Avainsana: opettaja

Vallankäyttö opetuksessa ja ohjauksessa

22.10.2018
Anita Ahlstrand

Kun opettaa tai ohjaa, vaikuttaa toisen ihmisen ja ryhmän toimintaan. Käyttää siis valtaa. Miten vallankäyttö tukee ryhmän oppimista, rohkeutta käyttää opittua ja toimia uudessa tilanteessa? Opettaja ja ohjaaja hyvän käyttäytymisen mallina Kun opettaa tai ohjaa, toimii ryhmälle aina mallina, halusipa sitä tai ei. Ohjaajan toiminta antaa mallin hyväksyttävän käyttäytymisen rajoista. Juuri sen vuoksi se, miten ohjaa, on tärkeämpää kuin se, mitä ohjaa.  Pohdittavien kysymysten lista on pitkä, tässä joitakin esimerkkejä:   Miten ohjaaja suhtautuu ryhmän jäseniin? Jutteleeko ohjaaja heidän kanssaan, onko ohjaaja kiinnostunut heidän kuulumisistaan? Antaako ohjaaja heille aikaa ja tilaa keskustella asiasta ja myös asian vierestä? Kysyykö ohjaaja ryhmäläisten mielipiteitä? Ottaako ohjaaja ryhmän toiveita huomioon toiminnan suunnittelussa? Ottaako hän ryhmän mukaan toiminnan suunnitteluun? Miten ohjaaja suhtautuu arkaan tai ujoon ryhmäläiseen tai ryhmäläisten erilaisiin tapoihin reagoida? Tai ohjaajalle vieraisiin tapoihin opetella uusia asioita? Lisääkö ohjaaja huomaamattaan ryhmän epäonnistumisen pelkoa tai suorituspaineita?   Erityisesti se, kuinka vaativa tai vastaanottavainen ohjaaja on, vaikuttaa vahvasti ryhmäläisen haluun olla mukana ja kykyyn oppia tai soveltaa opittua omassa arjessaan. Vaativuus voi näkyä tekemisen rajoittamisena, pakottamisena tai käyttäytymisen kontrollointina. Vastaanottavuus taas näkyy hyväksyntänä, ymmärryksenä tai toiveiden ja tarpeiden huomioimisena. Vastaanottavainen ohjaaja keskustelee, kyselee, neuvottelee, ja helpottaa tällä tavoin luottamuksen syntymistä sekä sen säilymistä. Tasapainoilua vapauden ja vaatimusten välillä Paras tapa, jolla ohjaaja varmistaa ihmisen tasapainoisen oppimisen ja kehityksen, on käyttää valtaa voimavaralähtöisesti ja vastavuoroisesti. Tällöin voidaan puhua ohjaavasta vallankäytöstä. Ohjaavassa vallankäytössä ohjaaja rohkaisee ryhmäläisiä ilmaisemaan omia mielipiteitään, kunnioittaa heidän ainutkertaisuuttaan ja uskoo heidän kykyihinsä. Ohjaava vallankäyttö yhdistää yksittäisen ryhmäläisen tarpeet muiden ryhmässä toimivien tarpeisiin. Näin ohjaajan ja ryhmän velvollisuudet ja oikeudet täydentävät toisiaan. Tällainen toiminta kehittää jokaisen oma-aloitteisuutta ja yhdessä toimimista. Lisäksi ohjaava vallankäyttö lisää koettua pätevyyttä ja arvostuksen tunnetta. Syntyy halu kuulua ryhmään ja toimia osana sitä. Ohjaava vallankäyttö on kuitenkin syytä erottaa ”kivana kaverina” toimimisesta. Liian sallivassa ilmapiirissä ohjaaja ei vaadi ryhmältä mitään, mikä lisää alkuviehätyksen jälkeen turvattomuutta ja epävarmuutta.  Ryhmäläinen ei tällöin myöskään opi ymmärtämään toimintansa seurauksia itselleen tai muille. Peiliin katsomisen paikka Minulta on usein kysytty, saako ryhmäläinen kieltäytyä toiminnasta. Miten perustelen ryhmälle, jos joku ei teekään kaikkea tai seuraa välillä sivusta? Minkälainen soppa tulee, jos kaikki saavat päättää itse? Välillä kokeneellekin opettajalle ja ohjaajalle käy niin, ettei varsinaisesta tekemisestä tule ryhmän kanssa yhtään mitään, mikään ei mene suunnitelmien mukaan, ketään ei kiinnosta ja kaikki on yhtä kaaosta. Ja ennen kuin ohjaaja ehtii tarkemmin miettiä, hän on jo käyttänyt useaa negatiivista vallankäytön muotoa – huutanut, uhkaillut, kiristänyt tai pakottanut… Tai unohtanut ajatella, mitä sanaton viestintä – kehon kieli, ilmeet ja eleet – kertoo ryhmälle. Virheitä sattuu jokaiselle ja niistä myös oppii. On hyvä ottaa aikalisä ennen kuin negatiivinen vallankäyttö riistäytyy käsistä. Silloin on syytä pysäyttää tilanne ja keskustella ryhmän kanssa: Mikä mättää? Miltä tilanne näyttää tai tuntuu? Mitä me kaikki voimme tehdä toisin? Miten tästä eteenpäin? Voi vaikka laittaa tiskimikin kiertämään, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. Ohjaava vallankäyttö voi tuntua ryhmäläisistä oudolta, jos he ovat tottuneet siihen, että opettaja tai ohjaaja päättää, miten asiat tehdään. Omien onnistumisten kokemusten myötä ohjaaja oppii löytämään oman persoonallisen tavan ohjata ja käyttää valtaa niin, että se tukee ryhmän toimintaa ja oppimista. Valta on vastuuta ja tämän vuoksi kolme koota - keskustelu, kannustus ja kiitos - toimii mielestäni tässäkin!   Kirjoittaja: LitM Anita Ahlstrand on erikoistunut psykomotoriikkaan, soveltavaan liikuntaan, erityispedagogiikkaan ja tuotekehittämiseen. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina Liikkuminen ja toimintakyky sekä Sosiaalinen hyvinvointi osaamisalueilla. Hänellä on pitkä kokemus eri ikäisten ja erilaisten ihmisten voimavaralähtöisestä ohjaamisesta ja työskentelystä ryhmälähtöisten ja kehollisten työtapojen äärellä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisläheisestä työstä, luovuuden ja kehollisten työtapojen monista mahdollisuuksista sekä arjen pienistä onnistumisista.   Ohjaajuutta on tutkittu ja kehitetty muun muassa Metropolian Kepeli-hankkeessa, jossa Anita Ahlstrand työskentelee. Tämä blogin ensimmäinen versio on julkaistu aiemmin Kepeli-blogissa >>   Lähteinä käytetty mm: Ahlstrand. 2017. Moikataan varpailla. Oivalluksia ohjauksesta, liikkumisesta ja oppimisesta. Helsinki: Oppimateriaalikeskus Opike. Dever & Karabenick. 2011. Is authoritative teaching beneficial for all students? A multi-level model of the effects of teaching style on interest and achievement. School Psychology Quarterly 26 (2), 131–144. Harjunen. 2012. Patterns of control over the teaching-studying-learning process and classrooms as complex dynamic environments: a theoretical framework. European Journal of Teacher Education 35 (2), 139–161. Marsh, Waniganayake & De Nobile. 2014. Improving learning in schools: the overarching influence of ‘presence’ on the capacity of authoritative leaders. International Journal of Leadership in Education: Theory and Practice 17 (1) 23–39. Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus. Walker. 2008. Looking at teacher practices through the lens of parenting style. The Journal of Experimental Education 76 (2), 218–240.

Opettajan muuttuva työnkuva

16.4.2018

Kun maailma muuttuu, muutokset heijastuvat opettajan työhön. Metropolia Ammattikorkeakoulu kehitti vuoden 2017 aikana muuttuviin vaatimuksiin vastaavan lehtorin työnkuvan (Kuvio 1). Se sisältää seuraavat osa-alueet: ennakointi ja uudistuminen, aluevaikuttaminen, oppijalähtöinen arki, lehtorina Metropoliassa sekä tutkiva ja innovoiva työote. Kuvio 1. Korkeakouluopettajan työn osa-alueet Opettaja ennakoi ja uudistaa Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan uudenlaista osaamista, sillä muun muassa kokonaan uusia ammatteja syntyy. Maailman muuttuminen haastaa opettajaa, joka työssään ennakoi erilaisia kehitystrendejä opetuksen sisällöissä, pedagogiikassa ja digitaalisuuden käytössä. Opettaja uudistaa opetussuunnitelmaa vastaamaan uusia tulevaisuuden tarpeita, kuten teknologian kehitystä. Yksilöllinen oppiminen ja ohjaus korostuu, minkä vuoksi opettajan tulee kehittää oppimisprosessia oppijalähtöisesti. Opettaja aluevaikuttajana Opettajalta edellytetään lisääntyvää yhteistyötä sekä koulun sisällä, että yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. Ammattikorkeakoulussa opettaja rakentaa ja ylläpitää aktiivisia yhteyksiä työelämään. Hän toimii monialaisissa verkostoissa kansallisesti ja kansainvälisesti myös muiden koulutusorganisaatioiden kanssa. Lain mukaan ammattikorkeakoulun tehtäviä ovat opetus, soveltava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI-toiminta) sekä yhteistyö elinkeino- ja muun työelämän kanssa. Opettaja edesauttaa tiedon vapaata liikkumista ja saatavuutta tuottamalla erilaisia julkaisuja. Opettaja voi myös muotoilla oman osaamisensa kiinnostaviksi koulutuskokonaisuuksiksi, esim. työelämän täydennyskoulutuksiksi. Oppijalähtöinen arki opettajan työnä Opiskelijakeskeinen oppiminen ja opettaminen ovat keskeisessä roolissa oppimisprosessissa. Opettaja toimii yksilöllisen oppimisen mahdollistajana. Hän auttaa ja innostaa opiskelijoita oppimaan käytännön työelämässä tarvittavia ajantasaisia tietoja, taitoja sekä asennetta. Opettaja stimuloi opiskelijan motivaatiota ja toteuttaa oppijan polkua, muun muassa tutkivaa, yhteisöllistä ja iImiölähtöistä oppimista erilaisissa oppimisympäristöissä. Opettaja edistää opiskelijan sitoutumista oppimisprosessiin ja soveltaa nykyteknologian mahdollisuuksia osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Oppiminen voi toteutua tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) hankkeissa tai erilaisissa innovaatiokeskittymissä, joiden tuloksia hyödynnetään myös opetuksessa. Tämä edellyttää, että opettaja seuraa pedagogista ja oman alansa tutkimusta. Näin opettaja voi tehdä omia ketteriä pedagogisia kokeiluja. Tulosten dokumentointi helpottaa jatkuvaa kehittämistä. Lehtorina Metropoliassa Yritys toteuttaa strategiaansa kaikessa toiminnassaan. Tämä edellyttää, että opettaja tuntee organisaation strategian ja hahmottaa oman roolinsa sen toteuttamisessa. Opettajan arjessa tämä näkyy niin, että hän toimii tarvittaessa joustavasti ja ketterästi ottaen huomioon oppijan ja organisaation edun. Yhteisöllisyys on organisaation tärkeä voimavara.  Opettaja voi edistää yhteisöllisyyttä jakamalla avoimesti osaamistaan yhteisössään ja osallistumalla oman työyhteisönsä kehittämiseen. Työskentely yhteisten päämäärien edistämiseksi luo edellytyksiä työhyvinvoinnille. Hyvinvoinnin kasvaessa työn tuottavuus ja työhön sitoutuminen kasvaa. Onkin tärkeää, että opettaja huolehtii omasta jaksamisestaan muuttuvien vaatimusten keskellä. Opettajan tutkiva ja innovoiva työote Opettaja kehittää itseään, jotta hänen ammattitaitonsa pysyy yllä muuttuvassa maailmassa. Hän reflektoi säännöllisesti substanssi-, pedagogista ja digitaalista osaamistaan. Opettaja tarkastelee kriittisesti toimintaansa opettajana ja etsii uusia ideoita toimintansa kehittämiseksi. Opettaja on oma-aloitteinen ja toimii yrittäjämäisellä otteella. Löytääkseen uusia ratkaisuja opetustilanteisiin, TKI-toimintaan ja täydennyskoulutukseen opettaja toimii proaktiivisesti, innovatiivisesti ja ottaen harkittuja riskejä. Kun opettaja toimii rakentavasti työyhteisössä, hän luo työympäristön, joka rohkaisee luovaan ajatteluun ja innovatiiviseen työskentelyyn. Elinikäinen oppiminen on totta opettajalle, joka kehittää moninaisuusosaamistaan sekä kieli- ja kulttuuriosaamistaan. Tällöin hän työskentelee ammatillisen etiikan mukaisesti ja edistää työyhteisössä moninaisuuden ja erilaisuuden arvostamista sekä niistä oppimista. Työnkuva osaksi opettajan arkea Nyt kun Metropolian lehtorin työnkuva on valmis, työskentely jatkuu työnkuvan käyttöön ottamisella ja opettajuuden kehittymisen seuraamisella. Lehtorin työnkuvassa on määritelty kaikilta opettajilta edellytettävä perustaso. Eri aikoina opettajan työ voi painottua eri tavoin. Ollakseen hyvä opettaja ei kaikkea tarvitse hallita huipputasolla, vaan joillakin alueilla perusvalmiuksien osaaminen on riittävää. Ajattelen itse niin, että tarvitaan laajaa ja moninaista keskustelua siitä, mitä kukin osa-alue konkreettisesti sisältää ja mitä se tarkoittaa juuri minulle. Vain tällä tavalla opettajan työnkuvasta voi syntyä yhteinen näkemys. Oivallinen tilaisuus käydä keskustelua uudesta opettajan työnkuvasta ovat kehityskeskustelut, joissa esimies ja opettaja tarkastelevat opettajan omaa toimintaa ja työkenttää sekä muutokseen tarvittavaa tukea ja koulutusta. Opettajuus eri vuosikymmenillä Opettajan työnkuva on muuttunut vuosikymmenten saatossa: 1990-luvun alussa ammatillinen opettaja oli oman opetusaineensa itsenäinen asiantuntija, joka luennoi aiheesta, toteutti harjoituksia, varmisti tiedon perillemenon ja taitojen hallinnan (Tiilikkala, 2004). Ammattikorkeakoulun myötä opettajan työnkuva on 2000-luvun alussa monipuolistunut ja laajentunut.  Opettajista on tullut monipuolisia asiantuntijoita, joiden työ koostuu opettamisen lisäksi lukuisista muista tehtävistä. (Auvinen, 2004) Opettajakeskeisyys on joutunut väistymään ja opetus on muuttunut opiskelijakeskeisemmäksi. Oppimista tukevat menetelmät ovat muuttuneet ja yksilöopetuksen rinnalle on noussut pari- ja tiimiopettajuus. Kansainvälisyys ja yrittäjämäinen työskentely sekä erilaiset oppimisympäristöt tuovat muutoksia opettajuuteen. (Kakkonen, 2016). Miten opettajan työn muutos näkyy omassa organisaatiossasi? Miten korkeakouluopettajan työnkuva rakennettiin? Tässä tekstissä esitellyn korkeakoululehtorin työnkuvan työsti työryhmä, jonka tavoitteena oli kuvata, mitä uudistuva opettajuus tarkoittaa. Aluksi työryhmä perehtyi kansalliseen ja kansainväliseen tutkimustietoon korkeakoulun opettajuudesta ottaen huomioon ammatillisen osaamisen ja tulevaisuuden visiot opetuksesta ja oppimisesta sekä työelämästä. Tältä pohjalta työryhmä rakensi alustavan hahmotelman opettajuuden osa-alueista. Sen jälkeen Metropolian opettajat määrittelivät opettajalta tulevaisuudessa vaadittavaa osaamista. Näkemyksiä tulevaisuuden opettajuudesta työryhmä testasi myös luottamusmiehillä, Metropolian osaamisaluepäälliköillä, johdolla ja Opetusalan Ammattijärjestöllä. Lopuksi työryhmä tuotti kuvauksen tulevaisuuden opettajan työnkuvasta. Työnkuvan toteuttaneeseen työryhmään kuuluivat Marjatta Kelo, Marita Huhtaniemi, Minna Kaihovirta-Rapo, Jenni Koponen, Mari Virtanen Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Kirjoittaja: Marjatta Kelo, FT, toimii Metropoliassa kehityspäällikkönä ja hänen vastuualueenaan on ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittäminen. Lähteet: Auvinen, P. 2004. Ammatillisen käytännön toistajista monipuolisiksi aluekehittäjiksi? Ammattikorkeakouluuudistus ja opettajan työn muutos vuosina 1992-2010. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteellisiä julkaisuja n:o 100. http://joypub.joensuu.fi/publications/dissertations/auvinen_aluekehittajaksi/auvinen.pdf Kakkonen M. (Toim.) 2016. Ammattikorkeakoulun opettajuus muutoksessa., In: D Vapaamuotoisia julkaisuja – Free-From Publications 77, Mikkelin ammattikorkeakoulu. URN:ISBN:978-951-588-563-0 Tiilikkala, L. 2004. Mestarista tuutoriksi. Suomalaisen ammatillisen opettajuuden muutos ja jatkuvuus. Jyväskylä studies in education psychology and social research 236. http://selene.lib.jyu.fi:8080/vaitos/studies/studeduc/9513917215.pdf