopetus kontaktiksi verkkoon ja ohjeista opiskelijaa toimimaan uudessa ympäristössä. Jos etäyhteyksillä opiskelu ei ole hänelle vielä tuttua, tässä aikataulussa siihen totuttelu voi olla haastava tehtävä, auta opiskelijaa! Älä puske opiskelijaa pelkästään itsenäiseen opiskeluun tai muuta opetusta kirjatenteiksi. Sama koskee oppimisalustojen itsenäisen opiskelun materiaaleja ja niiden hyödyntämistä oikeasti oppimisen tukena, ei pelkkänä opiskelumateriaalin arkistopankkina. Älä peru aiemmin tehtyjä pedagogisia suunnitelmia, vaan sopeuta ne vallitsevaan tilanteeseen. Pidä lähiopetuksen luennot verkossa, seminaarit digitaalisina, keskustelut chatteinä. Vaihtoehtoja ja työvälineitä on lukematon määrä ja niiden käyttöön on oppilaitosten henkilökuntaa koulutettu vuosikausia. Viimeistään nyt on aika ottaa aiemmin opittu käytäntöön ja rohkeasti kokeilla erilaisia digitaalisia ratkaisuja opetuksen tukena. Tässä hetkessä opiskelijat sietävät teknistä säätöä ja opetusjärjestelyihin liittyviä käytännön haasteita varmasti paremmin kuin yleensä. Älä sorru tekemään töitä vuorokauden ympäri, joka lienee mahdollinen toimintatapa myös opettajille haastavassa tilanteessa, kun pitäisi nopeasti ottaa haltuun digipedagogista asiaa, tekniikkaa ja menetelmiä, joiden monipuolista ja sujuvaa käyttöä voi kokenutkin opettaja opetella vuosia. Toinen mahdollinen toimintatapa on hanskojen tiskiin lyöminen, jota en myöskään voi missään tapauksessa suositella. Lisäksi viimeistään nyt kannattaa lopettaa huolestuminen siitä, että opetuksen vieminen verkkoon veisi myös opettajan työn. Tämä uskomus tuntuu edelleen elävän syvällä korkeakouluopettajien mielessä. Opettajan rooli verkko-opetuksen suunnittelijana, kehittäjänä, toteuttajana, oppimisen ohjaajana ja oppimisprosessin moderaattorina on ensiarvoisen tärkeä, jopa kriittinen. Uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen, testaamisen ja arvioinnin myötä, myös me opettajat saamme oppia uutta, ympärillä vellovasta haastavasta tilanteesta huolimatta.  Oli sitten koronavirus siellä tai täällä, lähdetään viemään opetustamme hallitusti verkkoon, muistetaan pestä kädet, yskitään kainaloon ja ostetaan tarpeeksi vessapaperia. Eiköhän tämä tästä?! Verkko-opetusterveisin, Ex-digipäällikkö Mari   Lisää käytännön vinkkejä Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta Pedagoginen käsikirjoitus - miten Lehtori Virtanen sen tekee? Opetuksen digivälineiden TOP5: Adobe Funet Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä - Osa I  Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä - Osa II Palautteen antaminen ja siihen soveltuvia digivälineitä Oppimisen ohjaus ja siihen soveltuvia digitaalisia välineitä Lähteet eAMK. (2017.) Verkkototeutusten laatukriteerit. Finlex. (2011). Valmiuslaki. 2011/1552. FITech. (2019.) Verkko-oppimisen muotoilukirja ja oppimismuotoilun työkalupakki. Oppia 247. (2018.) 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen- hankkeen (2018) julkaisemaa verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa.  Polvi, M. (2015.) Palautteen merkitys oppimisen edistäjänä yliopisto-opiskelijoiden näkemyksen valossa. Pro Gradu. Lapin yliopisto. Tynjälä, P. (1999). Oppiminen tiedon rakentamisena – konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Tampere. Tammer-Paino Oy.

Lue lisää

Koulutuksen evoluutio ja luova musiikin tekeminen
30.9.2019
Leena Unkari-Virtanen

Luova musiikin tekeminen, luova tuottaminen ja säveltäminen, on tullut perusopetuksessa, lukioissa ja musiikkioppilaitoksissa vastikään uusien opetussuunnitelmien myötä keskeiseksi musiikin oppimisen ja opettamisen muodoksi. Opetushallitus on opetussuunnitelmien perusteissa (OPH 2014 ja 2017) luonnehtinut oppimista ensisijaisesti oppijan omaksi, aktiiviseksi työksi, ei opetuksen passiivisen vastaanoton seurauksena syntyneeksi tulokseksi. Niinpä musiikin opetuksessa painotetaan paitsi soittamista ja laulamista, aktiivista toimintaa äänen ja musiikin parissa, myös säveltämistä ja muuta luovaa tuottamista (OPH 2014). Mitä tämä tarkoittaa musiikin opetukselle käytännössä? Miten kaikki voisivat säveltää edeltävästä osaamisesta riippumatta? Mitä ja miten opettaa ja ohjata, jos oppimisprosessi ei alakaan vuosisatoja vanhojen musiikin käytänteiden ja säveltämisen sääntöjen opettelusta? Metropolia Ammattikorkeakoulussa olemme järjestäneet jo kolmatta kertaa Opetushallituksen rahoittamia “Säveltämäisen pedagogiikka” eli Säpe-koulutuksia. Niissä jo useampi sata musiikin opettajaa eri koulutusasteilta on ollut kehittämässä uusia pedagogisia välineitä ja myös uudenlaista säveltämisen ohjausprosessia toteuttaakseen opetuksessaan musiikin tuottamisen luovia työtapoja. Tässä tekstissä luon katsauksen siihen, miten koulutus ja oppiminen on muuttunut ja mitä Säpe-koulutuksesta saadun tiedon avulla voimme musiikin opettamisen tulevaisuudesta ennustaa. Pureudun asiaan peilaamalla ajatuksia yhdysvaltalaisen opettaja ja tutkija Jackie Gersteinin (2013) esittämään hahmotelmaan koulutuksen evoluutiosta, jossa hän jakaa koulutuksen kolmeen tasoon.   Koulutus 1.0: Opiskelija tiedon vastaanottajana Kysymykset säveltämisen pedagogiikasta liittyvät laajempaan pedagogisen ajattelun muutokseen. Jackie Gerstein (2013) on verrannut muutosta  internetin kehitykseen: Siinä missä ”Web 1.0” kuvaa internetiä yksisuuntaisena tiedonsiirron väylänä, ”Koulutus 1.0” on oppijan kannalta passiivista tiedon vastaanottamista, jota opettaja kontrolloi ja ohjaa. Tällaisessa opetuksessa kaikki oppijat  kohdataan samanlaisina, vailla keskinäistä vuorovaikutusta,  ja heidän oppimistaan arvioidaan aina samoin kriteerein. Oppiminen on ennalta määriteltyä, oppijasta täysin riippumatonta, ja opetussuunnitelmissa kuvataan yksityiskohtaisesti tiedot ja taidot, jotka kaikkien tulee saavuttaa. Oppijan oman, luovan musiikin tekemisen määrittäminen oppimisen perustaksi haastaa tämän perinteisen, keskiajalta periytyvän mallin. Luovuuteen liitetään usein ajatus itseilmaisusta, jostakin uudesta, jota ei voi tuottaa toistamalla asiantuntijan tai auktoriteetin antamaa mallia. Sinällään tässä perinteisessä opettajakeskeisessä tavassa - jota Gerstein kuvaa alla piirroksellaan (kuva 1) -  ei ole mitään ”väärää”. Ongelmalliseksi se muodostuu, jos oppijoille ei ole tarjolla heidän omaa aktiivista oppimistaan ja tiedon- tai taidonmuodostustaan tukevaa opetusta, tai jos kaikki oppimisen tuottamat arvot ja merkitykset liittyvät suorittamiseen ja toistamiseen. Kuva 1. Opettajakeskeinen oppimisprosessi Gersteinin (2013) kuvaamana. Otto Scharmer (2017) on jatkanut ajatusta erittelemällä opettajakeskeisessä toiminnassa kaksi eri tasoa: auktoriteetti- ja panoskeskeisen sekä arviointi- ja tuotoskeskeisen muodon. Niitä yhdistää oppimistulosten määrittely opettajan toimesta ennalta, oppijoista riippumatta, sekä pelkästään opettajan tekemä ja määrittelemä oppimisen arviointi. Säveltämisen opiskelussa tehdään perinteisesti esimerkiksi tyyliharjoitelmia ennalta määrättyjen mallien ja periaatteiden mukaan, ja vapaa soveltaminen on varsin rajattua. Opettajan ajatellaan olevan asiantuntija, joka tuntee tyyliä luovat ja sille tunnusomaiset periaatteet ja osaa ohjata oppilasta tuottamaan musiikkia niitä noudattaen.   Koulutus 2.0: Oppijakeskeinen pedagogiikka Jos oppijoilla on mahdollisuus kysellä ja oppia niin opettajalta kuin kurssitovereilta sekä muokata, kommentoida ja arvioida tietoa, Gerstein näkee koulutuksen olevan vuorovaikutuksellisen Web 2.0:n tavoin tasolla 2.0 (kuva 2). Oppiminen voi tapahtua esimerkiksi projekteissa, ilmiöiden äärellä tai ongelmalähtöisesti, mutta keskeistä on vuorovaikutus esimerkiksi opettajan ja oppijan tai opittavan asian ja oppijan välillä sekä myös oppijoiden kesken. Kuva 2. Oppijalähtöinen oppimisprosessi Gersteinin (2013) kuvaamana. Iso-Britannialainen luovan ajattelun ja korkeakouluopetuksen tutkija Norman Jackson on pohtinut opettajan ja oppijan luovaa toimintaa ja luovuuteen oppimista Gersteinin kuvaamilla tasoilla (Jackson 2014). Opettajakeskeinen toiminta ei rajaa opettajan luovuutta opetusprosessissa, mutta oppijalla ei ole mahdollisuutta luovuuteen. Sen sijaan vuorovaikutuksellisissa prosesseissa oppiminen ja oppijan oman panoksen tunnistaminen voi mahdollistaa paitsi oppijan luovan toiminnan, myös sen, että oppija voi tulla tietoiseksi omasta luovasta otteestaan ja potentiaalistaan. Säveltämisen ja luovan musiikin  tekemisen pedagogiikassa korostuu prosessi, jossa tekeminen vaatii, olipa kyseessä ryhmä tai yksin tehtävä työ, läsnäoloa ja keskittymistä musiikin äärellä olemiseen. Reijo Kupiainen (2004) on kuvannut luovaa prosessia ”fokaaliseksi”, merkityksille rakentuvaksi sekä traditiota rakentavaksi ja siihen kiinnittyväksi. Sävellystään tai improvisaatiota aktiivisesti työstävä opiskelija on hyvinkin luovassa, oman musiikkinsa kanssa vuorovaikutteisessa prosessissa, vaikka olisi ihan yksinkin.   Koulutus 3.0: Oppijat tulevaisuuden luojina Tasolla 3.0 oppijat ovat keskeisiä uuden synnyttäjiä ja jakajia. Oppimista ei nähdä oppilaitoksiin, oppimisympäristöihin eikä muuhun ns. formaaliin opetukseen rajoittuvaksi, vaan sitä tapahtuu kaikkialla (Kuva 3). Jos edellisessäkin kuvauksessa oppijat olivat itseohjautuvia, on tässä oppiminen täysin oppijan hallussa oleva prosessi. Oppija voi paitsi asettaa omia tavoitteitaan, myös vaikuttaa oppimisen tapoihin ja menetelmiin, oppimateriaaleihin, valita oppimisympäristöjä ja olla myös aloitteellinen tarvitsemansa palautteen suhteen. Kuva 3. Verkottunut ja innovaatiokeskeinen oppiminen Gersteinin (2013) kuvaamana. Säpe-täydennyskoulutukset ovat esimerkki tällaisesta oppimisesta. Koulutuksiin on luotu toimintamalli, joka perustuu yhteiskehittelyyn ja jokaisen osallistuvan opettajan yksilölliseen tukemiseen tämän omassa opetustyössä – siitä huolimatta, että osallistujia on joka koulutuksessa ollut useita kymmeniä. Koulutus on toteutettu eräänlaisissa kehittäjäsoluissa, joissa sekä ohjaajat että osallistujat ovat jakaneet ideoita ja osaamistaan sekä reflektoineet yhdessä opetuskokeilujaan. Ohjaajat ovat eri puolilla Suomea toimivia kokeneita opettajia ja säveltämisen pedagogiikan kehittäjiä. Lisäksi koulutuksessa on tuettu verkostoitumista kaikkiin osallistujiin, erityisesti oman koulumuodon piirissä toimiviin opetuksen kehittäjiin valtakunnallisissa seminaareissa ja keskustelutilaisuuksissa. Koulutuksessa kehitettyjä menetelmiä julkaistaan sapettajat-blogissa ja julkaisuissa (linkit julkaisuihin: Reseptejä säveltämisen ohjaukseen ja Säveltäen ja soittaen). Säpe-koulutus on kytketty aiempaan kehittämistyöhön. Säveltämisen opettamisen ja ohjaamisen kehittämistyötä ovat musiikkipedagogit kuvanneet artikkeleissa (Ojala & Väkevä 2013) sekä perinteisiä säveltäjäkuvia ja pedagogisia asenteita haastavissa hankkeissa tuotetuissa julkaisuissa (Partti & Ahola 2016; Opus1). Säpe-koulutusten erityispiirteenä on se, että ne on toteutettu verkottuneen ja innovaatiokeskeisen mallin mukaan, jossa sekä osallistujat että koulutuksen ohjaajat ovat yhdessä luomassa uusia toimintatapoja omaan pedagogin työhönsä. Metropolian musiikin koulutus toimii vastuutahona ja organisoijana sekä tämän osallistavan yhteiskehittelyn mahdollistaja.   Säpe-opettajat arvioimassa omaa opetustaan Palaan alussa esittämiini kysymyksiin luovan musiikin  tekemisen pedagogiikasta. Kolmannen Säpe-koulutuksen päätösseminaarissa 20.9.2019 opettajat pohtivat omaa työtään evoluutiomallin pohjalta. Pyysin koulutukseen osallistuneita opettajia ja ohjaajia pohtimaan parin kanssa, mitä he tunnistavat alustuksena esittelemästäni Säpe-pedagogiikan evoluutiosta omassa työssään. Käytin pohjana Scharmerin erittelyä, jossa opettajakeskeinen työskentely oli jaettu kahdelle tasolle (kuva 4). Kuva 4. Säveltämisen pedagogiikan evoluutio Gersteinin ja Scharmerin matriisin mukaan. Opettajat kirjasivat pohdintojaan ja palauttivat minulle 34 lappua. Näistä pohdinnoista hahmottui neljä teemaa: Opettajat tunnistivat omassa opetuksessaan eniten arviointi- (taso 1.2) ja oppijakeskeistä (taso 2) pedagogiikkaa, mutta myös auktoriteettikeskeistä (taso 1.1) ja verkottunutta (taso 3) pedagogiikkaa. Opettajat mielsivät tasot yleisesti toisiaan tukeviksi. Järjestys, jossa opetuksessa edetään, saattoi olla myös käänteinen: ”2.0 tasoa käytän eniten omassa työssä. Mitä pidemmälle opinnoissa oppilas etenee, sitä enemmän tulee työtapoja tasoista 1.2 ja 1.1. […] Soivaa satsia [eli hyvältä kuulostavaa musiikin kudosta] saa tehtyä tietyin lainalaisuuksin. Niistä saa poiketa kun haluaa, mutta asiat on syytä kuitenkin tietää.” Oppilaiden uudet ideat ja dialoginen ote tuovat opettajalle uutta ”inspiraatiota, iloa, intoa”. Toisaalta myös oppilaiden uudenlainen innostus näkyy jopa kollegoille, kuten eräs opettaja kirjoitti: ” Soitonopettajan kommentti muhasta [musiikin hahmoaineet, ent. musiikin teoria ja säveltapailu]: Oppilaat on nykyisin niin onnellisia, kun ne tulee tunneilta.” Itseohjautuvuus on taito, jota oppilailta ei välttämättä voi suoraan edellyttää. Opettajalle aiheutuu esimerkiksi työrauhan ylläpitämiseen hankaluuksia, jos antaa paljon tukea vaativalle oppilasryhmälle liian suurta itseohjautuvuutta edellyttäviä oppimistehtäviä. Myös työyhteisöllä ja toimintakulttuurilla on merkitystä, vaikka opettaminen nähdäänkin pohdinnoissa yleisesti oppijan (tai ryhmän), opettajan ja opetettavan asian välisenä tapahtumana. Suoritus- ja vaatimuspainotteisuus välittyi joissakin kuvauksissa oppilaitosten työskentelyilmapiiristä, samoin kuin kollegoiden yhteinen tavoite lisätä oppijalähtöistä dialogia toisissa kommenteissa. Pyysin päätösseminaarin osallistujia kirjoittamaan myös mitkä ovat heidän toiveensa tästä eteenpäin Säpe-asioissa. Heidän toiveensa olivat samansuuntaisia kuin aiempien koulutusten osallistujien: jatkokoulutusta, säännöllisiä tapaamisia, lisää ideoiden jakamista! Onkin mielenkiintoista aloittaa tänä syksynä  jo neljäs Säpe-täydennyskoulutus ja jatkaa pedagogiikan kehittämistä esimerkiksi luovan toiminnan itseohjautuvuuden tai toimintakulttuurin kysymysten äärellä. Lähteet Gerstein J. (2014) Moving from Education 1.0 Through Education 2.0 Towards Education 3.0 Teoksessa L. M. Blaschke, C. Kenyon, and S. Hase (Toim.) Experiences in Self-Determined Learning Available on line. Bloomsbury: CreateSpace Independent Publishing Platform, 83–93. https://usergeneratededucation.wordpress.com/2014/12/01/experiences-in-self-determined-learning-moving-from-education-1-0-through-education-2-0-towards-education-3-0/ Hartikainen, S. (toim.) 2017. Reseptejä säveltämisen ohjaukseen. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/138723 Jackson, N. 2014. Evolution of Creativity in Higher Education 1.0, 2.0 & 3.0. https://www.linkedin.com/pulse/20141205204930-139815764-education-creativity-ecology-1-0-2-0-3-0/ Kupiainen, R. 2004. Taiteen ei-teknologinen maailmasuhde. Synnyt/Origines 1/ 2004, 1–19. https://docplayer.fi/6987664-Reijo-kupiainen-taiteen-ei-teknologinen-maailmasuhde.html Ojala, J. & Väkevä, L. (toim.) 2013. Säveltäjäksi kasvattaminen. Pedagogisia näkökulmia musiikin luovaan tekijyyteen. Opetushallitus, Oppaat ja käsikirjat 2013:3. Helsinki: Opetushallitus. Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Musiikki. https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/perusopetus/419550/sisallot/466343 Opetushallitus 2017. Musiikki taiteen perusopetuksessa. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/musiikki-taiteen-perusopetuksessa-2017 Opetushallitus 2019. Perusopetuksen opetussuunnitelman ydinasiat.  https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-opetussuunnitelman-ydinasiat Opus1. Sävellyspedagoginen aineistopankki. https://www.opus1.fi/ Partti, H. & Ahola, A. 2016. Säveltäjyyden jäljillä. Musiikintekijät tulevaisuuden koulussa. Sibelius-Akatemian julkaisuja 15. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Scharmer, C.D. 2017. Matrix of pedagogical evolution. https://www.slideshare.net/MikaelSeppl/otto-scharmers-matrix-for-educational-evolution-and-theory-u Säpe – säveltämisen pedagogiikkaa -koulutus. https://www.metropolia.fi/koulutukset/opetustoimi/saveltamisen-pedagogiikka/ Web 2.0. Wikipedia. https://en.wikipedia.org/wiki/Web_2.0#Web_1.0

Lue lisää