Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Avainsana: innovaatio

Näkökulmia prototyyppeihin
11.2.2021
Juha Järvinen

Miten innovaatio, keksintö ja prototyyppi liittyvät toisiinsa? Prototypointi on oleellinen osa mitä tahansa innovatiivista työskentelyä. Prototyyppi-sana on peräisin kreikan kielen sanasta proto, joka tarkoittaa ensimmäistä, varhaisinta eli jotakin, josta muut asiat kehittyvät. Innovaatio on kaupallistunut tai muuten hyödynnettävissä oleva keksinnöllinen asia, joten keksinnön täytyy täyttää sille asetetut vaatimukset, jotta se voi olla keksintö. Patentti- ja Rekisterihallituksen keksinnön määritelmässä todetaan muun muassa, että ”keksinnön on oltava luonteeltaan tekninen ja ratkaistava jokin tekninen ongelma.” Teknistä, tai muutakaan toimivuutta taas voi olla hankala selvittää, ennen kuin keksinnöstä on tehty jonkinlainen prototyyppi. Siistiä prototypointia Juhlien valmisteluihin kuuluu siivoaminen. Paikat kuurataan tai ainakin imuroidaan. Tyypillisesti imurin pölypussi on juuri silloin täynnä, kun siivoaminen pitäisi aloittaa ja sopiva malli on tietenkin lähikaupasta loppunut. Toinen ongelma on, että pölypussin seinämien sisäpuolelle kehittyy nopeasti tukkiva pölykerros, joka vähentää imutehoa. Tätä pohti myös englantilainen muotoilija ja keksijä James Dyson. Hän arveli voivansa kehittää pussittoman pölynimurin. Vuosien 1979-1984 välillä Dyson rakensi 5127 erilaista prototyyppiä ennen kuin hän sai pussittoman imurin toimimaan haluamallaan tavalla. Kaupallistaminen oli toinen ongelma. Perinteiset kodinkonevalmistajat eivät oivallusta ostaneet, koska ne näkivät, että edessä olisi hyvin toimivien pölypussimarkkinoiden loppuminen. Dyson joutui perustamaan oman tehtaan. Vaikka Dysonin kehittämä ilmapyörteeseen perustuva toimintaperiaate oli aiemmin ollut käytössä esimerkiksi teollisuuden suodattimissa, sen soveltaminen kodinkoneeseen olisi ollut mahdotonta ilman loppumattomalta vaikuttanutta prototypointia. Osa Dysonin pahvista, teipistä, muovinpaloista ja muista materiaaleista rakentamista imurin testimalleista oli esillä Lontoon Designmuseossa syksyllä 1996 pidetyssä näyttelyssä. Itsekin kävin paikan päällä hämmästelemässä valtavan kokoista seinää, joka oli täynnä erilaisia prototyyppejä. Keksijän uutteruus ja yritteliäisyys on sittemmin palkittu useasti, myös aatelisarvolla. Nykyään Dyson on Iso-Britannian rikkain kansalainen. Kaikkea voi prototypoida Stanfordin yliopiston muotoilun professoreiden Bill Burnettin ja Dave Evansin viihdyttävässä kirjassa Designing your Life (2018) on monia mainioita oivalluksia, miten muotoilun työkaluja voidaan hyödyntää uudella tavalla, vaikka lukijan tavoitteena ei olisikaan kirjan keskiössä oleva oman elämän muotoileminen uuteen uskoon. Kirjassa korostetaan juuri prototypoinnin merkitystä suunnittelun eri vaiheissa. Kirjassa on havainnollinen, kenelle tahansa alkavalle yrittäjälle opettavainen tositarina, kun oman yrittäjyyden suunnittelu jää kesken. Siinä työelämässä menestyvä henkilö päättää tehdä uravaihdoksen ja perustaa kauan haaveilemansa italialaistyyppisen kahvila-ravintolan. Alkuun kaikki menee hyvin. Löytyy hyvä liikepaikka. Yrittäjä on hyvä projektijohtaja. Hän suunnittelee, remontoi ja avaa ravintolan. Hän täyttää sen toscanalaisilla herkuilla. Ravintola on menestys, kaikki rakastavat sitä. Mutta jonkin ajan kuluttua yrittäjä tajuaa, että hänestä ei olekaan raskaan ravintolatyön tekijäksi. Ilman prototyyppiä - eli idean kokeilemista jollakin yksinkertaisemmalla tavalla - hän ei huomannut omia vääriä olettamuksiaan: kuvitelmaa, että kahvila-ravintolan pitäminen olisi sama asia, kuin käydä sellaisessa. Tai suunnitella sellainen. Ravintola piti myydä ja yrittäjä siirtyi siihen, minkä hän parhaiten osasi: ravintoloiden suunnitteluun. Kirjoittajien mukaan yrittäjä olisi voinut ensin prototypoida, pystyykö hän johtamaan ravintolaa. Kokeilla jollakin yksinkertaisella tavalla. Hän olisi voinut aloittaa yhden hengen catering-palvelulla, jonka lopettaminen on helpompaa, jos se ei tunnu omalta haastatella muutamaa onnellista ja vähemmän onnellista ravintoloitsijaa hankkiutua hanttihommiin johonkin ravintolaan, nähdäkseen millaista on sillä puolella, joka on asiakkaille näkymätön. Kallis ja turhauttava vaihe kohti yrittäjän ominta osaamista olisi voitu kokonaan välttää varhaisella, ennakoivalla prototypoinnilla. Prototypointia on monenlaista Prototyypin määritelmät hieman vaihtelevat, riippuen siitä, millä alalla niitä tehdään. Ulrich ja Eppinger (2012) esimerkiksi jakavat tuotekehityksen prototyypit kahden eri kategorisoinnin mukaan: Onko prototyyppi fyysinen vai analyyttinen? Fyysisen prototyypin, esim. hahmomallin tarkoitus on havainnollistaa ajatellun tuotteen ulkonäköä, toimintoja tai tutkia jonkin ominaisuuden toimivuutta. Analyyttinen prototyyppi voi tarkastella jotakin kiintoisaa ominaisuutta, jota ei välttämättä tulla toteuttamaan. Kuinka kokonaisvaltainen (comprehensive) prototyyppi on tai, kuinka fokusoitunut se on. Kokonaisvaltainen prototyyppi tarkoittaa, että se on lähes valmis tuote, jossa on kaikki valmiin tuotteen ominaisuudet. Se voidaan jo antaa asiakkaalle koekäyttöön. Fokusoituneessa prototyypissä taas voidaan tarkastella vain jotakin tiettyä muotoa tai toimintoa. Prototyypin ei useimmiten tarvitse olla valmis esitys tai malli lopputuloksesta. Fyysisen prototyypin voi tehdä melkeinpä mistä vain. Pääkaupunkiseudun kolmen suurimman ammattikorkeakoulun vuoden 2019 innovaatio-opintoihin liittyneessä 10Days 100Challenges -intensiivitoteutuksessa jotkut opiskelijatiimit tarkastelivat vähittäiskaupan palveluprosessia Lego® -palikoista rakennetun kaupan pienoismallin prototyypin avulla. Marketin kassapalvelun testaamiseksi ei tarvitse rakentaa aitoa kassapistettä. Sen sijaan se voi olla pahvilaatikoista ja pöydistä tai muista käsillä olevista materiaaleista koottu palvelutiskin osa, jonka avulla tutkitaan asiakkaiden liikkumista, käyttäytymistä tai tehdään muita havaintoja. Havaintojen perusteella on helppo muokata prototyyppiä, tehdä jälleen uusia havaintoja ja tulkintoja, kunnes vähitellen voidaan hahmottaa, miten palvelu tulisi toteuttaa. Prototyyppi voi olla virtuaalinen. Se voi olla myös abstrakti: tyypillinen esimerkki tällaisesta on Customer Journey Mapping, jonkin palvelun tai toiminnon asiakkaan tai käyttäjän toiminnan vaiheiden visualisointi yhteen kuvaan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ollaan, sitä karumpi prototyyppi voi olla; riittää, että prototyypin avulla voidaan nopeasti todentaa, mikä toimii ja mikä ei ja tehdä tarvittavia korjausliikkeitä. On kuitenkin muistettava, että prototypointi on vain yksi työkalu kehittämistyön eri vaiheiden joukossa. Kesken jäänyttä kehitystyötä ei siis voi (kuten olen joskus saanut kuulla) lopputuloksen esittelyssä koettaa selittää parhain päin väittämällä, että kyseessä on vasta prototyyppi! James Dysonin kerrotaan sanoneen, että hän epäonnistui 5126 kertaa, mutta yhden kerran hän onnistui. Ja loppujen lopuksi, useimmiten yksi onnistuminen kerrallaan riittääkin. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Burnett, Bill ja Evans, Dave. 2018. Designing your Life. New York: Alfred A. Knopf Fiell, Charlotte ja Fiell, Peter. 2000. Industrial Design A-Z. Köln: Taschen GmbH Ulrich, Karl T. ja Eppinger, Steven D. 2012. Product Design and Development (Fifth Edition). New York: McGraw-Hill

Lue lisää

Innovaatio, joka sopii kaikille? 
12.1.2021
Juha Järvinen

Palvelutyössä kohtaa toisinaan keksijöitä, jotka toivovat, että heidän kehittämälleen keskeneräiselle ratkaisulle etsittäisiin jokin hyvä hyödyntäjätaho. Keksijä voi kertoa, että aihio on varmasti toimiva, koska hän on esitellyt sen sukulaisilleen tai tuttavilleen. Tutut kertoivat ostavansa tuotteen heti, kun se ilmestyy markkinoille. Kunhan konseptia on vähän kehitetty, sitä voi tarjota jopa jollekin suurelle yritykselle kalliilla hinnalla, koska se käy kaikille maailman ihmisille. Samalla vallankumoukselliseksi väitetyn keksinnön kaavalla minulle on parinkymmenen vuoden aikana esitelty valtava määrä oivalluksia. Näidenkin ratkaisujen kehittäjien ponnistelut ansaitsevat kaiken arvostukseni. Ikävä kyllä on harvinaista, että mikään yritys ostaa yksittäiseltä keksijältä keskeneräistä työtä. Haasteena ei välttämättä ole se, että kehitetty asia olisi huono. Pelkkä myötäsukaisten sukulaisten tai tuttavien jututtaminen tai oletus, että kyseinen ratkaisu sopii kaikille, ei riitä todistamaan, että kehitelmälle löytyisi kaupallinen hyödyntämistapa. Helpommaksi tarjoaminen muuttuisi, jos kehittäjä olisi pohtinut jo alkuvaiheessa, mihin keksintö on tarkoitettu. Kuka sitä käyttäisi tai hyödyntäisi? Kuka olisi valmis maksamaan saadakseen sen käyttöönsä? Ongelmanratkaisu on palkitsevaa puuhaa. Keksintöjä on kautta aikain tehty pelkästä keksimisen ilosta ja koska niin on voitu tehdä: teknologia on luonut niiden syntymiselle mahdollisuuksia. Tämä on aina tuotekehitystyön jännitysmomentti ja samalla sudenkuoppa. Jotakin on kehitetty koska kehittäminen on itsessään niin mielenkiintoista. Lopuksi, sinänsä hyvän tuloksen valmistuttua, koetetaan sitten vimmaisesti löytää sovelluskohde ja käyttäjä. Innovaatiota ei ole ilman kaupallistamista tai hyödyntämistä Tiukasti määriteltynä innovaatio sisältää aina keksinnön (aukeaa prh.fi) tai hieman laajemmin ajateltuna, kehittämistyön tuloksen. Tuloksen pitää joka tapauksessa olla uusi ja entuudestaan tuntematon ratkaisu. Pelkkä keksintö ei vielä ole innovaatio. Innovaatioksi keksintö tai tulos muuttuu vasta, kun sillä on kaupallinen tai joku muu hyödyntämisen tapa. Joku, joka markkinoi, ostaa, tai käyttää. Jotta tämä ehto täyttyisi, pitää kehittäjien ymmärtää selvittää hyvissä ajoin, onko kehitettävälle tuotteelle tai palvelulle hyödyntäjiä tai markkinoita. Varsin usein tämä unohtuu, tai tuudittaudutaan samaan uskomukseen, kuin alussa mainittu keskeneräisen konseptin kaupustelija: varmasti tämä on kiinnostava, koska itse ajattelen, että niin on. Innovointi ei ole yhtäkkisen päähän pälkähdyksen konkretisointia. Älynväläys voi olla hyvä alku, mutta käytännössä tulokseen pääsemiseksi tiimin on tehtävä johdonmukaisesti töitä, yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Yksi osa tätä työtä on markkinoiden tai hyödyntäjätahojen ymmärtäminen. Usein käytetty sanonta, että markkinoilla tai vaikka yhteiskunnassa on ”kipua”, jonka käsillä oleva kehitystulos voisi poistaa, on edelleen pätevä. Ilman tunnistettua kipukohtaa kannattaa korkeintaan ideoida. Mutta kun kipukohta löytyy, se on huolellisesti käytävä läpi, koetettava ymmärtää, mistä jokin johtuu, mistä ongelmassa on kyse, Ja sitten on puurrettava kaikin voimin kivun poistavaan ratkaisuun pääsemiseksi. Pelkkä kehittämistyö on haasteellista, jännittävää ja hauskaakin. Ja kun tuloksena on uutuudellinen, mahdollisesti keksinnöllinen tulos, jolla on hyödyntäjiä, voidaan puhua innovaatiosta. Mutta jos hyödyntäjiä ei ole, keksintökin on vain keksintö. Se tuottaa tekijälleen toki keksimisen ilon. Mutta myös kustannuksia. Tulopuolella on yleensä hiljaisempaa. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Arjen innovaatioita – arki 2.0
26.11.2020
Juha Järvinen

Lehdet, televisio ja internet ovat pitäneet huolen, että olemme jatkuvasti tietoisia, miten vaikeaa aikaa elämme. Pandemian lisäksi meitä kurittaa etätyön, perhe-elämän ja harrastusten yhteensovittaminen. Totta on, että joillekin etätyö on merkinnyt kaiken kaatumista päälle kotioloissa. Teams ja lapset huutavat samaan aikaan, toisessa odotetaan kommentteja ja toisaalla välipalaa ja puhelimeenkin pitäisi vastata. Ovea ei enää voi sulkea töiden jälkeen perässään. Mutta poikkeusajat ovat merkinneet myös hidastamista, ja asioiden tarkastelemista uusista näkökulmista. Kun aiemmin lähdettiin lomailemaan kaukaiselle paratiisisaarelle, tai saatettiin pohtia viikolla, löytyisikö joku äkkilähtö pitkän viikonlopun viettoon etelässä tai jossakin Euroopan hiihtokeskuksessa, nyt suunnitellaan pieniä asioita. Ehkäpä käydään ostoksilla viikonloppuna tai lähdetään mökille korjaamaan aitaa? Tai vain oleillaan? Mennään pitkälle kävelylle ja syödään perheen kesken? Hiljaa tuleekin hyvä Olemme olosuhteiden pakosta, mutta myös tiedostamattamme innovoimassa itsellemme uutta hieman verkkaisempaa elämäntyyliä, johon kuuluvat kotoilu ja aiemmin tylsinä tai pakkopullana pidetyistä asioista nauttiminen. Ja, että se tuntuukin monesti paremmalta. Signaali tästä on nähtävissä sosiaalisen median harrasteryhmissä. Vanhojen talojen kunnostamisesta, erilaisista remonteista, käsitöistä, ruoanlaitosta, keräilystä, liikunnasta, lemmikeistä ja ties mistä tekemisestä kiinnostuneiden ryhmiin tulvii koko ajan uusia jäseniä. Esitellään, mitä ollaan tekemässä, kannustetaan korjaamaan vanhaa, tekemään itse, kokeilemaan ja ihastellaan hienoja tuloksia. Nyt on aikaa tehdä niitä pieniä asioita, jotka ovat aiemmin jääneet kaikessa kiireessä kesken. Tai, aikaa on aina ollut, mutta olemmeko jakaneet sen väärin? Muuttunut normaali Ihminen on luonnostaan varsin mukavuudenhaluinen, emmekä kovin mielellämme halua muutosta. Jokainen toivoo, että poikkeusajat päättyisivät mahdollisimman pian. Ja että pääsisimme takaisin paljon puhuttuun normaaliin arkeen. Arki kuitenkin lienee pysyvästi muuttunut. Joten, kun paluu tapahtuu, valinta on meidän jokaisen. Aloitammeko ennennäkemättömään kulutusjuhlan, jossa lennetään kerosiinin voimalla kaukaisiin lomakohteisiin ja ostetaan kaikkea mahdollista - kun taas kauppoihin pääsee vapaasti. Vai jatkammeko leppoisammalla linjalla? Pysymmekin kotimaassa, vähennämme kauas matkustamista, teemme pieniä reissuja, ja itselle hyödyllisiä tekoja - ”ihan tässä lähiseuduilla vaan.” Poikkeusajassa on mahdollisuuksia myös innovaatioille ja liiketoiminnalle. Nyt kannattaa etsiä heikkoja signaaleja aiemmin vähemmälle huomiolle jääneistä osaamistarpeista. Vapaa-ajan lisääntyneet aktiviteetit, harrastukset ja tekeminen tarvitsevat uudenlaisia palveluntarjoajia. Onko sinulla oman ammattiosaamisesi lisäksi jokin muu, aiempi osaaminen tai koulutus, joka voisikin nyt tulla tarpeeseen? Josta voisi tulla uutta liiketoimintaa? Haravointi on uusi Dubai. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Tarkkaile innovaatioitasi
20.2.2020
Juha Järvinen

Toisinaan kahvipöytäkeskusteluissa voi kuulla, kuinka joku sanoo keksineensä hyvän idean, innovaation. Näin voi tietenkin arkikielessä muotoilla. Innovaatiot kuitenkin syntyvät yleensä toisin. Harvemmin yhtäkkisen, kirkkaan älynväläyksen leimahduksessa. Tuloksen saaminen edellyttää usein pitkäjänteistä kehitystyötä. Idea on vasta uusi oivallus. Innovaatio on ideasta syntynyt konkretisoitunut uusi asia. Se on keksinnöllinen, ehkä keksintö, eli mahdollisesti patentoitavissa. Sillä on kaupallista tai muuta hyötyarvoa. Keksintö on patenttiasiantuntijan tarkastama teollisesti käyttökelpoinen, tekninen menetelmä, laite tai sovellus. Keksintö eroaa aiemmista ratkaisuista riittävän paljon. Ero kun ei saa olla niin pieni, että keksintö on itsestään selvä alan ammattilaiselle - näin määritellään muun muassa Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilla. Tavoitteet kirkkaina Maailmassa on lukemattomia oivaltavia tuloksia, joiden kehittäjätiimi koettaa lopuksi epätoivoisesti löytää ongelmaa, jonka se ratkaisisi. On aivan mahdollista, että innovaatioponnistelun tohinassa unohtuu, mitä alun perin on sovittu tavoitteeksi. Ainakin seuraavat kysymykset on siksi hyvä esittää tai käydä läpi aika ajoin, kun tehdään uusia innovatiivisia asioita. Mikä kehitettävä asia on? Mitä on kehitetty? Jos tiimi osaa parilla virkkeellä tiivistää tavoitteen tai tuloksen, voi olettaa, että on keskitytty oleelliseen. Ja päinvastoin. Vaikeampaa on uskaltaa kysyä: miksi se on? Joskus luodaan ja tehdään ratkaisuja, joita ei itse asiassa tarvita, mutta jotka on kehitetty, koska jotakin nyt vain piti kehittää. Tai jotka ovat totuttuja ja jotka voitaisiin ratkaista uudella, innovatiivisella tavalla. Vaikkapa: onko tarkoituksenmukaista hiekoittaa katuja talven liukkailla (sillä sellaisiakin kelejä vielä tulee!), joka johtaa kelien muuttuessa toiseen ongelmaan, valtavaan määrään katupölyä. Vai tulisiko kääntää ongelma toisin päin: vähentää hiekoitusta, ja luoda palvelu tai muu innostava mekanismi, joka kannustaa käyttämään kunnollisia jalkineita? Tai kehittää innovatiivisia kenkiä, jotka estävät liukastumista? Käyttäjäryhmän määritteleminen jo ideoinnissa, innovaatioaihion ensivaiheessa on tärkeää. Siksi on kysyttävä, kenelle tavoitteena oleva ratkaisu on tarkoitettu? Kuka ratkaisua käyttäisi, ja missä? Jos ratkaisu ei ole tarkoitettu kenellekään erityisesti, se todennäköisesti on liian laaja-alainen tai pahimmassa tapauksessa hyödytön. Jos markkinoita ei ole, ratkaisussa tuskin on potentiaalia. Eli: millaiset markkinat sillä on? Toisinaan käy, että jonkin tiimin kehittämä ratkaisu on aivan liian paljon aikaansa edellä. Markkinoita ei vielä ole olemassakaan. Tuote voi olla hyvä, mutta innovaation toteutuminen kuitenkin edellyttää, että sille on jonkinlainen hyödyntämistapa tai -kanava. Monesti olen saanut kuulla innovaatioaihion kehittäjältä, että oivallus on ainutlaatuinen, koska ”tällaista ei vielä kukaan ole koskaan ajatellut”, eikä kilpailua siksi ole. Tässä kohdin tulisi soida hälytyskello. Miksi ei ole? On nimittäin varsin todennäköistä, että olipa pulma mikä tahansa, melkoisella varmuudella joku muukin on jo jossakin pohtinut sitä ja koettanut löytää siihen jonkin ratkaisun. Pitää siis pyrkiä selvittämään, miksi ratkaisut eivät ehkä ole tulleet markkinoille. Kaikki on jo keksitty? Kehittäjien tulee siis pohtia seuraavia kysymyksiä: Mitä on kehitetty? Miksi on kehitetty? Kenelle on kehitetty? Millaiset markkinat ovat? Ketkä ovat kilpailijoita? Löytyykö vastaavia ratkaisuja jo? Lista voi vaikuttaa hankalalta. Miten muka voi enää kehittää mitään, jos kaikkea on jo mietitty ja kaikki on keksitty? Ei kuitenkaan kannata hätkähtää, koska aina voi koettaa tarkastella asiaa toisesta näkökulmasta ja löytää jonkin uuden ratkaisuehdotuksen. Hyviä tuloksia syntyy myös parantelemalla ja yhdistelemällä jo tehtyjä asioita. Kaikkea ei tarvitse tehdä alusta alkaen. Pelkkä olemassa olevien asioiden yhdistäminen ei välttämättä vielä muodosta keksintöä, mutta jos yhdistelmä on yllättävä, se voi olla keksintö. Kehittäjän on hyvä tarkkailla mihin suuntaan kehitystyö on menossa ja mitä ollaan tekemässä. Edellä esitetyistä asioista moni voi tuntua itsestään selviltä, mutta juuri siksi ne helposti sivuutetaan. Jokainen voi pohtia, onko joskus joutunut tilanteeseen, jossa joku näistä asioista on kehittämisessä unohtunut? Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Opiskelijoiden ja yritysten monialainen innovaatiotoiminta – missä opettaja luuraa?
14.1.2020
Laura-Maija Hero

Kun raotat ammattikorkeakoulun neuvotteluhuoneen ovea, saatat kurkistaa keskelle opiskelijoiden ja yritysten yhteistä innovointia. Keskustelu käy vilkkaana. Ollaan jo suunnittelemassa, kuinka uuden mullistavan palvelun prototyyppiä voidaan testata ikäihmisten parissa ja minkä näköisenä palvelu lanseerataan. On hoppu. Opiskelijoiden opintojakson määrittämä työaika loppuu jo muutaman viikon kuluttua. Mutta opettajaa ei näy missään – vai näkyykö? Kuka paikalla olevista on opettaja? Korkeakoulutukselle on annettu tehtäväksi innovaatiokyvykkäiden ihmisten kouluttaminen. Painetta ovat kasvattaneet Euroopan komission kirjelmät oppilaitoksille (Euroopan komissio 2012; 2017), epävarmat talousnäkymät ja vaikeat yhteiskunnalliset ongelmat. Uusien innovaatioiden kehittämiseen liittyy monialainen ja verkostomainen yhteistyö, sillä tarve uusille ratkaisuille kumpuaa usein monimutkaisista ongelmista. Ammattikorkeakoulut ovat sisällyttäneet opetussuunnitelmiinsa uusia innovaatioita tavoittelevia projektiopintoja, joihin monissa oppilaitoksissa kaikki opiskelijat osallistuvat. Mutta mikä on opettajan rooli? Mitä opettajan on otettava huomioon tällaiseen toimintaan osallistuessaan, sitä fasilitoidessaan ja edistäessään? Jo innovaatio -sana aiheuttaa voimakkaita reaktioita niin hyvässä kuin pahassakin. Sanaa käytetään epämääräisesti jopa synonyyminä sanoille ”idea” tai ”keksintö”. Innovaatiot eivät ole ideoita tai keksintöjä, eivät edes koulutuksen sallivassa ilmapiirissä. Innovaatiot ovat niitä konkretisoituja, hyödyllisiä ja käyttöön vietyjä uudisteita, jotka tuottavat lisäarvoa, joskus jopa radikaalilla tavalla. Tuo lisäarvo voi olla sidoksissa uuden tuotteen, palvelun tai toimintaprosessin käyttäjän saamaan hyötyyn, mutta myös laajempaan arvoon, esimerkiksi taloudellisiin, hyvinvointia edistäviin tai sosiaalisiin arvoihin tai kestävään kehitykseen. Vaikka vakiintuneita toimintamalleja rikkovan, taloudellista hyötyä tuottavan teknologisen innovaation määritelmällä on pitkä historia, innovaatiot ovat tärkeitä kaikilla aloilla. Opetussuunnitelmatyön ja opettajan pedagogisen suunnittelemisen kannalta on tärkeää ymmärtää opiskelijan oppimista ja ammatti-identiteetin kehittymistä. Suurin osa aikaisemmasta tutkimuksesta tarkastelee korkeakoulujen ja yritysten avointa innovaatiotoimintaa yritysten näkökulmista, yritysten toimintana ja osaamisena. Monialainen yhteistyö Innovaatioiden kehittämiseen liittyy monialainen ammatillinen yhteistyö, sillä tarve uusille ratkaisuille kumpuaa usein monimutkaisista ongelmista. Patentoidut keksinnöt voivat olla mahdollisia yksin, mutta käyttöön ja hyödyksi saakka viedyt innovaatiot tarvitsevat verkostoja ja monen erilaisen ammattilaisen osaamista.  Tällaisia ongelmanratkaisuprosesseja edistää toisiaan täydentävien osaamisten hyödyntäminen.  Esimerkiksi uuden vanhuksia kulttuuritoimintaan auttavan teknisen sovelluksen kehittäminen voi vaatia osaamista ja tiivistä tiimityötä vanhustyön kulttuurituotannon ja muiden kulttuurialojen tietotekniikan tuotteistamisen ja liiketoimintasuunnittelun myynnin ja markkinoinnin opiskelijoilta ja ammattilaisilta  Kun monialaista kehittämistyötä tehdään opintojen osana, käyttöön otetaan osallistujien aikaisempaa ammattiosaamista ja halua oppia uutta. Siksi oman alan ja vähän muidenkin alojen syvä sisältöosaaminen ja sen soveltaminen ovat tärkeitä raaka-aineita kehitystyössä, mutta muutakin osaamista tarvitaan. Yksilön innovaatiokompetenssi (erotuksena yritysten kompetenssista) vaikuttaa liittyvän moniin osaamismuuttujiin, kuten  hyvään itsetuntoon itsehallintaan saavutusorientaatioon motivaatioon ja sitoutumiseen joustavuuteen ja vastuullisuuteen tulevaisuusorientaatioon luovan ajattelun taitoihin sosiaalisiin taitoihin kehittämisprojektin hallinnan taitoihin, kuten esimerkiksi johtamisen taitoihin. Lisäksi se vaikuttaa liittyvän oman ja muiden alojen sisältöosaamiseen sekä konkretisoimisen ja implementoimisen suunnittelun taitoihin, kuten  valmistamisen tuotteistamisen myynnin markkinoinnin  ja yrittäjyyden suunnittelun taitoihin (kuvio 1).   Opiskelijoiden haastava ja monipuolinen kokemus Jotta oppiminen monialaisessa innovaatioprojektissa konkretisoituu intensiivisen työskentelyn tiimellyksessä, on opiskelijoiden hyvä pitää esim. päiväkirjaa. On hyödyllistä kirjata viikoittain ylös, mitä teki ja mitä koki oppivansa. Projektin jälkeen harva enää muistaa toiminnan keskeisiä käännekohtia ja niihin liittyviä oppimiskokemuksia. Päiväkirjoista on luettavissa oppimiskokemuksen merkityksellisyyteen ja pedagogiikan toimivuuteen liittyviä asioita sekä yhteistoiminnassa ilmenneitä onnistumisia ja haasteita. Sisältöosaaminenkin näkyy. Opiskelijat vaikuttavat ymmärtävän oppimiskokemuksensa suhteessa ratkaistavissa oleviin konflikteihin ja epätavallisiin tilanteisiin, joissa he tulevat tietoisiksi omasta toimijuudestaan ja lunastavat paikkaansa yhteistyössä.  Opiskelijat osaavat hahmottaa innovaatioprosessin luonnetta ja vaiheita. Prosessi- ja menetelmäosaamisella voi olla merkittävää siirtovaikutusta työelämään. Konfliktit ja uudet tilanteet näyttävät siis oppimisen kannalta tärkeinä mahdollisuuksina, ei pedagogisen suunnittelun kannalta välteltävinä asioina. Esimerkiksi johtamisen taidot ilmenevät tiimin aktiivisen kehittämisen pyrkimyksinä sekä muiden rohkaisemisen ja valmentamisen osaamisena. (Hero & Lindfors 2019). Toisen auttaminen parhaaseen tulokseen näyttäytyy oppimisen kannalta keskeisenä: “Toimin mielestäni kannustavana tekijänä. Vaikka osasin useita asioita ennestään, en ollut sellainen ’joo, minä hoidan koska osaan ja te ette’. Päinvastoin. Kannustin jatkuvasti muita ottamaan haasteita ja tarjouduin auttamaan tarvittaessa.” (Opiskelija no. 21; Hero & Lindfors 2019) Päiväkirjoissaan opiskelijat esimerkiksi pystyivät kuvailemaan, kuinka he olivat oppineet rohkaisemaan ja valmentamaan toisiaan, muuttamaan tietoisesti asennettaan tiimin hyvinvoinnin hyväksi ja jopa luopumaan tarkoituksella johtajan asemastaan, jotta toiset voisivat oppia johtajuutta. Monialainen tiimikokoonpano voi mahdollistaa “minä”-ajattelun vaihtumisen “me”- ajatteluun. Yksilölliset erot ja osallistujien heterogeenisuus vaikuttaa johtavan positiiviseen rajojen purkamiseen yhteistoiminnassa ja käynnistävän kompetenssien kehittymistä. Opettajan rooli Monialaisen innovaatiotoiminnan suunnittelu on haastavaa ja vaatii usein eri alojen opettajien yhteistyötä. Opettajien yhteiskehittelyssä voi esiintyä jännitteitä, mutta niihin vaikuttaa löytyvän helposti ratkaisuja. Ratkaisuja tarvitaan mm. tehtävien, työtapojen, arvioinnin menetelmien ja tavoitteiden muotoilemiseen. Yhteissuunnittelussa on löydettävä ratkaisuja myös monialaisen toiminnan sääntöihin, työnjakoon ja työkaluihin, kuten prosesseihin, arviointikriteerien soveltamiseen ja teknisiin välineisiin. (Hero 2017) Opettajan tehtävänä on kiinnittää huomio oppimiseen jokaisessa vaiheessa ja auttaa sen arvioimisessa silloinkin, kun projektiin ollaan täysin uppoutuneina eikä kukaan enää muistakaan, että se on osa opintoja. Koska opettajat eivät tiedä ennalta, mitä tulee tapahtumaan ja minkälaista tukea opiskelijat voivat tarvita, hekin tarvitsevat tukea. Opettajien työtä voi helpottaa pedagogisen innovaatioprosessin vaiheistaminen ohjauksessa, vaikka opiskelijoiden näkökulmasta projekteissa eksyminen ja ennakoimattomuus verkostomaisessa toiminnassa voi olla oppimisen kannalta hyödyllistä. Tällainen prosessiymmärrys eli malli siitä, mihin saakka annetun ajan puitteissa olisi päästävä, voi helpottaa opettajan epävarmuutta (kuvio 2).   Opettajan on hyvä ymmärtää kehittämisvaiheita, niiden konkreettisia tavoitteita ja arvioinnin mahdollisuuksia. Jotta kuviossa 1 mainittu osaaminen voisi kehittyä, projektien kannattaisi alkaa aidoista, kaikille osallistujille avoimista ongelmista, joiden ratkaisemiseen tarvitaan monipuolista osaamista ja oikeita työelämän verkostoja. Käytännössä aloitustilanteessa opettaja, opiskelijat ja työelämän edustajat siis kohtaavat yhdessä avoimen haasteen. He voivat aluksi olla ymmällään eivätkä vielä tiedosta, mitä heidän pitäisi oppia, mihin he yhdessä pystyvät ja mihin suuntaan olisi lähdettävä. Alussa tarvitaan välineitä ymmärtää, mitä osaamista ryhmässä on ja mitä osaamista pitää hankkia projektin kuluessa. Tällainen näkyvästi tai piilotetusti fasilitoitu pedagoginen innovaatioprosessi voi edistää pidemmälle tai aidosti käyttöön vietyjen tuotosten kehittämistä. Opettaja voi tukea opiskelijoita tulevan hyödyntämisen tai jopa yrittäjyydenkin suunnittelemisessa, jotta opiskelijat tällaisen mahdollisuuden löytävät innovaatioprojektinsa lopussa. Opettajan ohjaustyötä voi helpottaa muutamien piilevien asioiden tarkkaileminen. Kuinka paljon opiskelijat pystyvät itsenäisesti ottamaan vastuuta? Kuinka paljon he ovat opettajan ohjaamisesta riippuvaisia? Mihin opiskelijoiden motivoituminen liittyy? Kuinka paljon konflikteja ja ristiriitaisia tilanteita opiskelijat sietävät motivaationsa hiipumatta? Opettajan rooli ei siis ole tehdä itseään tarpeettomaksi. Opettajien tulisi edistää innovaatioprosessin syvää ymmärtämistä, monitoroida ja helpottaa motivaatiota uhkaavaa liiallista ristiriitaa, tarjota innovoinnin ja arvioinnin työkaluja tiimeille, ja auttaa tunnistamaan kehittämistarpeita yksilötason innovaatiokompetenssissa. Lisäksi opettajan tulisi edistää aktiivisesti konkreettisten tuotosten syntymistä ja niiden käyttöön viemisen suunnittelua, sillä tavoitteena on konkreettinen ja hyödynnettävän tuotos, ei pelkkä ideapaperi. Opettajan on hyvä myös huomioida muutamia ennakkoedellytyksiä sille, miten innovaatioiden kehittämisen oppiminen kannattaa organisoida. Monialainen toiminta voi tukea innovaatio-oppimista, jos se mahdollistaa optimaalisesti konfliktien ja ristiriitatilanteiden syntymistä ja ratkaisemista, opiskelijoille uusia verkostoja ja tiimejä sekä tilaisuuksia tunnistaa kompetenssejaan. Tiimien rakentaminen monialaisiksi mahdollistaa toisiaan täydentävän osaamisen ja oman asiantuntijuuden tunnistamisen. Innovaatiokyvykkyyden mallia (kuvio 1) voidaan soveltaa esimerkiksi vertaiskeskustelujen suuntaamiseen ja käytännöllisten yhteistoiminnallisen arvioinnin menetelmien kehittämiseen.  Opiskelija ei ole yrityksen renki tai resurssi Innovaatio vaikuttaa käyttökelpoiselta konseptilta koulutuksen kontekstissa silloin, kun opiskelijoiden tekemien tuotosten muotoa ei haluta määritellä etukäteen. Se vaikuttaa käyttökelpoiselta myös silloin, kun opiskelijoita halutaan rohkaista luoviin ja uniikkeihin uudisteisiin, ja kun heidät halutaan valtuuttaa tavoittelemaan täysiä valmiuksiaan ja jopa ylittämään ne oppimalla lisää. Se voi olla käyttökelpoinen ilmaisu silloin, kun halutaan korostaa konkreettisia ja hyödyllisiä tuotoksia, kuten tuotteiden, palvelujen, prosessien tai muiden konkretisoitujen artefaktien kehittämisen tavoitetta. Käyttökelpoinen konsepti voi olla myös silloin, kun ymmärretään opiskelijoiden, heidän tulevaisuuden työantajiensa ja aitojen verkostojensa yhteisen autenttisen kokemuksen arvo koulurakennuksen seinien ulkopuolella. (Hero 2019) Opiskelijat eivät vain toteuta yrityksen antamaa rajattua tilaustyötä tai opettajan määräämiä tehtäviä, vaan vastaavat omalla tavallaan uudelleen muotoilemaansa avoimeen ongelmaan – johtavat itse omaa kehittämisprojektiaan ja tiimiään kuin pientä aloittavaa yritystä. Innovaatiopedagogiikka vaikuttaa käyttökelpoiselta termiltä sovellettavaksi silloin, kun tavoitteena on kuvata verkottunutta ja monialaista innovaatioiden kehittämistoimintaa tavoitteena konkretisoidun ja implementoidun, lisäarvoa tuottavan uudisteen kehittäminen sekä inhimillinen kehittyminen. Vahvuuksien, heikkouksien ja osaamisen kehittämisen tarpeiden tunnistaminen tukee yksittäisen opiskelijan oppimista osana tiimiä. Tärkein oppimiseen liittyvä muuttuja vaikuttaakin olevan matka, ei tuotos tai se, onko tuotos innovaatio annetun määritelmän mukaisesti. Ammattikorkeakouluissa opiskelijalla on oikeus kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena täyteen mittaansa ja roimasti senkin yli, mitä opettajat voivat ennalta aavistaa. Osaaminen tulee näkyväksi autenttisissa konteksteissa, mutta vaatii toimintaan liittyvän suunnan ja tavoitteen. Työelämän tai yhteiskunnan ongelmakentästä kumpuavia avoimia haasteita tarvitaan autenttisen oppimiskokemuksen ja verkostojen takaamiseksi. Tällaisia oppimisen muotoja on mahdollista soveltaa myös vaikeiden yhteiskunnallisten, ekologisten ja sosiaalisten ongelmienkin ratkomiseen. Kun suljet neuvotteluhuoneen oven ja jatkat matkaasi, voit tehdä sen luottavaisin mielin. Koulutuksen tehtävä ei ole aliarvioida nuortemme potentiaalia. Päinvastoin – opettajat pystyvät tarjoamaan nuorillemme tilaisuuksia kehittää aitoihin ongelmiin aitoja ratkaisuja, jotka ihan aidosti otetaan käyttöön. Opettaja on osa työelämän verkostomaista tiimiä oppimisen näyttäjänä ja toiminnan fasilitaattorina. -- Teksti pohjautuu Laura-Maija Heron väitöskirjan ”Learning to develop innovations. Individual competence, multidisciplinary activity systems and student experience” lektioon. Väitöskirja tarkastettiin Turun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa 11. toukokuuta 2019. Metropolia ammattikorkeakoulu uudistaa kaikille yhteisen  Monialaisen innovaatioprojektin 10 op opetussuunnitelman sisältöä ja oppimistavoitteita syksyllä 2020. Uusi teksti ja nimi korostavat entistä kirjaimellisemmin monialaisuutta ja konkreettisten, hyödynnettävien sekä tulevaisuusorientoituneiden lopputuotosten kehitystavoitetta. Lähteet Euroopan komissio (2012). Rethinking education: Investing in skills for better socio-economic outcomes, PDF-tiedosto. Euroopan komissio (2017). Communication from the commission to the European parliament, the Council, the European economic and social committee and the Committee of the regions on a renewed EU agenda for higher education, PDF-tiedosto.  Hero, L.-M. (2019). Learning to develop innovations. Individual competence, multidisciplinary activity systems and student experience (väitöskirja). Annales universitatis Turkuensis 475, Faculty of Education, University of Turku, Finland. Hero, L.-M. (2017). Innovation tournament as an activity system to promote the development of innovation competence. Journal of Professional and Vocational Education 19 (4), 8–31. Hero, L.-M. & Lindfors, E. (2019). Students’ learning experience in a multidisciplinary innovation project. Education + Training 61 (4), 500–522. doi.org/10.1108/ET-06-2018-0138 Hero, L.-M., Lindfors, E. & Taatila, V. (2017). Individual innovation competence: A systematic review and future research agenda. International Journal of Higher Education 6 (5), 103–121. doi:10.5430/ijhe.v6n5p103 Kirjoittaja KT, lehtori, TKI projektipäällikkö Laura-Maija Hero toimii Metropoliassa Kulttuurituotannon lehtorina ja innovaatioprojektien valmentajana. Hero on tutkinut ja kehittänyt monialaista innovaatiopedagogiikkaa kymmenen vuoden ajan. Hän toimii Minno Effects -tutkijatiimin innostajana ja kutsuukin uusien innovaatioiden kehittämisen oppimisesta sekä vaikutuksista yhteiskunnassamme kiinnostuneet osaavat tutkijat mukaan verkostoon: laura-maija.hero@metropolia.fi.

Lue lisää

Pitääkö innovaation aina olla uutta?
3.9.2019
Juha Järvinen

Elämme kiihkeän uudisrakentamisen aikaa. Ostoskeskuksia, asuintaloja ja -alueita nousee pääkaupunkiseudulle nopeassa tahdissa. Kaupunkikuva muuttuu. Samalla kulttuuriarvoja lanataan surutta uudisrakentamisen tieltä. Vanhaa, hyvää, ja vielä käyttökelpoista häviää. Odotettavissa onkin, että jälkipolvet suhtautuvat tänään tehtyihin lyhytnäköisiin ratkaisuihin kriittisesti. Nykypäivä muistuttaa huolestuttavalla tavalla 1980-luvun helpon rahan ajoista, jolloin esimerkiksi entisestä kotikaupungistani Lahdesta hävitettiin lähes kokonaan vanhat Paavolan ja Asemantaustan puutaloalueet. Ne olivat 1900-luvun alkupuolella syntyneitä ja sijaitsivat aikoinaan kaupungin laitamilla. Kymmeniä puutaloja sisältänyt Paavolan alue päätyi vähitellen kaupungin omistukseen ja lopputulos oli selvä. Varojen puutteessa useimpien talojen ylläpitäminen lyötiin laimin ja vähitellen elintavoiltaan yhä kirjavammaksi muuttunut asujaimisto antoi panoksensa talojen rappeutumiselle. Joskus 1980-luvun puolivälissä vuokrasimme kulttuurivaikuttajiksi halajavien kavereideni kanssa talon Puu-Paavolasta, kuten aluetta myös kutsuttiin. Saimme käyttöömme rapistuneen, mutta aikoinaan varmasti kauniin kaksikerroksisen hirsirunkoisen talon, josta teimme omatekoisen kulttuurikeskuksen. Bändit treenasivat, tehtiin elokuvia ja kokoonnuttiin, oleskeltiin, keskusteltiin ja tietenkin myös juhlittiin. Nykyään, hyvin hoidettuna ja sijaintinsakin puolesta talo olisi ollut vähintään satojen tuhansien arvoinen kiinteistö. Toisin kävi, ja koko Puu-Paavola, joukossa myös ”meidän” talomme purettiin ja tilalle rakennettiin kerrostaloalue MM-kisoja varten. Rakennuttaja sai urakkansa ja arveluttavassa maineessa ollut laitakaupungin osa siivottiin. Arvokas osa kaupunkihistoriaa oli ikiajoiksi kadonnut. Todennäköisesti osassa Paavolan puutaloista oli huonosta hoidosta johtuvia rakenteellisia vaurioita. Toisaalta purettujen talojen hirsirungot olivat kuulemma haluttuja. Hirsikasoja päätyi jatkokäyttöön, ilmeisesti maaseudulle talojen aineksiksi. Taisivat monet olla lopulta terveempiä taloja kuin tuolloin rummutettiin. Arvailujen varaan jää, ohjattiinko taloista ostotarjouksia esittäneet kohteliaasti kaupungin kiinteistöosaston ulko-ovelle sillä perusteella, että asia on jo loppuun käsitelty ja mitään ei ole tehtävissä. Eikä ainakaan kannata yrittää ostaa, siirtää, kunnostaa, säilyttää. Sosiaalisen median palstoilla entiset lahtelaiset nuoret jakavat kuvia 1960- ja 70-luvuilta, jolloin Lahdessa oli vielä satoja puutaloja. Monista kuvista välittyy menneen aikakauden puutaloasumisen vaatimaton, mutta leppoisa tunnelma. Aurinko paistoi, hiekkaisilla pihakaduilla puuhattiin, leikittiin, ajettiin polkupyörillä, potkittiin palloa; pihoissa istuttiin puutarhatuoleissa omenapuiden varjossa, juotiin kahvia ja kesäinen tuuli leyhytteli avoimessa, pelargonioiden koristamassa ikkunassa olevia verhoja. Olisi helppo todeta, että ennen oli kaikki paljon paremmin. Vanhassa vara parempi Innovaatioista puhuttaessa oletamme yleensä, että kyseessä on jokin aivan uusi asia. Siihen viittaa myös suomenkielisenä vastineena käytetty sana uudiste. Näin onkin, mutta innovatiivista ajattelua voi hyödyntää, kun ottaa vanhaa ja käytettyä uudelleen käyttöön, eli uudistaa. Olemassa olevaa ja tunnettua tekniikkaa ja muutakin voi yhdistää johonkin vanhaan ja saada aikaan tuloksia, jotka ovat jotakin käänteentekevää uutta. Aina kaiken ei tarvitse olla tuliterää. Samoin vanhoja rakennuksiakin voi ottaa uuteen hyötykäyttöön, yhdistää niissä asioita oivaltavalla tavalla ja luoda mahdollisuuksia. Liiketoiminnalle, tapahtumille, kulttuuriarvojen säilyttämiselle. Hyvälle elämälle. Hyvä esimerkki miten vanhasta voi tulla uutta oli, kun jokunen vuosi sitten Lahdessa virisi aktiivinen toiminta ydinkeskustan viimeisen puutalon pelastamiseksi. 1880-luvulla rakennettuna se on viimeinen jäljellä oleva rakennus Lahden kauppala-ajoilta. Ehjä, ryhdikäs talo oli vähällä joutua puretuksi, koska omistajat kaavailivat sen arvokkaalle tontille kerrostaloa. Asia tuli julkisuuteen ja suunnitelmaa nousivat vastustamaan lukuisat yksityishenkilöt. Sosiaalinen media osoitti voimansa. Myös museoväki suhtautui kerrostalohankkeeseen nihkeästi. Asian julkituominen kannatti: omistajat luopuivat suunnitelmistaan, talo säilytettiin ja talossa toimiva yrittäjä sai jatkaa. Yrittäjä on voinut työllistää ihmisiä, kehittää liiketoimintaansa edelleen ja luonut taloon viihtyisän kahvilamiljöön ja oivaltavia tuotteita tarjoavan suositun ravintolayrityksen. Vanhan säilyttäminen ja sen käyttäminen uudelleen voi olla innovatiivista tekemistä sekin. Se on kestävää kehitystä. Menneen arjen tallentaminen konkreettisessa muodossa on samalla kulttuuriteko jälkipolville. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Innovaatioista yrittäjyyteen
5.2.2019
Juha Järvinen

Korkeakoululähtöiseen yrittäjyyteen liitetään monesti mielikuvia, jotka vievät ajatukset nopeisiin voittoihin, erilaisilla areenoilla pidettyihin pitchauksiin, aggressiviiseen kasvuun ja enkelisijoittajiin. Muodikkaissa mielikuvissa unohtuu, että useimmiten merkittävämmät rahoittajat kiinnostuvat vasta sitten, kun yrityksen kannattavasta toiminnasta on olemassa jotakin näyttöä vähintään parin vuoden ajalta. Väliin mahtuu paljon kovaa työtä ja todennäköisesti myös epäonnistumisia. Joulukuussa 2018 julkaistiin Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n, Suomen yliopistojen rehtorineuvoston UNIFI ry:n sekä Suomen Yrittäjät ry:n yhteistyönä toteutetut korkeakoulujen yhteiset yrittäjyyssuositukset. Suosituksissa korostetaan yrittäjyysasennetta ja -valmiutta, korkeakoulujen tukea uuden yritystoiminnan syntymisessä mutta myös yrittäjyyden uudistumisen merkitystä. Myös esimerkiksi mahdollisuus kokeilukulttuurien kehittymiseen korkeakouluissa nostetaan tärkeäksi. Kaiken korkeakoululähtöisen yrittäjyyden ei tarvitse olla hämmentävän eksoottista pöhinää tai säkenöivällä tavalla uutta ja nopeaa. Maltillisetkin tavoitteet, kuten vakaa ja tasainen kasvu voivat olla arvokkaita. Toimiva yritys voi olla vaikkapa uudistettu palvelu, sinänsä jotakin tuiki tavallista, jossa jokin asia vain on toteutettu aiempaa tai kilpailijoita paremmin. Yrittäjämäistä asennetta taas voi hyödyntää opinnoissa, työssä ja arjessa, vaikka ei ryhtyisikään yrittäjäksi. Toimiakseen yrityksen on joka tapauksessa tehtävä kannattavaa liiketoimintaa. Sen tuotteiden on oltava kunnossa. Jos tarjolla oleva asia on asiakkaalle hankalasti hahmotettava, toiminta vaikeutuu. Ei siis kannata oikaista ja suin päin rakentaa yrittäjyyttä keskeneräisen tuotteen tai suunnitelman varaan. Toisaalta loputon hiominenkaan ei ole välttämätöntä tai aina edes tarpeen: monesti ulostulo, kokeilut, ja tuotteen testaaminen asiakasta kuunnellen auttavat jatkokehityksessä ja oikean suunnan löytämisessä. Korkeakoululähtöinen yritys voi perustua myös opintojen yhteydessä kehitettyyn asiaan. Metropolian kaikille tutkinto-opiskelijoille pakollinen innovaatioprojekti MINNO esimerkiksi tuottaa vuosittain satoja projektituloksia, joista monet voisivat olla uuden yritystoiminnan ituja. Myös korkeakoulujen TKI-hankkeissa syntyy paljon uutta, joka ei välttämättä kuulu hankkeen fokukseen mutta on hyödynnettävissä. On mahdollista, että arvokasta tulosaineistoa, jopa keksintöjä voi jäädä hyllyille pölyttymään, koska niiden kehittäjät eivät ole huomanneet tuloksen merkityksellisyyttä. Yrittäjyyden opintoihin tulisikin liittää entistä enemmän innovaatioiden tunnistamiseen liittyvää opetusta ja käyttämätön ylijäämä tuloksia saada paremmin saataville. Omistajanvaihdos voi olla hyvä vaihtoehto aloittaa yrittäjyys. Esimerkiksi hyvinvointialoilla on lähivuosina jäämässä tuhansia yrityksiä ilman jatkajaa, kun omistaja jää pois työelämästä. Jo toimiva yritys valmiine osaajineen ja asiakkaineen on vähemmän riskialtis lähtökohta, kuin aivan uuden yrityksen perustaminen. Omistajanvaihdos edellyttää molemmilta osapuolilta, luopuvalta ja jatkavalta yrittäjältä kärsivällisyyttä ja joustavuutta, jotta vaihdos sujuu mahdollisimman kitkattomasti. Tiimiytyminen kannattaa Yksin ei välttämättä kannata ryhtyä yrittäjäksi. Varsin tavallinen ajatus nimittäin on, että opintojen yhteydessä on syntynyt jokin idea tai tuote, ja sen ympärille opiskelija haluaa perustaa yhden hengen yrityksen, joka sitten valmistaisi ja markkinoisi kyseistä tuotetta. Ellei kyseessä ole pienimuotoinen ammatinharjoittaminen, vaikkapa jokin käsityö -tai taideteollisuuden toiminta tai palvelu, tällainen malli ei ole asiakkaiden silmissä uskottavaa, eikä pitkän päälle edes kannattavaa. Tuloksena on helposti yrittäjän väsähtäminen ja toiminnan hiipuminen. Kaikkien alojen erikoisosaajia kun ei ole. Monasti on kannattavampaa pyrkiä rakentamaan tiimi, jossa on mahdollisimman monipuolista osaamista.   Yrittäjyyttä suunnittelevien opiskelijoiden kannattaa hyödyntää jo opiskeluaikanaan korkeakoulussa tarjolla oleva monipuolinen tuki: oman alan yrittäjyyteen liittyvät opinnot, innovaatiopalvelut ja kiihdyttämötoiminta. Samalla voi etsiä sopivia jäseniä tiimiin, kehittää ideaansa ja hahmottaa, mitä edellytyksiä ja vahvuuksia itsellä on ryhtyä yrittäjäksi. Metropolian yrityskiihdyttämön Turbiinin 10 Week Sprint -ohjelma on yksi varteenotettava vaihtoehto yrittäjyyttä suunnitteleville. Kymmenen intensiivisen viikon aikana kenellä tahansa korkeakouluopiskelijalla on mahdollisuus työstää omaa ideaansa asiantuntijoiden kanssa työpajoissa ja kehittää ideasta liiketoimintaa. Syksyllä 2018 10 Week Sprint pilotoitiin myös hyvinvointialojen opiskelijoiden kanssa ja tulokset olivat erittäin hyviä: ”Kaikki osallistujat kokivat tärkeänä sen, että yrittäjyysosaaminen vahvistui. Opiskelijat saivat yritysideaansa tai omaa jo olemassa olevaa yritystään kehitettyä reilusti eteenpäin,” lehtori Ulla Vehkaperä Metropoliasta toteaa, ja kannustaakin eri alojen opiskelijoita osallistumaan Sprinttiin.[1] Yrityksen perustamisen tueksi on lisäksi tarjolla erinomainen kaupunkien ja kuntien palveluiden tukiverkosto, esimerkiksi Helsingissä toimii NewCo-yrityskeskus, joka  antaa koulutus- ja neuvontapalveluita yrittäjyyden eri vaiheissa. Hyvä valmistautuminen kantaa pitkälle Kaikki yritystoiminta edellyttää epävarmuuden sietämistä, kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja johdonmukaista työskentelyä yhden päämäärän saavuttamiseksi. Oikoteitä ei ole. Korkeakoulu voi kuitenkin olla mukana, ja varmistaa, että kun vauhdinotto alkaa, on ponnahduslauta riittävän pitkä, jotta hyppy tuntemattomaan varmasti onnistuu. Ratkaisevat askeleet on jokaisen otettava kuitenkin itse. Alkavia yrityksiä ei voida hautoa loppumattomiin: hautomoista ei saa tulla hautaamoita. Hyvin tuettu yritys, jolla on toimiva idea ja määrätietoinen ja motivoitunut tiimi, uskaltaa ottaa vauhtia ja hypätä pelottomasti. [1] Lisää Sprint-kokemuksia voit lukea Anna Puustelli-Pitkäsen ja Hannes Jesarin blogista Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Älynväläystä odottavan aika on pitkä
20.11.2018
Juha Järvinen

Onko sinullekin tuttu seuraava tilanne kouluajoilta? Koulutoveri piirtää jotakin. Kysyt, mitä hän piirtää, ja kun yrität vilkaista, tämä peittää keskeneräisen työnsä kiireesti kädellään ja ehkä mutisee sen suuntaista kuin ”en mitään.” Tai oletko kuullut sanonnan: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä hulluille eikä herroille”. Miksi? Meillä on lähestulkoon sisäsyntyinen tarve piilotella tekemisiämme ennen kuin on valmista, ja eritoten, jos kyseessä on luova työ. Yhtenä syynä saattaa olla ideavarkauden pelko. Juuri luovassa työssä pitäisi kuitenkin olla mahdollisimman avoin. Altistaa ensimmäisetkin ideat mielipiteille ja rakentaa saatujen uusien ideoiden ja palautteen päälle uutta. Keskeneräisen kuvan nähnyt kaverihan saattoi koulussa ”varastaa” toiselta idean ja piirtää paremman kuvan. Ja vieläpä väittää keksineensä aiheen itse. Keksiä-verbin ja keksinnön välillä on kuitenkin merkittävä ero. Keksintö edellyttää paljon työtä, sitä ei voi keksaista. Ei ihme, että monilla menevät välillä käsitteet sekaisin. Saatetaan tokaista, että olen keksinyt idean tai innovaation, joka pitäisi patentoida. Keksinnön voi suojata, ideaa ei Vain tietynlaisen keksinnön voi patentoida. Se on jotakin, jonka pitää olla uusi: keksintö ei saa olla keskimääräiselle alan ammattilaiselle itsestään selvä. Keksinnön pitää olla keksinnöllinen. Ja sen pitää olla teollisesti käyttökelpoinen, eli toistettavissa. Keksintö on aina luonteeltaan tekninen. Sen pitää ratkaista jokin tekninen ongelma uudella tavalla. Innovaatio puolestaan on esimerkiksi OECD:n Oslo Manual-julkaisun mukaan uusi tai parannettu tuote tai prosessi, joka merkittävällä tavalla eroaa aiemmista tuotteista tai prosesseista ja joka on saatettu potentiaalisten käyttäjien (tuote) tai hyödyntäjien (prosessi) ulottuville. Idea ei siis ole innovaatio. Eikä se ole keksintökään. Mutta hyvä idea voi olla keksinnön lähtökohta. Innovaatio -käsitteen laajalle levinneessä ryöstöviljelyssä peli taitaa kuitenkin olla jo menetetty. Jokainen kynnelle kykenevä poliitikkokin esittää, että nyt tarvitaan innovaatioita. Innovaatioiden sisällä olevat keksinnöt ovat varmasti tervetulleita, mutta luulen, että vaikkapa kansantalouden kehittämiseen itse asiassa etsitään hyviä ideoita.   Keksintö tai innovaatio eivät ole mikään hetkellinen älynväläys. Ja suurten älynväläyksien odottelu on ajanhukkaa. Vaikka monet jonkin kehitystyön tai projektin kanssa kamppailevat uskovatkin, että se kuuluisa ”killeri-idea” tulee, kun oikein kovasti pinnistelee.   Paljon nopeammin pääsee alkuun, kun ei ährää yksin, vaan kehittelee muiden kanssa suuren joukon aiheeseen liittyviä, eri näkökulmista olevia ideoita. Niistä valitaan sopivimmalta vaikuttavat jatkoon. Siis sellaiset, jotka ovat toteuttamiskelpoisia. Toteuttamiskelpoisuus ei tarkoita, että tulisi saman tien hylätä kaikki uudet tai omaperäiset ajatukset. Päinvastoin: juuri hyviltä vaikuttavia, rohkeitakin avauksia pitää tarkemmin tutkailla ja jatkojalostaa. Sen sijaan kannattaa vetäistä yli ideat, joissa on jokin perustavanlaatuinen heikkous. Vaikkapa, että palkkaerot poistetaan painamalla lisää rahaa. Sinänsä toteutettavissa oleva ratkaisu, jossa hetken onnea seuraisi lopulta hyperinflaatio. Kehitettävää on kaikkialla Mullistavien ideoiden passiivisen odottelun sijaan voi myös katsoa ympärilleen. Mitä haasteita, kehitettäviä asioita, parannettavaa näkyy? Maailma on jatkuvasti yhä valmiimpi. Se on täynnä erilaisia ratkaisuja, palveluita ja tuotteita, joista osa ei toimi tyydyttävästi. Varmasti tuttu ongelma jokaiselle on se tietty harmittava ovi, jota aina ajatuksissaan kulkiessaan kiskoo, vaikka sitä pitäisi työntää. Kuuluisa kognitiotieteilijä Donald A. Norman on todennut, että jos ovessa tai kahvassa on ohje ”vedä” tai ”työnnä”, ovi tai kahva on väärin suunniteltu. Miten parantaa ovissa liikkumista? Lähes kuka tahansa pystyy kehittelemään muutaman kymmentä ideaa esimerkiksi tämän kaltaiseen kysymykseen, jos hänelle annetaan sopiva tilaisuus ja työrauhaa. Keksinnöistä merkittävimmät ovat yleensä olleet monien tai jopa lukemattomien pienempien ideoiden ja oivallusten myötä syntyneitä yhdistelmiä eri ihmisten luovuutta. Esimerkiksi radion keksijänä pidetään yleisesti italialaista Guglielmo Marconia. Hän onnistui ensimmäisenä tekemään teknologisesti toimivan ja kaupallisesti hyödynnettävissä olevan sovelluksen. Mutta se syntyi aiempien kokeilijoiden ja tutkijoiden työn pohjalta. Radion kaltaisen keksinnön taustalla ei ole ollut yhtä suurta älynväläystä tai yksittäistä ideaa, vaan pitkällinen prosessi, jossa on yhdistynyt monen eri alan tutkimus- ja kehitystyö. Ja, mikä tärkeintä, kehittäjät ovat saaneet toisten tekemiä ideoita, tuloksia ja havaintoja käyttöönsä. Siitä johtunee, että radion ovat aikoinaan väittäneet keksineensä amerikkalaiset, englantilaiset, saksalaiset, venäläiset, ja monet muutkin.    Entä sitten tuo alussa mainitsemani ideavarkaus? Tosiasiassa ideoita tai muitakaan hyviä ajatuksia ei voi ”varastaa”. Ideat ovat aina luonteeltaan vapaita, koska niitä voi kuka tahansa myös tuottaa mielin määrin. Sen sijaan, että pelkäämme ideavarkaita, kannattaa laittaa kaikki mielestään hyvät ajatukset jakoon. Ideasta on joka tapauksessa nimittäin usein niin pitkä matka konkreettiseen lopputulokseen, että se, joka jaksaa ideaa kehittää ja viedä sen käytännön sovellutukseen, ehkä keksintöön saakka, saakoon ideavarkausnuhteiden sijaan mainetta ja kunniaa uutteruudestaan! Tietenkin on tärkeää antaa hyvän lopputuloksen - ehkäpä innovaation äärellä - tunnustusta alkuperäisen ajatuksen tai ideoiden esittäjälle, jos sellainen on tiedossa. Mutta häntäkin todennäköisesti lämmittää enemmän se, että hän on jakanut älykkyytensä hedelmät ja sen takia käsillä on onnistunut konkretisoitunut lopputulos, kuin se, että hän olisi pitänyt ideat ideavarkaiden pelossa omassa päässään. Tai paperilapulla käden alla piilossa. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Hyvät ja huonot uudisteet
4.9.2018
Juha Järvinen

Innovaation suomenkielinen vastine on uudiste. Uudiste on miellyttävä sana. Se viittaa siihen, että on luotu jotakin hyvää, uutuudellista, jotakin olemassa olevaa tilannetta parantavaa. Toisaalta innovaation ydintä, eli keksintöä, ja sen keksinnöllisyyttä arvioidessa ei yleensä tarkastella eettisiä tai yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, koska keksintö on aina luonteeltaan tekninen: se pyrkii ratkaisemaan jonkin teknisen ongelman. Valtavia rahasummia onkin hankittu nimenomaan ”päinvastaisella” keksimistoiminnalla: kehittämällä jotakin, joka lopulta on käyttäjille tai käyttöympäristölle haitallista, vaarallista tai jopa tappavaa. Ilmiselvät esimerkit tästä sivuuttaenkin on arkielämäämme tuotu aikojen kuluessa yllin kyllin innovaatioita, jotka on viety hyötykäyttöön, koska niin on kannattanut tehdä, vaikka haittavaikutukset on tiedetty. Vastuullinen innovaattori kuitenkin pyrkii jo ideavaiheessa arvioimaan, millaisia hyödyllisiä tai haitallisia vaikutuksia kehitettävällä asialla mahdollisesti voisi olla. Aina voi pohtia, voisiko ongelman ratkaista toisin, kuin mitä ilmeisin ratkaisu näyttäisi olevan. Alla esitettävässä keksinnössä mentiin ojasta allikkoon: tekniseen ongelmaan löytyi oivaltava ratkaisu, mutta koska keksijä ei vaivautunut pohtimaan muita mahdollisia ratkaisutapoja, tuloksena oli mittava vyyhti maailmanlaajuisia terveys- ja ympäristöongelmia. 1920-luvun alussa autoteollisuus kasvoi nopeasti erityisesti USA:ssa. Henry Fordin aloittama autojen massatuotanto alensi hintoja ja tarjosi liikkumisen vapautta myös tavallisille kansalaisille. Tuon ajan autonmoottoreiden ongelmana oli, että niissä ilmeni ns. nakutusta, eli hallitsematonta polttoaineen palamista, joka laski tehoa ja saattoi pahimmillaan aiheuttaa moottorivaurioita. Työskennellessään General Motorsin tutkimuslaboratoriossa amerikkalainen kemisti Thomas Midgley Jr. (1889–1944) löysi tähän ratkaisun. Midgley huomasi, että lyijytetraetyylin (engl. Tetra-Ethyl-Lead, TEL) lisääminen bensiiniin vähentäisi nakutusongelmaa. Lisäksi TEL-yhdisteet toimivat hyvinä voiteluaineina eräissä moottorin osissa. Midgley jätti keksinnöstään patenttihakemuksen toukokuussa 1923. Keksinnön avulla moottorien nakutustaipumus väheni, ja siten niiden teho ja luotettavuus kasvoi. Teknologisesti tarkastellen keksintö oli siis hyödyllinen, mutta siinä oli yksi huono puoli. Lisäaineet olivat hengenvaarallisia ja bensiinin palamisen yhteydessä lyijy-yhdisteet levisivät pakoputkista ympäristöön. Tätä juttua varten kävin lävitse patenttitietokantoja. Midgleyn nimiin on kirjattu muitakin patentteja, joiden keskeinen sisältö on sama: polttomoottorin tehon parantaminen lisäämällä erilaisia kemiallisia yhdisteitä polttoaineeseen. Mieleen tulee innovaattorille aina tärkeä kysymys: miksi ilmeisen lahjakas keksijä ei vaivautunut pohtimaan, miten koko asian olisi voinut ratkaista jotenkin toisin?  Olisiko silloin voinut ottaa lähtökohdaksi kehittää jokin muu, vaikkapa vähemmän myrkyllinen yhdiste? Toisin kävi ja yhdessä esimiehensä Charles F. Ketteringin (1876–1958) kanssa Midgley alkoi sinnikkäästi puolustaa keksintöään ja sen vaarattomuutta, vaikka lyijyn myrkyllisyys oli ollut tiedossa jo antiikin ajoista lähtien. Midgley itsekin sairastui lyijymyrkytykseen tutkimustyönsä yhteydessä. TEL-yhdisteen tuottajaksi perustettu yritys brändäsi uuden bensiinin nimellä Ethyl, koska firma halusi häivyttää vihjeet lyijy-sanaan. Kettering puolestaan palkkasi lääketieteen asiantuntijan todistelemaan, että lyijyllä terästetty bensiini ei ollut ihmisille vaarallista. Nämä asiantuntijoiden taitavasti muotoilemat väitteet saatiin kumotuksi vasta 1960-luvulla. Terveys- ja ympäristöhaitoista huolimatta lyijypitoista bensiiniä myytiin kaikkialla maailmassa aina 1990-luvulle asti. Myöhemmät tutkimukset ovat esittäneet, että suurkaupunkialueilla, joissa on ollut runsaasti moottoriliikennettä, on tilastollisesti esiintynyt normaalia enemmän varhaista kuolleisuutta, yleistä asukkaiden älykkyysosamäärien laskua ja jopa enemmän rikollisuutta. Nämä kaikki on liitetty siihen, että liikenne on käyttänyt TEL-pitoisia polttoaineita, joiden lyijy on joutunut ensin pakokaasujen mukana ilmaan, ympäristöön ja sitä kautta ihmisten elimistöön. On väitetty, että kukaan muu yksittäinen keksijä ei ole keksinnöillään aikaansaanut niin paljon haittavaikutuksia ihmiselle, ympäristölle ja koko maapallolle, kuin Midgley, hänen keksintönsä kun oli myös sittemmin käyttökieltoon joutunut otsonikerrosta tuhonnut kylmälaitteissa ja ponnekaasupulloissa käytetty CFC-yhdiste, eli Freon. Toisaalta olisi jälkiviisasta yksioikoisesti tuomita sen perusteella, mitä tiedämme nyt ja Midgleyn toiminta on sijoitettava aikansa kontekstiin. Ikävä kyllä hänen toimintaansa näyttää ohjanneen se, että jotakin kannatti tehdä, koska niin voitiin tehdä ja koska siitä sai myös taloudellista hyötyä.   Kysymys ”Miten se tehdään” tulee vasta sen jälkeen, kun ensin tiedetään mikä kehitetty asia on, mihin sitä tarvitaan, miksi sitä tarvitaan - vai tarvitaanko sitä? Olipa tekeillä opintoihin liittyvä tiivis projekti tai mittava tuotekehitystyö, jo valmiiltakin tuntuvaa ideaa kannattaa tarkastella eri näkökulmista ennen jatkojalostamista. Tarvitaan kriittistä ajattelua ja oikeiden johtopäätösten tekemistä. Hyvä oivallus voi merkitä huikeita lopputuloksia, mutta se voi johtaa myös hirviön syntymiseen. Pienessä yhden erikoisalan piirissä tai yksin tehdessä ongelmakohtia ei välttämättä aina huomaa. Siksi on tärkeää, että kysymyksiä on pohtimassa monialainen tai moniammatillinen tiimi, joka tuottaa uusia, täysin poikkeavia, tuoreita näkökulmia. Sitä varten tiimin pitää käydä kriittisiä keskusteluja ja kyseenalaistaa jo valmiiltakin vaikuttavia suunnitelmia. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Innovaatio – mitä se on?
27.2.2018
vierailija

Syyskuussa 1983 neuvostoliittolainen everstiluutnantti Stanislav Jevgrafovitš Petrov (1939–2017) sai ilmoituksen tukikohtansa ohjusvaroitusjärjestelmästä. Järjestelmän mukaan viisi amerikkalaista ohjusta oli matkalla kohti Neuvostoliittoa. Petrovilla oli vain vähän aikaa tehdä kriittinen päätös, antaako hän hälytyksen ja käynnistää prosessin, jonka tuloksena Neuvostoliitto antaisi vastaiskun. Lopputuloksena olisi luultavasti ollut maailmanlaajuinen ydinsota. Petrov kuitenkin päätteli, että jos Yhdysvallat tosiaan haluaisi iskeä ydinaseella, miksi se ampuisi vain viisi ohjusta, massiivisen iskun sijaan? Petrov otti riskin eikä tehnyt mitään. Myöhemmin selvisi, että hälytys oli johtunut auringonsäteiden hämäämästä valvontasatelliitista. Petrov teki äärimmäisen paineen alla johtopäätöksiä saamiensa tietojen ja tekemiensä havaintojen perusteella. Mutta hän kyseenalaisti saamansa tiedon, ajatteli kriittisesti ja teki tärkeän ratkaisun. Samoin toimii mielestäni hyvä innovaattori: tekee havaintoja ympäröivästä maailmasta, huomaa ongelman tai kehitettävää, kysyy kysymyksiä, kerää tietoja ja tekee näistä uuteen johtavia kriittisiä päätelmiä ja kehittää niihin ratkaisuehdotuksia. Monet merkittävät keksinnöt ovat syntyneet juuri havaintojen, pohtimisen ja päätelmien avulla, rohkeudella ja lopulta useimmiten kovalla työllä. Niin mukavalta kuin se tuntuisikin, innovaatiot, eli riittävän omaperäiset, uudet ja tärkeät tulokset tai parannukset, joilla on markkinoita tai jotka muutoin hyödyttävät yhteiskuntaa, eivät synny hetkellisen inspiraation huumassa, vaan ratkaisu saattaa edellyttää paljon työtä. Edisonin sanomaksi väitetty keksinnön määritelmä, 1 % oivallusta ja 99 % kovaa työtä lienee varsin paikkansa pitävä. Kuka tahansa voi sopivassa tilanteessa ja sopivasti tuettuna kyllä kehitellä satoja ideoita, melkein mihin tahansa aihepiiriin, mutta kuinka moni ideoista on käyttökelpoinen, on toinen juttu. Ideat, kuten joskus kuulee virheellisesti esitettävän, eivät siis ole vielä innovaatioita, vaan niiden siemeniä, toisinaan itujakin.   Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman totesi vähän aikaa sitten tehdyssä radiohaastattelussa, että häneltä on usein kysytty, mitä näytteleminen on, mutta hän ei ole löytänyt siihen vastausta. Näyttelijälle annetaan otolliset olosuhteet ja ympäristö tehdä näyttelijäntyötä: käsikirjoitus, puvustus, lavastus, näyttämö ja ohjaajan visio. Mutta mitä tapahtuu, kun näyttelijä astuu lavalle ja alkaa näytellä? Hieman samaan tapaan voimme ajatella, että emme tiedä, mitä uuden luominen, keksiminen tai innovointi itse asiassa on - paitsi kovaa työtä, mutta sekin siis tehdään vasta ajatustyön jälkeen, innovaatiota kehitettäessä! Vaikka emme pääse kenenkään pään ja mielen sisään, voimme kuitenkin tukea innovointia edeltäviä prosesseja ja luoda innovaatioiden syntyä edistäviä otollisia olosuhteita. Nämä ovat perusasioita, joita korkeakouluissa pitäisi opettaa kaikille opiskelijoille. Voimme sparrata opiskelijoiden tiimejä ja tehdä uuden kehittämistä edistäviä harjoituksia. Voimme käydä läpi keksintöjen historiaa, purkaa tapahtumien ketjuja ja selvittää, miten suuret oivallukset ovat syntyneet tai miten sattuma on puuttunut peliin. Siitä huolimatta ei kannata yrittää toistaa samoja prosesseja uudestaan. Kopioimalla lopputuloksena ei olisi menestyvää liiketoimintaa tuottava keksintö tai merkittävän yhteiskunnallisen parannuksen takaava innovaatio. Juhlapuhetasolla haaveiltuja ”uusia Nokioita” ei voi tulla. Mutta sen sijaan voi tulla jotakin täysin uutta ja yhtä menestyksellistä, jos esimerkiksi opiskelijoille tarjotaan uuden keksimiseen soveltuvat edellytykset. On nimittäin aivan mahdollista, että esimerkiksi Facebookin veroinen ratkaisu voi syntyä yhtä lailla suomalaisen kuin amerikkalaisenkin opiskelijan työn tuloksena.   Innovointiprosessin herättelemiseksi pitää osata ensin tarkkailla, mitä ympärillä tapahtuu, tehdä havaintoja ja ymmärtää näitä havaintoja ja tapahtumia, ja vielä osata tehdä oikeanlaisia johtopäätöksiä. Vasta silloin voi kenties löytää uuden lähestymistavan ja ratkaisun, joka voi olla innovaatio. Tärkeintä on kuitenkin osata kyseenalaistaa ja suhtautua sopivalla tavalla kriittisesti tekemiinsä havaintoihin, ennen lopullisten päätösten tekoa. Joskus tuloksena saattaa olla maailman pelastuminen.   -- Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset