Mikä on….

….Korkeakouluopiskelijalle erinomainen tilaisuus päästä työskentelemään ohjatussa ympäristössä yritysten kanssa?

….Yrityksille mahdollisuus tutustua uusiin osaajiin, olla mukana avoimessa kehittämisen ekosysteemissä ja samalla tarkastella, millaisia kasvumahdollisuuksia jollekin uudelle idealle tai teknologialle olisi tarjolla?

Tätä on 10 Days 100 Challenges – kolmen pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulun, Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian, yhteistyössä vuosittain toteuttama innovaatio-ohjelma. Ohjelman synnyn taustalla on työelämän murros, joka haastaa perinteiset ammatit, mullistaa työelämää ja kyseenalaistaa perinteisen oppimisen mallit (Vuorio 2018).

Mitä käytännössä tehdään?

Ohjelma perustuu neljään perusasiaan:

• Yritykset antavat haasteita, jotka nousevat todellisesta työelämästä.
• Opiskelijat luovat uusia konsepteja haasteiden ratkomiseksi.
• Haasteiden ratkominen tapahtuu moniammatillisissa opiskelijaryhmissä.
• Ryhmiä ohjaavat valmentajana toimivat, pääsääntöisesti palvelumuotoiluun ja innovaatiotoimintaan erikoistuneet opettajat ja asiantuntijat.

Tiivistä työskentelyä ja palvelumuotoilua

Yksi olennaisimmista asioista mallissa on tiiviys: työskentely tapahtuu lyhyellä, mutta intensiivisellä 10 päivän periodilla. Näiden päivien aikana työskentely etenee vaiheittain:

• ongelmaan tutustuminen,
• ongelman määrittely,
• ongelman uudelleenmuotoilu,
• varsinainen työskentely ongelman parissa. Toimenpiteinä mm. tiedonkeruu, (esim. haastattelut ja yritysvierailut), tietojen ryhmittely ja organisointi käyttämällä ryhmittelykaavioita, käyttäjä- ja asiakasprofiilien luominen, NABC-mallin luominen, konseptin jalostaminen ja kirkastaminen, prototyypin toteuttaminen ja esittelymateriaalin valmistaminen,
• loppuesitys, jossa ryhmät esittelevät tekemänsä konseptit muille ryhmille, opettajille ja haasteiden antajille.

Keskeisinä työkaluina uusien konseptien kehittämisessä käytetään palvelumuotoilun keinoja ja metodeja. Palvelumuotoilu (Service Design) on laajahko käsite, mutta tiivistettynä se tarkoittaa uusien palveluiden ja tuotteiden kehittämistä ja suunnittelua muotoilun menetelmiä hyödyntäen. Keskiössä on loppukäyttäjän tarkasteleminen ja ymmärtäminen. Tyypillinen esimerkki palvelumuotoilun menetelmästä, joka on peräisin muotoilun konseptointityökalujen valikoimasta on iteratiivinen ajattelu: toistetaan riittävän kauan sykliä, jossa havainnoidaan jotakin ongelmaa, joka sitten visualisoidaan, arvioidaan ja jalostetaan. Riittävän monen kierroksen jälkeen voidaan koettaa ymmärtää, mistä kyseisessä ongelmassa on kyse. Palvelumuotoilu on moniammatillista tiimityötä ja siksi se on valittu kehittämisen metodiksi, ja koska 10 Days 100 Challenges haasteet ovat juuri pääsääntöisesti palveluihin ja uusiin tuotekonsepteihin liittyviä. (palvelumuotoilusta on löydettävissä paljon verkkoaineistoa, ks. esim. This is Service Design doing, Stickdorn / Lawrence / Hormeß / Schneider. n.d.).

Luennot

Jokainen päivä aloitetaan innostavalla luennolla, jossa käsitellään päivän ohjelmaan liittyviä teemoja eri näkökulmista. Esimerkiksi palvelumuotoilun osaamista ei siten tarvitse etukäteen olla, vaan perusteita käydään läpi luennoilla. Luennoista vastaavat ohjelmassa opiskelijoiden valmentajina mukana olevat asiantuntijaopettajat, haasteet antaneiden yritysten edustajat ja mukaan kutsutut vierailevat luennoitsijat. Tavoitteena on antaa työkaluja ja uusia näkökulmia ja ajatuksia tiimien työhön.

Valmentajat

Jokaiselle tiimille on nimettynä omat valmentajat, joiden tehtävänä on tukea ja ohjata tiimin työskentelyä. Valmentajat ovat pääsääntöisesti opettajia ja ohjelmassa työskentely omalta osaltaan muuttaa tapaa toimia opettajana. Perinteinen, opettaja-opiskelija-vuorovaikutus muuttuu enemmänkin asiantuntijan antaman konsultoivan roolin suuntaan, jossa opettaja, kuten Mari Virtanen (2018) on blogissaan todennut, on innostava [ja] oppimisen mahdollistaja, ohjaaja ja valmentaja. 

Ryhmän jäsenten roolit

Tiimien tehtävänä on organisoitua niin, että jokaiselle tiimin jäsenelle on jokin rooli. Roolitus on tiimin toiminnan kannalta tärkeää, jotta jokaiselle on mielekäs tehtävä ja että työkuorma jakautuu mahdollisimman tasaisesti. Tiimien tehtävänä on myös valita keskuudestaan projektipäällikkö, joka vastaa kokonaisuudesta. Muut roolit vaihtelevat haasteiden ja tiimien jäsenten osaamisten mukaan. Joku saattaa huolehtia esim. visuaalisesta suunnittelusta, joku toinen taas huolehtii koodaamisesta ja kolmas tiedonkeruusta ja dokumentoinnista. Työskentelylle varatun lyhyen ajan takia on kuitenkin välttämätöntä, että kaikki tekevät tarvittaessa kaikkea: työskentelystä ei voi kieltäytyä sillä perusteella, että on jo hoitanut oman osuutensa.

Moniammatillisuus toimii 10 Days 100 Challenges toteutuksessa erityisen hyvin. Se on palvelumuotoilun toimintatapa, jota opiskelijat voivat ohjatusti harjoitella. Lisäksi monialaiset tiimit, joiden jäsenet eivät välttämättä ole haasteen alan asiantuntijoita, voivat ”ulkopuolisina” nähdä haasteessa kehittämiskohteita, jotka asiaan syvällisesti vihkiytynyt esim. opiskelija ei ehkä huomaisi. Edellytyksenä toimivalle monialaisuudelle kuitenkin on, että keskeinen ongelma (haaste) on määritelty riittävän geneerisesti. Projektihaasteet eivät siis voi olla tilaustöitä.

Arviointi

Käytännössä opiskelijalle prosessi on kymmentä työpäivää pidempi, koska se aloitetaan orientoivalla ennakkotehtävällä ja päätetään tiivisjakson jälkeen tehtävään oppimisportfolioon, jonka palauttamiselle annetaan aikaa kesän yli. Tämä antaa aikaa oppimiselle ja opittujen uusien taitojen läpikäymiselle. Opiskelija saa ohjelmaan osallistumisesta 10 opintopistettä, mikäli suorittaa ennakkotehtävän, osallistuu hyväksytysti työskentelyyn ja toteuttaa 5 opintopisteen laajuisen oppimisportfolion.

Arvioinnissa otetaan huomioon myös prosessin aikana saatavat palautteet. Palautetta kerätään monella tapaa: opiskelijat tekevät tiimikohtaiset vertaispalautteet, valmentajat seuraavat tiimien työskentelyä ja arvioivat sitä päiväkohtaisesti. Myös yritykset antavat omat palautteensa.

Toimiiko tämä?

Kesäkuussa 2019 10 Days 100 Challenges -ohjelma järjestettiin kolmannen kerran. Lähes sata kolmen ammattikorkeakoulun opiskelijaa kokoontui Aalto-yliopiston Harald Herlin-oppimiskeskuksessa ja Metropolian Arabian kampuksella kahdeksan yrityksen antamien aiheiden ympärille.

Millaisia palautteita ohjelmasta on kolmen vuoden kokemuksella saatu?

Palautteiden ja paikan päällä nähdyn ja koetun perusteella työskentely oli useimpien mielestä erittäin mieluisaa, aikataulusta ja työskentelyn intensiivisyydestä huolimatta. Monet opiskelijatiimit tekivät pyöreitä päiviä haasteensa parissa, aamusta iltamyöhään. Myös monet oppimisportfoliot olivat kattavia ja korkeatasoisia ja osoittivat, että työskentelyyn oli todella paneuduttu, ja että ohjelmasta oli opittu uusia hyödyllisiä taitoja.

Myös haasteiden antajat olivat tyytyväisiä lopputuloksiin. Mukanaolijat, mukaan lukien myös opettajat ja yritykset ovat kokeneet oppineensa uutta. Tärkeää on myös, että entuudestaan toisiaan tuntemattomat opiskelijat ja henkilökunta muodostivat uusia keskinäisiä verkostojaan. Mukanahan eivät ole vain yritykset ja korkeakoulu, vaan myös uudenlainen kolmen ammattikorkeakoulun verkosto.

Ratkeavatko haasteet?

Tämän vuoden ohjelma osoitti edellisten vuosien tapaan, miten eri korkeakouluista tulevien, monessa tapauksessa toisiaan tuntemattomien opiskelijoiden yhdessä työskentely voi olla samaan aikaan haastavaa, mutta mielekästä ja myös tuloksellista.

Ohjelmassa syntyneet konseptit ja muut tulokset ovat selkeä osoitus siitä, että oikein ohjattuna ja ohjeistettuna monialainen tiimi, jonka jäsenillä ei välttämättä ole aiheeseen erityisosaamista, kykenee lyhyessäkin ajassa tuottamaan ratkaisuehdotuksen monimutkaiseenkin ongelmaan. Siitäkin huolimatta, että lähtökohta olisi hahmoton, ja vaikka tiimin jäsenet eivät entuudestaan tuntisikaan toisiaan.

Sitä on monialaisuuden voima.

Kaikille avoin ohjelma ★    10 Days 100 Challenges-ohjelmaan voi ilmoittautua kuka tahansa 3AMK-opiskelija, mutta se on avoin kaikille muillekin kiinnostuneille. Joka vuosi toteutuksessa onkin ollut mukana muutamia ulkopuolisia, jotka ovat halunneet tulla kokeilemaan monialaista työskentelyä tai täydentämään osaamistaan. Ohjelmaan mukaan pääsy edellyttää kirjallisuuteen ja omaan motivaatioon perustuvan ennakkotehtävän tekemistä hyväksytysti. ★   Tämän vuoden teemana olivat tulevaisuuden työ ja kestävä kehitys. Millaisia haasteita tulevaisuuden työelämä tuo tullessaan ja miten yritysten pitäisi ennakoida kestävän kehityksen edellyttämiä muutoksia tuotteissaan ja markkinoinnissaan? Varsin laaja aihepiiri kattoi muiden muassa tällaisia kysymyksiä: Miten teknologia-alat voisivat olla nykyistä houkuttelevampi uravaihtoehto myös naisille? Mitä pitäisi tehdä, että kestävän kehityksen mukaiset tuotteet ja valinnat löytyisivät kaupasta helpommin? Tai millaisia vakuutusmuotoja tarvitsisi työelämä, jossa keikkatyö yleistyy kovaa vauhtia? ★   Ohjelmaan voi tutustua mm. osallistujille suunnatun manuaalin avulla: 10 Days 100 Challenges Handbook (Spokes & Vuorio 2018).

Kirjoittaja

Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lähteet:

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Laurea-ammattikorkeakoulu & Metropolia Ammattikorkeakoulu. n.d. 10 Days 100 Challenges. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: http://10days100challenges.fi/

Stickdorn / Lawrence / Hormeß / Schneider. n.d. #TiSDD Method Library. This is Service design doing. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: https://www.thisisservicedesigndoing.com/methods

Spokes Pamela & Vuorio Tiina. 2018. 10 Days 100 Challenges: Handbook. Julkaisija: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-127-1

Virtanen, Mari. 2018. Korkeakouluopettajan ammatillisuuden kehittyminen. Blogipostaus. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2018/03/13/korkeakouluopettajan-ammatillisuuden-kehittyminen/

Vuorio, Tiina. 2018. 10 DAYS 100 CHALLENGES – syväsukellusta tulevaisuuden työelämätaitoihin. Blogikirjoitus. Tikissä-blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2018/09/18/10-days-100-challenges-syvasukellusta-tulevaisuuden-tyoelamataitoihin/

The idea of this 3-part blog post series on Digital Baby Steps is to encourage UAS teachers, who would like to produce more online teaching material but find it hard to make time for it, to take very simple steps toward this goal. The aim is to share with you some of the insights I’ve had in my role as a communication teacher teaching Professional English to mainly ICT and Industrial Management students at Metropolia UAS, whilst advancing on my path toward blended learning. If on the other hand you, my reader, are more into taking giant leaps in the world of online learning, I warmly recommend taking a look at the work of Dr Mari Virtanen on ubiquitous learning environments (Virtanen, 2018).

The first part of this series of digital baby steps (Holappa, 2018) dealt with learning to make YouTube videos together with the students in an ad hoc manner during their English lesson. Slightly modified principles of a business concept called MVP (Minimum Viable Product) were applied to carry out the task. In this case, it meant executing the task, from planning and instructing to doing and finalizing, in a very simple manner requiring “the least effort” in order to save everybody’s time and resources.

This second part on digital baby steps concentrates on transforming classroom teaching material into online material suitable for self-study by the students. A simple example is given below.

Identifying teaching content suitable for self-study

In the spring 2019, I spent some time identifying the type of teaching contents of my current English courses that could possibly benefit both the students and me, if put online to be used as self-study material by the students. A significant part of English communication lessons at university level and particularly in universities of applied sciences tends to rely heavily on interactive group exercises performed in class.

Similarly, English is often integrated with substance teaching (Kammonen, 2012) which means that English is used as working language particularly in studies carried out as projects. This kind of integration, also called Content and Language Integrated Learning (CLIL), is currently considered best practice and recommended particularly by The Finnish Network for Language Education Policies and many researchers (see for instance Toivanen & Sankila, 2019). It is of course quite clear it would make no sense to turn any of this type of interactive class activity into online self-study.

However, some of the work that needs to be carried out especially in projects requires structured and concise report writing skills, for example in the form of Bachelor’s/Master’s theses and abstracts. And even though report writing skills can be taught interactively as well, it is a skill that university level students can learn through self-study quite easily. In fact, the current curriculum at Metropolia contains a prerequisite requirement of B2 for English courses on a six-level scale from A1 to A2, B1, B2, C1 and C2 based on CEFR, the Common European Framework of Reference for Languages (Council of Europe, 2019). The students’ ability to adopt and apply the type of discourse needed for academic report writing through online studies is thus mostly very good.

Consequently, writing abstracts was identified as one teaching content suitable for online self-study. For the students, the benefit would be having more freedom in terms of choosing time and place of study. In addition, the teaching would be available as many times as needed. For me, and naturally for the students as well, it would mean that time earlier spent teaching and learning writing skills in the classroom could be used for interactive classwork in the future.

Using PDSA cycle

for a structured and time-saving approach to create the online self-study material

The PDSA cycle (see for instance The W. Edwards Deming Institute, 2019), also known as the Deming cycle, is

a business concept that can be well applied to pedagogical contexts. The PDSA cycle is a model used for continuous quality improvement and it contains four repetitive steps of 1. Plan, 2. Do, 3. Study and 4. Act.

The PDSA cycle for creating the online self-study material for the students was the following:

Step 1: Plan (plan how to do what needs to be done)

To plan the online self-study material, I wrote down my requirements including the followin

g five, very simple points:

1. Keep it simple and relevant.
2. Make use of existing material.
3. Include audio only for simplicity, no video.
4. Concentrate on being informative (as opposed to being inspirational and motivational).
5. Write down a rough script and accept slight mistakes/hesitation for a natural effect.

Step 2: Do (do what needs to be done)

To create the material, I first looked into a few options on how to execute the task at hand and decided to go for a PowerPoint presentation with audio, which basically means making the slides plus recording the script to explain the slides. For my existing slides to work more independently, they needed some tweaking as they did not contain very much text. Therefore, I added informative text on each slide and made sure they followed a strict logic.

After this, I wrote a simple script for each slide and rehearsed speaking out the slides for a few times. Following a full script would have sounded as if I’m reading from a paper and I wanted to avoid that. For recording the slides, I googled ‘how to make Powerpoint slides with audio” and found plenty of short videos that explained what I needed to do. The presentation ended up having 4 slides only and it is approximately 10 minutes long.

Step 3: Study (study outcome by getting feedback)

For this step, it would have been good to ask a few colleagues for feedback, but I decided to get the feedback straight from the students to save time. Consequently, I uploaded the self-study assignment to the school learning management system OMA along with very short and simple feedback questions on clarity, usefulness, user-friendliness and length of slide show. Free commenting was also possible.

The feedback, which exceeded all my expectations, was excellent as seen below:

Scale 1-5, with 5 being the highest

• Clarity  4.8
• Usefulness   4.5
• User-friendliness  4.5
• Length of slide show   4.7 (“Just Perfect!” “In my opinion, the length was good!”)

Surprisingly, the length was not criticized, probably because it was quite clear it couldn’t have been made any shorter. All content was relevant. Similarly, the slides themselves were not criticized. I was expecting the students to recommend adding a talking head, but they didn’t. Instead, this is what they wrote: “I endorse using this format more often.” “I think this method works great.” “A brief but a comprehensive package of easily digestible and very useful content.”

Step 4: Act (act on results of step 3 by identifying corrective measures)

Based on student feedback, it was clear that no critical corrective measures needed to be taken at this point. This is proof of the PDSA cycle working well in simple tasks like this one  – thorough planning seems to yield positive results the first time around.

Even though the slides didn’t receive any criticism, I am thinking of making a similar slide show on paraphrasing and making the slides more attractive by following the recommendations by Hannu Turunen in his blog post. To do that, I will go back to Step 1. Plan and then repeat the cycle upto Step 4. Act.

Taking baby steps in creating online teaching material using simple methods is a good idea for anyone with limited time resources. Try it out and you will be positively surprised. So the question is… what teaching contents would you like to put online and how?

Sources:

Council of Europe. 2019. Common European Framework of Reference for Languages (CEFR) Available at: https://www.coe.int/en/web/common-european-framework-reference-languages/table-1-cefr-3.3-common-reference-levels-global-scale

Holappa Sonja. 2018. Digital baby steps 1/3. Co-learning with students in the spirit of MVP. Blogpost. Available at: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2018/05/21/1437/

Kammonen Leena. 2012. Englannin opetuksen integrointi ammattikorkeakoulussa. Thesis. HAMK

The W. Edwards Deming Institute. (2019). PDSA Cycle. Available at: https://deming.org/.

Toivanen Kirsi-Marja & Sankila Kaija 2019. The Future is Now – UAS Language Education in Transition. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 10(1). Available at: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-helmikuu-2019/the-future-is-now-uas-language-education-in-transition

Turunen Hannu. 2019. Näin teet hyvän PowerPoint-esityksen. Blogikirjoitus. Available at: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2019/01/27/nain-teet-hyvan-powerpoint-esityksen/

Virtanen Mari. 2018. The development of ubiquitous 360° learning environment and its effects on students’ satisfaction and histotechnological knowledge. Doctoral dissertation. Available at: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526218298.pdf

Yhteiskehittäminen on hedelmällinen tapa työskennellä. Ammattikorkeakoulussa meillä on kokemusta useista kehittämishankkeista, joissa yhteiskehittely on mahdollistanut yltämisen huikeisiin tuloksiin.  

Mutta mitkä asiat ovat yhteiskehittelyn ytimessä? Mitä meidän siitä tulisi ymmärtää? Ja mitä lisäarvoa hanketyössä jo melko tutuiksikin tulleet opit yhteiskehittämisestä voisivat antaa pedagogin arjen työhön – miten oppeja voisi tuoda osaksi ammattikorkeakoulun päivittäistä opetusta?

Pönötyksestä yhteiseen tekemiseen

Yhteiskehittäminen (engl. co-creation) on prosessi, jossa esimerkiksi jatkojalostetaan jo olemassa olevia toimintamalleja sekä luodaan uusia käytäntöjä ja kokemuksia yhdessä loppukäyttäjien kanssa. Käyttäjästä tulee passiivisen kuluttajan sijaan itse käytännön rakentaja.

Siten ei puhuta enää osallistamisesta, vaan konkreettisesta yhdessä tekemisestä ja aktiivisesta osallisuudesta. Yhteiskehittämisen prosessi kuljetaan yhdessä alusta alkaen: suunnitteluvaiheesta lopputulokseen.

Yhteiskehittämisen taika on mielestäni siinä, että se murentaa asiantuntijuuden korkean korokkeen ja pakottaa alas ruohonjuurelle. Työn touhussa unohtuvat tittelit, pönötys ja pokkurointi. Yhteisen pöydän äärelle kokoontuu joukko erilaisia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tuovat pöytään tasa-arvoisina oman osaamisensa, kokemuksensa, kysymyksensä, halunsa olla mukana jossain, muuttaa jotain ja luoda jotain uutta. Sillä, perustuuko osallistujien ajatukset käytännön kokemukseen tai tutkittuun tietoon, ei ole merkitystä.

Yhteiskehittämisellä vahvistetaan yhteistä ymmärrystä. Siinä tutkitaan kokemuksia, ideoidaan ja kokeillaan. Haetaan yhdessä vastauksia kysymyksiin Mitä? Miten? Missä? Miksi? Parhaimmillaan se vahvistaa toimijuutta, vähentää suoriutumispaineita sekä herättää uteliaisuuden ja halun oppia muilta ja muiden kanssa.

Miten syntyy dream team, unelmien tiimi?

Yhteiskehittäminen on hedelmällisimmillään, kun se tapahtuu unelmien tiimissä. Tällainen dream team syntyy, jos jokainen tiimin jäsen pyrkii saamaan toiset loistamaan. Kaikkien kukkien pitää saada kukkia.

Tiimin jäsenten vahvuuksien ja potentiaalin esiin tuominen (ja joskus kaivaminen) sekä hyödyntäminen yhteiskehittelyprojektin eri vaiheissa, on joskus aikamoista salapoliisityötä ja ovelaakin menetelmien soveltamista. Se

• vaatii aikaa,
• positiivisia ja sensitiivisiä silmälaseja,
• huumoria ja heittäytymistä sekä
• aktiivista tiimin jäsenten välisen luottamuksen rakentamista.

Pelkästään pöydän ympärillä istuen ja yksittäisen asiantuntijan puheenvuoroa (=tiedon siirtoa) kuunnellen ei synny riittävää yhteistä ymmärrystä, jäsenten välistä luottamusta eivätkä tiimiläisten erilaiset vahvuudet pääse esille. Tarvitaan

• toiminnallisia menetelmiä,
• erilaisia ympäristöjä,
• mahdollisuuksia tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi sekä arvostetuksi.
• joskus jousiammuntaa pää alaspäin sekä yhdessä kokkaamista.

Yhteiskehittäminen vaatii jokaiselta

• epävarmuuden, ei-tietämisen ja keskeneräisyyden sietämistä,
• halua nähdä ja kuulla toisia sekä
• tilanteiden ainutkertaisuuden tiedostamista ja niistä nauttimista.

Unelmien tiimi

• ratkaisee rohkeasti ristiriitoja
• on toiminnassaan avoin
• rakastaa prosessia
• ei etene tulokset edellä
• ihmettelee – ei kyseenalaista
• luottaa, että jokainen voi kokeilla hyppyä pois omasta ”turvalaatikosta”.

Tiimistä tulee unelmien tiimi, kun sen työskentelyä ja prosessin etenemistä tuetaan ja fasilitoidaan suunnitelmallisesti. Olo on ajoittain kuin flipperissä poukkoilevilla palloilla:

“kovaa mennään, suunta ehkä jollain hallussa – ei mulla, mitä tästä pitikään syntyä – ei mitään tietoa, kato ohjeista, mihin työpakettiin tää kuuluu, maltetaan vielä hetki, hei odottakaa, pikkusen ärsyttävää, ihan just lyön hanskat tiskiin, nuo ei ymmärrä mitään mitä yritän sanoa… jihuu, jipii, hei kattokaa, ei vitsi – vähäkö siistii, tällainenkin saatiin aikaan, paljon enemmän kuin ajattelin, onnistuttiin, hei nuo taputtaa meille…” 

Ja kaikkea tätä pallottelua ja palloilua viitoittaa turvallinen vierellä kulkeva fasilitoija, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että prosessi etenee ja osallistujilla on turvallinen ja luottavainen olo. Tarpeen mukaan hän tökkii oikeaan suuntaan, mutta ärsyttävää kyllä, ei kerro valmiita vastauksia. Se on osallistujien tehtävä.

Yhdessä samaan suuntaan etäisyydestä huolimatta

Yhteiskehittäminen tuo saman pöydän äärelle suuren määrän erilaista osaamista, jota hyödyntämällä syntyy jotain, jota kukaan ei voisi yksin saada aikaan.

Avatakseni yhteiskehittämistä konkreettisella tasolla, esittelen Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoiman kansainvälisen  KidMove-hankkeeseen  valitun tavan yhteiskehittää. Hanke on kansainvälinen, mikä sekä haastaa, mutta myös luo uusia käytäntöjä osallisuuden, tasavertaisuuden ja yhteisen ymmärryksen vahvistamiseen eri toimijoiden välillä. Miten yhteiskehittäminen onnistuu silloin, kun eri maiden kulttuurit ja eri organisaatioiden toimintakulttuurit kohtaavat yhteiskehittämisen merkeissä? Ja miten toimitaan, kun maantieteellistä etäisyyttä on niin paljon, että kasvokkain kohdataan vain harvoin?

KidMove-hankkeessa käydään tiivistä vuoropuhelua nuorten urheilijoiden, ruohonjuuritason valmentajien, järjestötoimijoiden, pedagogien ja tutkijoiden välillä.

• Koko projektiryhmän tapaamisia kasvokkain on ainoastaan 2 kertaa vuodessa.
• Lisäksi kokoonnumme keskustelemaan koko porukka yhdessä etäyhteyden välityksellä kerran kuussa.
• Niiden välissä toimitaan aktiivisesti omissa kansallisissa pienryhmissä, kansainvälisissä teemaryhmissä sekä verkossa, hyödyntäen etäkirjoittamista ja -kokoustamista. KidMove-hankkeessa pyörii parhaimmillaan 12 eri pienryhmää, joilla jokaisella on oma tavoitteensa ja tehtävänsä. Niissä syntyneet tuotokset ovat koko projektiryhmän nähtävillä heti ja niitä jatkojalostetaan eteenpäin yhdessä ja erikseen viidessä Euroopan maassa.
• Koko palettia fasilitoi kaksi tiimin jäsentä.

Yhteiskehittäminen etenee nk. tuplatimantti-mallilla (engl. double diamond, ks. kuva 1 & myös Design Council 2007).

Kuva 1. Tuplatimantti (Ahlstrand 2019, mukaillen Design Council 2007)

Nämä kaksi timanttia hioutuvat yhteiskehittämisen aikana. Ensimmäinen vaihe sisältää tiedonkeruun ja asiakasymmärryksen kartuttamisen sekä kiteyttämisen. Samalla karttuva yhteinen ymmärrys myös sitouttaa osapuolet kehittämiseen. Toinen vaihe sisältää ratkaisujen kehittämisen. Kokeilut helpottavat valittujen ratkaisujen viimeistelyä, toteuttamista, levittämistä ja juurruttamista.

Projektityöskentelyn säännöllinen arviointi selkeyttää yhteiskehittämisen suuntaa ja antaa eväät jatkojalostamiselle. KidMove-projektissa sovellamme Metropolia Ammattikorkeakoulussa Toini Harran, Elisa Mäkisen ja Salla Siparin kehittämää yhteiskehittelyn konseptia ja yhteiskehittelyn onnistumisen arviointia sekä Leena Björkqvistin kehittämää projektiarvioinnin 3×3-mallia.

Koska kasvokkain tapaamisia on niin harvoin, etenee KidMove-hankkeen arviointi henkilökohtaisesta laadunarvioinnin kyselystä kansallisiin pienryhmäkeskusteluihin ja siitä edelleen ohjattuun kansainväliseen laadunarvioinnin online-työpajaan.

Yhteiskehittäminen opettajan työhön!

Työskentelen Metropolia Ammattikorkeakoulussa sekä projektityössä kehittämishankkeissa että myös perusopetuksen parissa lehtorin tehtävissä. Mielenkiinnolla peilaankin projekteista oppimaani myös siihen, mitä oppeja hyödyntää opetuksessa. Miten yhteiskehittämistä voi hyödyntää opetuksessa?

Yhteiskehittäminen on tuonut mukanaan opettajan arkeeni uudenlaisen tekemisen mallin, jonka seurauksena perinteinen osallistujien edessä luennointi tuntuu “kuivalta” ja vanhanaikaiselta. Missä on osallisuuden mahdollistava vuorovaikutus ja vastavuoroisuus? Ne toiminnalliset elementit, jotka sitouttavat ja motivoivat osallistujia. Jo pelkkä pienryhmissä tehtävä porina herättää porukan jakamaan kokemuksiaan. Ja mitä tapahtuukaan, kun vie osallistujat luokkahuoneen tai koulurakennuksen ulkopuolelle?

Pedagogina en myöskään tarvitse valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja ongelmiin, vaan pyrimme löytämään opiskelijoiden ja opetusasiakkaiden kanssa parhaimmat ratkaisut yhdessä. Suunnittelemme, kokeilemme ja sovellamme. Yhteiskehittäminen eri projekteissa on opettanut sietämään epävarmuutta ja erilaisia näkemyksiä, jakamaan vastuuta, havainnoimaan ja ennakoimaan sekä myös rohkaisemaan muita luottamaan omaan osaamiseensa.

Nykyisin sekä kehittämishankkeet, mutta myös opetus tapahtuu entistä enemmän myös monimuotoisissa ympäristöissä ja opiskelijat saattavat olla maantieteellisesti kaukana toisistaan. Kuten KidMove-hankkeen esimerkki osoittaa, tämäkään ei ole este yhteiskehittämiselle – siihen vain tarvitaan hyvä suunnitelma ja halu toteuttaa.

7 vinkkiä, jos haluat ottaa yhteiskehittämisen osaksi opetustasi:

1. Murra perinteinen “valta-asetelma” opettaja-opiskelija, yhdenvertaisuus on avain onnistumiseen!
2. Tutustu erilaisiin toiminnallisiin yhteiskehittämisen menetelmiin ja kokeile rohkeasti.
3. Hyväksy erilaiset näkemykset ja toimintatavat; ole avoin itsellesi vieraille tavoille löytää ratkaisuja.
4. Ole osa tiimiä; rakenna luottamusta, avointa ilmapiiriä ja keskustelukulttuuria yhdenvertaisena ryhmän jäsenenä.
5. Anna osallistujien loistaa; varmista, että kaikki tulevat kuulluksi ja nähdyksi.
6. Ole armollinen ja luota; anna prosessille sekä osallistujille aikaa ja hyväksy myös oma keskeneräisyytesi.
7. Arvioi ja jatkojalosta; kerää palautetta ja hyödynnä sitä yhdessä tiimin kanssa.

“Kerro minulle ja unohdan, näytä minulle ja muistan, tee kanssani ja ymmärrän” (kiinalainen sananlasku)

Kirjoittaja:

Anita Ahlstrand on toiminut opetustyössä yli 20 vuotta. Tällä hetkellä hän on mukana kansainvälisissä kehittämishankkeissa sekä asiantuntijana Metropolian useassa kehittämistyöryhmässä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisten kohtaamisesta, uteliaisuudesta sekä hullusta luovuudesta ja hänen asiantuntijuutensa ytimessä ovat muun muassa yhteiskehittäminen, asiakas- ja voimavaralähtöisyys sekä  toiminnalliset tavat oppia.

Toimituskunnan huomioita tekstistä:

Tarkka lukija huomaa ehkä, että tämän blogin nimi on Hiiltä ja timanttia – OPITTAJAT pedagogiikan rajapinnoilla. Kyseessä ei ole kirjoitusvirhe, vaan uudissanalla “opittajat” blogialustalla on haluttu viestiä opettajuuden murroksesta kohti fasilitoivampaa, yhteiskehittävää otetta, jossa keskiössä ei ole luennointi, vaan opiskelijoiden auttaminen oikeaan suuntaan. Tämä teksti kuvastaa juuri sitä, mistä opittajissa on kyse.

Lähteet:

Teksti perustuu kirjoittajan monivuotiseen työhön yhteiskehittämisen parissa muun muassa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lisäksi tekstin innoittajana ovat toimineet myös seuraavat lähteet:

Harra, T., Mäkinen, E. & Sipari, S. 2012. Yhteiskehittelyllä hyvinvointia. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/pdf/yhteiskehittely_esite-digipaper2.pdf (pysyvä linkki: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019101119876)

Björkqvist, L. (toim.) 2015. Kartta, kompassi ja kalenteri. Projektiarvioinnin opas. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Payne, A.F., Storbacka, K., & Frow, P. (2008). Managing the Co-creation of Value. Journal of the Academy of Marketing Science, 36(1), 83–96.

Polaine, A., Løvlie, L., & Reason, B. (2013). Service design: from insight to implementation. Brooklyn, NY: Rosenfeld Media.

Raij, K. (2007) Learning by Developing. Laurea Julkaisut A58. Vantaa: Laurea-ammattikorkeakoulu.  Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016070113480