Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Vuosi: 2018

Ideoiden vuoropuhelusta yhteiskehittelyyn
12.6.2018
Päivi Rahmel

Älä koske minun ideaani! vai Voitaisko tehdä yhdessä? Istumme Pro-tukipisteen vertaistoiminnan sydänhuoneessa ja keskustelemme maahanmuuttajien todellisuudesta. Pro-tukipiste on asiantuntijajärjestö, joka edistää seksi- ja erotiikka-alalla toimivien ihmisten sekä ihmiskaupan uhrien osallisuutta ja oikeuksia. Jostain putkahtaa esille ajatukset heidän elämäänsä liittyvistä kaksoismaailmoista. Monia asioita heidän elämässään on yht´äkkiä kaksi; maata, kieltä, perhettä, sukua, kulttuuria, uskontoa, ammattia ja joihinkin näistä liittyy myös salaisuuksia, joista ei uskalleta kertoa kenellekään. Uuden hankkeen työntekijänä, järjestön ulkopuolelta tulleena voin ehkä rohkeammin miettiä, voisiko asioista puhua, vaikka ne saattavat tuntua uhkaavan henkilökohtaisilta. Mietteistämme lähtee idea kehittämiseen ja ryhdymme ideoimaan peliä, joka tarjoaisi mahdollisuuden aiheiden käsittelemiseen. Syntyi Tupla-peli, joka mahdollisti keskustelua Syntyy ensimmäinen versio pelistä, joka pohjautuu vanhaan seuraleikkiin, pullonpyöritykseen tai toisten kutsumaan Totuus vai tehtävä-leikkiin. Nimeämme pelin Tuplaksi, koska ydinideana on asioiden kaksinaisuus. Kehitämme työntekijöiden kanssa kysymyksiä ja tehtäviä löytämillemme kaksoisidentiteettiä kantaville sektoreille ja pian testaamme ideaa Tupla-suklaan kera vertaistoimintaan osallistuvien henkilöiden kanssa. Peli saa välittömän hyväksynnän pelaajien keskuudessa ja kuulemme useita kiitoksia siitä, että vihdoinkin saa puhua asioista, jotka askarruttavat mieltä. Kiinnostavaksi ja helpottavaksi koetaan myös toisista kulttuureista tulevien henkilöiden kokemuksista ja ajatuksista kuuleminen. Tuplaa sovellettiin uusiin teemoihin Pian peli otetaan testattavaksi myös muiden ryhmien kanssa, joita löydetään Metropolia Ammattikorkeakoulun Kepeli-hankkeen kautta. Kaikkialla kokemus on samansuuntainen. Keskusteleminen on pelin muodossa helpompaa ja kokonaisuus tuntuu merkittävältä. Peli saa siivet alleen ja viimeistelyjen jälkeen siitä tehdään painettu versio. Idea synnyttää uuden: liikuntaan suuntautunut kollegani ehdottaa, että eikö samalla formaatilla voisi tehdä myös Hyvinvointi-tuplan. Nyt lähdemme laajemmalla joukolla ideoimaan hyvinvointiin liittyviä alueita ja niihin kuuluvia kysymyksiä ja tehtäviä. Kohta meillä onkin uusi versio samasta pelistä vielä tarkemman kielellisen ja tavoitteellisen yhteiskehittelyn tuloksena. Mistä yhteiskehittelyssä on kyse? Yhteiskehittely on kanssaluovuutta monialaisissa ympäristöissä. Sen kautta pyritään tuomaan erilaista osaamista ja monia näkökulmia yhteiseen prosessiin. Tavoitteena on mahdollistaa innovaatioita ja osaamisten rikkaampaa soveltamista meidän kaikkien hyväksi. Prosessiin liittyy kolme ulottuvuutta, jotka tässäkin yhteistyössä toteutui:    Yhteiskehittely on konkreettista: tarve-, käyttäjä- ja toimijalähtöistä kehittämistä käyttöympäristössä.    Yhteiskehittely on konstruktiivista: vuorovaikutteista reflektiota ja argumentaatiota.    Yhteiskehittely on kumulatiivista: se sisältää adaptiivisia kehittämissyklejä. (Harra, Mäkinen & Sipari, 2012) Yhteiskehittely voi olla avain moneen lukkoon Metropolia Ammattikorkeakoulun Kepeli-hanke on ollut hyvä esimerkki yhteiskehittelyn mahdollistavasta voimasta. Maahanmuuttajien kotoutumisprosessi on monisyinen prosessi ja sen tueksi tarvitaan monialaista yhteistyötä. Kepeli-hankkeessa löytyi mukavia reittejä moninaisen osaamisen ja toimijuuden rikastavaan yhteen saattamiseen. Hetkittäin monialaisuutemme törmäili hankalistikin tunteita ja erilaisia tarpeita ja näkökulmia törmäyttäen. Prosessissa opimme kaikki toisiltamme ja loimme jotakin, joka tuo vastaisuudessakin hyötyä kaikille  maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyvän keskustelun syventämisestä kiinnostuneille. Lähteet: Harra, T., Mäkinen, E. & Sipari, S. 2012. Yhteiskehittelyllä Hyvinvointia. Metropolia Ammattikorkeakoulu.   Kirjoittaja: Päivi Rahmel, KM,TO, psykodraama- ja tarinateatterikouluttaja TEP, työskentelee Metropolia AMK:ssa kulttuuripalveluiden lehtorina. Hänellä on pitkä kokemus ryhmälähtöisten ja toiminnallisten työtapojen ohjaamisesta erilaisissa pedagogisissa ympäristöissä  ja organisaatioiden kehittämiskonteksteissa. Hänen intohimon kohteenaan ovat ihmiset ja heidän luovien mahdollisuuksiensa kätilöinti draamallisten ja tarinallisten työtapojen äärellä.  

Lue lisää

Luovuudella arjesta enemmän
5.6.2018
Laura Huhtinen-Hildén

Kokemukset itsestä luovana olentona voivat rikastaa elämää ja mielikuvitus laajentaa sen ulottuvuuksia arjen rajoitteiden ohi. Mitä enemmän elämämme kaventuu esimerkiksi iän tai sairauden myötä, sitä enemmän olisi tarpeen laajentaa kokemusmaailmaamme taiteen ja leikin avulla. Arkea rikastava luovuus voi olla pieniä tekoja tai arjen suunnittelua uudella tavalla. Millaista merkitystä luovuudella, osallistavalla taidetoiminnalla sekä kulttuuria arvostavalla näkökulmalla on esimerkiksi iäkkäälle ihmiselle sekä vanhuspalveluyksikön koko yhteisölle? Ihminen luovana olentona ei lakkaa olemasta sairastuessaan, vanhetessaan ja henkisten sekä fyysisten mahdollisuuksien kaventuessa. Ihminen on myös yhteisöllinen olento. Elämämme merkitykset rakentuvat suhteissa toisiin ja vuorovaikutuksessa. Luovalla toiminnalla voidaan rakentaa yhteisöllisyyttä jopa silloin, kun kieleen perustuva vuorovaikutus ei ole enää käytössä. Yhdessä laulaminen luo yhteisen tilan, jossa koetaan ja jaetaan merkityksellisiä kokemuksia. Myös musiikin kuuntelutilanne on kokemuksena erilainen, jos olemme siinä yhdessä, hengitämme, aistimme toisemme ja musiikin herättämät tunteet. Yhdessä liikkuminen aktivoi meissä vastavuoroisuuden kokemuksia ja yhteisen tanssihetken iäkkään ihmisen kanssa voi rakentaa vaikka sängyn vierellä kädestä kiinni pitäen. Luova vuorovaikutus kuuluu vanhustyön ytimeen Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä - tutkimushanke selvitti, mikä vaikuttaa työntekijöiden mahdollisuuksiin hyödyntää työssään luovuutta, taidetoimintaa ja kulttuurisen vanhustyön näkökulmaa. Metropolia Ammattikorkeakoulun toteuttaman tutkimuksen aineisto koostui 14 vanhustyössä erilaisissa tehtävissä toimivan työntekijän haastatteluista. (Huhtinen-Hildén, Puustelli-Pitkänen, Strandman & Ala-Nikkola 2017.) Tutkimuksessa haastateltujen vanhustyössä toimivien ammattilaisten kokemukset kertovat, kuinka monella tavalla luovuus voi olla läsnä iäkkään ihmisen ja yhteisön elämää. Tärkeää vanhustyön kehittämisessä tähän suuntaan on jokaisen työntekijän oman luovuuden löytäminen ja ammattikuvan kehittäminen niin, että herkkyys, luovuus ja vuorovaikutus kuuluvat ammattitaidon ytimeen. (emt.) Mielenkiintoista tässä tutkimuksessa oli erityisesti se, kuinka keskeisessä roolissa työntekijöiden luvan saamisen kokemus oli sille, miten he kokivat voivansa käyttää luovuutta työssään. Lupa ei useinkaan ollut mitenkään konkreettinen, esimerkiksi esimiehen taholta annettu valtuutus. Luovaan työotteeseen vaikuttavat monet tekijät: esimiehen, kollegan ja asiakkaan toiminta ja asenteet sekä työntekijän oma ammatillinen toimijuus ja osaaminen. (emt., 94-99.) Kohtaaminen vaatii ammattilaiselta osaamista Mitä voisimme oppia tästä tutkimuksesta, millaista elämää ja toimintakulttuuria työpaikoilla haluaisimme olla kehittämässä? Niin kasvatus- kuin hoitoaloilla ovat nousseet kriittiseen tarkasteluun käsitykset asiantuntijuudesta sekä oppija- tai asiakaslähtöisyydestä. Kohti luovaa arkea- tutkimus haastaa pohtimaan vanhustyön ammattitaitoa ja vuorovaikutuksen asiantuntijan roolia siinä. Kokonaisvaltainen asiakkaan kohtaaminen vaatii toteutuakseen kokonaisvaltaista ammattilaista. Moni tutkimuksessa haastateltu pohti sitä, kuinka oma persoona voi olla osana ammatillista toimintaa. Eräs haastateltava kuvasi pohdintaansa näin: ”(M)un juttu on just se et mä oon omana ittenäni, tottakai ammatillisesti ja asiallisesti. Mut ku ei ne ihmiset kaipaa aina sitä että niiden ympärillä pyörii koko ajan hoitaja, vaan ne kaipaa että siinä on ihminen. Ja se vaatii rohkeutta siltä hoitajalta olla se ihminen.” (emt., 92). Herkkyys ja kohtaaminen liittyivät haastateltavien kokemuksissa luovuuteen. Työntekijän mielikuvitus ja luova asenne voivat toimia työvälineinä, joiden kautta vuorovaikutuksessa otamme vastaan viestejä ja herkistymme asiakkaan tarpeille. Iäkkään ihmisen kohtaamisen hänen kokemusmaailmassaan vaatii kykyä eläytyä ja arjessa erilaisten ihmisten tarpeisiin vastaaminen luovaa ongelmanratkaisukykyä. (emt.) Luova asenne voi helpottaa esimerkiksi tavallisia arjen toimia, kuten pukeutumista tai syömistilannetta: ”(K)äytännön tilanteet -- niissä se luovien ratkasujen löytäminen. Et sehän on niinku online -- jos joku ei onnistu ni siinä täytyy heti sit miettiä mikä vois onnistuu -- miten päästäis niinku aamupalapöytään tai miten onnistus joku pukeutuminen -- tässä sitä se luovuus et koko ajan miettii niitä ratkasuja siihen --.” (emt., 55). Kulttuurisen vanhustyön kehittämisessä tärkeää on se, että jokaisessa oleva luovuus tulee huomatuksi: "S)en luovuuden ei tarvi olla mitään suurta, järjestettyä, joka vaatii erityisosaamista, joka tarvii terapiahenkilökunnan paikalle, vaan et se voi olla ihan jotain pientä. Ja se että se voi olla niinku sun työmenetelmä, niinku keino, joka päivä.” (emt., 74) Tarvitaan monialaista innostusta sekä yhteistyötä rakentamaan sellaisia käytäntöjä, asenteita ja toimintakulttuuria, jotka mahdollistavat luovaa arkea vanhustyössä. Sen avulla arki voi olla värikkäämpi ja soida kauniimmin - luovuus lisää hyvinvointia koko yhteisöissä. Kirjoittaja Laura Huhtinen-Hildén (FT, MuM, musiikkiterapeutti, työnohjaaja) toimii pääainevastaavana, tutkijana, musiikkikasvatuksen lehtorina ja yhteisömuusikkokoulutuksen vastuulehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on kiinnostunut taiteen soveltavasta käytöstä ja luovan ryhmätoiminnan mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalojen konteksteissa ja on johtanut useita näihin teemoihin liittyviä kehittämishankkeita (esim. Kulttuurisilta EAKR-hanke 2008–2011). Hän on toiminut vastaavana tutkijana Kohti luovaa arkea - kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa 2015-2017 sekä valtakunnalliseen sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke SOSKUun kuuluvassa Elämäni sävelet- tutkimushankkeessa (2015- ). Hän on julkaissut musiikkikasvatukseen ja taiteen soveltavaan käyttöön liittyviä artikkeleita ja opetusmateriaalia (esim. Huhtinen-Hildén & Pitt: Taking a learner-centred approach to music education. Pedagogical Pathways. Abingdon: Routledge). Hän toimii aktiivisesti kouluttajana ja asiantuntijana myös kansainvälisissä yhteyksissä.

Lue lisää

Yhdessä innovoiden tuotekehitystä tulevaisuuden tarpeisiin
29.5.2018
Johanna Holvikivi

Monen opiskelijan arkea on työssäkäynti opiskelun ohella. Onnellisimmat työskentelevät jo opintojen aikana oman alansa töissä. Mutta ovatko nämä kaksi eri maailmaa vai onko työelämän ja oppilaitosten välillä siltoja ja aitoa yhteistyötä? Onko työn ja opiskelun yhdistäminen hidaste molemmille vai pikemminkin hyödyllinen sijoitus molemmille? Metropolia Ammattikorkeakoulussa olemme panostaneet sellaisten tapojen kehittämiseen, joilla työelämä ja opiskelu hyötyvät toisistaan. Yhtenä tapana on kehitetty työelämälähtöistä innovaatiotoimintaa, joka toteutuu käytännössä innovaatioprojektiopintojen yhteydessä. Tässä blogikirjoituksessani pohdin mainion ja inspiroivan esimerkin avulla, mitä yhteistyö voi parhaimmillaan olla. Raiteidenohjausprojekti innovaatio-opintoina Sähkötekniikan monimuoto-opinnoissa opiskeleva VR:n projektipäällikkö Harri Sakki tekee yhdessä kahden muun opiskelijatoverinsa kanssa raiteiden ohjaukseen liittyvän ohjausjärjestelmän pilotoinnin Helsingin Vuosaaren satamaan. Projekti tehdään VR:llä Helsingin Vuosaaren sataman tilauksesta ja samalla Harri opiskelutovereineen saa projektista opintopisteitä. Työnantaja hyötyy ja opinnot edistyvät - kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Kävimme Harrin kanssa intensiivistä keskustelua projektista ja sen tuottamista työelämävalmiuksista sekä innovaatiotoiminnasta. Työelämälle lisäarvoa opinnollistamalla projekteja Kun haastattelussa kysyin, mihin oheinen innovaatioprojekti heitä haastaa, sain vastaukseksi, että heillä on oikea asiakas, joka hakee innovaation kautta säästöä omiin kuluihinsa ja toisaalta systeemiin toimintavarmuutta. Eli tavoitteena on tuottaa asiakkaalle lisäarvoa innovaatiolla. Lisäksi tarkistin, että haastaako projekti teknisesti heitä - vastaus oli, kyllä vain. Innovaatio-opinnoissa he tekevät taustatyötä asiaan liittyen sekä ajatusta ja suunnitelmaa toteutukselle. Varsinainen käytäntö jää kesään, jonka jälkeen nähdään hyödyttääkö asiakasta tuotettu innovaatio. Suunnitelmissa on, että työtä jatkaisi joku opiskelija opinnäytetyönään. Tällöin saataisiin tietoa käytännön kokemuksista ja oppilaitoksen ja työelämän yhteistyö jatkuisi saumattomasti. Opiskelijalle työelämätaitojen vahvistumista Keskustelussa nostin esille kansainvälistä TOP 10 listaa työelämätaidoista ja peilasimme, kuinka ne näyttäytyvät tällä tavalla toteutetuissa innovaatio-opinnoissa.  Haastattelussa tuli hyvin esille, että tämän tyyppinen työskentely vaatii verkostoitumista, johon he ovat saaneet apua alan valtakunnallisen verkoston ja kontaktien kautta. Erityisesti tiedon etsimisessä on verkostoa pystynyt hyvin hyödyntämään. Myös projektia toteuttaneen opiskelijaryhmän sisällä on verkostoiduttu ja jaettu rooleja.  Niin jokainen tietää, mihin osaltaan keskittyy. WhatsApp ryhmää on käytetty sisäiseen viestintään. Lisäksi on ollut yhteistyötapaamisia osaamista omaaviin yrityksiin kuten Vaisalaan. Kaikilla ryhmän jäsenillä on jo vahvaa kokemusta paljon sosiaalisista taidoista ja tunneälystä, joten ne vain on otettu käyttöön työskentelyssä. Myös kompleksista ongelmanratkaisua, kriittistä ajattelua ja luovuutta on ja työskentelyssä käytetään, kun prosessissa on vahvasti tuotekehitys mukana. Projektissa on luvattu, että ko. asia viedään käytäntöön. Ideoita on testattu keskenään ja lisäksi on konsultoitu VR asiantuntijoita.  Samoin on tarvittu päätöksentekokykyä, joka kyllä on ollut helppoa, koska ryhmä on tottunut työskentelemään yhdessä. Ryhmässä on totuttu auttamaan toisiaan ja hyödynnetty toisten osaamista tarpeen vaatiessa, ehkä näin on tullut kognitiivinen joustavuus esille. Voi varmaan lisäksi todeta, että tänä päivänä ei ole työtehtävää, joka ei edellyttäisi palveluorientoituneisuutta ja neuvottelutaitoja. Harri toteaakin keskustelussa, että nämä taidot ovat olleet vahvasti läsnä, sillä innovaatioprojektin toimeksiantajat ovat myös asiakassuhteessa VR:ään. Jos ratkaisu löydetään, sillä voidaan palvella myös muualla Suomessa olevia asiakkaita. Ylipäätään projektiin lähteminen vaatii aina suunnitteluvaiheessa neuvottelua, jotta se palvelisi esitettyä pyyntöä. Työskentelyssä on hyödynnetty Skypeä, jotta on saatu selville, miten muualla jo toimitaan ja onko jo olemassa jotain ratkaisuideoita. Yhteistyö säästää aikaa, haastaa ja motivoi Kävimme lopuksi vielä keskustelua innovaatio-opintojen prosessista, onko jokin asia yllättänyt tai vaatinut huomion kiinnittämistä sekä onko jotain, mitä opiskelija haluaisi erityisesti tuoda esille. Harri totesi, että vielä ei ole yllättänyt mikään, koska idea ja perusajatus ovat niin pitkällä. Projekti on myös hyväksytty  Metropoliassa innovaatio-opinnoiksi, sillä se täyttää osaamistavoitteet ja on aito asiakasprojekti. Projektissa on ollut keskeistä oma olemassa oleva sisällöllinen asiantuntemus, mutta samalla myös se, että se tuottaa tekijälle uutta osaamista. Jos työskentely menee seuraavassa vaiheessa konkretiaan, niin se olisi hieno asia ”sähkön säästöä innovaatiolla” eli etsitään isoja säästöjä tulevaisuuteen. Harri totesi, että itselle projektin tekeminen työn opinnollistamisen kautta säästää aikaa, haastaa ja motivoi sisäisesti. Voikin siis sanoa, että sellainen  ”Innovaatioprojekti, jonka saa tehdä asiakkaalle motivoi ja vielä kun se lippaa omaa työtehtävää, niin on todella kiinnostavaa ja innostavaa”. Työelämän ja opintojen kehittämistä Toteemi-hankkeessa Työelämäläheinen innovaatiotoiminta on ollut Metropoliassa yksi kehittämisen kohde, joka oli myös mukana viime vuonna kansainvälisessä laadun auditoinnissa. Metropolian innovaatio-opintoja on rakennettu yhdessä ja erikseen pyrkimyksenä löytää pedagogisesti toimivia ratkaisuja, joiden avulla voidaan löytää uusia luovia innovaatioita työelämän ja metropolialueen erilaisiin tarpeisiin. Työn opinnollistamisen TOTEEMI:n pilottihankkeessa lähdettiin osaltaan toteuttamaan uudenlaista pedagogista ratkaisua sähkötekniikan monimuoto-opetuksen innovaatio-opintoihin, jossa saatua kehittämistietoa tässä tekstissä olen avannut. Ideana oli löytää opiskelijoita, joiden töissä tai työpaikalla olisi mahdollisuus toteuttaa opinnot joustavasti ja ketterästi vastaten aitoihin tarpeisiin innovoida ja kehittää uudenlaisia ratkaisuja tai tuoteideoita suomalaiseen liike-elämään. Toteemi - työstä oppimassa, työhön hanke  toteutetaan 16 ammattikorkeakoulun ja 2 yliopiston yhteistyössä ja kaksikielisenä. Nämä osatoteuttaja-ammattikorkeakoulut ja yliopistot sitoutuvat omilla suunnitelmillaan toimimaan Toteemi-hankkeessa kehittämiskoreissa, joita ovat "Joustavasti työssä", "Osaamista työstä ja työhön", ja "Hyvinvointi työssä oppimisessa".  Metropolian osahanke kuuluu kehittämiskoriin 2: Osaamista työstä – Työssä oppiminen korkeakouluopinnoissa. Tutustu tarkemmin: http://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/toteemi/ Kirjoittaja Johanna Holvikivi toimii projektipäällikkönä Palkkatyön opinnollistaminen osahanke TOTEEMIssa.    

Lue lisää

Yrittäjänainen haluaa kasvaa
23.5.2018
Sara Lindström, Sirkka-Liisa Kolehmainen

”Kasvu on ihmisenä ja yrittäjänä kasvamista”. ”Kasvu on sitä, että pystyn elämään mielekästä elämää”. ”Kasvua syntyy, kun teen enemmän yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa”. Näin kuvailevat yrittäjänaiset ajatuksiaan kasvusta. Mutta ovatko nämä kasvusta puhuvat yrittäjänaiset harvinaisuuksia? Perinteisesti on ajateltu, että naiset eivät halua kasvattaa yritystoimintaansa. Naiset haluavat puuhastella enemmän kuin tehdä vakavaa yritystoimintaa. Tilastojen valossa naisyrittäjät työllistävät miesyrittäjiä harvemmin ulkopuolisia työntekijöitä ja naisten yritykset ovat harvemmin kasvuyrityksiä. Naisten yrittäjyyttä tukevassa Oona-hankkeessa olemme havainneet, että nämä väitteet eivät välttämättä ole totta: kasvuhaluja kyllä löytyy. Lisäksi yrittäjänaiset haastavat perinteisinä pidetyt kasvun mittarit. Kasvuhalukkuus  on kaikissa suomalaisissa pk-yrityksissä (1) keskimäärin  kymmenen prosentin luokkaa. Oona-hankkeen kyselyyn osallistuneista yrittäjistä jopa 37 % kertoi tavoittelevansa liikevaihdon voimakasta kasvua. He eivät kuitenkaan tahdo kasvua millä ehdoilla tahansa. Käsitys siitä mitä halua ja minkälaista elämää tahtoo elää, on usein esillä yrittäjänaisten keskusteluissa. Perinteisesti kasvua mitataan määrällisillä mittareilla Useimmiten kasvu nähdään määrällisenä lisääntymisenä. Jotain on enemmän kuin aikaisemmin eli bisneskielellä kassavirtaa, henkilöstöä tai voittoa. Pienyritysten kasvuun keskittyvä tutkimus (2-4) kuitenkin osoittaa, että yrittäjän käsitys kasvusta jakaantuu moniin eri osa-alueisiin, henkilökohtaisesta elämästä kaupalliseen menestymiseen. Myös yrittäjänaiset haastavat perinteisinä pidetyt kasvun mittarit ja puhuvat kasvusta monin eri tavoin. Jos ajattelemme kasvua, vaikka tomaattien kasvattamisen kautta, niin kasvua on ainakin kolmen tyyppistä. Ensinnäkin kasvu on tomaatintaimien itämistä (yritysnäkökulmasta itäminen on uusi tuote/palvelu, uusi verkosto, uusi yritys, omistajanvaihdos tai yritysosto). Toiseksi kasvu on tomaattien kypsymistä (yrittäjien arjessa kypsyy oma osaaminen, asiakasymmärrys tai liikeidea). Kolmantena kasvu on versomista ja rönsyilyä (eli uusia yhteistyökuvioita, verkostoja ja osaamista, osakkuuksia, tytäryhtiöitä, fuusioita, uusia lisenssejä tai muuta liiketoiminnan laajentumista). Ja toki kasvu on myös tomaattien määrällistä lisääntymistä (voitto, myynti, liikevaihto, tuottavuus, työllistäminen). Lisäksi osa yrittäjistä pohtii kasvua ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen näkökulmista, niin kuin useat tomaattien kasvattajatkin. Mitä kasvuyrittäjyys oikeastaan on? Kasvuyrittäjyyden määritelmän voi kokea yksinyrittäjän näkökulmasta lannistavana. OECD:n, Eurostatin sekä TEM (5) määritelmän mukainen kasvuyritys on vähintään kymmenen henkilöä työllistävä yritys, jonka kasvuvauhtia kuvaa kymmenen prosentin lisäys yrityksen henkilöstön tai liikevaihdon määrässä vuosittain, tulevien kolmen vuoden aikana. Toisella tapaa määritettynä, kasvuyritys on vähintään 20 prosenttia vuodessa henkilöstöltään tai liikevaihdoltaan kasvava yritys. Suomalainen yrittäjyys on lähtötasoltaan kuitenkin huomattavasti vaatimattomammissa kantimissa: yli 90 prosenttia yrityksistä (6) on alle 10 henkilön mikroyrityksiä. Lisäksi 65 prosenttia yrityksistä on yksinyrittäjien harteilla. Yrittäjänaisten osuus yksinyrittäjistä on kolme neljäsosaa (7). Jos viittaamme kasvuyrittäjyydellä vain edellä mainittuun määritelmään, niin kaikkien alle kymmenen hengen yritysten kasvu jää hämärään. Kuitenkin esimerkiksi yksinyrittäjän yritystoiminnan liikevaihto voi kaksinkertaistua ottamalla yrityskumppanin. Jos se ei ole kasvuyrittäjyyttä, niin mikä? Kasvupolkuja tukemassa Otollisen markkinatilanteen, laadukkaan tuotteen tai palvelun, yrittäjän rautaisen osaamisen ja onnellisten sattumien lisäksi, halu kasvaa näyttäytyy erittäin tärkeänä selittäjänä yrityksen kasvulle. Myös suunnitelmallisen kasvupolun luominen tukee yrittäjiä. Oona-hankkeessa keskitymme johtamisosaamiseen, liiketoimintaosaamisen, tuotekehitykseen ja digitaalisten taitojen kehittämiseen. Kurssien ja ohjattujen työpajojen rinnalla vertaisoppiminen ja -tuki ovat suuressa roolissa. Lisäksi yrittäjänaiset tarvitsevat tukea kansainvälistymiseen, harjoitusta vientiin sekä kannustimia työpaikkojen luomiseen (8). Tuen tulee kohdistua myös esimerkiksi perheyrityksiin ja omistajanvaihdosyrityksiin, joilla on huomattava ja usein piilevä kasvupotentiaali verrattuna uusiin yrityksiin (8). Yrityskasvua voi myös kehittyä sarjayrittäjyydestä, jolloin osaaminen kumuloituu ja riskinottokyky paranee tai laajentamalla portfolioyrittäjyydeksi, jolloin samalla omistajayrittäjällä voi olla useita yrityksiä samanaikaisesti. Oona-hanke yrittäjänaisten kasvun tukena Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Työterveyslaitoksen yhteisesti toteuttamassa Oona - osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille -hankkeessa yhtenä päätavoitteena on lisätä uusmaalaisten yrittäjänaisten kasvuhalukkuutta ja kannustaa heitä rohkeasti pohtimaan erilaisia kasvupolkuja. Tämä bloggaus perustuu keskusteluihin hankkeen vertaisryhmissä ja työpajoissa. Seuraava vertaisryhmä aloittaa syyskuussa. Tervetuloa mukaan! Lähteet: Työ- ja elinkeinoministeriö 2018. Voimakkaasti kasvuhakuiset PK-yritykset. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Yritykset. 6/2018. Verkkodokumentti. <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160566/TEM_rap_6_2018_FINAL.pdf>. Luettu 14.5.2018. Achtenhagen, L. & Naldi, L. & Melin, L. 2017. ”Business Growth” - Do Practitioners and Scolars Really Talk about the Same Thing? Entrepreneurship Theory and Practice.  Verkkodokumentti. < http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1111/j.1540-6520.2010.00376.x>. Luettu 14.5.2018. Costin, Y. 2012. In pursuit of growth: an insight into the experience of female entrepreneurs. International Journal of Gender and Entrepreneurship. Vol. 4. No 2, 2012. pp 108-127. Verkkodokumentti. <http://www.emeraldinsight.com/1756-6266.htm>. Luettu 14.5.2018. Wright, M. & Stigliani, I. 2012. Entrepreneurship and growth. International Small Business Journal 31 (1) 3-22. Verkkodokumentti.  <http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/0266242612467359?journalCode=isbb>. Luettu 14.5.2018. Työ- ja elinkeinoministeriö 2018. Kasvuyrittäjyys. Verkkodokumentti. <http://tem.fi/kasvuyritykset>. Luettu 14.5.2018. Suomen Yrittäjät 2018. Yrittäjyystilastot 2016. Verkkodokumentti. <https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/yrittajyystilastot.pdf>. Luettu 14.5.2018. Suomen Yrittäjät 2018. Yksinyrittäjäohjelma 2011-2015. Verkkodokumentti. <https://www.yrittajat.fi/suomen-yrittajat/tavoiteohjelmat/yksinyrittajaohjelma-2011-2015-317764>. Luettu 14.5.2018. Vier Machado, H. 2016. Growth of small businesses: a literature review and perspectives of studies. Gest.Prod. Vol. 23. No 2 São Carlos Apr. /June 2016  Epub May 17, 2016. Verkkodokumentti.<http://www.scielo.br/scielo.php?pid=S0104-530X2016000200419&script=sci_arttext&tlng=en>. Luettu 14.5.2018. Kirjoittajat: Sara Lindström, Työterveyslaitos Sirkka-Liisa Kolehmainen, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittajat vetävät Oona-hankkeessa johtamisen työpajoja ja yrittäjänaisten vertaisryhmiä. Lisäksi he valmistelevat yrittäjänaisille suunnattua työkirjaa, jonka tavoitteena on tukea yrittäjänaisia yritystoiminnan kylvö-, itämis-, kasvu- ja sadonkorjuuvaiheiden läpi. Unohtamatta kastelua, lannoitusta ja kitkemistä.      

Lue lisää

Työhyvinvointi arjessa – miten sitä tuotetaan?
15.5.2018
Anu Leppänen

Työhyvinvointi koostuu osallisuudesta, yhteenkuuluvuuden tunteesta, tasa-arvoisuudesta, arvostuksesta toisen työtä kohtaan, työtehtävien ja roolien selkeydestä ja niiden avaamisesta ja ymmärtämisestä sekä vuoropuhelusta työyhteisön kaikilla tasoilla. Kuulostaa niin helpolta, vai mitä? Työhyvinvointi on rakenteiden johtamista Työhyvinvointi arjessa, työpaikalla, vaatii yritysjohdolta rakenteiden johtamista sekä henkilöstöltä itsensä johtamista ja ymmärtämistä, miten itse sekä yhdessä voimme vaikuttaa työhyvinvointiin arjessa.   Expanded Workpalace Empowererment Model ( Lasiner, Finegan, Shamian ja Wiik 2001) – malli korostaa toimiva rakenteita työyhteisössä, joka pohjautuu kolmeen ulottuvuuteen.            Rakenteellinen voimaantuminen, johon sisältyvät mm. sujuvat prosessit, työvälineet, tiedottaminen, toimenkuvien selkeys, resurssit, jatkuva palaute, tuki ja apu, perehdytys, mahdollisuus kehittyä työssä, osallistaminen, organisaation tavoitteet ja selkeät päämäärät. Psykologinen voimaantuminen, johon kuuluvat mm. työn hallinnan tunteeseen liittyvät asiat, kokemus työn merkityksellisyydestä, vaikutusmahdollisuudet, kuulluksi tulemisen tunne, oikeudenmukaisuus, työn itsenäisyys ja joustavuus Positiivinen työtapa ja asenteet, johon liittyvät mm. työhön sitoutuminen, luottamuksen tunne, työtyytyväisyys, matala loppuun palamisen tunne eli kokemus siitä, että voimavarat, aika, osaaminen ja jaksaminen riittävät.   Osallistavan työskentelymallin kehittäminen Työhyvinvointi arjessa koostuu varsin yksinkertaisista asioista, kunhan meillä on aikaa pysähtyä ja miettiä miten niitä toteutamme ihan jokainen. Metropolian hanketyössä on luotu osallistavaa yhteistyöskentelymenetelmää yrityksille.  Esimerkiksi Onni tulee puun takaa -hankkeessa kehitettiin mallia, jossa työhyvinvoinnin kehittäminen lähtee ruohonjuuritasolta:  henkilöstö pohtii ratkaisuja kehittämiskohteisiin yhdessä johdon kanssa. Henkilöstö tulee todella kuulluksi. Esiin nostetaan ratkaisuja, joilla on vaikutusta hyvinvointiin työssä sekä sitä, miten se vaikuttaa toiminnan tuottavuuteen. Paras kokemus ja oppi osallistuneilla yrityksillä on ollut säännöllinen vuoropuhelu yhdessä kaikkien työntekijöiden ja johdon/yrittäjien kanssa. Se on mahdollistanut toteuttamiskelpoisten ratkaisujen, aikataulujen ja vastuuhenkilöiden miettimisen ja nimeämisen sekä ymmärtämään kaikkien roolit ja tehtävät työyhteisössä.   Moni osallistavan työskentelymallin kehittämiseen osallistunut näki, että vastaavanlainen kehittämisprosessi pitäisi jokaisen yrityksen joskus kokea. Onni tulee puun takaa -hankkeessa metsä-, sosiaali- ja terveysalojen yrityksissä etsittiin ratkaisuja osallistavan yhteistyöskentelyn avulla. Keskeisimpiä aiheita, joihin ratkaisuja tuotettiin kussakin yrityksessä, olivat         työprosessit         roolit ja vastuut         yhdenvertainen kohtelu ja kuulluksi tuleminen         palaute         kokemuksen, osaamisen ja innostuksen hyödyntäminen         työn merkityksellisyys         viestintä. Kehittämisprosessit eivät aina etene suunnitellusti, mutta ennalta suunniteltu teoreettinen malli on antanut hyvän pohjan kehittämisen parissa työskentelylle. Onni tulee puun takaa -hankkeen osallistujat toivoivat, että yritysten yhteistyöskentelyä sparrattaisiin pidemmän aikaa ja kehittämisprosessiin kuluisi vähemmän aikaa. Tunnistettiin tosiasia, että pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on harvemmin taloudellisia voimavaroja palkata ulkopuolinen fasilitoija kehittämisprosessin avuksi. Haaste otettiin vastaan ja nyt Mikko -hankkeessa mallinnamme yksinkertaisempaa työhyvinvoinnin- ja tuottavuuden yhteistyöskentelyn mallia, josta tuotamme osallistavan työskentelymallin työkirjan. Näin jokainen yritys pystyisi toteuttamaan ja soveltamaan työkirjan avulla osallistavaa yhteistyöskentelyä, ratkomaan yhdessä haasteita ja puhumaan enemmän ratkaisupuhetta ja tuottamaan yhdessä työhyvinvointia arjessa niin, että kaikki kokevat olevan merkityksellisiä työssään. Hanketyön edetessä on huomioitu aiempien hankkeiden osallistujien arvokas palaute. Hankeasiasiantuntijoiden ja kaikki hankkeisiin osallistuneiden palaute on arvokas ja merkityksellinen pohja työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämisprosessin työkirjan synnylle. Yhdessä olemme enemmän. Kirjoittaja Anu Leppänen (TtM)  työskentelee lehtorina terveysalalla. Hänen kiinnostuksen kohteensa ovat terveyden edistäminen, työhyvinvointi, innovaatiotoiminta ja tuotekehittely. Anu ohjaa mielellään monialaisia opiskelijoiden innovaatioprojekteja. Hän saa energiaa mielekkäistä työtehtävistä, yhteistyöskentelystä, ideoinnista, läheisistä, liikunnasta, luonnosta ja hänessä asuu myös pikku nautiskelija.  Tällä hetkellä hän työskentelee asiantuntijalehtorina ESR-hankeessa Mikko Mikro- ja pk -yritysten työhyvinvointi ja tuottavuus. Hänellä on monipuolinen työkokemus terveysalalla niin julkinen, yksityinen kuin järjestösektori on tullut tutuksi.    

Lue lisää

Fasilitointi on mahdollisuus työyhteisön kehittämiseen
8.5.2018
Kati Ylikahri

Oletko joskus osallistunut tilaisuuteen ja ihmetellyt, miksi sinut on kutsuttu tai mikä on tilaisuuden tavoite? Oletko vilkuillut kelloa hermostuneena aikataulun pettäessä tai huokaillut, kun joku osallistujista on jatkuvasti äänessä? Oletko jopa itse ollut puheenjohtajana tilaisuudessa ja miettinyt, miksi osa osallistujista ei tuonut ideoitaan juuri lainkaan esiin? Ensimmäinen kokeneen fasilitaattorin ohjaama palaveri oli itselleni sykähdyttävä kokemus. Koolla oli monialainen asiantuntijaryhmä, jonka tavoitteena oli laatia yhteinen hyvinvointisuunnitelma. Ammattilaisen ohjaamana tavoite oli selvä, ajankäyttö harkittua ja valitut menetelmät tukivat kaikkien osallistumista. Fasilitoinnin vaiheet Fasilitointi-sanan latinankielinen alkuperä ”facilis” tarkoittaa helppoa. Tavoitteena onkin helpottaa ja ohjata ryhmän työskentelyä. Fasilitaattori keskittyy asiasisällön sijaan prosessin ohjaamiseen. Kokenut fasilitaattori voi siten periaatteessa ohjata työskentelyä alasta ja aiheesta riippumatta. Fasilitaattori hallitsee fasilitoinnin koko prosessin ja osaa soveltaa sitä luovasti. Hän osaa suunnitella tilaisuuden, asettaa tavoitteet, laatia aikataulun ja valita parhaat menetelmät. Itse tilaisuudessa hän osaa ohjata prosessia, motivoida osallistujia ja luoda avoimen ilmapiirin. Joissakin organisaatioissa on luotu sisäinen fasilitaattoriverkosto, joka on käytettävissä tilaisuuksien suunnittelussa ja ohjaamisessa. Itse olen toiminut Metropolian fasilitaattoriverkostossa sen perustamisesta alkaen ja ohjannut lukuisia tilaisuuksia niin omassa organisaatiossamme, hankkeissa kuin ulkoisille asiakkaillekin. Aina ei ole kuitenkaan mahdollista saada käyttöönsä fasilitaattoria. Silloin onkin hyötyä siitä, että tilaisuuden vetäjä ymmärtää fasilitoinnin merkityksen ja hallitsee ainakin muutaman keskeisen menetelmän tilaisuuden eri vaiheissa hyödynnettäväksi. Fasilitointiprosessissa toistuvat tietyt vaiheet ja niihin kuhunkin valitaan sopivat menetelmät.    Aloitus    Ymmärryksen luonti    Ratkaisujen ideointi    Toimenpiteistä sopiminen    Arviointi Kokemuksen myötä osaaminen kehittyy ja menetelmien valikoima laajenee. Alkuun pääsee kuitenkin hyvällä suunnitelmalla ja kyvyllä tarvittaessa soveltaa sitä joustavasti. Fasilitoimalla työhyvinvointia ja tuottavuutta Avaan fasilitoinnin merkitystä käytännön esimerkillä. Olemme hyödyntäneet fasilitointia työskentelytapana Metropolian koordinoimassa Mikko-hankkeessa. Toimin hankkeessa asiantuntijana ja työpajojen fasilitaattorina. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama ja sen tavoitteena on työhyvinvoinnin ja työn tuottavuuden parantaminen. Miten fasilitointiprosessi Mikossa etenee: Mikon alkutilanne: Tunnistatko seuraavaan tilanteen? Työyhteisöä kehitetään työpajassa, jossa tunnistetaan yhdessä kehittämiskohteita ja ideoidaan ratkaisuja. Tilaisuuden jälkeen työntekijät kuitenkin kyselevät, mihin fläppipapereille tuotetut ideat katosivat. Pahimmassa tapauksessa paperinkeräykseen, koska työskentelyn viimeinen vaihe jäi toteuttamatta. Sopimatta jäi, kuka on vastuuhenkilö ja mihin mennessä seuraava askel on otettava. Fasilitoinnin tavoite: Tavoitteena Mikko-hankkeessa on löytää sellainen fasilitoitu työskentelytapa, jossa työstetyt ideat jäävät elämään tulevaisuudessakin, työpajojen jälkeen. Siten taataan, että sovitut asiat toteutuvat ja työ kantaa hedelmää. Fasilitointi työpajassa: Mikko-hanke tarjoaa yritykselle fasilitoidun työpajan. Yrityksen täytyy ainoastaan varata noin kolme tuntia aikaa ja virittää itsensä avoimeen työskentelyyn. Hankkeen fasilitaattori huolehtii työskentelyprosessin sujumisesta. Ensimmäiset työpajat on nyt pidetty. Kohderyhmänä oli isännöitsijäalan yrityksiä. Henkilöstö koki fasilitoidun pajan tehokkaaksi ja innostavaksi tavaksi työskennellä. Tärkeintä on saada jatkuva kehittämisprosessi hyvin käyntiin valitsemalla ensin esimerkiksi neljä keskeistä kehittämiskohdetta ja ideoimalla niihin yhdessä ratkaisuja. Hyvä käytäntö on valita heti jokin helppo ja nopeasti toteutettava ratkaisuehdotus. Ensimmäisissä pajoissa sellaisia olivat esimerkiksi sähköpostin pelisäännöistä ja palaverien arviointikäytännöistä sopiminen sekä vastamelukuulokkeiden ostaminen. Tällaiset ratkaisut mahdollistavat kehitystyön jatkamisen heti työpajan jälkeen. Henkilöstö kokee tulleensa kuulluksi ja tuntee, että heidän ideoitaan arvostetaan. Tämä taas lisää kehittämistyöhön sitoutumista ja parantaa työmotivaatiota. Työhyvinvointia ja työn tuottavuutta on siis mahdollista parantaa myös pienillä asioilla, jotka eivät vaadi suuria investointeja. Tilaajan näkökulmasta ulkopuolisen fasilitaattorin rooli neutraalina työskentelyn ohjaajana toimi hyvin. Fasilitaattori ei asetu kenenkään puolelle vaan ohjaa työskentelyä kohti tavoitetta. Osallistavat menetelmät mahdollistavat sen, että kaikkien ääni tulee kuuluviin. Lean-ajattelun mukaisesti arjen kehittämistarpeet tunnistavat parhaiten ne, jotka työtä tekevät. Kehittäminen ei siten ole vain kehittämisryhmän vastuulla vaan osa arkea ja kaikkien työnkuvaa. Fasilitoinnilla varmistetaan, että yhteiskehittäminen on vaikuttavaa ja jokaisen työntekijän kehittämispotentiaali tulee hyödynnettyä. Jatkuvuus työpajan jälkeen: Metropolia Ammattikorkeakoulun kehittämässä Mikko-työpajassa prosessi viedään loppuun asti ja sovitut asiat kirjataan heti työkaluna toimivaan excel-taulukkoon. Tämä työkalu jää yrityksen käyttöön, ja sitä voi muokata itselleen sopivaksi. Työpajassa luodaan alkuaskeleet ja into muutokseen. Taulukon avulla muutosta on mahdollista seurata, toteuttaa ja johtaa. Olennaista on, että systemaattisesta kehittämisestä tulee pysyvä toimintatapa. Kehittäminen ei siis pääty koskaan, vaikka työpajat päättyvätkin. Kirjoittaja: Kati Ylikahri (THM) työskentelee työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseen tähtäävässä Mikko-hankkeessa asiantuntijana ja työpajojen fasilitaattorina. Hänellä on monipuolista kokemusta sosiaali- ja terveysalan johtamisesta ja kehittämisestä niin esimiehen kuin kouluttajankin roolissa. Lähteet: Kantojärvi, Piritta. Fasilitointi luo uutta. Talentum 2012 Nummi, Pepe. Fasilitaattorin käsikirja. Edita 2007. Modig, Niklas. Åhlström, Pär. Tätä on Lean. Rheologica Publishing 2017. Mikko. Mikro- ja pk- yritysten työhyvinvointi ja tuottavuus. www.metropolia.fi/Mikko Artikkelin kuvalähde: Pixabay, Ulrichw (CC0)  

Lue lisää

Miksi opinnollistaa palkatonta työtä?
1.5.2018
Mai Salmenkangas

Raha puhuu - ja rajaa oppimisympäristöjä. Korkeakouluissa on viime vuosina kehitetty erityisesti palkkatyön opinnollistamista eli kehitetty malleja, joissa opiskelija voi suorittaa opintoja käydessään töissä. Vapaaehtoistoiminnan konteksti on kuitenkin yhtä hyvä oppimisympäristö, joistakin näkökulmista jopa parempi. Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan tutkinto on kehittänyt vapaaehtoistoiminnan opinnollistamista vuosikymmenen ajan, viimeisimpänä Verkkovirta-hankkeessa. Karttuneen kokemuksen perusteella voidaan väittää, että jos ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden työelämäyhteistyö rajautuu pääosin palkkatyön opinnollistamiseen tai kumppaneiden maksamiin projekteihin, jätetään arvokkaita oppimisen mahdollisuuksia käyttämättä. Osaamista tulevaisuuteen EK:n taannoinen Oivallus-hanke kiteyttää erinomaisesti, miten tulevaisuudessa halutut ammattilaiset eivät ole pelkästään oman alansa osaajia, vaan laaja-alaisia ja asenteeltaan joustavia työntekijöitä. Tulevaisuuden ammattilaisen tulee kyetä oppimaan verkostoissa ja työskentelemään erilaisissa ryhmissä. Vapaaehtoistoiminta tarjoaa vaihtelevia oppimisympäristöjä, joissa voidaan oppia juuri mainitun kaltaisia metataitoja. Vapaaehtoisen roolissa pääsee usein lähemmäs ihmisten arkea ja sen haasteita. Kohtaaminen lisää ymmärrystä tulevaisuuden asiakkaan, potilaan, loppukäyttäjän tai yhteistyökumppanin näkökulmasta, mikä on hyödyllistä kaikille opiskelijoille. Monelle vapaaehtoistyö tarjoaa myös mahdollisuuden harjoitella ongelmanratkaisua, vuorovaikutusta, vastuunkantoa ja moniammatillista yhteistyötä uudesta roolista käsin. Isoihin saappaisiin vapaaehtoistoiminnassa Monet esimerkit osoittavat, että vapaaehtoistoiminnassa voi saada enemmän vastuuta kuin palkkatyössä konsanaan. Saksalaiset liiketalouden opiskelijat kiittelivät mahdollisuutta kehittää pienen hyväntekeväisyysjärjestön taloushallinnon käytäntöjä ja laatia sille heti käyttöön otettava markkinointisuunnitelma. Oman alansa yrityksessä he olisivat todennäköisesti saaneet hoidettavakseen huomattavasti kapeamman ja vähemmän vastuullisen siivun. Erinomaisia esimerkkejä isoihin saappaisiin kasvamisesta löytyy myös Suomesta. Kesällä 2016 Suomen Partiolaisten Roihu-leirillä yksi arkkitehtiopiskelija suunnitteli asemakaavan 17.000 partiolaisen telttaleirille, kulttuurituotannon opiskelija koordinoi 200 henkilön toteuttamia produktioita joka ilta viikon ajan ja sosionomiopiskelija vastasi yli sadan lapsen päiväkodista. Näin haastavia oppimisympäristöjä tarjoaa vain harva opiskeluaikainen työpaikka tai harjoittelu. RoihuAkatemian tuella monet opiskelijoista saivatkin 5-20 opintopistettä Roihulla tekemästään vapaaehtoistoiminnasta. Kasvatusta ja hyvää elämää Vapaaehtoisuus voidaan nähdä jossakin määrin myös itseisarvona. Kokemus on osoittanut, että vapaaehtoistoiminta antaa monelle opiskelijalle merkityksellisiä oivalluksia ja mielekkyyden kokemuksia, jotka eivät liity pelkästään ammattilaisena vaan myös ihmisenä kasvamiseen. Esimerkiksi strategioissa taajaan vilahtavat demokratia, aktiivinen kansalaisuus, yhteiskuntavastuu tai kestävä kehitys voivat vapaaehtoistoiminnan kautta konkretisoitua syvälliseksi ymmärrykseksi ja toiminnaksi opiskelijan omassa arkiympäristössä. Joillekin vapaaehtoistoiminnasta tulee elämäntapa, toisilla se avaa silmiä katsomaan ympäröivää yhteiskuntaa aivan uudella tavalla. Myös Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen on nostanut esiin, että tämän päivän suomalaisessa korkeakouluvisiossa kasvatus näyttää jäävän koulutuksen jalkoihin. Vaikka puhe kilpailukyvystä dominoi julkista keskustelua, korkeakoulujen pitäisi muistaa, että sen tehtävänä on tarjota opiskelijoille myös eväitä hyvään elämään. Rajoituksia ja mahdollisuuksia Suinkaan kaikkia opintoja ei ole mielekästä toteuttaa opinnollistamalla vapaaehtoistoimintaa. Sisällöiltään vapaaehtoistoiminta voi olla helpompi istuttaa joihinkin opintokokonaisuuksiin kuin toisiin. On kuitenkin syytä romuttaa virheellinen käsitys, että vapaaehtoistoiminnan opinnollistaminen sopisi vain joillekin opiskelijoille, esimerkiksi sosiaali- tai terveysalalle. Tutkinto-ohjelman erityispiirteet huomioon ottaen sitä voidaan hyvin räätälöidä kaikille. Vapaaehtoistoiminta voi toimia erinomaisena keinona esimerkiksi orientoida alalle, opettaa metataitoja, auttaa erikoistumisessa ja/tai edistää opintoja kesälukukauden aikana. Joskus epäillään vapaaehtoistoiminnan ja akateemisuuden hylkivän toisiaan. Tätä vastaan todistavat lukemattomat ulkomaiset korkeakoulut erityisesti anglosaksissa maissa ja Aasiassa, missä Service Learning (palveluoppiminen) -ajattelun pohjalta yhdistetään ympäröivissä yhteiskunnassa tehtävää vapaaehtoistoimintaa korkeakouluopintoihin laajalti. Korkeakoulut Suomessa voisivat käynnistää vapaaehtoistoiminnan opinnollistamiseen liittyvän toimintamallien yhteiskehittelyn ja jakamisen samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa yli tuhannen korkeakoulun ja muun oppilaitoksen verkosto Campus Compact. Tervetuloa ottamaan ensimmäinen askel tähän suuntaan liittymällä Facebook-ryhmään nimeltä Service Learning Suomessa! Teksti: Metropolia Ammattikorkeakoulun lehtori Mai Salmenkangas Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Verkkovirta-hankkeen Uutiskirjeessä vuonna 2017.

Lue lisää

Yhdeksän kysymystä sähköautoilusta
24.4.2018
Vesa Linja-aho

Miksi sähköautoja ajetaan kuin käärmettä pyssyyn? Tai ainakin uutisia lukiessa tuntuu välillä siltä. Mitä sähköauto maksaa ja mikä siinä maksaa? Minkä kokoinen akku sähköautossa on ja kauanko sen lataaminen kestää?  Voiko sähköauton ladata tavallisesta pistorasiasta vai pitääkö ostaa erillinen latausasema?  Mitä sähköauton lataaminen maksaa?  Kuinka pitkälle yhdellä akullisella pääsee?  Joutuuko sähköautoon ostamaan uuden kalliin akun kolmen vuoden välein, kuten kannettavaan tietokoneeseen saattaa joutua?  Mikä on ärsyttävin sähköautoiluun liittyvä väärinkäsitys?  Kenelle sähköauto ei sovi? Miksi sähköautoja ajetaan kuin käärmettä pyssyyn? Tai ainakin uutisia lukiessa tuntuu välillä siltä. Sähköautojen ympärillä käydään samankaltaista hypetystä kuin kännyköiden ympärillä käytiin 1990-luvulla. Sähköautoja markkinoidaan helposti patenttiratkaisuna ilmastonmuutosta vastaan ja Suomen hallituksen tavoitteena on, että vuonna 2030 Suomen teillä huristelee 250000 sähköautoa ja ladattavaa hybridiä eli noin 10 % henkilöautokannasta olisi ladattavia. Sähkömoottori on monella tapaa ylivertainen polttomoottoriin verrattuna: sähkömoottorilla voi periaatteessa ajaa miljoonia kilometrejä, koska ainoa käytännössä kuluva osa on moottorin laakerointi. Tasaisen vääntökäyrän ansiosta vaihteistoa ei tarvita, ja sähkömoottori on äänetön ja tärinätön ja paikallispäästötön. Sähköauton päästöt riippuvatkin siitä, millä akkuihin ladattu sähkö on tuotettu. Kääntöpuolena tälle tulee sähköenergian hankala varastoitavuus: siinä missä polttomoottoriautoon tankkaa parissa minuutissa tuhat kilometriä lisää toimintamatkaa ja polttoainetankin koko ei vaikuta auton hintaan, on sähköauton kallein (ja painavin) osa sen ajoakku. Nykyakkutekniikalla akun lataa lähes täyteen nopeimmillaankin noin 20 minuutissa. Aivan täyteen lataaminen vie vähintään toiset parikymmentä minuuttia. Sähköautojen päähyöty niin yhteiskunnallisessa kuin teknisessäkin mielessä on sähköauton moninkertainen kokonaishyötysuhde polttomoottoriautoon verrattuna: sähköautoon ladatusta energiasta noin 60 prosenttia muuttuu liike-energiaksi, kun polttomoottoriautossa vastaava lukema on 20-30 prosenttia. Mitä sähköauto maksaa ja mikä siinä maksaa Vaikka sähköauto on keksintönä yli sata vuotta vanha – ja itse asiassa jopa polttomoottoria vanhempi, vakavastiotettavia sähköautoja on tullut markkinoille vasta 2010-luvulla. Nykyaikaiset sähköautot ovat polttomoottorivastineitaan kalliimpia kahdesta pääsyystä: valmistusmäärät ovat pieniä ja ajoakku on kallis osa. Siinä missä reilun 10000 euron hintaisen polttomoottoriauton valmistaminen maksaa 2000-3000 €, saa samalla rahasummalla vasta akun sähköautoon, ja vieläpä melko pienen sellaisen. Tämän takia halvimmat sähköautot maksavat Suomessa uutena noin 29000 euroa, kun uuden polttomoottoriauton saa noin 10000 eurolla. Valtio tukee sähköauton hankintaa 2000 euron hankintatuella, joka vähennetään suoraan myyntihinnasta. Halvimmillaan uuden sähköauto rattiin pääsee siis 27000 eurolla. Käytettyjä uudenaikaisia sähköautoja on markkinoilla 11-15 tuhannen euron hintaan. Minkä kokoinen akku sähköautossa on ja kauanko sen lataaminen kestää? Riippuu sähköautosta. Nykyään halvimmissakin, noin 30000-35000 euron hintaisissa sähköautoissa, on noin 30-40 kilowattitunnin kokoinen akku. Kalliimmissa, noin 100000 euron hintaisissa Jaguarin I-Pace ja Teslan Model S ja X -autoissa on mallista riippuen noin 70-100 kilowattitunnin akku. Tavallisesta pistorasiasta ladattaessa latausvirta on usein turvallisuussyistä rajoitettu 8-10 ampeeriin. 10 ampeerin virralla latausteho on 230 V x 10 A = 2,3 kilowattia, eli kymmenessä tunnissa energiaa siirtyy 23 kilowattitunnin verran eli noin 115 kilometrin ajontarvetta varten. Maksimin käytettävissä olevan lataustehon ja siten latausnopeuden määräävät auton sisäisen laturin maksimiteho ja latauspisteestä saatavilla oleva teho. Esimerkiksi 3 x 16 A voimavirtapistorasiasta voi ottaa vain 3 x 16 A x 230 V = 11 kilowatin tehon, vaikka auton laturi kykenisi vastaanottamaan suuremmankin tehon. Voiko sähköauton ladata tavallisesta pistorasiasta vai pitääkö ostaa erillinen latausasema? Sähköauton voi ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta auton mukana tulevalla latauskaapelilla. Tavallisia pistorasioita ei ole kuitenkaan suunniteltu jatkuvaan pitkäkestoiseen kuormitukseen, joten on suositeltavaa käyttää kiinteästi asennettavaa latauslaitetta. Tavallisesta pistorasiasta ladattaessa on syytä tarkkailla pistorasian kuntoa säännöllisesti kokeilemalla kädellä, kuumeneeko pistotulppa kädenlämpöistä kuumemmaksi latauksen aikana. Mikäli näin tapahtuu, on joko pistorasiassa tai pistotulpassa vikaa ja tilanne on syytä jättää sähköalan ammattilaisen tarkastettavaksi. Sähköalan standardointijärjestö Sesko on laatinut kansallisen lataussuosituksen, jossa käsitellään sähköauton lataamisessa huomioitavia seikkoja. Turvalliseen kotitalouspistorasiasta lataamiseen liittyviä seikkoja olen käsitellyt Elektroniikkalehden artikkelissani. Mitä sähköauton lataaminen maksaa? Riippuu, missä lataa. Jos asuu Etelä-Suomessa alueella, jossa sähkön siirtomaksu on matala ja saa valita itse sähkösopimuksensa, sähkö maksaa vajaa 10 senttiä kilowattitunnilta. Julkisilla latauspisteillä sähkö maksaa yleensä 15 senttiä kilowattitunnilta – minkä hinnan joutuu helposti pulittamaan myös paljon haja-asutusalueita hallinnoivan sähköverkkoyhtiön alueella, kuten Itä-Suomen pikkupaikkakunnilla. Jotkut kauppakeskukset tarjoavat ilmaisen latauksen asiakkailleen. Tämän varaan ei kannata tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia: sähköautojen yleistyessä ilmaiset latauspaikat täyttyvät nopeasti ja muuttuvat ennen pitkää maksulliseksi. Julkisissa pikalatureissa käytetään usein minuuttihinnoittelua tai korkeampaa kilowattitunnin hintaa. Jos arvioidaan sähköauton kulutukseksi 20 kilowattituntia satasella, sadan kilometrin hinnaksi tulee siis halvimmillaan noin 2 euroa. Vastaava kulu 7 litraa satasella syövällä polttomoottoriautolla on noin 10 euroa. Kuinka pitkälle yhdellä akullisella pääsee? Sähköauto kuluttaa autosta, ajotyylistä ja säästä riippuen noin 15-25 kilowattituntia sadalla kilometrillä. Isot ja painavat Jaguarit ja Teslat kuluttavat maantieajossa sadalla kilometrillä noin 20 kWh, kun kevyempi ja pienempi Hyundai Ioniq Electric haukkaa satasella 15 kilowattitunnin luokkaa. Vastaavasti kalliimmissa autoissa on suurempi akku. Karkeasti voidaan arvioida, että noin 35000 euron sähköautoilla saavutetaan reilu 200 kilometrin toimintasäde maantieajossa ja sadantonnin hintaluokalla päästään yli 300 kilometriin. Akun kapasiteetin tuplaaminen ei automaattisesti kaksinkertaista toimintasädettä, koska samalla auton massa kasvaa merkittävästi. Kalliit autot ovat myös suurempikokoisia muuten, mikä lisää ajovastusvoimia. Tällä hetkellä markkinoilla olevien sähköautojen toimintamatka ilmoitetaan kaupunkiajopainotteisen NEDC-syklin perusteella, josta voidaan yksinkertaistaen sanoa, että se kertoo auton toimintasäteen jos ajetaan 60 kilometrin tuntivauhtia vaakasuoralla tiellä kesällä vakionopeudensäädin päällä. Esimerkiksi Renault Zoe, jolle on ilmoitettu 400 kilometrin NEDC-toimintasäde, kulkee yhdellä latauksella noin 300 kilometriä kaupunkipainotteista ajoa, reilut 200 kilometriä maantieajoa ja vajaat 200 kilometriä moottoritieajoa. Pakkasella sekä akun sisäiset häviöt että ajovastusvoimat kasvavat, minkä lisäksi ohjaamon lämmitys kuluttaa energiaa. 20 asteen pakkasessa moottoritiellä ylinopeutta kaahatessa Tesla Model S voi haukata yli 30 kilowattituntia satasella. Joutuuko sähköautoon ostamaan uuden kalliin akun kolmen vuoden välein, kuten kannettavaan tietokoneeseen saattaa joutua? Litiumakun varauskyky todella heikkenee ajan ja lataus-purkusyklien kertymisen myötä. Karkeasti voidaan arvioida, että yksi akku kestää noin 10-15 vuoden ja 200-300 tuhannen kilometrin käytön, ennen kuin akun varauskyky ja siten auton toimintasäde on pudonnut 70 %:iin uudesta. Ikääntymisen ja käytön yhteisvaikutusta on akun kapasiteetin hiipumiseen vaikea arvioida etukäteen. Liikenteessä on esimerkiksi taksikäytössä olleita Tesloja, joiden toimintasäde ei ole hiipunut merkittävästi 300000-500000 kilometrin ajon jälkeen, kun kilometrit ovat kertyneet muutaman vuoden sisällä. Mikä on ärsyttävin sähköautoiluun liittyvä väärinkäsitys? Ärsyttävyys on vahvasti subjektiivinen kysymys, mutta pitkän sähköalan taustan omaavana eniten ärsyttävät näennäisen uskottavat mutta lähemmällä tarkastelulla perättömäksi osoittautuvat laskelmat siitä, kuinka Suomen sähkönjakelujärjestelmä ei muka kestä sähköautojen yleistymistä tai kuinka sähköautojen yleistyminen vaatisi useiden ydinvoimaloiden lisärakentamista. Tosiasiassa nykyinen sähkönjakeluverkko kestää jopa miljoonan sähköauton lataamisen ja paremman kokonaishyötysuhteen ansiosta polttomoottoriautojen korvaaminen sähköautoilla laskee, ei lisää Suomen energiantarvetta. Sähköntuotantoa toki tarvitaan tällöin lisää, mutta suuruusluokaltaan puhutaan korkeintaan muutamasta gigawatista lisäkapasiteettia. Yhtälöä helpottaa se, että sähköautot ladataan pääosin öisin, kun yhteiskunnan muu sähkönkulutus on pienimmillään. Kenelle sähköauto ei sovi? Sähköauto ei sovi ainakaan henkilölle jolle sen hankintahinta on liian korkea jonka päivittäinen tai muuten erittäin säännöllinen ajon tarve on useita satoja kilometrejä, etenkin jos reitti vaihtelee usein. jolle polttomoottorin murina on tärkeä osa ajoelämystä. Mikäli ajat paljon mutta et pitkiä matkoja kerralla, eikä sähköauton korkea hankintahinta ole este, sähköauto voi tulla pitkällä aikavälillä jopa polttomoottoriautoa halvemmaksi pienentyneiden polttoaine- ja huoltokulujen seurauksena. *** Kirjoittaja Vesa Linja-aho toimii Metropolia Ammattikorkeakoulussa autoelektroniikan lehtorina. Itsekin sähköautolla ajava Linja-aho osallistuu aktiivisesti alan standardointi- ja kehitystyöhön ja on Tuulilasi-lehden vakiokolumnisti.  

Lue lisää

Ammattikorkeakoulujen avoimuudella vaikuttavuutta, tehokkuutta ja yhteiskunnallista hyötyä
17.4.2018
vierailija

”Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.” Tämä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artikla 27 antaa meille oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan sekä hyötyä avoimuudesta. Myös korkeakouluilta edellytetään yhä enemmän avoimuutta. Ne kasvattavat uusia ammattilaisia, huolehtivat ammatissa toimivien osaamisen kehittämisestä, tutkivat ja kehittävät, ja kaikki tämä pääosin julkisella rahoituksella. Julkisella rahoituksella saavutettavaa yhteiskunnallista hyötyä ja vaikuttavuutta pyritään tehostamaan toimimalla yhdessä läpinäkyvästi niin, että eri osapuolet hyötyvät yhteistyöstä ja päällekkäistä toimintaa vältetään. Nopeasti muuttuva yhteiskunta hyötyy avoimuuden kulttuurista: uusin tieto on hyödynnettävissä ja uudelleen käytettävissä mahdollisimman nopeasti, helposti ja laajasti. Myös pääkaupunkiseudun kolme ammattikorkeakoulua Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia (3AMK) ovat yhdessä kehittäneet ja sitoutuneet avoimuuden lupauksiin ja periaatteisiin. Miksi avoimuus on TKI-toiminnassa tärkeää? Euroopan komission mukaan avoimuus takaa eurooppalaiselle tieteelle, taloudelle ja yhteiskuntajärjestelmälle parhaat kehitysnäkymät. EU:n tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava komissaari Carlos Moedas ajaa vahvasti ns. kolmen O:n politiikkaa ”Open Science, Open Access and Open to the World”. Sen keskeisenä ajatuksena on, että julkisesti rahoitetun tutkimustiedon tulee olla kaikkien saatavilla ja tiedon helposti uudelleen käytettävissä. Komissaari Moedasin mukaan kyseessä ei ole pelkästään tutkimustulosten avoimuus, vaan “A systemic change in the modus operandi of science and research”. Kansainväliset linjaukset siirtyvät myös suomalaiseen toimintamalliin. Mm. opetus- ja kulttuuriministeriö edellyttää ammattikorkeakouluilta avoimuuden kulttuurin kehittämistä. Ammattikorkeakoulut tekevät tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI), jossa kehitetään eri aloille ratkaisuja, toimintamalleja ja uusia innovaatioita. TKI-toiminnan avoimuuteen on viime vuosina kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Avoimuuden lisäämisen tarve on noussut sekä TKI-toimintaa tekeviltä että sitä rahoittavilta tahoilta. Ajatellaan, että globaalien, monisyisten ja haastavien ongelmien ratkaisemiseksi meidän pitää toimia yhdessä ja uusi tieto tulee olla mahdollisimman avoimesti saatavissa ja käytettävissä. Mitä avoimuus on käytännössä? Ensimmäisessä vaiheessa kohti avoimuuden kulttuuria ammattikorkeakoulut lisäsivät viestintää kehittämishankkeistaan. Hankkeissa saavutetuista tuloksista korkeakoulut kertovat mm. julkaisutoiminnan avulla (esim. Metropolia ja Haaga-Helia). Kaikki julkaisut tehdään avoimen julkaisemisen (open access) periaatteella. Se tarkoittaa, että kuka tahansa voi perehtyä niiden sisältöön avoimesti verkossa. Tuloksista kerrotaan aktiivisesti myös sosiaalista mediaa hyödyntäen, jolloin tieto leviää myös perinteisen tiedeyhteisön ulkopuolelle. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tulosten lisäksi niiden saavuttamisessa käytetyt aineistot ja menetelmät voivat olla yhteiskäyttöisiä ja avoimia, eli uudelleenkäytettävissä ja hyödynnettävissä tutkimusetiikan ja juridiikan asettamissa rajoissa. Aineistojen avaaminen ja avointen aineistojen käyttäminen omassa toiminnassa tehostaa ja nopeuttaa TKI-toimintaa. Avoimien, valmiiden aineistojen käyttö säästää merkittävästi resursseja. Lisäksi jotkut aineistot ovat ainutlaatuisia, ja niiden uudelleen kerääminen on mahdotonta, kallista tai jopa eettisesti arveluttavaa. Laajat, saatavilla olevat aineistot ja niiden yhdistäminen mahdollistavat ajalliset ja paikalliset vertailut ja parantavat toiminnan innovatiivisuutta, eri alojen välistä verkostoitumista ja tekijöiden tunnettavuutta. Tietoarkistot mahdollistavat pääsyn jo kerättyihin aineistoihin ja niiden hyödyntämisen. Tunnetuimpia tietoarkistoja ovat esim. Aila, IDA ja Zenodo. Myös TKI-toiminnan infrastruktuurit ja ympäristöt voivat olla avoimia. Niillä tarkoitetaan erilaisia kokonaisuuksia, jotka muodostuvat esimerkiksi tutkimuksen, osaamisen, innovaatiotoiminnan, palvelujen tai fyysisten laitteiden ympärille. Infrastruktuurit ja ympäristöt ovat olennainen osa ammattikorkeakoulujen osaamista. Esimerkiksi Laurean living labit eli elävät laboratoriot perustuvat avoimen innovaation periaatteeseen ja jaettuun kumppanuuteen. Niissä yhdistetään eri osapuolten ideoita, tietoa ja voimavaroja monisyisten haasteiden ratkaisemiseen. Suomen tutkimusinfrastruktuurien tietopankki  pyrkii edistämään tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäyttöä ja avoimuutta kuvailemalla ja esittelemällä tutkimusinfrastruktuureja ja niiden palveluita yhtenäisellä tavalla. Ammattikorkeakoulujen TKI-ympäristöjä ja -infrastruktuureita sekä niiden käyttömahdollisuuksia esitellään em. tietopankkia laajemmin Arenen sivustolla. Pääkaupunkiseudulla yhdessä kohti avoimuutta Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian liittouma 3AMK työsti yhteisen Viisas avoimuus -politiikan, joka määrittelee niiden TKI-toiminnan sekä oppimistoiminnan avoimuutta. Lupausten johtavana teemana on toimintamme yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Näemme avoimuuden arvona, joka ilmenee erityisesti vaikuttavana yhteistyönä, avoimena tiedonkulkuna ja infrastuktuureina, eettisinä toimintatapoina sekä avoimuutta edistävänä toimintakulttuurina. Avoimuudella lisäämme toimintamme tehokkuutta ja tehostamme julkisella rahoituksella saavutettavaa yhteiskunnallista hyötyä. Viisaan avoimuuden lähtökohta on, että avaamme infrastruktuurit ja ympäristöt, aineistot, menetelmät ja tulokset aina kun se on mahdollista. Avoimuudesta voimme poiketa perustellusta syystä, esim. jos henkilötietojen ja yksityisyyden suoja, tulosten kaupallinen hyödyntäminen tai toiminnan tavoitteet vaarantuvat avoimuudesta. Viisasta avoimuutta on myös se, että hyödynnämme omassa toiminnassamme avoimia infrastruktuureja, ympäristöjä, aineistoja, menetelmiä ja tuloksia aina kun mahdollista. Avoimuuspolitiikkaa valmisteltiin työryhmässä, johon kuului TKI- ja oppimistoiminnan, kirjasto- ja tietopalveluiden sekä it-palveluiden henkilöstöä kolmesta ammattikorkeakoulusta. Tuloksena syntyi kymmenen avoimuuden lupausta ja niitä toteuttavat periaatteet (kuva), jotka 3AMK strategisen liittouman Rehtorikollegio hyväksyi vuoden 2017 lopulla. Kirjoittajat Susanna Näreaho, Hanna Lahtinen ja Pekka Lahti Susanna Näreaho (FT) on ympäristöalan tutkija, joka työskentelee nykyään Metropolian TKI-palveluissa keskittyen TKI-toiminnan laatuun, etiikkaan ja avoimuuteen liittyviin kysymyksiin. Hanna Lahtinen (FT) työskentelee Laurean Tieto- ja julkaisupalveluiden johtajana vaikuttaen avoimen toimintakulttuurin osaamisen ja hyödyntämisen edistämiseen. Pekka Lahti (KTM) työskentelee Haaga-Helian TKI-palveluissa, toimien ulkopuolisesti rahoitettujen projektien tehtävissä ja avoimen tieteen ja tutkimukseen liittyvien kysymysten parissa.

Lue lisää

Robottibussi tarvitsee toimivan reitin
10.4.2018
vierailija

Robottibusseja eli itsestään ajavia pikkubusseja on tutkittu vaihtoehtona joukkoliikenteen syöttämiseksi runkolinjojen solmukohdissa. Robottibussit voisivat olla ratkaisu joukkoliikenteen palvelutason ja kattavuuden parantamiseksi. Suurin tarve on alueilla, joilla joukkoliikenne on ollut perinteisin menetelmin hankalaa tai kallista toteuttaa. Robottibussien nykyinen teknologia ei kuitenkaan ole tavoitteeseen nähden riittävän kehittynyttä. Kulkunopeus ja muun liikenteen huomioimiskyky eivät riitä muun liikenteen seassa liikkumiseen. Robottibusseja varten pitäisi muuttaa liikennejärjestelyjä muuta liikennettä haittaavalla tavalla. Helsingissä syöttöliikenne runkolinjojen liikennevälineisiin on jo melko hyvin täytetty muilla kulkuvälineillä. Tämä vaikeuttaa robottibussien laajaa käyttöönottoa tulevaisuudessa. Jotta suuria muutoksia nykyisiin järjestelyihin kannattaisi tehdä, pitäisi robottibussin tarjota helpompi, edullisempi ja ympäristöystävällisempi tapa liikkua. Julkisten liikennevälineiden käyttökustannuksista noin puolet koostuu palkkakuluista. Siksi palvelua ei voida tarjota joka reitille kellon ympäri. Tästä näkökulmasta julkisen liikenteen palvelutasoa ja kattavuutta on mahdollista parantaa itseajavilla liikennevälineillä. Robottibussien käytettävyyden tutkimista kannattaa siis myös tulevaisuudessa jatkaa. Kokemuksia robottibussien kokeiluista Robottibusseja testattiin ensimmäisen kerran Suomen tieliikenteessä muiden ajoneuvojen seassa Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa SOHJOA-hankkeessa. Kun kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun robottibussi kulki muun ajoneuvoliikenteen seassa, ei ympäristöltä tai reitiltä oltu vaatimassa mitään mullistavaa. Kokeilut lähtivät liikkeelle kesällä 2016 Hernesaaresta. Ranskalaisvalmisteinen Easymile EZ10 -robottibussi kulki suoraa tienpätkää Löylyltä Hernesaarenrannan kesäpäivänviettoalueelle. Reitti ei varsinaisesti vastannut todettuun liikkumistarpeeseen, mutta tarjosi otollisen aitiopaikan älyliikenteen demoamiseen. Loppuvuodesta 2016 robottibussi suuntasi Espoon Otaniemeen ja Tampereen Teknillisen Yliopiston kampusalueelle Hervantaan. Otaniemessä bussin oli tarkoitus päästä kulkemaan lähelle valmistuvaa Otaniemen metroasemaa aikomuksena kokeilla varsinaista syöttöliikennettä. Kuinka ollakaan, Länsimetron rakentaminen viivästyi eikä metroasema vielä tuohon aikaan ollut toiminnassa. Otaniemeen palattiin pilottimielessä samalle reitille taas syksyllä 2017, jolloin metroasema oli toiminnassa. Aikaisemmin oli kuitenkin todettu, että metroaseman lähelle pääseminen oli teknisesti haastavaa ja olisi edellyttänyt huomattavia, muuta liikennettä liikaa haittaavia järjestelyjä. Todellista syöttöliikennettä robottibussin hoitamana ei siis päästy kokeilemaan. Tampereen Teknillisen Yliopiston kampusalueella robottibussia testattiin reitillä, joka kulki osittain huoltotiellä sekä osittain jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden seassa. Tässä kokeilussa saatiin arvokasta tietoa siitä, miten robottibussi toimisi tällaisessa ympäristössä. Hervannassa todettiin, että operointinopeuden (noin 12 km/h) osalta robottibussi sopisi tällä hetkellä hyvin kulkemaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sekaan. Usein ei kuitenkaan ole järkevää rajoittaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden oikeuksia kulkea heille suunnitelluilla väylillä. Lisäksi, tällaisissa paikoissa olisi väylän kapeuden takia hankala liikennöidä useammalla kuin yhdellä bussilla, joten voitaisiinko silloin täyttää kunnolla liikkumistarve harvalla vuorovälillä (reitin pituudesta riippuen). Kun soppaan lisätään vielä kaupunkien liikkumisstrategiat mikä esimerkiksi Helsingin kohdalla on kävelyn ja pyöräilyn suosiminen ennen joukkoliikennettä ja varsinkin yksityisautoilua,  voidaan kai todeta, ettei robottibussin käyttöä kevyen liikenteen väylillä voi suositella, vaikkakin tämä saattaisi jossain tapauksissa luoda uusia mahdollisuuksia matkaketjuihin sekä reitteihin. Parempi paikka robottibussille on siis tieliikenne, jossa se liikkuu muiden ajoneuvojen seassa. Reittisuunnittelun haasteita Robottibussien reittisuunnittelun suhteen on toistaiseksi täytynyt tasapainoilla muun muassa bussin teknisen kyvykkyyden, soveltuvien ympäristöjen, tavoitettavuuden ja sen suhteen, että reitissä olisi jotain järkeä - saataisiin vastattua jollain tasolla todettuun liikkumistarpeeseen. HSL on tunnistanut reittejä Helsingissä, joissa voisi olla kysyntää robottibusseille. Nämä ovat kuitenkin olleet reittejä, joita ei SOHJOA-hankkeessa käytetyllä EZ10-robottibussilla eikä muillakaan tällä hetkellä julkisesti markkinoilla olevilla automaattibusseilla voi toteuttaa. Robottibussien tekniset ominaisuudet eivät ole sillä tasolla, mitä tieliikenteessä ja muiden ajoneuvojen seassa järkevästi liikkumiseen vaadittaisiin, jonka lisäksi niissä on oltava vielä vastuullinen matkustaja, operaattori, fyysisesti kyydissä (teknisistä rajoitteista johtuen). Tieliikennekokeiluja ajatellen nykytekniikalla toteutetuille robottibusseille on todella vaikea löytää sopivia reittejä, jossa ne kulkevat muun ajoneuvoliikenteen seassa. Ideaalisin operointialue SOHJOA-hankkeessa käytetyille robottibusseille olisikin suljettu alue kuten lentokenttä, teollisuusalue, kampusalue tai erilaiset tapahtumat, jossa bussilla korvattaisiin normaalisti kävellen tehtäviä matkoja ilman merkittävää integroimista matkaketjuihin. Tieliikenteessä bussilla ei ole tällä hetkellä edellytyksiä operoida järkevästi - riittävällä nopeudella ja kunnolla tarpeeseen vastaavalla tavalla. Rauhalliset taajama-alueet, joissa nopeusrajoitus on maksimissaan 40 km/h ja joissa kulkee tavanomaisia joukkoliikenteen busseja on todettu olevan osittain hyvin robottibussille sopivia ympäristöjä. Näillä alueilla kadunvarsipysäköinti on usein kielletty tai tiet ovat muuten leveitä, jotta linja-autot mahtuvat esteettömästi ajamaan reitillä ainakin yhteen suuntaan - tämä on edellytys myös robottibussien osalta. Tällaisia ympäristöjä on esimerkiksi Itä-Helsingissä Aurinkolahdessa, Kivikossa ja Herttoniemenrannassa. Näillä busseille suunnitelluilla väylillä tosin tietenkin kulkee jo busseja, joten liikkumistarve on tältä osin täytetty, varsinkin jos vuorovälit ovat tiheitä. Robottibussin hidas operointinopeus ei tässä tapauksessa tuo mitään lisäarvoa näille reiteille, vaan luultavasti päinvastoin haittaa normaalin linjaliikenteen harjoittamista. Kun syöttöliikenne on tällä hetkellä melko hyvin toteutettu varsinkin Helsingissä, on vaikea löytää reittejä, joissa robottibusseille olisi todellista kysyntää nyt käytettävissä olevalla kalustolla. Voidaan myös todeta, että suurilta osin siellä missä on todellista tarvetta joukkoliikenteelle, on se tarve jo täytetty. Eikö siis robottibusseille ole olemassa järkeviä reittejä tai sijaa liikennejärjestelmässä? Ei ole, tai ainakin niitä on ollut todella vaikea löytää nykyiset bussin ominaisuudet huomioon ottaen. Kehitystyön on jatkuttava Jotta robottibussit voisivat olla osana liikennejärjestelmää, tulisi soveltuvat ympäristöt tunnistaa ja organisoida nykyinen linjaliikenne niin, että se mahdollistaa robottibussien liikennöinnin. Toisaalta alueilla, joissa joukkoliikenne ei toimi hyvin, saattaisi robottibusseille olla jo nyt suurta kysyntää varsinkin liikuntarajoitteisten ja esimerkiksi hitaasti pienten lasten kanssa kävellen liikkuvien perheiden keskuudessa. Liikkumistarpeelle on jo olemassa olevia ratkaisuja.Jotta muutoksia nykyisiin järjestelyihin kannattaisi tehdä, pitäisi robottibussien  kyetä sellaiseen, mitä eivät perinteiset liikkumisvälineet voi järkevästi tarjota. On päivänselvää, että julkisen liikenteen kattavuutta ja palvelutasoa voi tulevaisuudessa parantaa, kun yksi henkilö valvoisi usean automaattisesti kulkevan bussin toimintaa. Jotta palvelutaso pysyy korkeana ja bussit voisivat järkevästi liikkua muun liikenteen seassa, olisi tekniikan oltava kehittyneempää, bussien pitäisi muun muassa liikkua nopeammin (vähintään 30 km/h), ja tärkeimpänä asiana, bussin sisällä olevasta operaattorista olisi päästävä eroon. Kehitystyötä ei siis suinkaan pidä jättää tähän, ja Metropolia Ammattikorkeakoulun Älykkäämmän liikkumisen innovaatiokeskittymä jatkaakin edelleen robottibussien tutkimista. Muun muassa Horizon 2020 -kokonaisuutta mySMARTLife tukeva Helsinki RobobusLine -hanke tarjoaa alkukesästä alkaen kaikille avoimen innovaatioalustan - liikenteen seassa liikkuvan robottibussin - SOHJOA-hankkeen jatkoksi. Kirjoittaja Eetu Rutanen valmistui keväällä 2016 Metropolia Ammattikorkeakoulusta Auto- ja kuljetustekniikan insinööriksi. Valmistumisen ohessa tarjoutui paikka projektitöihin Metropoliasta SOHJOA-hankkeeseen. Hankkeessa pääsi seuraamaan läheltä robottibussien ensimmäistä tieliikennekokeilua, ja ymmärrystä robottibussien testauksesta, kyvyistä sekä kytkemisestä osaksi liikennejärjestelmää karttui käytännönläheisesti. Huomaamattaan hän olikin jo loppuvuodesta 2017 Helsinki RobobusLine -hankkeen projektipäällikkö ja vastaa myös tähän linkittyvän mySMARTLife-hankkeen robottibussipilotin toteutuksesta.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset